Kajahdus I/09 by Kajahdus

kajahdus 01/09

KAJAHDUS 01/09

Päätoimittaja AKI TETRI Kirjoittajat ANNE HAILA JENNI HENRIKSSON ANNA HURMERANTA HENRIIKKA HÄMÄLÄINEN JANNE LARDOT ANNE-MARIA LEHMONEN PETRA MALIN PEKKA PENNANEN JONAS SJÖBLOM AKI TETRI TARITA TUOMOLA Valokuvat ANNE HAILA JENNI HENRIKSSON ANNA HURMERANTA MIKAEL ISOAHO OTSO KÄÄRIÄINEN JONAS SJÖBLOM Taitto ANNA NÁDASI AKI TETRI

SISÄLLYS 3

PÄÄKIRJOITUS

NELOSSIVUN TYTTÖ

Paino PICASET OY, HELSINKI 2009 Painos 200 kpl

YHTEISÖT KAUPUNKITUTKIMUKSEN KOHTEENA

Julkaisija STIGMA RY, HELSINGIN YLIOPISTON SOSIAALIPOLITIIKAN JA SOSIAALITYÖN OPISKELIJAT

MITEN MINÄ SAAVUIN TÄHÄN KAUPUNKIIN

KENTÄLTÄ KAJAHTAA

MUUTOSTEN VUOSI

HYVÄNTEKIJÄ

YKSI KAIKKIEN JA KAIKKI YHDEN PUOLESTA

SADVENTURES

KAIKKI TIETÄÄ KISIKSEN

PENNANEN

KUNPA JOKU PUHALTAISI LOHDULLISESTI

KARJAHDUS

Stigma ry, Snellmaninkatu 10 00014 HELSINGIN YLIOPISTO KEHITTÄMISEHDOTUKSET OSOITTEESEEN: aki.tetri@helsinki.fi Rohkeimmat saavat tulla juttelemaan.

KAJAHDUS KUULUU KAUPUNKIIN!

KAJAHDUS 01/09

PÄÄKIRJOITUS

AKI TETRI Vuoden 2009 ensimmäinen Kajahdus suuntaa katseensa kaupunkiin. Uuden toimituskunnan ja vierailevien kirjoittajien johdolla Kajahdus tarjoaa monipuolisen kattauksen kaupungista: käsittelemme kaupunkia niin tutkijan, hyväntekijän kuin matkailijankin näkökulmasta. Kaupunkiaiheisten juttujen lisäksi Kajahdus ruotii myös talouden tilaa ja kyynisyyden helppoutta.

Lisäksi olemme uudistaneet varovaisesti lehden ulkoasua. Olemme tehneet pieniä muutoksia perinteiseen ulkoasuun, muun muassa lisäämällä kuvien määrää, ja palautteenne pohjalta ulkoasua tullaan varmasti myös edelleen kehittämään tulevissa numeroissa. Toimituskunnan tarkoituksena on myös kuluvan vuoden aikana saada Kajahdus verkkoon luettavaksi.

Kajahduksen uusi toimituskunta on pyrkinyt kehittämään lehteä antamalla sille uutta ilmettä - menettämättä kuitenkaan lehden perinteistä luonnetta. Pyrimme tarjoamaan entistä monipuolisempia juttuja lukijoita kiinnostavista aiheista. Vaikka haluamme pitää asiallisen linjan, haluamme tarjota juttuja, joita on helppo ja mukava lukea.

Kajahdus ei ole pienen sisäpiirin lehti, vaan pyrimme entistä enemmän tarjoamaan lehteä, jossa kirjoitamme monipuolisia juttuja aiheista, joita te lukijat haluatte lukea. Kajahdusta tehdään lukijoille, ei kirjoittajille. Antakaa siis rohkeasti palautetta jutuista, ulkoasusta tai mistä tahansa. Tehdään Kajahduksesta entistäkin parempi!

KAJAHDUS 01/09

Nimi: Blondi Sosiaalipoliitikko Ikä: 20 - 25 v. Harrastukset: Kikattelu ja maailman parantaminen + body pump Motto: Tartu hetkeen!

KAJAHDUS 01/09

Paras tapa lähestyä: Kuppalassa parin tuopin jälkeen Terveiset lukijoille: Älkää unohtako kehitysmaiden lapsia. Haleja!

-------------------------------------------------------------------------------

nelossivun tyttö

Yhteisöt kaupunkitutkimuksen kohteena

ANNE HAILA New Yorkin yliopiston historian professori Thomas Bender kuvaa yhteiskuntatieteiden erilaistumista erillisiksi taloustieteen, sosiologian ja historian tieteenaloiksi käyttämällä ilmausta järjen esikaupungistuminen. Ammatillistuneet tieteenalat, joita erottaa teoria ja metodi ja jotka pyrkivät kysymään yhä vaikeampia opillisia kysymyksiä, voivat paremmin yhden tehtävän homogeenisessa esikaupungissa kuin kaupungin levottomuudessa, joka haastaa tutkijan vastaamaan yhä uudestaan julkisiin kysymyksiin ja osallistumaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun.

Kaupunkitutkimus ei pääse eroon kaupungista. On totuttu sanomaan, että kaupunkikysymykset ovat niin monimutkaisia, että niitä ei voida tutkia muuten kuin monitieteisesti, käyttäen hyväksi taloustieteen, sosiologian ja historian tutkimuksen teorioita, käsitteitä ja menetelmiä. Kyseessä on kuitenkin enemmän. Kaupunkitutkimus on yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut ala ja kaupunkitutkija puolestaan on häpeilemätön reformisti, joka ei vain osallistu suunnittelukeskusteluun, vaan ottaa riskin eikä jätä kaupunkia ja sen sosiaalisia ongelmia.

KAJAHDUS 01/09

Kaupunkilaisia koskettava kysymys, johon kaupunkitutkijoiden sukupolvi toisensa jälkeen on joutunut vastaamaan, on kysymys siitä, mikä on kaupunki. Kun laitoksemme ensimmäinen professori ja Suomen ensimmäinen chicagolainen kaupunkisosiologi Heikki Waris kirjoitti väitöskirjansa, Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle (1932), 1900-luvun alun Helsingin Kallio oli työläisten yhteisö. Chicagon sosiologeille yhteisö oli etninen yhteisö, Chicagon jakautuessa italialaisten, puolalaisten, saksalaisten, irlantilaisten ja mustien asuinalueisiin, Warikselle yhteisö oli työväen yhteisö. Työläisiä yhdisti samanlainen elämäntapa ja yhteiset arvot. Kalliossa naapuri tunsi naapurin ja auttoi naapuria. Chicagolaisten kaupunkisosiologien tapaan Waris oli yhteiskunnallinen reformisti tai kuten nykyisellä yliopistobyrokraattisella kielellä sanottaisiin: Waris toimi vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja suoritti yliopistomiehen yhteiskunnallista palvelutehtävää. Hän arvosteli Helsingin kaupungin politiikkaa pikkukaupunkimaisuudesta. Helsinki Wariksen mielestä oli kasvanut suurkaupungiksi, mikä oli jäänyt kaupungin päättäjiltä huomaamatta. Pikkukaupunkimietiskely Wariksen mukaan oli

KAJAHDUS 01/09

aikansa elänyttä. Tarvittiin suurkaupunkipolitiikkaa. Yhteisöstä kaupungissa tuli arvoitus kaupunkitutkijoille. Siinä missä chicagolainen Louis Wirth ja saksalainen Georg Simmel pitivät suurkaupunkilaista laskelmoivana, välinpitämättömänä ja anonyymisyyteen pakenevana, Herbert Gans ja Jane Jacobs puolestaan löysivät kylämäisiä yhteisöjä suurkaupungin sisältä, jopa New Yorkin Manhattanilta. Greenwich Village ei ollut Chicagon sosiologien tutkima etninen yhteisö, vaan heterogeeninen yhteisö, jossa ihmiset oppivat kohtaamaan ja suvaitsemaan erilaisia ihmisiä. Kylä kaupungissa, kaupunkikylä, näytti ratkaisevan kaupungin ongelman ja siitä tuli suosittu kaupunkisuunnittelun malli. Esimerkiksi Yhdysvalloista alkunsa saaneessa ”uuden urbanismin” mukaisissa design-suunnitelmissa tavoitteena on luoda katuelämä ja urbaani syke jalkakäytävättömille esikaupunkialueille. Espoon Säterinmetsä ja Vantaan Kartanonkoski ovat tämän suunnittelumuodin suomalaisia sovelluksia, amerikkalaista esikaupunkiurbanismia suomalaisessa kunnassa. Toisenlainen kaupunkisuunnitteluratkaisu kuin kylä kaupungissa oli ylhäältä suunniteltu yhteiseen

China Town, San Francisco

etuun perustuva kaupunki. Kaupunkisuunnittelun kulta-aikana 1960-luvulla aina 1980-luvulle saakka, jolloin modernin kaupunkisuunnittelun kritiikki kyseenalaisti kaupunkisuunnittelijoiden roolin kaupunkilaisten yhteisen edun edustajana, kaupunkisuunnittelijat pyrkivät puolustamaan kaupunkilaisten etua ahneita keinottelijoita ja häikäilemättömiä gryndereitä vastaan. Yhteisö oli yhteisten intressien yhteisö ja yhteisöllisyys luotiin tuottamalla julkisia palveluita ja julkista hyvää. Nykyiset kalliolaiset tuskin tuntevat toisiaan. Heitä ei yhdistä sa-

manlainen elämäntapa tai samanlaiset arvot tai intressit. Heillä ei varmaankaan ole yhteistä mielipidettä kaupunkisuunnittelijoiden uusista visioista ja strategioista tai Kallion uusista rakennushankkeista. Samanlaisen elämäntavan ja arvojen tai yhteisten intressien sijasta, jos Kallion asukkaita jokin yhdistää se on, kuten kaupunkitutkija Kurt Iveson (Publics and the City, 2007) sanoisi, jaettu kohtalo olla kalliolaisia tai helsinkiläisiä, tai kuten iranilais-amerikkalainen kaupunkitutkija Kian Tajbakhsh (The Promise of the City: Space, Identity and Politics in Contemporary Thought, 2001) sanoisi, lupaus kaupungista, kaupungin

KAJAHDUS 01/09

avoimuus ja sen tuomat mahdollisuudet, kaupunkien hybrideissä tiloissa syntyvä kunnioitus ja ymmärrys muita kohtaan. Tällaisesta yhteisöstä kaupunkitutkijat ovat käyttäneet nimitystä yhteisö jaettuna kohtalona. Köyhien yhteisöstä kertoo brittiläisen ohjaajan Danny Boylen globaali Bollywood-elokuva Slumdog Millionaire. Elokuvassa Aasian suurimman, miljoonan asukkaan slummin Mumbain Dharavin kasvatti Jamal Malik oppii juoksemaan pakoon; poliisia joka ajaa takaa kaatopaikkoja penkovia ja kaupustelevia slummilapsia, slummigangsteria joka silpoo slummilapsia paremmiksi

kerjäläisiksi ja taistelevia muslimeja ja hinduja, jotka Dharavin mellakassa tappoivat Jamalin ja hänen veljensä Salimin äidin. Pojat jäivät orvoiksi. Dharavissa Jamal oppii tulemaan toimeen: hän varastaa moskeijassa vierailevien kenkiä ja myy ne kadunkulmassa, hän opastaa turisteja Taj Mahalissa kertoen että palatsin rakennuttajan lempivaimo kuoli liikenneonnettomuudessa, hän vastailee call centerissä eri englannin aksenteilla. Veli Salim ryhtyy slummigangsterin apuriksi ja avustaa Dharavin, Mumbain kuumimpien kiinteistömarkkinoiden, uudelleenrakentamista. Hyvää Jamalia ajaa eteenpäin yksi tavoite: hän haluaa löytää pakomatkojen

Kaupunkikylä, Guangzhou (entinen Kanton)

KAJAHDUS 01/09

melskeissä kadonneen lapsirakkautensa, Latikan. Jamal osallistuu suosittuun televisio-visailuun Haluatko miljonääriksi?, koska tietää Latikan katsovan ohjelmaa. Jamalin oikeat vastaukset saavat ohjelman järjestäjän ja poliisin epäilemään petosta, slummikoira ei voi tietää oikeita vastauksia. He haluavat selvittää miten Jamal petkuttaa ja kuulustelevat Jamalia ankaria kuulustelumenetelmiä käyttäen. Slummissa kestäväksi karaistunut Jamal ei murru kuulustelijoiden lyönteihin, vaan kertoo elämäntarinansa, miten oikeat vastaukset syntyivät elämänkokemuksesta. Elokuva on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Se on mukaansatempaava melodraama, kertomus slummielämän inhimillisestä puolesta, kuvaus ihmisistä jotka ovat elämässä kiinni; toisaalta elokuvaa on syytetty köyhyyspornoksi, kurjuudella rahastamisesta ja tietysti täysin epärealistiseksi. Kertomuksella on kuitenkin merkitystä. Kun Charles Dickens, Benjamin Disraeli ja Friedrich Engels kirjoittivat teollisuuskaupunkien köyhyydestä ja ongelmista, heitä ei syytetty kurjuudella rahastamisesta, vaan heidän kirjoituksensa herättivät huomaamaan kaupunkien ongelmat ja synnyttivät halun tehdä jotakin epäkohtien poistamiseksi. Tämä johti kaupunkisuunnittelun

syntyyn, julkisiin toimiin kaupunkikysymyksen ratkaisemiseksi. Elokuvat kuten Slumdog Millionaire vaikuttavat henkilökohtaisella tasolla ja saavat kaupunkisosiaalityöntekijät ottamaan henkilökohtaisen riskin ja osallistumaan. Minkälaisia toimia ja tutkimusta tarvitaan uusliberaalin yksityistämispolitiikan aikana hybridien kohtaloyhteisöjen ongelmien ratkaisemiseksi: naapuriapua, yhteisöjen parantamista vai julkisia palveluita ja julkista säätelyä? John Deweyn pragmatismista vaikutteita saanut Thomas Bender kirjoittaa, että kaupunkielämä sinänsä haastaa vapaiden markkinoiden individualismin. Kaupungit kollektiivisina toimijoina, kollektiivisessa kokemuksessaan ja hengessään asettavat kyseenalaiseksi yltiöindividualismin. Tämä ei tarkoita vain sitä että naapuri haluaa auttaa naapuria, vaan että kaupungin julkiset palvelut ja niiden puolustaminen synnyttävät yhteisöllisyyden tai kuten kaupunkitutkimuksen klassikko Manuel Castells sanoisi, auttavat pitämään kiinni kaupunkisopimuksesta. Kaupunkitutkimuksen järki ei todellakaan esikaupungistu.

ANNE HAILA Kirjoittaja toimii kaupunkitutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa

KAJAHDUS 01/09

Miten minä saavuin tähän kaupunkiin, josta en osaa lähteä? Henkilöauton takapenkillä Olof Palmen kuolinpäivänä isäni töiden perässä lähiön talon parkkipaikalle. Miten sinä saavut tähän kaupunkiin? Kerta kerran jälkeen raja-asemalle, junalaiturille. Täällä saatat pärjätä saada kaupungilta asunnon ja työtä ja auton ja sillekin paikan. Meidän kaunis kaupunkimme, sen vuoksi olemme molemmat lähteneet. PETRA MALIN

KAJAHDUS 01/09

KENTÄLTÄ KAJAHTAA Opiskelin laitoksella 1999-2005 yleisellä puolella. Sain tutkinnonsuorittamisoikeuden ”avoimen väylän” kautta jo vuotta aiemmin, mutta olin töissä vielä silloin ja halusin keskittyä opintoihini täysillä. Olisin varmasti valmistunut nopeamminkin, koska minulla oli jo ihan mukavasti opintoja koossa aloittaessani päätoimisen opiskelun. Kun kerran oli mahdollisuus opiskella päätoimisesti, otin mielenkiinnosta sivuaineita, joista etenkin työpsykan ja johtamisen opinnot TKK:lla ovat osoittautuneet hyväksi valinnaksi. Opiskeluaikaan mahtuu työntekoa ja sain myös lapsen sinä aikana.

laitoksella ja erilaisissa koulutusalan töissä niin yksityisessä yrityksessä, korkeakoulussa kuin kansanopistossakin. Jokseenkin siis kentällä, joka liittyy työelämän kysymyksiin. Tänä päivänä olen erityisen kiinnostunut työssäoppimisesta. Nykyään työskentelen koulutusalalla Metropolia AMK:ssa Työelämä- ja yrityspalveluissa koulutussuunnittelijana terveys- ja hoitoalan koulutusten parissa. Olen vasta tammikuun lopussa aloittanut tässä työssä, joten paljon uutta opittavaa on. Koen työtehtäväni mielekkäiksi, olen tällä hetkellä tekemisissä mm. koulutusten tuotteistamisen kanssa.

Sosiaalialan töissä olin opiskeluaikanani. Työskentelin Sosiaalipäivystyksen Nuorisoryhmässä sosiaalityöntekijän sijaisuuksissa, mikä oli opettavaista aikaa kaikin puolin, vaikka tiesin, etten sosiaalialan töihin aio jäädäkään. En tietenkään tiennyt, mitä isona tulisin tekemään (enkä kai vieläkään tiedä), mutta punaisena lankana opinnoissani ovat olleet työelämän kysymykset, työn sosiologia ja psykologia. Graduni tein työpaikkakiusaamisesta: yksilön kokemuksista ja selviytymisestä narratiivisella tutkimusotteella. Gradullani oli merkitystä ensimmäisen ”alan” työpaikan saannissa, mutta ei oikeastaan enää sen jälkeen.

Koen, että sosiaalipolitiikan opinnoista / tutkinnosta on ollut hyötyä siinä mielessä, että olen oppinut tarkastelemaan erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä kriittisesti, soveltamaan ja analysoimaan tietoa. Suurimman hyödyn näen olevan siinä, että osaan tarkastella asioita monelta kantilta, niin yhteiskunnallisten kysymysten kuin liiketaloudellistenkin lainalaisuuksien kautta. Omalla kohdallani näen, että pääaineeni on ollut vain yksi tekijä muiden joukossa. Työllistymiseeni ja työtehtäviini ovat vaikuttaneet myös muut aiemmat opinnot ja työkokemus.

Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt tutkimustehtävissä Työterveys-

Kirjoittaja on valmistunut yhteiskuntapolitiikan laitokselta

TARITA TUOMOLA

KAJAHDUS 01/09

Muutosten vuosi

Stigman hallitusvuosi 2009 on saatu jo onnistuneesti käyntiin. Hallitus on mukavan heterogeeninen, joten uusia ideoita ja mielenkiintoista toimintaa on varmasti luvassa, sen uskallan jo tässä vaiheessa luvata. Toki perinteistäkin pidetään kiinni ja kevään aikana on tulossa muun muassa maalissitsit ja laitoskahvit sekä syksyllä upeat 51-vuotisjuhlat. Hallituksessamme on jälleen kuusitoista jäsentä sekä yksi varajäsen, joten uskoisin pystyvämme järjestämään entistä enemmän monipuolista toimintaa kaikille. Muutamia esimerkkejä mainitakseni opintovastaavamme keräävät edelleen palautetta nettisivujen palautemaatin kautta, joten käykää antamassa ruusuja ja risuja. Liikuntavastaavamme on kokoamassa puolimaratonryhmää ja perjantaiset palloiluvuorot jatkuvat edelleen. Alumnitoimintaa ollaan myös käynnistämässä ja hallituksessamme onkin tänä vuonna

KAJAHDUS 01/09

kaksi innokasta työelämä- ja alumnivastaavaa. Kulttuurivastaava on viemässä meitä teatteriin maaliskuun alussa ja bilevastaavat pitävät huolta mielenkiintoisista juhlista uusine teemoineen. Vuoden alussa käynnistyi uusi matkaprojekti, johon kaikki halukkaat voivat edelleen tulla mukaan. Matkalle lähdetään näillä näkymin lokakuun väliviikolla ja kohteeksi valikoitui äänestyksessä Istanbul. Matkustelua harjoiteltiin jo pikaisesti yhden yön ajan etelänaapuriimme Viroon. Otsikossa viittasin muutoksiin, joilla tarkoitan erityisesti meneillään olevaa yliopistouudistusta. Muutaman muun eri pääaineista koostuvan ainejärjestön ohella, myös Stigmalla on kenties suuria muutoksia edessään. Päädyttiinpä sitten suurlaitos- tai oppiainemalliin saattaa käydä niin, että pääaineemme

eriytyvät toisistaan. Mikä on silloin Stigman kohtalo, jää nähtäväksi ensi syksyn aikana. Tavoitteenamme tänä vuonna on jälleen yhteistoiminnan lisääminen muiden ainejärjestöjen kanssa. Mielenkiintoista onkin ollut seurata laitoksemme viereen rakentuvaa Soc&komia. Toivottavasti yhteistyötä saadaan vireille myös ruotsinkielisten kollegoidemme kanssa.

Stigman hallituksen puolesta haluan toivottaa kaikille mukavaa opiskeluvuotta. Ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituslaisiin ja tulkaa mukaan tekemään vuodesta 2009 mieleenpainuvaa. JENNI HENRIKSSON Stigman puheenjohtaja 2009 stigma-hallitus@helsinki.fi jenni.henriksson@helsinki.fi

Heidän käsissään on Stigman tulevaisuus

KAJAHDUS 01/09

hyväntekijä

“Kiinnostaako ihmisoikeudet?”

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten ihmisten jäsenyydelle. Amnestylla on yli 2,2 miljoonaa jäsentä ja tukijaa yli 150 maassa eri puolilla maailmaa. Amnestyn tavoitteena on maailma, jossa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille. Amnestyn tehtävänä on tehdä ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkia vakavia ihmisoikeusluoukkauksia sekä kampanjoida niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Suomessa näkyviä kampanjoita ovat olleet viime aikoina Joku raja! -kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan sekä 100 päivää -kampanja Guantanamon vankileirin sulkemisen puolesta. Helsingin kaduilla ihmisiä mukaan rekrytoivat feissarit, kuten Olli. Mikä sai sinut lähtemään feissariksi? - Rahapula. Tarvitsin töitä ja halusin tehä jotain mielekästä. Kliseisesti sanottuna halusin tehdä työtä, jolla on tarkoitus.

KAJAHDUS 01/09

Lisäksi olin kuullut feissauksesta paljon hyvää kavereiltani ja tyttöystävältäni. Miksi valitsit juuri Amnestyn? - Ihmisoikeudet ja henkilökohtainen tarve tehdä edes jotain niiden eteen. Harkitsin kyllä myös Greenpeacelle hakeutumista, mutta Amnesty vaan tuntui läheisemmältä. Lisäksi ihmisillä ei ehkä ole niin paljon antipatioita Amnestya kohtaan. Mikä on paras feissauspaikka Helsingissä? - Itse tykkään niistä suosituimmista eli Elielin aukiosta ja Narinkkatorista, koska niillä on niin paljon tilaa kuljeskella ja pyöriä. Asematunnelikin on tavallaan hyvä paikka. Inhottavin paikka on ehkä Kluuvi. Siellä ei ole koskaan ollut kivaa. Saat 10 euron tuntipalkkaa, missä määrin koet tekeväsi silti hyväntekeväisyyttä? - Kyllähän hyväntekeväisyyttä tehdään paljon ammattinakin, kaikki ei perustu vapaaehtoisuuteen. Itse en tunne itseäni välttämättä kovin suureksi hyväntekijäksi, vaan suhtaudun feissaukseen enim-

the beef is STILL on

mäkseen työnä. Toisaalta, kun tekee neljän viiden tunnin työpäivää, eivät feissauksesta saadut tulot nouse niin korkealle, että niillä hirveän leveästi eläisi. Ei kukaan tätä vain rahan takia tee, vaan taustalla on myös halu tehdä hyvää ja edistää niitä asioita, joita arvostaa. Mikä on tylyin vastaanotto, jonka olet saanut feissaustilanteessa? - Oikeasti tylyintä on totaalinen ignooraus tai käden laittaminen eteen tyyliin “talk to my hand cause my face ain’t listening”. Aika perseestä on myös se, kun erehtyy kysymään “kiinnostaako ihmisoikeudet” ja vastaukseksi tulee mukahassusti, ”mull on jo”. Kerran tuli pyyntö ottaa vaatteet pois 100 euron kuukausilahjoitusta vastaan. En ottanut. En edes paitaa, vaikka siitäkin olisi tarjottu 50 euroa. Se ei sinänsä ollut tylyä, mutta outoa ja ehkä vähän alentavaa. Millainen on hyvä feissari? - Hyvät hermot pitää olla tai ainakin pitää pystyä esittämään että olisi sellaiset. Hyvä feissari osaa myös kuunnella ja uskaltaa ottaa kontaktia ihmisiin. Itse en kyllä aina uskalla, Jone Nikula esimerkiksi pelotti liikaa. JONAS SJÖBLOM

KAJAHDUS 01/09

kolme muskettisoturia

YKSI KAIKKIEN

KAIKKI YHDEN PUOLESTA

Yhteisvastuukeräys on toiminut Suomessa jo puolen vuosisadan ajan. Vuoden 1949 piispainkokouksessa päätettiin järjestää vuosittainen keräys, joka tukisi yhteiskunnan vähävaraisimpia. 1950-luvulla varat ohjattiin kotimaiseen avustustyöhön. Köyhille perheille hankittiin lehmä tai hevonen, invalidit saivat pyörätuolin ja vanhukset kunnollisen vuoteen. Vuonna 1963 keräyksen tuotoilla tuettiin ensimmäisen kerran ulkomaista avustuskohdetta. Apu suuntautui Namibiaan, jossa keräyksen tuotot menivät muun muassa nälänhädän uhreille. Alusta alkaen keräys on otettu hyvin vastaan, ja sen keräämät tuotot ovat usein ylittäneet asetetut tavoitteet.

KAJAHDUS 01/09

Yhteiskunnallisesti keräys on merkittävä. Varoilla tuetaan heikkoosaisempia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kolmannen sektorin tarjoama vapaaehtoinen avustus on merkittävä apu. Keräyksen tuotot menevät oikeaan osoitteeseen, ja apu on hyvin tervetullutta ihmisille, jotka elävät suuressa ahdingossa. Joka vuosi valitaan kotimainen erityiskohde, jolle kohdistetaan 20 % keräyksen tuotoista. Vuonna 2006 tuettiin ihmisarvoista vanhuutta. Seuraavana vuonna kerättiin rahaa sellaisten lasten hyväksi, joiden vanhemmat kärsivät mielenterveysongelmista. Ihmiset ovat yleisesti hyväksyneet vuosittain vaihtuvat kohteet. Toisin on tänä vuonna. Vuoden 2009 yhteisvastuukeräyk-

sen kotimainen tuotto käytetään maahanmuuttajien työllistymiseen. Keräys on saanut enemmän palautetta kuin koskaan sen historiansa aikana. Noin 40 % ihmisistä, jotka ovat jättäneet palautetta, suhtautuvat kriittisesti aiheeseen. 20 % kritiikistä on ollut julkaisukelvotonta. Etenkin kampanjan alussa rasistiset kommentit olivat hyvin yleisiä. Kritiikki on kohdistunut siihen, että miksi juuri nyt, vaikean talouskriisin keskellä, halutaan tukea maahanmuuttajista muodostumaa vähemmistöryhmää? Suomessa on jouduttu irtisanomaan valtava määrä ihmisiä, tehtaita on lakkautettu ja lomautuksia annettu. Kuitenkin avustus ei kohdistu heihin, vaan marginaaliryhmään. Tämä on saanut ihmiset kovalle vastustuskannalle. Omasta takaa olisi työttömiä, mutta apua ei kohdisteta näihin ihmisiin. Miksi näin?, ihmettelee moni talouskriisin takia työttömäksi jäänyt suomalainen. On huomioitava, että työttömyys maahanmuuttajien keskuudessa on paljon suurempi kuin kantaväestön keskellä. Heitä on työttöminä suhteessa kolme kertaa enemmän kuin suomalaisia. Ratkaisut, jotka tähtäävät tulevaisuuteen, avaavat usein enemmän ovia kaikille. Lyhytkestoiset ja väliaikaiset päätök-

set puolestaan helpottavat hetken, mutta eivät poista ongelmaa. Juuri tähän yhteisvastuukeräys pyrkii; pitkän tähtäimen saavutuksiin. Maahanmuuttajien työllistäminen lisää kaikkien yhteistä hyvinvointia. Tulevaisuuden työvoimapulan edessä on tärkeää, että voimme hyödyntää kaikki mahdolliset työresurssit. Maahanmuutajien työllistyessä he ovat osaltaan paikkaamassa tätä työvoimapulaa. Yhteiskuntarauhankin kannalta on tärkeää työllistää maahanmuuttajia. Työllistyessään maahanmuuttajia ei voi kritisoida verorahojen väärinkäytöstä ja vapaamatkustamisesta. Ristiriidat ja konfliktit maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä ovat usein perustuneet juuri työntekoon. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajien työllistyminen ei kuitenkaan lisää suomalaisten työttömyyttä. Ennakoluulot ja tosiasiat ovat ristiriidassa. Yhteisvastuukeräyksen avulla voidaan hälventää ennakkoluuloja, ja ajaa samalla yhteistä etua. Suhdannevaihtelut eivät muuta tätä tosiasiaa mihinkään. Asioiden ennakointi ja ajoissa tehdyt ratkaisut takaavat kaikille paremman tulevaisuuden. ANNE-MARIA LEHMONEN

KAJAHDUS 01/09

sadventures - avartavan matkailun ja paskojen reissujen puolesta

This is New York, Norwegian! “Kaikkihan ovat käyneet Isossa Omenassa”, opiskelukaverini sanoivat kertoessani heille innoissani matkasuunnitelmistani.

ja laitoin iPodista Kings of Leonin Manhattanin soimaan. Mietin, mikäköhän on pilvenpiirtäjän minimikorkeus.

- Kannattaa käydä Greenwich Villagessa, se on vähän kuin Helsingin Kallio, siel on ollut sitä gentrifikaatioo, you know. - Lauttamatka vapaudenpatsaalle on aika tyhjä arpa näin talvella. - YK:n päämaja oli mun mielestä pieni pettymys. - Onhan se sellainen kulutuskulttuurin Mecca. - Kaikki fintollot menee just silleen Conanin jonoon, että Tarja Halonen on mun täti, päästäkää ineen. Sit ne ostaa viereisestä matkamuistomyymälästä sen I love NY -mukin ja -paidan. - Kerran kun mä olin lenkillä Central Parkissa, näin Sarah Jessica Parkerin kusella puskassa.

Matkan kovin adrenaliinipiikki tuli, kun nousin ensimmäistä kertaa ylös metrosta Manhattanilla ja näin kaupungin infrasturtuktuurin omin silmin. Miten toi talo voi olla ton kokoinen? Mutta sitten siihen tottui. Parin päivän päästä sitä jo yritti kävellä muina miehinä väkijoukossa lenkkarit jalassa välillä decaf-skinmilk-exrtafoam-lattea ryystäen, like a true new yorker.

Kaupungin monikulttuurisuus oli hämmentävää. Metrolla matkustaessa valkoihoiset olivat selvässä vähemmistössä, ja pysäkeillä ihmisiä viihdyttivät mielettömät katusoittajat. Lähes kaikkien kauppojen myyjät olivat tummaihoisia, siivoojat filippiiniläisiä, taksikuskit inHyvin neuvoin varustettuna is- tialaisia. Suomipojalle oli älytöntä, tahdin Finnairin tarjouslennolle miten hyvin kaikki tulivat toimeen

KAJAHDUS 01/09

Park Avenue

keskenään ja miten suvaitsevainen ilmapiiri kansojen sulatusuunissa ainakin smalltalkin tasolla oli. Eikä missään vaiheessa tullut varsinaisesti turvaton olo. Meininki oli kaikkialla vähän kuin meillä monikulttuurisen päiväkodin lasten leikeissä - ihon väriä ei yksinkertaisesti nähdä. Puhutaan, että suomalainen kaupunkikulttuuri on amerikkalaistunut Ruotsin kautta ketjuuntumisen muodossa. Tuntuikin, että monikulttuurisuudesta huolimatta tunnelma oli jotenkin

kotoinen. Waynesit olivat vain vaihtuneet Starbuckseihin. Viikon kaupungissa vietettyäni voin sanoa, että suoria vertailukohtia Helsinkiin on kyllä vaikea löytää. Greenwich yliopistoalueineen ei ollut todellakaan kuin Kallio, Rockefeller Center jotain muuta kuin Rautatientori, Brooklyn Bridge voitti pituudessa Pitkänsiltamme, Empire State Building sääli Stadikan näkötornia ja maahanmuuttajien segregaatio Itä-Helsinkiin nolotti

KAJAHDUS 01/09

kävellessä Chinatownissa. Gentrifikaatiota oli kaikkialla pienemmissä kaupunginosissa. Oli hienon näköistä, kun aivan ränsistyneen kerrostalon alimmat kerrokset oli kunnostettu loft-asunnoiksi ja kahviloiksi. Jos joku puhuu minulle vielä Helsingin metropolisoitumisesta, saatan revetä nauruun. Keskellä Wall Streetiä, pörssimaailman keskiössä oli suuri hallimainen tila, joka toimii ihmisten kohtauspaikkana, public spacena. Tummaihoiset vanhemmat mieskaverukset pelasivat jotain lautapeliä

ja kyselivät, mistä olimme kotoisin. He saivat käsityksen, että tulimme Norjasta, enkä jaksanut korjata. He kertoivat, että tulivat itse eri puolilta kaupunkia, ja tämä public space oli mukavasti heidän välimatkansa puolivälissä. Mietin heti, että miksei Helsingissä voinut olla tällaisia paikkoja. Miten paljon resursseja oikeasti menisi tällaisen julkisen tilan valvomiseen? Meillä maahanmuuttajat tapaavat talvisin Asematunnellissa, ja Stockan mummot ovat siitä aivan paniikissa. JONAS SJÖBLOM

Central Park

KAJAHDUS 01/09

Kaikki tietää Kisiksen

Vaikka on vasta keskipäivä, Helsingin Kisahallissa on vilskettä. Telinevoimistelijat heittelevät voltteja ja peruskoululuokka harjoittelee kämmenlyöntejä. Sisääntuloaulassa poikaporukka hakkaa biljardia. Kisahallilla viihtyvät saman katon alla niin pingiksenpelaajat, cheerleaderit, tanssijat kuin voimailijatkin: Kisahallissa voi harrastaa parisenkymmentä eri lajiryhmää. Liikettä kansalle Helsingin Kisahalli, tuttavallisemmin Kisis, liikuttaa parhaimmillaan yli 60 000 käyttäjää kuukaudessa. Toiminta on suunnattu kaikenikäisille, mutta suurin osa palveluiden käyttäjistä on lapsia ja nuoria. “Varsin mainio kohderyhmä”, muotoilee Kisahallin laitospäällikkö Risto Hietanoro. Helsingin kaupungin liikuntaviraston pyörittämä Kisis tarjoaa palveluitaan sopuisaan hintaan: yksityiskäyttäjiä laskutetaan lähinnä vain nimellisesti ja Helsingin kaupunki antaa seuroille ja peruskouluilleen tilojaan käyttöön ilmaiseksi. Karke-

an arvion mukaan Kisiksen käyttäjistä on maksavia asiakkaita noin puolet. Vaikka Kisis on pääosin seurojen käytössä, löytyy sieltä tiloja myös yksityiskäyttöön, varsinkin päiväsaikaan. Hyvä meininki “Kyllä kaikki tietää Kisiksen, Oulusta asti ollaan kateellisia Kisiksestä”, valaisee Otso, Kisiksen veteraanitanssija. Kisis on tärkeässä osassa helsinkiläistä ja suomalaista katutanssikulttuuria. “Tänne jengi ei tuu opettelemaan koreografioita, tänne jengi tulee tanssimaan”. Looseista saattaa kaikua korviin housea, funkia, uutta ja vanhempaa hiphoppia, tangoa tai steppikenkien rautojen pauketta. Paino on kuitenkin katutansseissa: lockingia, poppingia, breakia, uutta tai vanhempaa hiphoppia. Perinteet ovat arvossa. “Old school on nyt se juttu”, Otso kertoo. Kisiksen tanssijayhteisö muistuttaa jo pientä alakulttuuria. “Kyllä täällä jengi jakaa samoja arvoja.” Mu-

KAJAHDUS 01/09

siikin lisäksi yhdistää tanssijoiden oma kieli, omat eleet, oma pukeutuminen, “koko asenne”. “Jengillä on nykyään myös tietoo, mistä tää kulttuuri on noussut”. MTV ja Justin Timberlake eivät taida täällä olla loppujen lopuksi se kovin juttu. Yhteiselo ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Myös Kisik-

listä ja aitoudesta. Koska piirit ovat pienet, tuntevat kaikki toisensa - niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki kuitenkin nauttivat tanssimisesta. “Täällä on sitä aitoa meininkiä. Onhan tää niin lähellä alkuperäistä katumeininkiä kun vaan mahdollista.” AKI TETRI

sellä on omat klikkinsä, ja monella on sanansa sanottavana toisten tyy-

KISIS Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki avoinna: ma - pe 7.00 - 21.00 la, su 8.00 - 21.00 Hinnat opiskelijoille: - kertamaksu 1 e - 10 kerran sarjakortti tai kuukausikortti 9e - kausikortti 27 e

KAJAHDUS 01/09

- Valmistui 1935 monikäyttöhalliksi ja vuoden 1952 olympialaisia ajatellen sitä laajennettiin edelleen. Vuonna 1975 rakennettiin Messukeskus, ja samalla Kisahalli siirtyi täysipainoisesti liikuntakäyttöön. - Kisis on museoviraston suojelema kohde. - Katutanssinnälkäisille Kajahdus suosittelee Nordic Movesia, Juste Debouta ja Youtubea. Kovimpia maita tällä hetkellä ovat Ranska ja Japani.

KAJAHDUS 01/09

pennanen

Kuinka tästä eteenpäin? Suomessa puhuttiin pitkään Euroopan parhaimman valtiovarainministerin suulla, ettei tämä globaali talouskriisi tule koskemaan Suomea kuin korkeintaan vähän. Nyt kuitenkin koskee ja kovaa. Poliittiselta ja taloudelliselta kentältä lauotaan mitä synkempiä ennustuksia talouden kurimuksesta ja synkkyyden suosta, johon ollaan näemmä auttamatta ajautumassa. Puhutaan lamasta ja jopa harmageddonista. Eräät tahot ovat jo ehdottaneet palkanalennuksia ja määräaikaisten työsuhteiden luomisen helpottamista, vaikka niitä lienee monen työntekijän näkökulmasta ihan riittävästi. Myös nuorten työttömyysturvaan on väläytelty leikkauksia. Tässä markkinatilanteessa vaaditaan joustoja, joiden todelliset tarkoitusperät jäävät jokseenkin kyseenalaisiksi. Kummallisinta näissä joustoissa on se, että ne näyttäytyvät lähes aina kovinkin yksipuolisina. Yrityksillä on takanaan keskimäärin noin kymmenen kohtuullisen hyvin mennyttä, ellei suorastaa lihavaa vuotta. Se aika ei kuitenkaan ole riittänyt nos-

KAJAHDUS 01/09

tamaan suomalaista palkansaaja OECD-maiden ostovoimavertailujen keskiarvon yläpuolelle, vaikka verotus onkin keventynyt. Nykyään keikumme OECD-maiden ostovoimavertailussa puolivälin alapuolella, joka herättää aiheellisesti monia kysymyksiä korkean hintatason maassa. Vaikka yritykset ovat menneinä vuosina tehneet loistavaa tulosta, saneerataan työntekijöitä nyt ulos sitä tahtia, ettei pyöröovi edes ennätä pysähtyä. Hyvänä esimerkkinä kyseenalaisista irtisanomisista toimii erään suurehkon lääkeyhtiön ilmoitus vähentää useita satoja työntekijöitä Suomesta, vaikka sama yhtiö jakaa omistajilleen suurehkoja osinkoja ja kertoi viimeisimmässä osavuosikatsauksessaan hyvistä näkymistä. Viime viikkoina irtisanomisia on tullut alati lisää ja seuraavina kuukausina niiden povataan vain yltyvän. Voisi myös ajatella, että menneistä menestyksen vuosista olisi kartutettu yritysten kassaa huonoja aikoja varten ja sitä kautta voitaisiin pitää kiinni osaavasta henkilöstöstä ankaran

työvoimapulan aikoina, josta on tullut Suomessa lähes koominen kestoaihe. Massiiviset irtisanomiset ja epäinhimillinen henkilöstöpolitiikka eivät liene sitä parasta mainosta uusia työntekijöitä rekrytoitaessa. Se näyttää yrityksiltä jokseenkin unohtuneen. Vaikuttaa siltä, ettei sosiaalista vastuuta oikein tunneta yritysmaailmassa. Björn Wahlroosin taannoinen kommentti, ettei yrityksillä ole moraalia, hätkähdytti ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Toisaalta Wahlroos oli aivan oikeassa siinä, etteivät yritykset aina toimi kovinkaan moraalisesti tai eettisesti kestävällä tavalla. Ainakin Wahlroosin puheesta voi päätellä, että vailla moraalia olevilta konstruktioilta on aivan turha odottaa vastuuta ihmisistä tai sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Mielenkiintoista on myös se, että Wahlroosin moraalittomiksi luokittelemat yritykset ovat olleet kiivaita puuhamiehiä yliopistouudistuksessa. Onneksi markkinoilla on kuitenkin myös toisenlaisia toimijoita, jotka tahtovat yritystoimintaan kohtuullisuutta ja puhuvat jopa eettisyydestä. Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala on tuonut julkisesti esille huolensa pelkkään voitontavoitteluun tähtäävän yritystoimin-

nan seurauksista ja liiallisuuksiin menevästä rahan palvonnasta, joka unohtaa kaiken sosiaalisesti tärkeän. Hänen mukaansa asioita voi rakentaa myös sosiaalisesti kestävällä tavalla. Puheissaan hän onkin korostanut elinkeinoelämän yhteiskunnallista sekä eettistä vastuuta. Kalpalan mielestä ihmisiä ei saa asettaa tappelemaan sokeasti toisiaan vastaan. Kaikkein kunnioitettavinta hänen puheissa on, että mies toteaa olevansa suuri kapitalisti. Markkinoiden ja yritystoiminnan ytimessä voidaan siis seurata inhimillisiä ajattelu-ja toimintatapoja, vaikka raha toki onkin tärkeä elementti. Mutta mistä saada tähän maailmaan lisää kohtuutta tavoittelevia inhimillisiä kapitalisteja, kun kaikki on kaupan ahneuden ja kohtuuttomiin riskihorisontteihin perustuvien nopeiden voittojen alttarilla veronmaksajien pestessä kroonista jälkipyykkiä? PEKKA PENNANEN

KAJAHDUS 01/09

Kunpa joku puhaltaisi lohdullisesti niin kuin äiti silloin ennen jotta elämänkipuni katoaisi

Palasista me jokainen rakennamme ihmiskuvamme kerta toisensa jälkeen hirvittävän yksin. Ahtaasta pikkukaupungista muuttaneena puoli vuotta Helsingin tunnistamattomuuden vapautta. Psykiatrisen osaston toivot herätettynä täsmällisesti yhteiskunnan oravanpyörään kello seitsemän aamupalalle. Vastapäätä puurolautasellistani ihailemani, laajalti palkitun kirjailijan tyhjä katse. Juuri minun kaltaisiani

KAJAHDUS 01/09

yhteiskunnan perfektionisminhakuisuuteen masentuneita opiskelijoita, kirjailijoita, duunareita, tavallisia veronmaksajia kuljeskelee mittaamassa katuja ja voimavarojensa tyhjiötä töölöläisten lasten koulumatkojen pelokkeena. Mikä meitä vaivaa? Minä en suostu häpeämään. En, vaikka pelkään eniten jonkun näkevän kuoreni lävitse. Häpeä valuttaa olkapäät lysyyn suojaavaksi panssariksi. Todellinen

KAJAHDUS 01/09

ruumis, kuollut kuori, jossa sielu venkoilee vapauteen. Kakkosluokan kansalainen. Kun kirjailija viimein bentsodiatsepiinien voimalla lakkasi tuijottamasta lävitseni, kävimme suuren yhteisymmärryksen vallitessa laajoja keskusteluja ihmisyydestä, yhteiskunnasta ja yksilön huojuvasta paikasta siinä. Mitä me lääkitsemme lääkitessämme masennusta? Yksikään lääkäri, psykiatri tai terapeutti ei ole vielä kyennyt muotoilemaan vastausta tyydyttäväksi. Masennus johtuu aivojen kemiallisesta epätasapainosta ja on korjattavissa lääkkeillä, vaikeassa tapauksessa sähköhoidolla. Ihminen on ihmeellinen psykofyysinen kokonaisuus - omalla kohdallani lääkitsin huonoa itsetuntoa, kroonista alemmuudentunnetta ja sosiaalisia pelkoja. Yksikään taikapilleri ei poista näitä tuntoja, mutta omalla(kin) kohdallani uloskirjaukseen riitti haalistunut halu murhata itsensä.

puttomasti ristiriitaisia epikriisejä, listoja toimimattomiksi todetuista lääkkeistä sekä Kelan lausunnon kuntoutumiskyvyttömyydestäni, este julkisin varoin kustannetulle terapialle. Resurssien hukkaa. Vakuutusyhtiöistä lienee turha mainitakaan. Tässä sitä silti edelleen taaperretaan, akateeminen tutkinto kohta taskussa. Terapioin itse itseäni. Ihminen voi olla yksin seurassa ja joukkojen keskellä. Onnelliset vanhukset, jotka pulputtavat kassaneidille koko viikon kuulumisensa, ja ne onnettomat, jotka tekevät itsemurhia joka käsittämätön toinen päivä. Trapetsitaiteilu suurkaupungissa elämisen helpottavasta tunteesta olla tuntematon tasapainoilee kapealla narulla, jolta putoaminen rankaisee turtumuksena omasta merkityksettömyydestään. Turvaverkot pettävät. Miljoona kärpästä tai ihmistäkään samassa kasassa eivät voi olla väärässä. Päivän tuskallisin tilanne: istua kasvokkain liikennevälineessä tuntemattoman ihmisen kanssa, ja väistellä ikkunan

”Ihminen voi olla yksin seurassa ja joukkojen keskellä.”

Henkilötunnuksellani isoveliverkoston arkistoista voi kaivaa lo-

KAJAHDUS 01/09

kautta vahingossa törmäileviä katsekontakteja. Vanhukset tekevät itsemurhia seuran puutteesta, minua houkutti vastaava kohtalo loputtoman seuran vuoksi. Sen neljän seinän sisällekin ulottuvan, valvovan yhteisön paineen, joka määrää: tällainen sinun tulisi olla. Ei se, etteikö itsemurhaa suunnitteleva näkisi tulevaisuutta edessään, vaan se, että nimenomaan näkee. Näkee turruttavan, banaalin arjen - yhtenäisen, sietämättömän pitkän putken vailla risteyksiä, joka johtaa joka tapauksessa kuolemaan. Miksi ei kuolisi jo nyt? Alustava päätös kuolla saattaa tykyttää takaraivossa vuosikausia odottaen hetkellisestä ärsykkeestä laukeavaa toteuttamisaietta. Sillä hetkellä ei ajattele muita. Vaikeasti masentunut ihminen ei ole itsekäs, vaan sairaalla tavalla itsekeskeinen. Kontaktit muihin ihmisiin eivät tunnu todellisilta; tunsin eläväni maisemakuplan sisällä, jota riepoteltiin mielipuolisesti kylmän lumisateen läiskähdellessä niskaani. Metron alle hypännyt kirjailija Harri Sirola kuvasi tunnetta hitaana tukahtumisena veden alla. Vaikka ulkoisesti elämän kaikki kulissit ovat pystyssä ja läheiset neuvottomina ympärillä, sen suurempaa yksinäisyyttä ei ole kuin masentuneen ihmisen itsetuhoinen mieli. Yhdessä, mutta yksin. Ku-

kaan ei sinua voi pelastaa. Jaloilleen on kavuttava itse. Ehkä ongelmamme ihmiskuntana ja kaikkitietävinä aikuisina on se, että olemme unohtaneet kuinka kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiltä tuntuvia asioita. Masennuin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, kun tajusin, ettei ole enää kysymyksiä, joihin aikuiset osaisivat vastata tyydyttävästi, järkeenkäyvästi. Äiti ei enää osannut korjata ongelmia, jotka tuntuivat kaatavan teini-ikäisen maailmani. Mitä tulen sanomaan lapselleni kävellessämme kadulla kerjäävän, ihmistä muistuttavan mytyn ohitse: ”Äiti, miksei kukaan auta tuota ihmistä?” Sanonko, koska meidän ei tarvitse välittää, sillä hän ei ole suomalainen. Asia ei ole meidän vastuullamme. Kenen sitten? Sanonko, koska hän on alempiarvoinen. Sanonko: kultapieni, älä ole huomaavinaasikaan häntä; ignoroi koko epätoivo. Mitä minä voin sanoa, jottei tämä ihmisenalku menetä uskoaan lapsellisen naiiveina aikuisten maailmassa tuntuviin arvoihin, joita ovat tasa-arvo, empatia, hyvyys ja toivo. Minulla ei ole ratkaisuja edes omiin ongelmiini, saati lähimmäisteni tai koko ihmiskunnan. Mitä minä sanon sille pienelle tytölle sisälläni? HENRIIKKA HÄMÄLÄINEN

KAJAHDUS 01/09

ei mitään natojuttuja!

KARJAHDUS Hallituksenvaihtosaunailta 5.2.2009 Vuoden 2008 hallitus jätti perintönsä uudelle hallitukselle vinkkejä ja kokemuksia jakamalla. Uusi ja mahtava vuoden 2009 hallitus tutustui toisiinsa paremmin leikkien ja tulevan vuoden tapahtumia suunnitellen. Avaruusmatkan ja

KAJAHDUS 01/09

maailmanrauhan saavuttamisen lisäksi suunnitteilla oli mm. bändin perustaminen.

Stigman helmiristely 11.-12.2.2009 Stigmalaiset valtasivat Itämeren laineet vuoden ensimmäisellä yhteisellä tapahtumalla. Yhteishen-

Teknisten ongelmien takia joukkue joutui kuitenkin vetäytymään kilpailusta, mutta se ei estänyt kuumasta kaakaosta ja hernekeitosta nauttimista. ANNA HURMERANTA JANNE LARDOT keä puhaltamassa ja hauskaa pitämässä oli parikymmentä henkeä. Öisen merimatkan jälkeen oli mahdollisuus tutustua Tallinnaan ja moni kävikin syömässä lounasta ja haistelemassa vanhan kaupungin henkeä. Paluumatka Helsinkiin sujui keinumisesta huolimatta mukavasti laivan tarjoamista viihdykkeistä nauttien.

Laskiaisrieha 24.2 Sosiaalipolitiikan fukseista muodostunut joukkue yritti osallistua perinteiseen Ullanlinnanmäen mäenlaskuun.

KAJAHDUS 01/09