Polku Magazine #5 by Juho Sipilä

POLKU b ik es an d cu lt ur e

B M X s p e c i a l

D H h i s to r i a a

A n d a l u c i a

Retro MTB

Gwin A a r o n

C a l i f o r n i c at i o n

No. 5

spring 2012

SEISMIC SHIFT. Rainbow jerseys don’t lie. Introducing the all-new SRAM Grip Shift. Three rows of ball bearings. Full metal shift indexing. Integrated lock-on grip. Designed for SRAM 2X10, it’s one of the most advanced shifters ever created. UNRIVALED.

Nordic distributor:

Cycle Service Nordic l

SRAM.COM/GRIPSHIFT

Cycle Service Nordic OY Ahertajankatu 6 FI-33720 Tampere info@cycleservicenordic.com www.cycleservicenordic.com

POLKU NUMERO 5

CONTENTS Foto .6 Visa ja tähtihousut .14 Elise’s column .22 Aaron Gwin .24 BMX - Andalucia .30 Metsään kisoihin .40 Treeniä! .44 Retro .50 Kuka – Mitä – Miten .54 Team Finland .58 BMX – Californication .58 DH Talvicup .64

POLKU NUMERO 5/spring/2012 Julkaisija: Vauhtilajien jaosto Päätoimittaja: Aku Hjelm Taitto: Jimmy Doyle Kuvat: Jimmy Doyle Juho Sipilä Mikko Hallikainen Toimitus: Juho Sipilä Palautteet, juttuideat ja ilmoitusmyynti: vauhtijaosto@mountainbike.fi

POLKU number 5 is alive

Kannessa: Mikael Savolainen Kansikuva ja etuaukeama: Mikhai Sunikov

Editorial

Kun ei ole mitään sanottavaa Alan usein pohtimaan näitä pääkirjoituksia kynäillessä, että nyt otetaan iso kynä käteeen ja vedetään sellaset linjavedot ja tulevaisuudenkuvat pyöräilystä Suomessa, että oksat pois. Itsestään selväähän on, että pyöräilystä pitää saada koululiikuntaa ala-asteille nyt ainakin. BMX- ja maastopyöräily olisivat loistavia lajeja ja samalla naperot saisivat liikennekasvatusta. Kaikki pikkupojat kuitenkin krossailee pyörillänsä pitkin poikin pihoja ja metsiä. Aikuisenakin maastopyörillä ajetaan missä sattuu metsässä, kun voitaisiin ajaa merkittyjä ja etukäteen suunniteltuja reittejä, jotka katsottaisiin isosta maastopyöräreitit 2012 kirjasta ennen lenkille lähtöä. Olisi aloittelijalle varmasti kannustavampaa päätyä ajamaan sopivantasoinen ja pituinen lenkki metsässä sen sijaan, että päätyy eksyttyään ihmettelemään keskelle suota. Eikä mennä nyt edes siihen, kuinka hankalaa kunnan on rakentaa skeittiparkkia skeittaajien ja bmx-kuskien käyttöön. Jätän kuitenkin aina kirjoittamatta nämä asiat, kun alan miettimään, että kuka minun toiveita sitten alkaisi täyttämään. Pyöräilyssä on paljon innokkaita harrastajia, jotka tekevät työtä kaikkien meidän harrastuksen eteen. Heillä on kuitenkin usein jo kädet täynnä hommia ja suon jokaiselle ilomielin sen, että puuhastelee itselleen tärkeän asian kanssa ilman palkkiota. Sen sijaan, että puuhastelisi minulle tärkeän asian kanssa ja edelleen ilman palkkiota. Aina löytyy myös niitä ihmisiä, jotka eivät ilmaiseksi käsiään likaa vaan tietävät mitä me pyöräilijät haluamme ja tarjoavat sen rahaa vastaan. Ei viisitoista vuotta sitten vielä saanut maastopyörän erikoisosia palvelun kera läheskään jokaisesta kaupungista. Puhumattakaan siitä, että olisi ollut Bike Parkkeja. Eteenpäin on siis menty ja tullaan menemään vielä pitkälle. Tässäkin yksi hyvä syy olla huutelematta, kun hyvät asiat tapahtuvat ilman minunkin vouhottamista. Polku-lehden kunniakirja on jaossa sille, joka keksii miten tekee rahaa tarjoamalla minulle merkittyjä xc-reittejä, kun haluan työpäivän jälkeen käydä ajamassa puolitoista tuntia vauhdikasta maastopyöräilyä enkä yhtään enempää. Aku Hjelm

FOTO

Mikko Hallikainen

FOTO

Mikhai Sunikov

FOTO

Juho Sipil채

We.Do. MTB. Fuel EX

Remedy

Slash

29er Series

PolkupyĂśrĂ¤t, ajovarusteet, varaosat, juomareput, tarvikkeet, kaikkien merkkien huollot Santaniitynkatu 2, 04250 Kerava p. 09-294 8456 e-mail: lundberg@lundberg.fi Avoinna: Ark 9-18, la 9-14

www.lundberg.fi

erikois tarjous polku-lehden lukijoille Fox Takaiskari / joustokeula huollot

-20%

Tarjous voimassa vain t채ll채 kupongilla 30.06.2012 asti

www.foxhuolto.fi Puh. 010 423 3030

rtech@rtechsuspension.fi

Kirjoittaja: Aku Hjelm Kuvat: Harri Johansson

Visa Malinen

Jotta voisi ymmärtää miksi Visa Malista haastatellaan Polku-lehteen pitää tietää kaksi asiaa. Ensinnäkin toimittaja ajoi ensimmäiset MM-kilpailunsa 2002 Kaprunissa Itävallassa. Toinen tärkeä tieto on, että Visa oli siihen aikaan todella perso Nutellalle ja tätä ruskeaa kultaa löytyykin jokaisen itseään kunniottavana majatalon aamiaispöydästä Keski-Euroopassa pienissä rasioissa. Maajoukkue sai myös tuolla reissulla uudet hienot edustustakit ja vähemmän yllättäen kokojen arpominen koko joukkueelle ei ollut mikään menestystarina. No itse sain kuitenkin mukavan L-koon takin, jossa kelpasi edustaa ilman, että hihat olivat kyynärpäissä. Kaikki olikin hyvin, kunnes erään iltapalaverin jälkeen eteisessä ei ollutkaan enää jäljellä kuin M-koon takki lähtiessäni. No, joku on vahingossa ottanut takkini ja tilanne selviää aamulla. Aamiaspöydässä suoritetun kuulustelun jälkeen selvisi, että kukaan ei ollut huomannut oman takkinsa vaihtuneen. Epäiltyjen listalla ykkösenä oli kuitenkin Visa, joka oli kovaan ääneen protestoinut takkinsa kokoa pari päivää aikaisemmin. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut mitään ja asia unohtui. Puolivälissä MM-kisoja on kuitenkin aina viralliset avajaiset joihin lähdettiin tälläkin kertaa ja pukukoodi oli tietysti edustustakki. Vedin tuolloin takin ensimmäistä kertaa päälleni ja silloin tajusin sen. Taskut olivat täynnä Nutella rasioita. On totuuden aika.

Visa Malinen, kuinka vanha olet? Ööh.. 29.. Oliko ikävä kysymys heti alkuun? Hah. Eikun en mä muistanut. Kauan olet ajanut alamäkiajoa? Vuodesta -97 eli nyt on viidestoista kausi ja Jyväskylän SM:t oli viidennettoista SMkilpailut putkeen. Eikö yhdetkään ole jäänyt välistä? EI!

Aloititko pyöräilyn suoraan alamäkiajosta vai harrastitko jotain muuta pyöräilylajia ensiksi? Maastopyöräilyä tuli harrasteltua ja sitten jotain bmx hommia, mutta DH oli semmonen ensimmäinen kilpalaji. Miten löysit alamäkiajon? Mun mielestä Lahdessa oli sillon joku paikallinen seura. Sitten justiin tää Pepe kuka on nykyäänkin Messilässä, niin se oli timattikantissa Kapon kanssa hommissa ja siellä myytiin noita cännärin fillareita. Tunsin Kapon entuudestaan hyvin alppihiihtopiireistä, kun se laitto suksia ja muita. Niin sitten sitä kautta. Ihan ensin mä kiinnostuin varmaan jossain fillarimessuilla. Niinku ihan pikku skidina eli kakstoista kolmetoistavuotiaana. Siellä nää Taponen ja Stuba ja mitä muita noita vanhanliiton bmx kuskeja on niin ne ajo siellä ja siitä innostuin. Ostin sitten Leppäsen pyörästä bmx:n. Olikohan sitten pari kesää niillä bmx:llä ajelua ennenkun sitten just Kapon ja näiden kautta kiinnostuttiin maastopyörä hommasta. Sitten kun osti muutaman niitä maastopyörälehtiä niin hiffas, että on olemassa DH. Leppäsen pyörässä ne sitten vinkkas tosta, että on joku niinku “alamäkiseura” Messilässä. Sitä kautta se sitten lähti. Pääsikö Messilässä ajamaan silloin hisseillä DH:ta? Ei päässyt hissillä, mutta silloin -97 ajoin mun ensimäisen kisan Messilässä. Ehkä se sitten vaikutti siihen, että paikallinen seura järjesti, kun tuli mentyä mukaan. Se oli Suomi-cupin kisa ja ajoin siellä kuustoista

luokassa. Messilä oli sillon kauden toka kisa. Hyvinkään osakilpailu oli jo ajettu ja jäljellä oli neljä kisaa vielä Messilän jälkeen. Ajoin sen jälkeen kaikki muuta paitsi Rovaniemen, joka jäi väliin kun olin riparilla sillon samaan aikaan. Olin heti kolmas Messilän kisassa, toinen Himoksella ja Vuokatissa voitin, ne oli viel SM-kisat sillon. Syksyllä oli sitten vielä Levin kisa jonka pääsin kanssa ajaan. Miten Suomen kisat erosi nykyiseen, kun vertaa sun tulokaskauteen? Oliko silloin enemmän vai vähemmän kuskeja kisoissa? Itseasiassa aika saman verran tai ehkä jopa enemmän. Muistan, kun -98 kausi alkoi ja Hirvensalossa oli ensimmäinen kisa niin siellä oli yli sata osallistujaa overall. Muistan kanssa, kun -97 vikassa kisassa Levillä mulla oli vielä mahdollisuus voittaa koko cuppi, mutta meni pyörä hajalle ja jäin viimeiseks niin olin just joku kahdestoista eli viimenen. Sillon oli joku 12-16 tyyppiä kuustoista luokassakin ja helposti joku kahdeksan kovaakin kuskia. Siellä ajo sillon sellaset nimet samas sarjas kuin minä, kun Juhis, Isokääntä, Mölsä, Räsäsen Tapsa, Haapojan Sampo ja Sarasen Paavo tietenkin. Paavohan voitti sillon paljon niitä kisoja. Ehkä siellä on nykyäänkin kovia kuskeja junnuluokassa, mutta nykyään siellä on muutama kova kuski ja muut on ihan huru-ukkoja. Elitessä sitten taas ei ehkä ollut niin kova taso. Nyt tuntuu, että ikäluokat on silleen, että enemmän on vanhempia kuskeja. Sillon, kun mä aloitin niin Laiho ja nää kovat nimet oli hädintuskin parikymppisiä. Nyttenhän alkaa oleen elites näitä mun ikäluokan kuskeja eli +25 aika helvetisti. Miten se kalusto millä sinäkin olet aloittanut ajamisen eroaa nykyisistä alamäkipyöristä? No siis jarrut eroaa nykypäivään selkeesti. Sillon oli Maguran vannejarruja vielä ja V-jarruja käytössä. Mun ensimmäinen DH-pyörä oli Finnpeakin DH02 ja siinä oli aluksi joku WP:n ihan sikahuono keula. Siinä oli seitsemän senttiä joustoa ja joku juttu, kun se hakkas aina vastaan. Takana oli sitten seitsemän ja puol senttiä joustoa. Eli ihan hävyttömän vähän. Oliko se ihan alamäkipyörä kuitenkin? Oli oli! Se oli alamäkipyörä, kulmat ja kaikki oli ihan sika hyvät. Sain siihen sitten myöhemmin ekalla kaudella jo paremman White Brothersin keulan, jossa oli 11 senttiä joustoa. Mutta olihan ne pyörät ihan sika paskoja, kaikki kammet ja keskiöt. Sillon oli vielä neliökeskiöt eli niitä meni oikeasti helposti kaudessa parikin keskiötä poikki. Takavaihtajia meni kanssa enemmän, kun oli pitemmät häkit. Sitten jossain vaiheessa tajuttiin ruveta käyttään Dura Aceja ja muita katupuolen vaihtajia, missä oli lyhyet häkit.

Sitten noi kiekot oli aika samanlaiset, paitsi enemmän soikeet. Mut kyl Mavicit oli jo sillon hyvät. Niillä 121:llä pystys ajaan nykypäivänäkin ihan varmasti. Miten sitten radat vertautuu nykypäivän Suomi-Cupin kisaratoihin? Ehkä tietyllä tavalla samanlaisia kuin nykyäänkin. Ei se siitä ole älyttömästi muuttunut. Olihan siel tietty enemmän sellasia kammo kivenkierto settejä. Ehkä sen tietty muistaa eritavalla, kun oli niin skidi, että ne radat tuntukin kovavauhtisemmilta. Mutta kyllä sillon esimerkiksi Himoksellakin oli tosi vauhdikkaita ratoja. Se mitä Himoksella ajettiin kolme vuotta putkeen olikos se nyt 97-99 niin se oli oikeesti ihan kunnon rata ja hyvää settiä. Kyllä se mun mielestä oli parempi rata, kuin se mitä ajettiin sitten myöhemmin SM:ssä, kun jätkäkin oli siellä. 2008 sielllä ajettiin ainakin ihan hyvää rataa ja se oli silloin uudistettu edellisvuodesta. No se oli just se uus rata, mutta se vanha rata ois ollut paljon parempi, kuin toi uusi. Veikkaisin ainakin. Olihan siinä vanhassa radassa se alku polkuosuus ja muuta sellaista. Niitä tahto olla sillon monesti “back in the days”. Oli koitettu vähän viruttaa sitä rataa. Tahko oli siitä hyvä esimerkki, kun muuten koko rata oli ihan sika hyvä, mutta sitten lopuks poljettin melkeen puoleenväliin se hiekkatie rannassa eli joku kilsa tasasta. Se oli sitten vähän plus miiinus nolla ajatko sen DH osuuden radasta hyvin, kun sinä lopussa kova polkija teki viis sekunttia eroa helposti. Monta kisaa sillä radallakin ajettiin. SM- ja PM-kisoissa tais molemmissa olla aikanaan vielä se lopppupaska mukana. Kun aloitit ajamisen 1997 niin ajoitko ihan huvikseen vai innostuitko heti, että tämä on sun laji? Kyllä mä ajoin silleen ihan tosissaan. Olin kuitenkin pelannut tennistä kymmenen vuotta ennen sitä kilpatasolla eli oli pelattu skaboja ja treenattu ihan tosissaan. Alppihiihtoa oli kans tullut laskettua kilpaa. Ei millään hirveen korkealla tasolla, mutta kuitenkin. Olin noi jo vähän lopettanut sillon ja kyllä mä sitten aloin ajaan heti ihan semitosissaan. Vielä kun huomas, että on mahkuja pärjätä ja tolleen. Muistan, kun Messilässä ajoin ekaa kisaa ja jengi puhu ja sipsutteli että toi Saranen on ihan sika kova. Sehän oli sillon pärjännyt ja voittanut suomenmestaruuksia ja vaikka mitä xc-puolella jo. Paavo oli sillon Tunturin teamis, joka oli sillon oikeesti kova juttu ja niillä homma toimi. Ne oli roudannutkin kuskeja jo ties mihin ajaan. Olin sitten kolmas Paavon voittaessa, mutta ne erot ei ollut mitään hirveen isoja. Siitä tuli vähän sellanen kipinä, että noi kun on jo tollasia staroja ja mä ajoin tätä vauhtia niin tajus, että kannattaa itekkin vähän skarppaa.

Sitten noi kiekot oli aika samanlaiset, paitsi enemmän soikeet.

Mikä tilanne Bike Parkkien kanssa oli Suomessa silloin, kun aloitit ajamisen? Sillon Suomessa ei ollut yhtään, mutta mulla on sellanen muistikuva, että sitä ennen Hervannassa ois pyörinyt setit joskus -95 ja sillon. Oisko joku Peltsi ja Ransu ollut sillon asialla siellä vai mitenköhän se meni. Mutta ei siis todellakaan ollut mitään bike parkkei. Ehkä Meri-Teijo oli ensimmäinen sillon mikä rupes pitää hissejä auki. Silleen keväällä ja sitten kun oli tulossa kisat niin sillä viikolla ja ehkä viikoa ennen. Välillä oli jopa sellasia random ajopäiviä kesken kesää. Jengi niistä kuuli sitten puskaradion kautta ja soitteli, että siellä pääsee ajaan. Minä vuonna Meri-Teijossa sitten aukesi hissit? Muistan, että kun itse aloitin ajamisen 2000-vuonna niin se toimi vielä samalla periaatteella, että puskradiosta kuuli. Varmaan just jotain 99-00. Mä muistan, että Roi Paananen ajo vielä sillon eli sen on täytynyt olla 90-lukua, koska Paanaset ei ajanut enää 2000-luvulla. Miten sitten harjoittelitte silloin? Miten sitä ajoa sai alle, jos kisoja oli kuudet kaudessa ja hissit ei ollut muuten auki? Me totaa.. kikkailtiin kaikennäköistä siis. Kyllä mä kävin mäkipyörällä ajaa ihan taluttamalla paljon. Oliko taluttaminen sillon ihan ok? Ei se siis ikinä mitään siistiä ollut se taluttaminen. Mulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että ei siitä nillitetty silloin? Kyl sen pysty hyväksyyn, mutta oli se aika perseestä loppupeleissä kuitenkin. Mutta kyllä sitten käytiin kaikki hiton kyläkisat ajamassa mitä vaan oli. Sillon oli niitä Purnuvuoren kisoja ja kaikkii sellasii ihan random pikkukisoja. Että kyl niitä tuli sitten ekasta vuodesta eteenpäin helposti kymmenen kisaa kauteen. Melkeen jopa viistoistakin, kun rupes enemmän olemaan kaikkia puulaaki settejä.

Miten sitten vuosi eteenpäin ja kausi 1998? Sillon ajettiin lisää suomi-cuppeja. En ihan tarkallleen kalenteria muista, mutta Tahkolla taisi olla SM-kisat ja sitten ajoin ekan ulkomaan kisan eli Åren PM-kilpailut. Sain vielä Finnpeakilta ihan sika hyvän fillarin eli DH01:n. Siinä oli alkukaudesta vielä liian löysä jousi, mutta Asko ehti PM-kisoihin hommaan sopivan jousen siihen Öhlinsin iskariin. Sen jälkeen se pyörä toimi ihan sikahyvin, mutta me ajettiin jollalin ihan huru renkailla ja puhkes ihan helvetisti sisäkumeja siellä Åres. Sellanen heinolalainen äijä kuin Johansenin Harri oli mulla mekaanikkona ja tehtiin sitten kaikenmaailman tuplasisärengas kikkailuja ja kaikkii.. Oisin ihan varmaan viel voittanut ne kisat sillon, mutta sitten kisalaskussa jotain hötkyilin ja häröilin ja vedin ohjaustangon yli silleen, että pyörä lensi siitä jonnekkin rotkon pohjalle. Sitten siellä oli viel vaan yksi kisalasku mihin ei ollut sillon Suomessa tottunut, kun sillon täällä ajettiin vielä kaks kisalaskua. Siellä oli jo se ulkomaan setti, että mulla meni aina treenit ja ajamiset tosi hyvin. Enkä edes överisti jännittänyt, mutta kun ei tiennyt sitä vauhtiansa muihin verrattuna niin ajo ihan törkeen liian kovaa. Tai tavallaan mä tiesin jo sillon, että mä ajan tavallaan hyvin ja monesti oon miettinyt tälleen jälkeenpäin, että jos sais ajaa uudestaan niitä junnuvuosien kisoja niin ajais ihan helvetisti parempiin tuloksiin. Ei sitä sillon siinä hetkessä tajunnut tietenkään. Ehkä sitä vois tietty tavallaan vahvuutenakin pitää, että on aina vetänyt täysii. Että ei niitä tuloksia ois ehkä silleenkään tullut, jos ois jäänyt sellaselle comfort zonelle ajamisessa. Oliko tuossa DH01 pyörässä josta mainitsit niin sitten jo enemmän joustoa? No siinä oli kyl varmaan joku 18 senttiä. Se oli ihan niinku..

G4. G-MUD. Trek World Racingin Aaron Gwin G-Mud ja G4-renkaista: “Olen todella innostunut näistä uusista renkaista!” Bontrager toimittaa tiimille täysin uudistettuja G-Mud ja G4-renkaita.

Ehdoton. Suorituskyky. Takuulla. Olemme niin vakuuttuneita Bontrager-rengasmallistostamme, että annamme sille tyytyväisyystakuun 30 päivän ajan ostohetkestä alkaen. Mikäli et ole tyytyväinen, palauta se alkuperäisen kuitin kera ostopaikkaan – saat rahasi takaisin. bontrager.com

Ei ole voinut mitenkään olla 18 senttiä! Oli oli ihan heittämällä. Mulla oli sillon toi White Brothersin UD150 keula, eli 15 senttiä joustoa edessä ja takana oli sitten varmaan se 18. Sehän kuulostaa jo ihan asialliselta sitten. Mikä sun kilpailumenestys oli Suomessa 1998 kaudella? Suomi-Cupissa mä olin varmaan kolmen sakissa. Tai en mä kyllä uskalla sanoa, että mä voitin, mutta kyllä mä ehkä jokuvuosi voitinkin. Niistä kokonaispisteistä ei saanut mitään pokaalia tai ei niitä just noteerattukkaan. Ne pisteet laskettiin ja joinakin vuosina oli jotkut palkintoseremoniat ja pokaalit, mutta sitten oli monta vuotta ettei ollut mitään. Ketkä oli sun idolit Suomessa alamäkiajossa? No Antti-Pekka Laiho ja Jani Vesikko oli sellasia, tai ainakin mulle ne oli sellasia. Sekä tietty Paanaset Roi ja Aki. Roi oli mulle etenkin junnuna sellainen. Tai siis se oli vähän underdog verrattuna niinkun esimerkiksi Laihoon, joka oli aina valmistautunut ja laittautunut. Sehän oli periaatteessa ammattilainen sillon, että olihan se ihan ylivoimainen. Mutta sitten välillä just Roi onnistu laittaa sille kampoihin. Oli siellä sitten paljon hyviä tyyppejä kuten Ruoholan Tommi, Karhumaan Jaakko ja Aaltonen ja nää. Ehkä niitten kanssa ei vielä silloin niin hengannut, niin piti niitä sellasina ylikuninkaina. Fanitettiinko sillon jo maailmantähtiä? Joo joo, siis Shaun Palmeria me fanitettiin ihan älyttömästi. Miten sun mielestä on muuttunut yleinen henki Suomen kisoissa, jos vertaat niihin päiviin kun aloitit ajamisen? Oliko silloin kaikki hyvää pataa keskenään jo sen takia, että on päädytty niin erikoiseen lajiin? En mä tiedä.. tai siis täytyy sanoa, että yllättävän paljon on säilynyt sitä henkeä. Ehkä toi suomi DH:n pahin akilleen kantapää on just siinä, että jengi ottaa siellä liian rennosti. Tavallaan se on tietty sika hyvä, että ollaan rennosti ja jee jee mikäs tässä meiningillä. Mutta sitten jää sellanen fiilis, että ne nopeimmatkin kuskit vois kyl ajaa lujempaa, jos ois enemmän pelissä. Mutta kai se vaatis vähän jotain motivaattoreitakin sitten, palkintorahoja ja tällästä. Kyl siel tietty nykyäänkin on top kympissä kaverit joita vituttaa hävitä ja vähän ehkä pimitetään linjoja ja sellasta. Mikä kertoo, että ihan tosissaan siellä ajetaan. Kyl se meno on kuitenkin vielä paljon parempaa, kuin monessa perinteisessä lajissa missä kyräillään ja kynäillään protesteja. Kyl se meininki on yllättävän sama, ehkä se on vähän kilpailuhenkisempi ja jengi panostaa enemmän kuitenkin. Itseasias tosta tuli just mieleen sellanen asia mikä on muuttunut, että sillon vanhanliiton aikoihin kisois oli muutamia tyyppejä joilla oli Intense M1 tai muita sen aikasia megapyöriä. Niitä oli kuitenkin tosi harvalla ja just vaan joittenkin porukat osti sellasia skideilleen. Nykyään kun kattoo niin junnusarjoissa kaikki on aika tasaväkisellä kalustolla. Sillon oli vielä niin uusi laji ja vehkeet oli vasta kehittymäs-

Täytyy vielä sanoo, että muistan elävästi sen kun Lehikoinen tuli maaliin ja se oli kans mun mielestä mokannut jotain laskullaan. Silloin Matista huomas sen, että se on ihan sika tosissaan tän homman kanssa. Se kilahteli ja heitteli kypäriä siellä. Sitä selkeesti vitutti ihan sikana, että se niinkun jo sillon tiesi, että sillä on hyvä vauhti. Kyllä meitä muitakin tietty harmitti sillon, mutta Matilla oli jo sillon hommassa sellanen tietty päättäväisyys. Olihan se sillon jo suomi-cupeissa ajanut tosissaan ja kovaa, mutta jotenkin se jäi vaan mieleen niin selkeesti, että se otti sen tappion eritavalla kuin muut. 1999 kävit vielä ajamassa Åren MM-kisat. Miten ne meni? No ne meni tosi hyvin, että mä olin vielä aikalaskussa koko Suomen joukkueen nopein ja sitten mä olin kisalaskussa junnuissa kahdestoista vaikka vedin vielä stongan yli sillä laskulla. Olihan se kyllä viel vähän sellasta, kun silloinkaan vielä ei tiedetty renkaista ihan hirveästi. Ajettiin sitten mutakelillä tyyliin Gazzaloddi Junioreilla, joista oli vaan leikattu nappuloita pois. Nehän oli ihan kellunta renkaat siinä kelissä. Et sillon ois pitänyt tajuta ajaa jollain spaikeilla, mutta eipä sillon niitä mutarenkaitakaan ihan hirveästi ollut tarjolla. Mutta hyvin ne kyl meni. Vielä kun kaikki aika-ajolaskulla kuitenkin ajaa aika täysillä ja mulla oli nopein aika meistä. Siellä oli kuitenkin elitessä Vesikko, Laiho, Aaltonen ja Hanhis ketkä oli kaikki sillon sellasia tosikovia kuskeja. Mä ajoin niitä kovempaa siinä laskussa, niin oli heti silleen että vähän härkää. Mulle itelle se oli kova juttu sillon ainakin.

Sen mun kahdestoista ja Matin yhdeksäs on edelleen parhaat suomalaisten junnujen tulokset MM-kilpailuista.

sä, että sillä kalustolla oli oikeesti väliä. Ohan nykyään noi pro-tason pyörät just paljon halvempia kuin sillon. Hinnat on tullut vaan alaspäin oikeastaan. Sillon parhaat alamäkipyörät makso 30 000 markkaa, kun nykyään saat 1 500 eurolla ihan saatanan laadukkaan käytetyn alamäkipyörän. Pystyikö silloin ajattelemaan, että voisi olla jos Tuntuu, että eniten on muuttunut se, että aikaisemmin ei ollut mitään käytettyjen kus ammattilainen alamäkiajossa? pyörien markkinoita. Aikanaan jos pyörä oli kauden ajettu niin se oli käytännössä En mä sitä ikinä ajatellut niin tosissaan. En mä ehkä loppuunajettu. oisi halunnut olla ammattilainen alamäkiajossa. Jep, se oli kyl just, että ne antautu yhdessä vuodessa ja sen jälkeen niillä ei En tiedä minkä takia, mutta ehkä mä sitten oisin edes kannattanut ajaa. Iskareita hajos kanssa ihan törkeenä. Ne ei vaan kestänyt ammattilainen, jos oisin halunnut. Tai yrittänyt sitten sillon. jotenkin erilailla. Ehkä sitäkään ei ollut koskaan ajatellut, että huippu-urheilu vois olla työ. Että kyllä mä Vaihdetaan aihetta ja kysytään, että koska lähdit ulkomaille ajamaan? junnuna harrastin paljon kaikkia lajeja, mutta ehkä No -98 oli ne PM-kisat tosiaan Åressa ja -99 oli sitten La Molinan EM-kisat. Se sitä ei ikinä ajatellut siltä kantilta, että sitä vois tehdä oli ensimäinen maajoukkuematka, jossa olin mukana. Peltsi siellä oli joukkueentyökseen. johtajana ja meitä kuskeja oli ihan hitosti. Se rata oli viel tosi raju. Neljä minuuttia mentiin ihan täysillä, eikä tosiaan ollut mitään ylämäkikikkailuja ja polkemisia. Oltiin ihan hapoilla siellä sillon. Se millasena sen muistan niin se vois olla ihan hyvin nykypäivänäkin maailmancup rata. Et se oli ihan kunnon baanaa.

Oliks se silloin sellainen “mitä helvettiä” kokemus vai? No ei se ihan sellanen mitä helvettiä ollut, koska mä olin silloin jo käynyt Åressa ajamassa. Kyllä mä sillon junnu vuosinakin jaksoin aina ajaa, että kyllä se meni ihan hyvin sen puoleen. Ei sillä, että kisalaskuhan meni sitten ihan päin paskaa. Me ehkä treenattiin vähän liikaa, kun siellä oli viispäivää treeniä ja sai ajaa niin paljon kuin halusi. Mehän sitten ajettiin. Kisalaskulla vedin tukat tosiaan ekaan mutkaan ja maaliin mennessä olin vetänyt kolmet pannut.

Kun palataan takaisin noihin kilpailuihin niin miten ne meni Åren jälkeen eli 2000 kaudella? Ajoinkohan mä silloin vikaa vuotta junnuissa? Tahkon SM-kisat voitin silloin Suomessa, mutta muuta ei oo jäänyt mieleen. Maailmalla sitten oli ne Varsin EM-kilpailut, joissa olin viides. Olikohan silloin myös olympia vuosi, koska MM-kisat oli ihan alkukaudesta ja ne oli sillon Sierra Nevadassa. Muistan, että Matti oli siellä yhdeksäs ja mä olin kahdeskymmeneskahdes. Sen mun kahdestoista ja Matin yhdeksäs on edelleen parhaat suomalaisten junnujen tulokset MM-kilpailuista. Samoin mun viides sija ja sitten Matin EM-voitto on kanssa edelleen parhaat suomi junnujen tulokset ja niistä on nyt kohta 12 vuotta. Etkö ollut jonain vuonna Dirtti lehdessä jossain listauksessa vai mitä muistelen? No just sillon -00 se Henrik Rortstrup vai kuka se oli, mutta sellanen norjalainen kuvaaja kuitenkin. Siinä oli viittä kuvaajaa pyydetty kertoon omista meininkeistään ja listaan lempikuskejaan. Se norjalainen oli listannut mut siihen. Jotain “malzew doing crazy motocross style” tai jotain tollasta häröä. Eikun siis sehän se olikin, että sillon sinä vuonna me oltiin ajettu jo maailmancuppeja ennen niitä EM-kisoja. Olin just saanut ajokortin ja lähdettiin Hiacella Johansenin Harrin kanssa viideks viikoks reissuun. Ajoin sillon Les Getsin maailmancupin ja se oli mun eka sellainen kisa. Huomiona vielä, että me ajettiin sillon aina Dual ja DH molemmat kisoissa. Jälkeenpäin ajatellen vähän turhaa sillon, mutta kaikkihan sitä teki sillon. Että suurin osa DH-kuskeista ajo molempia. Les Getsin jälkeen ajettiin sitten Cortina D'ampezzoon. Muistan vielä etten ihan överisti jatkosta jäänyt, kun pysyin pystyssä ja oli viel ihan hyvät runit. Joku sekunnin ehkä jäin. Ei me sillon ikinä mitään kymmeniä sekunteja hävitty, kun pysyttiin pystyssä. Se oli aina niin, että kun tuli maaliin niin oli seitsemänkympin kieppeillä ja sitten pari jannua puristi vielä ohi. Oliko se tuolla reissulla, kun ajoitte autolla Sierra Nevadaan? Mentiin mentiin! Meil tuli viides viikos kolmetoistatuhatta kilsaa ajoa ja meikä oli saanut tosiaan joku kuukausi sitä ennen ajokortin. Se oli härkää. Millasia reissuja ne oli siihen aikaan? Oliko näin jälkikäteen ajateltuna ammattimaista toimintaa vai enemmän nuoret pojat maailmalla meininkiä? Kyl se ihan asiallista oli tai no kyllähän me aina tietty kisojen jälkeen pämpättiin ja tolleen. Mutta kyllä me treenit ja muut tollaset vedettiin aina skarpisti. Meil oli viel semmonen meininki, että otettiin aina kunnon majoitukset ja noin ettei mitään teltta hommia tosiaan, kun kerran on lähdetty sinne asti kisaa ajamaan. Palataan takaisin vuosiin niin miten kulki 2001 kaudella? Edeltävältä kaudelta sulla oli ainakin hyvät tulokset pohjalla. Paitsi ne Sierra Nevadan MM:t ei ollut mikään hirveen hyvä. Tai kun se oli vika junnuvuosi niin odotti vähän enemmän. Ois halunnut ajaa hyvin, mutta ei sitten jotenkin päässyt. Mun mielestä mä ajoin ihan ok laskunkin sillon ja jaksoin sykkiä loppusuorat ja muut, että ei se radan fyysisyyskään ollut se ongelma. Ei se vaan jotenkin natsannut. -01 oli sitten Livignon EM:t, jossa jätkäkin oli ja Matti voitti sillon junnuissa. Ite olin elitessä kuulemma jossain kolmenkympin sakissa vaikka on jäänyt sellanen mielikuva, että ne ois mennyt paljon huonommin. Minä vuonna pääsit maailmancupissa jatkoon? Varmaan sitten just -01 Mariborissa Sloveniassa. Puhuttiin just näistä ja Matti väitti, että oisin päässyt kaksi kertaa jatkoon, mutta en mä muista kun ton yhden ihan varmasti. Oon mielestäni ajanut seitsemän maailmancuppia sitten yhteensä ja tuolloin täsmäs. Vaikka usein se oli tosi lähellä. Muistan, että Alpe d'Huezissa jäin ihan maksimissaan kaks kymmenystä jatkosta.

Ehdoton. Mukavuus. Takuulla. Olemme niin vakuuttuneita Bontrager-mallistostamme, että annamme kaikille tuotteillemme täyden tyytyväisyystakuun 30 päivän ajan ostohetkestä alkaen. Mikäli et ole tyytyväinen, palauta se alkuperäisen kuitin kera ostopaikkaan – saat rahasi takaisin. bontrager.com

Ollaan käyty nyt noita tuloksia läpi niin vaihdetaan vähän aihetta ja kysytään, että onko maailmalla radat muuttunut noista päivistä? Tai onko se laji muuttunut siellä? No kalusto tietty ja sitten miten jengi ajaa. Sillon Vouilloz ajo ihan helvetin hyvin ja osa kuskeista. Nykyään se kärki on paljon laajempi. Nykyään ketkä siellä ajaa on saattanut alottaa DH:n 12 vuotiaana, kun sillon aikasemmin ei se oisi ollut mitenkään mahdollista. Miten ne radat sitten? Eikö nykyään ole ihan selkeästi lyhyempiä ratoja? On ne kyl joo tai niissä oli tosi paljon eroa. Sillon oli vielä usein sellasia kunnon highway baanoja. Jossain Kaprunissakin se korkeusero kisaradalla oli 800 tai 900 metriä. Se oli ihan hävyttömän pitkä, mutta sitten siinä oli ihan sellasta rehellistä muna-asennossa jolkottelua peltosuoraa missä oli vaan loivia mutkia. Ehkä sellasta kaipais nykypäivällekkin lisää, että tavallaan ei oo hauska ajaa sellasia ratoja, joissa kaks-kolme minuuttia on kokoajan sellasta kaatumavarmaa tilannetta. Oletko ikinä urasi aikana treenannut? Oliko se yleinen juttu Suomessa, että sitä ei edes tajuttu, että pitäisi lenkkeillä vai? Eikun mä en vaan treenannut. Treenasiko muut sitten? Treenas! Kyl mun mielestä muut polki lenkkiä. Oon mä siis aina paljon urheillut, että ei se ollut sitä, että mä oon pelannut pleikkaria ja syönyt sipsiä. Että kyllä mä paljon liikuin tottakai, mutta en ehkä niin säännöllisesti kuin olisi pitänyt. Kyllähän xc-pyörälläkin veivattiin päivittäin monta kymmentä kilometriä ennen kuin sai ajokortin. Ja sitten kun sai ajokortin niin me ajettiin ihan älyttömästi dirttiä. Että kyl me fillarilla ajettiin tosi paljon keväästä syksyyn. Käytiin kaivaa hyndiä ja ajettiin niitä viis kertaa viikossa. Et kyllä treenattiin, mutta lenkillä en käynyt ollenkaan. Miten sitten Vailin MM-kisat meni 2001, kun ne on unohtunut tästä? Ei mennyt hirveen hyvin tai mua harmittaa vieläkin, että siellä on pari sellasta linjaa mitä mä en koskaan ajanut ja oisi ehkä pitänyt ajaa. Just se iso kividroppi missä Matti kaatu kisalaskussa ja pari muuta. Sitten muutenkin se oli jotenkin tosi fyysinen rata. Tai sitten mä en vaan ollut hirveen hyvin zonella. Olisi itseasiassa ihan mielenkiintoista nähdä ne tulokset nyt, että miten se sitten jälkeenpäin katottuna meni muihin verrattuna. Vaikka ei sekään mitään koskaan merkannut mulle. Tiesin mitä vauhtia pystyn ajaan ja se oli se mikä oli tavoitteena eikä muiden voittaminen. Mikä oli viimenen vuosi kun ajoit vielä tosissaan? 2003 ajoin jotain maailmancuppeja ja sitten Grazin EM:t, joissa kaaduin ja vasemmasta kädestä meni kämmenselän luu poikki. Nyt hypättiin vähän taas ja välistä jäi 2002 MM-kisat? Mä ajoin tosi huonosti Kaprunin MM:ssä sillon -02 ja se mua harmittaa, koska ne jäi mun viimeisiksi MM-kisoiksi. Olin intissä sillon ja yllätys yllätys mulla oli joku idiootti flunssa päällä sitten. Mun piti vielä ajaa 4X sillon, mutta jätin sen sitten pois ja downhillistäkin jätin yhden treenipäivän kokonaan ajamatta. Kyllä mä kisalaskulla muistaakseni pysyin pystyssä maaliin, että mä ajoin sen ihan puhtaasti. Muistaakseni mä ajoin tosi huonosti. Olin mä silloinkin joukkueesta nopein tai toiseksi nopein, mutta tulos oli ihan paskaa ja niinku sanottu niin sillä vaan on väliä loppuenlopuks. Onko jälkeenpäin jäänyt harmittaan se, ettet aikanaan panostanut enemmän kun vauhtia kuitenkin oli? Käynyt vaikka lenkillä tai muuta? No ei! Ehkä niinkun tulosten valossa tavallaan, että ne ois voinut olla paljon parempia. Tai siis, että ne kisat mitä ajo, niin niissä ois voinut kyllä ajaa hyvinkin parempia tuloksia, jos ois käynyt lenkeillä tai jotain. Olin aina teknisesti hyvä ajaan, mutta kyl se monesti kaatu fysiikkaan se homma sitten. En mä sitten tiedä mihin se ois johtanut, että ei sillä tavallaan mitään väliä ja en mä sitä hullua reissamista koskaan halunnut sen enempää, mitä siinä ois sitten tullut mukana. Kyllähän sua pidettin silloin käytännön ihmelapsena ja sun kunto oli käytännössä yleinen vitsi. Niin, mutta ehkä sekin oli silleen vähän läppä. Kyl mä olin silleen ihan hyvässä kunnossa, mutta ehkä mä vähän itsekkin lypsin sitä, että joo mä en jaksa polkea yhtään vaikka kyllä mä jaksoin polkea. Ja ajaa jaksoin todellakin. Yleensä parhaiten koko joukkueesta, että kyllä jos jaksaa niitä sen aikasia viiden minuutin ratoja niin ei voi olla missään ihan huonossa kunnossa todellakaan. Mutta kyllä se niin meni, että kunto ois voinut olla paljon parempi kyllä. Onko jäänyt mitään hyviä tarinoita tien päältä? On ihan helvetisti, mutta en mä muistakkaan niitä kaikkia. Ehkä en haluakkaan muistaa ja kaikkea ei voi kyl kertoa. Joskus me teipattiin Huovialan Henna jesarilla puutarhatuoliin ja ammuttiin sitä supersoakerilla. Se oli tosi epäreilua, mutta me tehtiin se silti. Sitten tietty ihan lukemattomia humalassa käytyjä baarikeskusteluita Gracian kanssa, jotka oli kuulemma ollut kaikki hauskoja. Se on itseasiassa muutenkin tosi hyvä tyyppi oikeasti. Se esittää vähän sellaista, että jengi saattas luulla, että se on vähän diiva, mutta ei missään nimessä. Mekin oltiin huru-ukkoja Suomesta ja se saatto pysähtyä radan laidassa jutteleen ja muisti viel kisan jälkeen baarissa ja kyseli, että mites se sitten meni. Oli siin varmaan sitäkin, että se tykkäs dokata ja kaikkihan tietää, että suomalaiset tykkää dokata niin se sitten aina lyöttäyty meidän pöytään. Ne loppubailut aina muutenkin. Ei se ollut kerta tai kaks kun ne lähti käsistä. Kyl sä muistat mitä se oli Livignossa ja sitähän se aina oli. (Toim. Huom. Ainoa kerta, kun toimittaja on maannut Italiassa asvaltilla käsiraudoissa yöllä ja odottanut kun Malinen selvittää tilannetta johon liittyi keilpallot, baari, vesijohto, lasten sähköauto ja puuttuvat passit.) 20

Sillon ne reissut oli kyllä aina tosi hauskoja. Käytiin vielä aina samoilla matkoilla koluamassa läpi kaikki bmx-radat ja dirtit, kun se homma oli sillon pinnalla ja sitä teki melkeen enemmän kun ajo mäkipyörää. Sitten niitä dirttejä etsittiin jonkun kartan kanssa, että täällä kuulemma on. Ei sillon ollut mitään nettiä tai oli, mutta ei sitä silloin käytetty ja eikä sieltä mitään olisi löytynytkään. Kirjoitappa vuonna -00 altavistaan “dirt jumping facilities in les gets” niin mitä sieltä löytyy. Ei mitään. Palataan vielä ajamiseen ennen haastattelun lopettelua. Olette Matin kanssa ajanut parhaat junnutulokset yli kymmeneen vuoteen. Miksi ei ole ajettu uusia samanlaisia tuloksia? En minä tiedä. Vähän vaikea sanoa, kun eihän siellä ole hirveesti ollut niitä junnukuskeja MM:ssä. Tai no onhan siel kyllä ollut. Ajettiin vaan ihan törkeen hyvin. Ainakin ajettiin paljon. Tuntuu, että nykyiset junnut ei aja yhtä paljon. Me ajettiin sillon ihan hävyttömän paljon pyörällä ja lajiharjoittelusta se on kiinni, koska kyseessä on taitolaji. Kuntoharjoittelu ja fysiikka on vaan sellanen välttämätön paha mikä vaan pitää olla. Mutta se ei oo väline menestymiseen vaan se pitää vaan olla ja se ajotaito on kaikista tärkein. Miten Visa Malinen vuonna 2011? Onko vielä joitain tavoitteita ajamisessa? No ei oikeastaan. Kyllä mä sitä mietin, että kahtena viimeisenä vuotena ajanut SM-kisoissa neljänneksi ja viidenneksi, että on sitten saanut niitä pisteitä maailmancupin osallistumiseen. Kyllä mä sitä puoltosissani mietin viimetalvena, että jos ois käynyt sitten kesällä ajaa jonkun maailmancupin. Kun nykyääänhän mä treenaan ja käyn lenkillä, mutta aika paljon pitäs vielä panostaa lisää, koska ei siinä nyt olisi mieltä ellei pääsisi jatkoon. Se pitäs ottaa ihan tosissaan ja käydä sitä ennen useampi viikko ulkomailla treenamassa ennenkun lähtis maailmancuppiin. Että oishan se tosi siisti päästä jatkoon näin pitkän tauon jälkeen maailmancupissa.

TUPLASTI HALLITTAVA. DRCV TAKANA+ HAARUKASSA.

En sitten tiedä oisko se realistinen. Tai no oishan se, mutta aika iso projekti, kun on töissä ja tätä muutakin elämää ja tekemistä. Puolenvuoden projekti yhden päivän takia niin ei ehkä sitten kuitenkaan. Kyllä mä näitä suomi-cupin kisoja oon ajanut ihan puoltosissaan tai tosissaan kuitenkin. Hyvät pyörät nykyään alla ja hauska ajaa. Mutta en mä siis nykyään lenkillä käy mäkipyöräilyn takia vaan ihan oman terveyden. Mul on juoksukamat duunissa ja käyn työpäivän jälkeen sitten heittää lenkkejä siitä. Kyl mul on nyt ihan varmasti parempi peruskunto kuin -03, ihan varmasti on. Millä tavoitteilla lähdet kauteen 2012 suomessa? Onko tavoite SM:ssä palkintopallille? Joo joo. Kyllä se on mulla tavoittena ollut nyt monena kesänä. Oon aina SM:ssä lähtenyt ajaan niin kovaa kuin mahdollista. Podiumipaikka tai voitto tähtäimessä. Kyllä mä tiedän, että vaikka nykyään ei suomessakaan mitkään kikka kolmoset riitä niin ajan kuitenkin sellasta vauhtia, että jos menee hyvin niin sillä podiumille pääsee. Haastattelu on päättynyt ja toimittajalle on kyllä tarjoiltu olutta, mutta ei tunnustuksia tai takkia. Voisin kysyä asiaa, mutta saisinko mitään vastausta? Tuskin, ja hei mullahan saattaa olla Malisen takki. Onhan se nyt jotain, jos joku vaikka perustaisi alamäkipyöräilymuseon joku päivä.

FUEL EX // RATKAISUJA MAASTOON Trekin Fox DRCV -iskunvaimennin ja haarukka sallivat kaiken: pehmeä tuntuma pienissä töyssyissä, loistava poljinteho ja pohjattomalta tuntuva jousto isoissa esteissä. Jokaisessa Fuel EX -mallissa, hiilikuituisessa ja alumiinisessa. trekbikes.com

Valittaja

vai vetäjä?

elise’s column Olen ihmetellyt miten olen ollut niin onnekas, että tällä hetJokaiselle lukijalle haaste: kellä keittiössä on uusi Kona ja olohuoneen sohvalla mageat - Elä hetkessä uudet Foxin ajovarusteet. Talvella kun kävin ajamassa tuntui, - Nauti siitä mitä sinulla on, älä murehdi sitä mitä sinulla ei ole että ajotekniikka ei ole vielä sillä tasolla, että mulle kuuluisi - Tee asioita mitä haluat, älä jätä niitä tekemättä koska et uskalla nämä kaikki. - Ajattele onnistumista Sitten aloin miettimään, että ehkä se on vielä jotain muuta. Asennetta ja kykyä suhtautua asioihin oikein. Onhan tässä ollut Kun ajattelutapa muuttuu niin muuttuu kaikki. Elämässä on kaiken näköistä pelkästään kolmen kuukauden aikana. Lomaan aina vastoinkäymisiä, ne kuuluvat elämään. Kysymys kuuluuvaratut rahat menivät uuteen työkoneeseen, joka hajosi sopikin, kuinka sinä niihin suhtaudut? vasti juuri kun olimme varaamassa matkoja Malagaan. Golf-kyyJotenkin omat legopalikat oli hukassa kunnes tajusin, että itnärpään takia pätkähti treenitaukoa 5 viikkoa. Auton puskuriin selleni mä ajan. Aloin nauttia kaikista näistä hienosta jutuista tuli merkki siitä kun ihmiset ajavat liian lähellä ja tuulilasikin meni joita olen saanut ja pitää hauskaa ajaessa vaikka menisi puirikki. Huipennuksena kirjoitan tätä juttua kipeenä, jonka takia den halailuksi. Ensi kesästä tulee varmasti ihan mahtava. Antikkalan kisat jäivät väliin ja bonuksena vielä pyykkikone haSuomi- sekä Nappulakumicupin kisat ajan kaikki, jotta kisajosi. Siis JACKPOT!!! Oikeastaan tässä vaiheessa jo hymyilyttää, hermot kehittyisivät ja mahdollisesti PM- sekä Eestin kisat tätähän mun elämä on. Mutta miten siihen pitäisi suhtautua? myös. Vähän korjailua omaan asenteeseen ja enemmän Oikea asenne ratkaisee. Kun kaadut jäätkö murehtimaan epäonkatsetta ajolinjalle kuin eturenkaaseen. nistumista vai nousetko ylös? Asenne vaikuttaa kaikilla elämän Vedetään kaikki hyvällä raidausmeiningillä, tsempataan ja alueilla. Jos ajattelet, että et pysty, et osaa, etkä pärjää, niin näin pusketaan eteenpäin! tulee varmasti käymään. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se onkin. Älä käytä tekosyitä kuten “olen liian vanha” tai “en osaa”. Jos kunto ei riitä ajamiseen niin ala liikkumaan ja nosta kuntoasi, jos sinulla ei ole kisahermoja niin aja kisoja ja tee henkisiä harjoituksia. Asennetta! Tee töitä asioiden eteen, jotka estävät elämän täysillä elämisen. Sohvalla makaaminen ja asioiden pyörittely päässä ei auta. Omalla kohdallani olen saanut korjailla asennettani useaan otteeseen. Johtuen monesti siitä, että yksikertaiset asiat ovat menneet vaikeimman kautta. Eturistisideleikkaus päättyi massiiviseen veritulppaan ja pahinta oli, kun mursin selkäni, jota hoidettiin syöttämällä panacodia tutkimatta sen tarkemmin. Ilman omaan sitkeyttäni en harrastaisi asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Käyn salilla säännöllisesti pitääkseni rangan kunnossa ja myös hieronta kuuluu arkiseen ohjelmaani. Seuraavan kesän näen positiivisena haasteena: mahdollisimman paljon ajoa, kunnon parantamista ja omien tavoitteiden rikkomista luvassa siis. 22

Kuvat: ÂŠ www.vesahenrik.com

Aaron Teksti ja kuvat: Jukka M채ennen채

USA U 24

t a t t e l u s s a :

GW IN

Aaron Gwin tuli kaudelle 2011 melkein tyhjästä ja voitti käytännössä kaiken maailmancupissa. Viisi voittoa seitsemästä osakilpailusta on enemmän mihin kukaan on aikaisemmin pystynyt maailmancup tasolla. Ensimmäinen voitto tuli suoraan kauden avauksessa melkein tasan vuosi sitten Etelä-Afrikan maailmancupissa, joka avasi kauden. En muista mitä ajattelin silloin, mutta nopeasti kehitin suoranaisen vihan kaveria kohtaan pelkästään tuloksien pohjalta. Ylivoimaisuus oli niin selkeää, että kisojen katsomisessa ei ollut enää jännitystä ja mikäli voitto sattui menemään muille niin se johtui Gwinnin virheestä. On aina ollut hankala fanittaa voittajaa, mutta kyseisen herran kohdalla tilanteen teki vielä vaikeammaksi se, että kaveri tuli käytännössä tyhjästä. Ei missään vaiheessa saanut samaistua siihen taisteluun, jonka kuskit yleensä läpikäyvät maailmancup tasolla ennen kuin ensimmäiset voitot kirjataan tilille. Tyylituomarikaan ei saa Gwinnin ajosta aihetta taputuksille. Eleetöntä ja ennenkaikkea ärsyttävän varmaa ajoa vauhdilla, johon kukaan ei ainakaan kaudella 2011 pystynyt vastaamaan. Okei on totta, että MM-kilpailuiden kultainen mitali meni sivu suun Danny Hartin viedessä kisan uskomattomalla ajollaan. Se oli kuitenkin yksittäinen kisa ja olosuhteet olivat sellaiset, että riskien ottaminen palkittiin ruhtinaallisesti, jos onni oli myötä. Harva nimimies ja ennakkosuosikki onnistui lähellekkään yhtä hyvin kuin Gwin. Ilman voittoakin Gwin onnistui olemaan ärsyttävän hyvä kuljettaja vaikeissa olosuhteissa, joita ei varmasti liiemmin ole Kaliforniassa treenattu. Pidätän kuitenkin oikeuden muuttaa mielipidettäni veikkosesta vielä. Ei menestys ainakaan hattuun ole noussut, kun mies ajaa kotonaan Amerikassa paikallisia puulaakikisoja ja antaa vielä mielellään haastattelun niinkin merkittävälle pyörämedialle kuin Polku-lehti. Sivusta katsottuna Gwinin rauhallinen olemus kisapaikalla näyttää ylimielisyydeltä muiden hermoillessa, mutta ehkä se onkin vain tervettä itsevarmuutta, joka tulee kaikkensa tekemisestä eikä voittamisesta? Kilpailuiden dominointi tottakai tekee kisoista tylsempiä seurattavia, mutta alamäkiajon kehitys huipulla on aina mennyt eteenpäin vasta, kun on tullut uusi kaveri, joka ajaa lujempaa kuin vanhat ketut. Ei kai se nyt Gwinnin syy varsinaisesti ole, että muut eivät vielä edellisellä kaudella pystyneet vastaamaan haasteeseen. Ehkä se on kuitenkin osaltaan Gwinin ansiota, että tällä kaudella on lupa odottaa kisoissa taas entistä henkeäsalpaavampia ajosuorituksia nousevilta junnuilta ja vanhoilta ketuilta, kun kaikki tähtäävät ykköseksi tietäen, että Gwinniä ei suisteta korkeimmalta korokkeelta vanhoilla kikoilla? Täytyy myös myöntää, että en käynyt näin syvällistä ajatusprosessia läpi vaan luin haastiksen ja totesin, että onpa mukavan ja asiallisen oloinen veikkonen. -Aku Hjelm

Lyhyt esittely. Minkä ikäinen olet ja missä asut? -Olen 24-vuotias ja asun Temeculassa. Kerrotko vähän taustaasi? -Olen syntynyt Palms springissa, jossa asun siis nykyäänkin. Aloitin ajamaan kisaa bmx-pyörällä 4-vuotiaana, 12-vuotiaana aloitin motocrossin ja ensimmäisen kerran kokeilin maastopyörää 19 vuoden iässä. Monille saattoi vaikuttaa, että ilmestyit dh:ssa kuin tyhjästä suoraan huipulle. Olit kuitenkin ollut tekemisissä pyörien kanssa koko ikäsi ennen sitä. Mikä auttoi eniten alamäkiajoa ajatellen? -Bmx-racingissa oppii erittäin hyvin käsittelemään pyörää. Motocrossissa puolestaan nopeudet ovat kovempia, joka auttaa myös paljon alamäkiajossa. Sanoisin, että nuo kaksi yhdistettynä ovat ehkä paras yhdistelmä alamäkiajoon. Ne täydentävät hyvin toinen toisiaan Ajatko paljon tällaisia Fontanan kisan tapaisia tapahtumia harjoituskaudella? -Kyllä, mutta yleensä vain nämä Fontanan kilpailut. Tänä vuonna olen ajanut kolme, joka on aika tavanomainen määrä. Viime vuonna tosin ajoin kisaa täällä kotikulmilla vain kerran. Millainen harjoitusohjelmasi on nykyään? -Se on sekoitus kaikkea: Maantietä, xc:tä, bmx:ää ja tietenkin kuntosalia. Paljon siis erilaisia asioita, jotta harjoittelu pysyy kiinnostava ja monipuolisena. Alamäkiajo asettaa monipuoliset vaatimukset ja haluan valmistautua parhaani mukaan. Onko harjoittelusi tai toimintasi muuttunut paljon sen jälkeen kun aloit työskentelemään John Tomacin kanssa? -Voisi sanoa, että kyllä. Nyt viimeisetkin yksityiskohdat on saatu hiottua kohdalleen. Harjoittelu on jaksotettu hyvin vuoden ajalle aina sen mukaan, mitä kilpailuita on tulossa. Tomac on yhtä paljon suunnittelija kuin hän on kilpailija ja ajaja. Hän tietää todella hyvin, että mitä kuskilta vaaditaan ollaakseen huipulla alamäkiajossa. Hän on kuitenkin ollut siellä pitkän aikaa ja kokemus on tässä asiassa hyvin arvokasta. Viime kautesi sujui erittäin hyvin. Pystytkö sanomaan mitkä asiat johtivat siihen? -Moni pieni asia osui viimein kohdalleen: Harjoittelu, kalusto, tiimi. Kaikki osa-alueet olivat entistä parempia, jos mahdollista. Vaikka kyseessä oli vasta kolmas kauteni, niin sitä edelinen vuosi oli tärkeä kokemuksen kannalta. Tunsin, että olin jo silloin monta kertaa lähellä voittoa, mutta viime kaudella asiat vain loksahtivat kohdalleen niin kuin halusin. Mitä mieltä olet viime vuoden MM-kisoista? Olisikot pystynyt laittamaan Danny Hartille kampoihin ilman kaatumista? -Luulen, että olisin ollut aika lähellä. Oloni oli hyvä koko viikon ajan ja itseluottamus oli kohdillaan. Danny ajoi muutamia kohtia radalla minua nopeammin ja minä ajoin vastavuoroisesti joitakin osuuksia häntä nopeammin. Ajoin aika-ajot läpi lähes kruisaillen. Kisalaskullan yritin ottaa varman päälle ja olla kaatumatta. Tiesin, että jos pääsisin alaosassa olevalle sillalle asti, niin olisin vahvoilla, koska sen jälkeinen osuus oli mielestäni helppo. Koko kilpailu oli oikeastaan vain selviytymistä. Jos olisin päässyt sillalle asti, niin olisin ollut vahvoilla. Tämä on kuitenkin vain jossittelua. Kaikki kuitenkin tietävät miten kävi. Danny ajoi koko laskun aivan rajalla ja hän onnistui siinä hienosti. Mitkä ominaisuudet tekevät mielestäsi hyvän dh-kuskin? -Dh-kuskini tarvitsee olla vahvoilla monella eri osa-alueella. Henkinen kantti on mielestäni tärkein. Monet ovat nopeita, mutta eivät siltikään onnistu usein kisalaskullaan. Lisäksi pitää olla fyysisesti vahva ja olla taitava pyöränkäsittelijä. Kisoissa meiltä vaaditaan mitä erilaisimpia ominaisuuksia erilaisten ratojen ja olosuhteiden muodossa. Tuossa ovat kuitenkin mielestäni kaikki mitä tarvitaan ja juuri tuossa tärkeysjärjestyksessä. Osaatko sanoa, että miksi Yhdysvalloista ei ole tullut moneen vuoteen maailman cupissa hyvin pärjääviä dh-kuskeja? -Sanoisin, että kisojen määrän väheneminen viime vuosina on jättänyt jälkensä. Samoin etenkin täällä Kalifornian alueella motocross vie paljon potentiaalisia harrastajia. Oikeastaan täällä voi harrastaa melkein mitä tahansa urheilulajia, mutta motocross verottaa varmasti eniten. Sen lisäksi kun hyviä kuskeja ei ole paljoa, niin kovatasoisia kilpa- ja treeniseuraa ei oikein löydy.

Haluat ilmeisesti pitää kiinni tietynlaisista rutiineista? Tai ainakin olet antanut itsestäsi sellaisen kuvan. Onko sinulle tärkeää olla kotona tai jossakin muussa tutussa ympäristössä, että saat harjoittelusi ja valmistautumisesi onnistumaan? -Pidän rutiineista, mutta haluan samalla pitää kaiken mahdollisimman tuoreena. Pidän siis myös tietynlaisesta vaihtelusta. On kuitenkin totta, että haluan viettää aikaa kotona. En tunne, että pystyn harjoittelemaan missään niin hyvin. Kotona minulla on kaikki mitä tarvitsen, tuttu ympäristö, parhaat mahdolliset valmentajat ja kaverit. Kilpaileminen ja matkustaminen on kivaa, mutta samalla myös vaikeaa. Kun menen kisapaikalle en voi vain olla, hengailla ja viettää aikaa siellä mieleni mukaan. Olemme kaikki siellä yhtä tarkoitusta varten – ajamassa kilpaa. Kun en enään kilpaile maailman cupissa haluan käydä saman kiertueen uudelleen läpi nauttiakseni ja tutustuakseni kaikkiin paikallisiin kulttuureihin. Se ei onnistu samaan aikaan kun haluat laittaa parhaasi peliin radalla. 27

Pitkäaikaisella tiimikaverillani Justin Leovilla on kuitenkin ollut todennäköisesti minuun suurin vaikutus. Olimme samassa tiimissä jo Yetillä ajaessamme ja meistä on tullut lähes erottamattomat kaverit. Kysyin häneltä etukäteen millaista Trekin tiimissä on ajaa ennen siirtymistä heille. Oletko valmistautunut tekemään samanlaista jälkeä myös kaudella 2012? -Toivottavasti, tai se on ainakin tavoite. Olemme tehneet tiimin ja valmentajieni kanssa kaiken mahdollisen harjoituskauden aikana. Samat kuskit ovat olleet huipulla jo pitkään. Haluan saada muutosta aikaan. Mitkä ovat suosikki paikkojasi tai ratoja ajaa? -Etelä-Afrikka on yksi suosikeistani. Vihaan kisata sillä radalla, mutta harjoituksissa minulla oli todella hauskaa. Tiedän, että se voi kuulostaa oudolta, mutta niin se vain on. Canberra oli myös hyvä. Maailman cupin ratojen tulee olla monipuolisia ja vaihtelevia. Sen vuoksi jollakin radalla on mielestäni oltava myös polkuosuuksia. Champerya ja Fort Williamia ei voi myös jättää mainitsematta. Tykkään aina ajaa niissä molemmissa. Mitä teet kun et aja tai harjoittele? Onko sinulla muita harrastuksia? -Harjoittelen paljon, mutta aikaa jää muuhunkin. Ajan sillon tällöin motocrossia ja ostin juuri vuoden 1969 Chevrolet Camaron ja olen viritellyt sitä viime aikoina. Sen lisäksi teen samoja juttuja mitä muutkin ihmiset, eli vietän aikaa ystävieni kanssa, käyn surffaamassa ja muuta tavallista ajanvietettä.

Monkey Onko Eurooppalaisten ja amerikkalisten kuskien välillä mielestäsi selviä eroja? -Se vähän rippuu, mutta ei suoranaisesti. Eurooppalaiset ovat arvatenkin parempia ajamaan maailman cupin tyylisiä ratoja, koska he ajavat niitä jatkuvasti. Olosuhteet ajamiseen siellä voivat välillä todella vaativat. Pystyn kuitenkin saamaan parempaa harjoittelua aikaan kotona kuin eurooppalaiset kuskit. Ketä ajajia itse ihailet? -Olen vielä nuori tämän lajin parissa. Kun aloitin niin ihailin Sam Hillin ajoa. Hän dominoi maailman cup kisoja siihen aikaan ja vielä hienolla tyylillä. Gee Atherton, Steve Peat, ja Greg Minnar ovat tietenkin myös korkealla listallani. Vaikka en näe itseänikään vielä kovin vanhana, niin tykkään katsoa silti myös nuorempien kuskien ajoa. Nuorilla kuskilla on aina nälkää menestyä ja uudet vaikutteet ovat aina tervetulleita. 28

Millaista on ollut ajaa Trekillä? Onko mitään mainittavia muutoksia verrattuna Yetiin? -Yetillä ajaminen oli mahtavaa. Heillä on ollut suuri vaikutus menestykseeni. He käytännössä nostivat minut nollatasolta nykyiseen asemaani. Trek on melkein itsensä selittävä. Kaikki resurssit ovat oikeastaan paremmat, mikä selittyy pelkästään yrityksen koolla.

Yetillä oli hienoa, että kaikki olivat kuin yhtä isoa perhettä ja ilmapiiri oli todella leppoisa. Saatoin mennä johtajan huoneeseen, heittää ylävitoset, nauraa ja kävellä ulos. Kaikeksi yllätyksekseni Trekillä on aivan samanlaista, eli ilmapiiri on todella ystävällinen ja rento. Kerro millainen pyöräsi on? Millaisissa säädöissä pidät sitä ja oletko erityisen tarkka jostakin asioista? -Jousitus on säädetty jäykemmälle kuin useimmilla. Haluan myös, että pyörä on mahdollisimman hiljainen. En tykkää mistään ylimääräisestä kolinasta tia melusta. Ole suunnitellut Shimanon kanssa yhteistyössä tulevaa Saint mallistoa. Uusi vaihdevipu, vaihtaja ja jarrut ovat olleet todella hyvät. Ne ovat markkinoilla parin kuukauden päästä. Ulkonäöltään pyörä saisi olla muutenkin sulava ja yksinkertainen. Niin ja mikä tärkeintä pyörän pitää olla puhdas! Kun siirryin Yetiltä eteenpäin halusin ajaa pyörällä josta pidän. Ajaessani Trekillä ensimmäisen laskun pystin heti sanomaan että siinä on ainesta ajaa voitajaksi. On hienoa, että kuka tahansa voi astella kauppaan ja ostaa lähes samanlaisen pyörän, millä minä ajan näitä kisoja. Tilanne ei ole sama kovin monessa muussa lajissa. Etenkin motocrossissa, josta minulla on paljon kokemusta, tilanne on lähes päinvastainen. Avot vai lukkopolkimet? -Tykkään ajaa molemmilla. Pidän enemmän avopolkimilla ajamisesta, mutta lukoilla ajaminen tuntuu nopeammalta. Jos tunnen, että pystyn ajamaan lukoilla ilman suurta riskiä, niin yleensä valitsen ne. Käytin kuitenkin esimerkiksi viime vuonna MM-kisoissa Champeryssä koko viikonlopun avopolkimia ja ne olivat mielestäni oikea valinta sinne. Oliko sinulla paljon vaikutusta Trekin uuteen hiilikuituiseen dh-runkoon? -Ei itse asiassa yhtään! Justin Leov ja muu tiimi oli testannut sitä jo hyvän aikaa ennen kuin olin Trekin tallissa. Eli heille kuuluu suurin kiitos pyörän kehitystyöstä. Kun liityin talliin minulta kysyttiin, että mitä haluaisin muuttaa pyörässä. Nauroin vastaukseksi ja sanoin, että eikö teidän pitäisi tietää kun juuri pyörän kehititte. Luonnollisesti yritän kuitenkin keksiä mekaanikkoni kanssa koko ajan pieniä parannuksia ja mahdollisia muutosehdotuksia. Mitä tulevaisuus pitää sisällään? -Vaikea sanoa. Menen koko ajan tilanteen mukaan. Olen kuitenkin pitänyt 30 vuoden ikää mielessäni eräänlaisena rajapyykkinä vetäytyä eläkkeelle aktiiviselta kilpauralta. Minulla on muutamia vaihtoehtoja auki ja paljon yhteyksiä moneen suuntaan.. Joka tapauksessa se tulee liittymään kilpailemiseen. Voi olla, että se tapahtuu motocrossin parissa. Kuitenkin myös fysiikkavalmennus ja jopa off-road autoilla kisaaminen ovat todella mielenkiintoisia. Ketä haluat kiittää? -No kaikkia! Ensinnäkin vanhempiani, ystäviä, sponsoreita ja faneja. On hienoa kuinka ystävällisiä ja kannustavia kaikki ovat olleet sen jälkeen kun siiryin ammattilaiseksi. Etenkin koti- ja lähialueeni fanit ovat olleet todella kannustavia. Onko sinulla jakaa jotain viisautta tai sanontaa lopuksi? -Isälläni oli hauska sanonta kun olin nuori ja se pitää paikkansa hyvin. ”Jos et tähtää mihinkään, niin juuri sen tulet saamaan.”

Pako

Andaluciaan

Kirjoittaja: Eki Vainikka Kuvat: ÂŠ Mikhail Sunikov

Talvi jatkuu jatkumistaan ja ajopaikkoja on Suomessa todella vähän. Jotain oli siis tehtävä ja se jotain oli selkeänä mielessä jo viime talven reissulta palatessa. Malagaan oli päästävä takaisin. Tällä kertaa meitä lähti Signature BMX:n Malagan virkistysmatkalle täydet 6 sankaria. Joukkio koostui Jonne Hämäläisestä, Mikael Savolaisesta, Eki Vainikasta, Tuomo Ilmosesta, Team Manager Antti Huotarista ja valokuvaaja Mikhail Sunikovista. Koko ryhmä saatiinkin onnistuneesti Malagan kentälle asti, jossa odotti reissun ensimmäinen ylläri. Vuokra-autot eivät olleet tällä kertaa loppuunajettuja VW Touraneita, joista on vaihteet jo valmiiksi hajalla viimevuoden tapaan vaan kentällä lapaan lyötiin kaksi tuliterää pikku Audia. Full insurance / “off road ok” vakuutus maksoi alle satasen auto ja kuljetuspuoli olikin sen jälkeen enemmän kuin kunnossa.

Buenos dias ja muchos jambon eli BMX:ll Andaluciassa Vuokra-autolla on tietty käyttöä pelipaikoilla reissamisessa ja Malagan seudun skateparkit onkin vähän eriluokkaa mihin Suomessa on totuttu. Kaikki on tehty betonista, poisluettuna Torremolinoksen parkki joka oli tehty vanerista ja päällystetty lasikuidulla. Viimeksimainittuun ei sitten pahemmin uhrattukaan aikaamme. Alustana betoni on täysin erillaista ajaa kuin vaneri, voidaan puhua miltei aivan toisesta alalajista. Mikaeli oli ryhmä keltanokka tuon harmaan kullan kuluttamisessa BMX:n renkailla, mutta parin tunnin

jälkeen saikin jo ihmetellä miten nopeasti se tatsi löytyi ja isotkin linjat alkoivat osumaan. Paikallisista junnuista huomaa hyvin mikä on ajamisen mentaliteetti näissä parkeissa. Ensiksi opetellaan ajamaan ja vasta sen jälkeen temppuja. Kaksitoista vuotiaat lapset ajoivat poolissa sellaisia linjoja, että sai päätään pyöritellä. Suomessa kaikki tehdään toisinpäin. Ensiksi opetellaan tailwhip ja barspin ja sen jälkeen ihmetellään miten tehdään tailtap tai hypätään siitä spinestä yli.

Maailmanluokan parkkien ajamisen lisäksi oli tarkoituksena saada reissusta video kasaan ja paljon hyviä kuvia. Normaali päivärutiini olikin jotakuinkin seuraavanlainen: 10-11 Herätys / aamupala, 12 - 16 autolla jonnekkin kauemmas ajamaan, 17 - 20 siesta ja 21 - 24 iltasessarit Fuengirolan lähiparkilla johon oli hotellin ovelta sata metriä. Pääasiassa ajoimme parkkeja joita Malagan seudulla on 4 hyvää betonista. Fuengirolan parkki on uusin ja todella hyvin tehty. Parkissa oli 3 isoa poolia ja streetti osio josta löytyi kaikki mahdollinen tarvittava. Parkille ei ollut mitään asiaa kuuden ja ysin välillä, jolloin kaikki paikalliset potkulautailijat ja nuoret skeittarit olivat siellä.

Päädyttiin sitten ajaan kyseistä parkkia aamuisin ja iltaisin, joilloin parkki on täysin tyhjä lukuunottamatta Flybikesin Macgyveriä joka osasi myös Suomea. Voitte kuvitella mitä sanoja mies oli oppinut legendaariselta Suomalaiselta BMX-kuskilta Arto Heikuriselta, joka vietti monia talvia aurinkorannikolla ajaen BMX-pyörää. Benalmadenassa oli myös riittävän iso pooli ja street osio. Parkki oli myös merkillepantavan hyvin tehty. Kaikki kulmat oli pyöristelty niin viimeisen päälle, että olisi varmaan pärjännyt pelkillä sisuskumeillakin. Pooli ei todellakaan ollut aloittelijoille vaan vauhtia tarvittiin todella paljon, että siitä sai iloa irti. Antegueran parkki oli taas todella vanha parkki. Veikka-

simme hatusta vetämällä, että se on rakennettu jo 90-luvun alkupuolella. Ikä näkyi betonissa, joka oli todella liukasta muihin parkkeihin verrattuna. Parkki olikin sitten enemmän Suomiparkki kuin muut vaihtoehdot. Löytyi spinemini subboxilla, iso wallride ja paljon kornereita. Marbellan parkki meni melkein samaan kategoriaan ja oli näistä huonoin ja samalla vanhin. Torremolinoksen trailsit olivat myös todellakin vierailun arvoiset. Paikalla oli ennen ollut racing rata ja trailsejä kävikin ajamassa paljon racing kuskeja. Heti hyppyreiden viereiseen mäkeen oli tehty hienon näköistä DHbaanaa, jossa myös näytti käviöitä riittävän. En lähtenyt sentään BMX:llä haastamaan tällä kertaa.

”dont worry about the weather, always good” 36

Gravitystuff.com - nopeat toimitukset Yli 100€ tilaukset lähetetään ilman postikuluja.

Laadukas enskakypärä POC Trabec 159€

Selkäpanssarilla varustettu juomareppu TARJOUS 199€

Joustava ja hyvin suojaava polvisuoja POC Joint VPD Knee 79€

Edullinen yleisrengas. Rajoitettu erä. Michelin DH24 AT 27,90€

Stay happy, ride

www.bikeking.fi Suvantokatu 10, Tampere info@bikeking.fi / 050 55 30 200

Tampereen kuninkaallisin pyörähuolto. Kylän laajin bmx-valikoima niin radalle kuin parkkeihin. Fox:n ja Bluegrass:n ajokamat, Pro Bmx Skills -kirjat...

Joonas Savolainen, Finnish DH-national team | www.mountainbike.fi/vauhtijaosto | Germany, Continental production plant, Korbach, bicycle building section: Ulf G端nzel | www.conti-bicycletires.com

Speed!

POWER phone. 0201 222 FACTORY 555

Uimonen Trading Oy

www.uimonen.fi by Uimonen Trading Oy

www.powerfactory.fi

Malagassa ei tietenkään tarvitse tyytyä pelkkään parkin vetämiseen vaan streettiä riittää alueella todella paljon. EteläEuroopan rakennuskulttuuri on vähän erillaista, kuin meillä täällä Suomessa näin BMX-kuskin näkökulmasta. Lähes jokainen aukio vastasi Suomalaista skeittiparkkia. Paikasta kertoo myös jotain se, että on varmaan Barcelonan jälkeen kuvatuin kaupunkin BMX-videoissa. Oli siisti nähdä videoista tuttuja spotteja ja päästä ajamaan niitä. Samalla oli melkonen reality check, kun näki livenä, että mistä kaverit on videolla hypännyt mihinkin! Paikalliset sanoivat, että nykyään virkavalta ei ole enää niin suvaisevaista ajamista kohtaan kuin aikaisemmin, mutta samalla sanoivat, että te olette turisteja joten “no problemo”. Sanotte vain, että “tourist tourist” ja ette joudu ongelmiin. Suomessa tuntuu siltä, että aina löytyy joku huutamaan, kun koitat kuvata vaikka kaidetta. Sillon auttaa kirjoittajan latino ulkonäkö yhdistettynä käsien levittelyyn ja “I don’t speak finnish” lauseen hokeminen. Huolimatta paikallisten ohjeista ei oltu ihan varmoja miten toimintaa suhtaudutaan Malagassa, mutta se selvisi nopeasti kun lähdettin haastamaan spotteja. Ihmiset jäivät katsomaan ajamista ja taputtivat. Ainoat epäilevät

kommentit olivat kun paikalliset kysyivät, että saako kameran edestä kävellä. Hyväksyn täysin. Reissun kohokohtia oli kun päästiin ajaamaan BMX-legenda Ruben Alcantaran Big Jumppia. Ominpäin mestoille ei voinut mennä, kun se sijaitsi keskellä vuoristokylää. Tavattiin siis Fuengirolan parkilla päivällä, josta lähdettiin autolla suunnistamaan Rubenin neuvoessa suuntaa. Mukana oli noin 40-vuotias mies ja hetken rupattelun jälkeen selvisi, että kyseinen veikknen oli opettanut aikanaan Rubenin ajamaan BMX-pyörällä. Sama asia, kuin asia kuin tapaisi miehen, joka on lyönyt Wayne Gretzkylle jääkiekkomailan käteen ensikertaa. Itse Big Jumpille ei ollut mikään hoppu, kun aurinko kuulemma paistaa silmiin viiteen asti iltapäivällä. Viimein perille saapuessa hyppyri loksautti kyllä leuat auki, vaikka olikin jo ehtinyt ajatusta tovin fiilistelemään. Nokkia oli 2 kpl, joista toinen oli vajaa 3m korkea ja toinen vähän korkeampi pidemmällä gäpillä. Hyppyri ei ollut mikään suora hyppyri vaan quarter tyylinen linkkuhyppyri. Ajaminen oli yllättävän leppoissa, kun tatsia sai hakea rauhassa ja nokkaan pystyi koko ajan pommittamaan kovempaa ja kovempaa. Kuten

The G Unit! ee

The new DH-tyres with

Der Kaiser 2.5

Baron 2.5/2.3

Handmade in Germany

Mud King 2.3

Ruben sanoi ”It’s easy you do”. Temppuja ei huvittanut sen suuremmin kuitenkaan alkaa haastamaan vaan riitti kun sai ajella ja fiilistellä. Reissu loppui samoihin ajatuksiin, kuin edelliselläkin kerralla. Takaisin on pakko päästä vielä monta kertaa! Onneksi se on myös käytännössä kohtuullinen helpppoa. Lentoja menee paljon ja ne on vielä melko edukkaitakin. Samoin vuokra-auto ja asuminen on todella halpaa, ruokaa eli jambonia unohtamatta. Malagaan on myös rakenteilla uusi parkki, josta on jo valmiina osa todella isosta streetistä, vanerinen vertti ja vanerinen pikku pooli. Viereen nousee myös dirtti lukemattomilla linjavaihtoehdoilla ja pooliin tulee fullpipe. Koska ollaan Espanjassa niin valmistumisesta ei tietenkään ole mitään tietoa kenelläkään, “ehkä vuosi ehkä kolme who knows”, mutta onpahan jotain odotettavaa! Turistioppaan äänellä voidaan vielä lopuksi todeta, että jos olet lähtemässä reissuun niin säätiedotteita on turha stressata. Näyttävät mitä sattuu ja tarkin ennuste on paikallisten kuskien ”dont worry about the weather, always good”.

Valmiina, ajakaa! -Löydä kilpailusi

Ajotaidot

Kestävyys

Räjähtävyys

Rämäpäisyys

DH eli alamäkiajo. Mies ja pyörä merkittyä rataa pitkin alas kelloa vastaan. Ajotaidot ja harkitut riskit palkitaan, kun taas yliyrittämisestä rankaisee kello. Suomi-Cup:ssa haastavampia ratoja ja show-meinkiä, kun Nappulakumi-kisoissa syleillään aloittelijaa ja haastetaan enemmän itseään.

Suomi-Cup kalenteri

Nappulakumi-Cup kalenteri

16.6 1.7 7.7 22.7 18.8

20.5 9.6 12.8 9.9 30.9

Laajavuori, Jyväskylä Hervanta, Tampere Åre, Ruotsi Laajavuori, Jyväskylä (SM) Messilä, Lahti

Lisätiedot: http://mountainbike.fi/vauhtijaosto/

BMX 9

Ajotaidot Kestävyys

Räjähtävyys Rämäpäisyys

8 5

Racing-BMX:ssä ajetaan suomessa neljän kuskin lähdöissä mies-miestä vastaan tai vielä useammin pikkupoika-pikkupoikaa vastaan. Radalla on hyppyreitä, kumpuja, tiukkoja mutkia ja muita haasteita. Maaliviivan ensimmäisen ylittänyt on voittaja.

Kilpailut: 10.6 Tartto, Viro 11.8 Tampere 12.8 Tampere 25.8 Lahti

Lisätiedot: http://mountainbike.fi/vauhtijaosto/ 40

Tornikeskus, Klaukkala Antikkala, Kuopio Sveitsi, Hyvinkää Meri-Teijo, Salo Mielakka, Kouvola

26.8 Lahti 15.9 Turku 16.9 Turkui

Enduro 8

Ajotaidot Kestävyys

Räjähtävyys

Rämäpäisyys

Endurossa ajetaan kelloa vastaan haastavia erikoiskokeita maastossa. System 1 sarjassa erikoiskokeet lähtevät mäen päältä ollen alamäkivoittoisia, kun taas Pivot Cupissa revitään miehestä kaikki irti niin fysiikasta kuin ajotaidoistakin.

SYSTEM 1 MTB Enduron SM-sarja

Pivot Cup 2012

26.-27.5 Messilä

29.4 Salo 26.8 Jokioinen 8.9 Ellivuori 6.10 Helsinki

16.-17.6 Laajavuori, Jyväskylä 14.-15.7 Ounasvaara 21.7 Vuokatti 11.-12.8 Alhovuori 8.9 Ellivuori

Lisätiedot: http://www.mtb-enduro.net/

XC Marathon Ajotaidot

Kestävyys

Räjähtävyys

Rämäpäisyys

Maastopyöräilyn alalaji, jossa reiti ovat helpompia ja pidempiä kuin tavallisissa maastopyöräilykilpailuissa. Jos ajat sunnuntaisin maastopyörällä ja poikkeat välillä metsän puolella, voit hyvinkin löytää kotisi täältä. Emme kuitenkaan takaa, että kaikki kilpailut olisivat sunnuntaina.

Kilpailut: 12.5 19.5 03.6 16.6 15.7

Rajamäki Valkeakoski Vantaa Jyväskylä Seinäjoki

29.7 Kuusankoski 05.8 Nivala 25.8 Espoo 16.9 Hyvinkää (SM) 23.9 Tampere

Lisätiedot: www.mountainbike.fi 41

XC 4

Valmiina, ajakaa! -Löydä kilpailusi

Ajotaidot Kestävyys

Räjähtävyys

Rämäpäisyys 2 Maastopyöräkilpailut voi esitellä vertaamalla niitä maastopyöräilyyn. Kunnon tulee olla todella kova palkintopallille, mutta maastossa kertyneet ajokilometrit ja pyöränhallinta palkitaan myös.

Kilpailut: 06.5 10.6 08.7 22.7

18.8 Pyhätunturi 01.9 Vantaa 09.9 Lieto

Hyvinkää Salo Pori Kouvola (SM- ja ISM)

Lisätiedot: http://mountainbike.fi

Tapahtumat: Tahko MTB Ajotaidot

Kestävyys Räjähtävyys

4 1

Rämäpäisyys 1 Suurin ja kaunein maastopyöräilytapahtuma Suomessa jo useamman vuoden on ollut Tahko MTB. Toistatuhatta kuskia starttaa Tahkon juurelta vaihteleville poluille ja höperöimmät ajavat koko päivän ja yön suorittaen 240km useimpien tyytyessä 60- tai 120km matkoihin. Toimitus on käynyt useampana vuotena testaamassa tapahtuman ja aina on onnistuttu loistavasti ruokatankkauksessa ja nesteillä palauttelussa kisan jälkeen. 30.6 Tahko, Kuopio

Lisätiedot: http://www.tahkomtb.fi/

Tour De Helsinki Kestävyys

Tuntuu polulla välillä siltä, että juuret ja kivet ovat tiellä? Onko työmatkassa asvaltilla tarpeeksi jännitystä päivään? Mikäli vastasit edellisiin kyllä ja et pelkää seuraa ajaessa niin vaihtoehtosi on syyskuun alussa starttaava Tour De Helsinki kuntoajo. Reitti pysyy tiukasti päällystetyillä teillä ja matka on niin pitkä(140km), että vauhdinhurmakaan ei vaivaa, kuin kovimpia kuljettajia. Kannattaakiin heti startissa ilmoittautua johonkin ohjatuista keskinopeusryhmistä, jolloin päivä kuluu oman tasoisten kuljettajien kanssa matkaa taittaessa. 2.9 Olympiavelodromilta, Helsingistä

Lisätiedot: http://www.tourdehelsinki.fi/

, A L L I N O I T I S N A R T ? I A S A I J A A J KYLE T SINÄKIN A E I S K I M

santacruz_210x148.pdf 1 27.3.2012 10:47:30

Myynti: www.sportax.fi

NOW WITH 13% MORE! SUPERLIGHT29 The Superlight has been a key member in our family of bikes for a long time now. A clean, e ective single pivot suspension design gives 4” of responsive travel, the aluminum

frame provides precise, nimble handling in all conditions, and the bike is renowned for a ride and finish quality usually associated with much larger price tags. It’s a proven success,

and the only way we could think to improve on that success would be to o er more of it. That’s right. Introducing the SUPERLIGHT29. All the good things

you know and love, along with some big new wheels . (We can totally hear Ike and Tina Turner singing their version of Proud Mary as you read this, by the way...)

www.santacruzbicycles.com

Voimatreenist채 vauhti polulle Kirjoittaja: Jukka M채ennen채 kuvat: Joni J채rvensivu / Elise Kulmala

Jukka Mäennenä Tässä hieman taustaa itsestäni: 25-vuotias, tekniikan alan opiskelija ja aktiivinen bmxja maastopyöräilyn harrastaja. Liikuntaa ja urheilua on tullut harrastettua pienestä pitäen. Peruskoulu kului kokonaan jääkiekon parissa. Maastopyöräily oli mukana kuvioissa jo kiekkoaikana, mutta lähti täysipainoisemmin liikkeelle luistimien jäätyä kokonaan naulaan. Siitä lähtien on menty ajamisen ja muun treenaamisen merkeissä. Kipinä liikkumiseen on ollut aina. Todellinen kiinnostus harjoittelun teoriaa kohtaan syttyi armeijassa täyttäessäni kansalaisvelvollisuutta laskuvarjojääkärinä. Kenties seura tekee kaltaisekseen? Muutaman vuoden aihealuetta itsenäisesti opiskelleena tajusin, että pystyn auttamaan muita, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Valmentaminen ja ohjaaminen tuntuu palkitsevalta, koska työn tulokset näkee useimmiten heti. Tampereen teknillisessä yliopistossa käynnissä olevien insinööriopintojen ja oman harrastamisen lisäksi lähes kaikki liikenevä aika onkin kulunut liikunta- ja urheilualaa opiskellessa. Tällä hetkellä käyn Charles Poliquinin PICP 1. ja 2. 46

tason kursseja, joiden lisäksi osallistun kesällä Ruotsissa arvostettuun RCK -kahvakuula ohjaajakoulutukseen. Näiden lisäksi kokemusta alalta on tarttunut monessa muodossa, niin käytänössä kuin teoriassa. Toiset tykkäävät viritellä autoja (jotkut hullut jopa polkupyöriä), minusta on kiinnostavaa, että miten ihmiskehosta saa tehoa irti.

Taustaa Treenaaminen itsessään hauskaa. Tuskin sitä muuten kovin moni tekisi. Hienointa on kuitenkin se, että vaikutukset huomaa selvästi siirtyvän polulle, kentälle, kehään tai mikä tarkoitus onkin. Treenikulttuuri on sinänsä erikoinen tapaus, että informaation suhteen on häkellyttävä ylitarjonta. Kaveripiiri, netti tai viimeistän kaverin isoveli osaa kertoa ne parhaimmat tavat, jolla saavutetaan tavoite X. Miten erottaa toimivat ja käytännölliset asiat ja neuvot kaiken sekamelskan joukosta? Se on yksi artikkelisarjan tavoitteista. Annetaan raamit, että mitä tekemällä

saadaan oikeasti hyötyä aikaan. Mitä oikein tehdyllä treenillä sitten saavutetaan? Pähkinänkuoressa loukkaantumisriski laskee ja suorituskyky paranee. Harjoittelun filosofian voi yhdellä lausella: Enemmän ei ole parempi, parempi on parempi. Laatu yli määrän – aina. Itse salilla käydessä on lähes pakottava tarve puuttua peliin, jos isoja rautoja nostetaan tekniikan ja terveyden kustannuksella. Painon ja toistojen määrän ei siis pidä mennä laadun edelle. On helppoa vetää päättelyketju, että jos kolmella treenisarjalla saa aikaan hyviä tuloksia, niin viidellä saa vielä parempia! Malttia, ei niin nopeasti. Lääkkeen ja myrkyn ero on annostuksessa. Se viides sarja tuskin vie ketään hautaan, mutta joskus se voi suoranaisesti jopa haitata kehitystä. Tulevassa artikkelisarjassa käydään läpi periaatteet treenamisen taustalla. Herätetään kenties vähän ajatuksia, että miten tämä koskee juuri sinua itseäsi ja ajoittain voidaan sukeltaa syvemmällekin yksityiskohtiin ja itse treeneihin.

Voimatreenistä vauhti polulle Voimaharjoittelua ei usein yhdistetä maastopyöräilyyn, tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan pyöräilyn muotoon. Kuitenkin useissa urheilulajeissa se on erottamaton osa harrastajien arkea. Jääkiekon pelaajat eivät harjoittele lajiaan pelkästään pelaamalla, eivätkä nyrkkelijät ottamalla täyspitkiä otteluita. Sen sijaan tehdään paljon oheisharjoitteita. Miksi maastopyöräily olisi erilaista? Tarkan tavoitteen sisältävät harjoitukset ovat huomattavasti parempi tapa kehittyä, sillä niissä harjoitettavaa ominaisuutta pystytään painottamaan enemmän kuin itse lajia harrastaessa on mahdollista, oli kyseessä sitten puhtaasti fyysinen ominaisuus tai taito. Ajaminen on hauskaa ja todennäköisesti sen vuoksi kaikki tämän lehden lukijat sitä tekevät. Suomen talvi on hyvää aikaa paneutua kauramoottorin virittämiseen ja heikkouksien parantamiseen, jotta ajamisesta saisi alkavalla kaudella enemmän irti. Ainakin omalla kohdallani ajaminen on usein sitä hauskempaa, mitä paremmin sitä pystyy tekemään. Toivon mukaan moni muukin allekirjoittaa tämän. Vaikka talvi on kääntymässä voiton puolelle kevättä kohti, niin silti vielä on mahdollisuus saada kehitystä aikaan.

Miksi? Miksi siis nähdä kovaa vaivaa, käyttää aikaansa ja maksaa vielä usein selvää rahaa siitä, että voi nostaa eri suuruisia taakkoja lattialta ylös? Tämä on reilu kysymys, johon vastaan parhaani mukaan. Paras ja samalla ytimekkäin vastaus, jonka olen edellä esitettyyn kysymykseen saanut kuuluu näin: ”Voimaharjoittelua tehdään, että nykyelämän aiheuttamat vaikutukset saadaan käännettyä.” Istumatyö, itse ajaminen ja monet muut nykyelämän asettamat vaatimukset jättävät nopeasti jälkensä kehoon. Voimaharjoittelun tehtävä muiden lukuisten hyötyjen ohella on kääntää nämä vaikutukset. Harjoittelu on kaiken lisäksi hauskaa! Itsensä ylittäminen, uuden pienenkin asian oivaltaminen ja hyvä tunne treenin aikana ja sen jälkeen ovat asioita, josta ei halua luopua, kun makuun on päässyt kiinni.

Tavoitteet Hyvin suunnitellun ja toteutetun harjoitusohjelman tavoitteet ovat seuraavat: 1. Loukkaantumisriskin minimointi. Jos olet telakalla, niin et pysty ajamaan tai välttämättä tekemään mitään muutakaan. Vaikka voimatason ja kestävyyden parantaminen voi vaikuttaa parhaalta

mahdolliselta ajankäytöltä, niin niillä ei ole juurikaan merkitystä, jos aikaa joutuu viettämään sairasvuoteella. Toipilaspäivät tekevät katkoja itse harjoitteluun ja ajamiseen, mikä tarkoittaa hitaampaa kehitystä ja hauskanpitoa, niin pyörän päällä kuin ilmankin sitä. 2. Keskivartalon ja lonkkanivelten vahvistaminen. Nämä kehonalueet ovat maastopyöräilijälle erittäin tärkeitä. Ei auta vaikka reisien tilalla olisi minkälaiset kanuunat tahansa, jos voima hukkuu matkalla keskivartalon joustoon. Keskivartaloa voi ajatella kehon voimansiirtona. Kun keskiverto alan harrastajalta kysyy, että mitkä alavartalon lihakset ovat tärkeitä pyöräilyä ajatellen, niin vastauksena kuulee usein, että etureidet. Pakaralihakset ovat kuitenkin kehon suurimmat ja voimakkaimmat lihakset. Ne, takareisien avustamana, ovat vastuussa lonkan ojennuksesta esimerkiksi juoksussa tai seisaaltaan poljettaessa. Tekemällä tätä liikemallia kehittäviä harjoitteita kyky kiivetä jyrkkiä nousuja, lähteä nopeasti portista ja tehdä sprinttejä nousee uudelle tasolle. 3. Yleinen suorituskyvyn parantaminen. Kun 2. kohta yhdistetään muiden osaalueiden kehityksen kanssa, niin tuloksena on voimakkaampi, kestävämpi ja nopeampi kuljettaja. Suurin opetus on kuitenkin, että kohta 3. ei ole listalla tärkeysjärjestyksenä ensimmäisellä sijalla.

Suorituskyvyn hierarkia Fysioterapeutti Gray Cook on esittänyt mallin, joka pätee kaikkeen liikkumiseen, oli kyseessä urheilu tai ei. Suorituskyvyn parantaminen lajista riippumatta pitäisi edetä piirroksen esittämällä tavalla, eli pyramidin tavoin. Pohjalla on toiminnallinen liike, joka tarkoittaa, että henkilöllä on riittävä liikkuvuus, stabiliteetti, voimataso ja motoriikka korkeamman tason liikkeisiin ja suorituksiin. Samalla mahdollisiin epäsymmetrioihin tulee kiinnittää huomiota. Puutteet, heikkoudet ja epäsymmetriat liikkuvuuden tai voimatason suhteen voi ajatella auton kojetaulussa palavina varoitusvaloina. Ajoa voi jatkaa kyllä hetken aikaa, mutta ennemmin tai myöhemmin matka katkeaa

lähempänä maastopyöräilyä kuin maantiepyöräily. Maastossa ajaessa poljetaan usein matalilla kierroksilla, mikä edellyttää jatkuvaa, korkean lihasjännityksen tuottamista. Lisäksi putkelta polkeminen, jota maastossa tehdään huomattavasti enemmän, edellyttää aivan erilaista voimantuottoa ja liikemallin käyttöä, kuin satulassa istuen. Korkeimmalla oleva viimeinen taso on lajiin sovellettavaa taitoa – eli siis oikeaa ajamista. Se tarkoittaa laskuja dh-radalla, ajoa pumptrackilla, sprinttejä, ajotekniikan harjoittelua jne. Myös jotkin edistyneemmät harjoittelumetodit, kuten loikkaharjoitukset kuuluvat tähän kategoriaan. On ehdottoman tärkeää ymmärtää, että

Tavoitteena tasapainoinen kokonaisuus Kenestäkään ei ole tarkoitus koulia voimanostajaa, tai Suomen vahvin mies -kilpailun voittajaa. Tasapainon säilyttäminen on ehdottoman tärkeää. Suorituskyvyn hierarkiaa kuvaavan pyramidin on tarkoitus havainnollistaa tämä seikka. Pohjalla on oltava ensin riittävä liikkuvuus ja stabiliteetti perusliikemalleja varten, vasta sitten liikkeitä voidaan esimerkiksi alkaa kuormittamaan lisäpainoilla tai tekemään räjähtävästi. Jos moottori on autoon nähden ylitehoinen, niin jokin antaa myöten ennemmin tai myöhemmin – todennäköisesti vielä ennemmin. On se sitten vaihdelaatikko, pyörien ripustukset tai iskarit, niin sillä ei ole merkitystä. Ongelmia tulee joka tapauksessa. Sama pitäisi nähdä omalla kohdalla. Heikkoudet ja puutteet, eli kojetaulun varoitusvalot, tulisi tunnistaa, tehdä tarvittavat toimenpiteet ja suorittaa testaus, että saatiinko haluttu vaikutus.

Voima vs. kestävyys Tätä väittelyä ajatellaan usein periaatteella ”joko tai”. Etenkin kestävyyslajien harrastajat laiminlyövät muun kuin itse laji- ja kestävyysharjoittelun. Vaikka voima ja kestävyys ovatkin lähes vastakkaiset ominaisuudet, niin ne kulkevat silti vähän matkaa käsi kädessä. Huomion arvoista on se, että voimaharjoittelu itse asiassa parantaa kestävyyttä! Asiaa voi selventää yksinkertaisella esimerkillä.

ja tie vie huoltamolle. Epäsymmetriat altistavat loukkaantumisille ja estävät samalla suoritukset täydellä teholla. Toisella tasolla on toiminnallinen voima. Se ei tarkoita, että kuinka paljon romua liikkuu jalkaprässissä, Smith-laitteessa tai Scott-hauiskäännössä. Se on itse asiassa näille lähes vastakohta. Tarkoitus on kasvattaa raakaa voimaa, joka saadaan siirtymään oikeaan elämään, eli esimerkiksi takapyörän kautta maaperään. ”Only show, no go.” ei siis pidä paikkaansa tässä tapauksessa. Maastopyöräily edellyttää voimaa yleistä luuloa enemmän. Esimerkiksi motocross tai vapaaottelu on vaatimuksiltaan lajina huomattavasti

näihin harjoittelumetodeihin tulee edetä hiljalleen askel kerrallaan. Jos tarvittava pohja ei ole kunnossa, niin saatava hyöty on vähäinen, jos sitä saadaan ollenkaan. On yhdentekevää päivittää X0 kampisarjaan, jos renkaat ovat puhki. Perusteet tulee olla siis kunnossa. Ketään ei ole tarkoitus pelottaa pyörän päältä. On kuitenkin selvittämisen arvoista varmistaa, että pohja on riittävä tehdä haluamansa lajia riittävällä ja turvallisella tasolla. Pyramidin tulee olla pyramidin muotoinen hyvästä syystä. Jos pohja ei ole tarpeeksi leveä, niin sen päälle on huono rakentaa. Tuloksena on tukevuudeltaan korttitaloa vastaava rakennelma.

Annetaan koehenkilölle kannateltavaksi 20kg painava taakka (käytä mielikuvitustasi, se voi olla hiekkasäkki, dh-pyörä tai vaikkapa naapurin kultainen noutaja) ja käsketään hänen tekemään niin monta kyykkyä, nostamaan taakka päänsä päälle tai heittämään se tietyn matkan päähän, kuin vain mahdollista. Tämän jälkeen tehdään sama 60kg taakalla. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä koehenkilö pystyi tekemään enemmän toistoja kevyemmällä taakalla. Miksi näin? Koska pienempi taakka oli kauempana maksimipainosta, jolla hän pystyy tekemään määrätyn liikkeen. Sama pätee myös ajamiseen. Jos jokaisen polkaisun, pumppausliiken, maastonmuotojen vastaanottamisen tai mutkan ajamisen vaatima voimataso on kauempana siitä tasosta, minkä pystyy parhaimmillaan tuottamaan, niin sitä pystyy tekemään pidempään, koska reservi maksimivoimatasoon asti on paljon suurempi. Loogista, eikö niin? Jos väsy yllättäää nopeasti raskaalla ja teknisellä polunpätkällä, joka on muuta kuin kangasmetsässä tapahtuvaa päiväajelua, niin voi hyvinkin olla, että pidempien lenkkien ajamisen suurempi hyöty tulisi kuntosalilla vietetystä ajasta.

Millaista harjoittelua tehdä? Mitkä liikkeet ja minkälainen harjoittelu tuottaa parhaat tulokset, jotka siirtyvät käytäntöön? Kyse on on ROI:n optimoimisesta. ROI on taloustieteessä paljon käytetty termi, joka tulee sanoista ”return on investment”. Kun teemme jotakin, eli käytämme siihen aikaamme, voimavarojamme ja todennäköisesti myös hieman rahaa, niin teemme sijoituksen. Itse ainakin haluan saada mahdollisimman hyvän tuoton tälle sijoitukselle. Etsistään siis mahdollisimman korkeatuottoinen tili, tai nosteessa olevat osakkeet. Harjoita liikkeitä, älä lihaksia. Hyville liikkeille ovat tunnusomaista seuraavat kohdat: Tehdäänkö se seisaalteen? Onko se moninivel-liike? Käytetäänkö siinä vapaita painoja? Onko se ominainen lajisuoritukselle? Otetaan esimerkiksi maastaveto ja käydään läpi se kohta kohdalta. Oikea vastausrivi kuuluu: Kyllä, joo, totta kai ja kyllä. Vapailla painoilla tehtynä liikkeet siirtyvät niin sanotusti radalle. Laitteet

jättävät tukilihakset usein kokonaan pois yhtälöstä, mitä ei tapahdu oikeassa elämässä. Sen johdosta jalkaprässissä on liikutettu enemmän rautaa kuin oikeassa kyykyssä.

• Etuheilautus kahvakuulalla • Farmarikävely • Maastaveto • Turkkilainen ylösnousu

Viimeinen kohta ansaitsee vielä pari tarkennusta. Maastaveto on maastopyöräilyyn hyvin ominainen liike. Oikea ajoasento ja maastavedon lähtöasento ovat hyvin lähellä toisiaan – rinta on matalalla, takapuoli takana ja vartalo taittuu lantiosta. Enemmän maastopyöräilylle spesifistä liikettä saa itse asiassa hakea.

Tässä muutamia liikkeitä, joilla pääsee enemmän kuin alkuun: • Etusilta • Punnerrus • Leuanveto • Etukyykky kahvakuulalla/käsipainolla

Kun vielä noudattaa jonkinlaista progressiota em. liikkeillä, niin tuloksia alkaa todennäköisesti näkymään: Eli toisto, kilo tai sarja lisää silloin tällöin. Liikkeiden tekemistä tekniikan pettämiseen asti tulee kuitenkin välttää. Kenenkään ei pitäisi harjoitella epäonnistumaan. Kun ROI on hanskassa, niin todennäköisesti myös tulosta syntyy. Tekee mieli laittaa kädet silmille, kun näkee jonkun tekevän kolmannen kerran samalla viikolla pientä nykivää liikettä pohkeen ojennuskoneessa tai repivän ylätaljaa niin, että tavoitteena voisi luulla olevan vaijerin katkaiseminen. Miten paljon nämä toimet vievät kohti tavoitetta, jos se on treenistä saadun hyödyn siirtäminen käytäntöön? Hyvin vähän, jos ollenkaan.

• Askelkyykky ja muut yhdenjalan kyykyt

Kirjoittaja: Aku Hjelm Kuvat: © Mikko Tikka / Studio Fotonokka

Ihmisellä pitää olla harrastus. Tällä kertaa haastatellaan Timo Vanhamäkeä. Mies on tehnyt ensimmäisestä harrastuksestaan eli viulunsoitosta ammatin, joten uuden harrastuksen kriteerit olivat korkealla, ettei tapahdu samaa vahinkoa uudestaan. Mikäs sen parempaa sillon, kuin harrastaa retromaastopyöriä. Maksava yleisö ei rynni paikalle kun kiillottaa rätin kanssa renkaan kylkiä olohuoneen kulmassa tai kärkkyy koneella keskiyöllä sulkeutuvaa huutokauppaa siitä juuri oikeasta takavaihtajasta.

Fotonokalle kiitoksia studiosta ja kahvista! Terveisin, toimituksen pojat.

Koskas aloitit ajamisen? -91 ostin Kuwahara Parkway:n ja sillon alkoi maastopyöräily isoveljen kanssa. Kalusto vaihtukin sitten nopeasti hienompaan ensimmäisen kesän jälkeen, kun piti veljen perässä pysyä ja kalustossa ei saanut antaa tasoitusta. Muistatko tän artikkelissa esiintyvän pyörän niiltä ajoilta jo? En sillon ollut sen enempää ton tyyppisten pyörien perään vielä, kun ihan puhdas XC oli lajina ja sitä myöten viehätti eniten kevyet ja linjakkaat teräsrungot. Vasta myöhemmin alkoi kiinnostamaan räädistely, johon toikin pyörä on aikanaan tarkoitettu, mutta sillon oli jo aika ajanut ohitse kyseisestä mallista. Runkomalli oli kyllä tuohon aikaan tosi paljon esillä, kun moni valmistaja poimi Verlicchin rungon suoraan omaan mallistoonsa. Kona, Iron Horse ja varmaan kymmenen muuta.

Saitko ollenkaan osia tyttöystävälle vai jäikö mukaan suoraan toi Verlicchi? Sillon ekalla käynnillä lähti mukaan vain vanha Marzocchi DH-3 keula ja Salsa El Kaboing. Siinä on Salsan Columbuksen putkista hitsaama teräsetukolmio ja Chumba Wumban tekemä takahaarukka eli xc täysjoustopyörä siis kyseessä. Se on vielä työnalla ja odottaa täydellistä läpikäyntiä ja puuttuvien osien löytymistä. Siitä tulee ihan taide-esine valmistuessaan vaikka ajokuntoiseksi onkin tarkoitus kasata. Salsalla on pitkät perinteet klassisten teräsrunkojen valmistamisessa aina 80-luvun alusta alkaen. Se on mielenkiintoinen projekti. Verlicchi lähti matkaan sitten seuraavalla käynnillä. Olikos noi ihan vahinko ostoksia siis? Tavallaan, tai ehkä se oli jonkunlainen alkusoitto harrastukselle. Kotona alkoi vasta miettimään, että tässä voisi olla kaikkea muutakin mielenkiintoista. Mikäs retropyörissä harrastuksena on se juttu? Yksi asia on ainakin se perinteinen käsillä tekemisen ilo. Teen päivätyökseni muusikon hommia niin konkreettinen tekeminen, jossa näkee heti sen työn Kestäviä tai kovinkaan toimivia ne ei tietty useimminkaan ollut, kuten vaikka Paulin koneistetut takavaihtajat ja muut osat. Ei ne kuitenkaan voisi olla mitenkään samalla tavalla kiehtovia ilman noita tiettyjä harhaaskelia kehityksessä. Muutenkin vanhat ja unohdetut asiat on aina kiinnostanut, ehkä siinä on sellaista oman tien kulkijaa tässä harrastuksessa kanssa. Sitten tietty oli itse 90-luvulla köyhä opiskelija ja kaikki nää Californian herkut kuten koneistetut osat ja muut oli vaan kaukasta unelmaa. Nyt kun on päässyt leivänsyrjästä kiinni niin on hauskaa, kun on mahdollisuus harrastaa niitä asioita, joista on sillon vain unelmoinut. Sama ajatus, kuin jenkkiautojen entisöinnissä monella. Lapsena niistä on unelmoitu ja se haave sitten toteutetaan varttuneemmalla iällä.

Koskas sitten retropyörä harrastus alkoi? Retroilu lähti puolivahingossa. Olin katselemassa tyttökaverille eli nykyiselle avovaimolle tollasta vähän vanhempaa teräsrunkoista klassista fillaria. Metsästelin osia siihen 3-4 vuotta sitten ja muistin, että veli oli ollut yhteydessä Ransuun palikoista joita oli jäänyt jäljelle miehen aikanaan pyörittämästä Rocsport- kaupasta. Löysin sitten herran yhteystiedot ja laitoin mailia menemään. Ransu oli just sattumalta Suomessa ja kutsu kylään penkomaan varastoja.

tuloksen on mukavaa vaihtelua. Putsaat osan joka on ollut 20 vuotta rasvassa niin se on sen jälkeen kiiltävä. Muusikkona saatan taas harjoitella puoli vuotta jotain juttua, ennen kuin se tuntuu valmiilta. Toinen kiehtova asia on sitten se, että maastopyöräilyssä oli tavallaan menossa nopean kehityksen kausi 90-luvulla. Kokeiltiin kaikenlaisia toimintaperiaatteita ja valmistustekniikoita rohkeasti. Sen myötä useat aikakauden pyörät ja osat on tietyllä tapaa hyvin persoonallisia.

Onkos joku unelma projekti sitten kiikarissa? Ehkä tällä hetkellä se on se Salsa. Se on kyllä myös samalla työläin selkeesti. Oon yrittänyt metsästää alkuperäisiä decaleja eli tarroja siihen, mutta ongelma tuntuu olevan se, että missään ei enää tehdä sillä alkuperäisellä tekniikalla. Nykyään ne leikataan muovista ja se ei vastaa sitä alkuperäistä. Oon yrittänyt pitää tosi tiukkaa linjaa sen fillarin suhteen, että siitä tulis just alkuperäinen eikä melkein. 51

Osalista Runko: Keula:

Onks se sitten tärkeintä sulle, että ne osat on alkuperäisiä vai se, että vastaa olennaista? Joskus tarroissa ja tollasissa mitkä liittyy siihen miltä se pyörä näyttää niin voi joustaa. Voi olla vaikka uustuotantoakin kunhan ne muuten mitoiltaan ja ulkonäöltään näyttää ja vastaa sitä alkuperäistä. Komponenteissahan se haaste tulee just siitä, että saa rakennettua just vaikka tietylle kahdelle vuodelle sijoittuvan pyörän. Tietysti ne ajan myötä ja ajossa muokkautuu oikeasti kun ovat käytössä, mutta mulla on ollut ajatuksena kasata sellasia pyöriä, jotka vastaa sitä tiettyä hetkeä, kun se on kaupassa kasattu ja luovutettu omistajalleen.

Recycle alurungot made by Verlicchi -94 Marzocchi xc 500, Joustomatka 51 milliä, ilmajousi ja öjyvaimennus -94 Navat: XTR M900 Etuvanne: Araya RM-400 Takavanne: Kehä Mavic M231 ja kiekko Suginon. Kevlar nauhat kantava rakenne. Muovipinta, jonka sisällä metalliverkko pitää nauhoituksen kasassa Renkaat: Panaracer Smoke, 2.2 edessä ja 2.1 takana Takavaihtaja: XTR M900 Etuvaihtaja: XTR M900 Vaihtajat: Gripshift srt-500 Jarrulänget: Critical Racing SRP:n titaanipulteilla Jarrukahvat: Dia Compe SS-7 Kammet: Grafton Joystix Takapakka: XTR M900 Eturattaat: 24 piikkinen SRP(titaania), 36 piikkinen Onza (ruostumaton teräs), 46 piikkinen Sugino Keskiölaakeri: XTR M900 Ohjainkannatin: Answer A-TAC Satulatolppa: Kalloy, runkosetin alkuperäinen rungon väriin sopiva tolppa Satula: Selle Italia Flite Transalp titanium Satulatolpan pultti: Control Tech Ohjaustanko: Club Roost Gofast Tupit: ODI Yeti Ohjainlaakeri: Runkosetin alkuperäinen YST, 1”1/4 Polkimet: Shimano M737 Pikalinkut: Edessä Salsa, takana XTR M900

Voiks siis sanoa, että tavottelet niillä tiettyä ajankuvaa? Joo niin sen voi sanoa, että siinä haetaan ajankuvaa tietystä hetkestä. Tolla ajatuksella se Salsa on just mielenkiintoinen projekti, kun se on -97 vuoden fillari. Sillon teräsrungot alko oleen mennyttä aikaa valtavirrassa ja kyseisessä pyörässä yhdistyy teräsetukolmio ja alumiininen takaswingi. Kammiksi tulee CNC-koneistetut Caramban kammet, vaihtajat tulee Paulia samoin kuin jarrut. Niinkuin sanottua niin eihän ne tosiaan kestäviä tai toiminnaltaan erikoisen hyviä osia ollut XTR:ään verrattuna, vaikka aikanaan edustivatkin niitä halutumpia palikoita. Mutta se ulkonkäkö niissä on. Onhan ne vaan tyylikkäitä.

niin piti vähän metsästää vaihtoehtoja. Ylipäätään se oli tietty statusarvo, jos maastopyörässä ei ollut yhtään Shimanon osaa. Oliko se toiminnaltaan parempi oli sivuseikka ja se oli tyyristä lystiä jos sille tielle lähti. Ihan 90-luvun alussa oli tietty vielä Suntour valmistamassa osia, mutta se katos ja lopetti vissiin kokonaan. Shimano oli sille niin iso kilpailija, että ajoi ahtaalle. 90-luvun loppupuolella tuli vasta Sram ja muut ja siihen väliin jäi ison pahan Shimanon aikakausi. Tai no ison ja tylsän Shimanon aikakausi.

Siinäkin on oma haasteensa, että anodisoidut osat oli aikanaan kova juttu, mutta käytössähän ne on tosi haavoittuvia eli hyväkuntoisten osien löytäminen ja metsästäminen alkaa olemaan jo aika haastavaa. Kyllä sitä on tullut jonkunverran mietittyä tietty, että mikä tolkku harrastaa tälläsiä vanhoja pyöriä mitä ei käytä siinä lenkkiharrastuksessa, ehkä just kuivana sunnuntaina saattaa käydä ulkoiluttamassa niitä. Onko se sitten sitä tavaran himoa ja sellasta vai mitä. En oikeastaan tiedä ja mieluiten pistän siihen oman ammatin piikkiin, että tosiaan kaipaan sitä käsillä tekemistä. Pitää olla välillä konkreettista eikä abstraktia kun puolet elämästä on kuitenkin sitä äänen tuottamista. Onks retropyöräilyssä samanlaista harrastajapohjaa ja menoa, kuin esimerkiksi autoisa? Kyllä tässä on aika pienet piirit Suomessa, että tuota. Tuttuja tulee silleen tietty, että osakaupittelujen ja ostojen myötä törmää samanhenkisiin harrastajiin ja foorumeilla keskustelua kanssa aiheesta missä samanhenkistä väkeä. Kyllä tässä varmaan pikkuhiljaa on kasvamassa Suomeenkin harrastajakuntaa retromaastureiden pariin. On se kuitenkin vielä maantiepuolella laajempaa, jossa tykätään harrastaa klassisia italialaisia maantiepyöriä. Sellanen mielenkiintonen ilmiö on 90luvun puolivälin maastopyörissä, että ihmiset etsi vaihtoehtoa Shimanolle. Just tämmösten pikkufirmojen tuotteista, jotka oli vielä kalliimpia yleensä, mutta ei sitten välttämättä toiminut sen paremmin. Shimano nähtiin sillon sellasena Toyota Corollana. Ei välttämättä mitään vikaa, mutta jos persoonallistuutta halus pyörään

Vanhana sisustajana toimittaja tietää, että alkuperäisistä design huonekaluista ja muista keräilyharvinaisuuksista maksetaan jo paljon enemmän kuin uutena. Mites pyöränosien kanssa on, että istunko kultavuoren päällä, kun kellarissa on kasa vanhoja osia? Yksi osa joka tulee mieleen, jossa näin on käynyt on Paulin takavaihtaja... uusi Paulin takavaihtaja laatikossa. Muistelisin, että sellanen vaihto omistajaa neljälläsadalla eurolla ebayssa justiinsa ja uutena se makso 1700 markkaa niin on se ainakin hintansa pitänyt. Sellasen kun löytäis jostain niin ois keräilykappale käsissä. Tietyt uudet vanhan varaston skinwallrenkaat on myös nykyään kovassa kurssissa. Suunta on tietty, että hinta lähtee nousemaan vanhoissa osissa, mutta porukka alkaa sitten katsomaan enemmän vaihtoehtoja kunnostamiseen ja entisöintiin tilanteen pakosta. Hankalaa sekin tietty on, jos vaikka haluat anodisoida Cook Brothersin kammet uudestaan niin laseretsaukset jää sinne ja jos siihen sitten tarralla korvaa sen logon niin se on vähän niin ja näin. Ei se sitten oo enää alkuperäinen vaikka näyttääkin ihan hyvältä. Näin tää kuitenkin menee, kun käytettäväksi ne osat on aikanaan tarkoitettu. Sitten tietty jos on säilynyt tähän päivään asti käyttämättömänä niin aika epätodennäköistä, että niitä sitten enää käyttöpyörään ikinä laitetaankaan.

Miellätkö tän harrastukseksi? Kyllä mä oikeastaan pitäisin. Tota vapaaaikaahan siihen menee, että sen puolesta ainakin täyttää harrastuksen määritelmän. Vapaa-aikakin on kortilla nyt kun on leivänsyrjässä kiinni niin se aikakin täytyy melkein väkisin löytää eli sen puoleen jo ihan hyvä harrastus. Kumpi tässä harrastuksessa on isompi valtti vapaa-aika vai raha? Vapaa-aika määrää kyllä. Mikä on erikoisin paikka mistä on löytynyt osia? Kyllä mä sanoisin, että se oli se maatila, josta Ransun kanssa käytiin ladossa penkomassa palikoita. Retrobikesistä ja ebaysta löytyy kanssa osia. Jälkimmäisessä ehkä enemmän sellasia osia myynnissä, joista myyjä tietää arvon turhankin hyvin tai sitten sen verran harvinaisempaa tavaraa, että täytyy luottaa huutokauppaan jonkun hinnan löytymiseksi.

Kello käy kohti puoltayötä ja Mikko on saanut pyörän kuvauksen valmiiksi samalla, kun on tehty haastattelua studion kulmassa. Melkoisia Juhla Mokka hetkiä ollut tässä, kun haastateltava iskee tarinaa vanhoista ajoista kahvikuppi kädessä ja taustalla on ilta-aurinko hiljakseen laskeutunut sörnäisten kattojen ylle. Niinkuin mainoksilla niin tälläkin haastattelulla on loppu ja se on nyt. Harrastus ei kuitenkaan ole loppu sillä taidettiin jo nyt puhua enemmän tulevista projekteista, kuin valmistuneista projekteista. Taidetaan joutua palaamaan asiaan vielä lehdessäkin ja sehän sopii!

Kirjoittaja: Aku Hjelm Kuvat: ÂŠ Mikko Hallikainen

Antti Rissanen - Hyppääminen Aki Romppanen - Droppaaminen

Kuka - Mitä - Miten Ajokoulussa tällä kertaa vuorossa hyppääminen. Täytyy heti kärkeen huomauttaa, että toimittaja on kiusallisen tietoinen haasteen suuruudesta eli hyppäämisen opettamisen vaikeudesta. Poiketaankin totutusta linjasta ja käydään enemmän läpi yleisiä asioita ja vinkkejä omaehtoiseen opetteluun, kuin kuvasarjaa. Kuvat kevään GoExpo-messuilta ja mallina toimii itseoikeutetusti Antti Rissanen, joka veti kyseisessä tapahtumassa suomen ensimmäisen tupla takaperinvoltin! Antista enemmän juttua edellisessä numerossa, joka kannattaakin tarkistaa mikäli ei vielä ole osunut käteen.

Vauhdin arvioiminen Ajan ja hyppymäärien myötä pelisilmä kehittyy itsestään vauhdin arvioimiseen, mutta etenkin aluksi kannattaa suosiolla olla laskelmoiva. Katso mitä vauhtia muut ajavat onnistuneesti ja pyri ajamaan samaa vauhtia. Helpoiten toisen vauhdin kopioiminen onnistuu, kun lähdet rullaamaan samasta paikasta. Otat saman määrän polkaisuita jne. Aluksi on tietenkin helpointa, jos vauhdin saa pelkästään rullamalla jolloin yksilölliset erot ovat pienempiä.

Toiminta nokalla Se ponnistatko, imaisetko vai oletko vain rennosti nokalla riippuu niin monesta seikasta, että asiaa ei kannata edes kommentoida sen enempää vaan mennään ihan perusasioissa ja perushypyissä. Ajoasennon tulisi pysyä suht normaalina koko nokan ajan ja kun puhun normaalista ajoasennosta pidän kiintopisteenä pyörää en maata! Samoin on tärkeää muistaa pysyä rentona. Yleinen työtapaturma opetellessa on se, että koko paketti eli mies ja pyörä lähtevät kallistumaan holtittomasti johonkin suuntaan heti ilmalennon alettua. Mikäli kuulostaa tutulta niin ongelmaan on helppo ratkaisu. Ole rennosti pyörän päällä nokalla! Voit todentaa asian ihan tasamaalla rullaamalla pyörällä ja jännittämällä sitten kehon jokaisen lihaksen. Menetät tasapainon välittömästi aivan takuuvarmasti. Ei se kynäkään pysy pöydällä pystyssä vaikka olisi kuinka tylsä palaveri.

Suoritukseen sitoutuminen Hyppäämistä ei voi tehdä puolittain. Tottakai voit hypätä tarkoituksella vaikka pöytähypyn lyhyeksi jääden pöydän päälle. Tarkoitankin, että sen jälkeen kun lähdet hyppyyn, et saa enää muuttaa suunnitelmaasi hyppäämisestä. Jos olet päättänyt hypätä alastuloon niin silloin täytyy hypätä alastuloon. Suoritukset hyppyrin nokalla ovat ohi sekunnin kymmenyksessä ja on sanomattakin selvää, että suoritus tulee tällöin selkäytimestä. Selkäydin ei taas toimi yhteen epäröivän pääkopan kanssa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että sinun tulisi luopua itsesuojeluvaistostasi vaan päinvastoin kuuntele sitä. Jos hyppy tuntuu peloittavalta niin jätä se vielä tänään suosiolla väliin ja aja lisää toistoja hyppyristä josta uskallat ajaa.

Kuinka lyödä tiiliskivi halki? Jos keskityt lyömään tiiliskiveä saat käden kipeäksi, jos sen sijaan keskityt lyömään tiiliskivestä läpi ja ajatus on liikkeessä eikä esteessä matkalla niin tiileen sattuu. Täysin sama asia pätee lautoihin ja hyppyreiden ajamiseen. Keskity alastuloon eli siihen mihin olet menossa, älä hyppyrin nokkaan. Mikäli keskityt nokkaan et tiedä enää mihin olet matkalla ja silloin tulee selkäytimestä hassuja liikkeitä.

Millaisesta hyppyristä kannattaa aloittaa opetteleminen? Hyppyreitä on kahta perustyyppiä. Pöytämallisia eli boxeja, joissa nokan kärjen ja alastulon kärjen välissä on tasainen pinta. Vastakohtana sitten tupla hyppyri, jossa maata ei ole jaksettu lapioida alastulon ja nokan väliin. Boxit sopivat luonnollisesti aloitteluun mukavemmin, kun on enemmän pelivaraa mihin laskeutua. Mielenkiintoisempi huomio on se, että pienin hyppyri ei useinkaan ole helpoin. Pienessä hyppyrissä myös nokka on lyhyt, jolloin asiat tapahtuvat turhan hätäisesti. Optimaalinen hyppyri aloitteluun olisi noin metrin korkea pöytähyppyri, jossa nokan ja alastulon etäisyys on parin metrin paikkeilla. Korkeammassa hyppyrissä ongelmaksi tulee opetellessa se, että vauhti hyytyy nokalla turhan paljon. Tällöin oikean vauhdin arvioiminen hankaloituu, kun lähtövauhdit kasvavat. 55

Yo dawgs! Edellinen kausi ollut jo jonkin aikaa paketissa ja ollut kokemuksena todella hieno! Monenmoista paikkaa tullut nähtyä ja kierrettyä ja voi todeta että Eurooppa on kyllä siisti mesta! Joskin osan “viva baltican” aka via baltian maista olisikin voinut jättää väliin.. Reissaamisen ohessa ajettiin myös niitä kisojakin ja täytyy sanoa sitä samaa mitä muutkin, että ihan eri touhuahan se on siellä kuin Suomen mäissä.

Edellinen kausi oli ulkomaan kisojen osalta mulle ainakin aika uus juttu, koska vaihdoin Junioreista miesten pelikentälle. Samoilla radoillahan sitä miesten kanssa oli tullut ennenkin ajettua, mutta sillon tavote oli ehkä enemmänkin aina sen oman sarjan voitto ja siinä sivussa tuli kateltua, että miten pärjäis miehissä. Ehkä eniten iski naamalle se kuinka kova taso oikeasti Euroopassa ja maailmancupissa on. Tarkoituksenahan oli ajaa heti Leogangissa ekassa maailmancupissa finaaliin. Se tavoite murskautui aika nopeasti, kun huomasi että semeissä oli jossain 120 huonommalla puolella. Silloin tajusi että jatkoon pääsyyn eteen täytyy tehdä töitä vielä lisää. Sitten taas esim La Bressessä kulki jo paljon paremmin kokemuksen myötä ja sai huomata, että ei se jatkopaikka mahdottomuus ole ja käytiin jo lähellä. Kokonaisuutena viime kauteen mahtuu vähemmän yllättäen onnistumisia sekä epäonnistumisia. Kausihan alko ehkä kaikista pahimmalla epäonnistumisella eli finaalien startin missaamisella Monte Tamarossa, joka v*tuttaa edelleen kun sitä taas ajattelee. MM-kisoista jäi hyvä maku, vaikkakin finaali menikin aivan penkin alle. Semeissä olin 12., jolla miehissä olisi ollut muistaakseni 50 joukossa ja silloin tuli sellainen fiilis ja usko omaan ajamiseen, että osaa ainakin ajaa teknistä baanaa. Paras sijoitus ja fiilis jäi ehkä Tsekeistä. Rata ei kyllä ollut hirveästi omaan makuun, mutta finaaleissa olin 23. hieman damagea ottaneella kalustolla. Seuraavana kautena jatkoon pääsemisestä maailman-

cupeissa pitäisi tulla rutiini, jotta viikonloppuja ei menisi hukkaan kisakalenterista. IXS-kisoista taas pitäisi saalistaa enemmänkin samanlaisia sijoituksia, kuin Tsekeistä. Tää off-season on yleisesti aina aika bullshit aikaa, koska itse en koe hirveesti kiinnostusta yhtään mihinkään talvilajiin. Hiihto menee lenkkeilymuotona, mutta ei siihen suksien voiteluun saa mitään intohimoa kehitettyä. Aikaa tulee aikalailla vietettyä lenkillä, bemaxilla ajaessa, kavereittan kanssa pyöriessä ja tietysti lukion penkillä. Uutena harrastuksena tullut tuo clubeilla käynti ja pimppiksen ajo, kun ikääkin jo 18 kesän verran ja sen myötä ajokorttikin kivasti hallussa. Tulevaa kautta varten on tietysti taas painittu kunnon parantamisen parissa, jotta saataisiin se kampi pyörimään entistä paremmin kisaviikonloppuina. Tähänkin mennessä fysiikka ollut ihan vahvaa ja saanut tasasia splittejä ajettua ilman hyytymistä lopussa. Vaatii se taas kuitenkin kaikilta osa-alueilta kehitystä, että pääsee tulostavoitteisiin ja lunastamaan niitä jatkopaikkoja maailmancupissa. Noin muuten niin innolla odotan uusia mestoja, joita kisakalenterissa on. Sillon kaikki kuskit on samalla

Downhill TeamF i n l a n d Morjenttes! -Kuskit äänessä

Kohta on taas uusi kausi 2012 starttaamassa ja on nyt hyvä hetki muistella viime kauden tapahtumia ja keräillä itseään uuteen nousuun. Viime vuonna ajettiin maajoukkueen kanssa paljon kilpailuja ulkomailla ja sai ihan vahvan käsityksen mitä se kisojen ajaminen tien päällä viikko toisensa jälkeen on. Kokonaisuudessaan kauden ulkomaan kisoista jäi hyvä fiilis, vaikka yksikään kisa ei mennyt täysin nappiin. Muutenkin kisalaskut oli melkosta vuoristorataa kauden mittaan. La Bressen maailmancup kisassa jatkopaikka jäi sekunnin päähän sen jälkeen, kun jouduin ohittamaan edellä lähteneen kuskin. Ois edes antanut suosiolla tilaa, mutta ei! Ensimmäisellä aukealla joutu uhmaamaan onneaan ja kaikkea perusturvallisuutta, kun sovitin itseni ylämutkan kautta ohi. Kisan jälkeen oli vähemmän yllättäen päällimmäisenä tunteena keskikova ”harmitus”. Samalla tavalla ristiriitaiset fiilikset jäi Val Di Solen maailmancupista. Taisin mennä laskun lopussa parikin kertaa katolleen ja laskun jälkeen kutsui ea-teltta, kun yskin verta. Voitte arvata, että ei tälläkän kertaa fiilikset ollut katossa. Tulosten ilmestyttyä käytiin kuitenkin katsomassa miten oli mennyt ja ensimmäisessä splitissä oli 46. nopein väliaika ja speed trapissä 11. sija. Kyllähän noista molemmista kisoista tajusi jälkeenpäin, että vauhtia on tarpeeksi ja siitä on hyvä jatkaa. Ei se kuitenkaan kesällä nostanut tunnelmaa. Muuten jäänyt mieleen Winterbergin saksan cupin kisa, jossa ajoin sijalle 14. Elitessä. Ei ehkä kummosen kuuloinen tulos, mutta se tuli nappiin onnistuneella kisalaskulla ja oli sen puoleen tärkeä asia itselle. Radoistakin muutama jätti sanottavaa. Champeryn MM-rata oli kuivalla parhaita joita oon ajanut, mutta mutasena karmeimpia elämyksiä. Olo oli kuin pallolla flipperissä ja en oikeen oppinut missään vaiheessa tykkäämään siitä, että tunsin olevani enemmän matkustaja kuin kuski radalla. Leogangissa ajoin kanssa kisa-laskun vastaavissa olosuhteissa juuri ennen kuin kisa keskytettiin myrskyn takia. Lopulta munkin lasku hylättiin ja kisa otettiin uusiksi päivää myöhemmin, mutta joka tapauksessa se oli onnistunut lasku ja toi itseluottamusta vähän lisää. Oli olosuhteissakin se ratkaseva ero, että Leogang on ratana loivempi jolloin pienten virheiden seuraukset ei oo niin lopullisia.

Suomen kisat meni sitten ihan mukavasti. Messilässä tuli kauden paras onnistuminen kotimaassa, kun sain kisan nopeimman ajan nimiini. SM-kisoissa jäin hopealle, kun Mikko Lampen onnistu viemään voiton todella hyvällä ajolla. Ei voinut edes harmittaa oikeastaan. Kokonaisuutena hyvät lähtökohdat tän kauden kotimaisiin kisoihin, kun ajat oli jo ihan vertailukelpoisia Eliteen ja melkein joka kisassa keikuttiin siellä top-5:ssä kokonaistuloksissa vaikka junnu-luokassa vielä ajoinkin.

viivalla toistensa kanssa ja tietty pääsee näkemään taas uusia paikkoja! MM-kisoista ja muista arvokisoista on paha vielä mennä sanomaan sen kummempia. Tärkeintä on, että jatkuu tasanen kehitys tuloksissa ja kivutaan taas pari porrasta kesän aikana lähemmäksi sitä maailman huippua. Loppuun viel iso kiitos vanhemmille ja isovanhemmille tukemisesta. Manfredbikesille kiitokset myös kuluneesta kahdesta kaudesta. Tällä kaudella kuviot muuttu sen verran, että alle isketään Trekin mäkisukkulaa! Ville Ormo Villeä tukee kaudella 2012:

Maajoukkueen yhteistyökumppanit:

ville joonas

Talvi on menny leppoisasti treenaten kuntoa ja BMX:llä kruisaillessa parkkihalleissa tai Kontulassa. Tulevasta kaudesta odotan jo parempia tuloksiakin, kun nyt on tosiaan se ulkomailla kiertely aloitettu. Ei tule enään erillisiä ihmetyksiä siitä reissaamisesta, pitkistä radoista ja yleisestä kisahärdellistä vaan voi aina keskittyä itse kisaan täysillä. Ihan hyvin tuli kehitystä kyllä jo viime kauden aikanakin, mutta pitää vaan jatkaa samaa rataa siis. Tavoitteena olisi tällä kaudella ajaa maailmancupeissa finaaleihin, kun en sinne viime kaudella päässyt. MM-kisoissa sitten vaan onnistunut lasku alle ja katsoo mihin se riittää. Onneksi MM:t on tänä kautena Leogangissa, jossa on hyvin fyysinen rata, mutta kuitenkin tuttu entuudestaan. Ellei sitten paikalliset radanrakentajat jaksa väsätä kokonaan uutta rataa, jota vähän epäilen. IXS-Cupin kisoissa top-15 sijat Elitessä ois tähtäimessä, mutta se riippuu tosi paljon osallistujista. Joissain osakilpailuissa top-20 on samoja naamoja, kuin maailmancupin top-20 ja sillon voi olla tietty tyytyväinen vähän vaatimattomaampaankin sijoitukseen. Tärkeimpänä tavoitteena on kuitenkin saada varmuutta kisasuorituksiin tulevalla kaudella. Vauhti on aina ollut hyvä, mutta ongelmat on sitten ollut paketin pitämisessä kasassa kisalaskulla. Ihan optimistisesti suhtaudun siihen, että tässäkin tulis kehitystä tälle kaudelle. Suomessa kuitenkin laskut onnistuu järjestäen, joten henkimaailman juttuja se on ja pitää vaan isoihin kisoihin saada tuotua sama itseluottamus omaan tekemiseen niin tulosta alkaa varmasti syntymään.

Kuva: Aku Hjelm

Joonas Savolainen Joonasta tukee kaudella 2012:

Fennia Varainhoito 57

Kulttuurimatkailua Kaliforniassa –

teemana racing BMX

Lehden lukijoille ei varmaan tule yllätyksenä että Suomen talvi ja pyöräilyharrastus ei ole se kaikkein paras yhdistelmä. Jonkinlainen pakomatka aurinkoon ja lämpimään onkin monilla ja myös kirjoittajalla usein talven ohjelmassa. Tällä kertaa pakomatkan suunnittelu alkoi jo syksyllä ja vaihtoehtoja oli useampia, mutta määräävä tekijä oli vaihteeksi maastopyöräilyn sijaan BMX. Loppujen lopuksi kohteeksi valikoitui melko helposti Kalifornia. Mikäli haluaa BMX:llä ajaa niin juuri parempaa paikkaa ei löydy. Pääseehän siellä toki maastopyörälläkin ajamaan, joskin siihen löytynee parempiakin paikkoja. Sattui vielä niin, että BMX:n MM-kisoihin tähtäävä Outi Leinonen ja racingistä innostunut pitkän linjan

BMX-kuski Jukka Mäennenä olivat lähdössä samoihin aikoihin Kaliforniaan ajamaan niin valinta oli selvä. Jutun juoni on siis kuukausi BMX-racingiin tutustumista ja ajamista Etelä-Kaliforniassa. Mahdollisuuksien rajoissa mukaan pitäisi mahduttaa myös maastopyöräilyä, motocrossia ainakin katsojan roolissa ja jotain nähtävyyksiäkin vielä. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin ilmi, että kuukausi on todella lyhyt aika. Paljon jäi vielä seuraavaan kertaan, mutta kaikki pääkohdat tuli kuitenkin käytyä läpi ja saipahan ainakin perspektiiviä BMX:ään kisalajina, kun oltiin oikein lajin synnyinmaassa. 59

Lajikulttuuri BMX:n ja BMX racingin juuret ovat jossain Amerikan 70-luvulla. Nimikin kertoo, että motocrossilla on jotain tekemista ollut tämän lajin kanssa, ja alunperin BMX olikin lapsille, jotka eivät vielä päässeet ajamaan moottoripyörillä. Radat ja varusteet jäljittelivät motocrosssia, taisipa joku virittää erinäköisiä räpättimiäkin pinnoihin oikeiden äänien saamiseksi. Ehkäpä muuten Profilen navatkin ovat tästä syystä niin suosittuja, onhan se ääni vähän sama kun CRF:llä ajais... vähän, tosi vähän. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin radat, pyörät ja varusteet alkoivat kehittymään enemmän omaksi lajikseen. Onhan se selvää, ettei polkupyörillä kannata samanlaisilla radoilla ajaa kuin moottoripyörillä. BMX alkoi myös jakaantumaan omiksi alalajeikseen, kun harrastajat alkoivat ajaa ratojen lisäksi skateparkeissa, kaduilla ja jopa ihan tasamaalla. Tällä kertaa jätetään nuo muut lajit kuitenkin pois ja keskitytään racingiin.

Toimintaa ei tehdä isolla rahalla vaikka radat ovatkin miltei poikkeuksetta yksityisomistuksessa, radoilla on useimmiten tiivis yhteisö ja talkootyö on arvossaan. Kuitenkaan eurooppalais-tyylistä seuratoimintaa ei oikeastaan ole, sen sijaan erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia teameja on ratojen ympärillä, pyöräkaupoilla, pyörämerkeillä ja varmaan teamejä on teamienkin ympärillä. Taitaa sopia paremmin amerikkalaiseen mentaliteettiin järjestää toiminta noin. Seuratoimintahan lähentelisi sosialismia, mutta yhtäkaikki lopputulos on käytännössä sama. Koska USA on tunnetusti vakuutusasianajajan taivas, ovat vastuukysymykset usein tärkeässä roolissa. Radat on aidattu ja ajamaan pääsee vain virallisin harjoitusaikoina. Vastuuvapauslomakkeita joutuu myös vaihtelevasti täyttelemään. Kisoihin osallistukaseen pitää olla kattojärjestön eli USABMX:n jäsen, tai maksaa kertalisenssejä osallistumisen yhteydessä.

usein vähän matalampia, mutta tiiviimmässä. Ero on itseasiassa aika suuri. Jenkkiratoihin on aloittelijoiden ja nuorien kuskien helpompi lähteä, mutta haastetta riittää kyllä enemmänkin harrastaneille. Hiljaisemmat vauhdit myös kannustavat yrittämään itselle vaikeita ja uusia juttuja. Varsinkin rytmisuorilla ei voinut kuin ihmetellä, kuinka monella eri tavalla hyvät kuskit niitä pystyvät ajamaan . Radoissa on tietenkin eroja, mutta yleinen layout on kuitenkin aika yhtenevä. Ensimmäisellä suoralla on muutama hyppy, toisella suoralla useimmiten kolme tai neljä vähän isompaa hyppyä jotka voivat olla pöytiä, tuplia, triploja tai mitä radan rakentaja onkaan keksinyt. Kolmas suora on rytmisuora jolla on paljon pientä kumpua tiiviisti. Neljäs eli viimeinen suora on usein lyhyempi ja se koostuu jostain hyppyjen ja rytmisuoran yhdistelmästä päättyen maaliviivaan.

Ajokoulut Koska seuratoimintaa ei ole, ei radoilla yleensä ole myöskään ohjattuja harjoituksia. Sen sijaan erilaiset maksulliset ajokoulut ovat suosittuja ja niitä järjestetäänkin miltei kaikilla radoilla, joko säännöllisesti esimerkiksi viikottain, tai sitten satunnaisesti. Vetäjinä on usein vanhoja pro-kuskeja jotka tekevät valmennustoimintaa, joko harrastusmielessä tai ammatikseen. Ajokoulujen taso on vaihteleva ja kuten tiedetään, hyväkään kuski ei välttämättä ole hyvä opettaja.

Siitä pikakelauksella parin vuosikymmenen yli ja palataan nykyaikaan niin voidaan todeta, että racing BMX on Amerikassa iso laji. Ei samalla tavalla kuin amerikkalainen jalkapallo tai vaikka Supercross, mutta kotimaisessa mittapuussa ihan oikea ja suosittu laji. Voidaan sanoa, että laji Amerikassa on enemmän osallistumista kuin seuraamista, kun vertaa suosituimpiin lajeihin joiden katsojilla taitaa olla useammin kädessä olut-tuoppi, kuin pelivälineet. Radoilla ajavat sujuvasti sekaisin 4-vuotiaat ja 50-vuotiaat, aloittelijat ja pro-kuskit. 60

Radat Ratoja on ainakin Etelä-Kaliforniassa todella paljon. Reissun aikana ehdittiin tutustua ehkä kymmeneen rataan, ja monta jäi vielä käymättä kokonaan. Ratojen taso on yleisesti todella hyvä ja niitä huolletaan säännöllisesti, joten ne ovat ainakin suomalaisen silmin todella sileitä ja hienossa kunnossa muutenkin. Lähtörampit ovat monesti melko matalia, normaalisti noin kahden-kolmen metrin korkuisia, joten polkemista riittää heti lähdöstä. Muodot ovat Eurooppalaisiin ratoihin verrattuna

Kaliforniassa ehkäpä korkeimmalla profiililla ajokouluja vetää Free agentin joukkue. Team managerina ja samalla ajokoulujen päävetäjänä toimii moninkertainen maailmanmestari Dale Holmes, ja muu porukka koostuu Freeagentin ammattikuskeista. Kävin itse yhden tälläisen harjoituksen katsomassa ja hyvällä tuurilla paikalla oli sillä kertaa koko Freeagent/Rockstar -joukkue, johon siis kuuluu esimerkiksi ensimmäiset BMX olympialaiset voittanut Maris Stromberg. Sekä sekalainen porukka muita entisiä ja nykyisiä MM-tasolla menestyneitä kuskeja. Tapahtuman sisältö tiivistettynä oli seuraava. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään ja rata kolmeen osaan. Radan rastit olivat lähtö, toinen suora ja kolmas suora. Jokainen radan osa käytiin läpi siten, että vetäjä ensin kertoi mitä pitäisi tehdä, antoi hieman tekniikkavinkkejä ja sen jälkeen näytti muutaman erilaisen suoritustavan radan osiolle. Esimerkiksi hyppyjen ajamisen hyppäämällä ja manuaalilla. Tämän

Kalifornication

jälkeen oppilaan ajoivat itse ja vetäjä kommentoi ja antoi vinkkejä ja ohjeita. Koko tapahtuman pituus oli kaksi tuntia, sisältäen muutaman lyhyen tauon. Lopuksi kaikille osallistujille jaettiin joukkueen sponsoreiden rihk...siis tavaranäytteitä.

Kilpailut Useimmilla radoilla ajetaan viikottain pieniä paikalliskisoja. Nämä ovat yleensä rentoja tapahtumia, ensin treenataan tunti pari ja sitten ajetaan kisa läpi lopuksi. Kaikista kisoista menee kuitenkin tulokset kattojärjestöön ja sijoituksista saa pisteitä, eli myös pienimmät kisat ovat virallisia. Kilpailijoita on näissä alimman tason kisoissa vaihtelevasti, parista kymmenestä ehkä neljään-viiteen kymmeneen, usein suurin osa nuoria. Pro-kuskeja näissä kisoissa ei näy vaikka monet käyvät harjoittelemassa, mutta eivät sitten jää kuitenkaan kisoihin mikä on tavallaan harmi. Lapsille(no okei, myös aikuisille) olisi hienoa nähdä prokuskeja kisaamassa. Näiden pienempien kisojen lisäksi aikatauluun saatiin mahdutettua yksi isompi kisa. Redline cupin osakilpailu. Täytyy heti myöntää, että Cupin kokonaiskilpailun laskentaperusteet jäivät hieman hämäriksi eikä niitä sitten sen enempää ollut intoa selvittää, mutta osakilpailu ajettiin normaalin kaavan mukaan. Kisaformaatti muuten vaihtelee sen mukaan paljonko sarjassa on kilpailijoita. Joskus ajetaan kolme alkuerää, semifinaali ja finaali. Joskus vain alkuerät ja voittaja selviää pisteiden perusteella. Kilpailijoita ilmestyi tällä kertaa paikalle yli 400, joten säpinää riitti. Miesten ja naisten Pro-sarjoissa oli myös rahapalkinnot ja nopean näköisiä kavereita suhasikin radalla säännöllisesti. Myös Freeagentin tiimikuskeja oli paikalla, mutta ilmeisesti ei ollut pikkurahasta puutetta kun jättivät kisan ajamatta. Itse ilmoittauduin ilman parempaa tietoa tasosta intermediate-sarjaan, jonka voitin. Intermediaten alapuolella on Novice, ja yläpuolella Expert ja Pro A / Pro AA. Jos Suomessa ajaa kisoissa sanotaan vaikka miehissä finaaliin, niin oikea sarja USA:ssa on vähän kisasta riippuen Intermediate tai Expert. Toisaalta jos ajat yhden kisan Expertissä niin sitten et voi enää mennä takaisin alemmalle tasolle. Kisoista jäi mieleen se rutiini millä ne vedetään läpi. Edellisen moton ollessa puolivälissä rataa lähetetään jo seuraava liikkeelle eli parhaimmillaan radalla on 16 kuskia samaan aikaan. Lisäksi moto-listat, joita on muuten paljon, ilmestyivät nopeasti ilmoitustaululle jne. Kaikesta näki että kisoja on järjestetty ennenkin.

Mitä jäi käteen? Kuukaudessa ehtii paljon, mutta ei loputtomasti. BMX:n kannalta harmillista on, että useimmat radat ovat auki viikolla vain iltaisin. Toisaalta eipä sitä joka päivä pystyisikään koko päivää ajamaan, joten näin katsoen rajoitetut aukioloajat ovat ihan hyvä asia. Radat ovat myös auki eri viikonpäivinä, joten jos haluaa useina päivinä viikossa ajamaan autoilua tulee paljon. Itseasiassa autoilua tulee paljon teki mitä tahansa. Välimatkat ovat usein pitkiä ja vaihtoehtoisia kulkutapoja ei oikeastaan ole. Liikkumiseen tarvittavan ajan arviointi oli myös välillä turistille haastavaa, joten matkoihin kannattaa varata reilusti aikaa. Entäs sitten Kalifornia suomalaisen silmin? Harrastusmahdollisuudet ovat loputtomat, BMX, MTB, motocross, surffaus...ja niin edespäin. Talvimatkakohteena kaikean kaikkiaan tosi suositeltava, jos pääasiallisena tarkoituksena on ajaa BMX:llä. Reissu ei edes loppujenlopuksi ollut niin kallis, kuin voisi kuvitella vertaamalla Malagan ja Kalifornian sijaintia kartalla. Paljon riippuu tietysti siitä miten lentojen hinnat sattuvat asettumaan halutuille matkapäiville. Tällä kertaa kävi hyvä tuuri ja lennot oli noin kuusi sataa(tietysti päälle vielä pyörien kuljetusmaksu joka ilmeisesti arvotaan aina kentällä...). Ruoka ja eläminen yleisesti on hieman halvempaa kuin Suomessa. Bensan ollessa noin puolet Suomen hinnoista. Asuminen voi helposti haukata isoimman osan budjettia. Riippuen paljon miten sen saa järjesttyä ja miten isolla porukalla on liikkeellä. Auto on myös pakollinen menoerä vuokra-auton ollessa helpoin ratkaisu. Menopelin hinta kuukaudelta on noin tuhat dollaria, joka on ihan kohtuullisesti, kun kyytiin mahtuu kuitenkin BMX-pyöriä ja kuskeja enemmänkin.

Ilmasto on talvella ajamisen kannalta lähes täydellinen. Siinä 20-asteen paikkeilla pyörittiin päivisin ja sade on harvinaista. Huomioitavaa on kuitenkin, että pimeä tulee aikaisin. Noin viiden-kuuden aikaan iltapäivällä ja auringon laskettua ilmakin viilenee selvästi. Takille ja pipolle tuli käyttöä. Muuta tekemistä löytyy esimerkiksi surffausta, rannoilla palloilua, shoppailua jne. normaaleja turistijuttuja. Aikatauluihin saatiin sopimaan myös Supercross(moottoripyörä ei bmx) kilpailu San Diegossa. Ihan vaikuttava kokemus ja vaikka ei kyseinen laji ei nappaisikaan niin ei varmaan mene hukkaan käyttää yksi ilta reissusta jossain isommassa yleisötapahtumassa mikä sattuu olemaan itselle mielenkintoisinta. Jenkit kyllä osaa shown tekemisen ja oli elämys ihan sinälläänkin. Las Vegas on myös kohtuullisen automatkan päässä. Tosin tällä kertaa se(kin) jäi välistä, tappio tuskin oli kuitenkaan suuren suuri... enemmän jäi harmittamaan esimerkiksi Death Valleyn kansallispuiston missaaminen. Niin, ja Disneyland löytyy myös ihan siitä Los Angelesin kulmilta, jos ei ole aikaisemmin känyt(minä) niin mielenkiintoinen paikka sekin.

Death Valley ja

Disney

land 63

DH Talvicup 2012

Alamäkiajokauden ensimmäinen cup on jo lapioitu, taputeltu ja paketoitu, kun tänä vuonna kahden osakilpailun mittainen Talvicup ajettiin maaliskuussa. Kisapaikkoina toimi tänä vuonna Tampereen Mustavuori (10.3) sekä Kuopion Antikkala (24.3). Tampereella vanhemmat lajin harrastajat eivät meinanneet uskoa silmiään, kun ylös päästiin kätevästi hissillä. Takavuosinahan Mustavuoressa on ajettu kilpaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta ylös on aiemmin menty perinteisesti taluttamalla. Molemmissa kohteissa rataryhmät olivat tehneet hienoa työtä. Tampereella ajettiin paikoitellen paljaalla soralla ja Antikkalassa puolestaan rata oli aivan peilijäässä. Molemmissa paikoissa poikkeussäännön sallimille ruuvirenkaille oli todella käyttöä. Myös paikallistuntemus oli tänä vuonna arvossaan, kun Tampereella voiton vei Petrik Jurs ja Vesa Virta ajoi toiseksi. Antikkalassa oli niinikään kaksi paikallista palkintopallilla, kun Jarno Lyytinen vei voiton ja Iikka Ahonen otti pronssisen mitalin. Molemmissa kisoissa palkintopallille nousi myös Visa Linnala ollen Tampereella kolmas ja Kuopiossa toinen. Näin Visa voitti kokonaiscupin ennen molemmissa kisoissa nelospaikan ajanutta Miikka Lehtistä. Iikka Ahonen saalisti kolmanneksi korkeimmat kokonaispisteet. Juniori- ja ikäluokkasarjoissa cupit olivat voittotaistelun osalta melko yksipuolisia, kun M18-sarjan molemmat osakilpailut voitti Sami Tuominen, M16-sarjassa Arttu Laine teki saman tempun, kuten myös Joona Karjalainen M14- ja Matti Virtanen M30-sarjassa. M12 meni Panu Hirvisen nimiin, vaikka Niklas Laine voittikin Tampereella. Naisissa sisarusten välinen kääntyi Anitra Hirvisen voittoon, kun Susanna Hirvinen joutui jättämään Kuopiossa kaatumisen seurauksena kisalaskut ajamatta.

Elite

Visa Linnala Miikka Lehtinen Iikka Ahonen

32p 26p 22p

M-18

Sami Tuominen Mikko Hänninen Pietari Viljakainen

40p 34p 15p

M-16

Arttu Laine Eetu Ropilo Samuli Tuominen

40p 30p 28p

M-14

Joona Karjalainen Tomi Miettinen Oskar Vuori

40p 32p 32p

Naiset

Anitra Hirvinen Susanna Hirvinen

40p 17p

M-12

Panu Hirvinen jr Niklas Laine

37p 20p

M-10

Anton Mets채rinta

20p

M-30

Matti Virtanen Arttu Hyv채rinen Karri Koskitanner

40p 17p 17p

â&#x20AC;?The best pedaling trail bike on the market!â&#x20AC;?

ridemoreworkless@gmail.com

puh. 050 380 4577

okka@pyorahuolto.com

puh. 040-592 4664

Mountain Bike Shop, Helsinki Pyörähuolto.com, Helsinki Velo & Oxygen, Vantaa ja Helsinki Jk Shop, Lohja Next Bike, Turku

Jukka Salomaa, Kotka Fillari-center, Hyvinkää Suomen Urheilupyörä, Tampere R-tech Suspension, Tampere

Kajaanin Pyöräpalvelu MySports, Vaasa Seinäjoen Urheilukeskus Pyörä Suvala, Oulu

PROTECT :063 BACK

'3 &/%630 M + Enduro backpack with integrated back protector

$& DFSUJĂ&#x17E; FE BDDPSEJOH UP &/ + Accommodates hydration systems up to 3l

%JTUSJCVUJPO 4XFEFO 'JOMBOE XXX JMJLFCJLF TF XXX FWPDTQPSUT DPN