Merimiehiä salakujettajina

Merimiehiä salakuljettajina

Sotien jälkeisestä merenkulkijoiden harrastamasta ”smugelista” on olemassa vain perimätietoa, lehtileikkeitä ja rangaistuspöytäkirjoja. Kotkalainen Jukka Illman kokosi aiheesta mittavan aineiston vuosilta 1946–1994.

teksti ja kuvat Pekka Karppanen

Eläkkeellä oleva Jukka Illman aloitti materiaalin keräämisen viitisen vuotta sitten. Hän on merimiesten ja kalastajien jälkipolvea ja työskenteli pitkään Porvoon öljysatamassa. – Kieltolain aikaisista salakuljetuksista on paljon kuvauksia ja kirjoituksia, mutta en löytänyt mistään tutkittua tietoa kauppalaivojen ammattimerenkulkijoiden harrastamasta salakuljetuksesta, Illman totesi Vapaavahti -lehdelle helmikuussa 2020.

Sukutausta, pitkä satamatyö sekä mukanaolo merenkulkijoiden Facebook -ryhmissä synnyttivät ajatuksen tallentaa muistot ja tarinat. Hän rajasi tiedonkeruun 90-luvun puoliväliin, jotta ei pengottaisi rikosoikeudellisia vastuita. Toisaalta tuolloin alkanut Suomen EU -jäsenyys helpotti esimerkiksi alkoholin laillista tuontia.

Illmanin mukaan useimmat merenkulkijat eivät kokeneet olevansa rikollisia. Huumeisiin merenkulkijat suhtautuivat kielteisesti. Alkoholin ja tupakan salakuljetuksella rahoitettiin muun muassa opiskelua ja satamaelämää. – Merimiehet ovat muuten ainoa tunnettu ammattikunta, joka myi viinaa ostaakseen viinaa juotavakseen. Rahaa kului myös naisiin ja korttipeleihin – smugelirahalla ei ollut niin suurta arvoa, Jukka Illman kertoi.

Salakuljetuksesta saatuja tuloja käytettiin myös velkojen maksuun ja omaisuuden kartuttamiseen.

Pula-aika loi markkinoita

Sotien jälkeen tavaroiden tuonti Suomeen oli vahvasti säänneltyä. Kahvin, sokerin, voin, purukumin ja elektroniikan salakuljetus toi tuolloin lisätuloja merimiesten pieniin palkkoihin. Merimiehet harjoittivat myös laillista tuontia – moni muistaa vielä esimerkiksi kuplavolkkarit.

Merimiehet ovat saaneet ostaa tuotteita laivalle ulosvientinä ilman mitään veroja. Viina ja tupakka vaativat melko vähän säilytystilaa ja niistä saatu kate on hyvä. Salakuljetuksen rahoitus laivoilla tapahtui useimmiten merimiesten omilla varoilla. Suurempien salakuljetusten kohdalla oli myös vastaanottajan järjestämää rahoitusta. – Suurempien erien salakuljetusverkostossa saattoi olla mukana kalastajia, venemiehiä, satamamiehiä, autonkuljettajia ja liikemiehiä. Kukin sai oman siivunsa, Illman selvitti. 1990-luvulla 12 pullon laatikko vodkaa maksoi Keski-Euroopassa ulosvientiin noin 100 mk. Suomessa satamassa myytäessä laatikosta sai 1000 mk tai pulloittain myytäessä 100 mk pullolta. Vähittäismyynnissä sataman ulkopuolella pullosta on voinut saada 150 mk tai enemmänkin.

Suomalaiset merimiehet salakuljettivat tavaraa myös muihin maihin. Tupakka ja alkoholi kävivät kaupaksi monissa satamissa. Pornolehdet ja -videot, tekstiilit, kellot ja monet tavarat toivat lisätienistejä. Itäblokin aikaan smugelitulot kulutettiin hauskanpitoon jo satama-aikana, koska valuutat eivät olleet vaihdettavia.

Tulli ja merivartiosto valvoivat

Merivartiolaivat saattoivat saada itse teossa kiinni rannikolla laivasta veneeseen tapahtuvia salakuljetusoperaatioita. Laivan ollessa satamassa tulli valvoi ja teki tarkastuksia asuintiloihin salakuljetustavaroiden löytämiseksi. – Merimiesten mielikuvitus oli rajaton heidän keksiessään piiloja ja hämäyksiä. Eräällä päälliköllä oli sohva täynnä vodkaa ja päällimmäisenä olutlaatikko. Hän avasi sohvan tullien tullessa paikalle ja tarjosi oluet tullille, jotka eivät aavistaneet mitään, Jukka naurahti.

Rakennettua piiloa kutsuttiin jemmaksi, rakentamatonta jullikaksi tai jukeliksi. Jullikoina on käytetty esimerkiksi öljytynnyreitä, trossikoileja, pölynimuria ja erilaisia tavarakasoja, joihin tavara on peitetty.

Ammattimaisessa suuressa salakuljetuksessa rangaistus oli enimmillään kaksi vuotta vankeutta, vähän pienemmillä tekijöillä muutaman kuukauden ehdollinen vankeus ja vähimmillään sakkoja viikon palkasta parin kuukauden palkkaan. Aikaisemmin myös rikoksentekovälineet tuomittiin valtiolle.

Materiaalia vaikka kirjaan

Jukka Illman on pitänyt salakuljetuksesta useita esitelmiä. Vuoden 2019 Kotkan meripäivillä hän kertoi aiheesta museolaiva Hyökyllä, jonne oli kerääntynyt satakunta merimiestä perinteisille kympin kahveille. – Moni vanha skönäri jäi tilaisuuden jälkeen keskustelemaan ja muistelemaan omia salakuljetuksiaan. Jotkut merimiehet pitivät hommaa jonkunlaisena ”urheiluina” todeten, että tullin menetelmät kehittyvät, mutta skönö kulkee aina askeleen edellä, Jukka muisteli.

Aineistoa kerätessään Illman on ollut yhteydessä moniin merenkulkijoihin ja haluaa pitää heidät anonyymeinä. Tärkeintä on ollut saada tarinat talteen. Salakuljetus on ollut osa merenkulkijan elämää ja siitä tietävät vain merimiehet itse ja satamissa tavaroita ostaneet henkilöt. – Luovutan aineiston Suomen merimuseolle. Toivottavasti sille löydetään käyttöä vaikka jonkun tutkijan lopputyöhön, Jukka Illman mietti.

Mies on tehnyt suuren ja arvokkaan työn merimieskulttuurin hyväksi. Tarinoita ja tosikertomuksia tullin haaviin jääneistä salakuljetusporukoista riittää. Moni tapaus on jälkeenpäin katsottuna hyvinkin humoristinen. Tässä olisi aineksia kirjaksi asti.

På 70-talet uppdagades en smuggelverksamhet med 15 000 tobakskartonger på M/S Finlandia i Köpenhamn. Flera besättningsmedlemmar var inblandade i affären. Bild EFFOA/SSB:s arkiv.

Smugglande sjömän

Information om smugglingen som sjöfararna ägnade sig åt efter krigen finns bara i sägner, tidningsurklipp och straffprotokoll. Kotkabon Jukka Illman har dock sammanställt ett ansenligt material om ämnet från åren 1946–1994.

Generationerna före den numera pensionerade Jukka Illman var sjömän och fiskare. Själv jobbade han länge i Borgå oljehamn. Illman började samla in material för ungefär fem år sedan och valde att begränsa historierna till mitten av 90-talet för att inte göra intrång i straffrättsliga ansvar.

De flesta sjöfarare ansåg sig inte vara brottsliga och var negativt inställda till droger. Smugglingen finansierade bland annat studier och hamnlivet. – Sjömännen var förresten den enda kända yrkeskåren som sålde sprit för att kunna köpa sprit att dricka. Pengarna lades också på kvinnor och kortspel – smuggelpengarna utgjorde inte så stora summor, berättar Jukka Illman.

Inkomsterna gick också till att betala skulder och öka tillgångarna.

Sjömännen har fått köpa produkter till fartygen skattefritt. Vid de största smugglingarna hade mottagaren ibland ordnat finansiering.

Sjömännen smugglade även varor till andra länder. Tobak, alkohol, porrtidningar och porrfilmer, textilier, klockor och många andra varor gav extrainkomster. Under östblockets tid spenderades pengarna på nöjen redan under hamntiden, eftersom det inte gick att växla valutorna.

Det hände att sjöbevakningsfartyg tog förövare på bar gärning vid kusten när smuggeloperationer genomfördes från fartyget till en båt. Tullen övervakade fartygen när de låg i hamn och gjorde kontroller i bostadsutrymmen för att hitta smuggelgods.

För yrkesmässig smuggling var straffet upp till två års fängelse och för verksamhet av mindre omfattning fick man några månaders villkorligt fängelsestraff och åtminstone böter som motsvarade en veckas till ett par månaders lön.

Jukka Illman har hållit flera föredrag om smugglingen. Han har varit i kontakt med många sjöfarare och vill låta dem förbli anonyma. Det viktigaste har varit att dokumentera historierna för eftervärlden. Smuggling har varit en del av sjöfararens liv. – Jag ska skänka materialet till Finlands sjöhistoriska museum. Förhoppningsvis kan det användas till något, kanske en forskares examensarbete, föreslår Jukka Illman.

Jukka har gjort en stor och värdefull insats för sjömanskulturen. ò