Kajahdus III/2011 by Kajahdus

PÄÄTOIMITTAJAT Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala KIRJOITTAJAT Aki Tetri Anna Nádasi Anna-Kaisa Juvonen Hannu-Pekka Komonen Laura Ollila Maritta Törrönen Minna Nurminen Paula Saikkonen Pekka Pennanen Petra Malin Veli Airikkala KUVAT Anna-Kaisa Juvonen Anna Nádasi Eija Vehviläinen Iiris Annala Jouni Westling Kristo Sylman Kukka Suonio Minna Nurminen Morgue File Rakkautta & Anarkiaa Simo Karisalo Valtteri Mäkelä Veli Airikkala

ULKOASU Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala Tuomas Kortteinen KANNEN KUVA JA TAITTO Kukka Suonio TAITTO Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala PAINO Picaset, Helsinki Painos 150 kpl Julkaisija Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat TOIMITUKSEN OSOITE Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto, kajahdus@gmail.com

http://issuu.com/kajahdus

5 6 8 10 12 15 16 18 20 22 24 26 28 32 34 44

Pääkirjoitus

Petra Malin, Veli Airikkala, Minna Nurminen

Ehdolla edariin

Hannu-Pekka Komonen

Kuka, ellemme me?

Petra Malin

Vaihtaripalsta

Anna-Kaisa Juvonen

Autojen hiljainen vallankumous Paula Saikkonen

Kuka olet, Unicafe- Simo?

Veli Airikkala

Gallup

Minna Nurminen ja Petra Malin

Asiakkaat tutkijoina ja kehittäjinä

Anna Nádasi

Vallankumouksen innoittaja

Aki Tetri

Emansipatorinen toimijuus

Maritta Törrönen

Rahat on loppu Pekka Pennanen

Fuksiaisten Kajahdus- rastin antia Vammaisten vallankumous Veli Airikkala

Sosiaalinen vallankumous(ko?)

Laura Ollila

Spanish Revolution

Minna Nurminen

Kun ajattelen vallankumousta

Petra Malin

KUVA: Kukka Suonio

pääkirjoitus

ygmunt Bauman (HS 17.10.2011) arvelee nettikolumnissaan Wall Street -liikkeen olevan tunnevaltainen, mutta vailla ajattelua. ”Kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä torjuvat. Mutta vastauksia on sata erilaista, jos heiltä kysytään, mitä he haluavat.” Kirjavuus ehdotetuissa ratkaisumalleissa ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ratkaisumallien puuttumista. Ideologinen sysäys on usein voimakkain muutosten alullepaneva voima. Pandoran lipas on ehkä liikkeen myötä avattu ja keskusteluyhteys muodostettu, käytännön ratkaisut voivat tulla ajan myötä. Pienet ja hallitut liikkeet oikeaan suuntaan ovat kaiken kestävän edistyksen pohjana.

Pieni ja hallittu ei kuitenkaan kuulosta vallankumoukselliselta. Keskusteluyhteyden muodostaminen ei myöskään anna kapinallista mielikuvaa. Mitä vallankumous sitten on ja mitä se on ollut? Vallankumousta ajatellessa mielikuvat liittyvät usein 1700-luvun Ranskaan tai 1950-luvun Kuubaan, aseistettuun oppositioon, joka suisti mielivaltaisen ja epäoikeudenmukaisen tai vastakkaista ideologiaa edustaneen hallitsijan vallasta. Taistelun osapuolina toimivat hallinnoiva eliitti tukijoukkoineen ja parempia oloja vaatineet hallinnoitavat kannattajakuntineen. Kapinoitsijoilla oli selkeä agenda ja vaatimusten lista, joita he eivät ilman vallankaappausta saaneet, hallitsijoilla taas omat intressinsä, joihin ei kuulunut vallasta luopuminen. Mikä sitten on muuttunut? Pääpiirteissään ei mikään. Tänäkin päivänä on taloudellista valtaa käyttävä eliitti, joiden intressejä eivät edistä markkinatalouden säännösteleminen tai vapaakaupan kontrollointi, saati koko järjestelmän muuttaminen. Wall Street -liikehdintä voidaankin helposti niputtaa piipittävien vastarannan kiiskien joukoksi, jonka tunnepitoinen mielenosoittaminen “sopii tuhoamaan, mutta on erityisen epäsopiva rakentamaan mitään” (Zygmunt Bauman). Vanhanaikaista vallankumousta etsiessäänkään ei tarvitse kuin kääntää katse Lähi-itään ja PohjoisAfrikkaan, missä musketti on vaihtunut kivääriin, mutta pohjimmainen vapauden ja demokratian kaipuu on pysynyt samana. Vapaus ja demokratia eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä käsitteitä - ainakaan postmodernissa yhteiskunnassa, missä talous, vapaus, yksilöllinen valta ja yhteisöllisyys muodostavat monisäikeisen vyyhdin. Kajahduksen kolmannessa vuosijulkaisussa pysähdytään pohtimaan vallankumousta muun muassa sosiaalisessa mediassa, kirjallisuudessa ja espanjalaisessa politiikassa. Päätoimitus toivottaa hyvää ja mielenosoitusrikasta syksyä. Viva la revolución! Veli Airikkala, Petra Malin, Minna Nurminen Kajahduksen päätoimitus 2011

EHDOLLA EDARIIN TEKSTI Hannu-Pekka Komonen

Vuonna 2009 HYY:n edustajistovaaleissa oli yli 900 ehdokkaan joukossa vain yksi silloisen yhteiskuntapoliitikan laitoksemme opiskelija. Tänä syksynä eteenpäin on menty: ehdolla on peräti kahdeksan stigmalaista ja yksi stydiläinen. Eräänä iltapäivänä kolme heistä istui Espresso Edgessä saman pöydän ääreen.

Iiris Annala on toisen vuoden opiskelija ja Stigman hallituksen emäntä, joka on vaaleissa Sitoutumattoman vasemmiston ehdokkaana. Stydin työelämä- ja alumnivastaava Anna Nádasi opiskelee sosiaalityötä kuudetta vuotta ja on ehdolla ainejärjestöaktiivien HYAL:n listalta. Pirre Seppänen on puolestaan yhteiskuntapolitiikan fuksi ja ehdolla Kansallisten Ylioppilaiden eli KansYn listalta. Kolmikon taustat ehdolle päätymisestä ovat melko samanlaiset: kysyttiin ehdolle ja pienen harkinnan jälkeen kypsyi päätös lähteä mukaan. Ehdokkaiden vaalibudjetit eivät ole pilvissä, mutta ainakin flyereita on luvassa. Juteltuamme ehdokkuuteen liittyvistä perusasioista on aika kokeilla, kuinka hyvin ehdokkaat ovat valmistautuneet yksinkertaiseen ja lyhyeen kysymykseen, joka voi helposti tulla esiin kansan syvien rivien kanssa jutellessa. Mitkä ovat kolme tärkeintä vaaliteemaasi? “Avoin yliopisto ja tutkimuksen avoimuus, opiskelijoiden äänen saaminen kuuluviin sekä yleinen tasa-arvo vähemmistöjen keskuudessa”, Iiris vastaa. “Järjestötuet, tilojen käytön kehittäminen ja läpinäkyvämpi opiskelijapolitiikka”, Pirre linjaa. Anna puolestaan painottaa HYYn läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, opiskelijoiden hyvinvointia sekä laajempaa asennemuutosta tasa-arvon suhteen. Ainejärjestötukia leikattiin tänä vuonna kymmenen prosenttia ja leikkauksia saattaa olla luvassa lisää - ehdokkaat eivät leikkauksia kuitenkaan kannata. Merkittäviä linjaeroja on muutenkin vaikea saada esiin. Iiris kuitenkin on vasemmistolaisen järjestön listalla ja Pirre kokoomuslaisen - mikä erottaa poliittisesti sitoutuneet “sitoutumattomista”, joihin Anna kuuluu? Mitkä ovat olennaisimmat erot? “En näe olennaisia eroja sitoutuneiden ja sitoutumattomien välillä, ja esimerkiksi me ei olla suoraan vasemmistoliiton alainen, toisin kuin KansY, joka on kokoomukseen kuuluva”, Iiris sanoo. Pirre pitää omaa valintaansa enemmän Suomen sisäpolitiik6

kaan kuin yliopistopolitiikkaan liittyvänä. Anna puolestaan pitää ainejärjestötoimijoiden roolia tärkeänä ja uskoo äänestäjiensä ymmärtävän, mihin suuntaan hän on kallellaan. Mitä eroja sitten löytyy? Vai onko yliopistopolitiikkakin kuin eduskunta kliseisimmillään: mielipide-erot ovat vähäisiä ja kaikki ovat samaa eliittiä? Löytyykö vasemmistolaisen ja kokoomuslaisen väliltä eroja? “Minulle on jäänyt se kuva, että taloudenpito ja tehokkuusajattelu yhdistävät kansylaisia, ja että he ajavat pitkiä työuria ja nopeaa valmistumista”, Iiris sanoo. Pirre allekirjoittaa tehokkuusajattelun ja sanoo, että kansylaiset todennäköisesti hoitaisivat taloudenpitoa eri tavalla kuin vasemmistolaiset. Pirre ottaa myös esille hyvän esimerkin HYYn kehitysavusta: jos vasemmistolaiset saisivat päättää, kehitysapuun laitettaisiin todennäköisesti enemmän rahaa. On hyvin todennäköistä, että HYY on leikkausten ja muiden talouden tasapainottamistoimien tarpeessa myös ensi vuonna. Mistä ehdokkaamme ovat valmiita leikkaamaan? Iiris olisi valmis vuokraamaan kokoustiloja ulkopuolisille, leikkaamaan HYYn vuosijuhlista sekä luopumaan Ylioppilaslehden postituksesta. Anna ei ole valmis luopumaan lapsiparkista eikä järjestötuista, mutta pohtii myös tilojen vuokraamista ulkopuolisille sekä jäsenmaksun korottamista. “Ylimääräisestä toiminnasta kuten lapsiparkista sekä edustuskuluista ja henkilöstökuluista voisi leikata. Jäsenmaksua voisi myös korottaa, jos sille saataisiin varmasti vastinetta”, Pirre listaa. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan, miten vaaleissa käy. Muut stigmalaiset ehdokkaat ovat Janne Lardot (HYAL), Minna Nurminen (Osakuntien vaalirengas), Timo Kontio (Opiskelijademarit) sekä Tuomas Tuure, Henna Hiilamo ja Simo Raittila, jotka ovat HYYn Vihreiden listalla.

Stydin Anna Nádasi (HYAL) Kuva: Valtteri Mäkelä

Stigman Iiris Annala (Sitvas) Kuva: Jouni Westling

Stigman Pirre Seppänen (KansY) Kuva: Kristo Sylman / Reilukuva HYY:n edustajistovaalit käytiin 12.-13.10. ja 18.-19.10.2011. Anna Nádasi, Tuomas Tuure ja Minna Nurminen lunastivat paikkansa edustajistossa, Iiris Annala ja Pirre Seppänen ylsivät varaedaattoreiksi. Mahtavaa Stydi & Stigma!

Kuka, ellemme me?

Gudrun Ensslin (Lena Lauzemis) ja Bernward Vesper (August Diehl). Tositapahtumiin perustuva elokuva ”Kuka, ellemme me?” kertoo terroristiryhmä Rote Armee Fraktionin perustajajäsenen Gudrun Ensslinin ja hänen miehensä Bernward Vesperin tarinan. Ohjaaja Andres Veiel halusi elokuvallaan tehdä ymmärrettäväksi, miksi 1960–1970-lukujen Saksassa syntyi vasemmistolainen ääriliike. TEKSTI: Petra Malin KUVAT: Rakkautta & Anarkiaa, Simo Karisalo

irjallisuuden opiskelijat Gudrun Ensslin ja Bernhard Vesper kohtaavat vuonna 1961 Länsi-Saksassa Tübingenin yliopistossa. Vesper herättää hämmennystä natsikirjailijan poikana, joka puolustaa isänsä kirjoja niiden ideologisesta taustasta huolimatta. Vesper perustaa niiden julkaisemiseksi oman kustannusyhtiön, jonka toimintaan Ensslin lähtee mukaan. Pariskunta ei aluksi osoita poliittisia sympatioita vaan kokee mahdolliseksi myös äärioikeistolaisten kanssa toimimisen.

Länsi-Berliiniin muutettuaan Ensslin ja Vesper kokevat poliittisen heräämisen. He yrittävät saada muutosta aikaan demokraattisin keinoin Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Länsi-Berliini toimii kylmän sodan kriisien näyttämönä, jossa opiskelijaliikehdintää rajoitetaan kovin ottein. Lopulta vuonna 1966 myös sosiaalidemokraatit lähtevät mukaan hallitukseen, joka rajoittaa toiminnallaan sananvapautta ja tukee viranomaisten väkivaltaa. Gudrun Ensslinille käännekohta on kesäkuussa 1967 Persian shaahin vierailun yhteydessä järjestetty mielenosoitus, jonka aikana poliisi ampuu

opiskelija Benno Ohnesorgin. ”Ne tappavat meidät kaikki”, järkyttynyt Ensslin toteaa. Ensslin ja Vesper kuvataan alusta asti sovinnaisuuden rajoja rikkoviksi, mutta samalla hauraiksi henkilöiksi. Vaikeina hetkinään molemmat turvautuvat äärimmäisiin ratkaisuihin. Lopulta pariskunnan (ja heidän poikansa Felixin) kohtalonkysymykseksi muodostuu, kuinka pitkälle kumpikin on valmis menemään aatteidensa puolesta. Elokuvassa maailman mullistukset leikkaavat tarinaa lyhyinä uutispätkinä amerikkalaisen aikalaismusiikin tahtiin. Pariskunnan toiminta sosiaalidemokraattisessa puolueessa ja heidän kokemansa pettymys puolueen kontrollipolitiikkaan käydään läpi muutamassa kohtauksessa. Syyksi opiskelijoiden liikehdinnälle nostetaan erityisesti Yhdysvaltojen käymä Vietnamin sota. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla vieraillut ohjaaja Andres Veiel kertoi kiinnostuneensa aiheesta osallistuttuaan vuonna 1968 oikeudenkäyntiin Frankfurtissa, jossa Gudrun Enssliniä ja muita tulevia Rote Armee Fraktionin jäseniä syytettiin Vietnamin sodan vastaisesta tavaratalotuhopoltosta. Teini-ikäiselle Veielille oli ilmoitettu, että oikeudenkäyntiä katsomaan tulleiden saattaisi olla myöhemmin vaikeaa päästä valtion virkoihin. Tämä sai Veielin kyseenalaistamaan hallinnon demokraattisuuden.

Kuka, ellemme me, ei ole Veielin mukaan elokuva väkivallasta, vaan elokuva ihmisistä, jotka nousevat puolustamaan sitä, minkä kokevat tärkeäksi. Samalla elokuva yrittää kertoa, miksi väkivallan vastustajat päätyivät lopulta itse väkivaltaan. Veiel ei ole pyrkinyt elokuvallaan mahdollisimman suureen autenttisuuteen, vaan esittämään tapahtumat ymmärrettävästi nykykatsojalle. Lisäksi Veiel toteaa, että asianosaiset muistavat 1960-luvun tapahtumat hyvin eri tavoin. Historiankerronta vaatii aina näkökulmien valintaa. Laittomaan maanalaiseen toimintaan keskittyvän Rote Armee Fraktionin perustamisjulistus annettiin 1970 ja sen toiminta siirtyi nopeasti provokaatioista pommi-iskuihin. Opiskelija-aktivisteista tuli etsittyjä terroristeja. RAF sai silti osakseen myös sympatiaa. Euroopassa oli 1970-luvulla totalitaristisia valtioita, eikä natsien valtakaudesta Saksassa ollut kulunut vielä kolmeakymmentäkään vuotta. Demokratian etenemisen suunta ei ollut etukäteen selvä. Kuka, ellemme me on kuitenkin nimenomaan Ensslinin ja Vesperin tarina. Saksan lähihistoriaa tuntemattomalle tarinan yhteiskunnallinen ulottuvuus jääkin pariskunnan henkilökohtaisten kokemusten varjoon. Veiel saa silti elokuvallaan aikaan sen, mihin pyrkii: lähimenneisyys tulee eläväksi. Pariskunnan tarinan kautta moni nykykatsoja saattaa saada kipinän tutustua aiheeseen tarkemmin. Katsojan mielessä herää kysymyksiä, joihin elokuva ei anna tyhjentäviä vastauksia. Ehkä vaikein kysymys on: mitä olisin tehnyt itse? Lähteet: Lehto, Katriina (2007): RAF – Provokaatiosta aseelliseen taisteluun. Teoksessa Härmänmaa, Marja & Mattila, Markku (toim.) (2007): Anarkismi, avantgarde, terrorismi. Muutamia strategioita järjestyksen sotkemiseksi. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

Ohjaaja Andres Veiel.

ta s l a p i r a t ih a V

TEKSTI JA KUVAT Anna-Kaisa Juvonen

Čau Helsinki! Terveiset Vltava-joen rannalta! Jos olisin kirjoittanut tämän jutun viikko sitten, olisitte saaneet lukea lokakuun alkuun jatkuneesta intiaanikesästä, puistopiknikeistä ja huolettomasta Erasmus-elämästä ennen kurssien alkamista. Shortsikelit vaihtuivat kuitenkin täälläkin loputtomaan flunssakauteen ja pari päivää sitten jouduin taipumaan ja ostamaan viimein matkalaukusta unohtuneen sateenvarjon. Kovin stressaavaksi Erasmuselämää ei vieläkään voi sanoa, vaikka pari kertaa viikossa joutuukin heräämään aamuluennoille – lempikursseillani kun katsotaan elokuvia ja kuunnellaan jazzia. Syksy on kuitenkin jo pitkällä ja kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua. Tähän mennessä olen jo läpäissyt tsekin kielen alkeiskurssin (výborný!), harjoitellut sen turvin kotimetroasemani nimen lausumista (Jiřího z Poděbrad), vertaillut eri maltaiden makueroja, väitellyt Pilsner Urquellin ja Cambrinuksen paremmuudesta ja nähnyt kuinka niitä valmistetaan. Lisäksi olen ihmetellyt läpi yön kulkevia ratikoita, lukottomia vessoja, uusia lempijuomiani betonia ja kofolaa (paikallinen colajuoma, jonka resepti kehitettiin kommunismin aikaan 10

kun Coca-cola oli liian kallista) ja sitä, että friteerattu briejuusto on oikeastaan tosi hyvää. Täällä Tsekeissä syksy on myös historiallisesti tärkeää aikaa. Marraskuussa vietetään Samettivallankumouksen vuosipäivää, jolloin tulee kuluneeksi 22 vuotta opiskelijoiden järjestämästä mielenosoituksesta maata 40 vuotta hallinnutta kommunistista hallintoa vastaan. Poliisi hajotti rauhanomaisen mielenilmauksen kovin ottein ja siitä seurasi laajoja mielenosoituksia seuraavien päivien aikana. Kuun lopulla kommunistinen puolue viimein luopui vallasta ja joulukuussa 1989 järjestettiin Tsekkoslovakian ensimmäiset demokraattiset vaalit. On mielenkiintoista nähdä minkälaisia juhlallisuuksia tapahtumiin liittyy. Sitä ennen on kuitenkin vielä hetki aikaa nauttia aurinkoisesta syys-Prahasta.

"läpi Olen ihmetellyt yön kulkevia

ratikoita, lukottomia vessoja, uusia lempijuomiani betonia ja kofolaa (paikallinen colajuoma, jonka resepti kehitettiin kommunismin aikaan kun Coca-cola oli liian kallista).

Nähdään pian! Na shledanou!

Anna-Kaisa

Autojen hiljainen vallankumous TEKSTI Paula Saikkonen

Viimeisen kuukauden aikana Helsingin Sanomissa on käyty keskustelua yksityisautoilusta ja sen vaikutuksista keskustan alueella. Keskustelun käynnisti kysymys, voiko hyvien julkisten liikenneyhteyksien ulottuvuudelle Jätkäsaareen rakennettavan kerrostalon rakennusmääräyksissä tinkiä alueelle asetetuista autopaikkamääräyksistä ja pysäköintinormista? Keskustelun etuna on ollut, että sen myötä autopaikkojen hinnat ovat tulleet julkisen keskustelun kohteeksi. Autopaikka maksaa Helsingissä rakentamistavasta riippuen 10 000 – 40 000 euroa. Käytännössä yksi kallioon louhittu autopaikka kustantaa noin puolikkaan yksiön verran. Keskustelussa yllätystä ei aiheuttanut hinnoittelu vaan kustannustenjako ja paikkojen tarpeen perustelu. Kes12

kustelun aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava esitti, että autopaikkoja on kaavoitettava reilusti ja siten on varauduttava yksityisautoilun jatkuvaan kasvuun. Autopaikkojen lisääminen jälkikäteen on osoittautunut hankalaksi. Tässä kohtaa voi kuulla kaikuja Smith-Polvinen -liikennesuunnitelmasta. Sosiaalipoliitikolle keskustelun kiinnostavaksi tekee autopaikkojen kustannusmalli. Koska pysäköintinormi ei vielä (onneksi) tarkoita sitä, että jokaisella asunnolla pitäisi olla oma parkkipaikkansa, osallistuvat kaikki talojen asukkaat autopaikkojen kustannuksiin, oli heillä sitten auto tai ei. Sinänsä asetelmassa ei ole mitään kovin ihmeellistä. Ilmiötä voi verrata asuntolainojen korkovähennykseen tai miltei maksuttomaan korkeakoulu-

tukseen, joissa voidaan havaita selvää tulonsiirtoa yhteiskunnan hyväosaisille. Hätkähdyttäviä ovat sen sijaan perustelut, joiden mukaan autopaikoista tulisi liian kalliita, jos kustannukset eivät lankeaisi kaikkien maksettavaksi. Saattaisi käydä niin, että vain harvalla olisi mahdollisuus maksaa todelliset kustannukset. Näyttää siltä, että yksityisauto on saanut sellaisen arvon, että sitä voidaan ja on tarpeen yhteiskunnallisesti tukea vaikka se lisää asuinkustannuksia kaikille.

"louhittu Käytännössä yksi kallioon autopaikka kustantaa noin puolikkaan yksiön verran.

Sosiaalipoliittisia ja ympäristökysymyksiä yhdistävän ympäristösosiaalipoliittisen tutkimuksen näkökulmasta asetelma on varsin kiinnostava. Ympäristösosiaalipolitiikan fokuksessa on mm. hyvinvoinnin tavoittelun ekologiset reunaehdot. On kestämätöntä, jos auto katsotaan jo jokaisen ihmisen perusoikeudeksi siinä määrin, että sen käyttö kaupungissa tulee rahoittaa niukkenevista yhteisistä varoista. Autopaikkakysymyksessä suloisesti yhdistyvät sellaiset perinteiset sosiaalipolitiikan tutkimuskohteet kuin oikeudenmukaisuus ja asuminen.

takapihalleni”. Voiko ihmistä kutsua nimbyksi, jos hän ei halua takapihalleen loputtomia liikennevirtoja, liikenteen melua tai tolkutonta määrää parkkipaikkoja? Nimbyt eivät ole myöskään jääneet huomaamatta Helsingin kaupunkisuunnittelussa tai kaupunginhallinnossa. Massiivista asuntolaa Töölössä puolustettiin väittämällä, että kaava mahdollisti asuntolan rakentamisen ja silloin kun sellainen saadaan, kannattaa se tehdä mahdollisimman suureksi kooltaan. Näin siitä huolimatta, että isoissa asuntoloissa koetaan enemmän turvattomuutta kuin pienissä. Sosiaalisen asumisen suunnitelmista tiedotettaessa on pelätty, että mahdolliset nimbyt aktivoituvat vastustamaan ja erinäisin valituksin hidastamaan kaavoitusta ja rakentamista. Viranomaisten pelot ovat osin oikeutettuja. Kaupunginhallinnon asiakirjoja lukiessa kerta toisensa jälkeen yllättyy siitä, miten mielenterveysongelmainen, asunnoton ja joskus jopa kehitysvammainen nähdään huomattavasti suurempana uhkana lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle kuin vilkas liikenneväylä. Sittenkin kuva kaikkea itsekkäästi vastustavasta nimbystä on niin yksinkertaistava, että koko termi kannattaisi heittää jo romukoppaan.

"auto On kestämätöntä, jos katsotaan jo jokaisen

ihmisen perusoikeudeksi siinä määrin, että sen käyttö kaupungissa tulee rahoittaa niukkenevista Mielenterveysongelmainen, yhteisistä varoista. asunnoton ja joskus jopa kehitysvammainen nähdään huomattavati Edellä sanottu kuvastaa, miten kaupunkilaiset aktivoisuurempana uhkana tuessaan vastustamaan muutosta ympäristössään leilapsen turvalliselle mataan nimbyiksi, mutta kaupungin suunnittelu ja rakasvulle ja kehitykselle kuin kentaminen autoille tulisi hyväksyä vääjäämättömänä vilkas liikenneväylä. kehityskulkuna. Toimikoon tämä yhtenä konkreettise-

Autopaikkakeskustelua seuratessa olen alkanut kaipaamaan nimbyjä. Nimbyllä on totuttu viittaamaan ihmiseen, joka itsekkäästi vastustaa kaiken uuden rakentamista omalle takapihalleen, kotinsa lähiympäristöön. Nimbyily kuvataan usein negatiivisena ilmiönä vaikka jo vuosia sitten on todettu, että usein parempi ilmaisu olisi ”ei kenenkään takapihalle” kuin ”ei minun

na esimerkkinä siitä, miksi ympäristösosiaalipolitiikkaa tarvitaan.

Kirjoittaja on VTM ja tohtorikoulutettava.

KUKA OLET, UNICAFE-SIMO? HAASTATTELU Veli Airikkala ja Simo Matikka Kajahduksen mainetta niittänyt henkilökunta- haastattelu suoritettiin poikkeuksellisesti kasvotusten.

MISSÄ PINKKI PARTA? Joka vuosi se on eri värinen. Yleensä musta. Lähinnä hiukset ovat kuitenkin värjäyksen kohde – nekin tosin lähtevät kohta!

KUINKA PITKÄÄN OLET OLLUT UNICAFELLA TÖISSÄ? Olen ollut 23 vuotta yliopiston palveluksessa. Ensin 15 vuotta Dommalla ja loput täällä. Dommalla kävi aikoinaan 1500 asiakasta päivittäin. pitat ja tacot olivat suosiossa. Nykyään pitaleipää saa joka tuutista. Dommalla oli isoja annoksia ja paljon vaihtoehtoja. Pizzaakin sai silloin vain Dommalla ja Otaniemen raflasta. En viitsi mennä pienempiin ravintolapaikkoihin; supliikkimies kun olen niin menisin vähän hukkaan. Olen luotu asiakaspalveluun! (Päätoimitus vahvistaa)

ÄRSYTTÄVIN ASIAKASTYYPPI? Hankalaahan asiakasta ei ole! No mutta ehkä semmoinen nipottava. Löytyykö yo-aukion unicafesta vegaani vaihtoehtoa viikon jokaiselle päivälle? On! Esim hernari ja tofu.

VAIKUTAT PUHELIAALTA JA ULOSPÄINSUUNTAUTUNEELTA. MIKSI ASUT SUOMESSA? Suomessa on hyvätkin puolensa. Vihreä luonto ja linnunlaulu.

KERRO YO-AUKION UNICAFEN SISÄPIIRIJUORU. ---

PEKONIIN KÄÄRITTY UUNIMAKKARA VAI SOIJAPIHVI IDUILLA? Pekoniin kääritty uunimakkara. Reilusti rasvaa ja suolaakin saa olla.

OLETKO SINKKU? Sinkku

OLET AHKERA MATKAILIJA. KERRO VÄHÄN MATKAILUSTASI JA MATKAILUKOHTEISTASI. Suosittelisin Tsekkejä, kävin kesällä kerran. Venäjä on kestosuosikki. Pietarissa käyn laivalla ja lentokoneella; ihan venäläisellä! Ei ole vielä pudonnut. Venäjällä on koko ajan vain kalliimpaa mutta mennessä sivummalle sisämaahan niin hinnatkin halpenevat. 1990- luvulla kävin 2 kertaa kuussa, myös Neuvostoliiton aikaan. Tallinnahan on minulle takapiha. Jutut tosin alkavat olla loppuun nähty, eikä se enään ole niin edullinenkaan. Saaret (Saarenmaa ja Hiidenmaa) on käymisen arvoisia ja sinne pääsee helposti Tallinnasta lentokoneella; ja niitä ei ole pudonnut vielä yhtään! Huhtikuussa tekisi mieli lämpöön. Kreikka alkaa lämmetä siihen aikaan, että sieltä sitä saisi. Pitäisi kyllä päästä olemaan ainakin 2 viikkoa.. viikko ei ihan riitä. Rhodoksella kävin pääsiäisenä. Lämpöä oli kyllä 23-28 astetta ja kävin jopa rannalla paikoin. Olen ollut sielä 3 kertaa lyhyen ajan sisään. Tutustuin kerran baarinpitäjään nimeltä Jänis. Oikea supliikkimies, en ole toista vastaavanlaista tavannut.

VAPAA SANA. Asiakkaita kun eriittää niin on aina hyvä meininki. Avajaispäivänä odotettiin 2500 asiakasta mutta tulikin yli 2600. Muutkin lehdet, mm. HS ja kauppiksen lehti ovat kirjoittaneet juttuja minusta, HS tosin kirjoitti sukunimeni ”Mutikka”. (Haastattelusta vastaava päätoimittaja pahoittelee kysymysten laatua sekä huonoa valmistautumista eikä toivo vertailua tapahtuvan yllämainittujen lehtien kanssa).

ALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLU

HAASTATTELIJAT Minna Nurminen ja Petra Malin KUVAT Minna Nurminen

Maarit, 24, talous- ja sosiaalihistoria ”Jos olisi mahdollista tehdä globaali vallankumous niitä rakenteita vastaan, joiden vuoksi ihmiset elävät köyhyydessä ja kuolevat nälkään.”

Sami , 26, klassillinen filologia, kreikan kieli ja kirjallisuus ”Tällä hetkellä tallataan yhden lajin oikeuksilla muut lajit jalkoihin. Jos sitä vastaan löytyisi laajamittainen vastarinta, niin voisin ehkä osallistua.”

Eetu, 21, poliittinen historia ”Helsingin paremman pyöräinfrastruktuurin puolesta.”

Hanna, 22, poliittinen historia ”Vapauden ja ihmisoikeuksien, jos niitä jostain syystä rajoitettaisiin.”

Anu, 22, sosiaalipolitiikka ”Ilmastonsuojelun puolesta, jotta elämäntapamme muuttuisi sellaiseksi, että täällä voisi myöhemminkin asua.”

Lauri, 19, poliittinen historia ”Halvemman alkoholiveron.”

Kalle, 25, valtio-oppi ”Sen puolesta, että YK:n vuosituhattavoitteet otettaisiin vakavasti.”

GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP

Katri, 35, sosiaalipsykologia ”Ihmisoikeuksien, jos ne alkaisivat Suomessa pahasti mättää.”

Asiakkaat tutkijoina ja kehittäjinä - Sosiaalityön tutkimuksen vallankumous

TEKSTI Anna Nádasi KUVITUS Eija Vehviläinen

kuva:net efekt (flickr)

Sosiaalityön tutkimuksen ja kehittämisen piirissä saa jatkuvasti lisää jalansijaa ajatus, että sosiaalityön asiakkaita tulisi osallistaa tutkimuksen tekoon ja kehittämiseen. Asiakaslähtöisyyden korostaminen on sekä tutkimuseettinen ideologia että konkreettinen tutkimusmetodi, englanniksi user involvement in research tai co-research (esim. Beresford 2002; Lowes & Hulatt 2005). Sekä ideologia että metodi nojaavat siihen, että sosiaalityön

asiakkailla on paras tieto siitä, mikä heitä olisi voinut tai voisi jatkossa auttaa. Asiakaslähtöisyys on sosiaalityön tutkimuksen varsinainen vallankumous, jonka temmellyksessä norsunluutornit sortuvat. Toisaalta miksei asiakaslähtöisyyttä korostava sosiaalityö ole aiemmin löytänyt näin vahvasti tätä tutkimuksellista lähestymistapaa? Eettisesti ongelmatonta asiakkaiden osallistaminen sosiaalityön tutkimukseen ja kehittämiseen ei toki ole. Voidaan kysyä, tuleeko motivaatio tutkia sosiaalityötä koskaan täysin asiakkailta, joihin sosiaalihuollon piirissä kohdistetaan sekä tukea että kontrollia. Myös asiakaslähtöisessä tutkimuksessa tutkija tietää ainakin osittain asiakasta ”paremmin”, sillä aloite tehdä tutkimusta on yleensä tutkijan tai hänen taustaorganisaationsa. Lisäksi jokainen asiakkaita tutkimuksensa tekoon osallistanut joutuu punnitsemaan tarkasti sitä, onko juuri hänen tutkimukseensa osallistuminen asiakkaille etu, rasite tai jopa haitta.

Toimin ohjaajana Helsingissä lastensuojelun avohuollon nuorten asiakkaiden vertais- ja kehittäjäryhmässä, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Nuoria yhdistää ikä (17–19 vuotta) sekä se, että he kaikki ovat olleet sijoitettuina kotinsa ulkopuolelle. Ryhmä on koottu kesän 2011 aikana ja on jokin aika sitten aloittanut toimintansa kuuden nuoren ja neljän ohjaajan voimin. Lastensuojelun asiantuntija- tai kokemustutkimuksen – rakkaalla lapsella on monta nimeä – uranuurtajana on toiminut Jyväskylässä Pesäpuu ry:n Selviytyjät-ryhmä. Ryhmä eroaa monessa mielessä Helsingissä toimintaansa käynnistelevästä ryhmästä: Selviytyjät keskittyy kehittämään erityisesti sijaishuoltoa, sen ohjaaja ei ole koulutukseltaan sosiaalialan ammattilainen, eikä toimi sosiaaliviraston palkkaamana ja lisäksi Selviytyjät-ryhmän nuoret eivät ole yhtä monikulttuurisia ja eri taustoista tulevia kuin helsinkiläisen ryhmän nuoret. Paljon opittavaa selviytyjiltä toki on. He ovat teroittaneet erityisesti nuoren taustalla vaikuttavan aktiivisen aikuisen tärkeyttä sekä sitä, että – niin konkreettisesta asiasta kuin kyse onkin – ruokaa pitää aina olla tapaamisissa. Vastaavanlaista tutkimusta on toteuttanut aikuissosiaalityön puolella erityisesti Helsingissä toimiva sosiaalisen raportoinnin hanke. Hankkeen kautta on värvätty eteläisen sosiaaliaseman nuoria asiakkaita kokemusasiantuntijoiksi, -kouluttajiksi ja -tutkijoiksi. Nämä nuoret aikuiset ovat esimerkiksi puhuneet sosiaalialan ammattilaisille koulutustilaisuuksissa. Kokemusasiantuntijoita kuulleet ammattilaiset ovat kuvanneet kokemuskouluttajien puheenvuoroja kaikkein hyödyllisimpinä kyseisissä tilaisuuksissa. Jotta tutkimukseen osallistetuista asiakkaista ei tulisi näyttelyeläimiä, täytyy tutkimuksen tekijöiden varmistaa, että tutkimukseen osallistumisesta on erityisesti hyötyä asiakkaille itselleen. Vaikka osallistumisesta jo sinällään saa arvokkaan kokemuksen ja parhaimmillaan tunteen siitä, että saa vaikuttaa ja että omalla mielipiteellä on väliä, ei tämä kuitenkaan riitä. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tarvitaan konkreettisia palkkioita siitä, että he tutkimukseen osallistuessaan ”tuhlaavat” arvokasta vapaa-aikaansa ja avaavat omat kokemuksensa ja ajatuksensa usein melko varauksettomasti tutkijoille. Helsingissä toimivassa ryhmässä nuoret saavat joka kerta lämpimän ruuan ja elokuvalipun. Heidän osallistamisensa on tärkeää koko ryhmän toiminnan ja käytänteiden suunnittelussa, ja heidän mielipiteensä on otettu

huomioon kaikessa aina ruokatoiveista siihen, kenen vaikuttajan nuoret haluaisivat tavata. Lisäksi nuorilla on yhteinen kokemus lastensuojelun asiakkuudesta ja sijoituksesta, jonka jakaminen on vertaisryhmistä saatujen hyvien tulosten (esim. Pölkki & Raitanen 2007) perusteella sekin arvokas ”palkkio” nuorille. Nuorten kehittäjäryhmän perustaminen ja sen pyörittäminen on valehtelematta parasta, mitä olen sosiaalityön opintojeni ansiosta päässyt tekemään. Avohuollon lastensuojelussa sosiaalityöntekijöillä on jäljellä enää vähän mahdollisuuksia olla yhtä intensiivisesti kontaktissa asiakkaisiinsa. Ennen näitä mahdollisuuksia ovat suoneet esimerkiksi perheleirien ja vertaisryhmien vetäminen. Voi kuulostaa kliseeltä, että nuorissa on tulevaisuus ja toivoa, mutta niin me ryhmän ohjaajat sen koemme. Nuoret tuottavat hämmästyttävän tarkkanäköisiä ajatuksia siitä, miten lastensuojelua pitäisi tehdä ja esimerkiksi millainen on hyvä lastensuojelun työntekijä. He myös antavat jatkuvasti ymmärtää, että ryhmätoiminta on todella hieno asia heidän kannaltaan. Joka kerta olen lähtenyt ryhmästä uupuneena, mutta toiveikkaana ja varmana siitä, että näissä nuorissa on suunnattomasti voimaa ja potentiaalia. Sanomattakin lienee selvä, että jokainen heistä on aivan mahtava tapaus. Asiakaslähtöisen sosiaalityön tutkimuksen toivoisi yleistyvän niin asiakkaiden kuin työntekijöiden sekä tutkijoidenkin kannalta. Tutkimuksen tekeminen asiakkaiden kanssa on myös tutkijoille ja työelämässä oleville mieletön voimavara. Esimerkiksi lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula ei liene turhaan niin innostunut lastensuojelun kehittäjäryhmien toiminnasta. Valta tuottaa tietoa on palautettu niille, joille se myös kuuluu, ja samalla heille voi tähdentää Pesäpuu ry:n foorumin osuvaa otsikkoa: Uskomme sinuun, usko sinäkin! Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija ja nuorten kehittäjäryhmän ohjaaja. Kirjallisuutta ja linkki: Beresford, Peter: User Involvement in Resarch and Evaluation: Liberation or Regulation? Social Policy and Society 1 (2002), 95–105. Pesäpuu ry:n nuoret: 10 faktaa lasten ja nuorten suojelusta -video http://www.snap.fi/services/pesapuu/10faktaa/ 19

Vallankumouksen innoittaja TEKSTI Aki Tetri Kirjoittaja on vaihto-oppilaana aidan spekuloidusti vihreämmällä puolella eikä valitse paprikoitaan.

len Paavo Arhinmäen kanssa samaa mieltä: on hieman hämmentävää, kun 93-vuotias kehottaa nuoria kapinoimaan järjestelmää ja sen tuomaa eriarvoisuutta vastaan. Miksi emme sitten kapinoi? Ovatko asiamme liian hyvin, vai emmekö osaa enää paikallistaa yhteiskuntamme ongelmia? Onko yhteiskuntamme niin ”superkompleksinen”, ettemme kykene – tai tahdo – ymmärtää, saati muuttaa sitä?

Stéphane Hesselin kirja Vastarintaan (Indignez-Vous) ei ole ainoastaan kehotus kapinaan; kirja on idealistin kirjoitus henkilöhistoriastaan ja idealismin voimasta. Meidän on Hesselin mukaan kyettävä haastamaan vallitsevat yhteiskunnan rakenteet, jos ne eivät tyydytä tarpeitamme: sodat ovat vältettävissä, köyhyys on voitettavissa ja kansainvälinen laki puolustettavissa. Oikeudenmukaisuus tai hyvä yhteiskunta eivät ole tavoitteita, jotka voidaan saavuttaa lopullisesti, tai joiden voidaan olettaa tulevan itsestään. Meidän on työskenneltävä tavoitteidemme ja arvojemme eteen jatkuvasti, päivästä toiseen, moraalisista periaatteistamme ja arvoistamme tinkimättä. Hessel ei ole vaatimuksineen yksin. Noam Chomsky on kiinnittänyt huomiota “kaksijakoiseen” kollektiiviseen mieleemme, jonka perusta on syvällä kulttuurissamme. Pelaamme kaksilla korteilla: emme arvostele omaa toimintaamme samoin moraalisin periaattein kuin muiden toimintaa. Meidän on kuitenkin haastettava ajattelutapamme ja kyettävä arvioimaan omia tekojamme ja omia yhteiskuntiamme samoin periaattein kuin muiden tekoja ja muita yhteiskuntia.

Haluaisin jakaa Hesselin idealismin: uskon, että pääsemme epäkohtia etsiessämme pidemmälle kuin ”laiskoihin kreikkalaisiin”. Uskon, että kykenemme osoittamaan suuttumuksemme ja vaatimuksemme muutenkin kuin nykyjärjestelmän vaikutuskanavien – ostamisen ja äänestämisen – kautta. Uskon, että osaamme arvioida kriittisesti yhteiskuntaamme ja toimia konkreettisesti sen parantamiseksi. Ei siksi, että se olisi helppoa tai kivaa, vaan sen takia, että se on välttämätöntä. Unohdetaan pessimismi, välinpitämättömyys ja toivottomuus. Olkaamme rehellisiä, solidaarisia ja luovia. Seurataan kokeneen ja näkeneen neuvoa. Indignez-vous. Torilla tavataan.

Luettavaa: Chomsky, Noam & Albert, Michael: The Responsibility of Intellectuals, Part I and II. Znet (www.zcommunications.org/znet) Hessel, Stéphane: Vastarintaan! Ateena 2011, 64 s. Esipuheet: Paavo Arhinmäki ja Paleface Poser, Lasse & Tenhunen, Lotta: Politiikka järjestäytymisen välineenä. Verkkolehti Fifi (fifi.voima.fi) kuva:net efekt (flickr)

Pyrkiessämme uuteen meidän on oltava monipuolisia ja kekseliäitä. En ole kirjan toisen esipuheen kirjoittaneen Paleface-Karrin kanssa samaa mieltä siitä, että kapina tulisi osoittaa paprikoita valitsemalla. Kapinan on oltava haastavaa, rohkeaa ja monipuolista, mutta samaan aikaan uutta luovaa ja tulevaisuuteen tähtäävää. Kapina on suunnattava oikeaan kohteeseen, ja sen on oltava poliittisista järjestelmistä ja valtiosta irrallista. Uuden, konkreettisen ja kokonaisvaltaisen tulevaisuusvision kehittämisen myötä todistamisen taakka tulee niille, jotka puolustavat nykyjärjestelmää. Ja se on kovin vaikea tehtävä.

Vaikkemme ole Yhdysvallat emmekä Ranska, kohtaa pohjoinen hyvinvointiyhteiskuntamme samat haasteet yhdessä muun maailman kanssa. Emme hevin lähde kaduille protestoimaan muun maailman malliin, mutta osaamme me tarvittaessa suuttua – tai jos nyt ei suuttua, niin ainakin vähän jurnuttaa. Valtion “holtiton” velkaantuminen, maahanmuuton ”todelliset kustannukset” (mitä se ikinä tarkoittaakaan), perussuomalaisten älyttömät toilailut - ja paremman puutteessa Aamulehtikin - saavat paheksuntamme osakseen. Mutta maapallon elinkelvottomaksi tekeminen, luonnonkatastrofit, lisääntyvä köyhyys ja nälkä, globaali epätasa-arvoisuus, rahan valta, tiedonvälityksen köyhtyminen ja yksipuolistuminen, julkisen sektorin alasajo, jättityöttömyys tai finanssikriisit eivät oikeastaan jaksa heilauttaa, kun Hakkarainen höpöttää omiaan ja kreikkalaiset 50-vuotiaat eläkeläiset vievät verorahamme.

EMANSIPATORINEN TOIMIJUUS TEKSTI Maritta Törrönen

Se, mistä näkökulmasta asioita tarkastellaan, avaa maailmaa eri tavoin. Eri näkökulmista tehdyt tulkinnat voivat poiketa toisistaan suurestikin, esimerkiksi katsotaanko ihmisten elämäntilanteita ihmisistä itsestään vai palvelujärjestelmästä käsin. Myös käytetyt käsitteet sulkevat sisäänsä erilaisia piiloviestejä. Asiakasosallisuus sisällyttää itseensä jo yhden näkökulman. Siinä ihmistä tarkastellaan palvelujärjestelmän asiakkaana, tietyssä roolissa, johon hänet asetetaan palvelujen tarjoajan näkökulmasta. Osallisuudella viitataan siihen, että asiakas saa itse vaikuttaa saamaansa palveluun tai vaikuttaa siihen tapaan, jolla hänelle palveluja tarjotaan. Osallisuuteen on etsitty erilaisia välineitä, joita voidaan hyödyntää asiakkuuden eri vaiheissa. Asiakkaalle tarjotaan aktiivista vaikuttajan roolia, mutta tarjous aktiivisuudesta tulee muualta kuin hänestä itsestään käsin. Osallisuus ei näin aina tarjoa asiakkaalle omaehtoista toimimista, vaan tarkemmin katsoen pikemminkin passiivisen vastaanottajan roolin. Osallisuuden käsitteeseen ei sisälly itsestään selvästi emansipatorisia elementtejä, jotka antavat mahdollisuuksia vapautua jonkin ylivallasta tai saavuttaa yhteiskunnallista tasaarvoa. Harriet Strandell (2011) on eräässä käymäs-

sämme keskustelussa todennut, ettei osallisuuden käsite tavoita hänen mielestään ihmisen omaa toimijuutta, vaan vasta osallistuminen (participation) kuvaa ihmisestä itsestään lähtevää toimintaa. Osallistuminen on tällöin omaehtoista eikä ylhäältäpäin annettua. Osallistumiseen sisältyy ajatus ihmisestä aktiivisena toimijana eikä vain passiivisena toiminnan kohteena. Asiakasnäkökulmaa on tutkittu jo 40 vuoden ajan. Jo 1960-luvulla englantilainen sosiaalityön professori Noel Timms pohti asiakkaiden näkökulmaa kirjassaan ”Client speaks”. Erityisesti naistutkimus ja sen jalanjäljissä lapsuustutkimus ovat avanneet keskustelua emansipaatiosta ja toimivasta subjektista. Naistutkimuksessa emansipaatio liittyy sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja naisten vapautumiseen miesten ylivallasta. Lapsuustutkimuksessa lapsuutta on tarkasteltu omana tärkeänä elämänvaiheenaan ja lasta myös aktiivisena toimijana ja subjektina. Riittävänä ei ole pidetty alisteisessa asemassa olevien ihmisten itseymmärryksen kasvua, vaan tavoitteena on ennemmin nähty heidän yhteiskunnallisesti epätasa-arvoisen asemansa parantaminen ja pääsy osalliseksi yhteiskunnallisista resursseista. Sosiaalityö on saanut virikkeitä tällaisista emansipatorisista ja toimijuutta korostavista tutkimuksista.

Sosiaalityön lähtökohta on ihmisen osallistuminen omaa elämäänsä koskeviin kysymyksiin. Ristiriitaisia ajatuksia sosiaalityössä herättää se, miten vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen, joka ei näe tilanteestaan ulospääsyä, voi aina ja joka tilanteessa toimia omaehtoisesti. Miten silloin sosiaalityössä toimitaan emansipatorisesti ja ihmisten omilla ehdoilla? Sosiaalityön tutkimus ja käytäntö kohdistavat katseensa ihmisten hyvinvointiin ja sen toteuttamisen ehtoihin. Sosiaalityö ei voi ummistaa silmiään ihmisten kärsimykseltä ja vaikeuksilta, vaikka näkökulmana olisikin tarkastella laajasti ihmisten hyvinvointia. Tärkeää onkin miettiä myös sitä, miten kunakin aikana hyvinvointi ymmärretään ja miten voidaan toimia ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Sosiaalityön auttamistyössä voidaan Ritva Poikelan (2010) mukaan lähteä parhaimmillaan dialogista, jossa kunnioitetaan asiakkaan omaa toimijuutta ja työntekijä ymmärtää asiakkaan arkea monien suhteiden kautta rakentuvana toimintana ja siten tulee osaksi asiakkaan arkea. Vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaaminen ei ole mekaanista toimintaa tai suorittamista, vaan siihen sisältyy kuulemista, vuorovaikutusta, joka lähtee aidosta halusta ymmärtää toista. Se edellyttää pysähtymistä kuuntelemaan toista ihmistä, jota pidetään parhaimpana oman elämänsä asiantuntijana. Tämä kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä. Toisen kuuleminen edellyttää myös kykyä ajatella, että kyseessä voisin olla minä. Kuulemisen ja vuorovaikutuksen lisäksi sosiaalityössä tarvitaan hallinnollista ja poliittista vaikuttamistyötä, jonka avulla parannetaan ihmisten elämisen rakenteellisia ehtoja.

"tusta Tehokkuutta ja kilpailukorostavat palvelut

voivat erikoistua niin, että jotkut asiakkaat joutuvat kafkamaisiin tilanteisiin, jolloin heidän tukemisensa ei kuulu kenellekään.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa käyttäjänäkökulman painottaminen voidaan nykyään yhdistää uusliberalistiseen julkishallinnon uudistamiseen, jolloin käyttäjänäkökulmaa pidetään tärkeänä. Tällainen keskustelu ei kuitenkaan aina palvele sosiaalityön lähtökohtia. Palvelujen halutaan vastaavan yksilöllisesti käyttäjän tarpeisiin ja toiveisiin. Samalla on lisätty jokaisen vastuuta itsestään ja läheisistään. Ihmisten näkemysten huomioon ottaminen ja myös oman vastuun ymmärtäminen ovat sinänsä hyviä ja omaehtoisuutta tukevia tavoitteita. Niiden väärintulkinta voi kuitenkin johtaa tilanteisiin, jolloin ihmiset nähdään itse syypäinä omiin vaikeuksiinsa.

Osallistumiseen sisältyy ajatus ihmisestä aktiivisena toimijana eikä vain passiivisena toiminnan kohteena. Jos se myös johtaa yhteisölliseen välinpitämättömyyteen ja vähävaraisten tai vaikeissa elämäntilanteissa olevien ihmisten jäämiseen avun, palvelujen ja yhteisöjen ulkopuolelle, ei kehitystä voida pitää hyvänä. Palvelujen muutoskehityksessä on nähty residuaalisia, viimesijaisia, piirteitä. Esimerkiksi toimeentulotuki tarkoitettiin tilapäisiin elämänkriiseihin ja leipäjonot tueksi taloudelliseen ahdinkoon 1990-luvun alkupuolella. Molempien käyttö on pitkittynyt eikä muutosta ole näkyvissä lähitulevaisuudessa. Tehokkuutta ja kilpailutusta korostavat palvelut voivat erikoistua niin, että jotkut asiakkaat joutuvat kafkamaisiin tilanteisiin, jolloin heidän tukemisensa ei kuulu kenellekään. Näin ihmisille ei jääkään muita vaihtoehtoja kuin omaehtoisuus, mikä saattaa purkautua ei-toivotulla ja yhteisöjä ravisuttavalla tavalla.

Kirjoittaja on sosiaalityön professori.

Rahat on loppu TEKSTI Pekka Pennanen

ari vuotta sitten kirjoitin Kajahduksen talouskolumnissa, että talouden tasapaino tulee muuttumaan radikaalisti globaalilla tasolla tulevina vuosina. Sen ennustaminen oli näin jälkikäteen katsottuna naurettavan helppoa. Länsimaat ovat nyt entistä syvemmällä velkasuossa, ja Kiina pystyy toimimaan yhä suuremmalla skaalalla maailmanmarkkinoilla valtavien valuuttavarantojensa turvin. Pari euromaata keikkuu jo konkurssin partaalla, eikä velkakriisi ole näillä näkymin juurikaan laantumassa. Samalla Yhdysvaltojen talouden yllä leijuu kaksoistaantuman uhka.

Velkakierteeseen ajautuneen Kreikan tilanne on ta loudelliselta kannalta suorastaan lohduton. Kreikka ei koskaan pysty maksamaan velkojaan takaisin, se olisi hyvä myöntää myös poliittisella tasolla. Kreikassa tarvitaankin rankkoja rakenteellisia uudistuksia, joita on pantattu aivan liian pitkään. Lisärahan lapiointi ei kuitenkaan ratkaise Kreikan kriisiä, vaan sillä on tarkoitus pelata aikaa. Ongelmallista on myös se, että toisen euromaan taloudellinen auttaminen on vastoin Maastrichtin sopimuksen 125. artiklaa. Sopimus kieltää muita euromaita puuttumasta toistensa talousongelmiin. Nyt säännös on kuitenkin vesitetty täysin. Näyttää yhä ilmeisemmin siltä, että tämän sopimuksen rikkominen on ollut suunnaton virhe. Nyt tämän virheen karvaita hedelmiä korjataan, ja hevoskuuri tulee olemaan rankka. Kreikka olisi heti ongelmien alkuvaiheessa pitänyt ehdottomasti jättää IMF:n ja velkojiensa käsiin. Kollektiivinen vastuu valtiollisista veloista on kestämätön ja käsittämätön ajatusvirhe. Nyt olisikin parasta päästää Kreikka hallittuun velkasaneeraukseen, se olisi mahdollisesti myös nopein tie ulos kriisistä.

Markkinoiden heilahtelut koskevat päinvastaisesta vakuuttelusta huolimatta myös Suomea. Emme ole lintukoto tuolla jossain, vaan velkaantuva maa, jonka julkisen sektorin tuottavuus ei ole noussut samaa tahtia yksityisen sektorin kanssa. Kestävyysvajeen kannalta on hankalaa, että Suomen kokoisessa maassa julkisella sektorilla työskentelee noin 27 % työvoimasta. Se on yli neljännes

työntekijöistä. Julkinen sektori on tietenkin tärkeä ja joiltain osin korvaamaton, mutta sieltäkin on aiheellista leikata turhia ja tehottomia osia pois. Päällekkäisten toimintojen ja haitallisen byrokratian karsimisesta olisi hyvä aloittaa. Myös laadulliset järjestelyt tulisivat tarpeeseen, koska samalla ne sekä toisivat säästöjä että parantaisivat palvelutasoa. Lisäksi lienee selvää, ettei julkinen sektori voi toimia tulevalla palkkaneuvottelukierroksella enää palkkajohtajan roolissa. Se olisi kestämätöntä.

"Kollektiivinen vastuu

valtiollisista veloista on kestämätön ja käsittämätön ajatusvirhe.

Muutamassa vuodessa Suomen valtionvelka on kivunnut noin 80 miljardiin euroon. Tästä 25 miljardia menee elvyttävän talouspolitiikan piikkiin, joka on sinänsä ollut järkevää ja työllisyyttä tukevaa. Emme kuitenkaan voi jatkaa velkaantumista nykytahtia, vaan menoja on karsittava ja rakenteellisia uudistuksia tehtävä. Velkaantumisesta huolimatta Suomi on kuitenkin ylivelkaantuneista euromaista eräs vähiten velkaantunut. Tosin huolestuttavaa Suomen velkaantumisessa on se, että velasta noin 90 % on ulkomaisessa omistuksessa. Velan määrä tuleekin lähiaikoina kasvamaan, koska syömävelan lisäksi EU:n väliaikaisen kriisirahaston takuut ovat paisuneet Suomen osalta jo 14 miljardiin euroon. Se on yli neljännes valtion vuosibudjetista ja myös todella ruma lahja tuleville sukupolville. Lasku tästä kaikesta lankeaa suomalaisille veronmaksajille.

"Lasku tästä kaikesta

lankeaa suomalaisille veronmaksajille.

Valtiosihteeri Raimo Sailas on tuonut hyvin selkeästi esille, etteivät nykyisen hallituksen suunnittelemat leikkaukset riitä pienentämään budjettivajetta riittävästi. Hänen mukaansa tarvitaan järeämpiä keinoja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi. Sailas toteaa muun muassa erilaisten asumisen tukien nostavan asumisen hintaa, joten niistä voitaisiin mahdollisesti tinkiä. Myös kuntarakenne kaipaa hänen mukaansa remonttia, koska nykyisenlainen järjestelmä on kallis ja tehoton. Haastavassa tilanteessa tarvitaan tiukkaa budjettikuria ja turhien rönsyjen karsimista.

"menettää Verotuloja valtio

vuositasolla harmaan talouden vuoksi arviolta 4-5 miljardia.

Hallitus saisi merkittäviä säästöjä aikaan myös puuttumalla tehokkaammin harmaan talouden torjuntaan. Tähän mennessä toiminta on ollut säälittävää näpertelyä, koska siihen ei näytä löytyvän tarvittavaa poliittista tahtotilaa. Kokoomus ja RKP torppasivat taannoin monia harmaan talouden rajoittamiseen tähtääviä toimia, joten puolueiden omat intressit asian tiimoilta lienevät vähintäänkin kyseenalaisia. Eräiden arvioiden mukaan harmaa talous maksaa Suomelle vuodessa noin 10–14 miljardia euroa. Verotuloja valtio menettää vuositasolla harmaan talouden vuoksi arviolta 4-5 miljardia. Meneillään oleva velkakriisi on ennen kaikkea osoitus poliittisesta taitamattomuudesta ja lyhytnäköisten etujen tavoittelusta, joka on johtanut kokonaiset valtiot vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Talouden kannalta mieletön EU-tasoinen yhteisvastuun idea pahentaa tilannetta entisestään. Nyt hankalassa tilanteessa on kuitenkin luovittava eteenpäin ja koetettava löytää parhaita mahdollisia ratkaisuja. Monet päätökset tulevat olemaan ikäviä, mutta ne ovat kuitenkin edessä, eikä niiden lykkääminen ole enää järkevää. Yhtälö on kaikkiaan hankala, mutta strutsitaktiikka ei tilannetta paranna. Kova tauti vaatii kovat lääkkeet. Kirjoittaja seuraa velkakriisin kehittymistä saunomisen ohella.

Fuksiaisten Kajahdusrastin anti Stigman ja Stydin fuksiaisissa 2011 fuksiryhmät kirjoittivat Kajahduksen rastilla jutun fuksisyksystään. Jokainen ryhmä piirsi lisäksi fuksisyksystään kuvan – kuka korostaen päätoimituksen ulkoisia avuja, kuka keskittyen eksistentiaaliseen ilmaisumuotoon. Rastin voittajajoukkue P****magneettien juttu sekä kuvitus pääsivät myös Kajahduksen sivuille. TEAM P****MAGNEETIT Fuksisyksy 2011 on ollut mahtava. Meidät, pienet fuksit, on otettu avosylin vastaan. Enää en voisi kuvitellakaan opiskelevani esim. ammattikorkeakoulussa. Minusta myös oppiaineeni yhteiskuntapolitiikan professorit, J.P. Roos ja Risto Eräsaari vaikuttavat kiinnostavilta ja inspiroivilta. Erityisen paljon minua kiinnostaa järjestötoiminta ja Kajahdus-lehden toimitus. Syksyn huippukohtia ovat olleet Kannun fuksisuunnistus ja Stigman ja Stydin fuksiaiset. Niissä keskityttiin hävyttömyyteen, yläastetasoiseen huumoriin ja juomiseen, toisin sanoen olennaiseen. Opiskelu on edelleen mysteeri, eikä se olekaan merkittävää. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa on korostettu, että opiskella ehtii mutta fuksisuunnistus on vain kerran elämässä. Once in a lifetime -tilaisuus! Tämähän on juuri sitä mitä olen halunnut tehdä koko elämäni. Aion ottaa fuksisyksystä kaiken irti. Tähän mennessä on oltu jo Suomen Pankilla ilman vaatteita sekä krapulassa luennolla. Odotan hienoa syksyä sekä antoisaa opiskelua. Tiedon jano on kova! Kisa oli kova, joten päätimme julkaista myös rastilla toiseksi tulleen joukkueen jutun:

kuva:net efekt (flickr)

TEAM MAMMAT Fuksisyksy alkoi kosteissa merkeissä 30.8.2011. Valitettavasti kaikilla ei ollut sateenvarjoja mukana, mutta niinhän sitä sanotaan, että sopu sijaa antaa, joten ohikulkija saattoikin nähdä kaksi toisilleen tuki tuntematonta pikkuruista fuksia toisiinsa kietoutuneina saman sateenvarjon alla. Vaikka syksy onkin ollut sateinen, ovat tutorit ja etenkin Kajahduksen toimitus tuonut valoa sateen keskelle. Tosin kaikkia ei sade ole haitannut, Jennikin ui Mantalla ihan keskellä kirkasta päivää, vapaaehtoisesti! Monta kertaa olen ehtinyt blondina eksyä kampukselle, mutta aina perille löytänyt! Kaikki eivät kuitenkaan perille löytäneet yhtä helposti. Eräskin fuksi harhaili heti ensimmäisenä yönä yliopiston avajaisten jälkeen aivan v***n kännissä pitkin Töölöä. Hänellä ei suinkaan ollut vaikeuksia suunnistaa keskustakampuksella vaan – kuinkas onkaan, kotiinsa. Ensimmäiset luennot professori Maritta Törrösen johdolla olivat antoisaa Kyösti Raunion kertausta. Myös tilastotiede ja julkisoikeus innostavat. Ja vaikka ei olisi julkisoikeuden kurssille (käyn sitten ensi syksynä heti!) niin kaikki muukin opiskelu maistuu yhtä mannalle. Mannapuuro oli hyvä aamupala fuksille, kun piti lähteä kouluun ensimmäisenä jännittävä orientaatiopäivänä. Oppiaine-esittelyssä Maija-fuksi avasi suunsa väärässä paikassa saapuessaan myöhässä paikalle, mutta prof. Maritta Törrönen suhtautui uuteen keltanokkaan lempeästi.

VAM MA I ST E N VA TEKSTI JA KUVAT Veli Airikkala

ehitysvammaiskeskustelussa puhujina toimivat usein edunvalvojat, lainsäätäjät sekä eri alojen asiantuntijat. Neurofysiologiaan erikoistunut lääkäri esittää uusimpia hoitomenetelmiä sosiaaliministeriölle samalla kun lähi- ja omaishoitajat kertovat arkipäivän vaikeuksista; sosiaalityöntekijä pyrkii luovimaan byrokratiaviidakossa samalla kun seksuaaliterapeutti kertoo uusimmassa kirjassaan kehitysvammaisten teinien patoutumista. Kaikkia yhdistää yhteinen tekijä ja (useimmiten) halu auttaa – mutta missä on asianomainen itse?

ri niinkin yksinkertainen asia, kuin heterogeenisen ryhmän homogenisointi aiheuttaa ongelmia, jotka olisivat käytännössä hyvinkin helppoja ratkaista. Puhe- ja liikuntakyvyttömästä autistista on pitkä matka lievästi kehitysvammaiseen, asioita sisäistävään ja niihin osallistumishaluaan osoittavaan kuntoutujaan; viimeistä harvoin kuitenkaan kuunnellaan suoraan.

kuva:net efekt (flickr)

Kajaanissa järjestettiin alkusyksystä kehitysvammaisen aloitteesta kyselytunti muutamalle kansanedustajalle. Arkadianmäkeä edustamassa olivat Raimo Piirainen (sd.), Eero Suutari (kok.) ja Pentti Kettunen (ps.). Kyselytunnin hedelmiksi voidaan laskea vammaisten Vammaiset usein nipuosoittama halu tehtetaan omaksi vähemdä työtä ja koulutmistöksi erittelemättä tautua; asia, mikä nyt sen koommin vamman on paikoin hyvinastetta, laatua ja kompkin hankalaa alueelleksisuutta. Tältä pohlisten eroavaisuuksijalta usein luodaan laen takia. Asuntojen keja ja säännöstöjä, jotpuute oli kuitenkin ka liian harvoin palveasia, joka nousi ylitlevat tarkoitustaan. Asise muiden: vammaiasta on ulkopuolisena set haluavat mahdolhelppo voivotella, sillisuuden muuttaa ja lä kehitysvammaisiin itsenäistyä kykyjenliittyvä problematiiksä mukaan. Resurska on monimutkainen Outi on näytellyt Pekka Karjalaisen ”Vähän kunnioitusta”- elokuvassa ja toivoo elokuvaroole- sit, byrokratia ja poja annettujen resurssien ja jatkollekin. Sillä välin hän työskentelee Rinnetuotteen PR-naisena. liittisen päätöksenpuitteissa erittäin vaiteon kiemurat ovat olleet muutamia syitä asuntotarjonnan vähäisyy”Puhe- ja liikuntakyvyttömästä autistista delle. Valtioneuvosto on kuitenkin tammikuussa on pitkä matka lievästi kehitysvammaiseen, 2010 periaatepäätöksessään asettanut tavoitteeksi, asioita sisäistävään ja niihin osallistumisettä vuosina 2010-2015 tuotetaan kehitysvammaihaluaan osoittavaan kuntoutujaan." sille 600 asuntoa vuodessa. Kunnianhimoinen tavoite, joka onnistuessaan merkittävästi lieventää kea hoitaa kaikkia miellyttävällä tavalla. Silti juukehitysvammaisten asuntopulaa. Tavoitteen rea28

ALLAN K U M O U S listisuus on nykyisten talousvaikeuksien puitteissa tosin kyseenalaista.

”Asiat muuttuvat, mutta muutoksen aikanakin ihmisistä on huolehdittava. Aikaan syntyneitä palvelutapoja ei pitäisi purkaa ellei ole uutta, millä korvata."

usein kaavamaisin keinoin. “Tunnetta ja sen mukanaan tuomaa ääntä on julkisuudessa niin paljon mukana, että kaikki näkökohdat - äänet - eivät kuulu. Usein juuri pienen vähemmistön eli kaikkein vaikeimmin vammaisten ja eniten tukea tarvitsevien tarpeet jäävät kovin vähälle huomiolle ja palvelujärjestelmäratkaisujen pitkäaikaisvaikutukset arvioimatta.”

Kajaanin kyselytunti oli yksi monesta tapahtuVähemmistö luokitelmasta, joiden tarkoitus laan yksilö- ja ryhmäon ollut nostaa kehityskohtaisista eroavaivammaiset osallistumisuuksistaan huolimatsen keskipisteeseen. Keta kollektiiviksi. Oli hitysvammaisten etuja kyse sitten resurssiajavia järjestöjä on luen puutteesta, julkisen kuisia ja oikeuksia vaamielipiteen laadusta livia lakeja laaja kirjo. tai henkisen pääoman Mistä on siis kysymys, vajavaisuudesta kolkun kehitysvammaislektivisointi on klaskeskustelu vaikuttaa sikoksi muotoutunut paikoin niin tabulta? yhteiskunnallinen reOvatko aihe ja asianaktiopa, josta tuskin omaiset vielä niin eriskoskaan päästään kotyksissä muusta yhteiskonaan eroon. kunnasta, että siitä on vaikea puhua vaivauOnko sitten holhoava tumatta tai vajoamatta pohjoismaalainen hypaternalismiin? Vai onvinvointivaltio vastaus ko kehitysvammaisten ongelmiin? Vai olisiagenda ja rooli yhteisko näennäisen epävarkunnassa sittenkään yhmalta vaikuttava katotään sen enempää esillilais- välimerellinen, lä mediassa ja keskussuurelta osin vapaaehtelussa? Markus Kastoistoimintaan peruski, Rinnekodin johtajatuva malli lievemmin ylilääkäri jo 17 vuoden paternalistinen ja näin ajalta näkee kehitys- Ajan kuluminen on merkitty muistiin bussipysäkin ilmoitustaululle. integroivampi, vähemvammaisten julkisuumän vääristelevä ja tabuja murskaava? Kärjistetysti joku voisi sanoa, et”Kärjistetysti joku voisi sanoa, että Pohtä Pohjoismaissa vammaisia auttaa kylmä laki, joismaissa vammaisia auttaa kylmä laki, Välimerellä heitä auttaa vapaa tahto. Asia on kuiVälimerellä heitä auttaa vapaa tahto." tenkin moniulotteisempi eikä lakiin kirjattu oikeus saisi olla pois auttamiskulttuurin kehittymiden aaltoliikkeenä, joka kollektiiviseen käsitteeseltä. Myös ylilääkäri Kaski näkee Pohjoismaalaiseen paneutuessaan tuo julkisuuteen usein pyrkisen (Suomen tapauksessa hyvinkin kuntakeskeimyksiä ratkaista palvelutarpeet yksinkertaisin ja sen) mallin parhaiten takaavan kehitysvammaisen 29

ti katsomiselle: “lakisääteisyys takaa minimitason mutta ei välttämättä kaikkia niitä palveluja, mistä asiakas hyötyisi. Alihoitoa tapahtuu edelleen niissä tapauksissa, kun asiakas ei osaa syystä tai toisesta käyttää palveluita. Iso kysymys on myös, suunnitellaanko sosiaali- ja terveyshuollon palvelut käyttäjien vai oikeutettujen mukaan; tutkivan sosiaalityön pitäisi löytää nykyistä tehokkaammin palveluihin oikeutetut. Ongelma on kuitenkin viime kädessä se, että kunnat toimivat määrärahojen puitteissa eikä niillä ole varaa laajentaa toimintaansa.” Lainsäädäntöä ajateltaessa Kaski huomauttaa niiden lähtevän yksilöllisyysperiaatteesta ja kehitysvammalakikin on asiakaslähtöinen: asioita tehdään ja hoidetaan kehitysvammaisten kanssa. Kun henkilö ei kykene ilmaisemaan ajatuksiaan dialogi hoidetaan pääosin lähiomaisia kuunnellen. Ajatus on siis kohdallaan ja suunta oikea eikä historiaa saisi Kasken mukaan vääristellä vaan tarkastella konteksti huomioon ottaen. ”Mahdollisuudet ovat aikaan sidottuja. Tärkeää on selvittää, missä määrin yhteiskunnan mahdollisuudet ja organisatoriset rakenteet mahdollistavat yksilökohtaisen huomion. Asiat muuttuvat, mutta muutok-

sen aikanakin ihmisistä on huolehdittava. Aikaan syntyneitä palvelutapoja ei pitäisi purkaa ellei ole uutta, millä korvata”. Vammaisten kohtelu on historiallisesta perspektiivistä ollut hyvinkin julmaa, aina antiikin aikojen suoranaisesta surmaamisesta, nykyisten ”sivilisoituneempien” yhteiskuntien hiljaisemmista eristämisistä. Poissa silmistä, poissa mielestä. On täysin historiallisten kehityskulkujen ja kulttuurissosiaalisten normien varassa, kuinka nykyajan yhteiskunnat kohtelevat heikoimpiaan. Alati pinnalla käytävä keskustelu tehokkuudesta ja taseista saa epäröimään yhteiskuntien kykyjä pitkäjänteiseen ja puhtaasti inhimilliseen kykyyn hoitaa heitä, joilla on olemattomat tai hyvin vähäiset kyvyt tuottaa materiaalista pääomaa takaisin heitä auttavalle yhteiskunnalle. Henkistä pääomaa he voivat antaa enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Mikä on vammaisten vallankumous? Se voi olla itsenäinen asuminen. Se voi olla opiskelupaikka. Se voi olla mielekäs päivätoiminta. Aloitetaan niistä.

Porukka pihatöissä. Rinnekoti järjestää erilaista työ- ja harrastetoimintaa, joihin osallistutaan mahdollisuuksien mukaisesti.

kuva:net efekt (flickr)

History repeats itself, first as tragedy, second as farce. - Karl Marx Kuva: Iiris Annala 31

SOSI A A L INEN Kun 83-vuotias isoäitini oli nuori, ei ollut kännyköitä, televisioita eikä tietokoneita. Koska yhteyden pitäminen oli sen verran hankalampaa, lähes kaikki ystävät olivat samalta paikkakunnalta. Isoäitini mukaan seuraavasta tapaamisesta jossain paikassa sovittiin etukäteen. Ajoissa oli oltava, koska ei ollut mitään keinoja ilmoittaa ystävälle myöhästymisestä. Tekstiviestien sijasta kirjoitettiin kirjeitä. Ne olivat ehkä hitaampia, mutta bittiavaruuteen katoamisen sijasta kirjeet olivat pysyvämpiä. Niitä on hänellä vieläkin tallella piirongin laatikoissa. Isoäitini teki myös huomion siitä, että ihmiset olivat arjessa enemmän tekemisissä keskenään silloin kun televisiota ei vielä ollut. Entä miten asiat ovat nyt? Teknologia mahdollistaa, että parilla napin painalluksella voi tavoittaa ihmisiä ympäri maailmaa. Toisin sanoen teknologia on luonut ihmisen sosiaalisen ympäristön aivan uudeksi, tai tai ainakin muuttanut sitä huomattavasti. Välimatkat ihmisten välillä ovat pienentyneet, koska yhteydenpito on paljon helpompaa. Itse joskus mietin, miten selvittiin aikana, jolloin ei ollut vielä kännyköitä. Tapaamisen sopiminen tuntuisi miltei mahdottomalta ilman puhelinta. Tänä päivänä lapsille annetaan matkapuhelin melkein jo heidän syntyessään. Itse sain kännykän vasta 11-vuotiaana. Nykyajan mittapuulla se olisi ollut auttamattomasti liian myöhään.

miltei kenelle tahansa, jonka nimen vain muistaa. Mitä enemmän kavereita on, sitä parempi. Ja sitten ei edes tervehditä kadulla vastaan tullessa. Joillekin voi virtuaalielämästä tulla niin paljon tärkeämpää, että oikeat ihmissuhteet jäävät vähemmälle. Nettiriippuvuus ei enää ole harvinaista. Tietokone ei kuitenkaan koskaan voi korvata oikeaa ihmistä. Uudessa teknologiassa on hyviäkin puolia. Internet tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua ihmisiin, jotka jakavat samoja kiinnostuksen kohteita. Myös tiedonhaku, tapahtumien järjestäminen ja oman mielipiteensä esilletuominen on helpompaa kuin koskaan ennen. Edistys on muuttanut paljon sosiaalista kanssakäymistä, mutta voiko kehitystä pitää positiivisena asiana? Se riippuu paljolti meistä itsestämme ja siitä, miten kohtaamme uuden sosiaalisen ympäristön. Osaammeko suhtautua siihen kriittisesti, vai menemmekö vain sokeasti massan mukana?

Ystävieni mielipiteitä facebookista: Mirkka, miksi liityit Facebookiin? Halusin kokeilla millainen uusi sosiaalinen media on. Kaverit myös yllyttivät liittymään siihen. Miksi poistuit Facebookista? Facebook vei liikaa aikaa. Oli myös hyvin vaikea määritellä ketkä facebook-kavereista saivat nähdä oman profiilini tilapäivityksiä. En siis ole enää Facebookin käyttäjä.

kuva:net efekt (flickr)

Yksi kaikista tietotekniikan mullistavimmista keksinnöistä on Facebook, tai ainakin suosituimmista, sillä Facebook on ”in”. Tässä uudessa sosiaalisessa mediassa todellisuus näyttäytyy kaikessa raakuudessaan. Facebookissa näkee suoraan toisten yksityiselämään ja ystävyyssuhteisiin. Toisten vakoilu on helpompaa kuin koskaan ennen. Facebook-kavereiden keräily on aika yleinen harrastus. Kaveripyyntöjä lähetetään

A LL A NK UMOUS(KO?) Veera, mitä mieltä olet Facebookista tai mitä ajatuksia se herättää sinussa? Minulla on Facebookiin eräänlainen viha – rakkaus -suhde. Facebook on omalla tavallaan ahdistava; siellä pitäisi joka päivä käydä katsomassa ihmisten tilapäivityksiä. Silloin kun Facebookissa käy niin mietityttää että kelle kaikille pitäisi vastata ja mitä kommentoida. Ärsyynnyn Facebookista. Kuitenkin pysyn sivuston käyttäjänä, koska siitä on joskus hyötyä.

Pauski,, miksi liityit Facebookiin? Siirryin Facebookin käyttäjäksi sosiaalisen paineen takia. Sivuston avulla pysyn myös yhteydessä ystäviini. Mitä Facebook sinulle merkitsee? Sivusto merkitsee minulle yhteydenpitoa. On myös mukava käydä katsomassa mitä ystäville kuuluu.

TEKSTI: Laura Ollila

SPANISH REVOLUTION

- kun tyytymättömyys kävelee kaduille TEKSTI JA KUVAT Minna Nurminen

On aamu. Ihmisiä ahtautuu tuhansittain Puerta del Solin aukiolle. Osa nukkuu yhä teltoissa. Hallintorakennusten julkisivut peitetään julisteilla, kuvilla ja iskulauseilla. Päivä on nousemassa. Patsaat koristellaan julistein, kyltein ja rekvisiitoin. Turistit sulautuvat hämmentyneinä ihmismassaan. Ilta laskeutuu. Valot syttyvät ja noin 30 000 espanjalaista osoittaa mieltään, joku aloittaa spontaanin laulun, kymmenet liittyvät ympäriltä säveleen, toinen soittaa kitaraa, joku pitää puheenvuoroa. On kolmekymmentä astetta lämmintä ja toinen varvastossuistani hajoaa. Samaan aikaan joukko espanjalaisia päättää kävellä protestiksi Barcelonasta Madridiin. Tuntuu, kuin sana ”democracia” olisi kaikkien huulilla.

People of Europe Rise Up Espanjan vallankumouksen on tähän asti ymmärretty viittaavan vuonna 1936 Espanjan sisällissodan aikana puhjenneeseen työläisten sosiaaliseen vallankumoukseen. Osa kansasta yritti estää Francisco Francoa nousemasta valtaan ja johtamasta falangistihallitusta arvonimellä "El Caudillo de España". Kevät 2011. Kansa nousee jälleen vastarintaan. Toukokuun puoliväli 2011. Paikallisvaalit ovat käsillä ja tunnelma muuttumassa kiihkeäksi. Protestit ja tyytymätön poliittinen ilmapiiri konkretisoituvat suurimmalla volyymilla yhdellä Madridin tunnetuimmista ja vilkkaimmista aukioista, Puerta del Solilla, jossa kymmenen katua yhtyy erilaisten hallintorakennusten ja kaupan keskusten ympäröimänä. Tuhannet nuoret lähtevät kaduille majoittuen Madridin keskustaan uhmaten samalla viranomaisten käskyjä. Tungos on valtava. Jos tahtoo Puerta del Solin toiselle puolelle, on kierrettävä sivukatuja. Metroon on turha ajatellakaan yrittävänsä päästä. Osasta nuorista näkee heidän yöpyneen aukion laidoilla jo päiväkausia. Tunnelma on kuuma, mutta sopuisa. Kaikki aukiota ympäröivät hallintorakennusten seinät on vuorattu lapuilla, julisteilla ja iskulauseilla. Metroasemien sisäänkäyntejä ei erota postereiden ja lappujen seasta, koko alue on yhtä suurta mielipiteiden värikästä näyttämöä. Auringon portin aukio kylpee valojen, sanojen ja pinnalle syöksyvien ajatusten aalloissa. Samaan aikaan mielenosoitukset leviävät ja ihmisiä leiriytyy keskustoihin 70 Espanjan eri kaupungissa. Same bosses – same fight Mikä saa kansan osoittamaan mieltään kaduilla ja aukioilla? Suurimpana syynä Espanjassa nähdään kasvaneet työttömyysluvut erityisesti nuorten keskuudessa, sekä tyytymättömyys poliittisia päättäjiä ja hallintoon pesiytynyttä korruptiota kohtaan. Kapitalistisen järjestelmän rattaat ovat kovat, jos niiden toimesta tulee yliajetuksi. 35

Asuntokuplan puhkeaminen vuonna 2008 sysäsi Espanjan talouden kriisiin, jonka seurauksena pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron johtama sosialistihallitus oli pakotettu tekemään tiukkoja säästötoimia. Eniten leikkauksista kärsivät nuoret ja pienituloiset, kuten yleensä. Suurin osa mielenosoittajista on nuoria. Espanjan työttömyysprosentti oli paikallisvaalien aikaan yli 21 prosenttia. Kaikista Espanjan 18 - 25 vuotiaista noin 45 prosenttia on työttömänä. Suurella osalla nuorista ei ole varaa muuttaa pois kotoa, saati opiskella paikoin korkeidenkin lukukausimaksujen vuoksi. Spanish Revolution - 189 530 likes Espanjan mielenosoituksissa otettiin mallia ja innoitusta arabimaiden kuohunnasta. Mielenosoitusten aikana sosiaalinen media ja blogit täyttyivät värikkäistä kuvista ja kommenteista reaaliajassa. Twitter ja Facebook näyttelivät päärooleja mielenosoitusten kokoonkutsumisissa. Spanish Revolution - 189 530 likes. Ni estudian ni trabajan Espanjassa puhutaan ni-ni-sukupolvesta, joka ei opiskele eikä käy töissä (ni estudian ni trabajan). Ni-Ni-liikkeen vahvistuminen hermostutti molemmat valtapuolueet, sosialistisen PSOE:n (Partido Socialista Obrero Español ) ja keskustaoikeistolaisen PP:n (Partido Popular). Ni-ni-liike julistautui sitoutumattomaksi: ”Ni PP ni PSOE”. Liike protestoi maan kaksipuoluejärjestelmää ja korruptoitunutta hallintoa, ja vaati pankkien ja suuryritysten vallan vähentämistä. Liike kehottikin ihmisiä ennen vaaleja olla antamatta ääntään kummallekaan valtapuolueelle. Useat vaalien ehdokkaista olivat samaan aikaan tutkinnassa korruptioepäilyjen vuoksi. Internetissä perustettiin keskusteluryhmiä kuten ’Todelliseen demokratiaan ja heti’, ’Nuoriso vailla tulevaisuutta’ tai ’Jätä äänestämättä’. Mielenilmausten epävirallisena pamflettina toimi ranskalaisen Stéphane Hesselin kirja ”Indignez-vous!” (suom. Suuttukaa!), joka kritisoi rahan, median ja pankkien ylivaltaa sekä tuloerojen kasvua. 36

No nos representan Puerto del Solin aukiosta on kasvanut kuin kylä keskelle kaupunkia. Mielenosoittajat ovat järjestäneet ruokailupisteitä, lehdistökeskuksen, jopa lastentarhan. Monet ihmiset kuljeskelevat pelkästään aistimassa tunnelmaa, lukemassa kylttejä ja kuuntelemassa keskusteluja. Juopottelu on kielletty ja tunnelma on rauhanomainen. Tätä on kansalaissuuttumus, joka nauttii laajaa kansan tukea ja sympatiaa. Capitalismo=Enfermedad Lopulta opposition suurin puolue, Oikeiston Kansanpuolue (PP) voitti Espanjan paikallisvaalit. Pääministeri José Luis Rodríguez Zapateron sosialistipuolue kärsi murskatappion. Korkea työttömyys uskotaan olevan suurin sosialistipuolueen ääniä syöneistä tekijöistä. Vaikka kaksipuoluejärjestelmä ei tarjonnut mielenosoittajille parempia vaihtoehtoja, eikä äänestämällä uskottu saavan aikaan muutosta, talouslama ei kuitenkaan johtanut äänestysasteen heikkenemiseen, päinvastoin: äänestysprosentti nousi kahdella prosenttiyksiköllä. “This is against the whole system” Lämpimät illat jatkuvat toisensa jälkeen ja ihmiset pysyvät aukioilla ja kaduilla. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Ainakaan kenelläkään ei näytä olevan mihinkään kiire. Oma tila ja istumapaikka otetaan sieltä mistä huvittaa, läheisyys on luonnollista. Joku yrittää myydä kadunkulmauksessa muutamaa suklaapatukkaa ja kokista. Ihmisvirrassa on helppoa liikkua eteenpäin. Virvoittaudumme helteestä kellaripubissa sangrian ja tapasten avulla. Ilta ja yö eivät tee täällä eroa toisistaan. Savukkeita kuluu ja espanjalainen puheensorina pulppuaa joka suunnasta kuin iloisesti virtaava putous. 37

Täällä ei moni osaa englantia. Yritän kysellä ihmisiltä, miksi he ovat täällä tänään. Lopulta kohdalleni osuu sujuvasti englantia puhuva nainen, joka on ollut alusta asti aktiivisesti mukana Madridin mielenilmauksissa. Keskustelumme lopuksi hän katsoo minua pitkään silmiin ja tiivistää: ”This is against the whole system.”

Uusi sarja

Arvaa kuka?

Henkilรถllisyys paljastuu ensi numerossa. Viime numeron Arvaa kuka- palstan oikea vastaus oli Anna-Kaisa Juvonen. Voittajille ilmoitetaan henkilรถkohtaisesti. 39

Karjahdus

Kuvia tapahtumista -Kajahduksen kes채piknik -Stigman ja Stydin fuksiaiset -Stydin kes채piknik -Kannun fuksisuunnistus

Nyt se suu kiinni...

Iriksen ilmeen takana: kes채, aurinko ja Kajahdus.

Kajahdus vastaanottaa HYY:n järjestölehtitukea.

Kun ajattelen vallankumousta, ajattelen sinua, sitä, kun kuljimme osana joukkoa, keskellä katua minua pelotti, kun tiesit, mitä tehdä eikä minulla ollut aavistustakaan. En ole niitä, jotka korottavat ääntään, niitä, jotka kantavat kylttejä, mutta usko se, olen siellä, tulen paikalle.

Petra Malin

KAJAHDUS 3/2011 1/2011

http://issuu.com/kajahdus