Kaikkien aikojen tekoja Turun Tähden - JCI Aurajoki 40 vuotta

Page 1

1 Kaikkien aikojen tekojatähdenTurunvuotta
Aurajoen Nuorkauppakamari toteutti vuonna Aurajoenvierassatamaprojektin1987rannalla.Lue lisää sivulta 32.

Kaikkien aikojen tekoja Turun tähden

Hyvät senaattorit, kunniajäsenet, jäsenet, koejäsenet ja muut lukijat.

Kamarimme on kulkenut neljäkymmenvuotisen uran, ja kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista kamareista. Siitä kiitos kuuluu erityisesti kaikille entisille jäsenille, sillä heidän työnsä on se jonka päällä me nyt seisomme, ja voimme rakentaa vakaan pohjan päällä entistä parempaa tulevaa vuosikymmentä.

Korona-aika on syönyt viime vuosina paljon toimintaa ja asettanut omat haasteensa. Kuitenkin se on näyttänyt sen, että voimme silti nopeasti omaksua uusia toimintatapoja, ja sopeutua uuteen toimintaympäristöön. Se onkin yksi toimintamme tärkeimmistä kulmakivistä - löytää uusia toimintatapoja ja uudistaa toimintaa haasteiden edessä.

Meillä on oma brändi, ankka, joka tunnetaan laajasti nuorkauppakamareiden piireissä ja sen ulkopuolella, mutta lisäksi myös meidät otetaan liiketoimintamielessä vakavasti. Harvassa ovat kamarit jotka yltävät samaan. Tätä haluan vaalia, ja toivon että kamarissamme vahvistuvat jatkossa entistä vahvemmin liiketoiminta, ystävyydet, ja kehittyminen, sekä hauskanpito.

Vaikka olemmekin monilla kansallisilla mittareilla kärkikastia, ei se siltikään tarkoita sitä, että tulisi jäädä paikoilleen. Nykyisen tason ylläpitämisen lisäksi toiminnan kehittäminen, ja etenkin mielenkiinnon ylläpitäminen näin suuressa kamarissa vie valtavasti resursseja. Tämän takia onkin hyvin tärkeää, että myös jäsenemme osallistuvat jos eivät kaikella energiallaan, niin ainakin rakentavan ja proaktiivisen palautteen muodossa. Näillä eväillä ja joka vuotisten uusien innokaiden koejäsenten turvin uskon että pitkällä tähtäimellä kamarimme loistovuodet ovat vielä edessäpäin!

Suurista ja näyttävistä vanhoista projekteista olemme tänä vuonna tuoneet takaisin Turun Tähden- projektin, ja luopuneet vihdoin matrikkelin tekemisestä. Tulevina vuosina kamarimme voisi tuoda entistä enemmän vaikuttavuutta, kuten itämeriprojekti menneinä vuosina, mukaan toimintaan. Tärkeää onkin muistaa myös uudistua, perinteitä kunnioittaen mutta eteenpäin liikkuen.

On suuri kunnia olla juuri tässä ajassa ja paikassa Aurajoen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja, ja tehdä oma osansa tämän hienon kamarin viemisessä uudelle vuosikymmenelle.

Pääkirjoitus 3 JCI Aurajoki 40 vuotta
4 Tässä lehdessä SISÄLTÖ 6 36 Pääkirjoitus PRES PYRY KANGAS Ankkojen saavutuksia vuosien varrelta HISTORIAN AIKAJANA käynnistäminenuudelleenMenestysprojektin TURUN TÄHDEN Tie puheenjohtajaksikansalliseksi MARI MÄNNISTÖ maailmalleauttoivatkokousprojektitMaailman-ankkoja Mitä oikeinhallituksessasiellätehdään? Millainen 40-vuotiasonankka? SEPPO KESKIVERTO >> >> >> 20 46 46 28 >> >> >> AURAJOEN JULKAISIJAJUHLAJULKAISUNUORKAUPPAKAMARIN2022 Aurajoen Nuorkauppakamari www.jciaurajoki.fi PÄÄTOIMITTAJA Eveliina Sillanpää TOIMITUSKUNTA Petra Tuomisto, Satu Harkke, Mirva Matikka, Joona Mäki, Pyry Kangas, Jutta Ruusunen, Minna Uusivirta, Kim Wallenius, Janne Uoti, Patrick Fellman, Irene Mattila, Jussi Huuskonen, Maria Arjonen, Terhi Vieno, David Mullo, Riina Suutari, Sanna Halttunen-Välimaa, Marjaana Roth, Katri Suutari ja Lisa McWhirter ULKOASU JA TAITTO Eve the Creator KUVAT Janne Uoti, Rauno Hörkkö, Maria Arjonen, Satu Harkke, Eveliina Sillanpää, Pyry Kangas, Jutta Ruusunen, Lisa McWhirter, Riikka Kyläheiko, Jarkko Laine, SNKK, Turun kaupunki, JCI, V. Partanen Photography, Aurajoen Nuorkauppakamarin jäsenistö ja arkisto PAINO Painotalo Painola Oy PAPERI Kannet Galeria Art Matt 300g, sisus Galeria Art Matt 130 g SU OME N VA LO V OI MAISI N NUOR KA UP PA KA MAR I Tavoitteena innostuneet koejäsenet KESÄPÄIVÄTPUHEENJOHTAJAN 40 >>

Julkaisutiimin terveiset

Tämän juhlajulkaisun koostaminen on ollut hauska ja mielenkiintoinen matka kamarin historiaan ja nykyhetkeen. Olen sanomattoman kiitollinen loistavan tiimini avusta, jota ilman tätä julkaisua ei olisi kasattu ikinä - KIITOS!

EVELIINA SILLANPÄÄ

Oli hienoa sukeltaa ankkamaisestaANKKtekemässä40NuorkauppakamarinAurajoenhistoriaanvuodenajaltajaollamukanatätäjuhlajulkaisua.onmonessamukana,nautimenostanäilläsivuilla!

SATU HARKKE

Oli todella mielenkiintoista ja opettavaista päästä mukaan projektiin, joka oli itselle täysin vieras maailma. Lopputuloksesta tuli yhtä säkenöivä kuin ankkojen juhlavuodesta. Toivotan lukijoille viihdyttäviä hetkiä tarinoiden ja kuvien äärellä!

PETRA TUOMISTO

Juhlajulkaisun tekeminen oli jotain, mihin en koskaan uskonut ryhtyväni. Niin sitä vain astuttiin epämukavuusalueelle, kuten jiiceehenkeen kuuluu. Mennään siis kohti seuraavaa 40 itsensä ylittämisen vuotta!

MIRVA MATIKKA

Kiitos kaikille kamarilaisille ja muille tahoille, jotka toimittivat julkaisuun tekstimateriaalia tai valokuvia!

Kaikki julkaisua ja juhlavideota varten kerätyt materiaalit tullaan tallentamaan vuoden aikana kamarin yhteiseksi kuva-arkistoksi.

Tässä lehdessä 5 JCI Aurajoki 40 vuotta JUHLAJULKAISUN TEEMAT VaikuttaviapuheenjohtajienVuodetsilmins.18tekojaTuruntähdens.26Innostuneetjäsenetankkalammellajamaailmallas.38Kamarimmepähkinän-kuoressas.54 dhäJCIAURAJOKI-40vuottatekojaTurunten2022

1982 Mattiperustetaan,NuorkauppakamariAurajoenPRESHuhtala82–83

1989 AnnikkimatkamaskottinarinenrinnekamarinAurajoengolf-kisapealkoi,legendaaPrahanmatka,KeijoV’ltava

1987 5-vuotisjuhlat

1987 Kamarin toiminnan kehittäminen ja syventä minen

1987 seminaariIdänkaupan

1987 ehostus-projekti:Vierassatamaalueenyleinenjamaalaus

1983 perustaaKamarinvahvistetaan

1987 Kansalliset palkin not Esimerkillinen jäsenhankinnastaUuttakauppakamaritoimintanuorjaVoimaa-parhaasta

1987-1988 Kv-projekti Sydneyn WC:hen, 22 kamarilaista osallistui matkaan

1984 seminaariKansainvälistymis-

1984 mastaperehdyttämisohjeljäsenhankinnasta-kansallinenminta,nuorkauppakamaritoiEsimerkillinenUuttavoimaapalkintoja

1985 seminaarijärjestely,Aluekokous-IdänkaupanMoskovassa

1986 ilmapiiriYrittäjyyden-projekti ja aktiivinen seuralaistoiminta

1988 koukseen.Sydneynlaivalle.saaristoonHelsinkiin,KamarireissutTurunmaanjaRuotsinVuosihuipentuimaailmanko

1989 Arja Vilanko SNKK EVP Int

1988 VP, aluejohtaja Arja Vilanko

1989 PRES Juha Koivisto voitti ECstäpuhekilpailun,SuomenKölninkunniamaininta

1989-1990 koukseenRiconlaistaprojekti),(kansainvälistymis-PR-projekti17kamariKaribianPuertomaailmanko

1990 Tartu

Finlandialyvastuu:HarkkeLust,TartoallekirjoitettiinTwinning-sopimusHelsingissä,toteutettiinrunsasEurooppa-kuntoprojekti,kiinniAkatemianosanotto,isänpäiväMaailmankokousvirallinenWC:ssäPRESToomasANKKPRESSatuANKKjärjesteWCHelsinkinight

6 Nostoja historiasta

1991 Kuukausitapahtu ma Wienissä

1991 Vuoden kestävä Juomalaulu -koulutus projekti

1994 jektijajäsenistönriemua,-tapahtuma,PRES-LIOtekemisenyhteishenkeä,aktiivisuuttaonnistunutrahapro

1994 Ankka Vappu -tapahtuma ja Puheen johtajan Ankkojenkesäpäiväsuosiossa

1992 10-vuotisjuhlat

1992 Back to Basics -teema ja kamarikuvan kiillotus

1992 Maailman lapsellisin aluekokous, kokouspäällikkö Tiina Roivas

1992 EurooppakokousGeneven

1993 paikallaIlmatorjuntayksikössä,Varsinais-SuomenkertausharjoitusYlimääräinenKeskusliitto

1993 ihminennähdäjotainulosrilaisenmyynti.noidenSilakkamarkkihernekeitonJokaisenkamapitäisimennäkadullemyymäänpuoliälytöntäjamihinkaikkeenpystyy.

1994 Satu Harkke Ghanan keskusliiton EVP

1995 JC-salibandyä 1995 TartoonTwinning-matka 1995 600 palikatmusisoimassaLastenkonsertti,hengenFröbelin

1997 Marinassa15-vuotisjuhla

1997 Paavo rahaprojektinaosallistuminen109-vuotisjuhlaanNurmen

1997 kamarin jäsen määrä ylitti ensimmäi sen kerran 50 jäsenen rajapyykin

1997 VP Arto Mäkinen aluejohtaja

1998 Senaattori Petri Palmroth teki hallintokäyttöönnuorkauppakamarienSuomenHyvätalous-opuksen 1998 näkökulmastasestaesiintymiskoulutukmisenKouluttautuvuosi,MTV:nEMUunyrityksen

1995 Heidi Tuominen kansallinen NT

1996 Taimenten istutus Aurajokeen

1996 Turun ”Walk of Fame” Turun Tähden -projekti syntyy Arto Mäkisen vetämänä

1997 JC-SMKaukalopallon

1998 NP sestapääprojektinkaikkienSlamNordbladinHenriGrandpalkintoAnkoillekolmentoteutuk

1999 Kurran SMkilpailut

7 JCI Aurajoki 40 vuotta

1999 DBTL-festa reilla pyttäriständiAurajokilaisten

2000 Multitwinning-tiimiinEsittäydyttiin

2000 Paras ravintola-aluekokouskoulupäiväPanimoKoulussa

2000 Senaattori Petri Palmroth aloitti kamarin toukokuussajokalounas-perinteen,senaattori-jatkuuvuosittain

2001 mukaanLyon,Budabest,Aurajoki,Eurooppakokouksessa:tettiinsopimusMultitwinning-allekirjoiTampereenBirmingham,Frankfurt,myöhemminLeipzig

2004 AurajoentapaaminenMultitwinning-Turussajärjestämänä

2004 kampanjointiinhakemiseenLänsi-konferenssinminenaktiivinenJäsenistönosallistuEnsimmäisenja

2004 JC-Vaikuttajakouluprojekti,HuumevalistusParlamentin

2004 Katri keskusliitonSalonenEVP

2004 Jarna Heinonen Tuottava Idea kansalli nen projektipäällikkö

2004 Leena Nikula VP, aluejohtaja

2005 Uusia tähtiä Turun Tähden Walk of Fame’iin, Opus-hake misto, suusopasYritysturvalli

2006 ANKK:n brän däys ja uuden Ankkailmeen lanseeraus, PP Juha Hämäläinen

2006 Katri Salonen JCI VP 2006 Hannele Larko vuo VP2, aluejohtaja

2007 päällikkövuosikokous,Juhlat,AnkkaLinnankansallinenkokousPiaKakko

2001 Pres-Lio koulutus ANKK:n järjestämänä

2002 20-vuotisjuhlat

2002 panuuksienYhteistyökumpnosto

2003 Vuoden Paino pisteinä yritysvierailut ja kotisivutLastenSydänpinssi-projekti,hakemistoprojekti,toiminta,kansainvälinenOpus-yritys-konsertti,uudet

2005 Wienin Ankkaamankokouksessamaail14

2005 Länsi-KonferenssiEnsimmäinen

2006 JuhlienAnkkaLinnanvalmistelu

2006 Arja Vilanko ASE (Association of JCI Senators in Europe) Treasurer

2008 EC Turussa, Aurajoki vastaa Opening Ceremony’sta

2008 Turun parhaat pikkujoulut -projekti, Veritas-halli täynnä juhlijoita

8 Nostoja historiasta

2008 Paras Eurooppa lainen hanke ”Posi tiivisin Hanneleprojektipäällikkösuomalainen”Larkovuo

2009 ”Hyvän olon vuosi”

2009 ”I love Aurajoki” -projekti

2009 Arja Vilanko Euroopan senaatin pj

2010 ItämerenFellman,projektipäällikkösuojelunriaukioSaaristomejaItämerenrahaprojekti,Patrik135000€suojelutyölle

2010 vaikuttamisestayhteiskunnallisestaoikeastiVAIKUTA-ihan-seminaari

2010 Juha Hämäläinen alue A aluejohtaja, VP valittiin myös Suomen parhaaksi aluejohta jaksi 2010

2010 Tomi Taipale Paras TuottavaprojektipäällikköKansallinenIdea

2010 FrankfurtiinpuolivuotiskaudeksiAnkka”MattilettavatjättikokoisetpienetLanseerattiinkylpyankat,puhalallasankatjaTeppo,”Mattisiirtojäseneksi

2010 Ducking Tours = Ankat alkavat kokouksiinJC-matkapakettejajärjestää

2016 SHIFT Business Festival Turussa

2011 ”Seppo Ankka” syntyy, vahvistuuAnkka-brändi

2011 aukionSaaristomeri-avajaiset

2012 30-vuotisjuhlat 2012 A-aluevaalikokousKindergarten

2017 senyhteisöllinentulevallerakennettiinkorjausvuosi”,käynnistettiin,strategiauudistusKamarin”perusjolloinpohjakehitykselle,tekemivuosi

2018 Vuoden teema Ankkasydän: rohkeus uudistua, kulmassakuuluisajapositiivisesti,haastaaystävyyshyväyhteishenki,sepilkesilmä

2013 Ankat äänestysräpylätsaivat

2014 Turun alueen yhteinen vaaligaala

2014 Ankka Akatemia ja Nordic Academy

2015 puheenjohtajanMahtava kesä päivä, joka on vuosit tainen koejäsenilleAnkka-projekti

2016 kaanTurussa,MultitwinningIslantimuMT-sopimukseen

2019 Maria Arjonen JCI Europe OutstandingMostMember

2019 Kotipaikan vaih to Liedosta Turkuun

2019 Ducking -verkostoitumisristeilyCruise

2019 Business Talent Demo

9 JCI Aurajoki 40 vuotta

2019 Step Up for Europe -projekti

2020 Suomen toimintakansainvälisinnuorkauppakamariparas&kamari

2019 Lastenvaalit 2020 projektiYritysaamiais

2020 Korona-pande mian iskettyä ANKK otti kousjahybridikokoontumisetjuhlat,hybriditekemisen:kamarinasuomalaisenaensimmäisenäkäyttöönetäetäkoulutukset,hybridialuevaaliko

2020 LukkaRiinaDanielakokouspäällikötvaalikokousACCESS-alueTurussa,Lindqvist,SuutarijaJenni

2020 -projekti”AutaYrittäjää”palkittiinparhaanaEuroopanprojektinaANKK:n

2020 Mari Männistö (CCO) ja Maria Arjonen (EVP-INT)

2021 jatkuivathybriditapahtumatjatkuessaPandemianetä-ja 2021 haasteHyvinvointi

2021 Maria Arjonen JCI Europen neuvonantajalainopillinen

2021 ANKK:n uusi ilme lanseerattiin

2021 Fake News medialukutaitoprojekti-

2021 aktoriprojekti,Mentorointi-5mentori-paria

2021 Samuli Tuomikoski A-alueen Alue johtaja (VP A) ja Mari Männistö (DP)varapuheenjohtajakansallinen

2022 ANKK 40-vuotta

2022 Mari johtajakansallinenMännistöpuheen-(NP)

Toimittaneet: Satu Harkke ja Eveliina Sillanpää

Kuvat: Satu Harkke, Rauno Hörkkö, Eveliina Sillanpää, Jarkko Laine, Aurajoen Nuor kauppakamarin jäsenistö ja kamarin arkisto

10 Nostoja historiasta

Arvoisat Ankat, kunniajäsenet ja senaattorit

Minulla on ilo onnitella Aurajoen Nuorkauppakamaria sen 40 toimintavuodesta paitsi Turun kaupungin puolesta myös henkilökohtaisesti. Olenhan itsekin ollut aktiivinen nuorkauppakamarilainen, joten tiedän, miten paljon saa iloa, oppia ja ystävyyttä samanhenkisessä seurassa toimiessaan.

Nuorkauppakamaritoiminnan päämääränä on vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti kehittämällä nuorten aikuisten johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä sekä luomalla kontaktiverkostoja. Toiminnan ytimessä ovat jäsentapahtumat ja erilaiset kehitysprojektit sekä aktiivinen hallitustyöskentely.

Aurajoen Nuorkauppakamari on neljän vuosikymmenen ajan onnistunut erinomaisesti saavuttamaan nuorkauppakamaritoiminnan tavoitteita. Se on palkittu ansioistaan juuri ennen korona-ajan alkua. Tuolloin kamari sai kärkisijan sekä Suomen nuorkauppakamarien parhaasta että kansainvälisimmästä toiminnasta. Samalla Ankkojen paikallinen työ kaupungin elinvoimaisuuden lisäämiseksi tunnustettiin ensiluokkaiseksi.

Viimeksi mainitun voin allekirjoittaa täysin. Hyviä esimerkkejä Ankkojen, Turun kaupungin ja muiden toimijoiden yhteistyöstä on useita.

Ankoilla oli esimerkiksi iso vastuu varainhankinnassa, kun Forum Marinumin pihaan luotiin Saaristomeriaukio vuonna 2011. Aukion betonilaattoihin kiinnitettiin 4 550 merensuojeluun varoja antaneen yksittäisen lahjoittajan nimi metallilevyyn kaiverrettuna. Kaikki nimikkolaatat myytiin nopeasti loppuun, ja nyttemmin niistä bongaillaan mielellään tuttuja nimiä.

Myös Veistämönaukiolla sijaitsevan Turun oman Walk of Famen takana on Aurajoen Nuorkauppakamari yhteistyössä kaupungin, Radio Cityn ja World Trade Center Turun kanssa. Turun tähden -tunnustus ja oma tähtilaatta on tähän mennessä jaettu 27 turkulaiselle, ja toivottavasti jatkoa seuraa jo tänä vuonna. Kisassa Turun Tähden -palkinto myönnetään turkulaisuutta taiteen, viihteen tai urheilun saralla positiivisella tavalla tunnetuksi tehneelle henkilölle tai ryhmälle.

Kokemuksesta tiedän, että nuorkauppakamarin toimintaan ei voi jumiutua. Jäsenyys päättyy, kun alkaa käydä viittäkymmentä – siitäkin huolimatta, että 50 on uusi 30. Niin käy kaikille tasapuolisesti, mutta parasta on, että tie vie eteenpäin ja kamarivuosina luodut ihmissuhteet ja verkostot säilyvät parhaimmillaan läpi elämän.

Itselleni nuorkauppakamarivuosista on jäänyt muistoksi erityisesti monet ystävyydet. Harvoin aikuisiällä enää avautuu tilaisuuksia luoda niin paljon uusia tuttavuuksia ja ystävyyksiä ja yhdessä tekemällä niitä todella syntyy. Yksittäisinä tapahtumina omat tervetulijaisjuhlat ja potkijaiset ovat luonnollisesti niitä, jotka ovat jääneet hyvin mieleen. Vaikuttavuudesta nostaisin hiilijalanjälkilaskurin, jota teimme hienolla tiimillä ollen aikaamme edellä, niin kuin nuorkauppakamarit niin usein ovatkin tekemisessään.

Malja keväälle ja menestystä Ankoille myös tulevaisuudessa! ARVE TURUN PORMESTARI

Turun pormestarin tervehdys 11 JCI Aurajoki 40 vuotta
MINNA
Seppo Ankka poseerasi vuonna 2019 Step Up For Europe kuvauksissa-projektinTurun Aurajoen rannassa.

Aurajoen Nuorkauppakamarin pirteän keltainen maskotti, Seppo Ankka, on ehtinyt jo esiteiniikäiseksi. Lukuisissa kamaritapahtumissa marinoitunut siivekäs on tehnyt kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen.

Seppo ankan

Seppo syntyi vuonna 2011 Kim Walleniuksen puheenjohtajakaudella. Rakastetun ankkahahmon syntymään vaikutti tiettävästi Walleniuk sen lisäksi ainakin Patrick Fellman. Seppo on vuosien varrella vieraillut tiuhaan lähes kaikissa ankkojen tapahtumissa. Seposta tykkäävät niin lapset kuin aikuisetkin ja hänen vierailunsa on odotettu ohjelmanumero vappujuhlissa ja kesätapahtu missa.Seppo on takuulla Aurajoen salaperäisin ankka, ja aina välillä hänen olinpaikkansa on hallituksen sisälläkin mysteeri. Yleensä Seppo piiles kelee tapahtumavastaavan tai jonkun projektitiimiläisen autotallissa. Seppo naamioituu mielellään mustaan, joten pirteän keltainen värikään ei paljasta hänen sijaintiaan aina.

Sepolla on myös oma Instagram-tili, jonka alkuajoista ei ole tarkkaa tietoa. Nykyisin Seppo pitää somessa matalaa profiilia keskittyen liveta pahtumiin ja aitoihin kohtaamisiin. 

: Eveliina Sillanpää
MASKOTTIMMERAKASTETTUsyntyJO11VUOTTA

ANKKAMAISEMPIKESKIVERTOA

Seppo on 34-vuotias ja asuu Turun keskusta-alueella. Työpäivänsä hän viettää markkinoinnin parissa, mutta tietää myös paljon IT-asioista. Seppo on myös kova konsultoimaan liike-elämän kuvioissa, eikä tätä juri disesti lahjakasta yksilöä muuten viilata helposti siipeen. Keskiverto työskentelee työnantajalle, kuten 70% hänen kamaritovereistaan. Yrittäjiä on ankoista puolestaan n. 30%. Seppo on asiantuntija (48% jäsenistä), kun taas 33% vastanneista edustaa ylintä- tai keskijohtoa. Keskimäärin Sepon bruttoansiot vuodessa ovat 60-79t euroa.

Entäpä Sepon kamarikiinnostukset? Tärkeintä hänelle ovat verkostot. Kakkosena tulevat ystävät. Seppo kokee olevansa melko aktiivinen kamarilainen, kuten 55% hänen lajitovereistaan. Vertailun vuoksi, erittäin aktiivisia ankkoja on kyselyyn vastanneista 30%, hieman passiivisia 15%. 94% jäsenistä on erittäin tai melko tyytyväisiä toimintaan, 6% ei ole hirmuisen innoissaan.

Keskiverto on mukana projektitiimissä (39%), hallituk sessa (15%), ilahduttavan moni räpylöi myös alueellisissa, kansallisissa tai kansainvälisissä ympyröissä. 12% ei ollut kyselyn aikaan kamarivirassa tai tiimissä.

Tapahtumista Seppoa vetää puoleensa aivan erityisesti rapujuhlat - 85% vastanneista aikoo osallistua alkusyksyn suosikkitapahtumaan! Korkealle sijoittuvat myös puheen johtajan kesäpäivä, untuvajuhla, joulujuhla, vuosi- ja vaalikokoukset, vappu ja koulutukset, tässä järjestyksessä. Lisäksi tänä vuonna 40-vuotisjuhlallisuudet nousivat suosiossa kesäpäivän tasolle.

Entäpä millaista palautetta Seppo antaisi? Tapahtu mat, ihmiset ja hyvä meininki häntä miellyttävät. Seppo kehuu muun muassa tapahtumien määrää sekä ihmisten aktiivisuutta myös kansallisissa ja kv-viroissa. Viestintää Seppo toivoo edelleen lisää, sillä välillä hän hämmentyy monien eri kanavien sekamelskassa. Uutiskirjeellä on edelleen tärkeä rooli. Seppo kävisi mielellään aftereilla, lounailla ja muissa matalan kynnyksen tapaamisissa, joissa rento kanssakäyminen olisi helppoa. Brändin ja strategian kirkastamista tulee Sepon mielestä jatkaa, samoin tiivistä yhteistyötä yritysmaailman kanssa. 

Keväällä 2022 tehtiin ANKK:n jäsenille kysely, jotta päästäisiin nyt vaikkapasanottakoonkeskivertojäsenemme,Tässäankkaparven40-vuotiaanpulssille.tiivistetystinimekseenSeppo Keskiverto, profiili!

yritysmaailman3.2.1.Toiveita:LisääviestintääRentojatapahtumiaTiivistäyhteistyötäkanssa Jutta Ruusunen
14 Nuorkauppakamaritoimintaa pilke silmäkulmassa 40 vuotta
15 JCI Aurajoki 40 vuotta 34 v. Asuu keskusta-alueellaTurunBruttoansiotvuodessa60000–79000euroa. TOP kamarikiinnostusta:2verkostot&ystävät hyvästäTapahtumista,Tykkää:ihmisistäjameiningistä asiantuntijanaTyöskentelee Aikoo puheenjohtajanrapujuhliin,osallistuakesäpäivillejajuhlavuodentapahtumiin. Keski-ikä

Arvon Aurajoen Nuorkauppakamarin jäsenet, senaattorit, kunniajäsenet ja koejäsenet

On kunnia saada toimia kansallisena puheenjohtajana juuri tänä 40-vuotisjuhlavuonna ja kirjoittaa teille – meille – tämä Suomen Nuorkauppakamareiden tervehdys. Aurajoen Nuorkauppakamari on tullut nuorkauppakamaritermein niin sanotusti täysi-ikään. On juhlan aika!

Suomen Nuorkauppakamareiden teema tänä vuonna on Huomisen johtajat –vastuullinen muutos. Uskon, että meissä kaikissa asuu pieni johtaja, joka haluaa luoda vastuullista muutosta yrityksiin ja yhteiskuntaan. Meillä on aivan ainutlaatuinen merkitys yhteiskunnassa bisneksen ja vastuullisuuden rajapinnalla. Olemme vaikuttava, vastuullinen bisnesverkosto, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kehittyä huomisen johtajina ja yrityksille mahdollisuuden kumppaneinamme olla vastuullisempia ja parempia yrityskansalaisia.

Väitän, että mikä tahansa järjestö voi tehdä hyväntekeväisyyttä. Ja mikä tahansa järjestö voi tehdä bisnestä ja edistää johtajuutta. Mutta vain nuorkauppakamari voi tarjota mahdollisuuden vastuullisen muutoksen aikaansaamiseen yrityksissä ja yhteiskunnassa, samalla kehittäen vastuullisia nuoria huomisen johtajia.

Myös JCI:ssa painotetaan johtajuuden, bisneksen ja vastuullisen muutoksen yhdistämistä kaikessa toiminnassa. Kansainvälisen kattojärjestömme pääsihteerin Kevin Hinin sanoin: “We must empower young enterprising leaders to create sustainable change”. Ja hän painottaa vielä erikseen: “Note, that I am not talking about young active citizens anymore, but leaders, because we are not a charity, but so much more”.

Nuorkauppakamarissa kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Me emme katso titteleitä, vaan annamme mahdollisuuden kehittymiseen jokaiselle, joka on valmis tarttumaan toimeen ja haluaa saada aikaan vastuullista muutosta arvopohjamme mukaisesti. Myöskään johtajuus ei nuorkauppakamarissa ole titteli, vaan asenne luoda proaktiivisesti muutosta siellä, missä huomaamme epäkohtia.

Johtajuutta ei voi oppia pelkästään kirjoista lukemalla. Sen vuoksi on tärkeää että on olemassa paikkoja, jossa nuoret aikuiset voivat opetella johtajuustaitoja turvallisessa ympäristössä, jossa onnistutaan ja epäonnistutaan yhdessä oppien. On ilo ja kunnia ponnistaa luotsaamaan koko Suomen Nuorkauppakamareita nimenomaan Aurajoen Nuorkauppakamarista, jonka kuuluisa pilke silmäkulmassa kantaa kansallisellakin tasolla pitkälle.

Onnea vielä kerran Aurajoen Nuorkauppakamarille ja kaikille kamaria rakentaneille ihmisille näiden 40 vuoden ajalta. Teistä meidät on todella tehty, ja olemme sydäntemme pohjasta kiitollisia siitä panoksesta, jonka pohjalta meidän on hyvä tänä päivänä vaikuttavaa Aurajoen Nuorkauppakamaria edelleen kehittää.

Jiicee, sinä olet johtaja!

MARI MÄNNISTÖ

KANSALLINEN PUHEENJOHTAJA 2022 AURAJOEN NUORKAUPPAKAMARIN JÄSEN

16 Kansallisen puheenjohtajan tervehdys

Leading is our duty

Direct success in leadership goes beyond achieving obvious results. As enterprising young leaders, we have a responsibility to ourselves, to society and to JCI to go even further. 2022 JCI President Argenis Angulo strongly believes that “Leading is Our Duty” as JCI members, and is urging our leaders around the world to take ownership of their inherent responsibilities this year to achieve maximum and long-lasting results.

JCI is composed of ambitious leaders - young people who seek success, progress and innovation in everything they do. Our global membership is full of dynamic people who are never satisfied with “just good enough” - these are leaders who take ownership of the change they want to see. These members see the merit in our shared values, that is why our annual theme is “Leading is Our Duty”. At JCI, rather than having our members focus on what they want to get or receive in their societal and professional life, we want to uniquely focus on instilling responsibility, a sense of duty and purpose in them, so that they want to do what they should do for a better world.

Over a hundred years after the launch of the JCI Movement, our National Organizations have continued to empower our members to develop themselves into leaders for this changing world. JCI is making stands across the world, as we have continuously faced all types of challenges for the last two years and have come out on the other side not only standing, but thriving in order to push economic and societal growth!

Together with our Board of Directors, I shall accompany you along the way, as Leading is our Duty!

Argenis Angulo, was born 1983, in Maracaibo, Venezuela.

He is a journalist, businessman, executive consultant and permanent advisor on the board of many different business groups. As an academic, he is the General Director of the Politics Center Academy of Florida Global University. He holds a Master of Science in communication and completed several post graduate programs and certifications from institutions such as the George Washington University and the University of Pennsylvania. He also graduated as an Executive Coach and as a Professional Television and Radio

Presenter.Argeniswas

honored as JCI Senator #76543 and speaks Spanish and English.

ArgenisMaailmanpresidenttitoivottaaAurajoenNuorkauppakamarilleoikeinpaljononnea40-vuotisjuhlana!
Maailmanpresidentin tervehdys 17 JCI Aurajoki 40 vuotta
2022
puheenjohtajaa Sakari Laitervoa onnittelee toinen ehdokkaista. 1988 Jouluristeily: Ilkka Läikön puhe aktiivisille jäsenille, joista kaikista tuli sittemmin ANKK:n puheenjohtajia, vasemmalta Satu Harkke, Heidi Tuominen, Paul Sippel, Timo Mattila, Ilkka Läikkö, Juha Koivisto Käätyjen vaihto 1988 Ilkka Läikkö pres ja Juha Koivisto pres 1989 keskellä puolisot ja seuralaistoiminnan vetäjät Vuosi 1994 Markku Heinonen ja Timo Mattila. Aimo Tiainen ja Matti Huhtala taustalla. Patrick Fellman ja Kim Wallenius Saaristomeriaukion avajaisista vuodelta 2011.
18 Tässä lehdessä
Tässä lehdessä 19 JCI Aurajoki 40 vuotta VUODET PUHEENJOHTAJIENSILMIN Nuorkauppakamaritoiminnan ytimessä on johtajuuden kehittäminen - niin omassa elämässä kuin yhteiskunnallisesti. Ankkaparvessa kasvaa parhaillaankin lukuisia tulevaisuuden johtajia ja siipien suojasta on ponnistettu niin kansallisiin kuin kansainvälisiin tehtäviin vuosien saatossa.
20 Vuodet puheenjohtajien silmin KANSALLISEKSIANKKAJOUKOSTA PUHEENJOHTAJAKSI Mari Männistö tuntee JCIelämän eri vaiheet. Hän oli ensimmäistä kertaa aikaan.juurityttärensäviikonkamaritapahtumassamukanakolmenikäisenäjahänenajoittisyntymänsäJohtajuusakatemian

Kun Mari Männistö oli lapsi, likipitäen kaikki perheen lomat ja reissut liittyivät kamaritapahtumiin, koska hänen isänsä oli Marin mukaan ”hc-jc”.

Itse hän liittyi Jyväskylän Nuorkaup pakamariin vuonna 2010, aloittaessaan ensimmäisessä oman alan työpaikassaan Turun kauppakorkeakoulusta valmistumisen jälkeen.-Olin

silloin muuttanut työn perässä paikkakunnalle, josta en tuntenut käytännös sä ketään. Sain toiminnalta laajan verkoston ikäisiäni, samanhenkisiä ihmisiä. Sillä tiellä olenHetiedelleen.toisena kamarivuonnaan Mari oli en simmäisessä hallitustehtävässään viestinnästä ja tiedottamisesta vastaavana virkailijana. Mielenkiintoiseen vuoteen kuului kamarin järjestämä kansallinen vaalikokous The Sauna Experience.-Hoidinsiihenkin liittyvää viestintää ja päätoimitin neljän numeron verran jäsen- ja sidosryhmälehti Jycylää.

Aurajoen Nuorkauppakamariin hän siirtyi muutettuaan Turkuun 2014. Heti seuraavana vuonna Mari valittiin vuoden 2016 TREASiksi. Sen jälkeen hänestä tuli DP 2017 ja sitten puheenjohtaja ja IPP.

Tämän jälkeen Mari jatkoi heti hakemalla kansallisen viestintäjohtajan virkaan 2020 ja tuli seuraavana vuonna valituksi kansalliseksi varapuheenjohtajasi sekä sitä myöten tämän vuoden kansalliseksi puheenjohtajaksi. Hän suosittelee vastuupositioihin hakeutumista etenkin silloin, jos paikoista on kilpailua.

Kamaritoiminta on opettanut muutenkin paljon – käytännössä kaiken, mitä Mari tietää johtamisesta ja johtajuudesta.

- Johtajuudessa tärkeintä on rehellisyys ja reiluus, osallistaminen, selkeys suunnassa ja viestinnässä, sekä avoimuus ja innostaminen. Tärkeimmät opit, joita olen kamarista saanut, ovat strategisessa ajattelussa ja strategian käytäntöön viemisessä.

Esimerkiksi rahastonhoitajan pesti on hyödyttänyt suoraan myös työelämässä. Se kuulukin Marin top 3 -kamarimuistoihin. Kolmen parhaan joukkoon nousee lisäksi SHIFT-festivaali vuodesta 2016 alkaen. Siellä hän pääsi kasvamaan vapaaehtoistoimijasta toimitusjohtajaksi ja sen jälkeen hallituksen jäseneksi.Parasmuisto on kuitenkin ANKK:n presi denttikausi.-Haluan kiittää siitä hallitustani, puheen johtajan kesäpäivät järjestäneitä koejäseniä, sekä kaikkia muitakin ankkoja. Toimintaan osallistui yli 70 prosenttia jäsenistä.

Tiivistahtinen vuosi Tällä hetkellä Mari on ensimmäinen Aurajoen kamarista ponnistanut Suomen Nuorkaup pakamarien kansallinen puheenjohtaja. Hän lähti varapuheenjohtajakilpaan odottaessaan esikoistaan Aavaa

- En usko, että olisin päättänyt olla hake matta siinäkään tapauksessa, vaikka olisinkin tiennyt jo, mitä pikkulapsiarki oikeasti pitää sisällään.Keskeistä arjen sujumisessa DP- ja NP-vuo sien aikana on ollut isovanhempien tuki. JCI-perheen isovanhemmat osasivat nähdä, mitä tuleman pitää.

- Koska isäni oli kansallinen puheenjohtaja vuonna 1992, äitini todennäköisesti tiesi jopa minua paremmin mihin lupautui, kun pyysin häneltä etukäteen apua lastenhoidossa.

Vaikka puheenjohtajavuonna tahti on ollut tiivis, toiminta ei ole tuntunut kuormittavalta, koska tehtävät kamarissa ovat eronneet Marin päivätöistä, ja niitä saa hoitaa ystävien kanssa. Samalla omat verkostot laajenevat ja osaami nen kehittyy.

- Olisin voinut tehdä paljon vähemmänkin, mutta se on ollut itsestä kiinni. Enemmän tämä kaikki antaa virtaa kuin ottaa. Koronan aikana etäkokouksia on lisäksi ollut helppo järjestää.Aurajoen kamarin roolin massasuurimmistavaisuudessakinnuorkauppakamarikentässäsuomalaisessahännäkeetulekiistattomana,yhtenäSuomenkamareista.-Ankkasydänjasekuuluisapilkesilmäkulloistaakirkkaimmin.

NP-pestin ja perhe-elämän lomassa Mari hybriditoimistoasiakkuusjohtajanatyöskenteleeluovassaNitrossa.
21 JCI Aurajoki 40 vuotta
 Minna Uusivirta

"Mieleenpainuvin muisto PRESvuodestani oli saamapuolella."vahvastijäietteipääsyäSatamassa,Suomisenjakestäneetpj-kollegoidenAhvenanmaallaJohtajuusakatemiajaikimuistoineniltakanssa.AamuunastijatkotorganisoimmeTurunAiristonpuheenjohtajien,JoonasjaHeikkiSainionkanssa.odottaessammeterminaaliintotesimmeyksissätuumin,koskaanenää.Puheenjohtajuustaakse,muttaystävyyssäilyi.Koenolleenitässä"suhteessa"

MIETTEITÄ PRESSOILTAANKK:N Harkke

Kamarin pressat muistelevat omasta puheenjoh tajavuodestaan näin jälkikäteen yhdessä tekemi sen meininkiä. Milloin nosto on vuoteen osunut isompi Ankkojen järjestämä kokous tai vuosijuhla, milloin taas isompi kv-kokous, jonne on osallistuttu isolla porukalla. Yhteen hiileen puhaltamista ja kamarin henkeä on nostatettu erilaisilla (raha)projek teilla, kuten lastenkonserteilla, DBTL tarjoiluteltalla, Paavo Nurmi-kioskien hoidolla, tai isoilla hyvänteke väisyysprojekteilla, kuten sydänpinssiprojekti Tyksin lastenosaston hyväksi tai valtava Itämeriprojekti, joka palkittiinkinPuheenjohtajanisosti. kesäpäivä on ollut vuosi toisensa jälkeen merkittävä, iloinen Ankka-perheiden ke säpuuhapäivä, josta järjestelyvastuussa ovat aina koejäsenet ja puheenjohtaja.

Pressojen muistoissa on myös vaikuttaminen alueelliseen ja kansalliseen toimintaan. Kamarin ääni kuuluu päätöksenteossa ja pressat ovat lobbauksen kohteena mitä erilaisimmissa asioissa ja monenlai silla keinoilla ja joskus lobataan itse, kun haetaan kokouksia tai kamarilainen on ehdokaana. Usein liitytään alueelliseen lobbausryhmään, jossa edellyte tään pressoiltakin heittäytymistä, milloin cowboy’na, milloin miesstrippareina, tyylikkäästi toki aina.

"Mieleenpainuvaa oli koko vuosi. Kyl mää olin ja olen niinpal ylppiä omasta kamaristani! Koejäsenet olivat järjestäneet hulppean hauskan kesäjohtajan kesäpäivän Ruissalossa. Päivä järjestettiin varsin pimennossa minulta(kin), joten jännitystä oli ilmassa. Pressaa kohdeltiin kuin kuningatarta. Vieläkin lämmittää tuo ajatus."

Vappukokkaritkin tuli usein mainittua, vetäväthän ne paljon Ankka-perheitä iloiseen vapunviettoon. Tosin eräät puheenjohtajat muistavat erityisesti Ankka-lauman jättämät jäljet kokkareiden jälkeen, mikä onkin työstänyt pressoja ja järjestävää tahoa pitkällePuheenjohtajanvappuyöhön.käädyistäkin on kamarissa monta legendaa, taipaleelle mahtuu käätyjen katoamisia ja yllättäviä löytöjä sekä käätyjen pukemisen vaikeutta, mutta ei koskaan kantamiseen liittyvää ongelmaa. Sen sijaan kokenut Pressa osaa pakata parikin paria kalvo sinnappeja mukaan, sillä iltajuhlaan valmistautuvilta kamarilaisilta on saattanut tällaiset unohtua.

Aurajoen

"Parhaiten ovat jääneet mieleeni Perustamiskokoukset 1 ja 2. Kamari oli minulle kaikki vuosina 1982-1983."

URHO BLOM, #78906
22 Vuodet puheenjohtajien silmin 2017
2015 1982
 Satu
toteutukseenLahjanasenaattoritNuorkauppakamarinonnittelevat40-vuotiastakamaria!kamarillesenaattoritosallistuivatjuhlavideonjakustannuksiin.

PUHEENJOHTAJAT

VUOSI NIMI JÄSENIÄ

1982 Matti Huhtala 29

1983 Matti Huhtala 32

1984 Sakari Laitervo 34

1985 Aimo Tiainen 31

1986 Kalevi Metsä-Tokila 33

1987 Arja Vilanko 39

1988 Ilkka Läikkö 43

1989 Juha Koivisto 43

1990 Timo Mattila 37

1991 Satu Harkke-Tasto 34

1992 Paul Sippel 36

1993 Markku Heinonen 31

1994 Heidi Tuominen 40

1995 Tarja Kaumi-Haapamäki 42

1996 Arto Mäkinen 42

1997 Petri Palmroth 45

1998 Mika Akkanen 51

1999 Rauno Hörkkö 56

2000 Sinikka Sinervuo-Koskinen 52

2001 Katri Salonen 53

2002 Jari Rastas 55

2003 Leena Nikula 50

2004 Olli Raunio 56

2005 Hannele Larkovuo 51

2006 René Karlsson 56

2007 Tomi Taipale 58

2008 Niklas Öhman 61

2009 Juha Hämäläinen 59

2010 Patrik Fellman 64

2011 Kim Wallenius 71

2012 Noora Keskievari 72

2013 Johanna Liukko 73

2014 Tatu Virta 75

2015 Sarianne Mäkelä 77

2016 Maarit Hurme 85

2017 Urho Blom 88

2018 Mari Männistö 100

2019 Maria Arjonen 95

2020 Samuli Tuomikoski 92

2021 Maria Flemmich 93

2022 Pyry Kangas 92

"Hyväntekeväisyyskeräys TYKS:in lastenklinikan hyväksi. Projektipäällikkö Rene Karlsson teki erinomaista työtä ja saimme paljon positiivista julkisuutta. "

LEENA NIKULA, #65495

1990

"Pj-vuoteni paras anti oli, että ANKAsta tuli kv-kamari. Tapasimme Tarton kamarin jäseniä Porissa ja tultiin ystäviksi. Virallinen tw-sopimus solmittiin WC-Hgissä 1991. Samoihin aikoihin iskuryhmä kävi esittäytymässä salmiakkikossun kera Budapestissa neljän eurooppalaisen kamarin tapaamisessa, ja loppu on historiaa."

"Vuotta 2020 ei voi käsitellä ilman koronaa. Upeasti alkanut ”kolmen bisneksen vuosi” pysähtyi kuin seinään. Sumussa johtamista ja tekemistä, mutta käänsimme tämän upeasti voitoksemme. ANKK innovoi ja toteutti ensimmäisenä kamarina Suomessa lähes kaikki mahdolliset hybriditekemisen muodot. Erityisen ylpeä olen palkitusta Auta yrittäjää -projektista."

23 JCI Aurajoki 40 vuotta
1982-2022 2003
TUOMIKOSKI2020

"Mieleen on jäänyt osallistuminen DBTL:ään ANKK Pyttärivarikolla. Teatterisillan pielessä myimme pyttipannua auringon paistaessa ihmisjoukkojen pyöriessä ympärillä. Rento tapahtuma, mikä oli sekä rahallisesti että jäsenistön yhteistoiminnan kannalta mieleenpainuva tapahtuma."

2004

"Alueen pressat tukivat salolaisen Vesa Leinon EVP-kamppista toteuttamalla seksiä tihkuvan tanssiesityksen Kuopion vaalikokouksessa 2004. All male-kokoonpanon koreografia oli juuri niin kauhea kuin kuvitella saattaa, mutta yhtä kaikki - monisatapäinen yleisö ulvoi naurusta ja löi seisten tahtia alusta loppuun asti! Ainakin omalta kohdalta julkiset esiintymiset trikoissa ja tekoviiksissä ovat jääneet tähän yhteen kertaan, mutta hauskaa oli ja hetki syöpyi mieleen."

"Allekirjoitin EC Tampere Johtajuusakatemia)."järjestämämmeToinenjatätäpohjanamultitwinningsopimuksen,-kokouksessajokaonedelleenmultitwinningyhteistyöllemme.OlinIpronarakentamassaedellisenävuonnasainsiishuipentaatyöniTampereella.hienomuistoonloppuvuonna2001Pres-Lio-koulutus(nyk.

"Mieleenpainuvin muisto on varmasti se, kun jännitimme mihin suuntaa ANKAT uivat Aurajoessa. Selvittiin loppujen lopuksi voittajina. Toinen asia, josta olen erityisen ylpeä on se, että ANKKa-Akatemia sai alkunsa juuri minun vuonna 2013."

"Paras muisto vuodesta on näkyvyyttä saanut, palkittu esimerkillinen juhlavuosi ANKK 5 v. Samalla juhlittiin SNKK 30 v. ja Suomi 70 v. ”seisovan” puheenjohtajan innostamana."

"Kotipaikan vaihtaminen ja senaattorien kiitokset WappuAnkassa ovat jääneet mieleen. Erityisen iloinen olen 2019 palkinnoista, joita saimme runsaasti."

ARJA VILANKO, #45425
24 Vuodet puheenjohtajien silmin
12013987
1999
2001 2019

Läsnäolo on muutoksen voima

Neljäkymmentä vuotta sitten nostimme kantamme ottaaksemme päättäväisen ensiaskeleen kamarimme juurakkoisella polulla, kevään tehdessä itseään ja valon maalatessa aamun kajoa kullankeltaiseksi. Polkumme oli kuin routivan talven jäljiltä, töyssyinen ja vaivalloinen kulkea, mutta halusimme luoda meidät sellaiseksi kuin olemme tänään. Halu oli olemassa jo vuonna -81, mutta esteet eivät antaneet askeleen nousta.

Maailma oli kovin erilainen neljäkymmentä vuotta sitten. Radiossa soi Human Leaguen ”Don’t you want me”, ja sellaiselta se tuntuikin perustaa uusi nuorkauppakamari Turkuun. Tästä syystä päädyimme kasvamaan Lietoon, mutta keskustelu turkulaisuudesta loi norkojaan aina säännöllisin väliajoin. Me halusimme, ja toteutimme kotipaikan siirron paikkaan jonne koimme henkisesti kuuluvamme - Aurajoen rannoille Suomen Turkuun.

Vuonna 1982 tietoa etsittiin tietosanakirjoista, soitettiin lankapuhelimella ja tuleva puoliso tavattiin ravitsemusliikkeessä – viereisessä pöydässä. Toiseen pöytään sai siirtyä vain jos tarjoilija kävi siirtämässä juoman ja ruoan viereiseen pöytään. Jos halusi tavoittaa ihmisen, hänet piti tavata kasvotusten, soittaa lankapuhelimella tai kirjoittaa paperikirje. Kieli rosoisena nuolimme pahvinmakuista liimaa vain lähettääksemme kutsuja. Kokouskutsut toimitettiin postitse – revi siitä. Kirjekuore nimittäin. Posteljooni toi kutsun ajallaan ja toimituspäiviä oli viisi.

Kamarin aikalaisena muistetaan Kojon ”Nuku pommiin”, ja Euroviisujen nolla pistettä, zéro point. Hämmentävintä on kuitenkin ehkä se, että samana päivänä neljäkymmentävuotta ennen kamarin syntymää suomalaisten vastahyökkäys Neuvostoliittoa vastaan alkoi Syvärillä, Karjalan kannaksella. Neljäkymmentä vuotta on pitkä ja lyhyt aika - perspektiiviä elämään ja tämän päivän yhteiskuntarauhaan. Ympäröivä maailma muuttui ja me sen mukana. Elämme ihmiskunnassamme aikakautta jossa yksilön tavoittaa helpoimmin sähköisissä kanavissa henkisen yhteyden menetyksen kustannuksella. Olemme tavoitettavissa, mutta emme läsnä. Meidät löytää, mutta jäämme piiloon. Meillä on mahdollisuus kommunikoida helpommin kuin koskaan, mutta fyysisen läsnäolon tunne ja inhimillisyys jää puuttumaan. Olemme päivittäin Facebookissa, Instagramissa, Snapchatissa, Tik Tokissa ja käytämme aikaa sosiaaliseen mediaan enemmän kuin milloinkaan. Se aika on pois muusta vapaa-ajasta. Se aika on pois harrastuksista ja läheisiltämme. Me näemme, mutta emme koe. Mitään ei ole tapahtunut ellei siitä ole kuvia tykättävänä. Me myös tiedämme enemmän kuin milloinkaan, mutta olemme kirjoittamattomasta tiedosta tiedottomia.

Vaikka polkumme onkin tasoittunut ja juurakot kuluneet, on meillä yhä tehtävää. Kamari on juuri niin vaikuttava ja tärkeä osa yhteiskuntaa ja jäseniemme elämää kuin kosketuspintamme fyysisesti on. Kohtaaminen on tärkein hetkemme. Me tarvitsemme yhteiseen toimintaan sitoutuneita jäseniämme kohtaamaan toisiaan. Juureva maa antaa toiminnallemme pohjaa ja kuluneissakin juurissa piilee puun voima kasvaa, mutta elinvoimamme säilyy vain sosiaalisten kohtaamistemme kautta.

Ankaksi ei synnytä, ankaksi muututaan yhteisöllisyyden ja kohtaamisten myötä. Anna henkilökohtaiselle muutokselle mahdollisuus ja kasva ankaksi. Vain muutos on pysyvää, joten käytä aikaasi viisaasti. Ole muutoksen voima.

Aurajoen Nuorkauppakamarin senaattoreiden puolesta, Kim Wallenius senaattori #73091

25 JCI Aurajoki 40 vuotta
26 Tässä lehdessä Aurajoen Ankkarallissa 2013 Aurajokeen kisaamaan tiputettiin lähes 5000 kumiankkaa. Projektin tavoitteena oli kerätä varoja Itämeren tilan kohentamiseen.
Tässä lehdessä 27 JCI Aurajoki 40 vuotta TURUNVAIKUTTAVIATEKOJATÄHDEN Ankat ovat tunnettuja vastuullisista projekteista, joista useat ovat tähdänneet meille rakkaan Itämeren tilan kohentamiseen. Ympäristön lisäksi turkulaisen elinkeinoelämän kehittäminen on aina ollut ankkalauman sydäntä lähellä.

TURUN VALITAANTÄHDETTAAS

Vuonna 2022 Turun Tähden -kilpailu järjes tetään taas monen vuoden tauon jälkeen. Johtovastuussa projektissa on koejäsen Janne Uoti

Juhlavuoden. arvoisia tekoja pohdittaessa Turun Tähden projekti nousi esiin esimerkkinä perinteikkäästä projektista, jonka kautta kamari saisi positiivista näkyvyyttä ja elvytettyä aiempien vuosien hyviä käytäntöjä. Juhlavuoden kunniaksi heräsi ajatus siitä, että projektia voisi hieman uudistaa ja tuoda brändi 2020-luvulle. Aiemmin elinkeinoelämä oli selkeästi rajautunut pois projektista - nyt se haluttiin integroida osaksi hanketta vahvemmin.

Tavoitteena jättää pysyvä jälki Kilpailun konsepti on suoraviivainen. Kamari laisten antamista ennakoäänistä raati valitsee eh dokkaat, joista sitten kaupunkilaiset saavat valita voittajat. Raati koostuu menneiden vuosien Turun Tähden -palkinnon voittajista. Eniten yleisöää niä jokaiselta neljältä saralta saaneet kandidaatit julkistetaanPalkinnonvoittajiksi.voittajatjulkistetaan osana Turun Päivän juhlallisuuksia 2022. Projektitiimin suunnitelmissa on siirrättää myös vanhat tähdet uudelle keskeisemmälle paikalle.

Elvytetyn projektin toivotaan jatkuvan tule vaisuudessa entiseen tapaan mahdollisesti jopa vuosittain järjestettävällä kilpailulla. Tavoitteena on jättää osaksi Turkua merkittävä jälki, joka näkyy ja kuuluu vielä vuosikymmenienkin päästä.

Turun

henkilölletunnetuksipositiivisellaelinkeinoelämänviihteen,turkulaisuuttajoka-palkintoTähdenontunnustus,myönnetääntaiteen,urheiluntaisarallatavallatehneelletairyhmälle.

Turku ei ole saanut uusia tähtiä sitten vuoden 2014, jolloin uudet tähdet syttyivät Robinille, Ressu Redfordille ja jo edesmenneelle Ismo Kalliolle

28 Vaikuttavia tekoja Turun tähden
 Janne Uoti
JCI Aurajoki 40 vuotta Aiempien vuosien Turun Tähden -voittajat: 1996: Tamara Lund, Helena Kara, Pentti Viherluoto, Saku Koivu, Tommi Läntinen, Vilperin Perikunta, Matti & Teppo 1999: Matti Salminen, Pepe Willberg, Anni Polva, Jarkko Laine 2002: Karita Mattila, Reijo Mäki 2005: Tuija Piepponen, Jussi ”Juba” Tuomola, Ruisrock-festivaali 2008: Darude, Leena Lander, Aiju von Schöneman, Finlanders 2011: Michael Monroe, Mikko Koivu, Mikko Kouki 2014: Ismo Kallio, Ressu Redford, Robin Turun ”Walk of Fame” eli Turun Tähden -projekti syntyi 1996 senaattori Arto Mäkisen vetämänä. RessuIsmoAlakuvassaKaritaReijo2002keskelläYläkuvassavuodenvoittajat:MäkijaMattila.Robin,KalliojaRedford.

2011SAARISTOMERIAUKIOMARINUMIN-HANKE

Monet turistit, ja paikkakuntalaisetkin, ovat varmasti viime vuosien aikana Forum Marinumin ja Suomen Joutsenen lähellä vieraillessaan ihmetelleet maahan kiinnitettyjä, pitkulaisen muotoisia metallilaattoja.

Metallilaatat ovat osa vuonna 2011 järjestettyä Saaristomeriaukio-hanketta, jonka markkinoinnista ja myynnistä vastasi Aurajoen Nuorkauppakamari projektipäällikkö Patrik Fellmanin johdolla.

Hankkeen aikana myytiin yksityishenkilöille noin 4300 nimikkolaattaa, jotka asennettiin aukiolle. Kampanjalla kerättiin yli 130 000 euroa Saaristome ren suojelurahastolle.

tärkeyttä.SaaristomerenjaseisomaanarvioltaavajaistilaisuuteenSaaristomeriaukionkerääntyi3500henkeäomallelaatalleenyhdessäviestittämäänsuojelutyön

 Patrick Fellman
30 Vaikuttavia tekoja Turun tähden
 FORUM

TUUPPAUS SIISTIMPÄÄKOHTITURKUA

Aurajoen nuorkauppakamarin vuoden 2015 Tuuppaus-projektin tavoitteena oli vähentää ros kaamista ja kiinnittää huomiota Turun kaupungin siisteyteen leikkimielisellä otteella. Projektipäällikkönä toimi Irene Mattila

Projektilla pyrittiin ”tuuppaamaan” ihmisiä toimi maan ympäristöystävällisemmin. Projekti oli osa Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja BalticSea Action Group -säätiön Intohimona Itämeri -projektia.

Tuuppausprojektissa Aurajokirantaan ja Logomon edustalle liimattiin 84 kappaletta roskiksille johtavia räpylätarroja, joiden tarkoituksena oli kehottaa ihmisiä heittämään roskat ennemmin roskikseen kuin maahan. Räpylätarradesignin tarkoituksena oli muistuttaa ihmisiä luonnosta, mutta kyseessä oli kuitenkin myös viittaus Aurajoen nuorkauppakamariin. Idean tarkennuttua neuvottelimme toteutuksesta yhdessä Turun kaupungin ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Suunnittelimme ja kiinnitimme painettavat tarrat.

Tuuppaus-projekti sai osakseen paljon medianä kyvyyttä ja herätti vilkasta keskustelua roskaamisesta. Projektia koskevia lehtijuttuja ilmestyi alueen merkittä vimmissä mediajulkaisuissa. Hauskat räpylänjäljet ohja sivat roskat oikeaan paikkaan eli roskikseen ja auttoivat ihmisiä tekemään useammin oikean valinnan siistimmän ympäristön puolesta. 

Termi tuuppaus (eng. nudging) on IreneNaatula,KuvassajoissamuutoksiaohjaillaihmistenPerusajatuksenakäyttäytymispsykologiasta.peräisinolise,ettävalintojavoidaantekemälläpieniätilanteisiin,hetekevätpäätöksiä.vasemmaltaViiviMarjoLeinojaMattila. Irene Mattila

Turussa kärsitään monen paljonihmistenainaongelmaroskaamisesta,kaupunginsuurentavoinjakärjistyykesäaikaanviettäessäaikaaulkona.

31 JCI Aurajoki 40 vuotta

VIERASVENESATAMA SAI UUDEN ILMEEN KAMARILAISTEN AVULLA

1987 Arja Vilangon toimiessa puheenjohtajana kamari toteutti Turun vierasvenesatamaprojektin Aurajoen rannalla.

Turkulaisille vapaa-ajan vietto liittyy monin eri tavoin mereen ja veneilyyn. Samoin Turussa vierailee kesäkautena useita ulko paikkakuntalaisia venekuntia ja veneilijöitä myös ulkomailta. Niinpä Aurajoen nuorkauppakamari kiinnitti huomion Aurajoessa sijaitsevien vierasvenelaiturien kuntoon ja ulkonäköön ja tarjoutui tekemään tempauksen sataman kohentamiseksi kesää 1987 varten.

Mukaan tempaukseen saatiin Turun kaupungin kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunta ja matkailulautakunta. Tempauksessa puhdistettiin rantaa, numeroitiin vierasvenepaikat ja maalattiin lai turi ja kaiteet, mutta tuskin kaiteesta löytyy enää ANKASTA merkintää päivämäärällä. Tempaus sai runsaasti julkisuutta alueen lehdissä ja radiossa sekä myös paikallis-tv:ssä. Vilanko

Ankat vierasvenesatamaa.kunnostivat

32 Vaikuttavia tekoja Turun tähden
  Arja

KOKO ANKKARALLIPERHEEN

Aurajoen Ankkaralli huipentui vuonna 2013 Aurajokeen laskettavien

Tempaukseen pystyi osallistumaan os tamalla oman ankan, joka pääsi jokeen kisaamaan. Kaikkien tapahtumaan osal listuneiden kesken arvottiin myös palkintoja. Vastaavia tapahtumia on järjestetty ympäri maailmaa – suurimmissa tapahtumissa vesille on laskettu yli 100 000 ankkaa. Turussa tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan.

Kisapäivä keräsi Aurajoen rannoille runsaasti yleisöä. Kisatunnelman luomiseksi ankkoja laskettiin veteen Myllysillalta lähes 5000 kappaletta. Olosuhteet olivat aluksi kisaa vastaan, tuulen painaessa ankkoja kellumaan paikoillaan. Toinen lähtö Teatte risillalta oli onnistuneempi ja puolen tunnin uintikilpailun jälkeen voittaja saatiin kruu nattua.Projektin tavoitteena oli kerätä varoja Itämeren tilan kohentamiseen. Tässä pai kallisen kalakannan elinvoimaisuus on yksi avaintekijöistä. Kalat sitovat itseensä merta rehevöittäviä haitallisia aineita ja vähen tävät näin Itämeren sisäistä kuormitusta.

Ankkarallin tuotoilla tuettiin Airisto-Velkuan kalastusalueen meritaimenten kasvatus- ja istutustyötä.Ankkaralli-vuoden 2013 keväänä syntyneet meritaimenten poikaset siirrettiin keväällä 2015 ”päiväkotiin” eli kasvamaan verkkoallas kasvatukseen Rymättylään. Lokakuussa 2015, vajaan viiden kuukauden allaskasvatuksen jälkeen, meritaimenet vapautettiin kasva tuspaikkaansa. Ankkaralli-kaloja merkittiin ja istutettiin saman verran kuin kisa-ankkoja myytiin eli 1600 kpl. Kalamerkkien palautta misesta laadittiin ohjeet Luonnonvarakeskuk sen verkkosivuille. Merkkipalautuksien kautta saatuja tietoja käytettiin seuraavina vuosina istutusstrategioiden suunnittelussa.

AnkanlavallaProjektitiimiläisiäSeppokanssa. Niina Vieno ankkojen kanssa.  Jussi Huuskonen
33 JCI Aurajoki 40 vuotta
nopeuskilpailuun.kumiankkojen

LIIKENTEEN MIKROMUOVIT -PROJEKTI YLSI EUROOPAN FINALISTIKSI

Nuorkauppakamaritoiminta mahdollistaa johtajana kasvamisen, mutta myös yhteiskunnan asiakysymyksissä, kuten kestävässä kehityksessä johtamisen.

ympäristötekniikan tohtori Niina Vieno, Laki ja Vesi Oy:stä. Panelisteina olivat Kumiteollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Nikander, Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Mirva Levomäki sekä Turun yliopiston FT Saija Saarni. Tapahtumassa keskusteltiin siitä, miten voidaan toimia vähentääksemme liikenteen mikromuovipäästöjä vesistöihin esimerkiksi omalla ajotyylillä, rengasvalmisteilla, kaupungin puhtaanapidolla ja hulevesiviemärien suunnit telulla sekä tieliikennesäädösten kehittämisellä. Tapahtuma tavoitti hyvin paikalla olleita kaup pakeskuksen asiakkaita ja lapsiperheitä. Olihan tapahtumassa paikalla kuitenkin maskottimme Seppo Ankka, ja mahdollisuus saada Sanna Halttunen-Välimaan loihtima kasvomaalaus.

Liikenteen mikromuovit -projekti ylsi Euroopan finalistiksi palkintokategoriassa Best Global Goals. Best Global Goals kategoriassa kilpailevat nuorkauppakamareiden toteuttamat projektit, joilla edistetään kestävän kehityksen tavoitteita.

Maailman Siivouspäivänä (World Cleanup Day) 15.9.2018 järjestettiin tapahtuma liikenteen ja mikromuovi en aiheuttamasta kuormituksesta vesistöihin kauppakeskus Skanssissa. World Cleanup Day on Virosta lähtöisin oleva maailman suurin yhden päivän vapaaehtoistapahtuma, jossa nykyään yli 191 maata osallistuu globaalin jätekriisinProjektillaratkaisemiseen.nostettiinesiin EU:n muovistra tegia, jonka tavoitteena on vähentää muovijät teen ja -roskan aiheuttamia ongelmia. Maria Arjosen vetämällä projektilla lisättiin tietoi suutta liikenteen mikromuoveista ja niiden lähteistä. Autonrenkaiden kulumisesta syntyvä rengaspöly luokitellaan mikromuoviksi. Myös itse tiemateriaaleissa ja tiemerkintämassoissa on muovia, joka kuluessaan synnyttää mikromuo via. Vuositasolla näitä hiukkasi irtoaa tonneittain ja on esitetty, että liikenne on yksi suurimmista vesistöjen mikromuovikuormittajista, ellei jopa suurin.Itsetapahtuma toteutettiin tiedeosuuden sisältävänä paneelikeskusteluna, joka li vestriimattiin Facebookiin, josta sen voi käydä vieläkin katsomassa. Tiedeosuuden alusti Kuvassa vasemmalta Niina Vieno, Sami Nikander, Mirva Levomäki, Saija Saarni ja Maarit Hurme.

 Maria Arjonen
34 Vaikuttavia tekoja Turun tähden

TALOUS JA -SEMINAARIJOHTAJUUSSYNTYI2016

Vuoden projektitiimissä2016 oli lukuisa joukko ankkoja.

Idea syntyi automatkalla kotiin kamaritapahtumasta, kun Terhi Vieno ja Sanna Halttunen-Välimaa alkoivat miettiä uutta konseptia bisnestapahtumalle.

Ajatuksena oli tarjota tehokas ja mie lenkiintoinen seminaaripäivä Turun alueen johtajille ja asiantuntijoille. Tapahtumasta haluttiin tehdä rahaprojekti ja myydä niin kumppanuuksia kuin lippuja osallistujille. Projektikonseptia hiottiin huo lella ja innostus alkoi tarttua muihinkin. Pian koossa olikin aktiivinen projektitiimi, jota veti projektipäällikkö Anne Ala-Nissilä. Projektin alaryhmiä olivat markkinointi, jota veti Sanna Halttunen-Välimaa, kumppanit, jota veti Elina Niemi ja tunnelma, jota veti Terhi Vieno. Kaikkiaan projektitiimissä oli suuri joukko ankkoja ja kaikkien käsipareja tarvittiin erilaisissaTapahtumanjärjestelyissä.puhujia mietittiin tarkkaan, jotta sisällöstä tulisi mahdollisimman kiinnos tava. Aiheet olivat tapahtuman nimen mukaan joko johtajuuden tai talouden teemaan sopivia. Aiheita olivat yrityskauppajärjestelyt, unelmatiimin kokoaminen, omistajayrittäjän verosuunnittelu, hallitustyöskentely ja työtyy

tyväisyys. Yhdeksi pääpuhujaksi saatiin Vinci tin Mikko Kuitunen. Vincit oli juuri julkaissut uutisen listautumisestaan, joten puhuja sai alueuutiset ja lehdistön kiinnostumaan Talous ja johtajuus -seminaarista. Seminaarin viimeinen puhuja oli Jetro Rostedt, joka kirvoitti naurut yleisöltä omalla vauhdikkaalla esityksellään myynnin kehittämisestä.

Projektin suunnittelu aloitettiin alkuvuo desta, puhujat oli kiinnitetty jo toukokuussa ja lipunmyynti oli hyvässä vauhdissa ennen kesää. Itse tapahtuma oli syyskuussa. Se keräsi sataviisikymmenpäisen yleisön ja sai erittäin myönteistä palautetta jälkikäteen. Yhteistyö kumppanit lähtivät mielellään tapahtumaan mukaan ja kokivat tapahtuman hyvin positii viseksi.Talous ja johtajuus -seminaari järjestettiin vielä kahtena seuraavana vuonna. Projekti oli hyvä esimerkki siitä, miten yhdessä ideoi misesta voi tulla ankkaporukassa nopeasti konkreettinen uusi tapahtuma.

 Terhi Vieno
35 JCI Aurajoki 40 vuotta
36 Vaikuttavia tekoja Turun tähden TÄÄ ON YhdenTEHDÄÄNHYVÄ,TÄÄ!businesstapahtumantarina Salon aluevaalikokous syyskuussa 2014. Kaksi turkulaista COM:ia ja prikka GT:tä. Illan mittaan kehittyy yhteinen näkemys siitä, että Turun alueella järjestetään kyllä paljon businesstapahtumia, mutta pirstaloituneen toiminnan tuloksena on joukko vaihtelevia pikkutapahtumia. Herää idea yhdestä isosta jutusta, businesstapahtumien Ruisrockista, joka keräisi Turkuun satoja, ellei tuhansia ihmisiä. vuodeltaTapahtumatiimiläisiä2017.

Nämä silloiset COMit, myöhemmät puheenjohtajat, olivat monelle varmasti tutut Aurajoen nuorkauppakamarin senaattori Urho Blom sekä Turun nuorkaup pakamarin Joonas Suominen. Alkunsa oli juuri saanut SHIFT Business Festival.

Momentum kasvaa SHIFTin syntyaikoina finanssikriisi oli jo jäänyt taa ja aika uudelle oli otollinen, mutta tapah tumatoiminta oli edelleen kovin näivettynyttä. Kaivattiin uudenlaista konseptia. Urho Blom kertoo, että alusta asti tavoitteena oli tehdä business-tapahtuma rennolla twistillä. Tietosa nakirjasta etsittiin festivaali määritelmä: siihen kuuluu tietty struktuuri, joka yhdistää luovuut ta, kulttuuria ja diversiteettiä. SHIFTissä tämä kaikki päätettiin nivoa yhteen.

Blomin mukaan työnjako oli selvä - hän teki kotiläksyt, Suominen visioi. Aluksi teemana oli Itämeri, joka oli siihen aikaan kansainvälinen ja Turun näkökulmasta seksikäs aihe, jolle ajateltiin myös heltiävän rahoitusta. Vahvana, kamaritoiminnalle ominaisena tausta-ajatukse na oli myös kansalaisyhteiskunnan ja alhaalta ylöspäin nousevan toiminnan korostaminen, jota Blom kuvailee eräänlaisena hallittuna aktivismina. Blom tosin muistelee Suomisen myyneen idean Turku Science Park Ly:n silloi selle hallitukselle, jossa puhetta johti kaupun ginjohtaja Aleksi Randell vähän raflaavammin, suurinpiirtein näin: ”tää on helvetin hyvä juttu, antakaa tälle rahaa ja tehdään tää”.

Hallitus vakuuttui ja rahoitus saatiin. Blom mainitsee useita sidosryhmiä ja henkilöitä, joilla oli tärkeä rooli tapahtuman alullepanossa. Joukossa oli kaupunki, järjestöt, liitot, yritykset ja yksittäiset ihmiset, joita kaikkia yhdisti usko SHIFTinLisäksiideaan.muutalueen kamarit sitoutuivat yhteiseen hankkeeseen, mistä kiitos kuuluu myös silloisille istuneille puheenjohtajille. Sekä Turku, Aurajoki, Airisto (silloinen Kaarina) ja Raisio-Naantali laittoivat pottiin oman panoksensa. Blom toteaa, että jälkikäteen katsottuna SHIFT toimi myös alueen kamareita yhdistävänä tekijänä, ja ensimmäisenä toteu tuksen jälkeen vuonna 2016 projektille satelikin palkintoja sekä alueellisesti että kansallisesti.

Tapahtuma rakentuu Rahoitus, kumppanit, sidosryhmät ja organisaa tio oli nyt hankittu. Enää puuttui tapahtuma paikka. Inspiraatiota haettiin mm. historialli sesta Turusta ja keskiaikamarkkinoista. Paikaksi valikoitui siten Turun linna.

SHIFTiä rakennettiin yötä päivää kovalla tohinalla. Blom muistaa olleensa vielä myöhään tapahtumaa edeltävänä päivänä rakentamassa lavoja ympäri linnan pihaa. Onneksi sää oli suosiollinen ja ulkoilmatapahtuma saatiin järjestettyä "ilman massiivista katastrofia”, kuten Blom asian puolitosissaan ilmaisee.

Mukana olivat kaiken kokoiset ja ikäiset yritykset. Tapahtuma toi ihmiset, yritykset ja yhteisöt yhteen tavalla, jota ei Turun seudulla, tai todennäköisesti koko Suomessa, oltu nähty.

SHIFT oli myös loistava oppimisprojekti, jossa päästiin kokeilemaan mm. miten tuotteet paketoidaan kumppaneille, miten ohjelma teemoitetaan, miten saadaan kansainväliset pu hujat mukaan, miten organisoidutaan tiimeinä ja miten kaikki integroidaan yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, vapaaehtoisvoimin. SHIFT oli myös loistava osoitus siitä, mitä kamaritoiminta parhaimmillaan on. Kun on hyvä idea, jonka osaa pitchata, kamari tarjoaa sen tekemiseen sekä mahdollisuuden että tuen.

SHIFT kasvaa ja kehittyy - yhä edelleen Blom totetaa, että SHIFTille luotiin alusta asti sellainen pohja, joka mahdollistaisi kasvavan tapahtuman ja liiketoiminnan kehittämisen. Ny kyään SHIFT Business Festivalista vastaa SHIFT Events Oy, ja elokussa 2022 koetaan järjestykses sään 7.

TapahtumaSHIFT.

on tullut pitkälle, mutta sen juu ret ovat säilyneet. Sama festivaalin määritelmä pätee edelleen - SHIFT yhdistää kasvuorientoi tuneita ihmisiä ja yrityksiä luovasti, kulttuuria ja festivaalimeininkiä unohtamatta. SHIFT tarjoaa myös yhä edelleen kymmenille ihmisille vuosit tain mahdollisuuden kehittää omaa osaamis taan ja edetä työuralla. Blomille SHFITistä on jäänyt paljon lämpimiä ja hyviä muistoja - hän toivoo SHIFTin kasvavan ja kehittyvän edelleen, alati muuttuvan maailman mukana. Tai pikem minkin muutoksen kärjessä. Ruusunen

37 JCI Aurajoki 40 vuotta
  Jutta
Aluevaalikokous Kakolassa 2021. Kevätcruising Saaristomerellä vuonna 1988. VappuAnkassa 2019 esiintyi tuttuun tapaan kamarilaisista koostuva Quack for Five. Vuonna 2010 Lanseerattiin jättikokoiset puhallettavat allasankat Matti ja Teppo, joista ”Matti Ankka” jäi siirtojäseneksi puolivuotiskaudeksi Frankfurttiin.
38 Tässä lehdessä
Tässä lehdessä 39 JCI Aurajoki 40 vuotta INNOSTUNEET JÄSENET ANKKALAMMELLA MAAILMALLAJA Nuorkauppakamaritoiminnan suola on monen mielestä ystävät ja kehittyminen ihmisenä. Ankkalaumassa ystävyyssuhteita solmitaan erityisesti hauskoissa tapahtumissa ja tempauksissa. Kehittymisen paikkoja tarjoavat projektit ja koulutukset.

Aurajoen Nuorkauppakamarin suosituimpiin tapahtumiin lukeutuvan Puheenjohtajan kesäpäivän suunnittelu on kamarin perinteiden mukaisesti koejäsenten tehtävä.

Tapahtuman suunnittelu aloitettiin tänä vuonna jo ennen koejäse neksi hyväksymistä, kun koejäsenhaastattelussa yksi tehtävistä oli ideoida kesätapahtuma koko perheelle. Innokkaiden koejäsenkoke laiden ideat olivat alusta asti lennokkaita ja tavoitteet korkealla.

Kesäpäiväprojektin tarkoituksena on järjestää istuvan puheenjohta jan kunniaksi koko perheen kesätapahtuma ilman annettua budjettia. Projekti antaa esimakua nuorkauppakamarin toiminnasta ja haastaa koejäseniä monilla tavoin.

Untuvajuhlassa tammikuussa 2022 kulisseissa supistiin kukakohan uskaltautuisi projektipäällikön paikalle. Tänä vuonna projektia lähtivät vetämään projektipäällikköpari Mimosa Uoti ja Katri Lehtinen.

Katri kertoo lähteneensä pestiin, koska tapahtuman suunnittelu ja toteuttaminen vaikutti hauskalta. Haastavinta hommassa on ollut sponsoreiden hankinta, mutta projektipäälliköiden apuna on onneksi ollut idearikas ja aikaansaava tiimi.

Kesäpäiviin liittyy myös tiettyjä sääntöjä, joista Katri mainitsee, että paikalle tulee päästä veneellä ja paikka sekä ohjelma tulee pitää visusti muilta ankoilta

Koejäsenporukkasalassa.on lähtenyt suunnitteluun aktiivisesti mukaan ja parasta koko hommassa on juuri se yhdessä tekeminen. Mitä Katri sitten voi paljastaa tämän vuoden juhlista?

- En mitään, tietenkään! Paitsi, että varatkaa päivämäärä 18.6. kalente reistanne, tulossa on upeat juhlat! 

 Petra Tuomisto
40 JÄSENYYTEENPONNAHDUSLAUTAKESÄPÄIVÄTPUHEENJOHTAJAN–
Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla 41 JCI Aurajoki 40 vuotta

ANKK-AKATEMIAN TURVIN KAMARISSA

LAADUKKAISIINPANOSTETAANKOULUTUKSIIN

Koulutuksia järjestetään lähes kuukausittain ja niiden teemat vaihtelevat laajasti, jotta ne hyödyttäisivät mahdollisimman montaa kamarin jäsentä.

Omien koulutusten lisäksi jäsenis töllä on mahdollisuus osallistua myös muiden kamarien kou lutuksiin, joita järjestetään aina alu eellisista koulutuksista kansainvälisiin tapahtumiin asti.

Aurajoen Nuorkauppakamarissa koulutuksia järjestetään kohderyhmän taso huomioiden, jolloin koulutusta on mahdollista saada myös perustason kouluttautumisen jälkeen. Koulutuksissa pyritään hyödyntämään niin oman jäsenistön asiantuntijuutta kuin myös kamarin ulkopuolisia kouluttajia.

Oman kamarin tiiviiden koulutusten lisäksi on mahdollista osallistua Suomen Nuorkauppakamarien järjestämiin pidempiin koulutusjaksoihin.  Tietyt aiheet toistuvat vuodesta toiseen, mutta samalla kamarissa halutaan pysyä ajan tasalla ja siten kamarin yksilölohkon vastuulla on uudistaa koulutustoimintaa tuomalla mukaan uusia mielenkiintoisia aiheita.

Juhlavuoden teemoina IT- ja teknologia

Vuonna 2022 IND-yksilölohko haluaa pa nostaa etenkin IT-  ja teknologia-alan kou lutuksiin. Myös sijoittaminen, johtaminen sekä nuorkauppakamareissa tutut puhe- ja debatti-koulutus ovat vuoden painopistei tä. Puhe- ja debattikoulutuksen tähtäävät parantamaan osallistujien mahdollisuuk sia menestyä puhekilpailussa ja debatissa, joiden parissa kilpaillaan paitsi omassa kamarissa myös aluetasolla, kansallisella tasolla sekä kansainvälisellä tasolla.

Omien koulutusten lisäksi Aurajoen Nuorkauppakamari jatkaa myös vuonna 2022 hyväksi havaittua koulutusohjelmaa yhteistyössä Rastor-instituutin kanssa. Koulutus on vuoden mittainen johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitut kinto. Aurajoen Nuorkauppakamari ja Rastor-instituutti ovat järjestäneet kysei sen koulutuskokonaisuuden aiempinakin vuosina ja huikean vastaanoton ansiosta molemmilla osapuolilla on ilo jatkaa yhteistyötä myös tänä vuonna.

42 Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla
 David Mullo

Kesken kiivaimpien kokousjärjes telyiden ja -markkinoinnin alkoi koronapandemia, jonka takia koko kokouksen toteutuminen oli epävarmaa ja moni asia vaikeutui: Esimerkiksi ko koushotelli Radisson Blu Marina Palacen peruutusehdot jouduttiin neuvottele maan uudestaan, projektitiimin tapaami set siirtyivät Teamsiin ja kokousmarkki nointi someen, ja kokoukseen laadittiin koronaohjeistus.Onneksikesän jälkeinen hyvä koro natilanne mahdollisti kokouksen järjes tämisen syyskuun alussa korona-ajan ensimmäisenä fyysisenä JCI-kokouksena Suomessa. Samalla kyseessä oli ensim mäinen hybridikokous, kun key note -puheenvuorot livestriimattiin. Koronasta

huolimatta osallistujia kokouksessa oli lopulta kaikkiaan yli 200.

Kokouksen teemana oli ACCESSsaavutettavuus, jota käsiteltiin useasta erilaisesta näkökulmasta. Esko Valtaoja puhui tulevaisuuden saavutettavuudesta, paneelikeskustelussa pohdittiin Turun alueen saavutettavuutta ja rentoutuksissa edistettiin henkilökohtaista hyvinvointia ja saavutettavuutta. Tulojuhlaa juhlittiin näyttävästi The Great Gatsby -teemalla Sokos Hotel Turun KokouspäällikköinäSeurahuoneella.toimivatDaniella Lindqvist, Jenni Lukka sekä Riina Suuta ri ja hallitusta edusti COM Pyry Kangas Lisäksi tiimissä oli mukana useita ankkoja ja vuoden 2020 koejäseniä.

ankkaparvi.jajuhligaalassaAccessinlukuisaonnellinen
43 JCI Aurajoki 40 vuotta ACCESS - KORONAVUODEN KOKOUS HYBRIDINÄ  Riina Suutari Vuoden 2020 aloitettiinaluevuosikokouksessajärjestelyoikeudetACCESS-aluevaalikokouksenmyönnettiinankoilleSalon2019jajärjestelytsamanvuodenkesällä.

VUONNA TURKUASEIKKAILTIIN2018YMPÄRIMUNARALLISSA

Tapahtumassa otettiin varaslähtö pääsiäiseen etsimällä toimintapisteitä ja yllätyksiä ympäri Turkua.

Kamarirajat ylittävään tapahtumaan osallistui useita eri joukkueita, joista jokai nen sai lähtöpisteeltä tuttuun Amazing Race -tyyliseen tapaan kasan vihjeitä sisältäviä kirjekuoria. Kuoret avattiin yksi kerrallaan aina tehtävän suorittamisen jälkeen ja lopuksi koko porukka löysi itsensä yhteisel tä päätepisteeltä Silvermoonista. Maaliin ensimmäisenä saapunut sai extrapojot, mutta lisäpisteitä jaettiin muun muassa summittaisesti kaupungissa seikkailevan, arvoituksellisen mustan munan löytymi sestä, parhaasta munasuunnittelusta ja erilaisista muista tyyliseikoista.

Amazing Eggrace saavutti suursuosion osallistujien keskuudessa. Yhtä hauskaa oli varmasti myös LOM 2018 Sanna HalttunenVälimaan johtamalla järjestelijäjoukolla, jolta vaadittiin jatkuvaa yhteydenpitoa koko päivän ajan sekä suunnitelmallista työnja koa. Sanna Halttunen-Välimaa

Luonnollisesti joukkueet varustettiin selviytymiskasseilla, joista löytyi niin kiin

teää kuin nestemäistäkin välipalaa energiaa tuomaan. Munarallia lähti tukemaan useita alueen yrityksiä muun muassa juomien, snacksien, tilojen ja muun tuen muodossa. Koska Munaralliin kuului myös heavy style -pukukisa, oli hurjimmat panostaneet tyyliinsä hakemalla inspiraatiota 80-luvun hevikulttuurista. Lopuksi osallistujat pääsi vät kisaamaan myös karaoken laulannassa ja saivat maistella oluita. Palkintojenjako suoritettiin jatkosaunoilla, josta siirryttiin vielä yökerhon uumeniin.

Amazing Eggrace on jäänyt kokemuksena.mieliinosallistujienhauskana

44 Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla
 

DUCKING CRUISE RISTEILYVERKOSTOITUMIS--2019

Vuonna 2019 järjestetyn Ducking Cruise -verkostoitumistapahtuman kantavana ajatuksena oli toteuttaa innostavaa sekä mukaansa tempaavaa kamaritoimintaa jäsenille sekä erityisesti kamarimme kumppaneille.

Marjaana Rothin kipparoimassa tapahtu massa kamarin kumppanit pääsivät seuraamaan perinteistä kamaritoimintaa jäsenvalintako kouksen sekä debatin muodossa. Koejäsenvuosi huipentui tapahtumassa, kun aktiiviset koejäse net palkittiin kamarimme jäsenyydellä.

Tapahtumaan osallistui 54 henkilöä. Risteilyn isäntinä toimivat Viking Line, Turku Energia ja Rastor.

Risteilyohjelmassa oli muun muassa debatti ja jäseniksi.pinssitettiinjossajäsenvalintakokous,Risteilylläverkostoitumisbingo.pidettiinmyösjoukkokoejäseniäkamarin  Marjaana Roth
45 JCI Aurajoki 40 vuotta

ANKKOJAPROJEKTITMAAILMANKOKOUS-AUTTOIVATMAAILMALLE

MaailmankokouksetNuorkauppakamarinpidettiin vuonna 1988 Sydneyssä ja 1990 Karibialla Puerto Ricossa. Ihan helposti ei noin kauas Suomesta matkustettaisi, joten kamarilaiset päättivät perustaa ”maailmankokousprojektin”, johon voivat osallistua kamarin näihin kokouksiin haluavat jäsenet ja avecit.

Tarkoitus oli eri tempauksilla kartut taa kamarin matkatukikassaa, joka sitten jaettaisiin matkaan lähti jöille. Kaikkien osaprojektien tai tem pausten tuotosta ohjattiin osuus myös kamarille. Näihin projekteihin ankat osallistuivat runsaslukuisesti ja tempa uksissa hiottiin yhteistyötä ja kasvatettiin yhteishenkeä. Kokemusta monenlaisista projektien hallinnoista ja toteutuksista tuli runsaasti ja nauru raikasi.

Katkarapuristeilyt olivat menestys Eräs tempaus, joka toteutettiin kahteen kertaan oli katkarapuristeily. Aurajo keen oli tullut Pentti-Oskari Kankaan höyrylaiva ”Ukko-Pekka”, joka tarvitsi lanseeraukseensa markkinointiapua ja Sydneyn maailmankokousprojektin jäsenet päättivät myydä ”katkarapuris teilylippuja” turkulaisille yrityksille, jotka jatkossakin saattaisivat olla ”Ukko-Pe kan” asiakkaita. Risteilyt myytiin viimeis tä pöytää myöden täyteen ja kapteenille

annettiin ohjeet täyttää juomavarasto äärimmilleen, sillä tiedossa oli, että tunnelma kohoaisi korkealle ja janoisia asiakkaita riittäisi. Ensimmäisellä ristei lyllä myytiin koko laivan juomavarasto tyhjäksi, joten toiseen lastattiin vielä enemmän, mutta sekin tyhjeni ennen rantautumista. Tuli vain todistettua, että ankat ovat tehokkaita markkinoimaan ja myymään.Erilaisia tempauksia järjestettiin menestyksellisesti noin neljän vuoden aikana. Sydneyn maailmankokoukseen osallistui 21 ja Puerto Ricon maailman kokoukseen 17 kamarilaista ja avecia. Matkat olivat monin tavoin antoisia, mutta ennenkaikkea opittiin tavoitteen asetannasta, suhdetoiminnasta, luotiin yhteishenkeä ja tehtiin Aurajoen nuor kauppakamaria tunnetuksi alueella tempausten avulla ja maailmalla iloisella ankkadelegaatiolla.

46 Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla
  Satu Harkke

Geneven kokouksessaEurooppa-vuonna 1992

Alue 2:lla oli oma ständi, jonka vetonaulana oli avoauto Saab Cabriolet. Auto ajettiin Turusta Geneveen ja takaisin. Alakuvassa Cabriolet-kuskit Heidi Tuominen, Satu Harkke ja Ilse Becker, viim. VakkaSuomen kamarista.

DUCKING TOURS & GT-BINGO

Vuosina 2010–2014 ankkoja kokouksiin kuljetti hullunhauska Ducking Tours.

Vuonna 2010 keksityn bussimatkakonseptin tarkoitus ei ollut kerryttää kamarin kassaa, vaan tärkeintä oli luoda hyvää yhteishenkeä niin omassa kamarissa kuin laajemminkin. Ducking Toursin järjes telyissä ei arkailtu ja kaikkein hulluimmat ideat valittiin toteutukseen. Kokousmatkalaisille oli tarjolla perusmat kapaketin lisäksi luxus tai VIP-paketteja erityistarjoilui neen tyyliin menomatkalla skumppaa ja paluumatkalla buranaa kera kylmän juotavan. Ohjelmista mieleenpai nuvin oli GT-bingo. Idean isä Kim Wallenius hankki jopa pallokoneen vain tätä varten.

Vuonna 2018 Ducking Tours kaivettiin uudestaan esiin. Konseptia jalostettiin ANKK Tours -pakettimatkoiksi. Kaikille kokousreissuille oli tuolloin tarjolla lähtijöiden WhatsApp-ryhmä sekä apuja kokousjärjestelyihin. Eurooppakokouksessa Riikassa toteutettiin jopa yhteinen ANKK kimppamajoitus. ANKK Tours sai 2018 brändi uudistuksen osana oman logon, joka oli vahvasti esillä kokousmatkoilla. Bussimatkakonseptia ei unohdettu, vaan se toteutettiin ankkojen ja naapurikamarilaisten matkatessa KASVA-kokoukseen Helsinkiin. Perinteitä noudattaen tarjolla oli VIP-lippuja tarjoiluineen ja ohjelmassa tietenki GT-bingo. Vuodet vaihtuvat, mutta GT-bingo ja hyvä yhteishenki säilyvät! Katri Suutari

Legendaarinen shampanjamatka 2017.
47 JCI Aurajoki 40 vuotta
 

MULTITWINNING 2022 KUTSUU VIERAAT JÄLLEEN ANKKALAMMELLE

Yli kahden vuoden tauon jälkeen luvassa on taas kansainvälistä juhlahumua, uusia ystäviä ja ote siitä miksi nimessämmekin viimeisenä seisoo I = international.

Multitwinning on jäsenistön keskuu dessa yksi vuoden odotetuimmista ta pahtumista. Multitwinningin hienous piilee matkustamisessa, uusiin kulttuureihin tutustumisessa ja ystävyyskamareista löytyvis tä mahtavista uusista ystävistä.

Kun tiedotimme Multitwinningin lipun myynnin aukeamisesta ystävyyskamareita, monet laittoivat viestiä siitä miten tämä oli päivän paras uutinen.

Ystävyyskamareita jo 20 vuotta Aurajoen nuorkauppakamarilla on pitkät perinteet ystävyyskamariemme (JCI Esja, JCI Lyon, JCI Frankfurt ja JCI Leipzig) kanssa. Kamarimme kansainvälisyyden historiasta kertoi meille senaattorimme Katri Salonen, joka toimi vuonna 2000 kamarille kansain välisyydestä vastaavana hallitusvirkailijana, Iprrona. Nykyään Ipron tehtäviä hallituksessa hoitaaKatriINT.otti vuosituhannen vaihteessa tehtä väkseen löytää kamarillemme uuden twin ning-kumppanin. Jäsenkyselyiden perusteella

jäsenet ilmaisivat mielenkiintonsa Unkariin. Katri otti yhteyttä Budapestin kamariin ja selvisi että he ovat mukana Multitwinningissä, johon kuului myös Frankfurt, Lyon ja Birming ham.Kamarimme vieraili Budapestissä kesällä 2000. Vierailevassa delegaatiossa olivat muka na PRES Sinikka Sinervuo-Koskinen, Leena Nikula, Timo Mattila, Jyrki Vilo ja Katri. Viralli nen Multitwinning sopimus allekirjoitettiin vuonna 2001 Katrin toimiessa puheenjohtaja na Nuorkauppakamareiden Eurooppakokouk sessa Tampereella. Olemme olleet mukana Multitwinningissä siis 21 vuotta. Vuonna 2016 saimme täydennystä joukkoon kun Islanti hyppäsi mukaan ystävyyskamareihin.

Monille jäsenille kansainvälisyys on yksi harrastuksen parhaita puolia. Hyötyinä uusien ystävyyssuhteiden solmimisen ja uusiin kulttuureihin tutustumien lisäksi jäsenet ovat saaneet apua kansainvälisen uran etenemi sessä ja myös oppia uusista projekteista ja koulutuksista, joita ystävyyskamareissamme toteutetaan.

Juhlavuoden tapahtuma Multitiwinningin suunnittelu aloitettiin tammikuussa jopa 14 innostuneen projektitii miläisen kanssa. Isosta joukosta jopa kah deksan on koejäseniä. Tapahtumaa lähdettiin rakentamaan vuoden 2016 Multitwinningin pohjalta tarjoten vierailemme mahdollisuutta tutustua saunaan ja kesäöihin sekä kokemaan Turkua Låna veneiden kyydissä. Vieraat on kutsuttu myös rapujuhliin. Rapujuhlat ovat perinne, jossa ehdokkaat seuraavan vuoden hallitukseen nousevat pöydille ja ilmaisevat ehdokkuutensa virkaan. Esimerkiksi Islannin JCI Esjalla ei ole tälläistä perinnettä, joten luvassa on varmasti molemminpuolin hieno kokemus. Lisa McWhirter

Multitwinning 2019 Lyonissa.
48 Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla
 

Unbelievably friendly and open-hearted, always smiling, great in organizing, providing lots of additional value, sharing their experiences, combining learning and fun, wonderful young entrepreneurs. This summary describes what JCI Aurajoki and its members stand for.

My first contact was 2012 in Frankfurt, when some delegates (including Matti the big yellow inflatable duck) participated in the JCI Multitwinning. Later, we met again at the European Conference in Braunschweig. Further meetings arose in Malta 2014. And then came 2016: JCI Aurajoki again organized the Multitwinning. After short stops in Helsinki and Espoo, 5 unforgettable days awaited us in Turku. Nearly the first to meet was ... Matti, this time alive. Frankly, I haven’t been hugged by a duck before. (Thanks Heidi, it must have been burning hot). We experienced home hospitality, which was very lovely. During the Multitwinning, we had different workshops, such as a company study with N-Clean (a Swedish company specialized in cleaning cruises and ferries). After the workshop, I had a long and inspiring talk to their two representatives. Another workshop was about creativity and future projects. We also were taken to different factory tours, such as a company producing biscuits and cereal bars.

Or our visit to a historical train repairhall where nowadays events take place and dozens of companies found their new home. Then there was this presentation by an awarded gin distiller. Not to forget visits to a museum, to Turku Old town, the city center, a nice church and a trip to a very old forest. The Turku city major personally welcomed us at the city hall. A boat trip, a cooking event, the Pirates summer party with the chapter’s families or the visit to funny bars (which formerly have been a bank or a pharmacy, as one still can see) gave plenty of occasions to not only chat with each other, but get to know the others better. Last but not least, there was this incredible visit to Saunarantti, an exceptional restaurant location at the sea shore. Secretly remember: There is always room for one more.

JCI Aurajoki was also always well represented at the Multitwinnings in the following years (2017 in Frankfurt, 2018 in Reykjavic and 2019 in Lyon). And 2022, JCI Aurajoki is again organizing yet another Multitwinning.

After the Multitwinning 2016, together we drove to Tampere, where the JCI European Conference 2016 took place. Further meetings were at the World Congress in Amsterdam and the European Conferences in Basel, Riga, and Lyon, before the 2020 Conference was held online. In Lyon, the award of the most active European JayCee went to one of the many outstanding members of JCI Aurajoki.

To my surprise (but not astonishment), the JCI Strategy Academy 2019 in Solvalla was co-organized by JCI Aurajoki. Afterwards, together we took a ferry to Tallinn to participate together in the World Congress.

So I cannot wait to meet my friends from JCI Aurajoki again as soon as possible.

Congratulations to 40 successful years, may you have a comparable splendid future ahead!

49

PUHE RAVULLE

Rapu – tuo intuitiivinen ja taiteellinen sielu, joka kätkee kuorensa alle äärimmäisen herkän ja tunteellisen ytimen.

Mutta, puheen varsinainen teema ei ole horoskoopit vaan Cancer Marinus, tuo kymmenjalkainen äyriäislahkon erinomainen edustaja, joka tunnetaan isoista saksistaan ja kovasta kitiinikuorestaan.

Paitsi että ihan sekään ei ole se aihe, sillä kyse ei nyt ole niinkään ravun fyysisistä ominaisuuksista, vaan sen metafyysisestä olemuksesta. Siitä, mitä se meille näissä juhlissa edustaa.

Rapu, hyvät ankkaystävät, on metafora elämälle itselleen. Miettikääpä. Siinä se on, ilmestyy tarjottimelle yhtäkkiä ja pyytämättä, mutta osoittautuu kuitenkin helvetillisen kovaksi palaksi käsitellä. Sitä yrittää vaikuttaa pätevältä ja osaavalta: “kyllä mä hanskaan tän”. Mutta oikeasti, jengi on kuitenkin koko päivän katsonut youtubesta videoita siitä, miten homma hoidetaan.

Tai sitten pitää nöyrtyä kysymään kaverilta jeesiä. Vain huomatakseen, että hei, sekin on aivan kujalla. Ei kukaan tiedä. Ei kukaan tiedä, miten tämä homma pelaa. Ja tässä taistelussa kaikki keinot ovat sallittuja: veitset, vasarat, anelu, raaka voima. Syntyy verta, hikeä, roiskeita, ja silti –eihän se aukene.

Sitten alkaa se lohtusyöminen. Puputetaan sitä paahtoleipää menemään! Ja hukutetaan suru ja osaamattomuus ja häpeä ja hämmennys viinaan.

Mutta sitten, sitten onnistaa. Tajuat sen jutun, hiffaat sen!

Kaikki se kova työ ja uurastus palkitaan. On viimein aika nauttia!

Paitsi että…mikä pettymys, täydellinen pettymys. Kaikki ne odotukset täyttymyksestä – aivan turhaa. Jää nälkä. Jää kiukku. Viimeistään tilli pilaa koko homman.

Ja sitten koko rumba alkaa taas uudestaan. Pitää aina olla isompaa, parempaa, punaisempaa, mehevämpää, herkullisempaa. Loppumaton tyytymättömyyden kierre.

Mutta juuri tässä, ystävämme, piilee jutun juju. Ennen kuin sormet on ruvella ja mekko pilalla, pysähdy. Jarruta. Kohota lasi. Katso ystävää hänen kosteisiin silmiinsä. Yhdy iloiseen lauluun. Nauti hetkestä. Nauti elämästä roiskeineen kaikkineen.

Nauttikaamme myös ravuista. Ravun supervoima ei nimittäin piile sen isoissa saksissa. Se piilee ravun kyvyssä yhdistää ihmisiä kuin vain yhteinen vihollinen voi. Ja uskallan väittää, että tänäkin iltana olemme jo kokeneet kyseisen ravun supervoiman kosketuksen.

Kohotetaan siis malja meidän punaisille ystävillemme. Ei niiden ravintoarvon takia, vaan niille hetkille, joita ne meille näissä juhlissa tarjoavat.

Ravuille ja elämälle!

50 Innostuneet jäsenet ankkalammella ja maailmalla
51 JCI Aurajoki 40 vuotta
Vaaligaala
54 Tässä lehdessä
2021 pidettiin WAMissa. Ankkoja TampereellaEurooppakokouksessa2001. Nantesin Eurooppakokous 1988. Kuvassa vasemmalta Satu Harkke, Kalevi Metsä-Tokila, Marja-Liisa Metsä-Tokila, Ilkka Läikkö, Arja Vilanko ja Juha WappuAnkkaKoivisto. 2019 Marinassa.
Tässä lehdessä 55 JCI Aurajoki 40 vuotta KAMARIMMEPÄHKINÄNKUORESSA
56 Vuosikello KAMARIVUOSIKELLO HUHTIKUU • Kansallinen vuosikokous • WappuAnkka KESÄKUU • Koejäsenten PRES kunniaksi perheenkokoaaPuheenjohtajanjärjestämätkesäpäivätyhteenkoko • Eurooppakokous TAMMIKUU • Alkuvuodesta juhlitaan perinteisesti Untuvajuhlassa.untuvikkoja • Tasapainon Potkijaisissa.potkitaansaapuvatkunnioitettavaansäilyttämiseksiikäänkamarilaisetuuteenarkeen HELMIKUU • ANKK vuosikokous ja puhekilpailu • ajankohdanTalvi-/laskiaisriehamukaisesti MAALISKUU • Aluevuosikokoukset ELOKUU • Rapujuhlat - ja hallitusvirkoihinpöydällenousutperinteiset • Myös the SHIFT ajoittuu alkusyksyyn SYYSKUU • Jäsenvalintakokous • Aluevaalikokous LOKAKUU • ANKK vaalikokous • Kansallinen vaalikokous MARRASKUU • Maailmankokous JOULUKUU • Joulujuhlat ja palkintojen jakaminen Kamarivuoteen mahtuu paljon vaihtuvia teemoja, tapahtumia, projekteja ja koulutuksia. Tietyt tapahtumat toistuvat kuitenkin vuodesta toiseen samoihin aikoihin. Virallinen nimi: Aurajoen Nuorkauppakamari ry Junior Handelskammare Aurajoki rf Junior Chamber International Aurajoki Perustettu: 14.04.1982 Verkkosivut: www.jciaurajoki.fi Ystävyyskamarit: Tarto, Lyon, Frankfurt, Leipzig, Esja, Espoo ja Keskuspuisto

Kangas Pyry Jutta Petri

Sillanpää Eveliina

McWhirter Lisa INT Mullo David IND Laine Viljami BUS

TUTUIKSILOHKOTHALLITUS-

Hämmentävätkö lyhenteet? ne siellä hallituksessa oikein tekee? Ota alta lohkot haltuun.

LOM: Seppo aiheuttaa jatkuvasti ongelmia, sille pitää saada housut.

BUS: Työn alla, housukumppania on todella vaikea löytää.

DP: Koejäseniltä löytyy varmasti housuja.

COM: Tässähän on mahtava projektiaihio: "Housuja Sepolle ja muille housuttomille". Saataiskohan Turun Sanomat mediakumppaniksi?

LIO: Uutiskirjeen dl on hei jo ylihuomenna.

IPP: So last season täällä vaan huutelee, että kannattaa tutustua projektikäsikirjaan, pus.

INT: In English please!

Lindström Samuli

Matikka Mirva Svante

Flemmich Maria

IND: Meillehän on tulossa se yks koulutus elokuussa niin laitetaanko siihen kylkeen pukeutumiskoulutus?

TREAS: Mitä tää maksaa?

PRES: Jos kesäpäivät ei onnistu niin mä revin kaikkien housut.

SECY: Mitä tästä kirjataan pöytäkirjaan?

57
PRES Ruusunen
DP Engström
LOM
COM
SECY
LIO Willberg
TREAS
IPP
Mitä
HALLITUS 2022

JÄSENET

Aalto Jesse Abdulghani Ahmed Ahonen Roni

Alitalo Lahti Alm Aleksi Arjonen Maria Björk Kim Blom Markus Eklund Cilla Elenius Elia Engström Petri Eriksson Peter Flemmich Maria

Glazacheva Ekaterina Grandell Aki

Haaksi Asko

Hallanoro Milla Horsti Ari Isomäki Samuli

Jussila Katriina Kajander Erik

Kajavalta Aleksi Kakko Henna Kangas Pyry

Kankkunen Eve Karvonen Essi Katr Sameh Kauppila Patrick Keskievari Noora Ketola Heli Koivisto Tuomas

Kumpulainen Anne Laaksonen Annina Laine Joonas Lammi Oona Lehmusvaara Karri Leino Viljami Leppämäki Johanna Li Justina

Lindqvist Daniella Lindström Samuli Linke Mimosa

Liukka Anni Lukka Jenni Mäkelä Kristian Mäki Joona Männistö Mari Martin Erkki

Masalin Ringa Matikka Mirva Mattila Irene Mattsson Joel McWhirter Lisa Mullo David

Naatula Viivi Näre Tuija Niemi Elina Nieminen Saara-Sofia Nordell Martin Normasto Ville Nurminen Ville Omran Tarek

Orpana Jani Paakki Pauliina Planting Juho Raitanen Ville Ranta Ville Rantanen Henrik

Rantanen Suvi Rauhala Antti Rawlins Katariina Rawlins Pia Rientonen Pilvi Rostedt Sanni Rusi Jani

Ruusunen Jutta Santala Mia Schwela Jutta Sillanpää Eveliina Stenholm Emilia Sulkakoski Anna Suutari Riina Toivonen Juuso Sakari Tuomikoski Samuli Urmas Eetu Uusivirta Minna Vähä-Heikkilä Jenni Vahokoski Anna Valtari Minna Viitanen Teemu Virta Tatu Willberg Svante Ylioja Olli

KOEJÄSENET

Auvinen Markus Guggilam Swathi Hakala Niko Isokorpi Valtteri Jansson Jens Järvinen Juho Kettunen Miikka Laiho Jari-Pekka Lehtinen Katri Lindberg Oskar Marisa Mikael Metsäpalo Malla Nieminen Saana Oras Olivia Schroderus Leo Siro Krista Ström Laura Tuomisto Petra Uoti Janne Uoti Mimosa Uvanto Tino Wikman Kasper

KUNNIAJÄSENET

Eriksson Peter Halttunen-Välimaa Sanna Heinonen Jarna Junkola Mirja Kakko Pia Karlsson René Kinnunen Tea Laaksonen Niina Läikkö Ilkka Meisaari Paula Öhman Niklas Pelkonen Jari-Pekka Raesola Seija Rafkin Dennis Roivas Tiina Roth Marjaana Saari Susanna Salo Harri Stenberg Markku Suutari Katri Vieno Terhi Vilo Jyrki Wuoristo Johanna

SENAATTORIT

Akkanen Mika Blom Urho Elläjoki Irene Fellman Patrik Hämäläinen Juha Harkke Satu Heinonen Markku Hörkkö Rauno Huhtala Matti Hurme Maarit Laaksonen Kalle Laitervo Sakari Larkovuo Hannele Mäkelä Sarianne Mäkinen Arto Männistö Mari Mattila Timo Moberg Jaana Nikula Leena Palmroth Petri Rantaruikka Tero Rastas Jari A. Raunio Olli Salonen Katri Sinervuo-Koskinen Sinikka Sippel Paul Taipale Tomi Tiainen Aimo Törni Teija Tuominen Heidi Vilanko Arja Wallenius Kim

58 Jäsenet, koejäsenet, kunniajäsenet ja senaattorit 2022

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.