Irtolainen 2/2022 by Irtolainen

talous- ja sosiaalihistoriallinen taidelehti

irto lai nen 02/2022

Kevät ja minä sivu 6

Haastattelussa Mia Haglund sivu 13

“Äijä girlbossaa nyt liian lähellä aurinkoa” “Silitetään sitä kissaa ennenku nostetaan se pöydälle” “Työ on hirveää. Haluan töitä!”

“Pitää olla vähän sellanen superiority complex – se on terve asenne elämään” “Olen markkinatuote”

“Vastaus on aina kapitalistinen riisto”

“Siis mul on kyl tosi mixed feelings auringonpaisteesta – joskus mulle tulee vaa sellanen irrational anger ku aurinko paistaa”

“Välillä saa vaikka on laiska”

“Yhteisössä pitää olla samat taudit kaikilla”

“Vähä kyseenalasta asuu Espoos”

”Mä muutan Kouvolaan, niil on hyvät vibat”

SISÄLLYS LUETTELO Pääkirjoitus 4

Hyvän ja pahan mielen palsta 5 Kevät ja minä 6

Salaliittojen takana 10 Kenen Helsinki? 13

- Haastattelussa Mia Haglund

Irtolaisen säkeet 18

Kuusta ja muusta ja merestä 20

Kaunis ihminen, millainen se on? 22

23 Kehitysyhteistyö murroksessa 26 Kvantitatiiviset menetelmät

28 “Mulla on vitusti ajatuksia”

31 Ajatuksia Ukrainan sodasta NATO:sta ja kaksinaismoralismista 34 hemläxan

35 Irtolaisen Ystävät

IRTOLAINEN 2/2022

Päätoimittajat: Jemina Kulju & Benjamin Byholm Taitto: Päätoimitus Kansi: Niina Tanni Kirjoittajat: Oscar Arminen, Benjamin Byholm, Julius Heino, Axel Kukkurainen, Jemina Kulju, Havu Laakso, Silja Laaksoharju, Oskari Malinen, Venla Raivio, Tytti Ruusunen, Vivian Wesslin sekä lukijakunnan runosielut Kuvittajat: Oscar Arminen, Anni Koikkalainen, Oskari Malinen & Armas Weselius Painos: Eräsalon Kirjapaino, 80kpl Yhteystiedot: irtolainenlehti@gmail.com, instagram: @irtolainenlehti Printin ISSN: 1239-6664 Verkkojulkaisun ISSN: 2814-4708 Julkaisija: Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry Irtolainen saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

PÄÄKIRJOITUS P

ääkirjoituksissa pitäisi kuulemma käsitellä jotain positiivista, kuten sitä miten hiihto- ja juoksulenkin jälkeen söi päärynän ja keksi omalle elämälleen tarkoituksen, veti kengät jalkaan ja lähti kauppaan. Tätä ajatusta pyöritellessä mietin vain kuinka eilen suklaamuroja ostaessa tartuin kaupassa muroihin, jotka tänään eivät tunnu enää oikealta valinnalta. Niin ja kenkienkin jalkaan laittaminen sattui, kun kiivetessä löin jalkapöytäni mustelmille. Päärynöitäkään ei ole.

Kevät on täällä ja sen kertoi viimeistään lähipuiston vallanneet hanhilaumat ja parvekkeellani pörräävät kaksi ampiaista. Miten nämä kevään merkit saivatkin itsessäni syttymään pörriäiskammon ja tarpeen rutistaa ruskea leipäpussi roikkumaan parvekkeen ovesta. ”Tähän aikaan lentelevät ampiaiset ovat kaikki perustamassa pesiään.” – ei minun parvekkeellani, oli ajatukseni. Jotenkin ensimmäiset aatteet keväästä on aina, että se on ihanaa aikaa. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja kesä tulee. Tätä lehteä kasatessa kuitenkin tuli esille kuinka paljon tätä kevään ihanuutta myös kyseenalaistetaan. Kuitenkin haluan sanoa, että pyöräilykausi on täällä ja kohta taas syödään jäätelöä ja kuunnellaan teknoa mattolaitureilla aamuöisin. Kyllä tämä tästä. Tämän lehden teemaksi muotoutui jo aikaisemmin aatteet ja ajatukset – koska mistä aatteet muodostuvat (no niistä ajatuksista) ja kellä ei ajatuksia olisi. Iloisesti saimmekin monta innokasta kirjoittajaa pohtimaan ajatuksiaan ja kirjoittamaan sekä kuvittamaan niitä. Myöhemmin tuli kuitenkin ilmi, että ajatuksista kirjoittaminen ei ole aina mitenkään kovin helppoa. Ajatuksia tulee ja niitä menee, eikä niitä kaikkia tule edes ajattelleeksi – hassua sanoittaa se näin, mutta niinhän se on. Ajatukset luovat tunteita, mutta aina ei saa napattua kiinni niistä ajatuksista jotka tilanteissa tuovat esiin iloa, surua, ahdistusta tai onnellisuutta. Voitkin tämän lehden sivuilta lukea pohdintaa siitä mitä ajatukset oikeastaan ovat ja miksi niitä on niin vaikea tunnistaa ja sanoittaa. Me Irtolaisessa olemme saaneet taidelehtemme kevään viimeisen numeron kasaan mielen mutkissa kaarrellen ja kevätpölystä aatteitamme tomuttaen. Ajatukset ovat lennelleet ja epätoivokin on ollut välillä läsnä. Itse kuitenkin haluan uskoa kevään hyvyyteen, tammikuussa totesinkin kevään olevan toivoa täynnä. Toiveikkuus ei ole vielä ohi. Toivottavasti siis nautit näistä sivuista ja edes jollain tasolla myös keväästä. Haluan omasta puolestani toivottaa kaikille erityisen ihastuttavaa loppukevättä ja tulevaa kesälomaa. Nähdään Irtolaisen parissa taas syksyllä <3

- Jemina KUVA: ARMAS WESELIUS

HYVÄN JA PAHAN MIELEN PALSTA Tasokkaita mietteitä elämän aallokosta

TEKSTI: VENLA RAIVIO

KUVA: ANNI KOIKKALAINEN

änä keväänä kaikki tuntuu olevan harhapolulla suunnitellulta reitiltä. Yhteiskunnallinen tilanne aiheuttaa tulevaisuuden sumentumista, ja moni historian tapahtuma näyttäytyy taas uudessa valossa. Maailman synkkä tilanne ei ole ainut epävarmuustekijä elämässämme, sillä kevät on tunnetusti epävarmuuden ja itsensä etsimisen aikaa. Auringolla on joka päivä enemmän minuutteja näyttää meille varjoissa lymyilleet haamut, joiden kohtaamista olemme vältelleet syksyn ja talven pimeiden aikojen ajan. Oma jaksaminen saattaa kouluvuoden lopussa olla kortilla, jos jaksamista on enää ollenkaan varastossa. Lukuvuoden lopussa kaikki pitäisi saada paketoitua siistiin ja kauniiseen rusetilla varustettuun pakettiin, jonka päälle voi alkaa kasaamaan ensi syksyn opintoja tai mahdollisesti muita tulevaisuuden suunnitelmia. Tänä keväänä oma pakettini tuntuu jäävän vajaaksi sisällöltään ja huolimattomaksi ulkomuodoltaaan, mutta jonkinlainen luomus on parempi kuin ei mitään. Yleensä keväällä olen löytänyt itseni kampaamokäynnin jälkeen, kun hiukseni on värjätty edustamaan uudelleensyntynyttä minääni ja talven pölyt on latvottu minusta roskikseen. Tänä keväänä asiat tuntuvat kuitenkin olevan toisin. Kampaamon penkistä sain mitä halusin ulkomuotoni saralla, mutta sisäiseen olemiseen se tuntui keittävän jonkinlaisen orastavan identiteettikriisin. Epävarmuuksien aallokko on saavuttanut minua syvemmin ja suuremmalla voimalla kuin aikaisempina vuosina. Identiteettikriisiin on tässä maailmantilanteessa oivat ainekset, kun monet tulevaisuuden suunnitelmat muuttuvat epävarmuuksien lammikoksi, joka kasvaa jokaisen sateen ja uutisen myötä syvemmäksi. Ehkä kesätöiden tuoma rahallinen turva tuo minulle onnea, kun voin hyvällä omatunnolla ostaa päivittäin jäälaten viilentämään uutisten aiheuttamaa otsan kuumotusta. Jäälatten lisäksi varmuutta ja hyvää mieltä elämääni tuovat kasvien pistokkaiden kasvavat juuret. Ne on irroitettu ympäristöstään tietoisesti, jotta vanha kasvi saa intoa luoda uutta kasvua ja uutta elämää voidaan synnyttää pistokkaiden avulla. Elämä jatkuu siis molemmilla puolilla kasvin historiaa. Ehkä omaan olemiseen voi ottaa neuvoa tästä tapahtumasta: vanhat kahleet kannattaa katkaista, jotta saa versottua uutta kasvua monien uusien juurien ja lehtien myötä. Aurinko näyttää varjomme nurkissa, mutta se myös mahdollistaa maailman tutkiskelun kirkkaammassa valossa. Voikaamme paremmin, kun jätämme taaksemme kuolleet lehdet ja vanhat mullat.

KEVÄT JA MINÄ Yhmujen aatteita keväästä, sen nostattamista ajatuksista ja vaihtelevista tunteista.

KUVAT: OSCAR ARMINEN

Fiilikseni keväästä ovat aika ristiriitaisia ja yllättävän kyynisiä. Ensimmäisenä keväästä tulee mieleeni valoisuus, pidemmät päivät ja aina vähän yllättävä pirteys, joka tulee valoisuuden mukana. Siinä missä kevät näyttäytyy iloisena vuodenaikana onhan se oikeasti myös ärsyttävä. Voidaanko nostaa esiin kuinka ärsyttävä kevät oikeasti on? Kellojen siirto eteenpäin sotkee unirytmin ainakin viikoksi, varsinkin niille jotka ovat baarissa kellojen siirron aikana. Aprillipäivä luo vielä hämmentävämmän mediakentän, kun pitää jo valmiiksi sekavasta otsikoinnista alkaa vielä tulkita onko artikkelissa tarkoitus juottaa lukijalle kuravettä. Siitepölykausi luo hyvin hämmentäviä hetkiä näin pandemia-ajan jäähdyttelyvaiheessa, kun jatkuva aivastelu ja yskiminen luo kanssaihmisten keskuudessa jatkuvaa epäilystä uusista epidemiavarianteista. Myös se kevään paras asia – valoisuus on omalla tavallaan ärsyttävää. Aamuaurinko herättää jo monta tuntia ennen päivän ensimmäistä luentoa ja oikein pakottaa olemaan jo valmis päivään, jota en ole vielä valmis kohtaamaan. Myös kevään ja näennäisen kevään valon ja lämmön myötä nousee esiin taas täysin absurdeja ideoita. Koska aurinko paistaa niin tosissaan harkitaan pitäisikö mennä piknikille ulos, vaikka lämpötilan voisi ilmaista yhden käden sormilla. Kevät siis luo oman joukkohysterian, joka ainakin kannustaa valtiotieteilijät istumaan tunteja Tuomiokirkon portailla jäätelöllä auringonpaisteessa, sillä auringon mukana tulee pakkomainen tarve ottaa varaslähtö kesään, joka tunnetusti onkin aina aivan liian lyhyt. Mietin vaan ettei kukaan syksyllä harkitsisi piknikkejä tai iltapäiväjäätelöitä nollakeleissä, mutta toisaalta ehkä kevään idea onkin olla varaslähtö kesään. Ei siis siinä mitään, kevät on kiva, jos ei vaan sekoiteta sitä kesään. Enkä minä oikeasti niin pahasti mieltäni pahoittanut, kunhan valtiotieteilijämaisesti reflektoin. Syksyn kiireettömyys, rauhallisuus ja vapaus olla tekemättä vaan sopii minulle paremmin. - Axu

Jokavuotinen muistutus siitä, kuinka et taaskaan puhjennut kukkaan kuten kaikki muut. Ystävät kuin jäälautat, jotka yksi kerrallaan irtautuvat pois ja ajelehtivat uusille vesille. Et taaskaan saanut työpaikkaa ja unelmat opinnoista jätät sydämesi syvimpään kolkkaan. Tätä on kevät niille, jotka tukehtuvat auringon paisteeseen.

Vuosi vaihtuu, stressi alkaa. Työpaikkailmoituksia avataan välilehdille, jotta niitä voi hakea, sitten kun taas jaksaa. Tällä kertaa hain kymmeneen ja jokaiselta sain samanlaisen katkeransuloisen rakkausviestin: ”Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” kuten ei myöskään viime keväänä tai sitä edellisenä. Kesän 2208 tuntia tulevat taas jäämään kanssani sängyn pohjalle. Jokainen hukkaan valunut sekunti tuntuu kuin puukon iskulta sydämeen, sillä kuinka minä voisin jättää minulle suodun mahdollisuuden ja ajan käyttämättä? Sekunti sekunnilta luen sanoja, joista yritän epätoivoisesti muodostaa tiedon lauttaa, jonka avulla pääsen vihdoin seuraavaan elämän vaiheeseen. Lopulta kliimaksi koittaa ja unohdan koko ympäröivän maailman neljäksi tunniksi. Odottavan aika on pitkä ja lopulta viimeinenkin toivon köysi katkaistaan, kun tieto saamattomasta opiskelupaikasta ilmestyy Opintopolkuun. Tunnen taas rauhan, kaikkeni antaneena, kunnes kevät taas ensi vuonna koittaa.

Luonto herää, mutta minä jään horrokseeni. Jatkuvat mahdollisuudet, toiveet ja onnistumiset täyttävät olemattomuudellaan tilaani samalla kun muut ihmiset rakentuvat näistä elementeistä. Rotko minun ja muiden välillä kasvaa ja epätoivoisena koitan rakentaa näiden välille siltaa. Unelmat ovat kuin kultaisen rannan hienointa hiekkaa, jotka valuvat sormiesi läpi pois joka kevät, kun lumen alta paljastuu maa. Tuuliviiri voi kuitenkin muuttaa suuntansa kohti nousevaa aurinkoa ja horisontissa piileviä onnistumisia. Kevään vuosia kestänyt kaltoinkohtelu on muuttunut syleileväksi halaukseksi ja kaikki haluamani on minun. Kevään aurinko vihdoin todella lämmittää kasvojani, mutta ajatuksissani pysyvät aina ne ihmiset, jotka eivät vielä tänä keväänä pysty mullasta kasvamaan. - Oskari

Kevät ja minä - rakastavaisina eläneet jo pitkään, kenties aina. Synnyin toukokuiseen torstaihin muutama vuosikymmen takaperin. Ehkä siksi, koen tähän aikaan vuodesta syvemmin kuulumista olemassaoloon. Vastatessani kysymykseen lempivuodenajastani, sanon aina “Kevät, koska se menee koko ajan parempaan suuntaan”. Joka ilta nukkumaan mennessään tietää heräävänsä tulevana aamuna jälleen pidempään päivään. “Herätä huhtikuun valoon”, laulaa Olavi Uusivirta. Ja sitä minä rakastan, kun pohjoiseen päin osoittavasta ikkunastani piirtyy verhojen raosta raita aamun kultaa seinälle. Se herättää minussa jotakin alkukantaista toivoa; se saa syyn elämiselle näkymään konkreettisena silmieni edessä. Tänä keväänä toivoa minuun on valanut myös ajatus seuraavasta Helsingin loskassa kahlatessani olen saanut turvautua ajatukseen siitä, että vuoden kuluttua olen jossakin aivan muualla - jossain, missä ei jatkuvasti käy viiltävä tuuli Itämereltä. Odotan orastavaa vehreyttä, yhteyttävän luonnon heräämistä talviunestaan, sillä se, jos jokin, saa minut tuntemaan elinvoimaa. Vihreä ei ikinä näytä niin vihreältä kuin keväisin. Ja se tuoksu, jota on kevätaamun ilmassa. Suurenmoinen. Se tunne, kun astuu ovesta ulos, eikä kohtaakaan pikkupakkasen puremaa poskillaan, eikä edes vähäisintä viileyttä vaan säätila on lempeä. Rakastan. Keltainen, paremminkin vihreä, Toukokuu saisi jo tulla. Haavekuva keväästä ja minusta on sellainen, jossa kevään iäinen taikuus toimii liikkeelle panevana voimana; se saa talveksi koteloituneen levittämään siipensä perhosen lailla, kevään ensimmäisen leskenlehden puhkeamaan kukkaan aurinkoisimmalla rinteellä. Silti huomaan huhtikuisena iltapäivänä makaavani toukkana sängyllä, kevään taika ei riitä korjaamaan kaikkea. Eihän olekaan kenties pakko jaksaa paremmin ja enemmän, vaikka päivänvalokin jo riittäisi inhimillisiin tarpeisiin. Ehkä riittäisi että vain on, lempeänä kuin toukokuinen iltapäivä. Uskon hyvän voittoon, uuteen aamuun, toivoon, vain kun lauluissa lauletaan niin, vain kun kirjoissa niin kirjoitetaan. Jukka Nousiaisen Ei Enää Kylmää Eikä Pimeää valaa minuun naiivia idealismia, jonka joskus ennen niin usein tunsin jatkuvaksi olemuksen tilakseni. Muistuttaa minua siitä, että “Pimeys väistyy aivan pian/ Ja uusi aamu koittaa”.

- Tytti

Kuka vihaisi kevättä

Herään auringonpaisteeseen Asunnossa on 30 astetta lämmintä mutta siinä vaiheessa kun ovesta ehtii ulos, sataa jo rakeita

Ilmassa on enemmän pölyä kuin happea Aurinko paahtaa sellasiesta kulmasta, että se häikäisee aina heijastuu sulavesien kastelemasta tiestä

On samantekevää mitä pukee päälleen auringossa on aina liian kuuma ja varjossa kylmä Hyönteiset heräävät talvihorroksestaan ja tunkeutuvat sisälle asuntoihin Kaikilla on ”kevättä rinnassa”, he rakastuvat mutta eivät minuun

Kun routa on sulanut, on noin yksi viikonloppu aikaa mennä keräilemään hyötykasveja ennen kuin ne ovat jo suuria ja kitkeriä Kirsikkapuiden kukatkin varisivat maahan varkain jo viime torstaina Kevät on uudelleensyntymisen aikaa mutta kaikki vastasyntynyt on rumaa ja säälittävää - Oscar

SALALIITTOJEN SISÄLLÄ TEKSTI: JEMINA KULJU

KUVAT: UNSPLASH

Mitä yhteistä on puutarhanhoidolla ja koronalla – ei paljoakaan, mutta algoritmeja pakoillessa ne voivat päätyä kuvaamaan koronaa osana salaliittojen verkkoa.

Ja vähänpä tiesin neljä vuotta sitten juhannuksena mitä kaikkea pääsen lukemaan sen jälkeen, kun unohdin hetkeksi itseni kirjautuneeksi Facebookiin työpaikan yhteisellä tietokoneella. Löysin itseni tämän jälkeen muutamista uusista ryhmistä aina Vauva 2018:sta, Kilpikonnat-ryhmään ja pääsinpä myös 5G:tä vastustavan yhteisön jäseneksi. Viimeisin osoittautuikin mielenkiintoiseksi.

alaliitot eivät ole uusi ilmiö. Kaikki tietävät varmasti prinsessa Dianan menehtymisen ympärillä pyörineistä tarinoista ja spekulaatioista, 9/11:iin liittyneistä huhuista ja Yhdysvaltojen kuukävelyn kyseenalaistamisesta. Jonas Sivelä kertoo kirjassaan Kaiken takana on salaliitto, kuinka salaliittoja on ollut jo Antiikin Roomassa. Hänen mielestään salaliitoissa ei oikeastaan tarvitse lopulta olla edes järkeä, vaan ihmisiin vetoaa erilaiset hyvin narratoidut tarinat.

väärien tietojen poistamista sivuiltaan. Salaryhmälläkin oli oma ”exit-plan” saksalaiselle verkkoalustalle, jos Facebook ryhmän poistaisi.

“Facebookin algoritmit – kaikesta hienosta puheesta huolimatta – johtavat yhä enenevissä määrin polarisaatioon”

Salaliitoista puhuessa yleensä nousee hyvin negatiivinen kuvaus ”foliohattuilusta” ja täydestä hölynpölystä. Toki esimerkiksi 5G -ryhmäläisistä osa vuorasi seiniä ja ikkunoita foliolla estääkseen säteilyn pääsemisen kotiinsa. Ryhmissä on kuitenkin myös ihmisiä, jotka kyseenalaistavat erilaisia youtube-videoita ja blogeja joita toiset pitivät luotettavina. Ryhmissä nousee jopa riitoja, jos joku joskus päätyy olemaan samaa mieltä valtamedian kanssa tai kyseenalaistaa jonkun netistä kaivamia “virallisia” WHO:n suomenkielisiä asiakirjoja.

Koronan noustessa kuvioihin kävi salaliittoryhmissä kuhina. 5G-ryhmässä nousi keskustelu 5G-säteilyn vaikutuksesta koronan synnyssä – osan mielestä säteily aiheutti taudin, osan mielestä se vain pahensi oireita. Ryhmästä irtaantuikin uusia koronaan keskittyviä ryhmiä joista yksi kuvasi itseään näin: ”Salanimellä oleva koronaryhmä, joka ei usko valtamedian tarjoamaa narratiivia”. Ryhmään päästäkseen piti vastata kysymyksiin siitä kannattaako maskipakkoa, ja toimitaanko Ruotsissa paremmin koronan kanssa. ”Huomaa myös vastata 2 (kahteen) kysymykseen, ilman vastauksia ovet ei aukene.” Ryhmä pyrki pitämään aluksi yllä imagoa puutarhanhoitoryhmänä ja vaatimuksena olikin, että jokaisessa postauksessa olisi puutarhanhoitoon tai kukkiin liittyvä kuva ja itse asia löytyi vasta kommenteista. Ryhmissä supistiin koronasta jos jonkinlaisilla salanimillä aina “horonasta” ”kukka-viirukseen”. Rokote-sanaa vältettiin, koska Facebook alkoi harjoittaa erityisesti koronaa koskevien

Mielenkiintoisesti monet erilaiset uskonnolliset liikkeet ovat olleet osana tai uskoneet erilaisiin laajoihin salaliittoteorioihin. Premillenialistit Isossa-Britanniassa uskoivat globaalin eliitin pitävän heidät EU:ssa ja Unionin olevan jopa osa antikristuksen suunnitelmaa maailman tuholle. Tämän takana nähtiin uusi maailmanjärjestys eli New World Order, salaliitto joka on näkynyt Suomessakin. Tässä uskotaan, että jokin ryhmä (uskojista riippuen) on joko perustamassa tai on jo perustanut kaikkivaltiaan hallituksen, joka olisi kaikkien maailman valtioiden yläpuolella. Eri tapauksissa eri valtioiden johtajat, miljardöörit ja muut julkisuuden henkilöt on yhdistetty tähän. Joskus heitä on pidetty myös liskoihmisinä, eli ihmismuotoon muuntautuneina liskonkaltaisina ufoina.

Usein – myös siis Suomessa – edistämässä uutta maailmanjärjestystä nähdään usein olevan YK, IMF, Maailmanpankki ja muita suuria toimijoita. Koronapandemian alkaessa myös Sanna Marinin toiminta liitettiin YK:n ohjailuun ja uuden maailmanjärjestyksen luomiseen. Uuteen maailmanjärjestykseen liittyi myös 5G:n tehojen nostaminen, joka aiheuttaisi koronaviruksen – tai samanlaiset oireet ja jonka perusteeksi nähtiin välillä jopa “väestön harventaminen”.

Huomasin kuitenkin tänä keväänä, että Facebookin algoritmit – kaikesta hienosta puheesta huolimatta – johtavat yhä enenevissä määrin polarisaatioon. Ryhmät, joissa olin ollut useita vuosia täyttivät yhtäkkiä eräänä aamuna koko

Facebook-feedini. Ensin ajattelin, että maailmalla olisi käynyt jotain, joka olisi nostanut keskustelujen määrää rajusti, mutta ne tulivatkin nyt vain esille minulle yhä enemmän.

Sosiaalinen media onkin eittämättä lisännyt ja nopeuttanut myös salaliittoihin liittyvien ajatusten leviämistä globaalisti. On tutkittu, että johonkin salaliittoon jo uskova lähtee helpommin mukaan myös uusiin ajatuksiin erilaisista salaliitoista. Usein on tervettä ja toivottavaa pitää yllä lähdekriittisyyttä ja välillä kyseenalaistaa asioita, mutta salaliittojen keskellä olevat ihmiset menettävät usein luottamuksensa juuri yleisesti luotettavina pidettyihin lähteisiin. Korona-ajan tieteellisen tutkimuksen epävarmuus lähinnä lisäsi salaliittoteoreetikoiden uskoa omiin aatteisiinsa, sillä tiedeyhteisö oli vasta etsimässä itsekin faktoja – ja tämän nähtiin viimeistään vievän pohjan tieteen uskottavuudelta. YLE:n Valheenpaljastaja-podcastissa kerrotaan, että ihmiset etsivät tietoa joka tukee heidän omia teorioitaan maailmasta. Psyko-

logi Jukka Häkkinen kertoo podcastissa, että ihmiset myös kiinnittävät huomiota ja muistavat paremmin tietoa, joka tukee heidän omia näkemyksiään. Joskus nämä vahvistusvinoumat voivat johtaa harhoihin, joita myös sosiaalisen median algoritmit vahvistavat. Salaliittoteorioihin uskomiseen ei Häkkisen mukaan ole löydetty mitään altistavia tekijöitä, vaan periaatteessa kaikki ovat niille alttiita. Hänkin nostaa kuitenkin esiin sen, että jos uskoo jo salaliittoihin, on alttiimpi uskomaan yhä useampiin sellaisiin. Somen ryhmissä ihmiset saavat myös sosiaalisia palkintoja löytäessään uusia yhteyksiä ja teorioita, jotka ryhmä hyväksyy.

Uusia salaliittoja syntyy kokoajan vastauksena kaikkiin maailman tapahtumiin. Voidaan kuitenkin jäädä pohtimaan minkätasoinen uutisten kyseenalaistaminen on hyväksi ja milloin päädytään tuottamaan vaihtoehtoisia totuuksia ja lähdetään salaliittoteorioiden polulle. Medialukutaidon opettaminen ja oppiminen on nyt ja tulevaisuudessa varmasti yhä tärkeämpää.

KENEN HELSINKI? Kaupunkisuunnittelun arki ja ideologiat valtuutetun silmin

Mia Haglund on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen. Kaupunkiympäristö ja sen suunnittelu ovat erottamaton osa jokaisen Helsingissä asuvan ja liikkuvan ihmisen päivittäistä elämää. Arjen keskellä on kuitenkin helppo unohtaa, että jokainen neliömetri katukuvasta on poliittisen prosessin tulos. Ympäristömme poliittisuuteen havahtuminen herättääkin liudan kysymyksiä: Kenelle Helsinkiä rakennetaan? Mitkä aatteet ja ideologiat ohjaavat kaupunkisuunnittelua? Miltä kaupungin päätöksenteko oikeasti näyttää? Irtolainen haki vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin Haglundilta.

Teksti: Benjamin Byholm Kuvat: Armas Weselius

ia Haglund saapuu hyväntuulisena Irtolaisen haastatteluun huhtikuisen takatalven räntäkelistä huolimatta. Haastattelun aihepiiri on selkeästi lähellä hänen sydäntään. Haglund on profiloitunut poliitikkona erityisesti asumiseen, ilmastoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa. Aivan ensiksi halusimmekin kuulla, miten haastateltavamme kuvailisi omia arvojaan politiikassa ja valtuustotyöskentelyssä. “Oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus, tasa-arvo”, Haglund listaa tottuneesti. “Ehkä myös tietynlainen näkemys valtasuhteista”, hän jatkaa. Haglundin mukaan olennaista onkin näiden valtasuhteiden huomioon ottaminen poliittisessa päätöksenteossa. ”Kaikilla on oikeus vapaaseen ja merkitykselliseen elämään.”

Arvokeskustelun ytimessä on niin valtakunnanpolitiikassa kuin paikallisellakin tasolla usein ideologiat. Ideologia-käsitteestä on kuitenkin monen poliitikon suussa tullut melkeinpä lyömäase vastustajien tavoitteiden kyseenalaistamiseksi. Tällaisessa käytössä käsitteeseen vaikuttaisi usein liittyvän oletus sen naiiviudesta, tunteellisuudesta ja epärationaalisuudesta. Toisaalta kaiken politiikan voi nähdä perustuvan jonkinlaiseen ideologiaan. Miten käsitettä käytetään valtuustokeskustelussa?

Kaupunkipolitiikassa Haglund on kuullut termiä käytettävän useamman kerran. “Valtuuston kokouksissa käsitettä kyllä käytetään, usein nimenomaan negatiivisessa merkityksessä – puolin ja toisin”. Vasemmistoa syytettäessä taloudellisten reunaehtojen huomiotta jättämisestä oikeistoa syytetään yksityistämisen edistämisestä itsearvoisesti, Haglund kertoo. Selvää on kuitenkin termin negatiivinen lataus. “Ei sillä kyllä koskaan ketään kehuta. Onpa hienosti ideologian mukaisesti toteutettu tämä kaava!”, Haglund ironisoi nauraen.

Ideologia on kuitenkin Haglundin mielestä politiikan kovaa ydintä, “kamppailun kenttä”. Yritykset häivyttää ideologia keskustelusta saavat Haglundin miettimään, mikä ylipäätään on politiikan ja poliitikoiden rooli. “Mehän ei olla asiantuntijoita. Me edustetaan joko asukkaita tai kansalaisia”, Haglund sanoo. “Ei meitä äänestetä koska meillä on joku tietty tutkinto, tai meidän henkilökohtaisen asiantuntijuuden takia. Kaupungilla, kansallisella tasolla ja EU-tasolla meillä on hirveän paljon tutkijoita ja asiantuntijoita, joiden rooli on tuoda tietoa päättäjille”, hän jatkaa. “Päättäjien tarkoitus on katsoa sitä tietoa,

omaksua eri lähteistä ja eri paikoista erilaista tietoa, tuoda sitä yhteen ja vetää johtopäätöksiä parhaalla mahdollisella tavalla”. Näiden johtopäätösten tekemistä on taas Haglundin mukaan mahdotonta irrottaa arvoista. Arvot ja ideologiat ovat siis erottamaton osa politiikan tekoa. Ne näkyvät myös Helsingin kaupungin päätöksenteossa – esimerkiksi siinä, millaista yhteistyötä kaupunki tekee yksityisten toimijoiden kanssa ja millä ehdoilla.

Haglund mainitsee verkkosivuillaan “kaupunkivetoisen kaupunkisuunnittelun” yhdeksi keskeiseksi arvokseen valtuustotyöskentelyssä. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Kaupunkivetoisuuden ytimessä on kaavoitus ja se, kenellä valta sen määrittelyssä on, Haglund kertoo. Kaupunkivetoisessa kaupunkisuunnittelussa “kansanvaltainen fun-

välipisteissä.” Välipisteillä Haglund tarkoittaa mahdollisuuksia vaikuttaa projektin sisältöön laajemmin suunnitteluprosessin eri vaiheissa.

Haglund ei kuitenkaan halua luoda vastakkainasettelua kaupungin ja yksityisten toimijoiden välille, vaan korostaa toimivan yhteistyön merkitystä. Hän muistuttaa kaupungin olevan täysin riippuvainen yksityisistä toimijoista erilaisten projektien toteuttamisessa. Kysymyksiä herättää hänestä kuitenkin tilanne, jossa yritykselle tai konsortiolle “annetaan pläntti maata, ilman että kaavoitus on oikeastaan valmis”, jonka seurauksena yksityinen toimija saa kohtuuttomasti valtaa projektin reunaehtojen määrittämisessä. Silloin yksityinen toteuttaja voi helposti sanella kaupungille ehdot projektin toteuttamiselle. “Se on joko tämä, tai ei mikään”, Haglund kuvailee kaupungin ja kansanvallan kannalta epätoivot-

”Onpa hienosti ideologian mukaisesti toteutettu tämä kaava!”

damentti” – toisin sanoen demokraattisesti valittu kaupunginvaltuusto – vetää ja määrittelee kaavoitusta. Jonkinlaisena vastapoolina tälle voitaneen pitää niin kutsuttua sijoitusvetoista kaupunkisuunnitttelua, jossa markkinatoimijoiden roolia on korostettu, joskus kansanvallan kustannuksella. Mistä löytyy esimerkki sijoitusvetoisesta kaupunkisuunnittelusta Helsingissä? Haglund nostaa Eteläsataman meneillään olevan suunnittelun esimerkiksi projektista, jossa yksityisten toimijoiden merkittävä rooli toteutuksessa saattaa vaikuttaa lopputulokseen varsin näkyvällä tavalla. Eteläsataman tapauksessa kaupunki on Haglundin mukaan asettanut “reunimmaiset reunaehdot” projektin toteutukselle, jonka jälkeen vastuu käytännön toteutuksesta on tarkoitus siirtää yksityiselle konsortiolle. “Siitä voi tulla hyvä, siitä voi tulla huono, mutta kaupungilla on pienempi rooli

tavaa asetelmaa. Hän muistuttaa myös, että kaikkia kaavoja ei suinkaan tehdä sijoitusvetoisesti. ”Suuri osa kaavoituksesta tehdään edelleen ilman, että toteuttava taho on tiedossa, ja siten toteuttajaa haetaan jälkeenpäin.”

Selvää on kuitenkin, että yksityisillä toimijoilla on Helsingissä usein merkittävää vaikutusvaltaa kaupunkisuunnittelussa. Mutta miksi tilanne on tällainen? Mitkä ovat sijoittajavetoisuuden edut? Haglund taustoittaa ilmiön kehitystä. “Sijoittajavetoisuuden taustalla on aika, jolloin kaupunki on tehnyt enemmän omaehtoisesti erilaisia kaavoja ja niitä ei ole saatu toteutettua”. Keskeiseksi syyksi toteutumattomuudelle Haglund nimeää yksityisten toimijoiden haluttomuuden lähteä toteuttamaan projekteja liian selkeillä reunaehdoilla, esimerkiksi rakennusten korkeuteen liittyen. Näiden ongelmien keskellä kaupunki päätti osallistaa yksityiset toimijat aiempaa selkeäm-

min projektien toteuttamiseen jo suunnitteluvaiheesta alkaen. Keskeisinä etuina tälle lähestymistavalle Haglund mainitsee taloudellisen kannattavuuden suunnittelukustannusten jakamisen myötä sekä varmuuden siitä, että yksityinen taho sitoutuu alusta asti projektin läpiviemiseen. ”Tää on nyt hyvä diili. Me maksetaan vähemmän, me tiedetään että tää toteutuu”, Haglund kuvailee kaupungin logiikkaa.

me voitaisiin mahdollistaa tämä asukkaille.” Haglund huomauttaa kuitenkin, että ehdotukselle ei tällä hetkellä löydy enemmistön tukea valtuustossa. “Tämän valtuustokauden realismia se ei ole.” Joka tapauksessa hän pitää tärkeänä, että ideoita “jotka ei ole realistisia toteuttaa just nyt” pidetään esillä ja tuodaan julki, sillä ne kertovat siitä, mihin suuntaan päättäjät haluavat viedä asioita.

”Nähdään, että arvot ovat irtaantuneita sekä kansasta että tieteestä.”

Sijoittajavetoisuuden varjopuolena voidaan kuitenkin nähdä poliittisten päättäjien ja siten kansanvallan rajatummat vaikuttamismahdollisuudet. Haglund kertoo päättäjänä usein toivovansa enemmän vaikuttamismahdollisuuksia projektien sisältöön: “Neuvotteluvaraa, ei vaan seinää vasten hyväksy-tai-hylkää -tilanne.”

Haglund nostaa myös liikennesuunnittelun esimerkiksi aiheesta, jonka ympäriltä keskustelu on hyvin poteroitunutta eri ideologioiden välillä. Vasemmiston ja vihreiden korostaessa autottomuuden ja julkisen liikenteen kehittämisen merkitystä muun muassa ilmastoon vedoten oikeisto näkee autoilun olennaisena osana yksilön autonomian toteutumista. Haglund korostaa molempien näkemysten olevan hyvin ideologisia lähtökohtia. Miten nämä tavoitteet näkyvät käytännön aloitteissa? Haglund itse on ehdottanut maksuttoman julkisen liikenteen edistämistä Helsingissä. Hän nostaa Tallinnan ja Luxemburgin esimerkeiksi kaupungeista, joissa tämä on jo toteutettu. “Etenkin ideologisena asiana pidän maksutonta julkista liikennettä tosi tärkeänä”, Haglund korostaa. ”Se ei mielestäni olisi niin tavatonta, että me voitaisiin maksaa prosentti enemmän kuntaveroa, jotta

Monet vasemmistoliiton tavoitteista saavat kuitenkin puoluerajat ylittävää vastakaikua valtuustossa. Esimerkiksi asumiskysymyksissä vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit tekevät Haglundin mukaan läheistä yhteistyötä. “Me jaetaan ajatus siitä, että asuminen on perusoikeus ja että kaikille kuuluu paikka asua. Se ei ole se paikka, jossa tarvitsee tarjota suuria voittomarginaaleja yksityisille toimijoille.” Vasemmiston pyrkiessä edistämään kohtuuhintaista asumista oikeisto näkee kuitenkin esimerkiksi hintasäänneltyjen asuntojen voimakkaan lisäämisen ongelmallisena tämän sekoittaessa markkinoita mahdollisen hintojen nousun myötä, Haglund sanoo. Arvot eivät kuitenkaan suinkaan aina ole esillä keskustelussa. Joskus ne pyritään tieten tahtoen häivyttämään keskustelusta. Haglund havainnollistaa ilmiötä viittaamalla politiikan jakautumiseen yhä vahvemmin yhtäältä teknokraattiseeen ja toisaalta populistiseen leiriin. Teknokraattien peräänkuuluttaessa ”tietopohjaisia ja pragmaattisia ratkaisuja” populistit korostavat ”kansa tietää”-ajattelua, ilman niin sanotusti päälleliimattuja arvoja”, Haglund kertoo. Yhteistä molemmille ajatustavoille on arvojen väheksyminen tai kokonaan huomiotta jättäminen. ”Nähdään, että ne ovat irtaantuneita sekä kansasta että tieteestä tai tiedosta”. Tämä korostaa jälleen arvojen monimutkaista suhdetta päätöksentekoon. ”Vaikka mä siis ajattelen että näin ei ole!”, Haglund sanoo samaan hengenvetoon.

Arvot herättävät paljon keskustelua valtuustossa, mutta mitkä ovat suurimmat käytännön ongelmat kaupunkisuunnittelun alalla tällä hetkellä? “Suurimmat ongelmat ovat usein resurssikysymyksiä.” Haglund korostaa erityisesti kaupungin infrastruktuurin ylläpitämiseen suunnattujen varojen riittämättömyyttä. “Puistoja pitää ylläpitää, katuja pitää ylläpitää, skeittipuistoja pitää ylläpitää”. Rahanpuute julkisen tilan ylläpidossa onkin Haglundin mukaan rakenteellinen ongelma Helsingissä.

Toinen ongelma on suurten tavoitteiden ristiriitaisuus kaavoituksessa, Haglund kertoo. “Halutaan edistää raidekaupunkia, halutaan rakentaa asumista raideliikenteen yhteyteen, mutta samalla halutaan vaalia luontoarvoja ja estää luontokatoa Helsingissä. Nämä ei aina mene nätisti yks yhteen.” Haglund kuvailee tämän ristiriitaisuuden aiheuttavan “eettistä stressiä” omassa päätöksenteossaan.

voi tuntea olonsa voimattomaksi elinympäristönsä suunnitteluprosessissa. Miten kaupunkiympäristön kehityksestä kiinnostunut valtsikalainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa päätöksenteon suuntaan? Haglund mainitsee HYYn tärkeänä opiskelijoiden yhteydenpito- ja vaikutuskanavana kaupungin suuntaan. Jokainen kaupunkilainen voi myös vaikuttaa päätöksentekoon olemalla suoraan yhteydessä kaupunkisuunnitteluun vaikuttaviin tahoihin. “Kaupunki tekee paljon vuorovaikutusta. Voi kommentoida kaavaprosesseja, voi olla yhteydessä päättäjiin, voi aktivoitua vaatimaan isompia periaatteita – minkälaista kaupunkia haluaa nähdä tulevaisuudessa”, Haglund kannustaa. Näin tekee myös Irtolaisen päätoimitus.

Ei valtuustotyöskentely kuitenkaan pelkkää riitelyä ja vastakkainasettelua ole. Mistä valtuuston saavutuksista Haglund on ylpein? “Kyllä ne liittyy aika paljon ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan. Kaupunkistrategiassakin lukee, että 2040 ollaan hiilinollassa”. Tämä tarkoittaa, että kaupungin viheralueiden tarjoama hiilen sidonta nollaa kaupungin päästöt. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Helsingin kaupunki on valtuuston päätöksellä estänyt investoinnit saastuttavaan energiantuotantoon, Haglund kertoo. Suurten kysymysten edessä tavallinen kaupunkilainen

~Spf1000~

KUVITUS OSCAR ARMINEN

Minä odotan kesää Antakaa minun jo mennä Riemuita takarajaa rantakalliolla

hallitusohjelmaan virkistysbudjetti? ehdotuksena minulla on aktiviteetti selvitetäänkö mikä on kapasiteetti, Kuppalassa, sillä olet aina prioriteetti

Kiemurtelen ilman suuntaa Osoitan sormella elokuun häntää Sisuun kirjaan uuden alun

hienoa on sinun löyhä talous- ja sosiaalihistorian kehys siksi tämä erikoinen ystävän tervehdys suuri on minun kiintymys sillä sinulla on minulle valtava merkitys! -P Postikortti

kaikki on silleen ihanasti nami nami nami lippakiska auki, kevään ekat jädet ja lämpöasteita viistoista hanhetkin takas puistoissa puss och kram! <3

- Liisi

lääkäri

masennus peräpukama HIV/sukupuolitautitesti kaljuuntuminen eturauhanen - YTHS potilas

Tiedekulmassa luonnon ääniin sukeltaen tunnen sademetsän outoja nyökkäyksiä, ei tuttuja naamoja epätoivo, tuska, onnistuminen - matlu

mun päästä on tullut melkein sietämätön paikka elää koitan epätoivoisesti keräillä omia sotkujani perästä mutta kirjat tippuu hyllyistä ja lattia aaltoilee ja maanjäristys toisensa perään rikkoo lasit ikkunoista uudestaan

niinkuin se robotti guggenheimissa Can’t Help Myself kun veri valuu ja sitä luuttuan mutta väistämättä tyhjenen ja pysähdyn ja sotku jää

odotan päivää kun katson ulos hajonneista ikkunoista itseni ulapalle tyhjänä, väsyneenä, rauhassa merituuli pyyhkisi kasvoja ja huomaisin: on vihdoin tullut tyyntä

Kevät

Kävelin keskiyöllä kotiin ja oli ilmassa se tuoksu, Ihana tuoksu, En malta odottaa yöttömiä öitä, Jolloin tuntuu ettei päivä ikinä lopu, Ja nuoruus on ikuista Kaksi sähköskootteria manskulla, Kevät on täällä On se nastaa - ikku

kusta kadulla Kustaankadulla

kustaan kadulla! - p1ssb@by_

TEKSTIT: VIVIAN WESSLIN

Kuusta ja muusta

Kuun metsästäminen yötaivaalta muistuttaa lähes uskonnollista rituaalia. Haravoin taivaan ensin silmin, ja jos ei kyseistä taivaankappaletta osu näkökenttään tarkistan sen sijainnin tähtisovellyksen kautta – useimmiten se piileskelee tällaisessä tilanteessa vielä horisontin takana. Iltaisin jätän ikkunan auki pariksi tunniksi, jotta voin nukkua viileässä. Silloin tulee ohimennen katselleeksi ulos ja väistämättä huomaa taivaan muuttuvan vaaleanpunaisen kautta petrooliksi ja siitä aina tummemmaksi, kunnes on vaikea erottaa onko se nyt sininen ollenkaan vaiko ehkä musta. Juuri ennen nukkumaanmenoa avaan ikkunan saranoiden ääripäähän ja pistän pääni ulos. Yleensä siinä vaiheessa kuu on ehtinyt länteen avautuvan näkymän vasemmalle puoliskolle ja paistaa kesäaurinkoakin kirkkaammin kasvoilleni. Hyvällä tuurilla näen myös kaksoskaimani Castorin ja Polluxin tai ehkä Kassiopeian, joka tosin osuu useimmiten ikävästi taloni katon taakse. Tuijotuskilpailu kuun kanssa päättyy säännöllisesti tappioon, mutta olen hyväksynyt häviön jo leikkiin lähtiessä. Kahden aikaan vedän pääni takaisin, laitan ikkunan kiinni ja suljen kaihtimetkin. Pimennysverhoista ei tullut kuuta läpi, mutta kaihtimen raoista se pilkistää tanssimaan lattialle kun käännän kyljen ja nukahdan.

Suolainen meri

Jos olisi aivan pakko itkeä rannalla menisin ehdottomasti mereen. Ensinnäkin, sukelluksen jälkeen vesi valuu silmäkulmista muutenkin, eivätkä kyyneleet näytä niin orvoilta poskilla. Toisekseen kyyneleet ovat myös suolaisia, kuten merikin, joten ne eivät olisi yksinään maustamassa kalojen arkea. Toisaalta en yhtään osaa sanoa ovatko kyyneleet merta suolaisempia vaiko toisinpäin. Uutisoitaisiinko Itämeren laimenemisesta jos innostun turhan usein vuodattamaan tunnontuskani ulapalle.

On kai aaltojen vallassa riutumisessa huonojakin puolia – nimittäin merivesi silmässä tuntuu kovin ikävältä, varsinkin jos sattuu Itämerta etelämmäs. Siinä unohtuisi menneet murheet ja maailman kärsimysnäytelmät, kun valokeila siirtyy Eiranrantaan, missä yritän huuhtoa suolaa suolalla. Turvallisin vaihtoehto lienee nyyhkiä kuitenkin kuivalla maalla, vaikka sitten rantakalliolla varpaat vedessä tai tallatulla asfaltilla, joka sokkeloi rannasta rantaan kaupunkien vierillä. Ei tarvitse huolehtia hukkumisesta, suolaisista silmistä tai että hauki nappaisi varpaasta, vaan voi keskittyä kyynelten pusertamiseen ulos. Sekin on joskus hankalaa.

KUVAT: PIXABAY

katselen vaitonaisena sanat pyörivät kurkussa kuristaa toisaalta sinäkään et sano mitään

suu muurattu umpeen tai ehkä näin omiani, maalasin tähdet maahan istutin tulppaanit mereen

aamukaste kohmettaa villasukkienkin läpi on vaikea tuntea varpaitaan käännän selkäni valolle, on aika mennä sisälle

Kaunis ihminen, millainen se on?

Kauneuteen liittyy niin ihania asioita kuin mielettömästi ongelmia, molemmat ovat koko ajan enemmän osa jokapäiväistä elämäämme halusimme niin tai emme. Mitä kauneus sitten oikeastaan on ja kuka määrittää sen, mikä on kaunista ja mikä ei? Kauneutta kai voidaan pitää ominaisuutena, joka tuottaa sen tarkastelijalle esteettistä hyvänolon tunnetta. Minkälaiset asiat sitten tuottavat tällaista hyvänolon tunnetta?

Sanonta “kauneus on katsojan silmissä” voidaan kokea todeksi, joka perustuu siihen, että kaikki meistä kiinnittävät erilaisiin piirteisiin huomiota ja pitävät erilaisia asioita kauniina. Voidaan kuitenkin tunnistaa maailmassa olevan jonkinlainen muuttuva globaali ajatus siitä mikä on kaunista. Katsojan silmissä olevassa kauneudessa ei siis välttämättä olekaan niin suuria eroja kun sanonnan annetaan ymmärtää, koska pidämme esimerkiksi biologisista syistä tiettyjä asioita kauniina. Ihmiset haluavat sanoa, että esimerkiksi kumppanin valinnassa ulkoinen kauneus ei ole yhtä tärkeää kuin sisäinen kauneus. Fakta kuitenkin on, että ensimmäinen asia johon kiinnitämme huomioita ja jonka näemme toisessa ihmisessä, on hänen ulkonäkönsä, mahdollinen ulkoinen kauneus. Olemassa on kai kuitenkin monenlaista kauneutta. Käsitys kauneudesta muuttuu maailmanlaajuisesti koko ajan ja viime vuosina se käsitys tuntuu muuttuneen nopeammin kuin koskaan, mutta samalla se on ehkä myös laajentunut. Syy tähän voisi olla räjähdysmäisesti yleistynyt sosiaalisen median käyttö. Sosiaalinen media on helppoa, koska se on meillä nykymaailmassa koko ajan saatavilla ja kaikki voivat tuottaa sinne haluamaansa sisältöä helposti. Se on myös paikka, jossa muovautuvat nykyiset käsityksemme siitä, mikä on kaunista. On luonnollista, että sosiaalisessa mediassa tykkäämme, julkaisemme ja jaamme mielestämme kauniita kuvia. En ainakaan minä tahtoisi julkaista omalla Instagram -tililläni itsestäni todella epäedustavaa kuvaa. Näin näemme sosiaalisessa mediassa pääasiassa kuvia ja videoita, joissa näkyy nykyisen kauneus mallin mukaisia ihmisiä, ihmisiä joita pidämme kauniina.

TEKSTI: KONSTRUKTIO SPECIAL KUVA: UNSPLASH

KEHITYSYHTEISTYÖ MURROKSESSA TEKSTI: JULIUS HEINO KUVA: RITKA HARJU

Kehitysyhteistyö on muuttunut viime vuosina tuu yhä. Puhuttaessa kehitysyhteistyön ta tarkoitetaan globaalia apuarkkitehtuurin

ja muutmuutoksesmuutosta.

Apuarkkitehtuurilla tarkoitetaan tapaa jolla kehitysyhteistyötä tehdään, ja muutos on alkanut jo kansainvälisissä instituutioissa ja kehitysyhteistyöjärjestöissä. Ensimmäisiä artikkeleita kehitysapuarkkitehtuurin muutoksesta on kirjoitettu jo useita vuosia sitten.

Artikkelissa Ritka Harju, Kirkon Ulkomaanavun rahoitusjohtaja, kertoo kehitysapuarkkitehtuurin muutoksesta. Harju johtaa Kirkon Ulkomaanavun (KUA), Suomen suurimman kansainvälisen avun järjestön, rahoitusosastoa ja toimii FCA Investments oy:n hallituksessa. Mitä on kehitysapuarkkitehtuurin muutos?

Harju kertoo, että kehitysapuarkkitehtuurin muutoksen taustalla on ajatus siitä, että valtioiden ja instituutioiden kehitysapu ylläpitää järjestelmää, joka ei ole pitkässä juoksussa kestävä. Sen sijaan Kehittyvät maat pystyvät itse luomaan toimivaa kehitystä omaan maahansa.

Afrikasta puhuttaessa puhutaan sekä hauraista valtioista, jotka eivät voi kehittää teollisuutta ja yritystoimintaa, että maista jotka tällä hetkellä kehittyvät lujaa vauhtia taloudellisesti eli kasvu on todella nopeaa. ”Tässä tulee kuvioon investoinnit, eli ajatus on että kansainväliset yritykset investoisivat kehittyviin maihin, koska kasvun mahdollisuutta löytyy. Esimerkiksi mobiilimarkkinat: kaikissa Afrikan maissa mobiililla maksami-

nen on yleisin maksun muoto. Aika moni firma länsimaista on mennyt Afrikan maihin. Suomessa tämä on mielestäni aika hitaasti tajuttu. Idea siis on, että yritykset tekevät investointeja, jotka synnyttävät työpaikkoja ja talous kasvaa sen kautta. Esimerkiksi Afrikkaa pidetään tällä hetkellä kasvavana animaatioiden tuotannon uutena maanosana, animaatioiden tekemisen osaaminen kukoistaa siellä.”

Harju kertoo, että KUA:lla tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että KUA on perustanut FCA Investments Oy:n, jonka ideana on antaa lainoitusta pienille ja keskisuurille yrityksille kehittyvissä maissa. Lainoitukset tai pääomasijoitukset ovat 100 000€-1 000 000€ eli kyse ei ole mikrorahoituksesta. KUA sai tähän ulkoministeriöltä 16 000 000€ lainan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että valtioiden antama rahoitus on muuttumassa. Vuonna

koulutetaan ihmisiä pelimaailman, musiikkibisneksen ja muun luovan alan ammatteihin. Perinteisesti tuetut palveluammatit kuten putkimies kampaaja, niissä tulee saturaatio vastaan että koulutetaan jopa liikaa. Ei kaikki voi olla kampaajia ja putkimiehiä, vaikka varmasti ne tulevat aina olemaan tärkeitä ammatteja.”

2015 kun kehitysapua leikattiin radikaalisti, selvä linja oli, että jatkossa kehitysyhteistyötä tehtäisiin finanssisijoitusten kautta sen sijaan, että annettaisiin apumuotoista rahoitusta. Tämä ilmiö saattaa olla vielä voimistumassa.

”Ajatellaan että yrittäjyys luo kasvua maahan, nimenomaan paikallinen yrittäjyys. Puhutaan siis siitä, että vaikka Keniassa tai Ugandassa keskisuuri paikallinen yrittäjä saa lainaa FCA Investments Oy:ltä. Yrittäjä luo paikallisesti työpaikkoja ja sen kautta elintaso kasvaa ja koulutus lisääntyy, koska perheet joilla on enemmän varaa haluavat lapsensa kouluun. Mallina se on siis tosi hyvä. Se ei perustu pelkästään avun antamiseen vaan se luo pitkäkestoista taloudellista kehitystä”, Harju sanoo.

”Toinen tähän liittyvä asia on että minkälaista ammatillista koulutusta annetaan tai toteutetaan, minkälaista yrittäjyyttä suositaan?” Harju pohtii. ”Kehitysmaiden päättäjillä eli hallituksilla on iso miettiminen miten verotuksella edesautetaan joidenkin alojen yritysten kasvua. Mainitsin animaatiopuolen: Me teemme esimerkiksi luovien alojen ammatillista koulutusta eli Creative Industries- projektissa

”Digitaaliset- ja luovat alat ovat selkeästi sellaisia joissa kasvua saattaisi tapahtua aika paljon. Teollisuudessa myös robotiikka kehittyy ja tämä tulee viemään ihmisiltä työpaikkoja. Perinteisen teollisuuden kehittäminen Afrikan maissa ei välttämättä ole järkevää, koska firmat investoivat robotiikkaan, eli työpaikkoja ei välttämättä ole perinteisillä toimialoilla tulevaisuudessa hirveästi. Jos organisaatiot jotka tuottavat koulutusta eivät olisi muutoksessa mukana, vaan pysyisivät vanhoissa malleissa, se ei vastaisi tarvetta jota kehitysmaissa on tällä hetkellä.”

Harju jatkaa: ”Kolmas juttu on lokalisaatio, joka on tärkeä juttu myös kehitysapuarkkitehtuurin muutoksessa. Se tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että länsimaiset ihmiset eivät lähde järjestötyöhön ulkomaille expatteina vaan palkataan paikallisia ihmisiä. KUA:lla n. 90% maatoimistojen ihmisistä on paikalta palkattuja henkilöitä. Eli kyllä osaamista löytyy.” Harju kertoo Liberiasta esimerkin: Aikaisemmin KUA:lla oli toimisto Liberiassa, johon haettiin kansainvälistä rahoitusta. Toimistossa työskenteli todella pätevä henkilö, joka organisoi sen, että KUA:n paikallinen henkilöstö muodosti oman järjestön nimeltä SHED. Ei kauan kestänyt, että se sai kansainvälistä rahoitusta ja sillä on erittäin hyvä maine maassa. Järjestö ponnisti siitä, että se oli luonut verkostoja ja kokemusta KUA kautta. KUA myös tuki uutta järjestöä pari vuotta sen alkutaipaleella takuutoimijana kansainvälisen rahoituksen kohdalla – ihan

uusi järjestö harvoin saa kansainvälistä rahoitusta. Nyt SHED on täysin paikallinen järjestö joka lähti KUAn toimistosta liikkeelle.

”Maatoimistoilla on nykyään todella paljon enemmän päätösvaltaa, ja KUA Helsinki ei ole enää päätoimisto vaan ”Service and Accountability Center”, joka tuottaa palveluita maatoimistoille: Korporaatiotason kirjanpito, kotimaan varainhankinta ja viestintä. Lisäksi on temaattisia asiantuntijoita jotka aika paljon kiertävät eri maissa”, Harju kuvailee. Yhteiskuntatieteissä on aika paljon pohdittu vaihtoehtoja taloudelliselle kasvulle ja sen kestävyydelle. Ottaako KUA tämän huomioon?

Tiesitkö tämän: Jordaniaa pidetään arabimaiden ”piilaaksona”, Jordanissa tuotetaan arabiankielistä sisältöä Googlelle ja vastaavanlaisille toimijoille keskitetysti, lähes kaikki arabiankielinen sisältö tuotetaan Jordaniassa. Onko vinkkejä ta kiinnostaa

opiskelijoille, joialalla toimiminen?

”On varmaan hyvä huomioida, että jo alle kymmenessä vuodessa nykyiset kehy-järjestöt saattavat olla todella erilaisia kuin nykyään.

“Korruption vähentämiseksi tehtävä työ on todella tärkeää, että systeemi voi toimia hyvin”

”Talouskasvun mallissa pitää miettiä sitä, kenen ehdoilla toimitaan. Hypoteettisesti voisi tietysti olla jokin eri malli, mutta nykyisessä mallissa globaali oikeudenmukaisuus talouskasvun kohdalla on tärkeää. Esimerkkinä tuontitullit: Jos länsimaat jatkuvasti suojelevat omaa tuotantoaan eivätkä päästä Afrikan markkinoiden tuotantoa kilpailemaan markkinoista, puhutaan nimenomaan siitä, kenen ehdoilla talouskasvu tapahtuu. Tärkeä kysymys on myös se, minkälainen rooli Afrikan mailla on globaalissa päätöksentekojärjestelmässä.” ”Kiinan kehitys- ja kauppapolitiikka vaikuttaa vahvasti Afrikan maihin. Kiinan malli perustuu siihen, että investoidaan valtioihin, mutta sopimuksen osapuolena on jokin haluttu raaka-aine, ja sopimukset eivät tuo loppupeleissä kestävää kehitystä maille. Afrikan maat ovat heränneet tähän. Olen itse nähnyt huonoja esimerkkejä kuten esimerkiksi sitä, kun Kiina rakentaa tietä Afrikkaan, työläiset tuodaan Kiinasta, eli se ei hyödytä maan työllisyystilannetta.” Harju jatkaa vielä, että koko kysymyksessä pitää muistaa korruption läsnäolo monessa maassa. ”Korruption vähentämiseksi tehtävä työ on todella tärkeää, että systeemi voi toimia hyvin.”

Sama koskee isoja järjestöjä, kuten YK:ta, samoin esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjä. Rahoitusinstrumentit ja esimerkiksi Maailmanpankin järjestelmä, on hyvä tuntea. Se ei tarkoita sitä, että juuri rahoitusalalle pitäisi päätyä, vaan sitä, että nämä alueet vaikuttavat paljon siihen, minkälaista työtä tulevaisuudessa tehdään kehitysyhteistyön kohdalla.”

”Lokalisaatiosta puhuttaessa on todella tärkeää hankkia kokemusta eri maissa toimivien järjestöjen työstä. Asiantuntijuudelle on tarvetta, mutta sen muodot muuttuvat. Innovatiivisiin juttuihin kannattaa tutustua, ja esimerkiksi muutamassa Afrikan maassa jo nykyään toimivat start-up hubit saattaisivat antaa aivan uudenlaista perspektiiviä omaan tulevaan työhön.”

”Katse kannattaa kääntää Suomesta ulospäin: Esimerkiksi EU-tehtävät tai kansainvälisten isojen järjestöjen pääkonttorit ovat lopulta ihan kokemuksen arvoinen asia, vaikka vaarana on tietysti joutua byrokratian hampaisiin, eli isojen organisaatioiden kohdalla sopiviin tehtäviin luoviminen voi olla haastavaa. Verkostoja voi kuitenkin kasvattaa hyvin näin.”

KVANTITATIIVISET MENETELMÄT

ANNI KOIKKALAINEN & OSKARI MALINEN

”Mulla on vitusti ajatuksia” Mitä ihminen ajattelee päivän aikana? Miksi ajatuksia on niin vaikea sanoittaa? Ja, ennen kaikkea, miksi niitä ajatuksia on niin vitusti?

TEKSTI: SILJA LAAKSOHARJU

KUVITUS: ANNI KOIKKALAINEN & OSKARI MALINEN

evättalvisena torstaina maaliskuun loppupuolella istuin kakkosen sporassa matkalla kotiin tämän numeron toimituskokouksesta, jossa tulin julistaneeksi kuinka paljon mulla on ajatuksia, joista lupasin kirjoittaa kolme sivua asiaa. Siinä hetkessä tehtävä tuntui vielä helpolta ja päätin heti alkaa kirjaamaan ajatuksiani ylös, jotta on sitten jotain materiaalia juttuun, kun sitä vihdoin istahtaa joskus viimeisenä dedistä edeltävänä iltana kirjoittamaan. Näin sporan ikkunasta pysäkillä istuvan naisen joka lakkasi kynsiään ja puhui puhelimessa samaan aikaan chihuahua käsilaukussaan, ja kirjoitin ylös ensimmäisen ajatuksen: “ihan vitun iconic.” Sen jälkeen puhelimen muistiinpanot pysyvät kuitenkin kaksi viikkoa tyhjänä. Huomaan, että vaikka niitä ajatuksia poukkoilee päässä loppumattomana virtana, niiden seuraaminen, kirjaaminen ja sanoittaminen tuntuu uuvuttavalta.

– vaikka niiden noloudesta ja sekavuudesta en vaikuta koskaan pääsevän mihinkään. Saankin nopeasti huomata, että ajatusten sanoittamisessa on jotain vähän kiusallista. Jokin voi tuntua omassa päässä niin järkevältä ja ehkä syvälliseltäkin, mutta sitten sen päästää suustaan tai kirjoittaa paperille, ja yhtäkkiä hävettää koko oma olemassaolo. Kielen rajallisuus ei koskaan voi riittää kuvaamaan sisäisten maailmojemme moninaisia mutkia, ja siksi lopputulos on aina vähän kömpelö,

”On paljon helpompaa ajatella jotain kuin jakaa se muille”

Maaliskuu oli täynnä myllerrystä. Sen näki takatalven lumimyräköistä, sitsien jälkeisestä krapulasta, päiväkirjaan kerääntyneistä merkinnöistä ja lattialla maaten vietetyistä minuuteista. Silloin visioin mielessäni, miten kirjoittaisin ajatuksistani jotain melankolista ja eksistentiaalista, päiväkirjamaista ja vähän noloa ja sekavaa. Nyt alkaessani vihdoin kirjoittaa on kuitenkin jo huhtikuu ja maan harmaudesta näkee, miten kevät odottaa sen alla ja puhkeaa kohta räikeästi väreihin kaikkialle, ja sitten ehtiikin enää vain räpäyttää silmiään ja on jo kesä. Ajatuksetkin ovat sen myötä muuttaneet muotoaan

vähän pielessä. On paljon helpompaa ajatella jotain kuin jakaa se muille. Kuinka paljon jätämmekin asioita sanomatta, kun ei vaan kehtaa? Ja entä ne kaikki asiat, joille ei vain löydy sanoja vaikka yrittäisikin? Olen loputtoman monta kertaa koittanut viestittää ajatukseni telepaattisesti hymisemällä ja silmiin tuijottamalla, mutta toistaiseksi tämä ei ole vielä onnistunut kertaakaan. Seuraavaksi ongelmaksi muodostui se, että jos ajatuksiaan yrittää yhtään observoida, niiden luonne muuttuu välittömästi. Vapaana virratessaan ajatukset muodostavat epämääräisen sekoituksen mielikuvia, muistoja, toiveita tulevasta, reaktioita, liian ohimeneviä ja abstrakteja tullakseen tavoitetuiksi kielen keinoin. Jos haluaa yrittää, ajatukset kuitenkin alistuvat kielen ja konventioiden muotoon ja kesyyntyvät kirjoitettaviksi. Sävyerot

ja sisäiset merkitykset jäävät silloin usein välittymättä. En tiedä lainkaan, kumpi on kokonaisempi, kirjoitettu vai ajateltu ajatus.

En ole neurobiologi enkä psykologi tai mikään muukaan alan ammattilainen, ja vaikka olisin, en välttämättä silti tietäisi ajatuksista paljoa sen enempää. Heillä ja meillä ei nimittäin ole mitään keinoa päästä toistemme päiden sisälle ja katsoa, mitä siellä tapahtuu. Tämä on ilmiselvin havaintoni ajatuksista: ne tekevät meistä kamalan yksinäisiä. Saatan istua unarissa syömässä ja pääni sisällä räjähtelee ja kieppuu jotain mullistavaa ja peruuttamatonta, mutta muut näkevät vain vaitonaisen valtiotieteilijän ja härkisbolognesen, eivätkä he voi tietää siitä yhtään mitään. Eikö ole outoa elää arkipäiväänsä ihmisten keskellä kun samalla päänsä sisällä voi vaikka seota ihan täysin kenenkään huomaamatta? Mitä pidempään elää, sitä enemmän kokee

Ja sitten on vielä sekin, että ajatusten määrä vaihtelee. Joskus sitä menee kuukausitolkulla kuin autopilotilla, ajatellen vain pakollisia asioita jos niitäkään, ilman että mielen pölyisistä nurkista nousee esille yhtikäs mitään uutta. Ajatukset ovat silloin tätä luokkaa: mitä söisin, pitäisi siivota, jaahas taas on oliivit homehtuneet jääkaappiin. Näistä ajatuksista toki koostuu valtaosa arkielämästä valtaosalla meistä. Mutta joskus sitä sitten herää taas huhtikuun valoon ja huomaa jonkin eksistentiaalisen kriisin jälleen iskeneen, ja silloin ei voi muuta kuin pyöriä ympyrää, kuunnella Arppaa ja ajatella sellaisia ajatuksia jotka tuntuu siltä että pää aukeaa kuin Kinder-muna ja alkaa sauhuta. Kun lupauduin kirjoittamaan tätä juttua, mietin pitkään niitä kaikkia asioita, jotka päivän aikana välähtävät tajunnan tapetilla. Tyypillinen sanonta kai kuuluu, että ihmiset ajattelevat päivän aikana enimmäkseen ruokaa ja seksiä, mikä on varmaan ihan totta sekin. Maaliskuun myllerrysten aikana huomasin kuitenkin ajattelevani kaikkein eniten rakkautta ja kaikkia sen eri muotoja. Ajattelin ihmisiä joita ennen rakastin, ihmisiä joita voisin rakastaa, nyt rakastamiani ystäviä ja läheisiä, kaikkia niitä muistoja ja ajatuksia joille en oikein osaa tehdä mitään mutta jotka pörräävät herkeämättä päässä kuin kevään ekat kärpäset.

“Eikö ole outoa elää arkipäiväänsä ihmisten keskellä kun samalla päänsä sisällä voi vaikka seota ihan täysin kenenkään huomaamatta?”

asioita, ja sen seurauksena on koko ajan vain enemmän ajateltavaa. Siinäkin on jotain brutaalia ja karua, että me ihmiset joudumme vain jatkamaan elämää kaikkien näiden kokemusten ja ajatusten kanssa, että ne kasaantuvat ajan myötä ja kiinnittyvät kaikkeen ympärillämme. Tietenkään niistä ei myöskään pääse eroon silloin kuin sitä eniten haluaisi. Nykyään riittää, että kävelee Töölöstä keskustaan, niin näkee jo menneiden minuuksien ajatuskasat kaikkialla ympärillään: tuolla lohdutin eronnutta ystävää, tuolla kompuroin kännissä alaikäisenä, tuolla palelin liian ohuessa takissa kesäyönä. Menneet ja nykyiset ajatukset sekoittuvat muistoihin ja elettyyn elämään eikä tätä kaikkea pääse minnekään pakoon.

Ehkä tämä kaikki on latteaa ja itsestäänselvää – tosin sekin on vain ajattelun fakta. Se toistaa itseään, ei vain omassa päässä vaan myös yhteiskuntien tasolla, ja vaikka emme koskaan voi tietää mitä toiset ajattelevat niin aika usein ajattelemme kuitenkin ihan samoja asioita, aina uudelleen ja uudelleen. Niin kuin vaikka homeisia oliiveja jääkaapissa tai sitten sitä rakkautta.

Ajatuksia Ukrainan sodasta, NATOsta ja kaksinaismoralismista TEKSTI: HAVU LAAKSO Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt monia myös Suomessa. Sota on taas lähempänä Suomea kuin moneen vuosikymmeneen. Kaiken surun ja kauheuden keskellä on ollut lohduttavaa nähdä, kuinka moni on osoittanut solidaarisuutta ukrainalaisia kohtaan – myös sellaiset ihmiset, jotka eivät aikaisemmin ole ruohonjuuritason politiikkaan juurikaan osallistuneet. Samaan aikaan kuitenkin myös negatiiviset asenteet Venäjän kansalaisia kohtaan ovat

KUVAT: PIXABAY koin joukoin – joskus jopa muutaman viikon armeijakokemuksen jälkeen niin, että sotilaat ovat itse luulleet menevänsä sotaharjoituksiin. Näitä tapahtumia seuratessani koin, että minun on yritettävä tehdä jotain edistääkseni sodan loppumista ja tukeakseni niitä ihmisiä, joiden elämään sota on tullut osaksi heidäntahtomattaan. Suurvallan johtaman sodan edessä tuntee helposti itsensä voimattomaksi, mutta jollain tavalla minun täytyi kuitenkin edes yrittää vaikuttaa asioihin. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos jäisin tässä maailmantilanteessa vain sivustaseuraajan passiiviseen rooliin, eikä rahalahjoitusten tekeminen, pakolaisten majoittaminen ja mielenosoituksiin osallistuminen tuntunut riittävältä. Nämä ajatukset mielessäni eteeni sattui Facebook-julkaisu, jossa kehotettiin toivottamaan venäläiset sotilaskarkurit tervetulleiksi. Sain ajatuksen tehdä aiheesta adressin, jonka avulla Suomen hallitusta voi painostaa tekemään virallisen linjauksen turvapaikkojen tarjoamisesta venäläisille sotilaskarkureille. Tämä voisi merkittävästi vähentää venäläisten sotilaiden jo ennestäänkin vähäistä intoa sodankäyntiin, se

“Eteeni sattui Facebook-julkaisu, jossa kehotettiin toivottamaan venäläiset sotilaskarkurit tervetulleiksi. Sain ajatuksen tehdä aiheesta adressin.” lisääntyneet, vaikka suuri osa venäläisistä vastustaa sotaa, ja monien venäläisten sotilaiden taistelutahto on ollut hyvin alhainen.

Lähipiirissäni on monta venäläistä poliittista pakolaista, minkä vuoksi olen saanut seurata läheltä miten poliittinen ilmapiiri Venäjällä on muuttunut nopeasti – sodan myötä ennestäänkin tukalasta tilanteesta sietämättömäksi. Hallitusta vastustavien tahojen nettisivujen palvelimet on suljettu, Putin on julistanut Facebookin ja Instagramin ekstremistisiksi järjestöiksi, jopa vain tyhjän kyltin pitelystä julkisella paikalla voi joutua pidätetyksi, ja sodan mainitsemisesta – erityisoperaation sijaan, kuten Putin tapahtumia nimittää – voi langeta jopa 15 vuoden vankeusrangaistus. Siviilien lisäksi tässäkin sodassa kärsivät eniten asepalvelusikäiset nuoret. Nuoria on lähetetty rintamalle san-

QR-linkki adressiin => IG: @russiandeserterswelcome

hankaloittaisi Venäjän sotaoperaatioita ja tarjoaisi humanitaarisen kohtelun Venäjän hallinnon harjoittamaa sotaa vastustaville.

Ihmisten reaktiot Euroopassa Venäjän ja Ukrainan sotaa kohtaan ovat räikeällä tavalla myös osoittaneet, miten kaksinaismoralistisesti täällä suhtaudutaan eri ihmisten ahdinkoon. Suomi EU:n mukana asetti välittömästi talouspakotteita Venäjälle sodan alettua, mutta Israelille ei vuosikymmentenkään palestiinalaisten sorron jälkeen olla asetettu pakotteita, koska EU:n mukaan pakotteista ei olisi hyötyä. Sodan alettua Ukrainassa Eu-

taanotto on ollut näin erilaista. Bulgariaan pääministeri Kiril Petkov kiteytti asian sanoessaan, että ukrainalaiset ovat “älykkäitä ja koulutettuja eurooppalaisia”, toisin kuin edellisen pakolaisaallon ihmiset, “joiden taustat olivat epämääräisiä ja jotka voisivat olla vaikka terroristeja”. Unkarin pääministeri Viktor Orbán totesi, ettei tarvitse olla rakettitieteilijä nähdäkseen eroa sotaa pakenevien ukrainalaisten ja “muslimialueilta paremman elämän toivossa saapuvien massojen” välillä. Monia Ukrainasta pakenevia Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta kotoisin olevia opiskelijoita ja maahanmuut-

”Ihmisten reaktiot Euroopassa Venäjän ja Ukrainan sotaa kohtaan ovat räikeällä tavalla myös osoittaneet, miten kaksinaismoralistisesti täällä suhtaudutaan eri ihmisten ahdinkoon.”

rooppa on avosylin vastaanottanut yli neljä miljoonaa ukrainalaista pakolaista tarjoten heille ilmaiset kuljetukset ja luvan ylittää rajan ilman passia tai henkilökorttia, kun taas vuonna 2015 Syyrian sotaa pakenevat 1,3 miljoonaa pakolaista joutuivat ylittämään rajat laittomasti ja Euroopan yleinen narratiivi oli, ettei Euroopan kapasiteetti riitä turvapaikan antamiseksi näin monelle pakolaiselle.

Vain muutama kuukausi sitten Puola, joka on Euroopan valtioista ottanut nyt vastaan kaikkein eniten ukrainalaisia pakolaisia, lähetti sotilaita rajoilleen ja aloitti muurin rakentamisen estääkseen Lähi-idästä saapuneiden pakolaisten pääsyn Valko-Venäjän kautta Eurooppaan. Koko Eurooppa katseli passiivisena vierestä, kun Valko-Venäjän rajalla jumissa olevia pakolaisia jäätyi kuoliaiksi ilman ruokaa, suojaa ja lääkkeitä.

Euroopan valtioiden johtajat eivät ole jättäneet arvailujen varaan, mistä syystä vas-

tajia ei ole päästetty juniin ja busseihin, heitä on pysäytetty rajoilla ja he ovat kohdanneet matkalla paljon väkivaltaa. Suomessakin turvapaikanhakijoiden rasistinen kohtelu on selkeästi havaittavissa: samalla kun ukrainalaisille on myönnetty saman tien työntekoon oikeuttava tilapäinen suojelu, tuhannet paperittomat ovat odottaneet vuosia Suomessa turvapaikkaa vailla perusoikeuksia. Rasismi pistää silmääni myös siinä, miten tavallisista kansalaisista niin moni on vasta nyt kiinnostunut kotimajoituksesta ja solidaarisuudesta pakolaisia kohtaan, vaikka avun tarpeessa olevia pakolaisia on ollut täällä jo vaikka kuinka pitkään. Toivon kuitenkin, että nyt pakolaisavun tarpeeseen heränneet suomalaiset jatkavat toimintaa myös muiden pakolaisten parissa eivätkä auta pelkästään nyt, kun kyse on ukrainalaisista. Parhaillaan nykyinen tilanne voisi synnyttää Suomeen laajemman turvapaikanhakijoiden oikeuksia puolustavan liikkeen.

Kaksinaismoralismi näkyy myös Suomessa käytävässä keskustelussa NATO:sta. NATO:n toiseksi suurimman asevoiman Turkin miehityssota Pohjois-Syyrian kurdialueilla ei juurikaan eroa Venäjän toimista Ukrainassa. Turkki ja sen tukemat joukot pommittavat kurdialueilla jatkuvasti siviilejä ja siviilikohteita sekä kiduttavat, raiskaavat ja kidnappaavat ihmisiä. Turkki on käyttänyt kemiallisia aseita siviilejä vastaan, pommittanut terveydenhuoltoinfrastruktuuria ja parhaillaankin kontrolloi miljoonien ihmisten veden- ja sähkönjakelua Rojavan autonomisella alueella, minkä johdosta satoja tuhansia ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Parhaillaan Euroopassa hehkutettu Turkin Bayraktar TB2-drooni on kehitetty osittain juuri kurdien tuhoamista varten. Turkki on tukenut ISIS:iä ja muita alueella toimivia jihadistisia terroristijoukkoja vuosien varrella antamalla aseita niiden käyttöön, järjestämällä sotakoulutuksia ja terveydenhuoltoa sekä avustamalla logistiikassa, sallimalla ISIS-taistelijoiden kulun Turkin kautta Rojavaan sekä käymällä öljykauppaa ISIS:in kanssa. Presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Pekka Haavisto ovat julkisuudessa puhuneet myönteisesti Turkista ja ”yhteistyön” lisäämisestä Turkin kanssa jättäen mainitsematta Erdoganin johtaman Turkin todellisen luonteen. Suomi myi Turkille vuosina 2015–2020 yli 53 miljoonalla eurolla aseita, joita on käytetty myös kansainvälisen oikeuden vastaisessa hyökkäys- ja miehityssodassa Rojavassa.

Koska Suomi on sitoutunut olemaan myymättä aseita sotaa käyviin maihin, asevienti Turkkiin on tällä hetkellä pääosin jäissä – yksi asevientilupa (Robonic Ltd, Tampere) on vielä voimassa vuoden 2029 loppuun asti. Ukrainan sodan varjolla Turkki on nyt kuitenkin esittänyt toiveita Suomelle maiden välisen asekaupan jatkamisesta. Viimeisimpien lausuntojen mukaan vaikuttaa siltä, että tämän toiveen huomioiminen on ehto Turkin

tuelle Suomen hakiessa jäsenyyttä NATO:on. Miten voit vastustaa Turkin toteuttamaa kansanmurhaa: - Boikotoi Turkkia – älä osta Turkissa valmistettuja tuotteita tai käytä Turkin valtion palveluita, kuten Turkish Airlinesia. Lisätietoa sivulla: turkkiboikottiin.net

- Allekirjoita adressi, jossa vaaditaan Kurdistanin työväenpuolueen poistamista EU:n terroristijärjestöjen listalta: justiceforkurds.info/petition - Tutustu ja levitä tietoa Turkin suorittamasta kansanmurhasta.

- Vastusta aktiivisesti Suomen valtion asemyyntiä Turkille.

Mielestäni Suomen ei missään nimessä tule tiivistää suhteita yhden ihmisoikeuksia rikkovan ja julmaa sotaa käyvän valtion kanssa vastustaakseen toista. Venäjän ja Ukrainan sodassa kärsivien siviilien tukeminen ei vaadi imperialistiseen sotilasliittoon liittymistä. Jos Suomen turvallisuus Venäjän naapurina huolestuttaa, kannattaa kiinnittää huomio siihen, miten Euroopan Unioni on NATO-jäsenyyden puutteesta huolimatta tukenut Ukrainaa sodassa niin poliittisesti, taloudellisesti, sotilasavun muodossa ja Venäjän vastaisilla pakotteilla. En näe syytä olettaa, että Suomen kohdalla reaktiot olisivat erilaiset. Pahimmillaan Suomen NATO-jäsenyyden hakeminen vain provosoi Venäjää. Nyt, kun Suomen johto kaikesta huolimatta on päättänyt hakea NATO-jäsenyyttä, on aika pitää entistä kovempaa ääntä NATO:n ja Turkin politiikan ongelmista.

hemläxan Jag har börjat tänka att våren kanske är min favoritårstid. Det är skönt när allt i naturen börjar bli grönt, solen skiner och du kän-

ner dig energisk! Men när du hör den första

gåsen flyga tillbaka, kommer du ihåg också de

dåliga delarna av våren. Pollen får dig att nysa hela tiden och din hund är allergisk också. Ni mår hemskt tillsammans. Men solen skiner i

alla fall. Studierna blir mer intensiva och det

känns som du skulle drunkna. Det är lite för kallt när du har din första picknick men det

börjar kännas att sommaren är på ingång. När den sista uppsatsen är klar är du ledig. Ledig att njuta: njuta av naturen, njuta av solen.

Sedan måste du börja jobba och så kommer

hösten igen. Jag är faktiskt inte säker om våren är längre min favorit.

- vinmamma

KUVA: UNSPLASH 34

IRTOLAISEN YSTÄVÄT

Minä olen: Jari Eloranta, taloushistorian

professori ja valtsikan yksi varadekaaneista

Horoskooppimerkkini: Kaksonen

Lempivärini: Harmaa (voi olla yllättävä

vaihtoehto, mutta pidän sen värisistä koirista!)

Lempieläimeni: Koira (ehkä ylläolevasta helppo ennustaa)

Minä harrastan: Musiikkia, etenkin kitaransoittoa

Lempiaine koulussa: Englanti ja historia

Televisiosta katselen: Monenlaista, mutta jostain syystä usein jenkkiläisiä sitcomeja, mukavasti pää tyhjenee asioista.

Lomalla minä: Vietän aikaa perheen kanssa, soitan musiikkia, luen. Haluaisin oppia: Soittamaan pianoa.

Haluaisin tavata: Jos kyse elävistä, niin Obaman. Jos jo kuolleista, Einsteinin.

Haluaisin matkustaa: Matkustan työn puolesta jo ihan tarpeeksi. Ehkä joskus vielä Kiinaan. Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Ehtisin tehdä kaikki työt ja jopa joskus rentoutua! Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Jääkiekkoilija. No, ei tullut. Onneksi.

Bravuurini keittiössä: Hernekeitto. Olin kokkina jo armeijassa, ja siellä opin sen tekemään ihan alusta saakka.

Salainen paheeni: Jotkut tietyt musikaalit, kuten Moulin Rouge, siis se elokuva. Hienoa musaa, innovatiivisesti sovellettu.

Viimeksi nauroin: Varmaan jollekin vaimon kommenteista.

En koskaan unohda: Neuvostoliiton romahdusta tai 9/11 tapahtumaa

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Ole hyvä ihmisille. Aina. Ei poikkeuksia.

KUVAT: JARI ELORANTA & CANVA

irto lai nen