Tutkain 4/2020 by Tutkain

S J A A IKS J A N R N A-M SSO N K TUTKAIN S I N K R A I N R E N N H E E A AH AH J A J I A N A M -M O S E A S H N K I N A R J I N A K E I H A-M NR N E N O H N S A JA S K Valtiotieteellinen ylioppilaslehti 4 / 2020

Julkaisija

Kannunvalajat ry

Päätoimittaja

Arttu Uuranmäki

Art Director

Maija Karakoski

Ulkoasu & taitto

Aino Askolin Anniina Korhonen Carlos Lievonen Niina Paasovaara Sabriina Hietaniemi Tuuli Sipilä

Kuvat & kuvitus

Anni Koikkalainen Armas Weselius Daedalus Visum Laura Kotila Oscar Arminen Riina Tanskanen Senja Tertsunen Tuuli Sipilä Venla Kalliokoski

Paino Picaset oy Painos 150 kpl ISSN 0787-0035 (painos)

Toimituskunta

Armas Weselius Cecilia Sippel Henrik Peiponen Iines Joronen Jaana Ahtiainen Jemina Kulju Laura Horsmanheimo Päivi Merjonen Sara Aalto-Setälä Senja Tertsunen Susanna Eloranta Venla Naapuri

Tekstit

Amanda Alvesalo Benjamin Byholm Cecilia Sippel Henrik Peiponen Iines Joronen Jaakko Oleander-Turja Jaana Ahtiainen Jemina Kulju Laura Horsmanheimo Minne Mäki Oscar Arminen Sabriina Hietaniemi Senja Tertsunen Susanna Eloranta

Verkkolehti www.tutkainlehti.fi

Facebook Tutkain

Toimituksen sähköposti tutkain@kannunvalajat.fi

Instagram @tutkain

S I S ÄLLYS SISÄLLYS 5 6 10 12 17 22 26 30 33 37 38 40

Pääkirjoitus Lyhyesti Järjestö esittäytyy: Qaareva yliopisto Anna-Maja Henriksson: Poikkeusolojen oikeusministeri Biden in, Trump out – Mikä muuttuu (ja mikä ei)? Vihapuhe – Haastateltavana psykiatri Hannu Lauerma Essee: Sensitiivisemmän vähemmistökeskustelun neljä oppituntia Essee: Läppärikansan koreografia tutun ja Essee: tuntemattoman rajamailla Burleskitaiteilijat seksi- ja erotiikka-alan stigmaa vastaan vas taan Kolumni: Koronan opit kansalaisuudesta Kunnes jälleen kohdataan Pakinoitsijalta: Kipu ja oikea kipu

KOHTI TYÖELÄMÄÄ VAI JO TYÖELÄMÄSSÄ? YKAsta saat kumppanin ja sparraajan urapolullesi. → Liity osaksi yhteiskuntaosaajien yhteisöä www.yhteiskunta-ala.fi

Kanssasi yhteiskuntaa rakentamassa

Kohti levollisempaa valtsikaa Kuvitus Venla Kalliokoski

Parahin lukija, Pitelet käsissäsi tämän vuoden viimeistä Tutkainta. Oli tämä sitten ensimmäinen aviisisi tai olitpa pitkäaikainen lukija, kiitos sinulle. Opiskelijajulkaisut hengittävät lukijoistaan, ja vapaaehtoisvoimin kyhättyjen lehtien ainoa palkka on vertaisten muodostama lukijakunta. Uusi vuosi tarkoittaa myös uusia tuulia toimituksessa. Päätoimittaja vaihtuu vuoden vaihteessa, ja osa tekijäkööristä antaa tilaa uusille journalistin aluille. Haikeuden lisäksi tämä herättää myös helpotuksen tunteita. Vanhastaan sanotaan, että jonkin loppu on aina jonkin toisen alku. Joskin tämä voi joskus pitää paikkansa, ei uusiin tuuliin heittäytyminen ole ainoa vaihtoehto. Uuden järjestöpestin tai aktivistiryhmän jäsenyyden lisäksi voi aina pidättäytyä uusista tuulista, ja antautua levolle. On vaikea puhua yleistävästi niinkin monipuolisesta sakista kuin valtsikalaiset, mutta oma kokemukseni viimeisiltä vuosilta on, että tämä tiedekunta on täynnä työteliäitä ja tunnollisia ihmisiä. Tämä ei ole aina siunaus. Jodel on kaikkea muuta kuin tieteellisesti pätevä lähde, mutta satunnaisellakin kanavan seuraamisella huomaa, kuinka kovaa työskentelyä painottava ilmapiiri ahdistaa monia. Opintojen aikainen kokemus järjestöistä tai oman alan töistä nähdään välttämättömänä. Opinnoistakin pitäisi suoriutua tavoiteajassa, mikä tarkoittaa 15:sta opintopistettä periodissa, eli 48 tuntia opiskelua joka viikko. Vastaavan laskelman toi viimeksi esiin valtsikalainen aktivisti Roosa Rahkonen Instagram-sivullaan. Tarkat tuntimäärät toki vaihtelevat kursseittain sekä yksilöittäin jokaisen ollessa erilainen oppija, mutta tästä huolimatta laissa määritelty 27 tunnin työmäärä yhtä opintopistettä varten kertoo lähtökohtaisen korkeista vaatimuksista jokaista opiskelijaa kohtaan. Valtsika näyttäisi kaipaavan kovan työkulttuurin vastapainoksi myös kovaa levon kulttuuria. Opiskelijajärjestöillä on tässä suhteessa ratkaiseva rooli. Ei ole tarpeen arvioida, miten levon edistämisessä on tähän asti onnistuttu. Kuitenkin, ei varmasti ole pahitteeksi rohkaista vuodenvaihteessa toiminnan aloittavia hallituksia pohtimaan, miten oman jäsenistön jaksamista tuetaan mahdollisimman hyvin. Puhumattakaan itse hallitusten jäsenistä, jotka venyvät vuosi vuodelta ties millaisiin suorituksiin meidän kaikkien hyväksi. Aina se ei ole helppoa, eikä allekirjoittanutkaan ole joka kerta suoriutunut mallikkaasti (kiitokset eräälle polvin opiskelijalle, joka VOO:n rissellä näpäytti vastavalittua päätoimittajaa aamuviideltä). Tämä ei voi kuitenkaan estää meitä yrittämästä parhaamme. Ainejärjestöjen tietoisen työn lisäksi myös yliopiston tulisi kantaa kortensa kekoon. On esimerkiksi harmillista, ettei keskustakampukselta löydy yhden yhtä tilaa, joka olisi nimenomaan varattu hiljaiseen loikoiluun tai rehteihin päikkäreihin. Kirjastolta löytyviin nojatuoleihin voi aina käpertyä, mutta palkkana on usein huonot unet ja kipeä selkä. Varta vasten levolle varatut tilat myös rohkaisisivat ummistamaan silmät hetkeksi ja rauhoittumaan opintojen tuomasta härdellistä. Vaikka opintoja ja töitä riittää, on ensiarvoista huolehtia kunkin opiskelijan jaksamisesta. Uupunut opiskelija ei edisty opinnoissaan tai valmistu tavoiteajassa. Eikä elämä ylipäätään ole järin mukavaa jatkuvasti väsyneenä, vaikka hommat luistaisivatkin. Levon täyteistä opintojen jatkoa sinulle, lukija.

Arttu Uuranmäki Tutkaimen päätoimittaja 2020

LYHEY

STI

Tyhmä kysymys Jonka esitti vuoden 2020 neljännessä numerossa Cecilia Sippel

“Mites toi kyberturvallisuus?” On sanomattakin selvää, että FBI seuraa yöllisiä Whatsapp-keskustelujasi siitä, mitä eksäsi nyt oikein tarkoittikaan kolmen vuoden takaisella Instagramkommentillaan. Mutta entäs henkilötietoturvallisuus netissä? Kuinka tietojasi suojataan netissä ja miten pystyt käyttäjänä itse arvioimaan sivun turvallisuuden? Helsingin yliopiston informaatiolain dosentti Tobias Bräutigam kertoo, mistä tunnistaa henkilötietoturvallisen verkkosivun: "Helppo tapa tarkistaa verkkosivuston turvallisuus on katsoa sivun URL-osoitetta. Https-alku osoitteessa tarkoittaa, että sivustolla on SSL- tai TLS-sertifikaatti, eli verkkosivu on läpikäynyt validointiprosessin. Vähimmillään validoinnilla tarkistetaan, että verkkosivusto kuuluu domainin omistajalle. Https-sivuston viestintä eli kaikki liikenne selaimen ja palvelimen välillä on salattua. Tällöin siis vain varmennettu vastaanottaja voi avata viestit eivätkä ulkopuoliset voi muokata tai avata viestejä. Palvelulla voi myös olla ns. tietoturvaprofiili (protection profile), joka kertoo mahdollisesta IT-sertifioinnista. Merkkinä turvallisesta nettisivusta näkyy pieni lukon kuva selainrivillä, jota klikkaamalla saat tarkempaa tietoa nettisivun aitoudesta ja voimassa olevista sertifikaateista. Toinen keino varmistua verkkosivun luotettavuudesta on tarkistaa verkkosivun julkaisijan mahdolliset palveluehdot, jotka määrittelevät palveluntarjoajan ja käyttäjän välistä suhdetta esimerkiksi tietosuojakäytäntöjen osalta. Lisäksi verkossa on myös erilaisia nettisivuja, jotka kertovat URL-osoitteen perusteella, onko toinen verkkosivu luotettava tai onko sillä esimerkiksi havaittu haittaohjelmia. Sertifioinnit tai palveluehdot eivät kuitenkaan vielä täysin takaa sivuston luotettavuutta, joten kirjattaessa verkkosivulle arkaluonteisia tietoja, kuten pankkitietoja, on syytä ensin tarkistaa verkkosivuosoite. Muutoinkin on suositeltavaa pyrkiä välttämään sähköposteihin upotettujen linkkien käyttämistä ja niiden sijaan siirtyä sivustoille syöttämällä verkko-osoite itse selaimeen."

Gradukeilassa Graduasioita selvitti Arttu Uuranmäki

Kiina tähtää tekoälyvallaksi Kiina on maailmanpoliittisen näyttämön nouseva supervalta, ja se kiinnostaa median lisäksi myös valtsikalaisia graduntekijöitä. Heistä eräs on Inka Reinola, 28, Global Politics and Communication -maisteriohjelman opiskelija. Reinola käsittelee gradussaan Kiinan tekoälypolitiikkaa ja sitä, kuinka Kiinan valtioidentiteetti selittää tämän politiikan alan kehitystä. Teoriarikas gradu yhdistää alun perin sosiaalipsykologiassa luotua sosiaalisen identiteetin teoriaa konstruktivistiseen maailmanpolitiikan teoriaperheeseen. Tarkoitus on kuitenkin tuoda teoriapaketti konkreettiseen maailmaan ja selittää, miten ja miksi Kiina pyrkii tekoälyn seuraavaksi suurvallaksi. Historia, kansainvälinen konteksti, kulttuuri ja sisäpolitiikka vaikuttavat kaikki valtiollisen identiteetin muodostumiseen. Kiinan kohdalla esimerkiksi niin kutsuttu "nöyryytysten vuosisata" on vahvasti identiteetin rakentumisen taustalla. Entinen maailmanhistorian mahtivalta mahdollisesti hyödyntää valtioidentiteettinään mm. nousevan Kiinan strategiaa menetetyn loistonsa palauttamiseksi. Tämän projektin yksi tärkeä osa-alue on Yhdysvaltojen kansainvälisen aseman haastaminen. Reinola uskoo, että Kiina pyrkii haastamaan Yhdysvallat myös tekoälyn saralla. Toisaalta tekoälyn kehityksen suhteen ei riitä vain kilpailijoita paremmin suoriutuminen, vaan luultavammin Kiina haluaa erottautua muista myös kehittämällä jotain aivan omalaatuista tekoälyn erityisosaamista. Kuitenkin vasta gradun edettyä Reinolalla on antaa vahvempia vastauksia ja hän toivookin, että analyysissä paljastuisi myös jotain täysin ennalta arvaamatonta.

YESTI

LYH Porthanian neljä vuodenaikaa Sattuvia sitaatteja sekä pohdintoja elämästä yliopiston saniteettitilojen seiniltä.

”Kädentaidot

ruosteessa

2000 luvulla pää vain toimii”

- Porthanian miesten WC:n takimmaisin oikeanpuolinen koppi

iin kuin nuoriso yleensä, myös meidän sukupolvemme on rappeutunut, tällä kertaa internet-viihteen ja istumatyön seurauksena. Onneksi valtsikaan tulee yhä todistetusti opiskelijoita Pohjanmaalta ja muista kunnollisista

paikoista, joissa suo, kuokka ja Jussi merkitsevät muutakin kuin vain suomalaista kirjallisuushistoriaa. Wc-antropologiaa harjoitti ja koppeja järjestelmällisesti syynäsi Arttu Uuranmäki

LYHY

ESTI

se k u e k Poik

llinen pione

eri

teksti Iines Joronen kuva Riina Tanskanen (@tympeattytot) Poikkeuksellisen pioneerin arvonimen saa henkilö, joka toimii esimerkillään tiennäyttäjänä. Arvonimen saajan päättää Tutkaimen akatemia ja se jaetaan neljä kertaa vuodessa.

Arvonimen saaja: Riina Tanskanen (ig: tympeattytot) Arvonimen syy: Yhteiskuntakriittinen taide Milloin ja miksi loit Instagramiin Tympeät tytöt -tilin? Loin tilin maaliskuun lopussa tänä vuonna. Silloin annoin itselleni ensimmäistä kertaa luvan käyttää aikaa asioihin, joita oikeasti haluan tehdä, kuten tehdä taidetta ja lukea filosofisia teoreetikoita. Tympeät tytöt yhdistivät nämä asiat. Aloin julkaisemaan töitäni ja ajatuksiani matalalla kynnyksellä päästäkseni irti jatkuvasta täydellisyydentavoittelusta ja lopettaakseni tärkeistä asioista vaikenemisen. Tajusin, että tämä voi olla mun keino tehdä hyviä asioita maailmaan ja sanoittaa omia havaintojani siitä. Mistä saat inspiraation julkaisuihin? Kaikkialta! Kirjoista, ystävistä, omasta elämästä, keskusteluista, internetistä, huhuista, uutisista. Mä teen ennen kaikkea feminististä yhteiskuntakritiikkiä, joten ammennettavaa löytyy. Sovinistiset rakenteet ovat olemassa kaikkialla ja kaikissa ihmisissä. Myös mussa itsessäni. Kenelle taiteesi on suunnattu? Mä teen taidetta ensisijaisesti itseäni varten. Kuka sitä sitten katsoo, on toissijaista. Eniten taiteeseeni samaistuvat luonnollisesti naiset, mutta vaikka samaistuminen on toki ihanaa, ei se ole mikään itseisarvo. Oikeastaan olisi aika hienoa, jos taidettani seuraisivat nimenomaan he, joille esimerkiksi tyttöys ja siihen liittyvät ongelmat tuntuvat vierailta.

ESTI

LYHY

pummipalsta

Minne mennä ja mitä tehdä, kun kuukausibudjetti on opintotuen varassa, mutta pandemia-arki kaipaisi kuitenkin piristystä? Tutkain kokosi yhteen alkutalven maksuttomat menovinkit, sillä parhaat asiathan ovat tunnetusti ilmaisia.

Weegee -näyttelykeskus Wegee -näyttelykeskukseen on joka perjantai 17-19 ilmainen sisäänpääsy. Näyttelykeskuksessa sijaitsee useampi museo, joista esimerkiksi Espoon modernin taiteen museossa on nyt meneillään monta kiinnostavaa näyttelyä. Eeva-Leena Eklundin värikäs ja arkinen näyttely rikkoo taidenäyttelyn stereotypioita monella tapaa. Samaa tekee myös Michael Elmgreenin ja Ingar Dragsetin näyttely, jossa EMMA:n näyttelysalista kuoriutuu parkkihalli.

III

Keke Leppälän valokuvanäyttely “URBAN MELTDOWN” Kauppakeskus Redissä on 9.1.2021 asti näytillä Keke Leppälän vauhdikkaita otoksia skeittauksen parista. Valokuvanäyttely löytyy kauppakeskuksen 1. kerroksesta, Skönen puolelta. Monissa Leppälän valokuvissa yhdistyy liike sekä kekseliäät kuvakulmat ja urbaani katukuva.

Suomenlinnan linnoitusalue pimeällä Missä Helsingissä voi ihastella tähtiä paljain silmin? Tähtitaivas jää kaupungissa usein valosaasteen varjoon, mutta Suomenlinnan Kustaanmiekan linnoitusalueella tähtitaivaan tuiketta on mahdollista ihailla ilman häiritseviä katuvaloja. Valitse jokin ilta kun taivas on pilvetön ja nappaa kaveri, taskulamppu ja lämmintä vaatetta matkaan. Jos taivaankappaleita haluaa ihmetellä tarkemmin, voi puhelimeen ladata esimerkiksi Night Sky -sovelluksen.

Vuoden viimeisen Tutkaimen menovinkit metsästi Sabriina Hietaniemi

Järjestö esittäytyy:

Qaareva yliopisto Qaareva on vuonna 2020 perustettu Queer-opiskelijoiden järjestö kaikille LGBTQIA+ -opiskelijoille. Qaareva on perustettu tarpeesta, halusta, palosta ja kaipuusta yhteisölle, queer-kulttuurille, LGBTQIA+ tiloille, tapahtumille, edunvalvonnalle ja yhdenvertaisuuden ajamiselle. Qaareva on meiltä meille, yhteisön projekti, joka lähti itämään queer-parin karanteenin ajatushautomossa, joka kasvoi queeriksi tiimiksi zoomissa. Viime keväästä se on kasvanut kokonaiseksi yhteisöksi ihmisiä eri tiedekunnista ja kouluista, joita yhdistää qaarevuus, halu tehdä, näkyä ja olla olemassa!

Tarina Qaarevan takana Vatsanpohjaa kipristää, kun kerron ensimmäistä kertaa tuleville opiskelukavereilleni olevani queer. Vielä vuosien harjoittelun jälkeen asian kertominen jännittää joka kerta, kun tapaan uusia ihmisiä. Pitkän kesän loputtua yliopisto vihdoin alkaa, mutta rintakehää painaa. Luennoitsija puhuu työyhteisöjen moninaisuudesta. Hän esittelee videon, jossa tuuletetaan miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien palkkaaminen tuottaa tulosta. Yrityskasvun takaamiseksi on hyvä olla moninaisuutta, se kannattaa ja kasvattaa voittoa, luennoitsijan esittelemällä videolla julistetaan. Vuosi on vaihtunut. Kaipaan yhteisöä, enkä ole yksin. Yhteiskuntapolitiikan kurssin professori kertoo minulle, että sateenkaarioikeudet eivät kuulu yhteiskuntapolitiikkaan. Vieraileva luennoitsija luennoi sateenkaariperheistä, muttei tiedä, mikä on apilaperhe. Sukupuolentutkimuksen kurssilla luennoitsija puhuu vain kahdesta feminismin aallosta, eikä usko intersektionaalisuuteen – siis ei intersektionaaliseen feminismiin tai intersektionaalisuuden huomioimiseen tutkimuksessa. Tilastotieteessä nähdään vain kaksi sukupuolta ja yksi olettama; heteroseksuaalisuus. Monisuhteisuutta ei edes mainita, se on kadonnut loputtomaan virtaan esimerkkejä monogamisista heteroydinperheistä. Meitä on pyyhitty pois tai laitettu lokeroihin. Nämä lokerot on nimetty ulkoapäin ja määritelty ilman lupaa. Kyllästyin tähän, kyllästyin näkymättömyyteen ja olemaan ainoastaan sivuhuomautus kokonaisessa luentosarjassa. Kyllästyn siihen, että asiasta ei puhuta yliopistolla.

Pandemia on sulkenut fyysisen maailman ulottumattomiimme ja vyöryttänyt luennot kampuksilta sängynpohjalle, tiskialtaan reunalle ja neljän seinän sisälle. On sosiaalisen eristäytymisen 1438. päivä. Tuntuu hyvältä idealta uudelleenkirjoittaa sitsilauluja. Miten kukaan ei ole tajunnutkaan kirjoittaa queer-yhteisölle yhtä omaperäisiä sanoituksia? Hupaisat riimit vapauttivat ilmoille idean, jonka syntyminen oli enää päivistä kiinni. Mutustelimme nimeä, ideoimme ja heitimme ilmaan ajatuksen: ”Heii! Perustetaan uusi queer-opiskelijoiden yhteisö, joka järjestää tapahtumia, tukee jäseniään yhdenvertaisuus- ja edunvalvontakysymyksissä ja puhuu LGBTQIA+ -oikeuksien puolesta, kai oot mukana?” Qaareva viittaa sateenkaareen. Kaarevuus on konsepti, mitä pohdin paljon yrittäessäni suomentaa Queer-termiä 2020-luvulle sopivaksi. Kaarevuus viittaa eräänlaiseen vastakohtaisuuteen englanninkielisen termin “straight” kanssa. Vaikka pun onkin hauska, sillä ei viitatata heteroseksuaalisuuteen vaan suoruuteen, normin sisään menemiseen ja siihen asettumiseen. Kaarevuus kiteytyykin sen sijaan jonkinlaiseen liukuvuuteen siinä käsitteessä, mitä seksuaalisuus tai sukupuoli on ja ei ole. Siihen, että kaikki mahtuvat sateenkaaren alle, asettuvat johonkin kohtaa kaarta. Q viittaa queeriin, siihen yhteisölle takaisin recleimattuun sanaan, jota käytetään nykyisin paljon kattokäsitteenä LGBTQIA+ -yhteisössä. Qaareva tuntui omalta ja yhteiseltä, joltain, mikä ehkä voisi tavoittaa ja ottaa vastaan. Qaareva haluaa huolehtia siitä, että kukaan ei jää yksin. Me teemme aktiivisesti töitä queer-opiskelijoiden mielenterveyden puolesta tarjoamalla vertaistukea ja yhteisöä, mutta myös tuomalla matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita lähelle sekä tarjoamalla tietoa ja resursseja myös opettajille, henkilökunnalle ja muille järjestöille. Qaarevan keskeisiä arvoja ovat yhdenvertaisuus, saavutettavuus, yhteisöllisyys, normikriittisyys, vastuullisuus, inklusiivisuus ja syrjimättömyys. Me haluamme tehdä sekä tukea qaarevaa, feminististä ja anti-rasistista yliopistoa ja LGBTQIA+ -oikeuksia kaikkialla.

Satu She/Her, They/Them & Manu She/Her Qaareva - queer opiskelijat

Poikkeusolojen oikeusministeri Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on samassa tehtävässä jo toistamiseen. Viimeksi oikeusministerin salkku oli Henrikssonilla Kataisen ja Stubbin hallituksessa, mikäli Rinteen kuuden kuukauden hallitusta ei oteta laskuihin. Tällä kertaa maailma on kuitenkin hyvin erilainen, eikä vähiten lain soveltamisen näkökulmasta. Julkisuudessa Henriksson on omien sanojensa mukaan pyrkinyt pitämään oikeusvaltioperiaatteita esillä aikana, jolloin niihin on kenties enemmän kuin koskaan nyky-Suomen historiassa puututtu. Keskustelimme kansalaisten perusoikeuksista ja niiden rajoittamisesta, hallituksen viestinnästä, maamme tulevaisuudennäkymistä sekä ministerin omasta taustasta.

Teksti Jaakko Oleander-Turja Kuvat Laura Kotila / Valtioneuvoston kuvapankki

Pietarsaaresta Arkadianmäelle Selkeästi stressaantuneen oikeusministerin edellinen kokous on viivästynyt parillakymmenellä minuutilla, kun hän lopulta pääsee liittymään Zoom-puheluun. Aistin, että on parempi välttää turha small-talk ja mennä suoraan asiaan. Julkisuudessa Anna-Maja Henriksson on profiloitunut kenties eniten Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajana. Hän on ensimmäinen nainen, joka vuonna 1906 perustettua puoluetta valittiin johtamaan. Yksityiselämästään Henriksson on julkisuudessa puhunut vähän, eikä ministerin elämä tai ura ole monelle suomalaiselle tuttu. Kuka tämä kaksi kertaa oikeusministerinä toiminut pietarsaarelainen varatuomari oikeastaan on?

Henrikssonin juuret ovat Pietarsaaressa, Pohjanmaan maakunnassa. Alle vuoden ikäisen Henrikssonin isä menehtyi varhain, tehden äidistä seitsemän lapsen yksinhuoltajan: ”Minulla on neljä veljestä ja kaksi siskoa, jotka kaikki ovat minua vanhempia. Äitini joutui yksinhuoltajaksi isäni kuollessa kun olin vasta kuusi kuukautta vanha. Äitini, ammatiltaan sairaanhoitaja jäi yksin seitsemän lapsen kanssa.’’ Suurperheen kasvattia kiinnosti oikeustieteellinen ura, joka lopulta johdatti Henrikssonin pääkaupunkiin: ”Lukion jälkeen lähdin Helsinkiin opiskelemaan lakia oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Matkan varrella äitinikin kuitenkin kuoli.’’ Molempien vanhempien poismeno varjosti Henrikssonin nuoruutta, mutta nuori oikeustieteilijä ammensi voimaa opinnoista ja uranrakentamisesta: ”21-vuotiaana olin siinä tilanteessa, että molemmat

vanhempani olivat menehtyneet ja minun oli pakko seistä omilla jaloillani. Kotikasvatukseni korosti ammatin tärkeyttä ja sen takia vaikeasta ajasta huolimatta valmistuin Helsingin yliopistosta juristiksi.’’ 90-luvulla Henriksson meni naimisiin ja pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä. Samoihin aikoihin Henriksson toimi aktiivisesti Pietarsaaren kunnallispolitiikassa: ”Lasten ollessa pieniä olin hyvin aktiivinen Pietarsaaren nuorkauppakamarissa ja sen myötä kiinnostus kaupungin toimintaa kohtaan kasvoi. Pohdiskelin, että kuka täällä päättää asioista ja miten voisin itse olla mukana vaikuttamassa. Puolueen valitseminen ei tuottanut Henrikssonille sen suurempia vaikeuksia: ”Tiesin alusta pitäen RKP:n olevan puolueeni, sillä Suomen kaksikielisyys on ollut minulle aina tärkeää. Tärkeää on myös luottaa ihmiseen ja tunnustaa, että hyvinvoinnin luomisessa tarvitaan sekä yrityksiä että yrittäjyyttä. Sydämeni on aina oikealla, arvoiltani olen liberaali. Lähdin RKP:n ehdokkaaksi vuonna 1996, kun lapseni olivat 4-, ja 6-vuotiaita.’’ Jos eläisimme 60-lukua, olisi tässä kohtaa haastattelua luontevaa esittää kysymys joka monelle naispoliitikolle vielä tänäkin päivänä aika ajoin esitetään: kuinka pystyit sovittamaan äitiyden ja uran yhteen? Emme kuitenkaan elä 60-lukua ja kyseinen kysymys on aina kummastuttanut minua. Sen sijaan Henriksson oma-aloitteisesti kertoo miehensä kannustaneen häntä poliittisen uran alkutaipaleilla: ”Minun mahdolliseen poliittiseen uraani mieheni totesi, että mikäpä siinä; jos sinua kerta politiikka kiinnostaa, niin lähde ehdolle! Sillä tiellä olen vieläkin. En tietenkään olisi ikinä voinut arvata että minusta yhtenä päivänä tulisi kansanedustaja, saatika sitten oikeusministeri. Tarinani on osoitus siitä, että oikeastaan kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.’’

”

Uudenmaan sulku oli erittäin poikkeuksellinen toimi, joka oli minulle henkilökohtaisesti hyvin vaikea.

Valtiosääntöhistoriaa Koronapandemian aikana monet valtiot ovat turvautuneet järeisiin toimenpiteisiin rajoittamalla kansalaisten perusoikeuksia. Yksi tällaisista valtioista on Suomi, joka ensimmäistä kertaa maan historiassa otti valmiuslain käyttöön. Laki antoi hallitukselle ennennäkemättömät valtaoikeudet ja juuri perusoikeuksien rajoittaminen on ollut ministeri Henrikssonille vaikeaa: ”Minulle on koko ajan ollut tärkeää, etteivät hallitus ja sen myötä valtio käytä enemmän valtaa kuin on tarpeen, eikä ihmisten perusoikeuksia rajoiteta enemmän kuin on välttämätöntä. Olen onnistunut pitämään näitä periaatteita yllä ja tekemään julkisesta keskustelusta asian tiimoilta vähän laajempaa. Emme tarvitse pelkästään enemmän ja enemmän rajoituksia, sillä perusoikeuksia tulee aina kunnioittaa. Uudenmaan sulku oli erittäin poikkeuksellinen toimi, joka oli minulle henkilökohtaisesti hyvin vaikea. Olin kuitenkin hyvin tarkkana, että siitä tulee luopua heti kun mahdollista.’’ Uudenmaan sulkeminen oli toki äärimmäisen poikkeuksellista, mutta niin oli myös koko valmiuslain käyttöönotto. Valtiosääntöasiantuntija sekä julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen kuvaili valmiuslain käyttöönottoa yhden valtiosääntöhistoriamme keskeisimmäksi päiväksi. Jälkikäteen ajateltuna Henriksson pitää valmiuslain käyttöönottoa vaikeana, mutta tarpeellisena päätöksenä: ”Tilanteeseen nähden se oli tarpeellinen. Kenelläkään meistä ei ole kristallipalloa, joka kertoisi mitä olisi tapahtunut, jos emme olisi ottaneet valmiuslakia käyttöön. On helppoa olla jälkiviisas, mutta se oli oikea päätös siinä tilanteessa ja niillä tiedoilla, joita meillä silloin oli. Ehkä viestintämme ei ole aina mennyt ihan nappiin, mutta matkan varrella se on kuitenkin parantunut.’’ Tulevaisuutta ajatellen Henriksson näkee valmiuslaissa ongelmakohtia, joita hänen mukaansa tulisi pyrkiä korjaamaan. Painotus on sanassa ”tulevaisuus’’, sillä kriisin keskellä on ministerin mukaan vaikea nähdä selkeästi: ”Tälläkin hallituskaudella tullaan vielä miettimään, että miltä osin valmiuslaki pystyisi paremmin vastaamaan eteen tuleviin tarpeisiin. Kun on keskellä kriisiä, pitää odottaa ennen kuin voimme selkeämmin nähdä muutostarpeet. Tähän tullaan varmasti palaamaan.’’

Perustuslain yhdeksäs pykälä ”Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan.’’ – Perustuslaki 11.6.1999/731 § 9 Kyseinen perustuslain pykälä osoittautui kiusalliseksi hallitukselle, joka viestinnällään loi kuvaa suljetuista rajoista. Työmatka-, ja vapaa-ajan liikenteeltään vilkas Tornion raja osoittautui kenties suurimmaksi päänvaivaksi, sillä oikeusasiamiehelle sekä oikeuskanslerille osoitetuissa kanteluissa kerrotaan rajanylitysten ilman välttämätöntä syytä olleen

”

Sydämeni on aina oikealla, arvoiltani olen liberaali.

ajoittain kiellettyä. On hyvä muistaa, ettei edes valmiuslaki anna hallitukselle, saatika rajaviranomaisille valtuuksia evätä kansalaisten maahanpääsyä tai maastalähtöä. Tornion rajan kysymys ei ole oikeusministerin mieleen, eikä mikään ihme: vaikuttaa, ettei kansalaisten perustuslaillinen oikeusturva ole liikkumisvapauden kannalta toteutunut. Suomenruotsalaiselle, ruotsin kielen tärkeyttä sekä maidemme tiivistä yhteistyötä korostavalle oikeusministerille aihe on kaiketi vielä tavallista epämiellyttävämpi. Henriksson kehottaakin minua kääntymään sisäministeri Maria Ohisalon puoleen: ”Tätä pitäisi kysyä sisäministeriltä. Sisäministeriö vastaa rajavalvonnasta eikä minulla ole tietoa, että viestintää olisi tahallaan hälvennetty’’. Kehotuksesta huolimatta olen kuitenkin kiinnostunut kuulemaan juuri oikeusministerin mielipiteen asiasta, joten kysyn uudelleen. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs: ’’Ajattelen, että kaikki ei mennyt ihan nappiin’’. Kääntöpuolena Henriksson näkee hallituksen viestinnän kehittymisen: ”Suomalaisten perustuslaillista oikeutta saapua sekä lähteä kotimaastaan olisi alusta lähtien ollut hyvä pitää paremmin esillä. Tästä vastaavat viranomaiset ovat kuitenkin tapahtuman jälkeen parantaneet viestintäänsä ja luulen myös, että tästä on otettu opiksi. Viestinnän pitää olla selkeämpää. Meidän ylimpien lainvalvojiemme tehtävä on käydä läpi esillenousseita ongelmakohtia. Sitä varten meillä on oikeusasiamies ja oikeuskansleri. Hallituksen yksittäisen ministerin ei siihen pidä ottaa kantaa. Itse toivon, että jokaisessa ministeriössä ollaan tarkkoja siitä, miten kansalaisille viestitään näin tärkeistä asioista.’’

Suomelle suitsutusta

Koronapandemian hoidossa Suomi näyttää suoriutuneen maailmankin mittakaavassa kiitettävin arvosanoin. Tällä hetkellä tartunnat ovat siitä huolimatta nousussa ja uusia rajoituksia on otettu käyttöön. Toistaiseksi asiat ovat ministerin mukaan kuitenkin varsin hyvin: ”Verrattuna muihin Pohjoismaihin, Eurooppaan ja muuhun maailmaan meillä menee hyvin. Näyttää siltä, että Suomi on se maa joka Euroopassa on tähän mennessä pärjännyt pandemian hoidossa parhaiten.’’ Ei käy kiistäminen, etteikö Suomi olisi niittänyt kansainvälistä kiitosta pandemian mallikkaasta hoidosta, mutta Henriksson haluaa kiinnittää huomion hallituksen sijaan kansalaisiin: ”Se on osoitus siitä, että olemme tehneet oikeita asioita ja siitä haluaisin kiittää kansalaisia. Meidän vahvuutemme on se, että kansalaiset ovat ottaneet suositukset ja rajoitukset tosissaan. Siirryimme nopeasti etätöihin ja pystyimme tekemään tarvittavat ratkaisut. Tällä hetkellä olemme esimerkiksi ottaneet kasvomaskit käyttöön hyvin. Olen itse pannut merkille, että esimerkiksi kaupoissa suurin osa käyttää maskeja niin Uudellamaalla, kuin Pohjanmaallakin. Se on hyvä asia, eikä näin joka maassa ole.” Samaa ei valitettavasti voi sanoa naapurimaa Ruotsista, jonka kansainvälistä kritiikkiä saanut koronalinja on tätä lausetta kirjoittaessani johtanut 6500 ruotsalaisen kuolemaan. Luku on niin korkea, että sille on nyky-Ruotsin historiassa vaikeaa löytää vastinetta: se on 13 kertainen verrattuna esimeriksi matkustajalautta Estonian uppoamisessa

”

Meidän vahvuutemme on se, että kansalaiset ovat ottaneet suositukset ja rajoitukset tosissaan.

kuolleiden ruotsalaisten määrään. Henriksson on asiasta huolissaan: ”Olen seurannut Ruotsin tilannetta, joka oli kesällä ja alkusyksystä aika hyvä, mutta on nyt valitettavasti muuttunut paljon huonompaan. Ruotsi on oikeastaan vasta nyt havahtunut siihen, että nyt on se aika kun ei pidä liiemmin tavata muita, käydä ostoksilla tai pahemmin mennä minnekään. Tähän nähden olemme Suomessa pärjänneet verrattain hyvin ja kiitos siitä kuuluu kansalaisille.’’ Ministeri ei kuitenkaan halua tuudittautua nykyhetkeen, vaan korostaa kansalaisten vastuuta: ”Se, mitä tästä eteenpäin tulee tapahtumaan on meistä jokaisesta kiinni. Jos jaksamme tällä hyvällä polulla, niin pystymme varmasti ensi keväänä elämään vielä normaalimpaa elämää.’’

Varovaista optimismia Ministeri osoittaa varovaista optimismia tulevaisuudesta: ”Olen syntynyt optimistiksi ja haluan myös vaikeissa paikoissa uskoa, että tunnelin päässä on valoa.’’ Oikeistolainen ministeri laittaa toivonsa ihmisiin: ”Maailmassa on niin paljon lahjakkaita ihmisiä. Uskon, että ensi vuosi tulee olemaan parempi vuosi kuin mitä tämä nykyinen on ollut. Tällä hetkellä kaikki katseet kohdistuvat tietysti rokotteeseen. Toivon, että pystymme niin pian kuin mahdollista saamaan turvallisen rokotteen niin nopeasti ja niin monelle kansalaiselle kuin mahdollista.” Haastattelun loppupuolella kysyn ministeriltä, miten hän itse arvioisi suoriutuneensa tehtävästään oikeusministerinä näinkin poikkeuksellisena vuonna: ”Ulkopuolisten on parempi arvioida, miten olen tehtävästäni selviytynyt. Tämän hyvin vaikean ja poikkeuksellisen vuoden aikana on tullut paljon myönteistä palautetta kansalaisilta ympäri Suomea ja siitä olen todella kiitollinen. Olen yrittänyt pitää oikeusvaltioperiaatetta läsnä hallituksen keväällä tehdyissä toimenpiteissä valmiuslain käyttöönoton jälkeen.’’ Henriksson haluaa vielä lähettää terveiset valtiotieteilijöille todeten, että meitä tarvitaan. Hän myös korostaa yhteydenpidon tärkeyttä aikana, jota leimaa eristäytyneisyys: ”Soitelkaa vaikka kavereille vähän tiheämmin kuin normaalisti. Läheisyys antaa meille kaikille enemmän voimaa.’’ Muutama päivä haastattelun jälkeen käy ilmi, että hallitus on jälleen kerran suunnittelemassa valmiuslain käyttöönottoa. Ministeri Henriksson vaatii julkisuudessa ”jäitä hattuun’’ ja vetoaa siihen, ettei kukaan ainakaan esittäisi Uudenmaan sulkua. Vuodesta 2021 näyttää tulevan poikkeusolojen oikeusministerille vähintäänkin yhtä poikkeuksellinen.

Biden in, Trump out Mikä muuttuu (ja mikä ei)?

Valkoisen talon valta on siirtymässä Trumpilta Bidenille. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Pyysimme kahta Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijaa valaisemaan näkymiä Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikan tulevaisuudesta.

Teksti Oscar Arminen & Benjamin Byholm Kuvitus Oscar Arminen

itkään jännitetyt Yhdysvaltain vaalit tulivat viimein päätökseen marraskuun alussa, kun Joe Biden valittiin liittovaltion 46. presidentiksi. Etenkin Pohjois-Amerikan ulkopuolella monet huokaavat helpotuksesta, kun Donald Trump lähtee Valkoisesta talosta, mutta mitä vallanvaihto todellisuudessa tarkoittaa Yhdysvaltojen seuraavalle neljälle vuodelle? Mikä muuttuu, mikä ei?

Jakautunutta kansaa Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala on asiantuntija Yhdysvaltain politiikassa ja erikoistunut Donald Trumpiin ja hänen kannatukseensa. Kysyimme Annalalta, kuinka asiat tulevat muuttumaan Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa Bidenin presidenttikaudella. Miten Yhdysvaltain poliittinen kahtiajako tulee kehittymään tulevien vuosien aikana? Pystyykö Biden tosiaan noudattamaan lupaustaan ja olemaan ”kaikkien amerikkalaisten” presidentti vai eriytyykö ”Trump country” yhä vahvemmin? Annala katsoo kahtiajaon menneen niin pitkälle, ettei Bidenilla ole realistisia mahdollisuuksia kuroa sitä umpeen. Hän saattaa kuitenkin onnistua pysäyttämään pitkään jatkuneen kehityksen, jossa polarisaatio syvenee presidentti presidentiltä. Tämä jo itsessään olisi Annalan mukaan hieno saavutus ja helpottaisi tilannetta jonkin verran, mutta sen onnistuminen riippuu paljon paitsi Bidenista myös republikaanipuolueesta ja siitä, minkälaisen aseman Trump puolueessa saa Valkoisesta talosta lähdettyään. Trump nimitti uudeksi korkeimman oikeuden tuomariksi Amy Coney Barrettin lokakuun lopulla. Synnyttääkö korkeimman oikeuden vahva konservatiivienemmistö ristiriitoja Bidenin ajamien tavoitteiden kanssa? Annalan mukaan korkeimman oikeuden selkeä arvokonservatiivienemmistö voi heikentää merkittävästi Bidenin ja demokraattipuolueen mahdollisuuksia päästä tavoitteisiinsa. ”Korkeimman oikeuden on tarkoitus olla [riippumaton] puoluepolitiikasta, mutta käytännössä arvokonservatiivituomareiden tapa tulkita perustuslakia tukee yleensä republikaanipuolueen tavoitteita, kun taas arvoliberaalien tulkintatapa tukee demokraattipuolueen tavoitteita. Korkeimman oikeuden päätökset lain tulkinnasta vaikuttavat moneen yhteiskunnallisesti ja yksilötasolla tärkeään kysymykseen kuten naisten ja vähemmistöjen oikeuksiin”, Annala toteaa.

Oikeutta vähemmistöille Yhdysvaltain mustan väestön oikeudet ja Black Lives Matter -liike ovat olleet erityisen vahvasti esillä alkukesästä lähtien. Kuinka Biden pystyy vaikuttamaan rakenteelliseen rasismiin ja tästä kumpuavaan yhteiskunnalliseen epävakauteen? ”Tämä riippuu paljon siitä, kumman puolueen haltuun senaatti lopulta jää. Senaatin valtatasapaino ratkeaa lopullisesti vasta tammikuussa, sillä Georgian osavaltion kahdesta senaattorinpaikasta käytiin molemmista niin tiukka kisa, että luvassa on tammikuiset uusintavaalit. Demokraattien pitäisi voittaa tammikuun uusintavaaleissa molemmat paikat, jotta he saisivat senaattiin niukimman mahdollisen enemmistön”, toteaa Annala. Hänen mielestään tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, sillä Georgian osavaltiossa äänestetään yleensä republikaaneja, ja republikaaniäänestäjät ovat varmasti motivoituneita äänestämään uusintavaaleissa, jotta senaatti säilyisi heidän puolueensa hallussa nyt, kun Valkoista taloa ja edustajainhuonetta hallitsevat demokraatit. ”Mikäli senaatti säilyy republikaaneilla, Biden ei pysty toteuttamaan merkittäviä lakiuudistuksia”, huomauttaa Annala, jatkaen: ”Hän voi kuitenkin pyrkiä puuttumaan rakenteelliseen rotusyrjintään muin keinoin, kuten esimerkiksi oikeusministeriön toiminnan kautta. Oikeusministeriö voi tehdä tutkintoja poliisilaitosten toiminnasta ja määrätä niitä toteuttamaan uudistuksia, jos niiden todetaan tutkinnassa rikkovan kansalaisoikeuksia.” Kamala Harris on ensimmäinen nainen ja ensimmäinen musta Yhdysvaltojen varapresidenttinä. ”Varapresidentin rooli vaihtelee Yhdysvalloissa huomattavasti sen mukaan, miten paljon ja minkälaisia tehtäviä presidentti haluaa hänelle delegoida”, Annala huomauttaa, mutta arvioi, että presidentti Biden tulee antamaan varapresidentti Harrisille näkyvämmän roolin kuin esimerkiksi presidentti Trump on antanut varapresidentti Pencelle; Harris saattaa saada vastuulleen esimerkiksi Bidenin hallinnon pyrkimykset rakenteellisen rasismin kitkemiseksi.

Hyvästit vapaakauppakonsensukselle Sisäpolitiikassa republikaanienemmistöinen senaatti sekä konservatiivien hallitsema korkein oikeus saattavat siis heittää kapuloita Bidenin rattaisiin. Miten on ulkopolitiikan laita? Mitkä Trumpin tekemisistä perutaan ja mitkä jäävät elämään pidemmäksi aikaa?

”Mikäli senaatti säilyy republikaaneilla, Biden ei pysty toteuttamaan merkittäviä lakiuudistuksia.” Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen on erikoistunut Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Pyysimme Sinkkosta analysoimaan Yhdysvaltain ulkopolitiikan kehityssuuntia sekä Trumpin perintöä niissä. Yksi Trumpin ulkopolitiikan tunnusmerkeistä on ollut kauppapolitiikan työkalujen runsas käyttö sisä- ja ulkopoliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Yhdysvallat on vetäytynyt vapaakauppasopimuksista ja lisännyt kansainvälisen kaupan esteitä. Sinkkonen katsoo, että Yhdysvallat ei välttämättä palaa vapaakaupan puolustajaksi Trumpin lähdettyä: ”Joe Bidenin kauppapolitiikkaa tulee määrittelemään Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne. Yhtäältä presidentinvaaleista ei tullut demokraattien toivomaa täystyrmäystä Trumpille ja trumpismille – ja tätä kautta Trumpin kauppapoliittiselle agendalle. Toisaalta Biden tiedostaa, että

myöskään hänen omien kannattajiensa piirissä ei ole varauksetonta kannatusta kovin liberaalille kauppapolitiikalle.” Yhdysvaltojen lisääntynyt protektionismi ei siis pelkästään johdu Trumpista, vaan myös politiikan laajemmasta suunnanmuutoksesta. ”Voisi jopa sanoa, että amerikkalainen ’vapaakauppakonsensus’ on peruuttamattomasti rikki”, Sinkkonen kiteyttää. Kauppapolitiikka on aina myös ulkopolitiikkaa ja Yhdysvallat onkin perinteisesti käyttänyt kauppapoliittisia keinoja edistämään omaa asemaansa globaalissa taloudessa. Eurooppa on vaarassa joutua välikäteen Yhdysvaltojen ja Kiinan välisessä kauppasodassa ja kasvavassa suurvaltakilpailussa. ”USA haluaa Euroopan mukaan yhteiseen linjaan haastamaan Kiinaa, ja näillä pyrkimyksillä on luonnollisesti vahva kauppa- ja talouspoliittinen ulottuvuus.” Sinkkonen uskoo kuitenkin Bidenin hallinnon korostavan trans-

”Trumpin tappio ei tarkoita sitä, että ’trumpismi’ ilmiönä katoaisi minnekään – Yhdysvallat on jakautunut maa, eikä tätä juopaa korjata yhdessä tai kahdessa presidenttikaudessa.”

atlanttisissa kiistakysymyksissä yhteistyötä ja neuvotteluja trumpilaisen tullipolitiikan sijaan. Kiina sitä vastoin tullaan jatkossakin näkemään Washingtonissa yhä enemmän geopoliittisena kilpailijana, Sinkkonen arvioi.

Paluu Obaman aikaan? Kaupan lisäksi kitkaa USA:n liittolaisten kanssa on aiheuttanut Trumpin ilmastopolitiikka. Keskeinen osa Trumpin sisäpolitiikkaa on ollut Barack Obaman presidenttikauden ilmastolainsäädännön purkaminen sekä yleinen ilmastokriisin kieltäminen. Sinkkonen uskoo Bidenin hallinnon muuttavan kurssia. ”Biden voi aloittaa ilmastopoliittisen agendansa täytäntöönpanon palauttamalla voimaan useita sellaisia ilmastosäännöksiä, joita Donald Trump on presidenttikautensa aikana purkanut.” Biden on myös ilmoittanut USA:n palaavan Pariisin ilmastosopimukseen sekä asettavan selkeät päästövähennystavoitteet, Sinkkonen muistuttaa. Samalla Sinkkonen korostaa mahdollista rajoittavaa tekijää: ”Bidenin ilmastopolitiikalle heittää kapuloita rattaisiin mahdollinen republikaanienemmistöinen senaatti – tällä on siis vaikutusta sekä ilmastotoimien rahoitukseen että ilmastolakien läpiviemiseen.” Ilmastopolitiikassa on siis odotettavissa jonkinnäköistä muutosta. Entä muut politiikan alueet? Oliko Trumpin aikakausi vain silmänräpäys suuressa kuvassa? Voiko Biden edustaa paluuta Obaman ajan politiikkaan niin ilmastoasioissa kuin muillakin saroilla? Sinkkonen näkee tämän epätodennäköisenä:

”Obaman aikaan ei nähdäkseni ole paluuta, koska maailma on mennyt kovaa vauhtia eteenpäin sitten tammikuun 2017.” Sinkkonen nostaa esiin kolme merkittävää ilmiötä, jotka ovat muuttaneet politiikan ilmapiiriä viimeisen neljän vuoden aikana: ”Ensimmäiseksi, Trumpin tappio ei tarkoita sitä, että ”trumpismi” ilmiönä katoaisi minnekään – Yhdysvallat on jakautunut maa, eikä tätä juopaa korjata yhdessä tai kahdessa presidenttikaudessa. Tämä tekee myös Bidenin poliittisen agendan toteuttamisesta todella vaikeaa sekä sisä- että ulkopolitiikassa.” Sinkkosen mukaan myös kansainvälispoliittisen ilmapiirin muutos tulee vaikuttamaan Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan vastaisuudessakin: ”Maailmanpolitiikka on siirtynyt entistä vastakkainasettelevampaan, suurvaltakamppailun aikakauteen. Esimerkiksi Kiinan suhteen paluuta vanhaan ajattelutapaan, jossa Kiinan odotetaan solahtavan osaksi liberaalia sääntöpohjaista järjestelmää niin sanottuna ’vastuullisena osallisena’ ei yksinkertaisesti ole näköpiirissä.” Kolmantena tekijänä Sinkkonen pitää koronapandemian vaikutuksia: ”Biden tulee presidentiksi tilanteessa, jossa globaali pandemia on lyönyt loven Yhdysvaltain talouteen, joten leijonanosa hänen ensimmäisistä kuukausistaan valkoisessa talossa menee koronaviruspandemian taltuttamiseen Yhdysvalloissa.” Sinkkonen uskoo kuitenkin, että mikäli republikaanien puolelta löytyy tahtoa konsensuspolitiikkaan Biden olisi juuri oikea henkilö näiden haasteiden kohtaamiseen. ”Biden on erittäin kokenut poliitikko, joka ymmärtää pragmaattisen yhteistyön merkityksen ja tarpeen ottaa huomioon toisen osapuolen intressit sekä ulko- että sisäpolitiikassa, vieläpä yli puoluerajojen.” Samaan hengenvetoon Sinkkonen kuitenkin

”USA tulee Bidenin kaudella sitoutumaan vahvemmin monenkeskisiin kansainvälisiin organisaatioihin ja sopimuksiin, oli kyse sitten YK:sta, WHO:sta tai Pariisin ilmastosopimuksesta.”

muistuttaa, että tällainen puoluerajat ylittävä yhteistyö on Yhdysvaltojen politiikan nykyilmapiirissä epätodennäköistä.

Trumpin jälkeinen maailma Mikä on Trumpin ja trumpismin ulkopoliittinen perintö? Sinkkonen vastaa: ”Trump osoitti vetäytymällä keskeisistä kansainvälisistä sitoumuksista, että Yhdysvaltojen merkitys useilla kansainvälisen yhteistyön kanavilla on edelleen suuri. Kansainvälisen yhteisön fragmentoitunut reaktio koronaviruspandemiaan, tai Yhdysvaltojen merkitys Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat tässä vain jäävuoren huippu.” Toinen, Sinkkosen mukaan monella tapaa tärkein Trumpin hallinnon aikana tapahtunut suunnanmuutos on kasvava vastakkainasettelu Kiinan kanssa. ”Tämä suurvaltakamppailu on luonteeltaan kokonaisvaltaista. Sillä on sotilaallinen, taloudellinen, teknologinen ja ideologinen ulottuvuus. ’Suurvaltakamppailu’ ei siis ole pelkästään trendikäs ulkopolitiikan jargoniin pesiytynyt termi, vaan monella tapaa maailmanpolitiikan uusi normaali”, Sinkkonen arvioi. Entä Eurooppa ja muut Yhdysvaltojen perinteiset liittolaiset? Sinkkonen uskoo, että Bidenin hallinto keskittyy selkeästi enemmän liittolaissuhteiden ja kansainvälisten sitoumusten ylläpitämiseen kuin Trump. Etenkin Naton uskottavuus on kärsinyt Trumpin presidenttikauden aikana. Millainen muutos tähän on nähtävissä? ”Biden tuo transatlanttisiin

suhteisiin positiivisen juonteen ja tulee varmasti tyynnyttelemään eurooppalaisten pelkoja Yhdysvaltain sitoutumisen heikkenemisestä.” Tiiviimpi sitoutuminen yhteistyöhön voisi Sinkkosen mukaan ulottua myös globaalin hallinnan muihin rakenteisiin. ”USA tulee Bidenin kaudella sitoutumaan vahvemmin monenkeskisiin kansainvälisiin organisaatioihin ja sopimuksiin, oli kyse sitten YK:sta, WHO:sta tai Pariisin ilmastosopimuksesta.” Sinkkosen mukaan yksi ”suuri mutta” asettaa kuitenkin kyseenalaiseksi tällaisen kehityksen toteutumisen pidemmällä aikavälillä: ”Trump on kylvänyt epäilyksen siemenen, eikä ole mitään takeita, etteikö maan ulkopolitiikassa voitaisi neljän tai kahdeksan vuoden kuluttua nähdä uusi radikaali suunnanmuutos.”

VIHAPUHE

– HAASTATELTAVANA PSYKIATRI HANNU LAUERMA Vihapuheesta on tullut yksi aikakauttamme leimaavista riesoista. Kiinnostavaa kuitenkin on, mikä saa ihmisen käyttäytymään näin. Miksi normit ja lainsäädäntö eivät pysty estämään vihapuhetta? Kuinka vihapuhetta voidaan vähentää? Psykiatri Hannu Lauerma antaa vastauksia mieltä kutkuttaviin kysymyksiin.

Teksti Susanna Eloranta

Kuvitus Tuuli Sipilä

MITÄ VIHAPUHE ON? Ennen kuin pohditaan psykiatri, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Hannu Lauerman kanssa sitä, mistä vihapuhe johtuu ja kuinka sitä voitaisiin estää, on hyvä tarkastella hieman vihapuheen käsitettä ja nykyistä lainsäädäntöä. Euroopan neuvoston ministerikomitea määrittelee vihapuheeksi kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Suvaitsemattomuus voi olla esimerkiksi etnisiin tai seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihamielisyyttä. Ylipäätään vihapuheena nähdään viestintä, joka levittää ja lietsoo vihaa yhtä ihmistä tai ihmisryhmää vastaan. Muodoltaan vihapuhe voi olla paitsi puhetta myös kirjoituksia, kuvia, symboleja, musiikkia, piirroksia tai elokuvia. Ryhmiin ja yksilöön kohdistumisen lisäksi vihapuhetta voidaan myös kohdistaa instituutioihin tai omaisuuteen. Vihapuheen motiiveina voidaan ennen kaikkea nähdä ennakkoluuloisuus ja vihamielisyys. Ennakkoluuloihin perustuvan luonteensa takia vihapuhe ei läheskään aina perustu todellisuuteen, vaan kyseessä voi olla yksilön harhakuvitelmat esimerkiksi uhrin oletetusta etnisestä tai kansallisesta taustasta, elämänkatsomuksesta tai uskonnollisesta taustasta, seksuaalisesta suuntauksesta, sukupuoli-identiteetistä tai vammaisuudesta.

MIKSI NORMIT JA LAINSÄÄDÄNNÖLLISET RANGAISTUKSET EIVÄT RIITÄ ESTÄMÄÄN VIHAPUHETTA? Haastavaa vihapuheen kitkemisestä tekee se, että Suomen lainsäädäntö ei määrittele erikseen vihapuheen tai -rikoksen käsitettä. Lisäksi vihapuhetta tarkasteltaessa on huomioitava sananvapaus, joka on turvattu niin Suomen laissa kuin Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksissakin. Sananvapaudella tarkoitetaan yleisesti ottaen jokaisen oikeutta ilmaista, julkaista ja vastaanottaa mielipiteitä, tietoja ja muita viestejä kenenkään niitä ennalta estämättä. On valitettava totuus, että sananvapauden piiriin eivät kuulu ainoastaan sellaiset tiedot tai mielipiteet, jotka otetaan vastaan mielellään tai joita pidetään harmittomina, vaan myös sellaiset mielipiteet, jotka koetaan esimerkiksi järkyttävinä, häiritsevinä tai epämiellyttävinä. Onneksi Suomen lainsäädännössä ja monissa kansainvälisissä sopimuksissa sananvapauden käyttöä on kuitenkin rajoitettu niin, ettei sananvapauden turvin voida sallia muiden perusoikeuksien tai ihmisarvon loukkaamista. Suomen rikoslaissa sananvapautta on rajattu muun muassa säätämällä kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan rangaistaviksi teoiksi, jolloin vihapuhe on myös rikoslain kautta rangaistavissa. Erittäin yleistä kuitenkin on, että esimerkiksi henkilöön kohdistuva viharikos ei yllä täyttämään kunnianloukkauksen kynnystä, jolloin tekijä jää sanktioimatta ja uhri joutuu kestämään kohtalonsa. Lisäksi internetissä ja sosiaalisessa maailmassa ongelmaksi ei yleensä muodostu vain yksittäisen henkilön epämiellyttävä asennoituminen ja vihapuhe, vaan viestejä saattaa tulla uhrille monilta tai jopa kymmeniltä anonyymeiltä ihmisiltä. Tämä vaikeuttaa vihapuhujien saamista vastuuseen. Näin ollen vihapuheen ja omien mielipiteiden esittämisen vapautta erottaa veteen piirretty tulkinnanvarainen viiva, kuten aina lainsäädännön kanssa. Vaikka vihapuhe tuomitaan yhteiskunnallisesti, se lisääntyy koko ajan. Poliisin tietoon tulleiden epäiltyjen viharikosten määrä lähti jyrkkään nousuun jo vuonna 2015, josta lähtien myös rangaistut vihapuheet ovat yhtä lailla lisääntyneet. Suomen hallitus totesi ensimmäisen kerran vuonna 2016 selonteossaan, että rasismi, viharikokset, ääriliikkeiden toiminta ja suvaitsematon kansanmielisyys ovat tulleet selvästi entistä näkyvämmäksi, eikä vielä tänä päivänäkään vuonna 2020 vihapuhetta ja viharikoksia ole saatu aisoihin. Päinvastoin. Mikä siis neuvoksi?

MINKÄLAISET IHMISET HARRASTAVAT VIHAPUHETTA JA MIKSI HE KÄYTTÄYTYVÄT NIIN? Psykiatrina ja Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärinä Hannu Lauermalla, joka on myös toiminut professorina ja tutkimusprofessorina, on laaja yhteiskunnallinen ja psykologinen näkemys myös vihapuheeseen. Lauerman mukaan ihmiset, joilla on yleisimmin aikaa kirjoitella nettipalstoilla ovat usein työttömiä, yhteiskunnallisesti syrjäytyneitä tai eläkeläisiä. Työssä käyvillä ihmisillä ei ole samaan tapaan mahdollisuutta viettää aikaa keskustelupalstoilla ja olla oikaisemassa keskusteluiden harhaluuloja ja tahallisia tai tahattomia väärinkäsityksiä. Erityisen kiinnostavaa on, että Lauerman mukaan suurin osa vihapuheen tuottajista kokee puheensa täysin oikeutetuksi. Puhujat kokevat, että heitä on petetty, eivätkä he saa ääntään kuuluviin. Lauerman mukaan tämä on aliarvioitu rikoskomponentti, johon tulisi lainsäädännön taholta

palstalla, jossa on paljon vihaa. Tämän takia syntyy erilaisia kuplia eli ”oikeamielisten” palstoja, kuten esimerkiksi äärioikeiston ja -vasemmiston tai vaikkapa ilmastoaktivistien omat suljetut keskustelupalstat. Myös päihteillä on vaikutuksensa. Räikeimmät vihapuheet tuppaavat toteutumaan illan ja yön aikaisissa keskusteluissa, joita muutenkin kalvaa alkoholi ja muut päihteet. Osa vihapuhetta viljelevistä ihmisistä kärsii myös mielisairauksista. ”Olen varmuudella jäljittänyt henkilöitä, joilla on mielisairaus taustalla”, Lauerma toteaa. Lauerma nostaa esiin vielä toisenkin esimerkin vihapuheeseen liittyen. Hän kertoo Riistanhoitokeskuksen voimakkaita tunteita herättävästä roolista. Keskukselle tulee kiihkeitä yhteydenottoja hyvin monelta suunnalta. Pommittajina toimivat niin maatilalliset, luon-

ON HY V IN M A H D O L L I S TA , E T TÄ NÄ ENNÄ ISESTI H Y V IN E L Ä M Ä S S Ä Ä N PÄ R J Ä ÄVÄ K I R J O I T TA A Y Ö N PIMEINÄ TUNTEINA VIHA A LEISKU VIA V I E ST E JÄ INTERNETISSÄ. puuttua. Puhujista kun oma oikeutus ei tunnu väärältä teolta. Lauerman kanssa keskustellessa yhdeksi esimerkiksi vihapuheen mahdollistavista areenoista nousee Suomi24-keskustelupalsta. Palsta ei suoranaisesti ravitse älykästä keskustelua, koska siellä ei yleensä voi keskustella kauaakaan ilman, että vihamielisyys jo nousee esiin. Tällöin palstalle jäävät keskustelemaan samanmieliset ja samalla tasolla kirjoittavat henkilöt, joiden kuvitelmia kukaan ei ole oikaisemassa. Ylipäätään kuplaantuminen on tänä päivänä hyvin voimakasta. Harva haluaa roikkua keskustelemassa

nonsuojelijat, metsästäjät kuin punaviherjärjestötkin. Viestintä on onneksi pysynyt lähinnä kirjallisessa muodossaan. Lauerma huomauttaa, että vihapuheena uhkailun ei tarvitse edes olla eksplisiittistä, vaan jo vihjauskin riittää täyttämään rikosoikeudelliset rajat. Lauerma toteaa osuvasti kirjassaan Psykiatrin päänavaus (2019), että joukossa ihmisten tyhmyys tiivistyy, sillä joukon jatkona oleva ihminen ilmiselvästi taantuu ajatuksiensa tasolla silloin, kun edessä nähdään vihollisku-

EI PIDÄ LÄHTEÄ RUOKKIMAAN TROLLIARMEIJAA, va ja käsky käy samanmieliseltä henkilöltä. Silloin alkaa tapahtumaan. Vihapuhujia ei kuitenkaan voida suoraan kategorisoida vain pahoiksi, ilkeiksi tai mielenterveysongelmista kärsiviksi ihmisiksi, sillä ihmisillä on monia puolia. On hyvin mahdollista, että näennäisesti hyvin elämässään pärjäävä kirjoittaa yön pimeinä tunteita vihaa leiskuvia viestejä internetissä. Lauerman mukaan ei ole tavatonta, että myös akateemisesti koulutetut ihmiset raivoavat keskustelupalstoilla ja vieläpä ihan oikeilla nimillään. Kysyttäessä, vaikuttaako ikä vihapuheeseen, Lauerma toteaa, että hyvinkin raivokasta vihapuhetta kuulee myös ikääntyneiltä ihmisiltä. Osittainen syy tähän on todennäköisesti se, että ikääntymisen myötä kognitiiviset kyvyt voivat lähteä heikkenemään aiheuttaen henkilössä enenevissä määrin kärjistyvää vihapuhetta. Lauermalla on lisäksi se käsitys, että eniten lievemmästä vihapuheesta järkyttyneitä ovat keski-ikäiset ja iäkkäät ihmiset, jotka ovat tottuneet autoritäärisempään kulttuuriin. Nykynuoriso ymmärtää vihapuheen luonteen korviaan lotkauttamatta ja siitä ahdistumatta. Ehkä medialukutaidollakin on tässä osansa.

MITEN VIHAPUHETTA VOITAISIIN ESTÄÄ PSYKOLOGIAN NÄKÖKULMASTA? Kuinka sitten vihapuhetta voitaisiin vähentää tai estää? Psykologisesta vinkkelistä katsottuna ratkaisuna voitaisiin nähdä niin reagoimattomuus, koulutus kuin lainsäädännöllisetkin mahdollisuudet. Lauerman mukaan vihapuhetta ei tulisi missään nimessä palkita. Tämä onnistuu esimerkiksi siten, että vihapuheelle ei anneta lainkaan huomiota. Toisaalta reagoimattomuus voi johtaa kuplaantumiseen, jossa muodostuu saman mielisten palstoja ja valemedioita, joissa kärkkäästi yllytetään toinen toistaan, jolloin noidankehä on nopeasti valmis. Palkitsematta jättäminen on kuitenkin tärkeää. Ei pidä lähteä ruokkimaan trolliarmeijaa, sillä ainakin määrällisesti ne voittavat aina.

SA N KT I O N KO KO E I VA I K U TA T E K O I H I N ,

SILLÄ AINAKIN MÄÄRÄLLISESTI NE V O I T TAVAT A I N A . Myös koulujärjestelmän kautta voitaisiin vaikuttaa siihen, miten ihmiset asioista ajattelevat. Monien eri oppiaineiden läpäisyteemana voisi olla se, että opetetaan jo lapsesta lähtien, mikä on tietoa ja mikä on luuloa. Näin voitaisiin jo lapsuudesta ponnistavalla ohjauksella pyrkiä estämään epäedullinen kehityssuuntaus. ”Aiemmin kouluissa opetettiin enemmän arvoja, kuin tutkittua tietoa ja kriittisyyttä”, Lauerma toteaa. ”Sen korostaminen mikä on luuloa ja mikä tietoa olisi varmasti hyvin terveellistä”, hän lisää. ”Lisäksi erimielisyydestä olisi hyvä puhua ja oppia olemaan asioista eri mieltä”, Lauerma toteaa. Kriittistä ajattelua sekä yleissivistystä pitäisi pyrkiä kaikin tavoin kohentamaan yhteiskunnassa. Myös oppivelvollisuuden pidentäminen olisi Lauerman mukaan hyvä keino tässä. Nyt olemme tilanteessa, jossa ihmiset eivät ymmärrä lukemaansa, kiihtyvät siitä ja lopulta suuttuvat, Lauerma korostaa. Ennaltaehkäisy on Lauerman mukaan tärkeämpää vihapuheen torjunnassa kuin sen täydellinen estäminen. Yksilöiden olisi hyvä jo lapsesta lähtien oppia niin kotona kuin koulussakin keskustelemaan erimielisesti. Pelkkä autoritäärinen käskyttäminen ei nykyajassa enää toimi kasvatusmenetelmänä. Jos taas ajatellaan vihapuherikosten estämistä, niin eniten rikoksia ehkäisee rikosten kiinnijäämisriskin kasvattaminen. Sanktion koko ei vaikuta tekoihin, mutta kiinnijäämisen riski vähentää selvästi rikoksia. Lainsäätäjät olisi hyvä saada ymmärtämään, että myös vihapuheet ovat rikoksia ja lainsäädäntöä lisäämällä voidaan lisätä kiinnijäämisen riskiä. Lauerma laittaa painoarvoa myös nykymedioiden roolille. On suotavaa, että media toimii eettisesti ja eettisyyttä edistäen. Yhteiskunnan on syytä tukea hyvää mediaa, jotta sen rooli jatkossakin pysyy vahvana, eivätkä valemediat pääse valtaan. Jo nyt on ollut nähtävillä valemedioiden esiintuloa ja käänne on ikävä. Vielä aivan lopuksi Lauerma haluaa nostaa esiin vihapuheesta tehdyn tieteellisen tutkimuksen puutteen. Hänen mukaansa olisi todella hienoa, jos tutkijat voisivat lähitulevaisuudessa selvittää vihapuheen rakennetta. Tutkimustietoa puuttuu paljon ja sitä olisi hyvä saada lisää, koska kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä ongelma. Syntyja käyttäytymismekanismit olisi hyvä tunnistaa, jotta ongelmaan voitaisiin puuttua tieteelliseen tutkimukseen nojaten.

M U T TA KIINNIJÄÄMISEN R I S K I VÄ H E N TÄ Ä R I K O K S I A .

Sensitiivisemmän vähemmistökeskustelun neljä oppituntia

Vähemmistöjen asemasta puhuttaessa epäsymmetrinen keskusteludynamiikka johtaa usein huomion keskittymiseen etuoikeutettujen kokemuksiin ja näkemyksiin. Tällöin todelliset muutostarpeet unohtuvat helposti. Millaisissa tilanteissa valta-asemat jäävät tunnistamatta? Kuinka käydä keskustelua, jossa vähemmistöryhmien ääni ei huuhtoudu etuoikeutettujen kyyneliin? Teksti Laura Horsmanheimo

Kuvitus Tuuli Sipilä

eskustelu vähemmistöjen asemasta on lisääntynyt yhteiskunnassa. Erityisesti sosiaalisessa mediassa aiheesta kirjoitetaan kiihkeästi ja monella tuntuu olevan tarve kantaa kortensa kekoon vähemmistöjen oikeuksia puolustaakseen. Tällöin on tärkeää tiedostaa, millainen on hyvä liittolainen. Vähemmistökeskustelussa tarve sensitiivisyydelle on korostuneessa roolissa. Siksi on syytä kiinnittää huomiota puheenvuorojen määrän lisäksi laatuun ja siihen, millaiset vallitsevat diskurssit rakentavat todellisuuttamme. Keskustelua vähemmistöjen oikeuksista käydään usein etuoikeutettujen ihmisten ehdoilla, sillä hierarkian yläpäässä olevat eivät tunnista yhteiskunnallisia valta-asetelmia. Moni ei tieten tahtoen tarkoita pahaa, mutta keskittyy keskustellessaan vääriin asioihin ja päätyy nostamaan itsensä keskiöön kontekstissa, jossa huomion pitäisi kohdistua johonkin aivan muuhun. Näin oli vähällä käydä tässäkin tekstissä. Kirjoituksessani pohdin epäsymmetristä keskusteludynamiikkaa ja sitä, miten oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen vaatii jatkuvaa reflektointia. Jutun tekeminen on opettanut minulle paljon. Haluan jakaa oppimiskokemukseni, jotta voisimme yhdessä tehdä työtä sensitiivisemmän vähemmistökeskustelun edistämiseksi.

Oppitunti yksi: Kysymyksen esittäjän valta Havainnoituani nettikeskustelua vähemmistöjen asemasta haastattelen Helsingin yliopistossa sukupuolentutkimuksen lehtorina työskentelevää Kuura Irniä. Olen rakentanut kysymysrungon haastattelua varten, mutta keskustellessamme huomaan, että minun olisi kuulunut tarkastella omaa positiotani kysymyksen asettajana huolellisemmin etukäteen. Vähemmistöjen itsensä kokemien ongelmien sijaan ne keskittyvät etuoikeutettujen ahdistukseen vähemmistökeskustelun sensitiivisyysvaatimuksista. Reflektoidessani haastattelijana maailmaa omasta näkökulmastani painotan itselleni läheiseltä tuntuvia aspekteja. Ellei omaa positiotaan tunnista ja arvioi, kysyvä todella voi eksyä tieltä ja viedä vastaajan mukanaan harhapolulle. Onneksi Irni on tietoinen kysymysten asettelun tärkeydestä osana feminististä ja antirasistista strategiaa. Se mitä kysymme, ohjaa mahdollisia vastauksia. Vastauksen saadessamme rakennamme mielikuviamme todellisuudesta kuulemamme perusteella ja jätämme helposti huomiotta sen, että raamit saamallemme informaatiolle on asetettu jo kysymyksen muotoilussa. Näin ollen kysymyksen esittäjä käyttää valtaa ohjaillessaan keskustelua haluamilleen raiteille.

Keskeisin kysymys on, missä positiossa keskustelijat ovat toisiinsa nähden. Dialogisuuden oletus on absurdi, jos keskustelussa on perusteltava jonkun oikeus olemassaoloon tai itsemäärittelyyn.

Irnin mukaan keskeisin kysymys on, missä positioissa keskustelijat ovat toisiinsa nähden. Entä heihin nähden, jotka eivät pääse keskustelun osallisiksi lainkaan? Hän painottaa, että tähdellisintä on tunnistaa, millaiset valta-asetelmat vallitsevat käytävässä keskustelussa. Dialogisuuden oletus on absurdi, jos keskustelussa on perusteltava jonkun oikeus olemassaoloon tai itsemäärittelyyn. Tällöin keskustelua ei käydä tasavertaisten osapuolten välillä, vaan lähtöasetelma on räikeän hierarkkinen.

Oppitunti kaksi: Tilan antaminen tuo asiantuntemuksen esiin Ei riitä, että kysymme, minkä kysyminen on tärkeää vaan myös, keneltä kysyminen on tärkeää. On myönnettävä, että alun perin olin ajatellut kirjoittavani huomattavasti itsereflektiivisemmän tekstin, jossa pääpaino on omissa näkemyksissäni ja mielipiteissäni. Irniä haastatellessani hälytyskellot soivat ja tajusin, ettei nyt ole minun aikani puhua.

Rasistiset rakenteet uusintuvat, mikäli rodullistetuilla ihmisillä ei itsellään ole pääsyä pöytiin, joissa rasismista keskustellaan. Keskustelussa vallitsee ohipuhumisen riski, mikäli kokemusta omaavat ihmiset eivät saa itse kertoa tarpeistaan. Vaikka koulutus voi antaa tietyssä määrin valmiuksia vastata rasismiin liittyviin kysymyksiin, rasistiset rakenteet uusintuvat, mikäli rodullistetuilla ihmisillä ei itsellään ole pääsyä pöytiin, joissa rasismista keskustellaan. Sama pätee muita vähemmistöjä koskeviin keskusteluihin. Tieto on kiinnittynyt ihmisiin – ilman subjektin oman tarinan kuulemista hänen positionsa on muille tavoittamaton. Keskustelussa vallitsee ohipuhumisen riski, mikäli kokemusta omaavat ihmiset eivät saa itse kertoa tarpeistaan.

Keskustellessamme Irni valaisee, ettei pelkkä tieto ja kokemus riitä saavuttamaan asiantuntijan asemaa, vaan sen saamiseen vaaditaan myös ulkopuolelta annettua tunnustusta. Muilla, etuoikeutussa asemassa olevilla, ihmisillä on siis valtaa päättää, kuka määrittyy asiantuntijaksi missäkin tilanteessa. Otan yhteyttä antirasistista ja feminististä keskustelua yhteiskunnassa toiminnallaan edistävään Fem R -kansalaisjärjestöön. Järjestö osallistuu rodullistetut ihmiset huomioon ottavan yhteiskunnan rakentamiseen esittämällä kannanottoja ja osallistumalla ajankohtaisiin keskusteluihin. Saan Zoom-yhteyden päähän Fem R:n hallituksen jäsenen Ulkar Aghayevan. Myös hän painottaa riskiä keskustelun todellisen fokuksen kadottamisesta silloin, jos keskustelua käyvät ainoastaan valkoiset cis-miehet ja -naiset. Aghayeva esittelee W. E. B. Du Boisin The Souls of Black Folk -kirjaa, josta etuoikeuskeskustelun sanotaan alkaneen. Kirja on julkaistu yli sata vuotta sitten, mutta tekemistä yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden kehittämisessä on vielä rutkasti. Aghayeva selittää, että etuoikeuksia omaavan on tehtävä päivittäistä työtä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Tämä tarkoittaa itsensä asettamista sellaiseen asemaan, jossa voi antaa tilaa heille, jotka eivät sitä muuten saa. Hänen mukaansa tärkeintä, mitä etuoikeutettu ihminen voi tehdä vähemmistöjen asemaa parantaakseen, on tukea ja tarjota alusta, jolla toinen voi tulla kuulluksi yhteiskunnassa ja näin saada mahdollisuuden vaikuttaa asioihin. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä tilan antamisen merkitystä auttamispyrkimyksissään, voivat päätyä toimimaan valkoisina pelastajina. Valkoinen pelastaja suhtautuu vähemmistöryhmiin pitäen näitä kyvyttömämpinä ja nähden tarpeelliseksi auttaa muita ylhäältä käsin. Näin ylläpidetään ongelmallisia rakenteita. Vähemmistöjen edustajat ovat itse kykeneviä kertomaan omasta asemastaan, kunhan saavat tilaa ja tunnustusta tekemisilleen. Hyvän liittolaisen ominaisuus on ensisijaisesti kuunnella, ei puhua. Tilaa vähemmistöjen asioille voi luoda esimerkiksi jakamalla heidän omia julkaisujaan sosiaalisessa mediassa. Tarvitsemme monipuolisia narratiiveja päästäksemme irti vallitsevista diskursseista. Tämän vuoksi erilaiset representaatiot ovat tärkeitä joka puolella yhteiskuntaamme. Hegemonisten tarinoiden vahvistamisen sijaan tilaa on luotava erilaisille kuvauksille esimerkiksi seksistä ja seksuaalisuudesta. Mira Eskelinen käsittelee havainnollistavalla tavalla Mustekala-lehdessä vuonna 2019 julkaistussa esseessään queer-seksiä. Teksti osoittaa, että valtavirran luomat käsitykset vaikuttavat niin julkisen ymmärryksen vääristymiseen asioista kuin myös vaikeuttavat identiteettiään etsivien ihmisten mahdollisuutta itsensä hyväksymiseen. Kaikkiin vähemmistöjen syrjintää vastustaviin keskusteluihin osallistuakseen ei kuitenkaan tarvitse olla asiantuntija. Irni painottaa, että jokaisen on tilannekohtaisesti tarkasteltava oman kontribuutionsa tähdellisyyttä keskus-

telussa. Joissakin tilanteissa suun avaaminen on aiheellista. Kenen tahansa esimerkiksi metrossa tai ryhmäkeskustelussa rasismia havaitsevan on tärkeää puuttua siihen poikkeuksetta.

Aghayeva kannustaa konsultoimaan vähemmistöjä tilanteissa, joissa ei osaa itse menetellä vähemmistöjen hyväksi. Ei kuitenkaan kannata odottaa, että he tekisivät työtä aina ilmaiseksi. Oman etuoikeutetun aseman tunnistaminen ei riitä, vaan lisäksi vaaditaan toimintaa kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Aghayeva kannustaa konsultoimaan vähemmistöjä tilanteissa, joissa ei osaa itse menetellä vähemmistöjen hyväksi. Ei kuitenkaan kannata odottaa, että he tekisivät työtä aina ilmaiseksi, sillä pyytäessämme apua keskustelukulttuurin edistämiseen kulutamme vähemmistöjen resursseja. Kukapa olisi valmis ympärivuorokautiseen asiantuntijatyöhön ilman korvausta.

Oppitunti kolme: Termit haltuun Termien hallinta ja oikeaoppinen käyttö voivat tuntua toisinaan haastavilta. Tätä tekstiä suunnitellessani olin aikeissa pohtia kirjoituksessa sitä, millaisia haasteita ja rajoitteita vähemmistökeskusteluissa käytettävien termien hallinta enemmistölle tuottaa. Haastattelujen myötä päähäni iskostui, ettei valkoisen ihmisen kyyneliin ole syytä sortua termeihin liittyvistä ongelmista puhuttaessa.

Virheiden seuraukset kasaantuvat tiettyjen ihmisten niskaan heidän joutuessa muistuttamaan jatkuvasti samoista asioista tullakseen esimerkiksi sukupuolitetuksi oikein. Verrattuna tähän ei silloin tällöin kielenkäytössään oikaistuksi tuleminen ole raskaskaan taakka. Irni painottaa, että on tärkeää olla loukkaantumatta ja uhriutumatta, jos joku korjaa termien väärästä käytöstä. Virheen tapahtuessa itsestä ei kuulu tehdä numeroa vaan on jatkettava elämää eteenpäin niin, ettei etuoikeutettu päädy vähemmistön edustajan lohdutettavaksi. Julkiseen keskusteluun osallistuessa on oltava valmis kantamaan vastuu ja otettava termeistä selvää ennen niiden käyttöä. Monet tahot, kuten Fem R ja Seta ovat koostaneet nettisivuilleen ja kiinnittäneet Instagram-tarinoihinsa termistöjä, joista kielenkäyttöä voi käydä opettelemassa. Myös järjestöjen kirjoittamia blogeja ja muita julkaisuja löytyy netistä. Lukeminen ei maailmasta lopu, mutta entä ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta tutustu oma-aloitteisesti olemassa oleviin sanastoihin? Kysyn Aghayevalta, miten termistön tuntemusta voisi hänen mielestään laajentaa yhteiskunnassa. Hän painottaa sensitiivisyyden huomioon ottamista opetussuunnitelmissa. Termeihin ja diskursseihin on kiinnitettävä huomiota erityisesti äidinkielessä ja historiassa. Antirasistista koulutusta on tarjottava koulussa pakollisena eikä vain valinnaisena. Tämä koskee luonnollisesti myös yliopistoja. Viiden opintopisteen kurssi ei tee kenestäkään sensitiivistä kielenkäyttäjää, vaan vähemmistöjen asema on otettava huomioon jatkuvasti kaikessa opetuksessa. Myös median rooli yhteiskunnan läpileikkaavana diskurssien tuottajana on tärkeä tiedostaa. Klikkausten suuren määrän tavoittelu ei voi olla syy rasistisille, seksistisille tai ableistisille otsikoille, sillä seuraukset ovat vaurioittavia jo valmiiksi syrjintää kokeville ihmisille.

on toimittava. Aghayevan mukaan on oltava itselleen armollinen, sillä tehdessä töitä oman etuoikeutensa tunnistamiseksi asettaa itsensä haavoittuvaiseen asemaan oppiakseen lisää. Tämä mielessä pitäen oppimisen prosessissa täytyy muistaa olla avoin kritiikille, jotta ei tule luoneeksi lisää valta-asemia. Agheyeva haluaa painottaa, että on tärkeää käyttää jo olemassa olevia resursseja kuten Fem-R:n sanastoa ja Ruskeiden Tyttöjen tarjoamia kielisensitiivisiä keskustelutilaisuuksia. Tabu virheiden tekemisen ympäriltä on rikottava, jotta voimme edistää vähemmistökeskustelua. Tietenkään mitään itsestään selvästi loukkaavaa ei kuulu tehdä, mutta liika varovaisuus ja virheistä tuomitseminen siirtää huomion pois niistä asioista, joita keskustelulla ollaan muuttamassa. Jokainen tekee virheitä opetellessaan uutta. Tämän vuoksi olen halunnut tuoda esille tässä tekstissä niitä tilanteita, joissa olen meinannut itse sokeutua oman etuoikeutetun asemani suhteen. Toivon, että kokemukseni auttaa muita samanlaisiin tilanteisiin päätyviä ihmisiä. Etuoikeuksien tunnistamisen on jatkuva prosessi, joka vaatii käytännön harjoittelua. On opeteltava havaitsemaan tilanteita, joissa rakenteiden rikkominen on mahdollista, jotta voimme tulevaisuuden kanssakäymisissä, tutkimuksessa ja julkaisuissa toimia sujuvammin ja reflektiivisemmin. Ei riitä, että kuuluttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tunnistavansa etuoikeutensa tai järjestää mainoskampanjan, jolla puhdistaa omaa imagoaan, vaan sensitiivistä toimintaa on sitouduttava kehittämään niin yksilöinä kuin yhteiskuntana läpi elämän. Jotta keskustelun avulla voimme luoda yhteiskunnan, jossa paras mielipide voittaa, on ensin luotava yhteiskunta, jossa kaikilla on turvallinen pääsy jaettuun julkisuuteen. On siis keskityttävä valtarakenteiden paikantamiseen ja tilan antamiseen.

Oppitunti neljä: Erehtyminen on ok, olemme jatkuvasti oppimassa uutta Nettikeskusteluja selatessa törmää monesti hyökkäävältä vaikuttaviin sananvaihtoihin, joissa käydään kilpailua siitä, kuka osallistuu keskusteluun puhdasoppisimmin. Vaikuttaa siltä, ettei virheitä keskustelussa sallita lainkaan. Tästä syystä tämän jutun kirjoittaminen on jännittänyt ja hermostuttanut minua. Entä jos sanon jotakin väärin? Jälkeenpäin tajuan miettineeni oman kuvani virheettömänä säilyttämisestä niin paljon, että olen välillä lähestulkoon unohtanut, mitä kirjoitukseni on alun perin ollut tarkoitus koskea. Saan kuitenkin haastatteluissa vahvistuksen siihen, että on tarpeetonta nähdä painajaista maanrakoon ujutetuksi tulemisesta sen vuoksi, että on nostanut väärät asiat esiin osallistuessaan väärään keskusteluun. Erehdykset ovat inhimillisiä. Virheiden tekemistä on turha pelätä, sillä kokemusten kautta saamme lisätietoa siitä, miten erilaisissa tilanteissa

Läppärikansan koreografia tutun ja tuntemattoman rajamailla Minne Mäki etsii esseessään pysyvyyden ja tuttuuden turvaa kodista, toistuvista liikkeistä ja ikkunasta näkyvästä naapurista, kun näytöt vievät meidät mennessään.

Teksti Minne Mäki Kuvitus Maija Karakoski

Entisessä huoneessani oli yksi ikkuna, joka avautui

pohjoiseen. Sen takana, pienen sisäpihan toisella puolen, samalla korkeudella erään toisen henkilön ikkuna avautui etelään. Meidän molempien työpöydät oli asetettu ikkunoidemme eteen, molempien läppärit asetettu työpöydille, me molemmat asettuneet pitkiksi päiviksi työpöytiemme äärelle. Tätä tapahtui erityisesti muutaman vuoden takaisena kesänä päivittäin. Faktuaalisesti en tiedä hänestä mitään muuta kuin että hän asui naapurissani. Meillä oli sama rutiini, siinä kaikki. Mutta jotakin hän kirjoitti, tai ainakin näytti kirjoittavan. Nimesin hänet Kirjailijaksi. Olin kuin vastarakastunut, joka muovaili mielitiettynsä oman mielikuvituksensa mukaiseksi. Yhteinen koreografiamme oli seuraavanlainen: 1. Istu, 2. heiluttele sormia näppäimistöllä, 3. venyttele hartioita, 4. käy toisessa huoneessa hakemassa ruokaa tai vessassa, 5. palaa paikallesi. Ajoittaisena lisämausteena oli katseensiirto sisäpihalle ja sen taakse avautuvaan ikkunaan, jonka takana toinen toimi samojen sääntöjen mukaisesti. Asiaa monimutkaistaa toki se, että kumpikin meistä oli jatkuvassa liikkeessä näyttöjemme välityksellä. Minimaalinen kehollinen liikehdintä mahdollisti verkossa suoritettavan jatkuvan bittiavaruuspikajuoksun toiselle puolelle maapalloa ja takaisin. Tai ei oikeastaan takaisin, pikemmin olimme kaikkialla samaan aikaan. Mutta silti toisiamme vastapäätä, kotona. Mediateoreetikko Marshall McLuhan kirjoitti 1960-luvulla, että ihmiskunta on alkanut laajentaa keskushermostoaan maailmanlaajuiseksi tietoisuudeksi, kumoten siten sekä ajan että paikan perinteiset määritelmät. Hän ei tuntenut sosiaalisia medioita, ei nettikauppoja eikä läppäreitä, mutta hän näki jonkinlaisen yhtenäistymisen tulevan. ”The globe is no more than a village”, hän julisti. Sillä hän tarkoitti, että tulevaisuudessa kaikki kietoutuu kaikkeen ja kaikkiin. Mutta miksi tämä kylä tuntuu kaoottisemmalta kuin yksikään suurkaupunki?

pitkien päivien, seikkailujen ja pettymysten jälkeen. Se ei ole pelkkä rakennus, vaan olotila, joka syntyy kokoelmasta rituaaleja, tunteita ja muistoja. Kotoa käsin katsoo muuta maailmaa turvalliselta etäisyydeltä kuvitellen, että ainakin hetken ajan on turvassa. Siellä keho asettautuu tuttuihin asentoihin ja liikkeisiin. Huonekalut painautuvat ajan myötä omaa kehoa myötäileviksi ja valokatkaisimen löytää pimeässäkin. Koti on parhaimmillaan ja ennen kaikkea hallinnassamme. Nettiä, toisin kuin kotia, ei voi hallita. Sitä ei voi rajata saatika sen sisältöä rajoittaa.

Niihin aikoihin, kun datasimme yhdessä Kirjailijan kanssa, osallistuin kirjoituskurssille (netissä, jep). Kurssin ensimmäisellä tunnilla todettiin, että meidän tulisi kirjoittaa siitä, mistä tiedämme. Meidän tulisi siis ammentaa jostakin, josta meillä oli kokemusta, joka oli meille tuttua. Siinä vasta kysymys: Mistä ja mitä me tiedämme? Kirjailija, mistä, mitä ja miten sinä tiedät? Kun integroidumme yhä syvemmin paikattomaan ja kehottomaan elämäntyyliin ja tiedonhankintaan, miten keräämämme ja vastaanottamamme tieto siirtyy kertomuksiksi? Miten muutaman liikkeen toistaminen yhdessä tilassa, päivästä toiseen, muuntuu tilallisesti ja materiaalisesti mielikuvitukselliseksi kieleksi? Miten fyysisesti täsmälleen samanlaiset liikkeet mahdollistavat oikeasti monimuotoisen ihmisyhteisön? Miten rakennamme ja hahmotamme fyysisen todellisuutemme, kun mallinnamme sitä pääsääntöisesti A4:n ja käyntikortin kokoisilla näytöillä? Nettityöskentely sisältääkin kummallisen kahtiajaon. Siinä missä itse internet on yhtä kaaosta, sitä käyttävät ihmisyksilöt ovat lähes poikkeuksetta täydessä kontrollissa, vakaasti ja liikkumattomina kannettaviensa äärellä. On laajalti tiedossa, että kaivatessamme sekamelskan keskellä ymmärrettäviä rakenteita on houkuttelevaa uskoa selkeärajaisiin yksinkertaistuksiin. Tästä räikein esimerkki on

2020-luvulle tultaessa jaettu todellisuus muodostuu yhä vähemmän paikoista, olosuhteista tai tilanteista, joihin voi astua sisään ja joista voi poistua. Uudet yhteisöt, oppimisympäristöistä alakulttuureihin, rakennetaan jaettaviksi verkkoon. Siellä voi vierailla niin lyhyesti tai pitkään kuin haluaa, mutta todellista poistumistietä, saatika hätäuloskäyntiä, ei ole. Kun yritän hahmotella, mikä voisi olla nettitodellisuuden äärimmäinen vastinpari, mietin ensimmäiseksi kotia. Kotia sen kaikkein idyllisimmässä mielessä. Koti on parhaimmillaan hiljalleen turvalliseksi rakentunut todellisuus, jonka kotiovi rajaa. Sinne palaa

varmaankin oikeistopopulistinen nationalismi. Mutta osasiko kukaan odottaa, että jopa meistä kaikkein kriittisimmät myöntyivät suuryhtiöiden luomiin alkeiskoreografioihin, näytön pakottamiin asentoihin ja liikkeisiin? Vaikka ympärillemme rakentuva teknologinen todellisuus ei ole millään tavalla neutraali, suhtaudumme siihen yhä ikään kuin koneet olisivat hallinnassamme. Ikään kuin läppärin äärellä istuessamme käyttäisimme konetta omiin tarpeisiimme ilman, että se vaikuttaa ratkaisevasti kehomme valitsemiin liikeratoihin. Kun me hallitsemme konetta, kone yhtä aikaa hallitsee meitä.

En koskaan kysynyt Kirjailijalta mitään. Jos olisin huikan-

nut jotakin sisäpihan poikki, olisin rikkonut sen turvallisen ja kontrolloidun tilan, jota hän kutsui kodikseen. Minä toki kuuluin siihen kotiin, mutta vain maisemana ikkunassa. Ja todennäköisesti hänkin olisi rikkonut minun kotini, jos olisi vastannut. Hän olisi saattanut kertoa, että onkin Koodaaja, Psykologi tai Markkinointikoordinaattori. Kuvitelmani olisi hajonnut, kontrollini kadonnut. Siksi olin mielummin kuin vastarakastunut. Muovailin mielitiettyni oman mielikuvitukseni mukaiseksi. Oli helpompi uskoa ihannekuvaan, peilikuvaan, kuin uppoutua

niihin lukuisiin mahdollisuuksiin, joita elävästä ihmisestä olisi voinut paljastua. Kirjailija muutti pois muutama kuukausi aikaisemmin kuin minä, kaksi vuotta intentiivisimmän kesämme jälkeen. (Itse asiassa epäilin jonkin aikaa, että hän kuoli. Olkoon se omanlaisensa postmoderni osoitteenmuutos. Mutta myönnettäköön taas kerran, etten oikeasti tiedä.) Toisin kuin muut tutut ja ystävät, jotka muuttavat määräajaksi tai pysyvästi muualle, en varmastikaan enää näe häntä koskaan. Se tekee jollain erityisellä tavalla kipeää. Hän kun näki minut, liikkeeni ja liikkumattomuuteni, niin eri tavalla kuin kukaan muu. Hän kuului siihen intiimiin ja pysyvään kokemukseen kodista, joka toi minulle pitkälti turvaa ja lohtua. Opin kai välittämään siitä rutiinista, jonka loimme yhdessä, katsoen vuoroin pientä sisäpihaamme ja toisiamme, vuoroin taas näytöistämme avautuvaa ajatonta, loputonta ja hallitsematonta. Vuoroin turvallista, vuoroin pelottavaa. Essee on alun perin kirjoitettu tammikuussa 2020, tietämättömänä siitä, minkälaiseksi tuleva vuosi saattaisi muovautua. Joulukuussa 2020 usko kirjoittajan silmien ja sormien palautumiseen verkko-oppimisesta on entistä pienempi.

Goldie Starlett No Stigma Burlesque Show'ssa Bar Loosessa.

Burleskitaiteilijat seksi- ja erotiikka-alan stigmaa vastaan Teksti Jaana Ahtiainen Kuvat Daedalus Visum

Stigma varjostaa sitkeästi seksi- ja erotiikka-alalla työskenteleviä. Lokakuussa järjestetty No Stigma Burlesque Show kokosi yhteen burleskitaiteilijoita ottamaan kantaa seksi- ja erotiikka-alalla tehtäviin töihin kohdistuneita ennakkoluuloja vastaan. Tapahtuman tehtävä oli haistattaa pitkät stigmalle.

okakuisena perjantaina Bar Loosen hämyisessä alakerrassa oli intiimi ja odottava tunnelma. Alkamaisillaan oli No Stigma Burlesque Show, tiettävästi ensimmäinen Suomessa nimenomaan seksityöntekijöille omistettu viihteellinen tapahtuma. No Stigma Burlesque Show kokosi lavalle muun muassa joukon burleskitaiteilijoita ottamaan kantaa seksi- ja erotiikka-alan stigmaa vastaan. Tutkain otti yhteyttä tapahtuman järjestäjään Pilvi Virtaseen, burleskitaiteilijanimeltään Cloud BeDevil’, selvittääkseen, millaisista lähtökohdista tällaista tapahtumaa lähdetään järjestämään ja miten seksi- ja erotiikka-alan stigmaa vastaan voi toimia. Idea tapahtumasta syntyi Virtasen kiinnitettyä huomiota seksityötä koskevan mediakeskustelun negatiivisuuteen. ”Tapahtumani haistatti pitkät stigmalle!” Virtanen tiivistää ja kuvaa stigman vaikuttavan merkittävästi seksi- ja

erotiikka-alaan. Hän myös painottaa, miten stigman seurauksena seksi- ja erotiikka-alalla työskentelyä ei koeta julkisessa keskustelussa ”oikeaksi työksi”. Tapahtuman järjestäminen oli Virtaselle henkilökohtainen teko, jolla hän halusi juhlistaa seksityötä. Erilaisten performanssitaiteilijoiden esitysten lisäksi tapahtumassa olikin tarjolla myös seksologi ja seksityöntekijä Tiia Forsströmin puheenvuoro, jossa mielikuvaharjoittelun avulla kannustettiin yleisöä pohtimaan seksityöhön liittyvää stigmaa ja salailua. Seksi- ja erotiikka-alan töitä ei voi toteuttaa samoissa raameissa kuin muiden alojen töitä. Esimerkiksi parituslaki rajoittaa seksityöntekijöiden mahdollisuuksia vuokrata työkaverin kanssa yhteisiä työtiloja. Palveluita ei voi markkinoida vapaasti, vaan monilla alustoilla se vaatii

koodikielen käyttämistä. Myös seksityön asiantuntija-, aktivismi- ja vertaisverkosto FTS Finland on ottanut kantaa kaupallista seksiä koskevaan lainsäädäntöön ja tuonut esille toiveen saada alan ammattilaisten ääntä kuuluviin heitä koskevissa päätöksissä. Työn salailu johtaa Virtasen mukaan stigman syventymiseen ja siihen, ettei näiden alojen palveluita nähdä palveluina samalla tavoin kuin muiden alojen tuotettuja palveluita. Seksi- ja erotiikka-alaan liittyvä stigmatisointi ja kielteinen asenne vaikeuttavat alan toimintaa painamalla sitä marginaaliin. Tämän lisäksi seksi- ja erotiikka-alalla työskentelevän päätöksiä ja valintoja tarkastellaan siviilielämänkin puolella helposti stigman kautta esimerkiksi leimaamalla huonoksi vanhemmaksi. Leima ei siis vaikuta vain työhön, vaan se leviää myös elämän muille osa-alueille ja vaikuttaa siihen, että yksilö nähdään stigman kautta. Työ alkaa tällöin määrittää ihmistä kokonaisuutena. Seksi- ja erotiikka-alalla työskentelevät kehittelevätkin tämän takia erilaisia keinoja, joilla varmistaa työn salassa pysyminen. Stigmassa ja salailussa ei kuitenkaan ole kyse siitä, että seksi- ja erotiikka-alalla työskentelevä häpeäisi tekemäänsä työtä. ”Seksi ja erotiikka-alaa lähestytään mielestäni liian usein näkökulmasta, jossa työntekijä ei ole voinut muutakaan ja ihmiskauppa on keskiössä. On tietysti

Lavalla Cloud BeDevil' ja Goldie Starlett.

näitäkin kohtaloita, mutta alalla on paljon ihmisiä, jotka tekevät työtä, koska rakastavat sitä”, Virtanen muistuttaa. Hänen toiveensa olisikin, että julkisessa keskustelussa huomioitaisiin uhrinäkökulman lisäksi alan työntekijöiden kokemusten monimuotoisuus myös positiivisten narratiivien kannalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alaan liittyviä ongelmia pitäisi vähätellä tai ihmiskaupan uhrien asema sivuuttaa. Seksityötutkimuksen parissa onkin nostettu keskiöön se, että seksi- ja erotiikka-alan töitä voi tarkastella niiden ongelmakohdat huomioon ottaen. Keskeisempää on alan moninaisuuden ymmärtäminen ja alan työntekijöiden mielipiteiden kuuleminen. Näihin lähtökohtiin sisältyy seksi- ja erotiikka-alan töiden ymmärtäminen tulonhankinnan keinona, ei stigmatisoivana identiteettinä. Seksi- ja erotiikka-alan stigmassa on pitkälti kyse yhteisön asenneilmapiiristä ja ympäristön tuomitsevasta suhtautumisesta. Niiden kautta alalla työskentelevät on helppo nähdä toiseutettuina tai poikkeavina. Stigman vaikutusten vuoksi alalla työskenteleviä naisia määritellään usein huonoiksi leimattujen naiskuvien kautta, ja heidän seksuaalinen käyttäytymisensä tuomitaan hallitsemattomaksi.

Burleskititeilija ja seksiaktivisti Cloud BeDevil' toivoo moninaisuutta burleskia koskevaan mediakeskusteluun.

Naiskuvien kaksijakoisuutta ilmentävä huora ja madonna -jaottelu nousee esiin Virtasen pohtiessa yhteiskunnassa suosittuja naiskuvia. Hän havaitsee madonnan rooliin sisältyvän sen, ettei naisen ole soveliasta ilmaista seksuaalisuuttaan. Tällaisessa voimakkaassa dikotomiassa naiseus ja naisen seksuaalisuus asettuu joko–tai-akselille, jolloin monimuotoisuudelle ei jää tilaa. ”Nykyajan nainen voi mielestäni saada kaiken ja olla näyttävästi älykäs, seksikäs sekä tietoinen omista mahdollisuuksistaan”, Virtanen korostaa vastaiskuna naiskuvien kaksijakoisuudelle. Virtanen kuvaa pyrkineensä No Stigma Burlesque Show -tapahtumalla ja yleisestikin burleskilla ottamaan seksi- ja erotiikka-alan stigman lisäksi kantaa myös siihen,

miten seksuaalisuuteen ja seksiin suhtaudutaan. Vaikka seksistä puhutaan mediassa jo suhteellisen vapautuneesti, Virtanen kertoo kaipaavansa myös seksin tiimoilta monimuotoisempaa keskustelua ja toteaa: ”Edelleen tuntuu siltä, että seksi kuuluu vain joillekin tietyille vartaloille, ikäryhmille ja tietynlaisen ulkonäön omaaville.” Burleskia koskevan mediakeskustelun Virtanen toteaa olevan pintapuolista saamaansa huomioon nähden. Siinä missä burleskia käsitellään mediassa pitkälti taidemuotona ja paljaan pinnan kautta, Virtanen muistuttaa burleskissa olevan kyse vapaudesta, ihmisarvosta ja vallankumouksesta, joka on ollut käynnissä 1800-luvulta lähtien.

“Stigman vaikutusten vuoksi alalla työskenteleviä naisia määritellään usein huonoiksi leimattujen naiskuvien kautta, ja heidän seksuaalinen käyttäytymisensä tuomitaan hallitsemattomaksi.”

Keskustelukulttuurin moninaisuutta Virtanen toivoo sekä seksi- ja erotiikka-alan että seksin ja seksuaalisuuden kannalta. Tätä samaa on kuulutettu myös seksityötutkimuksen taholta. Ennakkoluulojen ja kielteisen asenteen on nähty ylläpitävän stigmaa ja vahingollisia stereotypioita vaikeuttaen samalla koko seksi- ja erotiikka-alan toimintaa. Keskustelukulttuurin muutos avoimempaan ja monimuotoisempaan ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan syvälle iskostuneiden asenteiden ja ennakkoluulojen murtaminen vaatii aikaa. Yhdeksi toimeksi stigmaa, kielteisiä asenteita ja ennakkoluuloja vastaan Virtanen nostaa nuorella iällä aloitetun seksuaalikasvatuksen, jonka avulla ihmiset saisivat välineitä käsitellä seksiä ja seksuaalisuutta käsitteleviä teemoja. ”Seksuaalikasvatus ei saa jäädä myöskään vain koulujen hartioille, vaan jokaisen ihmisen tehtävä on sivistää itseään läpi elämän”, Virtanen painottaa ja mainitsee, miten paljon tuoreita näkökulmia esiin tuovia kirjoja, kursseja, vaikuttajia ja sarjoja jo nyt on olemassa. Seksuaalisuuden Virtanen näkee olevan ihmisyyden perusasioita. ”On aika hyväksyä, että jokaisella on oikeus ilmaista omaa seksuaalisuuttaan niin kuin haluaa”, Virtanen toteaa lopuksi.

Tapahtuman esiintyjät ja järjestäjät yhteiskuvassa: Cloud BeDevil', Arabellum Butterfly, Ceci Ferōx, Goldie Starlett, Jirinacid, Lady Cube, Poppy Pelagia, Tytti Shemeikka, Tiia Forsström, Ina Mikkola, Aster de Sasster, Misty Mountains, Poison Daisy ja Inka Sa.

”Seksuaalikasvatus ei saa jäädä myöskään vain koulujen hartioille, vaan jokaisen ihmisen tehtävä on sivistää itseään läpi elämän.”

Artikkelia varten haastateltiin: Pilvi Virtanen / Cloud BeDevil’ No Stigma Burlesque Show’n tuottaja, kulttuurituottaja, burleskitaiteilija ja seksiaktivisti @cloudbedevil Lisätietoa seksi- ja erotiikka-alasta alan työntekijöiden ja asiantuntijoiden näkökulmasta: FTS Finland, seksityön asiantuntija-, aktivismi- ja vertaisverkosto @ftsfinland Pro-tukipiste, seksi- ja erotiikka-alalla toimivien sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia edistävä asiantuntijajärjestö @protukipiste / pro-tukipiste.fi

Koronan opit kansalaisuudesta Voisiko koronan hallitsemisen vaatiman kansalaisvastuun valjastaa ilmastokriisin hoitoon?

uluneina viikkoina olemme kuulleet ilouutisia lääkemarkkinoilta: useampi rokote on läpäissyt testauksen vaiheet ja mahdollinen rokote voi saapua markkinoille jo tammikuussa. Koronakriisin draaman kaari alkaa lähestyä loppuaan ja tunnelin päässä vihdoin häämöttää valoa. Vuosi 2020 on ollut pitkä ja se on haastanut ihmiskuntaa modernille ajalle ennennäkemättömillä tavoilla, joiden seuraukset voidaan laskea miljoonissa ihmishengissä. Ihmisten usein sanotaan oppivan parhaiten äärimmäisyyksien kautta, ja täten koronakriisi nostaa esiin mahdollisuuden oppia. Millaisen opetuksen pandemia voisi antaa meille muita haasteita varten? Koronakriisiin vastaaminen on vaatinut toimia jokaiselta kansalaiselta. Pandemian hidastamiseksi olemme luopuneet omista vapauksistamme liikkua ja tehdä mielemme mukaan. Silloin, kun liikkumista ei voi välttää, pidämme kasvoillamme maskeja suojellaksemme muita. Suomessa nämä rajoitukset on saatu aikaan enimmäkseen suosituksilla, ja erityisesti pandemian alkuvaiheessa pääministeri Marin vetosi suomalaisten velvollisuudentuntoon kehottaessaan mökille menemisen siirtämistä paremmalle ajalle. Nyt loppusyksystä valtiotieteilijöiden työelämämessuilla puhuessaan sisäministeri Ohisalo kiitti jokaista suomalaista tähänastisen osansa tekemisestä. Ratkaisua koronakriisin hillitsemiseen ei ole siis saatu markkinoilta markkinalogiikan mukaisesti toimivien yksilöiden kautta, vaan oleelliseksi ovat nousseet yhteisvastuun käsite ja vastuullisuuden tunto muita kanssaeläjiä kohtaan. Kulunut vuosi on tehnyt erittäin konkreettisiksi nykyisen liberaalin kapitalismin heikkoudet: ilman turhanpäiväistä kulutusta talouden rattaat eivät pyöri ja liberalismin mukainen yksilökeskeinen arvopohja ei ole varusteltu ratkaisemaan yhteisvastuuta vaativaa kriisiä. Kulutusjuhla ja individualismi ovat myös keskiössä vakavimman ihmiskuntaa uhkaavan kriisin kohdalla, nimittäin ilmastokriisin. Voisiko koronavirus muistuttaa meitä velvollisuuksistamme elonkirjoa kohtaan, ja luoda uuden kuvan 2020-luvun kansalaisesta, joka tekee osansa myös ilmastokriisin hoitamiseksi? Ilmastokriisi on luonnollisesti luonteeltaan erilainen kuin globaali pandemia, mutta on niissä samankaltaisuuksiakin. Molempien pahimmat vaikutukset kohdistuvat maailman köyhimpiin ja heikoimmassa ase-

massa oleviin ihmisiin. Vaikka Suomessa ei tällä hetkellä olla pandemian pahimmassa vaiheessa, niin emme silti lomaile ulkomailla mahdollisesti pahentaen tilannetta niin kohdekuin kotimaassakin. Se, että ilmastokriisin seuraukset eivät näy suomalaisessa katukuvassa välittömästi ja paikallisesti, ei tarkoita, etteikö meillä olisi moraalinen velvollisuus tehdä osaamme inhimillisen kärsimyksen vähentämisessä tulevina vuosikymmeninä. Vaikka merkittävimmät ratkaisut ilmastokriisin torjunnassa kuten pandemiankin hoidossa tulevat rakenteelliselta ja lakien tasolta, ei kansalaisten roolia kriisissä voida unohtaa. Suomi on Euroopan kymmenen eniten henkilöä kohden saastuttavan maan joukossa, joten petrattavaan on varaa. Kansalaisvastuun korostaminen ilmastokriisin kohdalla saattaa kuulostaa vain uudelleen brändätyltä liberalismin yksilönvastuulta ja ehkä se osittain sitä onkin. Vastuuta ei kuitenkaan voida siirtää pelkästään yritysjohtajille ja poliitikoille, vaan meidän jokaisen on näytettävä esimerkkiä toimillamme, kuten koronankin hillitsemisessä. Äärimmilleen vedetyn yksilöllisyyden ja itsekkäiden motiivien sijaan kansalaisvastuun ajatus nojautuu yhteisöllisyyteen ja solidaarisuuteen koko elonkirjoa kohtaan. Ehkä tämä on se ajatus, jota maskin päälle pukeminen voi vahvistaa.

Teksti Henrik Peiponen Kuva Armas Weselius

Kunnes jälleen kohdataan

Teksti Senja Tertsunen ja Jemina Kulju

Kuvat Senja Tertsunen

Keväällä todellisuus heitti kuperkeikkaa. Koronavirus sekoitti globaalin maailman periaatteet ja loi käsitteen "uudesta normaalista". Kun ihmisiä kehotettiin pysymään kotonaan, yhteinen tekeminen, kokeminen ja harrastaminen ajautuivat kriisiin.

andemian vaikutukset tunkeutuivat monille elämän osa-alueille. Ne muuttivat tavan, jolla näemme ihmissuhteiden ylläpitämisen, mielekkään vuorovaikutuksen ja tätä kautta paljon laajempia asioita, kuten kulttuurin. Elokuvateatterien popcornin tuoksuiset massat siirtyivät omille sohvilleen Netflixin ääreen, taideteokset tyytyivät roikkumaan tyhjien salien seinillä ja esittävän taiteen fanit jäivät ikävöimään täysien katsomoiden kuhinaa. Kulttuuriala on riippuvainen yleisöstään, ja kevään kokoontumisrajoitukset sekä sulut vaikuttivat alan menestykseen laajasti. Maaliskuussa museot, teatterit, kulttuuritalot ja oopperat suljettiin. Myös harrastustilat kokivat saman kohtalon, ja julkiset kokoontumiset rajattiin alimmillaan jopa kymmeneen henkilöön. Samalla tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla suositeltiin välttämään.

Rajoitusten tullessa voimaan kulttuurin jääminen ihmisten tavoittamattomiin ei välttämättä ollut yksilön huolenaiheista suurin. Ateneum mainosti näyttävästi Helsingin tyhjentyneille kaduille ”Taide odottaa, kunnes jälleen kohdataan”. Sulkujen venyessä kulttuurialan taloudellinen ahdinko alkoi kuitenkin konkretisoitua. Tapahtuma-alan liikevaihdot ovat kevään jälkeen laskeneet huomattavia määriä. Helsingin kaupunginteatterin uutisoitiin tekevän jopa miljoonatappiota. Monet kulttuuria tuottavat tahot ovat tarjonneet katsojilleen erilaisia verkkopalveluja jo vuosien ajan, mutta korona-aika nosti kysynnän odottamattoman korkealle. Tämä sysäsi alan kehittämään ja lisäämään verkkotarjontaansa sekä luomaan uusia virtuaalisia tapoja nauttia kulttuurista.

Vaikka kulttuurialan tappiot ovat olleet valtavat, kulttuurin kysyntä ja tarjonta eivät ole kadonneet minnekään. Kulttuurin tuominen perinteisiltä alustoilta verkkoon on tehnyt siitä jopa saavutettavampaa.

“Verkkotallenteet ja striimaukset ovat antaneet mahdollisuuden kokea enemmän kulttuurisia elämyksiä vähällä vaivalla elämäntilanteesta, rahapussin koosta tai aikatauluista riippumatta.”

“Kulttuurinystävän kärvistely vaihtui MoMan ja Louvren näyttelyiden ihailemiseen kotisohvalta käsin.” Useita konsertteja, esityksiä ja näytöksiä tallennettiin tai lähetettiin suorana. Jopa kokonaisia festareita siirrettiin verkkoon, kuten huhtikuussa järjestetty April Jazz -festivaali. Helsingin sekä Tampereen filharmoniaorkesterit lähettivät keväällä konserttejaan suorana ja halukkaat pystyivät seuraamaan niitä maksutta. Kulttuurinystävän kärvistely vaihtui MoMan ja Louvren näyttelyiden ihailemiseen kotisohvalta käsin. Kansallisooppera ja -baletti oli jo aiemmin julkaissut verkkopalvelun Stage24, jossa joitakin näytöksiä pystyi katsomaan tallenteina. Kevään tilanne lisäsi kiinnostusta palvelua kohtaan ja kun Kansallisooppera ja -baletti sulki ovensa, yhä useampi näytös oli sivuilla kotoa käsin katsottavissa. Maaliskuussa Lippu.fi, Rockway ja Muusikkojen liitto loivat yhdessä verkkoalustan Keikalla.fi, jossa esitettiin live-striimejä ja virtuaalitapahtumia laajasti stand-upista lasten konsertteihin. Alustan mainoslause ”Nauti suosikkiesiintyjistäsi kotisohvalta käsin. Samalla tuet koko tapahtuma-alan kenttää” kuvaa osuvasti kevään ilmapiiriä kulttuurialalla.

Eri esitykset ympäri Suomea, mutta myös ympäri maailmaa olivat nähtävissä ilman, että tarvitsi matkustaa paikan päälle tai löytää vapaailtaa viikon keskeltä. Esimerkiksi Broadwayn ja Lontoon musikaaleista pystyi nauttimaan etänä ja Berliinin filharmonian konsertteja ja Wienin valtionoopperan näytöksiä tuli katsottavaksi verkkopalveluihin maksutta. Verkkotallenteet ja striimaukset ovat antaneet mahdollisuuden kokea enemmän kulttuurisia elämyksiä vähällä vaivalla elämäntilanteesta, rahapussin koosta tai aikatauluista riippumatta. Rajoitusten purkauduttua osittain kesällä, ihmiset löysivät taas tiensä teattereihin ja museoihin. Samaan aikaan konsertteja ja esityksiä jäi myös verkon kautta katsottaviksi. Nyt kymmenien tuhansien ihmisten musiikkifestivaali tai stadionit täyttävä konsertti kuulostavat kaukaiselta ja lähes absurdilta ajatukselta. Toisaalta kun tilanne seuraavan kerran sallii suurten kulttuuritapahtumien järjestämisen, tarkoittaako se verkossa olevien tallenteiden ja livestriimien kysynnän loppumista? Onko tämän hetken uusi normaali mahdollisesti myös tulevaisuuden suuntaus? Tulevaisuus näyttää nyt varsin epäselvältä ja erilaiset kulttuurialan verkkopalvelut olivat olleet kehitteillä jo ennen koronaa. Useat varmasti kaipaavat kulttuurin tuomia kollektiivisia elämyksiä ja yhdessä kokemisen tunteita, mutta toisaalta kulttuurin siirtyminen verkkoon on tuonut sen yhä useamman ulottuville. Voisiko kulttuuriala tulevaisuudessa panostaa tuottamaansa sisältöön niin, että siihen voisi osallistua paikan päällä sekä halutessaan kotisohvalta käsin? Ehkä kulttuurialan olisi kannattavaa taata kaikille laaja saavutettavuus taiteen spektaakkeleihin? Täysiin katsomoihin ei varmaan palata ihan heti, mutta tapahtuipa tulevaisuudessa mitä tahansa, kevät todisti, että kulttuurille on aina kysyntää.

Kipu ja oikea kipu Teksti Amanda Alvesalo

Kuva Anni Koikkalainen

ttaako sydämeen? Ei hätää. Kuvataan se ja katsotaan mikä hätänä. Ottaako sydämeen? Aijaa no kyllä sydänsurut menevät ohi. Tule siinä vaiheessa uudestaan, kun tuntuu niin pahalta, että toinen vaihtoehto on vain hypätä katolta alas. Niin tai jos sitä oikeaa sydäntä alkaa pakottamaan. Yhteiskunnassamme on kiero vääristymä mitä tulee terveydenhuollon suhtautumisessa erilaisiin oireisiin. Niin kauan kuin tuska on osoitettavissa sormella, pidetään ihmisoikeusloukkauksena olla antamatta apua sitä tarvitsevalle. Jos kipu taas on abstraktimpaa henkistä kipua, sitä ei oteta yhtä vakavasti, vaikka negatiiviset seuraukset voivat olla vähintään yhtä vakavia kuin fyysisissä oireissa. THL:n mukaan Suomessa noin 20–25 % nuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä. Joka viides suomalainen nuori viiltelee itseään. 3–5 % nuorista on yrittänyt itsemurhaa. No mutta ainakin hampaat harjataan keskimäärin noin kaksi kertaa päivässä ja käyttörahaakin löytyy aiempia sukupolvia enemmän, joten nuorilla menee itseasiassa aika hyvin. Terveydenhuollossa potilaalle tehdään aina arvio hänen hoitotarpeistaan. Jos fyysinen vaiva haittaa toimintakykyä, henkilö ohjataan tutkimuksiin ja mahdolliseen kuntoutukseen. Samalla tavalla toimitaan mielenterveysongelmien kanssa. Molemmissa tapauksissa ongelma todennäköisesti pahenee, mikäli hoidon saanti pitkittyy. Mielenterveyspoolin mukaan siitä, kun mielenterveysapua tarvitseva hakeutuu terveyskeskukseen, menee vielä noin 7–12 kuukautta kuntoutuspsykoterapian alkamiseen. Vastaava aika fysioterapiaan pääsyyn on keskimäärin 1,8 kuukautta ja tätäkin pidetään pitkänä aikana. Suomessa tehdään kalliita sydänleikkauksia potilaalle todellisiin kustannuksiin nähden lähes ilmaiseksi. Suomessa kustannetaan kalliita vuosikausia kestäviä syöpähoitoja potilaalle lähes ilmaiseksi. Suomessa Kela tukee kuntoutuspsykoterapiaa 200 käyntikertaa ja maksimissaan kolme vuotta. Tämän jälkeen tuki loppuu. Minkäs teet? Seuraavan kerran joku kuuntelee tosissaan vasta, kun kävelee ranteet auki ensiapuun. Viiden vuoden päästä voidaan katsoa uudestaan. Tässäpä ajatusleikki: Mitä jos lääkäriksi valmistuminen maksaisi Suomessa opiskelijalle kymmeniä tuhansia

Kyse ei ole vain työkyvystä taikka elämästä ja kuolemasta. Kyse on ihmisarvoisesta elämästä, johon ei kuulu jatkuva kipu. euroja? Kuulostaa hullulta! Kaikista koulutuksista vielä niinkin tärkeä? Eihän opiskelu maksa Suomessa! Ja vielä, että Suomen lääkärikunnan olemassaolo olisi sen varassa, että joku haluaa maksaa kalliista koulutuksesta… Todella huono ajatus! Psykoterapeutin koulutus maksaa Suomessa noin 20 000–50 000 euroa. Monet lahjakkaatkin psykologian opiskelijat luopuvat haaveistaan koulutuksen kalleuden vuoksi. Tällä hetkellä Suomessa ei ole tarpeeksi psykoterapeutteja apua tarvitsevien määrään suhteutettuna. Kyse ei ole vain työkyvystä taikka elämästä ja kuolemasta. Kyse on ihmisarvoisesta elämästä, johon ei kuulu jatkuva kipu. Hyvinvointivaltiossa avun pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta sitä se ei ole. Henkisen kärsimyksen lievittämiseen on todistetusti tehoavia hoitokeinoja, mutta niiden saatavuus ei ole tarpeeksi hyvällä tolalla. Tämän takia tarvitaan terapiatakuu. Tunnustettakoon vielä, että kyllä, tämän piti olla vuoden viimeinen pakina, mutta siitä tulikin suorasanainen kannanotto. Pahoittelen mahdollista huumorivajausta, mutta asia taisi olla liian vakava tässä marraskuun pimeyden sävyttämässä mielentilassa. Pakinoitsija kiittää ja kumartaa, sekä toivottaa itse kullekin mukavaa loppuvuotta ja onnea terapeutin etsintään.

MAINOS

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen nuorten maailmasta käsin

Nuoret tarvitsevat toisia nuoria “Paras kokemus mulle vaikuttamisessa on ollut yhteenkuuluvuuden tunne. Se kun kaikki pyrkii vaikuttaa ja muuttaa tiettyä asiaa.” / Nuorten turvatalon asiakasnuori Digitaalisten kanavien avulla voimme tuoda nuoria yhteen sijainnista ja taustasta riippumatta. Tämä on tärkeää, sillä merkittävistä aiheista yhdessä keskusteleminen voi parhaimmillaan avartaa maailmankuvaa, ja vahvistaa vertaistuen tunnetta myös erilaisista lähtökohdista ja arvomaailmoista tulevien nuorten välillä.

Turvallinen keskustelukulttuuri

ccenturella ja Suomen Punaisella Ristillä on pitkäaikainen kumppanuus, jonka tuorein painopiste on nuorille suunnattujen digitaalisten palveluiden kehittäminen sekä nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen vahvistaminen. Näitä tavoitteita lähdettiin edistämään Nuorten ääni kuuluviin -projektissa, joka toteutettiin osana Accenturen yritysvastuukokonaisuutta yhdessä Suomen Punaisen Ristin turvatalojen kanssa. Turvataloissa on huomattu, että nuorten ääni ei tällä hetkellä tule riittävästi yhteiskunnassa kuuluviin, eivätkä vaikuttamisen mahdollisuudet ole nuorille tuttuja, saati saavutettavissa. Näillä nuorilla on kuitenkin paljon arvokasta kokemustietoa erilaisista palveluista ja ilmiöistä, joiden pitäisi tulla kuulluksi. On tärkeää nähdä nuoret aktiivisina kansalaisina ja aktiivisina toimijoina omassa elämässään ei ainoastaan avun tarvitsijoina. Jotta saamme monipuolisesti eri taustaisten nuorten äänet mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, tulee vaikuttamisen mahdollisuuksia rakentaa nuorten maailmasta käsin. Pienetkin askeleet kohti nuoren oman äänen sanoittamista vievät kohti aktiivista kansalaisuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Yhteistyöprojektin tavoitteena oli hahmottaa ihanteellista yhteiskunnallisen vaikuttamisen matkaa sellaisen nuoren silmin, joka ei ole aikaisemmin osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja jonka ääni ei muuten tulisi kuuluviin. Aloitimme projektin Turvatalojen nuorten haastatteluin. Kuuntelimme heidän ajatuksiaan, toiveitaan ja kokemuksiaan vaikuttamiseen ja vaikutusmahdollisuuksiin liittyen. Kuulimme myös nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tämän pohjalta loimme ohjenuorat ja konseptivision tukemaan nuorten aktiivista kansalaisuutta. Konseptin keskiössä toimii osallistuva nuori osana vaikuttajayhteisöä.

“Esim. vaikka koulussa oli asioita, joista tykkäs ja ois halunnu mennä mukaan - mut ois pitäny mennä henkilökohtaisesti paikan päälle tai jotain, niin ei sillon uskalla. Luokkaympäristö voi olla tuomitsevainen.” / Nuorten turvatalon asiakasnuori Henkilökohtaiset aiheet, kuten mielenterveys sekä ihmisoikeudet, ovat merkittäviä yksilön näkökulmasta ja niistä julkisesti puhuminen voi herättää ahdistusta tai leimatuksi tulemisen pelkoa. Jotta nuori uskaltautuu kertomaan hänelle tärkeistä aiheista, meidän tulee rakentaa turvallinen keskustelukulttuuri. Digitaalisuus mahdollistaa anonyymin osallistumisen, mutta se ei yksinään riitä. Tarvitaan myös aikuisten tukea ja kannustusta turvallisen ja rakentavan keskusteluilmapiirin varmistamiseksi.

Kutsutaan nuoret mukaan kehitystyöhön! Nuoret ovat nuoruuden asiantuntijoita ja tietävät parhaiten, mitkä ovat heille mielekkäitä vaikuttamisen tapoja tai mitkä aiheet ovat heidän elämässään merkittävässä roolissa. Uskomme, että ”Nuorten ääni kuuluviin” -konsepti on lähtölaukaus monipuolisen dialogin kehittämiselle päättäjien ja nuorten välille. Toivomme, että tulevaisuudessa nuoria koskevissa aiheissa kokonaisuuksia kehitetään yhä enemmän yhdessä nuorten kanssa. Näin pääsemme askel askeleelta lähemmäs toimivia palveluita myös käyttäjien näkökulmasta.

Henni Järvenkallas Projektimanageri, Nuorten ääni kuuluviin -projekti Accenture Interactive

Satu Rantakärkkä Asiantuntija, Nuorten ääni kuuluviin -projekti Punaisen Ristin Nuorten turvatalo, Tampere.

@accenturefi

@AccentureFI

Accenture in Denmark, Finland, Norway and Sweden

Accenture Suomi