Polku Magazine - Issue #3

b i k e s a n d c u lt u r e

Numero 3+4 winter 2012

Suomi-Cup

Tenerife XC eliminator

Tommi Lehtonen

Girls, girls, girls...

”The best pedaling trail bike on the market!”

Koeaja niin tiedät!

Nyt myös hiilikuituisena.

ridemoreworkless@gmail.com

puh. 050 380 4577

okka@pyorahuolto.com

puh. 040-592 4664

THE RIGHT GEAR

RELENTLESS FLY YOUR COLORS X 0 brings the right gear to your most heated battles—any terrain, every time.

Get there and back in the style that’s right for your ride.

Cycle Service Nordic www.cycleservicenordic.com

POLKU NUMERO 3+4

CONTENTS Foto .6 VPCX .16 Tommi Lehtonen .20 Elise’s Column .24 Team Finland .26 Tuntematon Endurokuski .30 Dirt jumping .32 Tenerife .40 Girls girls girls .44 Kuka - Mitä - Miten .52 XC eliminator .54 DH Suomi-Cup .56

POLKU NUMERO 3+4/Winter/2012 Julkaisija: Vauhtilajien jaosto Päätoimittaja: Aku Hjelm Taitto: Jimmy Doyle Kuvat: Jimmy Doyle Juho Sipilä Mikko Hallikainen Toimitus: Juho Sipilä Palautteet, juttuideat ja ilmoitusmyynti: vauhtijaosto@mountainbike.fi

POLKU: Ménage à

Kansikuva: Matti Salo ajaa mutkaa lihasmuistilla Ounasvaaran Freeride polulla kun joenpinnasta heijastuva aurinko sokaisee hänet hetkeksi. Tällaiset heinäkuiset kesäillat Ounasvaaralla tarjosivat muutamia siistejä ruutuja, mutta sitäkin enemmän mahtavia laskuja ja mäkäräisten puremia. Kuvaaja Jaakko Posti.

Numero 3+4

Päätoimittajalla on tunnustettavaa Vuoden aikana tulee eniten ajotunteja vanhalla yksivaihteisella maantiepyörällä. Toivoin itsekin jotain repäisevämpää. Vaikka tunnustusta siitä, kuinka koko toimitus on lahjottu kiiltävillä maastopyörillä, kausikorteilla ja voideltu vodkalla vip-tiloissa yön myöhäisinä tunteina.

Jälkimmäinen on tosiaan haaveilua, mutta ensimmäisessä lauseessa on pointti. Fanitetaan pyöräilyä ihan yleisesti ja kaikissa muodoissaan. Sen on myös tarkoitus näkyä lehden sivuilla entistä vahvemmin tulevaisuudessa. Täytyy tosin sanoa, että maantiepuolelle löytyy jo yksi laadukas julkaisu suomessa, joten sinne ei ole tarkoitus lähteä kilpailemaan. Vauhti- ja maastopuolella ei kuitenkaan ole meille lajia, jonka tähdistä ja ilmiöistä ei voisi kertoa Polku-lehden sivuilla.

trois

Lehti on kypsynyt kolmen numeronsa aikana huomattavasti ja tämä numero tarjoaakin jo paljon kattavamman käsityksen kaikesta siitä, joka on meistä hienoa. Nauttikaa lehdestä ja talvesta! Kuntoilukin on hauskempaa, kun muistelee kesän tuskaisia ylämäkia ja haaveilee niiden valloittamisesta ilman huolestuneita katseita ohikulkijoilta, kun puuskuttava peto rynnii.

Aku Hjelm

FOTO

GRAVITYENDURO.IE 6

The inaugural Irish Gravity Enduro Series will see competitors battle it out over five events held around the country, with the winner crowned as the best all round rider in Ireland. This is a true test of man and machine as riders tackle all terrain in all weather, using the same bike for all special stages.

Victor Lucas

• There’s a Pot of Gold at the end of each special stage! (Cash prize)

Round 1: Wicklow - 7th/8th April

• Irish pub on Saturday night for the pre race “Energy Guinness”

Round 2: Dublin - 16th/17th June

• No transition time limits so you can relax and enjoy the day.

Round 3: Limerick - 30thJune/1st July

• Natural trails.

National Championships: 11th/12th August

• You can start the event in any order; you could ride together with a group of your pals for example.

Round 4: Wicklow - 8th/9th September 7

FOTO

Mikko Hallikainen

8

Hyvät kuvat otetaan sillon, kun tapahtuu ja nyt oli 24 astetta pakkasta, paristot jäässä, radiolähettimet roudassa ja sormet kohmeessa.

9

FOTO

10

Jimmy Doyle

Last Ride Mikko Nieminen whipping one out as the sun sets over Calpis for the the last ride of 2011.

11

FOTO

Joonas Vinnari

12

Grant “Chopper” Fielder Suomessa.

Viimeinen päivä Suomessa. Vettä tuli joka tuutista mutta käytiin silti pikaisesti yhdellä vanhalla tehdasalueella. Kuva tuli ja mies saatiin takki märkänä lentokentälle.

13

FOTO

Se kuuluisa Laajavuoren kes채kisa, jolloin toukokuussa (2008) sunnuntain kisa-aamuna maa oli valkeana ja kuraa riitti. Kuva radan testeist채 Matinm채en (joo just se Matti) alta. Kuski Rob Kearney

14

Toni Rutanen

15

idiot bikes stupid trails VPCX-Väärät Polut CycloXross Kirjoittaja: Paulus Palmqvzt Kuvat: © Jimmy Doyle

16

VPCX-Väärät Polut CycloXross -idiot bikes, stupid trailsCyclocross, tuo muinaisten keskieurooppalaisten huvittelutapa kun maantiepyöräilykausi on ohi.. mutta ei siitä ei sen enempää.

VPCX muistuttaa cyclocrossia ainoastaan parilla yhtäläisyydellä: kisa ajetaan lyhyehköllä radalla 50-60 minuuttia ja kisaan osallistuvat ovat jonkin sortin masokistisia ääliöitä.

Muita sääntöjä ovat vain droppitanko ja jäykkä keula, mikäli ”pisteille” haluaa. Siis millä tahansa kaksipyöräisellä polkupyörällä saa osallistua.

Kisatyyli lähti taannoin siitä, että Helsingin Kallopaitojen maastopyörä-osasto ajatteli kokeilla cyclocrossia maastopyöräilyn oheen. Pojat ja tytöt löysivät aina itsensä cc-pyörineen ihan vääristä paikoista täysnotkupoluilta.

Joku muinainen sankari lohkaisi ensimmäisenä ”nyt ollaan niin väärillä poluilla!” ja ”hei, pitäiskö järjestää tällainen kisa”.

17

18

Siitä se sitten lähti. sen verran on hiontaa tapahtunut peruscyclocrossin suuntaan, että ratoihin yleensä kuuluu mielenkiintoisten polkuosuuksien lisäksi ”puistokrossimainen” hiekkatiebaana ja jonkinasteinen kanto-osuus.. jos ei osaa ajaa.

Niin ja tietysti krossiahan ajetaan syksyllä ja talvella, joten cup sijoittuu yleensä syyskuun ja joulukuun väliin neljällä osakilpailulla, jotka sijoittuvat jollakin tapaa eteläiseen suomeen.

Tänä vuonna (2011) osakilpailuja oli Keuruu, Vantaan Keimola, Helsingin Kivikko ja Kangasala. Joista Kivikko on perinteinen ja ohjelmassa joka vuosi. Myös nimensä mukaisesti kaukana nopeasta baanasta.

Koska virallista tahoa ja lajiliittoa ei ole, kisojen ilmapiiri on leppoisa ja lämmin. Voittajakin muistetaan ehkä jopa muutaman tunnin ajan, koska tärkeintä on ajo, ei ne tulokset. Siksi kisat yritetään pitää mukavana tapahtumana.

Kisojen päätteeksi puutuneita selkiä ja happoisia jalkoja hellitään ruualla ja juomalla, sekä saunan lämmöllä.

Koska säännöissä lukee droppitanko ja jäykkä keula kahden polkupyörän renkaan päällä, voisi kuvitella kaluston olla melko kirjavaa. Mutta koska ajetaan ”oikeasti” on kalustoksi muodostunut joko ihan täysiverinen CC-pyörä vaihteilla tai vaihteeton/kiinteä vastaava tai ns. monstercross-pyörä, eli 29-tuumainen maasturi sääntöjen mukaisilla varusteilla.

Siinäpä se VPCX lyhykäisyydessään on, mikäli haluaa syventyä siihen tarkemmin pitää valitettavasti tulla ajamaan messingin maku suussa.. tätä ei valitettavasti voi oppia internetin keskustelupalstoilta.

Yhteys: Fbook ja hakusanaksi VPCX Community.

19

Tommi Lehtonen Kirjoittaja: Kari Wallenius Kuvat: © Juho Sipilä

Tommi Lehtonen on Polku-lehden lukijoille tuttu edellisen numeron BMX-tutustumispäivän artikkelista. Tommilla on kuitenkin ollut aina paljon fiksua sanottavaa ajamisesta ja elämästä nauhurin lähdettyä käyntiin, joten nyt saatte tutustua Tommiin vähän laajemmassa henkilökuvassa, kun miestä on haastateltu kesän temmellyksessä Latviassa ja kauden loppumisen jälkeen koto Suomessa.

Itsensä kehuminen ei perisuomalaiseen tapaan ole Tomminkaan vahvuuksia, joten jää toimittajan tehtäväksi mainita, että kyseeessä on yksi lupaavimmista suomalaisista kisakuskeista.

20

Nimi: Tommi Lehtonen Ikä: 18 Seura: RMR Kotipaikka: Kouvola

Kesä Saavuin Latviaan Valmieran rata-alueelle kymmenen aikaan torstaiaamupäivänä.

Tommin asuntovaunu oli helppo löytää ja se näkyi heti radalle käännyttäessä. Rataalue alkoi huoltoaseman takaa ja sieltä löytyivät vuokramökit, BMX Hall of Fame, golfkenttä ja -kauppa, minigolf, tenniskentät, sekä tekolampi. Luonnollisesti myös suihku- ja huoltotilat olivat radan välittömässä läheisyydessä. Lämpötila lähenteli aamupäivästä jo 30 astetta, ja Tommi löytyikin kesäkotinsa takapihalta katoksen alta lehteä lukemasta ja aamukahvia nauttien.

Heti alkuun pitikin kysellä miehen päivärutiineista: mitä siis kuuluu ohjelmaan?

Aamulenkki on juostu 08.00, aamupalat jo syötynä. Seuraavaksi ohjelmassa kahden tunnin junnutreenit 11.00 ja illemmalla 17.00 alkaen vielä treenit todella kovien kuskien kanssa. Illan treeneissä harjoitellaan radalla ja treenataan lisäksi muun muassa tasamaasprinttejä. Lähtöharjoituksia tehdään paljon. Sprinttiharjoituksissa parinani oli MM-sarjasta tuttu Arturs Matisons. Matisons on paikallinen suuruus, jonka ympärille Valmieran BMXtoiminta on pitkälti rakennettu. Lisäksi treeneissä käy myös Maris Strombergs, MM- ja Olympiavoittaja. Kirittäjiä siis riittää.

Erittäin helteistä ja kolmet treenit päivässä, mitäs muuta olet touhunnut?

Rata-alueella on kaikki mitä tarvitsee, viereisellä huoltoasemalla pidetään leirin ruokailut ja sieltä saa ostaa juomista ja muuta tarvittavaa. Aika menee siis treenatessa, syödessä ja rentoutuessa. (toim. huom. Tommin isä Juha oli jättänyt töihin Suomeen lähtiessään vaunuun laatikon olutta, päiväohjelman ja Tommin asenteen huomioiden ei tarvinnut tarkistaa

oliko vielä jäljellä). Valmieran kaupungissa on kaikkea mitä tarvitsee, mutta ei ole tarvinnut muuta kuin kerran käydä paikkauttamassa kättä. Sielläkin hoitajat hoitivat asian ”takaoven kautta”, ettei lääkärikäynnistä edes tullut maksettavaa.

Miten homma siis toimii?

Leiripakettiin olisi kuulunut majoitus, valmennus ja ruokailut, mutta otimme mieluummin oman vaunumajoituksen, kun kuitenkin vaunu on kisojen takia mukana. Hinta on todella edullinen. Eli radan suihkuja ja vessoja saa käyttää ja tosiaan huoltoasemalla on kaikkien leiriläisten ruokailut. Leiri on siis Latvialaisten järjestämä, mutta samaan aikaan paikalla leireilee myös muun muassa Venäjän joukkue. Leireilijöitä käy paljon, koska rata on sopiva vaikeustasoltaan ja toisaalta myös supercrossratakin löytyy. Minulla on siis paikallinen valmentaja ja sitä kautta nämä hommat ovat alkaneet pyöriä.

Tommilla on nyt käytössä paikallisen seuran paita nimellä ja numerolla varustettuna. Hihaan on painettu Latvian lipun lisäksi myös Suomen lippu. Ulkopuolisen silmin näyttäisi, että ovat ottaneet hyvin mukaan toimintaan.

Viikonloppuna oli kaksipäiväiset Latvian GP-kisat samaisella radalla: miten meni?

Ajoin luokassa 17+, jota voisi sanoa ”harrasteluokaksi”, B-finaaleista voitto ja toinen sija. Tasosta kertoo se, että saman luokan voittaja on EM-sarjaakin kiertänyt jäähdyttelijä. A-finaalipaikat olivat erittäin lähellä.

Saman ikäinen Junior Men-luokan kuski oli paikalla treenaamassa ja Tommi kertoikin, että kaveri ajaa Intensen Euroopan teamissa ammattilaisena. Koko kuskin olemus ja tekeminen osoittivat, että takana on jo monet vuodet määrätietoista

harjoittelua huippuolosuhteissa. Voisikin verrata Suomesta ulkomaille BMXkisoihin lähtemistä golfiin. Eli ainoastaan minigolf-ratoja treenaamalla suoraan Euroopan kiertueelle.

Mitäs seuraavaksi?

Kun tämä viikon leiri on ohi, niin isä tulee hakemaan ja matka jatkuu suoraan Tarton kilpailuihin viikonlopuksi ja sieltä kotiin.

Rullailin itsekin radan läpi ja totesin, että rataan pitäisi omalla taitotasollani vähän perehtyä tarkemmin, jotta hauskuus ja rytmi löytyisi. Radan pituus ja fyysinen raskaus olivat aivan toista luokkaa mihin olin tottunut. Samoin hyppyjen ja kumpujen terävyys oli haastavaa. Siirryin suosiolla seuraamaan Venäjän joukkueen alkamassa olevia harjoituksia. Teini-ikäiset tytöt ajoivat uskomatonta vauhtia, hyppivät isoja tuplia ja nuoret miehet ajoivat pro-linjan hyppyjä ja supercross-rataa.

Heidän jälkeensä alkoikin paikallisten junnutreenit, joissa ikähaarukka oli noin 8-13v. Tässäkin ryhmässä oli ikäluokkiensa Euroopan parhaimmistoa ja se näkyi.

Etenkin manuaalitekniikka oli jo junnuilla hienosti hallinnassa.

Kaiken kaikkiaan paikka ja olosuhteet olivat aivan mahtavat ja paikalla oli kaiken ikäisiä huippukuskeja treenaamassa Kööpenhaminan MM-kisoja varten. Rata on avoin kaikille ja harjoituksiinkin olisi päässyt mukaan.

Tommin toimintaa seuratessa ja kertomuksia kuunnellessa ei voi muuta kuin todeta, että miehellä on asenne kohdallaan. Rohkeasti menemällä ulkomaille oppii uutta, kehittyy ja varmasti myös nauttii olostaan. Olosuhteiden aiheuttama purema vaatinee kunnon reissun paikan päälle. Päiväretken päästä radalta löytyy lukuisia muita ratoja, mikäli Valmiera ei enää tarjoa haasteita. Go For It!!

21

“Tunnollinen koulunkäynti ja treenaus yhdessä tekevät sinusta mestarin.”

22

Syksy

Kisakauden ollessa jo ohi Tommi istutettiin uudestaan nauhurin eteen tarkoituksena kysellä tunnelmia, kun uuteen kauteen valmistautuminen on jo täysillä käynnissä ja kesän kokemuksia on ehditty sulatella. Toimittajalla on myös oma lusikkansa sopassa kansallisessa bmx-toiminnassa, joten tilaisuus käytettiin hyödyksi utelemalla Tommin ajatuksia kotimaan tohinoista.

Mitä mies on tehnyt kisakauden jälkeen?

Kausi päättyi normaalia aikaisemmin, koska halusin keskittyä syyskaudella opiskeluun.

Harjoitusohjelman siirtymäkausi siirrettiin siten kuukautta aikaisemmaksi.

Minkälaisia suunnitelmia on ensi kautta ajatellen? Kuuluuko talven harjoitteluun treenimatkoja vai meneekö talvi kuntoillessa?

Ensi kauden kilpailuohjelman suunnittelen valmentajan kanssa hieman normaalia myöhemmin. Vuosi 2012 ei ole muutenkaan vielä selvillä, on muun muassa kilpailemista, armeija ja jatko-opintojen suunnittelua. Pääpaino kilpailemiseen tulee olemaan kuitenkin syksyllä. Talvella harjoitusleirejä on kaksi ja molemmat suuntautuvat Latviaan.

suomalaisille tärkeitä ja kun niitä halutaan pitää edelleenkin valokeilassa niin uusien lajien läpimurto ei ole itsestään selvää.

Laji ei ole kallis harrastaa ja se sopii kaiken ikäisille. Matkustaminen ulkomaille ja kilpaileminen siellä on sitten asia erikseen. Jos aikoo pyrkiä kansainväliselle tasolle niin ainoa keino on harjoitella ulkomailla, vaativilla radoilla.

Minulla on tällä hetkellä vain yksi sponsorisopimus – minä ajan ja isä maksaa.

Kuski

Suomen mittapuulla startit näyttävät olevan sinun vahvuutesi, onko näin myös Suomen rajojen ulkopuolella? Entä suurimmat haasteet?

Ulkomailla olen harjoitellut paljon lähtöjä.

Lähdöt poikkeavat kotimaan manuaalilähdöistä aika paljon. Suomessa lähtöportilta lähdöt tuntuu välillä vaikealta kun on tottu-

Racing & Suomi

Jos saisit toivoa kolmea asiaa, mitä toivoisit Suomen BMX-skeneen?

Ratoja, uusia kuskeja ja nuorille kuskeille huippuvalmentajia.

Voidaan puhua jonkinlaisesta buumista tällä kaudella Suomessa, kuskeja on koko ajan enemmän ja toiminta kehittyy.

Mikä on mielestäsi parasta Suomessa tällä hetkellä BMX:n parissa? Entä huonoin asia?

Hienoa , että yhä useampi nuori on ottanut omakseen harrastuksen. Olen tyytyväinen seuramme vetäjiin ja rataryhmään, jotka uurastavat paljon meidän eteen. Lajin päättäjät ja puuhamiehet vievät hienosti Suomessa lajia eteenpäin. Miinuksena tietysti, niin kuin kaikki tietävät, meiltä puuttuu kansainvälisen tason BMX-rata.

Voittoja

Suomen BMX-historian toinen kausi on paketissa ja molemmilta kausilta voitot.

Miltä kaudet vaikuttivat toisiinsa verrattuna?

Kilpailu on kiristynyt koko ajan ja ajajien taidot ovat kehittyneet vuodessa paljon. Kisojen määrä on tsempannut monet harjoittelemaan. Nyt kun ratojakin on tullut enemmän, se tietää että ensivuonna mennään kovaa kaikissa sarjoissa.

Ajoit viidestä kilpailusta kolme ja voitit kaikki, tulivatko voitot helposti?

Kyllä jokaiseen lähtöön oli tsempattava. Ei kukaan Elitessä saanut alkuerissä voittoa helpolla. Pienikin epäonnistuminen lähdössä tietää lyhyellä ja helpolla radalla kärkisijoituksien menetystä. Oli hienoa kilpailla kovien kuskien kanssa. Kyllä Suomessakin monet kanssakilpailijat on kovia polkemaan.

Kuka vain meistä olisi hyvänä päivänä voinut voittaa osakilpailun.

Sportmagasinet teki lajista juttua ja kävi haastattelemassa. Onko ohjelmasta tullut palautetta muualta kuin lajin parissa toimivilta?

Varmaan kaikki BMX:ää harrastavat ja moni tuttuni katsoivat tv-lähetyksen. Itse lajille se oli hienoa. Oli myös mukava kun monet nuoret pääsivät televisioon. Ilmeisesti tv-ohjelmasta sana oli kiertänyt, sillä silloin tällöin saa positiivista palautetta lähetyksestä ja kiinnostuksesta lajia kohtaan.

Laji on pieni ja uusi Suomessa, ovatko mestaruudet tai TV-esiintyminen tuoneet yhteydenottoja tai yhteistyötarjouksia?

Katetaanko kauden kulut omasta takaa vai onko mukaan saatu yhteistyökumppaneita?

BMX on Suomessa vielä tuntematon laji.

Kun tietää mitkä lajit on perinteisesti olleet

nut ulkomailla automaattisiin valolähtöihin.

Kyllä haastetta vielä riittää, jotta pääsisi huippulähtöihin portista. Siinä on vielä kehittämistä. Voima, reaktio, poljinnopeus ja –tekniikka, kaikki yhdistettynä tietää kilpailussa keulapaikkaa. Kyllä ulkomailla ajajien pitkään jatkunut harjoittelu näkyy myös heidän starteissa, lähinnä varmuutena. Meillä on onneksi kaikilla lähtöportilla sama lähtöviiva ja aina kun menen portille haastan kaikki kilpailijat.

Sinulla on kaksi valmentajaa? Mitä latvialainen valmentaja on tuonut harjoitteluun?

Tällä hetkellä isäni toimii fyysisenä- ja Janis Lapsins tekniikkavalmentajanani. Leireillä ohjelman suunnittelee molemmat yhdessä.

Suomessa tietotaito BMX:n parissa on vähäistä, joten taitopuolta oli lähdettävä hakemaan ulkomailta. Tänä vuonna kiinnitettiin huomiota lähinnä hyppyihin. Aloitin myös harjoittelun Latviassa supercross-radalla.

Lopuksi kysytään vinkkejä mestarilta.

Mitä juniori-ikäisten kannattaisi tehdä talven aikana, että kisavire olisi jo kauden alussa kohdallaan?

Mestarista en tiedä mutta junioreille muutama hyvä neuvo: Harjoitelkaa talvella monipuolisesti ja kiinnittäkää erityisen paljon huomiota taito- ja tekniikkaharjoituksiin.

Harjoitelkaa tasapainoa ja takapyörällä ajoa.

Taidot on oltava kunnossa kun vauhti lisääntyy. Tunnollinen koulunkäynti ja treenaus yhdessä tekee sinusta mestarin.

Minkälaisia terveisiä haluat lähettää Polku-lehden lukijoille näin vuoden synkimpään ajankohtaan?

Nyt jos milloinkaan, tee viisas päätös, vaihda ykköslajiksi BMX-racing!

(Mutta varo, saatat jäädä koukkuun;) )

23

Kuvat: © www.vesahenrik.com

Polku-lehden ensimmäinen kuskipalsta

24

Mikäli olet kesällä käynyt ajelemassa bike parkeissa oletkin saattanut jo törmätä Eliseen. Oikeastaan on todennäköisempää, että Elise on törmännyt sinuun. Puhutaan siis siitä äänekkäästä tytöstä, joka hymyilee aina, omaa duracell puvun voimat ja kenellä on kaikille asiaa. Useimmilla lukijoilla ei varmaan sytyttänyt yhtään kenestä puhutaan, joten päätettiin toimituksessa laittaa

vahinko eteenpäin ja antaa Eliselle lehden historian ensimmäinen kuskipalsta.

Oltiin tottakai myös vähän kiinnostuneita ajamisesta ja vakuuttuneita vauhdista, jolla Elise on tullut kisalaskuja. Kehdataanko sanoa, että vaikka voittoja ei ole napsunut niin Elise on puskenut naisten tasoa eteenpäin jo ensimmäisen kesän aikana pelottelemalla kilpasiskojaan harjoituksien vauhdillaan?

Ensimmäinen kesä alamäkeen, mitä jäi käteen?

Jos ekan ajokesän jälkeen kädessä on kourallinen kuluneita jarrupaloja, rikkinäinen kypärä ja kasa mäkkärin kuitteja Kalpalinnan reissujen jäljiltä, kannattiko? No kannatti.

Toissakesään asti pyörävalikoimaani oli kuui lunut kyykky katupyörä, bmx jossa oli milte ja… oss otocr minim , pölyt vuosikymmenen no, siinä se. Ensimmäisen maastopyöräni, Orangen Five:n ostin, kun halusin päästä ajelemaan maastoon ja ehkäpä jopa kokeilla alamäkeäkin. Olihan siinä opettelemista, kun katupyörään verrattuna jarrut oli väärinpäin ja kytkin puuttui kokonaan. Eka pyörä. reissu oli Tampereella Mustavuoren päälle mäiensim ui vaiht issu mare maise oisa Lepp seen alamäkikokeiluun. Näin jälkeenpäin ajatellen hihaton ja shortsit ei ehkä ihan ollut turvallisin ajoasu mutta onneksi eka kerta meni alottelijan tuurilla. Myöhemmin kypärä onkin ollut tarpeen, varsinkin kun edes hissistä poistuminen ei alkuun onnistunut kuin pää edellä hyppyreistä puhumattakaan.

Alamäestä innostuneena suuntasin pian Sappeeseen jatkamaan alamäkikokeiluja.

Siellä oli samaan aikaan Starless Downhill teamin Olli Vilppola, joka sattumalta ajoi perässäni yhden laskun ja saman tien ilmoitti, että ”sä muuten alat ajamaan kisaa meidän tiimissä”. Ihan kiva tarjous ekan ajopäivän jälkeen, mutta juuri siitä syystä vastasin ei kiitos – ei näillä taidoilla. Sitkeä painostus jatkui kuitenkin talven yli ja viime keväänä annoin periksi. Voin ajaa kisaa, jos joku i vaan opettaa! Pian sen jälkeen löysin itsen Ollin, Riihelän Joonaksen ja Lehtisen Miikan kanssa Kangasalan montulta ottamassa oppeja haltuun.

Ensimmäiset kisani oli Suomi Cup Kalpalinnassa kuukauden ajamisen jälkeen. Orange Five vaihtui laina-Evoon niinkin ajoissa kuin edellisenä iltana ja tietysti tuntui täysin erilaiselta kuin edellinen fillari. Kaikilla muilla tytöillä ajo näytti hyvältä ja itse vetelin lippoja joka harjoituslaskussa. Yllätyksekseni selvisin aika-ajot ja kisalaskun kaatumatta ja sijoitus 4.

Kesäkuussa huomattiin Ollin kanssa, että Five ei enää riitä ja tilaukseen laitettiin Orangen Patriot. Tarkoitus oli, että pyörä olisi alla muutamaa viikkoa ennen laajavuoren SM-kisoja. Toisin kävi, sillä runko hukkui kuljetuksessa. DHL:n toimipisteessä nähtiin pikkasen hiiltynyt nainen, mutta pyörän katoaminen oli mysteeri kaikille. Kun lopulta vahingossa maateitse tullut pyörä tuli perille kisoja edeltävänä päivänä, oli jo myöhäistä alkaa säätää iskareita. Tilanteen pelasti Juhana, joka antoi oman Trekkinsä lainaan.

Kisalasku tuntui itsestä kestävän ikuisuuden ja sinne mahtui ihan ääliömäisiä virheitä. Niinpä en ollut uskoa kun seuraavana maaliin tullut Katja huusi, että hullua vauhtia ajoit. Jäin Katjalle kaksi sekkaa ja hopeamitalihan sillä tuli.

Ajomotivaatio oli aivan katossa ja tavoitteena saada Patriot iskuun. Muutam an ajokerran jälkeen oli pakko todeta, että haluan täysiverisen DH:n alleni. Joten Patriot myyntiin ja taas olin ilman pyörää. Tähtäim essä oli kumminkin ajaa vielä loputkin Suo mi cupin kisat, onnekseni Laajavuoren Bikeparkin pojat antoivat Konan alleni ja se natsasi mun ajoon oikein hyvin. Kisoja edeltävänä yönä heräsin hieman kuplivaan oloon vatsassa ja pian halailinkin jo vess anpönttöä.

Kisat meni Katjan kannustusjouk oissa oman ajamisen sijaan.

Seuraavat kisat oli Sappeessa. Käv in viikkoa aikaisemmin ajamassa kisalinjaa ja fiilistelin rataa. Ihan mun makuun oleva rata: juuria, kiviä, vauhtia… No, tällä kertaa kohtaloksi koitui keuhkoputkentulehdus ja kisa t jäi taas väliin. Harmitti, mutta onhan niitä kisoja ensi kesänä taas.

Kunto reenit ensi kautta ajatellen alkoivat lokakuussa, puntti kolme kertaa viiko ssa sekä aerobista muutaman kerran. Tark oitus olisi ajaa ensi kautena niin paljon kun mahdollista, ehkäpä käydä ajamassa PM kisatkin.

Riippuen täysin miten saan kesy tettyä Konan. Ensi kauden ehdoton tavoite on ottaa matsia Katjan kanssa, siinä on kov a pala.

Ensimmäisen kisakesän jälkeen voin sanoa, että hienointa on ollut tuki ystä viltä sekä muilta kuskeilta. Tästä isot kiitokset , muutaman mainitakseni: Olli Vilppola, Pouta, Juhana, Petrik, Joonas Riihelä, Tatu Suonpää sekä, totta kai, äiti.

Ensi kautena fillari tuskin vaihtuu joka kisaan, nimittäin ensi kaudella raid ataan Kona Grass teamissa!

25

downhill

Team Finland Kausi 2011

Kirjoittaja: Aku Helm

Kesän tiivistämisen kahteen aukeamaan saa tuntumaan helposti mahdottomalta tehtävältä. Sanottavaa olisi kirjan verran ja kuvia parituhatta. Seuraavalla aukeamalla kuitenkin tiukkaa tiivistelmää kuvien muodossa ja muutama ajatus, jotka täytyi päästä sanomaan. Maajoukkueen katseet ovat tässä vaiheessa jo tiukasti tulevassa kaudessa ja lähdetäänkin rakentamaan menestystä kokemuksen päälle entistä innokkaampina.

26

d Kuvat: Š Keith Valentine

27

Numerot ja faktat MJ-kuljettajat: Markus Olkkonen, Miikka Lehtinen, Joonas Savolainen, Ville Ormo ja Riku Länsiö.

Joukkueenjohtaja: Aku Hjelm Valmentaja: Kari Ormo Autolla ajetut kilometrit ulkomailla: 22.016 km Pisin yhtäjaksoinen ajomatka: 2490 km Poltettu dieseliä: 3300 litraa

Lentokilometrit: 36.000 km Kisa-auto tienpäällä: 75 päivää Poliisilla asiaa: 7 kertaa Ajetut kilpailut ulkomailla: 1 x MM-kilpailut, 3 x WC-osakilpailu, 3 x IXS-European osakilpailu ja 1 x IXS-Germany osakilpailu Parhaat tulokset: IXS-Europe osakilpailuissa junnuissa sijat 2,5,7 ja 8.

Maailmancupissa kaikilla junnuilla splittejä 80 joukossa, ei jatkopaikkoja. MM-kilpailuissa aika-ajossa 12. sija.

1: Peseminen, huoltaminen, säätäminen ja vielä kerran peseminen ovat tuttua ohjelmaa kisaviikon aikana.

Champeryssä oli mukana oma kärcheri eikä tarttenut jonotella pesupaikalle. Piste meille!

Kuvat: © Aku Helm

28

2:

3:

5:

4:

2: Ruokailu muutaman muun kohdan ohella ansaitsisi oman artikkelin. Kuinka paljon voi kuskit syödä! Eikä siinäkään mitään vielä, mutta kun kaupan valikoima menee uusiksi joka kisan jälkeen ja hyväksi todettu ravintola jää sunnuntai-iltana muistoksi vain. Kuvassa valmistuu mainetta niittänyt pähkinämunakas, joka jäi yhden kerran hitiksi sattuneista syistä.

3: Tästä kuvasta eli radankävelystä alkaa kuskien viikonloppu ja sunnuntaina se loppuu kisalaskuun. Välissä ratkaisee edellisenä talvena tehty työ, harjoituksien onnistuminen, kisalaskulla pään kasassa pitäminen ja moni muu pikkuasia. Alamäkiajo vaan on hienoa.

4: WWW on huomattava ilo, kun katsellaan samoja naamoja päivästä toiseen. Val Di Solessa majoituttiin asuntoautossa team-alueella ja elektroniikan latailu aiheutti ongelmia, kunnes tajuttiin ottaa jatkojohto nettikahvilaan mukaan ja jemmata se reppuun.

5: Sveitsistä matkalla Saksaan lentokentälle kisan jälkeen. Täytyy sanoa, että kuskit nukkui kesällä monien upeiden maisemien ohi! Tällä kertaa unenlahjoistaan tunnettu Markus sinnitteli melkein auringon laskemiseen saakka. Onneksi tälläiset hetket jää muistoihin ja muistikuvat rekkajonossa seisomisesta Puolassa pyyhkiytyy talven myötä. Voitte arvata kumpi oli lähempänä todellisuutta.

Kauden reissublogi löytyy osoitteesta www.mountainbike.fi/vauhtijaosto.

Iso kiitos myös yhteistyökumppaneille:

29

POLKU

Ajan – siis tiedän Ystäväni sai minut kokeilemaan maastopyöräilyä viisi vuotta sitten. Innostus oli välitön, sytykkeeksi riitti yksi lainapyörällä tehty lenkki polulla. Seuraavalle lenkille olin jo tulossa omalla jäykkäperäisellä kulkuvälineellä. Jyrkällä ohjauskulmalla tankoa kääntävä porukka oli kokenut ja tiesi kuinka maastopyöräilyyn varustaudutaan ja heidän ohjeillaan tarvittavat rätit hankittiin pikapuolin. Tietämättömänä mutta innokkaana ujuttauduin ihonmyötäiseen ajoasuun ja aloitin totuttelun tärinään.

Roikuin porukan mukana ja ensimmäiseksi opin, että lajin nautittavuudella ja hengitystaajuudella on yhteys. Toisesta yhteydestä, nimittäin polkimen ja kengän välisestä, opin pian, että se yhteys on kyettävä katkaisemaan kun liike pysähtyy. Kantapään kautta tämäkin oppi meni perille; ulospäin kiertämällä, ei nostamalla.

Roikkuminen muuttui jossain vaiheessa perässä pysymiseksi ja nautittavuus lisääntyi. Taidon myötä omat luonteenpiirteeni maastokuskina alkoivat nousta esiin. Piirteet olivat sitä kokoluokkaa, että ohjaamo jäi tuon tuosta jalkoihin ja poistumisreitti oli liikkeen suuntaan. Lajin maanläheisyys tuli siis tutuksi. Ajava porukka tiesi, että luonteellani moiseen touhuun on syytä tottua.

Onneksi luonteen lujuutta ei tarvinnut pitkään testata, sillä totuttelu tärinään hajotti pyörän ennen luita.

Olin ajanut jo sen verran, että tiesin sitoutumiseni lajiin pyhittävän taloudelliset panostukset. Panosten kohotessa päätin ottaa asioista selvää; millä kalustolla tästä eteenpäin? Löysin foorumit ja seurasin sivusta keskusteluja, joissa tietoa tuntui olevan ja herkästi sitä myös annettiin. Kirjoittajien tietämys oli vakuuttavaa mutta olivatko he todella ajajia? Ehkä en vain onnistunut löytämään näiden kahden yhteyttä. Hämmentyneenä valitsin itselleni sopivan välineen ja ainut, joka asiassa oli selvää, oli hankintaväylä. Porukka, joka ajoi ja tiesi, ohjeisti verkkokauppoihin, sillä siellä saisin hinnan ja laadun kohtaamaan.

Pian uusi, molemmista päistä joustava, maastoväline saapui ja ylpeys kiristi lisää jo entisestään napakkaa ajoasua. Ensimmäinen ajokokemus oli huumaava. Kaikki esteet tuntuivat madaltuneen ja maasto vaihtui silmäkulmissa aivan toisella vauhdilla kuin olin tottunut. 140 millimetriä silkkaa rajattomuutta ja pelkkää mahdollisuutta, ajattelin. Välittömästi kohonnut itsetunto koki pian kolauksen sillä porukka, joka ajoi ja tiesi, kyseenalaisti hankinnan järkevyyden. Kannattiko hankkia moista, kun ei jäykkäperällä osannut edes kunnolla mennä? – hämmennyin kysymyksestä. Olinko sittenkin hankkinut enemmän rajoitteita jouston ja painon myötä kuin saavuttanut sitä jotain, josta niin ylpeä olin? Ei auttanut kuin polkea ja todeta itse.

Tuli toinen kesä, aikaa ja varaosia kului poluilla. Ajolinjat suoristuivat ja keskinopeus kasvoi. Kaatumistiheys alkoi lähestyä porukan keskiarvoa. Ensimmäiset piirteet erilaisuudestani ajoporukassa alkoivat nostaa päätään - peruslenkkipolkujen tasaisuus tylsistytti ja haasteet olivat mielestäni liian yksipuoleisesti vain fyysisiä. Haasteiden toivossa ja jonkun vinkistä kokeilin numerolappua tankoon. Valintani osui alalajiin, jossa ajotaito ja kunto olisivat menestyksen edellytys.

Elettiin loppukesää ja osallistuin kauden viimeisiin kisoihin harrasteluokassa. Ensimmäinen kisa oli järkytys. Huomasin olevani taidoton, melko tietämätön ja huonokuntoinen. Tunne oli tuttu, se maistui samalta kuin alkumetrit maastopyörällä metsässä.

Selvisin silloin ja päätin selvitä nytkin. Ei auttanut kuin ottaa selvää niiltä jotka kisasivat ja tiesivät.

Loppusyksystä tarjoutui mahdollisuus testata maastopyöriä oikealla tavalla. Polulla ja usealla laatumerkillä toteutunut testi paljasti armottomasti kuinka huolettomasti edellisen kalustovalintani olin tehnyt. Kauniit kuvat ja osaluettelo riitti silloin ja tässä kohtaan menneiden muistelu hieman kirveli. Testi tuli kalliiksi ja valintani myötä luovuin selityksistä kaluston suhteen.

Kolmas kesä tuli ja suunnitelmissa oli kisata ensimmäinen kokonainen kausi. Edeltäneen syksyn testitulokset toivat lisää joustoa uuteen pyörään ja vähemmän kireyttä ajoasuun. Liityin pyöräseuraan ja sen myötä vaihtuivat lenkkikaverit ja polut.

Motivaatio ajamiseen vain kasvoi ja taidot kohenivat merkittävästi, kun uudet piirit mahdollistivat parempien kuskien joukossa ajamisen. Kisapuolella kello tykkäsi kauden menemisestä sen verran, että harrasteluokassa tuli tunnustettua menestystä.

Tämä kolmas pyöräilykesäni oli näin jälkeenpäin mietittynä merkittävä – tunnistin maastopyöräilystä ne osa-alueet joista eniten nautin.

Seuraavat kaksi vuotta voidaankin pikakelata, sillä ne ovat pyöräilyssäni menneet tuon kolmannen kesän viitoittamina.

Vauhtilajit imaisivat lopullisesti. Joustoa ja pyöriä on tullut lisää.

Kisalisenssejä on nyt parikin, ne vauhdikkaimmat sieltä alamäen puolelta. Oppimiskäyrä on edelleen jyrkästi yläviistoon paljolti siksi, että uusien lajien kanssa on taas joutunut aloittamaan tietyllä tavalla alusta. Ajointo on säilynyt ennallaan.

Mitä tästä omasta lyhyestä maastopyörähistoriastani muille jakaisin? Kaikki lähtee innostuksesta ja alkuun, kuten ei varsatkaan, kukaan meistä ei osaa sitä omaa syntymäniittyään epäillä.

Alussa kaikki tietäminen otetaan vastaan ja enempää miettimättä toimitaan sen mukaisesti, koska halutaan olla osa porukkaa.

Halu leikkimään muiden kanssa on suuri. Olin onnekas, koska innostukseni kantoi yli alkuvaikeuksien. En todellakaan tiennyt kuinka monella eri tavalla pyöräilystä löytyy puolia, jotka tekevät harrastuksesta nautinnollisen omien kykyjen ja mieltymysten mukaisesti. Oikotie oppimisessa ja sen oman jutun löytämisessä, on hakeutua pois sieltä tutuilta poluilta, tutustua uusiin lenkkiporukoihin ja kokeilla eri lajeja ennakkoluulottomasti. Vältä tietämistä, omaa ja toisten. Kuuntele, mutta perusta päätöksesi omiin kokemuksiisi - varsinkin kalustoa valitessasi.

Ja aja, sillä ne jotka ajavat, tietävät miksi.

- nimimerkki

31

Dirt Jumping

Kuvaaja: Petri Anttila Paikka: Savela Aika: Marraskuun puoliv채li Temppu: 360 tabletop

32

Nimi: Aaro Visala Sponssit: Zoo York clothing ja Gravitymtb Ikä: 19 vuotta Kotipaikka: Helsinki Siviilisääty: Sinkku Kenen ajamista tuli fiilisteltyä junnuna?: J-M Pouta. Ulkomaisista kuskeista varmaan brittikuski Jimmy Prattia.

Suosikkipaikkani ajaa on: Mustavuori sekä Savelan dirtti silloin, kun nuoriso ei ole käynyt hajoittamassa hyppyreitä.

Koska aloitit dirtin ajamisen: 2007 keväällä, Linnainen opetti.

Tämän hetkinen pyörän kokoonpano: Dartmoor Cody ryssäargylella (302), Mavicin/Ns bikesin kiekot ja muut osat onkin sitten Dartmooria.

Suosikkitemppu dirtillä: Truckdriver eli 360 barspin.

24” vai 26”: 26’’ Dirttipyöräilyssä kiehtoo: Onnistumisen ilo ja ajamisen hauskuus. Juhliminen on kanssa iso osa lajin lifestyleä, niinkun on jokaisen dirttiskaban jatkoilta jo huomattukin... ja toki ajokaverit!

Elokuvaproduktiot: Karumtb meanwhile in finland 2.0 tulossa 2012 alkuvuodesta!

Tätä kuvaa ottaessa...: Tultiin mestoille Petrin kanssa, Petri laitto settinsä kuntoon ja meikä otti vähän lämpöä. Parit runit ja kuva oli kameralla Tavoitteena tulevaisuudessa on..: Kehittää ajoa isompaan ja tyyliltään hienompaan suuntaan. Rakas autoni Datsun olis kanssa tarkotus saada taas leimaan, pitäs vähän hitsailla.

Mitä terveisiä lähetät juniorille, joka haluaa alkaa harrastamaan dirttipyöräilyä: Tulkaa rohkeesti juttelemaan vanhemmille kuskeille ajomestoilla, treenatkaa maltillisesti hyvällä mielellä sekä nauttikaa mahtavasta lajista!

33

Nimi: Antti Rissanen Sponssit: Dartmoor bikes ja BestBrakes Ikä: 18 vuotta Kotipaikka: Kalakukkojen luvatusta maasta ponnistetaan! (Se on Kuopio, jos joku muuta meinaa väittää..)

Siviilisääty: Villi ja vapaa, saa tosiaan soitella ;) Kenen ajamista tuli fiilisteltyä junnuna: Paul Basagoitia, John Cowan yms. NWD dirttitähdet tais olla suosikkeja juniorina kun hommaa alottelin. Nykyään fiilikset tulee enemmänkin yksittäisistä tapauksista, harvemmin yhden tietyn kuskin ajosta kokonaisuudessaan (mutta koska Andreu Lacondeguy on niin helkkarin kova, niin sitä tulee kyl fiilisteltyä!!).

Suosikkipaikkani ajaa on: No lokaalitrailssit on varsin suosittu ajomesta meikän osalta, tosin Mustavuori kans lukeutuu meikän suosikkeihin. Oulun betoniparkki on myös yks niistä suosikeista, joka pitänee mainita!

Koska aloitit dirtin ajamisen: Taisin saada ekan BMX:n 12v synttärilahjaks.

Naapurin mukana ekan kerran eksyin tsekkaamaan paikallista dirttiä. Perus pikkupyörällä tuli siis otettua ensituntumaa jo edellisenä syksynä. Dirtin kaikki hyppyrit tais tulla korkattua siinä sit oikeen pyörän tultua alle suhteellisen nopeesti ja temppujen treenaus pistettiin tulille. Homma jatkuu vieläkin...

Tämän hetkinen pyörän kokoonpano: Dartmoorin pyörät löytyy tallista, sekä bemaksi että dirttipyörä. Maasturissa on Dartmoor ghetto runko, manitou circus expert joustokeula edessä ja muita dartmoorin kilkkeitä ympäri pyörää. Takajarru myös usein kiinni. Bemaksi kans Dartmoorin mallistosta Nami rungon ympärille kasattu.

Suosikkitemppu dirtillä: Tää on paha, mut ehkä se suosikkitemppu on joku näistä perustempuista kuten toboggan, nofootcancan, nohander tai barspin. Tosin löysin innostuksen flatspinneihin tässä syksyn aikana, ja nekin tuntuu aika mukavilta tehdä kun on tarpeeks ilmaa alla! Ja ylipäänsä kolmoset on kans lähellä sydäntä. Eli tästä vois melkein vetää johtopäätöksen, että ei mulla mitään varsinaista suosikkitemppua oo. Teen sitä mieluiten mikä tuntuu päivästä riippuen parhaalta!

34

24” vai 26”: Ajan 24”:lla, mutta sydän sykkii kyllä isommille renkaille, eli pitää sanoa 26”. Ens kaudella tosiaan tarkoitus siirtyä tästä välivaiheesta ihan täyskokoiseen hyppypyörään!

Dirttipyöräilyssä kiehtoo: Ehdottomasti omien rajojen jatkuva eteenpäin puskeminen ja kehittyminen. Myös ne kaverit joitten kaa tulee touhuttua tekee tästä hommasta entistä kivempaa. Myös se palkitsevuus, mikä tulee kun jotain temppua on työstäny tarpeeks kauan ja se lopulta meneekin kliinisti, on jotain joka koukuttaa.

Elokuvaproduktiot: Lyhyitä pätkiä toistaseks vaan tullu tehtyä, ois kyl erisiistiä olla joskus mukana tekemässä jotain vähän pidempää leffaa. Saa nähdä millanen leffaproduktio tuo tän vuoden karuMTB

leffa tulee olemaan, että uskaltaako sitä koskaan mainostaa missään... :D Tätä kuvaa ottaessa...: Ei pahemmin oltu keretty tehdä mitään kummempia valmisteluja tai lämmittelyjä, muutaman hypyn olin tehny aiemmin, ja tää oli päivän eka yritys kyseisestä tempusta. Suhteelisen hyvin meni siihen nähden. Kuvaajakin oli tyytyväinen, kun saatiin heti kuva talteen, että jos sit ryssitään myöhemmin urakalla nii on edes jotain mitä näyttää. Kokonaisuudessaan noi kuvaussessiot oli ehkä elämäni onnistuneimmat, ei oo varmaan koskaan aiemmin menny kaikki jutut niin tatsilla kuin tuolloin.

Tavoitteena tulevaisuudessa on..: Oon vähän suuntaillu kiinnostuskiikareita Euroopan skaboja päin, FMB world tourille tekis mieli lähtee kokeilemaan rahkeita ensi kesänä. Katsotaan sit rahoituksen mukaan, että mitä tapahtuu. Myös haave isommista töyräistä tässä Kuopion alueella elää mun unelmissa, katotaan mitä ens kesä tuo tullessaan. Meinaa nykyiset hypyt käydä vähän pienehköiksi treenaamista varten. Hupiajelussa toki mitä oivallisimmat setit! Myös täs talvella ois kiinostusta lähtee kuvausreissulle Barcelonaan, mutta nekin kuviot on vielä jokseenkin auki. Opiskelijabudjetti on kuitenkin sen

verran mittava, että sillä ei rahoiteta ihan kaikkea tuosta reissusta...

Mitä terveisiä lähetät juniorille, joka haluaa alkaa harrastamaan dirttipyöräilyä: Menkää ja ajakaa jos yhtään mieli tekee! Tästä hommasta saa semmosia kiksejä ajoittain, että harvasta muusta puuhasta samaa fiilistä saa luultavasti koskaan. Ajokavereita löytyy takuulla ja kun skeneen pääsee sisään, niin yhteishenki on paikkakunnasta riippumatta ajajien kesken hiton hyvä!

Kuvaaja: Lars Scharl Paikka: Kuopio, Huuha trails Aika: syyskuussa 2011 Temppu: Cash roll

35

Kuvaaja: Jesse Leinonen Paikka: tillinm채ki Aika: marraskuussa 2011 Temppu: No footed can can

36

Nimi: Markus Mikael Kainulainen Sponssit: Mutsi ja faija, hyvin on riittänyt.

Ikä: 18v.

Kotipaikka: Espoo Siviilisääty: Sinkku Kenen ajamista tuli fiilisteltyä junnuna: Entisen itäblokin alueelta tulee aivan järkyttävä määrä uskomattomia kavereita, joiden touhuja on tullut seurattua aika paljon. Martin Söderström on kuitenkin se jota on eniten tullut fiilisteltyä, sillä sen tyyli ja tailwhipit on ihan omaa luokkaansa. Lisäksi lajia aloittaessa tuli ihmeteltyä Ryan Leechin trial touhuja. Ei meinannut ymmärrys riittää miten joku voi hyppiä asteita rautatien kiskolta toiselle, eikä sitä meinaa ymmärtää kunnolla vieläkään.

Suosikkipaikkani ajaa on: Tillinmäki, koska ollaan paikallisten kanssa tehty siitä just sellainen kun halutaan. Mustis ja Kuopion trailssit on varmasti myös käymisen arvoisia, mutta niihin en ole vielä ehtinyt.

Koska aloitit dirtin ajamisen: Noin 10 vuotiaana kaveri kertoi mulle läheisestä hiekkamontusta ja sillon tuli ensimmäistä kertaa käytyä dirtillä hakemassa ilmaa kumien alle. Parin vuoden päästä alkoi sitten tulla ensimmäiset one händerit ja no footerit mukaan, ja homma alkoi rullata.

Tän hetkinen pyörän kokoonpano: Aika nykystandardien mukainen pyörä on alla, eli runkona cromorunko Octane One:lta ja keulilla palapelinä kasattu Rock Shox. Hussefeltin kampia on tullut modattua rautasahalla ja pylväsporalla, jotta voin käyttää mohdollisimman pientä ratasta edessä ilman, että ketjulinja on vinossa. Loput osat on aika peruskauraa.

Takakehä ja etunapa on Atomlabilta, etukehä Sun Ringlen EQ 31, stemmi ja takanapa NS Bikesin tuotantoa, Shimanon jarru on vain takana, polkimet metalliset XLC:t, tankona Deity, tolppa on Dartmoorin pivotal ja satula Unitedin, renkaina edessä Kendan SB8 ja takana joku Michelinin xc nakki, ketjuna KMC bmx ketjut. Siinä tais olla tärkeimmät.

Suosikkitemppu dirtillä: Nappiin onnistuneen nosedive 360:n jälkeen on tosi hyvä fiilis, sellaista ei tuu mulle mistään muusta tempusta.

24” vai 26”: 26” Dirttipyöräilyssä kiehtoo: Se tunne kun ländää jonkin vaikean tempun ja lisäksi rento meininki. Ei ole aamuheräämisiä klo 6.00, kuten aikoinaan lätkää pelatessa.

Elokuvaproduktiot: Ei mitään hauskoja pannuttelukotivideoita kummallisempaa ainakaan toistaiseksi.

Tätä kuvaa ottaessa...: Aluksi oli tarkoitus napata ruutu musta ja toisesta paikallisesta, Oscar Tulanderista, yhtä aikaa ilmassa, mutta se homma meni kiville heti alussa kuvausvarusteiden puutteessa. Päädyttiin sitten pimeän lähestyessä ottamaan yksittäisiä kuvia ja valittiin niistä paras.

Tarkoitus ei ollut kuvata mitään erityisen spektaakkelimaista suoritusta, vaan ilmavaa trails-ajoa, ja Jesse sai toteutettua idean hienosti.

Tavoitteena tulevaisuudessa on..: Pysyä terveenä ja ehtiä ajamaan opiskelun ja armeijan lomassa sen verran, että saisi nykyiset ajamisen alkeet säilytettyä. Voltit ei kiinnosta mua oikeastaan pätkääkään, mutta 720 astetta, tupla tailwhip, ja 360 tupla barspin eli tupla truck olisi jees saada suoritettua.

Mitä terveisiä lähetät juniorille, joka haluaa alkaa harrastamaan dirttipyöräilyä: Kannattaa kysellä netissä suosituksia fillareista, koska se kaupasta löytyvä ”1800€ dirt-pyörä levyjarruilla” ei yleensä ole se paras vaihtoehto. Kun kertoo minkälainen ajo kiinnostaa ja paljonko on valmis uhraamaan kesätyörahoistaan, saa yleensä aika hyviä vinkkejä pyörän valintaan.

37

Nimi: Juho Pekka Olavi Särkilahti Sponssit: NS Bikes, Hi5bikes, Vans, Continental Ikä: lähes 21 vuotta Kotipaikka: Pirkkala mun kotipaikka on periaatteessa, mutta virallisesti mun kotikunta on tällä hetkellä Ikaalinen opiskelujen takia.

Siviilisääty: Naimaton ja ikisinkku.

Kenen ajamista tuli fiilisteltyä junnuna: Palmeria ja Benderiä.

Suosikkipaikkani ajaa on: Tampereen seudulla ei oo paljon Mustavuoren lisäks ollu vaihtoehtoja, mutta kiva paikkahan se on. Linnaisten töyräillä oli myös mukava käydä hyppimässä sillon kun ne vielä oli pystyssä.

Koska aloitit dirtin ajamisen: 2004 keväästä asti oon ajanu, tosin pari ensimmäistä vuotta meni keulimiseen ja muuhun kikkailuun. Mitä nyt 13 – 14-vuotiaat pojat yleensäkin tykkää tehdä. Harrastus lähti yhden kaverin innottamana samoihin aikoihin, kun hiipuneen skeittausinnostuksen tilalle piti keksiä jotain muuta tekemistä.

Tämän hetkinen pyörän kokoonpano: NS Bikes Majesty dirt -runkoon NS Trailmaster -sarjan osista kasattu hyppyfillari. Joustokeula on ainakin tän kauden loppuun asti RS Argyle 409.

Suosikkitemppu dirtillä: Linkut ja muut vääntötemput on siistejä. Myös kolmekuuskymppisiä on kiva tehä komboilla tai ilman.

24” vai 26”: Nykyään ajan pelkästään 26-tuumasilla. 24tuumastakin tuli jossain vaiheessa käytettyä pari vuotta, mutta kun fillarissa on kaikki muukin kohdallaan, niin 26tuumasissa on jotenki vaan parempi meininki.

Dirttipyöräilyssä kiehtoo: Vauhti ja isot hypyt. Myös se, että tää on melko uus laji, eikä oo vielä ehtiny mennä liian kaavamaiseks suorittamiseks, on aika jees. Oon myös saanu paljon kavereita eri puolilta Suomee tän lajin myötä, mikä on siisti juttu.

Elokuvaproduktiot: Vähän on ollu hiljasta ton kuvailun suhteen, kun kaikki kuvaamisesta innostuneet kaverit asuu niin kaukana, mutta semmosia parin minuutin pätkiä yritän saada tehtyä tasaseen tahtiin. Project Northissa esiinnyin silloin 2008-vuonna.

Tätä kuvaa ottaessa...: Tais olla toisiks tai kolmanneks viimiset dirttiajelut tällä kaudella. Kuva otettiin joskus lokakuun loppupuolella. Yks viikonloppu sattui vielä tähän aikaan vuodesta tuleen täys auringonpaiste ja jotain +10 lämmintä, niin pyysin mu isää dirtille nappaamaan muutaman kuvan.

Tavoitteena tulevaisuudessa on..: Yritän opetella mahdollisimman paljon uusia temppuja. Haluaisin myös käydä jossain Suomen ulkopuolella ajamassa jotkut kisat, mutta mielenkiintosimmat on valitettavasti alkukeväästä, kun ite on vielä ihan ruosteessa talven jäljiltä. Myös uusien ajopaikkojen rakentelu on suunnitelmissa.

Mitä terveisiä lähetät juniorille, joka haluaa alkaa harrastamaan dirttipyöräilyä: Siitä vaan hauskan pitoon, mutta muistakaa pitää järki päässä ja välillä lapio kädessä.

38

Kuvaaja: Jukka S채rkilahti Paikka: Mustavuori Aika: Lokakuu 2011 Temppu: 360 unturndown 39

f o r t h e l a s t f e w w i n t e r s I h av e t a k e n a w i n t e r t r i p t o t e n e r i f e w i t h t h e fa m i ly a n d t o r i d e s o m e bikes. I met a guy there called darren (daz) he r u n s l ava t r a x . h e p r o v i d e s g u i d e d t o u r s a r o u n d the island and he’s a dam nice guy too, and p r o b a b ly h a s t h e b e s t j o b i n t h e w o r l d , e v e r !

- J i m m y D oy l e -

Tenerife

40

ro c k y a n d lo o s e w i t h a d d e d ro c k s and looseness!

I’ve been riding (and breaking) bikes for as long as I can remember. Some of my best summer holidays were spent building jumps and berms in the fields by my home, my record jump was to clear 6 of my mates although I’m not sure what would have happened if I’d come up short!

Anyway, back in 2005 I came to Tenerife for a long weekend break and found myself being very bored sat by the pool after the first morning. So I set about looking for someone to show me some mountain bike trails. That turned out to be an impossible task as I couldn’t find anyone on the island offering such a service. So it was, that I was having a meal with my parents one evening and mentioned this, they asked why I didn’t do it myself if there was a demand. A good question and one that set my dreams in motion.

Back in the UK I ran the idea past my partner and kids and surprisingly they were all for the new life in a foreign country!

So we arrived in the summer of 2006, full of excitement but also a little trepidation as at that time I didn’t even know what the trails in Tenerife would be like, but I was sure that there must be plenty given the topology of this lump of volcanic rock in the middle of the Atlantic.

The remainder of 2006 was spent studying Google Earth for potential trails and then going out to find and ride them, without too much success at first it must be said. In the meantime we also had to find somewhere to live and get the kids into a school. I did start to think that we were a little bit mad!

By early 2007 we had the website up and running, Lavatrax Tenerife MTB was born and our first two completed trails available. We also started to pick up our first trickle of bookings.

The early trails were all very XC based which suited me perfectly, but I quickly found that the trails that I was finding were getting

progressively more and more technical and difficult. Over the last couple of years this type of trail has become the norm for us and our riding has turned towards the Trail or All Mountain style and then in 2010 we started to offer full DH weeks to cater for the ever growing requests from DH riders. We still offer easier XC type routes but to be honest we don’t get asked for them very often anymore.

People often ask what the trails here are like, in the main I think they are best described as rocky and loose with added rocks and looseness! It can take a couple of rides to get used to the loose drifty terrain, but give it time and most people grow to love it and loosen up a little!

One of the things that I think has made the business more successful is that we try to be pretty flexible, giving riders the opportunity not just to take a full weeks riding holiday, but also to squeeze in a day or two’s biking as part of the family holiday.

That has made a great difference with lots of riders making that break from the pool or beach to shred in the hills.

There are also plenty of other things for riders and families to do, with 2 water parks in the South, a couple of small Zoo’s in the South and the famous Loro Parque in the North. There are also loads of water sports, Scuba diving, Snorkelling, Surfing, Wind Surfing, Kite Boarding, Sailing- For a more sedate activity, try some hiking up in the hills or just take a drive and visit some of the spectacular scenery and grab a fabulous Tapas lunch in a small village somewhere. Oh and if the lady in your life demands shopping, there are plenty of opportunities to flex the plastic in Las Americas or further afield in Santa Cruz (the islands capital city), La Laguna or Puerto de La Cruz.

Anyone interested in sampling what Tenerife has to offer can contact: www.lavatrax.com

Y e a r ro u n d s u n s h i n e , amazing trails for all types of riding, p ro ba b ly t h e b e s t p l ac e to go to and ride...

41

erikois tarjous

polku-lehden lukijoille Fox Takaiskari huollot Fox Takaiskari ja Joustokeula huollot

-20% -30%

Muista mainita “Polku tarjous� tilatessasi.

Tarjous voimassa 29.02.2012

Laajavuori Bike Park kuulumisia: Uusi myymälä avattu Laajavuoressa!

Uudet nettisivut ja verkkokauppa avataan tammikuun alussa.

Bike Park alue laajenee. Takarinteen hissi otetaan käyttöön kesällä 2012.

Nasseista ei ole toivuttu vieläkään.

Varaa kalenterista 15.-17.6.2012

Uusi rinnealue otetaan käyttöön kesälle 2012. 100m pitkä dirtti hissillä!

Kausi 2012 käynnistyy 17.5.2012!

Kona Grassroots Team Finland 2012

Tulossa uusi tapahtumakokonaisuus Laajavuori Bike Parkkiin slopestyle

enduro

dirt

ll

nhi

dow

maraton

Mikko Hänninen @ laajavuori

Downhill Elise Kulmala Toni Berg Mikko Hänninen Reko Meriö Tuomas Mervola Luukas Klar Enduro Kaisa Härkönen Juhani Kettunen Tapio Kymäläinen

trial

Tuomas Mervola @ laajavuori

Kirjoittaja: Aku Hjelm Kuvat: © Mikko Hallikainen

Polku-lehden reportaasi tytöistä

Polku-lehden toimitus innostui ajatuksesta saada tyttöjä lehden sivuille, kun kerran neitoja on ilmestynyt enemmänkin mäkeen ja kaikilla vielä näyttää olevan aina hauskaa ajaessa. Selkeästi oli siis tapahtumassa jotain mitä aikaista aamuherätystä ensimmäisenä mäkeen lähtiessä kiroileva toimittaja ei voinut ymmärtää. Haastattelua edeltävänä päivänä facebookissa tytöille lähetetty haastattelukutsu oli tavoittanut Pia Höckertin ja Anitra Hirvisen. Tytöt istutettiinkin kalpalinnan kulmapöytään kahvin eteen kertomaan ajatuksiaan alamäkiajosta. (Toim. Huom. Saattoi olla, että tytöt muutenkin sattuivat olemaan paikalla.)

44

ja alamäkiajosta

Kuinka tähän tultiin AKU: Noniin nyt nauhottaa ja vuosihan on tällä hetkellä 2011. Minäs vuonna te olette aloittanut ajamisen?

PIA: Mun eka reissu on ollut 2006. Lähdin suoraan morzineen ranskaan ajamatta ikinä alamäkiajoa aikasemmin. Olin liikkeellä ihan maastopyörällä.

Kuinka sinne päädyit?

PIA: Meidän pyöräseurassa oli valokuvailta ja näin siellä valokuvia morzinesta. Aki ja noi on ollut aikasemmin siellä ja sitten en ees tuntenut ketään. Otin vaan Akiin yhteyttä, kun se oli ainoa ihminen kenet tunsin tai edes tiesin. Kysyin ottaako ne yhden tälläsen alottelija tytön mukaan ja ne ei kehdannut kieltäytyä. Niin tulin ja

rymistelin koko kymmenen päivää niitten perässä.

Oliko sen jälkeen lajivalinta selvä?

PIA: Oli se aika selvä joo.

Mikä siinä sitten oli heti tollasen alotuksen jälkeen niin hienoa?

PIA: Se oli vaan jotenkin jo se selvityminen.

Joka päivä kun selviyty pystyssä, pääsi alas ja robinsoniin kaljalle niin olin kuin naantalin aurinko. Tajus sen, että mitä kaikkea on tehnyt sen päivän aikana ja on vieläkin hengissä. Enää en oo saanut niitä samalaisia fiiliksiä, mutta ne oli ihan mielettömiä ne ekat fiilikset..

Morzine ei kyllä ookkaan yhtään hullumpi paikka aloittaa alamäkiajo. Miten Anitra sitten, kuinka aloitit alamäkiajon?

ANITRA: Aloitin viimekesänä eli 2010.

Sillon olin ekan kerran täällä kalpalinnassa ajamassa. Heti seuraavana päivänä oli kisat täällä, jotka kävin ajamassa.

Olin sitä ennen ollut keväällä ajamassa etelä-espanjassa bubionissa Se tosin oli vielä enemmän maastopyöräilyä. Oon myös isän mukana ollut jonkun verran maastopyöräilemässä, mutta alamäkiajoa ajoin tosiaan viimekesän alussa ekan kerran.

45

Tulitko tänne sitten isän mukana vai kuka pakotti?

ANITRA: Joo iskän kanssa tultiin ekan kerran ja ei sekään ollut ennen ajanut alamäkeen. Ei kyl tarttenu pakottaa!

Aloittamisesta vielä. Oliko iso kynnys tulla, kun täällä on pelkkiä poikia paikalla?

PIA: Mun mielestä tietyllä tavalla se on. Kokee, että on aika tyhmä noitten pyörien kanssa. Ei ymmärrä mitään säädöistä ja tämmösistä näin. Sen takia sitä tuntee itsensä niin noviisiksi ainakin siinä asiassa. Kaikki pojat tuntuu tietävän kaikesta kaiken, pyörien asetuksista ja niin edespäin. Se on sellanen, että koen itseni ainakin tosi noloks.

Poikia ei vaan kiinnosta. Eihän se Joonaskaan osaa säätää takavaihtajaa.

(Anteeksi Joonas. Oli tyttöjä paikalla niin aloin lirkuttelemaan.)

PIA: Niin, mutta meillä naisilla on sellainen käsitys, että miehet osaisi. Tai siis aloittaessa on ollut sellanen ajatus, että kaikki miehet tietää kaiken pyöristä ja niitä kiinnostaa se asia.

Miten sitten Anitra?

ANITRA: Ei mua ainakaan mitenkään sen takia jännittänyt, että ois poikia ollut. Aika rauhassa tuolla saa mennä, jos valitsee sellasia helppoja reittejä aluks. Et ei kai siinä, kun ne hyvät on kuitenkin jossain toisilla reiteillä.

PIA: Tää on kanssa sellanen minkä tietää, että on vähän kynnys. Pelätään et jäädään jalkoihin. Tätä mulle käy vieläkin,

46

kun ollaan euroopassa. Esimerkiksi mun legendaarinen kokemus nyt viimekesänä, kun ajoin alas tai siis talutin alas champeryn MM:n kisareitin. Sitä on yhäkin ihan paniikissa, että on siellä tientukkona.

ANITRA: Oon ollut jossain maastopyörä jutuissa mukana ja siellä se on jännittävämpää, että pysyykö perässä.

Täällä ei tavallaan tartte kenenkään perässä pysyä. Voi mennä ihan omaan tahtiin. Et joudu mistään porukasta jälkeen, kun meet tota tavallaan samaa reittiä kokoajan edestakasin. Ettei siinä mun mielestä sinällään mitään kynnystä oo.

Olitko sitten paljon ajanut maastopyörällä ennen alamäkiajon alottamista?

ANITRA: Tosi satunnaisesti. Lähinnä jollain meidän klubin(MTBCF) ajoilla käynyt. En todellakaan mitenkään paljoa.

Oliko siitä apua tonne mäkeen lähtiessä, että on ajanut vai?

ANITRA: Oli siitä varmaan jotain apua ja silleen se helpotti, että kun alotti niin oli sama pyörä millä oon maastopyöräillyt.

Miten sitten Piia, oot kanssa ajanut maastopyörää aikasemmin?

PIA: Joo oon ajanut paljon. Kisasin maastopyörä maratonia sillon 2006 ja siitähän se oikeastaan lähtikin. Treenasin sinä vuonna niin paljon, että halusin lähteä lomallanikin vielä alpeille ajamaan.

Ajattelin, että jos en siihen alamäkeen pysty niin voin sitten ajaa ylämäkeen,

mutta yhtään ylämäkeä en ajanut! Koko viikko sitten meni, kun innostuin niin hirveesti siihen alamäen ajamiseen.

Koskakohan alotin maastopyöräilyn, joskus 2000-luvun alussa varmaan.

Koitin jo kysellä tästä teemasta, että oliko jännä tulla tänne, kun pelkkiä poikia mäessä. Kumpikaan ei kuitenkaan myöntänyt mitään. Miten sitten, kun sivusta katsoo niin tytöt hakeutuu aina omaan seuraansa?

ANITRA: En kyl koe hakeutuvani. Yleensä tuntuu, että menee aika omaan tahtiin tuolla.

PIA: Silloin ekoina vuosina koin, että ajoin tosi paljon yksin. Täällä ei ollut sillon muita tyttöjä. Nykyäänhän täällä on melkeen joka kerta joku tyttö. Kyllä itse ainakin mielelllään hakeudun tyttöjen seuraan. Meillä on samanlaiset ajatukset, pelot ja sitten tsempataan toisiamme.

Tyttöjen kanssa on helpompi puhua siitä miksi pelkää jotain juttua tai miksi joku juttu ei onnistu ja niin edespäin. Sitten se, että mun mielestä me ajetaan paljon samanlaisempaa tahtia. Näkeehän sen jo, että en pysty ajaan Akin kanssa. Enhän mitenkään pysyisi sen perässä. Sitten jos me aletaan etsimään semmosta seuraa kenen kanssa pystyisin ajaan, etten häiritsisi, niin sitten se on varmaan joku alotteleva kymmenen vee poika.

Nyt hei vähän reteempi ote tähän juttuun!

PIA: Ei mut se on ihan fakta! Sama juttu, kun kisoissa vertaan mun tuloksia miehet kymppi luokkaan.

Kilpaileminen Sitten ihan Piialle kysymys, kun oot ollut mukana jo enemmän tai vähemmän 2006 vuodesta asti. Onko tyttöjä tullut lisää paljon vai miten?

PIA: Ihan ehdottomasti tullut lisää. Mehän ollaan varmaan triplaannuttu. Useinhan täällä on aina joku ulkomaalainen tyttö, joko venäläisiä tai virolaisia.

Niitä on melkeen aina yks täällä ja sitten ihan sellasia satunnaisiakin. Meidän seurastakin on sellasia, jotka ei vielä niinsanotusti kauheasti harrasta alamäkeä, mutta kuitenkin näkyy täällä ajamassa. Parhaimpina päivinä meitä on viis kuus ollut, kun me on ajettu yhdessä.

Kaks vuotta sitten niin noway, että meitä olisi ikinä ollut täällä kuutta tyttöä yhtä aikaa! Ei koskaan! Näkeehän sen kisoissakin, että vaikka en ookkaan tänä vuonna enää montaa kisaa käynyt.

ANITRA: On meit ollut aika paljon, seitsemän kahdeksan jossain kisoissa.

Mennään seuraavaksi aiheeseen kilpaileminen. Ettekö te molemmat oo kisoissa käynyt? Oliko se ihan itestään selvä asia, kun aloititte ajamaan, että kisoihin mennään vai?

ANITRA: No mulla oli silleen, että kun tulin ekaa kertaa kalpikseen niin seuraavana päivänä oli kisat. Et se oli aika.. mun mielestä se oli tosi hyvä alotus! Jos tuolla ois vaan ite laskenut niin ei ois yhtään yrittänyt ylittää itteensä. Kisassa oli pakko yrittää ajaa jotakin pahojakin paikkoja.

Se sitten heti nappas selkeesti, kun oot käynyt sen jälkeenkin kisoissa vai?

ANITRA: Oli se mun mielestä hauska ajaa kisaa, kun oli pakko ajaa täysiä tai siis omaa täysiä. Ei olisi tuntunut, että siinä kehittyy, jos tuolla itekseen hissukseen ois harjotellut. Kisoissa on aina vähän pakko silleen ylittää ittensä.

48

Piiakin on käynyt kisoja vaikka kuinka. Onko kuinka totista se kisailu tytöillä? Puhutteko te kisaviikonlopun aikana toisillenne vai onko se niinku pojilla, että jokanen on vähän omalla autollansa?

PIA: Kyllä me puhutaan ja me tsempataan toisiamme. Harjotellaankin kisaratoja yhdessä ainakin jotkut ihmiset. En oo varmaan ikinä harjotellut yksin, jos on noita muita ollut paikalla.

ANITRA: Kyllä aika paljon pystyy kyseleen muilta linjavalintoja ja silleen. Ettei kukaan koita salailla niitä omia linjavalintojansa.

PIA: Ei se oo mitenkään sillä tavalla vakavaaa, mutta on se sitten omalla henkisellä puolella vakavaa. Kyllähän sitä yrittää aina oman parhaansa tehdä..

ajetaan pojat vastaan tytöt niin sittenhän se on fiksua tehdä tiimityötä , mutta nyt te vaan sahaatte omaan nilkkaanne kun autatte toisianne siellä.

PIA: Oon ainakin sen verran vanha, että ei sillä mulle ole merkitystä. Mielelläni opetan noille muille ajolinjoja, jos keksin jotain mitä mun mielestä kannattaa tehdä. Itse ainakin toivoisin, että nää kaikki nuoret ajaisi mun ohitse. Niillä on tulevaisuutta, mulla ei. Paitsi voin päästä johonkin veteraanien joukkueeseen.

No mutta, eikö olisi kätevintä pojilta udella niitä linjoja ja sitten olla kertomatta muille tytöille niitä linjoja. Sillähän sitä etua saa, jos ajaa tyttöjen sarjan voitosta? Siis jos

Ei helkata, aivan. Minkäs ikäsiä olittekaan?

ANITRA: Oon yhdeksäntoista.

PIA: Neljäkymmentäyksi.

Ei muuten taideta ajaa naiset kolmekymmentä luokkaa missään.

PIA: Eikun tarviin jo naiset neljäkymmentä luokan! te

41! Ei herranjumala! Miten sitten Anitra, onko kilpailu sulle kuinka totista? Ootko katsonut vanhempien naisten aikoja ja miettinyt, että noista pitää päästä ohitse?

ANITRA: Tottakai aina koittaa päästä mahdollisimman lujaa, mutta ei se silleen totista oo. Olisihan se tietenkin hauska saavuttaa muita tai huomata, kun itse kehittyy. Aina täytyy yrittää parantaa tuloksia!

Eikö kisan jälkeen kotimatkalla tuloksia katsellessa tule sitten koskaan sellanen olo, että kaks polkasua ja oisin päässyt yhden pykälän korkeammalla tuloslistassa?

ANITRA: Yleensä sitä mietti aika-ajon jälkeen, että kaks polkasua niin pääsee tosta ohitse.

PIA: Mulla voi mennä monta päivää, että mökötän. Et en puhukkaan ees kellekkään.

Aivan, ja sitten ei muka ajetan tosissaan.

Tulee selkeä haastattelu.

No eikö tosta saa tehtyä diilin Akin kanssa?

PIA: No niin siis mulla on Aki, mutta kaikilla ei oo. Sitten, kun miettii esimerkiksi kaveria, kuka on sinkku niin sillä menee ihan hitosti rahaa siihen. No Aki huoltaa aika paljon senkin pyörää, mutta se, että se vie sitä kauppaan niin se on sata euroa joka kerta, jos silläkään pääsee.

Te ajatte niin paljon, että niitä pitää huoltaa.

En oo tänäkesänä edes pessyt pyörää ja ihan kivasti se toimii.. Renkaan vaihdoin jossain vaiheessa.

PIA: Asun Akin kanssa, joka puhuu, että kun ajat 20 jotain tuntia niin keulasta pitää vaihtaa öljyt.

No siis niinhän ne pitääkin tosissaan puhuessaan.

PIA: Koen sen kauheen haasteelliseksi.

ANITRA: En oon tota miettinyt, kun ei oo koskaan tarttenut huoltaa. En oo tajunnut, että se voisi olla jollekkin tytölle kynnys.

Kuka sulla sitten huoltaa pyörän?

ANITRA: Isä huoltaa tai sitten jos se ei osaa niin se vie sen huoltoon jonnekkin.

Tai siis jos siinä on jotain vikaa niin viedään huoltoon, muuten se huoltaa ite perusjutut.

Fanittaminen Asiasta kolmanteen. Ketkä on esikuvat lajissa? Onko sellaisia?

ANITRA: En oo harrastanut niin kauaa, että olisi ehtinyt tollasta miettiä. Tai jos olisi alottanut nuorempana niin ois ehkä tullut seurattua enemmän.

Tytöt ja alamäkiajo osa 1.

Palataan tyttö-poika teemaan takaisin.

Miten laji sopii tytöille teidän mielestä?

Sivuttiinkiin asiaa jo aluksi ja tää on vähän provosoiva kysmys, mutta miten on?

ANITRA: No siis en tiedä. Mun mielestä tää sopii ylipäätänsä kenelle tahansa.

Helppo alottaa, kun se on vähän niinkun joku lumilautailu, että siinä aluks kehittyy nopeesti ja se on heti hauskaa.

PIA: Tää sopii tosi hyvin tytöille. Miksi ei sopis tytöille? Ainoa asia mikä tässä on ongelma niin on noi pyörät. Ne vaatii niin paljon enemmän säätöä ja sitten se huoltopuoli. En sano etteikö tyttö pystysi tekemään sitä huoltopuoltakin, mutta sun pitää olla todella innostunut. Itse mielummin kudon sukkaa tai tiskaan, kun huollan pyörää.

Eikö tuu fanitettua yhtään vai?

ANITRA: En oo seurannut mitään kisoja.

Futiksen aloitti niin paljon nuorempana, että sillon vielä mietti tollasta ja seuras enemmän.

PIA: Mulla on ihan sama. Jos mun pitäisi sellasia sanoa niin tota, ööh.. Haluaisin sanoa esikuvakseni jonkun naisajajan, mutta oon kauheen vähän seurannut naisia maailmalla. Miten ne ajaa ja niin edespäin. Kiipeilystä, jos pitäisi sanoa esikuva niin tulis heti, että tiedän kuka mun esikuva on. Kyllähän se Matti on aikalailla sellanen, että kunnioitan ja arvostan sitä. Miettii tota viimetalvea, kun oltiin ajamassa niin samalla tavalla se oli työntämässä mäkeä ylös ja lapioi polkuja auki lumesta meidän kanssa. Kyllä sanon, että pitää nostaa hattua.

Oon nyt ihan pettynyt, kun ei ollut lyödä tyttöjen nimiä tiskiin. Miten voi harrastaa jotain fanittamatta? Te ootte vaan hauskaa pitämässä täällä. Ei sillä, että itsekkään osaisin nimetä yhtään kiipeilijää vaikka harrastankin.

PIA: Kiipeilyssä mulla tulisi heti useampi esikuva mieleen tosiaan. Ehkä tossa on just se, että on tän verran ikää niin ei enää fanita.

ANITRA: Tietenkin, jos seuraisi kisoja, mutta kun ei niitä näytetä. Tai siis näytetäänhän niitä, mutta toi pyöräily ei oo semmonen suuri juttu niinkuin futis, että kaikki seuraisi niin ei se oo esillä silleen, että jostain lehdestä lukisit pyöräilijästä.

Alamäkiajon aloittaminen Mitä terveisiä haluatte lähettää tytöille ja naisille, jotka miettivät lajin aloittamista tai kokeilemista?

PIA: Ei siinä muuta terveisiä ole kuin, että rohkeasti vaan mukaan kokeilemaan!

Saako teitä tulla nykimään hihasta, jos näkee tuolla mäessä?

PIA: Saa aina! Oon melkein tyrkyttämässä itseäni tossa, kun nään, että on jotain uusia tyttöjä. Meen tosi herkästi kyllä puhumaan ja jokaiselta kysyn kukas sä oot.

ANITRA: Veikkaan, että monella on se, että tossahan pitää ostaa hirveesti kaikkea kamaa aluksi. Tedät, että jos sä et jaksa harrastaa sitä niin sulla on mennyt hirveästi rahaa hukkaan. Voihan jossain paikoissa vuokraa kamat niin kuin haarniskoja, pyöriä ja tollasia. Ehkä ihmiset ei sitä sitten tiedä. En nyt koskaan voisi alottaa tälläistä lajia jos ei tietäis mihin lähtee.

PIA: On tää alkusijoitus aika iso mikä tässä on jos miettii, että johonkin toiseen lajiiin vertaa, mitkä pystyisi jo parilla sadalla aloittaan. Tässä kuitenkin puhutaan monista tuhansista, jos haluut ostaa alamäkipyörän.

Eiiiii.. polku-lehden linjaus on, ettei haluta yhtään liioitella sitä mitä alamäkiajo maksaa. Tonnin maksaa pyörä, sen laitan lehteen! Sekin on sitten jo alamäkipyörä.

ANITRA: Tosiaan pystyy tietty vuokraan kamat ettei tartte heti päättää, että onks siitä oikeesti kiinnostunut vai ei.

49

Alamäkiajo ja haaverit

Matkustaminen

Miten sitten lajin vaarallisuus. Onko sattunut tähän mennessä mitään?

PIA : Ei mitään ihmeempää. Ainoa isompi oli viimesyksynä kylkiluiden murtumat ja sitten onhan näitä mustelmia ja naarmuja vähän väliä.

ANITRA: Mulla oli kanssa meri-teijossa silleen, että tulin jostain dropista olkapää edelllä alas. Se on ehkä pahin mitä kävi ja sekin vaan sattu vähän aikaa. Yleensä tosiaan vaan pelästyy. Aika pehmeesti sitä tulee, jos kaatuu ja mulla ainakin on hirveesti suojia niin en tiedä miten täs pystys edes sattua.

PIA: Kyllä uskon, että voisi sattua.

Mulla se ainakin aika paljonkin rajoittaa ajamista. Miettii mitä tekee ennen kuin tekee. Haluaisin mielummin tehdä asioita tekniikalla, kuin rämäpäisyydellä. Tuntuu että kehitysaika hidastuu, kun haluaa tehdä sen varmasti eikä silleen, että lähtee vaan hutikoiden kokeileen onnistuuko tää juttu.

En halua enää kauheesti hajotella itseäni.

ANITRA: Ei tää laji oo mun mielestä silleen vaarallinen, että kyllähän kaikki etenee omaa tahtia. Eihän tuolla pysty mennä kovempaa kuin oikeesti osaa. Sähän lennät heti sieltä polulta ulos. Menee omaan tahtiin niin ei kai siinä oikeen mitään voi käydä.

Mitä tässä olikaan vielä asialistalla?

PIA: No siitä matkustelusta piti kysellä?

(Pia etenee suoraan vastaamaan omaan kysymykseensä, kun toimittaja keskittyy pullaan.)

PIA: Eli se on yksi lajin suola miksi jaksaa käydä täälläkin kalpalinnassa koko aika.

Tietyllä tavalla toivoisi, että kehittyisi sen verran, että nauttisi noista matkoista vielä enemmän. Parastahan on se, kun pääset reissaan ulkomaille pyörän kanssa. Kyllä mielummin ajattelen omaa harjotteluani niin, että teen sitä tulevia reissuja varten ennemmin, kuin tulevia kisoja silmällä pitäen. On se paljon kivempi päästä ajamaan hienoihin isoihin mäkiin.

Enskerrallla vaikka se champeryn rata ajaen vois olla tavoitteena.

Oliko loukkaantumisen mahdollisuus tai se, että laji näyttää vaaralliselta sellanen asia, joka mietitytti aloittaessa?

PIA: Sitä en kyllä ajatellut ikinä.

ANITRA: En mäkään kyllä. Isä sano silleen, kun harjoiteltiin lukoilla polkemista tuossa parkkipaikan portaikossa, että kun on kakstoista kertaa kaatunut tai tippunut ne portaat alas niin sitten sen on oppinut.

Sitten kun on kakstoista kertaa kaatunut?

Mikä logiikka toi oli?

ANITRA: En tiedä, mutta kyllä siinä oppi kaatumaan.

PIA: Enneminkin on tullut silleen, että alussa en ikinä miettinyt tän lajin vaarallisuutta.

Eikä tullut mieleenkään, että sen takia ei voisi aloittaa. Kyllä se sitten enemmänkin on tietyllä tasolla kehittynyt tässä matkan varrella, kun on nähnyt kaikenlaista. Näkee mitä kaikkea sattuu ja tapahtuu niin on oppinut tajuamaan sen, että onhan tässä nyt omat riskinsä.

50

Eikö se ole ihan itsestään selvää, että ajamista hillitsee se, että pelottaa? Kyllä itse ainakin ajan sen mukaan mitä uskaltaa ajaa..

PIA: Kyllä kyllä..

ANITRA: Sillä just siinä ei oikeen voi sattua, kun eihän kukaan nyt niin jääräpäinen ole että menis vaan vaikka tietäs ettei pysty.

PIA: No kyllä niitäkin ihmisiä löytyy.

Parasta alamäkiajossa Mikä alamäkiajossa on sitten se siistein juttu? Nytkin on jo syksy pitkällä, ulkona kylmää ja täällä sitä ollaan ajamassa kuitenkin.

ANITRA: Aluksi, kun on vaan vähän aikaa harrastanut niin se on se, että kehittyy niin nopeesti. Se on kaikkein hauskinta.

Jonkun asian oppii niin voi aina alkaa harjotteleen uusia juttuja.

Onnistumisen tunne siis. Satunnainen onnistuminen..

PIA: Niin ja sitten sä oot ulkona! On ihanaa olla ulkona ja no mulla ehkä se kehittyminen ei ole niin nopeaa enään.

On se kuitenkin se tekniikan hiominenkin, kun se on ihan loputonta. Tykkään siitä ja jonkunnäköinen vauhdin hurma on kanssa mukana. Vapaaehtosesti tänne joka kerta lähden! Tää on vaan jotenkin niinku.. en oikeen osaa sanoa sitä, mutta sitten kun onnistut jonkun jutun tekemään. Tulet jostain pienestäkin hyppyristä tai dropista alas, niin se vaan tuntuu niin kivalle.

Veikkaan, että pojilla olisi paljon tylsempiä syitä tohon miksi ne tykkää alamäkiajosta.

Puolet vastaisi sen, että voi ostella uusia osia ja toinen puolisko käy mäessä sen takia, että saisi sen siistin kuvan facebookkiin joskus. (Toim. Huom.

Toimittajalla on profiilikuvana ajokuva) PIA: No en osta kauheasti vaatteita.

Yhden puseron ostanut tänä vuonna.

Tässäkin just puhuttu siitä, että pojat on tarkempia sen kanssa, että niillä on sävy sävyyn housut, paidat ja hanskat. Oon nyt ekan kerran ostanut paidan ja hanskat sävy sävyyn!

Eikö tule alipukeutunut olo, jos pojillakin kaikki värisävyt täsmää ja muuta. Eikö yhtään hävetä?

ANITRA: Mun mielestä se ois noloo tavallaan, että kun tulee aluksi mäkeen ja sul on hirveen hienot kamat ja sitten et osaa mitään. Mua ainakin hävettäs se kaikista eniten. Oli se aluks noloa, kun tuli maastopyörä ajoihin ekaa kertaa ja oli hirveen hieno pyörä, kun isä oli ostanut ja sit ei osannut mitään.

Mikä ulkomailla ajamisessa sitten on niin kivaa? Ei nyt ilmeisesti puhuta automatkoista tai polkupyörälaatikon raahaamiesta lentokentällä?

PIA: Ei nekään oo pahoja, kun tietää mitä tuleman pitää.

No mitä tulemaan pitää on kysymys!

PIA: Hienoja mäkiä, isoja mäkiä, pitkiä laskuja ja mielettömiä bermejä, jotka on isoja ja niihin voi nojata ja kivoja hyppyreitä joihin uskallan ajaa ja sitten on sellasia joita en uskalla ajaa ja voi ei vaikka mitä kaikkea!

ANITRA: Se on kiva, kun pääsee ajamaan jokapäivä tai siis varsinkin, jos talven jälkeen menee. Se on hyvä aloitus kauteen.

Sulla tulee siellä monta laskupäivää.

PIA: Ja sitten se, kun oot jossain isossa keskuksessa niin joka päivä voi aina treenata uutta. Ei tartte aina tahkota samaa mäkeä. Se on super hienoa!

ANITRA: Tavallisetkin polut saattaa olla ihan erilaisia, sellasia hiekkasia ja semmosia ihan erilaisia.

PIA: Sitten kun miettii jotain whistlerinkin hyppyreitä. Ne on niin hienosti merkattuja ja ei ole mitään möykkyjä ja patteja missään.

Siellä on kokoajan joku haravoimassa ja sulla voi tulla vaikka karhu vastaan. Sehän on ihan mielettömän hienoa. Elämyksiä.

Mikä on sitten hienoin paikka ulkomailla missä olette käynyt?

PIA: No whistlerihän mulle, mutta onhan niiitä monta. Kyllä meidän tää viimekesänkin reissu oli tosi hieno ja kyllä se talven kruunaa, kun pääsee sinne malagaan lämpimään ajaan.

ANITRA: Bubion oli kanssa aika kiva.

PIA: Niin se on makee.

Tytöt ja alamäkiajo osa 2.

Asiasta kolmanteen. Jos voidaan myöntää, että tytöt on yleisesti vähän pienempiä kuin pojat niin onko fysiikan puolesta mitään ongelmia? Löytyykö välineitä nykyään, jaksaako ajaa ja onko ikinä sellanen olo, että antaa fysiikan puolesta pojille tasoitusta? Auttaisko iso haukkari mäessä?

ANITRA: Pidän tätä haarniskaa niin näyttää siltä, että ois lihaksia.

PIA: En ehkä noin ajattele. On mulla ehkä pikkuisen ollut ongelmia, kun oon ite aika pieni, niin isoja ongelmia kypärän löytämisessä ja joittenkin muiden vaatteiden. Ei meinaa saada vaatteita, jotka on sopivan kokosia. Nyt on jopa tullut muutamia polkupyöriä, että voi ostaa ihan oikeita.

Miten siis eroaa tyttöjen ja poikien polkupyörät?

PIA: Eikun tarkotan siis vaan kokoa. Ei ole ollut hirveästi S-kokoja alamäkipyöristä ja sitten vaikka on ollutkin niin ne on kuitenkin ollut liian isoja mulle. Joudunhan jokaiseen pyörään minkä ostan niin jouset vaihtaa löysemmiksi ainakin.

Unohdin jo mikä se mun kysymys oli.

ANITRA: Jotain fysiikasta kysyit.

Aivan, päädyttiin vaatteiden kautta polkupyöriin.

ANITRA: Ei täällä Suomessa oo niin raskasta, että jos vaan menee noita reittejä täällä. Jossain ulkomailla saattaisi näkyä se, jos ois jotenkin erilainen kunto.

PIA: No se on peruskunnosta kiinni, että kyllähän nainen pystyy ihan yhtä hyvään kestävyyskuntoon. Jossain jutuissa tosin tulee se, että huomaan, etten jaksa ihan painaa sitä pyörää tarpeeks kurveihin ja muuta vastaavaa.

ANITRA: Eikä tässä väsymys näy sellaisena, että olisit ihan hengästynyt.

Ennemmin et sitten jaksa tekniikkaan keskittyä niin paljon. Ei tää siis sellanen laji oo, että jos tätä muutenvaan harrastelee niin tarttisi tän takia käydä lenkillä tai punttiksella. Tietenkin jos harrastaa tosissaan niin toinen juttu.

PIA: No jos nyt Akilta kysyis, kun se kattelee tuolla pöydän päässä ulos sen näkösenä, että ois sanottavaa.. Se sanoo kokoajan, että mun pitäisi käydä punttisalilla.

Huutelu vieraisiin pöytiin alkaa kolmannen kerran haastattelu aikana. Tähän on siis hyvä lopettaa. Ehtii vielä ajamaankin pari laskua, jos vaikka toimittaja sais uuden kuvan facebookkiin..

[2] [1]

Ajokoulussa droppaillaan tällä kertaa ja mallinukkena toimii pitkän linjan alamäkisankari Aki Romppanen. Vapaakortti miehet30 luokkaan on ollut hallussa jo useamman vuoden, mutta mies nöyryyttää mieluummin kanssakilpailijoitaan ja nuorempiaan Elite-luokassa. Paikka taivaassa eli mallinuken pesti aukesi miehen varmojen ajosuorituksien seurauksena. Tarkoituksenahan oli kuvata kaiken kattava ajoasento spektaakkeli, jossa miehen loistava pyöränhallinta olisi ollut paikallaan, mutta syksyinen sää ei antanut myöten ja päädyimme droppailemaan.

Drop-

OFF

Ajokouluosiossa on käyty läpi tähän mennessä manuaali ja bunnyhop. Molempia on perusteltu kikkailun hienouden sijaan pyörän hallinnan tarpeellisuudella ihan normaalissa maastoajossa.

Samalla linjalla jatketaan motivoinnin osalta tälläkin kertaa. Erikoisuutena tosin se, että nyt ei oikeastaan tarvitse edes oppia mitään uutta. Artikkelin lukemisen tuomalla itsevarmuudella ja manuaalin perusteilla selviää mukavasti kaikista eteen sattuvista pudotuksista poluilla.

Droppeja on siis periaatteessa kahta tyyppiä. Vauhdikkaammissa pudotuksissa, kuten kuvasarjan suorituksessa, ei kuljettajan tarvitse tehdä juuri mitään. Hitaampivauhtisissa pudotuksissa joudutaan taas aggressiivisemmin pitämään huolta siitä, että pyörä lähtee putoamaan vaakatasossa eikä keula sukella. Käytännössä tämä tehdään nykäisemällä keulaa ylöspäin juuri ennen pudotusta, mutta paremmat ohjeet saat lukemalla ykkösnumeron manuaalioppaan. Polkaisemalla keulan nostaminen ennen pudotusta on järjestäen huono valinta. Muuttujia tulee mukaan aivan liikaa: pomppaako ketju, onko sopiva vaihde, sutaiseeko takapyörä ja niin edelleen. Keskeinen tekijä on myös alastulon muoto, laskeudutaanko tasamaalle vai jonkunlaiseen alastuloon. Tässä oppaassa unohdetaan kuitenkin isommat tasamaalle päättyvät pudotukset täysin. Poluilla vastaan tulevat pudotukset ovat usein tasaiselle, mutta puhutaan niin pienistä pudotuksista, että jousitus ja raajoilla joustaminen nielee täräyksen täysin.

Harjoittelupaikan valinnasta täytyy myös sanoa muutama sana heti alkuun. Aloita pienestä! Korkea katukiveys antaa jo hyvän kuvan siitä mitä on edessä ja aloittaa itseluottamuksen rakentamisen siihen, että keula ei sukella omia aikojaan poluillakaan.

52

Kirjoittaja: Aku Hjelm Kuvat: © Mikko Hallikainen

Aki Romppanen - Droppaaminen

[3]

[4]

[1] Nyt ja aina aloitan painottamalla rauhallisen lähestymisen tärkeyttä. Yhdeksänkymmentä prosenttia kuperkeikkaan johtavista virheistä tehdään hätiköimällä lähestymisessä. Ota siis tasainen ajoasento pyörän päällä, älä säädä enää vauhtia polkemalla tai jarruttelemalla ja katso, että kammet ovat vaakatasossa. Samoin katseen tulisi levätä etunapaa pidemmällä horisontissa.

[2] Pudotuksen kulmalla alkaa tapahtumaan sen mukaan millainen pudotus on kyseessä. Mikäli kyseessä on kuvasarjan mukainen pudotus jossa vauhtia hyvin ja alastulo odottamassa niin riittää, että pysyt tasapainoisesti pyörän päällä. Keula putoaa tällöin hieman alempana, joka on toivottua. Useissa tilanteissa saadaan hallitumpi suoritus, kun pudotuksen kulman lähestyessä lähdetään painopistettä pyörän päällä laskemaan ennen varsinaista tyhjän päälle jäämistä. Kontrolloit tällöin itse tulevaa lentorataa ja mm. vauhdin sovittaminen ei ole niin tarkkaa, kun voit vaikuttaa alastulon kohtaan vielä nokalla.

Aki toimii juuri näin kuvasarjassa. Hitaammassa vauhdissa haluat taas ennakoida keulan putoamista, jolloin painopistettä tulee siirtää taakse aivan kuten manuaaliin lähtiessä.

[5]

Kuka - Mitä - Miten [3] Olemme tukevasti ilmassa. Mikäli kaikki meni lentoonlähdössä hyvin niin riittää, että oikaiset jalkoja ja käsiä sen verran, että on tilaa pehmentää alastuloa joustamalla edellä mainituilla raajoilla.

[4] Maakosketuksen kohdalla tulisi raajojen olla täysin ojennettuina, kuten Akilla kuvassa. Täysin ojennettuna ei tietenkään tarkoita lukossa olevia niveliä vaan mennään hyvän maun rajoissa.

Heti dropin nokalta lähdettyäsi katseen tulisi viimeistään olla suunnattuna pitkälle eteenpäin polulle, jotta saat jatkettua ajamista sujuvasti. Katsesuunnan merkityksen tärkeyttä ei voi korostaa koskaan liikaa. Ihminen nyt vain on niin hölmö olento, että tekeminen ja meneminen kohdistuu katseen suuntaan. Tämän tajuamalla voi tietenkin helpottaa omaa ajamistaan, kun katseen ohjailu on helpompaa kuin koko miehen.

[5] Alas tullessa joustat raajoilla eli käytännössä painat vastaan, kun maa vetää puoleensa. Alastulon ei missään nimessä kuuluu olla väkivaltainen tapahtuma. Mikäli näin on niin kannattaa etenkin poluilla keskittyä alastulokohdan valintaan. Jo todella pieni myötämäki kohdassa, jossa renkaat koskevat maata, tekee huikean eron.

53

Maastopyöräilyn ammoisina alkuaikoina Kaliforniassa sijaitseva Mammoth Mountain oli yksi lajin mekkoja. Vuosittaisten MTB-festivaalien kovin juttu oli pahamaineinen Kamikaze Downhill, jonka kautta monet lajin legendat kuten muun muassa John Tomac pohjustivat tulevaa paikkaansa auringossa. 1993 kuvaan astui sponssiraha ja tuotekehitys: Kamikazea alettiin vetää parikisana ja näin kiihdytysajoista lainattu termi, eliminator, istutettiin osaksi maastopyöräilyä.

Kisamuotona eliminator hengitti muutaman vuoden, mutta lajia ei koskaan virallistettu. Suomen Turussa vedettiin parit DH-kauden päätöskisat eliminator-hengessä, kuskit ja yleisö tykkäsivät, mutta se siitä. Nyt reilun kymmenen vuoden seesteisemmän ajanjakson jälkeen laji nousee uudestaan parrasvaloihin kun XCE Eliminatorille myönnettiin MM-arvo kaudelle 2012.

heateissa: kaksi nopeinta jatkoon, kaksi hitainta mars laulukuoroon. Heatit muodostetaan alkajaisiksi pidetyn aika-ajon kautta. Toimintamalli on hyvin 4X-mäinen setti.

Lajin lyhenne XCE viittaa jo siihen, että tällä kertaa eliminator on istutettu maaston kestolajien tuoteperheeseen. Ytimekkäästi ilmaistuna kyseessä on maaston sprinttilaji, jota vedetään 500-1000 metrin mittaisella radalla neljän kuskin

Utelimme maaston maajoukkuekuskien, Jukka Vastarannan ja Perttu Pärssinen mielipiteitä uudesta lajista, vaikka kokemus on toistaiseksi enemmän mielikuvien kuin empiirisen kokemuksen varassa.

Yksi lajin kantava pointti on tuttu jo sprinttihiihdosta: tuoda uutta myönteistä säpinää kestolajiin, joka samalla suo mahdollisuuden viedä kisatapahtumat urbaaneihin olosuhteisiin eli ihmisten ilmoille. Eliminatoria on vedetty muutamien maaston MC-kisojen yhteydessä, ja myönteisen palautteen johdosta UCI toimi ripeästi. Laji integroidaan osaksi ensi vuoden maailman cupia ja kuten jo mainittu, lajin omat sateenkaaripaidat pistetään jakoon maaston MM-kisoissa Saalfeldenissä, Itävallassa. Myös SPU toimi nopeasti. Eliminator sai liiton syysvuosikokouksessa SM-arvon kaudelle 2012 lähtien ja nyt jaosto värkkää kovalla hopulla lajille kisoja.

strikes back Jukka Vastaranta: ”XCE:stä mulla on vain yksi kunnollinen kokemus. Ajoin Saksan, Offenburgin maailman cupin yhteydessä. Olin aikaajossa 9., mutta karsiuduin ensimmäisessä erässä”. ”Totta puhuakseni, laji on mielestäni vähän outo. Samanlaista säätöä kuin hiihdossa.

Ei kestävyysmies ole sprintteri! Mielestäni se on väärä suuntaa muokata lajia tuohon suuntaan. Tai ongelmana on, että XCOkuskien odotetaan ottavan osaa lajiin, joka on jotain aivan muuta kuin oma laji. Radat ovat tai ainakin olleet monesti pelkkää asfalttia eli kyseessä alkaa olemaan maantiepyöräilyä yksillä rappusilla.

Mielestäni paha homma on myös se, että se on MM-kisalaji nyt, laskee MM-paidan arvostusta. Lajissa ei ole vielä oikeita kuskeja joten miksi maailmanmestari?

Useat kärkitiimit tulevat boikotoimaan lajia, näin kuiskitaan”. ”Laji olisi ihan hyvä kun siihen satsaisi.

Eli keskittyisi pelkästään siihen. Siinä 54

Teksti: Mikko Peltinen Peltonen Kuvat: Veikko Halme

Eliminator tarvittaisiin riittävästi kisoja, jotta sitä voisi ajaa. Ratoihin tarttis myös satsata.

Nyt ne ovat olleet aivan hutaistuja: kuka ekana ekassa mutkassa, tämä ratkaisee.

Jotkut 4X-miehet ovat koittaneet lajia, mutta ne on liian huonossa kunnossa.

Jaksaa startin ja sit menee hapoille. Brian Lopes jaksaa vetää hyvin. Ei ole siis ehkä mun juttu. Kaikki vaaralliset lajit pelkissä trikoissa on vähän outoja”, Vastaranta päättä.

XCE:n tulee edustaa ja olla 100%:sesti sama laji, jota maailman cupissa ajetaan, paljon pyydetty, mutta se on paras vaihtoehto ajatellen kokonaisuutta.

Mikäli omien suunniteltujen kilpailujen yhteydessä ajetaan XCE-kisa, haluaisin, että kotimaan startit tukisivat mahdollisimman pitkälle sitä mitä ulkomailla tuleman pitää. Suomi-XCO:ssa on vielä matkaa siihen mitä Suomen rajojen ulkopuolella ajetaan”.

Undereissa ajavan Pertti Pärssisen näkemykset edustavat toista äärilaitaa.

”Tiivistetysti voisi sanoa, että kyseessä on laji, joka tulee herättämään tunteita niin puolesta kuin vastaan. Lajien rikkominen ja monipuolisuus on hyvä juttu, muttei lajia voi muokata joksikin mitä sen ei kuulu. Lajilla on mahdollisuus herättää uudenlaista kiinnostusta ja saada näkyvyyttä myös valtamediassa. Tämähän on se mistä suuri yleisö on kiinnostunut.

Ja MM-arvo on mielestäni jokaiselle lajille tarpeellinen. Laji on MC-kisoissa kokeiltu ja todettu hyväksi. EM-arvo olisi kanssa huippujuttu, sitä toivottavasti pohditaan”. päättää Pärssinen.

”Laji vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!

Siinä on potentiaalia näkyvyydelle ja uskon myös omiin mahdollisuuksiini menestyä siinä”. ”Fillarifoorumilla “asiantuntijat” pohtivat mitä sen pitäisi olla ja sitä sun tätä, kommentoijat eivät juurikaan edes aja XCO:ta ja tietävät silti mitä sen pitäisi olla.

Pari poikkeusta siellä oli kommentoijien joukossa, kuitenkin. Suomessa ajettavan

Kuten edeltä huomattu, laji ei jätä kylmäksi. Väijyä tulevan kauden kisa- ja tapahtumakalenterin muotoutumista maaston saitilla www.mountainbike.fi P.S. Muista myös ZZ Top:n Eliminator vuodelta 1983.

Ohittamaton levyklassikko Texasin partasuilta.

55

DH Suomi-Cup

Messilä #3, 13.8.2011 Messilässä ajettiin kauden kolmas Suomi-Cup osakilpailu ja RMR:n puuharyhmä oli saanut aikaiseksi jälleen kerran hienon tapahtuman.

Rata oli taattua lahtelaista tyyliä eli vauhdikas ja lennokas. Oikeastaan parasta mitä minuutin mittaiseen mäkeen mahtuu. Muutamaa kuukautta aikaisemmin näytti vielä huonolta, kun metsänharvennus rinteiden laidoilla osui keskelle kesää ja rata piti laittaa paikoin aivan uusille urille. Hatunnosto kuitenkin täältä tekijöille, kun ei jääty tumput ojossa ihmettelemään!

Itse kilpailussa kuninkuusluokan eli miehet eliten voiton vei kotiradallaan ajanut Aki Färm. Päivän kovimmat suoritukset nähtiin kuitenkin M-18 luokassa, jossa Joonas Savolaisen voittoaika olisi riittänyt ykkössijalle myös Elitessä. Samoin M-18 luokassa toiseksi tullut Mika Sukanen kellotti päivän kolmanneksi nopeimman ajan ehtien Elitessä toiseksi tulleen Jari Karjalaisen edelle. Edellisessä osakilpailussa suomenmestaruuden kotiinsa napannut Toni Berg jätettiin Elitessä kolmanneksi, mutta pysyi täpärästi kiinni pistejohdossa.

M-16 luokassa Mikael Rintala jatkoi voittoputkeaan jo kolmannessa osakilpailussa peräkkäin ja näin käytännössä varmisti Cup-mestaruuden luokassaan. Elite luokassa kilpaileva maajoukkuekuljettaja Markus Olkkonen teki myös paluun kisaradoille kesäkuussa sattuneen loukkaantumisen jälkeen ja vauhti riitti kahdeksanteen sijaan miehen valitellessa ajotuntuman puutetta.

56

Elite

Aki Färm Jari Karjalainen Toni Berg

1:02.95 1:03.19 1:03.28

M-18

Joonas Savolainen Mika Sukanen Ville Ormo

1:02.71 1:02.97 1:05.79

M-16

Mikael Rintala Mikko Hänninen Janne Lampen

1:07.19 1:08.01 1:08.08

M-14

Anton Walden Atte Atrava Joona Karjalainen

1:09.97 1:10.21 1:12.84

Naiset

Katja Lähteinen Anitra Hirvinen Susanna Hirvinen

1:18.03 1:22.54 1:25.68

Kirjoittaja: Aku Helm Kuvat: © Juho Sipilä

Elite

Jari Karjalainen Toni Berg Aki Färm

1:04.06 1:04.53 1:05.85

M-18

Joonas Savolainen Mika Sukanen Ville Ormo

1:05.98 1:06.90 1:07.3

M-16

Janne Lampen Sami Poutiainen Mikael Rintala

1:11.37 1:13.41 1:15.02

M-14

Atte Atrava Joona Karjalainen Reko Meriö

1:13.53 1:18.25 1:25.02

Naiset

Katja Lähteinen Outi Marttila Anitra Hirvinen

1:24.83 1:35.51 1:37.27

Sappee #4, 24.9.2011 Sappeella ajettiin jo toista vuotta peräkkäin kauden päätösosakilpailu ja jälleen kerran keli oli sen mukainen eli haasteita riitti voittotaisteluun mielivillä. Vettä ja lisää vettä taivaalta. Mudassa ajamisessa ei nyt itsessään mitään vikaa, mutta radan pinnan pehmentyessä vauhdit hyytyivät paikoitellen turhan paljon vaikka radasta olikin oikaistu mutkia sitten viime osakilpailun. No onneksi puitteet on muuten spot-on ja vähän tökkivämmästäkin laskusta löytyy huumori puoli, kun sitä saa kerrata kavereille ravintolassa ruuan kera.

Varmaan aikaisemminkin todettu asia, mutta Jari Karjalaisella on vauhtia ja tekemisen maku ajamisessa. Palkinnoksi tuli Elite luokan voitto ennen kokonaiskilpailun voiton itselleen varmistanutta Toni Bergiä.

Edellisen osakilpailun kuningas Aki Färm jätettiin kolmanneksi. Kilpailusta ei puuttunut draamaa, kun ratkaisevassa kohdassa ratamerkintä oli päätynyt optimi ajolinjalle ja radalle pysyminen meni sääntöjen puitteissa hiusten halkomiseksi pahimmillaan. Aika-ajossa jaettiinkin hylkäyksiä reippaalla kädellä ja myös palkintopallin valloittanut kolmikko joutui lähtemään kisa-laskulle ilman vertailuaikaa aika-ajosta. Draamaa ei vähentänyt yhtään myöskään se, että Elite luokan kokonaiskilpailun voitto oli vielä auki kauden viimeiselle kilpailulaskulle lähdettäessä.

M-18 luokassa Joonas Savolainen otti kauden kolmannen osakilpailu voittonsa ja Cup-voiton. Toiseksi tuli loppukaudesta tahtiaan huikeasti kiristänyt Mika Sukanen. M-16 luokassa nähtiin ensimmäistä kertaa kaudella voittajan vaihtuminen, kun Janne Lampen hallitsi kelin ja vei voiton selkeällä erolla.

Kaikkien osakilpailuiden tapahtumavideot katsottavissa netistä: http://dspmedia.org/vauhtijaosto/ Täydelliset tulokset ja kisauutiset: www.mountainbike.fi/vauhtijaosto

57

Stay happy, ride

www.bikeking.fi Suvantokatu 10, Tampere info@bikeking.fi / 050 55 30 200

Tampereen kuninkaallisin pyörähuolto.

Kylän laajin bmx-valikoima niin radalle kuin parkkeihin.

Fox:n ja Bluegrass:n ajokamat, Pro Bmx Skills -kirjat...

.$567817,( _ /2+-$ _ 38+ ::: -. 6+23 ), _ ,1)2#-. 6+23 ),

3KRWR FUHGLW ZZZ SKXQNW FRP

/lKLQ MlOOHHQP\\MlVL ZZZ SRFVSRUWV FRP VWRUH ORFDWRU