Tutkain 2/2020 by Tutkain

I I K Ä K Ä OM Ä M P O O E P L P E E L TUTKAIN L A A Ä IN LIN OM P E E I I L K L Ä INA E I K L E Ä L E M A O N P I L E L L E E I A I K K Ä Ä P M E M L O PO A E Ä IN Valtiotieteellinen ylioppilaslehti 2 / 2020

Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Arttu Uuranmäki Art director Maija Karakoski Ulkoasu & taitto Anniina Korhonen Carlos Lievonen Cecilia Sippel Inari Gustafsson Maija Karakoski Margarethe Finger Sara Aalto-Setälä Suvi Tuomisto Kuvat & kuvitus Elina Nyholm Elina Tuominen Lumikukka Johansson Maija Karakoski Mira Aalto-Setälä Taika Tontti Venla Kalliokoski Verkkolehti www.tutkainlehti.fi Toimituksen sähköposti tutkain@kannunvalajat.fi Facebook Tutkain Instagram @tutkain

Toimituskunta Cecilia Sippel Heta Pirttijärvi Maija Karakoski Miikka Pynnönen Sara Aalto-Setälä Tekstit Amanda Alvesalo Anniina Korhonen Carlos Lievonen Cecilia Sippel Eetu Kukila Heta Pirttijärvi Jaakko Oleander-Turja Katri Leppälaakso Maija Karakoski Miikka Pynnönen Onni Ahvonen Päivi Merjonen Sabriina Hietaniemi Sara Aalto-Setälä Suvi Tuomisto Yuri Birjulin Paino Picaset Oy Painos 200 kpl ISSN 0787-0035 (painos)

SISÄLLYS 5 Pääkirjoitus 6 Lyhyesti 11 Hykyn tervehdys 12 Vapautta ja vaihtoehtoja: Elina Lepomäki visioi tulevaisuuden hyvinvointivaltiota 16 Vahva hyvinvointivaltio koronaviruksen lääkkeenä 19 Perustulon hyödyt ja haitat 22 Essee: Älykaupungeissa luodaan uusia ihmisenä olemisen ehtoja 26 Sosiaaliturvauudistus – parlamentarismilla tilkkutäkki eheäksi 30 Vieraskynä: Entä jos suhtautuisimme maailman muihinkin hätätiloihin koronaviruksen tavoin? 31 Arvio: Egoismin ja kapitalismin puolesta 35 Toimittajasta podcast-yrittäjäksi 36 Kuka pelkää globalisaatiota? 39 Essä: Kärlek i koronans tid 40 Pakina: Minulla on henkinen koronatartunta

Eetu Kukila kirjoittaa tulevasta sosiaaliturvauudistuksesta sivulla 26

KOHTI TYÖELÄMÄÄ VAI JO TYÖELÄMÄSSÄ? YKAsta saat kumppanin ja sparraajan urapolullesi. → Liity osaksi yhteiskuntaosaajien yhteisöä www.yhteiskunta-ala.fi

Kanssasi yhteiskuntaa rakentamassa

Kuvitus Venla Kalliokoski

Unohdetut larppaajat ja ammattitaiteilijat “Medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for”, Robin Williams tulkitsee Kuolleiden runoilijoiden seuran käsikirjoitusta elokuvan alkumetreillä. Tämän asenteen soisi näkyvän vahvemmin myös taidepoliittisen keskustelun asemassa - taidepolitiikka on vahvasti suomalaisen politiikan marginaalissa. Diktatuureissa on perinteisesti ymmärretty taiteellisen työn merkitys yhteiskunnalle, ja täten taiteilijat ovat kautta aikojen joutuneet alistumaan sensuuriin ja hallintaan. Liberaalit valtiot ovat tyytyneet jättämään taidekentän toimijat rauhaan, mutta usein myös oman onnensa nojaan. Emme ole tottuneet ajattelemaan taiteellista toimintaa elämää ylläpitävänä toimintana. Yhteiskuntana olemme keskittyneet riskien ja elämää uhkaavien ilmiöiden hallintaan. Samalla kuitenkin unohdamme elämää kasvattavien ja laajentavien tekijöiden merkityksen. Valtiotieteellisen opintojen synkkien maailmankuvien keskellä on joskus vaikea hengittää. Tällöin helpotusta ovat itselleni tuoneet museot, kavereiden pykäämien bändien baarikeikat, Kansallisteatterin suuri näyttämö tai tietoisuus Leśnan jokavuotisesta Harry Potter -larpista, jossa sadat aikuiset kokoontuvat keskiaikaiseen linnaan viikonlopuksi opiskelemaan velhouden saloja. Ihmisen luovuus, elämää tuottava, laajentava ja syventävä pyrkimys, on valtaisa voimavara myös meille, jotka aktiivisesti työskentelevät elämää suojelevilla aloilla. Taiteellisen toiminnan vaikutus koskettaa myös niitä, jotka eivät ole eläissään astuneet tanssiteatteriin. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa vuoden 2017 selvityksessään, että taiteellinen ja luovan talouden toiminta säteilee välillisesti kaikille teollisuuden ja tuotannon osa-alueille. Jokainen teollisuudenala tarvitsee innovointia, ja innovointi mielikuvitusta ja luovuutta. Kulttuuripalvelut tukevat muun muassa näiden ammattilaisten työtä ja samalla vahvistavat kansantaloutta. Vaikka taiteen välillinen arvo on tunnustettava, sen taloudellista merkitystä ei tulisi kuitenkaan korostaa liikaa. Erityisesti luovaa toimintaa, joka ei pyri taloudelliseen tuottavuuteen, tulisikin tarkastella tieteen termein eräänlaisena kulttuurikentän perustutkimuksena. Ilman rohkeaa, radikaalia tai kokeilevaa taidetta ei ole elinvoimaista kulttuurikenttää tai mitään, mitä rikas kulttuuri tuo tullessaan.

Arttu Uuranmäki Tutkaimen päätoimittaja 2020

LYHY

Ty h m ä k y s y m y s

Jonka vuoden 2020 toisessa numerossa esitti Anniina Korhonen

“Mites toi social distancing?”

Miten sosiaalisten kontaktien yhtäkkinen katkeaminen voi vaikuttaa ihmiseen, ja kuinka äkillistä yksinäisyydestä johtuvaa ahdistuneisuutta voisi lieventää? Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian tieteenalavastaava, professori Inga Jasinskaja-Lahti kertoo:

Graduasioita selvitti Suvi Tuomisto

Paljonko pintaa saa näkyä somessa?

Tänä päivänä täysi-ikäistyvät nuoret ovat viettäneet käytännössä koko ikänsä somessa. Julkisuudessa käydään tasaisin väliajoin keskustelua siitä, että nuoria pitäisi suojella netin seksuaalissävytteiseltä kuvastolta. Boomereiden kauhistelun ja huolidiskurssin sijaan Essi Tervonen, 26, on kuunnellut nuorten omia ajatuksia. Sosiologian pro gradu -työssään Tervonen haastattelee 15–17-vuotiaita tyttöjä ja selvittää, minkälaisia merkityksiä he antavat seksuaalissävytteiselle kuva- ja viestintäkulttuurille. Teemahaastatteluissa Tervonen tarkasteli tyttöjen käsityksiä siitä, mikä on seksuaalinen kuva ja miksi nuoret sellaisia haluavat julkaista. Yleisin kriteeri kuvan seksuaalisuudelle on haastateltavien mielestä vähäpukeisuus. Syitä kuvien julkaisuun ovat nuorten mukaan itseilmaisu, huomion saaminen ja oma halu. Seksuaalissävytteisten kuvien julkaisun hyväksyttävyys riippuu paljon kontekstista. Jos kuvia lähetetään yksityisviestillä tutulle henkilölle, kuten seurustelukumppanille, niitä pidetään sopivina. Vanhemmilta miehiltä vastaanotetut viestit puolestaan herättivät epämiellyttäviä tunteita. Nuoria tyttöjä ei pitäisi nähdä pelkästään seksuaalissävytteisen viestinnän uhreina vaan myös itse omaehtoisina toimijoina. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden itseilmaisuun ja itsetutkiskeluun. Identiteetin rakentamisen lisäksi somessa määritellään rajoja sille, mikä on moraalisesti sopivaa. On olennaista kiinnittää huomiota siihen, että seksuaalissävytteinen viestintä ei itsessään ole nuorille vaarallista, vaan riippuu viestijöiden suhteesta. Turvallista toimintaa tuetaan antamalla nuorille seksuaali- ja mediakasvatusta, ei kauhistelemalla tai moralisoimalla.

LYHY

”Sosiaaliset suhteet ovat tärkeä osa elämäämme. Se, että kuulumme erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin, kuten perheeseen, ystävä- ja harrastusporukoihin sekä opiskelu- ja työyhteisöihin, tarjoaa meille tunnetta kuuluvuudesta, merkityksellisyydestä ja jatkuvuudesta. Ei siis ihme, että kun jäämme yksin tai sosiaaliseen eristykseen, saatamme kokea hämmennystä, epävarmuutta ja merkityksettömyyttä. Se saattaa myös herättää pelkoa hylätyksi tai unohdetuksi tulemisesta. Tilanne on erityisen vaikea toisaalta nuorille, joille vertaiset ovat tärkeitä itsenäistymisen ja identiteetin rakentamisen kannalta, ja toisaalta yksin asuville ja iäkkäille, joiden sosiaaliset kontaktit ovat kodin ulkopuolella. Covid-19 pandemian aikana sosiaalinen eristäminen ja eristäytyminen ovat olleet paljon esillä. Siinä missä fyysisen etäisyyden pito ja eristäytyminen ovat elintärkeitä toimenpiteitä taudin levittämisen estämisen kannalta, niiden ei tarvitse kuitenkaan välttämättä tarkoittaa sosiaalisten kontaktien katkeamista. Huomattava osa sosiaalisista kontakteistamme niin opiskelu-, ja työelämässä kuin arkielämässä on tähänkin asti toteutunut ns. e-kontaktin avulla. E-sosiaalisuutemme ja arkiteknologia-taitomme ovat olleet nyt valttia. Se näkyy mm. siinä, miten nopeasti koulut ja yliopistot ovat onnistuneet siirtymään etäopiskeluun, työyhteisöt etätyöskentelyyn, urheilu- ja harrastusseurat etävalmennukseen ja kaveriporukat some-illanviettoihin. Samalla kun jatkojalostamme näitä uusia elämisen muotoja, voimme myös löytää uudestaan luonnon, rauhoittumisen ja arjen viehätyksen sekä uusia tapoja osoittaa välittämistä ja solidaarisuutta. Näitä taitoja ja kokemuksia voidaan tarvita pandemian jälkeen.”

Gradukeilassa

E ST I

Porthanian neljä vuodenaikaa

E ST I

LYHY

Sattuvia sitaatteja sekä pohdintoja elämästä yliopiston saniteettitilojen seiniltä sosiaalisen median syövereistä.

Nyt se on virallista:

(valtsikan) vabu on lobu.

E ST I

Kaikki on peruttu, yliopisto suljettu ja Porthanian ovet lukittu. Mitä tekee opiskelija, kun sydäntään ei enää pääse purkamaan vessakoppien seinille? Tyhmä kysymys. Menee Jodeliin, totta kai. Ajat ovat ankeat ja arvaamattomat, mutta ainakin se on varmaa, että vappu tulee ensi vuonna uudestaan. Uskokaa tai älkää. Jodel-antropologiaa harjoitti ja @valtsika –kanavaa järjestelmällisesti syynäsi Maija Karakoski

LYHY

E ST I

Teksti Sabriina Hietaniemi Kuvitus Mira Aalto-Setälä

Poikkeuksellinen pioneeri Poikkeuksellisen Pioneerin© arvonimen saa henkilö, joka toimii esimerkillään tiennäyttäjänä. Arvonimen saajan päättää Tutkaimen Akatemia ja se jaetaan neljä kertaa vuodessa. Arvonimen saaja? Otso Sillanaukee (IG: @nollahukka) Arvonimen syy? Kestävä, jätteetön elämäntapa Onneksi olkoon Otso! Voitko kuvailla, mitä jätteetön elämäntyyli ja nollahukka-ajattelu käytännössä tarkoittavat? Nollahukka-ajattelu on kokeiluni vähähiilisestä kiertotalouselämäntavasta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pyrin elämään ja kuluttamaan niin kuin jo eläisimme hiilineutraalissa kiertotaloudessa, missä kulutus pohjautuisi omistamisen sijaan jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrätykseen. Keskiössä on vahvasti myös kulutuksen vähentäminen ja siten kaiken turhan hukan välttäminen. Arjessani se näkyy konkreettisimmin niin, että vältän kaikkea turhaa kertakäyttöistä ja kierrätyskelvotonta, sekä kulutan uuden sijaan käytettyä. Kulutuksen suhteen seuraan 5K:n ajatushierarkiaa, jossa 1) kieltäydyn siitä mitä en tarvitse, 2) karsin sitä mitä tarvitsen, 3) käytän uudelleen sitä mitä jo omistan mm. korjaamalla, 4) kierrätän kaiken minkä voin, ja lopuksi 5) kompostoin sen mikä jäljelle jää. Miksi kiinnostuit nollahukka-ajattelusta? Päätin kääntää ilmastoahdistuksen ja turhautumiseni omiin kulutustottumuksiini toiminnaksi. Olin lukenut paljon siitä miten koko yhteiskuntasysteemimme tulisi muuttua ja miten meillä kuluttajinakin oli rooli muutoksen aikaansaamisessa. Nollahukka-ajattelu tarjosi käytännönläheiset raamit aloittaa itselle luontevalta tuntuvalla tavalla: päätin alussa kieltäytyä kuluttamasta enää yhtäkään muovipussia, -pulloa ja takeawaykuppia – kolme vuotta myöhemmin kaikki vuoden 2018 sekajätteeni mahtuivat 0,5l lasipurkkiin. Näin koen eläväni omien arvojeni mukaan, sillä haluan jättää yhteiskuntamme tuleville sukupolville parempana paikkana, kuin millaisena sen itse sain.

E ST I

LYHY

Suosittelisitko jätteetöntä elämäntapaa ja mitkä olisivat helpot askeleet, joilla aloittaa? Suosittelisin kaikkia tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan kysymällä itseltään: luoko kulutukseni hyvinvointia minulle ja muille (mukaan lukien tulevat sukupolvet)? Nollahukka-elämäntyylin myötä olen saanut arkeeni enemmän aikaa, säästänyt rahaa ja parantanut terveyttäni: kyseessä ei ole hyvinvoinnista luopuminen. Se mitä jokainen meistä voi tänään tehdä aloittaakseen matkan kohti Nollahukkaa on 1) kieltäytyä kuluttamasta turhaa ja tarpeetonta, 2) miettiä voisiko ostaa tarvitsemansa asian käytettynä/ tai palveluna, ja 3) opetella kierrättämään ja lajittelemaan jätteet oikein (me suomalaiset emme ole niin hyviä kierrättämään kuin mitä usein kuvittelemme).

E ST I

LYHY

PUMMIPALSTA - Karanteenieditio Minne mennä ja mitä tehdä, kun lompakko käy ohueksi, töistä tulee lomautus ja kodin seinät alkavat kaatua päälle? Parhaat asiathan ovat tunnetusti ilmaisia, joten Tutkain kokosi yhteen kevään maksuttomat helmet - sosiaalisen etäisyyden rajoissa tietenkin.

1 3

Karanteeniteatteri @ karanteeniteatteri.fi Näyttelijä Tatu Mönttisen perustama Karanteeniteatteri esittää striimattuja näytöksiä Suvilahden Tiivistämö-salista, sekä erilisia tallennettuja esityksiä. Ohjelmistosta löytyy jokaiselle jotakin ja yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa toteutetut näytökset ovat katsottavissa kaikille ilmaiseksi. Verkkosivuille kerätään Tiivistämön esitysten lisäksi myös linkkejä muihin live-näytöksiin ympäri Suomea.

Teletext Art 2020 @ Yle:n teksti-tv kanava 820, sekä teletextart.com

E ST I

Kotimaisesta taiteesta puheen ollen! Niillä, jotka karanteenavat telkan kanssa, kävi nyt tuuri. Teletext Art 2020-festivaali on käynnissä 25.4 saakka Ylen teksti tv:n kanavalla 820. Nykypäivän nuorille teokset näkyvät myös verkossa. Esitteillä on kansainvälisten taiteilijoiden pikseli-taidonnäytteitä.

2 4

AV-arkki @ av-arkki.fi/news/ online-art-covid19 Suomalaisen mediataiteen keskus on verkkosivuilleen pistänyt kasaan listan suomalaisesta videotaiteesta, jota voi katsoa netissä ilmaiseksi pandemian aikana. Listaa on tarkoitus pitää ajan tasalla sitä mukaan, kun eri arkistot avaavat oviaan. Tässä on hyvä tilaisuus tutustua kotimaiseen mediataiteeseen!

Kruunuvuorenrannan valotaide Jos jokapäiväiset kävelyt kotikulmilla alkavat tympiä, kannattaa vaihteeksi suunnata illan suussa Kruunuvuorenrantaan. Vielä päivät ovat tarpeeksi lyhyitä antamaan oikeutta kaupunginosan kekseliäälle valotaiteelle, jota sisällytetään uuteen arkkitehtuuriin. Tullisaaren ja Hevossalmen välisellä matkalla pääsee nauttimaan niin ulkoilmasta kuin kulttuurista.

Menovinkit tähän numeroon metsästi Cecilia Sippel

LYHY

MAINOS

”Meil on rajattomasti ympärillämme ihan

voimauttavia asioita”

Entinen freestyle-laskija Pekka Hyysalo on tullut tunnetuksi energiastaan ja periksiantamattomasta asenteestaan. Nykyisin hän elättää itsensä ihmisten motivoijana,tapahtumien järjestäjänä ja kirjailijana: ”Meil on ympärillämme ihan rajattomasti voimauttavia asioita. Ei täs auta muu ku ottaa kaikki niistä irti.” Onneksi on uskallus. Me työeläkeyhtiö Elossa palvelemme ja autamme, jotta kaikilla olisi jatkossakin mahdollisuus uskaltaa ja yrittää – ja onnistua.

Hykyn tervehdys! - konkreettista ja yhteisöllistä vaikuttamista Vuonna 2018 taivalsin pitkin Porthanian aulaa etsivän näköisenä Kaisasta noudettu Frank-kalenteri kainalossani. Sormi piteli kirjanmerkkinä sivua, josta oli markeerattu suurieleisesti keltaisella yliviivaustussilla järjestö, jonka esittelypistettä yritin nyt kuumeisesti löytää muiden uutuudesta viehättyneiden opiskelijoiden kanssa. Lopulta katseeni kohdistuu telineeseen, jossa komeilee etsimäni majesteettiset kirjaimet: “Helsingin YK-nuoret”. Lähtökohtani ovat olleet kaikin puolin epäpoliittiset ja aloittaminen Valtsikassa tuotti minulle aluksi verrattain suuriakin paineita selviytyä nopeatempoisen politiikan pyörteissä. Moni uusi ystävä oli ollut jo pitkään mukana järjestötoiminnassa ja ajoittain he olivat joidenkin, jopa minun kaltaiseni untuvikon tiedossa olevien poliitikkojen jälkikasvua. Olin äänestänyt vaaleissa vasta kerran ja valehtelisin jos väittäisin, että olisin uhrannut paljoakaan ajatusta puoluekirjoille. Yksi asia oli kuitenkin selvää: halu tehdä töitä joidenkin perustavanlaatuisten arvojen hyväksi. Hykyn toimintaan mukaan lähteminen on ollut yksi parhaimpia päätöksiäni yliopistossa. Hykyssä jotkut olivat tehneet kansalaisvaikuttamista jo pitkään, osa taas oli vasta aloittelemassa, kuten minä. Jo alkutaipaleilla pystyi huomaamaan hyvin konkreettisesti oman toiminnan tulokset, eikä tapahtumien järjestämiselle ollut rajoja, kunhan ne olivat linjassa järjestön perusperiaatteiden kanssa. Agenda 2030 -tavoitteet antoivat toiminnalle ajankohtaiset raamit, joiden puitteissa oli helppoa operoida. Toisaalta kuulumattomuus viralliseen YK-järjestelmään antoi mahdollisuuden tutkia lähes ulottumattomissa olevaa katto-organisaatiota kriittisten silmälasien läpi.

Teksti: Katri Leppälaakso Kuvitus: Taika Tontti

Paavo Lipposesta ja Pär Stenbäckistä Teivo Teivaiseen. Sekä vanhoja, että uusia alumneja näkyy työskentelemässä kuten olettaa saattaa - YK:ssa, mutta myös muilla tärkeillä sektoreilla, kuten terveydenhoito- ja kulttuurialalla. Alumniverkosto on Hykylle korvaamaton, ja sen kautta on ollut mahdollista verkostoitua päättäjien kanssa sekä järjestää suurenkin mittapuun tapahtumia. CV-merkintä saattaa olla monelle jälkimodernismiin paiskatulle opiskelijalle miltei elinehto, mutta Hyky on paljon muutakin. Taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys ovat Hykyn toiminnan läpileikkaavia teemoja, jolloin esimerkiksi tapahtumien järjestelyissä sosiaalisen inkluusion varmistamiseksi kaikella on merkitystä. Näiden pienten yksityiskohtien oivaltaminen on mahdollistanut yhteiskunnan jäsentämisen hyvinkin syväluotaavalla tavalla. Vaikka maailma tuntuu tällä hetkellä pysähtyneen, on tärkeää turvata toiminnan jatkuminen poikkeustilanteen aikana sekä pitkällä tähtäimellä. Kuten kuka tahansa, myös Hyky voi oppia poikkeustilanteen kautta jotakin sellaista, mitä voidaan hyödyntää poikkeusolojen jälkeen. Uusien ideoiden esittäminen onkin meillä erittäin tervetullutta, mutta niiden käyttökelpoisuus halutaan aina punnita loppuun asti yhdessä. On tärkeää, että vanha valta väistyy. Siksi toivommekin, että tulevaisuus tuo mukanaan uusien jäsenten ja yhteistyöjärjestöjen ideoita, joiden avulla voidaan tehdä Hykystä sekä varsin vaatimattomasti - koko maailmasta parempi. Katri Leppälaakso Helsingin YK-nuorten sidosryhmävastaava 2020, Suomen YK-liitto

Helsingin YK-nuoret ovat antaneet paitsi minulle, myös monelle muulle hyvät eväät yhteiskunnalliselle uralle. Järjestön historia kantaa aina 1960-luvulle asti, ja sen aktiiveina on nähty jos jonkinlaista kulkijaa, aina

Vapautta ja vaihtoehtoja: Elina Lepomäki visioi tulevaisuuden hyvinvointivaltiota Teksti Jaakko Oleander-Turja & Heta Pirttijärvi Kuvat Elina Lepomäen kampanjatiimi

Elina Lepomäki on kokoomuksen tunnetuimpia poliitikkoja, joka vuonna 2016 haastoi istuvan puheenjohtajan Alexander Stubbin ja on nyt ehdolla kokoomuksen varapuheenjohtajaksi syyskuun tulevassa puoluekokouksessa. Keskustelimme Lepomäen kanssa hänen urastaan, Suomen korkeakoulujärjestelmästä, hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, sekä tämän hetken yhteiskunnallisesta tilasta.

Äitiyslomalla eduskuntaan On perjantai-iltapäivä ja odotan Elina Lepomäen vastaavan Zoom-kutsuuni. Koronakiireen keskellä olemme joutuneet siirtämään haastattelua muutamaan otteeseen, mutta nyt aikaa haastattelulle on löytynyt. Lepomäki liittyy keskusteluun tasan kello kaksi, pahoitellen kiirettä ja toimistonsa ikkunasta läpitunkevaa vastavaloa. Menemme suoraan asiaan, kysyn Lepomäeltä hänen taustastaan sekä poliittisen uran alkutaipaleista. ‘’Lähdin politiikkaan koettuani ensimmäisen poliittisen heräämiseni finanssikriisin aikana vuonna 2008. Olin niihin aikoihin Lontoossa ja katsoin huolestuneena Suomen tilannetta - näytti siltä, ettei kriisistä selvittäisi helpolla. Ihmettelin monien ekonomistien puheita siitä, että kriisi ei koskisi Suomea, sillä itse ajattelin lähivuosien tulevan olemaan hyvin vaikeita. Aloin seurata Suomea myös enemmän talouspoliittisesta näkökulmasta, johon luonnollisesti kietoutuivat työmarkkinakysymykset ja sosiaaliturva. Palasin Suomeen perustamaan perhettä ja vaalit sattuivat sopivasti kohdalle. Lähdin siis äitiyslomalla kokeilemaan, josko eduskunnan ovet avautuisivat’’.

”

”Minkä ihmeen takia meillä on erilainen sosiaaliturva työttömille, opiskelijoille, tai vaikkapa vanhempainvapailla oleville? Minkä ihmeen takia emme anna ihmisille mahdollisuutta määritellä heidän omaa rooliaan?”

Perustili: Avain 2030-luvun hyvinvointivaltioon Kotimaan politiikassa Lepomäki on useaan otteeseen peräänkuuluttanut hyvinvointivaltion uudistamista ja isoja yhteiskunnallisia reformeja. Näin hän tekee myös kirjassaan Vapauden Voitto (Otava, 2018), joka on sekä sivumäärältään (700s) että kattamiltaan aihealueilta hyvin laaja. Hyvinvointivaltio ja sen tulevaisuus tuntuu olevan Lepomäen politiikassa punainen - tai vaihtoehtoisesti sininen - lanka: ‘’Suomi tarvitsee konkreettisia reformeja. Otetaan esimerkkinä sosiaaliturva: En näe mitään syytä sille, että julkinen valta määrittelee ihmiselle roolin, jossa olla. Minkä ihmeen takia meillä on erilainen sosiaaliturva työttömille, opiskelijoille, tai vaikkapa vanhempainvapailla oleville? Minkä ihmeen takia emme anna ihmisille mahdollisuutta määritellä heidän omaa rooliaan? Tilanteet ja roolithan voivat muuttua jopa viikoittain: esimerkiksi opiskelija voi jonkun aikaa kokeilla yrittämistä, tai vaikka tehdä kaverilleen keikkatöitä. Uskon että opiskelu ja oppiminen ei tulevaisuudessa tule rajautumaan instituutioihin, vaan tulemme kasvavassa määrin oppimaan epämuodollisesti, työn parissa tai vapaa-ajalla. Tarvitsemme jatkuvaa oppimista ja sen takia sosiaaliturvan tulisi kannustaa siihen, että mahdollisuus oppia säilyy läpi elämän, eikä niin että se rajoittuisi vain yhteen jaksoon.’’ Pirstaleiseen sosiaalietuusverkkoon on Lepomäki kehitellyt oman ratkaisunsa: ‘’Olen kehittänyt ‘’perustili’’-nimisen konseptin, johon sosiaaliturva sisältyy. Kyseessä on perustulomalli, jossa ihminen voi aina luottaa saavansa perusturvan, mutta sen lisäksi kykenee tekemään juuri sitä, mitä haluaa. Se voi olla opiskelua, yrittämistä, tavallista työskentelyä tai vaikka säästämistä. Perustili toisin sanoen mahdollistaa eri tulomuotojen vapaan yhdistelemisen ja takuun siitä, että perusturva pohjalla säilyy. Perustilin alkupääoma voisi olla esimerkiksi 20 000 euroa, ja tilin saldon ollessa tuon summan alapuolella voisi siltä tarvittaessa nostaa kuukausieränä 600 euroa. Perustili ei olisi rajoitettu Suomen kansalaisuuteen, eli se toimisi asumisperusteisen sosiaaliturvan tavoin. Opiskelijoiden kohdalla perustili siis poistaisi tulorajat, eli töitä saisi tehdä menettämättä tukiaan. Tilin saldo voisi mennä negatiiviseksi, jolloin siitä tulisi laina. Kyseessä tulisi kuitenkin olla pehmeä laina, eli toisinsanoen sitä ei perittäisi takaisin. Tämänhetkinen akuutti koronakriisi on tuonut esiin esimerkiksi sen, että äkillisen talouspysähdyksen seurauksena yrittäjät ovat aivan tyhjän päällä. Jos meillä olisi ollut käytössä perustili, vastaavaa hätää ei olisi ollut.’’

”

”Osittaisia lukukausimaksuja tulisi kokeilla korkeapalkkaisille ja hyvintyöllistyville aloille, kuten lääke-, ja oikeustieteisiin, joihin on paljon hakijoita.’’

Korkeakoulutuksen kunnianpalautus Lepomäki on myös peräänkuuluttanut korkeakoulutuksen uudistamista, siinä on Suomessa nimittäin hänen mukaansa ‘’Lähes kaikki pielessä’’. Pyydän häntä tarkentamaan kantaansa: ‘’Reformeja tulisi tehdä myös korkeakoulutuksen alalla. Ammateille, joissa on korkea työllisyys-, ja palkka-aste, tulisi kokeilumielessä soveltaa lukukausimaksuja. Ideana tällaisissa malleissa on yleensä se, että takaisinmaksu alkaa vasta, kun henkilön tulot ylittävät tietyn rajan. Suomessahan maksetaan tulojen noustessa tälläkin hetkellä enemmän veroa, ja näillä verorahoilla rahoitetaan monen muun asian lisäksi myös kaikkien opiskelua. Tällä hetkellä esimerkiksi kokki tai putkimies joutuu kustantamaan muiden korkeakoulututkintoja, vaikka ei itse tällaista koulutusta saa. Korvamerkityssä mallissa puolestaan opintojen osittainen rahoitus kohdistuu enemmän juuri niihin ihmisiin, jotka siitä hyötyvät. Osittaisia lukukausimaksuja tulisi kokeilla korkeapalkkaisille ja hyvintyöllistyville aloille, kuten lääke-, ja oikeustieteisiin, joihin on paljon hakijoita.’’ Suomessa otettiin vuonna 2016 käyttöön lukukausimaksut EU:n-, ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tämä johti seuraavan vuoden tilastoissa hakijamäärän laskemiseen noin tuhannella. Vuoden 2017 jälkeen hakijamäärät kuitenkin ylittivät sen tason, jolla ne olivat ennen lukukausimaksujen käyttöönottoa ja hakijoita alkoi tulla laajemmin eri puolilta maailmaa. Lepomäki pitää kyseisten lukukausimaksujen käyttöönottoa onnistumisena: ‘’Paljon puhuttaneet EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville kohdistuvat pienet lukukausimaksut eivät ole vähentäneet näiltä alueilta tulevien kiinnostusta Suomeen, vaan päinvastoin. Opettaja-, ja professorikunnan kanssa keskustellessani kuulen hyvin paljon kiitosta kyseisestä mallista. Akateemiset tutkimukset myös puoltavat sitä, etteivät lukukausimaksut vähennä mahdollisuuksien tasa-arvoa, vaan päinvastoin. Nykymallissa ne, jotka eivät saa korkeakoulututkintoa, joutuvat silti muiden korkeakoulututkintojen maksumiehiksi.’’ Laajemmassa mittakaavassa Suomen korkeakoulujärjestelmän pitäisi Lepomäen mukaan siirtyä rakenteeltaan modulaariseempaan suuntaan: ‘’Korkeakoulutuksen tulisi mahdollistaa tekomainen oppiminen ja vahva erikoistuminen, sillä tulevaisuus tulee edellyttämään huippuosaajia.

Väestömäärältään pienessä maassa emme voi luonnollisesti olla kaikessa huippuosaajia. Tilanteessa, jossa Suomesta ei esimerkiksi löydy tietynlaista maisteriohjelmaa, tulisi opiskelijaa tukea suorittamaan se ulkomailla.’’

Kansainvälinen yhteistyö ja globalisaatio keskiössä Lepomäen mukaan koronanvastaisen taistelun seuraukset tulevat näkymään Suomen taloudessa pitkään. Hän kuitenkin haluaa korostaa kansainvälisen yhteistyön ja globalisaation tärkeyttä: ’’Olin järkyttynyt, kun ensimmäisiä rajoitustoimia alettiin tekemään. Se oli kuin vahva impivaaralainen tuulahdus menneisyydestä: Suomessakin alettiin puhua siitä, että nyt pitää kaikki tuotanto siirtää kotimaahan. Päinvastoin, kansainvälistä politiikkaa tehdään sen takia ettemme olisi riippuvaisia vain yhdestä paikasta. Siinä ei tietenkään olisi mitään järkeä, että kaikki tuotanto siirtyisi Kiinaan. Se ei olisi kestävä ratkaisu varsinkaan ilmastonmuutoksen, saatika ihmisoikeuksien näkökulmasta. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että suomalainen kuluttaja pystyy jatkossakin ostamaan omilla euroillaan sellaisia tuotteita, joita Suomessa ei syystä tai toisesta valmisteta. Vahva puheenvuoro siis kansainvälisen kaupan puolesta tästäkin eteenpäin.’’ Monet maat ovat sulkeneet rajojaan kriisin edetessä. Lepomäki ei pidä tätä huolestuttavana esimerkkinä kansallisvaltioiden sisäänpäinkääntymisestä, vaan ohimenevänä hätätoimenpiteenä: ‘’Rajojen sulkeminen tällaisen kriisin kohdalla ei ole kummallista, sillä tämä on ainoastaan väliaikaista. EU:n solidaarisuudesta ja pysyvyydestä olen kuitenkin huolissani. Meillä on jo vähän aikaa ollut poliittisia liikkeitä, jotka lietsovat epäuskoa tätä yhteistä projektia kohtaan. Ne ovat vallanneet turhan paljon alaa viimevuosina eikä tämä ainakaan omaa sydäntäni lämmitä. Tarvitsemme vahvan vision kokoomukselle, Suomelle ja Euroopalle ja haluaisin olla mukana sen rakentamisessa. Meidän pitää tuoda Euroopan unionia lähemmäs ihmistä; kyse on siitä, miten tulemme saamaan erityisesti terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja erilaisten turvallisuusratkaisujen saralla eurooppalaisia yhteistyökuvioita aikaiseksi.’’ Lepomäki, kuten moni muu, kantaa huolta Suomen talouden kunnosta kriisin keskellä: ‘’Suomen tilanne on koronan suhteen tällä hetkellä akuutti: hallituksen tulisi jakaa rahaa niin terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen, kunnille kuin yrityksillekin. Vielä kuukausi sitten voimassa olleet talouspolitiikan periaatteet ovat nyt heitetty pois. Tarvitsisimme nyt sellaista rakenneuudistusta, jossa sosiaaliturva ja työmarkkinat toimivat paremmin. Työmarkkinoilla pitäisi pystyä hakeutumaan töihin nykyistä nopeammin riippumatta taustasta, lähtökohdista tai alkuperäisestä osaamisesta.’’

”

’’Minun koko filosofiani lähtee siitä, että annetaan ihmisten itse määrittää oma polkunsa riippumatta lähtökohdista, ihonväristä, taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muusta.’’

Kokoomus tarvitsee selkeämmän viestin Lepomäki on kertonut julkisuudessa hyvin avoimesti kokoomuksen vuoden 2016 puheenjohtajakilvasta. Senaikainen puheenjohtaja Alexander Stubb lähetti Lepomäelle tekstiviestin, jossa kerrottiin Lepomäen tulevaisuuden puolueen sisällä olevan ohi, mikäli hän lähtisi ehdolle. ‘’Vuonna 2016 lähdin kokoomuksen puoluejohtajakisaan ulkopuolisena: En ymmärtänyt, että pelkkä pyrkiminen johonkin tehtävään koetaan provokaationa. Monet tuntuivat ajattelevan, että ‘’eihän hänen vuoronsa ole nyt’’. Itse ajattelen, että demokratiassa ihminen tekee omat valintansa. Jos Paavo Väyrynen tai Elina Lepomäki haluaa kaksikymmentä kertaa pyrkiä erilaisiin tehtäviin, äänestäjillä tulisi olla valta päättää. Ei se sen ihmeellisempää ole. Paljon on kuitenkin opittu vuosien kuluessa ja uskon siitä olevan hyötyä tulevaisuuden mittelöissä.’’ Varapuheenjohtajana Lepomäki haluaisi kirkastaa kokoomuksen viestiä ja tehdä puolueesta moniäänisemmän: ‘’Haluaisin tuoda kokoomuksen johtoryhmään omaa osaamistani ja lähteä rakentamaan kokoomukselle visiota 2030-luvulle. Haluan olla luomassa selkeitä reseptejä paremmalle Suomelle ja lisätä ihmisten mahdollisuuksia. Kokoomuksen pitää nyt selkeyttää viestiään. Meidän tulee politiikassa, mutta eritoten kokoomuksessa, arvostaa monenlaisia elämänpolkuja. Minun koko filosofiani lähtee siitä, että annetaan ihmisten itse määrittää oma polkunsa riippumatta lähtökohdista, ihonväristä, taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muusta. Ajattelen meidän kaikkien olevan upeita lahjoja ja yhteiskunnan tulisi mahdollistaa jokaiselle meistä vaihtoehtojen kirjo.‘’

VAHVA HYVINVOINTIVALT IO

KORONAVIRUKSEN LÄÄKKEENÄ 16

Koronaviruspandemia on tuonut globaalin kapitalismin ristiriidat ja epäkohdat pinnalle, mutta mitä seurauksia sillä tulee olemaan vallitsevan talousjärjestelmän kannalta? Ja mitä, jos ylipäätään mitään, voimme oppia aiemmista kriiseistä?

Teksti Onni Ahvonen Kuvitus Elina Nyholm

nkarilaissyntyinen taloushistorioitsija Karl Polanyi totesi aikanaan teoksessaan Suuri murros, että ajatus itsesäätelevästä markkinataloudesta on utopistinen ja mahdoton. Polanyin mukaan “tällaista instituutiota ei voisi olla olemassa pitkään aikaan tuhoamatta yhteiskunnan inhimillistä ja luonnollista sisältöä”. Kapitalismin ristiriidat ja sen kestämätön perusta ovat nousseet pinnalle ilmaston lämpenemisen myötä, ja viimeistään nyt koronaviruksen iskiessä. Koronavirus oli ehtinyt vallita Euroopassa vain lyhyen aikaa, kun kaikki uskollisimmat “vapaiden” markkinoiden puolestapuhujat jo vaativat valtiolta tukitoimia. Tässä paljastuukin uusliberaalin kapitalismin paradoksi: väitetään, että valtion ei tulisi sekaantua talouteen, vaikka viimeistään tiukan paikan tullen toimitaan täysin päinvastaisesti. Tai kuten taloustutkija Antti Ronkainen asian äskettäin ilmaisi Kansan Uutisten haastattelussa: “Suuret valtiointerventiot kyseenalaistavat liberalismin opinkappaleet pienestä ja passiivisesta valtiosta.” Iso osa suuryrityksistä ja yksityisistä pankeista, jotka vuoden 2008 talouskriisin iskiessä vaativat valtion tukia, käyttivät saamiaan rahoja ostaakseen takaisin omia osakkeitaan ja vähensivät lainojen jakamista pienyrityksille. Nämä osakkeiden takaisinostot manipuloivat markkinoita eivätkä pääosin tuottaneet positiivisia tuloksia reaalitaloudessa. Keskeinen perustelu valtion antamalle tuelle oli niin kutsuttu “too big to fail” -ilmiö: yritykset ovat kasvaneet niin massiivisiksi, että niiden kaatumisella olisi suuria kielteisiä vaikutuksia taloudelle. Oikeutuksena valtaville valtion tuille käytettiin klassista “trickle-down economics” -argumenttia, jonka mukaan suuryrityksiin pumpattava raha “valuisi” alaspäin investoinneilla reaalitalouteen. Näin ei luonnollisesti tapahtunut, sillä keskuspankeilla ei ollut eikä ole oikeutta määrätä, miten yritykset käyttävät lainatut rahat. Valtioiden jakamat tuet suuryrityksille eivät koske ainoastaan kriisiaikoja. Esimerkiksi matkapuhelimien valmistajat hyödynsivät vuosikymmeniä valtiollisesti rahoitettua tutkimusta. Vaikka kapitalismin innokkaimmat kannattajat pitävät nykyajan älypuhelimia puhtaasti kapitalismin

saavutuksina, todellisuudessa lähes kaikki matkapuhelimien osat on kehitetty valtioiden rahoittamilla tutkimustöillä. Sama pätee Internetiin, joka luotiin 1960-luvulla Yhdysvaltain puolustusministeriön tarpeisiin. Kun asiaan perehtyy tarkemmin, käy ilmi, että valtaosa “kapitalismin ihmeistä” on suoraa seurausta valtioiden rahoittamasta tutkimuksesta, jossa taloudelliset pikavoitot eivät ole ensisijainen tavoite. Puhe “vapaista” markkinoista on harhaanjohtavaa, sillä valtio on ollut tässä merkittävässä roolissa. Niin kauan kuin valtion tuet ohjautuvat suuryrityksille, vapaan markkinatalouden ideologit eivät vastusta tätä interventiota. Vasta siinä vaiheessa, kun näitä tukia pyritään ohjaamaan vähävaraisille ja tukia tarvitseville kansalaisille, nousee vastustus. Samat pelisäännöt pätevät edelleen. Edessä olevaan taloustaantumaan ollaan eri puolilla maailmaa reagoimassa mahtipontisesti pitkälti aiempien talouskriisien perinnettä noudattaen. Yhdysvalloissa hyväksyttiin valtava yli 2 000 miljardin dollarin elvytyspaketti, ja Euroopassa valtiot ovat reagoineet omilla tukipaketeillaan. Tämän lisäksi Euroopan keskuspankki aloittaa 750 miljardin euron hätärahoituksen. Tulevaa talouskriisiä ei kuitenkaan voi suoraan verrata vuoden 2008 kriisin, sillä koronavirus on ennalta-arvaamaton tekijä joka iskee rankasti kysynnän lisäksi tarjontaan. Talous on pysähtynyt lähes totaalisesti, mikä poikkeaa edellisistä kriiseistä. On myös tärkeää pitää mielessä, ettei koronavirus yksin tai sellaisenaan ole talouskriisin aiheuttaja, vaan pikemminkin sen sytyttäjä. Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki kirjoittaa blogissaan, että “Pandemia ei siis ole kriisin ensisijainen syy. Se on kuitenkin laajamittainen ´talousshokki´, joka itsessään riittäisi talouskehityksen kääntämiseen negatiiviseksi ainakin väliaikaisesti. Nyt alkanut globaali talouskriisi on kuitenkin paljon vakavampi asia kuin pelkkä lyhytaikainen taantuma, sillä maailmantalous oli romahduksen partaalla jo muutenkin.” Taloudellisten huolien lisäksi koronaviruksella – ja sen aiheuttamalla talouden pysähtymisellä – on valtavia poliittisia seurauksia Euroopassa, sillä usein mainostetut “yhteiset arvot” ja solidaarisuus ovat nyt kovan testin edessä. Olemme jo nähneet, kuinka Italian apuun ensimmäisenä riensivät Kiina, Kuuba ja Venäjä, EU-maiden katsoessa hiljaisesti vierestä. Tällä hetkellä kriisi näyttää lisäävän ja syventävän olemassa olevia eroja EU-maiden välillä. Pohjois- ja Etelä-Euroopan välinen kuilu tulee kasvamaan entisestään. Etelä-Euroopan maat kannattavat niin kutsuttuja eurobondeja, jotka mahdollistaisivat velkataakan jakamisen euromaiden kesken. Varakkaammat Pohjois-Euroopan maat eivät ole ideasta yhtä innostuneita. Rahaliitto oli jo erittäin kovilla eurokriisin aikana, eikä fundamentaalisia ongelmia missään vaiheessa korjattu, mikä näkyy Euroopassa tänäkin päivänä. Olemme siten todistamassa valtavia taloudellisia ja geopoliittisia muutoksia, jotka tulevat jättämään pysyvät jäljet maanosaamme. Nähtäväksi jää, kuinka rahaliitolle käy. Solidaarisuuden osoittaminen EU-maiden kesken ei ole ainoastaan poliittinen kysymys. Testissä ovat myös ne mekanismit joilla päätökset pannaan toimeen. Tähän

mennessä EU-maat eivät ole kyenneet toimimaan yhdessä koronavirusta vastaan. Taloushistorioitsija Adam Tooze kirjoitti Guardianin julkaisemassa kolumnissa, miten “koronaviruksen aiheuttama taloudellinen lasku osuu kaikkiin valuuttablokin jäseniin. Mutta ei ole sellaista mekanismia, joka mahdollistaisi euroalueen hallitusten vastata yhdessä tällaiseen kriisiin. Tästä on seurannut, että poliittiset reaktiot pandemiaan ovat toistaiseksi pääosin kansallisia, ja korostavat (valtioiden välisiä) eroja sen sijaan, että yhdistäisivät Eurooppaa kriisin aikana.” Fundamentaalinen ongelma on siis se, ettei Euroopan keskuspankin (EKP) rinnalla ole valtiovarainministeriötä, jonka avulla näitä pulmia voitaisiin ratkaista.

Ehkä olennaisin seikka, jonka koronavirus on tuonut pinnalle, on uusliberaalin kapitalismin totaalinen kyvyttömyys reagoida tämänkaltaisiin kriiseihin. Pandemiasta kärsivä maailma joutuu maksamaan kovan hinnan Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin aloittamasta taloudellisesta vallankumouksesta. Viimeisen neljänkymmenen vuoden ajan kestäneellä yksityistämisellä, sääntelyjen purkamisella, suuryritysten ja rikkaiden verotuksen keventämisellä ja valtiollisten instituutioiden rapautumisella on ollut valtavia seurauksia. Suomessakin sairaaloiden vuodepaikat ovat puolittuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Yhdysvallat ja Iso-Britannia – maat joissa uusliberalismi esittäytyy kaikkein aggressiivisimmin – ovat osoittautuneet täysin valmistautumattomiksi kriisitilanteisiin. Koronavirus on opettanut meille, että kriisien iskiessä suurin osa haluaa esiintyä vahvan hyvinvointivaltion kannattajina. Vahvat valtiolliset instituutiot, joissa ihmisten hyvinvointi asetetaan taloudellisten voittojen edelle – ovat ratkaisevassa roolissa tämänkaltaisessa tilanteessa. Suomessa saamme olla kiitollisia siitä, että jokaiselle hoitoa tarvitsevalle on taattu sairaanhoito. Mutta toisin on monissa muissa maissa. Sen sijaan, että toimittaisiin kuten aiemmissa talouskriiseissä ja pelastettaisiin pankit, olisi nyt tärkeää, että elvytys kohdistuu ennenkaikkia ihmisiin ja että päätavoitteena olisi ihmisten hyvinvoinnin takaaminen.

PERUSTULON HYÖDYT JA HAITAT Teksti Päivi Merjonen

P erustulo on herättänyt keskustelua niin poliitikkojen kuin tavallisten kansalaistenkin keskuudessa.

Suurimpina uhkina on nähty työhalujen vähentyminen, sosiaaliturvan perässä tapahtuvan maahanmuuton lisääntyminen ja korkeat kustannukset. Mahdollisuuksina on taas nähty työstä käteen jäävän rahamäärän kasvaminen, tasa-arvoistaminen ja psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen.

Mikä perustulo? Perustulolla tarkoitetaan kansalaisille vastikkeetta annettavaa toimeentuloa, joka ei automaattisesti katkea, vaikka tekisikin töitä, vaan joka vasta verotuksella leikattaisiin riittävän hyvätuloisilta pois.

Kenelle perustulo? Perustulon ajatuksena on, että sen saisivat kaikki Suomessa asuvat täysi-ikäiset Suomen kansalaiset. Tähän liittyy kuitenkin eräs ongelma. Vuoden 1993 perustuslain muutoksessa, johon vuoden 2000 perustuslaki perustuu, perusoikeudet, kuten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet, laajennettiin muillekin kuin Suomen kansalaisille. Jotta perustulon voisi rajata vain Suomessa asuviin Suomen kansalaisiin, pitäisi tätä nykyään voimassa olevaa perustuslakia päivittää, mutta kansainvälinen lainsäädäntö voi estää sen. Tutkijatohtori Matti Muukkosen Itä-Suomen yliopistosta mukaan ongelmat rajata perustuloa vain Suomen kansalaisia koskevaksi liittyvät nimenomaan tähän vuoden 2000 peruslain muutokseen ja EU-lainsäädäntöön. EU-lainsäädännön mukaan EU-maiden kansalaisia ei saa syrjiä, joten rajaus vain Suomen kansalaisiin olisi EU-lainsäädännön vastainen. Lisäksi on olemassa ihmisoikeusjuridiikka, jonka mukaan syrjintää ei sallita, mutta kukin maa saa silti päättää omasta sosiaaliturvajärjestelmästään. Muukkonen kuitenkin toteaa, että ”perustulo itsessään tuskin sisältää valtiosääntöoikeudellisia tai ihmisoikeusongelmia, mutta sen toteutustapa, erityisesti

vain Suomen kansalaisiin rajaten, johtaa niihin. Se edellyttäisi joko poikkeuslakia tai perustuslain muuttamista. Jos perustuslakia muutettaisiin, tulisi sen olla yhteensopiva kaikkien kv-sopimusten velvoitteiden ja erityisesti EU-oikeuden kanssa.” Näkisin itse, että kaikille taattava perustulo voisi tehdä maahanmuuton sosiaaliturvan perässä houkuttelevaksi ja tämä voisi koetella Suomen kansantalouden kestävyyttä sekä tuntua epäoikeudenmukaiselta veronmaksajien kannalta, ehkä jopa lisätä hyväosaisempien maastamuuttoa. Esimerkkinä perustulon perässä muuttavista ihmisistä voidaan mainita Namibian perustulokokeilu, joka lisäsi muuttoliikettä kokeilualueelle, mutta toisaalta myös samalla lisäsi taloudellista liiketoimintaa.

"Vuoden 1993 perustuslain muutoksessa, johon vuoden 2000 perustuslaki perustuu, perusoikeudet, kuten taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet, laajennettiin muillekin kuin Suomen kansalaisille."

"Vapaamatkustus on ongelma jo nykymallissa, eikä siitä päästä kokonaan eroon perustulomallissakaan, mutta ehkä ajatuksena onkin, että siitä ei niin välitettäisikään."

Perustulo - uhka vai mahdollisuus? Perustuloa on kritisoitu muun muassa siitä, että se heikentäisi ihmisten työhaluja ja -motivaatiota. Itse näen tämän asian hieman päinvastoin. Jos pienituloisen käteen jäävä osuus työnteosta kasvaisi, tämä kannustaisi työn vastaanottamiseen ja tekemiseen. Nykymallissa ansiotulo leikkaa melko nopeasti työmarkkinatukea. Myös asumistuki ja toimeentulotuki saattavat leikkautua saman tien. Työmarkkinatuen ohella saa tienata korkeintaan 300€/kk ilman että tuki leikkautuu. Tätä suuremmasta tulomäärästä puolet vähennetään. Nykymallin suurimpana ongelmana on, että täysin tukien varassa elävä yksilö voi saada saman verran tai jopa enemmän rahaa kuin pienipalkkaisessa työssä oleva tai opiskelija. Näkisin kuitenkin aktiivisuudesta palkitsemisen olennaisena. Myöskään aiemman perustulokokeilun tulokset eivät ole puoltaneet ajatusta siitä, että ihmisten työhalut olisivat vähentyneet. Perustulokokeiluryhmään kuuluneet työllistyivät yhtä hyvin (tai huonosti) kuin vertailuryhmäkin. Vapaamatkustus on ongelma jo nykymallissa, eikä siitä päästä kokonaan eroon perustulomallissakaan, mutta ehkä ajatuksena onkin, että siitä ei niin välitettäisikään. Sen sijaan ajateltaisiin, että jos joku haluaa tyytyä pieniin tuloihin ja matalaan elintasoon, se on hänen oma valintansa. Tämä voi tietenkin olla myös ekologista ja ympäristön kannalta hyvä asia, mikäli se johtaisi ekologisempaan elämäntyyliin. Yksi perustulon hyödyistä voi olla sen vaikutus ihmisen hyvinvointiin. Perustulokokeiluun osallistuneet ihmiset kokivat oman terveydentilansa ja psyykkisen hyvinvointinsa paremmiksi, kuin verrokkiryhmä. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että perustulo voi vähentää stressiä, joka liittyy vastikkeelliseen työnhakuun ja epävarmuuteen seuraavan kuukauden tulosta.

Miksi perustulo? Perustulo mahdollistaisi myös joustavamman osa-aikatyön lisäämisen ja yksittäiseen henkilöön kohdistuvan työkuorman vähentämisen, mikä voisi ehkäistä esimerkiksi uupumusta ja sairauskuluja. Työnteko, työyhteisö ja aktiivisuus ovat tärkeitä tekijöitä ihmisten hyvinvoinnille. Samaan aikaan monet työntekijät kärsivät työuupumuksesta ja kokevat työnsä liian kuormittavaksi. Miksei siis voisi jakaa töitä tasaisemmin ihmisten kesken? Kaikki eivät tietenkään töitä kykene tekemään ja vaikka kykenisivät, kaikille ei tällä hetkellä riitä töitä, ellei niitä jaeta tasaisemmin ihmisten kesken. Perustulo on tarkoitettu takaamaan riittävä toimeentulo kaikille kansalaisille. Tekemällä töitä tulee saada tietenkin parempi toimeentulo, ja ihmisten enemmistö varmastikin tähtääkin tähän. Jos on lahjakas ja ahkera töissään tai joutuu tekemään epämiellyttävää tai vaarallista työtä, siitä tulee saada parempi korvaus. Yrittäjä Hannu Ruokolainen Keuruulta perustelee perustuloa seuraavasti: ”Palkat on saatava enemmän normaalin oston kaltaiseksi. Kahden välinen sopimus - esimerkiksi jos ostan sorvin, käytän sitä niin kauan,

kun se on minulle kannattavaa. Kun tulee sorvista uusi tehokkaampi malli, vaihdan sen uuteen. Sama tulee olla palkkauksessa: kun entinen ei kehity ja uusia tehokkaampia tekijöitä on tarjolla, vaihtamisen tulee olla esteetöntä. Kyllä vanhoille koneille, kuten väsyneille työntekijöille on oma paikka auringon alla.” Nykyaikana työnteko ei kuitenkaan aina ole kannattavaa. Esimerkiksi työtön, nuori yksinasuva aikuinen voi saada käteen 1100 euroa kuukaudessa. Motivaatiota lisäisi se, että perustulo ei häviäisi töiden vastaanottamisesta, vaan se leikkaantuisi vasta verotuksen kautta, kun tuloja on kertynyt tarpeeksi. Työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, koska se nostaisi aina käteen jäävää tuloa. Tämä mahdollistaisi myös joustavamman osa-aikatyön lisäämisen ja yksittäiseen henkilöön kohdistuvan työkuorman vähentämisen, mikä voisi ehkäistä esim. uupumusta ja sairauskuluja. Jos työllisyysastetta halutaan nostaa, perustulo voisi olla yksi vaihtoehto siihen. Tuleeko Suomeen perustuloa vai ei, se jää nähtäväksi. Mutta kokeiluja kannattaisi mielestäni lisätä jo pelkästään kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Kuva Frantisek_Krejci, Pixabay

ÄLYKAUPUNGEISSA LUODAAN UUSIA IHMISENÄ OLEMISEN EHTOJA

Teksti Miikka Pynnönen Kuvat Adobe Stock

Hannah Arendtille julkinen tila oli poliittisen toiminnan elinehto, tekojen ja niille merkityksen antavan puheen areena. Entä kun julkiset tilat siirtyvät verkkoon ja kehot vaihtuvat virtuaalisiin identiteetteihin? Mitä sanottavaa Arendtilla voisi olla politiikan puolustukseksi älykaupungeissa?

aupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin. Älykaupungit (smart cities) ovat yksi keino ratkaista kasvavan väestön mukanaan tuomia logistisia ja sosiaalisia ongelmia. Sijaintipalvelut selvittävät liikenneruuhkat, lähiravintolan poistoruoka ilmoittaa itsestään kotiinlähtöä suunnittelevalle luovalle työläiselle ja jalankulkijan langattomia verkkoja jatkuvasti tunnustelevalle mobiilipäätteelle saapuu ilmoitus vaaratilanteesta lenkkipolulla. Hienoa, eikö vain? Demos Helsingin kaupunkikonsultti Maria Malho kirjoitti vuoden 2019 viimeisessä Tutkaimessa kahdesta eri älykaupunkimallista. Kiinalaisessa valtiojohtoisessa mallissa digitaalinen infrastruktuuri on luotu kaappaamaan yksilö valvonnan verkkoon, jolloin mahdollisuus itsenäiseen toimintaan on suljettu pois. Amerikkalaisessa Piilaakson mallissa kaupunkilaisista kerätty data taas myydään eteenpäin eniten tarjoaville. Malhon mukaan olisi korkea aika eurooppalaiselle, ihmislähtöiselle älykaupunkimallille, joka ei olisi valtion valvonnan väline eikä asettaisi hintalappua kansalaisten henkilökohtaisille tiedoille, vaan kunnioittaisi ihmisoikeuksia ja yksityisyyttä. Onhan se tunnustettava: demokratiassa olisimme tuskin koskaan antaneet julkiselle vallalle pääsyä siihen tietoon, jonka olemme vapaaehtoisesti luovuttaneet datajäteille. Koska tieto on valtaa, myös julkinen valta ostaa dataa tukkukauppana yrityksiltä: esimerkiksi Telialle sijaintitietojen myynti kaupungeille on jo tuottoisaa liiketoimintaa. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on näiden tietojen avulla kartoittanut, mistä Suomen kunnista tultiin Malmin lentokentälle kuulemaan Ed Sheerania. Älylaitteet ovat pääsy ihmisen sisimpään, heidän salaisiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Samalla sellaisia toimintoja, jotka ennen olivat yksilön päänsisäisen harkinnan varassa, kuten navigointia, kulutusvalintoja ja viestintää ulkoistetaan hivuttaen ja huomaamatta teknologioille. Ne tarjoavat myös välineen vallankäyttöön, kuten Kiinassa: ensimmäistä kertaa historiassa 10 000:n mielenosoittajan joukko ei ole vain kasvoton massa, vaan joukko profiileja, jotka kertovat, mistä he mielenosoitukseen saapuivat, mitä reittiä he käyttivät ja minne he sen jälkeen hajaantuivat. Kaupungit ovat tämän kehityksen kärjessä. Uusia datayhteiskuntia ja älykaupunkeja rakennettaessa olisikin syytä pohtia, mitä merkitystä näillä ratkaisuilla on demokratialle ja politiikalle laajemminkin. Kaupunkien olemus on pohdituttanut yhteiskunta-ajattelijoita halki vuosisatojen. Vaikka aito ja alkuperäinen antiikin demokratia olikin eksklusiivista harvainvaltaa, juuri kaupunkivaltioissa syntyi tarve yhteisten asioiden

hoitamiselle, jotta yhteiselo hoituisi sujuvammin, toisin sanoen politiikalle. Hannah Arendtille politiikassa oli kyse ihmisenä olemisen korkeimmista tavoitteista, itsensä toteuttamisesta ja salaperäisen yksilöllisyyden ilmaisemisesta. Klassikkoteoksessaan Vita Activa - Ihmisenä olemisen ehdot hän kirjoittaa kaupunkivaltioista seuraavasti: “Polis, tarkasti ottaen, ei ole kaupunkivaltio sen fyysisessä sijainnissa; se on ihmisten järjestäytymistä, joka nousee yhdessä toimimisesta ja puhumisesta.” Ajatusta voidaan soveltaa nykyajan kaupunkeihin, jotka syntyvät yhä useammin verkossa, esimerkiksi kaupunginosaryhmissä, sosiaalisen median parlamenteissa ja verkkolehtien etusivuilla. Arendtin suurennuslasin alla oli erityisesti ihminen poliittisena olentona ja se, miten heidän väliselleen toiminnalle ja puheelle voitaisiin luoda tilaa myös moderneissa yhteiskunnissa. Yhdessä Vita Activan hienoimmista kappaleista hän kirjoittaa: “Vaikka yhteinen maailma on yhteinen kokoontumispaikka kaikille, jokaisella on siinä oma paikkansa. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisella on merkitystä siksi, että kaikki näkevät ja kuulevat eri positiosta. Tämä on julkisen elämän tarkoitus...Maailman todellisuus voi ilmetä luotettavasti vain siellä, missä monet voivat nähdä asiat useasta näkökulmasta niin, että he tietävät näkevänsä saman maailman, täydellisen moninaisuuden näkökulmasta.” Arendtin ajatuksissa kyti idealisoitu demokratia, jossa yksilöt saattoivat kokoontua yhteen puheen paikkaan ja ilmaista oman yksilöllisyytensä toisilleen, jakaa sen keitä he olivat ja miten he kokivat maailmansa. Tämä yhteinen maailma on kuitenkin uhattuna.

“Hajota ja hallitse on edelleen käyttökelpoinen pimeän puolen politiikan ohjenuora.” Arendtin mukaan ihmiset menettävät kykynsä toimia yhdessä, kun kokemus siitä, että he elävät yhteisessä maailmassa, häviää. Trumpin Yhdysvalloissa jo valmiiksi jakautuneen kansakunnan polarisaatiota on hyödynnetty ja teollisesti kiihdytetty median avulla. Brexitiä edeltäneen Vote Leave -keinottelun yhteydessä masinoitiin valtava verkkokampanja, joka johti lopulta siihen, että kansalaiset eivät enää kirjaimellisesti olleet “samalla sivulla”. Julkinen keskustelu ja päätöksenteko halvaantuu, jos maailmaa ei nähdä enää yhteisenä: “hajota ja hallitse” onkin edelleen käyttökelpoinen pimeän puolen politiikan ohjenuora. Suomessa aggressiivinen disinformointi ei vielä ole saanut tukevaa jalansijaa, mutta tietoyhteiskunnassa itsessään on valuvikoja, joiden ansiosta tieto ja taito kasaantuvat niille, joilla on niitä jo valmiiksi. Lukutaito ja kyky

oppia uusien järjestelmien pelisäännöt eivät ole jakautuneet tasaisesti - en uskalla edes kuvitella, millaista olisi yrittää pyörittää Kelan tai Verohallinnon verkkoportaaleja puutteellisella suomenkielellä tai ilman tietoteknisiä perustaitoja. Medialukutaitoa taas vaaditaan, kun pitäisi erottaa toisistaan disinformaatio, natiivimainonta ja muut verkkosisältöjen laitamilla vaanivat haaskalinnut. Fyysisessä kaupungissa ihmisiä erottavat toisistaan rauta-aidat ja lasiseinät, mutta digitaalisissa ympäristöissä erot korostuvat näkymättömällä tavalla. Siinä missä toinen osaa etsiä tietoa ja arvioida kriittisesti algoritmien suodattamaa tietomassaa, toisella ei välttämättä ole edes älypuhelinta, jolla suunnistaa kaupungin yli niveltyvässä julkisen liikenteen verkostossa. Tieto on valtaa, sanoisi joku.

“Ymmärrystä digitaalisen maailman kuplista, kuiluista ja raja-aidoista tarvitaan etenkin silloin, kun suunnitellaan ihmisten arkea ohjaavia älykaupunkisovellutuksia tai digidemokratian rakenteita.”

“Valta syntyy ihmisten välille siellä, missä ihmiset toimivat yhdessä ja häviää sillä hetkellä, kun he hajaantuvat”, Arendt toteaa kuuluisassa määritelmässään. Hänelle valta oli jotain joka syntyy, kun tasavertaiset ihmiset ilmaisevat yksilöllisyytensä toisilleen teoissaan ja puheessaan, tunnustavat erilaisuutensa ja päättävät toimia yhdessä siitä huolimatta. Aktualisoituakseen valta kuitenkin vaatii edellä mainitun yhteisen tilan, jossa ihmiset voivat liittyä yhteen vaihtaakseen ajatuksia ja ryhtyäkseen toimintaan. Tämän vuoksi tyrannit hallitsevat eristämällä itsensä kansalaisistaan ja kansalaiset toisistaan, Arendt kirjoittaa. Tyranniassa ihmiset eivät liity yhteen, eikä kukaan uskalla kyseenalaistaa status quoa, sillä naapuri voi

olla ilmiantaja tai agentti. Toisin sanoen ihmisiltä viedään julkinen tila, jonne kokoontua turvallisesti ja miettiä siirtojaan suhteessa valtaapitäviin. Digitaalisessa tyranniassa, kuten Kiinassa, toisinajattelija suljetaan verkkopimentoon, jossa hänen viestinsä eivät edes teoriassa voi tavoittaa ketään toista. Suomalaisia tuskin uhkaa painajaisten Kiinailmiö tai brutaali verkkosensuuri. Datayhteiskunnissa poliittisen toiminnan herkkää näyttäytymistilaa tulisi tästä huolimatta suojella laeilla, jotta pirstoutuneet todellisuudet eivät johtaisi ihmisten erkanemiseen toisistaan ja digitaalisen maailman “varallisuuseroihin”. Ymmärrystä digitaalisen maailman kuplista, kuiluista ja raja-aidoista tarvitaan etenkin silloin, kun suunnitellaan ihmisten arkea ohjaavia älykaupunkisovellutuksia tai digidemokratian raameja. Digijuristeille riittää tulevaisuudessa töitä. Pitäisi määritellä, miten kasvojentunnistusta, mainosten yksilöintiä, sijaintitietoja, terveysdataa ja muita digimaailman mahdolli-

suuksia hyödynnetään kaupungeissa niin, että ihmisten oikeudet ja vapaudet turvataan. Yhteiskuntatieteilijöiden pitäisi kuitenkin ensin vastata kysymykseen siitä, mitä nämä demokratian edellyttämät oikeudet ja vapaudet ovat, sillä pelin säännöt ovat muuttuneet täysin. Esimerkki: kansalaisuus on entisinä aikoina ollut joko alamaisuutta tai protesti vallanpitäjille, siis eräänlainen staattinen tila. Älykaupunkien digitaalisessa infrastruktuurissa kansalaisuus alkaa muistuttaa enemmänkin dialogia, jossa kaupunkikuvaan sirotellut bluetooth-majakat pommittavat yksilön älylaseja pop-up-ilmoituksilla ja mainostaulut mukautuvat tämän ennaltatiedettyihin mieltymyksiin. Mielenilmausten ja vastarinnan tukahduttaminen ovat olleet rumia ja kömpelöitä toimia, jotka ovat vaatineet esimerkiksi fyysisen joukkovoiman hajottamista kyynelkaasulla ja kumiluodeilla. Nykyisellään riittäisi mobiilimaksujen hetkellinen sulkeminen valikoidulta joukolta niin, että joukkoliikennettä käyttäen ei pääse osoittamaan mieltään. Ve r k -

koympäristöissä myös kansalaistottelemattomuus on vaikeaa - kehollaan kun ei voi tehdä vastarintaa verkkopoliisia tai algoritmia vastaan. Hannah Arendtin inspiraationa olivat 1900-luvun totalitaariset liikkeet. Elämäntyössään hän käsitteli sitä, miten ihmiset toimivat yhteiskunnissa, jotka näyttivät sulkevan pois kaikki mahdollisuudet todelliseen kohtaamiseen ja vapaaseen keskusteluun. Hän päätyi toteamaan, että ihmisten yhteisen toiminnan alue, joka kunnioittaa ihmiskunnan moninaisuutta, on “hauras”. Dataan perustuvat yhteiskunnat pitäisikin jo kaavoitusvaiheessa järjestää niin, että ne tarjoavat ihmisille mahdollisuuksia toimintaan, eivätkä jaa heitä eri todellisuuksiin vallakkaiden tai myyntimiesten pillin mukaan. Fyysisesti samassa tilassa olevat ihmiset jakavat yhteisen aisteilla havaittavan todellisuuden, virtuaalisissa tiloissa vaikuttamisyritysten väliintulo on paljon helpompaa. Pitäisi myös löytää yhteisymmärrys siitä, kenellä on oikeus päättää siitä, kuka verkossa näkee ja mitä? Ketkä pääsevät keskustelemaan ja päättämään asioista tietoverkoissa, joiden piti olla “kaikille avoimia”? Paluuta menneeseen lienee turha haikailla. Modernin ihmisen sielua tarkastellut Arendt toteaa kuin sivulauseessa, että jokaisesta ihmisen omistamasta teknologiasta tulee lopulta hänen olemassaolonsa ehto: jotain niin hyödyllistä, että siitä on vaikeaa luopua. Urbaani ihminen tuskin osaisi elää ilman karttasovellusta ja mobiilimaksuja. M i k ä l i elektromagneettinen pulssi pyyhkisi mukanaan tietoyhteydet ja tekisi älypuhelimistamme romurautaa, sopeutuminen mobiiliverkkoja edeltävän ajan kaltaiseen elämään voisi olla tuskallista. Tuskin luopuisimme niistä edes vapauksiamme vastaan.

(Vita Activa - Ihmisenä olemisen ehdot (Vastapaino 2016): Käännökset kirjoittajan omia.)

TEKSTI Eetu Kukila

KUVAT Venla Kalliokoski

SOSIAALITURVAUUDISTUS -- PARLAMENTARISMILLA PARLAMENTARISMILLA TILKKUTÄKKI TILKKUTÄKKI EHEÄKSI EHEÄKSI

Sotu- eli sosiaaliturvauudistus on odottanut toteutumistaan pitkän ajan. Nyt on kuitenkin tullut aika korjata nykyinen etuuksien ja byrokratian tilkkutäkki. Valmistelutyöstä ei odoteta helppoa ja nopeaa, vaan edessä on puolueiden ristiriitaisten näkemysten yhteensovittaminen. Hanke on kuitenkin vasta lähtökuopissa. Mitä tapahtuu seuraavaksi, miten sotun valmistelu toteutetaan ja miksi sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen on ylipäänsä tarpeen?

Maailma vaikuttaa pysähtyneen. Uutisotsikoissa viime aikoina huomattavasti tilaa saaneesta koronavirusepidemiasta huolimatta hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ja toimet jatkavat etenemistään. Ministeriöt, komiteat ja asiantuntijat ovat aloittaneet uuden vuosikymmenen suurimman hyvinvointivaltiota muovaavan urakan heti sosiaali- ja terveysuudistuksen (sote) jälkeen. Sosiaaliturvauudistus on astunut estradille, vaikka sotesotkujakaan ei olla vielä siivottu alta pois. Ihmiset ja yhteiskuntaelämän perinteiset mallit ovat muuttuneet, mutta sosiaaliturvajärjestelmä on pysynyt vanhoissa rakenteissa. Nyt on kuitenkin tullut korkea aika muuttaa etujen viidakkoa ja byrokratian tilkkutäkkiä koherentimpaan muotoon. Kuten jokaisen hyvän lakihankkeen, myös sotu-uudistuksen tavoitteena on muodostaa selkeämpi ja tehokkaampi järjestelmä vastaamaan työelämän murrosta. Uusi järjestelmä tasapainottaisi niin oikeudenmukaisuuden kuin työntekoon kannustamisen vaatimukset. Uudistustarpeen taustalla vaikuttaa väestönkehityksen ja palkkatyön muutos ja sen vaikutus yhteiskuntaan. Väestön ikääntymisen vaikutukset huoltosuhteen heikkenemiseen ovat yksi merkittävä syy sotu-uudistukseen. Työelämän osalta nykyinen kankea järjestelmä luokittelee ihmisen joko työssäkäyväksi tai työttömäksi. Työssäkäyviin lukeutuvat palkansaajat ja yrittäjät, mutta järjestelmää ei ole tehty ottamaan uusia työn muotoja huomioon. Itsensätyöllistäjät, kevytyrittäjät ja pätkätyöntekijät ovat pudonneet sosiaaliturvan sudenkuoppiin. Yhtenä kasvavana trendinä työelämässä on niin sanotun silpputyön määrän lisääntyminen. Sosiaaliturvan onkin otettava pirstaloituneet työpolut laaja-alaisemmin huomioon. Vielä nykyisessä järjestelmässä työttömyyskassan perustana on joustamaton ansiosidonnaisuus. Ihminen voi kuulua vain joko palkansaajan tai yrittäjän työttömyyskassaan, mutta ei molempiin. Nykyinen sosiaaliturva on myös syyperusteinen. Nimensä mukaisesti syyperusteisuus tarkoittaa mallia, jossa jokainen etuus sallitaan tietyn syyn perusteella. Niihin voi lukeutua esimerkiksi opiskelu, työttömyys tai sairaus. Sotu-uudistuksen odotetaan vastaavan kaikkiin näihin haasteisiin.

NYT NYT ON ON KUITENKIN KUITENKIN TULLUT TULLUT KORKEA KORKEA AIKA AIKA MUUTTAA MUUTTAA ETUJEN ETUJEN VIIDAKKOA VIIDAKKOA JA JA BYROKRATIAN BYROKRATIAN TILKKUTÄKKIÄ TILKKUTÄKKIÄ KOHERENTIMPAAN KOHERENTIMPAAN MUOTOON. MUOTOON.

Paikkaamista vaativa tilkkutäkki Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä ei ole mikään ehyt kokonaisuus. Sitä on paikkailtu aina tarpeen mukaan. Nykyistä sosiaaliturvaa voisi jopa verrata Theseuksen laivaan. Vuosikymmenten korjaaminen ja muokkaaminen on aiheuttanut tilanteen, jossa laivan alkuperäistä keulaa, kantta tai purjetta ei enää tunnista alkuperäiseksi. Ei ole siis mikään ihme, että sosiaaliturvajärjestelmää on kutsuttu tilkkutäkiksi. Edes asiaan perehtyneet asiantuntijatkaan eivät ole täysin varmoja, kuinka monta etuutta nykyinen kokonaisuus sisältää. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan rykäistä kokoon yhtä suurta uudistusta, vaan

suunnitelmissa on tehdä se osittain ja sektori sektorilta. Eri uudistuksen osat voivat valmistua ja tulla voimaan eri aikatauluilla. Jotta järjestelmä ei olisi liian suuri pala nieltäväksi, joitakin sosiaaliturvan muutoksia valmistellaan myös etupainotteisesti omina hankkeinaan. Sotu-uudistuksella on myös tiiviit kytkökset muihin hallitusohjelman keskeisiin uudistuksiin, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen, työkykyohjelmaan ja työllisyystyöryhmiin. Sotua uudistettaessa pyritään välttämään eduskuntatyöskentelyssä välejä repineen soten rotkot ja railot. Uudistustyötä varten on kuluvan vuoden maaliskuussa perustettu komitea, jota vetää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pasi Moisio. Hallitus on ottanut aiempien vuosien soteväännöistä opiksi valitsemalla asiantuntijoiden lisäksi komiteaan edustajan jokaisesta eduskuntaryhmästä. Parlamentaarisen työn tuloksena uudistus ei tule olemaan altis tulevaisuuden vaalivoittajien muutoshaluille, ja kaikki osapuolet voivat hyväksyä sen. Kyseessä on niin iso uudistus, ettei valmisteluprosessi tule luultavasti olemaan helppo. Yhdeksän eri puolueen näkökantojen sor-

vaaminen yhteen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Hallituksen sotun käsittelyyn varattu aika on peräti kaksi vaalikautta. Komitean on suunniteltu julkistavan linjauksensa sosiaaliturvajärjestelmästä vuoteen 2027 mennessä. Kitkaa jo lähtöviivalla Puolueiden välistä kitkaa kehkeytyi jo ennen uudistusta valmistelevan komitean muodostamista. Hallituspuolueiden välillä kysymykseen nousi työmarkkinajärjestöjen asema. Pääministeripuolue SDP ajoi työmarkkinajärjestöille vahvaa roolia valmistelutyössä, kun taas vihreät olivat vastakarvaan. Vihreät ehdottivatkin mallia, jossa työmarkkinajärjestöt saataisiin vaihdettua tutkijoihin jokaisessa jaostossa. Keskusta ja vihreät olivat nimittäin huolissaan siitä, että perusturvaa kehitetään työmarkkinajärjestöjen lempilapsen eli ansioturvan ehdoilla. Komitean kokoonpanoa koskeva kiista koski myös sitä, tuleeko Elinkeinoelämän keskusliiton lisäksi ottaa keskustan kannattama Suomen Yrittäjät

mukaan valmistusprosessiin. Vasemmistoliitto puolestaan koki tämän ongelmalliseksi. Vääntöjen jälkeen Suomen Yrittäjät pääsivät osalliseksi komiteaan. Nykyisessä kokoonpanossa komitean työskentelyssä on mukana työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöjen edustajia. Poikkeuksina muihin, he eivät kuitenkaan ole komitean varsinaisia jäseniä. Komitea on jaettu viiteen erilliseen jaostoon, joissa valmistelutyö tullaan tekemään. Jaostoja on työllisyyden ja osaamisen jaosto, työ- ja toimintakykyjaosto, hallintojaosto, asumisen jaosto sekä tutkimus- ja arviointijaosto. Ristiriitojen sopimisen jälkeen työmarkkinajärjestöt pääsevät työskentelemään näistä jaostoista kolmessa. Tämän lisäksi joka jaostoon kuuluu myös yksi sosiaaliturvaan perehtynyt tutkimusjaoston valitsema edustaja. Pitkä valmistelun prosessi Komitea onkin vaikean alun jälkeen päässyt vasta hiljattain työn makuun. Kevään komiteatyöskentelyn käynnistyttyä seuraava askel sotun valmistelussa on tilannekuvan hahmotus ja uudistuksen tiekartta. Niiden julkistaminen lipuu luultavimmin ensi tai sitä seuraavan vuoden puolelle. Mitään konkreettisia toimia, malleja tai linjapapereita ei siis ole vielä luvassa pitkään aikaan. Vasta vuonna 2022 on komitean tarkoitus hahmottaa ja päästä yhteisymmärrykseen ratkaistavista ongelmista. Komitea työskentelee sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa. Työskentelytapoihin kuuluu rakentava keskustelu eri näkemysten välillä. Ministeriö on myös korostanut avoimuuden periaatetta, jossa käsiteltävät asiat on tarkoitus tuoda esille julkiseen keskusteluun. Sotu siis tulee mitä luultavimmin täyttämään median palstatilaa, mutta vasta parin vuoden päästä. Parlamentaariset työskentelytavat huomioon ottaen soten aikana nähdyt vääntämiset ja haastamiset jäävät luultavasti maltillisemmiksi opposition ja hallituspuolueiden osalta. Kuitenkaan politikoinnilta tuskin vältytään. Puolueiden erilaisten näkemysten sorvaaminen yhteen voi vielä synnyttää ponnekkaita äänenpainoja. Jo Matti Vanhasen pääministerikaudella yritetyn sotu-uudistuksen suureksi kipupisteeksi muodostui sosiaaliturvan vastikkeellisuuden kysymys. Sama kysymys on myös nyt ilmassa. Perustulo on esimerkki vastikkeettomasta järjestelmästä, jossa tuen saaminen ei velvoiteta kansalaista mihinkään toimeen, kuten työkokeiluihin tai koulutuksiin. Vasemmistoliitto ja vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa perustuloa, mutta muut puolueet vaativat joko osittaista tai täyttä vastikkeellisuutta. Palatakseni vielä kreikkalaiseen legendaan Theseukseen ja hänen laivaansa. Hallitus yhdessä kaikkien eduskuntapuolueiden voimin jättää vanhan paatin syrjään ja rakentaa kreikkalaiselle sankarille uuden laivan. Laivan, joka ei kaadu tulevaisuuden myrskyissä eikä ajaudu karille. Mutta sitä ennen on pitkä ja myrskyisä purjehdus edessä.

SOTUA SOTUA UUDISTETTAESSA UUDISTETTAESSA PYRITÄÄN PYRITÄÄN VÄLTTÄMÄÄN VÄLTTÄMÄÄN EDUSKUNTAEDUSKUNTATYÖSKENTELYSSÄ TYÖSKENTELYSSÄ VÄLEJÄ VÄLEJÄ REPINEEN REPINEEN SOTEN SOTEN ROTKOT ROTKOT JA JA RAILOT. RAILOT.

Vieraskynä Helmikuussa edessä oleva vuosi näytti kovin erilaiselta kuin nyt. Koska tänä vuonna tehtävänäni on toimia Suomen YK-nuorisodelegaattina, minut lähetettiin New Yorkiin edustamaan Suomen nuoria YK:n päämajan kokouksiin. Suurkaupungin vilinä, pilvenpiirtäjät ja elokuvista tutut paikat saivat tietysti pääni pyörälle, ensi kertaa kun Amerikan puolella olin. Silloin en vielä tiennyt, että kuukautta myöhemmin koko kaupunki istuisi karanteenissa, rajat menisivät kiinni ja globalisaatio näyttäytyisi aivan erilaisessa valossa aikaisempaan verrattuna. Normaalisti YK:ssa käsiteltävät ilmiöt ovat maailman ongelmien syvintä ydintä: rauha ja sotien lopettaminen, kestävä kehitys ja ilmastonmuutoksen torjuminen sekä köyhyyden poistaminen ja sosiaalinen kehitys. Maailmanparantaminen on kuitenkin tuskallisen hidas prosessi. YK:sta puhutaan, että se olisi tehoton. Tiedämme myös hyvin, että ilmastonmuutoksen torjumisen kohtalonhetket ovat käsillä, mutta politiikassa asiat tuntuvat junnaavan paikoillaan. Koronaviruksen tapauksessa taas junnaamisesta ei ole tietoakaan. Nyt kun me kaikki istumme kotona karanteeneissa, tuntuu ihmeelliseltä huomata kuinka nopeasti asioita saadaan muutettua kun pelissä on terveys. Yhtäkkiä olemme valmiita laittamaan koulut, baarit, rajat ja jopa Uudenmaan kiinni. Koronatilanteen torjuminen poikkeustoimin ei ole taloudellisesti helppo ratkaisu, mutta tällä hetkellä se on ainoa oikea. Kun ajattelen helmikuista matkaani YK:hon mietin, että miksi emme voisi torjua muitakin maailmanlaajuisia ongelmia samalla koronamentaliteetilla? Kysehän on prioriteeteista. Kun YK:n päämajalla pidimme sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen kanssa Suomen kansallisen puheenvuoron asunnottomuudesta, minua raivostutti se, kuinka kodittomat joutuvat samalla nukkumaan New Yorkin metrossa pakkassäällä. Eikö asunnottomien ihmisten auttaminen yhdessä maailman vauraimmista valtioista olisi tahdosta kiinni? Sama pätee muihin YK:ssa käsiteltäviin asioihin. Voisimmeko myös suhtautua köyhyyteen, nälkään, sotiin ja muihin humanitäärisiin kriiseihin samalla tarmolla kuin nyt? Ja tietysti kaikista ilmeisin: olisiko mahdollista ottaa käyttöön rajut poikkeustoimet joilla torjuisimme ilmastonmuutosta? Koronavirus ahdistaa, ja jo nyt on voinut nähdä kuinka esimerkiksi ihmiset alkavat syyttelemään toisiaan kriisin keskellä. Kriisissä voi olla vaikea löytää yhtenäisyyttä. Saska Saarikoskikin vertasi maaliskuun lopulla Hesarin-es-

Kuva Yuri Birjulin

Entä jos suhtautuisimme maailman muihinkin hätätiloihin koronaviruksen tavoin?

seessä tilannetta klassisiin sosiaalipsykologisiin kokeisiin, joissa ihmiset nopeasti alkavat suosimaan sisäryhmäänsä ulkoryhmien kustannuksella. Kun katsoo esimerkiksi EU:n neuvottomuutta kriisissä tuntuu, että kansainvälisellä yhteistyöllä on vaikeat ajat edessä. Toisaalta uskon, että koronakriisi on paras mahdollinen paikka uudistaa ajatteluamme ja tunnistaa asiat joilla on loppujen lopuksi eniten väliä. Muutetaan prioriteettejamme ja keskitytään oleellisiin asioihin! Koronan jälkeen voisimme samaan hengenvetoon investoida muutaman hätäpaketin ilmastonmuutoksen torjuntaan ja köyhyyden poistamiseen näin vaikka aluksi. Niiden ratkaisemiseksi ei tarvitse edes sulkea koko maata karanteeniin.

Yuri Birjulin

EGOISMIN JA KAPITALISMIN PUOLESTA Jussi Jalonen - Ayn Rand: Kapitalismin valtiatar Gaudeamus, 2019 Teksti Carlos Lievonen Kuvat Unsplash Ayn Rand (1905-1982) on aikamme merkittävimpiä filosofisia vaikuttajia ja yksi Yhdysvaltain luetuimmista kirjailijoista. Usein kuulee sanottavan, että Randin Atlas Shrugged on Raamatun rinnalla tärkein kirja yhdysvaltalaisessa politiikassa. Rand on siis ymmärrettävästi polarisoiva hahmo, ja hänen ideoitaan on sekä syytetty vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttamisesta että manattu

apuun sen toistumisen välttämiseksi. Kirjailija ja itseoppinut filosofi ylisti kapitalismia ainoana moraalisesti hyväksyttävänä talousjärjestelmänä ja korosti ennen kaikkea yksilönoikeuksia ja egoismia kollektivismin ja altruismin kustannuksella. Rand on ollut tärkeä taustavaikuttaja oikeistopolitiikassa, markkinaliberalismissa ja akateemisen taloustieteen käännekohdassa. Hänen vaikutuksensa on edelleen vahva ja ulottuu radikaaleista marginaaliryhmistä useiden maiden kansanedustajiin ja johtajiin. Suomessa Rand on vähemmän tunnettu, vaikka meiltäkin löytyy häntä inspiroivana esikuvanaan pitäviä yksilöitä, kuten esimerkiksi liikemies Björn Wahlroos.

”ON MAHDOTONTA SANOA, ONKO JUURI RAND VAIKUTTANUT ESIMERKIKSI RONALD REAGANIN TAI BJÖRN WAHLROOSIN AJATUSMAAILMOIHIN KOVINKAAN PALJON, VAI OLISIKO SAMA MAAILMANKUVA LEVINNYT MAAILMALLA MYÖS ILMAN RANDIN PANOSTA.”

Randin rakastetuin, vihatuin ja paksuin kirja, pääteos Kun maailma järkkyi (edellä mainittu Atlas Shrugged) julkaistiin suomeksi vasta äskettäin, vuonna 2017 (alkuperäisteos ilmestyi 1957) ja on siitä lähtien pitänyt suhteellisen matalaa profiilia. Kirjailijasta ja filosofista itsestään on kirjoitettu useampia kirjoja englanniksi, mutta hänen nimensä ympärillä käydään kiivasta ideologista kamppailua, eikä luotettavan teoksen löytäminen ole helppoa. Jussi Jalosen uuden elämänkerran Ayn Rand: Kapitalismin valtiatar (Gaudeamus, 2019) myötä suomenkielisille lukijoille on nyt tarjolla erinomainen johdatus Randin elämään, ajatusmaailmaan ja poliittiseen vaikutuspiiriin. Laaja-alainen teos ei nimittäin ole ainoastaan elämänkerta eikä edes keskity Randin elämänvaiheisiin, vaikka ne toimivat siinä punaisena lankana. Kyseessä on katsaus kapitalismin valtiattaren laajempaan vaikutuspiiriin, uusliberalismiin sekä amerikkalaisen oikeistoon, joihin Randin ajattelu onkin oivallinen tienviitta. Ayn Rand syntyi vuonna 1905 Venäjällä ja sai 12-vuotiaana kokea omakohtaisesti vallankumouksen myllerrykset, kun hänen isänsä liike kansallistettiin ja perhe joutui ensimmäistä kertaa näkemään nälkää ja kokemaan turvattomuutta. Vallankumouksen tuloksena Venäjän miesvaltaisten yliopistojen ovet avattiin kuitenkin myös naisille, ja Rand oli ensimmäisiä naisopiskelijoita, jotka pääsivät nauttimaan tasa-arvoisemmasta koulutuksen tarjonnasta. Opinnoissaan hän tutustui muun muassa suurimpaan ihailunkohteeseensa Aristoteleeseen sekä arkkiviholliseensa Platoniin. Randin sanotaan jo ennen yliopistoon siirtymistään oppineen arvostamaan järkeä ihmisen korkeimpana hyveenä, ja aristoteelinen empirismi ja logiikka innostivat häntä läpi elämän. Platonin idealismi, jonka katsotaan usein olevan aristoteeliselle maailmankuvalle vastakohtainen, merkitsi Randille halveksuttavaa, epärationaalista suhtautumista todellisuuteen. Eikä Platon suinkaan ollut ainoa filosofi, johon Rand suhtautui tympeästi. Yliopistossa Rand tutustui myös Nietzscheen, jonka hän myöhemmin hylkäsi huonona vaikutteena. Nietzsche on kuitenkin hyvä mainita, sillä monet hänen kuuluisimmista ideoistaan, kuten ajatukset yli-ihmisestä ja vallantahdosta, sellaisina kuin Rand ne ymmärsi, ovat selvästi värittäneet Randin omaa ajatusmaailmaa. Vuonna 1925 Rand kävi sukuvierailulla Yhdysvalloissa ja päätti seuraavana vuonna jäädä ja asettua maahan asumaan. Hän aloitti kirjoittajan uransa elokuvakäsikirjoittajana Hollywoodissa. Käsikirjoituksien lisäksi Rand kirjoitti romaaneja, joista The Fountainhead ja Atlas Shrugged ovat parhaiten tunnetut suurmenestykset. Pari kiteyttää myös äärimmäisen hyvin Randin elämänkatsomuksen ja filosofian, niin kutsutun objektivismin. Rand nimesi filosofisen kantansa objektivismiksi, koska se käsittelee oman määritelmänsä mukaan objektiivisia

totuuksia. Filosofisen systeemin perustana on ajatus ihmisestä rationaalisena olentona, jolla on pääsy tietoon maailmasta sellaisena kuin se objektiivisesti katsottuna todella on. Myös etiikka kumpuaa Randin mukaan objektiivisista totuuksista. Ainoa eettinen sääntö Randin etiikassa määrää ihmisiä toimimaan rationaalisesti luonnon mandaattien mukaisesti ja kasvattamaan omaa iloa ja elinvoimaansa. Jokaisen yksilön kuuluu ylläpitää egoistisesti vain ja ainoastaan omaa elämäänsä, sillä se on rationaalista. Avun odottaminen toisilta on Randin mukaan moraalitonta, ja koska objektivismin keskiössä on altruismin kieltäminen ja sen pitäminen moraalittomana, pidetään siinä myös valtion järjestämiä yhteistyön ja vastavuoroisen palvelemisen muotoja halveksittavina. Randilaiset eivät tunnu huomioivan uusintakaan sosiaalipsykologista ja antropologista tutkimusta, jonka mukaan altruismi on luonnollinen osa ihmisyyttä, vaan uskovat sen olevan yhteiskunnallisten valtasuhteiden synnyttämä epärationaalinen ja epäeettinen vaade. Luonnollinen jatke tällaiselle katsomukselle on tietenkin mahdollisimman pienen valtion ylläpitämän laissez-faire -kapitalismin kannattaminen. Tästä tulokulmasta Rand osallistui ajoittain kiivaastikin aikansa politiikkaan ja yritti saada vasemmiston ymmärtämään kapitalismin hyveitä ja samalla oikeiston ymmärtämään hänen oman filosofiansa ylivoimaisuutta ideologisessa piirissään. Rand on ymmärrettävästi polarisoiva hahmo, mutta Jalonen navigoi kiitettävästi Randin vaikutuspiiriä olematta korostetun kriittinen tämän kärkevimpiäkään ajatuksia kohtaan. Jalonen osaa kuitenkin huomauttaa niiden ristiriitaisuuksista. Ja ristiriitaisuuksia kyllä löytyy, etenkin kun siirrytään teoriasta todellisia maailmantapahtumia koskeviin kannanottoihin. Jalonen jopa toteaa, että “Rand ei olisi ollut Rand”, ellei hän olisi Vietnamin sodan loppumainingeissa vastustanut kutsuntapakolaisten armahtamista, vaikka oli aikaisemmin hyökännyt ankarasti kutsuntoja vastaan ja julistanut asevelvollisuuden merkitsevän valtion monopolia yksilön elämään. Rand ei olisi ollut Rand, ellei hän olisi kääntynyt toistuvasti omaa periaatettaan vastaan. Käytännön tilanteet vaativat joskus täysin ymmärrettävistä syistä teoreetikoita tekemään poikkeuksia vakaumuksiinsa, mutta Randin kohdalla edes teoriat eivät nauti kovin suurta kunnioitusta, ainakaan filosofian alalla. Syynä eivät ole ainoastaan poliittiset erimielisyydet, vaan sen taustalle rakennettu hutera filosofinen tönöhökkeli, jossa tehdään useita turhan itsevarmoja oletuksia nojautumalla ”itsestäänselvyyksiin”. Jalonen ei erityisemmin paneudu Randin filosofiseen systeemiin kokonaisuudessaan, mikä on täysin ymmärrettävä aihepiirin rajaus. Filosofiasta ja myötähäpeän tuntemisesta kiinnostuneet voivat lukea esimerkiksi Randin ideologisen perillisen Leonard Peikoffin teoksen Objectivism: The Philosophy of Ayn Rand.

Teos ei luonnollisesti ole kriittinen opinäitiään kohtaan, mutta jos lukija todella on filosofiasta kiinnostunut ja tietää edes joitakin perusasioita, tulevat elegantisti esitetyn rakennelman heikot kohdat esiin kuin itsestään. Objektivismiin suositellaan kuitenkin useimmiten tutustumaan Randin romaanien kautta, ja ne ovatkin täynnä tarinankerronnan ja dialogin sekaan ripoteltua teoriaa. Jakauma romaanien ihailijoiden ja niistä piittaamattomien välillä korreloi vahvasti lukijoiden poliittisen vakaumuksen kanssa. Yleisin kritiikki romaaneja kohtaan koskee juuri niiden tarinankerrontaa, joka tuntuu jäävän usein ideologisten saarnojen jalkoihin. Oli miten oli, objektivismin hyveet tulevat parhaiten esiin Randin päähenkilöiden yli-inhimillisessä luonteessa. Kuten edellä mainittiin, Rand oli pitkään Nietzschen suuri ihailija ja viljeli romaaneissaan yli-ihmisen ajatusta vahvojen miespäähenkilöiden muodossa — nimenomaan miesten; naisille on Randin katsomuksessa varattu lähinnä alisteinen paikka vahvan miehen tukihenkilönä ja ihailijana. Randin romaanien päähenkilöt ovat luojansa ihanteiden mukaisesti tinkimättömiä egoisteja ja individualisteja, mutta ennen kaikkea he ovat esimerkkejä täysin rationaalisista luovista neroista, joiden harteilla moderni maailma lepää. Rand uskoi poikkeuksellisen lahjakkaisiin yksilöihin, joilla on erityisen paljon luomisvoimaa ja tahtoa. Näiden ihmisten täytyy Randin smithiläisen filosofian irvikuvan mukaan toimia mahdollisimman egoistisesti, mikä ei ole ainoastaan rationaalinen ja moraalinen tapa elää, vaan myös edistää parhaalla tapaa yhteistä hyvää. Randin vihaama kollektivismi, jossa yksilöt uhrautuvat toisilleen yhteistä hyvää havitellessaan, on hänen mukaansa kaiken pahan alkuperä ja on johtanut niin reaalisosialismin kuin natsismin painajaisskenaarioihin. Muistan vuosia sitten ensi kertaa Randista kuultuani tahtoneeni lukaista jonkin hänen lyhyemmistä kirjoistaan. Hän tuntui hahmona niin groteskilta, että oli pakko selvittää mistä on kyse. Tehtävä osoittautui vaikeammaksi kuin osasin kuvitella. Rand on Yhdysvalloissa äärimmäisen suosittu kirjailija, eikä amerikkalaisella kulttuurilla yleensä ole ongelmia levittäytyä yleismaailmallisesti, mutta Randin kirjoja oli kaupunginkirjastossa vain yksi kappale, eikä suomennoksia ole vieläkään olemassa kuin kaksi (toinen vieläpä vain 26-sivuinen käännös Portti-scifilehdessä). Toisaalta on täysin ymmärrettävää, etteivät Randin ajatukset ole saaneet suurta kaikupohjaa Suomessa tai missään yhdysvaltalaisen poliittisen diskurssin ulkopuolella.

On myös huomioitava, ettei Rand ole ollut Yhdysvalloissa nauttimastaan kuuluisuudesta huolimatta niin välttämätön tekijä esimerkiksi uusliberalismin synnyssä, kuin usein annetaan ymmärtää. Kuten Jalonenkin huomauttaa, on Rand lähinnä ollut popularisoija ja aktivisti. Hänen teoreettinen panoksensa ei ole läheskään niin tärkeä kuin hänen symbolinen statuksensa amerikkalaisen libertarismin ja laajemman oikeiston identiteetin muodostumisessa. On mahdotonta sanoa, onko juuri Rand vaikuttanut esimerkiksi Ronald Reaganin tai Björn Wahlroosin ajatusmaailmoihin kovinkaan paljon, vai olisiko sama maailmankuva levinnyt maailmalla myös ilman Randin panosta. Objektivismi on perinpohjaisen amerikkalainen filosofia, joka iskee voimakkaasti yhdysvaltalaiseen kulttuuriin siitä ymmärrettävästä syystä, että maassa on jo useamman sukupolven ajan kytenyt muun muassa amerikkalaisen unelman mytologia sekä usko kapitalismiin ylivertaisena kehityksen ja vapauden suunnannäyttäjänä. Rand olisi kuitenkin itse kammoksunut suurinta osaa niistä yhteyksistä, joissa hänen nimeään on ylistetty – ateisti Randin filosofiaa katsovat seuraavansa sekä evankeliset kristityt että Anton LaVeyn Saatanan kirkon jäsenet – mutta menestys ja näkyvyys populaarikulttuurissa on vääjäämättä johtanut objektivismin puhtaiden opinkappaleiden turmeltumiseen. Jalosen teos on mielenkiintoinen tapa lähestyä Randia ja hänen ideologista perintöään. Olipa Randista, egoismin eettisyydestä ja kapitalismista mitä mieltä tahansa, hänen oppinsa ovat oleellinen avain lukemattomien yksilöiden arvomaailmaan ja ehkä jopa poliittisen todellisuutemme ymmärtämiseen. Jotta valtiatarta voi parhaansa mukaan palvella, täytyy hänet tuntea. Sama pätee vallasta syöksemiseen.

Toimittajasta podcast-yrittäjäksi Tutkaimen entinen päätoimittaja Veera Luoma-aho kertoo urastaan journalismin parissa ja paljastaa podcast-vinkkinsä.

leisradio, Valtiovarainministeriö, Aalto-yliopisto ja metsäyhtiö UPM – muun muassa näille tahoille Veera Luoma-ahon johtama yritys, Jaksomedia, tuottaa podcasteja. Luoma-aho perusti Jaksomedian nelisen vuotta sitten yhdessä podcast-keisarinakin tunnetun toimittaja Olli Sulopuiston kanssa. Luoma-aho toimii täyden palvelun podcast-tuotantoa tarjoavan yrityksen toimitusjohtajana. Ennen ryhtymistään podcast-yrittäjäksi Luoma-aho teki yli vuosikymmenen ajan uraa nuoruuden haaveammatissaan toimittajana. ”Jo lukiossa sanoin opinto-ohjaajalleni, että haluaisin toimittajaksi”, Luoma-aho muistelee. Tutkaimenkin päätoimittajana opiskeluaikoinaan toiminut Luoma-aho päätoimitti Ylioppilaslehteä vuosina 2008-2010 sekä naistenlehti Oliviaa vuosina 20132017. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut juttuja niin Helsingin Sanomiin kuin Ylellekin. Toisinkin olisi voinut käydä. Valtio-oppia kansainvälisen politiikan linjalla opiskellut Luoma-aho kertoo harkinneensa opintojensa aikana uraa myös diplomatian parissa. Harjoittelu YK:n päämajassa New Yorkissa teki kuitenkin selväksi, ettei kansainvälinen politiikka ollut Luoma-ahoa varten. ”Minulle sopivat ehkä vähän nopeammat deadlinet”, hän muotoilee. Harjoittelukokemus ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä sen seurauksena selkiytyi päätös ryhtyä tavoittelemaan uraa journalismin parissa. Luoma-aho aloitti avustamisen Ylioppilaslehdessä sekä Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, ja vähitellen ura toimittajana aukeni. Helsingin Sanomista Luoma-aho värvättiin lopulta Olivian päätoimittajaksi. Kun Olivia vuonna 2017 lakkautettiin, Luoma-aho alkoi suunnitella nykyisen yhtiökumppaninsa Olli Sulopuiston kanssa oman media-alan yrityksen perustamista. Luoma-aho ja Sulopuisto huomasivat pian,

että podcasteille olisi kysyntää. ”Tuntui kuin lamppu olisi syttynyt päässä: nyt keskitytään tähän, tällä on momentumia”, Luoma-aho muistelee. Jaksomedia sai alkunsa, ja Luoma-ahosta ja Sulopuistosta tuli podcast-yrittäjiä. Podcasteilla näyttäisi tosiaan olevan momentumia. Podcastien ja äänikirjojen kuuntelumäärät ovat kasvaneet kohisten viime vuosina. Luoma-aho näkee trendin taustalla useita syitä: esimerkiksi teknologian kehitys, autenttisuuden kaipuu sekä ajatus jatkuvasta oppimisesta ovat Luoma-ahon mukaan voineet vaikuttaa äänisisältöjen suosion kasvuun. Voisivatko podcastit olla median murroksen kanssa kamppailevan journalismin tulevaisuus? ”Journalismin tulevaisuus on kiinni siitä, pystyykö se tekemään itsestään merkityksellisen ihmisille”, Luoma-aho toteaa. ”Mutta en usko, että journalimi voi jättää audiota huomiotta missään tapauksessa”, hän jatkaa. Lopuksi on vielä kysyttävä alan ammattilaisen podcast-suositukset valtsikalaisille. Luoma-aho kertoo itse seuraavansa esimerkiksi The New York Timesin The Daily -uutispodcastia sekä Isisistä kertovaa Caliphate-podcastia. Jaksomedian podcasteista Luoma-aho nostaa esiin A/M Apunen ja Maliranta -talouspodcastin sekä Ylen julkaiseman Vammaiskultti-ohjelman, jota juontavat taiteilijat Jenniina Järvi ja Julianna Brandt. Vammaiskultti on Luoma-ahon mukaan hyvä esimerkki siitä, miten yhteiskunnalliseen keskusteluun on tullut uusia ääniä podcastien myötä. ”Ohjelma kertoo paljon toiseudesta ja toiseuttamisesta. Se olisi varmasti jokaiselle yhteiskuntatieteilijälle hyvää kuunneltavaa.”

Teksti ja kuvitus Maija Karakoski

Kuka: Veera Luoma-aho Valmistumisvuosi: 2008 Pääaine: Yleinen valtio-oppi Sivuaine: Kansainvälisten tehtävien opintokokonaisuus Lapsuuden unelma-ammatti: Opettaja, näyttelijä, taiteilija Nykyinen ammatti: Toimitusjohtaja Henkilökohtainen haave: Oppia purjehtimaan paremmin

Kuka pelkää globalisaatiota? Teksti Sara Aalto-Setälä Kuva Lumikukka Johansson Pandemiaksi levinnyt koronavirus on ajanut maapallon poikkeustilaan, jossa nationalistiset äänet ovat saaneet vastakaikua. Oman edun puolustaminen ja ulkopuolisilta uhilta suojautuminen luovat turvallisuuden tunnetta kriisiytyneessä maailmassa. Sisäänpäin käpertyminen ei kuitenkaan ole ratkaisu pandemian kaltaiseen globaaliin kriisiin, jossa yhteistyön merkitys korostuu.

ajoja suljetaan ja matkustusta rajoitetaan. Ulkonaliikkumiskieltoja asetetaan ympäri Eurooppaa. Saksassa yli kahden hengen kokoontumiset kielletään sakon uhalla. Ranskassa poliisit vartioivat kaduilla ja ulos pääsee vain luvan kanssa. Kaupungit hiljenevät. Pelko on vallannut maan. Koronavirus jatkaa leviämistään maailmalla ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Epävarmuus ja paniikki ovat tunkeutuneet kansalaisten keskuuteen ja päättäjien puheisiin. Kuten aina kriisin koittaessa, syyllinen pyritään löytämään nopeasti ja pelkoon vastaamaan näyttävästi. Nyt syypää on löydetty. Sen nimi on globalisaatio.

On totta, että viruksen vaikutukset ovat moninkertaistuneet globalisaation takia. Taloudellinen tuotanto on ketjuuntunut, ihmiset verkostoituneempia ja liikkuminen nopeampaa ja helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Hyödykkeiden, palvelujen ja informaation lisäksi myös virukset matkustavat silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Muista poiketen virus on kuitenkin näkymätön matkustaja, joka ei välitä valtioiden rajoista tai matkustuskielloista. Se jatkaa maailmanvalloitustaan rajoituksista huolimatta. Globaalissa maailmassa mikään ei voi sitä pysäyttää.

Kansalaisten huoliin vastataan järeillä toimilla. Pelko viruksen leviämisestä on saanut valtiot sulkemaan rajojansa ja kääntymään yhä enemmän sisäänpäin. Liikkuvuuden rajoittaminen ja ihmiskontaktien minimoiminen ovat toki tarpeellisia toimenpiteitä, mutta ne eivät saisi jäädä ainoiksi keinoksi vastata pandemian vaaroihin. ”Resursseja ohjataan huonosti, jos keskitytään ennemmin rajojen sulkemiseen kuin terveydenhoitohenkilökunnan suojaamiseen, terveydenhuoltojärjestelmän varautumiseen ja taudinhavainnan parantamiseen”,totesi Margaret Harris Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta. Rajoitusten ja kieltojen ohella onkin keskityttävä etenkin terveydenhuollon toimivuuteen ja kansalaisten informointiin tilanteen etenemisestä. Ei ole samantekevää, miten poikkeustilasta kerrotaan ja millaista retoriikkaa päättäjät käyttävät. Hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa pelko on oikeutettua ja jopa tarpeellista. Virusta on syytä pelätä, koska tilanne on vakava ja sääntöjä on noudatettava. Pelko ei kuitenkaan saa muuttua muiden syyllistämiseksi ja omien etujen priorisoinniksi. Valitettavasti näin on jo päässyt käymään. Pelko on luikerrellut vallanpitäjien puheisiin. Presidentti Donald Trump ilmoitti asettavansa matkustuskiellon Euroopasta Yhdysvaltoihin ”vieraan viruksen” (foreign virus) pysäyttämiseksi. Presidentti jätti puheessaan mainitsematta, että kieltoon ei aluksi kuulunut Iso-Britannia, jossa tartuntamäärät ovat olleet jopa suurempia moniin Euroopan maihin verrattuna. Lisäksi Yhdysvaltojen kansalaiset saivat edelleen matkustaa rajan yli. Vaikuttaa siltä, että Trump halusi ottaa käyttöön järeitä toimenpiteitä näyttääkseen vahvalta johtajalta ennen syksyn presidentinvaaleja.

Yhteydet Britanniaan haluttiin säilyttää ”toverillisuuden” merkiksi, sillä onhan pääministeri Boris Johnson monessa suhteessa Trumpin hengenheimolainen. Myös pyrkimys leimata virus ”ulkoiseksi uhaksi” on jatkoa presidentin edistämälle maailmankuvalle. Trumpin kuvaamassa maailmassa ulkopuoliset voimat yrittävät sortaa perinteistä amerikkalaista yhteiskuntaa. Turvaa on haettava vahvoista johtajista, jotka tarjoavat konkreettisia ratkaisuja epävarmoina aikoina. Aiemmin muuria rakennettiin Meksikon rajalle vaarallisten siirtolaisten estämiseksi. Nyt taas on suojauduttava typeriltä eurooppalaisilta, jotka ovat saastuneet idästä levinneeseen virukseen reagoidessaan siihen liian hitaasti ja maltillisesti. Yhdysvallat ei ole ainoa maa, jossa pelko on saanut ihmiset tarrautumaan nationalismiin ja kääntämään katseensa kaikelle ulkopuoliselle. Jo ennen koronaviruksen julistamista globaaliksi pandemiaksi viruksen levittämät uhkakuvat lisäsivät rasismia ja ennakkoluuloja ympäri maailmaa. Helsingin Sanomat (7.2.2020) kirjoitti jo helmikuun alussa syrjinnän ja epäasiallisen käytöksen lisääntyneen jatkuvan uutisoinnin myötä. Rasismi on kohdistunut etenkin kiinalaisiin ja kiinalaisiksi oletettuihin, jotka ovat joutuneet huutelun ja pahojen katseiden alaisiksi. Tammikuussa ranskalaislehti Courrier Picard otsikoi koronavirusta käsittelevän artikkelinsa ”Uusi keltainen vaara?”. Termiä keltainen vaara käytettiin 1800-luvun Euroopassa viitaten aasialaisten invaasioon, jonka pelättiin hajottavan länsimaisen sivistyksen. Se sisältää rasistisia ja epätosia oletuksia aasialaisten primitiivisyydestä ja sivistymättömyydestä. Vaikka Courrier Picard pahoittelikin tapausta, paljasti tapahtuma jotain oleellista yhteiskunnan tilasta: edes globalisaatio ei ole onnistunut peittoamaan rasistisia asenteita ja ennakkoluuloja.

Pelon levitessä osa ihmisistä turvautuu populistien yksinkertaisiin vastauksiin. Voi olla helpottavaa löytää syylliselle kasvot ja konkretisoida näkymätön uhka, silloinkin kun syytetty ei tosiasiassa ole vastuussa tapahtuneesta. Osa poliitikoista on käyttänyt pelkoa aseena edistääkseen omia tarkoitusperiään. Esimerkiksi Unkarin presidentti Viktor Orbán kommentoi radiohaastattelussa “muukalaisten tuoneen ruton Unkariin” (wsws.org 19.3.2020). Orbán hyödyntää samaa taktiikkaa kuin Trump ja luo kuvaa uhkien valtaamasta maailmasta. Se sopii hyvin yhteen hänen politiikkansa kanssa, jossa maahanmuuttovastaisuus on ollut peruspilarina jo pitkään. Kansalaisilla olisi oikeus saada ajankohtaista ja objektiivista tietoa viruksen leviämisestä, jotta he voivat suhtautua tilanteeseen kuten parhaaksi näkevät. Tämä oikeus ei kuitenkaan toteudu mikäli vallanpitäjät värittävät totuutta ja syyllistävät syyttömiä. ”Koronavirus on tuhoamassa globalisaation sellaisena kuin tiedämme sen” otsikoi maailmanpolitiikkaan erikoistunut aikakausilehti The Foreign Policy (12.3.2020). Lehden mukaan nationalistit ja protektionistit ovat hyötyneet epidemiasta eniten, sillä se on osoittanut globalisaation haavoittuvuuden. Tässä suhteessa pandemia iski hyvin otolliseen aikaan. Nationalistiset puolueet olivat kasvattaneet kannatustaan jo ennen kuin virus alkoi levitä. Intiassa hindunationalistinen Narendra Modin johtama hallitus on ajanut maan muslimiväestöä ahtaalle ja lietsonut uskontojenvälistä vastakkainasettelua. Euroopassa Victor Orbán taas on julistanut liberaalin demokratian vihollisekseen ja on kieltäytynyt noudattamasta EU:n yhteistä pakolaispolitiikkaa. Nationalistiset äänet ovat voimistuneet maailmalla erilaisten konfliktien, kuten pakolaiskriisin myötä. Nyt ne saavat lisävoimaa

Ihmisille on luonteenomaista etsiä ongelmiin syyllistä. Globalisaatio on siinä mielessä toimiva syntipukki, että se on tarpeeksi abstrakti kohde jollekin tuntemattomalle, johon ei ole vielä löydetty ratkaisua. Konkreettisempaa syyllistä etsivät ovat monesti löytäneet etsimänsä maahanmuuttajista tai muista kansallisuuksista. Syyllisten etsimisen sijaan olisi kuitenkin keskityttävä ratkaisuihin ja tehtävä päätöksiä yhdessä. Trump on puhunut koronasta myös “kiinalaisena viruksena” ja näin lietsonut rasistisia ennakkoluuloja kiinalaisia kohtaan. Tosiasiassa kyse ei ole ”vieraasta” tai “kiinalaisesta” viruksesta, vaan maailmanlaajuisesta pandemiasta, joka ei katso ihmisen etnistä taustaa tai ihonväriä. Koronavirus ei ole vielä romuttanut globaaleja tuotantoketjuja, kansainvälisiä organisaatioita eikä rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita. Euroopan unioni, Yhdistyneet kansakunnat ja Maailman terveysjärjestö ovat edelleen toimivia kansainvälisiä organisaatioita, joiden valta ja vastuu korostuvat tällaisina aikoina. Käynnissä oleva kriisi on globaali eikä siihen voida vastata tehokkaasti, jos jokainen tuijottaa omaa napaansa. Italian mahdollinen talousromahdus ja Kreikan raja-alueilla sykkivä pakolaiskriisi tulevat vaikuttamaan laajasti niin euroalueella kuin sen ulkopuolellakin. Siksi olisi erityisen tärkeää, että etenkin EU:ssa pystyttäisiin vastaamaan näihin ongelmiin yhdessä. Globalisaation pitkälle kehittynyt prosessi näkyy jo elämämme jokaisella osa-alueella. Prosessin pysäyttäminen tarkoittaisi paluuta teollistumista edeltäneeseen aikaan, jossa maat olivat omavaraisia lähes kaikessa tuotannossaan ja ihmisten, hyödykkeiden, tiedon ja taidon liikkuminen oli vähäistä. Tällaiseen maailmaan ei näillä näkymin ole paluuta. Päätöksiä onkin tehtävä globaalien kehysten sisällä, yhteisenä rintamana. Pahinta olisi antaa pelon voittaa.

Kärlek i coronans tid Det finns många olika sätt att hantera pandemi-relaterad ångest på personlig nivå. En möjlighet är att lägga märke till det bekanta och mänskliga i hur vårt samhälle reagerar på en främmande situation.

Mars månad kom och gick och med den kom våren.

Det är fredag den 27.3. Solen går ner 19:58 och gränsen till Nyland stängs 23:59. Finland har nåtts av en pandemi som har ställt vårt land och dess hälsovård på sina tår framför det ökande antalet smittfall. Livet i huvudstadsregionen har skalats ner till det allra mest vardagliga och ändå är det inte mycket som känts vardagligt de senaste veckorna. Det är lätthänt att drabbas av oro då det vänds upp och ner på rutiner. Oro och ovisshet byts sakta men säkert ut till frustration. De flesta av oss har inte upplevt ett undantagsläge som detta förut. Ändå verkar den oklarhet som idag hänger i luften bestå av bekanta frågor som nog redan sett ett otal vårar. Det är något med vårluften som får en förtjusning att te sig ännu lite mer förtjusande. Mitt i allt står vi där i pollenfallet och ställer de där vårfrågorna: hur hände det här? Vad ska man tro om denna nya grej, hur länge varar den? Det kan vara frågan om några veckor, månader eller - törs man säga det? - till och med år.

’’

Efter ett tag, då alepahyllorna fylls på igen, inser också man själv att det är läge för en omprioritering.

Mycket står på spel. Mommo och moffa har fått luncha på tumis i en tid nu, eftersom det känns skrämmande att presentera den nya bekantskapen för dem. Kvällarna går åt hemma och familj och vänner känns distanserade. Aja, kanske det här inte var den man vill hålla kvar i ens liv när allt kommer omkring. Men i såväl de värsta, som i de bästa relationerna, finns det mycket som går att ta till sig. Få saker i vårt vardagliga liv är lika lärorika som ett parförhållande. Det är en möjlighet att undersöka undangömda sidor hos en själv. I häpnansvärd takt har olika företag prioriterat om i enlighet med de vårkänslor som år 2020 hämtat med sig. Yle Nyheter (24.3.2020) skrev för några dagar sedan om Vauhti Speed Oy i Joensuu, som omvandlat sin produktionslinje för skidvalla till att producera desinfektionsmedel. Även all etanol som produceras i den österbottniska Koskenkorva-fabriken går enligt Yle (17.3.2020) för tillfället till produktion av handsprit. Forssan Lehti (24.3.2020) skriver om C.P.E. Production som ursprungligen tillverkat ansiktsskydd för bl.a. kravallpoliser. Bolagets fabrik tillverkar nu skydd tillämpade för medicinskt bruk i sjukhus. Kom ihåg att ta hand om dig, din hälsa och dina medmänniskor genom ansvarsfullt beteende, även då dina känslor upptas av annat. Sommaren kommer, vore det sig kärlek eller virus som finns i luften.

Det känns som om vi misstagit corona för vår vårförtjusning. En marsflamma som drar ut och hänger kvar in i den kvava, varma sommaren. I början drivs dina beslut av de adrenalinkickar som en ny hänförelse frammanar. En utomstående ser på dina irrationella val med misstro, vi bor ju trots allt i ett land som vid behov på några få dagar kan producera tillräckligt med toalettpapper för ett helt år. Efter ett tag, då alepahyllorna fylls på igen, inser också man själv att det är läge för en omprioritering. Pulsen lugnar sig och man klarar av att tänka långsiktigt på sin situation. Vad är det här riktigt för en gnista och vad innebär den för ens liv?

Skribent Cecilia Sippel Illustering Lumikukka Johansson

Minulla on henkinen koronatartunta Sanotaan se nyt ääneen: Eikö tämä koronatietotulva saisi jo riittää? Eikö maailmassa ole mitään muuta mielenkiintoista uutisoitavaa kuin meneillään oleva pandemia? Vastaus lienee kaiketi kyllä ja ei. Aivan kuin kaikki muut uutisoinnin kannalta relevantit aiheet olisivat lopettaneet olemassaolonsa, tai sitten korona yksinkertaisesti vain liittyy kaikkeen tällä hetkellä. Vaikka koronatilanne ehtii muuttua niin Suomessa kuin koko maailmassa moneen kertaan tämän tekstin kirjoittamisen ja julkaisun välillä, en epäile, etteikö aihe olisi yhtä kuumaa kamaa vielä julkaisuhetkelläkin. Toisin sanoen valitettavan takuuvarma veto kirjoittajan suunnalta. Tilanne vain saattaa olla hyvin erilainen. Tällä hetkellä se on tämä: Hallitus on eristänyt Uudenmaan muusta Suomesta viime yönä. Ravintolat, kahvilat ja kuppilat menevät pian kiinni. Donald Trump on edelleen sitä mieltä, että amerikkalaiset palaavat takaisin töihin pääsiäiseen mennessä. Jos ajankohtaisen informaation saanti on ensiluokkaisen tärkeää normaalioloissa, se on mittaamattoman arvokasta poikkeusoloissa. Me olemme yhteiskunta ja yhteiskunta olemme me. Jos yhteiskunta järkkyy, me järkymme. Ikäviä uutisia pahempaa olisi vain epätietoisuuden sietäminen. Sitä joudumme kestämään jo nyt aivan tarpeeksi. Tästä huolimatta on kysyttävä, missä tulee vastaan raja, jolloin jatkuva informaatiotulva aiheuttaa tarpeettoman ähkyn antamatta enää mitään uutta? Länsimaalaisen ihmisen ongelma ei ole olemassaolevan tiedon puute, vaan se, ettei haluamaamme tietoa yksinkertaisesti ole olemassa. Yleinen epätietoisuus maailmassa on kouriintuntuvaa, eikä samojen toteamuksien lukeminen yksi toisensa jälkeen anna siihen helpotusta. Päinvastoin. On samantekevää, minkä laitteen avaa, ja sana korona hyppää silmille. Ajankohtaisuuteen keskittyvässä internetissä ei ole koronavapaata turvasatamaa. Vähempikin tekee hulluksi.

Kaikista medioista Youtube on pyrkinyt sensuroimaan aihetta. Sivusto ei halua, että sisällöntuottajat saavat mainostuloja videoista, jotka käsittelevät koronan kaltaista herkkää aihetta. Olisi hyvän mainostavan vastaista ansaita ison mittakaavan traagisella aiheella, johon liittyy muun muassa ihmishenkien menetyksiä. Käytännössä tämä johtaa sisällöntuottajien itsesensuuriin, ei videon poiston, vaan mainostulojen menetyksen pelossa. Muilla sivustoilla tällaisia rajoituksia ei sitten oman tietoni mukaan olekaan. Tämä johtaa siihen, että jos ei sairastu itse tautiin, aiheuttaa uutisoinnin määrä muunlaisia oireita. Koronapositiivisuutta onkin kahdenlaista: Fyysistä ja henkistä. Itse olen saanut tartunnoista toistaiseksi vain jälkimmäisen, samoin kuin varmaankin suurin osa suomalaisista. Henkisen koronatartunnan diagnoosiin kuuluu, ettei aiheesta pääse eroon vaikka haluaisikin. Se myllää mielessä jättämättä sitä rauhaan kuin vain hetkittäin. Fyysisen koronan oireista päänsärky ja eriasteinen hengenahdistus eivät leviä vain kosketus- tai pisaratartuntana, vaan niitä on havaittavissa myös ennen kaikkea sähköisesti leviävässä henkisessä koronassa. Henkisen koronan oireita voi lievittää keskittämällä huomionsa tiiviisti johonkin toiseen aiheeseen. Oma ratkaisuni oli perehtyä tomaattien kasvatukseen sisätiloissa. Vaikka lukijalla ei olisi aikomustakaan kasvattaa tomaatteja, suosittelen aiheeseen perehtymistä puhtaasti koronaoireiden lievittämiseksi. Tässä muita hyviä aiheita, joista opittua tietoa voi hyödyntää myös karanteeriolosuhteissa: Kuinka voittaa shakissa. Hyötynä saat vihdoin todistettua puolisollesi, että olet teistä se älykkäämpi osapuoli. Miten koodata. Hyötynä mielenrauha, kun sinulla on b-suunnitelma, kuinka saada uusia töitä firman yt-neuvottelujen jälkeen. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Miten rakentaa aikuisenmahduttava tyynylinna. Hyötynä illuusio omasta tilasta henkilölle, joka kaipaa edes hetken rauhaa samassa taloudessa eläviltä ihmisiltä ja eläimiltä. Teksti Amanda Alvesalo Kuvitus Elina Tuominen

Tehtävä: Osaamiset ja Organisaatiot -alueen johtaja Accenturella Koulutus: VTM 1999 Helsingin Yliopistolta, pääaineena sosiaalipolitiikka, sivuaineina viestintä, työpsykologia ja kansantaloustiede

Konsultoinnin antoisin ja samalla haastavin puoli on ehdottomasti se, että työ muuttuu jatkuvasti. Erilaisia asiakasprojekteja on ollut /Accenture Suomi

@accenturefi

Työssäni on tärkeää osata suunnitella kokonaisuuksia ja sitä kautta omaa sekä tiimin työtä. Jotta suunnitteluvaiheeseen pääsee, pitää osata kuunnella asiakasta tarkalla korvalla ja ymmärtää aidosti mikä on se ongelma, johon haetaan ratkaisua. Läsnäolon taito on todella arvokas – niin suhteessa asiakkaisiin kuin omiin kollegoihin. Ilman sitä voi tehdä paljon turhaa työtä, jos paahtaa menemään vain oletusten varassa eikä aidosti kuuntele toista ihmistä. Tule mukaan tulevaisuuteemme: accenture.fi/tyopaikat

/Accenture in Denmark, Finland, Norway and Sweden

MAINOS

Olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta saakka. Matkalle on mahtunut lähikaupan juustotiskin hoitoa, lastenkerhojen vetoa ja lehdenmyyntiä. Valtsikaan hain, koska halusin toimittajaksi. Olin opintojen rinnalla osa-aikatöissä silloisessa Postipankissa ne neljä vuotta mitkä opiskelin Valtsikassa. Oli mukavaa tehdä opintojen rinnalla jotakin aivan muuta: palvelin asiakkaita puhelinpankissa tili-, laina- ja sijoitusasioissa. Aloitin työt Accenturella kesällä 1999 heti valmistuttuani. Viimeiset 20 vuotta ovat kuluneet alalla, joka tuli puolivahingossa vastaan, mutta joka on antanut suunnattoman paljon enemmän mitä koskaan osasin kuvitella valmistumisvaiheessani.

useampi per vuosi, vaikka mukaan on myös mahtunut muutamia useamman vuoden rutistuksia suurissa transformaatioissa. Kaikkea tekemistäni on leimannut kombinaatio ihmiset ja muutos: vastuullani on ollut varmistaa asiakasorganisaatioiden henkilöstön hyvinvointi ja muutoskyvykkyys liiketoiminnan suurissa muutostilanteissa. Viimeiset viisi vuotta olen erikoistunut muutosanalytiikkaan, johon suhtaudun intohimoisesti. Olen yksi kuudesta globaalista Transformation GPS -ekspertistä Accenturella.

MAINOS

Nimi: Terhi Mäkelä

MAINOS

P E P E I E L K A Ä N M M I O L O P E E I I L K K Ä INA Ä M L O E E P I I E K L Ä A M N A I O L N P I E L L P E E I A L N K Ä A N M I M O L O P E P I E K L Ä Ä A 42