3 minute read

Urheiluyläkoulutoiminta Kuusamossa

Urheiluyläkoulu Kuusamossa

Urheiluyläkoulussa tavoitteellisesti urheileva nuori saa ohjausta elämäntaitojen kehittämiseen sekä valmiuksia opintojen ja urheilun vaativampaan yhdistämiseen. Suomalaisessa urheilussa pidetään tärkeänä, että urheilija pystyy arjessaan yhdistämään tasapainoisesti tavoitteellisen urheilun ja opiskelun tai muun työuransa. Tätä ajatusmallia kutsutaan kaksoisuraksi (Dual Career).

Suomessa kaksoisura alkaa yläkouluvaiheesta ja jatkuu aina huippu-urheilu-uran päättymisen jälkeiseen urasiirtymään. Urheiluyläkoulun aikana nuorelle syntyvät hyvät valmiudet ja edellytykset urheilijan uralle sekä toisen asteen opintoihin. Koulun, urheiluseuran, lajiliiton, urheiluakatemian ja muiden toimijoiden tavoitteena on tukea nuorta opiskelun ja urheilun yhdistämisessä ja sitä kautta kasvamisessa tasapainoiseksi sekä hyvinvoivaksi urheilijaksi.

Kuusamossa Nilon yläkoulu tähtää urheiluyläkouluksi. Toiminnan kehittäminen on käynnistynyt syksyllä 2023 ja kehittämistä jatketaan asteittain lukuvuoden 2023–2024 aikana. Ensimmäisessä vaiheessa urheilutoimintaa järjestetään kerhotoimintana ja siihen valitaan 18 urheilusta innostunutta nuorta Nilon yläkoulusta. Ohjelmaan valituilla oppilailla on mahdollisuus koulupäivän aikaiseen harjoitteluun kerhotoiminnassa kerran viikossa, 90 minuuttia kerrallaan.

Valmentajina toimivat Nilolta kaksi liikunnan opettajaa sekä urheiluakatemian valmentaja. Valmennus on yleisvalmennusta eli se sopii kaikkien lajien harrastajille ja tähtää monipuolisten ominaisuuksien kehittämiseen.

Harjoitussisällöt muodostuvat nopeus-, taito-, ketteryys, kimmoisuus- ja kestävyysharjoittelusta.

Tarkoituksena on lisätä tavoitteellisesti urheilevien oppilaiden liikunnan määrää viikon aikana ja tarjota lajiharjoittelua tukevia sisältöjä. Kasva urheilijaksi -sisällöt tukevat urheilijan elämäntaitojen oppimista. Yleisvalmennuksen lisäksi seuroilla on mahdollisuus järjestää lajiharjoitus kouluviikon aikana erikseen koulun kanssa sovittaessa. Oppilaat saavat myös ohjeistusta omatoimiseen harjoitteluun. Omatoiminen harjoittelu on tärkeää seuratoiminnan ja koululiikunnan lisäksi, jotta tavoitteellinen 20 tuntia liikuntaa viikossa täyttyisi.

Urheiluyläkoulutoiminnan toinen vaihe käynnistyy alku vuodesta 2024, kun haku syksyllä 2024 alkavaan seiskaluokkalaisten urheiluluokkaan käynnistyy. Suunnitelmana on käynnistää uusi urheiluluokka Nilolla vuosittain niin, että kolmen vuoden jälkeen urheiluluokka toimii kaikilla kolmella luokka-asteella (7.–9 lk.). Nilon urheiluyläkoulussa kasva urheilijaksi -sisällöt (mm. elämäntaidot, psyykkinen valmennus, ravinto) integroidaan terveystiedon opintoihin. Yleisvalmennuksen sisällöt määrittyvät Olympiakomitean kasva urheilijaksi -yleisvalmennussisältöjen pohjalta. Lisäksi lajiharjoittelulle tulee lukujärjestykseen oma paikka, jossa seurat voivat sitä järjestää. Jos urheilijan seura ei järjestä lajivalmennusta tarjotussa harjoitteluaukossa, niin urheilija voi tällöin osallistua yleisvalmennukseen.

Urheiluyläkoulutoiminnan tavoitteena on mahdollistaa harjoittelua ja liikuntaa 6–10 tuntia kouluviikon aikana, alkaen seiskaluokalla 6 tunnista nousten ysiluokalla jopa 10 tuntiin viikossa. 10 tuntia on jo puolet viikon tavoitemäärästä, joten seuraharjoittelulle ja vapaa-ajalla tapahtuvalle omatoimiselle liikkumiselle jää vielä toinen 10 tuntia katettavaksi.

Urheiluyläkoulutoimintaa järjestetään Kuusamossa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian (VRUA), Nilon yläkoulun ja seurojen välisellä yhteistyöllä. Kuusamossa VRUA:n painopistelajeina ovat rinnelajit, alppihiihto, freeski ja lumilautailu. Urheiluyläkoulutoiminta mahdollistaa tulevaisuudessa myös näiden lajien harrastajien hakeutumisen Kuusamoon VRUA:n järjestelmään opiskelemaan ja urheilemaan jo yläkouluvaiheessa. Tämä on hyvä mahdollisuus urheilusta innostuneelle nuorelle haastaa ja kehittää urheilullista osaamistaan systemaattisesti jo yläkouluvaiheessa.

Olosuhdelajeissa, kuten rinnelajit ovat, laji- ja oheisharjoittelun sekä koulun ajankäytöllisesti tehokas yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian ympäristö tarjoaa tähän oivan mahdollisuuden tulevaisuudessa Nilon urheiluyläkoulun myötä.

Sisään otetaan vuosittain noin 20 seiskaluokalaista pääsykoemenettelyn perusteella. Pääsykokeena käytetään Olympiakomitean suosittelemaan soveltuvuuskoetta. Lisäksi koulumenestys ja motivaatio huomioidaan pisteytyksessä. Nilon urheiluyläkouluun ei tule painopistelajeja, vaan kaikkien lajien harrastajat ovat samalla viivalla ja valinnat tehdään pääsykoetulosten perusteella.

teksti Eetu Virranniemi

Kuva Mikko Järvenpää

This article is from: