Tutkain 2/2021 by Tutkain

VA L T I O T I E T E E L L I N E N Y L I O P P I L A S L E H T I

TUTKAIN Huhtikuu 2021

H A A S TAT T E LU S S A

Anna Brotkin

Kauneuskirurgiaa kaikille – Instagramista plastiikkakirurgin pöydälle s. 16

Onko monarkian aika ohi? s. 21

Jari Louhelainen – dna-tutkimuksen kansainvälinen supertähti s. 24

Pääkirjoitus

Seuraavassa kuussa maahan julistettiinkin jo pääministerin ja presidentin voimalla valmiuslaki. Seurasin tiedotustilaisuutta ruotsalaisen isäni kanssa, jolle valmiuslain käyttöönotto oli suunnilleen yhtä iso šokki kuin 200 vuotta ilman sotia tai poikkeusoloja eläneen maan kansalaiselle sen olettaisi olevan:

K uva

‘’Tätä on kestänyt jo vuosi’’ ajattelin itsekseni, kun lentoemäntä ohjeisti minua desinfioimaan istuinpaikkani lähiympäristön puhdistusliinalla. Tunne oli erikoinen, sillä olin viimeksi istunut lentokoneessa vuoden 2020 helmikuussa; pari viikkoa ennen kuin ensimmäisellä suomalaisella todettiin koronavirustartunta.

armas weselius

Vapaudesta

Päätoimittaja Jaakko Oleander-Turja

‘’De är helt galna’’ Yhtä kaikki, elimme täysin uudenlaisessa Suomessa kuin päivää aiemmin. Uutta, rajoittunutta yhteiskuntaa ilmensivät erinäiset rajoitukset, kuten maan ulkoisten- ja osittain sisäisten rajojen sulku, lähiopetuksen- ja harrastustoiminnan kielto sekä kulttuurielämän tukahduttaminen. Listan jälkimmäistä ollaan sittemmin tarmolla jatkettu, vaikkakin itse valmiuslain soveltaminen ulottui vain saman vuoden kesäkuuhun asti. Suomessa ollaan suoriuduttu koronaviruksen torjunnassa muihin maiden nähden kiitettävästi. Erityisen arvokasta on se, että tässä ollaan onnistuttu ilman Keski-Euroopasta tuttuja ulkonaliikkumiskieltoja. Kun hallitus päätti tämän vuoden maaliskuussa niitä lopulta esittää, sai lakiehdotus täystyrmäyksen perustuslakivaliokunnalta. Valiokunta katsoi sen puuttuvan liialti kansalaisten perusoikeuksiin ottaen huomioon, että samoihin päämääriin päästäisiin huomattavasti kevyemmillä konsteilla. Yli vuoden yhteiskunnallista keskustelua on yksinkertaistettuna leimannut tasapainottelu yksilönvapauksien ja kansallisen terveyden välillä. Lukuisat rajoitukset ovat tehneet meistä varovaisempia, eristäytyneempiä sekä yksinäisempiä. Sekava viranomaisviestintä yhdistettynä liian tulkinnanvaraisiin lakiehdotuksiin on hämärtänyt kansalaisten käsitystä perusoikeuksistaan. On kieltämättä vai-

tutkainlehti.fi

kea elää, jos arkea varjostavat jatkuvat pohdinnat vapauden rajoista. Kenties paradoksaalisesti järeät rajoitukset ovat joillekin kuitenkin juuri se, josta vapauden tunne kumpuaa. Keski-Euroopasta kotoisin oleva ystäväni totesi taannoin, ettei voi ymmärtää, miksi Pohjoismaat eivät voi rajoittaa kansalaistensa liikkumista muun mantereen tavoin. Tässä kohtaa olisi väärin olettaa, etteivät perusoikeuksiin kajoavia rajoitteita puoltavat arvostaisi vapautta; he vain hahmottavat sen eri tavalla. Vapautena koronasta, kenties. Vapaus on juuri siitä mielenkiintoinen konsepti, että se tarkoittaa jokaiselle hieman eri asioita. Se voi olla vapautta jostakin tai johonkin, se voi olla turvallisuutta, riskejä, yhteisöllisyyttä, yksinäisyyttä tai jotain aivan muuta. Yksi asia kuitenkin läpäisee sanan jokaisen määritelmän: sen tärkeyttä ei tajua, ennen kuin se viedään pois. Tunsin erityistä vapautta sillä hetkellä, kun lentokoneen pyörät koskivat viimeisen kerran kiitoradan asfalttia. Vapaus. Sana pyöri päässäni ja mieleeni muistui Kerkko Koskinen Kollektiivin sanoitukset:

‘’Minä kaipaan ja himoan vapautta Vaikken tiedä mitä se on’’

TUTKAIN 2/2021

Kansikuvassa

Uuden sukupolven käsikirjoittaja Anna Brotkin näkee komedian osana maailmankuvaa, jossa virheet sallitaan ja epätäydellisyys on kiinnostavampaa kuin täydellisyys. LUE JUTTU SIVULTA 10.

Päätoimittaja / Jaakko Oleander-Turja

Kuvaajat / Armas Weselius

AD / Hanna Lehmonen Kuvitus / Anna Koskela, Taitto / Hanna Lehmonen,

Ina Rantanen, Laura Kenttä,

Verna Ruokonen, Dora Arruda

Milja Raippalinna,

Kirjoittajat / Amanda Alvesalo, Anna Koskela, Dora Arruda, Eero Lipponen, Elise Jäämeri,

Oscar Arminen, Verna Ruokonen Julkaisija / Kannunvalajat ry

Hanna Lehmonen, Henrik Peiponen,

Paino / Picaset Oy

Jaana Ahtiainen, Jaakko

ISSN / 0787-0035

Oleander-Turja, Jemina Kulju, Nea Rastas, Nina Jokirinne,

Kannen kuva / Armas Weselius

Oscar Arminen, Susanna Eloranta,

Logo / Kare Hyvämäki

Vilma Niskanen

Facebook / Tutkain Instagram / @tutkain Twitter / @tutkainlehti Tutkain ottaa ilolla vastaan palautetta ja juttuideoita. Etsimme myös jatkuvasti lisää kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. jaakko.oleander-turja@helsinki.fi tutkain@kannunvalajat.fi tutkainlehti.fi

Lyhyet klassikot / Gradukeilassa, Tyhmä kysymys ja Porthanian neljä vuodenaikaa

Ajankohtaista / Organsaatioesittelyssä Häkki ry Lyhyet klassikot / Pummipalsta ja Poikkeuksellinen pioneeri

Haastattelu / Mikä meitä naurattaa? Käsikirjoittaja Anna Brotkin

Artikkeli / Kauneuskirurgiaa kaikille – Instagramista plastiikkakirurgin pöydälle Plastiikkakirurgian markkinointi on siirtynyt someen. Mitä siitä pitäisi ajatella?

s.16

Artikkeli / Onko monarkian aika ohi?

Prinssi Harryn ja Meghan Marklen haastattelu sekä rasismisyytökset saivat monet tarkastelemaan kruunua kriittisesti.

s.9

Haaastattelu / Jari Louhelainen - DNA-tutkimuksen kansainvälinen supertähti

Artikkeli / Saisinko palautetta, kiitos!

Palautteen saanti yliopistossa vaikuttaa suoranaiselta mahdottomuudelta. Miksi ihmeessä?

tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

s.20

Diplomatian kone ei hyydy Diplomatia on tiiviiden kontaktiverkkojen rakentamista valtioiden kahdenvälisissä suhteissa. Suomen Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala sekä Suomen New Yorkin pääkonsuli Mika Koskinen toteavat, että tärkeintä työssä on kuitenkin aito halu edistä Suomen asiaa.

Arvostelu / Lämminhenkinen tarina elämän kipeistä solmukohdista Miika Nousiainen – Pintaremontti

Arvostelu / Mäntymetsät, Stalinin vainot ja tattarintuoksuiset keittiöt

s.28

Anna Soudakovan – Mitä männyt näkevät

42 40

Arvostelu / Iki-ihana Tove kannattelee taidemuseo Didrichsenin näyttelyä

Essee / Yritys opiskelijan omakuvaksi

”Kyynikko ei ole tunnollinen, hän välttää uupumisen, tuon nykyopiskelijan perussairauden.”

Mielipide / Ei minun visioni

“Loputon talouspöhinä ei ole vastuullista journalismia ekokriisin aikakaudella.”

Pakina / Alvesalolla on asiaa Totisen kevyesti aikamme polttavista aiheista – kansalaiset kuulolle!

LYHYESTI

GRADUKEILASSA

Ilmastotragediassa ihminenkin kärsii Ei liene epäselvää, kuinka perustavanlaatuinen uhka ilmastonmuutos on. Sen suorat vaikutukset vaarantavat biodiversiteettiä ja luonnonkatastrofit luovat fyysisen uhan suurelle osalle maailman väestöä. Epäsuorat vaikutukset ilmenevät psyykkisinä, kun monet meistä kokevat ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja huolta maailmamme tilasta. Helsingin yliopiston alumni Johanna Andrea Jussila Osváth kirjoittaa joulukuussa 2019 valmistuneessa viestinnän gradussaan ”Ihminen on paha, ei kai se mikään yllätys ole?” – Ilmastonmuutos kertomuksena kulttuurisen trauman näkökulmasta ilmastonmuutoksesta kulttuurisena ilmiönä. Jeffrey C. Alexanderin mukaan kulttuurinen trauma on kulttuurisesti tuotettu kollektiivinen kokemus. Kokemus traumasta syntyy, kun se kerronnallisestaan ja merkityksellisestetään julkisessa keskustelussa ja mediassa. Osváth tarkastelee kahtatoista kolumnia suomalaisista

TYHMÄ KYSYMYS

aikakaus- ja sanomalehdistä Alexanderin kulttuurisen trauman teorian valossa. Gradu paikansi aineistoista ”Inhimillisen kontrollin kriisi” -kertomuksen, jossa ihminen nähdään antagonistina, joka on aiheuttanut ilmastotragedian, mutta myös sen uhrina. Tällaiset kertomukset luovat kollektiivisen trauman kokemuksen. Osváth kirjoittaa, että Ilmastonmuutoksen julkisen käsittelyn tarkastelu on tärkeää, sillä ryhmien sisäisten normien ymmärryksen avulla voidaan ottaa viestinnän keinoin askeleita kohti konkreettisia tekoja ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. ”Aiheen käsitteleminen helpottaa myös sen kohtaamista”, kirjoittaa Osváth, jonka mielestä kollektiivisen trauman käsittely on jo itsessään arvokasta. T u t k ivaa

g r a d u j o u r nalis m ia te k i

Miksei kaikkia zoom-luentotallenteita ladata Moodleen? Valtiotieteellisen tiedekunnan opetusvaradekaani, Ulla-Maija Seppälä antaa vastauksen: ”Hyvä ja ajankohtainen kysymys. Lähdin avaamaan kysymystä siitä, että yritin saada kuvaa toiminnan laajuudesta ja lähestyin opetusteknologiapalveluja. Video-tiimistä kommentoitiin tuota Zoom kysymystä. ”Koska jokainen Zoomia käyttävä opettaja itse päättää mahdollisesta tallennuksesta niin tietoa kokonaistallennusmääristä ei voi saada”. Moodleryhmästä minulle kerrottiin tekniikasta. ”Zoomilla tehdyt tallenteet tallentuvat ensin tallentajan omalle koneelle. Sieltä niitä ei voi yleensä viedä suoraan Moodleen, sillä Moodleen voi tallentaa vain korkeintaan 50 MB kokokoisia tiedostoja. Luentotallenteet useimmiten ylittävät tämän rajan. Tallenteet pitää siis ensin siirtää jonnekin muualle. Yliopistolla suositellaan Unituben lataamoa. Videot voi tallentaa sinne jopa niin, että ne määritellään näkymään vain jollain tietyllä Moodle-alueella. Tämä vaatii kuitenkin opettajilta ylimääräistä puuhaa, ja ilmeisesti kaikki eivät sitä tee. Asia ei siis ole ihan niin yksinkertainen, kuin opiskelijat ajattelevat.” Moodleryhmässäkään ei ole tietoa Unitubeen tallennettujen luentovideoiden määrästä eikä myöskään siitä, kuinka paljon videoita on linkitetty Moodleen. Seuraavaksi lähestyin valtsikan omia opetusavustajia, ja kysyin heidän kokemuksiaan. Heillä tuntuikin olevan asiasta paljon käytännön osaamista ja tietoa. Tallenteet

tutkainlehti.fi

D o r a A r ru da

näyttävät olevan olennainen osa heidän työtään.

Ensimmäinen saamani vastaus: ”Luentojen äänittämistä tapahtuu usein, suurin piirtein joka toisella avustamallani kurssilla, ellei enemmänkin. Se on ollut aina sellainen tehtävä, jonka opettajat mielellään antavat avustajalle tehtäväksi. Tällä hetkellä neljästä avustettavastani luennosta kolmella äänitetään luennot. Luentoja ei usein äänitetä, jos ryhmäkoko on pieni (alle 20 opiskelijaa) tai opettajat haluavat varmistaa, että opiskelijat tulevat live-luennoille. Youtubea ei ole millään avustamallani kurssilla käytetty (yhdellä sitä mietittiin), mutta lähes kaikki videot ladataan Unituben kautta Moodleen. Jos video on kooltaan pieni (reilusti alle 30 min), niin sen pystyy laittamaan suoraan Moodleen, ilman Unituben välikättä, mikä on nopein ja helpoin tapa.” ”Prosessi on helppo ja sujuva, mutta vie aikaa. Zoom-luennon jälkeen kestää videon pituudesta riippuen jonkin aikaa, että video latautuu koneelle. Enimmillään tämä on voinut viedä monta tuntia, mutta se riippuu myös koneesta ja nettiyhteydestä. Yleensä 90 min luennon lataamiseen menee suunnilleen 45 minuuttia. Tämän jälkeen video ladataan Unitubeen, jossa puolestaan saattaa mennä noin tunti 90 min luennon käsittelyyn. Eli kaiken kaikkiaan koko prosessi voi viedä noin 3 tuntia äänityksestä siihen, että video on saatavilla Moodlessa.”

→

Toinen opetusavustaja lisäsi vielä tähän omat huomionsa: ”Olen itse tehnyt luentotallenteita jokaisella avustamallani kurssilla. Tallentaminen ei ole aina kuulunut alkuperäiseen kurssisuunnitelmaan, mutta opiskelijat toivovat sitä nykyään lähes poikkeuksetta. Huonona puolena tässä on, että etenkin vapaavalintaisemmilla kursseilla voivat live-luentojen osallistujamäärät jäädä hyvinkin niukoiksi (esim. 25% kurssille ilmoittautuneista), ja tämä on hyvin harmillista luennoitsijan kannalta. Tähän tuskin on olemassa hyvää täsmäratkaisua, mutta tallentamattomuus on ehkä parempi käytäntö, jos haluaa varmistaa että mahdollisimman moni opiskelija tulee paikalle.” Kolmas opetusavustaja kertoi, että ”moni opettaja on pitänyt tallenteiden tekemistä kätevänä, sillä samoja materiaaleja voi hyödyntää esimerkiksi avoimen yliopiston kursseilla tai kesäopetuksessa – toki tähänkin liittyy kysymys siitä, kuinka suuri osa live-opetuksesta voidaan ylipäätään korvata käyttämällä aiempien kurssien tallenteita. Nämäkin kysymykset tarkentuvat varmasti ajan mittaan.” Neljäs lisäsi vielä keskusteluun, että myös hän on nauhoittanut kyllä todella paljon luentoja. ”Mikäli opettaja on halunnut Moodleen pelkän äänitiedoston (että opiskelijat voivat rauhassa pitää kameraa päällä), niin Zoomista tallentuu erikseen myös pelkkä äänitiedosto. Se äänitiedosto on kuitenkin itsessään liian iso Moodleen upotettavaksi, ja tällöin olen muokannut sen semmoiseksi videoksi, jossa näkyy pelkkä HY:n logo äänitiedoston taustalla. Sekin sitten pitää ladata esim. Unituben kautta. Tämä lisää tietenkin vielä toimenpiteisiin mahdollisesti paljonkin lisäaikaa, kun videoeditori prosessoi äänitiedostosta videota.”

Lopuksi: Näyttää siis siltä, että meillä valtsikasssa äänitetään ja tallennetaan luentoja keskimääräistä enemmän. Tässä varmasti auttaa paljon opetusavustajakäytäntömme. Nauhoittaminen ja niiden tallentaminen käyttöön vaatii jonnin verran taitoa ja aikaa, joten se ei ole aivan yksinkertaista. Millaiseksi opetus muotoutuu korona-ajan jälkeen, on kiinnostava nähdä. Ja tietysti voimme olla siihen myös itse vaikuttamassa. Ei varmaan olisi kenenkään etu, jos kaikki opetus muuttuisi etäopetukseksi ja nauhoitteiksi. Näyttäisi siltä, että ehdottomasti suurin osa opiskelijoista kaipaa lähiopetusta, kontakteja toisiinsa ja opettajiin. Mutta varmasti olemme oppineet paljon ja tehneet digiloikan, ja osa opetuksesta voidaan jatkossa toteuttaa etänä tai hybridinä. Etsimme hyvää tasapainoa. Tärkeää on myös pohtia, millä keinoin osaamistavoitteet tulevat mahdollisimman hyvin täytettyä. Opetusmenetelmien ja tekniikan tulisi aina tukea niiden saavuttamista.” S elvitystyötä

suoritti jaakko oleander - turja

TUTKAIN 2/2021

Porthanian neljä vuodenaikaa Koronarajoitusten takia liikkuminen yliopistolla on hankalaa. Niinpä klassikoksi muodostuneet saniteettitilojen seinien syynäykset ovat jääneet vähille. Moni liikkuu ainoastaan sosiaalisen median syövereissä. Itse asiassa yliopiston tiloja ei enää edes tarvita. Vahtimestaritkin vain pelaavat sählyä Metsätalon käytävillä. Rakennuksia voitaisiin käyttää johonkin paljon hyödyllisempään. Mihin? Jodelissa ajatukset lensivät lähes yhtä lennokkaasti kuin Porthanian vessan seinillä.

OJ @helsinginyliopisto Huhujen mukaan etäopetus jää pysyväksi massaluennoilla ja keskustan tiloista luovutaan. Porthaniaan on tulossa vuokralaiseksi Prisma ja päärakennukseen Tokmanni. 1en yllättyisi 2 @oj Juu, Tokmanni tulee päärakennuksen uudelle puolelle ja siksi uuden puolen remppa alkaa kesällä. 3 Kunhan jonnekin tulisi ikea... OJ @3 Ikea olis kuulemma tulossa Soc&Komin tiloihin, mutta neuvottelut kaupungin kanssa rakennuksen maalaamisesta sinikeltaiseksi on vielä kesken. 5 Miksei Lidl? Helvetti nyt sentään. @5 vaikka jokaisesta yliopiston rakennuksesta tehtäisiin Lidl niin niissä olisi silti aina ruuhkaa 6 En näe tässä mitään epäuskottavaa. Pitäisköhän hankkia s-etukortti 7 Toivoisin et tää ois totta

A ktiivista L ehmonen

mediaseur antaa har r asti

H anna

AJankohtaista

Organisa atioesittelyssä Häkki ry

elsingin akateemiset kinkyt ry eli Häkki on Suomen suurin BDSM:n ja fetisismin saralla toimiva opiskelijayhdistys kinkyille, eli ihmisille, jotka kokevat BDSM:n tai fetissit osaksi seksuaalista identiteettiään. Yhdistyksen tarkoituksena on seksuaalisen tasa-arvon edistäminen Suomessa, erityisesti Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Häkki tarjoaa BDSM:stä tai fetisismistä kiinnostuneille suvaitsevaisen ja ymmärtävän yhteisön, jossa tavata muita aiheesta kiinnostuneita, keskustella aiheisiin liittyvistä kysymyksistä ja pitää hauskaa samanhenkisellä porukalla.

Häkin tärkeimpiä päämääriä on pääkaupunkiseudun nuorista kinkyistä koostuvan yhteisön rakentaminen ja kehittäminen, sekä kinkyilyyn liittyvä valistus- ja tiedotustoiminta. Käytössämme on mm. yli 250 hengen vahvuinen Discord-palvelin, jota on syystäkin kehuttu Suomen parhaaksi kinky-Discordiksi. Järjestämme myös erilaisia kinkyhenkisiä tapahtumia – kuten miittejä, kursseja ja työpajoja – ympäri vuoden. Toimintamme pohjautuu vahvasti opiskelijoiden lukukausirytmiin, mutta pyrimme järjestämään tapahtumia myös mm. kesäloma-aikaan. Suurin osa tapahtumistamme on suunnattu vain jäsenillemme, mutta järjestämme myös avoimia tapahtumia kaikille täysi-ikäisille.

seurata keskustelua ja imeä kinkytietoutta itseesi, tutustua toisiin häkkiläisiin, hakea tuntumaa siihen miten omaa kinkyilyuraa kannattaisi aloitella, tai hypätä myös suoraan sinne syväänkin päätyyn. Kukaan ei katso sinua pahasti, toimitpa miten tahansa. Häkin toiminnassa on keskeistä suostumuksen korostaminen, eli voit osallistua toimintaamme juuri sen verran kuin haluat. Viime vuosien aikana jäsenmäärämme on kivunnut jo yli 500 jäseneen, joista 64% on Helsingin yliopiston opiskelijoita ja 36% kannatusjäseniä. Jäsenmäärältään mitattuna suurin ikäryhmämme on 21-25 -vuotiaat. Jäsenistämme 74% asuu Helsingissä, 10% Espoossa, 6% Vantaalla, ja loput 10% muilla paikkakunnilla. Suomea ensisijaisena kielenään puhuvia jäsenissämme on 93%, ja muita kieliä puhuvia 7%. Toimimme pääasiassa Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa, mutta toivotamme tervetulleiksi mukaan myös muut akateemiset ja ei-akateemiset kinkyt. Voit hakea jäseneksemme täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän jäsenlomakkeen ja toimimalla siinä annettujen ohjeiden mukaisesti. Kotisivumme löydät osoitteesta www.akateemisetkinkyt.fi Tervetuloa mukaan!

Häkissä jokainen saa vapaasti olla täysin oma itsensä, ja osallistua tapahtumiin ja keskusteluihin juuri sen verran kuin mikä itsestä hyvältä tuntuu. Voit halutessasi vain

Pummipalsta Minne mennä ja mitä tehdä? Koronan vuosipäivä tuli ja meni, kaikki on edelleen kiellettyä ja minnekään ei saa mennä. Opintotukikaan ei lämmitä mieltä. Tutkain kokosi kasaan maksuttomia menovinkkejä keväälle ja tulevalle kesälle.

tutkainlehti.fi

Kukkia!

Voiko ulkoilu olla ihastuttavampaa muuten, kuin kukkien keskellä? Suuntaa toukokuussa Roihuvuoreen katsomaan kirsikankukkien kukintaa Roihuvuoren kirsikkapuistoon. Kirsikankukkien lakastuessa valitse suunnaksesi Haagan rodopuisto. Sieltä löydät alppiruusuja ja atsaleoita, jotka kukkivat yleensä kesäkuussa.

TUTKAIN 2/2021

Lyhyesti

Poikkeuksellinen pioneeri Arvonimen saa: Valde Orrenmaa Ansio: Merkittävä työ ihmisten voimaantumisen fasilitoijana

Holotrooppinen hengitystyöskentely on kokemuksellinen itsetutkiskelun ja terapian menetelmä. Yksinkertaistettuna se on kuin tehostettua meditaatiota, josta seuraavat tajunnantilat mahdollistavat yksilön voimaannuttamisen. T e k sti D o r a A r ru da K u va V al de O r r en m aa

Mitä on holotrooppinen hengitystyöskentely? Holotrooppinen hengitystyöskentely pohjautuu Stan Grofin psykedeelien tutkimukseen 1960-luvulla. Hengitystyöskentelyssä ei käytetä kuitenkaan psykedeelisiä aineita, vaan musiikkia ja syvää hengitystä. Yhteistä on kokemuksen voimakkuus ja syvyys. Intensiivisyys tarjoaa mahdollisuuden oivalluksille, jotka voivat helpottaa esimerkiksi masennusta tai ahdistusta.

tuneeksi, sillä kokemukset voivat auttaa ymmärtämään omaa oloa paremmin. Mitä yhdistyksenne tekee?

Varsinaista tavoitetta tai oppia ei ole, vaan pyrimme tarjoamaan turvallisen tilan omaehtoiselle itsetutkiskelulle. Hengitystyön aikaiset keholliset ja tunnereaktiot poikkeavat yksilöiden välillä, ja mahdollistavat esimerkiksi henkilökohtaisen menneisyyden ja sitä kautta myös vaikeiden aiheiden, kuten traumojen, käsittelyn. Usein ihminen kokee olonsa voimaan-

Holotropic Breathwork Finland on järjestänyt muutaman päivän kestoisia työpajoja vuodesta 2018 lähtien. Valmisteluvaiheessa tutustumme esimerkiksi tanssimalla yhdessä. Itse sessiossa yksilö hengittää tehostetusti musiikin tahtiin ja siirtyy syvempään tajunnantilaan. Toimin fasilitoijana, jonka tehtävänä on olla läsnä ja tukea hengittäjän prosessia. Jos hän vaatii esimerkiksi pitämään kädestä, teemme niin, mutta varsinaisia ohjaajia ei ole. Voimmaannuttaminen liittyykin siihen, että yksilö itse tekee itsetutkiskelun työn. Integraatiovaiheessa pyrimme löytämään välineitä siihen, miten jatkaa arkea esiin nousseiden kokemusten jälkeen. Työpajojen lisäksi järjestämme luentoja ja seminaareja.

Eläimiä!

Luontoa!

Mikä on hengitystyöskentelyn tavoite?

Ihmisiä ei ehkä saa nähdä, mutta eläimiä voi silti bongata. Vanhankaupunginkosken saukot, Seurasaaren oravat ja Haltialan aarniometsän linnut ovat ulkona bongattavissa. Toukokuun alussa myös Viikin lehmät pääsevät taas laitumelle ja myöhemmin myös Kuusiluodon lampaat tulevat taas viettämään kesää saarelle.

Kun kaupunki alkaa painamaan ja säät hellimään on aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata Nuuksioon tai Sipoonkorpeen. Päiväretki eväineen tai yö teltassa saa mielen pois liikkumisrajoituksista ja maskeista.

m enovin k it ko kosi

J e m ina K u l j u

tutkainlehti.fi

NAURATTAA?

MIKÄ MEITÄ

TUTKAIN 2/2021

uden sukupolven käsikirjoittaja Anna Brotkin haluaa komedioillaan välittää maailmankuvaa, jossa virheet sallitaan ja epätäydellisyys on kiinnostavampaa kuin täydellisyys. Komedia stigmatisoidaan usein pinnalliseksi ja yksinkertaiseksi mainstream-viihteeksi, mutta alalla se nähdään yhtenä vaikeimmista genreistä. Nuorille aikuisille suunnatun komediasarjan Aikuiset käsikirjoittaja osoittaa, kuinka yhteiskunnallinen vastuu yltää myös komediakäsikirjoittajiin ja kuinka huumorikin muokkaa käsityksiämme maailmasta. T e k st i

Hyvinkääläissyntyinen käsik irjoittaja Anna Brotkin valmistui elokuva- ja tv-käsikirjoittajaksi vuonna 2016 Aalto Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Kirjoitettuaan lopputyönsä pelätystä genrestä – komediasta – Brotkin tiesi löytäneensä vahvuutensa. Nuoresta iästään huolimatta Brotkin on ehtinyt jo kirjoittaa useita jaksoja sarjoihin Rehtori, Modernit miehet, Pohjolan laki ja Jättekiva, sekä toimia Putouksen pääkäsikirjoittajana. Toistaiseksi suurin menestys hänen urallaan on kuitenkin ollut Ylellä esitettävä hittisarja Aikuiset, joka on Brotkinin konseptoima ja käsikirjoittama. Anna Brotkin voisi puhua kirjoittamisesta ja komediasta tuntikausia: “Luulen, että olin aina tiennyt, että komedia vetää minua puoleensa. Se on tietynlainen tapa katsoa maailmaa, joka on kokonaisvaltaisempi.” Brotkin arasteli komedian kirjoittamista pitkään, koska alalla sitä pidetään äärimmäisen haas-

n e a r a sta s

k u vat ar m a s w e selius

tavana. Hänen kirjoittamistaan novelleista, esseistä ja näytelmäteksteistä huokui kuitenkin aina humoristinen tyyli katsoa ihmistä ja ihmisen epätäydellisyyttä. “Pidän meitä ihmisiä vähän naurettavina ja hölmöinä. Elämänfilosofiaani kuuluu se, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Kaikki omalla tavallamme mokaillaan, mutta silti yritetään aina esiintyä täydellisinä. Mun ajatus liittyy siihen, että me kaikki ollaan epätäydellisiä, ja että se epätäydellisyys on itse asiassa kiinnostavampaa kuin täydellisyyden katsominen.” Nuoren komediakäsikirjoittajan sanat kiteyttävät sen, miksi komedian katsominen ja sen luoman maailmankuvan tarkastelu on tärkeää ja ihmisyyttä korostavaa: “Toivon, että sarjoissa, mitä kirjoitan välittyisi se, että moniin asioihin elämässä voi suhtautua lempeästi ja mieluummin itselle nauraen kuin itseään ruoskien. Eli katsoa maailmaa niin, että okei, kaikki me mokaillaan.”

“Mun ajatus liittyy siihen, että me kaikki ollaan epätäydellisiä, ja että se epätäydellisyys on itse asiassa kiinnostavampaa kuin täydellisyyden katsominen.” *** Vaikka Brotkin osoittaa komediasarjojen maailmankuvassa olevan lempeä ajatus samastuttavasta ja toilailevasta ihmisestä, piilee komediassa usein pilkkaava ja stereotypioita korostava sävy. Epäkorrekteja komediasarjoja on Suomessa ja maailmalla tehty paljon, eikä siitä ole kuin muutama vuosikymmen, kun esimerkiksi Kummelissa pilkattiin ensin mustaa tarjoilijaa ja myöhemmin homoseksuaalia. Viihteellä ja komedialla luodaan todellisuutta sekä mielikuvaa

→

“Mä haluan tehdä toisenlaisia sarjoja. En halua, että mun sarjan perusvireessä on jokin ajatus siitä, että naiset ovat tyhmiä.” siitä, millainen huumori on hyväksyttävää ja hauskaa. Brotkin nostaa yhdeksi ongelmaksi alan sukupuolittuneisuuden ja miehisen katseen kautta kirjoitetun komedian. Seksistisiä asenteita Brotkin haastaa olemalla itse nainen miesvaltaisella alalla, sekä tuomalla naisten näkökulmaa käsikirjoituksiinsa: “Tosi monesti sarjojen mieshahmoja pidetään hauskimpina, mikä ei johdu siitä, että miehet ovat hauskempia, vaan siitä, että ne miehet on kirjoitettu hauskemmiksi hahmoiksi.” Juuri siksi Brotkinille oli tärkeää kirjoittaa Aikuisiin päähenkilöksi hauska nuori nainen. Komediasarjoissa naishahmot ovat usein yksinkertaistettu ja pelkistetty edustamaan seksistisiä käsityksiä: “Mä haluan tehdä toisenlaisia sarjoja. Mä en halua, että mun sarjan perusvireessä on jokin ajatus siitä, että naiset ovat tyhmiä.” Komedian luonne on muuttunut myös siinä mielessä, että tietoisuuden lisääntyessä ja sosiaalisen median aikakaudella kaikki julkisuudessa oleva ase-

tetaan tarkan valvovan silmän alle. Brotkin näkee, että Political Correctness-kulttuurin vallitessa kritiikkiin on komediaa ja TV:tä tehdessä varauduttava. Hän kuitenkin pitää laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja nykypäivän demokraattisempaa tapaa antaa palautetta pelkästään positiivisena: “Kritiikki on sellainen asia, mikä saa monen heti puolustuskannalle. Keskustelu ei pilaa asioita, se vaan nostaa epäkohtia esille. Mielestäni on hyvä, että asioista keskustellaan. Asioiden tarkastelun tarkoituksena on saavuttaa maailma, jossa kaikilla on hyvä olla. Se on hieno päämäärä.” Brotkinin suhtautuminen kritiikkiin kuvastaa hänen ihmiskäsitystään, jonka mukaan virheet ovat sallittuja – kunhan osaa pyytää anteeksi ja ref lektoida tekemäänsä.

“Mielestäni on hyvä, että asioista keskustellaan. Asioiden tarkastelun tarkoituksena on saavuttaa maailma, jossa kaikilla on hyvä olla. Se on hieno päämäärä.” Brotkin ei siis usko Cancel-kulttuuriin tai joidenkin vitsien problemaattisuuden pilaavan koko sarjaa tai kirjoittajaa.

→ tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

“Mulle tulee vanhoja sarjoja katsoessa hyvä mieli siitä, että nykykontekstissa bongataan se epäkorrektius. Tulee sellainen olo, että maailma on vähän muuttunut.” Komediaan liittyy ajan konsensuksesta riippuvainen huumori, joka muuttuu yhteiskunnan muuttuessa tiedostavammaksi: “Komediassa on aina se sävy, joka luetaan helposti pilkkaavaksi. Siinä on monia tasoja, joita luetaan ja se taso muuttuu, kun yhteiskunta muuttuu.” Brotkin pyrkii itse kirjoittaessaan pääsemään tilaan, jossa yleisön mielipiteellä ja vastaanotolla ei ole väliä. Laajempi yhteiskunnallinen vastuu näkyy kirjoitusprosessin jälkeen: “Mun mielestä on kuitenkin tärkeää, että kirjoitusprosessin jälkeen ottaa askeleen taakse ja tarkastelee, onkohan tässä jotain mikä voisi loukata toista ihmistä. Siihen kuuluu vastuu siitä, että miettii vielä kerran seisooko kirjoittamansa takana.”

“Oli ihanaa tehdä sarjaa, jota sai oikein luvan kanssa tehdä kuin omille kavereille.” Kysyessäni Brotkinilta tarkemmin tämän näkemystä vaikuttamisesta ja omasta yhteiskunnallisesta äänestään, kertoo hän

tutkainlehti.fi

kirjoittamiensa sarjojen tematiikassa piilevän oma arvomaailmansa: “Esimerkiksi Aikuisissa tietyt hahmot edustavat antikapitalistista ajatusmaailmaa, tai siellä puhutaan jostain työnteon mielekkyydestä ja rahan merkityksestä. Vaikka Aikuiset ei ole mikään syväluontoinen analyysi kapitalistisesta järjestelmästä, ajattelen että sarjojen kautta voi tarjota ihmiselle jonkun tavan tai näkökulman katsoa tätä maailmaa.” Komedian ja viihteen vaikutusvaltaa ihmisten asenteisiin ei pidä aliarvioida suhteessa muihin genreihin: “Kyllä mä itse asiassa ajattelen, että ihmisen ajatusmalli on jopa vähän helpompi muuttaa komedian avulla. Kun ihminen heittäytyy fiktion maailmaan, laskee se suojukset ja on jotenkin vastaanottavaisempi kun se on saanut nauraa hetken niiden hahmojen kanssa. Ajattelen, että komediasarjan avulla on ja pääsee jotenkin sellaisiin kohtiin ihmisessä, mihin ei muuten pääse.” Mille siis saa nauraa? Anna Brotkin pitää hyvänä ohjenuorana kirjoittaa vitsejä punch up-tekniikalla, jossa pilkkaa tai vitsejä ei tehtäisi esimerkiksi vähemmistöistä ulkopuolelta katsottuna. Komediassa on Brotkinin mukaan hyvä keskittyä enemmän ihmisiä yhdistäviin kuin erottaviin asioihin. ”Tärkeää on se komedian suunta – kuka nauraa ja kenelle. Py-

rin löytämään kirjoittamistani hahmoista palan itseäni, jolloin nauran myös itselleni samaan aikaan. Kirjoittajana yritän etsiä sellaisia piirteitä ihmisistä, jotka moni meistä voi tunnistaa.” Brotkin näkee komediasarjoissa olevan tasoja, jotka ylittävät aikasidonnaisuuden ja yhteiskunnallisen ilmapiirin. “Esimerkiksi Aikuisissa se ajankohtaisuus syntyy siitä, miten ne hahmot vaikka puhuu, pukeutuu tai miten sarja on lavastettu. Se syntyy myös siitä, mistä asioista hahmot keskustelevat ja missä baareissa ne käyvät. Se on ehkä semmoinen pintataso tai yksittäisten vitsien taso. Se mistä se pohjimmiltaan kertoo, ihmisyydestä ja isoista tunteista, on musta aika ajattomia.” *** Yellow Film & tv :n tuottaman Aikuiset-sarjan tilaaminen Brotkinilta toteutti Ylen tavoitteen tehdä kaksikymppisille kaupunkilaisille kohdennettu sarja. “Oli ihanaa tehdä sarjaa, jota sai oikein luvan kanssa tehdä kuin omille kavereille.” Saman sukupolven edustajana Brotkin osasi kuvata kuplan, jossa nuoret kaupunkilaiset elävät niin hyvin ja tarkasti, että kohderyhmän ulkopuolellakin olevat kiinnostuivat Brotkinin kirjoittamasta maailmasta. Sarja on kasvattanut suosiotaan niin teinien kuin eläkeläistenkin kes-

TUTKAIN 2/2021

kuudessa. Aikuiset kuvaa modernia yhteiskunnallisen tietoisuuden aikaa, missä nuorten aikuisten tekemisissä ja kanssakäymisissä huokuu vastuullisuus. Komedia voi olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa piilevällä tavalla ja tarjota ihmisille tietynlaista tapaa katsoa maailmaa, kuten jo aiemmin mainittiin. Sarjan suhtautuminen sukupuolten väliseen epätasa-arvoon, patriarkaattiin ja vegaaniruokavalion tuomiin ympäristöhyötyihin kaikkien tunnustamina tosiasioina on jo itsessään tehokas vaikuttamiskeino, ja samalla heijastelee Brotkinin omaa arvomaailmaa. Vaikka Brotkin ei halunnut Aikuisista poliittista sarjaa tehdä, oli hänelle esimerkiksi päähenkilön sukupuoli ja sen edustamien normien purkaminen tärkeää.

Oona ei ole Brotkinin mielestä esikuva kellekään. Hahmo on välillä itsekäs, töykeä ja epävarma. “Kyllä mä ehkä just vastapainona niille tuhansille naishahmoille, jotka kilttinä palvelee muita, ajattelen, että Oonalle voi kirjoittaa enemmän sekoiluja.” Aikuiset-sarjan hahmojen inhimillisyys ja kaikille samastuttavien tunteiden käsittely korostaa sellaista kuvaa ihmisestä, johon voi suhtautua lempeästi kommelluksille nauraen. Samastuttavuuden lisäksi Brotkinin mielestä on arvokasta tuoda ihmisten arkeen eskapismia

todellisuudesta, minkä tärkeys korostuu etenkin nykyisessä maailmantilanteessa normaalia enemmän. “Maailmahan on itseasiassa aika hirveä paikka välillä. Me eletään keskellä globaalia pandemiaa, eriarvoisuutta ja ilmastokriisiä. Ajattelen, että on arvokasta, jos ihminen elää tällaisen synkkyyden keskellä ja käyttää edes tunnin siitä komediasarjan katsomiseen. Siitä saa perspektiiviä. Varsinkin tässä ajassa on erittäin tervetullutta, että me voidaan parilla klikkauksella löytää jokin toinen maailma ja olla hetki jossain muualla.”

Brotkin on kirjoittanut päähenkilö Oonasta epätäydellisen ja moniulotteisen hahmon, mikä haastaa monen komediasarjan luomaa kuvaa naisista. Hahmon epätäydellisyys myös vapauttaa kaikki täydellisyyttä tavoittelevat ja virheiden takia itseään ruoskivat ihmiset. “Toivoisin, että Oona antaa nuorille naisille synninpäästön siitä, että ei tarvitse olla aina niin kiltti ja huomaamaton ja pienentää itseään kaikissa tilanteissa, jotta muilla olisi hyvä olla. Siinä on semmoinen vapautumisen sanoma jotenkin.”

Kauneuskirurgiaa

kaikille – Instagramista plastiikkakirurgin pöydälle

lastiikkakirurgin luodessa tilin Instagramiin, siirrytään markkinoinnin harmaalle alueelle. Ilmiö herättää kysymyksiä esimerkiksi liittyen kirurgin ammattitaitoon, etiikkaan ja markkinoinnin säännöksiin. Etenkin naisten kokemat ulkonäköpaineet ja korkealle asetetut standardit voidaan nähdä osana reseptiä, jota hyödyntäen plastiikkakirurgit tehokkaasti viestivät palveluistaan. Mitä some-kirurgeista pitäisi ajatella? tek sti

H anna L ehmonen ,

haastatteluissa av ustanu t

Kauneuden aistiminen on universaalia. Erityisesti tätä osataan hyödyntää menestystä tavoittelevassa kaupallisessa yhteiskunnassa. Kauneus myy, työllistää ja sitä arvostetaan. Kauneus sopii täydellisesti myös estetiikasta elävään Instagramin mediavirtaan. Mikä ylläpitäisi paremmin kiinnostusta kuin kuvavirran muodonmuutokset, joissa virhe korjataan virheettömäksi? Etenkin taidokkaasti editoidut videopätkät saavat vaativan nenäleikkauksen näyttämään vaivattomalta toimenpiteeltä, josta toipuminen on nopeaa. Tämän koukuttavuuden ovat huomanneet niin sosiaalisen median algoritmit kuin niistä hyötymään pyrkivät plastiikkakirurgian ammattilaisetkin.

Kauneus on kirurgin silmässä Korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistunut kirurgi Priit Kasenõmm on tehnyt nenä-

tutkainlehti.fi

R oosa

väätäinen

leikkauksia Virossa yli kymmenen vuoden ajan. Viimeisen kuuden vuoden aikana hänen asiakaskuntansa on vaihtunut post-traumaattisista nenän hengitystä korjaavista leikkauksista puhtaasti esteettisin perustein suoritettuihin leikkauksiin. Nykypäivänä noin puolet Kasenõmmin asiakkaista on suomalaisia. Etenkin Instagram-tilin luomisen jälkeen potilasmäärä on ollut tasaisessa kasvussa.

“Ei ole parempaa mittaria kuin ennenjälkeen kuvat, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.” “Valitsin Instagramin, koska esteettinen kirurgia, kuten nenäleikkaukset, perustuu visuaalisuuteen. Potilaat haluavat nähdä kuvia ja kirurgien työn tuloksia. Ei ole parempaa mittaria kuin ennen-jälkeen kuvat,

ku vit us

M ilja R aippalinna

jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.” Potilaat voivat nähdä kuvista myös kirurgin tyylin, mikä Kasenõmm:n mielestä auttaa paljon valintaprosessissa. Henkilöt, joilla on epäesteettinen nenä kärsivät Kasenõmmin mukaan usein alhaisesta itsetunnosta ja itsevarmuudesta. Leikkauksia hän tekee pääsääntöisesti 20-40 vuotiaille naisille. “Jos on mahdollista parantaa nenän estetiikkaa ja tätä kautta itsetuntoa, niin miksi ei? Nykyaikaisia tekniikoita ja periaatteita käyttämällä, nenäleikkauksia voidaan pitää nykyään turvallisena toimenpiteenä.” Andrew Wernick kuvasi promootiokulttuurin käsitteen kautta 30 vuotta sitten, kuinka alkujaan yritysmaailman promootio on läpäissyt jokaisen yhteiskunnan alueen. Niin yksityishenkilöt kuin yhteisötkin pyrkivät edistämään omia

TUTKAIN 2/2021

etujaan viestimällä mahdollisimman suotuisalla tavalla. Nykyään ei ole erikoista, että myös lääketieteen ammattilaiset ovat somessa. Kasenõmmin mukaan plastiikkakirurgi Instagramissa on yleistyvä normi, koska sosiaalinen media on ilmainen markkinoinnin väline. Enää sana taitavasta kirurgista ei kierrä pelkästään puskaradion välityksellä – sosiaalisen median verkostoissa vaikuttavat visuaaliset tulokset puhuvat puolestaan.

Plastiikkakirurgista influensseriksi Instagram-näkyvyyden tietoinen tavoittelu plastiikkakirurgian alalla on yleistynyt. Tämä nostaa jotkut kirurgeista jalustalle. Kasenõmmin mukaan hyvillä kirurgeilla on paljon potilaita, mikä välittyy julkaistujen kuvien määrässä. Sosiaalisen median luvut, kuten seuraaja-

määrät eivät kuitenkaan kerro kaikkea. “Jotkut kirurgit ovat parempia markkinoimaan kuin operoimaan”, Kasenõmm sanoo. Asia on hyvin kulttuurisidonnainen. Kasenõmm kertoo Brasiliassa työskentelevästä kollegastaan, jolle potilaat lähettävät paljon ennen-jälkeen kuvia. Siellä kuvien julkaisemista sosiaaliseen mediaan erityisesti toivotaan. Sen sijaan suomalaiset ja virolaiset eivät halua kuviaan kaikkien nähtäville tunnistusvaaran takia. Anonyymeihin Suomi-Jodelin keskusteluihin verrattuna avoimuus onkin maailmalla eri luokkaa. Kasenõmm ei ole havainnut ongelmia liittyen kirurgisten operaatioiden kuvien julkaisuun Instagramissa. Yksi niin sanottua totuuden jälkeistä aikaa leimaavista haasteista kuitenkin

on, ettei kuviin voi sokeasti luottaa. Kaikkea informaatiota tulisi tarkastella kriittisesti. Leikkaustuloksia manipuloidaan ja kuvia kierrätetään. Tekijänoikeuksista kertovat vesileimat saa muokattua pois. Valheellisuus ulottuu myös asiakaskokemuksiin ja arvosteluihin. Silti sosiaalisen median mittarit ovat kasvaneet vaikutusvaltaisiksi myös alustojen ulkopuolella. Kirurgien seuraajamäärät ja tykkäykset osaltaan legitimoivat heidän ammattitaitoaan. Aihetunnisteita analysoimalla on myös tehty tutkimuksia – niiden

→

Kirurgin seuraajamäärä voi olla 200 tuhatta: some-kirurgit ovat influenssereita

perusteella esimerkiksi nenäleikkaukset ja hiustensiirrot ovat erityisen suosittuja Turkissa. Siellä kirurgien seuraajamäärä voi olla 200 tuhatta: some-kirurgit ovat influenssereita. Instagram palvelee tehokkaasti markkinoijaa, joka tavoittelee tietyn asiakaskunnan kiinnostusta. Erityisesti plastiikkakirurgiassa sen infrastruktuurin toimintaperiaatteet tuntuvat toimivan täydellisyyttä hipoen. Perinteiseen mainontaan verrattuna Instagramin vaikutus tulee lähelle yksilöä. Algoritmit syöttävät tiettyjä ideoita kauneudesta, normalisoivat p l a st i i k k a k i r u r g i st a kuvastoa ja myös madaltavat kynnystä kontaktin luomiseen. Keinot ovat monet. Kirurgille voi helposti naputella yksityisviestin. Joissakin tapauksessa pelkkä kommentoiminen kuvaan voi toimia kirurgin assistentille merkkinä, että on kiinnostunut lisätiedoista. Ennen muuta ilmiö on kansainvälinen. Myös jotkut suomalaiset lähtevät houkuttelevamman hinta-laatusuhteen perässä ulkomaille. Tilasto- tai tutkimustietoa kauneusturismista ei kuitenkaan ole ja on huomattava, että väestötasolla tutkittuna lopulta vain hyvin pieni osa suomalaisista on käyttänyt esteettistä kirurgiaa. Ulkomaisten kirurgien markkinoinnin vaikutusta voi siis arvioida vain kysymällä asiakkailta itseltään. Verkostoja seuraamalla voi kuitenkin havaita, että ulkomaille lähteminen

Suosituimmilla kirurgeilla hinta on voinut viimeisen kahden vuoden aikana kolminkertaistua tutkainlehti.fi

nähdään varteenotettavana vaihtoehtona. Kysynnän kasvua voi arvioida myös ulkomaisten kirurgien nopeasta hintojen noususta. Suosituimmilla kirurgeilla hinta on voinut viimeisen kahden vuoden aikana kolminkertaistua.

“Tämä antaa epärehelliselle toiminnalle enemmän mahdollisuuksia kuin rehelliselle toiminnalle, ja jättää myös paljon vastuuta yksilölle.”

Laaja tarjonta luo valinnanvaikeutta. Tietoa, vinkkejä ja kuvia jaetaan

gatiiviset uutiset leviävät. Viimeksi tämän vuoden alussa ryhmässä välitettiin tietoa turkkilaisesta kirurgista, jonka suorittaman nenäleikkauksen komplikaatioihin menehtyi nuori brittinainen. Jo pelkästään tieto esteettisesti epäonnistuneista leikkauksista voi luoda kirurgeille merkittävää mainehaittaa. Kilpailun ollessa kovaa, jotkut tekevät myös tarkoituksellista mustamaalausta. Miten yksilö selviää tästä informaation viidakosta? Suomalaisella plastiikkakirurgilla Kaarlo Ståhlbergilla aiheeseen selkeä kanta: “Markkinoinnillisesti se [sosiaalinen media ja ennen-jälkeen kuvat] on ongelmallinen keino.” Ståhlbergin mukaan asiaan puuttuminen on kovin vaikeaa olemassa olevien sääntöjen puitteissa. Toiminta nojaa pitkälti luottamukseen ja lääkärin etiikkaan. Ståhlberg pitää kehitystä huolestuttavana: “Tämä antaa epärehelliselle toiminnalle enemmän mahdollisuuksia kuin rehelliselle toiminnalle, ja jättää myös paljon vastuuta yksilölle.”

aktiivisesti erilaisissa aiheelle vihkiytyneissä verkostoissa. Potilaiden itse julkaisemat ennen-jälkeen selfiet viestivät autenttisuudesta ja luottamuksesta. Eräässä Facebook-ryhmässä yli 8600-jäsentä keskustelevat nenäleikkauksista ulkomailla. Erityisesti vertaistuki näyttäytyy tärkeänä.

Laki suojaa kuluttajaa – algoritmeja ei voi asettaa vastuuseen

Positiivisten viestien lisäksi myös ne-

Esteettisissä hoidoissa on noudatettava samoja lääkärin etiikan periaatteita kuin potilaan muussa hoidossa. Lääkäriliiton markkinointiohjeet määrittelevät tämän Suomessa tarkasti: markkinoinnilla ei pidä tarpeettomasti lisätä terveyspalveluiden kysyntää. Valvontaa tekee

TUTKAIN 2/2021

muiden muassa Suomen Plastiikkakirurgiyhdistys. Ennen-jälkeen kuvilla markkinointi on siis kiellettyä sekä Suomen Lääkäriliiton ohjeissa että EU:n standardeilla. Profession eettinen itsesäätely ei kuitenkaan näytä toimivan globaalilla tasolla. Itsesäätelyn lisäksi myös laki tuo turvaa. EU:n harmonisoitu lainsäädäntö suojaa kuluttajia muiden muassa harhaanjohtavalta markkinoinnilta. Suomessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kiinnittää huomiota erityisesti siihen, miten markkinointia tehdään. Kuluttajakäyttäytymisen ja -päätöksenteon kannalta on annettava olennaiset tiedot esimerkiksi terveydestä ja turvallisuudesta. Osa toimivallasta on myös Valviralla, joka valvoo kaikkia lääketieteellistä erityisosaamista vaativia toimenpiteitä. Plastiikkakirurgiaan sovellettuna kuluttajalle tulisi ilmoittaa ainakin leikkauksen riskeistä. Tämä vaikuttaakin olevan ainoa ohjesäännöistä, joita osa some-kirurgeista lukee. Kuvateksteissä ilmoitetaan usein rutiininomaisesti, ettei kaikille ole takeita samanlaisista leikkaustuloksista.

Myös alaikäinen Instagramin käyttäjä voi saada juuri hänelle kohdennettua plastiikkakirurgian markkinointia algoritmien kautta Kuluttajansuojalaissa myös lasten ja nuorten kehittyvässä vaiheessa olevat aivot ja hermosto otetaan huomioon. Etenkin aivokuoren etuotsalohkorakenteen epäkypsyys asettaa kykenemättömiksi mainosten kriittiseen tarkasteluun. Nuoruusikäiset taas ovat erityisen alttiita itsetunnon ongelmille, joihin tavarat ja kauneustuotteet voivat näyttäytyä vastauksena. Plastiikkakirurgian markkinoiminen alaikäisille onkin yksiselitteisesti kiellettyä. Suomen

lainsäädäntö pätee toki myös tapauksissa, joissa ulkomainen palveluntarjoaja kohdistaa markkinoinnin erityisesti suomalaisille. Tällä hetkellä kukaan ei kuitenkaan voi valvoa algoritmeja. Näin ollen myös alaikäinen Instagramin käyttäjä voi saada juuri hänelle kohdennettua plastiikkakirurgian markkinointia. Myöskään markkinoijat itse, eli plastiikkakirurgit, eivät välttämättä ole tietoisia tästä algoritmien vallasta. Ainoa keino vaikuttaa algoritmien syötteeseen onkin käyttäjällä itsellään. Tietoisesti toisenlaista sisältöä kuluttamalla algoritmeja voi ”opettaa”. Yksinkertaista tämä ei kuitenkaan ole: on haastavaa tiedostaa täysin, miten tietynlaista, vaikkapa Instagramin mediasisältöä katsoo ja kokee. Helpotusta ei tuo sekään, että mediavirta on kaiken kaikkiaan promootion kyllästämää. Mikä mediavirrasta on ”aitoa” ja mikä mainosta? Koukuttavuutta perustellaan esimerkiksi affektiivisuuden käsitteellä: sosiaalisen median alustojen arkkitehtuuriin sisäänrakennettu teknologia on luotu herättämään ihmisissä affekteja – tietynlaisia tunneintensiteettejä tai kehollisia aistimuksia. Esimerkiksi Instagramiin on helppo eksyä, kun näytölle syötetään jatkuvasti uutta silmänruokaa ja aivoja piristäviä ärsykkeitä. Affektien avulla mainostajat ovat jo vuosikymmeniä osanneet luoda tarpeita, joihin tuntuu välttämättömältä etsiä ratkaisuja. Manipuloimalla ihmismielen reaktioita ihmisille myydään asioita, joita he eivät edes tienneet tarvitsevansa. Parhaiten onnistutaan, kun kuluttaja ei suoraan havaitse olevansa mainonnan kohteena. Affektiivisuus lienee ainakin osasyy siihen, että Instagramista on tullut esteettisen kirurgian globaali markkinapaikka.

“Markkinointikoneisto syöttää, ja on vuosikymmeniä syöttänyt, erittäin vääristynyttä kuvaa ihmisyydestä, jossa vain tietyt voivat olla onnellisia ja menestyviä.” Osa markkinointikoneiston ihmiskuvaa Jotkut kääntävät plastiikkakirurgiapuheen voimaannuttavaksi: valinta toimenpiteistä voidaan liittää oikeuteen ja vapauteen päättää omasta kehosta. Tulemme siis kaikki lopulta onnellisemmaksi, jos vain sallimme ihmisille vapauden muokata ja parannella ulkonäköään ja kehoaan? Erikoispsykologi Nina Pyykkösen mukaan plastiikkakirurgia voi auttaa suuresti, kun kyseessä on esimerkiksi sairaus, vamma tai merkittävää sosiaalista haittaa aiheuttava ulkonäköseikka. Plastiikkakirurgialla on hänen mukaansa myös merkittävä varjopuolensa. “Valtava määrä ihmisiä muokkaa itseään vaikka mitään “korjattavaa" ei todellisuudessa olisi. Kauneuskirurgialta odotetaan myös sisäisten vaikeuksien poistoa, mitä se luonnollisesti ei tee.” Pyykkönen näkee, että plastiikkakirurgian markkinointi voi olla asiallista tai epäasiallista, myös sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa itsetunnoltaan vahva ihminen, jolla ei ole ollut aiempia suunnitelmia korjailla itseään kauneuskirurgisesti tuskin päättyy leikkauspöydälle aggressiivisenkaan markkinoinnin seurauksena. “Tällainen ihminen tosin saattaa kokea markkinoinnin erittäin epämiellyttävänä. Sen sijaan itsetuntovaurioista kärsivä ihminen saattaa hyvinkin tehdä spontaanin päätöksen kauneuskirurgiasta juuri sen seurauksena, että altistuu toistuvalle markkinoinnille.” Pyykkönen sijoittaisikin plastiikkakirurgian markkinoinnin laajempaan kontekstiin, joka läpäisee koko

→

20 länsimaisen elämänmenon: markkinointikoneisto syöttää, ja on vuosikymmeniä syöttänyt, erittäin vääristynyttä kuvaa ihmisyydestä, jossa vain tietyt voivat olla onnellisia ja menestyviä. “Kaupallisen näkökulman pohjalta ihmisen elämä päättyy noin 40-50-vuotiaana – emme yhäkään näe joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta mainoksissa keski-ikäisiä tai ikääntyviä, kasvouurteisia, roikkuvarintaisia, pehmeävatsaisia, kaljuuntuvia, runsaspyllyisiä ja raskausarpisia ihmisiä.”

”Juuri riittämättömyyden tunnetta käytetään kauneusbisneksessä hyväksi.” Vaikka “virheet” kuuluvat ihmisen kehoon, kärsimme kollektiivisesti jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta suhteessa itseemme – aina puuttuu jotain, jotta voisimme kelvata. Juuri riittämättömyyden tunnetta käytetään kauneusbisneksessä hyväksi, Pyykkönen sanoo. Hanki tämä niin voit olla kauniimpi, ja viimeinkin onnellinen. “Tästä näkökulmasta myös plastiikkakirurgian markkinointi osallistuu usein, ja varmasti osin tiedostamattomasti vääristyneen ihmiskuvan ja siten itsetunto-ongelmien ylläpitämiseen.”

sen median vaikuttajat. "Huomaan, että yhä useampi potilas hakee nenäänsä yhä pienempiä muutoksia. Pienintäkään poikkeavuutta ei siedetä.” Kasenõmmin mukaan tämä luo lisää paineita kirurgille, sillä vain pientä esteettistä kohennusta vaativa nenä jättää hyvin pienen virhemarginaalin. Realistiset odotukset ja vakavat terveydelliset riskit ovat asioita, jotka tulisi aina pitää mielessä, ja niiden suhteen avoimempaa keskusteluilmapiiriä pidetään tervetulleena. Plastiikkakirurgian tabu onkin hälventynyt paljon. Kasenõmm pohtii muutoksen olevan tulosta monisyisestä kehityksestä. Yhä useammalla on hänen mukaansa varaa kuluttaa plastiikkakirurgiaan. Lisäksi voidaan kiittää nykyaikaisia leikkaustekniikoita, jotka saavat lopputuloksen näyttämään luonnolliselta. Niinpä ulkopuolisen silmällä on usein mahdotonta huomata kirurgista ulkonäön parantelua. Onkin ristiriitaista, että mediassa edelleen tasaisin väliajoin kauhistellaan, kun plastiikkakirurgia menee äärimmäisyyksiin. Kumpaakaan vaihtoehtoa, äärimmäistä muokkausta tai pientä kohennusta, ei tosin voida pitää parempana tai vähemmän haitallisena ihmisen terveyden kannalta. Leikkaus on aina riski.

Yksilön valinta kohti ”luonnollista” täydellisyyttä?

Kumpuaako tarve leikkaukseen hakeutumisesta todella yksilöistä, usein naisista, itsestään?

Paradoksaalista kyllä, kirurgin veitsen kautta haetaan usein jotain luonnollista. Silti Kasenõmm on havainnut plastiikkakirurgin työssään, että ihmiset hakevat aina jotain lisää – yhä jotain täydellisempää. Osasyyksi hän nostaa sosiaali-

Niin kutsuttuun Frankfurtin koulukuntaan kuuluneet ajattelijat kritisoivat kulttuuriteollisuutta, jonka vaikutukset saavat ihmisen lopulta toimimaan omien etujensa vastaisesti. Kumpuaako tarve leikkaukseen

tutkainlehti.fi

hakeutumisesta todella yksilöistä, usein naisista, itsestään? “On hyvin arvolatautunutta väittää, etteivätkö naiset ajattelisi tekevänsä ulkonäön muokkausta omaksi ilokseen. En usko, että kukaan ajattelisi muokkaavansa ulkonäköään ainoastaan sen takia, että haluaa näyttää muiden silmissä hyvältä. Kaikkihan ajattelee tekevänsä sitä itsensä takia, mutta heijastaa silti ulkopuolelta tullutta palautetta omaan itsetuntoonsa”, sanoo ulkonäkötutkija, sosiologi Erica Åberg Turun Yliopistosta. Åbergin mukaan ylipäätään Suomessa omaan ulkonäköön keskittyminen ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä: silti toisten, erityisesti naisten, ulkonäön ruotiminen on arkipäivää. Tässä on hienoinen ristiriita.

”Lisäksi nämä ovat sukupuolittuneita vaatimuksia. Kysymys onkin, kenen tarvitsee itsensä tai muiden takia laittaa itsensä kauniiksi?” “Ulkonäkö on kovin henkilökohtainen asia. Ulkonäön tai sille tehtävien asioiden minkäänlainen kauhistelu tässä maailmassa näyttäytyy mielestäni kauhean vanhanaikaiselta.” Åbergin mukaan jokaisen ajatus omalle normaalille tai tavoiteltavalle ulkonäölle on yhteiskunnallisesti muotoutunut. Myös luokka ja tulotaso vaikuttavat. “Tavat, joilla ihmiset tekevät itseään ihanaksi ovat muuttuvia, historiallisesti muovautuneita ja heijastelevat yhteiskunnallisia valtasuhteita”, Åberg sanoo ja jatkaa: “Lisäksi nämä ovat sukupuolittuneita vaatimuksia. Kysymys onkin, kenen tarvitsee itsensä tai muiden takia laittaa itsensä kauniiksi? Ei ole olemassa yksilöä ilman yhteiskuntaa.”

TUTKAIN 2/2021

onko monarkian aika ohi?

son-Britannian kuninkaalliset nousivat jälleen kerran otsikoihin ympäri maailmaa, kun prinssi Harry ja Meghan Markle antoivat haastattelun Oprah Winfreylle 7.3.2021. Parin kokemukset ja erityisesti rasismisyytökset saivat monet tarkastelemaan kuninkaallista perhettä uusin silmin. te k sti os c a r a r m inen k u vit u s anna k os k ela

osiaalinen media kävi kuumana kritiikistä sekä Sussexin herttuaparia että kuninkaallista perhettä kohtaan maaliskuun alussa. Keskustelu laajeni nopeasti käsittelemään koko brittimonarkiaa, ja jo nopea vilkaisu Google Trendsiin paljastaa hakusanalle “abolition of monarchy” merkittävän piikin aikavälillä 7.-13.3. Oma tietämykseni Ison-Britannian monarkiasta perustui lähinnä The Crown -sarjaan, johon olen korona-aikana hurahtanut. Olin aina ajatellut Britannian monarkiaa keskeiseksi ennen kaikkea maan historian ja “brändin” kannalta, enkä ollut juuri perehtynyt sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Monarkian rooli on kuitenkin suurempi kuin moni ehkä ensin tulee ajatelleeksi. 95-vuotias kuningatar Elisabet II on istunut valtaistuimella vuodesta 1952. Hän on sekä Kansainyhteisön (Commonwealth) päämies että hallitsija 16 itsenäisissä Commonwealth Realm -maassa, joihin kuuluu Iso-Britannian lisäksi muun muassa Australia ja Kanada. Kansanyhteisöön kuuluu 53 maata, joista lähes kaikki ovat entisiä britti-imperiumin alusmaita. Yhdistynyt kuningaskunta on perustuslaillinen monarkia, eli monarkkia sitoo perustuslaki ja käytännössä valtaa käyttävät pääministeri sekä parlamentti. Kuningatar ei käytä läheskään kaikkia valtuuksiaan, mutta kuninkaallisen perheen jäsenet toimivat kuitenkin monissa vaikutusvaltaisissa viroissa ja heillä on henkilökohtaista arvovaltaa. Monarkian vastustus ja tasavallan aate vaikuttavat lisäävän kannatustaan erilaisten skandaalien sattuessa. Viimeisimpänä kansaa on jakanut kahtia Harryn ja Meghanin sekä muun kuninkaallisen perheen väliset konfliktit. Peter Harris selittää National Interestin artikkelissa, että koska kuningasperhe toimii vahvasti kansan verorahoilla, kokevat ihmiset olevansa osallisia ja oikeutettuja perheen yksityiselämään. Sussexin herttuaparin irtautuminen hovista tarkoittaa siis myös tilivel-

tutkainlehti.fi

vollisuuden loppua veronmaksajille, ja muun muassa tämä herättää monissa närkästystä. Tapaus herättää myös kysymyksen kuninkaallisen perheen roolista – mikä on se vastine, jota kansan tulisi rahoilleen saada? Harrisin mukaan monarkia on myös omiaan pitämään yllä yhteiskunnan luokkarakenteita, sillä se muodostaa ylimmän yhteiskunnan luokan, johon voi päästä vain syntymän tai avioliiton kautta.

Yksi huomionarvoinen kritiikki brittimonarkiaa kohtaan,

josta esimerkiksi Kehinde Andrews on kirjoittanut cnn :lle, on näkemys sen toimimisesta valkoisen ylivallan ilmentymänä. Periytyvä valta pitää yllä rakennetta, jossa yksi valkoinen suku pitää hallussaan yhteiskunnan korkea-arvoisimpia asemia. Myös Kansainyhteisön historiaan peilaten rakenne näyttäytyy kovin ongelmallisena. Äitinsä puolelta afroamerikkalainen Meghan sai hyvin negatiivisen vastaanoton sekä monilta kansalaisilta että medialta. Lisäksi Oprah’n haastattelussa tuli julki kuninkaallisen perheen sisällä käyty keskustelu Harryn ja Meghanin lapsen ihonväristä – nämä kaikki asiat huomioon ottaen tuntuu kritiikki vähintäänkin osuvalta. Monarkian lakkauttaminen ei kuitenkaan onnistu hetkessä. The Guardianin Today in Focus -podcast-jaksossa Jonathan Freedland listaa syitä, jotka mutkistaisivat prosessia huomattavasti. Kruunu on ylin valtion elin ja siten kytköksissä kaikkiin sitä alempiin osiin, kuten parlamenttiin, tuomioistuimeen ja puolustusvoimiin. Monarkia näkyy myös symbolisesti lukuisissa yhteyksissä ihmisten arkielämässä, kuten Royal Mailin postipalveluissa sekä tietysti käteisessä rahassa. Jos tämä yhdistävä palanen otettaisiin yhtäkkiä pois, kaikki siitä riippuvat osat murenisivat. Freedland myös huomauttaa, etteivät uusimmat rasismisyytökset ole ensimmäinen saati pahin kruunua kohdannut sisäinen kriisi, mutta monarkia on kaikesta huolimatta säilynyt satoja vuosia.

TUTKAIN 2/2021

Monarkian kannatus on kuitenkin laskussa. YouGov:n tuoreen, vaikkakin melko suppean mielipidekyselyn 8.-9.3.2021 mukaan monarkian kannatus laski huomattavasti sitä mukaa, mitä nuoremmilta asiaa kysyttiin; yli 65-vuotiaista monarkiaa kannatti 77 % ja kansan valitsemaa johtoa vain 17 %, kun taas 18-24-vuotiailla vastaavat luvut olivat 37 % ja 42 %. Nuorissa aikuisissa on siis kyselyn mukaan enemmän monarkian vastustajia kuin kannattajia. Suuri osa kruunun suosiosta johtuu Freedlandin mukaan myös kuningatar Elisabetista. Hän on yleisesti pidetty ja arvostettu hallitsija, eikä häntä enää vanhan ikänsä puolesta iljetä arvostella. 69-vuotisen hallintokautensa ansiosta Elisabet on suurelle osalle väestöä ainoa hallitsija, joka heillä on koskaan ollut, mikä luo tunteen jatkuvuudesta ja järjestyksen luonnollisuudesta. Muiden kuninkaallisen perheen jäsenten suosio onkin kyselyiden perusteella huomattavasti pienempi, ja on nimenomaan mietitty, päättyykö monarkia Elisabetin valtakauden mukana.

Mikäli kruunun kannatustrendeissä ei tapahdu suuria

muutoksia ja tulevat täysi-ikäistyvät kansalaiset kannattavat monarkiaa yhä vähemmän, voi sen tulevaisuus olla vaakalaudalla. Ikivanhoihin perinteisiin ja Disney-satukuvastoon

pohjautuvasta monarkian mielikuvasta voi olla vaikea päästää irti, mutta toisaalta demokratian ja tasa-arvon sanomaa Kansainyhteisön kautta levittävälle Iso-Britannialle voi katsoa olevan ironista, että sen oman yhteiskuntajärjestelmän ydin on edelleen kansan ulottumattomissa.

Artikkelissa on käytetty seuraavia lähteitä ja viittauksia: Google Trends; hakusanan “abolition of monarchy” tilastot worldatlas.com; “What Is The Commonwealth?”. Luettu 2.4.2021 wikipedia.org artikkelit “Commonwealth Realm” ja “Monarchy of the United Kingdom”. Luettu 2.4.2021 cnn.com; Kehinde Andrews “Royal family’s ’post-racial’ fantasy unravels”. 8.3.2021 (muokattu 14.3.2021) nationalinterest.org; “Backwards Britain: Why It’s Time to Abolish the Monarchy” 12.3.2020 The Guardian; Today in Focus -podcast; “Is it time to abolish the monarchy?” 19.3.2021 yougov.co.uk; “Attitudes to Monarchy” kysely. 12.3.2021

j a-tutkimuksen r i l okansainvälinen u h e l a isupertähti nen

dna

n a -tutkimuksen

huippuosaaja ja Helsingin yliopiston dosentti Jari Louhelainen tekee vaikuttavaa uraa kansainvälisissä tutkimusprojekteissa. Louhelaisen osaamisalaa ovat niin lääketieteen, forensiikan kuin vanhojen mysteerien ratkaiseminen. Eniten julkisuutta on tuonut Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden selvittäminen.

tek sti susanna elor anta

tutkainlehti.fi

k u vat jar i lo uhelainen

TUTKAIN 2/2021

DNA VEI MENNESSÄÄN Maaliskuu on puolivälissä, kun molekyylibiologian tutkija Jari Louhelainen vastaa videohaastatteluun Liverpoolin John Moores -yliopistolla Englannissa. Viikko on ollut kiireinen, sillä Louhelaisen opetustunnit yliopistolla tuplattiin pääsiäiseen asti. Kiireistään huolimatta Louhelainen on puhelias ja olemukseltaan rento. Louhelainen, 58, on kotoisin Helsingistä, jossa hän myös opiskeli biokemiaa Helsingin yliopistossa m it -professori Ossi Renkosen ohjauksessa. Opiskeluaikana Louhelaisen suurin mielenkiinto kohdistui ennen kaikkea proteiineihin. Louhelainen nauraa, että vasta kehittymässä ollut d na -tutkimus ei silloin nykyistä d na :n huippututkijaa kiinnostanut. Vaan kuinka kävikään. Louhelainen päätyi kuudeksi vuodeksi Ruotsin Karoliiniseen instituuttiin väitöskirjatutkijaksi, jolloin proteiinit unohtuivat d na -tutkimuksen tieltä. Sittemmin vuonna 2000 Louhelainen kiinnostui d na -mikrosirutekniikasta ja siirtyi virtsarakkosyöpätutkimuksen huipputiimiin Englannin Leedsiin. Sen jälkeen Louhelainen on edennyt Oxfordin yliopiston kautta nykyiseen työhönsä Liverpoolissa. Työn ohessa Louhelainen on kehittänyt uusia menetelmiä d na -tutkimuksen avuksi. Louhelainen on esimerkiksi kehittänyt menetelmän, jonka avulla kankaan sisältä voidaan ottaa d na -näyte. Tällä hetkellä muun muassa Ruotsin poliisi käyttää tätä Louhelaisen kehittämää yhden solun imurointimenetelmää. Lisäksi markkinoille on tullut Louhelaisen menetelmään perustuvia kaupallisia laitteita. Louhelaista voidaan kutsua maailmanluokan d na -asian-

tuntijaksi. Hänen harvinaislaatuinen etunsa muihin yleensä yhden tieteenalan tutkijoihin nähden on se, että Louhelainen on tehnyt syöpätutkimusta, forensiikkaa eli rikospaikkatutkimusta ja urheilulääketieteellistä tutkimusta. ”Menetelmät ovat melko samankaltaisia, mutta alojen välillä on myös pieniä erilaisuuksia, joita voidaan sitten käyttää ristiin. Monipuolinen osaaminen ja kokemus laajentavat käytettävissä olevaa työkalulaatikkoa. Siitä on selkeästi etua”, Louhelainen toteaa. Yksi osoitus Louhelaisen saamasta arvostuksesta on se, että Iso-Britannian pääministerin toimistosta soitettiin ja pyydettiin lainaan Louhelaisen c o vi d -19-tutkimuslaitetta.

D N A-TUTKIMUKSEN NYKYTILA d na -tutkimus on kehittynyt vauhdikkaasti viimeisen 30 vuoden aikana. Louhelaisen mukaan: ”Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että yhdestä solusta eli erittäin pienestä määrästä näytettä voidaan tehdä d na -tutkimusta. Enää koko ihmisen genomin analysointi ei ole ongelma.”

Kysyttäessä, minkälaisia ongelmia nykypäivän d na -tutkimuksessa voidaan nähdä, Louhelainen vastaa: ” d na -menetelmät alkavat tulla niin herkiksi, että siitä on haittaa tutkimuksille. Analyysit olivat ennen huomattavasti yksinkertaisempia tehdä, koska niin sanotut matalammat profiilit jäivät tuloksista pois. Nykyään näytteistä saadaan esiin vaikka minkälaisia profiileja.” ”Sitten taas jos mietitään rikospaikkatutkimuksen näkökulmasta, niin d na -tutkimuksen ohella pitäisi kehittää enemmän sormenjälkitutkimusta, joka on nyt jäänyt d na -tutkimuksen jalkoihin”, Louhelainen arvioi.

”Sormenjälki ei siirry samalla tavalla päälle painamalla, kuin d na ”, hän jatkaa. Voiko d na -tulosta tulkita väärin tai voiko näyte osoittaa väärään ihmiseen? ” d na -näytteitä tutkimalla ei henkilöitä voi erehtyä sekoittamaan toisiinsa”, Louhelainen vakuuttaa. ”Aiemmin d na :n profiloinnissa käytettiin 13 d na -markkeria. Tällä hetkellä käytetään 17 d na -markkeria, koska kyseisellä määrällä saadaan eroteltua koko maailman väestö toisistaan identtisiä kaksosia lukuun ottamatta”, Louhelainen kertoo ja huomauttaa: “identtisillä kaksosilla on saman näköinen d na -profiili, mutta erilaiset sormenjäljet.” Millä

tasolla suomalainen sitten on? ”Suomalaisten osaamisesta saa olla ylpeä. Forensiikan saralla k r p tekee rutiinityönään d na -analyyseja keskittyen pääasiassa profilointiin. Myös lääketieteellisen genetiikan tutkimus on aina ollut Suomessa huipputasoa”, Louhelainen kertoo. d na -tutkimus

→

”

meillä on yksi projekti tekeillä. siitä on minulle sanottu, että jos onnistut sen ratkaisemaan, niiin olet aivan voittamaton – suorastaan pyhimys. 25

Louhelainen nousi suuren yleisön tietouteen vuonna 2015 ratkaistuaan Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden kehittämänsä dna-tekniikan avulla TUTKIJA TIETEEN JA VIIHTEEN MAAILMASSA Louhelaisen elämä on välillä kuin elokuvissa. On miljonäärejä, salakuuntelua, murhaajia, f b i :n työntekijöitä, pääministereitä ja vaikka mitä muuta. Louhelainen nousi suuren yleisön tietouteen vuonna 2015 ratkaistuaan Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden kehittämänsä d na -tekniikan avulla. Vuosia kestänyt tutkimusprojekti sai alkunsa siitä, kun miljonääri ja liikemies Russell Edwards osti vuonna 2011 huutokaupasta shaalin, jonka kerrottiin kuuluneen Viiltäjä-Jackille. Edwards halusi vain ja ainoastaan Louhelaisen tutkimaan shaalia. Louhelainen ja Edwards kirjoittivat vuonna 2015 projektistaan kirjan nimeltä Viiltäjä-Jack – kuinka paljastimme murhaajan (Gummerus) ja vuonna 2019 Louhelaisen tutkimus Forensic Investigation of a Shawl Linked to the “Jack The Ripper” Murders julkaistiin Journal of Forensic Sciences-lehdessä. Viiltäjä-Jackin tapaus sai maailmanlaajuista huomioita ja Louhelainen esiintyi liki sadassa tv- ja radiohaastattelussa kertomassa tutkimuksestaan. Tv-työ oli siten ehtinyt tulemaan Louhelaiselle osittain tutuksi, kun häntä pyydettiin mukaan Ylen neliosaiseen tv-sarjaan (2020)

tutkainlehti.fi

selvittämään Bodom-järven murhaajan henkilöllisyyttä. Historialliset rikokset ovat Louhelaiselle kiinnostava harrastus varsinaisen työn ohessa. Louhelaista pyydetään selvittämään ennen kaikkea vanhoja rikostapauksia, jotka poliisi on jo hylännyt ja joihin ei enää voida käyttää perinteisiä tutkimusmenetelmiä. Uusien tapausten saralta häntä lähestytään harvoin. Sen sijaan Louhelaiselta pyydetään usein asiantuntijalausuntoja esimerkiksi oikeudenkäynneissä tai lainvalmisteluissa. Tällä hetkellä Louhelainen on mukana Toronton yliopiston tutkimusprojektissa, jossa pureudutaan c ovi d -19-viruksen aiheuttamiin pitkäaikaisiin kognitiivisiin oireisiin. Lisäksi Louhelainen on mukana arkeologisessa projektissa, jossa keskiaikaisesta asumuksesta löydettiin sotilaan luuranko, jonka panssarin on läpäissyt harvinainen nuoli. Vastaavanlaisia nuolia ei ole tavattu missään muualla Englannissa ja pyrkimyksenä on selvittää, keitä nämä keskiaikaiset ihmiset olivat. ”Olen kiinnostunut selvittämään asioita, joita ei ole aiemmin selvitetty. Minulla on kova halu löytää jotain aivan uutta”, Louhelainen hymyilee.

Louhelaista pyydettiin myös tutkimaan kuuluisan 1800-luvulla eläneen lainsuojattoman Jesse Jamesin asetta. Kysyttäessä, minkä suomalaisen tapauksen Louhelainen itse haluaisi selvittää, Louhelainen naurahtelee salamyhkäisenä. ”Meillä on yksi projekti tekeillä. Siitä on minulle sanottu, että jos onnistut sen ratkaisemaan, niin olet aivan voittamaton suorastaan pyhimys”, Louhelainen nauraa, muttei suostu kertomaan projektista enempää tässä vaiheessa.

TUTKAIN 2/2021

rona ja sen mukanaan tuomat työkiireet pysäyttivät kirjoittamisen. Koska kirjan perään on kyselty paljon, lupaa Louhelainen kirjoittaa sen valmiiksi tulevana kesänä. Louhelainen kertoo kirjassa olevan sekä suomalaisia rikostapauksia että tietoa rikospaikkojen d na -tutkimuksesta. ”Kirjassa käsitellään muun muassa sitä, miten d na -rikospaikkatutkimusta tehdään, missä voidaan mennä pieleen ja miten aiemmissa tapauksissa on onnistuttu”, Louhelainen kertoo ja jatkaa: ”Kirjassa tullaan myös kertomaan laillisuuspykälistä ja eettisyysvaatimuksista sekä viimeisimmistä tutkimusteknologioista.”

UUSIA TUULIA

Eivätkä Louhelaisen projektit vielä tähän lopu. Louhelaisen tavoitteena on jonain päivänä ottaa työn alle Kaliforniaa 1960-luvulla piinanneen Zodiac-murhaajan henkilöllisyyden selvittäminen. Projekti olisi käynnistynyt jo aiemmin, mutta koska tapaus on avoinna Kalifornian poliisin kirjoissa, ei siihen ole ulkopuolisilla asiaa sekaantua. Louhelaisella on myös murhan d na :ta käsittelevä kirjaprojekti työn alla. Kirjan oli tarkoitus ilmestyä jo aiemmin, mutta ko-

Historialliset rikokset ovat Louhelaiselle kiinnostava harrastus varsinaisen työn ohessa

Pohdittaessa tulevaisuutta, Louhelainen tuo esiin sen, että ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen hän on hiljalleen valmis palaamaan Suomeen. ”Britannian sää on 21 vuodessa nähty. Ikävöin etenkin Suomen luontoa”, hän toteaa. Minkä tyyppisen työn parissa Louhelainen sitten haluaisi Suomessa työskennellä? Louhelainen kertoo, että: “Tuleva työ on vielä auki, mutta kosiskelua on tullut ainakin lääketeollisuuden puolelta”. Vaikka lääketeollisuus kiinnostaa, haluaa Louhelainen ensin rauhassa kartoittaa eri työtarjouksia. Saa nähdä, kuka Louhelaisen ja hänen huippuosaamisensa lopulta nappaa. d na -tutkimuksen supertähtiä on harvoin tarjolla.

S a i s i n ko p a l a u t et t a , kiitos!

iinä missä henkilökohtainen palaute on tiivis osa oppimisprosessia lukiossa ja monilla työpaikoilla, vaikuttaa palautteen saanti yliopistossa suoranaiselta mahdottomuudelta. Miksi ihmeessä?

tek sti anna kosk ela ja vilm a nisk anen ku vitus ina r antanen

Ensimmäinen opiskeluvuosi yliopistossa lähenee loppuaan. Saavutuksina tältä vuodelta on kertynyt kymmenisen tenttivastausta, kaksi esseetä, kolme oppimispäiväkirjaa ja mitä monimuotoisimpia ryhmätöitä. Yhdestäkään tekeleestä ei ole annettu henkilökohtaista palautetta, vaikka se olisi ollut tarpeen. Joka periodin jälkeen Weboodiin on kilahdellut liuta numeroita ja hyväksytty/hylätty -merkintöjä. Pelkkä arvosana jättää kuitenkin poikkeuksetta kylmäksi, eikä kerro, mikä esseessä oli hyvää ja missä kohtaa petrattavaa. Toistuvatko eri kurssien tenttivastauksissa kenties samat ongelmat? Miten

oppimisen on tarkoitus kumuloitua, jos ei ikinä saa tietää, missä onnistui ja mikä meni pieleen? Emme ole ainoita, joita palautteen puuttuminen yliopistossa turhauttaa. Tampereen yliopiston tutkijoiden Pekka Räihän, Ville Mankin ja Kristiina Samppalan vuonna 2019 tekemässä tutkimuksessa vain puolet yliopisto-opiskelijoista kokee saavansa tarpeeksi palautetta. Samaan aikaan yli kaksi kolmasosaa opiskelijoista kokee saamansa palautteen hyödylliseksi. Tutkimuksen mukaan opiskelijat ovat myös yleisesti tyytymättömiä saa-

maansa palautteeseen ja tyytymättömyys sen kuin lisääntyy opintojen edetessä. Parhaimmillaan henkilökohtainen palaute voi saada opiskelijan tuntemaan, että hänestä välitetään ja että tehty työ on tärkeää. Tätä kautta palaute voi motivoida ja voimaannuttaa opiskelijaa. Tampereen yliopiston tutkimus osoittaa, että monet opiskelijat satsaavat työhönsä enemmän, kun tietävät saavansa palautetta. Palaute myös luo dialogia ja vuorovaikutusta opiskelijan ja opettajan välille, mikä edesauttaa opiskelijan kiinnittymistä yliopistoyhteisöön. Toisaalta palaute voi olla tutkimuksen mukaan

→ tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

”

Miksei resursseja suunnata yleisten kurssipalautteiden sijaan

opiskelijoille annettavaan

kurja tai ahdistava kokemus sellaiselle opiskelijalle, joka haluaa vain läpäistä kurssinsa rimaa hipoen ja kerätä opintopisteitä.

Miksi palautetta ei anneta? Opettajilta opiskelijoille antaman palautteen määrä ja laatu vaihtelevat yliopistossa suuresti paitsi eri tiedekuntien niin jopa yksittäisten kurssien välillä. Tarkkoja yleispäteviä kriteereitä palautteen antamiselle ei ole. Politiikan ja viestinnän kandiohjelman johtaja Janne Matikainen arvelee suurimpia syitä palautteen puuttumiseen olevan resurssien vähäisyys ja palautekulttuurin puuttuminen. Luentokursseilla saattaa olla reilusti yli sata opiskelijaa, ja jo pelkkä tehtävien arviointi on Matikaisen sanoin vaativa urakka. Henkilökohtaisen palautteen lisääminen olisi nykyisten resurssien puitteissa työlästä. Matikaisen mukaan opiskelijoiden töissä toistuvat usein samankaltaiset heikkoudet ja vahvuudet, ja siksi esimerkiksi kurssin kaikille opiskelijoille yhteisesti annettu palaute koetaan nykyisessä tilanteessa toimivimmaksi tavaksi antaa palautetta.

tutkainlehti.fi

palautteeseen?

Kurssien suuriin osallistujamääriin vaikuttavat nykyiset koulutusohjelmat, joihin on yhdistetty useita eri tieteenaloja. Matikaisen mukaan tieteenalat pystyivät keskittymään yksittäisiin opiskelijoihin paremmin ennen nykyisiä koulutusohjelmia. Hän kuitenkin epäilee, ettei henkilökohtaista palautetta edes silloin juurikaan annettu, mikä kertoo palautekulttuurin puutteesta yliopistoissa. Ajatellaanko kenties, etteivät opiskelijat kaipaa palautetta? “En usko, että kukaan näin ajattelisi. Ehkä ajatellaan, että suoritus eli opintopisteet kiinnostavat opiskelijoita eniten, mutta kyllä jokainen opettaja tietää palautteen merkityksen.”

Yliopiston palaut ekulttuurin ongelmat Toisin kuin opettajien opiskelijoille antama palaute, on opiskelijoilta kerättävä kurssipalaute vakiintunut palautekäytäntö yliopistossa. Opiskelijapalaute on osa koulutuksen laatujärjestelmää sekä yliopiston itsearviointia. Moni opiskelija kokeekin tärkeäksi, että opetuksen tasosta

ja tavoista voi antaa palautetta. Yliopistoja myös palkitaan tulosneuvotteluissa opiskelijapalautteen keräämisestä. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan opiskelijoiden antaman kurssipalautteen hyödyllisyydestä ei kuitenkaan ole takeita. Sen sijaan opiskelijoille annettava palaute olisi tutkimuksen mukaan opiskelijoiden antamaa palautetta tärkeämpää ja hyödyllisempää. Miksei resursseja suunnata yleisten kurssipalautteiden sijaan opiskelijoille annettavaan palautteeseen? Yliopistossa opiskelijalta oletetaan hyvää itseohjautuvuutta, mikä voi olla yksi syy yliopiston puutteelliselle palautekulttuurille. Kaikki opiskelijat eivät kuitenkaan ole luonnostaan yhtä itseohjautuvia kuin yliopistossa oletetaan. Koska vallitsevassa yliopistokulttuurissa vastuun omasta oppimisesta ajatellaan olevan ennen kaikkea opiskelijalla, ei palautetta ehkä nähdä yhtä hyödyllisenä ja tärkeänä kuin se tutkimusten mukaan on. Kuitenkin myös itseohjautuvuus on taito, jonka oppimisessa henkilökohtainen palaute auttaisi.

TUTKAIN 2/2021

Opiskelijoina kokemuksemme vertaispalautteesta ovat osoittaneet sen melko

”

hyödyttömäksi, sillä opiskelijat ovat usein arkoja kritisoimaan toistensa töitä ja palautteesta tulee helposti pelkkää kehumista.

Laatu- ja määrävaatimuksista vapaa palaute ei kuitenkaan ole itseisarvoista. Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan opiskelijat hyödyntävät saamaansa palautetta usein kehnosti tai eivät lainkaan. Jos palaute ei vaikuta oppimiseen, on se pelkkää informaatiota. Kimmo Svinhufvudin teoksen Kokonaisvaltainen kirjoittaminen mukaan sekä palautteen antaminen että sen vastaanottaminen ovat taitoja, joita täytyy opetella. Jos yliopiston palautekulttuuria halutaan todella kehittää, tulisi siis sekä palautteen antamista että vastaanottamista opettaa ja opetella.

Vertaispalautteen kiemurat Yliopistokursseilla yleisin palautteen muoto on vertaispalaute, jossa opiskelijat arvioivat toistensa töitä. Ajatuksena vertaispalaute kuulostaa täydelliseltä: muiden opiskelijoiden töitä lukiessa opiskelija voi verrata omaa osaamistaan

vertaisiinsa ja toisaalta muiden opiskelijoiden palaute auttaa häntä kehittymään. Käytännössä tämä ei kuitenkaan aina onnistu. Opiskelijoina kokemuksemme vertaispalautteesta ovat osoittaneet sen melko hyödyttömäksi, sillä opiskelijat ovat usein arkoja kritisoimaan toistensa töitä ja palautteesta tulee helposti pelkkää kehumista. Kynnys kritisoida saattaa johtua esimerkiksi loukkaamisen tai epäsuosioon joutumisen pelosta opiskelijoiden keskuudessa. Vertaispalautteen eteen ei myöskään aina nähdä juurikaan vaivaa. Ehkäpä vertaispalautteen toimimattomuus johtuu nimenomaan palautekulttuurin puuttumisesta. Oikein toteutettuna se voisi olla arvokas keino kehittää omaa osaamistaan. Hyödyllistä vertaispalautetta ei voida kuitenkaan odottaa, mikäli siihen ei lainkaan opasteta.

antamatta. Yliopiston vähäinen kiinnostus suunnata lisää resursseja palautekulttuurin parantamiseen luo kuvaa yliopistomaailmasta, jossa opiskelijat halutaan yliopistolaitokseen mahdollisimman nopeasti sisään ja taas mahdollisimman nopeasti ulos työelämään. Palautteen puute viestittää opiskelijoille, ettei heidän oppimisprosessinsa ja tekemänsä työ ole lisäresurssien tai vaivan arvoista. Tutkimusten mukaan palaute voi muun muassa lisätä syvällistä oppimista sekä merkityksellisyyden tunnetta ja edistää yliopistoyhteisöön kiinnittymistä. Yliopistoyhteisöön kiinnittyminen puolestaan paitsi parantaa opiskelijoiden opintomenestystä, niin nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista. Yliopiston palautekulttuurin kehittämisestä voisi siis jokaisen opiskelijan lisäksi hyötyä parhaimmillaan koko yhteiskunta. Artikkelissa käytetyt lähteet:

Menestys palautteen varassa On tärkeää muistaa palautteen olevan aina vallankäyttöä; myös, kun sitä päätetään jättää

Svinhufvud, K. (2016). Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (3.painos). Helsinki: Art House. Räihä, P., Mankki, V. & Samppala, K. (2019). Kirjallisen palautteen merkitys yliopisto-opiskelijalle. Yliopistopedagogiikka, 26(2), 8-22.

Työelämä

Diplomatian

ku vassa vasemm alla mikko hautala K u va official w hite house photo

iplomatia on tiiviiden kontaktiverkkojen rakentamista valtioiden kahdenvälisissä suhteissa. Suomen Washingtonin suurlähettiläs ja valtiotieteilijä Mikko Hautala sekä Suomen New Yorkin pääkonsuli Mika Koskinen toteavat, että tärkeintä työssä on kuitenkin aito halu edistää Suomen asiaa. te k sti d o r a a r ru da

tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

kone ei hyydy ”Diplomaatin tehtävät eivät ole sama kuin kansainväliset tehtävät tai ulkomaantyö”, toteaa Mikko Hautala Washingtonista ja jatkaa, että tässä työssä ollaan ”Suomen asialla”. ”Punaisena lankana on aina Suomen turvallisuuden ja taloudellisen hyvinvoinnin ajaminen. Työ vain tapahtuu kansainvälisessä toimintaympäristössä”. Mikko Hautala on toiminut suurlähettiläänä Washingtonissa syyskuusta 2020 lähtien. Valtiopäämiehemme edustamisen lisäksi hän toimii Suomen suurlähetystön päällikkönä ja Team Finland -verkoston maajohtajana. Hautala korostaa myös tiedemaailman ja tutkimuksen kehittämisen tärkeyttä globaalien ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. New Yorkin suurlähettiläs Mika Koskinen on toiminut pääkonsulaattina Suomen New Yorkin pääkonsulaatissa vuodesta 2019 lähtien. Se keskittyy viennin ja kulttuurin edistämiseen sekä maakuvatyöhön ja sen toimialueeseen kuuluu 35 osavaltiota. Suomen intressejä edistetään

tehostamalla vientiä ja suomalaista yritystoimintaa. Pääkonsulaatti on osa Team Finland -maatiimiä, johon kuuluvat keskeisinä myös Business Finland, Suomen New Yorkin -kulttuuri-instituutti ja Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamari. Hautala luonnehtii Suomen ja Yhdysvaltain suhteita tiiviiksi ja laajoiksi: Yhdysvallat on Suomen merkittävimpiä kauppakumppaneita, puolustusyhteistyöllä on pitkät perinteet, ja maat jakavat liberaalit arvot demokratiasta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista. ”Strategisella tasolla, jopa maailmanlaajuisesti, on tärkeää, miten Yhdysvallat suhtautuu monenkeskiseen yhteistyöhön ja koko maailman yhteisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisuun. Tämä vaikuttaa hyvin paljon Suomenkin toimintaympäristöön ja meidän politiikkamme mahdollisuuksiin”, hän tiivistää. Hautala näkee Bidenin hallintokauden tuovan käytännön yhteistyöhön muutoksia ja arvioi

hallinnon toiminnan palaavan totutummille urille ja ennakoitavammaksi. Biden painottaa monenkeskistä yhteistyöstä ja ilmastopolitiikan tärkeyttä. Tässä Hautala toteaa olevan uusia mahdollisuuksia, mutta toteaa että diplomaattisuhteiden suhteiden hoito ei pysähtynyt Trumpin kaudellakaan. ”Tämä kuvaa diplomatian luonnetta – sen pitäisi toimia kaikilla keleillä. Tarvittaessa keinoja sopeutetaan ja löydetään uusia, mutta tämän koneen ei pitäisi koskaan hyytyä.” Hautala korostaa, että vaikka kumppanuus Yhdysvaltoihin on luonteeltaan syvää, on syytä muistaa, että maailma on kylmän sodan jälkeen muuttunut melkoisesti. ”Uusia voimakeskuksia on syntynyt, joista Kiina on selkeästi merkittävin. Globaali toimintaympäristö on monipuolisempi ja siinä mielessä myös haastavampi.”

”Tämä kuvaa diplomatian luonnetta – sen pitäisi toimia kaikilla keleillä. Tarvittaessa keinoja sopeutetaan ja löydetään uusia, mutta tämän koneen ei pitäisi koskaan hyytyä.”

→

33 ku vassa mik a kosk inen

ku va ulkominister iö

Diplomaatti tekee työtä Suomelle

Diplomatia on ihmistyötä ”Diplomaatin työ on lähtökohtaisesti ihmistyötä”, toteaa Hautala ja painottaa, että ilman kontaktien luomista ei voi vaikuttaa. Koskinenkin kuvaa lähikontakteja diplomaatin tärkeimmäksi työkaluksi. Diplomatian keskeisin tehtävä on Hautalan sanoin ”kontaktiverkoston rakentamista ja tuon verkoston hyödyntämistä Suomen etuja koskevaan tiedonhankintaan ja vaikuttamiseen.” Perinteisillä tapaamisilla ja ihmisten välisellä kanssakäymisellä luodaan näitä yhteistyöverkostoja. Nykyisessä maailman tilanteessa lähikontaktit eivät kuitenkaan ole mahdollisia. ”Koronapandemia on kyllä vaikeuttanut työtämme, se on selvää”, toteaa Hautala ja painottaa, että tehokasta diplomatiaa ei voi hoitaa pelkästään etänä. Hautalan mukaan ilman perinteisiä tapaamisia syvempiä kontakteja, luottamuksen rakentamista ja hankalista aiheista keskustelua on vaikeampi toteuttaa: ”Yrityspuolella sanotaan usein, että esittäytyminen on helppo tehdä etänä, mutta sopimuksiin ei tule nimiä eikä raha oikein liiku ilman tapaamisia” Hän pitää etäyhteyksiä hankalana myös johtamistehtävien ja yhteishengen ylläpidon kannalta. Koskinen toteaa myös etäyhteyksien tuoneen hankaluuksia, mutta korostaa, että ”kaikki ei ole negatiivista pandemiatilan-

tutkainlehti.fi

teessakaan”. Hänen mukaansa digiloikka on ollut valtava ja virtuaalisten työkalujen käyttöön on siirrytty nopeasti ja tehokkaasti. ”Järjestämiemme webinaarien osalta on ollut ilo huomata, että meillä on entistä paremmat mahdollisuudet saada tilaisuuksiimme esimerkiksi huippupanelisteja eri puolilta maailmaa”, hehkuttaa Koskinen. ”Olemme järjestäneet myös pohjoismaisten pääkonsulien kesken lounaita, jossa vieraat ovat etänä ja lounas toimitetaan cateringpalveluna kotiin. Tämäkin uusi toimintatapa on ollut onnistunut.”

Diplomatiaa tehdään sydämellä ja intohimolla Diplomaatin työ on haastavaa, mutta antoisaa, toteavat Hautala ja Koskinen. Vaikka alati vaihtuvat työtehtävät ovat haastavia, ne tekevät työstä mielekkään, ja antavat ainutlaatuisen näkökulman maailman menoon. Jo nuoresta lähtien diplomaatin urasta haaveillut Hautala toteaa: “Diplomaattiuralle pääsy vaatii paljon työtä ja suunnitelmallista otetta. Kukaan ei tule diplomaatiksi sattumalta.” Molemmat painottavat kielitaidon ja kansainvälisten kokemusten tärkeyttä uraa havitteleville. ”Opiskelijavaihdot avittavat kansainvälistä suuntautumista ja kulttuurien välistä ymmär-

rystä”, toteaa Koskinen. Hautala vietti opiskelijaharjoittelun Kiovan Suurlähetystössä, josta hän eteni diplomaatin uralle valmentavalle Kavaku-kurssille. Useiden vieraiden kielten osaaminen on etu, ja Hautala korostaa meille harvinaisen kielen, kuten venäjän, japanin tai arabian osaamista. ”Hyvät sosiaaliset taidot ovat myös avuksi, sillä yhteistyöverkostojen luominen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme”, toteaa Koskinen. Hautala havainnollistaa, että ”diplomaatin ei tarvitse olla yliseurallinen ekstrovertti tai juhlien ainainen keskipiste. Oleellista on kuitenkin kyky rakentaa yhteyksiä systemaattisesti ja toimia sosiaalisesti joustavalla tavalla”. Hautalan mukaan diplomaatti on ”generalisti”, jolla ”pitää olla monipuolisuutta”. Laaja yleissivistys on elinehto ja siten koulutustausta voi olla monenlainen: Hautala opiskeli Helsingin valtiotieteellisessä pääaineenaan poliittinen historia, mutta Koskinen valmistui maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta. Ennen kaikkea diplomaatti tekee työtä Suomelle ja siksi oleellista urasta haaveilevalle on aito halu edistää Suomen intressejä ja liberaaleja arvoja. Tämä on niin Koskiselle kuin Hautalalle kunniatehtävä.

TUTKAIN 2/2021

KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään. Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä ► Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja ► Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa ►

Lue lisää: yhteiskunta-ala.fi

Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa

Kulttuuri

Lämminhenkinen tarina elämän kIpeistä solmukohdista

M tutkainlehti.fi

iika Nousiaisen viides romaani Pintaremontti herkuttelee 2010-luvun helsinkiläisiä puhuttelevilla teemoilla totutusti humoristisella otteella. te k sti

E lise

jäämer i

K u vit u s V e r na R u o konen

TUTKAIN 2/2021

iika Nousiaisen viides romaani käsittelee moniäänisesti elämän keskeisiä teemoja; vanhemmuutta, sopivan puolison etsimistä, yhteiskunnallisia normeja, eri sukupolvien kohtaamista ja yksilön elämän kulisseja. Romaanin tapahtumapaikka on Helsinki ja Nousiaisen tapaan kirjan hahmoja on monipuolinen valikoima eriikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia suomalaisia. Kirjan päähenkilö Sami unelmoi sopivasta puolisosta ja idyllisestä perhe-elämästä, sisar Henna ei toivo mitään niin paljon kuin omaa lasta. Markuksen elämän täyttää yksinhuoltajaisän arki ja Pesonen puolestaan huolehtii iäkkäiden vanhempiensa hyvinvoinnista eikä edes ehdi etsiä sopivaa romanttista seuraa. Päähenkilöä painaa lisäksi uravalinta, minkä kautta romaanissa käsitellään ilmastokriisiä. Öljy-yhtiö ei ole sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksytty työpaikka ja Sami yrittää häivyttää työpaikkansa arveluttavia ja luontoa tuhoavia toimia parhaansa mukaan oman mielenrauhansa säilyttämiseksi ja sosiaalisten tilanteiden helpottamiseksi. ”En mennyt yliopistoon unelmoiden Alaskan luonnon tuhoamisesta, eikä sellaista koulutusohjelmaa olisi ollut edes tarjolla 90-luvun lopulla. Nykyisin varmasti on, kun ihmisille halutaan antaa laaja-alaiset taidot”, Sami

pohtii. Työura saattaa olla monen sattuman summa. Romaanin keskeisiä teemoja ovat perhe, sovinnaisuus ja yhteiskunnalliset normit. Miksi jotkut seurustelusuhteet ovat hyväksyttävämpiä kuin toiset ja milloin kulissien rakentaminen on mennyt yli? Mitä tapahtuu, kun ystävänsä lapsia mielellään hoitava epätoivoinen sinkkumies repsahtaa iskemään yksinhuoltajaäitejä leikkipuiston laidalla? Nousiainen kuvailee ilmiömäisen uskottavasti eri sukupolvia edustavien hahmojen ajatusten juoksua ja yksilöiden ominaispiirteitä. Romaanin ensimmäisessä kohtauksessa kurkistetaan hautajaisissa puhkeaviin keskusteluihin ja tilanteisiin, kun eri sukupolvia edustavat ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat sukulaiset ja ystävät tapaavat. Lapset lauleskelevat epäkorrektia laulua kirkossa, pyylevän miehen housut valuvat hieman liian alas eikä suupaltti sukulaistäti malta olla antamatta avioliittoneuvoja. Pintaremontin kaikki hahmot ovat Nousiaiselle ominaiseen tyyliin sympaattisia. Henkilöt suhtautuvat toisiinsa inhimillisesti ja ovat paljon vuorovaikutuksessa keskenään. Romaanissa käsitellään raskaita aiheita, mutta tunnelma läpi teoksen on lämmin ja sävy positiivinen. Romaanissa on lukuisia erilaisia hahmoja, joista lukija voi valita suosikkinsa. Jokaisesta

hahmosta löytyy inhimillisiä ja samaistuttavia piirteitä. Romaani on saanut nimensä samannimisestä hyvinvointiblogista, jota kirjoittelee yksi romaanin henkilöistä. Pintaremontti-blogin kirjoittajan elämä ei kuitenkaan ole aivan mitä blogin kautta voisi päätellä ja blogin väsymätön seesteisyys on suorastaan koomista. Nousiainen irvailee erittäin osuvasti 2010-luvun alkupuolen sosiaalisen median tyylille, jolloin esimerkiksi blogeissa tavoiteltiin mahdollisimman hiottua ja viimeisteltyä lopputulosta. Todellisuudessa sosiaalisessa mediassa julkaistut kertomukset arjesta ovat kaukana todellisuudesta ja kirjoitusten takaa saattaa löytyä hyvinkin uupuneita yksilöitä. Pintaremontti-blogin tekstejä lukevat romaanin hahmot kuka mistäkin syystä ja blogi toimii hahmojen välisenä yhdistävänä mediana. Nousiaisen kirjallinen vahvuus on käsitellä humoristisella otteella kipeitäkin elämänkaaren tapahtumia. Pintaremontti on erinomainen teos kuvaamaan helsinkiläisyyden ydintä 2010-luvulla ja lukukokemuksena mukaansa tempaava ja koukuttava. Nousiaisen humoristinen kirjoitustyyli joko puhuttelee, tai ei, mutta romaani on viihdyttävää luettavaa jo pelkästään sen kontekstin – Helsingin lähihistorian – takia.

Kulttuuri

Mäntymetsät, Stalinin vainot ja tattarintuoksuiset keittiöt Kirja-arvostelu Anna Soudakovan romaanista Mitä männyt näkevät (Atena 2020)

nna Soudakovan teoksessa inkerinsuomalaisten jaettu muisti kantaa menetysten ja valtion terrorin lisäksi tarinaa onnesta ja ilon hetkistä. Se kertoo pelon ilmapiirin voimasta, mutta osoittaa samalla jokaisen oikeuden omaan tarinaansa ja muistoihinsa.

tek sti

J aana

ahtiainen

ku vitus ver na ruokonen

Menneisyyden tapahtumilla on pitkä vaikutusvalta, ja ihminen on usein kovin pieni valtaapitävien hirmutekojen jaloissa, kuten Anna Soudakovan esikoisromaani Mitä männyt näkevät osoittaa. Inkerinsuomalaisten tietämys omasta historiasta onkin ohentunut sukupolvi sukupolvelta, mutta onneksi kuluneiden vuosien aikana inkerinsuomalaisten historia, identiteetti ja kulttuurinen muisti ovat herättäneet kiinnostusta aivan uudella tasolla. Esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Kansal-

tutkainlehti.fi

lisarkiston ja Inkeriläisten sivistysseuran Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke on osallistunut merkittävällä tavalla inkerinsuomalaisten historian ja muistitiedon tallentamiseen. Soudakovan omaan sukuhistoriaan nojaava teos on lämminhenkinen ja kauniin soljuvasti kirjoitettu tarina, joka kokoaa yksiin kansiin yhden suvun

tarnan kärsimyksineen ja iloineen. Kirja sitoo yhteen viiden inkerinsuomalaisen sukupolven jatkumon yli 80 vuoden ajalta. Tarinaan mahtuvat poliittiset vainot, lapsuus Uzbekistanissa, monet neuvostoajan yhteiskunnalliset muutokset sekä maahanmuuttaja-arki Turussa.

TUTKAIN 2/2021

Vuonna 1936 Leningradissa, nykyisessä Pietarissa, viidettä syntymäpäiväänsä juhliva Juri on tarinan sankari – sinnikäs suvun muistojen kantaja. Jurin lapsuuden ilot vaihtuvat varhain vanhempien vangitsemiseen, eikä mene kauaakaan, kun Juri siskoineen pakkosiirretään isovanhempiensa mukana Keski-Aasiaan. Josif Stalinin toimet valta-asemansa vahvistamiseksi osuvat ankaralla tavalla erityisesti vähemmistökansoihin, mukaan lukien inkerinsuomalaisiin. Isänmaan vihollisen lapsen mahdollisuudet ovat vähissä Neuvostoliitossa, mutta toistuvista vastoinkäymisistä huolimatta Juri kamppailee eteenpäin.

Kulttuurinen muisti kantaa, mutta on myös uhka maassa, jossa väärä syntyperä voi tehdä valtakunnan viholliseksi Sukutarinaan nivottu teos on ajankohtainen. Se kuvaa inkerinsuomalaisten kulttuurisen muistin merkitystä. Kulttuurinen muisti säilyttää yhteisön muistoja, mutta myös rakentaa uutta ja valikoi; menneisyyden jäsentäminen on jatkuva tulkitsemisen prosessi. ”Maria tuki, lohdutti, suri hänen kanssaan. Halasi. Kertoi uudestaan ja uudestaan saman, mitä oli väsymättä aina toistanut: Älä usko, että isä ja äiti pettivät. Mutta älä ikinä näytä, että et usko siihen. Älä unohda heitä. Älä usko. Älä näytä. Älä unohda. Ole samanlainen kuin muut. Älä erotu.” Aistit, muistot ja menetetyt lä-

heiset sitovat teoksen henkilöt yhteen. Muistot ja muistelu saavat tarinassa erityisen arvon: ne kantavat suvun tarinaa. Sitä, joka ennen rehabilitointia – eli teloitettujen sukulaisten kunnianpalautusta – on kannettava piilotettuina. Muistot ja historia on salattava, vaan ei unohdettava. Muistojen kautta löytyy oikeutus omaan tarinaan ja niiden avulla menetetyt läheiset pysyvät elämänpiirissä. Kulttuurinen muisti kantaa, mutta on myös uhka maassa, jossa väärä syntyperä voi tehdä valtakunnan viholliseksi. Muistitietoa tutkineen sosiologi Anni Reuterin mukaan inkerinsuomalaiset kantavat jaettua vastakertomusta pakkosiirroista, syrjinnästä, terrorista, hajaannuksesta ja hävittämisestä. On selviytyjiä, jotka jäivät henkiin muistelemaan, mutta on myös lukemattomasti heitä, jotka kuolivat. Vuonna 1990 presidentti Mauno Koivisto myönsi inkerinsuomalaisille paluumuutto-oikeuden Suomeen, johon tarttui arviolta yli 30 000 henkilöä. Myös Soudakovan romaani kuvaa Jurin perheineen muuttavan Suomeen, jossa ulkopuolisuus ei hellitä, mutta jossa läheiset ja tattarintuoksuinen keittiö huokuvat lämpöä ja onnea. Pelon pitkä ulottuvuus ei kuitenkaan uuteen maahan muuttamisesta ja sukulaisten rehabilitoinnista huolimatta hellitä, vaan pelko asioiden tapahtumisesta uudelleen on jälleen ajankohtainen. Kirjassa viitataankin parhaillaan Venäjällä käynnissä olevaan historian vääristämiseen. Tätä kautta Sandarmohin joukkohaudat Karjalassa sekä niiden löytäjä Juri Dmitrijev saavat merkittävän roolin romaanissa.

”Teemme täällä työtä totuuden esiin kaivamiseksi. Se on todella vaikeaa, koska se on monelle liikaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät halua tietää eikä muistaa. Jos totuus on haudattu tuntemattomaan metsään, se on helpompi unohtaa.” Monilla inkerinsuomalaisilla onkin ristinsä etsittävänä Sandarmohin joukkohaudoista. Nykyisten arvioiden mukaan vuosien 1937–1938 aikana Neuvostoliitto teloitti lähes 10 000 uhria Sandarmohissa. Karjalan metsien männyistä tulee Soudakovan kirjassa silminnäkijöitä ja todistajia. Ainoita, jotka voivat Jurin perheelle välittää teloitettujen viimeisten hetkien tarinaa.

”Taasko se alkaa?” Romaanin epilogissa kuvataan, miten pelon ilmapiiri ei koskaan täysin hellitä. Historia voidaan pyrkiä kirjoittamaan uusiksi, jolloin Sandarmohista rakennetaan Suomen armeijan jatkosodan aikana teloittamien venäläisten joukkohauta. ”Taasko se alkaa?” romaanissa kysytään huolestuneena. Pelätään, että menneisyys toistaa itseään. Mitä männyt näkevät on kulttuurisen muistin näkökulmasta erityisen herkullinen kirja. Se osoittaa henkilökultin vaaroja ja ihmisen pienuutta valtion terrorikoneiston rattaissa. Samalla se tavoittaa lämminhenkisen läheisyyden merkityksen ja jaettujen muistojen arvokkuuden kaihtamatta kuvaamasta valtion harjoittaman terrorin vaikutuksia yksilöihin ja yhteisöihin.

Kulttuuri

Iki-ihana TOVE kannattelee

Didrichsenin taidemuseon näyttelyä

uumitarinoistaan tunnettu Tove Jansson halusi tulla tunnetuksi ennen kaikkea taidemaalarina. Didrichsenin taidemuseo on löytänyt rakastettuun taiteilijaan uuden lähestymistavan: Janssonin ja aikalaistaiteilijoiden teoksia yhdistävä näyttely Maalaaminen on kaikkein tärkeintä vie suomalaisen taiteen kehityksen läpi Janssonin siveltimenvetoja seuraten. Tek sti

anna kosk el a

uomalaisten rakastama taiteilija Tove Jansson (1914-2001) on ollut muodikas nimi viime vuosina. Janssonin elämästä kertova Tove-elokuva sai ensi-iltansa vuosi sitten, ja Kansallismuseo järjesti syksyllä Janssonin muumifilosofiaa esittelevän näyttelyn. Tänä keväänä Janssonin maalaustaidetta on esillä sekä Didrichsenin taidemuseossa että HAM-galleriassa. Didrichsenin taidemuseon näyttely Maalaaminen on kaikkein tärkeintä kuvaa Janssonin kehitystä kuvataiteilijana. Näyttely on koostettu Janssonin elämäntarinaa mukaillen, ja sen teokset ajoittuvat 1930-1960-luvuille. Ympäri näyttelyä on ripoteltu valokuvia ja tarinoita Janssonin elämästä ja ihmissuhteista. Esillä on myös teoksia myös hänen ystäviensä, opettajiensa ja perheenjäsentensä, kuten Sam Vannin, Tapio Tapiovaaran, Tuulikki Pietilän ja Eva Cederströmin, teoksia. Aikalaisten taide asettaa Janssonin osaksi taideyhteisön suurempaa kehitystä. Jansson syntyi taiteilijaperheeseen: hänen isänsä Viktor Jansson oli kuvanveistäjä ja äitinsä Signe Hammarsten-Jansson graafikko, joka on muun muassa suunnitellut enemmän suomalaisia postimerkkejä kuin kukaan muu suomalainen taiteilija. Janssonin vanhempien teoksia on esillä näyttelyssä, ja niiden näkeminen antaa käsityksen hänen taiteensa lähtökohdista. Taiteilijan uralle hän opiskeli Tukholman taideteollisuuskoulussa ja täydensi opintojaan myöhemmin muun muassa Pariisissa, jossa myös osa näyttelyn teoksista on tehty. Jansson oli monilahjakkuus, jonka taideura ulottui kuvataiteesta kirjallisuuteen. Hän piti itseään kuitenkin ennen kaikkea taidemaalarina ja pelkäsi, että suursuosion saavuttaneet Muumikirjat ja -sarjakuvat veisivät huomion hänen maalaustaiteeltaan. On siis varsin mukavaa nähdä Janssonin elämästä kertova näyttely, jossa muumit on jätetty museokaupan hyllylle. Vaikka näyttely keskittyy Janssonin maa-

tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

lauksiin, riipaistaan siinä myös hänen pilakuvapiirtäjäuraa Garm-satiirilehdessä. Janssonin itsensä mukaan hänen Garm-urallaan hauskinta oli pilkata diktaattoreita; pilakuvat raivokohtauksen saaneesta Hitleristä kieltämättä paljastavat hänen inhonsa sotaa ja myöhemmin Suomen ja Saksan liittolaisuutta kohtaan. Hän irvailee kuvissaan myös aikansa ja taideyhteisönsä kustannuksella.

Värien leikkiä ja sodan harmautta Erityisesti 1930-luvulle sijoittuvat teokset ovat Janssonin maalaustyylille ominaisesti väreillä ilakoivia. Voimakkaita värejä käytetään ennakkoluulottomasti ja ilmaisu on ekspressionistisen vapaata. Siveltimenvedot ja värien kontrastit ovat teoksissa selvästi näkyvillä. Maalauksissa läsnä ovat Pariisi, turkikset ja muotokuvat ystävistä sekä Janssonista itsestään. Kun maalauksia vertaa yhteisen ateljeen jakaneiden opiskelutovereiden teoksiin, näkee Janssonin taiteen heijastaneen opiskeluyhteisönsä suosimia tyylisuuntauksia, kuten ranskalaista kolorismia. Sota-aika näkyi Jansson uralla maalaamisen vaikeutumisena, sillä pommiuhkan vuoksi Helsinkiin oli määrätty öiksi pimennys: kun valoja ei saanut sytyttää, oli hänen keskityttävä iltaisin sarjakuvien ja muun vähemmän valoa kaipaavan taiteen tekemiseen. Jansson itse kuvasi aikaa sanoilla: ”Värit kuolivat.” Kuitenkin monet Janssonin tunnetuimmat maalaukset, kuten näyttelyssä esillä olevat omakuvat Tupakoiva tyttö (1940) ja Ilvesboa (1942) sijoittuvat juuri tälle ajanjaksolle. Sota-aikaan sijoittuu myös teos Perhe (1942), joka on yksi näyttelyn kiehtovimmista maalauksista. Maalauksessa Janssonin sotilaspukuun pukeutunut veli Per-

Olov pelaa shakkia nuoremman veljensä Lars-Erikin kanssa. Mustiin pukeutunut Tove seisoo heidän takanaan, ja hän ja hänen vanhempansa ovat hajaantuneet eri puolille huonetta eriävien poliittisten näkemysten erottamina: Toven isä näki jatkosodassa Suomen kanssa liittoutuneet saksalaiset pelastajina, kun taas Tove vastusti sotaa ja saksalaisten läsnäoloa Suomessa. Poliittiset jännitteet varjostivat isän ja tyttären suhdetta pitkään. Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä sota-ajalta on esillä muun muassa Janssonin ystävän ja rakastajan Tapio Tapiovaaran sotaa kuvaavia grafiikkateoksia, kuten Guernica (1937). Vuosisadan toisella puoliskolla Jansson alkoi tehdä muodikasta abstraktia taidetta. Huomatessaan olevansa lähes ainoa taiteilija, joka oli laittanut esille esittävää taidetta, hän ryhtyi ehkäpä uudistuksenhalusta, ehkäpä pakosta lisäämään abstrakteja piirteitä teoksiinsa. Abstraktin taiteen suosio kertoo osaltaan myös taidemaailman tavasta taipua arvostelijoiden mielen mukaan. Toisaalta abstraktius ei ollut Janssonille päämäärä, vaan jopa abstraktit teokset kuvaavat usein jotakin konkreettista, mikä kertoo hänen tarinankertojaluonteestaan.

Näyttelyn puutteet Monipuolisuus on sekä näyttelyn etu mutta myös sen heikkous. Vaikka näyttelyn väitetään etenevän kronologisesti Janssonin elämäntarinaa mukaillen, aikajanaa on vaikea seurata hämmentävien ajallisten hyppyjen vuoksi. Aikalaistaiteilijoiden teosten määrä kutistaa Janssonin taiteen osuutta näyttelystä, ja lopulta Janssonin teoksia on näyttelyssä melko vähän. Esitelläänkö se hänen nimellään kävijöiden houkuttelemiseksi?

Näyttelyä katsoessa herää myös kysymys: Miksi Janssonin veljien taidetta ei ole otettu osaksi näyttelyä, vaan heidät on jätetty pelkiksi maininnoiksi? Kokonaisuudessaan näyttely on kuitenkin kiehtova, ja taiteilijoiden monipuolisuuden ansiosta onnistuu antamaan kiinnostavan kuvan suomalaisen taideyhteisön kehityksestä 1930-1960-luvuilla. Vähemmän tunnettujen taiteilijoiden teoksia on aina mukava nähdä. Itse nautin myös Didrichsenin museon kodikkaasta sisustuksesta kirjahyllyineen ja nojatuoleineen. Näyttely on auki 13.3. – 22.8.2021. Museonjohtaja Maria Didrichsenin mukaan näyttely pyritään pitämään auki laajennetuilla aukioloajoilla ja koronarajoitukset huomioivilla kävijämäärillä. Spontaani vierailija pääsee kävijämäärän joustaessa sisään, mutta jos haluaa välttää odottelua kylmässä kevätviimassa, kuten allekirjoittaneelle kävi, kannattaa vierailu varata etukäteen. Näyttelyn on mahdollistanut Moomin Characters Oy Ltd:ltä sekä kotimaisista museo- ja yksityiskokoelmista lainatut teokset. Näyttelyn aikuislippu maksaa 16€ ja alennettu lippu 14€. Jos suomalainen taide ja Tove Janssonin elämä kiinnostavat, kannattaa näyttelyssä käydä: Janssonin rakkaus väreihin tuo kaivatun väripilkahduksen myös korona-ajan harmauteen.

Artikkelissa käytetyt lähteet: Tuula Karjalaisen teos Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2013).

ESSEE

Yritys opiskelijan omakuvaksi te k sti ee ro lipponen

loitin syksyllä 2017 kasvatustieteiden opinnot. Minusta piti tulla luokanopettaja. Alan olin valinnut summanmutikassa ja abikevään paniikissa, sillä olin saanut sellaisen käsityksen, että jonnekin on sentään haettava. Ei voi jäädä vetelehtimään kuin mikäkin vötkäle. No, kaiketi päädyin opiskelemaan opetusalaa, koska vanhempani tekevät sen kaltaisia töitä. Heidän puheidensa kautta olin saanut opettamisesta joltisenkin käsityksen. Luultavasti juuri tämä oli alanvalinnassani ratkaiseva tekijä. Ainakaan minua ei koskaan painostettu suuntaan taikka toiseen. Ujouden aiheuttaman alkuyskähtelyn jälkeen huomasin, että yliopistossa tapaamani ihmiset suhtautuivat minuun ihan myötämielisesti. Pääsin sosiaalisiin piireihin ja opin tuntemaan ison joukon

tutkainlehti.fi

enimmäkseen elämäniloisia, avomielisiä ja ystävällisiä tulevia opeja. *** Sosiaalisuuden lisäksi myös varsinainen opiskelu aiheutti alkuvaikeuksia. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että opiskeltavat sisällöt olisivat olleet vaikeita tai yliopisto henkisenä ympäristönä minulle epäkotoisa. Päinvastoin. Tulevien luokanopettajien lukulista koostui varsin kepeistä ja käytännöllisistä kirjoista, joiden sisällöt – kuten akateeminen maailman käytännöt yleensäkin – olivat akateemisen perheen pojalle helposti omaksuttavia. Ongelma oli, jos ei jopa liika akateemisuuteni, niin ainakin se, että olin siviilipalvelusvuoteni aikana

TUTKAIN 2/2021

*** Kun syksyllä 2019 aloitin opiskelut politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa – jonne minut oli sysännyt opettajan kutsumuksen epäily ja kasvatustieteelliseen liian teoreettiset taipumukset – olin jo valmis kyynikko-opiskelija, leikkaa liimaa -metodin ylimielinen propagoija. Nyt kyynisyyteeni liittyi myös jonkinlaista koko yliopistokoulutuksen mielen ja merkityksen epäilyä. Olin ymmärtänyt, että yliopisto on uuden tietotyöläisköyhälistön tuotantolaitos. Se ei voisi antaa meille kovinkaan paljoa toivoa paremmasta elämästä. Suurille ikäluokille yliopisto merkitsi harppausta yhteiskunnallisessa hierarkiassa ja tiede avaruusmatkailua sekä maailmanrauhaa. Meidän askeleemme alta yhteiskunnan lattiataso romahtaisi niin kuin maapallon ekosysteemit ympärillämme. Ajajanpaikalta kiikkutuoliin talutettu tiede valittelisi omaa raihnaisuuttaan. Yliopisto aiheutti myös poliittista turhautumista. Että tätä tietopajaa rahoitetaan julkisesti, mutta sen taloudelliset tuotot käärii tiedekustantajajätit ja muut yksityiset rahanimijät. Törkeää! Jos kerran yliopisto tarjoaisi vain epävarmuutta ja kulisseissa kähmintää, miksi minä vuotaisin energiani Kaisa-talon työpöydille?

omaksunut tarkan ja tunnollisen tavan lukea kaunokirjallisuuden klassikoita. En ymmärtänyt sitä, minkä monet opiskelukaverini tuntuivat tajunneen vaistomaisesti: ei yliopistossa kannata vakavissaan lueskella! Siinä missä uudet ystäväni sutaisivat esseensä viimeisen illan adrenaliinilla maustetussa inspiraatiossa, minä istuin typerryttävän pitkiä päiviä Kaisa-talon kellariloukossa. Ajan oloon ja varmaan samassa tahdissa sosiaalisiin piireihin sulautumiseni kanssa – varmasti viimeistään fuksikeväänä – opin hallitsemaan nykyopiskelijalle välttämättömät kyyniset ja opportunistiset konstit. Siinä missä olin aluksi typerällä pieteetillä tavannut kurssikirjoja sivu sivulta ja alusta loppuun, nyt selasin kirjasta esseetäni varten oleelliset otsikot ja koppasin niiden alta muutaman sitaatin, joiden varaan ladoin kasan huteria lauseita. Arvosanat eivät romahtaneet, aikaa jäi varastoon.

Tutustuin tarkemmin kyynikkoon. Löysin hänestä rottamaisen, ovelan ja vastahankaisen antisankarin. Jussi Vähämäki kirjoittaa: ”Itseasiassa juuri opportunisti ja kyynikko ovat ne kaksi hahmoa, joiden suojissa elävä työ nykyään pakenee kapitalistista riistoa.” Kyynikko-opiskelija vastustaa, vaikkei aina suinkaan tietoisesti, tietopajan kontrolleja! Hän on pakenija, monikeino, monineuvo kuin Odysseus. Millaista on kyynikon vastarinta? Kovan, kaikkea hylkivän kuoren kantamista. ”Lasi on kova ja sileä materiaali, johon ei saa mitään kiinni”, kirjoittaa Walter Benjamin. Kyynikko-opiskelijaan ei saa mitään kiinni, eikä häntä saada mistään kiinni, koska hän suhtautuu kaikkeen ulkokohtaisesti, välineellisesti, itseään likoon laittamatta. Hän ei sisäistä opiskelijalta vaadittuja itsen kehittämisen, cv-merkintöjen keräämisen ja verkostoitumisen vaateita, vaikka ulkoisesti täyttääkin kaikki ne. Miten? Välinpitämättömästi, uhraamatta niille ajatuksiaan, tunteitaan, voimavarojaan. Kyynikko sanoo: ”Mä oon täällä vain töissä.” Ja tämä on tietysti katastrofi. Tunnekylläisissä tietotöissä pitäisi olla aina kuin huvipuistossa, huutaa ala ja ylämäissä ”jihuuu”. Ei ihme, että monet toimistot muistuttavat huvipuistoja.

→

44 Kyynikko ei ole tunnollinen, hän välttää uupumisen, tuon nykyopiskelijan perussairauden.

kyynikolla ei voi olla perinnettä. Hän ei perusta mistään eikä mitään. Kyynikko hävittää jopa omat jälkensäkin.

***

Yhtäältä – etenkin typeriä oppimispäiväkirjoja sutiessani – pyrin olemaan kovapintainen kyynikko, joka hylkii kaikkea muuta kuin puhtaan välineellistä suhdetta tietoon. Toisaalta – etenkin vapaa-ajalla ja itselle tärkeiden tekstien parissa – pyrin lukemaan niin, että sisäistän minulle tärkeiden tekstien lauseet, jotta voin aina elää, ajatella ja tuntea niiden parissa ja niiden lävitse.

Opiskelujeni alkuvaiheessa, kun liotin itsestäni tunnollisuuden tahroja ja hankasin itselleni kyynikon kovan pinnan, kehitin vapaa-ajalla myös täysin toisenlaista lukutapaa. Jatkoin kirjallisuuden lukemista. Lisäsin lukulistalle nyt myös joitakin filosofian merkkiteoksia. Muistan, että lukiessani Platonin Valtiota oli minun toistuvasti tartuttava kynään selvitelläkseni ideaopin solmukohtia. Jos en koko ajan kirjoittanut lukemastani omin sanoin, en yksinkertaisesti ymmärtänyt siitä paljoakaan. Samalla tuli siirrettyä paperille muitakin mieltä reunustavia ajatuksia. Kirjan lauseista sai kimmokkeen kirjoittaa kaikesta muustakin. Pöydällä retkottava klassikko antoi ajattelulle sijan, assosiaatiolle eksymisen kenttäoppaan. Tuomas Nevanlinna on kirjoittanut: ”[K]aanonin kautta on mahdollista elää totuudessa. Se avaa kentän, jossa asioita on mahdollista sanoa ja kokea.” Nevanlinna kuvaa kaanonia myös ”pyhäksi”. Ja sanoo, että kanonisten tekstien lukeminen ”tuskin eroaa paljonkaan rukoilemisesta, laskeutumisesta tuntemattoman puhuttelun varaan.” Vaikka en itse yltyisi yhtä ylätyyliseksi, myönnän, että kun keskustelee itsen kanssa klassikon ”avaamalla alueella”, voi tapahtua aavistamattomia asioita. Kenties tapahtuu myös moraalista kasvua. Kun lukemiselle omistautuu, alkaa opiskelu viitata itsenäiseen moraalikasvatukseen ja tutkintoon pyrkimisen sijasta siitä tulee itsetutkiskelua. Vaikka nyky-yliopisto tuskin tunnistaakaan opiskelun moraalis-poliittista ulottuvuutta, on itsetutkiskelulla ja moraalikasvatuksella vankat perinteet länsimaisen ajattelun historiassa. Platon uskoi, että elämä ikuisten ideoiden parissa pelastaa sielun. Luostariveljet luottivat siihen, että Kristuksen seuraaminen johtaa viimeisenä päivänä ruumiin ylösnousemukseen. Valistukselle kyse oli siitä, että tradition sisäistämällä pääsee siitä niskan päälle ja surfaamaan edistyksen aallonharjalla. *** On siis kaikkeen kyllääntynyt kyynisyys ja tekstien äärellä miltei hengellinen hartaus. On handbookien kiireellistä kopeloimista, kaikkeen tarttumista, minkä tahansa käyttämiseksi, ja on kokonaisvaltaista antautumista sanan puhuteltavaksi. Kaksi opiskelun tapaa. Toista voidaan pitää itsetutkiskelun perinteenä. Toista perinteettömyytenä, sillä

tutkainlehti.fi

Onko asia nyt sitten niin yksinkertainen, että pyrin olemaan taloudellinen opiskelutehtävien suhteen säästääkseni aikaa omille harrastuksilleni? Onko kyse vain arjen fiksusta ajankäytöstä? Ei, ei asia aivan näin ongelmaton ole… Sillä eikö se, mitä kuvasin itsetutkiskeluksi ja Nevallinnaa siteeraten “totuudessa elämiseksi”, voida tulkita myös ylitunnollisen ihmisen itsen alistamiseksi? Ovathan vapaa-ajalle siirretty työhulluus, mittaansa suuremmiksi paisuneet sivistyshankkeet ja jatkuva ”itseen investoiminen” – käyttääkseni itselleni vastenmielistä self-help -termiä – juuri nykyaikaisen tietotyömuurahaisen tavaramerkkejä. Tokkopa tässä on kovinkaan paljon ”pyhää”. Ja eikö varsinkin valtsikan akateemisten suorittajien piirissä uurastaminen ole melkeinpä vaatimus? Tuskin kaikki luku- ja kirjoitusintoni on pelkästään sisäisen palon ulkoista leiskuntaa. Paljon siinä on varmasti myös ahkeruuden normeihin sopeutumista. Sanotaanko näin: Olisi liian paksua väittää, että työintoni on jonkin minuun asettuneen kirjallisen demonin ruokkimista. Tällaisen sanominen tuntuisi turhan pompöösiltä, aivan liiaksi katteettomalta itsekehulta. Mutta ihan yhtä yksinkertaistavaa olisi esittää, että olen työinnossani ainoastaan uusliberaalien itsen yrittäjän ideaalien tunnollinen toteuttaja. Tuntuisi väkinäiseltä huudahtaa: ”Katsokaa, minäkin olen uusliberaali!” Vaikutelma olisi samantapainen kuin silloin, kun joku myöntää avoimesti olevansa itsekäs ja häikäilemätön esiintyäkseen raastavan rehellisenä. Vaikutelma olisi teeskennelty. Miksi sitten tankkasin Hannah Arendtia joululomalla kuin olisin valmistautunut pääsykokeisiin? Miksi joka periodissa kirjoitan opiskelijalehtiin, vaikka voisin joskus suoriuttua ihan vain oppimispäiväkirjoista? Miksi hioin tätä tekstiä luvattoman kauan kaiken muun tekemisen ohessa? En tosiaan oikein tiedä. En myöskään tiedä, mitä tekisin, jos en koko ajan lukisi ja kirjoittaisi.

Mielipide

TUTKAIN 2/2021

Ei minun visioni

S Visio on Suomen raskaan sarjan mediakentän uusin tulokas. Uutuudestaan huolimatta Visio edustaa aikansa eläneitä arvoja ja jättää vähemmistöt huomiotta. Mikäli ilmastokriisiä ei olisi, Vision kädenlämpöinen ja pintapuoliseksi jäävä analyysi taloudesta ja laajemmin yhteiskunnasta saattaisi lähinnä huvittaa. Ekokriisin aikakaudella loputon talouspöhinä ei kuitenkaan ole vastuullista journalismia.

te k sti hen r i k peiponen k u vit us a r m as w eseli us

Puhuttaessa suomenkielisestä journalismista ei voi olla mainitsematta Helsingin Sanomia. Suomen ja Pohjoismaiden suurin sanomalehti HS on yhdessä Ylen rinnalla yksi laadukkaimmista ja luotetuimmista uutismedioista. Välillä Helsingin Sanomien artikkeleita lukiessaan kuitenkin kurtistaa kulmiaan ja ihmettelee uutisaiheiden sekä näkökulmien outoutta (ultrajuoksulla eroon työuupumuksesta?), mutta pääsääntöisesti sen artikkelit ja uutiset tarjoavat valveutuneellekin lukijalle mielenkiintoisia näkökulmia ajankohtaisiin tapahtumiin. Ajoittainen kulmien kurtistus ja hämmennys ovat kuitenkin HS Visiota lukiessa vaihtuneet jatkuvaksi hämmästykseksi uutisaiheiden näköalattomuutta ja yksipuolisuutta kohtaan. Sivun yläreunassa pyörivät pörssikurssit, loputtomat jutut menestyjistä sekä yleinen talouspöhinän ihannointi saavat

kenen tahansa vähänkään kapitalismiin kriittisemmin suhtautuvan henkilön pään pyörälle. Satiirin erottaminen todellisuudesta on nykypäivänä muuttunut niin vaikeaksi, että Visiota ensi kertaa lukiessani en voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö liite olisi hiukan liian pitkälle edennyt käytännön pila. Visiota kritisoidakseen ei tarvitse olla valtiotieteiden opiskelija tai edes erityisen hyvin perillä maailmanmenosta. Itse olen Visiota lukiessa kiinnittänyt huomiota erityisesti kolmeen seikkaan: Vision ajamiin arvoihin ja maailmankuvaan, naisten ja vähemmistöjen representaatioon liitteessä sekä yleisemmin median rooliin kapitalistisessa yhteiskunnassa.

→

Mitään journalismia ei pitäisi tehdä enää tänä päivänä ilman ilmastonmuutoksen huomioimista Finanssikriisi > ilmastokriisi

Vision esittämä maailmankuva ja arvomaailma näyttäytyy ilmastokriisin ja globaalin eriarvoisuuden rehottaessa auttamattoman vanhanaikaiselta. Aikana, jolloin ilmastonmuutos uhkaa kaikkea elollista, saattaisi olettaa, että maan suurin sanomalehti lanseeraisi uraauurtavan ilmastoliitteen talousuutisoinnin laajentamisen sijaan. Vision journalistiset tavoitteet liittyvät lähes yksinomaan talouteen eikä sen perustamisesta kertovassa artikkelissa mainittu ilmastoa sanallakaan (HS 15.1.). Ilmastokriisin lähes täydellinen unohtaminen Vision alla tehdyistä jutuista onkin itsessään jo ehkä tärkein kritiikki koko mediabrändiä kohtaan; mitään journalismia ei pitäisi tehdä enää tänä päivänä ilman ilmastonmuutoksen huomioimista.

tutkainlehti.fi

Vielä kummallisemman asias ta tekee se, että Helsingin Sanomat on saanut jo aikaisemmin kritiikkiä osakseen ilmaston unohtamisesta. Elokapinan mielenilmaus (1.3.2021) Sanomatalolla liittyi juuri tähän. Elokapina kritisoi mediaa, mukaan lukien Helsingin Sanomia, siitä, että se huomioi ilmastonmuutoksen vain aihetta eksplisiittisesti käsittelevissä jutuissa eikä kokonaisvaltaisesti kaikessa sisällössään. Visiosta löytyvä tyyppiesimerkki tästä on Kiinan tulevaa kulutusjuhlaa käsitellyt artikkeli, jossa ilmastoa ei mainittu sanallakaan ja “eko” löytyi vain sanasta ekonomisti. Vision kohdalla ilmastoa ei ole kuitenkaan vain unohdettu, se on myös sivuutettu täysin.

Kiinan tulevaa kulutusjuhlaa käsitelleessä artikkelissa ilmastoa ei mainittu sanallakaan ja ”eko” löytyi vain sanasta ekonomisti

Vision arvomaailma vaikuttaa esittävän, että finanssikriisit ovat tärkeämpiä ja suurempia uhkia kuin ilmastokriisi. Tätä tekstiä kirjoittaessani Visio on julkaissut useita tulevilla talouskriiseillä pelottelevaa artikkelia, joissa ilmastosta ei ole puhettakaan. Varsinaisen kohderyhmän sijaan brändi vaikuttaisi enemminkin olevan kohdistettu valkoisille rahakkaille rahastosijoittamista harrastaville henkilöille, joilta ilmastokriisi ei ensimmäisenä vie kattoa pään päältä. Vision edustamat arvot näyttäytyvät muiltakin osin harmittavan yksipuolisilta. Maailmassa, jossa länsimainen ihminen kaipaisi kipeästi post-materiaalisia, luontoa korostavia ja kulutusta vähentäviä arvoja maan suurin lehti julkaisee rahaa ja varallisuutta ihannoivan liitteen. Kun koulutusalan ja menestyksen yhteyttä käsitellyt essee määritteli menestymisen vain palkan kautta, luulin eksyneeni amerikkalaisen satiirisen The Onion -lehden suomenkielisille sivuille. Esseessä problematisoitiin menestyksen mittaamista näin yksinkertaisesti vain hyvin pintapuolisesti, mikä tuntuu olevan yleistä Vision artikkeleissa. Tekstit ovat jo loppuneet ennen kuin ne ehtivät sanoa mitään mielenkiintoista.

TUTKAIN 2/2021

On kummallista, että siirtymästä Maslowin tarvehierarkkiassa ylöspäin kohti aineettomia arvoja on puhuttu yhteiskuntatutkimuksessa ja populäärikulttuurissa jo vuosikymmeniä, mutta silti taloudesta puhuttaessa suorituskeskeisyys ja loputon menestyksen tavoittelu ovat edelleen valtavirtaa. En väitä, etteikö varallisuuden tavoittelu voisi olla jossain määrin mahdollista kestävän kehityksen periaattein, mutta Vision edustamat arvot eivät ainakaan auta hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamisessa.

Valkoinen, hyvin toimeentuleva mies

Etuoikeutettu valkoinen mies on läsnä Visiossa niin paljon, että se tekee Helsingin Sanomien tasa-arvoisen edustamisen tavoitteesta jopa parodiaa. Sukupuolten näkökulmasta tarkasteltuna Vision luvut voisivat olla vielä huonommat, sillä 21:stä tekijästä kahdeksan on (oletetusti) naisia. 38% naisia tekijöinä on sentään hieman korkeampi kuin Hesarin naisia käsittelevien juttujen määrä, joka keskimäärin on noin kolmasosa. Uusien, Visiota varten palkattujen kolumnistien naisten suhde miehiin on kuitenkin vain 1:3, mikä on sukupuolten tasa-arvon tavoitteiden näkökulmasta vähintäänkin kyseenalaista. Vision artikkeleiden aiheissa su-

kupuolten välinen suhde näyttää vielä huonommalta. Henkilökuvissa naisia esiintyy vain neljässä 23:sta. Tämä suhde on tasa-arvoisen representaation näkökulmasta todella heikko eikä sitä voi mielestäni perustella millään. Varmasti HS voisi halutessaan haastatella naispuolisia “Talouden tekijöitä” ja tehdä osansa talouden maskuliinisten mielikuvien korjaamiseksi. Naisvaltaisten alojen aliarvostus ja heikko palkkaus syntyvät osin mediassa luoduista representaatioista, ja tällä hetkellä Visio vain toisintaa talouden alueella perinteisesti esiintynyttä sukupuolittuneisuutta aihevalinnoillaan. Talouden ja miesten välisen suhteen representaatio saa Visiossa myös muitakin, kuin numeroilla mitattavia ulottuvuuksia. Vision mainoksessa pukumiehet naureskelevat kalliin oloisella bisneslounaalla ja fiskaalista dominanssia käsittelevässä artikkelissa on kuvituskuvina aiheeseen liittymättömiä BDSM-kuvia, joiden vaikutelma on voimakkaan sukupuolittunut. Uskon, että en ole yksin sanoessani, että tällaiset sukupuolirooleja vahvistavat kuvastot eivät kuulu nykypäivään eivätkä varsinkaan Suomen suurimpaan lehteen. Naisten lisäksi absoluuttisella poissaolollaan loistavat kaikki vähemmistöt ja valtavirrasta poikkeavat ryhmät. Visiossa on annettu mediatilaa ja näkyvyyttä ihmisille,

→

Naisten lisäksi absoluuttisella poissaolollaan loistavat kaikki vähemmistöt ja valtavirrasta poikkeavat ryhmät

Näkökulmien yksipuolisuudesta seuraava kritiikittömyys on ehkä merkittävin seikka, joka saa Vision näyttämään propaganda-mallin mukaisesti toimivalta medialta

jotka täyttävät julkista tilaa päivittäin. Koko Vision tekijäkaartissa ei ole yhtäkään ihonvärinsä tai muun ulkoisen piirteensä vuoksi vähemmistöön kuuluvaa. Tämä tuntuu itselleni täysin käsittämättömältä; miten vuonna 2021 Suomen suurin mediayhtiö voi luoda jotain näin yksipuolista. Tämän lisäksi Vision uudet kolumnistit ovat ihmisiä, joilla näkyvyyttä on jo ennestään. Vaikka Woltin perustajalla tai Supercellin toimitusjohtajalla on varmasti mielenkiintoista sanottavaa yhteiskunnan menosta, niin he eivät silti tarvitse Helsingin Sanomissa omaa kolumniaan saadakseen äänensä kuuluviin. Rikkaiden ihmisten ajatusten ylistäminen mediassa on myös ylipäätänsä ongelmallista, sillä materiaalinen varakkuus ei ole tae yhteiskunnallisesta älykkyydestä. Tästä oivana esimerkkinä toimii Björn Wahlroos, jonka ajatukset suomalaisesta yhteiskunnasta ovat edelleen mediassa esillä, vaikka “Nalle” ei Suomeen veroja maksakaan. Suomesta löytyy varmasti enemmän sekä vähemmistöjen edustajia, että naisia tuottamaan sisältöä HS Visioon. Tällä hetkellä vä-

tutkainlehti.fi

hemmistöihin kuuluvat ja rodullistetut ihmiset joutuvat Suomessa melkeinpä perustamaan oman median, jos he haluavat saada äänensä kuuluviin, kuten esimerkiksi Ruskeat Tytöt Media tai äskettäin perustettu MixedFinns. Tänä päivänä soisin, että perinteisessä mediassa otettaisiin vähemmistöjen itserepresentaation tärkeys ja merkitys huomioon eikä julkaistaisi vain enemmistön näköistä sisältöä. Vision kohdalla asia kuitenkin valitettavasti on näin.

Ei mitään uutta kapitalismin auringon alla

Omasta pöyristymisestäni Vision visiottomuutta kohtaan saan todennäköisesti syyttää vain itseäni; mitäpä muutakaan kaupalliselta medialta voisi kapitalistisessa yhteiskunnassa odottaa. Visio hylkää täydellisesti ajatuksen journalismin yhteiskunnallisesta vastuusta ja antautuu kokonaan markkinavoimien vietäväksi; “Kun kiinnostavuus ratkaisee yleisön valinnat, kysyntävetoinen uutisteollisuus sopeutuu markkinoihin ja tuottaa kaupaksi menevää sisältöä.” (Pietilä 2007). Helsingin Sanomissa on selvästi todettu, että tämänkaltaiselle sisällölle on kysyntää eikä

kapitalistisessa järjestelmässä tässä ole mitään paheksuttavaa. Tämä herättää kuitenkin kysymyksen median roolista yhteiskunnassa. Perinteinen näkemys uutismediasta vallan vahtikoirana tai neljäntenä valtiomahtina näyttää olevan Vision tapauksessa varsin kulahtanut. Toisaalta Vision kohdalla ei tunnu täysin mielekkäältä puhua siitä aktiivisena eliitin manipulaation välineenä tai uusliberalismin puolestapuhujana. Vision kädenlämpöinen ja pintapuoliseksi jäävä analyysi taloudesta ja laajemmin yhteiskunnasta, joka ei haasta mitään tai ketään, ei täytä aktiivisen toimijuuden määritelmää. Ennemminkin Visio näyttäisi toimivan Noam Chomskyn ja Edward S. Hermanin esittelemän propaganda-mallin mukaisesti. Visio vain myötäilee ympäröivän yhteiskunnan vallitsevaa kapitalistista diskurssia kasvusta, suorituskeskeisyydestä sekä menestyksestä ja tuottaa sen mukaista sisältöä. Se käyttää välillisesti agenda-valtaa valitessaan aiheensa ja näkökulmansa, mutta kehykset valittavissa oleville agendoille määrittyvät laajemmassa yhteis-

TUTKAIN 2/2021

kunnassa ja sen ideologisissa paradigmoissa. Aiheet oikeastaan vain päätyvät Vision toimituspyödälle erilaisten suodattimien kautta, joista perustavanlaatuisimpana Chomsky ja Herman pitivät vallitsevaa ideologia eli tässä tapauksessa kapitalismia. Kaupallisena, pääomalle ja mainonnalle alisteisena mediana Visiolla ei oikeastaan ole vaihtoehtoa tai mahdollisuutta toimia toisin. Hyvä esimerkki tästä on tapa, jolla Visiossa on kirjoitettu tulevista talouskriiseistä. Niissä on esitetty kritiikittömästi uusliberalistiseen ja monetaristiseen talousteoriaan pohjautuvia näkemyksiä esimer-

kiksi inflaatiosta, nollakorkojen vaaroista ja valtion velasta. Fiskaalista dominanssia käsitellyt artikkeli piti lähestulkoon faktana, että 40 vuotta kestäneen rahapoliittisen dominanssin ja keskuspankkien itsenäisyyden purkaminen olisi virhe, vaikka aiheesta käydään aktiivista taloustieteellistä keskustelua, erityisesti modernin rahateorian ympärillä. Näkökulmien yksipuolisuudesta seuraava kritiikittömyys on kin ehkä merkittävin seikka, joka saa Vision näyttämään propaganda-mallin mukaisesti toimivalta medialta. Yritysmaailman menosta ja talouden suuntaviivoista on

täysin sallittua uutisoida, mutta ilman kriittistä säveltä lopputuloksena on päätyä vain osaksi kapitalismin koneistoa. Ilmastokriisin näkökulmasta Vision koko olemassaolon kyseenalaistaminen on aiheellista ja perusteltua. Kun Visio kuitenkin vaikuttaa tulleen jäädäkseen, voisi sen edes toivoa toimivan tasa-arvoa edistävästi eikä vain enemmistöä edustavasti. Kokonaisuudessaan Visio osoittaa, miksi kaupalliselle medialle on tarpeellista olla julkisrahoitteinen vaihtoehto.

alvesalolla on asiaa Amanda Alvesalo kirjoittaa totisen kevyesti aikamme polttavista aiheista – kansalaiset kuulolle!

Koronavuoden tilinpäätös

Teksti amanda alvesalo

Kuvitus L aura Kenttä

usi vuosi on hyvä hetki ref lektoida

ei ole kadonnut mihinkään, vaan se on ottanut

kulunutta vuotta ja miettiä sitä,

vakipaikkansa sanomalehtien sivuilla säätiedo-

mihin on vuodessa päästy. Nyt

tusten ja urheilu-uutisten lomassa.

on kulunut vuosi koronamyllyn

alkamisesta, joten ajanlaskumme alkaa luonnol-

Erilaista viime vuoteen nähden on se, miten

lisesti siitä. Vuosi sitten kirjoitin myös pakinan

korona ja etenkin koronarajoitukset ovat muut-

”Minulla on henkinen koronatartunta”. K ir-

taneet yhteiskuntaa. Uutisointi on nykyisin

joitin: ”Eikö tämä koronatietotulva saisi jo riittää? Eikö maailmassa ole mitään muuta mielenkiintoista

uutisoitavaa

kuin meneillään oleva pandemia?” Vuosi eteenpäin ja esittämäni kysymykset saavat silmät pyörähtämään

ympäri.

Toivoa

Koronauutisointi ei ole kadonnut mihinkään, vaan se on ottanut vakipaikkansa sanomalehtien sivuilla säätiedotusten ja urheilu-uutisten lomassa.

saa. Mitä vielä haluat? Lottovoiton ja vakituisen työpaikan alle kolmekymp-

itsestäänselvyys, ja sen kyseenalaistaminen tuntuu huvittavalta. Koronaan liittyvät lieveilmiöt ovatkin uusi normi. Entiseen elämään palaaminen ja

rajoituksista

poisopettelu

tulee olemaan aikanaan taas uusi muutos. Tällä hetkellä kuvat aiempien vuosien yleisötapahtumista ja maskittomista ihmismassoista tuntuvat vielä

täysin epätodellisilta.

pisenä? Paljon muutakin on muuttunut. Yrityksiä on Maailma näyttää kovin samalta ja kovin erilai-

kaatunut ja ihmisiä joutunut vararikkoon. Toi-

selta. Samalta siinä, että korona-aalto numero

saalta ihmiset ovat myös sopeutuneet rajoi-

X jyllää, osa ihmisistä noudattaa rajoituksia ja

tuksiin ja jatkuvaan käsidesillä läträämiseen.

osa ei. Ihmiset haluavat epätoivoisesti uskoa ra-

Etätyön normalisoituminen on luonut uusia työ-

joituksista vapaaseen kesään. Koronauutisointi

mahdollisuuksia ja maskikauppa on tehnyt uusia

tutkainlehti.fi

TUTKAIN 2/2021

miljonäärejä. Valitettavasti negatiivista sanotta-

nitaan, ja se saattaa pahimmillaan olla erittäin

vaa on huomattavasti enemmän kuin positiivis-

rumaa katsottavaa.

ta. Virus on korjannut satonsa teho-osastoilta ympäri maailmaa. Ihmiset ovat väsyneitä ja mo-

Jo vuosi sitten rajoituksiin liittyvä mielipitei-

tivaatio hukassa. Virusmutantit milloin Englan-

den kirjo ja huoli niiden vaikutuksista oli val-

nista, milloin Etelä-Afrikasta, rapauttavat uskoa

tava. Sanottakoon, että on helppo olla jotakin

tilanteen hellittämisestä. On saatu takkiin, on opittu. On opittu, että lyhytaikaisessa kollektiivisessa

kriisissä

voi-

daan pääpolttoaineena käyttää ihmisten henkilökohtaisia voimavaroja, mutta tilanteen pitkittyessä vara-akku tulee tarjota korkeammalta taholta. Mistä ei vielä tiedetä, ovat rajoitustoimien lopulliset seuraukset ja

On opittu, että lyhytaikaisessa kollektiivisessa kriisissä voidaan pääpolttoaineena käyttää ihmisten henkilökohtaisia voimavaroja, mutta tilanteen pitkittyessä vara-akku tulee tarjota korkeammalta taholta.

avuntarpeen määrä tulevaisuudessa. Vasta useampien vuosien päästä näemme,

mieltä asiasta, josta ei ole aiempaa käytännön kokemusta. Jokainen saa luoda täysin oman mielikuvansa siitä, mihin mikäkin toimi johtaa. On helppo tokaista ”mitä minä sanoin” jos omat skenaariot toteutuvat. Moni on saattanut myös huomata, miten oma suhtautuminen rajoituksiin on muuttunut – allekirjoittanut mukaan lukien. Silloin

on kaiketi parempi pysyä vain hiljaa.

mitä jälkeä korona-aika on saanut todellisuudessa tehtyä. Ihmisten sosiaalisen elämän rajoitta-

Koronavuoden tilinpäätöksessä voidaan todeta,

misen riskit tiedetään jo, mutta niiden pitkäai-

ettei konkurssia ole tullut. Saneeraukseen joutu-

kaisvaikutuksia etenkin nuoreen sukupolveen ei.

misen mahdollisuutta pidetään edelleen silmäl-

Lääke ei saisi aiheuttaa enemmän haittaa kuin

lä. Seuraavan vuoden ensimmäiseen kvartaaliin

itse sairaus. Tulee aika, jolloin nämä asiat pun-

lähdetään varovaisen toiveikkaasti.

TUTKAINLEHTI.FI