Torstai 27.4.2017 klo 18.30–01.00 Kulttuuritalo, Helsinki
Tuomaristo työn touhussa Evento Awards lähestyy ja kilpailutöiden tuomarointi käy kuumana. Tuomariston puheenjohtaja Elina Koivumäki iloitsee tasokkaista kilpailutöistä, tuomariston monipuolisesta asiantuntijuudesta ja entistä sujuvammasta tuomarityöskentelystä. EVENTO AWARDS -tuomariston puheenjohtaja Elina Koivumäki kertoo tuomarointityön rytmittäneen kevättä tammikuusta alkaen. Silloin rupeama alkoi tuomariston yhteisellä lounastapaamisella, johon kansainväliset tuomarit osallistuivat etäyhteydellä. Tällä hetkellä ammattilaissarjojen tuomarointi on jo takanapäin, mutta yleisösarjojen osalta työ on vasta alussa. – Tuomaroinnin kätevänä työkaluna toimivaa nettialustaa on hiottu entistä paremmaksi, mikä näkyy työskentelyn vaivattomuutena. Kommenttikentissä voimme käydä dialogia muiden tuomareiden kanssa, ja kommentit ovat myöhemmin myös kilpailun osallistujien hyödynnettävissä, Koivumäki iloitsee. KILPAILUTÖIDEN taso on Koivumäen mukaan tänäkin vuonna tutun korkea. – Huipputöissä korostuu luovuus. Kaikki lähtee uudenlaisesta, innovatiivisesta perusideasta, joka riittää ikimuistoisen tapahtuman luomiseen myös pienemmällä budjetilla. Suomessa tehdään tuomariston mukaan laadukkaita tapahtumia kautta linjan. – Suomalaiset osaavat homman, ja myös asiakasyritysten kommenteissa korostuu tyytyväisyys tapahtuma-alan kumppaneiden ammattitaitoon, Koivumäki toteaa. Kaikkia ei hänen mukaansa kuitenkaan aina tarvitse miellyttää. – Joskus voisi ehkä liikkua myös heikommilla jäillä ja kokeilla jotain räväkämpää, hän vinkkaa tulevia tapahtumatoteutuksia silmällä pitäen. TUOMARISTO koostuu tänä vuonna yhä monipuolisemmasta kattauksesta kotimaisia ja kansainvälisiä eri alojen asiantuntijoita. – Tuomaristo edustaa tapahtumaketjun kaikkia näkökulmia, joten kilpailutyöt ruoditaan yhä monipuolisemmin ja perusteellisemmin, Koivumäki kertoo. Erityisen hyvillään hän on siitä, että ammattilaistuomariston rinnalla äänensä saa Evento Awardsissa aina isosti kuuluviin myös kansa. – Sanoohan sen jo kilpailun slogankin. Tapahtuma-alalla kaikki on kiinni ihmisistä. It’s all about people!
58
2/2017