Finn Lectura 2018

Page 1

2018


2018

5

10

12

17

19

23

32

37

Kielet 5 Englanti 8 Ruotsi 12 Espanja 14 Ranska 16 Saksa  17 Italia  18 Venäjä  21 Suomi toisena kielenä 28 Selkokieli 29 S2-oppimispelit 30 Viro 31 Japani 32 Portugali 33 Muut kielet

Yleiseen tiedonjanoon 37 Kasvatus ja opetus 40 Muut kirjat 43 Info


Lukijalle VIIME AIKOINA OPPIMISTA JA OPETTAMISTA koskeva

keskustelu on pyörinyt hyvin vahvasti digitalisaation ympärillä. Kannanottoja on esitetty sekä puolesta että vastaan. Osa vannoo perinteisten painettujen oppikirjojen nimeen, osa taas puhuu digitalisaation mukanaan tuomista hyödyistä. Keskustelussa kuitenkin välillä unohtuu se, mikä on oppimisen kannalta keskeisintä, eli itse materiaalien sisältö. Olipa oppimateriaalin julkaisumuoto sitten painettu, sähköinen tai näiden yhdistelmä, ja olipa materiaali sitten tekstiä, kuvaa tai ääntä, on sisältö kuitenkin se, mikä lopulta ratkaisee. Tähän me uskomme myös Finn Lecturassa ja haluammekin tarjota opiskelijoille ja opettajille mahdollisimman laadukkaita sisältöjä sekä kielten opiskeluun että niiden opetukseen myös vuonna 2018. Vuoden 2018 aikana moni vieraan kielen aikuisoppimateriaalisarjamme saa jatko-osan. Uudet osat saavat ruotsin sarja Häng med!, saksan sarja Hallo!, espanjan sarja ¡Perfecto! sekä englannin sarja Everyday English. Lisäksi suosittu suomi toisena kielenä -sarja Ahaa! täydentyy jatko-osalla. Mutta on luvassa jälleen muitakin hienoja ja toivottuja uutuuksia. Näihin kuuluvat mm. alkuvuodesta ilmestyvät aikuisille suunnattu italian

oppimateriaali Si parte! 1 sekä portugalin oppimateriaali Descobertas 1. Laajennamme myös valikoimaamme yhteiskuntaopin opetukseen, kun julkaisemme aikuisten maahanmuuttajien perusopetukseen tarkoitetun selkokielisen Suomen yhteiskuntaopin Selkeästi Suomessa. Lukion oppimateriaaleissa B3-venäjän sarjamme Ponjatno! täydentyy sen viimeisellä, kolmannella osalla. Suositun A-ruotsin Inne-sarjamme LOPS-uudistus saatetaan päätökseen, kun kurssit 7 ja 8 uudistuvat kevään aikana. Avasimme viime kesänä uuden Finn Lecturan Digimateriaalit -palvelun, joka tarjoaa opettajille, oppilaitoksille ja opiskelijoille entistä helpomman ja kätevämmän tavan hankkia ja käyttää Finn Lec­ turan sähköisiä oheismateriaaleja. Palvelusta on saatavilla mm. äänitteiden sekä opettajan oppaiden sähköiset versiot. Suosittelemme kaikkia tutustumaan palveluun ja hyödyntämään sitä sekä opiskelussa ja opetuksessa. Koko Finn Lecturan väen puolesta toivotan sisältö­ rikasta vuotta 2018 sekä intoa uusien asioiden opiskeluun! Hanna Haukkapää TOIMITUSJOHTAJA

Julkaisujen sisältöä koskevat tiedustelut Uudenmaankatu 10 00120 Helsinki www.finnlectura.fi

puhelin: 09 7415 1005 sähköposti: info@finnlectura.fi


Kielet


Englanti

Everyday English Everyday English on innostava englannin oppi­ materiaalisarja aikuisille. Kirjasarja johdattaa opiskelijan lähes kaikkialla puhutun maailman­kielen opintoihin motivoivalla ja käytännönläheisellä tavalla. Kommunikatiivinen lähestymistapa tukee kielitaidon kehittymistä tilanteissa, joissa opiskelija tavallisimmin tarvitsee englannin kieltä.

Everyday English Starter Englantia aikuisille

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-675-1 Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-683-6 Opiskelijan CD | ISBN: 978-951-792-705-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-685-0

KEVÄT

2018

Everyday English 1 Englantia aikuisille

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-678-2 Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-684-3 Opiskelijan CD | ISBN: 978-951-792-706-2 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-686-7

KEVÄT 2018

Everyday English 2

Everyday English 4

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-731-4

Taso: A2-B1 | ISBN: 978-951-792-980-6

Englantia aikuisille

Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-759-8 Opiskelijan CD | ISBN: 978-951-792-760-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-758-1

Everyday English 3 Englantia aikuisille

Taso: A2 | ISBN: 978-951-792-850-2 Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-851-9 Opiskelijan CD | ISBN: 978-951-792-884-7 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-852-6

Englantia aikuisille

Everyday English 4 -kirjassa syvennetään englannin rakenteiden ja sanavaraston osaamista sekä jatketaan suullisen kielitaidon kehittämistä runsaiden harjoitus­ ten avulla. Kirjan kappaleissa sekä laitetaan ruokaa kotona että syödään ulkona, kunnostetaan kotia, tutustutaan uusiin ihmisiin sekä matkustellaan Australiassa. Englannin kielen ääntämistä harjoitellaan erillisten ääntämisosioiden avulla. Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-983-7 Opiskelijan CD | ISBN: 978-951-792-984-4 | Vain digi Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-981-3

TEKIJÄT •  Everyday English Starter: Anni Holopainen, Christine Silventoinen, Hannele Ylönen •  Everyday English 1–4: Anni Holopainen, Christine Silventoinen

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 26 € • Opettajan CD 45 € • Opiskelijan CD 26 € • Opettajan opas 65 €    www.everydayenglish.fi

Muista myös digimateriaalit!

www.finnlectura.fi | 7


Englanti

Catching Up

Catching Up ENGLISH FOR CONVERSATION CLASSES

Eeva Mortazavi Sanna Saarinen Rebecca von Bonsdorff

Academic and Professional English

Reading, Writing and Spoken Communication TEIJA PERTTILA-GLENCAIRN Taso: B2–C1 ISBN: 978-951-792-441-2 | 50 €

Kokonaan englanninkielinen oppi­kirja tähtää akateemisen tason kielen hallintaan moni­ puolisten harjoitusten avulla.

opettajien

näytekirjapyynnöt www.finnlectura.fi/nayte

Catching Up

English for Conversation Classes EEVA MORTAZAVI, SANNA SAARINEN, REBECCA VON BONSDORFF

Taso: B1 | ISBN: 978-951-792-730-7 | 35 €

Keskustelukursseille suunnatun kirjan avulla opiskelija kehittää englannin suullista kielitaitoaan ja saa lisää itsevarmuutta kielenkäyttäjänä. Kirjan aihepiireihin kuuluvat mm. koti, perhe ja harrastukset, ruoka ja terveys sekä matkailu. CD | ISBN: 978-951-792-740-6 | 45 € Opettajan opas ISBN: 978-951-792-739-0 | 65 € Muista myös digimateriaalit!

Gateway to Engineering English Englantia tekniikan opiskelijoille

ULLA HUTTUNEN-FINTA, IRENE HYRKSTEDT, LEA MYLLYLÄ, ANNA-MAIJA PIETILÄ, RITVA RASIMUS, MIRJA SAARIJÄRVI

Taso: B1 | ISBN: 978-951-792-449-8 | 39 €

Ammattikorkeakoulujen tekniikan alan englannin opintoihin tarkoitettu kirja harjaannuttaa monipuolisesti kielitaidon eri osa-alueita. CD | ISBN: 978-951-792-460-3 | 69 € Opettajan opas ISBN: 978-951-792-450-4 | 65 € Muista myös digimateriaalit!

Kuuntele ja opi englantia

HEIKKI TULKKI, TOMI VÄLIMAA

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-483-2 | 49 €

Äänioppikirjan avulla opitaan hauskasti arkipäivän tilanteisiin liittyvää englannin kielen keskeistä sanastoa ja ilmauksia.

Muista myös nämä! Talking about Finland

Englantia matkailijoille

Taso: B2 | ISBN: 978-951-792-401-6 | 45 €

Taso: A2 | ISBN: 978-951-792-480-1 | 10 €

CD | ISBN: 978-952-346-068-3 | Vain digi

CD | ISBN: 978-951-792-373-6 | 15 € Opettajan opas ISBN: 978-951-792-890-8 | Vain digi

RUSSELL SNYDER

Muista myös digimateriaalit!

8 | www.finnlectura.fi

HEIKKI TULKKI, TOMI VÄLIMAA


Englanti

Stepping Stones Stepping Stones on englannin kielen oppimate­ riaalisarja kaikille aikuisopiskelijoille, joille englan­ nin keskeisimmät perusrakenteet ovat tuttuja, mutta jotka kertaamisen lisäksi kaipaavat kannustusta puhumisen harjoitteluun ja omakohtaiseen kielen käyttöön.

Stepping Stones 1

Taso: B1 | ISBN: 978-951-792-557-0 CD | ISBN: 978-951-792-560-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-610-2

Stepping Stones 2

Taso: B1–B2 | ISBN: 978-951-792-732-1 CD | ISBN: 978-951-792-761-1 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-762-8

3. OSAA TULOSS

2019 Muista myös digimateriaalit!

TEKIJÄT • Liisa Huhtala-Halme, Nanna Qvist, Penelope Roux

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 39 € • CD 69 € • Opettajan opas 69 €

www.finnlectura.fi | 9


Ruotsi

Inne Inne on selkeä ja motivoiva lukion A-ruotsin oppi­ materiaalisarja. Tekstit ovat aitoja ja innostavia, sanastot laajoja. Sekä perusteksteihin että teema­ sanastoihin on tarjolla runsaasti vaihtelevia har­ joituksia. Kaikissa kursseissa tähdätään suullisen kielitaidon kehittymiseen luontevasti ja johdon­ mukaisesti muiden taitojen rinnalla.

Inne Kurs 1

LOPS 2016

ISBN: 978-951-792-561-7

CD | ISBN: 978-951-792-562-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-596-9 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-600-3

Inne Kurs 2

LOPS 2016

ISBN: 978-951-792-767-3

CD | ISBN: 978-951-792-768-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-769-7 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-770-3

Inne Kurs 3

Uuden LOPSin mukaiset Inne Kurs 7–8

LOPS 2016

KEVÄT

2018

ISBN: 978-951-792-771-0

CD | ISBN: 978-951-792-772-7 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-773-4 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-774-1

Inne Kurs 4

LOPS 2016

ISBN: 978-951-792-788-8

CD | ISBN: 978-951-792-789-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-790-1 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-792-5

Inne Kurs 5

LOPS 2016

ISBN: 978-951-792-793-2

CD | ISBN: 978-951-792-794-9 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-795-6 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-797-0

Inne Kurs 6

LOPS 2016

ISBN: 978-951-792-798-7

CD | ISBN: 978-951-792-799-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-800-7 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-802-1

10 | www.finnlectura.fi

Inne Kurs 7

VANHA OPS  ISBN: 978-951-792-692-8 LOPS 2016  ISBN: 978-951-792-803-8

VANHA OPS   CD | ISBN: 978-951-792-693-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-694-2 LOPS 2016   CD | ISBN: 978-951-792-804-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-805-2 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-807-6

Inne Kurs 8

VANHA OPS  ISBN: 978-951-792-695-9 LOPS 2016  ISBN: 978-951-792-808-3

VANHA OPS   CD | ISBN: 978-951-792-696-6 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-698-0 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-697-3 LOPS 2016   CD | ISBN: 978-951-792-809-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-810-6


Ruotsi

Muista myös digimateriaalit!

Maksuttomat sanakortit osoitteessa www.inne.fi TEKIJÄT •  Inne 1: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jessica Lindfors •  Inne 2: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jonas Fredén, Jessica Lindfors •  Inne 3–5: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus, Jonas Fredén •  Inne 6–8: Marjut Koivunen, Kristel Riissanen, Anne Suontaus

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 25 € • CD 39 € • Opettajan opas 69 € • Arviointimateriaali 69 €   www.inne.fi

www.finnlectura.fi | 11


Ruotsi

Häng med! Häng med! on ruotsin oppikirjasarja, joka sopii ruotsin kielen alkeita oppivalle tai jonkin verran ruotsia aikaisemmin lukeneelle. Sarjan pääpaino on suullisen kielitaidon aktivoinnissa ja sanavaraston kartuttamisessa. Keskustelujen ja tehtävien avulla opiskelija kertaa keskeisiä ruotsin kielen rakenteita oppien samalla ilmaisemaan itseään ruotsiksi. Kirja­ sarjassa käsitellään jokaiselle suomalaiselle tuttuja teemoja, vieraillaan eri kaupungeissa ja tutustutaan samalla Suomeen sekä Ruotsiin. Kappaleiden aiheina ovat mm. perheeseen, lähiympäristöön ja matkusta­ miseen liittyvät asiat arkipäivän tilanteissa.

KEVÄT

2018

Häng med! 1

Ruotsia aikuisille

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-854-0 CD | ISBN: 978-951-792-855-7 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-856-4

KEVÄT 2018

Häng med! 2

Ruotsia aikuisille

Taso: A2–B1 | ISBN: 978-951-792-985-1

TEKIJÄT • Heidi Nevalainen, Saija Tamminen-Parre, Taija Votkin

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 35 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 €

Muista myös digimateriaalit!

Fullträff igen!

CD | ISBN: 978-951-792-988-2 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-986-8

Svenska för läkare

Ruotsin kielioppi aikuisille

KRISTIINA HAKALA

ISBN: 978-951-792-508-2 | 40 €

Ajanmukaistettu laitos käytännön ruotsin kielen opiskeluun tarkoitetusta kirjasta. Sekä valmiille lääkäreille että lääketieteen opiskelijoille suunnattu kirja soveltuu niin ryhmäopetukseen kuin itse­opiskelun apuvälineeksi ja toimii myös käsikirjana. Kirjaan sisältyy 2 CD-äänitettä.

ULLAMAIJA FIILIN, KRISTIINA HAKALA

Ruotsin kielioppi- ja harjoitus­kirja, jonka avulla oppii niin kieltä kuin kielioppiakin. Kirja sisältää perustaitoja vahvistavia, sanastoltaan helpohkoja harjoituksia sekä pidemmälle ehtineille tarkoitettuja vaativampia harjoituksia.

12 | www.finnlectura.fi

Häng med! 2 on jatkoa suositulle ruotsin oppikirjasarjalle, ja se soveltuu jonkin verran ruotsia aikaisemmin opiskelleelle. Kirjassa sarjan ensimmäisestä osasta tutut päähenkilöt matkailevat sekä Suomen että Ruotsin Lapissa. Tekstien ja runsaiden harjoitusten avulla laajennetaan ruotsin sanavarastoa, aktivoidaan suullista kielitaitoa sekä kerrataan kielen keskeisiä rakenteita.

ISBN: 978-951-792-778-9 | 50 €


Ruotsi SARJAKUVAT: TIMO HUHTALA

Tjena!

OUTI FRISK, HEIKKI TULKKI Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-779-6 | 32 €

Uudenlainen oppimateriaali peruskoulussa hankitun kielitaidon kertaamiseen, laajentamiseen ja aktivoimiseen toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Sarjakuvia sisältävän oppikirjan avulla päästään harjoittelemaan kielen ymmärtämistä ja tuottamista sekä suullisesti että kirjallisesti. Keskeiset kielioppiasiat ja niihin liittyvät harjoitukset sekä laajat aakkoselliset sanastot löytyvät kirjan lopusta. CD | ISBN: 978-951-792-783-3 | 65 € Opettajan opas ISBN: 978-951-792-784-0 | 65 €

Muista myös digimateriaalit!

Kuuntele ja opi ruotsia

OUTI FRISK, HEIKKI TULKKI, GUNNEL REIMBLADH-TAUBE, TOMI VÄLIMAA

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-440-5 | 49 €

Äänioppikirjan avulla opitaan arkipäivän tilanteisiin liittyvää ruotsin kielen keskeistä sanastoa ja ilmauksia niin suomen- kuin ruotsinruotsiksi.

www.finnlectura.fi | 13


Espanja MARKKINOINTIKANSI

¡Perfecto! ¡Perfecto! on rauhallisesti etenevä espanjan kielen sarja, joka on suunnattu vapaan sivistystyön oppi­ laitosten opetukseen. Erityistä huomiota on kiin­ nitetty suullisen kielitaidon kehittämiseen sekä kuullun­ymmärtämisen ja ääntämisen harjoitteluun.

¡Perfecto! 1

Espanjaa aikuisille

SYKSY

2018

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-736-9 CD | ISBN: 978-951-792-751-2 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-749-9

¡Perfecto! 2

Espanjaa aikuisille

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-858-8

SYKSY 2018

CD | ISBN: 978-951-792-859-5 Opettajan opas ISBN: 978-951-792-860-1

¡Perfecto! 3

Espanjaa aikuisille

Taso: A2 | ISBN: 978-952-346-095-9

TEKIJÄT • ¡Perfecto! 1–2: Tommi Ingalsuo, Annukka Mack • ¡Perfecto! 3: Tommi Ingalsuo

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 35 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 €    www.finnlectura.fi/perfecto

Muista myös digimateriaalit!

¡Perfecto! 3 -kirjassa jatketaan arkielämän kielenkäyttötilanteiden harjoittelua. Kappaleiden teemoina ovat mm. koti ja asuminen, ruoanlaitto, sosiaalinen elämä ja ihmissuhteet, televisio ja sosiaalinen media, juhlat ja juhlapyhät, matkailu ja retkeily sekä Suomesta kertominen espanjaksi. Espanjan lisäksi kirjan teksteissä liikutaan myös Latinalaisessa Amerikassa. CD | ISBN: 978-952-346-098-0 Opettajan opas | ISBN: 978-952-346-096-6

Kuuntele ja opi espanjaa JUAN RAFOLS

Taso: A1 ISBN: 978-951-792-481-8 | 49 €

Äänioppikirja antaa hyvän pohjan espanjan kielen taidoille. Kuuntelemalla ja toistamalla opiskelija harjaantuu nopeasti ymmärtämään ja puhumaan espanjaa.

Kuuntele ja opi espanjaa 2 JUAN RAFOLS

Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-775-8 | 49 €

Suositun äänioppikirjan jatko-­osassa keskitytään niihin käytännön puhetilanteisiin, joita matkailija kohtaa oleskellessaan pidemmän aikaa espanjankielisissä maissa.

14 | www.finnlectura.fi


Espanja

Español Español on korkeakoulu- ja aikuisopiskelijoille suunnattu espanjan kielen oppimateriaalisarja. Ripeästi etenevissä kirjoissa tutustutaan nuorten opiskelijoiden seurassa espanjalaiseen tapakulttuu­ riin ja elämänmenoon. Sarjan tavoitteena on kehittää opiskelijan itsenäisiä keskustelutaitoja ja antaa pohja akateemiselle kielitaidolle.

Español Uno

Espanjaa aikuisille Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-672-0

CD | ISBN: 978-951-792-545-7

Español Dos

Espanjaa aikuisille Taso: A2–B1  ISBN: 978-951-792-862-5

CD | ISBN: 978-951-792-863-2

TEKIJÄT •  Kimmo Kontturi, Marjaana Kuokkanen-Kekki, Katri Palmujoki

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 57 € • CD 69 €

Muista myös digimateriaalit!

Espanjan kielioppi TAINA HÄMÄLÄINEN

ISBN: 978-951-792-776-5 | 50 €

Espanjan kielioppi esittelee perusteellisesti kielen rakenteet ja antaa vastauksia kielenkäytön ongelmiin. Suureksi osaksi autenttinen esimerkkiaineisto heijastaa elävää nykykieltä; kontrastiivinen, espanjan ja suomen rakenteita vertaileva näkökulma palvelee etenkin opiskelijoiden tarpeita. Kirjan lopussa on erillinen liite suomen sijamuotojen vastineista sekä laaja luettelo verbien, substantiivien ja adjektiivien rektioista.

Espanjan kielioppi – harjoituskirja TAINA HÄMÄLÄINEN, SONJA VIRKKUNEN ISBN: 978-951-792-777-2 | 32 €

Espanjan kielioppi -teosta täydentävä harjoituskirja sisältää erityyppisiä ja -tasoisia harjoituksia, joiden avulla opiskelija voi tehokkaasti harjoitella espanjan kieliopin kaikkia osa-alueita.

www.finnlectura.fi | 15


Ranska

Chez Marianne Chez Marianne on ripeästi etenevä ranskan kielen oppi­materiaalisarja aikuisopetukseen. Kirjoissa on runsaasti eritasoisia harjoituksia: muun muassa saneluita, kommunikatiivisia harjoituksia, tekstin- ja kuullunymmärtämis­ tehtäviä sekä käännösharjoituksia.

Chez Marianne 1 Ranskaa aikuisille

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-343-9 CD | ISBN: 978-951-792-279-1 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-177-0

Chez Marianne 2 Ranskaa aikuisille

Taso: A2–B1 | ISBN: 978-951-792-186-2 CD | ISBN: 978-951-792-205-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-233-3

TEKIJÄT

Chez Marianne 3 Ranskaa aikuisille

Taso: B1–B2 | ISBN: 978-951-792-605-8 CD | ISBN: 978-951-792-415-3 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-501-3

•  Chez Marianne 1: Eevi Nivanka, Soili Sutinen •  Chez Marianne 2: Luciane Hakulinen, Soili Sutinen •  Chez Marianne 3: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech

MATERIAALIT JA HINNAT •  Oppikirja 40 € • CD 69 € • Opettajan opas 65 €    www.chezmarianne.fi

Kuuntele ja opi ranskaa KATRIINA KURKI

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-499-3 | 49 €

Äänioppikirja, joka antaa hyvän käytännön pohjan ranskan kielen taidoille. Opiskelumetodi perustuu ranskan kielen keskeisten sanojen toistamiseen dialogien ja fraasien avulla.

16 | www.finnlectura.fi

Muista myös digimateriaalit!


Ranska

Chez Olivier Chez Olivier on rauhallisesti etenevä, vapaan sivistys­työn kursseille suunnattu kirjasarja. Kirjo­jen tekstit ovat aitoja arkielämän puhetilanteita, joiden avulla opitaan luontevaa ranskan kieltä. Lukuisat harjoitukset motivoivat opiskelijaa ja kehittävät johdonmukaisesti niitä taitoja, joita eri kielenkäyttö­ tilanteissa tarvitaan.

Chez Olivier 1

Ranskaa aikuisille

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-584-6 CD | ISBN: 978-951-792-643-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-669-0

3. OSA

Chez Olivier 2

TULOSSA

Ranskaa aikuisille

2019

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-826-7 CD | ISBN: 978-951-792-827-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-828-1

TEKIJÄT

MATERIAALIT JA HINNAT

•  Chez Olivier 1: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech •  Chez Olivier 2: Katriina Kurki, Rodolphe Le Clech, Anneli Taimio

• Oppikirja 40 € • CD 69 € • Opettajan opas 65 €

Muista myös digimateriaalit!

Ranskan kielioppi ja käsikirja EEVI NIVANKA, SOILI SUTINEN ISBN: 978-951-792-031-5 | 37 €

Ranskan kielioppi ja käsikirja on suomalaiselle lukijalle tarkoitettu laaja ja perusteellinen esitys ranskan kielen rakenteista. Helppokäyttöinen ja selkeä teos tarjoaa selityksen moneen ranskan kielenkäytön ongelmakohtaan.

Ranskan kielioppi ja käsikirja – harjoituksia EEVI NIVANKA, SOILI SUTINEN ISBN: 978-951-792-032-2 | 34 €

Ranskan kielioppi ja käsikirja -teosta täydentävä harjoituskirja sisältää runsaasti eri osa-alueita käsitteleviä tehtäviä, joiden avulla opiskelija voi harjoitella ranskan kielen ongelmakohtia.

Ranskan ääntämisopas (+CD)

Ranskaa matkailijoille

ISBN: 978-951-792-720-8 | 40 €

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-656-0 | 10 €

MARI WIKLUND

Teos esittelee konkreettisesti suomen ja ranskan ääntämisen eroja.

KATRIINA KURKI

CD | ISBN: 978-951-792-330-9 | 15 € Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-355-2 | 65 €

www.finnlectura.fi | 17


Saksa

Hallo! Hallo! on aikuisopistoihin suunnattu saksan oppimateriaalisarja, jossa kielen opiskelun ohella tutustutaan myös saksankielisten maiden kulttuuriin ja ihmisten arkielämään. Kirjat sisältävät runsaasti tehtäviä, ja kirjallisten harjoitusten lisäksi lukuisat puheharjoitukset valmentavat opiskelijaa tositilan­ teisiin saksankielisessä ympäristössä.

Hallo! 1

Saksaa aikuisille

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-674-4 CD | ISBN: 978-951-792-702-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-703-1

KESÄ

2018

Hallo! 2

Saksaa aikuisille

Taso: A2 | ISBN: 978-951-792-735-2 CD | ISBN: 978-951-792-748-2 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-833-5

KESÄ 2018

Hallo! 3

Saksaa aikuisille

Taso: A2–B1 | ISBN: 978-951-792-989-9

TEKIJÄT • Hallo! 1: Monika Hotanen, Eva Kauppi • Hallo! 2–3: Eva Kauppi, Anja Odell

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 32 € • CD 65 € • Opettajan opas 69 €    www.hallo.fi

Muista myös digimateriaalit!

Aikuisopistoihin suunnatun saksan oppimateriaali­ sarjan viimeinen osa Hallo! 3 sisältää runsaasti erilaisia tehtäviä, myös keskusteluun aktivoivia paritehtäviä. Aihepiireinä ovat mm. koulutus ja työ, erilaiset matkailu­kohteet, autot ja luonto. Kulttuuriosioiden tekstit on kirjoittanut Roman Schatz. CD | ISBN: 978-951-792-992-9 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-990-5

Echt geil!

Saksan kielen alkeisoppikirja

HEIKKI TULKKI, SILJA-LEENA STAWIKOWSKI Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-322-4 | 47 €

Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille suunnattu saksan kielen oppimate­ri­aali. Nopeasti etenevän kirjan avulla opitaan käyttämään saksaa tavallisissa arki­elämän kielen­ käyttötilanteissa. Sanastoa laajennetaan moni­puolisten harjoitusten avulla. CD | ISBN: 978-952-346-004-1 | Vain digi Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-525-9 | Vain digi

Muista myös digimateriaalit!

Saksaa matkailijoille

Kuuntele ja opi saksaa

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-407-8 | 10 €

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-517-4 | 49 €

CLAUDIA JELTSCH

CD | ISBN: 978-951-792-408-5 | 15 €

18 | www.finnlectura.fi

MIRJA PIIROINEN

Äänioppikirjan avulla voi opiskella saksan kielen alkeet missä ja milloin tahansa.


Italia MARKKINOINTIKANSI

Si parte! Si parte! on erityisesti vapaan sivistystyön ope­ tukseen suunnattu uusi italian oppimateriaalisarja. Sarjassa tutustutaan erilaisiin viestintätilanteisiin aitojen dialogien kautta ja samalla opitaan italian kielen perusrakenteita sekä sanastoa. Kappaleissa vertaillaan italian ja suomen kielen eroja ja annetaan lisätietoa kielen rakenteesta. KEVÄT 2018

Si parte! 1

Italiaa aikuisille

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-952-346-091-1 CD | ISBN: 978-952-346-094-2 Opettajan opas | ISBN: 978-952-346-092-8

KEVÄT

TEKIJÄT

2018

• Rosa Daghetti, Katriina Veikkolainen

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 35 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 €

Muista myös digimateriaalit!

Italian kielioppi CIRO IMPERATO

ISBN: 978-951-792-524-2 | 50 €

Kattava esitys italian kielen rakenteista. Kirjassa käsitellään perusteellisesti mm. verbioppia sekä keskitytään erityisesti suomalaisille ongelmia tuottaviin kielioppikohtiin.

Italian kielioppi – harjoituskirja CIRO IMPERATO

ISBN: 978-951-792-752-9 | 32 €

Teokseen Italian kielioppi perustuva harjoituskirja sisältää monipuolisia tehtäviä, joiden avulla opiskelija voi tehokkaasti harjoitella italian kieliopin eri osa-alueita. Monet tehtävien aihepiireistä liittyvät Italian historian ja kulttuurin kannalta tärkeisiin teemoihin.

Kuuntele ja opi italiaa

MIRJA PIIROINEN, SIRPA SINISALO Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-367-5 | 49 €

Äänioppikirjan opiskelu­metodi perustuu keskeisten sanojen toistamiseen dialogien ja fraasien avulla. Kuuntelemalla ja toistamalla opiskelija harjaantuu nopeasti ymmärtämään ja puhumaan italiaa ja selviytymään arkipäivän tilanteissa.

www.finnlectura.fi | 19


Venäjä

Davaj! Davaj! on oppimateriaalisarja yläkoulun B2-venäjän opetuk­ seen. Toiminnallinen, yläkouluikäisen elämää lähellä oleva oppimateriaali keskittyy arkipäivän sanaston sekä rakenteiden moni­puoliseen harjoitteluun. Oppilaan kielitaitoa laajennetaan innostavien harjoitusten sekä pelien avulla, ja mukana on myös runsaasti reagointi-, kuuntelu- ja viestintätehtäviä.

Davaj!

Venäjää yläkouluun

ISBN: 978-951-792-680-5

Maksuttomat sanakortit osoitteessa ww w.davaj.fi

8. luokan harjoituskirja

ISBN: 978-951-792-681-2

8. luokan CD | ISBN: 978-951-792-690-4 8. luokan opettajan opas ISBN: 978-951-792-744-4

TEKIJÄT •  Kirsi Allén, Liisa Partonen (ent. Salmi)

MATERIAALIT JA HINNAT

9. luokan harjoituskirja ISBN: 978-951-792-682-9

9. luokan CD | ISBN: 978-951-792-691-1 9. luokan opettajan opas ISBN: 978-951-792-745-1

•  Oppikirja 34 € •  Harjoituskirja 24 € • CD 69 € • Opettajan opas 69 € •  Arviointimateriaali 69 € | Vain digi    www.davaj.fi

Muista myös digimateriaalit!

Kuuntele ja opi venäjää HEIDI MÄKÄLÄINEN

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-689-8 | 49 €

Äänioppikirja johdattaa opiskelijan venäjän kielen perusteisiin. Kurssin aikana opitaan keskeisiä matkailuun liittyviä ilmauksia sekä kertomaan venäjäksi itsestä ja perheestä.

Prijátnava appetíta!

Palveluvenäjän perusteet

TIINA HEMMING-SOTEJEFF, ILONA ANTILA Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-619-5 | 39 €

Palvelualan venäjän opiskelu aloitetaan helpohkoista kansain­välisistä sanoista, jotka ovat tuttuja monista muista kielistä. Lisäksi opitaan mm. palvelu­fraaseja ja numeroita, ruoka- ja juoma­sanoja sekä opastamaan venäläistä matkailijaa Suomessa. CD | ISBN: 978-951-792-620-1 | 69 € Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-657-7 | 69 €

20 | www.finnlectura.fi

Muista myös digimateriaalit!


Venäjä

Ponjatno! Ponjatno! on lukion B3-venäjän oppimateriaalisarja, jonka­pääpaino on suullisessa kielitaidossa. Puhu­ mi­sen, lukemisen, ääntämisen, kuuntelemisen ja kirjoittamisen lisäksi opitaan venäjän kielen rakenteita sopivissa yhteyksissä kuin myös Venäjän maantuntemusta ja kulttuuria.

Ponjatno! 1

Lukion B3-venäjää

ISBN: 978-951-792-821-2

KESÄ

Kattaa lukion kurssit 1–3.

2018

CD | ISBN: 978-951-792-822-9 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-823-6 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-886-1

Ponjatno! 2

Lukion B3-venäjää

ISBN: 978-951-792-837-3

Kattaa lukion kurssit 4–6. CD | ISBN: 978-951-792-838-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-839-7 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-887-8

KESÄ 2018

Ponjatno! 3

Muista myös digimateriaalit!

Lukion B3-venäjää

ISBN: 978-951-792-840-3

TEKIJÄT •  Ponjatno! 1–2: Kirsi Allén, Tatiana Batanina, Hanna-Maaria Luoto, Liisa Partonen •  Ponjatno! 3: Kirsi Allén, Maria Hokkanen, Liisa Partonen, Viktoria Petrovskaja

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 42 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 € • Arviointimateriaali 69 €    www.finnlectura.fi/oppimateriaalit/ponjatno

Ponjatno! 3 kattaa lukion kurssit 7–8. Sarjan viimeisessä osassa liikutaan Siperiassa ja muualla Itä-Venäjällä. Aihepiireinä ovat mm. koulutus, työelämä, kansain­ välinen yhteistyö, kestävä kehitys ja kierrätys. CD | ISBN: 978-951-792-841-0 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-842-7 Arviointimat. | ISBN: 978-951-792-993-6

Maksuttomat verkkoharjoitukset ja sanakortit

Konetshno!

Venäjän suullisen viestinnän kurssi HEIDI MÄKÄLÄINEN

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-754-3 | 50 €

Puhumisen ja keskustelutaitojen harjoitteluun tarkoitettu oppimateriaali aikuisopiskelijoille. Kirjan ja siihen sisältyvän äänitteen avulla opiskelija voi kerrata ja laajentaa sanavarastoa, kehittää puhutun kielen ymmärtämistä sekä hioa ääntämistä. Opettajan CD | ISBN: 978-951-792-819-9 | 45 € Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-889-2 | Vain digi Muista myös digimateriaalit!

www.finnlectura.fi | 21


Venäjä

Kafe Piter Kafe Piter on suosittu ja tehokas oppimateriaalisarja venäjän opiskeluun kaikilla oppilaitosasteilla. Kirjat sisältävät runsaasti erilaisia, oppimista tukevia harjoitustehtäviä. Mukana on myös alusta lähtien luetun ymmärtämistä sekä tietoiskuja, joista löytyy kulttuuritietoa Venäjästä.

Kafe Piter 1

Venäjää taitotasolle A1

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-588-4 CD | ISBN: 978-951-792-504-4 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-403-0 Arvointimateriaali | ISBN: 978-951-792-671-3

Kafe Piter 2

Venäjää taitotasolle A2

Taso: A2 | ISBN: 978-951-792-377-4 CD | ISBN: 978-951-792-397-2 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-404-7

Kafe Piter 3

Venäjää taitotasolle B1

Taso: B1 | ISBN: 978-951-792-378-1 CD | ISBN: 978-951-792-398-9 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-405-4

TEKIJÄT •  Kafe Piter 1, 3: Marjatta Alestalo •  Kafe Piter 2: Marjatta Alestalo, Irina Malmberg

MATERIAALIT JA HINNAT •  Oppikirja 40 € • CD 69 € • Opettajan opas 65 € • Arviointimateriaali (Kafe Piter 1) 69 €   www.kafepiter.fi

Muista myös digimateriaalit!

Venäjän kielioppi

MARJATTA ALESTALO, EIJA HÄMÄLÄINEN ISBN: 978-951-792-888-5 | 50 €

Venäjän kielioppi keskittyy niihin kielen keskeisiin rakenteisiin, jotka venäjää puhuvan on hyvä osata tavallisissa puhetilanteissa. Lisäksi kielioppi sisältää laajan esityksen mm. sananmuodostuksesta. Runsas esimerkkiaineisto on jokapäiväistä arkikieltä. ALKUVUOSI 2018

Venäjän kielioppi – harjoituskirja

MARJATTA ALESTALO, EIJA HÄMÄLÄINEN ISBN: 978-951-792-924-0 | 35 €

Venäjän kielioppia täydentävä harjoituskirja sisältää runsaasti eritasoisia harjoituksia, joiden avulla opiskelija voi tehokkaasti harjoitella venäjän kieliopin eri osa-alueita.

22 | www.finnlectura.fi


Suomi toisena kielenä

Kipinä Kipinä on kattava ja monipuolinen suomi ­toisena kielenä -kirjasarja lukion S2-opetukseen. Kulttuuri­tuntemuksen ja kielioppiasioiden lisäksi kirja antaa kipinöitä kielen opiskeluun ja rohkeutta kielen käyttöön niin virallisissa kuin epävirallisissakin tilanteissa.

Kipinä 1–2

LOPS 2016

Suomea lukioon

ISBN: 978-951-792-753-6

Tehtävien ratkaisuja ISBN: 978-951-792-782-6

Kipinä 3–4

LOPS 2016

Suomea lukioon

ISBN: 978-951-792-815-1

Tehtävien ratkaisuja ISBN: 978-951-792-817-5

Kipinä 5–6

LOPS 2016

Suomea lukioon

ISBN: 978-951-792-816-8

Tehtävien ratkaisuja

TEKIJÄT

ISBN: 978-951-792-818-2

Sähköinen yo-koepaketti!

• Niina Eloranta, Heidi Lehtosaari TULOSS

2018

A

MATERIAALIT JA HINNAT •  Oppikirja 35 € • Tehtävien ratkaisuja 29 €

Muista myös digimateriaalit!

From Start to Finnish

A Short Course in Finnish LEILA WHITE

Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-518-1 | 40 €

Suosittu, nopeasti etenevä suomen kielen oppikirja, joka soveltuu erityisesti korkeakoulujen kursseille tai itseopiskeluun. Tukikielenä englanti. Instead of covering all aspects of Finnish language, From Start to Finnish will serve as a handy survival kit for everyday situations, such as asking questions and responding to them, exchanging small talk faceto-face with real Finns, being polite – or less polite if need be. CD | ISBN: 978-951-792-541-9 | 69 € Lisämateriaalia opettajalle | ISBN: 978-951-792-636-2 | 79 € Muista myös digimateriaalit!

www.finnlectura.fi | 23


Suomi toisena kielenä

Suomen mestari Suomen mestari on suosittu S2-oppikirjasarja, jota käytetään laajasti kaikilla eri oppilaitos­ asteilla. Kirjasarja tarjoaa kielen eri osa-alueita harjoittavan ja tehtävätyypeiltään monipuolisen materiaalin opiskelijan omaan arkeen liittyvissä keskeisissä aihepiireissä.

Suomen mestari 1

Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-785-7

CD | ISBN: 978-951-792-437-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-892-2 Sanastot osa 1 | ISBN: 978-951-792-829-8 Sanastot osa 2 | ISBN: 978-951-792-814-4

Suomen mestari 2

Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A2 | ISBN: 978-951-792-905-9

CD | ISBN: 978-951-792-482-5 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-659-1 Sanastot | ISBN: 978-951-792-575-4

Suomen mestari 3

Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A2.2 | ISBN: 978-951-792-891-5

Suomen mestari 4

CD | ISBN: 978-951-792-569-3 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-699-7

Taso: B1 ISBN: 978-951-792-765-9

Suomen mestarin sanapeli sivulla 29

Muista myös digimateriaalit!

TEKIJÄT •  Suomen mestari 1–2: Sonja Gehring, Sanni Heinzmann •  Suomen mestari 3–4: Sonja Gehring, Sanni Heinzmann, Sari Päivärinne, Taija Udd

24 | www.finnlectura.fi

Suomen kielen oppikirja aikuisille

Suomen mestari 4 jatkaa suosittua oppikirjasarjaa, joka on tarkoitettu aikuisille ja nuorille suomen kielen opiskelijoille. Oppimisen kohteena kirjassa ovat rinnakkain arkipäivän kielenkäyttö ja virallisempi viestintä. Kirjan tekstit edustavat erilaisia tekstilajeja. Tekstien aihepiirejä ovat mm. työ ja työnhaku, tekniikka, tiede ja keksinnöt, maantiede sekä ihmisen elämänkulku. Kirjassa käytetään sekä puhekieltä että kirjoitettua kieltä ja esitellään kirjan käyttäjälle molempiin kielimuotoihin kuuluvia kielenkäytön piirteitä. Runsaat ja monipuoliset harjoitukset sekä havainnollinen kuvitus tukevat sekä kielikurssilla opiskelua että itsenäistä työskentelyä. CD | ISBN: 978-951-792-766-6 SYKSY 2018  Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-864-9

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 40 € • CD 69 € •  Opettajan opas Suomen mestari 1 65 € / Suomen mestari 2–4 69 € • Sanastot 1–2 39 €   www.suomenmestari.fi


Suomi toisena kielenä

Ahaa! Ahaa! on suomen kielen oppikirjasarja aikuisille ja nuorille. Oppimateriaalissa on paljon toiminnal­ lisia harjoituksia, ja kieltä lähestytään raikkaalla ja innostavalla tavalla. Lähtökohtana ovat suo­ malaisessa arjessa elävän suomen kielen oppijan tarpeet. Kirjasarjan tavoitteena on kehittää ja vahvistaa oppimistaitoja sekä kannustaa havain­ noimaan ympäröivää kieltä aktiivisesti. Kielen sääntöjä opiskellaan näiden havaintojen pohjalta. Ahaa! sopii kaikille suomen kielen oppijoille, mut­ ta erityisen hyvin kotoutumiskoulutuksen hitaan polun kursseille.

KEVÄT

2018

Ahaa! 1

Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-825-0

CD | ISBN: 978-951-792-866-3 Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-921-9

KEVÄT 2018

Ahaa! 2

TEKIJÄT • Laura Tikkanen, Noora Tähtinen

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 35 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 €

Muista myös digimateriaalit!

Suomen kielen oppikirja aikuisille Taso: A2 | ISBN: 978-952-346-100-0

Ahaa! 2 kuljettaa opiskelijat Zahran, Alin ja Nasimin matkassa kohti kehittyvää peruskielitaitoa. Kirjassa on runsaasti toiminnallisia ja innostavia harjoituksia sekä kiinnostavia, arkielämään liittyviä tekstejä. CD | ISBN: 978-952-346-101-7 Opettajan opas | ISBN: 978-951-1-33400-2

Tarkista tästä

Suomen sanojen rektioita suomea vieraana kielenä opiskeleville HANNELE JÖNSSON-KORHOLA, LEILA WHITE ISBN: 978-951-792-007-0 | 40 €

Tarkista tästä on helppokäyttöinen hakuteos, josta löytyy noin 1200 sanan rektio eli se, missä muodossa sana liittyy toiseen. Rektioita havainnollistavat yksinkertaiset ja käytännölliset esimerkkilauseet.

Suomea paremmin (+CD)

Tarinoita Suomesta (+CD)

Taso: B1 | ISBN: 978-951-792-316-3 | 50 €

Taso: B1–B2 | ISBN: 978-951-792-384-2 | 50 €

SUSANNA HART

Opettajan opas ISBN: 978-951-792-350-7 | 65 €

SUSANNA HART

Opettajan opas ISBN: 978-951-792-422-1 | 65 €

Muista myös digimateriaalit!

www.finnlectura.fi | 25


Suomi toisena kielenä

Suomea sinulle Suomea sinulle on peruskoulun 7.–9.-luokille tarkoitettu kaksiosainen S2-oppikirjasarja. Kirjojen tekstit ja niihin liittyvät harjoitukset totuttavat nuoren käyttämään kieltä erilaisissa tilanteissa koulussa, kotona ja vapaa-ajalla. Sanaston ja kielen rakenteiden opiskelun lisäksi kirjasarja kannustaa oppilasta puhumaan, kuuntelemaan ja kirjoittamaan suomen kielellä. Sarja on myös sukellus suoma­ laiseen yhteiskuntaan, sen arvoihin, asenteisiin ja tärkeisiin puheenaiheisiin.

Suomea sinulle 1

Suomen kielen oppikirja yläkouluun Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-812-0

CD | ISBN: 978-951-792-493-1

Suomea sinulle 2

Suomen kielen oppikirja yläkouluun Taso: B1–B2 ISBN: 978-951-792-836-6

CD | ISBN: 978-951-792-567-9

Suomea sinulle 1–2 Opettajan opas

ISBN: 978-951-792-895-3

TEKIJÄT •  Suomea sinulle 1: Marjatta Karanko, Ulla Paavilainen •  Suomea sinulle 2: Ulla Paavilainen, Nina Vuorio

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 39 € • CD 69 € • Opettajan opas (Suomea sinulle 1–2) 79 €

Muista myös digimateriaalit!

Suomen kielioppia ulkomaalaisille LEILA WHITE

ISBN: 978-951-792-092-6 | 43 €

Käytännöllinen kielioppi sopii sekä suomen kielen opettajille että suomea osaaville ulkomaalaisille käsikirjaksi, josta on helppo kerrata ja tarkistaa kieliopin perusasioita.

A Grammar Book of Finnish LEILA WHITE

ISBN: 978-951-792-146-6 | 40 €

Englanninkielinen laitos suositusta kieliopista Suomen kielioppia ulkomaalaisille.

Suomen kielen alkeisoppikirja

Suomen kielen jatko-oppikirja

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-034-6 | 40 €

Taso: A2–B1 ISBN: 978-951-792-072-8 | 42 €

ANNA-LIISA LEPÄSMAA, LEENA SILFVERBERG

CD | ISBN: 978-951-792-362-0 | 69 € Harjoituskirja suomen kielen perusopetusta varten ISBN: 978-951-792-348-4 | 30 €

26 | www.finnlectura.fi

LEENA SILFVERBERG

Harjoituskirja suomen kielen ­jatko-opetusta varten ISBN: 978-951-792-885-4 | 30 €


Suomi toisena kielenä SYKSY 2018

Kokataan suomeksi!

Suomen kielen oppikirja ravintola-­alan opiskelijoille JULIA KEMPPINEN Taso: A2–B1

ISBN: 978-952-346-104-8 | 32 €

Kokataan suomeksi! on ammatillisen suomen kielen oppikirja, joka on suunnattu ravintola-alalla opiskeleville nuorille ja aikuisille sekä kaikille alasta kiinnostuneille. Oppikirja on suunniteltu kokkiopiskelijoiden käyttöön, mutta sopii myös tarjoilijaopiskelijoille. Kirjan avulla opiskelija tutustuu ravintola-alan ammattisanastoon ja alalla tarpeellisiin kielen rakenteisiin sekä harjoittelee suomeksi erilaisia asiakaspalvelutilanteita. Opiskelija oppii muun muassa raaka-aineiden nimiä, alalla tarvittavia työvälineitä ja ruoanlaitto­ menetelmiä sekä tietoa oikeasta hygieniasta ja erityisruokavalioista.

SYKSY

2018

CD | ISBN: 978-952-346-107-9 | 65 € Opettajan opas | ISBN: 978-952-346-105-5 | 65 € Muista myös digimateriaalit!

Hoitotyön suomea

Toiminnallisia harjoituksia hoitoalan S2-opetukseen JOHANNA KOMPPA

ISBN: 978-951-792-763-5 | 60 €

Kattava kokoelma erilaisia toiminnallisia hoitoalan suomen kielen harjoituksia. Kokoelmassa on kopioitavia pelejä ja harjoituksia A1-tasolta aina C-tasolle.

Opettajan aarrearkku

Opettajan ideareppu Opettajan Kommunikatiivisia puhepaketti

KATJA ASIKAINEN

PÄIVI RINNE, TIIA TEMPAKKA

Suomen kielen sanastoharjoituksia ISBN: 978-951-792-832-8 | 65 €

Kopioitavia lisäharjoituksia S2-opettajille. Teos sisältää runsaasti erilaisia sanalaatikoita ja -ristikoita, jotka soveltuvat eritasoiseen suomi toisena kielenä -opetukseen.

harjoituksia suomen tunnille

KATJA ASIKAINEN

ISBN: 978-951-792-615-7 | 70 €

Laaja valikoima erilaisia kopioitavia puheharjoituksia suomen opetukLaaja kokoelma tarjoaa seen. Monet harjoituksista S2-opetukseen valmiita liittyvät arkisiin tilanteikopiopohjia ja ­harjoituksia siin, kuten harrastuksiin, sekä kielipelejä ja -leikkaupassa tai kirjastossa kejä kommunikatiiviseen asioimiseen tai lääkärin oppimis­ympäristöön. vastaanotolla käymiseen. ISBN: 978-951-792-193-0 | 50 €

www.finnlectura.fi | 27


Suomi toisena kielenä

Työelämän suomea Työelämän suomea on kaksiosainen suomen kie­ len oppikirjasarja, joka valmistaa opiskelijaa hakeu­ tumaan koulutukseen ja työelämään. Sarjan ensim­ mäisessä osassa opitaan muun muassa hakemaan koulutukseen ja tutustutaan kattavasti eri ammat­ teihin. Kirja soveltuu käytettäväksi erinomaisesti esimerkiksi VALMA­-koulutuksessa. Sarjan toisessa osassa opitaan muun muassa laatimaan laadukas työhakemus ja CV. Keskiössä ovat työnhaun uudet muodot, kuten videohaastattelu ja case-haastattelu. Lisäksi harjoitellaan työpaikkojen viestintätilanteita ja syvennetään ammattituntemusta.

Työelämän suomea 1 Taso: A2 ISBN: 978-951-792-874-8

CD | ISBN: 978-951-792-875-5

ALKUVUOSI 2018

Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-876-2

Työelämän suomea 2 Taso: A2–B1 ISBN: 978-951-792-878-6

CD | ISBN: 978-951-792-879-3

ALKUVUOSI 2018

TEKIJÄT •  Työelämän suomea 1: Mirka Jussila •  Työelämän suomea 2: Jepa Piirainen

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 35 € • CD 65 € • Opettajan opas 65 €

Opettajan opas | ISBN: 978-951-792-880-9

Muista myös digimateriaalit!

Kynä käteen!

Kirjoitusharjoituksia suomenoppijoille PIRJO RANTONEN Taso: A2–B1

ISBN: 978-951-792-727-7 | 10 €

Harjoituskirja koostuu kolmesta osiosta: yksityiselämän viesteistä, työelämän viesteistä ja mielipidekirjoituksista. Kirjassa on myös paljon tekstinymmärrystehtäviä. Harjoitusten aiheet ovat enimmäkseen aikuisten maailmasta, mutta osa tehtävistä sopii myös nuorille.

Numerosuomea

Laskemista ja mittaamista S2-oppijoille TUIJA VIESTILÄ Taso: A1

ISBN: 978-951-792-734-5 | 32 €

Numerolukutaitoa opettava oppikirja on suunnattu ensisijaisesti luku- ja kirjoitustaitoa opetteleville aikuisille suomenoppijoille. Numeroiden tunnistamisen lisäksi opetellaan laskemaan ja mit­ taamaan sekä erilaisia numeroiden käyttöyhteyksiä.

28 | www.finnlectura.fi


Suomi toisena kielenä

Fonetiikkaa suomen kielen oppijoille

Kato hei

Luku

ISBN: 978-951-792-764-2 | 25 €

ISBN: 978-951-792-882-3 | 40 €

KAISA HÄKKINEN, ANNA NYLUND Taso: A1–A2

Kato hei rakentaa sillan puhutun ja kirjoitetun kielen välille. Kirjan dialogit on kirjoitettu puhuttuun muotoon, ja niissä tutustutaan elävään suomalaiseen keskustelukulttuuriin erilaisissa arkitilanteissa. Kirja esittelee kattavasti suomen puhekielen kieliopin, ja harjoituksia on runsaasti. Uudistettu painos.

Luku on lukemisen ja kirjoittamisen oppikirja. Kirja soveltuu opiskelijoille, jotka kaipaavat lisäharjoitusta lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen. Tekstien aiheet ovat jokapäiväisestä elämästä: opiskelija oppii lukemaan ja ymmärtämään esimerkiksi mainoksia, ilmoituksia, hinnastoja ja sääntöjä.

CD | ISBN: 978-951-792-883-0 | 65 €

CD | ISBN: 978-951-792-870-0 | 65 €

EIJA AHO, MARI NIKONEN, AINO HUHTANIEMI

Yleistajuinen teos johdattelee lukijan fonetiikan keskeisimpiin alueisiin. Se antaa valmiuksia suomea toisena ja vieraana kielenä opiskelevien ääntämisen analysointiin ja harjoitteluun. Kirja on tarkoitettu ensi sijassa yliopistossa suomea toisena tai vieraana kielenä opiskeleville ja opettaville, mutta soveltuu myös muille edistyneille S2-oppijoille ja kaikille S2-opettajille.

MAARIT BERG, LEENA SILFVERBERG Taso: A1–A2

Muista myös digimateriaalit!

Lukemisen ja kirjoittamisen oppikirja aikuisille maahanmuuttajille ISBN: 978-951-792-869-4 | 29 €

Muista myös digimateriaalit!

Kuuntele ja opi suomea Listen and Learn Finnish

ULLA PAAVILAINEN, NINA VUORIO Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-547-1 | 49 €

Äänioppikirjan avulla voi opiskella suomen kielen alkeet tehokkaasti ja mukavasti missä vain: autossa, junassa, kävelyllä… Kuuntelemalla ja toistamalla opitaan nopeasti ymmärtämään ja puhumaan suomea arkipäivän tilanteissa.

www.finnlectura.fi | 29


Selkokieli MARKKINOINTIKANSI

KEVÄT 2018

Selkeästi Suomessa

Selkokielinen Suomen yhteiskuntaopin S2-oppikirja MERJA BJÖRKLIND, TARJA LÅGAS, MIKKO METSÄRANTA, HEIDI SIPPOLA ISBN: 978-952-346-108-6 | 35 €

Selkeästi Suomessa esittelee selkokielellä suomalaisen yhteiskunnan keskeisiä ilmiöitä ja toimintoja. Tutuiksi tulevat muun muassa suomalaisen työelämän käytänteet, hyvinvointivaltion perus­ periaatteet, vallankäyttö sekä hallinto ja oikeusjärjestelmät. Mukana on runsaasti tekstejä ja monipuolisia tehtäviä sekä tekstien kannalta tarpeelliset kielioppiosiot.

K EVÄT

2018

CD | ISBN: 978-952-346-111-6 | 65 € Opettajan opas | ISBN: 978-952-346-109-3 | 65 €

MARKKINOINTIKANSI

Muista myös digimateriaalit!

SYKSY 2018

Juttuja Suomesta

Selkokielinen lukemisto LIISA PYYKKÖNEN

ISBN: 978-952-346-112-3 | 25 €

Selkokieliset kaunokirjalliset novellit ja lyhyet tietotekstit käsittelevät lukijalle läheisiä aiheita ja ilmiöitä. Teksteihin liittyvät tehtävät ja niiden oikeat vastaukset löytyvät Finn Lecturan verkkosivuilta. Kirja sopii suomen kielen opiskelijoille taito­tasoille A2–B1.

SYKSY

2018

Kerro, minkä

oppikirjan haluaisit tehdä

30 | www.finnlectura.fi

Suunnitteletko oman oppi­materiaalin tekemistä? Finn Lectura julkaisee korkealaatuisia oppimateriaaleja, joista on hyötyä sekä opettajille että oppijoille. Haemme jatkuvasti uusia, innokkaita kirjantekijöitä oppimateriaaliprojekteihin. Olemme kiinnostuneet kaikkien alojen ja koulutusasteiden oppimateriaaleista. Mikäli sinulla on valmis käsikirjoitus tai ajatus kirjasta, jonka haluaisit tehdä, ota yhteyttä: info@finnlectura.fi.


S2-oppimispelit Pelaa ja opi

www.pelaajaopi.fi Kaupungilla

MERI LUTTINEN, SUVI PÖLLÄ, NORA TIRKKONEN Taso: A2–B1 GTIN: 642-061-627-103-0 | 69 €

Suomenoppijoille tarkoitettu lautapeli, joka opettaa yleisten suomen kielen verbien rektioita luontevasti arkipäivän tilanteissa. Rektioiden lisäksi pelissä opitaan sanastoa, harjoitellaan puhetilanteita ja luetaan ääneen.

Suomen mestarin sanapeli Taso: A1 GTIN: 642-061-627-100-9 | 29 €

Sanantunnistusta ja yleistä sana­ varastoa kasvattava korttipeli. Pakkaus sisältää peliohjeet sekä 100 pelikorttia, joissa on toisella puolella kuva-aihe ja toisella puolella vastaava suomen kielen sana.

Suupaltti

KRISTA KEISU, HANNA PALONEVA Taso: A1.3–B1.1 GTIN: 642-061-627-102-3 | 69 €

Suullista kielitaitoa harjoittava lautapeli on suunnattu nuorille ja aikuisille suomenoppijoille. Pelissä harjoitellaan arkielämän puhe- ja keskustelutilanteita, ääntämistä, puhekieltä ja reaktioilmauksia. Pelissä liikutaan kaupunki­ympäristössä, johon tehtävissä käytettävä sanasto ja eri harjoitustyypit nivoutuvat.

www.finnlectura.fi | 31


Viro MARKKINOINTIKANSI

Eestis Kaksiosainen Eestis!-sarja on aikuisille suunnattu kommunikatiivinen viron kielen kurssi, joka antaa opiskelijalle valmiudet tulla toimeen jokapäiväisissä käytännön puhetilanteissa, ymmärtää helppoa kir­ joitettua tekstiä ja kirjoittaa lyhyitä viestejä. Kirjojen tekstit sisältävät ajankohtaisia, aitoja tilanteita, joihin turisti tai maassa asuva ulkomaalainen voi joutua.

K EVÄ T

2018

Jälle Eestis!

KLARIKA SANDER

Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-104-6

Jälle Eestis! on jatko-osa alkeis­ kirjalle Kohtume Eestis!

TEKIJÄ • Klarika Sander

MATERIAALIT JA HINNAT • Kohtume Eestis! 40 € • Jälle Eestis! 50 € • CD 65 €

Muista myös digimateriaalit!

KEVÄT 2018

Kohtume Eestis!

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-937-0

Uudistettu viron kielen alkeisoppikirja Kohtume Eestis! on saanut uuden visuaalisen ilmeen, päivite­ tyn kieliasun sekä uusia tehtäviä. Kirjan kappaleissa matkustetaan ympäri Viroa ja asioidaan mm. hotel­ lissa ja postissa, käydään ravintolassa ja ostoksilla, puhutaan perheestä ja harrastuksista sekä vieraillaan virolaisessa kodissa. Kielioppia harjoitellaan dialo­ gien ja niihin liittyvien harjoitusten avulla. CD | ISBN: 978-951-792-938-7

Kuuntele ja opi viroa LAINE JÄNES

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-666-9 | 49 €

Äänioppikirja johdattaa opiskelijan viron kielen perusteisiin. Kurssin aikana opitaan mm. tervehdyksiä, esittelyjä ja keskeisiä matkailuun liittyviä ilmauksia, kertomaan itsestä ja perheestä viroksi sekä asioimaan optikolla tai lääkärillä.

Viron kielioppi

Viroa matkailijoille

Taso: A1 ISBN: ISBN: 978-951-792-635-5 | 60 €

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-558-7 | 10 €

HANNU REMES

Viron kielioppi on tarkoitettu yliopistojen ja kansalais­ opistojen viron kurssien oppija käsikirjaksi sekä oppaaksi kaikille läheisestä sukukielestämme kiinnostuneille.

32 | www.finnlectura.fi

LAINE JÄNES

Nopea ja tehokas oppi­materiaali viron kielen opiskeluun. Kirjassa käsitellään tilanteita, joita mat­ kailija kohtaa Virossa liikku­es­ saan. CD | ISBN: 978-952-346-082-9 | Vain digi


Japani

Japanin kielen alkeet Japanin kielen alkeet on kaksiosainen oppikirja­sarja, joka opettaa japanin kielen perusteet aakkosista ja ääntämisestä alkaen. Kirjoissa käytetty kohtelias tyyli sopii jokapäiväiseen kielenkäyttöön useimmissa sosiaalisissa tilanteissa.

Japanin kielen alkeet 1 TAKAKO KARPPINEN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-676-8

CD | ISBN: 978-951-792-507-5

Japanin kielen alkeet 2 TAKAKO KARPPINEN Taso: A2 ISBN: 978-951-792-447-4

CD | ISBN: 978-951-792-448-1

TEKIJÄ

MATERIAALIT JA HINNAT

•  Takako Karppinen

• Oppikirja 40 € • CD 69 €

Muista myös digimateriaalit!

Hiragana ja katakana

Opas japanilaisen tavu­kirjoituksen maailmaan KUMI ARAKI-MASONEN

ISBN: 978-951-792-304-0 | 43 €

Japanilaisen kana-tavukirjoituksen oppi- ja työkirja. Teos tutustuttaa lukijan myös japanin ääntämiseen. K ­ ana-merkkejä vastaavat äänteet löytyvät kirjaan sisältyvältä CD:ltä.

Konnichi wa 1

Japania matkailijoille

VIRPI SERITA

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-308-8 | 10 €

Japania aikuisille Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-399-6 | 40 €

TAKAKO KARPPINEN

Alkeisoppikirjan tavoitteena on kehittää japanin luku- ja kirjoitustaidon ohella arkielämän suullisia viestintätaitoja, joita harjoitellaan lukuisten harjoitusten avulla.

Vasta-alkajille tarkoitettu kielikurssi, joka tarjoaa japanin kielen alkeistason kielioppitietoa ja harjoituksia sekä hyödyllisiä fraaseja ja laajan sanaston matkailijan käyttöön.

CD | ISBN: 978-951-792-418-4 | 69 €

CD | ISBN: 978-951-792-328-6 | 15 €

www.finnlectura.fi | 33


Portugali

Descobertas Descobertas johdattaa opiskelijan portugalin kielen ja portugalilaisen kulttuurin kiehtovaan maailmaan. Kaksiosainen kirjasarja lähtee liikkeelle aivan alkeista, mutta kattaa koko portugalin peruskieliopin ja antaa vankan pohjan jatko-opinnoille. Tekstit ovat luontevaa portugalinportugalia ja esittelevät runsaasti joka­ päiväisiä kielenkäyttötilanteita. Niitä täydentävät laajat teemasanastot. Kielioppi esitetään kattavasti, ja monipuoliset tehtävät harjoittavat tehokkaasti kielitaidon eri osa-alueita. KEVÄT 2018

Descobertas 1

Portugalin perusteet

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-952-346-089-8 CD | ISBN: 978-952-346-090-4

TEKIJÄT •  Liisa Melo e Abreu, Santeri Siimes

MATERIAALIT JA HINNAT • Oppikirja 40 € • CD 65 €

K EVÄT

2018

Muista myös digimateriaalit!

Kuuntele ja opi portugalia LIISA MELO E ABREU

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-747-5 | 49 €

Äänioppikirjan avulla voi opiskella portugalin kielen alkeet missä ja milloin tahansa. Kurssin aikana opitaan arkipäivän tilanteissa hyödyllistä sanastoa: tervehdyksiä, esittelyjä ja keskeisiä matkailuun liittyviä ilmaisuja.

Kuuntele ja opi

www.kuuntelejaopi.fi Mp3-ään itiedosto t USB-tik u lla

Portugalia matkailijoille

CRISTINA MENDES-LLEWELLYN Taso: A1 ISBN: 978-951-792-247-0 | 10 €

Portugalin alkeiskirja johdattaa opiskelijan nopeasti ja tehokkaasti portugalin kielen alkeisiin. Aitoja puhetilanteita ja matkailusanastoa harjoitellaan lukuisten kuunteluja reagointitehtävien avulla. CD | ISBN: 978-951-792-306-4 | 15 €

34 | www.finnlectura.fi


Muut kielet

Po prostu

PUOLA

Po prostu on kaksiosainen puolan kielen alkeis­ oppikirjasarja aikuisille. Kirjat muodostavat koko­ nai­suu­den, joka sisältää puolan perussanaston ja -rakenteet. Kirjojen kappaleissa harjoitellaan niin tekstinymmärtämistä, kuullunymmärtämistä, puhu­ mista kuin kirjallista tuottamistakin.

Po prostu 1

Taso: A1 ISBN: 978-951-792-474-0 CD | ISBN: 978-951-792-475-7

Po prostu 2

Taso: A2 ISBN: 978-951-792-513-6 CD | ISBN: 978-951-792-514-3

TEKIJÄT

MATERIAALIT JA HINNAT

•  Heidi Mäkäläinen, Małgorzata Haba-Rantamo

• Oppikirja 54 € • CD 79 €

Muista myös digimateriaalit!

TURKKI

Turkkia matkailijoille MARIA RIIHELÄ

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-741-3 | 10 €

Vasta-alkajille tarkoitettu kielikurssi, jonka avulla opitaan viestimään matkailijan kohtaamissa tilanteissa: tilaamaan juomia ja ruokia, tinkimään basaarissa, vaihtamaan rahaa, ostamaan pääsy- tai matkalippuja ja toimimaan sairastapauksissa. Jokaiseen kappaleeseen liittyy kielioppiosuus sekä kulttuuri- ja matkailutietoutta sisältävä tietoisku. CD | ISBN: 978-951-792-742-0 | 15 €

ERKKI SALONEN

ISBN: 978-951-792-390-3 | 75 €

Arabian sanakirja, jossa hakusanat on järjestetty perinteiseen tapaan sana­ juurten mukaisesti.

ARABIA

ARABIA

Arabia–suomisuursanakirja

Kuuntele ja opi arabiaa TUIJA RINNE

Taso: A1 ISBN: 978-951-792-781-9 | 49 €

Äänioppikirja tutustuttaa opiskelijan egyptinarabian alkeisiin jokapäiväisissä tilanteissa.

www.finnlectura.fi | 35


Muut kielet HEPREA

HEPREA

FARSI Farsi–suomisuursanakirja

Raamatun heprean kielioppi

ISBN: 978-951-792-618-8 | 99 €

ISBN: 978-951-792-452-8 | 75 €

PETRI POHJANLEHTO

Vanhan testamentin heprean ja aramean sanakirja

MIKA ASPINEN

MATTI LILJEQVIST

ISBN: 978-951-792-453-5 | 75 €

KREIKKA

ISLANTI

HINDI Chale͂!

Allt í lagi

Alfasta alkuun

ANNA-KAISA HEIKKINEN

JÓN GÍSLASON, SEIJA HOLOPAINEN, TIMO KARLSSON, PÄIVI KUMPULAINEN

JARMO KIILUNEN, RAIMO HAKOLA

ISBN: 978-951-792-315-6 | 75 €

36 | www.finnlectura.fi

ISBN: 978-951-792-466-5 | 75 €

KIINA

MATTI LILJEQVIST

KREIKKA

KREIKKA Uuden testamentin sanakirja kreikka–suomi

ISBN: 978-951-792-159-6 | 50 €

Johdatus Uuden testamentin kreikkaan

Muista myös digimateriaalit!

Taso: A1–A2 ISBN: 978-951-792-416-0 | 57 €

Islannin kielen oppikirja

Muista myös digimateriaalit!

Hindin perusteet

Oriste!

Kiinaa matkailijoille

KIMMO GRANQVIST, ZOI KATAKI, KAIJA KIVIKOSKI, ANTTI STENBERG

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-170-1 | 10 €

Nykykreikan alkeiskurssi

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-257-9 | 40 € CD | ISBN: 978-951-792-296-8 | 69 € Opettajan opas | ISBN:978-951-792-351-4 | 65 €

HAI GUO

CD | ISBN: 978-952-346-114-7 | Vain digi


Muista myös digimateriaalit!

SOMALI

NORJA

LATVIA

Muista myös digimateriaalit!

Muut kielet

Laipni ludzam!

Brillefint!

Somalin kielen oppikirja

VALENTINA GURTAJA, MIRJA ITKONEN

HADLE OFTEDAL ANDERSEN, ANNE RIIKOLA

ISBN: 978-951-792-467-2 | 54 €

Latviaa suomalaisille Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-013-1 | 65 €

Norjan kielen alkeiskirja

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-078-0 | 54 €

MARTIN ORWIN

CD | ISBN: 978-951-792-505-1 | 79 €

LOTTA AUNIO

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-314-9 | 50 €

Muista myös digimateriaalit!

Dansk? – Ja, tak!

Tšekkiä suomalaisille 1

Taso: A1–A2 | ISBN: 978-951-792-813-7 | 54 €

Taso: A1 ISBN: 978-951-792-235-7 | 50 €

CD | ISBN: 978-951-792-426-9 | 79 €

CD | ISBN: 978-951-792-260-9 | 69 €

KARIN GULDBÆK-AHVO, JOHANNA TOIVONEN

Unkaria suomalaisille

Taso: A2 ISBN: 978-951-890-514-4 | 50 €

Taso: A1 | ISBN: 978-951-792-008-7 | 50 €

ÉVA GEREVICH-KOPTEFF, MÁRTA CSEPREGI

HELENA LEHEČKOVÁ

VIITTOMAKIELI

UNKARI

TŠEKKI Tšekkiä suomalaisille 2 HELENA LEHEČKOVÁ

TŠEKKI

Swahilin kielen alkeisoppikirja

TANSKA

SWAHILI Mambo vipi? (+CD)

Muista myös digimateriaalit!

CD | ISBN: 642-061-627-298-2 | 79 €

Johdatus suomalaisen viittomakielen rakenteeseen TOMMI JANTUNEN

ISBN: 978-951-792-151-0 | 50 €

www.finnlectura.fi | 37


Yleiseen tiedonjanoon


Kasvatus ja opetus

ALKUVUOSI 2018

Tunne kieli

Matka maailman kieliin ja kielitietoisuuteen MARI HONKO, SANNA MUSTONEN (TOIM.) ISBN: 978-951-792-923-3 | 49 €

Tunne kieli edistää kielitietoisuutta ja antaa välineitä monikieliseksi kasvamiseen ja kasvattamiseen. Kirjassa tutustutaan maailman kielelliseen monimuotoisuuteen, esitellään Suomessa puhuttuja muita kieliä sekä vertaillaan niitä suomen kieleen. Lisäksi syvennytään kielenoppimisen ja -opettamisen ajankohtaisiin näkemyksiin erityisesti monikielisyyden näkökulmasta. Kirja sopii materiaaliksi muun muassa eri oppilaitoksissa toimiville opettajille ja varhaiskasvattajille sekä opettajien ja kieliasiantuntijoiden perus- ja täydennyskoulutukseen. Esimerkiksi suomen kielen opettaja saa arvokasta tietoa siitä, miten hänen maahanmuuttajaoppilaidensa äidinkielet eroavat suomen kielestä.

ALKUVUO

2018

SI

Excel-käyttäjän käsikirja TIMO LEINO

ISBN: 978-951-792-780-2 | 45 €

Eri tarkoituksia varten vaaditaan erilaista osaamista. Excel-käyttäjän käsikirja neuvoo ja opettaa Excelin käyttöä niin aloittelijalle kuin kokeneellekin osaajalle. Kirjassa on toisiaan hyvin tukevat osiot eri tarpeita varten: alkupuolella opetetaan ohjelman käytön perusteet, sen jälkeen käsitellään suunnittelu­laskentaa ja analytiikkaa, ja lopussa on tiiviisti esitettynä keskeiset asiat makrojen käyttöä opettelevalle.  Kirja sopii yliopistojen, ammatti­korkea­koulujen ja opistojen opiskelijoille,­ jotka haluavat rakentaa ammattiosaamistaan. Yhtä hyvin se sopii myös Exceliä käytännön työssä hyödyntäville tietotyöläisille, asiantuntijoille ja johtajille.

Kyselytutkimuksen mittarit ja menetelmät KIMMO VEHKALAHTI

ISBN: 978-951-792-649-2 | 39 €

Teos pureutuu sellaisiin tutkimuksen tekemisen vaiheisiin, joihin liittyy tilastotieteen asioita ja käsitteitä. Selkeä lähestymistapa, konkreettiset esimerkit ja kuvat auttavat ymmärtämään monesti vaikeiksi koettuja asioita uudella, tuoreella tavalla.

Äidinkielen opetus ammattikoulutuksessa Näkökulmia pedagogiik­ kaan ja didaktiikkaan TUIJA TAKALA, ELISE TARKOMA

ISBN: 978-951-792-653-9 | 39 €

Ensimmäinen kokonaiskuvaus äidinkielen opetuksen tavoitteista, sisällöistä ja opetusmenetelmistä ammatillisessa peruskoulutuksessa.

www.finnlectura.fi | 39


Kasvatus ja opetus

ALKUVUOSI 2018

Fraseologia

Kiinteiden sanayhtymien tutkimus JARMO KORHONEN

ISBN: 978-951-792-894-6 | 40 €

Fraseologia – Kiinteiden sanayhtymien tutkimus on kattava johdatus fraseologian rikkaaseen ja monisävyiseen maailmaan. Se nojaa ajankohtaisen kansainvälisen fraseologiantutkimuksen saavutuksiin ja ottaa huomioon monet Euroopan suuret kielet sekä suomen ja ruotsin. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille keskeisten vieraiden kielten opettajille ja opiskelijoille sekä kielitieteilijöille, tutkijoille ja kääntäjille. ­Se tarjoaa kiinnostavaa tietoa myös kansanperinteen, kirjallisuustieteen ja kulttuurihistorian tutkijoille ja harrastajille.

ALKUVUO

2018

SI

Vaikeudesta voimaksi

Neuropsykiatriset häiriöt ja niiden huomioiminen koulussa

JAANA PARIKKA, NIINA HALONEN-MALLIARAKIS, ANITA PUUSTJÄRVI ISBN: 978-951-792-834-2 | 35 €

Vaikeudesta voimaksi antaa kouluille tietoa ja välineitä neuro­psykiatrisesti oireilevan oppilaan kohtaamiseen. Teoksessa on paljon apuväline-ehdo­tuk­sia, ideoita ja konkreettisia keinoja, joilla haastaviin tilanteisiin on mahdollista puuttua. Kirjassa on vahva teoreettinen pohja, ja sitä voi käyttää käsikirjana apuna arjen tilanteissa. Lastenpsykiatri Anita Puust­järvi tuo kirjaan lääkärin näkökulman. Alakoulun erityisopettaja, kasvatustieteen li­sen­siaat­ti­ Jaana Parikka sekä yläkoulun erityisopettaja, apulaisrehtori Niina Halonen-­ Malliarakis puolestaan kertovat, millaisia mahdollisuuksia nykyinen koulu tarjoaa.

40 | www.finnlectura.fi


Kasvatus ja opetus MARKKINOINTIKANSI

SYKSY 2018

Suullinen kielitaito Opi, opeta, arvioi

ELINA TERGUJEFF, MARIA KAUTONEN (TOIM.) ISBN: 978-952-346-099-7 | 39 €

Opas peruskoulun ja toisen asteen suullisen kielitaidon opetukseen. Kirja tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja kieltenopettajille sekä lisää heidän tietämystään kirjassa esiteltyjen opetusmenetelmien taustoista. Kokoomateoksen aiheina ovat mm. suulliseen kielitaitoon vaikuttavat tekijät, opetuksen käytännön toteutus ja suullisen kielitaidon arviointi. Teoriatiedon lisäksi kirja tarjoaa käytännön vinkkejä eri kielten suullisen kielitaidon opetukseen.

Tekstiilien materiaalit

RIIKKA RÄISÄNEN, MARJA RISSANEN, ERJA PARVIAINEN, HELENA SUONSILTA ISBN: 978-951-792-756-7 | 39 €

Kirjassa tarkastellaan tekstiilimateriaalien valmistusta kuidun­ valmistuksesta viimeistellyiksi kankaiksi. Teoksen sisältöjä ovat mm. erilaiset tekstiilikuidut, kuitujen ympäristövaikutukset, langat ja tekstiilitasorakenteet.

SYKSY

2018

Esi- ja alkuopetuksen musiikin didaktiikka

Kieli, kuulo ja oppiminen

ISBN: 978-951-792-755-0 | 39 €

MARJATTA TAKALA, HELENA SUME (TOIM.)

INKERI RUOKONEN

Oppikirja esi- ja alkuopetus­ikäisten lasten kokonaisvaltaisen musiikkipedagogiikan kehittämiseen. Kirjaa voidaan käyttää myös varhaiskasvatuksessa sekä alakoulujen ylempien luokkien musiikin opetuksessa soveltaen.

Kuurojen ja huonokuuloisten lasten opetus ISBN: 978-951-792-737-6 | 39 €

Kirja tarjoaa käytännönläheistä tietoa kaikille kuurojen ja huonokuuloisten opetuksesta kiinnostuneille. Kielen kehitys ja kommunikointi sekä sisäkorvaistutteiden vaikutus ovat vahvasti esillä.

www.finnlectura.fi | 41


Muut kirjat

101 English Mistakes Finns Do A Dictionary of Mistakes CHRISTIAN EVANS

ISBN: 978-951-792-906-6 | 18 €

Not sure what the difference between ‘excited’ and ‘nervous’ is? Do you get confused looks from bartenders when you ask ‘Can I have one bear, please’? 101 English Mistakes Finns Do is an easy-to-use dictionary that will help you to learn from your mistakes.

Kielikiipeleitä TUIJA VIESTILÄ

ISBN: 978-951-792-900-4 | 22 €

Mikä tai kuka on vastaus yhtälöön huonekalu + yleinen ruoka­kasvi = paikoillaan viihtyvä? Minkä eläimen nimen alussa on ritarin varuste ja lopussa roisto? Entä kenen tunnetun suomalaisen nimi muodostuu sanoista nam nettinäky? Suomen kieli taipuu moneksi! Kielikiipeleitä haastaa ratkomaan erilaisia sanapulmia. Kirjassa on kolme osaa: alussa on laaja kokoelma yhdyssanatehtäviä, toisessa osassa etsitään tiettyihin aihepiireihin kuuluvia sanoja vihjeiden avulla ja kolmannessa osassa ratkotaan Suomeen liittyviä anagrammeja. Kielikiipeleitä sopii erinomaisesti kaikille kielellisistä arvoituksista kiinnostuneille.

42 | www.finnlectura.fi


Muut kirjat Urheilun kipupisteet

MARI LEPPÄNEN, KAI LÖFGREN ISBN: 978-951-792-849-6 | 35 €

Harva urheilija säästyy uransa aikana loukkaantumisilta, mutta monelta ongelmalta voidaan välttyä hyvällä valmentautumisella. Kun yhdistetään oikeat tekniikat, oman kehon kuunteleminen ja monipuoliset harjoitteet, mahdollisuudet terveempään uraan ja elämään kasvavat.  Urheilun kipupisteet -kirjassa esitellään Suomessa yleisesti harrastetuissa urheilu­lajeissa syntyviä vammoja sekä kerrotaan, miten niitä voitaisiin ehkäistä. Esittelyjen yhteydessä on lajissa menestyneen suomalaisen entisen tai nykyisen huippu-urheilijan tarina, jossa käsitellään muun muassa urheilijan uran aikaisia vammoja ja suhdetta huoltavaan harjoitteluun. Näistä tarinoista saavat hyödyllistä tietoa niin nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa kuin kunkin lajin harrastajat.

STAD KUVA: ARNE OU

Toisin

Minun Asperger-elämäni PAULA TILLI

e

IR JA

N

K

-

A

YÖS M

ISBN: 978-952-346-113-0 | 19 €

Paula oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo kolmen vuoden ikäisenä. Hän osaa useita vieraita kieliä ja pitää kieliopin opiskelusta. Hän syö aina terveellistä ruokaa ja rakastaa mustikoiden poimimista. Hän hymyilee ollessaan surullinen tai masentunut. Hänen on vaikea tulkita toisten ihmisten ilmeitä ja elekieltä. Paulalla on Aspergerin syndrooma ja hänen elämänsä on ihanaa.

www.finnlectura.fi | 43


Muut kirjat

Pikku Prinssi | Le Petit Prince ANTOINE DE SAINT-EXUPÉRY ISBN: 978-951-792-704-8 | 39 €

Rakastettu klassikko kaksikielisenä laitoksena, joka sisältää Lena Talvion uuden, oivaltavan suomennoksen lisäksi ranskankielisen alku­ teoksen. Loistava lahja jokaiselle ranskan opis­ kelijalle tai hyvän kirjallisuuden ystävälle.

KUVA: EMMI-ANNIE NIEMI

Parhaat reseptit vega aniherkkujen leivontaan Tuulispään leivontakirja

60 hyvän mielen leivonnaista SATU SAUNIO

ISBN: 978-951-792-721-5 | 29 €

Maistuisiko makeat whoopie-leivonnaiset, kirpeät tyrnipikkukakkuset tai amerikkalaiset mini­pannarit? Suositusta Kamomillan kondi­ toria ­-blogista tutun Satu Saunion keittokirja on matka vegaanisten leivonnaisten valloittavaan maailmaan. Toimeen tartutaan yksinkertaisin raaka-ainein, jotka löytyvät helposti kaikille tutuista ruokakaupoista.

44 | www.finnlectura.fi


Info

Uudenmaankatu 10 00120 Helsinki www.finnlectura.fi

Julkaisujen sisältöä koskevat tiedustelut Finn Lectura puhelin: 09 7415 1005 sähköposti: info@finnlectura.fi

Jälleenmyyjien ja oppilaitosten tilaukset Painetut julkaisut Kirjavälitys puhelin: 010 345 1580 sähköposti: kvtilaus@kirjavalitys.fi

Uutiskirje

www.finnlectura.fi/kirje

Facebook

www.facebook.com/finnlectura

Finn Lectura Julkaisuluettelo 2018 Kannen kuva apomares / Getty Images Ulkoasu Päivi Toikka Johanna Junkala Pidätämme oikeuden hintojen muutoksiin.

Sähköiset oppimateriaalit digi.finnlectura.fi

Finn Lecturan

digimateriaalit

opettajien

näytekirjapyynnöt www.finnlectura.fi/nayte

Finn Lecturan Digimateriaalit -­palvelu tarjoaa opettajille, oppilaitoksille ja opiskelijoille helpon ja kätevän tavan hankkia ja käyttää Finn Lecturan sähköisiä oheismateriaaleja (äänitteet, opettajan oppaat, verkkoharjoitukset ja muut lisämate­ riaalit). Suuresta osaa äänitteitä löytyy myös erillinen opiskelijan äänite, joka on tarkoitettu itseopiskelun tueksi. Sähköisiä julkaisuja voi ostaa sekä kertaostoksina että käyttö­oikeuslisensseinä. Tutustu palveluun, valikoimaan ja hintoihin osoitteessa digi.finnlectura.fi.

Kerro, minkä

oppikirjan haluaisit tehdä

Suunnitteletko oman oppi­materiaalin tekemistä? Finn Lectura julkaisee korkealaatuisia oppimateriaaleja, joista on hyötyä sekä opettajille että oppijoille. Haemme jatkuvasti uusia, innokkaita kirjantekijöitä oppimateriaali­ projekteihin. Olemme kiinnostuneet kaikkien alojen ja koulutusasteiden oppimateriaaleista. Mikäli sinulla on valmis käsikirjoitus tai ajatus kirjasta, jonka haluaisit tehdä, ota yhteyttä: info@finnlectura.fi.

www.finnlectura.fi | 45


KEVÄT

2018 Descobertas 1

Portugalin perusteet

Taso: A1–A2 ISBN: 978-952-346-089-8 | 40 €

Descobertas 1 johdattaa opiskelijan portugalin kielen ja portugalilaisen kulttuurin kiehtovaan maailmaan. Tekstit ovat luontevaa portugalinportugalia ja esittelevät runsaasti jokapäiväisiä kielen­käyttötilanteita niin opiskelijan kuin matkailijan tarpeisiin.

| puh. 09 7415 1005 | Uudenmaankatu 10, 00120 Helsinki | info@finnlectura.fi | www.finnlectura.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.