Kajahdus 04/09 by Kajahdus

kajahdus 04/09

KAJAHDUS 04/09

Päätoimittaja AKI TETRI Kirjoittajat VELI AIRIKKALA RISTO ERÄSAARI ANNA HURMERANTA HENRIIKKA HÄMÄLÄINEN SIMO S. HÄMÄLÄINEN HANNU-PEKKA KOMONEN MINNA LARVIO ANNE-MARIA LEHMONEN TIINA LEINO PETRA MALIN MINNA NURMINEN ANNA PARACZKY PEKKA PENNANEN PEKKO PISTOKOSKI JONAS SJÖBLOM AKI TETRI Valokuvat ANNA HURMERANTA KAMOMILLA ILMONEN SATU LINDHOLM PEKKO PISTOKOSKI STIGMAN KUVAGALLERIA Taitto ANNA NÁDASI AKI TETRI

SISÄLLYS 3

PÄÄKIRJOITUS

NYKYISYYKSIEN YHTEISÖ

SOSIAALITYÖTÄ YHTEISÖLLISYYDEN KIPUPISTEISSÄ

AINEJÄRJESTÖJEN BILEET - PIENEN PIIRIN PUUHASTELUSTA ETEENPÄIN

TIEDEYHTEISÖ?

Paino PICASET OY, HELSINKI 2009 Painos 200 kpl

JA TAPAHUI NIINÄ PÄIVINÄ...

EN ANTANUT SINULLE NIMEÄ

Julkaisija STIGMA RY, HELSINGIN YLIOPISTON SOSIAALIPOLITIIKAN JA SOSIAALITYÖN OPISKELIJAT

KARJAHDUS

MITÄ ON SYRJÄYTYMINEN?

VALTSIKALAISEN SOSIAALISET MEDIAT

Stigma ry, Snellmaninkatu 10 00014 HELSINGIN YLIOPISTO aki.tetri@helsinki.fi

SADVENTURES

PENNANEN

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ

blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti

ME LAULOIMME YHDESSÄ KIRKAA

Kajahdus lisää yhteisöllisyyttä!

PUHEENVUORO

KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

DAVID ON SEKSUAALINEN VALINTA

Tämä lehti on netissä.

KAJAHDUS 04/09

PÄÄKIRJOITUS AKI TETRI Viimeisen vuoden kuluessa olen kysynyt usein itseltäni, mikä on ainejärjestölehden tehtävä. Vuoden alussa päätoimittajuuttaan aloitteleva fuksi oli täynnä ideoita ja intoa, ja ensimmäisen lehtikokouksen hurmoksen siivittäminä olimme tekemässä hienompaa ja loistokkaampaa Kajahdusta. Halusimme kirjoittaa monipuolisia juttuja, jotka yhdistäisivät laitoksen opiskelijoita, sekä rakentaisivat siltoja opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Halusimme rakentaa yhteisöllisyyttä. Totuus iski silmille nopeasti. Yhteisöllisyys vaihtui stressaavaan taittoruljanssiin, ja juttujen yhteinen ideoiminen vaihtui satunnaiseen sähköpostiviestittelyyn. Monelta stigmalaiselta jäi Kajahdus Klixin lehtipinoon, eikä ketään tuntunut inspiroivan lehteen kirjoittaminen. Mieleen nousi kysymys: Kenelle me oikein teemme lehteä ja miksi? Vaikka olinkin “aktiivi” omassa ainejärjestössäni, laitoksen henkilökunta tuntui etäiseltä, ja opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä tuntui löytyvän vain parin promillen humalatilan aikana - jos silloinkaan (kts. s. 10).

Olen viimeisen vuoden aikana kuullut usein sanottavan, kuinka yhteisöllisyys on yhteinen asiamme. Jokaisen tulisi rakentaa sitä, niin aktiivien kuin rivijäsenienkin. Lähtökohta on jo itsessään väärä: ei tulisi olla minkäänlaista sisäja ulkopiiriä. Opiskelijoille tulisi olla tarjolla avoimia ja epävirallisia foorumeita, joissa ajatuksia ja mielipiteitä voidaan vaihdella ja heitellä - siitä riippumatta, onko maisterivaiheen opiskelija vai fuksi. Mikäli ainejärjestölehti toimii tämän kaltaisena foorumina, se puolustaa paikkaansa. Mikäli ei, saa toimituskunta katsoa peiliin. Se, miltä ainejärjestölehtemme näyttää tai minkälaiseksi opiskeluaikainen yhteisöllisyytemme muodostuu - jos muodostuu - on täysin meistä kiinni. Tarvitsemme uusia ideoita ja tapoja tehdä asiat entistä paremmin. Toivottavasti Kajahdus on viimeisen vuoden aikana toiminut edes joskus yhdistävänä foorumina. Allekirjoittanut jatkaa ensi vuonna muissa tehtävissä ja onnittelee uutta toimituskuntaa. Kiitoksia kaikille mukana olleille, ja nauttikaa Kajahduksen tarjoamasta yhteisöllisyydestä!

Kajahdus onnittelee Stydiä! KAJAHDUS 04/09

NYKYISYYKSIEN YHTEISÖ

RISTO ERÄSAARI Miten ihmisten keskinäiset ongelmat skandalisoidaan eli saatetaan pahennusta tuottavan tai häpeää herättävän huomion kohteeksi? Ennen kaikkea: mihin perustuu ratkaisevan langettavan tuomion ytimenä oleva kiteytys? Mikä on se luontoon, Jumalaan, perustavaan moraaliin tai ehdottomaan auktoriteettiin vertautuva luja maaperä, jonka nojalla ratkaiseva kiteytys saadaan? Jos leuasta irtoaa hammas, tyhjän kohdan voi näyttää sormella. Merkitseviä ongelmiakin voi osoittaa sormella, mutta mitä se auttaa, jos ei ole sen kontekstia koskevaa tietoa ja sen ymmärtämisessä tarvittavaa uskoa tai luottamusta. Irronnut hammas jättää tyhjän kohdan, mutta pahan ongelman kohdalla elämästä uhkaa

KAJAHDUS 04/09

tulla – kuten Paul Auster kirjoittaa – ”osattomien nimien ja nimettömien osien sekamelska”. Ongelmakohta on onkalo, joka kaivertaa, jota pitää urkkia, joista pitää ottaa selvää, jota harkitaan, pohditaan ja taitavasti selitellään, ja josta aina ollaan eri mieltä. Mutta mihin välienselvittelyn ratkaiseva käänne voidaan perustaa? Miten riskirajat määritellään? Mikä on se tottumuksen mahti, joka vapauttaa meidät tietämättömyydestä? Miten voimme nähdä sen sisälle: tottumushan peittää niin tehokkaasti piiloon itsensä, ettei sitä näytä olevan olemassakaan; se on sekä toinen luonto että sokea piste. Kaikki tässä sanottu, siis skandalisointi, langet-

tava tuomio, ratkaiseva kiteytys ja rajojen määrittely uhkaavat jäädä tyhjän päälle, ellei tavoiteta ongelman ominaislaatua paljastavaa viitepistettä. Jos arviontikykymme ei onnistu tuottamaan ongelmien tunnistamisessa tarvittavia maamerkkeja ja paikannusohjeita, seurauksena voi olla ulkoa tuleva absurdi painostavuus tai sisältä kumpuava salakavala syyllisyys. Miten siis suunnata oma ja toisen huomio viitepisteeseen ja sen kautta ongelmakohteeseen ja joskus jopa tavoittaa sen avulla tolkkua keskinäisesti merkitseviin välienselvittelyihin? Yhteisöjä pidetään sekä orgaanisina elämän välttämättömyyksinä että kaikkien aikojen arvoituksellisimpina sosiaalisina luomuksina. Monet sanovat, että niille on käynyt huonosti. Yhteisöllisyyden kuolemasta puhuneet taitavat kuitenkin olla auttamattomasti väärässä. Yhteisöllisyys nimittäin nostaa päätään sitä mukaan kun yksioikoisen eriytymisen ja erikoistumisen tuottamat vinoutumat kasvavat erikoistumisella saavuttua lisäarvoa suuremmiksi. Kulttuurinen ja yhteiskunnallinen todellisuus ei enää jäsenny eriytymislogiikalla vaan yhdentymispyrkimyksillä. ”Sfäärit” ja ”järjestelmät” – taide ja terveydenhuolto, energia ja

uskonto, politiikka ja talous jne. – limittyvät yhteen. Lisäksi ajan henki rohkaisee osoittamaan kiinnostusta tieteen, taiteen ja designin kaltaisia luovia aloja kohtaan, ylistää persoonakohtaisia taitoja, kykyjä ja hiljaisia tietoja sekä tarjoilee uusien yhdistelmien suomaa rikastuttavaa vuorovaikutusta jopa tuotteistettuna uutena keksintönä. Tuottavatko yhteisöllisyyden eväät myös suojatun sataman ongelmian koskevien kiistojen ja välienselvittelyjen viilentämiseksi? Saadaanko skandalisointiin tai ratkaisevaan kiteytykseen yhteisöllistä yksituumaisuutta, ja voimmeko näin ollen ehkä lähestyä aikaa, jolloin kaikki oli paremmin? Miksi ajatus ei kuitenkaan tunnu kovin uskottavalta? Siksi, että tuollaisen pyrkimyksen mieli ei pohjimmiltaan ole yhteisyydessä (mitä se nyt sitten lopulta onkaan) vaan (vain) sen tihentyviä yhteyksiä käsittelevässä kommunikaatiossa – yhteyksissä ja operaatioissa, jotka eivät varsinaisesti sido, eivät liitä yhteen, eivätkä muotoudu jaetun identiteetin tai yhteisen nimittäjän pohjalta, mutta siitä huolimatta käsittelevät yhteisiä asioita. Tihentyvien yhteyksien moniselitteisyyteen kuuluvat sekä monipuolisuus että monimutkaisuus. Sen tavoittelussa erilaisiin lähteisiin, järjestyksiin, tottumuksiin,

KAJAHDUS 04/09

ajattelutapoihin ja järkeilytyyleihin sovellettava kiihkoton harkinta ja arvostelukyky on kova sana. Mitä se voisi tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, ettei tuomita ja kyykytetä toisia, paljasteta syyllisiä, tavoitella kaiken kattavaa finaalia tai tehdä oikeasssa olemisesta dogmia, vaan pikemminkin varmistetaan ja jopa oikeutetaan alituisiin syytöksiin ja välienselvittelyihin perustuvan todellisuuden olemassaolo. Mikä (kissa) silloin nostetaan pöydälle? Kriittisestä hengestä, vaihtelevista keskustelunaiheista, jopa vastakkaisista ajattelutavoista ja kritiikkityyleistä sekä suuristakin eroista ja erotteluista toisaalta tehdään voimavara ja toisaalta ihmiseksi sanotun otuksen todetaan elävän niissä ja niistä muodostuvassa maailmassa. Kestää ehkä jonkun tovin ennen kuin näin rakentuvan maailman koordinaatteihin saa niin paljon tuntumaa, että pystyy myös ottamaan vastaan seuraavan häkellyttävän ja dramaattisenkin muutoksen. Välienselvittelyn voimavaroin tavoiteltu viitepiste näyttää tarjoavan seuraavan yllätyksen: ei ole helppoa eikä eräässä mielessä enää mahdollistakaan kohdistaa vilpitöntä syytöstä mihinkään erityiseen, vaan koeteltavasta asiasta tulee pohdinnan yhdin. Saman tien tietysti herää kysymys mikä tällai-

KAJAHDUS 04/09

nen koettelupiste lopulta on, sekä mistä – ja kuka – välienselvittelyjen ydinsisällön voi tavoittaa. Se, joka esittää ”laivanhylyn” kuvauksen, vaiko se, joka sieltä on pelastunut. Entä mikä sitten on tarvittava väline ja välitys poliittisessa yhteiskunnassa? ”Politiikka tarkoittaa hyvin hidasta kovien lankkujen poraamista samanaikaisesti intohimolla ja suhteellisuudentajulla varustettuna”, kirjoitti ammattipoliitikkojen fraseologiaa kritisoinut Max Weber esseessään Politiikka ammattina ja kutsumuksena. Syvien lankkujen poraamisen pitää olla mahdollista vaikka ei ole yksieikä samanmielisyyttä. Välienselvittelyn ytimen näyttävät muodostavan ne kysymykset, joihin ei kyetä vastaamaan, mutta joihin silti yhteiskunnan toiminnassa on pakko ottaa kantaa. Samassa tilassa ja ajassa elävillä ihmisillä voi olla monia sosiaalisia maailmoja, joissa he tietäen tai tietämättään toisiaan kohtaavat. Mutta eräässä mielessä he myös keräävät yhteen ne välienselvittelyihin johtaneet kiistat, jotka on kohdattava ja koeteltava. He muodostavat välienselvittelyyhteisön. RISTO ERÄSAARI Kirjoittaja toimii laitoksellamme professorina.

Sosiaalityö yhteisöllisyyden kipupisteissä

Usein sosiaalityö saatetaan mieltää joksikin kaukaiseksi toimistoissa tai ongelmalähiöissä tapahtuvaksi valtion holhoukseksi, johon tavallisella kunnollisella kansalaisella ei ole mitään kosketuspintaa. Rivikansalaisen käyttämät termit, kuten syrjäytyminen ja leimaantuminen sekä muottiin sopeutumaton ja yhteiskunnan hylkiö, ovat kaikki pois pelistä silloin, kun on tekemisissä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Todellisuudessa sosiaalityö voi olla tapaamisia ihmisten luonnollisessa lähiympäristössä yhdessä asukkaiden kanssa tai toimimista paikallisten verkostojen solmukohdissa, spontaanisti kontakteja luoden ja ihmisten elämään osallistuen. Ei kai nyt sentään?

Kyllä vain. Sosiaalityön pääaineopiskelija Vilhelmiina Kemppainen on harjoittelussaan päässyt toimimaan yhdyskuntatyöntekijänä. Yhdyskuntatyöntekijän toimintakentäksi määritellään nimenomaan tietty asuinalue, joten työtä tehdäänkin asukkaiden, ei asiakkaiden kanssa. Yhdyskuntatyöntekijän työnkuva on monipuolinen. Erityisesti verkostoituminen ja yhteistyö asuinalueen eri toimijoiden kanssa ovat olennainen osa yhdyskuntatyöntekijän arkea. ”Yhdyskuntatyöntekijä voi astua kuvioihin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa asukkaiden keskuudessa on syntynyt huoli jonkin yhteisen alueen turvattomuudesta. Työntekijällä on mahdollisuus ja keinot kutsua

KAJAHDUS 04/09

eri yhteisöjä, verkostoja ja toimijoita yhteen esimerkiksi yhteisen aluefoorumiin, jossa paneudutaan miettimään yhdessä ongelmalle ratkaisukeinoa.” Toimintatavassa voi nähdä myös uudenlaisen toimintakulttuurin herättelemistä, kuten puitteita uudenlaiseen yhteisöllisyyteen ja asukkaiden osallistamiseen. Voisiko yhdyskuntatyö antaa uusyhteisöllisyyden ja osallistamisen lisäksi jopa suuntaviivoja ja kulttuurisia malleja uudenlaiseen lähidemokratiaan?

Luovaa työtä Vilhelmiina Kemppainen viihtyy harjoittelupaikassaan. Työn miellyttäväksi puoleksi hän mainitsee

KAJAHDUS 04/09

mahdollisuuden toimia koko ympäristön toimijakentän kanssa. ”Hyvä asia työssä on erityisesti jalkautuminen. Työssä mennään sinne, missä asuinalueen ihmiset ovat. Näin nähdään asukkaat heidän omassa ympäristössään, ryhmissään ja toimitiloissaan ja sitä kautta työskennellään monenlaisten yhteisten asioiden vuoksi.” Asukkaiden kohtaaminen heidän omassa lähiympäristössään edellyttää sosiaalityöntekijöiltä luovuutta, mutta asuinalueella toimiminen tuo toisaalta luontevuutta sosiaalityöhön. ”Toimistokäynnillä joku saattaa vaikuttaa heikolta ja epävarmalta, mutta tutummassa ympäristössä asukkaat ovat usein hyvinkin vah-

voja. Voimavarojen hahmotus on silloin eri tasolla. Tämä on nimenomaan se kohta, joka avaa silmiä ja tuo mukaan uusia näkökulmia”, luonnehtii Kemppaisen käytännön opettaja, yhdyskuntatyöntekijä Seija Välimäki-Adie.

Sosiaalityön haasteet ja uudet tuulet Asuinalueella tehtävä sosiaalityö on myös haasteellista. Kemppaisen mukaan yhdyskuntatyön haasteena on eri ryhmien osallistaminen. Vaikka työn lähtökohtana on asukkaiden ja asuinalueen tarpeet, osallistumisen ollessa vapaaehtoista voi haasteeksi muodostua tekijöiden vähyys ja sitoutumisen puute. Erityisesti yhdyskuntatyöntekijän tehtävänä on tukea niiden ryhmien osallistumista ja ääntä asuinalueella, jotka ovat jo lähtötilanteessa heikommassa asemassa. Haasteista huolimatta Kemppainen ja Välimäki-Adie näkevät yhdyskuntatyön antoisana ja mielenkiintoisena. Yhdyskuntatyötä tehdään monenlaisilla koulutustaustoilla. Välimäki-Adie että Kemppainen näkevät, että sosiaalityöntekijöillä on annettavaa yhdyskuntatyölle. ”Sosiaalityön koulutus antaa valmiuksia hahmottaa yhteiskuntaa ja sen eri tasoja. Tämän avulla sosiaalityöntekijä pystyy ymmärtämään

laajemmin erilaisia ongelmakohtia ja syy- ja seuraussuhteita,” Kemppainen kiteyttää. Kun sosiaalityöllä on niin paljon annettavaa yhdyskuntatyölle, miksei yhdyskuntatyöllä voisi olla myös annettavaa sosiaalityölle? Jutustelu haastateltavien kanssa etenee kysymykseen siitä, miksi yhdyskuntatyö on edelleen sosiaalityön kentällä marginaalinen työmuoto, ja miksei Helsingin yliopiston sosiaalityön koulutukseen voisi kuulua enempää opintoja, joissa tutustuttaisiin sosiaalityön erikoisimpiin työmuotoihin? Tulevaisuudessa tarvitaan yhä moninaisempia sosiaalityön muotoja ja nämä kysymykset olisi hyvä ottaa huomioon jo tutkintorakennetta suunnitellessa. Mikäli yliopistosta toivotaan valmistuvan itsenäisiä ja innovatiivisia sosiaalityöntekijöitä, olisi opiskelijoita hyvä perehdyttää alusta asti erilaisiin toimintakulttuureihin ja -tapoihin. Yhdyskuntatyö, jossa toimitaan ihmisten luonnollisessa elinympäristössä ja pyritään luomaan puitteita aidolle yhteisöllisyydelle, voisi olla ensimmäinen, luonteva askel moninaisemman sosiaalityön hahmottamiseksi. ANNA PARACZKY MINNA LARVIO AKI TETRI

02/08 KAJAHDUS 04/09

Ainejärjestöjen bileet pienen piirin puuhastelusta eteenpäin? Opiskeluvuodet ovat elämän parasta aikaa: loistavia bileitä, paljon alkoholia, lukuisia uusia kavereita. Aikuisena oravanpyörässä voi kaiholla muistella kosteaa ja riemukasta opiskeluaikaa. Näkemys on kuitenkin varsin stereotyyppinen ja romantisoitu. Juhliminen on ihmisten osalta rajoittunutta: monet eivät käy opiskelijabileissä lainkaan. Miksi jo fuksivuonna vain osa fukseista vaivautuu esimerkiksi ainejärjestöjen bileisiin, ja miten osallistumista saataisiin lisättyä?

Illanistujaisten ja oluenjuonnin ystävänä tulin yliopistoon ehkä jopa liian suurin odotuksin. Olin kyllä kuullut, että jotkut keskittyvät vain opiskeluun, mutta bileiden alhaiset osallistujamäärät fuksien osalta ovat silti yllättäneet, enkä ole ollut ajatusteni kanssa yksin. Syksyn ensimmäisissä Stigman fuksitapahtumissa osanotto oli vielä varsin hyvää, mutta ensimmäisten tapahtumien jälkeen se on vähentynyt. Lyhyt kyselykierros muutamien muiden valtsikan ainejärjestöjen fuksien keskuudessa osoitti, että tilanne on melko samanlainen myös heidän ainejärjestöissään. Yksi merkittävä tekijä lienee “porukoituminen”, joka on yleensä nähtävissä melko nopeasti. Monet

KAJAHDUS 04/09

käyvät muutamissa ensimmäisissä tapahtumissa, ystävystyvät joidenkin kanssa, ja ovat “oman porukkansa” kanssa tekemisissä jatkossakin. Jotkut porukat alkavat käydä opiskelijabileissä, jotkut eivät. “Meilläkin alkusyksyn fuksitapahtumissa kävivät lähes kaikki fuksit, sen jälkeen ehkä vähän alle puolet. Tilanne jäänee tällaiseksi, ja selkeät ‘porukat’ ovat jo muodostuneet”, 20-vuotias Kontaktin fuksi kertoo. “Muutamat fuksit ovat valitelleet sitä, että koska eivät ole heti alusta alkaen käyneet riennoissa mukana, toimintaan on nyt vaikea liittyä mukaan, kun suurin osa jo tuntee toisensa, ja ‘inside-juttuja’ on jo ehtinyt kehittyä”, 20-vuotias Stigman fuksi sanoo. Tähän asiaan yhden eron saattaa tuoda se, onko

fuksi asunut Helsingissä jo pitkään, vai muuttanut toiselta paikkakunnalta. Uuteen kaupunkiin muuttaneen on usein luotava sosiaalinen verkostonsa, ja opiskelijabileet ovat siihen yksi keino. Jo luokattomassa lukiossa opiskelija tottuu siihen, että oma luokka ei yleensä ole kiinteä ja yhteisöllinen kokonaisuus, vaan kaveripiirit muodostuvat monien eri luokkien oppilaista. Samankaltaisen tilanteen voi nähdä yliopistolla. Moni fuksi käy mieluummin juhlimassa muiden kaveriensa kanssa kuin kokee tarvetta tulla oman ainejärjestönsä bileisiin. “Opiskelijabileissä saattaa joskus olla aika tylsää verrattuna esimerkiksi kotibileisiin vanhojen kavereiden kanssa”, 21-vuotias

Stigman fuksi kertoo. Suureen fuksijoukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä. Jotkut eivät ole yksinkertaisesti kiinnostuneita bileissäkäymisestä. Stigmassa yhden merkittävän eron tekee myös fuksien ikä. Moni sosiaalityön fuksi on jo suorittanut jonkin tutkinnon, ja jollain on lapsikin. Tällöin on ymmärrettävää, jos bileet tai parikymppisten fuksien seura ei kiinnosta. Jotkut pitävät ainejärjestötoimintaa jotenkin etäisenä tai sisäsiittoisena, ja se saattaa vaikeuttaa asennoitumista opiskelijabileisiin. “Musta tuntuu, että kaikki ainejärjestöt on aika sisäsiittoisia. Se on varmaan yksi syy, minkä takia jotkut eivät käy ainejärjestön bileissä ollenkaan”, 21-vuotias sosiaalityön fuksi

KAJAHDUS 04/09

pohtii. Jotkut näkevät ainejärjestötoiminnan juuri nimenomaan pienen porukan “omana juttuna”. “Ainejärjestötoiminta on ollut hauskaa, mutta usein siellä on ne tietyt samat ihmiset, ja aina ihmetellään, että ‘miksi meitä on näin vähän’”, 20vuotias Stigman fuksi sanoo. Valtsikan fukseista merkittävä osa kuitenkin lienee sellaisia, jotka tykkäävät käydä bileissä. Onko siis itse biletarjonnassa vikaa? Se jakaa haastattelemieni fuksien mielipiteitä. Haastattelemani Stigman fuksit pitivät biletarjontaa melko hyvänä. 20-vuotias KTTO:n fuksi harmitteli ainejärjestönsä tarjontaa: “Ensinnäkään bileitä ei ole juurikaan järjestetty, ja ne ovat aina keskellä viikkoa”. Haastattelemiltani fukseilta löytyi myös toiveita ja ehdotuksia bileiden suhteen. “Olisi hyvä järjestää isot bileet, joita saisi hypetettyä niin paljon, etttä sinne tulisi todella paljon porukkaa. Ja kun siellä olisi hyvä meininki, niin samalla voisi tavallaan kumuloitua, että ihmiset ei vaan ajattele, että noikin on varmaa ihan huonot bileet”, 21-vuotias Stigman fuksi sanoo. “Voisi olla ehkä vielä enemmänkin hengaustyylisiä matalan kynnyksen Kuppala-iltoja”, toinen 21-vuotias Stigman fuksi ehdottaa. Sosiologian ainejärjestö Kontakti on pyrkinyt yhdistämään asiapitoisuuden ja oluenjuonnin järjestämällä

KAJAHDUS 04/09

muun muassa “Tiedettä ja kaljaa” iltoja. “Meillä on tässä kuussa myös ‘Duunia ja kaljaa’ -ilta baarissa, johon on tulossa muutama sosiologian alumni kertomaan sosiologien työllistymisestä”, 20-vuotias sosiologian fuksi kertoo. Koska vähäiset osallistujamäärät harmittavat monien ainejärjestöjen fukseja, yksi hyvä idea olisi ainejärjestöjen välisen yhteistyön lisääminen. Fuksisyksyn aikana ei ole ollut muita valtsikan fuksien yhteisiä tapahtumia kuin KannuGames ja fuksisuunnistus, joten muiden ainejärjestöjen fukseihin tutustuminen rajoittuu lähinnä kursseilla tutustumiseen. Erityisesti fukseja olisi hyvä saada osallistettua bileiden järjestämisessä. Esimerkiksi hallituksen bilevastaava voisi kerätä jonkinlaisen biletoimikunnan, johon voisivat tulla myös ne, jotka eivät kuulu hallitukseen. Kun opiskelijoille tarjottaisiin helpompi väylä olla mukana kehittämässä ja järjestämässä bileitä, saataisiin varmasti niin uusia ideoita kuin lisää osallistujiakin. Biletoiminnassa on monia kehittämisen mahdollisuuksia, ja osallistujamäärillä on varmasti potentiaalia kasvaa. Toivottavasti halukkaita tekijöitä löytyy niin ainejärjestötoimijoiden kuin muidenkin opiskelijoiden keskuudesta! HANNU-PEKKA KOMONEN

TIEDEYHTEISÖ?

Tiedeyhteisön tulisi olla avoin ja tasa-arvoinen. Kehittävän ja kriittisen keskustelun kautta opiskelijoiden tulisi oivaltaa uusia asioita. Aivonystyrämme herkuttelisivat erilaisilla näkökulmilla, ja opiskelijat pääsisivät haastamaan omat ajatuksensa kriittisessä, mutta kannustavassa ympäristössä. Oma käsitykseni tiedeyhteisöstä ei vastaa sitä kuvaa, jota sen tulisi edustaa. Olemme kuin ohikulkijoita tiedeyhteisön valtateillä. Professorit ja opetushenkilökunta matkustavat toisella puolen katua ja opiskelijat toisella. Risteyksessä toisinaan kohdataan, väistetään ja jatketaan matkaa. Monelle opiskelijalle professori tulee tutuksi ensimmäistä kertaa vasta graduseminaarissa. Professorit näyttäytyvät graduseminaareissa, jonka jälkeen he palaavat takaisin omaan maailmaansa. Järjestelmässä on pakkopullan tuntua. Mahdollinen synergia, joka koostuisi opiskelijoiden uusista käsityksistä ja opetushenkilökunnan kokemuksesta, jää luutuneiden käsitysten jalkoihin. Tutkimuksen arvoa on korostettu opetuksen kustannuksella aivan liikaa. Yliopistomaailma painottaa ajattelemaan kriittisesti. Kuitenkin tästä maailmasta puuttuu foorumi, jossa kritiikkiä saisi esittää. Vastuu todellisesta vuoropuhelusta ei ole suinkaan yksin professoreilla ja muulla opetushenkilökunnalla. Yhtälailla opiskelijoiden on aktivoiduttava avaamaan keskustelua. Yhdessä voimme luoda areenan, jossa on mahdollisuus jakaa ajatuksia tien molemmille puolin. Sosiaalipolitiikan opiskelija, nainen, 25 vuotta

KAJAHDUS 04/09

Ja tapahtui niinä päivinä...

20. lokakuuta 2009 sosiaalityön opiskelijat tekivät viimein sen, mistä on jo kauan unelmoitu - perustivat oman ainejärjestön! Rakkaan lapsen nimeksi valikoitui yli kolmenkymmenen vaihtoehdon joukosta STYDI RY. Juuret tällä ainejärjestöllä ovat varmaan hyvinkin syvällä. Vuosien varrella on tiettävästi monien sosiaalityön opiskelijoiden mielessä kytenyt ajatus omasta opiskelijayhdistyksestä, joka olisi olemassa vain ja ainoastaan heitä varten. Se, miksi ainejärjestö syntyi nyt, on monen tekijän summa. Viimeinen sysäys perustamiselle oli, kun opiskelijat saivat tiedon, että vuonna 2010 voimaan astuu laitosrakenneuudistus, joka sekoittaa laitokset ja oppiaineet uuteen järjestykseen. Nyt jos koskaan, oli täydellinen hetki toimia ja kun asialle vihkiytyneitä

KAJAHDUS 04/09

opiskelijoitakin löytyi runsaasti, ei ollut enää mitään järkeä olla tekemättä sitä. Monille saattaa herätä kysymys stydiläisten intoa seuratessaan, että mitä erikoista tai omalaatuista Stydissä muka on? Miksi emme pitäytyneet vanhassa ja vakaassa Stigmassa? Pari viikkoa sitten piti keksiä spontaanisti jotain nasevaa sanottavaa Stydistä. Iskulauseeksi keksittiin: tehdä näkymättömistä näkyviä. Jälkeenpäin ajateltuna iskulause osuikin aika lähelle Stydin ydintä. Sosiaalityön yhtenä päätehtävänä on antaa ääni niille ryhmille, joiden oma ääni ei kanna ja tehdä näkyviksi ne yksilöt, jotka yleensä eivät näy. Käytännön sosiaalityön lisäksi iskulause sopii myös opiskelija-

maailmaan. Sosiaalityön opiskelijat ovat valtiotieteellisessä tiedekunnassa usein melko näkymätön ryhmä, joka helposti unohdetaan. Useammin kuin kerran saa sosiaalityön opiskelija huomata, kuinka sosiaalityötä ei muisteta mainita puhuttaessa valtsikan oppiaineista tai kun puhutaan ainejärjestöistä, unohdetaan mainita, että Stigma on myös sosiaalityön ainejärjestö. Ei siis ole ihme, että stydiläiset haluavat ainejärjestöllään luoda näkyvyyttä sosiaalityölle ja kuuluttaa kaikille, että sosiaalityö elää ja voi hyvin! Pikkuhiljaa Stydi aikoo vakiinnuttaa asemansa valtsikan ainejärjestökentässä. Tavoitteena on järjestää

yhdessä tapahtumia, jotka saisivat ennen kaikkea sosiaalityön opiskelijat liikkeelle, mutta toki myös muut kiinnostuneet. Stydiläiset haluavat tuoda ainejärjestötoimintaan jotain uutta ja erilaista. Ajatuksena on tehdä konkreettisesti jotain valtavirran näkökulmasta marginaalissa olevien väestöryhmien avuksi ja osallistua muun muassa joihinkin tempauksiin ja järjestää itse niitä. Voitte olla varmoja siitä, että tämä on vasta alkua! MINNA LARVIO Stydin pj 2010 TIINA LEHTO Stydin vpj 2010

En antanut sinulle nimeä. Toivoin, että löytäisit sen itse. Toiset sen sinulle antoivat, kovan, painavan kantaa. Kunpa olisin antanut omani, höyhenenkevyen. PETRA MALIN

KAJAHDUS 04/09

KARJAHDUS 8.10 Sos-sitsit 14.10 Kuppala-bileet, Turkki-teemalla 20.10 Stydi ry:n perustamiskokous

24.–29.10 Stigma Istanbulissa. Pennasmatkojen ensimatka sujui kaoottisesti. 2.11 Kela-excu 14.11 Stigma 51v- ja hautajaissitsit. Yhpo-nallen eläkkeellejäämiskemut sujuivat hartaissa tunnelmissa.

15.11 Sillis. Pizzaa ja David Hasselhoffia 27.11 Stigma ry:n vuosikokous ja pikkujoulut. Glögi oli vahvaa ja lahjat vaihtoivat taas omistajaa 28.-29.11 Stigma ry kävi Turussa. ”Kun kulmilla kohdataan…..HESBURGER!”

ANNA HURMERANTA 16

KAJAHDUS 04/09

MITÄ ON SYRJÄYTYMINEN?

Syrjäytymiskäsite saa uusia ulottuvuuksia, kun tarkastellaan sanan eri käännöksiä. Englannin sana ”exclusion” ja ruotsin ”utslagning” viittaavat ajatukseen yhteiskunnan toimijuudesta syrjäytymisprosessissa. Suomen kielen sana ”syrjäytyminen” sisältää puolestaan oletuksen syrjäytyjästä syrjäytymisen aiheuttajana. Ajatellaanko Suomessa syrjäytyneet marginaaliryhmäksi, jonka oletetaan itse selviävän itse aiheutetusta ongelmastaan? Tämä ajatuskuvio passivoisi ja oikeuttaisi välinpitämättömyyteen. Aneeminen asennoituminen syrjäytymiseen syrjäyttää entisestään.

Syrjäytyminen on käsitteenä monimuotoinen. Mistä syrjäydytään? Mikä yhdistää syrjäytyneitä ja miksi? Syrjäytyminen sanan sosiaalipoliittisessa merkityksessä tarkoittaa yleensä syrjäytymistä yhteiskunnasta. Muuttuvatko syrjäytymisen tai yhteiskunnan käsitteet, jos oletuksena onkin yksilöiden syrjäytyminen yhteiskunnassa - nimenomaisesti sen sisällä? Syrjäytyminen yhteiskunnassa on monitasoista ja ihminen voikin syrjäytyä erilaisista asioista, esimerkiksi lakritsijäätelöstä. Onko siis jäätelön syömisestä syrjäytyminen

KAJAHDUS 04/09

yhtä huolestuttavaa kuin esimerkiksi ystävistä syrjäytyminen? Joillekin se voi olla, sillä syrjäytymisen kokemukset ovat subjektiivisia. Vaikka syrjäytymisen kokemukset on otettava vakavasti tilanteesta riippumatta, yleispätevää sosiaalipoliittista reagointitapaa niihin on varmasti mahdotonta muotoilla. On myös kyseenalaista, riittäisivätkö resurssit tasapuolisesti sekä jäätelökioskien pystyttämiseen että sosiaalisten tapahtumien ja tuen järjestämiseen. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus jaottelee ihmisiä eri ryhmiin ja evää joiltakin mahdollisuuden jäätelön ostamiseen ja tapahtumiin osallistumiseen mahdollisuuksien tasapuolisesta tarjoamisesta huolimatta. Ihmisillä on pakollinen tarve syrjäyttää muita. Ilmiö on todennettavissa sekä yhteiskunta- että yksilötasolla. Muiden marginalisoiminen ja ominaisuuksien kategorisoiminen määrittelee minuutta ja omaa identiteettiä. Erottaminen ”meihin” ja ”heihin” tuottaa yhteishenkeä, mutta mikäli ”he” ovat (esimerkiksi taloudellisesti) vähäosaisempia, on riskinä heidän syrjäytyminen muista yhteisöistä ja näin yhteiskunnasta. Ajatus ”heistä” rakentaa siis myös kuvaa ”meistä”.

KAJAHDUS 04/09

Miten jako ”meihin” ja ”heihin” sitten näkyy eri yhteisöissä kuten yliopistoissa? Ovatko voittajia opintosuunnitelmassa pysyvät, järjestöaktiivit sosiaalijumalat ja häviäjiä Etapin kanta-asiakkaat sekä matalan profiilin opiskelijat? Yliopistolla on syrjäytymistä. Vähentääkseen sitä yliopiston on tunnistettava se ja tehtävä tavoitteellinen strategia sen torjumiseksi. Yliopiston täytyy luoda nykyistä monipuolisempia osallistumisen kenttiä, jotta mahdollisimman moni opiskelija aktivoituisi sosiaalisesti. Myös sosiaalisen normaaliuden määritelmää tulisi laajentaa ja pohtia, määrittyykö opiskelijan koko oleminen ja arvo pelkästään tekemisellä ja osallistumisella, ja vaatiiko inkluusio jatkuvaa yrittämistä ja itsensä ylittämistä. Aina syrjäytyneeksi leimautunut ei koe itseään syrjäytyneeksi vaikka hän täyttäisikin ”syrjäytyneen kriteerit”. Syrjäytyminen on uutta köyhyyttä. VELI AIRIKKALA MINNA NURMINEN

VALTSIKALAISEN SOSIAALISET MEDIAT

Tuntuvatko face-to-face -keskustelut ja ihmisten kohtaaminen tosielämässä liian vaativilta? Ei hätää, mene mukaan sosiaaliseen mediaan! Sosiaaliselle medialle on tyypillistä, että sen käyttäjät toimivat itse sisällöntuottajina tai sitten sisältö tulee muilta foorumeilta ”feedeinä”. Sosiaalinen media luo verkostoja ja yhteisöjä. Tässä sinulle muutamia vaihtoehtoja:

Klixin miesten vessan seinä Mikä?: No tuolla vessassa olevat seinät ja niiden verbaaliset helmet. Kyseessä on yläasteelta tuttu ilmiö, jossa nuoret sublimoivat pahaa oloaan vandalismin keinoin. Ihmetyttää, miten teinejä yliopisto-opiskelijat voivat vielä olla. Suosituimmat aiheet: Valtakunnan politiikan vastakkainasettelun aika ei ole ainakaan vessan seinillä vielä ohi. Muita suosittuja aiheita ovat alapäähän ja seksiin liittyvät

topiikit, itsetyydytys ja semmoiset. Myös sukuelimien piirtely on yleistä. Etunimi Sukunimi was here kruunaa informaatiovirran. Arvio: Ei jatkoon. Luulen, että tämä media on liikaa vain tietynlaisten sisällöntuottajien käsissä, myös tilan loppuminen on uhkaava ongelma. Vessan käyttäjällä ei ole myöskään itsemääräämisoikeutta jäädä median vaikutuspiirin ulkopuolelle. Valtiointerventiota tarvitaan ja pahasti. Askarruttaa, että onkohan kauniimman sukupuolen puolella sama media edes käytössä. Ehkä sieltä löytyy niitä heppoja, perhosia ja kukkasia.

Wikipedia Mikä?: Sanakirjatyyppinen yhteisöpalvelu, johon käyttäjät voivat päivittää hyvää hyvyyttään tietoa mitä erilaisimmista asioista. Sivis-

KAJAHDUS 04/09

tyssanojen merkitykset ovat nyt helpommin saatavissa kuin koskaan! Palvelusta saa myös helposti kirjallisuusvinkkejä tieteen tekemiseen.

itsensä lisääminen Wikipediaan on myös hieman arveluttavaa... Wikipediassa on se huono puoli, ettei se välttämättä rikastuta sosiaalista elämääsi.

Arvio: Asteikko ei riitä. Tämä koskettaa minua varsinkin siksi, että sanakirjaa päivitetään vain toisten auttamiseksi. Joskus sitä miettii, että miten työlästä yliopisto-opiskelu onkaan aikaisemmin ollut, kun kaikki tiedot piti kaivaa joistain pölyisistä sanakirjoista kynttilän valossa. Lähdekritiikki on kyllä paikallaan, eikä sitten oteta esseitä suoraan sieltä Wikipediasta! Itse

Facebook

KAJAHDUS 04/09

Mikä?: Mark Zuckenbergin kehittämä Facebook-kaveruudelle perustuva yhteisöpalvelu yliopistoopiskelijoille, nyttemmin kaikille yli 13-vuotiaille. Ainejärjestöillä ja muilla on omat sivunsa palvelussa. Siellä sinäkin voit pyytää kavereiksesi kaikki hyvät tyypit ja alkaa fanittaa Reilua kauppaa ja Amnestya.

Siellä pitää sitten esiintyä omalla nimellä ja käyttäytyä ”rehellisesti” ja ”aikuismaisesti”. Suosituimmat aiheet: Maanantaivitutus, biisien sanojen lainaukset, ”nokkelat” letkautukset, nokkelat letkautukset, sääilmiöiden raportoiminen, olinpaikkansa viestittäminen, muista käyttäjistä tykkääminen ja alkoholiin liittyvät ajatukset. Myös ”vähän sul on hassu ilme tos kuvas” ja ”mitään ei oo otettu” tyyppiset kommentit ovat yleisiä. Arvio: Tämä on aika hyvä, jopa kiitettävä. Välillä error-tekstejä vilisee ja chatti ei toimi, mutta helpottaa kommunikaatiota kummasti. Statuspäivityksissä voisi olla laki, että vain yksi harkittu päivitys päivässä olisi sallittu. Sori nyt vaan, mutta ketään ei oikeasti kiinnosta, kun menet kolmatta kertaa päivässä koiran kanssa ulos, tällä kertaa kumpparit jalassa. LOL. Kannattaa sitten myös miettiä, että kuka näkee ja mitä, ettei tule esimerkiksi potkuja töistä. Toivottavasti ylläpitäjät vaan eivät teurasta käyttäjien yksityisyyttä markkinavoimien alttarilla.

Kannunvalajien palsta

Suosituimmat aiheet: Tällä hetkellä niitä ei taida olla, mutta vuonna 2007 suosittuja aiheita olivat Aleksandria ja melu, 7 vinkkiä kuinka nostetaan keskiarvoa ja Mäyräkoirasta sikspäkkiin. Arvio: Noh, hylätty. Pahinta oli se, kun yhdessä keskustelussa intoa puhkuva abiturientti kyseli opiskelusta valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja valtio-opin laitoksella oikein ystävällisessä hengessä, monia hymiöitä käyttäen. Siihen oli tullut tyly vastaus, jossa sanottiin näin: ”Valtio-opissa on vain omahyväisiä diplomaatiksi kaipaavia mulkkuja. Ja sit pari hullua vasuria. Sosiologia on kuningastiede!” Yhteenvedoksi voisin sanoa, että yhteisöllisyyttä on vieläkin olemassa, vaikka todellisuus onkin usein virtuaalinen. Rohkeasti mukaan vain, tuleva aviopuolisosi saattaa löytyä vaikka Facebookin Farmville-pelin tuoksinassa, kun havittelette itsellenne samaa lehmää tai Wikipediassa, kun päivitätte sinne yhteisen lempiyhteiskuntatieteilijänne elämäkertaa!

keskustelu- JONAS SJÖBLOM

Mikä?: Sitä mietin itsekin, ennen kuin sivuille eksyin. Todella väsynyt mesta.

KAJAHDUS 04/09

sadventures - avartavan matkailun ja paskojen reissujen puolesta

MATKALLA ISTANBULISSA

Lentokoneen penkit ovat ahtaat. Lehtien selailua, muutaman sanan virkkeitä. Ilmastolaitteen huminan takaa erottuu hiljainen musiikki. Pienestä ikkunasta aukeava syksyinen Helsinki irtautuu yöllisen pimeyden otteesta. Pian parisenkymmentä stigmalaista nousee Helsinkiä peittävän pilvipeitteen syleilyyn. Istanbul on vastakohtien kaupunki. Kaupungissa yhdistyvät uusi ja vanha, Eurooppa ja Aasia, länsi ja itä sekä varakkuus ja puute. Istanbulissa voi vierailla niin Sinisessä moskeijassa kuin synagogassakin. Istanbul on yhtenäiskulttuuria painottavan Turkin musta lammas, poikkeus, joka vahvistaa säännön.

gia Sofia, Sininen moskeija ja Topkapin palatsi ovat mahtavia nähtävyyksiä, jotka tarjoavat historiaa, estetiikkaa ja monumentaalisuutta. Vierailukohteisiin kannattaa kuitenkin varautua täydellä vatsalla ja oppaalla, tai vähintäänkin asianmukaisella taustakirjallisuudella. Sisäänpääsy, oppaat ja turistirysän lähiravintolat nielevät ison kasan “Tippiä ei sitten jätetä” Turkin liiroja, mutta turha pihiys ja nähtävyyksien pakollinen läpiIstanbulissa ei tarvitse viettää ai- juokseminen eivät jätä matkailijalle kaansa hotellilla, niin paljon kau- muuta kuin nälän tunteen. punki tarjoaa vierailijoille. Perinteisille nähtävyyksille suunnatessa Ravintolaelämä Istanbulissa on hykannattaa varata rahaa ja aikaa. Ha- vin länsimaista. Ritim roof ei jää

KAJAHDUS 04/09

kakkoseksi Punavuoren baareille. Juhlivista kaupunkilaisnuorista täyttyvät kattoterassit, hyvä ruoka ja juoma sekä täydet tanssilattiat kuuluvat olennaisena Istanbulin yöelämään. Ravintoloiden hinta- ja laatutasot vaihtelevat melko lailla, mutta paikallisten täyttämiä ravintoloita kannattaa suosia. Lisäksi laskutuksen kanssa on hyvä olla tarkkana. Länsimaista turistia yritetään vetää höplästä lähes poikkeuksetta. Tippiä on kohteliasta jättää se kymmenen prosenttia, vaikkei palvelu olisikaan täydellistä. Jos budjetti on tiukka, katukeittiöt ovat varma valinta. Katukeittiöiden tarjonta on

monipuolista ja herkullista: tarjolla on tuorepuristettua mehua, kebabsämpylöitä tai simpukoita, melkein mitä tahansa. Akateeminen Istanbul Istanbul tarjoaa paljon myös akateemiseen ilmapiiriin tottuneille. Kokemuksellinen matka yliopistolle metrolla ja kahdella minibussilla Istanbulin halki tutustutti niin paikalliseen liikennekulttuuriin kovaa ajavine minibussin kuljettajineen ja avuliaine kanssamatkustajineen, kuin myös Istanbulin laitakaupunkiin, missä lehmät laidunsivat va-

KAJAHDUS 04/09

paana ränsistyneiden hökkelien välissä. Keskeltä köyhää ja maaseutumaista Istanbulia löytyivät kuitenkin muurit, vartijat ja piikkimatto. Yksityiseen Kocin yliopistoon ei kuka tahansa pääse sisälle. Kontrasti muurien sisä- ja ulkopuolella oli hyvin istanbulmainen: sisäpiiriläisiä hemmoteltiin mahtipontisilla rakennuksilla ja loistavilla opiskelijapalveluilla liikuntahalleineen, pankkeineen ja puutarhureineen. Kampuksen hampurilaisravintolat, yliopiston 13 000 euron lukukausimaksut, englanninkielinen opetus ja parkkipaikan loistoautot sopivat ennemmin mielikuvaan Harvardista kuin turkkilaisesta yliopistosta. Kuten muuallakin Istanbulissa, myös yliopistossa saamamme vastaanotto oli todella ystävällistä. Keskustelu professorin ja opiskelijoiden kanssa oli hyvin hedelmällistä ja epämuodollista, mikä yllätti positiivisesti. “One minute” Täsmälliseen elämänrytmiin tottuneille Istanbul saattaa näyttäytyä kaoottiselta. Turkissa asiat hoidetaan rennolla Välimeren tyylillä. Kymmenen minuutin odotusajat vaihtuivat kahdeksi tunniksi, ja taksimatkaan kuuluu parhaimmil-

KAJAHDUS 04/09

laan kuljetuksen lisäksi Istanbulin kiertoajelu, saksankielisiä kirosanoja ja erinäisiä, tosin tahattomia, elekielisiä herjauksia. Paikallisten englannin kielen taso jättää usein toivomisen varaa, joten yllätyksiltä ei voi välttyä. Mutta mikäli aikataulua ei viritä äärimmilleen, Istanbul totuttaa matkustajan omaan elämänrytmiinsä. Katukojuista myytävät tuoremehulasilliset, kaduilla rennosti makoilevat kissat ja koirat, ja paikassa kun paikassa tarjoiltavat chaikupposet kutsuvat istumaan, rauhoittumaan ja aistimaan ympärillä liikehtivää suurkaupunkia. Lämmittävä aurinko, leuto Bosporinsalmen tuuli, kattotuulettimen hurina, paistetun lihan tuoksu, katumyyjien kaupusteluhuudot ja taksien tööttäykset vievät matkaajan valovuoden päähän Helsingin syksystä. Istanbul ei petä ketään: kaupunki tarjoaa jakkupukuja ja burkhaa, Burger Kingiä ja vesipiippukahviloita, bassorummun jytkytystä ja minareeteista kajahtavia rukouskutsuja. AKI TETRI Tarkempi kuvaus yliopistovierailusta ja raportti vierailusta ihmisoikeusjärjestöön netissä: blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti/

pennanen

Sosiaalinen työelämä - onko sitä? Työelämän sanotaan olevan kriisissä ja kovassa myllerryksessä työn destandardisoitumisen myötä. Samalla kun työelämä on rajussa muutoksessa niin ihminen on kuitenkin säilynyt verrattain samanlaisena kuin teollistumisen alkuaikoina, jolloin tehtaanpilli saneli päivärytmin ja monimutkaisia sijoitusinstrumentteja ei tunnettu. Nykyään työelämää syytetään milloin mistäkin. Koventuneet tulosvaatimukset, sijoittajien ohjaamat päättömiksi väitetyt päätökset, haparoiva johtajuus, pätkätyö, henkisesti pahoinvoivat työntekijät, aikaiset aamut, tulosjulkistukset, tunteettomat pörssikurssit ja liian lyhyet tauot ovat varmaan tuttuja kaikille. Työelämän yhteydessä kuitenkin puhutaan liian harvoin hyvistä puolista, joita työyhteisö tarjoaa, sekä työssäkäynnin syitä

käydään läpi aivan liian pintapuolisesti. Helppoa olisi tietenkin todeta työssäkäynnin perussyyn olevan vain raha. Ehkä näin joskus onkin mutta ihmisillä on muitakin syitä käydä töissä. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, on ollut koko historiansa ajan. Ihminen kaipaa muiden yhteyteen, koska yksin voi olla perin orpo olla. Työpaikka taas tarjoaa verrattoman areenan arjen vuorovaikutukseen, jota parhaassa tapauksessa siivittää mielekäs ja kiinnostava tekeminen, josta saa lisäksi palkkaa. Tosin joskus näin ei ole mutta nyt en aio puhua Intian hikipajoista tai hyvinvointivaltion prekariaatista, joka ansaitsee jokaisen lanttinsa otsa hiessä ja haaveilee paremmasta ajasta, jolloin johtajat olisivat oikeudenmukaisuuden airue. Tämäkin on työelämässä

KAJAHDUS 04/09

tietenkin todellinen huoli, sillä krii- ma. Ylipistojen massaluentoja nyt siaikojen johtajuus on valitettavan yhtään väheksymättä. Näitä sosiaalisen tarpeita tyydytetään sitten usein täysin hakusessa. työelämässäkin ja Talouselämän Huomio kiinnittyy siis työn sosiaa- kolumnisti Pekka Seppänen onliseen puoleen ja teemaa on aiheel- kin havainnoinut tätä seuraavasti lista lähestyä vailla työelämän laki- kolumnissaan Todellinen syy töissä kirjojen vaikeaselkoista jargonia tai käymiseen (Talouselämä 30.10.09). menestysoppaiden sokeaa sekoilua oman elämänsä sankaruudesta. Ih- “Työssäkävijöillä on nimittäin muiminen siis tarvitsee takin syitä käydä muita. ”Ehkä työelämästä töissä kuin palkka tekisi inhimillisem- ja virallisesti aseJos mietitään altetut tavoitteet. kuaikojen ihmisiä män jos niin johto- Kaikki tyydyttävät tai mennään ajas- porras kuin työnteki- työpaikalla paitsi sa muutama tuhat jätkin myöntäisivät työnantajan tarpeivuotta taaksepäin, ta, myös omia tarniin tuskin ihmi- ettei töihin nyt pel- peita, myös omia nen olisi silloinkaan kästään töitä ole sosiaalisia tarpeita. selviytynyt kovin tultu tekemään.” Laumaan kuulumihyvin ilman muisen, läheisyyden, ta ja sosiaalista ympäristöä. Silloin vallankäytön, juonittelun, koston, arki vain rakentui hieman eri taval- kaunan, kateuden, ihailun ja ihailla kuin nykyään on tapana. Muut luksi tulemisen tarpeita. Siksi työkollegat siis tarjoavat yksittäiselle paikoilla tehdään niin paljon kaiktyöntekijälle jotain sellaista arjen kea tarpeetonta” vuorovaikutusta, jota vaikka etätyöntekijät eivät kotisohvallaan voi Ehkä työelämästä tekisi inhimillisaavuttaa. Samalla tavalla aikoinaan semmän jos niin johtoporras kuin metsästysretkille lähteneet miehet työntekijätkin myöntäisivät ettei ovat varmaankin kokeneet olevan- töihin nyt pelkästään töitä ole tultu sa erossa omasta ryhmästään. tekemään. Monet nykyajan työt voisi kaiken lisäksi tehdä kotoa käsin: Ihminen on laumassa viihtyvä puhelin, faksi, internet ja posti toiolento, josta kertoo niin rock-kon- mivat sielläkin. Työpaikkoja vaan sertit kuin muutkin massatapahtu- on, koska vain sillä tavoille ihmiset

KAJAHDUS 04/09

pääsevät toistensa luo vaihtamaan kasvotusten kuulumisia, pätemään, vihaamaan, kiittämään, luovuttamaan ja neuvomaan muita. Työelämässä oleminen tietenkin helpottuisi valtavasti jos työntekijöiden tarkoitusperät työnteolle voisi lukea vaikka hänen käyntikortistaan. Jonkun kortissa lukisi kätevästi “olen täällä pätemässä paikatakseni ontuvaa itsetuntoani”, satunnnaisen Investmentdirectorrealestatemanagerin käyntikortti taas kertoisi “ teen töitä kun on niin törkeästi velkaa” ja kolmannen kortti kiiltelisi uutuuttaan toitottaen “ olen täällä, koska viihdyn ihmisten kanssa ja olen verrattoman taitava sosiaalisissa tilanteissa”. Kätevää ja helppoa, mutta silti inhimillisessä maailmassa mahdotonta. Ehkä pakkoinnovatiivinen työelämämme lopulta oppii huomaamaan, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla ystäviä, riittää että tulee toimeen. Aina voi myös vaihtaa työpaikkaa. Elämä on työpahoinvointiin aivan liian lyhyt, eikä se edes ole sosiaalisesti kovinkaan kestävää. Jos työntekijät ymmärtäisivät tämän niin työelämän olisi pakko muuttua. Samalla siitä voisi parhaassa tapauksessa tulla niin mukava paikka, että siellä viihtyisi muutaman vuoden pidempäänkin. PEKKA PENNANEN Kolumnisti käy satunnaisesti töissä eikä ota vastuuta kolumnissaan ilmenevistä mustavalkoisuuksista.

KAJAHDUS 04/09

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ

Mitä menestyminen on? Menestyminen voi tarkoittaa sitä, että ihminen tai organisaatio onnistuu saavuttamaan itselleen tärkeitä asioita, tavoitteitaan. Tekijä, joka siihen vaikuttaa ja johon voimme itse eniten vaikuttaa, on oma toimintatapa. Omalla toiminnallamme voimme rakentaa parhaiten sellaista ympäristöä, jossa viihdymme ja haluamme vaikuttaa. Viime vuosikymmeninä organisaatioiden toimintatavat ovat siirtyneet uudelle tasolle. Johtajat ovat laskeutuneet norsunluutorneistaan työntekijöiden keskuuteen, osaksi tiimiä. Jäykästä byrokraattisesta järjestelmästä on pyritty luomaan joustava ja

KAJAHDUS 04/09

kannustava verkosto, jossa jokaisella on mielipide. Olemme siirtyneet uuteen aikakauteen työelämässä. Tiimityöskentely on todettu toimivaksi tavaksi hoitaa organisaation asioita. Yksinäinen puurtaminen ei ole enää tätä päivää, vaan yhteisön voima on nousussa. Yhteisöllisyyttä korostetaan niin toimintasuunnitelmissa kuin käytännönkin tasolla. Johtajalla ei ole enää välttämättä selkeää roolia yhteisössä, vaan hän osa ryhmää. Voimattomien alaisten ei tarvitse enää pelätä vahvaa johtajaa, joka vaientaa soraäänet. Vastuu asiois-

ta jaetaan yhdessä. On hyvä, että vain yhden ihmisen päätä ei laiteta pölkylle työstä, joka on yhdessä toteutettu. Samoin on myös kiitosten kanssa. Palkinto työstä jaetaan kaikkien kesken. Kuitenkin mielestäni on oltava joku henkilö, joka pitää paketin kasassa. Kirjavat mielipiteet on punottava yksien kansien väliin. Tähän tehtävään tarvitaan henkilö, jolla on tunnustettu asema työntekijöiden keskuudessa ja ennen kaikkea selkeä toimivalta. Useissa organisaatioissa arvostetaan luovuutta ja innovatiivisuutta. Työyhteisöön pyritään luomaan mahdollisimman hyvä henki. Työn ja vapaa-ajan ero ei ole enää niin selkeä. Työssä viihtyminen on oleellinen osa työntekijän arkea. Kuitenkin työ tulisi osata erottaa vapaa-ajasta. Usein näkökulma elämään hämärtyy, jos rajavetoa ei tehdä. Joustava työaika on varmasti helpotus monelle työntekijälle. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että työntekijä olisi ympäri vuorokauden tavoitettavissa. Vai onko? Kiitos tietotekniikan kehityksen, neuvottelut on mahdollista hoitaa vaikka keskellä yötä omalta koneelta; helppoa, mutta kasvotonta. Henkilökohtainen kanssakäynti globaalissa ajassa ei ole enää tarpeellista.

Useissa organisaatioissa suurin osa palkasta saattaa muodostua tulosten kautta: miten paljon on myyty, miten paljon on tuotettu ja miten hyvin asetetut tavoitteet on saavutettu. Taloudelliset tekijät ovat nousseet arvoasteikossa ylimpään kastiin. Monet liike-elämän konsultit ovat kuitenkin todenneet, että taloudellinen tulos ei suinkaan ole paras ennuste yrityksen tulevalle menestykselle. Parhaat johtopäätökset voidaan vetää organisaation sisäisestä tilasta: miten hyviä johtajat ovat, miten sisäinen yhteistyö sujuu ja miten sitoutunutta henkilöstö on. Sisäiset pelisäännöt ja yhteiset tavoitteet luovat motivoituneen työyhteisön. Yhteiset haasteet ja yhteisöllisyyden korostaminen on merkittävä osa organisaation rakennetta. Yhteisö muodostuu kuitenkin erilaisista yksilöistä. Tehokas organisaatio osaa hyödyntää erilaisuutta, ei tukahduttaa sitä. Yhteisön voima syntyy sen mahdollistavista yksilöistä. Me itse vaikutamme siihen, millaisena meidät nähdään, ja millaisen tulevaisuuden työympäristön haluamme rakentaa. ANNE-MARIA LEHMONEN

KAJAHDUS 04/09

Me lauloimme yhdessä Kirkaa

Yksi kotimaisen herravihan kulmakivistä on usko virkahenkilöstön typeryyteen. ”Brysselin byrokraatit”, ministeriöiden kahvinkeittäjät ja innokkaat nimismiehet esiintyvät kansan puheessa elämästä vieraantuneina ja todellisuudentajun kadottaneina. Itse pääsin kouluaikoinani todistamaan erästä manööveriä, joka sai Maon uudistukset ja Stalinin viisivuotissuunnitelmat näyttämään rationaalisilta. Jonkun aivotrustin tuotteena koulussamme lanseerattiin kekseliäästi nimetty yhteisöllisyyspäivä. Yhteisöllisyyspäivänä muu koulutyö raivattiin erilaisten musiikki- ja taide-esitysten tieltä. Ajatus kaiketi oli, että luokan harjoitellessa ja esiintyessä yhdessä koulun kehno ilmapiiri puhdistuisi. Sellaista katharsista ei tullut. Käytännössä yhteisöllisyyden hoitivat

KAJAHDUS 04/09

muutenkin aktiiviset nuoret. Yhteisöllisyyspäivän seremoniat olivat teatteria, joka ei vakuuttanut ketään mistään ja johon sen enempää opettajat kuin oppilaatkaan eivät halunneet osallistua. Kenellekään ei tullut mieleen, että tarve yhteisöllisyyden kehittämiselle johtui siitä, että jouduimme olemaan toistemme kanssa. Kouluni oli kokoomusnuorten ja kilpailevien ryhmittymien sosiaalidarwinistinen sotatanner, jonka höyryistä toipuminen on monella kestänyt pitkään. Sitä ei kuitenkaan pohdittu, kun vastentahtoisesti lavalle määrätty luokkani liikutteli huuliaan Scooterin tahtiin. Savukoneen puhallellessa ja strobon vilkkuessa olimme ainakin paperilla yhtä. PEKKO PISTOKOSKI Kirjoittaja on päätoimittajan kaveri.

PUHEENVUORO PERUSTULOKESKUSTELUUN: Hollannissa on jo eräänlainen perustulo, ja Suomeenkin perustulo tulee heti kun SAK sen hyväksyy. Tarvitaan kansalta vahva painostus SAK-Sdp:tä kohtaan. Moni tunnustaa jo avoimesti nostavansa työttömyyskorvausta, vaikka saisi halutessaan töitä. Osa heistä hankkii töitä vasta kun ansiosidonnainen alkaa loppua, osa myöhemmin. Perustulo olisi työikäisille työkykyisille niukempi kuin nykyinen sosiaaliturvan taso, mutta toisaalta lisätulot eivät vähentäisi tukea, niistä vain perittäisiin veroa, ja sitäkin alle puolet kustakin ansaitusta eurosta. Näin ollen perustulomallissa työnteko lisääntyisi eikä suinkaan vähenisi: kaikkein kykenevien kannattaisi tehdä ainakin pätkätai silpputöitä, ainakin ajoittain. Jos enempään ei yltäisi, kannattaisi kouluttautua tai muuttaa työn perässä, vaihtaa alaa tms. SAK:n Kopra vaati (Kajahdus 03/09) työajan lyhentämisen ja valinnanvapauden rajoittamista. Tätä ei tarvita, jos ihmiset maksavat itse valintojensa seurauksista, mikä toteutuu perustulomallissa paremmin kuin nykyisessä. Jos kuitenkin välttämättä halutaan asettaa perustulon ehdoksi työnteko tai aktiivinen työnhaku, tämä huonompikaan järjestelmä ei lannistaisi tekemästä työtä niin pahasti kuin nykyinen, koska perustulomallissa jokaisesta ansaitusta eurosta jää suurin osa käteen ja tämä tapahtuu heti ja ei-byrokraattisesti, mikä tekee hallinnosta avoimempaa, läpinäkyvämpää ja vähemmän altista korruptiolle ja eturyhmälobbaukselle. Perustulo ei korvaisi kaikkea sosiaaliturvaa, ja osittainkin työkyvyttömien perustulo saisi olla korotettu, koska heidän ei voi olettaa ansaitsevan sen päälle niin paljon lisää, mutta nykyisistä noin 200 sosiaaliturvamuodosta useimmat tulisi lakkauttaa. Perustulomallissa työntekijöiden, osittain työkyvyttömien ja työttömienkin olisi myös helpompi kilpailuttaa työnantajia ja valita haluamansa työ sekä työn arvoon nähden kohtuullinen palkka, kun kaiken maailman työllistämistuki- ja sosiaalinen yritys mallit eivät olisi monopolisoimassa työntekijöitä pienemmälle työnantajajoukolle. Perustulo ei tuottaisi ainoastaan korkeampaa työllisyyttä, vaan tästä seuraava kilpailu työvoimasta - myös halvasta - saisi työnantajat kilpailemaan myös työelämän laadulla. Työurat pitenisivät ja jaksaminen lisääntyisi. Hyvä työllisyys onkin työntekijän paras suoja, ja siksi työmarkkinoiden runsas sääntely on heidän vihollisensa ja pönkittää vain ay-pamppujen asemaa. Tanskassakin tämä on osin ymmärretty, ja sikäläinen olematon irtisanomissuoja on saanut ylistystä ammattiliitoiltakin. Ruotsalaisetkin pakenevat työttömyyttä Tanskaan. Oikeiston ja vasemmiston kiistat tulisi käydä perustulon tasosta sen sijaan, että puolustetaan kaikkia haittaavaa ja poliitikkoja korruptoivaa sääntelyä ja byrokratiaa. SIMO S. HÄMÄLÄINEN Tallinna Kirjoittaja on kansalaisjärjestöaktiivi ja Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen.

KAJAHDUS 04/09

Kyllä kansa tietää! (Lasten ja humalaisten suusta kuulet totuuden.) HENRIIKKA HÄMÄLÄINEN Yhteisöllisyyttä ei ole, se on luotava. Olen saanut tärkeimmän, väistämättä polkuani luotaavan elämänopetukseni äidiltäni. Paisteen ja tuiskeenkin keskellä kävimme koiranulkoilutusreissuilla Heinolan rantapuistossa varmistamassa jokaisen silmiin osuvan korisevan ukonriekaleen elonmerkit, koska tiesimme lapsen eettisellä varmuudella sen olevan välttämätöntä – ”Äiti, sedällä on joku hätä!” Nykyäänkin, lähes 20 vuotta myöhemmin samat pullokassein varustellut pahoinvoinnin veteraanit morjenstavat äitiäni ja kyselevät kauan sitten kuopatun koiramme perään. Ja äiti tervehtii iloisesti ja häpeilemättä takaisin, seurasta ja tilanteesta riippumatta. Tuo kaupungin virkamiehen edustusrouva – siis muiden silmissä ja arvoasteikoissa. Kukaan ei koskaan ole huonompi toista, äiti painotti. Ainoita asioita, joilla äidin sai suuttumaan oli naljailla teini-ikäisen ylimielisyydellä milloin maalaisista, milloin vanhuksista. Teini-iässä sedät muuttuivat toki naurettaviksi ja kartettaviksi ”do-

KAJAHDUS 04/09

kuiksi”, vaikka viikonloppujemme aktiviteetit noudattivatkin pitkälti samoja raiteita ja puistonpenkkejä. Lukion jälkeen Helsinkiin muutettuani koin tyypillisen ”suurkaupunki-baumanisaation” ja lakkasin kiinnittämästä huomiota vastaantuleviin ihmisiin. Olin vain yksi sadoista tuhansista, ja alta oli käveltävä pois nopeasti, ettei tullut ylikävellyksi. Yritin viimeiseen saakka välttää tarvitsemasta ketään, juosta kaupungin läpi katse maahan luotuna ja koteloitua neljän seinän sisälle omaan mieleeni. Kävelin itse itseni – inhimillisyyteni - ylitse. En ollutkaan suorittava kone, vaikka kovasti niin halusin. Sosiaalipolitiikan opiskelijana tiedän turhautumiseen asti emansipoitumisesta, elämänpolitiikasta ja sosiaaliturvan kiemuroista, mutten osaa edes hankkia kaikkia toimeentulotukeen vaadittavia dokumentteja – kokeiltu on. Yhteiskunnan turvaverkoista puhuminen kuulostaakin näinä ”joustoturvan” aikoina lähinnä kyyniseltä vitsiltä. Olemme kaikki aivan samanlaisia, kapealla nuoralla tasapainoilevia

KAJAHDUS 04/09

raasuja. Tarkoin hierarkkisin koodein vaatetamme itsemme pukumiehiksi tai vailla vaihtoehtoja valintatalojen siipeen naamioituviksi kassialmoiksi. Kylmällä tunteettomuudella voi yrittää välttää aiheuttamasta itselleen kipua, ja niin, onko niillä muilla väliäkään...? Suomalaisilla on ihka oma ankdammeninsa: lampi sekin, mutta pahasti viinan samentama. Ryyppääminen on kivaa ja välttämätöntä sosiaalista kanssakäyntiä niin kauan kun se ei häiritse veronmaksukykyä, siis yhteiskunnan jäsenyyttä. Kulissielämään ja ylenkatseeseen turvaaminen on helpompi ja kivuttomampi tie, ja toki siten kannattava, jos haluaa elää darwinistisessa elukkalaumassa. Valtiollinen evoluutio siis karsikoon heikoimmat. Sympatiani ”setiä” kohtaan heräsi vuosia sitten vahvempana kuin koskaan juuri siksi, etten itsekään kokenut pärjääväni sen kummemmin. Yhä edelleen olen se, joka käy poimimassa jaloilleen kompuroivat sedät ja rauhoittelemassa kolmosen ratikassa rähisevät sanattoman kaupunkiyhteisöllisyyden murheenkryynit. Nämä kaupunkimöröt, joita kukaan ei naapuriinsa huolisi ovat kuitenkin juuri niitä, jotka saavat

KAJAHDUS 04/09

meidät ventovieraat kommunikoimaan keskenään – vaikkakin sitten nonverbaalisesti pitkin katsein ja puistelevin päin. Millaisia huikeita viestintätilanteita saakaan aikaiseksi ojentamalla kerjäläiselle setelin! Kutsuttakoon sitä sitten rahapussini näkökulmasta vaikka kristilliseettisesti lesken rovoksi. Yksikään tekoni ei silti tee minusta ”hyvää”, saati parempaa. Olen hyvä, paha ja kaikkea siltä väliltä siinä missä muutkin; millä elämänkatsomuksella ja mitta-asteikolla tahansa. Mutta antaessani saan jotain takaisin: useimmiten iloista mieltä ja siunauksia, kerran jopa kaupungin kukkapenkistä riuhtaistun ruusun avulla suoritetun dramaattisen kosinnan. Taas Helsinki on hetkisen kaunis. Rantojen miehiltä saamani elämänohjeet eivät välttämättä osoittaudu yhtä arvokkaiksi elämäntiellä kuin äitini antamat, mutta kammottavassa realistisuudessaan ne paljastavat paljonkin yhteiskunnastamme, yhteisöllisyyden peilistämme. ”Ole hiljaa. Älä luota kehenkään. Älä usko ketään. Tuolla ulkona on vaan roistoja ja poliiseja. Mene rauhassa, ja voi kun Jumala pitäisi sinusta huolen!” - Karhupuiston setä kolmosessa

David on seksuaalinen valinta

Internetissä tuli vastaan houkutteleva tarjous. Kuukausittain maksettavalla lahjoituksella voisi rahoittaa uhanalaisten eläinten suojelua. Keräyksiä on muillakin aloilla: esimerkiksi ihmisoikeuksia, aids-työtä sekä ympäristöterroristeja voi sponsoroida omasta lompakosta.

on David (nimi muutettu), joka tuli parikymppisenä Gambiasta Suomeen keski-ikäisen naisen mukana. Naisen ystäväpiiri alkoi järjestää myös muille gambialaisille viisumeita Suomeen. Jossain vaiheessa David erosi ensimmäisestä puolisostaan, minkä jälkeen eräs ex-puolison tuttavista otti Davidin hoiviinsa. Hän valotti myöhemmin kantaansa: ”David on minulle seksuaalinen valinta.”

Ihmisistäkin käydään kauppaa. Ostamalla oman kummilapsen kansalainen voi helpottaa kehitysmaiden ahdinkoa. Suoraveloitettu kummi saa kiitollisen lapsen kuvan ja muuta hellyttävää. Kun ystäväpiiri oli eräiden kahvikutsujen jälkeen lähdössä, valitInnokkaimmat avustajat ovat melko sijan valtasi autuas hymy. Silmät kirjaimellisestikin ostaneet kehitys- tuikkien hän kertoi, että pääsee maiden asukkaita. Yksi ostetuista kohta tanssimaan Davidin kanssa.

KAJAHDUS 04/09

Havainnollistaakseen tanssia hän kietoi kätensä ympärilleen ja huojui raukeasti. ”David on niin hyvä tanssimaan”, hän huokasi. Jossain vaiheessa David muutti alivuokralaiseksi kolmannen naisen luo. Tämä valinta ei tosin ollut seksuaalinen, koska naisella oli mies ja poika. Davidista tuli perheen eksoottinen jäsen, jonka käytöstapoja ja miellyttävyyttä vieraiden kuului keskenään ihastella. Davidista kehkeytyi salonkikelpoinen maahanmuuttaja, jonka tuntemisesta ja suvaitsemisesta tuli asianomaisille suuri ylpeydenaihe. Jollain ristiriitaisella tavalla Davidin auttaminen, kummilapset ja nimikkonorsut ovat heijastumia samasta ilmiöstä. Niissä yhdistyvät mennyt ja nykyinen: valkoisen miehen taakka kehittymättömistä kansoista lomittuu pyyteettömän auttamisen ja huolen kanssa. Katse on kuitenkin edelleen valloittajan ja vallankäyttäjän. Meidän teoistamme riippuu se, saako ambomaalainen ruokaa ja säästyykö villieläin villeiltä. Me suvaitsemme Davidia ja autamme häntä viisumien kanssa, kunhan hän ei käy hankalaksi.

KAJAHDUS 04/09

Uutta on se, että edullinen matkustaminen on avannut tavallisille ihmisille tien Afrikkaan ja Kaakkois-Aasiaan. Nykyaikaa on se, että lontoolainen nuohooja voi humaltua ginistä Rhodesiassa. Yllättävän moni kehitysmaairstailija oikeuttaa seksiturisminsa paikallisille tuomillaan rahoilla. Hän näkee prostituution kehitysapuna, joka menee sitä tarvitseville. Näin kolmannesta maailmasta tulee maapallon huora: se avaa jalkansa rahalähetysten toivossa, kun ei muutakaan voi. Oleellista on, etteivät sen enempää kummilapset kuin Davidkaan ole itsenäisiä toimijoita. David on samaan aikaan seksuaalifantasioiden ori ja kotiapulainen, hyväksikäytetty ja suojatti. Musta ihonväri ei merkitse mitään Davidin holhoajille, vaikka se on tärkein syy hänen valitsemiseensa. Valloittajan silmä on yhä vaalea ja kaupan kohde värillinen. Rantahiekoilta ja kuvastoista ostetaan edelleen ihmisiä omiin tarpeisiin, omilla ehdoilla. Tiedättehän te – mieluummin niitä jänteviä ja kauniin näköisiä, työteliäitä ja nöyriä alkuasukkaita. Niistä herrasväki pitää. PEKKO PISTOKOSKI

KAJAHDUS 04/09