Irtolainen 4 2013 netti by Irtolainen

I RTOLAINEN 4 / 2 0 1 3

Eksoottiset sivuaineet

Yhis Irlannissa

Tasavertaisuuden tutkija

Taso ry sai 4.12. pidetyissä vaaleissa uuden hallituksen. Kuvassa vasemmalta oikealle Elina Laakso, Katinka Heikkilä, Elina Marttila, Anki Ahlqvist, Noora Perhiö, Sampsa Kononen, Ville Puumala, Mikko Kymäläinen sekä Teppo Lindfors. Kuvasta puuttuu Pekka Korvuo. Kuva Teemu Perhiö.

IRTOLAINEN 4/2013

Pääkirjoitus

kuva Johanna Räty

Aallon harjalta näkee kauas Viivi Kuvaja, Vastaava päätoimittaja -Yrityksen tarkoitus on tuottaa rahaa, rahaa ja rahaa, sanoi eräs tuotantotalouden oppiaineen professori Aalto-yliopiston luennolla, joka esitteli tulevaa Tuotantotalouden perusteet -kurssia. Edessä olisi yhden syksyllisen verran pohdittavaa arvosta, kannattavuudesta, yrittäjyydestä, tuotteista, tuotantoprosesseista, markkinoinnista, myymisestä, suunnittelusta, ohjaamisesta, johtamisesta ja ihmisistä näissä kaikissa prosesseissa. Valitsin tuotantotalouden sivuaineekseni siksi, että haluisin oppia ymmärtämään mistä yritystoiminnassa on oikeastaan kyse. Ajattelin sen olevan fundamentaalisen tärkeää siksi, että yritykset ja yrittäjyys ovat merkittävässä asemassa muuttamassa yhteiskuntaa ja luomassa hyvinvointia. Talouskriisin ja Nokian mahalaskun jälkeen Supercellin ja Rovion kaltaiset uudet menestyjät ovat kasvattaneet mielenkiintoa yrittäjyyttä kohtaan myös yliopistopiireissäni. Irtolaisen vakiokynäilijää Verneri Pulkkista siteeraten, hyvinvointivaltio on kirjaimellisesti kusessa ilman talouskasvua (s. 24). Ulos

kuplasta

Taneli kirjoitti viime Irtolaisen pääkirjoitukseen kuplista. Toinen syyni opiskella tuotantotaloutta oli se, että halusin astua ulos valtsikakuplasta. Kiipeäminen Aallon harjalle on ollut avartavaa. Mikäli emme koskaan poistu omiemme joukosta, emme koskaan saa tietää vahvuuksiamme suhteessa muihin emmekä sitä, missä olemme parempia kuin muut. Aalto-opintojen myötä olen viimeistään ymmärtänyt talousja sosiaalihistorian arvon laajakatseisena näkökulmana yhteiskuntaan. Askeleen tiedekuntamme ulkopuolelle ovat ottaneet muutamat muutkin

yhisläiset (s. 10). Ja vaikka moni meistä on hypännyt valtsikaan ammattikorkeasta, eräs on tehnyt päinvastoin (s. 27). Loikka insinööriopiskelijoiden joukkoon on tuonut ahaa-elämyksiä. -Ihmisen kannattaa pääsääntöisesti pyrkiä olemaan siellä, missä hän kullakin hetkellä fyysisesti sijaitsee, professori Esa Saarinen torui pulisevaa opiskelijayleisöään luennollaan, joka käsitteli ihmistä organisaatiossa. Saarisen mukaan yleinen keskittymiskyvyn puute ja vajaateholla toimiminen murentavat organisaation tehokkuutta ja kostautuvat puhtaana rahan menetyksenä. Aiheesta on valkokankaalla myös puhdasta matematiikkaa. Mikäli viiden ihmisen ryhmässä jokainen toimii kokonaiskapasiteettiinsa yksi verrattuna arvolla 0,8, niin ryhmän yhteistoiminnallinen arvojen tulo on 0,33. Mutta mikäli jokainen antaa itsestään 1,25 yksikön verran, ryhmän yhteistehokkuus on 3,05 yksikköä. Kiehtovan yksinkertaista, mutta valaisevaa. Vuosi 2013 Irtolaisen parissa on opettanut, että yllä oleva malli pätee myös ainejärjestölehden tekemiseen. Koska tuotantotalouden sivuaineen myötä aivojeni notkoon on jumiutunut nolohko wannabe-insinööri, niin sanottakoon saatteeksi, että Irtolainen on tekijöidensä käyttämän kapasiteetin arvojen tulo. Pidetään siitä huolta. Irtolaisen ulkomaankirjeenvaihtajan(s. 28) tapaan jatkan nyt matkaani ulos Helsinki-kuplasta. Kevät Maastrichtin yliopistossa avannee uusia näkökulmia yhteiskuntaan, eikä pääni sisäinen kupla kuroudu takaisin umpeen. Vuoden 2013 päätoimitus kiittää ja luovuttaa verbaalivallan kahvan seuraajilleen Ellen, Lauri, Alma ja Juhani. Onnea seikkailuun! 3

Sisältö Tekijät

Palstat

3 Pääkirjoitus 6 Uutiskatsaus 8 Edaripalsta 9 Jorinat 34 Henkilökunnalta 37 Hallitukselta 38 Fukseilta

Artikkelit

10 Sivuaine valtsikan ulkopuolelta 13 mitä tein syyslomallani 16 elämä pelissä 20 pikkuvirkamiehestä oman elämänsä herraksi 24 rahat eivät riitä 27 ammattisurkea - mainettaan parempi

Muut 28

Your correspondent in london

32 seksaattori

Julkaisija Taso ry Päätoimittajat Viivi Kuvaja Taneli Urmas Ulkoasu Ja Taitto Lauri Haikola toimituksen yhteystiedot: etunimi.sukunimi@helsinki.fi kirjoittajat Laura Ekholm Lauri Haikola Eevi heikkilä Miran Hamidulla Katinka Heikkilä Matti Kuivalainen Viivi Kuvaja Kasperi Lavikainen Kaisa Lenkkeri Ilmar Metsalo Maarit olkkola suvi pietilä Verneri Pulkkinen Jori Pyykkö Taneli Urmas mikko virta painos Picaset Oy 150 kpl kannet Lauri Haikola (etu) Aksu Tervonen (taka) Irtolainen On Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ylpeän linjakas taidelehti. Tämän vuoden se on onnistunut kuppaamaan rahaa rakkaan järjestönsä lisäksi myös hyy:ltä. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja irtolainen lähtee täysin ansaitsemattomalle reppureissulle joulupukin kanssa. pitkämielistä lukijakuntaansa piinaamaan palaa entistä vireämpi veijari, jos porot oppivat lentämään.

IRTOLAINEN 4/2013

Viimeiset sanat? s. 37

lokakuinen Irlanti s. 13

Murhia Lontoossa

s. 28

VALTSIKA OPINNOT 6

Uutiskatsaus

Kannunvalajien puheenjohtajaksi tasolainen Anne Hietaharju

Viivi Kuvaja

Maanantaina 25.11. Anne Hietaharju valittiin Kannun sääntömääräisessä vaalikokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi selkeällä äänienemmistöllä. Irtolainen kysyi Annen tunnelmia tulevasta vuodesta. Kannun hallituksen jäseneksi oli tänä vuonna ehdolla ennätykselliset 17 hakijaa puheenjohtajan ja opintovastaavien lisäksi. Lähdit itsekin Kannun toimintaan jo fuksivuonna. Mistä Kannun lähivuosiin verrattuna kasvanut suosio johtuu, yhdistyksen tuore puheenjohtaja Anne Hietaharju? - Kannussa on monta vuotta panostettu toiminnan avoimuuteen ja kova työ on alkanut viimein tuottaa tulosta. Tekemistä on varmasti myös paljon sillä, että vuoden 2013 hallitus on täynnä aktiivisia ja helposti lähestyttäviä ihmisiä, joiden mielestä on ihana höpötellä ja tutustua uusiin valtsikalaisiin. Kannunvalajien puheenjohtajuus on toisinaan kokopäivätyö, josta ei saa palkkaa. Mistä puheenjohtaja saa inspiraationsa ja energiansa? - Hienosti onnistuneista tapahtumista ja työn tulosten näkymisestä. Ihanasta jäsenistöstä, iloisesta hallituksesta ja sitsijatkoilla kello neljän aikaan soivasta Bonnie Tylerista! Mikä on mielestäsi Kannun suurin haaste ja kehityskohta vuonna 2014? - Ehdottomasti tiedotus. Kannun pitää huolehtia siitä, että tieto saavuttaa ainejärjestöt. Sujuvan

tiedottamisen pitää olla koko Kannun hallituksen yhteinen intressi, se ei voi olla vain tiedottajan vastuulla. Kannunvalajien puheenjohtajalla on merkittävä rooli yhteisvaltsikalaisuuden muokkaajana. Mikä johtajuudessa on mielestäsi tärkeintä? - Koen, että tärkein tehtäväni puheenjohtajana on saada hallituksestani ja jäsenistöstä kaikki potentiaali irti. Puheenjohtajan pitää antaa ihmisille itsevarmuutta, kannustusta ja uskoa omiin kykyihinsä. Lyhyesti sanottuna ihmisten pitää tuntea olevansa tärkeitä ja tervetulleita mukaan Kannun toimintaan. Aiempina vuosina valtsikalaisten ja Kannun piirissä on tapahtunut jos jonkinlaisia kommelluksia. Arvon puheenjohtaja, takaatteko, että valtakautenanne Kannun lippu, Alina-salin käyttöoikeus ja Kannun kassa pysyvät tallessa? - Nämä ovat hyvät minimikriteerit ensi vuoden toiminnalle! Mitä terveisiä haluat lähettää Irtolaisen lukijoille? - Jos joku Irtolaisen lukijoista on kiinnostunut olemaan Kannun toiminnassa mukana, otathan yhteyttä! Kannussa toimii ensi vuonna myös muita yhisläisiä. Tasolainen Jori Pyykkö toimii yhdistyksen alumni- ja yrityssuhdevastaavana. Polholaisista Johanna Räty valittiin tiedottajaksi, Vihtori Suominen sihteeriksi ja HYY-vastaavaksi sekä Joonas Lehtonen virkistysvastaavaksi.

Tutkintovaatimuksia uudistetaan

Taneli Urmas

Tutkintovaatimuksien uudistaminen on aloitettu talousja sosiaalihistorian oppiai-neessa.Vaatimukset uudistetaan aina kolmen vuoden välein. Nyt kartoitetaan, mihin suuntaan tutkintovaatimuksia ja opetusta kehitetään seuraavan kolmen vuoden aikana 20142017. Suunnittelu on aloitettu ennen joulukuun puoliväliä. Aikaa kehittelyyn on 2-3 kuukautta.

IRTOLAINEN 4/2013

Talousja sosiaalihistorian henkilökunta toivoo, että myös opiskelijoiden ääni kuullaan suunnittelussa. Ottakaa siis yhteyttä Tason uusiin opintovastaaviin ja välittäkää toiveenne eteenpäin (joita ei ollut päätetty lehden mennessä painoon) tai Taneli Urmakseen (taneli.urmas@helsinki.fi). Kertokaa, mikä nykyisissä tutkintovaatimuksissa on hyvää, mikä huonoa, ja mitä puuttuu!

JärjestöT

Kannunvalajat ry:n tuore puheenjohtaja. Kuva Teemu Perhiö.

Taso ry:lle uusi hallitus

Viivi Kuvaja

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Katinka Heikkilä. Taso ry:n hallitus sai 4.12. pidetyissä vaaleissa uusvanhan keulahahmon, kun Katinka Heikkilä päihitti puheenjohtajataistossa kiperästi yhden äänen erolla fuksiehdokkaan Pekko Korvuon. Heikkilä vakuutteli intoa riittävän myös toiselle puheenjohtajakaudelle, ja aikookin johtaa hallituksen toimintaa vaihdosta käsin. -Lähden kevääksi Tallinnaan, mutta asunto, koira ja kaksi työtä pakottavat käymään Helsingissä lähes joka viikko. Heikkilä on tunnettu tehokkuudestaan ja toimeliaisuudestaan, eikä malta päästää vielä irti ainejärjestömaailmasta.

-Kierivä dinosaurus ei sammaloidu, uusvanha puheenjohtaja hymyilee. Hallituksen rivijäseneksi valittu Korvuo ei päässyt paikalle vaalitilaisuuteen, joten perinteinen puheenjohtajaehdokkaiden tentti jäi tällä kertaa yksipuoliseksi. Muita Heikkilän hallituksen jäseniä vuonna 2014 ovat Ville Puumala, Sampsa Kononen, Elina Laakso, Teppo Lindfors, Mikko Kymäläinen, Elina Marttila sekä toiselle kaudelle jatkavat Noora Perhiö ja Anki Ahlqvist. Irtolaisen päätoimittajaksi valittiin viidennen vuoden opiskelijat Ellen Jabai, Lauri Mikola, Alma Snellman sekä Juhani Ylitalo. Päätoimittajat aikovat tulevana vuonna toteuttaa teemanumeroita sekä vappuliite Irtonaisen.

Edaripalsta kuva Aksu Tervonen

Tasolaiset työllistyvät Miran Hamidulla Pienissä tasolaispiireissä on joskus pelätty aiheetta, etteivät oppiaineen opiskelijat pääsisi töihin. Nyt on luvassa hyviä uutisia, sillä ainakin kaksi tasolaista työskentelee ensi vuonna todellisissa oman alan töissä. Tosin kyse on vain vuoden mittaisesta pestistä siivoojan palkkaakin huonommalla palkkiolla ja vieläpä ilman säännöllisiä työaikoja. Aarni Suvitie Ainejärjestöläisistä ja Toivo Laitinen HYYn

“ainakin kaksi tasolaista työskentelee ensi vuonna oman alan töissä.” Vihreistä eivät kuitenkaan antaneet näiden lähtökohtien haitata, vaan lähtivät ensi vuodeksi ajamaan meidän kaikkien opiskelijoiden etua HYYn hallituksessa. Pienen itsellekin läheisen oppiaineen opiskelijoiden onnistuminen hallituspaikkakilvassa on tietenkin mahtavaa, mutta suurempi saavutus tämän syksyn neuvotteluissa oli kuitenkin avoimuuden lisääntyminen. Vielä vuosi sitten neuvottelut olivat pitkälti pimennossa muilta kuin neuvottelijoilta, ja muiden ryhmien hallitustyrkyt pidettiin salassa viimeiseen asti. Muutosta on toivottu jo aiempina vuosina, mutta toiveet ovat aina esitetty liian myöhään, vaikkei mikään ryhmä olekaan vastustanut avoimuuden lisäämistä. Tänä vuonna avoimempaa otetta valmisteltiin koko vuoden ajan. Tuloksena neuvottelujen avaustilaisuus eli pyöreä pöytä oli avoin kaikkien ryhmien jäsenille, jolloin meille edaattoreille tarjoutui

IRTOLAINEN 4/2013

tilaisuus tutustua muiden ryhmien tyrkkyihin sekä kuulla eri neuvottelijoiden kantoja. Tulevaisuudessa toivoisin, että pyöreä pöytä olisi vielä nähtyäkin avoimempi, ja se voitaisiin esimerkiksi videoida netin kautta kaikille HYYn jäsenille. Mitä näissä neuvotteluissa sitten sovittiin? HYYn jäsenmaksu ei tule ensi vuonnakaan nousemaan eikä järjestöjen toiminnalle tärkeistä tuista ja tiloista leikata. Ainejärjestöjä ilahduttanee myös ensi vuoden budjettiin projektitukia varten varattu 10 000 euron potti, josta voi hakea rahoitusta vaikkapa tavanomaista suurempien seminaarien toteuttamiseen. Edunvalvontapuolella HYYn keskustoimiston henkilöstö vahvistuu määräaikaisella projektityöntekijällä, jonka kuluihin varattiin 20 000 euroa. Joku voi syyttää minua nyt oman ryhmäni mainostamisesta, mutta väitän että rahaakin arvokkaampaa HYYn edunvalvonnalle on Ainejärjestöläisten Esa Tiusasen pääseminen hallitukseen. On ollut ilo seurata sitä tarmoa, jolla Esa on tänä vuonna tehnyt koulutuspolitiikkaa HYYn koulutuspoliittisessa valiokunnassa, tiedekuntajärjestössään Humanisticumissa sekä jopa Helsingin Sanomien sivuilla. Ei liene yllätys, että hänkin on historian opiskelija joskin humanistiselta puolelta. Yhteensä uudessa hallituksessa on peräti viisi hissaopiskelijaa, joista kaksi on tasosta ja kolme humanistisesta. Viisikko on vieläpä jakautunut kaikkiin hallitusryhmiin siten, että kolme näistä on Ainejärjestöläisissä, yksi Osakunnissa ja yksi HYYn vihreiden sekä Sitoutumattoman vasemmiston muodostamassa Maailmanpyörässä. Ehkäpä meissä hissaopiskelijoissa on vain sitä jotain?

Jorinat

kuva Mikko Virta

Tyhjiä Lupauksia Jori Pyykkö Vuosi lähestyy taas loppuaan: tätä kirjoittaessani saattaa havaita vielä muutaman lehden roikkumassa epätoivoisesti puiden oksissa. Sadevesi tunkeutuu sään kanssa taistelevan opiskelijan sieluun ja tuuli raiskaa sateenvarjon. Sää ei minua haittaa, edessä on paljon myös paljon suurempia ongelmia. Tähän aikaan vuodesta optimistit aloittavat seuraavan vuoden tiirailun. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mitä nämä suunnitelmat sitten ovat? Ensi vuonna lopetan tupakoinnin. Dokaan vähemmän. Opiskelen enemmän. Laihdutan. Voi kyllä, uudenvuodenlupaukset tekevät tuloaan. En ole koskaan ymmärtänyt uudenvuodenlupauksia. Heikkomieliset kuvittelevat, että tuleva vuosi olisi jokin määrittävä elämäntapamuutoksen ehto. Takana on vain edellinen vuosi, jonka alussa Lasse Lupaaja todennäköisesti teki nämä aivan samat lupaukset. Tupakka syttyi uudestaan jo tammikuun lopussa. Uudenvuodenlupaukset eivät jää mediassakaan ilman huomiota. Jokainen roskalehti muistaa varmasti listata kymmenen suosituinta lupausta. Osa lehdistä saattaa jopa repäistä ja kysyä vuoden 2007 Miss Ihansamalta tämän lupausta. On tärkeää, että lupauksista uutisoidaan. Täytyyhän ihmisten ymmärtää, että jotain on tehtävä. Lähes poikkeuksetta näistä lupauksista puuttuu kokonaan ymmärrys siitä, että kyseessä on elämäntapamuutos. Lupaus, joka on tehty firman pikkujoulujen jatkojenjatkoilla, ei tule kestämään. On tärkeää,

että ihmisillä on tavoitteita. Motiivit muutoksiin kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan. Löysin internetistä testin, jolla voi etsiä

”Löysin internetistä testin, jolla voi etsiä itselleen sopivan uudenvuodenlupauksen”

itselleen sopivan uudenvuodenlupauksen. Hämmästyin testituloksesta: ”Olet eloosi perustyytyväinen, joten uuden vuoden lupauksetkin täytyy keksimällä keksiä.” Keksimällä keksiä? Oikeasti? Seuraavaksi testisivu ehdottaa minua testaamaan millainen mökkivieras olen. Ehkä olisi vain pitänyt jättää ensimmäinenkin testi tekemättä. Pahinta tässä kaikessa on se, että myös Unisport täyttyy tammikuussa uusista innokkaista Pekka ja Pirkko Painonnostajista. Joulukinkut tirisevät kuitenkin vain pienen hetken. Viimeistään maaliskuussa asiat ovat jo normalisoituneet. Olen elämääni perustyytyväinen. En haluaisi luvata mitään, mutta täytyyhän lupaus silti keksimällä keksiä. Lupaan, että kaikki tämä toistuu joka vuosi.

Sivuaine valtsikan ulkopuolelta

Toimittanut Viivi Kuvaja, kuva stock.xhng

Irtolainen kysyi joukolta valtsikan ulkopuolella sivuaineen suorittavia yhisläisiä, mitä opinnot muualla ovat näille antaneet. Mikko lista

Virta

(5.

journalismia

vuosi ja

Polhossa):

Visuaa-

aikakauslehtisuunnittelua

Aallossa Opiskelin vuosina 2010–2012 Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa visuaalista journalismia ja englanninkielistä magazine design -sivuainetta. Aloitin opinnot syksyllä 2010 visuaalisen journalismin parissa, mutta ne jäivät kesken varusmiespalveluksen takia. Myöhemmin jatkoin opintoja magazine designissa, koska ensimmäinen koulutusohjelma oli lakkautettu intissä ollessani. Magazine design keskittyi aikakauslehtikonsepteihin. Sivuaineessa yhdistyivät kirjoittaminen, aikakauslehtijournalismi, mediakonseptit ja graafisen suunnittelu. Suuren osan kokonaisuudesta muodostivat ryhmittäin tehdyt projektit, jotka liittyivät oikeisiin medioihin. Oma ryhmäni esimerkiksi uudisti erään laajalevikkisen suomalaisen järjestölehden ulkoasun ja sisällön, sekä loi sille mediakonseptin ja tyylikirjan. Molemmat sivuaineet ovat olleet parasta, mitä yliopistoopinnot ovat minulle tarjonneet. Niissä olen oppinut oikeita käytännön työtaitoja, saanut oikeaa työkokemusta, ja kaiken lisäksi ne ovat tietääkseni vaikuttaneet positiivisesti useamman eri työpaikan saantiin viime vuosina. Suvi Pietilä (3. vuosi Tasossa): Informaatiotutkimusta Tampereella Minulle oli selvää jo ensimmäisen kesätyöpestin jälkeen, mille alalle haluaisin opiskella. Työ kirjastossa innosti ja innostaa yhä edelleen sen monipuolisuuden vuoksi. Työntekijä tarvitsee tietämystä vähän kaikesta, mikä kuvastaa hyvin omia kiinnostuksenkohteitani. Koska Helsingin yliopistolla ei ole tarjolla kirjastoalan korkeakoulutasoista opetusta eli informaatiotutkimuksen opintoja, käänsin kat10

IRTOLAINEN 4/2013

seeni Tampereelle. Tampereen avoimessa yliopistossa käynnistyi syksyllä 2012 informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perusopinnot -kokonaisuus verkkokurssina, jota olen nyt reilun vuoden ajan työstänyt Helsingin talousja sosiaalihistorian opintojeni ohella. Jokaviikkoinen sunnuntai-illan deadline ahdistaa joskus, mutta ainakin olen oppinut tuottamaan teks-tiä kuin liukuhihnalta. Opinnoissa yhdistyvät kiinnostavasti kirjastoala, tietoyhteiskunta ja käytännön teknologia. Motivaatiota sivuainetta kohtaan on lisännyt myös tekemäni keikkatyö Helsingin kaupunginkirjastossa. Tammikuussa 2014 kurssi päättyy ja olen (ainakin toivottavasti) taas askeleen lähempänä tulevaisuuden työpaikkaani. Eevi Heikkinen (3. vuosi Polhossa): Venäjän Itä-Euroopan tutkimusta humanistisessa

Luen sivuaineenani Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta maailman kulttuurien laitoksella humanistisessa tiedekunnassa. Oppiaine keskittyy pääasiassa Venäjään: sen kulttuuriin, historiaan sekä nykypäivään. Keskiössä on ennen kaikkea maan poliittinen lähihistoria ja tämänhetkinen tilanne. Lisäksi opinnoissa tutustutaan myös alue- ja kulttuurintutkimuksen metodeihin.  Oppiaineessa minua kiinnostaa tapahtumien ja kehityskulkujen lisäksi se, miten vahvasti alueen kulttuuri näkyy sen historiassa ja nykypäivässä. Alue- ja kulttuurintutkimuksen opinnot tukevat pääainettani antamalla keinoja tarkastella samoja asioita erilaisesta näkökulmasta, erikoistuminen Venäjään ja Itä-Eurooppaan taas tarjoaa asiantuntijuutta minua kiinnostavasta kulttuurialueesta. Lisäksi koen sivuaineeni olevan minulle keino erottautua joukosta työmarkkinoilla, sillä Venäjän merkitys kasvaa jatkuvasti ja tulevaisuudessa alan asiantuntijoista on huutava pula etenkin Suomessa, mutta myös muualla maailmassa.

Maarit Olkkola (6.

vuosi

Tasossa): Monitie-

teisiä ympäristöopintoja

Monitieteisiin ympäristöopintoihin kuuluu eri alojen ympäristöön liittyvää tutkimusta esittelevä johdantokurssi ja sen lisäksi 20 opintopistettä valinnaisia opintoja. Valittavana on kaikenlaista ympäristöestetiikasta geomorfologiaan ja ympäristöpolitiikasta ekosysteemipalveluiden taloudelliseen arvottamiseen. Sivuaineeseen voi sisällyttää myös seminaarivierailuja ja keväisin ympäristöpäivien yhteydessä järjestettävän erikoiskurssin. Keskustakampukselle linnoittautumalla ei tosin pärjää, vaan opintoja pitää tehdä myös joko Kumpulassa tai Viikissä.   Kyseinen opintokokonaisuus sopii niille, joita planeetan tulevaisuus ja menneisyys kiinnostaa. Monitieteiset ympäristöopinnot tarjoavat mahdollisuuden tutustua monen eri alan tutkimukseen yhden sivuaineen sisällä. Opinnot sopivat erinomaisesti yhteen esimerkiksi ympäristöhistorian ja kehitysmaatutkimuksen kanssa.   Mitä hyötyä monitieteisistä ympäristöopinnoista on? Siten voi esimerkiksi päätyä kirjoittamaan kandinsa ekosysteemipalveluista kehitysyhteistyöhankkeessa. Ja oppia, että myös Viikissä voi opiskella taloustiedettä. On myös virkistävää tutustua eri kampusten opiskelijoihin ja opiskelukäytäntöihin. Ja siihen Viikin lehmänlannan hajuun tottuu.

takia saavun luennolle kaksi tuntia myöhässä, kello neljätoista. Toissa syksynä Heikkisen Sakari esitteli yhteiskuntatieteiden kuningasta, taloushistoriaa. Vuosi sitten luin Douglass C. Northin havaintoja menestyneistä yhteiskunnista ja instituutioiden merkityksestä – ja innostuin. Tajusin kuitenkin, ettei kursseillamme ollut mahdollisuutta syventyä samaisten instituutioiden ja niiden syntymisen systemaattiseen tarkasteluun. Tason opinto-oikeus oli merkinnyt Itä-Suomen yliopistossa aloitettujen julkisoikeuden opintojen keskeyty-

”Kadettien maailma eroaa aika paljon valtsikan opetuskäytännöistä: luennot alkavat aamukahdeksalta ja myöhästyneet heitetään vaatteet päällä mereen.”

Lisätietoa: http://www.helsinki.fi/henvi/

mistä vuonna 2011. Nyt kuitenkin opiskelen samaisessa yliopistossa oikeustaloustiedettä ja lainsäädäntötutkimusta etätentein ja yhdistämällä luennot sukulointiin Joensuussa. Opin instituutioista, niiden synnystä ja vaikutuksista yhteiskuntaan. Kalliiksi tulee, mutta toivon, että sijoitus poikii. Myönnettäköön – reissut lievittävät myös kotiikävää.

Matti Kuivalainen (3.

Kaisa Lenkkeri (5.

taloustiedettä

Itä-Suomen

vuosi

Tasossa): Oikeus-

lainsäädäntötutkimusta

vuosi

Tasossa): Kansanterveys-

tiedettä lääkiksessä

yliopistossa

Leuto lokakuinen aamu saattelee koulumatkalle. Kello on seitsemän, Itä-Pasila harmaa, ja päärautatieasemalla tekee lähtöään juna, jolla Itä-Suomen yliopistossa järjestettävään seminaariin on tarkoitus ehtiä. Ohjauslaitevian ja Allegron etuajo-oikeuden

Olen ollut aina kiinnostunut terveyteen liittyvistä seikoista ja muun muassa kandissani käsittelin tupakoinnin lopettamista 1950-luvulla. Kandin jälkeen halusin syventää tietouttani terveyden ja sairauden jakautumisesta väestössä sekä siihen vaikuttavista tekijöistä, joten kansanterveystiede tuntui luonnolliselta valinnalta sivuaineeksi. 11

Sivuaineoikeutta lääkiksen kansanterveystieteeseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, ja opintooikeus myönnetään aina kahdeksi vuodeksi, minkä aikana voi maksimissaan suorittaa 25 opintopistettä. Opinnot ovat pääosin kirjatenttejä, joista oman kokonaisuuden voi yhdistellä vapaasti lukuun ottamatta muutamaa pakollista kurssia. Tarjolla on muun muassa terveyssosiologiaa, epidemiologiaa ja terveyspolitiikkaa. Lääkisläisten mielestä heille pakollinen kansanterveystieteen opintojakso on usein ”täysin turha”, mutta yhteiskuntatieteilijälle kansanterveydelliset kysymykset ovat oleellisen tärkeitä ja tutkimuksessa käytettävä lähestymistapa tuttu. Tason ja kansanterveystieteen opinnot yhdessä mahdollistavat väestön Mikä JOO? JOO eli joustava opinto-oikeus mahdollistaa opintokokonaisuuksien suorittamisen myös kotiyliopiston ulkopuolella. Yliopistojen välisen JOO -sopimusjärjestelmän avulla voi suorittaa sivuaineen tai opintokokonaisuuden lisäksi myös yksittäisiä kursseja. Joustavaa opintooikeutta tulee hakea erillishaussa, jonka ajankohta riippuu hakukohteesta. Yleensä JOO myönnetään 1,5-2 vuodeksi kerrallaan, ja sillä saa suorittaa vain niitä kursseja, joihin opiskelijalle on myönnetty osallistumisoikeus. Opintojen suorittamiseksi oman yliopiston ulkopuolella tarvitaan sekä oman että vierasyliopiston puolto. Opinto-oikeuksia myönnetään vain sellaisiin opintokokonaisuuksiin, joita ei tarjota omassa yliopistossa. Lisätietoja JOO -opiskelusta yliopistojen yhteisessä JOOPAS -verkkopalvelussa.

IRTOLAINEN 4/2013

terveyden tarkastelun historiallisesta perspektiivistä. Sivuaineopinnoistani olen myös saanut paljon ideoita tutkimukselle ja aloittelenkin juuri graduani, joka käsittelee munasolujen luovuttamista 1990-luvulla. Ilmar Metsalo (4. vuosi Polhossa): Strategiaopintoja Maanpuolustuskorkeakoulussa Viimeistelen juuri 28 opintopisteen sivuainekokonaisuutta Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Strategia on käytännössä kansainvälistä politiikkaa turvallisuusnäkökulmasta. Opinnoista noin puolet on kadettien luentoja Santahaminassa ja loput seminaareja maisterivaiheen upseerien kanssa Kruununhaassa. Kontaktiopetusta on intensiiviviikoilla paljon ja se sotkee kaikki aikataulut. Kadettien maailma eroaa aika paljon valtsikan opetuskäytännöistä: luennot alkavat aamukahdeksalta ja myöhästyneet heitetään vaatteet päällä mereen. Luennot itsessään ovat pääasiassa hyviä, ja JOO -opiskelijat huomioidaan 150 kadetin joukossa. Maisterivaiheessa vajaa puolet opiskelijoista on siviilejä, lähinnä valtsikalaisia ja maantieteilijöitä. Kurssit on monessa suhteessa pyritty pitämään käytännönläheisenä ja excuja on paljon. Suomen turvallisuutta käsittelevällä kurssilla kävimme puolustusministeriössä, Huoltovarmuuskeskuksessa ja eduskunnassa. Maisterivaiheen opinnot ovat todella mielenkiintoisia. Paras kokemukseni oli kahden viikon intensiivikurssi, jonka aikana toteutimme avointen lähteiden tiedustelua liittyen Malin konfliktiin. Mutta olen allekirjoittanut ties mitä vaitiolopapereita, joten ei tästä sen enempää.

Mitä tein syyslomallani

Teksti Taneli Urmas, kuvat

Talousongelmia, tummaa olutta, menninkäisiä, juomalauluja ja lampaita nummilla. Mitä tiedämme Irlannista? Yhiksen syysmatka kohdistui tänä vuonna lokakuussa Dubliniin, vihreän Irlannin pääkaupunkiin. Yllättävä länsieurooppalainen matkakohde ei tuottanut pettymystä – mitä budjetissa hävittiin, se yleissivistyksessä voitettiin. Päiväretki Belfastiin opetti Pohjois-Irlannin tilanteesta. Monelle aikaisemmin melko tuntematon saari avasi meille viikon aikana salaisuutensa. Kelttitiikerin

romahdus

Eikös niillä ole joku velkaongelma? Mielleyhtymä talousongelmiin on väistämätön, vaikka ei Irlannista muuten paljoa tietäisikään. Ekskursiollamme Suomen Dublinin suurlähetystöön opimme tärkeimmät pääkohdat maan talouden kehityksestä. EU-jäsenyys on tuonut Irlannille paljon hyvää. Maan talous kasvoi 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2007 asti huimaa vauhtia, ja suuri osa väestöstä hyötyi kasvusta. Sitten tuli vuosi 2008. Kansainvälinen finanssikriisi iski kelttitiikeriä kovaa. Työttömyys kaksinkertaistui lyhyessä ajassa (maaliskuussa 2013 14 %), ja rakennustuotanto ja asuntokauppa lähes pysähtyivät. Irlanti on kuitenkin ollut kriisissä varsinainen mallioppilas ja noudattanut EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston sopeuttamisohjelmaa varsin hyvin. Numeroiden valossa Irlanti on nousemassa kuopastaan. Dublinin keskustan katukuvassa taantuma ei suuremmin näkynyt. Pikemminkin tuntui siltä, että ainakin keskustan turistialueilla on panostettu katujen ja julkisivujen kunnossapitoon. A

pint of your cheapest stout, please!

Paikalliseen kulttuuriin on tutustuttava, se on selvä. Peruspubeja ei ole vaikea löytää Dublinissa, niitä on joka puolella. Suomalaisille irkkupubit eivät ole vieras elementti, mutta autenttisuus

on koettava paikan päällä. Kantapaikkamme, hostellin läheisyydessä sijaitseva The Metro, oli autenttinen kuin mikä. Tuoppi Beamishia, halvinta tummaa olutta, maksoi 3,15 euroa. Stoutin juomisen työläyden vuoksi oli silloin tällöin otettava väliin myös lageria tai siideriä. Viikon puolivälissä Beamishin hintaa nostettiin 10 sentillä, mikä ei varmasti ollut sattumaa. Mielenkiintoista oli havaita pubien asiakaskunnan väestöllinen jakauma. Tyypillinen asiakas irlantilaisessa pubissa on keski-ikäinen tai vanhempi mies – naisia ei paria poikkeusta lukuun ottamatta näkynyt. Osa yhisläisistä sai hyvänpäiväntuttuja The Metrosta, kun samat papat olivat paikalla joka päivä. Pubit eivät ole tyhjinä myöskään alkuiltapäivisin. Irlannista puhuttaessa ei voida sivuuttaa Guinnessin merkitystä. Guinness tuotemerkkinä on irlantilaisille kuin Nokia oli meille suomalaisille, vaikka kummankaan omistus ei kotimaassa olekaan. Teimme ekskursion Guinness Storehouseen, joka on hyvin tuotteistettu panimomuseo. Kierroksen hintaan kuului complimentary pint, jonka sai itse kaataa ja sitten nauttia panoraamabaarissa. Baarista avautuu valehtelematta kaupungin parhaat näkymät.

IRTOLAINEN 4/2013

Vielä on mainittava ruoka. Irlantilaisen ruokakulttuurin peruskivi on viikon perusteella ranskalaiset perunat. Fish and chipsin lisäksi ranskalaisilla kyyditetään niin perinteisiä lihapatoja kuin vaikka lounaspizzaa. Pala

itää lännessä

Hostellimme Mount Eccles Court piilotti nimensä taakse itäeurooppalaisen helmen. Vaikka syysmatka kohdistuikin länteen, saimme silti nauttia ItäEuroopan tunnelmasta joka päivä. Hostellia todennäköisesti pyöritti jonkin sortin itämafia. Elelimme rinnakkain sovussa puolalaisten, serbien ja kroaattien kanssa. Ainakin yksi kroatialaisnainen asui hostellissa toista viikkoa saavuttuaan Irlantiin työn ja paremman elämän perässä. Itäinen Eurooppa ei jäänyt taakse astuessa ulos hostellin ovesta. Kaduilla slaavikieliä kuuli useasti päivässä. Melko samannäköisiä puolalais-, venäläis-, latvialais- ja romanialaiselintarvikeliikkeitä oli hieman turistikeskustan ulkopuolella useita.

Ilmiön taustalla on Euroopan unionin itälaajentuminen, kun Puola, Baltian maat ja muita Itä-Euroopan maita liittyivät Euroopan unioniin kertarysäyksellä vuonna 2004. Erityisesti puolalaisia saapui Irlantiin työn perässä. Talouskriisin seurauksena suuri osa itätyöläisistä palasi kotimaihinsa. Puolalaiset ovat kuitenkin edelleen Irlannin suurin vähemmistöryhmä, ja heitä on yli 100 000. The Troubles Jotain hämminkiä siellä on ollut, sodittiinko siellä? Osalle meistä Pohjois-Irlannin konflikti ei ollut lainkaan tuttu. Monelle päiväretki Belfastiin oli silmiä avaava kokemus. Kyseessä on katolisten ”tasa-valtalaisten” ja protestanttisten ”lojalistien” konflikti, joka on jatkunut 1960-luvulta lähtien. Kysymys ei ole uskonnollinen. Irlantilaisiksi itsensä kokevat katolilaiset ovat tunteneet olevansa sorrettuja, kun briteiksi itsensä kokevat protestantit ovat olleet päättävässä asemassa. Konfliktit alkoivat 1960-luvun loppupuolella, ja molempien osapuolten puolimilitaristiset joukot kävivät

käytännössä sotaa. Monelle on tuttu tasavaltalaisten IRA, Provisional Irish Republican Army, mutta harva on kuullut esimerkiksi protestanttien Ulster Volunteer Forcesta. Vuonna 1998 solmittiin rauhansopimus, jonka jälkeen tilanne on ollut enemmän tai vähemmän rauhallinen. Kysymys ei ole kuitenkaan ratkennut lainkaan, sillä väestö on täysin jakautunut kahtia. Katolisten ja protestanttien asuinalueita eristävät kaupungin läpi kulkevat ”rauhanmuurit”, joiden portit suljetaan iltaisin. Lapset käyvät joko katolilaista tai protestanttista koulua. Tavallisten asuintalojen seiniä peittävät ”muraalit”, poliittiset seinämaalaukset, joihin on kuvattu esimerkiksi militanttijoukkojen sotilaita. Oli kuumottavaa tajuta, että Länsi-Euroopasta löytyy konflikti, joka on arkipäivää alueen asukkaille. Kysymys ei ole historiaa, vaan nykypäivää, eikä sille näy ratkaisua. Muurit ovat pystyssä ihmisten omasta tahdosta, väkivallan ehkäisemiseksi.

Lisää aiheesta: Miran Hamidulla: ”Nukkuva viha” (Tutkain 4/13) ja ”Vihreä saari liekeissä” Poleemi

Elämä pelissä

lauri haikola

Siitä asti kun tuli on keksitty, sitä on käytetty kaikkeen hyödylliseen - kuitenkin sen ympärillä on harrastettu tarinankertomisen ja tanssimisen kaltaista vähemmän tuottavaa sosiaalista toimintaa. Kun tietokone keksittiin, siihenkin ilmaantui nopeasti muutakin kuin tekstinkäsittely ja taulukkolaskentaohjelmia. Pelejä. Aluksi tietokonepelit olivat graafisesti nykyperspektiivistä vaatimattomia, joskin iloisen viattomia ja värikkäitä lyhyitä viritelmiä. 1990-luvulla asiat alkoivat tietokoneiden tehojen ja grafiikkaominaisuuksien parantuessa muuttua. World of Warcraft, Diablo sekä Starcraft –pelisarjoistaan tunnettu maailman suurimpiin videopelijätteihin lukeutuva Blizzard Entertainmentkin aloitti vaatimattomasti iloisen värikkäällä ja suhteellisen tuntemattomalla pikselihahmojen tasohyppelypelillä The Lost Vikings (1992). Tarkalleen ottaen Blizzard on nykyään osa heinäkuussa 2008 muodostettua Activision Blizzard -nimistä yhtiökokonaisuutta. Rahassa ajateltuna yrityksen liikevaihto pyörii neljän ja viiden miljardin dollarin hujakoilla. ICTalan tutkimusyhtiö Gartner on arvioinut pelimarkkinoiden koon nousevan 93 miljardiin dollariin 2013 edellisen vuoden 79 miljardista. PC-pelien osuudeksi arvioidaan tälle vuodelle 17 miljardia. Jos ala tai firma eivät viihdemielessä nappaa, peliala on kasvava viihdemuoto ja Activision Blizzard yksi sen merkittävimmistä yksittäisistä toimijoista. Pelimaailmaa ja sen historiaa voi kuitenkin lähestyä ilman sijoitus- tai yritysmaailman käytäntöjen ja omistussuhteiden koukeroita. Tässä tekstissä Blizzard on pelkkä Blizzard. Sen verran Activision Blizzardista todettakoon, että varsinaisesti vasta 2000-luvun vaihteen jälkeen Tony Hawk Pro Skater, Call of

IRTOLAINEN 4/2013

Duty sekä Guitar Hero –pelisarjoillaan markkinoille tullut Activision oli kaupassa ostavana osapuolena. Vaikka 90-luvun alku merkitsi nykyisen muotoisten ja näköisten pelien syntymistä, pioneerina oleminen ei ole taannut menestystä. Usea pelitalo on joko kaatunut talousvaikeuksien vuoksi tai ostettu isomman kehitystiimin osaksi. Vaikea sanoa johtuuko Blizzardin tekemien pelien sisällön ja värimaailman synkentyminen yleisen taloussuhdanteen muutoksesta vai ohjelmoijien stressaantumisella huonoista myyntiluvuista. Seuraavat synkän tematiikan yhdistämät, mutta lajityypiltään hyvin erilaiset Blacthorne (1994) ja Warcraft (1994) kokivat vähintään yhtä erilaiset kehityspolut. Warcraftin viimeisen jatko-osan numero on tällä hetkellä 3 ja siitä on eriytynyt World of Warcraft, joka edelleen laittoi alulle Defence of the Ancientsin. Blackthorne on historian hämäriin jäänyt peli, joka ei suinkaan ole Warcraftia huonompi. Miksi Warcraft-peli löi läpi ja sai myöhemmin jatkoa samaan ideaan ja pelimekaniikkaan perustuvan Starcraftin (1998) suunnattomalla suosiolla, joka lopullisesti sinetöi Blizzardin aseman peliteollisuudessa? Miksi Blizzardin samana vuonna julkaisema Blackthorne ei muodostunut valtaisaksi myyntimenestykseksi? Nopeasti ajatellen Blackthornen kohtaloksi koitui moninpelin puute ja auttamaton vanhanaikaisuus. Se on vaikea peli, jonka voittamisesta ei voi nauttia yhdessä kaverien tai kilpailijoiden kanssa. lisäksi pelin systeemi oli uskomattoman kömpelö. Tarinan edetessä avautuneet uudet kentät pääsi aloittamaan alusta syöttämällä nelimerkkisen koodin, jonka sai edellisen läpäistyään. Verrattuna siihen, että Warcraftin pystyi tallentamaan kesken kentän ja jatkaa samasta tilanteesta myöhemmin. Kuitenkin Blackthorne edusti vanhaa kulttuuria myös hienovaraisemmilla tavoilla. Siinä elämät olivat elämiä. Perinteisesti tämä tarkoitti ruudun yläreunassa näkyviä sydämiä, joita menetti aina yhden kun töpeksi.

Warcraftissa tai Diablossa (1996) sama toteutettiin värikkäillä palkeilla, joita vastasi jokin numeerinen arvo, mikä väheni osumaa otettaessa kunnes kuolema korjasi nollassa. Tähän verrattuna henki Blackthornessa oli binaaristä. Sitä joko oli tai sitten ei. Tämä äkkikuolemaan perustuva haaste oli armotta menettämässä viimeistä sydämiään uudelle elämäntavalle. Diablossa henki oli halpaa muutenkin suurempien kerralla kimppuun karkaavien pirulaislaumojen lahtaamisen vuoksi. Silmiinpistävä ilmiö pelien kehityksessä on myös niiden putkimaisuus. Vaikeustaso peleissä on yleisesti laskenut. Vaikeus tai äkkikuoleman mahdollisuus eivät itsessään kuitenkaan selitä sitä, miksi jokin peli menestyy. Starcrafteilla (I ja II) on noin Suomen asukasluvun verran aktiivisia pelaajia ja jokaiselle sen moninpeliä kokeilleelle satunnaiselle pelailijalle voi tulla äkkiä äitiä ikävä. Toisaalta parku loppuu nopeasti, ja parinkymmenen sekunnin päästä pelisession alkamisesta voi palata selailemaan peliserverilistoja uuden turpakäräjän toivossa. Luultavasti satumaisen onnenpotkun seurauksena eri ryhmittymien voimatasapainot osuivat heti lähes täydellisesti nappiin. Tämä on melkoinen saavutus huomioiden, että aiemmin sinisen ja punaisen joukkueen erot jäivät pieniksi numeerisiksi eroiksi yksiköiden hyökkäys ja puolustusvoimassa. Starcraftissa on kolme aidosti erilaista pelattavaa joukkiota, joilla on pakko pelata toisistaan poikkeavalla taktiikalla, mikäli mielii voittaa. Tämä ei muuta sitä, mitä aiemmin sanottiin voittamisen edellytyksistä. Kuitenkaan toteutus, jossa samat tankinkuvat olivat vain eri väriset, ei enää ollut menestystä haluaville pelikehittäjille vaihtoehto. Primitiivisestä grafiikastaan huolimatta Starcraftin ensimmäiselläkin osalla on pari miljoonaa aktiivista pelaajaa. Starcraft on ammattilaisten peli, jossa turnauspalkkiot liikkuvat parhaimmillaan kymmenissä tuhansissa euroissa. Näyttöruudulla vilkkuva ”Game over. Insert coin to continue” –teksti saattaa toimia arcadehalleissa, missä

vieressä katsoneet kaverit pääsevät näyttämään taitonsa seuraavaksi. Suurten massojen sydämiin sillä ei näemmä päästä. Ainakaan jos omilla saavutuksilla ei pääse pätemään. Tässäkin Blackthorne häviää Warcraftille, jossa radan läpäistyään näkee siitä saamansa pisteet. Blackthornen vain pääsee läpi, joskaan ei helposti. Tämän jälkeen näkee loppuanimaation ja se on siinä. Trendiksi muodostunut halu antaa ja saada tarkempaa palautetta näkyy myös pelien mailmassa. Graafisesti ja temaattisesti pelien sisältö tuntuu vaihdelleen yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Viimeisten parin vuoden aikana pelien yleisilme on siir-

Viimeisten parin vuoden aikana pelien yleisilme on siirtynyt takaisin synkistelevästä kirjavampiin retropikseleihin. tynyt takaisin synkistelevästä kirjavampiin retropikseleihin. Kenties tämä ei linkity talousahdinkoon ja haluun paeta todellisuutta iloisemman värisiin sfääreihin. Lisäksi yhdeksänkymmentäluvun pelihelmien silloiset kuluttajat alkavat olla siinä iässä, että nostalgian lisäksi myös lompakon paksuus on kasvanut. Blizzardin hittien lisäksi 1990-luvun alku on lahjoittanut maailmalle ainakin Heroes of Might and Magic (1995) ja X-COM (1994) -pelisarjat. Myös viidensiin osiinsa ehtineet Civilization (1991) ja GTA (1997) ovat saman vuosikymmenen lapsia. Pelisarjojen jatkuvuuden lisäksi moni muukin asia peleissä on myös pysynyt samana. Yhä tänä päivänä

Blackthornen ja Diablon ajoilta tuttu kaava, jossa edetään ennalta määrättyjä ”putkijuoksumaisia” reittejä niin pitkälle kunnes törmää oveen tai vastaavaan esteeseen, mistä ei pääse ohi toimii. Avain löytyy yleensä toiselta puolelta kenttää toisen putken päästä. Tämä pelisuunnittelutapa istuu yllättävän sitkeässä vielä nykypäivänäkin. Myös yleisin rytmi, jolla pelihahmo kohtaa vihamielisiä vastustajia, on pysynyt samana: isompi tai pienempi lauma kerralla sopivasti tauotettuna.

jo alkuperäisissä Diabloissa oli mahdollisuus huijata erilaisilla konsteilla, joilla ei kyllä saanut kavereita. Myös niin itsestään selvä asia kuin pelissä tapahtuvan toiminnan keskittyminen jonkin tappamiseen ja tuhoamiseen on pysynyt samana: Urheilupelit ovat oikeastaan ainoa merkittävä poikkeus. Kyseessä voi olla Super Mariosta (1985) tuttu söpösti toteutettu kilpikonnien päälle hyppiminen tai Hotline Miamin (2012) brutaalimpi lähestymistapa. Molemmat ovat iloisen värikkäitä 2-ulotteisella (2D) pikseligrafiikalla tehtyjä pelejä, joista Hotline Miami on sitä julkaisuvuotensa takia retrosti. Kolmiuloitteisuus (3D) ja graafisen ulkoasun merkitys on myös korostunut. Ensimmäinen selkeästi kolmiuloitteinen räiskintäpeli Quake (1996) sai nopeasti samankaltaisia seuraajia, jotka oli toteutettu sitä varten ohjelmoidulla grafiikkamoottorilla. Hyppäys aiempiin peleihin oli valtava. saman genren pio-

IRTOLAINEN 4/2013

neeri Doom (1993) oli vain näennäisesti kolmiulotteinen. Toinen muutos on moninpelin merkityksen ja koon kasvaminen. Kaikkia ei moninpeli kavereiden tai tuntemattomien kanssa tai näitä vastaan kiinnosta, vaikka Internetin laajennuttua ja nopeuduttua tämä ominaisuus on nykypeleissä käytännössä pakollinen, jos sen haluaa saada kaupaksi. Aiemmin kymmenen vuotta sitten kahdeksan tai kuudentoista pelaajan moninpeli oli ennenkuulumatonta. Nykyään kerralla voi kohdata useita satoja, jopa tuhansia pelaajia. Warcraftin tapaisissa reaaliaikastrategiapeleissä pelaajamäärät ovat pienempiä ja peli alkaa aina samasta tilanteesta. Toinen Diablon myötä suosituksi tullut moninja yksinpelimuoto perustuu hahmonkehitykseen. Valittu hahmoluokka saa tasoja ja kehittyy voimakkaammaksi tappamalla vihollisia tai muita pelaajia. Tämän hahmon kehitystä voi sitten jatkaa siitä mihin jäi. Peleissä voittamattomaksi kehittyvät, tai kehitettävät, hahmot on helppo mieltää todellisuuspakoiseksi ajanvietteeksi, joihin turvaudutaan kun omat kyvyt ja mahdollisuudet reaalimaailmassa eivät riitä. Kuitenkin tämä sivuuttaa toisen kenties jopa merkittävämmän seikan. Pelimaailmat ovat täydellisiä ideaalimaailmoja siinä mielessä, että kaikki pelaavat samoilla säännöillä ja periaatteessa jokaisella osallistujalla on samat madollisuudet päästä eteenpäin. Toisaalta jo alkuperäisissä Diabloissa oli mahdollisuus huijata erilaisilla luvattomilla konsteilla, joilla ei kyllä saanut kavereita. Varsinkaan jos huijauskoodin avulla päättää nappia painamalla tappaa kanssapelaajia ja viedä näiden vaivalla keräämät varusteet. Varusteilla on myös markkinat, joilla laiskat tai muuten saamattomat pelaajat voivat ostaa mieleisensä tosimaailman rahalla tai siihen vaihdettavissa olevalla pelivaluutalla. Oikotien onneen on peleissäkin saanut rahalla. Kolmannessa Diablossa Blizzard kokeili omassa hallinnassaan olevaa pelin sisäistä kaupankäyntijärjestelmää. Tämä ei ainakaan aluksi kerännyt kehuja vanhaan

tottuneilta. Kuitenkin verkkopelien maailmassa on nähtävissä trendi kohti tarkemmin huijausta ja muuta kanssakäyntiä valvovaa järjestelmää. Blackthornen huono kaupallinen menestys verrattuna Warcraftiin saattaa johtua ihmisille jokseenkin luontaisesta halusta huijata jotain jumalilta tai järjestelmältä. Kun Warcraftissa sai oikeat merkkijonot sisäiseen chattiin kirjoittamalla kultaa ja muuta kivaa, Blackthornessa mahdollisuus rajoittui siihen, että pystyi etsimään netistä jonkun toisen pelaajan sinne postaamat koodit joilla pääsi uusiin kenttiin. Uudet maailmat ja säännöt ovat tuoneet myös uudet tavat kiertää niitä. Pelit ovat luoneet omia maailmoja, joita on kopioitu toisiin peleihin. Tilannetta voisi verrata lääkeyhtiöiden tilanteeseen, jossa kymmenisen vuoden päästä lääkepatentin saamisesta markkinoille ilmestyy halvempia geneerisiä kopiolääkkeitä. Diablollakin on useita kilpailijoita, joista viimeisimpänä merkittävänä kannattaa katsoa Kickstarter-joukkorahoitussivustolla rahoitusta kerännyttä maksutonta Path of Exileä (2013). Mikä Diablon erottaa näistä, on brändi ja useassa tapauksessa laatu. Pelimaailmoista kuitenkin löytyy jokaiselle omansa, missä voi nousta kukkulan kuninkaaksi. Ainakin teoriassa. Strategiapeleistä puhuttaessa Warcraft oli menestys, mutta vasta Starcraftin voi sanoa räjäyttäneen pankin. Sinänsä pelin reaaliaikastrategiakonseptissa ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Esimerkiksi Warcraft tai Command & Conquer: Red Alert (1996) perustui samaan valitse joukkueesi ja leivo muita turpaan, jos pystyt ajattelutapaan. Vaikka strategiapeli kuulostaa hienolta, suurin osa niissä pärjäämisestä perustuu puhtaasti siihen kuka pelaajista on jaksanut opetella samoja ratoja ja kehittää omaa pelaamistaan eniten. Lisäksi

on todella tärkeää pystyä naputtelemaan hiirtä muita pelaajia tarkemmin ja nopeammin. Todellisuudessa PC-pelaaminenkin on huipputasolla välineurheilua. On kiva uskoa perushiirellä ja näppäimistöllä pelaavan aloittelevan haastajan mahdollisuuksiin voittaa samaa pelikenttää satoja tunteja jauhanut veteraani, jonka parinsadan euron pelihiireen ja selkärankaan on ohjelmoitu useita kymmeniä makroja ja näppäinoikoteitä, joiden ainoa tarkoitus on tehdä tietty asia muutama millisekunti vastustajaa nopeammin. Kannattaa pysyä realistina. Mahdollisuudet ovat kuitenkin teoriassa samat, ja toisin kuin parisataa vuotta sitten, kaksintaistelun tai ”deathmatchin” häviäjä voi jatkaa harjoittelua. Harrastelijat ovat aina olleet keskeinen osa peliteollisuutta yleisesti. Ei kaikkia suksiakaan myydä kilpahiihtäjille. Nykyäänkin tehdään paljon pelejä harrastelijapohjalta. Tällä hetkellä niitä kutsutaan indie-peleiksi ja niillä on hyvä maine erilaisina pirteinä peleinä. Kuitenkin verrattuna suuremmalla rahalla ja ammattitaidolla tehtyihin peleihin, ne jäävät laadussa selvästi jälkeen. Suurin osa tämän hetken moderneimmista viihdetuotteista unohtuu pienen harrastajapiirin muistikuviin kuten Blackthorne. Kasvava ala on kuitenkin tähän asti seurannut selkeitä trendejä, joista kilpailun koveneminen on yksi. Lähteitä Activision Blizzardin tuloksesta ja omistuskuvioista (puljuilla on myös omat nettisivut) http://www.reuters.com/article/2013/11/06/usactivision-results-idUSBRE9A515920131106 Gartnerin näkemys http://www.gartner.com/newsroom/id/2614915

Pikkuvirkamiehest채 oman itsens채 herraksi

Teksti ja kuvat Lauri Haikola

IRTOLAINEN 4/2013

Saapuessaan Espresso Edgeen talousja sosiaalihistorian maisteri Antti Kaihovaara törmää saman tien allekirjoittaneen lisäksi pariin opiskelukaveriinsa. Hän puhuu työstään, tasavertaisuudesta ja onnesta. Vaatimattomasti hän pitää itseään onnekkaana. Kaihovaara on saapunut haastatteluun suoraan työpaikaltaan Kalevi Sorsa -säätiön tiloista Hakaniemestä. Siellä hän toimii projektitutkijana. Työnkuva kuulostaa sopivan erinomaisesti kliseiseen ”oman alan työt” -kuvaukseen. Projektin tarkoituksena on tutkia isompia trendejä liittyen hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen. -Vedän tämmöistä projektia kuin Tasavertaiseen yhteiskuntaan, ensisijaisesti pyrin tutkimaan sosiaalista liikkuvuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Projektissa tutkitaan tasavertaisuuden toteutumista useasta näkökulmasta. Tuloksia ja tietoisuutta niistä pyritään saamaan yhteiskunnalliseen tietoisuuteen. Viime vuosien finanssikriisi on nostanut tasavertaisuuskysymykset ja tuloerot taas esiin, mutta ilmiö ei ole uusi. - Eihän nämä aiheet ole koskaan poissa muodista, mutta varsinkin tällaisina heikkoina taloudellisina aikoina ne kiinnostavat. Kaihovaara kommentoi. – Meillä on ollut yhteiskunta, jossa on pyritty tasavertaisuuden lisääntymiseen, mutta kehitys on pysähtynyt viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Joillain alueilla se on jopa kääntynyt laskuun. Työnsä kautta Kaihovaaralla on myös kansainvälinen näkökulma aiheeseen. Hän innostuu myös puhumaan Suomen tilanteesta, jota hän on kommentoinut myös viime kuun lopulla Yleisradion Aamu-TV:ssä. – Kyllähän me pärjätään kansainvälisessä vertailussa edelleen hyvin, mutta positiivinen kehitys on pysähtynyt.

Tasavertaisuus Yhteiskunnallinen keskustelu pyörii pitkälti tuloerojen ja haastatteluhetkellä vielä käynnissä olevien palkkaneuvottelujen ympärillä. Tuloerot ovat kuitenkin vain pieni osa projektia. Tasavertaisuus on monisyinen ja haastava tutkimuskohde, josta Kaihovaara on selvästi kiinnostunut ja omaksunut tietoa. – Käytännössä tämä koostuu monesta erilaisesta osatekijästä, kuten terveydestä ja sosiaalisesta liikkuvuudesta. Kaihovaara mainitsee muutamia tutkimuksen osa-alueita. – Tutkimus on sosioekonominen kokonaisuus, jossa tuloerot eivät ole oikeastaan keskiössä. Sosiaalinen pääoma, nuoruuden ja lapsuuden kasvuympäristön vaikutus itsevarmuuteen. Näiden aiheiden kirjo on niin melkoinen, ettei niitä oikein pysty redusoimaan yhteen asiaan. Valmistuessaan projektilla saattaa olla myös yhteiskunnallisia vaikutuksia. – Tarkoitus on julkaista kirja, johon on koottu tämän hetken tilanne, ja siihen on tarkoitus saada ihan oikeitakin kirjoittajia. Itseni lisäksi. Viime aikoina on tehty paljon sosiaalipsykologista tutkimusta köyhyydestä. Sosiaalipsykologiaa Kaihovaara pitää nousevana lähestymistapana ainakin hyvinvoinnin tutkimuksessa. Esimerkiksi hän nostaa intialaisista maanviljelijöistä tehdyn tutkimuksen. – Eräässä tutkimuksessa tutkittiin intialaisten sokeriruokoviljelijöiden älykkyysosamäärää ennen ja jälkeen sadon myymistä, jolloin viljelijät saavat suurimman osan vuoden tuloistaan. Ennen rahan saamista he menestyivät testeissä surkeasti, mutta rahahuolien lakattua muutos oli huikea.. Hyvinvointiyhteiskunnasta puhuttaessa Kaihovaara toivoo keskustelua muustakin kuin julkisen sektorin koos-

ta. Hänestä on myös tärkeää miettiä, miten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa, kun länsimaissa materialistiset tarpeet on jo täytetty. – Pitäisi pyrkiä pääsemään Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikasta vähän modernimpaan sosiaalipolitiikkaan. Kalevi Sorsa -säätiö Kalevi Sorsa -säätiössä työskentelee Kaihovaaran mukaan useita valtiotieteilijöitä. Eikä kyseessä nimestään huolimatta ole yksiselitteisesti puolueen ajatushautomo. Ajatushautomona hyvinvointivaltion ja sosiaalidemokratian arvoja painottava Kalevi Sorsa -säätiö perustettiin vuonna 2005, Vanhasen hallituksen aikana. Hän ei myöskään pidä itseään puoluepoliittisesti ajattelevana tutkijana. – Puoluekirjaa ne ei edellyttäneet, enkä sellaista myöskään ottanut. Kuitenkin työtehtävillä on jossain määrin yhteiskun-

Olin ollut semmoisissa aika perus opiskelijaduuneissa, sit seuraavana vuonna olin mukana laatimassa Suomen arktista strategiaa. tapoliittinen luonne. Tämä on Kaihovaaran mielestä kiinnostavaa. – On mielenkiintoista työskennellä akateemisen tutkimuksen ja poliittisen vaikuttamisen välimaastossa. Puolueen läheisyys tuo työhön myös omat haasteensa. – Meihin suhtaudutaan usein SDP:n tiedotustoimistona, mikä ei ole edes lähellä totuutta. Sosiaalidemokraattinen ajatushautomo on silloin tällöin esittänyt ajatuksia, joista SDP on joutunut sanoutumaan irti. Poliittisuuden Kaihovaara toteaa olevan monelle nykyään kirosana. – On oikeastaan mielenkiintoista, että meihin suhtaudutaan poliittisena think tankina, mutta esimerkiksi EVA:an ei. Työtehtävien osalta nykyinen tehtävä on lähellä paljon mainostettua akateemista vapautta. – Mulla ei oikeastaan ole työaikoja tai selkeästi määriteltyjä työtehtäviä. Kuitenkin hän jatkaa, että tehtävistä sovitaan esimiesten ja muiden työntekijöiden kanssa. Julkisuudessa esittämänsä mielipiteet hän tekee omissa nimissä. Säätiö antaa esittää omia näkemyksiä, mutta toisaalta ei anna mahdollisuutta piiloutua sen nimen taakse. – Kaikki mitä itse tuotan ja tuon ulos teen sen omalla

IRTOLAINEN 4/2013

nimelläni, enkä Kalevi Sorsa -säätiön nimellä. Opiskelu, työ ja harjoittelu Tähänastista työuraa tarkastellessa on vaikea hahmottaa Kaihovaaran olevan varsin tuore maisteri. – Mä otin paperit ulos vasta viime vuoden maaliskuussa eli 2012. Gradu oli valmiina jo paljon aikaisemmin. Opiskeluaikana hän kävi töissä koko ajan vähintään puolipäiväisesti. Oman alan hommissakin hän oli jo aikaisessa vaiheessa. Tästä hän kiittää saamaansa tukea. – Se, mikä sen potkaisi liikkeelle oli yliopistoharjoittelu, mä pääsin sitä kautta ulkoministeriöön projektiavustajaksi Kaihovaaran urapolku on ollut vivahteikas. – Oikeastaan olin ollut semmoisissa aika perus opiskelijaduuneissa, kuten autohotellissa, sit seuraavana vuonna olin mukana laatimassa Suomen arktista strategiaa. Hän oli toinen sihteereistä työryhmässä, joka kirjoitti Suomen ensimmäisen arktisen strategian. Sen jälkeen hän on työskennellyt pääasiassa ulkopolitiikan parissa. – Siinä oli aika iso pomppaus. Tässä vaiheessa Kaihovaara alkaa puhua onnen merkityksestä. – Tavallaan olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kaihovaaran mukaan ihmiset ei yleensä tunnu tajuavan onnen merkitystä. Tutkijan varmuudella hän jatkaa aiheesta -Siitähän on tehty ihan tutkimuksia, että ne jotka on elämässä menestynyt ylikorostaa omaa osuuttaan ja aliarvioi onnen merkitystä. Samalla he tapaavat nähdä huonommin menestyneiden tilanteen johtuvan näistä itsestään. Tason opintoja hän pitää mielenkiintoisina, mutta kaipaa niihin lisää fokusta. Tutkijan uralle hän uskoo sen tarjoavan hyvät valmiudet. – Se on jännää lukea yritysmaailman kehityslinjoista ja sitten 1500-luvun mylläreistä. Ulkomaita

ja ulkopolitiikkaa

Ulkoministeriön harjoittelun lisäksi Kaihovaara oli Brysselissä palkallisessa harjoittelussa Helsingin kaupungin, Uudenmaan liiton ja Helsingin yliopiston yhteisessä toimistossa Junior policy officerina. Brysselin pestiä Kaihovaara pitää opettavaisena ja hyödyllisenä kokemuksena. Lisäksi hän painottaa, että niin kauan kuin EU on olemassa, on siitä hyvä olla tietoinen. EU-asioihin tutustumiseen Bryssel onkin hyvä paikka, vaikka itse kaupunki ei herättänyt suurempia intohimoja. – Bryssel on ruma kaupunki, mutta bisse oli hyvää ja

suomalaisyhteisö vahva. Kielien opetteluun hän olisi halunnut panostaa enemmän – Ranskaa yritin oppia, mutta siitä ei tullut mitään. Kielten opiskelua hän suosittelee muillekin. Varsinkin ulkopolitiikan parissa toimittaessa kielten osaaminen on hänestä tärkeää – Nimenomaan niin, että ottaa sen yhden kielen haltuun, eikä ota joka kielestä kolmea peruskurssia. Kaihovaaran mukaan ulkomaille on helppo lähteä nuorena ja hän suosittelee sitä ehdottomasti. Työharjoittelun lisäksi hän on ollut opiskelijavaihdossa keväällä 2009. –Vaihdossa mä olin Lontoossa siellä UCL:ssä, missä moni muukin on käynyt. Vaihtelevasti

muiden määräämiä tärkeitä asioita. Nyt olen käytännössä tutkimusjohtaja ilman alaisia. Usealla sektorilla työskennellyt Kaihovaara pitää vaihtelua ja erilaisia kokemuksia hyvänä asiana. Hän haluaisi myös uudenlaisia kokemuksia. -Yksityisellä sektorilla olisi kiva työskennellä, mutta on vaikeaa löytää omaa osaamista vastaavaa alaa. Aiempien tehtäviensä sisällöstä hän on ymmärrettävästi vaitonainen. -TPK:n kansilapesti oli sen verran luottamuksellinen, että en hirveästi haluaisi ottaa kantaa. Olihan se hieno näköalapaikka, mutta toisaalta aika hierarkkinen. Vakituinen työkin siintää mielessä. -Vaikka en mä nyt koko loppuelämääni halua tehdä mitään pelkkiä pätkiä.

projektista toiseen

Tähän asti Kaihovaaran työelämä on koostunut projektiluontoisista hommista. Vakinaisia työsopimuksia ei ole ollut. Tämän hetkinen tutkimusprojekti on kaksivuotinen. Nykyiseen työpaikkaansa hän haki, kun edellinen määräaikainen virka tasavallan presidentin kansliassa päättyi. – Ihan sattumalta hain kun oli mielenkiintoinen paik-ka. Vaikka Kaihovaara miettii tulevaisuuden vaihtoehtoja, hän on keskittynyt nykyiseen projektiinsa. – Tää on kahden vuoden projekti, jonka suoritan kyllä kunnialla loppuun. Toisaalta hänellä on ollut aikaa miettiä tai olla miettimättä tulevia tehtäviään sen tarkemmin. Kaihovaara näkee oman tilanteensa hyvänä ja kommentoi yliopistokoulutettujen työelämän alkutaivalta myös analyyttisesti. – Kyllä toi kaksikin vuotta on hyvä pätkä, että voi rauhassa tehdä hommia ja miettiä mitä sen jälkeen. Vastavalmistuneen työelämän alkutaivalta hän ei pidä helppona. -Kyl se nuoren akateemisesti koulutetun uran alku on täynnä määräaikaisuuksia ja jopa työttömyysjaksoja. Kuitenkaan hän ei koe vastavalmistuneiden tilannetta huonona. Kaihovaara on itsekin vastaavassa tilanteessa. Tähän asti työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia, mutta määräaikaisia. Tässä vaiheessa hän ei pidä sitä huonona asiana. – Mutta en mä tässä vaiheessa pidä sitä yhtään huonona juttuna, pääsee näkemään erilaisia hommia, ja ei vielä välttämättä tiedä mitä haluaa tehdä. Muutenkin hän näkee vaihtelun hyvänä asiana. Vaikka työtehtävissä on havaittavissa yhteinen linja, niiden sisältö on ollut hyvin erilaista. –Tähän asti olen ollut pikkuvirkamies tekemässä

“Aika Nuorena olen päässyt näkemään ja tekemään isoja juttuja.” Akateeminen

maailma

Työn lisäksi Kaihovaaralla on muitakin suunnitelmia –Väikkäriä oon funtsinu. Oon miettinyt, että oisko se se next step? Aihe olisi todennäköisesti sama kuin tämän hetken projektin tutkimusaihe. Tähänastiset näytöt saa väitöskirjan näyttämään hyvältä ajatukselta. -Graduhan meni aika putkeen, Laudaturhan siitä tuli. Yliopistokaan ei ole vieras työympäristö. Gradua tehdessään hän oli Sakari Saaritsan tutkimusavustajana. – Olin Helsingin yliopistossa Sakari Saaritsan projektissa. Siinä se lähi- ja oikea työhistoria sitten on. Kaihovaara lisää. Tutkimusavustajan työssä hän kävi läpi aineistoja ja opetteli erilaisia metodeja. – Se oli välillä aika mekaanista, mutta palkitsevaa. Yhteistyötä tutkimushenkilökunnan kanssa Kaihovaara pitää hyvänä asiana molempien kannalta, ja suosittelee vastaavaa järjestelyä muillekin opiskelijoille. Gradun tekemisestä ei hänestä kannata tehdä turhan vaikeaa, eikä pyörää kannata keksiä uudelleen – Se oli oikeastaan aika täydellinen diili opiskelijalle. Sain hyvää opastusta ja tutkija halpaa työvoimaa. Akateemiseen maailmaan mahdollisesti palaavan Kaihovaaran tähänastista työuraa kuvaa parhaiten hänen oma lausahduksensa tähän astisista työtehtävistään. – Aika nuorena olen päässyt näkemään ja tekemään isoja juttuja.

Rahat eivät riitä: kuinka ajaa hyvinvointivaltiot alas demokraattisesti?

Teksti: Verneri Pulkkinen

Niin suomalaisissa kuin muissakin länsimaisissa medioissa eniten palstatilaa lienee viime aikoina saanut akuutti eurokriisi, joka onneksi osoittaa jo jonkinlaisia tervehtymisen merkkejä. Pinnan alla on kuitenkin kuohunut toinen, pitkällä aikavälillä todella vakava ongelma: rahoittamattomat vastuut. Rahoittamattomat vastuut tarkoittavat yksinkertaisesti erotusta, joka syntyy tutkittaessa tiettyyn menoohjelmaan varattuja rahoja ja niiden historiallista tuottokehitystä ja verrattaessa tätä näiden menojen projisoituun kasvuun tulevaisuudessa.

“Yksi asia on selvä: tulevien sukupolvien hyvinvointi tulee laskemaan rajusti” Esimerkiksi Suomessa oli vuonna 2012 työeläkejärjestelmässä rahastoituna runsaat 140 miljardia euroa. Järjestelmä on taas meille velkaa tulevina eläkkeinä arvioidusti noin 500 miljardia euroa. Nopea laskupää havahtuu noin 360 miljardin euron reikään lompakossaan. Nämä ongelmat ovat Suomessa kulkeneet enemmän kestävyysvaje-tittelin alla. Arvioin tässä tekstissä lyhykäisesti ongelmaa ja pohdin, kuinka siitä aiotaan luovia läpi. Mielipiteet ovat omiani. Taustoitetaan hiukan ongelmaa. Kaikki tasolaiset osaavat kertoa täydellisesti, kuinka hyvinvointivaltiot syntyivät vasemmiston kasvavasta vallasta ja poliittisesta painostuksesta johtuen hitaasti 1870-luvun jälkeen. “Lähtölaukauksena” voidaan pitää vaikka Bis-

IRTOLAINEN 4/2013

marckin sosiaaliuudistuksia keisarillisessa Saksassa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen voidaan kuitenkin todeta modernin hyvinvointivaltion syntyneen kaikkialle länsimaisiin kapitalistisiin sekatalouksiin ja laissez-faire -mallin väistyneen taka-alalle. Hyvinvointivaltioiden, sosiaali- ja terveysjärjestelmien ja eläkejärjestelmien rakentaminen kesti 1980-luvulle asti. Suomessa poikkeuksellisesti vasta 90-luvun lama “pysäytti” hyvinvointivaltion laajentumisen. Nykyiset eläkejärjestelmät ovat käytännössä rakentuneet 60 - 70-lukujen parametrien varaan: kasvava työväestö ja kasvava tuottavuus (BKT) puskevat julkiselle sektorille alati kasvavaa veropohjaa, joka voidaan allokoida takaisin systeemiin alati paisuvina tukina ja tulonsiirtoina. Nämä parametrit ovat kuitenkin muuttuneet järisyttävällä tavalla sitten 60- ja 70-lukujen: tulonsiirtojen määrä on paisunut, sillä työllisyysaste (prosentillinen osuus työikäisistä, jotka osallistuvat työelämään) ei ole kasvanut, vaan jäänyt keikkumaan 60–70 prosentin väliin länsimaissa, jopa alle sen. Käytännössä siis alle puolet kokonaisväestöstä käy töissä, huomatkaa. Eläkeläisten elinikä on myös kohonnut eivätkä ihmiset kuole enää viinaan, tupakkaan ja duuniinsa systeemin laskemalla tavalla. Siten vanhemmat ikäluokat eivät ole kontribuoineet systeemiin sitä rahamäärää, joka heidän olisi pitänyt, jotta heidät voitaisiin elättää aiotulla tavalla. Hyvinvointivaltio

on kirjaimellisesti kusessa

ilman talouskasvua

Käsittelen aluksi Yhdysvaltoja, koska se on länsimaista taloudellisesti merkittävin ja sen ongelmat ku-

vaavat hyvin muidenkin länsimaiden ongelmia. Toisaalta taas Yhdysvaltojen maahanmuuton ja dynaamisen talouden vuoksi sen ongelmat ovat jollain tasolla jopa helpompia ratkoa kuin monen Euroopan maan ongelmat. Yhdysvaltojen fiskaalielimen GAO:n (Goverment Accountability Office) laskelmat Yhdysvaltojen kulujen ja menojen kehityksestä nykyhetkestä arvioituna ovat seuraavanlaisia Liittovaltion nykyinen noin 20 prosentin veroaste ei edes nyt riitä kattamaan sen menoja. Tästä johtuu teekutsuliikkeen nousu ja USA:n äärioikeiston kasvava huoli heikentyvästä valtiontalouden asemasta, mikä on vilahtanyt hieman suomalaisessakin mediassa esimerkiksi vuoden 2011 fiscal cliff -taisteluna ja nyt syksyllä 2013 government shutdown -insidenttinä. GAO:n arvion mukaan lakisääteiset julkiset menot ylittävät hallinnon tulot vuosien 2030 2040 aikana. Yhteensä rahoittamatonta vajetta on arvioitu olevan vuoteen 2080 asti peräti 40 biljoonaa dollaria. 40 biljoonaa? Se ei välttämättä sano mitään niille lukijoille, jotka ovat missanneet kaikki taloustieteen luennot, tai eivät oikeastaan seuraa uutisointia. Asetetaan siis rahamäärä jonkinlaiseen kontekstiin. 1. Yhdysvaltojen BKT nyt noin 16 biljoonaa dollaria. Arvioitu vaje on siis n. 350 prosenttia bruttokansantuotteesta tai sama kuin kaksi ja puoli kertaa tämän päivän koko kansantalouden arvonlisäys. 2. US. DebtClock.orgin mukaan Yhdysvaltojen kansalliset varat ovat kokonaisuudessaan nyt noin 105 biljoonaa, mutta toisaalta sama sivusto

laskee rahoittamattomaksi vastuiksi peräti 126 biljoonaa dollaria. Jos tuo potti “realisoituu”, maailman rikkain valtio on täysin varaton vuoteen 2080 mennessä. 3. Koko maailman BKT on 60 biljoonaa dollaria. Kaksi kolmasosaa koko maailman voitoista ja palkoista pitäisi allokoida Yhdysvaltojen menojen rahoittamiseen yhden vuoden aikana, jotta jenkkieläkeläiset saisivat rahansa turvattua. Kuinka paljon te voitte kiristää vyötänne?

”Poliitikot ovat liian munattomia saamaan kasvua aikaiseksi”

Yhdysvallat ei ole kuitenkaan ainoa ongelman kanssa painiva, vaan esimerkiksi Euroopan unionilla on aivan sama ongelma. EU-maiden kestävyysvajeen on arvioitu olevan keskimäärin noin 2,7 prosenttia bruttokansantuotteesta, Suomen peräti 5,8 prosenttia EU:n komission mukaan (Elinkeinoelämän keskusliitto, EK 16.1.2013). Kuten tekstin alussa mainittiin, Suomen eläkevastuiden vaje on noin 360 miljardia euroa. Suomen BKT on nyt noin 192 miljardia euroa. Suomen Kuvalehti arvioi kokonaisvajeeksi jopa 1000 miljardia euroa eli yhtä kuin biljoona (Pekka Anttila 23.11.2012, Suomen Kuvalehti). Siinä on Jyrki-boylle lisää hikeä otsaan. Suomalaisilla on noin 80 miljardia euroa talletettuna säästötileillä.

Näiden varojen takavarikointi hoitaisi kahdeksan prosenttia kokonaisvajeesta, joka on yli viisinkertainen suhteessa bruttokansantuotteeseen. Jos emme aio koskea nykyisiin velvoitteisiin, tarvitsemme valtavaa talouskasvua sekä tuottavuuden kasvua. Yhden työntekijän on pystyttävä olemaan entistä tuottavampi. Mutta nuorempi ikäluokka näyttää sen sijaan mallikkaasti syrjäytyvän ja toisesta tulevaisuuden kannalta tärkeästä ryhmästä, maahanmuuttajista, liian harva työllistyy jotta heistä olisi taloudellista apua. Poliitikot ovat liian munattomia saamaan kasvua aikaiseksi: päinvastoin, degrowth -ajattelu valtaa alaa. Se olisi täydellinen kuolinisku kaikille hyvinvointijärjestelmille. Mutta siinä, missä oikeisto on mestari peittoamaan yhden prosentin etujen ajamisen kaikkien etujen ajamiseksi, on vasemmisto mestarillinen ampumaan omaan jalkaansa. Hyvinvointivaltion

tulevaisuus: minkälaisia

toimenpiteitä kansalainen voi odottaa?

Ilmaisen tässä omia ajatelmiani siitä, kuinka vajetta voidaan hoitaa. Kuten jokaiselle valveutuneelle ihmiselle on selvää, sellaisilla poliitikoilla kuin Jyrki Käteinen tai Jutta Urpolainen ei ole mitään kompetenssia/karismaa hoitaa tätä ongelmaa pois päiväjärjestyksestä. Ja vaikka Suomella ei ole globaalisti mitään väliä, ei edes Obamalla ole mahdollisuuksia hoitaa kestävyysvajetta yksin: poliitikoilta puuttuu tahto ja legitimiteetti, ja he pelkäävät menettävänsä ääniä. Siksi pelkään tulevaisuudessa demokratian puo-

lesta, ja tämä pelko kiteytyy kysymykseen: voiko hyvinvointivaltioita ajaa alas demokraattisesti? Tilanne on nyt pääpiireittäin seuraava: globaali talous toipuu vakavasta finanssikriisistä, kiitos keskuspankkien massiivisen rahanpainannan ja tuen taloudelle. Mutta samalla keskuspankkien itsenäisyys on kärsinyt: kun niiden taseet paisuttavat valtioiden velkakirjoja, ei poliitikoilla ole ollut paineita korjata julkistalouksien vajeita. Pidän erittäin todennäköisenä skenaariona, että vajeita tullaan hoitamaan reippaalla inflaatiolla: tulevien vajeiden arvo nykyrahassa kutistetaan olemattomiin painamalla rahaa/luomalla inflaatiota talouteen. Se tarkoittaa “näkymätöntä” elintason laskua länsimaissa yleisesti. Myöskään historiassa Weimarin tasavalta tai lähihistoriassa Zimbabwen hyperinflaatio eivät ole rohkaisevia esimerkkejä siitä, kuinka tuossa yrityksessä voi käydä. Inflaatio on siis helpoin tapa. Toinen voisi olla rajut leikkaukset hyvinvointipalveluihin. Mutta kenellä on karismaa ja rohkeutta ajaa ne läpi? Kuka äänestää leikkurinaisia ja -miehiä? Todennäköisesti tulemme pakosti päätymään eräänlaiseen balansoituun strategiaan: keskuspankit rahoittavat osan vajeesta, poliitikot leikkaavat köyhimpien edut (ainakin Suomessa ennemmin vauvoilta ja vanhuksilta viedään vaipat kuin poliitikoilta ja virkamiehiltä leikataan etuja) ja nostetaan rajusti veroja. Yksi asia on selvä: tulevien sukupolvien hyvinvointi tulee laskemaan rajusti. Elleivät marsilaiset pankkiirit ala sijoittamaan länsimaiden velkakirjoihin, käy maailma liian pieneksi rahoittamaan historiallisesti ainutlaatuista tulonsiirtokokeilua.

Lähteet: Government Accountability Office, GAO Citizen’s guide 2007: The Risk of Growing Entitlement Spending –kuvio. Elinkeinoelämän keskusliitto, Julkinen talous, kuvio: Julkisen talouden kestävyysvajeet 24 EU-maassa 16.1.2013 http://www.ek.fi/ek/fi/suhdanteet_ym/valtion_kuntien_talous/liitteet/Kestavyysvaje.pdf Pekka Anttila: Kunnat eivät selviä ikääntyvistä asukkaistaan - lupauksia ei voida pitää, Suomen Kuvalehti 23.11.2012 http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kunnat-eivat-selvia-ikaantyvista-asukkaistaan-lupauksia-ei-voida-pitaa

IRTOLAINEN 4/2013

27 Ammattisurkea – Teksti: Miran Hamidulla mainettaan parempi? Monelle tasolaiselle sisäänpääsy suosittuun oppiaineeseen on tietänyt samalla vaihtoa tylsästä ammattikorkeasta kiehtovaan valtsikaan. Tasolaisten joukossa on kuitenkin yksi vastavirran kulkija. Alexander Holst aloitti tason fuksina vuonna 2007. Monen muun valtsikalaisen tapaan hänet ajoi tiedekuntaan jo aiemmin opiskelijaksi päässeet tuttavat sekä kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin. Kuitenkin vuosien vieriessä Holst tunsi haluavansa koulutusta, joka valmistaisi johonkin tarkemmin määriteltyyn tehtävään. – Yritin vuonna 2011 oikikseen jääden kolmen pisteen päähän. Yritin vielä pari kertaa uudelleen, mutta jäin vielä kauemmaksi. Samalla Holst pyrki myös Arcadan ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi . Kun valtsikassa ei sujunut, niin päätin kokeilla jo tain muuta, jotain vähän käytännönläheisempää. Hän näki myös nykyisillä työmarkkinoilla olevan hyvin kysyntää uudelle urapolulleen. Käytännönläheinen osaaminen on kapitalistisessa järjes-telmässä osaamista, jolle on nykyään kysyntää.

– –

Valtsikalla

opittavaa

Valtsikan sitsilauluissa meillä on usein tapana pilkata ammattikorkeakouluja nimellä ammattisurkeakoulu. Holst näkee ivan aiheettomaksi. Tyypillistä yliopistolaista ylimielisyyttä, hän piikittelee takaisin. Arcadan liiketalouden opinnoissaan hän on pitänyt muun muassa yliopistoa runsaammasta kontaktiopetuksen ja ryhmätöiden määrästä. Tutkinnon vähempi valinnanvaraisuus on tehnyt myös opintojen suunnittelusta selkeämpää, mitä on myös auttanut yliopistoa parempi ohjaus. – Valtsikassakin ohjausta on saanut, mutta se on jäänyt silti vähän etäiseksi, Holst muistelee. Holstin kokemuksien perusteella ammattikorkeakoulumaailma tuntuu myös olevan yliopistoa paremmin sinut tietotekniikan hyödyntämisen kanssa opetuksessa, vaikka hän myöntääkin valtsikan kehittyneen tällä sa-ralla aktiivisempien valtsikavuosiensa jälkeen. Arcadassa tietotekniikkaa hyödynnetään monin tavoin.. – Meillä on käytössä mobiilisivu, jolla näkee oman lukkarin, lähibussien aikataulut, kurssisisällöt sekä jopa kuntosalin aukioloajan ja ruokalan menuun.

–

Toisenlaisia

opiskelijoita

Vaikkei Holst olekaan ammattikorkeansa ainoa yli-opistosta tullut, on hän myös huomannut olevansa toisinaan erilainen kuin muut. - Kanssaopiskelijat eivät seuraa uutisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä siinä määrin kuin minä. Holst on kuitenkin viihtynyt ammattikorkeakoululaisten vähemmän akateemisessa seurassa, ja pitänyt kokemusta jopa virkistävänä. Kuusikymmentä opiskelijaa vuosittain sisään ottava oppiaine ei kuitenkaan ole muodostunut yhtä tiiviiksi yhteisöksi kuin yhis. Silti sieltäkin on tullut hyviä kavereita. Yliopiston tapaan myös Arcadassa sitsataan ahkerasti. - Olemmehan suomenruotsalaisia, Holst korostaa. Sitsikulttuuri on valtsikasta poikkeavaa, ja muistuttaa maaseutuyliopistojen ohjatumpaa meininkiä toastmastereineen. Muutoin opiskelijameininki kuulostaa Holstin kertomusten perusteella kovin tutulta opiskelijataloineen, saunoineen sekä peli-iltoineen. Ammattiin

valmistavaa vai yleissivistävää?

Vaikka Holst myöntääkin, ettei tradenomin tutkinto ole yhtä hienon kuuloinen kuin valtiotieteiden maisteri eivätkä ammattikorkean opinnot ole yleissivistävyydessään valtsikan tasoa, ei hän ole selvästikään valintaansa katunut. Silti hän on valintansa kanssa outo lintu. Tasoon tulee vuosittain sisään useita ammattikorkean tutkintoihin pettyneitä opiskelijoita. Viimeistään jo toisena opiskeluvuotena alkaa kuitenkin kitinä siitä, etteivät valtsikan opiskelut valmenna suoraan muuhun kuin tutkijan ammattiin. Holst näkee avaimen tämän keskustelun lopettamisessa olevan työnantajien suunnalla. – Olisi parempi, jos VTM-tutkintoa arvostettaisiin työmarkkinoilla enemmän. Muualla Euroopassa liike-elämäänkin voi päästä jopa humanistina. Laajaalaisemmat näkemykset olisivat hyödyksi työmarkkinoille, hän tuumii. Holstkaan ei ole luopunut unelmastaan akateemisesta loppututkinnosta. - Aion ammattikorkeaopintojeni jälkeen hakea jälleen oikikseen, tällä kertaa Ruotsiin.

Your CorrespondentKasperi in London. Lavikainen

Kirjeenvaihtajanne sattui tuossa pari viikonvierähdystä sitten englantilaisten yhteiskuntasopimusajattelijoiden opuksia vältellessään törmäämään erikoiseen sivustoon. Sikäläiselle sivulle oli listattu ja kartoitettu muutama tuhat oikeusistuntoa 1600-luvulta vuosisadan tai kahdenkin verran etiäpäin.

Huvittavat ja hirvittävät rikokset rangaistuksineen peilaavat esiteollisen Englannin henkeä ja kirjeenvaihtajanne onkin katsonut parhaaksi poimia 1600-luvun lopulta muutaman rusinan tuosta suuresta pullamassasta, joka Lontoona tunnetaan. Vaivatonta lukukokemusta tavoitellen julmuuksien ja erikoisuuksien tapahtumapaikat ovat joko kuuluisilta maamerkeiltä tai plänteiltä, jonne niitä myöhempinä vuosina nostatettiin.

Tapaus: Mestarikokkien kärhämä Paikka: Charing Cross. Risteyspaikka tunnetaan nykyisin paremmin Trafalgar Squarena, jossa turistit nolaavat itsensä patsastellessaan kilpaa kivileijonien kanssa ja vanha meriamiraali Nelson tuijottaa tolpan päällä Big Benille päin. Uudella ajalla Charing Cross oli ilmeisesti paikallinen Vaasankatu lukuisten baarimainintojen perusteella. Vuosi: 1682 Tuomio: Kuolema Kävi eräänä päivänä niin, että John Bant, Buckinghamin herttuan ranskalainen kokki, oli menossa pubille päin ja käski siellä sitten ovimiehen hakemaan erään Philip Gilbertin. Gilbert oli hänkin ilmeisesti ranskalainen ja kokki Fevershamin Jaarlin palveluksessa. Tavernan edustalla mestarikokit alkoivat heti vedellä toisiaan turpaan, kunnes muutaman mukkelismakkeliksen jälkeen Bant uhotteli tappavansa vastustajansa. Oikeus totesi kokin olleen sanansa mittainen mies, koska hän ilmeisesti rynni Philip-polon kuoliaaksi. John Bant koetti vakuuttaa oikeudessa Gilbertin olleen hänelle veloissa, mikä olisi tietenkin muuttanut tilanteen hyväksyttäväksi. Epäonnekseen hän ei pystynyt todistamaan asianlaitaa ja kokki tuomittiin kuolemaan murhasta.

´28

IRTOLAINEN 4/2013

Tapaus: Kaila-Kaarlen jatkoraivot Paikka: Hyde Park on kuuluisa muun muassa avoimesta puhujanpöntöstään. Puisto oli kuitenkin ennen muun muassa kuninkaan metsästysmaata. Vuosi: 1689 Tuomio: Kuolema Charles Walsingham oli kuin kuka tahansa sotilaallinen herrasmiesupseeri – ylireagoiva mielensäpahoittaja. Yhtenä iltana kello kymmeneltä hän esimerkiksi läksi yhteiskyydillä Hyde Parkiin päin. John Harbin, herrasmies hänkin, alkoi kuitenkin panettelemaan Kaarlea lurjukseksi, uhoten tätä jopa hyökkäämään, jolloin kaksikko alkoi nujakoida. Tämä ei ollut välttämättä paras veto Johannekselta, joka sai illan päätteeksi kuuden tuuman syvyisen reiän kainaloonsa. Oikeus tuomitsi Kaarlen sen sijaan syylliseksi tappoon. Pian tämän jälkeen säiläsankari oli taas vauhdissa, kun oli yksillä hyvässä seurassa. Kuten kuka tahansa opiskelija tietää niin sellaisilla menoilla on tapana venähtää, mutta onnekseen Walsingham sai yösijan uudelta tuttavuudeltaan herra Carrilta. Saavuttuaan jatkopaikalle joku kuitenkin pisti valot kiinni, jolloin Walsingham säikähti ja uhosi tappavansa jonkun. Kun ovet vielä lukittiin hänen takanaan, niin Kaarle alkoi omien sanojensa mukaan huitoa miekkansa ponnella Carria ja jostain tupsahtunutta mysteerimiestä tarkoittamatta kuitenkaan vahingoittaa ketään. Moukantuuria siis, kun Carr sai kuolettavia vammoja päähänsä, selkäänsä ja rintaansa. Valamiehistö totesi alkoholilla olleen vaikutusta asiaan ja julisti Walsinghamin syylliseksi taposta. Kolmas kerta toden sanoi Kaila-Kaarlelle, kun iski toisen herrasmiehen vatsaan kuuden tuuman sivalluksen. Uhripolo oli alkanut haukkumaan häntä yötaksissa pelkuriksi ja vetänyt tätä muun muassa hiuksista, jolloin Walsingham oli puolustuksekseen riuhtaissut miekkansa esille. Itsepuolustusselitys ei tosin vakuuttanut valamiehistöä, sillä känninen uhri oli ilmeisesti ollut aseeton. Epäherrasmiesmäistä käytöstä, totesivat he tuomitessaan Kaarlen kuolemaan. Näin Charles Walsingham jäi 3-1 voitolle maailmaa vastaan.

Tapaus: Mainion vallankumouksen liberalismia Paikka: Covent Garden on turistirysä, jonka kuulu kauppahalli oli olemassa jo näihin aikoihin. Vuosi: 1693 Tuomio: Rovio Ann Merryweather oli varomaton lukuvalintojensa suhteen. Annea, joka tiedettiin sairaaksi naiseksi, epäiltiin alun perin kolikkorahan pilkkomisesta, mutta kotietsinnöissä konstaapeli löysikin jotain paljon pahempaa – kasan kumouksellisia pamfletteja. Pahimpana näiden joukossa

oli useita satoja kopioita julistuksesta, jossa vaadittiin jo kertaalleen karkotetun katolisen Jaakko II:n palauttamista valtaistuimelle. Todistetusti Anne oli myös jaellut näitä kirjoituksia ystävilleen ja vastaanottanut niitä kuivattelua varten Westminsteristä päin, mutta keneltä, sitä hän ei paljastanut. Syyttäjät vatvoivat voivotteluaan, kuinka tämä vanhan vihtahousun viettelemä epävakaa naishenkilö koetti maanpetoksellaan syrjäyttää nykyisen protestanttisen kuningasparin ja viedä heiltä kansan rakkauden. Anne koetti paeta kohtaloaan kutsumalla todistajia vakuuttamaan hänen asiallista luonnettaan. Turhaan, roviollehan siitä päätyi.

Tapaus: Herukkatahnaa Paikka: Covent Garden Vuosi: 1694 Tuomio: Vapautettu syytteistä Tutkiessaan yhdeksänvuotiasta Martha Warneria kirurgismiehet totesivat tämän kehon pahoinpidellyksi. Allekirjoittanut säästää lukijat tarkemmilta kuvauksilta ”salaisten osien” haavoista ja mädästä, mutta vammat tutkineet olivat varmoja niiden tahallisesta alkuperästä. Lapsi todisti kuinka koulusta lähdettyään hän oli kohdannut syytetyn, Samuel Ealesin, joka oli vienyt hänet kotiovelleen ja houkutellut herukkatahnalla sisälle. Todistaakseen syytökset uhria pyydettiin näyttämään kyseinen ovi, joka tosiaankin oli sama, joka kuului herra Ealesille. Eales antoi puolustukseen kolme seikkaa: ensinnäkin hän ei ollut sinä päivänä kotona, toiseksi tyttö oli huonomaineinen ja kolmanneksi moni herrasmies oli valmis vannomaan hänet hyväluontoiseksi ja käyttäytymiseltään häveliääksi. Pitkän oikeudenkäynnin tuloksena Eales vapautettiin syytteistä.

Tapaus: Kravattivaras vai reisille mennyt osto Paikka: St. Paulin katedraali on yksi tunnetuimpia maamerkkejä kaupungissa. Vanha kirkko tuhoutui Lontoon suuressa palossa vuonna 1666, minkä jälkeen nykyisen katedraalin rakennustyöt alkoivat. Kirkko vihittiin käyttöön 1697. Vuosi: 1692 Tuomio: Vapautettu syytteistä Kirkkopihalla sattui kahdeksan aikaan tapahtumasarja, josta oli kaksi tulkintaa. Ensimmäisen mukaan John Randalelta varastettiin viiden shillingin kravatti ja naisvaras juoksi karkuun huutaen murhaa. Syytetty Sarah Taylor taas väitti, että Randale oli ehdotellut ostavansa tämän palveluita, mutta naisen kieltäydyttyä mies oli ilmeisesti yrittänyt ottaa häntä väkisin. Syytöksen vakuuttuvuutta varmaan murensi jonkin verran sekin, että rauhantuomarin virkailija totesi Randalen lempipuuhaa olevan katunaisien vokottelu. Syytetty taas vakuutti olevansa ahkerasti ahertava ompelijatar, jota ei yleisesti tunnettu kurtisaanina. Siispä Taylor vapautettiin syytteistä.

Tapaus: Kaksin aina kaunihimpi Paikka: Baker Street tunnetaan nykyisimmin pääasiassa Sherlock Holmesin nimikkokatuna, mutta sama tie kulki kauan ennen Conan Doyleakin Marylebonen asuinalueella. Vuosi: 1689 Tuomio: Polttomerkki Syytetty Thomas Woodwam oppi kantapään kautta, mitä tapahtuu, jos tulee lapsuksia laskiessa vihkimisten lukumäärää. Hän nimittäin sattui naimaan kaksi leskeä peräjälkeen parin kuukauden sisällä. Kun vanha vaimo oli tiedettävästi elossa ja uudella oli vihkisopimus mukana, Tommi pystyi vain taantumaan perinteiseen selitysmalliin: “Olin kännissä ja en ole nainut kumpaakaan.” Oikeus ei yllättävästi vakuuttunutkaan tästä ja Woodwam sai polttomerkin peukaloonsa -- varmaan helpottamaan sormilla laskua.

IRTOLAINEN 4/2013

Tapaus: Savage – mies jolle ei vitsailla Paikka: The Tower, keskiaikainen linna, joka on toiminut niin vankilana, kuninkaallisena rahapajana kuin turistinähtävyytenäkin. Vuosi: 1683 Tuomio: Kuolema Tower on linna siinä missä muutkin ja linnoilla pitää olla portinvartija. Sellainen oli Robert Savagekin, joka vain seisoa pönötti vartioimassa Towerin portteja. Kun sitten kaksi kanssasotilasta musketteineen kulkivat hänen ohitsensa, toisella heistä oli painavaa sanottavaa. Philip Russel katsoi oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan viisaaksi sanoa jotensakin näin: ”Mites roisto, kun olet täällä, tapetaan hänet”, jolloin Savage vastasi, ”kutsut minua roistoksi, minä tapan sinut ensiksi.” Roope ampui välittömästi Philin sisälmyksistä osan pellolle ja tämä kuoli kolmen tunnin kuluttua. Puolustuspuheenvuorossaan Savage katsoi tehneensä vain velvollisuutensa ja toimineensa ennakoivassa itsepuolustuksessa. Eihän hän voinut olla varma, josko Russel suunnitteli Towerin valtausta. Eloonjäänyt sotilastoveri sen sijaan kertoi, että Russel oli naurahtanut puhuessaan tappotöistä ja kaskunsa vitsailtuaan he olivat jo kävelleet ohi Roopesta. Savage saikin sitten kuolemantuomion huonosta huumorintajusta.

Tapaus: Hatturyöstö vaille selitystä Paikka: St. Paulin katedraali Vuosi: 1686 Tuomio: Pakkosiirto ulkomaille Thomas Roe käveli kymmeneltä yöaikaan katedraalin liepeillä, kun hänen hattunsa peruukkeineen lähti sekin kävelemään. Ei tosin itsestään vaan pakoon pötkivän Robert Hewitin kainalossa. Tommi kirkui sitten varasta, jolloin eräs ystävällinen herrasmies juoksi Roopen kiinni. Ikävä kyllä me jälkipolvet emme koskaan saa tietää herra Hewitin motiivia hattu- ja peruukkiryöstöön, sillä tämä oli oikeudessa varsinainen tuppisuu. Roe sai päähineensä takaisin ja Hewit sai karkotustuomion.

Seksaattori

kuva Valentina Jori, stock.xchng

Kysymys Pornosta

Seksaattori! Vähään aikaan ei ole sinusta taas kuultukaan. Seksuaaliset, mieltä askarruttavat kysymykset eivät kuitenkaan poistu koskaan. Ne

“Minua ja ystäväpiiriäni on vaivannut kaikenlainen seksuaalinen luokittelu tai kategorisointi.”

tupsahtavat aina takaisin pinnalle muodossa tai toisessa: tarpeeksi freudilainen mieli näkee seksiä kaikkialla. Ainakin symboliikkaa voi asiasta nähdä siellä sun täällä, joskin Helsinki on jäänyt tästä ikävästi jälkeen: meillä ei ole minareetteja tai pilvenpiirtäjiä, nykyajan arkkitehtuurin kaksi suurinta penissymbolia. Ilmasta katsottuna stadioneitakaan ei taida olla kuin yksi, sillä useimmilla paikkakunnilla niitä ei ole varaa rakentaa umpeen. Harhauduin hieman aiheesta. Mitä hain takaa, mitä haluaisin kysyä seksaattorilta? Minua ja ystäväpiiriäni on rehellisesti vaivannut kaikenlainen seksuaalinen luokittelu tai kategorisointi. Puhutaan aina homoista

IRTOLAINEN 4/2013

jonain tiettynä “poliittisena” eturyhmänä. Kuinka ruskean reiän ritarit voivat olla aina eturintamassa itseään lobbaamassa? Eivät he itse olekaan usein etulinjassa, vain heidät johonkin kategoriaan luokitellut kukkahattutäti on. Tai sitten lesbot? Onko pakko ylläpitää heistä erillistä identiteettikategoriaa, sillä nyt he joutuvat lihottamaan itsensä läskeiksi ja näyttämään rekkakuskeilta ollakseen päteviä “lesbo”-labelin alla. Se ei taida olla heistä itsestäkään kivaa. Myönnän kyllä, että on kätevää tietyissä tilanteissa kertoa ympärillä oleville psykobioorgaanisille kasoille massaa, ettei ole kiinnostunut heidän seksuaalisesta vihjailustaan, koska on kiinnostunut erilaisista seksuaalisista asioista, sukupuolesta ynnä muusta. Seksaattori, tarvitseeko vuonna 2013 vielä kate-gorisoida ihmisiä seksuaalisuuden perusteella? Kuinka aseksuaalit, biseksuaali tai ne, jotka haluavat nussia autoa, elävät tässä maailmassa? Emmekö voisi vain antaa kaikkien olla, ilman stressiä turhasta kategorisoinnista? Terveisin, Pentti Hirvonen, Pimeä Komppi -bändin synisti

Seksaattorin Vastaus

Irtolaisen SEKSAATTORI

Hyvä Pentti Hirvonen, oli miellyttävää, että kysymyksesi tupsahti luukkuuni juuri tänään. Näin nimittäin juuri viime yönä unta, jossa miespuolisen ystäväni reilusti keski-iän ylittänyt äiti halusi väkisin nuolla naamaani ja auton ikkunasta vilahtelevassa joessa virtasi alastomia miehiä. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Freud tästä sanoisi, erityisesti kun tädin nuollessa naamaani pidin samaan aikaan kädessäni penistä, joka ei ollut kiinni ruumiissa. Omalla järjelläni kuitenkin tulkitsen uneni puhtaasti seksuaalisen kanssakäymisen puutteeksi ja käyn innolla kysymyksesi kimppuun unohtaakseni tämän ikävän tämänhetkistä elämääni vaivaavan vitsauksen. Mutta niin, Pentti, ihmisellä on luontainen taipumus kategorisoida ihmisiä meihin ja niihin muihin. Luokittelun perusteesta voi käydä vaikka paidan väri: esimerkiksi jostain syystä sini-keltaisilla vaatteilla varustetut luistelevat miehet ovat aina niitä muita. Erityisen kernaasti suuret massat tahtovat jaotella ihmisiä seksuaalisuuden perusteella. Eihän joku, joka haluaa survaista kunnon lenkin grillin sijasta takaluukkuun, voi olla samanlainen kuin minä? Erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat hyvin edustettuina mediassa, jopa niin hyvin, että joku A-luokan hetero kyhää jo kasaan hetero pride -kulkueita ja kansa valittaa homosaatiosta. Luulisi, että me kaukainen kylmän Pohjolan kansa jo tottuisimme erilaisuuden läsnäoloon ja ymmärtäisimme, että asialla on harvinaisen vähän mitään väliä. Auto,

lampunjalka, rekkaa ajava nainen, keneltä se on pois? (Eräs ystäväni pitää kovasti lampunjaloista ja se ei ole muuttanut suhdettamme millään tavalla.) Olet ehdottomasti oikealla asialla, kaikkien tulisi saada elää haluamallansa tavalla. Kaikkea pitää kokeilla paitsi sukurutsausta ja kansantansseja

“Eihän joku, joka haluaa survaista kunnon lenkin grillin sijasta takaluukkuun, voi olla samanlainen kuin minä?” opetti jo isäni. Ehdotankin siis, että ajamme kukkahattutädit kaljuiksi ja pistämme heidät katsomaan lesbopornoa. Tai sitten toimimme hieman maltillisemmin ja jatkamme kuten tähänkin asti: kirjoitamme Pertin tapaan varteenotettaviin valtakunnallisiin medioihin aiheesta ja yritämme hellästi ymmärtää ja kaitsea niitä, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet, että ajat ovat muuttuneet kohti parempaa. Rakkain terveisin, Seksaattori.

Henkilökunnalta

Viimeisen vuoden ajalta harvakseltaan laadittuihin facebook-päivityksiin tiivistyvät väitöskirjaa viimeistelevän tunnelmat. Teksti Laura Ekholm, kuva stock.xhng Michaela Kobyakov

28.lokakuuta 2012 ”Note to self: jos merkitset kalenteriin työmatkan, mutta muutatkin lentoja varatessa mieltäsi, ja ostat paluulennon vuorokautta aikaisemmaksi, ÄLÄ merkitse lentoaikaa kalenteriin vanhan päivämäärän kohdalle. Se hetki, kun menee valittamaan, miksi automaattinen check in ei onnistu ja virkalija vastaa nuivasti, että asiaan saattaa vaikuttaa, että lento oli vuorokautta aikaisemmin, on yksinkertaisesti kamala. Eikä sekään ole kiva tunne, kun luottokortti vinguttaa viimeistä paikkaa täyteen buukatulle lennolle Helsinkiin.” Näin käy, kun yritykset kuroa viimeisiä lukuja yhteen täyttää kaiken muistikapasiteetin ja työmatka-ajat eivät pysy mielessä. Toisaalta yksi vakituinen stressiuni – tilanne, jossa myöhästyy/ei löydä oikealle lennolle – jää pois, koska nyt se on tapahtunut oikeassa elämässä. Pariisin CDG:n kahden eri terminaalin väliä kulkeva lentokenttäjuna tuntuu jumittavan ikuisuudelta vievän ajan: pelkään, että myöhästyn myös äsken ostamaltani lennolta. Vieressä seisoo papin pukuun pukeutunut mies, joka lohduttaa, että myöhemmin elämässä tästä tulee hauska tarina, jolla voin hauskuttaa kanssaihmisiä. 30.joulukuuta 2012 ”Talvinen pikkulintuepisodi: olen tulostamassa tekstejä työhuoneelle ja nauttimassa hiljaisuudesta. Avasin hetkeksi ikkunan. Sisään lentää hätääntynyt lintu ja syöksähtää huoneen ovesta jonnekin rakennuksen sisätiloihin. Sammutan valot aulatiloista. Ajatus on, että jätän valot vain työhuoneeseeni, lintu lentää sinne, sammutan sieltäkin valot ja se löytää avonaisen ikkunan kautta ulos. Vaan ulkona häröilee kokonainen lintuparvi, ja hätääntyneet linnut syöksyilevät avonaisen ikkunan edessä ja rohkein yrittää jo sisään auttamaan kaveria. Työhuoneen ikkuna siis äkkiä kiinni ja valot pois. Sitten avaimet taskuun, etten lukitse itseäni ilman kenkiä ja takkia paniikissa olevan linnun kanssa skannerivälikköön. Ovet kiinni, varovasti siellä ikkuna raolleen ja lintuparan ohjausta raosta ulos! Yhdestä linnusta selvisin,

IRTOLAINEN 4/2013

mutta kokonainen parvi olisi ollut liikaa.” Teen lukemattomia työtunteja laitoksella tilanteissa, joissa kaikki normaalit ihmiset viettävät juhlapyhiä tai niiden välipäiviä. Toisaalta, olen siellä harvoin yksin. Mitä kummallismpiin aikoihin joku tutkijakollegoista näpyttelee omia tekstejään viereisessä huoneessa. 11.tammikuuta 2013 ”Väitöskirjaprosessi koskee jokaista väittelijän perheenjäsentä. Sen vuoksi väitöskirjan tekemiseen käytetty aika on tavallaan koko perheen yhteinen panos kirjan aikaansaamiseksi. Minun tapauksessa tilanne on tässä suhteessa ollut poikkeuksellinen. Kirjoitin väitöskirjani vankilassa.” Kari Uoti 2004. Nyt on tultu siihen, että tämä lause herättää minussa aivan suunnatonta kateutta. Jos vain pääsisin edes muutamaksi viikoksi suljettuun koppiin, missä valtio hoitaisi ruuan ja siivoukset, minulla ei olisi mitään hätää.” Minulla esiintyy outoja katkeruuden ja kateuden kohteita. Haaveilen välillä sairastumisesta, jotta voisin levätä. Ei olisi pitänyt: saan elämäni kamalimman vatsaflunssan. Perhe lähtee evakkoon. Äitini jättää oven taakse ruokaa, koska kukaan ei halua tautiani. Kun vointi vähän paranee, näpyttelen kuumeisena luentoa, johon olen lupautunut alkusyksyllä, jolloin kuvittelin työni lähtevän esitarkastukseen viimeistään joulukuussa. Helmikuussa perheellä on yhteinen lomaviikko ystäväperheen kanssa Vuokatissa. Päivää paria ennen sairastun uudelleen. Väitöskirja ei vieläkään ole esitarkastuksessa. Tartutan myös lapsemme. Puoliso tokaisee, että olen pilannut hänen koko elämänsä. Salaa olen tyytyväinen: matkustan lapsen kanssa junalla perässä ja saan näin muutaman tunnin lisäaikaa käydä läpi ohjaajien antamia kommentteja. Lomalla luen välillä salaa artikkeleita. Maalikuun alussa työ lähtee esitarkastukseen, kuukausia myöhässä aikataulusta. Esitarkastuslausunnot tulevat kesää vasten. Niissä suositellaan väittelyluvan myöntämistä. Jee! Kuvittelen,

että pahin on nyt ohi. Sovimme väitöspäivän lokakuun loppuun. Tuntuu, että siihen on pitkä aika. Sovin kielentarkastuksesta. 12.

heinäkuuta

2013

herään yöllä painajaiseen, että väitös onkin jo nyt ja olen unohtanut kirjoittaa väitöstilaisuuden alussa pidettävän lektion. Unessa yritän mennä naistenhuoneeseen kirjoittamaan muutamaa sanaa ylös, mutta en keksi mitään sanottavaa. Painajaiset jatkuvat tasaisin väliajoin. Unissa vastaväittäjä osoittautuu täydeksi psykopaatiksi, joka teilaa julkisesti työni yleisön nauraessa. Painajaiset helpottavat, koska yöunet muuttuvat niin huonoksi, että lakkaan näkemästä unia. Puoliso näkee puolestani unta, että en muista keskeistä oman alani sanastoa englanniksi, yleisöstä joku huutaa avuksi vinkkejä, joita joku toinen kuitenkin vastustaa. Mieheni unessa väitöstilaisuuteni päättyy talousja sosiaalihistorian henkilökunnan joukkotappeluun. Elokuu Loman asemesta kirjoitan rahahakemusta. Käyn kielentarkastajan kanssa läpi muutoksia. Tämä osuus on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jopa nautinnollista. Syyskuu Viikot vierivät vauhdilla. Monet muotoseikat, joiden olisi pitänyt olla kunnossa jo kuukausia aikaisemmin, ovat täysin retuperällä. Keskityn oleelliseen ja varaan väitöspäivän aamuksi kampaajan. Syyskuun 13.päivä sattuu olemaan perjantai. Olen luvannut lähettää työn vastaväittäjälle maanantaina. Sen jälkeen en voi periaatteessa muuttaa leipätekstiä. Päivä on kaunis ja kipaisen kaupassa ostamassa jäätelön. Palatessani tiedekunnan serveri on kaatunut. Onneksi mitään ei ole kadonnut ja saan varmuuskopion. Seuraavat päivät hoidan väitökseen liittyviä asioita, joita

on paljon. Syyskuun 16. päivä. Lähetän työni vastaväittäjälle. Mietin saatesanoja toista tuntia. Miten puhuttelen vastaväittäjää? Lopulta lähetän ylettömän muodollisin ja kohteliain sanakääntein varustetun viestin. Vastaus tulee ikuiselta tuntuvan ajan päästä seuraavana päivänä. Syväanalysoin viestin jokaista sanaa: ”Dear Laura, Thank you very much for this. I very much look forward to reading it. All best wishes David.” Väitöksestä vastaavan kustoksen mukaan voin tästä lähtien rauhassa sinutella vastaväittäjää. Hän kehottaa keskittymään nyt vähän suurempiin linjoihin.

Esitarkastuslausunnot tulevat kesää vasten. Niissä suositellaan väittelyluvan myöntämistä. Jee! Kuvittelen, että pahin on nyt ohi. Väitöskirjan pitää olla julkisesti saatavilla kymmenen päivää ennen väitöstä. Tämän onnistumiseksi työn on mentävä painoon viimeistään lokakuun 3. päivä. Aamupäivän aikana muistan, että minun olisi pitänyt laatia työstä myös suomenkielinen tiivistelmä. Työkaverit lähtevät lounaalle. Heidän syödessään käännän tiivistelmää suomeksi. Nyt vuorossa on suomenkielisen tekstin kielentarkastus, jota työkaverit ystävällisesti kääntävät paremmalle suomelle. Olen hämmentynyt, miten vaikeaa suomeksi kirjoittaminen minulle on. Vuosien työn jälkeen olen päätynyt tilanteeseen, jossa en osaa yhtään kieltä kunnolla. Laitan yliopiston sähköiseen järjestelmään työn tiedot englanniksi ja suomeksi myöhään illalla ajatuksella, että hoidan suuret linjat ja pidän huolta aikataulusta. Suomenkieliseen otsikkoon tulee typerääkin typerämpi virhe, joka jää painettuun yliopistolehteen, mutta onneksi en tässä vaiheessa tiedä asiaa.

Saan oikovedoksen. Kannessa nimeni on väärin, oppiaine on väärin, muitakin virheitä löytyy. Korjaan kaiken, mitä voin ja lähetän työn uudelleen painoon. Illalla appi tulee käymään ja huomaa ensimmäiseksi, että suomenkielisen tiivistelmän yhdestä lauseesta puuttuu verbi, toisessa on kongruenssivirhe. 16. lokakuuta alkaa väitöskirjan riiputus. Tuntuu oudolta, että se on nyt julkisesti saatavissa. Valmistelen lektiota. Kirjoitan vastaväittäjälle ja kerron, että suomalaista väitöstilaisuutta on joskus verrattu häihin, joissa väittelijä menee itsensä kanssa naimisiin. Seuraan lähipäivinä itseriittoisesti, miten monta kertaa työ on ladattu e-thesis-palvelun kautta. 22. lokakuuta luen lektion Skypen välityksellä amerikkalaiselle ystävälleni. Harjoittelen sitä myös puolisoni edessä. Molemmat kommentoivat, että ihan kiva, mutta ei liity väitöskirjani aiheeseen mitenkään. Muotoilen lektion alun uusiksi. 25. lokakuuta: päivä ennen väitöstä. Lapsilta löytyy täitä. Kauhukseni myös omista hiuksistani löytyy yksi onneton loinen. Perun aamuisen kampaajan. Viimeistelen ja tulostan lektion. Iltaa vasten vastaväittäjä lentää Suomeen Lontoosta. Kustos on luvannut viedä meidät illalliselle. Tapaamme ravintola Sunnissa. Saavun ensimmäisenä ja minut ohjataan pöytään, josta näen Senaatintorille. En tiedä, miltä vastaväittäjä näyttää, mutta tunnistan kustoksen kävelytyylin. Miehet kävelevät pimeän torin poikki, mutta matka kestää

IRTOLAINEN 4/2013

kauan, koska vastaväittäjä pysähtyy usein, viuhtoo ja huitoo käsillään. Näen mielessäni, miten hän kuvailee, että työ on kamala eikä hän voi sallia sen hyväksymistä väitöskirjaksi. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua professorit saapuvat ravintolaan. Tapaan David Feldmanin, tervehdimme. Hetken päästä tuntuu, että keskustelisin ihmisen kanssa, jonka olen oikeastaan tuntenut aina. Palaan kotiin iloisin mielin. Kotona lapset ja mies odottavat apuani täidenpoistotalkoissa. Illan kääntyessä yöksi kampaamme tyttöjen hiuksia, vaahdotamme täisampoota. Kaikki on loppuun asti juuri täsmälleen niin kaoottista kuin se on ollut alusta asti. Silti olo on rento. 26. lokakuuta tapaamme kustoksen ja vastaväittäjän kanssa opettajien taukotilassa yliopiston päärakennuksessa. Paikalla on myös naapurisalissa samaan aikaan väittelevä kollega oman kustoksensa ja vastaväittäjänsä kanssa. Keskustelemme niin paljon Feldmanin kanssa, että meinaamme myöhästyä. Kello 10.15 väitös alkaa. Luen lektion. Kuuntelen vastaväittäjän lausunnon. Keskustelu sujuu hyvin, tiedän jokaisen kysymyksen kohdalla, miten voin vastata. Pystyn arvioimaan, miten vastaukseni vaikuttaa seuraavaan kysymykseen, ja jonkun verran jopa vaikuttamaan siihen, miten keskustelu etenee. On mukava saada puhua omasta tutkimuksesta ja perustella siihen liittyviä valintoja kerrankin ajan kanssa. Loppupäivä ja karonkka tuntuu unenomaiselta, ihan kuin vierailisin jonkun toisen elämässä.

Hallitukselta kuva Aksu Tervonen

Vuosi lähenee loppuaan ja niin myös tämän vuoden hallituksen toiminta. Takana on hieno ja tapahtumarikas vuosi, jonka aikana on ehditty tehdä paljon. Turha itsesensuuri on sysätty sivuun, kun jokaiselle hallituksen jäsenelle on annettu mahdollisuus toteuttaa itsensä näköisiä juttuja. Perinteiset tapahtumat ovat löytäneet paikkansa kalenterista, mutta myös vanhoja klassikoita on palautettu repertuaariin. Näistä hyvänä esimerkkinä vaikkapa kevään Viini-, juusto- ja klassikkoilta, joka saa jatkoa toivottavasti jo tämän vuoden puolella. Yhdessä on myös käyty tutustumassa työelämään, urheiltu, harrastettu kulttuuria ja juhlittu mitä erilaisimmilla teemoilla. Vuoden kiistaton kohokohta oli ehdottomasti Tason vuosijuhlat huhtikuussa, mutta loistavaksi kakkoseksi kohosi Historian opiskelijoiden liiton syysseminaari. Hieno vuosi sai hienon päätöksen, kun Taso, Historicus, Kronos ja Polho saivat vieraakseen Suomen muiden HOL-järjestöjen edustajia. Ulkopaikkakuntalaiset saivat yhdessä helsinkiläisten kanssa nauttia mielenkiintoisista luennoista, radikaalista keskustelupaneelista ja vauhdikkaasta illanvietosta. Tunnelma oli katossa ja kaikki tuntuivat viihtyvän hyvin. Kiitos hienosta vuodesta. Kiitos jäsenistöllemme, joka on aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti ottanut osaa tapahtumi-

Vuoden viimeiset Katinka Heikkilä imme. Kiitos osastomme henkilökunnan jäsenille, jotka lämminhenkisesti opastavat meitä ja lähtevät aina innolla mukaan yhdessä järjestettäviin tapahtumiin. Erityisesti kiitos hallitukselle. Yhdessä olemme saaneet heittää hulluja ideoita, toteuttaa niitä, nauraa vatsa kippurassa, jynssätä hiki hatussa, roudata, puunata, stressata, häseltää, oppia,

“Perinteiset tapahtumat ovat löytäneet paikkansa kalenterista, mutta myös vanhoja klassikoita on palautettu repertuaariin.” onnistua ja iloita. On ollut hienoa tehdä tätä teidän kanssanne. Alkaa olla aika luovuttaa homma uusille tekijöille, nauttia viimeisistä siivousnakeista ja tiskivuoroista täysin rinnoin, sillä ensi vuonna nostetaan jalat pöydälle ja nautitaan toimettomuudesta. Kirjoittaja on väistyvän hallituksen puheenjohtaja

38 8

Fukseilta Edaripalsta kuva Tervonen kuvaAksu Noora Perhiö

McNeill vs Ismo Leikola Eeva Kiisseli

Irtolaisen viime numerossa ihmettelin fuksin uutta elämäntilannetta ja sen mukanaan tuomia koukeroita. Ihmettelin myös ajan kummallista kulkua ja ihmettelen kyllä edelleenkin. Nyt ollaan jo menossa kovaa vauhtia kohti joulua, vaikka en ole vielä suostunut laittamaan pistettä kesällekään! Uusia asioita opetellessa aika on kiitänyt ohi hujauksessa. Ensimmäisistä tenteistä on selvitty kunnialla ja varjocafe.net -sivuston tärkeys ymmärretty. Sekin on tullut huomattua, ettei rak-

” mitä jos teknologian kehitys olisi koomikon visioiden tavoin ollut yhtä hurjaa kuin se on nykyään?” kaasta McNeill&McNeill-kaksikosta pääse eroon sitten millään. McNeill&McNeill olivat mukanani myös tiistaina 19.11. Linnanmäen Peacock-teatterissa, jossa täydelle salille esiintyi yksi Suomen ylistetyimmistä stand up -koomikoista, Ismo Leikola. Raikuvien suosionosoitusten lavalle saattelema herra julisti, että kyseessä on nyt Kaikkien aikojen show. Ja sitähän se oli, kirjaimellisesti.

IRTOLAINEN 4/2013

Leikola kävi mcneillmäisesti läpi ihmiskunnan kehitystä metsästäjä-keräilijöiden ajoista tähän päivään saakka ja ruoti kulloisenkin aikakauden iloja ja suruja. En tässä viitsi antaa esimerkkejä Leikolan vitseistä, sillä en millään pysty niitä kirjoittamalla ilmaisemaan sellaisella tyylillä ja taidolla, jonka Herra Huumorin Suurmies hallitsee. Mutta sen sanon, että naurunkyyneleet valuivat valtoimenaan. Jälkeenpäin periodin lopun lähestymisen takia ylikierroksilla käyvät aivoni pohtivat illan aikana kuultuja punchlineja. Missäköhän sitä oltaisiinkaan jos Mesopotomiassa maanviljelyä hiljalleen aloittavalle kaverille olisi tosiaankin sanottu Leikolan heiton tavoin että ei tuo kuule pitkällä tähtäimellä ole kauhean kannattavaa. 10 00 vuotta ja oot täysin peeaa ja pelkkien maataloustukien varassa. Tai mitä jos tosiaan teknologian kehitys olisi koomikon visioiden tavoin todella ollut yhtä hurjaa kuin se on nykyään? Minkälainen olisi maapallo, jos heti kirveen keksimisen jälkeen olisi julkistettu kirveen uusi versio iKirves 4.1 ja heti sen perään kilpaileva Kirves Supercell Über-Android? Minkähänlaisista verkoista McNeillit olisivat silloin kirjoittaneet tulevan tasolaisen iloksi?

Kuva Teemu Perhiö Irtolaisen tuleva toimitus jatkanee kepeiden juttujen lisäksi myös tiukempien yhteiskunnallisten kannanottojen tekemista. Kuvassa Juhani Ylitalo, Ellen JAbai ja Alma Snellman. Neljäs päätoimittaja Lauri Mikola ei ole kuvassa. Alla Toivo Laitinen ja Miran Hamidulla Carribbean -Party tunnelmissa. Kuva Aksu Tervonen.

Yhiksen ja Statuksen järjestämässä Carribbean partyssä oli runsas osanotto. Kuvassa vasemmalta: Sanni Saarinen, Topi Juga, Eero Simanainen, Juho Hellstén, Herman Savinen, Josefiina Manninen, Suvi Virtanen, Sampsa Kononen ja Jori Pyykkö Kuva Aksu Tervonen