1 minute read
Wabu ei lobu!
from Wykyzine 2/2023
by Wykyzine
ry:n 2.11.2022 syyskokouksessa hyväksyttiin Warrantin uusi strategia 2023-2025. Alkuvuosi on mennyt pitkälti strategian jalkauttamisessa yhdessä muiden hallituslaisten kanssa. Toteutimme muutama viikko sitten hyvinvointikyselyn, johon tuli hyvin vastauksia. Hyvinvoinnista huolehtiminen on Warrantin edunvalvonnan tärkeimpiä kärkiä, joten iso kiitos vastanneille! <3
Warrantti
Advertisement
Hei taas rakkaat Warranttilaiset <3. Kevät on vihdoin täällä, ja toivottavasti teidän kevätlukukausi on sujunut hyvin ja olette muistaneet myös rentoutua. Alkuvuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon kaikkea ja opiskelijan lukuvuoden loppuhuipennus on vielä edessä!
Kyselyn perusteella 44,4% koki olevansa stressaantunut viikoittain. Opintojen ja muun elämän tasapainottelu sekä työmäärä nousivat vahvasti esiin. Kyselyn perusteella 34,9% koki olevansa ahdistunut harvoin ja 33,3% silloin tällöin. Kyselyssä 82,5% vastasi, ettei koe tarvitsevansa apua stressin tai ahdistuksen kanssa. Kyselyssä oli myös paljon positiivisia tuloksia. Esimerkiksi 98,3% koki, että yliopistossamme on hyvä ja avoin ilmapiiri. Kuitenkin kyselyn tulokset olivat suurimmaksi osaksi erittäin hälyttäviä ja viemmekin palautteet ehdottomasti eteenpäin.
Vappu lähestyy ja en tiedä teistä, mutta itselläni on ainakin #vappujännä. Warrantti ja muut ainejärjestöt yhdessä VYY:n kanssa järjestävät meille opiskelijoille aivan mahtavia vapputapahtumia. Nautitaan keväästä, kavereiden seurasta ja ennen kaikkea vapusta. Yritetään unohtaa hetkeksi huolet sekä murheet ja juhlitaan koko rankan kouluvuoden edestä!
Muistetaan
myös nauttia kesästä. Omasta mielestäni kesä on ihmisen parasta aikaa. Itse aion kesällä nauttia lämmöstä, syödä paljon jäätelöä ja mansikoita sekä levätä. Muistathan sinäkin levätä. Tavataan syksyllä toivottavasti hyvin levänneinä ja uutta energiaa ja intoa täynnä!
Ps. muistakaa, että wabu ei lobu ;)
Varapuheenjohtajanne, Dariush Rahim
Edelläkävijän valinta