Pääkirjoitus
Hyvän ja pahan mielen palsta
Taso:n tervehdys
Kurentovanje – perinteet ja pysyvyys
Hetkellisyydestä pysyvyyttä
Uusia perinteitä
Kapinaa kaduilla ja kampuksilla
Puhutaan rahasta! Toimeentulo ulkomaanharjoittelussa
Edellä esitettyjen perustelujen
mukaisesti tulisi valtioneuvoston
menettely asiassa kumota ilmastolain vastaisesti
Irtolaisen säkeet
Levyarvostelu: Arppa tekee Arppaa
Avaruudessa ei ole yötä
Sarjakuva
Irtolaisen Ystävät
Päätoimittajat: Iida Aitolahti & Samppa Jokelainen
Taitto: Iida Aitolahti, Samppa Jokelainen, Esa Noresvuo, Ilona Villi
Kannen kuva: Nicole Gülch
Kirjoittajat: Benjamin Byholm, Samppa Jokelainen, Elina Lakkala, Peppi Kaulo, Axu Kukkurainen, Jemina Kulju, Elsa Päätalo, Tytti Ruusunen, sekä lukijakunnan runosielut
Kuvitus: Oscar Arminen, Benjamin Byholm, Anni Koikkalainen, Krista Korpiniemi, Ella Rantanen, Tytti Ruusunen, Elina Saarikoski, Jaakko Vettenniemi, Pixabay, Unsplash
Painos: Tikkurilan paino Oy, 80kpl
Yhteystiedot: irtolainenlehti@gmail.com, instagram: @irtolainenlehti
Julkaisija: Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry
Irtolainen saa HYY:n ainejärjestölehtitukea
Lo and BehoLd! Irtolainen ei olekaan kuollut! Tämän vuoden päätoimituksella kesti vain hieman tavallista kauemmin herättää se henkiin talvihorroksestaan. Yhmun painettujen aineistojärjestölehtien ilmatila ei sittenkään ole täysin Poleemin hallinnassa. Poliittisen historian opiskelijana olen tosin tainnut kaapata nyt Irtolaisenkin.
Kevään ensimmäisen ja viimeiseksi jäävän Irtolaisen löyhäksi teemaksi on valittu pysyvyys, eli jos havaitset jonkun aiheeseen ohimennen tekstissään viittaavan, ei kannata häkeltyä. Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijat pohtimassa pysyvyyttä – oivaltavaa, eikö…
Yliopisto-opiskelijan, tai no, ennen kuin lähden universalisoimaan omaa kokemustani, minun elämässäni on koko opiskeluajan ollut vain vähän rutiininomaista pysyvyyttä. Yhteiskunnallinen tai sosiaalinen paine ei siihen yksinkertaisesti riittävissä määrin pakota: yksittäisen, epäsäännöllisen ja yleensä myöhään päivällä alkavan luennon ympärille on vaikea muodostaa tasaista päivärutiinia. Opiskelijan on jopa norminmukaista puhua mahdollisimman epäsäännöllisistä ja suunnittelemattomista opiskeluaikatauluistaan ja päivärytmistään sekä all-nightereista, jolla päälle kaatuva epäjärjestelmällisyys maagisesti ratkaistaan. Itsekurin ei turhaan armeijassa hoeta olevan kurin korkein muoto: kaikki eivät siihen yllä. Järjestelmällinen opiskelija on lääkiksestä löytyvä anomalia.
Rousseaun sanoin: ”Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa.” Opiskelijoina, hieman vapaampina näistä normien ja sovinnaisen yhteiskuntaelämän kahleista, tuntuisi idioottimaiselta kytkeä itsensä niihin oma-aloitteisesti. Kerrankin saa elää kuin pellossa, kuten Rousseaun myyttinen luonnontilainen alkuihminen konsanaan. Lisäksi yliopisto-opiskelijoita, tai ainakin valtsikalaisia koulutetaan kyseenalaistamaan kaikki itsestään selvänä pidetty, polvesta polveen suggeroitu tieto, tavat ja perinteet. Yritä siinä sitten taantua ikiaikaisiin rutiineihin ja riitteihin, kun jatkuvasti patistellaan heräämään ajatustottumusten unesta!
Koko opiskelijan elämäntapa ja valtavirtaa vastaan uiva ajatusmaailma suorastaan sotivat pysyvyyttä vastaan. Ehkäpä koko opiskelijaelämäjakson tarkoitus onkin kypsyttää ihminen liian vapauden tuomaan rappioon. Kun joutuu joka päivä patistamaan itsensä hommiin, alkaa ulkopuolelta pakotettuja rutiineja ehkä lopulta arvostamaan. Valmistuttuaan sitä onkin jo sitten täysin protestanttisen työetiikan pauloissa.
Iso kiitos kaikille tähän numeroon kontribuoineille ja varsinkin ylimääräisille päätoimittajille Ilonalle ja Esalle!
Samppa Jokelainen, eräs päätoimittajista
Kuva: Krista Korpiniemi
TEKSTI: ELINA LAKKALA KUVA: ANNI KOIKKALAINEN
Olen viime aikoina (ja muinakin aikoina) miettinyt paljon onnellisuutta. Kunnon koululaisena lainasin tietysti aiheesta self help -kirjan ja kunnon valtsikalaisena lainasin sellaisen self help -kirjan, jossa on lähdeviitteet. Kirjassa mainitaan Sonja Lyubomirskyn väite, että 50 prosenttia onnellisuudesta määrittyy geneettisesti, 10 prosenttia ulkoisten olosuhteiden (kuten menneiden elämän tapahtumien, rikkauden, terveyden, iän tai ammatin) mukaan ja 40 prosenttia määrittyy asenteiden, näkökulmien ja elämäntavan mukaan.
Lyubomirskyn lukuihin olisi varmaan helppoa puhkoa reikiä (esimerkiksi monessa onnellisuustutkimuksessa on todettu, että vaikka ihmisten subjektiivinen hyvinvointi mukautuu moniin elämänmuutoksiin, ei se mukaudu työttömyyteen tai tulojen vähyyteen), mutta en nyt oikeastaan jaksa tai halua. Meikämankelista tuntuu jotenkin lohdulliselta, että kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta johonkin voi. Ainakin itse tulkitsen kirjan dataa siten, että vastoinkäymiset eivät välttämättä syökse epätoivon kuiluun, vaan ehkäpä pikemminkin epätoivon kuoppaan, josta voi kivuta vielä poiskin –etenkin jos saa muiden ihmisten apua.
Sen jälkeen kun kirjassa on pohdittu syvällisesti onnellisuuden luonnetta, listataan siinä vielä lopuksi ”onnentaitoja”, jotka perustuvat tutkittuun tietoon siitä, mikä lisää ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia. Sen kunniaksi, että en ole omaksunut noista taidoista vielä yhtään, listaan tähän lopuksi vielä pari itse keksimääni omaa onnellisuuttani lisäävää taitoa tai tapaa, jotka perustuvat täyteen mutuiluun.
1. Teen juominen – Voi jummi jammi, kuinka lehtivesi saa meikäläisen hyvälle mielelle. Toisin kuin kahvissa, teessä on kofeiinin lisäksi myös teaniinia, joka on rauhoittavaa tai jotain muuta auvoisaa. Teaniini tekee joka tapauksessa eetvarttia aivoille. Lisäksi löydän itse kupillisesta teetä tiettyä jatkuvuutta ja pysyvyyttä: vaikka menisi kuinka huonosti, on toivottavasti mahdollista juoda kuppi teetä, ja silloin menee aika hyvin. Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että ilmastonmuutoksen seurauksena kaikki nykyisten teentuotantoalueiden ekosysteemit menevät mukkelismakkelis, eikä tee enää kasva. Tai jos tulee massiivinen kauppasota tai jotain.
2. Kelojen pysäyttäminen (aina välillä) – Jokaisen teekupillisen kohdalla ei ole pakko miettiä ilmastokatastrofeja tai kauppasotia. On ihan ok välillä pysäyttää oma sisäinen doomerinsa, ja nauttia hetkestä, vaikka eihän tuo meno nyt hyvältä näytä. Välillä voi vaalia myös toivoa.
3. Pidä hyvistä ihmisistä kiinni – Älä nyt siis kirjaimellisesti, älä ainakaan ilman lupaa, mutta kuvainnollisesti. Konkreettisesti omassa elämässäni tämä tarkoittaa sitä, että koitan patistaa itseäni pitämään ihmisiin yhteyttä silloinkin kun tuntuu siltä, että menee heikosti. Aina muiden ihmisten näkemisen jälkeen ei ole parempi olo, mutta usein on. Ainakin, jos näkee ihmisiä, joista pitää.
4. Pidä hyvistä ihmisistä kiinni – No kyllä kannattaa kirjaimellisestikin pitää ihmisistä kiinni. Halit tekkee hyvvää.
Uusi hallitusvuosi käynnistyi tammikuun alussa, ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen. Uudessa hallituksessa on seitsemän jäsentä ja me kaikki olemme untuvikkoja järjestötoiminnan suhteen. Vaikka järjestötoiminnan aloittaminen on herättänyt välillä paljon kysymyksiä, olemme myös saaneet aloittaa toimintamme täysin puhtaalta pöydältä. Älkää kuitenkaan huoliko, tärkeitä perinteitä ei ole unohdettu!
Taso viettää huhtikuussa 55-vuotisjuhliaan. Alkuvuosi onkin pitänyt sisällään paljon vujuihin liittyvään järjestelyä. Juhlapaikkana toimii upea Dylan Marmoripiha, joka Tason pitkän historian tapaan huokuu menneisyyden loistoa. Vuo sijuhliin on pohdittu muun muassa koristusta, bändiä ja silliksen menua.
Vujujen lisäksi olemme onneksi myös ehtineet järjestää muutakin toimintaa. Taso on järjestänyt niin bileitä, kulttuuritapahtumia, sitsit kuin yhden opintomatkankin alkuvuoden aikana. Alun järjestötoiminnan jännitys on haihtunut, ja järjestötoimijan itsevarmuus on (ainakin hieman) kasvanut. Onneksi hallitus on saanut paljon apua niin vanhoilta hallituslaisilta kuin muiden järjestöjen toimijoilta, kiitos siitä! Voin luvata, että myös loppukevääksi, ja hieman jo syksysikin, on suunniteltu tasokasta toimintaa jäsenistölle, pysykää siis kuulolla.
Sunnuntaina 19. helmikuuta matkasin poikki Slovenian osana Erasmus-opiskelijoista koostuvaa bussilastillista, päivän tavoitteenamme kokea Kurentovanje, tai toiselta nimeltään Pust, eli paikallinen karnevaali. Emme olleet todellakaan ainoat, joilla tuona päivänä oli sama määränpää: pikkukaupunki Ptuj, sillä kaupunki todella täyttyy vierailijoista karnevaaliaikaan – yli 150 000 ihmistä ottaa siellä osaa juhlallisuuksiin vuosittain. Kansainvälisyys näkyi Kurentovanjessa muutenkin, kuin meidän Erasmus-opiskelijoiden läsnäolossa – niin Bulgariasta, Itävallasta kuin Kroatiastakin saapuu ryhmiä ottamaan osaa karnevaalikulkueisiin Ptujssa. Perinne siis yhdistää laajempaa aluetta ja tuo ihmisiä yhteen valtion rajojenkin takaa. Kuulemani mukaan monet junalla kaupunkiin saapuneista matkustivat junan lattialla, sillä penkkejä ei väenpaljouden vuoksi riittänyt kaikille. Odotettavissa oli siis jotain erityistä.
Nimitys “Kurentovanje” tulee juhlan keskiössä olevan mystisen, pakanallisen
“Kurent” -hahmon nimestä. Nämä suuriin karvaisiin pukuihin ja naamioihin sonnustautuneet kurentit omaavat uskomuksen mukaan kyvyn karkottaa talvi mennessään – tähän kuuluu oleellisesti pukuun kiinnitettyjen lehmänkellojen avulla luotu meteli. Kurentien ovelta ovelle kiertävä perinne kirjattiin vuonna 2017 Unescon aineettoman inhimillisen kulttuuriperinnön luetteloon – täten pyrkien suojelemaan sen pysyvyyttä. Kurentovanje viittaa siis sanana näiden hahmojen suorittamaan riittiin, eikä niinkään itse karnevaaliaikaan.
Nykymuotoisena kevään siirtymäriittiä on vietetty vuodesta 1961, mutta perinteellä on toki pidemmät juuret historiassa. Kurentovanje-juhlan alkuperä on hämärän
peitossa, mutta sen oletetaan juontuvan varhaisista perinteistä ja tavoista slaavilaisessa, kelttiläisessä sekä illyrialaisessa kulttuureissa – samankaltaisia perinteitä löytyy halki Balkanin. Yleisemmin eurooppalaisten karnevaaliperinteiden historialliset juuret löytyvät keskiajalta ja sitäkin varhaisemmilta vaiheilta.
Suomessa olisi ehkä hassua juhlia kevään saapumista helmikuussa, mutta näillä eteläisen Keski-Euroopan leveyspiireillä karnevaalin ajankohta todella vaikuttaa jo keväältä – päivä Ptuj’ssa tuntui todella kevään ensimmäiseltä auringon lämmittäessä hilpeää väkijoukkoa. Auringon lämmön aistimisen rinnalla juhlahumua tarkkaillessa ja siihen uppoutuessa huomasi myös
muunlaista kehollisuutta: äänekäs, ravisteleva
Ptuj on KoillisSloveniassa
sijaitseva, noin
25 000 asukkaan
kaupunki, joka on tunnettu karnevaalimenoistaan. Kyseessä on yksi nykyisen
Slovenian alueen
vanhimmista
kaupungeista
sen historian
ulottuessa
aina antiikin
Roomaan saakka.
nauru, tanssiminen ja hyppiminen musiikin ja lehmänkellojen soidessa. Tämän ruumiillisen karnevaalihumun voi kuvitella olleen keskiajan Euroopassa vielä eri tavalla merkityksellistä, sillä silloin kristillisessä mielessä “lihan” vaikutuspiiriin liitetyt asiat olivat korosteisemmin syntisiä, kääntöpuolena “hengen” asioihin. Karnevaalin aikana monet normit kuitenkin siirrettiin sivuun, mikä on nykyajassakin osa juhlaa.
Juhlaan kuin juhlaan kuuluu usein keskeisesti sille ominaiset herkut, ja tämä pätee myös slovenialaiseen karnevaaliin. Samalla symbolisella ja materiaalisella tasolla herkut ovat osa siirtymää – talvivarastot syödään loppuun, sillä uusi satokausi on jo edessä, ja talvesta on selvitty. Krof – eli eräänlainen alkujaan itävaltalainen makea munkki on
karnevaaliajan keskeisiä perinneruokia Sloveniassa. Näen tämän rinnastuvan helposti suomalaisessa kansanperinteessä ja kristillisessä tapakulttuurissa laskiaispulliin ja paaston aikaan laskeutumiseen – karnevaali kattaa 10 päivää päättyen laskiaistiistaihin, Mardi Gras’n, jota seuraa pääsiaistä edeltävä 40 päivän paasto.
Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta karnevaaliperinteissä on tärkeää niiden sisältämä mahdollisuus sosiaalisten normien ja roolien rikkomiseen. Keskiajalla yhteiskunta oli hierarkiassaan hyvin jähmeä, eikä liikkuvuutta roolien välillä juuri ollut; syntyessään talonpojaksi tai herraksi, oli ihminen pysyvä säädyssään lopun ikäänsä. Karnevaali oli kuitenkin vuosittainen mahdollisuus hyväksytyllä tavalla poiketa rooleista ja kääntää niitä päälaelleen; rajatuksi ajaksi vuosittain yleiset säännöt menettivät pitävyytensä –miehet saattoivat pukeutua naisiksi, ryysyläiset keisareiksi ja niin edelleen. Myöskään virkavalta tai laki eivät samalla tavalla sito-
neet ihmisiä karnevaalin aikaan. Nykyäänkin Ptuj’ssa kaupungin pormestari luovuttaa kaupungin avaimet niin sanotulle karnevaaliprinssille, jolla on kuvainnollinen valta hallita aluetta karnevaalin ajan.
Perinteet – pysyviä vai jatkuvia?
Kyseessä on sukupolvia ylittävä ja yhdistävä riemujuhla – karnevaaliin ottavat osaa niin lapset kuin vanhuksetkin. Tässä piilee merkittävin palanen karnevaalin pysyvyyttä – kun perinne tulee tutuksi ja rakkaaksi jo lapsena, voi sen jatkuvuuden katsoa olevan todennäköisempää. Kuten aiemmin todettu, erilaiset karnevaalit ovat vanhoja perinteitä, jotka eivät toki ole pysyneet ajassa muuttumattomina, mutta jatkumo on silti jotakin, joka on säilynyt milloin missäkin muodossa aikojen halki. Kaupallistumista ei voi olla huomaamatta, erinäinen muovikrääsä ja kertakäyttöisiksi ostetut naamiaisasut ovat tulleet osaksi juhlaa, mutta silti osa alkuperäistä on pysynyt tapahtuman ytimessä.
Kurentovanje on siirtymäriitti vuodenaikojen välillä – keskiössä on talven karkottaminen, sen jahtaaminen ja pelotteleminen pois, sekä saapuvasta keväästä riemuitseminen.
Voidaan kyseenalaistaa, onko perinteissä kyse pysyvyydestä vai ennemminkin jatkuvuudesta. Kuten yhteiskuntatieteilijöinä ymmärrämme, ei juuri mikään sosiaalinen tai kulttuurinen ilmiö ole staattinen, vaan tulee jatkuvasti uudelleenmuotoilluksi toiston kautta. Toisaalta pysyvyyden konsepti käsitettynä muutoksen vastakohtana saa perinteet näyttäytymään enemmän pysyvyyden kuin muutoksen edustajina – juuri tuo toistuvuus on ehkä tavallaan myös pysyvyyttä. Toisaalta, itse perinteen luonne siirtymäriittinä omaa merkityksessään jotain muuta kuin pysyvyyttä, nimittäin muutosta
ja nimensämukaisesti siirtymää. Kuitenkin siirtymän toistuessa vuosittain on siinä myös jotakin pysyvää.
Pohdintani taitaa kulkea ympyrää, mutta oli miten oli – osallistuminen Kurentovanjen juhlintaan jää mieleeni yhtenä vaihtariaikani erityisimmistä kokemuksista, edusti se sitten pysyvyyttä tai ei. Usein, kun lähtee kokemaan jotakin vailla ennakkotietoja ja -olettamuksia, avoimin mielin ja uteliaisuudella, yllättyy positiivisesti. Näin kävi tämän kokemuksen suhteen; en tiennyt mitä odottaa, ja sain yllättyä.
Teksti: Ilona Villi
Kuvat: Unsplash
Japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan muutosta ja asioiden hetkellisyyttä. Ilmiölle on oma nimityksensäkin: mono no aware. Termille on vaikeaa keksiä sujuvaa käännöstä, mutta yksinkertaistettuna se viittaa asioiden hetkellisyyteen liittyvään haikeuteen. Mono no aware tarkoittaa toisaalta myös hetkellisyyden hyväksymistä. Kaikessa haikeudessaan asioiden hetkellisyys hyväksytään, ja sitä pidetään jopa kauniina. Muutos nähdään osana luonnollista kiertokulkua. Kuuluisa esimerkki hetkellisyyden arvostuksesta Japanissa on kevään hanami eli kirsikkapuiden kukinta-aika. Hanami kestää vain muutaman viikon, ja silloin onkin tärkeää nauttia kukkien ohimenevästä kauneudesta.
Mono no aware -asenne kumpuaa Japanin kahdesta merkittävästä uskonnosta, buddhalaisuudesta ja shintolaisuudesta. Shintolaisuus on polyteistinen uskonto, joka uskoo, että jumaluuksia esiintyy kaikissa luonnon kappaleissa ja ilmiöissä. Jumaluuksia voi olla niin tuulessa, kivissä kuin eläimissäkin. Jumaluuksien vallitsema luonto muuttuu jatkuvasti esimerkiksi vuodenaikojen vaihtelun myötä. Koska luonto on jatkuvassa muutoksessa, myös koko maailma pysyy hetkellisyyden tilassa.
Hetkellisyyden ihanne ilmenee vahvasti shintolaisissa pyhäköissä, sillä monet niistä puretaan ja rakennetaan uudelleen tietyin aikavälein. Pyhäköistä kuuluisin on kenties Japanin lounaisosassa sijaitseva Ise-Jingu, joka rakennetaan uudelleen 20 vuoden välein. Uusi pyhäkkö rakennetaan aina täsmälleen samanlaisena kuin alkuperäinen, mutta joka kerta hieman eri paikkaan. Ise-Jingun uudelleenrakentamisen perinne on jatkunut jo 1600 vuoden ajan, ja pyhäkön ajatellaan olevan yhtä vanha, vaikka teknisesti se onkin ollut olemassa vain muutamia vuosia. Pyhäkön rakentamiselle aina vain uudestaan ei ole mitään erityisen painavaa syytä. Perinteen katsotaan vain korostavan asioiden hetkellisyyttä ja toisaalta myös ylläpitävän pyhäkön pitkäikäisyyttä.
Vaikka kyseisen perinteen keskiössä on ajatus hetkellisyydestä, voi pyhäkössä tapahtuvan jatkuvan muutoksen nähdä johtavan myös eräänlaiseen pysyvyyteen. Ise-Jingun uudelleenrakentaminen ylläpitää pyhäkön pitkäikäisyyttä, ja tällä tavoitellaan myös pyhäkön ikuisuutta. Purkamalla ja rakentamalla uudelleen pyhäkkö pysyy ehjänä, juuri siinä muodossa ja kunnossa kuin se on tarkoitettu nähtäväksi. Se ei luhistu ja ränsisty, vaan säilyy ikuisena tulevillekin sukupolville.
Teksti: Axu Kukkurainen
Kuvat: Elina Saarikoski
Juhlapuheita, keilapalloja (!) sekä uusia perinteitä. Vuosijuhlat, joissa pääsimme juhlimaan 5-vuotta täyttävää Kumousta sisälsivät yllätyksiä itse kullekin sekä jo unohdettuja perinteitä. Yhteiskunnallisen muutoksen yhteinen ainejärjestö on oman taipaleensa alussa, joka vielä kalpenee esimerkiksi 55-vuotta tänä vuonna täyttävän Taso ry:n rinnalla. Juhlista ei tosin puuttunut innokkuutta, riemua tai kumouksellisuutta.
Lauantaina 4.3. Pasilaan vuosijuhlatilaan kertyi ihmettelevä joukko yhteiskunnallisen muutoksen -opiskelijoita. Syykin oli selkeä, sillä viimeisistä yhmun vuosijuhlista oli vierähtänyt jo tovi ja monelle juhlijalle vuosijuhlat olivat täysin uusi ja jännittävä konsepti. Koronapandemian jälkeen yhmut ovat päässeetkin vain kaksille vuosijuhlille, sillä omia ‘’pyöreitään’’ juhlivat Polho ja Keho syksyllä 2021.
Toimin itse vuosijuhlien juontajana ja olin ollut jo pidemmän aikaa mukana vuosijuhlien suunnittelussa. Oma näkemykseni juhlista onkin siis värittynyt ja puolueellinen, sillä järjestäjä harvoin pääsee vieraan tavoin nauttimaan juhlien stressittömistä tilanteista sekä yllätyksellisistä käänteistä.
Vuosijuhlat vaikuttivat monelle jännittäviltä – olihan konsepti monelle vieras ja jännittävä. Vuosijuhlista saa kuitenkin ikimuistoista muistopintaa osaksi yliopistoelämää. Omaan silmään monet vieraista olivat juuri sopivan jännittyneitä sekä innostuneita. Muiden ainejärjestöjen tervehdykset, alumnit sekä oudot vuosijuhla-käytännöt jännittivät asianmukaisesti. Näiltä vuosijuhlilta varmasti jää monen mieleen juhlapuheet, kadonnut kossupullo sekä juhlatunnelma, jonka merkitystä en aliarvoisi.
Kuvassa sain juuri tietää edessäni istuvan henkilön tarkastaneen pandemia-ajan aikaisen videopääsykokeeni
Yliopistossa kirjoilla olemisessa ikävä puoli on, että moni unohtaa lapsenmielisyyden. On toki ymmärrettävää että maailma täynnä tuskaa,
pandemioita ja sotia sekä nykyinen kriisi-termin -trendiytyminen ei välttämättä kannusta hilpeyteen. Varsinkin meidän opiskelulinjaamme asianmukaisesti usein rantautuu muiden ihmisten kanssatuska, auttamisen tarve sekä epäkohtien tiedostaminen. Sanonkin, että on hyvin tärkeää että opintojemme myötä opimme ymmärtämään yhteiskunnallisen muutoksen kiemurat ja löytämään omat lokeromme siinä. Toivoisin kuitenkin, että osaisimme myös kumota tuon aikuisuuden ja vakavuuden sietämättömän välttämättömyyden ilolla, naurulla ja nuoruudella.
Koska Irtolainen on tullut tunnetuksi taidelehtenä ja erottautuukin usein monilla runoillaan, pyysin ChatGPT:tä kirjoittamaan runon kumouksellisista vuosijuhlista, joka minusta kuvaakin vuosijuhlia oikein mainiosti.
Kumoukselliset vuosijuhlat täällä nyt ovat, tavallisuudesta poikkeavaa meininkiä tarjolla on taas.
Ei vanhaa kaavaa, ei perinteitä, uutta polkua kulkemaan meitä ohjataan tänään.
Korkeuksiin nousee musiikin volyymi, tanssijat heittäytyvät villisti menoon mukaan.
Tunnelma tiivistyy, kun juhlat yltävät huippuunsa, hymyt kasvoilla, kaikki yhdessä nauttien tästä hetkestä.
Tänään juhlimme vapautta ja tasa-arvoa, kaikkien oikeutta olla oma itsensä.
Rakkaus, suvaitsevaisuus ja ystävyys, nämä arvot ohjaavat meitä eteenpäin.
Kumoukselliset vuosijuhlat, nyt juhlaan tää, tule mukaan, tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, jossa voit unohtaa arjen, heittäytyä vapaaksi, tanssia yhdessä, nauttia elämästä täysin rinnoin.
Teksti ja kuvat: Benjamin Byholm
Ranska on sisäpoliittisessa myllerryksessä. Kuukausia jatkuneet mielenosoitukset hallituksen eläkeuudistusta vastaan ovat keränneet miljoonia ihmisiä kaduille. Alkukevään aikana tilanne kärjistyi entisestään hallituksen runnottua lain läpi ilman parlamentin alahuoneen äänestystä. Vallankumouksen perinteelle uskolliset ranskalaiset ovat jälleen kerran nousseet barrikadeille vastustamaan vallanpitäjiä. Mihin kamppailu päättyy? Entä mikä on opiskelijoiden rooli kansanliikkeessä? Irtolainen raportoi paikan päältä Lyonista
Rhône-joen ylittävä silta on täyttynyt mielenosoittajista. Ammattiliittojen punaiset liput liehuvat ihmismeren yllä. Kansainvälinen kaikuu kaiuttimista. Kymmenet tuhannet ranskalaiset marssivat Lyonin kaduilla osoittaakseen tyytymättömyyttään eläkeuudistusta ja hallituksen politiikkaa kohtaan. Alkuvuodesta alkanut kansanliike on ollut näkyvä osa arkea Ranskan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Ammattiliittojen käynnistämät lakot ovat pistäneet julkisen liikenteen aikataulut uusiksi, opiskelijat ovat vallanneet kampuksia ja kaupungin aukiot ovat harva se päivä mielenosoittajien täyttämiä.
Tänä maaliskuisena tiistaina väkeä on erityisen paljon. Työläisiä, eläkeläisiä, opiskelijoita – ihmisiä jotka haluavat saada äänensä kuuluviin. Väkijoukko on
aloittanut marssin kantakaupungin halki kohti Bellecourin aukiota Lyonin keskustassa.
Suomalaiselle ranskalainen mielenosoituskulttuuri vaatii totuttelua. Näkyvä vastakkainasettelu poliisin ja mielenosoittajien välillä on selvästi yleisempää kuin suomalaisissa mielenilmaisuissa. Rhônen ylittävän sillan toisessa päässä poliisi on sulkenut lyhyimmän reitin aukiolle vesitykein varustetun panssaroidun poliisiauton voimin. Mielenosoittajat eivät kuitenkaan pienestä hätkähdä, ja useampi kastuu läpimäräksi poliisin kohdistaessa vesisuihkun etujoukkoon. Väkijoukko vastaa heittämällä vesipulloja ja muita käteen osuvia esineitä poliisiautoa päin. Raskaasti varustetut poliisit rynnäkkökilpineen ja kaasunaamareineen tuovat mieleen lähinnä scifi-dystopian.
Ranskan tilanteesta on kuitenkin fiktio kaukana. Mielenosoitukset ovat kasvaneet yhä suuremmiksi kansalaisten turhautumisen lisääntyessä. Mielipidemittausten mukaan kaksi kolmasosaa ranskalaisista vastustaa eläkeuudistusta. Mutta mistä lakiesityksessä on oikeastaan kysymys? Annastiina Heikkilän tietokirjan nimeä lainaten, Miksi Ranska raivoaa?
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja tämän pääministerin Elisabeth Bornen ajama laki nostaa Ranskan eläkeiän nykyisestä 62:sta 64:ään vuoteen. Uudistus lisää myös täyden eläkkeen saamiseen vaadittavia töissäkäyntivuosia ja poistaa julkisen sektorin työntekijöiden erioikeuksia. Hallituksen mukaan uudistus on välttämätön eläkejärjestelmän tulevaisuuden turvaamiseksi elinajanodotteen noustessa ja eläkeläisten määrän kasvaessa suhteessa työssäkäyvään väestöön. Vastustajien mielestä uudistus rajoittaa kohtuuttomasti työväenluokan toimeentuloa, eikä ota huomioon vaihtoehtoisia keinoja eläkejärjestelmän turvaamiseksi.
aikaan kun vaikutus on paljon pienempi heille, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Se lisää eriarvoisuutta.” Guillemette kertoo olevansa eri mieltä uudistuksen taustalla vaikuttavan filosofian kanssa. ”On surullista olla kaksikymmentävuotias ja joutua elämään näin, koko ajan pidempään töissä”, Guillemette harmittelee. ”Tämän takana on Macronin mentaliteetti”, hän lisää.
Elias ja Guillemette eivät suinkaan ole ainoat opiskelijat, jotka vastustavat äänekkäästi eläkeuudistusta. Pelkästään Lyonissa on laaja opiskelijaliike lakiesitystä ja hallituksen politiikkaa vastaan. Äkkiseltään eläkeiän korotuksen ei ajattelisi olevan opiskelijoiden ykköshuolenaihe. Mikä selittää opiskelijoiden vastarinnan? ”Meillä on mahdollisuus koulutukseen, joka auttaa meitä tiedostamaan, että tämä koskee meitä, tämä koskee läheisiämme ja tämä koskee monia ihmisiä. Mitä enemmän meitä on, sitä suuremmalla mahdollisuudella voimme vaikuttaa asiaan”, Elias sanoo.
Eläkeuudistuksen lisäksi Guillemmettea ja Eliasta turhauttaa Ranskan nykyinen hallitus ja poliittinen tilanne. ”Eläkeuudistus on vain yksi asia muiden joukossa”, Guillemette toteaa. ”On paljon asioita joista olen eri mieltä Macronin puolueen kanssa. En siedä heidän visiotaan kapitalistisesta maailmasta tai ympäristöstä”, hän lisää. Elias pitää edustuksellisuuden puutetta ranskalaisen politiikan keskeisenä ongelmana. ”Äänestämme yhä enemmän oletusarvoisesti, Macronia vain vastuustaaksemme Le Peniä. Äänestämme
Palataan mielenosoitukseen. Bellecourin aukiolle virtaa koko ajan enemmän väkeä poliisien vesisuihkun ja mielenosoittajien välisen yhteenoton jatkuessa sillan päässä. Elias Meilheurat ja Guillemette Feuillat ovat selvinneet aukiolle kastumatta. Molemmat ovat insinööriopiskelijoita Lyonin INSA-korkeakoulussa, jotka ovat saapuneet mielenosoitukseen vastustamaan eläkeuudistusta. Mikä nuoret on saanut liikkeelle?
”Mielestäni ongelma on jo siinä, että hallitus sanoo uudistuksessa olevan kyse rahoitukseen liittyvästä ongelmasta, vaikka asia ei ole näin”, Elias sanoo. Häntä huolettaa myös uudistuksen eriarvoistava vaikutus. ”Ihmiset, jotka työskentelevät enemmän voivat huonommin samaan
”On surullista olla kaksikymmentävuotias ja joutua elämään näin, koko ajan pidempään töissä”
yhä enemmän vastaan eikä puolesta, mikä on haitaksi”, hän perustelee. Marine Le Pen on Ranskan kansallismielisen opposition johtaja ja Macronin vastaehdokas vuoden 2017 ja 2022 presidentinvaaleissa. Merkittävän määrän Macronin saamista äänistä viime vaaleissa katsotaan olleen pääasiallisesti Le Penin presidenttiyttä vastaan – ranskalaisten versio Suomessakin puhuttaneesta taktisesta äänestämisestä.
Kesken haastattelun joudumme siirtymään loitommas kyynelkaasulta vaikuttavan aineen täyttäessä ilman aukion laidalla. Hetkeä myöhemmin joku sytyttää tuleen kokoontaitetun aurinkovarjon lähistöllä. Nuoret lämmittelevät liekehtivän kankaan ympärillä, kunnes varjosta on jäljellä vain mustunut varsi. Toistaiseksi poliisi tyytyy seuraamaan tapahtumia sivusta.
Eräs näkyvimmistä opiskelijoiden vastarinnan muodoista löytyy Lyon 2 Lumière -yliopiston kampukselta. Maaliskuun aikana yliopiston sähköpostiin putoili tasaisin väliajoin viestejä opetustilaisuuksien peruuntumisesta. Syy tähän löytyy opiskelijoiden organisoimista kampuksen valtauksista ja yliopiston tilojen sulkemisesta. Tiistain suurta mielenosoitusta edeltävänä päivänä Lyon 2:n kampus on aavemaisen hiljainen. Yleensä satojen opiskelijoiden täyttämä kampus oli ulkopuolelta katsoen täysin autio. Kampuksen lukittujen ulko-ovien edessä komeilevat enemmän tai vähemmän uskottavat barrikadit. Sisäpihan seiniä peittävät vallankumoukselliset iskulauseet: Taistellaan eläkkeelle asti! Eläköön kommuuni! Meillä on aihetta kapinaan!
Kampukselle on saapunut hallintotieteiden opiskelija Hassane Abakar, joka pälyilee kaltereiden läpi yliopiston sisäpihalle. Häntä ei harmita hukkareissu teljetylle yliopistolle, sillä hänen mielestään valtaus on looginen vastaus hallituksen toiminnalle. ”Mielestäni valtion pitäisi peruuttaa uudistus. Se on asiaankuuluvaa, jos suurin osa ihmisistä ei tue sitä.” Hassane pitää epäreiluna myös 64 ikävuoden eläkeikää ammattialoille, joiden työ on fyysisesti raskasta. ”Byrokraatille tuo luonnistuu, mutta rakennustyömaiden työntekijöille tämä tulee olemaan todella vaikeaa”, Hassane sanoo. Hän uskoo, että suurin osa Lyon 2:n opiskelijoista tukee kampuksen valtausta.
Soraääniäkin kuitenkin löytyy. Yliopiston sähköpostilistalla opiskelijajärjestöt ovat jakaneet näkemyksiään valtauksesta. Näiden joukossa on oikeistokonservatiivisen UNI:n Lyonin jaoston kannanotto, joka vaati opetuksen jatkumisen mahdollistamista ”kaikin vaadittavin keinoin.”
Kampuksella valtauksen vastustajia ei kuitenkaan näy. Julkisivun peittävien graffitien perusteella vaikuttaa siltä, että opiskelijoiden vastarinnan etulinjassa ovat paikalliset vasemmistolaiset opiskelijajärjestöt. Eräässä julisteessa mainostetaan vallankumouksellisten naisten järjestöksi esittäytyvän Comité Féminin Populairen keskustelutapahtumaa. Keitä ovat nämä yliopiston rakennuksiin puumerkkinsä jättäneet opiskelija-aktivistit?
kerääntyneelle monikymmenpäiselle yleisölle. Puheesta maalautuu selkeä kuva eläkeuudistuksesta osana laajempaa kapitalismin ja imperialismin kriisiä. Uudistusta vastustava kansanliike taas esitetään jatkumona maailmanlaajuiselle vasemmistolaiselle kamppailulle. ”Luokkataistelu on palannut politiikan ytimeen”, Zoé lataa. Hän innostuu jo ennustamaan proletariaatin vallankumouksen toista aaltoa.”Naiset ovat aina olleet kärkijoukossa porvaristoa vastaan!” Saint-Étiennen kaupungista Lyoniin saapuneen järjestöaktiivin ja aktivistin puhe päätyy raikuviin suosionosoituksiin.
Muiden puheenvuorojen jälkeen tilaisuudessa on aikaa jutustelulle. Zoé kertoo aloittaneensa poliittisen toimintansa jo keltaliivien mielenosoitusten aikaan. Vuosina 2018 ja 2019 suurimmillaan ollut kansanliike oli ensimmäinen suuri mielenosoitusten aalto Macronin presidenttiyttä ja hallituksen politiikkaa vastaan.
Zoén mielestä ongelma ei ole niinkään eläkeuudistuksen yksittäisissä pykälissä, vaan sen takana vaikuttavasta politiikasta ja ideologiasta. ”Tämä on yhden luokan uudistus toista vastaan”, politiikan tutkimuksen opiskelija toteaa. ”Ongelma on systeemissä. Voimme yrittää korjata sitä, mutta jos se on rikki, niin se on rikki ja tulisi vaihtaa.”
Ranskan nykyinen hallitus ei sekään saa ruusuja Zoélta: ”Mielestäni on selvää, että nykyinen hallitus on porvariston, pääoman intressien ja suurten monopolien palveluksessa. Se on imperialistinen hallitus”, hän toteaa. ”Ranskassa vaalit ovat ainoastaan näytös, jonka tarkoitus on saada ihmiset luulemaan, että meillä on demokratia.”
Zoé kyseenalaistaa myös hallituksen legitimiteetin ja mandaatin. ”Nykyistä presidenttiämme valittaessa kolmekymmentä prosenttia äänioikeutetuista jätti äänestämättä, mikä on historiallista.” Hieman yllättäen Zoén ilme kuitenkin kirkastuu hänen miettiessään lähitulevaisuutta.
”Systeemi on matkalla kohti loppuaan”, hän toteaa. ”Historia ei pysähdy ja kutsuu väistämättä vallankumouksiin. Tilanne eteläisellä pallonpuoliskolla ja erityisesti Brasiliassa herättää meissä toiveikkuutta vallankumouksellisen liikkeen tulevaisuudesta. Täällä Ranskassa teemme myös kaikkemme ollaksemme ajan tasalla
uuden aikakauden koittaessa”, Zoé kiteyttää.
Niin ikään Saint-Étiennestä tapahtumaan saapunut historian opiskelija Charlotte Mely on ollut mukana järjestämässä kampuksen valtausta omassa yliopistossaan. Hän on mielissään koko yliopiston laajuisesta vastarinnasta eläkeuudistusta vastaan. ”Lähes kaikki yliopiston henkilökunnan jäsenet kuuluvat ammattiliittoon ja osallistuvat tähän kamppailuun. He antoivat meidän vallata auditorion ja tukevat meitä sataprosenttisesti”, Charlotte kertoo.
Kommunistisen nuorisojärjestön jäsen kertoo arvostavansa tiettyjä osia ranskalaisesta yhteiskunnasta, mutta vastustavansa nykyistä valtiomuotoa. ”Ranskassa on terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmä, mikä on toki kunnioitettavaa. Yhteiskunta ja poliittinen järjestelmä tulisi kuitenkin kumota ja perustaa sosialistinen yhteiskunta, jossa demokratia on paljon suorempi”, hän peräänkuuluttaa.
Lyonin työväentalosta ei tuntunut löytyvän erityisemmin kompromissihenkeä hallituksen esityksiä kohtaan. Vaikka vasemmistolaiset kampuksenvaltaajat edustavat kohtalaisen pientä kansanosaa, kuvastaa heidän epäluulonsa hallitusta ja Ranskan poliittista järjestelmää kohtaan syviä jakolinjoja, jotka eläkeuudistus on tuonut esille. Ihmiset ovat huolissaan demokratian toteutumisesta, toimeentulostaan ja politiikan arvopohjasta.
politiikan
Maaliskuussa keskusteluilmapiiri tulehtui entisestään eläkeuudistuksen edetessä parlamentissa. Kuun puoliväliin asti mielenosoitukset olivat pääosin rauhanomaisia. Ammattiliittojen johtaman kansanliikkeen keinovalikoimassa korostuivat lakot ja rauhanomaiset mielenosoitukset. 16. maaliskuuta tilanne muuttui monen ranskalaisen silmissä perustavanlaatuisesti. Tuolloin
“Eläkeuudistuksen vastustus pohjautuu yksittäisten lakipykälien sijaan laajempaan erimielisyyteen
ideologioista ja arvovalinnoista”
presidentti Macron päätti viedä lain läpi monet suututtaneella poikkeusmenettelyllä. Perustuslain pykälän 49.3 nojalla hallitus voi viedä läpi lain ilman parlamentin alahuoneen äänestystä. Havaittuaan, että lailla ei ollut riittävää tukea parlamentissa hallitus päätti turvautua kyseiseen keinoon varmistaakseen uudistuksen läpimenon.
Heti hallituksen julistettua päätöksen ranskalaiset lähtivät kaduille aiempaa tyytymättömämpinä. Tämän jälkeen Ranskassa on levinnyt ammattiliittojen vaikutusvallan ulkopuolisia spontaaneja mielenilmaisuja, joille on ollut tyypillistä lisääntynyt väkivalta sekä poliisin että mielenosoittajien toimesta. Osan mielenosoittajista sytyttäessä tulipaloja kaduilla ja rikkoessa kivijalkakauppojen ikkunoita järjestysvalta on vastannut lujalla voimankäytöllä. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatović ja ranskalainen ihmisoikeusjärjestö
Ligue des droits de l’homme ovat tuominneet Ranskan poliisin voimankäytön liiallisena ja vaarallisena. Poliisin erityisyksikkö BRAV-M on ollut erityisen voimakkaan kritiikin kohteena todisteiden kerryttyä yksikön toistuvasta mielenosoittajiin kohdistuneesta väkivallasta. Lyonissa tilanteen eskaloituminen on näkynyt poliisien ja santarmien kasvaneessa läsnäolossa kaupunkitilassa, lukuisissa yhteenotoissa sekä metroasemien sulkemisina. Levottomimpina iltoina tiettyihin kantakaupungin kortteleihin ei ole ollut asiaa ellei halua joutua poliisin ja mielenosoittajien välisten kahakoiden keskelle.
Ranskan levottomuuksiin yltyneeseen tilanteeseen vaikuttaa useampi seikka. Juurisyitä voi etsiä vallankumouksen perinteestä, mielenosoituksia painottavasta poliittisen toimijuuden kulttuurista sekä luokkayhteiskunnan
pitkästä historiasta. Eläkeuudistuksen vastustus pohjautuu yksittäisten lakipykälien sijaan laajempaan erimielisyyteen politiikan ideologioista ja arvovalinnoista. Välitön syy kevään aikana syttyneisiin levottomuuksiin ja väkivaltaan taas löytyy ensisijaisesti Ranskan hallituksen toimista. Parlamentin ohittaminen on ymmärrettävästi suututtanut ranskalaiset.
Huhtikuun puolivälissä Macron allekirjoitti eläkeuudistuslain Ranskan perustuslakineuvoston näytettyä sille vihreää valoa. Vielä muutamaa päivää myöhemmin vaikutti kuitenkin siltä, että uudistuksen vastustajilla ei ollut aikomustakaan heittää pyyhettä kehään. Lyonin kantakaupungissa poliisin ja mielenosoittajien yhteenotot ovat jatkuneet. Tätä artikkelia kirjoitettaessa ammattiliitot suunnittelivat uutta lakkoa ja kansallista mielenilmaisua vappupäivälle. Vastarinnan jatkumisesta huolimatta lailliset keinot uudistuksen pysäyttämiseksi alkavat olla pitkälti kulutetut. Ranskalaisten protestimieliala ja suuttumus hallitusta kohtaan saattavat sen sijaan osoittautua pysyvämmiksi ilmiöiksi.
Eläkeuudistus näyttää näillä näkymin toteutuvan, mutta sen hinta on ollut kova Macronille ja tämän Renaissance-puolueelle. Kansanvallan ohittaminen on riskialtista tilanteessa, jossa äärioikeisto kasvattaa jalansijaansa. Seuraavat presidentinvaalit käydään vuonna 2027. Tuolloin eläkeuudistusta ajaneiden on pystyttävä selittämään ranskalaisille, miksi kansalaisten tulisi edelleen luottaa heihin, eikä esimerkiksi Marine Le Penin äärioikeistoon.
Kirjoittaja on kevätlukukauden 2023 opiskelijavaihdossa Lyonissa, Ranskassa.
Teksti: Jemina Kulju
Kuvat: Pixabay, Unsplash
Puhutaan rahasta! – toimeentulo ulkomaanharjoittelussa
Useita yhmuja pohdituttaa tulevaisuus ja eri tyisesti harkkapaikat. Milloin niitä pitäisi hakea, mistä niitä kannattaisi hakea ja milloin sellainen pitäisi viimeistään saada. Ulkomaille lähtö kutkuttelee myös monen mieltä, ja harjoittelu onkin oiva mahdollisuus tutustua uuteen maahan, kieleen ja kulttuuriin opiskelijavaihdon lisäksi. Mutta miten tämä toimii ja millä rahalla sinne ulkomaille pitäisi lähteä? Siihen pyrin vastaamaan tässä artikkelissa.
Kysyin kahdeksalta valtiotieteilijältä heidän harjoitteluaikansa toimeentulosta. Kuusi heistä teki – tai on tekemässä – harjoittelun ulkomailla. Tästä artikkelista löytyy nyt siis otantaa Suomesta ja Euroopasta aina Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan asti.
Aloitetaan Suomesta. Valtiolla 2022 harjoittelussa olleet yhmulaiset olivat saaneet 1300 euron molemmin puolin palkkaa. Jos tätä verrataan opiskelijan normaaleihin tukiin (lainan kanssa), ollaan aika sa manlaisissa lukemissa. Eräässä voittoa tavoittelemattomassa järjestössä palkka oli Kelan minimipalkan mukainen (1283€ vuonna 2022).
Keskusrikospoliisilla palkkaus oli opintopisteistä riippuvainen ja heillä harjoittelussa olleen opiskelijan kohdalla muutama sata euroa Kelan minimipalkkaa suurempi. Omat menot onkin ehkä vielä helppo suhteuttaa tähän.
Ulkomaanharjoittelut ovat rahoituksen osalta ehkä hieman mutkikkaampia. Ulkomaille suuntautuvaan harjoitteluun voi saada samanlaisia tukikorotuksia kuin vaihtoon lähtiessä. Kaikki haastattelemani opiskelijat, jotka näitä tukia pystyivät nostamaan, kuvailivat niitä isoksi ja tärkeäksi osaksi toimeentuloaan harjoittelun aikana. Mikäli harjoittelu kuuluu opintoihin (tai kerrytät muuten opintopisteitä harjoittelun ajalta), saat normaalisti opintorahaa sekä siihen liitettyä ulkomaan asumislisää, joka on tällä hetkellä 210€ asumismenoista riippumatta. Opintolainaa saat nostettua normaalin 650 euron sijasta 800 euroa kuukaudessa.
Osalla opiskelijoista oli kaksi asuntoa maksettavana harjoittelun ajan – Suomessa ja harjoittelumaassa. Osa alivuokrasi Suomen asuntonsa harjoittelun ajaksi, mutta kaikille ali- tai jälleenvuokraus ei kuitenkaan sopimusteknisistä tai muista syistä ole mahdollista. Kela voi maksaa asumistukea Suomen asuntoon 3 kuukauden ajalta ulkomailla ollessa (siis ulkomaan asumislisän lisäksi). Osalla kuitenkin työt ja harjoittelupalkka vaikuttivat asumistukeen negatiivisesti, jolloin kulut Suomen asunnosta nousivat. Harjoittelut kestivät myös 3 kuukaudesta puoleen vuoteen, jolloin Suomen asunnosta tulee loppua kohden vielä suurempia lisäkuluja.
Katsotaan aluksi kokemusta Brysselistä Euroopan parlamentin palkkalistoilta, jossa palkka oli viime vuonna vajaa 1400€. Tätä harjoittelua varten nostettiin opintorahaa ja sen asumislisää. Palkka ja tuet eivät olisi kuitenkaan kattaneet vuokraa ja kaikkia elinkustannuksia, joten opiskelija nosti myös korotettua lainaa, jonka kanssa omien sanojensa mukaan pärjäsi jo “ihan kivasti”. Hän oli kuitenkin viiden kuukauden harjoittelua varten tehnyt etukäteen opintoja “varastoon” saadakseen korotetut tuet sekä lainan ja mahdollistaakseen toimeentulonsa harjoittelun aikana.
Yliopisto myöntää harjoittelutuen vain yhteen harjoitteluun, ja tietyt harjoittelupaikat (esimerkiksi ulkoministeriö) vaativat tämän tuen harjoittelijoiltaan. Euroopan parlamenttiin ei tätä yliopiston harjoittelutukea saa. Mikäli opiskelija olisi kuitenkin ottanut opintopisteet harjoittelusta, olisi se tarkoittanut, että tietyt harjoittelumahdollisuudet olisivat myöhemmin täysin poissuljettuja. Harjoittelutukea on nimittäin mahdollista saada vain, jos tutkintoon ei ole jo sisällytetty harjoittelua. Niinpä opiskelija päätyi säästämään harjoittelutukensa opiskelemalla kesällä, jotta ulkomaantuet turvaisivat harjoittelun aikaisen toimeentulon. Ilman tätä hän olisi palkan lisäksi saanut vain Suomen asumislisää 3kk ajalta (harjoittelun kestäessä 5 kuukautta), jolla ei olisi mitenkään pärjännyt.
Kikkailut opintopisteiden kanssa eivät olleet kuitenkaan täysin yksinkertaisia. Kesällä suoritettujen kurssien tehtävät kannatti palauttaa vasta elokuun puolella, jotta ne rekisteröityivät syksylle eli harjoittelun ajalle ja vuoden minimiopintopistemäärä täyttyi harjoittelusta huolimatta. Myös opintopisteet tästä ns. ylimääräisestä harjoittelusta kannattaa hakea vasta sen jälkeen, kun yliopiston harjoittelutuki on mahdollisesti käytetty.
Opiskelijalla oli toki myös säästöjä töistä ja aiemmin nostetuista opintolainoista, jotka kattoivat matkat harjoitteluun sekä harjoitteluajan matkustamisen.
Hypätäänpä Pohjois-Amerikkaan. Sain kuulla kokemuksia kolmesta eri harjoittelusta New Yorkissa. Yksi näistä oli ulkoministeriön kautta, yksi puolustusvoimilla ja yksi kansalaisjärjestössä. Ensimmäiset olivat palkallisia, mutta viimeinen palkaton.
Eräässä kansalaisjärjestössä tällä hetkellä palkattomassa harjoittelussa oleva opiskelija kertoo, kuinka järjestö tarjoaa hänelle asumisen, metrokortin sekä viikoittaisen ruokarahan. Kaupungin vuokrat ovat todella korkeat, joten jo pelkkä asumisen tarjoaminen auttaa hänen mukaansa erittäin paljon. Hän kuvaa kuitenkin tehneensä todella paljon töitä ennen harjoitteluun lähtöä saadak seen rahaa säästöön ja nostikin normaalin 10h viikkotyömääränsä kaksin-kolminker taiseksi muutamaksi kuukaudeksi ennen vaihtoon lähtöä. Hänellä ei ollut enää mahdollisuutta nostaa opintotukea, joten ilman säästöjä ja ilmaista asumista ei harjoittelu olisi ollut mahdollinen.
Puolustusvoimien palk
kaus oli noin 2000€ kuu
kaudelta, minkä lisäksi harjoittelussa ollut opiskelija sai opintorahaa, asumislisää sekä nosti lainaa.
Vaikka kaupunki oli kallis, riittivät rahat kuitenkin hyvin elämiseen. Opiskelijan omat säästöt olivat
kuitenkin tärkeässä osassa lentojen
hankkimisessa sekä
vapaa-ajan kokemusten ja matkustelun rahoittamisessa.
Ulkoministeriön
palkkalistoilla Suomen
suurlähetystössä harjoit
telunsa suorittanut opis
kelija nosti jälleen tuet ja
korotetun opintolainan Kelan minimipalkan päälle (joka oli vajaa 1300€), mutta ei usko, että olisi pystynyt lähtemään harjoitteluun ilman säästöjään. Hän oli tehnyt kandin aikana paljon töitä, joista säästöjä oli kertynyt useampi tuhat euroa, mikä lopulta mahdollisti harjoitteluun lähdön. Hän nostaa esille myös, että opiskelijan luottokortti oli hänelle turvana, mikäli jokin yllättävä hätä olisi toisella puolen maailmaa sattunut tapahtumaan. Myös vanhempien taloudellinen tukiverkko oli taustalla, vaikka siihen hän ei joutunutkaan turvautumaan.
Ulkoministeriön harjoittelut myös Euroopassa Suomen suurlähetystöissä rahoitettiin samalla kaavalla. Sveitsissä ja Tšekissä olleet opiskelijat saivat opintotukea, ulkomaan asumislisää ja kotimaan asumistukea.
Molemmissa palkkaus on Kelan minimipalkan mukainen, vaikka maiden asumiskustannukset ovat hieman erilaiset. Sveitsissä ollut opiskelija kuvasi, että harjoittelupalkka ja korotettu opintolaina tarjosivat toimeentulon, jolla pärjäsi hyvin ja pystyi myös matkustelemaan, tekemään ja kokemaan. Tšekin harjoittelua varten opiskelijalla oli rahaa säästössä, jolloin laina ei noussut merkittäväksi tekijäksi toimeentulon turvaajana. Ulkoministeriön ulkomaanharjoittelut kestävät yleensä 3 kuukautta, jolloin koko ajalle saa asumistukea myös Suomeen.
Lennähdetäänpä vielä Intiaan, jossa yksi vastavalmistunut opiskelija oli 6 kuukauden EDUFI-harjoittelussa. Valmistumisen takia ei käytettävissä ollut tukia tai lainaa, mutta suurlähetystö tarjosi asumisen lähetystöllä, jolloin tuhannen euron palkka riitti maan hintatasoon nähden hyvin elämiseen. Kuitenkin opiskelijan omat säästöt olivat tärkeässä osassa lentojen hankkimisessa ja matkustamisen ja vapaa-ajan toiminnan rahoittamisessa.
Kaikilla haastatelluilla on lähtökohtaisesti hyvät kokemukset harjoittelustaan. Suurin osa kuvaakin, että ulkomaan harjoittelu oli suurempi kokemus kuin vain itse työhön tutustuminen. Siihen liittyi niin matkustamista kuin muita kerrytettyjä kokemuksia, joita pidettiin todella arvokkaina ja merkityksellisinä – työkokemuksen lisäksi siis. Harjoittelun rahoitus on ollut eri ihmisille hieman erilaista, ja osa kertoikin harjoittelun näkyneen heidän taloudellisessa tilanteessaan vielä harjoittelun jälkeen. Kaikki pitivät kuitenkin omaa harjoittelujaksoaan ulkomailla arvossaan ja näkivät, että saivat siitä niin paljon, että oli kaikin puolin kannattavaa joko tehdä etukäteen töitä, nostaa lainaa ja/tai tuntea taloudelliset seuraukset vielä Suomessa.
Kaukaisemmissa harjoitteluissa yhdeksi suureksi menoeräksi nostettiin lennot, joita varten kaikki tarvitsivat säästöjä. Monet kuvaavat kiitollisuuttaan siitä, että pystyivät rahoittamaan lähtemisensä, sillä harjoittelut kuitenkin olivat todella hienoja kokemuksia.
Kuten kokemuksista käy ilmi, harjoitteluissa kyllä lähtökohtaisesti pärjää myös kauempana kotoa. Kuitenkin yliopiston harjoittelutuet ja muut kommervenkit voivat mutkistaa tätä prosessia. Pohdintojen osalta kannattaa siis huomioida muun muassa se, että harjoittelun rahoittaminen on helpompaa tutkinnon maisterivaiheessa, kun harjoittelusta voi saada 5-15 opintopistettä. Tiettyihin harjoitteluihin tarvitsee myös yliopiston harjoittelutuen, joka on mahdollista saada vain maisterivaiheessa. Tässä artikkelissa olleet opiskelijat tekivät ulkomaanharjoittelunsa juuri maisterissa, jolloin Kelan tuet, ulkomaanlisät ja korotettu opintolaina toivat monille tärkeän pohjan toimeentulon turvaamiselle.
Kandissa ulkomaille haaveilevan kannattaa tutustua tukiin ja opintopistetavoitteisiin vielä hieman tarkemmin. Tutkintoon voi kandivaiheessa sisällyttää 5 opintopisteen “työkokemus” -nimikkeellä kulkevan opintojakson, mutta harjoittelutukea ei voi saada. Allekirjoittanut saattaakin itse olla tilanteessa, jossa ei perehtynyt tukiasioihin etukäteen ja stressaa nyt tulevaa haastattelua enemmän sitä, saako kikkailtua itselleen tukia jos harjoittelupaikka aukeaa.
YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.
Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä
Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja
Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset
kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa
Lue lisää: yka.fi
Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa
TEKSTI: SAMPPA JOKELAINEN
KUVAT: PIXABAY
Suomen luonnonsuojeluliitto ry ja Greenpeace Norden lähettättivät 28.11.2022. korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen. Mediassa tätä valtioneuvoston yleisistunnolle kohdistettua valitusta on kutsuttu korkealentoisesti ”Suomen ensimmäiseksi ilmasto-oikeudenkäynniksi”. Mistä ja millä perusteella tarkalleen ottaen Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto sitten valittavat? Laitan nyt julkisoikeuden kurssilla kerryttäneeni minimaalisen oikeustieteellisen osaamiseni hyötykäyttöön ja leikin hetken parempaakin lakiasiantuntijaa käydessäni läpi valituksen ja sen kannalta olennaisten lakien, sopimusten ja muiden dokumenttien sisällön.
Valituksen sisältö
Greenpeace ja Luonnonsuojeluliitto katsovat, että valtioneuvosto on vuoden 2022 ilmastovuosikertomuksen selontekona eduskunnalle antaessaan rikkonut ilmastolain sisältämiä velvoitteita vastaan. Valtioneuvoston yleisistuntoon kohdistuvat valitukset osoitetaan suoran korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mitä ilmastolaki sitten velvoittaa valtioneuvostoa tekemään ja miten on mahdollista, että valtioneuvosto rikkoo itse antamaansa lakia vastaan?
1.7.2022 annettu uusi ilmastolaki (jota on jo päätetty täydentää: laki ilmastolain muuttamisesta astui voimaan 1.3.2023) asettaa Suomelle ilmastotavoitteet, ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän tavoitteisiin pääsemiseksi sekä raportointija seurantamenetelmät, joilla varmistetaan suunnitelmissa asetettujen ja täytäntöön pantujen toimien riittävyys. Ympäristöjärjestöt perustavat valituksensa valtioneuvoston ilmastolain välityksellä itse itselleen asettamiinsa tavoitteisiin, eivät esimerkiksi omaan näkemykseensä siitä, minkälaisiin tavoitteisiin Suomen tulisi todella pyrkiä.
Suomen päästöt ja nielut on jaettu ilmastolaissa kolmeen osaan: (1) päästökauppa- ja (2) taakanjakosektorien päästöihin sekä (3) maankäyttösektorin mahdollisiin nieluihin tai päästöihin. Maankäyttösektorissa käytetään myös pitkähköä lyhennettä LULUCF (Land Use, Land Use Change and Forestry). EU:n säätelemän päästökaupan (1) piiriin kuuluvat suuret teollisuus- ja energiantuotantolaitokset sekä Euroopan sisäinen lentoliikenne.
Taakanjakosektoriin (2) kuuluu sekalainen joukko päästökauppa- ja maankäyttösektorin ulkopuolisia, Suomen valtion sisäisiä päästölähteitä, joista merkittävimmän osuuden muodostavat liikenne, maatalous, rakennusten erillislämmitys, työkoneet, jätteiden käsittely ja fluoratut kasvihuonekaasut.
Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektori (3) (LULUCF) laskee yhteen metsämaan, viljelysmaan, ruohikkoalueiden, kosteikkojen, rakennetun maan ja muun maan sekä puutuotevaraston käytöstä aiheutuneet kasvihuonepäästöt ja -poistumat. Ennen vuotta 2021
maankäyttösektori on muodostanut nettonielun, ja sektorin sisällä merkittävimmän nettonielun on muodostanut metsämaa. Ilmastolain 2 § velvoittaa Suomea olemaan nettopäästöjensä suhteen hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, mutta myös vähentämään taakanjako- ja päästökauppasektorin (ei maankäyttösektorin, jonka oletetaan olevan hiilinielu) yhteenlaskettuja kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 60 % vuoteen 2030, 80 % vuoteen 2040 ja 90% vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 toimiessa lähtötasona. Mikäli kansainväliset sopimukset tai EU-laki asettavat näitä tiukempia tavoitteita, on Suomen pyrittävä niihin. Suomea velvoittaakin tämän lisäksi ainakin EU:n LULUCF-asetus, jonka mukaan Suomen on aikavälillä 2021–2025 pidettävä metsien ja puutuotteiden nielu tietyllä vertailutasolla. Jos kumulatiivinen hiilinielu todetaan kauden päätteeksi vertailutasoa pienemmäksi, tulee tämä kompensoida lisäämällä päästövähennystoimia taakanjakosektorilla tai ostamalla nieluyksiköitä muista jäsenmaista.
Ilmastolain toisen osion 9–12 §:ssä säädetään suunnitelmista, joiden avulla 2 §:ssä asetetut tavoitteet tulisi saavuttaa. Näihin suunnitelmiin sisältyvät vähintään kerran kymmenessä vuodessa hyväksyttävä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (9 §), kerran vaalikaudessa hyväksyttävä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (11 §) sekä vähintään joka toinen vaalikausi hyväksyttävät kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma (10 §) ja maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma (12 §).
Ilmastolain kolmannessa osiossa säädetään edellä mainittujen suunnitelmien raportoinnista ja seurannasta. Ilmastolain 16 §:n 1 momentti velvoittaa valtioneuvostoa seuraamaan ”9–12 §:ssä tarkoitettujen ilmastopolitiikan suunnitelmien toteutumista riittävästi sen toteamiseksi, saavutetaanko suunnitelmissa asetetut -- tavoitteet sekä 2 §:ssä tarkoitetut tavoitteet.”
Tärkeässä roolissa valituksessa on etenkin saman momentin seuraava lause: ”Seurannan perusteella valtioneuvosto päättää tarvittaessa tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavista lisätoimista.” Mikäli valtioneuvosto päättää lisätoimien tarpeesta, on 9–12 §:ssä säädettyjä ilmastopolitiikan suunnitelmia muutettava 17 §:ssä tarkoitetun menettelyn mukaisesti.
Valituksen kohteena on valtioneuvoston vuosittain eduskunnalle antama ilmastovuosikertomus, joka on tärkeä osa ilmastolain raportointi ja seurantajärjestelmää. Ilmastovuosikertomukseen, josta säädetään lain 18 pykälässä, tulee lain mukaan sisällyttää mm. tiedot päästöjen ja poistumien kehityksestä sekä tiedot tai arviot siitä, onko pykälissä 9–12 säädettyjen suunnitelmien tavoitteisiin päästy.
Keskeisesti valituksen kannalta, 18 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan ilmastovuosikertomuksessa tulee esittää ”arvio ilmastopolitiikan suunnitelmissa esitettyjen nykyisten ja suunniteltujen toimien riittävyydestä seuraavan 15 vuoden ajalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen osalta ja arvio niiden saavuttamisen edellyttämien 16 §:n 1 momentissa tarkoitettujen lisätoimien tarpeesta”. Tämä lainkohta muodostaa valituksen ytimen: valittajien mukaan Suomi ei ollut pääsemässä itse itselleen asettamiin ilmastotavoitteisiin, ja valtioneuvoston olisi täten tullut ilmastovuosikertomuksen antamisen yhteydessä arvioida ja päättää tarvittavista lisätoimista.
Miksi Suomi ei sitten ollut valittajien
mukaan pääsemässä ilmastotavoitteisiinsa?
Valituksen keskiössä on Tilastokeskuksen 2022 toukokuussa julkaisema ja uutisissa kuohuttanut pikaennakkotieto, jonka mukaan maankäyttösektorista oli vuonna 2021 tullut ensimmäistä kertaa päästölähde. Luonnonvarakeskus on sittemmin varmistanut nämä laskelmat joulukuussa julkaisemassa raportissaan.
Maankäyttösektorin nielun pieneneminen on osa pitempää trendiä: vielä vuonna 2010 sektorin nettonieluvaikutus oli –26,11
miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia
(Mt CO2 -ekv.), mutta vuonna 2020 tämä lukema oli pudonnut –9,22:een ja 2021
lopulta plussan puolelle lukemaan 0,89 Mt CO2 -ekv., eli nettopäästölähteeksi. Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite olettaa, että maankäyttösektorin nettonielu olisi vähintään –21 Mt CO2 -ekv.
Järjestöt korostavat, että valtioneuvosto tiesi ilmastovuosikertomusta antaessaan Tilastokeskuksen pikaennakon osoittamasta maankäyttösektorin hiilinielujen romahtamisesta. Vaikka valtioneuvosto oli tiedon saatuaan laittanut Luonnonvarakeskuksen selvittämään romahduksen syytä, valittajien mukaan ”lisätietotarpeet eivät voi olla syy jättää noudattamatta ilmastolain mukaista seuranta- ja lisäpäätösmenettelyä”, sillä ilmastokysymyksiä koskevassa päätöksenteossa on noudatettava varovaisuusperiaatetta. Tähän velvoittaa Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden
Kansakuntien puitesopimus, jossa todetaan, että ”täydellisen tieteellisen varmuuden puutetta ei vakavien tai peruuttamattomien vaurioiden uhatessa tulisi käyttää syynä siirtää myöhemmäksi” ilmastotoimia.
Valittajat vetoavat asiantuntijaryhmien lausuntoihin osoittaakseen, että valtioneuvoston toimet hiilinieluvajeen korjaamiseksi ovat riittämättömiä. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on antanut ilmastovuosikertomuksesta lausunnon, jossa se kuvaa ilmastovuosikertomuksen antamaa kuvaa
Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisesta liian optimistiseksi ja vaatii erillisen nielujen pelastusohjelman toimeenpanemista
”mahdollisimman nopeasti”. Myös Suomen ilmastopaneeli on pelastusohjelman kannalla ja katsoo yhdessä SYKE:n kanssa, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma pitäisi laittaa kokonaan uusiksi. Ilmastopaneeli on myös arvioinut, että nykyisellä nielukehityksellä Suomi ei ole pääsemässä
LULUCF-asetuksen asettamaan nieluvertailutasoon aikavälillä 2021–2025, ja joutuisi tämän kompensoidakseen ostamaan muilta EU-mailta 7–8 miljardin euron edestä hiilinieluyksiköitä. Myöskään SYKE:n mukaan Suomi ei olisi pääsemässä LULUCF-asteuksen tavoitteeseen ”ilman merkittävää hakkuiden vähentämistä”.
Myös vuoden 2030 tavoite vaatii lisätoimia ja 2035 hiilineutraalisuustavoitekin on vaarantunut. Kaiken kaikkiaan vuosikertomus ei SYKE:n mukaan ”välitä riittävän hyvin viestiä lisätoimien kiireellisyydestä.” Myös Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen ja Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää ovat lisätoimien kannalla.
Valittajat osoittavat myös ilmastovuosikertomuksen sisäisen ristiriitaisuuden: Yhtäältä vuosikertomuksessa todetaan, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) -3 Mt CO2-ekv. suuruisten toimien toteuttaminen riittäisi ilmastolain hiilineutraaliustavoitteeseen. Toisaalta todetaan, ettei ”MISUssa käytetyissä skenaarioissa ole huomioitu muuttunutta metsien kasvuarviota, eikä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan aiheutuvia vaikutuksia.” Rivien välistä on myös luettavissa, että Suomi ei ole pääsemässä LULUCF-asetuksen tavoitteeseen. Ilmastovuorikertomuksessa lukee suoraan: ”Pikaennakkotietojen perusteella metsämaan nielu on selvästi (19,6 Mt CO2-ekv.) pienempi kuin Suomelle asetettu vertailutaso.”
Ilmastovuosikertomuksen laatijat ovat myös ilmeisen tietoisia tilanteen korjaamiseen liittyvistä haasteista: puuston ”kasvun lasku voi vaikuttaa pidempään kuin muutaman vuoden nieluun”, Venäjän sota Ukrainassa voi lisätä suomalaisen puutavaran kysyntää ja lähivuosina metsien kasvun lisäämisen kannalta olennaisten ”lannoitteiden saatavuudessa metsätalouden käyttöön voi olla normaalia enemmän haasteita.”
Ympäristöjärjestöjen mukaan ilmastovuosikertomuksessa tiedostetaan ”ne tekijät, joiden vuoksi Suomen hiilineutraliuustavoitteen ja EU:n LULUCF-velvoitteen saavuttaminen ovat ottaneet merkittävästi takapakkia” ja ”tunnistetaan, että tilanteen korjaaminen ei välttämättä ole yksinkertaista eikä nopeaa”. Ilmastovuosikertomus ei kuitenkaan heidän näkemyksessään ”täytä ilmastolain vaatimuksia arvioida -- ilmastopolitiikan suunnitelmissa asetettujen toimien riittävyyttä ja lisätoimien tarvetta tavalla, joka voisi käynnistää lain 16 §:n 1 momentin ja 17 §:n 1 momentin mukaisen lisätoimimenettelyn.”
Ympäristöjärjestöjen johtopäätös onkin kaiken edellä mainitun johdosta seuraava: ”Ellei 16 §:n 1 momentin soveltamiskynnyksen katsottaisi tässä poikkeuksellisen vakavassa tilanteessa, varovaisuusperiaate huomioiden ylittyvän, on vaikea kuvitella tilannetta, missä säännöksellä voisi olla käytännön merkitystä.” Valittajien mukaan maankäyttösektorin hiilinieluromahduksen vuoksi ”lisätoimien tarve on ilmastolain ja ilmastopoliittisten suunnitelmien tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta nyt poikkeuksellisen ilmeinen”.
Tästä päästään varsinaiseen syytökseen: ilmeisestä lisätoimien tarpeesta huolimatta vuosikertomus ei sisältänyt ”riittävän perusteellista ja kattavaa arviota” ilmastopolitiikan suunnitelmille ”asetettujen tavoitteiden ja toimien riittävyydestä”. Mikäli tällainen arvio olisi tehty, olisi siitä ”pitänyt seurata
johtopäätös että arvio 16 §:n 1 momentin mukaisesti lisätoimien tarpeesta on välttämätön”. Näin ollen tehdessään päätöksen ilmastovuosikertomuksen antamisesta eduskuntaan ”valtioneuvosto laiminlöi velvollisuuttaan arvioida lisätoimien tarpeen ja käynnistää 16 §:n 1 momentin mukaisen lisätoimimenettelyn”. Valittajat vetoavat siten valtioneuvostoa sitovaan lakisidonnaisuuden periaatteeseen, ja katsovat, ”että valtioneuvosto ei ole noudattanut ilmastolain seurantaa ja raportointia koskevia pykäliä.”
Raskauttavina asianhaaroina, tai ainakin niin minä päätän niitä kutsua, ympäristöjärjestöt pitävät valtioneuvoston jo aiemmin 2022 kesällä eduskunnalle antamia keskipitkän aikavälin (11 §) ja maankäyttösektorin (12 § ilmastosuunnitelmia, joissa ei heidän mukaansa ollut huomioitu maankäyttösektorin nieluromahdusta, vaikka toukokuussa laadittu pikaennakkotieto oli valtioneuvoston tiedossa ja asiantuntijaorganisaatot varoittivat toimien riittämättömyydestä ja lisätoimien tarpeesta. Vedotessaan epävarmuuteen ja tietopuutteeseen valtioneuvosto siirsi päätökset lisätoimista pitkälle tulevaisuuteen, sillä laki velvoittaa tekemään maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman seuraavan kerran vasta viimeistään 2027–2031 eduskuntakaudella. Lokakuussa annetusta ilmastovuosikertomuksesta valittaessaan järjestöt ikään kuin tarttuvat viimeiseen oljenkorteen kääntää Suomen ilmastopolitiikan suunta.
Viime kädessä ilmastolain seurantavelvoitteiden laiminlyömisestä valittaminen tarkoittaa ympäristöjärjestöille perus- ja ihmisoikeuksien laiminlyömisestä valittamista: ”Ilmaston kuumeneminen loukkaa vakavasti jo nyt mutta erityisesti tulevaisuudessa -oikeuksia elämään ja terveyteen, alkuperäiskansojen kulttuurisia oikeuksia sekä lapsen oikeutta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon” ja vaarantaa ”tulevien sukupolvien oikeuksien toteutumisen”.
Valitus saattaa törmätä muutoksenhakuoikeuteen liittyviin ongelmiin, josta valituksen kirjoittajat itsekin ovat olleen tietoisia. Ensimmäinen näistä koskee valituskelpoisuutta. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (HOL) 6 §:n mukaan valittamiskelpoisia ovat hallintopäätökset, joilla jokin asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Viranomaisen passiivisuus ei siten voi pääsääntöisesti olla valituksen kohteena, koska tällaisissa tapauksissa ei tehdä päätöstä.
Valitus kohdistuu varsinaisesti valtioneuvoston päätökseen, jolla se hyväksyi vuoden 2022 ilmastovuosikertomuksen antamisen selontekona eduskunnalle. Tämän yhteydessä valittajat katsovat valtioneuvoston syyllistyneen ilmastolain vastaiseen menettelyyn tämän jätettyä tutkimatta ”nieluromahduksen aiheuttaman lisätoimien tarpeen ja jättämällä ilmastolain 16 §:n mukaisen lisätoimimenettelyn käynnistämättä.”
Varsinaisesti valtioneuvoston yleisistunto ei kuitenkaan päättänyt lisätoimista tai niiden arvioimisesta yhtään mitään. Valittajat toteavatkin suoraan, että ”valtioneuvosto ei ole tehnyt muodollisesti valituskelpoista päätöstä ilmastovuosikertomuksen yhteydessä”, mutta kääntävät tämän oikeusturvansa loukkaukseksi: laki olisi kuitenkin edellyttänyt päätöksen tekemistä, ja passiivisuudellaan valtioneuvosto on vain heikentänyt heidän valitusoikeuttaan.
Ympäristöjärjestöt siis tiedostavat tilanteen, mutta vetoavat HOL:n esitöihin, joiden mukaan ”asianosaisen oikeusturvan tarve ja perusoikeuksien turvaamisvelvoite saattavat edellyttää valitusoikeutta myös tilanteessa, jossa varsinaista hallintopäätöstä ei ole tehty”. Tämän lisäksi ”selvän vaatimuksen sivuuttamista päätöksenteossa on pidetty tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen
rinnastettavana.” Tähän vedoten, valittajien mukaan, lisätoimien tarpeen arviointia ja lisätoimimenettelyn käynnistämistä koskevan selvän vaatimuksen sivuuttaminen voidaan rinnastaa tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen. Heidän näkemyksessään valtioneuvoston yleisistunto on käytännössä passiivisuuttaan ”tehnyt päätöksen jättää lisätoimien tarve 16.1 §:n edellyttämällä tavalla tutkimatta tai vaihtoehtoisesti tehnyt päätöksen olla ryhtymättä 16.1 §:n edellyttämiin lisätoimiin.” Ympäristöjärjestöt katsovat myös, ettei valtioneuvosto ole perustellut passiivisuuttaan, mikä rikkoo perustuslain 21 §:n oikeusturvan kannalta tärkeää perusteluvelvollisuutta vastaan.
Ympäristöjärjestöt vetoavat myös muun muassa valituskelpoisuuden tapauskohtaiseen harkintaan, valituskelpoisuuden alan viimeaikaiseen lisääntymiseen, perustuslain 21 §:n takaamaan, perusoikeuksiin kuuluvaan oikeusturvaan sekä perustuslain 22 §:n ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön julkista valtaa koskeviin velvoitteisiin turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Valittajien mukaan ilmastovuosikertomuksen saaminen valitusoikeuden piiriin olisi ilmastolain tavoitteiden seuraamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Valitusoikeutta ei voi rajata koskemaan vain ilmastolain 9–12 §:n mukaisia suunnitelmia, sillä näistä päätetään vain kerran vaalikaudessa tai harvemmin. Vasta eduskuntakaudella 2027–2031 päivitettävästä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta valittaminen olisi ilmastolain edellyttämien 2021–2030 hiilinielutavoitteiden, LULUCF-asetuksen velvoitteiden ja vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamisen kannalta aivan liian myöhäistä.
Toinen HOL:n pykälä, johon Luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen valitus törmää,
koskee heidän omaa asianosaisuuttaan. HOL:n 7 § 1 momentin mukaan: ”Hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.”
Päätöstä, tai tässä tapauksessa passiivisuuden johdosta syntynyttä tosiasiallista tutkimattajättämispäätöstä, ei ole kohdistettu suoraan ympäristöjärjestöille. Päätöksen on myös valtionlaajuisena ja ilmastonmuutosta koskevana vaikea osoittaa vaikuttavan suoraan heidän oikeuksiinsa, velvollisuuksiinsa tai etuihinsa.
Ympäristöjärjestöjen mukaan tämä HOL:n yleissäännös on kuitenkin muotoiltu väljästi, minkä vuoksi ratkaisevaa on se, miten asianosaisuutta on tulkittu oikeuskäytännössä. Valittajien esiintuoman ennakkopäätöksen mukaan valtioneuvoston valtakunnallisiin päätöksiin on aiemminkin myönnetty valitusoikeus.
Valittajien asianosaisuutta puoltaa niiden asema ympäristöjärjestöinä: Århusin yleissopimus, johon Suomi on sitoutunut takaa ympäristöjärjestöille laajan oikeuden käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa. Lisäksi ympäristöjärjestöinä valtioneuvoston ilmastolain vastainen toiminta ”vaikuttaa välittömästi valittajien sääntöjen mukaiseen tarkoitukseen ja perustuslaissa 20 §:n 2 momentissa turvattuun oikeuteen, edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä paljastaa ympäristöongelmia ja tarjota ratkaisuja ekologisen ja rauhanomaisen tulevaisuuden edistämiseksi Suomessa.”
Valittajien asianosaisuutta osoittaa myös heidän osallistumisensa ilmastopoliittisten suunnitelmien valmisteluun kommentein, lausunnoin ja kirjein. Valittajat katsovat myös, ettei perustuslain 20 §:n 1 momentissa kaikille myönnetty vastuu luonnosta ja
sen monimuotoisuudesta, eikä ilmastolain 1 §:n 2 momentissa 2 kohdassa esitetyn lain tarkoitus ”vahvistaa -- yleisön mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa ilmastopolitiikan suunnitteluun” toteudu, mikäli heille ei myönnetä valitusoikeutta. Valittajien näkökulmasta heidän asianosaisuutensa on siis niin kansallisen lainsäädännön kuin Suomea sitovan Århusin yleissopimuksen kannalta vahvoilla kantimilla.
Korkein hallinto-oikeus on ottanut Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen hallintovalituksen käsittelyyn ja pyytänyt asiasta lisäselvitystä valtioneuvostolta. Päätöksen asiasta odotetaan valmistuvan kevään aikana. Päätös tulee antamaan Suomessa merkittävän ennakkotapauksen kansalaisyhteiskunnan kyvystä vaikuttaa ilmastotoimiin oikeusteitse, joten sen suhteen kannattaa pysyä kuulolla.
kuinka samalla
kipeä kuin
tuore paperiviilto
arka koskettaa
kuin
sinipunainen mustelma
samalla, toisaalta
niin lämmin ja lempeä
pitkä halaus ovensuussa
huokaus vasten rintakehääsi
aamuöinen keskustelu
kuiskauksin käyty
samalla
pettymyksen katkero
polttaa kurkussa ja kaipuun kaiho
saa värisemään vilusta
käteni koittaa pimeydessä
tarttua omaasi
hapuillen
tyhjää
niin rakas
niin vaikea
muisto sinusta
- hopeless (romantic)
aina ollut sitä mieltä, nämä asiat täytyy tuoda päätökseensä
pilkun perään piste, the end sutkin mä ravistin päästä paperille
jos se on runoja
niin se on historiaa
tuuli on täällä lempeämpi
joki sinisempi
ja suodatinkahvi
ei ole asia
- Slovenian kirjeenvaihtaja
Torakat matelevat maan sisältä
Polttavat piippua, näyttävät tyytyväisiltä
Jaloissaan vaan maan pyhä multa
Pyhän maan ne ansaitsee
Eikä enää olekaan muuta
Elämän muotoa sillä kaikki muut ovat vanhentuneet
Muuttuneet kelvottomiksi ja antautuneet
Jää jäljelle vain yksi uljas joukko
Ihminen, paljas peräaukko
- Simo laatio
Maisemat valuvat ulkopuolella, vain hetkittäin ne saavat muodon. Enkä koskaan voisi kertoa vai pitäisikö mun kertoa ja kuiskata sen illan pimeydessä että hei
musta tuntuu et sä saat musta liian ison palan.
Vai pitäiskö mun kertoa että voisin ihailla sua loputtomiin ja voisit vetää mut pimeydestä koska sä oot ainoa asia, jossa on järkeä?
Maisemat katsovat hetkittäin takaisin yhtä kylminä, ja kirjoitan nää runot ennen kun ilta päättyy ja ennen kun juna pysähtyy ja kirjoitan nää koska mun sydän ei kestä tätä loputonta tuskaa.
Kertoisit nyt edes minne olemme matkalla.
- Vivian Asikainen
Teksti Simo Hilska
Valeria on Arpan järjestyksessään kolmas kokopitkä albumi. Arppa, eli Aaro Airola on noussut laajan kuulijakunnan tietoisuuteen viimeistään viimeisen vuoden aikana ja esiintyi alkuvuodesta muun muassa Yleisradion Hengaillaan -ohjelmassa. Arpan musiikki ammentaa varsin laajasti kevyen musiikin perinteestä, ja ammentaa sävyjä niin folkista, jazzista, iskelmästä kuin siellä täällä rockistakin. Koen, että Valeria asettuu varsin luontevasti osaksi aiempien levyjen jatkumoa, jonka muodostavat 2020 julkaistu Laavalamppuja, sekä 2021 ilmestynyt suurta suitsutusta saanut Kinovalon alla. Valeria on taattua Arppaa, kaikki tutut elementit ovat paikallaan, mutta kokonaisuus jättää myös hieman toivomisen varaa.
Kappalemateriaali on vahvaa ja soittajat rautaisia. Soittajista sanottakoon sen verran, että erityisesti Ville-Veikko Airaniemen kitarointi läpi levyn erottuu edukseen. Soitto on tyylikästä ja palvelee kappaleita hienosti. Kun albumia kuuntelee, huomaa ettei Okko Saastamoisen ja Antti Ahoniemen muodostama rytmiosastokaan jää kakkoseksi. He luovat vahvan pohjan kappaleille, mutta onnistuvat myös pitämään ne mielenkiintoisina. Jos kaipaa yhtään enempää todistelua näiden soittajien taidoista, kannattaa suunnata bändin keikalle, jossa erityisen hyvin korostuu ammattitaitoisten soittajien merkitys improvisatorisen musiikkielämyksen luomisessa.
Myös tuotantopuolen jälkeä voisin luonnehtia varsin onnistuneeksi ja albumilta piirtyvä äänitunnelma on tältä osin hyvin miellyttävä. Eri soittimien dynamiikka erottuu hyvin ja miksaus on sopivan ilmava, sekä lämmin. Tuotannosta onkin vastannut Väinö Karjalainen, joka on viime vuosina profiloitunut ammattitaitoisena tuottajana.
Erityisen hienona kappaleena on mainittava albumin nimibiisi Valeria, jonka hieno kitaranäppäily ja sudeilla rummutettu laidback-groove tuovat mieleen vähintäänkin kevätpäivän, ja herkän haikeat sanat saavat pohtimaan niiden autofiktiivisyyden astetta. Toisena helmenä mainitsisin jo aiemmin singlenä ilmestyneen kappaleen Paha meno Pengerkadulla. Sen mehukas molliasteikkoa hyödyntävä riffi, sekä peltivoittoinen rumpalointi liitää pahaenteisen upeasti ja sanat maalaavat elokuvamaisen tapahtumaketjun takaa-ajosta. Sävellys on moniosainen ja polveileva ja ääneen pääsee myös Arpan äiti Outi Airola, poliisitiedotetta lukevan puhujan muodossa.
Toivomisen varaa albumilla jätti sen ajoittainen ennalta-arvattavuus. Kappaleet olivat toimivia, mutta kahden edellisen levyn jälkeen ne eivät tuoneet pöytään mitään radikaalisti uutta. Toisaalta tässä on myös varmasti kyse etabloituneen artistin itsevarmuudella tehdystä säveltaiteesta, jossa omaa tyyliä ei tarvitse enää juurikaan etsiä, vaan siihen voi luottaa. Yllätyksettömyyden kritisoiminen tuntuu ehkä jossain määrin kiusalliselta, mutta aiemmista kahdesta levystä niin kovasti pitäneenä jäin kaipaamaan jotakin uutta elementtiä. Tähän kokemukseen vaikutti myös se, että peräti kolme kappaleista oli julkaistu aiemmin singleinä, joten niiden asemoiminen osaksi uutta albumia oli ajoittain vaikeaa.
Kaiken kaikkiaan albumi oli hyvin miellyttävä, kuten saattoi odottaa. Tunnelmalliset ja ammattimaisesti esitetyt kappaleet, sekä tarinallisuutta ja tosielämän elementtejä sekoittelevat sanoitukset ovatkin tulleet tutuksi jo aiemmilta levyiltä. Valeria jatkaa samalla linjalla, ja se kuulostaa hyvältä. Tähän pysyvyyteen liittyy myös ainoa varsinainen kritiikin aihe. Albumi ei varsinaisesti tunnu tuovan pöytään uusia musiikillisia aineksia ja tuntuu paikoittain vanhan toistolta. Voi myös toki olla, että olen sisäistänyt vääristyneet tuomarinurmiolaiset/ismoalankolaiset itsensä uudelleenluomisen standardit, joiden perusteella kritiikki ei ole reilua. Joka tapauksessa olen päätynyt antamaan Valerialle neljä tähteä, sillä se kuitenkin edustaa tyylilajinsa kärkeä tässä valtakunnassa.
Risteily avaruuden yöttömissä öissä voitti jopa VOO:n rissen. Valtsikan speksi 2023 oli huikea mutta myös työntäyteinen kokemus, jota Peppi Kaulo ei tule koskaan unohtamaan.
loittaessani fuksivuoteni Valtsikassa syksyllä 2022 olin nähnyt jo lukuisia, välillä tuttujeni tähdittämiä, huikeita speksejä. Esiripun auetessa silmiini olivat kohonneet lähes joka kerta liikutuksen kyyneleet: miten opiskelijat ovat voineet laittaa pystyyn noin taitavan shown kaikkine musiikkinumeroineen ja taitavine improineen koulutyön lomassa? Muistan vannoneeni siskolleni erään Turun lääkiksen speksiesityksen jälkeen, että jos mahdollisuus osallistua speksiin jonakin päivänä tulisi eteeni, en empisi yhtään. Erilaisten haavekuvien ja tavoitteiden ilmoilleheittäminen ja myöhemmin unohtaminen ei ole minulle epätavallista, ja niinpä yllätin lähipiirini täysin, kun tällä kertaa oikeasti toteutin ääneen lausumani suunnitelman ja astuin helmikuussa 2023 Arabiasalin lavalle professorin ja Jorman rooliasuissa.
Olen aina pitänyt haasteista, tarkoitti se sitten uutta harrastusta tai yksin matkustamista, mutta näytteleminen vaati aivan uudenlaista omalta mukavuusalueelta poistumista. Minulla ei ollut juuri ollenkaan kokemusta lavalla olemisesta, jos yläasteen Bachelor-Titanic-näytelmään osallistumista ei lasketa. (Oli muuten ironista, että tämän vuoden speksi sijoittui myös risteilyalukselle, jonka nimi vielä sattui olemaan M/S Frederik-Titanic.)
Ensimmäisissä treeneissä olin kauhuissani –syke oli pilvissä, jalat tuntuivat pettävän alta ja poskia kuumotti. Selvisin kuitenkin ensimmäisistä, sitten toisista ja lopulta kolmansistakin harjoituksista. Jossakin vaiheessa syksyä huomasin jopa nauttivani improsta, ja tärkein tätä oivalluksen syntymistä vauhdittanut tekijä oli se porukka, jossa sain jakaa onnistumiset sekä oikosulut – hetket, jolloin tuntui, ettei päässä liikkunut mitään. Speksiläiset loivat turvallisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa jokainen on aina tervetullut ja tärkeä
osa porukkaa. On ollut ihanaa huomata, miten produktio on pitänyt yhtä vielä esityskauden loputtua esimerkiksi brunssien, muiden speksien ja peli-iltojen merkeissä. Speksi onkin siis toteuttanut tärkeimmän tavoitteensa: Se on tuonut ihmisiä yhteen Valtsikan eri tiedekunnista (ja välillä myös vähän muualta) ja luonut yhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Valtsikan speksi 2023 oli nimeltään Avaruudessa ei ole yötä – ja välillä tuntui, ettei treenikaudella ollut öitä minunkaan kotona. Olen suuri jännittäjä ja stressaaja, ja uuden aluevaltauksen, näyttelemisen, varjopuolena sain kokea öitä täynnä valveunia, joissa unohdin vuo-
rosanat, myöhästyin esityksestä tai muuten vain jokin kohtaus soi non-stoppina päässäni antamatta tilaa unelle. Juuri ennen esitysviikkoa sairastuin flunssaan, niin kuin myös moni muu produktiolainen, ja joka aamu oli jännittävää nähdä, kuinka pahasti ääni oli poissa. Kiitos takahuoneen desinfioivien kurkkupastillien, nenäsumutteen, hauskojen äänenavaussessioiden, adrenaliinin ja ryhmän tuen onnistuin minäkin vetämään esitykset kunnialla läpi.
En olisi etukäteen voinut kuvitella, kuinka huikea kokemus esitysviikko oli. Monen kuukauden treenaaminen ja pitkät, usein ahtaissa nuorisotaloissa (ei edes aleta puhua Pitskun
nuokkarista) vietetyt läpäriviikonloput kulminoituivat yhteen helmikuun viikkoon, joka oli varmasti yksi elämäni parhaista. Verhoissa vuorotellen naurettiin ja itkettiin (Kanervan ja Ruusun viimeinen biisi avasi kaikkien kyynelkanavat), takahuoneessa hörpittiin Mama-nuudeleita sekä tankattiin kahvia ja esityksen jälkeen lauantaina lavan ylle screenille heijastettiin UMK-lähetys, joka oli paras kisakatsomo, johon olen koskaan osallistunut.
Speksi vie paljon aikaa ja vaatii sitoutumista, tietysti hieman tiimistä riippuen, mutta mielestäni siihen osallistuminen todella oli kaiken sen arvoista. Itse osaan kertoa speksis-
tä vain näyttelijän näkökulmasta, mutta näyttelijät ovat vain pieni osa koko produktiota. Mukana speksissä voi olla tanssijana, muusikkona, lavastajana, puvustajana, maskeeraajana, teknikkona ja lukemattomilla muilla eri tavoilla. Ensi syksynä, kun haku seuraavaan Valtsikan speksiin avataan, suosittelen jokaista edes harkitsemaan speksiin osallistumista. Kuten esimerkkini todistaa, kokemusta ei juurikaan tarvitse olla etukäteen – siitä saattaa toki olla etua, mutta speksissä on tilaa oppia ja löytää itsestä täysin uusia puolia. Ps. Kannattaa seurata @valtsikanspeksi Instagramissa, jotta pysyy ajan tasalla tulevista jutuista!
Yhmukavereitten kanssa vietettävän vapun kunniaksi kehotamme sinua
antamaan tämän sivun omalle ystävällesi täytettäväksi <3
Minä olen:
Horoskooppimerkkini:
Lempivärini:
