Kirkko ja kaupunki 2017 08 espoo

Page 1

8

HY VÄN TÄHDEN.

27.4.2017 kirkkojakaupunki.fi

espoo ja k auniainen

B1 Ota hatkat! Neljä tapaa tehdä irtiotto aikuisena B 9 Varhaiskirkon munkit olivat oman aikansa ­downshiftaajia

B6

Outo lintu oppi lentämään Yona uskoo johdatukseen.


Espanjassa vaikuttanut juutalainen filosofi ja runoilija ­ Salomo Ibn Gabirol (1021–1070)

Tänään

Eilen

Viisautta on vain viisauden etsiminen; hölmöyden merkki on, jos ihminen luulee jo viisauden saavuttaneensa.

En pääse uskon mystiselle tasolle ennen kuin olen käynyt älyllistämisen portin läpi. Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan ymmärtää, mutta älyllisen vastauksen etsiminen ei voi olla väärin. Musiikkiteatteri Kapsäkin toimitusjohtaja Tiina Kristoffersson Sana-lehdessä 14–15/2017

Iankaikkisesti

2a

Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Evankeliumi Matteuksen mukaan 10:16 (vuoden 1938 käännös)

Rukous

Pääkirjoitus

Katri Saarela / Instagram: @kutriart

Henki­maailman hommia Aina silloin tällöin joku keksii vaatia, että kirkon pitäisi keskittyä vain niihin henkimaailman hommiin ja jättää politikointi poliitikoille. Tätä puhetta on taas kuultu aika paljon, kun papit ovat ottaneet näkyvästi kantaa turvapaikanhakijoiden puolesta ja piispatkin ovat vedonneet Suomen pakolaiskiintiön korottamiseksi. Heti uskontunnustuksen alussa lausutaan kristittyjen usko siihen, että Jumala on taivaan ja maan Luoja. Tuolla lauseella oli uskontunnustuksen syntyaikoina aivan tietty tarkoitus. Kristinuskon varhaisvaiheissa esiintyi sellaisia henkisyyttä korostavia virtauksia, joitten mukaan Jumala loi vain Kirkkoa ja kristittyä henkimaailman ja joku alemman kiinnostavat paitsi luokan typerä pienellä alkukirjaitulevat taivaan ilot mella kirjoitettava luojajumala myös hyvä elämä rätkäisi ajattelemattomuuksissaan tällä planeetalla tämän aineellisen maailman siihen juuri nyt.” perään.

Henkisyyden korostajat katsoivat, että aineellinen todellisuus on toisarvoinen: vain sielullisella on merkitystä. Siksi he pitivät pöyristyttävänä ajatusta, että taivaan Luoja olisi luonut myös maan. Tällainen todellisuuden kahtiajako ei varhaisten kirkkoisien mukaan kuulunut kristilliseen ajatteluun. Jumala loi taivaan ja maan. Henkinen ja aineellinen eivät ole kumpikaan ensisijaisia toisiinsa nähden. Maallinen ja hengellinen ovat kietoutuneet tässä Jumalan maailmassa toisiinsa erottamattomalla tavalla. Siksi kirkkoa ja kristittyä kiinnostaa paitsi hengellinen nälkä myös fyysisen ravinnon puute. Siksi kirkkoa ja kristittyä kiinnostaa paitsi sisäinen rauha myös sellaisen rauhan rakentaminen, johon kuuluvat väkivallan ja turvattomuuden vähentäminen maailmasta. Siksi kirkkoa ja kristittyä kiinnostavat paitsi tulevat taivaan ilot myös hyvä elämä tällä planeetalla juuri nyt. Ja koska kristilliseen luomisuskoon kuuluu ajatus Jumalasta kaiken elämän Isänä, siitä seuraa käsitys että kaikki elävä on yhtä perhettä. Siksi kristitty ei ole kiinnostunut vain omasta nälästään, rauhastaan ja hyvästä elämästään. Tämä maailma on yhteinen. Hyvä koskee aivan kaikkia. Jaakko Heinimäki Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Keventyneellä mielellä kävelen pitkin keväisiä katuja. Askelten rytmissä muistan: Jumalani, olen henkäys Sinusta, Sinä hengität minussa.

Lainasanat

Jos Raamattua tarkastellaan vain hengellisesti ja henkilökohtaisesti, lähdetään helposti villeihin tulkintoihin. Tutkimus pitää jalat maassa.” Arkeologi ja pastori Merja Alanne sivulla A6.

tavoitat meidät myös verkossa kirkkojakaupunki.fi

27.4.2017 numero 8 Kirkko ja Kaupunki ESPOO JA KAUNIAINEN Kannen kuva: tIINA pALM


A

3

Helsingin käräjäoikeus antoi maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaralle huhtikuun alussa tuomion rahankeräysrikoksesta.

Rukous, rikos ja rangaistus Pirkko Jalovaaran saama rikostuomio kiinnittää huomion siihen, kuka pääsee seurakunnan vierailevaksi puhujaksi. Asiasta päättää kirkkoherra. TEKSTI TANELI KYLÄTASKU KUVA LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

M

aanantaina 3.4. Rukousystävät ry:n hallituksen puheenjohtaja, maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaara sai Helsingin käräjäoikeudessa tuomion rahankeräysrikoksesta. Käräjäoikeus tuomitsi Jalovaaran ja yhdistyksen varapuheenjohtajan kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jalovaara tuomittiin menettämään rikoksesta saatu taloudellinen hyöty valtiolle. Maksettavaksi kertyi 164 470 euroa. Vielä joitakin vuosia sitten Jalovaara oli odotettu puhujavieras monessa pääkaupunkiseudun kirkossa. Tilanne muuttui alkuvuodesta 2013, kun Ylen MOT-ohjelma nosti esiin Jalovaaran opetuksen, jossa lääkkeiden käyttö ja psyykkiset ongelmat liitettiin demoneihin. MOT-ohjelman jälkeen Vantaan ja Helsingin kirkkoherrat lopettivat yhteistyön Jalovaaran kanssa. Jalovaara vieraili vielä samana keväänä Espoonlahden kirkossa ja rukousiltaa suunniteltiin myös toukokuulle 2014. Rukousillat loppuivat myös Espoossa, kun Kirkko ja kaupunkia edeltänyt Espoon seurakuntalehti Esse kertoi Espoonlahden rukousiltaan osallistuneen naisen tarinan. Jalovaaran rukousavustaja kehotti naista kävelemään ilman kainalosauvoja. ”Uskon askeleet” veivät hänet pyörätuoliin. SEURAKUNTA MAKSAA vierailevalle puhujalle palkkion ja tarvittaessa matkakorvauksen, mikäli kyseessä on seurakunnan kutsuma puhuja. Monissa

tilaisuuksissa vieraileva puhuja saa kerätä kolehdin omalle järjestölleen. Vierailevat järjestöt ovat useimmiten kirkon herätysliikkeitä sekä tunnettuja lähetys- ja avustusjärjestöjä. Puhujavieras ei lähde kirkosta käteinen mukanaan, vaan kaikki rahaliikenne tilitetään seurakuntayhtymän talouslaskennan kautta. Roihuvuoren seurakunnan kirkkoherra Pekka Kaskinen toteaa, että kirkolla ei ole mahdollisuutta valvoa vierailijoiden keräämien kolehtirahojen käyttöä. Samaa sanovat myös vantaalaisen Korson seurakunnan kirkkoherra Pirkko Yrjölä ja Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen. – Kolehdin omalle järjestölle saa kerätä, jos lupaasiat ovat kunnossa. Rahojen perille meno perustuu luottamukseen ja viranomaisten kykyyn hoitaa sille kuuluva valvontatehtävä, Turtiainen sanoo. Vierailevista puhujista päättää viime kädessä kirkkoherra. Kirkko ja kaupungin haastattelemien kirkkoherrojen mukaan pohdintaa vaativia tilanteita tulee vastaan harvoin. Kaikissa kolmessa seurakunnassa järjestetään tilaisuuksia, joita voi luonnehtia karismaattisiksi. Turtiainen listaa muun muassa kerran kuussa järjestettävät Kohtaamispaikkamessut, keskiviikkoiltojen aikuistyön tapahtumat ja harvinaisemmat Praise Night -ylistystapahtumat. Yrjölä ja Kaskinen mainitsevat Sanan ja rukouksen illat, jotka järjestetään pääosin omien seurakuntalaisten voimin. Roihuvuoressa Sanan ja ru-

kouksen illoissa käy joskus vierailevia puhujia, Korsossa vain harvoin. – Iltojen formaatti on mielestäni raitis ja meidän näköinen. Ihmiset voivat tulla alttarille siunattaviksi, mutta kaatamisrukouksia ei ole. Tilaisuudet päättyvät kello 21, eivätkä ole mitään läpi yön juttuja, Yrjölä sanoo. KIRKKOHERRA PIRKKO YRJÖLÄN työssä rajankäyntiä on tarvittu esimerkiksi tilanteessa, jossa karismaattisesti suuntautunut seurakuntalainen perusteli omaa kantaansa näkemillään unilla. Yrjölä kertoo myös seurakuntalaisista, jotka ovat palanneet karismaattisesta kotikokouksesta mieli hämmentyneenä. – Kielillä puhumisesta on tehty kynnyskysymys, joka määrittää, kenellä on oikea usko. Turtiainen mainitsee olevansa Hengen uudistus kirkossamme -järjestön kannattajajäsen. Turtiaisen mukaan järjestön karismaattisuus on raitista ja kirkolle sopivaa. – Liikkeessä ei painosteta ketään terveeksi eikä vaadita mitään kokemuksia tai konkreettisia rukousvastauksia. Pekka Kaskisen mukaan epäterveestä hengellisyydestä kertoo muun muassa yksittäisen ihmisen aseman korostuminen. – Varoituskelloni soivat myös silloin, jos karismaattisen tilaisuuden nimessä luvataan parantumista tai jotakin muuta, joka ei ole ihmisen vallassa.


4a

23

espoolaista kävi viime vuonna aikuisrippikoulun. Koko maassa aikuisrippikoulussa kristinuskon perusasioita opiskeli 157 henkilöä. Seuraavat aikuisrippikoulut alkavat 5.9. Tapiolassa ja 18.10. Espoon keskuksessa. Uusia kaupunginvaltuutettuja Pääkaupunkiseudun kaupunginvaltuustoihin pyrki kaikkiaan 62 kirkkovaltuutettua, ja kolmasosa heistä pääsi läpi. Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistä kaupunginvaltuustoon valittiin Pirjo Kemppi-Virtanen (kok.), Mia Laiho (kok.), Anna Rukko (kok.), Paula Viljakainen (kok.) Päivi Salli (vihr), Martti Hellström (sd.), Veera Ruoho (ps.) ja Kaarina Järvenpää (kd). Espoossa oli ehdolla 26 kirkkovaltuutettua. Kauniaisten yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistä kaupunginvaltuustoon valittiin Tapani Ala-Reinikka (kok.) ja Margit Peltovirta (vihr. sit.). Kauniaisissa oli ehdolla neljä kirkkovaltuutettua.

Opiskelijat tahtovat jutella papin kanssa esimerkiksi yksinäisyydestä, parisuhdehuolista ja ahdistuksesta. teksti Hanna Antila kuva Janne Simojoki

Jere Huttunen

Korson kastepuu on tehty pitsiliinoista.

Äänestä kaunein kastepuu Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakunnista löytyy yhteensä 14 kastepuuta. Kastepuun oksille kiinnitetään kastetun lapsen nimi. Mikä on kastepuista kaunein? Valitse suosikkisi 15.5. mennessä osoitteessa www.kirkkojakaupunki.fi/kastepuu. Arvomme vastaajien kesken kaksi ranneketta Linnanmäelle.

Otaniemen Aalto-papit ovat kampuksen korvat

A

alto-yliopiston Otaniemen kampuksella liikkuu kauppatieteilijöitten ja insinööriopiskelijoiden keskellä myös muutama pappi. Heidi Zitting ja Panu Mäkelä, niin sanotut Aalto-papit, ovat opiskelijoiden ja yliopiston henkilökunnan käytettävissä ja tukena. Zitting määrittelee, että heidän työnsä on ennen kaikkea kuuntelua ja yhteistyötä. Kumppaneina ovat muun muassa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö YTHS, ylioppilaskunta, opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry ja teekkareiden yhteiskristillinen yhdistys Ristin Kilta. Oppilaitospapin työnkuva on laaja. He ovat mukana esimerkiksi tutorkoulutuksissa, erilaisissa tapahtumissa, juhlissa ja projekteissa. Espoon oppilaitospapit osallistuvat myös muun muassa Mielenterveyden ensiapukurssien sekä hiljaisuuden retriittien järjestämiseen. Oppilaitospapit keskustelevat opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa joko epävirallisemmin vaikkapa opiskelijaravintolassa lounaan ääressä tai ihan erikseen varatulla ajalla oppilaitospapin työhuoneessa. Heidi Zittingin ja Panu Mäkelän mukaan opiskelijoita painavat esimerkiksi parisuhdehuolet, yksinäisyys, selittämätön ahdistus ja masennus. Myös suuret kysymykset mietityttävät: kuka minä olen ja mihin olen menossa? Opiskelijoilla on kova tarve

Lipunmyynti loppuu lähijunissa Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä otetaan käyttöön uusi asiakaspalvelumalli. Lipunmyynti lähijunissa loppuu 19.6., ja konduktöörit alkavat kiertää junissa pareittain. Lippu lähijunaan pitää olla ostettuna ennen junamatkan alkua. Valtaosa junalipuista ostetaan jo nyt muualta kuin junista. Eniten lippuja ostetaan automaateista ja matkakortilla, samoin mobiilin käyttö on vahvassa kasvussa. Junista myytävien lippujen osuus on koko ajan vähentynyt: VR:n lähiliikennealueen junamyynnin osuus koko myynnistä laski viime vuonna 40 prosenttia edellisvuodesta. Uudistus koskee sekä HSL-alueen junia että VR:n lähijunia. Samalla VR:n lähiliikennealue laajenee Tampereelle.

Opiskelijat voivat saada haalareihinsa Aalto-pappien oman merkin.

VIDEO VERKOSSA

Aalto-papit Panu Mäkelä ja Heidi Zitting osallistuvat moniin opiskelijatapahtumiin, esimerkiksi vapun viettoon.

puhua, mutta esimerkiksi pääsy YTHS:n psykologin vastaanotolle voi kestää. Alkuvuodesta jono oli pahimmillaan kolmen kuukauden mittainen. – En sanoisi, että me paikkaamme sitä, jos YTHS:n psykologille on jonoa, mutta kyllä me samaan ketjuun kuulumme. Meidän kanssamme voi tulla juttelemaan vaikka ennen kuin saa ajan psykologille, Panu Mäkelä sanoo. – Oppilaitospappina en ole terapeutti enkä voi tarjota lääketieteellistä apua, mutta keskusteluapua voin antaa. Käyttäisin sanaa kanssakulkija, Heidi Zitting kuvailee. Välillä ongelmat ovat monimutkaisia ja kietoutu-


a

Hengelliset asiat otetaan usein puheeksi sitten lopuksi, viimeisellä minuutilla. Papin luona tulee myös Jumala mieleen.”

Heidi Zitting

vat toisiinsa. Heidi Zittingin mukaan silloin pappikin tuntee itsensä pieneksi. – Toisaalta on niin, että usein asiat selviävät, kun niitä pohtii toisesta näkökulmasta ja kun niistä pääsee puhumaan jollekin. Myös hengellisistä asioista puhutaan. Usein ne kytkeytyvät muihin elämän suuriin kysymyksiin. – Hengelliset asiat otetaan usein puheeksi sitten lopuksi, viimeisellä minuutilla. Papin luona tulee myös Jumala mieleen, Zitting kuvailee. Otaniemen Aalto-papit näkevät, että esimerkiksi kauppatieteen opiskelijat elävät melko kovan arvomaailman ja kilpailun keskellä, mikä vaikuttaa jaksamiseen. – He ovat ankaria itselleen. Toisaalta myös eteenpäin meneviä, Zitting kertoo.

Yliopiston henkilökunta taas on ollut kovilla muun muassa koulutusleikkausten vuoksi. Heidän kanssaan keskustellessa aiheina on työssä jaksaminen ja epävarmuus siitä, jatkuuko työsuhde. Aalto-yliopiston opiskelijoista noin 15 prosenttia on kotoisin muualta kuin Suomesta ja henkilökunnastakin noin 30 prosenttia. Se tarkoittaa sitä, että Aalto-yliopisto on hyvin monikulttuurinen ja moniuskontoinen paikka. Papit palvelevat kaikkia vakaumuksesta riippumatta. Heidi Zitting ja Panu Mäkelä kokevat olevansa positiivisen uskonnonvapauden edustajia yliopistolla. Oppilaitospapit ovat toivoneet alueelle esimerkiksi monikulttuurista hiljentymistilaa, Otaniemen kampusalueella olevan, Tapiolan seurakunnalle kuuluvan kappelin lisäksi. Se valmistuu pian. – Hiljentymistila mahdollistaa rukouksen opintojen tai työpäivän keskellä. Se on erityisen tärkeä muslimiopiskelijoille. Panu Mäkelä ja Heidi Zitting ovat kumpikin aloittaneet tehtävässään vasta alkuvuodesta. He ovat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, kuinka vankka jalansija papeilla yliopistomaailmassa on. Oppilaitospapit ovat saaneet tuntea, että heitä tarvitaan. – Jos pitäisi kuvata vastaanottoa täällä yhdellä sanalla, sanoisin innostava, Mäkelä kiteyttää. – Työllä on todella vahva pohja täällä, edeltäjät ovat tehneet hyvää työtä, Zitting sanoo. Heidi Zittingin mukaan joku saattaa joskus vähän hätkähtää, kun näkee opiskelijameingeissä papin, mutta alkuhämmästyksen jälkeen suhtautuminen on aina ollut myönteistä. Oppilaitospapit ovat myös mukana opiskelijoiden vapunvietossa, joka tunnetusti alkaa Otanie-

5

messä jo hyvissä ajoin ennen varsinaista vappuviikonloppua. Vappuaattona papit ovat mukana sitseillä, jonka lisäksi he ovat mukana viinattoman vapun juhlinnassa ja pitävät vappuvesperin. Myös oppilaitospappien omat haalarimerkit on hankittu eteenpäin jaettaviksi. ■ Aalto-papit ovat mukana Wapun vietossa kampusalueella 30.4. kello 11 alkaen (keidasalue Smökin pihalla), Wappu-vesperissä Otaniemen kappelissa kello 19 (Jämeräntaival 8) sekä Wiinattoman Wapun vietossa kello 20 Servin majalla, järjestäjänä Ristin Kilta.

Aalto-papit opiskelijoiden palveluksessa Aalto-pappien puoleen voi kääntyä kun haluaa keskustella luottamuksellisesti. He ovat opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Otaniemen kampus: Panu Mäkelä, puh. 050 4644 375, panu.makela@evl.fi ja Heidi Zitting, puh. 050 365 2256, heidi.zitting@evl.fi. Vastaanotto Otakaari 1, huone M136. Tapaamiset sopimuksen mukaan. Tapaamisajan voi varata sähköpostitse tai soittaen. Arabian ja Töölön kampus: Henri Järvinen, puh. 050 355 9294, henri.jarvinen@evl.fi. Tapaamiset torstaisin ARTSissa huone 6084, Töölössä sopimuksen mukaan.


6a

Kulttuuri ja hyvinvointi

Ei kultaista sonnia, vaan jotain jännempää Arkeologi-pastori Merja Alanne tutki vuosia Danin kaupunkia. Raamatussa mainittua kultaista sonnia ei löytynyt, mutta esinelöydöt saivat Alanteen oivaltamaan jotain.

elokuva

teksti Topias Haikala kuva Esko Jämsä

erja Alanne keskeyttää lauseensa ja miettii. – Niin, käytetäänkö me nyt ennen ajanlaskun alkua vai ennen Kristusta? hän kysyy. – Tieteellisellä puolella puhutaan ajanlaskusta alusta, mutta minulta tulee syvältä tuo ennen Kristusta. Tällä kertaa Alanne saa käyttää si-

tä, kumpi sopii suuhun paremmin. Kyseiset ilmaisut vetävät viivan hänen kahden roolinsa väliin. Alanne on Leppävaaran seurakunnan pappi, mutta sitä ennen hän työskenteli vuosia raamatuntutkijana ja arkeologina. Alanteen juuri valmistunut väitöskirja käsittelee rautakautisen Danin kaupungin historiaa. Nykyisessä

Holokaustin äärellä Elokuvien ystävien allakka menee nyt uusiksi: Espoo Ciné on siirtynyt elokuulta toukokuulle. Historiaan sukelletaan elokuvassa Denial (K-K-7, 110 min., ei tekstitystä). Tunnettu holokaustin kieltäjä David Irving (Timothy Spall) haastaa kirjailija ja historioitsija Deborah E. Lipstadtin (Rachel Weisz) oikeuteen kunnianlouk­ kauksesta tämän tutkimusten vuoksi. ­Esitykset la 6.5. klo 18.45 ja to 11.5. klo 19 Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2).


a

VIDEO VERKOSSA

Tulokset valaisevat näppärästi sitä, minkälainen kirjakokoelma Vanha testamentti oikeastaan on ja miten siihen kannattaa suhtautua.

Pitkät päivät kaivauksilla ovat historiaa. Merja Alanne työskentelee nykyään seurakuntapappina Leppävaarassa.

Pohjois-Israelissa sijaitseva kaupunki hylättiin roomalaisajan jälkeen, ja nyt sen jäänteitä kaivetaan esiin. Alanteen tutkima ajanjakso sijoittuu vuosiin 900–200 ennen Kristusta. Tutkimuksessa Alanne vertailee tuoreimpia arkeologisia tutkimustuloksia siihen, mitä Danin kaupungista sanotaan Raamatussa.

Vuonna 1966 Abraham Biran aloitti kaivaukset Tel Danilla, Danin rauniokummulla. Paikalta löytyi kulttipaikka, jossa oli useita alttareita ja eläinten jäännöksiä. Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa kerrotaan, että kuningas Jerobeam pystytti kultaisen sonnipatsaan Daniin ja Beteliin ja kehotti kansaa uhraamaan niille. Jerobeamin motiivi ei tarkalleen ottaen ollut epäjumalanpalvonta, vaan kuninkaiden välinen poliittinen peli. Niin tai näin, huonostihan siinä kävi. Kun Biran löysi Danin raunioista kulttipaikan, hän totesi ykskantaan, että tässä se kultainen sonni oli. – Ja tämä on juuri sitä yli menevää tulkintaa, toteaa Merja Alanne. Alanteen mukaan tehdään virhe, jos Raamatun tekstien annetaan sanella, miten arkeologisia löydöksiä tulkitaan. – Kun arkeologi menee paikalle, hän katsoo, mitä kerrostumista löydetään, Alanne toteaa. Kultaisesta sonnista ei ole löytynyt merkkiäkään. Sen sijaan Danin kaivaukset kertovat ainakin siitä, että paikka oli monikulttuurinen. Esinelöydöissä on vaikutteita laajalta alueelta, mutta etenkin pohjoisesta Syyriasta. Tässä kohtaa Merja Alanteen nenä alkoi vipattaa. Raamatussa Dan mainitaan 21 kertaa, ja maininnoista melkein puolet ovat ilmauksia Danista Beersebaan.

Beerseba on edelleen asutettu kaupunki Etelä-Israelissa Negevin autiomaassa. Danista Beersebaan oli fraasi, jolla määriteltiin Israelin rajat. Suurin osa ilmauksista on Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa. Niiden kertomuksissa legendaariset kuninkaat Saul, Daavid ja Salomo hallitsevat yhtenäistä suur-Israelia. Arkeologiset löydöt antavat osviittaa, että danilaiset elivät paljon vahvemmin pohjoisen Syyrian kuin eteläisen Israelin kulttuurisessa piirissä. Vaikutteita tuli myös etelästä, mutta ne olivat vähäisempiä. – Keskeinen kysymykseni on, kuinka paljon Dania on oikeasti hallittu Israelin silloisesta pääkaupungista Samariasta – puhumattakaan Daavidin Jerusalemista, Alanne selittää. Vastaus ei kuitenkaan ole joko tai.

Oli mieletön kokemus kulkea esiin kaivetuissa asunnoissa ja miettiä, että joku on täällä oikeasti asunut, syönyt ja tehnyt työtä.”

Merja Alanne

Rautakaudella valtioiden rajat eivät noudattaneet samaa logiikkaa kuin nykyään. – Jos kuningas oli vahva, hän ulotti valtansa kauas. Heikompi kuningas taas oli suunnilleen jonkun vasalli, Alanne selittää. Koska Raamatun teksteissä toistuu ilmaus Danista Beersebaan, Israelin valtapiiri on luultavasti jossain vaiheessa ulottunut Daniin. Kyseinen valtakausi on kuitenkin todennäköisesti paljon myöhäisempi kuin Daavidin ja Salomonin kultakausi. Alanteen mukaan myös Raamatun tarkka lukeminen tukee teoriaa. – Suurimmassa osassa Raamatun

7

kertomuksia Daavid pyörii paljon pienemmällä alueella etelässä. Miksi ilmaus Danista Beersebaan sitten löytyy Daavidin seikkailujen lomasta? Selitys on yksinkertainen: myöhemmin vakiintunut ilmaus on kopioitu vanhempiin teksteihin. Niin Vanhan testamentin kirjat ovat muodostuneet. Niihin on lisätty pätkiä, poistettu toisia ja muokattu kolmansia. Ajatus muuttumattomasta kaanonista on paljon nuorempi. Assistentti, tutkijakoulutettava, tutkija, lehtori. Työ yliopistolla koostui puolen vuoden ja vuoden pätkistä. Merja Alanne oli opiskellut teologian ja arkeologian lisäksi psykologiaa ja seemiläisiä kieliä ja kulttuureita. Jossain vaiheessa Alanteesta alkoi tuntua, että tällä paketilla hänellä voisi olla annettavaa myös kirkolle. Vuonna 2010 Alanne hyppäsi yliopistosta seurakuntapapiksi Leppävaaran. Työ on erilaista, mutta työkalu sama: Raamattu. Kirkossa ja yliopistolla Raamatun käsittelyyn tosin pätevät eri säännöt. Tutkija tarkastelee Raamattua analyyttisen neutraalisti, pappi taas hengellisenä kirjana. Tutkimukseen perehtynyt pappi ei voi heittää kriittistä viittaa pois harteiltaan. Alanteen mielestä siihen ei ole syytäkään. – Jos Raamattua tarkastellaan vain hengellisesti ja henkilökohtaisesti, lähdetään helposti villeihin tulkintoihin. Tutkimus pitää jalat maassa. Tutkimus ei myöskään vain riko vanhoja käsityksiä, vaan rakentaa myös siltoja. Merja Alanteelle on ollut tärkeää tajuta, että lähes 3 000 vuotta sitten Danissa eläneet ihmiset olivat pitkälti samanlaisia kuin 2010-luvun espoolaiset. – Oli mieletön kokemus kulkea esiin kaivetuissa asunnoissa ja miettiä, että joku on täällä oikeasti asunut, syönyt ja tehnyt työtä. Iloinnut, surrut ja viettänyt perhe-elämää ja sukujuhlia. Rautakauden ihmiset myös välittivät eteenpäin tekstejä, joiden he uskoivat olevan Jumalan sanaa, vaikka tiesivätkin niiden olevan ihmisen työtä. Niin uskoo myös Merja Alanne. ■ Merja Alanne kertoo arkeologiasta ja väitöskirjastaan ke 10.5. kello 18.30 Leppävaaran kirkolla.

Menneisyys tulee takaisin

Suuri pieni isä

Elokuvassa The Sense of an Ending (K-12, 108 min., ei tekstitystä) pohditaan valintoja ja menneisyydessä tapahtuneita väärinkäsityksiä, jotka ovat vaikuttaneet koko elämään. Keskeisissä rooleissa muun muassa Jim Broadbent, Charlotte Rampling, ja Emily Mortimer. Esitykset la 6.5. klo 13.15 ja pe 12.5. klo 16.15 Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2).

Tuttuun tapaan Espoo Cinéssä on tarjolla myös lasten- ja nuortenelokuvia. Saksalaiselokuva Silmätysten (K-7, 98 min., suomenkielinen tekstitys, alkuperäinen nimi Auf Augenhöhe) kertoo 10-vuotiaasta, lastenkodissa kasvaneesta kiusatusta pojasta, joka yllättäen löytää isänsä. Haaveiden salskea isä osoittautuukin lyhytkasvuiseksi. Esitykset ti 9.5. klo 11 ja ke 10.5. klo 9.30 Kino Tapiolassa (Mäntyviita 2) ja to 11.5. klo 9.30 Tapiolasalissa (Kulttuuriaukio 2). Merja Räty


8A

Hautauspalveluja

Hautakiviä

Tilaisuuksia Kaikkea kivestä - me teemme sen -

Surun kohdatessa ojennamme auttavan kätemme.

24 h

050 347 1555

Kellonummentie 5 02740 Espoo p. 040 664 7290 Malmin Kivipuisto Pihlajamäentie 34 00710 Helsinki p. 0400 40 7490

Hammashoitoa HAMMASPROTEESIT ”HYMYSSÄ SUIN” JO 40-VUOTTA

Tervetuloa vanhat ja uudet asiakkaat! Oletko harkinnut nepparikiinnitystä alaleuan proteesiin? Implanttikiinnitys helpottaa huomattavasti syömistä sekä antaa varmuutta proteesin käyttöön. Varaamalla meiltä ajan, pääset suu- ja leukakirurgín maksuttomaan implanttisoveltuvuustarkastukseen. Tarjous on voimassa huhtikuun 2017 loppuun.

EHT Ossi Vallemaa 050-5533 Ossi Vallemaa 8v.050

Hautakivet Lisänimikaiverrukset Kunnostukset

Puhelut: 0,0835 €/puhelu +0,1209 €/min

hok-elannonhautauspalvelu.fi hok-elannonlakipalvelu.fi

SOITA JA VARAA AIKA

010 2715 100

Hämeentie 7, Helsinki (katutaso) Kauppalantie 4, Helsinki (katutaso)

VIHERLAAKSO Erikoishammasteknikko Heikki Salmela 040 709 0278 Myös kotikäynnit Viherlaakson ostoskeskus Korsontie 6 • 01450 Vantaa

HAUTAKIVET kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215

Mechelininkatu 2 00100 Helsinki p. 0400 321 823 Honkanummen myymälä Krouvinpolku 3 01380 Vantaa p. 040 830 4212

Palveleva hautakiviveistämö pääkaupunkiseudulla

www.bremerinhautakivi.fi

Kaikki hautakivialan työt

Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop.muk.

Veloitukseton arviointi

BREMERIN KIVI KIVITUOTE OY 35 VUOTTA Juhlavuoden kunniaksi hautakiviä erikoishintaan suoraan veistämöltä Tiedustelut tai varaa aika: Espoonaukio 7, Espoo p. 09 465 650 janne.lehtinen@kivituote.com

TAVOITAT MEIDÄT MYÖS VERKOSSA KIRKKOJAKAUPUNKI.FI

vuodesta 1922

Kiviveistämö Levander Oy Pihlajamäentie 32 A, 00710 Hki (09) 3876284 www.kivilevander.fi kivi.levander@kivilevander.fi

KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15

IKKUNANPESUT JA KOTISIIVOUKSET P. 040 764 6933 / Eva eva.a.salo@gmail.com Kotisiivous, yrityssiivous ikkunanpesu, remontti- ja muuttosiivous. Kodinapu helmi p.0407209420

Leikkaa talteen

SUOMALAINEN SIIVOOJA • kotisiivoukset • viikkosiivoukset • ikkunanpesut Kotitalousvähennyksellä P. 0407689393 kotimainen.siivouspalvelu@gmail.com

Tilaisuuden järj. Rukouspalvelu ry ja srk:t

HERÄNNÄISSEURAT la 29.4. klo 17 Veisuuveljet 10-v.-juhlakonsertti Kulosaaren kko, Kulosaarent.40, Hki. Mukana HNK. ti 2.5. klo 12.30 ”Perhetyötä maailmalla”, A.-K.&M.Palmu; Seuratuvan lähetyspiiri, Salomonk.17D, 2.krs. klo 18 Wähäväkisten juhlaveisuu -messu, saarna J.Elenius; Kallion kko, It.Papink.2,Hki. Av. mus.-harj. klo 17. Ke 3.5. klo 19 Lauttasaaren kko, Myllykallionrn.1, Hki. Iltatee klo 18.30. pe 5.5. klo 18.30 Soukan kpli, Soukankj.3. klo 19 Kotiseurat E.-M. Muurmanilla, Asterit.6D, Hki. su 7.5. klo 12 kirkkopyhä Myllypuron kko, HNK, Myllynsiipi 10, Hki. Kahvit ja kevätveisuut. klo 14 Myyrmäen kko, Uomat.1, Vtaa. klo 16 Seuratuvalla, Salomonk.17D, 2.krs, Hki; mm. J.Saari, J.Elenius. ma 8.5. klo 19 Leppävaaran kko th., Veräjäkallionk. 2, Espoo, uuden Svkirjan opettelua. tarj. klo 18:30. . ke 10.5. klo 19 Körttikoti, Ratak.1aA3. la 20.5. klo 12-18 TALKOOT Meilahden kko, Uudet veisuut, ilm. & tied. aluesiht. p. 0400882251.

Rakennusala Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875

Rukoushuone Fredrikinkatu 61 B Seurat 7.5 klo 13.30 (Joh.20) Rauha teille - Jouko Lauriala Pianokonsertti - Risto Lauriala “Everestiltä itään” - Elokuva lähetystyöstä Nepalissa

JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keitiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. Kevätpihaan kestopuuterassit + aidat. P. 0401895682, myös iltaisin ja vkl.

Ostetaan

Sisä- ja ulkomaalaukset, tapetoinnit ja lattiakorjaukset. Hyödynnä verovähennys. Renoex Oy, puh. 050-4310175

Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi

Heti käteisellä kaikkea kodin irtainta, myös kuolinpesät mm. taulut, kirjat, taide, design, taidelasi, valaisimet, korut, posliini, keram., hopeat, lp:t sota-es, kellot, korut, lelut, Sari 0400218225

KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ EDULLISESTI TERTO LKV www.terto.fi • info@terto.fi 045 1370 425 Välityspalkkio alk. 560 € Tarjoamme sinulle parhaalla ammattitaidolla mm: omakotitalon maalaus, tiilikaton pesu, korjaus, peltikaton pesu, maalaus, julkisivumaalaus, terassit. Ilmainen arviointi.

Ilmoita Kirkko ja kaupungissa

OTA YHTEYTTÄ, puh. Kalev, 040 5656754 tai teknokatekalev@ gmail.com www.teknokate.fi

Muutot ja kuljetukset. 1-2 miestä, iso pakettiauto. Kuljetusneppis p. 040 5850074

Kotisiivousta, kotipalvelua, ikkunan pesua. 20v. kokemus. P. 050 3042337

Su 7.5. klo 17.00 Kallion kirkko, Helsinki PASTORI SEPPO JUNTUNEN

Lestadiolainen UUSHERÄYS

Palveluja tarjotaan Siivouspalveluja

SANAN JA RUKOUKSEN ILTA

Puhuu aiheesta: Rukous ja parantaminen Musiikissa: Heidi Tuikkanen

PÄIVYSTYS

VANTAA MYYRMÄKI p. 010 76 66600 TIKKURILA p. 010 76 66560 KERAVA p. 010 76 66550 HYVINKÄÄ p. 010 76 66580

HELSINKI FORUM p. 010 76 66620 ITÄKESKUS p. 010 76 66590 KALLIO p. 010 76 66500 MALMI p. 010 76 66630 TÖÖLÖ p. 010 76 66530 ESPOO ESPOONLAHTI p. 010 76 66640 LEPPÄVAARA p. 010 76 66610 TAPIOLA p. 010 76 66570

JUMALA PARANTAA

Sohvat, tuolit, verhoillaan p. 0400 503 179 Verhoomo Leppänen Luotettava ja osaava NAISSÄHKÖURAKOITSIJA. Kaikki sähkötyöt. Soita 0400 339 363! www.sahkosiuvatti.fi

Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 juha.kurvinen@ otava.fi

Seuraa meitä Facebookissa facebook.com/kirkkojakaupunki

Lisätietoa myös: kirkkojakaupunki.fi/ mediatiedot


Tästä alkaa

seikkailu Jos arki kyllästyttää, voi aikuisenakin panna kamat kasaan ja lähteä maailmalle tekemään jotain ihan muuta. Tässä neljä irtiottoa. Teksti Pihla Tiihonen

Esko Jämsä

VIDEO VERKOSSA

Näiden varusteiden turvin Totti Pekonen aikoo ylittää Atlantin muiden Suomen Nuorisopurjehtijoiden kanssa. Hän on purjehtinut vasta yhden kesän. Merimatkaa seurataan Instagram-tilillä @kirkkojakaupunki.


2B ”Kun lähden purjehtimaan, olen irti kaikesta.”

B

ermudashortsit Bermudalle, isoäidin neulomat villasukat Bostoniin, otsalamppu yöpurjehdukseen. Totti Pekonen, 27, pakkaa kamoja Atlantin ylitystä varten. Pekonen vastaa Helsinki-Vantaan lentokentällä cateringin toimitusketjupäällikkönä monen lentomatkustajan aterioista sekä vilttien tapaisista mukavuuksista. Itse hän lähtee 3000 merimailin matkalle kevyin kantamuksin. Runsaat varusteet eivät mahtuisikaan purjevene Vahineen. Suomessa valmistetulla Swan 65 -tyypin purjeveneellä on pituutta vajaat 20 metriä ja leveyttä enimmillään alle viisi metriä. Pekonen ar­vioi, että kannen alla on lattiapinta-alaa suunnilleen saman verran kuin hänen 35-neliöisessä yksiössään Espoon Viherlaaksossa. Suomen Nuorisopurjehtijoiden 12-henkinen miehistö kokkaa, nukkuu ja pyykkää Vahinella arviolta 40–50 päivää kestävän merimatkan. Se purjehditaan Portugalista Las Palmasin ja Bermudan kautta USA:n Bostoniin.

– Kun lähden purjehtimaan, olen irti kaikesta. Siisteintä avomeripurjehduksessa on se, että mihin tahansa katsot, siellä ei ole mitään. Kun Pekonen kertoi työkavereilleen tulevasta seikkailustaan, he kysyivät, voiko noin oikeasti tehdä. Eikö tuo ole vaarallista? – Ei minua pelota. Meillä on kymmeniä vuosia purjehtinut kippari, joka on ylittänyt Atlantin monta kertaa, ja miehistöön kuuluu melkein valmis lääkärikin. Itselläni on varmaan vähiten purjehduskokemusta, mutta insinööritaustalla ymmärrän pääpiirteittäin, miten vene toimii. Ensimmäisen kerran elämässään Totti Pekonen purjehti viime toukokuussa. Kaikki alkoi vappuna Facebookin Kimppakyyti-ryhmästä bongatusta autokyydistä, jonka kuski oli innokas purjehtija. Hän sai Pekosen innostumaan lajista matkalla Espoosta Turkuun. – Olin pitänyt purjehdusta vain rikkaiden suomenruotsalaisten juttuna. Kukaan lähisuvussani ei ole omistanut purjevenettä. Pari viikkoa myöhemmin Pekonen lähti perjantaina purjehtimaan entisen kimppakyytikuskinsa

seurueessa. Iltapurjehdukseksi kaavailtu reissu venyi koko viikonlopun seilaamiseksi. – Sain tehdä vaikka mitä: kiipesin mastoon ja ajelin satama-altaassa kumiveneellä. Se oli mieletön viikonloppu, jonka päätteeksi tarjosin uusille ystävilleni lasit kuohuvaa. Palasin himaan vasta aamuyöstä maanantaina. Sen jälkeen Pekonen hankkiutui purjehtimaan mihin tahansa seurueisiin millä vain veneellä. Hän osallistui esimerkiksi purjehduskisaan Helsingin edustalla ja seilasi juhannukseksi ulkosaariston Utöhön asti. – Siisteintä on purjehtia katamaraanilla, joka kulkee hyvällä tuulella 20 solmua, kun tavallisen purjeveneen vauhti on kuuden solmun luokkaa. Katamaraanissa vedetään trapetsiliivit päälle, kiinnitetään ne vaijerilla veneeseen ja roikutaan välillä meren päällä. Facebook-ryhmä Kivojen tyyppien Gastipörssi on avittanut Pekosen valtaosalle purjehdusreissuista. – Gastipörssissä veneen omistaja etsii väkeä purjehtimaan. Ei tarvitse välttämättä osata paljon mitään, kunhan kertoo rehellisesti taitotasonsa ja on valmis olemaan opetettavana.

Miten työssäkäyvä aikuinen saa rahat irtiottoon? Pitkään reissuun kannattaa valmistautua säästämällä. Vuokra-­ asunnon voi vaihtaa halvempaan. Töissä kannattaa avata hernekeittopurkki tai syödä kotona kokattua ruokaa. Omistusasunnon voi vuokrata jo etukäteen ja muuttaa itse edullisempaan. Helsingissä maksetuilla vuokrarahoilla elää halvemmassa maassa pitkään. Asuntolainalle sopii neuvotella ­lyhennysvapaata.

Osan irtaimistosta voi muuttaa rahaksi. Kannattaisiko myydä auto ja alkaa liikkua julkisilla ja pyörällä? Onko ennen lähtöä ­mahdollista tehdä rutkasti töitä? Ylityökor­ vauk­set ja lomarahat voi pyytää tarpeesta riippuen myös reissun aikana. Pystyisitkö tienaamaan päivätyön ohessa freetyöllä? Joitakin töitä pystyy tekemään matkallakin. Esimerkiksi koodaus, kääntäminen ja kirjoittaminen onnistuvat vaikka missä.

Voisitko hakea apurahaa projektiin, jota voisit tehdä siellä missä haluaisit olla? Irtoaisiko omien intohimonkohteiden ympäriltä yrittäjätuloja? Suosittu matkabloggaaja tienaa suosittelemalla testaamiaan palveluita ja tuotteita, taitava laskettelija voi opettaa laskettelukeskuksessa aloittelijoita. Matkustelun voi yhdistää vapaaehtoistyöhön kohdemaassa. Palkaksi saattaa saada majoituksen ja ruoan.

Reissussa voi majoittua muutenkin kuin hintavasti hotellissa. Asunnon voi vuokrata. Lisäsäästöjä tulee, jos osan ravintolaruokailuista korvaa asunnossa kokkailemalla. Entä kiinnostaisiko kodin vaihtaminen matkan ajaksi toisen kanssa tai jopa vieraan luona sohva­surffaaminen? Katso lisää esimerkiksi www.airbnb.fi, fi.intervac-homeexchange.com ja www.couchsurfing.com. Osan irtiotosta voi rahoittaa lainallakin. Pankin luotolle pitää olla vakuuksia.


B

Nukkuminen onnistuu Totti Pekoselta missä vain. Reissussa on kätevää, että hän myös syö melkein mitä vain, kunhan proteiinit ja hivenaineet ovat kohdallaan. Yksi herkkä kohta Pekosella kuitenkin on: siisteys. Kodin kromi-, lasi ja puupinnat kiiltävät. – Tiedän, että Atlantin ylityksellä voi alkaa kiristää, jos siisteysstandardini eivät kohtaa toisten kanssa. Sekin jännittää, kuinka merisairaaksi tulen aluksi. Pekonen maksaa osallistumisesta Rendez-Vous 2017 -purjehduksen kisaosuuteen Atlantilla noin 2000 euroa. Nuoremmat voivat saada tukia ja päästä halvemmalla. Pekonen viettää reissussa kesälomansa, jolle runsaat ylityöt antavat lisäpituutta. – Olen tottunut heräämään kuuden pintaan ja pyöräilemään ympäri vuoden 18 kilometriä töihin. Jännää pitää eka kunnon loma. Itsensä haastaminen on Totti Pekoselle tärkein syy osallistua kisaan Atlantilla. – Itselleen on pakko aiheuttaa iso mullistus vähintään puolen vuoden välein. Muuten jää jumiin. Kerran Pekonen esimerkiksi tutustui hiihtäjään, jonka innostamana hän osti kahdeksan vuoden hiihtotauon jälkeen sukset ja treenasi pikavauhtia Finlandia-hiihtoon. Kuukausi sitten hän alkoi harrastaa boulderointia eli kiipeilyä ilman turvaköysiä. – Olen vähän kateellinen kaverilleni, joka lähtee Atlantin ylitykseni aikana laskeutumaan kanjoneita vesiputouksia pitkin. Sitä haluaisin kokeilla seuraavaksi.

”Haluamme surffia, aurinkoa ja uusia paikkoja”

A

urinko nousee Gran Canarialla huhtikuussa noin puoli seitsemältä. Liisi ­Pesonen ja Joona Nyman heräävät samoihin aikoihin ilman herätyskelloa. Pari arvostaa kunnon aamiaista, jota laittaa myös vierailleen. Aamuohjelmaan kuuluu pit-

kä kävely merenrannalla Milo-bokserin kanssa. Aallot houkuttelevat usein Nymanin surffaamaan heti aamusta. Nyman kuvaa @milosurftravels-Instagram-tilille lainelautailua, pastellisia auringonlaskuja, rannalla leikkivää ruttukoiraa ja kullanruskeaksi paahtunutta kumppaniaan joogaamassa. Täydellistä haavemateriaalia siis noin 7000:lle seuraajalle. Kuviin on tägätty yhteistyökumppanit, kuten Pesosen uimapuvun ja Milon valjaiden valmistaja. – Meillä on vain tuotesponsoreita, emme saa kuvista rahaa. Haluamme säilyttää aitouden ja kertoa omia kokemuksiamme, Nyman sanoo. Instagram-tili houkuttelee myös vieraita parin B&B-majoitukseen. Rannalla sijaitsevassa asunnossa on kaksi ylimääräistä makuuhuonetta. Siitä saatavat rahat riittävät heidän omaan vuokraansa ja muuhun tavalliseen arkeen.

toihin keskittyvä yhden naisen yritys, ja viimeksi hän kävi Suomessa työmatkalla hiihdon MM-kisoissa Lahdessa. Seuraava työkeikka kotimaahan on touko–kesäkuussa. Pesonen arvioi käyttävänsä työhön Gran Canarialla kolmasosan ajasta, joka siihen meni Suomessa. Parin tunnin tietokoneen naputtelun jälkeen voi pitää vaikkapa lainelautailutauon. Nymanille surffaamiseen keskittyminen vaati irtisanoutumista vakituisesta, hyväpalkkaisesta työsuhteesta. – Työ oli täyttänyt niin ison paikan arjessa, että irtisanoutuminen tuntui tosi vaikealta. Taisi tulla itkukin. Molemmat korostavat, ettei viimesyksyinen lähtö Helsingistä merkinnyt hyppäämistä pois oravanpyörästä. Työnteko maistuu. – Välillä vain kaipaa jotain erilaista. Haluamme surffia, aurinkoa ja uusia paikkoja. Meille tärkeintä elämässä on kokea paljon, jotta vanhempana ei tarvitsisi harmitella tekemättömiä asioita. Olemme etuoikeutettuja, kun olemme pystyneet tekemään irtioton, Nyman sanoo.

Itselleen on pakko aiheuttaa

Kokemusten tavoittelu, liikunnallisuus, sosiaalisuus – Joona Nyman listaa pariskuntaa yhdistäviä piirteitä. He tutustuivat neljä vuotta sitten, kun Nyman oli lähdössä vuodeksi kiertämään Uutta-­ Seelantia. – Lähdin mukaan seikkailuun kuukauden varoajalla. Irtisanoin asunnon ja hankin viisumin, Liisi Pesonen virnistää. Tuore pari eli vuoden pienessä pakettiautossa, jonka osti paikan päältä. – Fiilistelimme elämää, aurinkoa, aaltoja ja toisiamme, Pesonen kertoo. Kun molemmille löytyi suhteiden kautta töitä Helsingistä, pariskunta palasi pariksi vuodeksi. Samaan aikaan he toteuttivat haaveensa koirasta. – Laskelmoimme, että pentu kannattaa ottaa Suomessa heti. Pidimme Milolle tiukan koirakoulun, jotta se voi kulkea mukanamme joka puolella maailmaa, Pesonen sanoo.

iso mullistus vähintään puolen vuoden välein. Atlantin yli purjehtiva Totti Pekonen

Nicaragua, Peru, Ecuador, Nepal, Malesia, Intia, Hong Kong, Australia, Fiji, Uusi-Seelanti, Indonesia, Yhdysvallat, Portugali.Ja päälle vielä pitkiä viikonloppuja Euroopan kaupungeissa. 35-vuotias Joona Nyman on käyttänyt viimeiset kymmenen vuotta lomansa ja liikenevät rahansa matkustamiseen. Ne muut päivät diplomi-insinööri on tehnyt 10–12-tuntisia työpäiviä konsulttina. Myös seitsemän vuotta nuorempi Liisi Pesonen on ehtinyt nähdä paljon maailmaa niin lomilla kuin opiskellessaankin. Nyt Pesonen matkailee eniten Suomeen. Hänellä on tapahtumatuotan-

Kun yksi pätkätyö päättyy, voisiko pitää taukoa ennen seuraavan työpätkän aloittamista? Vanhempain- ja hoitovapailla saa huolehtia lapsesta missä vain, kunhan Suomi säilyy vakinaisena asuinpaikkana. Oikeus hoitovapaaseen jatkuu, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Kun samalla työnantajalla on työskennellyt vähintään vuoden, on oikeutettu opintovapaaseen julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa. Myös ulkomailla voi opiskella. Kahdeksanvuotisen työuran jälkeen saattaa saada myös aikuiskoulutustukea. Lisätietoa: www.koulutusrahasto.fi/ fi/aikuiskoulutustuen-hakijoille. Työnantajalta kannattaa kysyä palkatonta työ- tai virkavapautta, vaikka siihen ei olisikaan lakisääteistä oikeutta.

Joona Nyman

Paikkana La Aldea de San Nicholas, Gran Canaria. Kuva otettu joulun tienoilla, utuisuus johtuu saarella tällöin vallinneesta hiekkasumusta.

Kun loman pituus ei riitä Vähintään 20 työvuoden jälkeen saa jäädä vuorotteluvapaalle, joka kestää 100–180 kalenteripäivää. Vuorotteluvapaalla saa 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, jota saisi työttömänä.

3


4B Pyry Pietiläinen

Uudet kokemukset muuttavat ihmistä, joten on sääli, jos niitä ei voi jakaa. Vapaaehtoistyöstä palannut diakonissa Leena Nygård

Tapahtumatuottaja Liisi Pesonen, diplomi-insinööri Joona Nyman ja Milo-bokseri lähtivät lokakuussa Helsingistä asunto­ autoksi rakennetulla pakettiautollaan kohti eteläisempiä surffausrantoja.

Viime lokakuussa perhe starttasi asuntoautoksi muuttamallaan pakettiautolla kohti Gran Canariaa. Matkalla he tutustuivat Euroopan surffirantoihin. – Mahdun seisomaan autossa, joten huonolla säällä saatoin kokata kunnon dinnerin ja sytyttää kynttilän, kuvaa Pesonen. Joulukuussa valkoinen pakettiauto saapui määränpäähänsä Gran Canarialle. Tulevaisuus on auki. Joona Nymanilla ja Liisi Pesosella on säästöjä, joilla voi hankkia isomman surffihostellin Sri Lankasta, kaksion Töölöstä – tai sitten jotain ihan muuta. – Reissun päällä oleminen on yksi vaihe elämässä, kuten esimerkiksi työskentely tai tulevaisuudessa lasten kasvattaminen, Nyman kertoo. – Nyt on hyvä hetki matkustaa, kun lapset eivät juokse vielä ympärillä, Pesonen täydentää. He ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka matkustaminen muuttuisi perheen kasvaessa hankalammaksi, se ei lopu. – Pieni liikkeellä olo jatkuu varmasti koko loppuelämän, Nyman hymyilee.

”Vapaaehtoistyö on mahtava mahdollisuus ikäiselleni”

Lähi-idän lämpö, värit, ihmisten tapa ilmaista itseään voimakkaammin kuin Helsingissä – Leena ­Nygård rakasti sitä kaikkea.

Perhe ei välttämättä estä irtiottoa ulkomaille. – Shalhevetyah-keskuksessa asui lähetystyöntekijöidenkin lapsia, joten miksei esimerkiksi sinne voisi ottaa mukaan vaikka kesälomailevaa koululaista. Nygårdin aviomies viihtyy parhaiten kotona Helsingissä. Pari vietti kuitenkin Israelissa yhdessä viikon loman. – Uudet kokemukset muuttavat ihmistä, joten on sääli, jos niitä ei voi jakaa. Parisuhteen pitää olla riittävän vakaalla pohjalla, jotta erossa oleminen onnistuu. Me olemme sovussa erilaisuutemme kanssa. ■ Lisätiedot vapaaehtoiseksi lähtemisestä: www.suomenlahetysseura.fi Esko Jämsä

D

iakonissa Leena Nygårdin työhuone Itäkeskuksen varjossa on pieni ja hämärä, paitsi aamuvarhain. Silloin aurinko syöksyy korkeiden talojen lomasta sisään ja saa Nygårdin teoksen seinällä hehkumaan. Sekatekniikalla tehty purppuranpunainen työ esittää juutalaisten yhdeksänsakaraista hanukka-kynttelikköä. Nygård teki työn palattuaan Jerusalemista viime syksynä. Suomen Lähetysseuran kolmen kuukauden vapaaehtoistyön jälkeen tuo ristiriitainen, kiihkeä kaupunki on ollut paljon mielessä. Hepreankirja odottaa laukussa kielikurssia, jolle Nygård on menossa töiden jälkeen. Haluaisitko palata Jerusalemiin? – Saman tien! Nygård toi Lähi-Idästä mukanaan vain muutaman vaatteen, pari korua ja lautaan veistetyn enkelin, jonka Lähetysseuran toimintakeskuksen talonmies antoi läksiäislahjaksi. Tärkeimmät tuomiset olivat aineettomia. – Matka elvytti luovuuttani. Saatoin lähteä vapaapäivänäni Haifaan vuorenrinteelle taidetarvikkeideni kanssa. Nygård oppi myös luottamaan pärjäämiseensä ja ottamaan asiat aiempaa rennommin. – Suomessa ollaan niin tunnollisia ja kunnollisia, että pienetkin virheet korostuvat. Jerusalemissa tajusin, että maailma ei kaadu minun mokailuuni.

Kun pätkätöiden väliin jäi viime kesänä kolmen kuukauden tauko, Leena Nygård pystyi ­toteuttamaan haaveensa pidemmästä ajasta ulkomailla. – Olen ollut vuosia niin kovassa imussa kaksien opintojen ja työn vuoksi, että opiskelijavaihtokin olisi sotkenut aikataulut. Vapaaehtoistyö on mahtava mahdollisuus ikäiselleni. 29-vuotias Nygård on valmistunut myös teologian maisteriksi. Lisäksi hän on käynyt jo pari vuotta aiemmin Lähetysseuran vapaaehtoisille tarkoitetun esikoulutuksen, osallistunut koulutusmatkalle Etiopiaan ja opiskellut yhtä siellä puhuttavaa kieltä, amharaa. Nygårdin oli tarkoitus lähteä Etiopiaan vapaaehtoistöihin. Etiopian poliittinen tilanne muuttui kuitenkin sellaiseksi, että Lähetysseurassa päätettiin ohjata Nygård mieluummin Jerusalemiin. – Lähdin yksin, valmistautumattomana ja auki kaikelle, mikä oli siunaus. Lähetysseura tarjosi Nygårdille huoneen hänen työpaikallaan Shalhevetyah-keskuksessa sekä ruokarahan, seurakunta entisessä kotikunnassa Kangasniemellä kustansi lentomatkat.

– Jerusalemissa tapahtui asioita, joita ei Suomessa koskaan sattuisi. Vanhempi juutalainen herrasmies esimerkiksi kutsui minut kadulta luokseen sapattiaterialle. Nygård lähti vieraan miehen mukaan, kun tämä lupasi kutsua isomman seurueen syömään. Kukaan muu ei kuitenkaan halunnut liittyä joukkoon. – Menin ristiriitaisissa tunnelmissa miehen asuntoon, jossa oli sapattiateria valmiiksi katettuna. Teimme kaikki rituaalit, jotka siihen kuuluvat ja jaoimme pyhän hetken. Mies olisi varmasti ollut yksin sapattina ilman minua. Kristinuskon keskeiset paikat, joihin Jerusalemissa jonotetaan, tuntuivat Nygårdista kaupallisilta ja korneilta. Enemmän kiinnosti tavallinen elämä raskaita aseita kantavien sotilaiden keskellä. – Tutustuin miehitettyyn kaupunkiin Palestiinan puolella. Paikallinen arabi, juutalainen opas ja alueella asuva setlementtijuutalainenkin kertoivat tilanteesta omasta näkökulmastaan. Tilanne tuntui minusta epäoikeudenmukaiselta heille jokaiselle. Nygårdista kristityn kuuluu olla Lähi-idässä rauhan puolella. Tämä on myös Lähetysseuran linja. – Oli havahduttavaa, kun piti vapaaehtoistyöntekijänäkin sensuroida sanomisiaan esimerkiksi somessa. Varsinainen vapaaehtoistyö oli helppoa. Nygård esimerkiksi haravoi pihaa ja oli mukana pitämässä kesäleiriä kristillisen koulun lapsille.

Diakonissa Leena Nygård lähti pätkätöiden välissä vapaaehtoistöihin Jerusalemiin. Juutalaisten yhdeksänsakaraista hanukka-kynttelikköä esittävä työ syntyi reissun jälkeen.


Kolumni

B

5

Näin sujui pääsiäinen ilman Jeesusta

Koko Hubara Kirjoittaja on kolmekymppinen äiti, kirjailija ja Ruskeat Tytöt -median päätoimittaja. koko@ruskeattytot.fi

Jos pääsiäisenä ei ole hyvä hetki puhua Jeesuksesta, niin milloin sitten?”

Odottelimme toisen pääsiäispäivän iltana kadunvarressa jäätelöautoa lapsen kanssa. Kaksi mormonisaarnaajaa tuli luoksemme. He kysyivät, tunnemmeko Rauhan ruhtinaan. Vastasin, että kyllä tunnemme, mutta ei kiitos, nyt ei ole hyvä hetki jutella. Samana iltana pötköttelimme lapsen kanssa sängyssä ja juttelimme menneistä lomapäivistä. Kysyin mikä hänestä oli kivointa lomassa. – Mitä me edes tehtiin? En enää muista, lapsi vastasi. Aloin listata: kävimme elokuvissa, ostimme uusia kevättamineita, kävimme syömässä ravintolassa, teimme kevätsiivouksen, hoidimme pitkästä aikaa suuret ruokaostokset, täytimme pakastimen ja kuivakaapin. Jätin mainitsematta, että heräsin joka aamu tekemään salaa töitä. Pääsiäinen koostui pääasiassa kuluttamisesta, suorittamisesta ja arjen askareista. Se ei eronnut merkittävästi yhdestäkään tavanomaisesta arkipäivästä tai edes viikonlopusta. Vaikka tietenkin teimme muutakin: nukuimme pitkään (tai siis lapsi nukkui), ulkoilimme, luimme kirjoja, koristelimme kodin pääsiäiskoristeilla, leikimme ja näimme ystäviä hyvän ruoan äärellä. Mutta yksi puuttui kokonaan: Jeesus.

En maininnut koko pääsiäisenä Jeesusta tai juhlapyhän tapahtumia sanallakaan lapselleni tai kellekään muulle. Vaikka juutalainen pääsiäinen osui tänä vuonna samaan kohtaan, en puhunut siitäkään juuri kenenkään kanssa. Söin itse happamatonta mazza-leipää, mutta lapselle paahdoin reissumiehiä tavalliseen tapaan. Lapsuuteni juhlapyhät sujuivat toisin. Niiden ainoa sisältö ja tarkoitus oli hengellisyys. Muistan, ettei meillä saanut harjoitella edes läksyksi tullutta virkkaamista pyhäpäivänä. Kävimme kirkossa useana päivänä pääsiäisen aikaan. Pitkäperjantaina ei katsottu televisiota eikä edes juteltu paljoa. Kaupat eivät olleet tietenkään auki. Vaikken lapsena kokenut pääsiäisperinteitä ­rajoittavina tai tuputtavina, olen silti tehnyt jossakin vaiheessa päätöksen antaa lapseni valita vapaasti, haluaako hän noudattaa tiettyjä tapoja. Mutta voiko hän tehdä aitoa valintaa, jos en edes kerro hänelle, mistä on kyse? Jos pääsiäisenä ei ole hyvä hetki puhua Jeesuksesta, niin milloin sitten? Ehkä helatorstaina.


6B

Kuka? Muusikko Yona eli Johanna Pitkänen, 33, asuu Helsingissä muusikkoaviomiehensä kanssa. Työhuone on entisessä Lapinlahden sairaalassa. Haaveilee maalle muuttamisesta.

Mitä? Tekee seitsemättä albumiaan, jonka työnimenä on 7. Levyn teemana on täydellisyys. Yonan musiikki on taiteellista poppia, jossa on vaikutteita mm. jazzista, folkista ja tangosta.

Motto? ”Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä.” (Tommy Tabermann)


B

Aina täböllä P

arisen kuukautta sitten Yona eli Johanna Pitkänen googletti ”ikä 33”. Kaikki oli mallillaan, mutta häntä kiinnosti, mitä iästä 33 vuotta yleensä ollaan mieltä. Yona huomasi kuuluvansa tilastoihin. – Ihan täysin yhtään huijaamatta, minusta tämä on paras ikä tähän mennessä. Myös joidenkin tutkimusten mukaan 33 on ihmisen onnellisin ikä, Yona sanoo. Hyvän fiiliksensä Yona ajattelee johtuvan asettuneesta elämäntilanteestaan. Hän on ollut yhdessä miehensä Matti Pitkäsen kanssa kuutisen vuotta, asunut samassa asunnossa pisimpään elämässään ja muusikon ammatin epätasaisuus ja paineet alkavat olla tuttuja. Yona kokee olevansa sujut itsensä ja luonteensa kanssa enemmän kuin ennen. Hän kertoo olevansa myös melankoliaan taipuvainen luonne. – Joku voisi sanoa, että olen kaikessa vähän liian intensiivinen. Jos vaikka alan jonkun ystäväksi, niin monesti se menee överiksi, Yona kertoo. – Haluan olla sen ihmisen kanssa joka päivä ja tehdä jutut täysillä. Ja kun aloitin lavatanssiharrastuksen, sekosin siihen niin täysin, etten pystynyt puhumaan mistään muusta kuin siitä. – Joskus minulla on energiaa niin paljon, etten tiedä, mihin sen laitan. Muutkaan eivät aina tiedä, mitä minun energiallani pitäisi tehdä. Energisyyden ja ”täböllä aina” -mentaliteetin Yona sai varmaan syntymälahjanaan. Ekaluokkalaisena hän yhtenä päivänä koulusta tultuaan kyllästyi odottamaan vanhempiaan kotiin. Tyttö otti puhelinluettelon käteensä, etsi numeron, soitti Oulun Konservatorion toimistoon ja sanoi haluavansa pianotunneille. – Sieltä sanottiin, että tosi kiva, kun haluat aloittaa pianotunnit, mutta mitäs jos soittaisit myöhemmin vanhempiesi kanssa. Musiikki tuli Yonalle tutuksi helluntaiseurakunnassa. Siellä musiikki oli iso osa jumalanpalvelusta ja tilaisuuksissa laulettiin paljon. – Minä vain kasvoin laulamaan. Olin kuoroissa ja sain soitella seurakunnan flyygeliä ja kotona oli piano. Pianonsoitto oli minusta kaikkein hauskinta, mitä ikinä pystyi tekemään. Yona aloitti pianotunnit Oulun Konservatoriossa. Opettaja oli Yonan mielestä hyvä, koska hän ymmärsi tytön vilkkauden ja luovuuden. – Soittotunneilla tehtiin paljon improvisaatioharjoituksia. Luulen, että juuri se on vaikuttanut yllättävän paljon siihen, mitä tänä päivänä urallani tapahtuu. Tavallaan aloitimme säveltämisen siellä, sil-

lä improvisaatiohan on hetkessä säveltämistä. Emme me niitä sävellyksiämme kirjoittaneet nuoteiksi, vaan oltiin niin, että hei, mistä nyt soitettaisiin. Soittaminen alkoi Yonan ideasta, vaikkapa siitä, että on aurinkoinen ilma ja linnut laulavat. Miltä se kuulostaa soittamalla? Yona soitti sen, ja opettaja jatkoi toisella pianolla ja toi tarinaan jättiläisen soittamalla matalalta. – Olin ihan että vau! Kaikki tarinat ja kaikki visuaaliset jutut olivat pianossa ja musiikissa. Kaikki väritkin olivat siinä. Näen ja koen musiikin visuaalisesti edelleen. Yona ei tiedä tarkasti, mitä vanhemmat ajattelivat, kun tyttö päätti mennä musiikkilukioon. – Onhan se pelottavaa, jos oma lapsi haluaa ruveta muusikoksi, Yona miettii nyt.

Joskus minulla on energiaa niin paljon, etten tiedä, mihin sen laitan.”

Yona on kokenut aina olevansa vähän outo lintu. Hän epäilee sen osittain johtuvan helluntailaisesta lapsuudenperheestään. Kotiympäristönsä takia ­Yona oli erilainen kuin muut. Hän on kuitenkin aina ollut ylpeä taustastaan. – Minusta on hienoa, kun ihmiset uskaltavat kaikin puolin olla sitä, mitä he ovat. Siinä on asennetta. Ja niin kauan kuin ei ketään satuta ja on hyvä ihminen, tai yrittää olla, ihmiset saavat olla sellaisia kuin haluavat. Pienenä Yona leikki usein metsässä. Hän kiipeili puissa polvet naarmuilla ja teki majoja kynnenaluset mustina. Perheen kuopuksena hän sai paljon huomiota osakseen. Teininä tuli vaikeampaa, kun Yona tajusi, että hänen pitää löytää oma tapansa hahmottaa elämää. – Maailmankatsomukseni on muuttunut. En näe asioita enää niin syntikeskeisesti kuin nuorempana näin. Olen oppinut paremmin ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja tullut suvaitsevammaksi myös itseäni kohtaan, Yona kertoo. – Siitä olen iloinen, että vaikka nykyisin ajattelen eri tavalla kuin lapsuudenperheessäni ajateltiin,

7

Muusikko Yona kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa kaikissa musiikin väreissä, täysillä. Teksti Nina Riutta Kuva Tiina Palm

se ei ole mikään ongelma. Olen saanut valita oman tieni, ja olemme silti vanhempieni kanssa läheisiä. Parasta, mitä kotikasvatuksesta on jäänyt Yonan mieleen, on se, että hänet on opetettu ajattelemaan taitojensa olevan lahjoja Jumalalta. – Uskon, että kun mennään egoistiseen putkeen, asiat alkavat mennä huonosti. Ja kaikkihan me joskus mennään niihin putkiin. Esimerkiksi ikäkriisit ovat semmoisia putkiloita. Meidän pitää päästä niiden läpi valoon ja nähdä asiat isommin. Yona uskoo johdatukseen. Hänestä johdatusta tapahtuu silloin, kun ihminen antaa sen tapahtua. Välillä Yonalla on tarve jättää jokin asia jonkun muun käsiin, koska hän itse ei löydä vastausta. – Joskus sanon jopa ääneen, että annan jonkun korkeamman voiman hoitaa tämän homman loppuun. Tykkäsin minä lopputuloksesta tai en, uskon, että se on kuitenkin paras ratkaisu. Johdatus ei Yonan mielestä noin vain tipahda taivaasta, vaan se tulee muiden ihmisten kautta. – Meillehän on annettu järki ja tunteet sen takia, että yhdessä johdatuksen kanssa me edetään tässä elämässä. En usko, että me yksin pärjätään täällä, kyllä me kaikki tarvitsemme toisiamme kartan selvittämisessä. Yona sanoo, että pahinta elämässä olisi, jos hän ei saisi tehdä musiikkia. Hän ottaisi musiikin teosta luopumisen henkilökohtaisena haasteena. – Musiikin tekemisen lopettaminen tarkoittaisi ehkä sitä, että ego tarvitsisi nöyrtymistä. Tai ehkä pitäisi huomata elämässä olevan muitakin tärkeitä ja hienoja asioita kuin musiikki. – Yritän koko ajan täyttää elämääni muillakin asioilla kuin uralla ja musiikilla. On esimerkiksi kiva tuntea ihmisiä, jotka eivät ole muusikoita. Se avaa uusia maailmoja ja uusia tapoja ajatella. Se on tosi mielenkiintoista ja tervettä. – Tietysti on vaikea päästää irti, jos on rakastunut johonkin, niin kuin minä olen rakastunut musiikkiin. Treeniajoista sopiminen, bändin jäsenistä huolehtiminen, säveltäminen, sanoittaminen, levyjen teko ja julkisuus kuuluvat Yonan työhön, mutta eniten hän nauttii päästessään ”omiensa pariin”. Yonan mielestä kaikista jumalaisin ja jaloin musiikin muoto on live-musiikki ja yhdessä kokeminen – villisti tai ihan miten vaan. – Keikka on kuin hartaushetki tai jumalanpalvelus, enkä tarkoita nyt jumalalla minua, vaan ennemminkin musiikkia. On tosi mahtavaa, kun ihmiset tulevat yhteen ja tuovat energiansa musiikin ympärille. Silloin koen aina, että olen siellä, missä minun kuuluukin olla. ■


Harkitsetko asuntosi vuokraamista?

Oletko myymässä asuntoasi?

Vuokraamme asuntosi markkinajohtajan Vuokraamme asuntosi markkinajohtajan ammattitaidolla. Soita meille, niin asiat ammattitaidolla. Soita meille, niin asiat hoituvat helposti ja nopeasti. hoituvat helposti ja nopeasti.

Myyntiturva on turvallinen valinta. Myyntiturva on turvallinen valinta. Et maksa liikaa välityspalkkiota, Et maksa liikaa välityspalkkiota, ja asuntosi myynti on osaavissa käsissä. ja asuntosi myynti on osaavissa käsissä.

Takaamme myös välitystyömme laadun. Takaamme myös välitystyömme laadun. Normaalin vuokravakuuden lisäksi saat Normaalin vuokravakuuden lisäksi saat ylimääräisen takauksen koko ensimmäisen ylimääräisen takauksen koko ensimmäisen vuoden vuokranmaksusta. vuoden vuokranmaksusta. Soita niin keskustellaan tarkemmin! Soita niin keskustellaan tarkemmin!

Palvelumme on tehokas. Lue tyytyväisten Palvelumme on tehokas. Lue tyytyväisten asiakkaidemme palautteita kotisivuilta ja asiakkaidemme palautteita kotisivuilta ja totea itse. Markkinoimme asuntoja erityisen totea itse. Markkinoimme asuntoja erityisen monipuolisesti, myös lehti-ilmoituksilla. monipuolisesti, myös lehti-ilmoituksilla. Soita ja sovi tapaaminen! Soita ja sovi tapaaminen!

p. 010 2327 300, www.vuokraturva.fi

p. 010 2327 400, www.myyntiturva.fi

HELSINKI – UUSIMAA – TURKU – TAMPERE – LAHTI – OULU HELSINKI – UUSIMAA – TURKU – TAMPERE – LAHTI – OULU

Ilmalankuja 2, HKI Ilmalankuja 2, HKI


B

9

Munkit ja filosofit life coacheina Varhaiskirkon kilvoittelijat ja munkit olivat oman aikansa uraohjuksia ja downshiftaajia, sanoo tutkija Joona Salminen. Teksti Taneli Kylätasku Kuvitus Jarkko Peltoluhta

V

arhaiset kaupunkikristityt muistuttivat yllättävän paljon nykyajan ihmistä, joka pyrkii hyvään elämään noudattamalla erilaisia harjoitusohjelmia. Varhaiskirkon opettajat antoivat oppilailleen neuvoja, jotka koskivat muun muassa ruokavalion suunnittelua, paastoamista, meditointia, fyysisiä harjoituksia ja tunteiden hallintaa. – Askeesi tarkoitti alun perin juuri harjoitusta: samoja asioita tehtiin toistuvasti ja monta kertaa, varhaisen kirkon ja kristillisyyden tutkija Joona Salminen sanoo. Salmisen tuoreen väitöstutkimuksen Asceticism and Early Christian Lifestyle mukaan varhaisessa kaupunkikristillisyydessä syntyneet elämänohjeet muodostivat pohjan toistasataa vuotta myöhemmin syntyneelle luostariliikkeelle. Painin harrastaminen, juhliminen, nukkuminen ja arkisten hankintojen tekeminen olivat 190-luvulla jKr. tilanteita, joissa Clemens Aleksandrialaisen neuvot olivat tarpeen. Clemens oli oppinut ja kulttuurimyönteinen opettaja, jonka mielestä urheileminen ja kulttuuririennot sopivat kristitylle, kunhan niitä harjoitti oikein. Käytännöllisiä elämänohjeita löytyy erityisesti Clemensin teoksesta Paedagogus (Kasvattaja). Salmisen mukaan ohjeista käy ilmi, että monet Aleksandrian kristityt olivat varakkaita. – Clemens muistutti, että juoma-astian ei tarvitse olla kultaa, vaan vaatimatonkin käy. Painiharjoitukset olivat hyödyllisiä, mutta harjoituksen jälkeen kristityn tuli pyyhkiä itse öljy iholtaan, eikä pyytää palvelijaa tekemään tätä puolestaan.

Clemens neuvoi oppilaitaan myös kenkäostoksissa: kenkien ei tarvitse olla hienointa mallia, vaan tavallinen kenkäpari riittää hyvin, kunhan se palvelee tarkoitustaan. – Perheellisille kaupunkilaisille suunnattu käyttäytymisopas antaa konkreettisia neuvoja myös teineille. Tavoitteena oli se, että kristitty on itsenäinen, omatoiminen, vastuullinen ja kohtuullinen ihminen, Salminen sanoo. Maailmasta luopuminen ei ollut kaikkien varhaiskirkon askeettien tavoitteena. Salmisen mukaan moni tavoitteli kohtuullista elämäntapaa, joka tekisi kristityistä hyväksyttyjä ja vakavasti otettavia omassa ympäristössään. Elämäntapavalmennus tunnettiin jo antiikin aikana. Filosofit pitivät kursseja ja kouluja, joissa vapaat ja varakkaat ihmiset tavoittelivat luonteen jalostumista ja harjaantuivat erilaisissa hyveissä. Salmisen mukaan kristillisten opettajien neuvot ja harjoitukset olivat samanlaisia kuin muilla opettajilla, vaikka niitä perusteltiinkin Raamatun opetuksilla. Salminen kiinnittää kuitenkin huomiota Clemens Aleksandrialaisen myönteiseen suhtautumiseen perhe-elämään. Clemens ei asettanut perhe-­ elämää ja askeesia vastakkain vaan opetti, että vanhempi, joka opettaa hyveitä lapsille, oppii samalla myös itse. – Suhtautumisesta perheeseen tuli iso ongelma vasta 300- ja 400-luvuilla, kun kristillinen askeesi ajautui konfliktiin perhearvojen kanssa. Silloin käytiin iso keskustelu siitä, pitäisikö kristityn valita naimattomuus taivasten valtakunnan tähden.

Askeesin avulla pyrittiin stoalaisen filosofian mukaiseen ”apatiaan” eli tilanteeseen, jossa halut tyyntyvät. Apatian saavuttanut kristitty eli kohtuullisesti ja järkevästi. Hän vapautui tunteistaan ja sisäisistä impulsseistaan, eikä ollut niihin liittyvien väärien arvostelmien vietävänä. Kristillisen mielenlaadun esikuvana oli Jumala eli ”se, joka ei tarvitse mitään”. Kun elämäntapa oli harmoniassa Jumalan kanssa, kristitty ei syönyt eikä nukkunut liikaa eikä käyttänyt liian hienoja vaatteita. – Ulkoisesti kristityt elivät samalla tavalla kuin muutkin. Tavoitteena oli kuitenkin sisäinen elämä, jossa ihminen ei kiinnity ulkonaisiin asioihin, Salminen sanoo. Reilut sata vuotta myöhemmin samojen ajatusten ympärille syntyi luostarilaitos. 300- ja 400-luvulla eläneet kristityt munkit downshiftasivat tosissaan ja luopuivat konkreettisesti maallisesta elämästä. Erämaan hiljaisuuteen vetäytyneiden munkkien ideaalit olivat Salmisen mukaan pohjimmiltaan samoja kuin kaupunkikilvoittelijoilla: hekin etsivät mielenrauhaa ja halujen tyyntymistä. Virikkeistä luopumalla, erilaisten harjoitusten ja ohjaajan tapaamisten avulla munkit tekivät diagnostiikkaa siitä, minkälaiset taipumukset ja voimat hallitsivat heidän mieltään. Seestymistä ja kutsumuksen löytymistä edelsi usein pitkä kamppailu sisäisiä demoneja vastaan. – Sukupuolielämään liittyvät kiusaukset olivat helpommasta päästä. Sen sijaan teksteistä näkyy, miten edellisen elämän pettymykset, viha ja suru seurasivat munkkeja pitkään. Lopulta munkki sai uuden elämän vanhan elämän vastoinkäymisistä ja muista kokemuksista, Salminen sanoo. Varhaiskirkon askeeteilla on Joona Salmisen mielestä sanottavaa nykyajan ihmiselle, joka joogaa, käy kuntosalilla ja kuuntelee erilaisten life coachien, terapeuttien ja mindfulness-ohjaajien neuvoja. – Nykyinen kulutuskulttuuri on hyvin suorituskeskeistä. Sen demoneita ovat monenlaiset menestyksen kulissit ja ihailua herättävä ulkonäkö. Näiden tavoitteluun liittyy suurta yksinäisyyttä, Salminen sanoo. Varhaiskirkon opettajat muistuttavat, että statussymboleita tärkeämpää on tutustua siihen, kuka ihminen on sisimmässään. Pohjimmiltaan ei ole väliä, kuinka monta seuraajaa ihmisellä on sosiaalisessa mediassa. Ratkaisevan tärkeää ei ole edes se, onko joku naimisissa, sinkku tai eronnut. – Kristillisessä asketismissa ulkoiset asiat asetetaan mittasuhteisiinsa. Jumala riittää, vaikka menettäisin kaikki statussymbolini. Salminen lisää, että oikeanlainen ankaruus itseä kohtaan ei tee ihmisestä muita parempaa omissa silmissään. Hengellisten harjoitusten tarkoituksena on aina rakkauden synnyttäminen. – Kristillinen askeetti katsoo muita ihmisiä ja elämää hyväntahtoisesti ja lempeästi. Harjoitukset ovat opettaneet hänet ymmärtämään, että jokaisella ihmisellä on vaikeaa. ■


Fingerpori PERTTI JARLA

75. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi

Julkaisija Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat

Toimituksen yhteystiedot Hietalahdenranta 13 00180 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Julkaisupäällikkö Pälvi Ahoinpelto Uutispäällikkö Pauli Juusela Kehittämispäällikkö Tuure Hurme Toimituspäälliköt Heli Kulmavuori Ulla Lötjönen Toimitussihteerit Paula Huhtala Eira Serkkola Taitto Jarkko Peltoluhta, AD Timo Saarinen

KARI TIKKA

LUTHER

ooppera operan

Lauluyhtye Rajaton

Ohjaus Juulia Tapola 1.6., 2.6. & 8.6.2017 Klo 19.30 Tapiolan kirkko

pe 19.5. klo 21 Johanneksenkirkko, Korkeavuorenkatu 12 Liput 40/35 €, ovelta tai kirkonmusiikkijuhlat.fi

Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 Kari Salko, 0400 604 133 Tuire Sillanpää, 040 594 4204 etunimi.sukunimi@otava.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.

Painos 340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta ev.lut. seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

25/10 €

www.urkuyofestival.fi

piplia.fi

ARVON lahjat FARKKURAAMATTU Valitsetko tumman vai vaalean! Molemmissa vetoketju ja oikea tasku. 27 €

uutuus

Osoitteet Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimmalle. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessa on virhe tai et halua saada lehteä, ota yhteyttä oman kaupunkisi osoiterekisteriin: osoitteet.espoo@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-15, 09 8050 2600 osoitteet.helsinki@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-10 ja 12-13, 09 23402235 osoitteet.kauniainen@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 10-14, 09 512 3710 osoitteet.vantaa@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-15, 09 830 6345

Jakelu Jäikö lehti tulematta? Muuta palautetta jakelusta? jakelupalaute@kirkkojakaupunki.fi 09 23400 (vaihde)

Painopaikka Sanomapaino, Vantaa

ISSN 0356-3421

Toivo. Yhteistyö. Muutos.

Perinteinen vapputapahtuma Lähetystalolla 1.5. klo 9.30-14 Tähtitorninkatu 18 Myyjäisissä kirpparilöytöjä, käsitöitä, kotitekoista simaa, leivonnaisia ym. Tuoreita vohveleita ja kevätkääryleitä. Basaari ja ravintola Teranga avoinna. Ohjelmaa lapsille.

Tervetuloa!

LAHJARAAMATTU Nahkakantinen Raamattu lahjansaajan nimipainatuksella. Tilaa ajoissa!

voimasanoja

PIPLiA.

`   t    ™

Laajan raamattuvalikoiman löydät pipliakauppa.fi myynti 010 838 6520 | myynti@piplia.fi | piplia.fi | pipliakauppa.fi

ESIKOISLESTADIOLAISTEN KEVÄTSEURAT KAIKILLE AVOIN TILAISUUS lauantaina 6.5. klo 12 ja 18 sunnuntaina 7.5. klo 12 ja 18 maanantaina 8.5. klo 12 ja 18 RUKOUSHUONE Puistolantie 1, Helsinki Bussit 74, 74N, 76A ja 76B

Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan sanaa! ”Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.” Room. 10:17.


11

B

Toimittaja, tuottaja ja kirjailija Riku Rantala on toimittanut ja tuottanut yhtiökumppaninsa Tunna Milonoffin kanssa Subille Madventures-matkailusarjan ja Ylelle Docventures-dokumenttisarjan sekä kirjoittanut niihin liittyviä kirjoja. Kaksikko on saanut kymmenen Venla-patsasta, Formaatti-Finlandian, valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Rantalan ja Milonoffin uusi ruokaohjelma Mad Cook Show on nähtävissä Nelosella keskiviikkoisin kello 21. Syksyllä ilmestyy heidän uusi kirjansa, juhlimisen opas. He tuottavat myös vuodenvaihteessa nähtävän Sami Yaffa – Sound Tracker -musiikkisarjan.

Riku Rantala tekee Hanne Sydämaan ohjauksessa padmasanan, joka on joogan klassinen risti-istunta.

Jooga auttaa pysähtymään Riku Rantala käy joogatunnilla kerran viikossa. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

HELSINKILÄISELLÄ JOOGASALILLA on rauhallinen tunnelma. Riku Rantala tekee Hanne Sydänmaan ohjauksessa keskittyneesti asanoita eli astangajoogan asentoja. Rantala ehtii joogaamaan yleensä kerran viikossa. Jooga merkitsee hänelle totaalista pysähtymistä sekä kunnon ylläpitämistä. Joogatunnilla Rantala pystyy rauhoittumaan, olemaan siinä hetkessä ja unohtamaan kaiken muun. Hänelle siinä ei ole kyse meditaatiosta,

Hyvän paimenen sunnuntai

ENSIMMÄISEN KERRAN Riku Rantala kokeili joogaa Intiassa kuuluisan joogagurun opissa. Kokeilu ei innostanut, koska harjoituksissa edettiin nopeasti eikä häntä neuvottu kunnolla. Uudestaan Rantala hakeutui joogan pariin seitsemän vuotta sitten. Hänen joogaohjaajaksi opiskellut ystävänsä, kuvataiteilija Rauha Mäkilä, suositteli hänelle ohjaajaksi Hanne Sydänmaata. Rantala kokee tasapainoisen Sydänmaan jonkinlaiseksi personal trainerin ja gurun välimuodoksi. Jooga auttoi Rantalaa paljon myös silloin, kun hänellä oli terveysongelmia. Yksityisessä joogaohjauksessa hän käy sen vuoksi, että hänen olisi vaikea kuvitella rauhoittuvansa samalla tavalla ryhmässä.

ISTOCK

Taivaan tähden

30.4.

mutta hän tietää, että jotkut saattavat valmistautua joogan avulla meditatiiviseen tilaan. Rantalan viikoittaisissa joogaharjoituksissa on aina tietty kaari, joka päättyy loppurentoutukseen. Joskus hän torkahtaa sen jälkeen vartiksi. Tunnin jälkeen Rantala kokee itsensä hurjan energiseksi. Paikat ovat auki, veri kiertää ja aineenvaihdunta toimii. Hänestä jooga on sekä henkisesti että fyysisesti virkistävää.

RIKU RANTALA haluaa pitää itsestään huolta joogaamalla ja kokee, että se on hänelle tässä elämänvaiheessa ainoa keino pysähtyä kiireisen arjen keskellä. Rantala sanoo elävänsä ruuhkavuosia: Gimmeyawallet-tuotantoyhtiötä pyörittävän yrittäjän, tv- ja radio-ohjelmien ja kirjojen tekijän, ammattimaisen reissaajan ja kolmen alle kouluikäisen pojan isän viikoissa riittää ohjelmaa ylen määrin. Välillä Rantala huomaa käyvänsä täysin ylikierroksilla, mikä ilmenee muun muassa asioiden unohteluna. Äskettäin hän unohti lyhyen ajan sisällä eri paikkoihin avaimensa, aurinkolasinsa ja läppärinsä.

Sekä että – vai joko tai? SUNNUNTAINA PUHUTAAN kirkoissa Jeesuksesta paimenena. Suurin osa meistä tietää, ettei Jeesus ollut paimen vaan puuseppä. Hyvä paimen on metafora eli kielikuva. Se on vertaus, josta kuin-sana on jätetty pois. Metafora on tyypillistä Uuden testamentin kieltä, jolla pyritään kuvaamaan Jeesusta tavalla, joka ei ole samalla tavalla sitova kuin esimerkiksi maalauksissa tai kuvanveistossa näköistaide. Osallistuja saa antaa kuvalle oman sisältönsä. Kielikuvia ei voi lukea kirjaimellisesti. Lukuisat metaforat ovat kaikessa rauhassa keskenään ristiriitaisia. Esimerkiksi Jeesus on paimen, toisaalla taas karitsa. Johan-

neksen evankeliumin mukaan Jeesus on ovi. Ilmestyskirjassa hän taas seisoo ovella ja kolkuttaa. Kumpi hän on? Metaforisessa mielessä hän saa olla molempia, sekä ovi että kolkuttaja, sekä paimen että karitsa. Kirjaimellisessa lukutavassa on valittava joko tai. Kristologinen eli Kristusta kuvaava kieli on metaforista. Professori Marcus J. Borg kuvaa tätä kieltä asettamalla Jeesuksen arvonimet yhteen ”minä uskon”-lauseeseen: ”Minä uskon, että Jeesus on Jumalan Karitsa, Maailman Valo, Elämän Leipä, Jumalan Sana ja Jumalan Poika. Mutta on selvää, ettei Jeesus ole karitsa, limppu, lamppu tai ääni. Ne ovat metaforia.”

Tässä tullaan metaforisen kielen ongelmaan, joka jakaa kristittyjä eri leireihin. Mikä Uudessa testamentissa on kirjaimelli-

sesti otettavaa, mikä saa olla kielikuvallista?

OLLI VALTONEN


12 B Gurun opissa Ohjaajana Marguerite Porete

Margueriten uskon­ tunnustus

Kukaan keskiajan naismystikoista ei haastanut aikansa kirkkoa ja sen stereotypisia uskonkäsityksiä enemmän kuin pohjoisen Ranskan alueella vaikuttanut ­Marguerite Porete. Se vei hänet lopulta roviolle harhaoppiseksi tuomittuna 1.6.1310. Poreten kirjaa Le miroir des simples âmes (Yksinkertaisten sielujen kuvastin) pidettiin vuosisatoja toisten kirjoittamana, kunnes sen Vatikaanissa säilytetty latinankielinen käsikirjoitus vuonna 1946 osattiin liittää hänen kadonneeksi luultuun kirjaansa. Kirja ei ole kuitenkaan kiinnostanut tutkijoita niinkään sen mahdollisen harhaoppisuuden vaan ennen muuta sen syvällisyyden ja monitulkintaisuuden vuoksi.

Vuonna 1310 kesäkuun ensimmäisenä päivänä Pariisissa tapettiin roviolla nainen. Hänet oli tuomittu kuolemaan katumattomana harhaoppisena. Syynä siihen oli hänen kirjoittamansa kirja, jonka väitettiin olevan täynnä erehdyksiä ja väärää oppia. Nainen oli nimeltään Marguerite ­Porete. Hän kuului hengellistä uudistusta etsiviin naisiin, joita kutsuttiin begiineiksi. He eivät asuneet luostareissa, vaan elivät joko yksinään tai yhdessä toisten naisten kanssa pienissä tai vähän suuremmissa yhteisöissä. Näihin itsenäistä hengellistä elämää viettäviin naisiin, kuten Margueriteen, suhtauduttiin epäluuloisesti. Marguerite oli kirjoittanut kirjan nimeltä Le miroir des simples âmes (Yksinkertaisten sielujen kuvastin), joka oli julistettu harhaoppiseksi ja poltettu Margueriten silmien edessä. Tämä oli tapahtunut muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1306. Kahden vuoden päästä siitä Mar-

”Totuus selittää sydämelleni että olen ainoastaan Yhden rakastama. Ja ilman vastiketta hän on antanut minulle rakkautensa. Tämä lahja tyrmää minut. Hänen rakkautensa ilo nostaa minut ja muuttaa ja yhdistää jumalallisen rakkauden ikuiseen iloon.”

Ole vapaa sielu Sisäinen vapaus kasvaa sitä mukaa, kun oma ego kuolee. Teksti Lauri Maarala Kuvitus Matti Pikkujämsä

guerite oli vangittu kirjan kopioiden levit­tämisestä ja toimitettu lopulta Pariisiin inkvisition eteen. Siellä inkvisiittori oli kutsunut kokoon 21 teologian professoria arvioimaan kirjaa ja langettamaan siitä tuomion. Mikä tuon professorien näkökulmasta oppimattoman naisen kirjassa oli niin vaarallista? Heitä ärsytti moni asia. Marguerite kieltäytyi selittämästä tarkemmin kirjoituksiaan ja vastaamasta mihinkään hänelle esitettyyn kysymykseen. Hän ei ottanut vastaan anteeksiannon tar-

jousta eikä osoittanut katumusta. Hän kieltäytyi myös vannomasta inkvisition säännösten mukaista valaa. Hän yksinkertaisesti vaikeni kuulustelijoidensa edessä. Marguerite oli sisäisesti vapaa, vakaa ja vahva nainen – ja se oli liikaa. Hänen kirjansa ydinteemoja ovat juuri vapaus ja se, miten siihen voi kasvaa. Ihminen – tai hänen sielunsa – löytää vapautensa, kun hän löytää syvimmän itsensä Jumalasta. Se tosin merkitsee montaa oman egon kuolemaa. Sisäinen vapaus kasvaa sitä mukaa, kun oma ego väistyy rakkauden tieltä.

Vapaa sielu on Margueriten mukaan ”ei-miksikään tullut sielu”. Sellaisella sielulla on kaikki eikä kuitenkaan mitään. Se tahtoo kaiken eikä mitään, tietää kaiken eikä tiedä mitään. Olennaisinta Margueritelle oli, että sellainen sielu, joka tyhjenee itsestään, täyttyy Jumalasta. Inkvisitiolla oli valta päättää Margueriten elämästä, mutta siihen sen valta päättyi. Hän ei puolustanut itseään eikä vastannut kuulustelijoilleen, koska oli omasta mielestään sanonut kaiken sanottavansa jo kirjassaan. Häntä ei kiinnostanut häpeä tai kunnia, köyhyys tai rikkaus, ahdistus tai vapautus ei edes helvetti tai paratiisi. Häntä kiinnosti vain se, miten vapaus, ymmärrys, rakkaus ja ylistys asuisivat hänessä ja kaikissa sellaisissa sieluissa, jotka etsivät elämänsä tarkoitusta. Margueriten kirja ja ruumis poltettiin, mutta hänen sanomansa vapaudesta ja itsensä tyhjentämisen tärkeydestä ei katoa. ■

Kaikkien madon­nien äiti

Ihmeellinen hahmojen hahmo

Haluatko olla vapun ajankohtainen taustavaikuttaja? Sinulle sopii Joosef-­ kostyymi. Pyhän perheen duunarista ei tiedetä juuri ammattia enempää. Kuvaan sopii myös, että puolisoonsa ja poikaansa nähden sivurooliin jääneen miehen muistopäivää vietetään juuri toukokuun ensimmäisenä. Hän oli varsinainen työn sankari.

Ovatko mahdottomilta tuntuvat haasteet sinun juttusi? Sinussa on ainesta Mariaksi. Jeesuksen äidiksi pukeutumalla pääset vaativaan rooliin, sillä harva selviää vapusta neitseellisesti synnittä. Ilmestymisesi juhliin on muille taattu ihme. Syntisempi versio Mariasta on pukeutua hänen nimellään pop-musiikin maailmassa tunnetuksi Madonnaksi.

Jos teet mahdottomat tehtävät päivässä ja ihmeet kahdessa, vappuroolisi on selvä. Ihmeellisenä nasaretilaisena missiosi on kutsua koolle hyvä seurue. Varmistat myös, etteivät leipä ja viini lopu juhlistanne. Lähtösi on todennäköisesti dramaattinen. Jos törmäät kollegoihin, voitte järjestää spontaanin tasatahtisen Jeesus-marssin. TekstiT Jan Ahonen Kuvat iStockphoto/Janne Simojoki

Pyhän perheen vappu

Sivuroolin vaiettu uurastaja


Esko Jämsä

MENOT 27.4. –11.5 .

a

9

Tervetuloa vapputapahtumaan Leppävaaran kirkolle, toivottaa seurakunnan vapaaehtoistyön ohjaaja Heli Siltakorpi.

Vappujuhlissa skoolataan keväälle Seurakuntien järjestämät vapputapahtumat kokoavat runsaasti lapsiperheitä nauttimaan simasta, munkeista ja yhdessäolosta.

M

unkkeja, simaa, grillimakkaraa, ilmapalloja, lasten naurua, iloisia ilmeitä, puheensorinaa. Vappu on parhaimmillaan kevään odotuksesta, elämästä ja yhdessäolosta nauttimista. Vappuaattoa voi viettää myös seurakuntien vapputapahtumissa Leppävaarassa, Kauklahdessa, Suvelassa ja Soukassa. Leppävaaran seurakunnan järjestämässä vapputapahtumassa on luvassa edellä mainittujen lisäksi kasvomaalausta, polkupyörien huoltoa, yhteislaulua, paloautoon tutustumista, ongintaa, pomppulinna ja säbätutka. – Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli tuhat henkeä. Tänäkin vuonna olemme varautuneet suureen osallistujamäärään, kertoo Leppävaaran seurakunnan vapaaehtoistyön ohjaaja Heli Siltakorpi. – Vapputapahtuma on aina iloinen kevään juhla, ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Seurakunta näyttää tällaisissa tapahtumissa iloisen puolensa. Leppävaaran seurakunta on järjestänyt vapputapahtumia jo pitkään. Heli Siltakorpi on työskennellyt seurakunnassa vuodesta 1997, ja hän muistaa olleensa pois tapahtumasta vain kaksi kertaa.

Se on aina niin iloinen kevään juhla, jossa ihmiset ovat hyvällä tuulella. Heli Siltakorpi

– Olen usein toiminut monissa vapputehtävissä, kuten onnenpyöräpisteessä. Se on aina tosi suosittu, mutta tällä kertaa sitä ei ole. Haaveilen, että seurakuntaan saataisiin oikein iso onnenpyörä, jota lapset pääsisivät pyörittämään, sanoo Siltakorpi. Kirkon sisä- ja ulkotiloissa olevista toimintapisteistä osa on maksullisia, osa ilmaisia. Esimerkiksi kasvomaalaus maksaa euron, samoin munkki ja kahvi tai mehu. Grillimakkaran saa eurolla myös kasvisversiona. Pihalla olevassa pomppulinnassa saa touhuta ilmaiseksi, samoin kokeilla säbätutkaa. Päivän tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen.

Kirkkosalissa on yhteislaulua ja laululeikkituokioita. Kevätlauluja on luvassa kello 12.30 ja 14. Tuttuja riparilauluja lauletaan punaisesta laulukirjasta kello 13.15. Tapahtuma päätyy hartaushetkeen kirkon pihassa. Vappua juhlitaan myös Espoonlahden seurakunnassa ja Tuomiokirkkoseurakunnassa. Kauklahden kappelilla on vappujuhla, jossa on luvassa perinteistä vappumeininkiä, kuten munkkeja, ilmapalloja, onnenpyörä ja kasvomaalausta. – Järjestämme koko perheen vapputapahtuman, jonka tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tämä on matalan kynnyksen tapahtuma, johon osallistujia tulee kauempaakin, kertoo kappalainen Ari Kunnamo Kauklahden kappelin vapusta. Myös Suvelan kappelilla vietetään vappuaattoa laulujen, runojen, siman, munkkien ja muiden vappujuttujen merkeissä. Tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen. Paula Huhtala

Kaiken wäen wapputapahtuma su 30.4. klo 12 Leppävaaran kirkossa, Veräjäkallionkatu 2. Vapputapahtuma su 30.4. klo 13 Kauklahden kappelissa, Kauppamäki 1. Vappujuhla su 30.4. klo 15 Suvelan kappelissa, Kirstintie 24. Vappuinen pop-messu su 30.4. klo 17 Soukan kappelissa, Soukankuja 3.


10 A

MENOT 27.4. –11.5 . ET 91 x 204 mm

Espoon tuomiokirkko -seurakunta Toimisto: Kirkkokatu 10, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 3800, espoontuomiokirkkoseurakunta@ evl.fi Osoitteet: Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, Kirkkoranta 2 Hilan leirikeskus, Saarentie 50, 02480 Kirkkonummi Hvittorpin leirikeskus, Hvittorpintie 245, 02430 Masala Pitäjäntupa, Kirkonmäentie 2 Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1 Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3 Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1 Kirkonkymppi, Kirkkokatu 10 Laaksolahden kappeli, Ylänkötie 16 Nupurin kappeli, Brobackantie 1-3 Rinnekappeli, Rinnekodintie 6 Suvelan kappeli, Kirstintie 24 Unelman kammari, Kaivomestarinkatu 8 Velskolan leirikeskus, Vääräjärventie 2, 02980 Espoo Viherlaakson kappeli, Viherkalliontie 2

MESSUT ESPOON TUOMIOKIRKOSSA Rukoushetki pe 28.4. klo 18 ”Hyvä Paimen”. Yhteistä psalmilaulua, rukousta, hiljaisuutta. Anita Kyönsaari ja Cantus Mariales -lauluryhmä. Voit tuoda rukoushetkeen esirukouspyynnön. Seuraavan kerran 3.6. Messu su 30.4. klo 10 ”Hän virvoittaa minun sieluni”. Saarna ja liturgia Kirsi Muurimäki, avustava pappi Sami Marte, urkuri Petri Koivusalo, kanttori Sheldon Ylioja. Kirkkoväärtit avustavat. Kirkkokahvit. Messu su 7.5. klo 10. Saarna ja liturgia Alarik Corander, avustava pappi Emriikka Salonen, urkuri Lea Waaraniemi, kanttori Petri Koivusalo. Kirkkokahvit. Pysäkkimessu su 7.5. klo 18 ”Lahjoillasi meitä siunaat”. Pappina Anita Kyönsaari. Musiikki: Laura Airola viulu, Petri Kangas piano, Anna-Liisa Haunio laulu ja urut. Seurakuntalaiset avustavat. Iltatee kuorissa. Haluaisitko tulla mukaan messun valmisteluun? Kysy lisää Tuija- papilta: tuija.kuusinen@evl.fi. Kutsuttuna kirkon työhön -messu ma 8.5. klo 9. Saarna ja liturgia piispa Tapio Luoma, kanttori Petri Koivusalo. Mukana hiippakunnan uudet työntekijät.

MESSUT KAPPELEILLA Kauklahden kappeli Perhemessu su 7.5. klo 12 ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Nurminen, Ylioja. Kirkkokahvit. Messun jälkeen lounas; aikuinen 5 e, lapsi 2 e, perhe 10 e. Lounaan tuotto virolaisen Kosen ystävyysseurakunnan hyväksi. Suvelan kappeli HalleLuja-messu pe 28.4. klo 18. Marte, nuoret juontajat ja nuorten bändi. Messu su 7.5. klo 15. Malvaranta, Waaraniemi. Rukoushetki arkisin klo 12–12.15. Tule hetkeksi hiljentymään.

ENGLANNINKIELINEN JUMALANPALVELUS Sunnuntaisin klo 16.30 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalossa. Pyhäkouluryhmiä eri-ikäisille. Kirkkokahvit. Lisätiedot: www.church.fi.

SURURYHMÄ LAPSENSA MENETTÄNEILLE

AURORAN KAPPELI Yhteisvastuutapahtuma la 29.4. klo 11–14. Brunssi klo 11–14 (aikuiset 8 e, lapset yli 3-v. 4 e). Munkkeja, simaa, arpajaiset, folioilmapallomyynti, kasvomaalausta, Gospel Riders, pomppulinna, paloautot, halikoiria ja partiolaiset paistavat makkaraa. Yhteislauluvartti klo 12 kanttoreiden johdolla, musiikkivartti klo 13, Sirke Mäki, viulu. Kappelilounas ma ja to klo 11–13. Alkuhartaus. Hinta aikuiset 4 e, lapset 0,50-2 e. Auroran kappeli on suljettu 3.–7.5. Lue lisää: www.espoonseurakunnat. fi/web/tuomiokirkkoseurakunta/ auroran-kappeli.

Tule vertaistuen piiriin, etsimään ja löytämään lohtua suruun. Ryhmä alkaa 14.9. Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla. Yhteydenotot: pirkko.nurminen@evl.fi, 040 567 4420 ja anita.kyonsaari@evl.fi, 040 513 0843.

PERHEPYHÄKOULULEIRI Ohjelmaa koko perheelle pyhäkoululeirillä yhdessä ja erikseen 11.– 13.8. Velskolassa ulkoillen, askarrellen, liikkuen ja pyhäkouluhetkien parissa. HAKU LEIRILLE 18.6. mennessä: www.espoonseurakunnat.fi > toiminta>perhe ja parisuhde> perheleirit, retket ja tapahtumat>ilmoittautumislomake. Tied. Outi Wenell: 040 547 4146 tai outi.wenell@evl.fi.

KALAJÄRVEN KAPPELI Naisten café to 27.4. klo 18.30. Sari Enkkelä: ”Uraputkesta hiljaisuuteen”. Kahvit. Israel rukousilta ke 3.5. klo 19. Raamattuilta to 4.5. klo 18.30. Apostolien teot, Seppo Särkiniemi. Kauklahden kappeli Hengellisen kirjallisuuden piiri to 27.4. klo 18. Charles Spurgeon: ”Hengellinen sodankäynti uskovan elämässä”. Ohjaajana TT Janne Nikkinen. Vapputapahtuma Yhteisvastuun hyväksi su 30.4. klo 13–16. Mm. simaa & munkkeja, onnenpyörä ja kasvomaalausta. Äidit kappelilla ke 10.5. klo 18.30.

KUORO KAIKILLE Into laulaa riittää! Stressitön, ikärajaton ja ilman pääsyvaatimuksia! Kuoro kaikille harjoittelee parittomien viikkojen torstaisin (27.4. ja 11.5.) klo 18.30–20 Espoon tuomiokirkossa.

LAPSILLE JA PERHEILLE Perhekerhoissa tutustuu toisiin lapsiperheisiin. Ks. kaikki perhekerhot: www.espoonseurakunnat.fi /toiminta/alle kouluikäiset/perhekerhot/ Tuomiokirkkoseurakunta. Pyhäkoulut koontuvat sunnuntaisin klo 12 Espoon tuomiokirkon srk-talossa ja Kauklahden kappelissa sekä klo 15 Suvelan kappelissa. Viherlaakson kappelilla pyhäkoulu su 7.5. klo 17. Khmerinkielinen pyhäkoulu su 7.5. klo 14 Suvelan kappelissa.

SUVELAN KAPPELI Miesten piiri pe 28.4. klo 12. Keskustelua miehille tärkeistä asioista. Vappuaaton iltapäivä 30.4. klo 15–16. Munkkeja, simaa, yhteislaulua, runoja ja ilmapalloja. Käsityö - ja askartelupiiri ti 2.5. klo 10–12. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Luodaan yhdessä -käsityöpiiri ti 9.5. klo 13. Uusia työtapoja perinteitä kunnioittaen. Äitienpäiväjuhla su 14.5. klo 15. Serenadi äideille, puhe Oiva Hujanen. Kappelin lauluryhmä, runoja, musiikkia.

ELÄKELÄISKERHOT

VIHERLAAKSON KAPPELI Vaeltajan Majatalo su 7.5. klo 17–19.30. Psalttari ja lasten pyhis, iltapala. Olohuoneessa jaetaan ajatuksia elämän käännekohdista, Kari ja Marjo Kovanen alustavat. Rukouspalvelu. Lähetyspiiri ma 8.5. klo 14.

HÄÄILTA – KOHTI ALTTARIA Kirkkohäiden musiikki ja muut kuviot häitään suunnitteleville to 27.4. klo 17.30–18.30 Espoon tuomiokirkossa. Lopuksi hääkakkukahvit Pitäjäntuvalla. Asiantuntijoina papit Tuija Kuusinen ja Pirkko Nurminen sekä kanttorit Petri Koivusalo ja Sheldon Ylioja.

KUMMIN KAA! -LEIRI 27.–28.5. Velskolassa. Vahvistamme kummin ja kummilapsen suhdetta yhteisen puuhailun ja toiminnan kautta. Hinta on 40 e/aikuinen ja 20 e/lapsi, sisältää täysihoidon omilla liinavaatteilla ja kyydeillä. TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET: (30.4. asti) Arja Seppänen 050 465 3180 ja (1.5. alkaen) Kirsi Kanerva 050 511 0165.

KEVÄTILTA MIEHILLE Ma 8.5. klo 18 alkaen One Way Missionin Perjantai-kodin pihalla teltassa Soukassa, os. Espoonlahdentie 27, Espoo. Puhujana Esa-Pek-

ka Mattila, todistajina Vesa Sihvo ja Reijo Hirvinen. Musiikki: Kari Jutila, Risto Heikkilä ja Reijo Hirvinen. Mukana Hannu Kiili ja Aarteenetsijät.

MIESTEN RANTASAUNA -ILTA HVITTORPISSA Ti 6.6. klo 18 rantasauna lämpimänä, klo 19.30 iltapala, jonka jälkeen ohjelmaa ja lopuksi ehtoollinen. ILMOITTAUTUMISET iltapalan (5 e) vuoksi 28.5. mennessä: hanski.kiili@ gmail.com tai p. 0400 361 363.

ILTA MURKKUJEN VANHEMMILLE Aiheena ”Kuohuvat tunteet – nuoren ja omat” ti 9.5. klo 18–20 Espoon tuomiokirkon srk-talossa. Kahvi- ja teetarjoilu. Tied. 040 5474 146 tai outi.wenell@evl.fi.

FARKKUPÄIVÄ UNELMANKAMMARISSA Kaikki farkut max. 3 e kappale! To 11.5. klo 10–17. Tule tekemään huippuedullisia ostoksia ja katsomaan, mitä muuta mukavaa ja tarpeellista löytyykään. Kahvilassa yllätystarjoilua. Kirpputori avoinna ma klo 10–13 ja to klo 10–17 (1.5. ja 25.5. suljettu), os. Kaivomestarinkatu 8.

KEVÄTKIRKKO JA -JUHLA IKÄIHMISILE Kevätkirkko 16.5. klo 12 Espoon tuomiokirkossa, minkä jälkeen iloinen kevätjuhla seurakuntatalolla. Ilmainen bussikuljetus, bussireitti seuraavassa lehdessä. Tiedustelut Anni Vanhanen 050 438 0189.

CROSSROADS Lähetystyön ja monikulttuurisuustyön yhteinen kiitoskonsertti ke 17.5. klo 17.30 Espoon tuomiokirkon srk-talossa. Ohjelmassa mm. kiitosateria, yhteislaulua ja kakkukahvit. Maria Laakso ja Markku Perttilä esittävät akustista, kitara–laulupohjaista musiikkia. Lastenhoito. Vapaa pääsy. ILMOITTAUDU 8.5. MENNESSÄ: helene.taal@evl.fi tai p. (09) 8050 3516.

HILJAISUUDEN RETRIITTI ”Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan” – hiljaisuuden retriitti 19. –21.5. Heinäkallion leirikodissa Kangasalla, kuljetus Kirkkokatu 10:n pihalta. Ohjaajat Pirkko Nurminen ja Eeva Honkanummi. ILMOITTAUTUMINEN 1.5. MENNESSÄ: pirkko. nurminen@evl.fi tai 040 567 4420.

Eläkeläiskerhot kokoontuvat PARITTOMILLA VIIKOILLA: Kauklahden kappelissa ma klo 13, Auroran kappelissa ti klo 13, Viherlaakson kappelissa ke klo 13, Nupurin kappelissa to klo 10.30 sekä Suvelan kappelissa ”Teräskukat” to klo 13. PARILLISILLA VIIKOILLA: Kalajärven kappelissa ma klo 14, Laaksolahden kappelissa ma klo 13, Nupurin kappelissa ”Kohtaamispaikka” ke klo 13, Espoon tuomiokirkon srk-talossa to klo 12.30 sekä Suvelan kappelissa ”Hopeapiiri” to klo 13.

HARMAAT PANTTERIT AUTTAVAT maksutta ja keikkaluonteisesti tuomiokirkkoseurakunnan alueella pienissä kodinhuollollisissa töissä, lastenhoidossa, digiboksi- ja tietokoneasioissa. Ota yhteyttä: hpantterit@ gmail.com tai jätä viesti vastaajaan, 050 434 1069.

VUODEN 2018 VIHKIAJAT ESPOON TUOMIOKIRKOSSA Espoon tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet voivat tiedustella kesä–elokuun 2018 vihkiaikoja Espoon seurakuntien palvelukeskuksesta 2.5. alkaen, p. 09 8050 2601. Ks. tarkemmin www.espoonseurakunnat.fi/ pyhät juhlat/ häät.

KATSO AJANKOHTAISIMMAT TAPAHTUMAT VERKOSTA Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa toimii runsaasti pienryhmiä. Tule mukaan! Ajankohtaisimmat tapahtumat ja ryhmät löydät myös verkosta: www.espoonseurakunnat. fi/web/seurakunnat/tuomiokirkko. Seuraa meitä somessa ja verkossa!

Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi


A

Espoonlahden seurakunta Toimisto: Merivirta 3, puhelinpalvelu klo 9–15, p. 09 8050 6000, espoonlahdenseurakunta@evl.fi Osoitteet: Soukan kappeli, Soukankuja 3 SODE nuorisotila, Soukantie 13 Kaskikappeli, Kaskipiha 5 Mäntykappeli, Mäntytie 27 Iivisniemen seurakuntakoti, Iivisniemenkatu 3 Kerhotilat: Iivisniemenaukio 1, Ruorikuja 1 ja Ankkuritie 5 Da

MESSU SOUKAN KAPPELI Leipämessu pe 28.4. klo 10.30. Kuusanmäki, Puukko. Esirukousmahdollisuus ja messun jälkeen soppalounas. Mukana diakoniatyöntekijöitä. Messu su 30.4. klo 11. J. Lehti, H. Lehti, Lonka. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit Yhteisvastuun hyväksi. Vappuaaton pop-messu su 30.4. klo 17. H. Lehti, J. Lehti, Lonka, Tiro Rohkimaisen bändi. Lastenhoito järjestetty. Iltakaakaot. Messu su 7.5. klo 11. Isoset ja avustajat siunataan työhönsä. Ylisuutari, H. Lehti, Lonka. Lähetyksen kahvipiirin kirkkokahvit. Perhemessu su 7.5. klo 17. H. Lehti, Santaharju, Yli-Jaskari. Iltapala, vapaaehtoinen ruokamaksu. Viikkomessu ke 10.5. klo 14. Reinikainen, Lonka. Messu su 14.5. klo 11. H. Lehti, J. Lehti, Yli-Jaskari. Messun jälkeen seurakuntasalissa äitienpäivälounas. Kohtaamispaikka-messu su 14.5. klo 17. Knuutti, Ojala & bändi. Lapsille pyhäkoulu. Kirkkokahvit.

SEURAKUNTAKIRJASTO Hae luettavaa, kuunneltavaa tai katseltavaa sunnuntaisin Soukan kappelilta sunnuntaimessun jälkeen. Kirjasto on avoinna toukokuun loppuun asti.

RUKOILLAAN Rukoushetki ma, ti, ke ja pe klo 8.50 Merivirta 3, Kivenlahden ostari. Avoin rukouspiiri su messun ja kirkkokahvin jälkeen klo 12.30–13 Soukan kappeli. Israel-rukouspiiri ti 9.5. klo 18.30 Soukan kappeli. Aamuvirkkujen rukoushetki ke klo 6.30–7.30 Soukan kappeli.

RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRIT Kiinnostaako Raamattu? Ma klo

18.30 Merivirta 3 ja Kaskikappeli, ke parill. vkot klo 12 Soukan kappeli, to parill. vkot Miesten raamattupiiri klo 18 Soukan kappeli, iltapala 4 e.

lapsi 6 e. Perhelippu 40 e, sis. 2 aik. ja 2–3 lasta. Tuotto lähetystyölle.

KEVÄTLAULAJAISET Lapsille ja lapsenmielisille – tule laulamaan, leikkimään ja loruilemaan tuttujen sekä uudempien laulujen parissa ma 15.5. ja ti 16.5. klo 18 Soukan kappeli. Mukana päiväkerholaisia.

RAAMATTUA LUIHIN JA YTIMIIN Danielin kirja aiheena to klo 18 Soukan kappelilla, kirkkoherra Jouni Turtiainen. 27.4. Anna heillekin anteeksi! (Dan 9). 11.5. Kun kuolleet herätetään (Dan 10–12).

LUKUPIIRI Milja Kauniston kirjaa Piispansormus käsitellään ti 16.5. klo 18 Kivenlahden kirjastossa, Merenkäynti 3. Tied. Maisa Tervo 050 592 8388.

AIKUISET SINKUT Elämä jättää jäljet aiheena la 29.4. klo 18 Soukan kappeli. Yksin elävien, leskeksi jääneiden tai muuten seuraa kaipaavien ilta. Retki Suomenlinnaan la 27.5. Tarkemmat tiedot lehdessä 11.5.

NUORET Tsekkaa sodesode.fi, @sodesta.

LEIRILLE, MARS!

MAANANTAIKAHVILA

Hyvää ruokaa, kivaa tekemistä ulkona ja sisällä, uusia kavereita. Kesäleirit Velskolan Väentuvassa: 1.–3.-lk. 4.–6.6. sekä 4.–7.-lk. 6.–8.6. Leirien hinta 35 e. Aarre-telttaleiri 19.–22.6. Partaharjulla 2.–8.-lk tytöille ja pojille. Leirin hinta espoonlahtelaisille lapsille ja nuorille 50 e. Etusijalla oman alueen lapset. Majoittuminen teltoissa ja suuri osa toiminnasta on ulkotoimintaa säällä kuin säällä. Lue lisää ja ilmoittaudu kesän leireille viim. 15.5. www.sodesode.fi.

Tule hörppäämään kuppi kahvia! Kahvila maanantaisin klo 13–15 Soukan kappelilla. Samalla voit tehdä käsitöitä, tavata toisia, jakaa kuulumisia tai vaikka keskustella kahden kesken.

KESKIVIIKON TOIVOTUT Yhteislauluilta ke 3.5. klo 18.30 Soukan kappeli. Tule toivomaan tuttuja ja opettelemaan uusia virsikirjan ja sen liiteosien virsiä ja lauluja. Säestäjänä kanttori Timo Lonka. Iltatee.

MUSKARIT JA ILTAPÄIVÄKLUBIT

SOUKAN KEVÄTSARJA Unen ja kaipuun tarinoita, venäläistä laulu- ja pianomusiikkia 1800–1900-luvuilta pe 5.5. klo 19 Soukan kappeli. Terttu Iso-Oja, sopraano ja Kirill Kozlovski, piano. Säveltäjäniminä Glinka, Tšaikovski, Šostakovitš, Rahmaninov. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Kohti kirkon musiikkijuhlia pe 12.5. klo 19 Soukan kappeli. Kirkkokuoro, Laulumieli ja Okra sekä kanttorit Timo Lonka ja Helena Yli-Jaskari. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

Lauletaan, lorutellaan ja liikutaan... Suositut muskarit jatkuvat myös ensi kaudella! Haku muskareihin on 22.5. saakka. Jotain puuhaa lapselle koulun jälkeen? Iltapäiväklubit tarjoavat ohjattua toimintaa välipalan kera esikouluikäisistä kolmasluokkalaisiin. Hakuaika klubeihin on 14.5. saakka. Linkki ilmoittautumislomakkeisiin ja tarkempiin tietoihin verkkosivulla Espoon seurakunnat – Seurakunnat – Espoonlahti.

SIIONINVIRSISEURAT ”Kuin matkamies nyt vaellan, käyn kohden kotiani” SV 253 pe 5.5. klo 18.30 Soukan kappeli, Helena Yli-Jaskari.

LAULUKERHO Venytellään äänijänteitä kanttorin johdolla ja virsien tahdissa ti 9.5. klo 13 Soukan kappeli. Pullakahvit 1,5 e. Kevään päätös ti 23.5.

LEIRIPÄIVÄ Kohtaamispaikka-yhteisön leiripäivä la 20.5. klo 12–20.30 Villa Hvittor-

11

pissa. Sitovat ilmoittautumiset viim. 8.5. inkeri.oinonen@evl.fi, 050 583 6883. Päivän hintaan 15 e/aikuiset, 5 e/lapset (3–14-v.) sis. lounas, päiväkahvi, päivällinen, sauna ja makkarat. Tarvittaessa kimppakyytejä, lähtö klo 11.15 Soukan kappelilta.

lapsille ja nuorille sekä heidän omaishoitajilleen.

JUHLITAAN ÄITEJÄ JA MUMMOJA! Äitienpäivän lounas su 14.5. klo 12–14 Soukan kappeli. Aikuinen 15 e, 3–14-v.

TOIVON TORI Ostamalla teet hyvää! Poikkea kirpputorillemme torstaisin klo 12–18 os. Soukankaari 8 B, 18.5. saakka. Tuotto Petroskoin vammaisille

TULOSSA! Nuku, kuolaa, jokeltele – tyyli on vapaa kun vauvakirkko kutsuu! Pienten kirkkohetki su 21.5. klo 15 Soukan kappeli. Reformaation merkkivuoden messu ja juhla to 23.5. klo 11 Soukan kappeli. Messun jälkeen istutetaan merkkivuoden omenapuu ja vietetään aikaa grillin äärellä, mukana myös partiolaisia.

Menokasvo

Big band -messussa virretkin svengaavat Tapiolan kirkossa 30.4. järjestetään big band -messu. Mitä on luvassa, Tapiola Big Bandin johtaja Esko Heikkinen? Luvassa on reilu vuosi sitten jumalanpalvelukseen säveltämääni musiikkia. Olen myös sovittanut big bandille virret ja messussa käytettävät sävelsarjat.

Saavatko seurakuntalaisetkin laulaa messussa? Seurakuntalaisilla on messussa suuri rooli. He saavat

Taipuvatko virsikirjan virret jazzin maailmaan? Messussa on muutamia uusia virsiä. Jotkut virret olen sovittanut jazzahtaviksi, mutta esimerkiksi Afrikasta peräisin olevassa virressä on afrikkalainen poljento ja irlantilaisesta virrestä löytyy ”irkkumusiikin” sävyjä. Onko Big band -messuja ollut muualla? Se tehtiin Temppeliaukion kirkkoon Kirkko Soikoon -tapahtumaan vuosi sitten. Sen jälkeen olemme vierailleet viidessä pääkaupunkiseudun kirkossa. PAULA HUHTALA Big band -messu su 30.4. klo 10 Tapiolan kirkossa, os. Kirkkopolku 6.

ESKO JÄMSÄ

Liittyykö jazz-henkinen messu April Jazz -tapahtumaan? Pyrkimykseni oli säveltää big band -messuun enimmäkseen universaalia musiikkia. Jazz-poljento on kuitenkin musiikissa vankasti mukana, joten messun esittäminen April Jazz -tapahtumassa on hyvin perusteltua.

laulaa virsiä ja vuorotervehdyksiä big bandin säestyksellä. Esilaulajana toimii Tapiolan seurakunnan kuoroista koottu yhteiskuoro.


12 A

MENOT 27.4. –11.5 . Leppävaaran seurakunta

kirkolla ulkona ja sisällä. Simaa ja munkkeja simasuille, makkaraa naurusuille, pomppulinna, ilmapalloja, ongintaa, säbätutka, paloauto (hälytysvarauksella), kasvomaalausta, musiikkia kaikenikäisille, lopuksi hartaus. 1 e/hupi Yhteisvastuun hyväksi.

Toimisto: Leppäsiipi, Alberganesplanadi 1, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 5000 arkisin klo 9–11, leppavaaranseurakunta@evl.fi, päivystävä vahtimestari ma–su klo 9–18, p. 09 8050 5531. Osoitteet: Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2 Perkkaan kappeli, Upseerinkatu 5 Karakappeli, Karakalliontie 12 Uuttu, Lintukulma 2 KilonRisti, Vanharaide 1 Lasten kappeli Arkki, Leppävaarankatu 7 B, 3. krs Nuortentila Siipi, Alberganesplanadi 1.

LAPSILLE JA PERHEILLE Kaakaopyhäkoulu maanantaisin klo 17–18 partiokolossa, Miekka 2. Sisäänkäynti rakennuksen takapuolelta. Tarjolla kaakaota. Tied. Anni Katajisto, 040 566 0963. Perhekahvila. Tapaa muita perheitä lapsineen klo 9–11.30 maanantaisin Lasten kappeli Arkissa, torstaisin KilonRistissä ja Uutussa sekä perjantaisin Uutussa. Perhekahvilassa voit vaihtaa kuulumisia perheen arjesta, iloista ja suruista. Hartaus ja leikkilauluhetki n. klo 10. Tarjolla kahvia ja pullaa. Ilmoita lapsesi mukaan muskariin. ILMOITTAUTUMINEN syksyn 2017 muskariryhmiin on auki 24.4.–22.5. osoitteessa espoonseurakunnat.fi/ muskarit. Lisätietoja: muskariopettaja Eeva-Maria Nyyssönen, eeva-maria.nyyssonen@evl.fi, 040 559 1489.

MESSUT Leppävaaran kirkko Hengähdä hetki – hiljainen rukoushetki tiistaisin klo 12.30. Perhemessu ja kirkkokahvit su 30.4. klo 11. Koskela, Yletyinen, Noponen. Hyvän Paimenen sunnuntain messussa mukana lapsikuoro Havina. Messu ja kirkkokahvit su 7.5. klo 11. Raiskio, Vallivirta, Pöyri, Noponen. Messussa siunataan tehtäviinsä tulevan kesän ripareiden isoset ja apuohjaajat. Musiikista vastaa nuorten Liekki-bändi Joonas Nurmelan johdolla. Rauhanyhdistyksen iltakirkko su 7.5. klo 16. Liturgi Matti Hyry, saarna Jorma Niinikoski, kanttori Pauliina Hyry. KilonRisti Hiljainen rukousaamu perjantaisin

Olarin seurakunta Toimisto: Olarin kirkko, Olarinluoma 4, p. 09 8050 7000, (puhelinpalvelu klo 9-15) olarinseurakunta@evl.fi Osoitteet: Olarin kirkko, Olarinluoma 4 Matinkappeli, Liisankuja 3 Olarin kappeli, Kuunkehrä 4 Chapple, kauppakeskus Iso Omena

MESSU Olarin kirkko: Messu su 30.4. klo 10. Liturgia ja saarna Sirpa Tolppanen, avustava pappi Kimmo Ansamaa, kanttori Sari Rautio. Messu su 7.5. klo 10. Liturgia ja saarna Kimmo Ansamaa, avustava pappi Jarmo Jussila, kanttori Sari Rautio. Perhekirkko su 7.5. klo 16. Liturgia ja saarna Inari Varimo, perhetyöntekijä Mia Silvola, kanttori Mikko Niinikoski. Perhekirkossa laulamme, leikimme ja rukoilemme. Lopuksi jaetaan kaikille Olarin seurakuntalaisiksi tammi–huhtikuussa 2017 kastetuille lapsille takaisin heidän oma Kastettujen puun oksansa. Kirkon jälkeen tarjolla isommille ruokaa (hinta aikuisilta 3 e) ja pienemmille sosetta. Chapple, Iso Omena: Risteys torstaisin. Etkot klo 18, jolloin tarjolla ruoka pieneen hintaan. Rento messu klo 19. Virsien lisäksi uutta hengellistä musiikkia risteysbändin säestyksellä. Messun jälkeen jatkot klo 21 asti. 4 vuotta täyttäneille on kirkkoparkki messun ajan. To 27.4. ja 4.5. liturgia ja saarna Jussi Koski, to 11.5. Antti Malinen. Matinkappeli: Messu su 30.4. klo 12, Matinkappeli. Liturgia ja saarna Jussi

ARKEOLOGIAA JA RAAMATUNTUTKIMUSTA alk. klo 8.15, ohjattu rukous klo 8.30. Kuukauden 1. perjantaina ehtoollishartaus.

KAIKEN WÄEN WAPPUTAPAHTUMA Vappua juhlimaan koko perheen voimin su 30.4. klo 12–15, Leppävaaran kirkko. Perhemessu klo 11, tämän jälkeen railakasta vapun juhlintaa

Koski, kanttori Sari Rautio. Matinmessu / Colourful Christian Worship Service su 7.5. klo 17. Liturgia ja saarna Sirpa Tolppanen, avustava pappi Mia Wrang, kanttori Sanna Franssila. Messu on kaksikielinen (suomi-englanti), rento ja kodikas monikulttuurinen messu, jossa on paljon rukousta ja lauletaan Colourful Espoo Bandin säestyksellä. Lapsille messukerho. Messun jälkeen Matinkappelin Kevätjuhla, “Grillataan ja chillataan”. Colourful Christian Worship Service is a bilingual (Finnish–English), relaxed and cosy multicultural mass. Program for children. Coffee, fellowship and Spring party with a grill & chill after mass.

KIRKKOKAHVIT Reilun kaupan kirkkokahvit tarjolla messun jälkeen.

HARTAUS KIRKONMENOJEN AIKAAN su 7.5. klo 12 Matinkappeli.

COLOURFUL ESPOO EVENT “HAPPY IN THE WORLD” Koko perheen tapahtuma la 29.4. klo 15–19, Chapple, Iso Omena. Tule kuuntelemaan Ilona Gillin laulua klo 15 ja klo 17, katsomaan Xaris Finland -tanssiryhmän tanssiesitystä ”Ihmeellinen matka” klo 15.30 ja osallistumaan tanssityöpajaan esityksen jälkeen, sekä tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Welcome to Family Event: Ilona Gill singing at 15 and at 17, enjoy at 15.30 a dance performance “Wonderful Journey” by dance group Xaris Finland and participate in a dance workshop after the performance.

Mitä maan kätköistä paljastuu? Makupaloja väitöskirjatutkimuksesta ke 10.5. klo 18.30, Leppävaaran kirkko. Pastori ja teologian tohtori Merja Alanne kertoo tutkimuksestaan, joka käsittelee Raamatussa mainitun Danin kaupungin historiaa arkeologian ja raamatuntutkimuksen näkökulmista. Tule kuulemaan ja keskustelemaan tieteestä ja tutki-

muksesta. Tarjolla tohtorikahvit. Tied. Merja Alanne 050 347 2547.

SIIONINVIRSISEURAT Anna Siionin virsien, Sanan ja ystävien seuran hoitaa sisimpääsi. Seurat ma 8.5. klo 18.30 Leppävaaran kirkossa. Kevään viimeisten seurojen isäntänä Anssi Siukosaari, puhujina Antti Rusama ja Leena Väyrynen-Si. Kahvi/tee klo 18.30 alkaen, seurat klo 19.

RUKOUSVIIKKO 24/7 Kutsu rukoukseen! Rukousviikko alkaa 30.4. klo 13 ja päättyy 7.5. klo 11. Rukoilemme kotona seurakuntamme, maamme ja muiden tärkeiden ja ajankohtaisten asioiden puolesta. Rukousajan voit varata Google-kalenterista. Ohjeet varauksen tekoon: Hilkka Stigell, 040 718 2302, hilsti@hotmail.com.

NAISTEN SAUNAILTA Naisten kesäsaunat lämpiävät maanantaisin 5.6.,19.6. ja 14.8. klo 18–21 Hvittorpin leirikeskuksen rantasaunassa ja leirikeskuksessa, Hvittorpintie 245, Masala. Nautimme lämpöisestä saunasta, virkistävästä vedestä, iltapalasta, yhteisestä hiljentymisestä sekä keskustelusta ja mukavasta yhdessäolosta. Lähde mukaan ja ota ystäväsikin! Lisätietoja ja ilmoittautuminen 19.5. mennessä: Eliisa Lassila, 040 715 9250 (myös tekstiviesti).

LÄHETYSYHDISTYS KYLVÄJÄN KESÄJUHLILLE? Haluaisitko lähteä Lähetysyhdistys Kylväjän kesäjuhlille Raaheen 16.– 18.6. joko osaksi aikaa tai koko

RETKI KOULUIKÄISILLE TYTÖILLE JA ÄIDEILLE

viikonlopuksi? Suunnitellaan reissua yhdessä! Ota yhteyttä Juha-Pekkaan, 040-531 1055 tai juha-pekka.rissanen@evl.fi.

VAPAAEHTOISTYÖ Etsitkö paikkaasi seurakunnassa? Kiinnostaako esim. aikuisten tai lasten kerhojen ohjaaminen, leivonta, musiikki, valokuvaus tai messuavustajan tehtävät? Vapaaehtoisena voit olla mukana toteuttamassa ja ideoimassa seurakunnan toimintaa ja tapahtumia. Ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään yhdessä, missä juuri Sinun lahjasi pääsisivät oikeuksiinsa. Tied. vapaaehtoistyön ohjaaja Heli Siltakorpi, 040 537 6876, heli.siltakorpi@evl.fi. vapaaehtoistyo.fi.

PIENRYHMÄTOIMINTA Heprealaiset tanssit to 27.4. ja 4.5. klo 18, Perkkaan kappeli. Tule pyörähtelemään herkkien ja vauhdikkaiden heprealaisten sävelten tahdissa. Kokoonnumme joka viikko. Ohjaajana Joel Yliluoma. Maksu 3 e/kerta. Tied. Marja-Terttu Dubrovin, mtdubrovin@gmail.com, 050 368 0863. Leppävaaran seurakunnassa toimii noin parikymmentä aikuisten pienryhmää. TUTUSTU ja tule mukaan: espoonseurakunnat.fi/ letoiminta Katso tapahtumien tarkemmat tiedot verkon tapahtumakalenterista: espoonseurakunnat.fi/lekalenteri Seuraa meitä somessa ja verkossa! facebook.com/leppavaaranseurakunta espoonseurakunnat.fi/leppavaara nuortensiipi.fi @nuortensiipi

Retki

Kesämieltä etsimässä helatorstaina 25.5. klo 14–20 Hvittorpissa. Ohjelmassa pientä viherpeukalointia, kesäpuuhaa ulkosalla, saunomista ja iltahartaus. Päiväkahvi ja päivällinen. Hinta 10 e/henkilö, perhelippu 25 e (3–4 henkeä). Mukana nuorisotyönohjaaja Anne Sarasmaa ja pastori Marjo Parttimaa. LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUMINEN sähköpostilla marjo. parttimaa@evl.fi; 050 409 4047.

CHAPPLE WEDNESDAY Laulaja-näyttelijä Vallu Lukka konsertoi ke 3.5. klo 18. Vallu on tuttu Svenska Teaternin Mamma Mia -musikaalin pääosasta. Salaatti-iltapala 1 e. Lapsille leikkihuone, jossa leikittäjä.

NAISTEN SAUNARETKI Naisten saunailta Hvittorpissa to 4.5. klo 18. Iltapala 3 e. Matkat kimppakyydein. Lähtö Matinkappelilta klo 17.30. Kotimatkalle lähdetään klo 21. ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT Anneli Virolainen, 0400 205 445

viimeistään kolme päivää ennen saunareissua.

PERHERETKI REHNDAHLIIN JA HILAAN Ma 29.5. klo 9.30–14.30. Tutustumme eläinpihan eläimiin ja ruokailemme Hilan kurssikeskuksessa. Hinta aikuiselta 12 e, 3–14 -vuotiaalta 8 e ja alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Etusija Olarin seurakunnan alueella asuvilla perheillä. TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET 8.5. mennessä: p. 040 503 7622 tai paula.bruce-haatainen(at)evl.fi.

PIKKU PÄKÄN KIRKKOMUSKARI Lasten oma kirkkohetki, jossa seikkaillaan Pikku Päkä -lampaan kanssa. Klo 9.30–10: Olarin kappelilla 11.5., Olarin kirkolla 12.5. ja Matinkappelilla 15.5. LISÄTIEDOT Mia Silvola 050 576 4891.

KAIKKEA LEIKKI-IKÄISELLE -KIRPPUTORI Osta ja myy lastenvaatteita, -tarvikkeita ja leluja. La 13.5. klo 10–15, Chapple, Iso Omena. Myyntipaikan hinta 10 e (omalla pöydällä 5 e) lahjoitetaan Tarton perhekeskusprojektiin. LISÄTIEDOT ja ilmoittautumiset: tarja.jokela-liias@evl.fi. Puffetista voi ostaa herkkuja ja juotavaa.

KESÄN LEIRIT KOULULAISILLE HILASSA Puuhis1 1–4-luokkalaisille, hinta 35 e.

7.-9.6. Puuhis2 1-4-luokkalaisille, hinta 35 e. 9.–12.6. Megis 5–7-luokkalaisille, hinta 45 e. Ilmoittautuminen 21.4.–15.5.: www.niittykappeli.net. LISÄTIEDOT Anne Sarasmaa: anne. sarasmaa@evl.fi, 040 5514426.

RYHMIÄ AIKUISILLE Yhteislauluja Olarin kirkolla, kerhosiiven monitoimisalissa ti klo 18–19. LISÄTIETOJA Minna Halmetoja, minna.halmetoja@kolumbus.fi, 040 488 7157. Virsistä voimaa to 27.4.ja 11.5. klo 14, Matinkappeli Lukupiiri 11.5. klo 18–20 Matinkappelilla. Kirjana Saara Kinnunen: Isän kaipuu. LISÄTIETOJA Liisa Riikola 040 560 2247. Sanan ympärillä -ryhmä ti klo 12.30–14 Matinkappeli. Hiljaisen rukouksen tunti ke klo 10.30–11.30 Matinkappeli.

Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi


2× menovinkki

Vappuaaton etkot Aurorassa Lauantaina 29.4. klo 11 Auroran kappelilla ollaan hyvää tekevissä vapputunnelmissa. Brunssin lisäksi myynnissä on munkkeja, simaa, folioilmapalloja ja arpoja. Paikalla on paloautoja, pomppulinna ja halikoiria. Kanttorit laulattavat yhteislauluja. Yhteisvastuutapahtuma la 29.4. klo 11–14 Auroran kappelilla, Heiniemenpolku 1.

Chillaa ja grillaa Matinkappelilla Sunnuntaina 7.5. klo 17 on monikulttuurinen messu Matinkappelilla. Kielinä ovat suomi ja englanti. Lauluja säestää Colourful Espoo Band. Messun jälkeen kevätjuhlassa chillataan ja grillataan. Lapsille omaa ohjelmaa. Matinmessu - Colourful Christian Worship Service su 7.5. klo 17 Matinkappelissa, Liisankuja 3.

Kauniaisten suomalainen seurakunta Kirkkoherranvirasto: Kavallintie 3, avoinna ma–ke klo 10–14, to klo 10–16 ja pe klo 10-14 palvelu puhelimitse 09 512 3710, kauniaisten.suom.srk@evl.fi Osoitteet: Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Sebastos, Kauniaistentie 11

MESSUT Su 30.4. klo 10 Kauniaisten kirkossa, Huoponen, Tuomi ja Palolahti. Musiikkiopisto Avonian sellistit, Martti Laivuoren johdolla. Kirkkokahvit. Su 7.5. klo 10 Kauniaisten kirkossa, Tuomi, Mäkinen ja Palolahti. Kirkkokahvit.

PERHEKERHO JA PERHEPUISTO To 27.4. klo 10 Sebastoksessa ja to 4.5. klo 10 kirkon puistossa grillataan. Perhepuisto: to 11.5., 18.5. ja 1.6. klo 10–12 kirkon leikkipuistossa, grillataan (omat grillattavat mukaan).

KESKUSTELEVAT NAISET ”Parantava luonto” to 27.4. klo 14 takkahuoneessa.

HYVÄN TUULEN YSTÄVÄKERHO ”Toiverunoja ja kevätlauluja” ti 2.5. klo 13 yläsalissa.

A

Tapiolan seurakunta Toimisto: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 4000, tapiolanseurakunta@evl.fi Osoitteet: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6 Otaniemen kappeli, Jämeräntaival 8 Mankkaan seurakuntakoti, Mankkaantie 2–4 B.

Keskipäivän rukous joka arkipäivä klo 12 Tapiolan kirkossa. Aamurukous joka ti klo 8 Kirvuntie C18, Laajalahti.

ALAKOULULAISTEN LEIRIT Tyttöjen ja poikien kesäleirit Ilm. ja tied. www.paheksuvakirahvi.fi.

RUKOUSTA JA RAAMATUN LUKUA

VIRSIMARATON

Kuvia kaukaa ke 3.5. Tapiolan kirkko. Vieraana Aarne Laasonen. Kahvi Keskipäivän rukouksen jälkeen. Ohjelma klo 13.

Yhteislauluillassa lauletaan virsikirjan uusia virsiä su 7.5. klo 18 Tapiolan kirkossa.

IKÄIHMISTEN KEVÄTKIRKKO

Tiedänkö, kuka minä olen? Ke 17.5. klo 19, Tapiolan kirkko. Raamattuopetus pastori Pekka Kiviranta. Iltatee alk. 18.30. Rukouksen huone kirkon aukioloaikoina pe–ke 12.–17.5. Kirkkopolku 4.

ke 10.5. klo 13 Tapiolan kirkko. Rusama, Hero, Forsberg. Kuoro kaikille ja muusikko Enne Purovaara. Kirkkokahvit. Kirkkokahvit seurakuntasalissa ja kirkon käytävällä.

URKUKONSERTTI Amerikkalainen urkuprofessori David Pickerton konsertoi pe 5.5. klo 18 Tapiolan kirkko. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e Yhteisvastuulle.

Retkipäivä Hvittorpissa to 1.6. Musiikkia, kevyttä liikuntaa, keskustelua ja hyvää ruokaa ja päätösmessu. Lähtö Tapiola Gardenin edestä klo 10, paluu Tapiolaan n klo 15.30. Hinta 15 e sis. ohjelman, ateriat ja

LOVSÅNG OCH BÖN

ANDAKT OCH UNGDOMSKVÄLL

Itä-Helsinkiin: Laajasalon kirkko, Vuosaaren Merimieskirkko ja Puotilan kappeli. Lounas Puotilan kartanossa. Ti 16.5. lähtö klo 9 Varubodenin pysäkiltä, paluu Kauniaisiin klo 16. Hinta 25 e (matkat +lounas). Ilm. 4.5. menn. p. 09 512 3710. Tied. Pirjo Luoma.

Familjelyktan i Sebastos kl. 9.30. Diakonimottagning och brödutdelning kl. 9.30–11. Glad idag – tvåspråkig mentalvårdsgrupp i Sebastos kl. 15. Damkören Grazia i övre brasrummet kl. 18.

GRANKULLA KYRKA SÖ 30.4 Högmässa kl. 12. SÖ 7.5 Högmässa kl. 12.

Tule mukaan toimintaan. KVR-kokous ke 17.5. klo 18–20 Tapiolan kirkolla.

LESKET JA OMAISHOITAJAT

TISDAG 2.5

Ma 8.5. klo 12.45 hartaus ja klo 13-15 kahvila Sebastoksessa.

KANSAINVÄLISEN VASTUUN RYHMÄ

Espoon Työväenopiston lausuntaryhmä Kaiku esittää runokoosteen ”Ennen tuulta” pe 5.5 klo 18 Tapiolan kirkon Pylvässalissa. Vapaa pääsy.

KOLMEN KIRKON KIERROS

VARTIN HARTAUS JA MAANANTAIKAHVILA

SANAN JA RUKOUKSEN ILTA

RUNOILTA

Ma 8.5. klo 18.30 Sebastoksessa.

Kansliet: Kavallvägen 3, öppet vardagar kl. 10–14, torsdag kl. 10–16, tfn 09 512 3722, grankulla.sv.fors@evl.fi Adresserna: Grankulla kyrka, Kavallvägen 3 Sebastos, Grankullavägen 11

TAPIOLAN KIRKOLLA KOHDATAAN

KESKIVIIKKOKERHO

TO 27.4 och 4.5 i övre brasrummet kl. 10.

Grankulla svenska församling

Ilmoita lapsesi muskariin 24.4.–22.5. www.espoonseurakunnat.fi/muskarit. Muskarit ovat 0–7-vuotiaille. Tarjolla on vauvamuskari, sisarusmuskari, kanteleryhmiä ja muskarikuoro. Tied. verkkosivuilta tai liisa. soinio@evl.fi, 040 539 4049.

Lapsille ja perheille pe 28.4. klo 9–11.30, Tapiolan kirkko. Askartelua, peuhupaikka, ilmapalloja, kasvomaalaus, kampaamo, selfie-kuvaamo. Klo 10 lintuaiheinen muskarikirkko, jonka jälkeen kirkkomehut. Toimintapisteet klo 11.30 asti.

Jazz-messu vappuaattona su 30.4. klo 10 Tapiolan kirkko. Tiihonen, Hero, Malkamäki. Tapiola Big Band ja Tapiolan seurakunnan kamarikuoro, Kuukaudeksi kuoroon -ryhmä, Laetificus sekä Gospelmamat toteuttavat musiikin yhteistyössä April jazzien kanssa. Kirkkokahvit. Viikkomessu ke 3.5. klo 8 Tapiolan kirkko. Hero, Malkamäki. Pysähtyminen rukouksen ja ehtoollispöydän äärellä. Aamupuuro ja -kahvi. Vapaaehtoisten kiitosmessu su 7.5. klo 10 Tapiolan kirkko. Ristimäki, Salmensaari, Jurmu. Musiikki Nuorten bändi ja Tuomas Merilahti. Vapaaehtoiset siunataan tehtäviinsä. Messun jälkeen vapaaehtoistyön juhla, jossa muistetaan seurakuntaa pitkään palvelleita seurakuntalaisia. Anglikaaninen messu englanninkielellä su 7.5. klo 12.30 Tapiolan kirkko. Viikkomessu ke 10.5. klo 8 Tapiolan kirkko. Salmensaari, Jurmu. Aamupuuro ja -kahvi. Pyhäkoulu su klo 10 messun aikana Tapiolan kirkossa. Mukaan lapset, vanhemmat, isovanhemmat ja kummit. Alle 4-v. aikuisen kanssa.

3–6 v. ohjattua leikkipuistotoimintaa 5.–16.6. kirkon puistossa klo 9.30– 12.30 (20 e). Ilm. 5.5. menn. Päiväkerhoon ilm. 30.4. menn. kotisivuilla ilm. lomake. Seikkailuleiri 1.–6. lk Nuorisokeskus Anjalassa 5.–7.6. Hinta 80 e. Ilm. 30.4. menn. Kesäretki lastenkylään Vivamoon ti 13.6. Ks. www.kauniaistenseurakunta.fi. Ilm. 24.5. menn. Ilmoittautumiset p. 09 512 3710.

SYKSYKSI MUSKARIIN

VAPPUJUHLA

MESSUT

KESÄKERHO, PÄIVÄKERHO, KESÄLEIRI JA -RETKI

bussikuljetuksen. Ilm. viim. ke 10.5. p. 040 531 1011. Etusija tapiolalaisilla.

KYRKOSYFÖRENINGEN ON 3.5 och 10.5 i övre brasrummet kl. 13.30.

FR 5.5 i kyrkan kl.17.30 och i Klubb 97 kl. 18.

TISDAG 9.5 Familjelyktan i Sebastos kl. 9.30. Diakonimottagning och brödutdelning kl. 9.30–11. Pensionärskören i nedre salen kl. 13. Tisdagsträffen i övre salen kl. 13.30. Glad idag – tvåspråkig mentalvårdsgrupp i Sebastos kl. 15. Under ytan. Grupp för ungdomar i Klubb 97 kl. 16. Damkören Grazia i övre brasrummet kl. 18.

Käsityöpiiri ma klo 10–14. Lukupiiri joka ti klo 13. Piirissä luetaan ääneen kirjaa ja keskustellaan luetusta. Ohj. Riitta Linnapuomi. Äiti Teresa -piiri ti klo 13. Piirissä kudotaan peittoja. Tied. Katja Karvinen, 040 593 7386. Mieli maasta ke klo 18 vertaistukiryhmä masennuksesta kärsiville. Tied. Lulu Sandberg p. 040 757 3228. Lähetysraamattupiiri ke 3.5. klo 18. Heprealaiskirjeen äärellä, Janne Sironen. Kohtaamispaikka joka to klo 12.30. Kaikille avoin vapaamuotoinen keskusteluryhmä. Kahvitarjoilu. Ikämiespiiri joka to klo 14 ikään katsomatta. Alustuksia eri aiheista. AA-kerho joka ma, ke ja pe klo 19. Yritämme yhdessä ratkaista ongelmamme ja tervehtyä alkoholismista. Ke on avokokous, johon voi tulla kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut.

KIRKON LOUNAS Tapiolan kirkon lounas joka ti klo 12.15. Ruokalippuja myydään klo 11.30–12 ja 12.15–12.30. Hinta 4 e, 3–14-v. 2 e, alle 3-v. Ilmaiseksi.

Esbo svenska församling Kansli: Kyrktian, Kyrkogatan 10, öppet vardagar kl. 9 –15, tfn 09 8050 3000, esbosvenskaforsamling@evl.fi

HÖGMÄSSOR Sö. 30.4. Esbo domkyrka kl. 12.15. von Martens, Malmgren. Kyrkkaffe i Sockenstugan. Sö. 7.5. Esbo domkyrka kl. 12.15. Kanckos, Kronlund. Välsignelse av hjälpledare. Kyrkkaffe i Sockenstugan. Olars kyrka, svenska sidan, kl. 10.30 gudstjänst med små och stora. Ertman, Wikman. Dagklubbens vårkyrka. Kyrkkaffe/saft.

KVÄLLSMÄSSA Södrik kapell ti 9.5 kl. 18. von Martens, Bengts. Kyrkkaffe.

SAMTALSGRUPPEN ”KRISTEN TRO I VARDAGEN” Folkhälsanhuset, Vindgränden 6, to. 4.5 kl. 10.30, Jäntti.

GRÖNDALSAFTON Gröndals kapell må. 8.5 kl. 18, Ertman.

FÖRSAMLINGSLUNCH Olars kyrka, svenska sidan, varje ti kl. 12–14. Pris 5 €.

ÖPPEN MOTTAGNING Kyrktian, Kyrkog. 10, varje helgfri må. och to. kl. 10–12. Diakoniarbetare på plats, man kan komma in i olika ärenden, beställa längre tid till själavård, för utredning av ekonomiska bekymmer m.m. OBS! Ingen mottagning må. 1.5.

13


14 a

kirkoissa soi 27.4.–11.5.

TO 27.4. Lastenlaulut ja tarinat klo 18 Laaksolahden kappelissa sekä pe 28.4. klo 10 Kauklahden kappelissa. Lauluja, leikkejä ja tarinoita Suomesta 100 vuoden ajalta, piipahdus Lutherin vuosisadalla ja ihanien pyhäkoululaulujen potpuri. Musisoimassa ja tarinoimassa Heli Vapaakallio, Sallamarianne Markkanen ja Tero Pajunen. Vapaa pääsy. Vapaaehtoinen kolehti tapahtuman tukemiseksi.

PE 28.4. Sävelten uudet tuulet -viulukonsertti klo 18, Leppävaaran kirkko. Venla Saavalainen esittää C-tutkinto-ohjelmaansa: Mozart, Wieniavski, Piazzolla. Pianistina Tuuli Takkala. Vapaa pääsy.

LA 29.4. Pianomusiikkia nelikätisesti klo 16 Kauklahden kappelissa. Iivari Aalto & Emilia Aho, piano. Ohjelmassa mm. Ravel, Mendelssohn, Poulenc ja S. Barber. Vapaa pääsy.

sinkielisten laulu- ja oopperaryhmien tulkitsemana. Vapaa pääsy.

KE 10.5. Furorna-eläkeläiskuoron konsertti klo 19 Kauklahden kappelissa. Vapaa pääsy.

TO 11.5. Kevätlauluja-yhteislaulutilaisuus klo 18, Uuttu. Lauletaan kevätillassa vanhoja, tuttuja yhteislauluja kanttori Pauliina Hyryn ja aluepappi Timo Salon johdolla. Teetä ja rupattelua illan päätteeksi. Harri Saksala & Mikko Helenius: ”Elämä on väkevää!” klo 18.30 Laaksolahden kappelissa. Laulu & laulun tarina – musiikista ja laulusta keskusteleva konserttisarja tarjoaa yleisölle ja artistille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksiaan illan teemasta ja jakaa musiikin synnyttämiä tuntoja. Kahvit klo 18. Vapaa pääsy.

Parisuhde solmussa tai muita ongelmia perheessä? Tukea on saatavissa sekä Espoon seurakuntien perhetyöstä että perheasiain neuvottelukeskuksesta.

SU 30.4. Jazz-messu vappuaattona klo 10 Tapiolan kirkko. Tapiola Big Band & Tapiolan seurakunnan kamarikuoro, Kuukaudeksi kuoroon -ryhmä, Laetificus ja Gospelmamat toteuttavat yhteistyössä April jazzien kanssa päämessun musiikin jazz-tyyliin.

Tukea perheille ja pareille

TI 2.5. Kauniaisten kirkkokuoron Pärnun-matkan kevätkonsertti ”Kaikki aarteet” klo 19 Kauniaisten kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e kuoron Pärnun matkan tukemiseen.

11.5.

KE 3.5. Häivähdys pyhää -konserttisarjassa Espoon musiikkiopiston taitaja Peppi Hokynar, kitara, klo 12 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Vapaa pääsy. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Yhteisvastuun hyväksi. Chapple Wednesday klo 18 Chapple, Iso Omena. Laulaja-näyttelijä Vallu Lukka konsertoi. Vallu on tuttu Svenska Teaternin Mamma Mia -musikaalin pääosasta. Salaatti-iltapala 1 e. Lapsille leikkihuone, jossa leikittäjä.

PE 5.5. Amerikkalainen urkuprofessori David Pickerton konsertoi klo 18 Tapiolan kirkko. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e Yhteisvastuulle. Unen ja kaipuun tarinoita, venäläistä laulu- ja pianomusiikkia 1800–1900-luvuilta klo 19 Soukan kappeli. Terttu Iso-Oja, sopraano ja Kirill Kozlovski, piano. Säveltäjäniminä Glinka, Tšaikovski, Šostakovitš, Rahmaninov. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Konsertti klo 19 Kauniaisten kirkossa, Hanna-Kaisa Nyrönen, sopraano; Asta Onnila, piano. Vapaa pääsy.

SU 7.5. Laulamme virsikirjan uusia virsiä Virsimaratonissa klo 18 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Vapaa pääsy.

MA 8.5. Keväisiä tuulahduksia laulu- ja oopperamaailmasta klo 19 Kauklahden kappelissa. Espoon ruot-

Apua & tukea

Harri Saksala esiintyy Mikko Heleniuksen kanssa Laaksolahden kappelilla Laulu & laulun tarina -konserttisarjassa.

PE 12.5. Kohti kirkon musiikkijuhlia klo 19 Soukan kappeli. Kirkkokuoro, Laulumieli ja Okra sekä kanttorit Timo Lonka ja Helena Yli-Jaskari. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

MA 15.5. Kauniaisten musiikkiopiston jousiorkesterien kevätkonsertti klo 18 Kauniaisten kirkossa, joht. Hilkka Norjanen.

TO 18.5. Granipäivän konsertti klo 19.30 Kauniaisten kirkossa. Johanna Iivanainen, laulu & Mikko Iivanainen, kitara. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

TI 23.5. Häämusiikki-ilta klo 19, Leppävaaran kirkko. Ainoa oikea häämarssi? Kanttorit Outi Noponen, Pauliina Hyry ja Kullervo Latvanen esittävät makupaloja perinteisistä ja uudemmistakin häämarsseista ja -lauluista. Tule valitsemaan omasi tai vain kuuntelemaan ja fiilistelemään! Kahvitarjoilun aikana voi keskustella kanttorien ja pappien kanssa kaikesta kirkkohäihin liittyvästä. Tilaisuuteen kutsutaan erityisesti tulevan kesän hääpareja.

ESPOON PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS Ammatillista keskusteluapua parisuhteen, perheen ja henkilökohtaisen elämän kipukohdissa. Yhteydenotot ma, ti, to ja pe klo 9–11 p. 09 8050 2420. KAUNIAISTEN SEURAKUNTIEN PERHENEUVONTA Perheneuvoja Maritta Kirilä ark. klo 8–16 p. 050 301 7018. Keskusteluapua parisuhteen, perheen tai yksinelävän ongelmiin. ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Perhetyön puhelinpäivystys. Keskusteluapua pari- ja perhesuhteisiin liittyen arkisin klo 8–15, P. 050 465 3180 tai tekstiviestillä samaan numeroon tai 040 547 4146 (voi myös jättää yhteydenottopyynnön vastaajaan). Keskusteluapua pari- ja perhesuhteisiin. ”Ettei huoli kasva ongelmaksi” Matalan kynnyksen Silta-keskustelut sekä ongelmallisen tilanteen Kriisi-keskustelut tilanteen helpottamiseksi ja avun piiriin pääsemiseksi. Ajanvaraus perhetyönohjaajilta 040 5474 146 tai 050 465 3180 tai outi. wenell@evl.fi tai arja.seppanen@ evl.fi Solmuja parisuhteessa? Ohjausta toistuviin ristiriitoihin ja parisuhteen solmuihin tarjolla kriisissä oleville tai eroa harkitseville pareille. Solmuneuvonnassa tavataan 8–10 kertaa. Hinta 100 e/pari sis. kurssimateriaalin, ”Solmuja parisuhteessa” -kirjat sekä ohjauksen. Mahdollista anoa maksuvapautusta. Tied: outi. wenell@evl.fi, 040 5474 146 tai arja. seppanen@evl.fi, 050 465 3180. TAPIOLAN SEURAKUNTA Keskusteluapua, rohkaisua tai eväitä parisuhteen tai vanhemmuuden kysymyksissä. Soita perhetyöntekijä, psykoterapeutti Maire Hellas, 040 565 8300 tai perhetyöntekijä, sielunhoitoterapeutti Kristiina Larjava, 050 358 1064. ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Perhetyönohjaaja Johanna Korpela, johanna.korpela@evl.fi, 050 511 0504. LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Parisuhteen ja vanhemmuuden

kysymyksissä: Sari Aroheikki, 040 539 7191, sari.aroheikki@evl.fi

Sururyhmät Sururyhmä lapsensa menettäneille. Tule vertaistuen piiriin, etsimään ja löytämään lohtua suruun. Ryhmä alkaa 14.9.2017 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla. Yhteydenotot: pirkko.nurminen@evl.fi, 040 567 4420 ja anita@kyonsaari@evl.fi, 040 513 0843.

Mielenterveyttä ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Torstaipiiri mielenterveyskuntoutujille to 4.5. klo 15 Suvelan kappelissa. Tiedustelut Anni Vanhanen, 050 438 0189. KAUNIAISTEN SEURAKUNNAT Ilon ryhmä – ti 2.5. ja 9.5. klo 15 mielenterveysryhmä Sebastoksessa, Kauniaistentie 11. Yhteistyössä kaupungin ja ruotsalaisen srk:n kanssa. LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Mukavaa tekemistä ryhmässä. Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry ja Leppävaaran seurakunta järjestävät ryhmätoimintaa joka toinen maanantai klo 15–17 Leppävaarassa Raitin Pysäkillä (Konstaapelinkatu 1). Ryhmän ohjelmassa on tutustumista ja mukavaa tekemistä Leppävaaran alueella. Tuletko mukaan? Kokoontumispäivät: 8.5., 22.5., 5.6., 19.6. Ilmoittaudu mukaan tai tiedustele lisää: toiminnanohjaaja Tiina Pajula, EMY ry, 050 310 7987, tiina.pajula@ emy.fi tai diakoni Harriet Lohikari, 040 531 1057, harriet.lohikari@evl.fi.

Omaishoitajille ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Vertaistukiryhmä muistihäiriöisille ja heidän omaisilleen yhteistyössä SPR:n vapaaehtoisten kanssa pe klo 10–12.30 Soukan kappeli, parilliset viikot. Lounas ja kahvit 5 e. Tied. ohjaaja diakoniatyöntekijä Pirjo Hagmark, 040 547 1848 tai vertaisohjaaja Riitta Kettunen, 045 609 4250. TAPIOLAN SEURAKUNTA Retkipäivä leskille ja omaishoitajille Hvittorpissa to 1.6. Ohjelmassa

musiikkia, kevyttä liikuntaa, keskustelua ja hyvää ruokaa. Päätösmessu. Lähtö Tapiola Gardenin edestä klo 10, paluu Tapiolaan n klo 15.30. Retken hinta 15 e sis. ohjelman, ateriat ja bussikuljetuksen. Ilm. viim. ke 10.5. p. 040 531 1011. Etusija tapiolalaisilla.

Diakonialounaat ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Kappelilounas ma ja to klo 11–13 Auroran kappeli, os. Heiniemenpolku 1. Ateria: aikuiset 4,5 e, lapset 3–10-vuotiaat 2 e, alle 3-v. 0,50 e. Kappelilounas ti klo 11–12.30 Kauklahden kappeli, os. Kauppamäki 1. Alkuhartaus, ateria 4 e. Kappelilounas ti klo 12–13 Suvelan kappeli, os. Kirstintie 24. Alkuhartaus, ateria 3 e. Kappelilounas ti klo 12-13 Viherlaakson kappeli, os. Viherkalliontie 2. Alkuhartaus, ateria: aikuiset 4 e, 3-10 v. 2 e, alla 3- v.0,50 e. ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Diakonialounas ma, ti ja to klo 11 Soukan kappeli, Soukankuja 3. Lipunmyynti 10.30–11.30. Hinta 3 e/ aikuinen, 1 e/3–14-v. Elintarvikejakelu ma, ti, ke ja pe klo 9 os. Merivirta 3. Vuoronumeroiden jako klo 8.40. LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Diakonialounas joka ti ja to klo 11.30 Leppävaaran kirkolla. Hinta 3 e. Tilaisuus alkaa hartaudella. OLARIN SEURAKUNTA Diakonialounas on tarkoitettu kaikille, joilla on taloudellisia vaikeuksia, tai jotka kaipaavat seuraa. Diakonialounas järjestetään syys– toukokuun ajan. Hinta 2,50 e. Lounailla diakoniatyöntekijä tavattavissa. Keskiviikkoisin klo 11.30–12.30. Olarin kappelilla, Kuunkehrä 4; Tiistaisin klo 13–14 Matinkappelilla, Liisankuja 3. Lounaiden lipunmyynti alkaa Olarin kappelilla klo 11.15 ja päättyy klo 12 ja Matinkappelilla klo 12.45 ja päättyy 13.30. TAPIOLAN SEURAKUNTA Tapiolan kirkon lounas joka ti Kirkkopolku 6. Ruokalippuja myydään klo 11.30–12 ja 12.15–12.30. Hinta 4 e, 3–14-v. 2 e, alle 3-v. Ilmaiseksi.


ELÄMÄNKAARI

Kastetut Olga Eloisa Autio, Vanessa Elli Amanda Bergholm, Leia Mimosa Hoppi, Onni Julius Aleksander Hulkkonen, Edda Isa Astrid Jokitöyrä, Jaakko Anselmi Mäkitaipale, Mateo Noah Gabriel Sarkola, Noona Nanette Sirviö, Leevi Elias Suomalainen, Daniela Alexandra Tall, Ellen Aurora Toivanen, Aaro Sebastian Törrö, Venla Aleksandra Uimonen, Unto Tapio Viitanen, Erin Isabel Yli-Ristaniemi. Avioliittoon aikovat Jaakko Sakari Kiviranta ja Terhi Tuulikki Rantanen, Tommi Petteri Niskanen ja Tuuli Inkeri Sirén. Hautaan siunatut Kirsti Annikki Karo 94 v, Anja Aliisa Antikainen 90 v, Eija Helinä Kauppila 88 v, Lea Anna-Liisa Kekki 88 v, Matti Heikki Kekki 88 v, Elza Kolomainen 86 v, Urho Ensio Lähtevänoja 85 v, Säde Meeri Pouru 83 v, Raija Anneli Tepponen 80 v, Leena Marketta Kilpi 68 v, Kari Markku Ketola 63 v.

ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Kastetut Neela Susanna Hautanen, Aava Elli Maria Lappalainen, Venna Tuulikki Lindqvist, Aava Susanne Aurinko Mönkkönen, Victoria Livia Celestia Seppänen. Hautaan siunatut Eino Olavi Jokinen 89 v, Juha Tapio Rajahuhta 58 v, poikavauva Aslan Markus Juhani Väisänen.

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA Kastettu Cecilia Carolina Helene Markkola. Hautaan siunattu Heikki Juhani Aro 76 v.

LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Kastetut Oiva Alvar Arnberg, Inna Helmi Sofia Honkonen, Aarre Olavi Karrila, Lassi Pietari Korteniemi, Neela Pippa Maria Kronlöf, Elsa Josefine Mrena, Max Oliver Antti Okamo, Vertti Elias Ruusinen, Emilia Marianna Saarikko, Valter Kaspian Ukkonen.

Avioliittoon aikovat Hannes Ilari Anttila ja Maria Eveliina Torikka, Antti Kalevi Martikainen ja Nitta Kaarina Valtonen. Hautaan siunatut Kirsti Helena Blom 83 v, Jaakko Juhani Marjanen 80 v, Essi Kyllikki Alm 77 v, Jouko Paavo Kalevi Kiesi 77 v.

OLARIN SEURAKUNTA Kastetut Niklas Taneli Ahtiainen, Elias Veikko Hursti, Saga Aurora Hyttinen, Nooa Viljami Hämäläinen, Olivia Anna Maria Kokkonen, Leevi Samuel Korppi, Oliver Leonard Alexander Kullberg, Emma Aino Mattinen, Eelis Markus Olavi Moilanen, Luka Santeri Nieminen, Siiri Aino Aurora Sippel. Avioliittoon aikovat Sami Mauri Mäkinen ja Mari Annika Kettunen. Hautaan siunatut Pekka Erkki Ilmari Keriö 66 v, Olli-Pentti Juhani Mäkinen 51 v.

TAPIOLAN SEURAKUNTA Kastetut Robin Onni Oliver Huhtala, Nelli Johanna Karhula, Alvar Toivo Koho, Samuel Otso Rikhard Orre, Seela Alexandra Slotte, Anton Erik Juhani Vihavainen, Ines Astrid Katarina Åkesson. Avioliittoon aikovat Jarkko Tapio Ruohoniemi ja Mia Martina Nores. Hautaan siunatut Aino Ikonen 103 v, Maire Marjatta Anttila 89 v, Urpo Lauri Castrén 87 v, Markus Partanen 86 v, Pertti Olavi Selänne 84 v, Riitta Anneli Mattila 82 v, Yrjö Iisakki Korteniemi 80 v, Sylvi Sanelma Määttä 75 v, Antti Sakari Seppänen 41 v.

ESBO SVENSKA FÖRSAMLING Kastetut/Döpta Saga Linnéa Viola Brantberg, Felix TorAlfred Friman, Albin Johan Gestranius, William Erik Lindgren, Otto Onni Samuel Mäki-Torkko, Alicia Johanna Mäkipeska, Noah Nils-Johan Nylund, Emma Linda Rantanen, Myy Ellen Elisabeth Vilkman. Hautaan siunatut/Avlidna Thor Helmer Holmström 98 v, Carl Fredrik Johannes Wennerström 81 v, Ellen Astrid Söderbäck 80 v.

International Worship Service in English every Sunday at 4.30 pm (16.30) in Espoo Cathedral Parish Hall (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalo), Kirkkoranta 2. Sunday school in Finnish (3–6 and 7–12 yrs) and English (13+ years). Fellowship time and refreshments after the service. www.church.fi. Arabic Worship and Eucharist on Fri 28th of Apr and 12th of May at 5 pm at Perkkaa Chapel, Upseerinkatu 5.

Luther-ooppera esitetään kesäkuussa Espoossa. Kuvassa vas. Saatana (Aki Alamikkotervo), Martti Luther (Elja Puukko) ja Lutherin vaimo Katharina von Bora (Emriikka Salonen).

Luther-ooppera pesee kasvonsa USKONPUHDISTAJA MARTTI Lutherin elämästä kertova Luther-oopperaa harjoitellaan parhaillaan Espoossa. Solistien kanssa näyttämöharjoituksia on ollut jo muutaman viikon ajan, ja seuraavaksi on kuorolaisten vuoro. Ensi-ilta on kesäkuun ensimmäisenä päivänä. – Koko toukokuun harjoittelemme pitkiä päiviä vähintään neljä kertaa viikossa. Meillä on hyvä pöhinä päällä, kuvailee tunnelmia Luther-oopperan ohjaaja Juulia Tapola. Luther-oopperassa on kuusi solistia, heistä kolme on Espoon seurakuntien työntekijöitä. Espoonlahden seurakunnan kanttori, baritoni Elja Puukko laulaa Lutherin roolin. Kyseessä on kokeneen laulajan ensimmäinen näyttämörooli. Tapiolan kanttori, tenori Hannu Jurmu esittää useita eri rooleja. Tuomiokirkkoseurakunnan pappi, sopraano Emriikka Salonen on Lutherin vaimo Katharina von Bora. Lisäksi 30-henkisessä Luther-kuorossa on mukana espoolaisia. Oopperan esitykset ovat Tapiolan kirkossa, mutta harjoituksia pidetään ympäri Espoota kirkoissa ja kappeleissa. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin tarina on oopperan ohjaajalle tuttu. Kari Tikan

Rev. Ramez Ansara. Worship every other Friday. Chinese Young Family Fellowship on Fri 28th of Apr at 6 pm at Uuttu, Lintukulma 2. Evening tea and Bible study with Chinese families.

www.anglican.fi.

Omaisten päivä vangin tai rikosseuraamusasiakkaan läheisille. Tarvitsetko vertaistukea, tahtoisitko mukaan omaistoimintaan? Tule rohkeasti mukaan omaisten päivään Espoon Soukkaan. Tilaisuus on la 6.5. klo 12–18. Tarkempi paikka tiedotetaan osallistujille. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä: Olarin seurakunnan diakoni

PAULA HUHTALA

Urkuyö ja Aaria -festivaali Espoossa 1.6.–31.8. Konsertit alkavat tänä vuonna jo kello 21.

Ilmoita Kirkko ja kaupungissa

Vuokrattavana palvelutaloasuntoja Leppävaaran läheisyydessä. Esteetön ja ekologinen talo tarjoaa ikääntyneille turvallisen ympäristön ja viihtyisän yhteisön. Yksilölliset turva- ja kotihoitopalvelut. Naapuritalossa mm. ravintola ja kuntoutustilat.

Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy

Soita ja kysy lisää: Uudenmaan Vanhustenhuollon Kannatusyhdistys ry, p. 040 712 2314 tai sposti: paivi.salli@uvky.fi.

juha.kurvinen@ otava.fi kristiina.leinonen@evl.fi tai 050 438 0238. Ohjelmassa infoa vankien omaisten toiminnasta, diakonisesta vankilatyöstä sekä yhteistä keskustelua ja jakamista sekä lounas ja kahvit. Tapahtuma on läheisille ilmainen. Järj. Espoonlahden ja Olarin diakoniatyö yhdessä Vankien Omaiset VAO ry:n kanssa.

UUDESSA PRODUKTIOSSA Juulia Tapola tuo Martti Lutherin lähelle katsojaa. Myös naisnäkökulma on esillä Lutherin vaimon Katharina von Boran aktiivisempana roolina. – Haluan tuoda esille, miten Lutherin sanoma voi avautua 2010-luvun ihmiselle. Hän ei tuputtanut asioita ja halusi löytää henkilökohtaisen suhteen Jumalaan ilman paavin ”kikkakolmosia”, pohtii Tapola uskonpuhdistajan merkitystä. – Luther kamppaili 500 vuotta sitten erilaisten vaatimusten, epäilyjen ja toiveiden kanssa aivan kuten me nykyajan ihmisetkin. Tapahtumissa on läsnä sekä nykyhetki että Lutherin aikakausi. Luther-ooppera juhlistaa Reformaatio 500 -merkkivuotta sekä Suomi 100 -juhlavuotta. Ooppera avaa Urkuyö ja Aaria -festivaalin torstaina 1.6.. Muut esitykset ovat Tapiolan kirkossa 2.6. ja 8.6.

Palvelutalo Kotikoivu

Juha Kurvinen, 040 541 5787

Yhteiset

säveltämä Luther-ooppera kantaesitettiin vuonna 2000 Jussi Tapolan ohjaamana. Silloin Juulia Tapiola toimi isänsä Jussi Tapolan ohjausassistenttina.

ONNELLISTEN HETKIEN

Contact: kenny.ding@gmail. com, 050 387 5192. Anglican Worship Service. Anglican Eucharist in English during even weeks on Sunday 12.30 pm, Tapiola Church, Kirkkopolku 6.

15 EMIL-PIETARI PUROVAARA

ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA

A

Lisätietoa myös: kirkkojakaupunki.fi/ mediatiedot

Tutustu tarkemmin:

www.uvky.fi

ESPOO, MÄKKYLÄ Kenttämiehentie 3, ARA-rahoitettu 2-kerroksinen hissitalo Vapaana: 35 m², 1 h + avokeittiö, lasitettu parveke Kysy myös lyhytaikaista asumista esim. remontin ajaksi.


16 A

MIELIPIDE

Pakkopalautuksia ei pidä sallia ME ALLEKIRJOITTANEET, jotka toimimme kirkon ylläpitämien perheasiain neuvottelukeskusten johtajina, vetoamme avoimella kirjeellämme päättäjiin, että turvapaikkaa vaille jääneiden henkilöiden pakottaminen kotimaahan palaamiseen lopetettaisiin. Suomeen päätyneiden pakolaisten on vaikeata saada perheen yhdistämistä edistettyä myönteisen turvapaikkapäätöksen saatuaankin. Jo tämä seikka nostaa esille kysymyksen Suomen menettelytapojen moraalisuudesta. Täysin poissuljettua ja vastoin ihmisoikeussäädösten henkeä on palauttaa kotimaastaan pois muuttaneita ja muualta turvaa hakeneita ihmisiä takaisin kotimaahansa vastoin heidän tahtoaan. Erityisen järkyttävää on, että tällaista menettelyä on sovellettu alaikäisiin lapsiin. Heillä on takanaan paitsi tulomatkaan liittyneet, myös ne traumaattiset kokemukset, joiden vuoksi kotimaasta on aikanaan lähdetty pois. Ymmärrämme, että pakolaistilanteen myönteisellä ratkaisemisella on kustannusvaikutuksia, mutta nämä kysymykset on kyettävä ratkomaan muutoin kuin palauttamalla ihmisiä väkisin oloihin, joista he ovat lähteneet hakemaan turvaa. On ollut aika, jolloin Suomestakin on jouduttu eri syistä lähtemään. Nyt on meidän vuoromme olla luomassa turvaa niille, jotka sitä meiltä pyytävät.

kutsuu muitakin toimijoita järjestämään niitä omatoimisesti. Suomessa on muodostunut tavaksi roskata ympäristöä. On myös ”normaalia” kävellä roskien ohi. Tutkimusten mukaan kuitenkin roskat herättävät ihmisissä masennuksen ja ärtymyksen tunteita. Mikä tahansa luontoon kuulumaton roska voi olla eläimille hengenvaarallinen. Pienet lapset, koiranpennut, kalat, linnut ja jotkut kehitysvammaiset panevat suuhunsa maailman yleisintä roskaa, myrkyllisiä tupakantumppeja. Eläinlääkärit ompelevat harva se päivä koirien tassuhaavoja, joita ympäristöön rikottu lasi tuottaa. Suomi100 -Roskakävelyillä kävelemme yhdessä porukoissa, juttelemme ja samalla keräämme roskia. Kyseenalaistamme nykyisen käytännön ja opetamme omalla esimerkillämme. Parhaimmillaan voimme myös laulaa. Ensimmäisen laulavan roskakävelyn teki muutamia vuosia sitten Hakavuoren kirkkokuoro. Kuoro lauloi kauniita kevätlauluja ja keräili roskia. Tunnelma laulavalla roskakävelyllä kutsuu muitakin, varsinkin lapsia, osallistumaan. Raamattu kehottaa meitä varjelemaan luontoa. Suomi100 -Roskakävelyt konkretisoivat Raamatun kehotuksen. Roskia löytyy valitettavasti myös kirkkojen läheltä, jopa portailta. Roskaliikkeessä ajattelemme, että on paikan ja ihmisten kunnioittamista, kun keräämme sen läheltä roskat pois.

Kirkko ja kaupungin Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Mielipiteet julkaistaan myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi Kirkko ja kaupunki, Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi

Ville Ranta

Tuula-Maria Ahonen toimittaja Roska päivässä -liikkeen perustaja

Martti Ajo, Helsinki Jan-Erik Nyberg, Pietarsaari Sari Sundvall-Piha, Turku Anja Nwose, Forssa perheasiain neuvottelukeskusten johtajat

Teitte Pietarista Pinokkion

Käännytys voi olla armotonta RÉA VAINIO kirjoitti siitä, että kiihkokäännyttäjät eivät jätä häntä rauhaan (K&k 13.4.). Olen pahoillani. Soisin moisen käytöksen jo jäävän historiaan tässä maassa. Oma isäni oli jo väsynyt, vävy ja kotona käyvät kotisairaanhoidon ihmiset hokivat joka käynnillä isälle parannuksesta. Lestadiolaisten seudulla painostus oli kova, mutta edesmennyt isäni sanoi, ettei hän ole niin suurta pahaa tehnyt, ja jos olisikin, on pyytänyt anteeksi.

Isäni kuoleman jälkeen sama remppa marssi äidin luokse, ja nyt jo edesmennyt äitini tekikin parin viikon kuluttua 83-vuotiaana parannuksen. Äidilleni oli hoettu, että hän pääsee näin taivaaseen ja että isämme ei päässyt taivaaseen. Sanoin äidille, että kyllä isä on taivaassa ja hänen kovasti ikävoimänsä lapsenlapsi on isän sylissä. Tähän äiti tokaisi, että lapsenlapsi pääsi taivaaseen lapsenuskolla, mutta isämme ei.

Näin kovaa se touhu pahimmillaan on. Surussaan haavoittuvainen ihminen on hyväksikäytölle helppo kohde. Isällä ja äidillä oli toiveena olla sitten yhdessä kuoleman jälkeenkin. I. Ollila

Kirkot Suomi 100 -Roskakävelyille! ROSKA PÄIVÄSSÄ -liike järjestää tänä vuonna Suomi100 -Roskakävelyjä ja

KUINKA KEHTAATTE kristillisenä lehtenä julkaista Pietarista kuvan, jossa hänet samastetaan lähinnä pinokkiomaiseksi satuolennoksi (K&k 13.4.)? Pääsiäisen tapahtumat on dokumentoitu ja ne olivat totta. Mielestäni tällainen valinta edustaa täysin sivistymätöntä käytöstä juuri pääsiäisenä, ehkäpä kristinuskon kannalta tärkeimpien tapahtumien aikaan. Pidän sitä kristinuskon halventamisena, kun koko asia siirretään jonkinlaiseen satumaailmaan. Ilkka Tammikallio kristitty


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.