Vox cordis 1/2021

Page 15

Teksti RIIKKA KALMI Kuva MIKKO LEHTIMÄKI

AVARUUSDATA KIIHDYTTÄÄ AUTOMATISAATIOTA 

Avaruusdatalla on monta tärkeää tehtävää. Sitä tarvitaan matkapuhelimissa, lentokoneissa, autojen navigointijärjestelmissä, sään ennustamisessa tai vaikkapa luonnonkatastrofien seuraamisessa ja kaupunkisuunnittelussa. Vaasan yliopiston professori, Digital Economy -tutkimusalustan johtaja Heidi Kuusniemi sanookin, että avaruusdata tuo valtavia mahdollisuuksia – niin innovaatioihin kuin uuteen liiketoimintaankin. – Avaruusdata on avaruudessa kerättyä dataa maapallosta tai maapallolle avaruudesta lähetettyä dataa. Yleensä se on satelliiteista saatavaa tietoa: satelliittitietoliikennettä kuten internetiä, satelliittipaikannusdataa tai satelliittikuvantamista. Satelliitti ei nykypäivänä ole mikään hirmuisia summia maksava harvinaisuus. Perinteisten satelliittien rinnalle on kehittynyt laaja piensatelliittien tuotanto. Lisäksi satelliittien laukaisu on halventunut. Myös Vaasan yliopisto on lähettämässä avaruuteen oman satelliittinsa KvarkenSatin, johon on tulossa kuvantamisteknologiaa sekä radioteknologiaa. Maitopurkin kokoinen piensatelliitti tulee palvelemaan erityisesti Merenkurkun alueen toimijoita. – Piensatelliitin alustava suunnittelukatselmus on käynnistynyt kesäkuussa 2021. Tarkoitus olisi laukaista satelliitti Kiirunan avaruuskeskuksesta loppuvuonna 2022. Oman piensatelliitin ja siihen liittyvän KvarkenSpaceEco -hankkeen lisäksi yliopistossa on käynnissä muitakin tutkimuksia avaruusdataan liittyen. Uudessa INCUBATE-hankkeessa tutkitaan, kuinka piensatelliitteihin perustuvaa paikannusta, navigointia ja ajanmääritystä voidaan käyttää sisätilaympäristössä. TULEVA-hankkeessa kehitetään puolestaan tulevaisuuden tarkkuuspaikannuksen menetelmiä älylogistiikan ja varastonhallinnan ratkaisuihin. OMIS-esitutkimuksessa kartoitetaan satelliittidatan hyödyntämistä metsätaloudessa ja puunkorjuussa. Kuusniemen mukaan satelliittipaikannuksesta onkin tullut yhä tarkempaa ja halvempaa. Monitaajuusvastaanottimilla päästään jo kymmenien senttimetrien tarkkuuteen. – Satelliittipaikkatiedon ja -kuvantamisen kehittyminen kiihdyttää automatisaatiota ja robotisaatiota. Parantunut tarkkuus mahdollistaa uusia palveluita. Tämä on hieno tilanne. Kuusniemi nostaa esimerkiksi suomalaisen Iceyen, joka on laukaissut useita SAR-tutkilla varustettuja mikrosatelliitteja avaruuteen ja tarjoaa niiden avulla liki reaaliaikaisia tutkakuvia. Avaruusdataa on myös avoimesti saatavilla. Kuusniemi kannustaakin yrityksiä tarttumaan mahdollisuuteen. – EU on satsannut tähän erittäin paljon, esimerkkinä tarkkaa dataa tuottavat satelliittipaikannusjärjestelmä Galileo ja satellittikuvantamis­ infrastruktuuri Copernicus. Datan tarkkuuden lisäksi ensiarvoisen tärkeää on myös datan resilienssi, eli sen oikeellisuus ja luotettavuus. – Olemme menossa kohti yhä automatisoidumpaa yhteiskuntaa, joka on hyvinkin riippuvaista paikannuksesta ja paikkatiedosta. Oikea tilannekuva on suuressa roolissa: koneet itse tietävät, missä ne ovat ja missä toiset koneet ovat niihin nähden. Jos sijaintitietoon ei voi luottaa, se on iso turvallisuusriski.

VOX CORDIS 1/2021

15


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Opiskelijat oppivat startupien arviointia

3min
page 27

Urapolulla kohti professuuria

2min
page 45

Akateeminen yrittäjä auttaa kansainvälistymään

2min
pages 42-43

Urapolulla kohti professuuria

1min
page 45

Väitökset: Inhimillinen pääoma tuo kilpailukykyä

1min
pages 40-41

Verkko-opetus haastaa ja innostaa

1min
page 44

Energiaa IoT-laitteisiin ilman paristoja ja sähköjohtoja

1min
page 39

Vetyä ja tuulta tulevaisuuden laivoihin

1min
page 38

Kansainvälisten kontaktien solmiminen kannattaa

2min
pages 34-35

Etätyötutkimus vuorovaikutteisesti esiin

1min
page 37

Arpapeliä kryptovaluuttamarkkinoilla

1min
page 36

Menestyksen polkuja rakentamassa

2min
pages 28-29

Kestäviä askeleita huomiseen

4min
pages 32-33

Viisi syytä puulle

3min
pages 24-27

Blogi: Julkishallinto digitalisoituu - miten käy virkavastuun?

2min
pages 22-23

Bloomberg Lab tuo taitoja työmarkkinoille

2min
pages 20-21

Tekoälyn uudet kielimallit hämmästyttävät

2min
page 14

Kuluttaja datan armoilla

1min
page 18

Kolumni Tiina Helenius: Ennustamisessa on tärkeintä tietää, missä olemme juuri nyt

2min
page 19

Avaruusdata kiihdyttää automatisaatiota

1min
page 15

Tutkimus tuo tekoälyä sähköverkkoihin

2min
pages 16-17

Visuaalisen datan ja 3D-mallinnuksen kehitys etenee vauhdikkaasti

1min
page 13

Datasta uusi sampo?

4min
pages 8-12
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.