1 minute read
Lukuisat yhtiöt tekivät avustuslentoja
Turkin ja Syyrian maanjäristysalueelle
Viime kuun alussa sattunut tuhoisa maanjäristys Turkin ja Syyrian rajalla aloitti useiden lentoyhtiöiden avustuslentojen sarjan tuhoalueelle. Nopea humanitäärisen avun toimittaminen avustusalueelle oli ratkaisevan tärkeää, jotta loukkaantuneille saatiin lääketarvikkeita ja ihmishenkiä pelastettua. Myös suomalainen Euroflite lennätti paikalle avustushenkilöstöä ja avustustarvikkeita.
Advertisement
SUOMESSA KANSAINVÄLISEN pelastustoiminnan lähettäminen eri operaatioihin siirtyi vuonna 2019 Kriisinhallintakeskukselta Pelastusopistolle. Suomessa sisäministeriö vastaa avunantokapasiteetin koordinaatiosta ja ylläpidosta, Pelastusopisto vastaa muun muassa logistiikasta.
Sen tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat Euroopan unioni, YK alajärjestöineen sekä Kansainvälinen humanitaarinen kumppanuusverkosto (International Humanitarian Partnership).
Kun maanjäristys Turkin ja Syyrian rajalla aamuyöstä
6.helmikuuta tapahtui, rattaat lähtivät pyörimään. Suomessa avustuslentoja koordinoi Pelastusopisto, joka vuokrasi koneen Euroflitelta.
Kolme avustuslentoa
”Saimme ensimmäisen puhelun Viron puolelta, joka ennätti lähettämään ensimmäisen avustuslennon katastrofialueelle. Haasteita tehtävän kiireellisyyden lisäksi toi se, että Viron lentokentällä ei ollut tarvittavia rahtipalletteja avustuskuorman lastaamiseen. Logistiikkaosastomme ratkaisi haasteen viemällä tarvittavat rahtipalletit Suomesta laivalla Viroon”, kertoo Eurofliten myyntijohtaja Jan
Lindholm
Euroflite lensi tuhoalueelle avustustyöntekijöitä ja -materiaalia Suomesta, Virosta, Ruotsista ja Tanskasta.
Euroflite vuokraa koneet aina kansainvälisiltä markkinoilta. Nyt avustuskoneena käytetty A330-kone vuokrattiin eurooppalaiselta lento-operaattorilta. ”Tarvitsimme nimenomaan matkustajakoneen, sillä rahdin lisäksi paikalle lennätettiin myös avustushenkilöitä”, Lindholm kertoo. ”Yhteensä Virosta, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta lähetettiin –noin 40 tonnia tavaraa ja 40 henkilöä. A330-koneen rahtiruuman saatiin mahtumaan riittävä määrä tavaraa kaikkien maiden tarpeisiin.”
Koska järistysalueella sijaitseva lentokenttä oli ruuhkautunut, koneet lensivät läheiselle Adanan kaupungin sotilaslentokentälle.
Kymmeniä avustuslentoja vuodessa
”Olemme erikoistuneet nopean toiminnan lento-operaatioihin hankaliin kohteisiin ja toteutamme kymmeniä erilaisia avustuslentoja vuositasolla. Operaatiot koostuvat usein pelastuslennoista, ambulanssilennoista, joukkojen lähettämisestä ja evakuointilennoista. Vahvuutemme on