YLÄKOULUTIIMI
heilija itsenäiseen elämään sekä laadukkaaseen itseohjautumiseen, niin urheilun, koulunkäynnin kuin elämänhallinnankin osalta. Yläkoulutiimin lukukausimaksu on 2250 €, maksu sisältää valmennuksen, matkat lähialueille sekä Kuusamon kaupungin liikuntapaikkojen maksuttoman käytön.
Yläkoulutiimi on ollut osa Vuokatti-Rukan alppiakatemiaa jo vuosikymmenen ajan. Yläkoulutiimin kalenteri täyttyy noin seitsemästäkymmenestä leiripäivästä, jotka sisältävät myös kilpailupäiviä. Yläkoulutiimin pääasiallinen toimintaympäristö on Ruka ja sen lähialueet. Rukalla on erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen lajiharjoitteluun, lisäksi suurpujottelun ja vauhtilajien harjoittelussa hyödynnetään mm. Suomu ja Pyhätunturia.
Y
läkoulutiimissä harjoittelu painottuu puoleksi lajiharjoitteluun ja noin neljännes harjoittelusta on taito- sekä fysiikkaharjoittelua. Jäljelle jäävä neljännes koos-
tuu elämänhallintaa tukevista luennoista sekä asiantuntijaluennoista. Asiantuntijaluennoilla käsitellään esimerkiksi psyykkistä valmentautumista sekä levon ja ravinnon merkitystä urheilijan suorituskykyyn.
MITEN PÄÄSEE MUKAAN TOIMINTAAN?
Osa yläkoulutiimin toiminnasta järjestetään lukiolaisten kanssa, ja samalla avautuu oiva tilaisuus haastaa vanhempia laskijoita. Yksi yläkoulutiimin tavoitteista on valmistella nuori ur-
SKEITTIRAMPPI NUOTTATIELLE
H 82
nyksen lähiliikuntapaikkana. Hankkeeseen tarvittava toimenpidelupa saatiin Kuusamon kaupungin rakennusvalvonnalta naapureiden kuulemisen jälkeen. Lokakuun alussa valmisteltiin kestävä pohja minirampille ja keväällä 2022 voidaan rakentaa miniramppi lumien sulamisen jälkeen. Skeittirampin kaaren korkeus on noin metri, leveyttä
sa: https://ruka.vrua.fi/hae-mukaan/ Antti Koramo
Lisätietoa
Hanketukien hakemisesta löytyy Koillismaan Leader sivuilta osoitteesta: https://www.koillismaanleader.fi/fi/ etusivu
Koillismaan Leader ry:n hallituksen kokouksessa 14.9.2021 päättänyt puoltaa Rukan Alppihiihtoyhdistys ry:n Skeittiramppi Nuottatielle -nimistä hanketta. Hankkeen viranomaispäätös tulee alkutalvesta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta. Hankkeen tavoitteena on lisätä alueen nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, yhteenkuuluvuutta ja sosiaalista kanssakäymistä. Skeittaaminen on yhteisöllistä ja tukee myös urheilijoiden monipuolista harjoittelua ja lajitaitojen kehittymistä. Myös alueen kiinnostavuutta nuorten asuinalueena lisättään hankeen avulla. ankkeen turvin rakennetaan Miniramppi Nuottatien varteen alueen skeittaajille, skuuttaajille ja rullaluistelijoille. Tavoitteena on parantaa lähialueen harrastusmahdollisuuksia ja lisätä nuorten kokonaisliikunnan määrää. Nuottatielle rakennettava skeittiramppi on matalankynnyksen ramppi ja toimii matalankyn-
Lisätietoja yläkoulutiimistä ja kansallisesta yläkoulutoiminnasta saa soittamalla Mika Pellille +358504641906 tai Antti Koramolle +358407576972. Toimintaan haetaan osoittees-
tulee noin viisi metriä ja pituutta hieman alle 10 metriä. Minirampin rakentaminen vaatii erikoisosaamista rakentamisesta, johon valitaan kokenut tekijä, jolla on kokemusta rampin rakentamisesta. Apumiehiä rakentamiseen saadaan yhdistyksen jäsenistä ja lähialueen asukkaista. Rukan alppihiihtoyhdistys ry vastaa hankkeesta syntyvistä
kuluista, johon Koillismaan Leader ry. on puoltanut tukieuroja yleishyödylliseen investointiin. As OY Kuusamon Oppari vastasi tontista ja lupien anomisesta. Skeittiramppi hankkeen kustannusarvio on noin 12 000 €, johon yleishyödyllistä investointitukea on puollettu 65 % syntyneistä kuluista. Omavastuuta katetaan muun muassa talkootyöllä rampin rakentamisvaiheessa sekä yhdistyksen muulla varainhankinnalla. Lähiliikuntapaikka itsessään toteuttaa kestävän kehityksen periaatetta, jolloin lähiliikuntapaikka löytyy kävelymatkan päästä. Skeittiramppi palvelee kaikkia Nuottatien asukkaita ja lähialueen aloittavia skeittauksen harrastajia.