Polku Magazine #6

POLKU b ik es an d cu lt ur e

MATTI LEHIKOINEN

Suomituristi maailmancupissa Not so professional Enduro huhut

No. 6

2013

POLKU NUMERO 6 CONTENTS Foto

.6

.14 Pyöräkrossiparkki .16 Joonas Vinnari .20 Elise’s column .32 Not so pro .34 Toni Aallos .36 Kaksi Oululaista .38 Hafjell World Cup .44 Treeniä! .52 Matti Lehikoinen .54 Vauhtijaosto .74 Enduro Series

POLKU NUMERO 6/2013 Julkaisija: Vauhtilajien jaosto Päätoimittaja: Aku Hjelm Taitto: Jimmy Doyle Kuvat: Mikko Tikka Mikko Hallikainen Juho Sipilä Jimmy Doyle Toimitus: Juho Sipilä Palautteet, juttuideat ja ilmoitusmyynti: vauhtijaosto@mountainbike.fi www.facebook.com/polkulehti

POLKU the 6 pack issue

Kansikuva: Matti Lehikoinen kuva: Mikko Tikka s. 2-3: Ville Ormo kuva: Mikko Tikka

U

www.facebook.com/polkulehti

Meidän lehti Meidän lehti keksittiin joskus kesällä 2010. Tai oikeastaan perustamiskokous pidettiin jo vuoden 2008 tienoilla pyörämessujen jatkoilla. Asia ei kuitenkaan edennyt, kun kukaan ei osannut taittaa ja muutenkin keskustelu taisi mennä tasolla ”Sit siinä aina räjäytetään jotain”. Idea oli kuitenkin heitetty ja se alkoi konkretisoitumaan, kun Jimmy ilmestyi kuvioihin. Jimmyhän on siis ihan ammattilainen mikä on jälkeenpäin osoittautunut todella korvaamattomaksi.

Ottaen huomioon, että tehdään pientä harraste lehteä tekemisen ilosta, niin ilahduttavan usein on ollut tilanne, että päätoimittaja on ollut ainoa amatööri hämmentämässä välissä, josta päästäänkin siihen kenen lehti tämä oikeasti on. Meidän kaikkien ketkä on osallistuttu tekemiseen ja niitä ihmisiä on ollut paljon! Tällainen lehti ei mitenkään voisi olla yhden kai kahden ihmisen aikaansaannosta harrastepohjalta vaan siihen on tarvittu jokainen juttu, kuva, juttuidea ja kannustava sana. Me sitten täällä pääkallopaikalla hämmennetään välissä ja vielä kehdataan usein soitella perään kaksi tuntia ennen deadlinea mitä erikoisimpien toiveiden kanssa. Jos oikein romanttiseksi lähtee tässä fiilistelyssä, niin me on vain tarjottu pohja ja te olette täyttänyt sen jutuilla.

Lehtihän on kehittynyt myös ihan huikeasti. Ensimmäinen numero näyttää jälkeenpäin melkoiselta harjoituskappaleelta ja sivujakin taisi olla nippa nappa yli kaksikymmentä. Mutta voi että, kyllä olin ylpeä siitä ensimmäisestäkin lehdestä ja olen taas todella ylpeänä kun kuudes numero eli tämä lehti jota luet, tulee ulos. Parempi kuin edellinen ja sillä meiningillä tätä on tehty.

Miksi käyn näitä asioita läpi juuri tässä lehdessä? Koska Polku-lehti on oman elämänsä käännepisteessä. Emme vielä tiedä mihin se kääntyy vai kaatuuko, mutta on alkanut tuntua, että edes osaa ideoista joita on heitelty vuosien mittaan lehden kehittämisestä, pitäisi kokeilla. Seuraava lehti voi olla lehtihyllyssä rahaa vastaan jaossa, nettisivu, puhdas nettilehti, videomagazine tai jotain tuolta välistä. Tai sitten me tajutaan, että lehden tekeminen on parasta harrastuksena ja ilmestytään taas joku päivä kivenkolosta heiluttelemaan uutta numeroa tästä vanhasta tutusta lehdestä.

Aku Hjelm Korjaus numeroon 5: Sivulla 61 olleen ilmakuvan oikeuksien haltija on Roland Leal. Käykää ajamassa Whittier Narrow bmx-radalla, kun käytte Kaliforniassa ja kiittäkää meidänkin puolesta, että eivät olleet kovin vihaisia vaikka vähän ryssittiin.

4

Editorial

Yksi takuu – koko tuotevalikoima. Uskomme, että tulet olemaan yhtä tyytyväinen kuin me Bontrager-tuotteeseesi. Voidaksesi varmistua siitä, annamme sinulle 30 päivää aikaa kokeilla tuotteita. Voit vaihtaa tuotteen toiseen, mikäli jostain syystä et ole tyytyväinen tuotteeseen. Takuu on voimassa 30 päivän ajan ostohetkestä, ostopaikassa, kuittia vastaan. Lisätietoja:

bontrager.com

5

FOTO

Brett Rheeder Kuva: Joonas Vinnari

6

7

FOTO

Kuva: Jaakko Posti

8

Mikäli olet kiinnostunut kuivatusta turskasta, eeppisistä maisemista, hyvistä poluista sekä kohtuu kovasta kotimaa krapulasta, suosittelen maastopyöräilyä Pohjois-Norjassa.

Alueella järjestetään Enduro kisat tulevana kesänä, josta löytyy lisätietoa tapahtuman Facebook sivuilta (fb:ssä laita hakuun ” Tromsø Enduro”). Myös http:// ridetromso.com/ sivustolta löytyy paljon tietoa ja reittiohjeita alueelle pyörän kanssa suuntaavalle.

9

FOTO Kuva: Jaakko Posti

10

Juha Tolvanen ja Janne Vornanen pyöräilemässä takaisin autolle loistavan pyöräilypäivän jälkeen Kvaløyn saarella Tromssan läänissä.

11

FOTO

Eki Vainikka Kuva: Petri Anttila 12

Laaja valikoima kaksysejä.

Cobia 1119,-

X-Caliber 1429,-

Superfly 100 AL Elite 2899,Superfly 2719,-

Superfly 100 AL Pro 3599,Cali S 919,-

Polkupyörät, ajovarusteet, varaosat, juomareput, tarvikkeet, kaikkien merkkien huollot Santaniitynkatu 2, 04250 Kerava p. 09-294 8456 e-mail: lundberg@lundberg.fi Avoinna: Ark 9-18, la 9-14

www.lundberg.fi

Teksti: Aku Hjelm Kuvat: Jaakko Posti

Enduro kilpailut Suomessa ovat lisänneet kovasti suosiotaan sen jälkeen, kun pari vuotta sitten ja parisataa kiihkeää palstakommenttia myöhemmin järjestäjät päättivät alkaa painottaa pätkien vauhdikkuutta ja osalla siirtymistä alettiin käyttämään hissejä kilpailun jouduttamiseksi.

Välihuomautuksesta voi päätellä, että kaikki eivät tietenkään olleet tyytyväisiä muutokseen, mutta itse olen saanut tyytyväisenä seurannut lajin kehitystä. Näin alamäkiajo puolelta asiaa silmäillen on vain loistavaa mitä enemmän kuskeja löytää tiensä Bike Parkkeihin tai vauhdikkaan maastopyöräilyn pariin.

Tarkoitus ei ollut vähätellä klassisen suomalaisen enduron hienoutta vaan rakentaa aasinsiltaa siihen, että päästään kysymään lajin puuhamiehiltä mitä kuohuttavaa on seuraavaksi tulossa vai keskitytäänkö jo hienosäätöön. Asiaa kommentoimaan tavoitettiin Tapio Kymäläinen.

Ensimmäinen kysymys. Heitetään helppo alkuun hyvän tunnelma luomiseksi. Pilasiko hissit enduron?

Varmaan joku hissikammoinen löytyy joka noin ajattelee. Käytännössä samaa touhua voisimme tehdä ihan hyvin ilman hissejä, ja niin kuin Ellivuoressa on nyt kahtena vuotena tehtykkin.

Maailmalla kisoja ajetaan yhtälailla hissillä ja ilman. Lähinnä hissit tuo touhuun lisää aikaa erikoiskokeille, eli sitä hauskempaa ajettavaa on enemmän. Se muutos mitä muutama vuosi sitten pääasiassa tapahtui on se että erikoiskokeet pyritään tekemään niin että kyseisen paikan korkeuserosta otetaan kaikki hauskuus irti. Käytännössä hyvin näyttäisi toimivan jos on noin 100 laskumetriä jokaista erikoiskoe kilometriä kohden. Tämä tarkoittaa sitä että ihan tosissaan saa monessa kohtaa vielä polkeakkin, jos kisaamisen ottaa tosissaan.

Minun mielestäni se muutos pelasti Enduron suomessa. Se perinteinen suomalais-ugrilainen kannonkierto tasamaa Enduro on myös kivaa touhua, mutta nykyendurossa pärjääminen vaatii kuskilta monipuolisempaa osaamista, kaarreajo, pyörän käsittely ja hallinta myös kovissa vauhdeissa. Se kuinka paljon jaksaa kiertää kampia ei korostu niin paljoa kuin ennen ja ei tarvitse niin kovaa kuntoa, jotta normiharrastaja pääsee nauttimaan vauhdista.

Niille jotka tykkää vauhdista ja flowsta niin tämä nykyinen Enduro on paljon hauskempaa, muttei kuitenkaan tarvitse ottaa yhtä isoja riskejä kuin esimerkiksi DH:ssa.

Noin luurangot saatu kaapista siivottua niin kysytään, että millainen kuski on potentiaalinen enduro kuski? Kenelle te koitatte suunnitella kisoja?

Maastopyöräilijä joka tykkää polkujen ajamisesta vauhdikkaasti. Niille kuskeille kenen mielestä alamäet on se ajamisen hauskin osuus. Kisat järjestetään niin että ei tarvitse olla mikään reikäpää, radat varmasti haastaa 14

perusharrastajan, ja joskus voi jonkun kohdan joutua kiertämään, mutta suurimman osan pätkistä voi nauttia flowsta ja tulla pätkän maalin virne naamalla. Näyttäisi siltä että eniten lajiin tulee juuri tällaisia harrastajia. Sen lisäksi paljon kuskeja jotka on aikaisemmin keskittyneet alamäkiajoon on nyt innostuneet Endurosta. Legendoista jopa Cedric Garcia sanoi haastattelussa viime kuussa että aikoo tulevaisuudessa panostaa Enduroon.

Millaisen potentiaalin näette enduro kilpailuissa suomessa? Onko heitelty ilmoille osallistujatavoitteita vuodella 2015?

Suomen suurin maastopyöräilyn laji osallistujamäärillä mitattuna. Nythän marathon on vielä vähän edellä, mutta ei pitkään. Viimeiset 2 kautta väkeä on tullut noin 20-30% lisää vuodessa. Vielä ei ole osallistujatavoitteita vuodelle 2015 ilmoille heitelty.

Tässä vaiheessa kautta on varmaan ehditty pyörittelemään kisakalenteria jo kyllästymiseen asti siellä norsunluutornissa niin liikenisikö jotain paljastuksia mitä suunnitteilla? Nähdäänkö paljon uusia kisapaikkoja?

Kauden kaksi ensimmäistä kisaa samalla kuviolla kuin viime vuonna. Sitten tuleekin uutta, ensimmäinen SM-sarjan kisa tulossa suomen rajojen ulkopuolelle, joka tarkoittaa että korkeuserotkin alkaa olemaan kansainvälistä tasoa. Napapiirilläkin ehditään käymään ja viimeisen kisan paikka on vielä auki. Todennäköisesti ihan uusi paikka on tulossa. Viime kesän 6 kisaa oli aika tiukka rypistys kisaorganisaatiolle. Kisoja on nyt yksi vähemmän tänä vuonna.

Mites sitten ensikausi muuten kuin kalenterin osalta. Pikkulinnut kertoivat talvella, että ois ollut ajatuksena kokeilla vähän uudenlaista formaattia viikonloppujen osalta ja jotain muutakin pikkukivaa oli luvassa.

Onko suunnitelmat edennyt jo niin pitkälle, että uskaltaa huudella?

SM-sarjan osalta kaksipäiväinen kisa on suunnitteilla, Nähtäväksi jää että toteutuuko se.

Sen lisäksi SM-sarjan ulkopuolisia kisoja lienee enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Enduro on maailmalla kovassa huudossa ja toisaalla lehdessä Joonaskin kehuu, kuinka pyörämerkit panostavat lajiin etenevissä määrin. Tällä pohjustuksella niin mitkä on teidän kannalta ollut merkittäviä tapahtumia tai kehitysaskeleita maailmalla endurossa?

Vaikka se ei varsinaista nykymuotoista Enduroa olekaan niin Mega-avalanchella on varmaankin iso merkitys tämän henkisen kisaamisen tunnettavuuden kasvussa.

Tämän nykyisen Enduroformaatin historia on Ranskassa, mutta mielestäni myös Italian sarjan kehittyminen todella ammattimaisesti järjestetyksi kisasarjaksi ja sen huikea suosio on ollut merkittävää. Italian sarjan viestintä on vaihtunut isolta osin englannin kielelle ja se

onkin varmaan tunnetumpi maailmalla kuin Ranskalaisten touhut. Näiden lisäksi vielä Brittien Endurosarja joka on nyt kaksi kesää pyörinyt on tärkeä, jotta homma ei näytä vain patonkien ja makaronien touhulta.

Tälle kaudellehan piti tulla jo enduron maailmancuppi UCI:n alaisuudessa, mutta uusimpien tietojen mukaan sellainen starttaa 2014. Oletteko ehtinyt käydä keskustelua asiasta, että tuleeko vaikuttamaan teidän toimintaan?

Pidämme yhteyttä ulkomaisten sarjojen järjestäjien kanssa, ja pääosin seuraillaan että mihin suuntaan homma kehittyy, jännä nähdä kun tuo world series tuli jo ilman UCI:a tälle vuodelle että mihin suuntaan se on tulevaisuudessa menossa. Keskustelut meidän toimintaan vaikuttamisesta käydään varmastikkin sitten kun tilanne vähän vakiintuu. Jos iso pyörä menee niin että Enduro on pääasiassa UCI:n alaista toimintaa, niin varmaankin suomessakin lyödään hynttyyt yhteen Vauhtijaoston kanssa.

Koska nähdään suomalaisia kuskeja palkintopallilla ulkomaan endurokisoissa?

Minulla on mielikuva että matkaa saattaa vielä olla. Viime vuonna jo ulkomaillakin top 10 erikoiskoe aikoja ajanut Ari Kurvinen on kuulemma treenannut talven kovaa, jännä nähdä miltä hänen kisa kalenteri näyttää. Tiedossa on että Juuso Pihlaja ja Sauli Hjerppe käy ison osan World Seriesin euroopan kisoista tulevana kesänä ja joitakin Ranskan kisoja siinä välissä, jännä nähdä kuinka he sijoittuvat, Juuso on mennyt kovaa jo aikaisempina vuosina ja Saulilla on ehkä suomessa eniten kokemusta ulkomaan Endurokisoista. Henri Ojala kävi ajamassa viime vuoden lopulla hyvän sijoituksen, jos hän innostuu Enduroon panostamaan ja oppi ajamaan mutkiin, niin palkintosijat ei pitäisi ainakaan kunnosta jäädä kiinni. Onkos kukaan kuullut mitä Lehikoinen meinaa tehdä?

Jos Matti ajaa Enduroa tulevalla kaudella niin kyllä suomalaisia nähdään ulkomaan kisoissa palkintopallilla jo tulevana kesänä.

Kiitoksia näistä kommenteista ja nyt on teidän vuoro heittää kiitokset eteenpäin.

Kiitos ennen kaikkea meidän kisoista nauttiville, tulevasta kesästä on tulossa hauska ja varmastikkin enemmän pölyinen kuin mutainen.

Kiitos Trekille , Sramille ja Fillariosalle, heidän kanssa on ollut kiva rakentaa tulevaa kautta.

Teksti: Aku Hjelm Kuvat: Suvi Höyden

Pyöräkrossiparkki Lisätietoja radasta ja toiminnasta: www.pyorakrossiparkki.fi

16

Pyöräkrossiparkki

Katariina Laakkonen rakennutti Kivikkoon Helsinkiin kansainväliset mitat täyttävän BMX radan. Hätäisimmille lukijoilla kaikki olennainen informaatio tulikin jo ensimmäisessä lauseessa ja olkoon se samalla meidän hatunnosto siihen suuntaan. Kaikki ketkä ovat seuranneet lajia tietävät, kuinka älytön ajatus vielä neljä vuotta sitten kyseinen skenaario olisi ollut. Ei sillä etteikö ajatus ole hyvä ja toteuttamiskelpoinen, mutta on puuttunut ihminen joka saisi asiat tapahtumaan. Nyt sellainen on löytynyt ja Polku-lehti lähti selvittelemään mistä on kyse ja millainen ihminen on kertaheitolla itsensä Suomen kisa-BMX kuningattareksi vienyt hahmo. Nyt siellä lukiessa jupistaan, että kyllä niitä kisoja on täälläkin järjestetty ja tehty duunia. Ihan varmasti on, mutta Katariinalla on oma UCI mitat täyttävä rata ja me halutaan tietää mitä se on suunnitellut seuraavaksi ja mitä siellä radalla tapahtuu.

Aloitin tutkimukseni kesällä vakiintuneiden toimittajakäytäntöjen mukaan, eli surffailemalla facebookissa. Tällä kertaa työ kuitenkin tuotti tulosta ja Katariinalta alkoi loppukesästä ilmestyä kuvia kaikennäköisisistä kaivinkoneista ja työmiehistä työn touhussa Kivikon tontilla. Elokuun lopussa kuvissa näkyivät pari partaveikkoa ja maapläntti alkoi jo muistuttaa paikoitellen BMX-rataa. Ilmeisesti paljon kohkatut amerikkalaiset radan rakentajat kävivät siis paikalla.

Muutama viikko eteenpäin ja radalta tuli jo ajokuvia.

En kuitenkaan lähtenyt hätäilemään, vaan päätin ensiksi sukeltaa vielä vähän syvemmälle WWW:n maailmaan ja selvittää, mikä Katariina on naisiaan ennen leijonankitaan kävelemistä. Tässä vaiheessa siis on syytä huomauttaa, että puhelimella tehty tiedustelu tutuille osoitti radalla käymiseen liittyvän omat riskinsä. Paikalla käyneistä tutuista puolet olivat ostaneet bmx pyörän ja muutama suunnitteli jo vetäjäksi ryhtymistä. Ei hyvä tilanne. Polku-lehden 365 päivää vuodessa lomautettu toimittaja ei voi noin vain ostaa taas uutta pyörää. Kansainvälisessä tietoverkossa, eli tuttavallisemmin internetissä lisä-

tiedustelut tuottivat kuitenkin tulosta ja saatiin selville seuraavia asioita. Katariinalla on urheilutaustaa triathlonista EM-tasolta asti, koulutus on KTM ja olipahan hän myös kirjoittanut kuuden L:n ylioppilaaksi. Tärkein tiedonjyvänen oli kuitenkin se, että Katariina on aikanaan juontanut Gladiator ohjelmaa ja erikoislähetyksessä otellut Tony Halmeen kanssa. Päättelin tästä, että kyseessä taitaa olla aika määrätietoinen nainen. Mikä meni ihan hyvin yhteen ratahankkeen etenemisen kanssa.

Syysiltojen jo pimentyessä astelin paikalle seuraamaan viimeisiä viikkoharjoituksia. Pikkunassikoita oli toistakymmentä omassa ryhmässään treenaamassa ja aikuisten ryhmässäkin oli osallistujia kiitettävästi. Tältä osin näyttivät huhut pitävänsä paikkansa. Piti kuitenkin vielä itse kokeilla. Kinusin pyörän lainaan ja sain vedettyä kolme numeroa liian pienen kypärän päähän niin, että se peitti päälaen. Siispä radalle. Kevyt pumppailu kahta viimeistä suoraa edestakaisin osoitti sen minkä jo tiesinkin lajista eli puuskututti ja vähän hapottikin. Ajotaitoja ei saa näemmä irti kehosta donitseilla. Kunto kyllä oli sen sijaan valunut miehestä sitten viime kisa-bmx kokeilun vuonna 2002 Uppsalassa. Ajaminen itsessään oli mukavaa ja rytmiin pääsi nopeasti. Saatoinpa jopa hetken suunnitella kisalähdön ajamista.

Myöhemmin talvella sovin pikaisen haastattelun Katariinan kanssa ja kävin vähän kyselemässä mieltä askarruttaneita kysymyksiä.

17

www.facebook.com/polkulehti

Mistä se idea sitten lähti radan rakennuttamiseen pääkaupunkiseudulle?

Tutustuin lajiin vuonna 2008, kun poikani Antti täytti viisi vuotta ja oli keksinyt jostain, että hän haluaa aloittaa bmx:n. Asuimme silloin Etelä-Ranskassa ja etsin sitten radan meidän läheltä ja toimin taksikuskina, että poika pääsi treeneihin. Näin siinä mistä on kyse ja ihastuin kovasti näkemääni. Ensinnäkin poika tykkäsi tosi paljon. Se on aikamoinen hurjapää ja siellä treenattiin asioita, jotka tuollaista hurjapäätä miellyttää. Eli keulimista, hyppimistä, spurttailua ja kaikkea muuta vaarallisen näköistä. Entisenä pyöräilijänä näin, että täällä harjoitellaan asioita, jotka on kovaa valuuttaa, jos haluaa pyörän kanssa touhuta myöhemmin. Nopeutta, tasapainoa, fillarinhallintaa, rohkeutta ja kykyä ajaa pää kylmänä isossa porukassa. Kaikki sellaisia ominaisuuksia, joita olisin itsekin kaivannut, kun koitin aikanaan siirtyä triathlonista maantiekisoja ajamaan.

Sitten äitinä tykkäsin siitä, että se oli aidattu alue eli tiedän, että lapsi ei vahingossa joudu auton alle ja näen koko ajan missä se on. Sitten sillä yhdellä radalla pystyi treenaamaan monta ryhmää yhtä aikaa. Samalla tavalla kuin Hanna-Maria Seppälä voi treenata samassa altaassa missä toisella puolella rataa ovat uimakoululaiset. Siellä bmx radalla lasten ryhmä harjoitteli toista suoraa, kun edustuskuskit harjoittelivat takasuoralla. Ajattelin, että jumankauta tää toimii!

Tulimme sitten kesälomalla 2009 Suomeen ja googletin Espoon rataa, että päästään treenaamaan.

Hetkinen, eihän täältä löydy mitään. No, joitain mainintoja löytyi, että Lahdessa, Tampereella ja Turussa on rata, mutta mitään toimintaa tai kilpailuita ei löytynyt silloin. No sitten mieheni Mikko ehdotti, että rakenna rata, he sponssaavat. No, meillä oli tietenkin lähtökohtana se Ranskan kotirata, eli ainoa rata jonka me olimme nähneet. Olin kysynyt silloin sieltä paljon sen tekeminen oli maksanut ja vastaus oli 40 000€. Että tämä oli sen minun tietotaso, kun lähdin miettimään tätä hommaa. Sitten kun asiaa alkoi selvittämään, niin nopeasti tietysti oppi lisää ja alkoi hiffata hommaa. Löysin radanrakentajat, budjettiin tuli realismia Suomen olosuhteista ja siitä se lähti.

Mikä oli kohokohta radan rakentamisessa? Koska tuli sellanen jes olo?

Ainakin se, kun jenkit tulivat ja tekivät sen neljä päivää duunia ja kaikki sujui kuin rasvattu. Mutta sekin vaati yhden jes hetken sitä ennen, että se onnistui.

Amerikkalaisten radan rakentajien aikataulu oli pitänyt sopia jo hyvissä ajoin keväällä vuosi sitten. Varmistin tietenkin rakennusviraston liikuntamestarilta, että se sopi, koska sitä ennen piti olla tehtynä tontilla kaikki pohjatyöt. Tasoitukset, sadeviemärit, pohjarakentaminen sun muut. Eli aika paljon kaikkea piti olla valmiina ennen kuin jenkit tulevat tekemään itse radan. Sitten se aika alkoi vaan kulumaan ja kulumaan. Oli suunnittelukokousta ja sen jälkeen seuraava kokous missä sovittiin taas joku pikkuasia ja välissä oli aina neljä viikkoa niin ne kuukaudet alkoivat hupenemaan. Kesti pitkään ennen kuin kaivinkone kävikään tontilla ja minua alkoi jännittämään, että mitä tästä tulee.

Lopulta sitten toukokuussa liikuntaviraston sopimusurakoitsija alkoi tekemään sitä hommaa ja se alkoi sillä, että tontilla oli maakasoja jotka piti tasoittaa pohjaksi siihen, että päästään aloittamaan rakentaminen tasaiselta tontilta. Sillä sopimusurakoitsijalle oli siellä yksi kaivinkone ja pari työmiestä ja se työtahti oli aika semmoinen leppoinen, että siinä tasoittamisessa meni jo useampi viikko. Kyllähän minä nyt näin, että vaikka en tiedä rakentamisesta hölynpölyä, että se ei tule olemaan ajoissa valmis. Heinäkuu tulossa ja silloin ei tapahdu mitään ja elokuun lopussa oli jo amerikkalaiset tulossa tekemään rataa.

18

Pyöräkrossiparkki

Olin projektin muista osista yhteydessä Lemminkäiseen ja ehdotin, että he lähtisivät mukaan projektiin ja itseasiassa aloite koko urakan hoitamisesta tuli heidän taholtaan. Mietin silloin, että hienoahan se olisi, jos he hoitaisivat koko urakan. Mutta, että ei se millään onnistu, koska hanke pitäisi kilpailuttaa kun se ylittää tietyn euromäärän. Mutta sitten löytyikin konsti. Epäilen vähän, että liikuntavirastossakin oivallettiin, että heillä tämä aikataulu ei nyt oikein toimi ja elokuun loppu tulee liian nopeasti.

Se ensimmäinen jes hetki olikin sitten siinä, kun Lemminkäisellä olikin valmis puitesopimus Helsingin kaupungin rakennusviraston kanssa ja meidän urakkasopimus saatiin sen puitesopimuksen alle. Sen jälkeen työt lähti viimein etenemään. Sieltä tuli niitä koneita armeija ja ne taisi tehdä joitain öitäkin siellä, mutta loppujen lopuksi elokuussa kaikki oli valmista, kun amerikkalaiset tulivat tekemään rataa. Oli sadevesiviemäriä ja 60 senttiä mursketta jokaisen suoran alla.

Asiasta toiseen ja linjavetoihin. Miten näet bmx:n suomessa sanotaan vaikka viiden vuoden päästä? Mihin kategoriaan se menee siinä jaottelussa mäkihypyn, jääkiekon ja hiihdon välissä?

Toivottavasti se on vähän kuin lumilautailu. Että se olisi nuorten mielestä makeeta, trendikästä ja kiinnostavaa, eli sellaista mihin halutaan samaistua ja samalla yhtä ammattimaista.

Mitkä on radan tavoitteet sanotaan vaikka viiden vuoden päähän? Mihin tällä toiminnalla tähdätään?

Viiden vuoden päästä bmx racing olisi tunnettu ja kohtuullisen arvostettu laji, jossa juniorityö olisi hyvällä mallilla. Rata palvelisi lasten ja nuorten liikuttajana, sekä huippu-urheilijoiden harjoittelukeskuksena. Tietenkin sen pitäisi tuoda mahdollisimman monelle nuorelle ja aikuisellekin uusi kiva laji. Ideaalitapauksessa tästä lajista olisi vielä mahdollista saada kansainvälisiä kontakteja. Mutta semmoinen perustreeni ja perustoiminta on se, millä tuo rata lähtee kiitoon tai ei lähde ja siihen me olemme nyt panostaneet.

ONE.

AND ONLY.

SRAM XX1 was built with a dedicated 1X drivetrain philosophy—making it simpler, lighter and more durable than any other.

No matter where you ride, no matter what you’re up against: SRAM XX1.

UNSTOPPABLE JéRôMe CleMeNtz—wiNNeR of MouNtAiN of Hell oN XX1

Nordic distributor:

Cycle Service Nordic l

l

l

l

Cycle Service Nordic oY Ahertajankatu 6 fi-33720 tampere info@cycleservicenordic.com www.cycleservicenordic.com

SrAm.cOm/XX1 © SRAM llC 2012 PHoto: SveN MARtiN

Haastattelussa

Joonas Vinnari Introssa pitäisi ilmeisesti vähän kertoa lukijalle ketä haastatellaan ja miksi. Joonaksen kohdalla syitä olisi vaikka kuinka. Joonas oli freeride kuski suomesta, kun tuli vasta ensimmäiset alan elokuvat ison maailman pojilta. Joonas kävi maailmalla ajamassa freeride kisoissa, kun me oltiin vasta nähty ekat maailman elokuvat. Joonas teki videoita omasta ja kaverien ajamisesta noin samana päivänä, kun oppi ajamaan. Joonaksella oli myös kotisivut ennen kuin Malinen oli päässyt edes altavistaan* * Mistä nyt puhutaan? Katso Visa Malisen haastattelu numerosta 5 niin tiedät. www.facebook.com/Polkulehti 20

Teksti: Aku Hjelm Kuvat: Joonas Vinnari Kuvat Joonaksesta: Ale Di Lullo

Ehkä vähän liioittelin jossain kohtaa ja haastattelun syykään ei selvinnyt. Videot kuitenkin kehittyivät vuosien saatossa ja ensimmäisen elokuvan kohokohdan ollessa kaksi norjalaista tyttöä pussailemassa niin myöhemmillä videoilla alkoi olla jo ihan meriittejä ajamisen ja kuvauksen puolesta tulla muistetuksi. Näitä myöhempiä videoita tehtailtiin Dirt & Street Productions eli tuttavallisemmin DSP tittelin alla ja ryhmä koostui epämääräisestä joukosta Nummelalaisia pyöräilijöitä Joonaksen ollessa johtohahmo muiden panostuksen jakautuessa tasaisemmin pikkujoulujen ja ajamisen välillä.

Nyt jos luulet, että on tehty taas yksi historiikki lisää niin väärässä olet!

Joonaksen efortti kuvien, videon ja www:n parissa teki vaikutuksen myös ensimmäiseen sponsoriin eli Konaan ja pikkuhiljaa titteli vaihtui kuskista työntekijäksi ja kotitoimisto Nummelassa päämajaan Geneven kulmilla.

Nyt siis haastatellaan syvällä pyörä bisneksessä olevaa raudanlujaa ammattilaista ja koitetaan selvittää millaista se elämä on siellä missä ruoho on vihreämpää. Ainakin kun katsoo asiaa ikkunattomasta toimistosta.

Haastattelu tehtiin pääpiirteissään jo syksyllä 2012, kun Joonaksella oli eka kesä toimistolla takana. Eli aikamuodot ovat vähän vanhentuneet, mutta ei välitetä siitä vaan eläydytään vielä hetkeksi pimeneviin iltoihin näin kevään kynnyksellä.

21

Nimi ja ammatti?

Joonas Vinnari ja Genevessä töissä Konan euroopan päätoimistolla.

Kauan oot ollut siellä töissä?

Mä oon ollut siellä toimistolla nyt töissä sen seitsemän kuukautta tai siis asunut täällä.

Toimistolla vai Genevessä?

Käytännössä asunut toimistolla, mutta siis seitsemän kuukautta asunut täällä ja Konalla ollut töissä kuusi vuotta.

Ootko ollut Konalla kuusvuotta ihan päätoimisesti töissä?

Oon saanut viisvuotta kuukausipalkkaa.

Eka vuos oli silleen, että mä sain polkupyörän koska tein niille videoita ja ajoin pyörällä. Myin sitten sen polkupyörän ja sain rahat. Mutta muuten sitä ennen on sitten vaan saanut pelkkiä pyöriä lainaan ja myynyt niitä sitten pois.

Tää ei kuulosta yhtään hyvältä, jos sä saat jotain lainaan ja myyt sen pois...

Ei kun mä siis vaan myin ne ja annoin rahat takas...

Millaista on työskennellä Konalle? Millanen toimisto teillä on, monta ihmistä töissä ja niin päin pois?

Meillä on toimistolla oikeastaan.. tai mä just sanoin jollekkin, että meillä on toimistolla seitsemän ihmistä töissä ilman että sen kummemmin laskin sitä. Mä pysyn siinä seitsemässä, mutta siinä on sellanen homma, että meillä on jokaisesssa maassa oma edustaja. Eurooppa vastaa 22

kaikesta muusta paitsi pohjois-amerikasta ja kanadasta. Eli me vastataan EteläAmerikasta, Aasiasta ja koko Euroopasta niin meillä on paljon enemmän jengiä töissä, mutta ite toimistolla on seitsemän ihmistä töissä.

Mikä sun työtehtävä siellä on? Mitä sä teet?

No mä en periaatteessa tiedä oikeaa nimikettä. Meidän markkinointipäällikkö on Ben, kuka asuu englannissa ja se ei oo meidän toimistolla töissä. Mä oon periaatteessa ton toimiston markkinointipäällikkö, mutta kun me tehdään Benin kanssa töitä niin se on markkinointipäällikkö ja mä oon sen kakkosmies. Mä kuulun meillä communication grouppii, johon kuuluu Kanadasta kolme tyyppiä, Euroopan pomo, minä ja Ben. Millainen sun tavallinen työviikko siellä Genevessä nyt sitten on?

Vähän erilaista kuin suomessa. En käy niin paljon skedee enää päivisin. Nyt meen toimistolle aamulla, juon kahvia ja laitan mailit päälle. Työnkuvahan on silleen muuttunut, että mä oon aikasemmin tosi paljon tehnyt videoita ja ottanut kuvia.

Nyt taas mä teen tosi paljon koneella töitä. Teen printtitöitä, bannereita, kaikkia mahdollisia uutiskirjeitä ja sellasta. Periaatteessa se menee silleen, että se Ben kirjoittaa kaiken materiaalin tai sitten se tulee Kanadasta ja mä graafisesti suunnittelen sen ennen kuin se menee ulos ihan mihin tahansa. Oon viimenen linkki kuka materiaalin lähettää painoon tai lehtiin ja mä lähetän meidän mainokset lehtiin. Ja nyt ollaan tehty paljon messuja.

Eurobikeä tehtiin kaks viikkoa, rakennettiin viikossa se koko messuosasto ja nyt kun on siellä toimistolla konkreettisesti niin kokoajan löytyy duunia. Esim meillä on koko mallisto esillä toimistolla, että se on tehty niin, että siellä on puita ja silleen että se on mageesti duunattu. Niin sitä on tehty, että kun 2013 pyörät tuli sisään niin myytiin osa 2012 pyöristä pois ja muuten vaan sitten siirrettiin ne varastoon ja rakennettiin 2013 mallistolle uudet esittelyhommat, että niitä voi tulla kattoon sinne toimistolle.

Ootko ehtinyt ite paljon ajamaan siellä asuessa?

Oon nyt alussa ajanut ite vähemmän mitä mä oisin halunnut. Periaatteessa on tosi hyvät mahdollisuudet, mutta sitten sä oot kuitenkin joka päivä yhdeksästä puolikuuteen duunissa niin se vähän verottaa. Ja kesä on tottakai kiireinen aika, mutta skeittaan on kyllä ehtinyt jonkun verran. Esimerkiksi, kun lanseerataan kesä-heinäkuussa uusia pyöriä niin meillä on usein viikonloppusin ja iltasin duunia. Esittelyhommat ja muut on siellä toimistolla, jossa kauppiaat ja lehdistö käy sitten tutustumassa ja koeajamassa. Oon sitten ollut kokkihommissakin, kun on tota ravintola taustaa. Menee päivä kun kokkailee parillekymmenelle kauppiaalle eka lounaat ja sitten lähtenyt viemään niitä Geneven viereen Saleve nimiselle kummulle . Hissillä ylös niitten mukana, että voi ottaa kuvia lehdistölle, jos ne haluaa sellasia missä ite ajavat ja muuta random lehtimatskua. Takas toimistolla sitten taas illallinen samalla poppoolle ja ne saattaa siinä saunoa ja muuta kestitsemistä.

Meillä on tosiaan toimistolla tiipii ja sauna, kun pomolla on Suomen passi ja se fiilistelee Suomea. Illalla pääsee ehkä kympin aikaan kotiin ja aamulla uus päivä alkaa sitten taas leipomon kautta kulkemisella, että saa aamiaiset pöytään. Tollasta oli periaatteessa alkukesä ja sitten lähdettiin rakentaan Eurobikea kahdeksi viikoksi.

Mites sitten ihan yleisesti suhde pyöräilyyn. Onks se kärsinyt työsuhteesta vai nuoruuden innolla edelleen?

Ei se periaatteessa vie tällä hetkellä se pyöräily, että se on koko alun vienyt se pyöräily ja se, että on ollut stoked siitä. On päässyt näkeen pyöräilijöitä ja tekeen töitä sellasten ihmisten kanssa, joita on tavannut pyöräilyssä ja kattonut niitä ylöspäin.

Niin se on vienyt kokoajan eteenpäin ja, että on opiskellut sitä alaa. Mutta sitten kun on nähnyt ne hommat siltä puolelta ja tekee sitä kokoajan niin siks mä ehkä aloin skeittaa taas, jotain mitä on tehnyt enemmän ennen pyöräilyy. Ei mulle tulis mieleenkään lähtee duunin jälkeen pyörälenkille tai ainakaan spekuloida pyöristä. Et mielummin menee skeittaan ja saa muuta ajateltavaa. Just kun eurobike messuilla oli ekaa kertaa elämässä niin oli vaan, että vou täällä on siistiä. Nyt siellä näkee vaan kuusi hallia polkupyöriä mitkä kaikki näyttää samalta.

Et kyllä siinä on muuttunut ja on tajunnut sen, että kaikki pyörät toimii. Se riippuu sitten paljon kuskista ja ajatuksista miten sillä ajetaan. Tavallaan näkee sen hypetyksen läpi ja tulee se stoked eri tavalla kuin ennen. Junnuna saatto olla ihan fiiliksissä kun sai uuden pyörän ja meni kalpalinnaan ajaan sillä.

Nyt on enemmän fiiliksissä siitä, että pääsee pitkästä aikaa ajaan hissillä ja kruisailet alas silleen, että natsaa vaikka jotkut hypyt Morzinessa. Tulee sellanen olo, että pyöräilyhän on ihan hiton siistiä etkä sä ajattele sitä pyörää yhtään. Eniten jostain

speksauksesta on ollut iloa siinä, että nykyään on leveemmät tangot niin on kivempi ajaa.

Tie toimistoon Miten sulla alkoi yhteistyö Konan kanssa? Tai kysytään vaikka näin, että mikä oli ihan ensimmäinen homma minkä teit Konan kanssa?

Ensimmäinen homma... mun pitää pohjustaa tää ihan alusta asti, mutta mä pääsen siihen tosi nopeesti. Eli periaatteessa se oli silleen, että me oltiin Åressa ajamassa kavereiden kanssa 2001. Siel oli dirtti kisa ja mä sitten voitin sen. Se oli vähän niinkuin Konan kisa. Sen myötä siel oli Tobias Adolfson, joka oli ruotsin edustaja ja pyöritti sitä hommaa. Rupesin sitten jututtaa sitä, että oisko sillä joku Konan pyörä mulle.

Kuinkas vanha olit sillon?

Se oli 2001 eli siitä on kakstoista vuotta. Mä oon ollut sillon varmaan kuustoista. Sitten me sovittiin Tobiaksen kanssa, että sillä on yks freeride pyörä Tukholmassa ja se kutsu siellä käymään. Mentiin sitten Ruotsiin Peuran Antin kanssa. Saatiin erikoislupa ja jouduttiin menee reittilaivalla sen takii kun oltiin alaikäisiä. Hotelliin Ruotsiin yötä ja sitten käytiin ruotsin pyörämessuilla. Twå hjul homma, se on kaks pyörää sen messun nimi ja käytiin Konan osastolla moikkaa sitä Tobiasta. Poikettiin toimistollakin, josta sitten sain sen testi Stinkyn jollain alella muka. Näin jälkeenpäin mietittynä se myi mulle vaan käytetyn pyörän ylihintaan.

23

Laivaliputkin ostit viel!

Niin! Sitten mä rupesin ajaa sillä pyörällä ja sellasena pikkudillenä lähettelin Konalle kuvia ja muuta. Kona alkoi kiinnostuun siitä, kun mä tein videoita suomessa. Ne kutsu mut 2004 Ranskaan Les Getsin MM:iin, kun niil oli siel teami-teltta ja muut ja sit no mä lähin sinne. Ostin lentoliput ja lähdin tsiikaamaan mikä meininki.

Siitäkö se sitten lähti?

Joo siis kaikkee tehtiin, paljon videoita ja muita systeemejä.

2004 oli iso vuosi mulle. Oltiin sillon kavereiden kanssa Kanadassa. Kävin tosiaan siellä Les Getsin MM-kisoissa missä mä näin yhtä-äkkiä kaiken. Bareli voitti maailmanmestaruuden ja se oli tottakai Konalle iso juttu. Siel oli ison maailman meininki. Tehtiin siellä sponssisoppari ja kuvasin niitä kisoja. Ne sitten innostu siitä, että kuvaushommakin näyttää siistiltä ja lisättiin sitten soppariin, että teen videoita Konalle.

Videoklippejä omista reissuista ja muuta.

Sain vielä sen vuoden lopulla kutsun isoihin slopestyle kisoihin, millasissa en ennen ollut ollut ja siellä sitten tapas kaikki maailmanluokan pyöräilijät. Miettii vaan, että ei helkata Cedrikkikin on ton näköinen. Ajoin siellä tietenkin ja vedin hirveet lipat enkä pystynyt ajaa ees kisassa. Mutta pelkästään sillä et ajo treeneissä ja karsinnoissa niin sain varmaan kuus kuvaa erilehtiin. Et 2004 oli tosiaan se iso vuos ja haki vähän sitä paikkaa, mutta sitten 2005 mä siirryin jo melkee pelkästään tekeen Konalle videoita. Eli tavallaan mä lopetin sen ammattilaispyöräilijän uran ennenkuin se kerkesi alkamaankaan. Loppupeleissä se muuttu ihan kokonaan työksi oisko se ollut 2007. Oltiin kuvaa sillon bikepark videoo Italiassa ja rikoin jalan. Sen jälkeen mä otin päästäkin sen pois, että mä oon joku pyöräilijä tai muu sellanen. Rupesin sitten kokonaan tekeen Konalle töitä ja kuukausipalkka alko rullaan. Tein töitä sillon suomesta käsin, mutta matkustin paljon.

24

Kysytääs vielä, että miksi just sinä satuit päätymään alalle töihin. Tekeehän monet videoita ja hypettää itseänsä. Voiks sanoa, että teit jotain oikein?

Ehkä se oli se, että mulla oli hyvä tausta lumilautapuolelta kavereita, jotka opetti nettisivuhommia ja muita. Olin tavallaan ensimmäisten joukossa, kun laji oli niin harvinainen muutenkin, kuka teki itelleen nettisivut ja alko hypettää itteään ihan forcella. Eli mahdollisimman paljon teki videoita ja muita ja laitto niitä sinne nettiin paljon. Nythän jos alkas tekeen samaa juttua niin se ois ihan erilainen tie.

Ja sillon ekojen isojen kisojen jälkeen pääs suoraan sisään Konan toimintaan. Tapas kaikki ja tutustu ihmisiin siellä. Ja sitten kun tuli skeneen pyöräilijänä aluksi niin oli helpompi päästä sisään, kuin pelkästään kameraa heiluttelemalla. Vaikka tajus kyllä sillon heti, kun kisojen jälkeen matkustettiin Itävallassa Dave Watsonin, Zinkin ja Kyle Straitin kanssa, että mitä freeride pyöräily oikeesti on ja että ite oli vaan dirtti- streettipyöräilijä vaikka oli pitänyt itteeään freeride kuskina. Mutta kun niitten kanssa meni ajaan niin sitten tapas ja tutustu freeride entartaimentin porukkaan. Sen jälkeen kun kerto tarinoita Konalle niin niillekkin tuli sellanen olo, että mähän oon siinä jutussa sisällä ja niitten oli helpompi ootta mut siihen niitten juttuun mukaan. Se vaan rakentu siitä ja sitten Kona-Euroopan omistaja on puoliks suomalainen ja nyt se on sanonut, että se on alusta asti digannut sitä kun mä oon suomalainen. Sellasesta työmentaliteetistä ja asenteesta, että se on varmaan helpottanut myös.

Tää suomalainen työmentaliteetti ei mee nyt yhtään yhteen sun päiväskeittauksen kanssa.

Ei mee ja siis pomo on kokoajan halunnut, että mä muutan sinne ja nyt se sitten sai mut sinne.

www.facebook.com/polkulehti

Joonas Vinnari

Työhaastattelu Eli haastatellaan Joonasta työasioita ja aloitetaan toimittajalle läheisellä asialla ja kysytään, että mites ne lehdet toimii maailmalla? Saaks sopivalla lahjuksella lisää näkyvyyttä tai vaikuttaako henkilökemiat kuinka paljon asioihin sanotaan nyt vaikka Dirtissä, jonka mielipiteellä luulis jo olevan väliä.

Ei niitä oikeen. Esimerkiksi, just se Dirtin päätoimittaja on sellanen, että sitä ei voi lahjoo millään. Se on sellanen niinku ihan kunnon syvä walesiläinen ihan dokattu jätkä. Tietenkin kun se tuodaan tonne launcheille niin se on ihan fileissä ja party party, mutta loppuenlopuks se on tosi kriittinen jätkä. Viimeks kun se oli siellä niin se selkeesti tykkäs meidän dh pyörästä ja siitä tuli product of the year dirtissä ja hyvä juttu. Se oli hinta laatusuhteeltaan tosi hyvä pyörä ja moni muu lehti sano samaa.

Kaikki noi on erilaisia ja siellä on tosi hauskoja hahmoja. Niillä on kuitenkin noita tapahtumia tosi paljon mihin niitä kutsutaan ja loppuenlopuks kaikilla on se oma suosikkinsa. Joku fiilistelee Specializediä ja joku jotain muuta, mutta en kyllä 26

usko, että siellä on yhtään Kona fiilistelijää, jolle se ois elämää isompi juttu. Niinkuin noi jotkut merkit tuntuu välillä olevan.

Et ne sitten vaan selkeesti kirjottaa siitä miten se testi on mennyt ja mitä ovatkaan ajatelleet. Tosi usein me tehdään silleen, että jos ne sanoo, että seuraavaan lehteen tulee testi niin me ostetaan siihen lehteen sen pyörämallin mainos vaikka ei tiedetäkkään mitä se testi sanoo. Mutta en mä tiedä miten se liittyy mitenkään mihinkään.

Pidetään kysymykset alan työmoraalissa ja kokeillaan kerrotko mulle nauhurin käydessä, että millainen meno teillä on toimistolla? Olitko yllättynyt, että vedetään takki auki vai onko tullut vastaan juttuja, että hei nää funtsii tätäkin.

Ei siellä toimistolla takki auki vedetä. Letkeempi fiilis ja rennommat kledjut tottakai, kun varmaan normi toimistolla, mutta on se muuten ihan funtsattua juttua. Nythän (haastattelu tehtiin 2012 syksyllä) on esitelty 2013 mallit ja 2014 mallit on piirustuspöydällä jo valmiina. Et kyllä niitä se koko matka tuotantoon kelataan tosi tarkkaan osavalintoja ja muita. Puhutaan kuitenkin loppuenlopuks tosi teknisistä

laitteista ja firmoja eli kilpailua on paljon.

Ihmiset on sen myötä tosi kriittisiä kaikesta ja tän tason pyörätkin on kuitenkin kalliita, että niistä on tottakai kovat odotukset. On vaan pakko olla hyvä tuote.

Kuinka tarkkaan Konan brändi on mietitty?

On se tosi tarkkaan. Tai siis tottakai meillä on brand book, että miltä sen pitää näyttää ja mikä on firman filosofia. Ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin isoilla firmoilla. Että meillä vaan sattuu oleen in-house markkinointi, mutta niin se on monella muullakin pyörämerkillä.

Teidän brändi on selkeesti vähän letkeempi niin kysytään näin, että tulisko siitä sanomista, jos joku maaedustaja halusi kulkea pukupäällä kauppiaalta toiselle?

Ei siitä tulis periaatteessa sanomista, mutta ei meille välttämättä palkattais sellasta jengiä. Että se katkeis tavallaan heti siinä ekassa vaiheessa se homma. Enemmän se on niin, että kaikille ketkä on töissä niin pyöräily on tavallaan elämän juttu. Ei oo oikeastaan palkattu ketään semmosta ihan random tyyppiä eri alalta kuka osaa myydä vaikka sian sä-

kissä. Ketään kusettamalla tää homma ei toimis. Pitää olla hyvä tuote ja myydä sitä tarinaa eteenpäin. Jos joku ostaa huonon pyörän tai t-paidan joka kutistuu ekassa pesussa niin se sana kulkee tosi hyvin.

Mites teillä tai alalla muuten suhtaudutaan alamäkipyöräilyyn? Nokkelana toimittajana voisi päätellä, että niiden myynti ei voi olla kultakaivos, mutta kaikilta merkeiltä sellanen löytyy kuitenkin mallistosta.

No siis. Kyllä niitä voitolla myydään, mutta niiden myyntinumerot on kuitenkin niin paljon pienempiä mitä muiden pyörien.

Että kyllä se raha muilla pyörillä tehdään ja kyllähän se alamäkipyörän kehittäminen maksaa aika paljon, mutta sitä katotaan hyvänä juttuna ja siihen halutaan panostaa. Kaikki tietää nykyään mitä on alamäkipyöräily. Jos sanot, että ajat jotain HC maastopyöräilyä niin random tyyppi yhdistää sen heti alamäkipyöräilyyn. Kylhän se ajatellaan niin, että jos tiedät mitä on alamäkipyöräily ja oot ehkä nähnyt muutaman kuvankin siitä ja meet sitten ostaan sitä parempaa maastopyörää niin sulle on Konan nimi jo tuttu. Sitten ostat sen Konan, kun tiedät että ne valmistaa alamäkipyöriäkin ja haluut että se pyörä jonka ostat on HC. Ehkä se toimii noin.

Sitten se on ehkä vähän firmojen sisänen juttukin, kun kaikkialla on töissä vanhoja alan tyyppejä ja kaikki ne fiilistelee DH:ta.

Se on kuitenkin tavallaan se maastopyöräilyn kuninkuslaji. Siis mun mielipide.

Eli sama kuin F ykköset mersulle. F1 autojen myyminenkään ei taida olla kauhea business, mutta kuitenkin siellä halutaan olla...

Joo ja sitten ohan se kaikki tekniikka ihan älytöntä mitä niissä DH pyörissä on. DH pyörät maksaa sen takia niin paljon verrattuna prätkiin ja autoihin ja muihin, kun ne on niin teknisiä. Joo tottakai valmistusmäärät vaikuttaa myös, mutta esimerkiksi joku hiilikuiturunkojen valmistaminen on ihan älytöntä. Autossa on high tech jos siellä on alumiinia tai hiilikuitua edes käytetty, että paino kevenee, mutta pyörän rungossa menestys on siitä kiinni, että saadaanko siitä 50 grammaa kevyempi.

Meidän hiilikuitu rungot tehdään Hodoikassa ja se on ihan älytön paikka, kun se sama firma valmistaa aseteollisuudelle, lentokoneisiin jne. komponentteja. Siel heiluu aseistetut vartijat 24/7 ja kukaan ei pääse kurkistaan sisälle. Se on aika jäätävää.

Mites sitten XC ja Enduro ja teidän näkökulmasta?

Meillä Konalla panostetaan tällä hetkellä eniten enduroon, että se on meidän isoin laji nykyään. Karim Amour voitti tänä vuonna koko Euroopan sarjan, että se on meidän isoin juttu mihin panostetaaan pyörissä ja muissa.

XC:ssä tietenkin meillä on hyvät pyörät.

29" pyöristä tuli just hiilikuitunen täysjousto mikä oli eka Konan täysjousto hiilikui-

tupyörä ikinä. Meillä on XC:ssäkin tiimi pärjännyt ja siitähän koko firma on lähtenyt.

Pitkä historia XC:ssä ja koko kilpailutoiminnassa siellä. Oikeastaan kilpailutoiminta kaikissa kolmessa lajissa eli XC, DH ja Enduro on meille isoja juttuja. Halutaan tehdä niihin kaikkiin hyviä pyöriä ja teamikuskeilla on iso rooli testaajina ja suunnittelijoina.

Että ei oo vaan random jengiä teamissä ja tuijotettas pelkkiä tuloksia vaan ne lasketaan osaks suunittelujoukkoa. Että ehkä toi kilpailutoiminnassa mukana oleminen väkisinkin puskee noita kaikkia eteenpäin.

Sanoit, että enduro on teidän isoin juttu niin mistäs moinen? Sehän on kuitenkin aika tuore laji nykyisessä muodossaan.

No siis. Se on muodissa, se on iso juttu jo nyt ja maailmancuppikin on tulossa vaikka se ei vielä täksi vuodeksi toteutunutkaan. Sitten se on Konalle ollut jo pidempään juttu mihin on panostettu. Kanadassa mistä Konakin on lähtenyt niin enduroa on ajettu jo pidempään ja sitä kautta meillä on ollut siellä teami-kuskit ja pyöriä on kehitetty siihen.

Ehkä se vähän sattu meille hyvin, että enduroa alettiin hypettään muuallakin.

Ja ohan enduro ihan älyttömän hieno laji. Siinä yhdistyy kuitenkin XC ja DH:n vaativimmat puolet. Pitäs osata ajaa todella hyvin ja se on ihan älyttömän rankkaa. Jos menisin Ranskassa enduro kisoihin niin en mä tiedä jaksaisinko ees ajaa läpi sellasta kisaa.

2% kotivideo Seuraavaksi haastattelunauhalla joristaan pitkät tovit Joonaksen wikipedia sivusta ja kestää aikansa ennen kuin keskustelu palaa mihinkään edes etäisesti olennaiseen. Ratkaiseva käänne tapahtuu, kun haastattelija alkaa kehumaan Joonaksen videoita.

En mä tiedä olisiko mitään freeride skeneä edes ollut suomessa ilman niitä sun elokuvia?

Joo siis suomen skeneä me rakennettiin paljon meidän videoilla ja hei mehän saatiin aasin silta tästä siihen mitä sä olit kysymässä!

Mitäs mä olin kysymässä?

Niistä leffoista...

Niin aivan! Puhutaan leffoista siis.

Siis jälkeenpäin ajatellen rakennettiin skeneneä vaikka ei sitä sillon funtsittu ja sitten me pystyttiin alottaan sillon, kun jengi viel osti dvd leffoi eikä kaikki pyörinyt netissä.

Se oli ihan hyvä juttu ja mitä jälkeenpäin just ajatellut niin ne oli ihan hyviä juttuja vaikka tehtiin vaan itellemme niitä. Tullut jälkeenpäin sellanen ei helvetti fiilis, että niitähän on joku muukin kattonut kuin oma kaveripiiri. Se on ollut ihan hauska tajuta.

27

Toi, että ootte itellenne tehnyt näkyy kyllä niissä leffoissa ja siis pelkästään hyvällä. Ne on tosi lepposia. Ei niin haittaa vaikka se ajaminen ei ollut ihan aina maailmanluokkaa ja sitten toisaalta olihan se ajaminen suomen mittapuussa tosi hyvää.

Joo ja sitten ite pysty tuomaan sitä maailmanluokan ajamistakin, kun hengas niitten maailmanluokan kuskien kanssa ja pääs kuvaan niitä maailmalla. Sitä tavallaan kehitty vuosi vuodelta kun toi sitä menoa leffoihin. Me ei enää kehitytty silleen, että ois alettu vetään mitään älyttömiä juttuja, mutta sitten kun tuotiin oikeita kuskeja niin videot jatko kehittymistä.

The First taisi olla eka leffa minkä teitte ja oon nähnyt. Mikäs sen jälkeen tuli?

Finnish Mafia Ykkönen?

Joo se on vaan niinku Finnish Mafia ja siinä oli bonuksissa The Tirst ja sitten tuli Finnish Mafia 2.0%. Me aateltiin, että se on kaks piste nolla promillea, mutta me kirjotettiin väärin ja siitä tulikin 2.0%.

Eli prosentteja eikä promilleja niin ei se ollutkaan niin cooli. Paljon laimeempi juttu mitä kelattiin.

Sen jälkeen tuli sitten Afterparty mikä oli periaatteessa vähän silleen tai siis en oo siitä ite silleen fileissä. Se oli se vuosi kun rikoin jalan ja tein sen sen jälkeen kun pääsin sairaalasta. Siitä piti tulla sika magee kunnon biletystä ja muuta, mutta se jäi. Siinä välissä oli sitten Lego.

Siis missä välissä?

Siis kakkosen jälkeen tuli Finnish Mafia Lego mikä oli kans vähän vähän sellanen välileffa. Että Finnish Mafia 2.0% on mun lempileffa. Sen takia kun sillon tapaphtu eniten. Se oli just se vuosi kun mulla tapahtu Konalle siirtyminen, olin Kanadassa, ajoin ekat slopestyle kisat ja sitten sinne videolle tuli kaikkia niitä DH ja freeride nimiä vahingossa mun omilta reissuilta. Lego sitten taas parsittiin kasaan kaverien matskuista ja sen jälkeen yritettiin tehdä taas kunnon leffaa mistä tuli Afterparty. Siinä oli hyviä juttuja muun muassa Matista. Sen jälkeen tuli The Picture mikä oli eka nettileffa meiltä.

Sen jälkeen tuli vähän taukoo, kun rupesin siirtyy enemmän töihin ja Mattikin loukkaantu vakavasti niin se vei vähän fiiliksiä siitä hommasta. Muutaman vuoden jälkeen keksittiin, että tehdään Project North. Haluttiin tehdä kunnon leffa, hakee sponsseja siihen ja saatiinkin kaikkea ja pieni budjetti siihen. Siitä jäi ehkä kakskolme suunniteltuu juttuu toteuttamatta mikä harmitti, mutta siitä tuli kuitenkin omasta mielestä hyvä leffa siihen nähden mitä vuodes pystyy tekeen. Kuitenkin aika takki auki tehtiin. Yks mikä jäi toteuttamatta oli Matin pätkä mikä ois ollut kiva, 28

kun edellisestä kerrasta jäi tosiaan vähän huono fiilis sen kaatumisen takia. Se ois sopinut hyvin, kun leffan idea oli tosiaan, että siinä on vaan pohjoismaisia kuskeja eikä ketään muita. Ei mennä kuvaan DH kisoja maailmalle tai mitään muutakaan random matskua. Jokainen kuvaus oli ainakin jotenkin suunniteltu ja tehty sitä leffaa varten, että mennään jengin himaan kuvaamaan niitten omille traillseille. Siitä tuli ihan hyvä ja siihen oli hyvä lopettaa.

Paljon Project North sai katsojia?

Joku 50 tuhatta.

Oliks se hyvä vai?

Ei me nyt aateltu. Ei me tiedetty mitään eikä me mietitty sitä juttua yhtään. Se on varmaan vieläkin tuplan nettisivuilla se linkki. En mä oo itseasiassa ees moneen vuoteen kattonut niitä katsojalukuja, mutta se 50 tuhatta tuli ekan vuoden sisällä.

Sitten myytiin sitä ennakkoon läpällä dvd:llä ja niitä myytiin 250 kappaletta.

Sehän on tosi hyvin ilmaselle leffalle!

Niin on. Keksittiin, että laitetaan dvd myyntiin, kun joku kuitenkin haluu sellasen. Kävin sitten ostaa kaupasta blankkoi dvd:tä, että voin tuunaa kopiot. Sitten niitä tilauksia rupes tuleen ja se oli tosi positiivinen yllätys. Näki mitä on tehty aikasemmilla leffoilla, kun jengiä kiinnosti se homma noin paljon.

Millasia myyntilukuja aikasemmilla leffoilla eli niillä jotka tehtiin vielä dvd aikana?

No siis eihän näitä enää muista, mutta afterpartya painettiin varmaan sen viissataa kappaletta. Se oli HC:n painos sen takia, kun extreme video eli siis nykyinen drop in nettikauppa halus painaa sitä niin paljon, mutta sitä jäi monta laatikkoa yli, jotka on mulla jossain vielä. Mutta niil oli halpa painojuttu ja kaikkea niin ei siinä kukaan mitään hävinnyt. Niitä vaan tehtiin sen verran.

Mikä leffa niistä sitten myi eniten?

Varmaan se Project North sen takia, kun laji oli ehtinyt kehittyyn. Ei mulla oo harmainta aavistusta mistään luvuista tai muista. Vasta Finnish Mafia 2 ja Afterparty oli firman painamia edes, että sitä ennen tein vaan ite kopioita. Mutta äsken unohtu, että Project North:n jaettiin Mbuk ja Ride It lehtien välissä! Ohan sen Mbuk levikki aikamoinen ja netissä oli tosiaan sen 50 tuhatta katsojaa.

Oliko sulla joskus ajatuksena yrittää tehdä niitä leffoja enemmänkin tosissaan vai tuliks ne ihan puhtaasti harrastuksena?

Project Nort oli ehkä sellanen, että yritettiin tehdä tosissaan leffa. Silleen, että oikeesti yritettiin tehdä se niin kuin leffoja oikeesti tehdään. Muuten kaikki leffat on tehty silleen, että kamera on ollut mukana ja pyöritty siellä skenessä ja ajettu ite koko ajan. Northin kohdalla sitten taas käytiin oikeen sponssi miittingeissä ja markkinointipalavereissa.

Siis sponssien kanssa. Siinä oli mukana tekemässä Janne kuka vastas sponsoroinnista, Antti hoiti grafiikan ja muut oli sitten mun hommia. Et kyl siinä yritettiin tehdä ihan pro meininkiä. Kaikilla oli oma duuni, mutta oli se loppupeleissä aika takki auki tehty. Ei me kuitenkaan voitu käyttää koko vuotta siihen vaan se on tehty muutamassa kuvausviikossa koko leffa. Tehtiin täsmäiskuja niihin mitä haluttiin ja oli suunnitelma, mutta just se kolmejuttua jäi tekemättä.

www.facebook.com/polkulehti

Joonas Vinnari

Tuleeko Joonakselta vielä elokuva?

Kaveri kysy just tota, kun oltiin polttareissa ja kuvailin sieltä videoo. Ei tuu kyl enää maastopyöräleffaa, koska kaikki on mennyt tohon nettihommaan, mutta kyllä mä haluun tehdä viel jotain siistejä juttuja. En mä tiedä. Ei koskaan voi sanoa ei koskaan, mutta ei oo sellanen hirvee haippi päällä, että tehdään maastopyöräleffa. En mä ees jaksa kattoa niitä hirveästi enää. Pitää olla sellanen tietty idea, että jaksaa innostua.

Siinä ois just tilaisuus, kun en mäkään jaksa enää kattoa ajoleffoja. Ne on liian viimeiseen asti mietittyjä ja kuvattuja. Sellasia taidekuvakulmia ja se ajaminen ei kuitenkaan koko sen puolentunnin ajalta oo niin mieletöntä, että sitä jaksais fiilistellä ja samalla niistä puuttu sellanen euro gäppi henkinen hauskanpitäminen.

Joo se sielt just puuttuu. Ehkä sitä jotain häröilyä voikin tehdä johonkin nettiin. Tai kehittää jotain. Tossa kun tekee kaverin polttarivideoo niin voi samaistua siihen, että on joskus tehnyt jotain hauskaa.

29

Joonas Vinnari

Sellainen kysymys vielä, että kun nykyään katot omia leffojas niin mikä fiilis? Millanen videontekijä Joonas on sillon ollut?

Siis ihan hyvä fiilis tulee. Sitten kun ite tietää ne aikakaudet missä tilanteessa leffat on tehty. Niinku sanoin niin Afterpartyssä näkyy se, että jalka katkes ja sitä aikasemmissa on vaan pidetty hauskaa. Oli hollolan päättärit joka syksy ja vaan pidetty hauskaa niin se näkyy niissä leffoissa. Silleen sen ajattelee, että tulee nostalgiaa ja fiilistelee enemmän sitä vuotta. Hengas paljon kavereitten kanssa tai mitä tekikin. Näkee ne hyvät jutut siellä taustalla.

Aivan. Koitin kysyä siis enemmän tosta teknisestä puolesta, mutta ei se aina onnistu. Itse kun katon noita sun vanhoja leffoja ja uusia leffoja niin on tosi hauska nähdä kuinka paljon oot oikeen kehittynyt ja oppinut kaikkea mitä tulee videontekemiseen.

Niin aivan. Se oli ekoissa leffoissa just sellasta. Millään kuvausjutuilla tai millään ei ollut sillon mitään merkitystä sinällään. On kuvattu niinkin, että meillä oli jeesusteippirulla teipattu normi linssin eteen. Oltiin nähty, että skedeleffoissa näkyy laajiksesta reunat ja se oli siistin näköstä

Kiitokset

Onks ketään henkilöitä vuosien varrelta jota tässä kuuluisi mainita? Kiitoksien jakamista, esikuvia tai vastaavia?

No siis periaatteessa siihen vois just vaan laittaa kiitoksia dsp porukalle, retkikunnalle ja sitten perhe. Onks se vähän kliseistä laittaa joku perhe? Se on vähän niinku siinä. Ei siin hirveesti oo. Sieltä se on lähtenyt se homma. Niitä ois kuitenkin niin paljon ketä vois kiittää..

30

Russel Cartyn ja Jussi Tarvaisen vois kanssa mainita.

Russeli puski mua Konalle ja sitten Jussi opetti mulle aluks kaikki nettihommat. Näitä ihmisiä tulis ihan liikaa, jos alkas näin luetteleen, mutta Färmin Aki pitää mainita kanssa, kun sen kanssa alotettiin pyöräily ala-asteella.

Färmi mainittu!. Tästähän sais historia fiilistelyä taas, mutta koitetaan olla täyttämättä joka numeroa niillä jutuilla. Ois varmasti hyviä vinkkejä hiekkamontun laidalta droppailuun.

Joo ja siis me pidettiin ala-asteella maastopyöräkilpailuita klaukkalan ala-asteella. Färmillä kun on enduro taustaa moottoripyöristä niin sillä oli reittimerkinnät ja me tehtiin niinku enduro säännöillä maastopyöräkisa koko koululle kuudennella. Mut joo ei mennä siihen. Malisesta voikin olla historiikki, kun me katottiin sitä ylöspäin sillon kun mentiin ekoihin kisoihin.

Haastattelu paketissa ja on johtopäätöksien aika. Mikäli Joonasta ja Matin haastattelua toisaalla lehdessä on uskominen niin omien maastopyöräkilpailuiden järjestäminen ala-aste ikäisenä näyttää johtavan joko Konalle töihin Geneveen tai Hondalle ajamaan maailmancuppia ammattilaisena. Ei kuulosta ollenkaan hassummalta.

Mikäli kuitenkin ala-aste meni ohi ilman maastopyöräkilpailuiden järjestämistä kuten toimittajalla niin voidaan lohduttautua ajatuksella, että ei varmaan ole vieläkään liian myöhäistä tehdä intohimolla sitä mistä tykkää.

32

Kuvat: © Petrik Jurs

Toinen kausi alamäkeä takana, mitä tuli tehtyä?

Elise’s column Ensimmäisen kauden jälkeen tavoitteet oli ajaa kisoja mahdollisimman paljon. Suunnitelma kumminkin muuttui heti keväällä, kun röntgenissä paljastui, että kaularangassa on häikkää. Se sai jättämään kilpailut taka-alalle. Kisoissa kun ei omalla kohdallani ole järjen hiventä, kun lippu heilahtaa ja niin ollen riskit kasvavat liian korkeaksi kaularankavammaselle.

Tulevaisuudessa saattaa tulla siis puukkoa kaularankaan, mutta vielä toistaiseksi yritän pelittää aikaa kuntouttamalla kaularangan pieniä lihaksia. Välillä on hyviä päiviä ja välillä todella huonoja, mutta vielä pystyy ajamaan!

Näillä ehdoilla siis on ajettu tämä kesä. Luulisi, että tämä olisi rauhoittanut koko ajotouhua ja tavallaan rauhoittikin. Pidin vauhdin tietoisesti sillä tasolla, että joka laskulla ei tarvinnut noukkia rojuja puun alta.

Ihan nössöilyksi ei kesä kuitenkaan mennyt. Kävin kokeilemaan onneani muutamaan otteseen Kalpalinnan Fatlady-linjalla (se rata on varmaan nimetty mun mukaan?). Ensimmäisen kerran kokeilin Virran Vesan perässä, seurauksena kunnon vajarit vastapalloon.

Toinen kerta ei ollut sen enempää juhlaa – tällä kertaa kunnon överit ländistä. Ei ihan varsinaisesti itsetunnon nostatusta, mutta hullun hauskaa!

Kauden tavoitteisiin kuului myös Kalpalinnan iso gäpilinja kahvion edessä. Niitä kuumottelin moneen otteeseen ja pieniä speed chekkejä ottaen. Sitten vaan tuli se päivä, kun tunsin että nyt ei enää riitä motivaatio pikkuhyppyreihin. Nyppäsin Kemppaisen Aria hihasta että ny mennään, testaan ekan nokan.

Yllätykseni meni heittämällä ländiin ilman ongelmia.

Pari kertaa kokeilin vain ensimmäistä nokkaa. Ajattelin jo, että jätän loput kaksi ensi kertaan, ettei väsyneenä tule otettu liikaa riskejä. Melkein pysyin suunnitelmassa, mutta eipä siihen paljoa tarvittu…”Kai sä nyt noi loputkin vedät.” Kyllähän pojat mut tiesi, sitten mentiin.

Eka yritys hypätä kaikki putkeen päätyi ihan mielettömiin naururepeilyihin katsojien ja myös omalta osalta.

Tulin ensimmäisen ländiin hieman huonosti ja siitä sitten kunnon front wheelie pikkunokkien yli. Ihme säkällä selvisin ilman konttaamista. Tokalla kerralla kaikki ländiin tsädäm! Sitä hymyä ei mun naamalta pyyhitä ainakaan tän vuoden aikana. Kauden tavoitteet pulkassa.

Vaikka kuuluuhan kauteen vielä reissu Malagaan Konan kanssa joulukuussa. Siellä on kuulemma mahdollista ottaa matsia irtokivien kanssa. Can´t wait!

Molemmat kesät on ollut aivan mahtavia. En voi olla muuta kun olla kiitollinen, että on hyvät mahdollisuudet harrastaa jotain näin hienoa. Isona osana tätä mahtavuutta on ollut ajokaverit: Petrik, Kemppainen, Kadi ja kaikki kahjot tapaukset Kalpalinnasta!

33

Teksti: Juhana Koivisto Kuvat: Mikko Tikka

NOT SO PROFESSIONAL Kaudella 2013 saattaa edessä olla tilanne, jollaista ei ihan miesmuistiin ole ollut. Suomalaista DH-kuskia ei välttämättä nähdä Pro-tiimissä. Toisten mielestä miesmuisti on kaksi viikkoa, mutta itse ajattelen sen olevan hieman pidempi.

Matti on edustanut suomalaista alamäkiajoa eri tiimeissä aivan 2000-luvun alusta alkaen ja Mattia ennen A-P Laiho sekä Katja Repo polkivat täysammattilaisina maailmalla. Ensi kausi on vielä kysymysmerkki. Mutta muistaako joku Matin tiimin vuodelta 2004? Minä muistan ja voin kertoa teillekin. Ensin on kuitenkin palattava hieman ajassa taaksepäin.

34

SUKSI SEKOILUA Olimme Visa Malisen kanssa kierrelleet Skicross- kisoja parina talvena aina maajoukkue karsintoja myöden. Hauskaa oli ja taidettiin joskus jopa päästä palkinnoille. 2003 hävisin suomenmestaruuden monon mitalla ja maajoukkue paikka irtosi viimein myös suksipuolella.

2003 DH MM-kisoista Luganosta ehdin juuri suomeen kun oli jo aika lähteä takaisin juustomaahan ekalle lumileirille Saas Feehen. Kisakauden jälkeen laskin Kuttulan suomalaisen siirtokunnan kanssa La Graven puutereita sekä Les Deux Alpesin pipeä ja parkkia. Suo-

men parhaat vapaalaskijat ottivat minut siipiensä alle ja pääsin laskemaan upeita laskuja mahtavassa porukassa. 2004 Huhtikuun lopulla päätin kauden suksilla vapaalaskun SM-kisoihin kilpisjärvelle ja kahden päivän päästä tästä olin jo pyörän päällä Teneriffalla. Ajelin pyörää ja laskin suksilla, muuta en tehnyt ja pidin itseäni ammattilaisena. Laskupäiviä oli takana tajuttomasti, kunto kohdallaan ja odotukset kesästä 2004 korkealla.

NOT SO GLOBAL Mutta mites se Matti? Global tiimi ajettiin alas 2003 kauden päätteeksi ja 2004

Matti oli ilman duunia. Matille järjestyi Orangelta pyörä ja henkilökohtaiset sponssit taisi aikalailla säilyä, mutta omaa tiimiä ei ollut. Mun faija oli hankkinut vanhan 123-koppasen mesen ambulanssin mäkihyppyhommiin ja mä fiksasin sen kuntoon kesän turnajaisia ajatellen. Matin kanssa sit soviteltiin paketti kasaan. Nokian renkaat lähetti mulle Matin renkaat eli noin kaksisataa kappaletta ja soitin Matille kysyäkseni monetko renkaat se tarvii mukaan. 200 nakkia on nimitttäin aika pirunmoinen läjä kumia. Matti vastasi tyylilleen uskollisena ”Öö, ota vaik puolet”. Otin kolmasosan ja siinäkin oli puolet liikaa. No eikun baanalle ja pääsin Jyväskylään asti kunnes pakoputki katkesi. Äkkiä takaisin porukoille hitsaamaan rööri umpeen ja ajoin legendaariseen Domino ravintolaan jossa olut oli halpaa ja naiset kauniita. Monien yllätykseksi en kuitenkaan langennut kumpaankaan vaan nautin kokiksen ja morjestelin kaverit.

Ehdin just paattiin Turussa ja matka alkoi.

YKSINÄINEN SUSI Talvi Skicross-joukkueen kanssa ja lukuisat riehakkaat yöt Kuttulan väen seurassa olivat olleet sen verran kuluttavia, että päätin lähteä matkaan yksin. Tarkoitus oli napata Matti Lyonin kentältä mukaan ja kiertää Les 2 Alpesin ja Schladmingin MC-kisat yhdessä ja jatkaa loppukesä Euroopassa kisoja kierrellen. Sain ajella oman mieleni mukaan. Bad wild bad, Todnau, Buttes... ajelin välit pikkuteitä ja nautin maisemista ja omasta vapaudestani. Rahaa oli juuri sen verran että yllätyksiin ei ollut varaa, lisää oli kyllä tulossa, myös yllätyksiä. Ajelin Lyoniin vanhoja legioonalaisteitä, motarille ei enää kassan puolesta ollut asiaa. Matti lensi Fort Williamista ja kamat tuli Cannondalen mukana. Odoteltiin Mattia ja kamoja kentällä Cannondalea silloin polkeneen Cedric Gracian kanssa jutellessa. Sebuun olin tutustunut edellisenä kesänä Eurooppaa kolutessani. Sebun lapsuuden kaveri Chamonixistä oli kuollut lumivyöryssä edellisenä talvena. Totesimme DH:n olevan lajina melko turvallinen kun luonnon voimia ei juuri tarvitse huomioida. Matti ajoi siis mersun tiimissä, mutta Norbert Haug ei varmaan vieläkään tiedä sitä.

RIIPPULIITOA JA PATONKIA Matin manageri Martin Whiteley peräänkuulutti urheilijoiltaan ammattimaista toimintaa. Usein kuultu lausahdus oli ”Don`t do it not so professional style like the finnish boys”. Kuinka oikeassa hän olikaan. Ensimmäisen yön ranskassa vietimme barrage du chambon padon parkkipaikalla seuraavasti: Peruutin mesen puun eteen, viritin riippumaton takaluukun saranasta puussa olleeseen naulaan.

Matille raivasimme konttiin puolen miehen mentävän raon, siten että Matin jalat

roikkuivat auton ulkopuolella. Uskokaa tai älkää, mutta emme nukkuneet 15 minuuttiakaan putkeen tuona yönä.

Nousimme aamulla aikaisin upeissa maisemissa aivan koomassa, ehdotin vuoristoaamupalaa La Gravessa.

Nautimme aamupalan jäätikköä ihaillen.

Muut suomalaiset olivat tulossa Lödön WC kisoihin samana päivänä. Päätimme lähteä päiväksi kruisailemaan Grenobleen Meylanin BMX-radalle. Gravesta lähtö ei mennyt ihan nappiin. Pakki oli juuttunut kiinni, autolla ei voinut kuin peruuttaa.

Tunnin taikuroinnin jälkeen laatikko antautui ja myös vaihteet toimivat, päätimme kuitenkin jatkaa vain eteenpäin tästä lähtien. Matkalla Matin puhelin soi, Peltsi YleX ohjelmasta kyseli Matin kuulumisia suorassa lähetyksessä, jolloin Matin uusi tiimi paljastui myös kotijoukoille. Ajelimme päivän BMX-radalla ja ukkoskuuron tultua viritimme suihkun mesen takaluukusta.

Shampoot päähän ja kylpyyn. Iltapäivällä tutustuimme paikalliseen bemaksi-heppuun, joka varoitteli yöpymisestä radalla, sillä se oli paikallisten homojen kohtaamispaikka. Kylpytuokiota muistellessamme totesimme, että emme jää Meylaniin yöpuulle. Illalla tapasimme muun suomi possen ja vietimme unohtumattoman yön teltassa epämääräisellä parkkipaikalla kaupungin ulkopuolella.

PASSPORTO MR. KOIVISTO? Konan tiimipomo tuli juttusillemme ja ilmoitti heillä olevan 50 kappaletta Matin renkaita, nyt meillä oli siis 130 ylimääräistä Gay Loordia puhkottavanamme. Ilmoittautumaan mennessämme tajusin passini olevan hukassa, Matti kaivoi omansa repustaan ja kuvassa olikin rosvo nimeltä Koivisto. Matin passi olikin siis hukassa. Tiesimme oikaisevamme Itävaltaan saapasmaan kautta. Suomen konsulaatti Italiassa sijaitsee Roomassa ja Matilla oli sladikan jälkeen vuorossa Mt. Saint Annen kisa Kanadassa. Ilman passia olisi melkoisen epätodennäköistä päästä vaahteramaan kamaralle. Virittelimme jo Batmobiiliksi ristittyä binziä muutaman tuhannen kilsan Rooman valloitusta varten kun kaivoin vahingossa Matin passin laukkuni syövereistä. Passimme olivat vaihtuneet majoitusta hankkiessamme Lödössä. Kisoista ei paljon jäänyt kerrottavaa, Matti puhkoi tusinan Nokialaisia ja sijoitus taisi olla 30-40 paikkeilla, Tunski jäi kiperästi finaalista, minä ja Keinonen jäätiin aika-ajossa 23 s kärkeen ja sijalle 120 jotain. Kukaan suomalainen ei Matin seuraan finaaliin yltänyt.

KAHDEN JÄRVEN MAASSA Schladmingiin siirryimme Lago di Comon ja Lago di Gardan kautta. Unohdimme ajamisen hetkeksi ja nautimme mukavasta seurasta ja upeasta kulttuurista.

Comolla majoituimme Matin frendin

porukoille, kämppä oli vaatimattoman kokoinen noin 400 neliön kattohuoneisto aivan vanhan kaupungin ytimessä. Söimme sisäfilettä ja katselimme lumoutuneina ainakin 100 neliöistä televisiota, jollaista emme olleet koskaan ennen nähneet. Vai käytiinkös me Gardalla kartturini Matti?

Saavuimme pienelle ankkalammelle, kiroiltuamme aikamme Gardan liioiteltua mainetta jatkoimme matkaa. Pian kohtasimme kyltin, jossa Riva di Gardaan kerrottiin olevan 25km vastakkaiseen suuntaan josta tulimme.

FRAU JOHANNA KOIVISTO Schladmingissa kaikki meni jo paremmin kunnes kisapäivän aamutreeneissä vedin nilkkani päreiksi. Kaksi isoa guntheria kantoi minut lanssiin metsän siimeksestä.

Ambulanssin hoitsu kyseli tunnelmia ja katsoessani sisustusta totesin olon olevan erittäin kotoisan, sillä tämäkin ambulanssi oli samaisen Binzin tekeleitä kuin tiimiautommekin. Sairaalasta sain kepit ja laskun Frau Johanna Koivisto nimellä.

Taivalsin 3 km majapaikkaamme ilman kenkiä murskepintaista tietä. Kaivoin trangian esille ja kokkasin pasta carbonaran. Edellisestä kokkauksesta olikin jo aikaa ja maistaessani gourmee herkkuani tajusin polttoaineen vuotaneen väärään paikkaan. Gee voitti muistaakseni ekan kisansa ja Matti taisi olla kymmenes. Toni Berg ajoi myös finaalissa 71. sijalle.

GRANDE FINALE Matti jatkoi matkaansa Kanadaan ja Keinonen lupautui ajamaan auton suomeen.

Mulla oli telaluu säpäleinä enkä omistanut ainuttakaan ehjää nivelsidettä oikeassa nilkassani. Matkalla Linzin dirtille ajauduimme väärälle kaistalle, nostin kyynärsauvan ikkunasta ulos tehostaakseni vilkun vaikutusta ja saimmekin ystävällisesti heti tietä. Katselin päivän poikain ajoa dirtillä jollaista emme ennen olleet nähneet. Se oli silkkaa kidutusta ja sanoin muulle retkikunnalle jatkavani kotiin jo samana iltana, yksin. Kyynärsauva penkin ja kaasupolkimen välissä ajoin tankillisen kerrallaan kaasupohjassa aina suomeen asti. Olin asunnoton, joten ainoa vaihtoehto oli palata porukoille nuolemaan haavoja. Kävi sitten niin että kohtasin paikallisessa anniskeluravintolassa neidon, jolle kaverini oli juorunnut käyväni salilla treenaamassa koipeani. Tapasimme uudestaan salilla ja nyt treenaamme 5kk ikäistä pikkuneitiä kävelyn nikseissä.

Matti vaihtoi mersun tiimin nipponin poikien Hondaan ja teki uskomatonta tulosta aivan uniikissa tiimissä.

Not so professional?

Juhana Koivisto

35

36

Toni Aallos Teksti: Tommidmg Kuvat: Jesse Leinonen

Toni Aallos Meninpä kerran Hyvinkään The Ramp-hallille. Maanantain bmx-vuorolla oli kohtuullisen hyvin jengiä, mutta onneksi ei ollut pyörää mukana. Kamera sen sijaan oli ja jostain syystä Toni Aalloksen ajaminen pisti silmään. Muutaman videon jo jätkältä nähneenä ajattelin kuvata Tonilta muutaman klipin ihan vaan varastoon. Toni heitti muutaman linjaidean ja alettiin kuvaamaa. Pari juttua otettiin ihan lämmittelyksi ilman sen suurempaa ajatusta. Kun sitten piti alkaa tosissaan touhuamaan niin testirunissa kävi pieni työtapaturma ja Tonin keula antautui kriittisellä hetkellä. Temppua suoritettaessa olisi käynyt varmaan todella hassusti, mutta nyt mentiin onneksi vielä testirunissa ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Tulihan siitä myös hyvää materiaalia videolle ja samoilla lämpimillä päätettiin tehdä lyhyt haastattelu miehestä, kun ajamiselle tuli kerran stoppi.

Morjes Toni. Pistäppä alkuun perusfaktat itsestäsi.

Toni Aallos, 18vuotta ja Espoo Mistä tulee sun lempinimi IG eli Ihmisgorilla?

Se oli tää Kärkkäisen Antti, jokaiselle lempinimen keksiny äijä, joka keksi et näytän gorillalta.

Siitä se sit saiki nopeesti väsättyy Ihmisgorillan eli lyhyemmin IG. Eikai siinä, tottahan se on.

Mikä on sun tarinas bmx-pyöräilijänä?

Aktiivisesti on tullu ajettuu nyt reilu 2 vuotta, mut fillarin oon omistanu kuitenki noin 4 vuotta. Idea lähti kavereilta kuten varmaa monella muullaki. Tuli aina välillä käytyy kaverin kans Espoonlahden parkilla kattoo ku isot pojat ajo ja sit päätettiiki ostaa omat fillarit. Se kaveri ei kauaa jaksanu ajaa, mutta mä jatkoin. Eniten tuli ajettuu sen nimenomasen kaverin kanssa ja sit yks jonka kaa ajoin sillon jo ja ajan edellee on Matsu eli Matias Aura.

Muistatko tai tiedätkö ketä ne “isot pojat” oli?

Ensimmäisenä mieleen tulee Pate (Patrick Alaspää) ja Mikko Leppänen joita aina näki Espoonlahessa.

Kenen kanssa nykyään sitten vietät eniten aikaa pyörän päällä?

Ajoseura riippuu ihan siitä missä oon ajamassa ja ketä muita siel sillon sattuukin olemaa. Talvisin tulee ajettuu eniten RideKN-porukan kaa Masalassa ja kesäl kans fiilaan sitä porukkaa ehkä eniten. Rentoja äijiä kaikki!

Oliko silloin aloittamisen aikaa jotain esikuvia, entä nyt? Suomesta tai ulkomailta?

No sillon aloittaessa tuli katottuu paljon leffoi. Odyssey Electronical, Chill Bro ja sellasii. Esikuvina oli melkeenpä kaikki joitten parttei ja videoita näin. Yks kuka on pysynyt kestosuosikkina on Dakota Roche. Muit suosikkei täl hetkel on esim. Tony Hamlin, Nathan Williams, Broc Raiford, Dan Lacey, niit kyl riittää mut eniten tulee seurattua streettikuskei. Suomesta löytyy hitosti hyvii kuskei myös. Matsu, Andree (Antti Kärkkäinen), Mikke (Mikael Savolainen), (Aleksi) Jokio, (Markus) Manninen, Pate… must tuntuu et perusteluita ei tarvita.

Jos pääsisit ajaa jonkun kanssa noista edellä mainituista ulkomaan jätkistä niin kuka se ois ja miksi? Mikä ois unelmaspotti sen kanssa?

Se ois ihan ehdottomasti Tony Hamlin ja Barcelona, tai joku San Diego tai vastaava.

Mitä sä tykkäät ite ajaa?

Ajan kyl ihan mitä vaan, mut eniten pidän itteeni streettikuskina. Streetil on niin paljon erilaisii juttui ja hitosti varaa käyttää mielikuvitusta. Espoon Tillinmäen trailssit on myös sellanen paikka mis on tullu ajettuu ihan alusta asti. Tänä kesänä yritin ajaa mahdollisimman paljon, mut duuni verotti aika suuren osan ajasta. Lähinnä ajoin täällä Espoossa, mitä nyt välillää poljettii Stadiiki. Ei oo kyl tullu käytyy missää sen pidemmällä, ehkä ens kesänä!

Halleissa on tullut käytyy Masalaa ja Kontulaa lukuunottamatta tosi vähän ja ei oo oikee kesäsinkään tullu matkustettuu minnekkään, pisimmillää varmaa Savelaa. On tässä ollu suunnitelmii Barcelonaa lähtemisestä, toivottavasti toteutuis!

Barcelona on kyl aikamoinen Mekka streettikuskille. Miten sun aika menee silloin kun et oo ajamassa?

Pari kuukautta oon vielä lukiossa ja kevääl sit taas duunii samaa fillarikauppaa mis olin viime kesänäki eli Bikeplanettii. Vapaa-aikana tulee oltuu kavereitten kaa ja mitä nyt millonki sit keksii tekemiseks. Muita harrastuksia mul on rumpujen soitto ja bassoki tuli viime vuonna ostettuu eli kaikenlainen musiikkii liittyvä toiminta. Jonku verran tulee kans hengattuu noitten Kirkkonummen kuskien kaa, mut suurin osa ajasta menee eri kaveripiireis.

Okei, nättii. Kiitos äijälle näistä sanoista.

Heitä viel loppumorjestukset niin saadaan homma purkkiin!

Oli siisti homma tää haastis, kiitos siitä! Kiitos myös luonnollisesti vanhemmille, ne on tätä hommaa tukenu ihan ensimmäisestä pyörästä lähtien. Terveisiä kaikille jotka tän on jaksanu lukee, ja hyvää alkanutta vuotta!

Näin siis tarinoi Toni. Jos et ole vielä katsonu, niin tsekkaa esipuheessa mainitun kuvaussession tyngästä tehty editti osoitteesta www.dmg.fi niin näet, mitä tapahtuu kun keula pettää dropatessa.

37

Abi ja Waly

– KAKSI OULULAISTA

Muutama vuosi sitten HoneyBMX:n Timmo Haapalainen hehkutti mulle puhelimessa “kahta rastapäätä Oulusta, jotka puhuu paksuinta Oulun murretta ikinä ja on Suomen kovimpia streettikuskeja”. Hetki meni ennenkuin tapasin Ablaye ja Waly Ndiayen. Jätkien kanssa juteltuani ja vähän visuaalista matskua nähtyäni, olin melko vakuuttunut siitä, että Timmo oli oikeassa. Polku-lehden toimitus kysyi, löytyykö DMG:ltä juttuaiheita, ja nämä mediaseksikkäät rastaveljekset olivat ilmiselvä valinta. Suosittelen lukijoita ajattelemaan jätkien vastaukset puhuttuna venyvimmällä Oulun murteella autenttisen tunnelman saavuttamiseksi.

38

Teksti: Tommidmg Kuvat: Jero Kotto, Timmo Haapalainen

ABI JA WALY– KAKSI OULULAISTA

Nonni jätkät, pistetääs homma rullaamaan. Mä tiedän jo keitä te ootte, mut kertokaa se lukijoillekkin.

A: Ablaye Ndiaye, 19, Oulu, Kamut sanoo Abi ja oon Vesimies.

W: Waly Ndiaye, 19, Oulu ei lempinimiä paitsi mummu sanoo Valluksi. Oon yllättäen kans vesimies.

Mulla on suht vähän kokemusta oululaisista yleisesti, mutta jotenkin jäänyt sellainen kuva, ettei keskivertoväestö ole ruskettuneita rastapäitä. Mikä on teidän historia ts. mistä ootte kotoisin?

W&A: Isä on Senegalista ja äiti Suomesta. Isä oli ammatti jalkapalloilija ja muutti 18-vuotiaana alunperin sen takia Suomeen. Synnyttiin siis Oulussa.

Nii just, aika loogista. Mitäs jätkille kuuluu näin talven keskellä?

A: Hyvää hyvää tottakai. nyt joulukuussa valmistuttii ylioppilaiksi nii nyt on ollu vähän lomaa ja jonkun verran töitä eli aika rentoa meininkiä.

W: Iha jees. Tylsää ku on talvi eikä pääse ajamaa Oulussa. Vaikka ois kerranki aikaa!

BMX-pyöräily on se teidän juttu, tai ainaki se miks tätä haastista tehdään.

Miten se sai alkunsa teidän osalta?

A&W: Kaikki sai alkunsa ku Ouluu rakennettii 2007 iso betoniparkki. Kaverit skeittas nii käytiin kerran niiden kanssa siellä. Kokeilitii joidenki poikien BMX:iä ja tuntu liian hyvältä. Oltii haluttu bmx-pyörät jo nuorempina ku ne oli meidän mielestä siistejä, mutta äiti ei ostanu, hahaha!

Seuraavana kesänä eli 2008 ostettiin omilla kesätöistä tienatuilla rahoilla sitten bmx-pyörät. Muistetaan se päivä aina, 7.7.2008 Itäkeskuksen Bike Planetistä.

Me ollaan aina kyllä tykätty pyöräilemisestä ja pyöräilläänki aina jokapaikkaan kesät talvet. Kateltii tietenki paljon videoita netistä ja muitten kattomisesta oppi aina 40

jotaki uutta. Esimerkiksi Oskari Helomaa ja Petri Ollila olivat ajaneet jo reilun puoli vuotta joten heitä oli hyvä seurata ja kysyä neuvoa. Ollaan nyt siis ajettu reilu neljä vuotta.

Mikä tossa bmx:ssä sitten viehättää?

A&W: Parasta siinä on kavereiden kanssa oleminen ja yhdessä ajaminen ja uusien temppujen opetteleminen! Meidän parhaat kaverit on bmx- kavereita ja ollaan niiden kanssa eniten tekemisissä. Monet huipputyypit ois jääny kaveripiiristä ilman bmxää.

Ja oltais varmaa jotai satakilosia, koska syödään paljon kanaa ja juodaan vielä enemmän kokista!

Mä niin ymmärrän ton. Mähän oon melkein 100kg, vaikka ajanki ainaki 3 kertaa vuodessa. Mut kenen kanssa te sit ajatte?

A&W: Ajetaan yleensä kaikkien oululaisten bmx-tyyppien kanssa niinku Roma (Barinov), Pete (Petri Ollila), Osku (Oskari Helomaa), Miika (Pantsar) ja Tiina (Törmänen). Etelämpää Suomea löytyy paljon tyyppejä kenen kanssa on kiva ajaa - esimerkiksi HoneyBMx:n tyypit, DMGporukka ja muutenki.

Te ette oo siis pelkkiä striitti/parkkikuskei, vaikka Aitken noissa taitaaki olla ainoa joka oikeesti ajaa muutakin.

Tuleeks ajettua dirttiä ollenkaa?

A&W: Tottakai ajetaan myös dirttii ja tykätään siitä paljon. Oulun betoniparkin viereen tehtii aika iso dirt-alue vissii toissa kesänä nii kesäsin tulee ajettua. Dirtin isoissa hypyissä oppii pyöränhallintaa ilmassa ja se kehittää myös flowta. Airtemput kehittyy tosi paljon dirtillä ja siellä oppii myös paljon uutta.

Mm, totta. Ja kyl jätkien ajamisessa välittyy mulle ainaki se pieni dirttivaikutus, vaikkei se useimmiten videoille päätyisikään. Mut sitten ku mennää pois tolta suorituspuolelta ja ennen kuin mennään seiska tason henkilökohtaisuuksiin niin sovittiin, että kehutte vähän DMG:n teamiä tässä?

A&W: Johohooo DMG! Se on hienoin juttu ja on kunnia olla mukana! Eli me siis ollaan osana DMG.FI-tiimiä, jossa on meidän lisäks Toivo Sokka, Tomi Puhakka ja Hakkaraisen Jesse. Ollaan tehty muutama video DMG:lle ja oltu edustamassa sitä kisoissa. Ollaan päästy tekeen yhteistyötä mm. suomalaisen vaatemerkki Running Koalan kanssa ja jotain yhteistä reissuakin tiimin kanssa on ollut suunnitteilla. Ollaan mukana, koska DMG on mahtava porukka ja siinä on loistava ilmapiiri ja ei tarvi turhaan ottaa stressiä.

Noni! Hienoa kuulla, että jätkät osaa tän markkinoinninkin. En mä turhaan teitä oo teamiin ottanut! Mitä te haluisitte, et toi ajaminen teille tuo tulevaisuudessa? Onks mitää tähtäimessä?

A&W: Halutaan kehittyä ja tehdä uusia juttuja ja aina ylittää rima ja nostaa se ylemmäs. Katotaan mitä se meille tarjoaa.

Toivottavasti jotain, mikä tukee meidän ajamista. Ei turhaan mietitä tulevaa, sillä se vaan luo liikaa paineita ja pilaa koko ajamisen idean eli hauskuuden ja hyvän ilmapiirin.

Teillähän on sit useampikin sivuprojekti ton ajamisen suhteen. Äijät osaa sirkushommia, soitella ilmeisesti jotain instrumentteja ja nythän on ollu jotain DJ-keikkaaki. Kertokaas vähän niistä.

A: Sirkusta ollaan harrastettu jo suunnillee Aika kattava listaus. Onks jengiä yli 12 vuotta. Eka oppilaina ja sitte 15-vuomuiden, lähinnä niinku tolla idoliasteel- tiaina alettiin opettaan ite. Opetuskertoja la? on pari kertaa viikossa ja keikkoja sitten W: Mulle oman inspiraation kannalta tällä silloin tällöin. hetkellä tärkeä esikuva on Chad Kerley. Muitakin esikuvia on tottakai paljon!

Mä soitan rumpuja ja Waly kitaraa ja Tärkeimpinä Kerleyn lisäksi on varmaan bassoa. Sitte ollaan mukana myös yhessä Dakota Roche ja Alex Kennedy. Kaikista salsabändissä jossa soitetaan perkkoja. ensimmäinen jätkä, jota aloin pitää mun Ollaan myös oltu muutamissa sekakuoesikuvanani oli Mike Aitken. roissa, ja ollaan mm. päästy laulamaan A: Mun lempiajajia on kanssa Chad KerFinlandia-hymni Oulun Sinfonian kanssa ley ja Alex Kennedy ainakin. Kun kattoo useaan kertaan! niiden ajoa nii tulee aina tosi paljon ajofiilistä ja inspiraatiota opetella jotaki uutta.

Tosta DJ-jutusta innostuttiin reilu vuosi Niillä näyttäis olevan myös tosi rento ja sitten. Eka tehtii mixejä pelkällä koneelhauska meininki muutenki. Suomesta var- la kotona mut nyt joku 3 kuukautta sitte maa Patrick Alaspää on yks lemppareista. ostettii omat DJ-vehkeet. DJ-keikkailu on aika uus juttu meille ja niitä ei oo vielä

ollu kovin paljon. Soitetaan Oululaisessa Never Grow Old-nimisessä baarissa joka perjantai varmaa maaliskuuhun asti. Pari kertaa ollaan nyt oltu ja meininki on ollu kohillaan.

Jätkät on ihan hulluja monilahjakkuuksia. Sit sen mä tiedän, että ton sirkushomman ansiosta ootte reissannu. Teilt tuli se pieni Tivoliedittikin, mut tehän olitte Venäjälläki! Mites siel meni, onks mitää huikeit tarinoita?

A&W: Joo Venäjällä oltii, Arkangelissa, ja olihan siellä tosi mahtavaa ja reissu tulee pysymään mielessä! Siellä oli semmoset sirkus-festivaalit/kilpailut, johon meidän sirkus otti myös osaa. Meidän sirkukselle tuli pari palkintoakin ja päästii oikein Venäjän uutisiinkin. Ehkä hauskinta reissussa oli se, kun Pietarin lentoaseman turvatarkastuksessa tutkittiin pipot ja rastatki käytiin läpi, että jos siellä olisi ollut jotain piilossa ahahahaha!

Aikamoista meininkiä. Koska mä oon todella huono journalisti, ni en keksi tähän mitää lisäkysymyksii - sori vaan toimitus - joten pistetää homma nippuu perinteisellä "kiitokset ja terveiset"-osalla.

Kelle äijät haluu laitella terveisii ja kiitellä ja kaikkee sellast?

W&A: Kiitos isälle ja äidille tuesta ja kannustuksesta.

Terveisiä kaikille ajokavereille ympäri Suomea ja maailmaa ja kiitos hyvistä sessareista! Ja iso kiitos vielä Herra Rautaselle et otit meidät mukaan tiimiin!

41

Sellaisia poikia on noi Oulun rastapäät. Melkein interaktiivinen haastattelu tehtiin olosuhteista parhaimmassa eli maailman isoimmassa sosiaalisessa mediassa kolmen viikon aikana. Jätkillä oli koko ajan niin paljon tekemistä, että vastauksia joutui välillä puristamaan ulos uhkailemalla tiimistä erottamisella ja allekirjoittaneen Ouluun muutolla. Onneksi ukot tajusivat oman parhaansa ja saatiin homma purkkiin n. 3 tuntia ennen deadlineä.

Lisää Ablayen ja Walyn edesottamuksia voit seurata osoitteesta www.dmg.fi - kiitos kannatuksesta!

42

Teksti: Juho Sipil채 Kuvat: Mikko Hallikainen, Juho Sipil채

44

SUOMITURISTI

MAAILMANCUPISSA

HAFJELL WORLD CUP

45

46

www.facebook.com/polkulehti

Alamäkiajosta kiinnostunut kisaturistilauma havahtui vuosi sitten, kun UCI:n päästä tuli ilmoitus että lajin maailmancupin finaali ajetaan Norjan Hafjellissä 15. syyskuuta. Siis käytännössä kolmen tunnin etäisyydellä Helsingistä. Päätös syntyi saman tien, että tuonnehan mennään vaikka väkisin. Ei lainkaan haitannut se, että finaali ajettiin nimenomaan lauantaina. Näin ollen töistä ei välttämättä tarvinnut olla yhtään päivää pois, mutta Hollolasta startannut kahden hengen iskuryhmä otti kuitenkin varman päälle ja singahti paikalle jo perjantaina.

Tässä välissä oli alun perin pitkä selostus siitä, miten paikalle päästiin ja mitä se maksoi. Tiivistän sen sanoen, että iskuryhmä starttasi Hollolasta aamukuudelta, matkusti välineillä oma auto, lentokone, juna ja bussi ja oli puolenpäivän nurkilla maailmancupin kisavarikon vieressä irkkupubin terassilla paikalliset huurteiset kourassa. Lento maksaa saman, mitä Oslosta Hafjelliin siirtyminen Norjan julkisella liikenteellä. Se muuten toimii tosi hyvin ja helposti, ei kannata ottaa stressiä. Lentokentältä lähtee junia vartin välein Lillehammerin suuntaan ja sieltä pääsee sitten bussilla sujuvasti jatkamaan. Suomalainen opiskelijakortti kelpasi myös näköjään hyvin, joskin aavistuksen jäi konduktöörin huudosta sellainen mieli, ettei se kai ihan vilpittömän tyytyväinen ollut. Siinä oli kuitenkin kielimuuria ja muuta kulttuurieroa, niin erottiin ihan sovussa.

Kisavarikko käveltiin pikaiseen läpi, siellä oli kaikki perinteiset isot tiimit isoilla autoilla ja teltoilla ja jopa Devincillä oli komeat kaariteltat taas ehjinä ja pystyssä. Aiemmin kauden aikana joku oli koheltanut yhden sellaisen kuulemma rikki jossain kisasssa, josta ko. ryhmän johtaja, puolitoistametrinen Gabe, ei ollut varsinaisesti riemuissaan.

Aika-ajo starttasi kello kahdelta, joten ehdittiin vielä läimäytellä Joonasta ja Rikua selkään ja toivottaa kovaa ajoa ennen kuin siirryttiin hissillä mäen päälle ja lähdettiin lampsimaan radanvartta alaspäin. Tämä on ehdottomasti se tapa, miten kannat-

Suomituristi maailmancupissa

taa toimia, sillä alhaalta lähtiessä epätoivo iskee suomalaisiin mäkiin tottuneen reisiin ja pohkeisiin siinä vaiheessa, kun rataa on noussut noin kymmenesosan.

Perjantaina jo näkyi radan varressa muutama muukin suomituristi, ja siinä sitten huudettiin ja meuhkattiin kun sinivalkoiset rymistivät rinnettä alas. Ei kuitenkaan riittänyt millään jatkoon, paitsi toki Matti ajoi varmasti jatkoon. Aaron Gwin oli jo varmistanut maailmancupin voiton edellisessä kisassa, joten siellä suunnalla ei ollut enää taistelua tai paineita. Mies kaatuili ja jätti lopulta kisan ajamatta, kun ei ollut mitään syytä enää riskeerata.

Aika-ajon jälkeen tunnelmat olivat aika jännät, kun kärjessä ei ollutkaan tutut nimet. Nopeinta kyytiä piti ylivoimaisesti Steve Smith ja toisena oli aikanaan EM-tittelin täsmälleen samalla radalla napannut Robin Wallner. Kolmanneksi väläytti 20-vuotias George Brannigan.

Perjantai-iltana kisa-alueella oli sitten melko odottava tunnelma, eikä jäänyt sen suurempia kerrottavia.

Lauantaina startattiin sitten mäkeen hyvissä ajo in, että ehdittiin näkemään vielä treenejäkin ennen varsinaista kisaa. Mäkeen oli ilmestynyt muitakin suomalaisia, jotka olivat vasta lauantaina aamusta hypänneet ilmabussiin Seutulasta, joten todellista täsmämatkailua. Ääntä saatiinkin ihan riittävästi Matin vilahtaessa ohi ja loppusijoituksessa sijalle 65. Tämän jälkeen rupesi sitten olemaan vähän epäuskoisia ilmeitä ja hämmästelyä, kun maailman kärki alkoi oikein tosissaan ajamaan.

Jyrkimmässä kivikossa radan reunassa kulkee katsojille köysi, josta piti ihan tosissaan roikkua mikäli mieli päästä alaspäin noin jotakuinkin ehjänä ja pystyssä. Ja sitten vieressä mentiin louhikkoon pyörillä. Kärkikuskit menevät kyllä oikeasti ihan todella kovaa ja tuntui että joka toisella oli jo peli täysin menetetty ja kuski muuttumassa matkustajaksi, mutta jotenkin ne vaan pysyy ohjaamossa kiinni ja pääsivät suurimmalta osalta jatkamaan. Epäilen että ajavat silmät kiinni vaikeimmat paikat.

47

Kisan loppuvaiheessa oltiin suunnitelman mukaisesti jo niin alhaalla rataa, että kuulutuksista sai melkein selvää mitä tapahtuu. Toiseksi viimeisenä alas tullut Wallner oli suomalaisten suosikki, mutta mies valitettavasti hyytyi sijalle 17. Ykköstilan otti neljän kymmenyksen turvin Steve Smith ja tiimikaverinsa Brannigan nappasi ensimmäisen podium-sijoituksensa hienolla kakkostilalla. Tutut herrat Minnaar ja Atherton ottivat seuraavat sijat muutamien kymmenyksien erolla ja viidenneksi ajoi taas Devinci-mies Nick Beer.

Kisan jälkeen koko varikolla repesi aika vapautunut tunnelma, kun pitkä kausi oli vihdoin paketissa. Palkintoja jaettiin todella pitkään ja hartaasti, kun oli kisan palkintoja, cupin palkintoja, juniorien ja seniorien puolelta ja vielä tiimien välisen kisan osalta.

Järjestäjät olivat haistaneet tilanteen aika hyvin, kun palkinnot jaettiin keskustan torin tapaisella, ja lavan suunta oli sujuvasti suoraan jo aiemmin mainitun irkkupubin suuntaan. Tunnelmaa riitti, oli hevosnaamarimiehiä ja menoa ja mekkalaa. Eräs runoilijapoika oli nokkelasti tehnyt pahvikyltin, jossa varoiteltiin että ”Brace yourselves – Gwinter is coming”.

48

Illalla ko. alue oli nopeasti aidattu festarityyppiseksi ja palkintojenjakolavalla soitti paikallisia orkestereita, valikoima oli lähinnä perinteistä metallimusiikkia cover-versioina. Toimi varsin hyvin.

Irkkupubi ja toinenkin kuppila oli sitten valjastettu virvokepuolen hoitoon siten, että alueelle tullessa ostettiin läjä apilanmuotoisia poletteja ja niitä vastaan sai sitten ostaa haluamiaan tuotteita.

Jälleen hyvin ajateltu, rahanmenosta ei ollut tietoakaan ja poleteista oli turha haaveilla rahaa takaisin, joten sen sitten tietää.

Baarissa seikkailu oli käytännössä alamäkiajon vahakabinetissa seikkailua, kun yritti päästä tiskille väistellen kivitalon kokoisia maailmantähtiä.

Loppuillasta sitten törmäsin jo aiemmin mainittuun Devinci-päällikköön. Oli lievästi sanoen aika mielissään, kun kolme kuskiaan sijoittuivat kisassa sijoille 1, 2 ja 5. Kuulemma se telttajuttukin oli illan mittaan sovittu toisen osapuolen delegaation kanssa siten, että jos osapuolet sattuvat kaikki samaan maahan, niin hoidetaan sumopukupainit niin asia on sillä selvä.

Seuraavana päivänä suoritettiin sitten paluu kotimaahan, tällä kertaa käyttäen kulkupeleinä matkailuautoa (kiitos ja anteeksi Lehikoisen retkue) ja sitten Oslosta superjunalla kahtasataa kentälle. Vähän ehkä hätäiltiin, kun kentälle jäi aikaa noin viisi tuntia, mutta eipä ainakaan myöhästytty.

50

www.facebook.com/polkulehti

Suomituristi maailmancupissa

Mitäkö sitten jäi käteen?

Aivan huimaa kilvanajoa kaksi päivää auringonpaisteessa, uskomattoman tehokas nilkkatreeni jyrkässä mäessä luistellessa ja toki melkoisen piinaava luottokorttilasku. Viimeiseen pystyy toki vaikuttamaan omalla harkinnalla ja järjenkäytöllä paljonkin.

Lähtisinkö uudestaan?

Ehdottomasti kyllä, ensi vuonna ajetaan taas 14-15 syyskuuta. Enemmänkin suomalaisväriä rinteeseen varmasti mahtuisi, olisikohan järkeä koittaa jotain yhteismatkaa järjestää. Seuraa keskustelufoorumia kevään/kesän aikana.

Millä matkustaa?

Jos vielä mietit, että millä sitä menisi niin kasattiin teille vähän grafiikkaa havainnollistamaan vaihtoehtoja. Juho tosiaan testasi lentoyhteyden ja Mikko ja Joonas autoiluvaihtoehdon. Johtopäätökset saa kukin tehdä itse. Hintahan on myös tekijä ja julkisilla matkustamisen hinnaksi tuli edestakaisin matkalle 215 euroa sisältäen lennot, bussit ja junat. Automatkailun hintoihin ei varmaan tarvitse edes mennä, kun parituhatta kilsaa autoilua rokottaa jo lompakkoa kiitettävästi ja laivalippu katkaisee kamelin selän.

Drawing was sent in by Aku Hjelm

Auto: Lähtö: Vantaa, Suomi -> Autoilu/1h -> Riihimäki -> Autoilu/2h -> Naantali -> Odottamista/2h -> Laiva/8h -> Kapellskär, Ruotsi -> Autoilua/10h -> Hafjell, Norja = 23 tuntia Lentäen: Lähtö: Hollola, Suomi -> Autoilu/1h -> Lentokenttä/1h odottamista -> lento Helsinki – Oslo/1,5h -> juna/2h -> bussi/1h -> Hafjell, Norja = 6 ½ tuntia

51

Kiitokset Hyvinkään Torikadun Liikuntakeskukselle kuvaupaikasta!

Tekemistä off-seasonille

Teksti: Jukka Mäennenä Kuvat: Mikko Hallikainen Malli: Antti Lampen

Tekemistä off-seasonille Off-season on pyörähtänyt käytiin, tai itse asiassa se on ollut päällä jo hyvän aikaa, jos ei välitä ajaa aivan läpimärkiä polkuja.

Talvella pystyy totta kai ajamaan, ei epäilystä siitä. Rospuutto kelien vallitessa osan ajasta voi kuitenkin kohdistaa oheisharjoitteluun, että pyörä kulkee kevään tullen vaivattomammin, nopeammin ja vielä entistä pidemmälle. Talvi vie kaudesta joka tapauksessa noin viisi kuukautta. Sen jälkeen voi olla paremmassa tikissä kuin koskaan tai lähteä melkein nollista lumien sulaessa. Kaikilla on sama aika käytössä. Jokainen voi itse päättää, että miten sen käyttää.

Heikkouksien ja vahvuuksien kartoittaminen

Omien vahvojen ja heikkojen puolien tietäminen on tärkeää off-seasonin treenejä miettiessä. Useimmat tietävät jossakin määrin omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Yleensä heikkoudet ovat niitä asioita, joita ei tykkää tehdä. Jos Vahvuuksissa asia on taas toisin päin. Jos tykkää raskaista ja teknisistä nousuista, niin todennäköisesti niissä ei ole ajoporukan heikoin lenkki. Jos puolestaan tasamaalla tai loivilla alamäkipätkillä edellä olevan selkä vain loittonee, niin polkukunnossa ja ajotekniikassa voi olla parantamisen varaa. Joka tapauksessa tilanteesta olisi hyvä päästä kartalle ja toimia sen mukaan.

Täysin objektiivisia testejä on hieman hankalampi ja työläämpi suorittaa. Niitä totta kai löytyy, siitä ei ole kyse. Yksi vaihtoehto on polkupyöräergometritesti, joka kertoo kestävyydestä sekä hapen- ja verenkiertoelimistön kunnosta. Sen avulla pääsee erinomaisesti kartalle, että missä mennään. Vaikka maastopyöräily miellettään usein pääosin kestävyyslajiksi, niin se on paljon muutakin. Maastossa ajaminen on huomattavasti anaerobisempaa kuin esimerkiksi maantiepyöräily. Erot johtuvat pääosin siitä, että polkimien pyöritetään matalimmilla kierroksilla, eli polkiessa täytyy käyttää enemmän voimaa kierrosta kohti. Samalla maastopyöräily asettaa huomattavasti suuremmat vaatimukset ylä- ja keskivartalon kunnolle. Kärjistettynä esimerkkinä hyvän maantiepyöräilijän tulisi olla mahdollisimman kevyt heti vyötäröstä ylöspäin. Maastopyöräilijällä tällainen ruumiinrakenne ei puolestaan ole ideaali.

Alla on muutama testi, jonka voi tehdä itsekseen minimaalisilla välineillä (tosin visiitti kuntosalille on todennäköisesti tarpeen) 1: Leuanvedot. Ei ole väliä, että teetkö toistot myötä- tai vastaotteella. Tekniikalla kuitenkin on väliä! Yläasennossa leuka käy tangon yläpuolella, ala-asennossa kädet ovat suorina. Vartalo ei saa heilua missään välissä liiaksi. Ole rehellinen tekniikassa. Testin perusteella ei jaeta mitaleja. Pääasia on, että saat vertailukelpoisen tuloksen jatkoa varten. Kohtuullisesta pohjatasosta kertova tulos on 10 toistoa tai hieman yli. Leuanvedolla on mielenkiintoinen korrelaatio moneen ”kentällä” tapahtuvaan suoritukseen. Esimerkiksi 40m pikajuoksun ajat tuntuvat korreloivan vahvasti leuanvedon toistomäärien kanssa.

52

Jukkiksen edesottamuksia www:ssä: www.jukkam.com www.super-sets.com

2: Tasajalkapituushyppy paikaltaan. Kyllä, tähän liittyy vahva suoritustekniikan vaikutus. Toiset osaavat hypyn tekniikan ja vartalon käytön tehokkaasti muutaman kokeilun jälkeen saaden samalla lisäsenttejä tulokseen. Pituushyppy paikaltaan kertoo räjähtävästä voimasta ja hieman myös yleisestä koordinaatiosta. 2,4m tulos on hyvä, 2,8m on erinomainen ja yli 3m tuloksella kannattaa hakeutua sprinttilajien pariin.

3: Maastaveto. Miksi juuri maastaveto? Se on yksi ihmiskehon perusliikemalleista. Itse asiassa maastavedon lähtöasento muistuttaa hyvin paljon asentoa, joka pitäisi olla pyörän päällä: lantio on takana, paino on jaloilla, selkä on suorana ja rinta alhaalla. Maastaveto on lisäksi yksiselitteisin kaikista voimaharjoitteluliikkeistä. Se joko onnistuu hyvin tai ei laisinkaan.

Kyykyssä liikeradan syvyydestä näkee jos jonkinlaista variaatiota ja penkkipunnerruksessa kaveri auttaa vain ”hituisen verran”, mutta totta kai toiston voi silti laskea kirkkain värein. Tarkoitus ei ole kuulostaa ns. lihapäältä, mutta maastaveto on yksi luotettavimpia voimatason mittareita. Loppuun kuitenkin varoituksen sana! Opettele liike kunnolla ennen kuin lähdet edes miettimään suurempia rautoja. Toiseksi en näe maastavedon ykkösten, eli 1RM (repetition maximum), tekemistä tarpeellisena tai hyödyllisenä, ellei voimanosto satu olemaan toinen harrastus. Raudat, jolla 3RM tai 5RM onnistuvat toimivat mittarina aivan yhtä hyvin ja ovat todennäköisesti myös turvallinen vaihtoehto. Periaatteessa edellinen testi, eli tasajalkahyppy hoitaa saman asian, mitä tämä. Esitin tämän kuitenkin eniten kokeilun halua omaaville.

4: 1,5 mailin juoksu. Kestävyyspuolelta voisi ajatella monenlaista eri testiä.

Vanha kunnon Cooperin testi, joka on varmasti monelle kouluajoilta tuttu on yksi vaihtoehto. 1,5 mailin eli, suomalaisittain 2,410m juoksu on paljon kamppailu-urheilijoiden käyttämä testi. Vaikka jokin kokonaisvaltaisempi testi kuin pelkkä juoksu aikaa vastaan olisi mielestäni parempi, niin juoksutestin hyvänä puolena on, että melkein kuka tahansa voi tehdä sitä. Jos matka taittuu alle 8min aikaan, niin onnittelut. Tällä osa-alueella ei ole ainakaan heikkouksia.

Toinen huomion arvoinen seikka on, että sykkeen tulisi laskea 30-40 lyöntiä ensimmäisen minuutin jälkeen juoksun loputtua! Testin voi tehdä kerran 4-6 viikossa ja tarkkailla mihin suuntaan ollaan menossa.

Entä kestävyys??

Maastopyöräily nähdään usein lähes yksinomaan pääosin aerobisena lajina.

Tällä tarkoitetaan suhteellisen matalalla ja tasaisella sykkeellä tapahtuvaa suoritusta. Kuka tahansa, joka on ajanut teknistä polkua (muualta kuin penkistä istuen), jossa on vaihtelevasti ylä- ja alamäkeä voi todennäköisesti vahvistaa, että happi tuntuu olevan välillä kortilla ja jaloissa voi tuntua ajoittain pientä poltetta. Trailiajo, enduro ja alamäkiajo ovat voimakkaasti anaerobisia lajeja, joissa tulee pystyä pitämään tietty vauhti yllä ja olla kykenevä tuottamaan jatkuvasti satunnaisia tehopiikkejä ilman, että alkaa piiputtamaan ensimmäisten minuuttien tai kilometrien jälkeen. Tämän vuoksi em. maastopyöräilyn alalajit poikkeavat vaatimuksiltaan oleellisesti esim. maantiepyöräilystä tai pururadoilla tapahtuvasta xc-ajosta. Ne muistuttavat itse asiassa vaatimuksiltaan nykyään kovassa hypessä olevaa vapaaottelua.

www.facebook.com/polkulehti

Pohjalla oleva voimataso on kaikkien fyysisten ominaisuuksien edellytys. Jos sitä onnistuu nostamaan, niin myös kestävyys paranee samalla. Vaihtokauppa ei kuitenkaan ikävä kyllä toimi toisinpäin.

Viime numerossa oli vastaavanlainen esimerkki, että jos parhaimmillaan pystyy nostamaan 60kg perunasäkin (tai vaikka pyörälaatikon) lattialta hyllyn päälle, niin todennäköisesti 20kg säkkejä tai laatikoita pystyy nostamaan pidempään ja nopeammin kuin vastaavia 50kg painoisia kappaleita.

Toivottavasti tämä herätti hieman ajatuksia, että off-seasonilla treeni voi olla muutakin kuin hiihtoa ja rullilla polkemista. Tehdään vielä lyhyt katsaus energiantuottosysteemeihin.

• Aerobinen, eli hapen kanssa tapahtuva energiantuotto • Anaerobinen, eli ilman happea tapahtuva energiantuottoa Jaottelua voidaan jatkaa vielä pidemmälle, mutta tämä riittää toistaiseksi meidän tarpeisiimme. On tärkeää tiedostaa, että useimmiten energiantuotto toimii näiden systeemien yhdistelmänä, joka riippuu suorituksen kestosta ja intensiteetistä. Esimerkiksi voimakkaasti anaerobisena suorituksena pidetyn 400m juoksun energiantuotto tapahtuu suurimmilta osin aerobisen systeemin avustuksella.

Tässä tapauksessa on heitetty arvioita, että aerobisen systeemin osuus on jopa 60%, vaikka itse suoritus on lyhyt ja verrattain intensiivinen.

Aerobinen energiantuotto on siis ikään kuin moottori, joka toimii kaiken taustalla. Jos se ei ole hyvässä kunnossa, niin sen päälle voi rakentaa suorituskykyä vain rajallisen määrän. Tilanne on aivan sama kuin viime numerossa esitetyissä suorituskyvyn pyramidissa. Ensiksi on pystyttävä liikkumaan hyvin ja rajoituksetta, sen päälle rakennetaan suorituskykyä ja tehoa, joka siirretään lopulta parhaan mukaan lajisuoritukseen. Aerobinen systeemi toimii kaiken taustalla. Oli kyseessä siis pitkäkestoinen lenkki tai vain lyhyt korkeaintensiteettinen suoritus. Anaerobinen systeemi rakentuu sen päälle ja antaa mahdollisuuden käyttää tehoa lisää, mutta vaihtokauppana suoritus voi kestää vain rajallisen aikaan. Koska energiantuotto tapahtuu ilman happea, niin lihaksissa syntyy happivelkaa ja muita aineenvaihdunnan sivutuotteita, jotka rajoittavat tietyllä tehoalueella toimimisen kestoa.

Käytännön toimet

Tuhannen taalan kysymys kuuluu, että mitä sitten oikein pitäisi tehdä? Epätoivoon ei kannata kaiken informaation edessä joutua. Kuten sanottu, testaa missä nyt mennään tai aseta jokin tavoite, missä haluat off-seasonin aikana kehittyä. Jos se tarkoittaa, että haluat mennä kaikista ohi enskapätkien tasaisilla osuuksilla, niin toimenpiteet pitää suunnitella sen mukaan.

Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että harvalla aktiivisesti pyörällä ajavalla on liikaa reserviä voimatasoissa, eli katsetta sinne suuntaan. Kestävyysominaisuuksia pitäisi kuitenkin myös pitää yllä tai vielä mieluummin kehittää. Tästä päädytään vääjäämättä kompromissiin. Voima- ja kestävyysominaisuudet ovat vastakkaisia ominaisuuksia. Tästä syystä huipputason 100m sprintteri ei voi olla myös huipputason maratoonari. Samasta syystä voima- ja kestävyysominaisuuksia on hankalaa kehittää samaan aikaan. Se on tehtävissä, mutta tulokset eivät ole yhtä hyviä verrattuna siihen, että keskityttäisiin vain toiseen ominaisuuteen. Pidän kuitenkin itse näiden ominaisuuksien samanaikaisista harjoittamisesta, sillä ajaminen itsessään edellyttää myös molempia. Toinen vaihtoehto on jaksottaa harjoittelua kahden tai neljän viikon jaksoihin, joissa toisella on selkeä pääpaino. Jaksottaminen tai hienommin sanottuna periodisaatio on kuitenkin niin laaja aihe, että se karkaa pitkälle tämän artikkelin saavuttamattomiin.

Muutamia yleisiä ideoita, minkälaista harjoittelua voisi tehdä. Voimaharjoituksia viikossa 2-3kpl. Liikkeiksi isoja moninivel-liikkeitä, kuten kyykyt, punnerrukset, maastavedot, leuanvedot ja pystypunnerrukset. Loppuun vielä keskivartalolle kohdistuvia liikkeitä, niin muuta ei tarvitakaan! Saleilta löytyvät laitteet voi jättää mummojen käytettäväksi. Kauden alussa toistot voi pitää 8-12 haarukassa ja intensiteettiä voi nostaa kevättä kohden, että päästään 2-6 toiston sarjoihin. Toiset 2-3 kpl harjoituskerroista voivat olla kestävyyspainotteisia. Intervallit pyörällä, soutulaitteella tai juosten ovat käyttökelpoinen idea, samaten kahvakuulalla, levytangolla tai vain kehonpainoa vastaan tehtävät kompleksit tai liikesarjat ovat erinomainen treenimuoto. Vaiheesta riippuen yksi tai kaksi harjoituskertaa voi olla

Tekemistä talvelle

pidempi lenkki, joka voi olla kestoltaan tunnista kahteen. Voit toki mennä pidempäänkin, jos menohaluja riittää. Huomion arvoista on, että pidempikestoista kestävyysharjoitusta ei kannata yhdistää lähekkäin voimaharjoituksen kanssa.

Syy tähän on edellä mainittu. Kestävyysharjoitus syö voimaharjoituksen harjoitusvaikutuksen pois ja siitä saatu hyöty on vähäinen. Lyhyempikestoiset intervallit ja kompleksit istuvat sen sijaan voimaharjoitusten kanssa yhteen paremmin, jos jotain sen puolen harjoittelua haluaa tehdä samalla kerralla. Tässä siis hyvin yleisluontoinen luonnostelma, että mitä voisi tehdä.

Vielä yksi mainitsemisen arvoinen seikka on, että asiantuntevan ohjauksen hankkiminen on enemmän kuin kannattava panostus. Jos aikoo satsata huomattavan paljon aikaa ja vaivaa johonkin, niin kannattaa ainakin aluksi varmistua, että tekee oikeita asioita ja vielä oikealla tapaa.

Aivan vastaava tilanne olisi, jos lähtisi käräjillä puolustamaan itse itseään.

Et tule näyttämään talven jälkeen Kalifornian kuvernööriltä

Kuten edellisessä Polku-lehden artikkelissa sanottiin, niin voima on taito. Vaikka voimantuotto korreloi lihaksen poikkipinta-alan kanssa, niin voimatason kasvu ei ole välttämättä suhteessa lihaksen kasvuun. Tämä johtuu siitä, että hermosto on oppinut käskyttämään lihaksia tehokkaammin. Sen vuoksi ulkopuolin hyvin kevytrakenteinen kaverista voi löytyä voimaa kuin pienestä kylästä. Harvalla pyöräilijällä on muutenkaan liikaa lihaa luiden ympärillä, jotain pehmeämpää kerrosta saattaa sen sijaan löytyä.

Kukaan ei varmasti kasva liian isoksi vahingossa, jos alkaa tekemään voimaharjoittelua vähän vakavammalla mielen tällä off-seasonilla.

Muista monipuolisuus ja pidä hauskaa!

Koko talvea ei kannata kärvistellä salin pimennossa. Muuta harrastamista ei kannata unohtaa.

Esimerkiksi hiihto ja kiipeily ovat mainiota ajanvietteitä. Muut harrastukset, oheistreeni mukaan luettuna, tuovat myös usein paljon kaivattua vaihtelua vuoteen niin mielen kuin kehonkin näkökulmasta. Keväällä voi sitten hyökätä pyörän tankoon uudella innolla ja toivon mukaan hieman suuremmalla iskutilavuudella varustetulla kauramoottorilla.

Matti

Lehiko 54

www.facebook.com/polkulehti

Matti Lehikoinen Teksti: Aku Hjelm Mopo-/nahkatakkikuvat: Mikko Tikka Ajokuvat: Mikko Tikka / Joonas Vinnari / Jimmy Doyle

oinen

Noniin nyt on mikki päällä. Eli oot ajanut kymmenen vuotta ammattilaisen maailmancuppia?

Joo pitää paikkansa.

Mitä on jäänyt käteen?

Mmmm... Tosi paljon kaikkia hyviä muistoja ja ystäviä. Se on ehkä.. tai sanotaan, että pyöräily itsessään on ollut enemmän kuin pelkkä työ, ammatti tai harrastus. Se on ehkä luonut sen kuka mä oon. Se on osa mun identiteettiä. Vitsi niin kauan kun mä muista niin mä oon ajanut pyörällä.

Oon nyt 28 vuotias ja ajanut kilpaa 11 vuotiaasta.

Mä en oo elämässäni tehnyt mitään asiaa niin paljon. Jos laskee, että vuodesta 94 eteenpäin on tehnyt jotain määrätietoisesti niin niin se on melkeen 20 vuotta. Oon kuitenkin ollut tosi nuori sillon kun oon alottanut. Se on aika pitkälti muokannut siksi ihmiseksi kuka mä oon nyt.

Millasta on olla pyöräilyn ammattilainen tai yleensä urheilun ammattilainen?

No kaikessahan on omat hyvät ja huonot puolensa. Urheilussa on ehkä se, että siinä pitää tehdä aikamoisia uhrauksia ja satsauksia. Se antaa tosi paljon, mutta se ottaakin tosi paljon. Eikä se aina oo niin glamourista ja jes jes menoa, että sä vaan ajat pyörällä ja chillaat. Vaan se on ihan raakaa työtä siinä missä joku päivätyökin, mutta sen lisäks, että sä teet niitä kymmentuntisia harjoitteluviikkoja niin sä pistet ittes likoon 15 kertaa kesässä. ”life on the line” vai miten se nyt suomeks sanotaankaan. Siis kisatilanteissa. Silleen se on aika raadollista, että sä teet kehollas jotain sellasta. Siinä on isot panokset ja se voi loppua koska tahansa, kun se nyt on aika vaarallista. On tässä mullekkin sattunut aika paljon kaikeanlaista… Tää juttu lähti nyt vähän rönsyilemään. En mä ees muista kysymystä enää?

Juu aiheesta saa livetä. Ootko sä ikinä tehnyt oikeita töitä?

Oon pari kertaa.

Siis pari kertaa vai pari kesää?

No totaaa.. siis mä oon ollut kesäduunissa junnuna. No okei pyöräkaupassa. Olin lauttasaaren pyörässä tetissä ja sitten sen jälkeen kesäduunissa parina kesänä. Mutta sillonkin mä ajoin jo maailmancuppia, että tein viikon siellä toisen täällä. Et se oli sillon ainoa vaihtoehto, kun pysty sanoo pomolle, että mä lähden nyt viikoks tonne tai kahdeks viikoks ja tuun elokuussa tekee viikon, että onnistuuks se? Et se oli tosi hyvä ja ne sponssaski mua. Sit mä olin 06-07 välisenä talvena kiinteistövälitysfirmassa duunissa. Ei siitä varmaan hirveen moni tiedä.

En mäkään tiennyt.

Joo siellä meikä vaan duunas. Siel työskenneltiin firmojen kanssa, että etittiin niille toimitiloja ja muuta. Faija oli siel duunissa niin se järkkäs mut sinne. Se oli ihan hauska ja opettavainen kokemus.

Tää oli pohjustusta kysymykseen, että miten sä vertaisit toimistoelämää ja alamäkiajoo ammattina?

No siis se oli varmaan eka ja vika kerta, kun mä tuun tekeen kasista neljää tai kasista viiteen toimistotöitä. Että siellä istuttiin joka päivä toimistolla ja siitä kun pääs himaan niin lähti illlal treenaamaan. No okei olihan se omalla tavallaan suht koht lungia, mutta ohan se aika erimaailma, kun mun pyöräily toimisto on se, että lähden tosta ulos harjotteleen kolmeks neljäks tunniks päivässä.

56

Matti Lehikoinen

ELÄMÄNTAPA Mites toi kun mediassa eli tässä tapauksessa Dirtti-lehdessä ja muissa alan lehdissä annetaan ammattilaisen elämästä tosi glamouri kuva. Aina kun ajetaan niin paistaa aurinko ja muut kliseet niin kuinka hyvin se vastaa todellisuutta yleensä tai sun kohdalla?

No se riippu vähän missä asuu. Onhan paljon kuskei ketkä ei oo ikinä talvee nähnykkään.

Et just kaikki ketkä asuu eteläisellä pallonpuoliskolla niin niillä on se, että ne tulee tänne kesäks ajaa kisaa ja kun täällä tulee syksy ja kausi loppuu niin ne menee kesäks takasin kotiin. Niillä on käytännössä loputon kesä.

Mutta pidän just paljon yhteyttä Brendanin ja Andrewn kanssa ja se on aina läppä, kun kattoo vaikka Andrewn twitter päivityksiä. Se käy aamul vähän surffaamassa ja iltapäivällä ajamassa maantietä shortsit jalassa. Hirveet palaneet rusketusraidat reisissä sillä ja sitten mä laitan kuvan paloheinästä partahuurussa hiihtämässä. Mutta se on ihan mihin on tottunut, että tää on se miten mä oon sen aina tehnyt. En oo ikinä koko talveks lähtenyt pakoon.

Oon harjottelemassa käynyt tietenkin, mutta en mä oo koskaan pakannut kamoja koko talveks ja lähtenyt pois.

Kuinka paljon matkustamista ammattilaisen elämään kuuluu?

No se on about puolivuotta vuodesta. Aika plus miinus, että joinain vuosina mulla on tullut yli 200 päivää ja sit varmaan vähimmät on ollut jotain 130 päivää.

Mites matkustaminen yleensä. Lasketko sä sen plussaks vai miinukseks eli onko se sellanen, että haluis olla enemmän kotona ja manaa kun joutuu lähteen vai lähteeks ihan innoissaan?

No vanhemmaks kun on tullut niin sitä arvostaa enemmän olla himassa. Sillon just kun oli viel nuori ja kaikki oli uutta niin oli silleen, että jes jes oli ihan fiiliksissä siitä matkustamisesta.

Mutta sitten kun on tullut enemmän ikää ja matkustanut jo niin paljon niin kyl mä koitan mahdollisimman paljon tulla himassa käymään ja olla kaiken mahdollisen ajan. Että koitan pilkkoo sen matkustamisen sellasiks parin viikon jaksoiks. Joskus junnuna ei ollut mikään ongelma olla kaksi kuukautta pois, mutta nyt maksimin on koittanut pitää neljässä viikossa.

Tuun käymään sitten himassa vaikka ees viideks päiväks niin se katkasee sen matkan hyvin. Pääsee laittaan uutta kledjua matkalaukkuun ja nähtyy kavereita ennen kuin sitten taas mennään.

Sä vähän sivusitkin aihetta, mutta miten ystävät suhtautuu tohon elämään? Onks vaikee pitää yllä tavallisia kaverisuhteita, jos puolet vuodesta menee missä sattuu?

Onhan se. Onhan se tosi vaikee silleen, että koska ihan kaikkiin ei pysty pitään yhteyttä. Se on vaan ihan mahdotonta ja sitten kun tuut viikoks kotiin niin ehdit nähdä just ne läheisimmät ystävät. Sitten tottakai yrittää soitella sen mukaan mitä pystyy. Se oma aika alkaa vaan oleen niin rajattua, että ihan joka paikkaan ei pysty ratkeamaan vaikka kuin haluis. Kyllähän se on varmaan kavereiltaverottanut, että meikäläisestä ei kuulu kuukauteen ja sitten kun tulee takas niin on vähän, että mitäs täällä on tapahtunut. No nykyään se on paljon helpompaa, kun facebookit, twitteri, whatsupit ja muut. Mäkin muistan sillon kun alotti reissaamisen niin ei ollut kuin se 5110 taskussa, että tekstiviesti ja soitto oli vaihtoehdot. Eihän mulla ollut edes tietokonetta tai mistään nettikommunikaatiosta tietoakaan. Aluks vielä kun reissas niin se oli viel ihan törkeen kallista soittaa ja tekstiviestikin makso sen 50cnt kappaleelta tai vastaavaa. Ajamisestakaan ei aluks saanut rahaa niin ei tietenkään viittinyt ihan kaikkia roposia pistää haiseen puhelinlaskuun.

Onko sulla sellainen olo, että sä oot jäänyt jostain paitsi elämässä alamäkiajon takia?

Onko jotain asioita mistä voisit olla kateellinen kavereille?

No joo.. Omalla tavallaan joo. Ehkä se, että ei oo kerran viikossa sitä suorittamisen painetta ja semmosta, että jokainen viikonloppu pitää onnistua. Että maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai on ok, mutta sitten se paine rupeaa taas latautuun. Et se on tasapainoilemista sen stressin ja jännityksen kanssa. Sitten sulla on viel usein jotain pikkuvammaa, jota kannat mukansa ja koitat parannella sitä niin onhan se välillä raastavaa. Sitten taas kun käyt himassa ja näät tätä elämää niin en mä tiedä onks jäänyt hirveesti mistään paitsi. Ehkä mä oon nähnyt baarielämää vähemmän, mutta ei se sitten oo ollut prioriteettikaan, että ois pitänyt elää niin kuin normaalit nuoret. En oo ikinä nähnyt kunnon suomen kesää niin se on sellanen mitä mä kaipaan. Tää kesä oli ehkä ensimmäinen missä sain vähän kokee, että mitä se on. Sää oli ehkä vähän huono, mutta mä kyllä otin täyden ilon irti siitä, että pysty tekeen muutakin kuin ajaa pyörällä. Aikasemmin kun on käynyt himassa reissujen välissä niin se on ollut sitä harjottelua, että ei siinä oo ehtinyt mihinkään mökille lähteen neljäks päiväks kalastaan ja veneileen. Se on ehkä vähän semmonen mitä kaipaan, että vois ihan vapasti tehdä mitä vaan. Semmosta mä en oo saanut ikinä kokea.

Kyllähän sä tajuut, että ne ihmiset käy töissä ketkä täällä on. Ne ei oo enää sellasia kesiä kuin yläasteella, että sä olit vaan tekemättä mitään.

Hahhah.. no joo tottakai, mutta on jengillä silti just ees se parin viikon kesäloma. Että vaikka ne käy töissä niin silti. Yleensä, kun mäkin oon ollut kesällä kotona niin se on sitten sitä harjoittelua ollut kuitenkin vaikka on ollut suomessa, että siinä ei oo oikeastaan mihinkäänä ehtinyt.

57

Tähän väliin kliseinen kysymys, jos Lehikoisen lapsi haluaa alkaa alamäkiajo ammattilaiseksi niin kannustatko vai mitä?

Jos se ite haluu niin kyl mä kannusta. Mutta kyl mä sanon tälleen omasta kokemuksesta, että se ei oo ihan se ensimmäinen asia kun lapsi synyy, että tästä tulee alamäkiajaja tai pyöräilijä. En mä rupee sen kautta elään omaa unelmaa uudestaan, mutta jos se sitä sattuu haluamaan niin tottakai mä kannustan. Mutta onhan siel paljon kaikkia muitakin lajeja mitä voi koittaa, että ei se pyöräily oo kaikki kaikessa.

Oisko mikään vaihtoehto, että se menee kouluun ja töihin niin kuin tavalliset ihmiset?

No sekin on yks, mutta kyl mä oon sen kannalla, että urheilu antaa ja opettaa tosi paljon. Niin kauan kun skideil vaan intoo riittää niin koittaa pitää silleen, että ne urheilis. Ettei tuu sitä, kun täytetään 18 ja saadaan ajokortti niin vaan ryypätään ja lillutaan se kolme vuotta. Sitä ei se koulujen käyminenkään ainakaan hillitse. Voisivat vaikka urheilla.

Täytyy sanoa näin sivuhuomiona, että yllättävän positiivisesti suhtaudut urheiluun. Saanut lehdissä lukea katkerampiakin näkökulmia urheiluun ja huippu-urheiluun entisiltä staroilta. Koitan tässä siis sanoa, että tosi kiva huomata, että sä suhtaudut noin positiivisesti valintoihis.

Siis en mä päivääkään vaihtais pois. Vaikka on paljon ollut paskaa niin on ollut paljon niin hyvääkin. Sanotaan, että jos työ ois ollut ihan mitä tahansa niin en mä usko, että mitkään ammatit tai koulut tai muutkaan ois ikinä antanut mulle samanlaisia mahdollisuuksia nähdä ja kokea asioista, tutustua ihmisiin ja luoda suhteita. Että ihan varmasti uran jälkeen löytyy jotain lajin sisältä, mitä se sitten ikinä onkaan. Ja kyllähän yksilöurheilijat rinnastetaan usein yrittäjiin, koska omalla tavallaan sä oot yksityisyrittäjä siinä. Sä teet sitä juttua oman ittes eteen ja sulla on kaikki pelissä siinä. Vaikka et saakkaan mitään paperia, että oot valmistunut urheilija niin se on tosi opettavaista. Loppupeleissä se on oma bisnes mitä sä pyöritä. Sun pitää hoitaa sponssit, media suhteet ja luoda kontakteja samalla kun sä urheilet. Että aika seppä saa olla, kun koulusta valmistuessa on samat valmiudet lyödä cv:n mitä urheilijalla on lyödä.

Joo tajuun ton. Jos ois niin naurettava tilanne, että oisin palkkaamassa jotain duuniin niin antasin lisäpisteitä ihan jo siitä, että odottasin yksilöurheilijalle olevan sellanen tietty tekemisen mentaliteetti.

On on, koska kukaan ei tee niitä asioita sun puolesta.

58

Sitten viimeiseen kysymykseen tästä aiheesta.

Leikitään vaihtoehtoista historiaa. Jos susta ei ois tullut alamäkiajo ammattilaista niin mitä sä tekisit nyt?

En mä tiedä. Oon sanonut mutsille joskus kaksitoistavuotiaana, että tuun ajaan Tour de Francea. Ajoin sillon siis maantietä ja oon sanonut mutsille joskus ihan pienenä, että musta tulee ammattilaispyöräilijä ja musta tuli. Kukaan ei ikinä pakottanut mua tähän.

Tää oli ihan mun juttu. Äitillä tai iskällä ei oo mitään tekemistä pyöräilyn kanssa. Muistan kun sanoin, että haluun alkaa ajaa pyörällä kilpaa niin sitten etittiin, että onks suomessa pyöräilyseuraa. En ollut ikinä seurannut pyöräilyä tai tiennyt siitä yhtään mitään sillon. En mä tiennyt onks suomessa ees mitään kilpailuita. Mä vaan ajoin joka päivä kesät talvet pyörällä. Kouluunkin menin aina pyörällä. Vasta kolmannella ois saanut mennä pyörällä, mutta mä menin jo ekalla, koska mä halusin ajaa pyörällä.

Sanoin ite, että haluun ajaa pyörällä kisaa ja me järjestettiin kesämökilläkin paikallisten poikien kanssa omat pyöräkisat. Muistan, että voitin sen! Porukat sitten löys pyöräilyunionin ja ne anto sieltä parin seuran numerot ja yhteystiedot ja mutsi soitteli sinne.

Seuraavana kesänä ajoin sitten kilpaa lisenssillä kakstoistavuotiaitten sarjassa. Mutta vanhemmilla ei ollut mitään pyöräilytaustaa. Faija on jotain sportannut lenttistä ja suunnistanut, mutta ei sekään ihan niin hirveen tosissaan oo urheillut.

NOPEAT TOIMITUKSET!

WWW.GRAVITYMTB.NET

Matti Lehikoinen

HUIPULLE NOUSEMINEN Vaihdetaan aihetta ja aletaan ihmettelemään kuinka sä oikeen nousit sinne huipulle loppujen lopuksi ja millanen matka se oli. Äsken puhuttiin vaihtoehtoisesta historiasta niin jäi sellanen kuva, että se ois ollut selkeetä, että sä päädyt ammattilaiseksi, mutta ei se tainnut ihan niin selkeetä olla?

Ei se selkeetä oo ollut. Sanotaan siis, että se kaikki on muodustunut siinä pikkuhiljaa. Että aina yks asia johti toiseen ja se kolmanteen ja siitä se lumipallo lähti pikkuhiljaa pyöriin. Miten sen sanois. En mä ikinä ajatellut, että hei musta tulee pankkiiri ja meen lukee rahoitusta.

Tai sellasta mitä jengi meil lukiossa jo ekalla ties miksi ne haluu isona. Niin en mä ollut kuuna päivänäkään ajatellut mitä mä teen isona.

Mä elin ihan täysin hetkessä. Ehkä mä elän vieläkin aika hetkessä.

Se taisi olla jossain vaiheessa melko pienestäkin kiinni? Ainakin mä muistan, että sillon kun voitit junnujen EM-kisat ja lähdit MM-kisoihin niin sulle ois lyöty aika kovat tavoitteet teamin puolesta, että pitää voittaa ja se ei tainnut mennä ihan lapaan.

Onks se kuinka tiukilla ollut, että pääsit sinne ammattilaiseksi asti?

On on. Sanotaan vaikka, että siinä vaiheessa se ajaminen on vielä aika harrastus, mutta samalla käydään se kaikista kovin kilpailu.

Koska niitä junnuja on aina tyyliin se 60 per ikävuosi ja niistä taas läpi nousee ehkä kolme ja menee sinne teameihin. Eli joku ne on valkannut sieltä. Niin se on aika raadollinen käydä läpi se karsinta.

Vaikka se on vielä ihan harrastus niin sun pitää sillon tehdä ja onnistua. Sulla on se kaksi vuotta aikaa antaa ne hyvät näytöt, että sun nimi jää mieleen jollekkin. Jos se ikkuna menee ohi niin niin sieltä on enää hirveen vaikee nousta. Se juna meni jo siinä vaiheessa. Tottakai poikkeuksiakin on, mutta ne junnuvuodet on ne tärkeimmät.

60

Mitä oli sitten jälkeenpäin ajatellen ne kisat tai käännekohdat mitkä löi sun nimen läpi ja takas sen, että sä nouset ammattilaiseksi?

No ehkä kaikista isoin juttu oli 2000, kun mä ajoin junnu MM-kisoissa yhdeksänneksi. Se oli tosi kova, koska olin 16 eli mulla oli vielä kahdet junnu MM-kisat edessä sen jälkeen niin se oli varmaan yks tärkeimmistä.

Tajusitko sen jo silloin että se on kova juttu?

En. Mä vaan ajoin. Sekin oli helppoa, koska ei mulla ollut mitään ajatusta siitä. Näin Eurosportilta Peatit ja Vouillozit ajamassa, että ne on isoissa teameissä, mutta en mä ikinä missään vaiheessa osannut kuvitellakkaan, että hei mä voisin joskus olla tuolla ajamassa niitten kanssa kisaa. Se ei ollut ees semmonen tavote. Se oli ehkä joku unelma, mutta mä en ehkä missään vaiheessa uskonut siihen itsekkään, että se vois olla mahdollista.

Koska sä allekirjoitit sun ensimmäisen ammattilaissopimuksen?

Sillon kun mä olin kahdeksantoista.

Eli mikä vuosi se oli?

2002. Ajoin sillon vikaa vuotta junnuissa ja olin sillon jo sitten Globalilla.

Tehtiinkö se silloin syksyllä se sopimus?

Joo. Mitkä sun saavutukset oli siinä vaiheessa, kun se sopimus allekirjoitettiin?

Mä olin voittanut junnu euroopanmestaruuden sillon edellisenä vuonna ja sitten mä olin 2001 ajanut Kaprunin maailmancupissa kuudenneksitoista.

Se oli hiton kova suoritus ja sitten mä olin Leysinin maailmancupin aikaajossa samana vuonna kahdestoista.

Martin Whiteley tais olla iso nimi sun taustalla vaikuttamassa sillon. Koska se tuli mukaan kuvioihin?

No se tuli sillon 2001 kesällä ekaa kertaa juttelemaan mulle kun olin ekaa kertaa maailmancupissa. Laiho tunsi sen jo ennestään niin se tuli sanomaan, että tuolla yks tallipomo haluis jutella sulle. Mä oli vähän silleen, että mitäs hittoa. Sitten kun kausi oli lopuillaan niin mulla oli kaks teamipaikkaa valittavana. Oisin voinut ajaa Maxiksen teamissäkin.

No mutta sä päädyit Globalille. Millanen kuvio se oli?

No olihan se tosi iso muutos yhtäkkiä, kun oli edellisenä vuonna kiertänyt Vesikon kanssa asuntoautolla ja sitten seuraavaks olikin samassa teamissä Missy Gioven kanssa. Sitten siinä oli Greg Minnaar, Sean McCarrol ja Minnaarihan oli tuolloin vielä tosi nuori, joku kakskyt tai jotain. Ketäs muita siinä olikaan viel. Ainakin yks brassi eli Markoff Berchtold, sitten pari japsia, Cesar Rojo, Marielle Saner ja sitten minä tietenkin. Mick Hannah oli ollut siinä kanssa, mutta se vaihto Harolle ja mä tavallaan sain sitten sen paikan.

Oliko ammattilaisuus sitten sitä mitä sä oli kuvitellut? Vastasko se odotuksia? Ööö no aikalailla joo. Sillon mä olin vielä niin nuori, että tottakai mulle annettiin paljon asioita anteeksi. Ne oli sellasia oppivuosia.

Opin sillon Minaarilta paljon ja sitte kun siinä oli paljon tosi menestyviä kuskeja niin pääs heti siihen messiin. Sai treenaa niitten kanssa

, A L L I N O I T I S N A R T ?

I A S A I J A A J A E N L I K Y K Ä N I S T E I S K I M

ja ajaa treeneissä niitten kanssa. Sieltä näki sitä vauhtia jo paljon.

Tottakai se oli opettavaa aikaa ja sitten pääsi kattoon kisoihin mitä on sieltä sisältäpäin teami-teltoista katsottuna ja se matkustaminen ja kaikki tällänen. Kun sä sanoit, että oliks se sitä mitä mä odotin tai luulin niin ei se oikeastaan, kun en mä osannut odottaa tai luullut mitään. En yhtään tiennyt mitä se voi olla niin ei ollut mitään ennakkoasetuksia.. No tietenkin Katja Repo oli sillon GT:llä ja oli sitä nähnyt sivusta ja mitä Katja oli puhunut. Se jeesas mua aikanaan todella paljon kanssa. Se oli tottakai puhunut musta teameille ja oli puhunut sillon GT:lle. Sitten mä muistan, kun mulla oli joskus just jotain ongelmia iskareiden kanssa niin se vei mut Rock Shoxille, että hei tässä on tällänen junnu voitteks te korjaa sen iskarit ja silleen.

Katja ja Antti-Pekka Laiho oli sellasia esikuvia, että ne oli kummatkin ammattitalleissa ja ajo GT:llä aikanaan. Niitä ehkä katto ylöspäin, että mäkin voin joskus olla tuolla.

Millaiset paineet siihen ammattilaisen ajamiseen liittyy? Kuinka selkeesti tallin suunnalta sanotaan mitä sulta odotetaan?

No kyl se sanotaan ja Globalissa se sanottiin ihan suoraan mitä sulta odotetaan. Niin ohan se raskasta yhtäkkiä hypätä niin isoihin kenkiin.

Silleen, että kun puhutaan maaliskuusta asti siitä, että kun sä syyskuussa voitat junnu maailmanmestaruuden. Niin sitten kun siellä on niitä muitakin kovia nimiä kisassa. Olihan niitten paineitten kanssa aika vaikee olla ja sitten tottakai sä koitat ajaa aina hyvin, mutta tietenkin se oli kokoajan takaraivossa, että mitenköhän tää natsaa.

62

Tuossa sanoitkin, että siellä oli paljon kovia nimiä kilpailemassa samoista paikoista ja tuloksista niin ketkä oli silloin sun ns. pahimpia vastustajia sen MM-voiton tiellä tai muuten? Ketä ne oli ja mihin ne on päätynyt?

Eihän siell ollut juuri ketään… ehei. No tossa oli nyt vähän sarkasmia ehkä. Siellä Hill, Atherton, Beaumont, Justin Leov, Andrew Neethling, Mick Hannah ja ootas nyt. Niin Camellini tietty. Siellä oli noi kaikki jätkät ketkä ajaa kärjessä nyt niin mä oon ajanut niitten kaa junnu MM:ssä. Et se mun ikävuosi oli tosi vaikee ja sieltä oli vaikee breikkaa, kun sattu oleen paljon kovia nimiä siinä.

Oliks ketään sellasta arkkivihollista?

No Camellini oli sellainen joka oli mun arkkivihollinen, koska se oli palkattu Vouillozin teamiin ja se oli käsikirjoitettu, että se voittaa junnu maailmanmestaruuden. Ihan samalla lailla, kun se oli mullekkin laitettu. Mikä oli ehkä niiltä isoilta teameiltä aika iso virhe, koska siitä tuli niin kovat paineet, että meistä ei kumpikaan voittanut sitä. Sielä tuli Hilli ihan puskista mistä kukaan ei juurikaan ollut ees kuullut, koska se ajo koko kesän Amerikassa. Ainoat kisat mitä sinä kesänä ajoin Hilliä vastaan oli junnu MM-kisat ja muuten se ajo vaan Pohjois-Amerikassa.

Joo siis kun sä sanoit siitä, että teille ilmoitettiin alkuvuodesta, että odotetaan junnu MM-kisoista voittoa niin meinasin älähtää jo. Eihän siinä ole mitään järkeä. Joku urheilupsykologihan repisi pelihousunsa jos kertoisi miten homma on hoidettu siellä.

Joo joo siis se oli tosi vaikeeta. Sitten mä muistan, että siihen laitettiin mustaa valkoisella voiton palkintorahoista, bonuksista ja optioista. Mä olin silleen, että ei jumalauta. Olin just täyttänyt kahdeksantoista ja katoin, että mä voitan ton niin voin marssia ja ostaa uuden auton. Ikinä ollut nähnykkään sellaisia rahoja ja sitten yhtäkkiä sulle laitetaan siihen eteen valkonen paperi syötiks, että tässä sulla on tällänen. Niin eihän siitä tullut sitten hevonpersettä niistä kisoista sitten. En mä pystynyt käsitteleen sitä painetta ja sitten mä olin yhtäkkiä siinä tilanteessa, että joo jos sä voitat tulee näin paljon, mutta jos sä et voita niin sä et saa mitään. Oot toinen niin ei mitään. Se kontrasti oli ihan sairas. Jälkeenpäin ajatellen mua ehkä vähän harmittaa se. Mä tavallaan vähän luulen, että jos mulla ei ois ollut tota mahdollisuutta niin nuorena niin mä luulen, että oisin ajanut paremmin. Yhtenä vuotena saat ilmasen pyörän ja seuraavana vuonna joku sanoo sulle, että saat säkillisen rahaa jos voitat.

Seuraavaksi keskustelu lipesi rahaan, mutta me jätetään tästä tarkat summat pois. Sen verran voi vihjailla, että teamit olivat valmiita palkitsemaan junnu MM-voitosta sopimuksella, jonka bonukset ja seuraavan kauden optiot olivat yhteisarvoltaan kuusinumeroinen summa.

Täytyy sanoa, että haastattelija oli hivenen yllättynyt summista ja sitä Matille päivitellessäni keskustelu siirtyi alamäkiajon yleiseen menoon 2000-luvun alussa. Hypätään taas mukaan haastatteluun.

Joo kato sillon elettiin vielä sitä vanhaa aikaa eli ns. hyvää aikaa.

Siel liikku tosi isot rahat sillon, koska laji oli niin nuori niin ne palkat oli vähän utopistisia. Tai no ihan realistisiahan ne sillon oli, mutta siitä ei montaa vuotta mennyt niin tuli vähän lama lajiin. Sillonhan just GT lopetti, Sunni lopetti, Specialized lopetti ja tosi moni iso teami joita oli ollut niin lopetti ja lajista katos sillon kokonaan fyrkka. Sillonhan Peaty meni Orangelle, Lopes laitto oman teamin pystyyn, Vouilloz laitto oman teamin, koska ei ollut enää tallipaikkoja jäljellä. Nyt vasta on noustu sieltä aallonpohjalta. Että sillon mentiin sitä aallonhuippua ja revittiin jokainen penni irti ja sitten se homma romahti. 2002 oli sillon jo vähän lopun alkua, mutta totaalisesti se homma romahti 2003. Kaikki teamit myi rekkansa pois ja osti pienet pakut ja leikkas kuskeja. Sehän oli mulle ihan sikavaikee tilanne, koska mä olin just breikannut niin sitten yhtäkkiä mulle ei ollukkaan tallipaikkaa.

Onko sulla mitään käsitystä tai muistikuvaa miksi ne valmistajat vetäytyi tuolloin? Koska mä muistan kanssa noi tapahtumat, mutta ei mitään käsitystä miksi niin tapahtu.

Mä en itseasiassa oikeastaan muista, siinä oli joku iso tapahtuma taustalla. Oliks se niin, että Eurosportti lopetti lähetykset. Sillon oli ollut Diesel, Tissot ja Grundig isoina sponsseina maailmancupilla ja sitten yhtäkkiä ei ollut ketään isoa sponssia maksamassa tv-lähetyksistä ja muista. Se näkyvyys romahti ihan totaalisesti tai livelähetykset ja tälläset. Sillon tiputettiin palkintorahatkin niin, että kun ennen sai top-20 niin sitten vai vaan enää top-10. Sitten Norbakin eli Pohjois-Amerikan sarjakin loppu siinä samassa, tai no ei loppunut, mutta siellä lopetettiin kokonaan palkintorahojen maksaminen. Tea-

mit makso sitten niistä kisoista bonareita, mutta se homma heitti häränpyllyä. Siinä koettiin aika pitkä sellanen lama mistä kesti toipua varmaan sellanen kolme vuotta. Mutta nyt se on taas mennyt siihen, että teameillä on isot rekat ja bussit, että ollaan noustu takas sieltä. Mutta se oli kyl hankala tilanne mulle, koska ne oli tavallaan niitä mun parhaita vuosia ja samaan aikaan raha ja teamit katosi lajista.

Vielä tohon hurlumhei aikaan liittyen niin mites iso teami se Globali oli aikanaan? Onko nykyään mitään lähellekkään vastaavaa?

Sillonhan kaikki teamit oli ihan sairaan isoja. Kaikissa lajeissa jengi muistelee niitä vanhoja, että sillon oli rahaa ja sillon oli teamikuviot ja sillon oli kaikki paljon paremmin, mutta ei taida kyl olla mitään vastaavaa. Globalissa oli parhaimmillaan yhdeksän kuskia niin se oli ihan morjens operaatio. Se makso ihan hitosti. Sen homman budjetti oli monta miljoonaa dollaria sillon.

Oliks siinä mitään sellasta it-kuplan meininkiä. Mitään ylilyöntejä? Muistaisin ainakin, että teillä oli oma hieroja sillon kisoissa?

Oli kaksikin!

Voiks nykyään kuvitella, että olisi tuollaista?

No ohan Trekillä hieroja ja sitten.. no en mä tiedä onks kellään muulla. Varmaan jollain, mutta en mä ainakaan tiedä.

Osaltaan siihen Globali hommaan vaikutti se, kun sen omisti sellanen japanilainen bisnes äijä ja sen omaisuus kyykkäs pörssissä silleen, että se puolittu yhtäkkiä. Omistikohan se puolet Sonysta tai jotain vastaavaa. No mutta se pisti homman jäihin niin eihän meitä 2003 ollut sitten Globalilla kuin neljä kuskia ja ajettiin käytännössä sen teamin raunioilla mitä oli edellisestä kaudesta jäljellä. Se oli sellanen ihan pieni operaatio enää.

63

SAAVUTUKSET Sitten saavutuksiin! Koska tai mitkä oli sun huippukaudet?

No se 2003 oli aika vaikee kausi. Ajoin ekan vuoden elitessä sillon eli olin just siirtynyt junnuista. Olin sillon neljästoista kuitenkin maailmancupissa mikä oli siis sillon ihan hyvin ja ajoin jotain ihan hyviä kisoja kanssa. Se oli eka vuos kun ajoin maailmancupin kokonaan ja parhaimmillaan taisin jossain osakilpailussa olla yhdeksäs mikä oli tosi hyvin kanssa. Eli siis ajoin ekana vuonna elitessä top kymppiin, mutta sekään ei sitten oikeen riittänyt, koska sitten 2004 ajoin Orangella. Eli sillon mä olin ihan total privateer ilman teamipaikkaa. Sain Orangelta rungot ja suomesta Shimanolta osia, loput komponentit ja sieltä tais tulla Boxeriki eli keula. Se oli just, kun me kierrettiin Juhanan kanssa sillä vanhalla ambulanssilla.

Miten mulla on mennyt tuollainen ihan ohi?

Se homma kyykkäs mullakin ihan totaaliseti sillon.

Missä sä ajoit sitten 2005?

Sillon mä sain sen Honda diilin ja siitähän se homma sitten lähti vasta periaatteessa kunnolla käyntiin.

Joo siis toi välivuosi omiin nimiin oli unohtunut ihan täysin multa. Oon aina jotenkin luullut, että se oli suoraa liitoa Globalista Hondalle?

Ei ei ei ei. Siinä vedettiin se 04 vuosi välissä. Mä ajoin siis ihan täysin privateerinä. Ei ollut mitään, mutta mä ajoin tosi hyviä kisoja.

64

Leogangissa oli sellanen kisa missä oli just Cedrig ja Pascal ja nää niin mä olin siinä toka. Pascali voitti ja Cedrig oli kolmas. Se oli sellanen, että anto paljon boostia siihen. Olin sillon maailmancupin overallissa yhdestoista ja ajoin maailmancupin finaalissa Livignossa seitsemänneksi. Se oli mun siihen mennessä paras maailmancup sijoitus ja mä vielä muistan, että ajoin väliajasta maaliin koko kisan nopeiten. Eli joku 2,5 minuuttia olin nopeempi kuin kukaan muu koko porukasta.

Mites se sitten johti Hondalle? Oliko Whiteley sillon 2004 vielä mukana sun taustajoukoissa?

Joo oli se siinä silleen puuhamiehenä, mutta mulla oli sikahyvä kausi. Tais olla neljä top kymppiä, sitten kaks ihan katastrofi kisaa ja siellä Leogangissa toinen Pascalin jälkeen. Se oli sellanen mikä anto paljon uskoa siihen ja tavallaan avas ne ovet. Että periaatteessa mä jouduin käydä sen koko operaation uusiksi. Eka hirveetä nousukiitoa junnuna ja sit se kisahomma romahti kahdeks vuodeks ja mun piti lähtee taas tyhjästä liikkeelle. Sitten mulla oli hyvä kausi tokaa vuotta elitessä niin aukes paikka Hondalta.

Millainen kuvio se Honda oli?

No olihan se ihan makee. Siinä oli paljon hyvää, mutta sitten taas. Se oli aika iso korporaatio niin sanotusti, että siellä ei ollut ihan hirveästi vapauksia ja siellä mentiin aika pitkälti sen mukaan miten siellä mennään.

Et siinä ei ollut hirveästi kisaohjelmassa tai matkajärjestelyissä pelivaraa.

Oli vähän ison koneiston pelinappulana, mutta ei sitä sillon tullut ajateltua noin. Oli vaan fiiliksissä, että pääs sinne. Sillon kaikki oli vielä niin uutta, että oli ihan tohkeissaan.

www.facebook.com/polkulehti

Joo vaikea kuvitella kenenkään valittavan siitä, että ajo Hondalla.

Pakko kysyä, että oliks se hyvä pyörä ajaa? Se hypetyshän nyt oli ihan järjetöntä, kun siihen ei saanut kukaan ulkopuolinen edes oikeastaan koskea.

Hhmm.. no pakkohan sen oli olla, koska sillä mä ajoin mun uran parhaat sijoitukset. Mä en nyt ihan muista varsinaisesti. Geometriaa kun katsoo niin se oli vähän vanhanaikainen vs. mitä nykyään on, mutta se jousitus oli ihan uskomaton. Se oli ihan käsittämätön.

Olisiko se vielä nykypäivänäkin ihan kilpailukykyinen?

No joo siis ihan varmasti. Vaikka siinä ei ollut kuin seitsemäntoista senttiä keulassa ja kahdeksantoista senttiä perässä joustoa niin, kun sen pysty säätää ihan millaseks sä ite halusit. Sit siinä oli sähkösesti lukittava takaiskari, että sai polkuosuuksilla lukkoon.

Lukittuko se ihan kokonaan vai jättikö se auki vähän?

Ei se jätti vähän. Käytännössä siinä meni vaimennukset täysille ja sit se aukes itsestään automaattisesti. Siinä oli ajastin, jota pysty säätään, että miten pitkäks aikaa sen halus lukkoon. Se piti sitten aina ajastaa sen mukaan minkä pituisia suoria radalla oli. Olikohan se minimi 5 sekkaa ja maksimi 10 sekkaa millä välillä sitä sai säätää.

Miksi noita ei oo nykyään?

Maksaa niin helvetisti. Pelkkä takaiskari tai mä en tiedä mitä se makso sen sähkölukituksen kanssa, mutta se pelkkä takaiskari makso kuus tonnia ja keula makso 14 tonnia.

Mutta eikö ne ollut ihan uniikki kappaleita?

Oli oli, ne oli kokonaan hiilikuitua ja kaikki muuta magnesiumia.

Oliko ne sen takia hyviä, että siellä oli hyvää tekniikkaa sisässä vai sen takia, että siellä oli sata pientä japanilaista säätämässä niitä sun toiveiden mukaan?

No sekä että. Meillä oli aina oma iskari inssi, jolle sanoit mikä mättää niin se teki. Mutta se miten niitä pysty säätään oli se juttu. Sait ihan millasen iskarin vaan halusit ja sitten kun ne huollettiin jokapäivä niin ei ollut semmosta päivää, että ne ois toiminut vähän huonosti.

Matti Lehikoinen

Saako nykyään kukaan kuski noin hyvää palvelua? Pystyykö ne vaikka sanotaan Sramilla tekeen tollasia taikoja?

No kyl siis ihan varmasti. Kyllähän ne tekee varmaan aikalailla ihan mitän vaan just sitten kun sä oot blackboxissa(Sramin kehitysohjelma). Et en mä usko, että siellä oli mitään niin erikoista. Ehkä ne ei oo ihan niin kevyitä, kalliita ja high tekkiä mitä ne oli Hondan aikana. Vaikee sanoo, kun ei tiedä mitä niissä on sisällä. Toinen puoli siitä, että ne oli niin kevyitä ja, että kaikki oli hiilikuitua oli se, että niistä jouduttiin pitää kokoajan huolta, että ne on varmasti kunnossa. Niistä Hondan keuloista vaihdettiin alajalat joka kisassa ja niitä kierrätettiin, kun ne ei halunnut ottaa sitä riskiä, että sellainen katkeis. Niissä oli liukuputketkin hiilikuita ennen kuin vikalle vuodelle vaihdettiin alumiinisiin liukuputkiin. Ne hiilikuituset liukuputket ja niitten vaihtelu oli osasyy siihen, että ne oli niin sairaan hintasia. Ei niitä hiilikuituisia kuitenkaan hajonnut kuin kerran kun mä vähän himassa kikkailin sillä.

Joo? Nyt täs voi kertoo, kun siitä on sen verran aikaa. Siitä nous aikamoinen kohu. Mä lähdin ite ajaan tässä himassa ja se oli siis upside down keula.

Kiristin sen etuakselin kun heitin kasaan, mutta unohdin kiristää ne pikkupultit, jotka puristaa akselin alajalkoihin. Tulin ekaan jarrutukseen ja jarru on tietenkin siinä alajalassa kiinni niin kun jarrutin niin se vääns sen keulan poikki. Tai siis sen hiilikuitusen alajalan ja sitten ihmeteltiin, että miten se on mahdollista. Mä en uskaltanut sanoo niille, että olin unohtanut sen akselin auki niin sitten ne friikkas niin pahasti siellä Hondalla, että ne suunnitteli koko systeemin uusiks ja teki alumiinistä liukuputket. Mä luulen, että se tuli maksaan aika paljon.

Tässä kohti vaikuttaisi tosi erikoiselta, jos esittäisin haastattelun jatkuneen normaalisti seuraavaan kysymykseen. Pienen päivittelyn, kuvien etsimisen ja ihmettelyn jälkeen päästin kuitenkin taas itse asiaan eli Matin ajamisiin. Mitkä sitten sun kovimmat saavutukset on? Hondalla ilmeisesti ajoit ne?

No kaks maailmancupin osakilpailu voittoa. Ne on niinku ne.

65

Minä vuosina ajoit ne voitot?

2006 ja 2007 Mikäs vuosi se oli, kun sä olit maailmancupin kokonaispisteissä toinen?

2007 Onks noi maailmancupin kaks osakilpailu voittoa ja maailmancupin kakkossija sellasia mitä sä arvostat itse eniten?

Joo joo. Kyllä mä nostan noi sijoitukset kaikkien muiden sijoitusten yläpuolelle. Ne oli tosi iso juttu.

Mikäs sitten oli hienoin yksittäinen hetki?

Se Brasilian maailmancupin voitto oli se. Ihan sairaan hieno.

Mikä siitä teki niin erityisen?

No koska mä olin kuitenkin yrittänyt päästä podiumille jo ne 2005 ja 2006 vuodet. Se oli mulle se juttu, että mä haluun palkintopallille ja mun on päästävä sinne palkintopallille. Muistan, että mä olin aina kuudes ja sitten mä olin seitsemäs ja taas mä olin kuudes ja kahdeksas ja ajoin siihen tosi lähelle, mutta se pikkunen puuttu.

Sitten mä muistan, että siellä Brasiliassa kaikki meni aikalailla nappiin ja sitten tota. Siitä se homma kilahti. Se oli tosi iso juttu. Muistan, että olin kuudes aika-ajossa ja tiesin mun ajan olevan hyvä ja, että pystyn ajaan paljon paremmin vielä. Tulin sitten kisalaskun alas ja pääsin hotseatille eli tiesin olevani ainakin kuuden joukossa. Riitti, että yks kuski ajaa mua hitaammin ja oisin vihdoin sillä podiumilla.

Siinä sitten jännitettiin ja odotettiin, kun ekana mun jälkeen oli tulossa Hannah. Se tuli maaliin ja sain jatkaa hotseatillä. Sillon tuntu siltä kun ois kivi pudonnut sydämmeltä, että jes nyt vihdoin. Mä oon ainakin viides. Sitten sieltä rupes sitä porukkaa tuleen ja mä ihmettelin, että oon ainakin neljäs, kolmas, toinen ja sitten muistan, että Hill tuli sieltä vikana ja tota tota. Se ei tullut ohi. Meitsi voitti.

että sulla on sellanen olo, että sä pystyt lentää kuuhun ilman laitteita. Siis, että se sun itseluottamus on kaikki kaikessa. Sä pystyt sanoo itelles, että kun mä ajan tälleen niin tällä ajolla mä oon näin ja näin hyvä. Pystyt laskelmoimaan sitä mihin pääset. Sä tiedät, että jos sä ajat näin ja näin niin sä oot todennäköisesti kuuden joukossa aika-ajossa, että okei sitten mä voin säästää vähän.

Nyt se on mennyt siiihen, kun aika-ajot ja kisat on eripäivänä, että se on periaatteessa kaks erillistä kisaa. Sun ei enää tartte säästellä itseäs sinne iltapäivään vaan sä annat molempina kertoina ihan kaiken mitä susta irti lähtee.

Olitko sä 04 ja 05 ajotekniikan ja kunnon puolesta sellanen kuski joka ois voinut voittaa?

Mmmm.. Joo. Että siinä suhteessa ei sun mielestä tapahtunut mitään muutosta?

Ei. Siis sillon just 2007 mulla on ollut varmaan ja olikin paras kunto, mitä mulla on ikinä ollut. Tai sillon keväällä mulle tehtiin kuntotesti ja mä en oo ikinä ajanut niin hyviä kuntotestituloksia sen jälkeen.

Paljon tuli watteja ja paljon painoit? ööhh… mun mielestä 425 watteja ja taisin painaa sillon 73kiloo.

Johan oli herkkää. Tähän asiaan liittyen niin mikä erottaa top 10 kuskin ja maailmancupin voittajan?

No ei oikeastaan mikään, koska kaikki maailmancupin top kymppikuskit voi voittaa.

Mutta kuitenkin ne on aika usein samoja ihmisiä ketkä voittaa?

No joo, mutta sitten kun rupeet kattoon sitä listaa niin tosi paljon on jengiä, ketkä on voittanut yhden maailmancupin. Sitten niitä ketkä on voittanut kaks on jo varmaan kolme kertaa vähemmän ja niitä ketkä on voittanut kolme ei taida olla tyyliin kuin kuin alle kymmenen ja siitä taas eteenpäin. Siellä on taas se ilmiö, että Gwin on nostanut jälleen kerran sitä tasoo ylöspäin. Siellä pitää mennä aika kovaa, että pystyy voittaan. Et eihän siellä ihan joka äijä niitä kisoja voita, mutta paljon siellä on kuskeja, ketkä on voittanut kisoja.

No kysytään näin, että mikä sun omassa ajamisessa muuttui, jos sillon 04 ja 05 oli vielä hyvä saavutus top kymppi. Mikä susta teki 06 ja 07 kausille sellasen kuskin, että pystyit voittamaan kisan ja olit lopulta kokonaispisteissä toinen 07? Kehityitkö sä jossain vai mitä tapahtu?

No tosi moni asia varmaan klikkas. Just itseluottamus ja sitten se, että kun näki sen, että tällä ajolla mä pystyn voittamaan. Mä muistan, kun mä voitin niin tavallaan se itseluottamus kohoaa niin sairaasti. Sä tuut niin itsevarmaksi, 66

Sehän on komeesti. Tästä päästään hyppämään taas seuraavaan aiheeseen kivasti. Kuinka paljon kunnolla on vaikutusta maailmancupissa?

Kyl mä luulen, että sillä on tosi iso vaikutus. Sillon kun oot hyvässä kunnossa niin sun keskittyminen on ihan sairaasti parempi. Kun sä väsyt niin sun keskittyminen rupee harhailee sinne tänne suorituksen aikana. Sitten sä pääset tavallaan helpommalla, että vaikka teet pienen virheen niin sä selviit siitä ja sul ei lähde se pyörä jakaan niin pahasti. Sulla vaan yksinkertasesti pysyy se ajo paremmin kasassa kun sulla on hyvä kunto. Kyl se merkkaa siinä tosi paljon. Pääset myös loukkaantumisissa ehkä vähän vähemmällä, että et ehkä loukkaa itseäs niin helpolla.

Millaista on ajaa maailmancupin voittolasku?

Ihan vitsin nättiä!

Matti Lehikoinen

Miltä se tuntuu siinä vaiheessa, kun et vielä tiennyt voittavasi ja oot siinä itse kisalaskulla. Oliko ne jotenkin erilaisia kuin kaikki muut sun kisalaskut?

Siis sanotaan, että sä et muista siitä laskusta käytännössä yhtään mitään. Sä oot niin keskittynyt siihen hommaan sillon. Urheilupsykologikin sen vois selittää. Sun muisti ei toimi. Se ei vaan rekisteröi niitä asioita.

Täähän yhdistään kaikkia sun alamäkiajouran isoimpia tapahtumia, että sä et muista niistä yhtään mitään!

Niin! Se keskittyminen pelaa aika isoa roolia siinä vaiheessa, kun sulla on hyvä lasku.

Sä ehkä muistat jos siellä on ollut joku häiriötekijä, koska ne vie sun keskittymisen pois siitä itseasiasta. Semmoset asiat saattaa jäädä mieleen, mutta jos sä oot ajanut kaikki sun linjat vaikka ihan täydellisesti niin sä et muista, että ootsä ajanut niitä linjoja vai et.

Todennäköisesti sä oot ajanut, koska sulla ei oo tullut sellanen olo, että hei vitsi mun ois pitänyt mennä tonne tai mun ois pitänyt mennä tänne, et nyt meni vähän huonosti.

Muuttiks se ensimmäinen voitto sun omaa käsitystä susta kisakuskina?

Ei oikeastaan. Se anto vaan sen hirveen boostin itseluottamukseen.

Kuinka limitillä maailmancupissa ajetaan niitä kisalaskuja? Kuinka pieni se ero voiton ja täydellisen epäonnistumisen välillä on?

Sanotaan, että nyt siellä mennään niin kovaa ja niin veitsenterällä et se on niinku… No aina sanotaan, että nyt on saavutettu se maksimivauhti, mutta kyl se evoluutio menee aina eteenpäin. Sieltä tulee uusia nuoria kuskeja, jotka kasvaa siihen, että tää on se normaali vauhti mitä pitää mennä. Ainahan kaikki lajit kehittyy, mutta kyl siellä nyt mennään aika lujaa. Se on aika veitsenterällä tasapainoilua, että sanotaan kun lähtee lepikkoon niin se menee pahasti. Siellä mennään niin sairasta kyytiä tällä hetkellä. Osasyy siihen on se, että pyörät, iskarit, vanteet, jarrut, renkaat kaikki on kehittynyt niin paljon. Niillä pystyy vetää kuinka kovaa tahansa ja ne ei hajoo. Ei tartte mennä kuin 5-6 vuotta ajassa taaksepäin niin et sä pystynyt ajaa kaikkiin kivikoihin sitä vauhtia, kun sulla oli sellanen olo, että tää laite hajoo jos vetää kovempaa. Renkaat tai vanteet hajoaa tai iskarit yksinkertaisesti leipoo. Sitten tietty stongat on tullut leveemmiksi ja keulakulmat loiventunut niin ne pyörät on paljon vakaampia. Aika harvoin on nykyään sitä, että kuskilla jää kisalasku kesken sen takia, että laitteet hajoaa. Et ellei oo joku ihan outo juttu, kuten vaikka Gwinillä meni takajarru pimeeks siellä MM:ssä tai muuta vastaavaa. Sitten kanssa toi vaikuttaa limitillä ajamiseen, kun aika-ajot on viety kisapäivältä edelliselle päivälle. Nyt sä pääset lähtemään kisalaskulle ihan freessinä, kun aika-ajo on ollut edellisenä päivänä ja voit sitten ajaa entistä kovempaa molemmat runit. Aika-ajon ja kisalaskun.

Nykyään tuntuu tosiaan, että tulee nopea kuski se ajaa hiton hyvin tovin ja sitten se loukkaantuu jossain vaiheessa. Siis, että se vaatii entistä friikimpää tsäkää, että sä pääset sinne huipulle asti hengissä?

No aikalailla siis. Se, että sä onnistut ne kaikki loukkantumiset ja kaikki epäonnistumiset välttään ja breikkaan sinne huipulle niin se on monen sattuman summa. Okei sun pitää olla hyvä, mutta sulla pitää olla aikamoinen ripaus tuuria siinä.

Niinpä. Siellä ajetaan kovempaa kuin ennen, mutta en tosiaan usko, että ne ois niin paljon parempia kuskeja vaan, että siellä puhtaasti mennään lähempänä sitä rajaa. Enkä mä nyt koita ottaa nykykuskeilta mitään pois, mutta tuntuu, että jos siellä joku ajaa sellasta vauhtia, että tietää selviävänsä hengissä niin ei se koskaan nouse huipulle.

Ei kyl sun pitää vähän mennä sinne epämukavuusalueelle. Sitä mäkin oon puhunut, että se oli ennen omalla tavallaan helppoa, kun nykyään pitää mennä niin pitkälle sinne epämukavuusalueelle, että sä pystyt voittamaan.

Viimeinen kysymys tähän teemaan. Jos saisit ajaa kisalaskun pätkissä, sanotaan vaikka viidessä osassa ja rajattomasti yrityksiä, niin kuinka paljon lujempaa pystysit ajamaan kuin yksittäisen kisasuorituksen yksittäisenä päivänä?

En mä oikeen osaa sanoo. En mä kyl ees usko, että välttämättä hirveesti kovempaa. 2007 me oltiin treenaamassa Fort Williamissa ja ajettiin käytännössä noin. Meil oli neljä splittiä siellä radalla ja minä,

Brendan ja Minnaar ajamassa Hondalla. Se meni ihan sairaaksi se homma, kun kaikki kilpaili keskenään. Kyllä mä kisaradalla käyn jokaisen kohdan niin tarkkaan läpi ja tiedän ihan tarkalleen kuinka kovaa mä voin sen ajaa tai mitä linjaa meen että ei sieltä helposti lisävauhtia löydy.

Tietty siinä on se, että jos saat ajaa vaan jonkun loppupätkän niin sä pystysit ajaa jonkun verran kovempaa freessinä, kuin se, että oot tullut koko kisalaskun. Kyllä sä pikkusen joudut kuitenkin säätelee sitä sun energiatasoo ja vauhtia koko matkalle. Et ihan jokaista 50 sekunttia ei voi vetää samalla tavalla kuin Meri-Teijon rataa. Sitten se seinä tulis vastaan jossain vaiheessa. Et vaan pysyis kyydissä enää.

67

Matti Lehikoinen

LOUKKAANTUMISET Sanoit tuossa aikasemmin, että oot ollut loukkantumiskierteessä niin alkoks se sillon 2007 syksyllä?

No aikalailla.

Oliko se silloin, kun sä menit siellä Joonaksen kuvauksissa katolleen?

Joo. Siitähän se sitten oikeastaan lähti.

Mitäs kaikkea sulle on sitten tapahtunut sen jälkeen?

Voi voi. Ranteet, selkä, olkapäät, polvi, lantio, kasvot. No siinä se oli.

Koska sä oot viimeksi saanut ehjän treenikauden alle? Oliko se 06-07 talvi viimeinen?

Joo ja sitten 2007 oli viimeinen ehjä kausi. Sen jälkeen sitä ehjää kautta ei oo ollutkaan. Siinä on menty loukkaantumisesta loukkaantumiseen. Et se meni aikamoista nousukiitoa viisivuotta. Mentiin vaan silleen, että kisasta toiseen eikä ollut tai tullut mitään isompaa. Sitten kun se ensimmäinen loukkaantuminen tuli niin sitten niitä rupesi tulee sitten ihan solkenaan.

Mitkä oli sun ensimmäiset ajatukset sen 2007 syksyn loukkaantumisen jälkeen?

Ei mitään muuta kuin, että tästä kun noustaan niin ääntä kohti vaan.

Ei mulla käynyt mielessäkään joku lopettaminen tai muu vastaava, että se oli ihan viimeinen asia siinä mun prioriteetti listalla sillon.

Mites sitten kun ne loukkaantumiset jatku?

No tottakai se rupeaa sitten vaikuttaa ajamiseen ja itseluottamukseen ja alkaa vähän epäröimään itseänsä. Siinä on paljon asioita.

Pompataan vähän vielä aiheessa ja päivitetään, että missä teamissä ajoit näihin aikoihin. Hondan jälkeen menit 2008 vuodeksi MS Racingille eli Intensellä ajamaan, mutta koska sä vaihdoit Chain Reaction Cyclesin tiimiin?

2010 Eli tää on kolma kausi niillä?

Joo Sanoit, että ekan loukkaantumisen jälkeen ei tullut mieleenkään luovuttaa. Onko minkään jälkeen tullut mieleen luovuttaa? Eikö oo tullut sellaista olo, että yhdelle miehelle olisi tarpeeksi?

No kyl viimevuonna tuli mieleen, kun oli se kasvovamma. Se oli kyl aika semmonen, että yleensäkkään, että siitä selvisi hengissä ja se oli kyl tosi iso juttu.

68

Pakko kysyä, että kuinka hyvin sä olit tiedostanut noiden loukkaantumisen mahdollisuuden ennen kuin niitä alkoi kasaantumaan?

No joo. Sitä tietenkin peloteltiin, kun laji on kuitenkin aika vaarallinen. että ne loukkaantumiset on ihan arkipäivää, että ne voi tulla ihan koska vaan. Tai se ura voi loppua koska vaan. Et noita on ollut lajissa.

On ollut halvaantumisia ja on ollut muita loukkaantumisia miks jengi on lopettanut. Ainahan sitä oli kuitenkin silleen, että ei miettinyt omalle kohdalle. En mä sitäkään, että mulle ei käy mitään, tottakai se oli aina mielessä, että tää homma voi loppua huomenna. Mutta en mä sitä

silleen ajatellut. Jos tätä elämää rupeaa elämään niin, että miettii mitä kaikkea voi tapahtua, niin ei se vaan mee niin. Ei sitä elämää pysty elämään, jos sä rupeat pelkäämään asioita. Ethän sä pysty ees himassa leikkaan kurkkua, jos alat jännittään, että vedätkö sillä veitsellä sormeen vai et.

Voisi kuvitella, että tällaisessa haastattelussa saa kuulla hienon kasvutarinan siitä, kuinka loukkaantumiset on kasvattanut ihmisenä ja laittanut asioita perspektiiviin jne?

On siis. Onhan ne. Tosi moni asia on opettanut ja varsinkin opettanut ehkä sitä, että osaa arvostaa sitä mitä on. Osaa vitsi oikeesti arvostaa sitä, että sä oot terve ja voit välillä vähän istahtaa ja peilaa taaksepäin mitä kaikkea on saavuttanut. Et oikeesti tosiaankaan kaikki ei oo ollut paskaa loukkaantumisten kanssa painiessa vaan siellä on ollut paljon hyvää. Mutta on se sitten paljon ottanutkin ja sen asian kanssa on pitänyt painia paljon. Mutta kyl ne on oikeesti laittanut asioita tärkeysjärjestykseen ja näkee maailmaa ehkä vähän eri tavalla. Ei mieti vaan kaikkea sitä, että tääkin on vähän tälleen huonosti Suomessa.

Loppupeleissä asiat on yllättävän hyvin. Miettii vaikka jotain verojen maksamista niin kyllä mä oon saanut ihan osuuteni. Tullut käytettyä noita terveydenhoitopalveluita sen verran. Sitten kun jollekkin ihmiselle oikeesti käy jotain niin niitä asioita osaa arvostaa, mutta ennen kuin käy jotain ja sä et ymmärrä niiden asioiden merkitystä niin jengi vaan valittaa. Tuntuu, että moni valittaa vaan ihan kaikesta. Mä en osaa selittää nyt hirveen hyvin, mutta kyllä se on vaikuttanut. Moniin asioihin suhtautuminen muuttunut tosi paljon sen jälkeen, kun ollut noita loukkaantumisia. Mä nään ite sen mikä on muuttunut. Okei tää on vähän kliseistä sanoa, mutta kyl mä oon sitä mieltä, että mä en tuu varmaan ikinä elämässäni kohtaa sellaista asiaa, jonka yli mä en pääse jollain tavalla. Se mitä kaikkea mä oon käynyt läpi niin on tehnyt musta vahvemman persoonan. Että ihan sama mitä tuolta taivaalta tippuu niskaan niin joka asiasta selvii jollain tavalla, kun siihen vaan ottaa oikean lähestymiskohdan. Et aluks voi olla vähän sellanen mitäs nyt tehdään, mutta aina kyl kaikkiin asioihin löytyy joku ratkasu miten niistä selviää.

Täytyy sanoa, että onhan noi loukkaantumiset näin tarinan kannalta todella mielenkiintoisia. Kaiken ton jälkeen sä et oo lopettanut alamäkiajoa vaan oot aina palannut takasin. Sun onnettomuuksilla olisi kuitenkin päässyt sairaseläkkeelle jo monta kertaa ihan toimisto hommista, mutta sä oot palannut aina ajamaan.

Niin, että kun multa on kysytty, että miksi mä palaan takas sinne.

Niin mä voin sanoa ihan suoraan, että mä en tiedä. Mä en tiedä mikä se on, että mä meen sinne ja haluun lisää sen jälkeen, kun se on melkeen ottanut multa hengen pois. Mä en osaa vastata tohon. Mä en oikeesti tiedä. Viimesyksyn jälkeen se oli ehkä myös se, että mä olin risteyskohdassa uralla. Mun ois ollut niin helppo siinä vaiheessa sanoa ja aina vedota siihen, että mä lopetin sen takia, kun mulla tuli paha loukkaantuminen. Et mä en enää halunnut ajaa. Mut mä olin silleen, että mä en tohon vitun ruotsalaiseen mäntyyn lopeta tätä hommaa. Et jos mä sen teen, niin mä tuskin toivun tästä ikinä niin hyvin mitä mä oon nyt toipunut. Et se jää aina kalvaa mun mieltä. Se ois aina mun takaraivolla, että mitä jos ehkä kun. Todennäköisesti mun toipuminenkaan ei ois ollut näin hyvää. Mä oisin jollain tavalla henkisesti tai fyysisesti jäänyt tästä, koska mulla ei ois ollut mitään tavotetta tai tarvetta ees kuntouttaa itseäni välttämättä näin hyvin mitä

Joo toi oli yllättävän hyvä vastaus. Tai ei vastaus, kun eihän tämä mikään piinapenkki ole, mutta kysymättäkin asia teki tolkkua. Miten ihmeessä oot pitänyt teamipaikasta kiinni nää kaikki vuodet?

Siinä on saanut puhua kuin ruuneberi. Se ei ollut ihan helppoa. Mut sen takia myös, että mä oon pidetty ja sellanen valovoimainen persoona, jos itsestään voi sanoa. Mussa on muutakin kuin pelkästään se, että mä paukutan sitä tulosta. On joku persoona ja mä oon sellaisesta maasta mistä ei tuu ketään muuta tällä tasolla. Sitten mä oon kanssa rakentanut aika laajan fanipohjan ympärimaailmaa, että siinä on paljon muutakin kuin se pelkkä ajaminen. Mulla on ollut videopätkiä, mediaa, kaikki nettivideot ja muuta. Kaikki muut meidän teamissä on ajanut paremmin, mutta ei ne oo niin kauhean valovoimaisia. Tarvitaan persoona, että ihmiset kiinnostuu Se on myös tosi iso osa tossa urheilussa, että se ei oo pelkästään se tuloksen tekeminen. Palmeri voitti yhden maailmancupin, mutta kaikki muistaa Palmerin kun se oli persoona ja Missy Giove oli persoona. Mut sit siellä oli joku Vouillozi joka veti ihan koneena kymmenen maailmanmestaruutta, mutta ei jengi sitä muista. Ei se ole ensimmäinen,joka tulee ihmisten mieleen alamäkiajosta.

mä oon nyt toipunut siitä. Sit mä olin silleen, että jos mä en tän jälkeen ikinä aja niin mä tuskin pystyn tekeen hirveesti mitään sellasta ns. rajumpaa. Mä aina miettisin niitä riskitekijöitä, että mulle kävi tässä tälleen, että nytkin mulle voi käydä näin. Et se oli se, että mä en anna, en anna tän lopettaa tätä touhua. Tää ei voi loppua näin.

Mennään takas uran kertaamiseen ja kysytään mitkä on ollut loukkaantumisten jälkeen kohokohtia ajamisessa? Oot ajanut yllättävän hyvin vielä onnettomuuksien jälkeenkin, mutta se on vähän mennyt ohi kaikilta. Koska odotit vielä itseltäs voittoja?

No se oli just aina se, että mä halusin podiumille mihin mä en sitten oikeen koskaan sen 2007 vuoden jälkeen päässyt. Mutta olin tosi lähellä -08, -09 ja -10. 2011 oli sitten jo vähän vaikeempi, mutta silloin mä olin vielä osakilpailussa kahdeksas ja jäin podiumista ihan vitsin vähän.

Yllättäen toi sun selitys tekee tolkkua. Mä myönnän olleeni yksi niistä ja voin sen nauhallekkin sanoa, että ihmettelin, että miksi ihmeessä sä jatkoit sen jälkeen ajamista. En mä pystynyt miettimällä keksimään siihen yhtään tolkullista syytä.

Niin toi on se, että se ois ollut kaikista helpoin ja loogisin vaihtoehto.

Että nyt mä lopetan, nyt mulla on hyvä syy. Voin sanoo, että tää oli tässä. Okei ehkä ne tulokset viime kesänä ei ollut mitään, mutta se, että mä yleensäkkään vitsi uskalsin heittää jalan siitä filllarin yli ja uskalsin mennä ekaa kertaa ajamaan uudestaan. Niin se oli todella ristiriitainen ja raskas teko mulle henkisesti ja fyysisesti, että silloin mä ihan oikeesti pelkäsin ihan älyttömästi. Olin ihan kusessa. Tiesin, että nyt mä lähden Espanjaa pyöräileen niin se ei todellakaan ollut mulle sellanen, että wuhuu vähän siistiä vaan mä olin oikeesti ihan kusessa.

Mutta sitten kun mä olin sen tehnyt niin se oli taakka taas harteilta. Mä en antanut sen asian ottaa musta ylivaltaa. Olin silleen, että mähän pääsen tästä yli.

Oliko siinä tekijänä se, että sä ajattelit mitä muut ajattelee susta vai ajattelitko sä vaan sitä, että mitä ite ajattelet itestäsi?

Hhmmmm… En mä oikeen muista. En mä välttämättä hirveesti ajatellut sitä. No kaikki muuthan ajatteli sitä, että oiskohan se nyt hyvä lopettaa. Mikä ois varmasti ollut se kaikista järkevin, turvallisin ja varmaan loogisin ratkaisu siinä vaiheessa. Mutta mä en ajatellut niin.

Mä ajattelin vaan sitä kautta, että jos mä nyt lopetan tähän niin en varmaan ikinä elämässäni tuu ajaa pyörällä. Siis missään muodossa. Koska mulla oli sellanen, että kun näin mun pyörät niin mun teki mieli heittää ne järveen. Siis ihan oikeasti ja oli sellanen, että mä en koskaan eläessäni koske tohon pyörään. En minkäänlaiseen pyörään.

Tällänen fiilis, mulla oli viime syksynä.

Eikö se ollut vielä Val Di Solen osakilpailu, joka on aivan hiton kinkkinen rata?

Joo. Että kokoajan se on ollut siellä pienestä kiinni, mutta sitten just kun mulla on ollut aina kroppa tyyliin jesarilla nippa nappa kasassa. Et mä oon saanut itteni just siihen hyvään kondikseen ja päässyt siihen vauhtiin niin sitten on taas tullut aina jotain. Mulla ei oo koskaan ollut sellaista rakoa, että oisin ehtinyt antaa itseni toipua kunnolla. Mitä jos nyt miettii jälkeenpäin ja jälkiviisaus on aina paras viisaus niin se ois jossain vaiheessa pitänyt tajuta viivästyttää kauden alkua ees yhdellä tai kahdella kisalla niin se ulosanti ois varmasti ollut paljon parempaa. Et siinä vaiheessa mieti, kun elät hetkessä ja sopimukset rullaa. Niissä on tiukat ehdot siitä, että jos sä et oo kisoissa niin sitten sun sopimus raukeaa. Ajattelet, että heti vaan kun pystyy niiin sinne vaan. Pidemmällä tähtäimellä ois ollut tietty fiksumpaa antaa itellensä aikaa toipua kunnolla, mutta ihan turha sitä on näin jälkeenpäin edes ajatella. Siinä teki itellensä mielessään tavallaan sellasta todellisuuden vääristelyä, että sait itelles puhuttua sun vahvalla mielellä, että kyl mä oon ihan kondiksessa.

69

70

Onko noilta -08, -09 ja 2010 vuosilta mitään mainittavia kisatuloksia?

Hmm. Mitähä mulla. Siis 2011 mä olin maailmancupin kokonaispisteissä joku kymppi. 2010 olin kahdestoista kokonaispisteissä. Loukkaannuin silloin viimeisessä osakilpailussa, mutta olin kahdeksas vielä ennen sitä finaaliosakilpailua. Näin sieltä kuvankin yks päivä ja mulla oli numero kahdeksan pyörässä. Oli sillon vielä ihan hyvät tsäänssit nousta ainakin seitsemänneksi ja matemaattinen mahdollisuus olla kuudes kokonaispistessä. Koko vuoden paukutin tasasta tulosta. Aika-ajossa aina tyyliin kuuden joukossa ja kisassa sitten huonoin taisi olla joku kahdestoista. Muuten mä olin sitten just seitsemäs ja kahdeksas ja kymmenes ja kahdestoista vai mitä ne nyt oli. Mutta kokoajan siinä podiumin tuntumassa ja ajoin kauden läpi ihan sairaan hyvin.

Täytyy sanoa tän pohjalta, että on kyllä aika vahvasti lyönyt vastaan se sun aikaisempi menestys näin jälkeenpäin ajateltuna. Jos miinustettaisiin sun 2006 ja 2007 tulokset pois niin ihmiset ois ollut ihan täpinöissään näistäkin kausista.

Niin se on ihan fakta. Mut silleen se menee, että kun sä kerran voitat niin sulta ei enää odoteta mitään muuta, kuin sitä että sä voitat.

Hyvänä esimerkkinä on se, että kun kokoajan ajoin aina vaan parempia tuloksia ja lopulta sitten voitin niin jengi oli ihan täpinöissään. Sitten kun seuraavan kerran onnistuin ja olinkohan neljäs vai kolmas Schladmingin osakilpailussa niin se onnittelujen määrä meni murto-osaan.

Ihmiset odotti sitä, että okei se voitti viimeks niin nyt se oli vasta kolmas. Mutta silleen se menee ihan kaikessa.

Joo siis onhan se tottakai noin, mutta on se kuitenkin vähän koomista. Ei sillä, että oisin ite ikinä lähettänyt sulle yhtään onnitteluviestiä.

71

Mitä tiedossa tästä eteenpäin?

No ei oo vielä hirveesti täl hetkel tietoo, mutta vähän eri tuulet. En mä varmaan uskalla tässä ruveta niistä huutelemaan, koska kaikki on vielä periaatteessa auki. Sanotaan, että oon tässä vaiheessa aika sellasessa uran käännekohdassa. Nyt oon tehnyt tätä hommaa yli kymmenen vuotta niin se on pikkusen auki mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pitää varmaan istua alas ja miettiä pitkään. Tallipaikka on auki ja en oo itekkään ihan varma haluunko enää ajaa täyttä maailmancuppia. Ehkä se ei oo ihan se, mutta mua kiinnostas tosi paljon ajaa enduroa.

Luulen, että siellä on aika hyvä tulevaisuus.

Siis ite lajilla ja mulla siellä. Näkisin, että mulla on kaikki mahdollisuudet pärjätä endurossa tosi hyvin. Mulla on hyvä fysiikkaa ja harjottelu ei oo mulle ongelma. Sen puolesta ois valmiudet pärjätä siellä. Oon ajanut ihan satunnaisia enduroita pari ja oon pärjännyt niissä tosi hyvin.

Silleen, että oon ollut Mega Avalanchessa viides. Sillon mä olin hyvässä kunnossa. Sitten Reunionin Mega Avalanchessa mä olin kahdestoista ja sillon mä olin istunut kaks kuukautta tässä sohvalla ja hyppäsin sinne suoraan.

Sit mä olin Trans Provencessa vissiin kanssa kahdestoista. Se on kuitenkin viikon pitkä endurokisa ja sinne mä lähdin täysin harjottelematta ja ajamatta pyörällä yhtään.

Mikä sun suhde alamäkiajoon on tällä hetkellä?

En mä tiedä…

Mistä se tulee kun sanoit, että et ehkä täyttä kautta haluisi ajaa, mutta haluisit kuitenkin ajaa?

No sanotaan, että se ehkä, jos ei oo mitään järkevää tallipaikkaa niin en mä lähde sinne ajaan jossain b-luokan teamissä sen takia, että mä vaan pääsisin ajaa kisoi. Ei mua kiinnosta sinne väkisin lähteä pomppimaan muiden pillin mukaan. Silleen, että hei nyt sun pitä ajaa tätä Italian sarjaa, kun me ollaan tällänen italialainen pikku teami. Että oon tehnyt tätä sen verran kauan, että pitää saada olla oman itsensä herra. No okei oonhan mä nykyisessäkin teamissä mennyt tietenkin muiden pillin mukaan, mutta mulla on silti ollut aika paljon vapauksia mitä mä voin tehdä. Mitkä kisat mä haluun ajaa. Kaikki maailmancupit tietty, mutta mitään extraa siihen ei tartte ajaa jos ei haluu.

Pääsen reissusta himaan kun haluun ja sellasta. Että en mä lähde siihen, että pikku teamin kanssa kierrän maailmancupin ja muita kisoja siihen päälle. Pienemmillä talleilla ei usein edes oo sellasta budjettia, josta maksaa palkkaa ja teamin kaluston pitäs kanssa olla kilpailukykyistä, mikä on sekin usein vähän ongelma. Et jollainhan munkin pitää elää, että ei tää enää mikään harrastus oo.

Mutta se enduro on sellanen, että vois olla mielenkiintoinen. Hyvä markkina, niitä pyöriä myydään paljon, se on nouseva juttu ja sitten siellä ei mennä niin veitsenterällä. Toistaseks. Mä painotan tota sanaa, koska se laji on vielä niin uus, että se ei oo kehittynyt. Se mitä enduro on nyt ja mitä se tulee olemaan sanotaan viiden kuuden vuoden päästä niin se on ihan varmaan kaks eri lajia. Sitten sinne tulee ne jätkät, jotka on erikoistunut siihen ihan täysin. Oon puhunut tästä Tracy Moseleyn kanssa paljon, kun sekin meinaa ajaa enduroa. Just sitä, että se tulee aluks oleen tosi hauskaa ja rentoa, koska se hakee vielä sitä omaa muotoansa. Sitten kun sinne tulee isot teamit, jengi alkaa lämmittelee ja sinne tulee isot rahat niin se muuttuu.

72

TULEVAISUUS Matti Lehikoinen

Vaikka puhutkin innostuneesti endurosta ja ajamisesta vielä niin täytyy kysyä, kun kaikki vaihtoehdot on kuitenkin vielä avoinna, että pelottaako sua, että jäät kaipaamaan kisajännitystä tai jotain muuta sun nykyiseltä uralta? Sanotaan vaikka siinä tilanteesssa, jossa päättäsit lopettaa kisan ajamisen?

No ihan varmasti niitä asioita tulee ikävä. Se on ihan selvä. En mä voi kiistää sitä millään tavalla, mutta sen sanon kuitenkin, että siellä on aika paljon kaikkea muuta mitä voi tehdä, että saa sen kiksin. Just vaikka esimerkiksi tallipäälliköt jännittää sitä kisan ajamista yhtä paljon kuin kuskit.

No siis voin sanoa omasta kokemuksesta, että varmaan enemmän…

No siis mä en oo ikinä ajatellut sitä silleen, mutta muistan kun Nigelkin sano, että se on niin kuset housussa sillon kisapäivänä, että ei meinaa pysyä pelihousuissaan. Okei se ajattelee teamin menestystä, mutta siinä samalla se ajattelee meidän turvallisuutta ja ollaanks me kaikki ehjiä sen päivän päätteeksi. Sillä on kuitenkin tosi iso vastuu siitäkin ja sit sanotaan mitä Nigel sano mulle, mikä on viimekädessä tosi kauheeta, mutta jos jollekkin käy jotain niin se on ensimmäinen soittamassa sieltä kisapaikalta vanhemmille. Se on sen kauhuskenaario.

Voiko näistä jutuista päätellä, että teamin vetäminen olisi yksi vaihtoehto mikä ollut mielessä?

No en mä oo sitä poissulkenut.

Onks tarjottu sellasta mahdollisuutta?

No mä oon käynyt keskustelua siitä aika pintapuolisesti. Että ei mitään vielä sen pidemmälle. Sen verran mulla on tällä hetkellä kuitenkin vielä ajohaluja ja kunnianhimoa, tai en mä tiedä onks kunnianhimo ehkä oikee sana, mutta sellanen fifty-fifty jobi vois olla aika jees. Mutta se on sitten käytännössä aika vaikea toteuttaa hyvin, et se on siinä vaiheessa joko tai.

Haastattelu loppui niin hätäisissä tunnelmissa juttutuokion vähän venähdettyä, että unohtui kokonaan kiittää haastattelusta ja antaa Matille mahdollisuus jakaa kiitoksia eteenpäin. Otin Matille siis puhelun ja annoin mahdollisuuden jakaa kiitoksia. Eli Matin sanoihin päättyy tämä haastattelu ilman mahtipontisia sanoja toimittajalta.

Perheelle tietysti iso kiitos siitä, että on tukenut aina hyvinä ja huonoina hetkinä. Kaikille sponsoreille kanssa kiitos siitä, että ootte jaksanut katella molemmat, menestyksen ja epäonnen.

73

www.facebook.com/polkulehti

Vauhtijaoston kuulumiset

RAGE AGAINST THE MACHINE

Kausi 2013 alkaa hieman erilaisissa merkeissä vauhtijaoston osalta, kuin mihin viime vuosina olemme tottuneet. Allekirjoittanut aloitti jaoksen puheenjohtajana, Tero Salokuusi otti vetovastuun junnutoiminnan osalta, lisäksi olemme muodostaneet BMX-valiokunnan, jonka edustaja tulee myös vauhtijaoston toimintaan aktiivisesti mukaan. Pekka Haajanen luovutti puheenjohtajan pallin suoritettuaan tehtävänsä uskottavan jaoston luomiseksi erinomaisesti, Pekka jatkaa edelleen jaoksen edustajana SPU:n hallituksessa.

Tulevalla kaudella DH- ja BMX-kilpailut ovat saaneet erityishuomion kisakalenterissa, tänä kesänä on mahdollista kiertää molemmat cupit ilman päällekkäisyyksiä. Kuten tämän lehden muistakin jutuista ilmene; monipuolisuus on valttia ja suosittelenkin lämpimästi kaikille DH-junnuille , jannuille ja leideille BMX- fillarin hankintaa ensimmäisestä kesäduuniliksasta. Aaron Gwin niminen nuori herrasmieskin omaa vankan BMX taustan ja mikä parasta BMX on ihan pirun hauskaa!

Mikäs sitten on niin erilaista kuin ennen? Vauhtijaoston määrärahan päättää SPU:n hallitus, olemme kasvattaneet määrärahaamme johdonmukaisella ja suunnitelmallisella toiminnalla. Kaudeksi 2013 loimme haastavan strategian vauhtilajien eteenpäin viemiseksi. Suunnitelmissamme alamäki- ja BMX- junioritoiminta ja valmentajakoulutus olivat keskiössä ja seuratoiminnan tukeminen nautti suurta huomiota, sillä uskottava junnutoiminta vaatii vahvan seurantoimintamallin taakseen. Vahvoja esimerkkejä hienosta toiminnasta niin BMX:n kuin alamäen osalta olemme nähneet mm. Tampereella, Hyvinkäällä, Klaukkalassa ja Lahdessa.

Maajoukkue toiminnan piti siirtyä erillisen huippu-urheilu jaoksen alle, johon kaikkien pyöräilylajien huiput olisi koottu. Vauhtijaoston urheilijoilla on ollut Kari Ormon tietotaito käytettävissään valmentautumistaan varten ja näin ollen urheilijamme olisivat olleet vahvasti edustettuna huippu-urheilu ryhmässä.

No Kuinkas sitten kävikään? Sain pettyneen miehen puhelun alkutalven iltana SPU:n hallituksen kokouksen jälkeen Haajasen Pekalta. Meidän budjetti on puolitettu. SPU ei siis uskonut juniorityön ja seuratoiminnan kehittämiseen. Tai oikeastaan mitään perusteluja ei ollut, sillä olimme ainoita jaostoja jotka olivat laatineet toimintasuunnitelman kuinka rahamme käyttäisimme ja tulos oli tämä. Toimintasuunnitelmaamme ei kukaan vaivautunut edes vilkaisemaan rahanjaon yhteydessä.

Raha ei tuo onnea kliseisiin pätee edelleen, mutta se helpottaa yleensä tavoitteisiin pyrkimistä kummasti ainakin huippu-urheilussa. Me vauhtijaostossa emme usko että uskottavaa huippu-urheilua voidaan tehdä 2000€ vuosibudjetilla. Maajoukkueen liikevaihto on viime kaudella ollut 20 000€ luokkaa ja sekin on mielestämme ollut aivan siinä rajoilla. Tästä syystä olemme pakotetut luopumaan maajoukkuetoiminnasta arvokisatoimintaa lukuun ottamatta. Uskomme että on tehokkaampaa käyttää nuo muutamat tuhatlappuset kotimaassa junnutoimintaan kuin olla tukevinamme huippu-urheilua parilla lentolipulla.

DH Suomicupissa kilpaillaan jälleen Levillä ja BMX:n ensimmäiset viralliset SM-kilpailut näkevät päivänvalon Kivikon kansainväliset mitat täyttävällä radalla Helsingissä elokuun lopulla. Lisäksi Lahdessa ajetaan DH- , XCO- , BMX- , Enduro- ja Dirtti-kisat kaikki yhden viikonlopun aikana. Ajettavaa piisaa ja sehän on pääasia.

No mitäs me sitten tehdään kesällä? Uskotaan kliseisiin. Lady Kivikon ratahankkeen takaa eli Laakkosen Katariina järjestää UCI valmentajakoulutuksen heinäkuussa. Salokuusen Tero valmistelee ajovalmennusmateriaalia seurojen, valmentajien ja Bike Parkkien käyttöön. DH-Suomicup kisojen yhteyteen luodaan leiritoimintaa niin junnuille kuin valmentajillekin. Eli me uskomme että tulevaisuus on laadukkaassa juniori- ja seuratoiminnassa. Mielestämme junnutoiminnassa ei ole kysymys huippu-urheiluun tähtäävästä urheilijoiden tuottamisesta vaan elämyksiä ja kokemuksia tarjoavasta hauskanpidosta fillaroinnin parissa. Huipulle noustaan lajirakkauden ja intohimon avulla, jos molemmat näistä ovat kunnossa, niin kaikki on mahdollista.

Nähdään kisoissa!

Juhana Koivisto 74

PROTECT YOUR BACK

FR ENDURO // 16l + Enduro backpack with integrated back protector + CE-certified according to EN 1621-2 + Accommodates hydration systems up to 3l

Available here: Ajopyörä, R-tech, Hi 5, Pyörähoulto, Fillariosa, Sellon Pyörä Distribution Finland: www.ilikebike.se www.evocsports.com

Mountain Bike Shop, Helsinki Pyörähuolto.com, Helsinki Velo & Oxygen, Helsinki Hi5bikes, Helsinki Foxcomp, Turku

Jk Shop, Lohja Jukka Salomaa, Kotka Fillari-center, Hyvinkää Suomen Urheilupyörä, Tampere R-tech Suspension, Tampere

Kajaanin Pyöräpalvelu MySports, Vaasa Sportia Kuopio Pyörä Suvala, Oulu Peräsalmen pyörähuolto, Joroinen