HYVÄÄ JUHANNUSTA!
LEPPÄ
UIMA-ALLAS 3,05MX76CM
VENEILYLIIVIT FIT & FLOAT eri
LALIZAS PELASTUSLIIVIT
MOOTTORIÖLJY PIENKONEISIIN 1L
Seuraava
ÄKS ilmestyy
Olen asunut siellä ja täällä, mutta minne asetun, olen aina kuin kotonani.
Lähde pelaamaan taidebingoa!
18 4 Matti Tuononen 343/2024 ÄKS.FI
17.7.2024
Päätoimittajalta
Kesä tuli äkkiä, sillä tuntuu, että kevät jäi kokonaan välistä. Ehkä minusta alkaa sittenkin tulla kesäihminen, vaikka olen tähän saakka ajatellut nauttivani syksyn pimeistä ja kylmenevistä illoista.
Olen katsellut uteliaana Äänekosken kesän tapahtumia. Oli ilo viedä viikonlopun vieraat Äänekoski Äksönin ilmaiskonserttiin ja sen päälle upeaan Risto Toivasen taidenäyttelyyn Taidemuseolle. Kun katseli teoksia, niin sanonta ”kuin vasemmalla kädellä tehty” jää laimeaksi. Kun saa aikaan jotain noin upeaa vasemman jalan varpailla, on sitä syytä ihailla ja miettiä, kuinka ihminen voi päästä tavoitteisiinsa, jos vain kovasti haluaa ja yrittää.
Olen iloinen, kun Jaana Tani pitää lukiolla Mikko Niskasen lippua korkealla, ja avasi lukion ovet pariksi viikoksi, jotta pääsee kurkistamaan elokuvaohjaajan työhön ja elämään kuvien kautta.
Sumiaisten Rautalankafestari on jo käsite, ja jälleen on komea artistikattaus tulossa idylliseen kirkonkylään. Sinne kannattaa tulla jo kauempaakin.
Kyläkunnilla vietetään kivoja kyläpäiviä, Toimi-laiva puksuttaa Keiteleellä, kesäravintolat Majakka, Cafe Rantapuisto ja Matilan Ankkuri ovat jo ovensa avanneet. Uusi lasten puuhamaakin kutsuvana ja uutuuttaan hohtavana tervehtii mäntysuovan tuoksussa Äänekosken Rantapuistossa.
Siitä tulikin mieleen (anteeksi jälkiviisastelu) kuinka surulliselta mahtavat näyttää värikkäät kirahvi, seepra ja käärmeet suomalaisessa talvimaisemassa. Viidakko on varmasti ihan jees, mutta ehkäpä tänne metsäteollisuuskaupunkiin olisi karhu, ilves ja ahma istuneet paljon paremmin.
Ihanaa kesää kaikille kanssakulkijoille, nautitaan hetkistä ja otetaan niistä ilo irti. Tervetuloa Äänekoskelle, te kaikki mökkiläiset ja satunnaiset matkailijat!
Marjo Steffansson
Äänekoskelaismartalle upea valtakunnallinen huomionosoitus.
Pirjo
Kunnarista
Ruokamartta
Marjo Steffansson
Marttojen 125-vuotisjuhlavuoden suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb, joka toi videotervehdyksen Tamperetalolla järjestettyyn juhlaan. Hän kertoi, kuinka Marttojen opeilla on kysyntää myös tässä ajassa. Hän kantoi myös huolta etenkin niistä lukuisista suomalaisista nuorista, jotka ovat koulutuksen tai työelämän ulkopuolella. Onnistuminen tavallisissa arjen askareissa tuo itseluottamusta. Niinkin pienet asiat kuin terveellinen aamupala ja siisti koti voivat kääntää päivän suuntaa. Marttojen tarjoamat neuvot ovat tärkeitä monella elämän osa-alueella, Innes-Stubb toivotti.
MARTTAPALKINTOJA jaettiin valtakunnallisesti yhdistyksille ja yksittäisille martoille yhteensä 12 kategoriassa. Palkinnonsaajat valittiin Marttaliiton keräämien ehdotusten joukosta. Ruokamarttapalkinnon sai Pirjo Kunnari Äänesalon Martoista. Kunnari vetää omassa yhdistyksessään ruokakursseja, tapahtumia ja muonituksia parhaimmillaan yli 20 000 osallistujalle.
MARTAT TUNNETAAN MONEN eri alan osaajina. Arjessa tarvittavia vinkkejä ei ole koskaan liikaa, ja erityisesti Marttojen ohjeet ja opit, jotka koskevat meidän jokaisen pääelinkeinoa, ruokaa, ovat kultaakin kalliimpia. Juhlavuoden Ruokamartta -tittelin sai äänekoskelainen Pirjo Kunnari. Hän on jakanut monipuolisia, eri vuodenaikoja seuraavia ruokavinkkejä jo vuosikymmenten ajan. Entisenä ravintotalouden lehtorina hän on jakanut neuvoja sadoille oppilaille. Äänesalon Martat esittivät Pirjo Kunnarille Ruokamartta -titteliä. Viimeksi Kunnari on kunnostautunut luennoimaan kotivarasta, jos joudutaan pärjäämään kotona pidempiä aikoja.
– Olin todella iloisen otettu huomiosta. Juhla oli upea, ja se painui ikuisesti mieleeni. Kyllä siellä riemu repesi, kun paikalla olleet 2000 marttaa irroitteli ja vaihtoi kuulumisia. Olin niin otettu kun Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä kutsui minua supermartaksi, Pirjo Kunnari huokaa.
KOSKA KESÄ alkaa olla kukkeimmillaan vinkkaa Kunnari keräämään luonnosta yrttejä. Kesäkeittiöön Kunnari antaa ohjeen marttojen testaamista viherletuista.
Viherletut
5 dl maitoa
2 munaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl grahamjauhoja
0,5 dl margariinia sulatettuna
½ tl suolaa
1/2 tl kuivattua mäkimeiramia
4 rkl nuoria silputtuja nokkosen, vuohenputken tai valkopeipin lehtiä
1. Sekoita kaikki muut aineet paitsi luonnonyrttisilppu taikinaksi. Anna turvota noin puoli tuntia.
2. Lisää luonnonyrttisilppu.
3. Paista taikinasta pannulla pieniä tai isoja lettuja
Matti Tuononen 60 vuotta
Vuosikymmenet ovat muokanneet
Marjo Steffansson
Kesäkuun lopulla 60 vuotta täyttävä Matti Tuononen pohtii elettyjä vuosikymmeniä. Seitsemällä eri vuosikymmennellä eläneellä on muistojen kultainen kirja muovannut miestä aina sivu ja luku kerrallaan.
Matti Tuonosen nimen perään tai alkuun saan toimittajana kirjoittaa titteliksi kaupunginjohtaja. Nyt heitetään tittelit pois ja puhutaan ihmisestä nimeltä Matti. Matti syntyi perheensä kuopukseksi ja upseeri-isän töiden vuoksi perhe muutti paikkakunnalta toiselle. Syntymäpaikka on passissa Lievestuore, ja vaikka Matti on kiertänyt maakuntia ja maailmaa, on ympyrä sulkeutunut lähes umpeen, sillä vuodesta 2016 hänen kotikuntansa on ollut Äänekoski. Hän laskee, että alkaa olla pisin yhtäjaksoinen postinumero, jossa hän on aamukahvinsa juonut. Muistikuvat 1960-luvulta ovat varsin vaaralliset, kun kolmevuotias Matti kiipesi räjähdysainejunaan.
– Kolme vuotta vanhempi isoveljeni Jukka ja puolitoista vuotta vanhempi Mikko vahtivat minua vanhempien ollessa töissä. Ollessani kolmevuotias, hypättiin veljien kanssa junaan ja sieltä hiekkakuoppaan. Ollessani nelivuotias, muutimme Kuopioon. Se oli harmitonta aikaa, kun oli kivaa ja kavereita. Oltiin ulkona aamusta iltaan kesät talvet, pelattiin jalkapalloa, hippasta ja piilosta Hatsalankadun kasvattien kanssa.
Savolaisuus ei tarttunut, mutta kieli kyllä. Kun perhe muutti Ähtäriin vuonna 1972 meinasi vastuu siirtyä kuulijalle.
– Väännettiin veljien kanssa niin vahvaa savoa, niin ettei kukaan ymmärtänyt mitään. Murre karisi, ja opin, että Suomessa pärjää kirjakielellä.
Olen asunut siellä ja täällä, mutta minne asetun, olen aina kuin kotonani.
EI VAIN Keski-Suomi, Savo ja Pohjanmaa, sillä asuttu on myös Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Vuosina 19871987 hän oli turvaamassa rauhaa ja vuosina 1997-1998 Unkarissa ja Bosniassa. – Olen asunut siellä ja täällä, mutta minne asetun, olen aina kuin kotonani.
Jos miettii kuluneita kymmeniä ja niiden tapahtumia, niin parasta ei tarvitse miettiä.
– 1970-luku oli parasta aikaa kun sai elää turvallista ja mukavaa lapsuutta ja nuoruutta vailla huomisen murheita ja huolia. Voisin kuvailla itseäni varsin vapaan kasvatuksen hedelmäksi, ei ollut kotiintuloaikoja, eikä ollut vanhempien
Matti Tuononen ei juhli, mutta Paavo-koira saattaa saada synttäreiden kunniaksi erikoiskohtelua 60 vuotta täyttävältä isännältään.
kesken vietintävälineitä käytössä, oli vain toisen ihmisen luottamus.
Matilla on vahva musiikkitausta. Hän sanoo, kuinka 1970-luvulla tehtiin ”ylivoimaisesti parhaat biisit”.
– Unohtamatta 1960-luvun musaa, Beatles on kaiken perusta. 1980-luvulla musiikki muuttui ihan hirveäksi, kun tuli isot rummut ja syntikat. Siihen loppui oikea soitto. Kun studiotekniikka kehittyi, tuli biiseistä monipuolisempia, kun vielä 1960-1970 -luvuilla soitettiin livenä kaikki. Nykyään studioissa pelataan palapeliä, eikä livenä tehdä oikeastaan mitään. Nykyään saadaan huono laulajakin miksattua ihan hyväksi - no, siitä on ollut itsellenikin hyötyä, Matti hörähtää.
Bändinsä Vanhaa Roinaa elää omaa rauhaisaa eloaan ja uutta musiikkia tehdään kun sellaista on syntyäkseen.
diota sekä kokeiltu myös elokuvateatteri -yrittäjän osaa.
1990-luvulla alkoi Helsinki vetää puoleensa, siellä tuli taskuun merivartijan paperit.
– Merivartijan hommien lisäksi pyöritin veljeni kanssa videovuokraamoa, menin naimisiin, perustin perheen ja sain kaksi poikaa. Toimin lääninhallituksen tarkastajana ja palasin KeskiSuomeen Keuruulle kapiaseksi, mutta univormun puin päälleni vain vuodeksi, jonka jälkeen homma muutettiin siviiliviraksi.
YLEMPI korkeakoulututkinto vuonna 2011. Matti tuli Äänekoskelle talousjohtajaksi vuonna 2013 ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli kaupunginjohtaja. Matti päätti pistää kaupungin talousasiat kuntoon. Ja niin tekikin.
– Olen viihtynyt hyvin Äänkeoskella. Täällä on nykyään hyvät harrastusmahdollisuudet ja voin sanoa, ettei kymmenen vuotta sitten ollut. Eikä ollut hyvin oikein mikään, sillä kaupunki oli aika huonossa jamassa niin taloudellisesti kuin infrankin puolelta, koulut, päiväkodit ja urheilupaikat olivat sökönä. Kaikki on tehty nyt uusiksi. Täällä on hyvä kasvattaa lapsia kun on turvallista, tekemistä ja edullista. Elämän jälkikolmannekselle siirtyvän luonne on sellainen, ettei paikallaan tahdo pysyä.
– Onneksi meidän musa on sellaista, ettei sitä tarvitse korjailla.
1980-LUVULLA tuli päähän valkolakki, povitaskuun merkonomin tutkinto ja lähtö armeijan harmaisiin. Matti kertoo vihanneensa inttiä koko 330 päivää, mutta lähti silti rauhanturvaajaksi Syyriaan. Pyssyyn ei kirjanpitohommissa tarvinnut tarttua.
– Opin ymmärtämään ja arvostamaan arabikulttuuria, sillä ihmiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Se oli opettavainen vuosi, sillä maailmankuvani laajeni ja ymmärrys kulttuurisista erilaisuuksista kasvoi.
Matille tarjottiin kymmenen vuoden siviilivirkaa Irakissa mutta Ähtäri veti puoleensa ja sinne hän perusti ensimmäisen yrityksensä: on kokeiltu ravintoloitsijana oloa, on pyöritetty äänitysstu-
– Kovasti mieli kehittää asioita eteenpäin, enkä puhu vain töistäni vaan elämästä yleensä. En halua tulla miksikään, ei ole päämäärää mennä mihinkään eikä olla sen kummempaa. Tärkeintä on, että läheisillä on ympärilläni hyvä olla. Äkkinäinen voi saada Matista kuvan, että hän on jyrkkä ja kulmikas. Näin ei ole, kun antaa tutustumiselle mahdollisuuden huomaa, että humaanius paistaa. – Olen luonteeltani sellainen, että sanon mitä ajattelen. Olen siinä mielessä helppo tyyppi, ettei tarvitse miettiä, mitä olen asioista mieltä. Se ei ole todellakaan mitään ilkeyttä, vaan teen minun ympärilläni elävien helpoksi, kun ei tarvitse miettiä. En sano koskaan mitään loukatakseni ketään. Tykkään mennä suoraan asiaan, ja keskustella asiasta enkä sen vierestä. Omasta mielestäni olen reilu kaveri joka hoitaa asiat kuten ne kuuluu hoitaa. Hoidan omia työasioitani viikonloppuina ja iltaisin, mutta annan alaisteni viettää vapaa-aikaansa.
Työminä eroaa ihminen-Matista, sillä työajalla hoidetaan veronmaksajien asioita.
– Teen töitä sata lasissa ja pyrin, että asiat menevät kuntalaisten kannalta parhain päin. Kotona soittelen kitaraa, katselen leffoja ja käyn lenkillä ja hyvänä unilääkkeenä toimii äänikirjat ja podcastit, joissa ei ole ärsykkeitä.
29. KESÄKUUTA ei juhlita vanhenemista eikä vastaanottoa ole.
– Isot juhlat on jo juhlittu. Elämä on välillä mukavaa ja välillä se ei ole niin mukavaa. En ole vielä orientoitunut eläkemoodiin, sillä koneessa on virtaa ja kovasti kehittämishalua, Matti Tuononen sanoo.
Terve
Terve, tulehdusvapaa suu tukee yleisterveyttä.
Rahoituskorko alk. 0%
Kuhnamonkatu 2 Suolahti puh. 050 559 7427 teemu.blom@nic.fi
Kuhnamonkatu 2, Suolahti puh. 050 559 7427 teemu.blom@nic.fi brmotors.fi
Toimitamme keittiöitä läpi kesän!
Toteutamme kaikenkattavat remontit
Säännöllisillä hammastarkastuksilla varmistetaan, että suulla on kaikki kunnossa. Verkkokauppa 24/7
PAIKALLISET ALVELEVAT
Rakennusliike T. Kolari Ky hoitaa kotien muutostyöt avaimet käteen -periaatteella: •Noblessa-kalusteasennukset •keittiö-, kylpyhuone- ja kodinhoitohuoneremontit •pienemmät pintaremontit.
Varaa ilmainen suunnitteluaika: noblessa.fi noblessa.fi
Kesäkukkakausi on päättynyt!
Lämmin kiitos kuluneesta keväästä ja aurinkoista kesää!
Puutarha on suljettu, palvelemme jälleen joulukuussa
Tärttämäentie 322 Äänekoski 040 7678919 kokonpuutarha fi
Leikkokukkia saatavana kukkasitomosta 29.7. alkaen tilauksesta.
Ota yhteyttä floristi@kokonpuutarha fi 040 6701618
•Hyd r auliik k a letkut ja -liittimet
•P neu m atiik k a
•Ko m ponen t tihuolt o
•Sylinterintiivisteet
•Ken t tä h uo l t o
Laajennettu piha, pääsee myös rekalla kääntymään!
Tervetuloa tutustum a a n
tuote v ali koi m aa mm e !
Taitelijaseuralla menossa teosten etsintä
Tammikuussa avataan taidemuseolla seuran 50-vuotisjuhlanäyttely, ja tavoitteena olisi saada ripustettua teoksia taidemuseolle seuran jokaiselta vuosikymmeneltä.
Kesästä ilo irti satoi taikka paistoi
Kesästä koituu iloa ihan vain kesänä, oli säät sitten hyvät taikka huonot. Auringon paiste toki kelpaa, mutta huonompikin sää menettele, kunhan vain on kesä!
Kyselykimaraan sattui seutukuntalaisia, jotka kertovat ottavansa kesän riennot vastaan suuremmin suunnittelematta. Mitä nyt muutama meno on tiedossa etukäteen. Muu aika mennään vaiston varassa ja tilanteen mukaan. Monenlaistahan sitä on suven mittaan rientoa tarjolla.
Suolahtelainen Markku Räisänen tuumailee, että ottaa ilon irti suvesta ihan vaan oleilemalla ja siinä sivussa kuntoillen, uiden ja lenkkeillen.
– Ellellään rennosti ja terveellisesti ilman kaljaa ja tupakkia. Ulkona ja luonnossa on kiva liikkua ja vastapainoksi löhöillä ja ottaa rannalla aurinkoa, jos sitä vaan on tarjolla, hän toteaa.
Suurempia suunnitelmia ei ole, mutta, jos tapahtumia osuu eteen, niin siitä vaan. Hän arvelee, että kalalla varmaan tulee käytyä ja grillikin on välillä kuumana.
Taiteilijaseuran puoli vuosikymmentä on mennyt omalla painollaan. Joskus on ollut omat tilat Taidesolmu, ja silloin toiminta oli näkyvämpää ja aktiivisempaa. Tämän päivän vuosikellossa on kaksi näyttelyä: marraskuussa Hoikkassalissa ja kesänäyttely on tuttuun tapaan taidemuseon piharakennuksessa. Tehdään myös retkiä sekä järjestetään erilaisia kursseja. – Leikekirjat ovat täyttyneet, ja ne osoittavat, että toimintamme on ollut hyvin monipuolista. Ollaan käyty Terijoella asti maalausleirillä, ja osallistuttu kaupungissa moneen eri tapahtumaan. Vaikka ollaan oltu monessa mukana on matkassa kulkenut myös ikuinen ongelma: tila. Meillä ei ole ollut omaa tilaa,
mutta onneksi olemme saaneet pitää sijaa nyt täällä taidemuseon piharakennuksessa. Haluan korostaa, kuinka tärkeää on saada harrastaa myös taiteen tekemistä ja yleensä kulttuuria, Outi Heinonen sanoo.
TAITEILIJASEURA jätti kannanoton keväällä järjestetyssä kulttuurifoorumissa, – Wahlmanin talo toimisi sijainniltaan sekä hengeltään loistavasti järjestöjen ja kulttuuripuolen toimijoiden tilana. Äänekoskelta pitäisi löytyä myös kulttuurin toimijoille omat tilansa, sellaiset tilat, jotka mahdollistavat vapaan käynnin ovesta tulla tapaamaan muita tekijöitä ja taitajia sekä tekemään kulttuuria eli nauttimaan sielunruokaa, Heinonen sanoi ja toivoi, että kannanotto saisi kannatusta päätöksenteon rattaisissa.
JUHLANÄYTTELYÄ hahmotellaan jo. Heinonen kertoo kuinka hän on pohtinut 2000-luvun esittämistä julisteiden muodossa. Mielessä on vilahtanut myös etsiä teoksia, jotka lukitsevat yhteyden Äänekoskeen. – Olemme painattaneet julisteet näytelyistämme. Museonjohtaja Marjo Aholan yhtenä ajatuksena on ollut tuoda näyttelyyn seuran puheenjohtajien teoksia, toisaalta olisi kiva koota näyttelyä erilaisten muistojen myötä. Olisi mahtavaa, jos ihmisten kätköistä löytyi teoksia, joiden synnystä löytyisi myös tarina. Minä, Emmi-Inkeri Rimpilä, Antti Finni, Mirja Helin ja Airi Lehtonen olemme toimineet koordinaattoreina, kooten ja etsien materiaalia.
KESÄKUUSSA vuonna 1979 järjestettiin viikon mittainen kesäkurssi, jota saatiin luotsaamaan helsinkiläinen taidemaalari Reijo Saarelainen. Kurssille osallistui 16 kuvanmaalaajaa ja kurssin jälkeen teokset ripustettiin Äänekoski-päiville kaikkien nähtäville. – Tästä kurssista on tallessa muutama valokuva, joten olisi hienoa saada kurssin satoa myös teosten muodossa juhlanäytelyyn, Outi Heinonen sanoo.
Jos sinulta löytyy valokuvia, teoksia tai tarinoita, ota yhteys Outi Heinoseen 040 5724314
Konginkankaalaiset Markku ja Riitta
Paananen kertovat, että kesästä taitaa tulla osin kiireinen ja osin leppoisa, eli silloin veneillään, oleillaan veden hengessä ja saunotaan.
– Seurataan mitä rientoja tulee tarjolle ja katsotaan sitten tilanteen mukaan, lähdetäänkö mukaan. Kiirettä teettää pitopalvelujen pyörittäminen. Vaikka eläkkeellä jo ollaankin, on otettu kesälle keikkoja, pariskunta kertoo.
Keskikesällä vierähtää pari viikkoa Portugalissa lomalla ja samalla kannustamassa perheen jälkikasvua, joka pelaa haavipallon EM-kisoissa.
Jyväskyläläinen kesäsumialainen Arja Pitkänen tuumailee, että suvi sujuu omalla painollaan.
– Ollaan vaan ja eikä anneta kiireelle valtaa. Sumiaisissa on hyvä olla, tulla ja mennä oman mielen mukaan.
Täällä se kesä vierähtää.
Mökkitouhujen lisäksi hän aikoo kierrellä lähitapahtumissa ja kulttuurin perässä, kun sille päälle sattuu.
– Tulee sitten väliin lähdettyä ihmisten ilmoillekin, hän naurahtaa, ja kertoo, että lastenlapsetkin vierailevat ja viihtyvät mökillä.
Äänekoskelainen Seija-Liisa Suomi arvioi, että kesä etenee omalla painollaan ilman sen erityisempiä suunnitelmia.
– Elellään leppoisasti tilanteen mukaan. Seurataan mitä tapahtumista on tarjolla ja kesäteattereissa tulee varmasti taas käytyä useamassakin ja todennäköisesti Pyynikillä asti, Suomi arvelee. Hän tuumii, että eläkeläisenä on aikaa ja voi touhuta oman aikataulun mukaan.
Hänen mielestään Äänekoski on kiva kesäkaupunki ja ympäröivä luonto järvineen kaunista seutua, jossa lomalainen viihtyy.
Black Devils Ja Hurriganes-kitaristi Janne Louhivuori ja Ile Kallio kasaavat rautaisen Ganes-setin!
Nostalgiamusiikki vetää Sumiaisiin
Sumiaisten Rautalankafestivaali SHAKE soittaa nostalgista kitaramusiikkia eri twisteillä.
Sumiasten Rautalankafestarin lavalle nousee komea artistikattaus.
– Meidän festarin rekrytiimi onnistui tänä vuonna saamaan mukaan pari sellaista esiintyjää, joita on yritetty kiinnittää usena vuonna aikaisemmin. Nyt saimme meille Erja Lyytisen
sekä Ile Kallion, Janne Louhivuoren. Tänä vuonna tarjonta on sitä luokkaa, että uskomme saavamme aikaan todella isot rantabileet Sumiaisten koulun rantaan, kertoo Sumiaisten festarit tiedotteessaan.
KESÄINEN PALVELEVA
SUMIAINEN
Urheiluhieroja / Ortopedinen Osteopaatti KATRI TUOMAALA
Puh. 044 295 5578
Sumiaisraitti 19, Sumiainen
HEINÄKUUN 13. päivän iltana Sumiaisten rantajuhlissa loistavat kansainvälinen bluestähti Erja Lyytinen ja harvoin esiintyvä alkuperäisillä Hurriganes-kitaristeilla Ile Kalliolla ja Janne Louhivuorella vahvistettu Hurriganes-ryhmä Black Devils. Ryhmä on julkaissut äskettäin uuden pitkäsoittolevyn Get Ready!, jonka tuotantoryhmään ovat kuuluneet Richard Stanley ja Costello Hautamäki.
– Ensimmäisiä soolokitarabiisejä, joita tuli treenattua teininä oli muun muassa The Shadows -yhtyeen hieno rautalankakappale Apache, muistelee Erja Lyytinen ja kertoo odottavansa innolla pääsevänsä mukaan nostalgiaa tihkuvalle festivaalille.
– Mahtavaa lähteä keikoille niin, että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori on
Kausituotteita • vihannekset • juurekset • kuivaa polttopuuta Nopealla toimituksella!
Rantamäkelän Tila
Johanna Korhonen 040 594 1097
mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta, hehkuttaa Black Devilsiä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola.
FESTARI on joka vuosi tuonut esille maakunnan omia kokoonpanoja. Tällä kertaa illan avaa hiljattain koottu The Comforts, jota liidaa sumialainen Ari Lampinen. Hän on soittanut kitaraa kymmenissä kokoonpanoissa. Usein pikakomennuksia on tullut tangomarkkinoiden tähdiltä. Lampinen on soittanut muun muassa Matti Eskon, Kari Vepsän ja Teemu Roivaisen taustalla. The Comforts on vihkiytynyt rautalankatyyliseen instrumusaan, mutta mukana on myös laulettuja kappaleita.
INSTRUMENTAALIRAUTALANKAA ja laulettua beat-musaa vuodesta 1988 menestyksellä soittanut ja levyttänyt Pekka Tiilikainen & Beatmakers on niittänyt mainetta kotimassa ja ulkomailla. Kitaran varressa on tänä päivänä kitaravirtuoosi Erkki Sutela, joka on soittanut myös The Sounds -yhtyeessä ja Dannyn taustajoukoissa. Bändin alkuperäiskokoonpanossa oli mukana Petri Ylönen, joka toimii nykyisin opettajana Äänekosken koulunmäen yhtenäiskoulussa.
SUMIAISTEN RAUTALANKAFESTIVAALI SHAKE*24 LA 13.7. Erja Lyytinen, Black Devils feat. Ile Kallio ja Janne Louhivuori, Pekka Tiilikainen & Beatmakers, The Comforts. Liput 40 €.
KAIPAATKO LOMATEKEMISTÄ?
• Kajakit
• Maastopyörät
• Jousiammunta
• Lammaspaimen lomat
• Nuotioniemen savusauna
Kesä, musa & mansikat!
Kesä, musa & mansikat!
Yli satavuotiaassa maalaismiljöössä voit nauttia monenlaisista omatekoisista herkuista. Kahvilassamme on anniskeluoikeudet TUTUSTU KESÄN ESIINTYJIIN VERKKOSIVUILLAMME!
rautionmansikkatila.com
Rautionmäentie 506, 44280 Sumiainen | cafeamalia.fi
• Autojen huollot ja korjaukset
• Vanteiden korjaustyöt
• Renkaat ja vanteet
• Koneistukset ja korjaustyöt
KONEURAKOINTI
puh. 041 433 7221
RAUTIONMÄEN KÖYHYYDENKYLÄ
Rautionmäentie 570, Sumiainen Puh. 0400 919 681 JUHLATILOJA, SAVUSAUNAA,
SUMIAISTEN AITTATORI
Kesäisin suoramyyntinä herkullisia leivonnaisia, käsitöitä ja luonnontuotteita.
Lauantaisin usein oheisohjelmaa.
Vihijärvi
puh. 044 066 4830
Savonlantie 6, Sumiainen
Avoinna 7.6.-3.8.2024 to klo 10-15, pe klo 14-19 ja la klo 10-15 (juhannusviikolla ke-pe) Sumiaisraitti 37, Sumiainen p. 040 7089640
on avattu Äänekoskelle
Torikatu 1
Marko Pollari korostaa, että kalavesillä on toimittava vastuullisesti ja luonnon ehdoilla. Modernit laitteet ja osaaminen lisäävät saalisvarmuutta, mutta edelleenkään kalaa ei oteta, vaan pyydetään, kuten vanha kansa osasi muistuttaa.
HÄN KOROSTAA vastuullisuutta ja luontoarvojen vaalimista. Kalaa ei nykypäivänäkään oteta, vaan pyydetään. Monella tapaa tärkeä etu laadukkailla kaikuluotaimilla täsmäkalastettaessa on turhan saaliin ja kalojen tarpeettoman koukutuksen välttäminen. Pollarin jigaamisen pääkohde ovat kuhat ja ahvenkin on usein otillaan.
– Jos kuhaparvi osoittautuu alamittaiseksi, niin kalat jätetään rauhaan ja etsitään isompia kohteita. Toisaalta saadut suurkuhat päästetään takaisin veteen jatkamaan sukuaan. Niillä on hyvä geeniperimä ja jälkeläiset ilahduttavat kalastajia sitten vuodesta toiseen.
Jigillä ja luotaimella täsmäsaalis
Uuden ajan onkimies käyttää näyttöä, tietää kalastusopas Marko Pollari.
Lasse Hämäläien
Tekniikka on hiipinyt myös kalastukseen.
– Miksipä sitä ei hyödyntäisi nykytekniikkaa kalastushommissa, sillä täsmäkalastus tuo monenlaisia etuja ja hyötyjä myös kalakantojen vaalimiseen, tuumailee äänekoskelainen kalastusopas Marko Pollari ja seuraa silmä tarkkana jigistelyveneensä kahden kaikuluotaimen näyttöä keväisellä Kuhnamolla.
Tällä kertaa ei olla saaliin perässä, vaan esittelemässä suosioon noussutta livejigikalastusta.
– Kuhat ovat nyt kutupuuhissa, joten jätetään ne rauhaan. Jokunen hauki ja ahvenkin saattaa näyttöön osua, mutta tällaisella lyhyellä pyrähdyksellä niiden
koukuttaminen voi jäädä epävarmaksi, kalamies arvioi heti Paatelan kanavan rannasta vesille lähdettyä.
Hieman kesemmällä ja pitkälle syksyyn saalisvarmuus onkin sitten kutakuinkin sataprosenttinen, kunhan jigaaja tuntee vedet, kalat ja ottipaikat. Pollari kehuu maakunnan ja Ääneseudun monipuolisia kalastusmahdollisuuksia. Saalis varmistuu kelillä kuin kelillä, kun tietää varman kalapaikan. Virtapaikat ovat auki jopa läpi vuoden, joten talvella voi pilkkimisen lisäksi pistäytyä kalalla myös avovesillä.
– Se tässä hommassa on perinteistä, että niistä parhaista onkipaikoista ei niin vaan huudella kaikelle kansalle. Myös jännitys ja saalisilo ovat ihan samaa luokkaa kuin pikkupoikana ongella ollessa, Pollari vakuuttaa.
Yhdellä koukulla varustettu jigi säästää kalaa isommilta vahingoilta. Isomuksia, niin kuhia kuin haukia, käsitellään varovasti, jotta uinti jatkuu terhakkaasti. Jos iso kala on vahingoittunut on se otettava, sillä takasin laskettuna se todennäköisesti kuolee jonkun ajan päästä.
Keskikoon kuhat päätyvät heti tainnutettuina ja verestettyinä Pollarin veneen jääboksiin ja sitten ruokapöytään.
Onkimiseen hän innostui jo pikkupoikana.
– Monet tapahtumat ovat vuosien varrella unohtuneet, mutta ensimmäiset onkikalat ja sen jälkeen lukuisat kalastuselämykset ovat säilyneet kirkkaina mielessä. Aina kun tultiin mökille, niin heti piti päästä laiturin nokkaan ongelle. Jotenkin on vaan sama into säilynyt. Kalakiimaksikin sitä jotkut sanovat, kalamies naurahtaa.
Vuosien varrella on tullut kaikenlainen kalastaminen tutuksi. Pollari kertoo olleensa innokas pilkkimies ja kesällä touhua kutsutaan täälläpäin pohjaonginnaksi, jolla tavoitellaan veneestä selkävesien isojen ahventen parvia.
Kesäpilkkinnästä oli luontevaa siirtyä jigaamaan, sillä touhu on kutakuinkin samanlaista. Metallinen pilkki vaihdetaan silikonista valmistettuun pehmeään ja pyrstöään viputtavaan jigiin, joka sitten uitetaan näytön opastamana kalan kuonon eteen. Onkivälineeksi sopii lyhyenpuoleinen ja jäykähkö virvelivapa, jonka kelassa on venymätöntä kuitusiimaa. – Kymmenisen vuotta sitten hurahdin jigaukseen ja tässä sitä nyt ollaan. Vene on vasiten heittokalastukseen varustettu ja kaikuluotaimia on parikin, joista toinen näyttää sekä eteen että alas ja toimii myös karttana. Toisen luotaimen anturi
kääntyy kahvasta eri suuntiin ja sillä voi hakea saalista eri puolilta venettä. Näillä vehkeillä kalaa löytyy, koostakin saa tietoa ja paikka tarkentuu. Jigin voi nakata sopivalle hollille ja näytöstä voi seurata miten se uppoaa kalan ulottuville. Jännää puuhaa vai mitä? On vain muistettava seurata myös ympäristöä varsinkin reittivesillä, ettei mene vesiliikenteen tielle, Pollari muistuttaa.
Veneen käsittelyssä auttaa kauko-ohjattava ja lähes äänetön sähköperämoottori. Joka on asennettu telineeseen veneen keulaan.
KALAPAIKALLA voi pyöriä kalaparven perässä tai pysyä paikallaan ilman moottorin pörinää. Tarvittaessa satelliittipaikannus ohjaa moottoria ja vene jumittuu kohdalleen tai siirtyy komentojen mukaan reilun metrin siiroin haluttuun suuntaan.
Pollari toteaa, että jigiveneen varustelu on tullut kaikuineen, sähkömoottoreineen ynnä muine vermeineen maksamaan jonkin verran, mutta kustannus jakautuu sitten käytössä useille vuosille. – Kalliimpiakin harrastuksia varmasti löytyy. Kun into on päällä ja hommasta nauttii, saa ulkoilmaa, jännitystä ja viihtyy hyvässä seurassa kalakavereiden kanssa, niin onhan siinä investoinnille katetta. Eikä pidä unohtaa myöskään ruokapöydän iloja. Mikäs sen maukkaampaa, kuin itse pyydetty kalafile, Pollari hehkuttaa.
Äänekosken kemiantehtaalla vuorotöissä käyvä Pollari kertoo, että vapailla aikaa järjestyy myös jigikalastuksen salaisuuksien opastamiseen. Hän suoritti kalastusoppaan ammattitutkinnon muutama vuosi sitten ja tarjoaa nyt yrityksensä kautta opastettuja jigausreissuja, joille hän rohkenee taata saalisvarmuuden. Jigicoach pitää päätukikohtaansa Keitelejärven Suovanselän rantamilla. Retket suuntautuvat kuitenkin tilanteen, tarpeen ja kalakelin mukaan lähialueen isoille ja pienille järville.
– Kun tuntee vedet ja kalojen oikut, niin uskaltaa luvata onnistuneen reissun.
Veneeseen otetaan enimmillään kolme asiakasta ja annoskalakokoisen saaliin saa mukaansa valmiina fileinä. Jättikalat mitataan, punnitaan ja kuvataan, ennen takaisin veteen laskemista.
– Asiakkaina on ollut muun muassa yritysväkeä elämysreissussa asiakkaineen, pikkupoikia isoisän kanssa ja kaveriporukoita, Pollari kertoo.
VENYVÄ PUUTARHALETKU 7,5 M Sis. 2x pikaliittimet, hana-adapteri, suihkupistooli. 7 suihkutusasetusta
PIZZAUUNI DOME ULKOGRILLI MALIBU PÄIVÄVARJO 3M
Keraaminen pöydälle asetettava pizzauuni on vastaus mehevän ja maukkaan pizzan kaipuuseen. Iso uunitila 60 x 50 cm. Uuni lämmitetään puulla tai grillihiilillä.
PROMASTER RUUVIMEISSELI -KÄRKISARJA 28 OS
FIN SADETTA TYÖSAAPAS
Vedenpitävä, öljynkestäväulkopinta, antistaattinen pohja, iskunvaimennus, kevyt, varsi lyhennettävissä, leveä lesti
Nauti liekeistä ja lämmöstä samalla, kun valmistat ystävien kanssa ruokaa. Grillausalan halkaisija on 90 cm.
Teräksinen ripustusteline halk. 42 mm, seinämän vahvuus 2 mm. Kosteutta sietävä istuintyyny 220 g/m2. Pakattu yhteen laatikkoon 113*74.5*19. Enimmäiskantavuus 120 kg. 179,469,- 245,kpl kpl kpl
PROCAT RULLAMITTA 8M PROCAT RULLAMITTA 5M MAGNEETILLA
PUUTARHAKALUSTESETTI PÖYTÄ, PENKKI, 2 TUOLIA 170,190,kpl kpl
BLACK HIILIGRILLI 1790 pari
HAEMME TYÖNTEKIJÄÄ, KAHVILA/RUOKAPAIKKAAN SINÄ JOLLA ON ALAN KOKEMUSTA JA HEITTÄYTYMISKYKYÄ. TULE KANSSAMME KEHITTÄMÄÄN TULE KYLLÄISEKSI RUOKAPAIKKAA!! TULE KÄYMÄÄN PAIKAN PÄÄLLÄ TAI SOITA!
Entinen punkkari Keijo Hämäläinen on tehnyt näyttävän kansainvälisen akateemisen uran fyysikkona ja toiminut muun muassa professorina ja yliopistojen rehtorina.
Yliopiston rehtori oli punkkari
Suolahtelaislähtöinen Keijo Hämäläinen muistelee kaiholla 1970-luvun punkvuosia.
Teijo Piilonen
Punkrock ja uusi aalto herättivät innostusta myös Ääneseudulla vuosikymmeniä sitten. Suolahdessa toimi muun muassa yhtye nimeltä Huonoin, jolla oli nokkela tunnuslause rintamerkeissään: ”Huonoin on paras”.
Huonoimman riveissä soitti myös Keijo Hämäläinen, joka toimii nykyisin Tampereen yliopiston rehtorina. Hän sai muistutuksen nuoruuden harrastuksestaan jo kevättalvella, kun Huonoin oli esillä Keski-Suomen museon punknäyttelyssä Jyväskylässä.
– Sähköpostiin pamahti viestejä, että salainen menneisyytesi on paljastunut, Hämäläinen naureskelee.
Hän oli pistämässä yhtyettä pystyyn yhdessä Jussi Liukkosen kanssa.
– Oleellista oli kova meno, soittotaito sen sijaan sekundäärinen asia.
HÄMÄLÄINEN MUISTAA, että silloin nousseet elävän musiikin yhdistykset aktivoivat nuoria soittamaan.
– Se oli ihan uusi juttu, että kuka vaan voi perustaa bändin.
Ihan tuosta vaan se ei tapahtunut, sillä ensin piti hankkia soittimia. Paljon tehtiin kaikkea kuitenkin itse.
– Vahvistimia koottiin vanhoista putkiradioista, joiden purkaminen tosin harmittaa vähän vieläkin. Tehtiin itse valourkuja ja äänensärkijöitä, ne olivat osa sitä harrastusta.
Huonoin teki muutamia keikkojakin esimerkiksi koulubileissä. Matkaa tehtiin kamat lainatussa peräkärryssä.
– Jostain keikasta saatiin rahaakin. Tärkeintä oli kuitenkin, että oli hauskaa. Oli ne aikoja!
HUONOIN oli seutukunnan ensimmäisiä uuden aallon yhtyeitä. Yhtye hajosi syksyllä 1978, kun Keijo Hämäläinen lähti opiskelemaan ja muut jatkoivat Suolahden Terva -yhtyeessä. Mikko Karioja, Keijo Hämäläinen, Juha Liukkonen ja Vesa Hagman. Kuva: Hannu Murtola.
HUONOIN EI OLLUT Hämäläisen mukaan rajuinta punkkia, vaan enemmän Buzzcocksin kaltaista uutta aaltoa. ”Me ollaan Huonoin” oli yhtyeen tunnusbiisi. Muitakin omia kappaleita oli, mutta repertoaariin mahtui myös esimerkiksi Juicea.
– Kerran olin jonkin ryhmän kanssa Urhon palkintotilaisuudessa soittamassa Tahdon olla sulle hyvin hellä, että kyllä se genre oli aika laaja.
Huonoin muodosti rungon sen jälkeen toimineelle Suolahden Tervalle. Siinä Hämäläinen ei kuitenkaan enää ollut mukana.
– Urheilu ja opiskelu alkoivat kiinnostaa enemmän. Nykyisen vaimon kanssa on oltu kimpassa yläasteen lopulta lähtien, joten eipä siinä ollut enää tilaa täysipäiväiselle rokkistaran elämälle, hän vitsailee. Kitaransa Keijo vaihtoi yhden kaverinsa kanssa 10-vaihteiseen polkupyörään.
HÄMÄLÄINEN ON tehnyt näyttävän kansainvälisen akateemisen uran fyysikkona ja toiminut muun muassa professorina ja vararehtorina Helsingin yliopistossa, Jyväskylän yliopiston rehtorina 2017-2022 ja vuodesta 2023 Tampereen yliopiston rehtorina.
Tampereen yliopisto on nyt ollut samanlaisessa nosteessa kuin koko kaupunki muutenkin.
– Meillä on ihan mieletön pöhinä päällä, paljon hyvää yritysyhteistyötä ja TKIhankkeita, Hämäläinen innostuu.
Keväällä yliopiston vappuradio pyysi häneltä toivekappaletta. Valinta ei ollut punkkia, mutta ehkä kuitenkin punkhenkinen.
– Eihän rehtori voi muuta valita kuin Pink Floydin We Don’t Need No Education!
Teemme luotettavasti ja ammattitaidolla
• Maansiirtotyöt
• Perustusten kaivuut
• Teiden rakentamiset ja peruskorjaukset
• Vanhojen talojen perustusten salaojitukset
• Patolevyjen ja eristysten asennukset
Toimitamme myös laadukkaat
CE-merkityt sorat ja kalliomurskeet
Soita ja kysy
lisää!
Ari Liimatainen 0400 345 174 www.haapasora.fi
HLS6T-52HU-NEW 6T Moottori: 230V /50HZ 2000W
Halkaisuvoima: 6 Ton Kapasiteetti 52cm
Palvelemme: ma-pe 8 - 17, la 9-13 info@raminlvirauta.fi www.raminlvijarauta.fi
Aatulantie 36, Teollisuuskylä, Suolahti | www.raminrauta.fi
Jyväskylän Autotarvike Oy Vahva historia - suuntana tulevaisuus
Premium-luokan kompakti ikoni uudistui ja sen varustelu on nyt kattavampaa kuin koskaan.
Audi A3 ja sen kolme erilaista muotoa. Sportback | Sedan | allstreet
Täysin uusi
Volkswagen Tiguan on kaikille
Volkswagen ID. Buzz tulevaisuuden ikoni
Uusi Tiguan eHybrid alk. 46 510 €
Markkinoiden pisin toimintamatka (PHEV) Sähköllä jopa 127
Jyväskylän Autotarvike Oy
Aholaidantie 2, Jyväskylä Avoinna ark. 8.30-17 la 10-14 www.jklauto.fi
Volkswagen ID. Buzz Pro Limited Edition
Volkswagen ID. Buzz – yleisöäänestyksen voittaja Vuoden Auto Suomessa 2023 -kilpailussa Hinta alk. 54 990 €
Yhteisötaiteen keinoin ikäihmisten kulttuurisia oikeuksia vaalimassa
Elina Laitinen Kirjoittaja on kuva- ja yhteisötaiteilija, joka työskentelee Äänekosken kulttuuritoimen
Ovi auki taiteelle -hankkeessa.
Olen työskennellyt puoli vuotta yhteisötaiteilijana Konginkankaan palvelukeskuksella. Tavoitteenani on ollut tuoda taiteen kokeminen osaksi palvelukeskuksen arkea, ja nyt hankkeen loppupuolella voin sanoa, että näin on todella käynyt. Taiteen hyvää tekevät vaikutukset ovat kiistattomia. Lukuisat tutkimukset todistavat taiteen tekemisen ja kokemisen terveysvaikutusten puolesta. Siksi onkin erityisen tärkeää, että oikeus taiteesta
nauttimiseen säilyy ihmisen koko elämän ajan. Kun varsinaiset kulttuurilaitokset ja tapahtumat sijaitsevat kaukana tai ovat muuten vaikeasti saavutettavissa, on tärkeää tuoda kulttuuria ja taidetta ihmisten luokse ja varmistaa näin myös ikäihmisten kulttuuristen oikeuksien toteutuminen.
PUOLEEN VUOTEEN on mahtunut paljon jaettuja kokemuksia ja ihania kohtaamisia. Ennakkoluulottomasti talon asukkaat ovat lähteneet mukaan kaikkeen ehdottamaani. Monenlaisen kuvallisen ilmaisun ohella olemme muun muassa rakentaneet linnunpönttöjä. Konginkankaan päiväkodin eskari -ryhmän ja talon asukkaiden yhteisissä taidehetkissä syntyi neljä metriä pitkä metsämaalaus ja veikeä joukko muovail-
tuja pikkueläimiä. Tekoäly -levyraadissa, jossa osallistujille toteutettiin toiveiden mukaan omat kappaleet tekoälyyn perustuvaa musiikkiohjelmaa hyödyntäen, syntyi talon omia kesähittejä, kuten “Juhannusyön tango” ja “Perhokalastaen Yläkönkäällä”.
OLEN PYSTYNYT tuomaan asukkaiden arkeen kaivattua vaihtelua ja mieltä virkistävää tekemistä. Parhaat hetket tapahtuvat ohimennen yhteisen tekemisen lomassa. Päivätansseissa asukas pitää minua kiinni kummastakin kädestä, laulaa taustalla soivan kappaleen mukana ja katsoo suoraan silmiini. Siinä ajassa ja paikassa hänen kanssaan, tunnen ymmärtäväni jotakin oleellista elämästä. Nämä ovat korvaamattoman arvokkaita hetkiä meille kummallekin ja työni mer-
Asukkaiden kanssa yhdessä toteutettu maalaus on ripustettu palvelukeskuksen seinälle ihailtavaksi.
kityksellisintä antia. Näitä lyhyitä hetkiä on vaikea kuvailla saavutettuina tavoitteina tai kirjata hankeraporttiin lukuina, ja kuitenkin niissä kiteytyy se kaikkein oleellisin.
Oletko kartalla?
Maanpuolustus on noussut parin viime vuoden aikana tärkeäksi aiheeksi, kiitos eräänkin itänaapurin toiminnan. Oleellista on kuitenkin tietää, mitä puolustaa – eli nyt on ÄKSän suuren maantietovisan aika.
On siis aika lähteä 20 kysymyksen kesäreissulle Äänekosken järville, kaduille, mäille ja kylille. Mukana on myös kysymyksiä menneisyydestä.
Jokaiseen kysymykseen on valmiina neljä vastausvaihtoehtoa, mutta vain yksi on se oikea. Kirjanpito siis esiin ja vaikka isommallakin porukalla testaamaan, kuka on juhannuksen mantsamestari! Oikeat vastaukset sivulla 29.
1. Mikä katu kulki aikanaan Äänekosken keskustasta kirkon ohi Markkamäkeen?
a) Keiteleentie b) Kirkkokatu c) Mäkikatu d) Mämmentie
2. Minkäniminen on Äänekosken taajaman edustalla, lähellä Mämmensalmea sijaitseva suurehko saari?
a) Oksasaari b) Risusaari c) Tikkusaari d) Vitsasaari
3. Mikä on Ääneniemen pohjoisosassa sijaitseva asuinalue?
a) Könkkä b) Mörtti c) Pörri d) Vänkä
4. Minkäniminen on alle nelimetrinen, maailman lyhimmäksi joeksi kutsuttu Kuokanjoki, joka laskee Sumiais-järvestä Ala-Keiteleeseen?
a) Haravanjoki b) Kuokanjoki c) Lapionjoki d) Talikonjoki
5. Mikä on Hirvaskankaalta alkavan, Suonenjoelle vievän kantatien numero?
a) 69 b) 79 c) 89 d) 99
6. Kuinka monta pinta-alaltaan hehtaarin kattavaa (eli reilun jalkapallokentän kokoista) järveä Äänekoskella on Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Järviwiki-sivuston mukaan?
a) 17 b) 69 c) 117 d) 169
7. Missä sijaitsee Tangotie?
a) Kevätlahdessa b) Kypärälahdessa c) Laajalahdessa d) Likolahdessa
8. Keitele-järvi sijaitsee Äänekosken, Viitasaaren ja Konneveden lisäksi yhden muun kunnan alueella, minkä?
a) Kannonkoski b) Keitele c) Pihtipudas d) Vesanto
9. Mikä kylä sijaitsee Äänekosken rajan tuntumassa Viitasaarella Kalaniemen pohjoispuolella?
a) Huopana b) Jurvansalo, c) Kymönkoski d) Niinilahti
10. Mikä Keiteleen osa sijaitsee Liimattalan edustalla?
a) Matilanselkä b) Pyyrinlahti c) Räihänselkä d) Vihtalahti
11. 1970-luvun alussa Äänekosken keskustasta Strömin alueelle eli nykyiselle Römmille kuljettiin pitkin
a) Katajapolkua b) Rahkosenkatua, c) Televankatua d) Äänekoskentietä
12. Mihin Suomen päävesistöalueeseen Äänekoski kuuluu?
a) Kokemäenjoen b) Kymijoen, c) Maalahdenjoen d) Vuoksen
13. Mikä näistä kaduista sijaitsee Mörtissä?
a) Annukanranta b) Johannanranta c) Katriinanranta d) Liisanranta
14. Missä sijaitsee Vähälänkatu?
a) Laajarannassa b) Koukkuniemessä, c) Mämmellä d) Ääneniemessä
15. Mikä on suurin kokonaan Äänekosken alueella sijaitseva järvi?
a) Iisjärvi b) Suojärvi c) Kuhnamo d) Niinivesi
16. Missä sijaitsee Juustokatu?
a) Hietamalla b) Honkolassa c) Mämmellä d) Rotkolassa
17. Millä toisella nimellä tunnetaan Suolahden keskustassa sijaitseva Kylänmäki?
a) Lenkkimäki b) Makkaramäki c) Nakkimäki d) Pihvimäki
18. Mikä kylä sijaitsee Pyhäjärven rannalla Mämmeltä kaakkoon?
a) Hyvinkää b) Järvenpää c) Nurmijärvi d) Tuusula
19. Millä nimellä Markkamäessä sijaitseva Kotirinteentie tunnettiin aiemmin?
a) Kotikatu b) Majatie c) Pengertie d) Rinnekatu
20. Mikä on tunnettu koskikalastuspaikka Äänekoskella?
a) Häränkurkku b) Kapeenkoski c) Myllykoski d) Äyskoski
Ministeriajan kontaktit Suomen hyödyksi
Moni veikkasi, että Timo Harakka olisi lähtenyt ehdolle EU-vaaleihin.
Eurovaalit ovat juuri takana, kun tätä haastattelua tehdään. SDP:n menestys ei ollut kehuttava, mutta edellisessä hallituksessa ministerinä toiminut Timo Harakka näkee tuloksessa silti jotakin myönteistä.
– Perussuomalaisten romahdus on merkittävä asia. Se hiljainen enemmistö, joka ei melskaa somessa, viestitti että lopettakaa jo se maahanmuutosta meuhkaaminen, Timo Harakka sanoo
SDP:n listalla ei ollut kovin paljon tunnettuja nimiä. Miksi siellä ei ollut Timo Harakkaa?
– Päätös politiikkaan ja vuoden 2014 EU-vaaleihin lähtemisestä syntyi yksitoista vuotta sitten Äänekoskella Torvelan pihalla. EU-vaalit tuntuivat silloin luontevalta, mutta nyt elämäntilanne on sellainen, että jatkuva ryönääminen Brysselin ja Helsingin välillä ei houkuttele, Timo sanoo ja viittaa kouluikäisiin lapsiinsa ja puolisoonsa Anu Laitilaan, joka toimii Turun kaupungin kulttuurijohtajana ja joutuu pendelöimään pääkaupungista Länsi-Suomeen.
VAIKKA TIMO ei pyrkinytkään EUparlamenttiin, niin hänen työnsä eduskunnassa on hyvin kansainvälistä. Puolitoista vuotta sitten kehutun Datakapitalismi kriisien maailmassa -kirjan julkaissut kansanedustaja on jatkanut toimintaansa tekoälyn ja datateknologian sääntelyn parissa.
– Se oli osa tehtävääni liikenne- ja viestintäministerinä. Kun ministerivuosina oppi tuntemaan ihmisiä ja sai kontaktiverkoston, niin olisi Suomen kannalta tuhlausta jättää sitä käyttämättä, hän sanoo juuri konferenssimatkalta Genevestä ja Grenoblesta palanneena.
Timo toimii eduskunnassa tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajana. Hän kehuu, että Suomi on edelläkävijä muun muassa 2030-luvun 6G-sukupolven verkon kehittämisessä. Lisäksi Kajaanissa on Euroopan nopein supertietokone Lumi.
– Tekoäly ja datateknologia eivät välttämättä turuilla ja toreilla kiihdytä mieliä, mutta kyse on Suomen kannalta miljardien intressistä. Jopa isommasta kuin metsäteollisuudessa, joka toki on minulle äänekoskelaisena sydäntä lähellä.
Jokainen ymmärtää, mikä työtä ja tuottavuutta lisäävä merkitys junien toimivilla verkkoyhteyksillä on.
Äänekoskelaislähtöinen Timo Harakka tulevaisuusvaliokunnan kokousta johtamassa.
SYDÄNTÄ LÄHELLÄ oli myös junien nettiyhteyksien parantaminen, johon Timo onnistui puristamaan 5 miljoonaa ministerinä ollessaan vielä siinä vaiheessa, kun koronan vaatimat elvytyshankkeet – muun muassa Konginkankaan keskikaiteiden rahoitus – olivat tyhjentäneet kirstun. VR pisti projektiin lisäksi 10 miljoonaa omistaan, mutta nykyinen liikenneministeri Lulu Ranne keskeytti koko hankkeen.
– En voi käsittää sitä. Jokainen ymmärtää, mikä työtä ja tuottavuutta lisäävä merkitys junien toimivilla verkkoyhteyksillä on. Taas kerran mitätön säästö käy kalliiksi, Timo harmittelee.
– Nykyhallitus on pistänyt teihin rahaa kuten ennenkin, mutta ratojen kunnossapito lyödään laimin ja sysätään seuraavien maksettavaksi. Silmänkääntötemppu siis.
VAIKKA TIMO ei viime syksynä enää ollutkaan ministeri, niin Metsä Groupin alainen Metsä Wood kutsui hänet muuraamaan Äänekoskelle nousevan kertopuutehtaan peruskiveä.
– Otin sen isona kunnianosoitukse-
na Metsä Groupilta. Meillä oli hyvä yhteistyö, kun Kemin biotuotetehtaan liikenneyhteydet piti rahoittaa samassa suuruusluokassa kuin Äänekoskella sitä ennen.
– Olen tehnyt vuosikymmenen työtä ilmastoteollisuuden edistämisessä, samantekevää sanotaanko sitä vihreäksi tai puhtaaksi siirtymäksi. Ilmaston suojelu ja kestävä kehitys eivät ole mahdollisia ilman parhaita datan ja digitalisaation sovelluksia. Sama työ siis jatkuu, ehkä jopa syvenee.
Timo paljastaa, että hänet on juuri hyväksytty Helsingin yliopiston tohtorikoulutukseen, joten edessä häämöttää myös väitöskirjan tekeminen.
Hallitus uhkaa venyttää eduskunnan istuntokautta poikkeuksellisesti pitkälle heinäkuun puolelle. Kaikesta huolimatta Timon voi bongata myös Äänekoskella heinäkuun puolivälin tienoilla.
– Joka kesä käydään. Harmi tietysti ettei enää ole Keitelejazzia, jossa tuli luontevasti tavattua ystäviä ja jonka mukaan moni suunnitteli lomansakin, Timo Harakka harmittelee ja lähettää terveisiä entiseen kotikaupunkiinsa.
Lähde taidekävelylle!
KALLE PIILOSEN PATSAS
Äänekosken keisariksi nimitetty Kalle Piilonen oli tärkeä henkilö kaupungin historiassa. Kalle Piilonen (1844-1919) vaikutti äänekoskelaiseen elämään tukin uittajana, laivurina, maanviljelijänä, valtiopäivämiehenä ja ensimmäisen äänekoskelaisen kansakoulun perustajana. Konginkankaalla syntyneen kuvanveistäjä Nora Tapperin tehtaiden satavuotisjuhlavuodeksi veistämä patsas sijaitsee Itsenäisyyden puistossa ja on Tapperin ensimmäinen julkinen teos. Teoksessa on kaksi eri osaa, pronssinen rintakuva sekä tekstikivi. Patsas paljastettiin juhlavasti 5.8.1996, sillä paikalla oli kaupunginjohtaja Arto Lepistön lisäksi silloinen Metsäliittoyhtymän pääjohtaja Antti Oksanen. Teoksen hankintahinta oli 300 000 markkaa (82 862, 11 €), ja on kaupungin ja Metsäliittoyhtymän yhteishankinta.
Kuhnamontie-Tehtaankatu
MIKONRAITIN MUUNTAJA
KASVU-RELIEFI
Julkiset taideteokset on hankittu kuntalaisilta keräämien verovarojen turvin ja sen vuoksi on hyvä nostaa esiin taiteen merkitys katukuvassa ja äänekoskelaisten arjessa. Muistolaattoja ja -merkkejä on kaupungin keskustan alueella useita. Käy kävelyllä ja huuda BINGO!
Kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen suunnittelema paikkakunnan kehitystä kuvaava Kasvu-reliefi on 13,6 metriä korkea, leveydeltään kolme metriä ja syvyyttä 70 cm. Punaisesta poltetusta tiilistä muurattu kaupungintalon pääsisäänkäynnin kupeella oleva kulma on julkinen taideteos, joka on kiinteä osa rakennusta. Se on valmistunut vuonna 1985. Muurarit ovat saaneet haastavan työn tehtäväkseen, hatun nosto heille! Teoksen hinta ei ole tiedossa, se on tullut ns. prosenttiperiaatteen myötä, jolloin rakennuskustannuksista on käytetty taiteeseen yksi prosentti.
Hallintokatu 4
URHEILUHULLUT
Antti Nordinin suunnittelema teos sijaitsee Äänekosken Liikuntatalon ulkoseinässä. Liikuntatalon remontin aikaan irrotettu teos ennätti olla jo kateissa, kunnes se löytyi Suojarinteen tiloista. 22-vuotiaana Taideakatemian opiskelijana Nordin osallistui reliefikilpailuun, jonka Äänekosken kaupunki julisti. Häntä innoitti Huiman koripalloilijoiden liigamenestys ja sai samalla käsityksen, että kaupungissa rakastetaan urheilua. Teos paljastettiin 10.10.1982, kaupungin oletettuna juhlavuonna. Hahmot ovat korkeudeltaan 2.60 metriä ja leveydeltä 3.80 metriä. 1980-luvun tuulipuvun väriset taustalevyt ovat alumiinia. Hankintahinta oli 67 903 markkaa (32 903, 58 €).
2
Mikko Niskasen (s. 31.1.1929 Äänekoskella, k. 25.11. 1990 Helsingissä) syntymäkodin liepeellä olevaa puistomuuntamoa koristaa 14 elokuvajulistetta, eli Mikko Niskasen elämäntyö. Äänekosken Energian ajatuksesta muuntaja teipattiin ja idean teippaukseen synnytti Marjo Steffansson. Teippauksen totetutti Mainostyöt J.Ijäs marraskuussa 2023.
MIKKO NISKASEN MUISTOKIVI
Mikko Niskasen muistokivi sijaitsee valtakunnallisesti ja maailmalla tunnetun elokuvaohjaajan synnyinkodin kohdalla Äänekosken Liikuntatalon välittömässä läheisyydessä.
Mikonraitti
PAPERIPUU UI -PATSAS
Jussi Koivusalon 1982 tekemä 3.30 metriä korkea ja 1.70 metriä leveä ja 1.10 metriä syvä ontto pronssiteos Paperipuu ui -patsas symbolisoi tehtaiden suurta merkitystä Äänekosken synnys sä ja kehityksessä. Veistos tuli kilpailun myötä kaupungin juhlavuoden kunniaksi. Patsas sijaitsee Monitoimiaukolla ja se siirrettiin sijoiltaan muutama kesä sitten ja nyt sen alla pulputtaa nyt vesielementti. Teoksessa on väärä vuosiluku, sillä Äänekoskesta tuli kunta vuonna 1911, ei 1912. Teos ostettiin taiteilijalta hintaan 200 000 markkaa (96 913,47 €).
SUUNNANNÄYTTÄJÄ
KAUPPIASMUISTOMERKKI
Äänekosken vanhojen kauppiassukujen muistomerkki on myös Veikko Hirvimäen käsialaa. Hän suunnitteli muistomerkin vuonna 1980 tunnetun Wessmannin kaupan peruskivistä todeten: ”Näiden kivien keskelle on astuttava tunteakseen sen kauppapuotien tunnelman, joka niistä tänäkin päivänä huokuu”. Muistomerkissä on yhteensä 20 kiveä ja neljä eri rypästä, jotka muistavat Sipisen, Ahosen, Rutasen ja Wessmanin kauppiassukuja. Kauppiasmuistomerkki sijaitsee Wessmannin puistossa vastapäätä Willeä. Vuonna 1980 teos on maksanut 4000 markkaa (2373,03 €).
Hallintokatu 2 Äänekoskentie 304
Torikadun ja Kauppakadun kiertoliittymässä sijaitseva Suunnannäyttäjä on yksityishenkilön lahjoitus kulkijoiden silmäniloksi. Ari Liimataisen reipas kymmenen vuotta sitten teräksestä, raudasta, betonista ja kiviaineksista muotoiltu veistos valmistui reilut kymmenen vuotta sitten ja seisoi ensimmäiset vuotensa Äänekosken Energian katolla.
Torikatu - Kauppakatu
KOSKI/VIRTAAVA VESI
Veikko Hirvimäen käsialaa on myös nykyisen Poken Opinahjon, entisen kauppaoppilaitoksen etuseinän reliefi, Koski vuodelta 1978. Kaupungin luetteloissa sen tunnetaan nimellä Virtaava vesi. Seinään pultattu teos on valkosementtiä ja doloriittirouhetta.
Opinahjontie 1
TAIDEMUSEON TAIDEKÄVELYT
Kävelyn vetäjänä museonjohtaja Marjo Ahola, kesto n. 1,5 tuntia, maksuton, ei ennakkoilmoittautumista, lähtö kaupungintalon edustalta jokaiseen kävelyyn klo 16.30. ti 16.7. (keskusta-alue) | ke 17.7. (alakaupunki) | to 18.7. (yläkaupunki)
KESKI-SUOMEN OPISTON MUISTOMERKKI
Keski-Suomen Opisto aloitti toimintansa Äänekoskella, Häränvirran rannalla 1.11.1884. Opisto oli suunniteltu sijoitettavan maaseudulle, koska kansanopistoyhdistys pelkäsi kaupunkielämän haittaavan maalaisnuorison opinkäyntiä. Valtiopäivämies Kalle Piilonen lahjoitti opiston perustamiseksi rahasumman ja vielä lisäksi ison tuvan, jossa oli neljä kamaria ja eteisen käsittä nyt rakennus. Opisto vihittiin käyttöönsä 1. marraskuuta vuonna 1894. Hämäläisosakuntaa edusti juhlassa tuleva Tasavallan Presidentti Juho Kusti Paasikivi. Vuonna 1912 opisto siirtyi Suolahteen, sillä junaradan tulo teki Suolahdesta keskustaajaman. Ensimmäinen opistorakennus toimi myöhemmin vuokra-asuntoina. Muistomerkki on pystytetty vuonna 1980, tehtaalaisten toimesta. Pertti Salo toimi muistomerkin alullepanijana.
Hallintokatu 2
PIKKU-PÄSSI
Tehtaan alueella, porttien sisäpuolella työjuhtana toiminut höyryveturi Pikku-Pässi seisoo Taidemuseon edustalla. Yksi tehtaan uurastajista on museoitu vuonna 2007 ja asetettu muistoksi tehtaan sisääntulotien varrelle muistuttamaan menneistä ajoista. Ehkäpä se kertoo jotakin tämän päivän nuorille siitä työstä ja kiireestä, joka virran molemmin puolin on aikanaan vallinnut. Ikävä kyllä pikkuinen veturi on jatkuvan ilkivallan kohteena. Kunnioitusta, pliis.
Urheiluhullut
Keski-Suomen Opisto Juhlakuuset
Mikon muuntamo
Suunnannäyttäjä
Suuren kalan pyytäjä
Kalle Piilonen Mikon kivi
Kauppiasmuistomerkki
Metsästä nousee kurki
Pikku-Pässi
Urheilu yhdistää
Soihtusilta
Kasvu Koski/ Virtaava vesi Paperipuu ui
Kuhnamontie 3b
URHEILU YHDISTÄÄ
Liikuntalon nurkalla paljastettiin Ari Liimataisen suunnittelema patsas 16.9. 2017. Äänekoskelaiset Sepi Kritsanayut ja Repe Pohjaranta rakensivat patsaan Suolahden nuorisoverstaalla noin 200 keihäästä, jotka olivat peräisin keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnusen kätköistä. Patsas kuvaa kuinka urheilu on Äänekoskella ja monilla muilla paikkakunnilla saanut yhteen taustoiltaan erilaisia ihmisiä. Keihäiden lisäksi teoksessa on pallo, joka kuvaa enemmän maapalloa kuin koripalloa, vaikka Äänekoski koripallokaupunki onkin. Patsasta paljastamassa olivat Kimmo Kinnusen lisäksi kaupungin urheilulegendat Jorma Kinnunen, Soini Kauppinen ja Jalo Kumpulainen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki noin 17 000 euron hanketta 7 000 eurolla.
SUUREN KALAN PYYTÄJÄ
Äänekosken kaupunki yhteistyössä Keskimaa Oy:n kanssa hankki teoksen Ari Lii mataiselta vuonna 2009. Teos on valmistettu huoltovapaasta ruostumattomasta teräksestä. Kiven kanssa korkeutta on 3.5 metriä, veistos itsessään on kaksi metriä korkea. Teoksen kaksi metriä pitkä atrain on varastettu jo useamman kerran, ensimmäisen kerran jo vuonna 2011. Ensimmäinen varas palautti atraimen poliisille kuukauden kuluttua. Helatorstaina vuonna 2015 vaihtoi atrain omistajaa, eikä sitä koskaan löytynyt ja uusi atrain valmistettiin Suolahden nuorisoverstaalla. Teoksen hankintahinnalla ei ole varmaa tietoa.
Kotakennääntie - Matkakatu
METSÄSTÄ NOUSEE KURKI
Viiskulman kiertoliittymään teoksen suunnitteli Jari Suuronen. Prosessi oli pitkä, kun kaupunki julisti vuonna 2017 taidehankintakilpailun, jonka avulla luodaan viihtyisää ympäristöä kaikille keskusta-alueen kulkijoille ja asukkaille. Edellytettiin, että teos vahvistaa kaupungin identiteettiä, on ilmasto-olosuhteet kestävä, mahdollisimman huoltovapaa ja liikenneturvallinen ja että vaakunan heraldiikka otetaan huomioon. Teoksen valmistivat Poken kone- ja tuotantotekniikan opiskelijat Miska Viik ja Nuutti Rossi valmistivat teoksen mattapintaisesta, harjatusta sekä kiiltävästä rosteriteräksestä. Teos julkistettiin joulukuussa 2021. Teoksen kokonaiskustannus valaistuksineen oli 30 000 euroa.
Viiskulman kiertoliittymä
SOIHTUSILLAN MUISTOMERKKI
Suomessa järjestettiin kesäolympialaiset vuonna 1952. Olympiasoihdun toivat juosten Tornioista Helsinkiin lukuisten urheiluseurojen jäsenet. Soihtuviesti tuli 14.7.1952 Saarijärveltä Äänekosken maalaiskuntaan ja sieltä Äänekoskelle, josta se kulki edelleen Suolahteen. Äänekosken rautatiesillan yli olympiasoihtua kantoi Äänekosken Huiman urheilijoista Emil Salmelin, Vilho Kokin ja Valtteri Melasniemen juostessa airueina. Muistomerkki paljastettiin marraskuussa Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen toimesta vuonna 2017.
Kauppakatu, Viiskulman rautatiesilta
JUHLAKUUSEN MUISTOMERKKI
Äänekosken kauppalassa istutettiin 7. marraskuuta vuonna 1967 viisi kuusta 50-vuotiaan Suomen kunniaksi. Viidestä juhlakuusesta pystyssä on enää yksi sekä muistomerkki. Taimet istutettiin puolikaareen, ja istutuksen suorittivat juhlavin menoin Äänekosken kauppalanvaltuuston puheenjohtaja Arvi Sinipaasi, varapuheenjohtajat Matti Hakala ja Paavo Kautto sekä kauppalanjohtaja Veikko Heiskanen ja vuorineuvos Wolter Westerholm.
Äänekosken liikuntatalo
Kuhnamontie - Tehtaankatu
SUPER NOPEA
HINTA SISÄLTÄÄ KAIKEN. EI PIILOKULUJA.
• Liittymä valmiiksi asennettuna
• Valokuidun asennus- ja rakennustyöt
• Kytkentämaksu
• Saatavilla HUIPPUNOPEA netti ja TV
• Sisältää päätelaitteen (arvo 150€)
Vuodesta 1986
• LÄMPÖPUMPUT
• PUTKIREMONTIT
• MYYMÄLÄ
Teollisuuskatu 9, Äänekoski • p. 014 529 9100 ark. 7-16 • www.metsoputki.com
KAIKKI
RAKENTAMISEN PALVELUT!
Rakennuspalvelu J. Kautto Oy puh. 050 587 2254
- Maanrakennus- ja kuljetuspalvelut
• seulotut sorat • kalliomurskeet
• mullat • lavettikuljetukset • kaivinkonetyöt
- Vesihuollon rakennustyöt
Maanrakennus & kuljetus ANTTONEN OY
Riiheläntie 20, Äänekoivisto • puh. 040 539 4462
Huonekalut ja sisustaminen Kankaat, lahjatavarat Kodinkoneet ja tarvikkeet Kirjakauppa, leluja
Kauppakatu 22, 44100 Äänekoski Myynti ja suunnittelu puh. 041 314 9218 www.vanillakeittiot.fi
KATTOREMONTIT
KATTOREMONTIT
Peltityöt • Katonkorotukset
• Lisäeristysremontit • Peltityöt • Katonkorotukset
Ammattiylpeydellä paikallisilta katontekijöiltä. p. 0400 167 062 • www.sunkatot.fi
Ammattiylpeydellä paikallisilta katontekijöiltä. p. 0400 167 062 • www.sunkatot.fi
Rentouttavaa mökkikesää Äänekoskella!
Toivottaa, Äänekosken kaupungin väki
HYPPÄÄ KYLÄBUSSIN KYYTIIN!
Äänekoskella liikennöi palveluliikenne-periaatteella toimiva Kyläbussi. Kyläbussi palvelee Äänekosken kyliä mahdollistamalla asukkaiden ja kesämökkiläisten pääsyn palveluiden ääreen. Kyläbussipalvelu on kaikille tarkoitettua, avointa asiointiliikennettä. Liikennöintipäivät ovat maanantaista perjantaihin.
Lue lisää www.aanekoski.fi/kylabussi!
ÄÄNEKOSKEN KIRJASTOT
PALVELEVAT
JOKA TAAJAMASSA
Onko ulkona liian kuuma, tuleeko kaatamalla vettä tai onko muuten vain tylsää? Tule pelaamaan pleikkaa kirjastoon! Äänekosken pääkirjastolla on koko heinäkuun ajan pelitila, jossa voi pelata PS4-konsolilla. Peliajan voi varata pääkirjaston neuvonnasta - huomaathan, että tarvitset ajan varaamiseen Keski-kirjastokortin!
Konsolilla voi pelailla ma-to klo 12-19 ja pe klo 12 - 16.
KESÄN AUKIOLOAJAT ÄÄNEKOSKEN KIRJASTOISSA:
Äänekosken pääkirjasto:
ma–to 10–19 pe 10–16
(Lehtisali avoinna ma–pe klo 8 alkaen)
la KIRJASTO SULJETTU 1.6.–31.8.
su lehtisali auki klo 12–15
Heinäkuun ajan lehtisali on suljettu myös sunnuntaisin.
Suolahden kirjasto:
Omatoimiajat:
ma–pe 8–12
la–su 8–14
ma–ke 12–19
to–pe 12–16
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN 2024
Henkilökunta paikalla:
Kesäkirje
TEE UNELMASTASI TOTTA!
Rakenna unelmasi Äänekoskelle! Meillä on tarjolla monipuolisia ja edullisia asumisen tontteja ympäri Äänekoskea. Käynnissä on tonttikampanja, jossa myydään tontteja puoleen hintaan!
Äänekosken kaupunki vuokraa ihania Suojärven siirtolapuutarhatontteja. Äänekosken kaupungin siirtolapuutarha on kauniilla paikalla Suojärven rannalla. Käy tutustumassa tonttitarjontaamme www.aanekoski.fi/tonttikampanja!
Osta ihanat Äänekoski-printtituotteet mökkituliaisiksi Äänekosken pääkirjastolta tai taidemuseolta!
Sumiaisten kirjasto: ma–su 8–21
Henkilökunta paikalla: ti 12–19 to 8–15
Kirjasto on kokonaan omatoimella viikot 29 ja 30.
Konginkankaan kirjasto: ma–su 8–21
Henkilökunta paikalla: ti 12–19 to 8–15
Kirjasto on kokonaan omatoimella viikot 29 ja 30.
JUHANNUKSEN POIKKEUSAUKIOLOAJAT ÄÄNEKOSKEN KIRJASTOISSA:
Äänekosken kirjasto: to 20.6. kirjasto suljetaan klo 16 pe–su 21.6.–23.6. kirjasto ja lehtisali suljettu
Suolahden kirjasto: pe–su 21.6.–23.6. kirjasto on suljettu. Omatoimikäyttö klo 8–14
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT
Tiedot sosiaali- ja terveyspalveluista löydät www.hyvaks.fi.
Vastaanotto Äänekoski 014
Kiirevastaanotto Äänekoski 014
Suun terveydenhuolto
VEDENJAKELUPISTEET
Kesällä käytössä olevat maksuttomat vedenjakelupisteet:
• Äänekosken satama
• Suolahden satama
• Sumiaisten satama
JÄTEYHTIÖ PALVELEE
Sammakkokangas vastaa kunnallisista jätehuoltopalveluista, jotka on tarkoitettu pääasiassa vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille.
Asiakaspalvelu arkisin klo 9 -15, puh. 044 4685 502 info@sammakkokangas.fi, www.sammakkokangas.fi
Lajitteluasema Koukku, Nuottatie 5 Henkilökuntaa paikalla
• ma-ti klo 10-16
• ke-to klo 10-18
Lisäksi mahdollisuus itsepalveluasiointiin:
• ma-pe klo 10-18
• la klo 10-14
Ohjeet itsepalveluasiointiin yhtiön kotisivuilta!
Sumiaisten lajitteluasema, Haketie 10 Henkilökuntaa paikalla
• ti klo 15-17
• Sumiaisten asemalla ei itsepalvelumahdollisuutta.
JÄTELAUTAKUNTA TIEDOTTAA
Biojätteen omatoimisesta kompostoinnista tulee tehdä ilmoitus. Velvollisuus biojätteen erilleen keräämiseen koskee kaikkia kiinteistöjä. Biojäte tulee joko kerätä jäteyhtiön toimesta tyhjennettävään biojäteastiaan tai kompostoida biojäte omatoimisesti kiinteistöllä. Lue lisää www.aanekoski.fi.
TERVETULOA ÄÄNEKOSKEN KESÄTAPAHTUMIIN 2024!
KESÄKUU
1.6 klo 15 alkaen Cafe Amalian avajaiset, Sumiainen
3.6. klo 17- koululaisille suunnattu kesänavaustapahtuma Saarikkaan kylätalolla (säävaraus), Sumiainen
3.6.-7.6. klo 9-15 Koskelan kesäleiri 1.-4.luokkalaisille
5.6. Klo 18 Tommi Ukkola Cafe Amalia, Sumiainen
5.-9.6. Lastenkulttuuripäivät Äänekoskella
5.6. klo 10.00 Lastenlaulukatu liikennepuisto, Äänekoski klo 17.00 Konginkangas, leikkipuisto tai sisätila
6.6. klo 10 Lastenlaulukatu Suolahti leikkipuisto tai sisätila, klo 17 Sumiainen koulun ranta tai koulun Sali
7.6. klo 18.00 Linnateatteri: Pippendorfin kirjavat kummitukset, Painotalo 7.6. klo 15 – 15.30 Satutunti Äänekosken pääkirjastossa
7.6.klo 14-16 Pro Nemus yleisövuoro
8.6. klo 11.00 Pikku Papun Orkesteri, Rantapuisto
8.6. klo 10-15 Äänekoski Äksön
8.6. klo 10.30. -14.00 Peräkontti kirppis, kaupungintalon parkkipaikalla
8.6. Heavy Day, Hirvaskangas
8.6. Avoimet kylät 10 vuotta-tapahtuma: Mämmellä taidenäyttely Metsäpirtillä, Mämme
8.6. klo 12 alkaen Toimi höyrylaiva lasketaan vesille Perinnetelakalla
8.6.2024 Klo 18 Kain & Abel Cafe Amalia, Sumiainen
9.6. klo 11 Tanssin keskus: Pallodisko Pomp Pulina, Painotalo
14.6. klo 13-14.30 Ilmiö kahvit
14.6. klo 14-16 Pro Nemus yleisövuoro
14.6. Klo 13 Kesä Sumialaisten kirkko Sumiaisten kirkossa, Sumiainen
TERVETULOA ÄÄNEKOSKEN TAIDEMUSEOON!
14.6. klo 9.00-16.00 Suurtoripäivä Äänekosken torilla
14.6. Klo 18 Heikki Olavi Cafe Amalia, Sumiainen
15.-16.6. Suolahdessa kyläpäivät, Suolahti
15.6.- 16.6. Puupiirrostyöpaja, Taidesolmu
Esityskausi 16.6.-30.6 Musiikkikomedia Maitolavan Madonnat - Uuden edessä, osa 3. Kartano Kievarilla
19.6. Klo 18 Silja Makkonen & Tuula Plattonen Cafe Amalia, Sumiainen
20.6. klo 17.00-19.00 Juhannusetkot Hietaman vierastalolla, Hietama
21.6. Juhannuskokko Hietamalla (Vätälässä, Kantoniemen tiellä) klo 22 (säävaraus)
21.6. Juhannuskokko Ruotinkylällä Halmevalkaman rannassa klo 20 (säävaraus)
24.6.-7.7. Kirpputori Mämmen Metsäpirtillä, Mämme
28.6. Kukkia vanhukselle -tapahtuma, Konginkankaan palvelukeskuksella
28.6. klo 14-16 Pro Nemus yleisövuoro
29.-30.6. klo 9.00 alkaen KEITELE REGATTA 2024
29.6. Konginkankaan kyläpäivät, Konginkangas
29.6. Ruusulla Cafe Amalia, Sumiainen
HEINÄKUU
Esityskausi 2.7.-21.7. Rouhea musiikkikomedia Nykyajan Metrotytöt 2.0. Kartanokievarilla
4.-30.7. Kalevi Plattosen valokuvia Hoikkassalissa
6.7. klo 14 Alla Voronkova & Tuula Plattonen Cafe Amalia, Sumiainen
10.7. Riihilahden kylätuvalla Sumiaisten harmonikat soittamassa klo 18, Konginkangas
Taidetta ilman käsiä - Risto Toivanen 5.6.-1.9.2024 (ei 21.-22.6.)
Taidemuseon kesänäyttelyssä nostetaan esille suolahtelaisen taiteilijan Risto Toivasen (1946-2022) maailman. CP-vammainen, molemmista käsistään halvautunut Toivanen kehitti jo lapsena taidon piirtää vasemmalla jalallaan asettaen siveltimen varpaidensa väliin. Tämä taito antoi hänelle myöhemmin mahdollisuuden ansaita elanto taiteilijana.
Risto Toivanen suoritti koulunsa yksityisopetuksessa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1969. Jyväskylän yliopistossa aloitettu englannin kielen opiskelu jäi kesken avustajan puuttumisen vuoksi, mutta opinnot antoivat pohjaa toimia kääntäjänä mm. Gummerukselle.
Vuonna 1974 Toivanen aloitti kansainvälisen Taidetta ilman käsiä -järjestön taiteilijana. Toivasen taidetta on nähty Suomessa mm. erilaisten hyväntekeväisyyskeräysten yhteydessä. Taiteilijan laajasta tuotannosta löytyy niin maisemia, henkilökuvia ja fantasia-aiheita kuin myös jouluisia aiheita. Äänekosken taidemuseo, Kuhnamontie 1, 44100 Äänekoski 5.6.-1.9.2024 (ei 21.-22.6.) ke-pe 11-17, la-su 11-15, näyttely on pääsymaksullinen 5/3/0 €, meillä käy myös Museokortti.
12.7. klo 19 SHAKE 2024 ETKOT: The Vincents Cafe Amalia, Sumiaisissa
13.7. klo 10-16 Kone- ja työnäytös vanhaan malliin, Saarikkaantie 495, Sumiainen
13.7. klo 10-15 Sumiaisten kyläpäivät, Sumiainen
13.7. klo 18 Shake Rautalankafestivaali, bussikuljetus Hietama, Äänekoski, Suolahti, Sumiainen
17.7. Kesport Niskasen kesätapahtuma Esityskausi 23.7.-3.8. Musiikkinäytelmä Topi Sorsakosken tarina. Kartano Kievarilla
20.7. klo 18 Ville-Veikko Liekkinen Cafe Amalia, Sumiainen
26.7. klo 18 Duo Secunda Cafe Amalia, Sumiainen
27.7. Kalaniemen kyläpäivät, Konginkangas
27.7. Äänekosken satamatapahtuma
ELOKUU JA SYYSKUU
2.8. klo 14-16 Pro Nemus yleisövuoro
2.8. Saarikkaan erikoiskoe MM-rallit ja Äänekoski Areena, Sumiainen
8.8. klo 19 Samuli Edelmann konsertoi Kartano Kievarin teatteriareenalla
9.8. klo 14-16 Pro Nemus yleisövuoro
9.8. klo 17.30 Elorieha
17.8. Hietaman pihajuhlat, Hietaman vierastalo
31.8. Hietamapäivä (urheilukilpailut, keskiaikaan liittyvää ohjelmaa), Nuorisoseurantalon pihapiirissä (Kinnarintie 22)
1.9. Lättähatulla Lievestuoreen telttasirkukseen
7.-8.9. Valtakunnalliset seurantalopäivät Mämmen Metsäpirtillä
19.9 klo 19 La Kala - Pergolesi: Piika emäntänä, Painotalo
Kurkkaa kaikki kesän tapahtumat qr-koodin kautta tapahtumakalenterista!
OLE OSA YHTEISÖÄ!
Mökki on vapaa-ajan asukkaan toinen koti. Haluamme että viihdyt Äänekoskella ja koet olevasi osa meitä. Olemme perustaneet Facebook -ryhmän Äänekosken mökkiläiset, jossa voitte verkostoitua toisten mökkiläisten kanssa, etsiä palveluita ja vaihtaa kuulumisia. Tule mukaan! Seuraa meitä somessa: Äänekosken kaupunki Hallintokatu 4 44100 Äänekoski www.aanekoski.fi
Äänekosken kaupunki - City of Äänekoski ja Visit Äänekoski @aanekoskenkaupunki ja @visit_aanekoski
Harrastelijasta kansalliseen kärkikaartiin
Äänekosken Urheilijoiden Heikki
Vuorinen 23, on ikänsä pyörinyt kentillä, kisoissa ja urheilukouluissa.
Heikki Vuorinen kiittelee taustajoukko- – Toissa syksynä aloitin liikuntaneu-
me kymppää pois ja lentävä 20m on ennätystasolla. Lankulletulonopeus pitää saada yli 10m/s nopeuksiin niin tulosta syntyy! Heikki tietää.
PÄÄTTYNYT hallikausi oli varsin onnistunut. Hallissa hypätty ennätys 736 ja yleisen sarjan SM- hopea antaa mukavasti potkua kesän kilpailuihin. Terveystilanne on hyvä, eikä minkäänlaisia vammoja ole ollut. Lihashuoltoon on panostettu huomattavasti aikaisempaa enemmän.
– Iso kiitos Kemelle lihashuollosta! Aina löytyy apuja kun jostain kiristelee, Heikki kiittelee.
Alkukesän kisoissa on ollut haasteita askelmerkin kanssa. Tulos 728 on ok tasoa, mutta tavoitteet ovat selkeästi kovemmissa tuloksissa.
ENNEN KALEVAN KISOJA suunnitelmissa on juosta satanen Harju Cupissa ja hypätä pituutta Keuruun juhannuskisoissa. Vaasan Kalevan kisojen karsinta hypätään perjantaina 28.6. ja finaali heti perään lauantaina.
– Hiljalleen harjoituksia terävöitetään ja haetaan ensimmäinen kuntopiikki esiin. Vaasassa on tarkoitus olla iskussa! Toinen piikki rakennetaan elokuulle, koska maaottelupaikat jaetaan silloin. Kisailun ja harjoittelun ohessa, keväällä liikuntaneuvojaksi valmistunut Heikki, ohjaa ÄU:n urheilukouluja liikuntapuistossa. Syksyllä tie vienee jatko- opiskelujen perässä pois Äänekoskelta.
– Tässä odotellaan pääsykokeiden tuloksia ja katsotaan sitten mistä sitä itsensä löytää. Urheilu- ura jatkuu ja lähivuosina on tavoitteena nousta Kalevan kisoissa palkintokorokkeelle. Mennään askel kerrallaan eteenpäin.
– Ja täytyy antaa iskälle krediittiä, vankat pohjat luotiin siellä Hiskinmäen treeneissä!
Kuvassa Veikko Karvonen ja Äänekosken Urheilijoiden Erkki Puolakka maratonin kääntöpaikalla
Helsingin olympiakisoissa 1952. Suomen Urheilumuseo.
Bella Forsgrénilla on tuntumaa myös Äänekosken tilanteeseen, sillä hänen äitinsä Paula Forsgrén istuu kansanedustajan vanhan kotikaupungin valtuustossa kristillisten edustajana.
Vahvaa vaikuttamista oppositiosta
Bella Forsgrén edistää juuri niitä asioita, joiden takia hän lähti politiikkaan.
Teijo PiilonenKun Sanna Marinin hallitus vaihtui Petteri Orpon hallitukseen, kääntyi valtiolaiva monissa asioissa lähes vastakkaiseen suuntaan. Toisen kauden kansanedustaja Bella Forsgrén on huomannut eron myös omassa arjessaan, viime kaudella hallituksen tukena, nyt oppositiossa.
– Oppositiotyölläkin on iso merkitys. Tärkeätä on, että pystyy valiokunnissa tekemään yhteistyötä kaikkien puolueiden edustajien kanssa, Bella alleviivaa. Sitä hän on edustajavuosinaan oppinut.
– Pyrin tekemään esityksiä, joihin voin saada mahdollisimman monen mukaan. Ja ettei kukaan vastusta niitä ainakaan sen takia, että keneltä se esitys tulee, hän sanoo.
– En voi olettaa, että hallitus peruuttaisi kaikki päätöksensä, mutta kyllä asioihin voi vaikuttaa kriittisellä keskustelulla ja tuomalla asiantuntijoiden näkemyksiä esille.
BELLA ON TÄLLÄ kaudella jäsenenä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa
hän kokeekin olevansa omimmillaan.
– Siellä käsiteltävät aiheet ovat lähellä sydäntä, ja ne ovat sitä vahvaa ydintä, miksi ylipäätään olen lähtenyt politiikkaan. Valiokunta on työläs, mutta olen tykännyt tästä työstä.
Keskustelu soteasioista ja hyvinvointialueista on ollut eduskunnassa välillä repivää.
Kyllä asioihin voi vaikuttaa kriittisellä keskustelulla ja tuomalla asiantuntijoiden näkemyksiä esille.
– Nämä ovat tunteita herättäviä asioita. Syksyllä työskentely ei ollut aina hyvää, mutta keväällä on sujunut paremmin, Bella sanoo.
Kun valtiovarainministeri Riikka Purran sakset ovat heiluneet, niin suurimmat leikkaukset ovat osuneet juuri sosiaali- ja terveyspuolelle. Ei ihme, että juuri sillä alueella yhteentörmäyksiä on tullut opposition kanssa.
ONKO TYÖ sitten ollut raskaampaa kuin vihreiden hallituskaudella?
– Politiikan sisällön kannalta se on ol-
lut raskaampaa, kun hallitus on tehnyt aivan toisenlaisia päätöksiä kuin mitä itse tekisin. Toisaalta olin viime kaudella sekä perustuslaki- että työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, että siinäkin riitti tekemistä, Bella pohtii. Myös kokemus auttaa Arkadianmäellä toimimisessa. – Olen oppinut säätelemään työmäärää paremmin kuin viime kaudella. Koen että nyt minulla on parempi tasapaino työn ja muun elämän kanssa.
MUUHUN ELÄMÄÄN kuuluvat myös luottamustehtävät muun muassa Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja KeskiSuomen hyvinvointialueen valtuustossa. Tuntuma maakuntien Suomen tilanteeseen on pysynyt vahvana, eikä helpolta näytä.
– Hyvinvointialueiden tilanne on vaikea kaikkialla. Se ei kuitenkaan johdu itsessään uudistuksesta, vaikka hallitus on
sellaista kuvaa antanut. Toivon pitkäjänteisyyttä rahoituspohjan kuntoon saamisessa, ettei tehtäisi, sanotaanko typeriä säästöjä nopeasti.
Samaa pitkäjänteisyyttä Bella toivoo Jyväskylän kaupungilta, ettei jatkettaisi esimerkiksi koulupalveluista leikkaamista.
BELLALLA ON tuntumaa myös Äänekosken tilanteeseen, sillä hänen äitinsä Paula Forsgrén istuu kansanedustajan vanhan kotikaupungin valtuustossa kristillisten edustajana.
– Samoja haasteitahan siellä tuntuu olevan kuin muuallakin.
Bella kävi toukokuussa tapaamassa Äänekosken nuorisovaltuustolaisia ja oli vaikuttunut.
– Siellä oli aivan upea keskustelu. Oli paljon aktiivisia nuoria, joilla oli hyviä kysymyksiä.
Bellan kesä sujuu vanhaa hirsitaloa kunnostellessa Jyväskylässä.
– Äänekoskella käyn enempi porukoilla kuin keskustassa. Pitää hakea inspiraatiota omaan puutarhaan, hän heittää.
Höyrylaiva on perinteikäs puuskuttaja
Toimi toimii tuhansien talkootuntien voimalla.
Lasse Hämäläien
Keiteleen vesiliikenteen perinneyhdistyksen höyrylaiva Toimi mennä tuhistaa ja vislailee tänäkin kesänä ihmisten iloksi Äänekosken ja Suolahden lähivesillä.
Pienehkö matkustaja-alus tarjoaa kesän mittaan muutamaan otteeseen myös elämyskyytiä kansalaisille, joten vanhan ajan tekniikasta, tunnelmasta ja kiireettömästä matkanteosta kiinnostuneet voivat toteutettua toiveensa. Pituutta perinteisellä puuskuttajalla on 15,6 metriä.
Äänekoskelaisen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Hämäläinen kertoo, että kesän tapahtumissa ollaan mukana tarjoamalla äärimmäisen ekologista ja hiljaista laivakyytiä kohtuullisella korvauksella ainakin neljässä kohteessa. Perinnetelakan kesänavaustapahtuma tempaistaan Suolahdessa kesäkuun toisella viikonlopulla, lauantaina 8.6. ja viikon päästä Toimi osallistuu Suolahden kesätapahtumaan. Sumiaisissa vieraillaan kyläpäivillä heinäkuun puolivälissä ja loppukesällä elokuun alkupuolella on vuorossa Elorieha Äänekoskella. – Toki laivaa voi tukimaksulla tilata
lähivesille myös yksityiskäyttöön ja tukea samalla yhdistyksen toimintaa. Kesäinen järvireissu on omiaan tuomaan tunnelmaan perhejuhliin tai muihin tilaisuuksiin. Tosin porukkaa voidaan ottaa tämänhetkisten säännösten mukaan kyytiin vain 12 henkeä, Hämäläinen kertoo ja kannustaa tutustumaan alukseen ja seutukunnan kauniiseen järvimaisemaan.
– Kahvituskin luonnistuu risteilyn aikana, hän lupaa.
IKÄÄ TOIMILLA on 126 vuotta. Se tilattiin jyväskyläläiselle sahalle sekä hinaaja-
Keiteleen vesiliikenteen perinneyhdistyksen puheenjohtaja
Matti Hämäläinen kertoo, että höyrylaiva Toimi on mukana useissa paikallisissa kesätapahtumissa ja yleisöllä on mahdollisuus osallistua miniristeilyille.
että matkustajalaivakäyttöön. Vuosien 1938–1968 välisen ajan aluksen kotisatama oli Äänekoskella Ruotinkylällä. Alkuvuosina Laivuri Ville Hämäläinen hinasi rahtia proomuilla ja tarvittaessa kuljetti myös matkalaisia. Sotien aikana toiminta painottui matkustajaliikenteeseen ja väkeä oli joskus liikkeellä jopa proomun ja laivan täydeltä. Sodan jälkeen Toimi palasi hinaajaksi, mutta vuodesta 1958 aina lopettamisvuoteen 1968 Toimi seilasi kaksi kertaa viikossa vuorolaivana Viitasaarelle. Hämäläinen möi laivan huvikäyttöön Päijänteelle.
Yhdistys hankki aluksen vuonna 2020. Kotisatama ja talvitelakka on Höyrypursiseuran telakalla Suolahdessa.
MATTI HÄMÄLÄINEN tuumailee myhäilen, että nyt Toimi on palannut sille tuttuun ympäristöön. Perinne elää ja kotiseutuhenki kukoistaa.
Kun höyrypursiin hurahtanut porukka sai kuulla, että Toimi on myytävänä, saatiin henki päälle ja kaupat tehtyä. Innostunut väki kävi laivaan käsiksi ja alkoi ankara kunnostus.
– Työtunteja on takana yhteensä tuhansia. Parin vuoden aikana on muun muassa uusittu lattiat, keittiö ja ohjaushytti sekä puhdistettu pohja ja kunnostettu kantta sekä maalailtu eri puolilla laivaa.
Jotta höyrypaatilla voidaan ajaa, on käyttäjillä oltava luvat toimiinsa.
– Meiltä löytyy pari kipparia ja konemiestä sekä lämmittäjiä ja kansimiehistöä. Myös naisväkeä on mukana toiminnassa, Hämäläinen kertoo ja toteaa, että tärkeä tekijä ja tuki toiminnalle on yhteistyö monien paikallisten tahojen kanssa.
Rakkaamme
Valto Juhani
KUMPULAINEN
s. 13.10.1943 Äänekoski k. 26.4.2024 Suolahti
Luoja päättää päivistämme, tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo, jokaisen hän kutsuu luo. Omaiset
Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Lämmin kiitos osanotosta.
Meille rakas Taimi
TIRKKONEN
os. Paatelainen
s. 18.1.1928 k. 21.5.2024
Heittäkää hiljaa arkulle multaa siellä on äiti, mummo ja isomummo, siellä on kultaa. Kaipauksella muistaen
Sinikka perheineen
Juhani perheineen
Matti perheineen
Tarja perheineen
Tuija ja Tuomo
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Kiitos kaikille
Taimia hoitaneille.
Koulujen päättyminen ja opintojen valmistuminen. Todistukset jaetaan, lahjat annetaan. Tuttu arki jää taakse ja uudet tuulet puhaltavat. Sekä opettajien että oppilaiden on päästettävä irti ja mentävä eteenpäin.
Helatorstain ja helluntain Raamatunkohdat kertovat meille, kuinka Jeesuksen tehtävä maan päällä tuli päätökseensä. Ristin tie on kuljettu. Niin opetuslapsetkin joutuivat uuden eteen. Jeesus nousi taivaisiin ja jätti lähimmät opetuslapsensa julistamaan ilosanomaa. Vanhasta irti päästäessä tulee tilaa jollekin uudelle. Ehkä edessäsi on uusi
opinahjo. Voi olla, että työelämä odottaa. Tai mitä tahansa onkaan, niin ainakin on jotain saavutettu. Me kaikki tarvitsemme elämässämme tilanteita, että jokin asia tulee päätökseen ja voi jatkaa eteenpäin.
Ei Jeesus suinkaan opetuslapsia aivan yksin jättänyt. Hänen fyysinen läsnäolonsa korvattiin hänen hengellisellä
läsnäolollaan. Pyhä Henki lahjoitettiin ja sen mukana kaikki muu. Sen turvin on hyvä jatkaa eteenpäin.
Iiro Lampinen Seurakuntapastori
SEURAKUNTATOIMISTO
(Vellamontie 1a) avoinna ma-to klo 9–12, jolloin voit asioida myös puhelimitse 050 551 3672, 050 435 4751 tai 050 438 9415 (haudanhoitoasiat) tai sähköpostilla aanekosken.seurakunta@evl.fi tai voit varata henkilökohtaisen asiointiajan. Toimisto on suljettu perjantaisin.
SEURAKUNTA VERKOSSA
Radiokirkko sunnuntaisin klo 10 Äänekosken kirkosta. Messulinkki kotisivujen etusivulla. Messu on kuunneltavissa myös tallenteena seuraavan viikon ajan. Iltahartaus torstaisin klo 18 Facebookissa.
KESÄISIÄ MUSIIKKITAPAHTUMIA
SU 30.6. KLO 15 MIKAEL KONTTISEN JA RAUTATIEN SOITTAJAT HYVINKÄÄN KONSERTTI Konginkankaan kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10€.
KE 3.7. KLO 18 VILMA WIRENIN KLASSINEN HARMONIKKAKONSERTTI. Kultaisen harmonikan voittaja v. 2021. Ohjelmassa mm. Bachin, Mozartin ja Scarlattin musiikkia. Vapaa pääsy.
TI 9.7.-PE 12.7. KESÄILLAN SÄVELIÄ Sumiaisten kirkossa. Ks. Musiikkia Sumiaisten kesässä tapahtuma-tiedote. Tilaisuuksiin vapaa pääsy.
LA 13.7. KLO 16 RUKOUS SUOMEN PUOLESTA -KONSERTTI Sumiaisten kirkossa. Musiikissa Ape Nieminen
SU 14.7. KLO 13 LUOJALLE KIITOS. Suvikirkko Sumiaisten leirintäalueella. Musiikissa Maisa & Original Sound
Aamupuuro tiistaisin klo 7.30–10 srk-kodissa. Kesätauko heinäkuun ajan.
Yhteiskristillinen rukouspiiri srk-kodin toimistosiivessä parillisen viikon tiistaisin klo 17, seuraava kokoontuminen 9.7.
Diakoniatoimisto suljettu 19.6. - 23.7. Seuraava päivystys 25.7 klo 9-11
La 22.6. klo 13 Juhannuspäivän kansanlaulumessu kirkossa, Hintikka, Janhonen, kirkkokahvit Kömin Kilta.
Su 30.6. klo 15 Mikael Konttisen ja Rautatien soittajat Hyvinkään konsertti Konginkankaan kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10€.
Su 14.07. klo 13 Konfirmaatiomessu kirkossa, rippikouluryhmä Laaja 4, Tourunen, Juhani Hintikka, Kirsi Hintikka, Akusti Väisänen, leirin isoset.
To 18.7. klo 18 Laulu- ja nuotioilta Turvalassa Päivi ja Ari Vertaisella, Siltasalmentie 185, asiaa lähetystyöstä, Halinen, Vuojus.
SUMIAINEN
Aamupuuro torstaisin klo 8–10 srk-kodissa (Kuoppatie 2). Kesän viimeinen aamupuuro 20.6. Ja seuraava aamupuuro 1.8. Diakoniapäivystys 1.7. ja 15.7. klo 10-12 6.-14.7. Sumiaislaista taidetta - näyttely srk-kodissa päivittäin klo10-14.
Pe 21.6. Juhannusjuhla kirkolla. Klo 18 seurat srk-kodissa, mukana Erkki Puhalainen, Roseniuksen pojat, klo 19 ehtoollishetki kirkossa, jonka jälkeen makkaranpaistoa rannassa.
Su 23.6. klo 13 Konfirmaatiomessu kirkossa.
Rippikouluryhmä Laaja 2, Lampinen, Kurtti, Akusti Väisänen, leirin isoset.
Su 30.6. klo 13 Messu kirkossa, Lampinen, Niskala.
To 4.7. klo 18 Lähetyksen nuotioilta Salme Tourusella, Saarikkaantie 413. Musiikissa Ape Nieminen, joka kertoo terveisiä Ukrainasta ja Moldovasta. La 6.7. klo 14 Luonto puhuu näyttelyn avajaiset srk-kodissa. Samalla Yrjö Kautosta kertovan kirjan julkistaminen.
Su 7.7. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa, rippikouluryhmä Laaja 3, Hintikka, Kurtti.
Su 7.7. klo 14 Konfirmaatiomessu kirkossa, Pilistveren rippikoulu, Pietikäinen, Kurtti.
To 11.7. klo 18 Virontyön nuotioilta Liimataisilla, Niinimäentie 98. Terveisiä Viron lapsi -ja nuorisotyöstä, Päiviö Turtiainen, sanaa Tuomo Liimatainen ja musiikissa Juha-Pekka Liimatainen.
Ti 9.7. klo 18 Kesäillan säveliä kirkossa, Iida Liimatainen, oboe, Maiju Kovanen, piano, Juha-Pekka Liimatainen, huilu ja Tuomo Liimatainen, piano.
Ke 10.7. klo 18 Kesäillan säveliä kirkossa, Maria Hotti ja Kyösti Kytöjoki, laulu sekä Juho Leppänen, piano.
To 11.7. klo 18 Kesäillan säveliä kirkossa, Kasperi Krasila, laulu ja kitara.
Pe 12.7. klo 18 Kesäillan säveliä kirkossa, Martti Lappi, laulu ja kitara. Omia sävellyksiä mm. Leinon, Sarkian ja Lorcan runoihin.
La 13.7. klo 16 Rukous Suomen puolesta -konsertti Sumiaisten kirkossa. Musiikissa Ape Nieminen.
Su 14.7. klo 13 Luojalle kiitos. Suvikirkko leirintäalueella. Musiikissa Maisa & Original sound. Kolehti Viron lapsi-, nuoriso- ja pyhäkoulutyölle. Kakkukahvit tarjoo Late pastor.
Kirkon Olkkari (Sammonkatu 2) ma-ke klo 11–14. Diakoniatoimisto avoinna ke ja pe klo 9–11. (pe 21.6. suljettu). Muuna aikana p. 040 5025481
Su 23.6. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Pietikäinen, Janhonen.
Su 23.6. klo 15 Juhannushartaus Kapeenkosken Honkaristillä. Pappina Elina Tourunen, kanttorina Hannu Tervo. Marttojen kahvio (kahvi ja pulla 3€). Järj. Äänekosken ja Laukaan seurakunta ja Koiviston Martat.
Pe 28.6. klo 12 Rukous vainottujen kristittyjen puolesta Kirkon Olkkarissa (Sammonkatu 2). Open Doorsin - rukousryhmässä kokoonnumme rukoilemaan joka toinen perjantai (parilliset viikot) vainottujen kristittyjen puolesta eri puolilla maailmaa. Paula Forsgren.
Pe 28.6. klo 18 International Service. Englanninkielinen sanajumalanpalvelus. Tourunen, Janhonen, Jenni ja Jari Pajari.
Su 30.6. klo 10 Messu kirkossa. Tourunen, Janhonen.
Ke 3.7. klo 18 Vilma Wirenin klassinen harmonikkakonsertti. Kultaisen harmonikan voittaja v. 2021. Ohjelmassa mm. Bachin, Mozartin ja Scarlattin musiikkia. Vapaa pääsy.
Su 7.7. klo 10 Messu kirkossa, pappina Valtteri Laitila Rauhanyhdistyksestä, kanttorina Hanna Kaasinen.
Ke 10.7. klo 18 Lähetyksen nuotioilta Eila Kalavaisella, Hietamankoskentie 206, Hietama. Lähetysasiaa, makkaraa ja mehua.
Pe 12.7. klo 12 Rukous vainottujen kristittyjen puolesta Kirkon Olkkarissa (Sammonkatu 2). Paula Forsgren.
Su 14.7. klo 10 Messu kirkossa, Suolahden ja Äänekosken jumalanpalvelusryhmäläiset, Vuojus, Juhani Hintikka.
Rauhanyhdistys Lantelantie 32
La 6.7. klo 18.00 Kesäseurat, Harri Hintikka; klo 19.30 Pertti Kautto.
Su 7.7. klo 10.00 Messu, Äänekosken kirkko, Valtteri Laitila; klo 11.30 Ruokailu, Lantelantie 32; klo 12.30 Seurat, Pertti Kautto, Harri Hintikka; klo 15.00 Seurat, Valtteri Laitila, Jukka Kirvesmäki.
Diakoniatoimisto avoinna ti 2.7., 9.7. ja 16.7. klo 10–12. Muuna aikana p. 040-7263519 tai 040-5025481. Nuorten ilta 20.6.–18.7. torstaisin klo 14–22 Suolahden kirkolla.
To 20.6. klo 18 Lähetyksen nuotioilta Simosilla, Niskalantie 59. Illassa vieraina Joona ja Helene Toivanen (Myanmar ja Thaimaa). Illan päätteeksi makkaraa ja mehua lähetyksen hyväksi.
Su 23.6. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Tourunen, Niskala.
Su 30.6. klo 10 Messu kirkossa, Lampinen, Niskala. Ke 3.7. klo 18 Lähetyksen nuotioilta kirkon nuorisotilassa. Vierailijana illassa Anitta Lepomaa, joka kertoo työstään Itä-Siperiassa. Makkaraa ja mehua lähetyksen hyväksi. Su 7.7. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Pappina Jaana Pietiläinen, Niskala. Su 14.7. Ei messua Suolahden kirkossa: yhteinen messu klo 10 Äänekosken kirkossa, toteutuksessa Suolahden ja Äänekosken jumalanpalvelusryhmäläisiä.
Mika Lätti
FAKTA
Mika Lätti
s. Heinävedellä 21.1.1969, asuu Karkkilassa.
Kino Laikan toimitusjohtaja, kirjailija.
NOPEAT
Kirja vai elokuva?
Tällä hetkellä elokuva.
Mikko Niskanen vai Aki Kaurismäki?
Vaikea, jopa mahdoton kysymys, johon en halua vastata. Molemmat ovat kovia ukkoja.
Maijan Baari vai Heikin Pub?
En edes muista Heikin Pubia.
Etäopiskelu vai sisäoppilaitos?
Tietenkin sisäoppilaitos.
Haiku vai elegia?
Ehdottomasti haiku!
Virheitä
tekemällä oppii
Mika Lätistä tuli nuoriso-ohjaaja sattuman kaupan kautta.
Marjo Steffansson
Olin maalaispoika, kiltti, armeijan käynyt urheilullinen lukiopoika kun aloitin opinnot Mikkelissä, Suomen Nuoriso-opistolla, ja siellä minusta kuoriutui puoliboheemi eläjä. Opinnot jäivät kesken, sillä sisäinen levottomuus ja ajelehtiva elämäntyyli heittelivät kymmenen vuoden ajan, kunnes aika oli kypsä jatkamaan opintoja Suolahteen Keski-Suomen Opistolle. Kaksi vuotta vaihtelevalla menestyksellä tapahtunutta opiskelua johti kuitenkin valmistumiseen vuonna 1996. Sain paperit käteen just ja just. Koska suhtaudun nykyään lempeydellä itseeni, asettuneena ihmisenä, sanon, että Suolahti oli hyvä paikka nuorelle ihmiselle harjoitella elämää. Olen ollut aina kiltti, mutta silloin tuli hölmöiltyä aika paljon ja opiskelu oli välillä sivuraiteilla, kun tehtiin kaikkea hassua. Jälkeenpäin katsottuna opin elämään te-
kemällä paljon virheitä. Opisto oli lempeä ja hyvä paikka yrittää löytää itseään. Silloin kaikki syyt löytyivät muista, oli itsesääliä ja järjestelmässä oli vikaa joten tuli rikottua järjestelmän säätöjä. Ehkä se kuuluu nuoruuteen.
KUUSIAIDAN takana tapahtui paljon oppimisen lisäksi, mutta Maijan Baari toimi tukikohtana. Levottamalla rinnakkaiskurssilla opiskelevasta Wallu Valpiosta sai hyvän kaverin. Oma kurssini oli tasainen ja se lienee syynä, että valmistuin. Järjestettiin Wallun kanssa Mestarpäiviä, joka oli poikkitaiteellinen tapahtuma. Idea saatiin televisiosarjasta nimeltä Alholat, jossa kerrottiin syrjäkylän poikien vaiherikkaasta elämästä. Katsottiin sitä, ja Mestarpäivillä pukeuduttiin saappaisiin ja vanhoihin kauluspaitoihin. Oli nurmipaininäytöksiä ja saatiin Helsingistä asti luennoimaan pseudotiedemies Kauko Nieminen. Maksettiin hänelle bussi-
Kaurismäen kanssa.
Hippojen jälkeisenä päivänä kokoonnuttiin opistolla yhteiseen tilaan turinoimaan ja pitämään krapulaklubia.
Vas: Miia Nivala, Tommi Riihimäki (baskeripää), Mika Lätti, Aki Karvonen
Oik: Jani Petteri Valpio, Pasi
Ala-Nissilä ja Harri Heikkinen
matkat ja Suolahden matkahuollollossa oli häntä vastassa torvisoittokunta. Mentiin Maijan Baariin, jossa Nieminen jakoi Eetterinpyörteet -lehtisiä ja luennoi, kuinka eetteripyörteistä löytyy iankaikkisen elämän salaisuus. Ehkä me Wallun kanssa opittiin tapahtumajärjestelyistä jotain, sillä hän järjestää Helsingissä isoja rock-konsertteja ja mä pyöritän elokuvateatteria.
Sain eväät työelämään, sillä tein nuorisotyötä kahdeksan vuotta ja saman verran erityisopettajan hommaa. Opin opistolla tasa-arvon, ihmisen ymmärtämisen ja arvostamisen sekä empatian taidot. Elämä internaatissa opetti tulemaan toimeen erilaisten ihmisluonteiden kanssa. Olen ollut aina kiltti ja empaattinen ihminen, silloinkin kun elämäntapani eivät olleet niin vakaita kuin nykyään.
TÖRMÄSIN Walluun Helsingissä, kun hän oli Moon-TV:llä. Aloin kirjoittaa lyhyitä tarinoita, joita kuvattiin Moon TV:lle. Olin muutaman vuoden ajan joka päivä näkyvillä Wallun Never Trust a Hippie -musiikkiohjelmassa. Kirjoitin dokumenttiromaanin Wallun elämää (2022 Like), jossa oli fiktiota sopivassa suhteessa. Vuonna 2020 Tammi julkaisi Wallun elämäkerran Minun tieni.
ASUN KARKKILASSA, ja olen kahden tyttären isä, on mukava katsella kun harjoittelevat olemaan aikuisia. On hienoa nähdä, kuinka he ovat paljon viisaampia kuin isänsä. Pyöritän Karkkilassa Högforsin ruukin tiloissa Kino Laika -elokuvateatteria, jonka perustin Aki Kaurismäen kanssa vuonna 2021.
Seuraava ÄKS ilmestyy 17.7. Lue uutiset www.äks.fi
Me hoidamme
KIINTEISTÖPALVELUT
1. a (Keiteleentie)
2. b (Risusaari)
3. b (Mörtti)
4. b (Kuokanjoki)
5. a (tie 69)
6. d (169 järveä)
7. b (Kypärälahdessa)
OTA YHTEYTTÄ 0400 152 222 www.avera.fi
MONIPUOLISET
SÄHKÖASENNUSPALVELUT
SEKÄ SÄHKÖTARVIKEMYYMÄLÄ
Kallas 1, 44150 Äänekoski
• Sijaitsemme Teollisuuskadulla
• P 020 7189 805
•
Palvelemme ma-pe 8-16
8. d (Vesanto)
9. d (Niinilahti)
10. b (Pyyrinlahti)
11. a (Katajapolku)
12. b (Kymijoki)
13. b (Johannanranta)
14. c (Mämme)
15. c (Kuhnamo)
16. d (Rotkola)
17. b (Makkaramäki)
18. b (Järvenpää)
19. a (Kotikatu)
20. b (Kapeenkoski)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT
Toimitus
Päätoimittaja
Marjo Ste ansson
• 040 841 2945
• marjo@aksa.
Sivunvalmistus
• Sampo Rossi
Ilmoitukset
Yksityinen, paikallinen kaupunkilehti jaetaan Äänekosken ja Uuraisten taajaman joka kotiin ja yritykseen. Jakelu 11.000 kpl, normaalisti kahden viikon välein, joka toinen keskiviikko
Myyntipäällikkö
Pirjo Hakkarainen
• 040 565 0941
• pirjo@aksa.
ÄKS.FI
Ilmoitusmyynti
Marjut Parola 040 730 4234
• marjut@aksa.
TORIKATU 2, 2.krs, 44100 ÄÄNEKOSKI
paino: Sanoma Manu Oy, Tampere • jakelu: POSTI OY
KESÄN 2024 PALVELUT
Kaupungintalon kesäsulku rajoittaa palveluita loma-ajalla 1.7.-4.8.2024. Puhelinvaihde numerossa 020 632 2000 palvelee myös kesällä arkisin ma-pe klo 8.00-16.00. Kaupungin henkilöstö on tavattavissa sopimuksen mukaan. Vaikka kaupungintalo on kesällä suljettu, Äänekosken kaupungin työllisyyspalvelut palvelee normaalisti. Lue lisää kesän palveluista ja poikkeusaukioloajoista: aanekoski.fi/uutiset
KYLÄBUSSIN AIKATAULUT
Kyläbussin aikataulu arkipäivisin:
AAMUVUORO
Suolahti linja-autoasema klo 7:05
ABC Hirvaskangas klo 7:25
Kartano Kievari klo 7:40
Äänekoski terveyskeskus, tk: n puoleinen pysäkki klo 7:50
Äänekoski linja-autoasema bussikatos/paikallisliikennepysäkki klo 8:00
Suolahti linja-autoasema klo 8:15
Sumiainen klo 8:35
Konginkangas klo 9:00
Äänekoski terveyskeskus, tk:n puoleinen pysäkki klo 9:25
Äänekoski linja-autoasema bussikatos/paikallisliikennepysäkki klo 9:35
ILTAPÄIVÄVUORO
Äänekoski linja-autoasema bussikatos/paikallisliikennepysäkki klo 13:20
Äänekosken terveyskeskus, Lidl:n puoleinen pysäkki klo 13:20
Konginkangas klo 14:00
Sumiainen klo 14:20
Suolahti linja-autoasema klo 14:40
Äänekoski linja-autoasema bussikatos/paikallisliikennepysäkki klo 15:00
Äänekoski terveyskeskus, Lidl:n puoleinen pysäkki klo 15:00
Kartano Kievari klo 15:20
ABC Hirvaskangas klo 15:35
Suolahti linja-autoasema klo 15:55
Kyläbussi ei kulje viikonloppuisin tai arkipyhinä. Tarkemmat tiedot kaupungin verkkosivuilla aanekoski.fi/kylabussi
Perhe- ja perintöoikeudelliset asiakirjat: testamentit ja edunvalvontavaltakirjat, perukirjat ja ositukset sekä perinnönjaot.
SARI PARKKONEN, LAKIMIES, VT
Puhelin 050 546 2892
KAUPPAKATU 13 C, 44100 ÄÄNEKOSKI
www.lakiasiatsariparkkonen fi
Ääneseudun Ilona ry. Kotakennääntie 2. Ilona avoinna klo 9-16 ja pe 9-15. Ruokailu 4 euroa klo 12.00, Ilm. klo 9.30 mennessä. (huom kesäaika). Kahvi 1 euroa.
To 27.6. Pihakirppis klo 10-14 Ilonassa! Pe 5.7. Kesäteatteri Kuusaassa Kanavateatterissa ”Pirunpelto” näytelmä. Klo 19 näytös. 20 euroa. Ilmoittaudu 28.6. mennessä! Kahvit kuuluu hintaan. 10.7. Naistenilta klo 14-16. Kävely yhteisöpuutarhalle ja smoothie. Pe 12.7. Retki Keuruulle. Markkinat ja Pakohuone nuorille. Teemme Tukilinja hakemuksia ja tuettujen lomien hakemuksia. Ryhmät kesä-elokuun tauolla.
• Poliittisesti sitoutumaton
Sinun arkesi ääni
Yhteystiedot: Rita 040 591 9061, Eero 0400 115361, Sirpa 040 769 8522, Anssi 040 769 8351, Ville 044 247 9658
Tapahtuman järjestää Konginkankaan kyläyhdistys Tervetuloa koko perheen tapahtumaan!
Suovanlahden kesä ‘24
Luonnonlähteellä-näyttely 17.6.-14.7. Maamiesseurantalo, Kivenniementie 6 traktorijatzit.fi
Traktorijatzit 4.-6.7. Myllytupa, Vesannontie 2124
JA PALJON MUUTA
Oikeus muutoksiin pidätetään
Suovanlahden Maamiesseura
ILMOLAHTI TUTUKSI -VIIKKO 24.-30.6.
Kaikille avoimia kohtaamisia joka päivä. www.pikkaisenparempiakylia.fi/ilmolahti Su 30.6. klo 14 Olga Kolari tunnelmoi veden äärellä kanteleella ja harpulla, Majatie 85A, uudessa venevalkamassa. Maksuton
LAUKAAN TUPASWILLA
Regatta la
Antiikkia • Leluja ym. OSTOT KÄTEISELLÄ! 24.6. - 7.7.
(myös naisten isoja kokoja)
ma ‑ to 10 ‑ 22 pe‑ la 10 ‑ 00 su 10 ‑ 22
HERKULLISTA KOTIRUOKAA Monipuolinen noutopöytä arkisin 10.30-14.00
VANHA KEITELE puh. 0400 645 700 Hotellipolku 1, 44200 Suolahti Ma-pe 10.30-14.00
JOKAINEN MATKA TUO POSITIIVISTA
Kaikella hyvällä energialla on lähteensä. Luokkansa suosituin* malli Toyota Yaris Hybrid on nyt uudistunut niin teknologian, turvallisuuden kuin hybridivoimalinjan osalta, mikä tekee ajamisesta entistäkin hauskempaa ja helpompaa.
Valitse sinulle sopivin etu
TALVIRENKAAT KEVYTMETALLIVANTEIN 0 € **
EDULLINEN TOYOTA EASY OSAMAKSU -RAHOITUS 3,49 % korko + kulut** TAI
Uusi Yaris 1.5 Hybrid 116 Active joustavalla osamaksulla esim.
244 €/kk
Sis. määräaikaishuollot. Ei huolta arvon alenemisesta.
Autojen hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. UUSI YARIS 1.5 Hybrid 116 Active kokonaishinta 24 848,73 €, WLTP CO₂-päästöt 87 g/km, WLTP EU-yhd. kulutus 3,8 l/100 km. UUSI YARIS 1.5 Hybrid 130 Premiere
Edition kokonaishinta 31 190,54 €, WLTP CO₂-päästöt 95 g/km, WLTP EU-yhd. kulutus 4,2 l/100 km. Yaris Hybrid -malliston WLTP CO₂-päästöt 87–96 g/km ja yhdistetty kulutus 3,8–4,2 l/100 km.
Lopullinen CO₂-arvo ja keskikulutus määräytyvät COC-todistuksen arvojen mukaan. TAKUU 3 v/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Hybridijärjestelmän takuu 5 v/100 000 km. TURVA Toyota Hybridiakkuturva 10 v/350 000 km. *Tietolähde: Henkilöautojen ensirekisteröinnit vuonna 2023, Netwheels Oy, Mittaristo & Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, liikenneasioiden rekisteri. **Talvirengas- ja korkokampanja koskevat uusia yksityisasiakastilauksia mallille Yaris (alk. 23 635,74 €) sekä valikoiduille muille malleille. Kampanjat eivät ole yhdistettävissä. Kampanjat voimassa toistaiseksi. Kampanjat eivät koske GR Yaris -mallia. Talvirenkaat kevytmetallivantein, arvo 1 604–2 060 € ko. mallille. Kuvan auto erikoisvarustein. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Yaris 1.5 Hybrid 116 Active 24 848,73 €. TOYOTA EASY OSAMAKSU kk-erä 213,48 €. Sopimusaika 48 kk. Kilometrit 40 000 km. Käsiraha 20 % (4 969,75 €). Suurempi viimeinen osamaksuerä / taattu hyvityshinta 13 301,41 €. Korko 3,49 %. Käsittelymaksu 15 €/kk. Perustamiskustannus 399 €. Todellinen vuosikorko 5,33 %. Luoton määrä 19 878,98 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 23 350,02 €. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. TOYOTA HUOLTOSOPIMUS 30,81 €/kk. Sopimuskausi 48 kk. Kilometrit 60 000 km.
• ÄÄNEKOSKI
Rahastajantie 2, 44100 ÄÄNEKOSKI
Automyynti ark. 9-17 la kiinni puh. 010 5228 455
Huoltopalvelut ark. 7.30-16.30 puh. 010 5228 460
Varaosapalvelut ark. 7.30-16.30 puh. 010 5228 465
Vaihde palvelee ma-pe klo 7.30-16.30 puh. 010 5228 300
Kesportilla on
29,90 €
Kesätuotteita alennetuin hinnoin -30% | -40% | -50%
SLIP-ON NAISTEN PISTOKASSANDAALIT
ISUP 700 III -SUP-LAUTA Kaikki mitä tarvitset! Ilmatäytteinen, kaksikammioinen SUP-lauta, irrotettava evä, karkuremmi, paikkaussarja, pumppu, hiilikuitumela ja reppu. Ovh 599 €
Toivotamme asiakkaillemme hyvää juhannusta!
Kevyet ja muodikkaat naisten vapaaajankengät. Nopeasti kuivuva vuori. Ovh 39,90 € Myymälässä hyvä valikoima vapaaajankenkiä!
29,90 €
NAISTEN JA MIESTEN 3/4 CAPRIT
Kevyet ja joustavat. Ulkoiluun ja vapaa-aikaan Ovh 59,90 €
299€ 3990
Lisää kesätarjouksia myymälässä. HUOM! Tarjoukset ovh-hinnasta!