Mika Pelli Valmennuspäällikkö Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia & Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka www.vrua.fi
Kuva: @linnaski
VOIMALLA R VERKOSTOITUMISEN
ALPPIKOULUSTA URHEILUAKATEMIAKSI JA OLYMPIAVALMENNUSKESKUKSEKSI Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Ruka tehtävänä on suomalaisten lumilajien huippu-urheilun kansainvälisen kilpailukyvyn pitkäjänteinen kehittäminen toimijoiden yhteistyöllä sekä henkilö- ja talousresursseja keskittämällä. Olympiavalmennuskeskus on tarkoitettu maajoukkueiden ja tavoitteellisten huippu-urheilijoiden valmentautumiseen. Olympiavalmennuskeskus toimii kolmella sektorilla huomioiden arjen valmennuksen ja tukitoimet, arvokisavalmistautumisprosessit sekä lumilajien kehittämistyön (Skilaakso).
6
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia on yhteistyöverkosto, joka huomioi urheiluvalmennuksen, opetuksen ja elämäntaidot sisäoppilaitostoiminnassa. Toiminta kohdennetaan nuorille huipulle tähtääville urheilijoille. Toimintaa järjestetään lumilajien lisäksi alueelliset lähtökohdat huomioiden Sotkamossa, Kuusamossa ja Kajaanissa.
tynyt loukkaantumiseen. ikään ja kehittynyt parissa vuodessa enemmän Kuusamon olosuhdeinvestoinnit Rukalle ovat mahdolkuin historiansa aikana. Ennen kaikkea kehitys listaneet valmennuskeskuksen kehittymisen nykytasolle. on tapahtunut verkostoitumalla. Historian enFIS-rinne, Etu 2 rinne, Pessarin harjoitusrinne, kumpareikko simmäinen yhteistoimintasopimus alppikoulun ja half-pipe ovat Kuusamon kaupungin rakentamia suoriperustamiseksi tehtiin hiihtoliiton kanssa vuontuspaikkoja. Urheilijoiden on helppo sitoutua, kun päivittäisna 1995. Ensimmäiset freestyle laskijat aloittivalmennus ja olosuhde on kunnossa. vat Kuusamossa vuonna 2004. Toiminta laajeOsallistuvaan asiantuntijuuteen on myös lisätty resursseja. ni entisestään, kun yhteistyöhön tuli mukaan Naprapaatti ja fysiikkavalmentaja Niko Leinonen liittyi elo2014 Vuokatin urheiluakatemia, jolloin syntyi kuussa 2020 Kuusamossa urheiluakatemian asiantuntijatiiVuokatti-Ruka urheiluakatemia. min jäseneksi. Lifecoach Olli Jylhän tehtäviin kuuluu asunNäiden yhteistyökuvioiden perustalle synnytettiin vuonna tolaohjaus ja valintavaiheen ”Kasva urheilijaksi” sisältöjen 2018 talvilajien Olympiavalmennuskeskus yhteistyössä Kuu- jalkauttaminen. Fysiikkavalmentaja Jonathan McPhaillin tehsamon kaupungin, Sotkamon kunnan, Vuokatti Sportin, laji- tävät on laajentuneet Olympiavalmennuskeskuksen, lumilauliittojen ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kesken. ta- ja freeskimaajoukkueen puolelle. Myös lumilautaliitto siirsi toimintoja Kuusamoon vuonna 2019. Myös kouluterveydenhuolto palvelee urheilijoita joustaToiminta on saatu leveämmille hartioille, joten sisällön kehitys vasti ja lähettää urheilijat myös tarvittaessa ravitsemusteravoi alkaa. putin vastaanotolle varmistaakseen palautumisen. Rinnelajit on luonnollinen valinta Kuusamolle pitkien peJokaisessa lajissa lajivalmentaja vastaa urheilijan valmenrinteiden jatkumossa. Lumilauta ja Freeski käyttävät samo- nuksesta ja koordinoi asiantuntijoiden käyttöä. Kuusamossa ja suorituspaikkoja, joten yhteistyö on luonnollista ja tukee työskentelee 14 henkilöä täysipäiväisesti urheilijoiden hyväkkokonaisuutta. Alppihiihto, perinteisenä lajina, etsii vielä si. Urheilijoita on kirjoilla yhteensä 139 yläkoulu,- 2.asteen ja keskittämisen hyötyjä, mutta tulee saamaan nykyisten Vuo- maajoukkueryhmät mukaan luettuna. Tavoitteenamme on katti-Ruka urheiluakatemia urheilijoiden kautta terveempiä yhdistää opiskelu ja kehittyminen urheilussa niin, että jokaiurheilijoita arvokisoihinsa. Monen alppihiihtäjän tie on päät- nen voi saavuttaa oman menestyspotentiaalinsa. Toisilla se ukan alppikoulu on kasvanut nuoren aikuisen
7