Wildblood 02/15 by Wild Blood

Ajokauden avaus 2015 www.wildblood.fi Wild Blood on suomalainen tatuointi-, moottoripyöräily-, musiikki- ja kulttuurilehti. Wild Blood on laadukasta lifestyleä ihmisille, joiden veressä virtaa kiinnostus vaihtoehtokulttuuriin ja sen erilaisiin muotoihin. Lehti sisältää kiinnostavia henkilöhaastatteluja sekä alan harrastajista että julkisuuden henkilöistä, extremen esittelyä ja tatuointeja mustetta syvemmältä – niin tekijöiden kuin kuvien kantajien kertomana. Wild Blood on myös tarinoita kustomoiduista moottoripyöristä, autoista sekä niiden tekijöistä. Wild Blood on Villiveriset Ry:n jäsenlehti

Toimitus: Päätoimittaja Aki Häkkinen aki@wildblood.fi

Välillä sitä löytää itsensä erikoisista tilanteista ja tällä kertaa mm. vappu suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Motorman Oy:n / Oulu Adventuren kautta avautui yllättäen mahdollisuus lähteä ajamaan firman vuokrapyöriä talvehtimasta takaisin Suomeen, niin eipä tällaiseen tarjoukseen voinut oikein sanoa ei. Samalla pääsisi testaamaan neljää erilaista kaksipyöräistä ja todennäköisesti aika vaihtelevissa olosuhteissa vuodenaikaa silmällä pitäen. Sain tehtäväkseni kerätä pikaisesti joukon avustajia eli kolme muuta kevät kahjoa, joilla olisi mahdollisuus lähteä pikaisesti noin viikoksi tienpäälle. “Noin” siksi, koska koskaan ei tiedä mitä tienpäällä voi sattua ja tapahtua - kuten elämässä yleensäkin. Sain kuin sainkin erittäin tiukasta aikataulusta (varoaika muutama päivä) kasattua tiimin, joskin yksi alkuperäisistä lähtijoistä joutuikin perumaan lähtönsä loppumetreillä. Paikkaaja kuitenkin löytyi jenkeistä saakka tiukasta aikataulusta huolimatta. Itseni lisäksi kuskeiksi valikoitui ensimmäiselle oikeasti pitkälle ajoreissulle (voi tätä jo sanoa pitkäksi) innostunut kaveri, naismotoristi ja ensimmäistä kertaa euroopan teitä maisteleva kuski. Matkaan lähdettiin kirjaimellisesti kypärät kainaloissa ja minimaaliset käsimatkatavarat mukana. Ajettavina pyörinä oli Triumph Trophy, Triumph Tiger Explorer XC, Harley-Davidson Softail Slim ja Harley-Davidson Street Glide pienillä tuunauksilla. Hauskinta hommassa oli myös se, että meillä ei ollut tarkkaa tietoa siitä mitä pyöriä perillä odotti. Teimmekin paikan päällä aluksi hieman jakoa siitä millä kulkineella kukakin pystyisi ajamaan, koska mm. henkilön pituudella oli hieman merkitystä. Naismotoristille luonnolinen valinta oli softail slim, jotta sitä olisi korkeuden puolesta helpompi hallita esimerkiksi kaupungin ruuhkatilanteissa ja siinä ei ollut sivulaukkuja takana jarruttamassa tuulta, sekä ruuhkissa helpompi puikkelehtia autojen väleissä.

Internetsivusto Tuomas M. Mäkelä info@tumma.fi

Jenkille luonnollisin valinta oli Street glide, joka istui kuin hansikas käteen. Perusteluina oli myös se, että pyörässä oli iso kate edessä ja jalka suojat, sillä ajohousuina oli farmarit. Jalkasuojat pitäisivät jonkin verran kylmää ja sadetta tai näin ainakin toivottiin… Koska Explorer on kohtuu korkea ja ensmmäistä pitkää matkaa tekevä ei ollut hirmuisen pitkä henkilö, sekä ajokamppeet ehkä hieman myös vajavaiset niin Trophyn katteiden takana oli hyvä olla suojassa ja jalat ylsivät nippanappa maahan saakka, ainakin tasaisella alustalla. Itselleni näin ollen alleni asettui Explorer, mitä oli ihan mielenkiintoinen lähteä kokeilemaan.

Jussi Vaurio Lassi Sidoro Maukka Laurila Samuel Heikkinen Sande Parkkonen Hannu Hämäläinen Mika Mahlavuori Maija Rasmus

Lähtöä tehtiin kolmenkymmenen asteen helteiseltä Malagan rannalta hyvillä fiiliksillä rokin soidessa prätkien poppikoneista (niissä joissa oli soittimet). Espanjan tiet ovat erinomaisessa kunnossa ja osasyynä tähän on varmasti se, ettei talven routa pääse tekemään tuhojaan. Lähdimme ensimmäiselle etapille kohti Madridia eli suoraan pohjoiseen. Pitkän talven jälkeen on erittäin nautinnollista kääntää kahvaa lämpimässä säässä t-paitaan varustautuneena upeiden vuoristomaisemien tuodessa herkkua verkkokalvoille. Toki aurinko yllättää näin yhtäkkisesti nauttittuna ja käsivarret saa helposti poltettua, kuten tottakai tässäkin tapauksessa. Ajoviima kuitenki toi mukavasti balsamia haavoille

Kansikuvat: Vesa Rönty

Parisataa kilometria ennen Madridia pysähdyimme huoltoasemalle tankkaamaan ja reteästi jenkille kehaisin V-powerin olevan parasta bensaa mitä mittareista saa euroopassa. Juuri, kun saimme tankit täytettyä, huoltoaseman työntekijä juoksee ulos heiluttaen käsiään samalla espanjan kielellä jotain selvittäen. Hetken kuluttua tajuamme tankanneemme dieseliä tankit tayteen.

Art Director Vesa Rönty vesa@wildblood.fi

ISSN 2343-0141 (painettu) ISSN 2343-015X (verkkojulkaisu)

Espanjalainen V-power onkin täysin eri tavaraa, kuin mihin kotimaassamme on totuttu. Onneksi paikallinen kaivurikuski huomaa myös tilanteen ja käy hakemassa pari letkunpätkää, joilla saamme imaistua tankit tyhjiksi. Kaivurikuski taas tyytyväisenä kerää ämpäreillä tankkimme sisällön talteen ja saamme lopulta polttoainesäiliöt aika kuiviksi ei toivotusta aineksesta. Tankit täyteen bensaa ja parasta toivoen pääsemme jatkamaan lopulta matkaa.

Navigaattoreihinkaan ei ole aina luottaminen. Tämän opimme Madridissa tehtyämme mukavan vaelluksen suurkaupungin ytimeen ruuhkan keskellä. Keskustassa tajusimme, että 50 kilometrin säteellä löytyykin 2 tismalleen samaa osoitetta ja olimme niistä 40km väärässä osoitteessa auringon alkaessa painumaan horisonttiin. Ei muuta kuin uutta osoitetta koneeseen ja jatkamaan matkaa vielä hetken pätkää kohti oikeaa etapin määränpäätä. Ai että miten hyvältä grillattu liha ja kylmä olut maistuivatkaan perille päästyämme ensimmäisen ajopäivän jälkeen… Toisena päivänä päätimme lähteä ajamaan hieman pidempää pätkää ja tavoitteenamme olisi ajaa suoraan Pariisiin. Matkaa kertyisi noin 1300 kilometriä. Tiet nousivat heti aamusta vuoristoon ja ilman lämpötila laski aika viileäksi.

T-paidat vaihtuivat kunnon ajoasuihin, tai niihin mitä kullakin oli mukanaan. Vuoristoiset ja tunneleista koostuvat tiet olivat upeita ajaa ja aurinko muisti myös olemuksellaan. Kerrassaan nautinnollista meininkiä! Navi teki jälleen pienet tepposet ja ajauduimme pieneen vuoristokylään, jossa söimme lounaan. Vuoristokylät ovat aika siistejä mestoja ja pääteiltä niitä ei aina edes huomaa. Toki laaksoissa näkyy asutuskeskuksia aina tämän tästä mutta sellaisessa käyminen oli aika hauska kokemus. Klaustrofobiselle voisi olla aika mielenkiintoista elää kapeista kaduista koostuvassa kylässä korkeiden vuorten seinämien kehystäessä näkymää. Tasaiseen kotimaiseen latuun tottuneelle näky oli aika uljas ja tällaisissa paikoissa voisi viihtyä hieman pidempäänkin. Koska etappi oli asetettu aika kauas päätimme jatkaa matkaa kohtuu pikaiseen. Ranskan puolella sitten kevät pääsi näyttämään nurjempaa puoltaan, eivätkä ranskalaiset autoilijoiden kiusat, eli tietullit, myöskään syleilleet kovin iloisesti. Vettä tuli heti reilusti ja tietulleja oli yllättävänkin tiheään asetettuina, mikä ei tietystikään matkanteon kannalta nopeuta etenemistä. Läpimärkänä tulleihin pysähtely ja lompakon kaivelu ei ole mitään nautinnollista puuhaa. Puhumattakaan siitä, kun tietulli lipuke pääsee kastumaan taskussa ja koitat kuivatella sitä puomin edessä sylinterin kantta vasten. Emme kuitenkaan onnistuneet jumittamaan, kuin yhden automaatin kosteahkolla lipukkeella. Ranskassa puhutaan ranskaa ja suomessa puhutaan kieltä kovaäänisesti, kun tarve ja kierrokset niin vaativat. Saimme lopulta kalasteltua paikalle virkailijan selvittämään puomia tieltämme automaatin palvelukeskuksen kanssa “keskustelemalla” ja käsimerkkien saattelemana lähiympäristöön.

Aki Häkkinen / Päätoimittaja

Aikamme menetettyämme pitkiä hermojamme tietullien kanssa, päätimme siirtyä ajamaan tullittomia teitä pitkin. Pimeyden laskeutuessa sateen mukana päällemme, tullittomat pikkutiet eivät enää vaikuttaneet kovinkaan mukaville. Säkkipimeässä märkänä ajaminen ei ole kivaa ja ainoa keino pysyä tiellä on tähtäillä kuuttakymppiä menevän rekan perävalojen perässä. Ranskassa on vielä keskellä teitä korotettuja katukivetettyjä osia, joita muutamaan otteeseen sai väistellä kieli keskellä suuta. Tuhannen kilometrin ajamisen jälkeen ilta oli jo niin pitkällä ja kuskit kylmissään märkine vaatteineen, että päätimme etsiä majataloa “ihan sama mistä”. Onnistuimme löytämään pienen kylän keskeltä ei mitään ja ajoimme sen keskukseen majatalon toivossa. Ketään ei näkynyt missään ja majatalot tervehtivät pimeiden ikkunoiden ja suljettujen ovien vastaanotolla. Kylä itsessään näytti itseasiassa aika hienolle vanhojen rakennustensa kera, joskin mieli teki lämmittelemään jonnekin. Kylässä oli poikkeuksellisen hyvin erilaisia opasteita, joka henki jonkinlaista elämää. Ajelimme ympäriinsä “hotel” viittojen suuntiin ja aina vastassa oli suljetut pimeät talot. Lopulta kylässä liikkunut ainoa auto oli ystävällisempää sorttia ja se pysähtyi kohdallamme. Huutelin kypärän sisältä “hotel” sanaa ja autosta ulos tullut käsi viittoi meille suuntaa. Lopultakin pienen siirtymän jälkeen näimme valoa tunnelin päässä ja avoinna oleva hotelli odotti märkiä matkalaisia. Ranskassakin oli vappu “labor day”, joka tarkoittaa myös siellä vapaa päivää kaikelle kansalle. Tästä syystä kaikki oli normaalisti kiinni. Onneksemme pääsimme kuitenkin lämpimään suojaan säältä. Hotellissa ei kuitenkaan näin myöhään ollut tarjolla enää mitään - ei edes vettä. Vaatteet saimme kuivumaan MacGyver kikkailemalla. Katon paneelirakenteiden levyt nosteltiin pois paikoiltaan ja alumiinikehikoihin kamppeet roikkumaan ja ilmastoinnin lämmöt täysille. Kengät ja kypärät kuivateltiin sisään asennettavalla hiustenkuivaajalla. Ei ehkä kauneinta meininkiä, mutta toimivaa!

Aamupalalla saimme tankattua ravintoa sisuksiimme ja pääsimme virittelemään edelleen jatkuvaa sadetta varten varusteita päällemme hieman edellistä päivää paremmin. Muovipusseja ja säkkejä, sekä alien teipin avulla saatiin hieman parempaa sääsuojaa. Aulassa aikamme taikinoi-

tuamme ja kanssa ihmisille hymyjä tuotettuamme pääsimme jatkamaan matkaa. Detailina kerrottakoon vielä, että kylä johon laskeuduimme oli historiallisesti merkittävä paikka. Aamupalalla wi-fi:n avulla mielenkiinnosta googlailin missä oikein olimme. Kylän nimi oli La Souterraine, josta löytyy muunmuassa ikivanha roomalainen krypta ja onpa sieltä noin 5500 ihmisen kylästä on löydetty kivikautisia esineitäkin. Kylän nimi tarkoittaa “maanalaista” viitaten juurikin tuohon kryptaan. Ilmeisesti turisteja käy paikalla usein, joka selitti poikkeuksellisen hyvät viitoitukset. Matka jatkui sateisena aina Pariisiin saakka ja tällä kertaa päätimme pysyä tullimaksullisilla teillä matkan jouduttamiseksi. Ranskan läpiajoon saa varata noin 70 euroa tulleihin eli aivan ilmaista teiden käyttäminen siellä ei ole. Pariisissa pysähdyimme jälleen kuivattelemaan kamppeita muutamaksi tunniksi tuttavillemme ja hörppäsimme kahvit. Sääennusteita tutkimalla selvisi, että matkaa olisi paras jatkaa saman päivän aikana, sillä illasta keli näytti huomattavasti selkeämmältä ja seuraavana päivänä saisi nauttia jälleen kosteasta annista. Matka jatkui aina Belgiaan saakka ja toden totta selkeässä säässä! Belgiassa suoritimme ruumiillista tankkausta tulevia koitoksia varten ja kauneusunet nautittuamme matka jatkui Hollannin kautta pohjoiseen Saksaan. Tarkoitus oli ottaa lautta Travemundesta Helsinkiin ja lepuutella jäähtyneitä luita laivamatkan verran. Vapun aika kuitenkin jälleen koitui kohtaloksemme ja menisi useampia päivä ennen kuin seuraava lautta lähtisi lipumaan kohti Helsinkiä. Koska olemme motoristeja, niin päätimme jatkaa matkaan kaksin rattain laineiden lipluttamisen sijaan. Saksan autobaanat tarjoavat otolliset olosuhteet vaihtaa maisemaa erittäinkin vilkkaasti. Meillä tähän ei kuitenkaan ollut oikein hyvää mahdollisuutta, koska pakkamme mukana kulki katteeton softail, jolla matkan taittaminen ei ollut oikein herkullista kahden markan vauhdeissa, joten siirryimme paikasta toiseen maltillisen ripeästi. Peräpeileihin on myös syytä vilkuilla baanoilla hyvinkin tiiviisti, sillä autot tulevat takaa oikeasti todella lujaa! Pyyhkäisimme yhden pysähdyksen taktiikalla Tanskan läpi ja pääsimme ensimmäistä kertaa prätkillä maistelemaan huikeista saarten välisistä silloista. Kyllä ihminen on kova rakentamaan hulppeita oikopolkuja!

Ruotsin puolella ryhmämme naisedustaja alkoi näyttämään merkkejä kuumeesta ja pahoinvoinnista, eikä voimakas sivutuuli helpottanut matkantekoa. Päätimme vaihtaa pyöriä siten, että hän asisi hieman kevyempää kyytiä ja tuulensuojaa, niin hyppäsin softailin puikkoihin “susiasentoon”. Päivä päättyi vain kivenheiton päähän Tukholmasta ja vietimme yömme Norrköpingin kaupungissa. Olikin mahtavaa nukkua yksi yö ilman, että herätyskello olisi ensimmäisenä aamulla vastassa. Herättyämme tutkimme jälleen sääkarttaa ja vaihtoehtoina oli lautta Suomeen Tukholmasta tai lumisateisen Luleån kautta ajamalla. Koska naisvahvistuksemme kärsi tässä vaiheessa kovasta kuumeesta ja oireilevasta mahasta, eikä ulkona jälleen odottava vesisade oikein houkutellut pidemmälle reitille, buukkasimme sitten liput illan lautalle, joka johdattaisi meidät Suomen Turkuun. Laivalla “suomineitomme” sai hoitoa laivan lääkintähenkilökunnalta ja pääsi omaan hyttiinsä lepäämään. Kellojen siirto unohdettiin kaikessa tohinassa tyystin ja heräsimme siivoushenkilökunnan iloiseen huomenen toivotukseen. Ylös singahdettuamme huomasimme olevan laivan viimeiset poistujat ja neljä prätkää odottivat kiltisti ylhäisessä yksinäisyydessään laivan parkki kannella. Turku tuntui jo tässä vaiheessa ihan kodilta. Sairauden vaivaama sinnikäs naisedustaja toivotti meille heipat ja jatkoi matkaansa neljällä pyörällä kohti Helsinkiä. Me saimme Turusta vaihtomiehen tuuraamaan häntä loppu matkalle kohti Oulua. Keli oli meille suosiollinen kotimaassamme ja farkkujalkainen jenkkikin tuntui nauttivat menosta ilman sadetta. Selvänä

erona muihin käymiimme maihin oli heti Suomen kapeat kaksikaistaiset tiet. Matkanteko on selvästi hitaampaa kuin muualla euroopassa rekkojen ja muiden ei niin kiireisten kanssa kulkijoiden vuoksi. Ohituskaistoja ei ole mielestäni riittävän tiheästi joustavan liikenteen takaamiseksi. Herätys siellä tielautakunnissa ja päättäjien pöydissä! Käykää ihmettelemässä miten muualla homma hoidetaan ja laittakaa meidänkin tiet kuntoon! Summa summaarum. Keväällä kannattaa ottaa iisisti prätkien kanssa, sillä autoilijat eivät ole hereillä prätkien kanssa ja teillä on paljon hiekkaa, sekä kiviä. Ei ole ollenkaan pöllömpää käydä ottamassa tatsia ajamiseen jossain muussa maassa ennen kauden avaamista täällä! Motorman Oy / Oulu Adventure tarjoaa myös mahdollisuuden kuljettaa sinun oma pyöräsi talveksi Espanjaan varastoon, jossa se on koko talven vapaasti käytettävissäsi. Voit näin jatkaa ajokauttasi läpi vuoden ja vaikka aloittaa seuraava kevät, kuten me teimme, omalla pyörälläsi. Motormanilla toivottavasti on myös vuokrattavia prätkiä tarjolla Espanjassa jatkossakin, sillä sinne on edullista lentää ajamaan upeisiin maisemiin keskellä talvea! Suosittelen lämpimästi kaikille prätkäilyn ystäville liikkumista muuallakin kuin kotimaassa, sillä sinulla on avaimet siihen kädessäsi. Hakekaa niitä kiksejä harmaaseen arkeen ja nauttikaa!

Our culture runs deeper than blood!

Aki Häkkinen / Päätoimittaja

wildblood.fi

Sisällys:

Wild Girl

FXR High Neck Chopper

Esittelyssä Graffiti artisti ja Suomen ensimmäinen Suicide Girl; Zumie Suicide

Wild Girl: Zumie Suicide

Tällä kertaa Wild Blood keskittyy Harley Davidson FXR tuoteperheeseen. Tarkemmin tutustutaan FXR pohjalle rakennettuun High Neck Chopperiin.

Tattoo All Stars: Below Zero Tattoo 24 Mikko Inksanity ja Jp Wikman kasasivat Tampereelle kasaan Suomen tatuoinnin All Stars joukkueen

Upi´s Garage FXR: High Neck Chopper

Wild Blood vieraili Vaasassa Upin tallilla ihmettelemässä ja kuvaamassa miehen kaksipyöröisiä luomuksia.

Wild Blood Projekti

Uusi vuosi, Uudet kujeet. Lähtökohtana vuoden 2015 Wild Blood projektipyörälle on Buell

Northern Vikings MC

Esittelyssä Suomen Harley Davidsonien Teksasista, Kemistä syntynsä saanut moottoripyöräkerho Northern Vikings MC. Below Zero Tattoo

Moottoripyöräilevä basisti

69 eyes bändissä bassoa soittava Archie kertoo bändin syntyhistoriasta ja omasta intohimosta kaksipyöräisiin moottoriajoveuvoihin.

Lassin Blogi

Lassi Sidoro, kehonmuokkauksen ammattilainen keskittyy tällä erää blogissaan korvien kirurgisiin toimenpiteisiin.

Northern Vikings MC

Zumie Suicide Wild Girlistä on moneksi! Tamperelainen Zumie Suicide tanssii, maalaa, skeittaa ja toimii mallina monen muun rokkaavan aktiviteetin lisäksi. Taiteen harrastaminen hänellä alkoi jo varhaisessa iässä lasten ja nuorten kuvataidekoulussa kuusivuotiaana. Alkujaan huonekalujen restauroijaksi valmistunut artisti on työskennellyt pitkin poikin vanhaa mannerta muun muassa kullaten alttareita Espanjassa. Tuoreemman taidemuodon harrastuneisuus on myös osaltaan vienyt neitoa eri Euroopan kolkkiin sekä proggiksiin seiniä kaunistamaan, muun muassa Pariisiin, Berliiniin ja Barcelonaan. Katalonian pääkaupunkiin toteutettiin kymmenen artistin yhteistyönä katutaidetta kansan ihailtavaksi. Ja tietty joidenkin vihailtavaksi - katutaide kun edelleen jakaa ihmisten mielipiteitä vahvasti. Teksti Jussi Vaurio Kuvat: Toni Tuominen, Jyrimatti Ekholm ja Zumie Suicide

wildblood.fi

Oppia ja osallistumista Graffiti-skene on luonteeltaan hyvin kansainvälinen; yhteistyötä tehdään laajasti eri maiden toimijoiden välillä, ja opin sekä kokemuksen jakaminen on osa homman yhteisöllisyyttä. Graffitien maalausta villi tyttömme alkoi harrastamaan viitisen vuotta sitten, saaden käytännön opetusta heti uransa alkuun meritoituneilta alan osaajilta. 8

Tutustuminen Nok Crew -ryhmän jäseneen vei intensiivikurssille perustekniikoiden pariin, minkä jälkeen lisäoppia toi työskentely taiteilijanimeä “Risk” käyttävän brasilialaisen maalarin kanssa. Hyviltä tekijöiltä neuvojen saaminen vie harppauksin eteenpäin alalla kuin alalla, mikäli intoa ja lahjakkuutta riittää.

Zumien kiinnostus tatuointeja kohtaan heräsi jo varhain, mikä johti ekan kuvan hankkimiseen seitsemäntoistavuotiaana. Alati laajenevan kokoelman pääasiallisena toteuttajana on toiminut Sami Yrjölä Orivedellä majaansa pitävästä SY-Artista. Tatuoinneissa hän diggailee muun muassa realistic trash polka-tyyliä, josta vaikutteita suodattuu maalauksiin.

Skedee ja nudee Liikkuva luonne vei Zumien rullien päälle jo varhaisessa vaiheessa. Skeittaus on osa kadun kulttuuria sekä elämäntapaa, joka on omiaan tälle Wild Girlille. Skedeilijänä hän sanoo edustavansa enemmän old skoolia, rullaillen lautaa fiilispohjalta ympäriinsä. Mikäs sen iistimpää ja siistimpää, kuin kaunis friidu liikkeessä?

Esteettistä iloa ja liikkeen sulavuutta kanssaihmisille tuottaa osaltaan lisäksi Zumien duuni Nääsvillen Hot Girlsissä, jossa Zumie tanssii työkseen. Paljaan pinnan esittely työkseen vaatii nk. palleja ja asennetta, sekä tietty luontaisia avuja, joita tullaan näkemään myös maailmalla SuicideGirlsien riveissä.

wildblood.fi

”Lempitaiteilijani on Jean-Michel Basquiat, joka aloitti uransa tekemällä tageja kadulle. Katutaiteessa kuuluu näkyä taiteilijan olotila ja luonne jollain tavalla, joten Basquiat onnistuu mielestäni siinä hyvin. Myös Banksy, joka on yksi tunnetuimmista katutaiteilijoista on suosikkejani, pidän yhteiskunnallisesti kantaa ottavista viboista ja sapluunatekniikasta. Tatuoitsijoista pidän tyylillisesti Buena Vista Tattoo Clubin Volko Merschkyn & Simone Pfaffin tekemistä tatuoinneista, niissä näkyy hyvin sekatekniikalla tehtyä meininkiä.”

SuicideGirls on kansainvälinen alternative-mallien sivusto ja yhteisö, jossa esiintyvät kauniimman sukupuolen edustajat. He ovat tyyliltään punk- ja rock-henkisiä, tatuoituja, ja pahuksen kuumia naapurin tyttöjä. Konseptin takana ovat Sean Suhl ja Selene “Missy Suicide” Mooney, jotka perustivat yhteisön Oregonin Portlandissa vuonna 2001. Kantavana ideana toimii ”just to see hot punk rock girls naked.” Sivusto on erittäin suosittu ympäri maailmaa, tarjoten järjettömästi silmäkarkkia ja mielen kiihdykettä. Kaikkiaan ihailtavana on noin 2.800 mallia, joten tarjontaa on moneen makuun ja mieltymykseen. Megalomaaninen 6,5 miljoonan kuvan tarjonta koostuu kunkin mallin 40-60 kuvan fotoseteistä. Tyylilllisesti matskua löytyy klassisista pin-upeista raffimpaan alt-meininkiin. Zumie on tiettävästi ensimmäinen suomalainen SuicideGirl. Päätettyään yrittää uran avaamista kansainvälisellä foorumilla, hän otti yhteyttä organisaatioon ja otatti laadukkaan sarjan kuvia ehdolle. Kuvat saivat hyvää vastakaikua, ja tämän lehden ilmestyessä kavalkadi on jo kaiken maailman ihailtavana. Kyseisiä ruutuja on myös tämän jutun kuvituksena. Käykääpä tutustumassa sivustolla neidin kuviin laajemminkin, jotta saadaan hänelle aikaan lisää näkyvyyttä sivustolla!

wildblood.fi

UKNOWN INDUSTRIES

Toisen maailmansodan sotilaat olivat sodan loppuessa tottuneet eurooppalaisiin kevyisiin ja helposti käsiteltäviin moottoripyöriin. Palatessaan ameriikkaan kotimaan tarjoamat harrikat olivat kuitenkin kömpelömpiä ja raskaampia prätkiä ajaa, kuin mihin palveluksen aikana oli totuttu. Sodassa olleiden mekaaniset taidot olivat kehittyneet erinäisiä vehkeitä raplaillessa, joten paikallisia prätkiä piti alkaa fiksailemaan mieleiseksi. Osia poistamalla, leikkaamalla (chopping) ja muokkaamalla pyöristä sai keveämpiä, sekä paremmin käsiteltäviä. Prätkiin jätettiin paikoilleen vain välttämätön ja riisuttuja pyöriä kutsuttiin aluksi bobbereiksi. Pian kuitenkin myös chopper termi vakiintui. Etuhaarukat vaihtuivat pidemmiksi ulkonäöllisistä syistä johtuen, vaikka käsiteltävyys hieman hommasta kärsikin. Pitkillä baanoilla venytetty keula toi kuitenkin ajoon junamaista vakautta. Korkeat tangot ja persoonalliset muutokset toivat monien kaipaamaa “bad boy” lookkia. 1969 julkaistu Easyrider leffa lopullisesti räjäytti pankin tuomalla chopperin isosti valkokankaille ja tyylisuunta vakiinnutti järkkymättömän asemansa moottoripyörien rakentelukulttuurissa.

Teksti Aki Häkkinen Kuvat: Vesa Rönty, Sauli Sassi ja Brad Braun wildblood.fi

Itsekin olen aina pikkupojasta saakka rakastanut choppereita ja rakentanut myös aiemmin kyseisen tyylikunnan pelejä. Halusin kuitenkin rakentaa itselleni niin sanotusti ultimaattisen chopperin ja mikäpä olisikaan parempi aihio siihen kuin Harley-Davidson FXR, joka on tunnettu H-D piireissä paras runkoisena tehdaspelinä. FXR mallilla on pitkät perinteet myös motoristikerho piireissä ja tuo kolmen kirjaimen yhdistelmä on jo kultti itsessään. Monen mielestä FXR:n runkoa ei tulisi ”raiskata” mutta jos haluaa ajaa parhaalla harrikalla ja chopperilla niin tämä on ainoa keino siihen. Hyvällä ystävälläni oli hetkellisesti hieman rahahuolia ja hieman epäkuntoinen FXR päänvaivana, joten päätin jeesata kaveria ostamalla pelin itselleni aihioksi. Tämä oli ensimmäinen omistamani FXR, vaikka olenkin lukuisia H-D merkkisiä pyöriä aiemmin omistanutkin eli merkittävä paalu henkilökohtaisesti. Lähtökohtaisesti päätin, että tämän pelin tulen itselläni pitämään loppuelämäni (näin toki olen joistakin edellisistäkin pyöristäni sanonut, mutta nyt jälleen tosissaan). Kyseessä siis 1987 vuotinen FXRS malli, jossa ollut tehtaalta lähtiessään sport varustelut. Peliä oli jo vuosien varrella muokkailtu, joten mitään alkuperäisversiota ei lähdetty rakentamaan, vaan jo kertaalleen pilattua. Chopper tyylejä onkin tuon 60-luvun jälkeen siunaantunut useita mm. eri kaupungeissa vallitsevien trendien (Frisco, New York) ja eri maiden tyylisuuntien mukaan, kuten esimerkiksi ruotsalainen swedish chopper. Itselleni on kolahdellut koviten ns. highneck chopper eli runkoa jatketaan korkealle ja keulaa pudotetaan jyrkässä kulmassa alas. Toki loivempi kulmaisiakin high neck malleja on. Itselleni toimii parhaiten aikalailla vakiokeulakulmat korkean rungon kanssa jo pelkästään ajo-ominaisuuksien vuoksi ja ne ovat silmälle jotenkin enemmän luonnollisempia. Sellaista siis FXR:stä leipomaan. 16

Runkoa piirrusteltiin autocadilla Voodoo metallin Jussin kanssa, koska mielessäni oli aikalailla valmis visio millainen pyörän tulisi olla ja siitähän ei tingittäisi. Runkoa toteuttamaan värväsin hieman omaa pajaani lähempää kaveriksi Darkland MC:n Mossen, joka on leiponut useita chopper raameja tutuille vankalla metalliammattilaisen otteella. Hänellekin käsittelyyn tuli nyt ensimmäinen FXR ja ensimmäinen high neck, joten projekti kiinnosti kovasti. Keula löytyi Zodiacin valikoimista (massive glide), joskaan sitä ei enää valmisteta. Choppereissa on yleensä kevyen näköiset keulat, mutta itsehän tykkään tehdä asioita toisin ja oli aika tehdä astetta hevimpää ilmettä. Keulaa, kun ei saanut kuin kromisena ja TODELLA pitkänä, joten sitä lyhennettiin 10cm, sekä pulveroitiin mustaksi (musta myös tuo hieman kevyempää ilmettä). Koska runko tehtiin “one off” tyyliin niin tottakai takahaarukka piti olla myös uniikki. Autocadillä designattiin teemaan sopivaa 666 mallia ja chromoly putkesta toteutusta perään. Numerot leikkuutettiin laaserilla koristamaan uutta perän pitäjää. Vanteiksi valikoitui myös hieman beeffympää luukkia (king spoke). Vannekoon valinnoiksi varmat ja perinteiset 21” eteen ja 18” taakse. Koska vakio tehoihin tulisi hieman piristystä uudelle vuosituhannelle niin vetotavaksi vaihdettiin ketju. Jarruja päivitettiin huomattavasti tehokkaimpiin PM:n 6- ja 4-mäntäisiin puristimiin. Tankki on usein choppereiden keskipiste ja sen valikoiminen/tekeminen on monesti ratkaisevaa. Koska tykkään ajaa pitkiä siivuja kerrallaan, niin polttoaineelle täytyi olla tilavuutta. Midwestiltä löytyikin juuri oikean mallinen 19 litraa nielaiseva tuulenhalkaisija. Takalokari leipastiin raakateräksisestä hieman lyhkäisemmäksi aggressiivisemman luukin tuomiseksi, mutta eteen grafiikkaa ja rapaa varten täyspitkää vastapainoksi. Ei ehkä kaikkien silmiä hivelevä kombinaatio, mutta ajopyörän käytännöllisyyden vuoksi kelpasi sheippauksen jälkeen minulle vallan mainiosti.

FXR:n öljytankki ei ole koskaan miellyttänyt silmääni. Sehän piti siis siistiä pois ja samalla siistiä tyhjäksi jäänyt runkoväli siistiksi umpeen pellittämällä. Tämän operaation vuoksi runko on myös huomattavasti alkuperäistä jäykempi. Sainkin kokeneen hitsaustaiturin värvättyä tekemään öljytankkia piiloon penkin alle alumiinista ja Ballisticin akulle jätettiin sivuposken alle mentävä aukko. Näin saatiin sitä chopperimaista keveyttä ja kliiniä luukkia. Vakiomittaristo sai väistyä Motogadgetin tieltä. Takavalot löytyivät Kellermanin valikoimista, joissa yhdistyvät erittäin siististi ja kompaktisti niin vilkut, ajovalot, kuin jarruvalotkin. Keskitappien löytäminen saattaa tänä päivänä olla haastavampaa, sillä niitä ei enää tehdas valmista. Foorumeilta kysellessä kuitenkin onnistuin vaihtamaan etukontrollit alkuperäisiin keskelle asettuviin. Keskitapeilla on huomattavasti helpompi kontrolloida pyörää muunmuassa keuliessa. K.O. Art värvättiin tottakai toimittamaan maalarin virkaa. Musta on ollut monesti valttia mutta nyt piti saada rallimaailmasta tuttua signaalivalkoista pohjalle ja tummempaa grafiikkaa päälle kontrastia tuomaan. Omaan silmääni erittäin makea combo. Jakkaranpohjan leipasin runkoa myötäilemään lasikuidusta ja verhoomo Anton hoiti visioni mukaisen satulan siihen päälle takapuolen liukumista jarruttamaan. Kokonaisuus on tähän mennessä onnistunut miellyttämään kuljettajan lisäksi muitakin ja Oulun American Car Showssa korkeakaula keräsi people’s choice ja best chopper kannut, sekä Oulu Tattoo ride in bike shown kolmos kannun. Unelmat ovat tehty toteutettaviksi ja tässä on niistä yksi. Special thanksit menevät Triplesix Custom Garagen toiselle käsiparille Saulille, Motormanille ja Lambergin Harrille puuttuvista palasista, Petelle aihiosta, Laanilan tallin Tumpalle kaikesta jeesistä speciaalijuttujen kans, K.O. Artille maalauksista, Kallelle maaleista, Verhoomo Antonille jakkarasta ja kaikille pyörää näyttelyissä äänestäneille hyvästä mausta. wildblood.fi

FXR faktaa Valmistettu 1982-1994 ja uusiotuotantona yleisön pyynnöstä 1999-2000. Ensimmäisinä vuosina 1982 ja 1983 FXR:t kurvailivat ulos linjastolta Shovelin moottoreilla, mutta sen jälkeen niistä löytyi 1340 kuutiotuumainen Evolution moottori. Moottori on kiinni rungossa kumityynyillä, joten se tärisi huomattavasti vähemmän, kuin H-D:t yleensä. Tätä ominaisuutta arvostivatkin sellaiset kuskit, jotka tykkäsivät ajaa moottoripyörällään kovaa tai pitkiä matkoja. Rungon suunnitteli kisabaanoiltakin tuttu Eric Buell, joka myös tunnetaan luonnollisesti myös Buell moottoripyöristä (nykyisin toimii EBR nimellä = Eric Buell Racing, joka mm. valmistaa tämän hetken kovatehoisinta nakupyörä mallia). FXR mallin tunnistaa helposti penkin alla olevasta rungon kolmio muodosta. Harrikan touring mallit ovat myös lainanneet voimakkaasti tätä Buellin suunnittelemaa toimivaa konseptia. Luultavasti tunnetuin FXR mallin prätkä on 1991 julkaistusta elokuvasta Harley Davidson and the Marlboro Man, jossa Mickey Rourken hahmo kuljettaa customoitua FXR pyörää. Monien alan ihmisten mielestä paras H-D malli kautta aikojen.

1993 Harley Davidson FXRS -Alkuperäiset FXRT mallin katteet ja laukut -Muotoiltu tuulilasi -Westcoast T-bar stongat -Thunderheader putkisto -K.O.Art teki sotilaslentokoneiden inspiroimat maalaukset “FXR on paras Harley-Davidsonin tekemä moottoripyörä malli. Say no more.” Rider: Knuckle Jarkki wildblood.fi

FXR tyylinäyte Kanadasta - Twin cam tekniikka - Käsintehty tankki ja pakoputkisto - Vrod keula - Hydro dipattu tankkimaalaus pimeässä hohtavalla pohjamaalilla ”I chose Fxr because it’s the best handling Harley and more of a challenge to customize”

-Brad Braun, Saskatchewan Canada

Loppuvuodesta 2014 Suomen tatuointiartistien eliittiin kuuluvat JP Wikman ja Mikko Inksanity pohtivat uransa jatkamista. Mikko oli miettinyt siirtyvänsä työskentelemään pienimuotoisemmin itsenäisesti, kun JP ehdotti idean, että perustettaisiin Tampereelle isompi tatuointiliike Tarkoituksena oli heti tehdä kansainvälisesti kiinnostava tatuointistudio, johon talon artistien lisäksi saataisiin kiinnostavia nimiä vierailijoiksi. Nimen haluttiin jollain tavalla viittaavan kylmään pohjolaan ja olevan samalla helposti muistettava. Vielä ennen vuoden vaihtumista oli vuokrasopimukset kirjoitettu Tampereen keskustasta sijaitsevasta toimitilasta ja Below Zero tatuointistudio oli syntynyt Teksti: Vesa Rönty Kuvat: Below Zero

wildblood.fi

Jessica Jonetta / Below Zero Tattoo Below Zerossa on onnistuttu kokoamaan ammatimainen ja yhteen hiilen puhaltava porukka ja kaikilla on palava halu kehittyä ja päästä duunissa eteenpäin. Pääperiaate on, että jokainen asiakas kokee että heitä arvostetaan ja asiakaspalveluun panostetaan.

Jessica Jonetta / Below Zero Tattoo

2013 lähtien. Jessi työskentelee mieluiten myös neotraditionaalisten kuvien parissa mutta selkeän ”tyttömäisillä” piirteillä eritoten värien osalta. Hän on työskennellyt tatuoijana vuodesta 2012 lähtien.

”Pyrimme siihen että jokainen osa-alue ja tyyli tatuoimisessa Below Zeron artistit ovat eräänlainen saataisiin katettua hyvin. Erityisall stars joukkue, mistä löytyy taitaja osaamista tullaan tulevaisuudessa moneen eri tyylisuuntaan. Jp tekee lisäämään ottamalla vierailevia mielellään mustaharmaata surrealistista kuvaa, joka jättää tulkinnan artisteja säännöllisesti jolloin jokaiosalta liikkumavaraa. Hän on työs- selle tyylille löytyy selkeä huippuluokan tekijä” kennellyt tatuoijana vuodesta 2007. Mikko puolestaan tekee realismiin pohjaavaa kuvaa, sekä väreissä, että mustaharmaana, mieluiten myös tulkinnan osalta toivoo paljon liikkumavaraa. Hän on työskennellyt tatuoijana vuodesta 2007. Titta tekee pääsääntöisesti mustaharmaata ns.”chicano” tyyppistä fineline hommaa mutta taitaa hyvin myös värien kanssa työskentelyn. Titta on työskennellyt tatuoijana vuodesta vuodesta 2012 lähtien. Tommi tekee miellellään Old school ja Neotraditionaalista tavaraa väreissä. Hän on työskennellyt tatuoijana vuodesta 24

Titta Free Bird / Below Zero Tattoo Titta Free Bird / Below Zero Tattoo

Mikko Inksanity / Below Zero Tattoo

JP Wikman / Below Zero Tattoo

wildblood.fi

Tommi / Below Zero Tattoo

Below Zeron artisteja voi myös bongata ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja eri messutapahtumista ja vierailemassa muissa liikkeissä. Kesäkuun Ink-n-Ironiin Longbeachille matkustaa Mikko ja Jp. Jp työskenetelee lisäksi reissun yhteydessä alan yhdessä arvostetuimmista liikkeistä Timeline Galleryssä ja Mikko työskentelee tuolla reissulla legendaariisessa Outer limits Tattoossa, joka on maailman vanhimpia tatuointiliikkeitä. Lisäksi Berliiniin messuilta voi bongata ainakin Mikon ja Tommin. Wild Bloodin lukijoille Below Zero vinkkaa, että kannattaa seurata touhuja sosiaalisessa mediassa,sen lisäksi että postaamme paljon tuoreimpia töitämme järjestämme aika ajoin kaikenlaisia skaboja,teemapäiviä jne.sekä tietty sillä tavoin saatte ensisijassa tietoja vierailevista tähdistä.

Jessica Jonetta / Below Zero Tattoo

Mikko Inksanity / Below Zero Tattoo

Tommi / Below Zero Tattoo

wildblood.fi

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Jussi Vaurio

Upi´s Garage Toimitukseemme oli kertynyt vahvaa evidenssiä Waasan suunnalla valmisteilla olevien uusien munuaisravistimien olemassaolosta ja originellista stailista. Villin veren eteläisen eturintaman tiedustelutoiminnan agentti päätti siis lähteä läntiseen Suomeen ottamaan selkoa asiasta. Hardwaret kantoon ja tutkailemaan Upi´s Garage -verstaan 28

touhuja verekseltään paikan päälle. Seinäjoen Bike Show oli jo ovella, joten tarinaa iskettiin kiireisten viimeistelytöiden lomassa. Vaasalainen Hannu “Upi” Haapamäki on pitkän linjan harrastaja ja laajasti tunnettu ammattimies, jonka ura kaksipyöräisten parissa alkoi jo kultaisella 80-luvulla Honda-chopperin muodossa. Sittemmin uraa ajoneuvojen parissa

on karttunut lisäksi autojen huoltotöistä, sekä erilaisten kaksipyöräisten häristimien rakentelusta vuosien varrella. Joviaalin herran monipuolinen osaaminen eteni oman yritystoiminnan pariin vuonna 2012, jolloin nykyinen firma sai alkunsa.

DS OA LR AL

ON L

DRIV E

Upin rakentelutyyli on varsin värikäs, sisältäen aina tyyliin sopivaa hurttia huumoria ideoiden toteutuksessa. Ideat sinkoilevat erilaisista inspiraation lähteistä, tuottaen persoonallista tatsia ja detaljiikkaa kansan kummasteltavaksi. Kuluneen pimeän jakson aikana hahmonsa on saanut taas muutama taidonnäyte.

GARA S ´ I

lisäksi myös pokaalien hohdetta.

Upin verstaan laajaan repertuaariin kuuluvat huolto- ja korjaustöiden lisäksi runkomuutokset, sekä avaimet-käteen kustomoinnit kaikenlaisen muun ruuvauksen ohella. Monipuoliset edustukset yhdessä jouhevan palvelun kanssa tarjoavat asiakkaille laajasti aineksia harrasteen eri osa-alueille. Upin taitoja on arvostettu myös pystein sekä koti- että ulkomaisissa tapahtumissa, joten hyllystä löytyy erilaisten osien

´ S G A RA

wildblood.fi

Brain Shaker

Värikäs aivoravistin henkii 60-lukulaista Ed “Big Daddy” Rothin inspiroimaa tyyliä. Pyörän teema sai alkunsa Brain Blasterz -karkkipakkauksien värityksestä. Jäykistetty ja wishbone-tyyliseksi muutettu raami on kaksivärinen, mikä antaa pirteän yleisilmeen pyörälle. Väriteemaa on viety runsaaseen yksityiskohtien viimeistelyyn saakka Upille ominaisella tyylillä. Alumiininen tankki on työstetty suorasta aihiosta pakottamalla. Alkuperäisen vision taustalla on väärinpäin käännetty Helkama Topperin tankki. Maalauksen motiiveista ja straipeista vastasi Tuukka Aitoaho, rungon maalauksen on hoitanut Jani Alamantila.

Voimaosastolla sheikkaa shovelin alakerran kaveriksi istutettu S&S:n big bore -yläkerta yhdessä Sössön tuplatulppaisilla pannukansilla. Nokkana värkissä on Lane Weber, sekä magneettona legendaarinen Hunt. Välitykset hoituvat nelilovisen askin avulla ja murikoiden välistä tiedonsiirtoa hoitaa puolentoista tuuman beltti. Etupäässä värinöitä ottaa vastaan ison lätyskän springeri, rengastuksen ollessa edessä 21 ja takana 18 tuumainen Indian-merkkinen nakki. Brain Shaker palkittiin Tampereen Hot Rod & Rock Showssa classic custom-luokan kakkospystillä.

wildblood.fi

Panhead Chopper

Linjakas punainen flake-maalattu kopteri on asiakkaalle valmistunut projekti, jonka perustana on vuoden 1951 pannu. Laitteen tekniikkana palvelee originaali motti ja laatikko. Runko on Paughon jo maailmaa paljon kokeneesta tarvikkeesta muutostyön aikana vahvasti modattu ja vahvistettu. Nimittäin käyntiin poljettaessa raami kun muistutti kuulemma lähinnä juustoa rakenteeltaan, joten päivitys oli enemmän kuin tarpeen. Raamissa on kahden ja puolen tuuman stretsi, ja etupäänä W&W:n +16” kromattu springeri. Lisäksi muutoksen kohteena on ollut rungon osa istuimen alla, jota on kavennettu linjakkaan lookin aikaansaamiseksi. Öljytankki on luonnollisesti sovitettu samaan kokonaisuuteen saumattomasti sopivaksi. Maalaus hoitui Lapualla Pine Manin toimesta, sisältäen myös käytetyt lehtikultaukset ja straippaukset.

Time Warp

Häkellyttävän ajanvääristimen persoonallisin osa on eittämättä sen runsain kaiverruksin koristeltu bensaleili. Kyseinen komponentti on alkujaan nousevan auringon maasta; valmistaja on nimeltään The Factory. Perimätieto ei kerro mikä on kyseisten massiivisten valettujen alumiiniosien alkuperäinen tarkoitus. Noin kymmenen millin paksuista puolikkaista on hitsattu kasaan bensatankki, jollaista harvemmin näkee näillä main. Järjettömän kahdensadan ja kahdeksankymmenen (280!!) tunnin työmäärän biittien kaiverrukseen käytti toijalalainen taituri nimeltä Pasi “Pahe” Heininen.

Verhoilussa Upi käyttää Akaalla vaikuttavan Satula Ilkan palveluita. Kernisatulan jatkona taivaita tavoittelee pitkähkö hoijakka, jonka mitoitus perustuu valmistushetkellä käsillä olleen tangon määrään. Nykyistä pidempi akkarauta edellyttäisi jo matalampien alikulkusiltojen välttelyä. Time Warp perustuu vankkaan shovelhead-perustaan; lohko on Delcronin valmistama, rocker boxien ollessa nk. knowelheadit. Syttyä annostelevat Morrisin tuplamagneetot, kun taas juomapuoli hoituu SU-kaasuttimen annostelemana. Rengastuksena palvelee hiukan erikoisempi 130/18 Dunlop ja edessä 23 Mitas speedway rengas.

wildblood.fi

Boon Dock

1959. Voitelun kotipesäksi on valikoitunut roskiksesta pelastettu FXR:n öljytankki, joka on käännetty väärin päin. Alkuperäinen deep seat-runko on säilytetty sellaisenaan, ja pannun etupäätä on tuunattu itse valmistetulla pleksisellä kateosalla. Maalauksesta ovat vastanneet myöskin Tuukka Aitoaho ja Jani Alamantila. Ilmanputsarina toimii harvinainen Upi´s Garage valmiste, joita on maailmaan valettu vain kolmekymmentä kappaletta.

Upin mökkipyöränä toimii panhead-teknologiaan perustuva hauska laite, joka kuljettaa yrittäjää keimokauppaan Jurvan maaseudun uumenissa. Fillarin nimi juontaa juurensa jenkkiläiseen takametsän punaniskaa ja junttia kuvaavaan slangi-ilmaisuun. Kelirikon vaivaamilla mökkiteillä kulkua edesauttavat 2009-mallin Road Kingin vanteille kammetut traktorin eturenkaat, joten kantavuus riittää isommankin keikyrepun perille saattamiseen. Takavanne koneistettiin rumpujarrun kiinnitystä varten.

Upin intoa ja ideoita ihmetellessä voi vain jäädä odottamaan uusia ulostuloja rakentelun saralla. Hauskan tarinoinnin lomassa tulevat moninaiset asiakkaan tarpeet autetuksi, mikä on omiaan pitämään Upin kiireisenä ympäri vuoden.

Takametsien siimeksessä liikkuminen kyseisellä laitteella perustuu vuonna 1962 syntynsä saaneeseen panheadin mottiin, jota on ryyditetty Big Bore-kitillä, sekä STD:n valmistamilla kansilla. Upille ominaista ennakkoluulotonta muotokieltä edustaa käytetty Tunturin tankki vuodelta

DS OA LR AL

ON L

DRIV E

GARA I´S

´ S G A RA

wildblood.fi

Teksti: Aki Häkkinen Kuvat:Vesa Rönty

Uusi Vuosi = Uusi Projekti Viime numerossa kerroimme suunnitelmastamme tehdä custom runkoinen Buell moottoripyörä. Toimituksen porukalla on kuitenkin pitänyt erittäin kiirettä muun muassa erilaisten prätkä projektien parissa, niin suunnittelemamme Buell on joutunut hieman paitsioon olosuhteiden pakosta, mutta eipä hätää! Kävi nimittäin ilmi, ettemme ole ainoita, joilla on muhinut samankaltainen idea päässä ja päätimme alkaa seuraamaan tätä toista projektia (ja tietty poimia hyvät ja huonot jutut tästä projektista omaa silmällä pitäen). Special Metal yrityksen pyörittäjä Manu on alkanut rakentaa erittäinkin herkullista laitetta käyttämällä nimenomaan buellin tekniikkaa kulkineen voiman lähteenä. Visiona oli luoda jotain kaarevaa ja erikoista.

Manun projekti, jossa tällä hetkellä yhdistyvät Triumph Speed triple swingi, Suzuki GSXR keula ja Buell XB kone.

wildblood.fi

Lähtökohtina oli kolari Triumph Speed Triple, jossa olikin GSXR keula. Speed Triplen koneesta oli tarkotus tehdä putkirunkoisen auton moottori, mutta se oli vaurioitunut niin pahasti, ettei sitä kannattanut enää korjata. Siitä pyörästä on projektiin lainattu keula, sekä swingi. Moottoriksi on valikoitunut XB Buellin kone. Kaikki muu näkyvä onkin sitten omatekoista. Seuraavina vaiheina olisi muutaman kiinnikkeen teko ja sitten runko jigiin hitsattavaksi lopulliseen muotoonsa, jonka jälkeen runko pääsee erikoispulveri kylpyyn. Värivalinnoista on tulossa kohtuu erottuvat, mutta ei pilata yllätyksiä. Runkoa koristellaan pellittämällä runkoon muotoja alumiinilla. Ja jottei menopuoli jäisi ihan liian vajaaksi, niin tottahan se on turbokin saatava kylkeen… Wild Blood Magazine peukuttaa alkaneelle projektille ja seuraa mielenkiinnolla mitä tuleman pitää!

Suomalainen tatuointikulttuurin päätapahtuma Helsinki Ink järjestettiin 27.-29.3.2015 Kaapelitehtaalla. Nyt jo kaksikymmentäyksi kertaa on tämä laadukas kavalkadi tuonut laajasti esille leimataiteen osaamista ja tyylejä eri maapallomme kolkista ihmeteltäväksi. Tapahtuman maine on tunnustettu alan ammattilaisten keskuudessa, mikä edesauttaa kiinnostavien artistien saamista tänne Pohjolan perukoille. Tatuointimessuja järjestetään nykyisellään huomattava määrä eri puolilla maailmaa, joten vientiä hyvillä tekijöillä riittää ruuhkaksi asti. Aihealueen kiinnostavuus tuo kalentereihin yhä uusia konventteja, aiheuttaen luonnollisesti myös kirjavuutta sisällöllisyydessä. Tapahtumien järjestäminen vaatii erittäin pitkäjänteistä työtä järjestäjien taholta vuodesta toiseen, sekä lisäksi valtavan määrän suhteita alalla. Vaivoja säästämättä tatuoijana huomattavan ansioitunut tutkapari Kimmo Rosti ja Tony Raita luovat uuden kokonaisuuden koettavaksi vuodesta toiseen. Ilman heidän 100% omistautumistaan aihetta kohtaan olisi yksi kansainvälinen tapahtuma vähemmän Suomessa. Nyt nähdyn hulppean sadan ja kolmenkymmenen korkealaatuisen artistin pakkaa ei hoidella käden käänteessä; kaiken tarvittavan hahmottaminen, mahdollistaminen, sopiminen, sekä yhteen sovittaminen vaatii näkemystä, jalkatyötä, ja monesti myös lehmän hermoja. Kaiken on toimittava saumattomasti ja järjestelyissä on otettava huomioon lukematon määrä tekijöitä sekä fasiliteetteja. Hyvin organisoitu kokonaisuus on omiaan tuomaan mukaan kiinnostavia taiteilijoita.

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat:Jussi Vaurio

Kaapelilla nähtiin artisteja kaikkiaan yhdeksästätoista maasta, joiden lisäksi suomalaisia alan ammattilaisia oli edustettuna mallikas joukko. Ainakaan tarjonnasta ei ollut kiinni leimaa himoitsevien unelmien täyttäminen. Tyylillisesti oli edustettuna tekijöitä laidasta laitaan, ja niinpä koneet surisivat pitkää päivää asiakkaiden iholla. Aikojen haastavuus toki näkyi myös Helsinki Inkissä kuluvana vuonna, joten kävijämäärä jäi jonkin verran edellisvuodesta. Lisäksi on otettava huomioon alan yleistyneisyys; tatuoinnit ovat osa jokapäiväistä visuaalista kuvastoa, eikä siten uutuusarvoa ole takavuosien malliin. Vuosittaiset kävijämäärän vaihtelut ovat pala jokaisen vakiintuneen tapahtuman realiteetteja. Kuitenkin olennaisinta on kiinnostavuus alaa harrastavien joukoissa; hyvä sisältö houkuttelee paikalle paljon asialle omistautuneita sekä tatuointeihin tutustumassa olevia ihmisiä vuodesta vuoteen. Päivän parhaiden tatuointien lisäksi palkintoja jaettiin seuraavissa luokissa: Best Black & Grey, Best Color Tattoo, Best Large Tattoo, Best Small Tattoo, Best Japanese Tattoo ja Best Neotraditional Tattoo. Lavalla nähtiin siis mukava kattaus erilaista kuvaa muun ohjelman lisäksi. Musiikin puolesta osuutensa hoiti mallikkaasti The Mighty Men, jonka muusikot Sami Saari & Niko Ahvonen ovat muista yhteyksistä kaikille tuttuja tekijämiehiä. Burleskin lumoa lauteille toi virolainen Miss Chrissy Kiss, ja erikoisempaa kehon keinuntaa esitteli japanilainen Sanaxxx.

wildblood.fi

Äitienpäivä viikonloppuna järjestetty Oulun American Car Show on perinteikäs koko perheen tapahtuma. Tänä vuonna oli aistittavissa uutta tuulenvirettä ilmoilla ja jotenkin oli tunne, että tapahtumaan oli satsattu selvästi muutamaa viime vuotta enemmän. Tästä kertoo myös se fakta, että kävijöitä näytti heti silmämääräisestikin olevan erittäin runsaasti. 42

wildblood.fi

Kalustoon ja niiden esillepanoon oli selvästi satsattu upeasti. Tämän vuoden teemana oli myös erilaiset elokuviin liittyvät autot. Paikalla oli mm. Ritari Ässän Kitt, Bullit mustang, Starsky & Hutch Torino ja koko näyttelyn yleisön suosikki Salama McQueen. Haastattelin erästä jenkeistä saakka saapunutta messuvierasta, joka oli hämmästynyt Oulun näyttelyn autojen tasosta. Hämmästystä herätti niin autojen kunto, kuin se, miten laajalta skaalalta tarjontaa oli. Paikalla oli hänen mielestään lukuisia erittäin harvinaisia yksilöitä, joista maksettaisi sievoisia summia rapakon toisella puolen. Prätkien puolella oli myös tarjontaa mittavasti ja olipa hallissa esillä harvinaisesti myös legendaarisen Hells Angels MC Oulu ja Red River osastojen ajokalustoa rekvisiitan saattelemana. Ohjelmapuoli oli myös hyvin otettu haltuun ja yleisöä selvästi haluttiin viihdyttää koko rahan edestä, mikä on pelkästää iso plussa! Useamman live orkesterin lisäksi paikalla sai katsella erilaisia burleskiesityksiä ja The Baron tarjoili erilaista viihdettä sideshown muodossa. Herralla on hallussaan mm. maailman vahvimpien nännien titteli Guinnessin World Recordsin virallistamana. Lapsille oli myös järjestetty omaa touhua, sekä pieniä jenkkiautoja oli paikalla useampia polkimilla varustettuina. Sunnuntaina oli kaikille halukkaille äideille tarjolla kyydityksiä aidoilla ameriikanautoilla pienen kruisailun muodossa. Iso kasa palkintoja löysi ansaitusti uudet kotinsa hienojen autojen ja prätkien omistajien luota. Homma tuntuu pelaavan hienosti Oulussa ja Wild Blood odottaakin mielenkiinnolla mitä ensi vuosi tuo tullessaan!

wildblood.fi

Oulun American Car shown tulokset: 40-luku ja vanhemmat TOP 3

Chevrolet Master 1939 Pentti Keski-korsu, Raahe Auburn Speedster 1935 Marko Leppänen Buick Special 1939 Bengt Tolonen, Haparanda

50-luku TOP 3

Chevrolet Corvette 1959 Pekka Vesterinen, Kerava Pontiac Bonneville 1959 Bosse Hagström, Överkalix Dodge Lancer 1956 Kalevi Toivainen, Oulu

60-luku TOP 3

Truck&Van TOP 3

Ford F-100 1956 Arto Purmola, Tuusula Chevrolet 3100 1955 Jörgen Sörensen, Vadsö/Norja Chevrolet 3100 Triftmaster 1947 Pasi Pouta, Onttola

Street&Race TOP 3

Pontiac Firebird 1968 Marja Varkoi-Pulkkinen, Suonenjoki Pontiac Firebird 1971 Jorma Peltoniemi, Simo Dodge Challenger Hemi 1971 Minna ja Esa Liikanen, Oulu

Kustom TOP 3

Ford Mustang 1969 Kari Kananoja, Kauhajoki Buick Wildcat 1967 Arto Purmola, Tuusula Chevrolet Camaro 1969, Taisto Holli

Pontiac Torpedo 1947 Peter Strömsholm Cadillac Eldorado 1967 Soile ja Petri Tiinanen, Ylivieska Ford F-100 1953 Ari Eskelinen, Tornio

70-luku TOP 3

Patina TOP 3

Plymouth Cuda 1971 Mika Mäki, Lapua Cadillac Eldorado 1972 Arto Purmola, Tuusula Dodge Coronet 1970 Juha Erkkilä, Kokkola

80-luku ja uudemmat TOP 3

Pontiac Trans Am ”KITT” 1983 Timo Häll Chevrolet Caprice 1984 Ville Myllymäki, Ylivieska Ford Mustang 1991 Janne Heilala, Oulu

Euroklassikot TOP 3

Jaguar XK120 1953 Tapio Saven, Oulu/Vantaa MG 1965 Harri Riikonen, Oulu Mercedes Benz 280 SE 1972 Juha Sarajärvi, Kempele

Hot Rod TOP 3

Ford 1930 Veli-Matti Backman, Muhos Ford De Luxe 1947 Jarmo Grönman Ford A Tudor 1930 Jens Lönngren, Nederlappfors

Chevrolet 3100 Triftmaster 1947 Pasi Pouta, Onttola Packard Super Eight Resto-Mod 1949 Raimo Tuominen, Nummela Chevrolet Panel 3100 1956 Jarkko Härmälä, Kokkola

Tuning cars TOP 3

Porsche 911 1978 Henri Sarkkinen, Oulu Toyota Aristo 1997 Jari Niemelä, Oulu Ford Mustang 1996 Ari Ängeslevä , Kalajoki

Bike Top 5

H-D Bagger Mazda Kovalainen, Oulu H-D Shovel Knievel 1975 Juho Manninen/Forge Speedshop H-D Walhalla Warrior Risto Ojanen, Oulu H-D Board Tracker 1957 Pasi Pouta, Onttola Chopper 2005 Timo Pelkonen, Kuopio

Best bike in show

Bruno Chopper Timo Pelkonen, Kuopio

Best original bike

Triumph Daytona T100 1968 Mika Alaraasakka, Iisalmi

Best Chopper

H-D Shovel 1984 Mika Pöytälaakso, Tervajoki

Best custom bike

H-D Copperhead 1917 Pasi Hämäläinen, Helsinki

Somistus TOP 3

- IS Automotive Oy - Timo ”Timba” Pelkonen - Willys MB 1941 Raimo Annola, Kempele

People’s choice

Bruno Chopper Timo Pelkonen, Kuopio Salama 2015 Masi Alasimi/Team SimiSami Oy, Oulu

Ladies choice

Auburn Speedster 1935 Marko Leppänen

Best in Show

Pontiac Firebird 1968 Marja Varkoi-Pulkkinen, Suonenjoki

Special awards

Ford 4 D Sedan 1934 Alpo Martikainen, Oulu AMCAR Vadsö, Norja Hells Angels MC, Oulu Teppo Niskasaari, Taivalkoski Chevrolet Impala Resto Mod 1960 Tomi Lajunen Pontiac Ventura 1960 Robert Karlsson, Piteå Salama 2015 Masi Alasimi/Team SimiSami Oy, Oulu

wildblood.fi

”

Toukokuun 22.-24 päivä 10v syntymäpäiväjuhliaan viettävä Oulu International tattoo festival keräsi hotelli Lasaretin täyteen huippuluokan tatuointiartisteja ja ihmisiä, jotka olivat tulleet artistien tatuoitaviksi. Yli kolmenkymmenen artistin voimin iho värjäytyikin huolella. Artisteja oli saapunut paikalle mm. Ruotsista, Venäjältä, Tsekeistä, Italiasta ja Braziliasta. Tarjolla oli laaja kattaus eri tatuointityylejä. Käsityönä tehtävää vanhaa japanilaista Teboria oli tekemässä Roberto Borsi aka. Horibudo-I (ITA), omaperäistä geometristä Dotworkkia teki Marco Marini (ITA) arpitatuointeja viilteli Wild Bloodista tuttu Lassi Sidoro.

Ennätykset kuvattiin kahdella videokameralla ja seuraavaksi materiaali lähetetään Guinnessin todennettavaksi. Hurjaa touhua jo pelkästään katsojan näkökulmasta. Tatuointiartistin työ rasittaa kehoa kokonaisvaltaisesti. Visuaalisesti tarkassa työssä silmät väsyvät, mutta silmien lisäksi koko kehon lihakset ovat kovilla. Erityisesti messuilla tatuointiartistien työergonomian huonot puolet tulevat esille. Työn staattinen luonne aiheutta erityisesti niska- ja hartia-alueen ongelmia. Festivaaleilla ongelmaan tarjosi helpotusta Fytera Ky:n Hermanni Parikka, joka on erikoistunut tatuointiartistien fysioterapiaan.

Tatuoimisen lisäksi tarjolla oli monipuolista ohjelmaa. Tatuointiaiheinen dokumentti esitettiin isoilta valkokankailta kaksi kertaa päivässä. Ihmisten yöunien rikastuttamisesta vastasi freaksirkus Bobo´s Loco Carneval. Häkistä festivaalien ajaksi irtipäästetyt elukat satuttivat toisiaan, sekä terävillä, että tylpillä esineillä. Lauantaina itsensä ja toistensa satuttamisen lomassa kvartetti tehtaili ainakin neljä uutta Guinnessin ennätystä. Mr.Hell nosti otsanahkan lävistävien koukkujen varassa 4,6kg painoja, jonka jälkeen hän nosti posket lävistävillä koukuilla 6,4kg. Maailman vahvin friikki Mr. Wolverine puolestaan rikkoi Guinnessin ennätyksen harjateräksellä. 8mm harjaterästanko taitettiin Wolverinen paljaan kaulan ympärille. Shown päätti Joni Tapaturman luoma uusi Guinnessin ennätys, jossa hän nosti 11.8kg genitaaleistaan prinssi albert lävistyksestä. Viides ennätys oli leikata kuusi kurkkua tirehtörin kaulan päällä kymmenessä sekunnissa. >>

Teksti: Vesa Rönty Kuvat: Vess Rönty

Oulun kansainvälisillä tatuointifestivaaleilla on ollut eittämättä vaikutusta Oulun tatuointikulttuuriin. Vuodesta toiseen festivaaleilla vierailee uusia vieraita, mutta myös paljon tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Vuosi vuodelta vierailijat ovat enemmän ja enemmän tatuointitaiteen peitossa. Myös useat kansainväliset artistit ovat pitäneet Oulun festivaalit kalenterissaan vuodesta toiseen. Festivaaliareena, hotelli Lasaretin Aurora sali tarjosi mahtavat puitteet tatuointifestivaalien 10v juhlille. Festivaalit ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa hurjasti ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaiset 20v juhlat järjestetään kymmenen vuoden päästä. Ja kuinka tatuoituja Oululaiset ovat silloin.

Best of Saturday: Samuli Pinola Red & White Ink

wildblood.fi

Lassi Sidoro työstää arpitatuointia takaraivoon

Lauantain tuomarit: Kata Puupponen / Vorssa Ink, Roberto Borsi aka Horibudo-I / Primordial Pain, Alex Jazz / Hels ink tattoo

Tony Raita ja Tuukka Rönkkö ovat tuttuja vierailijoita Oulun tatuointifestivaaleilla. Tällä kertaa työn alla oli Nurmeksen tatuointifestivaaleilla aloitettu gangsteriaiheinen mustaharmaa työ. Teos tulee jatkumaan kaupunkimaisemalla ja tarkoitus on täyttää mustaharmaalla kuvalla koko maha. Edellisillä Oulun messuilla Tony teki Tuukalle 50-luku teemaisen tatuoinnin rintaan. Tonylle Oulun vierailu oli kuudes ja Tuukalle neljäs.

wildblood.fi

Roberto Borsi aka Horibudo-I

Titta Freebird / Below Zero tattoo 52

Best traditional tattoo / Sergio Bodo

Tällä kertaa Wild Bloodin vankkurit suuntasivat matkansa Suomen Harley Davidsonien Teksasiin, eli ihmekaupunki Kemiin. Vierailun kohteena oli 14 vuotta Kemissä toiminut moottoripyörä kerho Northern Vikings MC.

Kemissä Harleylla moottoripyöräilevä ei ole outo näky. KemiTornion talousalueella on väkilukuun suhteutettuna Suomen eniten Harley Davidson moottoripyöriä ja Kemissä toimii Suomen vanhin moottoripyörä kerho Kemi MC.

Myös Northern Vikings MC:n perustajajäsenet olivat motoristeja jo ennen kerhonsa perustamista. Tammikuussa 2001 viiden hengen porukka kokoontui yhteen ja päätti alkaa etsimään kerhotiloja harrastukselleen. Siitä tarina alkoi.

Teksti: Vesa Rönty, Aki Häkkinen Kuvat: Vesa Rönty, Jussi Vaurio

wildblood.fi

Talo täynnä osaajia Kerhotaival saman katon alla alkoi 2002 kun Washington Barin tiloista löytyi sopivat tilat myös motoristeille. Ajan saatossa useammat motoristit kiinnostuivat touhusta ja nyt Kemin chapterissa on 15 jäsentä. Yli kymmenen vuotta tiloja rakentaneet ja vuokralla viihtyneet Viikingit saivat tiedon, että rakennus aiotaan purkaa ja tiloista tulisi lähteä. Uusia kerhotiloja ryhdyttiin heti etsimään ja tavoitteena oli löytää tilat jotka kerho

voisi ostaa itselleen. Syksyllä 2013 tilat löytyivät ja vanhoista tiloista muuttaminen käynnistyi. Vanhoista tiloista saatiin lähes kaikki mukaan. Northern Vikings MC:n jäsenistöstä löytyy todella monipuolisesti eri alan ammatti-ihmisiä. On muuraria ja sähkömiestä, mikä helpotti uusien tilojen rakentamista. Nyt kun tilat on omat ja juuri sellaiset niin kuin itse on tehty, niin varmasti kukaan ei ole enään harmissaan siitä että vanhoista kerhotiloista piti lähteä. Toimituksen on myös pakko mainita

kerhon viihdealan ammattilainen; Syksyn sävelestä ja Jope Ruonansuun aisaparina tunnettu Tommi Reponen, joka piti toimituksen suun virneessä koko haastattelun ajan .

Chapter Helsinkiin 2006 Viikinkien joukko suureni, kun Helsinkiin viisi vuotta aiemmin perustettu Raato MC päätti liittyä Northern Vikings MC:hen ja perustaa Helsinkiin oman Chapterin. Nykyään jäseniä on yhteensä 23 kahdeksan Helsingissä ja viisitoista Kemissä.

wildblood.fi

Run to 60´s Northern Vikings MC on tunnettu Kemissä järjestettävästä moottoripyörätapahtumasta ”Run to 60´s”. Tapahtuma on kaupunkiin sijoitettu moottoripyörätapahtuma, josta sekä kaupunki, että kaupunkiin saapuneet motoristit ovat antaneet erittäin hyvää palautetta. Tapahtuma on tuonut eloa Kemin kesään ja järjestyshäiriöitä ei ole liiemmin ollut. Tapahtuma on pidetty Kemin satamassa, jossa talvella on

totuttu näkemään Kemin lumilinna. Vaikka rantaan rakennettiin myöhemmin asuinkerrostaloja, niin tapahtuma on saanut jatkua.

uudet kerhotilat on itseasiassa ostettu Kemin kaupungilta, minne Kaupunki tuli kaupan jälkeen vielä vuokralaiseksi.

Hyvät välit kaupunkiin

Run to 60´s tapahtuman lisäksi Northern Vikings järjestää Kemissä mm. moottoripyöränäyttelyitä, lasten Harley Davidson kyydityksiä ja tekee hyväntekeväisyyttä, josta tuotto lahjoitetaan esim. lasten syöpäosastolle.

Moottoripyöräkerhoja haastatellessa usein huomaa, että hallinnon virkamiehet ja varsin usein poliisit suhtautuvat ennakkoluuloisesti moottoripyöräkerhoihin. Kemissä on toisin, ainakin kaupungin hallinnon puolesta. Tapahtumien lupajärjestelyt hoituvat ongelmitta ja Northern Vikingsin

wildblood.fi

Moottoripyörä on ajamista varten Northern Vikings MC:n ajokalusto koostuu uudemmista ja vanhemmista Harley Davidson moottoripyöristä. Kerhossa on taitavia pyöränrakentajia ja uudet kerhotilat parantavat pyörien rakentamisen ja kustomoinnin mahdollisuuksia. Matka-ajoon soveltuvia pyöriä suositaan, sillä pyörät on tehty tielle eikä parkkiin. Run to 60´s tapahtumaan jälkeen kerholla on oma Viking Run, jonka Helsingin Chapter suunnittelee vuosittain ja Kemin Chapter lähtee sinne ikään kuin lomalle. Suunnitelmaa ei paljasteta koskaan ennakkoon vaan Runille lähdetään katsomaan, että mitä tänä vuonna on luvassa.

Oma Mökki Uusien tilojen myötä kerho on tullut ehkä vielä tärkeämmäksi osaksi kerholaisten elämää. Nyt on rakennus, joka on oma ja siitä saa tehdä juuri sellaisen kuin kerholaiset siitä itse haluavat. Tilat ovat olleet jo 1.5 vuotta kerhon käytössä ja fasiliteetit ovatkin hulppeat. Seuraava projekti on parantaa pyörien huoltoon ja rakentamiseen tarkoitetut tilat uudelle tasolle. Tarkoituksena on hankkia uudet nostopöydät, työpöydät ja pesukoneet ja parannella puitteita pikkuhiljaa. Wild Bloodin lukijoille Northern Vikings MC haluaa sanoa, että ”Tervetuloa kesän ralleihin ja muutenkin kylään!”

wildblood.fi

Hellsingin Vampyyreinakin tunnettu The 69 Eyes ei sinänsä isompia esittelyjä kaivanne. Tie on vienyt Stadin goth`n`roll -partiota pitkin maan kamaraa ympäriinsä jo vuodesta 1989, ja työn tuloksena on ilmestynyt jo kymmenen pitkäsoittoa hiljaisuutta hillitsemään. Bändi itsessään ja etenkin Jyrki 69 sekä Jussi 69 ovat taajaan esillä medioissa, mutta harvemmin on esitelty kyseisen kokoonpanon rytmisektion aurinkolaseissa viihtyvää bassotaituria, herraa nimeltä Archie 69. Siispä päätimme valottaa tätä kotimaisen tumman rokin kulmakiveä. Archie on tuttu monille pitkältä ajalta musa- ja prätkätouhuista. Soittohommat alkoivat aikaisella 80-luvulla punkin ja post-punkin parissa, vieden tuonnempana nykyisen työmaan riveihin. Kaksipyöräiset ovat iso osa miehen elämää, ja vuosien varrella Archien tallissa on nähty monenlaista laitetta. Nykyäänkin kesäiset kotimaan keikkamatkat hoituvat edelleen kaksipyöräisen satulassa chillaten ja elämästä nauttien.

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat:Jussi Vaurio, Pasi Klemetti, Pauli Rouvinen, Peter Siedel wildblood.fi

Lähes heti kitaran saatuaan Archie oli laittamassa yhtyettä pystyyn, punkin ollessa se suurin innoittaja rytinän takana. Pian kolahtivat myös tummemman musiikillisen ilmaisun edustajat kuten Killing Joke, Bauhaus ja Joy Division, mikä johti nykyään kulttimainetta nauttivan Syyskuun perustamiseen Seinäjoen lakeuksilla vuonna 1982. Bändi teki sinkun Dracula/Susi, sekä nimeä Sator kantavan albumin. Syyskuuta perustettaessa samanlaisella ajatusmaailmalla olevat kundit tapasivat alkaen kehitellä ideaa mustemmasta ja synkemmästä lähestymisestä musiikkiin. Sloganina oli esimerkiksi ”Emme hymyile koskaan” -toki huumoripohjalta- mutta bändi ei ollut vitsi. Se oli äärimmäistä touhua, vedettiin aika tiukasti sataseen samantien. Totista totta se oli, bändissä oli voimaa. Sator tehtiin, mutta valitettavasti se meni äänitysten osalta pieleen. Levy olisi pitänyt saada tykimmäksi soundiltaan, siitä olisi voinut tulla vaikka mitä. Olen kaivanut demoja ja nauhoitteita Suikin arkistoista, jospa niitä laittaisi jonnekin ulos jossakin vaiheessa. Syyskuu nousee usein esiin The 69 Eyesin kanssa kiertäessä ympäri maailmaa, ihmiset tulevat sanomaan tietävänsä bändin jossa olen aiemmin soittanut. Esimerkiksi Espanjassa mentiin jonnekin paikalliselle goottiklubille soittamaan, ja siellä jytisi Syyskuun biisi. Se tuntui aika hurjalta! Jossain vaiheessa tuli Archienkin päähän ajatus -kuten pohjalaisille usein tulee- että maailmalle pitää lähteä, joten Helsinkiin tie vei miehen. Isolla kirkolla oli luonnollisesti viritteillä erilaisia kokoonpanoja, kunnes vastaan tuli The 69 Eyesin kavereita joiden kanssa yhteiselo toimi saman tien hyvin tunnetuin seurauksin. 64

Vaikka ei oltu sointuakaan soitettu, niin jo hengailtiin ja mentiin peräkanaa pitkin kaupunkia baarista toiseen. Saman tien oli hyvä meininki käynnissä porukassa. Meidän ensimmäinen treenis oli Kurvissa ja sieltä kellarista alettiin ponnistaa; kamat kybälle ja alettiin kokeilla kuinka homma lähtee. Se tärähti saman tien perustuen jo siihen, että olemme toisiamme täydentäviä ja tultiin hyvin juttuun jo frendeinä. Oli helppoa alkaa tekemään yhdessä; me ollaan vieläkin tässä, joten kyllä se kertoo isolta osalta jotakin. Rumpalina oli eri kaveri vähän aikaa, mutta Jussi tuli jo alkuvaiheessa mukaan. Katsottiin että tossa on kova jätkä vetämään, ja olihan se Jussin soitto jo silloin näyttävää meininkiä. Oltiin että jumalauta tuo on pakko saada meille! Aloitettiin duunaamaan omia biisejä ja rakentamaan heti sitä omaksi bändikseen, lähdettiin liikkeelle tosissaan heti. Alkuun tehtiin Helsingissä keikkoja, mutta sit pian kiertämään maata ja lisäksi Ruotsiin aika nopeasti. Tuli tuttuja bändejä kaveripohjalta -kuten Backyard Babies- jotka tulivat vastaavasti soittamaan Suomeen. Tehtiin yhteiskeikkoja ja kimppasinkku tuolloin. Meillä oli tuohon aikaan treenis Puistolassa Seurojentalolla, jossa pidettiin bileitä ja kutsuttiin bändejä esiintymään. Muistaakseni siellä oli Backyard Babiesin eka Härmän keikka. Lisäksi käytiin Italiassa, Englannissa ja Saksassa ennen kuin meistä tiedettiin juuri mitään. Silloinhan 90-luvun alkupuolella ei ollut nettiä apuna tunnettuuden tekemisessä. Kitarat-kainaloon-pohjalta mentiin; piti lähteä rohkeasti kokeilemaan.

The 69 Eyes on parhaiten tunnettu tummasta soinnista; alkuaikojen sleaze- ja glam-henkisen katurokin jälkeen alkoi pimeämpi soundi lisääntyä bändin tuotannossa biisi biisiltä. Wasting the Dawn -albumi antoi osviittaa muutoksesta gootimpaan suuntaan. Kuitenkin levyillä oli vielä vaihtelevuutta biisien välillä tyylillisesti, kunnes Blessed Be edusti täysin goth`n`roll linjaa platan myydessä Euroopassa hyvin laajemminkin. Tuolloin bändin ura lähti lentoon, ja tie maailmalle aukeni kunnolla kasvattaen fanipohjaa entisestään kaikkialla. Tuoreemmat Devils ja Angels -pitkäsoitot veivät luontevasti kohti LA:n dekadenttia kiiltoa ynnä kimallusta osana Jenkkilän valloitusta. Upea X vuodelta 2012 summaa ryhmän uran kokonaisuutta linjakkaasti. Musiikilliset muutokset eivät ole olleet erikseen harkittuja, vaan kehitys etenee luontevasti omaa uomaansa. Työprosessia ja bändin kemiaa Archie kuvaa edelleen seuraavasti: Me lähestytään hieman eri suunnasta musiikkia, mutta meidän yhteisvoima on se joka tekee jutun. Kuitenkin vaikka on taidokkaita soittajia, niin jo bändiä perustettaessa kannattaa miettiä millainen tyyppi on kyseessä. Kun sitä joutuu keikkabussissa tuijottamaan naamaa viikkotolkulla, niin kyllä sen pitää olla sellainen hemmo jonka kanssa tulee toimeen. Bändi on kuitenkin todella tiivis yhteisö.

lähetellään toisillemme. Niistä valkataan sopivia, jonka jälkeen lähdetään treenikselle vääntämään aihioita. Kaikki bändissä kuitenkin osaavat soittaa kaikkia soittimia ja rummut pystyy tekemään koneella demoihin himassa. Studiossa tietysti tuottaja tuo oman näkemyksensä ja ideansa, mutta ei tehdä mitään kompromisseja vaan kyseessä on luova meitä edustava prosessi. Ollaan huomattu, että tuottajaa kannattaa kuunnella eikä jääräpäisesti vain itseään. Tuotannolla on suuri merkitys, joten oikean ammattilaisen löytäminen on tärkeä asia musan kehitykselle. Vuosien varrella on työskennelty esimerkiksi Johnny Lee Michaelsin, Hiili Hiilesmaan ja Matt Hyden kanssa, ja aina yhteistyö tuo uutta sävyä levyille ja bändin soundiin vieden eteenpäin. Nyt valmistelemme uutta albumia; hyviä demoja on jo olemassa ja parhaillaan ryhdytään tosissaan nauhoittamaan materiaalia. Synnytysaikaa ei tosin ole vielä päätetty, mutta prosessi etenee mukavasti. Parhaillaan kun emme ole kiertueella, niin soitan lisäksi Kill City -nimisen kokoonpanon kanssa perinteiseltä punk-pohjalta ponnistaen. Punkissa on se jokin voima mikä kiehtoo edelleen. Toisaalta taas diggaan ihan erilaista musaa, kuten rockabillyä, Elvistä ja niin edelleen. Yleensäkin tulee kuunneltua musiikkia laidasta laitaan fiilikseen perustuen. Olen sellainen retroilija; kerään vinyylejä ja yritän sieltä etsiä juttuja joita en ole aiemmin kuullut, ja fiilistelen soundimaailmaa.

Alkuaikoina mentiin kämpälle ja ryhdyttiin soittamaan; kokeiltiin mikä riffi ja meininki toimii. Edelleen meillä on avoin pöytä, johon kaikki voivat tuoda biisi-ideoitaan. Ensin tehdään pohja ja Jyrki alkaa miettiä siihen sopivaa tekstiä. Tätä nykyä Bazie tekee pohjista suurimman osan, mutta jokainen voi tehdä demoja joita wildblood.fi

Näyttävien mimmien ja mustan nahan ohella ovat prätkät sekä jenkkiautot olleet aina osa The 69 Eyesin katu-uskottavaa kuvastoa; esimerkiksi Never Say Die -videolla Archie kurvaa tontille Fat Boylla. Herran fillareita on hyödynnetty vuosien varrella levyjen visuaalisessa ilmeessä, muun muassa Wrap Your Troubles In Dreamsin eräässä kuvassa komeilee miehen tuolloinen tonninen rautsikka. Pyörä mulla on aina ollut. Ilman ei osaisi ollakaan ja tien päällä on hyvä olla. Joku kulkurin villi veri on meikäläisessä aina virrannut. Tietty bändin kanssa mennään maailmaa ristiin rastiin, mutta pyörällä ajaminen itsekseen tai porukalla keskittyneesti ja rauhassa -vaikkakin vaijeri kireenä- saa kyllä mielen ja fiilikset huippuun. Se on reissun tekoa sen parhaassa merkityksessä. Ja tietysti samanhenkiset ihmiset joita tapaa tien päällä. Pikkunöösinähän kaikki pärinä ja pauke kiinnosti. Ja tietysti moottoripyörät, eli ihan mopoiästä asti on prätkät kulkeneet elämässä rinnalla ja monenlaisella härvelillä on tullut jammattua. Aluksi tietysti japseilla, sitten on ollut italialaista ja saksalaista värkkiä Amerikan tärinöiden ohella. Eka prätkä oli pikkujätkänä Suzuki 125 TS. Sillä pääsi hyvin mettässä ja pystyi päräyttämään keula pystyssä kioskille mimmejä pokaamaan. Sittemmin ensimmäinen pitempiaikainen iso pyörä oli Moto-Guzzi GT 850 vuosimallia 1972. Se oli hyvä; vanha mutta luotettava matkakumppani joka oli kaverina pitkään. Pari bemua on ollut myös. K1 oli vinha peli; tuulitunnelipyörä jossa joka puolella muovia. En tiiä mikä oli mielessä kun se tuli hommattua. No olihan sillä ihan vänkä ajaa, mutta joo...Bemarin 1150 RT boxeri on reissupyöränä nyt. H-D-osastosta oli yhtenä pannu vuosimallia -54, josta löytyy fotoja The 69 Eyes- levyjen kansista dokumentoituna. Sitä tuli rakenneltua ja se muutti muotoaan ja väritystään tasaisin

väliajoin. Myös pari tonnista sporaa on ollu. Nyt on tuo Markon tekemä Sportster testissä. Sillä ei ehkä ihan rautaperseitä ajeta, mutta cruisailuun ja muutaman sadan kilometrin lenkeille on homma kohdillaan. Nykyisellään H-D bagger on se mikä eniten silmää miellyttää; sopiva väritys ja se on siinä.

wildblood.fi

- Kolmoslevyn tekeminen on ollut jotenkin sekava prosessi kaikkiaan. Yleensä lähdetään alkuvaiheessa liikkeelle kahdestaan aihioiden kanssa. Toisaalta biisejä syntyy Ekkiksen ja Niinan jammaillessa treeniksellä, tai Kaisan saadessa yöllisiä lähetyksiä alitajunnalliselta riffivarustamolta. Ideana on että kaikki auttaa toisiaan. Meitä on kuitenkin viisi tyyppiä erilaisista musiikillisista paikoista omine vaikutteineen ja kokemuksineen. Ja ollaan tehty tätä jo kuitenkin niin pitkään, että keskinäinen luottamus on olemassa. Olisihan se hälyttävää, jos huomaisi bändin olisi joku Pohjois-Korea tai monopoli. Jokaisen biisin pitää olla kaikkien mielestä ok, ja kiva soittaa. - Tämän prosessin aikana on kokeiltu työskentelyä myös Samuli Laihon kanssa; hänhän on kova biisintekijä ja ammattilainen, joka tekee musiikkia työkseen muille. On ollut kiinnostavaa nähdä sellainen tekemisen rytmi, kuinka ideaa aloitetaan hakemaan ja järjestelmällisesti kehitetään valmiiksi kappaleeksi. Perinteisesti itsellä on tapa toimia siten, että jostakin tulee päähän riffi, sointukulku tai laulumelodia, ja alkaa sitten viemään sitä eteenpäin. Kiinnostava on myös saada palautetta asioista, kuten vaikkapa kertosäkeen sijainnista biisissä. Tärkeää on myös itse uskaltaa kyseenalaistaa asioita ja luottaa omaan näkemykseen kappaleesta, “Got no money” -tyyppisesti, emmehän me varsinaisesti mikään heavy-playlist-rotation -bändi ollakaan, emmekä tee musiikkia ensisijaisesti maksimaalinen radiosoitto mielessä. Levylle on tulossa mahdollisesti myös yksi cover -biisi; minkäs sitä voi, jos joku kappale osuu kuin hanska kämmeneen. - Lisäksi tietoa, osaamista ja ideoita tulee paljon Janne Saksalta, joka on erittäin lahjakas ja musikaalinen tuottaja. Ideoita pallotellaan edestakaisin ja hän haastaa

meidän näkemyksiä tarvittaessa. Opimme jatkuvasti lisää asioista, ja olemme hänen työhönsä erittäin tyytyväisiä. Levyä tehtäessä on mietitty paljon kokonaisuutta; pitääkö albumilla olla punainen lanka, jolloin kaikki kappaleet sulautetaan saman teeman alle? Tavallaan tuntuisi nykyään, että musiikkia kuunnellaan paljon biisi kerrallaan, tällainen irtokarkkipussi-ilmiö. Joka tapauksessa päätimme lähteä tekemään “this is us” -periaatteella; materiaalissa on eroja, erilaisia vaikutteita ja sävyjä. Kaikkiaan on tulossa entisiä vivahteikkaampi kokonaisuus, vähemmän paahtoa. Kaisa kuvailee käynnissä olevaa syntyprosessia.

- Kolmas levy tuo toisaalta myös paineet, sen täytyy olla eteenpäin. Jos maailmassa jotain haluaa, täytyy olla valmis parempi kuin aiemmat koska haluaa näyttää koska oot myös panostamaan tavoitteissa eteenpäin vieviin asioihin. oppinut niin paljon, ja silloin haluaa näyttää omalla lau- Muusikon leipä on pieninä palasina maailmalla, ja epävarKuvissa näkyvän Sportyn on rakentanut 1989 Sportsterasioita. 883 on kokenut tyylillisesti lienee eräs varmimpia Minne vie Barbien tie? lullaan oppineensa, ja myös sanoituksien pitää olla Marko ide- maVuoden “Mykkä” Mykkänen,Tottakai joka onjoskus myöskin tunnettu mu-Missä H-D:n legendaarisia XR-malleja oiltaan kehittyneempiä. iskee “writer´s mennään viiden vuoden kuluttua?mukailevan muosiikin rautaisena ammattilaisena monista yhteyksisdonmuutoksen. Urheilullista menoa edesauttaa block” päälle, eikä tunne saavansa mitään järkevää aikoneen käyttöystävällinen johon tai sitä. Markon firma Silent Crew tarjoaa lavatekniikkaa mukaan tilanne olisi, ettäriivausaste, ollaan tehty kuudes kaiseksi. Kuitenkin jossakin vaiheessa pitää istahtaa kil- - Toivon kuljetuspalveluita bändeille, ja potkimisen asiakkaanajaonseitsemäs sältyy Andrewsin N4-nokat, Mikunin tisti ja paikalleen tekemään, riittävän seiniin levy, ja olisi hienoa kiertää Jenkit jaHSR-kaasari Japan, toiparasta. TottakaiVance sitä myös haluaisipakoputkisto, kokeilla ison tuskailun jälkeen, summailee luovan synnytystyön The 69 EyesinNiki lisäksi monen monta muuta eturivin votaan S&S:n imusarjalla, & Hinesin herkkiä hetkiä. Se on iso ja plus kiinniniihin paljolti bändiä kuten Children Of Bodom, Michael Monroe,veden sekätoisella Cranenpuolella. sytkä. Kansia onprojekti laskettu on pätäkästä. Suunnittelu plus toteutus ei ole ihan pikkujuttu, sekä Von Hertzen Brothers. Mies on pitkään touhun- asennettu isommat venttiilit. Palokaasuja pakkaaBändin tietyllä tasolla on kuitenkin aikaa1200-konversiomännät. sekä resursseja. Sieltä voiTyyliin olla tuliaisina vatvaatii tilaansa sopivat nutpyörittäminen prätkien parissa, joten maantie on tullutmyös tutuksivaan jonkinasteista liiketoimintaa, ja erilaisten realiteettien enemmän velkaa kuin tuloja, mutta onhan se myös invessaumattomasti clip-on-stonga, taakse siirretyt jalmuutenkin kuin keikkadösän ruorin takaa. kanssa täytyy tointi. Kun ei olla iso bändi, niin täytyy eka tehdä keikkokaspedut, sekä kattava asetelma mittareita raasumplia ja, joista saa rahaa, ja sillä rahalla sitten yrittää saavuttaa sauksen seuraavia kuluessa asioita. pälyiltäväksi. Tämä on kuitenkin se matka, jolla ollaan aina haluttu olla, ja on etuoikeutettua saada olla mukana tällä reissulla, Kaisa summaa. May your journey be prosperous!

wildblood.fi

Kirjoittaja: Lassi Sidoro, kehonmuokkausammattilainen, friikkishowesiintyjä. Pin-Up Tattoo Korkeavuorenkatu 29 www.scar.fi lassi@scar.fi

Kirurgiset korvamuokkaukset Korvien kirurgiset muokkaukset ovat aina olleet kehonmuokkauksessa ristiriitainen aihe. Toiset muokkaajat eivät missään nimessä suostu tekemään näitä modifikaatioita kun taas toiset tekevät suurimman osan työstään nimenomaan tällä osa-alueella. Yleisin muokkaus on venytettyjen korvien palauttaminen normaaleiksi ja hyvänä kakkosena seuraa ns. ”haltija” korvat. Haltijakorvat ovat eniten aiheuttaneet ristiriitoja alalla ja suurimmaksi osaksi kritiikin kohteeksi ovat joutuneet erilaiset tekotavat. Korvien suipontaminen on hyvin vaativa ja mittava modi jossa oikotiet eivät missään nimessä tule kysymykseen. Sekä operaatio että jälkihoito ovat erittäin hankalia. Alkuvaiheessa suurin osa operaatioista tehtiin avaamalla korvan iho pinnalta ja painamalla lehden reunat yhteen jonka jälkeen homma ommeltiin kasaan. Joissain tapauksissa tällä metodilla saatiin siedettävä lopputulos mutta koska rusto tyyppillisesti pyrkii takaisin alkuperäiseen muotoonsa, aiheutui monelle tästä operaatiosta ylimääräistä ruston muodostumista ja lopputulokset olivat muutenkin aika rujoja. Nykyaikaisemmassa metodissa helix leikataan siten, että korvan kaariosa irroitetaan tasaisesta osastaan, minkä jälkeen tasaisen osan rustosta leikataan sopivat palat pois jotta saavutetaan suippo kärki. Tämän jälkeen kaariosan lyhennetään ja ommellaan takaisin paikalleen. Operaatio vaatii erittäin hyvää silmää, kattavaa tikkaustaitoa ja ylipäätään tietoa uusiutumisesta, anatomiasta ja monista muista seikoista. Jälkihoidossa korva yleensä tuetaan uuteen muotoon niin ettei rusto joudu rasitukselle. Näin pyritään siihe, että korva paranee ilman ärtymistä ja siitä johtuvaa ylimääräistä ruston kasvua. Korviin tehdään myös rustoalueiden poistoja, esimerkiksi poistamalla kokonaan inner conch taikka muu alue rustosta. Alueen poiston jälkeen ommellaan iho peittämään ruston reunat. 70

Näitä voidaan tehdä myös vaihtoehtona isoille rustolävistyksille jolloin reijässä voidaan pitää sopivaa korua. Myös erilaisia erikoisia poistoja on tehty, esimerkiksi itse olen leikannut asiakkaalle puremajäljen korvalehteen niin, että syntyi mielikuva siitä kuin joku olisi puraissut korvasta osan irti. Kaikissa näissä operaatioissa on otettava huomioon ruston käsittely ja se ettei rustolle tule liian vakavia vaurioita tai muita ongelmia jotka johtavat komplikaatioihin. Rusto voi ääritapauksissa reagoida hyvin aggressiivisesti jolloin komplikaationa voi esiintyä erittäin vaikeaa ruston ylikasvua tai jopa koko ruston luhistuminen. On sanomattakin selvää, että tällaisten komplikaatioiden korjaaminen onkin sitten todella iso homma. Venytysreikien korjaaminen on nykyään melko yleinen toimenpide koska moni isoilla lobeilla varustettu nuori on siirtymässä työelämään ja joissain paikoissa ei hyvällä katsota korvavenytyksiä. Venytysten korjaaminenkin on operaationa melko kinkkinen koska korvan etu- ja takapinta käyttäytyvät hyvin eri tavalla ja korvalehden suora leikkaaminen ei riitä muodostamaan uutta korvalehteä. Kehonmuokkaajan on tunnettava hyvin anatomia ja tiedettävä millaisilla viilloilla saadaan lehti asettumaan tasaiseksi ja oikean näköiseksi jotta tulos olisi optimaalinen, tikkaustaito on tässäkin hommassa aika olennainen... Kuitenkin korvien palauttaminen on lähestulkoon aina tehtävissä kunhan modaaja osaa hommansa ja kas näin se tuleva duunipaikka insinöörinä tai macin kassalla on pelastettu.

Vanha tapa yhdistää korvan laidat haltijakorvaa tehtäessä

Uudessa tavassa poistetaan kuvaan merkatulla tavalla korvalehteä

wildblood.fi

Iso-Britanniassa majapaikkaansa pitävä alternative malli ja vaatesuunnittelija Ausrie Felice on tällä kertaa Global Wild Girl esittelyssä. Ausrie Fel brändin vaatteet ovat tummaa symboliikkaa käyttäviä Latex & PVC asusteita.

Mallin työ viitoitti uraa suunnittelemaan vaatteita Ausrie on syntynyt Liettuassa ja muutti sieltä mallin töiden perässä Isoon-Britanniaan. Jo ennen mallin uraansa häntä kiehtoivat kiiltävät vaatteet ja työelämään siirtyessään hän teki paljon töitä vaatesuunnittelijoille. Kuvaukset poikivat hänelle omia ideoita vaatteista ja pöytälaatikko täyttyi suunnitelmista. Eräänä päivänä Ausrie päätti kokeilla taitojaan ja tehdä itselleen vaatteet kuvauksiin. Kipinä roihautti intohimon ja siitä lähtien vaatteiden suunnittelua ei vain voinut lopettaa. Nykyään vaatteiden suunnittelusta on tullut hänelle ammatti. Mallit joille Ausrie vaatteita suunnittelee ovat usein tatuoinneilla koristettuja. Niin on myös Ausrie. Kolme vuotta sitten Ausrie otti Liettuassa Super Seven tatuointistudiolla kuvan alavatsan ja kyljen seudulle. Tatuoinnin tekeminen oli tehnyt niin kipeää, että hän muistaa päättäneensä ensimmäisen tatuoinnin jäävän myös viimeiseksi. Mahatatuoinnin jälkeen ranteisiin on kuitenkin ilmestyneet pienet tatuoinnit Ausrie Fel logosta ja uusiakin tatuointisuunnitelmia on kehitteillä. Jos haluat tietää lisää Ausriesta ja hänen suunnittelemista vaatteista niin chekkaa: Facebook - Ausrie Fel. Instagram - ausriefel. Webshop - www.etsy.com/uk/shop/AusrieFel

GLOBAL

Toimitustamme on lähestytty useista suunnista ympäri maailmaa tatuoitujen neitosten toimesta ja meistä olisi väärin pitää näitä villiverikköjä pelkästään itsellämme. Global Wild Girl on osio lehdessämme, joka esittelee aina uuden tatuoidun neidon jostain päin maailmaa. Mikäli haluat mukaan tai tunnet jonkin kandidaatin, niin ei muuta kuin emailia osoitteeseen info@wildblood.fi

Teksti: Vesa Rรถnty Kuvat:Hyder Images, Black Sheep group, Alexandra Sleaze photography wildblood.fi

Teksti: Sande Parkkonen Kuvitus: Maija Rasmus

Sananvapaus ei kuulu kaikille! Kun Newsweek teki jutun Suomen armeijan kummallisesti ajoitetusta ”reserviläiskirjeestä”, meillä puhkesi kohu valtamediassa. Ei suinkaan siksi, että ei tämä nyt tässä maailman poliittisessa tilanteessa, tässä Nato-propagandamyllytyksessä ihan normaalia ole, että pääesikunta mainostaa kirjeitään televisiossa tauotta ja että se tosiaan lähetetään 900 000 ressulle se kirja, vaikka sodanajan vahvuus on kolmannes tai jotakin sellaista tuosta määrästä. Kohu syntyi siitä, että Newsweek, amerikkalainen hyvin tunnettu

julkaisu, teki jutun täysin toisin kuin Suomessa saa tehdä. Se haastatteli juttunsa kylkeen kahta suomalaista toisinajattelijaa. Se antoi puheenvuoron henkilöille, jotka tunnetaan Nato-vastaisina ja jotka on valtamedian toimesta merkitty putinintähdellä. Suomi, länsimaisia arvoja juhlapuheissaan tiukasti kirkuva EU-kakara, ryhtyi toimeen. Suomi vaati ja sai Newsweekin sensuroimaan juttunsa. Niin, presidentti Niinistö, puolustusministeri Haglund ja Suomen armeija saivat Newsweekin, amerikkalaisen lehden, sensuroimaan artikkeliaan! Herää kaksi kysymystä: 1. Miksi? 2. Miten? Kun presidentti Niinistö ja kaikki Natolle housut nilkoissa jo antautuneet ovat vaatineet ”avointa kansalaiskeskustelua” aiheesta, se ei sovikaan. Heidän mielestään Natosta saa puhua vain Nato-myönteisesti ja Nato-myönteinen henkilö. Jos on ”epäilyttävä”, ”venäjämielinen” tai ”putinisti”, ei saa sanoa asiasta mitään. Tämä on oikeasti Niinistön ja muiden käsitys sananvapaudesta. Sitä ei ole oikeasti. Se on vain sitä mitä he haluavat. En jaa läheskään kaikki Iskolan käsityksiä ja näkemyksiä, vielä vähemmän Hellevigin, mutta heillä on täysi oikeus ja vapaus ilmaista mielipiteensä. Heillä on täysi oikeus vastata

ulkomaalaisen, AMERIKKALAISEN lehden kysymyksiin täysin vapaasti. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta sensuroida heidän sanomisiaan ja mielipiteitään, olivatpa ne kuinka tyhmiä tahansa. Ei kenelläkään. Toinen kysymys ja se paljon merkittävämpi on tämä: miten ihmeessä suomalaiset pystyvät sensuroimaan amerikkalaista julkaisua? Totuushan on se, että amerikkalaismedia julkaisee täysin mitä se haluaa mistään ulkomaisista riippumatta. Se tekee juttuja ydinasevaltioista, Kiinasta ja mistä maasta tahansa. Ne eivät saa sitä vaikenemaan. Pohjois-Korean ydinaseuhkauksilla ei ole mitään painoarvoa. Miten siis ydinaseeton Suomi sensuroi yhtä maailman maineikkaimmista lehdistä? Newsweekin sisältöön voi vaikuttaa vain yksi hallinto, yksi armeija, yksi mahti: Yhdysvallat. Miksi näin? Koska maamme johtajat ovat jo kertoneet Yhdysvalloille, että Suomi on sen oma pikku alusvaltio. Suomeen on jo suunniteltu ainakin kaksi Naton tukikohtaa. Tänne on myös tarkoitus tuoda Naton ydinaseita. Meidän presidenttimme, korkein sotilasjohtomme ja sisäpiiriläiset ovat jo luvanneet kaiken tämän amerikkalaisille. Siksi amerikkalaiset menevät sensuroimaan omaa lehteään.

Juuri tästä syystä sananvapaus on ehdottoman tärkeä asia. Ilman sitä me elämme yössä ja pimeydessä. Meillä on pyritty viimevuosina sensuroimaan kaikki puheenvuorot, jotka ovat paljastaneet eliittimme kusetukset. Ålands Bankenin analyytikko kertoi jo ennen euroon liittymistä televisiossa kuinka meille käy ja oli aivan oikeassa. Enää miestä ei päästetä vahingossakaan sanomaan sanaakaan. Ja meille sanotaan, ettei kukaan tiennyt, voinut aavistaa yms. Se on valhetta ja propagandaa. Se on sananvapauden rajoittamista, keskustelun manipulointia. Se on nyky-Suomi. Kun rasisteiksi leimatut toisinajattelijat ovat tuoneet esiin maahanmuuttajia koskevia epämääräisyyksiä ja merkillisyyksiä, heidät on huudettu sivuun ja leimattu merkillä. Heidän mielipiteensä on julistettu merkityksettömäksi ja pelkäksi rasismiksi. Sama ilmiö. Aiheista saa keskustella, mutta vain virallisesti hyväksytyllä tavalla virallisesti hyväksyttyjen toimesta. Vaikka BBC oli tehnyt tunnin tv-dokumentin Ukrainan uusnatseista heti Maidanin tapahtumien jälkeen

ja länsimedia Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Pohjoismaissa ja Italiassa sekä Yhdysvalloissa oli käsitellyt aihetta jo pitkään, meillä asiasta ei saanut keskustella. Eikä saa vieläkään. Virallisesti Ukrainassa ei ole uusnatseja tai jos onkin, heitä on juuri sillä puolella jonka ukrainalaiset uusnatsit ovat avoimesti ja julkisesti ilmoittaneet tuhoavansa. Aivan sama ilmiö. Vaikka Valtiovarainministeriön omatkin tilastot kertovat, että eurotukiin on kadonnut vähintään 9 miljardia suomalaisten verovaroja, meille edelleen valehdellaan ettei sinne ole mennyt senttiäkään. Se on virallinen, ”oikea” totuus, joka on valhe. Kaikki muut leimataan huhuiksi, vääristelyksi yms. Se on karmeaa. Sananvapaus, avoin kansalaiskeskustelu ja kaikki sen sellainen tarkoittaa sitä, että jokainen saa sanoa mitä haluaa. Totta, kylläpä usein vituttaa jonkun mielipide, toisinaan pännii ja oikein ahistaa, mutta julkisessa avoimessa keskustelussa, YHTEISKUNNASSA, ei ole sensuuria. Avoin kansalaiskeskustelu on tällaista. Ääneen pääsee sekin, joka ei ole samaa mieltä.

”Totuuksia ja näkökulmia valtamediasta poiketen” nostaa esiin kirjoituksia järjestäytyneen mediakentän ulkopuoleltaja antaa suunvuoron ihmisille joilla on painavaa asiaa.

Presidentti Niinistö ja muut Naton tsupparit olisivat voineet hoitaa tilanteen tyylikkäämminkin. Presidentti olisi voinut kutsua Newsweekin toimittajan juttusille ja kertoa oman mielipiteensä koko tilanteesta, sensijaan että on osallistunut ulkomaalaisen lehden sensurointiin. Tämä on käsittämättömän pöyristyttävää, jos asia on todellakin näin. Jos asia on todellakin niin, että amerikkalaisviranomaiset ja organisaatiot ovat painostaneet Newsweekin sensuroimaan itseään, tapaus on ainutlaatuinen toisen maailmansodan jälkeisessä historiassa koko maailmankin mitassa. Se, että Yhdysvallat haluaa sensuroida omiaan suomalaisten halusta/toiveesta, paljastaa, että suomalaiset ovat antaneet jotakin niin painavaa vastalahjaksi. Se ei voi olla mikään muu kuin tämä maa.

Tälläkertaa vuorossa teksti Sami Parkkosen Räyhäblogista http:// http://rayhablogi.blogspot.fi/ ”Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin soveliaisuussääntöjä miettimättä.”

Me elämme hirvittävää aikaa suomalaisen sananvapauden suhteen. Meillä jopa toimittajat itse jahtaavat julkisesti ”väärinajattelijoita” ja pyrkivät vaijentamaan heidät. Me elämme maassa, jossa virallisen valtamedian toimittajat silmäänsä räpäyttämättä julistavat ihmisiä vieraan vallan agenteiksi ja vihollisiksi. Oikeasti, suomalaistoimittajat todellakin tekevät tällaista. Ja vain siksi, että kyseiset henkilöt ovat erimieltä ja sanovat sen ääneen. Meillä on jopa annettu rikostuomioita vääristä mielipiteistä. Tilanne on äärimmäisen huolestuttava ja murheellinen. Se on järkyttävä. Tämä on Suomi 2015. Kuka olisi uskonut, että tähän mennään? No, joku tämänkin sanoi ääneen vuonna 1995, mutta hän oli hullu/rasisti/putinisti/kommunisti/ tyhmä/koulujakäymätön jne. Osa suomalaisista toimittajista on Nato-kiimassaan unohtanut sananvapauden perusidean. Osa toimittajista on unohtanut mikä heistä tekee toimittajia propagandistien sijaan. Poliitikot ja virkamiehet ovat unohtaneet mitä sananvapaus tarkoittaa. Se on pelottavaa ja hyvin huolestuttavaa. Jokaisen, joka itseään toimittajaksi tituleeraa, tulisi olla Newsweekin sensuroinnista täysin raivoissaan. Tulisi, mutta ei ole. Suomalaiset toimittajat eivät

sano mitään. He vaikenevat. Toimittajajärjestöt eivät reagoi asiaan millään tavalla. Ei siksi etteivätkö he ymmärtäisi, että tässäkin tapauksessa kavennetaan sananvapautta ja sensuroidaan. Vaan siksi, että heidän mielestään väärin ajattelevilla ei ole oikeutta mielipiteeseen tai sen vapaaseen ilmaisuun. ”Ei ole olemassa mitään osittaista sensuuria, on vain sensuuria. Mistäkö tiedän tämän? Elin maassa, jossa oli sensuuri.”, Milos Forman. ”En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa.” ”I disapprove of what you say, but I will defend to the death your right to say it.” The Friends of Voltaire (1906)

kiitt채채 tukijoitaan!

wildblood.fi

Wild Blood lehti paperisena kotiisi?

Liittym채ll채 villiveriset ry:n j채seneksi tuet vaihtoehtokulttuurien esille tuomista ja saat paperisen lehden kannettuna kotiisi.

http://wildblood.fi/liity-jaseneksi

Our culture runs deeper than blood!