2 minute read

taloyhtiö on helpompi purkaa kuin saada se savuttomaksi

Next Article
Koti ja naapuruus

Koti ja naapuruus

Teksti: Pasi Orava, Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi hallituksen jäsen, isännöintivaliokunnan puheenjohtaja, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, taloyhtiön hallitusammattilainen.

Pasi Orava

tupakointi voi aiheuttaa taloyhtiössä haittaa muille asukkaille. asiaa voidaan yrittää ratkoa monella tavalla. helpoimmalla tavalla asia ratkeaa, jos keskustelu tuottaa lopputuloksen, jolla tupakoitsija voi jatkaa harrastustaan ilman naapurille aiheutuvaa häirintää.

Parveketupakointikielto oululaiseen taloyhtiöön jo vuonna 2017

Vuonna 2016 säädettiin tupakkalaki, mitä tuli voimaan vuoden 2017 alusta. Lain mukaan taloyhtiö voi yhtiökokouksen päätöksellä hakea tupakointikieltoa taloyhtiön asuntojen parvekkeille. Eräässä oululaisessa taloyhtiössä parveketupakointi oli häirinnyt asukkaita jo jonkin aikaa. Keskustelut eivät olleet tuottaneet parveketupakoinnista kärsineille toivottua tulosta.

Lain tultua voimaan osakkaat esittivät heti vuoden 2017 alusta taloyhtiön hallitukselle, että parveketupakointikielto otettaisiin päätettäväksi yhtiökokoukseen. Näin osakkaiden toiveiden mukaisesti taloyhtiön hallitus myös toimi. Taloyhtiön asukkaita/osakkaita kuultiin kirjallisesti. Jo maaliskuussa taloyhtiön yhtiökokous käsitteli parveketupakoinnin kieltämistä. Vaikka yhtiökokous käsitteli kaikki yhtiöjärjestyksen mukaiset ja tupakointikieltoasian, niin kaikki saatiin päätettyä noin tunnissa. Parveketupakointikielto päätettiin hakea yksimielisellä päätöksellä.

Silloinen Oulun kaupungin liikelaitosten johtokunta päätti valitusaikojen mentyä umpeen marraskuussa taloyhtiön parvekkeille tupakointikiellon. Tupakointikieltoa valvoi tuohon aikaan kaksi kaupungin virkamiestä, toinen joen eteläpuolen ja toinen joen pohjoispuolen taloyhtiöitä. Prosessi toimi niin, että jonkun huomatessa parvekkeella tupakointia ilmoitti siitä virkamiehelle, jonka oli tarkoitus tulla tarkistamaan tilanne. Tupakointi oli varmaan jo loppunut, kun virkamies olisi saapunut paikalle. Tämän toistuessa useamman kerran virkamies antaisi uhkasakon parveketupakoitsijalle. Taloyhtiöllä ei ollut muuta roolia, kuin seurata tilannetta sivusta. Onneksi tässä taloyhtiössä parveketupakointihäiriöt loppuivat vuonna 2017. Parveketupakoinnista ei tässä taloyhtiössä sen jälkeen ole keskusteltu.

Olin tuolloin epäuskoinen niin torson lain vaikutuksesta taloyhtiön parveketupakointiin. Olin väärässä. Niin tässä taloyhtiössä, kuin muissakin taloyhtiöissä, joissa parveketupakointikielto on päätetty, parveketupakointiongelmat ovat poistuneet tykkänään.

tupakansavun kulkeutuminen huoneistosta toiseen – tupakointikielto myös asuntoihin

Toinen haastavampi tupakoinnin aiheuttama häiriö on tupakansavun kulkeutuminen naapurin huoneistoon huoneiston sisällä tupakoinnin seurauksena. Vuokranantaja pystyy vuokrasopimuksella kieltämään vuokralaista tupakoimasta parvekkeella ja huoneiston sisällä. Osakkaan huoneiston sisällä tupakointiin taloyhtiön on jo vaikeampi puuttua.

Tupakoiva osakas tai taloyhtiö voivat yrittää rakenteellisesti estää tupakansavun kulkeutumisen naapureiden asuntoihin. Tämä on toimenpiteenä haastava ja kalliskin. Taloyhtiö voi hakea huoneistolle tupakointikieltoa, jos varsin tiukat ehdot täyttyvät.

tupakointikielto yhtiöjärjestykseen

Yksi mahdollinen keino yrittää kieltää asuinhuoneistojen sisällä tupakointi on lisätä kielto yhtiöjärjestykseen. Yhtiöjärjestysmuutos vaatii kuitenkin kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Eräässä isohkossa oululaisessa taloyhtiössä päätettiin pitkien pohdintojen ja erilaisten toimenpiteiden jälkeen lähteä muuttamaan yhtiöjärjestystä. Kevään 2022 yhtiökokouksessa päätettiin tehdä päätös huoneistojen tupakointikiellon lisäämisestä yhtiöjärjestykseen. Kaikki yhtiökokouksessa paikalla olevat osakkaat kannattivat yhtiöjärjestysmuutosta ja usealta muulta osakkaalta oli suostumus saatu. Toukokuun lopussa hallitus totesi suostumustilanteen olevan niin hyvä, että hallitus isännöitsijän kanssa päätti yrittää saada lopuiltakin osakkailta suostumuksen yhtiöjärjestysmuutokseen. Kaikkien osakkaiden yhteystiedot eivät olleet ihan ajan tasalla. Osa osakkaista asui eri puolilla Suomea ja maailmaa. Sitkeällä työllä ja yrittämisellä kaikkien suostumus yhtiöjärjestysmuutokseen saatiin. Vuoden 2022 lopussa taloyhtiö on savuton.

Kaikkiin uusien taloyhtiöiden yhtiöjärjestyksiin tulisi kirjata taloyhtiön savuttomuus. Tämä yhtiöjärjestyksen kohta voidaan sen jälkeen enemmistöpäätöksellä poistaa. Vanhoihin taloyhtiöihin yhtiöjärjestyksen savuttomuus voidaan päättää vain kaikkien suostumuksella.

Tupakoinnin on katsottu olevan niin suuri perusoikeus, että taloyhtiö voidaan purkaa yhtiökokouksen 80 prosentin enemmistöpäätöksellä, mutta taloyhtiön savuttomuuteen vaaditaan 100 prosenttinen osakkaiden suostumus.

toiminta-alueemme parveketupakointikiellot taloyhtiöissä marraskuussa 2022

Oulun seutu: Oulu 55 (vireillä 3 parveketupakointikieltohakemusta + 1 hakemus, joka koskee tupakointikieltoa huoneistossa, ensimmäinen Oulussa) Kempele 6 Tyrnävä 1 Meri-Lapin alue (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola ja Tornio): Kemi 3 Keminmaa 1 Tornio 5 (+ 1 vireillä)

Peruspalvelukuntayhtiö Kallio: Nivala 1

Kainuun kunnat: Kajaani 1 Suomussalmi 1

Ympäristöpalvelu Helmi, alueella ei tupakointikieltoja Peruspalvelukuntayhtymä Selänne, alueella ei tupakointikieltoja

This article is from: