Sairaalapäiväkirja by SusuPetal

SusuPetal

SAIRAALAPÄIVÄKIRJA merkintöjä ja kuvia suljetulta osastolta

ÂŠ SusuPetal 2018 https://susupetal.jimdo.com/ kansi ja taitto SusuPetal

PÄIVYSTYKSESSÄ

MERKKI

Mieli hajosi kauan sitten. Tänään keho lakkasi toimimasta. Huusi: Idiootti! Etkö jo ymmärrä?

ÄÄNETÖN

Kännykkäni on ollut kauan äänettömällä. Älä soita minulle, en jaksa puhua. Soitan sinulle. Sitten jos.

KORVATULPAT

Pyydän korvatulppia. Askeleet, oven aukaisut, kännyköiden pirinä repivät korviani. Pääni hajoaa, tyhjyys leviää ympärilleni. Kaikki vaimenee.

SURULLISET SEINÄT

Seinissä suru. Kyynelten piirtämät kädenjäljet kiertävät boordina käytävää. Jokainen minuutti näissä tuoleissa, joissa olen istunut, istunut ja odottanut odottanut odotuksen päättymistä, jokainen minuutti lisää seinien surua. Surunauhat kohtaavat ovien yläpuolella, kohtaavat, mutta eivät pysähdy, sillä täällä ei voi pysähtyä, liikkeen on jatkuttava. Liike pitää hengissä. Itku on elämän merkki. Elän vahvasti, sen elämän haluan lopettaa hetkeksi. Saada nukkua, nukkua ilman painajaisia. Ottakaa minut sisään. Lopetin jaksamisen. Jätän jälkeni näihin seiniin.

REIKÄ

Tupakkahuoneen seinässä on reikä. Se on pienen nyrkin kokoinen. Korkealla. Pieni nainen on kiivennyt tuolille.

SULJETULLA OSASTOLLA

NUKKUA

Pääsin osastolle. Saan nukkua. Saan nukkua. Nukkua. Maailman suloisin sana.

KAKSI VUODENAIKAA

Masennukseni on mielentila, jossa sisälläni on ainainen syksy ja talvi. Ei muita vuodenaikoja. Vain kuolemaa ja jäätymistä.

EI PALUUTA

Miten voi olla näin täynnä tyhjyyttä. Mikään ei liikuta. Ei kohti iloa, ei kohti surua. Musta möykky keskellä tyhjyyttä, lujempi kiveä, lujempi kiveä. Onkohan avaruudessa tällaista? Leijua tyhjyydessä, kohti mustaa aukkoa. Toivoen, peläten, toivoen, että se nielaisee lopullisesti. Ei paluuta.

POSITIVIISET MASENTUNEET

En voi sietää positiivisia ihmisiä. Etenkään en voi sietää masentuneita ihmisiä, jotka haluavat voittaa masennuksen positiivisuudella. Sellaisilta ihmisiltä puuttuu hienotunteisuus, myötätunto. En halua kuulla latteuksia: – pitäisi nousta tästä itsesäälistä – pitää vaan porskuttaa eteenpäin – paistaa se päivä risukasaankin – pakko ajatella, että asiat voisivat olla huonommin Sellaiset ihmiset eivät ole masentuneita. Heitä riivaa alakulo, melankolia, paha mieli ja he ovat allapäin. He pystyvät asennoitumaan elämään. Heillä on asenne. Masentuneella ei ole asennetta. Asenne vaatii voimaa.

Kapalo

OMAKUVA

Piirsin omakuvani tusseilla, joihin en ole tottunut. Viiva oli liian ohut. Tuskastuttavaa. Valmistuin liian hitaasti.

LAKANAT

Lakanoissa on vauvan oksennuksen tuoksu. Vähän hapan, vähän paha. Hyvä kietoa itsensä kapaloon. Olla turvassa.

TYHJÄ

Monta päivää olen ollut tekemättä. En mitään käsilläni. Sormet lepäävät, katson halkeillutta lakkaa kynsissäni. Odotan ajatuksia, jotka olen piilottanut tekemisen alle. Mitään ei ole. Vain tyhjyys sisälläni. Tunteeni ovat siirtyneet maalaamiini kuviin, lankaa pitkin virkkuukoukun avulla käsitöihin. Olen puristettu kuiviin. Pieni, ryppyinen, hajuton, mauton. Tyhjä.

TYHJÄT UNET

Uneni ovat putoamista mustuuteen. Ei painajaisia, ei seikkailuja. Nukutuksen kaltaisia tunteja. Herääminen samaan tyhjyyteen.

SAIRAALAN OMA

Käteni tuoksuvat sairaalalta, puhdistusaine, shampoo, hoitoaine. Pesin eilen hiukset pitkästä aikaa. Olen sairaalan oma. Sain ulkona liikkumisluvan. Vielä en tarvitse sitä. Olen sairaalan oma.

VÄRILIITU

Käsissäni ei ole voimaa. Ranteeni ohenevat ohenemistaan. Rannekorut ovat pudonneet jonnekin matkani varrella. Haluaisin väriliidun käteeni. Maalaisin värin tähän tyhjyyteen. Katsoisin sitä. Ehkä ihmettelisin. Ehkä en. Katsoisin vain.

KAKSINTAISTELU

Miten voi olla samaan aikaan levoton ja väsynyt? Seuraan kumpi vie voiton. Olen väsymyksen puolella. Toivottavasti se murskaa levottomuuden ja voisin nukahtaa. Nukkua. Nukkua.

KAIPAUS HERÄÄMÖÖN

Nukuttakaa minut. Haluan heräämön rauhaan. Tuntea huolenpidon, lämpimät peitteet ympärilläni. Madonnan sanat: Kaikki on hyvin. Ei mitään kiirettä. Lepää rauhassa. Hän kapaloi minut, tuudittaa, ottaa vastuun. Kaipaan häntä, nukuttakaa minut.

VAIKEUS

Levoton tyhjyys on painajainen, joka seuraa minua hereillä ollessani. En tiedä, onko huonompi nukkua, parempi valvoa.

KAHVI

Janoan kahvia. Täällä saa vain aamukahvin, päiväkahvin. Puhuin hoitajan kanssa, sain hetken voiman. Puin ylleni. Sairaalan kahvilassa jonotin, ostin kahvin, sokeria tihkuvan munkkipossun. Kaksi karkkipussia. Kahvilan ulkopuolella pöytiä, jokaisessa tupakointikielto. Jokaisessa tupakoitsijoita. Poltin suuni. Sokerit täplittivät mustan puseroni. Viereisessä pöydässä nainen sairaalavaatteissa huusi, minua alkoi pelottaa. Ulkomaailma on liian ahdistava. Oman vuoteen syli niin kutsuva.

LEVOTON VÄSYMYS Mikään asento ei tunnu hyvältä. Lonkan hermosärky alkaa heti, kun yritän vaipua uneen. Olen väsynyt, haluan nukkua, mutta särky on eri mieltä. Levoton ja väsynyt. Pyydän hoitajalta lääkkeen. Vaivun kipeän horroksen kautta uneen. Toivon, että mieleni ja kehoni eivät olisi vihamiehiä. Haluan sovun.

ILMAT PIHALLE En jaksa puhua. Miten, mitä puhua tyhjyydestä? Sanat ovat ilmaa. Puff puff puff ja poks. Ilmat pihalle.

VIHANNES Yökkö viljelee Facebookissa farmia. Me saamme lääkkeet. Haluan hoivaa. Onko minun muututtava vihannekseksi?

VÄRIT Vesivärit, liidut, siveltimet, paperi. Halu maalata kasvaa minussa. Kaipaan värien valumista paperilla. Kaipaan värejä.

MUURAME Sängyn vierellä on laatikosto, kolme laatikkoa. Ensimmäisessä: kampa, hiusharja, panta, hiusdonitsi, kasvorasva, tussit, lehtiö, vihko, sisu-aski, läkerol-aski, sytytin, rannekello. Toisessa: alushousut, rintaliivit, sukkia. Kolmannessa: fööni, kännykän laturi. Laatikosto on Muuramea. En pidä tällaisesta designista, mutta se sopii sairaalaan. Sairaala ei ole koti.

VÄREJÄ Sain tänne värit: vahaliituja, vesiväriä, kynsilakkaa. Lakkasin kynteni vihreällä ja punaisella. Kynsikoruja rullalla roskiksessa. Käteni vapisevat liikaa. Maalasin. Sormenpäät tutut, turvalliset. Maaliläiskiä, kynsilakkaa.

Kolme

Lepo turvassa

ANTAKAA MINUN NUKKUA

Haluaisin nukkua, mutta olen liian levoton. Väsymys! Voita tämä ahdistus. Antakaa minun nukkua.

SYNTYMÄPÄIVÄ

Minulla on tänään syntymäpäivä. Ehkä tulen muistamaan missä vietin tämän päivän. Missä olin vuosi sitten, sitä en muista. En muista. Viime vuosi on mustan alla.

Harmaa omakuva 25

HARMAA LIIKE

Levottomassa mielessäni ei ole ajatuksia. Vain jatkuva harmaa liike kiertää ympyrää. Liike synnyttää päähäni hiidenkirnun johon pudota.

HERMOSÄRKY

Huono yö. Oikeaa asentoa ei löydy. Asentoa, jossa ei olisi hermokipua. Herään jalan liikkeeseen. Pohje yrittää porautua patjan läpi, etsii vastusta, joka voittaisi kivun. Puutuneet varpaat eivät heilu.

VÄSYNYT

Olen niin väsynyt.

Omakuva vĂ¤rien kanssa

NUKKUVAT HAHMOT En saa levättyä. Liian levoton. Liian väsynyt. Pyydän hoitajalta lääkkeen. Se nukuttaa, rauhoittaa. Uni ei tule. Maalaan paljon, paljon. Nukkuvia hahmoja. Syvässä, turvallisessa unessa.

Kaupunki nukkuu 28

ULOS Menen porttien ulkopuolelle. Turvanani kaksi miespotilasta. Ulkona on liikaa ääniä. Joka paikassa porataan, sahataan, isketään naulaa, revitään katua. Raitiovaunun jarrut kirskuvat. Seison kaupan kassajonossa. Ostoksina suklaata ja tupakkaa. Maksan bonuskortilla. Hetken ajan olen kiinni yhteiskunnassa. Aidan sisäpuolella on turvallista.

PIENI KAHVI Ostan R-kioskilta kahvin. Iso vai pieni? myyjä kysyy. Päätöksen tekeminen on vaikeaa. Mieli tyhjä. Pieni. Olen pieni ihminen.

PITKÄ PÄIVÄ En ole nukkunut koko päivänä. Liian ahdistunut, liian levoton, liian väsynyt. Pitkä päivä. Paljon suklaata. Ei muuta. 29

Ikkunat SÄHKÖPOSTIT Varaan sairaalan kirjastosta nettiajan. Lukemattomat sähköpostit ahdistavat, sitovat minut hetkeksi ulkomaailmaan, jota haluan paeta. Saan päänsärkylääkkeen hoitajalta. 30

Lento meren yllä

MUISTA HENGITTÄÄ Maalaan jälleen naisen taivaalle. Muistan, että kaikki on mahdollista. Myös lentäminen. Tällä hetkellä tärkeintä on hengittäminen. Muista hengittää. Muista.

Mikä antaa voimaa?

KUVARYHMÄHUONE Kuvaryhmähuone on vieras, mutta turvallinen. Pöydällä vahakangas, vesivärejä, peitevärejä, öljyliituja, hiiltä. Mikä antaa voimaa? Piirrän hehkuvan auringon, lentävän naisen kattojen ylle. Naisen kädessä sivellin, paletti. Vapaa lentämään kohti värien lämpöä. 32

UNETON ILTA Ensimmäinen ilta, jolloin en nukahda saman tien. En ajattele mitään, mieli jälleen niin täynnä tyhjyyttä, ettei uni mahdu sisään. En hae hoitajilta lääkettä. Tulen nukahtamaan jossain vaiheessa. Aamulla ei ole kiire minnekään.

Veriset kyyneleet 33

Tyttรถ ja nalle 34

TERAPIAAN

Sade lakkaa, kun lähden terapiaan. Odotan raitiovaunua. Se tulee. Ajan yhden pysäkinvälin. Jään pois. Odotan toista raitiovaunua. Ajan kaksi pysäkinväliä. Jään pois. Olen perillä. Selvisin. Muistin hengittää. Suljin ulkomaailman äänet korvistani. Keskityin hengittämiseen.

TERAPIASSA

En jaksa puhua. Luen runojani. Näytän maalauksiani. Ne puhuvat puolestani. Olen niin väsynyt sanoihin. Miten puhua tyhjyydestä?

HUIJAUS Huijaan kehoni, mieleni nukahtamaan, nukkumaan. Tunti ihanaa tajuttomuutta.

Syli 36

JÄÄHTYNYT KAHVI

Lähden kahville kahden potilaan kanssa. Viluttaa. Syksy. Talvi. Kahvi kupissa jäähtyy nopeasti.

ERILAISIA TYHJYYKSIÄ

Tänään on ollut levollisempi päivä. Näköjään tyhjyyttäkin on erilaista.

KAASUPALLO

Hoitaja herättää minut aamupalalle. Olen kait nukkunut hyvin. Muistan uneni: en saanut piereskellä ja paine sisälläni kasvoi. Olin pakottava kaasupallo, ei mahdollisuutta purkautumiseen. Minua voi lukea kuin avointa kirjaa.

OMAHOITAJA Sanon omahoitajalle, että haluan puhua. Kerron, että terapiaani tulee kolmen viikon tauko. Se ahdistaa minua. Pelottaa. Omahoitaja tekee muistiinpanoja. Kaipaan päiväsairaalan omahoitajaa. Hän ottaisi ahdistuksen pois, pelottaisi pelon tiehensä. Kirjoittaisi myöhemmin.

Virtaava veri

FYSIOTERAPIA

Minulla on aika fysioterapiaan. Kipu on kulkenut kanssani aina, niin fyysinen kuin psyykkinen. Kipu on ystävä, joka ei jätä. Saan kertoa tuntemuksistani, kivuistani, kaikesta. Minut kuullaan. Minulle annetaan lämpöä, saan kosketushoitoa. Kehoni on jännittynyt kuin jousi. Se yllättää minut. Luulin olevani pehmeää massaa. Minulle luvataan fysioterapiaa kaksi kertaa viikossa, jos jaksan. Haluan jaksaa. Haluan saada kosketuksen kehooni. Ehkä kehostani löydän kaikki ne tunteet, jotka ovat kadoksissa. Ehkä löydän itseni masennuksen alta.

PÄIVÄ JOLLOIN HAJOSIN

Pieninä palasina annan itselleni luvan muistaa päivää, jolloin lopetin jaksamisen. Jolloin romahdin. Sekosin. Hajosin. Tulin hulluksi. Masennus. Ahdistus. Tuskanhiki. Äänet räjäyttävät pääni. Lakkaan olemasta, liukenen paniikkiin. Hyperventilaatio linja-autossa. Itku. Linja-auto tulee Rautatientorille. Ulkona saan happea. Elielin aukiolla pelko. Yritän rohkaista itseäni. Koota itseäni. Puhun ääneen. Etsin laukusta jotain, mitä en löydä. Raitiovaunussa itken. Hoen itselleni: pysy kasassa, pysy kasassa. Minuus kadonnut, olen palasina. Jos joku koskettaa minua, putoan osina lattialle. Älkää koskeko. Älkää puhuko. Lakatkaa olemasta. Pelkään teitä. Kompuroin terapeutin luo. En jaksa nostaa katsettani.

En enää jaksa. Hajoan. Nyt. Minun on päästävä osastolle. Terapeuttini tuo minut päivystykseen. Nukun horrosta vuorokauden. Päivystyksestä pääsen osastolle. Olen niin väsynyt.

Odotus 41

YHDEKSÄN TUNTIA Herään yhdeksän tunnin yöunien jälkeen samasta asennosta johon nukahdin. Olen nähnyt unta. Jotain mukavaa. En muista untani.

Hymy ikkunassa 42

Kasvot

KUOLLEET KASVOT

Kasvojen ilmeettömyys koskee. Jähmettyneet lihakset. Rentoutan suuta. Leukapieliin sattuu. On vaikeampaa olla ilmeetön kuin hymyillä. Kuitenkin kasvoni ovat kuolleet.

Tyhjä

AUKKO Lääkärin vastaanotolla päätä alkaa särkeä. En jaksa miettiä, koska kokeilen päivälomaa, kotilomaa. Suuta kuivaa. Saan särkylääkkeen. Maalaan hahmoni, mustan ja tutun. Rinnan kohdalla aukko. Tyhjyys. Se on niin suurta. Suurempi minua. 44

KONEELLA

Olen jälleen kirjaston koneella. Sähköpostit eivät enää ahdista. Ne eivät herätä mitään tunteita. Surffaan eri sivuilla. Unohdan saman tien lukemani. Olen niin tyhjä. Käteni vapisee hiiren päällä.

BE NICE

Uskaltaudun viisikymmentä metriä porttien ulkopuolelle. Yksin. Ostan huoltamon kaupasta suklaata. Käteni tärisevät, en tahdo saada suklaalevyä hyllystä. Pengon kassia, löydän lompakon, maksan. Hillitsen haluni puhua itsekseni. Kasvoihin sattuu ulkomaailman vaatimukset: Hymyile. Be nice.

JAKSAISINKO?

Yhtäkkiä huomaan vanhojen rakennusten kauneuden. Rapistuneet seinät, tiilien muodot, tornit, erkkerit, kaari-ikkunat. Kaipaan kameraani. Jaksaisinko? Kulkea kameran kanssa, ikuistaa muistikortille nämä maisemat? Jaksaisinko?

Omakuva geishana lumisateessa GEISHA Maalaan itseni geishaksi. Täplitän työn valkealla. Lumisade. Pelkään talvea. Pelkään. 47

HORROS

Olen horroksessa tunnin. Joka kerran, kun olen vaipumassa syvemmälle, uneen saakka, säpsähdän. Adrenaliinisyöksy suonissa. Pakokauhu. Olen väsynyt olemaan aina valppaana. Haluan rauhaa.

KAKSI VUOTTA

Haluaisin muistaa, koska viimeksi olin iloinen, tunsin tyydytystä jostain. Mielihyvää. En muista. Siitä on niin kauan. Se tapahtui eri elämässä. Tässä elämässä, jota on jatkunut kohta kaksi vuotta, ei ole iloa, ei surua, ei vihaa, ei rakkautta muita kohtaan. Ei mitään. On vain tyhjyys.

MASENNUS

Kun inhoaa itseään, kun vihaa itseään, kun tietää, ettei itsessä ole mitään, ei mitään, ei mitään, ei mitään muuta kuin syyllisyys kaikesta. Se on masennusta.

YSTÄVÄT

En jaksa vieläkään tavata ystäviäni. En jaksa puhua. Mistä kertoisin? Tästä tyhjyydestä? Televisio-ohjelmista, joita iltaisin katson muiden potilaiden kanssa kunnes uni ilmoittaa tulostaan? En jaksa puhua. En jaksa kuunnella. Onneksi he ovat ystäviäni ja ymmärtävät. He antavat minulle rauhan.

YSTÄVIEN VIISAUS

Olen onnellinen ystävistäni, heidän suustaan en kuule latteuksia: Ryhdistäydy. Ota itseäsi niskasta kiinni. Kaikillahan on aina välillä alakuloa. Ei elämä olekaan ruusuilla tanssimista. Kaikkihan on kiinni asenteesta. Masennus on laiskuutta. Ehkä he siksi ovat ystäviäni. Heissä on viisaus.

Nuorena minulla oli pitkĂ¤t punaiset hiukset 51

TUPAKKAHUONE

Tupakkahuone on tarkoitettu vain tupakointia varten. Ei oleskelua varten. Lattialla ei saa maata eikä istua. Tupakkahuoneeseen ei saa tuoda tuoleja. Tupakkahuoneessa saa olla max kolme henkilöä samaan aikaan. Rikomme sääntöjä jatkuvasti.

SYYLLISYYS

Kun jaksaminen päättyi, syyllisyys pieneni. Tai ehkä en enää kuule sitä? Ehkä se on häviämässä vähitellen, kokonaan? En tiedä. Toivon niin. Olen väsynyt syyllisyyteeni. Haluan anteeksiannon. Itseltäni.

MINUUS

Joskus minut täyttää kirkas pelko siitä, että liukenen pois, katoan, katoan kokonaan. Hukkaan minuuteni. Tämän turhan, hyödyttömän, ruman minuuteni.

Ohikulkijat

UNELMAT

Unelmia, toiveita. Haaveita. Niitä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. En näe tulevaisuuteen, en, vaikka yritän katsoa. Tulevaisuutta ei ole. Ilman kykyä uskoa tulevaan ei voi olla unelmia. On vain tämä hetki, joka kestää ikuisuuden. Tyhjyys, raskaus, joka sitoo jalat, kädet, tukkii suun, sokaisee silmät, puhkoo sydämen. Kiduttaa, mutta ei tapa. Tämä ikuinen hetki.

PUHUN ITSEKSENI

Minua huolestuttaa se, että puhun itsekseni. Tiedän, että se on keino varmistaa, että vielä olen olemassa. Kuollut ei puhu.

PÄIVÄMÄÄRÄT

Muistan vähän. Jostain syystä päivämäärät pysyvät mielessäni. En muista mitä söin tänään lounaaksi, mutta muistan, että minulla on fysioterapia ensi viikon maanantaina kello kolmetoista.

KÄDET

Vääntelen käsiäni. Vedän sormia, ristin sormeni, teen nyrkin, ojennan sormet räpyläksi. Älkää kysykö miksi. On niin paljon muutakin mitä en tiedä.

OMA TARINA

Olen väsynyt muiden tarinoihin. Tarinoihin, joita olen kuunnellut vuosikymmenien ajan. Haluan repiä irti korvani, jotka kuulevat kaiken. Haluan sokaista silmäni, jotka näkevät liikaa. Haluan silpoa sydämeni, joka ymmärtää, ymmärtää. Haluan sitoa suuni, joka suoltaa aina oikeat sanat. Vedän ihmisiä puoleeni kuin magneetti. Otsassani on poltinmerkki, se huutaa ohikulkijoille: USKOUDU MINULLE! Ympärilläni on levollisuuden ja rauhan aura, joka leirinuotion tavoin kutsuu luokseni tarinan kertojia. Olen väsynyt muiden tarinoihin. Haluan löytää oman tarinani.

KADONNEET PALAT

En löydä omaa tarinaani ennen kuin hajotan puolustuksen muurit ympäriltäni. Miten hajottaa muuri? Miten ampua siihen tunteen mentäviä aukkoja? En tiedä. Hajosin, mutta palaset ovat kadonneet. Ei ole rakennusaineita koota minua uudestaan. Ei vanhaksi, ei uudeksi. Olen jäänyt leijumaan tähän tyhjyyteen. Tyhjyydessä ei ole tarinaa.

Omakuva mustassa polkkatukassa 58

VÄKIVALTA

Kun sairastuin tähän viimeiseen masennukseen, seitsemäs jakso elämäni aikana, kaikkein pahin, näin painajaisia puoli vuotta. Joka yö väkivallan uhka leijui ympärilläni. Aavistus pahasta, joka tapahtuisi pian. Herääminen ei pelastanut. Ahdistava tunne seurasi mukana seuraavaan yöhön. Raaka, pelottava, julma väkivalta. Verta, murskaantuneita leukoja, murrettuja sormia, silvottuja silmiä, moukaroituja pääkalloja. Pahuus. Sen pahuuden näkeminen unessa sai minut pelkäämään. Nimetöntä, kohdistamatonta kauhua, ahdistusta. Säpsähdys. Paniikkikohtauksia, kun lähdin ulos. Hyperventilaatio roskakatoksessa. Oli parempi jäädä kotiin. Paeta ulkomaailmaa. Kotona olin turvassa kaikelta. Paitsi itseltäni ja uniltani.

ITKU

Miss채 on itkuni? Jonain p채iv채n채 maalaan sen. Kun uskallan.

Tuolilla

LATTEA LÄÄKE

Liikunta vähentää, jopa poistaa masennusta. Tulet pirteämmäksi, reippaammaksi, saat muuta mietittävää kuin kehänä pyörivät ajatuksesi. Näin luki pullon kyljessä, pullo latteaa tsemppausta, pullo, jota lääkärit määräävät. Litkin latteaa lientä viikon, kaksi, kolme. Lähdin ulos. Kymmenennellä askeleella iski paniikki. Tuskanhiki kastoi alushousut. Happi loppui. Surkastuin vähäiseksi. Maailma ympärilläni kasvoi, muuttui kovaääniseksi. Hajosin, enkä muista miten pääsin kotiin, turvaan. Heitin lattean lääkkeen pois. En halua kuristua hengiltä.

HETKI

Hetki, jolloin tajuaa, että kaikki olisi paremmin, muilla olisi paremmin, maailma olisi parempi paikka, jos katoaisi, jos tappaisi itsensä, on omalla tavallaan rauhoittava. On vihdoinkin tapa tehdä hyvää. Keino tehdä maailmasta parempi paikka. Ymmärrän heitä, jotka ovat tappaneet itsensä. Ihminen voi inhota ja vihata ja halveksia itseään enemmän kuin pahinta vihamiestään. Ihminen, jota repii syyllisyys mahdollisesta ja mahdottomasta, näkee itsemurhan keinona tunnustaa syyllisyytensä. Itsemurhalla pyytää anteeksi, armahtaa muita omalta pahanteoltaan. Maailma on parempi paikka ilman minua. Se ei ole itsesääliä. Se on masennusta. Masennusta.

ERILLINEN Levottomuus. Huomenna on ensimmäinen kotiloma. Haluaisin harjoitella sitä. Lähteä ulos, olla ihmisten ilmoilla hetken ajan. Kokeilla kestävyyttäni. Puhkaista ympärilläni oleva kupla hetkeksi. Vain pieni aukko. En jaksa. Maalaan kuvan, syön suklaata, kirjoitan. Ulkomaailma väsyttää minut. Olen liian erillinen kaikesta.

Kauhu

ULKOPUOLISUUS

Ulkopuolisuuden tunne kuuluu masennukseen. Olet ihmisten parissa, kuulet heidän puheensa, mutta et ymmärrä mitään. On kuin he puhuisivat vierasta kieltä. Yrität nauraa mukana, mutta hymysi kivettyy, jännitys sitoo leukapielesi, kaulasi tiukkaan korsettiin. Katsot avonaisia suita, kääntyviä päitä, heiluvia käsiä. Liu’ut yhä kauemmaksi muista. Hengityksesi vaikeutuu. Ahdistus. Pakokauhu. Poistut yksinäisyyteen. Tunnet häpeää, syyllisyyttä. Hengität pussiin. Pää ja sydän räjähtävät. Tiedät kuolevasi. Yksin. Ulkopuolella. Erillisenä.

Piilossa

KYSYMYS Olen maalannut kaksi kuvaa, syönyt suklaata, polttanut tupakoita. Ahdistaa. Haluaisin nukkua. Paeta hetkeksi tyhjyyttäni. Eikö tämä pääty koskaan?

VÄSYMYS En jaksa lähteä lounaalle. Makaan peiton alla. Hoitaja tulee luokseni. Sanon, ahdistaa, en halua nähdä ihmisiä. Toinen hoitaja tuo minulle lääkkeen, juttelee kanssani hetken ajan. Olen väsynyt. Haluan olla yksin. Nukun viisi tuntia. Iltapäiväkahvin yli. Päivälliseen saakka. Herään väsyneempänä kuin koskaan.

SUKLAA Minun on vaikea kuvitella, että söisin suklaata niin paljon, ettei enää tekisi mieli.

LOPPU Suklaa on loppu. En jaksa kävellä kauppaan. Olkoon. En kuole suklaan puutteeseen. Se ei minua tapa.

KELLO KYMMENEN ILLALLA Olen jo tottunut naisen ääneen, joka lähes joka ilta huutaa apua. En tiedä mistä ääni tulee. Se kaikuu talojen välissä. Tiedän, että kello on silloin kymmenen.

STADIONIN TORNI Ilta-aurinko heittää viimeisen valon puiden latvoihin. Stadionin torni on kullan värinen. Kuulen kaiken: musiikin, yleisön, selostajat, rummut. Lähellä minua on elämää.

KYNNET Poistan halkeilleen kynsilakan. Kynsien alla on maalia. Tarvitsisin kynsiharjan. Lakkaan kynnet hopealla ja luumulla. Peitän maalin.

KOTILOMA Tuleva kotiloma ei enää ahdista minua. Ei jännitä. Ei pelota. Ajatus ainoastaan väsyttää.

PAKKAAMINEN Pakkaan tavaroita kotiin vietäväksi. Pyykkiä: yksi pusero. Tarvitsen niin vähän. Maalaustarvikkeet, suklaata, tupakkaa, ylläni olevat vaatteet. Kevyt kantamus tässä raskaudessa.

KOTONA En tiedä ollako niin kuin kotona tai vieraisilla. Outo olo tutuissa huoneissa. Ei ahdista. Ei pelota. Tuntuu jollain tavoin vieraalta. Vielä oudommalta tuntuu, kun lähden. Jätän kotini palatakseni sairaalaan. Sairaalaan palaan kuin kotiin.

NIMEÄMINEN Nimeän maalaukseni. Jotta en unohtaisi. Niin kuin unohtaisin.

HAURAS Olo tuntuu hauraammalta kuin koskaan. Pelkään särkymistä, vaikka en tiedä, mikä minut voisi rikkoa. Pelollani ei ole kasvoja. Voimaa sillä on.

HELVETILLINEN YÖ Helvetillinen yö. En saa unta, käyn hakemassa hoitajalta lääkkeen. Pää on liian täynnä virikkeitä. Asioita, joita kotona pitäisi tehdä. Asioita, joita kotona voisi tehdä. Polven hermosärky on sietämätön. En löydä oikeaa asentoa. En tiedä paikkaani. 69

Perhe AINOA Maalaan perheen. Yksi lapsi. Se ei voi olla minun perheeni. En ole koskaan ollut ainoa. 70

MINUA EI ENÄÄ OLE Makaan selälläni. Käteni lepäävät rinnan päällä. Käteni tuntuvat haurailta, läpikuultavilta. Ne ovat kevyttä lasia. En pysty nostamaan niitä. Niiden voima on kadonnut jonnekin. Ranteista on tullut ohuet. Ruumiini on raskas. Pääni raskasta tyhjyyttä. Makaan liikkumattomana. Minua ei ole.

ENEMMÄN, VÄHEMMÄN Olen enemmän kuin väsynyt. Vähemmän kuin elävä.

HENGITYS Fysioterapeutti kehuu hengitystäni. Olen oppinut hengittämään laulutunneilla. Olen oppinut hengittämään joogassa. Olen oppinut hengittämään kun hyperventilaatio lähestyy. Olen oppinut hengittämään masennuksen aikana. Muista hengittää. Muista hengittää. Muista hengittää.

ANTAUTUNUT Puoli vuotta sitten, kun omahoitajani päiväsairaalassa ehdotti minulle hierontaan menoa, ajatus tuntui vastenmieliseltä. En halunnut kenenkään koskettavan minua. Tänään, fysioterapiassa, nautin kosketushoidosta. Vähitellen, painallusten edetessä kehollani, jännitys pakeni raajoista, vartalosta. Vain niskan ja kallonpohjan jännitys jäi. Olen antautunut autettavaksi, hoidettavaksi. Olen oppinut ottamaan vastaan apua. Joskus jopa pyytämään sitä. Olen kulkenut pitkän tien. En vain tiedä, mihin tämä tie vie. 72

VAIKEAA

Miten vaikeaa on suoda itselleen hyv채채 tuntematta siit채 syyllisyytt채.

HYPOMANIA

Ennen päivällistä mielessä käy hetken ajan mitään tekemättömyyden inho. Seuraan, nostaako hypomania päätä. Noste. Yleensä se elää aamupäivisin. Silloin teen. Kaikkea. Nopeasti. Jopa puhun. Paljon. Iltapäivällä olen tyhjiin puristettu. Noste on pysynyt poissa muutamia viikkoja. Nyt se kurkistaa, mutta ei tule esille. Päivällisen jälkeen lepään ilman vaikeuksia, ilman inhoa mitään tekemättömyydestä.

LATTEA

Oloni on enimmäkseen lattea. En tiedä, johtuuko se siitä, etten uskalla antaa mitään itsestäni ihmisille vai olenko niin tyhjä, ettei minulla ole enää mitään annettavaa.

SULOINEN YÖ

Suloinen yö. Havahdun aina välillä huomatakseni, ettei minulla ole kipuja, asento on hyvä, minua nukuttaa ja painajaiset pysyvät poissa. Aamulla olen nälkäinen.

HARMAA NOSTE

Mania astuu hiukan peremmälle. Olen täynnä liikettä. nykiviä, teräviä. Käyn aamiaisella, kolme kuppia kahvia. Aamupesu ei ole niin vastenmielistä kuin yleensä. Peilistä minua katsoo harmaa ihminen. Lähden röntgeniin. Yksin. Raitiovaunulla. Ulkona sataa. Harmaa kastuu.

Harmaa 76

ODOTUSHUONEESSA

Vasta odottaessani vuoroani röntgeniin, vuoronumero 72, ahdistus hyökkää. Olen selvinnyt raitiovaunumatkasta, kävelystä. Kupla, johon piiloudun lähtiessäni ihmisten ilmoille, alkaa vuotaa. Tulen tietoiseksi askeleista käytävällä, ovet avautuvat, sulkeutuvat. Äänet tihkuvat kuplaani. Ahdistus. Jännitän vartaloani. Lasken mielessäni kymmeneen, rentoudun. Uudestaan. Kontrolloin tilaani, hengitystäni, kuplaani. Rauhoitun. Muistan hengittää. Muistan hengittää.

LUKIT En ole koskaan aikaisemmin kasvattanut kynsiäni. Vasta tänä kesänä. En ole koskaan aikaisemmin lakannut kynsiäni. Vasta tänä kesänä. Rakastan käsiäni. Sormeni ovat pitkät, pitkät kynnet tekevät niistä vielä pidemmät. Sormeni näyttävät lukin jaloilta. Pitkät, liikkuvat, kaiken aikaa elossa. Käden iho on ohutta, suonet värittävät kämmenselän siniseksi. Ohut ranne. Minulla on kaksi lukkia, jotka kutovat kaiken aikaa näkymätöntä verkkoa.

SUIHKU Minun pitäisi mennä suihkuun, pestä hiukset. Ajatus vedestä on vastenmielinen. Ajatus suihkusta on työläs. Jaksan juuri ja juuri aamupesun. Joskus iltapesun. Hiukseni ovat paksua hevosen jouhta, lika ei näy niissä. Välttääkseni hiustenpesun vaivan, tilaan ajan kampaajalle. Huomiseksi. Raitiovaunu vie ovelta ovelle. Kampaaja on tuttu ja turvallinen. Onnistun. 78

Kupla KUPLANI Kuvaryhmässä piirrän tunnetilan, jossa olen. Kumarassa istuva musta hahmo, ympärillään harmaa kupla. Paksu, musta suojakerros. Värien kirjo tanssii kuplan ulkopuolella. Kuplani. Suojautumiskeinoni. Pakopaikkani. Vankilani. Kaikkea sitä. Osa minua. Minä. 79

NOSTE Päivällisen jälkeen lähden ulos. Kävelylle. Seuranani toinen potilas. Aurinko on lämmin. Jo toista kertaa ulkona tänään. Olen nosteessa, tunnen sen. Se myös pelottaa: ahnehdin liikaa. Jaksamista, elämää, kun vointi alkaa näyttää voimistumisen merkkejä. Nosteen huipulta on vain alas matka. Tuttu tie, jota pitkin olen useasti valunut. Sillä tiellä. Sillä tiellä on hukassa. EN HALUA UNIANI En halua uniani, en sitä jatkuvaa pakokauhua, pakenemista, ettei minua löydettäisi, ettei minua revittäisi esille näytelmän pääosaan, orkesterin johtajaksi, valokiilaan, vastuuseen. Unessani piiloudun koloihin, verhojen taakse, kivetyn patsaaksi, mutta minut löydetään aina. Nyt on sinun vuorosi! Mene näyttämölle! Esityksen onnistuminen riippuu sinusta! Kirkkaat spottivalot sokaisevat. Vastuu menestyksestä ilkkuu olkapäälläni. En halua uniani. 80

Karanneet ajatukset 81

ET TIEDÄ Masennus ei ole olotila, joka valitaan. Ei tunne, jota ruokitaan vapaaehtoisesti. Masennus ei ole alakuloa, jossa viivytään hetki. Masennus ei ole surua, joka tyyntyy aikanaan. Masennus ei ole surumielisyyttä, jota tuntee syksyn tullen, kesän kuollessa pois. Masennus ei ole maailman tuskaa, ei hetken mielen notkahdus. Masennus on harmaa mustuus raajoissa, vartalossa, päässä. Kirkas tunne siitä, että on vihattavin, inhotuin, hyödyttömin, arvottomin, syyllisin. Sellainen on masennus. Älä tule kertomaan minulle, että jokainen on joskus allapäin, että masennus on muotitauti, että minun pitää ulkoilla enemmän. Et tiedä mistä puhut, ellet itse ole kokenut masennusta. Et tiedä. 82

PEILI

Toisinaan en tunne itseäni, kun katson peiliin. Näen harmaat kasvot, sameat silmät, alaspäin vääntyneen suun. Vaikka kosketan itseäni, näenhän käden liikkeen peilistä, en tunnista elävää kuollutta. Iho ei tunne kosketusta. Leukapielet eivät rentoudu. Katse pysyy tyhjänä. Vältän peiliin katsomista. En pidä tuntemattomasta, joka peittää näkökenttäni.

HIUSTEN HALLINTA Nopein tapa muuttaa päätään on käydä kampaajalla. Istu raitiovaunussa. Muista hengittää. Istu kampaajan tuolissa. Ole huojentunut siitä, että kampaaja on tuttu, turvallinen. Hän ymmärtää sinut puolesta sanasta. Enempää et pystykään puhumaan, sillä aamulääkkeet kuivattavat suusi, etkä ole muistanut ottaa vesipulloa mukaan. Antaudu, samalla tavalla kuin potilaana, kampaajasi käsiin. Jos pystyt, nauti hetkestä, joka on vain sinua varten. Älä välitä hiestä, joka valuu selkääsi pitkin. Älä välitä vilunväristyksistä, jotka nousevat pohkeista reisiin. Kiitä, maksa, palaa raitiovaunulla takaisin sairaalaan. Jos et pysty hallitsemaan pääsi sisältöä, hallitse hiuksiasi.

EI MÄÄRÄÄ, EI LAATUA Käynti kampaajalla tappaa. Olen väsynyt. Inhoan jaksamiseni määrää. Sen vähyyttä. Laadussakaan ei ole kehumista.

KOTILOMA

Huomenna kotiloma. Osaanko olla kuin kotosalla tutuissa huoneissa? Osaanko tehdä mitään? Pitääkö minun tehdä jotain? Osaanko olla jouten? Miksen saisi olla jouten? Jaksanko? Miksi minun pitäisi jaksaa? Miksi teen elämästäni vaikean? Sitä se on jo muutenkin.

YÖ

Katkonainen yö. Polvi tulessa. Amputoikaa jalkani. Räjäyttäkää pääni.

MASENNUKSEN HOITO Masennusta ei hoideta antamalla sille tilaa vain viikonloppuisin, tekemällä viikot töitä, upottamalla ahdistus kiireisiin arjen tunteihin. Masennusta ei hoideta pitämällä yllä kulisseja, hohtavalla julkisivulla, jonka taakse, perimmäiseen nurkkaan, kätkeytyy häpeissään ja syyllisenä itkemään. Masennusta ei hoideta ajattelemalla, että masennus on stigma, huonon, laiskan, tyhmän ja saamattoman ihmisen kastinmerkki. Masennus hoidetaan hyväksymällä se, että on masentunut. Haetaan apua, puhutaan masennuksesta avoimesti, ei lähdetä salailun tielle. Masennusta hoidetaan antautumalla masennukselle, sillä jos et antaudu ja hyväksy, että sinulla on masennus, ei ole mitään syytä hoitaa itseäsi. Ilman antautumista paha olosi jatkuu, jatkuu, ja eräänä päivänä huomaat, että hyvin kiillotettu julkisivu on ruosteen peittämä, kotisi pölyn peitossa, et kykene enää töihin, makaat sängyssä, etkä pääse ylös, et pääse. Sinut on selätetty. Toimi ennen sitä. Älä astu tielle, jossa masennus kielletään. Se on tie, jota olen kulkenut. Useasti. 86

KIELTÄYTYMINEN

Väsymys ei suostu lähtemään pois.

Ulkopuolella on elämä

MILTÄ SINUSTA TUNTUU? Miltä sinusta tuntuu? En tiedä. Ei miltään. Ei miltään koskaan.

KODIN VÄRIT Kodin värit ovat tutut. Tunnen itseni harmaaksi punaisen, violetin ja mustan keskellä. Olen niin väsynyt.

PÄIVÄJÄRJESTYS 08.00 Aamupala 11.30 Lounas 14.00 Päiväkahvi 16.30 Päivällinen 20.00 Iltapala Selkeää, yksinkertaista. Tähän olisi helppo tottua. Ehkä olenkin jo tottunut. Ajatus, että kävisin kaupassa, tekisin ruokaa, pesisin pyykkiä, ei. En jaksa edes ajatella sellaista. Totun tähän nyt. 89

KAIPUU Kaipaan edelleen itkua. Pelkään vain sitä, että jos löydän itkun, se ei jätä minua koskaan.

OSA Olen oppinut hyväksymään, että masennus on osa minua. Toivon vain, että se olisi pienempi osa minua. Tällä kertaa se ei ole tyytynyt pieneen osaan niin kuin joskus aikaisemmilla kerroilla. Tällä kertaa se vaatii vaatimistaan, enemmän ja enemmän. Kohta minä olen osa masennusta.

KUVAAMINEN En tule kuvaamaan näitä sateessa itkeviä taloja. Ranteissani ei ole voimaa nostaa kamera. Käteni vapisevat liikaa, silmä ei löydä kuvattavaa. Ei kuvia tällä kertaa. Ehkä joskus myöhemmin. Ehkä palaan tänne. En tiedä. Kaikki on mahdollista. Sen olen oppinut. En hallitse elämää. Elämä hallitsee minua.

KOTIINPALUU Palaaminen kotiin tuntuu unelta. Kuitenkin se on totta. Huomenna. Huominen on vielä kaukana. Ensin on jaksettava elää tämä päivä.

RYTMI Tuntuu hyvältä ajatella, että ensi viikolla palaan päiväsairaalaan. Tuttu rytmi odottaa minua. Rytmi pitää minut pois sängystä. Rytmi pitää huolen siitä, että muistan syödä. Rytmi. Rytmin ympärille voin jonain päivänä, sitten kun jaksan, rakentaa melodian.

Väsymys

MANIKYYRI Vihattava keli. Suoritan pakollista ulkoilua ajamalla raitiovaunulla yhden pysäkinvälin. En ole koskaan ollut manikyyrissä. Kysyn hintaa. Ei paha. Istun kauan kädet ojossa. Ulkona saa sataa, tuulla. Kynsistä poistetaan vanha lakka. Kynnet viilataan, kynsinauhat pehmenevät rasvalla, liottamalla. Kynsinauhat, kynsitikut huolletaan. Kädet rasvataan, hierotaan. Lisää viilausta. En osaa päättää kynsilakan väriä. Värejä on kymmeniä. Tummaa, vaaleaa, metallia, mattaa, hohtavaa, kimaltavaa. Hurmaannun, juovun väreistä. Haluaisin avata pullot, valuttaa värit suurelle kankaalle, katsoa mihin niiden tie vie. Valitsen kaksi väriä. Kynnet kuivataan lämmössä. Nojaan tuolissa, silmät ummessa. Päiväohjelmaan merkitty ulkoilu on kohta ohi. On aika palata sairaalaan uusien kynsien kanssa. Päiväunille.

Tyttรถ ja poni

VIIMEINEN KUVA Maalaan laukkaavan ponin, sen selässä on tyttö, jonka kädet heiluvat innosta. Tyttö ratsastaa vaaleanpunaisessa vaahtokarkissa kohti vaaleana hohtavaa pilvilinnaa, joka näkyy heikosti punertavalla taivaalla. Ponin hännällä on kyydissä suojelusenkeli. Kuvasta tulee suloinen. Huomaa, etten maalaa sitä itselleni. Se on viimeinen kuva, jonka maalaan täällä. Tällä kertaa. Tulevasta en tiedä.

VIIMEINEN AAMU

Viimeinen aamupala suljetulla osastolla. Kolme kuppia kahvia. Jogurttia. Lähden kotiin. Tunnenko oloni paremmaksi? Ehkä vähän. Tunnenko oloni vahvemmaksi? Ehkä vähän. Tunnenko oloni levänneemmäksi? Ehkä vähän. Olenko tyytyväinen osastojaksoon? Olen. Se oli pakollinen pysähdys minulle. Lepopaikka, pakopaikka. Paikka, jossa hajota. Paikka, jossa tapasin uusia, tuntemisen arvoisia ihmisiä. Paikka, jossa oli enemmän ja vähemmän myötätuntoisia hoitajia. Paikka kaltaisilleni. Oma paikka. Miten masennus? Ennallaan. Entä tästä eteenpäin? Olen oppinut jälleen itsestäni jotain. Olen ehkä hiukan viisaampi itseni suhteen. En tiedä. Toivon niin. 96

Olen ylpeä siitä, että tajusin haluta osastolle. Tulenko selättämään masennuksen? Tuskin. Yritän kutistaa sitä pienemmäksi osaksi minua, oppia sietämään heikkouksiani, puutteitani ja myöntämään itselleni, ettei minun tarvitse olla kaikkivoipa, täydellinen ja vahva. Uskon, että siinä on tarpeeksi selätyksen yritystä. Kaipaan edelleen itkua. Ehkä sen aika on tulossa sitten kun olen heikompi tai vahvempi. Toivon niin. Ehkä uskon myös.