2 minute read

Lyseon korttelin kehittäminen etenee

Lyseon korttelin ilme muuttuu lähivuosina, kun vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan. Vuonna 1902 valmistunut Lyseon päärakennus peruskorjataan Kansalaisopiston ja Kuvataidekoulun käyttöön.

Lyseon korttelin kehittäminen Jyväskylässä on hyvässä vauhdissa. Ensimmäinen asukastilaisuus korttelin kaavoituksesta järjestettiin syksyllä 2022. Maaliskuun lopussa valmistui viitesuunnitelma kaavamuutoksen pohjaksi. Sen pohjalta laaditaan kaavaluonnos, ja aiheesta järjestetään toinen asukastilaisuus.

Luonnosvaiheesta saamamme palautteen jälkeen täydennämme kaavaehdotusta, joka tulee uudelleen nähtäväksi. Kaavoitusprosessi kestää vielä ainakin vuoden ajan, kertoo asemakaavasuunnittelija Mauri Hähkiöniemi Jyväskylän kaupungilta.

Suunnittelualue on kokonaisuudessaan Jyväskylän kaupungin omistuksessa.

Korttelin tulevaisuutta on pohdittu pitkään

Lyseon korttelin tulevaisuutta on pohdittu siitä lähtien, kun lukion toiminta siirtyi Gradian Harjun kampukselle.

Vuonna 1902 valmistunut Lyseon päärakennus on suojeltu rakennusperinnön suojelusta annetun lain nojalla. Sen tulevaisuuden käyttötarkoitusta on pohdittu muun muassa Jyväskylän sydän -projektin yhteydessä.

Runsaan 10 vuoden aikana korttelin tulevaisuudesta on esitetty erilaisia suunnitelmia ja ehdotuksia, mutta lainvoimaista suunnitelmaa ei ole olemassa. Lyseon päärakennuksen peruskorjauksesta valtuusto on jo päättänyt ja suunnittelu on käynnissä. Sinne rakennetaan tilat Kansalaisopistolle ja Kuvataidekoululle, eli rakennus säilyy opetuskäytössä, Hähkiöniemi kertoo.

Lyseon hankepäätöksen mukainen kokonaiskustannus on noin 14,5 miljoonaa euroa. Rakennustyöt aloitetaan näillä näkymin lokakuun tienoilla.

Vanhaa purkamalla tilaa uudelle

Korttelista puretaan vuonna 1959 valmistunut Lyseon laajennusosa, 1971 valmistunut Helluntaiseurakunnan Siionin temppeli ja 1988 valmistunut Kauppahalli, mikä tuo tilaa uudisrakentamiselle.

Korttelin suunnittelun yhteydessä selvitetään P-Torin peruskorjausta ja laajentamista.

– Koska kaavoitusprosessi on kesken, on vielä liian aikaista sanoa, mitä kaikkia toimintoja kortteliin tulee. Tavoitteena on toiminnoiltaan monipuolinen kortteli, johon voitaisiin rakentaa kulttuuri-, liike- ja toimistotiloja sekä asuntoja. Uutta päästään rakentamaan 2–3 vuoden kuluttua, mutta muutoksenhakumahdollisuus voi luonnollisesti vaikuttaa aikatauluun.

Kauppatori on ollut nykyisellä paikallaan 1930-luvulta lähtien. Asema-aukio saneerataan uudeksi torialueeksi vuosina 2024–2026 sen jälkeen, kun paikallisliikenneterminaali on saneerattu ja joukkoliikenne on siirtynyt Asemakadulta takaisin Vapaudenkadulle. Vanhasta torialueesta on suunnitteilla monitoiminnallinen kaupunkitila.

– Torin ja muiden Lyseon kortteliin liittyvien kaupunkitilojen kehittämisestä laaditaan yleissuunnitelma asemakaavamuutoksen yhteydessä.

Hähkiöniemi näkee, että Lyseon korttelin sijainti ydinkeskustassa Harjun kupeessa mahdollistaa puitteet upean kokonaisuuden luomiselle.

– Fredriksonin lakkitehtaan rakennukset eivät kuulu asemakaavan suunnittelualueeseen. Uskon, että näille aivan suunnittelualueen vieressä sijaitseville kiinteistöille korttelin uudistaminen ja siihen suunnitellut viheralueet tuovat lisäarvoa ja viihtyisyyttä.

Asemakaavan suunnittelualue on rajattu valkoisella katkoviivalla. Sen ulkopuolelle jää entisen Fredriksonin lakkitehtaan alue. Lakkitehdas saneeraattiin asunnoiksi 2005 ja puutalo toimitiloiksi 2009. Puutalon eli ”Fredan” omistaa nykyisin kiinteistöyhdistys ja siinä ovat KeskiSuomen Marttojen, Pitopalvelu Sipisen ja kiinteistöyhdistyksen toimitilat.

This article is from: