1 minute read
Skeittiramppi Nuottatielle
Koillismaan Leader ry:n hallituksen kokouksessa 14.9.2021 päättänyt puoltaa Rukan Alppihiihtoyhdistys ry:n Skeittiramppi Nuottatielle -nimistä hanketta. Hankkeen viranomaispäätös tulee alkutalvesta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Hankkeen tavoitteena on lisätä alueen nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, yhteenkuuluvuutta ja sosiaalista kanssakäymistä. Skeittaaminen on yhteisöllistä ja tukee myös urheilijoiden monipuolista harjoittelua ja lajitaitojen kehittymistä. Myös alueen kiinnostavuutta nuorten asuinalueena lisättään hankeen avulla.
Hankkeeseen tarvittava toimenpidelupa saatiin Kuusamon kaupungin rakennusvalvonnalta naapureiden kuulemisen jälkeen. Lokakuun alussa valmisteltiin kestävä pohja minirampille ja keväällä 2022 voidaan rakentaa miniramppi lumien sulamisen jälkeen. Skeittirampin kaaren korkeus on noin metri, leveyttä tulee noin viisi metriä ja pituutta hieman alle 10 metriä. Minirampin rakentaminen vaatii erikoisosaamista rakentamisesta, johon valitaan kokenut tekijä, jolla on kokemusta rampin rakentamisesta. Apumiehiä rakentamiseen saadaan yhdistyksen jäsenistä ja lähialueen asukkaista.
Advertisement
Hankkeen turvin rakennetaan Miniramppi Nuottatien varteen alueen skeittaajille, skuuttaajille ja rullaluistelijoille. Tavoitteena on parantaa lähialueen harrastusmahdollisuuksia ja lisätä nuorten kokonaisliikunnan määrää. Nuottatielle rakennettava skeittiramppi on matalankynnyksen ramppi ja toimii matalankynnyksen lähiliikuntapaikkana.
Rukan alppihiihtoyhdistys ry vastaa hankkeesta syntyvistä kuluista, johon Koillismaan Leader ry. on puoltanut tukieuroja yleishyödylliseen investointiin. As OY Kuusamon Oppari vastasi tontista ja lupien anomisesta. Skeittiramppi hankkeen kustannusarvio on noin 12 000 €, johon yleishyödyllistä investointitukea on puollettu 65 % syntyneistä kuluista. Omavastuuta katetaan muun muassa talkootyöllä rampin rakentamisvaiheessa sekä yhdistyksen muulla varainhankinnalla.
Lähiliikuntapaikka itsessään toteuttaa kestävän kehityksen periaatetta, jolloin lähiliikuntapaikka löytyy kävelymatkan päästä. Skeittiramppi palvelee kaikkia Nuottatien asukkaita ja lähialueen aloittavia skeittauksen harrastajia.
Lisätietoa Hanketukien hakemisesta löytyy Koillismaan Leader sivuilta osoitteesta: https://www.koillismaanleader.fi/fi/ etusivu