Painajainen nimeltä Northstar

Traumat ja kuvat: Kirsi Pääskyvuori

}Käyttöautot saavat harrastajapiireissä yleensä vähemmän huomiota kuin harrastepelit. Huollot tehdään vasta sitten kun on pakko, eikä pintoja pahemmin kiillotella. Ajellaan sen minkä huvittaa ja vaihdetaan toiseen ilman suurempia tunnekuohuja. Minulla se käyttöauto sattuu olemaan Northstar STS vuosimallia -97. Vuoden päivät tämä meidän symbioosi toimikin ilman tankkausta suurempaa tointa, tosin tankata sai myös öljy- ja jäähdytysnesteosastoilla kohtalaisen tihiään. Kun sitten pikkuhiljaa alkoi ilmetä omituisia käyntihäiriöitä, jopa sammahteluun saakka, oli ilmeistä että jonkinsortin huoltoa kannattaisi tehdä.

Ensisijaiseksi syylliseksi sormella osoitin tietysti tuota naapurimaan bensaa. Mitä jos vaihtaisi bensansuodattimen ja vaikka tulpat, niin siinähän sitä olisi käyttöautolle vallan riittävä huolto. Laiskana naisena tämäkin palvelu tilattiin paikalliselta sähkö-jeesukselta. Se homma antoikin jo viitteitä tulevalle. Suodatin oli senverran jämähtänyt, että bensaputki katkesi irroittaessa. Siihen käyvää liitintä ei tietenkään ollut saatavilla, mutta ongelma ratkesi opelin suodattimella, jonka sai patentoitua paikoilleen. Tulpista sähkö-jeesus tuumasi, että uivat öljyssä, ehkä jotakin tiivistystä venttiilikopille kannattaisi harkita (ko. moottorissa ventiilikopat tiivistyvät tulppien ympärille kumisilla O-renkailla). Sitä moottoriöljyä ei nyt mahottomia määriä ollut tarvinnut lisätäkkään - vanhalle autolle melko kohtuullisia määriä, mutta coolanttipuoli, sitä tuppasi kulumaan jo melkein enemmän kuin bensaa. Siinähän sitä samalla avatessaan kattelisi nekin vuotokohdat.

Ameriikanmiehen verkkokaupasta jääkaappimagneetin kiilto silmissäni siis venttiilikoppien tiivisteitä tilaamaan. Kahvipöytäkeskusteluissa urakalle löytyi innokas työmieskin, kutsun häntä tässä yhteydessä nimellä Summanen. Tiivisteet ei maksa paljo mittään, niinpä tilasin samalla uudet äänenvaimentimet ja kaikki koiranluutkin kolisevien tilalle. Onpahan sitten katsastukseen kaunista esiteltävää. Nämä jälemmäksi mainitut hivelikin silmää kohtalaisen helposti, mutta se venttiilikoppaosasto olisi pitänyt jättää mieluummin vuotavaksi. Tiivisteiden vaihtaminenhan pitäisi olla lastenleikkiä, mutta... Nähdäkseen takimmaisen nokka-akselin ajoitusmerkit pitää konetta hieman kallistaa. Köyhän miehen mallilla kallistus tehdään liinalla, vedettiin kiinni toiseen projektiautoon joka joutessaan toimi vastapainona.

Northstarin konehuoneeseen katsoneet tietävätkin, että työskentelytilaan ei mahdu edes pientä kiinalaista, saatikka nakkisormista suomipoikaa. Päästäkseen käsiksi etummaiseen venttiilikoppaan on irroitettava vesipumpun hihnapyörä edestä pois. Tiukassa tuntui olevan ja useita erilaisia ulosvetäjiäkin piti hitsailla. Käsittämätöntä kyllä, mutta sellainenkin rautapalikka kuin laadukas cadillacin nokka-akseli ei tätä päittäisvetoa kestänyt, vaan katkesi kahteen kauniiseen kappaleeseen. Tässäkohtaa todettiin myös, että vesipumppu hammashihnoineen on parhaat päivänsä nähnyt sekä ylä- ja alavesiletkut on syytä uusia samalla.

Hullunkiilto silmissäni taas seuraavaa ”magneettisettiä” tilaamaan. Kaikki muut pulikkaiset mukavasti löytyikin, mutta nokka-akselia ei. Konsultoitiin paikallista northstar-harrastajaa Jäppistä, ja hän oli samanlaiseen moottoriin (offroad-vehkeissä) viritellyt erillisen sähköisen vesipumpun hommaa hoitamaan. Sehän kuullosti korviini vallan mainiolta ratkaisulta, ihan yliarvostettuja tuollaiset alkuperäiset nokka-akselilta käyttövoimansa saavat vesipumput… Samaiseen tilaukseen laitoin uudet konepellin kaasujousetkin, ”kakkosnelosta” oli väistelty jo riittävän kauan jo muutenkin selkäystävällisen konehuoneen kanssa.

Tässä välissä oli mukava todeta jääkaappimagneetti-kokoelman kasvaneen jo mukavasti. Äänenvaimentajistakin toinen tuli toiselta puolelta ameriikkaa kuin toinen, ja muut hilppeet vielä erillisesssä lähetyksessä, entäs ne tullaukset, ne ne vasta sekavia olikin. Tuli varmuuden vuoksi maksettua moneen otteeseen ja vielä tänäkin päivänä fedex muistutteli maksamattomista tulleista, joista ei varsinaista laskua ollut olemassakaan. Kalkulointini mukaan osat tuli siltikin vielä halvemmaksi kuin kotimaan versiot, eikä kaikea täältä olisi saanutkaan, mm. vasen äänenvaimennin olisi saatavissa mutta oikea silti tilattava rapakon takaa. Mikähän siitä niin erikoisen tekee… peilikuvat, muttei siltikään samanlaiset.

Palataanpa taas konehuoneen uumeniin ja sähköisen vesipumpun asennukseen. Vedenkiertojärjestelmän ollessa hieman hämärä päätettiin se ensimmäisenä asentaa ylävesiletkuun, siinä kun olisi hälle ollut enempi tilaa. No sehän ei tietenkää toiminut, kun ylävesiletkussa ei ole jatkuvasti riittävästi vettä, vaan pumppu pyöri kuivana. Alavesiletkuun asennettuna, vai sanoisiko ahdettuna, kävi vuorostaan niin, että vesiletku imeytyi lyttyyn. Päätettiin poistaa termostaatti kokonaan. Tässäkohtaa kabiinista tietenkin hävisi lämmöt. Mainiota suomen olosuhteisiin käyttöautolle. Todetaan että käyttö - autossa sähköinen vesipumppu ei riitä, vaan vesi on saatava kiertämään myös lämmitysjärjestelmässä. Arvontakoneisto ja useat konehuoneeseen kurkkineet päät tulivat siihen tulokseen, että pieni reikä termostaatissa voisi hoitaa homman. Reikä tehtiin ja lyhyt koeajo osoitti kuinka hienosti cadillac keittää.

Palataan alueen ainoan northstar nokka-akseleitten omistajan Herra Jäppisen puheille ja

Hieman syöpynyt bensaputkenpää ei irroitusta tietenkään kestänyt.

Ympäri maailmaa metsästetty nokka-akseli löytyi neljän kilometrin päästä. Valkoinen jauhe penkillä on vahinko kyllä vaan lunta... Kevät kukkuu jo pitkällä ennenkuin tämä huolto asettui uomaansa.

Viisi toinen toistaan kauniimpaa jääkaappimagneettia muistuttaa tästä henkisiä resurssejani huomattavasti latistaneesta tapahtumasarjasta päivittäin. Tosin nythän sitä taas vaan nautin, suristellessani auringonlaskua kohden. Pienellä riskillä, se vinkuva laturihan uusitaan vasta sitten, kun tämä konkurssi tasaantuu.

”PIENI HUOLTO” ON KORVISSANI KIROSANAN KUULOINEN...

hierotaan kauppaa, vaihdamme katkonaisen nokka-akselin ja sähköisen vesipumpun yhteen käytettyyn, mutta ehjään nokka-akseliin, joka rukousten saattelemana hyvin helläkätisesti irroitellaan työn alla olevasta irto-moottorista. Ja kasataan auto niin, kuin se alun alkaenkin olisi pitänyt tehdä.

Ennen sitä voi hieman hullutella ja vaihtaa vuotavaksi todettu syyläri. Sen irroittamiseksi ei tarvitse purkaa kuin muutamia ruuveja, jos vaan ne kaikki näkökenttään osuisi ja saisi muutenkin irti kuin rautasahan terällä. Kevyttä välijumppaa. Syyläriä ei sentäs tarvinnut ameriikasta rahdata, vaan se löytyi autokaupaan aikanaan sisällytetyn vara-auton raadosta.

Jakopääjumppaa Northstarin jakopään voi ajoittaa kahdella eri asennolla oikein, ja kukapa tietääkään, kuinka monta vaihtoehtoa siinä on mennä väärinkin. Yhdellä kokeilulla kone kävi kuin huonovointinen raktori ja äänenvaimentajat hohti punaisenaan. Kaiken rassuun lomassa putkiin on päässyt bensaa tai ties mitä, ja savuntuotanto on huolestuttavan runsasta. Lisäksi viimeisellä kasauskerralla nokkapukin ruuveja momenttiin kiristäessa kolme ruuvia tietysti katkesi.

Takimmaisten sylinterien nokka-akseleiden ajoitusmerkkejä ei pääse näkemään, eikä takimmaista venttiilikoppaa saa irti ennen kuin kallistaa moottoria. Internetin opasvideoitten ja erilaisten mielipiteiden arvonnassa jo kolmas ajoituskerta sattui kohalleen. Taivahan talikynttilät miten suloinen ääni se puhdas käyntiääni voi ollakkaan. Se on niin hiljainen, että se paljastaa laturin vinkunat ja ohjaustehostimen öljyn puutteen, mutta nepä nyt ovatkin jo pullanpaistoa tämän raparperipiirakan jäläkeen.

Siitä sitten iso smaili naamalle ja Juukaa kohden. Pidemmälle (300 km) en sillähätää keksinytkään lähteä koeajoa suorittamaan. ”Uutukaista” moottoria säälien ajoin tietenkin arvokasta ennakoivaa ajoa aina Joensuuhun saakka, ennen kuin tuli tarve ensimmäistä kertaa jarruttaa hieman tehokkaammin. No ooho, eipäs ole jarruja ei, vaan mukavan lurpsakka polin. Jarruletku poikki. Northstarin tähtien alla asustanee pieniä suojelusenkeleitä, kun isoimmissa nopeuksissa ei tuota jarrutustarvetta tullut… Sykemittaria taputellessa menikin sitten tovi, mietin ajellakko seuraavat sata kilsaa eteenpäin kohteeseen saakka, vai jo ajetut kaksisataa nöyränä takasin. Päädyin jälkimmäiseen, koska kotoonta saisi taas sitä remonttiapua. Ei tarvinnut selättää kuin kahdet liikennevalot, kun pääsin jo ”turvallisesti” motarille. Siellä kun lipuu riittävän hiljaa, niin kiireisemmät menee ohi ja eteenkin jää rakoa kohtalaisen nopeasti. Jaksoin tätä hiipivää menoa parisenkymmentä kilsaa aina lähimmälle Gulf-asemalle saakka. Laatuasemilta löytyy aina joku paikallinen, joka osaa opastaa lähimmälle korjaamolle. Kävi tuuri ja korjaamo löytyikin vajaan kilometrin päästä. Siellä oli varmasti koko perjantai-iltapäivä odotettu välitöntä apua tarvitsevaa ameriikan autoilijaa. Mieletön tuuri kuitenkin kävi,

ja korjaamo Satuma sattuikin olemaan hyvinkin jenkki-myönteinen. Eipä sitä letkua kauan tarvinnut pyöritellä, kun totesivat Mazda 6:ssa olevan samanlaiset. Hieman romuläjää läpi ja sieltähän löytyi lähes vastaava, hieman pidempimallinen letku joka patentoitiin paikoilleen. Ilmauksen jälkeen totesin, että käännänkin keulan taas pohjoiseen.

Henkikullan ollessa yleisen uskomuksen mukaan se ainoa, uudet jarruletkut tilattiin samantien ja sitä jumppaahan Herra Pitkonen odottikin jo innoissaan. Siitä lisää ehkä myöhemmin... 

Tarinassa esiintyvien henkilöiden nimet on ehkä muutettu, yksityisyydensuojalain periaatteiden mukaisesti.

Sähkö-Jeesus, paikallinen autosähköosaaja Summanen, (kaveri joka erehtyi vapaaehtoiseksi tiivisteiden vaihtajaksi) Northstar harrastaja, Jäppinen (yhtä nokka-akselia köyhempi) Viimeisen momentin kiristäjä = Pitkonen

Auton seisonta-aika kaikkine osien odotuksineen noin kaksi kuukautta. Huollon hinta siliät 1000 euroa, kun työtunteja ei lasketa.