Tutkain 2/2017 by Tutkain

2/2017

minĂ¤

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti

TUTKAIN

minä M M

inä on yksikön ensimmäinen persoona.

inä ei ole mikään olento sisällämme, vaan muuttuva tapahtumasarja. Se on muistissa olevia kokemuksia itsestä ja toisaalta koko ajan tapahtuvaa tiedonkäsittelyä, havaintoja, ajattelua, suunnittelua, arviointia ja valintoja.

Peltola, Himberg, Laakso, Niemi ja Näätänen (1999, 36)

inän käsite voidaan kiteyttää kyvyksi käyttää persoonapronominia ”minä”. Tämä taito sijoittaa yksilön johonkin tiettyyn aikaan, tilaan ja yhteisön moraaliseen järjestykseen. Yksilön minuus ei siis ole mitään sellaista, joka olisi irrallaan yhteiskunnasta, ajasta tai kulttuurista.

Harre (1998)

Lähde: https://kurssi6.wikispaces.com/Min%C3%A4n+synty

Päätoimittaja: Nella Kelkka AD: Erika Massa Toimitussihteerit: Lilja Kettunen, Petteri Lindholm, Katja Mäkkylä, Janne Suutarinen ja Vivi Säiläkivi Kuvat: Frederik Gille, Patrik Lauha, Ida Pimenoff, Helena Poneli, Henni Purtonen ja Mona Roininen ja Antti Tassberg

Paino: Picaset Oy, Helsinki

Kuvitus: Tuomas Heikkilä ja Ada Kangas

Painos: 200 kpl

Kansikuvamalli: Linnea Massa

ISSN: 0787-0035 (printti)

Toimittajat: Elisa Husu, Nella Kelkka, Riku Niemi, Katja Mäkkylä, Milla Pesonen, Tom-Henrik Sirviö,

Palaute ja kyselyt: tutkain@kannunvalajat.fi

Janne Suutarinen, Vivi Säiläkivi ja Amos Wallgren

www. kannunvalajat.fi

Pääkirjoitus

Minä olen

”

Kuka minä olen?” Tämän numeron gallupia (s. 6) tehdessä huomasin, kuinka vaikea tähän kysymykseen on vastata. Lähestymistapoja haasteeseen oli monta. Itseään voi lähteä määrittelemään muiden ihmisten kuten perhesuhteiden (avovaimo, äitipuoli, tytär, pikkusisko) tai tekemisen (opiskelija, päätoimittaja) kautta. Myös kansalaisuuden (Suomi) mainitseminen ja luonteenpiirteiden (iloinen, analyyttinen, empaattinen) luetteleminen ovat keinoja oman identiteettinsä määrittelyyn. Mutta kertovatko nämä asiat minusta, tai ylipäänsä kenestäkään, lopulta yhtään mitään?

On lohdullista ajatella, että elämän muuttuessa radikaalisti jokin meissä pysyy yhä samana.

Eräs gallupiin vastanneista totesi filosofisesti, että muutumme koko ajan emmekä voi tietää, miten seuraava hetki vaikuttaa meihin. Olemme matkalla kohti sitä ihmistä, joka oikeasti olemme, eikä se matka lopu koskaan. Totta kai elämänkokemuksemme muokkaavat meitä. En voi väittää, etteivätkö vanhempieni avioero, vaihtovuosi lukiossa ja myöhemmin yliopistossa, ensirakkaus tai monta muuta käännettä ja kommellusta olisi syynä siihen, miksi olen juuri tällainen. Silti ajattelen, että jokin minussa on pysynyt aina samana. Halusi sitä sitten kutsua perimmäiseksi olemukseksi, minuudeksi tai miksi tahansa, koen että minussa on ollut jotain samaa silloin, kun päiväkodissa leikin rofee ja polee, kun myöhemmin yläasteella itkin saatuani äikän kokeesta ysin, kun 18-vuoti-

aana klubitin siiderin voimalla aamuneljään tai kun viime viikolla väittelin politiikasta. Toisaalta elämä koettelee joitain meistä enemmän kuin toisia. Rohkea anonyymi haastateltava kertoi, kuinka raiskaus muutti häntä ja hänen ajatusmaailmaansa (s. 16). Jatkuva stressi, ahdistus ja pelkotilat varmasti muuttavat ihmistä, mutta onneksi kamalasta traumasta on mahdollista toipua. On lohdullista ajatella, että elämän muuttuessa radikaalisti jokin meissä pysyy yhä samana. En siis itsekään osaa pukea sanoiksi, kuka lopulta olen, vaikka tivasin samaa kysymystä Espalla vastaantulijoilta. Tästä huolimatta koen tuntevani itseni hyvin. Tärkeintähän on, että minä olen.

Nella Kelkka Tutkaimen päätoimittaja 2017

TUTKAIN

Sisällys

3 6 8 9

Pääkirjoitus Gallup Kolumni: Sosiaalisen median monet minät Kannukolumni Tuutori rohkaisee, auttaa ja välittää

10 Kirkas mieli – psykedeelikokemus 16 Raiskattu 24 Herkules ja minä 28 Minne katosit, sivistys? 32 Ramy Essam – Rock Star and Revolutionary 38 Juurihoitoa ja juurettomuutta 39 Toiminnan tärkeydestä 40 Lukijapalaute

TUTKAIN

”Tosi kauan tuntui siltä, että kaikki ihmiset haluaa mulle pahaa. Ihan sama missä menin, se vaan tuntui siltä, että kaikki katsoo, naiset ja miehet.”

16 ”LSD:n avulla kokija voi palata eräänlaiselle lapsuusasteelle, jossa yksilö on vapaampi ja rajoittamattomampi.”

”Vaikka nykyään on enemmän kuin koskaan tarjolla tietoa, aikaa ja mahdollisuuksia olla hyvässä fyysisessä kunnossa, on ylipainoisuus länsimaissa kaikkien aikojen huipussaan.”

24 TUTKAIN

gallup

”Kuka minä olen?” KUVAT Henni Purtonen

1. Omalaatuinen, omaperäinen ihminen. Toivottavasti.

1. Chris from Mexico, I’m here for business. 2. Cynical, optimistic, crazy.

2. Idearikas, innostuva, vanhanaikainen.

3. I’m the person who I am for three reasons:

3. Elämänkokemusten summa.

a. My family where I grew up in

b. Culture that I’m from

c. Group of friends that I surrounded myself with.

TUTKAIN

gallup

1. Kuka sinä olet? 2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla. 3. Miksi olet juuri sinä?

1. American computer programmer.

1. Mä oon äiti, nainen, puoliso, juristi, urheilija.

2. Very cheerful pessimist.

2. Aktiivinen, tunnollinen, elämänjanoinen.

3. Who else would I be?

3. Geenit, lapsuuden perhe, nykyinen perhe, opiskelu ja työpaikka.

TUTKAIN

kolumni

osiaalisen median kanavissa minä muuttuu moneksi. Instagramissa minä rakentuu pienistä neliskanttisista kuvista. Sumuinen ja vinksallaan oleva kuva yöelämästä voi olla yhtä harkittu kuin valoisa otos pähkinöillä ja marjoilla koristellusta smoothiekulhosta. Facebookissa minällä on muihin kanaviin verrattuna enemmän tilaa avau-

sanavalmis. Sosiaalisen median minät ovat helppo kritiikin kohde. Usein omistakin minän esityksistä puhutaan ironiseen sävyyn. Samaan aikaan on täysin luonnollista, että sosiaalisen median ulkopuolella minä muuntautuu kuhunkin tilanteeseen ja seurueeseen sopivaksi. Ei kukaan käyttäydy työhaastattelussa samalla tavalla kuin kavereiden kanssa

tua. Minä voi vaalien alla kirjoittaa pitkän päivityksen huikeista ehdokkaista, joita kavereiden kannattaisi äänestää. Facebookissa minä voi kertoa pöyristyttävästä epäoikeudenmukaisuudesta, johon on törmännyt supermarketin kassajonossa tai julkisessa kulkuneuvossa. Twitterissä minä on 140 merkin verran pureva ja ironinen. Twitterin minä osaa nauraa oikeille asioille ja närkästyä vääristä, mutta ennen kaikkea minällä on aina naseva kommentti tai sopiva sutkaus, oli sitten kyse poliittisesta skandaalista tai maineikkaan yrityksen epäonnistuneesta some-kampanjasta. LinkedInissä minä on edennyt päämäärätietoisesti kohti kunnianhimoisia tavoitteita, tehnyt harkittuja strategisia siirtoja ja ottanut rohkeasti haasteita vastaan. LinkedInin minä puhuu erinomaista englantia ja sujuvaa saksaa, osallistuu vapaaehtoistoimintaan ja on mukana lukuisissa projekteissa. Sosiaalisessa mediassa esiintyvät minät nähdään usein ristiriitaisina ja teennäisinä. Niiden uskotaan olevan puhdasta mielikuvilla leikittelyä ja laskelmoitua maineenhallintaa. Eihän kenenkään elämä oikeasti sellaiselta näytä eikä kukaan aina ole niin

kesämökillä. Tai kun juhlissa on paljon valveutuneita ihmisiä, pyrkii todennäköisesti antamaan itsestään tavallista terävämmän kuvan. Sosiaaliseen mediaan astuessaan minä muuttuu ja mukautuu. Tulee halu miellyttää ja tarve erottua. Tai sitten tekee mieli provosoida ja väittää vastaan. Toisinaan mukautuminen vaikuttaa kömpelöltä ja hieman nololta. Mutta miten kaikki tämä lopulta eroaa arjen sosiaalisista tilanteista? Sosiaalisen median minää kritisoidaan usein siitä, että se jättää olennaisia asioita kertomatta. Eikö kaikissa sosiaalisissa tilanteissa toimita juuri näin? Pyritään hakemaan muiden hyväksyntää esiintymällä mahdollisimman sujuvasti ja häivyttämällä omat heikkoudet. Jätetään mainitsematta asioista, jotka koetaan itselle epäedullisiksi, koska pelätään nolatuksi tai torjutuksi tulemista. Minän on oltava joustava arkielämän loputtomissa käänteissä. On sopeuduttava uusiin tilanteisiin ja vaihdettava välillä tyyliä ja ääntä. Siksi minä muuttuu ja mukautuu myös sosiaalisessa mediassa. Se, mikä ensi silmäyksellä näyttää ristiriitaiselta, on tarkemmin katsottuna inhimillistä.

TUTKAIN

KUVA Mona Roininen

Sosiaalisen median monet minät

Katja Mäkkylä on viestinnän opiskelija, joka haluaisi osata tehdä täydellisen smoothiekulhon.

On täysin luonnollista, että sosiaalisen median ulkopuolella minä muuntautuu kuhunkin tilanteeseen ja seurueeseen sopivaksi.

kannukolumni

dentiteetti on läpi elämän muotoutuva narratiivi, jota luodaan vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Minuuden muodostaminen voi olla tietoista, mutta muodostuminen on aina myös loputtomien sattumien summa. Mitä, jos en olisikaan tavannut parasta ystävääni? Jos en olisi koskaan hakenut valtsikaan? Minäni voisi olla täysin erilainen, mut-

titeettini on muokkautunut tuutorina toimimisen myötä: olen itsevarmempi esiintymään julkisesti kuin ennen. Odotan innolla, että pääsen kesän jälkeen jälleen aistimaan fuksisyksyn jännittävyyttä. Toivon, että tulevat tuutorit nauttivat kokemuksestaan yhtä paljon kuin minä nautin omistani. Tuutorointijärjestelmämme on hyvin erityinen, sillä

ta en koskaan saa tietää, millainen. Identiteetti ei ole kiveen hakattu vaan narratiivissa voi olla suuriakin käännekohtia. Yksi tällainen käännekohta voi olla yliopisto-opiskelun aloittaminen. Olen Riku, kolmannen vuoden sosiologian opiskelija, ja toimin tänä vuonna Kannunvalajien hallituksessa fuksikapteenina eli vastaan fuksi- ja tuutoriasioista. Talvisin hiihdän, keväisin seuraan euroviisuja, kesäisin istun ystävieni kanssa terassilla ja aina syksyisin aloitan yliopistovuoteni jo orientaatioviikosta. Olen tänä keväänä saanut haastatella kaikki tiedekunnan tuutorihakijat, ja olen valtavan ylpeä siitä, miten hienoihin ihmisiin syksyn fuksit saavat tutustua ja tukeutua. Tuutorien rooli uusien opiskelijoiden integroimisessa yliopistoyhteisöön on korvaamaton. Olen itse toiminut tuutorina kahdesti ja koen valmiuden ja tahdon toisten auttamiseen hyvin vahvaksi osaksi yliopistoidentiteettiäni. Syksyllä jo neljännen yliopistovuoteni aloittaminen kuulostaa oudolta, sillä mieleltäni olen edelleen kaikkea jännittävä ja ihmettelevä fuksi. Tuutorina toimimisen myötä olen ollut läsnä uusien opiskelijoiden aloittaessa uuden, jännittävän elämänvaiheensa. Fuksien onnistunut integroituminen on minulle hyvin tärkeää. Myös iden-

vaihdossa käyneiltä opiskelijoilta kuulee usein, etteivät he saaneet minkäänlaista tuutorointia vaihtokohteissaan. Monet tuutorihakijat, sekä suomalaiset että kansainväliset, mainitsivat suurimmaksi motivaation lähteekseen haastatteluissa sen, että he haluaisivat tarjota yhtä hyvän kokemuksen uusille fukseille kuin, mitä aikaisemmat tuutorit ovat tarjonneet heille. Hakijoista huokui halu auttaa ja osallistua fuksien ensiaskeliin yliopistolla. Vanhoille tuutoreille siis iso kiitos, teidän ansiostanne perinne elää ja seuraajanne ovat ihailtavan motivoituneita tehtäväänsä. Hei sinä syksyn 2017 uusi fuksi. Tervetuloa Valtsikaan, ole ylpeä saavutuksestasi! Tartu Valtsikan ja yliopiston tarjoamiin mahdollisuuksiin oman kiinnostuksesi mukaan. Tärkeintä ei ole se, ehditkö osallistua aivan jokaiseen rientoon. Tärkeintä on, että teet ajastasi yliopistolla itsesi näköisen, omaan identiteettiisi sopivan. Ole kuitenkin myös valmis uuteen, ota vastaan tuutorisi vinkit ja muista, että olet aina tervetullut yhteisiin tapahtumiimme.

KUVA Patrik Lauha

Tuutori rohkaisee, auttaa ja välittää

Riku Niemi

Kannunvalajien fuksikapteeni 2017

Tärkeintä on, että teet ajastasi yliopistolla itsesi näköisen, omaan identiteettiisi sopivan.

Tällä palstalla Kannunvalajien hallituksen jäsen pääsee ääneen haluamastaan aiheesta.

TUTKAIN

Kirkas mieli – psykedeelikokemus Tajuntaa laajentavat aineet ovat vaarallisia ja johtavat käyttäjänsä inhimilliseen turmioon, jos yhdysvaltalaismedian narratiiveihin on uskominen. Uhkakuvat eivät kuitenkaan välttämättä vastaa käyttäjien omia kokemuksia. Helsingin yliopistossa opiskeleva Jouni koki psykedeelien avulla muutoksen maailmankuvassaan. TEKSTI Elisa Husu KUVITUKSET Tuomas Heikkilä

TUTKAIN

sykedeelit ovat erilaisia psykoaktiivisia aineita, joita yhdistää niiden tuottamat muutokset ihmisen havainnossa, aistien käsittelyssä, emootioissa ja monissa muissa kognitiivisissa prosesseissa. Englannin kielen termin psychedelic alkuperä on kreikan kielessä, jossa psykhe viittaa mieleen ja delos kirkkaaseen tai näkyvään. Vaikka aineet ovat olleet ihmisten keskuudessa arkeologisten löytöjen mukaan eri muodoissaan noin 10 000 vuotta, valtiollisella tasolla tapahtuva säätely länsimaissa on irrottanut psykedeelit juuriltaan ja tehnyt niistä eräänlaisen modernin toteemin, johon kehotetaan suhtautumaan jopa pelonsekaisin tuntein. Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa opiskeleva Jouni kiinnostui psykedeeleistä muutama vuosi sitten ja ensikosketuksen LSD:hen hän sai pari syksyä taaksepäin. LSD:n eli lysergihapon dietyyliamidin historia on nuori, kuten monien muiden psykedeeleiksi kutsuttujen aineiden. Albert Hofmann valmisti LSD:n psykiatristen sairauksien parantamiseen, mikä sai mittavaa huomiota 1950-luvun Yhdysvalloissa. Tutkimuksia LSD:stä julkaistiin runsaasti ja sen potentiaalisia hyötyjä tutkittiin muun muassa mielenterveysongelmien ja alkoholismin parantamisessa. Kun LSD levisi yleisempään käyttöön, tiedettiin siitä jo suhteellisen paljon. Se saavutti laajan käyttäjäkunnan, ja samalla kävi ilmi aineen vaikutusvalta ihmisten kokemusmaailmaan. Vuonna 1968 Yhdysvaltojen huumepoliisi (DEA) siirsi LSD:n Schedule 1-luokkaan, johon kuuluvat kaikki vaaralliseksi luokitellut aineet. Mahdollisuus uusiin tutkimuksiin rajoitettiin käytännössä olemattomiin ja LSD:n käyttö liitettiin huumeiden vastaisessa propagandassa muun muassa käyttäjien itsemurhiin. Presidentti Lyndon B. Johnson julisti psykedeelien uhkaavan amerikkalaisen yhteiskunnan elinvoimaisuutta ja itsekunnioitusta. Jounin henkilökohtainen suhtautuminen psykedeeleihin oli suhteellisen ennakkoluuloton. Hän on käyttänyt muun muassa psilosybiinisieniä, MDMA:ta, DMT:tä ja LSD:tä, mutta kokee LSD:n erityiseksi, sillä sen vaikutuksen alaisena ihminen voi vaipua käsittelemään traumoja ja asioita, joita on vaikea kohdata jokapäiväisessä elämässä. LSD:tä, kuten lähes kaikkia muita psykedeelejä, käytetään lähinnä tajunnan laajentamiseen. LSD:n käytöstä on tullut Jounille henkisen hyvinvoinnin kasvattamisen väline.

ouniin on vaikuttanut erityisesti eräs viimekesäinen matka Nuuksioon kahden ystävänsä kanssa. Heinäkuisena päivänä kaverit pakkasivat mukaansa teltan ja lähtivät metsään tarkoituksenaan irtautua arjesta ja käyttää LSD:tä. Perillä he asettuivat mäen päälle, josta oli näkymä lammen rannalle. Ympäristö oli hiljainen ja ilma tyyni. Jouni tiesi LSD:stä jo enemmän kuin ystävänsä, jotka

olivat hankkineet tietonsa internetin keskustelufoorumeilta, niin kutsutuista trip reporteista. Vain Jouni oli aiemmin käyttänyt LSD:tä. Laput maistuivat karvaalta, mikä johtuu niihin painetuista printeistä. Nautittuaan laput kolmikko lähti kävelemään lähiympäristöön. Jouni oli riisunut paitansa ja ystävykset kulkivat paljain jaloin Nuuksion tuorekangasmetsikössä. Vaikutukset alkoivat tuntua kolmen vartin jälkeen. He nauroivat, kun nousut alkoivat. Tyypillisesti aineen vaikutuksen alaisena oloa ja sen kestoa kutsutaan matkaksi tai tripiksi, joka on kuitenkin Jounille epämääräinen käsite. Jouni ei koe kokemuksen olevan matka toiseen maailmaan tai rinnakkaistodellisuuteen. Psykedeelin vaikutuksen alaisena ihminen rakentaa samalla keholla ja samoilla aivoilla subjektiivista todellisuuttaan ympäröivästä objektiivisesta todellisuudesta. Psykedeelit siis muuttavat vain todellisuuden hahmottumistapaa aivoissa. Tämä suoritetaan tietoisesti manipuloimalla prosessia aineilla. Trippi-käsitteen suurin ongelma on Jounin mielestä kokemuksen mystifioituminen. LSD:n on havaittu muuttavan merkityksellisyyden kokemusta, joka syntyy aineen reagoidessa serotoniini-2a-reseptoreiden kanssa. Ennen merkityksettömältä tuntuvat asiat saattavat saada uuden painoarvon LSD:n vaikutuksesta. Muuntuneet merkitykset voivat kestää 6-12 tuntia, mutta merkitykset saattavat jäädä elämään voimakkaina sen jälkeenkin. Ystävykset laskeutuivat lammen rannalle ja kävelivät pienen poukaman päähän. Vedenpinta oli kuulas ja samettinen. He alkoivat kuulla kuin crescendon lailla voimistuvaa ääntä. Yhtäkkiä kolme vesilintua lensi lammen yli. Kuva näytti Jounille siltä kuin lammen pinta olisi musta kanvaasi, jonka yläpuolella linnut liisivät. Intuitiivinen tunne assosioi lammen tumman pinnan Hollannin kulta-ajan taiteen mustaan. Jounille näky oli kuin Rembrandtin maalaus päivänvalossa. Tavallisesti ihminen prosessoi kuvia aivojen takaosassa sijaitsevassa visuaalisessa korteksissa. LSD kuitenkin aktivoi monet aivojen osaalueet, jotka alkavat osallistua kuvien muodostamiseen. Niin ollen aivojen itsenäiset verkostot, joilla on jokaisella oma erityisfunktio kuten liike, kuulo tai näkö, ikään kuin yhtenevät. Aivot integroituvat uudella tavalla. TUTKAIN

HÄN KOKI ITSENSÄ ELÄIMEKSI, IRTONAISENA SOSIAALISESTA KONTEKSTISTA JA YHTEISKUNNASTA, LÄHES ALASTOMANA METSÄN KESKELLÄ.

Alun perin kokemukseen oli tarkoitus tuoda mukaan MDMA eli ekstaasi, jotta ystävät voisivat toteuttaa candy flipin. Termi tarkoittaa hyvänolontunnetta tuottavan ekstaasin ja lisäpotkua antavan LSD:n yhteisvaikutusta. Jouni tiesi MDMA:n usein rauhoittavan kokemusta yhdessä LSD:n kanssa, sillä intensiivinen ajatuksenkulku saattaa aiheuttaa kokijassaan levottomuutta. Ystävät palasivat teltalle hakemaan ekstaasia ja lähtivät sen jälkeen takaisin metsään. He samoilivat kesäisessä luonnossa ihastuksissaan, kun värien ja muotojen kokeminen voimistui. Lopulta ystävykset päätyivät kiviselle niemelle. Aurinko oli alkanut laskea ja taivas oli vaaleanpunainen. Istuessaan kalliolle he kaikki kokivat yhtä aikaa taivaan aukeavan. Jouni tarkoittaa tällä olotilan rauhoittumista, jota hän kutsuu oikeanlaisella ”päätuntumalla”. Rakkaudentunne täytti kehon ja ystävykset alkoivat keskustella intensiivisesti elämän syvistä asioista kuten haaveista ja niiden tiellä olevista esteistä. Ihmisen aivot jaottuvat ja rajoittuvat kehityksen hidastuessa ja aikuisuuteen siirryttäessä. Ajattelusta tulee toisaalta keskittyneempää, mutta usein myös jäykkää. LSD:n avulla kokija voi palata eräänlaiselle lapsuusasteelle, jossa yksilö on vapaampi ja rajoittamattomampi. Lapsen mieli on yleensä vahvan emotionaalinen ja mielikuvituksellinen. Jouni syventyi kuuntelemaan ystäviään, jotka puhuivat juuri niistä asioista, joista ihmisten tulisi uskaltaa puhua enemmän. Hän jätti ystävänsä keskustelemaan ja nousi sanoen palaavansa kohta takaisin. Sitten Jouni juoksi. Juoksi sisään metsään yksinäisyyteen, vaikka ei ollutkaan yksin. Juokseminen tuntui helpolta, vaikka hän matkasi paljain jaloin. Hetken kuluttua Jouni päätyi jyrkän kallion luo. Hän tunsi itsensä estottomaksi sen rinnalla. Jouni jatkoi juoksemista ja kiipesi kallionseinämän ketterästi ylös. Hän koki itsensä eläimeksi, irtonaisena sosiaalisesta kontekstista ja yhteiskunnasta, lähes alastomana metsän keskellä. Jouni hengitti syvään ja tunsi keuhkojensa olevan suuremmat kuin 12

TUTKAIN

koskaan. Hengenveto tuntui olevan samaa henkeä, jota puut hengittivät. Kokemus on tuttu zen-buddhalaisuudesta, jossa sisäinen ja ulkoinen buddhaluonto yhdistyvät hengityksen kautta. Kokija yhdentyy luonnon kanssa ja hänen oma sisäinen maailmansa ei ole irrallaan ulkopuolisesta. Aine aiheuttaa joskus egon hajaantumisen, jossa normaali ymmärrys minästä katoaa ja korvautuu uudenlaisella yhdentymisen tunteella muiden ja luonnollisen maailman kanssa. Tämä saattaa selittyä toisten aivoalueiden välisen interaktion vähenemisellä ja toisaalta toisten aivoalueiden, kuten ylemmän aivokuoren ja talamuksen, lisääntyneellä vuorovaikutuksella. Ajantaju hävisi kallion kielekkeellä. Jouni ei edelleenkään tiedä, kuinka kauan hän seisoi metsässä yksin, eikä pysty myöskään kuvailemaan tuntemuksiaan tyhjentävästi. Kielellinen ilmaisu ei tunnu riittävän psykedeelisistä kokemuksista kertomiseen. Englantilainen kirjailija Aldous Huxley on kuvannut olotilaa seuraavasti: ”This is how one ought to see, how things really are.” LSD:n vaikutuksiin kuuluu usein ajan ja paikan transsendenttiyden kokeminen. Tällöin kokijan valtaa tunne siitä, että aika vääristyy tai katoaa. Tunteet muuntuneesta tilasta, jolloin kokija kuvailee ymmärtävänsä ikuisuuden, on myös yleinen. Jouni palasi ystäviensä luokse ja he istuivat pitkän aikaa taivaanrantaa katsellen. Lopulta he havahtuivat siihen, kun aurinko oli laskenut kokonaan. Lämpö oli poissa ja kylmyys alkoi hivellä paljaita vartaloita. Kenelläkään ei ollut taskulamppua, mutta he lähtivät vaistojensa varassa kulkemaan metsän läpi kohti telttaa. He olivat tulomatkalla ylittäneet puron ja pystyivät nyt kuulemaan sen solinan yön laskeutuessa. Jouni muistaa vieläkin vihreän kiiltomadon, joka säteili luonnon syleilyssä hohtamalla satumaista valoaan matkaa käyville.

TUTKAIN

sykedeelit ovat rakentaneet Jounin identiteettiä uudelleen. Hän kokee olevansa itsenäisempi ja elää tasapainoisempaa elämää kuin ennen. Vaikeat ihmissuhteet, jotka ovat jättäneet hänet menneisyydessä tietämättömyyden ja surun valtaan, ovat nyt osa kokemuksien kaarta. Jouni mieltää itsensä empaattisemmaksi, vaikka näkee muuttuneen luontonsa esimerkiksi tavassa suhtautua kiintymykseen. Psykedeelit ovat vapauttaneet hänet ajattelemaan asioita vahvan rationaalisuuden kautta. Mielentilan muutos näkyy myös konkreettisissa elämäntavoissa. Kokemuksien jälkeen ristiriidat omassa etiikassa nousivat räikeämmin esille. Jouni jätti eläinkunnan tuotteet ravinnostaan ja lopetti sanojensa mukaan tupakoinnin seinään. Tupakka oli palanut lähemmäs kaksitoista vuotta. Syvempi itsetutkiskelu ei ole kuitenkaan kääntänyt häntä sisäänpäin – pikemminkin päinvastoin. Hän sanoo kokevansa muut ympärillään merkityksellisimpinä kuin aikaisemmin. Ihmiset ovat eräällä tavalla häntä lähempänä, kun esimerkiksi yhteiskunnan rakenteet tuntuvat läpinäkyvämmiltä kuin aikaisemmin. Psykedeelien tuottamat kokemukset tuovat Jounille yhteiskunnallisen velvollisuuden tunteen. Tämä tunne ajaa häntä eteenpäin omassa tutkimuksessaan. Jouni haluaa muuttaa sen, miten psykedeelejä käsitellään mystisinä ja jopa uhkaavina tekijöinä ihmisyksilön elämää tarkastellessa. Se näkemys ei vastaa hänen kokemuksiaan terapeuttisista, käänteentekevistä hetkistä, joita hän on elänyt ja jakanut lähipiirilleen. Jounin nimi on muutettu.

TUTKAIN

RAISKATTU Raiskaus on vakava rikos, johon vieläkin liittyy vaikenemista, häpeää ja tabuja. Raiskaus traumatisoi ja laittaa uhrin elämän myllerrykseen, mutta siitä voi toipua. Helsingin yliopiston anonyymi opiskelija kertoo omasta selviytymisestään rankasta kokemuksesta.

TEKSTI Nella Kelkka, Janne Suutarinen ja Vivi Säiläkivi KUVAT Henni Purtonen

Kuvien henkilö ei liity tapaukseen.

“ ”

Oli vuosi 2013 ja fuksivuoteni ehkä kolmannet bileet. Olin koko elämäni odottanut yliopistoon pääsyä, ja siinä ihanan loppusyksyn illassa kävelin kotiin Kallioon ajatellen: ’Hemmetti, nyt mun elämä alkaa!’ Oon ollut aina aika menevä mimmi, eikä mulle oo koskaan käynyt mitään. Eihän mulle nyt mitään voi käydä kun olen aika poikamainenkin! Alkupäässä Kolmatta linjaa tulee tällainen läski kaveri ja laittaa mut autoa vasten. Mä kiskon itseni irti ja muistan sen halveksuvan ilmeen kun se lähti siitä. Jatkan matkaa ja sit melkein mun kodin kohdalla joku paiskaa mut takaapäin maahan. Mä huusin ja riuhdoin minkä pystyin ja viereisistä taloista tuli ulos naapureita ja se lähti karkuun. Sanotaan, että ois voinut käydä pahemminkin, mutta raiskauksena se meni sit eteenpäin. Poliisi tuli ja istutti mut maijaan ikuisuudeksi. Ne sai sen kaverin kiinni, kun mä olin kuvaillut sen vaatteita. Olin tietysti ihan shokissa ja ainoa mikä oli mielessä oli vitutus siitä, että se oli vienyt mun äidin vanhan ihanan

TUTKAIN

”PIILESKELIN KOTONA PARI PÄIVÄÄ JA SITTEN PAKOTIN ITSENI ULOS. JOTENKIN TIESIN VAAN, ETTÄ JOS EN NYT MENE NIIN JÄÄN SINNE IKUISESTI”.

olkalaukun. Poliisi vei mut oikeuslääketieteelliselle lääkärille antamaan näytteitä. Se lääkäri oli hirveän kalsea nainen, ja mä ihmettelin miten sellainen voi olla siinä työssä. Sit mä menin kotiin ja koska se kaveri vei mun avaimet, piti lukkoseppä tilata mistä maksoin jonkun parisataa. Vaikka lukko sarjoitettiin uudestaan ajattelin, että se kaveri tulee sinne mun kämppään. Mä kasasin kaikki mun tavarat ulko-oven ja mun oman huoneen väliin, jotta kuulisin sen kolistelun ja kerkeisin varautua.” Raiskauksiin liittyy myyttejä. Ainoastaan tietyntyyppiset naiset eivät joudu raiskauksen uhreiksi. Myös miehet voivat olla raiskauksen uhreja ja myös naiset raiskaavat, mutta kaikille uhreille se on lähes aina traumaattinen tilanne, jonka ensireaktio on shokki. Uhri ei välttämättä itse ota akuutissa vaiheessa yhteyttä asianmukaisiin instituutioihin, joten poliisin ja terveydenhuollon yhteistyö pitäisi olla saumatonta. Uhri olisi mahdollisimman pian vietävä sairaalaan rikosnäyteiden ottoa varten. On tärkeää, että ammattilaiset osoittavat empatiaa uhria kohtaan, sillä tilanteet ovat herkkiä ja tutkimus itsesään TUTKAIN

epämiellyttävä. Viranomaisten kohtelulla on erityinen vaikutus toipumiselle. Ensitoimijoiden kuuntelemattomuus ja myötätunnon puuttuminen on jälkeenpäin käytävä läpi, sillä se on voinut haavoittaa uhria lisää.

YLIVIREYSTILA – UHKAN YMPÄRÖIMÄNÄ ”Piileskelin kotona pari päivää ja sitten pakotin itseni ulos. Jotenkin tiesin vaan, että jos en nyt mene niin jään sinne ikuisesti. Tosi kauan tuntui siltä, että kaikki ihmiset haluaa mulle pahaa. Ihan sama missä menin, se vaan tuntui siltä, että kaikki katsoo, naiset ja miehet. Etenkin tietty miehet, ja että ne haluaa mulle pahaa. Luulen, että olin jonkinlaisessa psykoosissakin hetken, niin pimeitä ajatuksia oli. Mä sulkeuduin aika paljon. Olin ihan rikki ja ihmisraunio. Ekat pari kuukautta tapahtuman jälkeen mua pelotti liikkua kaupungilla. Pelko ja paniikki vaan hiipi kehoon ja ajatuksiin. Tuntui helpommalta olla menemättä mihinkään. Etenkin ulkomaalaisen näköiset miehet aiheuttivat ahdistusta, ja myönnän että aiheuttaa välillä vieläkin, mutta oon oppinut rauhoitteleen itseäni. En tiedä käykö näin kaikille, jotka kokee yllättävää väkivaltaa, mutta mun tapa hahmottaa tilaa muuttui. Kun mä astuin vaikka metroon, aloin hallitsemaan katseellani tilaa ihan eri tavalla. Olin niin paranoidi koko ajan. Rekisteröin nopeasti kaikki tyypit ja mun piti aina tehdä selväksi, että kaikki huomaa, että olen katsonut niitä, jotta olisin tilanteen yläpuolella. Sekin poltti mut ihan loppuun, koska se on tosi stressaavaa.” Raiskauksen jälkeen akuutissa vaiheessa ilmenee välttämättä takaumia, jotka vievät välähdyksenomaisesti takaisin tilanteeseen. Joskus unohduksissa olleet tuntemukset nousevat pintaan hyvin voimakkaasti. Takaumat voivat olla sekä kuvia että tuntemuksia kehossa. Akuuttiin vaiheeseen kuuluu kirjo paniikinomaisia oireita; ylivireystila, voimakas syke ja ahdistus. Itseään on vaikeaa hallita. Akuuttioireilun hoidossa pyritään laskemaan uhrin vireystilaa ja rauhoittamaan häntä. Toipumisen alkuvaiheessa uhkan ja vaaran havaitseminen on korostunutta. Jos tekijä on huomattavasti vanhempi mies, voi pelko ja ahdistus liittyä vanhempien miesten läsnäoloon. Pelko voi liittyä myös yleisesti miehiin ja raiskaajaan etniseen taustaan. Pelkästään samanlainen paita tai hiukset voivat aiheuttaa stressireaktion. Keho ei tunnista, ettei kyseessä ole sama henkilö, vaan reagoi ärsykkeeseen vaarattomassakin tilanteessa. ”Niitä tekijöitä oli kaksi ja ne molemmat näytti ulkomaalaisilta. Paneuduin aiheeseen, googlettelin ja innostuin tilastoista yrittäessäni tajuta ilmiötä. Mulle kävi ilmi, että 20

TUTKAIN

ei-kantaväestön tyypit tekee enemmän tällaisia rikoksia. Silloin noista ei puhuttu, mutta nythän maahanmuuttoasiat on kaikkialla. Voin myöntää, et hetken aikaa ajattelin olevani ehta rasisti, mutta sitten päädyin siihen, että ei mua ole sellaiseksi kasvatettu. Inhoan naisia alistavia kulttuureja, mutta otan ihmiset yksilöinä. Mutta helppoa ajatusten sovittaminen tässä asiassa ei ole, sen voin sanoa. 2015 tuli enemmän maahanmuuttajia ja silloin mä luulin taas, että nyt sekoan. Yhtäkkiä kaikki iltapäivälehden lööpit oli täynnä sitä, että ’nyt ne tulee ja raiskaa kaikki’. Piti taas käydä se läpi. Viime vuonna tuli kutsu oikeudenkäyntiin, joka sitten peruttiin, kun syytettyä ei saatu kiinni. Tämä henkilö oltiin siis saatu heti tapahtuman jälkeen kiinni, mutta päästetty sitten odottelemaan oikeudenkäyntiä. On pysäyttävää, kun tajuaa, ettei systeemi ja oikeus toimikaan.” Toipuminen on erilaista riippuen siitä, onko raiskaaja tuttu vai ei. Varsinkin tapauksessa, jossa muistikuvaa itse raiskaustilanteesta ei ole, voi jäädä pelko tämän tuntemattoman tekijän olinpaikasta. Ei tiedetä, missä hän kulkee, saattaako hän kävellä vastaan tietämättäni? Se jää vaivaamaan. Useimmissa tapauksista raiskaaja on uhrin lähipiiristä, jolloin arkielämässä joutuu miettimään, kuinka usein joutuu törmäämään tähän henkilöön. Tämä aiheuttaa varuillaan oloa, pelkoa ja ahdistusta. Molemmat tilanteet ovat hankalia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi välttää yksilöiden tekemien rikosten yleistämistä etnisiin ryhmiin. On totta, että naisen asema Suomessa on hyvä, kun taas useissa maailman kolkissa se on todella heikko. Naisen koskemattomuus ja seksuaalioikeudet ovat kansainvälinen asia, mutta se ei takaa niiden toteutumista käytännössä.

VASTAUKSIA ETSIMÄSSÄ ”Mun itsekunnioitus ja omanarvontunto laski paljon ja tosi inhottavalla tavalla. Jos joku voi oikeasti tehdä mulle noin, niin sit varmaan tosi monet muutkin voi nähdä mut lihakasana, jolla ei ole mitään väliä. Mä vihasin kaikkia miehiä heti sen jälkeen hetken, mutta sekin meni ajan kanssa. Ihaniahan suurin osa on! Kävin paljon sellaista sukupuolipohdintaa siitä, miten ihmisten maailma toimii. Jos ennen vanhaan raiskaus oli tavallisempi juttu, niin onko siitä voinut jäädä naisten ’kulttuurilliseen muistiin’ jotain, joka tekee varovaisemmaksi ja aremmaksi. Kai se on ollut vielä tätä fyysisemmässä maailmassa tosi merkityksellistä, että kenellä on fyysistä valtaa. Onko siitä jäänyt joitain kulttuurisia traumoja, joita naiset tavallaan toistaa? Usein jossain some-keskustelussa tuli vastaan tilanne, että joku tyttö on raiskattu jossain ja jengi ei halua uskoa sitä. En tiedä kuinka paljon jutuista on keksittyjä, mutta

en voi ees kuvitella miltä tuntuisi kokea tämmöista ja sitten kuulla ulkopuolisilta, ettei mitään ole tapahtunut. Toisaalta, kuinka sairas ihmisen pitää olla, että käyttää näin vakavaa asiaa oman agendansa ajamiseen? Yksi syy, miksi tähän haastatteluun uskaltauduin oli kokemus siitä, että miehet tuntuvat dominoivan keskusteOli vuosi 2013 ja fuksivuolua raiskaamisesta. Naisen on ymmärrettävästi siitä tosi teni ehkä kolmannet bileet. hankala puhua, etenkin joskoko on käynyt omalleodottanut kohdalle. Se Olin elämäni on niin herkkä ja kamala asia. Mutta se olisi tärkeää, yliopistoon pääsyä, ja siinäjotta tiedettäisiin kuinka seihanan oikeastiloppusyksyn tuhoaa uhrin jaillassa ettei tämmösiä jotenkin vain siivottaisi ikävinä ja raskaina asioina kävelin kotiin Kallioon ajatelpois julkisista diskursseista. Etenkin silloin, tää elämä oli just len: ’Hemmetti, nytkun mun tapahtunut, kaipasin paljon tietoa siitä, mitä naiset asiasta alkaa!’ Oon ollut aina aika ovat ajatelleet ja selviytyneet.” menevä mimmi, eikä mulle oo

ahdistuksesta. Oireita voi syntyä myös minäkuvan muutoksesta, jos itsensä alkaa kokemaan likaisena ja ei-hyväksyttälin tietysti vänä. Avun piiriin hakeutuminen on tärkeää oireiden paranihan shokistamiseksi ja niiden syy-seuraussuhteiden ymmärtämiseksi. sa ja ainoa Post-traumaattinen stressireaktio (PTSD) voi oli ilmetä mikä raiskauksen uhrissa voimakkaana vielä usean kuukauden mielessä oli jälkeen tapahtuneesta, vaikka hän olisi saanut alustasiitä, asti vitutus kriisiapua. Traumaoireita on hyvä arvioida ammattilaisen että se oli avustuksella, jotta voidaan välttää pitkäaikaistraumatisoituvienyt mun misen vaara ja ohjata uhri oikeaan jatkohoitoon. Post-trauäidin vanmaattiseen stressireaktioon liittyy stressinsietokyvyn lasku. han ihanan olkalaukun. Poliisi vei mut oikeuslääÄrtyneisyys, uupumus ja stressintunne tulevat herkemmin. ketieteelliselle lääkärille antamaan näytteitä. Se Toistuvat heräily janainen, unettomuus ovatihmettelin yleisiä oilääkäri olipainajaiset, hirveän kalsea ja mä reita. sellainen voi olla siinä työssä. Sit mä menin miten

koskaan käynyt mitään. Eihän mulle nyt mitään Uhrin kokema syyllisyyden tunne on tavallista. Kaikki eivät voi käydä kun olen aika poikamainenkin! kärsi siitä, mutta jotkut kokevat sen hyvin voimakkaasti. Trauma muuttaa uskomuksia itsestä ja uhri voi hakea selkupäässä Kolmatta litystä kysymykselle, ”olenko minä voinut saada tämän ailinjaa tulee tällainen kaan?” Itsesyytökset auttavat uhria palauttamaan hallinnan läski kaveri ja laittaa mut tunnetta sen sijaan, että hän joutuisi myöntämään olleensa autoa vasten. Mä kiskon tilanteessa täysin avuton ja toisen armoilla. Rikos on kuitenitseni irti ja muistan sen kin aina tekijän vastuulla. Uhrit alkavat usein kantaa turhaa halveksuvan ilmeen kun syyllisyyttä, joka ei kuulu heidän kannettavakseen lainkaan. se lähti siitä. Jatkan matSyyllisyys- ja häpeäkysymykset on tärkeää käsitellä. kaa ja sit melkein mun Vastauksia haetaan myös sille, miksi joku saattaa tehdä kodin kohdalla joku paiställaista. Jotkut kyselevät tätä toistuvasti, etsivät tietoa, katkaa mut takaapäin maahan. Mä huusin ja riuhsovat dokumentteja ja lukevat artikkeleita – toiset taas eivät. doin minkä pystyin ja viereisistä taloista tuli ulos Uhri saattaa kuitata tämän kysymyksen sillä, että tekijä on naapureita ja se lähti karkuun. Sanotaan, että ois vaan tehnyt todella väärin, syystä tai toisesta. voinut käydä pahemminkin, mutta raiskauksena On vakavasti otettava asia, jos keskustelu raiskauksesta se meni sit eteenpäin. Poliisi tuli ja istutti mut maituntuu pyörivän vain toisen sukupuolen huulilla. Uhria syyljaan ikuisuudeksi. Ne sai sen kaverin kiinni, kun listävään kulttuuriin on kriittisen tärkeää puuttua, jotta uhmä olin kuvaillut sen vaatteita. rien toipuminen tapahtuu mahdollisimman hyvin ja kynnys rikoksen ilmoittamiseen laskee. Kulttuurin muovaaminen lähtee peruskouluikäisten seksuaalikoulutuksesta; rajojen hahmottamisesta ja seksuaalisten itsemääräämisoikeuksien ymmärtämisestä.

kotiin ja koska se kaveri vei mun avaimet, piti lukkoseppä tilata mistä maksoin jonkun parisataa. TOIPUMINEN ONuudestaan ajattelin, että Vaikka lukko sarjoitettiin se kaveri tulee sinne mun kämppään. Mä kasasin TEHOKKAAMPAA YHDESSÄ kaikki mun tavarat ulko-oven ja mun oman huo”Tapasin aikajotta pian sen jälkeensen mun ensimmäisen neen väliin, kuulisin kolistelun ja poikayskerkeitävän. Pakko myöntää, että se pelasti mut. Jaksoi kuunsin varautua.” nella, kun mä olin tosi reppana. Oltiin yhdessä muutama ihana vuosi. Kun mä aloin saamaanliittyy itseni paremmin aiskauksiin myyttejä.kasaan, tajusin, että meAinoastaan oltiin potilas tietyntyyppiset ja terapeutti, eikä se ole terveen suhteen pohja. Silloin se oli kuitenkin juuri sitä, naiset eivät joudu raiskauksen mitä tarvitsin. Vieläkin ollaan hyvissä väleissä paljon uhreiksi. Myös miehet ja voivat olen jälkeenpäin miettinyt sen merkitystä tässä kaikessa. olla raiskauksen uhreja ja Myös pari kaveriamyös nousi arvoon En naisetarvaamattomaan. raiskaavat, mutta yleensä tykkää jauhaakaikille oikeista ongelmistani, mutta silloin uhreille se on lähes jotenkin tiesin, että tästä asiasta mun on puhuttava ja palaina traumaattinen tilanne, jon. Oon ikuisesti kiitollinen ihmisille, jotka silloin jaksoi jonka ensireaktio on shokki. olla siinä. Uhri ei välttämättä itse ota akuutissa vaiheessa Tärkeä henkilö oli lisäksi viime vuonna tutustumani yhteyttä asianmukaisiin instituutioihin, joten poliivanhempi nainen, jolla on samanlainen kokemus autsin ja terveydenhuollon yhteistyö pitäisi ollajasautanut monia mimmejä samassa tilanteessa. Kun alettiin matonta. Uhri olisi mahdollisimman pian vietävä juttella, tapani mukaan koitin olla reipas: ’Ei se nyt niin sairaalaan rikosnäytteiden ottoa varten. iso juttu ollut, on sitä kamalampaakin’. Mulle oli tosi tärkeää, kun se tiukasti varoitti vähättelemästä kokemustani ja tuumaili, että kaikkien kokemukset on omia ja siksi itselle tärkeimpiä. Se osasi olla jotenkin tosi hyvin läsnä ja anto mulle jotenkin luvan olla paskana asiasta, vaikka olisin niin paljon jo halunnut olla koko asian yläpuolella.”

” A R ”En enää jaksa käydä niin paljon yössä, etenkään pitkien matkojen päässä. Ikääkin on tullut, että sekin toki vaikuttaa. En mielelläni mene yksin, jos pitää mennä jonnekin. On sellainen turvattomuuden tunne. Mun on varmaan hankalampi luottaa ihmisiin nykyään. Jäin ulos monista sosiaalisista piireistä. Mun reipas päihteidenkäyttö eskaloitui riippuvuudeksi ja luulen, että se liittyy tähän juttuun. Tajusin onneksi hakea apua yksityiseltä puolelta, sillä julkinen osoittautui mulle täysin hyödyttömäksi.” Jotkut uhreista yrittävät turruttaa vaikeita tunteitaan päihteiden avulla. Tunnettuja huonoja tapoja käsitellä traumaa ovat esimerkiksi irtosuhteet ja läheisten seurasta eristäytyminen. Syömishäiriöt ja itsetuhoisuus ovat käsittelemättömän trauman vakavia oireita, jotka kumpuavat vellovasta

Raiskauksesta toipumiselle on tärkeää, että alkuvaiheessa on ystäviä tai läheisiä, jotka tukevat. Ympärillä on hyvä olla ihmisiä, jotka eivät syyllistä, vaan ovat apuna. On hyvä olla joku, jonka kanssa olla. Jos uhri on nuori, on tärkeää, että hän pystyy puhumaan omille vanhemmilleen tai muulle läheiselle ja luotettavalle aikuiselle. Jokainen kuitenkin päättää itse, kenelle kertoo. Sitä ei saa millään tavalla painostaa. ”Mun ajatus minästä on aina ollut keskimääräistä joustavampi. Mieluusti ajattelen keskeistä mussa olevan fiksuus ja hyväntahtoisuus: vaikka olenkin vähän katkera, haluan TUTKAIN

”AIKA NÄYTTÄÄ MIHIN ELÄMÄ VIE, MUTTA NÄIN NELJÄ VUOTTA TAPAHTUNEEN JÄLKEEN, VIHDOIN ALKAA TUNTUA SILTÄ ETTÄ SE ON OIKEASTI JÄÄNYT YHDEKSI LUVUKSI MUN TARINAN ALKUPÄÄSSÄ.”

TUTKAIN

O Y

on voinut haavoittaa uhria lisää.

n tärkeää, että ammattilaiset osoittavat empatiaa uhria kohsilti muille hyvää. taan, sillä tiJoku suositteli mulle vertaistukiryhmää,lanteet mutta apua ovat ei kyllä mitenkään tyrkytetty. Olen tavallaan ylpeäkin, herkkiä ja että hoidan itse juttuni, mikä on kyllä joskus aika typerä tutkimus itsessään epämiellyttävä. Viranomaisten ajattelutapa. eli selviytyjille, suosittelen kyllä jokohtelulla onUhreille, erityinen vaikutus toipumiselle. Entain ryhmää tai muuta missä jauhaa asia pois mielestä. sitoimijoiden kuuntelemattomuus ja myötätunnon Varmasti helpompi kun mun tieni oli. Oon läpi, aina ajatellut, puuttuminen on jälkeenpäin käytävä sillä se että elämä on vaan sellaista, että täytyy nostaa itse itsensä. Pidän itseäni aika itsenäisenä, mutta jos en olisi lopulta hakenut apua, olisin varmaan jo kuollut tai ainakin sitä lähellä. Nyt puoli vuotta raitistumisen jälkeen elän ehkä vieläkin vähän tyhjiössä. Mieli on kirkastanut ja rauhoittunut, mutta koska jäin monista jutuista pelkoni takia ulkopuoliseksi, niin on vähän irrallinen olo. Toisaalta tykkäänkin siitä; ehkä se on hinta, mikä pitää maksaa, jotta voi ajatella vapaasti. Aika näyttää mihin elämä vie, mutta näin neljä vuotta tapahtuneen jälkeen, vihdoin alkaa tuntua siltä että se on oikeasti jäänyt yhdeksi luvuksi mun tarinan alkupäässä.” Suurin osa raiskauksen uhreista ei toivu itsestään, vaan tarvitsee ammattilaisen apua. Hoidon tarkoituksena on välttää vakavat, esimerkiksi sosiaalisiin suhteisiin ja päihteidenkäyttöön liittyvät jatkopsyykkiset ongelmat. Esimerkiksi viranomaisten kanssa käytyjen ikävien alkukohtaamisten jälkeen voi tulla sellainen olo, että haluaa pärjätä mieluummin yksin. Seksuaalirikoksiin liittyy välttäytymiskäyttäytymistä, joka perustuu siihen, että asiaa ei käsitellä ja toivotaan sen menevän itsestään ohi. Se ei tietenkään mene niin, vaan painuu mielen sopukoihin, josta joskus nousee takaumaoireina voimakkaastikin pinnalle. Traumaattisen kokemuksen käsitteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Uhrin minäkuvassa tapahtuu muutoksia. Moni ei pysty luottamaan samoihin asioihin kuin aikaisemmin. Omaa itseä, omaa kehoa, kykyä ja selviytymistä aletaan epäillä. Yksinolo voi olla vaikeaa ja omanarvontunto voi romahtaa. Nämä asiat muuttuvat, kun asiaa pystyy käsittelemään. Oman itsen perusluonne ei kuitenkaan katoa. Jos aikaisemmin luottaa vankasti omaan selviytymiseen, ei käsitystä

livireystila – uhkan ympäröimänä

horjuteta helposti. Kaikki eivät koe muutoksia kehokäsityksessään ja itsetunnossaan. Jos itsetunnon pohja on hyvä ja on tyytyväinen itseensä, saattaa käsitys tilapäisesti muuttua, mutta palautuu suhteellisen nopeasti. Aikaisempi masennus tai heikko itsetunto tekevät jaloilleen nousemisesta vaikeampaa, mutta kyllä sieltäkin ylös päästään. Raiskauksen jälkeen voi joutua käsittelemään asioita, joita ei muuten ehkä tulisi käsitelleeksi. Merkittävä trauma laittaa miettimään omaa itseään. Ei tietenkään ole hyvä asia, että raiskauksia tapahtuu, mutta vaikean tilanteen käsitteleminen voi auttaa ymmärtämään itseään paremmin. Toisaalta itseymmärrys syntyy helpommin ja todennäköisemmin ilman raiskauksen kaltaista äärimmäistä kokemusta. Jokainen tietysti välttäisi uhriksi joutumisen, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Raiskatuksi tultua on tärkeintä hakea ja saada apua, eikä koskaan ole liian myöhäistä sille. ”Kun olin pieni, katsoin sellaista BBC:n dokumenttisarjaa, jossa liikutaan museossa. Siinä on ihana tunnari ja karismaattinen miesääni, joka kertoo eläimistä ja kulttuureista ja niin edelleen. Yhdessä jaksossa käsiteltiin avaruutta. Muistikuvieni mukaan yksi jakso huipentui siihen tietoon, että jonakin päivänä aurinko voi ehkä tippua. Mä olin ehkä jotain seitsemän ja mä olin ihan paskana siitä. Mä ajattelin, että maailma loppuu eikä kukaan muu tiedä siitä. Olin yksin siinä, että kukaan ei tajua. Myöhemmin oon ymmärtänyt, että mun kognitiot ovat rakentuneet niin, että koen olevani aina yksin. En usko, että tämä yksinäisyys on niin paljon tähän nykyhetkeen liittyvä. Tuntuu, että tämä tapahtuma joudutti sitä, että mä löydän sellaisia välineitä, joita en olisi muuten joutunut etsimään. Jäänkö hajoilemaan vai haluanko vielä elää mun elämän?”

Haastateltava halusi pysyä anonyymina. Artikkeli on tehty yhteistyössä kriisityöntekijä Maire Toijasen ja yksikönjohtaja Satu Hintikan kanssa Setlementti Tampere ry:n Seksuaaliväkivaltatyönyksikkö Välitä!:stä.

TUTKAIN

HERKULES JA MINÄ Tyytymättömyys on työntänyt ihmiskuntaa eteenpäin aikojen alusta saakka. Toinen tyytyy vähempään, toinen ei mihinkään ja harva on täysin tyytyväinen itseensä – ainakaan fyysiseen ulkomuotoonsa. Antiikin ideaali näkyy historiallisten vaiheiden jälkeen fitness-kulttuurissa ja fat acceptance -liikkeessä, jotka lähestyvät tyytymättömyyden ongelmaa eri tavoin.

TEKSTI Janne Suutarinenvi KUVITUS Ada Kangasvi

TUTKAIN

“

Yksikään mies ei ole oikeutettu amatööriyteen fyysisessä harjoittelussa. On häpeällistä vanhentua näkemättä kauneutta ja voimaa, jonka oma vartalo voi saavuttaa.” Näin väitetysti lausui Ateenan kaduilla ihmisiä pussiin puhellut Sokrates nelisensataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Jo tuolloin oli inhimillinen tyytymättömyys voimissaan. Antiikin Kreikassa kova fyysinen kunto kehittyi välttämättömyydestä suoranaiseksi taiteenmuodoksi; terve sielu terveessä ruumiissa. Samoihin aikoihin kirjaimellisestikin hakattiin kiveen kuva klassisen ideaalista vartalosta, jonka symbolinen voima istuu sitkeässä. Esi-isiemme päivittäinen elämä oli metsästämistä, keräilemistä ja erilaisilta luonnon uhkilta suojautumista. Kova kunto oli yhtä kuin elossa säilyminen ja suvun jatkaminen. He olivat jänteviä ja vahvoja tai kuolleita. Maatalouden yleistyessä fyysisestä rasituksesta tuli monotonista ja kestävyyspainotteista. Viljelmien hoitaminen vaati hyvää kuntoa, mutta nomadisen elämäntavan monipuolinen liikunnallisuus oli käynyt tarpeettomaksi. Antiikissa taas kuntoiltiin sotimisen vuoksi. Taistelut ratkaistiin usein viime kädessä suoraviivaisella joukkojen yhteenotolla, jossa joukkovoima ja kestävyys olivat avainasemassa. Historiallisiin toimintaelokuviin romantisoitu miekkamiesten tanssi on kaukana todellisen muinaisen taistelukentän rumasta kaaoksesta. Keskiaika oli monen tieteen ja taiteen ohella myös ruumiinkulttuurin rappiota. Koska maallinen elämä tähtäsi kuolemanjälkeiseen, nähtiin ihmisvartalo vain sielun likaisena ja jopa häpeällisenä matkustajakotina, jonka palvonta oli jumalatonta. Renessanssin virvoittavat tuulet toivat takaisin antiikin estetiikan, jonka keskeisenä aiheena oli ihmisvartalon kauneuden ihailu. Teollisen vallankumouksen mullistukset olivat modernin itsetarkoituksellisen liikkumisen alkusysäys. 1700-luvun lopulla eurooppalaiset koululaitokset sisällyttivät voimistelun opetussisältöihinsä ja seuraavan vuosisadan lopulla villitys oli levinnyt koko vanhalle mantereelle. Liikunnan huomattiin olevan hyväksi oppimiselle, ja lääketieteen huima kehitys paljasti fyysisen kunnon ja terveyden voimakkaan yhteyden. 1900-luvun taitteessa urheilusta tuli viimeistään valtavirtaa, kun 400-luvulla lopetetut Olympialaiset herätettiin henkiin. Kuntoilukulttuuri syntyi osin vastavoimana Belle Époquen huolettomuudelle, joka ensimmäisen maailmansodan jälkeen tuntui vastuuttoman naiivilta. Feministinen liike ja sen aikaansaama new woman tekivät urheilusta myös naisten asian. Kuntosalit, lisäravinteet, ostos-tv-hi-

TUTKAIN

lavitkuttimet ja steroidit toinen toisensa jälkeen nousivat länsimaisten kulttuurin pinnalle. Atkinsonin dieetit, massakaudet, syömishäiriöt ja karppaaminen ovat esimerkkejä aikakautemme vartalonmuokkauksen ilmiöistä. Esihistoriasta tähän päivään ihmisvartalon hyvinvoinnin merkitys ei ole vähentynyt, mutta sen välttämättömyys olemassaololle on kadonnut: ihmisen fyysisestä kunnosta tulee siis huolehtia erikseen. Taloudellinen tuotantotehokkuus mahdollistaa laiskottelun, ja monelle liikkuminen onkin pakkopullaa. Kuntoili ihminen liikaa, liian vähän tai sopivasti, tyytymättömyys itseen elää ja voi hyvin. Se elää kiveen veistetyn puolijumala Herkuleen rinnalla.

SUURIMMAN PUDOTTAJAN VAAKAKAPINA Ruumiinkulttuuri on kaupallistunut. Psykologisen markkinoinnin isää Edward Bernaysta lienee kiittäminen siitä, että tänään kaikkia mahdollisia tuotteita mainostetaan usein täysin harhaanjohtavien mielikuvien kautta. Mainokset luovat meille järjettömän tuntuisia normeja, joita on silti vaikea olla nielemättä. Kun keskiverto pyykinpesuaineen tai matkapuhelimen käyttäjä näyttää syötävän hyvältä, on tuotteen tietysti oltava mahtava. Urheilusosiologian mukaan atleettinen vartalo on terveen olemassaolon sosiaalinen symboli, jolla voidaan viestiä sosiaalista statusta, nuorekkuutta, voimaa ja terveyttä. Vaikka urheilullisuus ei liittyisi mitenkään mainostettuun tuotteeseen, halutaan sen ihanne edistämään myyntiä. Tiedostavimmankin ihmisen alitajunta on primitiivinen, eikä kuville kumartamista pystytä kokonaan välttämään. Fitness-kulttuurin rinnalle on kirinyt itsensä hyväksymistä puolustava ja yleisten mielipiteiden rikkomista kannustava fat acceptance -liike. Liikkeen historia alkaa 60-luvun Yhdysvalloista, jossa viisisataa ihmistä kokoontui New Yorkin Keskuspuistoon osoittamaan mieltään lihaviin kohdistuvaa syrjintää vastaan. Tästä lähtien aktivismi on noussut esiin aaltoina, jotka voidaan löyhästi kytkeä feminismin aaltoihin. Liike onkin usein liitetty feminismiin ja sen agendaan, sillä niin naisten heikomman aseman kuin lihavien saaman kohtelun parantamista lähestytään kulttuurillisten normien purkamisen kautta. Lihavuuden tuoma syrjiminen on myös yhdistetty enemmän naisten kuin miesten kärsimäksi ongelmaksi. Lihavuusaktivistit ovat olleet törmäyskurssilla lääketieteellisen yhteisön kanssa. Fat acceptance -liikkeen terveydellinen perustelu on se, että länsimaisen yhteiskunnan kehonormit suorastaan ruokkivat mielenterveysongelmia,

KUNTOILI IHMINEN LIIKAA , LIIAN VÄHÄN TA I S O P I VA S T I , T Y Y T Y M Ä T TÖ M Y YS I T S E E N ELÄÄ JA VOI HYVIN. SE ELÄÄ KIVEEN VEISTET YN PUOLIJUMAL A HERKULEEN RINNALL A .

syömishäiriöitä ja vaarallisia painonpudotuskeinoja. Aktivistien mukaan ylipainon terveysriskejä liioitellaan, jotta niiden taakse voidaan verhota lihavien fyysiseen poikkeavuuteen kohdistuvia kulttuurillisia ennakkoluuloja. Liike väittää, että kaikenpainoiset ihmiset voivat olla terveitä, vaikka tiedeyhteisö näkee ylipainon merkittävänä terveysriskinä.

KOHTI UUTTA IHANNETTA? Vaikka nykyään on enemmän kuin koskaan tarjolla tietoa, aikaa ja mahdollisuuksia olla hyvässä fyysisessä kunnossa, on ylipainoisuus länsimaissa kaikkien aikojen huipussaan. THL:n mukaan suomalaisten paino on ollut nousussa 1970-luvulta lähtien, mutta huolestuttava kehitys on viime vuosikymmenen aikana hidastunut. Varusmiesten säännöllisesti mitattava lähtötaso on havainnollistava mittari kansanterveyden suurista linjoista. Kun 70-luvun lopulla Cooper-testin keskiarvo lähenteli 2800 metriä, niin vuonna 2014 lukema oli enää rapiat 2400. Varusmiesten keskipituus on pysynyt samana, mutta keskipaino on kahdenkymmenen vuoden aikana noussut lähes seitsemän kiloa. Sosiologinen tutkimus on löytänyt tilastollisen korrelaation keskimääräisen tulotason, koulutusasteen ja ruumiillisen hyvinvoinnin välillä. Korkeakoulutetut ja paremmin tienaavat syövät terveellisemmin ja liikkuvat enemmän. Vanhoissa hyvinvointivaltioissa on havaittu syvenevä sosioekonominen segregaatio sekä kaupungin ja

maaseudun että yksittäisten kaupunkien kaupunginosien välillä. Varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen liikuntaopetus sekä julkisten varojen ohjaaminen nuorten liikuntamahdollisuuksiin ovat tärkeässä asemassa terveiden elämäntapojen sosioekonomisen eriytymisen ehkäisemisessä. Ihmisen psyko-fyysis-sosiaalista kolminaisuutta ei huomioida tarpeeksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Työn koneistumisen eteneminen vähentää työnteon fyysisiä elementtejä, mikä voi tehokkuusajattelun piinaamassa yhteiskunnassa johtaa lyhytnäköisesti ihmisen fyysisyyden vähättelemiseen. Liikunta edistää keskittymistä, stressinsietoa, itsevarmuutta ja kognitiivisia kykyjä, mikä tekee siitä yhden koko inhimillisen tasapainon kulmakivistä. Tämän tulisi olla sekä hyvinvointi- että tehokkuusajattelun keskiössä. Antiikin ruumiillista ihannetta vierastetaan nykyään epärealistisuuden vuoksi. Yksittäiselle omistautuneelle ihmiselle tuon ihanteen saavuttaminen on realistista, mutta suurille joukoille ei. Siksi ihanne voikin tuottaa yhteiskuntiin enemmän pahoinvointia kuin tervehenkistä motivoituneisuutta. Terveiden elintapojen laiminlyömistä ei silti tulisi normalisoida, vaan ideaali tulisi löytää kultaiselta keskitieltä. Muoti- ja mainosmarkkinoiden yhä enemmän käyttämät normaalipainoiset mallit ovat askel oikeaan suuntaan ja voittoa tavoittelevan luonteensa vuoksi myös kiistaton merkki ihmisten muuttuvista preferensseistä. Huominen näyttää, saako Herkules jenkkakahvat.

TUTKAIN

? Minne

katosit,

sivistys?

TEKSTI Tom-Henrik Sirviรถ

TUTKAIN

Klassisen sivistyksen ihanteet ovat kadonneet arjestamme, mutta poliittisessa puheessa sivistys elää ja voi hyvin. Erityisesti vihreät ovat kunnostautuneet sivistyspuheessa, kun kokoomus ja keskusta taas hallitusvastuun ja leikkausten myötä ovat liukuneet kauemmaksi perinteisistä sivistysihanteistaan.

sallistuin hiljattain valtiotieteilijä työelämässä -kurssille, jossa opiskelijat toimivat jakaantuneina ryhmiin omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Yhtenä kurssin ryhmätyöaiheena oli käsitellä tulevaisuuden työelämän trendejä. Muilta opiskelijoilta saamamme palaute koski lähinnä valitsemaamme esseemuotoa analysoinnin työkaluna, sillä monet muista ryhmistä olivat valinneet ranskalaiset viivat. Kritiikissä toistui ajatus esseen jonkinlaisesta vaikeudesta. Ymmärsin kritiikin tarkoituksen, mutta järkytyin. On hälyttävää, että Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa – eli yhteiskunnallisen tiedon analysoinnin sydämessä – opiskelijat pitävät ranskalaisia viivoja parempana vaihtoehtona kuin esseetä. Ranskalaisten viivojen oletettu ihanuus sai pohtimaan, mistä laajemmasta ilmiöstä tapahtuma kertoo. Ranskalaiset viivat ovat esseeseen verrattuna nopeita lukea ja kirjoittaa eivätkä vaadi lukijalta sen kummempaa pohdintaa. Niiden voisi väittää olevan vain yksi esimerkki joka puolelle hiipineestä tehokkuusajattelusta. Siis siitä samasta tehokkuusajattelusta, joka sai pääministeriehdokas Juha Sipilän vaatimaan ministerimäärän vähentämistä, jotta hallituksen työskentelystä saadaan ”johtoryhmämäisempää”. Siis siitä samasta tehokkuusajattelusta, jonka näkymisestä ruokakulttuurissa Joonas Konstig kirjoittaa Pyhä ruoka -kirjassaan: ”Kun kahvi tarkoitti ennen miellyttävää pysähtynyttä hetkeä hyvässä seurassa, usein nautittuna laadukkaista porsliinikupeista pöytäliinan päällä, nykyään kahvi on kofeiinin ja välittömän palkinnon lähde kannettavassa muodossa, jota voi siemailla pitkin päivää kävellessä.” Aikamme tehokkuusajattelu on tehnyt jopa ruokakulttuurista itsensä kuvan. Niin essee, suuremmat hallitukset kuin kahvikin porsliinikupeista nautittuna edustavat klassisen sivistyksen ihanteita, jotka ovat joutuneet väistymään tehokkuuden tieltä. Sellaisen sivistyksen, jonka Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala määritteli Ylioppilaslehdessä (20.10.2000) elämäntavaksi, johon kuuluu filosofista pohdintaa ja joutenoloa sekä käytännön tietoa. Sivistys on elämäntapa, jossa riittää aikaa kirjoittaa hyvä essee ja juoda kahvinsa nautinnollisesti sievistä kupeista. Siltala myös

huomautti, ettei sivistystä saavuteta tuottamalla ja omaksumalla. Hänen mukaansa oman maailmankuvan nivominen vie nimittäin aikaa. Siltalan ajatus on näin reilu 15 vuotta myöhemmin suorastaan mullistava. Asioiden syvimmän tarkoituksen etsiminen yhdistettynä käytäntöön ja ennen kaikkea aikaan kuulostaa suorastaan upealta. Klassisen sivistyksen ihanteet ovat arjessamme uhrattu tehokkuuden alttarilla. Siksi on mielenkiintoista, että politiikassa ja erityisesti joidenkin päättäjien poliittisessa imagossa sivistys elää ja voi hyvin. Ei toki ole yllättävää, että koulutus- ja kulttuurileikkausten aikakaudella oppositiosta on houkuttelevaa huudella kadonneen sivistyksen perään ja peräänkuuluttaa itseään sivistyksen airuena. Toisaalta tietenkin puolueet ovat huomanneet, että kansa edelleen uskoo sivistykseen. Esimerkiksi Tiedebarometri 2016 -tutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on noussut ja yli 70% suomalaisista antaa hyvän arvosanan niinkin abstraktille käsitteelle kuin tiedeyhteisö. Eihän sivistystä tällaisista lähtökohdista voi ainakaan juhlapuheista unohtaa – saattaisi vielä menettää äänestäjiä. Erityisen mielenkiintoista peliä sivistysimagonsa kanssa pelaavat vihreät. Viime hallituskaudella puolue oli tekemässä valtavia leikkauksia koulutukseen, mutta on Sipilän hallituksen aikana oppositiosta käsin siirtynyt sivistyksen suurimmaksi kannattajaksi. Vihreät hyökkää säännöllisin väliajoin varsinkin kokoomusta vastaan päivitellen eduskunnassa ja mediassa perinteisen sivistyspuolueen ja sivistysporvareiden katoa. Toisaalta Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo huomautti Ylen puoluepäivässä, että vihreät ovat onnistuneet ottamaan perinteisesti sosiaalidemokraattien oppositiopolitiikkaan kuuluneet koulutusasiat omakseen. Kuntavaaliohjelmassaan puolue lupaa huolehtia koko kansan kulttuurista ja sivistyksestä. Tietenkin täytyy sanoa, että kokoomus on itse antanut vihreiden puheisiin äärimmäisen hyvät mahdollisuudet, vaikkei edes huomioisi kahden viimeisimmän vaalikauden aikana tehtyjä valtavia perinteisiin sivistyskohteisiin kohdistuneita leikkauksia. Jokainen muistanee Alexander Stubbin vielä ministerinä ollessaan esittämänsä yliopistovastaiset kommentit tai Sanni Grahn-Laasosen toiminnan opetus- ja kulttuuriministerinä. Aika näyttää, pystyykö TUTKAIN

ON HÄLYTTÄVÄÄ, ETTÄ HELSINGIN YLIOPISTON VALTIOTIETEELLISESSÄ TIEDEKUNNASSA – ELI YH-

TEISKUNNALLISEN TIEDON

ANALYSOINNIN SYDÄMESSÄ – OPISKELIJAT PITÄVÄT RANSKALAISIA VIIVOJA

PAREMPANA VAIHTOEHTONA KUIN ESSEETÄ.

ja haluaako kokoomus palata sivistyspuolueeksi. Ainakin nykyinen puheenjohtaja Petteri Orpo on yrittänyt luoda itsestään kuvaa sivistysporvarina koulutusleikkauksia tyynnytellessään (Uusi Suomi, 24.5.2016). Keskustan suhtautuminen sivistykseen sen sijaan on jotain aivan muuta. Vaikka erityisesti nuorisojärjestössä tuntuu olevan sivistysihanteiden puolustajia kuten Hilkka Kemppi, on keskusta Juha Sipilän johdolla ottanut lähinnä insinööritieteellisen lähestymistavan yhteiskuntaan ja unohtanut tai vähintäänkin jättänyt taka-alalle alkiolaisen sivistyksen – paitsi niissä juhlapuheissa. Vai muistaako joku pääministeri Sipilän tilanneen esimerkiksi filosofeilta Suomen tulevaisuutta koskevia pohdintoja? Sen sijaan iänikuisia kakkaroita on saatu katsella senkin edestä. Yleiskuva sivistysihanteista näyttääkin varsin murheelliselta – arjesta ne on ovat kadonneet ja politiikassa ne ovat mukana vain puheissa. Kuntavaalikampanjat kuitenkin suorastaan vilisevät sivistykseen liittyviä kohtia. Ehkä sivistys vielä palaa puheista tekoihin ja arkeen. Voisi tehdä hyvää.

TUTKAIN

mainos

CFA-tutkinnolla finanssialan asiantuntijaksi Matias Möttölä valmistui Tampereen yliopistosta pääaineenaan kansainvälinen politiikka, mutta päätyi lopulta finanssialalle ja Morningstarin rahastoanalyytikoksi. CFA (Chartered Financial Analyst) Society Finlandin nykyisenä puheenjohtajana hän kertoo, miksi koulutusohjelman käyminen kannattaa.

”

maa. Jo varhain huomasin kuitenkin, että vaikka kansantaloustieteen sivuaineopintoni auttoivat alkuun, yritystaloudesssa minulla oli paljon aukkoja, puhumattakaan sijoitusanalyysistä ja markkinoiden toiminnasta. Erikoistuin ajan myötä taloudessa omia rahoja koskeviin juttuihin, erityisesti sijoitusrahastoihin, ja substanssi kiehtoi minua niin paljon, että syntyi ajatus siirtyä rahoitusalalle asiantuntijaksi. Se kuitenkin edellytti uudelleenkouluttautumista. Tutkin vaihtoehtoja, ja CFA tuntui mielekkäimmältä niin sisältönsä, hintansa kuin suoritustapansa perusteella. Rahoitusala on kiehtova maailma, ja voi olla mainio vaihtoehto myös monelle valtsikalaiselle. Varmaankin parhaiten se istuu kansantalouden pääaineopiskelijoille, jotka voivat CFA:n kautta saada vahvan ymmärryksen markkinoista, sijoitusinstrumenteista ja yritysanalyysistä täydentämään teoreettista osaamistaan talouden toiminnasta. Mutta yhtä lailla CFA-tutkinto voi sopia muillekin pääaineopiskelijoille, joita rahoitus kiinnostaa ja ovat ehkä jo päässeet alalle töihin.

SUORITUSTAPA: Tutkinto tehdään kolmessa tentissä. Mahdollista suorittaa kahdessa ja puolessa vuodessa, mutta kokeet voi uusia niin monta kertaa, kunnes ne saa läpi. HINTA: ensimmäisen ilmoittautumisen yhteydessä 450 $, jonka jälkeen 650 $ per koe. Lisäopiskelumateriaalien hankkiminen on myös yleistä. JÄSENYYS: Kun on saanut kaikki kolme koetta läpi ja hankkinut neljä vuotta ammattikokemusta alalta, voi hakea CFA Instituten jäsenyyttä ja päästä CFA charterholderiksi. Samalla voi hakea CFA Society Finlandin jäseneksi.

KUVA Ida Pimenoff

Opiskellessani kansainvälistä politiikkaa Tampereella tulin päässeeksi kesäksi Helsingin Sanomien taloustoimitukseen. Talous tuntui heti kiinnostavalta, koska siellä oli sekä jatkuvia uutistapahtumia että pidempiä trendejä ja ilmiöitä, joihin kaikkiin liittyi sekä ’pehmeää’, laadullista, että ’kovaa’, numeroihin pohjautuvaa faktaa, joiden yhdisteleminen on minulle luonteva tapa tarkastella maail-

Matias Möttölä CFA Society Finlandin 15-vuotisjuhlassa.

Pääasiallisesti kyseessä on täydennyskoulutus analyytikon, salkunhoitajan tai sijoitusneuvojan tehtävään, mutta totta kai se tuo vahvan taustan alan organisaatioiden johtotehtäviinkin. CFA-tutkinto on ollut minulle ratkaisevan tärkeä uranvaihdoksessani. Työnantajani Morningstar arvostaa todella paljon CFA-opintoja, ei vain niiden vaativuuden vaan myös eettisen koodiston vuoksi. Tavatessani ihmisiä muista yrityksistä huomaan, että CFA:ta arvostetaan laajasti. Muun muassa Financial Times on kutsunut CFA:ta rahoitusalan ”Gold Standardiksi” – tutkinto on erittäin arvostettu ja haluttu. Jokaisessa kolmessa tasokokeessa testataan osaamista CFA:n eettisestä koodistosta, jonka mukaan on myös toimittava, jotta saa pitää CFA:ta käyntikortissaan.”

CFA Institute on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, jolla on jäsenenä yli 146 000 sijoitusammattilaista 160 maassa. Järjestö toimii maailmanlaajuisesti sijoitustoimialan edelläkävijänä asettaen sijoitusalan ammattilaisille mahdollisimman korkeita eettisiä, koulutuksellisia ja ammatillisia vaatimuksia. Chartered Financial Analyst on CFA Instituten hallinnoima sijoitusalan globaalisti tunnustettu kolmivuotinen opinto-ohjelma sijoitusalan ammattilaisille.

TUTKAIN

RAMY ESSAM – ROCK STAR AND REVOLUTIONARY TEKSTI Amos Wallgren KUVAT Frederik Gille, Helena Poneli ja Antti Tassberg

In 2011, Egypt’s “singer for the revolution”, 23-year-old Ramy Essam stood in Cairo, on Tahrir square, singing his battle songs together with hundreds of thousands of other protesters. The Egyptian people insisted on having President Mubarak resigned and succeeded. Six years later a brutal military crackdown has all but destroyed the country’s youthful protest movements and the region has descended into chaos. But the hero of Tahrir square has not forsaken the people’s struggle for freedom, he has been productive, and is now planning to return. But what is it that makes a successful musician such as Ramy want to risk his life for an uncertain future?

TUTKAIN

amy, with his thick black curls framing his face and black leather jacket, looks like a combination of a Che Guevara-like revolutionary and a rock star. Charismatic, humorous, and inspiring: one can easily understand how Ramy became the icon of the Egyptian uprising. At the moment Ramy is exiled to Helsinki where he was been offered a safe city residence by the city of Helsinki. Ramy has continued creating new songs and last winter he played himself in the play Ramy – In The Frontline, at the Viirus theatre. In the play Ramy told his story in detail, how he grew up in the small city of Mansoura on the banks of the Nile River Delta, listened to American Rock bands, such as Nirvana, System of a Down and Metallica as a teenager and rose to international fame nearly overnight through the revolution. The revolution in Egypt began in January 2011 when thousands of Egyptians went out to the streets inspired by the uprisings in Tunisia and angered by videos on social media showing the brutality of the Egyptian police forces. The government responded to the protests by shutting down the internet which led even more people out to the streets, among them Ramy who took his guitar and headed for the capital. He wrote songs based on popular chants that amplified the anger and mistrust against the old regime and made the goals of the protesters known. On Tahrir square, Ramy fought against the police forces and performed for hundreds of thousands of people with his revolutionary songs. In an interview with Buzzfeed in 2015 Ramy told that “A lot of people came to me to say, ‘Sorry, we thought that you were just an asshole coming to be famous and sing.’ After they saw me with them in the front lines, fighting, the guys started introducing me as the ‘singer for the revolution.’” Ramy was onstage singing when Mubarak resigned, leaving the Armed Forces in charge. Most of the protester left Tahrir satisfied, but Ramy and a smaller group of thousands

stayed. Their goals were a civilian-led government, a new constitution, a host of reforms – not just Mubarak’s removal. When the Egyptian army dispersed the crowds in the square in March 2011, Ramy was captured, arrested and brutally tortured for eight hours at the nearby Egyptian Museum. Beaten and humiliated but still alive and determined in his mind, Ramy returned to his cause. For nearly two years, between 2011 and 2013, his life was a blur of performing and protesting. When the Muslim brotherhood was overthrown in a military coup, Ramy was silenced by the authorities. Before that, he had appeared on national and international news programs and become a well-known name. His song Irhal (Leave) was voted one of the most world-changing songs ever by the British magazine Time Out. The compulsory military

and is free from service, he is planning to return and continue the struggle for democracy. During his exile, Ramy has been touring in different countries with his songs about democracy and reform. In Finland Ramy has continued with his musical career and performed together with artists such as Paleface and he is currently recording a new album with prominent Finnish artists. This winter Ramy performed at the Stop Deportations -demonstration on Rautatientori square to show support for the asylum seekers’ demands, such as an end to arbitrary and unfair decisions on their asylum statuses, a halt to violent treatment and the end of expulsions from reception centers and their basic services.

service was what in the end made Ramy leave Egypt, first to Malmö and then to Helsinki. This year, when Ramy turns 30

Ramy performing in Arabic at the demonstration at Rautatientori creates a link between Finland and the current si-

TUTKAIN

“AFTER THEY SAW ME WITH THEM IN THE FRONT LINES, FIGHTING, THE GUYS STARTED INTRODUCING ME AS THE ‘SINGER FOR THE REVOLUTION.’”

tuation in Egypt and the Middle East. The situation in Egypt now is in many ways no better than it was before the revolution, and police corruption is even worse. But at least the situation in Egypt has not escalated in the way that it did in Libya or Syria. Ramy finds it quite unlikely that Egypt would descend into a situation like in those countries, mainly as the army is strong enough to stay in power against armed resistance.

o is that the reason why the Egyptian uprising did not reach its goals? A more important reason seems to be the unexpectedness of the uprising . “Suddenly everything started moving gradually, and we were not prepared to have a revolution, we were not organized, we didn’t have a good political movement or party for lea-

dership. We were just people marching on the streets, full of anger against the system. Because of that it was so easy to separate us.” For example in Tunisia the results of the revolution were much more promising as the revolutionary movements were institutionalised into a parliamentary system. But Ramy is neither cynical nor disillusioned because of the fact that the Egyptian revolution didn’t reach its goals. “That’s only how it seems from the outside. Now we don’t only have the young generation who made the revolution, but a new generation who has grown up without state propaganda and has experienced freedom, even if only briefly. This generation is not brainwashed and by showing them the way through music, art and education, we can change things. We didn’t reach actual freedom but we had it in our hands when we were in the streets. We were much stronger TUTKAIN

TUTKAIN

“WE WERE MUCH STRONGER THAN THE GOVERNMENT, WE JUST NEEDED TO ORGANIZE OURSELVES AND CONTINUE THE FIGHT.”

than the government, we just needed to organize ourselves and continue the fight.” Ramy puts his trust in the young generations who haven’t lived under state propaganda and have had the ability to find inspiration abroad through social media. He is not overtly optimistic about the possibilities of the internet, but at least it allows for new ideas to spread independently. “When mentalities change, we can change everything. Thousands of Egyptians have evolved positively after the revolution.” Ramy’s goal is to fight apathy through music and show the people who are still fighting that they are not alone. Producing political songs about the harsh reality of Egypt, Ramy has been able to gain hundreds of thousands of followers on the internet and spread his message of freedom and reform. Even though Ramy is actively participating with music to the continuing struggle in Egypt from Europe, he seems definite in his decision to return to Egypt even if it might cost him his life. This determination and commitment to his cause is what might be the most striking feature in Ramy’s character for a person who has never personally fought a military regime. Legendary figures such as Victor Jara come to mind when listening to Ramy explaining about his motivation to change the world. One could say, that both Ramy and Jara became the central figures of a historical uprising through twists of fate and their ability to manifest a collective

not produce his art from Europe? One of the reasons, why Ramy doesn’t find a career in Europe meaningful, relates to his view that art is meaningful only when it is able to mirror reality and change it. The role of Ramy’s music is to express a collective experience and make it heard. The greater narrative of the revolution is born through the collective experience of a common struggle. Being away from this experience is deadly for Ramy as an artist. Living a safe and relatively easy life in the Nordic countries while writing songs about the hardships of the people fighting for a better world is not what he wants, and has thus not applied for asylum in any European country. The events of the Egyptian revolution had a drastic effect on Ramy and his thinking. Many of Ramy’s friends died during the revolution, some of them shot dead by the police in front of his own eyes. One of Ramy’s close friends took a hail of bullets aimed at Ramy and died in his arms. Ramy’s determination to continue the struggle is deeply rooted in these dramatic experiences.“Losing hope means betraying the essence of the revolution, betraying the spirit of Tahrir Square and those who have sacrificed their own lives. It’s not even an option. The memories of Tahrir Square are my greatest motivation. It’s important to show that people who have sacrificed themselves have not died in vain, and to continue to fight for a better world. I’m going back to the streets because we still have something to say. It was the first round.

experience. This ability to capture a shared experience and put it into music is at the heart of Ramy’s political art and a reason why he wants to return to Egypt. Ramy’s mother has told Ramy not to take the risk of returning, in the same way she told him to stop protesting after he was tortured by the Egyptian security forces. Could Ramy

There will be more rounds. Everyone who experienced the revolution changed. Before I was carefree, just enjoying music and parties and the easy life. People who went through this have found another meaning of life. I found a different role that I must play.”

TUTKAIN

arvostelu

JUURIHOITOA JA JUURETTOMUUTTA TEKSTI Milla Pesonenw

uka olet? Minne menet? Puudutetaanko? Eskon mielestä kannattaa puuduttaa, varsinkin

tunteet. Esko on työlleen omistautunut hammaslääkäri. Nuoruuden unelma urasta Hollywood-tähtien hammaslääkärinä on vuosien saatossa vaihtunut tavallisen harmaaseen sinkkuarkeen. Vaikka Esko on elämäänsä tyytyväinen, häntä masentaa ja elämä tuntuu tylsältä. Sattuuko tähän? Kauanko tätä on särkenyt? Hammaslankakin on varmaan jäänyt käyttämättä. ”Kuluneina viikkoina on monta kertaa tehnyt mieli soittaa veljelleni. Siis sille sulkeutuneelle hammaslääkärille, joka saattaa olla veljeni. Mutta torjunta oli sen verran voimakas, että parempi antaa hänen olla rauhassa. Tapaan hänet, kun juurihoito viimeistellään.” Eskon vastaanotolle tiensä löytää purukalustonsa sokerilla ja makeilla kolajuomilla pilannut Pekka. Poskihammasta särkee ja vaimokin on lähtenyt naapurin miehen matkaan. Ensisilmäyksellä lääkäriä ja mainosmiestä tuntuu yhdistävän ainoastaan huonot hampaat ja niiden hoitaminen. Sekä sama harvinainen sukunimi. Kirnuvaara, suomennos venäläisestä Kirilovista. Lisäksi heitä yhdistää lapsensa hylännyt ja maailmalle vuosikymmeniä sitten itseään etsimään kadonnut isä. Kalliolaiselta hammaslääkäriasemalta alkaa juurihoitoa suurempi seikkailu, joka vie veljekset juuriensa jäljille Lieksan kautta aina Australiaan saakka. Matkalla pureudutaan niin ruotsalaislähiöiden kuin Australian aboriginaalien ongelmiin. Lopulta kaksikko löytää kadoksissa olleen isänsä sekä

TUTKAIN

Kirja: Juurihoito Kirjailija: Miika Nousiainen Kustantaja: Otava Sivumäärä: 332 sivua

identiteettinsä. Juurihoito on aiemmin muun muassa Vadelmavenepakolaisella (2011) ihastuttaneen Miika Nousiaisen neljäs romaani. Se on kivuliaan humoristinen kertomus ihmisistä, juurettomuudesta ja siitä, kuinka yhteisen asian äärellä elämästä saattaa muodostua odotettua suurempi seikkailu. Nousiaisen hyrähdyttävä kirjoitustyyli tempaa lukijansa matkaansa jo kirjan ensimmäisiltä sivuilta. Viiltävä huumori ja vakavat aiheet kulkevat läpi kirjan sulassa sovussa – välillä naurattaa ja välillä itkettää. Ja välillä mietitään hampaita.

Juurihoito on kivuliaan humoristinen kertomus ihmisistä, juurettomuudesta ja siitä, kuinka yhteisen asian äärellä elämästä saattaa muodostua odotettua suurempi seikkailu.

TOIMINNAN TÄRKEYDESTÄ TEKSTI Vivi Säiläkivi

annah Arendtin teoksen Vita activa – Ihmisenä olemisen ehdot (1958) lukeminen on kuin kylpy antiikin klassisessa sivistyksessä, vaikka kirja onkin kirjoitettu viime vuosisadan puolivälissä. Arendt johtaa väitteensä ihmisenä olemisen luonteesta muun muassa Sokrateen ja Platonin

Augustinusta ja Raamattua useaan otteeseen. Teos lipsuu paikoittain jopa estetiikan puolelle. Miksi teos sitten on valittu tämän vuoden politiikan ja viestinnän tutkimuksen uuden koulutusohjelman pääsykoekirjaksi? Soveltamalla pohtiminen avaa syitä pääsykoekirjaksi valitsemiseen. Teok-

pohdinnoista ja kehittää niistä ajattelutapoja kääntelevän kehyksen toiminnalle, valmistamiselle ja työlle. Nämä kolme tekijää luovat Arendtin mukaan elämän osa-alueet, joista tärkein ihmisyydelle on toiminta. Arendt nostaa toiminnan käsittelyn etusijalle ajatteluun, vita contemplativaan, nähden. Tässä suhteessa hän eroaa ammentamastaan antiikin perinnöstä. Arendt tarjoaa myös uusia ajatusmalleja yksityisomaisuuden tärkeyden pohtimiseen, itsekkyyteen ja maailmasta ja elämästä vieraantumiseen. On harmi, ettei hänen sivistynyttä ja pohtivaa älyllistä panostaan aina korosteta tarpeeksi länsimaisen ajattelun perinteen kaanonissa. Arendtin ajatukset kuitenkin todella tarjoavat melko sovellettavia ratkaisuja ja näkökulmia esimerkiksi sodan mielettömyyteen ja poliittisen yhteisön hedelmälliseen toimintaan. Teoksesta loistaa paikoittain melko voimakkaasti läpi Arendtin uskonnollinen elämänkatsomus. Esimerkiksi vertaukset elämästä, puun ja siemenen ja kasvun erottamattomuudesta, luovat kirjalle lähes teologisen näkemyksen. Arendt myös käsittelee Jeesuksen poliittisuutta ja siteeraa kirkkoisä

sen sanoman liittyminen viestintään ja tämän päivän ilmiöihin selkenee Arendtin puhuessa kommunikaation välttämättömyydestä toiminnan yhteydessä. Mieleen tulevat muun muassa Trump ja muut anteeksiantamiseen mahdollisesti kykenemättömät poliitikon kuvatukset. Politiikan aspekti on selkeämpi, sillä koko elämän voi mieltää teoksen kehyksessä poliittiseksi. On kuitenkin vaikea uskoa, että pääsykoekirjanaan tätä lukeva ymmärtäisi teoksen ilman kattavampaa taustatietoa muun muassa Marxista, Smithistä ja Machiavellista. Ehkäpä teoksella halutaan mitata omistautumista koulutusohjelmaan pyrkimiseen ja motivaatiota vaadittavan taustatiedon etsimiseen. Teos sortuu välillä kehittymään muutamaa sfääriä liian korkealle. Arkhimedeen piste, kartesiolainen epäilys ja ihmisten halu paeta Maasta perustellaan melko hyvin, mutta Arendt ylittää pätevyytensä. Modernin teknologian ja sen ihmiselämään kohdistuvien vaikutusten analysoiminen on toki monin tavoin jopa yllättävän sovellettavaa. Ongelmaksi kuitenkin jää, että Arendtin tieteeseen sovellettavilta johtopäätöksiltä puuttuu legitiimi pohja.

Kirja: Vita activa – Ihmisenä olemisen ehdot Kirjailija: Hannah Arendt Kustantaja: Vastapaino Sivumäärä: 420 sivua

Ajattelemattomuus on uhka, joka voidaan kumota vain, jos ihmiset monikossa elävät kommunikatiivisesti rationaalista toimintaa, vita activaa, kunnioittavaa elämää.

TUTKAIN

Lukijapalaute

KerĂ¤tty Jodelin @valtsika-kanavalta 40

TUTKAIN

puhkaise kuplasi