2 minute read

Lahden Classic

Next Article
HotRod & Rock Show

HotRod & Rock Show

Lahden Classicissa upeita urheiluautoja ja tietenkin CCOF-osasto – vertailukohtana lyhyenä raporttina myös Techno-Classican tämän vuoden saldo

Teksti ja kuvat: Matti Kukkonen

Advertisement

1. Suomen suurin vs. maailman suurin?

Toukokun alun perinteinen suurnäyttely Classic Motorshow Lahdessa oli jälleen maineensa veroinen. Kävijöitä kaksipäiväisessä tapahtumassa oli melkein 20 000 henkeä! Tapahtuman autojen taso oli jälleen varsin korkeaa luokkaa. Sisähallien ohessa nähtävää oli sadoittain pihanäyttelyssä perinteiseen tapaan. Tapahtuman ohessa ajettiin vanhoilla autoilla myös Classic Tour –matkailuajo, tällä kertaa Peter Geitelin muistoajon merkeissä. Lahden urheiluautohallissa oli hienoja erityismalleja mm. Suomeen palannut Suomi-Ferrari 250 GTE sekä alkupään upea avo-Corvette 1950-luvun alkupuolelta. Samaten löytyi näyttelystä harvinaisia malleja eri merkeistä hyvin runsain mitoin. CCOF oli tässä kaikeissa luonnollisesti mukana komealla 30-vuotisjuhlaosastollaan. Vieressämme oli näyttelyn toinen keskuskohde, omistajien helmet-osasto. Sielläkin oli esillä Karo Kivisen hieno Cadillac. Vertailun vuoksi: maailman suurimmassa harrasteautojen näyttelyssä Techno-Classicassa (Essen, huhtikuu) kävijöitä oli vajaat 190 000 kpl. Kävin Essenissä tänä vuonna jo kolmatta kertaa ja sen osalta voi kyllä todeta että mikäli johonkin isoon kv-näyttelyyn koskaan aikoo mennä, niin Essenissä kannattaa käydä. Tapahtuma on 4-päiväinen (plus kalliimpi lehdistöilta keskiviikkona) ja sisältää tuhansia näyttelyautoja laidasta laitaan. Pääpaino on eurooppalaisilla

autoilla (Mersut, Jaguarit, Porschet, Alfat, Ferrarit jne) mutta kyllä siellä aina muutama kymmenen jenkkiäkin on. Tänä keväänä Cadillaccejakin oli 6-7 kpl joista osa jopa huutokaupoissa (Coys, Sothebys) myynnissä. Myös Saksan ns. Cadillac-museumin (jossa kävin viime syyskuussa) vanha 30-luvun lopun Cadillac oli myytävänä ja nuijittiin uudelle omistajalle melko alhaisella hinnalla. Kalleinta luokkaa edustivat amerikan puolella 1950-luvun lopun Cadillacit. Huutokaupassa 1958 avot eivät nousseet minimikauppahintaan eli hinnoissa jäätiin alle 100 tonnin reippaasti. Huutokaupoissa myytiin

kuitenkin suuri valtaosa myynnissä olleista autoista (hiukan alle 200 kaikkiaan 229 autosta). Kallein auto MB 540 K Cab sai hinnakseen peräti 2,25 miljoonaa.

Myynnissä oli muutoin Cadillac-puolelta osastoalueella mm. vaatimattomaan 290 tuhannen euron hintaan entisöity vm 59 Eldo Biarritz avo. Ihan hieno auto mutta tietyt yksityiskohdat herättivät kysymysmerkkejä ja konehuoneeseen oli laitettu hiukkasen ekstraa bling-blingiä. Tietenkin Essenissä on korotetut messutason hinnat. Halvempaakin ja jopa yllättävän edullista kalustoa on kuitenkin aina myös myynnissä ns.

ulkonäyttelyssä. Siellä uudemmat harrastemeset olivat alle 10 tonnin hinnoissa, samaten 70-80-luvun Rolssit ja Bentleyt mikäli kunto ei ollut aivan loistoluokkaa. Essen tulee taas huhtikuun alussa 2020 joten kannattaa pohtia pientä viikonlopun harrastelomareissua. Lento on lyhyt Dusseldorfiin mistä junalla pääsee paikalle.

2. CCOF-osasto: Le Mans- kilpurikäkkylä ja klassinen Eldo 1970-luvulta

Cadillac-klubin osaston osuutta mietittiin sekä teeman että klubin 30-vuotisjuhlavuoden kannalta. Rekvisiitaksi saatiin sopivasti uudet isot banderollit sekä julisteita. Autojen suhteen otettiin osastolle klassinen valkoinen, alkuperäiskuntoinen Eldorado Coupe vm 1975 edustamaan ns. ”perus-Cadillacceja” ja sitten urheilullisemmassa kategoriassa mukaan otettiin jo ACS:ssäkin esillä ollut Jukka Huhdan Cadillac Series 51 eli sinivalkoinen Le Mans- Cadillac. Siitähän on ollut toki varsin paljon juttuja tässä viimeisten parin vuoden mittaan. Hyvänä täkynä auto kyllä Classicissa toimi ja sitä plus juhlavia banderolleja kuvattiin koko ajan ahkerasti.

Tänä vuonna myös Alfatv:n kuvausryhmä saapui vieraaksemme ja pääsin kertomaan lyhyesti klubin nykyisyydestä ja mainostamaan samalla Haikon juhlanäyttelyä. Ohjelma taitaa tulla (2. Osa Classic Motorshow) kesäkuun lopulla uudestaan ulos ja näkynee myöhemmin myös Youtubessa. Yuotubesta löytyy muuten nytkin hienoja pitkiä videoita Classicin autoista joissa mukana myös klubin osasto. Klubimme osastolla vierailivat myös viime vuoden tapaan Klassikot-lehden kauniit myyntikonsulentit Janina Kumlander ja Saija Sihvola. 

This article is from: