Wildblood Magazine 03/2015 by Wild Blood

GET YOUR MOTOR RUNNING.

www.wildblood.fi Wild Blood on suomalainen tatuointi-, moottoripyöräily-, musiikki- ja kulttuurilehti. Wild Blood on laadukasta lifestyleä ihmisille, joiden veressä virtaa kiinnostus vaihtoehtokulttuuriin ja sen erilaisiin muotoihin. Lehti sisältää kiinnostavia henkilöhaastatteluja sekä alan harrastajista että julkisuuden henkilöistä, extremen esittelyä ja tatuointeja mustetta syvemmältä – niin tekijöiden kuin kuvien kantajien kertomana. Wild Blood on myös tarinoita kustomoiduista moottoripyöristä, autoista sekä niiden tekijöistä. Wild Blood on Villiveriset Ry:n jäsenlehti

Toimitus: Päätoimittaja Aki Häkkinen aki@wildblood.fi

HEAD OUT ON THE HIGHWAY. LOOKING FOR ADVENTURE AND WHAT EVER COMES OUR WAY….

Näillä Steppenwolfin kirjoittamilla sanoilla on hyvä aloittaa vuoden kolmannen lehden lähtöliipaisut. Tähän mennessä kilometrejä matkamittariin on kertynyt hieman yli 20.000 ja kierrettyjä maita 31 kappaletta. Kesä on nyt muutamaan vuoteen ensimmäinen, ettei tarvitse kärsiä käsileikkauksista tai niiden jälkihoidoista, joten takaisin kurottavaa parilta edelliseltä kesältä riittää. Vaikka ranteesta tai selästäni ei enää ehjää saa tekemälläkään, niin pyörän rakentamisella on suuri vaikutus siihen, millaisten kipujen kanssa joutuu ajamaan. Olen useaan otteeseen painottanut, että oikeanlaiseen alustaan satsaaminen kannattaa ja myös ennaltaehkäisee erilaisilta vaivoilta. Samaten oikeanlaisen satulan ja ohjaustangon valinta nousee merkittävään asemaan. Ja kyllä ihmiset...Kaikkia näitä voi vaihtaa! Sain makeat naurut, kun eräässä moottoripyöräliikkeessä oli asioinut ihminen etsimässä sopivaa pyörää itselleen. Pyörässä tulisi olla juuri oikeat asiat, kuten mm. juuri tietynlainen ohjaustanko. “Kun löydän oikean pyörän, ostan sen heti.” Nyt sitten jää osaavien myyjien vastuulle esitellä myös niitä lisävarusteita ja palvelua mm. ohjaustangon vaihtoon. Aina ei ensimmäisenä tarvitse vaihtaa pyörää uuteen, sillä se ei aina poista vanhoja ongelmia. Joskus muuttamalla omaa, olemassa olevaa kulkinetta, saatatkin saada itsellesi unelmien matkakumppanin. Matkakumppaneista puheen ollen myös matkaseura on tärkeä osa reissaamista. Pitkälle prätkämatkalle ei välttämättä ole hyvä lähteä yksin, sillä aina voi sattua ja tapahtua. Esimerkiksi pyörään voi tulla joku vika ja aina ei puhelinverkostot ole toiminnassa. Kaveri voi ajaa tarvittaessa hakemaan apua ja niin edelleen. Kesän pisimmälle reissulle mukaani lähti lähtöpäivänä 60-vuotta täyttänyt hyvä ystäväni rider J.Yhdessä ajoimme 25:ssä päivässä reilut 10.000 kilometriä ja vierailimme 24:ssä eri maassa. Mukaan mahtui hieman eksoottisempiakin maita, joissa en joitakin vuosia sitten olisi uskonut ajavani.

Art Director Vesa Rönty vesa@wildblood.fi Internetsivusto Tuomas M. Mäkelä info@tumma.fi Jussi Vaurio Lassi Sidoro Maukka Laurila Samuel Heikkinen Sande Parkkonen Hannu Hämäläinen Mika Mahlavuori Maija Rasmus Kansikuvat: Vesa Rönty ISSN 2343-0141 (painettu) ISSN 2343-015X (verkkojulkaisu)

Reitillemme osuivat seuraavat maat: Suomi, Viro, Liettua, Latvia, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Romania, Serbia, Bulgaria, Kreikka, Albania, Monte Negro, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Slovenia, Italia, Ranska, Monaco, Sveitsi, Lichtenstein, Itävalta ja Saksa.w

Avoimin mielin liikkuminen on osa moottoripyöräilyn suomaa freedomia ja vaikka monella edellämainituista maista on synkkää historiaa, emme antaneet sen vaikuttaa. Monesti on parempi nähdä ja kokea itse asioita, kuin uskoa kuulopuheisiin. Voisikin sanoa, että ne maat, joista oli vähän sellainen negatiivisvivahteinen käsitys, yllätti meidät positiivisimmin. Tiet olivat joka paikassa pääsääntöisesti hyviä ajaa, joskin EU rahoitteisia moottoritiehankkeita tuntui olevan rakenteilla vähän siellä täällä ja joissakin tapauksisa näistä johtuen jouduimme ajelemaan pieniä kiertoteitä. Tämä ei sinänsä haitannut, koska meillä ei ollut varsinaista aikataulua ja pääsimmekin näkemään näiden maiden oikeaa elämää, kaukana suurkaupunkien luksuskeskustoista. Uskokaa tai älkää, mutta aika monessa maassa ja paikassa vielä mennään kärryillä ja aaseilla… Mielenkiintoisin reitti oli varmasti Monte Negrossa ajamamme vuoristossa kulkeva “tie”. Sinne sopivin kulkine olisi jokin enduropyörä, mutta toki hoidimme homman kotiin tyylikkäästi myös amerikkalaisvalmisteisilla ratsuillamme. Aikaa vuoristoon kannattaa varata reilusti, sillä tiet ovat mutkaisia ja kapeampia, kuin meidän pyörätiemme. “Asfaltti” oli myös todella kurjassa kunnossa.

Suoja-aitoja ei juurikaan ole ja satunnaisia vastaantulevia autoja on syytä myös pitää silmällä, sillä rinnakkain ei mahdu ohi menemään. Upeita maisemia reitti kyllä tarjoilee ja suosittelen poikkeamaan mikäli tuollapäin liikutte! Toinen mukava ja kapea reitti oli Ranskassa oleva Route Napoléon, joka nousee rannikolta kohti Ranskan Alppeja. Vaikutuksen tekivät myös muun muassa Albanian upeat luonnon hiekkarannat, joita pysähdyimme ihastelemaan mutkaisilla vuoristoteillä ja toki Kroatian rannikko on myös miellyttävää katseltavaa. Suomen tiet käyvät varmasti kaikille harrastajille äkkiä tutuiksi ja suosittelenkin avoimin mielin lähtemään seikkailemaan maailmalle. Moottoripyörä tykkää, kun sillä ajetaan!

Aki Häkkinen / Päätoimittaja

Sisällys:

Wild Girl

Harley Davidson Dyna

One Eye Tattoo:

Bike Doctor

Norrtelje Custom Bike Show

Soul Sirens MC

Esittelyssä Suutari Pauliina Patomäki

Wild Girl: Suutari Pauliina Patomäki

Tällä kertaa Wild Blood keskittyy Harley Davidson Dyna tuoteperheeseen. Tarkemmin tutustutaan FXRT tyyliin rakennettuun Club Style Dynaan

Pete Voutilainen jätti hektisen työelämän taakseen 25 vuotiaana ja päätti keskittyä siihen mistä hän todella pitää.

Harley Davidson Dyna

Wild Blood Kävi penkittämässä monster baggerin Tampereen Bike Doctorilla. Pyörän penkittäminen tarjoaa erittäin hyödyllistä dataa säätöjen korjaamiseen.

Ruotsin Norrteljessä, järjestettiin jälleen yksi pohjoiseuroopan merkittävimmistä moottoripyörätapahtumista

Esittelyssä Helsinkiläinen naisista koostuva moottoripyöräkerho Soul Sirens MC. Bike Doctor

Atomirotta

Itä-Helsingin groovaava trio Wild Bloodin haastattelussa.

Lassin Blogi

Lassi Sidoro, kehonmuokkauksen ammattilainen keskittyy tällä erää blogissaan amputointeihin.

Soul Sirens MC

60 68

Pauliina Patomäki Linnanmäen kupeessa liikettään pitävän Pauliinan käsissä nahka muokkautuu moneksi. Perinteisten suutarin palveluiden lisäksi Viipurinkadun verstaalla valmistuu erilaisia tuotteita arkea ja harrastetoimintaa parantamaan. Pauliinan firma Rebel Leather on on toiminut vuodesta 2011 saakka. Viihtyisässä putiikissa korjaantuvat kengät, laukut, liivit, ynnä muut releet joutuisasti. Repertuaariin kuuluvat asusteiden kunnostukset, varusteet, mittatilaustyöt, sekä erilaiset laukut, vyöt, hihnat, ynnä muut nahkaiset valmisteet. Monen monet motoristit ovat löytäneet liikkeen palvelut, ja niinpä työn alla on jatkuvasti erilaisia releitä ja ajovarusteita asiakkaiden lukemattomiin tarpeisiin. Tarvikkeita valmistuu myös monille muille ryhmille; muun muassa laukut symbaaleille ja tatuointikoneille ovat esimerkkejä laajasta valikoimasta, johon luonnollisesti kuuluvat lisäksi erilaiset Pauliinan suunnittelemat lompakot, korut, reput ja muodikkaat käsilaukut. Teksti Jussi Vaurio Kuvat: Jussi Vaurio ja Rebel Leather

wildblood.fi

Käsillä tekeminen on kiinnostanut tätä taitajaa aina ja niinpä tie vei muotoilun pariin. Pauliina valmistui vuonna 2007 sisustusarkkitehdiksi Lahden Muotoiluinstituutista. Sissarin työkenttä kattaa perinteisesti tilasuunnittelun lisäksi, kalusteiden ja muiden tuotteiden suunnittelua erilaisille yrityksille. Opiskeluaikana Pauliinan mielenkiinto kohdistui enimmäkseen mööpelien designiin; kalustesuunnittelijana kun pääsee 6

toteuttamaan ideoitaan konkreettisesti tuotteiden prototyyppien ja valmistuksen muodossa. Työ vaatii monipuolista materiaalien tuntemusta taiteellisen osaamisen ohella. Uraansa aloittelevan muotoilijan leipä on useimmiten murusina maailmalla, joten erilaiset osaamiset ovat ehdoton edellytys itsensä työllistämiselle. Pauliina työskenteli valmistuttuaan freelancerina tehden kuvituksia, graafisen suunnittelun projekteja,

sekä toimien alan opetustehtävissä. Designerin dilemmaan kuuluu useasti pohdinta uusien tuotteiden tarpeellisuudesta; tarvitseeko maailma taas esimerkiksi yhden tuolin lisää? Luonnollisesti yritysten bisnes vaatii uusia tuotteita markkinoille säilyttääkseen kilpailukykynsä, mutta kukaan uraansa alkava suunnittelija ei tältä filosofiselta funtsailulta voine kokonaan välttyä.

”Jossakin vaiheessa sitä alkaa miettiä suunnittelun mielekkyyttä; maailma on jakkaroita täynnä jo valmiiksi. Että onko se välttämätöntä suunnitella taas yksi tuoli maailmaan joka on jo valmiiksi kaikkea täynnä? Halusin tehdä jotakin aidosti ihmiselle tarpeellista ja aloin miettiä mahdollisuuksia toteuttaa itseäni sitä kautta. Hakeuduin Kankaanpäähän aikuiskoulutuksen opiskelemaan suutariksi, josta valmistuttuani menin töihin erääseen liikkeeseen ennen tämän oman yrityksen perustamista. Tässä työssä tuotteet valmistuvat nopeasti ja asiakkaan palautteen saa välittömästi. ”

Tuotteen suunnittelussa tulee ottaa huomioon monia eri tekijöitä aina materiaalivalinnoista valmistusprosessiin, sekä tietty käytännöllisyyteen ja tuotteen sopivuuteen käyttöympäristössä. Pauliinan tausta, suunnittelijana, näkyy Rebel Leather -valmisteissa monin tavoin. Kamppeet ovat tyylikkäitä, toimivia, sekä viimeisen päälle siististi toteutettuja. Nahkatuotteiden valmistuksessa on omat erityispiirteensä, eikä nahka materiaalina anna anteeksi virheitä. Hutiin mennyt ommel näkyy armotta lopputuotteessa joten työ vaatii erityistä tarkkuutta ja työvaiheiden hallintaa.

wildblood.fi

”Nahkaiset tuotteet ovat pitkäikäisiä ja kestävät hyvistä materiaaleista tehtyinä käytössä vaikka loppuiän. Esimerkiksi liivin osalta käsin tehty on eri asia kuin tehdastekoinen, jossa nahka on useimmiten ohutta eikä satiininen vuorikangas kestä kovaa jatkuvaa käyttöä varsinkaan ajoliivissä. Kun tehdään mittatilaustyönä vaate tai varuste, voidaan ottaa huomioon käyttäjän yksilölliset tarpeet mitoituksessa ja yksityiskohdissa. Taskujen sijainti, koko ja suljettavuus voidaan suunnitella asiakkaan tarpeen mukaan, kuten myös visuaaliset tekijät, kuten nahan väri ja pinnan laatu, vuorikangas, sekä tarve esimerkiksi erilaisten merkkien sijainnille.”

Asiakkaiden tarpeita ja vaatimuksia toteuttaessa auttaa suuresti aihealueen tuntemus ja oma alan käytännön kokemus. Vapaa-ajalla suutarin aika kuluu kesäisin prätkän selässä rentoutuen. Noin kuusi vuotta sitten Pauliina hankki ensimmäiseksi motukakseen seiskapuolikkaan Intruderin joka on sittemmin vaihtunut 10R Kawaan. ”Jotenkin se Intikka tuntui hieman raskaalta käyttää ja toisaalta halusin reippaamman pyörän. Mustahan sen tietysti piti olla ja sportti sopii itselleni hyvin. Tuolla tulee ajeltua lähes päivittäin ja olen tykännyt sillä päästellä. Onhan siitä etua työssä kun myös itse aihetta harrastaa; tietää mitä kamppeilta vaaditaan. Tulipa tuossa testattua hiukan omia ajokamoja pienen nutulleen menon muodossa. Porkkalantietä kurvaillessani ilmeisesti iski pieni epäusko kesken kaarteen, joten pusikko pölähti ja sitten keräilinkin sieltä muovin palasia hetkeä myöhemmin... Eipä siinä onneksi sen kummempaa sattunut.” Tatuoinnit kuuluvat olennaisena osana Wild Girlin elämäntapaan, joten niinpä Pauliinankin ihoa on kuvioitu värikkäillä koristeaiheilla. Vasemman käsivarren kokonaisuudesta on vastannut Daniele Trabucco helsinkiläisestä Kabubby Tattoosta. Pauliina antoi artistille suhteellisen vapaat kädet toteuttaa visiotaan ja on tyytyväinen kuvissa näkyvään kokonaisuuteen. Oikean olkavarren tikkaukseen ovat osallistuneet Anna-Kaisa Haven-Inkistä ja Leandro Rossi. Ajokauden hiipuessa pimeämmäksi ajanjaksoksi on aika fiksailla ja suunnitella uusia. Nahkaisten vermeiden osalta apu löytyy taatusti Viipurinkadun putiikista ja Pauliina toivottaa nykyiset ja uudet asiakkaat tutustumaan liikkeeseen.

wildblood.fi

UKNOWN INDUSTRIES

1991 Maailman ensi-iltansa saanut Dyna mallisto oli tehtaan kehittämä malli jatkamaan ns. “super glide” perinnettä ja tulisi korvaamaan FXR rungon. FXR rungon kolmen kumisen moottorikiinnikkeen sijaan Dynan rungosta niitä löytyi kaksi. Tärinävaimennus oli hieman FXR mallia heikompi, mutta tehtaalla sen kasaaminen oli huomattavasti nopeampaa ja näin kustannustehokkaampaa. Keulana toimi Sportster malleistakin tuttu kapea iskunvaimennisto, mutta moottorina käyterttiin H-D.n isolohkoa. Dyna on muuttunut jonkin verran vuosien varrella ja on ollut erittäin suosittu moottoripyöräharrastajien keskuudessa. Yhtenä merkittävimmistä syistä mallin suosioon on varmasti se, että se on ollut uusissa pyörissä aina edukkain isolla koneella varustettu Harley-Davidson malli. Nykyisin Dyna on myös supersuosittu tuunauksen kohde ja niistä tehdään kovaan ajoon tarkoitettuja räväköitä menopelejä. “Club Style” tyylisuunta on tällähetkellä erittäin suosittu ja miksei olisi. Alustaan panostetaan isolla rahalla ja trendi on nostaa pyörää paremman kallistuskulman saamiseksi. Hyvän ajoasennon hakemiseen satsataan ja pyöristä tehdään miellyttäviä ajaa ja koristellaan erikoismaalauksin.

Teksti Aki Häkkinen Kuvat: Vesa Rönty, Jussi Vaurio

wildblood.fi

Viime vuonna tehty Wild Blood Magazinen club style dyna sai talven aikana uuden muodonmuutoksen ja päätimme testata millainen on ajopyöränä ns. FXDRT. Baggerland.com jeesasi katteiden valmistamisen kanssa ja yhdessä Special Metallin kanssa kehitimme niille omat teräskiinnikkeet (molempia saatavilla). Koska tarkoitus oli ajaa paljon, niin myös kovat laukut tulisivat tarpeeseen. Dynaan ei ole ollut aiemmin saatavilla oikein hyviä laukkuja, joten sellaiset piti tehdä. Baggerland jeesasi myös näiden suunnitelmien toteutuksessa ja saimme lasikuituiset kovat laukut kehiteltyä myös dyna mallille. Easybrackettien avulla ne ovat pikakiinnitteiset eli voidaan ottaa käyttöön ja pois näppärästi ilman, että pyörään jää näkyviin mitään rumia laukkurautoja. Westcoast t-bar oli jo todistettu toimivaksi ohjaustangoksi, joten se sai jäädä. Satula kaipasi hieman enemmän kuppimaisuutta, joten se meni vaihtoon. Etuiskunvaimennusta päivitettiin omiin keulaputkiin asennettavilla Progressive Suspensionin monotube cartridge kitillä. Muuttunutta ilmettä myös haluttiin päivittää vaihtamalla vanteiden väriä ja suunnitellun erikoismaalauksen sai toteutettavaksi AO Automaalaamo ja kynäruiskutuksista vastasi Sami Yrjölä.

Dyna perheen eri mallit Super Glide FXD Super Glide Custom , FXDC Sport FXDX Sport touring FXDXT Police FXDP Street Bob , FXDB Fat Bob , FXDF Low Rider FXDL Wide Glide , FXDWG Switchback FLD Nyky채채n dyna fanien itsens채 luoma termi FXDRT, jossa dynaan on istutettu FXRT mallista tuttu katesarja.

wildblood.fi

Bagger Dyna Silloin tällöin Dynasta nähdään tehtävän myös jotain hieman eksoottisempiakin versioita, joista tässä nyt esitellään yksi. Dyna baggereitä en juuri maailmallakaan liikkuessa ole nähnyt, joten pakkohan tätä oli hieman ihmetellä. Monikaan ei välttämättä ensisilmäyksellä uskoisi pyörää Street Bob Dynaksi, sillä etukate on lainattu Road glide mallista. Jatketut kovat laukut ja takalokari antavat pyörälle mukavasti massiivisempaa ilmettä. Dynan kapeampi runko istuu ainakin naiskuskin alle varmasti mukavammin, kuin perinteisen touring pyörän. “Menee eteenpäin kuin juna, mutkateillä vähän kankea”

2007 FXDB Street Bob

Finnbagger laukut Arnott air ride S&S putkisto 23” mammutti pinnavanne Rakentanut ja maalannut Iivo Invenius

wildblood.fi

2007 FXD Dyna Super Glide

Screaming Eagle 120R Baggerland Fairings + bags Westcoast mx t-bars 14” JD fabrications hand guards Öhlins takaiskunvaimentimet Progressive suspension monotube cartridge kit Two Brothers Racing exhaust Le Pera Villain penkki Maalaus Ari Oranen & Sami Yrjölä

Pete Voutilainen, One Eye Tattoo Joidenkin kanssaihmisten tarmoa, luovuutta sekä aikaansaavuutta ihmetellessä voi vain nostaa hattua. Energiaa ja osaamista liikenee monelle osa-alueelle ja aktiviteettien tuotoksena syntyy valmista siinä määrin, että verkkaisempaa tallaajaa saattaa tahti jopa hieman hirvittää. Eräs näistä moniosaajista on helsinkiläinen sarjayrittäjä ja tatuointiartisti nimeltään Pete Voutilainen, joka luotsaa studiota nimeltä One Eye Tattoo Helsingin Kalliossa. Isännän uralle on tatuoimisen ohella kertynyt kokemusta usealta eri alalta it-hommista uusmediaan, sekä ravintolabusineksestä valokuvaukseen ja videotuotantoon. Uusimpana aluevaltauksena line-upissa löytyy sukelluskoulutus yhdessä alan välineiden myynnin, vuokrauksen, sekä matkojen järjestämisen ohella. Annetaan herran avata polkunsa kiemuroita lähemmin:

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Pete Voutilainen One Eye Studio wildblood.fi

Kaipa tässä on joku pakonomainen luovuus, joka ajaa tekemään asioita. Alkujaan olen ihan puhtaasti nörtti, junnuna tein ruutuvihkoon ohjelmointikoodia ja lähdin sitten opiskelemaan alaa. Valmistuin tietotekniikan mekaanikoksi ja pääsin töihin Norpe Oy:lle mikrotukihenkilöksi, josta siirryin erääseen alan yritykseen tekemään tietokantoihin ja uusmediaan liittyvää kehitystä sekä konsultointia. Sittemmin olin mukana perustamassa vuonna 2000 Nitro Digital Oy:n, jossa tehtiin multimediaa, markkinointiviestintää, sekä yritys- ja mainoselokuvia. Vedin 25-vuotiaana tuotekehitystä vastuullani pari tiimiä ja monia asiakkuuksia, sekä olin firman managementissa. Jossakin yt-kierrosten pyörteissä tuli kuitenkin olo, että jos sitä tekisi vain sellaisia asioita joita oikeasti haluaa tehdä. Niinpä sitä tuli sitten siirryttyä kokopäiväiseksi tatuoijaksi. Herätin henkiin vanhan toiminimen ja aloin tekemään kuvia Kaisaniemessä kauneushoitolan takahuoneessa. Sillä tiellä sitä edelleen ollaan. Se, että tekee työkseen vain mitä haluaa, on vaatinut ja vaatii koko ajan edelleen paljon duunia, mutta eipä koskaan harmita lähteä töihin aamuisin.

Tatuointien parissa Pete on puuhannut nuoresta iästä lähtien. Ensimmäisen kuvan hän naputteli nilkkaansa viidentoista vanhana, ja vuotta myöhemmin oli ensimmäisen kokeneemman tekijän tatskan vuoro. Peten isän frendi Make oli tatuoija, joten leima syntyi tämän toimesta Voutilaisten keittiössä. Mulla on kannustavat ja jopa liberaalitkin vanhemmat, jotka tukivat alusta saakka tätä tatuointi-intoa. Sain harjoitella hommia, ja tietty Maken esimerkki vaikutti myös ratkaisevasti. Lisäksi mulla oli kuvismaikka, joka antoi mun piirtää tatskakuvia. Kaikkiaan olen saanut hyvät lähtökohdat tälle hommalle alkuunsa, en ole koskaan eritellyt tatuointeja muusta kuvallisesta ilmaisusta.

wildblood.fi

Tosin tuolloin kaikki piti todella opetella itse tekemään, eikä tarvikkeita saanut helposti hankittua. Bussilla matkustettiin lauantaisin Stadiin Stokkalle ostamaan perhosneuloja, joista sitten värkättiin neula-asetelmia ja sidottiin niitä karhunlangalla kiinni juottamista varten neulavarsiin, ja niin edelleen. Todella old skoolia siis. Varsinaisesti en ole oppipoikana ollut lainkaan, vaan opetellut asioita itse, sekä tietty päässyt tekemään töitä yhdessä taitavien tekijöiden kanssa ja kehittynyt sitä kautta. Olin tutustunut Kantasen Jarnoon, jolta opin paljon. Yhdessä tehtiin hommia ja hauskaa oli. Kaikkiaan olen tykännyt tehdä yhteistyötä eri ihmisten kanssa, silloin sitä halutessaan hoksaa koko ajan jotakin uutta. Sittemmin 2006 Peten tie vei Petri Syrjälän Art For Life -studioon Hämeentielle. Syrjälä tunnetaan erityisesti huikeista realistisista tatuoinneistaan; arvostetussa liikkeessä oli töitä ruuhkaksi saakka, joten lisäkäsiä tarvittiin kysyntää tyydyttämään. Pete sai houkuteltua mukaan Syrjälän liikkeelle myös Taneli Jarvan, ja sittemmin kaksikko päätyi perustamaan yhdessä One Eye Tattoon ensimmäisen liikkeen Kotkaan. Syrjälän kanssa sovittiin että voidaan tehdä samaan aikaan tätä omaa hommaa, joten niin sitten kuljettiin Kotkassa tekemässä kuvia osa viikosta. Hyvän alun jälkeen päädyttiin perustamaan Helsingin liike, jonka tilat olivat viitisen vuotta Torkkelinmäellä. Alkujaan meidän ideana oli tehdä Suomen mukavin tatuointiliike, johon asiakkaiden on helppo ja nasta tulla. Kuitenkin he ovat ne, jotka tämän kaiken mahdollistavat. Liike lähti pyörimään hyvin, joten täytyy olla enemmän kuin erittäin tyytyväinen. Meillä on aivan mahtavia asiakkaita, joiden kanssa on upeaa tehdä duunia. Ylipäätään tykkään tehdä yhteistyötä asiakkaan kanssa; oli kyseessä tatuointi tai valokuva, niin kehitetään ideaa kimpassa ja siten siitä tulee meidän yhteinen projekti. Vähän eri tavalla, kuin että tatskaaja piirtää flashin, ja se on sitten ikään kuin siinä.

Yhdessä tekemisen teema toistuu Peten puheessa useasti, ja eräs foorumi kimpassa toimimiselle on Finnish Tattoo Artist Association, eli tatuoijien yhdistys, jonka hallituksen jäsenenä herra on toiminut vuosia. Lisäksi hän on vaikuttanut sekä Helsinki Ink -messujen sekä afterpartyjen juontajana useina vuosina. Motiivina toimintaan F.T.A.A.ssa on saada samalla alalla toimivat ihmiset ja liikkeet kommunikoimaan keskenään, ala on aivan liian pieni eri suuntaan juoksemiselle, vaan kaikki hyötyvät eniten jos voidaan vetää köyttä samaan suuntaan. Nykyäänhän F.T.A.A:n suurin tehtävä on toimia tiedotuskanavana alaa koskevien määräysten ja normien muuttuessa. Mm. EU tasolta on tulossa uusia standardeja alalle, joista infotaan sitä mukaa. kun varmuutta saadaan. Nyt seitsemän vuoden ikäinen One Eye Tattoo siirtyi pari vuotta sitten nykyisiin toimitiloihin Alppikatu kolmoseen. Kaikkiaan upeaa studiota kierrellessä kiinnittyy huomio tatuointityön kannalta toiminnallisesti erinomaisiin puitteisiin. Hyvin valaistut, yli puolentoistasadan neliön tilat sisältävät reilun kokoiset työhuoneet kullekin artistille, sekä lisäksi erillisen piirtämistä ja kuvankäsittelyä varten olevan huoneen ja oleskelutilat pelikonsoleineen. Viiden metrin korkuiset huoneet antavat avaruutta ja tilaa ideoiden lentää. Kaikkiaan syntyy vaikutelma, että työn mielekkyydelle ja luovuudelle on annettu sijaa fasiliteetteja suunniteltaessa. Studiossa työskentelee Peten lisäksi kaksi tatuoijaa: Aki ja Kimi, sekä oppipoika Eetu.

Tämä tila on entinen silmälääkäriasema, ja sijainnin kannalta tämä ei paperilla kiinnostanut alkuun ollenkaan. Mutta tänne kun tulin sisään, niin tuli sellainen olo että tämä se on. Tässähän on suurena etuna, että valokuvausstudion sai samaan tilaan ja voi työskennellä molemmilla alueilla samoissa mestoissa. Täällä kun tulee aika paljon aikaa vietettyä, niin on aika tärkeää että on toimivat ja viihtyisät puitteet.

wildblood.fi

Luovassa työssä puitteiden ohella on tärkeää kannustava ja innostava ilmapiiri. Tatti otsassa duunia vääntäessä kun ei inspiraatio kuki parhaalla tahdollakaan. Taiteellinen työ tarvitsee puitteet, joissa toteuttaa ideoita, sekä lisäksi supporttia oman artistin tien kulkemiseen. Mulla on ollut onni saada tänne duuniin tosi taitavia tekijöitä; nämä kaverit ovat aivan uskomattomia piirtäjiä. Tässä samalla itse opin koko ajan heiltä; esimerkiksi piirtämisessä näkee miten eri tavoilla voi kuvaa rakentaa. Mä olen sanonut kavereille heidän tänne tullessaan, että lähtevät kehittämään sitä omaa juttuaan rauhassa, ja katsoo sitten minne tie vie. Tatuoijana Pete on monipuolinen ammattimies, jonka toimesta syntyvät leimat joka lähtöön. Pitkän uran varrelle on mahtunut tatuointeja laidasta laitaan. Leivän syrjässä pysyminen edellyttää laajaa repertuaaria osaamisessa, ja toisaalta taiteellisessa duunissa täytyy olla mahdollisuus kehittää osaamistaan edelleen. Tässä on se hyvä puoli, että sitä on vuosien kuluessa saanut tehdä kaikenlaista. Toisaalta siinä on yrittäjänä myös aina se taloudellinen pakko, että töitä pitää ottaa kun niitä on tarjolla. Sitä on sitten kehittynyt niiden töiden myötä. Nykyään on mahdollista hiukan halutessaan valikoida töitä; joskus tulee sellaisia projekteja, että ohjaan kundeille jos tuntuu että on enemmän niiden alueella. Itse tykkään tällä hetkellä eniten tehdä realistisia kuvia tatuointitatsilla. Siis siten, että niissä on kontrastisuutta ynnä muuta, mikä tekee tatuoinnin. Tärkeätä on, että kuvat kestää aikaa säilyen hyvän näköisinä. Nykyään mulla on sellaisia proggiksia, joissa teen omat referenssini. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tehdään esimerkiksi asiakkaalle sellainen foto, jossa on sille tärkeitä elementtejä. Vaikkapa joku budoasu, tms. duunataan se valokuva; mallin asennot, rekvisiitat, valaistus, ehostukset, ja niin edelleen...Kuvaan sen ensiksi, jonka jälkeen tatuoin sen foton kuvan kyseisen asiakkaan iholle. Valokuvauksesta tuli osa One Eye -konsernia miekkosen harrastuksen myötä; still- ja liikkuva kuva tulivat tutuiksi jo uusmedia- ja markkinointiprojekteissa. Pete on kuvannut aktiivisesti 90luvun lopulta saakka, ja käden jälkeä on voinut ihailla muun muassa erilaisten bändiaiheisten fotojen ohella muotokuvissa. Musiikkiyhteydet veivät herran takaisin liikkuvan kuvan pariin; työnäytteistä vuosien varrelta löytyvät mm. Blaken ja ruotsalaisen Shiningin videota, Children Of Bodomin pätkä “Roundtrip To Hell and Back”, sekä Profane Omenin videoita – Wastehead ja Bound to Strive. Liikkuvassa kuvassa on oma viehätys, ehkä se on eniten kolmiulotteinen tapa toimia. Erityisesti leikkaaminen on ollut ”se” juttu, koska leikkauspöydällähän se kaikki ”taikuus” tapahtuu ja erilliset klipit alkavat muuttua tarinaksi.

wildblood.fi

Syvyys imaisi Fyysisen Petrin mukaansa muutama vuosi sitten, ja seurauksena syntyi One Eye Diving -liiketoiminta-alue konglomeraatin jatkoksi. Tatuointistudion naapurissa sijaitseva liike tarjoaa sukelluskoulutusta ja -tapahtumia välinemyynnin ja -vuokrauksen lisäksi. OED järjestää myös dyykkausreissuja osana liiketoimintaansa. Dive-invaasioita on toteutettu tähän mennessä lähinnä Punaiselle Merelle liveboardien merkeissä. Mulle tarjoutui tuossa joitakin vuosia sitten mahdollisuus lähteä kokeilemaan sukeltamista. Kaveri soitti että loppuviikosta olisi mahdollista, lähdetkö? En ollut oikein edes pitänyt sitä mahdollisena noiden korvien vuoksi, mutta päätin lähteä kokeilemaan. Tsiigatessani siinä altaan reunalla sen pohjaan kelasin “Hitto, että jos mä tonne pääsen, niin tää tulee mulle tosi kalliiksi”...no, sieltä pohjalta pinnan suuntaan tuijotellessani funtsasin “Hitto, tää tulee mulle kalliiksi..” No, sillä tiellä ollaan, eikä kaduta yhtään…

Sukelluksessa yhdistyy omalla kohdalla monikin mieleinen asia. Nörtti tykkää kaikesta teknisestä, vedenalainen maailma on kiehtonut lapsesta asti. Veden alla ollaan kohtuu hiljaksiin se aika mikä siellä vietetään, pinnalla sitten ollaan mukavien tyyppien kanssa ja jaetaan kokemuksia. Myöskin reissaaminen on saanut uuden ulottuvuuden sukellusharrastuksen myötä. Peten touhuissa eri kiinnostuksen alueet nivoutuvat yhteen; tatuointi valokuvaukseen, valokuvaus sukellukseen, ja niin edelleen. Oheisissa fotoissa ilmenee osa herran repertuaaria vallan visuaalisessa muodossa. Jäämme mielenkiinnolla ihmettelemään Mr. Voutilaisen ja One Eye -konsortion tulevia ulostuloja...ties minne matka johtaa...

wildblood.fi

Teksti: Aki Häkkinen Kuvat: Aki Häkkinen

Penkittäminen - dyno säätäminen? Mistä onkaan kyse? Moni on varmaan kuullut yllä olevista termeistä, mutta moniko tietää mitä ne oikeasti tarkoittavat? Wild Blood Magazine päätti tehdä vierailun Tampereella sijaitsevalle Bike Doctorille, jossa meitä vastassa oli kokenut alan ammattilainen 30

Mika Ruusila. Tavoitteenamme oli saada selvitettyä kohtuulliseen pähkinänkuoreen käärittynä, mistä tässä kaikessa on kyse. Dyno eli pidemmältä nimeltään dynamometer (suomeksi dynamometri), mittaa tehoa ja vääntömomenttia inertiaa hyväksikäyttäen. Prätkä ajetaan kuvissa näkyvän laitteen päälle, johon se lukitaan eturenkaasta telineeseen ja varmistetaan liinoilla, ettei se pääse poistumaan omille teilleen. Tätä dynoa sanotaan

myös penkiksi, johon pyörä istuu paikalleen ja termiä penkitys käytetään myös aika yleisesti maassamme tästä penkissä tapahtuvasta säätötoimenpiteestä. Takarenkaan alla on pyörä, jonka kautta kerätään tietoa moottoripyörän sinne välittämästä tehosta. Pakoputkiin myös asennetaan laajakaista lambda anturit, joilla voidaan mitata bensan ja ilman seosta samalla, kun prätkää ajetaan tässä dynamometrissä eli penkissä.

Säädöt kohdilleen Monilla on varmasti mielikuva siitä, että dynoa käytetään vain tehon mittaukseen eli nähdään paljonko hevosvoimia ja vääntöä löytyy laitteen takarenkaalta. Todellisuudessa tätä mittausta ja penkissä ajoa käytetään paljon muuhunkin ja sen avulla pyörän säädöt saadaan optimoitua.

“Kaikki pyörät tulee tehtaalta liian laihana saastenormien takia. Tekee niinku ihan selkeen laihan piikin alakierroksilla ja pelkästään sen muuttaminen muuttaa pyörän luonteen aivan totaalisesti”

ainesta, joita moottoriin menee. Mikäli ilman ja bensan seos on pyörässä väärä, niin se nostaa moottorin hajoamisen riskiä ja sillä ei taatusti ole hyvä ajaa verrattuna oikein säädettyyn.

Laihalla käyminen tarkoittaa sitä, että moottori saa liian vähän bensaa ja liian rikkaalla sitä, että bensaa tulee sinne liikaa. Bensan ja ilman seossuhde on silloin väärä ja nehän ovat ne kaksi wildblood.fi

Harrikoissa on järjestäen arvot aivan liian laihalla. “Varsinkin jos niistä muutetaan ilmapuoli (vapaammin virtaava suodatin tms), pakoputket - mikä tahansa näistä tai kaikki yhdessä, niin sitä huonommaksi se menee mikäli karttaa ei muuteta.” Ihan tehdasvakioiden prätkien säätäminen (vakio putkilla ja putsareilla) myös siis kannattaa ja Ruusilan mukaan niitä tänä päivänä myös tehdään enenevässä määrin. Pyörästä tulee paljon mukavampi ajaa, tärisee vähemmän (kun se käy oikein) ja polttoaineen kulutus pienenee!

karttaan muutoksia ja ajetaan uudelleen, kunnes säädöt saadaan optimoitua. Lisäksi säätää voi esimerkiksi sytytystä, kylmäkäynnistys bensansyöttöä, kierroksen rajoittimia ja niin edelleen. Edellä olevat siis koskevat ruiskuilla varustettuja moottoripyöriä. Kaasuttimilla varustetuissa laitteissa säätäminen tapahtuu eri suuttimia vaihtamalla kaasuttimeen ja säädettävillä sytytysbokseilla.

Säädön hinta menee työosuudeltaan 150-600 euron välillä. Lisäksi tarvitaan pyörään sopiva “säätötyökalu”, jonka avulla pyörää säädetään. Näitä on eri valmistajien tekemiä ja eri luonteisia. Joillakin ohjelmoidaan pyörän omaa ECM/ECU boksia, eli annetaan sinne uusia arvoja ja joillakin huijataan pyörän olemassa olevia säätöjä pyörään asennettavalla uudella lisä boksilla. Meidän tapauksessamme käytössämme oli Dynojetin valmistama power vision, jolla voi hyvinkin laajasti säätää pyörän omaa boksia. Eri ohjelmistoilla myös säädetään hieman erilailla. Toisilla ohjelmistoilla penkissä ajettaessa voi arvoja syöttää reaaliaikaisesti ja nähdä ruuduilla tapahtuvat muutokset. Esimerkiksi lisätään jollekin kierrosalueelle bensansyöttöä, mikäli nähdää sen olevan laihalla siitä kohtaa. Toisilla ohjelmilla ajetaan penkissä graafinen kartta ja siitä nähdään mistä kohti kierrosalueita bensan ja ilman seos käy laihalla tai rikkaalla. Sitten tehdään

wildblood.fi

Bike Doctorilla on parhaana vuonna ajettu penkissä kilometrejä yli 15.000 ja penkitettävänä käy laitteita laidasta laitaan. Motocrosseja, sporttipyöriä, harrikoita ja ihan huipputehokkaita kiihdytyspyöriä. Penkityksen lisäksi tarjolla on tarvittavat laitteistot ja kaikenlaiset huoltotyöt onnistuvat myös. Penkitystä ei kannata pelätä, sillä siinä ei tapahdu mitään, mitä kadulla ei tapahtuisi. Mikäli moottori ei kestä penkitystä, niin ei se kestä silloin kadullakaan! Vapaana pyörivä inertia rulla on kuitenkin aika inhimillinen. Säädättämällä pyöräsi saatat lisätä sille käyttöikää huomattavasti. Aiheeseen kannattaa tutustua ja satsata omaan peliin parhaimman mahdollisen ajonautinnon saavuttamiseksi, sillä sitä vartenhan ne prätkät meillä on, vai mitä?

wildblood.fi

Oikiat asiat pysyy ja paranoo, tuumaisi pohjalainen. Jo keski-ikään ehtinyt Norrtelje Custom Bike Show järjestettiin varsin hyvissä sääolosuhteissa kaikkiaan mainion kattauksen kanssa tänäkin vuonna. Nyt neljäkymmentäyksi vuotta täyttänyt tapahtuma on upea osoitus harrastuneisuuden pitkäjänteisyydestä, sekä tietty myös prätkäkulttuurin laajentumisesta vuosikymmenten mittaan.

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Jussi Vaurio

wildblood.fi

Ensimmäiseen vuonna 1971 organisoituun tapahtumaan saapui noin neljäkymmentä vierasta lähialueilta. Nyttemmin kävijämäärä on kumuloitunut yhdeksän tuhannen kävijän kokoiseksi, mitä voidaan pitää enemmän kuin upeana saavutuksena. Vuosi vuodelta kasvava tapahtuma kerää laadukkaita rakennettuja, sekä entisöityjä menopelejä kansankodin kamaralle öögailtavaksi. Kaikkiaan yli kaksisataa pyörää esiintyi kahdeksassa kilpailuluokassa ja leirintäalueen ynnä lähistön katujen pyörämeri tarjosi lisää iloa ja ihasteltavaa medborgareille. Sanotaan kokemuksen tuovan varmuutta, joten niinpä Twin Club MC Norrtelje ansaitsee jälleen runsaat kiitokset toimivasta kokonaisuudesta. Näyttelyn ohella, homma kerholla plus sen ympäristössä toimi moitteettomasti. Loketti toisensa perään vaihtoi omistajaa baarin tiskillä lungin tunnelman ja hyvän musan tahdittaessa alkavaa ruotsalaista suvea. Kerhon kupeeseen syntyneessä leirissä viihdyttiin tavaten vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Miellyttävä telttarallin tunnelma yhdessä edellä mainittujen vetovoimatekijöiden kera on omiaan houkuttelemaan kansaa eri maista tonteille tömistelemään. Norrtelje Custom Bike Show löytää paikkansa vuosi vuodelta lukuisan suomalaisen keikkakalenterista, jonka lisäksi toteamus “en Finne igen” pitää kutinsa toistuvasti myös kisalavan pokaalien tulevia sijoituspaikkoja kuulostellessa. Härmälandian edustus oli jälleen mallikasta pystejä jaettaessa. Vaasalainen Markus “Makkara” Raunio pokkasi Classic Custom -luokan voiton pannupäällään. Lisäksi Raunion “Backyard Baby” kahmaisi btw samaisen luokan etupytyn viikkoa myöhemmin Helsinki Bike Showssa. Jaakko Mäkelä voitti Custom-luokan josta menestys jatkui niin ikään Helsingissä valinnalla vuoden nuoreksi rakentajaksi. Tuhdein suomalaismiehitys löytyi Chopper-luokan podiumilta, jossa Jari Niinimäki ja Lunkka asemoituivat korkeimmalle pallille Tarmo Kotavuopion pokatessa kakkossijan. H-D Chopperin kakkoseksi valittiin Sami Suomelan “strut-shovel” - Bogdan Malajovicsin viedessä kirkkaimman mukin Puolaan kruusatulla pannullaan. Finnjävelien menestystä jatkoi Klaus Riste palkinnolla parhaasta maalauksesta. Isoa peukkua ja onnittelut tyyppien pieteetistä asenteesta, sekä tekemisen tasosta. Utmärkt jobb grabbarna! Isäntämaan tunnettu vahvuus rakentelun saralla näkyi muun muassa Classic- ja Trike-luokkien dominoinnissa. Swedulan edustajia ilmaantui ansaitusti palkintokorokkeelle myös edellä mainituissa luokissa. Modified Harley-Davidsonin voitto jäi isäntämaahan varsovalaisen viedessä kakkostilan himbeen H.R.Gigerin inspiroimalla V-Rodillaan. Classic-sarjan voitto lähti Italiaan Pierre La Ri´n Moto-Guzzin sivuvaunussa. Kaffilaraasereiden kärkikahinoista piikkipaikalle sijoittui Floris Velthuis Hollannin Bremmelistä Flow Rochester Ironheadillaan. Flown flow jatkuu Kölnissä syksyllä 2016 järjestettävässä World Championship of Bike Building -skabassa, jonne jury kyseisen rakentajan rautsikoineen valitsi. >>

wildblood.fi

>> Kaikkiaan Twin Club on lähettänyt vuosien varrella yhdeksän pyörää kyseiseen kisaan, sekä kahdeksantoista fillaria European Championships -otteluihin. Vuonna 2007 Stellan Egeland voitti World Championshipin sijoitututtuaan aiemmin Custom Bike Showssa. Kovista byggaamisen näytöistä on Norrteljessä kyse jatkuvalla syötöllä, mikä takaa timmien laitteiden esittelyä vastakin. Säiden suosiessa porukka nautti ölysten ja hyvän seuran ohella mukavasta musiikillisesta jatkumosta; mikäpä oli lauantaina fiilistellessä ruotsinkielisen reggaen soidessa tuntikausia Governor Andyn esiintyessä. Porukka jorasi ja lystiä piisasi hyvän boren täyttäessä aurinkoisen tantereen. Perinteisemmän biker-jyminän tarjosi The David Harleyson Trio tanakalla cover-koosteellaan, jonka jälkeen Absolut BlåGult skulasi ruotsalaisia pop-hittejä lipakalla rokkiotteella. Arvatenkin tunnelma kohosi edelleen kohden himmeliä jengin krebatessa swengaavan ruotsalaisen musiikkituotannon raskaampia tulkintoja. Aramis Brama johdatteli festfolkin stonerin tajunnanvirtaan illan pimettyä yöksi. Jumituksen ystävien kannattaa tsekata kyseinen partio. Blue Comets puolestaan jammasi blues-teltassa ja kerhotalolla läpi yön, joten sitkeinkin bile-elävä sai vääntää lantiota aamun sarastukseen saakka. Kokonaisuudessaan voidaan sanoa että näin viihdytetään porukkaa; kahdensadan kruunun (ungefär 20 €) sisäänpääsyn hinnalla kävijä saa kaiken muun mukavan lisäksi ok line-upin bändejä. Hyvä meininki tuo paikalle juhlijoita myös lähistöltä, joten bailaamassa nähdään muutakin kuin biker-porukkaa, mikä on omiaan nostamaan tunnelmaa entisestään. En väldigt bra fest igen! Tackar o bockar!!

wildblood.fi

”

Poker run on tapahtuma, jossa osallistujat kulkevat määrätyn reitin moottoripyörillä, veneillä tai autoilla, tms, ja vetävät kortin pakasta reitin varrella olevilla etapeilla. Pysähdyspaikkoja on viisi tai seitsemän, joista parhaan pokerikäden saaneet osallistujat palkitaan. Ajolle on rajoitettu kesto, vaikkakaan osallistujilen aikaa ei kelloteta, vaan voitossa on puhtaasti kyse onnesta. Guinness Book of World Recordsin mukaan laajin yksittäinen moottoripyörillä ajettu poker run -tapahtuma järjestettiin vuonna 2013 Fort Collinsissa Coloradossa. Mukana oli 1.494 osallistujaa, joiden avulla kerättiin 130.000 taalaa Realities for Children -järjestölle. Poker Run Hellsinki ajettiin kerrassaan erinomaisen syyssään vallitessa Uudenmaan maisemissa. Osallistujia tässä ensimmäisen kerran järjestetyssä ajossa oli noin 150. Kaikkiaan lenkki vaihteli modariajosta mutkatiehen ja highwaysta maalaismaisemaan. Pituudeltaan suunnilleen sadankahdenkymmenen kilometrin ajoreitti lähti HAMC Hellsingin mestoilta kohden SEO Nukaria, jossa vedettiin pakasta toinen kortti. Kolmannen etapin virkaa toimitti Gasthaus Wäinölä Sälinkäällä. Neljäs tsetti jaettiin Mäntsälän Jaffakiskalla, jonka jälkeen letka suuntasi kohden viidettä korttia ja päätepisteenä toimivaa Unreal MC:n tonttia Pakilassa. Maalialueella järjestävä taho tarjosi lämmintä lihakeittoa osallistujille.

Poker Run HELLSINKI

”

Iltabileiden tapahtumapaikkana toimi Viihdekeskus The Lane Vantaan Myyrmäessä. Ennakkotiedoissa esiintyjäksi mainittu Blake joutui valitettavasti perumaan keikkansa viime metreillä miehistöpulan vuoksi. Yleisöä sen sijaan viihdytti intensiiviseen tapaansa Atomirotta. Posse jorasi hyvillä fiiliksillä ja kaikilla oli lystiä. Ottaen huomioon hyvän osallistujien määrän päivän ajossa, porukkaa illan partyissa oli valitettavasti odotettua vähemmän. Siitä huolimatta kaikkiaan erittäin onnistunut happening! HAMC Hellsinki toivottaa kaikki tervetulleeksi taas ensi vuonna Poker Runiin, ja lähettää kiitokset kaikille osallistuneille, sekä seuraaville yhteistyökumppaneille: Antti Reini, Unreal MC, Two Pistons MC, Rekola MC, Devils Hammers MC, Red Devils MC ja Wild Blood Magazine. Erityiskiitokset HAMC Hellsinki osoittaa Atomirotalle, joka tiukasta keikka-aikataulustaan huolimatta pystyi järjestämään lyhyellä varoitusajalla esiintymisen Poker Run Hellsinki -bileissä. Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Unreal MC

wildblood.fi

Oulun Hifi ja tuning show eli tuttavallisemmin Hötsi, järjestettiin nyt neljättätoista kertaa Ouluhallissa. Kuin ihmeen kaupalla kaarihalli vielä pysyi pystyssä, vaikka alarekisteri painotteinen äänivalli sitä kovasti yrittikin murtaa usean päivän ajan. Kalustoa paikalle oli saapunut mukavasti yli kahdensadan ajoneuvon verran ja kävijämäärä järjestäjien mukaan nousee reiluun viiteentuhanteen eli aika mittavista kekkereistä siis puhutaan ainakin pohjoisen Suomen puoliskoa silmälläpitäen.

wildblood.fi

Kävijäkunta koostuu selvästi nuoremmista aikuisista ja alle 18-vuotiaista, jotka tykkäävät basson jytkeestä ja korisarjoilla varustetuista luomuksista. Mitään halpaa hommaa tuunaaminen ja varsinkaan hyvät hifilaitteistot eivät ole, mutta niihin selvästi ollaan valmiita satsaamaan kiitettavästi. Paikalla oli kuitenkin loistavia esimerkkejä myös siitä, että edullisestikin saa hauskan näköisiä laitteita tehtyä, kun vain hoksottimet toimivat. Hyviä esimerkkejä löytyi myös vannetoimittajien osastoilta, kuinka hyvillä vanne valinnoilla voi jo muuttaa oman auton ilmettä huomattavasti tyylikkäämmäksi. Nättejä neitojakaan ei oltu tietystikään unohdettu, sillä miss HTS kisat kuuluvat myös tapahtuman perinteisiin ja toki promotyttöjä löytyy poikasten ihmeteltäväksi eri osastoilta. Mikäli et ole koskaan käynyt tutustumassa tapahtumaan, niin suosittelen käymään mielenkiinnosta tutkailemassa, sekä varsinkin kuuntelemassa millaista on hifi ja tuning autojen värikäs maailma. Wild Bloodin toimituksen TOP 3 Hötsi autot 1. Klassikko Volkswagen Kombiwagen lowrider 2. Klassikko Lada Lowrider 3. Hauska ruoste look Mazda

Teksti: Aki Häkkinen Kuvat: Sauli Sassi, Maukka Laurila

Soul Sirens MC

Maamme lukuisista prätkäkerhoista vain kourallinen on täysin naisjäsenistä koostuvia. Eräs näistä harvinaisuuksista on Helsingin Metsälässä tallia pitävä Soul Sirens MC. Nykyisellään viiden jäsenen ja yhden prospektin voimin operoiva bändi näki päivänvalon vuonna 2011. Pressa Jennan mielessä kypsyi vuosien varrella idea kerhosta, ja asia otti tuulta hänen tutustuttuaan internetin kautta Tuijaan.

“Tavattiin jossain bensiksellä ja juteltiin prätkistä sekä tästä talli-ideasta. Päätettiin sitten edetä asiassa ja alettiin etsiä sopivia tiloja. Paikan löytymisen ja sopivien ihmisten myötä alkoi kerho muodostua, joten Syyskuussa 2012 pääsimme viettämään Colour Partyt. Pitkäaikaisesta haaveesta tuli viimein totta tuolloin.” muistelee Jenna synnytystä.

Nimensä Soul Sirens MC saa kreikkalaisesta mytologiasta; seireenit ovat naispuolisia olentoja joiden ulkomuoto on ihmisen ja lintujen sekoitus. Tarujen mukaan seireenit kauniilla laulullaan houkuttelivat merimiehiä vastustamattomasti luokseen ja sitten repivät heidät kappaleiksi. Verrattuna muihin naispuolisiin tarustojen hahmoihin, kuten freijoihin ja valkyyrioihin, seireenit olivat itsenäisiä olentoja eivätkä kenenkään palvelijoita.

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Jussi Vaurio

wildblood.fi

Itsenäisten naisten idea toimiikin hienosti kerhon perusajatuksena. Seireenien päät on kerhon värien keskeisin elementti. Tunnusten purppuraa ja hopeaa yhdistelevä värimaailma sai innoituksensa myrskyävästä merestä, joka on osa kerhon nimen tematiikkaa. Lisäksi haluttiin kunnioittaa biker-perinteitä; violetti väri on ollut usean vanhan kerhon tunnuksien värityksessä keskeisessä osassa. “Kesän alussa uudistimme tunnuksia paremmin eri painotekniikoihin sopiviksi; pelkistettiin jonkin verran ilmettä,

sekä teetettiin uudet parempilaatuiset merkit. Tatuointiartisti Joe Coleman päivitti tunnukset ja piirsi meille oman fontin.” Varapressa Salla kertoo. SSMC:n viihtyisät tilat Läkkisepäntiellä sisältävät täysimittaiselle tallille olennaiset osiot ruuvauksesta viihtymiseen. Infrastruktuuria on tarkoitus kehittää edelleen laajentamalla pyörien säilytykseen ja rassaukseen tarvittavaa sektoria. Lisäksi suunnitteilla on luonnollisesti myös saunaosasto. Toiminnan kannalta on suureksi eduksi omassa omistuksessa olevat tilat, jolloin voidaan luotetta-

vammalle perustalle rakentaa fasiliteetteja tarpeiden mukaan. Kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen interiööri esittää pahamaineisen Vandals MC:n kortteeria televisiosarjassa Roba. Jo töllössä alkaneen tuotantokauden kuvauksissa talliin tunki parioven leveydeltä virkavaltaa täydet offensiivi-varustukset niskassa, joten ison maailman tunnelmaa oli ilmassa kuvausten kuluessa.

wildblood.fi

Kerhotoiminta edellyttää jäseniltään pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista kehittyäkseen; aktiivisuus pitää homman sekä mielekkäänä että liikkeessä. Ympäri vuoden tapahtuva yhdessä tekeminen on olennainen osa Soul Sirens MC:n identiteettiä. Porukalla harrastettaessa aina tahto ja into vaihtelevat eri yksilöillä, mikä aikaansaa tiettyä vaihtuvuutta ennen oikean ydinryhmän asettumista. Niinpä myös Abyssin ovet ovat käyneet jonkin verran vuosien varrella. “Onhan tässä jokunen mimmi meidän lisäksi käynyt kokeilemassa, mutta ei ole sitten löytynyt ihan sitä yhteistä säveltä. Siihen vaikuttaa niin moni asia

kaikkiaan. Joillekin tulee yllätyksenä erilaiset vastuut ja velvoitteet, eli että ei ole kyse pelkästä hengailusta. Me kuitenkin mieluummin pidetään tämä pienenä ja toimivana; on hyvä yhteishenki ja saadaan tällä porukalla kuitenkin suhteellisen paljon aikaiseksi. Toisaalta on myös niin, ettei jäseniä ole aivan helppoa löytää.” Kerhon kessu Annika kuvailee. Läkkisepäntien talli onkin tullut monille tutuksi mukavista bileistä; SSMC:n daamit polkaisevat pystyyn vähintään parit juhlat per vuosi. Synttärien ja pikkujoulujen lisäksi järjestetään kesäjuhlat vaihtelevalla teemalla. Pihalle rakennetaan lavat ja muut tarvitta-

vat rekvisiitat. Parhaimmillaan juhlissa esiintymässä on ollut neljä bändiä, ja tuolloin oli kävijämäärä kolmen ja puolen sadan hujakoilla. “Kaikki mitä osataan pyritään tekemään itse. Jeesiä tietty tarvitaan joissain asioissa, mutta muuten pääasiallisesti kaikki väännetään omin voimin. Siinä on sellaista mukavaa yhdessä tekemistä ja onnistumisen iloa. Uutena juttuna meillä olisi jatkossa tarkoitus pitää viikoittain miittipäivinä avoimet ovet, jolloin ihmiset voivat tulla tutustumaan touhuun.” Tiia valottaa kerhon toimintaa.

wildblood.fi

Ralleissa ja muissa tapahtumissa SSMC:n jäsenet käyvät ahkerasti, joten uusia tuttuja tulee harrastuksen parista ympäri maata. Naiskerho herättää kiinnostusta eri puolilla ja kaikkiaan vastaanotto on ollut kannustavaa.

“Aika paljon pyritään ajamaan. Me tehdään yksi yhteinen pidempi reissu joka kesä, plus tietty kaikki muut ajot päälle. Kilometrejä kertyy vaihtelevasti töiden ynnä muiden elämäntilanteiden vuoksi per jäsen, mutta aikas aktiivisesti ollaan liikkeellä. Oikein hienosti meidät on otettu vastaan kaikkialla, ja jotenkin se herättää arvostusta että ollaan naiskerho. Eihän me muuten suuremmin muista kerhoista erotakaan, samanlaiset systeemit meillä on. Tervetuloa vaan tutustumaan!” Club Master Katja summaa juttutuokion, kun taustalla soi Fear Of Dominationin biisi Rise of the Soul Sirens. Kyseinen kappale on tehty SSMC:lle; käykääpä kuulostelemassa.

wildblood.fi

Atomirotta Mitä iistimpää, sitä siistimpää Mikäpä sopisikaan paremmin tämän haastattelun tekemisen kuin Roihuvuoren ostarilla sijaitseva baari ja aurinkoinen iltapäivä? Itä-Helsingin hoodit ovat Atomirotan vokalistin kotipesä ja katupölyinen groove iso osa bändin identiteettiä. Vuoden komeettoihin kotimaisen musiikin puolella lukeutuva ryhmä on ehtinyt kuumottaa kansaa lähiöbaareissa ja festivaaleilla hyvällä sukseel-

la kohta parin vuoden verran. Alkunsa kombo sai Notkean Rotan perustuksilta; Rane Raitsikka liittyi kollektiiviin vuonna 2011, ollen mukana viidennellä, ryhmän nimeä kantavalla albumilla. Atomirotta perustettiin 2013 kokoonpanolla Rotta, Rane ja J.Pajulaakso Notkiksen mentyä tauolle. Kolmikon debyyttikeikka oli ystävänpäivänä 2014 Roihuvuoren Hard Rock Housessa, jonka jälkeen bändi on saanut frendejä reippaalla tahdilla ympäri maata kansankerroksiin katsomatta. Ahkera keikkailu, hyvä boogie, sekä halu vetää täysillä

mestassa kuin mestassa palkitaan; esimerkiksi täyteen ahdettu Tavastia, isosti iloitseva Ilosaari, sekä lukemattomat pienemmät keikat todistavat osaltaan atomisaation onnistumista.

Teksti: Jussi Vaurio Kuvat: Mikko Koskenkorva, Tony Sheng, Napoleon Digital

wildblood.fi

Trombin sisällä Trio Atomi karttaa erilaiset genremääritelmät, tarjoten erilaisia tyylejä ja fiiliksiä saman plakaatin alla. Räp, punk, rock, jazz, funk, rautalanka, suistoblues... Vaikutteita sieltä täältä kunkin biisin teemaan sopien. Tekstit tarjoavat erilaisia stooreja ja kuulokuvia, joihin kuulijoiden on helppoa samaistua. Nimenomaan laaja musiikillinen tartuntapinta vaikuttaisi olevan eräs Atomirotan vahvuus, omaleimaisen ja tuoreen konseptin ohella. Kuinkas atomit sitten katalysoidaan oikeaan asentoon? Rotta raottaa laboratorion salaisuuksia: Meillä on tällainen vertaus: “Atomirotta näyttää meille tien, mitä on tulossa.” Eli ei me varmaan itsekään tiedetä tarkkaan, mitä tästä tulee, vaan taistellaan siellä trombin sisällä ja asiat kehittyy suuntaansa. Meillä kolmen kopla ideoi ja tekee aihioita, eikä meillä ole tavallaan mitenkään rajattu pois mitään tyylejä ja aihepiirejä. Käydään aihioiden kimppuun ja aletaan työstämään. Materiaalia meillä syntyy hurjaa tahtia: Rane elää ehkä luovinta kauttaan tähän saakka, ja ideoita puskee koko ajan eri muodoissa. Riffejä, sointukulkuja, stemmoja, jne. Välillä se heittää jotain fraaseja ja kertsi-ideoita ihan ”sun-liirum-sun-laarum”-periaatteella, ja mä alan sitten sorvaamaan siihen sopivaa tekstiä. Mun tausta on räpissä, joten lainien kirjoittaminen siltä pohjalta on tuttua. Tässä on joutunut opettelemaan sanoittamista hiukan eri tavalla, esimerkiksi tavutuksia ja muuta mitä laulussa pitää ottaa huomioon. Käytännössä me toimitaan eri tavalla kuin monesti perinteisessä bändihommassa tehtäisiin; eli että tehdään ja treenataan biisit treeniksellä valmiiksi, jonka jälkeen mennään studioon nauhoittamaan matsku. Kullakin meistä tulee ideoita ja aihioita, joita sitten mennään työhuoneelle työstämään. Ekan levyn kanssa meillä oli sävellyksistä varsinainen run 62

saudenpula, ja päädyttiin välillä sitten ruuhkaa purkamaan siten, että tehdään sävel ja sanat per päivä valmiiksi - esim. Hima Taas syntyi tällä lailla kertalaakista. Joidenkin juttujen kanssa painittiin kuitenkin paljon pidempään. Me uskotaan nk. ekan oton taikaan; ollaan rakentamassa studio-olosuhteita sellaisiksi, että saatais kaikki heti laadukkaasti talteen. Useasti se ensimmäinen veto on osoittautunut parhaaksi, ja on sitten päätetty jättää se olemaan varsinaiseen versioon. Vaikka on yritetty tiettyjä juttuja moneen kertaan uudelleen, se autenttinen vain on futannut parhaiten loppupeleissä joissakin tapauksissa..

Atomisointi Atomirotan orgaanisen omaperäiseen soundiin vaikuttaa monta erilaista tulokulmaa. Musadiggari Rotan tausta soittajana on hardcore-punkissa (rumpalina) ja räpissä, J.Pajulaakso on eräs maamme tekno- sekä trance -pioneereista, kun taas Mr. Raitsikka tunnetaan parhaiten legendaaristen Laman ja Smackin kitaristina monen muun yhteyden ohella. Herran tyylitajuinen ja moni-ilmeinen soitto on olennainen osa kokonaisuutta; Pajulaakson puolestaan huolehtiessa konehommista ja ohjelmoinnista, kaikkien vastatessa yhdessä lopullisesta tuotannosta. Atomirotta ykkösellä vaikuttaa lisäksi kooste tunnettuja muusikoita eri yhteyksistä; muiden muassa Sam Yaffa soitti bassot usealla raidalla, Mike Monroe veti huuliharppu- ja fonisoolot “Ei Sanoja” biisissä, ja rummuissa toimittivat Notkis-, Waltari- ja Ensiferum -rumpali Janne Parviainen, sekä Sound Explosion Bandin Jokke Bachmann. Kitaravelho Raitsikka puolestaan nauhoitti skebat tulevalle levylle tuottaja-kitaristi Jussi Jaakonahon kanssa.

Parhaillaan työstämme toista levyämme, joka on tarkoitus julkaista tulevan vuoden helmikuussa. Aineistoa on kasassa taas kolmen levyn verran, joten duunia riittää. Me uskotaan spontaaniuteen tekemisessä, ja sitä kautta ideoita tulee laidasta laitaan. Niitä kehittäessä ei karsita pois mitään tyylilajeja tai muuta; jos biisi on vaikkapa kantria, niin ok, mikäli se kuulostaa meidän mielestä Atomirotalta. Tässä on ihan älytön skaala tehdä asioita, kun ei ole rajoitteita asetettu itsellemme. Periaatteessa se on ihan sama mitä jengi funtsii, tehdään tätä niinkun halutaan, ja katsotaan minne se “Atomin Sormi” osoittaa tietä.

Lähiöiden unohdettu potentiaali Kulunut vuosi on ollut Atomirotalle kiireinen, keikkoja on ollut lähikuppiloissa, kerhobileissä, klubeilla ja festareilla. Bändi skaalautuu helposti eri kokoisiin keikkapaikkoihin. Trio kalustoineen ei vaadi isoja olosuhteita ja mittavaa logistiikkaa toimiakseen, keikkoja voidaan tehdä siellä missä kuulijat ovat. Myös hieman erilaista konseptia kokeiltiin syyskuussa Atomifest -minifestarilla Ravintola Lepakkomiehessä, jossa bändi esiintyi kolmena iltana peräkkäin, eri fiittaajien avustuksella. Kunakin iltana Lepis oli possea piukassa.

joista osa ei välttämättä lähde keskustaan keikalle. Tai toisaalta porukka ei tule Kannelmäestä Roihuvuoreen, mutta meidän on helppo mennä eri paikkoihin esiintymään. Kesät tietty mennään sitten festareiden ehdoilla ja toki iskut keskikaupungillekin kuuluu kuvaan. Haluttiin tuossa Atomifestissä tavallaan palata juurille, ja järkättiin tällainen vähän erilainen juttu. Muutenkin ollaan mietitty erilaisia konsepteja, että miten saisi tuotua enemmän sisältöä kuulijoille. Siis jotain tälläistä “Atomiklubi” -ajatusta ollaan kehitelty matkan varrella, ja se on alkanu toimia - sisustetaan mesta kankailla meidän näköiseksi, mä soitan lättyjä, Rane heittää läppää kitaristinalkujen kanssa ja Pajulaaksollahan on vankka breakdance tausta, ehkä sekin innostuu vielä antamaan käytännönvinkkejä tuulimyllyyn tai muihin muuveihin. Paitakojulla myydään gamaa ja otetaan halukkaiden kanssa fotoja. Tietysti kuuma keikka on se pääasia, illan ydin! Atomirotta II -julkaisua odotellessa kannattaa lähteä tsekkaamaan tämä kyseinen partio. Meno on taatusti hikistä; jengi bailaa, laulaa mukana ja kaikilla on kivaa. Siinä sitä rokkenrollin ilosanomaa parhaimmillaan!

Tää vuosi ja levy kun tuli, niin päätettiin että mennään täysillä kun kerran on mahdollista. Tosi hieno suksee on ollut mestoissa, ja keikoille on ollut pitkiäkin jonoja. Me ollaan sillai lähiöiden kundeja, että tykätään vetää näillä alueilla, eri lähiöissä ja tavallaan missä vaan. Monesti unohdetaan potentiaali, mitä näissä lähiöissä on. Esimerkiksi pelkästään Vuosaaressa on lähes 40.000 asukasta, wildblood.fi

THE ABYSS Meri on monelle pelottava ja mystinen elementti. Joka vuosi sen syleilyyn jää ihmisiä varsinkin juhannuksen aikaan. Planeettamme pinta-alasta se peittää yli 70 prosenttia keskimääräisen syvyyden ollessa 3795 metriä. Merien vaikutus ihmisten elämään on kiistaton, sillä se mm. vaikuttaa ilmastoomme, toimii ravinnon lähteenä ja toimii ihmisten, sekä tavaroiden tienä. Kaikenjärjen mukaan veden kanssa eläminen pitäisi olla siis peruskauraa. Self Contained Underwater Breathing Apparatus eli SCUBA - sukeltaminen vedenalaisen hengittämisen mahdollistaman laitteen kanssa tuli markkinoille ensimmäistä kertaa vuonna 1878. Pikkuhiljaa laitteiston kehittyessä laitesukelluksesta on tullut maailmanlaajuinen ja turvallinen, suosittu harrastus. Ihmistä kiinnostaa monet mahdottomalta tuntuvat asiat ja on myös hyvä keksimään keinoja ja rikkomaan rajoja. Veden alla hengittäminen tuntuu aluksi järjenvastaiselta ja kaikki eivät koskaan tule tottumaan ajatukseen, vaikka laitteita kokeilisivatkin hetken. On myös vaikeaa aluksi luottaa laitteisiin ja omaan itseensä, että osaa olla rauhallinen, sekä rento vedenalaiseen maailmaan ensimmäisiä kertoja tutustuessa.

Teksti:Aki Häkkinen Kuvat: Aki Häkkinen

wildblood.fi

Itsekin kuuluin siihen “ei koskaan sukeltamaan” porukkaan, koska en ole ollut mikään huippu uimari. Mitä jos veden alla sattuu jotain? Mitä jos happi loppuu? “Eihän sieltä pääse pois ja hukkuu”. Näitä ajatuksia varmaan muutkin ovat päässään pyöritelleet. Toisaalta hommassa painoi hieman myös se, että kuudennella luokalla kerran hukuin uimahallissa. Poikien kanssa kisailtiin siitä, kuka olisi pisimpään veden alla. Periksiantamattomana kaverina katselin altaan pohjasta muiden ponkaistessa yksi kerrallaan pintaan, että minähän taidan viedä tämän kisan. Tajuihin tultiin seuraavan kerran altaan reunalla, kun minut oli sieltä pohjasta ongittu pinnalle - heh. Muutama vuosi sitten Dominikaanisessa Tasavallassa lomaillessani olin tylsistyneenä altaan reunalla ja siellä oli tarjolla laitteisto kokeiltavaksi uima-altaassa. Mielenkiinnostahan se oli kokeiltava hengittämistä veden alla turvallisesti vyötärön syvyisessä vedessä. Aluksi mieli koitti taistella vedenalaista hengitystä vastaan, kunnes ne havaitsi, ettei keuhkot täytykään vedestä, vaan hapesta. Kokemus oli huikea ja samalta istumalta ilmoittauduiksin open water diver kursseille, jotka suoritin hyväksytysti muutaman seuraavan päivän aikana. Merenalainen elämä poikkeaa täysin maanpäällisestä ja sanonkin aina tutuille sukelluksesta puhuttaessa, että se avasi oven täysin uuteen maailmaan. Vastikään Kyproksella ollessani kävin sitten jatkokurssit uuteen harrastukseeni eli suoritin advanced open water diver pätevyyden. Erona tällä ja edellisellä kurssilla on se, että aiempi pätevyys oikeutti sukeltamiseen 18 metrin syvyyteen, kun nyt pääsee sukeltamaan 30 metrin syvyyteen. 30m tuntuu jo kohtuullisen syvältä näin maallikosta mutta, kun katselee tuota meren keskimääräistä syvyyttä, niin melkoista pintaraapaisuahan tämä vielä on. Kyprokselta löytyy yksi maailman top 10 listan hylkysukellus paikoista (http:// www.scubatravel.co.uk/best-wreck-dives.html). Ruotsissa 1979 valmistunut Zenobia oli neitsytmatkallaan ison rahdin kera

wildblood.fi

Kirjoittaja: Lassi Sidoro, kehonmuokkausammattilainen, friikkishowesiintyjä. Pin-Up Tattoo Korkeavuorenkatu 29 www.scar.fi lassi@scar.fi

Amputaatiot Joitakin vuosia sitten Suomessa oli kohtuullinen mediahässäkkä kun eräs nimeltä mainitsematon tatuoija kertoi olevansa valmis tekemään amputaatio-operaatioita asiakkaille. Hän kertoi tekevänsä homman jopa asiakkaan pyytämällä välineellä ja toivotun rituaalin kera. Mielessä kävi tilata aika isovarpaan poistoon teroittamattomalla voiveitsellä, alastoman majoneesilla voidellun Mikko Alatalon laulaessa ”Ihmisen ikävää” vierellä. Harmi kyllä -tai ehkä helkkarin hyvä- kyseinen henkilö taisi kuitenkin vain käyttää hyväkseen julkisuutta luomalla omanlaisensa uutisankan. Amputaatiot eivät kuitenkaan ole mitenkään tavaton asia kehonmuokkauksessa vaikkakin yleensä aiheesta ei paljon puhuta tässä yhteydessä, paitsi kun halutaan kyseenalaistaa kehonmuokkauksen ”järkevyyttä”. Amputaatiot jakavat jyrkästi sekä alan tekijöiden että harrastajien mielipiteet ja itse lukeudun aikalailla siihen ryhmään joka ei amputaatioita täysin hyväksy kehonmuokkauksina. Kuitenkin amputaatioissakin puhutaan aika laajasta kokonaisuudesta. Pääpiirteittäin amputaatiot jakautuvat kahteen selkeään erilliseen ryhmään: esteettisiin ja kehonkuvaan liittyviin amputaatioihin. Esteettisiä amputaatioita löytyy historiallisesti yllättävän monesta kulttuurista. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Japanin järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkillinen sormien leikkaaminen ja samasta kulttuurista tuttu ”lotusjalka” jossa Geishojen jalkoja typistettiin sitomalla ja amputoimalla osa varpaista. Sormien leikkaamista löytyy rikollisista alakulttuureista ympäri maailman sovituksen merkkinä. Sormen leikkaamisella on osoitettu myös surua esihistoriallisissa kulttuureissa ja jopa raamatusta löytyy mainintoja, joissa tätä harrastusta koitetaan hillitä. 68

Sormet ja varpaat ovat yleinen esteettisen amputaation kohde koska niiden hoitamiseen liittyy pienempi riski kuin isojen amputaatioiden hoito. Esteettisiin amputaatioihin voidaan laskea myös korvien muokkaukset joissa poistetaan isoja osia, esimerkiksi korvalehden taikka ruston poistaminen. Samoin voidaan poistaa esimerkiksi nenän silta. Tätä suurempia amputaatioita ei käytännössä esteettisen kehonmuokkauksen puolella tehdä. Kehonkuvaan liittyvät amputaatiot ovatkin sitten monimutkaisempi ilmiö. Yleensä kyseessä on tunnettu tila jossa henkilö tuntee tiettyjen kehonosien olevan hänelle vieraita ja että hän olisi onnellisempi ilman niitä, esimerkiksi BIID (Body Integrity Identity Disorder). Tällaisissa tapauksissa ihmiset usein hankkiutuvat ”onnettomuuksiin”, joilla pääsevät tuohon kaipaamaansa tilaan, sillä esimerkiksi kehonmuokkausalan ammattilaiset eivät näihin operaatioihin suostu. Lisäksi moni tällaisesta tilasta kärsivä hankkii itse tarvittavat välineet ja tiedot ja suorittaa operaation itse itselleen. Tähän liittyy uskomattoman suuria riskejä, sillä amputaatio on aina suurien komplikaatioiden mahdollistaja ja verenvuoto, infektiot, hermovauriot sekä monet muut ongelmat ovat hyvin yleisiä. Kokonaisuudessaan koen itse, että kaikki operaatiot joissa toimiva osa poistetaan tai tehdään toimintakyvyttömäksi ovat kehonmuokkauksen hämärää raja-aluetta ja niihin liittyy paljon eettisiä ja konkreettisia ongelmia. Amputaatiot ovat kuitenkin hyvin mielenkiintoinen osa kehonmuokkauksen ääripäätä vaikkei niitä itse haluaisi tehdä taikka ottaa.

wildblood.fi

Teksti: Sande Parkkonen Kuvitus: Maija Rasmus

Niin, se on siis täytyny olla sitä aikaa. Lebahan oli sillon semmonen et ku tultiin tota Leban käytävää, mitään veskiihän meil ei siellä ollu, mutta tota se oli silleen et ku mentiin ovest sisään ni siin oli niinku keskikäytävä, oikeel ja vasemmalla oli pyörii vastakkain, et keskelt niinku käveltiin, silleen et siihen jäi kyl ihan kohtuullisesti tilaa, et siit sai sit pyöriikii edes takasi vedeltyy. Eli ovesta suoraan ja sit siel päässä oli sellanen sohvan reuhka nurkka. Siin ei aluks ollu väliseinää. Se alunperin oli se pari vuotta mitä siin oltiin sellanen levytetty takaseinä, et ku kävelit ovest sisään sit tuli sellanen levyseinä, minkä vasemmal puolella oli sellanen rautapöytä mis oli se perinteinen rautasaha-

homma ja rälläkkä ja se vitun sekasotku ja sitä metalliputuu. Ja sit siin oli oviaukko mist mentiin sellaseen snadiin tilaan, mitähän se ois ollu, kaks metrii ovelta päätyseinään ja oisko se ollu neljä metrii näin. Silleen et sinne mahtu sohva, toinen sohva kulmaan, pöytä ja pari nojatuolii. Sit siin oli sellanen tiskinreuhka, snadi matkatelkkari ja tota just joku perinteinen vanha jääkaappi ja sit niit ludepeittoja mis jokainen sit nukku kuka mitenki. Vittu et niilläki pystyttiin nukkuu niil nojatuoleilla ja sohvilla ja siel lattialla niinku. Ei ollu eka eikä toka kerta ku sielt herättiin niin et aargh, mitäs sitte... Ja ku ei ollu veskii ni siel oli aina niit kusipulloja, niit pyöri siel. Sit myöhemminhän me tehtiin oma veski siihen käytävään. Mut aluks jos tuli kakkonen ni piti juosta yläkertaan, mut ne veskit oli aina huonos vedos, ja sithän oli viel Ruoholahden Unioni toiminnassa. Se Unkka mist haettiin aina jotain pikku evästä ja tota piti käydä veskissä ja kahvit ja noin. Mistään oluestahan ei sillon ollu viel ees tietoo, et sehän oli helvetillinen vitsi et R-kioskeihin kaljaa, ei kukaan uskonu sellaseen. Sellasiin tarroja oli...

Siin kohtaa ku me tultiin sit sieltä ni alkokohan se siin kohtaa se remontti. Et me purettiin se vanha levyhomma, ryskittiin siit vasemmasta tiiliseinästä läpi ja otettiin sielt sit tilaa. Nehän oli sellasiin saman kokosii kämppii vierekkäin, semmosii ei neliöitä mut sellasii neliskanttisii, pitempii ku leveitä, ni me mentiin siit tiiliseinästä läpi. Mä muistan ku me mentiin siit läpi et oliks siin sellanen et me jotenki ajotettiin se homma, Sielun veljet oli rundilla, ja sit rakennettiin sinne, muurattiin oma väliseinä ja saatiin puolet tilaa lisää, mihin rakennettiin sit ihan niinku pelkät baaritilat. Ja se oli hieno, siel oli laattalattiat ja viimesen päälle tehdyt baaritiskit ja lakatut tsydeemit. Ja meil oli hyvät musavehkeet siellä ja vaik se oli aika snadi mut et oli meille tullu yht’äkkii puolet enemmän siihen tilaa. Ja pelkkää oleskelutilaa.

Ja sit siihen itse asias siihen vanhan baarin paikalle tehtiin sellanen uus snadi toimisto. Koska jostain syystä siin vaihees alko jo sellasta, et me alettiin jo pitää tavallaan väijyy siellä, vehkeit alko olee jo aika paljon ja sitte kuitenki oli puhelimet ja hulinat ja nää. Ni tehtiin sellanen pieni toimistotila, ja siinäki tais olla joku punkka jossa pysty bunkkaa. Se oli sellanen ikkunaton koppi, olikohan siin ovessa fönari et näki siihen tallin puolelle. Niin se tais olla. Ja sit sitä vastapäätä oli just tää uus baari, mihin oli kans ovi, ja tota se oli aika hieno se. Mut tota noin, et toi Grassbayn homma, ni sithän siin tuli sitä kaikennäköstä, et ku mä oikein mietin miks sitä toimistooki tehtiin, ni meilhän oli tosiaan niit support-paitoja ja jotain, et me tarvittiin ihan niinku selkeesti joku siisti semmonen tila et se pysyy järjestyksessä se homma. Mähän sitä hoidin sitä hommaa postimyyntinä, niithän meni ihan helvestisti niitä paitoja, ja sit me tehtiin niit Party till you puke-paitoja ja me tarvittiin vähän sellanen office-meininki, et se kuvio pysy niinku järkässä. Ja meilllehän tuli faksikin sinne ekan kerran, kyllä, joo se vitun faksi. Joo. Aivan, tää oli se kuvio, joo.

Sit siinä, tän täyty olla kaheksankyt luvun loppuu ku oli ne helkkarin pyörät oli jo, et siin vaihees alko ne vehkeetki olee jo jotenki arvokkaampia. Joskus siel jenkkireissun jälkeen ja olikin, sen täyty olla sen jälkeen, kaheksankaheksan kaheksanyhdeksän tehtiin se baari ja se uus valtaus siit seinän läpi, niin se alko sit jotenki muuttuu siinä siistimmäks se touhu. Sitä pidettiin siistimmäs kondikses, mut kylhän siel ihan samal tavalla ördättii ku ennenkin ja pyörii laitettiin, ja siel vietettiin niinku todella paljon aikaa. Et tota siel vietettiin niinku tosipaljon aikaa ja sit jossain vaihees siinä varmaan haluttiin enemmän viihtyisyyttä ja varsinki ku siin oli se baari, ja siinä oli sen toimiston yhteydes ne pari sänkyy, ni sitä alettiin sillai pitää viihtysämmäs kondiksessa. Sit se Leba ni sehän ei siit sen enempää siit enää muuttunu hirmusesti, et se baari pysy sellasena ku se oli ja talliihan ei pystyny enää laajentaa mihinkään suuntaan. Ainoa oli se et me tehtiin se oma veski, veskihän oli aina ollu se ongelma, niin siinhän oli siinä ku tultiin sitä ramppii alas, ni siithän lähti semmoset portaat semmoseen kakkoskerroksen komeroon ja siel oli jotenki ne viemärihommelit ja muut kai valmiina. Radio Cityn

”Totuuksia ja näkökulmia valtamediasta poiketen” nostaa esiin kirjoituksia järjestäytyneen mediakentän ulkopuoleltaja antaa suunvuoron ihmisille joilla on painavaa asiaa.

ekan studion yläpuolella, siinä, ja me tehtiin se ihan itellemme, et sinne ei ollu kenelläkään muulla avaimiakaan. Ni se pysy niinku kuosissa. Ja sit meil oli siinä veski ja tota mä en muista oliks siinä, hetkinen... Niin, se office-tila kävi viel yhden muodonmuutoksen et tehtiin sellaset sellaset kerrossängyt, et ku siit ovesta meni ni siin oli vaan se kirjotuspöytä ja tuoli, ku katto tonne mist tultiin sisään, ja sit siin oli kerrossänky, vai oliks niit kaks. Siin oli ihan kapee käytävä ja sit molemmil seinil oli yläsänky ja alasänky. Mut et siel pysty sentään nukkuu niinku asianmukasesti, et meil oli siellä oikeen lakanat ja peitot, eikä jumalaut niit ludetäkkei millä me oltiin aikasemmin goisittu. Miten vitussa niil oliki nukuttu? Se alkuperänen ludesänkyki, se sohvaosasto millä siel mentiin, huh huh, mut hyvin tultiin toimeen aina silläkin.

Tällä kertaa vastavirta osiossa mennään ajassa taaksepäin fiilistelemään suomalaisen mc kulttuurin alkuaikoja. Katkelma on lainattu Sami Parkkosen tekemästä kirjasta “Grassbay MC - Lepakon prätkätalli”

Se oli kyl aika tiivistä se meidän oleminen siel Lebassa, nimenomaan siel tallilla. Sit siin yläkerras oli myöhemmin hyvät kahvilat ja muut hulinat ja kaikkee, mut jotenki me oltiin helvetin tiiviisti siel omassa mestassa. Sinne ku duunist meni ni sielt melkeen duuniin lähti, ja sit niinku viikonloput oli silleen, et ku sä menit sinne perjantaina, ni sit sunnuntaina sä rupesit kattelee. Siin oli se pieni tuuletusluukku, et kohiseeks renkaat, et sataaks vai ei, että mitäs on viikonlopun aikana tapahtunu ulkomailla ja näin, paistaako vai onko yö. Siin oli sellanen hormi sinne takapihalle ja sillonhan se Länsiväylän ramppi meni siitä, ni siit aina kuuli et jos renkaist rupes kuuluu sellasta sihinää ni ties et sataa, ni ei tarvinnu lähtee viel mihinkään. Mut itseasiassa mehän rakennettiin sinne jo sillon ilmastointimeininki, joka me sit yhdistettiin sinne jonneki putkiin, ja nehän aluks veti jotenki huonosti, ni Judehan se kävi tumppaa jonneki jonku saatanan helvetillisen sohvatyynyn jonneki sinne mutkaan, ni et puolest muusta talosta loppu jumalauta ilmat. Just jostain näistä Radio Citystä ja muista. Meil oli ihan helvetin hyvä ilmastointi ja röökin savu häipy ku tyhjää vaan, ja nää ihmetteli siel ylhäällä et tunkkast on ja päätäki särkee. Mul on sellanen fiilis et se oli Jude joka katteli et tos on tollanen tarkastusluukku ja jotenki se mötkäytti sinne jonkun stumpin, ja sit alko meillä käymään kunnon kohina. Muilla loppu happi. Ne oli kans jossain vaihees ne veskit, Lebahan oli tosi kovas käytössä niinku yleisestiki, ni joku aina yritti niit yläkerran veskejäki saada toimii, mut yleensähän se oli ihan vitun katastrofaalinen se homma. Et se oli kyl helvetin hyvä lisä se meidän oma veskimeininki ja sit jotenki sitä muutenki, et mä kyl nään siin sellasen kulminaatiokohdan siinä ku se uus baari tehtiin, ni siel se koko siisteysmeininki muuttu jo alkaen siitä, et jengi jotenki hoiti ne omat tonttinsa, pyörät ja muut. Sehän oli se alakäytävä niinku meidän hommeli, et mehän tyhjenneltiin sitä ja pidettiin siel jöötä niinku tarpeen mukaa, et ku sinne keräänty kaikenlaist tällasta liimanhaistajaa ja jotain tätä osastoo sinne saatanan alakertaan. Sielhän oli Leballa jos jonkinlaista tapahtumaa ja aina niihin sit jotenki sotkeutu mukaan, mut kyl niis sit käytiin. Jossain kohtaa oli jotain tommosta...

Kerran varastettiin se Backslidersienkin dösä, ja vittu mä olin siin niinku suurimpana syyllisenä, saatana murtauduttiin niiden dösään. Oli tällanen ku Monsters of Rock, Zero Ninen ja ton Kouvolan hirmun Per Güntin kans niil oli tällanen kolmen juttu, ja ne kiers Suomee pari viikkoo sellanen Monsters of Rock tai joku tällanen vastaava. Oli kai kahtena vuonna. No me oltiin sit Lebassa ja et mitä vittuu. Se lähti jotenki siitä et pitäis päästä kattoo niit niiden keikkoi ja toshan on toi niiden dösä. Niil oli muut kuljetukset. Mut niillä oli tää oma. No murtauduttiin sinne, otettiin se niiden dösä ja lähettiin vetää et missä jätkät, selvitettiin keikkapulinat, haettiin parit pysähdykset ja otettiin lisää ryhmää kyytiin, ja varmasti Jake on ollu, Outinen oli, Jusa mun mielestä, en oo ihan varma ketä kaikkii siel oli. No jokatapaukses me slutattiin se ja lähettiin seuraa bändiä ja yhytettiin ne jossain Haminas. Vedettiin Haminas sinne, ne on siel ennen keikkaa siel takahuonees, pölähdetään sinne vittu kato et kuski oli suunnilleen selvä, ja seki vaihtu siin matkan aikana, ja nää on.. Sehän oli jo aiheuttanu jotain ihmetystä niis muissa keikkatyypeis ja me mennään sinne ja marssitaan suoraan takahuoneseen ja Marko ja nää on et mitä vittua, mitä jätkät, mil te tänne tulitte? Teidän dösällä! Mitä vittua? Siit oli diesel-verot ja kaikki maksamatta ja me vedettiin tonne Saarijärvelle asti jonku Tampereen ja muiden kautta. Vedettiin sit Saarijärvelle saakka niiden perässä ja oltiin niinku The Keikka seurue, The Road Crew, ja siithän oli sit juttuu Soundissa sillon. Juntunen oli jotenki bongannu et täysin kosmista toimintaa, et yht’äkkii paikalle pölähtää sellanen dösä mist tulee sellast saatanan sakkii, ja sitten heiluttiin siinä sit joitaki päiviä. Kai me nukuttiin siin dösässä, koska mä muistan ainaki et Hamina, Tampere, Saarijärvi. Et kyl me nukuttiin jossain. Mut et sit oltiin siel Saarijärvellä. Ja joku ajo takasi ja Kaide oli kans mukana. Siel Saarijärvel tapahtu ja sattu kans monenlaista, vittu.

Sil dösäl me sit rundattiin bändin perässä, ne meni omil kyydeillään ja ihme juttu, me ei jouduttu mihinkään tilanteisiin tai ratsiaan sen kanssa vaik diesel-verot oli maksamatta ja nää. Ei me ees ajateltu sellasia, et me pantiin vaan dieseliä tankkiin. Tankattiin vaan missä millonki. Se oli viel todellaki niin et me tosiaan murtauduttiin sinne dösään, meil ei ollu avaimii. Et sinne ku pääs ineen, ni sehän riitti ku löit naulan sinne ni jo kävi. Mä muistan et me saatiin joku ikkuna siit ovest paskaks ja jotain pahvitettiin, eikä annettu sen haitata. Ja tää et tiedettiin et ku sinne pääsee ineen, ni sit tiedettiin et käyntiin saadaan. Ja sit lähettiin. Niis oli sellanen avain ku vanhois traktoreis, sellanen pitkä mis oli vaan sellanen glunssi, et se työnnettiin ja sit samasta väännettiin valot päälle ja jotain. Mut en osaa sanoo minä vuonna tää oli. Se pitäis löytää itseasiassa se Soundi ja kattoo et mitä se Juntunen sillon kirjotti. Mä muistan et sitä naurettiin, et tsiigatkaa, tää on meistä! Dösä paahtaa tontille ja siin oli jotain semmosta, et se oli varmaan just siel Saarijärven tiellä tai jossain siel saatana Pohjanmaan suunnalla mistä me ajettiin, mä en kyl oikeesti osaa sanoo ku se oli vähän usvanen reissu. Siin oli joku sellanen pätkä siin Soundissa, et paikalle pölähtää dösä mist aukee ovi ja mist ensimmäiseks juoksee gimma taakseen kattomatta läheiselle pellolle ja helvettiin. Meil oli kyl jotain liftareit kyydissä sit, tai oltiinkohan me houkuteltu sielt edelliseltä keikkapaikalta, se on itseasiassa varmaan ollu just silleen niin et me ollaan just houkuteltu et lähtekää Saarijärvelle meidän messiin, tai mitä reittii me nyt sit ikinä ollaan oltu menossa. Mut me ollaan siel perkeleen dösässä yövytty, koska eihän meil ollu varaa mihinkään vitun hotelleihin tai motelleihin, että siel ollaan syöty ja juotu ja ennenkaikkee just juotu... Toi Leba loi kyl hyvän pohjan tälle meidän touhulle, mitä sielt sit lähti. Koska jos kattoo ketä on edelleen matkassa ni ne on osa niit Leban heppuja, samalla tavalla ku Malmin tallilta, et ketä on vieläki mukana. Molemmist noin, joo, saman verran.

Siel Lebassahan alko myös se, et me saatiin vastavierailuja. Alko Ruotsist tulee niinku vieraita, Gjutjärnin kans tultiin todella hyviks frendeiks, et siel kävi Gjutjärnit ja Perkeleet ja Dirty Dräggelseist kävi kans Lebas. Mut ennenkaikkee niiden Gjutjärnin heppujen kans oli hyvät hulinat ja noi Perkeleen jäbäthän oli itsestään selvyys et ne kävi, ja joskus joku Denversiki, varsinki Pekka, jumalauta. Itseasiassa se oli niinku suunnilleen viis vuotta Lebassa se millon niinku tapahtu enemmän ku helvetti... Ja hyvää kehitystä, sekä pyörien et kerhon kannalta. Tonocksithan oli jo olemas jo aikasemmin, niil oli siel Kauniaisissa, siel Järvenperässä sellanen pieni mesta. Mä muistan käyneeni siel ekan kerran jo joskus kahdeksankolme varmaan, tai jo ennen ku mä oon menny Lebaan. Niil oli jotkut bileet siellä. Siel oli muutama pyörä. Mut emmä oo koskaan ajatellu sitä, et niil oli liivit ja näin, mut et ne oli kans enemmän ryhmä ku kerho. Mut se oli toi Coronakin pikkusen eri meininkiä. Mut Götillähän oli ihan ekaks tekstit, joo. En muista millon Walkka tuli, joskus meidän jälkeen tai näin, niil hujakoilla. Niin itseasiassa sehän alko kans siitä et on baarivuorot. Mä muistan, et jaettiin baarihukit. Et siel oli kans sit joku, et se tiski oli putsis-clean ja et siel oli sitä juotavaa siel kaapis. Ja sit oli se paitashow se toinen. Mul oli se paitashow ihan ensin ja se saatana seuras mua sinne Suutarilaan asti, mä tein sielläki sitä. Mut et baarivuorot, et meil oli niinku lista et se kiers, et jokaisen oli oltava vuorollaan. Ja siihen sisälty kai viel joku tällanen siivoushomma mikä oli ennen ollu, että ei ollu. Ja sit tuli semmonen et puhelimeen vastataan aina tallin nimellä, et mitä tahansa ei huudella. Ja sit sinne piti vastata Grassbay. Ja sit se ovi maalattiin, oveen tää Grassbay, ja siinä kohtaa oli sit ne jotka sinne jäiki. Ja edelleen jotenki mun mielestä sinne osu niinku oikeet jäbät samaan aikaan ja sit näin. Et näistä se homma jotenki sit lähti eri meiningeille, pikkusen toisenlaiseks ku se alkuaikojen hulina. Mut et se todella lähti näin, et ensin oli baarivuorot ja sit et joku vähän kattoo näin et sä hoidat ton ja sä hoidat tän, ja et sit kans tiedetään et nää kans hoidetaan. Sulje valot. Pane ovi kiinni. Just. Sit ruvettiin pitää mööttejä, joissa sovittiin nää. Sit tuli jossain kohtaa et tuli viikkotällit, et on niinku et vittu tallille on tultava. Ei tiedetty mitä itellemme tehtiin... Ja sehän oli aluks se osien saanti ja kaikki tää, et kaikkia tarvittiin, et saatiin aikaseks. Et yhdes tehtiin. Et siin tuli sitä yhteisömeininkiä, et säädettiin kimpas ja frendiä kans jeesattiin. Et se tuli siitä. Se tuli silleen, itestään, niinku kaveri on siinä ja näin.”

wildblood.fi

kiitt채채 tukijoitaan!

wildblood.fi

Wild Blood lehti paperisena kotiisi?

Liittym채ll채 villiveriset ry:n j채seneksi tuet vaihtoehtokulttuurien esille tuomista ja saat paperisen lehden kannettuna kotiisi.

http://wildblood.fi/liity-jaseneksi

Our culture runs deeper than blood!