4 minute read

Turun kaupunki: Uutta kasvua koronan jälkeiseen nousuun

Tiedepuiston kehittäminen on yksi Turun kaupungin kärkihankkeista. Sen tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja tähtäävät kansainvälisesti merkittävän osaamiskeskittymän syntymiseen. Havainnekuva Kupittaalle keskustan suunnasta.

Uutta kasvua koronan jälkeiseen nousuun

Advertisement

Turulla on hyvät mahdollisuudet uuteen nousuun, kun yhteiskunta alkaa avautua. Mahdollisuudet ovat jopa entistäkin paremmat, koska Suomessa hyväksi koetun terveysturvallisuuden arvostus on noussut aivan uudelle tasolle.

TURUN KAUPUNGIN uusi elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen pitää tärkeänä vahvistaa Turun asemaa koronapandemian jälkeisen ajan kasvavassa kilpailussa. Siihen on hyvät edellytykset, koska kaupungin keskeinen strategia ja skenaariot ovat kunnossa. Turussa on myös hyvä elinympäristö ja ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtääviä toimia. Koulutusta on tarjota kaikilla koulutustasoilla, ja monipuolinen, viriili yritysrakenne tukee osaamisketjun rakentamista. – Osaamisketjujen rakentamista pitää tukea pitkäjänteisesti. Keskeinen osa siitä on teknillisen osaamisen parantaminen, koska perinteisen teollisuuden rinnalle halutaan kehittää uusia yritysaihioita ja parantaa nykyisiä strategisia kärkiä. Siinä auttaa panostus yliopiston teknillisen osaamisen kehittämiseen, sekä yhteistyön lisääminen alueen korkeakoulujen kesken, joka on strategisesti keskeinen tekijä. Lisäksi kaupungin meriteollisuuskeskittymä Blue Industry Park sai aikataulun kiinni ja voi olla ratkaiseva tekijä kilpailujen voittamiseen 20-luvun loppupuolella ja 30-luvulla, Kyynäräinen toteaa.

Hän korostaa, että on tärkeää onnistua houkuttelemaan ulkomaisia osaajia Turun seudulle. Siitä on puhuttu liian kapeasti, sillä Turun seudulla on jatkuvasti pulaa korkeatasoisesta erityisosaamisesta. – Sitä viestiä on kyettävä terävöittämään selvästi ja markkinoimaan aluetta aktiivisesti, jotta voimme parantaa kilpailukykyämme. Prosessi kaipaa tehostamista muun muassa tarvittavien oleskelulupien hakemisessa. Koko ketjun on oltava kunnossa, mutta meillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Meidän on itse kerrottava, mitä kaikkea Turun seutu pystyy tulijoille tarjoamaan mukaan lukien kulkuyhteydet muualta maailmasta ja Helsingistä. Yksi uusi houkutin on Suomen turvallisuus, joka on koronan aikana tullut entistä tärkeämmäksi, Kyynäräinen sanoo.

Etulinjassa ovat yritykset, joiden hän toivoo ottavan aktiivisesti yhteyttä kaupungin palveluihin tarvitessaan apua. Myös uutta yrityskantaa halutaan kasvattaa, ja Turku Science Park Oy:n uusyritysneuvonta ja kasvuohjelmat pystyvät antamaan asiantuntevaa apua. – Elinvoiman lisäämiseksi 2020-luvun kyvykkyyksien houkuttelu on keskeinen tekijä. Sen rinnalla on toki pidettävä huolta kokonaistyöllisyysasteesta, ja myös lainsäädäntöä ja koulutukseen panostamista tarvitaan. Turku Science Park Oy hoitaa houkuttelevuustehtävää yhdessä yritysten ja korkeakoulujen kanssa, Kyynäräinen sanoo.

Turun kaupungin on pidettävä huolta siitä, että kaupunki koetaan hyväksi paikaksi asua. Hyviä kokemuksia on vuodelta 2019 Turku Science Park Oy:n kautta järjestetyssä Talent Call Turku -kampanjasta, joka tuotti yli tuhat hakemusta 76 maasta. Hanke osoitti, että Suomella on hyvä maine ja kaikki edellytykset onnistua. Yhteistyötä tehdään laajasti alueen korkeakoulujen kanssa, ja Business Finlandin ylläpitämä Working in Finland -sivusto antaa käytännön tietoa ulkomaalaisen työskentelystä Suomessa.

DIGITAALISET PALVELUT KUNTOON

Yritysten kannattaa panostaa henkilökuntansa digivalmiuksien koulutukseen. – Digitaalisuus on vielä alkuvaiheessa, mutta pandemian aikana moni yritys räätälöi uusia digitaalisia palveluja verkkoon ja onnistui hyvin. Tarvitaan osaamisen vahvistamista digitaalisiin kyvykkyyksiin. Se on vain yritteliäisyydestä kiinni, ja tarvitaan myös myymisen taitoa ja rohkeutta. Olen huomannut, että palvelusektorilla ei vieläkään hoideta asiakkaan palvelua ja myymistä riittävän hyvin ja loppuun asti, Kyynäräinen pohtii.

Kesällä kotimaan matkailun suosio nousi,

mutta matkailijoiden oli vaikeaa löytää hajallaan olevia palveluja. Siinä julkisella sektorilla on peiliin katsomisen paikka. – Kuntien ja seutukuntien pitäisi tiivistää yhteistyötä ja isojen ja pienten yhdistää voimansa. Suomi voisi olla voittaja, kun matkailijoista alkaa kova kilpailu eri kaupunkiseutujen kesken. Jos matkailija saadaan Varsinais-Suomeen, hänet pitäisi saada jäämään alueelle mahdollisimman pitkäksi aikaa, Kyynäräinen toteaa.

Korona-aika on osoittanut, että Suomessa pystytään tehokkaasti suojelemaan maailmaa ja korvaamaan tapaamisia paljon etäyhteyksillä, mutta mikään ei korvaa ihmisten välistä kanssakäymistä, jota esimerkiksi bisnestapahtumissa syntyy spontaanisti. – Vakiintuneet tapahtumat, joissa luodaan paljon bisneskontakteja, esimerkiksi Alihankintamessut Tampereella, todennäköisesti säilyttävät suosionsa, mutta tulevaisuudessa järjestetään varmasti myös hybriditapahtumia. Messukeskuksilla ja muilla tapahtumanjärjestäjillä on haastetta miettiä, miten tapahtumat voi tulevaisuudessa järjestää laadukkaasti erilaisin asiakasprofiilein. Missään nimessä ei voi ajatella, että voi vain palata entiseen, Kyynäräinen toteaa.

TYÖVOIMAN LIIKKUVUUS

Saavutettavuudella on merkitystä, kun yritykset hakevat työvoimaa. Moni huomasi etätyön yleistyttyä, että etäisyys kodin ja työpaikan välillä ei enää ole merkitsevä, vaan olennaisempaa on liikkumisen nopeus. Jos se on hyvä, Suomen kilpailukyky paranee. Turun seudulle Tunnin juna -hanke on tärkeä. – Ihmiset voivat asua täällä, mutta asuminen ei rajoita työssäkäyntimahdollisuuksia, jos yhteydet pääkaupunkiseudulle toimivat hyvin. Tällä hetkellä autokyyti on irvokkaasti nopeampi kuin juna. Parhaillaan vireillä on muitakin ratahankkeita, mutta meidän on pidettävä huolta tietoisuuden lisäämisestä oman hankkeemme etumatkasta. Turun Tunnin juna voidaan toteuttaa jo 2020-luvulla, kun taas muiden ratahankkeiden suunnittelu on jäljessä, ja toteutuminen on mahdollista vasta 2030-luvulla, Kyynäräinen sanoo.

Turun kaupungille on erittäin tärkeää, että myös Salon, Uudenkaupungin ja Loimaan seutukunnat sekä Rauman alue pysyvät vireinä, ja niitä kehitetään. Junahankkeen edistyessä voidaan pohtia myös lähijunaliikennettä. – On jännä piirre, ettemme ole onnistuneet houkuttelemaan espoolaisia käymään töissä Turussa, vaikka työmatka on käytännössä sama kuin ruuhka-aikoina Helsingin keskustaan, Kyynäräinen miettii.

Turun kaupungin kolme kärkihanketta ovat: Keskustan kehittäminen elinvoimaiseksi ja houkuttelevaksi, Tiedepuiston kehittäminen kansainväliseksi osaamiskeskittymäksi ja Smart & Wise Turku, jossa edistetään käyttäjälähtöisiä, älykkäitä ratkaisuja kokeilukulttuurin avulla. – Kupittaan vetovoima on suuri, ja toteutukset käynnistyvät markkinatilanteen mukaan. Keskeistä on kansiratkaisu, jonka myötä yhdistetään Kupittaa ja Itäharju laajaksi Tiedepuistoksi, Niko Kyynäräinen toteaa. Niko Kyynäräinen on Turun kaupungin elinvoimajohtaja. Nikoon voi olla yhteydessä niko.kyynarainen@turku.fi.

Turku kehittyy

• Pohjoinen kasvuvyöhyke: Tukholma-Turku-Helsinki-Pietari: tiedon ja ihmisten vapaa liikkuvuus • Tunnin juna: Turku-Helsinki ratayhteyden parannus työssäkäyntialueen laajentamiseksi

Turun kaupungin kärkihankkeet:

1. Keskustan kehittäminen: elinvoimainen kaupunkikeskusta 2. Turun Tiedepuisto: Kupittaan alueen kehittäminen kansainvälisesti merkittävänä osaamiskeskittymänä kunnianhimoisin tavoittein. 3. Smart and Wise Turku: Uusien digitaalisten ratkaisujen kehittäminen käyttäjien kannalta toimiviksi • Blue Industry Park: edistyksellinen meriteollisuus- ja teknologiakeskittymä • Teknologiakampus: tekniikan tutkimus- ja koulutusinfrastruktuurien yhdistäminen tutkimuksen ja koulutuksen vetovoiman lisäämiseksi 4 korkeakoulun yhteistyöllä • Terveyskampus: lääketieteen, sosiaali- ja terveysalan ja teknologian osaamiskeskittymä edistää yhteistyössä perinteiset tieteenalat ylittävää osaamista • Kulttuurikampus: kulttuuriyhteistyön kehittämisalusta mahdollista oppilaitosten, yritysten, kolmannen sektorin ja kaupungin välisen tavoitteellisen yhteistyön kulttuurialan elinvoimaisuuden lisäämiseksi • Bio- ja lääketieteen innovaatioyksiköitä Turun yliopistoihin sillaksi tieteen ja bisneksen välille • Valtakunnallinen lääkekehityskeskus suunnitteilla • Smart Chemistry Park: Turku Science Parkin perustama valtakunnallisten cleantech-yritysten kasvukiihdyttämö • Hiilineutraali kaupunki 2040: kohti päästötöntä ja jätteetöntä kaupunkia, ilmastotiekartta 2029

This article is from: