Tutkain 1/2014 by Tutkain

Tutkain Tutkain Valtiotieteellinen ylioppilaslehti 1/2014

valtiotieteellinen ylioppilaslehti

1/2014

Sensei Sixten 6 Venla Hiidensalo 20

Sensei Sixten

Puoskari Onninen Suomen pel채tyin kulttuuriesseisti 18

Pääkirjoitus

Hyvää shittiä

Moni meistä työntäisi mieluimmin kikkelinsä pistorasiaan kuin näppinsä talouspolitiikkaan. Professori Sixten Korkman on kuitenkin talouspolitiikan shakkilaudalla kotonaan kuin juntti Turussa, ja hänellä on mielenkiintoista kerrottavaa myös luurangoista valtsikan komeroissa. Tutkaimen haastattelema Korkman usuttaa opiskelijoita Marxin pariin ja miettimään lobbauspuuhia uudemman kerran. Tutkain muistaa tässä numerossa myös tupakoitsijoita. Tupakointihan on vähän niin kuin ensimmäinen tyttöystävä; siitä voi jäädä ihana muisto, kunhan sen älyää jättää ajoissa. Oscar Wilde sanoi savukkeen edustavan täydellistä mielihyvää, ja Kreuzter-sonaatista päätellen kessua diggaili myös Tolstoi: ”Sytytin savukkeen, ja kuten aina, kun pyörii samaa ratkaisemattomien ristiriitojen kehää, tulee polttaneeksi, ja minä poltin savukkeen toisensa perään päästäkseni sumuun, jossa en näe ristiriitoja.” Tänään on, elämäntilanteestasi riippuen, täydellinen päivä aloittaa tai lopettaa. Tutkaimen päivystävä tupakkamies Oskar Lindman tsekkasi tätä numeroa varten yliopiston röökipaikat.

Tekijät

Puoskari Onninen Pelätty kulttuuriesseisti

Jeremias Kortelainen Eläinrakas toimitussihteeri

Lisäksi Tutkaimen toimitussihteeri ja pilkkujen Pinochet Jeremias Kortelainen tenttasi Kannunvalajat ry:n jäsenistön omistaman Kannustin Oy:n uutta toimitusjohtajaa valmennusbisneksen etiikasta ja tulevaisuudesta. Toinen toimitussihteeri ja sanojen Shakira Saarlotta Virri haastatteli mediamaailman soraääntä, kirjailija Venla Hiidensaloa. Kosmopoliittisessa hengessä Tutkaimen armoitettu somettaja ja maailmanmatkaaja Nella Kelkka raportoi Thaimaan kuohunnasta, ja Morgan Walker kirjoitti jutun eeppisistä Haalarisitseistä. Myös Kannunvalajat ry:n puheenjohtajalla on sananen alamaisille. Toisin sanoen: pitelet käsissäsi yliopiston parasta kakkalukemista. Hyvää shittiä!

Saarlotta Virri. Siveettömän taitava kirjoittaja.

Vili Lähteenoja Päätoimittaja

Tutkain 1/2014

Sisältö

Vakiot Pääkirjoitus Kannusta kaikuu Opinnot Matkakertomus: Kännikertomus

3 13 25 29 36

20 4

Tutkain

Erikoiset 6

Sensei Sixten

Valtiotieteellistä valmennusta

Sixten Korkman on valtsikalaisista vitun cool.

Kannunvalajat ry:n omistama Kannustin oy pestasi hiljan uuden toimitusjohtajan.

Venla Hiidensalo

Puoskari Onninen vs. Zadie Smith

Kirjoittaja ja valtsikan alumni. Sanojen Shakira, Saarlotta Virri haastatteli.

Suomen pelätyin kulttuuriesseisti diagnosoi "Risteymiä"-romaanin.

Röökillä

Oscar Wilde kehui kessua täydelliseksi nautinnoksi. Miehemme pohti.

1/2014

51 vuosikerta Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Vili Lähteenoja Toimitussihteerit Saarlotta Virri Saara Mielonen, Jeremias Kortelainen ja Hanna Marjoranta Ulkoasu ja taitto Austin Sears & Vili Lähteenoja Kirjoittajat Iiris Annala, Jeremias Kortelainen Saarlotta Virri, Vili Lähteenoja, Nella Kelkka, Morgan Walker, Sami Kujala (alias Puoskari Onninen), Oskar Lindman Kannen kuva Bryan Saragosa bryansaragosa.com

Ilmoitusmyynti Jori Pyykkö jori.pyykkö@helsinki.fi

"Tuskin joudumme ahdinkoon, vaikka romaanikerronta olisikin tarkoituksenmukaisesti koottu valikoima objekteihin kliseisesti liitettävää tunnesisältöä tai vaikka sähkökitaralla ei vähään aikaan olisikaan tehty mitään uutta. Hyviä kirjoja ja biisejä tehdään yhtä kaikki alati. " -Puoskari Onninen Pelätty kulttuuriesseisti

Paino Picaset oy, Helsinki Painos 300kpl ISSN 0787-0035 (printti) Palaute tutkain2014@gmail.com www.kannunvalajat.fi/ tutkain Tutkain saa HYYn järjestölehtitukea.

18 Tutkain 1/2014

Sensei Sixten TEKSTI Vili Lähteenoja KUVAT Bryan Saragosa

”Korkman on kaikkien mielestä ihan vitun cool.” – Taloustiedettä opiskeleva pimu

”Sixten on ihana.” – Toinen taloustiedettä opiskeleva pimu

P 7

Tutkain 1/2014

rofessori Sixten Korkman on kuumaa kamaa kampuksella ja vallan kammareissa. Kuudenkymmenenkuuden vuoden iässä, jossa meitä muita odottaa viina, vitutus ja viagra, Korkmanilla leikkaa kuin samurailla. Tutkaimen kirjeenvaihtajan sanoin: ”He puts the Man in Korkman.” Tutkaimella oli kunnia tavata tämä myyttinen jäbä ja keskustella hänen kanssaan taistolaisista, Marxista ja siitä, mikä lopulta määrää kansakuntien kohtalon.

Valtsika ’60 T: Minkälainen paikka Valtsika oli teidän aikananne opiskella? SK: Taloustieteen opetus on ihan eri tasolla nykyään. Mutta koulusta kun tuli, niin oli se riemastuttava elämys kuitenkin tutustua tieteelliseen näkökulmaan. Mä viihdyin erittäin hyvin. T: Sekö oli 60–70 -lukujen taitteessa? Taistolaisten kulta-aikaa? Näkyikö se taistolaishulina yliopistolla?

tävä. Siis aivan käsittämätöntä potaskaa, joka meni täydestä. Se on kyllä ihmettelemisen aihe. Mutta kuten sanottua, totta kai Marx on yhteiskuntatieteissä erittäin suuri. Hänhän puhui paljon tästä alienaatiosta, joka on täysin kiinnostavaa tarinaa vieläkin. Ja koko se hänen radikaalisuutensahan on kiinnostavaa; hän ei harrastanut mitään tasapainoteoriaa, vaan koko tämä hänen metodinsahan on jotain ihan muuta. Ilman muuta hän on omaperäinen, kiinnostava ja lukemisen arvoinen, ja jokaisen yhteiskuntatieteilijän pitäisi lukea Karl Marxia. Status quo

SK: Sosiologian puolella ja valtio-opin puolella se oli vahvaa, mutta kansantaloustieteen puolella se ei ollut kovin merkittävää. Jos oli lukenut edes taloustieteen aapisen, niin mä luulen että se antoi jonkinlaisen immuniteetin sille.

T: EVA:n hyvinvointivaltiota käsittelevässä raportissa 2011 sanotaan, että ”koulutus on hyödyksi koulutettavan lisäksi myös muille kansalaisille, koska sivistys johonkin mittaan asti tukee koko yhteiskunnan toimivuutta”. Missä se ”joku mitta” on?

T: Tai visiitti rajan takana? SK: Niin joku tällainen. Mä luin Marxia ihan uteliaisuudesta. Olin kommentoimassa pari vuotta myöhemmin yhdessä lisensiaattiseminaarissa tällaisen marxilaisen opinnäytettä, josta en ymmärtänyt kuitenkaan yhtään mitään. Enkä luultavasti ymmärtäisi tänä päivänäkään, vaikka yrittäisin. Mä oon edelleen lukenut Marxia sen jälkeenkin. Musta Marx on suuri yhteiskuntatieteilijä, jota on paljon helpompi lähestyä nyt, kun ei ole mitään hörhöjä ja dogmaatikkoja niin kuin silloin. Taloustieteessä niillä ei koskaan ollut mitään suurta painoarvoa. Ongelmahan ei ole se, että harrastettiin Marxia. Ongelma oli se, että sitä harrastettiin niin dogmaattisella tavalla. Muistan kun olin vuonna 1973 Tukholmassa, ja siellä oli trotskilaisia ja siellä oli maolaisia, ja kaikki ne vihasi kapitalismia, mutta toisiaan ne vihasi vielä enemmän. Tää meidän taistolaisuus oli kyllä mun mielestä ainutlaatuisen umpiossa. Sitä on vaikea ymmärtää minun mielestäni tänä päivänä, kuinka joku voi innostua Stalinista ja kertoa lapsilleen, että Breznev on kaikkien lapsien ys-

SK: Tässähän puhutaan positiivisista ulkoisvaikutuksista. Esimerkiksi peruskoulutus takaa sen, että ihmiset osaavat lukea ja ymmärtävät jotain siitä, miten yhteiskunta toimii. Sitten tullaan vähän vaikeammalle puolelle, kun puhutaan korkeakoulusta. Mun mielestä ei voi tämän päivän Suomessa väittää, että meidän pitää tehtailla tohtoreita yhteiskunnan rahoilla. Se on kyllä kyseenalaista. Voisi sanoa, että mä yhdyn siihen, että liian moni jopa lukee maisteriksi; pitäisi tyytyä kandiin yhä useammin. Mehän subventoimme tätä kaikkea hyvin voimakkaasti siksi, että kaikki tuo on ilmaista, ja lisäksi maksamalla opintotukea hyvin anteliaasti. Kyllä tätä voi kyseenalaistaa johonkin mittaan asti. Tässä ne ulkoisvaikutukset rupeavat olemaan aika vähäisiä.

"Ilman muuta h채n on omaper채inen, kiinnostava ja lukemisen arvoinen, ja jokaisen yhteiskuntatieteilij채n pit채isi lukea Karl Marxia. "

Tutkain 1/2014

Enemmänhän tässä on kyse sosiaalisesta liikkuvuudesta ja siitä, että me haluamme turvata sen, että jokaisella yksilöllä on mahdollisuus korkeakoulutukseen, jos hän niin haluaa. Mutta senhän voisi hoitaa niin kuin monessa maassa sillä tavalla, että meillä on valtion takaamia opintolainoja, joita ei tarvitse maksaa takaisin muuten kuin sitä mukaa, kun uran myötä tulot antavat myöten. Tällä hetkellä vähän koulutetut subventoivat korkeakoulutettuja, jotka kuitenkin saavat elämänsä aikana parempia palkkoja. Sitä ei ole kovin helppo perustella oikeudenmukaisuusnäkökohdilla. Tämähän ei ole suosittu näkökohta ainakaan opiskelijoiden keskuudessa, joiden poliittinen painostusvoima on yllättävän voimakas. T: Se on aika outoa. Voikohan siihen liittyä jonkinlaista pelkoa tulevaisuuden kilpailijoita kohtaan? SK: Se on outoa. Se on mulle vähän mysteeri. Musta välillä tuntuu, että pienestä lukumäärästään huolimatta opiskelijat on taitavampia lobbareita kuin eläkejärjestöt. Niitä on kuitenkin rutosti, ja ihmisiä niissä on paljon. En mä sano että nekään olisivat vähäpätöisiä; eduskunnassahan sanotaan, että eläkeläisten pelko on viisauden alku. T: Rakennettiinko 80-luvulla jopa vähän liian hyvä sosioekonominen järjestelmä? Voiko tässä olla jälkikaikuja siitä? SK: Monethan ovat sanoneet, että 80-luku se vasta oli kultainen periodi, ja sen jälkeen romutettiin hyvinvointivaltio, ja musta se on hyvä yhteiskunnallinen keskustelu. Kyllä mun mielestä pitää muistaa, että 80-luku oli kokonaisuudessaan aika lailla yksi kupla. Ja sitten 80-luvun jälkipuoliskolla Suomi oli pilvissä, ja sitten se romahti, ja sen oli pakko romahtaa. Pääomamarkkinoiden vapautuminen johti sellaiseen luottohuumaan, joka oli kestämätön. Minusta sitä ei voi ottaa referenssiksi. Meillä on nyt vähän sama ongelma siinä, että 2000-luvulla meille syntyi teknokupla. Nokia-vetoinen ICT-klusteri oli niin fantastinen ilmiö, että me kuviteltiin olevamme kaikissa suhteissa voittamattomia. Jälleen kerran kunnat pani menemään, ja palkatkin nousi jonkin verran liikaa siinä 2005-2007. Nyt me elämme krapulaa, kun se kupla puhkesi. Eikä tästä pidä syyttää hyvinvointivaltiota tai ay-liikettä. Tosiasia on, että nyt kuitenkin joudutaan toteuttamaan palkkamalttia ja kantamaan huolta kestävyysvajeesta. Kansojen Varallisuus T: Yksi ihmiskuvatesti on kuvitella tilanne, jossa kaikki varallisuus jaetaan tasan. Käykö silloin siten, kuten jotkut väittävät, että aika pian varallisuus tulisi jakaantumaan osapuilleen samoin kuin nyt? Onko niin, että toiset menee Heseen ja toiset pörssiin?

SK: Kyllä on paljon näkemystä siitä että se, mikä ratkaisee kansakuntien kohtalon yli ajan, on instituutiot ja menneisyydestä peritty inhimillinen pääoma. Hyvä esimerkki on Länsi-Saksa toisen maailmansodan jälkeen; se oli silkkaa rauniota, kaikki koneet oli viety Itä-Saksaan tai Neuvostoliittoon; siellä ei ollut mitään. Mutta heillä oli kuitenkin menneisyydestä peritty institutionaalinen konsepti siitä, mikä on valtio ja mitä on markkinatalous. Heillä oli inhimillistä pääomaa ja osaamista, ja aika nopeasti tapahtui Saksan talousihme; Saksa oli aika nopeasti vauras maa. Toisaalta niissä maissa, joille on siunaantunut runsaasti kultaa, öljyä tai timantteja, niin ilman kunnon yhteiskuntajärjestystä, rahat menevät vääriin taskuihin. Tärkeintä olisi, ettei olisi ”failed states”, epäonnistuneita valtioita. T: Jaksatko vielä perehtyä akateemisiin sosialisteihin tai kommunisteihin, sellaisiakin professoreja kun on? SK: Sellaisia on. Joskus mun silmiin jotain sattuu, ja mä yritän silmäillä, että ymmärränkö sitä ajatuskulkua. Mutta mulla on tietysti kauheasti materiaalia, jota pitäisi lukea, ja mun on vaikea paneutua. Kyllä mä aina katson tällaista avoimin mielin. Täytyy muistaa, että ei sitä kritiikkiä tule pelkästään joltain hörhöiltä, vaan vaikkapa Englannin keskuspankin finanssivakaudesta vastuussa oleva Anthony Halden sättii tätä ”too big to fail” -problematiikkaa. Hänen mielestään maailman suuret liikepankit ovat kävelevä pommi ja uhka koko maailmantaloudelle. Kyllä kriittisiä puheenvuoroja tulee tän ”establishmentin” sisältäkin. T: Sanoitte taannoin, että me kirjoitamme liikaa kirjoja ja luemme niitä liian vähän. Mitä kirjoja meidän kannattaisi lukea? SK: Kyllä mä sanoisin, että kannattaisi lukea näitä yhteiskuntatieteen klassikoita. Siinä hengessä myöskin suosittelisin Marxin lukemista. Ei niin, että ajattelisin siinä olevan jonkinlainen resepti – nimenomaan ennustajana ja politiikkasuosituksien tekijänä hän epäonnistui aika totaalisesti. Mutta se analyysi, vision rohkeus ja ne näköalat, joita hän avaa, ja kysymykset joita hän asettaa, ovat ikuisia. Yleensäkin uskon tällaisiin yleissivistäviin opintoihin aika paljon ja uskon myös taloustieteen teoria-apparatuuriin. Ei nyt tarvitse syventyä johonkin matemaattisen taloustieteen erikoishaaraan, mutta pitäisi olla ymmärrystä siitä, mikä on taloustieteellinen resonointi ja sen teoreettisen ajattelun luonne Tässä mä edustan ehkä klassisen yliopistomaailman tai humanismin näkökulmaa, eli sitä, että yliopistossa käydään, jotta opitaan ajattelemaan systemaattisesti ja opitaan hyödyntämään käytettävissä olevia viitekehikkoja. Uskon että tämä yleissivistys on lopulta se, mikä ratkaisee.

"Uskon ett채 t채m채 yleissivistys on lopulta se, mik채 ratkaisee. "

Tutkain 1/2014

Kuva: Heini Salovaara

Vuosi 2014 Kannun tapaan

annunvalajien hallitus on tänä vuonna ennätyksellisen suuri. Uskallan hyvillä mielin luvata tästä vuodesta tulevan myös ennätyksellisen aktiivisen. Ensi vuonna koittaa Kannun 70-vuotis juhlavuosi, ja valmistelut aloitetaan jo nyt. Juhlavuotta odotellessa on kuitenkin luvassa kaikkea hauskaa ja hyödyllistä tämänkin vuoden puolella. Kannun ydintoimintaa ei ole unohdettu, ja edunvalvonnasta pidetään tuttuun tapaan huolta. Olet varmaan kuullut pienenevistä tulostuskiintiöistä? Olet luultavasti tietoinen siitä, että graduntekotiloja riittää vain muutamalle hakijalle? Niin mekin, ja ongelmakohtien parantaminen on jo aloitettu. Toivon että jäsenistö tuo jatkossakin hanakasti Kannun tietoon erilaisia opiskelijan elämää hankaloittavia sudenkuoppia. Pienen armeijan kokoisessa hallituksessa riittää kyllä taistelutahtoa.

mikuntiin ovat kaikki tervetulleita, kiinnostavatpa sinua sitten tasa-arvoasiat tai fuksisyksyn suunnittelu. Kannun nettisivuille lisätään myös palauteboksi, jossa voi antaa anonyymisti palautetta toiminnan kehittämiseksi. Luvassa on myös entistä enemmän poikkitieteellistä meininkiä ja rentoja illanviettoja. Hauskanpitoa ei ole siis unohdettu. Verkostoituminen ei ole kirosana, vaan aktiviteetti, jota jokaisen tulisi harrastaa. Samat kasvot tulevat vastaan työelämässä, joten mikäs sen mukavampaa kuin tutustua tulevaisuuden kollegaasi, esimieheesi, asianajajaasi tai talosi suunnittelijaan jo nyt. Uusia yhteistyökuvioita suunnitellaan ja ideoita otetaan vastaan. Kumman kanssa sitsaisit mieluummin, fyysikon vai luokanopettajan?

”Tervetuloa mukaan kuluvan vuoden suunnitteluun.”

Opiskelujen ohelle entistä tärkeämpään asemaan nostetaan työelämä. Yhteistyötä tehdään ahkerammin ammattiliiton kanssa, ja tapahtumia on suunnitteilla aikaisempaa monipuolisemmin. Työn alla on ison mittakaavan projekti: valtiotieteilijän työidentiteetti. Syksyllä aloittavat uudet fuksit eivät toivottavasti kuule yhtä paljon ”kyllä täältä kuulemma joskus joku on saanut töitä” -tyylisiä kommentteja. Nyt on aika ottaa itsemme vakavasti työntekijöinä, luoda yhteistä valtiotieteilijän imagoa ja heittää hyvä valtiotieteilijä -verkostot vesille. Aloitetaan vaikka jo toukokuussa järjestettävän työelämäbrunssin merkeissä.

Tuutoroinnin profiilia valtsikassa aiotaan nostaa reilusti. Tuutorina toimiminen tuntuu saavan suhteettoman vähän arvostusta siihen nähden, kuinka suuri merkitys koko touhulla on. Haku on pyörähtänyt hyvin käyntiin, ja nyt tuutoriksi pääsemisestä pitää vielä tehdä tavoittelemisen arvoista koko valtsikassa. Se lähtee pienistä asioista, ja tänä vuonna tuutorit palkitaan esimerkiksi fuksisitseillä. Vielä ehtii hakemaan mukaan — luvassa on mainetta ja kunniaa! Tervetuloa mukaan kuluvan vuoden suunnitteluun. Luvassa on häikäisevä 69-vuotis juhlavuosi, joka ei varmasti jää ensi vuoden varjoon.

Anne-Maria Hietaharju Kannun puheenjohtaja

Kannun toimintaan on tänä vuonna aiempaa helpompaa hypätä mukaan. Hallituslaisten vetämiin toi-

Tutkain 1/2014

TEKSTI Jeremias Kortelainen KUVAT Ju-Ya Wu & Morgan Walker

Valtiotieteellistä valmennusta

almennuskursseista on tullut jokakeväinen puheenaihe. Tutkain haastatteli Kannustimen ja Oppiportaan uutta johtoa ja kysyi heidän mielipidettään koulutusbisneksen eettisyydestä ja Varjovalmennuksesta.

Uusi toimitusjohtaja tuntee Kannustimen

Kannunvalajien valmennusyrityksen Kannustin Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Anna-Laura Markkanen on opettanut viestinnän kursseja vuodesta 2010 ja toiminut viime vuonna myös kurssisihteerinä, joten Kannustimen toiminnan luonne ja arki ovat hänelle valmiiksi tuttuja. Kiinnostus nykyistä työnantajaa kohtaan heräsi jo varhain. — Oma valmennuskurssini vuonna 2006 oli tosi hyvä, ja sain siltä paljon eväitä sisäänpääsyä varten. Muistan jo kurssilla ajatelleeni, että jos vain pääsen sisään ja mitenkään pärjään opinnoissani, haluan myös tulla tänne joskus opettamaan, nyt papereita vaille valmis valtiotieteen maisteri viestinnästä kertoo. Jo ensimmäiset haastavat, mutta palkitsevat kurssit veivät Markkasen mukanaan. — Se oli siistein työ siihen mennessä, ja sen jälkeen olen opettanut joka vuosi. Kannustimen toiminta on vakaalla pohjalla, vaikka valmennusala asettaakin omat haasteensa. Viimeiset vuodet ovat Markkasen mukaan olleet taloudellisesti hyviä. — Ei tässä hirveän isot rahat liiku, mutta menee ihan mukavasti. Käytännössä kaikki voitto menee Kannunvalajien hyväksi. Oppilaita valmennuskursseilla on vuosittain noin 200-250. — Toimimme periaatteessa tilojen ehdoilla, mutta tilat on valittu realistisesti toiminnan koon mukaan. Juuri enempää emme ole koskaan tarvinneet, mutta paljon vähemmälläkään emme pärjäisi, Markkanen sanoo. Toimitusjohtaja kertoo mielellään Kannustimen eduista muihin valmennuskursseihin verrattuna. — Meillä on markkinoiden laajin kirjo valtsikan kursseja sekä pitkät perinteet kaikissa aineissa ja meiningissä, millä kursseja vedetään, hän iloitsee. Hyvät opettajat ovat Kannustimen paras valttikortti. — Jokaista kurssia vetää lähes poikkeuksetta kyseisen aineen pääaineopiskelija, eikä oppilaille tule varmasti sellaista tunnetta, ettei opettaja tietäisi, mistä puhuu. Opettajien kesken on viime vuosina ollut tosi hyvä fiilis, mikä näkyy myös oppilaille yleisenä valtsikalaisena henkenä jo kurssivaiheessa. Markkasen mukaan valtsikan opiskelijoiden kyky asettua oppilaan asemaan on ammattipedagogien laajempaa asiantuntemusta tai kokemusta suurempi

Tutkain 1/2014

etu. — Innostaminen, valmentaminen ja motivoiminen ovat tärkeitä tehtäviä. Opettajamme pystyvät myös kertomaan esimerkkejä opiskelustaan ja vastaamaan yleisesti opiskeluun liittyviin kysymyksiin, hän kertoo. Muodollisia pätevyysvaatimuksia opettajille ei käytännössä ole, mutta aito innostus opettamista ja omaa ainetta kohtaan on Markkasen mielestä välttämätöntä.

Haasteena valintakoejärjestelmä, haaveena omat tilat Markkasen johtamassa Kannustimessa hyvät kurssit ja onnistunut rekrytointi pysyvät edelleen keskeisinä teemoina. Opettajien koulutukseen ja keskinäiseen tiedonvaihtoon hän aikoo kuitenkin panostaa aiempaa laajemmin. — Yritän myös tavata opettajia enemmän ja varmistaa, että he saavat kaiken tarvitsemansa tuen kurssien vetämiseksi. Opettaminen ja kurssien vetäminen yksin on välillä aika yksinäistä työtä. Tulevasta valintakoejärjestelmän uudistuksesta on odotettu tietoa jo muutama vuosi, ja muutokset vaikuttavat luonnolli-

”Hakemisen maailma on aika raadollinen.” sesti myös Kannustimen toimintaan. — On esitetty erilaisia arvailuja siitä, miten valtsikaan haetaan jatkossa; tuleeko kaikille esimerkiksi yhteinen pääsykoe vai haetaanko usealle eri linjalle kerralla? Olisi kiva tietää, mitä käytännössä tapahtuu, ja miten se vaikuttaa meidän toimintaamme, Markkanen toteaa hieman harmistuneena. Pitkän aikavälin tavoitteeksi tuore toimitusjohtaja nimeää omien tilojen hankkimisen Kannustimen käyttöön. — Vuokramenot ovat tällä hetkellä ehdottomasti yksi suurimmista kuluista, mutta oppilaiden edun mukaista on käyttää pääsykoekeväänä aika lukemiseen matkustamisen sijaan, joten olemme päätyneet pysymään keskustassa. Omat tilat hyödyttäisivät Kannunvalajia sekä kaikkia valtsikalaisia, toisivat Kannustimelle säästöjä ja mahdollistaisivat joustavamman liiketoi-

minnan, hän luettelee.

Yksityisopetuksella tuloksia Koulutusbisneksen uusi tulokas, vasta toimintaansa aloitteleva Oppiporras Oy tarjoaa tukea lukio-opintoihin sekä ylioppilaskokeisiin ja korkeakoulujen pääsykokeisiin valmistautumiseen. Toiminnan painopiste on yksityis- ja pienryhmäopetuksessa. Hallituksen puheenjohtaja ja pitkän linjan kannuaktiivi Matti Petteri Pöntiö kertoo Oppiportaan syntyneen tarpeeseen. — Huomasimme markkinoilla vajeen yksityisopetuksessa, jossa opettajina toimivat opiskelijat. Opinnoissaan menestyneen yliopisto-opiskelijan apu voi olla parempaa kuin luokanopettajan, ja haluamme haastaa perinteisen asetelman, Pöntiö jatkaa ja vertaa samalla yrityksensä toimintaa Kannustimeen, jonka hallituksessa hän myös istuu. Yksityisopetuksen etu on Pöntiön mukaan joustavuus, joka näkyy monin tavoin. — Opiskelutahti ei ole ryhmän sanelema, joten asioissa edetään opiskelijalle sopivaa vauhtia. Meillä ei tarvitse myöskään käydä kokonaista kurssia, vaan voi valita juuri itselle sopivan määrän tunteja halua-

mistaan aineista, hän kertaa. Tukiopetusta tarvitsevien lisäksi Pöntiö nostaa toiseksi kohderyhmäksi huippusuoritusta ylioppilaskokeissa ja siten korkeita lähtöpisteitä havittelevat oppilaat. — Hakemisen maailma on aika raadollinen. Kun lailla rajoitetaan hakeminen vain yhteen pääainepaikkaan, kaikki paukut halutaan laittaa siihen, hän kritisoi viitaten yhden korkeakoulupaikan sääntöön.

”Tämä on eettisesti epäilyttävä ja harmaa alue.”

Varjovalmennus — sankari vai markkinahäirikkö? Vasemmistoliikkeiden organisoima Varjovalmennus on ylittänyt talven mittaan uutiskynnyksen niin Tutkaimen verkkosivuilla kuin valtakunnallisissa medioissakin. Internetsivujensa mukaan Varjovalmennus pyrkii haastamaan kaupalliset valmennuskurssit tarjoamalla vapaaehtoispohjalta ilmaista opetusta aloilla, joille on ”lähes mahdotonta päästä sisään ilman valmennuskursseja”. Valtiotieteistä kursseja tarjotaan taloustieteessä, viestinnässä ja sosiologiassa. Anna-Laura Markkanen toivottaa Varjovalmennuksen tervetulleeksi, ja kertoo, ettei uusi kilpailija ole näkynyt Kannustimen Tutkain 1/2014

kurssien ilmoittautumisissa. — On hyvä, että syntyy keskustelua siitä, minkälaisia valmennuskursseja pitää olla. Toivottavasti he pystyvät tarjoamaan hyviä kursseja ja asettamaan tietyt standardit, jotta oppilaat saavat toivomansa avun, Markkanen toteaa. Vastaavasti Oppiportaan Pöntiö uskoo Varjovalmennuksen vastaavan hyvin taloudellisista syistä johtuvaan koulutustason periytymisen ongelmaan. Hän iloitsee aidosti uudesta toimijasta, mutta on samalla myös hieman huolissaan ilmiön jatkuvuudesta. — Varjovalmennus on tosi siisti juttu

ja hieno yhteiskunnallinen avaus. Toivottavasti hyviä opettajia löytyy myös tuleville vuosille — ja luultavasti löytyykin, Pöntiö luottaa. Koulutusbisneksen olemassaolo on hänelle jo itsessään merkki järjestelmän jonkin asteisesta epäonnistumisesta. — Tämä on eettisesti epäilyttävä ja harmaa alue. Olen kuitenkin Kannustimella oppinut, että aina on tilaa myös eettisemmälle ja reilummalle toimijalle. Jos se puuttuu, jäljelle jäävät vain härskeimmät haukat, Pöntiö puolustaa Oppiporrasta, muttei tarkenna keihin viittaa. Markkanen ei ole huolissaan valtsikan tilanteesta. — Valmennuskurssien rooli ei ole yhtä suuri kuin oikiksessa tai lääkiksessä. Pääsykoe on soveltavampi ja sisältää kirjakokeen lisäksi aineistokokeen, hän päättää.  Lisää yrityksistä: www.kannustin.fi www.oppiporras.fi www.varjovalmennus.fi

Puoskari Onninen Suomen pelätyin kulttuuriesseisti

Zadie Smithin Risteymiä ja taiteen uudistaminen

aidetta mielestään tuntevilla on monesti järjenvastainen käsitys, jonka mukaan taiteen pitää uudistua, ja että vastuu taiteen uudistamisesta on taidetta tekevillä. Nämä ajatukset perustuvat illuusiolle siitä, että yksittäinen taiteilija voisi ilmaisullaan ravistaa koko taidekenttää. Tuskin, vaikka näin silloin tällöin tapahtuukin. Picassoja, Hendrixejä tai vastaavia ei tule usein, mutta tulemisen mahdollisuus vääristää suhdettamme taiteeseen ja siihen tosiasiaan, ettei oikeastaan kellään taidetta tuottavista tule ikinä olemaan vaikutusvaltaa oman alansa suunnannäyttäjäksi. Harhaisen näkökulmamme vuoksi taidekritiikki tapaakin olla lässytystä, jossa teos arvioidaan suhteessa koko senhetkisen taiteen kaanoniin. Tosiasiassahan taiteessa merkittävää on vain sisältö. Oletus siitä, että kaikki taiteilijat olisivat jotenkin vastuussa tai suorastaan velvollisia uudistamaan taiteen muotokieltä, on vähän turhan iso hatunnosto yksittäiselle taiteen toimijalle. Zadie Smith on esseissään kommentoinut romaanikerronnan nykytilaa muun muassa Tom McCarthya ja Karl Ove Knausgårdia käsittelemällä. Smith vaikuttaa olleen jopa aidosti huolissaan (realistisen) romaanin tulevaisuudesta ja viehtyneen objektilähtöisiä kliseitä välttävään kerrontaan. Tämä selittänee ainakin osittain sen, miksi Risteymiä tuntuu ennemmin tutkielmalta nykyromaanista taidemuotona kuin hyvältä kirjalta. Smith on tekstiensä perusteella älykäs, huomiokykyinen ja kiistatta taitava kirjoittaja, mutta Risteymiä ei ole sisällöllisesti kauhean kiinnostava. Ennemmin toteavan kuin kertovan kielensä ja kevyesti sekoitetun rakenteensa ansiosta teos todella välttelee klassisen tarinankuljetuksen sudenkuoppia, muttei sisällä yhtäkään edes etäisesti kiinnostavaa tarinaa ja sittenkin putoaa

Tutkain 1/2014

kuoppaan. Koska on idioottimaista jättää jotain tekemättä pelkästään jonkun toisen tyhjänpuhumisen takia, kannattaa kirja tästä huolimatta ehdottomasti lukea. Samaan syssyyn voi tsekata McCarthyn Remainderin ja Knausgårdin Taisteluni-sarjan, joista saanee jonkun verran vihiä siitä, miten Smith Risteymillä oman alansa nykyhetkeä peilaa. Sykähdyttävä teos se ei kuitenkaan ole. Ei taide ole ikinä kriisissä teknisten epäolennaisuuksien takia. Mietitään nyt vaikka joulua ja pehmeitä paketteja. Saamisen ilo taiteessa on suoraan verrannollinen lahjan sisältöön, ei antajan vilpittömyyteen. Taiteilijat ovat vastuussa omasta ilmaisustaan ainoastaan itselleen – sen kehittäminenhän on työskentelyä viestin saamiseksi perille. Taidehistoria on jatkunut näihin päiviin asti aina siitä saakka, kun joku typerys päätti alkaa arvottaa erilaisia tuotoksia täysin irrationaalisin perustein ja me muut suhtauduimme ajatukseen suopeasti. Tuskin joudumme ahdinkoon, vaikka romaanikerronta olisikin tarkoituksenmukaisesti koottu valikoima objekteihin kliseisesti liitettävää tunnesisältöä tai vaikka sähkökitaralla ei vähään aikaan olisikaan tehty mitään uutta. Hyviä kirjoja ja biisejä tehdään yhtä kaikki alati. Edellytys sille, että ihminen jatkaa kulttuurin tuottamista on se, että haluamme kuulla ja tulla kuulluksi. Se, muuttuuko kulttuuri tämän prosessin mukana, on yhdentekevää. Zadie Smith: Risteymiä. (Alkup. NW). WSOY 2013. Suom. Irmeli Ruuska. Teksti: Sami Kujala Kuva: Vili Lähteenoja

Toimittajan synnintunnustus Sanat: Saarlotta Virri Kuvat: Austin Sears

Viestinnän alumni, kirjailija Venla Hiidensalo kyllästyi median toimintaan ja vuodatti omakohtaiset kokemuksensa kirjaan Mediahuora. Kirjailija Venla Hiidensalo opiskeli viestintää, toimi freelance-toimittajana ja hankki kokemusta media-alalta yli kymmenen vuoden ajan. Sitten hän kyllästyi mediamaailman lakeihin, hakeutui Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun ja kirjoitti romaanin Mediahuora. Nyt synnintunnustus on tehty ja olo on kevyt.

Tarina alkaa tyypillisesti Pienenä tyttönä Hiidensalo kirjoitti vihkoonsa tyttökirjoista plagioituja juonia ja haaveili kirjailijan ammatista. Lukion jälkeen urasuunnitelmat olivat kuitenkin edelleen auki, ja Hiidensalo lähti viettämään välivuotta Meksikoon. Maailmalla ajatukset kirkastuivat, ja hän tajusi voivansa elää kirjoittamisella. Kirjailijaksi ryhtyminen ilman kouluttautumista kuitenkin pelotti, joten Hiidensalo hakeutui avoimeen yliopistoon lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Muutaman vuoden kuluttua suunnitelma vaihtui: hän pyrki lukemaan viestintää, ja pääsi.

Sivupolkuna toimittajuus – Ajattelin, että yliopisto antaa minulle työkalut kirjoittamiseen ja kirjoistani tulee parempia, kun tiedän enemmän ja haalin elämänkokemusta. Se oli minulle aina selvää, että haluan kirjailijaksi, en vain toimittajaksi. Toimittajuus oli jonkinlainen sivupolku. Hiidensalo kertoo kuitenkin pettyneensä nopeasti viestinnän opintoihin. Viestinnän tutki-

muksen kriittinen ja yhteiskuntapainotteinen osuus jäivät hänen makuunsa liiaksi kaupallisen viestinnän ja yritysviestinnän varjoon. Ärsytystä herätti myös se, että viestinnän teoriassa ei tuntunut olevan mitään selkeää rakennetta, vaan se oli vain “kimppu muualta lainattuja erilaisia sirpaleita”. – Pidin kuitenkin opiskelusta itseisarvona: kriittisestä hengestä, ajattelun vapaudesta ja älyllisyydestä, jotka yliopistolla vallitsivat, Hiidensalo toteaa tyynesti. Vaikka viestinnän opinnot eivät vastanneetkaan sitä, mitä Hiidensalo oli odottanut, eivät opinnot valtsikassa olleet täysin hukkaan heitettyjä. Päinvastoin. – Valtsika antoi minulle työkalupakin analysoida yhteiskuntaa, tutkia kriittisesti erilaisia ilmiöitä ja nähdä syy-seuraussuhteita. Lisäksi se antoi sellaisen yhteiskunnallisen ajattelutavan, joka alkaa vähän olla katoamaan päin. Varsinaisen opiskelijaelämän viettoon ei Hiidensalolla jäänyt aikaa. Aloittaessaan viestinnän opinnot hän oli viimeisillään raskaana ja jäi pian lapsen synnyttyä yksinhuoltajaksi. Lisäksi hän teki koko ajan opiskelujen ohella töitä freelance-toimittajana.T iedonjano ei ole hävinnyt. Mediahuoraa on pidetty osuvana sukupolvikuvauksena, ja sen teemat ovat kantaaottavia. Kirjassa Hiidensalo kritisoi mustan huumorin siivittämänä muun muassa media-alan kaupallistumista, freelance-toimittajien huonoja työolosuhteita sekä toimittajia riistäviä avustajasopimuksia. Media ei kuitenkaan ole kokonaan muusta todellisuudesta irtaantunut pahan valtakunta, vaan asettautuu osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehitystä. Hiidensalo on huolissaan siitä, että yhteiskunta halutaan nykyään riisua kokonaan taustalta pois ja ajatella, että jokainen ihminen on yksilö, oman onnensa seppä. Lehtiäkin kiinnostavat vain onnelliset selviytymistarinat, eivät syvälliset analyysit yhteiskunnallisista ilmiöistä. Kaikki kehitys ei Hiidensalonkaan mukaan ole huonoa: myös hyviä ilmiöitä on noussut pinnalle, kuten LongPlay. T

Tutkain 1/2014

”Jos en olisi niin tympääntynyt ja kyllästynyt media-alaan, ei Mediahuoraakaan olisi syntynyt.” – Onneksi on olemassa tällainen suuntaus, että tulee vaihtoehtoja isojen lehtitalojen politiikalle. Jos media menee siihen suuntaan mihin menee, että mikään muu ei enää kiinnosta kuin klikkaukset, sitä enemmän tarvitaan myös vastavoimaa. Hiidensalo painottaa, että ihmisten tiedonjano ja maailman ymmärtämisen jano eivät ole hävinneet mihinkään – päinvastoin. Nyt jos koskaan tarvitaan yhteiskunnallista ajattelua ja ihmisiä, jotka osaavat analysoida ilmiöitä pintaa syvemmältä. – Nyt pitäisi vain keksiä, miten pääsisi kohtaamaan lukijan jollakin toisella foorumilla, niin ettei tarvitsisi olla riippuvainen lehtitaloista, niiden juttupolitiikasta, jumiutuneista näkökulmista ja yksipuolisesti sanelemista avustajasopimuksista. Vaikka Mediahuora onkin jossain mielessä turhautuneen toimittajan synnintunnustus, Hiidensalo ei myönnä katuvansa vuosiaan media-alalla. – Jälkikäteen ajateltuna, ei minusta olisi varmasti tullut sitä, mitä nyt olen. Jos en olisi niin tympääntynyt ja kyllästynyt media-alaan, ei Mediahuoraakaan olisi syntynyt. Sain kuitenkin paljon kokemusta ja ammennettavaa kirjoittamiseen niistä vuosista.

Rakkaus tarinoihin

journalismia, esimerkiksi matkajuttuja, kolumneja ja kirjailijahaastatteluja. – Sillä tavalla pysyy kiinni tässä ajassa ja saa sytykettä myös kaunokirjalliseen kirjoittamiseen. Jos vain istuu yksin kotona neljän seinän sisällä, voi tulla tyhjiömäinen olo. Tuntuu siltä, että Mediahuoralla Hiidensalo on tehnyt synnintunnustuksen. Ahdistuneesta pätkätyöläistoimittajasta on tullut seesteinen kirjailija ja oman elämänsä herra. Mutta kuten Mediahuoran yksi tärkeimmistä teeseistä kuuluu: elämä ei ole pelkkiä onnellisia selviytymistarinoita. Tosielämän tarinat eivät lopu lehtijutun pisteeseen. – Tämäkin työ on epävarmaa, eikä asioita voi kauheasti suunnitella etukäteen. Tietysti on myös pelko siitä, että entä jos ei pystykään enää kirjoittamaan kolmatta kirjaa. Olen kuitenkin jo niin tottunut epävarmuuteen freelance-ajoilta, että ajattelen, että kaikki aina järjestyy. Tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Kirjailijan ammatti oli Hiidensalolle aina päämäärä, jota kohti hän enemmän tai vähemmän yritti hivuttautua. Mikä Hiidensaloa oikein ajaa sanojen äärelle, miksi hänen on kirjoitettava? – Suurin syy on rakkaus tarinoihin ja halu ymmärtää, mistä tässä kaikessa loppujen lopuksi on kyse. Minua kiinnostaa yrittää sanallistaa sitä, miten maailman koen, ja kirjoittamisen kautta löytää jotakin oleellista tästä maailmasta.

Tulevaisuudessa Hiidensalo toivoo voivansa omistautua täyspainoisesti kaunokirjallisuudelle. Sivuprojektina ja hyvissä olosuhteissa hän kertoo kuitenkin edelleen mielellään tekevänsä

Kuka? • Venla Hiidensalo, VTM • Syntynyt vuonna 1975 • Valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2006 • Freelance-toimittaja, kirjoittanut muun muassa Imageen, Mondoon, Annaan, Oliviaan, Nykypäivään ja Kodin kuvalehteen • Kirjoittanut kirjan Mediahuora (2012) • Uusi kirja Karhunpesä ilmestyy maaliskuussa Tutkain 1/2014

TEKSTI MIRAN HAMIDULLA KUVITUS KAISA ARKKILA

Opinnot

Purematta nielemisestä Täytyykö virkamiehen kyetä tunnistamaan havainnon Kvarkkien sosiaalisen rakentumisen pohtiminen teoriapitoisuus ja tuntea taloustieteen koulukuntien on asia, jonka vuoksi työ hyvinvointivaltion puolesta väliset erimielisyydet? Sopisin paremmin oikikseen opettelemaan ulkoa lakipykäliä. sai päättyä ennen toimiston sulkemisaikaa. Luen yhOpiskeluun käytetyn ajan hyödyllisyyden pinnalteiskuntapolitiikan ajattelumallit -tenttiin, ja olen jäljessä asettamastani päiväkohtaisesta sivutavoitteesta. linen tarkastelu voi syöstä henkiseen laiskuuteen. Jos Synapsien uudelleenjärjestely tieteenfilosofian paristykkää niellä asiat sellaisena kuin ne tarjotaan, kannattaa opiskella vaikka kauppatieteitä. Huomaan sa on tähän mennessä tuottanut enimmäkseen mitä tieteenfilosofisen orientaation rikastavan ajattelua, helvettiä -kokemuksia. Olen kohdassa, jonka ymmärrän. Sosiaalinen vaikken filosofian suhteen mikään jonglööri-aivo olekaan. Kun olo on taas kohta kuin ameballa, ajattelen konstruktionismi herättää närkästystä luonnontieteilijöissä, jotka kokevat konstruktionistien pitäolevani kuin kävelemään opetteleva lapsi. Pihalla olevän pilkkanaan heidän löydöksiään. minen on tervehdyttävää, kun maaKonstruktionistit myöntävät sen toilma ei toimikaan siten kuin on esidennäköisyyden, että kvarkit ovat tetty. "Pitääkö siis talousTenttipäivänä kynä suhisee reipitsessään olevia, mutta niiden idea paasti. Koska sosiaalitieteet ovat osa on sosiaalisesti rakentunut. Lisäksi tieteen koulukuntien tutkimuskohdettaan, eivät laboratoniiden olemassaolo olisi voinut olla mahdollista osoittaa toisenlaisilla rio-olosuhteet ole saavutettavissa. välineillä, eri tutkijoiden toteuttamaerimielisyyksistä olla Yhteiskunta-käsitteen merkityssisältö on epäselvä, eikä yksilöä tulisi pina ja muualta tulleella rahoituksella. Muutaman sivun jälkeen pureskelen tietoinen? Ehdotto- tää sosiaalitieteiden ehdottomana atomina. Maailma ei välttämättä toitaas jokaista lausetta ja huomaan lumikaan kuten yhteiskuntateorioissa keneeni läpi aukeaman muistamatta masti kyllä." siitä mitään. Jään tuijottamaan haresitetään. Asiat olisivat voineen edemaata taivasta Kallion kerrostalotä toisin, eikä esitetty asiantila ole aijen yllä. Ehkä minua olisikin tarvittu noa mahdollinen. enemmän toimistossa kuin lukemasTieteenfilosofiaa pitäisi markkisa tietoa kvarkkien sosiaalisesta rakentumisesta. noida paremmin. Lukion äidinkielen tunneilla ei osatMetsätalon Unicafe on ruuhkainen. Olen jo syötu perustella tekstitaidon harjoittelemista, mutta ilnyt, ja pitäisi antaa paikka jollekin tarjottimen kansman sitä informaatiotulvassa luoviminen voisi olla nyt sa haahuilevalle. Ei tee mieli vääntäytyä Kaisa-taloon vaikeampaa. Tieteenfilosofia opettaa suhtautumaan omaan tutkimusalaan kriittisesti. Ekonomeja arvosteltuon kirjapinon kanssa. Onko pakko? On. Itse asetettu pakko, kuten opiskelu peruskoulun jälkeen muulaan yksisilmäisyydestä, mutta oman alan ongelmaltenkin on. Turhaudun. Miksi meillä luetetaan tiiliskilisuuksia ei tiedosteta. Kokemus päähän putoavasta viä siitä, kuinka pluraalia ja kompleksista kaikki on? omenasta koittaa pari tuoppia tentin jälkeen ravinto-

Teksti: Iiris Annala

Tutkain 1/2014

Kuvitus: Heini Salovaara

Naisten oikeus baborttiin uhattuna Englannissa Suomen Sanomat 1.6.2070

Ei-toivotuista lapsista eroon pääseminen saattaa hankaloitua, mikäli konservatiivipuolueen ehdotus menee viikonloppuna läpi. Uuden lain myötä englantilaisnaiset eivät enää saa itse päättää, haluavatko he keskeyttää vastasyntyneen lapsensa elämän. Vaikka vauva olisi vahinko tai vammainen, ei tätä saa lopettaa, ellei vanhempien mielenterveys ole uhattuna. Pettymys ja viha ovat havaittavissa parlamentin edustalla oikeutta puolustamaan tulleiden nuorten naisten ja miesten painuneista hartioista ja vinosti vaappuvista kylteistä. ”Laittomien baborttien määrä tulee lisääntymään”, suree 21-vuotias Lamia. ”Epätoivoiset vanhemmat saattavat tappaa jälkikasvunsa brutaalisti, ellei heille tarjota humaania tapaa päättää lapsensa elämä arvokkaasti.” Lamia pitää sylissään vielä nimeämätöntä 11-kuukautista lastaan, jonka hän oli suunnitellut babortoivansa kesällä. Jos ja kun lakiehdotus nuijitaan läpi, Lamia aikoo viedä asian oikeuteen ja lapsensa Kiinaan, nykyaikaisen perhesuunnittelun pioneerimaahan. Massacren yliopiston tutkimusprofessori I.M.Rightin mukaan syntynyttä sikiötä ei voida lääketieteellisesti pitää ihmisenä ennen kuin tällä on käsitys minästä, joka kehittyy yleensä kolmanteen ikävuoteen mennessä. ”Vanhemmilla tulisi olla mahdollisuus tutustua lapseensa noiden herkkien vuosien aikana, jotta he kykenisivät tekemään vastuullisen päätöksen tämän elämän jatkamisesta.” Ongelman ydin on Rightin mukaan siinä, että ihmiset luottavat modernin tieteen sijasta vanhentuneisiin ja ristiriitaisiin kirkon moraalisääntöihin. Englannin päättäjillä onkin nyt iso valinta edessään: taantua takaisin viime vuosisadan uskonnollis-poliittiseen fundamentalismiin tai kehittyä kohti uutta ja vapaampaa yhteiskuntaa, jossa kaikki on sallittua. Tero A. Porttila, SS

Tutkain 1/2014

Matkakertomus Bangkokin Uudelleenkäynnistys Thaimaa

Bangkokin uudelleenkäynnistys

Thaimaassa kansa on lähtenyt kaduille, ja samoin sotilaat. Nella Kelkka raportoi. Olin yöbussissa poikaystäväni kanssa, kun sain äidiltäni tekstiviestin. ”Oletteko jo Bangkokissa? Uutisissa sanottiin, ettei sinne kannattaisi matkustaa. Olkaa varovaisia. Laita jotain viestiä. Et vastannut edelliseen, olen huolissani.” Toki olin tietoinen Suomesta reissuun lähtiessäni Thaimaan kuohuvasta poliittisesta tilanteesta. En kuitenkaan ollut viestistä kovin huolissani, sillä muutamassa eteläisessä maakunnassa on ollut poikkeustila jo vuodesta 2004. Lisäksi jälkikasvustaan huolestuvilla äideillä on taipumus ylireagointiin. Vastasin omalle hanhiemolleni kaiken olevan hyvin ja etten ollut tajunnut matkavinkkejä sisältävän viestin tarvitsevan vastausta. Huolestuin vasta kuullessani, ettei ulkoministeriö suositellut Bangkokiin matkustamista, ja että alueella oltiin ammuskeltu. Huolestumista lisäsi seuraavana päivänä alkava mielenosoitus, joka sulkisi kaupungin ydinkeskustan. Perillä hotellimme vastaanottovirkailija neuvoi meitä pysymään majapaikkamme lähettyvillä mielenosoittajien vuoksi. Hän kertoi itse välttelevänsä keskustaan menemistä ja lähes juoksevansa suoraan töistä kotiin. Päätimme kuitenkin uhmata suosituksia ja lähteä katsomaan, mistä kaikki kohu johtui. Emme päässeet paikallisella tuk tukilla kovin lähelle, joten jouduimme kävelemään päästäksemme mielenosoituksen ytimeen Siamin aukiolle. Vastaantulijat olivat pukeutuneet Thaimaan lipun väreihin. Heillä oli viirejä, pillejä, kasvomaalauksia ja hattuja. Useiden paidoissa luki ”Shutdown Bangkok, restart Thailand”. Lisäksi osassa paidoista oli päivämäärä 13.1.2014. Ihmismäärä kasvoi mitä lähemmäs pääsimme, ja huomasin väenpaljouden nostattavan entisestään juhlatunnelmaa. Kaiuttimista kantautui pitkälle poliittisia puheita, joille kansa hurrasi. Vaikutuin syvästi saapuessamme mielenosoituksen vuoksi liikenteeltä suljetulle Sukhumvit Roadille. Lipun väreihin pukeutuneita ihmisiä oli silmän kantamattomiin. Kojuissa myytiin ruokaa ja juomaa sekä väriteemaan sopivia vaatteita ja asusteita. Plakaateissa julistettiin, kuinka kuningasta rakastetaan ja pääministeriä vihataan. Pillin vihellykset ja kaiuttimista kantautuva puhe sekoittuivat suurkaupungin ääniin. Ennen kaikkea vaikutuin kuitenkin yhteisöllisyydestä, jonka näin. Iästä ja sukupuolesta riippumatta ihmiset olivat kokoontuneet yhteen paremman huomisen puolesta. Ilmassa oli toivoa ja päättäväisyyttä. En tiedä, olenko onnistunut pukemaan voimakkaan kokemukseni sanoiksi. Tuntui mahtavalta olla todistamassa yhteisöllisyyttä ja päästä todistamaan vallankumouksen syntyhetkiä. Katsoimme illalla hotellihuoneessa Australian uutisia, joissa suositeltiin suomalaisten uutisten tavoin välttämään väenpaljoutta Bangkokissa. Vaikka tuo mielenosoitus oli minulle pysäyttävä kokemus, ymmärrän myös sitä koskevat varoitukset. Poliittisesti herkkä tilanne, voimakkaat tunteet ja ihmisten paljous muodostavat arvaamattoman yhdistelmän, jolloin mitä vain voi tapahtua. Voi tosin olla, että juuri siksi oli hienoa olla osa sitä kaikkea. Jokainen harkitkoon itse kannattaako olla todistamassa vastaavaa tapahtumaa. Olen iloinen, että pääsin kokemaan sen ja toivon uudelleenkäynnistyksen onnistuvan. Teksti ja kuvat:: Nella Kelkka

Olin yöbussissa poikaystäväni kanssa, kun sain äidiltäni tekstiviestin. ”Oletteko jo Bangkokissa? Uutisissa sanottiin, ettei sinne kannattaisi matkustaa. Olkaa varovaisia. Laita jotain viestiä. Et vastannut edelliseen, olen huolissani.” Toki olin tietoinen Suomesta reissuun lähtiessäni Thaimaan kuohuvasta poliittisesta tilanteesta. En kuitenkaan ollut viestistä kovin huolissani, sillä muutamassa eteläisessä maakunnassa on ollut poikkeustila jo vuodesta 2004. Lisäksi jälkikasvustaan huolestuvilla äideillä on taipumus ylireagointiin. Vastasin omalle hanhiemolleni kaiken olevan hyvin ja etten ollut tajunnut matkavinkkejä sisältävän viestin tarvitsevan vastausta. Huolestuin vasta kuullessani, ettei ulkoministeriö suositellut Bangkokiin matkustamista, ja että alueella oltiin ammuskeltu. 28

Tutkain 1/2014

Röökillä Teksti: Oskar Lindman Kuvat: Ossi Hietala

Tutkain 1/2014

Sitä tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun tupakoi. Olen lias ihminen saattaa savun sekaan joutuessaan meoman elämäni sivullinen, itsensä vierastaja, muiden nettää itsehillintänsä täysin ja huitoa ympärilleen kirouksia syytäen. holhokki. Haaskaan elämääni, jota en siis ansaitse. Yliopiston salilla käyvistä voi huomata, ettei keJärkiperäinen ihminen ei vain tupakoi. Tupakkavastaisuus on värittynyt terveysfasistien käytöstapojen nenkään vyötäröllä ole rasvaa. Sitä on valistus. Hyvin opettamiseksi, joita ilman tässä ollaan. ”Koulukiuvointivaltio tuottaa diktaatteja substanssipohjaisesti, sausta!” huutavat tupakoitsijat yhteen ääneen kuuja ne realisoidaan naapurin kälättävään akkaan. Mikroille korville. Koulukiusatulla tosin on puolustajia ja si moniarvoisessa yhteiskunnassamme ei saisi olla ashän on ihan oikea uhri. teittaisia terveyseroja? Kansanterveys parantaa tuoRöökimestat ylitantotehokkuutta, Seinfeld eräässä sketsissä epäili, että opistolla ovat asimutta siihen liittyy allisia. Metsätalon jumalaton stressi ja tupakoitsijat tosiasiassa leveilevät meuhkaaminen. Milkoppi on roskiksen oloinen, mutloin yksilöä arvostevaaralla: ”Katso nyt, tässä on tuli ihan ta funktionaalinen. taan Suomessa tarnenän edessä!” Päärakennus on kohpeeksi, että jokainen teena niin arvokas, meistä olisi muutaettei oven edessä sokin kuin vain desivi tuprutella. Kaisa-kirjaston sisäpiha on myös hyvä, maali? Paimion keuhkoparantolassa tuijoteltiin eikä sielsiellä on ihmisvirtaa. Talon pääsisäänkäyntien edestä ei löydy tuhkakuppia, se sotinee arkkitehdin alkulä ollut tuhkakuppeja. Keskityin kovassa nikotiinintarperäistä tarkoitusta vastaan. Kumpulassa on kiva rööpeessani arkkitehtuuriin. Ruokasali kaikessa arkisuukata, sillä nörtit suhtautuvat muutenkin yliolkaisesti dessaan oli surrealistinen. Tältäkö maailma näyttäisi maailmaan kuulumiseen. Tupakoidessa saa tauon luilman tupakkaa? kemisesta ja keskittymiskyky paranee. Uuden lukuvuoden suurin muutos oli tupakkapaikSeinfeld eräässä sketsissä epäili, että tupakoitsijat kojen siirtäminen kauemmaksi. Kaisa-talon terassi olitosiasiassa leveilevät vaaralla: ”Katso nyt, tässä on tusi kaupungin makein mesta tupakoida, mutta siellä ei saa! Vuonna 2040 sammutetaan päättäjien mukaan li ihan nenän edessä!” Joku älypää on todistellut, että Suomen viimeinen savuke. Ei tule tapahtumaan, ellei tupakansavu itsessään altistaa syövälle - tutkija ei taiedelleen kriminalisoida ja lopulta julisteta koko touda olla itse röökimiehiä. Tupakoimattoman työnteko hua täysin laittomaksi. Sitten kartsat saa hakea suoratupakansavuisessa umpiossa on ajatuksena karmiva. Yliopistolaisena olen oikeutettu kysymään, vastaako maahantuontina jonkun takakontista. tämä muka hyvää tieteellistä tapaa? Hajuja on kaikLopuksi haluaisin sanoa, etten puolusta tupakoinkialla, sisälläkin. Tupakansavuun on kai lisätty jokin aitia tapana ja havaintoineni olen ehkä vain osittain oines, joka ärsyttää sille altistuvia ihmisiä. Peruskohtekeassa. Älä koskaan aloita tupakointia.

Tutkain 1/2014

Kännikertomus

Haalarisitsit

Words: Morgan Walker Piocs: Morgan Walker & Maria Mölsä

This is the infamous sitsit: a steadfast gathering in Finland, especially popular amongst universities. When combined with the overalls, it’s a sure-fire recipe for calculated academic silliness or rigour, depending on which angle you take on the event. Regardless, the sitsit is a wonderful experience for any foreigner living in Finland. Or well, for any person really. The valtsikan haalarikastajaiset sitsit encouraged absurdity by mixing the student overalls with a Mexican themed sitsit. What else could a new student of the faculty desire? Red overalls were also the perfect accompaniment for the evening, displaying formidable red-wine stain resistance, which was tested and approved. Yet washing the overall (and unintentionally breaking a strong rule of the overall) did not work so well - the advertising turned from white to a delightful pink. It’s nice to know the mistake is immortalised and visible. One of the most interesting events of the evening this time was the addition of the sumo suits used in a ring constructed by spectators and mats. This was novel and really gave some extra fun to the sitsit, in addition to the singing, yelling, drinking, and usual shenanigans. Unfortunately, many jokes are missed if you don’t speak Finnish, but it doesn’t water down the overall ludicrous feeling of the evening.

Tutkain 1/2014