2019-4 Ikkunapaikka-Window Seat, Jun 2019

Page 1

WINDOW SEAT

4 • 2019 KESÄKUU/JUNE

Matkailuteollisuuden ammattilehti • Finnish Travel Industry Journal • Facktidning för reseindustrin i Finland

31. vuosikerta/31st year

HERKULLINEN TUNNELMA Kesän uutuuskohteet Porto, Bordeaux ja Bologna kutsuvat! Lähde suorin lennoin kesäiseen Eurooppaan ja nauti maukkaista herkuista. Lennämme kesäkaudella Portoon ja Bordeaux’hon kahdesti ja Bolognaan kolmesti viikossa.

Varaa lentosi osoitteesta finnair.fi


Suunta hukassa?

Vielä 30-vuotta sitten matkavaraukset tehtiin joko soittamalla lentoyhtiöön, tai omilta erillisiltä varauspäätteiltään. Varausjärjestelmille, jotka kokosivat eri lentosisällön yhteen vertailtavaksi ja varattavaksi oli tilaus, joten GDS:t saivat alkunsa. Nyt 30-vuotta myöhemmin on aika aloittaa alusta. Uusien teknologioiden, kuten NDC:n myötä, matkasisältö on jälleen sirpaloitumassa. Siksi päätimme rakentaa kaiken uusiksi. Amadeus Travel Platform kokoaa matkasisällön saumattomasti eri kanavista matkatoimistojen vertailtavaksi sekä varattavaksi. Näin mahdollistamme NDC-sisällön varaamisen tuttujen työvälineiden kautta. Vaihtoehtojen lisääntyessä, vertailtavuuden merkitys korostuu!

2

4 • 2019 JUNE


Alan uutiset nyt myös verkossa

WINDOW SEAT

4 • 2019 KESÄKUU/JUNE

Matkailuteollisuuden ammattilehti • Finnish Travel Industry Journal • Facktidning för reseindustrin i Finland

www.ikkunapaikka.fi .com/IkkunapaikkaWindowSeat

31. vuosikerta/31st year

Topi Manner: Lentämiseen vaikuttaa kaikki, säästä markkinavoimiin ja geopolitiikkaan

Ympäristökysymykset ovat jatkossa entistä tärkeämpiä Finnairille ja koko matkailualalle ÄHKYVAARA FIRENZESSÄ. Stendhalin syndrooma voi iskeä yltäkylläisessä Firenzessä. Ei ainoastaan kulttuuritarjonta vaan myös ravintolatarjonta pistää pään sekaisin. Saimme paikallisoppaaksemme psykiatri Annalisa Camellinin, jonka vinkkien avulla syndrooman oireita voi koettaa lieventää. Ruuhkaisten Uffizin taidegallerian, Palazzo Pittin ja Accademian taidegallerian lisäksi kaupungissa on lukuisia viehättäviä, ja vähemmän ruuhkaisia helmiä.

Ikkunapaikan uskollisin yhteistyökumppani on koko sen 30-vuotisen historian ajan ollut Finnair. Yhtiö on ollut lehden lähes jokaisessa numerossa mukana joko etu- tai takakannen ilmoituksella. Finnair on aina painottanut matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien tärkeyttä vuosien aikana rajustikin muuttuneessa jakeluverkossaan. Yhtiön tuore toimitusjohtaja Topi Manner näkee yhteistyön jatkossakin tärkeänä. Hänen mukaansa lentoliikenteessä ja pankkitoiminnassa on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat palvelubisneksiä, pääomaintensiivisiä, voimakkaasti säänneltyjä ja vauhdilla digitalisoituvia aloja. Molemmissa luottamus palveluntarjoajaan on keskeistä.

LISÄÄ SIVULLA 7.

KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA. Tässä lehtemme 30-vuotisnumerossa muistelemme mitä maailmassa tapahtui vuonna 1989; Berliinin muuri murtui, Tiananmenin verilöyly Pekingissä, Burmasta tuli Myanmar ja Taiteiden yö -tapahtuma sai alkunsa. Soile Tours, Matkamajakka ja Tallink perustettiin. Ja entäpä millainen oli matkatoimistovirkailijan työpäivä kolmekymmentä vuotta sitten?

LISÄÄ SISÄSIVUILLA.

Finnairin toimitusjohtajana tammikuussa aloittanut Topi Manner on ehtinyt käydä jo useamman kerran työmatkalla Aasiassa. Tässä Manner aamutuimaan Helsingin kentällä katsomassa A350-koneen lähtövalmisteluja ennen sen lentoa Lontooseen.

Leena Aalto TOPI MANNER on syntynyt Turusta elokuussa 1974. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta 25-vuotiaana. Opiskeluaikoinaan Manner tienasi rahaa opiskeluelämään isänsä omistamissa Neste-huoltamossa ja McDo-

Muistatko slipit, telexin ja Finnresin?

Tältä näytti matkatoimistotyö 30 vuotta sitten Kolme vuosikymmentä sitten näytti matkatoimistovirkailijan työpöytä aika erilaiselta kuin nykyään. Uusi tekniikka teki vasta tuloaan ja töitä tehtiinkin pääasiassa puhelimen, kynän ja paperin voimin. Apuna oli toki suuri määrä järkälemäisiä opuksia, joista tietoa haettiin. Esa Aalto ASIAKKAIDEN KANSSA kommuni-

kointi tapahtui pääasiassa puhelimitse tai tiskin yli kasvotusten asiakaspalvelutoimistoissa. Matkatoiveet kirjattiin tilauslomakkeelle eli slipille. Joka toimistolla oli omat, varta vasten painatetut slipit, joihin merkittiin tai liitettiin nitomalla kaikki varaukseen liittyvät vaiheet ja kirjeenvaihto palvelutuottajien kanssa. Slipin perusteella myös laskuttajat ja lipunkirjoittajat saivat varauksesta tarpeelliset tiedot.

4 • 2019 KESÄKUU

naldsilla Raumalla. Yrittäjäperheen lapsena hän kiinnostui pankkitoiminnan merkityksestä. ”Olin mukana kun perheessä neuvoteltiin rahoitusta McDonaldsia varten, ja siinä prosessissa kiinnostuin siitä, mitä pankit voivat tehdä yrityksen suunnitelmien rahoittamiseksi, ja sitä kautta vaikuttaa työllis-

jatkuivat Nordeassa. Viimeiset vuodet Nordeassa Manner toimi johtoryhmän jäsenenä ja henkilöasiakkaista vastaavan Personal Banking -liiketoiminta-alueen johtajana.

LISÄÄ SIVULLA 4.

Ikkunapaikan ensinumerossa keväällä 1989:

Suunniteltu charter-vero kiukutti alaa Amadeuksen ensinäyttö Suomessa Ikkunapaikan ensimmäinen numero ilmestyi kesän kynnyksellä 30 vuotta sitten. Lehdessä kirjoitettiin Amadeuksen tulosta Suomeen sekä Finnres-varausjärjestelmän testauksesta. Antti Potila kertoi Finnairin potevan pahaa kalusto- ja miehistöpulaa. Seuraavien vuosien aikana yhtiö on ostamassa 14 uutta konetta. Kulutusbuumin vastalääkkeeksi ehdotettu charter-vero sai pääjohtajalta tuomion. Martti Savojärvi muistelee taittaneensa ensimmäisen lehden saksien ja sabluunan kanssa Skiathosin saarella Kreikassa. Leena Aalto

LISÄÄ SIVULLA 6.

tymiseen ja yhteiskuntaan”, Manner kertoo. Mannerin ensimmäinen vakituinen työpaikka oli Turussa Meritassa. Pankkiala vei mennessään ja Manner ehti työskennellä Nordeassa yhteensä parikymmentä vuotta. Pääkaupunkiseudulle Manner muutti vaimon työn perässä, ja työt

SUOMEEN SAATIIN alan pitkään kaipaama matkailualan ammattijulkaisu keväällä 1989. Lehden ensinumerossa Suomen Matkatoimistoyhdistyksen pääsihteeri Åke Lahtinen kirjoittaa: ”Suomi eurooppalaistuu jälleen yhden askeleen verran. Meillä alkaa vihdoin ilmestyä matkailualan yleinen ja riippumaton ammattilehti.”

Lahtinen toteaa, että Matkailutoimittajien killan tekemässä matkailualan osoitekirjasta löytyy neljäkymmentä matkailualan lehteä ja julkaisua, mutta ei yhtään sellaista, jo-

ka katsottaisiin matkailualan ammattilehdeksi. ”Asiaa ovat ihmetelleet jo vuosikausia ulkomaiset matkailuihmiset, jotka ovat etsineet kontaktikanavaa matkojen myyjäkuntaan. On ollut kiusallista kertoa, ettei Suomessa ilmesty ammattijulkaisua”, Lahtinen kirjoittaa. LISÄÄ SIVULLA 9.

3


JATKUU SIVULTA 3.

Ympäristökysymykset ovat jatkossa entistä tärkeämpiä Finnairille ja koko matkailualalle Unelmahomma ”Kun reilu vuosi sitten luin lehdestä, että Vauramo on siirtymässä Metsoon, toivoin mielessäni, että joku pirauttaisi minulle”, Manner naurahtaa. ”Finnair on minulle ollut aina maailman avaaja, se yhdistää Suomen maailmaan. Lentoyhteyksillämme on valtava merkitys sekä suomalaisille että Suomen taloudelle. Minua vetivät puoleensa myös vahva brändi ja hyvät omat kokemukset Finnairista.” Manner sai toivomansa soiton kesäkuun lopussa vuosi sitten.

Matkailuteollisuuden merkitys

Paljon yhtäläisyyksiä Manner näkee lentoliikenteessä ja pankkitoiminnassa paljon yhtäläisyyksiä. ”Molemmat ovat palvelubisneksiä, pääomaintensiivisiä, voimakkaasti säänneltyjä ja vauhdilla digitalisoituvia aloja. Molemmissa luottamus palveluntarjoajaan on keskeistä”, hän summaa. ”Edellisessä työssäni opin nopeasti, miten keskeistä tiimin rakentaminen on. Kukaan ei ole täydellinen, mutta tiimi voi olla. Ja hyvään ilmapiiriin tarvitaan luottamusta molemmin puolin. Ajattelin tulevani hyvään yhtiöön, ja se pitää paikkansa. Henkilöstön ja myös asiakkaiden vahva sitoutuminen näkyy meillä jokapäiväisessä työssä. Finnairissa on myös erittäin vahva turvallisuuskulttuuri, joka kulkee läpi kaikkien toimintojen.”

Finnair aloitti ensimmäisenä yhtiönä välilaskuttomat lennot Euroopasta Tokioon Pohjoisnavan kautta vuonna 1983. DC-10-koneiden ruumassa oli 24 000 litran lisäpolttoainesäiliöt, jotka mahdollistivat 13 tunnin ja 10 024 kilometrin suoran lennon.

liin. ”Japanissa ja Kiinassa oli vaikuttavaa nähdä, mikä vahvuus Finnairin brändillä on – tapaamani median edustajat olivat hyvin tietoisia siitä, miten paljon Finnair on näihin markkinoihin panostanut.” Finnairin matkustajista 40 % on nykyisin point to point - matkustajia ja jopa 60 % vaihtomatkustajia. Finnairin Aasian strategia luotiin Keijo Suilan toimitusjohtajuuden aikoina 2000-luvun alussa. Viitteitä siitä saatiin kuitenkin jo niinkin varhain kuin vuonna 1983, jolloin aloitettiin lennot ensimmäiseen Aasian kohteeseen Tokioon. Se oli pitkään maailman pisin

Matkaketjujen tehostaminen Kotimaan lentoliikenne, muutamia hyviä reittejä ja Lapin sesonkia lukuun ottamatta, on Finnairin murheenkryyni. Viime vuonna kotimaan lippujen tuotot olivat alle 10 prosenttia kaikista myydyistä lentolipuista. Kotimaan liikenteen täyttöasteet ovat alhaisempia kuin muiden Finnairin markkinoiden. Finnair lentää kotimaassa 16 kentälle ja palvelee kaikkia kohteitaan ympäri vuoden. ”Suomi on meidän suurin markkinamme, ja lentoyhteyksillä on tärkeä rooli alueiden elinvoiman kehittämises-

Maltillinen kasvu Manner sai Vauramolta hyväkuntoisen yhtiön. Vauramon aikana yhtiön kurssi oli talouskasvun mukana reippaassa nousussa, mutta viime vuoden puolella alkanut kurssilasku on tuonut osakkeen arvoa alaspäin jo yli 40 prosenttia. Vauramo sai elää nousukautta, Mannerilla on vastassa maltillisempi talouskasvu ja lentopetrolin hinnan jatkuva nousu. ”Tavoitteenamme on kestävä, kannattava kasvu. Tänä vuonna arvioimme kapasiteetin kasvavan 10 %, myynti kasvaa hieman vähemmän. Meille on tämän vuoden aikana tullut kaksi uutta A350-konetta, jotka ovat hyvässä käytössä vilkkaalla kesäkaudella.” Finnair avasi maaliskuussa uuden reitin Los Angelesiin, ja talvikaudella uutuuksia ovat Japanin Sapporo ja Dominikaanisen tasavallan Punta Cana. Euroopassa uusia kohteita on monta: Trondheim, Stuttgart, Hannover, Bordeaux, Bologna ja Porto.

Kulmakivenä Aasia Uusi työ on vienyt Mannerin jo Kiinaan, Japaniin ja Isoon-Britanniaan, ja edessä ovat matka Singaporen reitin 8-vuotisjuhlaan ja IATAn vuosikokoukseen Seou-

4

lä johti ilmatilan rajoitteisiin Pakistanissa, mikä vaikutti suoraan paitsi lentoreittiimme, myös asiakaskokemukseen, viestintätarpeisiin, miehistönkäyttöön ja polttoainekustannuksiin. Lentämiseen vaikuttaa kaikki, säästä markkinavoimiin ja geopolitiikkaan.”

Norran operoimia ATR-koneita uusitaan parhaillaan, ja ensimmäinen kone, jossa on täysin uudistettu matkustamo ja Finnairin värit, on jo liikenteessä.

DC-10:llä lennetty reitti. Kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1988 aloitettiin lennot Helsinki–Peking-reitillä, jolloin Finnairista tuli ensimmäinen länsieurooppalainen suoraan Euroopasta Kiinaan lentänyt lentoyhtiö. Nyt Finnair lentää 19 kohteeseen Aasiassa. ”Meillä on kesällä jopa 42 viikkovuoroa Kiinaan ja Hongkongiin, ja 34 lentoa Japaniin. Tämä tekee meistä merkittävän toimijan Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä”, Manner sanoo. ”Kesäkaudella Finnair lentää 104 lentoa viikossa Aasiaan, enemmän kuin koskaan ennen.” Matkustus Euroopan ja Aasian välillä kasvaa edelleen, ja myös pohjoisen kohteet kiinnostavat aasialaisia matkailijoita. Finnairin etuina on nopea pohjoinen reitti, luotettavat jatkoyhteydet ja laaja verkosto kohteita.

sä”, Manner sanoo. ”Eri liikennemuotojen yhdistämisellä voidaan tehostaa matkaketjuja ja vähentää matkustamisen hiilidioksidipäästöjä, erityisesti lyhyemmillä reiteillä.” Tästä Finnairilla on hyviä kokemuksia jo Saksassa, missä yhtiön lentolippuun voi yhdistää Deutsche Bahnin junamatkan kaikista Finnairin seitsemästä Saksan kohteesta eteenpäin.

Matkailukauden pidentäminen Manner näkee paljon mahdollisuuksia Suomeen suuntautuvassa matkailussa. ”Yhteinen tavoitteemme matkailutoimijoiden kanssa on esimerkiksi Lapin matkailukauden pidentäminen talvikuukausista myös syksyyn ja kesään. Mahdollisuuksia on myös muilla alueilla, kuten järvi-Suomessa.” Finnairin kotimaan len-

noista isoa osaa operoi Norra, jossa Finnairilla on 40 %:n omistusosuus. Norran operoimia ATR-koneita uusitaan parhaillaan, ja ensimmäinen kone jossa on täysin uudistettu matkustamo ja Finnairin värit on jo liikenteessä. ”Tämä on iso panostus asiakaskokemukseen – haluamme että kotimaan lentojen asiakkaat saavat yhtenäisen kokemuksen myös Norran operoimilla lennoilla”, Manner sanoo.

Ilmastokysymykset tärkeitä ”Ilmastokysymyksessä lentoliikenteen ja Finnairin pitää tehdä enemmän. Lentoliikenteellä on merkittäviä positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan, eikä lentäminen tule loppumaan. Meidän on kuitenkin pystyttävä entistäkin tehokkaammin hillitsemään hiilidioksidipäästöjä. Tässä teknologialla on iso rooli – näemme jo nyt A350-koneiden tuoman polttoainetehokkuuden omassa toiminnassamme.” Mannerin mukaan hiilidioksidipäästöjen hillitseminen edellyttää alalta investointikyvykkyyttä, ja se taas edellyttää kannattavuutta, jotta lentoyhtiöt pystyvät rahoittamaan investoinnit. Finnairilla on edessään lähivuosina kapearunkolaivaston uusiminen. ”Se tulee olemaan seuraavan vuosikymmenen suurin ympäristöinvestointimme”, Manner sanoo. Vielä ei ole uutta kerrottavaa investoinnin aikataulusta tai muista yksityiskohdista. ”Näin suuret päätökset valmistellaan huolella ja perusteellisesti.” Ympäristövaikutusten minimoimiseksi tehdään työtä joka päivä. ”Polttoainetehokas lentäminen, koneisiin menevien materiaalien painon vähentäminen ja ilmatilan tehokas hyödyntäminen ovat kaikki tärkeitä toimia.”

Haavoittuva toimiala ” Tä s s ä l i i ke t o i m i n n a s s a syy-seuraussuhteet ovat todella selkeitä ja vaikutusketjut ovat pitkiä. Esimerkiksi konflikti kahden maan välil-

Finnairin osavuosikatsauksessa todettiin, että Suomessa toimivien matkanjärjestäjien markkinaympäristö oli edelleen haastava. Kuluttajat tekevät nykyisin päätöksensä lähempänä suunniteltua matkustusajankohtaa, ja markkinalla on ylitarjontaa lomakohteista. Dynaamisten tuotteiden tarjonnan ja kysynnän arvioidaan edelleen kasvavan matkanjärjestäjien valikoimissa kesän aikana. ”On selvää, että matkanjärjestäjät ja matkatoimistot ovat jatkossakin aivan keskeisiä toimijoita ja tärkeitä yhteistyökumppaneita. Kuluttajat ostavat yhä enemmän matkoja digitaalisista kanavista, ja tämä kehitys voi tarjota uusia mahdollisuuksia matkailutoimijoille. Digijakelu tuo matkailuelämykset helpommin löydettäviksi ja ostettaviksi, ja eri toimijoiden yhteistyö hyödyttää parhaimmillaan kaikkia osapuolia.”

Tulevaisuudenkuvia ”Finnair on hyvässä kunnossa eikä meillä ole mitään suuria epäkohtia. Toisaalta maailma menee kovaa vauhtia eteenpäin, ja aina voi tehdä asioita paremmin. Fyysisen asiakaskokemuksen lisäksi myös digitaalinen asiakaskokemus on meille todella tärkeää, ja panostamme vahvasti omiin digipalveluihimme. Teknologialla voidaan tehdä paljon niin asiakaskokemuksen kuin tuottavuudenkin parantamiseksi.” Manner muistuttaa, että yksilömatkustus kasvaa vähitellen myös Kii-

Amsterdamissa liikaa turisteja Amsterdam yrittää rajoittaa turistien määrää.

Ilmastokysymykset ovat yhä tärkeämpiä.

nan kaltaisilla markkinoilla, ja tässä digipalveluilla on paljon annettavaa, jotta matkailijat löytävät eri maiden matkailutarjonnan. ”Huoli ilmastosta varmasti kasvaa jatkossa, ja siihen meidän alan toimijoiden on pystyttävä vastaamaan niin teknologialla kuin muillakin ratkaisuilla, kuten päästöhyvitysvaihtoehdoilla. Toisaalta ihmiset hakevat yhä enemmän elämyksiä materian sijaan, ja tässä matkailulla on tärkeä rooli ja mahdollisuus.”

Aurinkoon tai Lappiin Mannerin perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta - 10-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika, joiden kanssa vietetty aika on tärkeää. Työntekoa tasapainottavat kuntoliikunta pyöräilystä lenkkeilyyn, mökkeily sekä kirjat ja musiikki. Va p a a - a j a n m a t k o j a kin mahtuu suunnitelmiin. ”Usein lähdemme perheen kanssa auringon perään. Maailmalla on valtavasti nähtävää, niin Aasiassa, Yhdysvalloissa kuin vaikkapa Välimeren rannikolla. Mutta toisaalta kevättalven Lappia ei voita mikään.”

Visiittori uudistuu Visiittori-matkailutietopalvelun tilastotarjontaan tuodaan elokuussa uusia kuukausikatsauksia. VISIIT T O RI - M AT K AILU TIE T O PA LV E L U S TA ( e n t i n e n

A M S T E RDA M PY RKII tekemään kaikkensa, jottei siitä tulisi Venetsian kaltaista turistirysää. Viime vuonna kaupungissa vieraili 18 miljoonaa turistia ja ennusteiden mukaan vuonna 2030 määrä olisi jo 42 miljoonaa. Nyt kaupungissa rajoitetaan mm. Airbnb-majoitusten määrää, vähennetään turisteille suunnattuja tapahtumia, uusille turistikaupoille ei anneta enää lupia ja punaisten lyhtyjen kaduille tehtävät retket pyritään lopettamaan. Myös kaikki markkinointitoimenpiteen on lopetettu ja mm. Tukholmassa sijannut Hollannin turistitoimisto on suljettu. T u o t t o i s a t ko ko u s - j a kongressivieraat ovat edelleen tervetulleita.

Matkailutilasto) löytyvät koko Suomea ja merkittävimpiä matkailualueita koskevat matkailukatsaukset kuukausittain. Katsaukset ovat alueellisten matkailuorganisaatioiden rahoittamia ja kaikille julkisia. Katsaukset sisältävät majoitustilastoja (sekä Tilastokeskuksen kokoamia että Airbnb-tilastoja), ulkoraja-asemien matkustajamäärätilastoja, lento- ja laivaliikennetilastoja sekä Tax free ja Invoice -myyntitilastoja. Elokuussa nykyisten tilastojen lisäksi Visiittorista löytyvät myös mm. muiden pohjoismaiden majoitustilastot alueittain, ulkomaalaisten matkailijoiden määrä alueittain, Suomessa vierailleiden ulkomaalaisten määrä jne. Kattavat tilastot löytyvät osoitteesta visiittori.fi.

4 • 2019 JUNE


PÄÄKIRJOITUS – kesäkuu 2019

Juhlavuonna katse tulevaan

L

Albania elää maataloudesta ja matkailusta Uusia hotelleja ja lentokenttiä rakennetaan Albaniassa kävi viime vuonna kuusi miljoonaa turistia, ja tavoitteet ovat korkealla. Matkailuministerin mukaan määrän odotetaan kasvavan kuudessa vuodessa 10 miljoonaan. Paljon on vielä tehtävää, jotta maan infrastruktuuri saadaan vastaamaan matkailijoiden tarpeita. Reijo Härkönen, Tirana

ehtemme täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja juhlimme sitä erikoisnumerolla, joka tarkastelee menneitä aikoja. Samalla katse on kuitenkin suunnattu tiukasti tulevaisuuteen. Ikkunapaikan 30-vuotisen taipaleen

aikana matkailuteollisuuden olemus on dramaattisesti muuttunut. Neuvostoliitto kaatui, Eurooppa yhdentyi, Finnairin Aasian liikenne mullisti suomalaista lentomatkustusta ja nosti Suomeen suuntautuvan matkailun uuteen kukoistukseen. Helsingin ja Tallinnan välinen laivaliikenne on kasvanut maailmankin mittakaavassa hyvin merkitykselliseksi. Suomalainen hotellielinkeino monimuotoistuu ja elää vahvaa kukoistusta. Näiden vuosikymmenten aikana internet mullisti matkailun jakelutiet ja halpalentoyhtiöt koko lentomatkustuksen luonteen. Ikkunapaikka on kaikkina näinä vuosina elänyt matkailuteollisuuden ja matkailuväen myötä. On ollut ilo ja

KOMMUNISMIN AIKA AN Albania oli täysin suljettu tavallisilta turisteilta. Maahan pääsi vain pieni joukko ”luotettavia” ihmisiä, ns. kulttuurivaltuuskunnan tai valtion vieraan ominaisuudessa. Kun päämies Enver Hoxha kuoli 1985, olot alkoivat muuttua. Maa on kokenut kovia, ensin miehitykset ja sitten välirikko Jugoslavian kanssa, sitten Neuvostoliiton ja lopulta Kiinankin kanssa. Pieni muisto albanialaisesta vainoharhaisuudesta ovat vieläkin näkyvät bunkkerit rannoilla ja rajoilla. Jossain bunkkerissa turisti saa nyt asua, kokemus sekin.

kunnia seurata tätä alaa, joka elää ja kehittyy alalla työs-

Vuoret ja rannat

kentelevien ihmisten antaumuksesta. Kiitämme uskollisia

”Meillä on kaikkea”, sanoo Ikkunapaikalle matkailuministeri Blendi Klosi. ”Meillä ovat vuoret, rannat ja meri, historia ja myytit.” Kun merkittävää teollisuutta ei ole, talouden tukipylväät ovat maatalous ja turismi. Toissa vuonna Albaniassa kävi viisi miljoonaa turistia, viime vuonna jo kuusi miljoonaa. Ministeri Klosi kertoo, että tavoite on piakkoin, ehkä 2025, yltää kymmeneen miljoonaan. Ongelmat ministeri kyllä tunnustaa. Infrastruktuuri on osin kehittymätön, vaikka uusia hotelleja on rakennettu paljon. Tieverkko on kehittymätön, ja julkinen liikenne vaatii paljon parantamista. Äiti Teresan lentokenttä Rinas on liian pieni kasvaville turistivirroille. Uusia kenttiä on kuitenkin tulossa, Kukesin kenttä on jo rakenteilla ja Vloran suunnitteilla.

lukijoitamme näistä vuosista! Myös mediamarkkinan muutokset ovat vaikuttaneet matkailumedian elämään. Ikkunapaikka on pitänyt pintansa tässä murroksessa nyt kolmekymmentä vuotta. Olemme tällä hetkellä ainoa suomalainen matkailun

ammattimedia,

jota luetaan matkatoimistoissa, lentoyhtiöissä, laivayhtiöissä, hotelleissa, alan oppilaitoksissa ja eri matkakohteissa.

Ikkunapaikan katse on suunnattu tiukasti tulevaisuuteen

Tärkeitä lukijoitamme ovat myös liikematkojen ammattiostajat. Seuraamme aikaamme ja kesätauon aikana uusimmekin verkkosivustomme. Panostamme jatkossakin laadukkaaseen sisältöön, joka peilaa matkailuteollisuuden ilmiöitä ja henkilöitä, unohtamatta silti lukijoillemme tärkeitä kohdejuttuja, pikku-uutisia ja alan kuulumisia. Suurin muutos on kuitenkin ehkä vielä edessä – koko matkailuteollisuudelle ja näin muodoin myös Ikkunapaikalle. Huoli ilmastonmuutoksesta on mitä todennäköisimmin seuraava megatrendi, joka vaikuttaa valtavalla voimalla matkailuteollisuuteen. Ikkunapaikka aikoo jatkossa aktiivisesti seurata ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä matkailuteollisuuden kannalta. Printissä tai digitaalisesti, sen mukaan miten lukijat, mainostajat ja mediamaailman lainalaisuudet meihin vaikuttavat.

Albanian rantakohteiden infrastruktuurissa on vielä paljon parantamisen varaa, mutta sen edullinen hintataso houkuttelee vuosi vuodelta enemmän lomailijoita.

vaikuttaneet albanialaisten suhtautumiseen vieraisiin tänäänkään. Etelässä Sarandassa on myös suomalaista asujaimistoa, kun asuminen ja eläminen ovat halpaa.

Rantoja ja sankareita

Tiranan keskustassa kohoavat Et’hem Beyn moskeija ja vuonna 1820 rakennettu kellotorni.

Tjäreborg, Tui, Matkapojat ja Matkamieli tekevät matkoja Albaniaan. Albanialla on pitkä otto-

maanihistoria eli turkkilaisvalta. Sitten tulivat miehittäjät ja kommunistit. Silti miehitys ja sorto eivät ole

Suosituimmat matkakohteet ovat Saranda etelässä, Gjirokastra, Durresin satamakaupunki, Tirana ja Shkodra pohjoisessa. Kansallissankari Skanderbegin oma kaupunki on Kruja, jonka keskiaikainen basaari toimii vieläkin; kävelymatka kohti etnografista museota käy pitkin vanhoja kujia. Tiranasta on Krujaan matkaa vain 29 kilometriä. Lisää Albaniasta osoitteessa www.akt.gov.al

Monta tapaa matkustaa Suomesta tehdään Albaniaan ryhmämatkoja. Moni matkustaa Korfun kautta, kun Albanian rannikko on ihan näkömatkan päässä. Parhaat yhteydet Suomesta lentäen ovat Istanbulin ja Frankfurtin kautta. Mm. Apollomatkat,

Skanderbegin aukio on Tiranan keskusaukio. Se laidalta löytyvät Kansallinen historiamuseo, Et’hem Beyn moskeija sekä Kansallisgalleria.

VITOSEN VIERAANA: Toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti, SMAL

Yhtä matkaa 30 vuotta TÄTÄ JUT TUA VARTEN tein

nostalgiamatkan niin Ikkunapaikan kuin suomalaisen matkailualan lähihistoriaan. SMALin lehtiarkiston Ikkunapaikka-osastolla törmäsin moniin yllättäviin otsikoihin. ’Liikematkailun uusi painopiste nyt viherarvoissa’ pisti tarkistamaan, onko tosiaan kyse kesäkuun 1995 lehdestä. Otsikosta ’SMAL tiukentanee jäsenyysvaatimuksiaan’ toki tiesin, että kyseessä täytyy olla menneiden vuosikymmenten linjaus. Päivänpolttavia matkailuyritysten uutisia, raportteja lakimuutoksista

4 • 2019 KESÄKUU

ja viranomaisten linjauksista, mielenkiintoisia reportaaseja ajankohtaisista kohteista sekä tietenkin teräviä pääkirjoituksia ja kolumneja alaa kuohuttavista asioista; näitä Ikkunapaikka tarjosi lukijoilleen jo 30 vuoden takaisissa numeroissaan. Uusiin tehtäviin -palsta puolestaan on taatusti ollut aina lehdestä se osio, joka on käyty ensimmäisten sivujen joukossa läpi. Ja voi, miten liikuttavia nuoruuskuvia sieltä monista alalla (edelleen) vaikuttaneista ihmisistä löytyykään! Sekä matkailu- että me-

dia-ala ovat käyneet läpi totaalisen myllerryksen viime vuosikymmenten aikana. Jo pelkästään teknologiakehitys on vaikuttanut kummankin alan jakelustrategioihin, toimintatapoihin ja työllisyyskehitykseen. Eivätkä maailmanmerkit anna viitteitä siihen, että meno olisi tästä rauhoittumassa. Sekä suomalainen matkailuelinkeino että Ikkunapaikka ovat kuitenkin osoittaneet taitonsa selviytyä alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Vahva sisältö, trendien haistaminen, digitaalisen

ajan hermolla pysyminen ja laajat yhteistyöverkostot ovat taanneet menestyksen eväät, joilla toimintaympäristön haasteet on selätetty. Ikkunapaikalla on ollut maassamme aina merkittävä tehtävä matkailuun erikoistuneena ammattilehtenä. Itse arvostan suuresti lehden roolia matkailu-uutisten tasa-arvoistajana. Kuuluvathan Ikkunapaikan lukijoihin matkailuyritysten johto ja virkailijat, liikematkaostajat, virkamiehet, matkailualan tulevat ammattilaiset eli opiskelijat sekä muut alasta kiinnos-

tuneet. Sama tieto on tarjolla kaikille alan toimijoille. Suomalainen matkailuteollisuus luottaa siihen, että Ikkunapaikka pysyy sen pää-äänenkannattajana tulevaisuudessakin. Lämpimät onnittelut 30-vuotiaalle Ikkunapaikalle!

Heli Mäki-Fränti toimitusjohtaja Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL

5


VL_MersedezBentz_215x140mm 3.9.2013 11:26 Page 1

punaisesta väristä.

Kaikki kohdallaan

Palvelumuotoilua Hyvinkään tapaan Kun liikenneyhtiöiden liput ja laput olivat loppumassa, niitä tilattiin lisää. Tapoja oli monenlaisia, mutta Valtion Rautatiet oli luonut tähän aivan omaa luokkaansa olevan järjestelmän. Lisää junalippuja tilattiin VR:n omatarvepainosta Hyvinkäältä tarkoitusta varten kehitetyllä lomakkeella. Jos lomakkeet olivat lopussa, niitä sai lisää VR:n omatarvepainosta Hyvinkäältä – ja lomaketilaus tehtiin tietenkin tätä tarkoitusta varten kehitetyllä lomakkeella, jota sai vain VR:n omatarvepainosta Hyvinkäältä.

Vanajanlinna on monipuolinen palvelukokonaisuus, joka tarjoaa mukavuutta, laatua, viihtyvyyttä ja hyvää palvelua. Tervetuloa nauttimaan kaikilla aisteilla!

HOTEL & RESTAURANT

massa. Henkilökohtaisia tietokoneita ei vielä yleisemmin ollut virkailijoiden työpöydillä. Toimistossa saattoi olla yksi yhteinen alkeellinen versio tietokoneesta, jota käytettiin lähinnä kirjoituskonetta korvaavana tekstinkäsittelylaitteena esimerkiksi nimilistojen ja matkaohjelmien laatimisessa. Valmiit tekstit tallennettiin 15 x 15 cm:n kokoiselle ”lerpulle”.

Asiakkaalle toimitettava paperimäärä oli huomattava. Lento-, laiva-, juna- ja bussilippujen lisäksi vielä voucherit hotellista, autonvuokrauksesta ja ehkä muista lisäpalveluista, matkavakuutuskirja, mahdollinen passi ja viisumi, matkaohjelma, kohdeopas, matkalaukkulaput, kartat ja muu tarpeellinen informaatio. Nämä kaikki pakattiin matkatoimiston ”folderiin” ja toimitettiin matkustajalle joko postitse tai lähetin välityksellä. Monilla matkatoimistoilla oli omat vakituiset ”tsupparit”, isoimmilla jopa sisälähetit kiikuttamassa tavaraa osastolta toiselle.

Yhteys Marsiin

Vaikuttamistyötä

Matkanjärjestäjillä oli oma Mars-varausjärjestelmä, josta saattoi varata Aurinkomatkojen, Top Clubin, Finnmatkojen, Etumatkojen ja Lomamatkojen paketteja. Pitkien varauskomentojen hallitseminen oli lähes tähtitiedettä, kun jokaisen pilkunkin oli tärkeä osua juuri kohdalleen, että varaus meni läpi. Aurinkomatkojen seuraavan kauden myynnin aloitukset olivat kaksi kertaa vuodessa toistuva spektaakkeli, jolloin kaikki linjat tukkeutuivat heti aamusta ja varauksia yritettiin hakata läpi koko päivän.

1980-luvulla tupakointi toimistoissa oli vielä yleistä, jopa asiakaspalvelutiloissa saatettiin vielä pistää tupakaksi asiakkaan kanssa. Takahuoneissa käryteltiin sitäkin enemmän, joten kotiin mennessä vaatteet ja hiukset tuoksahtivat niin kuin olisi viettänyt illan baarissa. Niissäkin toki notkuttiin ahkerasti sekä omalla porukalla että moninaisissa yhteistyökumppanien järjestämissä infotilaisuuksissa. Ennen digiaikaa liikenneyhtiöiden ja matkanjärjestäjien infot olivatkin tärkeimpiä paikkoja myynnin edistämiseen ja matkatoimistoille hakea uutta, ajankohtaista tietoa. Vaikuttamistyötä tehtiin myös toiseen suuntaan. Matkatoimiston näkökulmasta yksi tärkeimpiä tahoja, joihin kannatti pitää yllä hyviä suhteita, olivat Finnairin reittisektorit, joiden virkailijoilta saattoi anella puuttuvia lentopaikkoja. Näitä ”omien” koneidensa päällä istuneita ylipapittaria oli syytä voidella säännöllisesti kosteilla illanvietoilla, jotta he olisivat suopeita myös hieman halvemmilla lipuilla matkustavien paikkapyyntöjä kohtaan.

| GOLF & COUNTRY CLUB

www.vanajanlinna.fi, vanajanlinna@vanajanlinna.fi

JATKUU SIVULTA 3.

Muistatko slipit, telexin ja Finnresin? Tältä näytti matkatoimistotyö 30 vuotta sitten Lentohinnoittelu oli taidetta Lentovarauksia varten toimistossa oli yksi yhteiskäytössä ollut Finnairin Finnres-pääte. Joillain toimistoilla saattoi olla myös muiden lentoyhtiöiden omia päätteitä, jos ne myivät paljon kyseisen yhtiön lentoja. Lentoyhtiöt päättivät itse, mitä kilpailevien yhtiöiden lentoja ne suostuivat omissa kanavissaan näyttämään, mutta muutos oli jo tulossa kulman takaa: eurooppalaisten lentoyhtiöiden yhteinen Amadeus-järjestelmä oli juuri perustettu ja teki jo tuloaan Suomenkin matkatoimistoihin. Ennen globaaleja varausjärjestelmiä tietoa haettiin kirjoista. Lentolippuja myyvän toimiston perusvarustukseen kuuluivat ainakin OAG-katalogi, jossa julkaistiin kaikki maailman lentoaikataulut (ja oli jo ilmestyessään usein vanhentunut) sekä erilliset tariffikirjat (APT ja AT), joista haettiin lentohinnat. Hinnoittelu oli vielä tiukasti säänneltyä ja IATA:n monimutkaiset hintasäännöt ja niiden kaikki porsaanreiät osannut lipunhinnoittelija oli matkatoimistolle kullan arvoinen.

Kirjat apuna Puhelimitse varattiin paljon, muun muassa laivoja ja junia. Suomen juna- ja bussiaikataulut löytyivät Suomen Kulkuneuvot -julkaisusta eli ”Tu-

6

Lehdessä raportoitiin jo alusta alkaen alan monista merkittävistä ja hauskoista tapahtumista.

Punaiset kädet ristista”, Ruotsista lähtevät sikäläisestä Rikstidtabellenista eli ”Riksistä” ja Euroopan junat Thomas Cookin aikataulukirjasta. Kansainvälisten junalippujen hinnanmuodostus oli vähintään yhtä mutkikasta kuin lentohinnoittelu, tässä apuna käytettiin neliosaista TCV-tariffiopusta. Maailmalta hotelleja etsiessä tietolähteenä oli massiivinen Hotel Index -kirja ja hotellin tarkkaa sijaintia joutui usein

tiirailemaan paperiselta kaupungin kartalta.

Telexistä faksiin Kaukokirjoitin eli telex oli kovassa käytössä. Telexillä saattoi olla yhteydessä käytännössä mihin tahansa maailmassa, jos vastapuolella oli käytössään oma laite. Ainakin toi turvallisuuden tunnetta, että esimerkiksi hotellivarauksesta oli olemassa mustaa valkoisella pelkän puhelimitse saadun vahvistuksen sijaan. Telex-kone oli yleensä sijoitettu omaan huoneeseen tai koppiin johtuen sen kovasta äänestä, joka pahimmassa tapauksessa kuulosti keskisuurelta traktorilta. Joissain toimistoissa oli käytössä jo uusi keksintö, telekopio eli faksi. Sen käyttöä rajoitti kuitenkin vielä heikko levinneisyys muualla maail-

Paksu folderi

Kaikista matkapalveluista oli tärkeää tehdä asiakkaalle mukaan kirjallinen dokumentti, eli lippu tai voucher. Lipunkirjoitus hoitui pääosin manuaalisesti tai kirjoituskoneella. Jokaisella liikenneyhtiöllä oli omat itsestäänjäljentävät dokumenttinsa, joista audit-kupongit tilitettiin niille kerran kuussa, agent-kupongit jäivät matkatoimistolle ja matkustaja sai mukaansa arvokupongit. Paljon lentolippuja kirjoittavat toimistot olivat satsanneet printteriin, johon tungettiin yksi kerrallaan noin 8-sivuinen lippu, josta sitten revittiin tilityskupongit irti. Monen lipunkirjoittajan pystyi tunnistamaan itsejäljentävistä kupongeista käsiin tarttuneesta

Finnairille uusia codesharesopimuksia Finnair on tehnyt sopimuksen codeshare-yhteistyöstä kiinalaisten Juneyao Airin ja China Southernin kanssa. FINNAIRIN ASIAKKAAT voivat 28. kesäkuuta alkaen lentää Juneyao Airin jatkolennoilla Shanghaista Harbiniin, Shenyangiin, Dalianiin, Qingdaoon, Xi'aniin, Chongqingiin, Kunmingiin, Xiameniin ja Fuzhoon. Lisäksi Finnairin lentokoodi AY lisätään Juneyao Airin reiteille Nanjingin ja Xi'anin sekä Chongqingin ja Zhangjiajien välillä. Vastaavasti Juneyao Airin lentokoodi HO lisätään Finnairin Shanghain-reitille sekä kotimaan reiteille Helsingistä Ivaloon, Rovaniemelle, Kemiin, Kuopioon ja Ouluun.

China Southern China Southernin kanssa yhteistyö alkoi tämän kuun alussa. Finnairin lennonnumero on lisätty China Southernin lennoille Guangzhousta seuraaviin kaupunkeihin: Changsha (CSX), Chongqing (CKG), Hangzhou (HGH), Nanjing (NKG), Sanya (SYX), Wenzhou (WNZ), Xiamen (XMN) ja Xi´an (XIY). China Southernin koodi CZ on lisätty vastaavasti Finnairin lennoille Helsingistä seuraaviin kohteisiin Euroopassa: Amsterdam (AMS), Billund (BLL), Kööpenhamina (CPH), Göteborg (GOT), Lontoo (LHR), Pariisi (CDG), Riika (RIX) ja Tukholma (ARN).

Tekoälytyökalu ennakoi säätä Finnair ja Silo.AI ovat rakentaneet koneoppivan tekoälytyökalun, jonka avulla Finnair pystyy varautumaan sään aiheuttamiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin. LENTOJEN TÄSMÄLLISYYS ON YKSI suurimmista matkus-

tustyytyväisyyteen vaikuttavista yksittäisistä tekijöistä, ja sää yksittäisenä tekijänä on suurimpia lentoliikenteen täsmällisyyteen globaalisti vaikuttavia tekijöitä. Silo.AI:n tekoälyratkaisun avulla Finnair pystyy varautumaan sään aiheuttamiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin hyvissä ajoin ja voi suunnitella toimet, joilla vaikutukset asiakkaisiin minimoidaan.

Käyttöön tänä vuonna ”Testasimme pilotointivaiheessa olevaa tekoälyratkaisua viime talvena, ja tulokset olivat rohkaisevia”, sanoo Finnairin Juha Karstunen, joka kehittää digiratkaisuja yhtiön lentotoiminnan tueksi. ”Tarkoitus on ottaa ratkaisu käyttöön osana laajempaa teknistä uudistusta myöhemmin tänä vuonna. Kehitämme myös muita älykkäitä ratkaisuja päätöksenteon tueksi. Säästä aiheutuvat poikkeustilanteet ovat lentoliikenteessä arkipäivää, ja tavoitteenamme on aina minimoida niiden vaikutukset asiakkaiden matkasuunnitelmiin.”

4 • 2019 JUNE


OBSERVER

Medicin mahtisuvun jalanjäljissä

Firenze on upeasti säilynyt renessanssikaupunki, jonka taideaarteet saavat pään pyörälle Katsellessa ylös katedraalin kahdeksankulmaista kupolia on helppo kuvitella itsensä renessanssiajan Firenzeen. Brunelleschi oli 1400-luvun alkupuolella saanut katedraalin kunnioitusta herättäneen kupolin valmiiksi. Samaisen vuosisadan loppupuolella sitä saattoivat ihailla tästä samalta paikalta kaupungissa asuneet Leonardo da Vinci, Michelangelo ja taidemaalari Filippo Lippikin. Nyt seuranani ovat kuitenkin tuhannet muut Firenzen ystävät ja aseistetut vartijat takaamassa turvallisuuden. Leena Aalto, Firenze Firenze

Paras paikka ihailla Firenzeä on Piazzale Michelangelo. Vasemmalla kohoaa Santa Maria Novellan kirkontorni, keskellä on Duomo, eli Santa Maria del Fioren katedraali ja oikealla Santa Crocen basilika. Kaikkialle pääsee helposti kävellen.

Vaikea valinta Firenzessä on niin paljon kaunista katsottavaa, että täytyy varoa, ettei saa Stendhalin syndroomaa. Firenzeläisen psykiatrin vastaanotolle tuli aikanaan matkailijoita, jotka tunsivat olonsa heikoksi ja pyörtyilivät museoissa. Syyksi ilmeni se, että he olivat ahmineet liian paljon kauneutta liian nopeasti. Mitä siis valita tästä loistokkaasta renessans- Annalisa s i a j a n p ä ä - Camellini. kaupungista? Opaskirjat neuvovat menemään Uffizin taidegalleriaan, Palazzo Pittiin ja Accademia galleriaan. Mutta mitä muuta valita? Ottakaamme oppaaksi paljasjalkainen firenzeläinen, ystäväni, psykiatri Annalisa Camellini. Hänen opastuksellaan pyrimme välttämään Stendhalin syndrooman.

Duomo-Santa Croce (alue A) Pysyäksemme kuosissa olen jakanut Annalisan suosittelemat alueet karttaan merkittyihin A-C -alueisiin. Tarkemmat selostukset löytyvät verkkosivuiltamme Euroopan kohdejuttujen alta. Katseltuamme Duomon upeaa kupolia, lähtekäämme siis kävelylle. Otamme suunnan kohti Santa Crocen eli Pyhän Ristin basilikaa. Kaupungin kapeilla kaduilla väistellään milloin autoja milloin skoottereita, mutta italialaiseen tapaan kaikki toimii. Täällä voi helposti kuvitella millaista elämä oli 1400-luvun lopulla. Piipahda lounaalle Maestri di Fabbricaan, mikä on herkullinen sekoitus kauppaa, ravintolaa ja vanhaa kaupun-

4 • 2019 KESÄKUU

LEHDISTÖN VOIMA ON MAHTAVA. Nyt Ikkunapaikkakin on so-

pivasti 30-vuotisjuhlan kunniaksi saanut huomata mahtinsa. Tällä palstalla kiinnitettiin viime numerossa kriittistä huomiota Brunein omituisiin lainsäädäntöhankkeisiin. Ja aika nopeasti lehden ilmestyttyä alkoi tapahtua: Brunei lykkää homoudesta ja aviorikoksista langetettavien kuolemanrangaistusten täytäntöönpanoa. On harvinaista, että Brunei reagoi kansainväliseen kritiikkiin. Keväinen määräys nostatti maailmalla paitsi Ikkunapaikan myös eri maiden hallitusten, YK:n ja ihmisoikeusaktivistien vastalauseiden ryöpyn. 02-Jun 04-Jun 06-Jun 08-Jun 09-Jun 11-Jun 15-Jun

SITÄ EI KÄY KIISTÄMINEN. Fi-

renze on vienyt sydämeni. Katuja kulkiessa ei saa tarpeekseen kaupungin kauneudesta; sen upeista kaupunkipalatseista, viehättävistä kukkaloistoissa kylpevistä puistoista, jännittävistä pikku kujista ja kaupunkia halkovan Arnon rannoista. Puhumattakaan kaupungin lukuisista aukioista, katukahviloista, ravintoloista ja eläväisistä toscanalaisista.

Brunein sulttaani taipui Ikkunapaikan painostukseen

Duomon, eli Santa Maria del Fioren katedraalin suuren kahdeksankulmaisen kupolin on suunnitellut Filippo Brunelleschi. Aukiolla on aina ruuhkaa ja siellä voi juoda kaupungin kalleimmat aperitiivit.

kipalatsia freskoineen. Jos olet liikkeellä myöhemmin, illallispaikaksi Annalisa suosittelee basilikan lähellä sijaitsevaa kodikasta Brac-ravintolaa, mistä saa sardinialaisia herkkuja ja erinomaista viiniä. Lähellä on myös trendikästä lähiruokaa tarjoava Foody Farm.

San Niccolò (alue B) Paras paikka nähdä koko Firenze ja sen ympärillä kohoavat vihreät kukkulat, on Piazzale Michelangelo. Parasta Firenzessä on se, että täällä voi kävellä kaikkialle. Niin myös tänne. Ihasteltuasi maisemaa, kävele ylös kukkulan pikku katuja, missä tunnelma on kuin pikku kylässä. Kapeita mutkittelevia teitä ja viehättäviä pikku villoja. Kävelyn jälkeen maistuu aperitiivi Firenzen vanhan muurin katveessa, lähellä San Niccolòn vanhaa porttia, Enoteca Fuori Portassa. Maistuvia juustoa ja pientuottajien viinejä.

Santo Spirito (alue C) Loistopaikka auringonlaskun aperitiiville on Santo Spiriton aukiolla sijaitseva hotelli Palazzo Guadagnin katolla. Sisään mennään hämärästä porttikongista ja pienellä hissillä yläkerrokseen. Näyttää siltä, että menisit jonkun asuntoon, mutta rohkeasti sisään. Et kadu. Paikalliset liikkuvat iltaisin joen eteläpuolella, missä

Ponte Vecchion säilymisestä on kiittäminen Hitleriä, joka piti lupauksensa ja jätti sen pommittamatta.

on paljon vähemmän turisteja. Santo Spiriton aukiolla on useita pieniä viehättäviä ravintoloita, mutta jos tekee mieli aitoa napolilaista pizzaa, niin suuntaa O Munaciello -ravintolaan.

Ponte Vecchio (alue D)

Uffizin gallerian liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen.

Yllättäen on Hitleriä kiittäminen, että Ponte Vecchio, eli vanha silta, on vielä jäljellä. Hän piti sitä niin kauniina, että lupasi olla pommittamatta sitä toisen maailmasodan aikana. Muut sillat pommitettiin, Ponte Vecchio jätettiin. Sillan pohjoispuolen alueelta löytyvät luksusliikkeet ja kaupunkipalatsit. Yksi Firenzen viehättävämpiä museoita on Museo di Palazzo Davanzati. Se oli varakkaan Davanzati perheen koti aina 1300-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun. Jos on aikaa vain parille museolle, käy täällä. Jos haluat nauttia aperitiivin tyylikkäästi, Annalisa suosittelee Obica Mozzarella baaria, mutta pieniä rennompiakin viinibaareja alueelta löytyy useita. Illalliselle suuntaa Mangiafoco Osteria Tartuferiaan. Hyvää.

kirkon penkeille katselemaan upeita freskoja ja ihaile katedraalin kupolin suunnitteleman Brunellescin tekemää kristus-patsasta. Kirkon lähellä sijaitsee Euroopan vanhin apteekki, missä Santa Maria Novellan sisaret myivät keräämiään yrttejä jo 1300-luvulla. Via della Scala 16:ssa sijaitsevasta apteekista saa nyt ylellisiä luonnontuotteita, huonetuoksuja jne. Apteekin interiööri on omaa luokkaansa ja siellä kannattaa pistäytyä vaikka vain juomassa kuppi kahvia sen omassa kahvilassa.

Nunnien apteekki Jos pitäisi valita vain yksi kirkko, menisin rautatieaseman vieressä sijaitsevaan Santa Maria Novellan luostarikirkkoon. Taakse jäävät kuhiseva rautatientori ja tyyneys täyttää mielen. Istahda

Lisää verkossa Niinhän siinä kävi, ettei tähän mahtunut kuin osa niistä paikoista, missä Annalisan kanssa kävimme. Firenzessä tuppaa käymään niin. Aina jää jotain seuraavaan kertaan. Mutta ei hätää. Lista mukavista käyntikohteista jatkuu Ikkunapaikan verkkosivuilla ”kohteet”-painikkeen alla. Siellä on myös vinkki täydellisestä toscanalaisesta majapaikasta, missä saattaa kohdata psykiatrin, joka voi lievittää Stendhalin syndroomaa.

TK1763/TK1764 TK1763/TK1764 TK1761/TK1762 TK1761/TK1762 TK1763/TK1764 TK1763/TK1764 TK1761/TK1762

16-Jun 20-Jun 22-Jun 23-Jun 27-Jun 29-Jun 30-Jun

TK1763/TK1764 TK1761/TK1762 TK1761/TK1762 TK1763/TK1764 TK1761/TK1762 TK1761/TK1762 TK1763/TK1764

Mikä tämä on? Se on lista Helsingin ja Istanbulin välisistä lennoista, joita Turkish Airlines joutuu peruuttamaan Boeingin epäkelpojen lentokoneiden takia. Nyt Boeingin muista laatuongelmista kertoo ansioitunut emeritusilmailutoimittaja Jyri Raivio artikkelissaan: Boeing kärsii vakavista laatuongelmista myös uusimmalla tehtaallaan Etelä-Carolinan osavaltiossa. Tehdas valmistaa leveärunkoisia B-787 Dreamliner-koneita. Suurin pulma on vieraiden esineiden unohtuminen valmiiden koneiden rakenteiden sisään. Uusista Dreamlinereistä on löytynyt runsaasti metallilastua, joka voi aiheuttaa oikosulun koneen sähkölaitteisiin. Koneisiin on unohtunut pultteja, työkaluja, roikkajohtoja ja kevyet tikapuut. Pikku pulmia on paikattu jopa purukumilla. Brunein sulttaanin tapaan Boeingkin voi tässä vielä joutua boikotin kohteeksi. ”If it’s Boeing, I ain’t going.” Ei tuo touhu ainakaan luottamusta herätä. Suomalaiset toivat Virosta toukokuun 2018 ja huhtikuun 2019 välisenä aikana yhteensä 29 miljoonaa litraa alkoholijuomia, mikä on noin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin. Viron alkoholin matkustajatuonnissa on viitteitä polarisoitumisesta suurtuojiin ja niihin, jotka eivät tuo juomia lainkaan. Rujommin voisi jopa sanoa, että alkoholin tuonti ammattimaistuu. Yli 100 (sata!) litraa alkoholia tuoneiden merkitys näyttää kasvaneen. Suomalaisten alkoholin keskikulutus vuonna 2018 oli 10,4 litraa aikuista asukasta kohden absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna. Se tarkoittaa juomatavoista riippuen 25-200 litraa alkoholijuomia. Suurtuojat käyvät keskimäärin viisi kertaa vuodessa Virossa ja tuovat noin 38 prosenttia kaikesta suomalaisten Viron-matkoilta tuomasta alkoholista. Nämä reissaajat joisivat siis 500 litraa alkoholia vuodessa. Aika paljon viinaa. Hienoja uutisia! Elämys Group vastaa yksinoikeudella Tokion kesäolympialaisten myynnistä Irlannissa. Sopimuksen arvo on kolmesta viiteen miljoonaa euroa. Elämys Group on aiemmin solminut vastaavan sopimuksen Suomen Olympiakomitean kanssa. – sopimuksen arvo 3-5 miljoonaa euroa. Tämä on rohkaiseva esimerkki siitä, että pieni ja osaava niche-toimija voi osaamisellaan saada kansainvälistä jalansijaa. Muidenkin kannattaa ottaa tästä mallia ja rohkeasti lähteä maailmalle. Niin ne ruotsalaisetkin tekevät. VR on voittanut kilpailutuksen Tampereen ratikoiden operoinnista. VR voitti kilpailutuksessa paikallisen bussifirman Länsilinjat Oy:n sekä ranskalaisen Keoliksen ja ratikoita valmistavan Transtechin muodostaman ryhmittymän. Hieno voitto VR:lle. Nyt täytyy vaan toivoa, että hoitavat sen hyvin. Ja sitten pitää toivoa, että joku muu kuin VR:n kehittää lipunmyyntijärjestelmän. Silloin manselaiset voivat toivoa pääsevänsä ratikan kyytiin. Neuvostoliiton matkailun uranuurtaja Mikko Novitsky on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Mikko oli Persoona, isolla P:llä, sitkeä neuvottelija ja aikansa merkittävän yrityksen luoja. Sellaisia persoonia ei enää oikein ole, mikä on ikävää. Surunvalittelijoiden joukkoon liittyy Nimimerkki Observer on matkailualan taustavaikuttaja, joka kriittisesti kommentoi alamme ilmiöitä. Observerin kannanottojen ei tarvitse noudattaa lehden yleistä linjaa.

7


Koe upea Berliini!

Lennä Helsinki-Vantaalta Berlin-Tegelille, hinta alkaen 29.99€

*Hinta yhdelle hengelle per suunta, kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella. Hinta tarkastettu 29.05.2019 ajalle 1.7.2019-28.03.2020. Saatavuus voi vaihdella, lisätietoja easyJet.com

Ikkunattomia huoneita ja hiljaisia pöytiä

Legendaarinen Marski on jälleen auki Kohtaamispaikka ytimessä uudistui Helsingin legendaarisia kohtaamispaikkoja ovat kautta vuosikymmenten olleet Stockan kello ja Marskin baari. Jälkimmäinen on jälleen avoinna, kun muutaman vuoden kestänyt hotelli Marskin täydellinen remontti on päättynyt. Sisältä täysin uusitusta talosta löytyy nyt lähes neljäsataa huonetta, mukaan lukien ikkunattomat Sleephuoneet. Hotellista löytyy myös Kuusi Palaa sekä 7:01. valmistanut hotellin sängyt ja vuoteiden liinavaatteet on tehty kierrätyskuidusta. Niiden pesuun tarvitaan 80 % vähemmän vettä. Hotelli pyrkii peräti sadan prosentin kierrätysasteeseen.

Leena Aalto SUOMALAINEN SISU, suoma-

lainen kieli ja suomalainen tapa tehdä asioita ovat hotellinjohtaja Jouko Purasen tiivistys uudistetun Marski by Scandicin ideologiasta. ”Marskissa kaupunkikulttuuri, luovuus ja yrittäjyys kohtaavat suomalaisuuden ja kaikki sen piirteet: rehtiyden, kunnioituksen ja omaleimaisuuden. Lopputuloksena on persoonallinen hotellikokemus, joka avaa ovet aitoon Helsinkiin ja moderniin suomalaisuuteen, sellaisena kuin me sen koemme”, Puranen kuvailee uutta kohtaamispaikkaa kaupungin paraatipaikalla.

Ikkunattomia huoneita ”Testasin Sleep-huonetta Tukholmassa, enkä muista koska olisin nukkunut niin hyvin”, kertoo hotellipäällikkö Hilkka Lehtinen. Vanhoihin varastotiloihin tehdyt 55 Sleep-huonetta ovat talon sisällä ja ikkunattomia. Niissä on Suomen luontoa kuvaa-

8

Marskin baarin drinkkilista on tehty suomalaisista raaka-aineista.

Kahvi tai drinkki

Lifestyle concierge

Hotellinjohtaja Jouko Puranen, hotellipäällikkö Hilkka Lehtinen, lifestyle concierge Elina Hankkio, ravintolapäällikkö Mari Blomqvist ja keittiöpäällikkö Sami Lyly ovat innoissaan päästessään tositoimiin kesäkuun alussa.

via valoseiniä, jotka luovat huoneisiin lisää rauhallisuuden tuntua. Hotellissa on 15 esteetöntä huonetta ja esteettömyys toimii kaikkialla hotellissa. ”Meillä on myös sauna, mihin pääsee esteettömästi kylpemään. Hotellin vastaanotosta voi lainata jopa sähkömopon.” Myös lemmikit ovat tervetulleita yöpymään Marskiin.

Vastuullisuus Hotellissa käytettyihin materiaaleihin on kiinnitetty huomiota ja kierrätysmateriaaleja käytetään aina, kun se on mahdollista. ”Henkilökunnan työvaatteet, ravintolan lautasliinat ja sateenvarjot ovat valmistettu kierrätetyistä muovipulloista”, kertoo Puranen. Kotimainen Familon on

Elina Hankkio on tiettävästi Suomen ensimmäinen Lifestyle Concierge. ”Haluamme olla kaupunkikulttuurissa hyvin vahvasti mukana. Meille tulee paljon tapahtumia, jotka vetävät hotelliin myös paikallisia asukkaita. Tulemme ottamaan hotellin haltuun kokonaisvaltaisesti. Saatamme järjestää pienen intiimin keikan sviitissä, taidegalleriassa voimme esitellä nuorten taiteilijoiden töitä ja iso autotalli antaa meille paljon mahdollisuuksia järjestää vaikka mitä”, Hankkio vinkkaa.

Kuusi Palaa Hotellin ravintola on saanut nimekseen Kuusi Palaa. ”Se tarkoittaa yhdeksää eri

Hotellihuoneiden lämpimät värit ovat saaneet tehokseen kultaa ja punaista.

asiaa”, vinkkaa ravintolapäällikkö Mari Blomqvist. Keittiömestari Sami Lyly kertoo menun koostuvan suomalaisista raaka-aineista, joista luodut klassikot nautitaan yhdessä. ”Makaronilaatikko ja Mokka6Palat omalla twistillä sekä kansainväliset klassikot, sushit kylmäsavulohesta ja parsa spring rolls suomalaisilla mauilla.” Erilaisen ruokahetken voi nauttia nk. hiljaisessa pöydässä. Asiakas saa päähänsä kuulokkeet, ja voi syödä joko täydellisessä hiljaisuudessa tai kuunnella rauhoittavia metsän ääniä.

Marskin baarin drinkkilista perustuu kotimaisiin laatualkoholeihin, joiden maku ja puhtaus ovat vailla vertaa. Juoman voi nautiskella joko perinteisellä baaritiskillä tai mukavissa pöytäryhmissä rentoutuen. Katutason kahvila on nimetty marsalkka Mannerheimin pinttyneen tavan mukaan. Hän joi joka aamu kahvinsa prikulleen kello 7:01. Kahvilasta voi napata Kaffa Roasteryn kahvin mukaansa töihin tai nauttia sen paikan päällä.

Tapahtumatilat ”Meillä ei ole niinkään perinteisiä kokoustiloja vaan meillä on tapahtumatiloja, joissa voi järjestää unohtumattomia tilaisuuksia, oli se sitten perinteinen kokoontuminen tai vaikkapa himmelintekokurssi”, Puranen kertoo. Uudenlainen konsepti antaa yhdessä oloon paljon erilaisia vaihtoehtoja.

4 • 2019 JUNE


JATKUU SIVULTA 3.

Ikkunapaikan ensinumerossa keväällä 1989:

Suunniteltu charter-vero kiukutti alaa Amadeuksen ensinäyttö Suomessa Ensimmäiset vuodet Suomen Matkatoimistoyhdistyksen torjuttua oman yhteisen lehtihankkeen, syntyi Ikkunapaikka. Perimätiedon mukaan nimen lehdelle keksi SMY:n pääsihteeri Åke Lahtinen. Lehden ensimmäinen kustantaja oli Publicity/Citypress Oy ja sen ensimmäisenä päätoimittajana toimi Christian Söderström ja toimitussihteerinä Martti Savojärvi. Parin numeron jälkeen lehti siirtyi Martti Savojärvelle, josta tuli lehden pitkäaikainen kustantaja ja päätoimittaja. Savojärvi oli kokenut, pitkän linjan lehtimies. Hän oli toiminut mm. Uuden Suomen toimitussihteerinä ja Kauppalehden toimituspäällikkönä. Matkailuala oli tullut tutuksi Aurinkomatkojen tiedotuspäällikkönä sekä muutaman vuoden pestissä SMY:n pääsihteerinä. ”1980-luvun lopulla matkailukenttä oli hyvin rikkinäinen. Valtio-omisteiset isommat toimistot ja pienemmät yksityiset toimistot olivat eri leireissä”, muistelee Savojärvi. Häneltä perättiin lehden linjaa. Savojärvi kirjoitti: ”Ikkunapaikka on sitoutumaton ammattilehti. Lehti seuraa, analysoi ja ennakoi matkailualan tapahtumia Suomessa ja ulkomailla.” Linja on jatkunut samana kolmekymmentä vuotta.

Kaukomatkat kiinnostavat 1980-luvun lopulla kaukomatkojen tilauslentojen määrä nousi Suomessa valtavalla vauhdilla. Talveksi 1989/90 oli luvassa jopa 80 % lisäys. Star Tours Fritidsresor tarjosi talvelle 2800 paikkaa Malediiveille ja Jemen, Qatar, Babylon, Irak ja Barbados olivat matkanjärjestäjien tarjonnassa. Euroopan tilauslentokohteista Lontoo jatkoi suosiotaan. Sinne matkusti tilauslennoilla vuonna 1988 lähes 45 000 matkustajaa. Budapest kakkosena oli kaukana takana noin 16 000 matkustajalla.

Lentoliikenne kasvaa Lehden mukaan maailman lentoliikenne kasvoi poikkeuksellisen voimakkaasti ja tämä heijastui lentokenttien pahaan ruuhkautumiseen. Lufthansa tarjosi keväällä bisnesluokan matkustajilleen mahdollisuuden lentää Euroopassa ensimmäisessä luokassa 190 markan lisämaksulla. ”Ykkösluokan matkustajamäärät kaksinkertaistuivat,” kertoi Lufthansan Suomen maajohtaja Reinhard Meseberg. Thai Airways suunnitteli lennon avaamista Suomeen. Uuden lennon oli määrä aloittaa vuoden 1990 alussa. Thai Airwaysillä oli Suomessa jo neljän hengen toimisto, jota veti Markku Oravainen. China Airwayskin tähyili

4 • 2019 KESÄKUU

Travel Specialist Group onnittelee 30-vuotiasta Ikkunapaikkaa!

Suomeen. Lehdessä kerrotaan, että yhtiö lisää markkinointiaktiviteettejään Suomessa. Karair oli saamassa neljä uutta ATR-72 -konetta. ”Uudet koneet eivät enää sätki pakkasessa, sillä niihin tehdään jo valmistusvaiheessa jäänestoja poistojärjestelmät.” Koneiden maalauksen oli suunnitellut C.E.Bruun.

Kaikki risteilyt ja Islannin matkat samasta osoitteesta. Ota yhteyttä!

SMY ja YMT Suomen matkatoimistoyhdistyksen kevätkokousmatka suuntautui Ateenaan. Mukana oli 140 jäsentä. Matkailu yhdentyvässä Euroopassa oli kokouksen pääteema. Kokouksessa pohdittiin miten integraatiokehitys vaikuttaa matkailuelinkeinoon; kilpailun rajoitteiden purkaminen, lentoliikenteen liberalisointi, tietoliikenteen rooli yhdentyvässä Euroopassa, kuluttajasuojan merkitys sekä EC ja verotus. Yhdentyvän Euroopan sisämarkkinat olivat aiheena myös Turussa järjestetyssä Yksityisten Matkatoimistojen Liiton kokouksessa. Liittoon kuului vuoden 1988 lopulla 83 jäsentä, joilla oli yhteensä 146 toimipistettä.

Laivaliikenne Viking Linellä piti kiirettä. Yhtiö sai huhtikuussa liikenteeseen uuden Athena-aluk-

sen, Isabella aloitti kesällä, Cinderella syyskuussa ja vielä nimetön alus talvella 1989/90. Edellisenä syksynä oli valmistunut Amorella. Viking Line kuljetti vuonna 1988 yli 3,7 miljoonaa matkustajaa ja nousua odotettiin myös jatkossa. Myös Siljalle oli tulossa seuraavana vuonna ”200-metrinen vonkale”, kun Silja Serenade tulisi liikenteeseen. Estonian Shipping Company ja suomalainen Palkkiyhtymä Oy perustivat Tallinkin vuonna 1989. Ensimmäinen alus liikennöi Suomeen tammikuussa 1990.

Käy lukemassa Ikkunapaikan ensimmäinen numero verkossa, www.ikkunapaikka.fi

LENTOUUTISIA LYHYESTI FINNAIR SAPPOROON. Finnair aloittaa ensi talvena lennot Pohjois-Japanin Hokkaidon saarelle Sapporoon. Lennot operoidaan kahdesti viikossa. Finnair avaa reitin talvella myös Dominikaanisen Tasavallan Punta Canaan kerran viikossa. TURKISH AIRLINES ROVANIEMELLE. Turkish Airlines aloittaa ensi talvena suorat lennot Istanbulista Rovaniemelle. lennot operoidaan 5. joulukuuta-22. maaliskuuta kolme kertaa viikossa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. AIRBALTIC VÄLIMEREN SAARILLE. AirBaltic aloitti toukokuussa lennot Kreikan Kosille ja Espanjan Mallorcan naapurisaarelle Menorcalle. Molemmat uudet reitit operoidaan kerran viikossa. ROYAL AIR MAROC ONEWORLDIIN. Royal Air Maroc liittyy oneworldiin vuoden 2020 puolivälissä ja samalla alueellinen tytäryhtiö Royal Air Maroc Express liittyy oneworldin liitännäisjäseneksi. Yhtiön liittyminen oneworldiin lisää tuo reitistöön 34 uutta kaupunkia ja 21 uutta maata. TURKISH AIRLINES LUXORIIN. Uudet lennot alkavat 23.9. ja ne lennetään neljä kertaa viikossa. Yhtiö lentää Egyptissä myös Kairoon, Alexandriaan, Sharm El Sheikhiin ja Hurghadaan. QATA R AIRWAYS L A N G K AWIL L E JA DAVAO O N . Qatar Airwaysin tuleva reittitarjonta tuo suomalaisille mielenkiintoisia kohteita. Malesian Langkawi ja Filippiinien Davao aukaistaan ensi talvikaudeksi. KLM COSTA RICAN LIBERIAAN. KLM aloittaa ensi talvena lennot Costa Rican Guanacasten maakuntaan, Liberiaan. Lento tekee lyhyen pysähdyksen San Josessa ja jatkaa siitä noin 240 km päähän luoteeseen, Liberiaan. Sieltä kolmiolento palaa Amsterdamiin. Lento operoidaan neljä kertaa viikossa.

Yli 30 varustamoa ja 20 000 risteilyä online!

Islannin ja arktisten kohteiden asiantuntija

www.risteilykeskus.fi

www.sagamatkat.fi

Vector myöntää riittävät vakuudet usein ilman raskaita vastavakuuksia Vuosi sitten voimaan tullut matkapakettilaki velvoittaa matkapalveluja myyvän ja välittävän toimiston antamaan riittävän vakuuden konkurssin varalta. Vector Nordicin omistajina ovat pohjoismaiset matkailualan yhdistykset, mm. SMALin palveluyhtiö Smalser, sekä noin 70 jäsenyritystä, eli vakuusjärjestelyissä mukana olevat yritykset. Laajalla omistuspohjalla taataan kestävyys ja vakavaraisuus. VIIME HEINÄKUUN lakimuutoksen jälkeen perinteisten matkanjärjestäjien lisäksi matkapakettilakien piiriin tuli entistä laajempi joukko toimijoita. Tällaisia ovat mm. risteilyvarustamot, liikennöitsijät, ohjelmapalveluyritykset, majoitusyritykset ja lentoyhtiöt, mikäli ne tarjoavat kahta matkapalvelua pakettina, joka kestää yli 24 tuntia tai joka sisältää majoituksen yön yli. Yhä useampi toimija on joutunut asettamaan matkavakuuden Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

Pohjoismaista yhteistyötä Vuonna 2017 toimintansa aloittanut Vector Nordic toimii kaikissa Pohjoismaissa sekä Virossa. ”Vector Nordic on matkailualan oma matkavakuuksien ja muiden vakuusvaatimusten vakuutusratkaisu”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tomas G Olsson. Vectorilta vakuudet on ottanut jo yli 300 yritystä, suurin osa Ruotsista mutta toiseksi eniten Suomesta.

toalalle tulon ja yritystoiminnan kasvattamisen esteenä. Vectorin kaltaiset uudet mahdollisuudet hankkia vakuus usein jopa ilman raskaita vastavakuuksia on otettu alalla ilolla vastaan”, toteaa SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Vähemmän byrokratiaa

Mikael Tahkolan mukaan vakuuksien ottaminenVectorilta säästää aikaa ja rahaa.

”Vakuusmaksut riippuvat kunkin yhtiön koosta ja taloudellisesta tilasta. Toistaiseksi vähimmäismaksut ovat SMALin jäseniltä noin 300 euroa ja muille noin 500 euroa”, Olsson kertoo. Vectorin vakuuksien ottajien ei tarvitse pantata suuria summia pankkeihin ja muihin rahoituslaitoksiin, jolloin raha on poissa yhtiön käytettävistä varoista. ”KKV:n vaatimia vakuuksia on pidetty matkatoimis-

Vector Nordicin hallituksessa istuu kuusi jäsentä. Ruotsalaisia jäseniä on viisi, Suomesta vuoden verran hallituksessa on istunut Lakeuden Matkojen M i kael Tahkola. ”Vectorin ehdoton etu on vakuuksien ottamisen helppous. Myyntityölle jää enemmän aikaa, kun byrokratiaa on huomattavasti vähemmän. Tärkeä etu on tietenkin myös raha. KKV:n ja IATA:n vakuudet ovat mittavia, ja rahallinen etu saattaa olla tuhansia euroja vuodessa”, Tahkola sanoo. Tahkolan mukaan asiakkaita tulee Suomesta koko ajan lisää. ”Perusinfon löytää suomeksi Vectorin nettisivuilta, vectornordic.com ja myös minulle voi soittaa.”

9


Suomen matkatoimistoalan liitto on nyt Suomen matkailualan liitto Huhtikuun puolivälissä tehtiin SMALin kevätkokouksessa Nizzassa suuria päätöksiä. Monivuotisen selvitystyön tuloksena liiton nimi muutettiin matkailualan liitoksi, vanhat toimintaryhmät päätettiin lopettaa ja jäsentasoja muuttaa. Sääntöjen muutos odottaa vielä Yhdistysrekisterin vahvistusta.

SMALin kevätkokouksessa Nizzassa esiteltiin jäsenistölle liiton sääntömuutokset.

SMALIN STRATEGIAN muu-

tokseen liittyvät keskustelut käynnistyivät jo vuonna 2014 Moskovaan järjestetyllä kevätkokousmatkalla. Liiton nimen, matkatoimistoalan liitto, nähtiin sitovan liittoon hyväksyttävien jäsenten toimialaa liiaksi. Erityisesti viime vuonna voimaan tullut uusi matkapakettilainsäädäntö on tuonut liiton piiriin monia uusia toimijoita, jotka haluttiin saada mukaan jäsenistöön. Uusi matkailualan liitto mahdollistaa paljon entistä laajemman jäsenkunnan.

Vuosaaresta Tallinnaan kaksi kertaa päivässä Helsingin ja Tallinnan välillä kulkeville automatkustajille on nyt tarjolla uusi yhteys Vuosaaresta, kun Eckerö Linen uusi Finbo Cargo -alus kuljettaa rahdin lisäksi myös automatkustajia.

Risteilysektorilla suotuisat tuulet Merten luksuslaivasto tuplaantuu vuoteen 2027. Timo Kauppinen TÄMÄN HETKISEN tilauskan-

nan mukaan telakoilta valmistuu vuosina 2019 - 2027 ennätykselliset 44 luksusristeilijää. Niiden matkustajakapasiteetti vaihtelee 180 ja 930 hengen välillä. Viime vuonna maailman risteilylaivastosta todellisia luksusristeilijöitä oli vain 45. Vahvasta kysynnästä kertoo myös se, että luksussektorille on tulossa uusia nimiä, kuten MSC ja The Ritz-Carlton.

Finbo Cargo alus avaa uuden reittivaihtoehdon automatkustajille Tallinnaan.

FINBO CARGO aloittaa tässä kuussa liikennöinnin kaksi kertaa päivässä Helsingin Vuosaaresta Tallinnan A-terminaaliin. Matka kestää kolme tuntia. ”Alus kuljettaa 366 matkustajaa ja siellä on pieni myymälä, mukavat matkustajatilat, kahvila ja istumasalonki sekä hyttejä”, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen. Rahtikaistaa löytyy kahden kilometrin edestä, eli hieman enemmän kuin Eckerö Linen jo liikennöimällä matkustaja-alus m/s Finlandialla. Henkilöautoja otetaan alukselle satakunta.

10

Vähemmän ruuhkia Aluksen omistaa Eckerö Linen emoyhtiö Rederi Ab Eckerö, jolta alus on vuokrattu. Se on rakennettu vuonna 2000 Espanjassa ja se liikennöi viimeksi P&O Ferries -yhtiöllä Liverpoolin ja Dublinin välillä. ”Eckerö Linen kuljettaman rahdin ja autojen määrä on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa, ja uuden aluksen käyttöönotto kasvattaa volyymia entisestään. Vuosaareen osittain siirtyvä rekkaliikenne tulee myös vähentämään Helsingin keskusta-alueen raskasta liikennettä”, Keronen kertoo.

Lisäkulut Monet risteilymatkustajat ovat huomanneet kuinka maksullisten lisäpalveluiden määrä massavarustamoiden laivoilla on lisääntynyt. Hyttikorttia saa vinguttaa niin aamiaisen vastapuristetusta mehusta, teatterin aitiopaikasta kuin hyttipalvelustakin. Jopa aurinkotuolin varauksesta saatetaan veloittaa, kuten eräs 112 päivän maailmanympäriristeilyn varannut matkustaja sai huomata. Varustamo tarjosi palvelua 560 euron lisähinnasta.

Uusia toimijoita Suomen matkailualan liitto, SMAL, on jatkossakin matkapakettilainsäädännön piiriin kuuluvien toimijoiden edunvalvontaorganisaatio. Vanhojen sääntöjen mukaan varsinaiseksi jäseneksi on voinut hakea valmismatkaliikerekisterissä oleva yritys. Uusi matkapakettilainsäädäntö kuitenkin laajentaa sen piiriin kuuluvien yritysten määrää ja siten SMALin varsinaiseen jäsenyyteen oikeutettujen yritysten määrää. Tämä kehitys mahdollistaa jäsenmäärän hallitun ja tarkoituksenmukaisen kasvun.

Jäsentasot Jäsentasoja tulee nykyisen

kolmen sijaan neljä; Varsinaisten, toimiala- ja koejäsenten lisäksi tulee uusi partnerijäsentaso. Partnerijäseneksi voi päästä Suomessa toimivat matkapalveluiden tuottajat, joiden päätoimiala on muu kuin matkapalveluyhdistelmien tuottaminen (esim. lento- ja laivayhtiöt, majoitusliikkeet) ja ulkomailla rekisteröityneet matkapalveluyhdistelmien tarjoajat. Äänioikeus on jatkossakin ainoastaan varsinaisilla jäsenillä. Partnerijäsenillä on kuitenkin yksinomainen äänioikeus sen valitessa partnerijäsenten omaa johtokuntaa.

Jäsenmaksut Varsinaisten jäsenten jäsenmaksut määräytyvät jatkossa, ei vain henkilöstömäärän, vaan myös liikevaihdon mukaan. Uudet jäsenmaksut päätetään liiton syyskokouksessa lokakuussa. Partnerijäsenten jäsenmaksuperusteena on vakinaisen henkilökunnan määrä. Jäsenmaksutasoja on kaksi, alempi jäsenmaksu ei oikeuta liiton lakipalveluihin. Toimiala- ja koejäsenille on jatkossakin kiinteä maksu. Kunniajäsenillä jäsenmaksua ei ole.

Hallinto Liiton vanhat toimintaryhmät (matkatoimisto, matkanjärjestäjä, Suomen matkailu -ryhmä) lopetetaan. Toimintaryhmäjakoon perustuvat johtokunnat säilytetään kuitenkin lähes entisellään ja uutena johtokuntana valitaan partnerijäsenille oma johtokunta. Johtokuntien nimet muutetaan vastaamaan uutta matkapakettilainsäädäntöä ja nimet olisivat matkapalvelu-, matkanjärjestäjä- ja Suomi-johtokunta. Päätösvaltaa käyttää liiton hallitus ja sitä johtaa syyskokouksen valitsema puheenjohtaja. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi tulevat automaattisesti johtokuntien puheenjohtajat ja varajäseniksi johtokuntien varapuheenjohtajat. Myös Suomi-johtokunnan varapuheenjohtaja saa jatkossa varajäsenen paikan. Näiden lisäksi jäsenkokous valitsee hallitukseen kaksi varsinaista ja kaksi varajäsentä. Johtokunnissa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja enintään 8 jäsentä. Puheenjohtajan sekä hallituksen ja johtokuntien toimikausi on kaksi vuotta. Suomen matkailualan liiton sääntömuutosesitys on toimitettu yhdistysrekisterin tarkistettavaksi.

APG FINLAND on osa maailmanlaajuista Airline Promotion Groupia, joka on maailman johtava lentoliikenteen GSA ja muiden palveluiden tarjoaja. APG on toiminut yli 25 vuoden ajan ja sillä on asiakkaana noin 200 lentoyhtiötä. APG järjestää vuosittain hyväntekeväisyystilaisuuksia ja elokuun 27. päivä Suomen APG järjestää Sibelius-konsertin Helsingissä. Maksuttomaan konserttiin ovat tervetulleita kaikki alan ammattilaiset ja sen tarkoitus on myös toimia kohtaamispaikkana eri toimijoille. APG Finland lahjoittaa osallistujamäärän mukaisen lipputulon tukemaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja Nuorten puhelin -toimintaa. APG Day 27.5. julkistamistilaisuudessa vasemmalta Leena Aalto Ikkunapaikka, Pekka Mäkinen, APG hallituksen puheenjohtaja, Heli Mäki-Fränti SMAL, Paula Punkari Amadeus, Sari Viljamaa FBTA, Elina Boman APG Finland, Anne-Marjut Väänänen FCM Travel Solutions ja SMAL, Timo Kousa Aurinkomatkat ja Peter Forsström OK-Matkat. APG Finlandin toiminnasta vastaavat Annastina Aura, Elina Boman ja 1.7. alkaen Pia Leppänen. Lisätietoa finland@apg-ga.com.

4 • 2019 JUNE


Tutustu Kroatiaan Croatia Airlinesin kanssa!

Kroatia alkaen

179€

(sis. verot/sisältäen verot)

Suorat meno-paluulennot Helsinki-Zagreb Helsingistä pääsee Zagrebin kautta lentämään myös seuraaviin Kroatian kohteisiin: Dubrovnik, Split, Zadar ja Pula, alkaen 209 euroa Tutustu tarjouksiimme ja osta lippusi verkkosivuillamme www.croatiaairlines.com

croatiaairlines.com

Tallink täyttää 30 vuotta

Vaatimattomasta alusta Itämeren jättiläiseksi 30 vuotta sitten perustettu Tallink-varustamo on kokenut historiansa aikana lukemattomia käänteitä. Vaatimattomasti yhdellä laivalla aloittanut, vuonna 2006 Silja Linen kanssa yhdistynyt Tallink on nykyään yksi Itämeren suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista, joka kuljetti viime vuonna 14 aluksellaan lähes 10 miljoonaa matkustajaa. Muistellaanpa hieman miten kaikki alkoi. Esa Aalto VUONNA 1989 silloisessa Neu-

vostoliitossa puhalsivat jo uudet vapaammat tuulet ja sikäläiset valtionyritykset saattoivat perustaa yhteisyrityksiä läntisten kumppanien kanssa. Tähän mahdollisuuteen tartuttiin Tallinnassa, jossa paikallinen varustamoyhtiö Estonian Shipping Company halusi kehittää matkustajaliikennettä Viron ja Suomen välillä. Kumppaniksi löytyi Suomesta jo aiemmin idänkauppaa harjoittanut vuorineuvos Aarne J. Aarnion perheyritys Palkkiyhtymä ja mukaan yhteisyritys Tallinkiin lähtivät myös Tallinnan kaupunki ja satama.

Autolautta Karibialta Yhtiön ensimmäinen laiva hankittiin Karibianmereltä. Kasinolaivana seilannut Scandinavian Sun sai uudeksi nimekseen m/s Tallink ja aloitti reittiliikenteen tammikuussa 1990. Laivaan mahtui 1 090 matkustajaa ja hyttipaikkoja oli noin 350 hengelle. Uudella laivalla oli myös autokansi, minkä ansiosta matkustajille tarjoutui nyt

4 • 2019 KESÄKUU

pidemmälle matkalle ei vielä päässyt ihan hetken mielijohteesta – siitä piti huolen viisumipakko. Suomen liityttyä Euroopan Unioniin vuonna 1995 alkoholin maahantuontirajoituksia lievennettiin, mikä aiheutti Tallinnaan varsinaisen ”kaljarallin” – nyt olutta sai tuoda kokonaista kaksi laatikollista myös päiväristeilyiltä. Myöhemmin Suomen lainsäätäjät kiristivät ruuvia ja asettivat verovapaan tuonnin ehdoksi 20 tunnin aikarajan. Verovapaa myynti laivoilla loppui vuonna 2004 Viron tultua EU:n jäseneksi, minkä jälkeen kauppaa on käyty Viron verollisilla hinnoilla.

Värikäs aluskanta

Edulliset verovapaat ostokset olivat tärkeä osa laivamatkaa.

Kaljarallin vuodet m/s Tallink seilasi Helsingin ja Tallinnan väliä vuoteen 1998 asti.

ensi kertaa mahdollisuus ylittää Suomenlahti myös oman auton kanssa. Tallinkin Suomen markkinointiyhtiön pitkäaikainen visionäärinen toimitusjohtaja Keijo Mehtonen lanseerasikin tuolloin ”Via Baltica”-käsitteen tarkoittamaan uutta, nyt avautunutta tieyhteyttä Suomesta Tallinnan kautta muualle Baltiaan ja edelleen Keski-Eurooppaan.

Virun varietee veti väkeä Ensimmäisenä liikennöin-

tivuonnaan Tallink kuljetti 166 000 matkustajaa, joista yli puolet oli virolaisia. Suomalaisia houkuteltiin laivalle 24 tunnin risteilyillä, joilta sai tuoda täydet tax free-tuliaiset. Siihen aikaan ne sisälsivät 1 litran väkeviä ja 1 litran mietoja alkoholijuomia, 2 litraa olutta ja kartongin savukkeita. Toisena hittituotteena olivat hotellipakettimatkat suomalaisille hyvin tuttuun Viru-hotelliin, jonka vähintään yhtä tutussa yökerhossa pääsi katsomaan Viron parhaita varietee-esityksiä.

Viron itsenäistyminen vuonna 1991 räjäytti pankin ja suomalaisten matkustusinto etelänaapuriin alkoi kasvaa voimakkaasti. Tallinkin laivastoon liittyi jo vuodesta 1980 merta kyntänyt Georg Ots ja seuraavana vuonna vuokrattiin Irlannista m/s Saint Patrick II. Laman kourissa kärvisteleviä suomalaisia houkutteli Viron edullinen hintataso – halvan alkoholin lisäksi matkoilta hamstrattiin voita, sokeria, juustoa ja muita elintarvikkeita. Suosituille päiväristeilyille oli helppo lähteä lyhyelläkin varoitusajalla, mutta

Koko 1990-luvun kasvavia matkustajamääriä kuljetti yhtiön väreissä sekalainen joukko maailman meriltä haalittuja, osa jo parhaimmat päivänsä nähneitä laivoja, muun muassa Vana Tallinn, Normandy, Meloodia ja Fantaasia. Kesäkaudella noin neljän tunnin laivamatkan saattoi korvata kantosiipialuksella tai katamaraanilla, jotka veivät lahden yli vain puolessatoista tunnissa. Ensimmäisen varta vasten Tallinnan-liikenteeseen rakennetun aluksen Tallink sai vuonna 2002, kun Rauman telakalla rakennettu m/s Romantika aloitti liikenteen. Myöhempinä vuosina aluskanta on uudistunut pitkällä sarjalla uusia laivoja.

Passijonoissa tuskailtiin Matkustuksen pullonkauloi-

na olivat alkuvuosina ahtaat satamaterminaalit ja niiden loputtomilta tuntuneet passintarkastusjonot. Helsingin päässä ruuhkaa saatiin purettua, kun Tallinnan-liikenne siirtyi uuteen Länsiterminaaliin vuonna 1995. Suomen ja Viron välinen viisumivapaus vuonna 1997 helpotti myös matkustamista tuntuvasti. Rajatarkastukset jatkuivat kuitenkin aina vuoteen 2007 asti, jolloin Viro liittyi Schengen-alueeseen.

Suuri merkitys Viron matkailulle Tallinkin rooli Viron-matkailun uranuurtajana ja uudistajana on kiistaton. Neuvostoliiton hajoaminen oli halvaannuttanut perinteiset idänmatkailun matkanjärjestäjät, joten Tallink päätti ryhtyä itse tuottamaan matkoja nyt markkinoille auenneisiin kohteisiin. Suomalaismatkustajille pyrittiin luomaan kuvaa Virosta monipuolisena matkakohteena, joka ei rajoittunut pelkästään Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tartto, Pärnu ja Saarenmaa olivat alusta alkaen yhtiön matkapakettikohteina, tuotettiin erilaisia kiertomatkoja Baltiassa ja omatoimisille automatkailijoille laadittiin reittikarttoja, neuvoteltiin alennuksia ja annettiin suosituksia pysähdyspaikoista. Tämä toimi hyvänä esikuvana ja loi pohjaa laajalle joukolle uusia suomalaisia matkanjärjestäjiä, jotka myös vähitellen heräsivät Viron tarjoamiin mahdollisuuksiin.

11


Markku Nokkala on ollut suunnittelemassa lentoyhtiöiden liikennettä niin vuonna 1989 kuin 2019

Matkamajakka Haukiputaalla 30 vuotta

Markku Nokkala istui vuosikymmeniä näköalapaikalla eri lentoyhtiöissä ja toimi mm. Qatar Airwaysillä, airberlinillä ja Oman Airilla reittiverkostosuunnittelun ja –hallinnan johtotehtävissä. Kolmekymmentä vuotta sitten hän istui Finnairin vanhassa pääkonttorissa Mannerheimintiellä, ja naputti vanhalla kirjoituskoneella aikataulukauden koneenkäyttökirjaa. Viime vuosina Qatar Airwaysillä algoritmit laskivat markkinaosuutta globaalissa kilpailussa. Markku Nokkala kertoo.

Matkamajakka on tyypillinen yrittäjävetoinen yleismatkatoimisto Haukiputaalla. Toiminta on muuttunut vuosien varrella välittävästä toimistosta matkanjärjestäjäksi, joka räätälöi matkat toiveiden mukaan niin yksityisille kuin ryhmäasiakkaillekin. Juna- ja laivalippuja myydään edelleen kuten seuramatkojakin. Oma tuotanto ja yritysasiakkaat lisääntyvät kaiken aikaa.

1989 Kirjoitan vuosikymmeniä vanhalla Adler-kirjoituskoneella destinaatioita koneenkäyttäviivaston masteriin. Kirjoituskone kirjoittaa poikkeuksellisen pientä fonttia, mikä on tärkeää: Finnairilla ja sen tytäryhtiöillä, Karairilla ja Finnaviationilla, on 50 lentokonetta ja kaikkien niiden yhden päivän optimaalinen rotaatio on saatava mahtumaan kahdelle A3- sivulle. Kun master on valmis, se kiikutetaan Finnairin omaan kirjapainoon, joka painaa tarvittavan määrän viikonpäivärotaatioita. Niistä kootaan aikataulukauden koneenkäyttökirja. Elämme aikaa ennen big dataa ja henkilökohtaiset tietokoneet tekevät vasta tuloaan. Sähköpostia ei ole ja kommunikointi tapahtuu kirjeitse, telexillä ja lentoyhtiöiden SITA- verkossa. Ja tietysti puhelimella, soitamme paljon. Toimintaympäristö on vielä säännelty, ja lukuun ottamatta tilauslennoilla tapahtuvaa vapaa-ajanmatkustusta, lentäminen ei ole Suomessa missään nimessä commodity product. Liikenteen suunnittelukin perustuu hyvin paljon yhtiön omaan dataan. Kansainvälisiä markkinakokoja kuvastavaa MIDTdataa ei vielä ole saatavilla ja globaalien origin & destination -markkinoiden todellisesta koosta on vasta vähän tietoa. Finnairilla on kuitenkin vahva Helsingin maantieteelliseen sijaintiin perustuva visio tulevaisuudestaan kaukoliikennestrategiastaan. Sen vahvin ilmentymä on yhtiön vuonna 1983 ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä aloittama välilaskuton reitti Tokioon. Reitti on menestys ensimmäisestä päivästä, ja tulee nostamaan Finnairin kokoaan suuremmalle tasolle. Olemme suurten muutosten kynnyksellä. Odotamme pääsevämme tulevaisuudessa lentämään Siperian yli suoraan Kaukoitään. Euroopan lentoliikenteen 3. liberalisointipaketti tulee voimaan seuraavan vuosikymmenen alussa ja tuo kokonaan uusia mahdollisuuksia, jos kohta haasteitakin liikenteeseen. Jonain päivänä Helsinki ja Finnair ovat avainasemassa liikenteessä Venäjältä USA:han ja Euroopasta Kaukoitään. Selailen Airline Business- lehteä, jossa ennustetaan lentoyhtiöiden ja rautateiden yhteistyön kasvavan merkittävästi. Finnairillakin on mielenkiintoa rautateiden kaukoliikenteen ohjaamiseksi Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Kotimaan lentoliikenteen kannattavuus on heikko ja liikenteen vapautuminen tulee laskemaan keskihintoja entisestään. Epäi-

12

Markku Nokkala.

lemme, että asia ei tule kovin nopeasti edistymään maassa, jossa on aktiivisesti rakennettu maantieverkkoa ja siten tuettu yksityisautoilua. Euroopassakin intermodality kehittyy vahvasti lähinnä Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa. 1989 Helsingissä on yksi metrolinja.

2018 Kolme vuosikymmentä myöhemmin olen lopettelemassa kokopäivätöitä toimittuani 43 vuotta lentoliikenteessä. Johdan Qatar Airwaysin reittiverkoston sunnittelua ja - hallintaa. Yhtiö on yksi maaiman suurimmista ja nopeimmin kasvavista. Vuonna 1989 yhtiötä ei ollut olemassa, se laskee perustamisvuodekseen 1997. Nyt se operoi globaalisti yli 200 lentokoneella yli 160 kohteeseen ja vastaanottaa joka kymmenes päivä uuden lentokoneen. Kaikki yhtiössä on state-of-art, mukaan lukien yhtiön kotikenttä Hamad International Dohassa. Qatar hyödyntää vahvasti maantieteellistä asemaansa samaan tapaan kuin Finnair kaukoliikenteessään maapallon toisessa kolkassa. Osastoni 15 aikataulusuunnittelijaa ja 20 analyytikkoa käyttävät työssään verkostostruktuurin kehittämisessä ja koneenkäytön suunnittelussa markkinoiden nykyaikaisimpia työkaluja. Verkostosuunnittelu on markkinalähtöistä ja reittiverkoston suorituskykyä voidaan simuloida järjestelmällä, joka markkinadataa ja globaalia aikataulu- ja kapasiteettitietoa hyväksikäyttäen mallintaa matemaattisesti saavutettavissa olevaa markkinaosuutta globaalissa kilpailussa. Liikenneoikeu de t ovat haaste samaan tapaan kuin kolme vuosikymmentä aiemmin, mutta nopeasti kasvavalle lentoyhtiölle lentoasemakapasiteetin rajallisuus useilla maailman lentoasemilla on melkein suurempi rajoitus. Voi aavistaa, millaisen kaaoksen Euroopan siirtyminen vain yhteen aikaan tulee aiheuttamaan monelle, myös eurooppalaiselle, verkostolentoyhtiölle, kun sekä Euroo-

pan että Euroopan ulkopuoliset kentät eivät anna mahdollisuutta aikataulumuutoksille ja frekvenssilisäyksille. Lentoliikenteessä useimmat asiat ovat selitettävissä historialla, maantieteellä ja teknologialla. Euroopan lentoliikenteen vapautuminen sai monet eurooppalaiset lentoyhtiöt luopumaan Kaakkois-Aasian liikenteensä välilaskuista Persianlahden kentillä, ja yhdessä maiden talouden vahvan kehityksen kanssa loivat tällä puitteet uusien lentoyhtiöiden kasvulle alueella. Teknologian kehitys on mahdollistanut kahden maapallolla olevan pisteen yhdistämisen kolmannen kautta, mikä on osaltaan vaikuttanut megahubien kehittymiseen maissa, joissa uusien kiitoratojen rakentaminen on vielä mahdollista. Lentoliikenteen painopiste siirtyy kohti itää, mikä osaltaan tukee Persianlahden lentoyhtiöitä. Toisaalta keskihintojen lasku on edellyttänyt verkostolentoyhtiöiltä rankkoja kotitöitä kustannuspuolella etenkin, kun uudet liiketoimintamallit kehittyneillä markkinoilla ovat saaneet monet asiakkaat siirtymään halpalentoyhtiöiden asiakkaiksi point-to-point liikenteessä, jossa tuotto maksettua henkilökilometriä kohden on korkein. Teknologia tukee kehitystä myös pidemmillä matkoilla ja ohuilla markkinoilla, kun uudet kapearunkoneet mahdollistavat laajarunkokoneita vastaavat istuinkilometrikustannukset. Lentoliikenteen ympäristövaikutukset ovat jatkuvan keskustelun aihe, mutta toistaiseksi keskustelu on voimakkaasti yhteydessä kysyntään, ei niinkään tarjontaan. Mielenkiintoista on, että eri liikennemuotojen yhteistoiminta on edistynyt vahvasti maissa, joissa se oli agendalla jo 30 vuotta sitten, Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa. Ei liene sattumaa, että näissä maissa urbanisaatioon suhtaudutaan normaalina kehityksenä. Voi nähdä, että maiden liikenteen infrastruktuurin pitkäjänteisestä kehittämisestä on hyötynyt myös ympäristö. 2018 Helsingin lentoasema ei ole rautateiden kaukoliikenneverkostossa ja Helsingissä on edelleen yksi metrolinja, vaikka päät haarautuvatkin. Markku Nokkala Nokkala Global Oy Ltd Consulting Markku Nokkala on toiminut useissa eri lentoyhtiöissä mm. Qatar Airwaysillä, airberlinillä ja Oman Airilla reittiverkostosuunnittelun ja –hallinnan johtotehtävissä. Hänellä on nyt lentoyhtiöiden ja –asemien johdon konsultointiin erikoistunut konsulttitoimisto.

Matkamajakka palvelee edelleen asiakkaitaan kivijalkatoimistossa

Antti Haukkamaa IHAN ALKUUN pari säkeistöä runosta, joka julkaistiin Matkamajakan 20-vuotisjuhlilla eli kymmenen vuotta sitten.

Seuramatkoja, juna- ja laivalippuja, matkoja lähelle tai kauas. Matkatoimisto täyden palvelun, se Matkamajakka todella on. Lippujen kirjoitusta, matkojen varaamista, esitteiden selaamista ja puhelimella soittelua. Tähän tapaan sitä ennen myytiin. Nyt matkat myydään, kuten asiakkaille sopii. Räätälöidään ja paketoidaan, lentolippujakin e-liputetaan.

IATA ja pystyimme varaamaan lennot Oulusta alkaen ja paketoimaan mukaan asiakkaan valitseman hotellin. Totta kai muutos kirpaisi, mutta ei se katastrofi ollut. Ja toisaalta se pakotti meidät muuttumaan. Alettiin seurata oman tuotannon katteita entistä tarkemmin”, toteaa Sirpa.

Yrittäjyys palkitaan Tänään Matkamajakan myynnistä noin 60 prosenttia tulee liikematkoista. Loput 40 prosenttia on omaa tuotantoa,

ryhmiä ja räätälöintiä. Junaja laivalippujakin myydään edelleen. Uuttera työ ja hyvä asiakaspalvelu on huomattu ja vuonna 2005 Matkamajakka sai Haukiputaalla Vuoden yrittäjä -palkinnon. Aikoinaan myös Finnair valitsi Matkamajakan Pohjois-Suomen piirin vuoden matkatoimistoksi. Syyskuussa on tarkoitus juhlistaa 30-vuotista taivalta. ”Silloin juhlimme täällä toimistossa asiakkaidemme kanssa ja teemme myös juhlamatkan Saksaan”, iloitsee Sirpa Liedes.

Matkamajakan perustaminen Sirpa Liedes on ollut mukana Matkamajakassa perustamisesta alkaen, siis vuodesta 1989. Matkatoimistokokemusta hän oli sitä ennen hankkinut Lomamatkojen Oulun toimistossa. Haukiputaalainen yrittäjä Aino Turula houkutteli Sirpan perustamaan matkatoimiston Haukiputaalle 25 kilometriä Oulusta. Aino lähti itse osakkaaksi mukaan. Vuosien varrella on yrittäjäkollega vaihtunut. Ensin Ainon tilalle tuli Tuija Niskala ja Tuijan menehdyttyä Arja Järvenpää. Vetäjien lisäksi on toimistossa ollut koko ajan myös kolmas virkailija. Avajaistarjouksena oli 5 prosentin alennus Aurinkomatkojen syyslomalähdölle Hurghadaan. Avajaisviikon kävijöiden kesken oli arvonta ja palkintona, yllätys yllätys, kaksi Viking Linen risteilyä Tukholmaan.

Matkanjärjestäjien suoramyynti Sirpa Liedes muistelee välitysmyynnin kulta-aikoja. Matkanjärjestäjät maksoivat 10 prosentin komission ja kauppa kävi, kun ihmiset eivät mielellään soittaneet suoraan matkanjärjestäjille. Siitähän tuli kaukopuhelumaksu. Turvauduttiin siis paikalliseen matkatoimistoon. Tilanne muuttui kun Finnmatkat ilmoitti jättävänsä jälleenmyyjät ja keskittyvän suoramyyntiin ja nettivarauksiin. Tjäreborg seurasi pian perässä ja vähän myöhemmin myös Aurinkomatkat. ”Tässä vaiheessa moni asiakas oli pettynyt ja vihainen, kun emme saaneet enää myydä isojen seuramatkatuottajien matkoja. He sanoivat, että kyllä me ostamme sitä, mitä teiltä saa. Näin alkoi räätälöinti. Onneksi meillä siinä vaiheessa oli jo

Matkamajakan avajaisissa vuonna 1989 kahvipannu oli kuumana ja täytekakkua tarjosivat silloiset perustajat Sirpa Liedes ja Aino Turula.

LYHYESTI

Mitä maailmalla tapahtui 30 vuotta sitten? Nyt meillä on yksi yhtenäinen Saksa, mutta 30 vuotta sitten maata jakoi muuri. Tänä vuonna muurin murtumisesta on 30 vuotta. Mitä muuta silloin tapahtui? SUOMESTA TULI Euroopan Neuvoston jäsen. DDR AVASI RAJANSA , Berliinin muuri murtui. SAKSOJEN YHDISTYTTYÄ Finnairin toiminta siirtyi entiseen Länsi-Berliiniin ja 27.10 lähtien DDR:n Schönefeldtin lentokentän sijasta liikennöitiin Tegelin kentälle Länsi-Berliinissä. Saksojen yhdistymiseen asti Länsi-Berliiniin eivät saaneet lentää kuin USA:n, Ison-Britannian ja Ranskan lentoyhtiöt. JAPANIN KEISARI AKIHITO aloitti valtakautensa, joka päättyi hänen toivomuksestaan 30 vuotta myöhemmin, 2019, jolloin hänen pojastaan Naruhitosta tuli keisari. NYKYINEN, 14. DALAI-LAMA TENZIN GYATSO, Tiibetin buddhalaisuuden johtohahmo, sai Nobelin rauhanpalkinnon väkivallattomasta rauhantyöstään. IRANIN USKONNOLLINEN JOHTAJA , ajatollah Ruhollah Khomeini, tulkitsi kirjailija Salman Rushdien syyllistyneen kirjassaan 'Saatanalliset säkeet' jumalanpilkkaan ja antoi helmikuussa 1989 fatwan, jolla hän käytännössä tuomitsi kirjailijan kuolemaan. KÄNNYKKÄ ON NOKIAN rekisteröimä tuotemerkki, joka hyväksyttiin toukokuussa 1989. ISLANNISSA OLUT OLI LAITONTA aina vuoteen 1989 asti. Oluen makuun islantilaiset pääsivät 1.3. ja siksi päivää juhlitaan iloisesti vuosittain Olutpäivänä, bjórdagur, asiankuuluvin menoin. PAAVI JOHANNES PAAVALI II:N teki kesäkuussa historiallisen vierailun Pohjoismaihin, myös Suomeen. DISNEYN MGM STUDIOT Walt Disney World’issä avattiin yleisölle. BATMAN JA BORN ON THE FOURTH OF JULY -elokuvat saivat ensi-iltansa. MADONNA LAULOI Like a Prayer.

4 • 2019 JUNE


Helsingistä jo koko maahan levinnyt Taiteiden yö täyttää 30 vuotta

Saaristoelämyksiä Merenkurkussa yli kolmekymmentä vuotta

Vuonna 1989 aloittaneesta korttelitapahtumasta kasvoi ihmismassoja liikuttava kaupunkitapahtuma, jonka suosiolle ei näy loppua. Juhlavuotta juhlitaan tänä vuonna 15. elokuuta. Karoliina Saarnikko

K A L L E´S I N N perustettiin

Taiteiden yön ohjelmassa on niin pieniä kuin isojakin tapahtumia.

ta yli 50 000 ihmistä.

Elokuun lämmin yö Monelle mieleenpainuvin tapahtuma saattaa olla esimerkiksi Plasticiens Volant -ryhmän valtavien merellisten heliumhahmojen kulkue vuonna 2009 tai 10 000:sta betoniharkosta muodostettu dominoketju vuodelta 2012. Useimpien muistoissa Taiteiden yö on kuitenkin ennen kaikkea tapahtuma, jossa on ainutkertainen, oma tunnelmansa. Elokuinen lämmin yö,

ja ympäri kaupungin levittyvät monipuoliset tapahtumat tekevät Taiteiden yöstä loppukesän suosituimman kaupunkitapahtuman. Tänäkin vuonna Taiteiden yö syntyy kaupunkilaisten, taideyhteisöjen ja kulttuurilaitosten tuottamista isoista ja pienistä tapahtumista. Yksi isommista tapahtumista on Kansalaistorille pystytettävä metsän muodoista inspiraationsa saanut puhallettava rakennelma Arboria, jonka sisällä järjestetään ohjelmaa.

Suomalaista autovuokrausta 30 vuotta

Finn-Rent on kotimainen vaihtoehto globaalissa autovuokrausbisneksessä Kolmessakymmenessä vuodessa Helsingin Kruununhaassa toimintansa aloittanut kivijalkatoimisto laajeni koko Suomen kattavaksi ketjuksi. Tänään se kilpailee vuokrausbisneksessä isojen kansainvälisten toimijoiden rinnalla avainlippua heiluttaen. Finn-Rentillä on 40 toimipistettä ja liki tuhat autoa. Yrittäjältä se on vaatinut sitkeyttä, uutteruutta ja pitkää päivää. Antti Haukkamaa

Lama opetti Seppälä korostaa edelleen 90-luvun laman merkitystä. ”Moni yrittäjä meni konkurssiin ja me, jotka selvisimme, olimme oppineet uutteruutta ja sitkeyttä, joka myöhemmin palkittiin.” Finn-Rent laajeni pikkuhiljaa palvellen paikallista asiakaskuntaa.

4 • 2019 KESÄKUU

vuonna 1986 tilausravintolaksi Merenkurkkuun upealle niemelle, josta aava meri aukeaa ja kalliot ja luodot tarjoavat henkeäsalpaavan maiseman. Asiakkaat olivat silloiset Vaasan suuryritykset kuten Wärtsilä ja Kymi Strömberg. Kalle´s Innissä kestittiin vieraita ja järjestettiin kokouksia ja koulutustilaisuuksia. Alueella oli silloin hirsinen päärakennus, kota ja saunoja. Alusta saakka Kalle´s Inn tarjosi Lapin tunnelmaa ja luonnonläheisyyttä. Talvisin maisema on kuin Lapissa. Valkeaa lunta riittää silmänkantamattomiin, revontulet näkyvät kirkkaina ja kelkkasafareita järjestetään. Paikan perusti vaasalainen ravintola-alan yrittäjä Bengt Ekman. Seuraava omistaja oli Morganien perhe. Margareta Morgan oli toiminut Kalle´s Innissä ravintolapäällikkönä eli hän tunsi paikan hyvin. Vuonna 2011 paikan osti sen nykyinen omistaja Freddi Skott perheineen.

Kehitys vauhtiin Uusi omistaja alkoi kehittää paikkaa voimakkaasti. Rakennuksia laajennettiin

Kalle´s Innissä voi majoittua lasitaloon Merenkurkun maailmanperintöalueella Mustasaaressa.

ja remontoitiin, majoituskapasiteettia lisättiin ja maata ostettiin. Hehtaarin vuokratontista tuli 4,5 hehtaarin omistustontti. Se mahdollisti uudisrakentamisen ja vuonna 2017 valmistui kahdeksan lasitaloa. Niissä valtaosa mökin seinistä ja katosta on lasia. Mökit sijaitsevat aivan meren rannalla. Tähtitaivas, revontulet ja majakoiden valot ovat tärkeä osa elämystä, kuten myös lintujen ja hylkeiden elämän seuraaminen. Freddi Skott kertoo innoissaan kaavamuutoksesta, joka tuli tänä keväänä voimaan. Se mahdollistaa liki 2000 m2:n lisärakentamisen.

Kehittämistyö on tuottanut myös tulosta. Viime vuonna Kalles´s Inn pääsi mukaan Visit Finlandin listaan, ”Top 10 things to do in Finland”. Samana vuonna se valittiin vuoden kotimaiseksi matkailuyritykseksi. Tänä vuonna tuli kansainvälinen palkinto Berliinin ITB-messuilla kategoriassa Best Scandinavian Outdoor Product. Palkintojen myötä on kansainvälisten matkanjärjestäjien kiinnostus herännyt. Venäjä, Kiina, Japani, Saksa ja Sveitsi ovat nyt kärjessä, mutta kyselyjä on tullut USAta ja Australiaa myöten, kertoo Freddi Skott.

World Wide Web mullisti maailmamme valtavalla tiedon määrällä 30 vuotta sitten Miellämme usein internetin ja www:n samaksi asiaksi, mutta tarkalleen ottaen ne eivät ole. Internet tulee sanoista international network eli kansainvälinen verkosto, joka kytkee toisiinsa miljardeja tietokoneita. World wide web on paikka, jossa asuvat selaimella luettavat verkkosivut, kuten Internet Explorer ja Chrome. Mullistavan www:n kehitti englantilainen Sir Tim Berner-Lee työskennellessään Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä 30 vuotta sitten.

FINN - RENT PERUSTE T TIIN

vuonna 1988 Helsingin Kruunuhakaan Maurinkadulle. Yksi toimipisteistä sijaitsee siellä edelleen. Alussa asiakaskunta oli lähiseudun asiakkaita, joiden vuokraustarve oli paljolti hyötyajoneuvoja, pakettiautoja ja pikkubusseja. Samaan aikaan Helsingin Eirassa toimi kilpaileva vuokraamo, Resela Oy. Sen oli perustanut Tapio S epp ä l ä vuonna 1991. Elettiin lama-aikaa, jolloin niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin joutuivat miettimään rahojensa riittävyyttä. Moni joutui luopumaan autostaan eikä yrityksillä ollut varaa ostaa autoja. Tämä lisäsi autovuokraamoissa kysyntää selvästi. ”Maan heikko taloudellinen tilanne loi meille hyvän liikkeellelähdön”, toteaa Seppälä. Hän osti kilpailijansa Finn-Rentin vuonna 2000 ja toimii edelleen sen toimitusjohtajana.

Missä tie päättyy ja meri aukeaa, siellä on Merenkurkun helmi, Kalle´s Inn. Aikoinaan tilausravintolaksi perustettu paikka tarjoaa hyvän ruuan ja merellisten maisemien lisäksi majoitusta Lapista tutuissa lasitaloissa. Niissä voi ihailla tähtitaivasta ja revontulia ja seurata lintujen ja hylkeiden elämää. Antti Haukkamaa

Kuva: Petri Anttila / Helsingin juhlaviikot

ENSIMMÄISTÄ TAITEIDEN yötä vietettiin vuonna 1989. Helsingin juhlaviikkojen ja Akateemisen kirjakaupan ideoimana Akateeminen kirjakauppa piti ovensa myöhempään auki kuin normaalisti. Idea sai positiivisen vastaanoton ja pikku hiljaa Taiteiden yö laajeni entistä isommaksi: museot ja galleriat pitivät ovensa auki myöhempään, taideopiskelijat esittivät taideperformansseja kaduilla ja puistoissa, ja Espan lavalla soitettiin ja laulettiin. Taiteiden yö keräsi alusta asti kymmenien tuhansien yleisöjä ja pikku hiljaa Taiteiden yötä alettiin viettämään myös ympäri Suomen. ”Taiteiden yötä voi pitää myös nykyisin ympäri Helsinkiä vietettävien monimuotoisten kaupunkifestivaalien ja korttelijuhlien esiäitinä”, Helsingin juhlaviikkojen vastaava tiedottaja Laura Gottleben muistuttaa. Taiteiden yö ei osoita hiipumisen merkkejä: tänäkin vuonna Taiteiden yötä vietetään kymmenessä kaupungissa ja yksin Helsingin tapahtumassa käy arviol-

Kalle´s Inn tuo Lapin tunnelman Mustasaaren merellisiin maisemiin

Soile Kylämies SIR TIM BERNER-LEE antoi in-

Finn-Rent Oy:n johdon jäseniä vasemmalta Niko Rytkönen, Ritva Leinonen, toimitusjohtaja Tapio Seppälä ja Petteri Seppälä.

Resellassa keskityttiin pitkäaikaisiin vuokrauksiin ja huoltoleasingiin. Seuraava iso virstanpylväs oli vuosi 2017, jolloin pystyttiin toteuttamaan pitkäaikainen suunnitelma, laajeneminen koko maan kattavaksi autovuokraamoketjuksi. Silloin perustettiin useita omia toimipisteitä ympäri Suomen ja mukaan ketjuun otettiin myös muutamia paikallisia yrittäjiä. Toimipisteitä on nyt 40 Kittilästä Helsinkiin ja henkilökuntaa koko konsernissa reilut 30 henkeä. Automäärä on kolmessakymmenessä vuodessa kasvanut kymmenestä lähes tuhanteen.

Hansel ja Amadeus Vuonna 2017 Finn-Rent voitti Hanselin hankintakilpailun ja pääsi voimakkaasti mukaan

tarjoamaan valtiolle vuokra-autoja. Samoihin aikoihin Finn-Rent pääsi mukaan kansainvälisten autobrokerien sivuille ja sai neuvoteltua sopimuksen Amadeuksen kanssa. Amadeuksen GDS-yhteydessä Finn-Rent on mukana ainoana suomalaisena autovuokrausketjuna. Seppälä toteaa, että paperit ja pyyhekumit ovat mennyttä aikaa digitalisaation myötä. ”Kilpailu on koventunut kaiken aikaa ja edelleenkin yrittäjä tekee työtä 24/7. Aitoudella ja avoimuudella tässä pärjätään. Kivijalkatoimiston henki kantaa edelleen. Meillä vastaa ihminen puhelimeen ja ihminen myös luovuttaa asiakkaalle auton käyttöön. Rehellinen ja reilu yrittäminen on tuonut meille suuren joukon vakioasiakkaita”, korostaa Seppälä.

ternetille kasvot graafisena käyttöliittymänä, jossa oli tekstin lisäksi myös kuvia. Www oli pitkään verkkosivujen osoitteen ensimmäinen osa. Internetissä asuu toki muutakin tavaraa kuin web, kuten sähköposti, Whatsup ja puhelinpalvelut. Yleiskielessä internetistä ja webistä puhutaan vaan nettinä.

Mitä meillä oli ennen tietokonetta? Ei mitään, vastaisi nykynuori. Mutta olihan meillä. Meillä oli radio ja tv. Tosin tv:ssä vain muutama kanava. Ja VHS-nauhuri, jolla saatoimme tallentaa mieliohjelmiamme ja katsoa tallenteita aivan silloin kuin halusimme. Työpaikalla toimistossa oli lankapuhelin, laskukone, fax, telex, kopiokone ja sähkökirjoituskone. Toimistoissa yleistynyt tietokone oli IBMn PC eli personal computer. Alun perin tietokoneilla laskettiin - siitä nimi computer. Alussa tietoko-

ne ei suinkaan ollut ’personal’, sillä yhtä konetta käytti useampi henkilö vuorollaan. Sisareni muutaman vuoden ikäinen poika osasi käyttää Commodore 64 tietokonetta, kuin olisi syntynyt joystick kädessään. En niinkään hämmästynyt siitä, että hän osasi pelissä stripata povikuningatar Samantha Foxin, vaan siitä kuin kuinka näppärästi hän käytti konetta. Uskonkin, että hänen ensimmäinen sanansakin oli ’enter’ eikä ’äiti’.

Netti muutti työntekoa Kännykkä, on Nokian vuonna 1989 rekisteröimä tuotemerkki. Sana jota alettiin käyttää kaikkiin älypuhelimiin. 30 vuotta sitten ei tiedetty vielä etätyöpaikoista, mutta kännykät ja netti vapauttivat

osan ihmisistä tekemään töitä etänä vaikka toiselta puolelta maapalloa. Kehitys on ollut huimaa ja suurimpia innovaatioita ovat olleet henkilökohtaiset tietokoneet, netti, mobiilinetti sekä sosiaalinen media, jossa käyttäjistä on tullut aktiivisia viestijöitä sekä sisällöntuottajia.

Hyötypalvelut ovat lyömättömiä World wide webin myötä verkosta tuli myös sisällön julkaisukanava.Verkosta voi ladata lukulaitteelle, tabletille, läppärille tai kännykälle kirjoja, sanoma- ja aikauslehtiä, musiikkia, elokuvia, kuvia, kuunnella radiota. Netissä voi tvohjelmia katsoa suorana tai jälkikäteen. Myös lehdillä on omia suoralähetyskanaviaan. Netissä voi myös hoitaa pankkiasioita, maksaa laskuja, lotota, korjata veroilmoituksen, tilata taksin tai ajan lääkärille, varata matkalippuja, tarkistaa aikatauluja, tehdä ostoksia, tilata ruokaa tai vaikka vain tuijottaa Prisman kassan ostoshihnaa!

13


Suomen ensimmäinen risteilyihin erikoistunut matkatoimisto

Risteilymatkoja kaikkialle maailmaan SoileToursin liikeidea kantaa edelleen SoileTours vietti 30-vuotisjuhliaan työn merkeissä risteillen asiakkaidensa kanssa Rein-joella toukokuussa. Yrityksen perustaja Soile Nordström-Sahlberg oli mukana risteilyemäntänä. Mukana oli myös perheyrityksen nykyinen vetäjä Anne Nordström, Soilen miniä. Soile on viettänyt elämästään kolme ja puoli vuotta risteillen maailman meriä ja jokia. Juhlaristeily Reinillä oli hänen 161. risteilynsä.

SoileToursin 30-vuotisjuhlaristeilyllä Reinillä Seppo Hovi, Soile Nordström-Sahlberg, Mari Palo, Anne Nordström ja Hannu Lehtonen.

Antti Haukkamaa LAIVA, LINJAT ja risteilyt tu-

PIA JA M Y L O AIKKA P A N IKKU

K

EIN R E V A

A

TA VUOT 0 3 JO

2020

tuotantomme myynnissä - ja lisää puskee ovista ja Ikkunapaikoista!

MATKAJÄRJESTELYILLÄ ON VÄLIÄ: • Suomalainen matkanjärjestäjä • Luotettava ja vakavarainen • Huikea yli 65 vuoden kokemus • Matkakohteena koko maailma • Opastettu kiertomatka antaa enemmän • Yksilöllisempää palvelua pienryhmissä • Laadukkaat matkajärjestelyt ja majoitus • Myös yksin matkustavat huomioitu • Helppoutta ja henkilökohtaista palvelua varauksesta kotiin tuloon asti • Olympian matkanjohtajat alansa parhaimmistoa • Selkeä kokonaishinnoittelu Kiertomatkoja, kaupunkilomia, risteilyjä, luontomatkoja, safareita ja vaelluksia. Kaikilla matkoilla Olympian kokenut matkanjohtaja. Unohtumattomia elämyksiä suomalaisille jo vuodesta 1952.

YRJÖNKATU 9, 00120 HELSINKI p. 09 696 2770 • OLYMPIA.FI EUROOPPA • LÄHI-ITÄ • AMERIKAT • AFRIKKA • KAUKOITÄ • KIINA • OSEANIA • RISTEILYT

14

livat Soile Nordström-Sahlb er g i l le tutuiksi hänen työskennellessä yli kymmenen vuotta silloisessa Effoassa 1980-luvulla. Ensin Etelä-Amerikan liikenneosastolla ja myöhemmin Effoan matkatoimiston puolella. Etelä-Amerikan linjoilla kuljetettiin tavaraa ja matkatoimistossa ihmisiä. Soile hoiti alusta asti ryhmiä ja erikoisprojekteja, joista mittavimmat olivat liki 500 hengen koko laivan chartrauksia Apu-kerhon lukijamatkoille Välimeren ja Atlantin risteilyille. Soilen apuna olivat ison organisaation tuki, ja jo silloin hienot tietokoneohjelmat, joiden avulla pystyi hoitamaan valtavan varausprosessin ja talouslaskelmat. Käytännössä Soile hoiti kuitenkin nämä projektit lähes yksin. ”Se oli paras risteilymatkailun oppikoulu ja siinä työssä oli elämän makua”, kiteyttää Soile.

SoileTours Oy perustetaan Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa. Effoa myytiin ja matkatoimisto siirtyi uusille urille. Soile mietti oman toimiston perustamista. Hänen silloinen aviomiehensä, Rolf Nordström, oli talousalan ammattilainen. Hän lupasi hoitaa yrityksen laskutuksen ja kirjanpidon. Perheyritys SoileTours Oy perustettiin vuonna 1989. Soilella oli hyvät yhteydet TransOcean Tours -varustamoon Bremenissä ja hän sai yhteistyösopimuksen heidän kanssaan. ”TransOcean Toursin esite avasi meille maailman meret ja todellakin pystyimme tarjoamaan liikeideamme mukaan ”Risteilymatkoja kaikkialle maailmaan”. ”Yksi eksoottisimmista oli Intian Valtameren risteily

Apu-kerhon kanssa vuonna 1991. Matkalla oli mukana lähes sata asiakasta ja reittinä Colombo/Sri Lanka-Malediivit-Victoria/Seychellit-Port Louis/Mauritius- St. Demis/ Reunion-Diego Suarez/Madagaskar-Sansibar/Tansania-Mombasa/Kenia. Matka kesti liki kolme viikkoa. Sansibarissa olimme ensimmäisiä suomalaisryhmiä. Paikallisella torilla meitä tosiaan tuijotettiin ja ihonväriämme kummasteltiin”, muistelee Soile. Alusta asti asiakkaille oli oma klubi, Club Columbus. ”Meillä oli lokikirjat, pinssit, klubikirjeet ja jouluna pikkulahjat. Risteilyillä kapteenit järjestivät meille omaa ohjelmaa ja Helsingissä pääsimme erikoisluvalla vierailuille täällä käyviin risteilyaluksiin.”

Jokiristeilyt alkavat Ensimmäiset jokiristeilyt tehtiin Tonavalla vuonna 1996. Rautaesiripun poistuminen ja Main-jokea ja Tonavaa yhdistävän kanavan valmistuminen mahdollistivat tämän uuden kiehtovan liikennemuodon. Alusta alkaen ”Tonava kaunoinen” on ollut SoileToursille helmi. ”Monesti olemme vuokranneet koko jokiristeilijän teemallisille risteilyillemme. Usein mukana on ollut Seppo Hovi musiikki-isäntänä seuranaan joukko eturivin taiteilijoita. Seppo Hovi oli mukana myös toukokuisella Reinin juhlaristeilyllä seuranaan Mari Palo ja Hannu Lehtonen. Nykyisin Soile Nordström-Sahlberg on eläkkeellä, mutta 74-vuotiaana hän on vielä usein ryhmien mukana risteilyemäntänä. ”Pyrin olemaan mahdollisimman monilla matkoilla itse mukana, sillä on ehdottoman tärkeää, että kokki syö omia vellejään.” Soilen miniä Anne Nord-

ström on ehtinyt olla yrityksen johdossa jo viisitoista vuotta. Räätälöidyt risteilyt, risteilyryhmät ja lukijamatkat ovat edelleen toiminnan ydintä. Asiakaskunta on pysynyt pitkälti samana. ”Panostamme henkilökohtaiseen joustavaan asiakaspalveluun ja määrän sijasta laatuun. On suurta rikkautta jakaa matkalla ajatuksia elämän eri alueista ja aiheista erilaisten, mutta samanhenkisten ihmisten kanssa”, toteaa Anne Nordström miettiessään SoileToursin pitkän iän salaisuutta.

Helsinkiin taas vilkas risteilykesä Helsinkiin odotetaan kesällä 302 kansainvälistä aluskäyntiä ja 540 000 matkustajaa.

HELSINGIN SUOSIO kansainvälisten risteilijöiden vierailukohteena on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2000 Helsinkiin saapui 140 000 risteilyvierasta, kun taas viime vuonna rikottiin kävijäennätyksiä lähes 520 000 matkustajalla. Ensimmäistä kertaa kaupungissa vierailevia aluksia saapuu risteilykauden aikana peräti yhdeksän. Kesän kaikkein vilkkaimmaksi risteilypäiväksi on arveltu 5. elokuuta, jolloin Helsinkiin saapuu kaikkiaan 6 risteilijää, joihin mahtuu yhteensä jopa yli 11 600 matkustajaa. Tukholma jää risteilyjen määrässä Helsingin jälkeen, sillä sinne odotetaan tänä kesänä 287 risteilijää.

4 • 2019 JUNE


Conrad Hiltonin mantra: location, location, location

Norjalainen maatila antoi nimen maailman tunnetuimmalle hotellibrändille Sata vuotta tänä vuonna täyttävä Hilton Worldwide on yhdysvaltalainen, New Yorkin pörssissä noteerattu holdingyhtiö. Se hallinnoi useita hotelliketjujen ja lomakeskusten brändejä sekä operoi näiden hotelleja. Ketjulla on jo 15 eri brändiä. Hilton-nimi tulee Norjasta. ensimmäisessä Airport Hiltonissa oli jopa yökerho. Hilton kehitti myös ensimmäisen tietokonepohjaisen huonevaraus-järjestelmän.

Soile Kylämies CONRAD NICHOLSON HILTON

syntyi vuonna 1887 San Antoniossa New Mexicossa norjalaissyntyisen Augustus Halvorson "Gus" Hiltonin ja amerikansaksalaisen Mary Genevieve Laufersweilerin lapsena. Hilton-nimi tulee Kløftan kylässä Norjassa sijainneesta Hiltonin maatilasta, jossa Conradin isä syntyi.

Pankkiirihaaveet kariutuivat Armeijan jälkeen Conrad Hilton muutti Ciscoon, Teksasiin. Itse asiassa pankkiiriksi halunnut Conrad oli suunnitellut ostavansa pankin, mutta kaupanteossa hintaa nostettiinkin niin paljon, ettei hänellä ollut siihen varaa. Asumaansa hotelliin palattuaan hän kysyi miten hotellilla menee ja olisiko hotelli kaupan. Kyseisen Mobley hotellin Conrad osti sekä omilla että äidiltään ja ystävältään lainaamilla rahoilla vuonna 1919. Hiltonin matka yhdeksi maailman tunnetuimmaksi hotelliyrittäjäksi oli alkanut. Hän hankki ensin hotelleja ympäri Teksasia, sitten Kaliforniasta ja muualta Yhdysvalloista. Jo alkuvuosista lähtien Conrad Hiltonin mukaan kolme ehdottomasti tärkeintä tekijää hotellia valitessa olivat: sijainti, sijainti ja sijainti!

Hyväntekeväisyyttä Conrad Hilton oli kolmesti naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Keskimmäinen vaimoista oli unkarilais-yhdysvaltalainen näyttelijä Zsa Zsa Gabor. Conrad oli jetset-piireistä tunnettujen Paris ja Nicky Hiltonin isoisoisä. Vuonna 1944 Conrad Hilton perusti Conrad N. Hiltonin säätiön, joka rahoittaa voittoa

Innovaatioita huoneeseen Conrad Hilton.

tavoittelemattomia, humanitaarisia yhteisöjä sekä jakaa vuosittain 1,5 miljoonan dollarin Conrad N. Hilton Humanitarian Prize -palkinnon.

Vuonna 1987 Hilton julkaisi Hilton Honors –kanta-asiakasohjelman. Nykyisin kanta-asiakkaat voivat ladata älypuhelimeen Hilton-sovelluksen, jolla voi tulevaisuudessa kontrolloida mm. uusien Connected-huoneiden toimintoja aina seinien digitaiteeseen asti. Connected-huone tulee olemaan ensimmäinen todellinen älyhuone. Hilton lanseerasi hiljattain uuden huonetyypin, Five Feet to Fitness, jossa kunnostaan huolehtiville löytyy erilaisia kuntolaitteita ja välineitä.

Take Me To The Hilton ®

Mobley Hotel Teksasin Ciscossa oli Hiltonin ensimmäinen hotelli.

Monessa maailman ensimmäinen Hilton avasi ensimmäisenä hotellin, jossa oli juokseva vesi ja ilmastointi vuonna 1927. New Yorkin Hilton Roosevelt oli ensimmäinen hotelli maailmassa, jonka huoneissa oli televisiot. Caribe Hilton hotelli Puerto Ricossa oli ensimmäinen Hilton mantereen ulkopuolella. Caribe Hilton oli myös maailmankuulun juoman, Piña Coladan, synnyinpaikka. Hilton tarjosi hotelleissaan naisille ompelusettejä ja kirjasia tärkeitä puhelinnumeroita varten. Hiltoneihin tuli ensimmäisenä suoravalintapuhelinjärjestelmä. Vuonna 1959 Hilton lanseerasi San Franciscossa lentokenttähotellikonseptin. Tässä

Take Me To The Hilton ® sloganissa sana ‘Hilton’ on toiminut toistakymmentä vuotta lähes synonyymina sanalle hotelli. Hiltoneja löytyykin jokaiselta mantereelta, yhteensä 105 maassa. Yhteensä yli 5 200 hotellia ja yli 856 000 huonetta. Hiltonin brändejä ovat mm. Hilton Hotels & Resorts, Waldorf Astoria Hotels & Resorts, Conrad Hotels & Resorts, LXR, Canopy by Hilton, Curio Collection by Hilton, DoubleTree by Hilton, Motto, Tapestry Collection by Hilton sekä Tru by Hilton.

Suomessa kolme Hiltonia Suomen kaikki kolme Hiltonia sijaitsevat pääkaupunkiseudulla; Hilton Helsinki Kalastajatorppa sijaitsee Munkkiniemessä, Hilton Helsinki Strand Hakaniemessä ja Hilton Helsinki-Vantaa Airport terminaali 2:n välittömässä läheisyydessä.

KROATIAN SUOSIO KASVAA. Suomalaisten matkustajien määrä Kroatiaan kasvaa vuosi vuodelta, eikä ihme, sillä maa tarjoilee loistavat olosuhteet niin rantalomalle, kaupunkilomalle kuin luontomatkailullekin. Viime vuonna maassa kävi jo 115 000 suomalaista. 30-vuotias Croatia Airlines lentää Helsingistä Zagrebiin tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin aina lokakuun loppupuolelle asti. ”Kolme vuotta katsomme miten uusi reitti käy kaupaksi ja sitten päätämme jatkosta. Nyt näyttää siltä, että Helsingin lento säilyy jatkossakin”, iloitsee Croatia Airlinesin Domagoj Stjepan Dorotic. Lennoilla on neljä hintaluokkaa, mutta kaikkiin kuuluu pientä syömistä ja juotavaa. Zagrebissa kannattaa ladata itselleen Zagreb-be-there - aps, mistä löytyy kaupungin kaikki tapahtumat ja vinkit. Suosituksi on tullut mm. näyttelijöiden opastuskävelyt iltaisin. Kuvassa vasemmalta Croatia Airinesin Domagoj Stjepan Dorotić, Zagrebin turistitoimiston Luka Benko, Croatia Airlinesin Anamarija Jurinjak, Vedran Sušic Kroatian turistitoimistosta Tukholmasta ja Kroatian Suomen suurlähettiläs Josip Buljević.

4 • 2019 KESÄKUU

matkailualan oma vakuutusratkaisu matkapakettilainsäädännön mukaisia ja muita vakuusvaatimuksia varten.

Hae lisätietoa ja pyydä tarjous osoitteesta www.vectornordic.com tai ota yhteys sähköpostilla info@vectornordic.com Vector_Nordic_136x185mm.indd 1

10.4.2018 17.19

Italialainen Grimaldi panostaa Itämerelle

Finnlinesin myötäiset tuulet tuovat uusia aluksia ja lisää matkustajia GTS Finnjet vei minut Travemündeen 1979. Nyt 40 vuotta myöhemmin matkakohde on sama. Katajanokan terminaali tosin on vaihtunut Vuosaaren rahtiterminaaliksi, ja GTS Finnjet MS Finnstariksi, mutta varustamo, Finnlines, on sama. Timo Kauppinen FINNLINESIN ROPAX-ALUKSET kuljettivat viime vuonna

655 000 matkustajaa. Helsinki-Travemünden -reitin matkustajien kolme suurinta kansalaisuutta ovat Suomi, Saksa ja Venäjä, joista kaksi ensimmäistä muodostavat lähes 80 prosenttia. ”Keväisin tyypillinen matkustaja on suomalainen, joka lähtee Eurooppaan esimerkiksi auton ostoon. Pääsiäisen tienoilla tulevat venäläiset. Myös monet entisen Itä-Saksan asukkaat seilaavat Helsinkiin, josta he jatkavat Pietariin. Lemmikkieläinten kanssa matkustavat ovat kasvava trendi. Meillä on jo 12 lemmikkieläinhyttiä”, kertoo purseri Tom Snellman.

Saksalainen Uusi Vuosi Saksalaisia kiinnostaa uusi vuosi. Heitä saattaa olla tuolloin jopa 300, joukossa myös monia koiran omistajia, jotka haluavat lemmikilleen rauhallisemman juhlan ilman ilotulituksia. ”Risteilyllä on täysihoito ja tarjoiluissa huomioidaan saksalaisten uuden vuoden viet-

tyvät kuitenkin keittiöstä. Va l a m o n luostarin keittiöstä merille päätyneen keittiömestari Tarja Ränneli-Lehdon vuosikymmenien rakkaus ruoan Seisovan pöydän antimet olivat huolella ja tasokkaasti laittoon näkyi. valmistettuja. Superior-illallisella herkuteltiin muun Seisova pöymuassa hirvenpaistilla ja ankalla. tä oli makujen harmoniaa, jota lukuisat teetotavat, kuten uuden vuoden maviikot pitkin vuotta vain yön kuohuviini ja munkit. Aikorostavat. Mureampaa hirkataulu on tehty siten, että Helvenpaistia en ole merillä ensingissä on päivä aikaa. Paketkä maissa saanut. tiin kuuluu myös shuttle-kuljetus keskustaan. Lisämaksusta on retkiä. Aikaisempina vuosiUusi aluksia luvassa na kohteina ovat olleet Porvoo, Haltia ja porotila. Finnlinesin italialaisen omisTämän vuoden uutuusrettajan Grimaldin piirustuski vie Lahteen”, toteaa Markepöydällä on jo Finnlinesilting Communications Manale tulossa olevan uuden roger, Passenger Services Marpax-luokan konsepti. jaana Saurila. Ne tulevat olemaan nykyisiä Star-luokan laivoja suurempia hybrid-aluksia. Samalla ne ”Keittiön Picassot” täyttävät korkeimmat teknisetja ympäristönormit. Tänä kesänä Finnlines panosMatkustajahyttien määrä taa Saksan reitillään viihteetulee kasvamaan nykyisestä seen. Luvassa on duoja, tru200 hytistä puolella. Luovubaduureja ja viihdettä myös tusajankohta on parin vuolapsille. den päästä. Alusten todelliset tähdet löy-

15


Eväät oppaan ammattiin Espanjasta

Aurinkorannikon Matkaopaskoulussa opiskellaan aidossa työympäristössä Vuodesta 2015 lähtien Aurinkorannikon Matkaopaskoulu on kouluttanut 200 matkaopasta maailmalle. Oppilaitos on arvostettu matkanjärjestäjien keskuudessa, he tulevat suoraan koululle rekrytoimaan oppaat. Timo Kauppinen, Espanja YKSIT YISEN KOULUN takaa löytyy pitkän linjan matkailuammattilainen Mikka Aitto-Oja. Omien opasvuosiensa jälkeen hän on työskennellyt muun muassa Tjäreborgin ulkomaan miehistön HR:nä ja matkailulehtorina Päivölän opistolla Valkeakoskella.

Aidossa ympäristössä Aurinkorannikon Matkaopaskoulu sijaitsee Fuengirolassa. Opiskelijat asuvat Mediterráneo Real-huoneistohotellissa koulutuksen ajan, missä myös koulutustilat ovat. ”Koulun sijoituspaikka oli luonteva, Fuengirolassa asuu ja lomailee paljon suomalaisia. Rannikon vakiasukkaille tarjoamme virikkeitä, kuten retkiä. Opiskelijat saavat siis jo koulutuksen aikana aidon asiakaskontaktin”, kertoo Mikka Aitto-Oja. Kaksivaiheisessa (hakemus ja esittelyvideo) opiskelijavalinnassa testataan hakijan soveltuvuutta matkailualan tehtäviin. Niin sanottujen kovien hakuarvojen (hakija puhuu ja kirjoittaa sujuvasti suomea,

16

puhuu sujuvaa englantia, on täysi-ikäinen, on suorittanut lukion tai toiseen asteen tutkinnon sekä omaa ajokortin) lisäksi testataan hakijan asennetta työskennellä odottamattomien tilanteiden ja paineen alla. Lisäksi hakijan on hyvä olla sosiaalinen ja ihmisläheinen.

Hyvä työllistymisprosentti

¿Habla usted español? Harva matkaopas voi urallaan välttyä työskentelemästä Espanjassa tai espanjaa puhuvassa maassa. Englannin ja ruotsin lisäsi Matkaopaskoulussa opiskellaan espanjaa syntyperäisen opettajan ohjauksessa. Tutuksi tulevat niin perus- kuin matkailusanasto, jota tarvitaan esimerkiksi poliisilaitoksella, klinikalla tai autonvuokrauksen yhteydessä.

Tiivis koulutus Yksi eroavaisuus Suomessa käytävään koulutukseen on se, että täällä opiskelijat elävät kurssiajan aidossa kohdeympäristössä. Matkaopaskoulu kestää 56 päivää. Koulutustahti on tii-

viikossa. ”Käytännössä tehty on koulutuksen ydin eli opiskelijat pitävät hotelliserviksiä Mediterráneo Realissa. Myös ongelmatapauksia ratkotaan. Esimerkiksi jos asiakas on ryöstetty, lähtee opiskelija mukaan tekemään poliisiraporttia. Klinikalle mennään tarvittaessa myös. Käytännön kenttätyötä on siis paljon mukana. Toisin sanoen toimimme Matkaopaskoulussa aivan kuten kohteessa; opiskelijat ovat matkaoppaita ja kouluttajamme toimivat kohdepäällikön roolissa”.

Operation Managerin Mikka Petteri Aitto-Ojan mukaan hyvä matkaopas on aidosti kiinnostunut ja utelias työympäristöstään ja ymmärtää sen ajatuksen, että matkaoppaan työ on elämäntapa.

vis, tunteja on myös lounaan jälkeen illalla. Kurssimaksu on 3 490 euroa. Siihen sisältyy opetuksen ja oppimateriaalin lisäksi lennot Helsingistä, majoituksen 3-4 hengen huoneistoissa, uniformu ja lounas viidesti

”Koulutamme noin 20 opiskelijaa/kurssi. Heidän ikäjakauma on laaja; 18 - 56 vuotta. Kokeneemmat ovat yleensä ammatinvaihtajia, joiden omat lapset ovat lähteneet maailmalle ja koetaan, että nyt on oma vuoro. Haluamme kouluttaa aina vain sen verran, kuin tiedämme olevan avoimia työpaikkoja koulutuksen jälkeen”. ”Lähes jokainen koulutuksen hyväksytysti suorittanut työllistyy matkaoppaaksi koulun jälkeen. Rekrytointi on varsin suora; matkanjärjestäjät (Aurinkomatkat, Apollo, Tjäreborg, TUI, Matkavekka ja Detur) tulevat koululle haastattelemaan ja rekrytoimaan oppaat”, toteaa Mikka Aitto-Oja. Seuraavat kurssit alkavat syys- ja lokakuussa 2019. Lisätietoa osoitteesta matkaopaskoulu.fi.

Saarisen TWA-terminaali JFK:lla avattiin hotellina Varsinkin suomalaisille suuri ylpeyden aihe, Eero Saarisen suunnittelema TWA-lentoyhtiön terminaali, avattiin 1962 ja se suljettiin 2001. Rakennus otettiin nyt uudelleen käyttöön remontin jälkeen hotellina. Soile Kylämies ELOKUVATUOTTAJA, KOHUMILJONÄÄRI ja TWA-lentoyh-

tiön omistaja Howard Hughes pyysi Eero Saarista suunnittelemaan yhtiölleen lentoterminaalien ’katedraalin’. Väitetään, että Saarinen olisi saanut aamiaisella muotoidean greipistä.

Lahjoituksia henkilökunnalta TWA Hotel on itse asiassa ainoa hotelli JFKn lentokentällä, joka todella sijaitsee lentokentällä. Louis Vuitton esitteli uuden hotellin tiloissa Cruise 2020 –kokoelmansa 8.5. ja viikkoa myöhemmin hotelli avattiin yleisölle. TWA Hotel on sekä arkkitehtoninen maamerkki, että upea, laadukas hotelli. Hotelliin on kerätty esineitä TWAn aikuisilta lennoilta uniformuista julisteisiin sekä huonekaluja TWAn pääkonttorista. Monet ovat tulleet lahjoituksina TWAn silloiselta henkilökunnalta.

Konebongareiden paratiisi Hotellissa on 512 huonetta, jotka sijaitsevat varsinaisen

TWA-hotellin katolla on uima-allas, mistä voi drinkki kädessä bongailla lentokoneita.

terminaalirakennuksen takana. Terminaalirakennus toimii hotellin lobbyna, josta löytyy Saarisen suunnittelemia huonekaluja. Ravintoloita on kuusi, mukaan lukien Paris Café, jota luotsaa kuuluisa keittiömestari Jean-Georges Vongerichten. Baareja hotellissa on kahdeksan. Hotellissa on tietenkin myös Lockheed Constellation –kone, joka on muutettu sisältä cocktailbaariksi, jossa nautitaan vintagejuomia. TWA hotellista löytyy myös myymälöitä, kokoustilat sekä maailman suurin kuntosali, lähes 1000 neliömetriä. Sali on varustettu huippuluokan, uusinta uutta edustavilla laitteilla. Kirsikkana kakussa on katolta löytyvä infinity-uima-allas, josta on loistavat näkymät kiitoradalle.

4 • 2019 JUNE


KIRJANURKKA Kesä on tuonut tullessaan taas useita uusia kirjoja, joita kannattaa napata mukaan matkalle tai uppoutua niiden kiehtovaan maailmaan riippukeinussa mökillä.

Matkalukemista Islantiin Islantilaisen Jón Kalman Stefánssonin romaanin Kaloilla ei ole jalkoja, on koskettava tarina kahdesta sukupolvesta islantilaisessa kalastajakylässä. Tarina kuljettaa lukijaa aina 1920-luvulta nykyaikaan. Kahden sukupolven arvot törmäävät, kun vanhan kalastaja kokee nuorten kyseenalaistavan Islannin perinteisen elinkeinon, kalastuksen. Nuoriso saa vaikutteita lännestä ja haluaa helppoa elämää. Tarina kuvaa sulkeutuneen Islannin avautumista maailmalle ja erityisesti amerikkalaiselle kulttuurille – sen vastustusta perinteisten elämäntapojen vääjäämättömästi muuttuessa maailman mukana, mutta myös muutoksen herättämiä uusia unelmia.

Ranska, rakkaudella Liisa Väisäsen mukaan kukaan ei osaa olla samaan aikaan yhtä rakastettava ja ärsyttävä kuin ranskalainen. Väisäsen uutuuskirja tarjoaa tarinoita, joiden parissa viihtyy jokainen kulttuurista ja Euroopan historiasta kiinnostunut. Väisänen kuljettaa lukijan Pariisin kaduille ja Normandian rannoille. Hän viettää aikaa muun muassa Bretagnessa, Loiren laaksossa ja Provencessa ja avaa alueiden omalaatuisuutta osana Ranskan kokonaisuutta. Hän pyrkii selvittämään, kuka on ranskalainen, millainen on ranskalaisuuden ydin ja miten ymmärtää ranskalaista. Väisänen on julkaissut aiemmin mm. teokset Kaikki Italiani (2017) ja Enemmän Espanjaa (2018).

Tallinnassa riittää nähtävää. Tänäkin kesänä suomalaisten suosituin ulkomaanmatkakohde sijaitsee lahden tuolla puolen. Onneksi nähtävää ja koettavaa riittää joka reissulle.

Rivieraterveisin Sari Havas Näyttelijä Sari Havas on tehnyt suuresta unelmastaan totta. Hän hankki asunnon Ranskan Rivieralta 15 vuotta sitten. Rivieralaiseen elämäntapaan solahtaminen ei ole kuitenkaan kaikesta ihanuudestaan huolimatta tapahtunut kommelluksitta. Paikallinen byrokratia yllättää monimutkaisuudellaan aina uudestaan, ja esimerkiksi autoilu on samanlaista kuin ranskalaisen kanssa keskustelu: omaa vuoroa on turha odottaa. Pakahduttavan upeat maisemat, aurinko, lämpö, kimmeltävä meri, säihkyvät värit, suussa sulavat herkut sekä roseeviini korvaavat kuitenkin kaiken, moninkertaisesti.

eckeroline.fi

Matkarokotukset nousivat puheenaiheeksi tuhkarokon vuoksi

Rikosmysteeri Tallinnassa Kauppiaiden, munkkien ja konnien vanhaan Tallinnaan sijoittuva dekkari Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru vie lukijansa keskiajan pimeälle puolelle. Viron dekkarimestari Indrek Harglanin rikosromaani sijoittuu Tallinnaan vuonna 1433. Kaupunki on juuri tuhoutunut suuressa palossa. Melchior saa kirjeessä salaperäisen varoituksen: Gotlannin piru on tullut kaupunkiin ja uhkaa hänen henkeään. Samaan aikaan hänen ovelleen saapuu kauppias henkitoreissaan pyytämään ratkaisua vanhaan verityöhön.

Rokotusten määristä ei tarkkaa tietoa, tautitapaukset edellisvuosien tasolla Matkalle lähtiessä matkarokotussuoja on hyvä tarkistaa, oli sitten lähdössä kaukomaille tai Eurooppaan. Vaikka tarkkoja tietoja matkarokotusten määristä ei olekaan, viime vuoden aikana uutisoidut tuhkarokkotapaukset ovat herättäneet matkailijoita miettimään rokotuksiaan ennen matkalle lähtöä. Jaana Helminen

Kuolema Firenzessä Kolmetoistavuotias poika katoaa Firenzen kaupungissa. Tapaus vaikuttaa varsin tavanomaiselta, kunnes pojan selvästi hyväksikäytetty ruumis löytyy. Johtolangat vievät pian kaupungin rikkaiden ja mahtavien jäljille. Marco Vichin supersuositun, 1960-luvun Italiaan sijoittuvan Komisario Bordelli -dekkarisarjan kolmas osa Kuolema Firenzessä ravistelee italialaisen yhteiskunnan valtarakenteita.

Harha-askel Harha-askel on ensimmäinen osa kuvitteelliseen Doggerlandin saarivaltioon sijoittuvaa rikossarjaa, jossa tuulisen saariryhmän suolantuoksuinen elämä avautuu lukijalle hämmästyttävän todellisena. Komissario Karen Eiken Hornby joutuu alkoholinhuuruisen illan jälkeen tutkimaan naisen murhaa. Asiaa ei auta se, että hän samana aamuna heräsi naisen ex-miehen sängystä.

Täältä tullaan Eurooppa Millaista oli porhaltaa pikkuautolla Suomesta Etelä-Eurooppaan 1950–70-luvuilla? Ilpo Salosen Täältä tullaan, Eurooppa! on värikäs kirja automatkailusta pitkin Eurooppaa. Runsaasti kuvitetussa kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, millaisia olivat saksalaisen leirintäalueen pesuhuoneet, miten Roomassa ei puhuttukaan latinaa ja millaisen yllätyksen Italian poliisi 1960-luvulla järjesti, kun varkaat olivat tyhjentäneet perheen auton. Tervemenoa nostalgiatripille!

4 • 2019 KESÄKUU

VIIME VUODEN aikana matkailijoiden rokotukset nousivat puheenaiheeksi erityisesti Euroopassa levinneen tuhkarokon vuoksi. Kaukomatkailijoiden rokotussuositukset ovat suomalaismatkailijoilla melko hyvin tiedossa, mutta Euroopan matkoille rokotuksia ei välttämättä tajuta ottaa. Rokotteilla ehkäistäviä tartuntatauteja esiintyy kuitenkin sekä Euroopassa että kaukomailla, niitä ovat tuhkarokon lisäksi muun muassa hepatiitti A ja B sekä influenssa. Matkailijoiden olisi syytä tarkistaa matkakohteen tautitilanne reilusti ennen matkaa. Vuoden 2019 alusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottaa tuhkarokon epidemia-alueista Matkailijan terveysoppaassa kuukausittain.

Tarkka tieto puuttuu Monet rokotukset kuuluvat ns. kansalliseen rokotusohjelmaan, yleisimpiä lisärokotuksia ovat tarttuvia maksatulehduksia vastaan kehitetyt hepatiitti A- ja B-rokotteet. Matkarokotuksia annetaan monessa paikassa ja tarkkaa tietoa rokotusten määristä ei

ole. ”THL:n valtakunnalliseen rokotusrekisteriin kerätään rokotustiedot suoraan potilastietojärjestelmistä. Tällä hetkellä rokotusrekisteri kattaa julkisessa perusterveydenhuollossa annetut rokotukset, mutta ei yksityisessä terveydenhuollossa annettuja rokotuksia”, kertoo matkailuterveyden asiantuntija, terveydenhoitaja Eeva Pekkanen THL:n Infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksiköstä. ”Matkalla saatujen tautien määrät ovat pysytelleet samalla tasolla useita vuosia”, Pekkanen toteaa. ”Tavallisimmat matkailijan infektiotaudit ovat hengitystieinfektiot ja ripuli. Myös seksitaudit ovat tuttu tuliainen.”

Tuhkarokkoepidemia Uusin epidemia liittyy Euroopassakin nopeasti levinneeseen tuhkarokkoon. Viime vuonna tuhkarokkotapausten määrä lähes kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. ”Euroopassa on esiintynyt tuhkarokkoa useiden vuosien ajan ja myös isoja epidemioita on ollut alueilla, joissa tuhkarokkorokotusten kattavuus on alhainen. Suomessa on todettu vuosit-

tain muutamia matkailuun liittyviä tuhkarokkotapauksia,” Pekkanen kertoo.

Malariaan estolääkitys Hyttysten välittämistä taudeista tavallisimmat ovat dengue ja malaria. Malariariski on suurin trooppisessa Afrikassa, jonne matkustettaessa tarvitaan aina estolääkitys. Muille riskialueille matkailijoiden estolääkityksen tarve harkitaan matkakohtaisesti. ”Malaria todetaan Suomessa vuosittain 20–40 henkilöllä. Valtaosa tartunnoista on saatu Afrikasta. Suurin osa sairastuneista ei ole käyttänyt asianmukaista estolääkitystä,” muistuttaa Pekkanen. Suomalaisten matkailijoiden olisikin tärkeää muistaa, että estolääkettä tulee syödä ohjeen mukaan ennen matkaa, matkan aikana ja myös matkan jälkeen. Varsinaista malariarokotetta ei matkailijoille ole. Euroopassa on vuoden 2018 joulukuussa annettu myyntilupa yhdelle denguerokotteelle. Rokote on tarkoitettu taudin endeemisillä alueilla asuville eikä sitä ei ole saatavilla Suomesta. Lisätieto thl.fi/matkailijanterveysopas

17


Tarvetta matkavakuudelle? Meillä on ratkaisu!

Ole yhteydessä, annamme teille ilmaisen ratkaisuehdotuksen.

Finland Äyritie 12 A, FI-01510 Vantaa Tel +358 10633 8100, Email info@nordg.fi nordicguarantee.fi

Lentoyhtiöiden jakelustrategiat muutoksessa

Finnairilta uusi partneriohjelma matkatoimistoille lokakuun alussa Lentoyhtiöiden New Distribution Capability eli NDC on projekti, jonka tarkoituksena on nykyaikaistaa tapa, jolla lentoyhtiöt tuovat palveluitaan matkustajien ja matkatoimistojen varattaviksi. Nykyaikainen tiedonsiirtostandardi pystyy paremmin tunnistamaan varausta tekevän tahon ja kohdentamaan tarjontaa. Se myös siirtää lentohintojen ja lisäpalvelujen hinnoittelun lentoyhtiön vastuulle. Yhtiöt voivat myös jakaa sisältöjään helpommin valitsemiensa kanavien puitteissa. Esa Aalto FINNAIR SUUNNITTELEE nyt tarjoavansa laajempaa sisältöä matkatoimistoille, jotka liittyvät sen uuteen NDC Partner Program -nimellä kulkevaan ohjelmaan.

Monta tapaa liittyä Ohjelman sisällä matkatoimistolla on vaihtoehtoisia tapoja päästä käsiksi Finnairin tarjontaan, joko luomalla suora yhteys Finnairin NDC-sovellusliittymän kautta tai käyttämällä NDC-teknologiaa käyttäviä alustoja. Yhtiö on myös kehittämässä pienille matkatoimistoille tarkoitettua Light Agency Platformia, joka on määrä julkaista ensi vuonna. Finnairin tuo NDC-tarjontansa myös matkatoimistojen varausjärjestelmiin, kuten Suomessa yleisimmin käytettyyn Amadeukseen. Yhtiön tiedotteen mukaan uuteen

18

partneriohjelmaan sitoutuneet toimistot saavat pääsyn laajennettuun sisältöön GDS-järjestelmien kautta, ainakin alkuun ilman lisämaksuja. Kuitenkin paras tarjonta tulee olemaan varattavissa ainoastaan NDC Partner Programin puitteissa.

Ei vielä lisämaksuja "Matkatoimistot ovat nyt ja jatkossa tärkeitä kumppaneita Finnairille. Emme usko lisämaksujen olevan oikea tapa edistää NDC:n käyttöönottoa. Teemme yhteistyötä kumppaneidemme kanssa ohjelman puitteissa ja tuemme heitä siirtymisessä uusiin ratkaisuihin”, sanoo Finnairin digitaalisesta myynnistä ja jakelusta vastaava johtaja Rogier van Enk. “Uudet ratkaisut saavat nopeasti jalansijaa, ja tämä vuosi on meille tärkeä, kun tavoittelemme jakelun yksinkertaistamista ja tehostamista NDC:n, ONE

Ruotsin, Norjan, Saksan, Iso-Britannian, Sveitsin ja Venäjän markkinoille. Näillä markkinoilla Finnair tarjoaa omassa finnair.com-kanavassaan kampanjahintoja, joita ei ole saatavilla muissa kanavissa.

myötä häviäisivät esimerkiksi erilliset lentovarauskoodit (PNR:t), elektronisen lentolipun numerot, lentojen lisäpalveluihin kirjoitetut EMD:t sekä kolmansien osapuolien, kuten hotellien ja autonvuokraamoiden varaustunnukset.

Tarjonta eriytyy Van Enkin mukaan lyhyellä tähtäimellä edullisimmat kampanjahinnat ja korkeimmat lentopisteet tulevat olemaan saatavilla ainoastaan Finnairin suorissa ja NDC-kanavissa. Pitkällä tähtäimellä hän ennustaa yhtiön seuraavan hotelliteollisuuden esimerkkiä siinä, että jotkin lisäedut, kuten nettiyhteys, tulevat sisältymään hintaan vain suorissa ja/tai NDC-hinnoissa. Matkatoimistojen tulee sopia NDC Partner Program – ohjelmaan osallistumisesta Finnairin kanssa heinäkuun loppuun mennessä saadakseen pääsyn ohjelman tarjontaan lokakuun alusta lähtien.

Lufthansa ensimmäinen ONE Order-yhtiö

Orderin ja muiden hankkeiden avulla.” Suomen ohella NDC Partner Program tuodaan myös

ONE Orderissa asiakas saa vain yhden varaustunnuksen matkaansa varten. Se kerää yhteen kaikki lentoliput ja muut matkapalvelut ja -dokumentit, jotka asiakas on aiemmin saanut erillisinä, yhden varausnumeron alle. ONE Orderin

NDC:stä jo seuraavan askeleen on ottanut saksalainen Lufthansa, joka on saanut ensimmäisenä lentoyhtiönä IATA:n ONE Order-sertifikaatin vuoden kestäneen pilottikokeilun jälkeen. Kyseessä on kansainvälisen ilmakuljetusliiton projekti, jonka tarkoituksena on uudistaa jäsenlentoyhtiöidensä varaus- ja tilitysprosesseja ja yksinkertaistaa asiakkaiden varauskokemusta.

LOISTORISTEILYT KUUDENNEN KERRAN. Carnival Corporationiin kuuluva Costa Cruises -varustamo palkitsee vuosittain parhaat myyntitoimistot ympäri maailman. Tämänvuotiset juhlallisuudet järjestettiin toukokuussa loistoristeilijä Costa Favolosan ”Protagonisti del Mare” -gaalaristeilyllä. Paikalle oli kutsuttu 1200 ansioituneinta myyjää kaikkiaan 60 maasta, ja kutsuvieraat risteilivät Välimerellä Marseillesta Barcelonaan sekä Costa Cruisen kotisatamaan Savonaan. Gaalaillan huipennuksena palkittiin maailman viisi parasta myyntitoimistoa arvostetuilla ”Over the Top” -palkinnoilla. Loistoristeilyt saavutti tämän tunnustuksen jo kuudennen kerran. Palkintoseremoniassa vasemmalta Giancarlo Tedesco, Head of Sales Scandinavia, Raffaele D’Ambrosio, Vice President Northern Europe, palkinnon vastaanottanut myyntijohtaja Raimo Kukkonen, Loistoristeilyt, Mario Alovisi - Vice President Revenue Management ja Ralph Remkes, General Manager Netherlands & Scandinavia.

4 • 2019 JUNE


Globalisaatio vaikuttaa kansainvälisiin hotelliketjuihin

Hotelliketjut valtaavat markkinoita Suuret kasvavat aina vaan suuremmiksi Kymmenen vuotta sitten suurimmat hotelliketjut maailmassa olivat amerikkalaisia. Nyt hotellialalla on tapahtunut merkittäviä muutoksia, joihin ovat vaikuttaneet muun muassa globalisaatio ja kehittyvien markkinoiden syntyminen. Timo Kauppinen MAAILMANLAAJUISTA HOTELLIALAA analysoiva STR on ver-

taillut hotelliketjuja vuosina 2008 – 2018. Sen mukaan ykkössijaa pitää edelleen amerikkalainen Wyndham. Konsernilla on 20 brändiä ja lähes 9 000 hotellia. Kymmenessä vuodessa Wyndham on hankkinut operoitavakseen yli 1 900 uutta hotellia. Kymmenen vuotta sitten sen kapasiteetistä 90 prosenttia oli Pohjois-Amerikan markkinoilla ja loput toisaalla. Nyt muualla on jo 26 prosenttia.

Kiinalainen juttu Hotellialalle on nyt tullut myös uusia omistajia, kuten kiinalainen hotelliryhmä Jin Jiang. Se on laajentunut huomattavasti ympäri maailmaa useiden yhtiöiden, kuten Radissonin tai Louvren, yritysostojen seurauksena. Tuloksena on konserni, jolla on lähes 8 000 hotellia ja yli 800 000 huonetta operoitavana eri puolilla maailmaa.

Brändit vahvoilla Yhdysvalloissa brändit edustavat lähes seitsemääkymmentä prosenttia koko hotellihuonetarjonnasta. Aasiassa ja Tyynenmeren alueella brändihotelleja on noin puolet ja Lähi-idässä sekä Afrikassa hieman yli neljäkymmentä prosenttia. Euroopassa 40,2 prosenttia hotelleista kuuluu johonkin ketjuun. Kymmenessä vuodessa riippumattomien hotellien osuus on siis pienentynyt. Niiden osuus on laskenut jo noin kuuteenkymmeneen prosenttiin.

Kiinnostusta Suomeen Christie & Co:n Pohjoismaiden, Venäjän ja Baltian johtaja Kimmo Virtanen tuntee hyvin kotimaisen ja kansainvälisen hotellialan. Virtanen on ollut kansainvälisessä hotellikonsultoinnissa kohta yli 20 vuotta, jonka aikana hän on ollut mukana yli 350 hotelliprojektissa 27 maassa. Christie & Co on yksi Euroopan suurimpia hotellikonsulttiyrityksiä. ”Tällä hetkellä noin parisenkymmentä hotelliketjua on suunnannut katseensa Suomeen. Esimerkiksi Lappiin mahtuisi pari kansainvälistä resort-kohdetta, jotka toimisivat tukikohtana, kun asiakkaat tutustuvat lähiympäristöön. Lappiin kannattaa panostaa ammattimaisesti ja kansainvälisyyttä korostaen”. ”Suomen suurimmilla hotelliketjuilla ei vieläkään ole edullista brändiä. Esimerkiksi Marriotilla luksusta edustaa Ritz-Carlton, keskihintaista Courtyard

4 • 2019 KESÄKUU

Marriott International-ketjun nuorille aikuisille suunnattu lifestyle-hotelli Moxyn on tarkoitus avata ovensa Jätkäsaaressa 2019. Kuvassa New Orleansin Moxy.

ja uutta niin sanottua ”economy lifestyleä” edustaa Moxy, joka on suunnattu Y-sukupolvelle”. Kahdesta viimeksi mainitusta Courtyard on tulossa Tampereelle ja Moxy Jätkäsaareen. ”Maailmanlaajuisesti ylei-

SUOMI JAPANI 100 VUOTTA 2019

nen tapa, jossa hotelliketjut operoivat hotellia palkkiota vastaan operaattorisopimuksilla ei ole vielä kovin suosittu Pohjoismaissa, jossa kotimaiset ja alueelliset sijoittajat suosivat perinteistä vuokrasopimusmallia”, toteaa Kimmo Virtanen.

PÄIVITTÄINEN SUORA LENTO

HELSINKI–TOKIO www.jal.com

HOTELLIUUTISIA LYHYESTI UUSIA PRIMEHOTELLEJA . Fredrikinkadun ja Eerikinkadun kulmassa Helsingissä sijaitseva Rakennusmestarien talo uudistetaan hotelliksi. Hotellioperaattoriksi tulee Primehotels Oy. Hotelli avataan vuoden 2020 loppupuolella ja sen nimi, brändi sekä tarkemmat liiketoimintakonseptit julkaistaan myöhemmin. Hotelliin tulee 230 huonetta, kokous- ja juhlatiloja sekä ravintola, baari ja liiketiloja. Primehotels avaa lähivuosina myös muita hotelliyksiköitä, kuten mm. Art Hotellin Helsingin Jätkäsaaressa sekä Hotel Kakolan Turussa. SAVOY PALACE MADEIRALLA. Uusi Savoy Palace aukeaa kesäkuussa Madeiran Funchalissa. Hotellissa on 352 huonetta, kongressikeskus, spa, kuntosali, kaksi ravintolaa ja baaria. Tyylikäs, 5 tähden hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla, museoiden ja ravintoloiden kupeessa. Madeiralla on nyt kuusi Savoy-ketjuun kuuluvaa hotellia, jotka ovat kaikki 4 ja 5 tähden kategoriassa. Uusi Savoy Palace kuuluu The Leading Hotels of the Worldiin. SCANDIC MÜNCHENIIN. Scandic avaa uuden hotellin Müncheniin vuonna 2021. Scandic Münich Macherei -hotelli rakennetaan uudelle Macherei-alueelle, joka tulee muuttumaan nykyisestä teollisuusalueesta urbaaniksi ja elämää sykkiväksi naapurustoksi. Hotelliin tulee 234 huonetta sekä mm. ravintola ja kattobaari. Scandic operoi tällä hetkellä yhteensä neljää hotellia Saksassa – kahta Berliinissä, yhtä Hampurissa ja yhtä Frankfurtissa. Toinen Frankfurtin hotelli avautuu vuonna 2021. HOTEL DE PARIS AUKI. Monte Carlon ikoninen Hotel de Paris on avattu neljän vuoden remontoinnin jälkeen. Kun hotelli vuonna 1864 avattiin, se oli suunnittelijansa mukaan ”hotelli, joka ylitti kaikki odotukset”. Nyt hotelli on uudelleensyntynyt ja ylittää taas kaikki odotukset. Kaikki hotellin sisällä on uudelleen rakennettu tai täysin entisöity. DUSIT THANI KIINNI. Dusit-ketjun lippulaiva, Dusit Thani Bangkokissa suljettiin vuoden alussa ja koko rakennus puretaan. Tilalle tulee uusi rakennuskompleksi, mihin tulee asuntoja, toimistoja, kauppoja ja myös uusi Dusit Thani hotelli. Kompleksi aukeaa vuonna 2023.

Kuubaan rakenteilla ennätysmäärä uusia luksusluokan hotellihuoneita Kuuban tavoitteena on, että saaren huonekapasiteetti ylittäisi 100 000 hotellihuonetta vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä maassa on 70 000 hotellihuonetta. Timo Kauppinen M AT K A KO H T E E N A KU U B A

on kokenut räjähdysmäisen kasvun. Se on johtanut siihen, että Kuuba on laatinut kasvustrategian saaren hotellialalle, sillä uutta huonekapasiteettia tarvitaan pikaisesti. Viime vuonna Kuubassa vieraili 4,8 miljoonaa turistia. Eniten matkailijoita saarelle tuli Kanadasta, mistä on useita suoria lentoja päivässä. Kuuba näkee potentiaalisina markkinoina mm. Kiinan, Japanin, Intian ja Etelä-Afrikan. Tä n ä m a a h a n v u o n n a odotetaan 5,1 miljoonaa matkailijaa. Toteutuessaan se olisi saaren uusi matkailijaennätys.

Parempaa tasoa Kuuban tärkeimmässä rantalomakohteessa Varaderossa on nyt 21 500 hotellihuonetta ja rakenteilla 3 000 uutta huonetta. Havannassa halutaan edistää tasokkaan matkailun kehittämistä, sillä kaupungin 12 000 huoneesta 44 prosenttia vastaa kahta tai kolmea tähteä. ”Meillä on olemassa selvät

Kuuban matkailuteollisuus takoo uusia matkailijaennätyksiä, siksi saarelle tarvitaan nyt myös lisää hotellikapasiteettia.

markkinat. Erityisesti liikemiehet vaativat tällä hetkellä ylellisiä hotelleja", toteaa Kuuban matkailuministeri Manuel Marrero Havannan hotellihuonekannasta.

Rakenteilla 36 hotellia Koko Kuubassa on tällä hetkellä 70 000 hotellihuonetta ja 21 000 yksityistä vuokra-asuntoa. Vuoteen 2030 mennessä Kuuban suunnitelmissa on

103 000 hotellihuonetta. Havannassa rakennetaan tällä hetkellä seitsemän uutta luksushotellia ja 12 ollaan uudistamassa. Rakenteilla olevat 36 hotellia lisäävät nykyistä huonekapasiteettia 18 000 uudella hotellihuoneella. Pääosa niistä tulee olemaan Havannassa ja Varaderossa. Kuuban 11,4 miljoonasta asukkaasta matkailuteollisuus tarjoaa töitä jo puolelle miljoonalle kuubalaiselle.

19


Vain yksi prosentti kompensoi lentomatkojaan

Maailman lentoliikenne vastaa kooltaan jo Sveitsin kansantaloutta Ilmastonmuutos ja lentoliikenne ovat sanapari, joka pysyy tulevaisuudessa uutisotsikoissa. Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksella järjestetyssä Future of Aviation –seminaarissa puhuttiin ilmailun tulevaisuudesta ja sen vaikutuksesta ilmastoon. Miten kukin voi vaikuttaa päästöihin ja voimmeko toisaalta kieltää lentämisen tulevaisuudessa niiltä, jotka eivät vielä ole päässeet näkemään maailmaa.

Future of Aviation-seminaarin paneelissa keskustelivat vasemmalta Haaga-Helian juontajana toiminut opiskelija Rikhard Kantola, Helsingin sähkölentokoneyhdistyksen Janne Vasama, Bedfordshiren yliopiston Andrew Holden, Finnairin Päivyt Tallqvist, Istanbulin uuden lentokentän Ayca Kolukisa sekä IATAn Raimonds Gruntins.

tautua lentoliikenteen päästöihin? Tuomita koko toimiala ja lopettaa lentäminen. Voimmeko paheksua niitä, jotka eivät ole koskaan päässeet kokemaan lomamatkojen ihanuutta ja jotka elintason nousun myötä haluavat ensi kertaa lähteä matkoille? Vai pitäisikö meidän pyrkiä minimoimaan päästöt omalla käytöksellämme ja matkustaa mahdollisimman ekologisesti?

rä pienenee vuodessa 8000 kiloa. Bisnesluokassa jaettavista matkapakkauksista on poistettu turhat muovit ja bisnesluokan astiastot on tehty 15 % kevyemmästä posliinista. Myös paperiset lehdet on poistettu koneista ja matkustajat voivat lukea lehtiä mobiililaitteistaan. Jokainen kilo merkitsee”, Tallqvist kertoo. Polttoainetta säästää myös optimaalisten tuulten hyväksi käyttö, koneiden pitkä laskeutumisliuku ja vain yhden moottorin käyttö kentällä liikuttaessa.

Suuret päästöt

Optimaaliset reitit

SSAB:n Raahen terästehdas on Suomen suurin yksittäinen hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, 4 miljoonaa tonnia. Toisena tulee Finnair, 3,2 miljoonaa tonnia. EU:n päästötilastojen mukaan lentoyhtiöistä suurin CO2-päästöjen aiheuttaja oli viime vuonna Ryanair 9,8 miljoonalla tonnilla. Euroopan ehdottomasti pahin yksittäinen CO2-päästöjen aiheuttaja on hiilivoimala Puolassa, 38 tonnia. Lentoyhtiöt tekevät jatkuvasti toimenpiteitä päästöjen pienentämiseksi. ”Tehokkain tapa vähentää lentoliikenteen päästöjä ovat uudet polttoainetehokkaat koneet”, kertoo Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist. ”Puhutaan paljon biopolttoaineen käytöstä, mutta sitä saa tällä hetkellä ainoastaan San Franciscosta.”

IATAn Raimonds Gruntinsin mukaan vuosikausia puheissa olleen Single European Sky -sopimuksen aikaansaaminen säästäisi polttoaineen kulutusta jopa 25 %. ”Tällä hetkellä koneet kiemurtelevat Euroopan taivaalla, mutta SES-sopimusta ei vaan saada aikaiseksi.” Joka minuutti maailmassa nousee ilmaan 84 lentokonetta ja niiden määrä tulee vääjäämättä lisääntymään. Jo tällä hetkellä 57 % kaikesta matkustamisesta tehdään lentäen. ”Jos vertaamme lentoliikennettä yksittäiseen maahan, se oli Sveitsin tai Puolan kokoinen kansantalous.” ”Emme me voi tuomita niitä, jotka parantuneen taloudellisen tilanteensa vuoksi pääsevät vasta nyt matkustamaan. Me olemme matkustaneet jo vuosikausia”, Raimonds muistuttaa. M e i s t ä j o k a i n e n t e ke e oman ekotekonsa, kun valitsee optimaaliset, mahdollisimman suorat lennot, eikä hae vain halvinta vaihtoehtoa.

Leena Aalto MITEN MEIDÄN pitäisi suh-

Ranskassa buuataan nyt kännyköille Kieltoja kannattaa noudattaa Hotellihuoneen televisiosta ei tänä päivänä tarvitse maksaa lisämaksua, vaan pikemminkin sen puuttumisesta. Ranskalaiset loistohotellit ja matkanjärjestäjät ovat alkaneet tarjota someen ja tietotekniikkaan väsyneille asiakkailleen kännykättömiä ja läppärittömiä lomia. Virpi Latva MONI TYÖKSEEN sosiaalista mediaa koluava haluaa pysyä lomallaan erossa tietotekniikasta, mikä näkyy jo ranskalaishotellien tarjonnassa. Vichyläinen kylpylä on korvannut huoneidensa televisiot rauhoittavalla musiikilla ja pariisilainen loistohotelli Westin tarjoaa kuvalehtiä kassakaappiin jätetyn älypuhelimen tilalle.

Piittaamattomuutta Pariisiin tai muihin suuriin Ranskan kaupunkeihin suuntaavan kannattaa lisäksi ottaa huomioon, että joissakin konserteissa ja teatteriesityksissä kännykät kerätään sinetöityihin pusseihin, jotka avataan vasta esityksen päätyttyä. Ajatus kännykän kyseenalaistamisesta on tullut Ranskaan amerikkalaisten artistien mukana. Jotkut esiintyjät ovat nimittäin vimmastuneet siihen, ettei yleisö enää katso lavalle ja taputa käsiään, vaan tuijottaa oman puhelimensa ruutua. Jo viime vuonna kuusikymmentä lippunsa maksanutta katsojaa heitettiin kylmästi ulos kalifornialaisen rock-yhtyeen Pariisin konser-

20

Pariisiin suuntaavan on hyvä tietää, että kännykän käyttö voi olla kielletty joissakin konserteissa, teatteri-esityksissä ja jopa baareissa.

tista, koska he olivat kuvanneet kielloista huolimatta esitystä kännyköillään. Ajatus oli Euroopassa vielä sen verran uusi, että yleisö ei ottanut kuvauskieltoa vakavasti. Nyt myös ranskalaiset muusikot ja lavakoomikot ovat alkaneet kieltää puhelimien räpläämisen esitystensä aikana.

Kännykät narikkaan Koska puhelinten kerääminen numeroituihin lokeroihin narikkaan on osoittautunut aikaa vieväksi ja monimutkaiseksi, konsertin

järjestäjille on nyt tarjolla kauppojen varashälytintä muistuttavalla systeemillä suljettavia pusseja. Konserttiyleisö saa näin kännykkänsä mukaan saliin, mutta sinetöidyssä tupessa, joka avataan varta vasten kehitetyllä laitteella vasta esityksen päätyttyä. Myös joissakin baareissa järjestetään satunnaisia Digital Detox-iltoja eli jos portsari kehottaa sulkemaan kännykän, kannattaa totella ja sulkea puhelin ihan oikeasti. Pelkkä lentokoneasento ei riitä.

Pienet muutokset vaikuttavat Polttoaineen kulutukseen vaikuttaa lentokoneen paino, ja sitä pyritään jatkuvasti pienentämään mm. istuinpenkkejä keventämällä. ”Koneen painoa ja matkustamossa syntyvää jätettä pyritään jatkuvasti pienentämään. Poistimme hiljattain koneistamme kahvien kanssa jaettavat kertakäyttöpakatut maidot ja kaadamme nyt maidon isoista purkeista. Näin jätemää-

Vain yksi prosentti Finnair maksoi 45 miljoonaa euroa päästömaksuja viime vuonna. Matkustajat ovat sen sijaan laiskempia. ”Viime vuonna vain yksi prosentti koko maailman matkustajista kompensoi päästönsä”, kertoo Bedfordshiren yliopis-

ton Andrew Holden. Hänen mukaansa ihmiset tiedostavat, mutta eivät itse toimi. ”Jos matkailumainoksissa kerrottaisiin konkreettisesti, että matkasi Espanjaan tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin mitä talosi lämmitys puolessa vuodessa, niin ehkä asia ymmärrettäisiin paremmin.” Tallqvist muistuttaa pienistä teoista: ”Jos viime vuonna jokainen matkustajamme olisi pakannut mukaansa yhden kilon vähemmän matkatavaraa, säästetyllä polttoainemäärällä olisi lentänyt 20 lentoa Helsingistä Tokioon.”

Lentokenttien vastuu Lentomatkustuksen päästöjen minimointiin ottavat osaa myös lentokentät. Lentoreitit pyritään optimoimaan niin, että lähiseudun asukkaille koituu mahdollisimman vähän meluhaittoja. Kentän toiminnot pyritään tekemään mahdollisimman vähän päästöjä tuottavaksi. ”Kaikki Finavian operoimat lentokentät ovat jo hiilineutraaleja”, kertoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen. Istanbulin uuden lentokentän asiakaskokemuksista vastaaja johtaja Ayca Kolukisa kehuu uutta kenttää paitsi ympäristöystävälliseksi myös ihmisystävälliseksi. ”Otamme ympäristön lisäksi huomioon myös kaikki matkustajat. Meillä on kiinnitetty erityisen paljon huomiota erityisapua tarvitsevien, kuten sokeiden, kuurojen tai autistien miellyttävään lentokenttäkokemukseen.” Seminaarissa tulevaisuuteen teki katsauksen myös Helsingin sähkölentokoneyhdistyksen Janne Vasama, joka näkee sähkölentokoneiden tulon kaupalliseen liikenteeseen vain ajan kysymyksenä. Tarficomin Tomi Salmenpää muistutti lentoliikenteen turvallisuuden varmistamisesta myös tulevaisuudessa. Aiheesta paljon hyvää tietoa osoitteessa www.lentoliikennejailmasto.fi.

4 • 2019 JUNE


BECOME A RAS AL KHAIMAH TRAVEL MASTER TODAY

Imagine the perfect destination - one filled with leisure, adventure and cultural activities. Or you can see your imagination come to life, in Ras Al Khaimah. Enroll in the Ras Al Khaimah Travel Master to learn about our beautiful Emirate and gain access to a world of exclusive discounts on hotel rates and destination activities. Explore Ras Al Khaimah with RAK Travel Master. www.raktravelmaster.com

/VisitRasAlKhaimah

/raktourism

/VisitRasAlKhaimah

/VisitRasAlKhaimah

Sveitsistä löytyy maailman kallein TEMA vahvistaa asemiaan Suomessa ja kasvattaa jälleenmyyntiverkostoaan ja hulppein hotellisviitti Geneven Hotel President Wilsonin, The Luxury Collection Hotel, Royal Penthouse Suite edustaa hotellisektorin todellista luksusta niin tasoltaan kuin myös hinnaltaan. Timo Kauppinen Y HDYSVALTOJE N E NTISE N

Kuva Hotel President Wilson

presidentin Thomas Woodrow Wilsonin kunniaksi nimetty luksushotelli avattiin vuonna 1962. The Luxury Colletion of Starwood Hotels and Resorts-ketjuun hotelli liittyi vuonna 2000.

Tyyliä huipulla

Kahdeksannessa kerroksessa sijaitseva sviitti tarjoaa upeat näkymät Genevenjärvelle ja Mont Blancille.

Janne Varis vauhdittaa TEMAn myyntiä Suomessa.

Tilaa ystäville Ruokasaliin mahtuu illallistamaan 26 henkeä. Oma kokki valmistaa luonnollisesti gourmet-ateriat. Aperitiivin voi nauttia ihailemalla terassilta Genevenjärven ja Mont Blancin maisemia. Tilapuutetta ei myöskään ole sviitin 230 neliön olo-

4 • 2019 KESÄKUU

FINNMATKOILL A JA sittemmin TUI Nordicilla ollut TEMA-brändi siirtyi kolme vuotta sitten JamboTours Scandinavia AB:lle. ”TEMA on erikoistunut kulttuuriin ja luontoon suuntautuviin matkoihin. Matkojemme sydän ja sielu ovat asiantuntevat ja karismaattiset oppaat, joista saamme todella paljon kiitosta matkojen jälkeen. Juuri tämän takia asiakkaamme palaavat matkoillemme kerta toisensa jälkeen. Suomenkielisiä asiakkaita palvelevat tietenkin suomenkieliset oppaat”, kertoo itsekin aikoinaan TEMAn kiertomatkaoppaana toiminut Janne Varis.

Laaja valikoima Kuva Hotel President Wilson

Euroopan suurin eksklusiivisin sviitti kattaa hotellin koko kahdeksannen kerroksen. Yö maailman kalleimmassa sviitissä maksaa 76 800 euroa. Sen tyylikäs sisustus on täynnä katseen vangitsevia yksityiskohtia. Royal Penthouse Suite on huikea 1700 neliön lukaali, jossa on muun muassa 12 makuuhuonetta marmorikylpyhuoneineen ja oma kuntosali sekä kokoustila tärkeitä neuvotteluja varten.

Kulttuuri- ja luontomatkailuun erikoistunut TEMA kasvattaa jälleenmyyntiverkostoaan Suomessa. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Suomen myynnin kasvua on palkattu luotsaamaan pitkän linjan ammattilainen Janne Varis. TEMA luottaa jälleen osaavaan ammattilaiskuntaan ja hakee Suomesta nyt uusia asiakkaita.

Yksi luksussviitin 12 makuuhuoneesta.

huoneessa, josta löytyy niin Steinwayn piano kuin biljardipöytä. Kulku sviittiin on yksityisellä hissillä. Ikkunat ovat

luodinkestävät suojatakseen luksussviitin korkeatasoisia asiakkaita, kuten valtionpäämiehiä ja julkisuutta pakoilevia kuuluisuuksia.

TEMAn tuotevalikoimaan kuuluu niin perinteisiä kiertomatkoja, risteilyjä, safareita vaellus- ja pyöräilymatkoja, kuin myös ruoka- ja viinimatkoja sekä kaupunkilomia. Jannen mukaan erityisesti vaellusmatkat ovat saavuttaneet viime vuosina erittäin suuren suosion. ”Matkojamme voi verrata aitoon käsityöhön, jossa näkyy tuotevastaajiemme luo-

misen ilo ja rakkaus matkojen suunnittelussa. Me panostamme korkeaan laatuun ja ainutlaatuisiin elämyksiin, myös tutuilta tuntuvissa matkakohteissa. Asiakkaamme ovat aktiivisia, tiedonhaluisia ja uteliaita matkustajia. Se on lähtökohtamme kaikkia matkoja suunnitellessamme. Haluamme luoda asiakkaillemme muistoja eliniäksi.”, kertoo Janne.

Kasvua Suomeen ”Toimintamme kasvaessa ja panostaessamme yhä enemmän Suomen markkinoihin haluamme myös kasvattaa jälleenmyyjäverkostoamme Suomessa, ja etsimmekin aktiivisia, luotettavia ja myyntihenkisiä jälleenmyyjiä”, Janne kertoo. ”TEMAn matkat voi varata joko temamatkat.fi-sivustolta tai soittaa suomenkieliseen varauspalveluumme.”

21


In memoriam

Uusiin asemiin VR Group

Pasi Latva Elämys Group

Maisa Romanainen Holiday Club Resorts Oy

Elämys Group Elämys Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi on 1.8. alkaen nimitetty Pasi Latva. Hän siirtyy tehtävään Event Travelin toimitusjohtajan paikalta. Sitä ennen Latva on työskennellyt Apollomatkojen myyntipäällikkönä sekä mm. Blue1:lla client managerina, SAS Ground Servicellä account managerina sekä Viking Linella. Elämys on myös vahvistanut hallitustaan Secto Automotive Oy:n toimitusjohtaja Ville Alasella. Elämyksen nykyinen toimitusjohtaja Jussi Viskari jatkaa hallituksen puheenjohtajana sekä operatiivisesti kansainvälisistä asiakkuuksista vastaavana johtajana.

Holiday Club Resorts Oy KTM Maisa Romanainen on nimitetty Holiday Club Resorts Oy:n toimitusjohtajaksi 1.7.2019 alkaen. Romanainen on työskennellyt Stockmann Oyj:ssä ja VR-Yhtymä Oy:ssä. Pitkän uransa aikana Stockmannilla Maisa johti tavarataloja ja muita vähittäismyyntiketjuja Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. VR:llä hän on toiminut matkustajaliikennejohtajana. Vastuualueeseen on kuu-

Annika Eerola Private Skies Oy

Peik Martin TUI Nordic

lunut sekä kauko- että lähiliikenne, linja-autoliikenne ja ravintolapalvelut.

Private Skies Oy Annika Eerola on aloittanut toimitusjohtajana ja partnerina Private Skies Oy:ssä. Yhtiö vuokraa lentokoneita, helikoptereita ja jahteja. Eerolan mukana yhtiöön sulautui myös Menoa DMC, joka hoitaa Destination Management ja Concierge -palveluita erityisesti "high-end" matkailussa. Menoa DMC:ssä mukana ollut Lisa-Maaria Keskinen siirtyy Private Skiesin hallinnolliseksi johtajaksi. Annika Eerola on aiemmin työskennellyt mm. Malevin Suomen toimintojen vetäjänä ja Suomi-Seuran Matkatoimiston toimitusjohtajana sekä myynnissä, markkinoinnissa ja partner/incoming asioista vastaavana SAS:lla ja Blue1:ssa. Annika on myös toiminut yksityisjettien ammattilentäjänä Amerikassa, joten kokemusta ja kontakteja matkailusta ja lentotoiminnasta on kertynyt vuosien varrella runsaasti.

TUI Nordic Peik Martin on nimitetty

Solo-matkat yleistyvät Suomessa on noin 1,2 miljoonaa yhden hengen taloutta ja lukumäärä kasvaa edelleen. Myös yksin matkustaminen kasvaa.

APOLLOMATKAT ON lanseerannut yhdelle hengelle sekä yhden aikuisen perheelle suunnattuja matkapaketteja. Apollo Solo – viikkojen aikana on valikoitujen hotellien ja lähtöjen hinnasta poistettu yhden hengen lisämaksu. Tarjolla on myös paketteja yksin lasten kanssa matkustaville.

vostavat vapautta viettää lo-

Pekka Allinen Vanajanlinna Group

Topi Simola VR Group

TUI Nordicin myyntijohtajaksi. Peik aloitti matkailu-uransa myyntipäällikkönä Finnmatkoilla vuonna 1999. Hän toimi Finnmatkoilla myös tuotepäällikkönä ja avainasiakaspäällikkönä sekä toimitusjohtajana vuosina 2008-2012. Peik muutti Ruotsiin vuonna 2012 ja on työskennellyt TUI Nordicissa mm. nimikkeillä Executive Director Online, Business Transformation & IT, CIO TUI Nordic ja viimeksi Director Transformation & Change. Martin aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Yhtiön nykyinen myyntijohtaja Morten Flamand, siirtyy Norjan MediaComiin.

Vanajanlinna Group Pekka, Pekkis, Allinen palasi Vanajanlinna Groupiin toukokuun alussa. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat uusasiakashankinta ja yhteistyökumppanuudet. Pekkis on tunnettu hahmo hotelli- ja matkailubisneksessä. Hän aloitti Vanajanlinnan myyntijohtajana vuonna 2003 ja on toiminut Vanajanlinna Groupissa eri tehtävissä, viimeisimpänä Tahko Spa Hotellin Resort Managerina. Mies ehti jo harjoitella eläkeputkessa olemista, mutta palasi kutsun saatuaan mieluusti takaisin. maansa omien aikataulujensa ja intressiensä mukaisesti. Toisaalta jotkut saattavat vierastaa ajatusta lomailusta itsekseen. Apollo Solo-konsepti tarjoaa mahdollisuuden nauttia kanssamatkustajien seurasta niin halutessaan tai sitten sooloilla vapaasti upeissa lomakohteissa ilman lisämaksua, Kimmo Rasimus kertoo. Viikolla 31 yhden vanhemman perheelle on tarjolla matka Kosille ja solo-matkailijalle on tarjolla Kroatia viikolla 38 ja Kanariansaaret viikolla 47.

www.matkaviikko.fi Ammattilaisten online-uutispalvelu

Yhdessä tai yksin Valikoitujen viikkojen aikana Apollon konseptihotelleissa keskitytään erityisesti yksin matkustaviin sekä yhden aikuisen perheisiin. Viikkojen aikana hotelleissa on luvassa monipuolista ohjelmaa, joka on suunnattu kaikille Apollon skandinaavisille asiakkaille. Luvassa on esimerkiksi viininmaistelua, piknikejä, joogaa, ryhmäliikuntatunteja ja yhteisiä illallisia. ”Yksinmatkustavat ar-

22

TUKHOLMA & HELSINKI B2B TRAVEL SHOW 2019 TUKHOLMA 21 ELOKUUTA HELSINKI 22 ELOKUUTA www.stockholmtravelshow.se FINESSE PROMOTIONS Yhteistyössä Silja Linen kanssa

Kauppatieteiden maisteri Topi Simola, 42, on nimitetty VR Groupin matkustajaliikennejohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä elokuun alussa 2019. Simola on toiminut vuodesta 2017 Cabonline Finland Oy:n toimitusjohtajana. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa viisi vuotta VR Groupin lähiliikennejohtajana ja kehitysjohtajana.

Seuraava ilmestyy 13.9.2019 Ilmoitustilan viimeinen varauspäivä on 26.8.2019

Mihail Novitsky 3.9.1931–15.5.2019 Mikko Novitsky, yksi suomalaisen matkatoimistoalan suurista ja värikkäistä persoonista on poissa. Hän nukkui pois keskiviikkona 15.5.2019 vakavan sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 87-vuotias. Mikko Novitsky oli kenties merkittävin henkilö Suomesta Neuvostoliittoon suuntautuvan matkailun kehittäjänä ja toteuttajana. Hänen johdollaan vuonna 1974 perustettu Finnsov Tours nousi yhdeksi suurimmista Neuvostoliiton-matkojen järjestäjistä koko läntisessä maailmassa. 1980-luvun puolivälissä se oli Suomen viidenneksi suurin matkanjärjestäjä ja työllisti lähes sata henkilöä. Novitsky vei suomalaisia matkailijoita Sotshiin, Jaltaan ja Odessaan sekä järjesti suoria tilauslentoja mm. Tbilisiin ja Riikaan. Mikko Novitsky oli rohkea ja innovatiivinen visionääri, joka osasi tunnistaa kulloisenkin ajan hengen ja trendit.

Työkiireidensä ja monien luottamustoimiensa ohella hän ehti osallistua aktiivisesti myös matkatoimistoalan järjestötyöhön toimien muun muassa Neuvostoliiton-matkailun toimikunnan puheenjohtajana. Mikko kutsuttiin matkatoimistoyhdistyksen kunniajäseneksi jo SMALin edeltäjän SMY:n aikana vuonna 1993 ja Mikko oli tuttu näky liiton syyskokouksissa ja kevätkokousmatkoilla aivan viime vuosiin saakka. Matkailuala ottaa osaa Mikon puolison sekä poikansa Petrin ja muiden läheisten suruun. Heli Mäki-Fränti SMAL

”Globaali hiilibudjetti riittää enää 10-12 vuotta”

FBTA:n kevätkokouksessa pohdittiin vastuullisuutta liikematkustuksessa Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA:n kevätkokouksen työohjelma liikkui ajankohtaisen, yhdistyksen liikennetoimikunnan tuottaman aiheen ”Vastuullisuus liikematkustuksessa” ympärillä.

Amex GBT:n Tuulia Taipaleen moderoimassa paneelikeskustelussa olivat mukana VR Groupin Salla Ketola, Hertz Autovuokraamon Antti Laakso, Valion Harriet Lemberg, Nordic Offsetin Maija Saijonmaa ja Air France-KLM:n Terhi Takkinen.

Eero Havia KEVÄTKOKOUKSEN TYÖOHJELMAN aiheeksi oli valikoi-

tunut muuallakin yhteiskunnassa varsin ajankohtainen aihe Vastuullisuus, FBTA:n kohdalla näkökulmana tietenkin Vastuullisuus liikematkustuksessa ja matkahallinnossa. Ensimmäisen puheenvuoron käytti FBTA:n liikennetoimikunnan jäsen Anni Alho, Valtioneuvoston kanslia. Päivän teemaan johdatteli ja paneelikeskustelua moderoi Tuulia Taipale, Amex GBT. ”Matkustuksen ympäristövaikutuksia käsitellään usein hyvin mustavalkoisesti. Kysymys on kuitenkin enemmän siitä, että tehdään oikeita valintoja.”

Hiilibudjetti Tekniikan tohtori Sari Siitonen, Climate Leadership Coalition alusti ilmastonmuutoksesta IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) -raportin pohjalta. Siinä tavoitteeksi on määritelty pitää maapallon lämpeneminen

enintään 1,5 asteessa – siis tiukemmin kuin Pariisin sopimuksen 2 astetta. ”Suomessa kulutusperäiset päästöt per kansalainen ovat korkeat, jopa 13,4 tonnia CO²-kasvihuonekaasuja, kun otetaan huomioon myös muualla tuotetut tavarat ja polttoaineet”, muistutti Sari Siitonen. ”Hiilibudjetti tarkoittaa sitä määrää hiilidioksidipäästöjä, joka on mahdollista päästää ilmakehään niin, että lämpeneminen pysyy tavoitelluissa rajoissa. Nykyvauhdilla hiilibudjetti kestää vain noin 10-12 vuoden toimimisen”, konkretisoi Sari Siitonen päätöksenteon ja toimien kiireellisyyttä.

Hiilineutraali HelsinkiVantaa Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen valotti lentoasemien vastuullisuutta päästöasioissa. ”Helsinki-Vantaan lentoasema pääsi hiilineutraaliuteen jo vuonna 2018, kun se oli visioitu tapahtuvaksi vasta 2020”, sanoi Viinikainen. ”Keinoi-

na ovat olleet uusiutuva dieselpolttoaine, aurinkosähkö, tuulisähkö, pellettilämmitys ja maalämpö. Lisäksi jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan”. Lisätietoa Viinikainen kehotti hakemaan osoitteesta www.lentoliikennejailmasto.fi.

Ympäristötietoisuudesta imagoasia FBTA:n kevätkokouksen paneelissa oli vahvasti esillä mm. aiheutettujen kasvihuonekaasupäästöjen maksullinen kompensointi. Alan väki päätyi myös ajatukseen, ettei liikematkustusta pidä tarkastella kovin mustavalkoisesti tai kenties jopa demonisoida. Useita rinnakkaisia liikkumismuotoja tarvitaan ja kulloinkin on tehtävä oikeita, parhaita valintoja. ”Kasvava ympäristötietoisuus tekee siitä myös yritysten imagoasian. Brändi on enemmän sitä, mitä tehdään ja vähemmän sitä, mitä sanotaan”, tiivisti FBTA:n toiminnanjohtaja Sari Viljamaa yhteenvedossaan.

4 • 2019 JUNE


Tallink

– 30 vuoTta

merellä Varaa aikaa juhlaan: tallink.fi

Mathildedal mukana Visit Finlandin ympärivuotisuusprojektissa

Mathildedal on Salon kärkikohde Tavoitteena matkailukauden pidentäminen Mathildedalin ruukkikylä on noussut yhdeksi Lounais-Suomen ykkösmatkailukohteista. Mathildedalin yrittäjät ovat mukana Visit Finlandin ympärivuotisuusprojektissa, kehittämässä toimintaansa ja matkailukautta ympärivuotiseksi. Jaana Helminen MATHILDEDALIN RUUKKIKYLÄ

Teijon kansallispuiston kupeessa nousi Salon alueen ja koko Lounais-Suomen kiinnostavimmaksi matkailukohteeksi vuonna 2018. Teijon kansallispuiston länsipuolella sijaitseva idyllinen ruukkikylä on houkutellut matkailijoita ja mökkiläisiä jo vuosia. Visit Finlandin Rannikon suuralueen alueyhteistyön päällikkönä toimivan Asta Laaksosen mukaan Mathil-

dedal nousi jo vuonna 2015 yhdeksi alueen vetovoimakohteista, rannikkosaaristoalueen Merellinen saaristo -kasvuohjelman puitteissa. Mathildedaliin on järjestetty kansainvälisiä matkanjärjestäjävierailuja ja mediamatkoja siitä lähtien ja alue onkin vuosien saatossa saanut kansainvälistä mediahuomiota. Laaksonen kertoo, että kun Mathildedal sai mediahuomiota myös kotimaisessa mediassa vuoden 2018 aikana, matkailijamäärät suorastaan räjähtivät.

Paikallisuus vetovoimatekijänä Vakituisia asukkaita ruukkikylässä on vain hieman yli sata, mutta mökkiläisten ja matkailijoiden saapuessa kesällä, asukasmäärä moninkertaistuu. Vetovoimatekijöinä toimivat ruukkimiljöö, paikalliset kädentaitajat ja majoitusyritykset sekä paikallisuutta painottavat ravintola- ja kahvilayrittäjät. Yhteisöllisyys edesauttaa koko ruukkikylän matkailun kehittämistyötä. Alueen yrittäjät ovat alusta asti tehneet tiivistä yhteistyötä, yhdessä tekeminen on sisäsyntyistä ja siksi esimerkillistä, kertoo Laaksonen. ”Koko kylässä näkyy ja tuntuu yhteisöllinen tapa olla ja tehdä asioita.”

Ympärivuotisuus tavoitteena

Mathildedalin palkittu vierasvenesatama sijaitsee historiallisessa ja vilkkaassa ruukkikylässä Teijon kansallispuiston kainalossa.

4 • 2019 KESÄKUU

Mathildedal on hyvä esimerkki matkailumiljööstä, jossa keskikesä on vilkasta sesonkikautta. Alueen yrittäjät haluavatkin tehdä toiminnoista kestävämpiä ja pidentää matkailusesonkia. Haasteena on tasapainon löytyminen mat-

Kyläravintola Terhossa tarjoillaan paikallisten tuottajien tuotteita, mm. kylillä pantua olutta ja oman paahtimon vasta paahdettua kahvia.

Ruukkikylän historiallinen miljöö tulee tutuksi Ruukkipolku-kartan avulla.

kailuelinkeinon ja pienen ruukkikylän jokapäiväisen elämän välillä. ”Kauden pidentäminen on välttämätöntä, jotta suuretkaan matkailijamäärät eivät samanaikaisesti kuormittaisi kyläyhteisöä liikaa, vaan paikassa säilyisi sen autenttinen henki ja tunnelma”, Laaksonen toteaa

Kehitysprojektissa mukana Yrityssalo on Salon aluetta aktiivisesti kehittävä kehitysyhtiö, koordinoiden koko Sa-

lon alueen matkailu- ja yritystoimintoja. Mathildedalin ruukkikylä on yksi Yrityssalon toimialueen tärkeimmistä matkailunkehittämisalueista ja myös Visit Finland on noteerannut Mathildedalin potentiaalin. Visit Finland valitsikin Yrityssalon ja Visit Salon vuoden 2018 lopulla lanseeraamaansa ympärivuotisuushaasteen jatkokehitysprojektiin. Haasteessa rohkaistaan Mathildedalin alueen yrittäjiä kehittämään ja laajentamaan palvelutarjontaansa. Projektiin valitut kohteet (Yrityssalo / Visit Salo, Nuuksio 365 sekä Lapland Safaris Group Oy) ovat keskenään erilaisia, ja siksi myös haasteet ja valmiudet ovat erilaisia. ”Tavoitteena löytää yhteisiä toimintatapoja, ensin tämänkaltaisten pilottiprojektien avulla ja niissä opittujen esimerkkien kautta levittämällä kokemuksia laajemmal-

ti”, Asta Laaksonen kertoo. Kaikki kolme ympärivuotisuushaasteen jatkokehitykseen mukaan valittua matkailualuetta ja yritysryhmää esitellään Visit Finland -seminaarissa 11.6.2019.

Yhteistyötä Asta Laaksonen kehuu koko Helsingin ja Turun välisen alueen toimijoiden yhteistyötä. Salo, Kemiönsaari, Hanko, Raasepori ja Lohja sekä Espoo muodostavat vetovoimaisen matkailukokonaisuuden koko Helsingin ja Turun väliselle alueelle. ”Alueen matkailutoimijoiden ja -yritysten kesken on valtavan hyvä yhteisen tekemisen meininki”, Laaksonen hehkuttaa ja kertoo, että yhteistyö näkyy muun muassa tuotteistamisessa, myyntitilaisuuksissa ja yhteisten mediamatkojen järjestämisessä.

23


ANCHORAGE

HELSINKI VANCOUVER SEATTLE

STOCKHOLM EDMONTON

OSLO

PORTLAND

SAN FRANCISCO ICELAND

BERGEN COPENHAGEN BILLUND BERLIN HAMBURG DUSSELDORF FRANKFURT AMSTERDAM MUNICH GLASGOW BRUSSELS ZURICH MANCHESTER MILAN DUBLIN LONDON PARIS GENEVA HEATHROW & GATWICK

DENVER MINNEAPOLIS / ST. PAUL

MADRID CHICAGO KANSAS CITY

TORONTO CLEVELAND

MONTREAL

BOSTON WASHINGTON D.C. PHILADELPHIA NEW YORK

HALIFAX

JFK & NEWARK

TAMPA

ORLANDO

ISLANTIIN JA POHJOIS-AMERIKKAAN – nopeasti ja mukavasti

Stopover Islannissa on hieno bonus matkalla Atlantin yli + www.icelandair.fi tai matkatoimistosta

WWW.IKKUNAPAIKKA.FI FACEBOOK.COM/IKKUNAPAIKKAWINDOWSEAT

Matkailuteollisuuden ammattilehti • Finnish Travel Industry Journal • Facktidning för reseindustrin i Finland

Ikkunapaikka on Suomen johtava matkailualan ammattilehti, joka seuraa, analysoi ja ennakoi alan tapahtumien kulkua Suomessa ja ulkomailla. Ikkunapaikka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.

Ikkunapaikka on Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL), Pacific Asia Travel Associationin (PATA) ja Discover American Suomen osastojen toimialajäsen. ISSN 0786-7867 Painos 5000 kpl

Vuosikerran hinta on 63 € määräaikainen yritystilaus 58 € jatkuva yritystilaus 24 € virkailijatilaus 18 € opiskelija- ja eläkeläistilaus 69 € Suomen ulkopuolelle Hinnat sisältävät alv 10%.

Levikkijakauma Matkatoimistovirkailijat . . . . . . . . Liikenneyhtiöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . Yritysten matkavastaavat . . . . . . Matkatoimistojohto . . . . . . . . . . . . Majoituselinkeino. . . . . . . . . . . . . . . Matkailutoimittajat/lehdistö . . . Kunnalliset matkailuelimet. . . . .

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja/tai kuvien säilyttämisestä ja/tai palauttamisesta.

Julkaisija Travision Oy Helsinki

64 % 11 % 9% 7% 4% 3% 2%

Toimitus ja markkinointi Päätoimittaja, kustantaja Leena Aalto leena.aalto@ikkunapaikka.fi Raisiontie 6 D, 00280 Helsinki Puhelin (09) 622 2500 Vakituiset avustajat Esa Aalto Eero Havia Antti Haukkamaa Timo Kauppinen Soile Kylämies Teppo Viiperi Ulkoasu Juhana Mikkanen hello@juhanamikkanen.com Kirjapaino PunaMusta

Window Seat is the leading travel trade journal for the travel professionals in Finland. Its aim is to monitor and analyze the development of the travel market in Finland and abroad. Window Seat is published six times a year and its subscribers include a.o. all Finnish AFTAtravel agencies. Subscription fee is EUR 69 outside of Finland. The magazine will not hold itself responsible for the safekeeping and/or return of articles and/or photographs sent without an order for publication. Window Seat is an associated member of the Association of Finnish Travel Agents (AFTA), Finland Chapter of Pacific Asia Travel Association (PATA) and Discover America Finland.

Readers Travel agency personnel . . . . . . . . . . . Airlines etc. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Company travel managers . . . . . . . . . Travel agency management . . . . . . . Hotel business . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Travel editors and press . . . . . . . . . . . Municipal tourist organisations . . . . Editorial & Marketing Editor-in-chief, Publisher Leena Aalto leena.aalto@ikkunapaikka.fi Raisiontie 6 D, FIN-00280 Helsinki Phone +358 9 622 2500 Publisher Travision Oy Helsinki

64 % 11% 9% 7% 4% 3% 2%

Contributing Editors Esa Aalto Eero Havia Antti Haukkamaa Timo Kauppinen Soile Kylämies Teppo Viiperi Layout Juhana Mikkanen hello@juhanamikkanen.com Printing house PunaMusta ISSN 0786-7867 Circulation 5,000 copies


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.