Vox cordis 1/2021

Page 42

WELL DONE 

Vaasan yliopisto on myöntänyt dosentin arvot KTT Kyösti Pennaselle erikoisalana teknologiat kulutuksen muutosvoimana ja professori Bonnie Buchananille erikoisalana rahoitus.

Vaasan yliopiston markkinoinnin tutkijatohtori Samuel Piha on saanut kuluttajatutkimuksen dosentin arvon Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Lisäksi johtamisen yliopistolehtori Maria Järlström on saanut dosentin arvon Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta alana vastuullinen henkilöstöjohtaminen, strateginen henkilöstöjohtaminen ja urajohtaminen.

Tommi Lehtonen on nimitetty vastuullisuusja eettisyysjohtajan tehtävään Vaasan yliopistossa. Hänen tehtävänään on edistää ja koordinoida kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen vastuuseen liittyviä toimia sekä tutkimuksessa että koulutuksessa. Lisäksi Lehtonen tekee myös tutkimusta aiheesta.

Vaasan yliopiston rahoituksen maisteriohjelmasta valmistuneen Juuso Marttisen pro gradu -työ palkittiin kunniamaininnalla FVCA - Pääomasijoittajat ry:n järjestämässä gradukilpailussa.

Yliopiston laskentatoimen professori Teija Laitinen ja julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä kutsuttiin jäseniksi Valtiontalouden tarkastusviraston tieteelliseen neuvostoon. Professori Laitinen nimitettiin myös Professoriliiton hallitukseen.

Vaasan yliopiston markkinoinnin opiskelijat Herman Jungell, Ilona Keski-Nikkola ja Marianna Saarialho ovat voittaneet kansainvälisen tilastojulistekilpailun Suomen finaalin. Aiheena heidän julisteessaan olivat teknologia- ja ympäristöasenteet.

Nnamdi Ogujin, Richard Owusun ja Jorma Larimon Baltic Journal of Managementissa ilmestynyt artikkeli on saanut Emerald Literati Awards -kunniamaininnan. Lisäksi Larimon yhdessä Mia Hsiao-Wen Hon ja Perves Ghaurin kanssa Asia Pacific Journal of Managementiin kirjoittama artikkeli on saanut Mike Peng Best Paper Award -palkinnon.

Journal of Business Research -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Vaasan yliopisto on tuotteita valmistavien yritysten palvelullistumisen tutkimuksessa maailman huippua mitattuna julkaisujen määrällä ja viittauksilla. Yliopiston strategiaprofessori Marko Kohtamäki ja vieraileva professori Vinit Parida sijoittuvat kärkisijoille hiukan mittarista riippuen, samoin kuin Vaasan yliopiston palvelullistumistutkimus kokonaisuudessaan.

42

VOX CORDIS 1/2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Opiskelijat oppivat startupien arviointia

3min
page 27

Urapolulla kohti professuuria

2min
page 45

Akateeminen yrittäjä auttaa kansainvälistymään

2min
pages 42-43

Urapolulla kohti professuuria

1min
page 45

Väitökset: Inhimillinen pääoma tuo kilpailukykyä

1min
pages 40-41

Verkko-opetus haastaa ja innostaa

1min
page 44

Energiaa IoT-laitteisiin ilman paristoja ja sähköjohtoja

1min
page 39

Vetyä ja tuulta tulevaisuuden laivoihin

1min
page 38

Kansainvälisten kontaktien solmiminen kannattaa

2min
pages 34-35

Etätyötutkimus vuorovaikutteisesti esiin

1min
page 37

Arpapeliä kryptovaluuttamarkkinoilla

1min
page 36

Menestyksen polkuja rakentamassa

2min
pages 28-29

Kestäviä askeleita huomiseen

4min
pages 32-33

Viisi syytä puulle

3min
pages 24-27

Blogi: Julkishallinto digitalisoituu - miten käy virkavastuun?

2min
pages 22-23

Bloomberg Lab tuo taitoja työmarkkinoille

2min
pages 20-21

Tekoälyn uudet kielimallit hämmästyttävät

2min
page 14

Kuluttaja datan armoilla

1min
page 18

Kolumni Tiina Helenius: Ennustamisessa on tärkeintä tietää, missä olemme juuri nyt

2min
page 19

Avaruusdata kiihdyttää automatisaatiota

1min
page 15

Tutkimus tuo tekoälyä sähköverkkoihin

2min
pages 16-17

Visuaalisen datan ja 3D-mallinnuksen kehitys etenee vauhdikkaasti

1min
page 13

Datasta uusi sampo?

4min
pages 8-12
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.