lainen 1 / 2017 MATKA TARTTOON
VAPPUMUISTOJA
TASON SYNTTÄRIT
2
kannen kuva
Kauppiasperheen tytär Maria Tschetschulin (1852–1917) oli ensimmäinen nainen, joka suoritti ylioppilastutkinnon Suomessa. Hän sai anotuksi erityisluvan suorittaa tutkinnon, ja teki sen ensimmäisenä koko Pohjoismaissa vuonna 1870. Hän ei kuitenkaan jatkanut opintoja ja onkin jäänyt usein historiassa Emma Irene Åströmin, Suomen ensimmäisen naismaisterin, varjoon.
3
päätoimittajalta
teksti Salla Hokkanen kuva Vilma-Lotta Pajala
P
olosuhteet johtavat siihen, aina tulee vastaan yllätyksiä ja joskus itselle tärkeiden tavoitteiden eteen on tehtävä myös niitä ei niin kivoja juttuja. Toisinaan kannattaa kaikesta huolimatta miettiä, miksi jokin asia on pakko tehdä, mikä siihen pakottaa ja millä mittarilla omaa tekemistä tarkastelee. Omien päätösten hyvyyttä tai huonoutta ei kannata aina verrata muihin. Tietyt päätökset ja tavat toimia voivat olla itselle oikeita, vaikkei muut ehkä koskaan tekisi niitä samoin. Joskus oikeat ratkaisut eivät ehkä myöskään ole niitä fiksuimpia. Itselleni nyt sellainen päätös oli ottaa vastaan haaveitten harjoittelupaikka melko ex tempore, vaikka kaikki minkä eteen on painanut töitä koko kevään, olikin vielä pahasti kesken. Päätös tuntuu edelleen hyvältä. Vappu on hyvää aikaa maata siinä heinässä ja tuijotella taivaalle. Kulunutta vuotta saa kelailla taas suhteellisen rauhassa ihmisten ympäröimänä. Tässä lehdessä palataan fuksivuoden muistoihin ja vuoden takaisiin fiiliksiin vapusta. Katse suunnataan myös tulevaan ja tuleviin fukseihin, jotka otetaan vastaan uusien tutoreiden toimesta. Tämän lehden myötä Irtolaisen toimituskunta haluaa toivottaa kaikille hauskaa vappua ja hyvää kesää!
itelet käsissäsi nyt vuoden toista Irtolaista. Samalla se on kevään viimeinen numero. Lukuvuosi on tulossa päätökseen ja ihmiset siirtyvät lomalle, töihin tai jatkavat opiskelua ehkä tavallista kevyemmissä merkeissä. Vuosi alkoi omalta osaltani aika vauhdilla, vaikkei aika ja hommat tuntuneetkaan aina etenevän. Jossain vaiheessa kuvasin omaa olotilaani tunteena, kuin olisi lähtenyt juoksemaan alas soraista rinnettä ja jossain vaiheessa tajuaa, ettei enää pysty hallitsemaan omaa vauhtiaan. Jalat lähtevät viemään omaa tahtiaan, hidastamisesta tai pysähtymisestä tulee yhtäkkiä mahdotonta. Vauhdin tietää loppuvan tasamaalle päästyä, mutta mielen ehtii silti täyttää kauhu kaatumisesta ja ruhjoutumisesta kivisessä rinteessä. Päätin mielikuvani kaikesta huolimatta aina ajatukseen siitä, kuinka lopulta ehkä sotkeudunkin omiin jalkoihini ja levähän. Tässä vaiheessa olisin kuitenkin jo rinteen lopussa ja kaadun korkeaan vihreään heinään, joka pehmentää iskun ja sieltä jään tuijottamaan sinistä taivasta. Vaikka vielä muutama viikko sitten oli ihan hukassa oman tahtoni ja tavoitteitten kanssa, tällä hetkellä tunnelma vastaa aika hyvin kuvittelemaani loppuskenaariota. Silti mietin välillä, kannattiko se juoksemaan lähteminen. Joskus 4
sisältö
16
MATKA TARTTOON
20
VAPPUMUISTOJA
27
TASON SYNTTÄRIT
3 KANNEN KUVA 4 PÄÄTOIMITTAJALTA Salla Hokkanen 5 TOP 3 Tutustu piknik-paikka vaihtoehtoihin 7 TUUTORIESITTELY Kaksi YHMUn tasolaista tuutoria esittäytyy
8 YHMU Vastine edellisen Irtolaisen Yhmu -palstalle 10 TERVEISIÄ WIENISTÄ Päätoimittaja Aleksi Järvisen työhar joittelun kuulumiset Wienistä 12 HAASTATTELU Sakari Heikkinen 16 YHIKSEN KEVÄTMATKA Yhis lähti Tarttoon
20 VAPPUMUISTOJA Ensimmäinen vappu 22 FUKSIVUOSI Fuksit käyvät läpi kulunutta lukuvuotta 26 AJANKOHTAISTA Hanna Kuusen suosikit 27 49-VUOTIAS TASO RY Kuvia juhlista
IRTOLAINEN 1 / 2017 julkaisija Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry päätoimittajat Salla Hokkanen, Vilma-Lotta Pajanen, Aleksi Järvinen ulkoasu ja taitto Noora Perhiö toimituksen yhteystiedot etunimi.sukunimi@helsinki.fi kirjoittajat Salla Hokkanen, Aleksi Järvinen, Elina Marttila, Minna Majaniemi, Verne Nizovsky, Matilda Timmer, Henri Mikkola kuvat ja kuvitus Päätoimittajat, Elina Marttila, Pekko Korvuo, Noora Perhiö, Ville Viitala painos Picaset Oy, 125 kpl kannen kuva Wikimedia Commons, Zacharias Topelius: Finlands krönika 1860-1878. Pienempi kuva: Wikimedia Commons, Eric Sundström Irtolainen saa HYY:n järjestölehtitukea 5
TOP 3
#piknik
KUN TÄMÄ lehti on saapunut painosta, viimeiset lumet ja luennot ovat toivottavasti jo takanapäin. Mutta kesä on aina ohi liian nopeasti. Paras tapa pysäyttää aika on ottaa kaverit tai niiden puuttuessa kesätenttikirja kainaloon ja istua alas puolipilvisenä päivänä Helsingin parhaisiin piknikpuistoihin.
1
1.Espa Estetiikka: Espa on Helsingin kaunein puisto, ja sattumalta myös kaupungin ainoa kaunis puisto. Tunnelma: 30-vuotiaiden kaveriporukoiden paikka. Ota mukaan menestyneimmät ystäväsi, eväät Stockmannin herkusta ja oikeat lasit skumpalle. Lähin vessa: Cantina Westin alakertaan sopii livahtaa
2
2.Tuomiokirkon portaat Estetiikka: Kivisen karu, mutta Engelin visio Helsingin keskustasta on kirkas ja kaunis. Tunnelma: Turistit puuskuttavat portaita ylös sulassa sovussa paikallisten kanssa. Pala luontoa voi tippua taivaalta päähän lokinkakan muodossa. Portaille kuitenkin mahtuu aina, ja aurinko lämmittää kiitävän ohimenevän hetken. Lähin vessa: Yöavaimella pääsee aina Alluun. 3.Kansalaistori Estetiikka: Periaatteessa Helsingin paras lokaatio. Yhdellä vilkaisulla näkee eduskuntatalon, Sanomatalon sekä ilmaiseksi Kiasman ylimmän kerroksen teoksia. Käytännössä paraatipaikalle on isketty kellastunut nurmikko ja Baanasta syöksyvä vihaisten pyöräilijöiden letka. Tunnelma: Paras paikka bongata uudet nuorisotrendit. Lähin vessa: Helsingin kallein julkinen vessa, 140 miljoonan Musiikkitalo. Saippua ei lopu koskaan.
3 teksti ja kuvat Elina Marttila 6 6
ESITTELYSSÄ: TUUTORIT 2017
1. Moi! Kuka olet? 2. Millaisin odotuksin lähdet syksyyn? 3. Mitkä uskot olevan vahvuutesi tutorina? Entä heikkoudet? 4. Minkälaisen vinkin antaisit fukseille heti opintojen alkuun?
YHTEISKUNNALLISEN MUUTOKSEN tuutorit on valittu! Syksyllä fukseja opintojen ja opiskelijaelämän saloihin opastavat Valpuri Alanen, Jaakko Rahko, Mira Hämäläinen, Nuutti Kiiveri, Siiri Aura, Janne Kähkönen, Leonard Wilhelmus, Alec Neihum, Iida Silfverhuth, Janne Vasarainen, Jouko Raitaniemi, Theresa Mäkinen, Anne Hietaharju (maisteri) ja Mikko Helenius (maisteri). Mukana on myös muutama tasolainen. Irtolainen esittelee heistä nyt kaksi kandivaiheen tuutoria.
1. Morjens, olen Jaakko, toisen vuoden tasolainen ja ainejärjestötoimija 2. Odotan erittäin innokkaasti syksyä ja uusiin YHMU opiskelijoihin tutustumista. Syksyn tuutorointi voi olla välillä haastavaa, mutta sehän tekee tuutoroinnista vielä hauskempaa. 1. Moi! Olen Janne Kähkönen, Tason ensimmäisen vuoden opiskelija ja hallituksen varapuheenjohtaja.
3. Ehdoton vahvuus on sosialisoitumistaidot, joita on tullut kehitettyä yliopistonkin aikana, minkä lisäksi positiivisella asenteella innostaminen kuuluu kans meinikeihi. Välillä tietenkin oma hieman sähläävä ja äkkipikainen luonne voivat olla tiellä.
2. Leppoisin odotuksin! Kasassa on huikee poppoo tuutoreita ja upea yhteishenki neljän pääaineen voimin. Fuksiarmeijalla tulee olemaan hyvät oltavat!
4. Fuksi, tutustu ja tule tapahtumiin! Varsinkin opiskelun alussa voi tuntua olevan eksyksissä uudenlaisen opiskeluympäristön takia. Muut samaan aikaan aloittaneet luovatkin hyvän tukiverkon, joka on samassa tilanteessa. YHMU -yhteisössä on aina pyritty luomaan mukava ja avoin ilmapiiri, joten toisiin tutustuminen on aina helppoa. Pelkkien fuksien lisäksi tapahtumissa vanhempiin opiskelijoihin tutustuminen luo mukavan yhteisön, joka on tukena myös opinnoissa!
3. Vahvuuteni ovat sosiaaliset taidot ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, muhun on helppo tutustua! Heikkouksia on ehkä vielä lievä epätieto uuden koulutusohjelman kaikista aspekteista, mutta eiköhän siihenkin saada koulutus. 4. Kaikkeen vaan mukaan! Yhtään en oo katunut, että oon tutustunut uusiin ihmisiin ja ollut mukana kaikessa! 7
yhmu
Vastine Irtolaisen (1/2017) julkaistuun Iso Pyörä -hanketta käsittelevään kirjoitukseen teksti Matilda Timmer ja Henri Mikkola
Irtolaisen vuoden ensimmäisessä numerossa (1/2017) käsiteltiin Iso pyörä - koulutusuudistusta ja elokuussa aloittavaa Yhteiskunnallisen muutoksen -koulutusohjelmaa. Teksti oli kuitenkin pohjattu epätarkalle ja jopa väärälle tiedolle, ja haluaisimmekin nyt korjata uudistukseen liittyviä mahdollisia virhekäsityksiä.
T
oisin kuin Irtolaisessa kirjoitettiin, Iso Pyörä ja siitä seuranneet uudet koulutusohjelmat eivät suinkaan ole syntyneet säästötarpeista, joihin maamme istuva hallitus asetti suuret paineet leikatessaan hallituskautensa alussa yliopistojen rahoituksesta. Ison pyörän suunnittelu alkoi jo ennen nykyisen hallituksen valintaa alkuvuodesta 2015 – joissain tiedekunnissa suunnitelmat laajemmista uudistuksista oli käynnistetty jo vielä aiemmin. Yliopistolla uudistetaan tutkintoja kolmen vuoden välein. Tämä on tavanomainen käytäntö, eikä siinä mielessä nykyinen Iso Pyörä -uudistus ole poikkeava. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa edellinen suurempi uudistus tapahtui kolme vuotta sitten, kun 2014 aloittaville opiskelijoille sisällytettiin tutkintoihin tiedekunnan yhteisiä opintoja: Argumentaatio-, Matka Suomalaiseen Yhteiskuntaan-, ja Globaali Valta ja Vastuu -kurssit. Taustoja nykyiselle, entistäkin laajemmalle, uudistukselle on useita. Näihin kuuluu esimerkiksi myös Helsingin yliopistoa laajemmat koulutuspoliittiset kysymykset, kuten yliopistoihin ja korkeakoulutukseen liittyvä rakennepoliittinen keskustelu, korkeakoulujen profilointi ja kansainvälistyminen.
Uudistuksen taustalla vaikuttaa myös kansainvälinen vuonna 1999 käynnistynyt Bolognan prosessi, jonka päämääränä on synnyttää yhteinen eurooppalainen korkeakoulutusalue (EHEA). Sen tavoitteena on muun muassa yhdenmukaiset ja selkeät koulutusrakenteet, joissa tehdään selkeä ero sisällöllisesti ja rakenteellisesti alemman ja ylemmän tutkinnon välillä. Iso pyörän myötä myös Helsingin yliopiston tutkintoihin tulee selkeämpi ero alemman ja ylemmän tutkintotason välille. Samalla parannetaan mahdollisuutta vaihtaa pääainetta kandidaatin- ja maisteritutkinnon välisessä nivelvaiheessa. 2015 keväällä Suomen yliopistojen yhteistyöelin UNIFI ry julkaisi strategia- ja vaikuttavuushankkeen loppuraportin ”Yhteiskuntatieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi”. Hankkeen tavoitteena on ollut tarkastella yhteiskuntatieteellistä alaa ”tulevaisuusorientoituneesti ja ennakkoluulottomasti”, parantaa alan tutkimuksen ja koulutuksen laatua, sekä tehostaa yliopistojen välistä työnjakoa. Yhteiskuntahistorian oppiaineiden kannalta huomioitavaa on, että raportissa on vain sivuttu historia-aineita, sillä ne on katsottu kuuluvaksi humanistisiin aloihin eikä yhteiskuntatieteisiin. Yliopistollamme onkin aina ajoittain he8
rännyt ajatus siirtää yhteiskuntahistorian oppiaineet pois valtiotieteellisestä tiedekunnasta humanistiseen tiedekuntaan. Tätä silmällä pitäen nykyinen uudistus on monin tavoin myös yhteiskuntahistorian oppiaineiden voitto, sillä nyt olemme entistä vankemmin juurtuneet juuri yhteiskuntatieteellisiin aloihin ja valtiotieteellisen tiedekuntaan humanistisen sijasta. Vuosi sitten toukokuussa tulevan Yhteiskunnallisen Muutoksen (YHMU) -koulutusohjelman oppiaineen henkilökunta ja opiskelijat kerääntyivät Uunisaareen päiväksi pohtimaan tieteenalojen yhtäläisyyksiä ja ideoimaan tulevaa koulutusohjelmaa. Yhteistä tieteenaloille olivat historian ja nykyhetken läsnäolo tutkimuksessa, sosiaaliset, taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset muutokset globaalilla ja lokaalilla tasolla. Läsnä ovat kansainväliset rakenteet ja suhteet, sekä erilaisten yhteiskuntien ymmärtäminen. Tältä pohjalta on lähdetty uutta koulutusohjelmaa rakentamaan. Uudistuksista huolimatta yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelma on onnistunut säilyttämään suosionsa Valtiotieteellisen tiedekunnan koulutusohjelmiin hakevien keskuudessa. Suosiota nauttiva koulutusohjelma ja tarkasti laaditut opetussuunnitelmat ovat paras tapa turvata pienten tieteenalojen kuten talous- ja sosiaalihistorian säilyvyys rakenteellisten muutosten aikana. Koulutusohjelmien kehittämiseen on nähty valtavasti vaivaa kuluneen vuoden aikana ja yhteistyö yhteiskuntahistorian, sosiaali- ja kulttuuriantropologian ja kehitysmaatutkimuksen edustajien kanssa on ollut toimivaa ja rakentavaa. Oppiaineiden edustajat ovat pysyneet tavoitteissa ja kiireellisestä aikataulusta huolimatta uuden oppiaineen fuksit tulevat ensi syksynä loppuun saakka mietittyyn kandiohjelmaan, josta voi kahden vuoden opiskelun jälkeen hakeutua joko talous- ja sosiaalihistorian, poliittiseen historian, sosiaali- ja kulttuuriantropologian tai kehitysmaatutkimuksen opintosuuntaan. Koulutusuudistuksen myötä muuttuvat kandiohjelmien nimet eivät poista fuusioituvia tieteenaloja. Talous- ja sosiaalihistoriaa opettavat ensi syksynä samat henkilöt kuin ennenkin, lukuun ottamatta ansaitulle eläkkeelle jäävää Sakari Heikkistä, jonka paikan ottaa uusi apulaisprofessorimme
Sakari Saaritsa. Suurin muutos koskee tarkemman opintosuunnan valintaa, ja siirtymiskäytäntöjen muutosta koulutusohjelmien välillä. Yksi Iso Pyörä -hankkeen tavoite on ollut opiskelusuunnan vaihdon helpottaminen. Tällä halutaan ehkäistä opiskelijoiden ajautumista sellaisiin ohjelmiin, jotka eivät heitä kiinnosta, ja sitä kautta vähentää keskeytettyjen tutkintojen määrää. Yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelmassa lähestytään yhdistyviä tieteenaloja tasapuolisesti eri näkökulmista, jolloin opiskelijalla on kahden vuoden jälkeen toivottavasti vielä varmempi olo valitsemastaan opintosuunnasta. Muutoksiin liittyy usein epäonnen riski ja mahdollisuus, että asiat eivät mene niin kuin alun perin ajateltiin. Iso Pyörä -uudistuksen alkuvaiheessa pelkoja oli havaittavissa ja muutokseen suhtauduttiin varauksella. Epäonnistumisen riskiä voi kuitenkin merkittävästi madaltaa suunnittelemalla uudistukset tarkkaan ja huolehtimalla kaikista muuttujista, joita muutosprosessi koskee. Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman johtoryhmän opiskelijaedustajina voimme todeta, että epäonnistumisen riski on madallettu alhaiselle tasolle. Suunnitteluun ja valmisteluun käytetyillä tunneilla, olisivat opiskelijajäsenet voineet saada vähintään kandidaatintutkintonsa valmiiksi… Näissä tunnelmissa haluamme toivottaa hyvää kesälomaa kaikille opiskelijoille – toivottavasti nähdään ja moikkaillaan tulevissa tapahtumissa! Kirjoittajat ovat Yhteiskunnallisen Muutoksen -koulutusohjelman johtoryhmän opiskelijaedustajia, sekä toimineet aikoinaan Polhon ja Tason hallitusten opintovastaavina. Kirjoituksessa tukena käytetty kirjoittajien omia muistiinpanoja aiheeseen liittyen vuosien 2015-2017 kokouksista, sekä materiaaleja unifi.fi sekä cimo.fi sivustoilta.
9
Terveisiä Wienistä teksti ja kuvat Aleksi järvinen
S
alussa. Otan paikan empimättä vastaan, vaikka rahaa ei ole, kandi on edelleen kesken, ja asuntokin pitäisi järjestää Wienissä. Teen yhden elämäni tehokkaimmista kuukausista ja hoidan kaiken ennen harjoittelun alkua. Harjoittelutuki varmistuu tammikuun puolivälissä, ja jätän kandin tarkistettavaksi Wieniin lähtöä edeltävänä iltana.
aan joulun alla kiinnostavan soiton. Puhelimen päässä on Wienin suurlähetystö, joka haluaisi järjestää puhelinhaastattelun harjoittelupaikkaan liittyen. Haastattelu sovitaan seuraavalle päivälle, ja se sujuu mielestäni hyvin, vaikka kysymykset eivät vastaakkaan odotuksiani. Olen edellisenä iltana päntännyt päähäni vinon pinon tietoa Itävallan politiikasta ja Wienissä sijaitsevista YK-järjestöistä, mutta haastattelija onkin kiinnostunut lähinnä minusta. Siitä, miten itse kuvittelen töissä pärjääväni. Suurlähetystöstä luvataan ilmoittaa mahdollisesta harjoittelupaikasta pian.
TYÖT WIENIN suurlähetystössä alkavat räväkästi. Saan heti ensimmäisenä päivänäni tehtäväksi laatia raportin Itävallan tuoreesta hallitusohjelmasta, joka on tietysti saksankielinen. Olen lukenut viimeksi saksaa lukiossa, mutta selviän tehtävästä pitkälti tiedonhakutaitojeni ansiosta. Huomaan myös, että tapani kirjoittaa sopii työhön hyvin. Kirjoittaminen onkin olennainen osa työtä ja minusta on kolmen kuukauden aikana harjaantunut yhä tehokkaampi raporttien ja taustamuistioiden laatija. Juuri tekstin tuottaminen ja suurien kokonaisuuksien hallinta ovat ne yhteiskuntahistorian opinnoissa kehittyneet taidot, joista on ollut harjoittelussa eniten hyötyä.
PÄIVÄT KULUVAT. Joulu tulee ja menee. Oletan, että paikka meni jo ohi, mutta haastattelun saaminen tuntuu silti hyvältä alulta hakuprosessille, jonka oletan kuulemani perusteella kestävän kuukausia ja työstävän kymmeniä hakemuksia. Wienin suurlähetystö oli ensimmäinen paikka minne hain, ja sinnekkin sattuman kautta. Harjoittelutuen määräaika oli menossa umpeen joulukuun puolivälissä, ja päätin parin päivän pohdinnan jälkeen hakea sitä. Samana iltana mieleeni tuli hakemus Wienin suurlähetystön paikkaan, jonka olin nähnyt joitakin viikkoja aiemmin. Kaivoin hakemuksen mailista, ja huomasin sattumalta hakemuksen määräajan olevan samana päivänä. Ajattelin tehdä hakemuksen harjoituksena tulevaa hakemusvyyhtiä varten. Eihän siinä mitään häviä, ajattelin.
TYÖ ON onneksi paljon muutakin kuin vain kirjoittamista ja raportointia. Kolmeen kuukauteen mahtuu paljon mielenkiintoisia ja unohtumattomia kokemuksia: iltatilaisuuksia ja työlounaita residenssillä, aamiaisia ja tapaamisia muiden maiden lähetystöissä, vierailuja ministeriöihin sekä erilaisiin seminaareihin ja keskustelutilaisuuksiin osallistumista. Ehkä mielenkiintoisinta juuri Wienisssä työskentelemisessä on kuitenkin YK-järjestöissä toimiminen. Työni on jakautunut tasapuolisesti Itävallan asioi-
JOULUN JA uudenvuoden välipäivinä puhelin soi taas. Minulle tarjotaan harjoittelijan paikkaa Wienin suurlähetystössä, mutta työ alkaisi jo helmikuun 10
joka näkyy esimerkiksi kauppojen aukioloajoissa. Konservatiivisuus heijastuu myös naisten asemaan, joka on heikompi kuin Suomessa. YLIOPISTON TUKEMA työharjoittelu on ehdottomasti mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää. Minulle se tarjosi ensimmäisen kokemuksen oman alan työpaikasta, ja mahdollisuuden soveltaa yliopistossa oppimaani käytäntöön. Olen mielestäni oppinut työelämän ohella myös itsestäni, sekä työntekijänä että uusissa tilanteissa, mikä on ollut arvokas kokemus. Työympäristö on ollut todella positiviinen, ja esimiehet ovat olleet kiireistään huolimatta aina valmiita auttamaan. Kun tämä lehti tulee ulos, niin olen jo palannut Suomeen ja opintoihin, jotka tuntuvat täällä todella kaukaisilta. Ainakin saan olla kiitollinen siitä, että työharjoittelu on avannut minulle lyhyen ikkunan toisenlaiseen elämään.
den, sekä Wienissä sijaitsevien YK-järjestöjen, kuten UNODC, UNIDO ja IAEA, asioiden seuraamiseen. Kansainvälisen päätöksenteon prosessejen seuraaminen YK:lla onkin ollut työharjoittelun opettavin ja antoisin kokemus. Jokaisella järjestöllä on omat poliittiset kiemuransa, jotka ovat teknisen ja diplomaattisen kielen takan piilossa, mutta avautuvat hiljalleen. Harjoitteluni aikana olen erikoistunut erityisesti UNODC:n huumausainepolitiikkaan, jonka prosessia seurasin alustavista neuvotteluista päätöslauselmiin saakka. Kun seuraa suljettujen ovien takana käytäviä neuvotteluja, joissa voidaan kiistellä tunteja yhden sanan tai lauseen roolista yhdessä päätöslauselmassa, konkretisoituu kuinka vaikeaa kansainvälinen konsensus on saavuttaa. MYÖS ITÄVALTA on osottautunut mielenkiintoisemmaksi seurattavaksi kuin osasin odottaa. Useinhan ajatellaan, että Itävalta on samankaltainen kuin Suomi. Molemmat ovat keskikokoisia eurooppalaisia maita, joilla on ulkopolitiikassa jo kylmän sodan ajoilta jatkunut neutraaliuden perinne, ja joissa seurataan talviurheilua. Erojakin kuitenkin on. Pakolaiskriisin vaikutukset näkyvät Itävallan politiikassa selkeämmin, sillä gallup kärjessä liitävä oikeistopopulistinen FPÖ pääsee vaikuttamaan oppositiosta selkeästi hallituksen toimintaan, joka luo monikulttuuriseen maahan jännitteitä. Lisäksi Itävallan monimuotoisia ulkopoliittisia ja kaupallisia suhteita Venäjään, Turkkiin ja Balkanille on ollut kiinnostava tonkia. YLÄTTÄVIÄ KULTTUURIEROJAKIN on tullut vastaan. Itävallassa ei juurikaan tykätä puhua englantia. Jopa nuoret arastelevat englanniksi puhumista tai eivät halua sitä mielellään käyttää. Lisäksi Itävalta on perusluonteeltaan yllättävän konservatiivinen, ja katolilaisuudella on edelleen rooli yhteiskunnassa, 11
12
Haastattelussa
SAKARI HEIKKINEN teksti ja kuvat: Salla Hokkanen ja Aleksi Järvinen K: Sakari Heikkisen lyhyt historia? S: Synnyin Lieksassa, tulin opiskelemaan Helsinkiin 1971. Siihen aikaan tultiin vain valtsikkaan – ei pääaineeseen eikä koulutusohjelmaan. Pääaine vaihtui graduvaiheessa kansataloustieteestä talous- ja sosiaalihistoriaan, kun väitöskirjaa tekevä Kai Hoffman palkkasi minut tutkimusapulaisekseen. Siitä nähdään: raha ratkaisee! Sen jälkeen olen yliopiston lisäksi tehnyt tukimusta tullihallituksessa (tullilaitoksen historia), UPM-Kymmenessä (vientikartelli Finnpapin historia) ja valtiovarainministeriössä (VM:n historia yhdessä Seppo Tiihosen kanssa). Ennen taloushistorian proffaksi tuloa (2011) ehdin toimia mm. tason yliopistonlehtorina. K: Tämän hetkiset tutkimusintressisi? S: Meneillään on monenlaista. Göteborgin taloushistorian professorin Christer Lundhin kanssa on käynnissä tutkimushanke, jossa vertailemme Suomen ja Ruotsin työmarkkinoita 1920–1930-luvulla. Jyväskylä yliopistosta juuri eläkkeelle jääneen taloushistorian proffan Ilkka Nummelan kanssa on meneillään Suomen ja Ruotsin talouskasvua pitkällä aikavälillä (1750–2015) vertaileva tutkimus. Lisäksi olen mukana tutkimushankkeessa Työ, tasa-arvo ja julkisen vallan politiikka K: Ketkä ovat suosikkihistorioitsijasi, entä suosikkiteokset? S: Hmm. Taloushistorioitsijana käytän paljon tilastoja ja konsultoin taloustieteilijöiden kirjoituksia, niin että varsinainen ”historiallinen” historiantutkimus jää välillä lapsipuolen asemaan. Taloushistorian alalta voisin mainita vaikka Barry Eichengreenin, jonka tuotanto on hurjan laaja (esimerkkinä 1930-laman tutkimuksen klassikko Golden Fetters).
13
Vuosikymmenten takaa muistuvat mieleen Eric Hobsbawmin ”Age”-teossarjan ensimmäiset osat The Age of Revolution ja The Age of Capital. Nykyopiskelijat tuntevat tietenkin teossarjan viimeisen osan: Äärimmäisyyksien aika. Hobsbawm oli yhteiskuntahistorioitsija, joka osasi kirjoittaa. Viime aikojen hienoista lukukokemuksista voisi mainita Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalo ja Marjaliisa ja Seppo Hentilän Saksalainen Suomi 1918.
otossa. TK:ssa kysyttiin, mitä poliittisella historialla voisi olla opittavaa taloushistoriasta, nyt kysyn kysymyksen kuitenkin toisin päin: Mitä uskot poliittisen historian tuoneen talous-ja sosiaalihistoriaan Yhteiskuntahistorian laitoksella vuosien varrella? S: Paljonkin. Omassa tutkimustyössä olen oppinut, miten välttämätöntä poliittisen historian tuntemus on melkein mitä tahansa talous- ja sosiaalihistoriallista teemaa tutkittaessa. Yhteiskuntahistoriallinen lähestymistapa on syntynyt poliittisien historian ja taloushistorian yhteistyönä (vaikka yhteiskuntahistorian ”laitosta” ei ole muodollisesti ollut olemassa vuosiin), ja toivottavasti se vain vahvistuu uusissa koulutusohjelmissa. Ja sen, jolla vielä on karikatyyrimäinen käsitys siitä, mitä poliittinen historia on (”suurmiehet käymässä sotaa”), on korkea aika tutustua vaikkapa Pauli Kettusen yhteiskuntatieteellis-historialliseen tuotantoon.
K: Mitkä ovat suurimmat kiinnostuksen kohteesi taloushistorian ohella? S: Musiikki. Kuuntelen enimmäkseen jazzia ja americanaa. Soittelen erilaisia kitaroita ja mandoliinia. K: Opiskelijoiden suruksi jäätte eläkkeelle syksyllä. Aiotte jatkaa tutkimustyötä. Millaisia muita suunnitelmia on jo ehditty tehdä? S:Nuo edellä mainitut tutkimushankkeet jatkuvat. Lisäksi olen yhdessä Antti Kuusterän ja Seppo Tiihosen kanssa tekemässä kirjaa Risto Rytistä talousmiehenä. Musiikkia ja elokuvia ehtii harrastaa enemmän, sa moin puutöitä ja tietenkin matkustella!
K: Tason ja polhon yhteishenki näkyy laitoksellamme henkilökunta myöten, mikä osaltaan on varmasti vaikuttanut suoraan myös opiskelijoidenkin välisiin suhteisiin. Uskotko ”alakerran poikia” tulevan ikävä? S:En minä minnekään Marsiin sentään ole muuttamassa!
K: Mikä on mieleenpainuvin muistosi Tasosta vuosien varrelta? Mitä jäät Tasossa eniten kaipaamaan? S: Kaipaamaan jään hyvää yhteisöllistä henkeä niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden keskuudessa. Tason kahvipöytä on lengendaarinen: ei ole niin älytöntä asiaa, etteikö siitä löytyisi monta perusteltua ja perustelematonta näkemystä.
K: Miltä maailma näyttää taloushistorioitsijan silmin vuonna 2017? Entä tulevaisuus? S: Vuosien 2007–2008 finanssikriisi on selvästi nostanut kiinnostusta taloushistoriaan. Nyt katsotaan kauemmas taaksepäin samalla kun arvioidaan tulevaa. Selvästikin olemme jonkinlaisessa sarankohdassa, mutta millaisessa, se on vielä epäselvää. On suuri joukko avoimia kysymyksiä: Onko globalisaatio tullut päätepisteeseen vai onko kyseessä vain pieni seisahdus? Hidastuuko kehittyneiden talouksien talouskasvu pysyvästi? Viekö robotiikka työpaikat ja jos niin keiden työpaikat? Nouseeko Kiina maailmantalouden johtajaksi ja jos niin milloin? Eriarvoistuuko maailma ja mitä siitä seuraa? Entä mitkä ovat pakolaisuuden taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset vaikutukset? Ja kenties kaikkein suurin kysymys: pystytäänkö ilmastomuutosta hillitsemään? Lienee selvää, että kaikkien suurten ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan viisaita, koordinoituja ratkaisuja, globaalia yhteistyötä. Siinä suhteessa ei tällä hetkellä näytä hyvältä, mutta pakko olla optimisti ja uskoa, että teknologinen kehitys pystyy kestävällä tavalla lisäämään koko maailman hyinvointia. Ihmisten ratkaistavissa oleva asiahan se on.
K: Miltä talous- ja sosiaalihistorian tulevaisuus mielestäsi näyttää oppiaineuudistusten myötä? Onko kyseessä uhka vai mahdollisuus? S: Meneillään on melkoinen murroskohta, mutta olen luottavainen. Sakari Saaritsa on juuri nimitetty sosiaalihistorian apulaisprofessoriksi – tässä siis noudatetaan tenure track -menettelyä. Erinomainen nimitys: Sakke tuo oppiaineeseen uutta virtaa ja osaamista! Taloushistorian professuuri on täyttövaiheessa, joten myös oppiaineen toisen professuurin jatko on varmistettu. Uudet koulutusohjelmat ovat vaatineet paljon suunnittelutyötä, varsinkin Hanna Kuuselta, joka on kantanut päätaakan. Uskon, että yhteiskunnallisen muutoksen ohjelmien neljän tieteenalan kokonaisuus voi avata uusia näköaloja myös tasolaisille. Siis ei uhka vaan mahdollisuus. K: Olet löytänyt tiesi myös polholaisten sydämiin, mikä näkyi myös maaliskuussa pidetyn Tiedettä & Kaljaa tapahtuman ennätyksellisen huimassa osan14
15
YHIKSEN KEVÄTM
”Tasolaisten ja polholaisten välillä vallitsee henkeä 16
MATKA TARTTOON
ä salpaava liitto, jota myös rakkaudeksi kutsutaan.” 17
teksti Henri Mikkola
K
evätmatka ”Emajoen Ateenaan” sai 15 urheaa yhisläistä pakkaamaan passinsa ja suuntaamaan kulkunsa kohti tulevaisuuden Wood Cityä, josta matka etelään alkaisi laivamatkan muodossa. Suurin osa matkailijoista oli pirteänä peippona liikenteessä, mutta aamuruuhka Forexin kassajonossa sai erään matkalaisen myöhästymään kiusallisesti aamulaivasta. Onneksi Toveri Jetron optimistinen elämänasenne (Brooklyn Nets 4life) yhdistettynä ylimääräiseen laivalippuun pelasti fuksipoloisen pinteestä ja kaikki pääsivät ilman sen suurempia vastoinkäymisiä kohteeseen.
maa-alueeseen. Yhisläiset saivat huomata suomalaisen juomajätin tekevän Virossa kovaa tulosta omistaen suositun olutmerkin lisäksi muun muassa maan suosituimman limonadin. Tutustumiskierros sisälsi historiapläjäyksen lisäksi muun muassa kävelykierroksen olutsäiliöiden yläpuolella, jossa herkkähermoisimmat joutuivat tarraamaan kaiteisiin rystyset valkeana. Rivissä seisovien säiliöiden yhteistilavuuden ollessa 81 miljoonaa litraa seurueemme sai tarkastella korkealta yläilmoista Tarton kaunista kaupunkimaisemaa. Tehdas arvioitiin vaikuttavaksi maamerkiksi, ja yhislauma painelikin sen myötä takaisin maan kamaralle nautiskelemaan ekskursion myötä yhä tutummaksi tulleita tuotteita.
VASTA ILTAHÄMÄRISSÄ paikalle saapunut vanhemmista opiskelijoista koostuva ryhmärämä joutui repimään hostellilta Tason kansainvälisyysvastaavan eli Arvoisan Matkanjohtaja Länsimäen mukaan matkaansa, jotta löytäisivät muut matkaseurueen jäsenet Tarton myöhemmin tutuksi tulleesta yöelämästä. Tästä eteenpäin meno olikin yhtä pääpäivää ja kolme seuraavaa vuorokautta tarttolaiset saivat tutustua tukka putkella kaupunkia haltuun ottavaan yhis-laumaan.
ARVOISAT MATKANJOHTAJAT Särkkä & Länsimäki huolehtivat myöhemmin samana päivänä myös yhisläisten muonituksen kuntoon varaamalla suuren pöydän paikallisesta huippuravintolasta. Seurueemme suuri koko aiheutti aluksi henkilökunnassa suurta hämmennystä, joka lopulta kääntyi kaikkien osapuolten voitoksi viivästelyn ilmeten vain lisääntyneinä juomatilauksina ja seurueemme parempana nälkänä ruoan saapuessa pöytään.
PERINTEISESTI YHIKSEN yhteiset matkat ovat sisältäneet kv-vastaavien järjestämiä ekskursioita kohteessa oleviin merkityksellisiin instituutioihin tai nähtävyyksiin. Tarton matka ei tuonut tähän perinteeseen poikkeusta, sillä saapumista seuraavana päivänä Arvoisat Matkanjohtajat Särkkä & Länsimäki ohjasivat koko yhis-lauman Ale Cog:n tehtaalle tutustumaan Tarton lähiössä sijaitsevaan olvilaiseen siirto-
YHTEISET OHJELMANUMEROT matkakohteessa tuovat reissulle sisältöä ja Arvoisat Matkanjohtajamme saivatkin suurta kiitosta onnistuneesta tehdasvierailusta. Ansioista rohkaistuneena Arvoisa Matkanjohtaja Särkkä tarttuikin myöhemmin yllättävään tilaisuuteen varata uusi ekskursio paljon pienemmälle oluttehtaalle heti seuraavaksi päiväkSeuraavan limousine-kyydin maksajasta oli toisinaanepäselvyyttä. kuva: Ville Viitala
18
Arvonta on ratkennut ja tilaus käynnissä – arvatkaa kuka maksaa! kuva: Pekko Korvuo
si. Näin myös tapahtui ja vuorokauden kuluttua edellisestä lähes kaikki olimme jälleen maistelemassa ja haistelemassa – tällä kertaa paljon pienemmissä tiloissa – oluttehtaan tunnelmaa. Kyseessä olevan panimon konsepti olikin hieman erilainen kuin edellisen. Muutaman miehen firmassa valmistettiin niin hyvää olutta kuin kyettiin ja olutmestarit olivatkin onnistuneet voittamaan hiljattain jaetun Vuoden jouluoluen tittelin väkivahvalla (12%) Imperial Stoutillaan, joka hurmasi seurueemme suurimmatkin oluiden karttajat ja herätti eloon suunnitelmia Pühasteen ja Kuppalan välisestä yhteistoiminnasta.
kohottavasta tunnelmasta pitävät tosiaan paikkansa. Yhdessä vietetty aika on pituudeltaan moninkertaista sitseihin tai mökkeilyyn verrattuna, joten ystävyyssuhteet lisääntyvät kuin sienet sateella. Yhis on täynnä helposti lähestyttävää ja lämminhenkistä porukkaa fukseista vanhemman luokan opiskelijoihin. Iso kiitos kuuluu kaikille matkalle osallistuneille ja toivomus onkin, että tulevaisuudessa matkoja jaksetaan edelleen järjestää. LOPULLINEN PÄÄTÖS pöytäfutiksesta kaipaa rinnalleen toista konkreettista havaintoa, joka matkan aikana on kirkastunut: tasolaisten ja polholaisten välillä vallitsee henkeä salpaava liitto, jota myös rakkaudeksi kutsutaan. Jätkäsaaressa lopulta kotipoluilleen painuneiden, viimeisessä aallossa Helsinkiin saapuneiden yhisläisten yhteishali sai allekirjoittaneen vakuuttuneeksi siitä, että Herra Szeton tulevaisuudennäkymä yhiksen yhteisestä siskonpedistä on yhä lähempänä toteutumistaan.
YHIKSEN VIIMEINEN ilta Tartossa sai allekirjoittaneen tunteet ja aistit erityisherkkään – lähes jumalaiseen – tilaan. Uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa käydyt hedelmälliset keskustelut lapsien moninaisista kasvatusmetodeista, naistenpäivän hyödyllisyydestä, eutanasian hyvistä ja huonoista puolista, tulevan yhismatkan (Kap Verde?) mielikuvituksellisista kohteista ja kasvisruokailun maailmanlaajuisesta leviämisestä johtivat kristallin kirkkaaseen visioon, joka sai jok’ikisen matkalle osallistuneen yhisläisen hyväksynnän: Kuppalaan ostettaisiin pöytäfutis. Erityisherkkyydestä ja taianomaisesta hyvänolon tunteesta nauttivat myös monet muut matkailijat. Tästä esimerkkinä erään vanhemman opiskelijan onnistunut kosinta paikallista neitokaista kohtaan, tai ”Susikoira”, ”R. Skeläppä”, ”R. Skrööh”:n jalat alta vievä syy uuden pianokonserton säveltämiselle. TARTTOON SUUNTAUTUNUT kevätmatka oli ehdottomasti timanttisinta timanttia. Aiemmin viljellyt analyysit matkojen yhishenkeä®
2250 kuutiota nestettä per säiliö... kuva: Pekko Korvuo 19
Oma ensimmäinen opiskelijavappuni teksit: Anonyymit tasolaiset kuvitus: Elina Marttila
”
Vapun odotus on ihan yhtä oleellista kuin vappuaaton vietto Valtsikan aurinkoisella sisäpihalla ja vapunpäivän vietto Kaivopuiston humussa. Ensimmäisenä opiskelijavappunani kaikki lähti liikkeelle maanantaina hissajärjestöjen Käänteissuunnistuksella. Tiistaina saattoi olla välipäivä, ehkä olin silloin Aleksandriassa tai Kaisassa…tai luennolla, mutta ei sen väliä palataan aiheeseen: Keskiviikkona Pre-Pre-Pre-vappuiltiin ja voitettiin siinä ohessa myös muutama erä beer bongia, koska mitä muutakaan tapaa pelata kyseistä peliä voi olla. Torstaina ompelin vielä uupuneet haalarimerkit rakkaisiin Valtsikan punaisiin haalareihini -- viimetippa on parempi kuin ei lainkaan. Perjantaina Pre-vappuiltiin. Viikon huipennus alkoi lauantaina ja jatkui myöhään sunnuntai-iltaan. Edelleen sai olla niiden samojen ihmisten keskellä, joita näkee viikoittain muutenkin. Periaatteessa ne voisi olla mitä tahansa päivä. Mutta se on Vappu. Vappu kiteytti kaiken kuluneen lukuvuoden aikana koetun. Vappu oli hyvää aikaa olla elossa. Valtiotieteilijän viisain sanoin: ”Vappu ei lopu koskaan.” (HS, 30.4.2016)”
”
Ensimmäisenä opiskelijavappunani sattui ja tapahtui. Sehän vapussa on hauskinta, tehdään kaikkea spontaanisti ja porukassa. Aikaisempiin vappuihin verrattuna, oudointa oli vapun alkaminen paljon aikaisemmin ennen niin sanottua itse ”pääpäivää.” Monista viime vuoden muistoista ja useista vappupäivistä jäi kuitenkin elämään juuri nämä pääpäivän tapahtumat. Aamun aloittaminen Kekkosen muistomerkiltä skumpan kanssa antoi loppupäivälle mukavan rauhallisen kontrastin. Loppuvappu kuluikin sitten sumopainien Kuppalan pihalla, katsellen Mantan lakitusta sekä yöllä saunoen Hämäläisellä osakunnalla. Mantan lisäksi Snellmanin lakitus (tai pois-lakitus) jäi myös pysyvästi mieleen.”
20
”
rantaa käytöksensä ja anteeksi vielä kovin, hän on vähän törppö ja varmasti pahoillaan sanojensa puolesta, hyvä tarjoilijaneiti – alkoi ihmisahdistus vähitellen nostaa päätään. Juominen tuli tarpeeseen potenssiin kaksi.
Odotin vapulta paljon: riemua ja riehakkuutta sekä suuria, humalan värittämiä tunteita alkukesän kynnyksellä. Päädyin saamaan vähemmän. Puin vappuna haalarit päälleni ensimmäistä kertaa, enkä tuntenut juuri mitään – en hienoista ylpeyttä enkä edes intoa. Lähinnä harmitti se, että olin tullut tilanneeksi yhtä koko liian suuret haalarit, joihin tunsin hukkuvani.
Aurinko laski ja sen kanssa myös mieliala. Olin unohtanut takin kotiin, ja kylmä pääsi pureutumaan syvälle. Kaljan korvasi siinä hetkessä sisintä lämmittävä – tai korventava – kahvi. Loppuilta ja jatkot sujahtivat vauhdilla ohi kuin ruuhkavuosiaan elävän arkipäivät.
Onneksi vappuaatto oli sentään lämmin, melkein kesäinen. Aurinko kultasi säteillään ihmisten kasvoja saaden jokaisen hehkumaan. Ja kun sulki silmänsä ja uppoutui lämpöisten säteiden syleilyyn, sai ympäröiviä, rauhaa rikkovia ääniä vaimenemaan. Sai haaveilla yksin, vaikka istuikin osana isoa lössiä ja suuria ihmisrinkejä U37:n pihanurmikolla.
Lähdin kotiin ennen aamuyön tunteja ja olin surullinen kaikkien niiden puolesta, joiden osana oli taivaltaa yksin sinä toukokuisena yönä. Reissumiehiä ja -naisia, joita eivät kaataneet edes bussin kiikkerät liikehdinnät ja jotka selvisivät suuremmitta ruhjeitta kaatuessaan naama edellä estoitta asfalttiin.
Juominen tuli päivän ja illan mittaan tarpeeseen. Siinä vaiheessa, kun istui ravintolassa ystävättärensä ja tämän poikaystävän sekä muutaman itselleen ennestään tuntemattoman kanssa ja yritti saada tarjoilijat vakuuttumaan siitä, ettei koko poppoon ulosheitolle olisi aihetta – että tuo yksi kusipää tuossa lupaa pa-
Vappupäivän aurinko vei yön synkeähköt mietteeni mennessään. Olisi ollut aika uuteen nousuun – skumpan kuohuntaan heti aamusta –, mutta päätin tehdä toisin ja antaa omasta ajastani perheelleni. Olin jälleen onnellinen.” 21
VUOTENI FUKSINA kuva Noora Perhiö
Vuosi, jota ajan ei tarvitse kullata yksi. Ei ollut sattumankauppaa, että halusin opiskelemaan juuri talous- ja sosiaalihistoriaa. Talouden pohtiminen on minulle kuin hunaja mesikämmenelle, en saa siitä tarpeekseni. Se ilo, jota kiehtovan asian pohdiskelusta saa, on yksi elämän hienoimmista asioista. Rakastan opiskelua ja oppimista, aina uusien näkökulmien löytämistä ja itseni yllättämistä. Siksi yliopiston alku olikin minulle kuin makeiskauppiaan ilmoitus ikuisesta alennusmyynnistä. Valtsikan tarjoamien mahdollisuuksien avautuminen sai minut tosiaan taantumaan karkkihyllykköjen välissä intoilevan lapsen tasolle. Olin hakenut nimenomaan pääainetta lukemaan, en valtiotieteitä. Kun minulle selvisi, että saisin opiskella lähestulkoon rajattomasti muita Valtsikan tarjoamia kursseja muiden tiedekuntien tarjonnasta ja JOO-opinnoista puhumattakaan, en malttanut uskoa kuulemaani. Todellisuuteni mullistui mahdollisuuksien kirjon vyörytessä ylitseni hyökyaallon lailla.
Sää oli täydellinen. Lempeä auringonvalo sai syksynkirjavat lehdet loistamaan kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tuulessa tuoksui jo pudonneiden lehtien, kypsien omenien ja ruuhkaisten teiden makeankirpeä sekoitus, joka maalasi katujen asfaltin uusilla, vain silmät ummessa nähtävillä sävyillä. Oli helppoa hengittää syvään. Maailma tuntui juuri auenneen minulle, sillä olin päässyt yliopistoon. Polkuni yliopistoon on kuin se mökin lattialla aina lojunut räsymatto, jonka mummo on parsinut kasaan kaikista elämänsä aikana kertyneistä lumpuista. Matto on kirjava ja epätasainen, kulunut ja virttynyt. Mutta kaikesta huolimatta se notkuu päivästä toiseen siinä lankkujen päällä, eikä mikään muu matto siihen oikeastaan edes sopisi. Räsymatot ovat siitä hienoja mattoja, että kudottaessa ei vielä tiedä lopputulemaa. Näinpä voisi sanoa ihmiselämästäkin. Olin kuitenkin unelmoinut yliopistossa opiskelusta jo pitkään, vaikka hakukertoja minulle kertyi vain
22
Se syksyltä tuoksunut elämäni mullistanut hyökyaalto edetessään toi yhä uusia yllätyksiä eteeni. Opin tuntemaan ihmisiä, joiden kanssa minulla on paljon keskusteltavaa. Se opiskelijoiden yhteisö johon tulin, onkin aivan omanlaisensa. Yhteisö on täynnä iloa, älyä ja toinen toistaan kauniimmin ajattelevia ihmisiä. Tässä yhteisössä ihmiset hyväksyvät toisensa sellaisina kuin ovat, nauravat, itkevät ja laulavat yhdessä. Nimenomaan laulavat – sitsit ovat mielestäni yliopistokulttuurin yksi kummallisimmista kuriositeeteista. Yhdessä laulamisessa on jotain sellaista, mitä en osaa sanoin kuvailla. On jotenkin hellyyttävää, että aikuiset ihmiset kerääntyvät yhteen laulamaan ja leikkimään toistensa kanssa, ja vain toistensa vuoksi. Yliopistokulttuuri on kuitenkin yhteisöllisyydestään huolimatta myös hyvin yksinäistä puurtamista. Opintojen alkaessa tuli hyvin selväksi, että työtä on paljon ja jokainen yksin on vastuussa omista aikatauluistaan. Tämä sopi minulle paremmin kuin lokki merenkannen ylle, sillä olen tottunut kulkemaan omia polkujani. Akateeminen vapaus tuoksuu itsenäiselle liitelijälle suloisemmalta kuin mikään maailman tuuli. On kuitenkin ihanaa päästä tekemään porukallakin töitä. Ainejärjestötoiminta on opettanut minulle asioita, joita luennoilla penkkien kuluttaminen ei pysty tarjoamaan. Tätä kirjoittaessa aamujen valosta ei voi enää aavistaa tulevia pakkasia, vaan kevätauringon säteet värjäävät kaupunkia elävämmäksi joka päivä.
Kesä on aivan pian täällä. Ensimmäinen vuoteni yliopistolla on siis jo lopuillaan, ja vuoteen on mahtunut niin monia hienoja asioita, ettei niiden listaaminen tässä ole mahdollista. On edelleen helppoa hengittää syvään ja hymyillä elämälle. Minna Majaniemi 1. opinto- ja HOL-vastaava
Musta kärpänen kultaisella sametilla – Kaunis, raskas ja opettavainen fuksivuosi Odotukset ovat siitä hankala tuntemus, että ne monesti johtavat pettymyksen tai ne eivät pidä lupaustaan. Todella innolla odotetut juhlat voivat osoittautua kuiviksi ja turhauttaviksi, suuresti odotettu konsertti lässähtää alkumetreillä karisman puutteeseen ja hymyssä suin aloitettu suhde kääntyä pettymysten kavalkadiksi. Odotukset antavat meille mahdollisuuden elää tulevaisuudessa tämän hetken sijaan, mikä ei ole alkuunkaan ongelmatonta. Kun aika koittaa ja odotukset lunastetaan, ei se ole sama todellisuus kuin minkä olet itse kehittänyt. Vaikutus on sama kuin katsoisit elokuvan kirjan luettuasi, se todellisuus jonka kehitit kirjaa lukiessasi ei pysty vastaamaan elokuvan sinulle antamaa maailmaa. On tietysti täysin jokaisen omasta asennoitumisesta kiinni miten tähän maailmojen kohtaamiseen suhtautuu. Kirja ja elokuva eivät
23
ole järkevästi rinnastettavissa toisiinsa, odotukset jostakin asiasta ja itse asia eivät myöskään ole järkevästi rinnastettavissa toisiinsa. Silti itse ajaudun jatkuvasti rakentamaan odotuksia tapahtumille, ihmisille,paikoille...itselleni. Odotukset eivät koskaan täyty sellaisinaan vaan ne ovat aina yllätyksellisiä, niin hyvässä kuin pahassa. Optimisti joutuu kasvokkain pettymysten kanssa, pessimisti ei pety mutta hänen on raskaampi hengittää. Odotusten, innostuksen ja reaalimaailman kohtaaminen saattaa hämmentää, lannistaa, turhauttaa ja raivostuttaa. Toisaalta niiden kohtaaminen voi osoittautua paljon paremmaksi kuin mitä itse olit odotuksissasi rakentanut. Juhlat voivat olla elähdyttävemmät kuin odotit, konsertti koskettaa syvemmältä kuin halusitkaan ja suhde kääntyä sinulle suurimmaksi voimavaraksi. Kohta päättyvää fuksivuotta ajatellen jodun miettimään odotuksien osuutta siinä. Syksyllä astelin yliopistoon ensimmäistä kertaa hieman transsin oloisessa tilassa. Kalvakkaa ja laihtunutta olemustani lukuunottamatta vaikutin ulospäin varmaankin hyvinvoivalta, mutta sisältä olin riekaleina: mieli murtuneena, sydän särkyneenä, ote tulevasta irronneena ja mieleni täynnä toisia vastaan sotivia, mustaakin mustempia ajatuksia. Kesä ei ollut osoittautunut hyväksi saati levolliseksi ja olin väsynyt, ilman erityisempää innostusta tutustua uusiin ihmisiin ja rauhalli-
sen ulkokuoren ylläpitäminen vaati suurimman osan jäljellä olevista voimistani. Kaksi välivuotta eivät olleet toimineet minulle, ne olivat häivyttäneet paljon sitä innostusta elää jota vielä kirjoitusvuonna olin tuntenut. Valtiotieteellinen ei edes ollut ensimmäinen hakukohteeni, vaikka teinkin kovasti töitä pääsykokeen eteen. Kaikesta huolimatta tiesin opiskelun olevan omille vahvuuksilleni kaikkein paras vaihtoehto ja se puoli jossain määrin jopa innosti minua. Odotukseni olivat kuitenkin alhaalla. Päivän ensimmäinen iloinen havainto oli monien tuttujen kasvojen tunnistaminen, kahden aiemman kevään aikana tapaamieni valmennuskurssilaisten keskuudesta moni oli minun laillani saanut vihreän valon. Ensimmäisen viikon aikana järjestetty uusien oppilaiden integraatio-ohjelma osoittautui minun kohdallani hyvin onnistuneeksi. Uusien ihmisten kohtaaminen oli raskasta, mutta aiemmasta kokemuksesta poiketen hyvin antoisaa. Ihmiset olivat hyväksyviä, innostuneita ja helposti lähestyttäviä, keskustelut heidän kanssaan päätyivät usein small talkin ulkopuolelle. Ennen kaikkea tunsin heidän olevan minua kohtaan lämpimiä, tunne jota sillä hetkellä kipeästi tarvitsin. Eikä opiskelukaan jättänyt kylmäksi, hyvin vaativa praktikum-kurssi toi ajatuksen ruokaa joka viikolle ja vaativuudestaan huolimatta tunnuin odottavan sitä
24
joka viikko. En tiennyt yliopistoelämästä paljoakaan, joten jokainen tapahtuma tuntui uudelta ja erikoiselta. Kiinnyin ympärilläni oleviin ihmisiin yhä syvemmin niin kollektiivina kuin yksilötasolla. Uusien kavereiden saannissa yliopisto oli kuin valtava Tiffanyn liike, täynnä särmikkäitä, toinen toisestaan eroavia jalokiviä. En kuitenkaan osannut nostaa itseäni ylös siitä kuopasta johon olin päätynyt ja yliopisto kaikessa hienoudessaan toisaalta antoi mahdollisuudet kaivaa kuoppaa yhä syvemmäksi. Liian suuren opintomäärän ottaminen ei ole naurun aihe. Koska tunsin itseni heikoksi, halusin todistaa tämän epätodeksi. Otin itselleni liikaa työtä ja yliopistourani oli lähellä kaatua yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Syksy vierähtikin hyvin dualistisissa tunnelmissa: toisaalta rakastin opiskeluelämää ja sen tuomia ihmisiä, toisaalta vihasin sitä ja pelkäsin sosiaalisia kontakteja. Ollessani lähellä rajaa tajusin loppusyksystä kuinka naurettavaa elämää elin. Kukaan ei kaivannut minun todistelujani ja mikään ei minulle riittänyt. Olin päätynynt huonosta alkuasetelmasta entistä synkempään tilaan, pinta halkeili jo näkyvästi eivätkä yhdetkään juhlat onnistuneet keventämään oloani. Viisaimpia päätöksiäni mitä elämässäni olen tehnyt oli keventää opintotaakkaa, hiljentää vauhtia ja aidosti kohdata se patoutunut pelko ja viha, joka teki joka päivä kipe-
ää, kuin terävän tikarin isku aivoissa. Vuoden viimeinen kuukausi olikin jo erilainen, ensimmäinen merkki nousukaudesta jollaista en ollut vuosiin kokenut. Uusi vuosi alkoi hyvin varovaisesti, sillä pelkäsin nousuhuuman aiheuttavan vauhtisokeutta ja kääntävän menon jälleen laskuun. Mutta nousu onkin jatkunut. Osaksi syy on siinä miten paljon pidän oppimastani, toisaalta siinä miten rakastettavien ihmisten ympäröimänä saan päivä toisensa jälkeen olla. Kun nyt muistelen fuksivuottani, niin muistan hauskat sitsit, keskustelut kahvin tai tuopin äärellä, valtavan kiinnostavat opintoaiheet ja loistavat matkat Budapestiin ja Tartoon. Pahat muistot jäävät tässä kohtaa taka-alalle. Ennen kaikkea muistan kohtaamani ihmisryhmän, joka on tuonut minulle, omista huonoista ajanjaksoistani huolimatta, elämääni enemmän rikkautta kuin olisin ikinä osannut odottaa. Odotuksilla on siis myös toinen ulottuvuus: niiden osoittautuessa paljon todellisuutta vähäpätöisemmäksi ne voivat viedä sinut euforian tilaan, jossa unohdat omat rajasi ja käyt todellisuuteen mukaan voimakkaammin kuin olisit ikinä kuvitellut tehneesi. Tämä vuosi on osoittanut minulle, että vääriä johtopäätöksiä seuraamalla tulokset voivat olla katastrofaaliset, mutta oikeita seuraamalla elämäsi voi saada sellaista sisältöä, joka ei ikinä muutoin olisi mahdollista. Verne Nizovsky
25
ajankohtaista HENKILÖKUNNAN SUOSIKIT: HANNA KUUSI
1. Lempijuomasi? Talvella mausteinen kuuma juoma, kesällä raikas smoothie.
3. Lempileikkisi lapsena? Roolileikit, esim intiaanit, pula-aika ja Myrskyluodon Maija
2. Lempikirjasi Äänikirjat rantalenkillä, mielellään menneisyyden käsittelyä kahdessa aikatasossa.
4. Suosikkitapasi viettää sunnuntaiaamu? Kiireettömästi. 5. Lempieläimesi? Jääkarhun poikanen
LOPPUKEVÄÄN TAPAHTUMIA
10.5
Maailmanlopun bileet Kuppalassa
13.5
Käänteissuunnistus
16.5
YHMUn kehittämispäivä Uunisaaressa
17.5
Kauden päättäjäiset Sivistyksellä
20.-21.5
ONNITTELUT! Irtolainen haluaa onnitella tuoretta sosiaalihistorian apulaisprofessoria Sakari Saaritsaa!
Nuuksio-eksku
TEKEMISTÄ KESÄKSI 2017 - uskalla jättää Helsinki!
27.6 Liminka: Viikatenieton MM-kisat 30.6–2.7 Saariselkä: Nightless Night Endless Light -valokuvaustapahtuma
5.–11.7 Jyväskylä: Jyväskylän Kesä kaupunkifestivaali 9–22.7 Kuhmo: Kuhmon Kamarimusiikki 26–30.7 Hanko: SeaHorse Week 26
29.7 Turku: ILMIÖ-festivaali 18.–19.8 Tampere: Blockfest
Taso ja ystävät juhlivat Alinassa merkkipäivää perinteisin menoin 15.4.
Taso ry 49v.
kuvat Pekko Korvuo
27
Albumi
Kuvia YHMUn Munastuksesta eli Munajahdista kuvat Salla Hokkanen
Tuleva YHMU – eli Taso, Polho, Mana ja Keho – järjesti pääsisäisaiheisen Munastuksen Valtsikan pihalla 17.4.2017. Opiskelijat heittäytyvät peleihin ja ottivat mittaa toisistaan, myös munia oli jaossa. Munastus huipentui jatkoihin Kuppalassa. 28