Kauppakamari 2/2021

Page 29

SANOTTUA

Teknologiaosaaja mukana pandemian taltuttamisessa Turussa toimiva PerkinElmer Wallac Oy on yksi PerkinElmer-konsernin suurimmista tuotekehitys- ja valmistusyksiköistä. Yrityksessä kehitetään ja valmistetaan laitteita, reagensseja ja ohjelmistoja vastasyntyneiden lasten harvinaisten sairauksien seulontaan. Koronapandemian kiihtyessä keväällä 2020 yritys kehitti nopeasti uusia tuotteita testaukseen. Yritys palkittiin maaliskuussa Turun kauppakamarin vientipalkinnolla. Vuosittaisella vientipalkinnolla Turun kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunta nostaa esille kannustavia esimerkkejä kansainvälisesti menestyvistä varsinaissuomalaisista yrityksistä.

toimitusjohtajan Petri Kallion mukaan vuosi 2020 on osoittanut selvästi, miten yritysten huippuosaamisella voidaan kehittää uusia maailmanluokan tuotteita kansainvälisille markkinoille ja turvata olemassa oleva markkina vaikeinakin aikoina.

HAASTATTELUSSA

Petri Kallio TJ. PERKINELMER WALLAC OY

”Kehitimme uudet tuotteet Covid-19:n PCR-testaukseen todella nopealla aikataululla, ja vuoden 2020 aikana olemme myyneet näitä YRITYS PALKITTIIN tuotteita yli 20 milMAALISKUUSSA TURUN joonaan testiin pääKAUPPAKAMARIN osin kansainvälisille markkinoille”, sanoo VIENTIPALKINNOLLA. Kallio.

VALIOKUNNAN PÄÄTÖS PALKINNONSAAJASTA OLI TÄNÄ VUONNA YKSIMIELINEN.

Valiokunnan päätös palkinnonsaajasta oli tänä vuonna yksimielinen. PerkinElmer Wallac Oy on kasvattanut merkittävästi tuotantoaan Turussa vastatakseen koronapandemian aiheuttamaan testaustarpeen kasvuun niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Yritys tekee tärkeää työtä pandemian selättämiseksi”, Turun kauppakamarin kansainvälistymisvaliokunnan viime vuoden puheenjohtaja Pasi Vuorinen toteaa. Yrityksen liikevaihdosta noin 99 prosenttia syntyy viennistä. Suurimpia vientimaita ovat Iso-Britannia, Yhdysvallat, Italia, Kiina ja Ranska, ja näiden maiden viennin yhteenlaskettu osuus liikevaihdosta on noin 70 prosenttia. Yrityksen viennin arvo on lisääntynyt erittäin merkittävästi vuodesta 2019 vuoteen 2020 lähinnä Covid-19-tuotteiden myynnin merkittävän kasvun takia. PerkinElmer Wallac Oy on tunnettu edelläkävijän roolistaan. Viime vuosi terävöitti tätä entisestään. Yrityksen

Entä tulevaisuus? Mitä se tuo tullessaan kehitystyölle?

”Covid-19-vasta-ainetestien myynti on käynnistynyt, ja arvioimme näiden tuotteiden kysynnän kasvavan vuonna 2021. Samanaikaisesti olemme pystyneet kehittämään uusia tuotteita myös vastasyntyneiden seulontaan ja varmistamaan, että tuottaminen ja asiakaspalvelu ovat toimineet keskeytymättä myös vastasyntyneiden seulonnan osalta”, Kallio arvioi. Erityisen kiitokset Kallio haluaa osoittaa ammattitaitoisille osaajille:

“Covid-19-vasta-ainetestien myynti on käynnistynyt ja arvioimme tuotteiden kysynnän kasvavan.“

”Kiitos kuuluu henkilöstöllemme ja kaikille yhteistyökumppaneillenne, jotka ovat tämän mahdollistaneet”. Turun kauppakamari jakoi Varsinais-Suomen vientipalkinnon nyt kolmattatoista kertaa. Kuvassa kansainvälistymisvaliokunnan vuoden 2020 puheenjohtaja Pasi Vuorinen, PerkinElmer Wallac Oy:n toimitusjohtaja Petri Kallio (vasemmalla) ja Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo palkinnonjakotilaisuudessa.

2/2021

KAUPPAKAMARi

29


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.