Kajahdus 1/14 by Kajahdus

KAJAHDUS

PÄÄTOIMITTAJA

ULKOASU

TOIMITUSSIHTEERI

KANSIEN KUVAT

Iiro Leino

Teemu Salmela

KIRJOITTAJAT

Jesse Kelomäki @ havaintoja.tumblr.com

Iiris Annala Risto Eräsaari Jenna Hirvonen Elsa Hokkanen Lari Hokkanen Tiia-Jessica Pekkonen Stella Qin Lotta Virrankari

TAITTO

KUVAT

Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat

Mikko Airikkala Jesse Kelomäki Iiro Leino Iris Pykäläinen Atte Rytkönen Kajahdus saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

Iiro Leino

Iiro Leino Teemu Salmela

PAINO

Aikataos, Kirkkonummi Painos 100 kpl

JULKAISIJA

TOIMITUKSEN OSOITE

Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto

Numero 1/14 11.5.2014 Pääkirjoitus

UUSI KAJAHDUS

ARTIKKELIT Jarkko Martikainen Muusikon sosiaaliturva, onko sitä?

EU-spesiaali 10 Vapaakauppasopimus ahdistaa ja Unioni on kadottanut legitimiteettinsä Harvinainen herkku Risto Eräsaaren päräyttävä jäähyväisteksti

Kohtuullinen elämäntapa Pelastaako degrowth meidät katastrofilta?

Vaateteollisuuden madonluvut Liikaa liian halvalla

Monocle, elitismi ja kestävä kehitys Lifestyle-lehdistä ja kulutuskulttuurista

Saunajoogaa ja saunasotureita Hikoilua Unisportin lauteilla

Pitelet käsissäsi uudistetun Kajahduksen ensimmäistä numeroa. Aiemmin neljä kertaa vuodessa ilmestynyt lehti on nyt downshiftannut ja ilmestyy vastaisuudessa kaksi kertaa vuodessa – tai no, ainakin tämän vuoden ajan. Julkaisutahdin vaihtuminen puolivuosittaiseksi oli rajallisten aikaresurssien pakon aiheuttamaa, mutta uskomme että muutos palvelee myös lukijakuntaa. Saimme muun muassa tilaisuuden uudistaa lehden ulkoasua. Numeron ohjenuorana toimi ajatus lifestylestä, elämäntyylistä tai elämäntavasta. Sosiologi Erik Allardtin kolmijaottelun mukaan puhe on siis olemisesta (being), johon sisältyvät itsensä toteuttaminen ja vaikuttamismahdollisuudet. Puhe omistamisesta (having) jäi tässä numerossa puheeksi muusikon sosiaaliturvasta ja kulutuskulttuurin uhista. Rakastaminen (loving) ei lehteen mahtunut, joten rakastakaa ainakin toisianne.

PJ:n palsta

Kolumni

YKP-Looks

Vaihtaripalsta

Kirja-arvio

Musiikki

Hallitusesittelyt

Lehdestä löytyy tekstejä moneen makuun, tohtorikoulutettava Hirvilammen degrowth-pohdinnoista aina toimitusryhmämme Saunajooga-excuun. Toiseksi keskeiseksi sisällöksi muodostui pohdinta EU:sta eurovaalien alla. Kajahdus on uudistunut, mutta vielä suuremman muutosvaiheen keskellä tuntuu olevan yhteiskuntapolitiikan oppiaine. Tutkintouudistus muuttaa syksyllä opintojen rakennetta merkittävästi ja professorien vaihtuminen vaikuttaa varmasti myös oppiaineen sisältöihin. J.P Roos ja Risto Eräsaari ovat eläköityneet ja jäämme odottamaan mielenkiinnolla, mihin suuntaan yhteiskuntapolitiikan tutkinto kehittyy. Suunnasta saamme ehkä osviittaa uudesta pääsykoekirjasta, jonka Lari Hokkanen katsastaa läpi kirja-arviossaan. Sosiaalityön puolelta saamme mielenkiintoisen raportin Berkeleyn yliopistosta asti.

Jälkisanat

Hyvää kesää!

PALSTAT

(STIGMAN) Vuosi on mennyt vauhdilla ja kevät alkaa pian olla jo takana. Paljon on tapahtunut eikä pää meinaa pysyä perässä. Tuntuu, että itse olen viettänyt aikaa vain kokouksissa ja kirjastossa lukemassa sähköpostia, mutta jotain ollaan saatu aikaiseksikin. Ja myös muiden ainejärjestöjen kanssa, joka on hienoa! Se hyvä puoli fuksivoittoisessa hallituksessa on, että uutta toimintaa suunnitellaan ennakkoluulottomasti eikä takerruta vain perinteisiin. Kuten fuksipalautteesta ilmeni, Stigman toimintaan tuntuu olevan liian suuri kynnys osallistua. Ja tähän ongelmaan ollaan yritetty puuttua. Esimerkiksi viime vuonna hallituksen vaihtajaisten jatkoilla Sivistyksellä oli paikalla vain muutama hallituksien ulkopuolinen, jonka takia tulimme siihen tulokseen, että ehkä tämä ei ole paras tapa aloittaa vuotta. Sen sijaan vuosi aloitettiin kauden avajaisilla Kuppalassa, joka osoittautui menestykseksi. Stigma on ottanut ison harppauksen eteenpäin toiminnan laajentamisessa hallituksen ulkopuolisiin. Jo syksyllä edellinen hallitus heitti idean vapaaehtoisten toimijoiden aktivoinnista ja uusi hallitus otti siitä kopin. Hallitus päätti, että Iris ja Meeri ottaa vastuulleen Puuhakerhon kasaamisen ja nyt ollaan tilanteessa, jossa ryhmässä on 15 jäsentä ja ensimmäinen peli-ilta on jo pidetty. Vain kolme iltaan osallistuneista oli hallituksen nykyisiä jäseniä eli toiminta ei todellakaan ole mikään hallituksen oma puuhailukerho. Syksyä kohden mietitään yhdessä tuutoreiden kanssa miten myös uudet fuksit saataisiin mukaan kerhon toimintaan. 4

Katotaan mitä syksy tuo tullessaan, mutta ainakin tällä hetkellä olen suunnattoman ylpeä hallituksesta ja Stigmasta! Enkä usko, että tunne tulee mihinkään muuttumaan syksyn aikanakaan. Niin paljon kaikkea huikeeta tiedossa! Muistakaa seurata Stigman Facebook-sivua. Siellä tiedotetaan kesäpiknikeistä yms. Lisäksi Stigman Instagram-tili aktivoituu koko ajan entistä enemmän. Myöskään hallitusta ei saa pelätä! Koska vaan meihin voi ottaa yhteyttä oli asia mikä tahansa, teitä varten me ollaan. Hyvää lähestyvää kesälomaa kaikille, toivottavasti nähdään piknikeillä!

Noora Järvi Stigman PJ

OPISKELIJAN OIVALLUS Ylioppilastutkinnon suorittaminen; viisikymmentäviisi opintopistettä vuodessa; kurssien suoritustavat; Weboodin suoritusote; urheilusuoritukset ja työsuoritukset. Yliopisto-opiskelijan elämä on usein pelkkää suorittamista. Elämäntapavalmentajat ja ammattiauttajat yrittävät auttaa ihmisiä ulos suorittamisen kehästä. Meillä köyhillä opiskelijoilla ei tällaiseen ole varaa. Siksi vertaistuki Kajahduksen kolumnissa on parasta apua, mitä on saatavilla. Opintojen aikana olen huomannut, että monet suhtautuvat elämäänsä todella suorituskeskeisesti. Olen vuosien ajan miettinyt, miksi jotkut kokevat tarvetta suorittaa ja suoriutua, ja mieluummin paremmin kuin huonommin. Onko niin, että jotkut ihmiset vain tarvitsevat suorituksia tullakseen onnellisiksi? Olen itse yrittänyt päästä ulos suorittamisen kehästä kauan. Olen kokenut tuskaa ja epäonnistumista siitä, että en pysty jättämään asioita puolitiehen ja suhtautua asioihin helpon huolettomasti. Kaikki muuthan ympärilläni näyttävät pystyvän siihen. Eräänä päivänä tajusin sen. Kaisaniemen rullaportaissa vastaani juoksi boheemi nuori mies, kiharat, pitkät hiukset hulmuten, kirjat putoamaisillaan kainalosta. Aloin hymyillä ja huomasin ajattelevani, kuinka erilaisia elämiemme täytyykään olla. Ensimmäisen kerran tunnuin rehellisesti hyväksyvän ajatuksen siitä, että en välttämättä pysty elämään elämääni niin huolettoman itsevarmasti kuin jotkut muut. Ensimmäisen kerran koin, ettei siihen ole välttämättä tarvetta. Ehkä suorittamisen tarpeesta on myös hyötyä. Onko sittenkin niin, että yhteiskunta tarvitsee myös suorittajia? Ilman suorittajia moni asia jäisi puolitiehen. Ei olisi kenenkään etu, jos lääkäri suhtautuisi työhönsä huolettomasti tai palomies päättäisi ”hidastaa”. Eikä yliopisto saisi kipeästi tarvitsemaansa rahoitusta, jos kaikki tekisivät graduaan viisi vuotta. Suorittaminen ei ole itsetarkoitus, mutta tarve suorittaa ja saada asiat tehokkaasti valmiiksi puskee joitakin yksilöitä eteenpäin ja yhteiskuntaa siinä sivussa. Ehkä on siis hyvä, että meissä kaikissa on hieman suorittajan vikaa, joissain enemmän kuin toisissa. Täten kehotan kaikkia suorittamaan 55 opintopistettä vuodessa. Ja kun suoritus on paketissa, ottakaamme rennosti kesällä: keskittykäämme suorittamaan myös rentoutumista ja tyhjäntoimittamista!

TIIKKU PEKKONEN

MUUSIKON SIUNAUS JA KIROUS

Vuoden alussa Koirien taivas -levyn julkaissut Jarkko Martikainen avautuu Kajahdukselle työstään, toimeentulostaan ja musiikistaan teksti ja kuvat: Teemu Salmela

Haastattelupäivää edeltävänä viikkona uuden esiintymiskokoonpanon kiertue on alkanut hienosti ja ainakin allekirjoittanut on vaikuttunut kuulemastaan. Martikaisen vapautuessa edeltävästä haastattelusta ja huomatessa että seuraava haastattelija kantaa kitaraa mukanaan huudahtaa hän spontaanisti: ”kato soittaja, hieno homma!” Jää on murrettu.

ja hyvää kuin minun hommani ovat usein olleet. Menen tällä loppuun asti.

Uusi levy meni ensimmäisellä viikollaan listakakoseksi. Paraneeko toimeentulo?

Millainen hetki se oli?

Jos se on listan sijalla neljäkymmentä ensimmäisellä viikolla tai listan sijalla kaksi niin kyllä siinä ero on, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. On aina yritettävä tehdä hyvää levyä, mutta myykö se, se riippuu osittain siitäkin, ovatko tähdet oikeassa asennossa, mikä on muodissa, ja onko Cheek ykkösenä vai ei. Seuraava levy tehdään uudella liveporukalla, se on ihan selvä jo. Mitkä ovat olleet huippuvuosiasi ammatillisesti?

Nyt on todella hieno kausi meneillään, olen ollut todella innostunut viimeisen vuoden ajan. Riippuukin siitä, millä sitä mittaa. Osaan perusteet nyt, eikä tarvitse koko ajan pelätä, että onkohan minulla homma hanskassa. Tiedän, mitä teen ja asiat tuntuvat hyvällä tavalla uusilta. Perusvire on innostunut. Toisaalta, jos ajattelee näkyvyyttä ja hulppeata suosiota, niin se oli jossain yhdeksänkymmentäluvun kaksituhattaluvun taitteen aikoina. Kaikenlaisia ovia aukesi ja tulonsaanti yhtäkkiä kaksin- tai jopa kolminkertaistui. Sellaista tulen tuskin näkemään enää uudestaan. Mutta sehän on vain yksi tapa mitata huippuvuosia, ja se on vähän vahingollistakin käyttää mittarina pelkkää rahaa. Ihminenhän voi olla pettynyt duuneihinsa vaikka tienaisikin kivasti. Kiroukseni ja siunaukseni ovatkin ihan samoissa asioissa. Levottomuuden iskiessä ja jo seuraavalle levylle kappaleita tehdessä on välillä vaikeaa koska projekti on kesken. Epäusko on se huono puoli. En kuitenkaan keksi mitään, mikä olisi puoliksikaan näin kiinnostavaa, palkitsevaa

Missä vaiheessa tajusit ensimmäisen kerran että vapaa taiteilijuus voisi olla ammatti?

Melkein saman tien kun jättäydyin siihen hommaan, yhdeksänkymmentäkuusi.

Sain veroehdotuksen kotiini, ja kun katsoin vuosiansiosummaa, tajusin, että olen itse asiassa töissä. Ymmärsin olleeni kiireinen. Olin koulussa silloin, ja kaikki vapaa-aika ja usein moni koulupäiväkin meni milloin keikkareissulla ja milloin studiossa. Ymmärsin, että kyllähän tällä pärjäisi, jos sama summa tulisi tulevinakin vuosina. Rikastumisesta ei olisi pelkoa, mutta pärjäisin. Aloin miettiä, haluanko sittenkään olla medianomi. Vein koulut loppuun, mutta sen jälkeen laitoin koko jutun hyllylle ja jäin musiikkihommiin. Minkälainen on muusikon sosiaaliturva?

Kaikki on hoidettava itse. Mitään järkevää ja kunnollista turvaverkkoa ei ole rakennettu, koska meitä on niin vähän. Totta kai on Muusikoiden liitot ja muut, mutta ne eivät ole pystyneet vastaamaan minun kaltaisteni ihmisten tarpeisiin. Ei näissä hommissa voi luottaa kuin itseensä. Kaikkein boheemein tolloilu, missä pistetään kaikki haisemaan heti kun vähänkään käsiin saadaan rahoja, on hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun jotain osuu tuulettimeen, joutuu olemaan yksin peilikuvansa kanssa ja sanomaan, että koitahan pärjätä. Ennemmin tai myöhemmin on liian vanha tai nuori tai pois muodista. Silloinkin on pärjättävä. Olen aikoinaan ollut vähän varovainen ja päättänyt, että heti kun on varaa, maksan asuntovelan pois. Haluan olla omassa lieassani korkeintaan, mutta en pankin lieassa. Olen täysin velaton mies, en ole kellekään tilivelvollinen paitsi kotiväelle. Ja niin ollen niin en tipu enää kovin korkealta.

”Olen kerran hakenut sosiaalitoimistosta apua kahdeksankymmentäluvulla. En saanut mitään.”

Millaisiin ammattiliittoihin kuulut?

Yhteen aikaan teit paljon tuottajan töitä.

Kuulun kaikkiin mahdollisiin liittoihin Elviksestä (Elävän musiikin säveltäjät ja sanoittajat) alkaen, ja olen ollut Teoston (säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat) toiminnassa mukana jo kauan. Olen myös Gramexissa (äänilevyillä esiintyvät muusikot), Muusikoiden liitossa ja osuuskunta Lilithissä (yli satajäseninen taiteilijaosuuskunta), joka on minulle kaikkein tärkein liitto tai liittymä. Gramexin, Teoston ja osuuskunnan kohdalla se on silti niin, että ilman minun työtäni ei tule minkäänlaista tulovirtaa, jonka he voisivat kerätä ja minulle tilittää. Olen kerran hakenut sosiaalitoimistosta apua kahdeksankymmentäluvulla. En saanut mitään, ja sydämistyin siitä niin, etten ikinä enää astu sinne, ellei ole ihan ehdotonta pakkotilannetta. Eikä ole tarvinnut, se on tavallaan kunnianikin – tietysti typerää kunniaa – mutta se on ollut minulle tärkeää, että itse teen töitä, saan siitä palkkaa ja siinä kaikki. Järjestöt ovat siinä mielessä tietysti tärkeitä, että niissä on kollegoita – viesti kulkee – tulee tietoa siitä, mikä on suunta vastaisuudessa. Ja ylipäänsä muut ihmiset ovat tärkeitä, miksi täällä roikkua ilman muita ihmisiä?

Ajauduin siihen, ja yhtäkkiä minua pyydettiin siihen hommaan koko ajan. Kieltäydyin osasta, mutta silti päädyin tekemään aika monta tuotantoa. Trio Niskalaukauksen Rajaportti onnistui mielestäni hyvin, ja niin myös sekä Timon (Rautiaisen) että Samulin (Putron) ensimmäiset soololevyt. Ne kaikki onnistuvat hyvin ihan eri syistä, eri perusteista ja erilaisin metodein. Itsekin opin siinä. Kun menimme duokeikalle Timon kanssa joskus aikoinaan, hän kysyi vähän rasittuneestikin, että soitetaanko (YUP:n) Rakkaus on pesti hulluuteen. Sanoin, että soitetaan vaan. Kun meidän sitten piti mennä treenaamaan, Timo oli melkein vihainen siitä, miten

Kuinka vahva on muusikoiden välinen solidaarisuus?

Hyvin vahva ainakin kaikki niiden kohdalla, joita minä tunnen. Olen heitä aina yrittänyt auttaa, jos vain pystyn. Jos pistän kymmenen hyvää asiaa kiertoon, voin saada niistä takaisin ehkä yhden tai kaksi. Jos pistän kymmenen huonoa asiaa kiertoon, saan taatusti kymmenen huonoa asiaa takaisin, ellen vielä enemmän. Huono viesti on todella äkkiä perillä, hyvä viesti unohtuu yhdeksän kertaa kymmenestä. 8

paljon kappaleessa oli sointuja. Timo sanoi, että ei me voida sitä soittaa, koska ei hän tämmöistä opi. Hän kyseli miksi siinä ei ole vähempää sointuja - tee vähemmän sointuja näihin kappaleisiisi. Se oli hirveän hauskaa. Rupesin miettimään, että niin se kyllä on, että Timon biiseissä on ehkä yksi kolmannes tai yksi viidesosa niistä soinnuista, mitä minä käytän normaalisti. Se oli hyvä kysymys, eihän kaikissa biiseissä tarvitse olla niin paljon sointuja. Juuri tällaiset asiat ovat parhaimmillaan tarkoittaneet, että olen saanut tuotannoista enemmän kuin mitä olen niihin joutunut antamaan. Ne ovat täyttäneet siinä mielessä hyvän kans-

sakäymisen puitteet, että lähtiessään tilanteesta pois, kokee olevansa vähän täydempi. Eikä niin, että on imetty tyhjiin. Nyt menee huonosti vähän yhdellä jos toisella alalla. Miltä musiikkialan tulevaisuus näyttää?

Kyllähän me jossain murroksessa olemme taatusti, jos ajattelee vaikka kauppaa ja urheiluliikkeen hiihtorelemyyjää – myy suksia nyt suomalaisille sitten. Kaikki on niin suhdanneherkkää ja niin pienestä kiinni niin monella muullakin. Ei tämä musahomma ole mikään erityinen saareke, me olemme vain yksi esimerkki muutoksesta. Onhan se ihan selviö, että nyt tulee joku uusjako. Olen nähnyt teinipoikana lähietäisyydeltä suomalaisen laman. Siitähän noustiin todella korskeasti ja komeasti esiin, vaikka se oli hirvittävä, ja siinä oli kova hinta maksettavana. Sekin oli elämää, ja siitä tultiin helpompaan ja hyvään aikaan. Kaikki on vaihtuvaista, niin onni kuin tulonsaantikin. Eivätkä ne onneksi välttämättä ole suoranaisesti sidoksissa toisiinsa. Olen ollut onneton silloin kun rahallisesti on pyyhkinyt tosi hienosti. Ja olen ollut hyvin onnellinen hetkittäin silloin, kun on ollut tulonsaannillisesti vaikeampaa. Jossain vaiheessa opin ajattelemaan avarammin. Kun kerran kirjoitan näin paljon kolumneja ja materiaalia jää syrjään, niin voisiko niistä tehdä novelleja esimerkiksi? Usein ihmiset urautuvat ja jäävät polkemaan tietylle paikalle. Ihminen pystyy kuitenkin vaikka mihin lopulta, jos ei mitään kovin suuria henkisiä tai fyysisiä rajoitteita ole. Yritin esimerkiksi saada seurakuntayhtymiltä kuvaa vaivaisukosta Uskon (neljäs soololevy) kanteen siinä onnistumatta. Sisuunnuin ja kivahdin kansien taittajalle puhelimessa, että teen itse semmoisen, kun ei kerran lupia heru. Ymmärsin ukkoa tehdessäni, että kyllähän minä osaan. Yllätin itseni aikuisiällä, olin luullut, että en osaa tuollaista. Osa elämän ahtaudesta johtuu varmasti myös oman ajattelumme ahtaudesta. Onko ihmisillä nykyään enää kykyä keskittyä?

Ei tietenkään ole, ja se onkin nimenomaan ainoa asia, mikä nykyään on erityisen häiritsevä. Sain puolitutulta Toivo-levystä palautetta, että levy on vaikea. Vähän ihmettelin, että miten se nyt on vaikea. No kun sitä pitää kuunnella. Se on äänilevy. Äänilevyä kuunnellaan, siinä on ääniä. Ja sitä pitääkin kuunnella, se ei ole imu-

”Muut ihmiset ovat tärkeitä, miksi täällä roikkua ilman muita ihmisiä?” roinnin taustamusiikkia. Tästä lähtökohdasta on tietysti hankalaa tehdä levyjä, mutta en lannistu. Olen saanut paljon toisenlaistakin palautetta. Yksi kaveri tuli vastikään sanomaan, että Toivo (kolmas soololevy) on hänelle erityinen levy ja että hän kokee sen hyvin tärkeäksi itselleen. Ovatko laulut enää pelkkää viihdettä?

Onneksi eivät. Olen saanut niin paljon palautetta pelkästään Koirien taivaasta esimerkiksi. Kaikkein paras oli, kun olimme Tampereen Klubilla keikalla. Kuulijalla oli lapsi, taisi olla kolmentoista. Skitsofreenikko, joka oli taas joutunut palaamaan laitokseen. Kaveri oli keikan aikana itkenyt vuolaasti ja käynyt lähtiessään sanomassa miksaajalle, että keikka oli ollut voimakkain konserttikokemus hänelle. Tietenkin on selvää, että liikuttuneisuuden tila irtoaa varmaan vähän turhankin herkästi, jos ihminen on niin vereksellä ja elämä on niin vaikeassa vaiheessa. Mutta musiikki, mitä sinä iltana soitimme, jollain tavalla auttoi häntä. Hän sai jonkinlaista viiden pennin psykiatrista apua välillisesti ilman, että edes tarkoitin sitä.

Jarkko Martikainen - sooloartistina vuodesta 2004 lähtien tehden viisi studioalbumia ja yhden livelevyn - vuosina 1988–2008 toimineen ja kolmetoista albumia julkaisseen YUP-yhtyeen perustajajäsen - julkaissut kaksi kaunokirjallista teosta - uudessa Luotetut miehet -kokoonpanossa soittavat Martikaisen lisäksi Luis Herrero (basso ja haitari), Ema Hurskainen (rummut ja basso) ja Anssi Salminen (kitara ja viulu) - Tuottajana ja sanoittajana muun muassa Trio Niskalaukauksen useilla menestyslevyillä

Pari sanaa vapaakauppasopimuksesta EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus tietää jännittäviä aikoja vapaalle markkinataloudelle. Euroopan taloudellinen integraatio ei ole edennyt talous- ja rahaliiton odotusten mukaisesti koko Emun olemassaolon aikana, ja nyt soppaan heitetään uusi ainesosa kokonaisuutta sekoittamaan. Mitä vapaakauppasopimus tekee Euroopan sisäisille eroille? Kuten Alexander Stubb on sanonut, vapaakauppasopimuksesta saadaan vielä hienot sopat keitettyä. EU ja Yhdysvallat käyvät parhaillaan neuvotteluja vapaakauppasopimuksesta, jonka tarkoitus on lisätä näiden maanosien välistä kauppaa ja yhdenmukaistaa kaupan sääntöjä. Edellisen kerran EU vapautti kauppaa ja laajensi talousaluetta yhtä reippaalla kädellä ottamalla käyttöön yhteisen valuutan ja rahapolitiikan. Nyt käynnissä olevat neuvottelut tunnetaan nimellä TTIP, joka on lyhenne sanoista Transatlantic Trade and Investment Partnership. Kun nyt kerran on päätetty yhtenäistää näiden kahden maanosan taloudet, se voisi käydä jouhevammin, mikäli Euroopan taloudet olisivat edes keskenään yhdenmukaisempia kuin ne nyt ovat. Yleisesti ottaen TTIP on masentava hanke. Euroopan komission suureksi harmiksi kansalaiskeskustelua vapaakauppasopimuksesta syntyi, kun julkisuuteen sattui tihkumaan yksityiskohtia sopimuksen sisällöstä Wikileaksin vuotamien asiakirjojen tai 10

jonkun muun kömmähdyksen ansiosta. Investointisuoja jyrää kansallisen demokratian ohi, ja riitatilanteet käsitellään Maailmanpankin perustamassa investointiriitoja käsittelevässä tuomioistuinmenettelyssä, jossa lakimiehinä toimivat huimia asianajajapalkkioita valtioilta laskuttavat syytteitä nostaneiden firmojen konsultit. Sopimuksen myötä Euroopan ruokamarkkinoille pääsee amerikkalaisia maataloustuotteita, joiden geenimanipulaatiota ja kasvimyrkkyjen käyttöä koskevat säädökset ovat höllempiä kuin Euroopassa. Komissio toppuuttelee, että Euroopassa elintarvike valvonta tulee pelaamaan niin kuin ennenkin, mutta hevoslihakohun jälkeen ei kannata olla niin varma siitä valvonnasta. Viimeksi Obama vakuutti, että he siellä tekevät kovasti työtä, jotta sopimus ei olisi haitaksi ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Siinä riittääkin työtä. Euroopan talouskriisi kehystää neuvotteluja. Ei ole mikään salaisuus, vaan ihan rehellisesti ääneen lausuttu tosiasia, että uudistukset on helpointa toteuttaa vaikeina aikoina. Kanadalaiskirjailija Naomi Klein on kirjoittanut tästä ilmiöstä mielenkiintoisesti kirjassaan The Shock Doctrine. Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilla liikkuneiden subprime -luottojen aiheuttama paniikki muuttui Euroopassa velkakriisiksi, jonka seurauksia saimme katsella kevään kehysriihessä. Talouskasvu on viime vuosina ollut monille

maille vain haave, ja siksi vapaakauppasopimukseen on ladattu korkeat odotukset. Se että kaikkia unionin jäsenmaita koskevia neuvotteluja käydään talouskriisin aikana, on toisaalta vaarallista, koska Eurooppa on kriisin jäljiltä sisäisesti varsin hajanainen. Sosioekonomiset erot olivat suuria jo ennen talouskriisiä, mutta kriisi on syventänyt niitä. TTIP voi vaikeuttaa entisestään Emun talousintegraatio-projektin etenemistä. Jotta rahaunioni toimisi, tulisi kaikkien jäsenmaiden kansantalouksien olla mahdollisimman yhdenmukaisia. Taloudellisen yhdentymisen tiellä on kuitenkin ollut monia hankaluuksia. Tähdellistä on se, että Emu ei missään vaiheessa ole ollut optimaalinen alue yhdelle valuutalle. Tämä oli taloustieteilijöiden tiedossa, mutta euro olikin ennen kaikkea poliittinen projekti. Paul Krugman esitti ennen euron käyttöönottoa, että suurempi talousalue johtaa epäsymmetriaan tuotannon maakohtaisen erikoistumisen myötä. Euroopan taloudet olivat ja ovat yhä erilaisia myös taloussykleiltään. Jos jonnekin tulee taantuma eri aikaan kuin muihin maihin, kilpailukyky tuossa maassa heikkenee merkittävästi muihin valuutta-alueen maihin nähden. Lisäksi erilaiset inflaatiokehitykset synnyttävät eroja kilpailukyvyssä ja häiritsevät hintavakautta. Niin ikään bruttokansantuote, instituutiot ja lait sekä työmarkkinat ovat eri maissa erilaisia. On mielenkiintoista nähdä, miten TTIP istuu tähän kuvioon. Työttömyys on Euroopan yhteinen ongelma, mutta toisissa maissa tilanne on paljon pahempi kuin toisissa. Vapaakauppasopimuksen uskotaan tuovan Eurooppaan satoja tuhansia työpaikkoja. Vaikka sopimus ei sisältäne suoria ohjeita työmarkkinoiden joustavoittamiseksi, sen se kuitenkin välillisesti tekee tuotemarkkinoiden vapauttamisen myötä. Vapaammat tavaramarkkinat, joita TTIP tavoittelee tietävät myös heikompaa irtisanomissuojaa. Siten TTIP aiheuttaa myös työttömyyttä, jonka kuitenkin uskotaan olevan väliaikaista. Mutta tuotannon ollessa alueellisesti hajautunutta yhä useamman on muutettava toiseen valtioon työllistyäkseen uudelleen. Kaikki työttömät eivät kuitenkaan välttämättä lähde työn perässä ulkomaille, sillä ihmisten liikkuvuuteen vaikuttavat muutkin kuin taloudelliset seikat. Siten on syytä olettaa, että jatkossakin työllisyys on toisissa maissa paljon huonompi kuin toisissa. Yhä suurempi osuus työpaikoista syntyy niin sanotuille sekundäärisille työmarkkinoille, jossa sopimukset ovat väliaikaisia ja työehdoiltaan hei-

kompia kuin primaarisilla työmarkkinoilla. Näin ollen on syytä olettaa, että TTIP tulee kasvattamaan prekaarin työvoiman määrää. Emu on osaltaan jo auttanut purkamaan työmarkkinasääntelyä, mutta joustavuutta ei ekonomistien mukaan vieläkään ole tarpeeksi. ’’Ongelma’’ on jäsenmaiden erilaiset työsuojelulait. Erot sosiaaliturvassa ja työvoiman järjestäytyneisyydessä voivat tehdä sen, että toiset Euroopan maat sopeutuvat työmarkkinoiden muutokseen paremmin kuin toiset. EU:n maataloustuet ovat pitäneet huolen siitä, että Keski- ja Itä-Euroopan syrjäseuduilla menee paljon heikommin kuin Länsi-Euroopan maaseudulla. Kun amerikkalaiset maataloustuotteet pääsevät Euroopan markkinoille ja kun samalla EU:n maataloustuet tekevät vain isot tilat kannattaviksi, Keski- ja Itä-Euroopan pienviljelijät voivat panna lapun luukulle. EU:n taloudellinen tuki syrjäseutujen talouksien kehittämiseksi on ollut riittämätöntä, eikä näillä syrjäseuduilla siten ole paljon eväitä pitää talouksiaan elinvoimaisina. Eurooppa 2020 -kasvustrategia pyrkii edistämään sosiaalista yhdenmukaisuutta. Saa nähdä miten käy – kun talous yhdentyy, sosiaalinen eriytyy. Mitä vapaampi talous on, sitä enemmän pääomat kasautuvat. On kaikki syyt olettaa, että myös TTIP lisää pääomien keskittymistä. Laajeneva talousalue lisää myös sitä räjähdysherkkyyttä, joka syntyy kasinotalouden puhaltamista kuplista. Seuraavan kerran kun finanssikapitalistien bingoilta päättyy ikävästi, kahden maanosan taloudet kaatuvat kuin dominot. Jos sosiaaliset erot ovat siinä vaiheessa jo niin syvät, ettei niiden uuden kriisin jälkeen ole enää mahdollista kasvaa, niin mitä tapahtuu? Kuten euro, myös TTIP on ennen kaikkea poliittinen projekti, jonka taloudelliset hyödyt ovat epävarmoja. TTIP synnyttää jotain, joka muistuttaa improvisaation tuloksena syntynyttä koulunäytelmää. Ohjaaja on halunnut antaa oppilaille vapaat kädet, ja tuloksena on syntynyt joukko epämääräisiä kohtauksia, jossa kovaäänisimmät sooloilevat lavalla mitä haluavat ja ujommat esittävät suosiolla puuta, kun ei heille muutakaan roolia ole annettu. Yleisö ei tajua mitään muuta kuin sen, millainen on kunkin näyttelijän sosiaalinen status kyseisessä ryhmässä.

Iiris Annala

EUROOPAN UNIONIN LEGITIMITEETTI HUKASSA EU:n legitimiteetistä kiistellään paljon, ja syystäkin. Kaksissa edellisissä Euroopan parlamenttivaaleissa äänestysprosentti on jäänyt Suomessa vain liki neljäänkymmeneen prosenttiin, joten suomalaiset europarlamentaarikot eivät näiden lukujen valossa voi kokea toteuttavansa edustuksellista demokratiaa. Suomi sijoittuu äänestysprosentillaan samaan kastiin Euroopan unionin muiden maiden kanssa, joten legitimiteettikriisi vaivaa koko Eurooppaa. Kansaa ei näytä kiinnostavan äänestäminen, mutta se on silti ärhäkäs valittamaan päätösvallan karkaamisesta Brysseliin. ’’Vain äänestämällä voit vaikuttaa!’’ – hokema ei näytä auttavan, joten syyt EU:n legitimiteettikriisissä ovat syvemmällä. Koko EU-järjestelmä on niin monimutkainen lukuisine toimielimineen ja laajoine lobbauskanavineen, että se vain karkottaa kansaa entisestään tuosta byrokraattisesta instituutiosta. Parlamenttivaaleissa äänestetään EU:lle uutta parlamenttia, jonka tosiasiallinen valta jää aika pieneksi. Parlamentilla on lainsäädäntövalta, mutta lakialoitteiden tekijällä komissiolla on oikeus vetää lakialoitteensa takaisin. Media ei ole keskittynyt valottamaan kansalle parlamentin säätämiä lakeja, joskin julkisuuteen päässeet kurkkudirektiivin kaltaiset hieman koomiset direktiivit ovat huvittaneet ihmisiä. Parlamentin uskottavuutta vie myös sen toiminnan jakautuminen kahdelle paikkakunnalle, Brysseliin ja Strasbourgiin. Valtavien paperipinojen ja virkamiesten edestakainen kuljettaminen on varsin 12

tehoton ja kallis järjestely, minkä lisäksi kustannuksia nostavat myös europarlamentaarikoiden matkakorvaukset. Usein kuulee puhuttavan siitä, että Euroopassa todellinen valta on lobbareilla. Suurten yritysten kyky lobata siirtää todellista päätöksentekovaltaa pois kansalaisilta, ja tähän ei äänestämällä parlamenttivaaleissa oikein voi vaikuttaa. Periaatteessa lobbaus on hyvä juttu, sillä erilaisten etujärjestöjen mielipiteet ovat tärkeitä lakiehdotuksia tehtäessä ja lopullisia lakeja säätäessä. Ongelman EU-lobbauksesta tekee sen salamyhkäisyys ja piilottelu. Rahalla on myös valtaa, joten yritys- ja talouselämän etujärjestöillä on rahan vuoksi paremmat edellytykset saada viestinsä kuuluviin. Rahan vallan näyttäessä voittavan demokratian on aiheellista miettiä, onko EU:lla ja parlamenttivaaleilla kansan tukea ja legitimiteettiä. EU on tiedostanut lobbauksen aiheuttaman problematiikan ja pyrkii muuttamaan lobbauskäytäntöjään avoimemmiksi, mikä on tervetullutta. Moni suomalainen näkee EU:n instituutiona, joka laajenee pikku hiljaa lopulta niellen jäsenmaidensa kansallisen vallan. Media lietsoo yleistä levottomuutta ja huolta Suomen itsenäisestä ja

demokraattisesta tulevaisuudesta nostamalla esiin EU:n ykkösvallankäyttäjien antamia kommentteja EU:n syventymisen tarpeesta. Liittovaltiokeskustelussa kovin ääni on niillä, joiden mukaan tällainen kehitys vain vääjäämättä tapahtuu. Oikeastihan matka täydelliseen federalisaatioon on liian pitkä ja jopa mahdoton, sillä se vaatisi muutoksia kansallisten parlamenttien hyväksymissä perussopimuksissa. Tosin viimeaikaisia tapahtumia katsoessa liittovaltioon voidaan joskus päästä legitimiteetin kustannuksella. EU:n laajenemiskeskustelussa käytetään usein termiä ’’spill-over’’ kuvaamaan tilannetta, jossa EU:n toimielimille valuu pikku hiljaa enemmän valtaa kansallisen vallan heikentyessä samaan aikaan. Tätä vallan läikkymistä on tapahtunut varsinkin viime aikoina, sillä talouskriisin kaltaisten kriisien aikana on helppoa ja osittain myös välttämätöntäkin kyetä nopeisiin päätöksiin. Onko silti oikein, että periaatteessa kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän edellyttämiä muutoksia tehdään ohittamalla varsinainen hyväksymisvaihe kriisitilanteissa? Äskettäin Saksa vei perustuslakituomioistuimeensa tutkittavaksi tapauksen, jossa EKP:n velkakirjaosto-ohjelmat tulivat voimaan ilman Saksan parlamentin lupaa. EU:n huippukokouksissa ja ministerineuvostoissa päättäjinä ovat toki edustuksellisen demokratian kautta valitut valtion ylimmät johtajat, mutta on silti uhkarohkeaa ja osittain demokratian vastaista jättää isot asiat yhden ihmisen edistettäväksi ja päätettäväksi. Mainitsemani liittovaltiokehityksen mahdottomuus voi muuttua mahdolliseksi, jos raja-aitoja ylitetään kerta toisensa jälkeen. Mikäli EU haluaisi kasvattaa legitimiteettiään, pitäisi EU:n positiiviset asiat saada laajempaan tietoisuuteen. Parlamentin valiokuntien työskentely olisi hyvä tehdä julkiseksi, jolloin EU-lainsäädäntöön voisi perehtyä paremmin. Yksinkertaistettua Eurooppa-tiedotusta tarvittaisiin myös lisää, jotta mahdollisimman moni ymmärtäisi edes jotain Unionin monimutkaisesta rakenteesta. Tällä hetkellä suomalaisten tietotaso EU:sta on vaihtelevasti jakautunut, mikä osaltaan myös kärjistää kantoja Unioniin. On aiheellista esittää kritiikkiä EU:sta ja sen legitimiteetistä, mutta silti on hyvä nähdä tämän instituution välttämättömyys Suomen kaltaiselle maalle.

Eurovaalit – mistä nyt äänestetään? Tilanne on nyt erilainen kuin 1990-luvun tai 2000-luvun alun Suomessa. Viime vaalien jälkeen Euroopan Unionia ovat ravistelleet muutosten tuulet sekä sisältä että ulkoa. Pitkällinen toipuminen eurokriisistä pakottaa jäsenmaat tekemään edelleen raskaita ja kauaskantoisia päätöksiä, jotka syövät poliitikoilta uskottavuutta ja voimavaroja sekä hyvinvointia kansalaisilta. Lisäksi Ukraina on nyt kaikkien huulilla. Ympäri maailmaa järkyttäneet tapahtumat tulevat eri tavoin vaikuttamaan myös muualla kuin kriisipesäkkeissä. Euroopan unionin näkökulmasta Ukrainan kriisin vaikutus globaaliin talouteen on ainakin yksi laajaa pohdintaa ja analysointia kaipaava kysymys – Suomikin on voimakkaasti riippuvainen Venäjästä. Venäjällä pääoman ulosvirtaus kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana hipoo jo seitsemääkymmentä miljardia ja saattaa joidenkin arvioiden mukaan yltää vuoden aikana jopa sataanviiteenkymmeneen miljardiin. Lama itänaapurissa merkitsisi kovaa iskua Suomen ja EU:n talouskehitykselle. Ukrainan kriisi on myös vaikuttanut syvästi eurooppalaisten käsityksiin rauhasta ja turvallisuudesta unionissa ja sen lähialueilla. Ulkopolitiikan lisäksi merkittäväksi on arvioitu eri ryhmien, mm. EU-skeptikoiden ja EU-myönteisten ryhmien välinen voimasuhde. Kevään 2014 parlamenttivaalit onkin ehditty jo julistaa historian tärkeimmiksi eurovaaleiksi. Vaalipäivä: 25.5.2014 Ennakkoäänestys: 14. – 20.5.2014 (ulkomailla 14. – 17.5.) Lisää tietoa: vaalit.fi Stella Qin

Lotta Virrankari 13

HARVINAINEN HERKKU Se ei ole nyt kaviaari vaan kritiikki. Eikä vain Kritiikittömyys on todellakin paha juttu, sillä se kritiikki totuudenkaipuuna tai asioiden syvän si- pilaa alan maineen ja saavuttaa voittoja vain konsällön selostuksena, vaan tietoisuutena siitä mitä sulttien kalvoilla, mutta väärä kritiikki on myös itse kriikki, arvostelma ja arvostelukyky on ja mi- ikävää – se tuomitaan asennevammaisuudeksi. kä on sen paikka. Tämä ei ole helppoa. Kritiikillä Mitkä ne ainekset ovat? Pari vihjettä, Matti? itsellään ei tunnu olevan mitään mittaa. Ymmärryksen ja järjen kanssa päällekkäisen arvosteluky- Minna Lindgrenin teosta ”Kuolema ehtoolehvyn kritiikistä puhumattakaan. Tuntuu kuin sitä dossa” on arvosteltu päättämättömyydestä: se on tarvittaisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. ”epävakaa yhdistelmä jännäriä, dystopiaa, epäMutta miten sitä voisi olla kun kritiikin kentillä on suoraa mielipidekirjoituista ja ehtaa kesäteatteria” monenlaisia toimijoita, kaikki eivät odota kritii- Lukija hukkuu monien tarkoitusperien viidakkiltä samaa; sen yleisö ei puhu, vaan lähettää vain koon, hän – toisin sanoen kriitikko nimeltä Timo signaaleja ja sille tuiki tärkeät enneakko-oletta- Pankakoski – ei ymmärrä mikä on hyvis ja mikä mukset, arvelut, uusia avauksia tuovat kiistat pahis, ts. ”miten sympatia ja kriikki jakautuvat ja jäävät hämärään. Parisataa vuotta sitten oli selviä kehen naurun pitäisi kohdistua”. Kriikikko hakee jaettuja käsityksiä siitä miten asioiden arvoa on yhtä kunnon iskua bisnekseksi muodostuneita tutkittava, mitä on ylistettävä ja mihin ideaaleihin palvelukoteja vastaan. Häntä kiusaa kirjoittajan on hyvä tukeutua. Kritiikki muistutti kasvatusta. sivistysihanteet, mummopuhunnan oppitunnit Siitä tuli asioiden perusoikeutus. Siksi itsekritii- ja ”kulttuurikeski-ikäinen” tyyli. Jaa että päättäkillä, jatkuvalla uudelleenarvioinnilla, etenkin mättömyys? Minkä tai mitä koskeva päättämättömyys? Paul Austerin ja niin sanotulla ateljeekriJ.M.Coetzen teosta ”Tässä tiikillä on edelleen hyvä maine: joku arvioi itse ”Fiksuus ilman kunnon ja nyt. Kirjeitä’ ystävyydestä” taas on arvosteltu mitä tutkii tai mitä esittää laskelmoivasta suunniteleikä salli sen korvaamista äreilyä tuskin ilahduttaa mallisuudesta. Päättämätsekä tieteen että taiteen kentille levinneellä insti- ketään, keskivertolukijakin tömyyden ja päättäväisyyden vaiko sarkastisen motutionaalisella ”kehittäniselitteisyyden ja puhtaan misellä” ja ”arvioinnilla”. on kauan sitten kuollut.” bisneksen välinen heiluriliike? Jääkö kritiikki siis kahden perspektiivin – asiansa kanssa kamppailevan kirjoittajan ja etuoikeutetusta asemastaan kom- Petteri Pietikäisen ”Hulluuden historiaa” on mentoivan arvostelijan – väliseksi tuoteselosteeksi arvosteltu näköalattomuudesta. Entuudestaanhan kutsutuksi heiluriliikkeeksi? Matti Mäkelä tiivisti ”kaikki tietävät, että hulluuden historia on epäreitieteistosikkona tunnetun vankilapsykiatri Han- luuden historiaa”, siksi kirjaa ”lukiessa ei tule hulnu Lauerman ”Hyvän kääntöpuolen” arvostelun lua hurskaammaksi”, Herman Raivio viisastelee. kysymykseen ”eikö uuden totuuden aineksia voisi Juhani Sarsilan teosta ”´Melancholica: Poleemisia edes satunnaisesti ja ripauksin esiintyä ammat- esseitä” on arvosteltu avainkäsitteen kapeudesta, tikuntalaitoksen ulkopuolellakin” ja arveli Esko melankolian kriittisen aliarvioinnista, siitä että silValtaojaan viitaten, että ehkä ”kyseessä onkin lä on substanssinsa, kun taas Karin Johannisonin uusi oppi, Turun totuus, huuhaavapaa vyöhyke”. teosta ”Melankolian huoneet: alakulo, ahdistus ja 15

apatia sisällämme” on ylistettu vivahteikkaaksi ja voimaannuttavaksi: pessimismiin vetäytymisestä erossa pysyäkseen melankolian on ”kehitettävä uusia muotoja, jotta se ei kadottaisia poikkeusluonnettaan”, toteaa Sanna Nyqvist. Näkökulmiltaan heiluriliike jää epäselväksi sen kirjoittajan ja itseensä pääsemättömän arvostelijan välillä? Miten ja milloin teos (jos matkakirjat jätetaan nyt ulkopuolelle) on niin ainutlaatuinen että se tekee ”minusta” lukijana ainutlaatuisen? Ainakin silloin kun vaikkapa Hans Magnus Enzensberger, Imre Kertész tai Max Sebald taidokkaammillan kykenvät antamaan dokumenttien puhua ryhtymättä niiden kertovaksi edustajaksi. Myös silloin kun lukijana löytää, ei etsi, siis silloin kun kyse ei ole tietoviisaan käsikirjan tavoittelusta, ja kun ylipäänsä irrottaudutaan terapiasta, opettajasta, tulkintasäännöistä ja ryhmämotivaattorista. Kirjoittajan ja kriitikon erottelu menettää merkityksensä: henkilökohtainen lukeminen on jotain sellaista josta ei haluta julkisesti kertoa, joka myönnetään naiiviksi ja jossa salaisesti toivotaan, että tällä kertaa tämä teos osoittautuisi siksi teokseksi, ehkä aavistellen, että sellaista kirjaa ei koskaan tule vastaan eikä ehkä ole olemassakaaaan, jolloin jokin tässä kirjassa, ehkä vain jokin lause riittää. Ehkä ainutlaatuisuus saavutetaan myös silloin, kun esimerkiksi Thomas Bernhardia lukiessa ”tulee niin kotoinen olo” (kuten eräs kriitikko hiljattain totesi), että tunteen säilyttämiseksi kirjoittaja on ”pidettävä itsellä” ja vain ikävään kulttuuribyrokraattisuuteen pystyvät kriitikot ja kääntäjät on pidettävä loitolla. Kritiikittömyys, päättämättömyys, näköalattomuus merkitsevät taatusti kirjoittajan omiin lähtökohtiin paneutumisen vastakohtaa tarkoittavaa ulkoista kritiikkiä, josta vain kysyä kuka sitä lukee, ketä se palvelee, mitä varten se on ja mitä journalistista sisältöä sillä on. Fiksuus ilman kunnon äreilyä tuskin ilahduttaa ketään, keskivertolukijakin on kauan sitten kuollut. Jättisanomalehdet valittelevat, ettei ole resursseja ”journalististen sisältöjen” ja kirjakustantajat, ettei ole varaa ”tieteellisten sisältöjen” tuottamiseen. On tainnut höyryt päästä pannusta eikä mikään enää pyöri. -Risto Eräsaari

ERÄSAARI-GURU 1. Milloin Risto Eräsaari on syntynyt? Saat moniselitteisen ja epämääräisen lisäpisteen, jos osaat kertoa missä. 2. Minkä puolesta Risto Eräsaari allekirjoitti adressin vuonna 2012? a.Yliopiston lisärahoituksen b.Saksalaisten akateemisten julkaisujen käännöstyön c.Suomen ja Israelin välisen asekaupan kieltämisen 3. Missä seuraavista korkeakouluista Risto Eräsaari ei ole luennoinut? a. Copenhagen Business School Library b. Peking University c. University of British Colombia 4. Mikä oli Risto Eräsaaren väitöskirjan nimi? a. Sosiaalivaltio ja sosiaalipolitiikan itseymmärrys b. Kontekstuaalinen sosiaalipolitiikka muuttuvissa oloissa c. Sosiaalipolitiikka ja traditionaalinen politiikka- syntetisaatio ja integraatio Saat moniselitteisen ja epämääräisen lisäpisteen, jos osaat kertoa ilmestymisvuoden. 5. Kuka on Risto Eräsaaren ex-vaimo? a. Pirkko Eräsaari b. Kerttu Eräsaari c. Leena Eräsaari 6. Miksi Risto Eräsaari nimittää asiantuntijaa, jota ”evidenssiä, korrespondenssia ja representaatiota koskevat perinteiset tiedon ja totuuden säännöt eivät enää sellaisenaan ohjaa eivätkä sido”? a. Takaa töytäisty asiatuntija b. Eteen työnnetty asiantuntija c. Hatusta vedetty asiantuntija 7. Mitä Eräsaari tapaa kysyä luentojen loppupuolella? a. Onko teillä muita hyviä kysymyksiä? b. Mikäs se kysymys oli, johon tämän luennon piti vastata? c. Mitäs tekemistä tällä on evoluution kanssa? 8. Saitteko kiinni? a. Kyllä b. Takaviitteistä ainakin c. ”Silmäilin” Vastaukset sivulla 43!

”To me style is just the outside of content, and content the inside of style, like the outside and the inside of the human body — both go together, they can’t be separated.” Jean-Luc Godard 18

Arho, lehtori

”Pukeutumistyylini on saanut netin kautta lähinnä vaikutteita yhdysvaltalaisista ivy-tyyleistä, vaikka Purhonen minua hipsteriksi syyttääkin.”

Iris, toisen vuoden opiskelija

”En mitenkään erityisesti seuraa muotia, mutta otan tämän hetken villityksistä ideoita ja muokkaan ne omaan tyyliin sopivaksi. Tykkään yksinkertaisista vaatteista joissa on jokin yksityiskohta ja kuviollisista tai värikkäistä huiveista, joilla saa vähän elämää asuun.”

Pekka, toisen vuoden opiskelija

”Pyrin näyttämään rikolliselta. En kuitenkaan niin paljoa, että joku tajuaisi että olen oikeasti rikollinen. Pienillä yksityiskohdilla, kuten koruilla, kelloilla ja kengillä pyrin kuitenkin viestimään muille varallisuudestani. Pierre Bourdieun ajatuksia mukaillen pyrin habitukseni avulla systemaattisesti syrjimään sosiaalisessa hierarkiassa minua alempana olevia sekä alleviivaamaan omaa menestystäni.”

Semi, dosentti

”Tyylivalinnat ovat minun tapauksessani pitkälti tiedostamattomia. Marimekkopaita on anopilta saatu joululahja, ehkä häneltä pitäisi kysyä?”

Sofia, fuksi

”Rakastan koruja ja asusteita, eikä niitä mun mielestä voi olla liikaa. Jos mun tyyliä pitäis kuvailla yhdellä sanalla niin se olis joulukuusi. More is more. Piste.” 23

Tuuli Hirvilammi

KOHTUULLINEN ELÄMÄNTAPA Kasvun rajat ovat tulleet vastaan ja elämme yli varojemme. Voisiko Degrowth pelastaa? ”Kohtuus kaikessa” on tunnettu hyvän elämän velkaa kasvattaa erityisesti ilmakehään päästetyt kasohje. Aristoteleen mukaan kohtuullisuus on yksi niistä luonteen hyveistä, joiden mukaan toimimalla ihminen voi elää onnellisena. Hyveellistä on pysytellä kahden paheen keskivälissä, joista toinen perustuu liiallisuuteen ja toinen puutteeseen. Liitän kohtuuden hyveen laajemmin elämäntapaan ja esitän, että kohtuus on tällöin riittävän ja oikeudenmukaisen kulutustason hakemista. Kohtuuton elämäntapa kasvattaa velkaa sekä suhteessa rahavaroihin että luonnonvaroihin. Suomessa yksityisten kotitalouksien velkaantuminen on lisääntynyt niin, että kotitalouksien yhteenlaskettu velka ylittää yhä useammin kotitalouden vuositulot – tosin pitkälti suurten asuntolainojen seurauksena. Myös julkisyhteisöjen bruttovelka suhteessa bruttokansantuotteeseen on jo yli 50 prosenttia. Elämme siis yli taloudellisten varojen. Globaalin talouden instituutioiden liikkeelle laskeman rahan määrä on kuitenkin suhteellista ja erilaiset talousteoriat osoittavat, että velkaantumiseen voisi suhtautua myös vähemmän vakavana ongelmana kuin taloudellisen kestävyysvajeen huolesta voisi päätellä. Raha on ihmisen luoma instituutio, toisin kuin luonnonvarat. Kulutusyhteiskunnan oleellisin kestävyysvaje aiheutuukin jatkuvasti kasvavasta ekologisesta velasta. Ekologinen velka merkitsee, että nykyiset sukupolvet jättävät oman elämäntapansa ulkoisvaikutukset tulevien sukupolvien maksettavaksi. Ekologista

vihuonekaasut. Koko ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylitti maapallon biokapasiteetin jo 1970-luvulla ja on sen jälkeen kasvanut tasaisesti. Suomalaisten jalanjälki on raskas, sillä se komeilee kymmenen kärjen tuntumassa maailman maiden joukossa. Maailmanlaajuisesti vauraiden maiden ekologinen jalanjälki on viisi kertaa suurempi kuin köyhempien maiden, kuten ”Living Planet Report 2012” toi esiin. Myös kotitalouksien ympäristövaikutukset kasvavat tulojen myötä. Korostankin, että nykyinen ylikuluttavien ihmisten kohtuuton elämäntapa perustuu luonnonvarojen ryöstötalouteen köyhempien ihmisten kustannuksella. Ylikulutuksen keskellä kaivataan kuitenkin jo kohtuutta. Asenne- ja arvotutkimukset viittaavat siihen, että kulutuskeskeisen elämäntavan glitterin ja hurlumhein ”onnea tuottavaan” vaikutukseen aletaan suhtautua yhä kriittisemmin myös Suomessa. Väsyminen, kiire, stressi sekä elämäntapasairaudet sysäävät ihmisiä hyppäämään ulos oravanpyörästä. Kun ihmiset pyrkivät hillitsemään elämäntavan kuluttavuutta vähentämällä pakkotahtista palkkatyötä ja kulutusta, voidaan puhua downshiftaamisesta, oman elämäntavan kohtuullistamisesta. Toisaalta eurooppalaisten maiden hidas talouskasvu, työttömyys ja irtisanomiset syrjäyttävät ihmisiä ylikuluttavasta elämäntavasta vastentahtoisesti. Jos köyhyys 25

syvenee, ekologisen jalanjäljen pienentyminen ei ole sosiaalisesti kestävää. Kohtuullisen elämäntavan pitäisi yhdistää ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteet. Minkälainen voisi olla kohtuullinen elämäntapa? Vastauksessa voitaisiin päästä helpolla ja todeta, että kohtuullisuus on yksilöllistä, suhteellista ja eri ikäkausien mukaan vaihtelevaa. Erityisesti ekologisen kestävyyden tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin hahmottelemaan yhteistä näkemystä kohtuudesta. Ilmastonmuutoksen kiihtymisen hidastaminen edellyttää kulttuurisen elämäntavan muutosta, kuten uusi IPCC:n raporttikin korostaa. Kohtuullisen elämäntavan peruslähtökohtana on ajatus talouskasvusta luopumisesta. Yhä useammat tutkijat ja aktivistit puhuvat tietoisen kasvun purkamisen, degrowthin puolesta. Ideana on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia talouskasvua alentamalla ja suunnata kohti taloudellista tasapainoa. Tällaisessa ”kohtuutaloudessa” korostuisi määrän sijaan laatu ja kilpailun sijaan yhteistyö. Degrowth-kirjallisuudessa esitetään erilaisia yhteiskuntapoliittisia muutoksia ja elämäntavan muutosta koskevia ratkaisuja. Näihin perustuen ideoin seuraavaksi kohtuullisen elämäntavan sisältöä, eräänlaisena ehkä utopistiseltakin tuntuvana ajatuskokeena. Elämäntavan ulottuvuuksia kuvaavan jäsennyksen olen lainannut Pirkkoliisa Ahposen ja Marja Järvelän vuonna 1983 ilmestyneestä tutkimuksesta ”Maalta kaupunkiin, pientilalta tehtaaseen: tehdastyöläisten elämäntavan muutos”.

Elämäntavan puitteet – rakenteelliset tekijät Työn muoto – työvoiman käyttö. Työajan lyhentäminen ja työn jakaminen on mahdollista, kun työmarkkinoita muutetaan joustavammiksi. Yhteiskuntapolitiikassa määritellään tuottavan työn tarve ja sen sisältö yhdistetään kestävän tulevaisuuden näkökulmaan: mikä työ on ihmisten hyvinvoinnille tarpeellista ja ympäristöä säilyttävää? Palkkatyön pienempi rooli ja kulutuksen vähentyminen vapauttaa aikaa uusintamiseen, huolehtimiseen ja säilyttämiseen, ihmisten perustarpeiden ylläpitämiseen. Voimavaroja suunnataan lasten, sairaiden ja vanhusten hoivatarpeisiin. Elämäntapaan liittyy pienimuotoinen ruuantuotanto, esimerkiksi kaupunkiviljely tai syksyn sadon säilöminen. Paikalliset taloudet toimivat, kun erilaiset vaihtopiirit ja aikapankit yleistyvät. Niissä toimiminen raivaa tilaa myös entistä 26

laajemmalle käsitykselle siitä, mikä katsotaan työksi. Toimeentulotapa ja – taso. Yleinen ansiotason alentaminen on luonnollinen seuraus työajan lyhentämisestä. Pienemmillä tuloilla on mahdollista tulla toimeen, kun kulutustarpeet ovat vähäisemmät. Hintataso on sopeutunut talouden volyymin supistumiseen. Myös erilaiset vaihtotalouden ja omavaraisuuden muodot kompensoivat tulonmenetyksiä. Toimeentulominimin rinnalla tunnistetaan maksimitulo ja pyritään näiden välillä olevaan kohtuuteen. Perustulo tai velvoitteisiin sidottu kansalaispalkka korvaa perusturvaetuudet ja tukee kaikkien yhteiskunnan jäsenten osallisuutta. Kansalaispalkka on väline, jonka avulla voidaan järjestää uudelleen yhteiskunnallisesti merkittäviä työtehtäviä. Perusoikeuksien toteutumiseksi säilytetään julkinen sosiaaliturva. Hyvinvoinnin uudelleenjakaminen on organisoitu niin, että erilaisten sosiaalisten riskien varalle voidaan turvata sosiaalietuudet ja tarvittavat palvelut myös supistuvassa taloudessa. Uusi hyvinvointimalli on yhteydessä paikallistalouksien ja yhteisöjen vahvistamiseen niin, että vastuunjako yksityisen, yhteisöjen ja julkisen välillä perustuu nykyistä joustavampiin sopimuksiin. Siviilisääty ja asuminen; perhe-elämän puitteet. Palkkatyön ja kuluttamisen kohtuullis-taminen vapauttaa aikaa tärkeille ihmisille ja läheisten kanssa vietetylle ajalle. Perheen, suvun ja ystävien kanssa vietetyssä ajassa painottuu kulutuselämysten sijaan toiminta ja tuotantoon osallistuminen. Tällöin käytetään aikaa esimerkiksi ruuanlaittoon, tavaroiden huoltamiseen ja korjaamiseen, talkootyöhön ja yhdessä olosta nauttimiseen. Energiansäästötavoitteet ohjaavat yhteisöllisempään asuntopolitiikkaan. Yhteisöllinen asuminen ja perheiden avautuminen tarkoittaa, että arkielämän vaikeudet koetaan yhteisinä haasteina. Velvollisuutta arjen askareista huolehtimisesta jaetaan yhteisön kesken.

”Ihmisarvo ei ole sidoksissa näennäiseen tehokkuuteen ja aikaan saatuihin asioihin.”

Terveydentila ja terveydenhoito. Kun yleinen elämäntapa ei ole stressaava eikä kuluttava, väestön terveydentila kohenee. Tupakoinnin vähentyminen ja ruuan kulutuksen laadullinen muutos vähentää terveysongelmia. Ruoka tuotetaan lähellä ja tehdään puhtaasti tuotetuista raaka-aineista. Oikeus terveydenhoitoon on yksi julkisesti turvatuista palveluista. Terveydenhoito perustuu kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan, jolloin käytössä on monipuolisia hoitomenetelmiä. Lääketutkimusta tehdään hyvin maltillisesti, ihmisten tarpeiden ehdoilla. Yhteiskunnassa käydään julkista keskustelua erilaisten sairauksien hoitamisesta ja ihmiselämän ylläpitämisen arvosta suhteessa muiden eliölajien oikeuksiin.

Ajankäyttö – arkielämän jäsentyminen Työ ja vapaa-aika. Ihmisten arkea leimaa työn ja vapaa-ajan tasapaino niin, että palkkatyössä olevilla on riittävästi vapaa-aikaa ja työelämän ulkopuolella olevilla on riittävästi osallistumismahdollisuuksia. Useissa ammateissa työ ja vapaa-aika lomittuvat toisiinsa joustavasti ja työntekijän tarpeita huomioiden. Ajankäytön tiheys. Joustavuus, leppoisuus, joutilaisuus ja hitaus kuvaavat kohtuullisen elämäntavan ajankäyttöä. Ihmisarvo ei ole sidoksissa näennäiseen tehokkuuteen ja aikaan saatuihin asioihin. Sidottu ja valinnainen ajankäyttö. Elämäntapaa kuvastaa itsensä toteuttamisen (mitä haluan tehdä?) ja sosiaalisten velvollisuuksien (mitä pitää tehdä?) tasapaino. Yksilöt tunnistavat vapauksien rajat ja velvollisuuksien määrät mutta yhteisö sallii myös yksilölliset toiveet.

Elämäntavan perspektiivit – merkitystekijät Kulutussisältöjen muutos. Ostaminen on vain yksi tapa hankkia uusia kulutushyödykkeitä. Muita tapoja on vaihtaminen, kierrättäminen ja vanhojen tuunaaminen. Kun uusia asioita hankitaan harvoin, tavoitteena on hankkia kestävää. Uudenlaisia tavarataloja ovat ilmaismarkkinat, joissa penkomalla voi ”viehättyä uudesta ja tehdä löytöjä”. Julkisen kulutuksen osuus kasvaa, kun pyritään saamaan enemmän hyötyä luonnonvaroista. Esimerkiksi kirjastot, yhteiset kulttuurituotteet ja liikuntapalvelut kukoistavat.

Koulutus, työn sisältö ja kulttuuri. Itsensä toteuttaminen ja kehittäminen on osa hyvän elämän tavoittelua. Tiedollisten oppien lisäksi koulutuksessa korostuvat erilaiset kädentai-dot ja elämän keskeiset ”selviytymiskeinot”. Peruskoulutuksen oppisisällöt vastaavat kestä-vän tulevaisuuden periaatteita. Oppisisällöissä hahmotetaan kokonaisuuksia irrallisten tietojen sijaan. Kulttuuri turvaa sananvapautta ja kuvastaa mielipiteiden rikkautta. Opiskelijoita sosiaalistetaan vastuuseen ja koulutuksen sisällöissä pohditaan vapauksien ja velvollisuuksien tasapainoa. Koulutus on osa yhteisökasvatusta, jossa harjoitellaan toimimaan ihmisyhteisöissä ja huomioimaan muiden lajien oikeudet. Suhde luontoon. Symbioottinen luontosuhde tarkoittaa, että ihmiset ymmärtävät olevansa osa luontoa ja, että ihmisen hyvinvointi on riippuvaista luonnon tilasta. Yhteiskunnalliset instituutiot järjestetään niin, että lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen, ympäristövaikutusten minimoiminen ja tätä kautta ihmisten elinehtojen säilyttäminen. Luonnon hyvinvointia lisäävä merkitys tunnistetaan yleisesti, minkä vuoksi myös kaupunkien lähimetsät ja puistot koetaan tarpeellisiksi. Sosiaaliset yhteisöt, ihmissuhteet, yhteiskunta- ja maailmankuvat. Yhteiskunnalliset liikkeet ja yksittäisiin asioihin keskittyvät ryhmät täyttävät ”kulutustyhjiötä” ja vahvistavat yhteenkuuluvuutta. Verkossa verkostoituminen vahvistuu ja sosiaalinen media säilyttää merkityksensä. Maailmanlaajuiset ongelmat ja toisaalta maailmanlaajuiset yhteisöt vahvistavat maailmankansalaisuutta, vaikka varsinainen maailmanmatkailu vähenee halvan öljyn loputtua. Esittämääni hahmotelmaan voi suhtautua eräänä mahdollisena tulevaisuuden kuvana, joka voi vaikuttaa lukijasta riippuen joko houkuttelevalta tai luotaantyöntävältä. Joillekin ehdottamani muutoksen laajuus voi tuntua kohtuuttomalta. Kohtuullisen elämäntavan saavuttamiseksi pitäisikin pohtia myös sitä, mikä on kohtuullinen elämäntavan muutos: Mihin olemme valmiita?

kuva: Iiro Leino

teksti: iiro leino

VAATETEOLLISUUDEN M A D O N L U V U T Suomessa nuukuutta pidetään jonkinlaisena hyveenä. Rahaa sopii investoida autoon, kesämökkiin tai hifilaitteisiin, kaikki muu onkin sitten jo aika tuomittavaa elostelua. Mitä halvemmalla voi jotain saada, sen parempi. Olemme yhteiskuntana täysin vieraantuneita tuotteiden kustannuksista. Tämä pätee aika moniin kulutustavaroihin, mutta erityisesti vaatteisiimme. Ostamme jatkuvasti vaatteita ja asusteita, joiden pitäisi olla kalliimpia. Saamme ostettua kaupasta kahdenkymmenen euron kauluspaidan vain, koska sen valmistusketju on toiminut riistäjänä tuotteen elinkaaren alkupäässä. Emme tietysti ole ainoita, sillä kansainvälisesti halpojen vaatteiden kysyntä on räjähtänyt käsiin. Wall Street Journalin mukaan amerikkalaiset ovat valmiit maksamaan koko ajan vähemmän ja vähemmän vaatteista. Viime vuonna yhdysvaltalaiset taloudet käyttivät 3% tuloistaan vaatteisiin ja kenkiin – vastaava luku oli 7% vuonna 1970 ja 13% vuonna 1945. Kapitalismin logiikka toimii, eli ihmiset ovat ostaneet halvemmalla enemmän. Halvempien hintojen takaa löytyy kuitenkin tragedioita. Kun Bangladeshilaisen Rana Plazan vaatetehtaan romahdus viime vuonna aiheutti yli tuhannen tekstiilityöntekijän kuoleman, jaksettiin halpojen vaatteiden eettisyydestä puhua hetkisen. Raha kuitenkin ratkaisi, eikä suurimman kohun laskeuduttua merkittäviä parannuksia työturvallisuuteen tai työoloihin tehty. Niinpä

kun nyt vuotta myöhemmin Ylen MOT-ohjelma teki raportin bangladeshilaisesta vaatetehtaasta, joka valmistaa vaatteita suomalaiselle Reima-vauvanvaatemerkille, nousi vaateteollisuuden riisto taas hetkeksi otsikoihin. MOT:n ohjelman myötä ihmiset uhkasivat suomalaista Reima-vaateyhtiötä boikotilla. Tämä on melkoista tekopyhyyttä, sillä ongelma on systeeminen. Bisnesmalli joka perustuu liian halpojen vaatteiden valmistukseen voi toimia vain niin kauan kuin työntekijöille maksetaan liian vähän palkkaa. Vaatetyöntekijät edustavat useimmiten kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa väestönosaa, joita on helpointa riistää. Kambodzassa tukahdutettiin tammikuussa väkivaltaisesti vaatetyöläisten lakko, kun poliisi avasi tulen mielenosoittajia kohtaan. Neljä lakkoilijaa kuoli ja tusinoittain haavoittui välikohtauksessa, jonka jälkeen poliisi pidätti joukon lakkoilijoita ja heidän kannattajiaan. Wall Street Journalin artikkelissa haastatellun työväenliiton edustajan mukaan Kambodzan elintasoon suhteutetun palkan tulisi olla noin 280 dollaria kuussa, kun taas hallituksen asettama minimipalkka jää 95 dollariin. Vakivaltaiset sortotoimet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, eivätkä ammattiliitot uskalla järjestää enää uusia lakkoja. Vaateteollisuus muodostaa suurimman osan Kambodzan teollisuuden viennistä, joten hallitus pitää huolta ensisijaisesti sen toiminnan edellytyksistä – työntekijöiden oikeudet ovat toissijaisia.

”buy less, buy better”

Työntekijöiden riisto on pinttynyt tahra globaalin vaateteollisuuden menestystarinassa, muttei suinkaan ainoa sellainen. Halpavaatteita suosiva kulutuskulttuuri tekee monenlaista vahinkoa. Vaikka vaatteisiin käytetään rahaa entistä vähemmän, hankitaan niitä määrällisesti enemmän kuin koskaan ja heitetään pois nopeassa tahdissa. Ekologinen haitta on huomattava. Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA:n mukaan yhdysvalloissa heitetään vuosittain pois 13.1 miljoonaa tonnia tekstiilejä, joista vain 2 miljoonaa päätyy kierrätykseen. Vaateteollisuus on tietysti vain jäävuoren huippu, esimerkiksi vanhentunutta ja rikkinäistä elektroniikkaa heitetään pois vuosittain maailmanlaajuisesti 50 miljoonaa tonnia. Nämä luvut on helppo johtaa valtavasta, kulutuskulttuurin systemaattisesta perversiosta jossa määrä ja nopeus ovat korvanneet laadun. Suuri osa Suomessakin suosituimmista vaatemerkeistä perustaa liiketoimintansa vaatteiden nopeaan kiertoon. ADHD-kuluttajille tarjotaan jatkuvasti uutta jatkuvasti tihenevällä tahdilla. Vaatemerkki Gina Tricot’n kilpailuvalttina on jatkuvasti päivittyvä mallisto, pahimmillaan uutta tavaraa tulee hyllyille päivittäin. Tälläistä kulutuskulttuuria ei maapallon kantokyky kauaa kestää. Ongelmaan ei ole tietystikään yhtä ainoaa

vastausta. Vaateteollisuutta on helppo haukkua, mutta ongelma tuntuu olevan vähintäänkin yhtä paljon kuluttajien päässä. Niin kauan kun kuluttaja vaatii paidan kymmenellä eurolla tai kengät kolmellakympillä, eettinen vaateteollisuus tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta. Laadukkaita vaatteita voi tuottaa eettisesti, mutta ei peruskuluttajan vaatimin hinnoin. Alihankkijoiden kannalta vaateteollisuudessa on erittäin pienet katteet ja voitto täytyy tehdä valtavilla kappalemäärillä. Kuluttajan kannalta tilanne tuntuu kuitenkin vaikealta, sillä esimerkiksi köyhän tai opiskelijan tulotasolla ei ihan helpolla osteta eettisesti tuotettuja vaatteita. Kotimainen vaateteollisuus on ajettu alas jo aikoja sitten eivätkä alalle tulleet pienyrittäjät kykene kilpailemaan hinnoilla. Vastuullinen kuluttaja voi kuitenkin pohtia ostopäätöksiään. Säästää rahaa ja tutustua yritysten taustoihin. Miettiä tarvitseeko vaatetta oikeasti ja pohtia, tuleeko sitä käyttäneeksi kuukauden vai useamman vuoden. Yrityksiin kannattaa myös olla yhteydessä ja vaatia tietoja vaatteiden tuotantoketjuista. Tärkeää onkin osoittaa kiinnostusta eettisempään tuotantoon. Jos kuluttajakaan ei välitä vaatteensa alkuperästä, kuka sitten?

”

Unelmani vaikuttamisesta on toteutunut. Antton

ERITYISAVUSTAJA VTM, M.A.

”

Tiesin koulutuksen antavan valmiudet monenlaisiin töihin.

SINÄ OLET VAIKUTTAJA.

Anu

OSASTONJOHTAJA YKSITYISSEKTORILLA VTM

Mutta millainen? Tee testi osoitteessa www.sinaoletvaikuttaja.fi.

MONOCLE, ELITISMI JA EETTISYYS

teksti: Iiro Leino kuva: Atte Rytkönen 30

äitän, että nykymaailmaa ymmärtää helpommin, jos ajoittain selailee kaupassa Monoclea. Osa lukijoista ehkä nyökyttelee päätään ja loput ihmettelevät, että mikä ihmeen Monocle? Kyseessä on mediaguru Tyler Brûlen vuonna 2007 perustama lifestyle-raamattu. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvä Monocle on suomalaisille tuttu erityisesti toistuvasta Suomen ja eritoten Helsingin ylistämisestä. Monoclen Suomi-hype on ajoittain saavuttanut absurdit mittasuhteet – se valitsi Helsinki-Vantaan maailman parhaaksi lentokentäksi vuonna 2011. Akateemisen ja Stockmannin lehtihyllyillä lehti onkin poikkeuksetta asennettu paraatipaikoille. Aikana jolloin uutis- ja aikakausilehdet ovat hätää kärsimässä, on Monocle onnistunut laajenemaan ja kasvamaan vuosi vuoden jälkeen.

Monoclen resepti menestykseen on yksinkertainen. Se on erittäin kaunis, suorastaan hävyttömän elegantti julkaisu joka tarjoaa hyvin kirjoitettuja globaaleja uutis-, kulttuuri- ja tyylijuttuja yhteiskuntamme kosmopoliiteille menestyjille tai sellaisiksi haluaville. Lehti myy elämäntyyliä paremmin kuin mikään sitä aiemmin. Monocle on lehti, joka sopii erityisen hyvin ajatushautomon kahvipöydälle tai kaupunkisuunnittelijan vessalukemistoksi. Se ei ole poliittinen, paitsi käsityksissään menestyksestä itseisarvona. Monoclen maailmassa menestys ei kuitenkaan ole mautonta juppirehaamista, vaan eurooppalaisittain (tai japanilaisittain) sivistynyttä, tyylikästä ja ekologisesti kestävää elämää. Monocle-mies ei aja bemarilla, vaan arvostaa hyvin järjestettyä joukkoliikennettä, tyylikkäitä lentokenttäloungeja, ekologisesti tuotettuja laatuvaatteita ja yhteisöllistä elämää idyllisissä kaupunginosissa kivijalkaliikkeineen ja pitkine aamiaisineen. Kaksijakoisuudessaan lehti onnistuukin esittämään jälkimodernin yhteiskunnan absurdiutta paremmin kuin monet asiasta vuosikymmeniä kirjoittaneet sosiologit tai kaupunkitutkijat. Monoclessa voivat vierekkäin olla ylistys kööpenhaminalaisen talokompleksin pyrkimyksistä luonnonmukaiseen energiaomavaraisuuteen ja raportti Saudi-Arabialaisista aseteollisuuden megamessuista, jonka yhteyteen lehti on valinnut kolme lupaavinta ilmatorjuntajärjestelmää. Lehti on usein aggressiivisen neutraali, ottaen kantaa korkeintaan kaupunkisuunnitteluun, eikä ekologisesta perspektiivistä voi oikein arvostaa sen pakkomiellettä lentomatkailuun. Lehden päätoimittaja, Tyler Brûle, on elitistinen dandy, jolle ajatus economy-luokasta on verrattavissa Danten helvettiin. Lehdelle onkin helppo nauraa, mutta pinnallisuuden vastapainoksi siinä on kuitenkin myös jotain mielenkiintoista. Monocle on visionäärinen lehti erityisesti siinä, että sillä ylipäätään on oikeasti visio. Sillä tuntuu olevan selkeä käsitys siitä, mihin suuntaan maailman pitäisi kehittyä. Väittäisin, että juuri tämä tekee lehdestä kiinnostavan, eikä sitä ei kannattaisi sivuuttaa pelkkänä hömppänä. Monocle kampanjoi äärimmäisen yläluokkaisten, joskaan ei konservatiivisten arvojen puolesta. Lehden visio ihmiskasvoisesta kapitalismista ja tietynlaisesta vastuullisesta hedonismista on suorastaan viekoitteleva – laatu ennen kaikkea.

Vaikka se on lifestyle-julkaisu, joka elää pitkälti mainostajistaan, näen Monoclen enemmän osana ratkaisua kuin osana ongelmaa. Laaja yhteiskunnallinen muutos vaati sen, että muutos kestävämpään elämäntapaan tulee haluttavaksi ja trendikkääksi. ADHD-kulttuurista pitäisi siirtyä ajatusmaailmaan, jossa laatu nostettaisiin ensisijaiseksi, ei ainoastaan hyödykkeissä, vaan myös palveluissa. Monocle tarjoaa tietynlaisen elitistisen ikkunan degrowth-ajatteluun, nostaen etualalle palveluiden tason arvonlisäyksen välineenä ja esittää, että tuotteiden laadulla sekä alkuperällä on väliä. Tällaiselle ajatusmaailmalle tuntuu olevan parhaillaan enemmänkin kysyntää. Helsingin Sanomat kirjoitti vastikään jutun keskiluokan muuttuneista statussymboleista. Keskeisiksi nousivatkin kestävyyden ja laadun kaltaiset arvot. Tämä tuntuu heijastelevan hyvin Monoclen tapaisten elämäntapajulkaisujen arvomaailmoja, sillä ne edustavat yläluokkalaista erottelutietoisuutta siitä, mikä oikeasti edustaa hyvää makua. Kyse on pohjimmiltaan bourdieulaisesta luokka-ajattelusta. Yläluokalla maku pohjautuu erottelujen rakentamiseen ja itsenäiseen tietoon siitä, mikä edustaa hyvää makua. Yläluokka siis määrittelee pelisäännöt. Keskiluokalla kyse on tietynlaisesta tavoitteellisuudesta, jossa pyritään imitoimaan yläluokkaa ja toisaalta yleisesti noudattamaan kulttuurisia normeja ja rakenteita. Ei nosteta esiin kuukausittain vaihtuvia trendejä tai kohkata esimerkiksi muotiviikkojen uusimmista ilmiöistä, vaan keskitytään pitkän linjan valmistajiin, joilla saattaa olla käsityöosaamista useammassa polvessa. Tuotteen ainoa ominaisuus ei olekaan välttämättä sen uutuusarvo, vaan esimerkiksi se, miten tuote kestää aikaa ja muotoutuu vuosien varrella. Käsityö, perinteet ja laadukkaat materiaalit nousevat muodikkuutta tärkeämmiksi myyntivalteiksi. Nykymaailmassa, jossa ihmisillä tuppaa olemaan liikaa kaikkea, ihminen ei pysty enää erottumaan toisista omistamalla valtavan paljon jotain. Degrowth ja eettisyys voivat osaltaan nousta Monoclen kaltaisten, sinällään vähän huvittavien ja pinnallistenkin lehtien kautta. Ehkä yhteiskunnallinen muutos vaatisikin kansalaisilta myös pikkuriikkisen arkipäiväistä elitismiä - sitä, että olisimme valmiit vaatimaan enemmän ostamiltamme tuotteilta ja palveluilta ja maksamaan laadusta. 31

CALIFORNIA DREAMIN’ - sosiaalityötä Berkeleyssä Olen tällä hetkellä Yhdysvalloissa University of

California, Berkeleyn Social Welfare -laitoksella tekemässä tutkimusharjoittelua kevätlukukauden ajan. Tutkimuksen lisäksi olen saanut mahdollisuuden osallistua kahdelle sosiaalityön maisteritason kurssille, joista ensimmäinen käsittelee lastensuojelun rakenteita ja toinen ryhmissä tehtävää sosiaalityötä. Kokonaisuudessaan harjoittelu on antanut minulle oivan mahdollisuuden tutustua yhdysvaltalaiseen sosiaalityön opetukseen ja tutkimukseen lähietäisyydeltä. Berkeley on yksi maailman tunnetuimmista yliopistoista sekä huippututkimuksensa että poliittisen aktivisminsa puolesta. Berkeleyn yhteensä 130 tutkimus- ja opetuslaitoksella työskentelee ennätysmäärä Nobelin palkinnon saaneita tutkijoita ja maailmankuuluja professoreita. Täältä alkoivat myös 1960-luvun opiskelijamellakat, joiden perintö näkyy kampuksella nykypäivänä lukuisten mielenilmausten ja kampanjoiden suosiossa. Sosiaalityötä opetetaan Berkeleyssä vuonna 1944 perustetussa Social Welfare -laitoksessa. Laitoksella työskentelee tällä hetkellä 16 alansa parhaimmistoa edustavaa opettajaa, joista kymmenen on professoreita. Tämän lisäksi sosiaalityössä on erillinen käytäntöopetuksen (field education) yksikkö, jossa työskentelee kahdeksan opettajaa ja asiantuntijaa. Oppiaineessa voi suorittaa kandin-, maisterin-, ja tohtorintutkinnon sekä erilaisia yhdistelmätutkintoja. Maisteriohjelman sisällä opiskelijat valitsevat tietyn erikoistumislinjan viidestä vaihtoehdosta, joista neljä painottuu asiakastyöhön ja viides hallintoon ja johtamiseen. Yleisesti ottaen erikoistumisvalinnan jälkeen opiskelu on kuitenkin varsin strukturoitua ja vapaasti valittavia opintoja on rajoitetusti.

”Opiskelijoita rohkaistaan konkreettiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen” 32

Sosiaalityön maisteriohjelmassa yhdistyvät sekä

yhdysvaltalaisen sosiaalityön pragmaattinen perinne että Berkeleyn yliopistolle ominainen pyrkimys kokonaisvaltaiseen yhteiskunnan ja yksilön suhdetta tarkastelevaan lähestymistapaan. Kurssien teemat on jaettu neljään kategoriaan ”Diversity”, Human behaviour & the Social Environment”, Policy” ja ”Practice”, joiden lisäksi tutkimuskurssit ja käytäntöopetus muodostavat omat osionsa. Berkeleyn sosiaalityön opetuksessa käsitellään yhdysvaltalaiseen keskivertotasoon nähden enemmän yhteiskunnallisia kysymyksiä. Suomalaiseen sosiaalityön opetukseen verrattuna lähestymistapa on kuitenkin havainnollisempi. Esimerkiksi sosiaalityön teoreettisten kysymysten tai makrotason ilmiöiden laajoja kaaria esittelevien opintojaksojen sijaan kurssit tavallisesti käsittelevät melko rajattuja aihepiirejä. Opiskelijoita myös rohkaistaan konkreettiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämänhetkisessä kurssivalikoimassa on tarjolla esimerkiksi seuraavanlaisia kursseja: ”Asunnottomuus Yhdysvalloissa”, ”Lasten ja nuorten psyykkiset häiriöt” ja ”Sosiaalityötä latinalaisamerikkalaisen kanssa”. Pragmaattiseen lähestymistapaan liittyen itse

käytäntöopetusta tarjotaan runsaasti. Ensimmäisenä lukuvuonna maisteriopiskelijat suorittavat noin 50 päivän (400 tuntia) ja toisena vuotena 90 päivän (720 tuntia) mittaisen työharjoittelun. Vaikutelmani mukaan harjoittelut muodostavat oleellisen osan sosiaalityön koulutusta, koska ne edesauttavat opiskelijoiden sijoittumista työelämään. Hyvistä paikoista myös kilpaillaan ja omista harjoitteluista puhutaan paljon opiskelijayhteisössä. Kaiken kaikkiaan sosiaalityö alana on San Franciscon alueella hyvin suosittu, ja sosiaalityön kentällä työskennelleiden mukaan etenkin julkisen sektorin lastensuojelun paikat ovat haluttuja. Laitoksen tutkimuspainotteisen linjauksen mukaisesti opetushenkilökunnan työajasta suurin osa on varattu tutkimuksen tekoon. Näin ollen opetusta on vain maanantaina ja tiistaina, ja

loppuviikko on varattu opiskelijoiden työharjoittelulle sekä henkilökunnan itsenäiselle työskentelylle. Tutkimuksen laajuudesta kertoo, että Berkeley Social Welfaren opetushenkilökunta on rankattu sosiaalityön tutkimuksen tuottavimmaksi yksiköksi. Opetushenkilökunnan ohella oppiaineen tutkimus painottuu ”The Center for Social Services Research (CSSR) tutkimuskeskukseen. Osa alan tutkijoista on myös sijoittunut yliopiston poikkitieteellisiin tutkimuskeskuksiin. Keskuksen alaisuudessa toimii muutamia väliaikaisia tutkimusprojekteja ja kymmenen pysyvää tutkimuskeskusta sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen tutkimuksen parissa. Työskentelen itse tutkimus- ja kehitysyhteistyö-

tä sosiaalityön ammattilaisten, päättäjien ja yliopiston välillä koordinoivan Mack-keskuksen kansalaisjärjestöjen ja julkisen sektorin johtamiseen ja hallinnointiin erikoistuneessa yksikössä. Mack-keskuksen yksi tämän hetken painopistealueista on käytäntötutkimus, johon myös oma harjoitteluni keskittyy. Tutkimuskeskuksen henkilökunta näkee Pohjoismaat käytäntötutkimuksen suunnannäyttäjinä. Muun muassa suomalaisten tutkijasosiaalityöntekijöiden tekemä tutkimus sekä erityisesti suomalaisten ja norjalaisten yliopistojen pyrkimykset edistää asiakkaiden osallistumista ja yhteistutkijuutta kiinnostavat useita tutkijoita. Kaiken kaikkiaan on ollut ilahduttavaa havaita, kuinka tarkasti Berkeleyn yliopistossa seurataan Suomen ja muiden Pohjoismaiden sosiaalityön tutkimusta. Monelle opiskelijallekin voi tulla yllätyksenä, että minulta on myös usein tiedusteltu Helsingissä tehdyistä käytäntötutkimuksista ja graduista. Lisätietoa: http://socialwelfare.berkeley.edu http://mackcenter.berkeley.edu

NANNE ISOKUORTTI 33

SAUNAJOOGAA JA SAUNASOTUREITA

rkeen palaaminen tuntui joululoman jälkeen ylitsepääsemättömän hankalalta, ja unirytmikin oli täysin hukassa. Stressiä ja ahdistusta ei helpottanut myöskään tieto siitä, että olimme sopineet opiskelukavereidemme kanssa suorittavamme ensimmäisessä tiedekuntatentissä ihanan, kahdeksan opintopisteen laajuisen, Sosiaalipolitiikka ja yhteiskunnan toimintajärjestelmät – kurssin. Viimeinen lomaviikko kului Foucault’n parissa tuskaillessa ja tuntui, että olimme lähellä loppuun palamista jo ennen kolmannen periodin alkua. Kaipasimme selvästi jotakin rentouttavaa toimintaa Aleksandriassa ja kirjastossa kyyhöttämisen vastapainoksi. Olisi ihanaa, kun olisi yksinkertaisesti pakko olla tekemättä tai ajattelematta mitään, edes vaikka puolen tunnin ajan. Tällainen haavekuva mielessä alkoi toinen kirjoittajista selata tammikuussa alkavia Unisportin kursseja, ja löysi saunayo34

gan. Joogaa emme olleet koskaan kokeilleet ja kurssin nimi kuulosti juuri niin hölmöltä, että sitä oli ehdotettava kaverille, aluksi tosin vain huumorilla. Saunayogan omilla internet-sivuilla vierailemisen jälkeen kurssille oli kuitenkin pakko lopulta ilmoittautua, sillä sivuilla luvatut vaikutukset paremmista yöunista kehon jännitystilojen lieventymiseen kuulostivat liian houkuttelevilta tenttiahdistuksesta kärsivien opiskelijoiden korviin.

Odotukset olivat luonnollisesti korkealla, kun saavuimme ensi kertaa Porthanian miesten saunaan. Ensimmäisillä tunneilla meitä osallistujia oli noin seitsemän, kaikki naisia – emme siis valitettavasti päässeet tirkistelemään speedot päällä joogaavia uroksia. Yksi osallistujista oli saksalainen vaihto-opiskelija, joten kurssin ohjaaja koki velvollisuudekseen pitää tunnin englanniksi. Tämä taas ei sujunut täysin ongelmitta muiden kurssilaisten joutuessa samanaikaisesti toimimaan myös tulkkina ohjaajan tuskastellessa englanninkielisten ilmaisujen kanssa. Kurssin lähestyessä loppuaan harveni myös osallistujien määrä, ja kahdella viimeisellä tunnilla saimmekin nauttia yksityisopetuksesta, kun paikalla olimme vain me kaksi sekä kurssin vetäjä. Saunayogan kaikki liikkeet ovat rauhallisia, ja ne suoritetaan noin 50 asteen lämmössä. Ne eivät ole kovin vaativia, joten niistä suoriutuu, vaikkei olisikaan aiempaa kokemusta esimerkiksi joogasta. Hikoilu oli kuitenkin varmaa jokaisella kerralla, sillä monissa liikkeistä oltiin pitemmän aikaa samassa, joskus venymättömälle ihmiselle epämukavassakin, asennossa. Saunayogatunnit kestivät ainakin Unisportilla puoli tuntia, ja kurssiin kuului viisi tapaamiskertaa. Liikkeet olivat jokaisella kerralla samoja, mikä ei haitannut, sillä muutamalla ensimmäisellä kerralla niiden suorittamista enemmän keskittymistä vei ohjeiden seuraaminen. Viimeisillä tapaamiskerroilla tekeminen sujui jo melkein ulkomuistista, mikä ainakin tuntui lisäävän liikkeistä saatavaa hyötyä. Ensimmäisillä tunneilla oli hieman naurussa pitelemistä, kun kurssin ohjaaja kuvaili innosta piukeana liikkeitä, joiden nimet kuulostivat varsin komeilta: saunakotka, saunasoturi, ja niin edelleen. Tilanne tuntui aluksi lähinnä koomiselta, kun koetimme hien valuessa haudanvakavina vääntäytyä epäluonnollisilta tuntuviin asentoihin

”Saunayogan jälkeen lihakset ovat elastiset. Selkäranka ja nivelet tuntuvat siltä kuin ne olisi voideltu lämpimällä öljyllä. Harjoitus pysäyttää tehokkaasti myös mielen oravanpyörän.”

saunan lauteilla. On myös vaikea käsittää, miten niinkin yksinkertainen elämän perusasia kuin hengittäminen voi tuntua niin haastavalta – ainakin jos tarkoituksena on henkäisyjen laskeminen ja niiden yhteensovittaminen kulloinkin tehtäviin liikkeisiin. ”Ja kuinkas monta hengitystä tällä kertaa otetaan?” -kysymys tuli myös kurssin aikana niin tutuksi, ettei se enää viimeisillä kerroilla herättänyt samankaltaisia naurureaktioita kuin alkuvaiheessa. Itse koimme, että miellyttävintä saunayogassa oli juurikin saunassa olemisen aspekti – jos sattuu venyvyydeltään muistuttamaan lähinnä jäykkää rautakankea, jolla on vaikeuksia saada kosketettua sormilla varpaitaan, auttaa saunan lämpö liikkeiden oikeaoppisessa suorittamisessa huomattavasti. Voisimme siis suositella saunayogaa monille. Jos olet stressaantunut, tai sinulla on keskittymis- tai univaikeuksia, on saunayoga hyvä tapa pakkorentoutua kerran viikossa. Mikäli lihaksesi ovat jumissa tai sinusta tuntuu, että venyt huonosti, on saunayoga hyvä tilaisuus tehdä asialle muutos. Saunayogatunnilla voi myös olla mahdollista bongata uimapukuun sonnustautuneita kanssaopiskelijoita, vaikka meidän kurssillamme kaikki käyttivätkin normaaleja urheiluasuja. Nämä kaikki ovat hyviä syitä aloittaa saunayoga – tai sitten voit vain mennä saunaan, olla siellä puoli tuntia ajattelematta mitään ja tehdä ehkä muutaman venytysliikkeen samalla. teksti: Elsa Hokkanen & Jenna Hirvonen kuvat: Iris Pykäläinen 35

KIRJA-ARVIO Therborn Göran

MAAILMA Aloittelijan opas Suomentanut Vilokkinen Natasha Vastapaino, 2013 395 s Cambridgen yliopiston maineikas emeritusprofessori Görän Therborn on tarttunut ilmeisen kunnianhimoiseen tehtävään. Sillä aikaa kun postmodernismiin hurahtaneet nuoret yhteiskuntatieteilijät tutkivat äitien kokemuksellista imettäjä-toimijuutta ja tankkaavat ranskalaisia kenttäteorioita, Therborn yrittää kirjallaan Maailma: aloittelijan opas selittää empiirisin todistein ihmiskuntamme menneisyyden, nykyajan ja tulevaisuuden. Ihmiskuntaa ajavat Therbornin mukaan eteenpäin viisi perusvoimaa: elannon hankinta, populaatioekologia, arvostuksen ja kunnioituksen tavoittelu, kollektiivinen valta ja kulttuurinen toiminta. Kolme ensimmäistä ovat kaikille eläinlajeille yhteisiä, politiikka ja kulttuuri vain ihmisille ominaista. Näiden viiden erilaisista yhdistelmistä muodostuu ihmiskunnalle ominainen ja dynaaminen historia. Poiketen monista yhteiskuntatietelijöistä hän käyttää paljon palstatilaa biologisten ja maantieteellisten reunaehtojen selventämiseen – ne kun myös vaikuttavat vahvasti toimintaamme. Myös eri sivilisaatioiden näkymä on tärkeä kirjassa; ne ovat muotoutuneet jo kauan aikaa sitten ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme vieläkin. Näihin alati läsnäoleviin kulttuurimme muotoihimme ovat vaikuttaneet lisäksi kuusi globalisaatioaaltoa. Hienon lisän tuo erilaisten elämänkulkujen vertailu ympäri maailmaa, missä yhdistyy yksilön ja yhteiskunnan historiallisten prosessien suhde. Kuten Therborn kirjoittaa, kaikissa tilanteissa ”me yksilöt kannamme kuitenkin sisällämme myös maailman historiaa, globaalia geologiaa”. Kirja on siis hyvin monitahoinen, muttei silti monimutkainen. Maailman tilan tiivistäminen 350 sivuun on luonnollisesti kiperä tehtävä. Kirjaa lukiessani välillä harmitti kirjan yksityiskohtainen prosenttilukujen tiputtelu; jatkuvat puolen sivun numerolitaniat kun 36

vieraannuttavat kokonaisuuden hahmottamisesta. Kuitenkin metodin ymmärtää: tiukalla empirialla tuodaan analyysille vahva pohja, josta voi sitten vapaammin tulkita. Ja sitä Therborn tekee analyyttisesti, mutta välttäen epäselvät käsitteet ja turhan tieteellisen jargonin. Viimeinen, vapaampi tulevaisuutta pohtiva kappale onkin kirjan paras osuus, vaikkakaan hän ei tee kovin radikaaleja päätelmiä. Therborn kertoo paljon kirjassaan myös ihmiskunnan ikävistä asioista, mutta silti hänen näkemyksensä tulevaisuudesta on optimistinen. Hän pistää toivonsa erityisesti kriittiseen globaaliin kansalaisyhteiskuntaan, joka raivaa meille kaikille paremman tulevaisuuden päihittäen kasvottoman kapitalismin ja valtioiden heikkouden pistää vastaan maailmanlaajuisille haasteille. Therbornin tyyli on sinänsä neutraali, vaikka painotukset ja mielipiteet näkyvätkin. Marxilainen tausta paistaa säännöllisesti läpi, kuten Neuvostoliiton hajoamisen negatiivisten sosiaalisten seurausten (sinänsä ymmärrettävässä) voivottelussa tai oivaltavassa selityksessä siitä, kuinka maapallon ihmisistä vain 40% on pääoma-työläinen -suhteessa. Sosialismin häviön ja kapitalismin voittokulun hän tunnustaa, mutta näkee kuitenkin tarpeelliseksi ajoittain näpäytellä ensimmäisen hyvistä ja jälkimmäisen huonoista puolista. Hän myös ihastuttavan epämuodikkaasti ohittaa postmodernismin yhden sivun käsittelyllä. Sen sijaan rehdin vanhanaikainen Therborn pitää nykymaailmaa yksinkertaisesti modernina. Modernissa maailmassa aikakäsitys on tulevaisuuteen suuntautunut, ja Therborn näkee tämän edelleen hallitsevana ajattelumallina maailmassa. Kirja ei tarjoa täydellistä selitystä Aivan Kaikesta, mutta sitä voi silti hyvin pitää empiirisen - tai käsityöläissosiologian, kuten hän omaa työtään kuvaa - taidonnäytteenä. Kirjaa voi suositella kaikille: Yhtäältä laajalla pensselillä maalattu kirja antaa paljon spesifien aiheiden kimpussa hääräävälle yhteiskuntatieteilijälle; toisaalta kirja on populaarilla tavalla kirjoitettu, joten se on hyväksi kaikille, jotka haluavat sivistyä ja saada yleiskuvan maailmamme menosta 2010-luvulla. Juuri globaali, ei-eurooppalainen näkökulma on tuore ja toivottu. Therbornille radikaalit nuoret ovat tämän maailman toivo, ”sillä toisenlaista tulevaisuutta tarvitaan”. Kuuluvatko syksyllä saapuvat uudet yhteiskuntapoliitikot tähän joukkoon? Lari Hokkanen

MUSIIKKI

IIRO LEINO

SADBOYS, Helmikuun lopulla Korjaamossa järjestetyn Muissa Maailmoissa –festivaalin lauantain pääesiintyjä oli 16-vuotias ruotsalainen jääteestä, itkemisestä, pokemoneista, huumeista, transformerseista ja R.Kellystä räppäävä Yung Lean. Oli vaikea välttyä tunteelta, että nyt oltiin tietyllä tapaa zeitgeistin ytimessä – spektaakkelin yhteiskunnasta ahkeraan kirjoittanut Jean Baudrillard olisi luultavasti lauennut housuihinsa. Nettiräpillä oli pitkään vähän huono maine. Suomirap-skenen veteraaneille termi ”mikseri-rap” aiheuttanee vieläkin vilunväristyksiä. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkumetreillä nettirap oli usein kämäisen kuuloista myötähäpeää, jossa lähiöjonnet imitoivat gangstamaneereja tai huumorimusiikkia. Kontrastina tälle skenelle oli ns. kasettirap, eli ”oikeiden UG-muusikoiden” julkaisemat c-kassut, joilta löytyi aito kama. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä jaottelut tuntuvat sympaattisen antiikkisilta.

Meemiräpin TOP-3 mixtapet Lil B aka BASED GOD - God’s Father Yung Leanin yhtenä esikuvana toimineen Lil B:n tuotanto voi olla uudelle kuulijalle lannistava - mixtapeja on yli 50. Kohuttu I’m Gay (I’m Happy) -albumi on hieno, mutta jos haluaa suoraan hypätä altaan syvään päähän, on tässä tarjolla 30 biisiä... Yung Lean - Unknown Death 2001 Leanin odotettu ensimmäinen mixtape ei pettänyt faneja. Epäilijätkin joutuivat myöntämään, että mixtapen parhaat hetket, kuten Lightsaber/Savior sekä Friendzonen tuottama Solar Flare, toimivat ilman huumoriarvoakin. Bones - Creep VHS-estetiikalla musiikkivideoissaan flirttaileva Bones suoltaa julkaisuja huikeaa vauhtia, mutta laatu on pysynyt yllättävän kovana. Tässä kuitenkin tähän astistista se kovin, huippuhetkenä Pixelated Tears-duetto Yung Leanin kanssa.

eli pari sanaa rapin meemiytymisestä

Rap-skenessä aitouteen hirttäytyneet konservatiivit ovat hämmentyneetkin Yung Leanin kaltaisten post-aitojen artistien esiinmarssista. Onko pokemoneista räppäävä tukholmalaisteini yhtään vähemmän uskottava rap-artisti kuin vaikkapa katujen sykkeestä noussut, rikosrekisteristään riimittelevä gangsteri Bronxista? Meemikuvat, tumblrit ja animoidut giffit ovat jo olennainen osa nykyajan rap-kulttuuria. Baudrillard puhui hypertodellisuudesta, jossa toden ja epätoden erottaminen muuttuu mahdottomaksi. Youtubea selatessaan on vaikea välttyä ajatukselta, ettemme jo eläisi hypertodellisuudessa. Aikakauden hengen tavoittavia artisteja ovatkin juuri nuoret jannut, jotka ovat kasvaneet natiiveiksi tähän yhteiskuntaan, tuntematta aikaa ennen sosiaalista mediaa. Leanin musiikki flirttailee ysärinostalgialla ja geocities/myspace-estetiikalla, mutta muistuttaa samalla ajattomasti uuden sukupolven tarpeesta määritellä itsensä. Yung Leanin todellisuus ja mytologia ovat rakennettuja maailmaan, jossa menestys on viraalina leviävä meemi, ei välttämättä platinalevy. 37

STYDI RY

Ylärivi: Tiina Mäntyniemi (puheenjohtaja), Virpi Ropponen (tutor- ja fuksivastaava, suhdevastaava), Mona Tamminen (varajäsen), Tuija Vidgren (tiedottaja ja sihteeri) Alarivi: Noora Siivonen (tasa-arvoja ympäristövastaava), Niina Aitero (praksis- ja työelämävastaava), Katarina Pursi (varapuheenjohtaja, suhde- ja alumnivastaava), Johanna Lahdenperä (opintoja kv-vastaava), Emilia Salonen (tilavastaava) Kuvasta puuttuu: Hanna Skogström (rahastonhoitaja), Anniina Piiroinen (opintoja urheiluvastaava)

Sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry on perustettu vuonna 2009 ja tänä vuonna onkin aihetta suureen juhlaan, kun ainejärjestölle tulee ikää 5 vuotta. Nuori ainejärjestömme on pyrkinyt ajamaan aktiivisesti opiskelijoiden asiaa ja järjestämään hauskaa tekemistä jäsenistölleen. Kevään aikana olemme ehtineet muun muassa käydä yhdessä katsomassa Valtsikan speksiä, järjestää opintokäynnin Setaan ja juhlineet yhteisbileissä tilastotieteilijöiden ja kemistien kanssa. Stydi järjestää myös oppiaineen henkilökunnan kanssa keväisin ja syksyisin oppiainekahvit, jolloin keskustellaan yhdessä opintoihin liittyvistä asioista. Oppiainekahvien lisäksi henkilökunnan kanssa järjestetään myös kevätjuhlat ja pikkujoulut, jolloin voi rennoissa 38

tunnelmissa juhlia yhdessä päättynyttä lukukautta. Syksyn suurimpana tapahtumana on vuosijuhlat, joita tänä vuonna juhlitaankin isosti. Stydi on vielä suhteellisen pieni ainejärjestö, joten oma ääni on helppo saada kuuluviin. Stydin toimintaan on helppo tulla kaikkien mukaan ja ihmisiin tutustuu helposti. Stydin asioista päätetään hallituksen kokouksissa, joita pidetään noin joka toinen viikko. Kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille. Tänä vuonna hallituksessa on 10 jäsentä plus yksi varajäsen. Syksyisin pidetään kokous, jolloin valitaan uudet hallitustoimijat ja kaikkien jäsenten on mahdollista asettua ehdolle. Stydi toivottaakin kaikki uudet ja vanhat opiskelijat tervetulleeksi mukaan toimintaan, nähdään tapahtumissa!

STIGMA RY

Ylärivi: Silja Uusikangas (kulttuurivastaava), Julia Noschis (suhdevastaava), Larissa Laamanen (tiedottaja), Shanti Karinen (emäntä), Sophia Lawson (sihteeri) Keskirivi: Iris Pykäläinen (yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaava), Meeri Virtamo (alumni- ja työelämävastaava), Henna Pursiainen(opintovastaava), Lari Hokkanen (taloudenhoitaja) Alarivi: Noora Järvi (puheenjohtaja), Mikko Airikkala (varapuheenjohtaja) Kuvasta puuttuu: Krista Björkroth (urheiluvastaava)

Stigma ry on yhteiskuntapolitiikan (ent. sosiaalipolitiikan) opiskelijoiden ainejärjestö. Valtsikan vanhin ja ehdottomasti kaunein ainejärjestö on perustettu vuonna 1958, ja juhlimmekin viime vuonna kunnioitettavaa 55 vuoden ikää. Stigman tarkoitus on järjestää toimintaa jäsenilleen sekä ajaa opiskelijoiden etua esimerkiksi opintoasioissa. Lisäksi toimimme yhteistyössä niin oppiaineen henkilökunnan kuin muiden ainejärjestöjen kanssa. Tapahtumia on työelämävierailuista peli-iltoihin ja kaikkea siltä väliltä. Tänä vuonna Stigman hallituksessa istuu 12 jäsentä, mutta ainejärjestömme on kunnostautunut myös vapaaehtoisten toimijoiden aktivoinnissa. Kaikki halukkaat pääsevät mu-

kaan toimintaan Puuhakerhon kautta, joka järjestää omia tapahtumia sekä on halutessaan mukana järjestämässä tapahtumia yhdessä hallituksen kanssa. Esimerkiksi kesälle on suunnitteilla retki Nuuksioon! Haluamme tehdä toiminnastamme avoimempaa ja mahdollistaa myös hallituksen ulkopuolisten osallistumisen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen entistä paremmin.

IHANAT NAISET STIGMASSA Sophia, sihteeri

Meeri, työelämä- ja alumnivastaava

parasta minussa: Määrätietoisuus suosikkiruumiinosani: Hymykuopat salainen paheeni on: Tosi-tv–sarjat. Kyllä, osaan nimetä kaikki viidakon tähtöset... tätä ilman en pärjää luennolla: rakas Kelan kynä

Parasta minussa: “toimijuus” Suosikkiruumiinosani: naama Rentoudun mieluiten: kivojen tyyppien kaa Tätä ilman en pärjää luennolla: kahvi

Krista, urheiluvastaava: Julia, suhdevastaava

suosikkiruumiinosani: takapuoleni rentoudun mieluiten: lukemalla salainen paheeni on: juustonaksut tätä ilman en pärjää luennolla: juustonaksut, noei. Vesipullo

suosikkiruumiinosani: varpaat (ne on niin minit) rentoudun mieluiten: aurinkoa ottaessa salainen paheeni: tajuton määrä SUKLAATA (en kyl tiiä kui salainen tää on :D)

Noora, puheenjohtaja Iris, yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaava

parasta minussa: uskon, että kaikki päättyy lopulta parhain pain suosikkiruumiinosani: säihkyvät sääreni rentoudun mieluiten: mökin laiturilla jalat veteen upotettuina tätä ilman en pärjää luennolla: ihanat ystäväni <3 (ja huulirasva)

parasta minussa: näppärät sormet suosikkiruumiinosani: pienet korvat rentoudun mieluiten: tiistaisin 16:10 niska-selkä tunnilla portsussa tätä ilman en pärjää luennolla: puhelin

Henna, opintovastaava

Silja, kulttuurivastaava:

parasta minussa: nauru suosikkiruumiinosani: iho rentoudun mieluiten: sunnuntaiaamuna sohvalla lojuen salainen paheeni on: suomipopin

suosikkiruumiinosani: suu, se mahdollistaa monia asioita salainen paheeni on: divaani-lehtien sommittelu tätä ilman en pärjää luennolla:

perinteiset apuvälineet, kynä ja paperi, on pakko olla

haastattelut: Jenna Hirvonen & Elsa Hokkanen taustan kuva: Jesse Kelomäki 41

UUSKLASSINEN TALOUSTIEDE HAASTETTAVA Taloustieteilijät ovat vallanneet julkisen poliittisen tilan. Hekin ovat yhteiskuntatieteilijöitä, mutta kauas on tultu Adam Smithin kaltaisten poliittisten taloustieteilijöiden ajoista, jolloin talous ymmärrettiin osana yhteiskuntaa eettisine merkityksineen. Nyt taloustiede on lähinnä näennäisen objektiivista matemaattista mallinnusta. Taloustieteilijät edustavat maailmaa, jossa (käyttäen Tommi Melenderin hienoa ilmausta) finanssikapitalismi on totuus vailla merkitystä. Markkinoille ei voida mitään, sanoi muuan Juhana Vartiainen. Nykyisessä ilmapiirissä sitä kuunnellaan, joka jaksaa huutaa. Ekonomistit ovat tajunneet tämän. Marxin ajatus filosofeista maailman muuttajina pelkän tutkimisen sijaan on ajankohtaisempi kuin ikinä: Maailma on entistä monimutkaisempi ja sitä kohtaavat vaikeat, globaalit ongelmat. Sitä tulkitsemaan tarvitaan asiasta tietäviä. Väitän, että jos on ymmärrystä epäkohdista, on moraalinen velvollisuus olla muuttamassa niitä parempaan suuntaan – varsinkin jos on voimavaroja. Tieto on valtaa, mutta sen omistaminen ei riitä. Se pitää saada muidenkin tietoon vaikka väkisin. Sosiaalitieteilijöiden moraalinen vastuu on olla sosiaalinen omatunto tilanteessa, jossa ihmisarvo on sidottu sen tuottamaan hyötyyn. On haastettava ilmapiiri, jossa ei ole vaihtoehtoja. Sosiaalitieteilijän ei suinkaan tarvitse olla vasemmistolainen edustaakseen vastavoimaa talouspuheelle; riittää että häntä kiinnostavat muutkin arvot kuin tehokkuus ja tuottavuus. Sosiaalitieteilijän ei myöskään tarvitse lähteä Marxin innoittamana barrikaadeille. Hän voi valita itselleen sopivan tien vaikuttaa, olkoon inspiraationa vaikka Pussikaljaromaanin Marskin metrossa pitämä päiväkännipuhe kaupungin eriarvoistumisesta. Hienovaraisempiakin tapoja varmasti löytyy.

Joskus yhteiskuntatieteilijöillä oli agenda ja kiinnostus muuttaa maailmaa. Haluttiin tutkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat arkeemme; puhuttiin siitä, mitä on hyvinvointi tai köyhyys ja miten sosiaalisia ongelmia voidaan lieventää. Postmodernin käänteen jälkeen on ollut kivempaa tutkia sitä, mistä puhutaan, kun puhutaan hyvinvoinnista tai köyhyydestä. On sanomattakin selvää, kummalla on enemmän potentiaalia muuttaa maailmaa. Tämähän ei suinkaan sulje pois perustutkimuksen tärkeyden merkitystä. Täytyy vain keskittyä olennaiseen, varsinkin yhteiskuntapolitiikassa, joka on olennaisesti soveltava yhteiskuntatiede. Joskus (ihmis)tieteissä ajateltiin niin, että on olemassa selkeä subjekti-objekti -jako, missä tutkija ikään kuin täysin ulkopuolelta tarkkailee kohdettaan vailla minkäänlaista yhteyttä. Tällöin voi mukavan objektiivisesti tutkailla yhteiskuntaa norsunluutornistaan puolueettomuuden nimissä. Kuten nykyään ymmärretään, jako ei pidä paikkaansa: tutkija on täysin symbioosissa tutkimuskohteensa kanssa suuntaan ja toiseen. Tutkimuksen kohde syntyy samalla tasolla missä tutkijakin ajatuksineen. Tämä tiivis suhde luo yhteiskuntatieteilijälle moraalisen velvollisuuden tehdä muutakin kuin kuvailla ilmiötä ja sen syitä. Yhteiskunnassa tapahtuvat asiat ovat pakosti eettisiä kysymyksiä. Mitään ei tapahdu ”luonnon pakottamana”, vaan enemmän tai vähemmän tietoisista päätöksistä. Niitä pitää jatkuvasti kyseenalaistaa, kuten Tieteen yleviin periaatteisiin on aina kuulunut. Kysymys arvovapaista ihmistieteistä on tässä kontekstissa mielestäni turha. Kyse ei ole siitä, onko tieteellisten tulosten takana jotain arvoja (aina on: ohjaahan tieteen tekemistäkin jo tiedolliset arvot), vaan siitä, että arvoista huolimatta otetaan kantaa. Siinä ei ole mitään väärää mikä ”pilaisi” tieteilijän maineen. Tiukkaa ja oikeaoppista tiedettä voi muutenkin tehdä, vaikka olisi sitoutunut parantamaan maailmaa haluamaansa suuntaan. Jos epäoikeudenmukaisuuden hetkellä on neutraali, on valinnut alistajan puolen. Lari Hokkanen

ERÄSAARI-GURU

Tulokset 0-3 pistettä FUKSI Tietosi Risto Eräsaaresta ovat fuksin tasolla. Olet kyllä kuullut hänestä jossain… Mutta ei se mitään, jos tämä olisi ollut Eräsaaren tentti, menestyksesi olisi yhtä hyvää kuin keskiverto-opiskelijan. 4-6 pistettä JATKO-OPISKELIJA Olet selvästikin seurannut Eräsaaren menestyksekästä uraa ja värikästä elämää silmä kovana. Mahtavaa!

Oikea vastausrivi: 1. 2.2.1946 Hämeenlinnassa 2.C 3.B 4.A 5.C 6.B 7.B 8.A-C

7-9 pistettä ERÄSAARI-GURU Olet Eräsaari-guru! Tietomääräsi Risto Eräsaaresta on hämmästyttävä… Hieman jopa pelottava… Oletko varma, ettet salaa lue Kaisa-talon K4-kellarikerroksen hämärässä Eräsaaren varhaisimpia tekstejä?