4 minute read

ENERGIANTUOTANNON UUDET MARKKINAT TARJOAVAT MAHDOLLISUUKSIA YRITYKSILLE JA KOTITALOUKSILLE

Energiantuotannon muuttuvat markkinat tarjoavat uusia mahdollisuuksia yrityksille ja kotitalouksille

Aurajoen Nuorkauppakamarin kumppanin Turku Energiaan kohdistuvat muutosvoimat, eivät ole liitoksissa globaaliin pandemiaan, vaan yritysvastuu ja ekologisen asumisen kysymyksiin.

Advertisement

"Toisin kuin monet ajattelevat, pandemia ei ole Turussa heilauttanut sähkönkulutusta suuntaan tai toiseen. Se, mikä aikaisemmin kului toimistolla kului etätöissä kotona. Meillä ei siis näkynyt energiansiirrossa merkittävää heilahdusta suuntaan tai toiseen", kertoo Turku

Energian myyntijohtaja Harri Salo, "kuten monet muutkin jouduimme suunnittelemaan toimintaamme koronan takia uudelleen siten, että saamme pidettyä väkemme terveinä".

Energia on koko maan kannalta niin keskeistä, että sitä on pystyttävä tuottamaan riittävästi missä tahansa tilanteessa. Harri painottaakin, että pandemian sijaan liiketoiminnan vastuullisuuteen ja ekologiseen asumiseen liittyvät muutosvoimat ovat energiantuotannon kannalta niitä merkittävimpiä tekijöitä. Se vaatii energiayhtiöiltä muuntautumista ekologisiin tuotantomuotoihin ja lisänä yritykset ja kuluttajat voivat toimia pientuottajina.

Ekologista asumista ja parempaa kilpailukykyä aurinkoenergialla

Aurinkoenergia on kasvava trendi ja nykyteknologialla kuka tahansa voi alkaa energiantuottajaksi. Energiantuottajaksi alkaminen voi olla kotitalouksille tapa säästää ja yrityksille tapa säästää ja parantaa kilpailukykyään.

"Yrityksien kohdalla törmää usein siihen, että kilpailutus- tai rahoituspäätöksen pisteytyksessä vastuullisuutta on alettu painottaa monessa maassa. Tällöin vastuullisuutta voi olla esimerkiksi se, että yritys tuottaa itse oman kiinteistönsä tarvitseman energian osittain tai kokonaan aurinkoenergialla. Kotitalouksilla kyseessä on useimmiten halu asua ekologisemmin ja nykyteknologialla aurinkopaneeli maksaa itsensä takaisin keskimäärin 10-14 vuodessa, mutta tuottaa sähköä vähintään 30 vuotta", Harri kertoo.

Turku Energian aurinkopaneelit ovat kotimaista avainlippulaatua. Tulevaisuudessa mullistavaa tulee olemaan myös se, miten voi hyödyntää esimerkiksi auton vanhoja akkuja sähköenergian varastointiin kotitalouksissa. Näin yhtä hankalimmista ongelmajätteistä pystytään kiertotalouden avulla uudelleenkäyttämään ja Harrin mukaan mullistamaan sähköenergian varastoinnin kustannustehokkuus: "Toistaiseksi sähköenergiaa ei voi vielä varastoida kovinkaan kustannustehokkaasti, vaan paneeleita kannattaa asentaa sen verran, että ne kattavat kiinteistön energian tarpeen. Jos ylijäämä siirtyy takaisin verkkoon, tällöin sähköntuottajalle maksetaan korvaus tuotetusta sähköstä".

Ekologisen sähköntuotanto muuttaa sähkömarkkinoiden hinnoittelua

Turku on ekologisen tuotannon edelläkävijä ja työtä ekologisemman tuotannon eteen on tehty jo yli kymmen vuotta. "Energiantuotannossa kaukolämpö ja sähkö tuotetaan pääosin uusiutuvilla energianlähteillä ja lähituaikoina kokonaan. Asiakkaat saavat jo halutessaan 100% uusiutuvaa sähköä ja lämpöä. Tämä on tärkeää seutukunnan kannalta, koska 200 000 ih

mistä asuu kaukolämmitetyissä talossa. Kaukolämpö on yhtä ekologista kuin maalämpö".

Suomessa kivihiilen poltto pitää lopettaa vuonna 2029, jonka lähestyessä koko energiantuotanto tulee muuttumaan.

Harrin mukaan sähkön hinta on tulevaisuudessa todennäköisesti riippuvainen sääilmiöistä: "Pohjoismaissa tuuli tulee olemaan merkittävä energianlähde. Tuulipuistoja rakennetaan nyt paljon ja jatkossa kun tuulee enemmän, sähkö on halvempaa ja kun tuulee vähemmän sähkö on kalliimpaa".

Energiantuotannon muuttuvat markkinat tarjoavat uusia mahdollisuuksia yrityksille ja kotitalouksille

Aurajoen Nuorkauppakamarin kumppanin Turku Energiaan kohdistuvat muutosvoimat, eivät ole liitoksissa globaaliin pandemiaan, vaan yritysvastuu ja ekologisen asumisen kysymyksiin. "Toisin kuin monet ajattelevat, pandemia ei heilauttanut sähkönkulutusta suuntaan tai toiseen. Se, mikä aikaisemmin kului toimistolla kului etätöissä kotona. Meillä ei siis näkynyt merkittävää heilahdusta suuntaan tai toiseen". kertoo Turku Energian myyntijohtaja Harri Salo, "kuten monet muutkin jouduimme suunnittelemaan toimintaamme uudelleen siten, että saamme pidettyä väkemme terveinä".

Energia on koko maan kannalta niin keskeistä, että sitä on pystyttävä tuottamaan riittävästi missä tahansa tilanteessa. Harri painottaakin, että pandemian sijaan liiketoiminnan vastuullisuuteen ja ekologiseen asumiseen liittyvät muutosvoimat ovat energiantuotannon kannalta niitä merkittävimpiä tekijöitä. Ne tuovat energiantuotannon uusine mahdollisuuksineen lähemmäs yrityksiä ja kotitalouksia.

Ekologista asumista ja parempaa kilpailukykyä aurinkoenergialla

Aurinkoenergia on kasvava trendi ja nykyteknologialla kuka tahansa voi alkaa energiantuottajaksi. Energiantuottajaksi alkaminen voi olla kotitalouksille tapa säästää ja yrityksille tapa parantaa kilpailukykyään. "Yrityksien kohdalla törmää usein siihen, että kilpailutus- tai rahoituspäätöksen pisteytyksessä vastuullisuutta on alettu painottaa monessa maassa. Tällöin vastuullisuutta voi olla esimerkiksi se, että yritys tuottaa itse oman kiinteistönsä tarvitseman energian osittain tai kokonaan aurinkoenergialla. Kotita-

louksilla kyseessä on useimmiten halu asua ekologisemmin ja nykyteknologialla aurinkopaneeli maksaa itsensä takaisin keskimäärin 10-15 vuodessa, mutta tuottaa sähköä vähintään 30 vuotta", Harri kertoo.

Turku Energian aurinkopaneelit ovat kotimaista avainlippulaatua. Tulevaisuudessa mullistavaa tulee olemaan myös se, miten voi hyödyntää esimerkiksi auton vanhoja akkuja sähköenergian varastointiin erityisesti kotitalouksissa. Näin yhtä hankalimmista ongelmajätteistä pystytään kiertotalouden avulla uudelleenkäyttämään ja Harrin mukaan mullistamaan sähköenergian varastoinnin kustannustehokkuus: "Toistaiseksi sähköenergiaa ei voi vielä varastoida kovinkaan kustannustehokkaasti, vaan paneeleita kannattaa asentaa sen verran, että ne kattavat kiinteistön energian tarpeen. Jos ylijäämä siirtyy takaisin verkkoon, jolloin sähköntuottajalle maksetaan korvaus tuotetusta sähköstä".

Ekologisen sähköntuotanto muuttaa sähkömarkkinoiden hinnoittelua

Turku on ekologisen sähköntuotannon edelläkävijä ja työtä ekologisemman tuotannon eteen on tehty jo yli kymmen vuotta. "Kaukolämmöstä 100% tuotetaan tällä hetkellä uusiutuvalla energialla ja vastaavaluku on koko sähköntuotannosta 70%. Lämmitämme 200 000 taloa uusiutuvilla energianlähteillä tuotetusta energiasta".

Suomessa kivihiilen poltto pitää lopettaa vuonna 2029, jonka lähestyessä koko energiamarkkinat tulevat muuttumaan. "Aurinko on hyvä lisäenergian lähde keväästä syksyyn, keräämme lämpöä talteen jätevesistä ja luonnollisista hakkuista tulevasta hakkuujätteestä", Harri kertoo. Harrin mukaan sähkön hinta on tulevaisuudessa todennäköisesti riippuvainen sääilmiöistä: "Pohjoismaissa tuuli tulee olemaan pääasiallinen energianlähde etenkin talvella. Toisin sanottuna niin sanottu pörssisähkö tarkoittaa sitä, että jatkossa kun tuulee enemmän, sähkö on halvempaa ja kun tuulee vähemmän sähkö on kalliimpaa". •

Tämän lukukokemuksen sinulle taittoi

GRAAFINEN SUUNNITTELIJA & KUVITTAJA

EVELIINA SILLANPÄÄ

044 515 6900 eveliina.sillanpaa@kallo.fi

This article is from: