Irtolainen 2/2014

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 2/2014

LÖYTYYKÖ INTERNETISTÄ KANTSUA?

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 2/2014

LÖYTYYKÖ INTERNETISTÄ KANTSUA?

Lehden kantta koristaa kuva yhdysvaltalaissotilaista kaasunaamariharjoituksessa ensimmäisen maailmansodan aikaan harjoitusleirillä Camp Hancockissa, Georgian osavaltiossa.

Kuvaa säilytetään New York Public Libraryssä, kuvaaja tuntematon.

Pääkirjoitus

Itse rajallisuus TEKSTI | JUHANI YLITALO

T

änä vuonna päätimme päätoimituksen parissa, että pyrimme jokaisessa lehdessä toteuttamaan tiettyä teemaa. Käsissäsi oleva lehti käsittelee rajoja. Mitä rajat ovat ja mitä ne merkitsevät meille? Rajojen ylittäminen voidaan nähdä niin suotavana kuin ehdottoman tuomittavana. Elokuvista ja musiikista puhuttaessa rajoja rikkovia esityksiä pidetään yleisesti arvossa, kun taas oman paisuvaisensa valokuvaaminen ylittää hyvän maun rajan, ja viestittää huonoa harkintaa.

Jokapäiväinen puurtamisemme on täyttyy näiden rajojen kartoittamisesta. Pitävätkö muut ihmiset käytöstäni suotavana? Mitä voin sanoa ilman, että joku loukkaantuu?

Kuinka minun tulisi käyttäytyä, jotta en pistä väkijoukosta silmään? Kuinka pitkälle keväälle voin käyttää pitkiä kalsareita? Niin neuroottiselta kuin se tuntuukin, olen itse paininut monien yllä olevien kysymysten kanssa. Enkä ole ainoa.

Ellen sivuaa kirjoituksessaan arkisia ajatuksia, joiden kanssa monien muiden tavoin painiskelee. Jos lähikaupassa lataan kauppiaan kouraan neljäsataa grammaa kolikoita, kuinka hän tähän suhtautuu.

Tarvitseeko minun tällöin selitellä käytöstäni? Törmäsin itse kaupassa muutama päivä sitten hieman vastaavanlaiseen tilanteeseen. Kassajonossa takanani ollut mies tuli kassalle olutlavan kanssa. ”Näin loman

alkamisen kunniaksi.”, hän sanoi kassaneidille. Hämmentynyt kassaneiti kyseli, josko miehen kesäloma olisi alkanut. Ei ollut. Siistit vaatteet ja verestävä klyyvari, pääsiäinen oli loppunut päivää aikaisemmin ja kello oli 20:45. Ehkä hän oli vain ollut koko pääsiäisen töissä tai sitten hän todella koki velvollisuudekseen selvittää elintapojaan 18-vuotiaalle tytölle – raja se on raittiudellakin.

Valtaosa käytöstämme ohjaavista rajoista on oman mielikuvituksemme ja ajatustyömme tulosta. Kassahenkilökunta tuskin muistelee pahalla Elleniä tai keppanaa tiistai-iltana ostanutta miestä. Miksi siis antaa näiden rajoittaa omaa tekemistämme? Itse olen ahdistunut hoitamattomista asioista, maksamattomista laskuista ja kännissä tehdyistä hölmöilyistä. Menettänyt lukuisia yöunia miettiessäni loukkasinko kavereitani sanomisillani, pohtiessani tulevia esiintymisiä tai sitä, kuinka minun tulisi järjestellä ajankäyttöni ystävien ja tyttöystävän välillä. 27 vuoden empiiristen tutkimusten jälkeen olen vihdoin tulossa tutkielmani kanssa loppupäätelmien kohdalle. Loppupäätelmät voisi referoida muotoon: Miksi minua pitäisi kiinnostaa vittuakaan? Kuinka pahasti ikinä nöyryyttäisinkään itseäni, niin hyvin suurella todennäköisyydellä painan pään tyynyyn, kuten aina ennenkin.

IRTOLAINEN 2 / 2014 Julkaisija Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry

*** Päätoimittajat Ellen Jabai Lauri Mikola Alma Snellman Juhani Ylitalo Ulkoasu ja taitto Anki Ahlqvist Taneli Urmas

*** Toimituksen yhteystiedot etunimi.sukunimi@helsinki.fi

*** Kirjoittajat Ellen Jabai Teppo Lindfors Lontoon kirjeenvaihtaja Laura Maijala Elina Marttila Lauri Mikola Jori Pyykkö Olli Salmi Alma Snellman Aksu Tervonen Juhani Ylitalo

*** Painos Picaset Oy 150 kpl

*** Kannet Etukansi Anki Ahlqvist

*** Irtolainen saa HYYn järjestölehtitukea

*** Irtolaisen opetukset ovat pyhiä, sen neuvot sitovia, sen historiat tosia ja ratkaisut järkähtämättömiä

SISÄLTÖ:

3 6 7 8 12 18

Pääkirjoitus Terveisiä hallitukselta Jorinat Suomi: Älyttömien rajoitusten El Dorado Pirionline: Huumekauppa verkossa Rajan tuolle puolen: sienikansa internetissä

21 24 26 28 33

Moraalin tuolla puolen

Hytinän hinta Tiedon rajoista ja sellaisesta

Klix helvetistä Miehen saappaissa

26 8 12 28 18 21 33

Terveisiä hallitukselta

Sitsien dynamiikkaa ✴

Y

TEPPO LINDFORS, TASON FUKSI, HALLITUKSEN TIEDOTUS- & 2. SUHDEVASTAAVA, SITSIKISÄLLI

6

liopistoelämän alussa meille fukseille esiteltiin omintakeinen tapa juhlia: akateeminen pöytäjuhla. Olin henkilökohtaisesti aivan pähkinöinä ensimmäisten sitsieni aattona. En tiennyt mitä odottaa, mutta hype oli ollut valtava, joten voitaneen sanoa että pamahdin Casa Academican syyskuisille fuksisitseille varauksettoman positiivisella asenteella. Enkä joutunut pettymään. Hipat olivat siihenastisen elämäni hauskin kokemus.

Nyt sitsejä on kertynyt kontolleni jo jokunen. Olen saanut kohtalaisen yleiskuvan siitä, miten homma rullaa. Enkä voi väittää vielä kyllästyneeni. Olen kuitenkin pohtinut hävettävän paljon sitä, mihin sitsien viehätys perustuu. Ne ovat juhlamuotona omaleimaiset, mutta kuitenkin tuttujen rutiinien höystämät. Eikö nyt helvetti samaa kaavaa toistaviin bileisiin vähitellen tylsisty? Aika nopeasti ymmärsin, että sitsien magian taustalla on, mahdollisimman banaalisti asian muotoillakseni, ihmiset.

Hyvä pöytäseurassa viihtyy kaikkein surkeimminkin organisoiduilla sitseillä. Voi yhdessä purnata sitä, että mulle ei katettu taaskaan haarukkaa tai että laulunjohtaja on täysi natsi. Sitsien ainutlaatuiset erityispiirteet piilevät kuitenkin maljapuheissa. Ne estävät nerokkaalla tavalla sen, että sitsiväki jakautuisi omiksi nurkkakunnikseen, joissa sitsaajat omissa pienissä ympyröissään eristäytyvät muusta juhlaväestä. Maljapuheet torjuvat sellaisten suljettujen ja jakamattomien diskurssien syntymisen, joka tekee juhlien osallistujamäärästä yhdentekevän, ja jättää muut juhlijat etäisiksi.

Minusta sitsit ovat parhaimmillaan silloin, kun sitsaajat reagoivat responsiivisesti toistensa puheisiin, ja näin juhlaväki voi tuntea itsensä yhdeksi isoksi kollektiiviksi. Sitsit elävät, muuttuvat persoonallisiksi ja rikkovat omia kaavojaan mielekkäästi. Sitsien persoonallisuus ja sen kontribuoima mieleenpainuvuus syntyvät vielä täsmällisemmin sanottuna persoonista. Persoonat, kuten Yhiksen oma hymypoika Teemu Perhiö, sitsitykki Vihtori Suominen tai kuka tahansa muu, joka onnistuu kaappaamaan koko juhlaväen huomion, tekevät sitseistä viimekädessä käymisen arvoisia.

Rohkaisen siis Irtolaisen lukijoita kilistämään lasiaan ja avaamaan suunsa, tai edes jälkimmäiseen omassa pöytäseurueessa, koska yhisläisen puhe on aina samaan aikaan sekä hersyvän hauskaa että jumalattoman vakavasti otettavaa akateemisessa mielessä, siis kuuntelemisen arvoista.

Jorinat

Kohtuuden rajat TEKSTI | JORI PYYKKÖ

J

okaisen opiskelijan eteen tulee se hetki, kun hän miettii sitä yhtä kysymystä. Illalla olisi taas tarjolla opiskelijariennot. Takana on kuitenkin rankka viikko. Tiedettä tehtiin paljon ja esseekin eteni useita sivuja. Toisaalta viime perjantaina meni aika lujaa, eikä morkkiskaan ole vielä täysin häipynyt. ”No jos mä otan vaan pari.”

Pari muuttui useaksi ja filmi katkesi. Muistikuvia kerätään vielä sunnuntai-iltana.

Kurkkuun koskee kovasti, lauantaihan vietettiin vessan lattialla vollottaen välillä pönttöä halaillen. Tulipas taas perseiltyä. Miksi, oi miksi en taaskaan pitänyt kontrollia? Mistä niitä löytötavaroita saikaan kysellä? Missä se raja oikein kulkee?

Lyhyen googlettelusession jälkeen eräs verkkosivu selvensi minulle, että kaltaiseni nuoren ja vetreän miehen kohdalla alkoholinkäytön riskiraja kulkee seitsemässä annoksessa päivässä. Viikkotasolla raja kulkee 24 annoksessa, ja molempien kohdalla kuulemma jo kolkutellaan terveysriskejä.

Internetissä on kaikkea. Tällä kertaa teemaan sopien kokeilin juomalaskuria, jonka avulla voin tarkastella, mitä esimerkiksi viisi tuoppia 12 tunnissa tekee minulle. Tulokset olivat kovin hälyttäviä: olemukseni oli laskurin mukaan ”töttöröö”. Juomalaskuri suosittelee: ”Hei oikeesti! Nyt menee jo överiksi”. En tiennyt olevani näin tiukasti kiinni viinapirun maailmassa.

Olen melko varma, että en ole yksin tällä karun elämän baaritiskillä. En ole myöskään pahimman luokan simasuu. Lähipiirissäni on edellä mainittujen rajojen mukaan lukuisia rapajuoppoja. Koenkin nyt velvollisuudekseni valistaa

”

EN OLE YKSIN TÄLLÄ KARUN ELÄMÄN BAARITISKILLÄ.

kaikkia tämän aiheen tiimoilta.

Empiiristen kokemusteni perusteella uskallan sanoa, että harva opiskelija on viiden oluen jälkeen ”töttöröö”, vaan se vaatii määrätietoista ja vihaista dokaamista.

Nykypäivän opiskelija on tiedostava ja asioista perillä oleva henkilö, joten välillä on pakko nollata. Maailmantuska hellittää vasta sitten kun raja tulee vastaan.

Opimmeko tästä jotain? Todennäköisesti emme. Ei kannata kuitenkaan luottaa nettitesteihin; viidestä tulee vain vihaiseksi. Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä ja tästä syystä meidän täytyy asettaa itsellemme rajoja. Kyllähän lasissakin on rajat – jos kaataa liikaa, osa läikkyy hukkaan.

Älyttömien rajoitusten El Dorado TEKSTI | ELLEN JABAI

Kieltoja, sääntöjä ja sanattomia sopimuksia.

Välillä tuntuu, että Suomi on typerien rajoitusten luvattu maa, jossa elämistä ja olemista valvotaan pohjoiskoreamaisella pieteetillä. Ja jos sääntöjä sattuu epähuomiossa rikkomaan edes hiukan, rangaistus on armoton.

Kaikki säännöt eivät tietenkään ole samanlaisia: osa on lakiin kirjattuja, toiset lapsena opittuja, on kohteliaisuussääntöjä ja hyvän tavan mukaisia.

Monimuotoista suomalaista sääntökulttuuria yhdistää kuitenkin se, että usein vedetään vähän överiksi.

8

S

uomalainen käyttäytymiskoodisto muodostuu sadoista tuhansista sanattomista säännöistä. Säännöt eivät ole konkreettisia kieltoja tai lakiin kirjoitettuja rajoituksia, mutta todellisuudessa ne rajoittavat elämää vähintään yhtä paljon.

Kaupassa työskennellessäni huomasin, etten ole ainoa, jonka mielestä on kiusallista maksaa ostoksia kolikoilla. Kolikkomaksajat latelivat aina tukun selityksiä siitä, miten kortti on jäänyt kotiin ja kuinka edellisessä kaupassa annettiin vaihtorahat hiluina.

Itse maksoin viimeisimmän bussilippuni kolikoilla selitellen anteeksipyytävästi myyjälle, että pakkohan näistäkin on joskus päästä eroon. Vaikka tunnustan viisisenttisetkin valuutaksi, kolikoiden kasaaminen kassalle tuntuu aina yhtä vastenmieliseltä. Ei sitä mielellään tee.

Eräs suomalaiseen perimään pinttyneistä säännöistä on vaikeneminen. Tuntemattomille ei puhuta. Koskaan. Eräs tapahtumaketju Helsingin rautatieasemalla kiteyttää koko asetelman melko hyvin.

Todistin kerran, kun kolmekymppinen nainen tiputti huomaamatta hanskansa maahan. Tilanteen nähnyt nuori mies lähti hanskojen kanssa naisen perään tätä huhuillen. Nainen ei kuullut miehen asiaa, mutta huomatessaan miehellä olleen hänelle asiaa hän esitti, ettei kuullut mitään kiristäen tahtiaan. Taisipa ottaa jopa muutaman juoksuaskeleen. Naisen hämmästys oli suuri, kun mies vihdoin työnsi kinttaat väkisin tämän käteen.

Tuntemattomalle puhuminen on näillä leveysasteilla yksinkertaisesti epäkorrektia. Etenkin bussissa. Koko loppumatka on pilalla, jos joku hullu tulee viereen juttelemaan. Ja totta kai puhuja on hullu, koska normaalit ihmiset eivät juttele tuntemattomien kanssa.

Ja mitä muutkin matkustajat ajattelisivat, jos minä puhuisin tuntemattomien kanssa? Pitäisivät pian hulluna minuakin.

Helsingin seudun liikenteen mielestä nykyinenkin puhumattomuus aiheuttaa liikaa melua. HSL:n mainoskampanja nimittäin rohkaisi vaisuja helsinkiläisiä vaikenemaan entisestään.

Kampanjan perimmäisenä tarkoituksena oli kiinnittää huomiota matkustamisen käyttäytymissääntöihin ja se sisälsi monta hyvää huomiota: liikennevälineistä poistuvat päästetään ensiksi ulos, ei jätetä tyhjää paikkaa ikkunanviereen täydessä bussissa ja annetaan vanhoille rouville istumapaikka. Samaisessa kampanjassa kehotettiin kuitenkin myös olemaan puhumatta julkisissa liikennevälineissä. Kampanja tuntui rinnastavan bussissa juttelun penkeille oksenteluun ja liputta matkustamiseen.

Onneksi kaikki eivät näitä sopimuksia purematta niele. Eräs tuttuni on yksi näistä arjen anarkisteista. Hän haluaa rikkoa normeja ja sanattomia sääntöjä vain nähdäkseen, miten ihmiset niihin reagoivat.

Viimeksi hän päätti kävellä kotikaupunkinsa ostoskadun päästä päähän katsoen silmiin ja hymyillen jokaiselle vastaantulijalle. Ihmiset olivat tolaltaan. Suurin osa katsoi kiusaantuneena muualle, vaihtoi kadun puolta tai käyttäytyi aggressiivisesti. Vain harva oli vastannut hymyyn.

TUNTEMATTOMILLE EI PUHUTA. KOSKAAN.

”

KIELLOT VS. BAKTEERIT Kun sanattomat sopimukset ovat tiedostamatta opittuja ja hiljaa hyväksyttyjä, hygieniasäännöistä löytyy mustaa valkoisella varmaan monta kymmentä arkistokilometriä. Hygieniasäännöt ovat Suo 9

”

OHJEKIRJA 1, TERVE JÄRKI 0.

10

messa niin tärkeitä, että niiden orjallinen noudattaminen on tehnyt koko kansakunnasta astmaatikoita.

Kahvila, jossa olen käynyt vuosia, lopetti gluteenittomien leivonnaisten leipomisen, koska gluteenittomia jauhoja ja vehnäjauhoja ei saanut enää käsitellä samoissa tiloissa. Ymmärrän, että on tärkeää kiinnittää huomiota allergioihin ja erityisruokavalioihin, mutta eiköhän suurin osa leipureista osaa olla sekoittamatta gluteenittomia jauhoja vehnäjauhoon. Ei siihen tarvita erillisiä tiloja vaan tervettä järkeä.

Kahvila tarjoilee edelleen kielen mennessään vieviä herkkuja, mutta keliaakikot saavat tätä nykyä tyytyä kaupan kuiviin kekseihin.

Samantyyppisiä esimerkkejä on maassamme valtavasti. Aiemmin monissa päiväkodeissa oli tapana, että vanhemmat leipoivat oman tenavansa syntymäpäivänä jotakin koko päiväkodille. Nyt se on kiellettyä. Äitien ja isien leipomissa korvapuusteissa kun ei ole tuoteselostetta, viimeistä käyttöpäivää tai viivakoodia. Puuttuvat sarjanumerot suistavat lapset suureen vaaraan.

Suomen kalastajatkaan eivät saa enää myydä saalistaan suoraan kauppiaalle, jos kalastajalla ei ole oikeanlaisia kylmäsäilytystiloja. Ei, vaikka hän kantaisi saaliin kauppaan suoraan merestä. Oikeanlaiset säilytysjärjestelmät ovat ilmeisesti tärkeämpiä kuin kalojen tuoreus.

Monissa tilanteissa hygieniasäännöt ovat toki oikeutettuja. On kuitenkin ikävää, että hygienian vaatimustasot ovat nousseet niin korkealle, että pienet kahvilat ja leipomot eivät voi enää tarjota omia tuotteitaan tai kauppias ei voi myydä tuoretta kalaa.

Samaan aikaan kun meuhkataan lähi- ja luomuruoan tärkeydestä ja kaupoissa myydään kalliilla lisä-, väri- ja säilöntäaineettomia tuotteita, elintarvikkeilta vaaditaan standarditasoa, johon on mahdotonta yltää ilman teollisen tuotannon prosesseja.

Koska sääntöjä noudatetaan mukisematta, tavalliselle ihmiselle ei jää valinnanvaraa.

Itse kuitenkin valitsisin kahvilan leipomossa leivotun gluteenittoman pullan tai samana päivänä kalastetun silakan, ennemmin kuin kaupan pullapitkon tai tukussa monta päivää seisseen kirjolohen. Silläkin uhalla, että se on terveysriski. Sen riskin uskallan ottaa.

KOHTI UUTTA KIELTOLAKIA Jopa hygieniaakin intohimoisemmin Suomessa suhtaudutaan alkoholiin. Alkoholi on ikiaikainen rajoituskeskustelun kohde. Vuoden aikana Helsingin katukuvaa ovat esimerkiksi värittäneet Vanhempainliiton uhkaavuudessaan naurettavat mainokset, joissa kysellään perheensisäisten viinatrokarien perään. Lähikuukausina on myös keskusteltu siitä, pitäisikö alkoholin myynti lopettaa arkisin jo iltakuudelta.

En jaksa uskoa hetkeäkään, että pelottelevat mainokset tai alkoholin myynnin lopettamisen aikaistaminen vaikuttaisivat suomalaisten juomatottumuksiin. Alkoholi on suomalaisessa keskustelussa demonisoitu ja suhtautuminen siihen on vähintäänkin kieroutunutta.

Tamperelaisessa huvipuistossa vuoristoradan korkeimmalle kohdalle rakennettiin näköeste, etteivät kyydissä olevat lapset näe alhaalla olevalle terassille. Terassilla, paheiden pesässä, nautitaan nimittäin alkoholia. Lapsuuden katkeaminen, nuorena aloitettu juominen, tulevat alkoholiongelmat ja sekakäyttö on nykyisen näköesteen avulla vältetty.

Suomalaisen sääntökulttuurin mukaan ongelmalliset asiat tulevat kuntoon, kun niitä rajoitetaan ja kielletään tarpeeksi. Alkoholin tapauksessa asia on todistetusti päinvastainen. Kukaan ei vain taida muistaa miten nolosti kieltolain aikaan kävi.

Alkoholin täyskielto ei toiminutkaan, vaan viinaa vedettiin entistä enemmän.

Varsinkin nuoret ajattelevat, että mitä myyttisempi, rajoitetumpi ja salaisempi asia alkoholi on, sitä kovemmin sitä haluaa kokeilla. Jos lapset näkevät, että vanhemmat voivat ottaa kesäpäivänä muutaman oluen huvipuistossa tai 17-vuotias saa maistaa siideriä vanhempiensa kanssa, luo se paljon terveemmän alkoholikäsityksen kuin pelottelu ja demonisointi. Eikä kukaan luultavasti parannu alkoholismista, jos

Alkot sulkevat ovensa jo kuudelta.

Kieltojen, rajoitusten ja syyllistämisen sijaan pitäisi keskittyä kertomaan alkoholin kohtuukäytöstä, auttamaan niitä, joilla ongelmia jo on ja ennen kaikkea ennaltaehkäistä alkoholin väärinkäyttöä. Yksinkertaista.

Alkoholiin liittyviä rajoituksia on niin paljon, että ne vaikeuttavat elämää yllättävissäkin paikoissa. Hietalahden kauppahallin kaksi ravintolaa joutuivat jakamaan yhteisen ruokailutilansa kahtia, kun ravintolat saivat anniskeluoikeudet.

Vaikka ravintolat myyvät samoja alkoholeja, viinilasia tai olutpulloa ei saa viedä toisen ravintolan pöytään. Eikä saa viedä ruokaakaan, vaikka alkoholia ei nauttisikaan.

Mutta pöydät ovat kai periaatteessa yhteisiä? Haluaisin kuollakseni nähdä, kun ranskalaisille turisteille selitetään, että Suomen alkoholilainsäädäntö määrää missä pöydässä he saavat istua.

MIKSI SÄÄNTÖJÄ NOUDATETAAN? Säännöt eivät tietenkään ole suomalainen ihmeellisyys, mutta suomalainen erityispiirre on ehkä sääntöjen noudattaminen hulluuteen tai naurettavuuteen asti.

Kansainvälisessä vaateketjussa työskennellessäni Suomen myymälät saivat palautetta siitä, että vaatteiden esillepanoihin liittyviä sääntöjä noudatetaan liiankin tarkasti.

Mekkojen helmat laahasivat lattialla pölypallojen ympäröiminä, koska ohjekirja määräsi mille tasolle mekot asetetaan. Ohjekirja 1, terve järki 0.

Viime kesänä Helsingissä järjestetyssä alaikäisten konsertissa omaa sääntökirjaansa kirjaimellisesti tulkitsevat järjestyksenvalvojat tonkivat lasten reput ja veivät karkkipussit. Kun asia ihmeteltiin julkisuudessa, valvojat kertoivat vain noudattaneensa sääntöjä. Ei omia eväitä konserttialueelle.

Edellä mainittujen esimerkkien pikkutarkka noudattaminen on oikeastaan sama kuin menisi sieltä mistä aita on matalin. Ei väliä, vaikka jokin menisi pieleen, aina voi puolustautua vetoamalla sääntöjen noudattamiseen.

Kyse on loppujen lopuksi vastuunpakoilusta. Lapsen paha mieli ei ole järjestyksenvalvojan syytä, pölyiset me-

kot eivät ole myyjän syytä, nuoren alkoholiongelma ei ole huvipuiston syytä. Ketään ei voi syyttää, koska sääntöjä on noudatettu, kirjaimellisesti, pilkulleen ja säntillisesti.

Vastuunpakoilun lisäksi sääntöjen ja rajoitusten valvominen ja noudattaminen voi olla hullaannuttavaa. Onhan vallantunne aina huumaavaa. Tietää, että minä saan päättää, kieltää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka nauttivat siitä kun saavat ottaa lapselta karkkipussin. Itse nautin siitä, kun pääsen sanomaan mielenosoituksellisesti ja paheksuen “anteeksi” ihmiselle, joka seisoo väärällä puolella liukuportaita. On tyydyttävää tehdä selväksi, että vasemmalla puolella seisova rikkoo räikeästi liukuportaissa kulkemisen oikeanpuoleista sääntöä.

Sääntöjen rikkominen myös tuntuu paremmalta, kun kiellot ja rajoitukset ovat tiukempia. Suomessa voi helposti tuntea elävänsä reunalla. Vaaran viehätys on ilmeinen kun varastaa työpaikalta nitojan, salakuljettaa viinapullon festareille tai kävelee uhmakkaasti päin punaisia kun muut seuraavat jalkakäytävällä salaa ihaillen.

Tunne ei voi olla sama Etelä-Euroopassa, jossa viinapullon saa ostaa mistä tahansa kaupasta mihin vuorokaudenaikaan vain, tai kun kukaan ei tiedosta lainsuojatonta elettäsi punaisia päin painellessasi. Vaikea kuitenkaan uskoa, että kaikkien kieltojen ja rajoitusten taustalla olisi päättäjien hyväntahtoinen ajatus suomalaisten arjen tekemisestä jännittävämmäksi tarjoamalla mahdollisuuden sääntöjen rikkomiseen.

Oli taustalla mikä hyvänsä, en väitä, että kaikki suomalaiset säännöt ovat turhia tai ettei niistä ole mitään hyötyä. Uskallan kuitenkin väittää, että Suomi olisi ihan yhtä onnistunut, turvallinen ja ehkä jopa onnellisempi maa, jos nyörejä vähän höllättäisiin. Sen sijaan, että säännöt, kiellot ja rajoitukset tekevät ihmisten elämästä vaikeampaa, ikävämpää ja nöyryyttävämpää, niiden pitäisi tehdä elämästä helpompaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää.

Pakollinen terveellisestä alkoholikulttuurista kertova kurssi lukioon, työpaikkojen kotipullapäivä (myös päiväkodeissa) ja virallinen päivä, jolloin hymyillään tuntemattomille. Ja ehkä myös liukuportaissa vasemmalla puolella seisovia kohtaan voisi olla ymmärtäväisempi.

11

HUUMEKAUPPA VERKOSSA TEKSTI | LAURI MIKOLA

D

igitalisoituva maailma on muuttanut liiketoiminnan malleja monilla kaupallisilla aloilla. Yhä suurempi osa kaikista ostoksista tehdään verkossa. Tämä muutos on ajanut perinteisiä vaatekauppoja ja elektroniikkaliikkeitä pieneen ahdinkoon.

Tämä digimodernisaatio koskee lähes kaikkea toimintaa: ostosten lisäksi pankkiasiat, veroilmoitukset ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämisetkin tapahtuvat yhä suuremmissa määrin verkossa. Ei ole siis mikään ihme, että myös huumekauppa ja muu laiton toiminta on alkanut siirtyä verkkoon.

Huumausaineet, tuliaseet, laiton porno ja väärennetyt passit ovat kaikki tuotteita, joita voi nykyään tilata kotiovelle tai lähimpään postitoimistoon, ilman linkkejä tai suhteita. Näiden laittomien tuotteiden kauppa verkossa on tosin niiden laittomuuden leimaamaa.

Tori.fi:ssä, E-bayssa tai Amazonissa ei voi myydä laittomia tuotteita, ainakaan suoraan.

Laittomien tuotteiden nettikauppa on keskittynyt suurelta osin niihin erikoistuneisiin nettikauppoihin, joita ei löydy ”normaalista” internetistä, vaan jotka on piilotettu hakukoneiden ja yleisimpien selainten ulottumattomiin ”syvään verkkoon” (eng. deep web).

12

ONLINE INTERNETIÄ LIKAISEMPI VERKKO Jonkun mielestä voi tuntua oudolta, että on olemassa jotenkin piilossa oleva internetin pimeä puoli. Normaali internet on jo itsessään niin täynnä epämääräistä ja jossain määrin laitonta sisältöä kissanmurskausvideoista koprofiliasivustoihin, että huumekaupallekin luulisi löytyvän oma sopukka normaalista verkosta. Näitä sopukoita varmasti onkin, mutta normaalissa verkossa käyttäjän anonymiteetti on melko heikkoa, mikä tekee laittomasta toiminnasta – jos ei vaikeaa – niin vaarallista.

Koprofiliassa esimerkiksi ole mitään kamalan laitonta, siitä nauttivien ei tarvitse odottaa rangaistuksia siitä, että he jäävät ”kiinni” sitä sisältävien internet-sivustojen käytöstä. Kissojen murskausvideoista voisi toki seurata eläinrääkkäysrangaistuksia, mutta niinkin ikävää kuin kissojen murskaaminen on, se ei ole lakia valvovien viranomaisten tärkeysjärjestyksen kärkisijoilla.

Laittoman tavaran kauppa on kuitenkin suurempi ongelma ja rangaistukset siitä ovat kohtalaisen kovia. Kuten ”oikeassakin” maailmassa, huumeiden osto- ja myyntitilanteessa sekä myyjän että ostajan etuja palvelee

parhaiten se, että mikään väärä taho ei saa tietoa tai todisteita kaupan tapahtumisesta.

Normaalissa verkossa näiden salaisten kauppojen tekeminen onkin kohtalaisen vaarallista, koska lähes kaikki verkossa tehtävä toiminta on johdettavissa sen koneen/puhelimen/ vastaavan laitteen IP-osoitteeseen, josta verkkoon on menty. Ei siis mikään ihme, jos normaalin verkon huumekauppa on melko pienimuotoista.

Syvässä verkossa huumekauppa voi kuitenkin olla näkyvämpää, koska syvässä verkossa voi toimia anonyymisti.

Anonyymille toiminnalle syvässä verkossa on monia keinoja. Yleisin, tai 13

Huumeiden verkkokaupan suuret huijaukset Verkossa tehdyistä huumekauppahuijauksia on ollut lukuisia. Pienimuotoiset huijaukset, joissa tuotteen laatu ei vastaa luvattua, ovat jokapäiväisiä.

Suuremmankin luokan huijauksia on ollut.

Esimerkiksi 20.4.2012 eräs Silk Road -kauppapaikan tunnetuimmista myyjistä piti valtavan alennusmyynnin, mutta toisin

ainakin tunnetuin, tapa päästä syvään verkkoon on Tor-selaimen käyttö.

Tor-selain toimii pääpiirteittäin siten, että se ei yhdistä laitetta suoraan verkkoon, vaan usean eri reitittimen kautta, ja liikenne eri reitittimien välillä on salattua. Laite ei siis tavallaan yhdisty verkkoon suoraan, vaan eri reitittimien välisten sokkeloiden kautta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Tor-verkko tekee yksittäisten käyttäjien toiminnan seuraamisen vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi ja itse verkosta erittäin hitaan.

Tor näyttää samalta kuin mikä tahansa muu internet-selain ja sitä käytetään samalla tavoin. Erona vain on se, että Tor-selaimella pääsee sivuille, jotka on salattu normaaleilta selaimilta. Sivustojen sisällöt vaihtelevat ideologioiden saarnaamisesta, blogeista ja keskustelupalstoista palkkamurhapalveluihin ja huumeita myyviin verkkokauppoihin. Ylipäänsä Torin kautta

kuin aikaisemmin, hän vaati kaikilta ostajilta ennakkomaksun.

Ennakkomaksua perusteltiin sillä, että myyjää oli uhkailtu lukuisilla valeostoilla. Uhkailijat olisivat siis tehneet tilauksia, mutta eivät olisi ikinä suorittaneet lopullista maksun hyväksyntää tilattujen tuotteiden tultua perille. Myyjällä oli hyvä maine ja perusteet ennakkomaksuille olivat riittäviä monille ostajille.

Kukaan alennusmyynnistä tilannut ei kuitenkaan saanut

voi löytää kaikenlaisia ajatuksia, palveluja ja sisältöä, jotka voisivat johtaa ikäviin seuraamuksiin niiden tarjoajalle, sekä tietysti myös ihan laillista ja sovinnaista sisältöä.

KASVOKKAIN JA TUNTEMATTOMASTI ”Myydään aitoo ja alkuperäistä ranskalaista Subutex 8mg paketeissa ja päiväykset kunnossa” – ilmoitus Tor-verkossa olevalla suomalaisella kuvaforumilla

Tor-verkossa on monia eri väyliä huumekaupalle. Nämä voi karkeasti jakaa f2f (face to face)-kauppoihin ja postimyynnillä toimiviin kauppoihin.

F2f-kaupat eivät sinänsä ole mitenkään vallankumouksellisia ja niitä on luultavasti sovittu verkossa internetin synnystä asti. Torin kautta tämäkin kaupanteon muoto on vain tullut ai-

mitä tilasi. Myyjä poisti profiilinsa heti alennusmyynnin lakattua ja kavalsi itselleen kaikki saamansa ennakkomaksut – arvioiden mukaan yli sadan tuhannen dollarin arvosta.

Kauppapaikat ovat myös kaiken muun verkossa olevan lailla alttiina tietoturvauhille.

Esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa kauppasivustolla Silk Road 2.0 varastettiin yli 2 miljoonan dollarin arvosta käyttäjien tileillä olleita bitcoineja. Bitcoinit itsessään ja niiden käsittelyyn erikoistuneet verkkopankit ovat myös osoittautuneet alttiiksi tietoturvauhille.

empaa julkisemmaksi.

F2f-kaupat toimivat yksinkertaisesti siten, että erinäisillä keskusteluja kuvapalstoilla käyttäjät ilmoittavat myyvänsä jotain tai haluavansa ostaa jotain. Halukkaat ostajat/myyjät taas ovat ilmoituksen tekijään yhteydessä sähköpostitse, vaihtavat prepaid-numeroita ja sopivat miten kauppa käytännössä hoidetaan. Valuuttana toimii usein käteinen ja kauppa on usein paikallista.

F2f-kauppa on muuten hyvin perinteistä huumekauppaa, mutta erona on se, että ostaja ei tarvitse mitään suhteita tai linkkejä huumeita käyttäviin/myyviin tahoihin. Sähköpostiosoite, prepaid-liittymä ja käteinen raha ovat kaikki mitä tarvitaan. Myös f2f-kaupan riskit ovat samat kuin pe-

rinteisessä huumekaupassa.

Myyjän ja ostajan on vaikea luottaa toisiinsa. Myyjää saattaa pelottaa, että tuntematon ostaja on oikeasti viranomainen, ja ostajaa saattaa pelottaa, että myyjä vie hänen rahansa ja pahoinpitelee hänet. On myös mahdollista, että ostajaksi tai myyjäksi tekeytyvä ihminen vain leikkii toisen kustannuksella, eikä esimerkiksi ilmaannu sovittuun tapaamiseen. Mitään laadunvalvontaa ei myöskään ole, eli ostajat saattavat päätyä maksamaan oreganosta, perunajauhoista tai kuivatusta nuuskasta – ilman palautusoikeutta.

Käyttäjillä on kuitenkin mahdollisuus kommentoida eri osto- ja myynti-ilmoituksia ja näissä kommenteissa ilmenee silloin tällöin, jos jonkin myyjän kanssa on ollut miellyttävää toimia

ja ovatko aiemmin myydyt tuotteet vastanneet odotuksia.

Ylipäänsä f2f-kauppa on kuitenkin lähes yhtä arvaamatonta kuin perinteinenkin huumekauppa tuntemattomien kanssa. Erona on kuitenkin se, että verkon f2f-kauppoja voi tehdä ilman tutustumisrituaaleja.

Sivustoilla, joilla tehdään f2f-kauppoja, puidaan myös muita asioita.

Huumeiden ohessa kauppaa käydään myös esimerkiksi velanperintäpalveluilla, luodeilla.

JAUHE KIRJEKUORESSA EI OLE AINA PERNARUTTOA ”*GRAND OPENING SPECIAL* HALF GRAM COCAINE (0.50g) 50 USD=0.122 BTC” – Juuri toimintansa aloittaneen verkkokaupan avajaistarjous

Tunnetumpi ja poikkeavampi verkossa tapahtuvan huumekaupan muoto on huumeiden tilaaminen postitse. Tämä kaupankäynnin muoto on keskittynyt Tor-verkossa sekä varsinaisiin verk-

kokauppoihin, joilla on omat valikoimansa ja hinnastonsa, että julkisiin kauppapaikkoihin, joissa yksittäiset myyjät kauppaavat huumausaineiden ohessa mm. kirjoja, väärennettyjä passeja ja savukkeita.

Verkkokaupat toimivat täysin samalla periaatteella kuin mitkä tahansa lailliset verkkokaupat. Sivustolla on valikoima myytäviä tuotteita hintoineen. Ostaja valitsee haluamansa tuotteet ostokoriin ja siirtyy maksamaan.

Kuten laillisissakin verkkokaupoissa, ostajalla on mahdollisuus käyttää alennuskoodeja, ja uusien sivuston käyttäjien värväämisestä voi saada alennuksia myöhempiin ostoksiin.

Julkiset kauppapaikat toimivat kuten e-bayt ja vastaavat nettihuutokaupat. Myyjä luo sivustolle myyntitilin, josta joutuu mahdollisesti maksamaan joko könttäsumman rahaa tai osan liikevaihdostaan ylläpidolle. Myyjä ilmoittaa myyntitilillään mitä kaikkea on myymässä ja mihin hintaan. Myyjät saavat ostajilta palautetta ja suuri määrä positiivista palautetta onkin eräänlainen osoite myyjän tasokkuudesta, aivan kuten normaaleissakin

Verkkokaupan paikallisuus Vaikka huumeiden verkkokauppa on globaalia toimintaa, suuri osa kaupasta käydään kuitenkin tullien vuoksi paikallisesti.

Monia ostajia pelottaa ajatus siitä, että tulli havaitsee heidän kotiosoitteeseensa tulevan huumelähetyksen, mistä saattaisi seurata esimerkiksi kotietsintä.

Asiaa kierrettiin Suomessa ti-

laamalla lähetyksiä poste restantena peitenimille. Kuitenkin osaltaan juuri huumelähetysten vuoksi Itella muutti poste restante -toimintaperiaatteensa siten, että vastaanottajan on todistettava henkilöllisyytensä hakiessaan lähetystä.

Myös monet myyjät suostuvat lähettämään tuotteitaan

vain oman maansa tai EU:n sisällä. Tullien luoman vaikeuden vuoksi täysin paikallisia kauppapaikkojakin on luotu. Esimerkiksi ainakin yksi pelkästään suomenkielinen ja Suomessa toimiva kauppapaikkakin on perustettu.

nettihuutokaupoissa.

Ostajat selaavat sivuston tarjontaa ja nähdessään jotain kiinnostavaa tekevät ostotarjouksen. Ostotarjouksen jälkeen myyjä ja ostaja vaihtavat tietoja tilistä, jolle tulee suorittaa maksu ja osoitteesta, johon tuote tulee lähettää ja sopivat erityismenettelyistä esimerkiksi tuotteen pakkauksen suhteen.

Kun kauppa on sovittu, tehdään alustava maksusuoritus. Maksu ei kuitenkaan mene myyjän tilille ennen kuin ostaja tekee lopullisen hyväksynnän kaupasta. Lopullisen hyväksynnän pitäisi tapahtua kun ostaja on saanut tuotteensa. Riitatilanteissa, eli kun maksun lopullista hyväksyntää ei tapahdu, tilanne menee sivuston ylläpidon ratkaistavaksi. Pintapuolin kaupankäynti käy siis erittäin kliinisesti.

Ostajan ei tarvitse luopua rahoistaan 16

ennen kuin hän on saanut tilaamansa tuotteet. Myyjien on kilpailtava keskenään sekä hinnassa että asiakaspalvelussa, ja riitatilanteissä sivuston ylläpito toimii oikeamielisenä tuomaristona.

Pintapuolisesta kliinisyydestään huolimatta eri kauppapaikat eivät toimi kuin onnelat. Monet myyjät saattavat esimerkiksi vaatia ostajia maksamaan ostoksensa ennakkoon, perustellen vaatimuksensa muun muassa sillä, että lähetys saattaa jäädä tulliin. Ennakkomaksujen tapauksessa sivuston ylläpito ei voi tehdä asialle mitään, jos ostaja ei saa tuotettaan, ja ”myyjä” voi nauraa matkalla pankkiin.

Myyjien positiivinen palaute ei ole aina uskottavaa. Yksi myyjä voi tehdä useampia käyttäjätilejä, joilla antaa itselleen positiivista palautetta. Mitään laadunvalvontaakaan ei ole, ja ostaja

voi hyvin saada jotain muuta kuin mitä tilasi. Riitatilanteissakaan sivustojen ylläpidot eivät välttämättä toimi kuin lahjomattomat tuomarit.

Näennäisestä kliinisyydestään huolimatta huumeiden postimyynti on siis melko hämärää ja mielivaltaista toimintaa, kuten perinteinenkin huumekauppa. Huumausaineiden verkkokauppa kuitenkin poikkeaa perinteisemmästä huumekaupasta lähinnä kolmesta syystä.

1. Myyjä ja ostaja pysyvät täysin anonyymeinä toisilleen. Myyjä tietää vain osoitteen, johon hän lähettää tuotteet.

2. Kauppa on globaalia, eli ostajalla on mahdollisuus ostaa ihan mitä tahansa maailmalla on tarjota.

3. Kauppaa käydään digitaalisella valuutalla.

”

Anonymiteetti on tietenkin äärimmäisen tärkeää huumekaupassa.

Kauppaan osallistuvat eivät halua jäädä kiinni. Kaupat tehdään nimimerkkien takaa ja maksut liikkuvat salatusti kauppapaikkaan sidotulta tililtä toiselle. Osoitteen, johon lähetys tilataan, on kuitenkin oltava oikea. Postitusosoite onkin ainoa osa järjestelyä, jossa anonymiteetti vaarantuu selkeästi.

Kaupan globaalius tarkoittaa sekä maailmanlaajuista tarjontaa että maailmanlaajuista hintavertailua. Muun muassa eri maiden lainsäädännöt, kulttuurit ja sijainnit keskustassa/periferiassa määrittävät sitä, mitä paikallisilla laittomilla markkinoilla on tarjolla ja mihin hintaan. Verkon kautta nämä paikalliset ominaisuudet on kierrettävissä. Verkosta voi tilata esimerkiksi päihteitä, joita ei paikallisesti

KAUPPAA KÄYDÄÄN DIGITAALISESSA MUODOSSA OLEVILLA BITCOINEILLA

ole saatavilla ja/tai halvemmalla kuin mitä paikallisesti saisi.

Kauppaa ei käydä perinteisillä valuutoilla, vaan pelkästään digitaalisessa muodossa olevilla bitcoineilla.

Kaupassa bitcoinit siirtyvät suoraan ostajalta myyjälle, ilman että ne käyvät minkään kolmannen osapuolen käsittelyä läpi (kuten esimerkiksi luottokorttimaksuissa käy). Tämä tarkoittaa sitä, että kolmansien osapuolten on vaikea seurata kaupankäyntiä ja sitä, että huijatuksi tuleva osapuoli ei voi valittaa kenellekään. Bitcoinien käyttö helpottaa myös kansainvälistä hintavertailua.

Pohjimmiltaan huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden tilaaminen verkosta toimii täysin samalla tavalla kuin esimerkiksi tikapuiden tilaaminen huutonetistä. Erona vain on se, että jos jokin osapuoli kokee tulleensa huijatuksi, hän ei voi vaatia sanktioita.

Suuri osa järjestelmän toimimisesta perustuu osapuolten väliseen luottamukseen. Laiton toiminta yhdistettynä internetin suomaan anonymiteettiin ei ole vakaa pohja kovinkaan suurelle luottamukselle.

MUODIKAS KUPLA VAI UUDEN AJAN ALKU? Mihin verkossa tapahtuva huumekauppa tulee johtamaan? Asiaa on tietenkin vaikea ennustaa. Ennen pitkää koko puuha saattaa kuolla viranomaisten väliintuloon tai paikallisten kauppiaiden parempiin liiketoimintamalleihin. Yhtä lailla on mahdollista, että verkon huumekauppa nousee koko alan normiksi.

Mitä verkon huumekaupalle tapahtuukin, se vaikuttaa myös moniin muihin asioihin. Bitcoin on esimerkiksi alati yleistyvä valuuttamuoto ja sen suhde huumekauppaan liittyy

olennaisesti siihen miten valuuttaan suhtaudutaan. Jos bitcoinista tulee synonyymi huumevaluutalle, sen mahdollinen nousu perinteisten valuuttojen rinnalle saattaa hyvin estyä tai vähintäänkin hidastua. Vastaavasti jos huumeiden tilaaminen netistä yleistää niiden käyttöä, se saattaa johtaa muutoksiin huumelainsäädännössä, joko tiukempaan tai löysempään suuntaan.

Verkossa tapahtuva huumekauppa saattaa myös toimia perusteena aiempaa tiukemmalle internetin käytön viranomaisvalvonnalle.

Verkon huumekauppa on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti vielä kohtalaisen rajattua ja kauppa tapahtuu pitkälti länsimaissa. Jo huumeiden kova hinta tekee niistä vain globaalin eliitin (eli varakkaiden länsimaiden) luksustuotteen. Huomattava osa maailman huumeiden tuotannosta, tai ainakin alkutuotannosta kuitenkin tapahtuu kehitysmaissa. Sinänsä osa huumausaineista siis noudattaa samaa kaavaa kuin monet muutkin länsimaisen elintason edellyttämät perustarvikkeet kahvista lenkkareihin ovat noudattaneet. Tuotteita ei tehdä paikallisiin tarpeisiin, vaan niiden tarpeisiin, joilla on niihin varaa.

Verkon huumekauppa palvelee siis toistaiseksi lähinnä maailman varakkainta väestönosaa. Heistäkin lähinnä niitä, jotka haluavat toimia mahdollisimman näkymättöminä, niitä joilla ei ole suhteita/mahdollisuuksia hankkia haluamaansa paikallisesti ja niitä joiden mielestä toimiminen verkossa on halvempaa/helpompaa/jännittävämpää/mukavampaa. Muiden etuja palvelee edelleen paremmin se, että todellisuuspaon keinot hankitaan Alkosta, kirkosta, apteekista tai puhelulla Lefalle.

Irtolainen ei tue huumeiden tilaamista, ostamista, käyttöä tai ihannointia.

17

”Mutustelimme siinä sienet ja keskustelimme mukavia kaveriporukalla.”

Rajan tuolle puolen TEKSTI | JUHANI YLITALO

Tekstissä esiintyvät kursivoidut lainaukset ovat Taikasieni.net– sivustolta. Ne on poimittu nimimerkki lPav0lin aloittamasta keskustelusta ’Ensikokeilu: Tuonpuoleisen verho’.

I

nternet on pullollaan sivustoja, joilla ihmiset kertovat omista päihdekokemuksistaan. Erityisen suosittuja näiden sivustojen keskuudessa ovat psykedeeleihin, erityisesti taikasieniin ja LSD:hen, erikoistuneet sivustot.

Psykedeelisivustojen esikoinen lienee vuonna 1995 perustettu Erowid. org. Sivuston alkuperäisenä tarkoituksena oli levittää tietoa psykoaktiiveista ja herättää keskustelua niiden vaikutuksista. Alun tavoitteiden voidaan sanoa täyttyneen, sillä sivustosta on kasvanut tietopankki, joka sisältää liki 60 000 psykedeelejä käsittelevää kirjoitusta.

Kuuntelimme musiikkia ja isäntämme poltteli hieman kannabista, meno muuttui tämän seurauksena hilpeämmäksi ja aloimme Automaation (nimimerkki, toim. huom.) kanssa leikiskellä kännykästä löytyvällä äänenmuunnin ohjelmalla.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Suomalainen Taikasieni.net–sivusto ei häpeä vertailussa isoveljilleen.

Keskustelufoorumista koostuvalla sivustolla oli kirjoitushetkellä 2695 rekisteröitynyttä käyttäjää ja he ovat kirjoittaneet 23 694 viestiä 1667 aiheesta. Nopea kvantitatiivinen analyysi paljastaa, että psykoaktiivisuuden lisäksi porukka on varsin aktiivista

nen Pringles–purkilla tarjoaa internet näihin kaikkiin tavan ja ratkaisun.

Tällaisessa tee-se-itse –mentaliteetin maailmassa ei voida puhua enää sokerikuorrutteisesta pullamössösukupolvesta, jolla sormi menee suuhun kengännauhoja solmiessa. Asiat pyritään selvittämään itse, tehdään hankitun tiedon perusteella johtopäätöksiä ja johtopäätöksien perusteella ratkaisuja.

”Vietimme jonkin aikaa olohuoneessa naureskellen ja päätimme siirtyä porukalla makuuhuoneeseen pehmeään kuuntelemaan musiikkia.”

Lopetimme strobolla leikkimisen ja ihmiset häipyivät keittiöön poistamaan ruuanhimoaan. Jäin itse ihmettelemään makuuhuoneeseen olotilaa, tai oikeastaan sen puutetta.

Päässäni vilahti muutama ajatusta, mutta nekin katosivat täysin kun ystäväni saapuivat tarjoamaan minulle ruokaa.

myös näppäimistön äärellä.

Mutta miksi laittomat päihdeaineet herättävät näin paljon kiinnostusta? Vastaus piilee syvällä tiedonhankinnan monisyisissä juurakoissa.

Oli kyseessä perunoiden keittäminen, virkkaaminen tai itsensä tyydyttämi-

Tiedonhankinnan mullistukset ovat siis lisänneet kiinnostusta kaikkea kohtaan. Näihin kuuluu myös halu oppia tuntemaan itsensä tajuntaa laajentavien psykedeelien kautta – laittomuudesta huolimatta.

Viime vuosina mediassa on kirjoitettu tutkimuksista, joissa huumausaineita on vuosien tauon jälkeen tutkittu niiden lääketieteellisten ominaisuuksien takia. Useissa tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, joiden mukaan 19

”Saimme eteemme kupit mihin oltiin annosteltu 2,5 g sieniä.”

psilosybiinit voisivat olla läpimurto ahdistuneisuushäiriön ja masennuksen hoidossa. Maailmalla vallitseva tiukka huumausainepolitiikka on kuitenkin hidastamassa näiden tuotteiden siirtymistä vessankaappeihin. Tämä näkyy myös keskustelupalstoilla. Konilääkärin varmuudella kokeneemmat sienipäät jakelevat neuvoja noviiseille näiden metsän hedelmien hyödyntämisestä kotilääkinnässä.

Pohdimme olisiko kyse ollut samantapaisesta tilanteesta kuin Kissamakella (nimimerkki, toim. huom.) aikaisemmin: Sienistä uupui teho?

Keskustelimme lisää ja päätimme että saisin ottaa vielä lisää, jos se siitä vaikka lähtisi potkimaan.

Aikaa ensimmäisen annoksen ottamisesta jo oli noin pari tuntia ja eteeni kuljetettiin kaksi pienempää annosta, joiden suuruutta minulle ei kerrottu.

Virtuaalimaailman sankarit eivät toki ole ensimmäisiä, jotka kartoittavat todellisen ja mielen tuottaman maailman rajoja. Yhdysvalloissa uraansa Harvardin professorina, ja sittemmin koko kansan sekopäänä tehnyt Timothy Leary oli vakuuttunut siitä, että hän oli lähellä tämän häilyvän rajan löytämistä.

Useiden LSD- ja psilosybiinikokeilujen jälkeen hän tuli päätelmään, jonka mukaan ympäröivän maailman ymmärtäminen vaati hieman sooda20

vettä väkevämpää. Turn on, tune in, drop out ja maailma on sinun.

Lannistumaton Leary keräsi ympärilleen opetuslapsia, jotka jakoivat hänen kanssaan vankkumattoman innostuksen päänsisäiseen matkailuun.

Rajamaailman hipat ovat useampien lähteiden mukaan olleet muokkaamassa myös Beatlesin musiikillista tuotantoa aiempaa kokeellisempaan suuntaan. Kaikki eivät kuitenkaan innostuneet LSD-lappujen lipittämisestä ja sienten popsimisesta Learyn ja Beatlesin moppipäiden lailla. Vanhanliiton konna, Richard Nixon, ei viehättynyt rähjääntyneistä hippiretkueista, ja nimesi Learyn Yhdysvaltain vaarallisimmaksi mieheksi ja maan viholliseksi numero uno.

Lensin kahden suuren universumin välissä jotka olivat päällekkäin, ja ylemmästä universumista roikkui pitkiä hopealankoja, joiden päissä roikkui vaaleansinisiä ja tummansinisiä kristalleja. Kristallit melkein koskettivat alempaa universumia, mutta jäivät kuitenkin hieman alemman universumin yläpuolelle.

Nettikirjoituksissa näiden menneen maailman messiaiden sanat kaikuvat yhä. Internetin kapinalliset yhdistelevät toimissaan ja ajatusmaailmassaan kuusikymmentäluvun hippiaatetta sekä anarkiaa, joka pyrkii tuhoamaan kaikki yksilön vapautta rajoittavat vallan muodot. Tämä näkyy kiinnos-

tuksena omanlaisen maailmankuvan rakentamista kohtaa, joka ei lainaa muualta vaan luodaan omien havaintojen perusteella.

Kaikki ne tunteet ja se voima oli jotain sanoinkuvaamatonta. En pystynyt pidättämään itseäni ja kyyneleet valuivat kaiken sen suuruuden edessä. Samaan aikaan tunsin myös täysin oman kehoni joka makasi sängyllä. Tunsin kun sieluni olisi jossain kaukana kaikkeuden rajalla ja samaan aikaa keho olisi sängyssä.

Riskit touhussa ovat kuitenkin ilmeiset. Naapurin serkun ystävältä kuultu ohjeistus oikeasta annoskoosta harvoin pitää paikkansa, ja useissa kirjoituksissa toistuvat kertomukset pahoista pelkotiloista, jotka pahimmillaan johtavat psykoosin laukeamiseen.

Miksi siis kukaan haluaisi leikkiä omalla mielenterveydellään? Korkeat riskit, suuret voitot. Näitä ihmispsyykeen huimapäitä on leikkisästi kutsuttu psykonauteiksi, joka sanana antanee touhusta melko täsmällisen kuvan.

Nousin seisomaan ja avasin vasta sen jälkeen silmät. Hämmästyin totaalisesti kun katselin ympärilleni. Koko makuuhuone ikäänkuin hengitti tai tanssi lempeästi ympärilläni. Päätin palata ystävieni luokse, mutta minulla kesti ainakin kymmenen minuuttia päästä makuuhuoneesta keittiöön, koska kaikki oli niin uutta ja outoa.

Jossain moraalin TUOLLA PUOLEN Kuvauksia ihmisyyden rajoista natsi-Saksan keskitysleireiltä

N

TEKSTI | LAURA MAIJALA

oin viiden metrin päässä puutarhasta, kukista ja penkistä kyltteineen kaikki muuttui. Siellä oli valtava piikkilanka-aita, joka oli koko talon levyinen ja kääntyi yläosastaan sisäänpäin ja jatkui talon molemmin puolin kauemmas kuin hän kykeni näkemään. Aita oli hyvin korkea, melkein yhtä korkea kuin talo, jonka ikkunassa he seisoivat, ja säännöllisin välimatkoin sitä pitelivät pystyssä korkeat puiset pylväät, kuin lennätinpylväät. - - Aidan takana ei ollut ruohoa, itse asiassa minkäänlaista vihreyttä ei ollut enää näkyvissä siinä suunnassa.”

hän myöhemmin löytää hyvän ystävän, Shmuelin. Ystävyys ylittää symboliset raja-aidat, ja Bruno haluaa auttaa uutta juutalaista ystäväänsä etsimään tämän kadonnutta isää.

Astututtaan aidan toiselle puolen siniraidallisissa kaavuissa hoipertelevien haamumaisten ihmisten joukkoon, hän saa kuitenkin kokea saman kohtalon kuin lukemattomat ennen häntä. ”’Kestääkö marssiminen pitkään?’ hän kuiskasi, koska hänellä alkoi olla nälkä.’ ’En usko’, Shmuel sanoi. ’En ole koskaan nähnyt uudestaan ihmisiä, jotka ovat lähteneet marssille.’”

Kasvillisuus ei ole ainoa asia, joka loppuu Auschwitzin raja-aidalle. Luultavasti se on asioista vähäpätöisin, kenties huomaamaton niille, jotka ovat tuon aidan takana. Aidan, joka ei muodostu vain piikkilangasta, vaan myös ihmisyydestä. Rajasta, johon loppuu moraali, omatunto ja kohtuus, sekä asioista, joita ulkopuolisen on mahdotonta käsittää.

John Boyle kuvaa kirjassaan Poika raidallisessa pyjamassa (2006) yhdeksänvuotiasta Bruno-poikaa, joka muuttaa perheensä kanssa Auschwitzin viereen, kun hänen isänsä nimitetään sen komendantiksi. Pienen pojan on mahdoton ymmärtää, mitä merkitystä on aidalla, jonka toiselta puolelta

Ystävyys ja rakkaus voivat kuitenkin joillekkin olla keino selviytyä hengissä nälästä ja kylmyydestä, jotka lamaannuttavat elimistön, ja kivusta, joka ylittää tuntemuksen rajan.

Kun oma perhe tapetaan kaasukammiossa, on vaikea enää löytää syytä elää. Tämän sai kokea Martin Grey, joka kertoo omista kokemuksistaan kirjassaan Kaikkien rakkaitteni puolesta. Hän itse selvisi rakkauden avulla, mutta moni muu halusi itse päästä tuskastaan. ”Täälläkin miehet hirttäytyivät parakissa, jota ympäröi piikkilanka-aita. - - Joka ilta yritin estää miehiä hirttäytymästä, koska olin nähnyt kaivannon, sinne kasatut ruumiit ja ymmärsin, että olimme ainoita todistajia. Minun puhettani 21

voimistivat noiden tuhansien kaasulla vaimennettujen ja keltaiseen hiekkaan haudattujen ihmisten äänet.”

Osa keskitysleirien kertomuksista on kuvitteellisia, mutta ihmisten sorto ei joka tapauksessa ole uusi ilmiö. Jo kivikauden heimot tappelivat keskenään vallasta, antiikin roomalaiset syöttivät orjia villipedoille, ja keskiajan noitavainoissa usea menetti henkensä. On vaikea käsittää voimaa, joka saa ihmisen pitämään toista vähempiarvoisena, puhumattakaan ”niistä”, joilla ei katsota olevan ihmisarvoa ollenkaan. Kuitenkin kasvatus, jossa ei saa kyseenalaistaa ja jossa tottelemattomuus on vieras käsite, voi sukupovia sitten syntynyt viha ja kauna siirtyä eteenpäin, kasvaen, ja saaden entistä suuremmat mittasuhteet. ”’Keitä ovat nuo ihmiset ulkopuolella?’ kysyi Bruno lopulta. ’Ai, ne ihmiset’, Isä sanoi, nyökkäsi ja hymyili vaisusti. ’Ne ihmiset… no, ne eivät ole ihmisiä ollenkaan, Bruno.’”

”

NE IHMISET...

NO, NE EIVÄT OLE IHMISIÄ OLLENKAAN, BRUNO.”

Ihmiselle on luontaista etsiä teoillensa selitys, oikeutus, jolla voidaan perustella jokin vääränä pidetty teko. Joka on 22

ainakin aluksi tuntunut väärältä. Johon myöhemmin turtuu.

Rasismia voi yrittää perustella sosiaalidarwinismilla tai holokaustin voi kieltää, kuten osa on tehnyt, perustelunaan että voittajat halusivat vain liioitella tapahtumia siirtääkseen huomion pois omista julmuuksistaan.

Kuitenkin osa leireiltä selvinneistä on halunnut kertoa kokemuksistaan, jotka edustavat äärimmäisyyttä, mutta joka kuitenkin muuttuu arkipäiväksi niille, jotka elävät siinä sisällä. Pavel Stransky joutui kokemaan kolme keskitysleiriä, äitinsä kuoleman sekä eron vaimostaan heidän joutuessaan eri leireille. Nyt jo yli 90-vuotias sanoo löytäneensä toivon lapsista, joille hän sai tarjota pienen pilkahduksen elämää, ennen kuin nämä joutuisivat lähtemään ikuisuuteen. Koska kaikki huvittelu ja hauskanpito oli kielletty, hän järjesti salassa leikkejä ja piirtämistä sekä kertoi lapsille satuja. Tämä viimeisten hetkien tuskan lievittäminen oli arvokas voimavara, jonka avulla selvisi kaikista koettelemuksistaan – joskin kuihtuneena 36-kiloiseksi. Hän jopa löysi uudestaan vaimonsa, josta oli

joutunut eroon, ja he asettuivat jatkamaan elämäänsä, vaikka mikään tuskin palasi ennalleen noiden vuosien jälkeen.

Myös Imre Kertész on yksi niistä, joka kirjassaan Kohtalottomuus (1975) kertoo päähenkilöstä, joka matkaa keskitysleiriltä toiselle yrittäen pitää kiinni elämästä, joka on kuin lapsuuden muisto, joka haalistuu päivä päivältä. Moni yrittää saada sitä takaisin, syö ruohoa ja multaa, yrittää taistella. Usein se ei kuitenkaan riitä. ”Niihin aikoihin alkoi leirillä silloin tällöin sattua, että aamunimenhuudossa miesten lukumäärä ei täsmännyt listan kanssa - - Kaikki tiesivät hyvin mitä silloin on voinut tapahtua, sillä keskitysleirin herätyksestä selviävät nousematta vain ne, jotka eivät enää koskaan nousekaan.”

Leireille joutuneet eivät ole ainoita, jotka turtuvat tapahtumiin. Elämän, kuoleman, oikeuden, kärsimyksen ja normaaliuden käsite hämärtyy ennen muuta sotilailla, jotka työskentelevät ”erikoisleireillä”, pakkotyöleireillä, tuhoamisleireillä ja sotavankileireillä. Oman vastuun voi siirtää muualle ja kuvailla keskitysleirejä byrokratian tuotteena, jossa itse vain tekee, mitä käsketään. Kun tietty omantunnon ja inhimillisyyden kynnys on ylitetty, ei ole enää merkitystä, tappaako viisi vai viisikymmentätuhatta ihmistä. On

helpompi mukautua järjestelmään kuin kieltäytyä tai esittää erilaisia mielipiteitä, kuten myös Brunon komendantti-isä kertoo pojalleen Boylen kirjassa: ”Tai ehkä hän oli joutunut… erimielisyyksiin. Erimielisyyksiin hallituksen politiikasta. Sellaisista henkilöistä kuulee juttuja silloin tällöin. Outoja tyyppejä käsittääkseni. Häiriintyneitä, jotkut ainakin, Pettureita, toiset. Pelkureita myös.”

Muistot eivät ikinä haihdu, mutta oppiiko ihminen? Voiko pahat teot perustella myöhemmin vain sodalla tai sillä, että ”muutkin tekivät”? Osa, kuten Brunon isä, menettää elämänsä merkityksen tajuttuaan omat tekonsa ja vahingossa lähettäneensä poikansakin kaasukammioon. Osa ei kadu tekojaan koskaan.

Dachaussa myöhemmin käynyt voi kauhistella näkemäänsä, puhumattakaan Auschwitzin saippuasta, 50 000 kilosta ihmisten hiuksia ja murskattuja luita. Nykyajan pakolaisvankilat, joissa ihmiset sullotaan pieniin, epähygieenisiin varastoihin, tai länsimaiden kahviplantaasit eivät kuitenkaan ole sama asia. Nykyään korostetaan ihmisarvoa, ja eihän sellaisia kansanmurhia kuin Hitlerin natsi-Saksassa tai Kongon kumipuumetsissä voi enää tapahtua.

Ei tähän maailmanaikaan?

23

”Sellainen on hytinä, että keväällä on edessä jopa kolmen miljardin sopeutustarve.”

- Jyrki Katainen kuluvan vuoden tammikuussa

Hytinän hinta TEKSTI | AKSU TERVONEN

M

ikäli olet sattunut katsahtamaan mitä tahansa suomalaista mediaa kutakuinkin viimeisten kymmenen vuoden aikana, olet saattanut törmätä ilmoilla jo pitkään roikkuneeseen ideaan, jonka mukaan Suomi on kriisissä. Kuuleman mukaan Suomen valtiolta ovat rahat loppuneet jo jonkin aikaa sitten, ja nyt onkin koittanut kollektiivisen aikuistumisen hetki, jolloin kaikkien tulee talkoohengessä kokeilla, kuinka tiukalle saa vyönsä vedettyä.

Samaan aikaan kyseinen Suomen valtio tukee vuosittain ympäristöä vahingoittavia aloja summalla, jonka valtioneuvoston kanslia ja ympäristöministeriö arvioivat olevan jossain kolmen ja kuuden miljardin euron välillä. Tukea likaisille aloille sataa yhteiskunnalliselta taivaalta sekä suorien että epäsuorien tukien muodossa, hankaloittaen tukien täsmällisen suuruuden arviointia. Mielenkiintoisen tästä kuviosta tekee se, että viime vuoden loppupuolella Otaniemessä julkaistun tohtorinväitöskirjan mukaan juurikin nämä valtion tukemat saastuttavat alat eivät ole Suomen talouden terveydelle millään mittarilla olennaisia, saati sitten elintärkeitä. Vieläkin jännittävämpi tästä seikasta tulee kun tiedostaa, että tuo kyseinen summa vastaa kutakuinkin 24

valtion budjetin ns. kestävyysvajetta.

Kyseessä lienee siis vain laajamittainen erehdys. Miksi ihmeessä muuten purkaisimme lyhytnäköisesti hyvinvointivaltiota, tekisimme pitkäaikaiskustannuksia lisääviä ”säästöjä” ja veisimme samalla näillä leikkauksilla mahdollisuuksia tulevan sukupolven sosiaalisen kierrolta sekä talouskasvulta, kun voisimmekin vain leikata kilpailua vääristävistä, ihmiskunnalle ja planeetalle haitallisista veroraha-automaateista?

90-luvun lamasta lähtien on talouspolitiikka Suomessa valunut tasaisen vakaasti syvempää niukkuutta kohti. Kiihtymistäkin tässä leikkauksista kiihottumisen tahdissa on havaittavissa: vuosien 2013 ja 2014 ehdotettujen vuosibudjettien välissä höylääntyivät summat kaksi miljardia euroa keveämmiksi. Vaalikauden loppuun mennessä taasen aikoo Kataisen viisikko tuoreen kehysriihen päätösten mukaisesti laittaa yhteisen taloutemme 2,3 miljardin laihdutuskuurille.

Pieni voitto tässä itserankaisun kansanjuhlassa oli tieto, että luku sisältää parinsadan miljoonan edestä ympäristölle myönteisiä sopeutustoimia. Pienikin askel on askel oikeaan suuntaan, mutta ilman taantumuksellisia teollisuuslobbareita olisi luku ollut varmasti suurempi. Voitonriemua on kuitenkin vaikea tuntea muiden sovittujen leikkausten kir-

paistessa eniten kuntia, ja sitä kautta peruspalveluja. Myös YTHS:n ja opiskelija-asuntosäätiöiden kuritus sattuu jo muutenkin tuloiltaan heikoimpiin kuuluvaan sosiaaliryhmään.

Ylipäänsä hyvinvointivaltio on menettänyt niin rahoitustaan, toimintakykyään kuin kannatustaankin jo reilut parikymmentä vuotta putkeen. Lipposen alullelaittamat yhteiskuntavastuun väistämisen orgiat alkoivat laman merkeissä, unohtuivat päälle nousukaudella ja ovat entistä vahvemmin muodissa nyt uudella taantuman kaudella. On täysin salonkikelpoista paasata vahvimman selviämisestä ja aynrandilais-libertaristisesta oman onnensa seppä-individualismista, unohtaen kätevästi vakaan, meritokraattisen ja sosiaalisesti dynaamisen yhteiskunnan suomat edut. Hesarissa vihjailtu jäykkiin, syntyperän määräämiin yhteiskuntaluokkiin paluu ei täten ole scifiä, vaan täysin mahdollinen tulevaisuus. McNeillinsä ja Perssoninsa lukeneina yhteiskuntahistorioitsijoina kuitenkin ymmärrämme, etteivät yhteiskunnan resurssit tai hyvinvointi pysty kasvamaan tai kohdistumaan tehokkaasti ilman sosiaalisen kierron takaavia instituutioita. Amerikkalainen unelma onkin juuri korkean gini-indeksin Yhdysvalloissa ollut juuri sitä, unelmaa, kun taas pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa, jossa kaikille pyritään suomaan vapaus toteuttaa itseään kykyjensä mukaisesti on paljon lähempänä, kun syntyperän, suvun tai vanhempien varallisuuden ei anneta määrätä kenenkään kohtaloita.

”

piä yhteiskuntia.

Kiina rupesi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä pumppaamaan valtavia summia rahaa vuosittain uusiutuvien energialähteiden kehitykseen. Valtava maa hyödyntää kaikkia energiamuotoja tyydyttääkseen jatkuvasti kasvavaa tarvettaan, mutta tämän sivutuotteena saattaa se saavuttaa piankin johtavan aseman uusiutuvien tuottamiseen tarvittavan huipputeknologian kehittäjänä. Ennen pitkää tämä johtaisikin yhä vahvistuvaan kiinalaiseen kauppataseeseen, maailman entisten läntisten hallitsijoiden jäädessä ostajan asemaan.

Tämä ei ole eurooppalaisilta poliitikoilta pitkäkatseista vaan puhtaasti typerää politiikkaa: uusiutuvat eivät määritelmällisesti ole loppumassa, eli toisin sanoen niitä tullaan ennen pitkää tarvitsemaan. Oikeastaan, kansainvälisen ilmastopaneelin, IMF:n ja Maailmanpankin mukaan niitä tarvitaan nyt. Heti. Ei kohta, ei pian, vaan heti. Ilmastonmuutoksen raiskaama maailma ei nimittäin tule olemaan kauhuskenaario vaan varma tulevaisuus, mikäli valtioiden ja kansainvälisten yritysten laiskiaismainen reagointi ja nysvääminen ei lakkaa. IMF ei ole tunnettu pitkätukkahipeistään, ja Maailmanpankki käy tiettävästi töissä. Kyse onkin usein taantumuksellisina, hitaina behemotheina nähdyistä organisaatioista.

Jos jopa ne ovat tajunneet missä mennään, mikseivät poliitikot kuuntelisi asiantuntijoita?

SAASTEITA TUOTTAVAT NE ALAT, JOTKA OVAT TALOUSKASVUN KANNALTA TRIVIAALEJA

M

utta tosiaan, se ilmasto. Ilmastopolitiikaltaan Suomi on ollut yllättävän konservatiivinen Nokia-ihmeen myötä korkean teknologian kehittäjämaaksi nousseeksi maailmankolkaksi. Kansainvälisen kilpailun retoriikalla on puolusteltu milloin mitäkin posketonta, ja vapaata kauppaa ollaan puollettu vain silloin, kun se markkinaosuuksia hallitsevien yrityksien osalta on nähty kannattavaksi. Suomi on parina viime vuonna toiminut kansainvälisten sfäärien ilmastopolitiikassaan yleensä maltillisena jarrumiehenä, mikäli ei aktiivisesti estäen niin ainakin hidastaen vääjäämätöntä kehitystä kohti kestäväm-

SUOSITELTUA LUKEMISTA: Valtioneuvoston kanslia: ’Strategisen tutkimusja arviointisuunnitelman tuloksia’ (2013) Ympäristöministeriö: ‘Ympäristölle haitalliset tuet’ (2013) Mattila, Tuomas: väitöskirja ‘Input-output analysis of the networks of production, consumption and environmental destruction in Finland’ (2013)

S

uomen jakelemat ympäristölle haitalliset tuet ovatkin kokonaiskuvassa rikka rokassa, mutta se kuuluisa rokka nyt vain rakentuu niistä rikoista. Asian kruunaa tekstin alussa mainittu väitöskirja: tutkija Tuomas Mattila tutki väitöskirjassaan erilaisten alojen painoa erilaisissa tilastollisissa malleissa sekä ilmastollisilta että taloudellisilta vaikutuksiltaan. Hämmästyttävä löydös oli, että Suomessa saasteita tuottavat ne alat, jotka ovat talouden terveyden ja talouskasvun kannalta triviaaleja. Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että alojen nauttimia tukia ei voisi vain täysin surutta leikata, vaan näitä aloja voisi jopa aktiivisesti rajoittaa ilman laajempia kerroinvaikutuksia.

Skitsofreenisen kaksijakoinen tekstini, jonka juuri oletettavasti vaivauduit lukemaan, on päässyt viimein loppuunsa, joten onkin yhteenvedon ja loppumietelmän paikka: 1) jos valtio pumppaa rahaa miljardeittain suorina ja epäsuorina tukina aloille, joiden tukemiselle ei ole edes kansantaloustieteellisiä (saati mitään muitakaan) perusteita ja jotka vääristävät kilpailua, 2) samaan aikaan purkaen hyvinvointipalveluita aiheuttaen täten sosiaalisen kierron jähmeytymisen ja yhteiskunnan tulevien kasvun edellytysten pilaamisen, haitaten myös yhteiskunnallisen järjestyksen legitimiteettiä ja aiheuttaen runsaasti inhimillistä kärsimystä, 3) tärvellen tässä aktissa yhteistä maailmaamme, kuinka voisimme sallia tilanteen jatkumisen?

25

Tiedon rajoista ja sellaisesta TEKSTI | OLLI SALMI

U

skotko ufoihin, kuului kysymys joskus ala-asteella.

Se onkin vaikea kysymys, etenkin muodollisesti. Vastatako kysymyksen ohi, että joo, miksipä ei, onhan tuo iso tuo avaruus ja kai se on todennäköistä että muuallakin on kaikenmoista elämää. Vai onko sittenkin parempi olla se rasittava ääliö, joka kohentaa kuvitteellisia silmälasejaan, aloittaa lauseen ”teknisesti ottaen”, kuten usein ennenkin, tällä kertaa päättääkseen sen väittämään ”tuntemattomat lentävät esineet ovat määritelmällisesti olemassaolevia asioita”.

26

Etkö usko mihinkään Määrittely tuskin onsellaiseen, kuuluu vastaava nistuu, koska rajatietoon kysymys 15 vuotta myö- kuuluu olennaisena osana hemmin, armeijat ja koulut juuri määrittelemättömyys. ja indokiinat käytyinä, maa- Sellaisuus pakenee määriilmankuva jotenkin autta- telmiä. Siksi sillä on niin vasti hahmottuneena, asiat typerä nimikin. Tarkempiin ja ilkysymyksiin USKOTKO, ETTÄ olisi helmiöt lokepompi vasMAAILMA ON roituSELLAINEN PAIK- tata, mutta neina. silloin ei ole KA, JOSSA KAIMyös kyse enää tämä kysy- KELLE ON SELIrajatiedosta, mys tiedon vaan jostain rajamailta on TYKSENSÄ? tavoitettavaikea, mutta vasta, määeri tavalla. Suora vastaus on riteltävästä ja konkreettitällä kertaa ”en”, sosiaalises- sesta - perustellusta, todesta ti rajoittuneempi vastaus uskomuksesta, tiedosta it”määrittele sellaisuus”. sestään. Uskotko horos-

”

kooppeihin? En, koska kätilön paikkavalinta vaikuttaa hyväksi havaitsemieni fysiikan lakien mukaan huomattavasti enemmän synnytyssalin painovoimajakaumaan kuin yhdenkään planeetan sijainti. Uskotko pyöreään maapalloon? Joo, koska en näe pihaltani Tallinnaan.

S

ellaisuuden kovaa ydintä on näkemys siitä, että on olemassa jonkinlainen tiedollisesti saavuttamattomissa oleva omalakinen alue, josta kaikki maailmassamme havaittava selittämätön kvasiloogisella tavalla kumpuaa. Ehkä sama kysymys eksaktimmassa muodossa

kuuluisikin ”uskotko, että maailma on sellainen paikka, jossa kaikelle on selityksensä”. Pintapuolisesti oletus sellaisuudesta onkin siten yllättävän rationaalinen.

Uskomuksia on kuitenkin syytä kohdella työkaluina eikä antaa niille arvoa itsessään. Oma näkemykseni on, että maailma on varsin kaoottinen ja epävarma paikka, jossa operoidaan todennäköisyyksillä ja sattumalla. En kuitenkaan usko todennäköisyyksiin sen enempää tai vähempää kuin uskon vasaraan ja nauloihin.

Skeemat, taidot ja kokemus rajoina voin kuitenkin rakentaa näillä työkaluilla niin

hyvän käsityksen maailmasta tai niin vankan talon kuin on aiheellista. Molempia on syytä korjata ajoittain, ja siihen on toisinaan syytä valita aivan toiset välineet (vertausta sivumennen jatkaakseni, olen myös sahannut pikkusormeni irti vannesahalla ja ollut hyvin väärässä hyvin monessa asiassa).

Sellaisuus ei ole siis vain kokoelma uskomuksia, vaan myös uskomus itsessään.

On kuitenkin helpompaa sanoa kanssaihmiselle, että vasaralla ei oikeastaan kannata katkoa lautoja kuin että toi sun horoskooppiasia on nyt kyllä vähän väärä työkalu, no, kaikkeen. Yleensä

uskomuksista huomauttelu ei ylipäänsä kannata, kuten ala-asteellakaan ei ollut mielekästä ottaa rasittavan ääliön roolia. Joskus on kuitenkin syytä jättää sosiaalinen suotavuus narikkaan, ja heittää nenälle pullonpohjaisimmat lasit, mitä löytyy.

Esimerkiksi lapsensa rokottamatta jättäminen uskomuksen vuoksi sijaitsee jossakin vapaamatkustuksen ja murhan välimaastossa. Koska tämänkaltaisen uskomuksen muihin kohdistuvat haitat ovat niin suuret, on kyseenalaisiin uskomuksiin myös jokaisen velvollisuus puuttua.

M

ikäli tämä kaikki vaikuttaa kovin masentavan eksistentialistiselta, huolet pois: täyden varmuuden voi korvata lähes täydellä varmuudella elämänlaadun juuri siitä kärsimättä.

Ehkä on jumala, tuskin on mörköjä, hyvin todennäköisesti maailmankaikkeus laajeni äkillisesti noin 13,8 miljardia vuotta sitten. Tällainen approksimaatio on kuitenkin lopulta varmempi ja todempi kuin mystiikan hetteikölle rakennettu deduktiivinen ketju.

Maailma ei nimittäin todennäköisesti ole kokonaisuutena lähimainkaan sellainen.

27

Ä T S I T E V L E H KLIX

Tarinoita hämärän rajamailta TEKSTI | LONTOON KIRJEENVAIHTAJA

M

ännävuosien tieteenharjoittajat muistavat vielä ajan ennen Kaisa-kirjastoa, jossa abit lukevat kauppikseen. Kyllä! He muistavat Klixin, valtsikalaisten oman kirjaston, joka oli sosiologien synnäriä lukuunottamatta yhisläisten miehittämä. Siellä Topi Houni luki hesaria, siellä Johan Bäckman kävi vessassa ja siellä Paavo Väyrynen etsi painettua graduaan. Mutta sitten tulivat synkemmät ajat, ja U35 vaipui remonttimiesten hupun alle. Yhis menetti osan 28

sielustaan.

Lontoonpalsta uskoi pitkään, että Klixin menetys oli kuin ensirakkauden särkyminen, ettei hän enää koskaan tuntisi sellaista tunteenvetoa elämänsä aikana. Mutta kirjeenvaihtajanne oli väärässä. Klixin veroinen kohtaamispaikka on olemassa ja sitä kutsutaan Sseesiksi.

Ssees (”siissi”) on Lontoon itäeurooppatutkijoiden tupakkahuone, kaikenkarvaisten persoonien kotipesä ja kirjasto, jonka turvaporteista ei abeja ja

kahvikuppeja päästetä sisälle. Ssees on ikään kuin Klixin varjopuoli, sen synkkä sisarpuoli, joka vetoaa akateemikon primitiivisimpiin himoihin. Tunne on väärin, mutta se vääryys tihkuu kitkeränsuloista kutkutusta, joka saa aina palaamaan takaisin slaavilaisen laitoksen pauloihin.

Ssees on akateemisen maailman hämärän rajamailla, varsinainen yliopistomaailman Sin City. Viimeinen Lontoonpalstan numero vie teidät hetkeksi noiden rajojen tuolle puolen.

Opiskelijat Sseesin opiskelijakunta on sangen kaikenkarvaista, mutta varsin slaavilaista.

Sitkeän huhun mukaan itäläiset oligarkit laittavat lapsensa opiskelemaan Sseesiin. Kuulemma Moskovan entisen pormestarin, korruptiostakin syytetyn, Luzhkovin tyttäret ovat sseesiläisiä. Tämä saattanee selittää myös sen, miksi jollain mystisellä opiskelijalla on varaa kirkkaanoranssiin Lamborghiniin, joka on aina parkkeerattu kirjaston etuovien eteen. Uusrikkaiden lisäksi muun muassa yliopiston opiskelijamarxilaisten puheenjohtaja on sseesiläinen.

Rakennus Kulmikkaan ja neliötäytteisen julkisivun omaava laitos pistää katukuvassa silmään lähinnä tupakoivista opettajistaan, jotka röökäävät keuhkojaan parhaansa mukaan. Kirjaston sisällä on kandinvaiheen ja maisterinvaiheen opiskelijoille segregoidut tietokoneluokat, jonne pääsee vain turvakoodeilla. Multimedialuokka on sekin

ovikoodin takana. Hissi oli ilmeisesti jossain vaiheessa epäkunnossa noin kaksi kuukautta.

Suomalaissektio Sseesin suomalaisteokset tuntuvat pääosin koostuvan Juhani Suomen, Max Jakobsonin ja Matti Klingen muistelmista. Hieman yllättävämpiä kirjahankintoja on taas esimerkiksi Jaana Laineen Puukaupan säännöt.

Hesari tulee Sseesille ehkä viikon myöhässä.

ohjeisti hiirtä pelästynyttä opiskelijaa paahtamaan jyrsijän ja kuorruttamaan sen suklaalla.

Tosiaan, kirjaston alimmassa kerroksessa asustaa hiiri, joka on ristitty Butterwickiksi paikallisen professorin mukaan.

Yöelämä Yöllä Sseess muuttuu huomattavasti omituisemmaksi paikaksi. Opiskelijoiden oleskelutilassa nukkui artikkelin kirjoitushetkellä puolenyön aikoihin joku tuntematon henkilö. Kerrosta ylempänä taas kolme gangstaopiskelijaa söi pizzaa ja kittasi nesteitä. Itävaltalainen yövartija antoi Lontoonpalstalle suklaakeksejä, koska viskiä ei ollut tarjolla. Samainen ovivahti myös

29

SSEESin opettajakunta

Sseessin sydän on totta kai juurikin laitoksen opettajissa, joista suurin osa tuntuu kärsivän eritasoisista persoonallisuushäiriöistä.

Lähteet: Hevosmiesten tietotoimisto.

Felix: pakko-oireinen persoonallisuushäiriö Nimimerkki ”Politiikan opiskelija” kertoo: ”Yhden kerran yksi opiskelija tuli myöhässä luennolle. Felix ei antanut kyseisen henkilön vain istua alas, vaan käski seisomaan siinä koko porukan edessä ja kertomaan, miksi oli myöhässä. Siinä sitten jotain sopersi liikenneruuhkasta ja sai luvan istua.

Myöhemmin samalla luennolla Felix huomasi, että tämä sama henkilö on facebuukissa, ja Felixillä on tunnetusti nollatoleranssi luennoilla tapahtuvaa sosiaalisen median käyttöä kohtaan.

Taas joutui ’poloinen’ nousemaan ylös. Felix pisti jälleen ristikuulustelun pystyyn ja käski kyseisen henkilön luovuttamaan puhelimensa hänelle ja poistumaan luennolta. Sai sitten hakea sen luennon päätteeksi samalla madellen Felixin edessä kuin selkärangaton mato.”

30

”Kävin moikkaamassa liittyen siihen ensi vuoden year abroad projectiin.

Olin sähköpostissa kertonut, että haluaisin keskustella siitä silloisesta aihevalinnastani (Nord Stream).

Siinä istuin pöydän ääressä peloissani. Felix kumartui eteenpäin naamallaan tuo sama psykooninen tuijotus. Katsoi suoraan silmiini pedon viiruillaan ja kysyi: ”What do you exactly want to ask from me?”

Jotain epämääräistä sopersin. Sitten Felix kumartui uudestaan ja kysyi samalla äänellä ja katseella: ”What is the specific question you want me to answer?”

Koetin jotain keksiä, mutta lähinnä kyselin jotain ympäri pyöreää, jolloin Felix totesi: ”Go and do your research.

Come back when you have a question you really need me to answer.”

Kipitin äkkiä pakoon taakse katsomatta.”

Vaikka Felixin vastaanottokäytänteet eroavat jokseenkin Tero Vahtolan vastaavista, ei hän tosin ole täysin sydämetön hirviö. Felix kuulemma aikoinaan haki jonkun opiskelijan poliisiasemalta kolmelta aamuyöllä.

Mozartti, Estynyt persoonallisuushäiriö Nimimerkki ”Historianopiskelija” kertoo: ”Sillä on vittu Mozart-hiirimatto ja aivan uskomattoman monipuolinen ja tarkka tieteellinen sanasto ja sillä on fiksaatio Puola-Liettuaan ja valistuksen aikaan ja Mozartiin ja Canovaan ja Staniszlas August Poniatowskiin.

Lyhyesti: se on niin akateeminen ettei se selviäis päivääkään yliopiston ulkopuolella.

Itse veikkaan että se menee aina öisin nukkumaan arkistoon.”

Räty, Alkoholistinen persoonallisuushäiriö Nimimerkki ”Historianopiskelija” kertoo: ”Räty on paradoksi. Jos on niin setämies jutuiltaan ja juo niin paljon viiniä, niin ei pitäisi voida olla akateemikko. Todellinen akateemikko käyttää nuoruutensa juoden viiniä ja harrastaen irtosuhteita, päätyen lopulta professoriksi juomaan viiniä ja kiroamaan avioeroissaan (monikko toim. huom.) menettämiään rahoja.”

Räty on tosiaan kovaotteinen mies.

Lontoonpalsta todisti episodia, jossa tämä kertoi eräälle opiskelijattarelle hänen varmasti tietävän talonpoikaisesta juomiskulttuurista, koska nuorikko oli nähty katuojassa viime vuonna. Rädyn perusolemusta on vaikea summata; häntä on verrattu niin alieniksi kuin etanaksikin.

Hän on kuin eräänlainen Marjatta Rahikaisen alkoholisoitunut versio; puolieläköitynyt seniori, joka tekee asiat omalla tyylillään ja jakelee anekdootteja kuin Suomi-konepistooli. Rädyn suusta on kuultu niin merirosvotarinoita, nuoruusvuosien oikeudenkäyntejä, muisteluita tämän työhuoneen viinilaatikoista, ja kuvausta sseesissä opettaneesta ex-vakoojasta, joka potkittiin ulos Unkarista junaspottaamisen takia. Lipsuu myös joskus puhumaan itsestään kolmannessa persoonassa: ”Eräs kollegani oli kerran palaverissa. Hän muuttui vihreäksi kesken puheenvuoron. Kun ihmiset kysyivät häneltä oliko hän kunnossa, tämä vastasi että oli ollut juomassa Rädyn kanssa edellisenä iltana.”

Tomppa, Pornohtava persoonallisuushäiriö Nimimerkki ”Historianopiskelija” kertoo: ”Mulla oli ekana vuonna ongelmia printterin kanssa ja oli ensimmäisen esseen palautus yliopistossa. Siinä sitten pissat housussa menin ettimään opea eli Tomppaa, että voisin selittää miks paperiversio ei ollut toimistossa kahdeltatoista. Olin just menossa sen toimistoon, jossa on siis lasiseinät siellä neloskerroksessa ja se oli selkä ovea kohti. Katoin kerran ja kelasin, et ei helvetti, mitä mä sille sanon. Sit ryhdistäydyin ja katoin taas sisään ja sillä olikin koneen ruutu täynnä alastomia naisia ja se siinä scrollas niitä alas. Päätin jättää asian olla.”

Todennäköisesti opettaja

optimistisempia: ”Lontoossa voi tapahtua mitä vaan.”

Joskus ihmiset vain tietävät. Oli kolmas koulupäivä sateisessa Lontoossa ja kävelin takaisin kirjakaupasta UCL:n kirjastolle, kunnes kapealla tiellä eteeni ilmestyi kypäräpäinen mieshenkilö, joka näytti minulle kaiken. Säikähdin tapahtunutta ja riensin tien toiselle puolella sijaitsevaan tiedekunnan aulaan raportoimaan jollekin tapahtuneesta.

Vaikeus ei ollut sen löytäminen kelle voisi raportoida, vartijoita kun Lontoossa on joka kulmassa. Vaikeus piili asian kertomisesta brittiläisittäin, sangen kohteliaasti siis. ”Excuse me Sir, is there somewhere a guard?” ”Yes, I am a one, Miss.” ”Well, I’m quite sorry, I think I just saw outside the library something you would call um, ööö, an exhibitionist.” ”Sorry what?” ”Um, someone outside just showed me, his um, his parts.” ”He showed you what?” ”Well he showed me his manly parts. To me. Outside.” ”Do you mean he showed you his DICK?!” ”Heh, yes.” ”What? You should have said that straight away. What, are you like 12-year-old?” ”Everybody is so polite here, I didn’t how to say it.” ”Well I’m a GANGSTA, you don’t need to polite with me.”

True story.

sseesiläinen

Nimimerkki ”Median nainen” kertoo: Lontoo on vaarallinen paikka, osattiin minua varoitella ennen matkaamista vaihtokohteeseen. Toiset olivat

Mitähän nämäkin opiskelijat tuumivat SSEESin opettajista?

31

SSEESin historia Nimimerkki ”Politiikan opiskelija” kertoo: ”Viime vuonna intellektuelli-identiteettiäni pönkittääkseni olin yhdessä näistä SSEES-talkeista. Viereeni istahti vanhemman näköinen hymyilevä herrasmies. En miestä silloin vielä tuntenut, mutta puheen päätteeksi hän ystävällisesti ehdotti, että hakisin common roomin perältä pullollisen viiniä, jonka voisimme jakaa muiden samassa nurkassa istuvien kanssa. Ja kyllähän viina aina passaa.

Tämä kyseinen herrasmies esittäytyi Pete Duncaniksi - laitoksen grand old maniksi siis. Siinä sitten kittasimme alkoholia punan kohetessa poskillemme. Vähitellen keskustelu kääntyi laitoksen historiaan, jota Pete oli päässyt tarkkailemaan jo useamman vuosikymmenen ajan. Aikoinaan SSEESihän oli itsenäinen korkeakoulunsa Senate Housen stalinistisen oloisissa tiloissa.

Niihin aikoihin laitos oli opiskelijakunnaltaan hyvin kahtiajakautunut. Osa porukasta oli hyvin neuvostovastaisia toisinajattelijoita, jotka opiskelivat aluetta tunteakseen vihollisensa. Samaan aikaan toinen iso porukka oli erinäiset kommunistit ja sosialistit joiden joukkoon myös itse Duncankin lukeutui. Heille Neuvostoliitto oli joko mystinen idylli tai malliesimerkki epäonnistuneesta hyvästä yrityksestä luoda uusi, uljas yhteiskunta.

Sitten NL luhistui ja kaikki muuttui. Kuten muukin maailma, myös SSEES etsi paikkaansa 90-luvun myllerrysten keskellä. Ilman Neuvostoliittoa fokus tuntui kadonneen, kuten myös laitoksen status siinä samalla.

Myös Balkanin kriisit heijastuivat laitoksen arkeen.

Opiskelijoihin lukeutui niin bosniakkeja, serbejä, albaaneita ja kroaatteja. Kahakoiltakaan ei vältytty. Duncanin mukaan yksi serbiopiskelija tuli yhtenä päivänä laitokselle päällään t-paita, jossa oli iso Miloševicin kuva ja teksti ’sankari’.

Kauaa ei tarvinnut kyseisen henkilön kävellä laitoksen käytäviä ennen kuin suoraa palautetta tuli albaanin alakoukun muodossa.

Sittemmin ilmapiiri on tasoittunut laitoksen tultua osaksi UCL:ää. Mutta kuten Duncan totesi, on sääli, että opiskelijoita tuntuu nykyään lähinnä motivoivan raha ja status. Ennen professorit olivat taantumuksellisia kyynikkoja opiskelijoiden ollessa radikaaleja idealisteja. Nyt taitaa olla toisinpäin. Entiset radikaalit ovat nyt luentosalin puhujanpalleilla rahanahneiden lambomiesten edustaessa opiskelijoita.”

32

Miehen saappaissa TEKSTI & KUVITUS | ELINA MARTTILA

Ranskalainen ylhäisönainen Julie d’Aubigny hätkäytti seurapiirejä pukeutumalla mieheksi ja seurustelemalla naisten kanssa. Hänen huono-onnisemmat aikalaisensa taas hirtettiin samasta käytöksestä.

Ranska 1600-luvun lopulla. Ludwig XIV astelee Versailles’n palatsissa hovinsa ympäröimänä. Palatsissa tanssitaan menuettia, hurvitellaan ja harjoitetaan politiikkaa. Samalla Aurinkokuninkaan armeija taistelee milloin missäkin päin Eurooppaa. Sotilaiden leirejä seuraavat prostituoidut, kaupustelijat ja pyykkärit. Kaupungeissa ja maalla työläiset raatavat, kisälleistä tulee mestareita ja rikolliset päätyvät kaleeriorjiksi. Kaikki pysyvät lestissään, paitsi karnevaaliaikoina, jolloin sosiaaliset roolit käännetään päälaelleen.

Kaikki eivät kuitenkaan pysyneet yhteiskunnan heille antamissa raameissa. Esimerkkinä toimii Julie d’Aubigny eli La Maupin (1670–1707), ranskalainen oopperalaulaja, miekkailija ja seikkailija. Kaikki kertomukset hänen elämästään eivät välttämättä ole yksityiskohtia myöten totta tai ainakaan yksiselitteisen luotettavia, mutta varmaa on, että kyseessä oli hyvin poikkeuksellinen nainen. D’Aubigny rikkoi aikansa käyttäytymissääntöjä ja lakeja, tappoi miehiä kaksintaisteluissa ja kerran poltti luostarin paetakseen sieltä rakastajattarensa kanssa. Hän sai kuolemantuomion ainakin kahdesti, mutta onnistui välttelemään rangais-

tuksia.

D’Aubigny pystyikin rikkomaan aikansa rajoja huomattavasti.

Vuonna 1695 hän ilmaantui kutsumatta tanssiaisiin mieheksi pukeutuneena ja flirttaili paikalla olevien aatelisnaisten kanssa. Kun näiden aviomiehet tuohtuivat, d’Aubigny haastoi heidät kaksintaisteluun ja mahdollisesti tappoi useamman heistä. Ludwig XIV itse kuitenkin armahti hänet, sillä kuninkaan mukaan kaksintaistelut kieltävä

laki koski vain miehiä. Aiemmin hän oli saanut kuolemantuomion miehenä kidnappauksesta ja tuhopoltosta, mutta oli paennut rangaistusta Pariisiin.

Kaikilla ei kuitenkaan ollut yläluokkaisen d’Aubignyn mahdollisuuksia toimia oman mielensä mukaan. Vuonna 1580 seitsemän naista muutti Pariisin reunoille ja aloitti siellä uuden elämän miehiksi pukeutuneina. Eräs heistä meni naimisiin paikallisen naisen kanssa ja eli tyytyväisesti liitossaan, kunnes hänen vanha tuttunsa tunnisti hänet. Lopputuloksena hänet otettiin kiinni ja hirtettiin. Samanlainen tapaus löytyy Seinen pohjoispuolelta Monstiervillier’n kylässä, jossa vuonna 1581 syntyi intersukupuolinen Marie Le Marcis.

Hän eli naisena, mutta teininä hänelle kasvoi penis. Kun hän yritti mennä naimisiin toisen palvelustytön kanssa, hänet tuomittiin roviolla poltettavaksi väärän sukupuolen omaksumisesta ja samaan sukupuoleen sekaantumisesta. Le Marcisin kuitenkin pelasti juuri hänen epävarma sukupuolisuutensa.

Hänen tapaustaan varten nimitettiin tutkintalautakunta, joka tutki hänen penistään. Todettuaan sen tyydyttäväksi oikeus armahti Marien, mutta hänet tuomittiin elämään naisena.

33

Irtolainen toivottaa lukijoilleen rentouttavaa kes채채!

Kuvassa Lucille Lortel, kuvaaja Achille Volpe, 1920-luku. NYPL Digital Gallery

TASON 46. VUOSIJUHLAT Alina, 19.4.2014

Kuva: NYPL Digital Gallery