Tutkain 2/2016 by Tutkain

tutKAiN 2/2016

ASYLUM SEEKERS

VALTSIKALAISET YRITTÄJÄT

KÖYHYYS

Alkusanat Älä huuda, älä tottele

arva meistä kiistäisi, että jytkyn jälkeen Suomen poliittinen kompassi on alkanut venyttää pystysuunnassa rajojaan. Kenttä laajenee ja rajat kiristyvät kunnes puhkeaa reikiä: poliittiselta kartalta kaupungin kartalle vuotaneet soltut, loltut ja mielenosoittajat ovat ottaneet torit, kadut ja ohjat omiin käsiinsä. Sanojen teoksi ruumiillistuttua Helsingin poliittinen ilmapiiri on äkkiä tehnyt kaupungista vihaisen, visvaisen ruven, jota vastapuolet härppivät minkä kerkeävät niin että asfaltti ei varmasti kerkeä arpeutua – mitä nyt väkivaltaan, rasismiin, vihapuheeseen, polemiikkiin ja kommenttikenttärettelöihin tulee. Poliittinen mätäsfääri on levinnyt Euroopasta Suomeen, ja asianlaita on hälyttävä; pakko kai tässä on jotain tehdä. Tai sitten ei. Älä tee mitään. Hetkeksi – vaan ajattele. Trendikkäiden globalisaation ja digitalisaation myötä aktivismi on mukaan tempaisevampaa kuin koskaan. Eventit on uusi isorokko, paitsi vielä nopeammin leviävä, nielaisten tuhansia uhreja päivittäin. Jos ei Going niin ainakin Interested, miksikäs ei. 6.4. tehty Facebook-tapahtuma hallituksen

eroa vaativalle mielenosoitukselle oli kerännyt 20 tunnissa 1,1 tuhatta “menijää” ja 6,3 tuhatta “kiinnostunutta”. Harva huomasi että tapahtuman oli tehnyt yksi Rajat kiinni! -ryhmän nettisotureista. Ehkä se ei ollut kaikille punavihreille kliktivisteille este, mutta siinä tapauksessa ilmiselvä ongelma häämöttää yhteisen hypoteettisen päämäärän saavutuksen jälkeen: mikä-tahansa-muu-ismi on todella kaoottinen ideologia, jolle rakentaa uutta hallitusta tai hallintomuotoa (hype suoraa demokratiaa kohtaan on myös tapahtumasivustolla suuri). Toisaalta juuri tämä dissensus, jossa ainoa yhteinen tekijä on “ei ainakaan tätä” on loistava esimerkki siitä, miksi maailman uudelleen tulkintaa, ajattelua, filosofiaa, tulisi harrastaa maailman äkkimuutosten sijaan. Ehkä tilanteen kiteytti parhaiten kansanedustaja Li Andersson muutama viikko sitten Facebookissa: “Muistatteko, kun politiikka oli vielä tylsää?” Kyllä, nostalgisesti. ■ Elias Anttila Päätoimittaja

tutkain 2/2016

Mitä köyhyys tekee mielelle?

SPOTTI: Afrikka, almupaitojen maa

Ääriliikkeiden aika

Borders – Why Bother?

SPOTTI: Rasismi vai rasisti

Kaikki lähtee ideasta

34 37 41

julkaisija

Kannunvalajat ry

International Students’ Guide to Job Hunting

Uusi lukio. Uskallatko kokeilla?

Mielenosoitusten vuosi

pÄÄtoimittaja

Elias Anttila Toimitussihteerit

Aino Salmi Petteri Lindholm Saara Mielonen Pinja Ylioja Nella Kelkka TEkijÄt

Elias Anttila Keshia D’silva Lari Hokkanen Heidi Höök Mari Isomäki Teemu Kononen Valeriya Kushchuk Petteri Lindfors Senja Peltola Niko Pyrhönen Leevi Saari Aino Salmi Pinja Ylioja

Taitto & ulkoasu

Heini Salminen Aune Sanz Joonas Lehtonen Elias Anttila Johannes Anttila kannen kuvA

Feng Deng ilmoitusmyynti

Sebastian Veijola yrityssuhteet@ kannunvalajat.fi paino Picaset Oy, Helsinki painos 550 kpl issn 0787-0035 (printti) palaute tutkain@kannunvalajat.fi www.kannunvalajat.fi/ tutkain Tutkain saa HYYn järjestölehtitukea vuonna 2016.

AJANKOHTAISTA

VALTAVA-FESTARI TULEE TAAS Teksti Pinja Ylioja kuva Laura Oiva

annunvalajien kulttuuritoimikunta järjestää kesäfestari Valtavan valtsikalaisten ja valtsikamielisten fiilisteltäväksi. Festaripäivää vietetään Kuppalan pihalla lauantaina 3.9. juuri ennen ensimmäisen opetusperiodin alkamista. Vaikka syyskuuhun on aikaa ja pitkä lomakin vielä edessä, on suunnittelu lähtenyt vauhdilla käyntiin. Tiimit on koottu hyörimään eri vastuualueiden ympärille. Koristelutiimi suunnittelee ja toteuttaa festarialueen ilmeen. Paikalle

luodaan viihtyvyyden ja rennon hengailumeiningin takaamiseksi piknik-henkinen oleskelusfääri. Ruokatiimi pitää huolen puolestaan siitä, ettei kellekään jää huono maku suuhun. Festarikansalle tullaan tarjoilemaan paikan päällä valmistettuja vegeruokia ja pientä makeaakin naposteltavaa. Markkinointitiimin vastuulla taas on varmistaa, että Valtavasta kuullaan eikä kukaan jää tapahtumasta pois tietämättömyyden vuoksi. Facebook-tapahtuma festarista pistetään pystyyn alkukesästä,

jolloin ensimmäisiä esiintyjiäkin aletaan paljastaa. Bändikoordinointi käykin jo kuumana. Tavoitteena on yhdistää eri genreistä toimiva kokonaisuus. Luvassa on ainakin rockia, indietä, räppiä sekä elektronisempaa soittoa. Kuppalan pihalle Valtavan tarjonnasta nauttimaan pääsee kuka vain ilmaiseksi. Kulttuuritoimikunta on kuitenkin tehnyt linjauksen vapaaehtoisesta pääsymaksusta, jolla on mahdollista tukea Valtsikan festaria ja kulttuuritoimintaa. ■

EILEN

TÄNÄÄN

SOMESSA

“Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti. Merkittävät miehet ovat melkein aina pahoja miehiä.”

”Tämä veroparatiisikysymys on mielenkiintoinen, koska sehän on hirveän suhteellista. Tällä hetkellä kun mietitään, että meillä Suomessa on maailman korkeimpia veroasteita, niin kun Suomesta menee mihin tahansa, niin ollaan ikään kuin veroparatiisissa”.

”Jos itseä kuumottaisi #panamapaperit, niin hakisin turvapaikkaa Vikingin tai Siljan Tax Free –myymälästä.”

Lordi Acton, 1887

Elina Lepomäki Peter Uutisvirrassa -ohjelmassa 6.4.2016

Petri Karvinen @ptkarvinen Twitterissä 4.4.2016

Koonnut Mari Isomäki

AJANKOHTAISTA

VALTSIKAAN HAETAAN JATKOSSA PÄÄAINEIDEN SIJAAN

KOULUTUSOHJELMIIN

Iso pyörä -hanke uudistaa valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijavalinnan ja lähentää oppiaineita toisiinsa.Valmistelu etenee vauhdilla, mutta mukana olevat opiskelijaedustajat harmittelevat valtsikalaisten vähäistä kiinnostusta kehitystyöhön.

Teksti Petteri Lindholm

V 7

iime vuoden alkupuolella käynnistetty Iso pyörä -hanke yhdistää valtiotieteellisen tiedekunnan nykyiset oppiaineet neljän valtsikan sisäisen ja kahden tiedekuntien välisen kandi- ja maisteriohjelman alaisuuteen. Syksyllä 2017 voimaan astuvan muutoksen jälkeen opiskelijat hakevat uusiin koulutusohjelmiin, ja nykyistä pääainetta vastaava opintosuunta valitaan vasta opintojen edetessä. Vaihtaminen oppiaineiden välillä on mahdollista vielä maisterivaiheeseen siirryttäessäkin. Valtiotieteellisen tiedekunnan opetusasioista vastaava varadekaani Ullamaija Seppälä uskoo abiturienttien löytävän uudistuksen myötä helpommin itseään kiinnostavat alat. ”Jatkossa opiskelupaikan valinta ei kohdistu niin pikkutarkasti tiettyyn oppiaineeseen, vaan sisään haetaan kou-

lutusohjelmiin”, Seppälä opastaa. ”Totta kai jatkossakin pitää tietää noin suunnilleen minkälaisista asioista on kiinnostunut ja missä tiedekunnassa haluaa opiskella.” Uusissa kandiohjelmissa opiskellaan aluksi eri oppiaineita oman kandiohjelman sisällä ennen pääaineen valintaa. Tällä hetkellä on suunnitteilla malli, jossa valinta pääaineesta tehtäisiin joko toisen vuoden syksyllä tai kahden ensimmäisen vuoden jälkeen. Esillä on ollut myös ajatus valinnan siirtämisestä vasta maisteriohjelman alkuun. Mikäli joihinkin pääaineisiin on enemmän tunkua kuin vapaita paikkoja, joudutaan opiskelijoita valitsemaan todennäköisesti opintomenestyksen perusteella. Lisäksi voitaisiin huomioida opintoihin käytettyä aikaa, jotta arvosanoista ei ryhdyttäisi kilpailemaan kursseja jatkuvasti uusimalla.

Koulutusuudistuksen tärkeimpinä tavoitteina on eriyttää kandidaatin ja maisterin tutkinnot selkeämmin toisistaan, vähentää hakukohteiden määrää ja karsia samalla päällekkäistä opetusta, mikä korostuu, kun pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus leikkaa yliopistojen rahoitusta roimasti. Ullamaija Seppälä uskoo uudistuksen kuitenkin parantavan opetuksen laatua, kun yhteistyö oppiaineiden välillä lisääntyy. Seppälän mukaan valmistelussa on tärkeänä kriteerinä myös tutkintojen työelämälähtöisyys. Työmarkkinoiden tarpeita yliopisto selvittää muun muassa työelämään siirtyneitä entisiä opiskelijoita sekä tulevaisuudentutkijoita kuulemalla. Seppälä kertoo lisäksi suunnitteilla olevista uusista käytännönläheisistä kurssimuodoista, joissa tehdään yhteistyötä yritysmaailman kanssa ja ratkotaan erilaisia case-harjoituksia.

SYKSYLLÄ 2017 KÄYNNISTYVÄT KANDIOHJELMAT

qqq qq q

SOSIAALITIETEIDEN KANDIOHJELMA

POLITIIKAN JA VIESTINNÄN KANDIOHJELMA

YHTEISKUNNAN MUUTOKSEN KANDIOHJELMA

TALOUSTIETEEN KANDIOHJELMA

uSosiaalipsykologia

uValtio-oppi

uPoliittinen historia

uTaloustiede

uSosiaalityö

uYhteiskuntapolitiikka

uViestintä

uSosiologia

uTal.- ja sos. historia

uSosiaali- ja kulttuu-

riantropologia

uKehitysmaatutkimus

FILOSOFIAN KANDIOHJELMA

uKäytännöllinenuTeoreettinen-

MATEMAATTISTEN TIETEIDEN KANDIOHJELMA

uTilastotiede

uRuotsinkielinen

filosofia

VALMISTELUUN KAIVATAAN LISÄÄ OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ Uusia kandi- ja maisteriohjelmia suunnittelevat professoreista, muusta henkilökunnasta sekä opiskelijoista koostuvat johtoryhmät, joita on yksi jokaista uutta koulutusohjelmaa kohti. Maisteriohjelmien johtoryhmät ovat vasta aloittamassa toimintaansa, mutta kandiohjelmien johtoryhmät hahmottelevat jo tulevien ohjelmien sisältöjä. ”Ollaan lähdetty pohtimaan mitä ohjelman oppiaineilla on yhteistä. Ihan konkreettisia juttuja, kuten käsitteitä, teoreetikoita ja yhteisiä teemoja – tieteellisiä sisältöjä”, kertoo sosiaalipsykologian, sosiaalityön, sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan oppiaineista koostuvan sosiaalitieteiden koulutusohjelman johtoryhmässä istuva opiskelijaedustaja Inka Laisi. Laisi pitää opiskelijaedustajien roolia valmistelutyössä tärkeänä ja kertoo opiskelijoita kuultavan johtoryhmien

kokouksissa tasapuolisesti henkilökunnan kanssa. Hän kuitenkin muistuttaa, että äänestystilanteissa opiskelijaedustajilla on käytössään professoreita ja muuta henkilökuntaa vähemmän ääniä. Opiskelijoiden edustamisen ohella opiskelijaedustajat tiedottavat valtsikalaisille suunnittelun etenemisestä yhdessä ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa ja pyrkivät aikaansaamaan uudistuksesta keskustelua infotilaisuuksissa ja koulutusohjelmien omissa Facebook-ryhmissä. Lisäksi opiskelijaedustajat keräävät valtsikalaisten mielipiteistä tietoa opiskelijakyselyllä, johon

Laisi toivoo mahdollisimman monien vastaavan. Kannunvalajien opintosihteerinä sekä tiedekuntaneuvoston ja opintoasiaintoimikunnan hallopedinä toimiva Riikka Tähkävuori toivoo samoin opiskelijoilta lisää osallistumista valmisteluun. ”Opiskelijat heräävät tähän uudistukseen aika hitaasti, mutta aika vaikuttaa on tässä ja nyt”, Tähkävuori toteaa. ”Tiedekunnan henkilökunta ei voi millään ajatella kuten opiskelija, joten on tärkeää että opiskelijat itse kertoisivat huoliaan ja näkemyksiään.” ■

köyhyys MIELELLE MITÄ

tekee

teksti Lari Hokkanen kuvitus Aune Sanz

irjoitin tämän tekstin viimeisenä päivänä ennen aikarajaa. Olin viivytellyt aloittamista pitkään, ja lopulta oli pakon edessä aloitettava. Kirjoittaminen sujui hyvin. Kuitenkin keskittyessäni tiukasti tehtävään vailla huomiota jäivät huomisen ja myös pidemmän aikavälin haasteet. Uraauurtavaa tutkimusta materiaalisen puutteen vaikutuksista ajatteluun tehneet ekonomisti Sendhil Mullainathan ja kognitiotieteilijä Eldar Shafir väittävät, että aivan sama mekanismi osaltaan selittää köyhyyttä. Köyhyyttä pohtiessa voidaan yh-

täältä keskittyä yksilöihin. Tällöin viitataan tuloksiin köyhien perheiden lasten heikommasta kasvatuksesta,

Olemme kaukana rationaalisista toimijoista. impulsiivisesta päihteiden käytöstä tai ylivelkaantumisesta. Tällöin vähintäänkin implisiittisesti syyllistetään huonoista valinnoista. Toisaalta

perinteinen sosiaalipoliittinen näkemys käsittelee enemmän makrotasoa jättäen yksilöiden käsittelyn vähemmälle. Mullainathanilla ja Shafirilla on kolmas tie, joka kiistää köyhien “sisäisistä kyvyistä” johtuvan irrationaalisuuden, mutta ei ole ristiriidassa makrotason käsittelyn kanssa. Köyhien “heikkouden” sijaan epävakaan ympäristön tuottamat psykologiset seuraukset voivat ajaa ihmiset pitkäaikaiseen köyhyyden kierteeseen ja huonoiksi koettuihin päätöksiin. Psykologinen näkökulma yhteiskunnalliseen ilmiöön on usein tärkeä. Keskeinen oivallus käyttäytymistaloustieteestä ja sosiaalipsykologiasta on,

että päätöksenteon konteksti merkitsee monesti enemmän kuin ihmisten sisäisiksi oletetut kyvyt. On myös havaittu, että mielen rasittuessa kontekstin merkitys kasvaa. Se tarkoittaa käytännössä, että harkitsemme vähemmän ja menemme enemmän intuitiivisesti ympäristön vihjeiden mukaan. Kognitiivinen psykologia on osoittanut, että olemme kaukana rationaalisista toimijoista jo lähtökohtaisesti. Havaitsemme, tulkitsemme ja teemme päätöksiä rajoittuneesti.

Emme myöskään tiedä päätösten seurauksia etukäteen. Tähän kaikkeen tulee lisäksi köyhyyden aiheuttamat ongelmat päätöksentekokykyyn. Mikäli tämä näkökulma on oikeassa edes osittain, on sillä mielestäni suuret vaikutukset yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun erityisesti perustulon kannalta.

Puute heikentää päätöksentekokykyä Puutteella (scarcity) tarkoitetaan yleensä materiaalista puutetta. Mullainathanin ja Shafirin radikaali väite on, että puute on ennenkaikkea mielentila, joka vaikeuttaa päätösten tekemistä. Puute voi liittyä muuhunkin kuin materiaan, esimerkiksi aikaan. Vaikuttava mekanismi on kuitenkin sama. Puute vaikuttaa työmuistiimme, joka vastaa toiminnan tietoisesta ohjaamisesta. Kun työmuisti rasittuu, on ylipäätään vähemmän mahdollisuuksia havaita, ajatella ja muistaa. Puute vaikuttaa työmuistin kautta päätöksiin kahdella tavalla. Ensinnäkin jatkuvat taloudelliset huolet ajavat ihmisen putkiajatteluun. Työmuistin resurssit ovat rajalliset – siksi keskittyminen tämän hetkiin huoliin on tulevan pohdinnasta pois. Putken ulkopuoliset asiat sulkeutuvat pois huolimatta niiden mahdollisesta tärkeydestä. Esimerkiksi vakuutus mahdollisen, joskin epätodennäköisen, rankkasateen varalle tuntuu abstraktilta ja kaukaiselta, kun arkiset rahahuolet painavat. Työmuistin rasittumisen on havaittu myös vaikuttavan heikentävästi itsekontrolliin.

Seuraukset näkyvät impulsiivisena käytöksenä. Päätöksenteossa positiivisesti korostuvat vaihtoehdot, joilla saa hoidettua lyhyen aikavälin kulut. Vastaavasti vähemmälle huomiolle jäävät vaihtoehdot, jotka hyödyttäisivät pidemmällä aikavälillä. Vinouma johtaa siihen, että köyhien päätökset taloudellisessa epävarmuudessa ovat hyviä lyhyellä aikavälillä, mutta huonoja pidemmällä. Elämä yhteiskunnan pohjalla on epävakaata: taloudellisia yllätyksiä tulee useasti. Putkiajattelu johtaa hedelmättömään hyppimiseen tehtävästä toiseen. Nopeat ja kestämättömät ratkaisut akuutteihin ongelmiin seuraavat toisiaan. Kun keskittyy yhteen, jäävät toiset, sinänsä ennustettavat tapahtumat huomiotta ja tuntuvat kohdalle osuessaan ikäviltä yllätyksiltä. Puutteen jatkuessa syntyy iso kasa yhteennivoutuneita ongelmia ja syvenevä köyhyyden kierre. Ylilainaantuminen on hyvä esimerkki lyhyen aikavälin korostumisesta päätöksenteossa. Eräässä kokeessa tutkittavat pelasivat Angry Birdsiä muistuttavaa pallonheittopeliä.

Osasta tehtiin rikkaita (lähtökohtaisesti paljon palloja) ja toisista köyhiä (vähemmän palloja). Tarpeen vaatiessa oli mahdollisuus lainata palloja. Köyhät olivat selvästi tietoisempia pallojen vaillinaisesta määrästä: he keskittyivät heittoihin enemmän, siinä missä rikkaat tuhlasivat palloja huonoihin heittoihin. Keskittymisellä oli toinen puoli. Mitä kauemmin köyhät keskittyivät heittoon, sitä enemmän he lainasivat palloja tulevaisuuden heittoja varten. He myös kokonaisuudessaan lainasivat enem-

Jokainen meistä toimisi köyhänä samoin.

män kuin rikkaat. Köyhät pärjäsivät paremmin, kun he eivät saaneet lainata. Jatkuva lainan ottaminen tulee näin ymmärrettäväksi: keskittyminen polttaviin taloudellisiin huoliin on tulevaisuuden lainakorkojen miettimisestä pois. Huomionarvoista on, että oikeasti kyseessä ei ollut rikkaita tai köyhiä, vaan heistä tehtiin sellaisia pelin puitteissa. Toisin sanoen jokainen meistä toimisi köyhänä samoin. Toisaalta puute ja köyhyys itsessään näyttäisi heikentävän abstraktia ajattelukykyä. Intialaisilla maanviljelijöillä on pitkiä köyhiä kausia, ja sadon korjaamisen jälkeen he ovat jonkin aikaa taloudellisesti vakaalla pohjalla. Kenttäkokeessa testattiin heidän kognitiivista kyvykkyyttään ennen ja

jälkeen sadonkorjaamisen. Tulokset olivat pelottavan suuria. Älykkyysosamäärä vaihteli taloudellisen vakauden mukaan saman verran, mitä yhden yön valvomisesta seuraa. Kyse oli samoista ihmisistä erilaisessa tilanteessa. Amerikkalaisilla taas kokeiltiin, miten taloudellisten vaikeuksien miettimiselle altistaminen vaikuttaa tulokseen älykkyystestissä. Aidosti köyhillä vaikutus oli suuri: altistaminen laski heidän suorituskykyään. Samaa vaikutusta ei ollut rikkaammilla. Tuloksia ei kummassakaan tapauksessa selittänyt heidän älykkyytensä, matemaattis-looginen osaaminen tai stressi – eikä amerikkalaisten tapauksessa rahallakaan kannustaminen toiminut.

Perustulo mahdollisena ratkaisuna Vaikuttaa siis siltä, että köyhät ja rikkaat eivät eroa kognitiiviselta kyvykkyydeltään. Toiset valitettavasti elävät epävakaammassa ympäristössä, joka aiheuttaa eroja päätösten laadussa.

Jos haluamme vähentää köyhyyttä, meidän pitää vähentää elämän epävarmuutta, joka köyhyydestä välttämättä seuraa. Köyhyys on yksi päätöksentekoon vaikuttavista konteksteista, ja sellaisena hyvin läpitunkeva. Miten yhteiskunnallisten rakenteiden pitäisi vastata

tähän haasteeseen? Jos haluamme vähentää köyhyyttä, meidän pitää vähentää elämän epävarmuutta, jota köyhyydestä välttämättä seuraa. Tällä hetkellä sosiaaliturvajärjestelmämme ja julkiset palvelupolut ovat hyvin monimutkaisia, eivätkä todellakaan takaa ihmisille varmuutta elämän heitellessä. Rahallisten kannustimien ja rankaisemisen voimaan luottava köyhyyspolitiikka olettaa, että ihmiset ovat rationaalisia ja nostavat itsensä köyhyydestä, kun kannustimet ovat oikeat. Edellä mainitun perusteella uskallan väittää, että ihmisiä syyllistävä ja ympäristön vaikutuksen huomiotta jättävä politiikka ei toimi. Perustulo on tässä suhteessa kiinnostava vaihtoehto. Idealla on pitkä historia, mutta vasta viimeisten vuosien aikana se on saanut nostetta sekä Suomessa että kansainvälisesti. Suomeen

suunnitellaan tällä hetkellä kansallista perustulokokeilua. Perustulo on jokaiselle kansalaiselle maksettava varma tulonlähde. Siitä on monia versioita, mutta keskeistä on vastikkeettomuus: sen saa varmasti huolimatta mitä tekee. Ottamatta kantaa paljon puhuttavaan perustulon rahalliseeen tasoon, se voisi mahdollisesti helpottaa köyhyydestä seuraavaa irrationaalista päätöksentekoa. Miksi? Perustulon myötä ei tarvitsisi huolehtia huomisen elannosta, mikä voisi vapauttaa ajattelun resursseja tulevaisuuden suunnitteluun. Jotta puutteen luomasta köyhyysloukusta pääsisi pois, tarvitsisi hieman aikaa hengähtää, hieman aikaa vain olla vailla huolia. Juuri kukaan meistä ei tee pitkän tähtäimen rationaalisia päätöksiä ja kukoista, kun pitää pohtia kuinka ruokkia lapsensa huomenna. ■

Ääriliikkeiden aika TEKSTI Aino Salmi

Erilaiset ääriajattelua edustavat ryhmät saavat mediassa ja julkisessa keskustelussa yhä enemmän huomiota. Eurooppaan saapuvat pakolaiset sekä kansainvälinen terrorismi on herättänyt huolta kansainvälistymisen kääntöpuolista, mikä on johtanut vastakkainasetteluun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja tiettyjen ryhmien leimaamiseen. Radikalisoituminen itsessään on monimutkainen mutta todellinen ilmiö, jonka taustalla vaikuttaa monia syitä.

Jyväskyläläinen Ilona Lahdelma on adikaalit ääriliikkeet ovat tulleet tutkinut nuorison radikalisoitumista Unkanopeasti ihmisten tietoisuuteen rissa ja aloittaa aiheesta väitöskirjaa Oxfordin etenkin Syyriassa leviävän ääri-isyliopistossa. Lahdelman mukaan radikalisoilamilaisen jihadistijärjestö Isiksen tumisen ehkäisemiseksi olisi äärimmäisen terroritekojen johdosta. Radikalitärkeää ymmärtää sen taustalla vaikuttavia sysoituminen on saanut mediassa monet kasvot itä, jotka johtavat radikalija väkivaltainen radikalissoitumiseen. mi on tullut osaksi arkito “Jos ihminen tuntee dellisuutta myös monelle ”Parhaita ratkaisuja olevansa yksin ja epähasuomalaiselle nuorelle. radikalisoitumisen luttu, radikaalit ajatukset Näkyvimmin rasaattavat tuntua puoleendikalisoitumista edustavat ehkäisemiseksi on savetäviltä. Tästä johtuen ääri-islamilaiset liikkeet nuorelle tarjottava parhaita ratkaisuja radikasekä näiden kääntöpuoleseura sekä tuki. ” lisoitumisen ehkäisemisekna nopeasti kasvavat äärisi onkin nuorelle tarjottava oikeistolaiset ryhmät, jotseura sekä tuki, jota hän saa ka näkevät tehtäväkseen islamisoitumisen ja kulttuurien leviämisen omille opiskeluilleen sekä työllistymiselleen.” vastustamisen. Ääriliikkeiden tavoitteina on Radikalisoitumisen taustalla vaikuttalisätä väestöryhmien vastakkainasettelua, mut- vista syistä merkittävimmät ovat nuorten kouta samaan voivat syyllistyä myös media tai luttamattomuus, toimeentulomahdollisuuksyksittäiset poliitikot. Ääriliikkeiden ja median ien vähyys sekä syrjinnän ja ulkopuolisuuden lietsoma vastakkainasettelu vain vahvistaakin kokemukset. Radikalisoituminen tapahtuu ongelmaa, sillä radikalisoitumisen taustalla on useimmiten juuri alle kolmenkymmenen vuousein ulkopuolisuus sosiaalisista yhteisöistä ja den iässä, sillä nuoret ovat tavallista alttiimpia ympäröivästä yhteiskunnasta. omaksumaan erilaisia ideologioita.

Ryhmään kuuluminen, kokemus elämän radikalisoituminen, johon liittyy väkivallan merkityksellisyydestä ja muilta saatava ar- hyväksyminen ja sen käyttäminen ryhmän tavoitvostus ovat erityisesti nuorille merkityk- teiden saavuttamiseksi. Suomessa ekstremismi on sellisiä ja usein ensisijaisia syitä radikaalin lähiaikoina tullut esille erityisesti tapauksissa, joissa ajatusmaailman omaksuomalaiset nuoret ovat lähteneet sumiselle. Usein nuorta ulkomaille taistelemaan ääri-ishoukutteleekin ensimlamilaisiin joukkoihin. Suomen mäisenä ääriliikkeen ”Usein nuorta houkuttelee suojelupoliisin mukaan Suomestarjoama yhteisö, jossa ensimmäisenä ääriliikkeen ta oli vuoden 2015 alussa lähtehän voi tuntea saavansa nyt Syyrian sotaan taistelemaan tarjoama yhteisö. ” arvostusta. yli 60 ihmistä. Vuotta myöhem Lahdelman mumin luvuiksi arvellaan jo yli sataa kaan myös pettyminen ihmistä, joista enemmistön mujulkisiin instituutioiodostavat noin 21–24-vuotiaat hin ja epäluottamus niiden kykyyn hoitaa nuoret miehet. Viides lähtijöistä on naisia ja mukana yhteisiä asioita vaikuttaa osaltaan siihen, on lapsia ja kokonaisia perheitäkin. että turvaa ja vaikuttamisen kokemuksia Väkivaltaisen radikalisoitumisenkin aletaan hakea radikaaleista ääriliikkeistä. taustalla vaikuttaa usein osaltaan syrjinnän ja ulko “Parhaiten radikalisoitumista ehkäispuolisuuden kokemukset. Suomessakin on tullut jo tään ruohonjuuritasolla tukemalla tutuksi ilmiö maahanmuuttajataustaisista mustyöllistymis- ja harrastustoimintaa. liminuorista, jotka ovat omaksuneet länsiTämän lisäksi olisi kuitenkin maisen elämäntavan synnyttyään Eurootärkeää myös kehittää kansapassa, mutta tehneet radikaalin elälaisten luottamusta poliitmänmuutoksen myöhemmin elätisiin instituutioihin, mässään. Länsimaissa nuorten koska se vähentää alttiutta ääriliikkeiden vieshalua toimia yhteille, ideologioille ja teiskuntaa vasvaikutteille lisääkin taan”, Lahdelsyrjinnän, rasismin ma toteaa. ja ulkopuolisuuden Erityikokemukset. Jos oma sen haitallinen paikka ympäröivässä radikalisoitu-misen yhteiskunnassa tuntuu muoto on ekstremisvaikealta löytää, voi tunmi eli väkivaltainen tua houkuttelevalta lähteä

etsimään identiteettiä ja elämäntapaa kyvyttömyys sietää erilaisuutta ja kohdamahdollisimman ”puhtaasta islamista”. ta ihmisiä eri kulttuureista tulevia ihmisÄäriliikkeet puolestaan osaavat käyttää iä, mikä on tullut esille polttopullojen ja taitavasti hyväkseen nuorten ulkopuoli- mielenosoitusten kaltaisten tekojen muosuuden tunnetta ja tarvetta kuulua dossa. Usein tämän varjoon on kuitenkin jäänyt se, kuinka saryhmään. manaikaisesti jatku Viimeaikaivasti etsitään tapoja sten tapahtumien ”Nuorten alttiutta luoda siltoja erilaisjälkeen Euroopassa ääriliikkeiden vaikutteille ten kulttuurien sekä muualla maaja ihmisryhmien ilmassa on herätlisää syrjinnän ja rasismin välille. Suomesty ääriliikkeiden kokemukset.” sakin pakolaisten haitallisuuteen ja vastaanottaminen monella tasolla on on luonut uudenlaijo herätty toimimaan vastakkainasettelun vähentämiseksi. Pa- sia verkostoja, joissa on mahdollistettu kolaiskysymyksen yhteydessä julkisessa yhteistä toimintaa ja tavaroiden sekä ajakeskustelussa on korostunut ihmisten tusten vaihtoa. ■

RASISMI VAI RASISTI teksti Niko Pyrhönen

aahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä uusia avauksia on tullut julkiseen keskusteluun todella harvakseltaan viime aikoina. ”Maahanmuuttokriittisestä” profiilistaan huolimatta myöskään Perussuomalaiset eivät hallitustaipaleellaan ole saaneet vietyä tätä keskustelua, saati politiikkaa, oikeastaan mihinkään suuntaan. Vaikka keskustelu rasismista on aika ajoin kiihtynyt uudelleen, suomalaisessa mediassa on jo toistakymmentä vuotta pyörinyt kysymys oikeudesta esittää yleistäviä ja leimaavia väittämiä ja tarkoitushakuisesti poimittuja tilastoja sananvapauden nimissä. Kaikkein turhimpien puheenaiheiden kärkipäästä löytyvät henkilöityneet väännöt siitä, onko joku henkilö viimeaikaisten kannanottojensa valossa rasisti vai ei. Viimeisimmät tällaiset puheenvuorot esitettiin pääsiäisen jälkeen. Ensin Sebastian Tynkkynen avasi henkilökohtaisessa blogissaan suopeata ja luonnollista suhtautumistaan monimuotoisuuteen ja avoimuuttaan eri kulttuureita ja ihmisryhmiä kohtaan. Aprillipäivänä Terhi Kiemunki puolestaan kertoi lehdistötiedotteessa pyytäneensä poliisia selvittämään, täyttävätkö hänen kirjoituksensa ”virpovista muslimipenskoista” rasistisen rikoksen tunnusmerkkejä.

Vaikka Kiemungin ja Tynkkysen tekstit ovat sekä tyyliltään että asiasisällöltään hyvin erityyppisiä, niitä yhdistää halu puhua omasta itsestään ja esittää persoonansa ja tavoitteensa vapaana rasismista. Poliitikon on toki sinänsä tärkeää avata omia tavoitteitaan agendansa taustalla, ja mahdollisen rikoksen tapahtuminen on aina syytä selvittää. Tällaisen keskustelun pohjalta voidaan kuitenkin päätellä hyvin vähän siitä, onko rasistista toimintaa tapahtunut. Se rasismi, josta on mielekästä keskustella julkisesti, ei palaudu kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, tavoitteisiin tai ajatusmaailmaan. Vaikka usein rasistinen toiminta on tarkoituksellisen rasistista, on täysin mahdollista toimia rasistisesti myös ajattelemattomuuttaan tai tahattomasti – myös katolisena kristittynä, jollaiseksi Timo Soini taannoin luonnehti itseään välttyäkseen rasismi-syytöksiltä BBC HARDtalk – ohjelmassa. Teon rasistisuus voidaan aukottomasti ja empiirisesti todeta ainoastaan teon seurauksista. Tämän vuoksi rasismia ei voi ymmärtää myöskään minään formaalina argumentaatiovirheenä, jonka voisi tekstistä tai puheenvuorosta suoraan todeta. Toisin kuin moni maahanmuuttokriitikko tuntui ajattelevan, Jussi Halla-ahonkaan taannoisessa vihapuhetuomiossa olennaista ei ollut se,

S P O T T I Palstalla valtsikalaiset jakavat omaa asiantuntijuuttaan.

Se rasismi, josta on mielekästä keskustella julkisesti, ei palaudu kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, tavoitteisiin tai ajatusmaailmaan.

olivatko hänen tekstinsä tarkoitettu huumoriksi tai satiiriksi. Tämä johtuu siitä, että Halla-ahon motiivi tai intentio ei millään lailla määrittele sitä, mitä tekstin julkaisemisesta seuraa. Halla-ahon mukaan hän kritisoi Scripta-kirjoituksessaan Kalevan tekstiä, jossa kansallisen enemmistön edustaja kirjoittaa omasta yhteisöstään yleistävän kriittiseen sävyyn. Voi olla, että tällaiselle kritiikille sinänsä oli tilauksensa. Vähemmistöistä ei kuitenkaan saa kirjoittaa samaan sävyyn kuin enemmistöstä toimimatta rasistisesti. Tässä ei ole nähtävissä mitään epäreilua tai kaksoisstandardia. On nimittäin vaikea nähdä, kuinka Kalevan tekstin seurauksena enemmistö alkaisi aktiivisesti syrjiä tai halventaa itse itseään. Kun sen sijaan enemmistön edustaja kirjoittaa puolestaan vähemmistöstä samaan sävyyn, kuten Halla-aho teki, se puolestaan johtaa helposti vähemmistön leimaavaan kohteluun. Olisikin syytä siirtää keskustelua hiljalleen pois siitä, kuka onkaan se ilkeä ja pahantahtoinen rasisti. Näin voimme pureutua siihen, millaisella puheella ja toiminnalla – ja niiden hiljaisella hyväksynnällä – tuotamme keskuuteemme syrjiviä käytäntöjä ja negatiivisia stereotypioita ja asenteita. ■

”

AFRIKKA, ALMUPAITOJEN teksti Heidi Höök

uistatteko 1 Million T-shirts -kampanjan? Yhdysvaltalainen Jason Sadler oli huolissaan afrikkalaislasten paidattomuudesta. Raukoilla ei ole paitoja. Kaikkihan tarvitsevat sentään paidan päälleen. Sadlerilla välähti. Kaikilla meillä on käyttämättömiä t-paitoja lojumassa kaapeissamme! Sadler pisti pystyyn kampanjan kerätäkseen miljoona vanhaa paitaa ja lähettääkseen ne eri puolille Afrikkaa. Youtube-videolla Sadler nostelee 105 t-paitaansa pahvilaatikkoon ja kehottaa kaikkia samaan. Pitkähihaisia ei kuulemma oikein kannata laittaa, onhan kyseessä Afrikka. Kuva sinusta lahjoittamasi paitavuoren kanssa olis kans kiva! Tositarina viime vuodelta. Länsimaalainen delegaatio vierailee eräässä Afrikan maassa tutustumassa valtion rahoittamiin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Yksi delegaation jäsenistä vaatii päästä lounastauolla ostoksille. Palatessaan mies kantaa valtavaa muovikassia, joka on täynnä tikkareita. Kun delegaation autoletka lähtee liikkeelle, heittelee hän tikkareita liikkuvan auton ikkunasta afrikkalaisille lapsiparoille. Mitä ajatuksia tarinat sinussa herättävät? Molemmat miehet välittivät. Onhan se aikamoista ryhtyä organisoimaan miljoonien t-paitojen kont-

Sananparsi good intentions are not enough on kuitenkin kehitysyhteistyössä osuva.

”

S P O T T I Palstalla valtsikalaiset jakavat omaa asiantuntijuuttaan.

N MAA tilähetyksiä eri Afrikan maihin, ja makeisapukin kumpunesi empatiasta. Sananparsi good intentions are not enough on kuitenkin kehitysyhteistyössä osuva. Miljoonan kulahtaneen t-paidan dumppaaminen Afrikkaan on paikallistaloudelle katastrofi, joka tappaa paikallisen elinkeinonharjoittamisen ja kaupan. Ja vaikka t-paidan antaminen paidattomalle poistaa paidattomuuden, teko ei puutu todelliseen ongelmaan. Se ei poista syytä paidattomuudelle. Se ei poista köyhyyttä. Se saa odottamaan seuraavaa ilmaista t-paitaa. Tikkarimies sattuu muuten edustamaan Euroopan kansallismielisiä puolueita, jotka tyypillisesti perustelevat kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamista sillä, ettei meidän tule hyysätä kaukana olevia ulkomaalaisia. Kotimaassakin on apua tarvitsevia. Tikkarimies ei ajatellut, että valkoisen miehen näyttäytyminen nelivetomaasturista tikkareiden jakelijana ylläpitää kehitysyhteistyön epätasaisia voimasuhteita ja mielikuvaa kehitysmaista avun passiivisina vastaanottajina. Vuosikymmeniä jatkunut t-paitojen ja tikkarien aulis jakaminen tulee monessa köyhemmässä maassa päin kasvoja. Lapset vaativat käsi ojossa: ”Give me pen.” Jos kynää ei heru, he keksivät jotain muuta. Anna paita. Ruokaa. Kengät.

Siitä tulee sydämetön olo. Ajattelen, että minut luokitellaan ahneeksi ja itsekkääksi länsimaalaiseksi, kun lapsi jää ilman kynää. (Kynien määrällä mitattuna kuulun varmasti maailman eliittiin. Tietäisipä Sadler, kuinka monta turhaa mainoskynää minulla on laatikossani.) En ole koskaan oikein keksinyt parasta toimintatapaa reagoida vaatimuksiin. Tapaan huikata hieman huumoria äänensävyssä ja paljon lempeän tuimaa katsetta silmissäni: ”En anna sinulle kynää, mutta kannustan olemaan hyvä oppilas ja kouluttamaan itsesi. Hankit sitten itse omat kynäsi ja t-paitasi. Eikö niin?” Ehkä kommenttini pitäisi osoittaa t-paitamoguleille ja tikkarimiehille. ■

BORDERS: WHY BOTHER? The arbitrariness of borders has been criticized for curtailing the basic human right to freedom of movement. Yet national identity, arising from the territorial demarcation of countries can be a strong component of self-identity as highlighted by an interview with two refugees on their experiences in Finland. Central to the success of any integration programme should be a recognition of similarities and differences â&#x20AC;&#x201C; ways to relate to asylum seekers as fellow human beings without trivializing the importance of the unique cultures they are from. TEXT Keshia Dâ&#x20AC;&#x2122;Silva PICTURES Feng Deng

t was with some trepidation that I entered Osuuskunta Oma Maa, a café in Kallio that hosts a coffee evening for asylum seekers every Wednesday. After all, it was only months ago that refugees arriving into Lahti on a bus were met with violent attacks and vandalism and arson attempts continue to be directed at reception centres. How could I expect a warm greeting for encroaching on the weekly social event of people who have been made to feel unwelcome for surrendering to the most powerful human instinct that has enabled us to endure as a species through all sorts of devastation - the need for survival - merely to ask some intrusive questions? My fears however proved unfounded. I was hailed with smiles all round that did not falter even after I revealed my purpose for being there and showed them a copy of the magazine I hoped to feature them in. Two hours later, I left with more stories than I can use, the phone numbers of my new friends and the desire to return to see them next Wednesday, this time, with no ulterior motive. I find it somewhat ironic that the first question at “Coffee without borders”, as the coffee evening is called, is “where are you from?” It highlights to me how even in an environment that is open to all regardless of nationality, ultimately national identity is how people orient themselves towards each other. Ali, aged 27, comes from Afghanistan and April marks his ninth month of living in Finland. For the most part it has been a good, if not easy nine months. Once an engineering student, now a refugee, in addition to the onerous task of learning Finnish, he also had to wait three months after applying for asylum status to get a work permit and even longer before he actually managed to find a job. He is now employed in the construction industry which has been criticised by different experts including Tarja Fi-

latov, Social Democrat MP and a former Minister of Labour for using foreign workers to cut costs by offering lower wages and benefits. However, despite the less than optimal conditions in which he is employed, he considers himself lucky to have a job as most of his compatriots are still searching. In his spare time he goes to the gym, swims and plays football with friends he made at the coffee evening – regular pursuits that he might have engaged in back home in Afghanistan as well but that don’t make him feel at home in the country he now calls home. Used to striking up conversations and making jokes with random strangers seated on public transport with him in his motherland, he is deterred from drawing unnecessary attention to himself by the hostility he has grown accustomed to from passers-by in Finland. Even his friendly and gregarious nature has not been enough to facilitate many friendships. He mentioned that it took him six months to be considered adequately trustworthy to merit an invitation to a Finnish friend’s home and the invitation itself posed a dilemma about whether or not he should follow the Afghani custom of taking his host a gift. He went armed with candy and flowers and described at length how happy he felt when the candy was instantly devoured and the flowers arranged in a vase because those simple gestures signified for him his first moment of true acceptance. This was enough to momentarily lift his cloud of despondency, which was clinically diagnosed as depression by advisors at the mental health services he has been obliged to visit in Helsinki. Depression is not something Ali is acquainted with, coming from a happy go lucky culture that has no place for individualistic Western ideas on mental health so the diagnosis did nothing to alleviate his homesickness, lack of belonging, shifting identity and loneliness.

The coffee evenings and the camaraderie he has found there amongst equally displaced people offers him the kind of solace that therapy cannot. Looking outside the window from the safe confines of the café, at people who can call Finland home in a way that he may never be able to, he commented on how the atmosphere in the café is the closest he has felt to home since arriving in the country. Notwithstanding, as his friend sitting next to him gently reminded him, “You have to remember, what is outside is normal, what we have in here is not. “ But for now, what Ali has found in the café and his life in Helsinki has given him a sense of peace, if not happiness. It is precisely for this tranquillity that Hussein, a thirty-year-old chemical engineer from Iraq, risked his already threatened life by crossing the sea without knowing how to swim. He has now been in Finland for six months and has experienced bellicose glares since he arrived. “The incident of sexual harassment that took place on New Year’s Eve has given all refugees a bad reputation,” he said, observing that women cross the road and hurry home a little faster when he encounters them on a dark, lonely road. He also narrated an incident when he had a man come up to him and start yelling at him for fishing, accusing him of doing so without a license. The man was not a police officer or anyone in authority, yet Hussein instinctively felt the need to pull out the license he had obtained to silence the man’s uncalled for comments. Such comments also manifest in the form of discourse on lazy immigrants who do not want to work and are content with living on benefits and the ignorance of such rhetoric frustrates him. What the masses do not realize is that legally, he was prevented by law from looking for a job till he received his work permit. Even after obtaining the permit, he found it hard to gain employment, taking part

in all the training he is offered by the reception centre to increase his chances of doing so. He is reluctant to approach the construction industry where Ali found work as he clings to the hope that he might find employment in the chemical engineering field that he is skilled at. His positive outlook has enabled him to remain confident that the current situation will change, that refugees will be accepted and jobs will open up and cites an example of how Turkish refugees came to be accepted, even valued because of their food culture that they brought to Finland. These sentiments are not shared by his fellow countrymen as statistics issued by officials suggest that out of the 4 100 asylum seekers who have cancelled their applications for refugee status in Finland, almost 80 percent are Iraqis. When asked about how he has remained so optimistic, his response is that after sleeping with a pistol under his pillow and not knowing when his slumber would be interrupted by people who wanted to harm him, the racism, animosity and hardships he experiences now are a small price for feeling safe, for having a good night of sleep and being able to take a walk at night and not feel afraid. A stroll sounded like a good idea at this point after the heavy conversation so we left the sanctuary of the cafĂŠ to stretch our legs. It was a chilly, overcast day, with a sky which like a petulant child, threatened to burst into loud wails at any moment. People scurried home, anxious not to be a part of the tantrum, leaving the usually buzzing streets of Kallio deserted. An ideal evening for a walk, in my opinion as I really appreciate the serenity of Finland partly because I come from India, a country with a population of over 1.2 billion where opportunities for personal space are few and far between. Hussein however hates the solitariness. An avid photography enthusiast, he elaborated on how he would

WHAT THE MASSES DO NOT REALIZE IS THAT LEGALLY, HE WAS PREVENTED BY LAW FROM LOOKING FOR A JOB TILL HE RECEIVED HIS WORK PERMIT.

“PEOPLE THINK I CAME HERE BECAUSE I WANTED WORK, AN EASY LIFE. I HAD A HIGHLY PAYING JOB, A BIG HOUSE, ALL THE COMFORTS ONE COULD NEED. I CAME BECAUSE I WANTED TO FEEL SAFE.”

sometimes venture out in Baghdad to take pictures of the empty streets. Such photos never gave him any joy though because they only served as symbols for why the streets were deserted, the people who had to flee from the terror and those who never made it alive. Thus, what was peaceful and calm to me because of where I come from was desolated and lifeless for him because of where he came from. Suddenly, the optimism he displayed in the café was replaced by a bleakness that matched the weather. I inquired about his religious beliefs. A Muslim by birth, his experiences have made him question his faith and he has been feeling increasingly lost. He finds himself turning to the Bible to gain a more holistic perspective that can complement his knowledge of the Quran. We passed a flower shop and he paused, peering wistful-

ly inside. I looked at him questioningly and he asked me if I like plants. “Sure,” I replied, thinking with some shame of the two drooping plants I own that have somehow withstood a year under my care. A forlorn look crept into his eyes as he described his spacious, well laid out gardens back in Iraq that he spent numerous hours in, attending to the plants and birds he kept in it. “People think I came here because I wanted work, an easy life. I had a highly paying job, a big house, all the comforts one could need. I came because I wanted to feel safe and if Iraq could offer me that, I would be back on the first plane.” Not that he is not grateful to Finland, as is Ali. At least temporarily, they have gained a new home in the country and some respite from a war they did not start that threatened to finish them.

Hussein talked about how he is sure he can win the people in Finland over with his food and his humour. It is true, Finnish people do love a good Middle Eastern meal. However the spices are often dulled down to make it more adaptable to local palate. In adopting similar assimilative strategies with people, there is the risk of dampening the asylum seekers determination and zest for life. And after losing their family, their home and their country, more effort should be made in helping them protect and find the one thing they have left: their sense of self-identity. ■

The names of the people interviewed have been changed to protect their identity.

Kaikki lähtee

ideasta

Yrittäjyysmaailmassa tapahtuu kummia. Jos olet saanut tarpeeksesi yrittäjyyspropagandasta ja Slush-pöhinästä, ei se mitään. Tässä jutussa Tutkain sukeltaa yhteiskunnallisten kasvuyritysten maailmaan ja pinnan alta löytyy jotain, mikä kiinnostaa myös valtiotieteilijää. TEKSTI Mari Isomäki KUVAT Heli Blåfield, Mikko Virta ja Oppimo

rittäjyys on tällä hetkellä kovassa nosteessa Suomessa. Maailmallakin paljon mainetta niittänyt Slush kerää joka talvi loskaiseen Helsinkiin yli 10 000 kävijää ja tuhansia yrittäjiä, yritysjohtajia ja pääomasijoittajia. Yrittäjyyskasvatus on otettu osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa, ja asiantuntijat peräänkuuluttavat kyllästymiseen asti työelämätaitojen kartuttamista ja yliopiston ja yritysmaailman tiiviimpää yhteistyötä. Valtiokin katsoo yrittäjyyden suuntaan ja toivoo siitä pelastusta vuosikausia jatkuneeseen talouden alamäkeen ja kasvavaan työttömyyteen. Kansa odottaa uutta Nokiaa, joka ottaisi niskalenkin lamasta kuten 1990-luvulla ja johdattaisi Suomen kohti nousukautta. 2010-luvun yritysmaailma on kuitenkin paljon muutakin kuin sovelluksia ja virtuaalitodellisuutta. Teknologiavetoisten kasvuyritysten joukkoon mahtuu myös yhteiskunnallisten ongelmien tunnistamiseen ja ratkaisuun keskittyviä yrityksiä, joille yhteiskunnan kehittäminen ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu on koko liiketoiminnan ydinajatus. Tutkain tapasi kolme valtiotieteilijää, jotka ovat perustaneet yhteiskunnallisen yrityksen – Oppimon, Knopin ja Avanto Helsingin – selvittääkseen, mitä murroksessa olevassa yritysmaailmassa oikein tapahtuu ja miten yhteiskuntatieteilijät siihen liittyvät. Havaitsimme, että liiketoiminta ei välttämättä ole ihmistieteilijälle kirosana ja että yritykset voivat olla väline maailman muokkaamisessa paremmaksi.

Ongelmasta yritykseen Kaikkien artikkelimme yritysten ytimessä on yksinkertainen ja tehokas idea: ongelman tunnistaminen ja palava halu ratkaista se. Oppimo haluaa kaventaa opiskelijoiden ja työelämän välistä kuilua viemällä monialaiset opiskelijatiimit

tekemään projekteja yrityksille. Knoppi taas on vertaisoppimisen työkalu, joka tuo fyysisesti yhteen eri alojen asiantuntijat. Avanto Helsinki on ollut tekijöilleen tapa vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan yritysvastuun ja yritysten yhteiskunnallisen roolin kehittämisen kautta. Tämä työ jatkuu nykyään Suomen johtavassa ajatushautomossa Demos Helsingissä, jolle Avanto myi liiketoimintansa viime vuoden lopulla. Oppimoa, Knoppia ja Avanto Helsinkiä voi luonnehtia social impact -yrityksiksi, joiden toimintaperiaate kiteytyy haluun tuottaa yhteistä hyvää. Liiketoi-

2010-luvun yritysmaailma on paljon muutakin kuin sovelluksia ja virtuaalitodellisuutta.

minta astuu kuvaan vasta, kun se valjastetaan havaitun ongelman ratkaisemiseksi. Nämä yritykset murtavat käsitystä euroja sokeasti jahtaavan yksityisen sektorin ja yleistä hyvää tavoittelevan julkisen tai kolmannen sektorin välillä. “Sektoriajattelu ei mielestäni enää päde”, Oppimon Johannes Anttila arvioi. “Yritykset ovat oivaltaneet, että ne voivat olla muutoksen väline maailmassa ja edistää arvojaan ilman, että se on huonoa liiketoimintaa.” Anttila mainitsee esimerkkinä puhtaisiin teknologioihin satsaavat firmat. Ilmastonmuutoksen edetessä markkinaedun saavat ne yritykset, jotka siirtyvät

nopeiten puhtaampien energiamuotojen käyttöön. Knopin Jarkko Nissinen on samoilla linjoilla. “Näkisin, että monet yritysmaailman rosot ovat alkaneet karsiutua. Alalla ei pärjää enää vain omaan pussiinsa pelaava sijoittaja”, hän toteaa. Anttilan ja Nissisen mielestä kuluttajatkin vaativat yrityksiltä nykyään eettisyyttä pelkän voitontavoittelun sijaan. Avanto Helsingin Johannes Nuutinen varoittaa kuitenkin liiasta idealismista ja huomauttaa yritysten toimintalogiikan tähtäävän voitontavoitteluun. Omassa työssään yritysten toimintatapoja kehittäessään Nuutinen käy jatkuvaa kamppailua yhteiskunnallisen vision ja toisaalta yritysten perimmäisen funktion välillä. “Välillä hieno tapa muuttaa maailmaa ei käy yhteen sen kanssa, että työntekijöiden palkat pitää maksaa”, hän huomauttaa. Yrittäjyyshypetys ja start up -puhe on nuorten tekijöiden mielestä saanut turhankin paljon huomiota. He ovat samaa mieltä siitä, että yrittäjyys ei missään nimessä ole taikasana Suomen ongelmien ratkaisuun, eikä sitä pitäisi tyrkyttää kaikille. Anttila harmittelee myös start up -maailmasta ylläpidettyä stereotypiaa. Puheet “hyvistä pöhinöistä” työntävät pahimmillaan alalta pois ihmisiä, joilla olisi visio paremmasta maailmasta, mutta jotka eivät halua sekaantua teknologiavetoiseen innovaatiomaailmaan. “Todellisuudessa kasvuyrityksiä on monenlaisia. Tekniikkakaan ei loppujen lopuksi ole tyhjää, vaan sen tulisi aina palvella ihmistä jollain tavalla, ja juuri tässä ihmistieteilijöillä olisi paljon annettavaa”, Anttila sanoo. “Yrittäjyyttä pitää ehdottomasti mahdollistaa, mutta ei siihen pidä ketään pakottaa”, Nissinen puolestaan huomauttaa. “Maailman parantaminen yritysten kautta ilman mitään substanssia on absurdi ajatus. Ei yrittäjyys voi, eikä sen pi-

däkään paisua kaikkiin suuntiin”, toteaa Nuutinen. Nuutisen mukaan yritysten vahvuutena tulisikin nähdä juuri se, että niillä on välinearvoa yhteiskunnallista vaikuttavuutta haettaessa. “Me Avantolla lähdimme yrittäjiksi, koska se oli väline vaikuttaa maailmaan ja tehdä jotain merkittävää. Ei yrittäjyys itsessään koskaan ollut meille se suurin motivaation lähde”, hän kiteyttää. Anttilakin korostaa toiminnan yhteiskunnallista tarkoitusta. Hän pitää titteleitä ja työpaikkaa tärkeämpänä sitä, minkälaisten kysymysten parissa työskentelee ja miten työn kautta voi vaikuttaa.

Kolmen maailman välissä Knoppi, Oppimo ja Avanto Helsinki osana Demos Helsinkiä toimivat kaikki yhteiskunnan, yliopiston ja yritysten välimaastossa. Demoksen vahvuus on tutkimuksellisen työn kautta syntynyt näkemys yhteiskunnasta. Oppimo ja Knoppi taas nojaavat monialaisuudesta ja vertaisoppimisesta syntyviin etuihin. Knopin, Oppimon ja Avanto Helsingin yrittäjäkolmikko toivoisi yhteiskunnan, yliopiston ja yritysten välille entistä tiiviimpää yhteyttä. Anttila uskoo, että balanssi on mahdollista saavuttaa ilman, että yliopisto ja tiede menettävät itsenäisyytensä. Hän uskoo opiskelijoilta löytyvän halua hankkia työkokemusta jo opiskeluaikoina ja yritysten myös ottavan innokkaasti vastaan opiskelijoiden tuoreita ideoita. “Myöskään yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ei tule unohtaa”, hän lisää.

Knopin Jarkko Nissinen uskoo, että yritysten avulla voi pelastaa maailman.

Opiskelijoiden työelämäprojekteja kehittelevää Oppimoa pyörittävät Elina Uutela, Johannes Anttila ja Jenni Hämäläinen.

Knoppi puolestaan tähyilee muiden tiedekuntien ja yliopistojen suuntaan tavoitteenaan yhdistää Helsingin yliopiston ja esimerkiksi Aalto-yliopiston opiskelijoiden resurssit. Vahvuus piilee yhteistyössä. Nuutinen muistuttaa myös, ettei yliopistokoulutusta tehdä työelämärelevantimmaksi excel-kursseja tarjoamalla. “Se voi olla vaikka yhteiskuntatieteen klassikoiden soveltamista käytännön maailmassa tapahtuviin muutoksiin”, hän havainnollistaa. Sekä Nissisen että Nuutisen mielestä valtiotieteilijöillä on paljon annettavaa tulevaisuudessa, oli sektori sitten mikä hyvänsä. “Näkisin, että meidän koulutuksel-

lamme meillä on välineitä muuttaa kulttuuria ja sitä järjestelmää, missä olemme”, Nissinen kuvailee. “Holistisuus ja laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen ovat ehdottomasti meidän vahvuuksiamme. Lisäksi ymmärrämme hyvin, mistä jossain tietyssä ongelmassa on kyse”, Nuutinen sanoo. “Meillä on paha tapa mollata omaa osaamistamme. Ei se bisneskään lopulta mitään rakettitiedettä ole”, Anttila huomauttaa.

Tulevaisuuden uskosta ei kannata luopua Vaikka uutiset täyttyvät työttömyydestä ja negatiivisista kasvuennusteista, maa-

ilman pelastaminen tai ainakin parantaminen yritysten kautta motivoi haastattelemaamme kolmikkoa. “Parhaimmillaan maailman parantaminen yritysten kautta on jopa tehokkaampaa”, Nissinen toteaa. Nuutinen on skeptinen sen suhteen, että mikään yksittäinen toimija voisi pelastaa maailman, mutta korostaa yritysten merkitystä perinteisessäkin mielessä. “Yritykset voivat tehdä ja usein tekevätkin paljon hyvää. Niillä on tärkeä paikka yhteiskunnassa.” “Kaikkein pahinta on kyynisyys ja tulevaisuuden uskon menettäminen. Jos emme usko siihen, että asioita voidaan muuttaa, niin kuka maailman sitten pelastaa”, Anttila kysyy. ■

International Students’ Guide to Job Hunting Miss out on a summer job? Don’t worry, there may still be time! But before you send and spam, listen to Helsinki University Career Services’ career counsellors Minna-Rosa Kanniainen and Heidi Layne as they share how international students can promote themselves as a skilled specialists. TEXT Valeriya Kushchuk

he Finnish labour market is tough. According to Statistics Finland, in 2015 the unemployment rate was, on average, 9,4%. Many highly educated Finns are moving abroad in pursuit of attractive jobs while many foreigners struggle to find decent positions in the country. One reason why foreigners (and many Finns as well) struggle is that many jobs are “hidden” and can only be found through personal networks. However, the situation is far from hopeless, and there are simple steps that can be taken to increase the chances of employment. Career services’ Career counsellor Heidi Layne thinks the biggest challenge international generalist degree students face is the lack of networks, understanding what’s out there and how the system works. It takes a lot of background work to understand the system, and this is a problem that has to be combated with proactivity and consideration of which

networks and fields are of personal interest. Career services colleague Minna-Rosa Kanniainen is convinced that profiling is also hugely important. Job-seekers absolutely must define their interests, strengths, goals and type of jobs within their capability and interest. The way to do that, according to Kanniainen, is to simply sit down, do background work on how organisations function and consider what is suitable for you. “LinkedIn is a good place to start profiling,” says Layne. LinkedIn somewhat mirrors the labour market and is also a helpful tool for looking into career paths of people with similar profiles. Kanniainen adds that while “LinkedIn is has almost become a basic requirement for being proactive”, there are unique ways of using all forms of media in order to stand out. Profiling can also start with writing blogs, or even using Twitter or Facebook. Using visual CV platforms is also helpful. 34

How do they see you? Another question international students struggle with is how Finnish employers perceive them. In their home countries, students are often seen as fully skilled workforce or as people who are not expected to work but rather devote all their time to their studies. These cultues somewhat differ from Finland. As Layne explains, here students have traditionally had long study paths, and worked a lot alongside that: “Employers think of fresh graduates as people quite ready for work with some experience already.” What puts international students in a difficult spot is that they may have experience from their home country but no references from Finnish people. Layne continues, “A bigger question for these students is how Finnish employers see their foreign experience.” We all know that internationalisation and people going abroad is great, she says. But, for example, the Finns who worked abroad and then came back are not sure how it would be perceived either. This may seem frustrating, but patience is key. Especially resist the urge to start sending your CV everywhere. “It’s neither credible or effective to just apply for anything,” Kanniainen says. Instead, you should define what you’re aiming for so that you are able to offer a well-defined set of skills to the employers. As the expert explains, it should be an easy package for employers to take hold of: “This is my background, interests, types of positions I’d like to work in” is better than “This is my generalist degree, and I’m interested in all kinds of things.” After you have crafted the message, “you need to seek actively to be able to offer something valuable at the moment,” Kanniainen adds.

1 35

Don’t just state,

When a foreigner starts looking for a job in Finland, another culture-related question pops up: How much bragging and exaggerating in application documents is allowed? It’s been said that Finns have a low tolerance for stretching the truth, so perhaps another route must be taken. “If you say that you are the best candidate for a position and don’t

explain! offer reasons why, it wouldn’t work anywhere,” Layne says. Instead, Finns appreciate explainations on why you are suitable by stating what you’re learned and experienced. There’s no need to make a detailed list of courses you’ve taken in your application papers, but as Career Services advise, your papers should show what you have learned.

”

The number one factor recruiters take into consideration is motivation.

Can you stand out, even just a bit?

Recruiters say, they spend 5–15 seconds looking at a CV. This is why it should be informative, clear, visual, and personal. Use visual tools to make a good first impression, stand out and get yourself past those 5–15 seconds. However, “there are no shortcuts to being chosen, it’s only the content that matters at that final stage,” Kanniainen underlines. Being able to answer to the requirements and the needs of the company is the only way to do it. Of these, the number one factor the recruiter takes into consideration is the candidate’s motivation. “It always depends on the organization and the position that you are applying for, so it’s hard to give general advice,” Kanniainen says when it comes to specific ways to stand out. For example, one creative way to stand out is to make a video CV. A slightly more out-there way that’s been seen lately is a full media campaign. Kanniainen once read about a guy who started a blog to get one hundred jobs in a few months. “It’s good when people come up with creative ideas suitable for their field — I’m not sure if this kind of campaign would be suitable for an expert position,” the counsellor says.

In other words, job-hunting for foreigners in Finland might turn out to be twice as much work as if they were locals. But as soon as one acquired the network, learned to stand out from the crowd and branded him- or herself, it’s not scary anymore. ■

Uusi

lukio. Uskallatko kokeilla?

Suomalainen koulujärjestelmä on murroksessa. Yksi kuumimpia koulutuspoliittisia puheenaiheita on ollut lukion uusi tuntijakokokeilu, joka mahdollistaa lukion suorittamisen aiempaa vapaavalintaisemmin. Mitä tästä seuraa? Kysyimme mielipidettä Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtajalta, Elli Luukkaiselta. TEKSTI Teemu Kononen

untijakokokeilu kuuluu ope- Julkisessa keskustelussa on oltu äänektus- ja kulttuuriministeriön lan- käästi huolissaan erityisesti humanistis-yhteisseeraamaan Uusi lukio – uskalla kunnallisten oppiaineiden mahdollisesta poiskokeilla -kehittämisohjelmaan. jättämisestä kurssivalinnoissa sekä yleissivKeskeisenä sisältönä kokeilussa istyksen murenemisesta. Keskustelun toinen on reaaliaineiden valinnaisuuden huomattava laita korostaa yksilöllistä valinnanvapautta. lisääminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei Luukkainen uskoo lukion yleissivistävän luopiskelijoiden ole pakko sisällyttää opintosu- onteen säilyvyyteen myös suuremman valinunnitelmaansa välttämättä kursseja jokaisesta naisuuden aikana juuri siksi, että opiskelijan reaaliaineesta. Kurssit voi suorittaa myös vuon- on joka tapauksessa valittava reaaliaineiden na 2014 asetetun normaalin tuntijaon mukaan. kursseja molemmista aineryhmistä. “Lukion tehtävä on valmistaa jat- Osapuolten käsitykset yleissivistyksestä ko-opintoja varten, joten mielestäni valinnai- ovat vaihtelevia. Opetus- ja kulttuuriministeri suutta on varaa lisätä, jotta opiskelija ehtisi Sanni Grahn-Laasonen toteaa ministeriönsä halutessaan jo lukioaikana perehtymään ja tiedotteessa (26.2.) yleissivistykseen kuuluvan kokeilemaan, olisiko oma tiedon lisäksi muun muaskiinnostuksen kohde se sa kokonaisuuden hahmot”Valinnaisuutta on juttu, jota tahtoo opiskella tamisen kykyä sekä mokorkea-asteella”, kertoo lunipuolisen ajattelun taitoa. varaa lisätä, jotottavaisin mielin kokeiluun Myös Luukkainen puhuu ta opiskelija ehtisi suhtautuva Suomen lukiosamankaltaisista asioista: laisten liiton puheenjohtaja, kokeilemaan, olisiko “En näe valinnaisuuElli Luukkainen. den lisääntymisellä olevan oma kiinnostuk Valinnais emman tuhoisaa vaikutusta yleistuntijakokokeilun on määrä sivistyksen toteutumiseen. sen kohde se juttu, alkaa syksyllä, ja siihen valiYleissivistys on yhdistelmä jota tahtoo opiskella nykymaailmassa tarvittavia taan hakemusten perusteella viitisenkymmentä lukitietoja ja taitoja, joista monkorkea-asteella.” ota eri puolelta Suomea. ien oppimisen tulee sisältyä Tätä tekstiä kirjoitettaessa lähes kaikkeen lukioei ole selvää, kuinka moni lukio hakemuksen opetukseen: monipuoliset ajattelun taidot ja lähettää. kokonaisuuksien hallinta, vuorovaikutustaidot, tiedonhaku ja -käsittelytaidot sekä eväät ja uteYleissivistyksen hajoaminen? liaisuus uuden oppimiseen”, Luukkainen luettelee. Kokeiltavassa mallissa reaaliaineet jaetaan hu- Toisaalla taas kysytään, kuinka voidaan manistis-yhteiskunnallisiin sekä ympäristö- ja nähdä kokonaisuus, jos näkökulmia jätetään luonnontieteellisiin ryhmiin, joista molemmis- huomioimatta. ta on suoritettava vähintään yhdeksän kurssia. Yksi kurssi sekä terveystietoa että uskontoa tai Pystyykö pieni puolustamaan paikkaansa? elämänkatsomustietoa kuuluvat jokaisen lukiolaisen pakollisiin opintoihin. Näiden määräys- Opetushallituksen vuonna 2013 julkaisemasten rajoissa loput reaaliaineiden kurssit opiske- ta Muuttuvat kunnat koulutuksen järjestäjinä lija saa valita harkintansa mukaan itse, kunhan -katsauksesta selviää, että lukioverkkojen osalvaadittava syventävien kurssien kokonaismäärä ta vain kolme suuraluetta tulee kehittymään, täyttyy. 38

kun samalla jopa 46 suuraluetta määritellään Yliopistokin muuttuu tiivistymisherkäksi. On toki hyvä huomata myös lukiolaisten määrän odotettu vähene- Tuntijakokokeilun mahdollistama kapeamminen vuoteen 2025 mennessä suurimmassa pi polku lukiossa sekä jatkuva keskustelu osassa kuntia. Kun tulevaisuudessa puhumme ylioppilastodistuksen roolin vahvistamisesta opiskelijakaupungeista, tarkoitammeko suur- korkeakouluihin pyrittäessä on ollut miltei räten yliopistokaupunkien lisäksi lukiokeskitty- jähdysherkkä alusta keskustelulle lukion muutmiä? tumisesta liian suorituskeskeiseksi. Lukiolaisilla on tulevaisuudessakin Luukkainen ei kuitenkaan tätä pelkää. mahdollisuus suorittaa kaikkia valtakunnalli- Hän korostaa suorituskeskeisyyden vastakohtasia – myös syventäviä – kursseja. Suuremmilla na opiskelumotivaatiota, joka toteutuu opiskellukioilla resurssit toteuttaa nämä ovat tietysti tavan aiheen mielekkyyden sekä tulevaisuuden paremmat, jolloin pelkoa on herättänyt piene- tarpeiden avustamina. mpien lukioiden mahdolli Samaan aikaan Helsuudet selvitä: lisääntyvä singin yliopistossa ollaan Haastavasta ja jänvalinnaisuus tuo epävarsiirtymässä laajempiin muutta kurssitarjonnan kandiohjelmiin, joissa opnitteisestä asetelsuunnitteluun. Koulujen, piaineiden rajat saattavat masta huolimatta on hämärtyä ja erikoistuminkoulutuksen sekä alueiden eriarvoistumisesta on oltu lohdullista pitää mie- en oppiaineisiin tapahtuu ennenkin huolissaan. Onko oletettavasti myöhemmässä esimerkiksi etä- ja verk- lessä: valinnanvapaus vaiheessa verrattuna nykyko-opiskelusta lähiopetuktilanteeseen. Voi pohtia, ei ole itseisarvo. sen korvaajaksi? kuinka siirtyminen laajoi “Uskon verkko- ja hin kandiohjelmiin sopii etäopintojen saavan tulevaisuudessa enemmän yhteen kokeilutuntijaon kanssa. Ovatko lukijalansijaa, mutta ne eivät voi korvata lähiope- on ja yliopiston menetelmät ristiriidassa kestusta. Mielestäni jatkossakin lukion on tarjotta- kenään? Luukkainen näkee valinnaisuuden va kontaktiopetuksena vähintään valtakunnal- ennemminkin mahdollisuutena: listen opetussuunnitelman perusteiden mukai- “Tuntijakokokeilussa huomio kiinnitset pakolliset kurssit”, Luukkainen kommentoi. tyy yksittäisten oppiaineiden sisältöjen hal Kysymysmerkkinä tässä kohtaa linnan sijaan tieteenalalle ominaisten taitojen näyttäytyy se, mikä tulevaisuudessa on val- ja ajattelutavan omaksumiseen. Tämä tukee takunnallisesti pakollista. Jos syksyllä alkava erityisen hyvin laaja-alaisessa kandiohjelmassa tuntijakokokeilu koetaan toimivaksi, loogisena opiskelua”, hän perustelee. jatkumona lienee valtakunnallisen opetussuunnitelman muuttuminen vastaavanlaiseksi. Tulevaisuus Kokeilun yhtenä mahdollisena tuloksena Luukkainen tosin näkee myös reaali- Koulutusjärjestelmä yrittää pysyä jatkuaineiden välisen suosion tasoittumisen, minkä vasti muuttuvan yhteiskunnan perässä. Jää seurauksena pienemmätkin lukiot pystyisivät nähtäväksi, kuinka hyvin uudet käytännöt pystarjoamaan kursseja laajemmin. Lisäksi hän tyvät tulevina vuosina vastaamaan tähän muukorostaa opinto-ohjauksen yhä kasvavaa mer- tokseen. Haastavasta ja jännitteisestä asetelkitystä sekä myöntää, että esimerkiksi filoso- masta huolimatta on lohdullista pitää mielessä, fian ajattelun taitoja kehittävää luonnetta olisi kuten Luukkainen toteaa: valinnanvapaus ei hyvä esitellä lukiolaisille paremmin. ole mikään itseisarvo. ■ 39

T채m채 on Suomen edullisin mainospaikka. yrityssuhteet@kannunvalajat.fi

Mielenosoitusten vuosi teksti Senja Peltola kuva Mari Isomäki

Traktorimarssi, Vain kaksi kättä -mielenilmaus, Meillä on unelma -tapahtuma ja opintotukimielenosoitus. Tässä on vain muutama esimerkki viimeisen vuoden aikana järjestetyistä mielenosoituksista. Onko tämä vain merkki tyytymättömyydestä nykyistä hallitusta kohtaan vai onko suomalainen mielenosoituskulttuuri murroksessa?

uomalainen mielenosoituskulttuuri on tyypillisesti ollut maltillista ja osallistujamäärältään vaatimatonta. Suomessa kansalaisvaikuttamisen mallina onkin perinteisesti toiminut enemmän järjestötoiminta kuin mielenosoitukset. Järjestetyt mielenosoitukset ovat sujuneet yleensä rauhallisesti ja mahdollisia vahingontekoja tai mellakointia on paheksuttu ankarasti mediassa. Euroopan mittakaavassa suomalaiset ovatkin varsin passiivisia mielenosoittajia. 2010-luvulla Helsingissä on vuosittain järjestetty noin kolmesataa mielenosoitusta. Nämä luvut perustuvat poliisille tehtyihin ilmoituksiin. Suurin osa järjestetyistä mielenosoituksista on pieniä, alle kahdenkymmenen osallistujan tapahtumia. Poliisin tilastoista käy ilmi, että mielenosoitusten määrä on lisääntynyt vuoden 2013

vastamielenosoituksia on järjestetty usealla paikkakunnalla. Mielenosoitusten näkyvyyttä voi myös selittää se, että suomalainen mielenosoituskulttuuri on muuttumassa. Asiantuntijat ovat nähneet esimerkiksi vastamielenosoitukset uutena ilmiönä Suomessa, vaikka muualla Euroopassa ne ovat varsin yleisiä. Myös mielenosoitusten rakenteessa on nähty tapahtuvan muutosta. Esimerkiksi Teppo Eskelinen ja Pia Lundbom ovat pohtineet juonnettujen yleisötapahtumien kaltaisten mielenosoitusten yleistymistä Suomessa. Esimerkiksi rasismin vastainen Meillä on unelma -tapahtuma ja palkansaajien Stop-mielenosoitus ovat hyviä esimerkkejä näistä. Näille mielenosoituksille on tyypillistä, että perinteisiä kulkueita ei järjestetä vaan tapahtuma rakentuu lavan eteen, jossa pidetään puheita sekä nähdään erilaisia esi-

jälkeen, mutta suuria muutoksia määrissä ei ole tapahtunut. Mistä siis johtuu, että mielenosoituksia tuntuu olevan nykyään yhä enemmän? Yksi mahdollisuus on, että vaikka mielenosoitukset eivät ole huomattavasti lisääntyneet, niiden osallistujamäärät ovat. Esimerkiksi samalla viikolla järjestettyyn opintotukimielenosoitukseen osallistui muutama tuhat opiskelijaa, traktorimarssiin pari sataa traktoria ja Joukkovoima-mielenosoitukseen noin viisituhatta mielenosoittajaa. Suomalaisessa mielenosoituksessa nämä ovat suuria määriä. Todennäköistä onkin, että nykyisen hallituksen ennennäkemätön leikkauspolitiikka on saanut yhä useamman kansalaisen liikkeelle. Myös pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaisia Rajat kiinni -mielenosoituksia ja monikulttuurisuutta puolustavia

tyksiä. Yksittäisen mielenosoittajan rooli onkin passiivisempi ja hän osallistuu tapahtumaan enemmän yleisönä kuin aktiivisena toimijana. On helppo nähdä mitä positiivisia vaikutuksia suomalaisen mielenosoituskulttuurin muuttumisella on. Esimerkiksi suuremmat osallistujamäärät, kuuluisat esiintyjät sekä puheenpitäjät herättävät median mielenkiinnon ja tuovat näkyvyyttä asialle. Uudenlaiset mielenosoitukset voivat myös houkutella paikalle ihmisiä, jotka eivät perinteiseen mielenosoitukseen osallistuisi. On kuitenkin varhaista sanoa kuinka pysyviä nämä muutokset ovat. Kansalaisaktiivisuuden lisääntyminen voi olla myös ilmiö joka on syntynyt tyytymättömyydestä nykyistä hallitusta ja yhteiskunnallista. ■

ARVOSTELUT

The Last Shadow puppets: Everything you've come to expect teksti Teemu Kononen

Arctic Monkeysista tutun Alex Turnerin sekä Miles Kanen johtama indierock-yhtye The Last Shadow Puppets julkaisi huhtikuun alussa seuraajan kahdeksan vuoden takaiselle debyyttialbumilleen. Everything You’ve Come To Expect olikin ilmeisen odotettu julkaisu, sillä bändi oli jo ennen levyn ilmestymistä kiinnitetty lukuisille kesäfestareille ympäri Eurooppaa. Vuoden alussa yleisölle esitelty ensisingle Bad Habits antoi garage-rock vaikutteineen odottaa jopa räväkämpää levyä, mutta kokonaisuus on kuitenkin pehmeä ja nerokas. Hiljaiselonsa aikana yhtyeen jäsenet ovat tehneet musiikkia tahoillaan, joten ei ole ihme, että yhtye pystyy osoittamaan uusiutumiskykynsä. Vaikka Turner ja Kane ovat yhtyeen näkyvimmät tähdet,

GmQ House of Cards: 4. tuotantokausi teksti Elias Anttila

ei sovi unohtaa esimerkiksi Owen Pallettin käsialaa olevia, biiseissä ilmavasti ja heleästi soivia jousisovituksia. Kyseessä on albumi, jossa kitarat ja teatraalisuutta korostavat jouset kulkevat sopuisassa yhteiselossa muodostaen intensiivisen kuuntelukokemuksen. Lyriikan puolella liikutaan pitkälti ihmissuhteiden kohtalokkuudessa ja kaipauksessa, mutta mistään liian vakavasta ei silti ole kyse. Paikoitellen seksistinen naiivius saattaa jopa ärsyttää kuuntelijaa. Lopputuloksena on eheä kokonaisuus ja samalla todiste siitä, että albumimuotoinen musiikki elää ja hengittää edelleen, epäilyksistä huolimatta. Hämärtyvän kesäillan levyn biisit toiminevat soundtrackina sekä festareilla että rauhallisemmissa oloissa. Ehdoton suositus varsinkin brittipopin ystäville. ■

Valtsikalaisten laiskoja sunnuntaikrapuloita jo kolme vuotta säestänyt House of Cards julkaisi neljännen tuotantokautensa maaliskuussa. Tylsäksi kommentoidun kolmostuokkarin jatkeeksi uusimpaan jaksosarjaan on pakattu päätä särkevän paljon draamaa, yllätyksiä ja tempoa. Kaikki tapahtuu kuitenkin Underwoodeille tutulla tavalla: hinnalla millä hyvänsä. Aiempien tuotantokausien rakennelmat on tuhottu osin täysin, jätetty huomioimatta tai sivuutettu nopeasti. Tilalle tuotu draama ja yllätykset menevät sen sijaan välillä niin pitkälle, että vakaviksi tarkoitetuille käänteille ei voi olla nauramatta. Kaiken dramaattisen sisällön mahdollistaakseen sarja on tuonut mukaan rutkasti uusia hahmoja. Hahmojen määrä kirii hahmojen laatua, eikä uusille tulokkaille anneta tilaa

KNIGHT of Cups teksti Elias Anttila

Ikääntyvän Terrence Malickin seitsemäs elokuvaodysseija Knight of Cups seuraa Christian Balen esittämää Hollywood-käsikirjoittaja Rickiä keskeytettyjen kohtausten ja henkisen ahdingon seikkailussa. Tarot-korttien sanelemassa elokuvakokemuksessa juoni, jos johdonmukaisuuden hylännyttä tapahtumasarjaa voi siksi kutsua, on sanelijan mukainen: lumoava, irrationaalinen, monitulkintainen ja syvällinen. Se leijailee Rickin kuuden Tarot-korttihahmonaisystävän ympärillä, joiden kautta Rick, kuppien ritari, etsii sanelematonta päämäärää. Knight of Cups on taidonnäyte Malickin kyvystä esittää itsensä kadotusta, henkistä kipua ja rauhallista hämmentyneisyyttä. Rick elää sisäisen dialogin jälkeistä aikaa jossa hän on jo hävinnyt maailmalle, ja Malick on mestari viestimään niin suuria ja spesifejä tunteita jo vain kuvauspaikkojen valinnalla ja kuvakulmilla. Tarkkaile esimerksi tapaa, jolla Malick käyttää fyysistä tilaa ja tyhjyyttä yksinäisyyden symbolina ilman minkäänlaisia ongelmia hyppiä fyysisen ja mentaalisten tasojen välillä. Tarkkaile efektiä joka syntyy kameran ollessa niin usein Rickin selän takana, ja kuinka hahmojen kuvat päällekkäistyvät konfliktitilanteissa. Huomaa kuinka kaikki sivuhahmot ovat pieniä viittauksia Hollywoodin hulluuteen ja kuinka tarkkaan ne on sijoitettu elokuvan maisemaan. Tai sitten vain katso: Knight of Cupsin tarkkaan valittu

olla mitään muuta kuin tylsiä, yksipuolisia astinlautoja päähahmojen juonia varten. Jostain syystä myös vanhoja hahmoja on tuotu takaisin, mutta sekin toteutetaan kömpelösti. Uusia hahmoja lienee tuotu tuotantokauden täysin uuden poliittisen maaston mahdollistamiseksi. Sarja nimittäin mässäilee uusilla, ajankohtaisilla aiheilla: nelostuokkari pyörii presidentinvaalien, ääri-islamistijärjestön ja tietoturvan ympärillä. Rinnakkaisuudet nykymaailmaan ovat vähintäänkin mielikuvituksettomia, elleivät suorastaan hävyttömiä, ja tuotantokaudella on täten selkeästi parasta ennen -päiväys. Parin viikon takaisena viikonloppuna se päivä ei kuitenkaan ollut vielä saapunut. Vaikka House of Cards on muut-

kokoelma yhteen ommeltuja kuvapätkiä omassa kauneudessaan oikeuttavat yksinään elokuvan tekemisen, vaikka ne yhdistettynä lausuvatkin sartresta seuraavaksi parhaan muodostelman ahdistuneen, tuskisteneen ihmisen olemisesta. Jos joku tekisi nettisivun täynnä gifejä pelkästään elokuvassa esiintyvistä kuvapätkistä, en lähtisi kotoa viikkoon. On oikeastaan käsittämätöntä, että Malick on elokuvamaantieteessä nyky-Hollywood-Finnkino-skeneissä eikä jossain Kubrick-julisteita täynnä olevissa pienelokuvateattereissa, ja se käsittämättömyys viedään ohjaajan aiempia elokuvia vielä pidemmälle Knight of Cupsissa. Lähes täysnarratiivittomuus ja vähäinen, hämärä dialogi, joka vaatii koko ajan huomiota ja tarkkaa tulkintaa saa lipuntarkastajan jättämään teatterin oven auki uusinta Christian Bale - Natalie Portman -leffaa katsomaan tulleita lauantaileffailijoita varten. Mutta heidät, jotka näkevät vaivan, palkitaan ruhtinaallisesti. Niin paljon merkittävää jää elokuvasta sanomatta, että kriitikko on miltei täysidiootti lähtiessä änkäämään Knight of Cupsia pariin tuhanteen merkkiin. Paitsi että ei ole, koska elokuva ansaitsee minkä tahansa sanamäärän miltä tahansa arvostelupalstalta jota lukee vähänkään taiteesta kiinnostunut (pseudo)älykkö. ■

tunut sillisalaatiksi halpaa viihdettä, hyvää näyttelemistä, yksipuolisia hahmoja ja politiikan fuksin iltafantasioita, kyllä se edelleen tämän valtsikalaiskrapulan sillissijaistajaksi käy. House of Cardsia katsellessa on ymmärrettävä, ettei sillä ole haettu mullistuksia (ellei lasketa big datan käyttöä, joskin se pikemminkin alleviivaa viihdettä massoille -ajatusta). Sarja ei yritä olla seuraava Breaking Bad, eikä se ole taideteos. Ei pidä antaa puoliakateemisen alanvalinnan hämätä: kyseessä on vanhaa kunnon amerikkalaista draamanränkkäyspaskaa, joka ei tavoittele televisiohistorian kruununjalokiviä – yksi tuokkarin harvoista positiivisista yllätyksistä, mutta myös ehkä ainoa, jolla on väliä. ■

VALIKYSYMYS

Palstalla Kannunvalajien hallitus kertoo kuulumisiaan.

Kaikki on niin kovin suhteellista TEKSTI JA KUVA

Leevi Saari

piskelijaelämä, yliopistolaisuus, on akateemista jargonia valuvia ar t i k kelivuor i a, kandin deadlinea vastaan juoksemista Alexandrian kakkoskerroksessa sekä jokakeväistä pääsykoekirjojensa taakse hitaasti harmaantuvien yliopistokandidaattien jälkeensä jättämien energiajuomatölkkien manaamista. Yliopistoelämä on kuitenkin onneksi paljon muutakin, eikä vähiten kohtaamisia. Valtiotieteellisen sisällä toisiamme ilahduttavien hurmaavien punahaalarien yhteisön lisäksi Kannunvalajat tarjoaa tänäkin vuonna mahdollisuuden tutustua lukuisiin helsinkiläisiin, suomalaisiin ja tämän vuoden aikana ehkä pohjoismaalaisiinkin opiskelijajärjestöihin. Vanhojen ja rakkaiden helsinkiläisten yhteistyöjärjestöjen lisäksi Kannunvalajien verkostoihin on tänä vuonna saatu uusia yhteistyötahoja. Esimerkiksi taiteilijoiden ja lääkärien kanssa meillä on ilo järjestää lukuisia yhteisiä illanviettoja, joissa kuohuviini poreilee kutsuvasti Turun rannoilla, sykkivät valot välkähtelevät täydenkuun reiveissä ja Helsinki 90 vuotta sitten herää uudelleen uuteen aamuun. Frakkien ja iltapukujen eleganssista ja akateemisista keskustelutilaisuuksista räävittömiin ja hikisiin juhliin yöhaalareissa, Kannunvalajat tarjoaa tänäkin vuonna valtsikalaisille monia mahdollisuuksia laajentaa käsitystään helsinkiläisestä opiskelijaelämästä. Suomen tasolla viime vuoden jälkeen jo perinteeksi muodostuneet Yhteiskuntatieteilijäpäivät jatkavat Suomen henkisten punahaalarien yhteen kokoamista myös tänä vuonna. Turussa tänä vuonna järjestettävät biennaalit ovat mitä

mainioin tilaisuus tavata tulevia työkavereita, esimiehiä, alaisia, romanttisia ystävyyksiä – ihmisiä, jotka palavat maailmalle samalla lailla kuin mekin, jotka tuntevat sitä samaa naurettavaa ylpeyttä, jota tunnemme kun voimme vetää vappuna yllemme Kaivopuiston kiistatta tyylikkäimmän juhlapuvun. Pohjoismaat ovat olleet valtiotieteelliselle harmaa tuntematon – Uppsala ja Lund, Oslo ja Århus ovat etäisesti tuttuja nimiä, jotain Pohjoismaista yhteistyötä, RKP:tä, veneitä. On kuitenkin mielenkiintoista pohtia millaisia mahdollisuuksia piilee Perämeren aurinkoisemmalla puolella. Nuo edellä mainitut paikat ovat nimittäin ihan oman rakkaan Valtsikamme kaltaisia – paikkoja, joissa nuoret, älykkäät ihmiset käyttävät aikaansa maailman ymmärtämiseen, parantamiseen sekä ihan perivaltiotieteelliseen kannunvalantaan. Näiden siteiden valamista Kannunvalajissa aloitetaan tänä vuonna. Tartu siis tilaisuuteen. Nyt on ehkä elämäsi paras aika tutustua ja kohdata, rikastuttaa arkea uusilla mielenkiintoisilla ja jännittävillä tuttavuuksilla. Nyt sinulla on mahdollisuus tavata lääkäreitä, rakastettuja, taiteilijoita, ystäviä, oikeustieteilijöitä, , haaveilijoita, vihollisia ja ystäviä vielä kun meitä kaikkia yhdistää sama opiskelijaelämän sietämätön keveys ja voimme kohdata toisemme viinilasin äärellä ilman titteleitä ja ennakkoluuloja. Heitä siis ennakkoluulosi nurkkaan ja nouse hurmaavan kanssaopiskelijan kanssa yhdessä tanssilattioille ja debattiareenoille. Ota kaikki irti tästä ainutlaatuisesta ajasta, joka tuntuu fuksivuonna ikuiselta, mutta neljäntenä vuonna, väljähtyneen skumppapullon valuessa pitkin Ullalinnan nurmea, vain kaihoisalta silmänräpäykseltä. ■

Ratkaiseva tekijä. Se olet sinä, valtsikalainen. Sinun pitää vain kertoa maailmalle, että olet käytettävissä. Valtsikalaisten omistama Väki Rekrytointi Oy auttaa sinua siinä. Voit myös itse kertoa osaamisestasi sosiaalisessa mediassa. Kun teet sen, muista tunniste #RatkaisevaTekijä. Katso lisää: www.vaki.fi

VÄKI www.vaki.fi | #Väki | #RatkaisevaTekijä