Helsingin henki 4/2013

Page 1

Helsingin

henki

04 2013

H EL SINGIN SING IN KAUPU KAUP UNG N G IN HE N K ILÖSTÖL E H T I

HEL. FI //HELSI HELSI N GI N HEN KI KI

Voimaa Vuosaaresta Jyrki Hanioja johtaa tehokasta energialaitosta. SIVU 16 SIVU X

Hampaat kuntoon Liisussa

SIVU 24

asukas

Äänestä & vaikuta!

SIVU 10

duunissa

teema

SIVU 6

Työvis uudistui tulevaan

MINDFULNESS

itämainen tanssi astangajooga asahi capoeira


Tehdään parempi kaupunki

pääkirjoitus

Työhyvinvointia työsuojelusta

T

yösuojeluvaalit järjestetään lokakuussa. Vaaleissa valitaan työsuojeluvaltuutetut nelivuotiskaudeksi 2014‒2017. Työsuojelu on kaikille tuttu sana, mutta monikaan ei tiedä, mitä kaikkea siihen kuuluu, mitä työsuojeluvaltuutetut tekevät, missä asioissa heihin voi ottaa yhteyttä ja ketkä voivat asettua vaaleissa ehdolle. Työsuojelu kuuluu työhyvinvoinnin edistämisen kokonaisuuteen. Sen tavoitteena on poistaa tai minimoida työn ja työolojen haittoja ja vaaroja. Henkilöstölle pyritään turvaamaan kaikin puolin terveyttä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä edistävät työolosuhteet. Käytännön tavoitteita ovat esimerkiksi tapaturmien ja sairauspoissaolojen vähentäminen entisestään sekä jaksamisen tukeminen. Jatkossa pyritään panostamaan entistä enemmän ennakoivaan työotteeseen sekä tukemaan työyhteisöjä myös itse parantamaan hyvinvointiin liittyviä asioita. Virastoissa ja liikelaitoksissa toimii työsuojelupäällikkö, valtuutettuja sekä työsuojelutoimikunta. Työpaikoilla työsuojeluparina työskentelevät esimies ja työsuojeluasiamies tai yt-vastaava. Työsuojelua toteuttaa työsuojeluorganisaation lisäksi linjajohto. Johdon, työsuojelupäällikön, työsuojeluvaltuutettujen ja työterveyshuollon yhteistyön toimivuus onkin edellytys sille, että toimintaa ja asioita voidaan edistää ja kehittää. Mukana työssä on myös ulkopuolisia asiantuntijoita, kuten Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus. Helsingin kaupungilla Suomen suurimpana työnantajana 40 000 ihmisen henkilöstöineen on aivan oman mittaluokan työsuojelulliset haasteet verrattuna muihin kuntiin. Ratkaistavien asioiden kirjo ja määrä on suuri. Meillä siten myös työsuojelun merkitys korostuu. Lokakuussa järjestettävissä vaaleissa valitaan työntekijöille sekä asiantuntijoille ja esimiehille työsuojeluvaltuutetut ja heille varavaltuutetut. Tähän asti valtuutettuja on ollut 34. Tulevissa vaaleissa valtuutettujen määrä kasvaa 39:ään. Heistä 32 hoitaa tehtävää päätoimisesti. Lisääntyvän ajankäytön myös odotetaan parantavan henkilöstön hyvinvointia mittaavia tunnuslukuja. Äänestysoikeus vaaleissa on kaikilla työ- ja virkasuhteessa toimivilla, joita ei määritellä työnantajan edustajiksi. Työnantajan edustajiksi lukeutuvat kaupunginjohtajat sekä virasto-, osasto- ja toimistopäälliköt. Ehdokkaat asettavat ensisijaisesti henkilöstöjärjestöt. Ehdokkaana voi olla kuka tahansa vaaleissa äänioikeutettu henkilö. ‒ Erityistä koulutustaustaa ei vaadita, mutta työsuojelun tuntemus, kuuntelemisen taito, kehittämismyönteisyys ja halu oppia uutta ovat tehtävässä onnistumisen edellytyksiä, sanoo henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo tässä numerossa. Aiemmissa vaaleissa äänestysinnokkuus on jäänyt melko vähäiseksi. Vaalit ovat kuitenkin hyvä mahdollisuus vaikuttaa työhyvinvoinnin tulevaisuuden suuntaan ja kehittämiseen. Lue lisää työsuojelusta sivulta 6 alkaen.

Milka Alanen

Jouko Lehtola Jou

Vaalit ovat hyvä mahdollisuus vaikuttaa työhyvinvoinnin tulevaisuuden suuntaan.”

Stadin nuoret 1990-luvulla STADIN NUORIA 1990-LUVULLA esittelevässä pop up -näyttelyssä on esillä

valokuvia neljältä valokuvaajalta, jotka kaikki ovat kotoisin pääkaupungista: Hartti Ahola, Milka Alanen, Jouko Lehtola ja Matti Pyykkö. 1990-luvun kuvissa välittyvät vapaat ja huolettomat kesät aikuisuuden kynnyksellä. Näyttely on jatkoa Helsingin nuoria 1950- ja 1960-luvuilta -näyttelyyn, joka oli esillä Café Verandassa vuonna 2012 . Valokuvat ovat osa laajempaa Stadin nuoret -näyttelykokonaisuutta, joka oli esillä Taidemuseo Tennispalatsissa vuonna 2000. Teokset kuuluvat taidemuseon kokoelmiin.

Maissi Kasurinen Juttuehdotukset ja palaute maija-liisa.kasurinen@hel.fi

> Lisätiedot helsingintaidemuseo.fi

Lehti postitetaan kaupungin henkilöstölle palkanlaskentajärjestelmän osoitetietojen mukaan. Jos haluat pois lehden jakelusta, ilmoita nimesi ja osoitteesi sähköpostilla heke.viestinta@hel.fi.

> 13.8.–31.10. Finlandia-talon Café Veranda, finlandiatalo.fi

Lehti verkossa > hel.fi/helsinginhenki Ilmestymisaikataulu Aineisto

02

,,

Helsingin henki | syyskuu 2013

Nro 5 23.10. 7.10.

Nro 6 11.12. 18.11.


sisältö

12

10 duunissa

Liikkuvan suunhoidon yksikkö Liisu vie hammashoidon tiimiä ympäri kaupunkia ja tarjoaa monipuolisia palveluja.

15 työkalut

Kaupunki on varautunut tietoturvariskeihin. Mikä on yksilön vastuu?

16 reppari

Vuosaaren energialaitos tuottaa valtaosan Helsingin energiasta. Vierailimme tehokkaassa kombilaitoksessa.

22 kaffella

talous

YritysHelsinki satsaa nyt myös kasvuyrityksiin.

20

Hyvän esimiehen ABC -verkkoaineisto opiskellaan omaan tahtiin. Se on tarkoitettu jokaiselle esimiehelle.

24 asukas

Työväenopisto uudistui entistä palvelevammaksi ja asiakaslähtöiseksi. Syksylle on kehitetty uusia kursseja.

28 liikkeellä

Työmatkakysely antoi tietoa työntekijöiden työmatkoista, liikuntatottumuksista ja palautetta työnantajalle.

ammatti

Vesa Laamanen vetää Koskelan nuorisotalolla suosittua kivipajaa.

32 uusi duuni

teema

Rehtori Katriina Aaltio.

Nyt on mahdollisuus vaikuttaa työhyvinvointiin työsuojeluvaaleissa äänestämällä.

26

palstat 04 04 05 27 30 31 32

Uutiset Työelämän ABC Stadi 365 Työterveyspsykologi Ilmoitustaulu Ristikko Menovinkit

06

hyvinvointi

14

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Työterveyshuolto tarjoaa tukea ja apua.

ympäristö

Kaupungin katot vihertyvät ja tuovatt kaupunkitilaa hyötykäyttöön. Niistä tulee osa asemakaavoitusta.

JULKAISIJA Helsingin kaupungin henkilöstökeskus, PL 4500, 00099 Helsingin kaupunki PÄÄTOIMITTAJA Maija-Liisa Kasurinen, puh. 310 37956, 050 310 3954, maija-liisa.kasurinen@hel.fi TOIMITTAJA Katariina Käyhkö, puh. 310 64988, 040 336 0807, katariina.kayhko@hel.fi TOIMITUKSEN SIHTEERIT HENKILÖSTÖKESKUKSESSA Sanna Karppelin, puh. 310 37954, 050 517 9184, sanna.karppelin@hel. fi, Sari Ruusutie, puh. 310 37955, 050 517 9213, sari.ruusutie@hel.fi TOIMITUSNEUVOSTO 2013–2014 Terttu Sopanen pj, Johanna Joutsiniemi, Tapio Kari, Merja Jattu-Wahlström, Kaarlo Kontro (JUKO), Panu Oksman (KTN), Eila Pelttari (JHL), Eeva Rinne (Tehy), Kaarina Salminen (Jyty), Marja-Sisko Luomanpää (TNJ/Super) TOIMITUS JA ULKOASU Otavamedia Asiakasviestintä, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia, puh. 09 15661, asiakasviestinta.otavamedia.fi TUOTTAJA Laura Heikkinen, laura.heikkinen@otavamedia.fi PAINOPAIKKA Sanomapaino Oy, Sanomala 2013 PAINOS 39 000 kpl 25. VUOSIKERTA ISSN 0787-7994 (painettu) ISSN 1797-6170 (verkkolehti)

Helsingin henki | syyskuu 2013

03


uutisia Kaupunginkanslian alarakenteiden tehtävät täsmentyvät O VUODENVAIHTEESSA ALOITTAVAAN KAUPUNGINKANSLIAAN tulee kuusi osastoa: elinkeino-osasto, hallinto-osasto, henkilöstöosasto, oikeuspalvelut, talous- ja suunnitteluosasto ja tietotekniikka- ja viestintäosasto. Osastot jakaantuvat edelleen yksiköihin, joiden alaisuudessa voi olla tiimejä. Yksiköiden alarakenteiden tehtävien täsmentäminen valmistuu. Kaupunginkanslian omat henkilöstöasiat hoidetaan tulevassa henkilöstöosastossa, talousasiat talous- ja suunnitteluosastossa ja viraston ict-palvelut tietotekniikka- ja viestintäosastossa. Kaupungin EU-hankkeiden ohjaus ja koordinointi tulevat elinkeino-osaston vastuulle. Osastojen alarakenne kirjataan toimintasääntöön. Pyrkimyksenä on tuoda toimintasäännössä päätösvaltaa riittävän alas. Uudistuksen valmistelussa on mukana muutosryhmän lisäksi seurantaryhmä, jossa ovat paitsi muutosryhmän jäsenet myös henkilöstöjärjestöjen edustajat. Osastojen tulevaa toimintaa valmistelevat osastokohtaiset alaryhmät. Uutta organisaatiota valmistelee myös eri asiakohtaisia työryhmiä. Kaupunginkanslia muodostetaan yhdistämällä nykyiset hallintokeskus, henkilöstökeskus ja talous- ja suunnittelukeskus. Valmistelua voi seurata Helmen sivuilta: Helmi > Prosessit ja organisaatio > Kohti kaupunginkansliaa.

Oivan koulutuskalenteri tarjolla O OIVA AKATEMIA järjestää henkilöstölle syksyllä monipuolisia valmennuksia, koulutuksia ja kursseja. Esimerkiksi lähiesimiehille on tarjolla Oiva Treeni ja Oiva Taituri -valmennukset. Treeni antaa työkaluja muutoksen toteuttamiseen, talouden ymmärtämiseen sekä prosessien käytännönläheiseen hallintaan. Taiturissa harjoitellaan haastavien johtamistilanteiden ratkaisemista ja aktiivista osallistamista luovin menetelmin sekä jaetaan kokemuksia hyvistä käytännöistä. Valmennukset täydentävät toisiaan. Kaupungin tarjontaan kuuluu myös Hyvän esimiehen ABC -verkkokurssi, joka antaa kattavan tietopaketin esimiestyön perusasioista ja kaupungin toimintamalleista. Tavoitteena on, että kaikki esimiehet suorittavat ABC:hen liittyvän tentin tämän vuoden loppuun mennessä. Uudet esimiehet suorittavat Hyvän esimiehen ABC:n vuoden kuluessa töihin tulostaan. > Lisätiedot Helmen Sovellukset > Koulutuskalenteri ja Helmi > Henkilöstö > Johtaminen ja esimiestyö > Hyvän esimiehen ABC.

Työelämän

O Mikä on HR-neuvonta? Henkilöstökeskukseen sijoittuva HR-neuvonta tarjoaa esimiehille päivittäistä (KVTES, TS, TTES) palvelussuhdeneuvontaa. O Keille palvelu on tarkoitettu? HR-neuvonta on tarkoitettu virastojen ja liikelaitosten esimiehille.

Heräsikö H He eräsi äsikö kö kysymys? kysymys? Käsittelemme tällä palstalla työelämän kysymyksiä, joita voi lähettää osoitteseen heke.viestinta@hel.fi

04

O Mistä asioista sieltä voi kysyä neuvoa? Esimiehet voivat kysyä neuvoa muun muassa palkkaukseen, työaikaan, vuosilomaan, virka-, työ- ja perhevapaisiin, palvelussuhteen alkamiseen ja päättymiseen, virkamatkoihin ja henkilöstöetuihin liittyvissä kysymyksissä. HR-neuvonta tapahtuu kaupungin yhteisten ohjeiden pohjalta.

Helsingin henki | syyskuu 2013

Sataman matkustajaliikenne ennätyksellinen O LAIVAMATKAILU VILKASTUI Helsingin Satamassa edelleen. Matkustajia oli heinäkuussa 1,3 miljoonaa. Tammi–heinäkuun matkustajamäärä oli 6,2 miljoonaa, saman verran kuin vuosi sitten. Merkittävin kasvu on ollut edelleen Tallinnaan suuntautuvassa matkustajaliikenteessä; kolme matkustajaa neljästä kulkee Tallinnan linjoilla. Myös Pietarin matkustajaliikenne kasvoi hieman. Tukholmaan suuntautuva matkailu sen sijaan taantui. Kansainvälisiä risteilymatkustajia kävi Helsingissä heinäkuussa 114 000. Touko–heinäkuussa risteilymatkustajia oli 280 000, mikä on jopa 50 000 matkustajaa (20 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna.

Kaupunginjohtajan vuoden saavutus -kilpailun haku uudistui O JOKIN KAUPUNGIN MONISTA HANKKEISTA, palveluista, prosesseista, suorituksista, tuotteista, työskentely- tai toimintatavoista voittaa vuosittain Kaupunginjohtajan vuoden saavutus -kilpailun. Hakua on tänä vuonna uudistettu siten, että hakemuksen tulee koostua kahdesta osasta, ilmoittautumislomakkeesta ja tarkemman kuvauksen sisältävästä vapaamuotoisesta perusteluosiosta. Virastot ja liikelaitokset voivat osallistua kilpailuun useammalla ehdotuksella. Kaikkien ehdotusten tulee kuitenkin olla johtoryhmien virallisesti asettamia. Johtoryhmäkäsittelyn takia organisaatiot voivat asettaa kilpailulle oman sisäisen hakuaikansa. Hakemukset tulee toimittaa henkilöstökeskukseen perjantaihin 13.9. klo 16 mennessä. > Ilmoittautumislomake ja tarkat hakuohjeet löytyvät Helmestä > Henkilöstö > Palkka ja palkitseminen > Kaupunginjohtajan vuoden saavutus -kilpailu.

O Miksi neuvonta perustetaan? HR-neuvonnan tavoitteena on yhtenäistää kaupungin tulkintoja ja käytäntöjä sekä varmistaa henkilöstön tasapuolinen kohtelu. Sen tulee myös vapauttaa virastojen ja liikelaitosten resursseja HR-strategiaa ja -toimintaa palveleviin tehtäviin. O Keitä siellä työskentelee? HR-neuvonnassa työskentelee yhdeksän hengen asiantuntijatiimi. Henkilöt siirtyvät HR-neuvonnan asiantuntijatehtäviin kaupungin sisältä. O Milloin neuvonta aloittaa? HR-neuvonta aloittaa toimintansa lokakuun alussa.

O Miten neuvontaan otetaan yhteyttä? Onko sillä fyysistä palvelupistettä, jonne voi tulla? Esimiehet saavat yhteyden neuvontaan puhelimitse, sähköpostilla tai Lyncillä. Ajankohtaisia HR-neuvonnan asioita voi seurata Helmen Henkilöstö-sivuilta, mihin tulee tarkemmat yhteystiedot. HR-neuvonnalla ei ole fyysistä palvelupistettä.

Vastaajana HR-neuvonnan tiimipäällikkö Inkeri Rehtilä henkilöstökeskuksesta.


stadi stadi

Eläkkeelle jäävien neuvontapäivä

Demokratiapalkinto jaossa

O TÄNÄ TAI ENSI VUONNA kokoaikaiselle eläkkeelle jääville järjestetään syksyn aikana kolme neuvontapäivää. Neuvontapäivät ovat samansisältöisiä, ja ne järjestetään 19.9., 17.10. ja 28.11. kaupungintalon auditoriossa klo 8.30–15. Päivän aikana kerrotaan eläkejärjestelmästä, eläkkeen hakemisesta, eläkkeelle siirtymiseen liittyvistä ohjeista sekä kaupungin tarjoamasta harrastus- ja virkistystoiminnasta. Ilmoittaudu mukaan Helmen Koulutuskalenterin kautta. Helmi-intrassa on kattavaa tietoa muun muassa osa-aikaeläkkeestä ja siitä, mitä pitää tehdä, kun harkitsee eläkkeelle jäämistä. Henkilökohtaista apua saa niin henkilöstökeskuksen eläkeneuvojilta kuin virastojen eläkeasiamiehiltäkin. Yhteyttä voi ottaa puhelinaikoina tai varata ajan henkilökohtaista käyntiä varten. > Lisätiedot Helmi > Henkilöstö > Palvelussuhteen alkaminen ja päättyminen > Eläkkeet.

O KUNTALIITTO, VALTIOVARAINMINISTERIÖ JA OIKEUSMINISTERIÖ myöntävät demokratiatunnustuksen sellaisille julkishallinnon toimijoille, jotka ovat edistäneet avointa hallintoa ja osallistumista. Tunnustus myönnetään yhdelle valtion ja yhdelle kuntahallinnon toimijalle. Tunnustus jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Ehdotuksia voi tehdä 15.9. saakka, ja tunnustusten saajat julkistetaan 17.10. Kuntatalolla järjestettävän demokratiapäivän yhteydessä. Vuoden 2013 tunnustuksen teemana on avoimuuden ja osallistumisen edistämisen ohella selkeä kieli. Tunnustuksen saajiksi voi ehdottaa siten esimerkiksi sellaista toimijaa tai organisaatiota, joka viestii, tiedottaa ja neuvoo ymmärrettävällä ja selkeällä kielellä. > Lisätiedot kunnat.net.

365 Maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander etsii mahdollisuuksia lisätä monimuotoisuutta kaupungilla.

Monimuotoisuuden johtamisen mallikaupungiksi KAUPUNKI JA SEN PALVELUT OVAT KAUPUNKILAISIA VARTEN. Helsin-

gin väestörakenne muuttuu nopeammin kuin koskaan ennen: väestö ikääntyy, syntyvyys on korkealla ja maahanmuuttajaväestö kasvaa niin, että jo 13 prosenttia puhuu äidinkielenään muita kuin kotimaisia kieliä. Koska kaupunkilaiset ja heidän tarpeensa erilaistuvat, myös palveluiden ja henkilöstön osaamisen on pysyttävä muutosten tasalla. MONIMUOTOISUUDEN JOHTAMISELLA tarkoitetaan sitä, että eri-ikäiset,

Työpaikka turvalliseksi -kampanja käynnistyi O SYYSKUUN ALUSSA KÄYNNISTYNYT Työpaikka turvalliseksi -kampanja haastaa jokaisen käyttämään Työsuojelupakkia ja tekemään ilmoituksen työturvallisuuspoikkeamista. Kampanjassa palkitaan kuukausittain kolme ilmoitusta, joihin työyhteisö on löytänyt toimenpiteet ongelman ratkaisemiseksi. Palkintona on kapselikahvikeitin ja diplomi työpaikan seinälle. > Turvallisuuspoikkeamailmoitus on tehty Työsuojelupakkiin. > Asian tutkinta/käsittely sekä toimenpiteet

ovat kirjattuna Työsuojelupakkiin kahden viikon kuluessa siitä kun ilmoitus on tehty. > Asia käsitelty/tutkittu työyhteisön kanssa. > Ratkaisua voidaan hyödyntää myös muissa kaupungin työyhteisöissä. On tärkeää, että tehdyt ilmoitukset käsitellään esimiehen johdolla työyksiköissä. Tarkoituksena on löytää ne toimenpiteet, joiden avulla vastaavanlaiset tapaukset voidaan jatkossa ennaltaehkäistä. > Lisätiedot Helmen Sovellukset > Työsuojelupakki.

lyhyesti O KUSTAANKARTANON PALVELUKESKUS sai 15. elokuuta Lappeenranta-seminaarissa vuoden 2013 tunnustuspalkinnon. Tunnustuspalkinnon tarkoituksena on nostaa esille hyviä esimerkkejä siitä, kuinka työpaikoilla on onnistuttu parantamaan työelämää kansallisen työelämän kehittämisstrategian mukaisesti johdon ja henkilöstön yhteistyönä. Suunnittelutyöryhmä totesi perusteluissaan, että Kustaankartano on kehittänyt toimintaansa pitkäjänteisesti kaikilla työelämän kehittämisstrategian osa-alueilla. O HSL:N REITTIOPPAALLE myönnettiin 15. elokuuta Helsinki hauskemmaksi -palkinto. Perustelujen mukaan Reittiopas on oiva apuväline liikkumisen suunnitteluun. Palvelun kehitystyössä on seurattu aikaa ja kuunneltu käyttäjiä, ja lopputulos on selkeä ja käyttökelpoinen. Reittioppaalla on noin 150 000 käyttäjää päivittäin. Art goes Kapakka -kulttuurifestivaali jakaa tunnustuksen vuosittain.

O KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ PYYDETÄÄN kertomaan kesätyökokemuksistaan. Kyselyyn voi vastata 30.9. asti työpaikalta tai kotikoneelta. Kesätyöntekijöiden näkemysten ja palautteen avulla kesätyöprosessia voidaan kehittää entistä paremmaksi. Kyselyyn pääsee vastamaan Helsinkirekryn sivulla helsinkirekry.fi > Ajankohtaista. O STADIN AMMATTIOPISTOSSA käynnistyy syksyllä avoimen ammattiopiston toiminta. Avoin ammattiopisto tarjoaa ohjausta ja koulutusta ilman opiskelupaikkaa oleville helsinkiläisille nuorille sekä niille Stadin ammattiopiston opiskelijoille, jotka ovat keskeyttäneet tai ovat keskeyttämässä opintonsa. Suoritetut opinnot voi saada hyväksiluettua ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa. Avoin ammattiopisto on yksi tapa, jolla kaupunki toteuttaa nuorisotakuuta.

-taustaiset ja eri elämänvaiheessa olevat työntekijät voivat hyödyntää ja kartuttaa osaamistaan niin, että työyhteisö, työntekijät ja asukkaat voivat hyvin. Tutkimukset osoittavat, että monimuotoinen asiantuntijayhteisö on myös muita innovaatiokykyisempi. Helsinki on saanutkin tunnustusta siitä, että työntekijöiden elämäntilanteet, terveys ja ikääntyminen pyritään huomioimaan työtä suunniteltaessa. JO VIIME STRATEGIAKAUDELLA tavoitteena oli lisätä maahanmuuttaja-

taustaista henkilöstöä siten, että osuus lähestyy väestöosuutta. Keskeisimpänä perusteena ei ole syrjäytymisen ehkäisy erityiskohtelua soveltaen, vaan aito uudenlaisen osaamisen tarve. Monilla aloilla, kuten hoitotyössä, puhdistuspalveluissa ja bussiliikenteessä ollaankin väestöosuuden tasolla tai ylitetty se. Kysymys on nyt siitä, miten maahanmuuttajataustaisia saataisiin useammille aloille, erityisesti asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Tarvittava osaaminen pitäisi arvioida ottaen huomioon toimintaympäristön muutokset. Eri maissa hankittua maahanmuuttoasioiden osaamista, laajaa kielitaitoa tai yhteiskuntajärjestelmien tuntemusta voi hyödyntää monitaustaisten kaupunkilaisten palveluissa.

Miten maahanmuuttajataustaisia saataisiin useammille aloille, erityisesti asiantuntija- ja esimiestehtäviin?

MUUTOS VAATII motivoituneita esimiehiä ja johtoa, jotka pystyvät raivaamaan tilaa erilaisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten urakehitykselle läpi organisaation henkilöstöpoliittisin toimin. Tämä ei tarkoita muodollisen pätevyyden tai suomen kielen taidon vaatimusten väheksymistä. Monimuotoisuuden johtamisen mallikaupungin rakentaminen perustuu osaamisen laajentamiseen, ei siitä tinkimiseen. MUUTOS EI TAPAHDU ITSESTÄÄN. Monista organisaatioista on näyttöä

siitä, että perinteisiin toimintatapoihin pitäytyminen esimerkiksi rekrytoinnissa syrjii aliedustettua ryhmää: naisvaltaisessa yhteisössä miehiä, miesvaltaisessa naisia, valtaväestön kansoittamassa vähemmistöjä. Tarvitaan tietoisia toimenpiteitä, jotta kaupunkiorganisaatiosta tulee monimuotoisempi ja jotta urakehitys mahdollistuu myös motivoituneille ja päteville vähemmistöjen edustajille.

Helsingin henki | syyskuu 2013

05


teksti MARJATTA PIETILÄ kuvat NIKLAS MÄKELÄ

Työsuojeluvaltuutettujen vaalit pidetään lokakuussa. Vaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tartu tilaisuuteen ja käytä äänioikeuttasi.

Anna

! i s e n ää T

yösuojelu tarkoittaa vapaaehtoisia ja lain velvoittamia toimia, joilla pyritään minimoimaan ja poistamaan työssä ja työoloissa aiheutuvia vaaroja ja haittoja. Työsuojelun tavoitteena on turvata henkilöstölle työolot, jotka edistävät työntekijöiden henkistä ja fyysistä terveyttä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä. Haasteina ovat muun muassa työtapaturmien ja sairauspoissaolojen vähentäminen sekä työelämässä pitempään pärjääminen. ‒ Koska Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja ja palveluksessamme on noin 40 000 ihmistä, työtehtävien kirjo on laaja. Siksi meillä on myös hyvin monenlaisia työsuojelullisia haasteita, jotka poikkeavat merkittävästi muiden kuntien työsuojeluhaasteista, sanoo henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo. ‒ Meillä mielenterveysasiat ovat varhaisen eläköitymisen kärkiperusteena, kun taas muualla syynä ovat useimmiten tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Uskomme sen johtuvan metropoliympäristöstä ja sen henkilöstöön kohdistamista korkeista odotuksista ja paineista, Tulensalo jatkaa.

06

Helsingin henki ki | syyskuu 2013

Viime vuonna kaupungin palveluksesta jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 118 henkilöä. Vuonna 2008 luku oli 202 henkilöä, ja vuonna 2011 jo 146 henkilöä. ‒ Suunta on siis parempaan päin. Toisaalta kehitykseen vaikuttanee myös työeläkelaitoksen kiristyneet säännökset. Eläkepapereiden myöntämisen sijaan henkilöille pyritään löytämään sopiva tehtävä, jossa he pystyvät jatkamaan työntekoa.

Mittava työsuojeluorganisaatio Työsuojelua toteuttaa linjajohto työsuojeluorganisaation tukemana. Työsuojeluorganisaatiossa työnantajan asiantuntijana toimii työhyvinvointipäällikkö, ja henkilöstöä edustaa kaksi työsuojeluvaltuutettua. Lisäksi työsuojeluasioita pohtii työsuojeluneuvottelukunta. Työsuojelutoimintaa toteutetaan kaupungin virastoissa ja liikelaitoksissa, joissa jokaisessa toimii työsuojelupäällikkö, useampia työsuojeluvaltuutettuja sekä työsuojelutoimikunta. Työpaikoilla työsuojeluparina työskentelevät esimies ja työsuojeluasiamies tai yt-vastaava. ‒ Toimivan työsuojelutoiminnan edellytys on, että linjajohto, työsuojelupäällikkö, työ-

suojeluvaltuutetut ja työterveyshuolto tekevät tuloksellista yhteistyötä. Lisäksi yhteistyötä tehdään virastojen ja liikelaitosten välillä sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa. Tällaisia yhteistyötahoja ovat muun muassa työterveyslaitos, työturvallisuuskeskus ja aluehallintovirasto, Tulensalo kertoo.

Mukana päätöksenteossa Työsuojelun keskeiset tavoitteet ja haasteet määritellään kaupungin strategiassa ja siihen perustuvassa työhyvinvoinnin toimintaohjelmassa. Niiden perusteella virastot ja liikelaitokset laativat oman toimintaohjelmansa. ‒ Näen haasteena uuden strategisen ajattelun lanseeraamisen koko henkilöstölle sekä virastojen ja liikelaitosten ylimmän johdon sitouttamisen työsuojelun tavoitteisiin ja sitä kautta työhyvinvointi- ja turvallisuusnäkökohtien mukaan ottamisen kaikkeen päätöksentekoon. ‒ Ainoastaan linjajohdon sitouttamisella saavutetaan haettuja vaikutuksia, ei niinkään sillä, että työsuojeluvaltuutetut kiertävät työpaikoilla hoitamassa yksittäisten työntekijöiden asioita, Jyty Helsinki ry:n puheenjohtaja Jussi Ruokonen painottaa. >>


Työsuojeluvaalit järjestetään 21.–25.10. > Vaaleissa valitaan valtuutetut ja varavaltuutetut nelivuotiskaudeksi 2014‒2017 työtekijöiden työsuojeluvaltuutetun sekä esimiesten ja asiantuntijoiden työsuojeluvaltuutetun tehtäviin. Työsuojeluvaltuutetut toimivat samalla oman toimialueensa työsuojelutoimikunnan jäseninä. Sen lisäksi valitaan työsuojelutoimikunnan lisäjäsenet ja kullekin yksi varajäsen.

> Työsuojeluvaltuutettuja valitaan 39. Heistä 32 tulee työskentelemään päätoimisina. > Äänioikeus on jokaisella Helsingin kaupungilla työ- tai virkasuhteessa toimivalla paitsi niillä, jotka määritellään työnantajan edustajiksi. > Työnantajan edustajia ovat kaupunginjohtajat, virastopäälliköt, osastopäälliköt ja toimistopäälliköt. > Ehdokkaaksi voi asettua jokainen äänioikeutettu. Vaaleissa ehdokkaita voivat asettaa äänioikeutetut ja/tai heidän viralliset tai epäviralliset ryhmänsä. > Henkilöstöjärjestön kanssa sovitun työsuojeluorganisaation mukaisiin virastoihin, liikelaitoksiin ja virastoryhmiin muodostetaan vaalitoimikunnat. Vaalitoimikunnat vastaavat vaalien valmistelusta ja toimeenpanosta.

> Vaalien keskuselimeksi muodostetaan keskusvaalitoimikunta, johon kukin henkilöstöjärjestö on oikeutettu nimeämään kaksi edustajaa ja heille varajäsenet. Työnantajaa keskusvaalitoimikunnassa edustavat henkilöstöjohtaja puheenjohtajana ja kaupungin työhyvinvointipäällikkö. > Seuraa Helmeä saadaksesi tietoa vaalipaikoista ja postiäänestämisestä.

Helsingin He H els lsin ing giin henki he h en nk ki | ssy syyskuu yy ys sk ku uu 20 uu 201 2013 13 3

07


Henkilöstön asialla Henkilöstöjärjestöjen puheenjohtajat ja henkilöstöjohtaja kertovat työsuojelutoiminnasta ja vaaleista sekä kannustavat asettumaan ehdolle.

”Ainostaan linjajohdon sitouttamisella saavutetaan haettuja vaikutuksia.” Jussi Ruokonen

Valtuutettujen määrä kasvaa Lokakuussa järjestettävissä vaaleissa valitaan työntekijöille sekä asiantuntijoille ja esimiehille työsuojeluvaltuutetut ja heille ensimmäiset ja toiset varavaltuutetut. Työsuojeluvaltuutetut toimivat samalla oman toimialueensa työsuojelutoimikunnan jäseninä. Sen lisäksi valitaan työsuojelutoimikunnan lisäjäsenet ja kullekin yksi varajäsen. Tähän saakka valtuutettuja on ollut 34, joista päätoimisia 18. Tulevissa vaaleissa valtuutettuja valitaan 39. Heistä 32 tulee hoitamaan tehtäväänsä päätoimisesti. ‒ Valtuutettujen ajankäyttöä lisätään valtakunnallisen ohjeistuksen perusteella, joka tulee voimaan ensi vuoden alussa. Nelivuotisen toimikautensa aikana päätoimiset valtuutetut eivät tee vakituisia tehtäviään lainkaan, mutta osa-aikaisten valtuutettujen kohdalla puolestaan työnkuvaa joudutaan säätämään. Koska he käyttävät työajastaan määritellyn ajan työsuojeluun, heidän vakituisesta vastuualueestaan vähenne-

Vertaistuki pitää tiellä YLI KAHDENTOISTA VUODEN työsuojelu-

valtuutetun uran jälkeen Eeva Toppari on nyt jättämässä tehtävän. Toppari on toiminut päätoimisena opettajien työsuojeluvaltuutettuna opetusvirastossa. Vastuualueeseen ovat kuuluneet peruskoulut, lukiot ja osittain myös työväenopistot yhdessä toisen päätoimisen työsuojeluvaltuutetun kanssa. Heidän lisäkseen opetusvirastossa on sivutoimisia työsuojeluvaltuutettuja, jotka vastaavat ammatillisen koulutuksen, muun henkilöstön ja esimiesten asioista. VUODET OVAT OLLEET mielenkiintoisia. Pääosin työsuojeluvaltuutetun työ on yhteistyötä eri tahojen, erityisesti työterveyshuollon kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppa-

08

”Ehdokkailta vaaditaan oma-aloitteisuutta, paineensietokykyä ja perehtyneisyyttä työsuojelulainsäädäntöön .” Raimo Järvinen

tään sovitut osa-alueet. Työnkuva pyritään saamaan järkeväksi, sillä muutoin työn kummatkin tehtävät kärsivät, eikä se ole kenenkään etu, Tulensalo sanoo. ‒ Valtuutetun päätoimisuus tai osaaikaisuus riippuu edustettavien määrästä sekä viraston, liikelaitoksen tai virastoryhmän toimialasta ja tarpeista. Joissakin virastoissamme ja liikelaitoksissamme edustettavia on niin vähän ‒ erityisesti esimies- ja asiantuntijavaltuutetuilla ‒ että päätoimisuus ei ole perusteltua. Valtuutettujen lisääntyvän ajankäytön odotetaan parantavan henkilöstön hyvinvointia mittaavia tunnuslukuja

Tapio Havasto

oleellisesti. Työsuojelun kumppanina ja asiantuntija-apuna työsuojelukysymyksissä toimii työterveyshuolto.

Osaavia ehdokkaita tarvitaan Äänestysoikeus on kaikilla kaupungilla työ- ja virkasuhteessa toimivilla henkilöillä, joita ei määritellä työnantajan edustajiksi. Työnantajan edustajiksi lukeutuvat kaupunginjohtajat sekä virasto-, osasto- ja toimistopäälliköt.

neita ovat työnantajan edustajat, työsuojelupäällikkö, työyhteisökonsultit, koulujen opettajat ja rehtorit, pääluottamusmiehet sekä tietysti kollegat kaupunkitasolla ja valtakunnallisesti. Uran alkuvaiheessa keskeistä onkin verkostojen luominen. Työhön kuuluu paljon kokouksia, konsultointia, vierailuja kentällä, koulutukseen osallistumista ja tiedon hakemista, Toppari kertoo. ENNEN VALINTAANSA TYÖSUOJELUVALTUUTETUKSI Toppari työskenteli matemaattisten aineiden opettajana. Hyvän pohjan uuteen tehtävään antoi Työhyvinvointidiploma-koulutus, jonka kaupunki järjesti yhteistyössä Työterveyslaitoksen ja Palmenian kanssa. TAVOITTEENA ON, ETTÄ työsuojelu olisi ennaltaehkäisevää ja kommunikaatio johdon kanssa säännöllisempää. Toistaiseksi

Helsingin henki | syyskuu 2013

”Kaupunki pyrkii jatkuvasti parantamaan johtamista. Uskon, että siihen panostetaan jatkossakin.”

maksimaalisesti ja ottaa työsuojelu mukaan ratkomaan ongelmia riittävän ajoissa. USKON, ETTÄ TUNNETTUUS kasvaa hyvien kokemusten myötä. Työsuojeluvaltuutettujen päätoimisuuden lisääminen on hyvä suuntaus, sillä työ ei ole pelkkää paperin pyörittämistä vaan vaatii aktiivista otetta ja säännöllisiä työpaikkaselvityskäyntejä yhdessä työterveyshuollon kanssa.

työ on paljolti tulipalojen sammuttamista. Vaikeimpia asioita työsuojeluvaltuutetun urani aikana ovat olleet sisäilma-asiat ja ristiriitatapaukset, hän toteaa. TYÖSUOJELUA EI EHKÄ tunneta vielä riittävästi niin että sitä osattaisiin hyödyntää

VASTAANOTTAESSANI TYÖSUOJELUVALTUUTETUN TEHTÄVÄN pelkäsin, että en nukkuisi yhtään yötä näiden asioiden vuoksi. Uni on kuitenkin tullut, kiitos kollegojen hyvän vertaistuen ja erinomaisen työskentelyilmapiirin. Hakekaa siis vertaistukea, etsikää tietoa ja kehittäkää taitojanne! Työ kannattaa ottaa ammattimaisesti ja pyrkiä sovittelemaan.


”Valtuutetulta tulee löytyä yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja sekä kykyä hahmottaa kokonaisuuksia.”

urien pidentämistä suunnitellaan myös Suomessa. ‒ Tulevalla nelivuotiskaudella työsuojelussa on tavoitteena lisätä ennakoivaa työotetta ja tukea entistä enemmän esimiehiä ja työntekijöitä parantamaan työhyvinvointiin liittyviä asioita työpaikoilla. Tähän tarvitaan työsuojelun omakseen kokevia sekä uusia että kokeneita valtuutettuja, JUKOlaisen pääluottamusmiesryhmä PÄRY:n puheenjohtaja Merja Winter kiteyttää. ‒ Kaupunki on viime aikoina pyrkinyt parantamaan johtamista, ja uskon, että johtamiseen panostetaan painokkaasti jatkossakin, Helsingin yhteisjärjestö JHL ry:n puheenjohtaja Tapio Havasto muistuttaa. t

”Toivomme hyviä valtuutettuja ja ennenkaikkea aktiivista osallistumista äänestykseen.” Hannele Hyvönen

Ehdokkaiden asettaminen kuuluu ensisijaisesti henkilöstöjärjestöille. Ehdokkaana voi olla kuka tahansa vaaleissa äänioikeutettu henkilö. Erityistä koulutustaustaa ei ehdokkailta vaadita, mutta Tulensalo korostaa, että työsuojelun tuntemus, kuuntelemisen taito, kehittämismyönteisyys ja halu oppia uutta ovat tehtävässä onnistumisen edellytyksiä. ‒ Koska työsuojeluvaltuutettu toimii työn ja turvallisuuden rajapinnoilla asiantuntijana ja ohjaajana työyhteisössä ja yhteistyössä henkilöstön, esimiehen, linjajohdon ja työterveyshuollon kanssa, tehtävän suorittaminen vaatii yhteistyökykyä, vuorovaikutustaitoja sekä kykyä nähdä asioita eri näkökulmista ja hahmottaa kokonaisuuksia, kuvaa Tehyn Helsingin kaupungin ammattiosasto ry:n puheenjohtaja Jaana Takala. Puheenjohtaja Raimo Järvinen Tekniikka ja Terveys KTN Helsinki ry:stä lisää Takalan listaan vielä oma-aloitteisuuden, paineensietokyvyn, sitoutuneisuuden, perehtyneisyyden työsuojelulainsäädäntöön sekä ammattimaisen otteen työsuojelu- ja työhyvinvointiasioihin. Vaikka työsuojeluvaltuutetun tehtävä on vaativa, kannattaa rohkeasti ryhtyä ehdokkaaksi. Tehtävään valmentamiseksi kaupunki julkaisee Helmi-intrassa työsuojelun työsuojeluvaltuutettujen perehdyttämismateriaalin. Sen lisäksi järjestetään muuta työsuojeluun liittyvää koulutusta ja yhteisiä kehittämistilaisuuksia. Koulutuksen tavoitteena on varmentaa, että kaupunkistrategiassa ja työhyvinvointiohjelmassa työsuojelulle asetetut odotukset ja tavoitteet saavutetaan.

Kaikki äänestämään ‒ Toivomme hyviä valtuutettuja ja ennen kaikkea aktiivista osallistumista äänestykseen, toisin sanoen korkeaa äänestysprosenttia, sanoo TNJ/Super Helsingin kaupungin paikallisjärjestö ry:n puheenjohtaja Hannele Hyvönen ja lupaa järjestöjen toimittavan jäsenistölleen ehdokkaaksi asettumisen ja äänestämisen tueksi ajanmukaistetut työsuojelun yhteistoimintaperiaatteet, vaaliohjeet ja valtuutettujen tehtäväkuvaukset. Hyvönen on tyytyväinen neuvottelun tuloksiin, jolla järjestöt onnistuivat vaikuttamaan päätoimisten työsuojeluvaltuutettujen osuuden lisäämiseen.

”Nyt tarvitaan työsuojelun omakseen kokevia sekä uusia että kokeneita valtuutettuja.”

Jaana Takala

”Toimivan työsuojelutoiminnan edellytys on, että linjajohto, työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutetut ja työterveyshuolto tekevät yhteistyötä.” Hannu Tulensalo

Merja Winter

Aiemmissa työsuojeluvaltuutettujen vaaleissa äänestysprosentti on jäänyt verrattain alhaiseksi. Lokakuun vaaleissa äänestysprosentin toivotaan ylittävän ainakin 50 prosenttia. Tulensalo kehottaa jokaista äänioikeutettua tarttumaan mahdollisuuteen vaikuttaa, koska sillä on tärkeä merkitys henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta. ‒ Nostaaksemme äänestysprosenttia pyrimme pitämään vaaliasiaa esillä Helmessä sekä muissa henkilöstölle kohdistetuissa viestintäkanavissa ja järjestämään äänestyspaikat helposti tavoitettaviksi. Myös postiäänestys on mahdollista. Toivottavasti sitä mahdollisuutta tarpeen mukaan myös hyödynnetään, Tulensalo toteaa.

Lisää tukea esimiehille Olennainen asia henkilöstön työssä jaksamisen kannalta on työsuojelun jatkuva kehittäminen, varsinkin nyt kun työ-

Helsingin henki | syyskuu 2013

09


duunissa teksti EEVA TÄHTINEN kuvat JONNE RÄSÄNEN

Hampaat kuntoon Liisussa Liikkuva suunhoidon yksikkö Liisu kiertää kouluissa ja muissa kohteissa tekemässä tarkastuksia, hoitamassa hampaita ja kertomassa suunhoidosta. Työ vaatii valmiutta sopeutua vaihtuviin tilanteisiin ja palkitsee iloisilla asiakkailla.

10

H

ammashoitaja Berit Cederlöfin ja suuhygienisti Jaana Aution päivä alkaa varhain aamulla Kontulasta pelastuslaitoksen autotallista. Sieltä työpari hakee kulkupelinsä Liisu-auton. Päivän aikana tarvittavat hoitovälineet haetaan Kontulan terveysaseman hammashoitolasta, minkä jälkeen kierros voi alkaa. Liikkuva suunhoidon yksikkö Liisu vierailee lukukausien aikana kouluissa tekemässä tarkastuksia, antamassa hammashoitoa ja jakamassa tietoa suun terveydestä. Koulujen ollessa kiinni auto kiertää leikkipuistoissa, skeittipaikoilla, vanhainkodeissa ja palvelukeskuksissa. Lisäksi se on mukana erilai-

Helsingin henki | syyskuu 2013

sissa nuorten tapahtumissa kertomassa hampaiden hoidosta. ‒ Tarjoamme palvelua niille, joiden on vaikea päästä hammashoitoon. Menemme sellaisten ihmisten luo, joilla on pitkä matka hammashoitolaan tai muuten kynnys varata aikaa hoitolasta, Autio ja Cederlöf kertovat.

Tarjolla kaikki palvelut Liisu kiertää oman ohjelmansa mukaan eri kohteissa. Autossa tehdään lähes kaikkia hammashoidon toimenpiteitä: tarkastuksia sekä ehkäisevää ja korjaavaa hoitoa. Erona pysyviin hammashoitoloihin on, ettei autoon voi varata aikoja etukäteen.

Liisu tarvitsee sähköä, ja edellytyksenä onkin, että auto saadaan kytkettyä kolmivaihevirtaan. Tämä rajoittaa käyntikohteita, joten ihan kaikkialle ei voida mennä. Neuvonnalla on merkittävä tehtävä. ‒ Kannustamme hampaiden itsehoitoon ja muistutamme lapsia ja heidän vanhempiaan hampaiden pesun tärkeydestä. Hampaiden pesusta kaksi kertaa päivässä pitäisi tehdä rutiini, Autio painottaa. Liisussa viesti tuntuu menevän perille. Ideana on tarjota tietoa hauskassa muodossa, siksi auto kerääkin luokseen uteliaita lapsia kaikkialla missä se liikkuu. Hammashoitola-auto kiinnostaa lapsia,


Mikä Liisu? > Kaupungin liikkuva suunhoidon yksikkö. > Toiminta alkoi keväällä 2012. > Palvelee erityisesti koululaisia, vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. > Tavoitteena edistää suun ja hampaiden terveyttä.

O Vasemmalla Jaana Autio tarkistaa Toni Vardin hampaita jalkapalloturnauksen aikana. Yläkuvassa hammashoitajaopiskelija Mikko Miettinen, joka ajaa Liisua.

ja se on hoitajien mukaan lieventänyt monen lapsen hammaslääkäripelkoa.

Retkifiilistä ja muuttuvia tilanteita Autio ja Cederlöf kiertävät Liisun mukana kahtena päivänä viikossa. Muina päivinä autossa kulkee toinen työpari. Mukana kiertää vakituisen henkilöstön lisäksi opiskelijoita työharjoittelussa. Nyt matkassa ovat hammashoitajaopiskelijat Minna Törmikoski ja Mikko Miettinen, joka ajaa Liisua. Erillistä kuljettajaa ei aina tarvita, sillä osa hoitajista on suorittanut ajokortin ison auton kuljettamista varten. Aution ja Cederlöfin kiinteä työpiste on Pihlajamäen terveysasemalla. Liisu-päivinä he elävät auton aikataulujen ja asiakkaiden ehdoilla, eikä silloin juuri olla yhteydessä pysyviin yksiköihin. ‒ Tämä on vähän kuin retkielämää, jossa kaikki tarvittava kulkee mukana. Ajamme kohteeseen, teemme valmistelut, vastaanotamme potilaita ja taas mennään, naiset kuvailevat.

”Kannustamme hampaiden itsehoitoon ja muistutamme lapsia ja heidän vanhempiaan hampaiden pesun tärkeydestä.”

Liisun toimintaa ja reittejä toteutetaan vuosisuunnitelman mukaan, mutta kaikkeen ei voida varautua etukäteen. Päivän ohjelma vaihtuu toisinaan nopeasti ‒ sen koordinointi on joskus haastavaa. ‒ Jos esimerkiksi koululuokka on lähtenyt yllättäen retkelle, joudumme pikaisesti miettimään, mitä korvaavaa ohjelmaa keksimme Liisulle, Cederlöf kuvailee. Autossa työskenteleviltä vaaditaan oma-aloitteisuuden ja kekseliäisyyden lisäksi hyvää kuntoa. Työskentely on fyysisesti raskasta, sillä siihen kuuluu muun muassa painavien sähköjohtojen kantamista.

Asiakkaat tyytyväisiä Autio ja Cederlöf viihtyvät Liisussa mainiosti: heidän yhteishenkensä on hyvä. ‒ Perustyö terveyskeskuksessa kulkee yleensä tutun kaavan mukaan. Liisussa työskentely tuo mukavaa vaihtelua. Autossa tilanteet muuttuvat, ja saa improvisoida. Se on tässä työssä asia-

> Tarjoaa kaikkia hampaiden hoitoon liittyviä palveluita: neuvontaa, tarkastuksia sekä ehkäisevää ja korjaavaa hoitoa. > Koulujen lukukausien aikana kohteita ovat Sakarinmäen koulu, Östersundoms skola, Naulakallion erityiskoulu, Keinutien ala-aste ja sivukoulu Nalli, Tahvonlahden ala-aste ja Santahaminan ala-aste. > Kiertää lisäksi päiväkodeissa, vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja erilaisissa tapahtumissa. > Ei ajanvarausta etukäteen. > Lisätiedot hel.fi > Sosiaali- ja terveysvirasto > Terveyspalvelut > Hammashoito > Liikkuva suunhoidon yksikkö

kaspalvelun lisäksi parasta, he kehuvat. Toimintaa kehitetään jatkuvasti: liisulaiset kokoontuvat säännöllisesti suunnittelemaan parannuksia. Tiimiin kuuluvat Aution ja Cederlöfin lisäksi vastaava hammaslääkäri Elina Vihma sekä vastaava suuhygienisti Anu Kontinen. Koulujen ollessa kiinni toimintaa on suunnittelemassa myös terveyden edistämisen asiantuntija Marja Lehinsalo. ‒ Liisu on suosittu sekä lasten että aikuisten keskuudessa, ja sille riittää tarvetta. Teemme toiminnasta vielä nykyistä monipuolisempaa, Vihma ja Kontinen arvioivat. Päivän aikana autossa ehditään hoitaa noin kymmenen potilasta. Yhden aikaan iltapäivällä tavarat kerätään kasaan, liikkuvat osat sidotaan kiinni kuljetusta varten ja Liisu ajetaan takaisin talliin. Ennen kotiinlähtöä Autio ja Cederlöf kokoavat seuraavan aamun tavarat, tyhjentävät ja täyttävät vesisäiliöt ja tankkaavat auton. Kaikki on jälleen valmista seuraavan päivän kierrosta varten. t

Helsingin henki | syyskuu 2013

11


talous teksti KATJA ALAJA kuvitus ANNA-LEENA VÄÄTÄNEN

YritysHelsinki satsaa kasvuyrityksiin

Muutama vuosi sitten yrittäjyys ei ollut kovassa huudossa. Tänään on toisin, kun suuret yritykset irtisanovat ja kasvuyritykset palkkaavat. YritysHelsingillä riittääkin tehtävää.

12

P

uolet Suomen uusista työpaikoista syntyy kasvuyrityksiin, sanoo yrityspalvelupäällikkö Timo Onnela YritysHelsingistä, joka on yrittäjäksi aikovien ja yrittäjinä toimivien palvelukeskus talous- ja suunnittelukeskuksessa. YritysHelsingistä saa neuvontaa, koulutusta ja hautomopalveluita. YritysHelsinki on ollut aikaansa edellä, sillä se on tarjonnut kasvuyrityspalveluja jo kolmen vuoden ajan. Eräs esimerkki niistä on PitchHelsinki-tapahtuma, jossa kasvuyritykset voivat päästä esiintymään suoraan sijoittajille. ‒ Henkilökunnastamme jo puolet toimii kasvuyrityspalvelujen parissa, mutta edelleen tarvitaan myös pienyrityksiä. Lyhyellä aikavälillä katsottuna perusneuvontamme tuottaa enemmän yrityksiä, joista pääosa on yhden hengen yrityksiä. Yrittäjän vuositulot niissä ovat noin 40 000 euroa vuodessa Suomen Yrittäjien tilaston mukaan. Pienyritykset eivät siis työllistä muita, toisin kuin kasvuyritykset, kun asioita katsotaan pitkällä tähtäimellä.

Helsingin henki | syyskuu 2013

”YritysHelsinki on ollut aikaansa edellä, sillä se on tarjonnut kasvuyrityspalveluja jo kolmen vuoden ajan.”

Vuosittain noin 3 000 helsinkiläistä käyttää YritysHelsingin palveluja. Samassa ajassa nämä asiakkaat perustavat noin tuhat uutta yritystä.

Ulkomaisia kasvuyrittäjiä Helsinkiin YritysHelsinki laittaa paljon paukkuja uusiin projekteihin. Näitä ovat yliopistolaisia yrittäjiksi houkutteleva Think Company ja kaupunginjohtaja Jussi Pajusen aloitteesta ideoitu kasvuyritystehdas NewCo Factory. Sen luukulta saa pääkaupunkiseudun kaikkien yrittäjyystoimijoiden palveluita.

‒ Tavoitteenamme on 100 uutta potentiaalista kasvuyritystä vuoteen 2014 mennessä ja niihin 300‒500 työpaikkaa viidessä vuodessa, Onnela kertoo. Samalla YritysHelsingin rooli on muutoksessa. ‒ Olemme laajenemassa siten, että autamme yritysten menestystä osaavan työvoiman avulla, Onnela sanoo. Hän viittaa siihen, että elinkeinokeinopalvelut, joita YritysHelsinki edustaa, yhdistyvät henkilöstökeskuksen henkilöstövoimavaraosaston ja maahanmuuttoosaston sekä hallintokeskuksen kansainvälisen toiminnan osaston kanssa elinkeino-osastoksi vuodenvaihteessa aloittavassa kaupunginkansliassa. Uudenlainen ajattelu näkyy jo siinä, että Helsinkiin houkutellaan yrittäjiksi ulkomaalaisia, jotka palkkaavat suomalaisiakin töihin. ‒ Ensimmäinen sopimus venäläisen tiimin kanssa on jo tehty, ja useita keskusteluja on käynnissä. > Lisätiedot yrityshelsinki.fi


NewCo Factory: Kasvuyritystehdas käyntiin NEWCO FACTORY aikoo synnyttää tukun uusia po-

tentiaalisia kasvuyrityksiä Suomeen. Palvelu alkaa verkossa. NewCo Factorya voi nimittää leikkisästi uusien kasvuyritysten tehtaaksi, jonka linjastolla rakennetaan yrityksiä. Ensimmäinen vaihe on itseohjautuva. Monilla osaajilla on kiinnostusta ryhtyä kasvuyrittäjiksi, mutta heiltä puuttuu liikeidea tai ihmiset, joiden kanssa perustaa yritys. On kasvuyrityksiä, jotka tarvitsevat tiimiinsä vaikkapa myynti- tai markkinointiosaajan tai jotka etsivät rahoittajia. ‒ Tällaiset ihmiset ja yritykset voivat tutustua toisiinsa avoimessa verkkoyhteisössämme sekä tapahtumissamme. Ihmiset voivat esitellä osaamistaan, ja yritykset kertoa suunnitelmistaan, työpaikoistaan ja osakkuuksistaan, yritysneuvoja, projektipäällikkö Jaana Pylvänen YritysHelsingistä kertoo. Ennen kuin NewCoFactory elokuussa avattiin, yhteisöön oli liittynyt satoja ihmisiä. Pylvänen lisää, että monet heistä ovat ulkomaalaisia. Se ei häntä yllätä, sillä helsinkiläisistä kasvuyrittäjistä peräti puolet on ulkomaalaistaustaisia.

Toisessa vaiheessa kasvuyritykset voivat lähteä omille teilleen tai liittyä NewCo Factoryn kasvuyrityshautomoon pientä maksua vastaan. Sinne pääsy edellyttää sitä, että osakassopimukset on tehty. ‒ Olemme kehittäneet kymmenkohtaisen kysymyslistan, jonka avulla osakkaat voivat keskustella, mitä startup-yritys tavoittelee, miten tiimin vastuut jakautuvat, miten tiimi toimii ja kuinka pitkän ajan ihmiset sitoutuvat olemaan mukana. Se on tärkeä työkalu pääyrittäjälle, sillä se antaa vapauden keskittyä tekemiseen, Pylvänen korostaa.

Selkeyttä viranomaisja tukiverkkoon Seuraavaksi yritys voi kiihdyttää itseään kasvuun hautomossa. Yritys on siellä tiiviisti puolesta vuodesta vuoteen. Hautomon palvelut ulottuvat henkilökohtaisesta yritysneuvojasta työskentely- ja verkostoitumistilaan Helsingin ydinkeskustassa. ‒ Siellä voi tavata myös pop up -lakimiehen ja muita yhteistyökumppaneitamme kahdesti kuussa, Pylvänen kertoo. Arvokkainta yrittäjälle on, että yritysneuvoja todella tietää, miten viranomaisasiat kannattaa hoitaa sekä millaista tukea ja rahoitusta Helsingin seudun toimijat tarjoavat. Lisätiedot newcofactory.fi

ThinkCompany: Yliopistolaisista yrittäjiä THINKCOMPANY ON YRITTÄJYYDEN hiekkalaatik-

ko yliopisto-opiskelijoille, tutkijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Muutama vuosi sitten Tapio Koivu Helsinki Business and Science Parkista ja Timo Onnela YritysHelsingistä ryhtyivät yhteistyöhön. Yliopistoon pitää saada tila, jotta yrittäjyys tulee yliopistolaisille tutuksi ja useammat lähtevät yrittäjiksi. Tänä keväänä ThinkCompany avautui Vuorikatu vitosessa, Helsingin kampusalueella. ‒ Olen ollut yllättynyt siitä, miten hyvin sana ThinkCompanysta ja meidän palveluistamme on levinnyt opiskelijoille. Petraamisen varaa on ‒ tutkijoita on vielä tavoittamatta, yritysneuvoja Ruut Malmberg YritysHelsingistä sanoo. Hän lisää, että kuka tahansa yrittäjyydestä kiinnostunut on tervetullut oppimaan ja viettämään aikaa ThinkCompanyssa.

Kokemus hyödynnetään Käytettyjä pöytiä ja keltaisia sohvia. ThinkCompany ei ole viileän trendikkäästi sisustettu toimisto, vaan rento kohtaamispaikka erilaisille yrittäjyystapahtumille, vapaalle työskentelylle ja tutustumiselle ja samalla kasvualusta uusille yrityksille.

‒ ThinkCompanyssa on järjestetty esimerkiksi Been there done that -tilaisuuksia, joissa kasvuyrittäjät ovat kertoneet kokemuksistaan. Heidän joukkoonsa kuuluvat niin Supercellin Ilkka Paananen kuin Silicon Valleyn yrittäjätkin. Myös kaikki YritysHelsingin suomen- ja englanninkieliset Yrittäjäinfot järjestetään nykyisin Vuorikadulla, Malmberg kertoo. Monet esiintyjistä ovat kovan luokan puhujia, joiden seminaariesiintymisistä saa yleensä pulittaa pitkän pennin. ThinkCompanyn tilaisuudet ovat ilmaisia. Tulevaan ohjelmaan kuuluu muun muassa teema-aamuja, oman liikeidean pitchaus- eli sparrausiltoja aloittaville yrittäjille sekä intensiivisiä Steps to Entrepreneurship Bootcamp -leirejä liikeidean kehittelyyn. Jos liikeidea kantaa, yritys voi siirtyä NewCo Factoryn hautomoasiakkaaksi. ‒ Osallistujat voivat ideoida tilaisuuksia myös itse ‒ kaiken ei tarvitse olla valmiiksi järjestettyä, Jaana Pylvänen, Malmbergin kollega YritysHelsingistä toteaa. Tämä on uudenlaista ajattelua yrittäjyyspiireissä. > Lisätiedot yrityshelsinki.fi > Hankkeet

Helsingin henki | syyskuu 2013

13


ympäristö

Katolle voi luoda asukkaille vihreän keitaan ja laittaa sen jopa viljelytilaksi. Viherkatoista on tullut uusilla alueilla myös osa asemakaavoitusta, ssillä illä tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa issa kkat atot halutaan katot ottaa kunnolla käyttö käyttöön. öön.

O Ullanlinna

”Elävällä kasvillisuudella peitetyillä katoilla voidaan an korvata maanpinnalta katoavaa luontoa.”

H

arvoin kaupungissa kävellessä tulee ajateltua, miltä kattojen päällä, katseiden ulottumattomissa näyttää, vaikka ne ovat rakennuksen viides julkisivu. Helsingin uusien alueiden rakentamisen myötä kaupunkisuunnitteluvirasto on nostanut katseen katoille ja tuonut kattorakentamisen osaksi tiiviiden alueiden suunnitteluprosessia. – Kattorakentaminen on Suomessa vielä vähäistä, mutta se tulee lisääntymään lähivuosina. Viherkattojen katt ka tto tt rakentamisesta on määrätty Kalasataman Sörnäistenniemen Sörn rn n kaavassa sekä Kuninkaantamme e messa, maisema-arkkitehti Jouni Heinänen kaupunkisuunnitteluvirastosta pu u kertoo. – Kyse ei ole vain elinympäristön esteettisyydesttä, vaan myös kaupunkien ekologisesti kestävästä kehityksestä. Kaupunkisuunnitteluvirastolla on pieni viherkattorakentamisen työryhmä, joka tekee yhteistyötä rakennusvalvontaviraston ja ympäristökeskuksen kanssa. Suomessa ja ulkomailla tehtävää viherkattotutkimusta seurataan tarkasti. Tavoitteena on kannustaa suomalaisiin olosuhteisiin sopivien viherkattojen rakentamista asemakaavoituksen keinoin. Rakennusvirastossa taas valmistellaan koko kaupunkia koskevaa viherkatto-ohjelmaa.

Kattokasvit sitovat ilmansaasteita Heinänen puhuu kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta, joka vähenee tiiviin rakentamisen myötä. – Elävällä kasvillisuudella peitetyillä katoilla voidaan korvata maanpinnalta katoavaa luontoa. Se li-

O Linnanmäen vesitorni

14

Helsingin henki | syyskuu 2013

O Ullanlinna


työkalut koonnut LAURA HEIKKINEN kuvat SHUTTERSTOCK

teksti LAURA HEIKKINEN kuvat NIINA ALA-FOSSI

sää kaupunkilaisten viihtyvyyttä, parantaa elinympäristön laatua ja tuo kaupunkitilaa hyötykäyttöön. Viherkatot voisivat olla yksi mahdollisuus vähentää ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja ja parantaa ilmanlaatua, sillä niiden kasvillisuus sitoo ilmansaasteita. Ne auttavat myös hallitsemaan ongelmallisia hulevesiä, mikä vähentää valumavesiä kaduille ja viemäriverkostoon. Tätä varten on kehitetty katoille sopivia kasvillisuusrakenteita, jotka pidättävät ja haihduttavat sadevesiä.

Rakennettava suunnitellusti Aivan ongelmatonta ei viherkattojen rakentaminen ole. Heinänen muistuttaa, että niiden rakentaminen vaatii huolellista suunnittelua läpi elinkaaren: jo suunnitteluvaiheessa tulee huomioida tekniset ratkaisut, kantavuus, kosteuseristykset, paloturvallisuus, lumenpoisto ja muut viherkaton vaatimat haasteet. Parhaimmillaan katto voi toimia luonnollisena lämmön- ja meluneristäjänä. – Viherkatot ovat vakavasti otettava vaihtoehto muille kattomateriaaleille, hän toteaa. – Yksi viherkattojen yleistymistä hidastava tekijä ovat niiden rakentamiskustannukset, jotka saattavat nostaa asuntojen hintoja. Tämä ei kyllä ole ollut maailmalla mikään ylivoimainen este, koska ihmiset ovat valmiita maksamaan viihtyisästä elinympäristöstä. Jos maisema-arkkitehti saisi päättää, valtaosa uusista, rakennettavista katoista vihertäisi. t > Lisätietoa viherkattorakentamisesta Yliopiston Viides ulottuvuus -projektista luomus.fi/kasvitiede/ tutkimus/viherkatot

Turvallisesti verkossa Tietoturvan avulla varmistetaan kaupungin palvelujen saatavuus ja toiminnan jatkuvuus sekä sisäisissä että kuntalaisille tarjottavissa palveluissa.

K

aupungin tietoverkossa on useita kriittisiä palveluja, joiden toiminta on pystyttävä varmistamaan. Tietoturvallisuuden toteutuminen edellyttää tietoteknisen ympäristön ajantasaista suojaamista. Osa suojauksista on teknisiä, osa perustuu ohjeiden noudattamiseen. Tietoturvallisuus tarkoittaa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on varmistaa tiedon saatavuus, eheys ja luottamuksellisuus.

?

Miten kaupungilla tietoturva-asiat hoidetaan?

Jokainen hallintokunta vastaa itse oman toimintansa tietoturvallisuudesta, tietoturvatyö on organisoitu kunkin hallintokunnan toimintaan parhaiten soveltuvalla tavalla.

?

Millaisia ovat tietoturvariskit?

?

Miten yksilö voi varautua tietoturvariskeihin?

Uhkana on luottamuksellisen tiedon paljastuminen, tiedon muuttuminen tai se, että tieto ei ole saatavilla.

Kaupungin tietoturvallisuutta varmistetaan estämällä mahdollisuuksien mukaan virusten ja muiden haittaohjelmien pääsy kaupungin verkkoon. Tämän vuoksi on tärkeää, että jokainen noudattaa hallintokuntansa antamia tietoturvaohjeita muun muassa sähköpostin käytöstä ja turvallisesta nettiselailusta. Kaikissa kaupungin työasemissa on virustorjuntaohjelma. Jos ohjelma varoittaa viruksesta, siitä on välittömästi ilmoitettava oman hallintokunnan tietohallintoon ja noudatettava tietohallinnon antamia ohjeita.

?

Mitkä ovat yksilön tekemät pahimmat tietoturvamokat?

Henkilö kertoo sähköpostihuijarille käyttäjätunnuksensa ja salasanansa tai käyttää kaupungin tietojärjestelmien tunnuksia ja salasanoja muissa

kuin kaupungin ohjelmissa. Toinen vaara ovat alkuperältään tuntemattomat USB-tikut. USB-tikulla saattaa olla haittaohjelma, joka saastuttaa kaupungin koko tietoliikenneverkon.

?

Mitä saa tehdä, mitä ei kannata tehdä?

?

Mitä eettisiä ohjeita antaisit henkilöstölle?

?

Mistä löytää tietoturvaohjeet?

?

Mitkä ovat suurimmat tietoturvahaasteet tulevaisuudessa?

Sähköpostin ja netin käytössä kannattaa olla huolellinen. Kaikkia tuntemattomista lähteistä lähetettyjä linkkejä ei kannata klikkailla, eikä kaikilla nettisivuilla kannata vierailla. Työasioiden käsittelyä varten on kaupungin sähköposti ja Helmi-intranet. Työasioita ei saa viedä ulkopuolisiin pilvipalveluihin eikä muihin kuin kaupungin sähköposteihin, koska niiden suojaustasoista ei ole varmuutta.

Jokainen henkilö vastaa omasta toiminnastaan myös tietoturva-asioissa. Paras tulos saavutetaan, kun kaikki pyrkivät noudattamaan tietoturvallisia toimintatapoja omassa työskentelyssään. Ohjeet ja suojaukset on tarkoitettu lisäämään tietokoneella työskentelyn turvallisuutta. Ohjeita tulee noudattaa eikä suojauksia saa yrittää kiertää tai murtaa. Kaupungin työasemat on liitetty kaupungin tietoliikenneverkkoon, jolloin yhdenkin koneen suojausten pettäminen voi vaarantaa koko kaupungin palvelujen jatkuvuuden.

Tietoturvaohjeita kannattaa kysyä oman viraston tietohallinnosta. Usein ohjeita on viraston omilla Helmi-sivuilla.

Kannettavat tietokoneet ja uudet älylaitteet mahdollistavat liikkuvan työskentelyn entistä paremmin. Tämä tuo kuitenkin uusia haasteita tietoturvallisuudelle. Tietoturvaratkaisuja kehitetään jatkuvasti uusia tarpeita vastaaviksi.

Vastaajana projektipäällikkö Riitta Mäkinen talous- ja suunnittelukeskuksen tietotekniikkaosastolta.

Helsingin henki | syyskuu 2013

15


Sähköä ja lämpöä tehokkaasti Vuosaaren voimalaitokset kuuluvat maailman tehokkaimpiin maakaasulla toimiviin voimalaitoksiin, jotka tuottavat samassa prosessissa sähköä ja lämpöä. Yhteistuotanto säästää energiaa ja alentaa hiilidioksidipäästöjä merkittävästi. Helsingin Energia matkaa kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. teksti PERTTI SUVANTO kuvat PEKKA NIEMINEN ja JUHO KUVA

A

urinkoisena kesäpäivänä voimalaitospäällikkö Jyrki Hanioja Helsingin Energiasta mittailee katseellaan Vuosaaren A- ja B-voimalaitoksia. Hän miettii, mitä ensimmäiseksi tulee mieleen, kun kysytään, minkälaisia laitoksia nämä oikeastaan ovat. Pihamaalla kuuluu heikkoa ujellusta kuin lentokoneen suihkumoottorista. – Minusta nämä ovat aika yksinkertaisia, hän sanoo. Vastaus hieman yllättää. Kyseessä ovat kuitenkin maailman tehokkaimmat ja puhtaimmat maakaasulla toimivat voimalaitokset, jotka tuottavat samassa prosessissa sähköä ja lämpöä. Vuosaaren kombilaitokset ovat Suomen toiseksi suurin maakaasun käyttäjä, ja ne tuottavat valtaosan Helsingin Energian myymästä sähköstä ja kaukolämmöstä. Sieltä virtaava sähkö valaisisi vuorokauden ympäri jokaisen suomalaiskodin 17 energiansäästölampulla. Vuonna 1998 valmistunut B-voimala on kolme kertaa suurempi kuin 90-luvun alussa käynnistynyt A-voimala, mutta ne toimivat samalla tekniikalla. Sana kombi tarkoittaa sitä, että energia saadaan yhdistetyllä kaasu- ja höyryturbiiniprosessilla. Se tuottaa yhteistuotannossa arvokasta sähköä samalla lämpökuormalla lähes kaksinkertaisen määrän hiiliprosessiin verrattuna.

16

Helsingin henki | syyskuu 2013

Sotilaskoneista energiantuotantoon B-voimalan uumenissa Hanioja kertoo, että yksinkertaisuuden takana on käytetty polttoaine. Koska venäläinen maakaasu ei sisällä rikkiä, pölyä, eikä raskasmetalleja, sen käytöstä ei synny lainkaan hiukkas- tai rikkidioksidipäästöjä. Typpipäästötkin ovat merkittävästi hiilivoimalaitoksia vähäisemmät. – Tämä on rakennettu niin, että sähkön ja lämmön suhdetta sekä tuotantotehoa voidaan säätää nopeasti ja helposti. Putkia pitkin Siperiasta saapunut lähes puhdas metaani johdetaan paineenvähennysaseman kautta polttokammion polttimiin. Polttokammioita on kaksi, ja molemmissa on kahdeksan poltinta. Pienestä tähystysaukosta voi aistia iankaikkisen kadotuksen kuumuutta – lämpöä kammiossa on 1 300 astetta. >>

O Vuosaaren voimalaitokset toimivat maakaasulla ja ovat maailman tehokkaimmat ja puhtaimmat kombivoimalaitokset.


Helsingin henki | syyskuu 2013

17


Polttokammiossa kaasun tilavuusvirta kasvaa moninkertaisesti. Savukaasu johdetaan turbiiniin, mikä saa turbiinin akselin siipineen pyörimään. Samalla akselilla oleva generaattori tuottaa sähköä. Tässä vaiheessa maakaasun energiasisällöstä noin kolmasosa muuttuu sähköenergiaksi. Kaasuturbiinihallissa kuuluu valtaisa ujellus. Turbiinit näyttävät jättikokoisilta lentokoneen suihkumoottoreilta. Voimalaitosten turbiinit ovatkin lentokonemoottorin johdannaisia ja kasvaneet niiden kehitystyöstä.

Helsingin Energian tuotanto > Helsingin Energia tuottaa lämpöä, sähköä ja jäähdytystä pääasiassa omissa voimalaitoksissa ja lämpökeskuksissa eri puolilla Helsinkiä. Yritys hankkii energiaa myös Helsingin ulkopuolella sijaitsevien osakkuusyhtiöiden kautta sekä sähköpörssistä. > Vuosaaren A- ja B-voimalaitokset tuottavat valtaosan Helsingin Energian myymästä sähköstä ja kaukolämmöstä. > Nämä polttoaineenaan maakaasua käyttävät voimalaitokset ovat kombivoimalaitoksia, joissa on yhdistetty energiaa tuottavat kaasu- ja höyryturbiiniprosessit. > Kombitekniikan ansiosta voimalaitosten hyötysuhde on yli 90 prosenttia eli maakaasun energia pystytään hyödyntämään tuotannossa lähes kokonaan. > Vuosaaren A-voimalaitoksen sähköteho on 160 megawattia (MW) ja kaukolämpöteho 160 MW. Vuosaaren B-voimalaitoksen sähköteho on 480 MW ja kaukolämpöteho 424 MW. > Hanasaaren kivihiilivoimalaitoksessa tuotetaan energiaa tehokkaalla sähkön ja lämmön yhteistuotannolla. Laitoksen sähkön tuotantoteho on 220 MW ja kaukolämmön tuotantoteho 445 MW. > Salmisaaren kivihiilivoimalaitoksen sähkön tuotantoteho on 160 MW ja kaukolämmön tuotantoteho 480 MW. > Katri Valan puiston alla Sörnäisissä sijaitsee maailman suurin kaukolämpöä ja -jäähdytystä tuottava lämpöpumppulaitos, jossa energianlähteenä käytetään puhdistetun jäteveden hukkaenergiaa. Laitoksen kaukolämmön tuotantoteho on 90 MW ja kaukojäähdytyksen 60 MW. > Lisätiedot helen.fi

18

Helsingin henki | syyskuu 2013

– Ensin uudet parannukset tehdään sotilaskoneisiin, sitten ne siirtyvät matkustajakoneisiin ja lopulta tulevat tietyllä viiveellä energiantuotantoon. Täällä on esimerkiksi siivissä keraamista pinnoitetta sekä jäähdytystekniikkaa, jotka muutama vuosikymmen sitten olivat käytössä sotilaskoneissa, Hanioja toteaa.

Maakaasusta otetaan kaikki irti Vuosaaren prosessissa helsinkiläisille tuotetaan erittäin energiatehokkaasti ja puhtaasti valtavat määrät sähköä ja lämpöä. Hyötysuhde kasvaa aina 93 prosenttiin: maakaasun energia pystytään hyödyntämään lähes kokonaan. Tämä säästää niin ympäristöä kuin tuotantokustannuksiakin. Maakaasu on tärkein syy siihen, että kasvihuonekaasupäästöt eivät ole lisääntyneet vuodesta 1990, vaikka asukasluku on kasvanut yli 110 000 ja sähkönkulutuskin yli kolmanneksen. Koko prosessin hermokeskus on valvomo. Vuosaaren laitokset ovat erittäin pitkälle automatisoituja, ja niitä valvotaan ja ohjataan juuri valvomosta. Iltaisin ja viikonloppuisin molemmat laitokset pyörivät kahden hengen voimin, päivisin paikalla ahertaa viitisenkymmentä työntekijää. Valvomossa vuoromiehet Karri Nieminen ja Jouni Vihko seuraavat ruuduilta muun muassa paineita, lämpötiloja, koneitten tärinöitä, virtauksia ja tehoja. Tärkeimmät työvälineet ovat kolme hiirtä. Nykyään pätevyysvaatimuksena on energiatekniikan alan amk-insinöörin koulutus sekä Helenin oma neljän kuukauden perehdytys, jonka jälkeen on valmis ajamaan laitosta. – Työhön kuuluu myös laitoskierros, jonka aikana aistinvaraisesti pyritään havaitsemaan kuuluuko outoja ääniä tai näkyykö vuotoja. Tämä äänimaailma on heille tuttu. Samalla tavalla jokainen huomaa, jos omassa autossa alkaa kuulua outo ääni, joka tulee selvittää, Hanioja sanoo. Laitoksen ajo-ohjeet saadaan Kampin keskusvalvomosta, jossa energianhankinta optimoidaan ja kuormat jaetaan eri laitoksille riippuen


Kohti hiilineutraalia tulevaisuutta HELSINGIN ENERGIAN YMPÄRISTÖASIANTUNTIJA

Pirjo Jantunen on ylpeä siitä, että yhteistuotannon avulla Helsingissä säästetään vuosittain puolen miljoonan omakotitalon energiatarpeen verran energiaa verrattuna siihen, että sähkö ja lämpö tuotettaisiin erikseen. Yhteistuotannon on arvioitu alentavan hiilidioksidipäästöjä noin 40 prosenttia. Myös Helsingin ilmanlaatu on sen takia ratkaisevasti kohentunut. Tämän lisäksi laitoksilla on tehty jatkuvasti parannuksia. – Absoluuttiset hiilidioksidipäästöt ovat pysyneet samalla tasolla, vaikka Helsingin Energian energiantuotanto on kasvanut vuodesta 1990 yli 50 prosentilla. Jantunen sanoo, että Helsingin Energian pitkän tähtäimen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Valtuustossa on lyöty luk-

O Pirjo Jantunen ja Jyrki Hanioja käyvät tarkastuskierroksella B-voimalaitoksella, joka on kolme kertaa suurempi kuin A-voimalaitos. Niissä tuotetaan valtaosa Helsingin Energian sähköstä ja kaukolämmöstä. O Jouni Vihko seuraa valvomossa ruuduilta laitoksen prosessia. Laitosta ohjataan Kampin keskusvalvomosta. Hiiri on tärkein työväline, mutta kun vuoromiehet lähtevät laitoskierrokselle tarvitaan muitakin aisteja kuin näköä.

kustannuksista, tarpeista sekä sähkön hinnoista. Vuosaaren laitoksia voidaan käyttää myös lauhdevoimalaitoksina, jolloin lauhduttamiseen hyödynnetään merivettä. – Lämmön tarve etenkin kesällä on suhteellisen vähäistä, ja tuottamamme sähkö on kilpailukykyistä. Jäähdytysjärjestelmä on ekotehokkaasti suunniteltu niin että se auttaa pitämään läheisen sataman altaat talvisin sulina.

Päätös Vuosaari C:stä tulevaisuudessa Hanioja näyttää vielä pihalla olevan valtavan säiliön, joka toimii lämpöakkuna. Sitä tarvitaan vuorokauden sisällä kulutuksen ja tuotannon tasapainottamiseen. Säiliössä on 26 000 kuutiota kuumaa vettä. – Keskimäärin yhden ulkolämpötila-asteen muutos vaikuttaa 40–50 megawattia Helsingin kaukolämmön kulutukseen. Keväisin ja

koon välitavoite: vuonna 2020 uusiutuvia energialähteitä on 20 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt leikkautuvat 20 prosentilla. Tavoitteeseen pyritään joko rakentamalla Vuosaareen uusi Hanasaaren B-voimalaitoksen korvaava monipolttoainevoimalaitos tai lisäämällä biopolttoaineiden osuutta 40 prosenttiin kivihiilen rinnakkaispolttoaineena Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksissa. Valtuusto tekee päätöksen tästä vuonna 2015. – Teemme molemmista hankkeista parhaillaan ympäristövaikutusten arviointia, josta Uudenmaan ely-keskus on antanut ensimmäisen lausuntonsa. Jos rakennamme uuden laitoksen, meidän pitää tarkentaa muun muassa seospoltossa syntyvän tuhkan määrää ja laatua ja sen jatkohyödyntämistä. – Ensi vuonna aloitamme pelletinpolton Hanasaaressa ja Salmisaaressa 5–10 prosentin osuudella kivihiilestä. Kokeiden perusteella näyttää siltä, että tämä voidaan aloittaa ilman suurempia investointeja. EU:n teollisuuspäästödirektiivin tultua voimaan näiden laitosten rikki-, typpi- ja hiukkaspäästörajat puolittuvat. Niiden vaikutus ei ole enää kuitenkaan suuri. Kun esimerkiksi hiukkaspäästöt vuonna 1990 olivat 200 milligrammaa per kilowattitunti, viime vuonna vastaava luku oli 8 milligrammaa.

syksyisin ulkolämpötila saattaa vaihdella jopa 15 astetta. – Aamulla tarve on suurin, kun ihmiset menevät suihkuun ja toimistoissa nostetaan lämmöt. Varastoitu lämpö on ympäristönkin kannalta hyvä asia, koska sillä voidaan vähentää lämpökeskusten käyttöä. Ulkona viheriöivät myös valtavat maisemoidut kummut, joiden sisällä on hiiltä. Ne ovat pakollisia varmuusvarastoja, joista huoltovarmuuskeskus omistaa 500 000 tonnia ja Helsingin Energia 300 000 tonnia. Niiden paikalle on kaavailtu mahdollisesti rakennettavaa uutta monipolttoainevoimalaitos Vuosaari C:tä. Kottikärryille saattaa siis tulevaisuudessa olla käyttöä? – Siinä on 8 000 rekallista hiiltä. Jos reilussa tunnissa viedään yksi rekallinen, sen pois kuskaaminen kestää vuoden, Hanioja naurahtaa. t

Helsingin henki | syyskuu 2013

19


{ ammatti } teksti KATJA PESONEN kuvat RIIKKA HURRI

Kivenhiontaa nuorisotyönä Vesa Laamanen on harrastanut kivien ja mineraalien tutkimista ja keräilyä melkein koko ikänsä. Hän halusi avata saman maailman lapsille ja nuorille. Ideasta rakentui nuorisotalolle kivipaja, jota hän on vetänyt pitkään.

N

uoriso-ohjaaja Vesa Laamanen osti 25 vuotta sitten silloiselle työpaikalleen Kumpulan nuorisotalolle kivenhiontakoneet vakuuttuneena siitä, että ne pääsisivät jossain vaiheessa kovaan käyttöön. Intohimoisena kiviharrastajana hän halusi tutustuttaa nuoret siihen maailmaan, johon hän itse uppoutui vapaaajallaan. Hän perusti kivipajan, johon jokainen lapsi ja nuori sai tulla kokeilemaan kivenhiontaa. Myöhemmin hän huomasi, ettei pelkkä hionta riitä, vaan sen ympärillä oli oltava tarina. Niinpä hän alkoi jakaa lapsille ja nuorille tietoa kivistä ja mineraaleista, ja nämä pääsivät myös tutustumaan Laamasen omaan, pajan vitriineissä sijaitsevaan kokoelmaan. Samalla kävijät voivat luoda lasiesineitä, kuten pieniä lautasia, kulhoja tai koruja. Laamasen siirryttyä Koskelan nuorisotalolle paja seurasi mukana ja on pyörinyt siitä lähtien.

Luokkasormuksia koululaisille Kuusi vuotta sitten Laamanen sai idean työpajasta, jossa koululaiset saavat tehdä itselleen luokkasormukset. Paja on ollut valtavan suosittu.

20

Helsingin henki | syyskuu 2013


n Laamane a s e V i: jaaja > Nim uoriso-oh n i: t t a s, m > Am iainkesku s a o is r o u :n > Virasto lo nuorisota Koskelan > Ikä: 66 lppilassa > Koti: A t, kset: Kive u t s a r r a >H stus unta, kala m m ia s u jo irjat ja tieteisk

− Pelkästään tämän vuoden keväällä meillä on ollut 1 300 tapaamiskertaa noin 20 luokan kanssa. Käyn ensin kouluilla sovittamassa sormukset, jonka jälkeen juotan sormusaihiot. Lopuksi nuoret saavat itse takoa, hioa ja kiillottaa kukin oman sormuksensa, Laamanen kertoo. Hän on huomannut nuorten inspiroituvan nähdessään materiaalin muuttuvan pala palalta konkreettiseksi luomukseksi heidän omissa käsissään. − Nuorta motivoi se, että hän saa itse omin käsin tehdä itselleen tärkeän esineen. Koskelan nuorisotalon kivipajan kävijöistä 30 prosenttia on koululaisryhmiä, mutta toisinaan sinne tulee vanhempiakin nuoria puuhailemaan. − Muutamia poikia on käynyt täällä tekemässä tyttöystävilleen sormukset ja kaulaketjut, hän hymyilee.

gallup Haluatko vaikuttaa? ja nuorille näkyviä välineitä ympäristöasioiden hahmottamiseksi ja ymmärtämiseksi. − Voin esimerkiksi kertoa, että kännykkään tarvitaan 30 mineraalia, ja näiden mineraalien etsintään tarvitaan yhtä kännykkää varten 20 kaivosta. Siitä on hyvä edetä kaivosten ympäristövaikutuksiin ja siitä vielä edemmäs. Tärkeää on se, että tarina on tosi. Tärkeää on sekin, etten lauo omia mielipiteitäni. Tehtäväni ei ole saarnata tai moralisoida, vaan kertoa tutkittuja faktoja ja saada lapset ja nuoret sitä kautta ajattelemaan näitä asioita, hän sanoo. − Eräs nuori tuli pajalle 10-vuotiaana ja alkoi sitten käydä omatoimisesti. Yhteistyömme jatkui yli 17 vuoden ajan. Hänestä tulikin sitten geologi, joka on erikoistunut mineraaleihin. Eipä se tunnu ollenkaan hassummalta, Laamanen heittää. t

Nuoria kuunneltava tarkasti Laamanen on työskennellyt nuoriso-ohjaajana kaupungilla kolme vuosikymmentä. Hän olisi voinut jäädä eläkkeelle kolme vuotta sitten, muttei malttanut vielä jättäytyä pois kiinnostavasta työstä. − Sitä paitsi odotan sitä mitalia, jonka saa kun on ollut kaupungilla töissä 30 vuotta, hän nauraa. Hän on vapaa-ajallaankin ollut yli 50 vuotta nuorten parissa muun muassa järjestötoiminnassa ja urheiluseuroissa. Vuodet ovat opettaneet Laamaselle, että nuorten kanssa kommunikoitaessa kaksi tapaa on ylitse muiden. − Korvissa ei saa olla vaikkua eli kuuntelu on tärkeää. Toinen on kärsivällisyys. Kivipajassa yritän välittää samaa ajatusta myös nuorille. Olen aina sanonut, että opetan kolmea asiaa: kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kivipajassa hän kokee tekevänsä oman osansa ympäristökasvatuksesta. Kivet ja mineraalit antavat lapsille

”Nuorta motivoi se, että hän saa itse omin käsin tehdä itselleen tärkeän esineen.”

KIINNOSTAAKO ASIOIHIN VAIKUTTAMINEN? MITEN PARANTAISIT OSALLISTUMISMAHDOLLISUUKSIA? AIOTKO ÄÄNESTÄÄ SYKSYN TYÖSUOJELUVAALEISSA? teksti EEVA TÄHTINEN kuvat JONNE RÄSÄNEN

O SUSA NOKELAINEN tuottaja, talous- ja suunnittelukeskus En toimi luottamustehtävissä, mutta olen hyvin kiinnostunut vaikuttamismahdollisuuksista. Äänestän ja vastaan mielipidekyselyihin. Aion äänestää tulevissa työsuojeluvaaleissa. Sähköpostiin tulee hyvin tietoa ja kyselyitä henkilöstöasioista, mutta toivoisin selkeämpiä ohjeita, miten työntekijät voivat itse tehdä aloitteita. Jos mieleeni tulisi idea, en tiedä miten veisin sitä eteenpäin. Ihmiset varmasti tarjoaisivat ideoitaan, jos käytännöt olisivat selkeät. O RISTO JANHONEN telepalvelusuunnittelija, sosiaali- ja terveysvirasto En ole kovin aktiivinen näissä asioissa. Oma työ pitää niin kiireisenä, ettei aikaa tunnu löytyvän. Olen aika laiska osallistumaan, joten äänestäminen syksyn työsuojeluvaaleissa saattaa jäädä. Voisin äänestää, jos tarjolla olisi tuttu ehdokas ja äänestäminen onnistuisi helposti netissä. Halukkaat pystyvät mielestäni vaikuttamaan yhteisiin asioihin hyvin esimerkiksi yt-tilaisuuksissa, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa.

O MIIA IISAKKILA näyttelyassistentti, hallintokeskus Minusta on erittäin tärkeää, että henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa ja että siihen on tarjolla sopivia väyliä. Olen äänestänyt aiemmissa vaaleissa vaihtelevasti. Aion todennäköisesti äänestää syksyn vaaleissa, jos prosessi on selkeä ja sisältö helppo ymmärtää. Vaikuttamismahdollisuuksista tiedotetaan mielestäni ihan hyvin, mutta kaipaisin vielä konkreettisempaa tietoa siitä, miten itse voi osallistua ja missä toimielimissä päätetään mistäkin asioista.

O MIKA RUUSUNEN graafinen suunnittelija, kulttuurikeskus Työni vie niin paljon aikaa, etten ole juuri ehtinyt ottaa selvää henkilöstön vaikuttamismahdollisuuksista. Olen ollut aika passiivinen näissä asioissa, ja äänestäminenkin on jäänyt. Kaupungin organisaatio on iso, ja tuntuu vaikealta hahmottaa, mihin asioihin henkilöstö voi mitäkin kautta vaikuttaa. Kiinnostustani voisi lisätä se, että asioita tuotaisiin esiin konkreettisella tasolla.

Helsingin henki | syyskuu 2013

21


kaffella teksti RITVA-LIISA SANNEMANN kuvat JONNE RÄSÄNEN

ASSA: STELEM U K S E K > päällikkö henkilöstö lä e Tuula Mäk astosta ir v s u n n e rak htaja jo n to s ja ir k sonen k a a sta ja Päivi L ren kirjasto Lauttasaa n lastenkirjastosta e Ruoholahd uraattori k ö johtava ty en in v o u Jani H aston terveysvir sosiaali- ja eluista alv nuorten p > AIHE: iehen Hyvän esimoaineisto k ABC -verk : A K IK terassi > PA n kahvilan lo a it k k ii s Mu

Hyvän esimiehen ABC -verkkoaineisto on joustava tapa kerrata ja sparrata esimiestyöhön tarvittavia ttietoja ja taitoja. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin työn lomassa. Millaisia kokemuksia ja hyötyä koulutuksesta on saatu?

Esimiehen ABC opitaan verkossa 22

Helsingin henki | syyskuu 2013

H

enkilöstöpäällikkö Tuula Mäkelä rakennusvirastosta ja johtava työkuraattori Jani Huovinen sosiaali- ja terveysvirastosta kuuluvat koulutuksen suorittaneisiin, mutta kirjastonjohtaja Päivi Laaksosella koulutus oli kahvitteluhetkellä vasta edessä.

Kuinka työläs ABC-verkkokurssi on? Päivi Laaksonen kertoo siirtäneensä verkkokoulutuksen aloittamista, koska on epäillyt ajan riittämistä. Mutta onko koulutus todella työläs? – Epäilin etukäteen, että koulutus vie paljon aikaa, mutta se olikin yllättävän nopea ja näppärä suorittaa. Vaikka materiaalia on runsaasti, se on jaoteltu kätevästi kuuteen osioon. Irrottelin aikaa sieltä täältä ja luin aina moduulin kerrallaan. Yhden opiskeluun meni alle tunti. Ilmoittauduin helmikuussa ja sain todistuksen toukokuussa, Huovinen kertoo.

Rakennusvirastossa on 30 esimiestä, ja siellä koulutus on hoidettu tehokkaana ryhmätyönä. – Esimiehet ovat kokoontuneet osastoittain atk-luokkaan, jossa verkkomateriaali on käyty läpi yhdessä keskustellen. Myös koulutukseen kuuluva tentti on tehty saman tien. Koulutus on pystytty hoitamaan puolessa päivässä, Mäkelä jatkaa. – Kuulostaa helpottavalta eikä ollenkaan hurjalta urakalta. Olen ihan turhaan kantanut huolta ajan käytöstä, Laaksonen sanoo helpottuneena.

Mikä on verkko-opiskelun etu? – Koulutus on tehokasta ja jokaisen työaikaa säästävää, kun opinnot ja tenttikin tapahtuvat omassa työpisteessä itselle sopivana hetkenä eikä tar vitse lähteä muualle johonkin koulutustilaisuuteen, Huovinen tiivistää edut. Mäkelä lisää, että kyseessä on lennossa oppiminen, joka limittyy työ-


O Tuula Mäkelä, Päivi Laaksonen ja Jani Huovinen keskustelevat esimiesten verkkokoulutuksesta ja sen antamaista työkaluista esimiestyöhön.

Esimiehille koulutuksia ja valmennusta: Treeni-lähiesimieskoulutus, Oiva Taituri -lähiesimieskoulutus, Uutena esimiehenä -koulutus, keskijohdon valmennus, ylimmän johdon EMBA-koulutus, Hyvän esimiehen ABC -verkkokoulutus ja HR-mestariluokka.

hön. Verkossa myös koko oppimateriaali on jatkuvasti saatavana, ja tähän tietopakettiin voi palata, kun eteen tulee kiperä kysymys. – Myös muu henkilöstö voi käydä tutustumassa Helmi-intrassa koulutuksen sisältöön ja ottaa selvää, millaista johtamista he voivat odottaa esimiehiltään, Mäkelä vinkkaa.

”Koulutus tukee henkilöstöjohtamista, joka tahtoo jäädä lapsipuolen asemaan asiajohtamisen rinnalla.”

Mikä ABC? > Hyvän esimiehen ABC -verkkoaineisto rakennettiin kaksi vuotta sitten Helmen Henkilöstö-sivuille. > Ideana on, että kaikki 4 000 esimiestä suorittavat koulutuksen. Nyt sen käyneitä on jo 1 464. > ABC koostuu kuudesta osasta, ja aineistoon voi perehtyä omassa tahdissa. Lopputentti tehdään verkossa, ja opiskelu tapahtuu työaikana. > Koulutukseen ja tenttiin ilmoittaudutaan Helmen Koulutuskalenterissa. > Yli 90 prosenttia esimiehistä Talpassa, Starassa, Palmiassa, pelastuslaitoksessa, HKL:ssa, Helsingin Satamassa, rakennusvirastossa, liikuntavirastossa ja kaupunginmuseossa on jo käynyt koulutuksen. > Tavoitteena on, että tänä vuonna yhteensä 1 500 esimiestä lisää suorittaa tentin. Suorittaneita palkitaan! > Nyt kannattaa varata aikaa koulutukseen, sillä kaikkien vuoden loppuun mennessä kurssin suorittaneiden esimiesten kesken arvotaan kaksi kylpyläviikonloppua. Lisäksi niiden virastojen ja liikelaitosten kesken, joissa yli 90 prosenttia esimiehistä on tämän vuoden loppuun mennessä suorittanut kurssin, arvotaan kaksi erikseen sovittavaa koulutuspakettia. Palkittavat arvotaan ja julkistetaan tammikuussa 2014.

keudet ja velvollisuudet. Esimiehen lisäksi myös työntekijät voivat tukea työtovereitaan. – Jokainen tuo töihin oman henkilökohtaisen ilmapiirinsä, jolla on iso merkitys työyhteisön hyvinvointiin. Esimies törmää työssään myös näihin privaattielämästä kumpuaviin kysymyksiin, Mäkelä toteaa.

Antaako koulutus tietoa käytännön esimiestilanteisiin?

Mikä on koulutuksen paras anti?

Laaksosta mietityttää myös, onko koulutus riittävän käytännönläheistä. Hän itse haluaisi saada ohjeita juuri arjen erilaisiin tilanteisiin, joita työyhteisössä tulee eteen. – Koulutusmateriaalissa on arjen sujumista koskeva osio ja paljon hyviä käytännön esimerkkejä, joita voi soveltaa omaan työhön. Siellä on myös selkeät ohjeet, miten erilaisia prosesseja, kuten vaikkapa hankalaa työsuhteen purkamista viedään eteenpäin, Huovinen mainitsee. Oppaista huolimatta tilanteet työpaikalla voivat olla niin haastavia, että esi-

Päivi Laaksonen sanoo odottavansa koulutukselta myös sitä, että syntyisi yhtenäinen kokonaiskuva esimiestyön eri osa-alueista. Huovinen lupaa, että koulutus on erinomainen kertauskurssi, joka kokoaa tiiviiseen pakettiin kaiken tärkeän informaation, jota moni on saanut jo aiemmissa esimiesvalmennuksissa. – Juuri iso yleiskuva esimiestyöstä ja erityisesti koko kaupunkia koskevat yhtenäiset toimintatavat ovat koulutuksen parasta antia, Mäkelä lisää. Molemmat kiittelevät koulutusta siitä, että se varmistaa 40 000 työnteki-

mies tarvitsee lisäksi henkilöstöasiantuntijoiden tukea. – Esimiehen voi olla vaikea mieltää, mikä on hyvää kommunikointia, mihin ja milloin hän saa puuttua. Näihin työyhteisötaitoihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, Mäkelä toivoo. Huovinen innostuu ideoimaan, että yhtä hyvin tarvittaisiin hyvän työntekijän ABC -koulutusta, jossa kerrotaan oi-

jän organisaatiossa yhteiset pelisäännöt esimies-alaissuhteisiin. Koulutus tukee henkilöstöjohtamista, joka tahtoo jäädä lapsipuolen asemaan asiajohtamisen rinnalla. Ryhmämuotoinen, keskusteleva opiskelu nosti rakennusvirastossa esille myös kehittämisalueita. Mäkelä suosittelee vastaavanlaista opiskelutapaa muillekin työyhteisöille. Laaksonen on kuunnellut korva tarkkana kurssin suorittaneiden kokemuksia ja tiivistää odotuksensa: – On hyvä päästä kertaamaan esimiestyön perusasioita, koska monet yksityiskohdat unohtuvat helposti, jos ne tulevat harvoin eteen. Odotan myös hyviä työkaluja ja tietoa kaupungin yhteisistä toimintamalleista. Nyt tuntuu siltä, että tulen saamaan sen mitä lähden hakemaan, Laaksonen arvioi. t

> Lisätiedot Helmi > Henkilöstö > Johtaminen ja esimiestyö > Hyvän esimiehen ABC

Helsingin henki | syyskuu 2013

23


asukas uussa massiivisen ok uk to ki ko o st a, pi Työväeno kolme uutta osasto ti yt nn sy Se . en ks organisaatiomuuto iston toimintaa sekä op ää tt ey lk se on joiden tähtäimessä . asiakkaiden osalta henkilökunnan että

..

teksti KATJA PESONEN kuva ANNA-LEENA VÄÄTÄNEN

T

yöväenopisto täyttää ensi vuonna sata vuotta. Vuosien aikana siitä on sukeutunut kaikille avoin paikka, jossa sekä oman elämänsä taidemaalarit että opiskelua jatkuvasti kaipaavat voivat kokoontua saman katon alle toteuttamaan itseään. Työväenopistolla on yksitoista omaa yksikköä ympäri Helsinkiä. Lisäksi se järjestää kursseja noin 70 muussa tilassa, kuten kouluilla ja palvelutaloilla. Toukokuussa toteutettiin pitkään suunniteltu organisaatiomuutos, jolla pyrittiin selkeyttämään toimintaa. Uudistusta ennen opetuksesta ja asiakaspalvelusta vastasi kuusi alueopistoa. Vaikka perusasiat toimivat niissä samoin, jotkut toimistopalvelut saattoivat olla hyvinkin erilaisia. Uudessa organisaatiossa käytäntöjä on pyritty selkiyttämään siten, että opetuksesta vastaa yksi osasto ja asiakaspalvelusta yksi. Lisäksi on hallinto-osasto.

24

Mutkatonta palvelua Asiakaspalveluosaston avulla opisto haluaa tehdä työntekijöiden työn mutkattomaksi ja asiakkaiden opiskelun vaivattomaksi. − Asiakaspalveluosaston kohderyhmänä ovat nykyiset ja tulevat opiskelijat, tuntiopettajat ja koko opetusosasto. Uusia opiskelijoita tavoitellaan sujuvalla puhelin- ja nettipalvelemisella, tiedotteilla ja esitteillä eli ylipäätään toimivalla ulkoisella viestinnällä. Asiakkaista taas pidetään huolta niin, että he ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja että he saavat opinnoilleen tukea kaikin mahdollisin tavoin, kertoo palvelupäällikkö Pirjo Halla. Työväenopistolla on lähes tuhat tuntiopettajaa, jotka vetävät 80 prosenttia tunneista. On tärkeää panostaa myös heidän työnsä tukemiseen, ja tähän asiakaspalveluosasto on omiaan. Se huolehtii muun muassa siitä, että tilat ovat

Helsingin henki | syyskuu 2013

”Jatkuva uusiutuminen on eittämätön osa työväenopiston kurssisuunnittelua.”

kunnossa, opetukseen tarvittavat laitteet toimivia ja että monisteita on tarpeeksi. Osaston tehtävänä on järjestää puitteet sellaisiksi, että opettajat voivat keskittyä opettamiseen ilman käytännön asioista huolehtimista.

Ytimessä asiakkaiden toiveet Asiakaspalveluosaston päällikkö Hannele Koli-Siiterin mukaan seuraava etappi muutoksessa on tehdä asiakaspalvelusta tasa-arvoisempi. Kurssi-ilmoittautumisen voi tehdä netissä, puhelimitse tai piipahtamalla paikanpäällä, mutta kurssille mukaanpääsy voi olla joskus kiinni minuutista. Tämä on asia, johon halutaan pureutua. − Opiston on helppo palvella niitä, jotka pystyvät ilmoittautumaan kursseille koska tahansa päivän aikana, mutta on kuitenkin monia sellaisia ammattiryhmiä, joissa ei voi olla jatkuvasti netin tai puhelimen ääressä. Esimerkiksi


Syksyn kursseja ja uutuuksia > Kielissä tarjolla 23 eri kieltä, uutuutena serbia. Muita erikoisuuksia muun muassa somalin intensiivialkeet ja thai-kielen matkailualkeet. > Maahanmuuttajien suomen kielen kursseja lisätty. > Käsitöissä uutuuskursseina mm. Rukilla ja värttinällä kehrääminen, Räsymattokurssit, Neulekoneen kotihuolto, Vaatteita 50-luvun henkeen. > Kotitaloudessa uutuutena Hävikistä herkuksi, Ayurvedasta vinkkejä maustamiseen, Retroleivontaa, Katuruokaa aasialaisittain. > Kuvataiteissa uutuutena Videokäsikirjoituksen perus- ja jatkokurssit, Videotaide, Näyttelyn rakentaminen A:sta Ö:hön. > Kirjallisuudessa 47 kirjailijavierailua ja yleisluentoa eri puolilla Helsinkiä. > Teatteriopetuksen perusajatuksena on ”Mennä kohti kokijaa”. > Musiikissa uutuutena Improlaulu – sukellus improvisoitujen laulujen maailmaan. > Hyvinvointi- ja terveys, uutuutena Kauneutta luonnollisesti keittiön kautta. > Tietotekniikassa suositut tietoiskut (osa seurattavissa netin kautta). Ohjelmoinnin kursseja lisätty. Sosiaalisen median kursseja. > Ihminen, yhteiskunta ja kulttuuri -ainealan lähes koko tarjonta uusiutuu lukukausittain, etenkin kaikille avoimet yleisluennot. > Liikunnassa tarjolla trendilajeja kuten pilates, zumba, balletfit, core, kehonhuolto, venyttely ja erilaisia joogakursseja. > Lisätiedot opisto.hel.fi

autonkuljettajat, perhepäivähoitajat ja vuorotyöläiset eivät voi sännätä nettiin ilmoittautumaan työnteon lomassa. Kun parannamme ilmoittautumista, voimme tavoittaa uusia asiakkaita. Se on tämän vuoden tavoite.

Ihmiset kaipaavat kohtaamisia Jatkuva uusiutuminen on Koli-Siiterin mukaan eittämätön osa työväenopiston kurssisuunnittelua. Siihen kuuluu myös asiakkaiden kuuntelu ja heidän toiveidensa toteuttaminen. − Jos ihmiset haluavat isokantelekurssin, me järjestämme sen. Vaikka joku ehdotuksista ei kantaisi kurssiksi asti, voimme järjestää aiheesta vaikkapa yleisöluennon, joita ohjelmistossa on muutenkin säännöllisesti. Tuntiopettajat ovat aitiopaikalla kuulemassa opiskelijoiden toiveita. Heidän lisäkseen opetusosastossa on kahdeksan johtavaa opettajaa, kolmekymmentä

suunnittelijaopettajaa ja yli kymmenen tuntipalkkaista koulutussuunnittelijaa, joiden ammattitaitoon kuuluu aavistaa, mitä ihmiset haluavat. Työ vaatii paljon ajan ja trendien seuraamista ja haistelua. Ideoita tunteihin tulee opiskelijoilta, mutta opettajat itsekin ehdottavat kursseja, joita haluaisivat pitää. Koli-Siiteri toteaa, että asiakkaiden toiveita kuunnellaan kaikessa, oli sitten kyseessä opetus, tunnit tai opiskelupaikat. − Kerran meihin otti yhteyttä 20 kuntalaista, jotka halusivat Konalaan keramiikkaopetusta. Toive toteutui! Tänä vuonna työväenopistossa opiskellaan yli 100 000 tuntia. Opisto on monesti mielletty kädentaitojen kartuttajaksi, mutta monissa oppilaitoksissa järjestetään nykyään verkkokursseja tai muunlaisia digitaalisia oppimistapoja. Työväenopisto on yksi Suomen Verkko-opiston yhteistyökumppaneista, ja verkko-opintoja kehitetään edelleen.

Pirjo Hallan mukaan näitä enemmän vetävät silti sellaiset verkkokurssit, joihin sisältyy myös lähiopetusta. Yksi syy voi olla se, että työväenopisto on edelleen paikka, jonne ihmiset kokoontuvat harrastamaan ja opiskelemaan mutta myös viettämään aikaa sellaisten kanssa, joilla on samat kiinnostuksen kohteet. Opistolla on oppimisen lisäksi sosiaalinen merkitys.

Muutos tuli perustoiminnan tueksi Rehtori Taina Saarinen toivoo, että opettajat ja opiskelijat huomaavat muutoksen ennen kaikkea toiminnan selkeytymisenä – ainakin ajan myötä. Henkilökunta pysyy samana, kuten myös tilat, opettajat, hallinto ja asiakaspalvelu. Opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa suurin muutos on se, että tästä lähtien voidaan ottaa huomioon Helsinki kokonaisuudessaan palastelun sijaan.

− Kun lähtökohtana on nyt koko Helsinki, kurssitarjonta voidaan suunnitella kokonaisvaltaisemmin. Samoin alkeiskurssien ja jatkokurssien osalta voimme miettiä tarjontaa aiempaa selkeämmin, kertoo Saarinen muutoksen hyödyistä. Henkilökunnan nimikkeet ja työtehtävät ovat pitkälti samoja, mutta organisointitapa on muuttunut. Myös työtehtävät muuttuvat pikku hiljaa, sillä tavoitteena on saada syvempiä työnkuvia henkilöstölle ja samalla kehittää asioiden hoitotapaa. − Pitkään vallinneen toimintatavan muuttaminen ei käy nopeasti, mutta heti kun uusi malli oli lanseerattu, alkoivat työntekijät jo muokata toimintaansa uuteen kuosiin. Uusi malli tehtiin työntekijöiden voimin. Opiston sisäinen muutostyöryhmä ansaitsee suurkiitoksen työpanoksestaan, Saarinen sanoo. t

Helsingin henki | syyskuu 2013

25


hyvinvointi teksti LAURA HEIKKINEN kuva TERHI EKEBOM

Muutokseen tarjolla tukea Työelämää luonnehtii jatkuva muutos. Muutokset koskevat yksittäisiä ihmisiä tai koko työyhteisöä. Työterveyshuolto antaa tarvittaessa muutostilanteissa tukea ja apua työhyvinvoinnin jatkumiseksi.

T

yöpaikoilla voi olla käynnissä samanaikaisesti useita muutoksia, jotka ovat välttämättömiä kehityksen jatkumiseksi. Usein ne lähtevät liikkeelle uusista tarpeista, joita julkisiin palveluihin kohdistuu. Muutokset vaikuttavat työhyvinvointiin ja voivat tuottaa ajoittaisia häiriöitä arkeen, jolloin työn hallinnan tunne voi horjua. Merkitykselliseksi koettu työ ja sujuva arki ovat työhyvinvoinnin perustat.

Tunteet viriävät muutoksen myötä Kun kuulemme tulossa olevista muutoksista työssä, se ei välttämättä heti herätä meissä mitään erityisiä tunteita. Joskus taas muutos on niin merkittävä, että emme pysty käsittelemään asiaa kerralla vaan muutos alkaa pikkuhiljaa tulla todeksi. Vasta tämän myötä viriävät tunteet. Muutoksen prosessoiminen etenee vaiheittain. Ensivaiheissa huoli ja epävarmuus tulevasta selviämisestä voivat nostattaa jopa pelon ja vihan tunteita sekä kriittisyyttä ja vastustusta. Taustalla on usein inhimillinen huoli omasta pärjäämistä sekä tarve ylläpitää hallinnan ja jatkuvuuden tunnetta pitäytymällä tutussa ja turvallisessa. Haluamme ymmärtää, mistä muutoksessa on kysymys, mitä hyötyä muutoksesta on ja miten se aiotaan toteuttaa.

Toimenkuvat ja tavoitteet selkeiksi Uusilla työtiimeillä tai työyhteisöillä ei ole vielä yhteisiä toimintamalleja, tavoitteita ja jäsenten rooleja osana kokonaisuutta, eivätkä uusissa haasteissa aiemmat, hyvin toimineet työskentelytavat enää toimi. Muutostilanteissa ja erityisesti yksiköiden yhdistyessä on tärkeää pyrkiä luomaan yhteinen käsitys työn tekemisestä, tavoitteista ja yhteisistä toimintatavoista. Tällöin koko työprosessi on usein hyödyllistä perata auki. Lisäksi on tärkeää hahmottaa millaisia työnkuvia ja millaista osaamista työyhteisön jäsenillä on. Se auttaa hahmottamaan työn- ja vastuunjakoon liittyviä kysymyksiä.

Esimiehen monet roolit Esimiehellä on muutoksessa useita rooleja: toisaalta hän on muutoksen kokija ja joutuu itsekin prosessoimaan muutoksen kokemukset, toisaalta hän johtaa työyhteisöään läpi muutoksen vaiheiden.

26

Helsingin henki | syyskuu 2013

Esimiestä tarvitaan työyhteisössä johtamaan ja selkiyttämään arkityötä, joka muutostilanteissa saattaa näyttäytyä aiempaa sekavampana, sekä keskustelukumppaniksi vastaamaan kysymyksiin ja hälventämään epävarmuutta. Työhyvinvoinnin kannalta keskeinen johtamisen väline työyhteisössä on viestintä, jonka merkitys korostuu muutostilanteessa. Esimiehen tehtävä on tiedottaa muutoksesta ja sen vaikutuksista. Hänen tulee myös huolehtia siitä, että vuorovaikutukseen soveltuvia tilaisuuksia on riittävästi ja rakentaa ne sellaisiksi, että niissä tarjoutuu mahdollisuus avoimeen keskusteluun.

Apua yksilöille ja tiimeille Jos työntekijä tai esimies on huolissaan jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, on hyvä varata aika työterveyshoitajalle. Työterveyshuollon vastaanotolla saa apua tilanteen jäsentämiseen ja suunnitelman, jolla tilannetta saadaan kohennettua. Muutostilanteessa kannattaa muistaa kaupungin työkyvyn tuen yhteisesti sovitut toimintamallit: varhaisen tuen ja paluun tuen toimintamallit, päihdeohjelma ja osatyökykyisten työntekijöiden työssä jatkamisen mahdollistamiseen tähtäävät erityistuet. Esimies voi pyytää työterveyshoitajaa tai työterveyslääkäriä kokoamaan työterveysneuvottelun, kun työntekijän työkykyasiat näyttävät liittyvän työntekijän terveyden tai jaksamisen ongelmiin. Työyhteisön oireillessa voi esimies myös konsultoida oman alueen työterveyspsykologia. Toimintaan merkittävästi vaikuttavat muutostilanteet olisi tärkeää huomioida tehtäessä tai päivittäessä


psykologi

Työterveyspsykologi Marjukka Hämäläinen kehottaa unettomia kiinnittämään huomiota elämäntapoihin.

viraston ja työterveyshuollon yhteistä toimintasuunnitelmaa ja työterveysyhteistyöhön liittyvien tapaamisten vuosikelloa. Näitä ovat esimerkiksi esimiesten työhyvinvointi- ja muutostukiryhmät. Työterveyskeskuksella on Helmi-intrassa Kun työ muuttuu -sivusto, minne on koottu tietoa työelämän muutostilanteista. Sieltä selviää, millaisia palveluja ja yhteistyön mahdollisuuksia työterveyskeskus tarjoaa muutostilanteissa. Aiheita on jaoteltu yksilö-, työyhteisö- ja esimiestasolle, mutta sivut on tarkoitettu luettavaksi jokaiselle. Lisäksi löytyy vinkkejä siihen, miten omaa työhyvinvointia voi vahvistaa. t > Lisätiedot Helmi > Yhteiset palvelut > Työterveyshuolto > Lähteet: Kun työ muuttuu -sivusto ja työterveyspsykologi Hanna Valkonen, työterveyskeskus

Uni ja nykyajan vaanivat villipedot NUKKUMAAN MENNESSÄ LUET ehkä pari sivua hyvää kirjaa, jonka jälkeen

nukahdat vaivattomasti. Aamulla heräät kellonsoittoon virkeänä ja täynnä tarmoa: uusi antoisa päivä edessä! Vai kuulostaako seuraava skenaario tutummalta: pyörit tuntikausia sängyssä ahdistuneena mielen tuottaessa kauhukuvia siitä, kuinka et tule selviämään seuraavasta päivästä. Aamulla peilistä katsoo panda, ja tunnet olosi raadoksi. UNETTOMUUS ON KANSANTERVEYDELLISESTI merkittävä ongelma ja työterveyshuollossa tuttu ilmiö. Tutkimusten mukaan jopa kolmannes työssäkäyvistä henkilöistä kärsii unettomuudesta kolmesta neljään päivänä viikossa. Jos herätessä olo tuntuu väsyneeltä ja päivän toimiin tarttuminen työläältä, silloin unen pituus ei ole ollut riittävä tai unen laatu jäi heikoksi. Unettomuuden taustalta löytyy monenlaisia tekijöitä kuten muuttunut elämäntilanne, huonot nukkumistottumukset, epäsäännölliset työajat tai sairaus. Myös persoonallisuustekijät vaikuttavat: unettomuudesta kärsiville tyypillisiä piirteitä ovat tunnollisuus, vaativuus, vastuuntunto ja tarkkuus. Siis samoja ominaisuuksia mitä työelämässä pidetään myönteisinä ja toivottavina. EVOLUUTIONÄKÖKULMASTA KATSOTTUNA HERKKÄUNISUUS on ollut

Muutoksen ABC: > > > > > > > > >

Selvitä faktoja ja hae vastauksia. Osallistu aktiivisesti ja keskustele. Keskity omaan tehtävään ja sen tavoitteisiin. Keskustele tarvittaessa esimiehesi kanssa tehtävistäsi ja työtavoitteistasi. Huolehdi ammattiosaamisestasi ja tarvittaessa päivitä sitä. Muistele aikaisempia onnistumisia. Jaa huolia työyhteisössä ja käytä sieltä saatava sosiaalinen tuki. Käänny tarvittaessa työterveyshuollon puoleen. Pidä huolta palautumisestasi ja omasta hyvinvoinnistasi.

eloonjäämisen kannalta arvokas ominaisuus. Yhteiskunta ympärillä on muuttunut kuitenkin melkoisesti sitten esi-isien. Nykyajan vaanivia villipetoja ovat kiire, stressi, jatkuvat suorituspaineet ja työelämän kova muutostahti. Ennen työ oli pääosin fyysistä ja kuormitti koko kehoa, tämän päivän tietoyhteiskunnassa selviytyminen kuormittaa lähinnä aivoja ja mieltä. On tässä luolaihmisen aivoilla ihmettelemistä: pitäisi nukkua kunnolla selvitäkseen stressaavassa työssä, mutta juuri stressaava työ saa meidät valvomaan. USEIN PAHIN UHKA on oma mielemme. Yleisin unettomuuden muoto on-

kin toiminnallinen unettomuus, jolloin unettomuutta aiheuttaa pelko ja huoli siitä ettei saakaan unta. Nykyään unettomuuden hoidossa opetellaan tunnistamaan näitä unettomuutta ylläpitäviä haitallisia ajatusmalleja ja luomaan vaihtoehtoisia ajatuskulkuja tilalle. Myös rentoutumiskeinojen opettelu on hoidossa keskeisessä roolissa. Unettomuus voi olla myös merkki muutoksen tarpeesta. Milloin olet viimeksi pysähtynyt ja kysynyt itseltäsi kuinka voit? JOKAINEN VOI EDESAUTTAA hyvää unta kiinnittämällä huomiota elämän-

tapoihin, kuten hyvään ravintoon, liikuntaan sekä nukkumisaikojen säännöllisyyteen. Usein unettomuus korjaantuu itsestään, mutta työterveyshuoltoon kannattaa ottaa yhteyttä, jos unettomuus pitkittyy tai heikentää elämänlaatua. Unettomuudesta ei tarvitse tulla painajainen.

Helsingin henki | syyskuu 2013

27


liikkeellä teksti ILPO SALONEN kuvat SHUTTERSTOCK

Jokainen

askel

tekee

hyvää Kaupungin työntekijät liikkuvat mielellään töihin kävellen ja pyörällä. Työpaikoilla onkin liikkumiseen kannustava ilmapiiri. Tämä selvisi keväällä tehdystä työmatkakyselystä.

28

T

oukokuussa tehtyyn Miten me kuljemme töihin? -kyselyyn saatiin yli 6 000 vastausta, ja se tuotti paljon tietoa liikkumistottumuksista, -tarpeista ja -toiveista. Valtaosa henkilöstöstä kokee, että työpaikalla on ympäristöystävälliseen liikkumiseen kannustava ilmapiiri, mutta ohjeissa ja käytännöissä voisi olla parantamisen varaa. Lähes yksimielisesti toivotaan työnantajan edistävän ympäristöystävällistä liikkumista. Joka toinen työntekijä kulkee töihin julkisilla, reilu kymmenes pyöräilee ja lähes yhtä moni kävelee. Kuusi kym-

Helsingin henki | syyskuu 2013

menestä kävelee lisäksi välimatkat työaikana esimerkiksi toisessa virastossa käydessään tai muuten työasioita hoitaessaan. Noin puolet vastaajista ei nähnyt mitään estettä sille, että kulkisi jalkaisin tai pyörällä töihin. Yleisin este oli liian pitkä työmatka, joskin osalla näin vastanneista se oli alle 10 kilometriä. – Sehän ei välttämättä ole pyörällä paha matka, jos reitti on hyvä. Osalla työpaikoista puutteelliset suihkutilat voivat vaikeuttaa pyörän käyttöä, mainitsee toimitusjohtaja Ville Voltti kyselyn tehneestä Mobinet Oy:sta.

Virastokohtaiset erot suuria Noin puolelle joukkoliikenne on yleisin tapa kulkea. On myös paljon kulkutapojen ”sekakäyttäjiä”. Autoilijoita on viidennes henkilöstöstä, mikä on selvästi pääkaupunkiseudun keskiarvoa vähemmän. Liikkumistottumuksissa oli suuria virastokohtaisia eroja. Esimerkiksi autoilijoiden osuus vaihteli lähes nollasta noin kolmannekseen. Autoilijavaltaisin virasto oli liikuntavirasto mutta toisaalta se oli yksi kärkivirastoista kävelyssä ja pyöräilyssä. Vähiten autoa käyttävä virasto oli kaupunkisuunnitteluvirasto.


Syksyn uusia lajeja SELKÄ KUNTOON -kurssi koostuu selän

terveyttä edistävistä ja ylläpitävistä terapeuttisista liikeharjoituksista ja venytystekniikoista. Selkä kuntoon -ryhmä soveltuu kaikille, joilla on selkäongelmia, lukuun ottamatta akuuttia, voimakasta, diagnosoimatonta selkäperäistä kipua. KAHVAKUULA. Lihasvoimaa ja kestävyyttä

sekä tasapainoa kehittävä tunti, jossa välineenä käytetään eri painoisia kahvakuulia. Harjoitukset koostuvat kokonaisvaltaisista ja monipuolisista liikkeistä, joissa treenataan useaa lihasryhmää kerralla. Tunti koostuu lämmittelystä, tekniikkaharjoitteista ja liikepattereista. Sopii erinomaisesti sekä miehille että naisille. RAPAKUNNOSTA KUNTOON. Oletko ra-

pakunnossa? Aloita kunnonkohotus ohja-

tusti! Kevyt perustunti, joka sopii liikuntaa kuntaa aloitteleville. Tunnilla kehitetään tavoitteellisesti kestävyyskuntoa, lihaskuntoa kuntoa ja liikkuvuutta. Tunnilla tutustutaan n monipuolisesti eri liikuntamuotoihin perusjumppatunneista tanssillisiin tunteihin. teihin. Kurssin alussa ja lopussa tehdään lihaskunto-, tasapaino- ja liikkuvuustestit. estit. Lisäksi kurssilaiset saavat ohjeistusta sta arkiaktiivisuuden lisäämiseksi. RYHMÄT YLI 60-VUOTIAILLE. 60+ Iloiset ikivireät on pehmeää liikuntaa aa yli 60-vuotiaille. Tunnin aikana tutustutaan tutaan eri liikuntamuotoihin mm. perusjumpumppaan, tanssillisiin tunteihin, kehonhuolnhuoltotunteihin. Tunnilla voidaan tehdä dä niin aerobista, lihaskuntoa, tasapainoaa kuin liikkuvuutta harjoittavia liikkeitä. TEEMATUNNIT. Ohjaaja ja tuntien teemat eeema matt

vaihtelevat. Tunnit ovat maksuttomia. tomia. Tunnin ajankohta, teema ja sisältö tö löytyvät 1–2 viikkoa ennen ajankohtaaa Helmessä henkilöstöliikunnan sivuilla. Paik Paikk ka tunnille varataan Helmen koulutuskalenterin kautta.

MIETI MITEN KULJET! Jätä auto kotiin 18.9.

Liikettä niveliin KISAILLEN KILOMETREJÄ -KISA on leikki-

mielinen kisa henkilöstölle työmatkaliikkumisesta. Joukkueen muodostavat 2–5 henkilöä, jotka työskentelevät samassa työpisteessä. Paras joukkue palkitaan kickbikeilla. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan myös liikunta-aiheisia palkintoja.

Helsingin Satamassa on jo käytössä työsuhdepyörät, ja henkilöstökeskuksessa on työpaikkapyöriä, joita voi outlookin kalenterin kautta varata työaikana liikkumiseen. Työnantajalle kysely antoi arvokasta palautetta: esimerkiksi etätyömahdollisuudet kiinnostivat, ja autojen pysäköintikäytäntöihin tuli ehdotuksia. Eniten toivottiin pyöräilyyn liittyviä palveluja, kuten parempia sosiaalitiloja, mahdollisuutta varusteiden kuivatukseen ja säilytykseen, pyörän huoltopalveluja sekä virkapyöriä käytettäväksi työasiointiin.

Kyselytuloksista kerrotaan henkilöstölle ja esimiehille erilaisissa tilaisuuksissa, ja mahdollisesti työsuojeluvaltuutetuille ja ympäristöasioista vastaaville järjestetään työpajoja. Virastot voivat halutessaan tilata tutkimuksesta tarjoushintaan tarkemman analyysin.

Pienestä liikkeelle Liikunnansuunnittelija Eeva-Liisa Rautiainen liikuntavirastosta arvelee, että pyörän selkään nouseminen tai kävelyn aloittaminen työmatkalla voi olla isokin päätös, jos on tottunut aina liikkumaan moottorivoimalla.

– kokeile työmatkan kulkemista eri tavoin. Jos et ole jo mukana Kisaillen kilometrejä -joukkuekisassa, voit osallistua päivän kisaan ja voittaa arvonnassa polkupyörän.

””Työpaikalla Työpaikalla on ympäristöystävälliseen ympäristöys päristöystävälliseen liikkumiseen kannustava ililmapiiri, lmapiiri m mutta u ohjeissa ja käytännöissä on parantamisen varaa.”

Kokeilujen vaikutuksia kannattaa tunnustella mielessään ja kehossaan: oliko työpäivä erilainen? Jos liikkumisesta saa hiukan lisäpuhtia arkeen, se kannustaa jatkamaan.

Liikunta on lääke KILSAT KASAAN -KAMPANJA kannustaa

henkilöstöä keräämään lihasvoimin hankittuja kilometrejä Kilsalaskuriin, joka löytyy Helmi-intrasta henkilöstöliikunnan sivuilta. Huhtikuussa käynnistynyt hanke on lähtenyt niin hyvin käyntiin, että sitä jatketaan ensi vuoden loppuun saakka.

> Lisätiedot Helmi > Henkilöstö > Henkilöstöedut > Henkilöstöliikunta

– Se ei mene niin, että tänään mietin ja huomenna aloitan. Ensin ehkä innostuu, sitten asia jää hautumaan, ja jonkun ajan päästä voi innostua uudelleen, toteaa Rautiainen. Kyse ei ole himoliikunnasta ja tiukoista ”kolme kertaa viikossa hikeen” -tyyppisistä tavoitteista vaan kaikki liikkuminen on hyväksi, korostaa liikuntaneuvoja Ville Kujala. – Kaikkein vähiten liikkuville voi olla hyvä tavoite, että kävelee vaikka yhden porrasvälin ja vasta sitten ajaa hissillä tai kävelee osan työmatkasta kerran viikossa.

Liikunnansuunnittelija Pilvi Heinonen kertoo, että liikkuminen on nykyään kaksijakoista: liikunnan harrastaminen, kuten kuntosali, peli, hölkkä ja juoksu, on lisääntynyt, mutta tavallinen arjessa liikkuminen on vähentynyt. – Juuri arkisesta liikkumisesta saa huomaamatta terveyshyötyjä ja virkistystä. Puoli tuntia kävelyä päivässä tekee jo paljon, ja senkin voi koota pienemmistä pätkistä. Kaikkein selvimmin muutokset näkyvät niillä, jotka eivät liiku juuri lainkaan, toteaa Heinonen. Kevyellä liikkumisella ja passiivisuuden vähenemisellä on selviä terveysvaikutuksia: jokapäiväinen liikkuminen parantaa sydänja verisuoniterveyttä, aivojen hapensaantia, nivelten liikkuvuutta ja monia muita kehon tärkeitä toimintoja. – Esimerkiksi lihasvoiman kasvu ja nivelten jäykkyyden lasku voivat olla jo muutaman kuntosalikerran tulosta. Vuoden säännöllinen liikkuminen vähentää jo selvästi diabetes- ja sydän- ja verisuonitautiriskiä. Liikunnalla on myös stressiä pienentävä ja henkistä hyvinvointia edistävä vaikutus, Kujala vinkkaa. Liikunnansuunnittelijat toivovat eri virastoilta hyviä vinkkejä työmatkaliikkumisesta. t

Helsingin henki | syyskuu 2013

29


ilmoitustaulu kuva NINA KAVERINEN

Tiedot palstalle heke.viestinta@hel.fi. Seuraava aineistopäivä on 7. lokakuuta.

Ylipormestarin asukasilta Malmilla O YLIPORMESTARI JUSSI PAJUNEN saapuu 19.9. klo 18.30. Malmitaloon, Ala-Malmin tori 1, vastaamaan malmilaisia askarruttaviin kysymyksiin, jotka koskevat Malmin alueen ajankohtaisia asioita ja tulevaisuutta. Mukana myös asiantuntijoita eri hallinnonaloilta. Tilaisuutta voi katsoa suorana ja myöhemmin tallenteena osoitteessa helsinkikanava.fi

Liikkeelle! O HENKILÖSTÖLIIKUNNAN SYYSKAUSI KÄYNNISTYI syyskuun alussa ja jatkuu 13.12. asti. Tutustu henkilöstöliikunnan tarjontaan ja ilmoittaudu liikuntaryhmiin sekä kursseille Helmen Koulutuskalenterissa, missä voit hakea ryhmiä tapahtumaluokan tai toimipaikan perusteella. Voit selata liikuntatarjontaa kirjautumatta järjestelmään ja näet paikkatilanteen reaaliajassa. Ilmoittautumaan pääset kirjauduttuasi järjestelmään. Henkilöstöliikunnan uusituilta Helmi-sivuilta löydät helposti yhdestä paikasta liikuntatarjonnan ilmoittautumisohjeineen, tietoa kuntosalikortista ja sen hankkimisesta, hyödyllisiä taukoliikuntavideoita sekä vinkkejä tulevista tapahtumista: > Helmi > Henkilöstö > Henkilöstöedut > Henkilöstöliikunta. Kaupungin henkilöstökortilla voit saada alennusta teattereista, museoista, näyttelyistä ja liikuntakekuksista. Henkilöstöetuna saat alennusta myös monien yritysten palveluista ja tuotteista. > Tutustu etuihin Helmessä > Henkilöstö > Henkilöstöedut

Äänestä Helsingille ääni O ÄÄNESTYS HELSINGILLE TUNNUSOMAISTEN äänten valinnasta käynnistyy. Helsingin Ääni on hanke, jossa etsitään puheääniä ja äänimaisemaa kaupungin asiakaspalvelupisteiden ja puhelinvaihteiden puhelinnauhoitteisiin ja muihin vastaaviin äänikontaktipisteisiin. Helsingin Äänen puheäänet, kaksi naisääntä ja kaksi miesääntä, valittiin kesäkuussa kaupungin työntekijöiden keskuudesta. Äänten valinta tapahtuu internetissä osoitteessa helsinginaani.fi. Sivustolle on kerätty kaikkiaan 17 ääninäytettä, joista äänestetään kolmea suosikkia. Annettujen vaihtoehtojen lisäksi voi ehdottaa listan ulkopuolisia ääniä. Äänestys päättyy 30.9. > Lisätiedot helsinginaani.fi

OpenHouseHelsinki-kierrokset

Suomen kielen kurssit

O OPENHOUSEHELSINKI AVAA jälleen 13.-15. syyskuuta ovia paikkoihin, joihin ei tavallisesti pääse. Kalasataman ja Jätkäsaaren uusiin alueisiin tutustutaan kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehtien johdolla kävellen ja pyöräillen. Lisäksi Laiturin Uutta Helsinkiä -näyttelyssä järjestetään opastettuja kierroksia. Kierrokset ovat ilmaisia, ja niihin ei tarvitse ilmoittautua. > Lisätiedot openhousehelsinki.fi

30

Helsingin henki | syyskuu 2013

Vuoden luontokuvat esillä O MALMITALOSSA on esillä upeita luontokuvia 9.10.-1.11. Helsingin kulttuurikeskuksen ja Suomen Luonnonvalokuvaaja SLV ry:n järjestämään kilpailuun osallistui lähes 11 000 kuvaa yli tuhannelta kuvaajalta. Vuoden 2012 Luontokuvaksi valittiin kangasalalaisen Antti Harkon jääkidekuva. > Lisätiedot vuodenluontokuva.fi

kuva AGNES DESFOSSES

tapahtumia

O KAUPUNGILLA TÖISSÄ OLEVILLA MAAHANMUUTTAJILLA on mahdollisuus prepata suomen kielen taitojaan kielikursseilla. Valmiin tarjonnan lisäksi työyhteisöt voivat tilata omalle porukalle räätälöitäviä kielikursseja. Esimerkki tällaisesta on eräässä vanhusten palvelukeskuksessa alkava Suomea iskelmän keinoin -kurssi. - Kurssi sai alkunsa siten, että eräs ulkomaalaistaustainen työntekijä oli valitellut työkavereilleen, ettei tajua, miksi asiakas puhuu koko ajan jostain Olavi Virtasesta. Huomasimme, että maahanmuuttajatyöntekijöiltä menee menneisyyden muistoissa elävien vanhusten jutuista helposti puolet ohi, koska heiltä puuttuu tieto suomalaisesta kulttuurihistoriasta, kursseja koordinoiva Ruslan Haarala henkilöstökeskuksesta kertoo. Suomen kielen koulutusten kurssivalikoima on ilmestynyt. Itselle sopivan kurssin ja sen taitotason voi valita kurssikuvausten avulla. Kursseille osallistuminen on ilmaista, ja opiskelu tapahtuu työaikana. > Lisätiedot Helmi > Henkilöstö > Työllistäminen > Suomen kielen koulutukset maahanmuuttajille

Päivähoitoa 125 vuotta O VARHAISKASVATUSVIRASTO ALOITTI TÄMÄN VUODEN ALUSSA. Kuluva vuosi on samalla juhlavuosi, koska on kulunut 125 vuotta kansanlastentarha-nimisen toiminnan aloittamisesta kaupungissa. Lastantarhatoiminnasta on siirrytty päivähoitoon ja siinä toteutettavaan varhaiskasvatukseen. Juhlavuonna Annantalolla ja muissakin toimipisteissä lapsille ja henkilöstölle on tarjolla taidetapahtumia, retkiä ja näyttelyjä. Annantalo järjestää Esittävää taidetta päiväkodissa -kokonaisuuden 125 vuotta täyttävän päivähoidon kunniaksi. Tarjontaan kuuluu esityksiä Annantalolla, ulkomaisten Small size -verkoston taiteilijoiden työskentelyä päiväkodeissa ja Taikalamppu-seminaari. Viikko huipentuu Annantalolla 13.9. kansainväliseen Taikalamppu-seminaariin Teatteria ja Tanssia päiväkodissa – eurooppalaisia kokemuksia. > Lisätiedot varhaiskasvatusviraston Helmessä > 125 v juhlavuosi > annantalo.fi > 9. –13.9.


Pekka Sauri

Ristikko nro 4/2013 Lähetä ristikon vastaussanat yhteystietojesi kera 7.10. mennessä osoitteella heke.viestinta@hel.fi

Kerro samalla mielipiteesi lehdestä! Vastanneiden kesken arvomme elokuvalippuja.

Ristikon oikea vastaus löytyy 7.10. jälkeen netistä samasta osoitteesta lehden verkkojulkaisun kanssa, hel.fi/helsinginhenki. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin leffalippuja, jotka menivät seuraaville: Pirjo Unnaslahti, Annele Vartiainen, Jouni Jokinen, Enne-Liisa Irvankoski ja Tarja Lindroth. Kiitos osallistumisesta!

Helsingin henki | syyskuu 2013

31


04

Helsingin henki kuva JONNE RÄSÄNEN

2013

Taide kuuluu – ja näkyy – kaikille.” syys–lokakuu 2013

4.9.–27.11.

NUORTEN ÄITIEN RYHMIÄ Toimintakeskus Happi järjestää syksyn ajan ryhmiä nuorille äideille aiheina valokuvaus, kuvataide, käsityö ja kokkaus. > happi.nettiareena.fi

{ uusi duuni }

Kehittävä rehtori

32

KUKA: Katriina Aaltio AMMATTI: rehtori TÖIHIN: 9.8. TOIMIPAIKKA: Vartiokylän yläasteen koulu Mitä ovat rehtorin keskeiset tehtävät? Koulun johtaminen ja opetus- ja kasvatustyön ohjaaminen. Tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että oppilaiden oppiminen tapahtuu parhaalla mahdollisella tavalla. Kerro koulustasi. Koulussa on luonnontiede- ja viestintäpainotus, joten oppilailla on mahdollisuus valita esimerkiksi monipuolisia viestinnän valinnaiskursseja. Mitä teit aikaisemmin? Olen ollut koulumaailmassa 20 vuotta opetustehtävissä ja ohessa työskennellyt yli 10 vuotta apulaisrehtorina suurissa yhtenäisissä peruskouluissa. Viimeksi olin puoli vuotta rehtorin vuorotteluvapaan sijaisena Lauttasaaren ala-asteella. Ketkä ovat lähimmät kollegasi? Apulaisrehtori Marja Rikaniemi, johtoryhmä, koulusihteeri, oppilashuoltoryhmä ja opettajat. Työn tukena on Palmian hyvä porukka. Mitä yhteistyötä teette muiden koulujen kanssa? Koulujen välinen yhteistyö on arkipäivää kaikissa Helsingin kouluissa. Idän alueen koulut ovat automaattisesti verkostoituneet jo ihan organisatorisena rakenteena.

Helsingin henki | syyskuu 2013

Mihin asioihin aiot tarttua ensimmäisenä? Moni toimintatapa Vartiokylässä on saanut uuden muodon. Opettajilta on tullut paljon toiveita ja aloitteita. Asioita yhdessä pyörittelemällä olemme alkaneet tehdä jotain toisin. Mitä haasteita koulutyössä ja työssäsi on? Oppilasyhteisö on monimuotoistunut. Osalla oppilaista oppimisen esteenä on heikko suomenkielentaito, oppimisvaikeus tai muu kuormittava tekijä. Tavoitteemme on, että jokainen yläasteen oppilas sijoittuu peruskoulun jälkeen hänelle sopivaan toisen asteen oppilaitokseen. Olet käynyt rehtorivalmennuksen. Mikä se on? Siinä paneuduttiin rehtorin työn eri osa-alueisiin ja suoritettiin työhön pätevöittävä opetushallinnon tutkinto. Koulutus oli innostava. Näkemyksesi koululaitoksen nykytilasta. Tämä on hyvin professionaali organisaatio, koulutyötä kehitetään ja ilmapiiri on hyvä. Miten koululaitosta tulisi kehittää? Tulevaisuuden koulu rohkaisee lapsia yritteliäisyyteen ja luovuuteen sekä kasvattaa itsenäisiä ajattelijoita, jotka osaavat toimia yhdessä erilaisten ihmisten kanssa. Lempiaineesi koulussa? Kuvataide, liikunta ja äidinkieli. Mitä teet vapaa-aikanasi? Vapaa-aika kuluu pitkälti lasten harrastekuljettajana. Liikun sauvakävellen tai käyn keppijumpassa. Lempilajini on ehdottomasti golf. Missä asut ja miten kuljet töihin? Asun Länsi-Helsingissä, Niemenmäessä. Tulen töihin omalla autolla.

6.9. & 13.9. KISSOJEN YÖ

Korkeasaaressa vietetään kissapetojen yötä klo 16–23 lajien suojelutyön tukemiseksi. > korkeasaari.fi

10.9.–5.11.

SOMEN PERUSTEET Malmintalon kirjastossa järjestetään opastusta sosiaaliseen mediaan, Facebookiin ja Twitteriin 10.9., 8.10. ja 5.11. > helmet.fi > Kirjastot ja palvelut > Opastukset > Opetuskalenteri

13.9.–17.11.

NYKYTAIDETTA JA SIRKUSTA Kaupunginmuseo esittelee Timo Heinon nykytaidetta ja elämyksellisen näyttelyn sirkuksesta. > helsingintaidemuseo.fi

14.9.

I CARE -TEMPAUS Kiusaamisen vastainen tempaus I care – heijastan hyvää huipentuu kansalaistorilla pidettävään tapahtumaan. > nuoriso.hel.fi > Tapahtumat

1.10.

VIULUNSOITTAJA KATOLLA HKO:n Filharmooninen Viihdejousikko konsertoi musikaalija oopperasävelmin solistinaan sopraano Mari Palo. > hel.fi/filharmonia

23.10.

HELSINGIN HENKI NRO 5 ILMESYY Aiheina rakennusvalvonta, HR-neuvonta, kilpailuttaminen, kaupungin eläimet, uudet some-ohjeet, HKO:n kummilapset ja henkilöstön opinnäytetyöt.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.