Tutkain 3/2013 by Tutkain

tutkain Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

3/2013

Raimo Tengvall autoileva maailmanparantaja »26

Julkkuvassari Li Andersson & nykyvasemmiston kriitikko Tommi Uschanov »14

Hesarin päätoimittaja Kaius Niemi haastattelussa »12

Äijäkalenteri »20

pääkirjoitus

Taistelu sekunnista

tekijät

SANNI MYLLYAHO

ierailu Sanomataloon paljastaa kerralla tiedotusvälineiden muutostilan. Printtilehdistön, television ja verkkotoimituksen toimittajat istuvat samojen pöytien ääressä pohtimassa tapauskohtaisesti, millä tavoin kukin aihe läpäisee uutisvirran. Keskustelu Helsingin Sanomien uuden vastaavan päätoimittajan (sivu 12) kanssa avaa asiaa vielä hieman lisää. Median raja-aidat ovat kaatumassa, ja tiedonvälityksen eri muodot sekoittuvat toisiinsa levittäen sanomaansa yhä enenevässä määrin netissä. Taistelu siitä ratkaisevasta sekunnista, jonka aikana lukija valitsee juuri meidän juttumme sähköisestä uutistulvasta on myös osa Tutkaimen arkea. Lehtemme ja tuottamiemme verkkouutisten suosio on riippuvainen saavuttamastamme näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa. Verkkouutistemme kohdalla tuntuu pätevän yksi nyrkkisääntö: Mitä tyhmempi ja provosoivampi juttu, sitä enemmän klikkauksia. Emmekä me ole edes sortuneet iltapäivälehtien ”Tissit vilahti – katso kuva” -journalismiin. Toisaalta kuljemme samalla kehityksen vastavirtaan. Lehtemme houkuttaa lukijoita eikä se myöskään kärsi kirjoittajapulasta – paitsi juuri verkkouutisten osalta. Ovatko valtsikalaiset siis sähköistä sekuntimediaa vierastavia älykköjä, jotka lukevat ajan kanssa tämänkin numeron, vaikkei sen juttuja olekaan otsikoitu tyyliin ”Nyrkit heiluvat – lue juttu” (sivu 22) tai ”Nakuilua klusterissa – katso kuvat” (sivu 20)? Eivät välttämättä. Erään viestinnän opiskelijan mukaan Tutkaimen parasta antia on tänä vuonna ollut ”Laulukirja syynissä” -palsta (sivu 36) eikä hän ole mielipiteensä kanssa yksin. Juuri tämän palstan kännissä kirjoitetut rivot sitaatit pysäyttävät lehteä pikaisesti selailevan lukijan samalla tavoin kuin sähköinen tissijournalismi. Puhumattakaan seksististä maailmankuvaansa raukkamaisesti nimimerkin takaa julistavasta Irstaimesta (sivu 35). Kuulemieni huhujen mukaan kyseinen pakina on jopa joidenkin valveutuneina pidettyjen valtsikalaisten ensimmäinen ja mahdollisesti myös ainoa luettu sivu koko lehdestä. Ai niin, lehden kannessa on kaunis nainen. Miksi siis poimit sen hyllystä?

ANNA TOIKKANEN

Sanni Myllyaho Iästään vaikeneva viestinnän opiskelija katsoi hyviä elokuvia ja fiilisteli Pohjoismaita. ”On virkistävää katsoa ihmisennäköisiä näyttelijöitä, kun on kyllästynyt Barbien ja Kenin seikkailuihin.”

IDA VEHNÄMÄEN ARKISTO

Anna Toikkanen, 23-vuotias viestinnän fuksi. ”Oli hieman kuumottavaa haastatella ensimmäiseen lehtijuttuuni kokenutta toimittajaa. Sain kuitenkin hyviä vinkkejä – ja kyydin ihan sairaan siistissä autossa!”

Miran Hamidulla

TEEMU PERHIÖ

Päätoimittaja

tutkain 3/2013

Ida Vehnämäki, 22-vuo tias viestinnän opiskelija. ”Pohdin kirjoittaessani, tuputanko liikaa omaa näkemystäni. Sitten tajusin kirjoittavani omasta henkilökohtaisesta mielipiteestäni – tuntui mukavalta kertoa oma tarinani. ”

sisältö

vakiot Pääkirjoitus Kuvain Ajankohtaista Kannusta kaikuu Paikka ompi vallan kahvassa Uralle Ilmestyskirjanpitäjä Irstain Laulukirja syynissä Arviot Bad Pintin Top 3 Kannukka

3 6 8 11 29 31 34 35 36 41 38 38 39

36 ANKI AHLQVIST

erikoiset 12

Tutkaimesta Hesariin

Quo vadis, vasemmisto? Ihanat äijät klusterilla

Väkivaltaiset kertomukset

KTTO:n poikakalenterikuvauksissa paljastettiin kaikki – tai ainakin melkein.

Vapaaehtoistyöntekijä Riikka Hesse kuuntelee hakattujen naisten tarinoita.

Opintorahalla voi elää

Tutkain laittoi toimitussihteerinsä julmaan ihmiskokeeseen.

Bensaa ja sosiologiaa

Minustako yrittäjä?

Liian rohkeita Oscar-voittajiksi

TEEMU PERHIÖ

Li Andersson ja Tommi Uschanov pohtivat vasemmiston nykytilaa.

Tutkaimen entinen ja nykyinen päätoimittaja kohtasivat Sanomatalossa.

Raimo Tengvallin mielestä autoilu ja sosiologia on viimein aika saattaa yhteen.

Valtsikalainen päätyi vahingossa yrittäjyyden maailmaan.

Hollywood-leffat ovat lällärikamaa verrattuna Pohjoismaiden parhaimmistoon.

Miksi suomalainen vasemmisto ei vakuuta ketään, naurattaa useimpia ja itkettää joitakin?

Vili Lähteenojan artikkeli vasemmistosta sivulla 14.

tutkain 3/2013 50. vuosikerta Julkaisija Kannunvalajat ry Päätoimittaja Miran Hamidulla Toimitussihteerit Lauri Haikola, Eevi Heikkinen, Laura Luoto ja Sonja Ulma Ulkoasu ja taitto Teemu Perhiö Kuvasihteeri Anki Ahlqvist Kirjoittajat Sofia Chaichee, Miran Hamidulla, Pia Helminen, Anne Hietaharju, Joonas Kinnunen, Vili Lähteenoja, Sanni Myllyaho, Teemu Perhiö, Jaakko Rissanen, Anna Toikkanen Sonja Ulma ja Ida Vehnämäki Kannen kuva Mikko Virta Ilmoitusmyynti Vili Lähteenoja vili.lahteenoja@helsinki.fi

Paino Whyprint oy, Helsinki Painos 300kpl ISSN 0787-0035 Palaute tutkain2013@gmail.com www.kannunvalajat.fi/ tutkain Tutkain saa HYYn järjestölehtitukea.

SIMO ORTAMO

tutkain 3/2013

kuvain

› KannuGamesissa 24.8. tiedekunnan fuksit tutustuivat toisiinsa ja tuutoreihin leikkien avulla. Tapahtuma huipentui tuutorinryöstöön.

KUVA MIKKO VIRTA

tutkain 3/2013

ANKI AHLQVIST

ajankohtaista

Jussi Nuortimo on valmiina myllyihin Helsingin yliopiston hallituksessa.

Valtsikalainen opiskelijaedustajaksi yliopiston hallitukseen Jussi Nuortimo pyrkii parantamaan hyvien käytäntöjen leviämistä yliopiston sisällä. TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

oliittisen historian opiskelija Jussi Nuortimo valittiin yhdessä maantieteen opiskelija Jannica Aallon kanssa opiskelijaedustajaksi Helsingin yliopiston hallitukseen. Päätöksen suoritti HYYn edustajisto kokouksessaan 28.8.2013, jossa se hyväksyi valintaa varten muodostetun työryhmän esittämät henkilöt. Yliopistoa yhtaikaisesti sekä absurdina että hienona paikkana pitävä Nuortimo lähtee uuteen tehtäväänsä todella motivoituneena. Toimessaan hän pyrkii murtamaan erityisesti yliopiston sisäisiä raja-aitoja, joita muodostavat niin useat kampukset kuin myös toiminnan eri osa-alueet. – Joillain aloilla, kuten opetuksen kehittämisessä olemme aallonharjalla, mutta se ei heijastu minnekään muualle. Hyvien käytäntöjen pitäisi levitä nykyistä paremmin, Nuortimo linjaa. Vahvuutenaan edessä olevan tehtävän kannalta hän pitää aiempaa edunvalvontakokemustaan, visionääristä ajatteluaan ja

asioiden hahmottamiskykyään. – Pystyn ymmärtämään päätökset joita tullaan tekemään ja käsittämään niiden suuret linjat oikealla tasolla. Nuortimo kokee myös muodostavan parikseen valitun Aallon kanssa toisiaan hyvin täydentävän työparin. – Odotan jo innolla sitä, kun pääsemme yhdessä myllyttämään hallituksessa.

Edessä oleva tehtävä ei suinkaan ole Nuortimolle ensimmäinen laatuaan yliopistohallinnossa. Aiemmin hän on toiminut kollegiossa, tiedekuntaneuvostossa, tasa-arvotoimikunnassa sekä lukuisissa työryhmissä. – En edes muista kaikkia työryhmiä, joissa olen ollut mukana. Yliopistohallinnon ohella Nuortimo on vaikuttanut myös ylioppilaskuntapolitiikassa, jossa hän on toiminut muun muassa HYYn hallituksen varapuheenjohtajana 2010. Monesta luottamustoimesta huolimatta into vaikuttamiseen ei ole hiipunut.

– Yliopistomme on lafka, johon ei koskaan kyllästy.

Edunvalvojana Nuortimo on toisinaan saanut huomata, että yliopiston päätöksentekokulttuurissa olisi vielä kehittämisen varaa. Professoreilla, dekaaneilla ja laitosjohtajilla on niin paljon valtaa, että tämä johtaa usein jo ennen kokouksia valmisteltuihin päätöksiin. Tämä hankaloittaa hallinnon opiskelijaedustajien toimintaa. – Valtaa ei tuoda opiskelijoille eteen, vaan se pitää aina hakea jostain itse. Demokratian parantamiseksi Nuortimo lisäisi erilaisten työryhmien käyttöä päätösten valmisteluissa, vaikka se lisäisikin työmäärää. Hallitustehtävässään hän toivookin voivansa parantaa asiaa, mutta näkee avaimen muutokseen olevan muualla. – Asia on kuitenkin enemmän tiedekunta- ja laitostason juttu, koska erot päätöksentekokulttuureissa ovat usein niistä lähtöisin, hän huomauttaa. π

Tiedekunta lahjoittaa haalari merkin 55 opintopistettä vuodessa suorittaville

gallup Kysyimme valtsikalaisilta Kaisassa, mitä mieltä he ovat kansalaisaloitteista.

Merkki luotiin Facebookissa järjestetyssä suunnittelukilpailussa. ANKI AHLQVIST

TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

tutkain 3/2013

sosiaalipsykologian opiskelija Timo Häklin ehdotus. Valinta tehtiin ehdotuksien saamien tykkäysten määrän perusteella. Ensimmäiset merkit jaettiin Kannunvalajien fuksisitseillä syyskuun lopussa, kun tiedekunnan opintoasiainpäällikkö Mikko Vanhanen ja yhdistyksen inspehtori Ullamaija Seppälä jakoivat merkkejä vaaditun pistemäärän suorittaneille Kannunvalajien hallituksen jäsenille. Jatkossa merkit tulevat olemaan kaikkien pistemäärän saavuttaneiden valtsikalaisten haettavissa opintoneuvoja Antti Kososen toimistosta. π

”Hyvä keino edistää kansalaisten kiinnostusta. Olen kuitenkin skeptinen siitä mihin ne lopulta johtavat. Minulla on käsitys, että niitä jää valiokuntien pöydille.”

ANKI AHLQVIST

TIMO HÄKLI

Jenna Mero valtio-oppi

Helmi Linkosalo sosiologia ”Ihan jees. Kyllähän ne demokratiaa puoltaa, muttei ole vielä nähty miten ne toimivat suuressa mittakaavassa.”

Kysyimme Tutkaimen verkossa, paljonko olet maksimissaan valmis maksamaan opiskelijabileiden sisäänpääsystä.

ANKI AHLQVIST

kuukauden kysymys

altiotieteellinen tiedekunta kannustaa opiskelijoitaan suorittamaan lisää opintopisteitä jakamalla ilmaisen haalarimerkin jokaiselle 55 opintopistettä tai enemmän vuodessa suorittavalle opiskelijalle. Vaaditun pistemäärän suorittavien opiskelijoiden lukumäärästä on tänä vuonna tullut yksi rahanjakoperuste, kun yliopisto jakaa rahojaan tiedekuntien suuntaan. Opiskelijoiden aloitteesta alkanut merkkihanke toteutettiin Kannunvalajien hallituksen kanssa, joka auttoivat tiedekuntaa projektissa. Tiedekunnan suhtautuminen merkki-ideaan oli alusta lähtien positiivinen. – Dekaanista lähtien kaikki olivat hyvin myönteisellä kannalla, ja tiedekunta suostui kustantamaankin koko merkin. Kannua tarvittiin ainoastaan etsimään suunnittelijoita ja merkkiehdotuksia sekä tiedottamaan projektista, Kannunvalajien opintosihteeri Anni Nelimarkka kertoo. Kannunvalajien Facebook-sivulla järjestettyyn suunnittelukilpailuun tuli lopulta kolme ehdotusta, joista voittajaksi valikoitui

3 euroa (35,5 %) 2 euroa (25 %) 5 euroa (17 %)

169

vastaajaa

10 euroa (3 %) jätän menemättä, jos bileet maksavat (20 %)

Reetta Mikkola sosiologia ”Ne antavat mahdollisuuden vaikuttaa suoremmin ja mahdollistavat matalemman kynnyksen osallistumisen politiikkaan.”

EMIL WIKSTRÖM

Kannunvalajien työnvälitysliiketoiminta aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta, mikäli Akseli Huhtasen ideaa kannatetaan vaalikokouksessa.

Valtsikalaiset saattavat työllistyä jatkossa oman firman välittämänä Toteutuessaan hanke voi parantaa valtiotieteilijöiden asemaa työmarkkinoilla. TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

annunvalajissa pohditaan valtsikalaisia ammatillisesti kehittäviin oman alan töihin ohjaavan työnvälitysliiketoiminnan aloittamista. Mikäli yhdistyksen jäsenen, Akseli Huhtasen, ideasta liikkeelle lähtenyt ehdotus saa kannatusta loppuvuoden vaalikokouksessa, toiminta alkaa ensi vuoden alusta lähtien aluksi yhdistyksen omistaman Kannustin Oy:n nimissä. Onnistuessaan toiminta tulee saamaan oman yrityksensä. – Tarkoituksena on tuottaa voittoa Kannulle, mutta myös selkeä tavoite parantaa valtiotieteilijöiden asemaa työmarkkinoilla, Huhtanen valottaa suunnitelmaa. Huhtasen mukaan valtsikalaisilla olisi nykyistä enemmän kysyntää työmarkkinoilla, mikäli näitä markkinoitaisiin riittävästi työnantajille. – Olen saanut itsekin kuulla työnantajien sanovan, että ”kyllähän me valtsikalaisia rekrytoitaisiin, mutta niitä ei löydy mistään”.

Muilla aloilla oman osaamisen markkinointi osataan paremmin jopa ammattiliittotasoa myöten. Huhtanen myöntääkin, että myös hänen ideansa on lähtöisin muualta. – Meitä vastaavilla järjestöillä on jo tällaista liiketoimintaa. Esimerkiksi oikeustieteilijöillä on Paragraaffi ja kauppatieteilijöillä on aTalent.

nan suodattimen kiertämisen. Työpaikkojen ja harjoittelujen ohella uuden liiketoiminnan nimissä on mahdollista löytää opinnäytetöille maksavia tilaajia. – Tilaaja voisi esittää halutusta aiheesta toiveen firmallemme, joka sitten etsisi sille tekijän valtsikalaisten keskuudesta.

Vahvuutena alan suurempia toimijoita Oman työnvälitysliiketoiminnan avulla on myös mahdollista vähentää työharjoitteluista ja ensityöpaikoista saatuja huonoja kokemuksia. – Kannulaisia halutaan työmarkkinoille riistosopimuksilla harjoitteluun ja töihin, yhteinen toimija voisi parantaa tilannetta, Huhtanen arvioi. Huhtasen mielestä valtsikalaisten työllistyminen tyssää toisinaan myös tiedekuntaan, jonka saamat työtarjoukset eivät aina välity riittävän hyvin opiskelijoille asti. – Oma yritys mahdollistaisi tiedekun-

vastaan kilpailtaessa Huhtanen näkee valtsikalaisten osaajiensa aidon tuntemisen. – Kannun toimintona yrityksen olisi mahdollista tietää keitä he ovat rekrytoimassa asiakkaille. Tämä on kilpailuvaltti verrattuna muihin. Rekrytoitavien näkökulmasta hän pitää hyvänä mahdollisuutta työllistyä yhdistyksen jäsenenä omistamansa firman kautta. – Jos opiskelija menee vuokratöihin, miksei hän menisi sinne oman firman kautta, jolloin myös rekrytoinnin välityspalkkiot menevät omalle firmalle, Huhtanen kysyy. π

kannusta kaikuu › palstalla kannun hallitus kertoo ajankohtaisia kuulumisia.

Lapsista ja aikuisista

uomessa käydään paljon koulua. Ennen yliopistoon päätymistä olemme selvinneet läpi ala-asteen, yläasteen ja lukion. Halleluja, nyt se kaikki on jo takanapäin. Täällä yliopistossa ei tarvitse olla muuta kuin oma itsensä. Osalle meistä yliopisto edustaa uutta alkua. Ei tarvitse välittää siitä, ettei yläasteella kuulunut suosittujen porukkaan eikä siitä, että oli lukiossa liian arka tai ujo lähteäkseen mukaan oppilaskuntaan. Yliopistossa jokaisella pitää olla mahdollisuus aloittaa alusta. Aikuinenkin ihminen haluaa tuntea olevansa osa porukkaa, tulevansa hyväksytyksi omana itsenään ja ennen kaikkea, kuuluvansa johonkin.

kaikkeen mukaan. Kaikilla halukkailla pitäisi kuitenkin olla mahdollisuus päästä mukaan johonkin. Speksiin kaikki ovat tervetulleita, ainejärjestöistä esimerkiksi VOO:lla ja KTTO:lla on vakiintunut käytäntö virkailijoiden suhteen; hekin ovat tärkeä osa hallitusporukkaa.

”’Kaikki pelaa’ -asenne ei kuulu vain nappula jalkapalloon, vaan myös aikuisten maailmaan”

Vaatii rohkeutta hakea mukaan järjestötoimintaan. Vaatii rohkeutta hakea tuutoriksi. Vaatii rohkeutta ottaa kielteisen vastauksen riski. Useimpiin luottamustehtäviin ei haeta aikaisemmalla kokemuksella eikä meriiteillä. Hakiessasi luottamustehtävään haet siihen omalla naamallasi. Persoonasi ratkaisee, tuletko valituksi. Fakta on se, että paikkoja on rajattu määrä ja kaikki eivät mahdu

”Ei” on liian helppo vastaus

siihen, onko mahdollista saada kaikki mukaan. Haastankin valtsikalaiset miettimään asiaa. Jotkut asiat ovat vain tahdosta kiinni. ”Kaikki pelaa” -asenne ei kuulu vain nappulajalkapalloon, vaan myös aikuisten maailmaan. ”Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikki pitää ottaa mukaan.” Isäni sanonta ärsytti minua suunnattomasti ollessani vielä pieni. Vanhemmiten olen alkanut ymmärtää sanoman. Osa ehkä ajattelee tätä lukiessaan, ettei aikuisia tarvitse muistuttaa jo lapsena oppimistamme asioista. Jos lapset kykenevät tähän, mikseivät aikuisetkin?

Anne Hietaharju Kannun fuksi-, tuutor-, virkistysja ympäristövastaava

JAAKKO KALSKE

tutkain 3/2013

Journalismin huipulla TEKSTI MIRAN HAMIDULLA KUVA MIKKO VIRTA

Tutkaimen ex-päätoimittaja Kaius Niemi paljastaa entiselle lehdelleen, kuinka videokameraharrastuksesta ponnistetaan maan suurimman päivälehden johtoon.

oliittisen historian alumni Kaius Niemi aloitti syyskuussa Helsingin Sanomien uutena vastaavana päätoimittajana. Pitkälle vieneen toimittajan uransa Niemi aloitti jo opiskeluvuosinaan 1990-luvulla. Valtamedian työtehtävien ohessa hän toimi myös Tutkaimen päätoimittajana vuonna 1998.

Liikkeelle liikkuvasta kuvasta Alkusysäyksen tulevalle uralleen Niemi sai jo yläasteella alkaneesta videokameraharrastuksestaan. – Ensimmäiset videokamerat tulivat silloin kauppoihin, ja kuvallista ilmaisua tuli tehtyä tuolloin paljonkin, hän muistelee. Videokamera oli Niemen mukana myös ylioppilaskirjoituksien jälkeisellä Kiinan ja Tiibetin matkalla vuonna 1993. Matkan aikana kuvaamasta materiaalista hän koosti myöhemmin videoita lähinnä omaan käyttöönsä. Vuotta myöhemmin tuolloin jo valtsikalaistunut Niemi lähti jälleen kameroineen Aasiaan, mutta tällä kertaa mielessä oli mahdollisuus kuvata videoita muuhunkin kuin vain pelkkään omaan käyttöön. – Soitin Ylen vaihteeseen kysyäkseni tuottajaa, joka olisi kiinnostunut videoistani. Sain saman puhelun aikana pyynnön tulla käymään. Ylellä Niemen aiemmista videoista pi-

dettiin. Hän sai käyttöönsä tv-tasoisen kevytkameran sekä lupauksen siitä, että hänen matkalla kuvaamille jutuille olisi tarvetta. – Sain näin pään auki, mikä johti lisätoimeksiantoihin. Myöhemmin päädyin töihin Ylen radiouutisiin. Liikkuvan kuvan parista liikkeelle lähteneen Niemen lopulta Helsingin Sanomien johtoon asti vienyt ura Sanoma-konsernissa alkoi sekin tv-töiden parissa yhtiön Nelonen-kanavalla. – Nelonen aloitti vuonna 1997 omat uutisensa, joihin siirryin töihin tutun Ylen tuottajan perässä.

Vastavirran Tutkain Aloittaessaan Tutkaimen päätoimittajana Niemellä oli siis jo paljon kokemusta ammattitoimittajan töistä. Lehteä olivat edeltävinä vuosina vaivanneet hajuttomuus ja värittömyys. – Elettiin Berliinin muurin murtumisen jälkeistä aikaa. Poliittinen tenho oli laantunut, ja aktiivisuutta karsastettiin. Aiempien vuosikymmenien jakautumiset poliittisiin blokkeihin pakottivat nuoret muodostamaan omia kantoja asioihin. 1990-luvun lopulle tultaessa kuitenkin yhteiskunnallisen keskustelun taso oli laimentunut, ja Niemen luotsaama Tutkain lähti muuttamaan asiaa.

– Annoimme kaikenlaisten kukkien kukkia, kunhan vain asioista oltiin jotain mieltä. Jälkikäteen ajatellen Niemi sanoo lehden tarkoituksen olleen vilpitön, muttei ole enää varma tavoitteen onnistumisesta. – Välillä toimintamme meni pelkäksi räksyttämiseksi, hän myöntää. Tutkaimen päätoimittajuus antoi kuitenkin tärkeitä taitoja opettaen useita eri lehdenteon vaiheita. Hyötyjen ohella päätoimittajavuodesta jäi myös hyviä muistoja. – Muistan vieläkin tekemämme lystikkään kuvareportaasin eduskunnasta.

Monipuolista osaamista Nykyisessä työssään Niemi törmää säännöllisesti jo valtsikasta tuttuihin työkavereihin. – Poliittisesta historiasta tulleita tuntuu olevan ehkä muita enemmän, hän arvelee. Hän näkee kuitenkin toimittajakunnassa olevan kysyntää monenlaiselle osaamiselle. Ei ole mitään haittaa, vaikka olisikin erikoistunut johonkin tiettyyn aihepiiriin. – Toimittajan on silti oltava aktiivisesti kiinnostunut erilaisista asioista ja osattava esittää kysymyksiä, jotka voi kääntää journalismiksi. Niemi painottaa lopuksi myös monipuolisen osaamisen tarvetta murroksessa olevassa mediakentässä. – Televisio- ja printtimaailma tarvitsevat nykyään toisiaan. π

tutkain 3/2013

Li Andersson ja Tommi Uschanov uskovat vahvasti vasemmistolaisuuteen, mutta miksi suuri yleisö ei näe aatetta vakuuttavana vaihtoehtona?

VASEMMISTO HUKASSA

TEKSTI VILI LÄHTEENOJA KUVAT SIMO ORTAMO

tutkain 3/2013

”Miten sille voi olla immuuni, että joku pelmahtaa tuopin kanssa pöytään ja kysyy: ’Ootsä se kommarivittu’?”

uomen vasemmistolla menee huonommin kuin koskaan. Suosiota syövät niin kilpailevat vaihtoehdot kuin myös uskottavuuspula äänestäjien silmissä. Liikkeellä on kuitenkin siihen yhä palavasti uskovia keihäänkärkiä, kuten Li Andersson. Toisaalta myös sen nykytilaa arvostelevia sisäisiä kriitikoita, kuten Tommi Uschanov. Tutkain kävi tapaamassa molempia.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson on toiminnan nainen: hän on ollut paljon framilla tuomassa esiin vasemmiston vaihtoehtoja. Nuoruudesta ja oman poliittisen ryhmän marginaalisuudesta huolimatta huomiota on tullut paljon. Anderssonin näkyvyys johtunee osaksi median sisäisestä toimintalogiikasta, osaksi terävästä ulosannista ja laimentamattomasta vasemmistolaisuudesta. Lin vasemmistolaisuus kiteytyy hänen käsitykseensä tasa-arvosta. – Olen aina pitänyt vasemmiston vapauskäsitystä loogisempana kuin oikeiston. Tulonjaon, työnjaon ja mahdollisuuksien tasa-arvoisuus on minulle tärkeää. Myös ympäristökriisin käsittely osana kapitalistisen tuotantojärjestelmän krii-

siä on Anderssonin mielestä järkeenkäypä. Hän ei usko, että vapaat pääomat malttaisivat jättää tongittavissa olevat fossiiliset polttoaineet maahan. Hän ei myöskään usko markkinamekanismien nykyisellään saavan aikaan pääomavirtojen kanavoitumista uusiutuvan energian tuotantoon. Eikö pääomia kiinnosta ihmiskunnan eloonjäänti? Li sanoo että ei, koska ihmiskunnan eloonjäännillä ”ei ole hintaa”. Minkälaista politiikkaa suomalainen vasemmisto sitten tekisi juuri nyt, jos se olisi vallassa? – Ensin pitäisi tehdä kunnollisia laskentametodeja käyttäen selvitys perustulon mahdollisuudesta. Toinen tärkeä asia on satsaus ilmastoa huomioivaan infrastruktuuriin; teollisuuteen liittyvä liikenne on saatava renkailta raiteille. PK-yrityksien tukemiseksi tekisimme verotuksellisia uudistuksia. Palkkojen laskeminen ei ole tarpeen, vaikka näin kovaäänisesti väitetään. Myös nykyistä lyhyemmän työpäivän tekemisen tulisi olla helpompaa. Anderssonin mukaan tässä asiassa ongelma ei ole niinkään taloudellinen vaan työkulttuuriin liittyvä. Lyhennettyä työpäivää on monilla työpaikoilla käytännössä vaikea toteuttaa. Li uskoo, että valtaosa ihmisistä ottaisi mieluummin enemmän vapaata ja vähemmän hilloa kuin päinvastoin. Lin viesti kaikille latenteille vasemmis-

tolaisille on se, että toimintaan kannattaa tulla reippaasti mukaan. Sitä nimittäin on. – Se mitä vasemmiston pitäisi uskaltaa tehdä, on ajaa vasemmistolaisempaa politiikkaa. Toinen mitä pitäisi tehdä, on rakentaa itseluottamusta. Pitäisi pyrkiä siihen, että puolueeseen liittyminen ei ole sen kummallisempaa kuin järjestötoiminta. Puolueen pitää tarjota mahdollisuuksia osallistua toimintaan. Anderssonin mukaan puoluetoiminnassa antoisaa on erityisesti se, että puolueen sisällä on mahdollisuus tutustua ihmisiin ”laidasta laitaan”. Huomautan tässä vaiheessa vasemmiston olevan vain toinen politiikan laidoista, ja kysyn onkohan ihmisyyden koko kirjo tosiaan edustettuna vasemmistossa? Li sanoo kyllä, eikä ole moksiskaan. Li ei ole oikein mistään moksiskaan. – Iän, koulutustaustan ja tulotason suhteen meillä on todella laaja haitari. Hengaan esimerkiksi yllättävän paljon eläköityneiden telakkaduunareiden kanssa vasemmiston puitteissa. Jos on latentti vasemmistolainen niin tämä voi olla asia, joka vetoaa. Aika-ajoin Li on nähty enemmän tai vähemmän hassuissa juttutuokioissa puuhakkaiden Kokoomusnuorten kanssa. Lin kasvoilla on tällöin ollut poikkeuksetta puolihuvittunut hymy, jonka tunnistan taas Kokoomusnuorten tullessa puheeksi. – Minusta se on hauska klikki. Se tuo

Li Andersson uskoo, että valtaosa ihmisistä ottaisi mieluummin enemmän vapaata ja vähemmän hilloa kuin päinvastoin.

jotain uutta keskusteluun. Itsehän vannon vastakkainasettelun nimeen. Mutta – toisin kuin media antaa ymmärtää – ei niiden linjauksissa mitään uutta ole.

Kamppailua keskitiestä Andersson ottaa porvaripossen kuitenkin puolivakavasti. Hän muistuttaa, että politiikassa kilpaillaan pelikentän reunojen paikasta: jos oikeaa laitaa muilutetaan oikealle, niin samaan suuntaan liukuu myös poliittinen keskiö. Ja päinvastoin. Radikaaleimpana vasemmistolaisuus on näyttäytynyt minulle silloin, kun ystäväni hieroi kännissä omaa paskaansa Mersun tuulilasiin protestiksi fossiilisten polttoaineiden käyttöä vastaan. Pökäleen taivalta ei hidastanut se, että kalliit autot saastuttavat järjestään vähemmän kuin halvat. Lin mukaan tällaisia tekoja ei kuitenkaan ole suoritettu minkään vasemmistolafkan nimissä. Radikaalien ulostulojen sijaan hän vannoo enemminkin perusteltujen ulostulojen nimeen. – Esimerkiksi koko keskustelu prekarisaatiosta, paskaduuneista ja perustulosta tutkain 3/2013

on nostettu framille nimenomaan vasemmiston toimesta. Tulen tunnetuksi mieluiten siitä, että meillä on itsessään radikaalia toimintaa ja siitä, että kun politiikkaa tehdään, niin tuo politiikka on järkevää. Li puikkelehtii tavan takaa kotimaisen eliitin pönöttäjäisissä. Onko se nuoresta naisesta outoa? – Eliitti koostuu äijistä. Se on ongelma Suomessa. Ne hengaa keskenään mistä seuraa se, että puhetavat homogenisoituvat. Sukupuolittuneisuus vaikuttaa edelleen siihen, miten toimijoiden uskottavuutta arvioidaan. Äijäeliittiin pääsy ei kuitenkaan ole mahdotonta. Mutta siitä on Anderssonin mukaan päästävä, että sukupuoliset selustat turvataan nuorilla kiintiömimmeillä. Kysyn josko aika voisi auttaa tähän, akateemiset nuoret miehet kun nähdäkseni ovat lupaavasti rähmällään naisten edessä. Li toteaa, että erityisesti teknillis-taloudellisilla aloilla varteenotettavaa muutosta ei ole näköpiirissä. Andersson on saanut osansa nettidesperadojen huomiosta. Jyväskylän kirjastossa Ω

LI ANDERSSON Syntynyt 1987 Vasemmistonuorten puheenjohtaja Valtiotieteiden kandidaatti Opiskelee kansainvälistä oikeutta ja venäjää Åbo Akademissa Turun kaupungin ääniharava 2422:lla äänellä viime kuntavaaleissa Julkaissut kirjan Äärioikeisto Suomessa yhdessä Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kanssa Ollut viime aikoina esillä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden oikeuksien puolustajana

Tommi Uschanov alkoi ajatella vasemmistolaisesti jo ennen kuin tiesi, että hänen ajattelutapaansa nimitetään vasemmistolaisuudeksi.

TOMMI USCHANOV Syntynyt 1975 Tietokirjailija ja kääntäjä Filosofian maisteri Helsingin yliopistosta, opiskeli teoreettista filosofiaa. Tutkinut Ludwig Wittgensteinin ajattelua Kolumnistina Helsingin Sanomissa Kirjoittanut teoksen Mikä vasemmistoa vaivaa? Suomentanut muun muassa Guy Debordin teoksen Spektaakkelin yhteiskunta

sattuneessa hyökkäyksessä myös vähän toisenlaisten desperadojen. Kuinka kovakuorinen täytyy julkisuutta kestääkseen olla? – Rajuun palautteeseen täytyy varautua, mutta suorat uhkaukset tuntuvat aina. Miten sille voi olla immuuni, että joku pelmahtaa tuopin kanssa pöytään ja kysyy: ”Ootsä se kommarivittu”? Auts. Lykkyä, Li.

Tommi

Tietokirjailija Tommi Uschanov on ideoiden mies: hänen hyvinkin ”akateemiset” kirjansa myyvät moisiksi poikkeuksellisen paljon. Myyntiluvut käyvät kolmatta nollaa. Tyyli on sisällöstä tinkimättä viihdyttävä ja yllättävä. Tommi on ollut vasemmistolainen jo pitkään. – Olen ollut vasemmistolainen niin kauan kuin olen miettinyt moraalifilosofisia asioita. Aloin ajatella vasemmistolaisesti jo ennen kuin tiesin, että sitä nimitetään vasemmistolaisuudeksi. Uschanovin mukaan lamaa edeltänyt

80-luvun hyvinvointivaltio-Suomi oli ylivoimaisesti paras tähänastinen sivilisaation muoto. Se saattoikin olla liian hyvää ollakseen totta. Reaganin ja Thatcherin laukaisemaan talouspoliittiseen taifuuniin hän ei kuitenkaan yhdistä hyvinvointivaltion 80-luvun jälkeistä laihtumista. Talouden asettamiin ikäviin pakkoihin vetoaminen ei tullut Suomeen minkään äskettäisen uusliberalistisen aallon mukana, vaan se on ollut Suomessa jatkuvasti suosittua jo Snellmanista saakka. Tommin sanoma darraiselle vasemmistolle on: raadolliset faktat pöytään. Faktojen tunteminen ja esilläpito ovat Tommin mukaan syy vasemmiston menestykseen toisen maailmansodan jälkeen. Mutta miten vasemmisto pääsee neuvostoverestä eroon? Typerää tai ei, mutta suomalainen vasemmistolaisuus leimataan yhä poliittisten kilpailijoiden (kuten Timo Soinin) toimesta ”kommunismin perilliseksi”. – Painolastista päästään sitten, kun neuvostoajat henkilökohtaisesti muistavat ihmiset kuolevat pois. Se vie aikaa.

”Chomsky on joidenkin trendivasemmistolaisten oma Halla-aho.”

Sosialistiksi Tommi ei itseään kuvaile. Hänen mukaansa käsite on abstraktiudessaan jo turha, ja se voi tätä nykyä tarkoittaa kaikkea ilmaisesta päivähoidosta Gulagiin. Mitä Marx sitten Uschanoville merkitsee? – Sen ajatteluperinteen perustajaa, jota edustan. Näen Marxin arvovapaan yhteiskuntatieteen edustajana. Marxismini on analyyttista marxismia. Huomautan Marxin puhuvan Pääomassa kapitalisteista aika rumasti. Personifioituneena, vampyyrin kaltaisena pääomana, joka ei tyydy ikinä. Tommin mukaan kirja kuitenkin toimisi, vaikka siitä poistettaisiin nämä vahvat moralismit. Marx ei voinut ennakoida sitä, millainen vaikutus Pääomalla tulisi olemaan. – Marxin tutkimustulokset on mahdollista hyväksyä ja ottaa niihin erilainen moraalinen kanta kuin minkä tiedämme Marxin niihin ottaneen. Marxin diagnoosi oli oikea. Mutta entäs se prognoosi? Miksi manifestoida pitkin kyliä vallankumouksen puolesta, jonka tietää muutenkin tapahtuvaksi? – Marxilla on yhteiskuntatieteilijäpuoli ja manifestipuoli. Jälkimmäinen ei turmele ensimmäistä. Viimeisen sadankolmenkymmenen vuoden tapahtumista Marxia ei voida pitää vastuussa, koska hän on ollut kuollut eikä ole siten voinut kommentoida niitä. Uschanovin mukaan nyt elämämme vaihe saattaa olla verraten myöhäinen ketutkain 3/2013

hitysvaihe myöhemmän historiankirjoituksen kannalta. Viimeisen parin vuosisadan aikana nähtyä hyppyä vastaavia muutoksia ei välttämättä ole odotettavissa. Kehitystä on Tommin mittapuulla ollut jo ihan riittävästi. Hänestä tulisi nähdä se kehitys mitä meillä on jo ollut, jotta ”tulevan kehityksen yltiökunnianhimoinen tavoittelu kaiken muun kustannuksella menettäisi viehätystään”. Mutta onko realistista odottaa ihmisten tyytyvän siihen, mitä nyt on? – Haluamisen julkisuuskuva on parempi kuin kilpailijansa. Sitä mainostetaan enemmän. Jos kilpailevaa vaihtoehtoa eli rentouden kasvua mainostettaisiin enemmän, se näyttäisi monien mielestä yhtä houkuttavalta. Tommille vasemmistolaisuus ei ole mitään spliffinkäärintää ja itsensä teippaamista Jorma Ollilaan, vaan ”tätä” mutta vähän pienemmällä liekillä. Mistä päästäänkin ”trendivasemmiston” kritiikkiin; Uschanov ei todellakaan diggaile mitään Noam Chomskya. – Chomsky edustaa kutakuinkin kaikkea sitä, mikä vasemmistolaisuudessa on vialla. Vertaamme Chomskya toiseen kielitieteilevään oikeassaolijaan, Jussi Halla-ahoon, jonka bluffi on sama: ”sanotaan asiat niin kuin ne ovat”. Tommi naurattaa kuvaajaa ja minua toteamalla Chomskyn

olevan ”joidenkin trendivasemmistolaisten oma Halla-aho”. Poliittinen poseeraaminen ei kuitenkaan Uschanovin mukaan ole sinänsä mikään uusi ilmiö: kynnys siihen on vain madaltunut informaatioteknologian myötä olemattomaksi. Toinen ”vasemmistoon” yhdistetty hönökultti on Richard Dawkins -tyyppinen ristiretkiateismi. Tommi näkee onanistisen psykologisen mekaniikan myös äärimmilleen viedyn feminismin tai ultravihreän environmentalismin syynä. Ihmiselle on psykologisesti äärimmäisen tyydyttävää esiintyä uhrina, jota vainotaan esimerkiksi ateisminsa vuoksi, jos hän ei joudu todellisuudessa maksamaan mitään vainottuna uhrina olemisen hintaa. Tämän teeman kautta jäsentyy suuri osa Uschanovin nykyvasemmiston kritiikistä.

Hiipuuva vastavoima Miksi suomalainen vasemmisto ei vakuuta ketään, naurattaa useimpia ja itkettää joitakin? Kaksi vakuuttavaa vasemmistolaista tavattuani muistelin, koska viimeksi tapasin sellaisen. Niinpä. Toimittajaveteraani Unto Hämäläisen mukaan Suomi on pysynyt hyvin tasapainossa silloin, kun voimalla on ollut vastavoima. Ilman uskottavaa vasemmistoa vastavoima katoaa. Tullakseen vakavasti otetuksi on kuitenkin ensin oltava vakavasti otettava. π

varjokir 20

PAITA POIS TEKSTI & KUVAT TEEMU PERHIÖ

Tutkain oli paikalla, kun KTTO ja KY kuvauttivat poikakalenteriaan. Vauvaöljyssä ei säästelty, kun taloustieteen miehet ja äijin nainen asettuivat kameran eteen.

Jo toista kertaa kalenterikuvauksiin osallistunut taloustieteen emeritusprofessori Heikki Loikkanen kuvattiin KY-talon katolla. ”Tulin mukaan tähän kalenteriin, koska haluan etsiä keinoja tehostaa talouden toimintaa; jos sata ihmistä kieltäytyy, niin tässähän kestää tosi kauan. Opiskelijat eivät pääse opiskelemaan! Lisäksi halusin edistää urheilullista elämäntapaa.” Juho Heinisuo tuli mukaan ”läpällä, koska ehdotuskin tuli ihan puskista”. ”Osallistun kyllä jatkossakin, jos vain pyydetään.” 

Hannu Kivimäki sai tietää kuvauksista viikon etukäteen. ”Entinen kämppikseni pakotti minut tähän. Tulin kuvauksiin kuitekin rennolla fiiliksellä ja kokemuksena tämä oli miellyttävä. En kuitenkaan haluaisi tehdä tätä työkseni – siksi opiskelen.” Valokuvaaja Mikko Virta etsi huoneesta hyvää kuvauspaikkaa, samalla kun Daniel Jyllikoski lämmitteli ennen kuvauksien alkua. ”Poikakalenteri on hauska osa opiskelijatoimintaa. En treenannut kuvauksia varten, mutta meneillään on kisakausi Olympiasoudussa.”

a .

. tutkain 3/2013

rakkaud TEKSTI & KUVAT SONJA ULMA

Toimittajamme teki sen, mitä päättäjät eivät uskalla. Eli pelkillä Kelan tuilla.

oimittajan normaalitilanne: Asun yhdessä kihlattuni kanssa opiskelija-asunnossa Leppävaarassa. Olen onnekas, sillä en joudu käyttämään koko opintorahaani asumislisän lisäksi maksaakseni osuuteni vuokrasta, vaan Kelan tuella voin maksaa myös puhelinlaskuni ja osuuteni sähkölaskusta. Voidakseni syödä, käyn opintojeni ohella töissä. Testijakson aikana yritän käyttää rahaa niin, että selviäisin vain opintorahalla. Kelan opintoraha on 298 e kuussa, eli 9,93 e per päivä. Budjettini kahdelle viikolle on siis 139,02 e. Vähennän puolitetut puhelinlaskuni (20 e) ja matkakortin lataussumman (24 e) testijakson budjetista. Käyttööni jää 6,80 e per päivä. Testi osuu hyvään ajankohtaan, sillä avomies on syksyn vaihdossa. Hän ei siis ole omilla tuloillaan jakamassa kuluja ja häiritsemässä testijaksoa. Päätän, että testijakson ajan päiväni kahdesta suuremmasta ateriasta toinen sisältää lihaa ja toinen on kasvisruokaa.

PÄIVÄ: Olen edeltävänä päivänä vieraillut vanhempieni luona. Äitini pakkaa minulle mukaan kulhollisen ruoantähteitä ja kaksi pussia leipää. Ensimmäinen testipäivä ei tee edes pahaa. Ostan Unicafesta lounaan 2,54 e. Valkosipulinen lounas jättää haisevan hengityksen ja nappaan paketin Läkerol Dentsejä (1,58 e) mukaan ennen seuraavaa luentoa. Ostan myöhemmin myös teen 1,20 e.

PÄIVÄ: Aamupalaksi äidin lähettämää leipää, lounas Unicafessa ja myöhemmin tee. Lauantaina kutsuvat ystävän häät kummittelevat mielessä, mutta

della, Kela minulla ei ole rahaa uuteen mekkoon tai hiusten värjäämiseen. Käyn H&M:llä ostamassa sukkahousut, kynsilakan ja juurikasvun peittävän hiuskoristeen (18,85 e). Illaksi kaveri kutsuu luokseen syömään nachoja ja salsaa. Se on illalliseni ja vedän kuvun täyteen. Voin pahoin koko illan.

PÄIVÄ: Avomies on tulossa illalla viikonlopuksi kotiin, joten törsään Lidlissä hänen suosikkeihinsa; pariin Skyriin ja myslileipään, vaikka leipää olisikin kaapissa äidin lahjoitusten jäljiltä. Ostan salaattiaineksia, joguttirahkoja ja ainekset kaalilaatikkoon. Loppusumma 19,70 e. Mutustaessani kaalilaatikkoa suoritan laskutoimituksen. Tähän mennessä 139 euron budjetistani on kulunut 91,60 e, mikä tarkoittaa sitä, että käytössäni on 4,30 e per päivä loppukokeilujakson ajan. Ahdistun jo nyt alun tuhlailusta.

PÄIVÄ: Lounaaksi kaalilaatikkoa, minkä jälkeen edessä on lähtö kavereiden kanssa mökkireissulle. Valitettuani sydäntä särkevästi rahapulaa, ovat ystävät järjestäneet käytännössä ilmaisen kuljetuksen mökille. Prismassa metsästämme pinkkejä alennuslappuja pian pilaantuvasta ruuasta. Mökkireissulle hintaa tulee 7 euroa.

PÄIVÄ: Hääpäivä. Aamupalan syömme mökillä, siitä kotiin laittautumaan. Lounaaksi kaalilaatikkoa. Täydessä tällingissä matkustamme junalla Tuomiokirkolle. Hääpari tarjoaa illan ruuat ja juomat, avomies taksin kotiin.

PÄIVÄ: Krapulapäivä. McDonaldsista nugetit ja juustohampurilainen 3 e. Illalliseksi kaalilaatikkoa.

tutkain 3/2013

PÄIVÄ: Lounaaksi kaalilaatikkoa. Avomies palaa Kööpenhaminaan, käyn kaupassa hakemassa itselleni ruokatarvikkeita. Kaalia on vielä jäljellä, joten ostan jauhelihaa kaalikeittoa varten, lisäksi jogurttirahkoja, maitoa ja koiralle puruluita. Loppusumma Lidlistä 8 e. Illalliseksi kaalikeittoa.

PÄIVÄ: Huomaan deodorantin, hiuslakan ja hoitoaineen loppuneen samanaikaisesti. Niiden yhteissummaksi tulee 7,20 e. Luentojen välissä syön Unicafessa. Illalliseksi kaalikeittoa. Jäljellä loppujaksoksi 19,66 e eli 3,28 e per päivä.

PÄIVÄ: Unicafe 2,50 e. Lidliin 4,18 e. Käyn vanhemmillani tyhjentämässä heidän omenapuitaan. Mainitsen ohimennen kauppaan lähtevälle isälleni, että olisi kivaa tehdä omenapiirakkaa illalla, mutta minulla ei ole varaa vaniljakastikkeeseen. Tytärtään säälivä isä tuo kaupasta purkin vaniljakastiketta. Säälipistevoitto! Omenapiirakka helpottaa hieman sitä faktaa, että elän seitsemättä päivää kaaliruualla.

PÄIVÄ: Lounas Unicafesta. Fuksitoimikunnan kokousta varten ostan Lidlista tarjouskeksejä 0,89 e. Jäljellä 2,39 e per päivä. Iltapalaksi omenapiirakkaa.

PÄIVÄ: Nollabudjettipäivä. Tiedän joutuvani ostamaan seuraavana päivänä eväät töihin ja illallistarvikkeet kotiin. Aamupalaksi syön omenapiirakkaa. Lounas- ja illallistarvikkeet tongin jääkaapista jo valmiiksi löytyvistä aineksista. Punajuuri-päärynä-homejuusto-salaatti on mielenkiintoinen. Iltapalaksi omenapiirakkaa.

PÄIVÄ: Eväät töihin 3 e. Ostan halvimmat mahdolliset, eli jogurtin ja kanahampurilaisen. Töiden jälkeen olen valmis syömään ensimmäisen vastaantulijan. Hillitsen kuitenkin itseni Lidlin herkkuhyllylle asti, jolloin päätän juhlistaa lauantai-iltaa juustonaksuilla. Juustonaksuille ja ruokatarvikkeille tulee hintaa 10,65 e, vaikka minulla oli käytettävissä enää 9,56 e. Elän siis jo nyt velaksi ja jäljellä on vielä kaksi päivää, jotka pitäisi selvitä nollabudjetilla. Onneksi selviän toisiksi viimeisestä testipäivästä aiempien päivien jämillä.

PÄIVÄ: Viimeinen testipäivä. Aamupalaksi viiliä ja testijakson alussa äidiltä saatua leipää, jota ovelana jemmasin myös pakastimeen. Onnistun löytämään kaapin perältä epäilyttävän purkin tomaattimurskaa ja sipulin. Lounaaksi tomaattikeittoa. Iltapäivän ja illan vietän poissa kotoa, joten nappaan laukkuun viilin. Kotona nälästä täristen tongin epätoivoisena pakastinta ja onnistun löytämään vielä palan leipää.

Lopputulema Testijakson jälkeen olo on uupunut. Kuittien syynääminen on rasittavaa ja siihen kyllästyy nopeasti. Sain kuitenkin testijaksolla syödäkseni ja jos käytettävänäni olisi vajaat 10 e ruokarahaa päivittäin, voisin melko pulleasti. On kuitenkin otettava huomioon, että opintorahasta on maksettava kaikki muukin. Testijakson aikana ainut ”törsäämiseni” oli H&M:lle alle parikymppiä ja yksikin yllättävä meno olisi kaatanut koko budjetin. En käynyt kertaakaan sitseillä, baarissa, ravintolassa, elokuvissa tai pääkaupunkiseudun ulkopuolella. π

VÄKIVALTAINEN SALAISUUS TEKSTI PIA HELMINEN KUVITUS TEEMU PERHIÖ

Pelkoa, nyrkiniskuja ja raiskauksia – Naisten Linja paljastaa uhrien vaietut kokemukset

arisuhdeväkivalta on vaiettu salaisuus. Vaikea asia, niin puhua kuin ymmärtääkin. Joka kolmas tällaista kokenut nainen ei kerro kenellekään. Monilla syynä on huoli läheisistä, haluttomuus tuottaa murhetta näin järkyttävällä asialla. Joillakin lähipiiri voi olla kaventunut. Parisuhdeväkivalta on yleistä kaikissa kulttuureissa ja yhteiskuntaluokissa, ja kohteeksi voi joutua kuka tahansa. Ikä, sosiaalinen asema, uskonto, kansallisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu vastaava ei selitä sitä. Parisuhdeväkivaltaa tapahtuu myös samaa sukupuolta olevien parisuhteissa. Tutkimus naisiin kohdistuneesta väkivallas-

ta vuonna 2005 antaa esimerkin parisuhdeväkivallan määrästä. Vastaajina oli 18–74-vuotiaita naisia. Heistä 20 % oli joutunut puolisonsa tekemän väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi nykyisessä parisuhteessaan ja peräti 49 % vähintään kerran entisessä suhteessaan.

Päivystyspuhelin apuna Naisten Linja tarjoaa tukea ja tietoa väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille, sekä heidän läheisilleen, niin vertaistukiryhmissä kuin netissäkin. Kokemusten jakaminen on tärkeää, selviytymisen ensimmäinen askel. Nimettömänä ja luottamuksellisesti voi soittaa arki-iltaisin päivystävään maksuttomaan

palvelupuhelimeen. Internet- ja puhelinpalveluista vastaavat tehtäviin koulutetut vapaaehtoiset päivystäjät.Yksi puhelinpäivystäjistä on 33-vuotias Riikka Hesse. Yhteyttä ottavat kaiken ikäiset naiset, niin perheelliset kuin lapsettomatkin. Monia yhdistää se, etteivät he ole kertoneet kokemastaan väkivallasta kenellekään. – Kokemukseni mukaan arinta on puhua seksuaalisesta väkivallasta, Hesse toteaa. Erityisesti kaivataan ymmärtävää kuuntelijaa. Soittajat kertovat väkivallan herättämistä tunteistaan: pelosta, häpeästä, syyllisyydestä, voimattomuudesta, uupumuksesta ja pettymyksestä. Usein soittajilla on jokin tietty tarve. Suurin osa on väkivaltaisessa parisuhteessa tai juuri eroamassa, eronneita. He tarvitsevat yleisesti neuvoja käytännön asioihin. Varsinkin pieniltä paikkakunnilta etsitään ”vähemmän julkisia palveluita”. Joillakin kokemuksista on jo pidempi aika, mutta jostain syystä ne ovat nousseet uudestaan mieleen. Monet ovat kokeneet rankkaa henkistä väkivaltaa, joka murentaa itsetuntoa. Se aiheuttaa häpeästä johtuen itsesyytöksiä ja huonommuuden tunnetta. – Teoista on kuitenkin aina vastuussa niiden tekijä. Väkivalta ei ole koskaan uhrin syytä, Hesse painottaa. Yleensä vähitellen alkavaa parisuhdeväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa, ehkä on vain pelon tunne. Väkivalta on vallankäyttöä. Keinoina käytetään rinnakkain fyysistä, henkistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa. Fyysistä on harvemmin ensimmäisenä, ja henkinen on usein jatkuvampaa ja edeltää fyysistä. Seksuaalinen voidaan käsittää raiskaukseksi, mutta sitä on kaikki ei-toivottu ja pakottava seksuaalinen käyttäytyminen. Parisuhdeväkivallalla on taipumus toistua ja raaistua; harvoin on yhtä erillistä tekoa. Kohteen sekä fyysinen että henkinen terveys vaarantuu, äärimmillään ollaan hengenvaarassa. Joka vuosi Suomessa noin 20 naista joutuu entisen tai nykyisen puolison tekemän henkirikoksen uhriksi.

malta. Ymmärsin, että se voi todella koskettaa ketä vain, hän kertaa ajatuksiaan. Ensin hänet haastateltiin henkilökohtaisesti. Näin aloitetaan kaikkien vapaaehtoisiksi hakevien kanssa. Sen jälkeen hän osallistui kaikille päivystäjille pakolliseen koulutukseen. Riittävät tiedot ja taidot ovat välttämättömiä. Hesse sai siitä valmiuksia kohdata haastavia tilanteita, ja myös rohkeus vastata itsenäisesti illan päivystyksestä kasvoi. – Se oli huikeaa, käytiin läpi arvokkaita ja tärkeitäasioita, Hesse kuvaa koulutustaan Hän teki ensimmäisen päivystysvuoronsa huhtikuussa 2011, ja on nyt toiminut vapaaehtoisena noin 2,5 vuotta. Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita Hesse kannustaa tulemaan mukaan Naisten Linjan toimintaan. Päivystäjiltä edellytetään ainoastaan täysi-ikäisyyttä ja kykyä palvella joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Aikaisempaa pohjakoulutusta ei vaadita. Hesselläkään ei tätä ole, hän työskentelee tuotantosihteerinä mainoselokuva-yhtiössä. Liian rankaksi hän ei vapaaehtoistyötä koe. – On hienoa olla läsnä ja pystyä tukemaan vaikeassa tilanteessa olevaa soittajaa, Hesse kertoo tunteistaan.

Yleensä vähitellen alkavaa parisuhde väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa

Vapaaehtoisena Naisten Linjassa Hesse kiinnostui vapaaehtoistyöstä ja otti yhteyttä Naisten Linjaan elokuussa 2010. Hän ei ole itse kokenut parisuhdeväkivaltaa, mutta lähipiirin tapahtumat saivat havahtumaan sen yleisyyteen. – Väkivalta alkoi tuntua todellisemmalta ongel-

tutkain 3/2013

Jaetut salaisuudet, väkivallaton elämä

Toukokuussa alkaneessa Jaa salaisuus -kampanjassa kaikki naiset voivat jakaa kokemuksiaan Naisten Linjan Facebook-sivuilla. Joukko tunnettuja taiteilijoita on ollut mukana muokkaamassa naisten todellisista kertomuksista tekstejä, kuvia ja musiikkia. Kampanjan tavoitteena on tehdä väkivallasta ja sen salailemisesta loppu. Naisten Linja haastaa Facebookin käyttäjät lähettämään eteenpäin tietoa yhdistyksen palveluista sekä tukemaan toimintaa. FAKTA Kun nainen haluaa Naisten Linja päivysaloittaa uuden elämän iltää numerossa 0800 man väkivaltaa, selviyty02400, Soittaminen minen voi alkaa puhuon maksutonta. suomeksi ma–pe klo malla kokemuksistaan. 16–20, ruotsiksi ke Ajoittain se on vaikeaaklo 16–20 ja englankin, onneksi auttavia taniksi pe klo 16–20 hoja ja ihmisiä on paljon. www.naistenlinja.fi – Kaikesta voi selviytyä, Hesse rohkaisee. π

akateeminen autohullu TEKSTI ANNA TOIKKANEN KUVAT ANKI AHLQVIST

Voiko maailmanparannushenkinen valtsikalaisuus yhdistettynä autointoiluun toimia? Raimo Tengvall antaa vastauksen.

asta pesusta tullut Smart Roadster kiiltelee puhtauttaan parkkihallin pysäköintiruudussa. Menopelissä on hippunen perisuomalaista vaatimattomuutta – käytännöllinen maantienharmaa väri ja näppärä koko – mutta vain hippunen. Sulavalinjaisen auton omistajan täytyy olla jonkin sortin autohullu ja yksityisautoilun kannattaja – siis tuskin ainakaan valtiotieteilijä, joka murehtii lihansyönnin ympäristövaikutuksia ja haluaa pelastaa maailman? – Joku opiskelijakavereistani on sanonut, että olen tosi stereotyyppinen valtsikalainen, naurahtaa kolmannen vuoden sosiologian opiskelija ja sosiologian ainejärjestön Kontaktin puheenjohtaja Raimo Tengvall. Ihan tavanomainen valtsikalainen Tengvall ei kyllä ole. Sen lisäksi, että hän omistaa urheiluauton, hän on toimittanut, tuottanut ja juontanut kuusi vuotta Ylen autoja liikenneaiheista makasiiniohjelmaa Puskuria, toiminut autoihin erikoistuneena freelance‑toimittajana sekä kirjoittanut kirjan viritetyistä autoista ja niiden tekijöistä.

Pakokaasua geeneissä? Autot ovat kiehtoneet Tengvallia hänen omien sanojensa mukaan käytännössä aina. – Jo lastenvaunuissa katseeni seurasi ohi ajavia autoja, osoittelin niitä, ja kyselin ”mikä auto?”. ”Saab” on ollut ensimmäisen kymmenen sanan joukossa, jotka olen oppinut. Perheessä kukaan muu ei kuitenkaan ollut autoista erityisen kiinnostunut, ja ensimmäinen auto-

kin hankittiin vasta hänen ollessa yhdeksän. Hänellä on tähän selitys. – Tätä on usein sosiaalitieteilijöiden vaikea hyväksyä, mutta on aika paljon tutkimuksia, joiden mukaan pojat olisivat jo synnynnäisesti kiinnostuneita liikkuvista esineistä sekä teknisistä rakennelmista, ja tytöt keskivertoa hieman enemmän ihmisistä. Kuulostaa melko raflaavalta, varsinkin ”stereotyyppisen valtsikalaisen” suusta. – Tässä meidän maailmassamme tämä aihe on ihan käsittämättömän kuuma peruna, hän myöntää. Tengvall kehottaa katsomaan norjalaisen koomikko-sosiologin Harald Eian toimittaman Hjernevask (”aivopesu”) -tv-dokumenttisarjan, jossa huippututkijat pohtivat tunnettua ikuisuuskysymystä: kumpi muokkaa meitä enemmän, biologia vai kasvatus? Sarjan löytää netistä ilmaiseksi ja se on kuulemma jokaisen sosiologin ja yhteiskuntatieteilijän pakollista katsottavaa.

Sosiologiksi puolivahingossa Mielenkiinto sosiologiaa kohtaan lienee sen sijaan ympäristön vaikutusta. – Perheessäni on puhuttu aina aika paljon yhteiskunnallisista asioista. Pikkusiskoni haki lukion jälkeen lukemaan sosiologiaa, ja silloin tajusin, että juuri tällaisista asioistahan me olemme perheessä puhuneet. Hakeminen kuitenkin jäi, koska olin niin tyytyväinen silloisiin töihini, ja ajattelin, että enhän minä mitään opiskelua tarvitse. Myöhemmin Tengvall haastatteli Puskuriin erästä liikenteeseen erikoistunutta sosiologia sekä käytΩ täymistieteellisessä liikennetutkimuskeskuksen

tutkain 3/2013

RAIMO TENGVALL 28-vuotias. Tehnyt Ylen autoja liikenneaiheista makasiiniohjelmaa Puskuria 2005–2011, ensin toimittajana, myöhemmin tuottajana ja juontajana Freelance-toimittaja vuodesta 2005 alkaen, erityisalana automedia Opiskelee kolmatta vuotta sosiologiaa Helsingin yliopistossa Sosiologian ainejärjestön Kontaktin tämän vuoden puheenjohtaja Tengvallilta ja valokuvaaja Jukka Koskiselta ilmestyy lokakuussa kirja Virittäjät – sydän sykkii pellin alla (WSOY)

orukkaa, ja akateeminen maailma ja opiskelijaeläp mä alkoivat tuntua yhä houkuttelevammilta. Varsinainen sysäys tuli kuitenkin, kun Yle päätti lopettaa ohjelman vuonna 2011. – Tuli sellainen olo, että hetkinen, elämäntyöni lopetetaan, mitäs nyt? Mutta sitä seurasi sellainen, että hei, tämähän on minun mahdollisuuteni. Rivien välistä voi kuulla lievää kitkeryyttä Yleisradion ohjelmapolitiikkaa kohtaan. Tengvallin mukaan Puskurilla oli tasaisen korkeat katsojaluvut, mutta ohjelma lopetettiin silti - koska valtion omistama Yle voi niin tehdä. Selitys oli, että vanhanaikainen makasiiniformaatti ei enää sopinut nuorennusleikkausta läpikäyvälle Kakkoselle. Vaikka Tengvallin mukaan Puskuria katsoivat Suomessa niin nuoret kuin vanhatkin, se ei ole tainnut koskaan kuulua valtsikalaisten top-kymppiin. – Täällä ehkä vain pari on tunnistanut minut ohjelmasta. Valtsikassa on saanut luoda oman imagon tavallaan nollasta, enemmän sen pohjalta, mitä on kuin mitä on tehnyt. Enemmän kuin autot, opiskelijakavereita on kiinnostanut se, että hän on jo ehtinyt tekemään työuraa – ja erityisesti työuraa toimittajana. Toisaalta moni on saanut tilaisuuden kurkistaa maailmaan, josta ei itse ymmärrä mitään – harva opiskelukavereista omistaa ajokorttia saati sitten autoa.

”Saab on ollut ensimmäisen kymmenen sanan joukossa, jotka olen oppinut.”

Sosiologeja insinöörien tilalle! Tengvall kertoo myös saaneensa monet kiinnostumaan liikenteeseen liittyvistä sosiaalisista ilmiöistä, mikä ei ole ihme, sillä aihe saa hänen sisäisen sosiologinsa silminnähden innostumaan. Hänellä on maailmanparannusidea.

– Liikenne on nykyään maailman suurin nuorten ja nuorten aikuisten kuolinsyy, mutta sitä ei Suomessa huomaa. Monen mielestä on outoa, jos he näkevät vain kaksi kolaria viikon kestävällä Thaimaan-matkallaan (ottaen huomioon paikallisen liikennekulttuurin). Mutta niin no – montako kolaria näet Suomessa samana aikana? Häntä kiinnostaa nimenomaan se, miten paljon liikenneturvallisuustyöllä voidaan saada muutosta aikaan, ja miten tämä muutos nivoutuu muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen. – Tämä on sellainen aihe, jota ei ole hirveästi kukaan tutkinut, sillä sosiologit ja kehitysmaatutkijat eivät ole liikenneihmisiä. Liikennetutkijat ovat lähinnä insinööritaustaisia, ja keskittyvät liikenteen fyysiseen kehittämiseen, mikä on usein aika kallista ja kehitysmaissa monesti vaikea toteuttaa. Hän on tehnyt liikenteen sosiologiasta jo proseminaarityön, mutta aikoo jatkaa aiheen parissa. Etenkin Venäjä kiinnostaa paljon – ja hänellä on sitä paitsi idea Suomen uudeksi vientituotteeksi. – Vaikka Venäjällä on asukkaita alle kolmasosa siitä mitä EU:ssa, niin Venäjällä kuolee ihmisiä liikenteen takia enemmän kuin koko EU:ssa yhteensä. On osittain Neuvostoliiton perintöä, että ihmisillä on siellä niin vahva hälläväliä-asenne. – Venäläiset ovat tosi kiinnostuneita hankkimaan suomalaista osaamista ja tykkäävät Suomesta, ja sen takia suomalainen liikenneosaaminen voisi olla siellä kovaa tavaraa, Tengvall jatkaa. Kuulostaa juuri sellaiselta poikkitieteelliseltä tutkimukselta, jota yliopistomaailma peräänkuuluttaa. Tengvall on siis mitä ilmeisemmin parkkeerannut Smartinsa oikeaan paikkaan. π

Vallankumous! Eli prosessikuva uusiksi

lioppilaskunnasta kuuluu kummia. Viimeisinä vuosina jokainen merkittävä edariryhmä on ollut oppositiossa, ja siellä vaatinut avoimuuden lisäämistä ja HYYn hallitusneuvotteluiden – tuon suhmuroinnin ja ylimielisyyden kuninkuuslajin – uudistamista. Nyt kun suurin ja mahtavin edariryhmä HYAL (Helsingin Yliopiston Ainejärjestöläiset, jolla on kolmasosa edustajiston paikoista) on ensimmäistä kertaa oppositiossa pitkään aikaan, on poliittinen ilmasto yllättäen muuttunut uudistuksille myötämieliseksi.

HYYn säännöissä hallitusneuvot-

toimivaa ryhmää? Mitä oppositio voi tällaisessa tilanteessa tehdä?

Uutta, avoimempaa mallia uhkaa kuitenkin ihmisen heikko luonne ja opiskelijapoliitikon kunnianhimo: ei ole käytännössä mitään tapaa valvoa ryhmien välistä toimintaa, jolloin ne ”periaatteelliset ryhmät”, kuten Sitoutumattoman vasemmiston ja HYYn Vihreiden muodostama Maailmanpyörä, saattavat löytää itsensä kulisseissa valmiiksi taputellun hallituksen ulkopuolelta. Kuitenkin fiilis on nyt suoraan sanottuna hyvä, eikä vähiten syksyn 2012 edarivaalien seurauksena. Moni uusi toimija pääsi mukaan: uusia edaattoreita ei voi vetää lokaan edeltäjiensä turmeltuneisuudesta. Esimerkiksi tälle palstalle viime numerossa kirjoittanut Ozan Yanar on harvoja, jotka tuntuvat ymmärtävän oppositiomeiningin. Jos hallituksen muodostus sujuu suunnitellusti, on se merkittävä edistysaskel lafkamme toimintakulttuurin avoimuudelle. Tämän pitäisi kuitenkin olla vasta alkua. Edarivaaleissa on vuosikausia äänestänyt hädin tuskin kolmasosa HYYn opiskelijoista, eikä tätä voi kuitata syyttämällä kökköä viestintää tai opiskelijoiden apaattisuutta. ”Edustuksellinen” systeemimme on kankea sekä opiskelijoista etääntynyt. Tarvitaan lisää suoria vaikutusmahdollisuuksia ja jäsenille aitoa valtaa. Esimerkiksi suorat jäsenäänestykset ja yleiset kokoukset ovat työkaluja, joilla opiskelijat voisivat ottaa ylioppilaskuntansa takaisin!

”Uusia edaattoreita ei voi vetää lokaan edeltäjiensä turmeltunei suudesta.”

teluista sanotaan käytännössä seuraavaa: edustajisto äänestää hallituksen puheenjohtajan. ”Näin on aina ennenkin tehty” pätee kaikkeen tätä edeltävään ja ympäröivään. Nyt pyöreän pöydän neuvotteluista, joissa ryhmät siis tapaavat ja sopivat hallitukseen menosta tai sen ulkopuolelle jäämisestä, halutaan tehdä avoimemmat. Pitkään HYAL isoimpana ryhmänä on suvereenisti vienyt neuvotteluita ja ottanut hallituskumppaniksi kenet halajaa, usein osakunnat. Historiallisesti nyt ollaan linjaamassa, ettei mitään etukäteissopimuksia tehdä. Pyöreän pöydän neuvottelut halutaan pitää kaikille avoimina. Näin päätöksen loppukädessä tekevät edaattorit saavat paremmin tietoa hallitustyrkyistä ja ennen kaikkea ryhmien asiakysymyksistä. Lisäksi aiemmin hallitusehdot ovat olleet salaisia – viime vuosina on esimerkiksi sovittu suljettujen ovien takana HYYn pakkojäsenmaksun nostosta ilman, että siitä sopineiden ryhmien on tarvinnut sitoutua asiaan julkisesti. Kuka haluaa äänestää näin

tutkain 3/2013

MIRAN HAMIDULLA

...paikka ompi vallan kahvassa › palstalla valtsikalaiset HYY-vaikuttajat kertovat kuulumisiaan.

Joonas Kinnunen & Jaakko Rissanen Kirjoittajat toimivat Sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmässä

IDA VEHNÄMÄEN ARKISTO

näkökulma

Minusta ei tule isona tutkijaa – mutta ehkä yrittäjä?

iime keväänä olin aivan hukassa opintojeni ja tulevaisuuteni kanssa. Mietin, millaista työtä haluaisin tehdä? Viestintää ehdottomasti, koulutusta vastaavaa työtä. Yrittäjyys ei käynyt mielessä – vielä silloin. Viestinnän opinnot koostuvat pääosin teorioista, jotka johdattavat tutkimukseen. Kandidaatin tutkintoon (180 op) sisältyy 15 noppaa ammattikäytäntöä, eli harjoituskursseja. Tästäkin viisi noppaa kuuluu pakolliseen luentokurssiin. Lähes sama tilanne pätee jokaiseen aineeseen valtsikassa. Mietin, kuinka hyvin teoriapohjainen tutkintorakenteemme valmentaa meitä työelämään. Ei kovin hyvin, sillä teoria ja käytäntö eivät läheskään aina kohtaa. Miksi me sitten opiskelemme pääosin teoriaa? Meistä valmennetaan tutkijoita. Miksi? Kenties siksi, että suuri osa yliopiston rahoituksesta tulee tutkimuksista, joten meistä halutaan kouluttaa uusia tulonlähteitä. Mutta meistä kaikista ei voi isona tulla tutkijoita.

Pohtiessani tulevaisuuttani

”Tehdessäni töitä startupien ja yrittäjyyden maailmassa, olen tajunnut, että yliopistolla ei kerrota paljoakaan yrittäjyydestä.”

keväällä lähettelin myös hakemuksia kesätyöpaikkoihin, jotta olisin saanut arvokasta käytännön kokemusta. Parhaimmillaan yhteen paikkaan oli 500 hakijaa. Hävisin työttömille maistereille sekä niille onnekkaille, joilla oli jo kokemusta. Epätoivo oli suuri ja löysin itseni keskeltä kierrettä: ei kokemusta, ei työpaikkaa, ei vaadittavaa kokemusta työpaikkaan. Mitä helkkaria muka tässä tilanteessa tehdään? Ja sitten minullakin kävi tuuri. Ystäväni Aalto Entrepreneurship Societystä soitti minulle eräänä itsesäälintäyteisenä iltapäivänä ja kertoi kaipaavansa erääseen projektiin hyviä tyyppejä – suostuin miettimättä. Puhelun jälkeen mietin, että enhän minä

edes tiedä kunnolla mikä on Aaltoes, saati mitään yrittäjyydestä, minähän opiskelen viestintää. Aaltoes on opiskelijoiden pyörittämä yhteisö, jonka ideana on inspiroida (tulevia) yrittäjiä ja auttaa ihmisiä työstämään omia ideoitaan ja unelmiaan. Minun projektini on Global Entrepreneurship Week Finland, tapahtumaviikko, jonka tarkoitus on lisätä tietoutta yrittäjyydestä, esitellä inspiroivia ihmisiä ja tarinoita sekä innostaa yrittäjyyteen. Minun roolini tässä kuvassa on projektimme viestintä. Vaikka tämä ei tuota mainetta eikä mammonaa, saan jotakin paljon arvokkaampaa: työkokemusta.

Tehdessäni töitä startupien ja

yrittäjyyden maailmassa, olen tajunnut, että yliopistolla ei kerrota paljoakaan yrittäjyydestä. Se on jotain, mitä joku muu tekee, kauppislaiset kai. Kokonainen vaihtoehto tulevaisuudelle lähes sivuutetaan. Kaikista ei voi tulla yrittäjiä, eikä se voi kiinnostaa kaikkia, mutta siitä olisi hyvä puhua enemmän. Teoria on loistava pohja käytännölle, mutta me opiskelijatkin tarvitsemme käytännön harjoitusta jo opiskeluaikanamme. Tarvitsemme myös monipuolisempia vaihtoehtoja. Tarvitsemme työkokemusta. Itse löysin kokonaisen uuden kiinnostavan maailman lähtemällä mukaan Aaltoes-toimintaan. Olen oppinut viestinnästä 100 opintopisteen verran tämän projektin aikana. Uskallus kokeilla jotakin oman mukavuusalueen ulkopuolelta palkitaan, ainakin uudenlaisilla kokemuksilla.

Ida Vehnämäki Kirjoittaja on hypännyt naapuriyliopiston yrittäjyysprojektin kelkkaan

Älä jämähdä y hteen työpaikkaan

loitin opinnot Helsingin yliopistolla ensin maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, mutta hyvin pian huomasin intressini olevan yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden kuten kehitysmaatutkimuksen puolella. Tuolloin kehitysmaatutkimusta ei ollut vielä mahdollista opiskella pääaineena, mutta heti sen tilaisuuden ilmettyä onnistuin vaihtamaan pääaineeni. Ehkä hieman epätyypillisesti kehitysmaatutkimuksen opiskelijalle valitsin laajan pääainekokonaisuuden kansainvälisestä oikeudesta, mikä edesauttoi ymmärtämään laajemmin kehityspoliittisia ja etenkin ihmisoikeuskysymyksiä. Opinnot sain valmiiksi kurssien suorittamisen joustavuuden takia melko hyvässä tahdissa. Makua koulutusta vastaavista töistä sain kansalaisjärjestöissä vapaaehtoisena työskennellessäni sekä pääaineen tukeman työharjoittelun kautta, joka kuului osana opintoihin. Harjoittelu osui hyvään ajakohtaan maisteriopintovaiheessa. Suomen Mosambikin edustustossa harjoittelun jälkeen jatkoin ohjelma-avustajana ennen siirtymistäni takaisin Suomeen gradua viimeistelemään.

SOFIA CHAICHEEN ARKISTO

uralle › palstalla alumnit kertovat, kuinka sinkoutua työuralle.

ja päädyin töihin YK:n ympäristöohjelman hallinnoimaan kansainvälisen ympäristösopimuksen pariin. Oli mielenkiintoista olla mukana helpottamassa hallitusten välistä päätöksentekoa kehityspolitiikan suhteen ja kokea työskentely monikulttuurisessa YK:ssa. Työskentelen edelleen YK:n ympäristöohjelman päämajassa Keniassa organisaation kehittämisen ja työohjelman sekä projektien monitoroinnin parissa.

Kehitysmaatutkimuksen opinnot antoivat hyvät eväät ja riittävän pohjan opintoja vastaavaa työelämää varten. Työelämän todellisuus on kuitenkin melko kaukana siitä mitä opiskeluaikana sen kuvitteli olevan. Projektisyklit tulee hallita hyvin, sillä melko pitkälti työ kuin työ eri organisaatiossa on hankkeiden tai ohjelmien hallinnointia. Opinnoissani eniten arvostin kriittistä lähestymistapaa kehityspolitiikkaan ja niitä seminaareja muistelen joskus kaihoisasti. Toisaalta enemmän ohjausta julkisen puhumisen ja esiintymisen suhteen olisi hyvä lisätä, sillä ne ovat yksiä tärkeimmistä taidoista kansainvälisissä kehitysyhteistyötehtävissä työskennellessä. Kielitaidon kartuttamistakaan ei voi liikaa painottaa, sillä kansainvälisellä areenalla ei aina pelkällä englannilla vieraana kielenä pärjää. Opintojaan lopetteleville toivoisin gradukummituksen eliminoimista. Kirjoittaessa graduani hoin mielessäni mantraa: ”Palautettu gradu on hyvä gradu!” Ei myöskään kannata jämähtää liian pitkäksi aikaa yhteen ensimmäisistä työpaikoistasi vaikka mahdollisuus olisi. On hyvä kartuttaa työkokemuspohjaa eri kehitysyhteistyötoimijoilta työuran alkuvaiheessa. Ei ole järkevää kuitenkaan sinkoilla työpaikasta toiseen lyhyiden pätkien varassa vaan kehittää asiantuntemusta tietyn teeman suhteen eri toimijoilla siihen asti kuin näkee sen olevan sillä hetkellä riittävää.

”Konsultti maailman “hands dirty, boots wet” -meininki kiehtoi.”

Mosambikissa työskentelyn aikana keräsin myös kenttätutkimusaineiston gradua varten. Suomeen palattuani jatkoin töitä ulkoministeriössä parisen vuotta valmistumisen jälkeen. Edustustossa olin tutustunut yksityisen puolen toimintaan kehitysyhteistyöohjelmien ja -projektien toimeenpanijana, ja konsulttimaailman “hands dirty, boots wet” -meininki kiehtoi. Löysinkin itseni pian työskentelemässä kehitysyhteistyöprojektihallinnassa yksityisellä puolella sekä konsulttina maaseudunkehittämishankkeessa Sambiassa. Jossain vaiheessa totesin, että olisi hyvä tutustua työhön kehitysyhteistyöprojektien toimeksiantajien puolella ja eritoten YK-organisaatioiden toiminta kiinnosti. Hain YK:n apulaisasiantuntijaohjelmaan

tutkain 3/2013

Sofia Chaichee Kirjoittaja on kehitysyhteistyön monitaituri

uskaliaampi elokuvagaala Pohjoismaisesta elokuvapalkinnosta kisaavat ehdokkaat, jotka olisivat liian räväköitä Oscar-gaalaan.

uodesta 2005 säännöllisesti jaettu Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto jaetaan nyt 10. kerran. Suomalainen elokuva on voittanut vain vuonna 2002, kun kokeilumielessä jaettu palkinto meni Aki Kaurismäen elokuvalle Mies vailla menneisyyttä. Palkinto jaetaan televisioidussa gaalassa 30. lokakuuta. Noin 47 000 euron arvoinen palkintosumma jaetaan voittajaelokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Oscar-gaalaa mielenkiintoisemmaksi tapahtuman tekee se, että kohdeyleisön maku on pohjoisamerikkalaista räväkämpää. Ehdokkaina onkin elokuvia, jotka eivät edes pyri voittamaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoa. Esimerkiksi vuoden 2009 palkinnon pokkasi Lars von Trier paljon ristiriitaisia tunteita herättäneellä elokuvallaan Antichrist, kun taas Oscar-gaalaan ehdokkaaksi lähetettiin turvallisempi Terribly Happy (Frygtelig lykkelig, 2008). Elokuvapalkinnon tarkoitus on helpottaa poh-

TEKSTI SANNI MYLLYAHO

ELOKUVAT

Islanti: Syvyys (Djúpið, Baltasar Kormákur)

Tanska: Jahti ( Jagten, Thomas Vinterberg)

Ruotsi: Syödä, nukkua, kuolla (Äta sova dö, Gabriela Pichler)

Suomi: Kerron sinulle kaiken (Simo Halinen)

Norja: I Belong (Som du ser meg, Dag Johan Heugerud)

joismaisten elokuvien tuottamista ja levitystä ulkomaille. Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali on Nordisk Film & TV Fondin yhteistyökumppani ja näytti nyt toista vuotta peräkkäin kaikki tämän vuoden elokuvapalkintoehdokkaat festivaalillaan. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat ja vuoden kotimaiset taistelevat ennen kaikkea festivaaliyleisön sielusta, mutta elokuva-alan ammattilaisille suunnattu samaan aikaan järjestettävä Finnish Film Affair havittelee ulkomaisten myyntiagenttien suosiota. FFA esitteleekin vain juuri valmistumaisillaan tai suunnitteilla olevia kotimaisia elokuvia. Pohjoismaiden elokuvapalkinto helpottaakin lähinnä voittaneen elokuvantekijän tulevien projektien rahoitusta. Elokuvayleisön merkitystä ei tule kuitenkaan väheksyä levityksenkään kannalta. Tänä vuonna kaikista maista on erinomainen ehdokas, ja jokainen niistä tulee varmasti kilpailemaan monien suurempien tuotantomaiden elokuvien rinnalla suosiossa. π

1 FUTURE FILM

Tulee fyysisesti kylmä, kun seuraa Syvyys-elokuvan päähenkilön kamppailua viisiasteisessa vedessä. Kylmyyttä ei ainakaan pidä loitolla tieto siitä, että elokuva perustuu tositapahtumiin. Elokuva on kuitenkin ehkä mielenkiintoisimmillaan kuvatessaan päähenkilön muistoja lapsuudestaan sekä hyisessä merivedessä itselleen tekemiä lupauksia. Ne on kuvattu kuin kaitafilmikameralla, mikä antaa niille melkein sadunomaisen hohdon.

tutkain 3/2013

Heugerudin esikoispitkä elokuva on ehdokkaista kokeellisin. Kirjailija lukee äänikirjaksi teostaan, jossa on kolme eri kertomusta. Ne rakentavat jännittäviä asetelmia henkilöiden välille. Vaikka henkilöitä ei yhdistä kuin jaettu automatka, on jokaisessa kertomuksessa jotain yhteistä. Eri yhteiskuntaluokkien naisten välille syntyy jännitteitä. Ero konkretisoituu vaatteisiin: Hoitajan pomon silkkitoppi on Pariisista, kääntäjän kustantajan paita on luomupuuvillasekoitetta New Yorkista ja rikkaan serkun bleiseri ostettu tämän toisesta kotikaupungista Berliinistä.

MOTLYS

EDITH FILM OY

Maurista on tullut Maarit. Ex-puoliso on kuitenkin estänyt tapaamiset tyttären kanssa, ja Maarit kaipaa entistä koulupsykologin työtään. Myös valmius uuteen suhteeseen askarruttaa. Alkaa rakkaussuhde varattuun jalkapallovalmentaja Samiin. Maarit on kiistatta oman elämänsä sankari. Matkan päästä on helppo saarnata suvaitsevaisuudesta, mutta mitä käytännössä käy, kun ihastuksen kohde onkin ennen ollut toista sukupuolta tai kun työhaastattelussa ihmetellään toisella nimellä olevia työtodistuksia. ”Isä, sun maskara valuu” antaa kuitenkin toivoa, että seuraavan sukupolven myötä maailma näyttää taas aivan erilaiselta.

Syödä, nukkua, kuolla oli viimeisimmän Ruotsin Guldbagge-gaalan musta hevonen voittaen kaikki tärkeimmät pystit ennakkosuosikkien nenän edestä. Suhteellisen kokematon ohjaaja-käsikirjoittaja Gabriela Pichler onkin luonut koskettavan kertomuksen oikeasti pienistä ihmisistä: pikkukylän asukkaista, jotka taistelevat työpaikastaan, kun iso paikallinen yritys joutuu vähentämään väkeä. Tarinan keskushenkilöstä Rasasta ei loppua kohden kuoriudu supersankaria, mutta hän ahertaa löytääkseen itselleen uutta työtä rakastamallaan paikkakunnalla.

ANAGRAM PRODUKTION

NORDISK FILM

Vinterberg voitti tuomariston palkinnon Cannesissa elokuvallaan Juhlat (Festen, 1998). Jahti palaa saman aiheen äärelle, mutta eri näkökulmasta. Lastentarhaopettajaa syytetään pedofiliasta väärinymmärryksen takia, mikä johtaa työpaikan menetykseen. Syytteet raukeavat, mutta kotikaupunki muodostaa oman valamiehistönsä. Hyytävää ei ole vain se, että tietää Lucasin syyttömäksi, vaan koska jokainen lienee joskus ollut se vihainen kyläläinen vaatimassa jonkun päätä vadille ilman kunnollisia todisteita. Ihmisten verenhimoisuus on kuin oma roolihahmonsa.

ilmestyskirjanpitäjä › palstalla Sonja avautuu siitä, mikä maailmassa on vialla.

Tanssii heteroiden kanssa

yyskuun lopulla järjestettiin mielenosoitus homosaatiota vastaan. Järjestäjä Jani Salomaa toteutti Hetero Priden, koska media pakottaa kaikki suvaitsemaan seksuaalivähemmistöjä eikä heteroiden oikeuksista tai perinteisistä perhearvoista välitetä (Nyt-liite 19.9.2013). Salomaan mukaan ongelmallista on, että homosaation myötä Suomessa ei saa olla tavallinen julkisesti. Toimittaja pyytää Salomaata tarkentamaan. ”No tavallinen. Tavallinen tallaaja on vähempiarvoinen kuin muut, vähemmistöt on nostettu kunniakansalaisiksi. Jalustalle.” Salomaasta on harmillista, että erilaisuutta korostetaan. Se kun on aivopesua, jolla tehdään ihmisistä suvaitsevia. Tasa-arvoista olisi, että homot käyttäytyisivät normaalisti, eivät tekisi itsestään numeroa.

Hetero Pride teki lopulta itses-

ANKI AHLQVIST

Homosaatio ei ole uhka heteroudelle, aivan kuten tummaihoisten uutisankkureiden näkyminen ei ole uhka valkoisuudelle. Katsoessani Morgan Freemanin elokuvaa en rusketu tai koe olevani valkoisuuteni takia vähemmän arvostettu ihmisenä. Jos Hetero Priden osallistujat kokevat homojen televisioesiintymisten syyllistävän heitä heteroudestaan, on vika jossain ihan muualla kuin homoissa tai televisiossa. Hetero Pride on väärin, koska heterot eivät koskaan ole olleet, eivätkä todellakaan ole nyt, millään tavalla syrjitty tai alempiarvoisena pidetty ihmisryhmä. Heteropridelaiset näkevät aatteensa olevan jalo, koska yksi sen tarkoituksista on suojella lapsia koulukiusaamiselta. Tällöin keskitytään kuitenkin ainoastaan lopputuloksen epätoivoiseen poistamiseen, kun vahinko on jo tapahtunut. Ehkä television homo-ohjelmat opettaisivat lapsille, että ei ole pahaa tai pelottavaa, vaikka toisen vanhemmat olisivatkin samaa sukupuolta. Että erilaisuus ei ole jotain, mistä ansaitsee saada turpaansa. Että kukaan ei ole samanlainen. Koska tavallisuuden ihanuus piilee juuri tässä: kukaan meistä ei ole tavallinen, koska olemme kaikki erilaisia. Mutta koska olemme kaikki erilaisia, olemme myös kaikki tavallisia.

”Homosaatiolla pyritään saamaan homoudelle sama tavallisuuden status, joka heteroilla on.”

tään farssin, mutta Salomaan ajatukset kertovat paljon siitä, mikä tavallisuudessa on vikana. Se on illuusio. Tavallisuuden illuusio näkyy massa- ja yksilötasolla. Yksilötasolla minä näen, että on tavallista olla ympäri vuoden ilman sukkia, syödä vanukasta päivittäin ja puhua koiralle kuin ihmiselle. Näen nämä asiat tavallisina, koska ne ovat minulle tavallisia. Se, että homoseksuaalisuus ei ole Salomaalle tavallista, ei tarkoita sitä, ettei se olisi jollekin muulle tavallista. Mutta Salomaalle ongelmallista ei olekaan se, että homo pitää itseään tavallisena. Ongelmallista on se, homoudesta pyritään tekemään jotenkin parempaa ja ihannoitavampaa kuin heterous. Mitä Hetero Priden osallistujat eivät ymmärrä on, ettei homosaatiolla pyritä nostamaan homoutta jalus-

talle. Homosaatiolla pyritään saamaan homoudelle sama tavallisuuden status, joka heteroilla on. Massatasolla tarkasteltuna tavallisuuden illuusiossa pätee edelleen heteronormi. Heterous on lähtöoletus, status quo, ja kaikki muu on poikkeavaa. Salomaa kritisoi televisiota homouden korostamisesta. Salomaa ei kuitenkaan ymmärrä, että korostamista tehdään halusta olla tavallisia. Halutaan kertoa, että status quo on väärässä ja kaikki eivät ole samanlaisia. Ja jotta tämä ajatus saadaan paksukalloisimmillekin läpi, on pakko alleviivata ja ylikorostaa.

Sonja Ulma Kirjoittaja on tavallinen ihminen, joka raivostuu sekä heteroiden että homojen huonosta käytöksestä.

irstain › palstalla pakinoi nimimerkki Irstain.

Valtsikasta takapuolitiedekunta

uokseminen on muuten takapuolikeskeinen laji. Naisilla on yleensä selvemmin levenevä takapuoli ja se on juoksushortseissa tai trikoissa varsin mukavaa katseltavaa. Näin sanailee yhteiskuntapolitiikan professori emeritus J.P. Roos kirjassaan Maratonmiehen elämä (Helsinki 1995). Luin sen keväällä. Voin suositella. Minusta naisten kanssa on myös erittäin mukava juosta, juuri koska juokseminen on fyysistä toimintaa suhteellisen vähissä vaatteissa ja koska juoksevat naiset ovat usein varsin viehättäviä (ja älykkäitä). Roos olisi varmasti mielellään juossut viime keväänä valtsikan kympillä. Voi sitä tiukkojen juoksutrikoiden muotoilemien, hyvin treenattujen takapuolien määrää. Ihan sydän pamppaili siellä joukon hännillä. Enkä nyt tarkoita sitä juoksun rasituksen aiheuttamaa pamppailua. Niinpä.

tutkain 3/2013

Unisport. Sielläkin saa läskin liikkeelle. Kunhan vain saisi läskin ensin sinne. Lihavat ihmiset voivat olla vaatteet päällä ihan mukavia ja kivoja seuraihmisiä, mutta alastomina he kuuluvat toiseen historialliseen ajanjaksoon, jossa lihavuus oli jotenkin positiivinen asia. Nyt lihava vartalo joka on täynnä pieniä poimuja, jossa läskimakkarat vyöryvät yli äyräittensä, ei juuri kestä kriittistä katsetta. Kriittinen katse. Sehän on melkein sama kuin kriittinen ajattelu. Siitähän me valtsikalaiset olemme tunnettuja. Eikö niin? Olisiko aika suunnata se kriittinen ajattelukin sinne omaan perseeseen Foucault'n jälkistrukturalismin sijaan. Nyt se läski istumalihas liikkeelle. En halua nähdä ensi vuoden kympillä yhtään jamaikalaista pikajuoksijaa. Ei niin, että olisin niitä keväällä nähnyt. Varmistelen vain. Ettei vain kukaan erehdy luulemaan strong is the new skinnyn tarkoittavan sellaisen leipäuunin levyisen ghettobootyn kasvattamista. Hyvä. On aika tehdä valtsikasta takapuolitiedekunta. ntäpä

”Punavihreän aatteen ja feminisimin pilaamat opiskelija tyttösemme kun eivät osaa pukeutua hyvin, eivätkä varsinkaan seksikkäästi.”

hartaasti toivoa, että myös ensi keväänä järjestetään vastaavaa urheilutoimintaa. Nyt talouden laahatessa juoksu kun on muutenkin hyvä ja halpa keino pitää omasta kehosta huolta. Juoksun muista hyvistä puolista puhumattakaan. Kun lisäksi mukana on tietty kilpailullinen elementti niin ei ole kovin kaukana myöskään ajatus suoranaisesta sukupuolisesta pelistä. Ainakin itselleni tulevat sellaiset ajatukset joskus mieleen, kun esimerkiksi maratonilla juoksen samaa tahtia jonkun todella viehättävän näköisen hyväkuntoisen naisen kanssa. Ei olisi yhtään hassumpi ajatus poiketa välillä juoksureitiltä johonkin metsikköön... oin vain

Milloin se juoksukerho alkaa? Minä ainakin tulen sinne. Tulen tietenkin. Koska aivan liian harvoin pääsee sellaisista näkymistä tiedekunnan käytävillä nauttimaan. Punavihreän aatteen ja feminismin pilaamat opiskelijatyttösemme kun eivät osaa pukeutua hyvin, eivätkä varsinkaan seksikkäästi. Katsoisivat mallia Kauppiksesta. Sitä varten meillä on joustava opinto-oikeus.

laulukirja syynissä

KATSO VIDEO ILPO-KALA OSAA PUHUA! TEKSTI TEEMU PERHIÖ

ain käsiini eräillä sitseillä erään laulukirjan, enkä tiennyt mitä kirjoittaa. Aloin piirtää pussimäyrää. Siinä kesti liian kauan, ja kirjan haltija kävi kärsimättömäksi. Jokaisella meistä on se hetki – kirjoja tulee oikealta ja vasemmalta ja joskus pöydän alta. Jokaiselle halukkaalle pitäisi tarjoilla heidän elämänsä kolmessa lauseessa. Ota vuorolipuke, tuossa on jono. Eihän siinä heikko ihminen kestä; pakko ottaa epätoivoinen hörppy ensiksi käteen sattuvasta juoma-astiasta, piirtää sukupuolielin ja kehua tukkaa. Seuraava! Olen saanut laulukirjaani kivoja ja merkitseviä kirjoituksia, mutta harvoin antanut niitä itse. Kovin moni ei osaa tiivistää sitsikännissään jotain opiskeluvuoden yhteisistä kokemuksista, etenkään kun samaan aikaan avec kaataa kahvia housuille ja joku yrittää ryöstää kynää kädestä (se olin minä). Itse valitsen aina rehellisen pakotien ja piirrän jonkun rempseän puhuvan ötökän. Puheliaiden kalojen ja henkilökohtaisten avautumisten välissä lilluu harmaa mitäänsanomattomuus. Sitä laulukirjat ovat täynnä, myös tämä, jonka sain käsiini. Sen omistaa

viehkeä filosofian opiskelijanainen, jota kutsun tässä kirjoituksessa nimellä Justiina. Hänen kirjaansa olen joskus piirtänyt myös itse. Kirjassa on aika vähän tekstiä, ja siitäkin puolet on Justiinan itsensä kirjoittamia lisäsäkeitä. Ihan perus laulukirja, ei mitään mehukasta. Mutta ehkäpä kirjan tyhjyydylle on syynsä. Ehkä filosofit yrittävät puida syntyjä syviä keskustellen eivätkä laulukirjojen sivujen kautta. He juttelevat aamuun asti Wittgensteinista, ja kun mieleen vihdoin juolahtaa kirjoittaa laulukirjaan jokin tervehdys, he ovat tehneet seuraavan päättelyketjun: p1 Tunteistaan voi kertoa kirjoittamalla. p2 Kirjoihin voi kirjoittaa. p3 Laulukirja on eräänlainen kirja. p4 Laulukirjaan kirjoittaminen on eräänalaista kirjoittamista. p5 Kalat pystyvät hengittämään veden alla. p6 Ilpo on kala. p7 Laulukirjaan kirjoittaminen, vaikka ajoittain ihan virkistävää, on yleensä sisällötöntä. p8 Sisällötön ei aina tarkoita merkityksetöntä. j1 Ilpo pystyy hengittämään veden alla. Sitten huomataan että laulukirja jäi kotiin.π

”KAIPAAT KUNNON PANOA.”

”Juuso Porista on tyhmä ihminen.”

arviot

Kjell Westö Kangastus 38 Suom. Liisa Ryömä 2013 Otava

Henri Heikkinen & Antti Vesala Elämää hyvinvointivaltiossa 2013 Viestintätoimisto CRE8 Oy

Hetki ennen maailmanpaloa

Liberaalia räksytystä

Tuttu alkuasetelma. Claes Thune on keski-ikäinen ja keskiluokkainen epäonnistuja, jolla on paremmin menestyneitä kavereita. Kjell Westön jokaisessa kirjassa toistuva vakioihmistyyppi. Uuden vivahteen Westön hahmogalleriaan tuo kuitenkin Thunen synkkiä salaisuuksia hautova uusi sihteeri Matilda Wiik. Tämä päänsisäistä taistelua kaksoisminänsä kanssa käyvä omalaatuinen naishahmo on ehkä jännittävin henkilö Westön kirjoissa pitkään aikaan. Ilmassa on samanlaista salamyhkäisyyttä, jota on viimeksi nähty kirjailijan teoksessa Lang. Teoksen vahvinta antia on kuitenkin jälleen Westön kiehtova kyky välittää kuvatun aikakauden tunnelmaa lukijalle. Vuoden 1938 sodan uhkaa jo huokuva Helsinki on samalla karmiva ajankuva. Aikana ennen tuhoamisleirejä Hitlerin ihailu oli yleistä jopa kaukaisen Suomen keskiluokkaisissa suomenruotsalaispiireissä. Tämä herättää kysymyksen: Olemmeko oppineet mitään sitten näiden päivien, vai onko meillä aikamme omat demonit ihailtavina?

Kansallisen Kokoomuksen Marx & Engels eli tietysti Henri Heikkinen ja Antti Vesala ovat julkaisseet kirjan nimeltä Elämää hyvinvointivaltiossa. Kahteen lukuun tuovat älyllistä nallia myös Libera-ajatushautomosta tuttu Elina Lepomäki sekä Saul Schubak. Kirjoittajien mukaan Suomessa ei ole oikeasti köyhiä. Köyhiä voidaan kuitenkin auttaa siellä missä heitä on, mutta vain tietyin ehdoin: ”Sotilasjunttien ja leopardihattuisten heimopäälliköiden johtamille maille ei tulisi antaa mitään tukea, vaikka kyseessä olisi miten humanitäärinen kriisi tahansa, sillä ainoastaan kriisin kautta voidaan tällaiseen maahan saada muutosta.” Selvähän se. Teknologisen kehityksen sijaan ”ahneus on vienyt meidät luolista pilvenpiirtäjiin ja hevosen selästä avaruuteen.” Word. Ja henkilökohtainen suosikkini: ”Suuri osa nykypäivän sosiaalisista ongelmista on verrattavissa ylipainoon. Keinot oman tilanteen parantamiseen on tarjolla ja tiedossa, mutta ’ei vain pysty’.” Kirjan vaikutuksia suomalaiseen hengenelämään voi vain arvailla.

TEKSTI MIRAN HAMIDULLA

TEKSTI VILI LÄHTEENOJA

S u o m e n digitaalisin painotalo

tutkain 2/2013

› #3: eräänä iltana Brysselissä.

SARJAKUVA VERNERI PULKKINEN

bad pintin

Hae Tutkaimen päätoimittajaksi!

top 3

annunvalajat ry:n julkaisema Tutkain-lehti etsii päätoimittajaa vuoden 2014 ajan kestävään virkaan. Tehtävä edellyttää kirjoitus- ja editointitaitoja, projektinhallintakykyä sekä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Päätoimittaja vastaa printtilehden sisällöstä ja ilmestymisestä, lehden verkkosivuista sekä johtaa toimituskuntaa. Huomattava osa työstä on lukijalle näkymättömän taustatyön tekemistä. Tehtävästä ei makseta palkkaa, mutta se antaa rahaakin arvokkaampaa kokemusta lehdentekoprojektin eri vaiheista. Lähetä avoin, vaalikokouksessa lukemiseen kelpaava, hakemus osoitteeseen tutkain2013@gmail.com otsikolla ”Hakemus päätoimittajaksi” myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan mennessä ja saavu vaalikokoukseen samana päivänä. Lisätietoja: Päätoimittaja Miran Hamidulla, puh. 044 535 1666 tai miran.hamidulla@kannunvalajat.fi

Tutkaimen 1. periodin luetuimmat verkkouutiset

Valtiotieteellisestä Facebookin suosituin tiedekunta

”Valtiotieteellinen tiedekunta [...] kohosi vain parissa päivässä Helsingin yliopiston suosituimmaksi tiedekunnan sivuksi Facebookissa, kun se ohitti perjantaina tykkääjien määrässä kärkipaikkaa aiemmin pitäneen humanistisen tiedekunnan sivun.”

Tutkain-TV: Speksiläiset herättivät valtsikalaiset tilastotieteen luennolla Katso video Tutkaimen verkkosivuilla!

Työelämäideoita ryhmämentoroinnista

”[Ryhmämentorointiohjelman] ideana on tarjota opiskelijoille mahdollisuus osallistua työelämään ja työllistymiseen liittyvään pienryhmätyöskentelyyn omasta tiedekunnasta valmistuneen mentorin ohjaamana.” kannunvalajat

LUKIJAMÄÄRÄ

434 433 192

.fi/tutkain

kannukka

Martta Kaskinen Manasta piti hauskaa Manan ja Moodin rastilla Kolmen sepän patsaalla. Voolaiset olivat tänäkin vuonna Mantan patsaalla. Fuksit nostattavat yhteishenkeä SocKomin edessä.

KANNUN fuksisuunnistus 5.9.2013 KUVAT NOORA PERHIÖ

 Kannun p uheenjohtaja Laura Luoto pitelee Kannun lippua Tuomiokirkon portalla ennen fuksisuunnistuksen alkamista. Fuksit näyttivät neppaamisen mallia SYY-HY:n rastilla Ritarihuoneen puistikossa. Onko tässä kenties Kannun neppisskaban seuraava voittajatiimi?

ANNUGAMES K Suomenlinnassa 24.8.2013 KUVAT MIKKO VIRTA

Maa tärisi ja tanner jytisi kuin Tali-Ihantalassa, kun fuksit yrittivät välttää kiinni jäämistä "kuka pelkää" -leikissä.

Tuutoritkin innostuivat ottamaan osaa leikkeihin. Niina Arvila ja Jori Pyykkö kantavat Emilia Vesaa.

Kannun emeritushallituslaiset Ella Virtanen ja Pirre Seppänen nauttivat auringonpaisteesta. Tuutoreita retuutettiin perinteisessä tuutorinryöstössä.