4 minute read

Arvonlisäverollisuus autopaikkojen vuokrauksessa

Arvonlisäverolaissa on kulkuneuvojen pysäköintipaikkojen luovutus säädetty joko arvonlisäverottomaksi kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamiseksi tai arvonlisäverolliseksi alueiden vuokraukseksi kulkuneuvojen paikoitusta varten. Kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta voi tiettyjen edellytysten täyttyessä hakeutua vapaaehtoisesti

Kulkuneuvojen paikoitusta varten tarkoitetut alueet voivat olla asuin- ja liikehuoneistoihin liittyvissä autotalleissa tai -halleissa tai piha-alueilla sijaitsevilla pysäköintipaikoilla tai kadun varsilla. Pysäköinti voi tapahtua myös pysäköintitalossa tai muulla kulkuneuvojen paikoitusta varten sallitulla alueella. Lähtökohtaisesti taloyhtiöiden harjoittama pysäköintipaikkojen luovutus on arvonlisäverotonta toimintaa.

Erilaisissa pysäköintilaitoksissa, -halleissa ja maa-alueilla harjoitettu yksityinen ja kunnallinen pysäköintitoiminta on arvonlisäverollista. Pysäköintitoiminnalla tarkoitetaan sitä, että kuka tahansa voi pysäköidä kulkuneuvon tietylle alueelle maksamalla siitä vastikkeen pysäköintitoiminnan harjoittajalle. Maksu määräytyy tällöin ajan kulumisen perusteella ja pysäköinti voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista.

Pysäköintipaikkojen vuokraus yrityksille ja yksityishenkilöille on arvonlisäverolain tarkoittamaa pysäköintitoimintaa, jos pysäköintipaikan vuokrauksen ei katsota liittyvän muuhun kiinteistön vuokraukseen siten, että ne yhdessä muodostaisivat taloudellisen kokonaisuuden. Pysäköintipaikan luovutus voi liittyä arvonlisäverottomaan kiinteistön vuokraukseen esimerkiksi silloin, kun pysäköintipaikka sijaitsee samalle taholle vuokrattavan kiinteistön yhteydessä. Jos pysäköintipaikkoja vuokrataan ilman tällaista kytkentää kenelle tahansa pysäköitsijälle, pysäköintipaikan luovuttaminen on lähtökohtaisesti arvonlisäverollista. Vaikka pysäköintipaikka sijaitsisi samalle taholle vuokrattavan tai tämän osakeomistuksen perusteella hallitseman kiinteistön yhteydessä, mutta pysäköintipaikan vuokranantaja on eri taho, ei toiminta lähtökohtaisesti muutu arvonlisäverottomaksi kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamiseksi.

Taloyhtiöissä pysäköintipaikan vuokraus liittyy yleensä muuhun vuokraukseen tai osakeomistukseen yhtiössä. Tällöin pysäköintipaikan vuokraus on muun kiinteistönluovutuksen tapaan lähtökohtaisesti arvonlisäverotonta. Kiinteistönhaltija voi kuitenkin halutessaan hakeutua verovelvolliseksi kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta, kun kiinteistö tai sen osa on vuokrattu käytettäväksi arvonlisäverollisessa liiketoiminnassa. Tällöin pysäköintipaikan luovutus liikehuoneiston arvonlisäverollisen vuokrauksen yhteydessä on arvonlisäverollista toimintaa, jos pysäköintipaikan luovuttamisen katsotaan liittyvän liikehuoneiston vuokraukseen. •

Palvelemme 24/7. Ympäri vuoden. JulkisivusaneerauksetPalvelemme 24/7. Ympäri vuoden. Palvelemme 24/7. Ympäri vuoden. Palvelemme 24/7. Ympäri vuoden. parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset

Julkisivusaneeraukset parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset Maalaukset 0400 991 329 | www.arierikssonoy. Se näkyvin jälki... 0400 991 329 | www.arierikssonoy. Se näkyvin jälki... Julkisivusaneeraukset parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset Maalaukset 0400 991 329 | www.arierikssonoy. Julkisivusaneeraukset Parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset Maalaukset Monipuolisia ympäristöpalveluita Lapissa kotitalouksille, yrityksille sekä kunnille Palvelemme lappilaisena yrityksenä vankalla paikallistuntemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. E-Ympäristöpalvelut Lappi Oy • Viemäreiden sulatukset ja avaukset • Kotitalouksien ja yritysten lokakaivojen tyhjennykset • Putkistojen pesut ja kuvaukset; kuntokartoitus ja paikannus • Viemäri- ja erotinhuollot • Kuivanapito • Jätevesipalvelut • Ohipumppaukset • Puhdasvesipalvelut Kysy lisää. Kittilä: 050 570 4007 Rovaniemi: 050 343 0230 Tornio: 050 472 3925 Kolari: lietetyhjennykset 016 251 211 016 251 211 Monipuolisia ympäristöpalveluita Lapissa kotitalouksille, yrityksille sekä kunnille Palvelemme lappilaisena yrityksenä vankalla paikallistuntemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. E-Ympäristöpalvelut Lappi Oy • Viemäreiden sulatukset ja avaukset • Kotitalouksien ja yritysten lokakaivojen tyhjennykset • Putkistojen pesut ja kuvaukset; kuntokartoitus ja paikannus • Viemäri- ja erotinhuollot • Kuivanapito • Jätevesipalvelut • Ohipumppaukset • Puhdasvesipalvelut Kysy lisää. 016 251 211 Palvelemme vankalla paikallistuntemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. Monipuolisia ympäristöpalveluita Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla kiinteistöille ja kunnille. Kysy lisää. Oulu: 050 357 4632 Tornio: 050 472 3925 Rovaniemi: 050 343 0230 Kittilä: 050 570 4007 Monipuolisia ympäristöpalveluita Lapissa kotitalouksille, yrityksille sekä kunnille Palvelemme lappilaisena yrityksenä vankalla paikallistuntemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella. E-Ympäristöpalvelut Lappi Oy • Viemäreiden sulatukset ja avaukset • Kotitalouksien ja yritysten lokakaivojen tyhjennykset • Putkistojen pesut ja kuvaukset; kuntokartoitus ja paikannus • Viemäri- ja erotinhuollot • Kuivanapito • Jätevesipalvelut • Ohipumppaukset • Puhdasvesipalvelut Kysy lisää. Kittilä: 050 570 4007 Rovaniemi: 050 343 0230 Tornio: 050 472 3925 Kolari: lietetyhjennykset 016 251 211 016 251 211 Kittilä: 050 570 4007 Rovaniemi: 050 343 0230 Tornio: 050 472 3925 www.eerolayhtiot.fi

Kolari: lietetyhjennykset 016 251 211

Julkisivusaneeraukset parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Se näkyvin jälki... Korkein luottoluokitus ©Soliditet 2012 www.kukkohovipalvelut.fi info@kukkohovipalvelut.fi Korkein luottoluokitus ©Soliditet 2012 www.kukkohovipalvelut.fi info@kukkohovipalvelut.fi

KONEURAKOINTI

KONEURAKOINTI • Traktoreilla ja kiinteistönhuoltokoneilla • Traktoreilla ja kiinteistönhuoltokoneilla tapahtuva koneurakointi tapahtuva koneurakointi • Lumen aurausta ja liukkauden torjuntaa • Lumen aurausta ja liukkauden torjuntaa • Harjausta Julkisivusaneeraukset parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset Maalaukset 0400 991 329 | www.arierikssonoy. Julkisivusaneeraukset Julkisivusaneeraukset Parvekesaneeraukset Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset SIIVOUS • Siivous • Ruoanlaitto • Harjausta • Maa-ainesten kuljetusta • Piha-alueiden tekoa • Nurmialueiden hoitoa SIIVOUS • Siivous • Ruoanlaitto • Kaupassakäynti • Maa-ainesten kuljetusta • Piha-alueiden tekoa • Nurmialueiden hoitoa parvekesaneeraukset Maalaukset• Kaupassakäynti 0400 991 329 | www.arierikssonoy. Se näkyvin jälki... Se näkyvin jälki... Sisä- ja ulkotasoitukset Rappaukset Maalaukset 0400 991 329 | www.arierikssonoy. PÄIVYSTYS 24 H/VRK ✆ 0400 685 302 Toimisto ✆ 045 113 7929 Kiinteistö- ja koneurakointipalvelut Remonttipalvelut ✆ 0400 685 302 Siivous- ja kotipalvelut ✆ 040 588 7850 PÄIVYSTYS 24 H/VRK ✆ 0400 685 302 Toimisto ✆ 045 113 7929 Kiinteistö- ja koneurakointipalvelut Remonttipalvelut ✆ 0400 685 302 Siivous- ja kotipalvelut ✆ 040 588 7850

Valtuutettu jälleenmyyjä

TURVAA SINULLE JA KIINTEISTÖLLESI

Sadevesijärjestelmät Lumiesteet | Talotikkaat | Kattosillat

Asennus aina takuutyönä!

Pyydä maksuton tarjous! Hyödynnä kotitalousvähennys!

Kourutek Oy

www.kourutek.fi | 050 349 3963

KATTAMISEN AMMATTILAINEN KATTAMISEN KATTO- JA VESIERISTYSTÖITÄ VUODESTA 1971 AMMATTILAINEN

Katso lisää: www.katterla.fi Katso lisää: www.katterla.fiKATTAMISEN AMMATTILAINENKATTAMISEN AMMATTILAINEN

Katso lisää: www.katterla.fi Katso lisää: www.katterla.fi

This article is from: