Uutis-Ankka 1/2020

Page 27

Energiantuotannon muuttuvat markkinat tarjoavat uusia mahdollisuuksia yrityksille ja kotitalouksille Aurajoen Nuorkauppakamarin kumppanin Turku Energiaan kohdistuvat muutosvoimat, eivät ole liitoksissa globaaliin pandemiaan, vaan yritysvastuu ja ekologisen asumisen kysymyksiin.

"

Toisin kuin monet ajattelevat, pandemia ei ole Turussa heilauttanut sähkönkulutusta suuntaan tai toiseen. Se, mikä aikaisemmin kului toimistolla kului etätöissä kotona. Meillä ei siis näkynyt energiansiirrossa merkittävää heilahdusta suuntaan tai toiseen", kertoo Turku Energian myyntijohtaja Harri Salo, "kuten monet muutkin jouduimme suunnittelemaan toimintaamme koronan takia uudelleen siten, että saamme pidettyä väkemme terveinä". Energia on koko maan kannalta niin keskeistä, että sitä on pystyttävä tuottamaan riittävästi missä tahansa tilanteessa. Harri painottaakin, että pandemian sijaan liiketoiminnan vastuullisuuteen ja ekologiseen asumiseen liittyvät muutosvoimat ovat energiantuotannon kannalta niitä merkittävimpiä tekijöitä. Se vaatii energiayhtiöiltä muuntautumista ekologisiin tuotantomuotoihin ja lisänä yritykset ja kuluttajat voivat toimia pientuottajina.

Ekologista asumista ja parempaa kilpailukykyä aurinkoenergialla Aurinkoenergia on kasvava trendi ja nykyteknologialla kuka tahansa voi alkaa energiantuottajaksi. Energiantuottajaksi alkaminen voi olla kotitalouksille tapa säästää ja yrityksille tapa säästää ja parantaa kilpailukykyään.

>>

UUTISANKKA 2 ∙ 2019

27


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.