10
HY VÄN TÄHDEN.
24.5.2017 kirkkojakaupunki.fi
ESPOO JA K AUNIAINEN
A 3 Pääkaupunkiseudun diakonia auttoi viime vuonna lähes 400 000 kertaa B 7 Kirjailija Sinikka Nopolaa kiinnostavat epäpyhät ajatukset pyhissä tilanteissa
B1
B1
Romahduksen merkit Ihminen ajaa maapalloa kohti nopeaa muutosta, jossa suuri osa nykyisistä lajeista voi hävitä maan päältä.
Kiinalainen sananlasku
Tänään
Eilen
Joka ymmärtää ajassa tapahtuvan, on huomattava henkilö.
†
Suuri virhe on luulla, että kristityn pitää keskittyä vain tuonpuoleiseen. Suurempi virhe on, jos kristitty antaa luulolle aiheen. Espoon piispa Tapio Luoma kirjassaan Ytimessä – #365 Sytykettä elämään (Kirjapaja 2017)
Iankaikkisesti
‡
2a
Parempi köyhyys ja rehellinen elämä kuin tyhmyys ja totuuden vääristely. Sananlaskujen kirja 19:1
Rukous
Pääkirjoitus
iStockphoto
Ystävänpalvelus Ihmisen ei tarvitse yrittää miellyttää Jumalaa päästäkseen taivaaseen. Kaikki on armoa. Tämä oli yksi luterilaiseen uudis tukseen johtaneista oivalluksista viisisataa vuotta sitten. Emme voi tehdä mitään ansaitaksemme iankaikkisen autuu den. Saadakseen syntinsä anteeksi ihmisen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin syntiä. Kristus on jo tehnyt kaiken muun tarvittavan. Hyviä tekoja ei pidä tehdä siksi, että pyhä Pietari antaisi niiden perusteella bonuspisteitä taivaan portilla. Tämä ei silti tarkoita sitä, ettei hyviä tekoja pitäisi lainkaan tehdä. Kyllä pitää, Saadakseen mutta aivan muusta syystä. Hyviä syntinsä anteeksi tekoja pitää tehdä siksi, että avun ihmisen ei tarvitse tarpeessa olevat lähimmäisemme tehdä mitään tarvitsevat apua. Niin yksinkertaista muuta kuin syntiä. se on.
”
Jo varhaisessa kirkossa oli erityinen palvelun virka. Sitä kutsuttiin kreikankielisellä nimellä diakoniaksi. Sama nimitys on käytössä edelleen. Pääkaupunkiseudun seurakunnissa työskentelee 174 diako niatyöntekijää ja yli 3 600 diakonian vapaaehtoista. Apu ulottuu ruokakasseista velkaneuvontaan ja yksinäisten ystäväpalvelusta suuronnettomuuksien kriisiapuun. Viime aikoina jotkut rasistiset populistit ovat väittäneet kirkon jättävän kotimaiset avun tarvitsijat oman onnensa nojaan ja hyysäävän vain ulkomaisia turvapaikanhakijoita. Sellainen öyhötys on täyttä soopaa. Seurakunnat investoivat diakoniaan todella paljon, ja enim mäkseen apu menee suomalaisille. Sillä ei silti ole mitään väliä, minkä maalainen avun tarvitsija on. Silläkään ei ole merkitystä, kuuluuko avun tarvitsija kirkkoon vai ei. Vain avun tarve ratkaisee. Pääkaupunkiseudun seurakunnat käyttivät viime vuonna diakoniaan 17,5 miljoonaa euroa. Kun mukaan laskee perheneu vonnan ja sairaalasielunhoidon, tulee pottiin vielä lähes 4,5 mil joonaa euroa lisää. Eikä tuo 22 miljoonaa euroa vielä sisällä tuhansien vapaa ehtoisten työpanoksen arvoa, joka rahaksi muutettuna olisi huomattava. Muuttamattomana se muistuttaa siitä, mitä ei voi muuttaa rahaksi: rakkaudesta. Jaakko Heinimäki Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi
Herrani, en näe sinua. En pysty osoittamaan sinua. En saa sinusta kiinni. Kristus, sinä sanoit, että sinussa Jumala tuli maan päälle. Mutta vaikka esittelisit ihmeitä edessäni, kohta taas epäilisin. Herrani, minulla on vain täyttymätön kuilu, joka on sinun muotoisesi, vain sinun hiljaisuutesi. Kiitän sinua niistä.
Lainasanat
”
Kutsun elämän suhteellisuuden ja rajallisuuden ajattelemista lohdun matematiikaksi. Sen avulla tavoitan kiitollisuuden, josta käsin on helpompaa kohdata arki.” Laulaja-lauluntekijä Mikko Kuustonen sivulla B 11
Seuraava lehti ilmestyy
8.6.
Kirkko ja Kaupunki ESPOO ja Kauniainen 24.5.2017 numero 10 kirkkojakaupunki.fi Kannen kuva: Ville Tietäväinen
A
Diakoni Hanna Videll kohtaa ihmisiä Mikaelinkirkolla.
Ihmisen apu Myös pääkaupunkiseudulla kirkon diakonia paikkaa yhteiskunnan turvaverkon aukkoja. Henkinen tuki ja välittäminen on olennaisempaa kuin pieni raha-apu. TEKSTI TOPIAS HAIKALA, KAISA HALONEN, PAULI JUUSELA JA EIRA SERKKOLA KUVAT HANS V. SCHANTZ
D
iakoniatyöntekijän huone Kontulan Mikaelinkirkolla on pieni mutta toimistohuoneeksi viihtyisä. Siellä on punaisia tuoleja, pörrömatto, pieniä pöytälamppuja ja viherkasveja. Diakoni Hanna Videllin työpöydällä on jopa nenäliinoja virkatussa korissa. Vastaanotolle tullutta Jamia (nimi muutettu) ei itketä, mutta rahahuolia hänellä on. Niin paljon, että nukkuminen on käynyt vaikeaksi. Autismin kanssa elävä mies saa pientä eläkettä ja käy neljänä päivänä viikossa tukitöissä, joista maksetaan 300 euroa kuussa. Hän asuu omassa kodissaan ja harrastaa musiikkia. Diakoni juttelee, kyselee kuulumisia ja yrittää päästä selville huolien syystä. DIAKONIATYÖSSÄ OLI
378 943
KOHTAAMISTA.
– Olethan kuitenkin saanut käytyä soittotunneilla, vaikka oletkin ollut väsynyt? hän kysyy. – Kitara on Helsingin Pantissa, Jami virkkoo hiljaa.
– Voi itku, olet joutunut panttaamaan kitaran, Hanna Videll tajuaa. Se on paha juttu. Varsinkin kun kevätkonsertti on tulossa. Jami on soitellut vain lainakitaralla. Oman kitaransa hän vei kaniin siksi, että sähkölaskun eräpäivä lähestyi uhkaavasti. Nyt panttilainan korot juoksevat ja huutokauppa lähestyy. Diakoniatyöntekijä naputtelee tietokoneelta panttilainaamon sivut esiin ja laskee: 120 euron lainan kulut vajaan kuuden kuukauden ajalta ovat 46,10 euroa. Mutta miksi Jamille määrätty edunvalvoja ei maksanut sähkölaskua? Edunvalvoja maksaa normaalisti vuokran ja sähkölaskun sekä siirtää viikoittain Jamille satasen käyttörahaa tämän omalta palkkatililtä. Jami ei tiedä. Hänellä ei ole edes puhelinnumeroa edunvalvojalle, vain tämän sihteerille. Verkkopankkitunnukset ovat edunvalvojalla, ja tiliotteita Jami ei saa. Hänen pitää kuitenkin maksaa tästä palvelusta 290 euroa vuodessa. – Viime vuonna jätin tarkoituksella veroprosentin korkeaksi, että saisin joulurahaa veronpalautuksista, mutta se menikin edunvalvojan laskuun, Jami mainitsee. Diakoni ehdottaa, että Jami pyytäisi sähköpostilla tiliotteet edunvalvo-
jalta. Eihän hän muuten voi tietää, mihin rahat riittävät. Tiliotteita tarvitaan myös diakonia-avustusten myöntämisessä. Tarvittaessa diakonikin voi hoitaa asiaa eteenpäin valtakirjalla. PÄÄKAUPUNKISEUDULLA OLI VIIME VUONNA
174
DIAKONIATYÖNTEKIJÄÄ JA
3 643
DIAKONIATYÖN
VAPAAEHTOISTA.
KITARA on myös saatava takaisin. Pystyisikö Jami raapimaan omista varoistaan kasaan panttimaksun, jos diakoniatyö antaisi ruoka-avustusta? Jamin ilme kirkastuu. Hanna Videll kirjoittaa hänelle osto-osoituksia lähikauppaan. Ne ovat pieniä, yleensä 20 euroa viikossa. Nämä seurakuntien myöntämät taloudelliset avustukset olivat viime vuonna pääkaupunkiseudulla yhteensä lähes 965 000 euroa. Summa on pieni, jos sitä vertaa esimerkiksi kaupunkien myöntämään toimeentulotukeen, joka pyörii 265 miljoonan euron tietämissä. Diakonia-apu on tilapäistä
ja harkinnanvaraista kriisiapua, kun taas toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijainen tuki, joka perustuu lakiin. Lisäksi Videll tarjoaa Jamille EU-ruokakassia: kaurahiutaleita, maitojauhetta, hapankorppuja, nauta-sikasäilykettä. Sekin kelpaa. Näitä ruokakasseja jaettiin viime vuonna pääkaupunkiseudun leipäjonoissa ja diakoniavastaanotoilla 143 000 kappaletta. Kun diakoni palaa kirkon varastolta ruokakassin kanssa, Jami istuu aulassa uppoutuneena koirankorville luettuun Java-ohjelmointikielen oppaaseen. Hän haluaisi ohjelmoida oman pelin. Hanna Videll ja Jami sopivat tapaamisen heti seuraavalle päivälle: kitara lunastetaan takaisin ennen kevätkonserttia. Hanna Videll on yksi 174:stä pääkaupunkiseudun seurakuntien diakoniatyöntekijästä. Jamin asioiden selvittely puolestaan on esimerkki keskusteluista, joita Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla käydään vuosittain yhteensä noin 38 500 asiakastapaamisessa. Yleisimpiä syitä tulla diakoniatyöntekijän puheille ovat talousasiat, terveyshuo-
3
4a let ja ihmissuhdeongelmat. Valtakunnallisen diakoniabarometrin mukaan lähes jokainen suomalainen diakoniatyöntekijä kohtaa kuukausittain fyysisesti ja psyykkisesti sairaita, säännöllisesti toimeentulotukea saavia, pitkäaikaistyöttömiä ja toistuvasti ruoka-apuun turvautuvia. Pääkaupunkiseudulla noin neljä viidestä diakoniatyön asiakkaasta on työelämän ulkopuolella, yleensä eläkkeellä tai työttömänä. Suunnilleen puolet heistä asuu yksin. Vantaalainen Olli Selin, 87, on sekä eläkkeellä että yksinasuva. Hän oppi hiljattain, miltä tuntuu yksinäisyys. Rollaattorin avulla liikkuva mies oli kolme viikkoa neljän seinän sisällä asunnossaan Länsimäessä, kun hänen taksikorttinsa oli hukassa. Aika kävi pitkäksi. Diakoniatyön ruokailuissa oli
71 238
kävijää.
Ruokakasseja jaettiin
143 065
kappaletta.
– Oli vaikeata, koska olen aika seurallinen. Päivä kerrallaan ei ollut vain sanonta vaan todellisuutta. Tuli mieleen, että mitä sitten tulee, kun kävely ja muisti menevät heikoiksi, Selin kertoo. Nyt Selinillä on taas taksikortti ja hän pääsee ulos tapaamaan tuttavia, maanantaisin Hakunilan kirkolle ja keskiviikkoisin Tikkurilaan. Hakunilan Matalan kynnyksen maanantaissa ja Tikkurilan Kirkon ruokailussa on juttuseuran lisäksi tarjolla myös ilmainen ateria. – Ruoka on hirveän hyvää. Tuskin monella on kotona niin hyvää. Iäkkäälle ollaan niin ystävällisiä, että sen muistaa vielä kotonakin, Selin kiittelee. Mielellään hän myös kuuntelee hartauden ennen ateriaa. – Kyllä tämä vanhuus tuo elä-
Olli Selin ja diakoni Saara Huhanantti tapaavat maanantaisin Hakunilan kirkolla.
mään jonkinlaisen vakavuuden niin, että kiinnostaa, mitä alttarillakin puhutaan. Kotona mietin pitkään, mitä siellä sanottiin. Olli Selin jäi leskeksi vuonna 2003. Silloin naapurin rouva, joka oli yksi Länsimäen kirkon vapaaehtoistyöntekijöistä, kysyi, onko hänen vaikea olla yksin ja lähtisikö hän joskus mukaan kirkolle. Selin lähti. – Minulle tuli siellä voimakas tunne, että jotain on minun tukenani. Aivan yksin Selin ei muutenkaan
Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan seurakunnat käyttivät diakoniatyöhön yhteensä
17 500 000
euroa.
ole. Tyttären perheen kanssa kyläillään puolin ja toisin viikoittain ja kaupungin kotipalvelu huolehtii arjen asioista. Selinillä on ollut onnea. Kaikilla yksin jääneillä vanhuksilla ei ole ak-
Perhetyön diakoni Tanja Puhakka kävi moikkaamassa Siiri Kuuselaa.
tiivista naapuria, joka järjestäisi hänet esimerkiksi diakoniatyön piiriin. Siksi Vantaalla on käynnissä korttikampanja, jolla heitä yritetään löytää. Eri puolelle kaupunkia jaetuilla korteilla vanhus itse tai joku hänen puolestaan voi ottaa yhteyttä seurakuntaan. Kampanja käynnistyi huhtikuussa. Hakunilan seurakunnan diakoni Saara Huhanantti kertoo, että joitakin yhteydenottoja on jo tullut. Juuri yksinäisyys näyttää Huhanantin mielestä olevan vanhusten suurin ongelma – joidenkin arvioiden mukaan se koskee noin kolmasosaa heistä. Siksi seurakunnan järjestämissä ruokailuissa yhdessäolo on vähintään yhtä tärkeää kuin ateria. Hakunilan kirkon Matalan kynnyksen maanantain reilusta sadasta viikoittaisesta kävijästä ikäihmisiä on 30–40. Länsimäen kirkon Puuroperjantaissa käy joka viikko parikymmentä eläkeläistä eli suunnilleen puolet ruokailijoista. Koko pääkaupunkiseudulla tämänkaltaisissa diakoniaruokailuissa oli viime vuonna yli 71 000 kävijää. Lisäksi Vantaan seurakunnat on mukana Yhteinen pöytä -hankkeessa, jonka jakamaa hävikkiruokaa syövät viikoittain tuhannet vantaalaiset. Saara Huhanantti toteaa, että seurakunnan työntekijät eivät pysty tekemään säännöllisiä kotikäyntejä yksinäisten luokse, mutta he pystyvät etsimään vapaaehtoisen sitä varten. Lisäksi seurakunnan keikkapankista löytyy vapaaehtoisia esimerkiksi vanhusten saattajiksi lääkärikäynneille. Hakunilan seurakunnan diakonia vastaanotoilla ikäihmisiä käy Huhan antin mukaan vähän. – Kaikki vanhukset eivät ehkä tie-
a
Avointen ovien toiminnassa oli
108 560
ja diakoniatyön ryhmissä
9 374
osanottajaa.
– Kotona asuu paljon todella huonokuntoisia vanhuksia, jotka eivät kuitenkaan ole riittävän huonokuntoisia saadakseen hoitopaikan. Näillä ihmisillä ei välttämättä ole mitään hätää. Äiti Sara Kuusela istuu leikkihuoneen sohvalla. Ikkunasta avautuu maisema Espoon Matinkylään. Saimi-vauva istuu sylissä, vanhempi Siiri puuhaa omiaan. – Me käymme täällä melkein viikoittain kuluttamassa paikkoja. Olemme päivät kotona, ja tämä on hyvää aktiviteettia, Kuusela kertoo. On perjantaiaamupäivä, ja kello tulee yksitoista. Espoon seurakunnilla on kauppakeskus Isossa Omenassa Chapple-niminen tila, joka täyttyy pikkuhiljaa äideistä ja pikkulapsista. Isiä ei juuri näy.
Perhetyön diakoni Tanja Puhakka tekee yhteistyötä muun muassa Espoon kaupungin perheneuvolan kanssa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa ollaan paraikaa suunnittelemassa yhteistä äitipiiriä. Kirkon diakoniatyö eroaa muista siinä, että sen taustalla on kristillinen usko. Puhakan mukaan se tulee asiakkaiden kanssa esille harvoin. – Hengellisyys on diakoniatyön tuki ja tausta. Asiakkaalle ei kuitenkaan koskaan tuputeta mitään. Diakoniatyössä lähdetään aina liikkeelle siitä, mitä asiakas kaipaa. Jos ihminen ei kuulu kirkkoon eikä hengellinen puoli kiinnosta, se ei haittaa. Jos ihminen taas haluaa vaikka rukoilla, sekin sopii. Puhakan mukaan diakoniatyöntekijät kohtaavat myös ennakkoluuloja. Jotkut ajattelevat, että diakonit ovat naimattomia vanhojapiikoja, jotka pukeutuvat ja käyttäytyvät tietyllä tavalla. – Ylipäänsä kirkon työntekijöitä kohtaan on usein sellaisia ennakkoluuloja, että me lyömme ihmisiä Raamatulla päähän. Ihmisillä voi olla ikäviä kokemuksia uskon tuputtamisesta. Sitten yleistetään ja luullaan, että kaikki uskovat ihmiset tekevät niin, Puhakka tuumii. Harmillisin väärä luulo on Puhakan mielestä kuitenkin se, että diakonia-apu olisi tarkoitettu vain kirTESTi VERKOSSA kon jäsenille. ■ Tilastoluvut vuodelta 2016
3
Helsingin piispanvaalissa on kolme ehdokasta. He ovat Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori, teologian tohtori Jaana Hallamaa, Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, teologian tohtori Kaisamari Hintikka sekä Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra, kasvatustieteiden tohtori Teemu Laajasalo. Espoon seurakunnilta kriisiapua Itä-Afrikkaan Espoon seurakunnat avustavat Itä-Afrikan kuivuuskriisin uhreja 50 000 eurolla. Avustus kohdennetaan Etelä-Sudaniin, Somaliaan, Keniaan ja Etiopiaan. Avustuksen toimittavat perille Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura. Kirkon Ulkomaanavun mukaan Itä-Afrikassa kärsitään pahimmasta humanitaarisesta kriisistä sitten maailmansotien. Kuivuus on johtanut nälänhätään, ja monet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa. Likaisen veden juominen on johtanut koleraepidemiaan ainakin Somaliassa. Alueella kytevät aseelliset konfliktit vaikeuttavat tilannetta. Espoon seurakunnat ovat varanneet tälle vuodelle katastrofiapuun 80 000 euroa. Esko Jämsä
dä, että seurakunnalta voi tarvittaessa saada myös taloudellista apua. Monet sen ikäpolven ihmiset ovat myös tottuneet elämään vaatimattomasti ja ajattelevat, että itse täytyy pärjätä. Yli 75-vuotiaiden vantaalaisten määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan seuraavan viidentoista vuoden aikana. Viime vuonna yli 75-vuotiaita oli 11 552. Vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan noin 24 000. Huhananttia luvut huolestuttavat. Hän huomauttaa, että laitospaikkoja ei nykyisinkään ole kaikille tarvitseville.
– Tänään on yllättävän vähän porukkaa. Hieno sää on varmaan vaikuttanut, tuumii Olarin seurakunnan perhetyön diakoni Tanja Puhakka. Yleensä Chapplen perhekahvilaan tulee Puhakan mukaan 60–70 ihmistä, jotka ovat pääasiassa tavallisista, hyvinvoivista perheistä. Elämä voi kuitenkin yllättää. – Jos jollekulle tulee ongelmia, hän voi helpommin kääntyä puoleeni, kun olen tullut tutuksi täällä, Puhakka kertoo. Hän on työssään nähnyt ongelmaperheiden arkea. Etenkin taloudelliset vaikeudet tuntuvat yleistyneen. Niissä tapauksissa Puhakka käy vanhemman kanssa läpi perheen kuukausittaiset tulot ja menot ja pohtii, miten homma saadaan kasaan. Toisinaan voidaan maksaa esimerkiksi puhelinlasku tai antaa ostolupaosoitus kauppaan. Monet elävät toimeentulotuella. Suuri osa on yksinhuoltajia, etenkin äitejä. Yksinäisyys painaa monia. Vaikeimpia tapauksia ovat ne, joista huomaa heti, että vanhemmilla on isoja vaikeuksia pitää huolta itsestään – saati lapsistaan. Usein pakettiin kuuluvat päihteet ja lastensuojelun asiakkuus. Joskus Puhakalle iskee epätoivo. – Kun tapaa ihmisen, jonka tilanne on aivan pommi, tulee aika pieni olo. Että ei se pieni apu, mitä me voimme tarjota, ratkaise sitä tilannetta. Usein tilanne ei kuitenkaan ole mahdoton. Otetaan askel kerrallaan kohti vähän parempaa. – Vaikka koko maailmaa ei voi pelastaa, niin yksittäisiä ihmisiä voi nostaa jaloilleen.
5
Koivisto haudataan Hietaniemeen Presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuus pidetään Helsingin tuomiokirkossa helatorstaina 25.5. kello 13. Hautaan siunaamisen toimittaa Helsingin eläkkeellä oleva piispa Eero Huovinen. Presidentti Koivisto haudataan sotilaallisin kunnianosoituksin Hietaniemen hautausmaalle alueelle, jossa sijaitsevat myös presidentti Urho Kekkosen ja Risto Rytin haudat. Nettisivuillamme Kirkkojakaupunki.fi on lisätietoa asiasta ja juttu Koiviston suhteesta kirkkoon ja kristinuskoon.
Tapiolan uurnalehdon aita uusitaan Tapiolan kirkon läheisessä uurnalehdossa uusitaan kesällä marjakuusiaita. Nykyinen aita on kasvanut ylisuureksi. – Istutukset uusitaan kesäkuun loppuun mennessä. Samaan paikkaan istutettavat uudet taimet ovat noin metrin korkuisia, kertoo Asko Leinonen, joka on Espoon seurakuntayhtymän puistopuutarhuri. Ränsistyneellä marjakuusiaidalla arvellaan olevan ikää noin 40 vuotta. Liian leveäksi kasvanut istutus haittaa myös viereisten kolumbaarioiden käyttöä sekä alueen hoitoa. Uusittava istutus sijaitsee uurnalehdon ja uimahallin välisellä alueella.
6A
Tuomasmessu
sunnuntaisin klo 18 Mikael Agricolan kirkossa
28.5.
Saarnaa professori Jaana Hallamaa, liturgina Olli Valtonen. Musiikissa Tuuli Malve yhtyeineen, Tuomaskuoro ja Otaniemen Kappelikuoro Katja Kankaan johdolla
Helluntain juhlaa 4.6. Agricolan kirkolla Klo 14 alkaen ohjelmaa kryptassa: • Armolahjat kristityn elämässä, TT Eero Junkkaala • Yhteislaulua Ville Myllykosken ja bändin säestyksellä • Nojatuolikeskustelu Mitä Pyhä Henki merkitsee jokapäiväisessä elämässä? Atte Korhola, Leena Lehtinen, Juho Juutilainen ym. • Pyhän Hengen toiminta ja työ, pastori Jorma Karanko • Kirkon pihalla grilli kuumana alkaen klo 16.30 Saarnaa professori Atte Korhola, liturgina Pirjo Kantala Musiikissa Ville Myllykoski ja bändi, Tuomaskuoro Maija Sihvolan johdolla
KESÄISET TUOMASMESSUT 11.6. alkaen klo 19! Lisätietoa tuomasmessu.fi,
Tuomasmessu,
tuomasmessu.fi
Tuomasmessu klo 18
@Tuomasmessu
MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO › TEHTAANKATU 23, HELSINKI › RATIKKA 3 JA BUSSIT 14 JA 18
ONNELLISTEN HETKIEN
Vuokrattavana palvelutaloasuntoja Leppävaaran läheisyydessä. Esteetön ja ekologinen talo tarjoaa ikääntyneille turvallisen ympäristön ja viihtyisän yhteisön. Yksilölliset turva- ja kotihoitopalvelut. Naapuritalossa mm. ravintola ja kuntoutustilat. Soita ja kysy lisää: Uudenmaan Vanhustenhuollon Kannatusyhdistys ry, p. 040 712 2314 tai sposti: paivi.salli@uvky.fi.
Tutustu tarkemmin:
www.uvky.fi
ESPOO, MÄKKYLÄ Kenttämiehentie 3, ARA-rahoitettu 2-kerroksinen hissitalo Vapaana: 35 m², 1 h + avokeittiö, lasitettu parveke Kysy myös lyhytaikaista asumista esim. remontin ajaksi.
Kummihevonen tuo hevosenannoksen hyvää mieltä
SIRPA PÄIVINEN
museo
TEKSTI HANNA ANTILA KUVA ESKO JÄMSÄ
3×
J
Kaunialan sairaalan kummihevonen Kiripassi toi monelle mieleen muistoja vuosikymmenten takaa.
Emmassa puhutaan taiteesta Näyttelykeskus WeeGeen (Ahertajantie 5) Emma Talks -keskustelusarjassa on keskiviikkona 31.5. kello 17–18 vuorossa kevään viimeinen kerta. Puhujana on historian professori Laura Kolbe ja aiheena Mitä seuraavaksi? – Nykytaiteen ja modernismin taitekohta. Emma Talks on jatkuva taiteen luento- ja keskustelusarja, jonka aiheet liittyvät ajankohtaisiin näyttelyihin. Sisäänpääsy WeeGeen lipulla 12/10 e, alle 18-vuotiaat ja yli 70-vuotiaat ilmaiseksi.
okin taika siinä on – yleensä ihminen ilahtuu nähdessään hevosen tai ponin. Kolmen hevosalan järjestön 148 kummihevosta ja -ponia ovat viime vuoden lopulta alkaen vierailleet eri puolilla Suomea kummikohteissaan kuten päiväkodeissa, kouluissa, hoivalaitoksissa, sairaaloissa ja työyhteisöissä. Kummihevoset ovat kohdan-
ESPOON KAUPUNGINMUSEO
Palvelutalo Kotikoivu
a
7
”
Kiripassi on rauhallinen ja mukava hevonen. Orimaisuus ei näy kuin kotona.” Kiripassin omistaja Petri Nykänen
VIDEO VERKOSSA
Joel Vesalainen kävi juttelemassa Kiripassille, joka on Kaunialan sairaalan kummihevonen. Hän pääsi myös ajelulle Kiripassin kyydissä.
ta iloisia, kun näkevät kummihevosen. Sillä on välitön vaikutus, Hyvämäki-Mäenpää sanoo. Vanhukset ovat hevosen nähtyään alkaneet muistella omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, johon hevoset ovat usein liittyneet jollakin tavalla. Lapset puolestaan ovat kyselleet kummihevosten omistajilta kaikenlaista hevosiin liittyvää, esimerkiksi, mitä hevonen syö ja kuinka paljon. Kummihevosia on muistettu myös vierailujen jälkeen. – Jotkut lapset ovat piirtäneet hevoskuvia ja lähettäneet postia kummihevoselle. Suomenhevosori Kiripassista tuli Kaunialan sairaalan kummihevonen
Kansakoulutunnelmaa Lagstadissa Joen kupeessa lähellä Espoon tuomiokirkkoa sijaitsee Espoon vanhin kansakoulu. Nykyisin alkuperäisasuunsa kunnostettu koulurakennus on Esbo hembygdsföreningin kotiseututalo, mutta siellä on myös koulumuseo. Koulujen loppumisen aikaan voi viipyillä vähän vanhemmissa koulutunnelmissa tiistaina 30.5. ja 6.6. kello 14–18. Koulumuseo löytyy osoitteesta Vanha Lagstadintie 4.
Espoon kaupunginmuseo
neet monia sellaisia ihmisiä, joilla ei muuten ehkä olisi mahdollisuuksia olla hevosten kanssa tekemisissä. Kummihevosia on monenlaisia. – Periaatteessa kummihevoseksi sopii mikä tahansa hevonen. Ei ole väliä, mitä hevonen tekee työkseen, onko se ratsu vai ravuri, kunhan se on rauhallinen ja turvallinen, kertoo nuorisotoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta. Kummihevoset ovat hevosalan tapa osallistua Suomi 100 -juhlavuoteen. Samalla juhlistetaan 110-vuotiasta suomenhevosta. Sekä kummihevosia että kummikohteita on ollut helppo saada mukaan. – Ihmiset ovat olleet poikkeukset-
joulukuussa, kun se vieraili paikassa ensimmäistä kertaa. Toukokuussa oli toisen vierailun aika. – Saimme viime kerralla hienon muotokuvan Kiripassista. Sitä kuvaa on katseltu ja muisteltu vierailua, kertoo sairaalan toimitusjohtaja Mervi Ahlroth. Hevonen ei sinänsä ole Kaunialassa aivan uusi juttu. Vierailulla on nimittäin käynyt myös ratsupoliiseja hevosineen. Myös muita eläinvieraita on ollut, kuten alpakoita ja halibernejä. Eläinten hyvää tekevä vaikutus on huomattu. – Tehostetun asumispalvelun yksikössä, jossa on muistisairaita, asuu Väinö-kissa. Kaikki asukkaat eivät muista hoitajia, mutta Väinön nimen
he kyllä muistavat, Ahlroth sanoo. Kaunialan asukas Joel Vesalainen osoitti olevansa varsinainen hevoskuiskaaja, kun edelliseltä vierailulta tuttu Kiripassi saapui jälleen paikalle. Vesalainen kävi ajelulla Kiripassin kyydissä, mutta myös jutteli sille pitkät pätkät ennen ja jälkeen ajelun taputellen ja silitellen sitä samalla. – Montakos varsaa sinä olet tehnyt? Vesalainen tiedusteli. Kiripassi ei kommentoinut mitään näin intiimiin kysymykseen, mutta keskeytti jopa heinänsyönnin pitkäksi aikaa ja tuntui kuuntelevan Vesalaisen juttuja korvat höröllä. Vesalainen oli lapsena ja nuorena paljon tekemisissä hevosten kanssa. – Hevosilla tehtiin kaikki työt, kun ei ollut vielä koneita ja traktoreita kuten nyt. Ei oltaisi selvitty mistään ilman hevosia, ei sodastakaan, Vesalainen sanoo. Kiripassin omistaja Petri Nykänen oli valmis lähtemään mukaan kummihevostoimintaan heti, kun Hippoksesta soitettiin ja pyydettiin. Se tuntui suorastaan kunniatehtävältä. Kiripassille kummihevostoiminta on sopinut erinomaisesti, koska sillä on hyvä luonne ja se on poikkeuksellisen monipuolinen hevonen. Sillä voi ajaa, mutta se on myös menestynyt ratsu. Suomenhevosten kenttäratsastuskisoissa on tullut hopeaa ja pronssia. – Kiripassi on rauhallinen ja mukava hevonen. Orimaisuus ei näy kuin kotona. Sen, että Kirppu on tullut matkoiltaan kotiin, huomaavat kyllä kaikki. Kisakokemuksen ja kärrykeikkojen ansiosta Kiripassi ei ole moksiskaan, vaikka ympärillä olisi paljon väkeä, taputtelijoita ja kameroita. – Mitä enemmän käymme eri paikoissa, sitä paremmin menee, Nykänen kehuu. ■
Kesäpaikka Espoon rannikolla Espoon kaupunginmuseon Villa Rulluddissa (Rullaniementie 15) voi sunnuntaina 4.6. kello 11–15 tutustua Kihlmanin suvun kesäpaikkaan. Huvilan rakennutti tunnettu valtiopäivä-, liike-, pappis- ja koulumies Alfred Kihlman vuonna 1873. Villa Rulludd oli Kihlmanin perheen kesänviettopaikka kuuden sukupolven ajan aina vuoteen 1980. Huvilamuseo on auki kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Merja Räty
8A
Hautakiviä
Surun kohdatessa ojennamme auttavan kätemme.
HELSINKI FORUM p. 010 76 66620 ITÄKESKUS p. 010 76 66590 KALLIO p. 010 76 66500 MALMI p. 010 76 66630 TÖÖLÖ p. 010 76 66530 ESPOO ESPOONLAHTI p. 010 76 66640 LEPPÄVAARA p. 010 76 66610 TAPIOLA p. 010 76 66570
24 h
PÄIVYSTYS
050 347 1555
VANTAA MYYRMÄKI p. 010 76 66600 TIKKURILA p. 010 76 66560 KERAVA p. 010 76 66550 HYVINKÄÄ p. 010 76 66580 Puhelut: 0,0835 €/puhelu +0,1209 €/min
Kaikki Haitiin rakennetut koulut ovat maanjäristyksen kestäviä ja takaavat turvallisen oppimisympäristön lapsille.
hok-elannonhautauspalvelu.fi hok-elannonlakipalvelu.fi
Palveleva hautakiviveistämö pääkaupunkiseudulla
Hammashoitoa
Kaikki hautakivialan työt
vuodesta 1922
Veloitukseton arviointi
PROTEESITYÖT NOPEASTI & KIVUTTOMASTI 3kk Teemme myös kotikäyntejä!
EHT Ossi Vallemaa 050-5533 050
VILLE ASIKAINEN
Hautauspalveluja
SOITA JA VARAA AIKA MAKSUTTOMAAN TARKASTUKSEEN
Tarvittaessa suaikaa korotonta mak
010 2715 100
Kiviveistämö Levander Oy Pihlajamäentie 32 A, 00710 Hki (09) 3876284 www.kivilevander.fi kivi.levander@kivilevander.fi
Kaikkea kivestä - me teemme sen -
Hämeentie 7, Helsinki (katutaso) Kauppalantie 4, Helsinki (katutaso)
VIHERLAAKSO Erikoishammasteknikko Heikki Salmela 040 709 0278 Myös kotikäynnit Viherlaakson ostoskeskus
Siivouspalveluja IKKUNANPESUT JA KOTISIIVOUKSET P. 040 764 6933 / Eva
Hautakivet Lisänimikaiverrukset Kunnostukset
eva.a.salo@gmail.com
Palveluja tarjotaan KIINTEISTÖNVÄLITYSTÄ EDULLISESTI TERTO LKV www.terto.fi • info@terto.fi 045 1370 425 Välityspalkkio alk. 560 €
KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15 Kotisiivous, yrityssiivous ikkunanpesu, remontti- ja muuttosiivous. Kodinapu helmi p.0407209420 Luotettavasti ja ahkerasti. Siivoukset, ikkunoiden pesut ja saunojen tehopesut. Seniorisiivous - 24 % Helsinki ja Espoossa. Puh. 045 638 5774. Mirja
Tarjoamme sinulle parhaalla ammattitaidolla mm: omakotitalon maalaus, tiilikaton pesu, korjaus, peltikaton pesu, maalaus, julkisivumaalaus, terassit. Ilmainen arviointi.
Ostetaan
OTA YHTEYTTÄ, puh. Kalev, 040 5656754 tai teknokatekalev@ gmail.com www.teknokate.fi
Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi
Muutot ja kuljetukset. 1-2 miestä, iso pakettiauto. Kuljetusneppis p. 040 5850074 KODIN OSTAJALLE AMMATTIAPUA OSTOTARJOUKSEN TEKOON X-kiinteistövälittäjä, Rakennuskonsultti Jorma Vinni. ELÄMÄSI KAUPAT SINUN PARHAAKSI jormav21@gmail.com puh.0401895682
Ostetaan avara 2h+k, keskeinen sijainti ja yhteydet. Ensiasunto nuorille. p. 050 517 2674
Heti käteisellä kaikkea kodin irtainta, myös kuolinpesät mm. taulut, kirjat, taide, design, taidelasi, valaisimet, korut, posliini, keram., hopeat, lp:t sota-es, kellot, korut, lelut, Sari 0400218225
Kellonummentie 5 02740 Espoo p. 040 664 7290
Mechelininkatu 2 00100 Helsinki p. 0400 321 823
Pihlajamäentie 34 00710 Helsinki p. 0400 40 7490
Krouvinpolku 3 01380 Vantaa p. 040 830 4212
HAUTAKIVET kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215 www.bremerinhautakivi.fi Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop.muk. BREMERIN KIVI KIVITUOTE OY 35 VUOTTA Juhlavuoden kunniaksi hautakiviä erikoishintaan suoraan veistämöltä Tiedustelut tai varaa aika: Espoonaukio 7, Espoo p. 09 465 650 janne.lehtinen@kivituote.com
22 000 haitilaista sai koulun KIRKON ULKOMAANAPU aloitti työt Haitissa pian tammikuussa 2010 tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Seitsemän vuoden työn tuloksena yhteensä yli 22 000 haitilaislasta ja nuorta on päässyt jatkamaan koulunkäyntiä. Vuosina 2010–2011 rakennettiin yli 340 tilapäistä luokkaa. Tämän jälkeen Ulkomaanapu on rakentanut maahan 17 pysyvää koulua. Kuusi koulua ja yksi ammattikoulu ovat rakenteilla. – Koulut ovat kestäviä ja nykyaikaisia rakennuksia, joita yhteisöt arvostavat erittäin paljon, sanoo Haitin maajohtaja Uluç Baslanti. Kirkon Ulkomaanapu on varustanut koulut koulutarvikkeilla, keittiöillä, vesihuollolla ja saniteettitiloilla. Haitin maanjäristystä seurannut avustusoperaatio muutti pysyvästi Kirkon Ulkomaanavun suunnan.
Rakennusala Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875 JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keitiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. Kevätpihaan kestopuuterassit + aidat. P. 0401895682, myös iltaisin ja vkl. HELP247.fi Kuolinpesien ja jäämistöjen irtaimistojen siivoukset, pakkaamiset ja varastoinnit. P. 044 238 1 247
Sohvat, tuolit, verhoillaan p. 0400 503 179 Verhoomo Leppänen
Ilmoita Kirkko ja kaupungissa Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy Lisätietoa: kirkkojakaupunki.fi/mediatiedot
Aiemmissa luonnonkatastrofeissa Ulkomaanapu oli rahoittanut paikallisia järjestöjä, mutta Haitiin järjestö avasi toimiston ja aloitti oman avustusohjelmansa. Haitin jälkeen Ulkomaanavussa on kehitetty valmiutta auttaa suurissa luonnonkatastrofeissa, viimeksi Nepalin maanjäristyksessä 2015. Koulunrakennuksen lisäksi Haitissa on tuettu paikallisten kumppanien antamaa lukutaito-opetusta lukutaidottomille aikuisille. Naisten Pankin varoilla on tuettu naisten säästöryhmiä ja toimeentuloa. Ulkomaanapu lopettaa toimintansa Haitissa toukokuussa. Päätöksen taustalla ovat Suomen hallituksen vuonna 2015 tekemät leikkaukset kansalaisjärjestöjen rahoitukseen sekä Ulkomaanavun pyrkimys keskittää työtään harvempiin maihin.
Tilaisuuksia HERÄNNÄISSEURAT to 25.5. klo 15 Kytäjän kko, Palkkisillant.11, Hyvinkää. klo 16 Matinkpli takkah., Liisankj.3, Espoo. ti 30.5. klo 12.30 Seuratuvan lähetyspiiri, Salomonk.17D, 2.krs. HUOM: kevään viimeinen! ke 31.5. klo 18 Heikki Lepän muistoseurat Helsingin pit.kko pappila, Kuriirit.1, Vantaa. su 4.6. klo 14 Myyrmäen kko, Uomatie 1, Vantaa. ke 7.6. klo 19 Lauttasaaren kko, Myllykallionrn.1, Hki. Iltatee klo 18.30. TULOSSA: pe 16.6. klo 18 Vanha kko, Uudenmaank.13, Hyvinkää. HUOM paikka muuttunut! Herättäjäjuhlille: su 2.7. lähtökirkkopyhä Hgin Vanha kko, ja ke 5.7. lähtöseurat Lauttasaari. 7.-9.7. herättäjäjuhlat Nilsiässä www.herattajajuhlat.fi
AUSCHWITZ
Antoisa matka, Balttia-Puola bussilla 10-19.8. Varsova, Krakova ym. Hyvät hotellit ph hinta vain 995 €. Tied. pastori Pekka Murtolahti 044-2900771 www.matkamakela.fi / IYS ry.
Kun maailma ei enää riitä Maailmanlaajuinen ekologinen romahdus voi tapahtua nopeasti, kun ihmisen aiheuttama kuormitus ylittää kriittisen rajan. Ympäristöahdistuksen vuoksi asiasta on vaikea puhua. Teksti Taneli Kylätasku Kuvitus Ville Tietäväinen
2B
M
aa kulottuu ja kuivuu, maanpiiri riutuu ja kuivuu, maan lailla taivaskin riutuu. Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla, sillä sen asukkaat ovat hylänneet lain, rikkoneet käskyn, tehneet tyhjäksi ikuisen liiton. ( Jes. 24:4-5) – Olen elänyt tämän asian kanssa teinivuosista saakka, sanoo evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius, 63. Fortelius kuuluu sukupolveen, joka varttui aikuiseksi ekologisen kriisin varjossa. Väestöräjähdys, lintujen katoamisen aiheuttama ”hiljainen kevät” ja Rooman klubin varoitukset luonnonvarojen ehtymisestä tulivat jo nuorena osaksi elämän kuormaa. Forteliuksen elämään mahtuu myös vuosia, joiden aikana ekologinen kriisi oli taka-alalla. Niille tuli loppu joulukuussa 2010, kun Fortelius osallistui luonnontutkijoiden konferenssiin Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa. Konferenssin aikana tutkijoille selvisi, että meneillään oleva kuudes massasukupuutto on oire jostakin vielä isommasta: Viimeiset 11 000 vuotta vallinnut luonnontasapaino on katoamassa. Edessä on maapallon biosfäärin eli elonkehän perustilan muutos, jonka aiheuttaja on ihminen. – Luulen, että me kaikki säikähdimme aika lailla, Fortelius sanoo.
”
ELÄMÄN EHDOT MUUTTUVAT TAVALLA, JOHON ENEMMISTÖ LAJEISTA EI OLE SOPEUTUNUT. TÄMÄ KOHDISTAA SUUREN UHKAN NIIN SUURELLE LAJIMÄÄRÄLLE, ETTÄ ROMAHTAMINEN UHKAA KOKO MAAPALLON BIOSFÄÄRIÄ.” MIKAEL FORTELIUS
K
aksi ja puoli vuotta myöhemmin Fortelius oli yhtenä tekijänä Nature-tiedelehden artikkelissa, jossa 22 tutkijaa esitti uusimpaan tietoon perustuvan katsauksen maapallon tilasta ja tulevaisuudesta. Tutkijoiden arvion mukaan lähestymme suurella todennäköisyydellä nopeaa biosfäärin olotilan muutosta, jossa maapallon nykyiset ekosysteemit romahtavat ja – todennäköisesti – korvautuvat uudenlaisilla järjestelmillä. Maailmanlaajan ekologisen kriisin juurisyitä ovat maapallon väestönkasvu, luonnonresurssien käytön kasvu henkilöä kohden, ihmisen maankäyttö ja ilmaston lämpeneminen. Muutos käynnistyy, kun ihmiskunnan aiheuttama kokonaisrasitus saavuttaa ratkaisevan kynnysarvon. Sen jälkeen romahdus voi tapahtua nopeasti, pahimmassa tapauksessa vain muutaman vuosikymmenen kuluessa. Muinaisuudessa kasvit ja eläimet saattoivat reagoida ympäristön muutoksiin siirtymällä uusille alueille, mutta ihmisen levittäytymisen vuoksi se ei enää onnistu. – Tästä kaikesta seuraa se, että maapallon elonkehän perustilan muutos on yhä todennäköisempi. Elämän ehdot muuttuvat tavalla, johon enemmistö lajeista ei ole sopeutunut. Tämä kohdistaa suuren uhkan niin suurelle lajimäärälle, että romahtaminen uhkaa koko maapallon biosfääriä, Fortelius selittää.
M
aapallon jäättömästä pinnasta 43 prosenttia on ihmisen suoran vaikutuksen alla esimerkiksi peltoalana tai rakennettuina ympäristöinä. Kasvien fotosynteesin eli yhteyttämisen tuottamasta energiasta noin 30 prosenttia on jo nyt ihmisen käytössä. Lähivuosikymmenten aikana ihmisen vaikutus kasvaa rajusti, sillä maapallon väkiluvun arvioidaan kasvavan yhdeksään tai kymmeneen miljardiin tämän vuosisadan puoliväliin mennessä. Muille lajeille kuin ihmiselle ja tämän tuotantoeläimille ja kasveille jää yhä vähemmän tilaa. Luontoalueiden pirstoutuminen ja hupeneminen muodostaa kasvavan uhkan sekä yksittäisten lajien että kokonaisten ekosysteemien säilymiselle. Erityisen haavoittuvia ovat tiikerin kaltaiset suuret nisäkkäät. Maankäytön ja luonnonvarojen ylikulutuksen rinnalla ekosysteemejä kuormittaa ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen, joka muuttaa lajien elinympäristöjä. Muutos tapahtuu nopeammin kuin yksikään maapallon aikaisemmin kokema.
P
ahimmassa tapauksessa kontrolloimaton muutos voisi ajaa maapallon tilaan, jossa toimivia ekosysteemejä ei enää ole. Forteliuksen mukaan palautuminen ja uusien lajirikkaiden ekosysteemien kehittyminen kestäisi miljoonia vuosia. Välivaihetta hallitsisivat laajalle levinneet yleislajit, jotka sattuisivat menestymään ekokatastrofin oloissa. Tilanteen vakavuutta ihmisen kannalta korostaa se, että käytämme jo tällä hetkellä enemmän energiaa kuin kaikki maailman kasvit tuottavat yhteyttämällä. Lisäys tulee suureksi osaksi fossiilisista polttoaineista kuten kivihiilestä ja öljystä, joiden käyttäminen kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Fossiilinen energia mahdollistaa sen, että maapallon nykyinen fauna eli eläinten määrä on kymmenkertainen verrattuna mammuttien aikana vallinneeseen luonnonvaraiseen huippukauteen. Luvussa ovat mukana ihmiskunta ja ihmisen tuotantoeläimet. – Ihminen on erittäin haavoittuvassa tilanteessa. Olemassaolomme on vahvasti sidoksissa siihen, että meillä on energiaa valtavan lihamäärän ylläpitämiseen, Fortelius sanoo.
H
elmikuun alussa 2017 Mikael Fortelius oli mukana Science-lehdessä julkaistussa tiedeartikkelissa, joka kokoaa yhteen nykyisen tietämyksen biosfäärin suojelun edellytyksistä. Artikkelin näkökulma on ratkaisukeskeinen, mutta sen viesti saa vakavoitumaan.
”
EN VOI OLLA OPTIMISTI, VAAN LUULEN, ETTÄ IHMISKUNNAN PELI ON PELATTU. SE, MITÄ BIOSFÄÄRILLE TAPAHTUU, ON VERRATTAVISSA ISON ASTEROIDIN TÖRMÄYKSEEN. MAHDOLLISUUTEMME ESTÄÄ TÄMÄ KATASTROFI OVAT SUUNNILLEEN SAMAA LUOKKAA. SILTI ON RATIONAALISTA YRITTÄÄ.” MIKAEL FORTELIUS
B
Suuri uutinen, josta ei puhuta Länsinorjalainen kyläyhteisö koki poikkeuksellisen lämpimän talven vuosina 2000–2001. Avantokalastus oli mahdotonta ja hiihtomatkailu sinnitteli keinolumen varassa. Paikallinen lehti liitti sääilmiön vahvasti ilmastonmuutokseen. Voisi kuvitella, että kylän asukkaat reagoivat suureen muutokseen kirjoittamalla lehden päätoimittajalle, painostamalla poliitikkoja ja vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Kyläyhteisö vastasi ilmastonmuutokseen vaikenemalla. Kylän tarina kerrotaan norjalaisen sosiologin Kari Marie Norgaardin kirjassa Living in Denial. – Kaikki tiesivät asiasta, mutta siitä puhuminen aiheutti sen, että kyläyhteisö rupesi hylkimään puhujaa. Ilmastonmuutos nousi esille lähinnä rajatilanteissa kuten baari-illan päätteeksi, sanoo ekoteologian ja ympäristökysymysten tutkija, pastori Panu Pihkala.
Paluuta entiseen ei ole, tutkijat korostavat. Luonnonsuojelun tavoitteena ei voi enää olla laajojen alueiden palauttaminen mahdollisimman lähelle alkuperäistä luonnontilaa. – Tavoite ei ole enää järkevä, vaan ilmiselvästi mahdoton. Siksi nyt on pohdittava, mitä voimme vielä tehdä, jotta vältämme meitä uhkaavan katastrofin, Fortelius sanoo. Tutkijoiden karu viesti on se, että luonnonsuojelun ei pitäisi enää keskittyä huolehtimaan yksittäisten lajien kohtalosta, vaan siitä, että ekosysteemit pysyvät toimintakykyisinä.
Pihkala löysi Norgaardin tutkimuksen kootessaan aineistoa ympäristöahdistusta ja toivoa käsittelevään kirjaan. Ensi syksynä ilmestyvän kirjan nimi Päin helvettiä? on peräisin tavallisesta arkikeskustelusta. Ystävä yllätti Pihkalan tokaisemalla, että ”olemme kaikki matkalla helvettiin”. – Sekä arkikokemus että tutkimustieto viittaavat siihen, että ihmiset kokevat ahdistuksen tunteita, joissa ympäristökriisi on isona osana. Ihmisiä ahdistaa tavalla, joka haittaa sekä heidän omaa hyvinvointiaan että yhteisiä toimia ongelmien ratkaisemiseksi, Pihkala sanoo. Tosiasioiden ja käyttäytymisen välinen epäsuhta on Pihkalan mielestä ympäristöahdistuksen oire. Käytännössä kaikki tietävät ekokatastrofista, mutta käyttäydymme kuin tieto ei olisi tavoittanut meitä.
– Avuttomuutta ja pelon tunnetta on vaikea sietää. Siksi haluamme päästä niistä eroon ja eteenpäin hinnalla millä hyvänsä. Ekologisen kriisin tiedostaminen saattaa aiheuttaa myös sen, että ihminen ryhtyy julistamaan muutosta käännynnäisen innolla. Usein tämä vahvistaa kuulijoiden torjuntaa ja asian ohittamista. – Ekologinen kriisi nostaa pintaan syvältä kouraisevia tunteita ja isoja eksistentiaalisia ja hengellisiä kysymyksiä. Jos haluamme keskustella ekologisesta kriisistä rakentavasti, meidän on syytä prosessoida näitä tunteita, Pihkala sanoo. Ympäristöahdistukseen voi sekoittua surua, vihaa, epämääräistä syyllisyyttä ja velassa olemisen häpeää. Syyllisyys saattaa pukeutua esimerkiksi huokaukseen: ”Mitä me olemmekaan tehneet luonnolle ja tuleville sukupolville”. Pihkala kiinnittää huomiota sanaan ”me”. – Moni on alkanut tiedostaa, kuinka vaikeaa yksilön on välttyä olemasta mukana kriisiin johtavissa taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa verkostoissa. Emme saa vapauttaa itseämme vastuusta, mutta samalla on tärkeää ymmärtää, että kukaan ei voi kantaa yksin koko maailman taakkaa.
”
IHMISIÄ AHDISTAA TAVALLA, JOKA HAITTAA SEKÄ HEIDÄN OMAA HYVINVOINTIAAN ETTÄ YHTEISIÄ TOIMIA EKOLOGISEN KRIISIN RATKAISEMISEKSI.” PANU PIHKALA
Keskustelu ympäristökriisistä voi törmätä myös siihen, että ihmisen suhde omaan kuolevaisuuteen on käsittelemättä. Pihkalan mukaan ihminen etsii olemassaololleen oman kuolevaisuutensa ylittävää merkitystä symbolisen kuolemattomuuden avulla. Ammennamme jatkuvuutta ja mielekkyyttä esimerkiksi elämän kierron jatkumisesta luonnossa ja omissa jälkeläisissämme sekä oman elämäntyön tuloksista. – Ympäristön tuhoutuminen uhkaa näitä symbolisen kuolemattomuuden lajeja. Uskonnollinen toivo voi säilyä myös tilanteessa, jossa meillä ei ole varmuutta luonnonsuojelupyrkimysten onnistumisesta, Pihkala sanoo.
3
4B Toimivat ekosysteemit ovat ihmiselle ää rimmäisen arvokkaita. Ne hillitsevät ilmas tonmuutosta sitomalla hiilidioksidia sekä tuottavat muun muassa puhdasta vettä ja ilmaa se kä ravintokasvien viljelyn mahdollistavia pölyttäjiä, joista ihminen on täysin riippuvainen.
”
romahduksen välttämiseen pyrkivä luonnonsuojelija
O
nko ihmiskunnan toivo mennyttä eko katastrofin vuoksi? Forteliuksen mu kaan ei, koska toivo on pohjimmiltaan sisäsyntyinen asia, jotakin ihmisyyteen
kuuluvaa. – Toivo näyttäisi tulevan samasta lähteestä kuin hoivaaminen ja altruismi. Kyse on enemmän ihmi sen vaistoista kuin rationaalisesta päättelystä. Toivo ei vaadi rationaalisia perusteluja, se vain on. Kun Science-tiedelehti julkaisi tutkimusartikke lin tämän vuosisadan luonnonsuojelun haasteista, Fortelius oli kuukauden kestävällä työmatkalla Tur kana-järven ympäristössä Keniassa. Tuolta alueel ta on löydetty ihmisen varhaisimmat tunnetut esi muodot.
Fortelius opetti paleontologista kenttätutkimus ta yhdysvaltalaisille ja afrikkalaisille opiskelijoille. Samalla hän omisti aikaa omalle tutkimustyölleen, joka liittyy ihmisen alkuperän ja varhaisen evoluu tion kartoittamiseen. Fortelius mainitsee, että jo nykyihmisen edeltä jiin kuulunut Homo erectus vaikutti selvästi häntä ympäröivään ekosysteemiin. – Raamatun paratiisikertomus ja kreikkalainen taru Pandoran lippaasta kertovat siitä, että ihmi nen on poikkeuksellinen laji, joka ei tunne rajoja eikä pysy lokerossaan. Nykyihminen menee tässä äärimmäisyyksiin. Maailmassa ei taida olla enää la jia, jonka ekologiseen lokeroon ihminen ei olisi tun keutunut. ■
tarvitsee paleontologien hankkimaa tietoa muinaisesta elämästä.” Mikael Fortelius
F
orteliuksen mukaan romahduksen välttä miseen pyrkivä luonnonsuojelija tarvitsee paleontologien hankkimaa tietoa muinai sesta elämästä. Fossiilit kertovat tutkijoille, millaiset ekosystee mit ovat olleet tasapainoisia ja pitkäkestoisia. Niis tä selviää lajien kokonaisjakauma ja se, minkälai nen yhteyttävien kasvien, kasvissyöjien ja pe tojen suhde tarvitaan, jotta eliöiden muodos tama ravintoverkko toimii ja kestää tuhansia tai jopa miljoonia vuosia. – Luonnonsuojelun pitäisi hyödyntää muinaisesta elämästä kertovaa tietoa pal jon nykyistä enemmän, Fortelius sanoo. Fortelius ei näe merkkejä siitä, että ihmiskunta olisi ryhtymässä ekologisen kriisin vaatimiin toimiin. Lupaavia edis tysaskelia otetaan esimerkiksi aurinko energian kehittämisessä. Toisessa vaa kakupissa painaa kuitenkin poliittisten johtajien voimattomuus ja haluttomuus. Epätodennäköiseltä näyttää sekin, et tä muutoksen vyöry pysähtyisi vapaaeh toisella kulutuksen ja lapsiluvun rajoitta misella. – Henkilökohtaisesti en voi olla optimisti, vaan luulen, että ihmiskunnan peli on pelat tu. Se, mitä biosfäärille tapahtuu, on verratta vissa ison asteroidin törmäykseen. Mahdollisuu temme estää tämä katastrofi ovat suunnilleen sa maa luokkaa, Fortelius sanoo. – Silti on rationaalista yrittää. On paljon, mitä voimme yrittää tehdä.
Toimittajalta
Franciscus ja gobeliinin leijonat Mummonmökin seinää koristanut gobeliini saattaa ol la varhaisin muistoni ihmisen ja luonnon välisestä risti riidasta. Seinävaatteeseen oli kirjailtu toimintakohtaus, jos sa leijonaemo kyyristyy suojaamaan pentujaan kohti rat sastavilta metsästäjiltä. Yhdessä serkkuni kanssa ideoim me tilanteelle jatkon, jossa leijonat pääsevät niskan pääl le. Lukiossa aloin ymmärtää ekologisen kriisin laajuutta ja perimmäisiä syitä, jotka kerrataan tässäkin jutussa. Viime vuosien tärkein ympäristöuutinen on ilmasto katastrofiin johtavan lämpenemisen riskirajan lähesty
minen. Pariisin ilmastokokouksessa vuonna 2015 tilan ne myönnettiin yhteisesti, mutta sitovia päätöksiä kasvi huonepäästöjen vähentämisestä ei tehty. Ekologinen kriisi on syvimmältään hengellinen kriisi, sanovat kristilliset teologit. Elonkehä tuhoutuu, koska ih misen suhde itseensä, toiseen ihmiseen ja muuhun luon toon on vääristynyt. Samoihin aikoihin kun makasin mummini sängyllä suunnittelemassa gobeliinin leijonien pelastamista, kirk kojen maailmanneuvosto teki ekologista tilanneanalyy sia. Vuoden 1975 yleiskokouksessa australialainen bio logi ja teologi Charles Birch peräänkuulutti vapautus
liikettä, joka vapauttaisi naisen ja miehen lisäksi myös eläimet, kasvit, ilman, meren, metsät, erämaat, vuoret ja laaksot. Kaksi vuotta sitten paavi Franciscus puuttui ekologi seen kriisiin kiertokirjeessään Laudato si – yhteisen kotimme hoitamisesta. ”Se, mitä tapahtuu, osoittaa, että tarvi taan kiireesti siirtymistä rohkeaan kulttuurivallankumouk seen”, Franciscus sanoo. Jos maailma kuuntelee paavia, gobeliinin leijonilla on toivoa. Taneli Kylätasku
Kolumni
B
Ilman älypuhelinta ei jää paitsi mistään EN EHKÄ olisi tajunnut kärsiväni FOMO:sta jos en olisi menettänyt älypuhelintani. Psykologian ammattilaiset puhuvat ilmiöstä nimeltä FOMO, fear of missing out, paitsi jäämisen pelko. Se ilmenee levottomana olona, joka pakottaa ihmisen tarkistamaan sosiaalista mediaa kännykästä jatkuvasti siksi, että tämä pelkää jäävänsä paitsi jostakin elintärkeästä tai tulevansa unohdetuksi. KOKO HUBARA Kirjoittaja on kolmekymppinen äiti, kirjailija ja Ruskeat Tytöt -median päätoimittaja. koko@ruskeattytot.fi
”
MITÄ JOS KAIKKI KAVERINI UNOHTAVAT MINUT, JOS EN OLE KOKO AJAN ESILLÄ SOMESSA?”
PARI VUOTTA sitten puhelimeni varastettiin metrossa. Sen sijaan, että olisin tuntenut harmistusta, olin ainoastaan huojentunut. Olin jo pitkään miettinyt, että taidan olla riippuvainen puhelimestani, tai tarkemmin: siinä pyörivästä sosiaalisesta mediasta. Olin halunnut pois tykkäysten odottamisesta, jatkuvasta infoähkystä sekä työ- ja yksityiselämän jatkuvasti sekoittavasta Facebookin chatistä, mutten tiennyt miten. Voisinko muka työskennellä toimittajana ilman että tiedän, mitä maailmassa tapahtuu? Mitä jos kaikki kaverini unohtavat minut, jos en ole koko ajan esillä somessa? Suunnilleen aina kun en roikkunut somessa, mietin näitä kysymyksiä puolihädissäni. Kun joskus mainitsin asiasta kavereille, he totesivat:
tämä nyt vain on tätä nykyaikaa, ei siitä tarvitse ottaa paineita. ÄLYPUHELIMETTOMUUS ALKOI pienenä sosiaalisena kokeiluna, mutta lopulta elin lähes vuoden ilman älypuhelinta. Netinkäyttö rajoittui niihin hetkiin kun olin kotona tai töissä koneen äärellä – siltikin tuntikausiksi päivässä. Kun olin liikenteessä, katselin näytön sijaan ihmisiä, en tehnyt liikennevaloissa mitään, kuuntelin kaupungin ääniä. Kun eksyin, jouduin kysymään ohikulkijoilta neuvoa sen sijaan että olisin katsonut puhelimen karttasovellusta. Tulin lukeneeksi paljon enemmän kirjoja kuin muutamina aiempina vuosina. Työtilanteeni koheni entisestään, ja sain edelleen kutsuja kaikkiin niihin juhliin, mihin halusinkin mennä. LOPULTA PÄÄTIN hankkia jälleen älypuhelimen, en muista miksi. Se ehti olla käytössäni hieman reilut puoli vuotta ennen kuin se simahti lomareissulla. Nyt olen taas käyttänyt joitakin viikkoja vanhaa, neonvihreää kapulaani, jolla voi ainoastaan soittaa ja tekstata (hankalasti) niin kuin puhelimella kuuluukin tehdä. Akku kestää toista viikkoa lataamatta. Välillä unohdan puhelimen päiväkausiksi takin taskunpohjalle. Siksi aikaa kun elän elämääni.
Ensimmäinen kuulokoje 360° kuuntelukokemuksella
Esittelyssä Oticon Opn™ Lähellä-projekti kouluttaa ikääntyneitä vapaaehtoisiksi
LÄHELLÄ
Sukupolvet toistensa tukena
Millaista on vankilan kirkossa?
Kätketytvideosarja
kirkkojakaupunki.fi/tv
Lähellä-vapaaehtoisena sinulla on mahdollisuus olla lapselle ja perheelle tärkeä aikuinen ja kohdata samalla muita ikääntyneitä.
Ensimmäinen nelipäiväinen vapaaehtoiskoulutus järjestetään kesäkuussa Vantaan Hakunilassa Skomarsin torpalla: 6.6. klo 14–17, 7.6. klo 10–13, 8.6. klo 14–17 ja 9.6. klo 10–13. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautumiset 31.5.2017 saakka: Projektivastaava Veera Jahnukainen, veera.jahnukainen@sos-lapsikyla.fi, p. 044 299 4107 Kouluttaja Sanna Juvonen, sanna.juvonen@laurea.fi Löydät meidät Facebookista: Lähellä-projekti
Oticon Opn™ on markkinoiden ensimmäinen kuulokoje täydellisellä puheenerotuksella. Se erottaa puheen melusta ja auttaa sinua keskittymään olennaiseen. • Puhelut ilman lisälaitteita (Made for iPhone) • Yhdistettävissä internetiin (IFTTT)
Kuulopäivä 31.5. klo 10-17
Herttoniemen Kuuloverkossa Tule kysymään kuulosta ja tinnituksesta ja tutustumaan Oticon Opn™ -kuulokojeisiin.
Kuuloverkko Laivalahdenkatu 2 b A, 00880 Helsinki Puh. 09 2786 2020 www.kuuloverkko.fi
5
6B Kuka? Sinikka Nopola, 63, on Helsingissä asuva kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut 14 kirjaa sekä näytelmiä ja laulunsanoituksia. Yhdessä sisarensa Tiina Nopolan kanssa hän on tehnyt yli 50 lastenkirjaa, muun muassa Risto Räppääjä -sarjan ja Heinähattu ja Vilttitossu -romaaneja, sekä musikaaleja ja elokuvakäsikirjoituksia.
Mitä? Nopolan uusin kirja Onko teillä tämmöistä? (WSOY) on juuri ilmestynyt. Kesällä aletaan kuvata elokuvaa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset, jonka käsikirjoituksen Sinikka ja Tiina Nopola ovat tehneet samannimisen lastenkirjansa pohjalta.
Motto ”Kun tielle lähtee, niin se vie.”
B
7
Koomisen rajalla
J
Asiat kääntyvät usein ihan muuksi kuin aluksi ajattelee, on Sinikka Nopola huomannut. Siitä riittää kirjoitettavaa.
oskus 1960-luvun lopulla Sinikka Nopola oli tamperelainen seurakuntanuori, mielestään kapinallinen ja radikaali. Radikalismin huipentuma hänelle oli se, kun Pyynikin seurakuntanuorten joukko meni joulunalusviikolla Hämeenkadulle jakamaan lappusia, joissa kehotettiin viettämään nälkäjoulua. Porukassa oli myös eräs Kari Mäkinen, josta sittemmin tuli arkkipiispa. Nopolasta puolestaan tuli kirjailija. Joulupöydässä Sinikka Nopolan äiti kertoi kuulleensa tuttavaltaan, että kaupungilla oli nuoria jakamassa nälkäjoululappuja. – Sanoin dramaattisesti, että olin yksi niistä. Sitten puhuin Biafran nälänhädästä ja siitä, kuinka täällä vain mässäillään, ja marssin omaan huoneeseeni. Palasin kuitenkin vartin päästä syömään kinkkua, Nopola kertoo ja nauraa päälle. Häneltä löytyy useampiakin esimerkkejä teini- ikäisen radikaaliudesta: Lapualaisoopperan Ei väkivaltaa -laulun soittaminen lukion aamunavauksessa ja aikansa kohupapin Terho Pursiaisen muotokuvan piirtäminen. – Piirros löytyi rippiraamatun välistä. Olin tehnyt sen 16-vuotiaana lyijykynällä ja kirjoittanut alle ”Taistelija”. Olin lukenut Pursiaisen Uusimman testamentin ja innostunut siitä, miten hän ruoti hyvinvointi-ihmisen joulupukkimaista jumalakuvaa. Minusta oli hyvin coolia, että luin Terho Pursiaista. Yllättävän fiksu nuoruus, sanoo Nopola nyt. Vähemmän fiksua oli tulossa, sillä hän opiskeli Tampereen yliopistossa 1970-luvun taistolais vuosina. – Ne olivat poliittisen aivopesun vuosia, minkä olen viipeellä tajunnut. Miten niin älykkäät nuoret voivat yhdestä suusta ylistää Neuvostoliittoa ja mitätöidä sen, että heidän vanhempansa menettivät nuoruutensa sodassa? Se oli julma kotikapina. – Jos kirjoittaa esimerkiksi isäni historian muutamalla lauseella, se näyttää aika hurjalta: isäni taisteli toisessa maailmansodassa useita vuosia Neuvostoliittoa vastaan ja haavoittui kaksi kertaa. Vanhemmillamme oli kohtalonkäänteitä, joita osa omasta sukupolvestani mitätöi eikä halunnut kuunnella, Nopola miettii. Hän on kirjoissaan käsitellyt nuoruuttaan. Kirjoittaminen on ollut uskomusten – isojen ja pienien, omien ja toisten – purkamista. – Jutut, joita olen kirjoittanut nuoruudestani, ovat tragikoomisia. Niistä nälkäjoululapuista tein parodian Teepussit-kokoelmaan vuonna 1987. Tuntuu, että omaa historiaa pitää käsitellä uudelleen ja uudelleen, vähän eri näkökulmista.
Teksti Kaisa Halonen Kuva Sirpa Päivinen
31-vuotiaana Sinikka Nopola oli työskennellyt kuusi vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa. Hän tunsi itsensä vanhaksi ja urautuneeksi, ja irti sanoutui. – Ajattelin, että on korkea aika ryhtyä vapaaksi kirjoittajaksi. Irtisanouduttuaan Nopola matkusti Ranskaan. Siellä ollessaan hän vietti viikon talkootöissä Taizén ekumeenisessa yhteisössä. Yhteisön johtajan veli Rogerin juttusille piti jonottaa. Kun Nopolan vuoro lopulta tuli, hän kertoi veli Rogerille ajatelleensa, että ryhtyy kirjailijaksi. Että mitä Roger on siitä mieltä? – Hän sanoi ihan kuin näkijä, että ”te elätte jatkuvassa ristiriidassa, joten se on teille oikea ala”, Nopola muistelee. – Eikö ole erikoista? Näkikö hän lävitseni? Oman elämän kaivelemista helpottaa se, että Sinikka Nopolalla on tallessa nuoruuden päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa. Hän on myös haalinut kaikenlaista materiaalia nuoruutensa vuosikymmeniltä ja ostaa toisinaan esimerkiksi vanhoja lehtiä.
”
Jumalakuvani muotoutui siinä iässä kun uskoin joulupukkiin. Ne varmaan sekoittuivat.”
Juuri ilmestyneessä kirjassaan Onko teillä tämmöistä? Nopola kertoo muun muassa ensimmäisestä paitapuvustaan, ihastuksestaan ja äänilevystään. Hän kertoo myös kirjeestä, jonka 17-vuotiaana kirjoitti eräälle vangille Konnunsuon vankilaan. Kopio kirjeestä on hänellä tallessa. – Kerroin kirjeessä elämästäni ja mainitsin, että koin olevani itsekin koulussa niin kuin vanki, hänen kohtalotoverinsa siis. Mitähän se vanki on ajatellut? Nopola miettii. Se ei selvinnyt koskaan, sillä vanki ei vastannut kirjeeseen. Nopola kertoo näkevänsä elämän aika absurdina. Usein asiat kääntyvät ihan muuksi kuin ensin oli ajatellut. Siksi häntä kiinnostavat epäpyhät ajatukset pyhissä tilanteissa. Niitä hän havainnoi esimerkiksi osallistuessaan kerran ortodoksisiin hautajaisiin. – Se oli äärimmäisen harras ja intiimi tilaisuus. Arkku oli avoin. Havaitsin, että me kuitenkin esiinnyimme siellä, olimme vähän kuin näyttämöllä hy-
västellessämme vainajan. Mietimme ystäväpiirissä esimerkiksi rankingia, sitä, milloin on minun vuoroni. Nopola lisää, että ihmiset ovat varmaan aika samanlaisia – ja varmaan kuvittelevat, että muiden elämä on hienompaa ja siinä on enemmän ”pyhiä” hetkiä. – En tiedä, voiko tätä sanoa kirkon lehdessä, mutta minulla on aina pieni koominen vire, kun menen ehtoolliselle. Tulee mieleen vaikka, että entä jos ryystäisen ja miksi tämä öylätti on niin kuiva. Yhtäkkiä Nopolalle tulee mieleen, että hänhän on myös virsirunoilija. Tai tarkkaan ottaen hän on kirjoittanut takavuosien hittiin Mombasaan virren sanat. Kirjassa Matkustan melko harvoin julkaistu teksti on kieltämättä aika juhlava: ”Oi Jumala, mua katso heikkoa, sun voimasi on tuuli polttava, riisu yltäni synkkä varjo Saatanan, mä mato maassa vaellan.” – Ovatko körttivirret tämmöisiä? Minähän olen tehnyt tästä körttivirren. Voisiko tämän panna virsikirjaan? Nopola innostuu. Sitten hän tarkentaa, että satiiriahan se on, osin. Hänen isänsä tapasi sanoa, että Sinikka on ”mielellään hiukan pilkkahenkinen”. Suurine sanoineen virsi-Mombasa taitaa olla myös Nopolan vastaveto yli kolmenkymmenen vuoden takaiselle virsikirjauudistukselle. – Olen tottunut laulamaan virsiä vanhoilla sanoilla. Joitakin virsiä on valitettavasti arkipäiväistetty. Virsiin Nopolalla on ollut suhde lapsesta asti, kiitos mummon. – Isän vanhemmat olivat opettajia. Pitkään luulin, että kaikkien muidenkin mummolassa isoäiti istuu pianon ääreen ja heti lauletaan yhdessä Soi kunniaksi Luojan. – Olen siis saanut voimakkaan kristillisen kasvatuksen, mutta en ole koskaan tullut uskoon. Isä oli moderni mainosmies ja äitini keskusteleva ihminen. Vaikka Jumalaa ei kyseenalaistettu, ei meillä oltu ankaria. Sain kapinoida ja esittää vaikka ateistisia kysymyksiä. Ateistia Nopolasta tosin ei saisi millään. – Jumalakuvani muotoutui siinä iässä kun uskoin joulupukkiin. Ne varmaan sekoittuivat. Näin Jumalan samanlaisena parrakkaana, vanhempana herrasmiehenä, jolta voi pyytää kaikenlaista – vaikka Terho Pursiaisen teesit ravistelivat hetkeksi hereille. – Minulla on tyypillinen länsimaisen, hyvinvoivan ihmisen lapsenusko. Koska kohtaloni ei ole ollut kova, minulla on pysynyt semmoinen kummallinen käsitys, että ikään kuin joku suojelisi minua. Älyllisesti ajateltuna se on ihan kummallista, ehkä kestämätöntä. ■
8B
Tarkkana kuin hattara Suomessa on ainakin 116 000 aikuista, joiden elämään hoitamaton adhd tuo kaaoksen. Avun saaminen on pitkälti tuurista kiinni. Aikuisten adhd:lle julkaistaan Käypä hoito -suositus toukokuun lopussa, mutta auttaako se Mikaa? Teksti Pihla Tiihonen Kuvitus Hans Eiskonen
M
ikalla on ongelma. Nelikymppisen helsinkiläisen pienyrittäjän pitäisi hankkia lapsuusajan neuvolakortti syntymäkunnastaan. Pikkukuntaa ei enää ole. Lisäksi Mikan olisi saatava kaikki terveydenhuollon paperinsa jo suljetusta kyläkoulusta sekä neljästä asuinkunnastaan, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä ja entisistä työterveyshuolloistaan. Asiakirjojen hankkiminen on ollut Mikan työlistalla nyt kaksi vuotta. Papereita pyysi mielenterveyshoitaja, kun Mika haki adhd-tutkimuksiin Helsingin kaupungin terveydenhuoltoon. – Halusin tutkimuksiin, koska loppuun saattamieni projektien määrä on minimaalinen aloittamiini verrattuna. Unohtelen asioita ja hukkaan tavaroita jatkuvasti. Sekin vaikutti, että Mikalla on kaksi adhd-lääkkeet saanutta kaveria. He ovat kertoneet hoidon auttaneen töihin keskittymisessä ja parantaneen parisuhdetta. – Puolisoni kannustaa tutkimuksiin. Esimerkiksi siivoaminen on minulle hirveän vaikeaa. Inhoan sitä, että keittiönpöydällä on paljon epäjärjestyksessä olevia asioita. Yritän pilkkoa ongelman: ensin otan pullot pois pöydältä, sitten pelkästään lasit, sitten lautaset. Pystyin tuolla tekniikalla kerran melkein tyhjentämään pöydän neljässä illassa. Adhd tulee sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Ulkomaisissa tutkimuksissa se vaivaa 3–5 prosenttia aikuisista, joista hoidon piirissä on korkeintaan joka kymmenes. Suomen vuodenvaihteen väkiluvulla tämä tarkoittaisi vähintään 116 000:ta yli 20-vuotiasta. Adhd näkyy jo kouluiässä. – Ihmiset, joilla on adhd, pärjäävät keskimäärin muita heikommin opiskeluissa ja työelämässä. Vaikeus kontrolloida impulsseja altistaa päihdeongelmille, jotka ovat adhd-ihmisillä noin kaksi kertaa tavallisempia kuin muilla, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Sami Leppämäki. Tiedetään, että adhd lisää todennäköisyyttä mielenterveyshäiriöihin, sairauspoissaoloihin ja onnet-
tomuuksiin. Se kasvattaa myös huomattavasti riskiä joutua työttömäksi. – Kerran möläytin kehityskeskustelussa, että jos jään tänne, se on sama kuin vetäisin hirttosilmukan kaulaan. Myöhemmin tajusin, että siinä yrityksessä olisi ollut tosi kiinnostaviakin hommia. En ole ikinä ollut pysyvässä työssä, Mika harmittelee. Helmikuussa kohistiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n selvityksestä, jonka mukaan 79 000 työikäistä miestä on pudonnut pysyvästi työelämästä. Leppämäki uskoo, että hoitamaton adhd selittää osan syrjäytymisestä. Jopa 80–90 prosenttia adhd-ihmisistä on saanut häiriön sukuperintönä, joten samassa perheessä on usein sekä levoton vanhempi että lapsi. Neurologista häiriötä on myös naisilla. – Vangeista 40–80 prosentilla on adhd. Väkivaltarikollisilla se on erityisen tavallinen. Adhd ei tee ihmisestä väkivaltaista, mutta ihmisillä, joilla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, on usein myös adhd, Leppämäki sanoo. Alidiagnosoitu ja -hoidettu sairaus tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksi. Leppämäki puhuu Suomen väestötasolla jopa kymmenistä miljoonista euroista vuodessa. Valkoisen pilleripurkin kyljessä on punainen kolmio. Purkki sisältää kellertäviä tabletteja, jotka ovat amfetamiinijohdannaisia, kuten monet muutkin psyykenlääkkeet. Tabletit ovat Mikan ystävän Janin, jolla diag nosoitiin kolmekymppisenä adhd. Hyväpalkkainen perheenisä on ottanut jo vuosia pillerin joka aamu. – On tosi kivaa olla skarppi. Elämä on tyydyttävämpää, kun tunnen pääseväni täyteen potentiaaliini. Janin repaleinen arki pienyrittäjänä vaihtui hoitoon pääsyn jälkeen ensimmäiseen vakituiseen työsuhteeseen. – Aiemmin en kyennyt hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia, kuten yli vuoden kestävää projektia, joka pitää suunnitella, käynnistää ja hoitaa loppuun asti.
Satoja adhd-aikuisia hoitanut Sami Leppämäki on kuullut monta samantyyppistä tarinaa. – On hyvin tavallista, että ihminen saa elämänsä ensimmäisen vakityön, pitkän parisuhteen tai opinnot loppuun sen jälkeen, kun adhd:ta aletaan hoitaa. Janin mukaan lääkityksen vaikutus näkyy myös kotona. – Kanssani on varmasti miellyttävämpää elää nyt, kun en haahuile ympäriinsä. Jos aikuisella epäillään adhd:ta, ensimmäisenä etsitään vaikeuksia koulunkäynnissä. Mika kävi kyläkoulua, jossa oli mahdotonta olla levoton. – Ala-asteen opettaja työnsi päätä lumihankeen ja veti maata pitkin sellaista oppilasta, joka ei pystynyt istumaan paikoillaan. Yläasteella biologian opettaja sanoi, että minulla on tanssitauti, koska liikuttelin jalkoja jatkuvasti. Diagnoosin kannalta on hankalaa, että keskiarvoni oli ala-asteella 9,6 ja olen suorittanut maisterin tutkinnon. Lyhytjännitteisyys ja työläiden hommien välttely ovat tyypillisiä adhd-aikuisille, mutta hoitoon pääsy edellyttää sitkeyttä. Ihmiset haluavat ADHD-liiton neuvontapuhelimesta useimmiten tietoa hoidon saamisesta aikuisena. Liiton tiedottaja Jari Hämäläinen kertoo, että kunnallisessa terveydenhuollossa menee usein muutama vuosi ennen kuin ensimmäisestä yhteydenotosta edetään diagnoosiin. – Lapsuusajan papereiden kartoittamiseen menee usein pitkä aika. Jos niitä ei löydy, tarvitaan ihmisen vanhempia ja muuta lähipiiriä haastateltavaksi, Hämäläinen kertoo. Mika kertoo mielenterveyshoitajan neuvoneen, että diagnoosin saisi helpommin yksityiseltä puolelta. Jari Hämäläinen ADHD-liitosta kertoo, että ensimmäistä erityislääkäriaikaa joutuu yksityisillä lääkäriasemilla odottamaan usein pari kuukautta, mutta sen jälkeen adhd-selvityksen tekeminen vie korkeintaan puoli vuotta. Hän arvioi, että potilaalle kertyy noin 500–1 000 euron lasku.
Isän musiikkia LEVY Jazzmuusikko Verneri Pohjola koki vasta nelikymppisenä olevansa valmis levyttämään edesmenneen isänsä ja legendaarisen basistin Pekka Pohjolan musiikkia. Pekka- albumi julkaistaan maailmanlaajuisesti kesäkuun alussa. Pekka Pohjola tuli 1970-luvulla kansainvälisesti tunnetuksi muun muassa progressiivisten rockyhtyeiden Wigwamin ja Made in Swedenin basistina. Hän alkoi kuitenkin samaan aikaan tehdä myös soololevyjä, ja omaleimaisessa musiikissa yhdis-
tyivät jazz ja progressiivinen musiikki. Verneri Pohjola on poiminut Pekka-levylle isänsä soololevyiltä seitsemän sävellystä. Hän tulkitsee ne omalla tyylillään, huimasti improvisoiden. Albumin kappaleista löytyvät silti Pekka Pohjolalle tutut sävelkuviot. Niistä tutuimpiin kuuluu vuonna 1974 ilmestyneen Harakka Bialoipokku -albumin svengaava First Morning. Poika-Pohjolan jazzahtavissa versioissa soi vahvana hänen trumpettinsa. Levyllä soittaa myös neljä muuta taituria, Fender Rhodes -pianoa soit-
tava Tuomo Prättälä, kitaristi Teemu Viinikainen, rumpali Mika Kallio ja kontrabasisti Antti Lötjönen. Verneri Pohjolan suhde isäänsä jäi etäiseksi, koska hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan parivuotias. Levyltä voi aistia, miten itsekin ykkösrivin muusikoksi noussut trumpetisti saa isäänsä uudenlaisen, hienon yhteyden musiikin kautta. Marjo Kytöharju Verneri Pohjola: Pekka. Edition Records 2017. Levyn julkistuskonsertti to 8.6. Tavastialla.
B
9
”
ON TOSI KIVAA OLLA SKARPPI. ADHD-LÄÄKITYKSEN SAANUT JANI
– Yksityislääkäriltä diagnoosin saanut on yhden lääkärin varassa. Jos lääkäri jää pois töistä, potilas ei välttämättä löydä toista jatkamaan hoitoa. Kunnallisella puolella reseptien uusiminen ja jatkohoito ovat huomattavasti helpompia, Hämäläinen huomauttaa. ENSIMMÄINEN KÄYPÄ HOITO -suositus adhd-aikuisille julkistetaan 31. toukokuuta. ADHD-liitossa toivotaan, että kansallinen suositus helpottaisi hoitoon pääsyä. – Tähän asti on ollut sattumankauppaa, kenen vastaanotolle päätyy ja kuinka hoitopolku siitä aukeaa, toteaa liiton toiminnanjohtaja Nina HovénKorpela. Aikuisten adhd:ta on alettu hoitaa Suomen julkisessa terveydenhuollossa vasta 2000-luvulla. Suomessa käytetään kansainvälisesti vertailtuna vähän adhd-lääkkeitä. – Kokemusteni mukaan ainakin neljä adhd-aikuista viidestä hyötyy lääkehoidosta. Osalle riittää esimerkiksi arjen organisointi ja opiskelutekniikkojen opiskelu, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Sami Leppämäki. Leppämäki kuuluu Käypä hoito -suositusta tekevään työryhmään. Hänen mukaansa joitakin adhd-aikuisia auttaa työelämässä, jos he saavat rauhallisen työtilan ja esimieheltä selkeät ohjeet, mitä on tehtävä ja mihin mennessä. Toiset taas tarvitsevat syvästi kiinnostavan aiheen, johon uppoutua. – Tiedän ihmisiä, jotka ovat erittäin menestyksekkäitä liike-elämässä tai akateemisessa maailmassa, vaikka heillä on adhd. He kompensoivat sen älykkyydellä ja luovuudella. HAASTATTELUN JÄLKEEN Mika jatkoi kaksi vuotta sitten keskeytynyttä neuvola-, koulu- ja terveyspapereiden jäljittämistä. Jani lupasi kaverilleen kannustuspalkinnon, jos adhd-tutkimukset on hoidettu vuoden loppuun mennessä. – Ostan Mikalle Alkon kalleimman viskipullon. Mikan ja Janin nimet on muutettu. Adhd-liiton puhelinneuvonta p. 040 541 7696 ma–to klo 9–11.
Moni adhd-aikuinen syrjäytyy, koska ei vain pysty keskittymään työläältä tuntuviin tehtäviin. Satoja adhd-oireisia hoitanut psykiatrian erikoislääkäri Sami Leppämäki kertoo, että moni saa elämänsä ensimmäisen vakityön, pitkän parisuhteen tai opinnot loppuun sen jälkeen, kun adhd:ta aletaan hoitaa.
Körttiläinen Americana LEVY ”Mä väitän, että meidän veljestrio on paras bändi alla auringon...” Näin lauletaan kolmen veljen, Jaakko, Sakari ja Mikko Löytyn omaelämänkerrallisella albumilla Mandoliini, palmut ja pohjoisen viima. Veljestrion nimi on vanhakantaisesti Velj. Löytty. Puolet albumin lauluista on käännöksiä amerikkalaisen hengellisen musiikin standardeista, puolet veljesten omia. Meno on yhtä aikaa melankolista ja rakastavaa, täynnä myötätuntoa tätä maailmaa kohtaan. Musiikillisesti Mandoliini, pal-
mut ja pohjoisen viima kulkee jossain kantrin, bluesin, valkoisen gospelin ja bluegrassin raukoilla rajoilla. Soitanto on pienimuotoista ja turvallista eikä tippaakaan paheellista. Sitä myöten maailma pienenee, ja kun joukossa on lapsuusmuistoja, elämää katsellaan myös lapsen silmin. Se herkistää, ja siinä on Löyttyjen doktriini: aseista riisuu aseettomuus. Maallistunut kuulija tajuaa äkkiä, miten tuttuja nämä körttirenkutustyyliin soitetut vanhat gospelit ovat. Albert E. Brumleyn vuonna 1929 sä-
veltämä I’ll Fly Away, nyt Jaakko Löytyn kääntämänä Pois lentää saan, on täsmälleen se sama tuttu 60-luvun folkareiden ralli, jonka Bob Marley ymppäsi paljon versioituun Rastaman Chantiin. Kolmen veljeksen lauluharmonia sulautuu tähän musiikkiperinteeseen niin, ettei enää erota, mikä oli käännös ja mikä omaa tekelettä. Sen vuoksi Löytyt ovat aitoja bluesveljiä. JUHANI HUTTUNEN Velj. Löytty: Mandoliini, palmut ja pohjoisen viimat. Wideline Musiikki 2017.
75. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi
Julkaisija Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat
Toimituksen yhteystiedot Hietalahdenranta 13 00180 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Julkaisupäällikkö Pälvi Ahoinpelto Uutispäällikkö Pauli Juusela Kehittämispäällikkö Tuure Hurme Toimituspäälliköt Heli Kulmavuori Ulla Lötjönen Toimitussihteerit Paula Huhtala Eira Serkkola Taitto Jarkko Peltoluhta, AD Timo Saarinen
Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 Kari Salko, 0400 604 133 Tuire Sillanpää, 040 594 4204 etunimi.sukunimi@otava.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.
Ihmeellinen päivä vailla tapoja Suomalaiskansalliseen mielenlaatuun kuuluu, että pyhän tunnistaa vasta, kun on vaarassa menettää sen. Siksi helatorstai on noussut jälleen puheenaiheeksi. TEKSTI JAN AHONEN KUVA ISTOCK
HELATORSTAIN SUURIN siunaus on monen mielestä se, että se tarjoaa ylimääräisen vapaapäivän. Puheenaiheeksi helatorstai nousi toden teolla vasta, kun hallitus alkoi tarmokkaasti arkipäiväistää sitä. Kyseessä ei tosin ole ensimmäinen kerta, kun pyhän sijainnista kalenterissa keskustellaan kirkon ja poliittisten päättäjien välillä. Helatorstain viettämisellä ei ole kansakunnan läpäisevää traditiota, jonka kaikki tuntisivat. Ei kuusen koristelua, munan maalaamista tai haudoilla vierailemista. Mikä helatorstai sitten on? Helatorstain vietto liittyy Jeesuksen taivaaseen astumiseen. Juhlaa vietetään 40 vuorokautta pääsiäisestä. Ni-
Helatorstaina Jeesus ottaa rakettilähdön Öljymäeltä.
mi periytyy ruotsin kielestä ja tarkoittaa pyhää torstaita. Raamatun Apostolien teot kertoo, että Jeesuksen oppilaat näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Jeesus katoaa aistihavaintojen tuolle puolen. Näkeminen muuttuu uskomiseksi. Taivaaseenastuminen irrotti Jeesuksen ajan, paikan ja ruumiillisuuden rajoituksista. Teemansa puolesta helatorstain tapoihin voisi siis istuttaa vaikkapa kristillisen ilmailupäivän. Tai kirkot halki maan voisivat avata ovensa pyhää kuurupiilottelua varten. Ajanlaskumme alun ihmisten maailmankuvalle voi hymähtää, mutta ker-
tomuksen ytimessä on varhaisten kristittyjen vahva kokemus ja siitä kertominen olemassa olevalla käsitteistöllä. Helatorstain merkitystä varhaisessa kristillisyydessä korostaa sekin, että Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus lausuu tässä samassa yhteydessä lähetyskäskynsä, joka mobilisoi kristinuskon lopulta globaaliksi uskonnoksi. Pääsiäinen, helatorstai ja helluntai muodostavat kehityskaaren. Helatorstai ennakoi helluntaita. Lohdutukseksi opetuslapsilleen maan päältä poistuva Jeesus lupaa heille puolustajaksi Pyhän Hengen. Kyseessä on siis tavaton, mutta ihmeellinen päivä.
Fingerpori PERTTI JARLA
Painos 340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta ev.lut. seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.
Osoitteet Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimmalle. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessa on virhe tai et halua saada lehteä, ota yhteyttä oman kaupunkisi osoiterekisteriin: osoitteet.espoo@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-15, 09 8050 2600 osoitteet.helsinki@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-10 ja 12-13, 09 23402235 osoitteet.kauniainen@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 10-14, 09 512 3710 osoitteet.vantaa@kirkkojakaupunki.fi, puhelimitse arkisin klo 9-15, 09 830 6345
Jakelu Jäikö lehti tulematta? Muuta palautetta jakelusta? jakelupalaute@kirkkojakaupunki.fi 09 23400 (vaihde)
WWW.FACEBOOK.COM/CANTORESMINORES • WWW.CANTORESMINORES.FI
KARI TIKKA
LUTHER
ooppera operan
CM-musiikkileikkikoulu 4–6-V. POJILLE PÄÄKAUPUNKISEUDULLA UUSI PAIKKA SYKSYLLÄ 2017: RUOHOLAHTI! Pojille suunnattu laulupainotteinen CM-musiikkileikkikoulu toimii seitsemässä paikassa pääkaupunkiseudulla: Helsinki/Pakila (ma) • Helsinki/Pihlajamäki (ma) Helsinki/Itäkeskus (ti) • Vantaa/Tikkurila (ke) • Espoo/Sello (to) Helsinki/Meritulli (to) • Helsinki/Ruoholahti (to). Ilmoita poikasi mukaan muskariin internetissä CANTORESMINORES.FI/MUSKARI
Painopaikka Sanomapaino, Vantaa
ISSN 0356-3421
Helatorstaita vietetään 25.5.
LISÄTIEDOT P. (09) 687 7720 & CMMUSKARI@CANTORESMINORES.FI
Ohjaus Juulia Tapola 1.6., 2.6. & 8.6.2017 Klo 19.30 Tapiolan kirkko
25/10 €
www.urkuyofestival.fi
11
B
Muutos kiehtoo muusikkoa Syksyllä 2016 laulaja- lauluntekijä Mikko Kuustonen, 57, palasi musiikin tekemisen pariin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tämä vuosi täyttyy konserteista, joissa kuullaan lauluja maaliskuussa ilmestyneeltä levyltä Agricolankatu 11. Mikko Kuustosen mielestä jokaisen elämässä pitäisi olla sellaista pyhää, joka ei ole myytävänä.
Kuustosta kiehtoo se, että kukaan ei tiedä, mihin suuntaan musiikkibisnes on menossa. Hän toivoo, että epävarmuus palauttaa alalle vilpittömyyttä.
Hyvä olla elävien kirjoissa Mikko Kuustonen kävelee Hietaniemen hautausmaalla vähintään kerran viikossa.
tikassa istuvaa Kuustosta tarttumaan hetkeen, mutta hän ei saa siitä otetta.
Teksti Taneli Kylätasku Kuva Esko Jämsä
Kävellessään Kuustonen miettii ajan kulumista. Hietaniemen vanhalla puolella itsenäisen Suomen historia tuntuu lyhyeltä. Koleraan kuolleiden ihmisten haudat muistuttavat, miten äskettäin Suomi oli nykyisellä mittapuulla kehitysmaa. Sodissa kadonneiden nimien rivistö tuntuu jatkuvan loputtomiin. Jonkun elämä on jäänyt päivien mittaiseksi. Kuustonen kutsuu elämän suhteellisuuden ja rajallisuuden ajattelemista lohdun matematiikaksi. Sen avulla hän tavoittaa kiitollisuutta, josta käsin on helpompaa kohdata arki. Sekin tuntuu tärkeältä, että Hietaniemi on säilynyt monissa historian myllerryksissä. Siellä kulkevan ei tarvitse pelätä, että tähän paikkaan nousee tornitaloja. Myös hautausmaalta lähtemisellä on merkitystä. Kävellessään ulos Hietaniemen portista Kuustonen ajattelee, että on hyvä olla elävien kirjoissa. ■
Kävellessään Hietaniemen hautausmaan portista sisään laulaja-lauluntekijä Mikko Kuustonen kokee jotakin samankaltaista kuin irrottaessaan veneen köydet satamassa. Kuustonen käy hautausmaalla vähintään kerran viikossa. Kävelyretket Hietaniemessä alkoivat 1970-luvun lopulla. Hautausmaa on hänen mielestään parhaimmillaan iltahämärässä, kun paikka hiljenee. Vuodenajoista vahvimmin vaikuttaa syksyn ruska. Kuustoselle Hietaniemi on pyhitetty paikka, joka on sekä eläviä että kuolleita varten. Hän ei kuitenkaan kulje siellä hartaalla mielellä. Pyhyyden tunne avautuu kosketuksesta elämän rajallisuuteen ja suhteellisuuteen. Sitä tar-
Taivaan tähden Helluntai
Helluntai jätskijonossa Olin yhtenä kesänä poikani kanssa tavaratalossa. Päädyimme jätskijonoon. Tuli vihdoin vuoromme. Ensin valitsi poika. Sitten minä. ”Kahdeksan euroa”, sanoi myyjä. Minulla ei ollut rahaa. Ei kolikon kolikkoa. Takanamme oli jono kireitä ihmisiä. Ja edessä nuori myyjä, jonka oli pakko saada kahdeksan euroa. Poika nuolaisi nopeasti jäätelöstään, varmuuden vuoksi. Sitä annosta ei ainakaan palautettaisi. ”Pankkiautomaatti”, hän kuiskasi. Se oli lähellä. Tärisevin sormin naputtelin tunnusnumeron yhä uudelleen väärin. Rakkine nielaisi kortin. Väkimäärä jonossa oli kasvanut, kun palasin tiskille tötteröni kanssa. Takanamme seisoi vanha, ystävällisen näköinen täti. ”Hätätila”, kähisin. ”Mitä mun pitäis tehdä?”
Nainen takertui käsilaukkuunsa, mutta antoi kaksikymppiä. Antaessani vaihtorahan takaisin, tiedustelin hänen nimeään ja osoitettaan voidakseni toimittaa loppusuorituksen. ”En varmasti anna”, hän sanoi. Pyysin häntä seuraavana sunnuntaina Tuomasmessuun, jossa olin liturgina. Sanoin että maksan silloin takaisin. Vaikka alttarilla. Ei se kyllä tullut. Auttaja, parakletos, jätskijonossa. Parakletos tarkoittaa rinnalle kutsuttua, aivan lähellä olevaa apua. Sellaisen Jeesus lupasi lähettää orvoiksi jääville opetuslapsille. Lähetyspäivä helluntai. Me tarvitsemme henkeä, jotta voisimme olla avuksi, lohdutukseksi ja puolustajaksi. Vaikka jätskijonossa.
Olli Valtonen
istock
4.6.
vitsee Kuustosen mielestä jokainen, joka etsii vakavissaan hyvää elämää. Vuosien varrella Kuustonen on löytänyt Hietaniemestä lohtua ja suuntaa sekä elämänsä käännekohdissa että arkisissa ihmissuhdeongelmissa. Vainajien seura tuntuu lohdulliselta, kun elämä tuntuu lyövän avokämmenellä. Hietaniemi on Kuustoselle myös intuitiivinen paikka. Siellä on hyvä kuunnella omaan kehoon kertynyttä hiljaista tietoa, kun pitää tehdä tärkeä päätös. Kuustosta naurattaa se, miten ihmisille myydään yhä uusia metodeja ja sovelluksia, joiden avulla he yrittävät olla läsnä tässä ja nyt. Hänen omassakin kännykässään on sellainen. Siinä seurataan sormella ruudulla liikkuvaa pilkkua. Sovelluksen pitäisi auttaa ruuhkaisessa ra-
12 B Gurun opissa Ohjaajana John Bunyan
Pieni pyhiinvaellus
Vuonna 1678 ilmestyi Englannissa kirja nimeltä The Pilgrim’s Progress. Sen oli kirjoittanut kupariseppä ja kattilanpaikkaaja John Bunyan. Kirjoittajasta tuli paikallisen baptistiseurakunnan saarnaaja ja kirjasta yksi maailman tunnetuimista kirjoista. Bunyan eli aikana, jolloin Englannissa ryhdyttiin kovaotteisesti lisäämään kuninkaan ja anglikaanisen kirkon valtaa. Niille, jotka eivät kokeneet anglikaanista kirkkoa kodikseen, elämä kävi ahtaaksi. Bunyan oli yksi heistä, ja hän vietti sen vuoksi 12 vuotta elämästään vankilassa. Bunyanin pääteoksen ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1809 kuopiolaisen raatimiehen Johan Jacob Malmbergin kääntämänä. Uusin versio Kristityn vaellus -kirjasta on vuodelta 1986.
Vuonna 1661 tammikuun toisella viikolla Bedfordissa, satakunta kilometriä Lontoosta, pidettiin käräjiä. Sinne oli tuotu kreivikunnan vankilasta kattilanpaikkaaja, joka oli pidätetty laittomien kokouksien pitämisestä. Valtion ja kirkon johtoa huolettivat kapinalliset ja kokoukset, jotka aiheuttivat levottomuuksia kuningaskunnassa. Mies oli passitettu kolmeksi kuukaudeksi vankilaan harkitsemaan toimiaan. Hänen piti luopua uskonnollisten puheiden pitämisestä ja tyytyä kirkon jumalanpalveluksiin. Muussa tapauksessa hänet karkotettaisiin maasta. Jos hänet maanpakoon tuomittuna tavattaisiin vielä valtakunnasta, hänet hirtettäisiin. Kattilanpaikkaaja sanoi siihen ykskantaan: ”Jos minut lasketaan vankilasta tänään, saarnaan evankeliumia jälleen huomenna Jumalan armon avulla.” Mies oli John Bunyan, baptistisaarnaaja, joka vankilavuosinaan kirjoitti
Lähde jonakin rauhallisena päivänä parin tunnin kävelylle luontoon. Mieti kävelyn aikana elämääsi pyhiinvaelluksena. Tiedätkö, mihin olet matkalla? Milloin olet tuntenut sisäistä kutsua johonkin tehtävään, asiaan tai elämän valintaan? Entä miltä tuntuu olla epävarmuuden tilassa, kun ei tiedä, mitä on edessä? Kuka on auttanut sinut lujalle maalle epäilyksen suosta? Kuka on tuonut elämääsi toivoa? Mistä paikoista ja yhteisöistä löydät voimaa ja virkistystä? Kenelle olet uskollinen? Kenen kanssa voit jakaa asioistasi? Ajattele heitä ja kiitä heistä. Voit tehdä tämän harjoituksen myös jonkun ystäväsi kanssa.
Tiedätkö, mihin olet matkalla? Omaa elämäänsä voi miettiä pyhiinvaelluksena. Niin teki englantilainen kattilanpaikkaaja John Bunyan. Teksti Lauri Maarala Kuvitus Matti Pikkujämsä
monia kirjoja. Yhdestä niistä tuli hengellisen kirjallisuuden klassikko. Sen nimi on The Pilgrim’s Progress. Suomessa se tunnetaan nimellä Kristityn vaellus. Kirja on vertauskuvallinen tarina Bunyanin omasta elämästä. Kertomuksen päähenkilö on Kristitty. Hän on vankina Epäilyksen linnassa, jota hallitsevat Epätoivo ja Epävarmuus. Sitten hän tutustuu Toivoon, jonka kanssa onnistuu pakenemaan linnasta. Matkakumppanukset saapuvat
Kauniille vuorille, joilta he pääsevät jo tähyilemään matkansa päämäärää Taivaan kaupunkia. Vuorten paimenet varoittavat heitä kuitenkin vielä edessä olevista vaaroista, erityisesti Lumotusta maasta, jonne ei pidä jäädä uinumaan. Sinne saavuttuaan matkalaiset tuntevat, miten heidän olonsa käy raukeaksi. Silloin Kristitty muistaa, mistä heitä oli varoitettu. ”Uneliaisuuden karkottamiseksi meidän pitäisi ruveta keskustelemaan”, hän ehdottaa.
Niin kumppanukset alkavat kertoa toisilleen elämästään ja siitä, miten he olivat kokeneet siinä Jumalan johdatuksen. Mikä oli saanut heidät miettimään sielunsa tilaa? Keneltä he olivat saaneet apua elämänsä vaikeuksissa? Miten he olivat selvinneet taakoistaan ja miten löytäneet Jumalan armon? He muistelevat myös yhteistä vanhaa ystäväänsä Uskollista ja sitä, kuinka heidät vangittiin Turhuuden markkinoilla. Tuossa kohtauksessa välähtää esiin Bunyanin yhteiskunta- ja kirkkokritiikki: markkinoilla oli kaikki kaupan – talot, arvoasemat, ruumiinnautinnot ja sielunpelastus. Sen keskellä vaeltajat kokivat olevansa muukalaisia. Kristityn vaellus on kirja hengellisestä matkasta, yhdessä jaetun uskon voimasta ja solidaarisuudesta. Bunyan puolusti yksinkertaista, muodoista vapaata uskoa, jumalanpalvelusta ja rukousta. Vankilassa hän meditoi: ”Ei uskoa ja toivoa / voi kahle tainnuttaa; /ei henki suostu vangiksi, / se seuraa Jumalaa.” ■
3×
kastepuu
Kaikkiaan 1 679 äänestäjää ilmaisi mielipiteensä, kun etsittiin pääkaupunkiseudun kauneinta kastepuuta.
Himmeästi hohtavia lehtiä
Uusia oksia versoo koko ajan
Kyyhkyjen koti
Korson kirkossa on pääkaupunkiseudun kaunein kastepuu. Sitä mieltä oli 510 Kirkko ja kaupungin lukijaa. Kirkon etuosassa sijaitseva puu on täynnä virkattuja, vihreän eri sävyissä himmeästi hohtavia lehtiä. Sunnuntain messussa puuhun kiinnitetään aina edellisellä viikolla kastettujen nimet. Tänä keväänä käyttöön otettu kastepuu on seurakuntalaisten, Vantaan Lionsien naisklubi Komeettojen ja Korson Marttojen yhteistyön tulos.
Olarin seurakunnan kastepuu sai äänestyksessä puolelleen kaikkiaan 283 lukijaa. Näin se tuli Kaunein kastepuu -kisassa toiseksi. Jaakko Niemelän ja Helena Hietasen toteuttama Te olette oksat -teos otettiin käyttöön viime vuoden marraskuussa. Lattiasta kattoon ulottuva valkoinen puu versoo ja kasvaa jatkuvasti, sillä jokainen uusi kastettava pienokainen saa puuhun oman oksansa.
Kolmanneksi 268 äänellä tullut Soukan kappelin kastepuu on seurakunnan lastenohjaajan ja keraamikon Katriina Vilkmanin suunnittelema ja seppämestari Jouko Niemisen toteuttama. Sen valkean, harmaan ja kuparin värimaailma näkyy muuallakin kappelissa. Kastepuun lehvästöön kiinnitetään paperiposliinisia kyyhkysiä, joiden muovailuun ovat osallistuneet myös seurakuntalaiset. Teksti Outi Ikonen kuvat Jere Huttunen
Esko Jämsä
MENOT 24.5. – 8 .6.
a
9
Ylivahtimestari Ilkka Ruskeepää ja kirkkoherra Jouni Turtiainen istuttivat omenapuun Soukan kappelin pihamaalle.
Istuta vielä se omenapuu Reformaation merkkivuosi näkyy Espoon seurakunnissa pitkin vuotta. Sitä juhlitaan muun muassa omenapuumessussa. Soukan kappelin edustalla kasvaa hento omenapuun taimi. Jonkin matkan päässä vankka honka kurottaa oksiaan kohti taivasta. Tuore puu saa kuitenkin riittävästi valoa ja kosteutta pihamaalla. Taimen suojaksi on rakennettu aitaus, johon on kiinnitetty messingistä tehty kyltti. Siinä lukee: Reformaation omenapuu 2017. ”Vaikka tietäisin, että maailmanloppu tulee huomenna, istuttaisin tänään omenapuun” on tunnetuimpia Martti Lutherin nimissä kulkevia lauseita. Se ei ole häneltä peräisin, mutta kuvastaa Lutherin ajattelua ja innoittaa kristittyjä ympäri maailmaa. Luterilainen maailmanliitto on päättänyt istuttaa 500 puuta luterilaisuuden synnyinsijoille Wittenbergin kaupunkiin. Istuttajien joukko on ekumeeninen: katoliset, ortodoksit ja monet muut kirkkokunnat haluavat näin kunnioittaa Lutherin perintöä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisisataa vuotta Lutherin käynnistämästä reformaatiosta. Nyt on meneillään Reformaation merkkivuosi, jonka tunnuksena on omenapuu. Soukan kappelin omenapuun istuttaminen liittyy tähän merkkivuoteen, kertoo Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen.
”
Jokainen, jolla on kokemus armosta, tajuaa, miten syvältä se koskettaa. Päivi Linnoinen
Turtiainen saarnaa Soukan kappelin helatorstain messussa. Helatorstain toinen nimitys on Kristuksen taivaaseen astumisen päivä. – Päivän evankeliumissa Jeesus jättää oppilaansa, mutta hän ei jätä heitä yksin. Hänen lupauksensa Puolustajasta eli Pyhästä Hengestä on ajankohtainen. Juuri nyt on hyvä aika istuttaa omenapuu ja odottaa lupauksen täyttymistä. Ei kannata jättää asioita kesken, vaikka maailma loppuisi huomenna. Meidät on tarkoitettu elämään täyttä elämää.
Myös Tapiolan seurakunta juhlistaa helatorstaita ja reformaation merkkivuotta. Seurakunta järjestää ulkoilmamessun Tapiolan kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla, mikäli sää on suotuisa. Reformaation merkkivuoden otsikkona on Armoa2017. Tapiolan seurakunnan kirkkoherra Päivi Linnoinen pitää teemaa osuvana. – Armoa ei voi ansaita. Se on niin kallis asia, että sen voi saada vain lahjana. Jokainen, jolla on kokemus armosta, tajuaa, miten syvältä se koskettaa. Reformaation merkkivuoden viettäminen saattaa tuntua siltä, että luterilainen kirkko hehkuttaa 500 vuotta sitten tapahtuneita asioita ja muistelee Lutherin aikaansaannoksia. Linnoisen mukaan uudistumista ja uudelleen ajattelua tarvitaan jatkuvasti. – Reformaatiota eli uskonpuhdistusta tarvitaan jokaisena aikana, myös nyt Tapiolassa. Jokainen on Jumalalle yhtä arvokas ja tärkeä. Tätä asiaa kirkko ja seurakunta pitävät esillä, kun ihmiset jakavat ja luokittelevat toisiaan niin helposti esimerkiksi maahanmuuttokantojen takia, Päivi Linnoinen sanoo. Paula Huhtala Ulla Lötjönen
Helatorstain omenapuumessu to 25.5. kello 11 Soukan kappelissa. Messun jälkeen vietetään pihajuhlaa grillin äärellä. Taivasalla! – Helatorstain messu to 25.5. kello 11 Tapiolan kulttuurikeskuksen ulkoilmanäyttämö Amfilla. Sateen sattuessa Tapiolan kirkossa.
10 A
MENOT 24.5. – 8 .6. ET lev. 138 x kork. 154mm
Espoon tuomiokirkko -seurakunta Toimisto: Kirkkokatu 10, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 3800, espoontuomiokirkkoseurakunta@ evl.fi Osoitteet: Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, Kirkkoranta 2 Hilan leirikeskus, Saarentie 50, 02480 Kirkkonummi Hvittorpin leirikeskus, Hvittorpintie 245, 02430 Masala Pitäjäntupa, Kirkonmäentie 2 Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1 Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3 Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1 Kirkonkymppi, Kirkkokatu 10 Laaksolahden kappeli, Ylänkötie 16 Nupurin kappeli, Brobackantie 1-3 Rinnekappeli, Rinnekodintie 6 Suvelan kappeli, Kirstintie 24 Unelman kammari, Kaivomestarinkatu 8 Velskolan leirikeskus, Vääräjärventie 2, 02980 Espoo Viherlaakson kappeli, Viherkalliontie 2
MESSUT ESPOON TUOMIOKIRKOSSA Helatorstain messu to 25.5. klo 10 ”Korotettu Herra”. Liturgia ja saarna Anita Kyönsaari, avustava pappi Sami Marte, urkuri Sheldon Ylioja, kanttori Päivikki Leinonen, Lauluyhtye. Kirkkokahvit. Messu su 28.5. klo 10. Liturgia ja saarna Ari Kunnamo, avustava pappi Kirsi Muurimäki, urkuri Leena Talvio, kanttori Petri Koivusalo. Kirkkokahvit. Rukoushetki la 3.6. klo 18 ”Tule, Pyhä Henki”. Yhteistä psalmilaulua, rukousta, hiljaisuutta. Toimittaa pastori Anita Kyönsaari. Voit tuoda rukoushetkeen esirukouspyynnön. Helluntain juhlamessu su 4.6. klo 10 ”Tule Pyhä Henki!”. Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma vihkii virkaansa hiippakunnan uudet papit ja diakonit. Piispan avustajina hiippakunnan pappeja, diakoneja ja tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoväärtejä. Urkurina Petri Koivusalo. Vihdin Kamarikuoro avustaa Jorma Hannikaisen johdolla. Messussa mukana myös muut ”Kutsuttuna kirkon työhön” – valmennukseen osallistuneet hiippakuntamme työntekijät.
MESSUT KAPPELEILLA Auroran kappeli Motoristimessu la 27.5. klo 12. Saarna Seikku Paunonen, liturgi Pirjo Kettu, kanttori Oskar Vilkevuori. Kaikille avoimen motoristimessun järjestää Gospel Riders. Messun jälkeen Gospel Ridersin kevätkokous, johon tulee motoristeja ympäri Suomea. Paikalle toivotaan myös espoolaisia motoristeja. Kalajärven kappeli Messu su 28.5. klo 12. Särkiniemi, Koivusalo. Kirkkokahvit. Nupurin kappeli Keväinen perennamessu su 28.5. klo 12. Liiman, Talvio. Kirkkokahvit. Voit tuoda monivuotisten kukkien taimia vaihdettavaksi. Suvelan kappeli Rukoushetki arkisin klo 12–12.15, 31.5. saakka. Tule hetkeksi hiljentymään.
Viherlaakson kappeli Messu su 28.5. klo 12. Marte, Koivusalo. Pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit.
ENGLANNINKIELINEN JUMALANPALVELUS Sunnuntaisin klo 16.30 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalossa. Pyhäkouluryhmiä eri-ikäisille. Kirkkokahvit. Lisätiedot: www.church.fi.
ESPOON TUOMIOKIRKKO Suvisunnuntain iltamusiikki sekä Urkuyö & Aaria -konserttisarjat käynnistyvät jälleen kesäkuun alussa. Ks. Suvisunnuntain iltamusiikin koko ohjelma tällä sivulla. Urkuyö & Aaria konserttisarjan aloitus Kari Tikan säveltämällä Luther-oopperalla 1.6. klo 19.30 (ensi-ilta) Tapiolan kirkossa. Muut esitykset: pe 2.6. klo 19.30 II esitys, to 8.6. klo 19.30 III esitys. Ohjelma: urkuyofestival.fi. Urkuyö & Aarian konsertit jatkuvat 15.6.–31.8. klo 21 Espoon tuomiokirkossa. Lipunmyynti: Lippu.fi. Messua vietetään Tuomiokirkossa joka sunnuntai klo 10. Kirkkoon voit poiketa myös kuulemaan oppailta Tuomiokirkon historiasta tai vain hetkeksi hengähtämään monisatavuotisten holvien suojiin. Tuomiokirkko on kesän Tiekirkkona ja avoinna joka päivä klo 10–18. Kirkkoa esittelevät oppaat ovat paikalla ma–pe klo 11–16.30, 5.6.–4.8.
Vapaa pääsy
AURORAN KAPPELI Kahvilaemäntien hoitama Café Aurora on auki ma–pe klo 10–14. Tarjolla kahvia, makeaa ja suolaista purtavaa, salaattibaari, Hesari ym. lehtiä, netti, kirjasto ja juttuseuraa. Kappelipuoti on avoinna kappelin aukioloaikoina. Myynnissä mm. käsitöitä ja kortteja Vienan Kemin seurakunnan sekä ”Toivoa naisille” – Hannatyön tukemiseksi. Lue lisää: www.espoonseurakunnat. fi/web/tuomiokirkkoseurakunta/ auroran-kappeli.
KALAJÄRVEN KAPPELI Eläkeläiskerho ma 29.5. klo 14. Ylistys- ja rukousilta pe 26.5. ja 2.6. klo 19.
KAUKLAHDEN KAPPELI Rukouspiiri ke 24.5. klo 18. Hengellisen kirjallisuuden piiri ke 24.5. klo 18. Lee Strobel: ”Tapaus Kristus”. Ohjaajana TT Janne Nikkinen. Kongolaisten piiri la 27.5. klo 16. Kesäilta ke 14.6. klo 18.30.
SUVELAN KAPPELI Miesten piiri pe 26.5. klo 12. Keskustellaan miehille tärkeistä asioista. Alkuhartaus, kahvit. Grilli-iltapäivä su 28.5. klo 15–16.30 Suvelan kappelin sisäpihalla. Espoo rukoilee tapahtuman aiheena Lutherin lahja kristikunnalle, pastori Anita Kyönsaari. Mukana kappelin lauluryhmä. Kappelin lauluryhmä ma 29.5. klo 18. Kesäilta ke 14.6. klo 18. Kesälauluja, grillimakkaraa, ajatus armosta ja yhdessäoloa. Cafe Suvela ma-pe klo 12-15. Kohtaamispaikalla tarjolla suolaista ja makeaa.
VIHERLAAKSON KAPPELI Avoin raamattupiiri ti 30.5. klo 18. Matteuksen evankeliumi.
UNELMANKAMMARI Kirpputori ja kahvila avoinna ma klo 10–13 ja to klo 10–17, 19.6. saakka, (helatorstaina 25.5. suljettu), os. Kaivomestarinkatu 8. Tule tekemään huippuedullisia ostoksia ja katsomaan, mitä muuta mukavaa ja tarpeellista löytyykään. Peittopaja ma 29.5., 5.6. ja 12.6. klo 13–15.
MIESTEN RANTASAUNA ILTA HVITTORPISSA Ti 6.6. klo 18 rantasauna lämpimänä, klo 19.30 iltapala, jonka jälkeen ohjelmaa ja lopuksi ehtoollinen. Ilmoittautumiset iltapalan (5 e) vuoksi 28.5. mennessä: hanski.kiili@ gmail.com tai p. 0400 361 363.
METSÄKIRKKO HALTIASSA Haltian kesäyössä la 17.6. klo 19.30 alkaen, jolloin Haltiassa vietetään luontoyötä.
JUHANNUSJUHLA AURORAN KAPPELILLA Juhannusaattona 23.6. klo 18 alkaen. Ohjelmassa mm. lipunnosto, ruokailu, yhteislaulua, hartaus, ulkoaktiviteetteja ja makkaranpaistoa. Lopuksi kuljetus juhannuskokolle Pitkäjärvelle. Ilmoittaudu mukaan, 050 438 0191.
PERHEPYHÄKOULULEIRI Ohjelmaa koko perheelle pyhäkoululeirillä yhdessä ja erikseen 11.– 13.8. Velskolassa mm. ulkoillen, saunoen, askarrellen, liikkuen sekä pyhäkouluhetkien parissa. Aikuisilla on välillä mahdollisuus omaan ohjelmaan. Hinta 55 e/aikuinen ja 30 e 3–14-vuotias lapsi. Haku leirille 18.6. mennessä: www.espoonseurakunnat.fi > toiminta>perhe ja parisuhde> perheleirit, retket ja tapahtu-
mat>ilmoittautumislomake. Tied. Outi Wenell: 040 547 4146 tai outi. wenell@evl.fi.
PARISUHTEEN LATAAMISPÄIVÄ Parisuhteen palikat – virkistystä, ymmärrystä, välineitä ja rohkaisua parisuhteeseen la 26.8. Kalajärven kappelilla. Aiheina mm. ”Tunteellista” sekä ”Riitoja ja rakkautta”. Mukana perhetyönohjaaja Outi Wenell ja pastori Seppo Särkiniemi. Lastenhoito järjestetty. Osallistumismaksu 10 e / henkilö. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 18.8. mennessä: 040 5474 146 tai outi. wenell@evl.fi.
SURURYHMÄ LAPSENSA MENETTÄNEILLE Tule vertaistuen piiriin, etsimään ja löytämään lohtua suruun. Ryhmä alkaa 14.9. Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla. Ilmoittautuminen ja yhteydenotto viimeistään 31.8. mennessä. Pastorit pirkko.nurminen@evl.fi, p. 040 567 4420 ja anita. kyonsaari@evl.fi, p. 040 513 0843.
KESKUSTELUAPUA Parisuhteen, eron, perheen ja kasvatuksen kysymyksissä puhelimessa, sähköpostitse tai tapaamisissa ajanvarauksella. Kanssasi keskustelee Espoon tuomiokirkkoseurakunnan perhetyönohjaaja, 040 5474 146 tai outi.wenell@evl.fi.
SOLMUJA PARISUHTEESSA -PARINEUVONTA Ohjausta ja neuvontaa parisuhteen solmuihin, toistuviin ristiriitoihin, kriisissä oleville tai eroa harkitseville pareille. 8-10 tapaamiskertaa. Hinta 100 e/pari. Mahdollista anoa maksu-
vapautusta. Tiedustelut perhetyönohjaaja ja Solmuja parisuhteessa parisuhdeneuvoja Outi Wenell, 040 5474 146 outi.wenell@evl.fi.
KAIPAATKO TUKEA? Oletko vaikeassa elämäntilanteessa? Et ole yksin. Ota yhteyttä alueesi diakoniatyöntekijään: Auroran alue; 040 763 6599, Espoon keskus ja Suvelan alue; 040 531 1037, 040 547 1861, 050 438 0189, Pohjois-Espoo (Kalajärvi); 040 736 9315, Länsi Espoo (Kauklahden, Siikajärven, Muuralan ja Nupurin alueet); 050 438 0176, 040 513 0862, Viherlaaksolahti; 040 572 5344.
PERHE-ELÄMÄ TEINIEN KANSSA Tulossa syksyllä Toimiva perhe -kurssi murrosikäisten lasten vanhemmille 28.8. alkaen Auroran kappelilla. Opettelemme mm. selkeää viestintää ihmissuhteissa, rakentavia tapoja ratkaista ristiriitoja ja harjoittelemme toimivan keskusteluyhteyden luomista. Hinta 50 e tai kaksi samasta perheestä 90 e. Tiedustelut: Outi Wenell, 040 5474 146 outi.wenell@evl.fi tai pappi Päivi Linervo, 050 438 0184 paivi.linervo@ evl.fi.
NUORET www.lujakallio.fi.
KATSO AJANKOHTAISIMMAT TAPAHTUMAT VERKOSTA Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa toimii runsaasti pienryhmiä. Tule mukaan! Ajankohtaisimmat tapahtumat ja ryhmät löydät myös verkosta: www.espoonseurakunnat. fi/web/seurakunnat/tuomiokirkko. Seuraa meitä somessa ja verkossa!
Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi
A
Espoonlahden seurakunta Toimisto: Merivirta 3, puhelinpalvelu klo 9–15, p. 09 8050 6000, espoonlahdenseurakunta@evl.fi Osoitteet: Soukan kappeli, Soukankuja 3 SODE nuorisotila, Soukantie 13 Kaskikappeli, Kaskipiha 5 Mäntykappeli, Mäntytie 27 Iivisniemen seurakuntakoti, Iivisniemenkatu 3 Kerhotilat: Iivisniemenaukio 1, Ruorikuja 1 ja Ankkuritie 5 Da
MESSU SOUKAN KAPPELI Helatorstain omenapuumessu to 25.5. klo 11. Turtiainen, Kohijoki, Essi Aalto, Yli-Jaskari, Sunsax. Istutetaan omenapuu ja vietetään pihajuhlaa grillin äärellä. Mukana partiolaisia. Suvivirren sunnuntain messu 28.5. klo 11. Santaharju, Olli, Lonka sekä Sanna Roine ja Lauri Malmi, nelikätisesti pianolla. Kirkkokahvit. Messu su 28.5. klo 17. Olli, Lonka. Kirkkokahvit. Diakonian kevätjuhlamessu pe 2.6. klo 10.30. Erkko, Ojala, Kati Lähde. Keittolounas ja kakkukahvit. Musiikkia ja yhteislaulua kahvittelun lomassa. Tied. marja-liisa.kiiski@evl. fi, 050 375 2585. Messu su 4.6. klo 11. Erkko, Ylisuutari, Yli-Jaskari. Kirkkokahvit. Messu su 4.6. klo 17. Ylisuutari, Yli-Jaskari. Kirkkokahvit.
ME OLLAAN KIINNI 24.5. – PAITSI ELINTARVIKEJAKELU Seurakunnan tilat on suljettu ke 24.5. työyhteisön koulutuspäivän vuoksi. Elintarvikejakelu Merivirrassa klo 9, vuoronumerot klo 8.40.
SOUKAN KAPPELIN KESÄAIKA Kappeli on avoinna 2.6.–6.8. ma, ti to ja pe 8–15, ke 8–21, la 9–17 ja su 9–20.
JYLLAN KEVÄTKONSERTTI Espoonlahden koulun ja lukion kuoron kevätkonsertti ma 29.5. klo 18 Soukan kappeli, joht. Erkki Sipilä. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e. Koulun vanhempainyhdistyksen kahvila.
TERESA-PIIRI RETKEILEE Teresa-piirin kevätretki ti 30.5. Tied. ja ilm. teija.moilanen@evl.fi tai 040 728 7478.
PÄIVÄKERHOT Jälki-ilmoittautuminen kaudelle
2017–2018 avoinna 31.5. saakka. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen ja tarkempiin tietoihin verkkosivulla Espoon seurakunnat – Seurakunnat – Espoonlahti.
DIAKONIA – TUKEA ELÄMÄÄN Diakonian palveluajat ma klo 9–10 Merivirta 3 A, 3. krs. p. 09 8050 6638 ja to klo 9–10 Soukan kappeli, p. 09 8050 6738. Heinäkuussa palveluaika ma klo 9–10 Soukan kappelilla. Muuna aikana voi olla suoraan yhteydessä diakoniatyöntekijöihin. Ruokailu vähävaraisille ma, ti ja to klo 11–12 Soukan kappeli, ei to 25.5. Ruokailu 1.6.–15.6. ti ja to Lipunmyynti klo 10.30–11.30, aikuiset 3 e, 3–14-v. 1 e. Diakoniaruokailut jatkuvat 14.8. Elintarvikejakelu 1.6. alkaen ma-pe klo 9 Merivirta 3, vuoronumeroiden jako kello 8.40. Meren ja taivaan välillä -keskusteluryhmä tauolla kesäkuun. Ryhmä jatkuu 6.7. parittomien viikkojen to klo 14–15 Meriemy, Merenkäynti 3. Tied. Marja-Liisa Kiiski 050 375 2585. MieTe-ryhmä tauolla kesä–elokuun.
ASIAA PAPILLE? Päivystävää pastoria voi arkipäivisin klo 9–15 kysyä seurakuntatoimistosta p. 09 8050 6000 tai Soukan kappelin vahtimestarilta 050 511 0310.
KESÄLLÄ RUKOILLAAN Rukoushetki 1.6. alkaen ma-pe klo 8.50 Merivirta 3, Kivenlahden ostari. Avoin rukouspiiri su messun ja kirkkokahvin jälkeen klo 12.30–13 Soukan kappeli.
TUTKITAAN RAAMATTUA Seuraavan sunnuntain tekstejä ja virsiä pohditaan Kesäillan raamattupiirissä joka ke klo 18.30 Soukan kappeli. Mukana seurakuntamme pastori: 7.6. Olli-Pekka Ylisuutari, 14.6. Teemu Reinikainen, 21.6. Leena Santaharju ja 28.6. Mira Kohijoki.
KÄYDÄÄN KERHOSSA Lauluja, hartaus, erilaisia teemoja, mukavaa yhdessäoloa ja kahvit (1,5 e) ikäihmisten kesäkerhossa to 1.6., 8.6. 15.6. ja 22.6. klo 13 Soukan kappeli.
KAHVITELLAAN Kesäkahvila kutsuu Soukan kappelille 5.–21.6. Tarjolla juttuseuraa aikuisille ja leikkiseuraa lapsille sekä pieni hartaushetki: ma–to klo 9.30–12.30. Vauvakahvila ma klo 13.30–15.
OLLAAN IHAN PIHALLA Piknik-kirkkokahvit su 11.6. alkaen kesä-, heinä- ja elokuussa joka su klo 11 ja 17 Soukan kappelin messujen jälkeen. Seurakunta tarjoaa kahvia, teetä ja mehua. Messuvieraat voivat tuoda pientä purtavaa jaettavaksi. Sateen sattuessa ollaan sisätiloissa.
ON JUHLA JA JUHANNUSILTA… Tule viettämään juhannusaattoa pe 23.6. klo 17–21.30 Velskolan leirikeskukseen, os. Vääräjärventie 2. Ohjelma: kevyt ateria klo 17, lipunnosto ja kesäistä ohjelmaa klo 18. Mukana pastori Irene Erkko, kanttori Heli Ojala, diakoniatyöntekijät Pirjo Hagmark ja Anna Helenius sekä joukko vapaaehtoisia. Bussi 1: Lähtö klo 16 Kipparinmäki E4014, Merivalkama E4037. Bussi 2: Lähtö klo 15.50 Soukan kappeli os. Soukankuja 3, pysäkit klo 16 Iivisniemi E4426, klo 16.10 Puolarniitty E 4906, klo 16.15 Kukkumäki E4331, klo 16.20 Latokaski E4314, klo 16.25 Oxfot E4952, klo 16.30 Tillinmäki E4228. Paluulähtö Velskolasta klo 21.30 samoja reittejä. Hinnat: Aikuinen 15 e, 3–15-v. 7 e, alle 3-v. maksutta. Maksu kerätään bussissa, varaathan tasarahan. Ilm. viim. 9.6. p. 09 8050 6000 arkisin klo 9–15. Ilmoittautuminen on välttämätön myös omalla autolla tuleville.
NUORET Tsekkaa sodesode.fi, @sodesta. Paranna maailmaa pe 26.5. klo 17–22 Sodessa, messu klo 20. PoolParty ke 31.5. Soukan ostarilla.
VIHDOINKIN VIHILLE Juhlista kesän viimeistä viikonloppua menemällä naimisiin! Espoonlahden vasta peruskorjattu kirkko on varattu vihkipareja varten pe 25.8. klo 21–00. Seurakunta tarjoaa hääparille ja 10 vieraalle kakkukahvit seurakuntakahvilassa. Varaukset Espoon seurakuntien palvelukeskuksen kautta, ma–pe klo 9–15 p. 09 8050 2601.
ONKO SINULLA HETKI AIKAA? Kiinnostaako vapaaehtoistyö? Seurakunnassa on tarjolla monenlaista hommaa, voit olla vaikkapa kerhonohjaaja, kuorolainen, leiriavustaja, maahanmuuttajan tukihenkilö tai ystävä yksinäiselle. Ota yhteyttä aikuistyön sihteeriin inkeri. oinonen@evl.fi, 050 583 6883 ja juttele lisää.
Menokasvo
Hannu Kiili: Miehet puhuvat saunassa autoista ja Jumalastakin Voiko kuka tahansa tulla miesten rantasaunailtaan 6.6. Hvittorpiin? Kyllä, kaikki miehet ovat tervetulleita. Erityisesti toivomme, että mukaan uskaltautuisi myös sellaisia, joille seurakuntakuviot eivät ole tulleet vielä tutuiksi. Puhuvatko miehet saunanlauteilla muusta kuin työstä ja autoista? Saunailloissa uskalletaan puhua myös elämän herkemmistä alueista, iloista ja suruista, Jumalasta, uskomisestakin ja sen vaikeudesta.
Kalajärveltä lähtöisin oleva miestenpiiri on kokoontunut jo yli 30 vuotta. Mikä on sen salaisuus? Ei se mikään salaisuus ole. Jeesus on saanut olla meille ykkösjuttu. Suhde häneen ja sen ymmärtäminen, että tarvitsemme häntä tässä elämässä ja varsinkin kuolemassa, saa meidät tulemaan kokoon yhä uudelleen ja uudelleen. Emme ole mikään suljettu piiri. Kutsumme mukaan uusia miehiä. PAULA HUHTALA Miesten rantasaunailta ti 6.6. klo 18 Hvittorpin leirikeskuksessa Kirkkonummella, Hvittorpintie 245. Iltapala (5 e), ohjelmaa ja ehtoollinen. Ilm. viimeistään 28.5. hanski.kiili@gmail.com tai p. 0400 361 363.
ESKO JÄMSÄ
Liittyykö Hvittorpin rantasaunailta johonkin toimintaan? Rantasaunailta on osa miestenpiiri Aarteenetsijöiden toimintaa. Samoin on syyskauden 28.8. miesten rantasaunailta Hvittorpissa, jonka jälkeen aloitam-
me taas miestenillat Espoon tuomiokirkon pihapiirissä olevassa Pitäjäntuvassa parittomien viikkojen maanantaina.
11
12 A
MENOT 24.5. – 8 .6. Leppävaaran seurakunta
Toimisto: Leppäsiipi, Alberganesplanadi 1, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 5000 arkisin klo 9–11, leppavaaranseurakunta@evl.fi, päivystävä vahtimestari ma–su klo 9–18, p. 09 8050 5531. Osoitteet: Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2 Perkkaan kappeli, Upseerinkatu 5 Karakappeli, Karakalliontie 12 Uuttu, Lintukulma 2 KilonRisti, Vanharaide 1 Lasten kappeli Arkki, Leppävaarankatu 7 B, 3. krs Nuortentila Siipi, Alberganesplanadi 1.
MESSUT Leppävaaran kirkko Hengähdä hetki – hiljainen rukoushetki tiistaisin klo 12.30. Helatorstain musiikkimessu to 25.5. klo 11. Salo, Vallivirta, Hyry, Latvanen ja Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro. Reformaation merkkipyhän messun runkona ovat Lutherin virsiin nro 267 ja 208 perustuvat F.Mendelssohnin urkusonaatit sekä kuoromusiikki säveltäjiltä Mendelssohn, J. Haapasalo ja S. Salonen. Suvivirren sunnuntain messu ja kirkkokahvit su 28.5. klo 11. T.Salo, Raunu, Noponen. Suvivirren sunnuntaina suvivirsi kajahtaa ympäri Suomen. Messussa mukana Kuoro kaikille -kuoro Outi Noposen johdolla sekä Petri Kangas, piano. Helluntain messu ja kirkkokahvit
Olarin seurakunta Toimisto: Olarin kirkko, Olarinluoma 4, p. 09 8050 7000, (puhelinpalvelu klo 9-15) olarinseurakunta@evl.fi Osoitteet: Olarin kirkko, Olarinluoma 4 Matinkappeli, Liisankuja 3 Olarin kappeli, Kuunkehrä 4 Chapple, kauppakeskus Iso Omena
su 4.6. klo 11. Rissanen, Raiskio, Hyry, latvialais-suomalainen Pohjanneito-kuoro. Messua toteuttamassa Heponiemen rippikouluryhmä. Karakappeli Messu ja kirkkokahvit su 28.5. klo 13. Koskela, Hyry. KilonRisti Hiljainen rukousaamu perjantaisin alk. klo 8.15, ohjattu rukous klo 8.30. Kuukauden 1. perjantaina ehtoollishartaus. Perkkaan kappeli Messu ja iltatee su 28.5. klo 17. Juvela, Hyry. Messua toteuttamassa Hvittorpin rippikouluryhmä.
KESÄILLAN LAULU JA EHTOOLLINEN Lauletaan yhdessä kesäisiä lauluja parillisten viikkojen ke 14.6.–23.8. klo 18 Karakappelilla. Illan päätteeksi ehtoollishetki.
taa, mukana tuttuja lastenohjaajia. Toiminnallinen kirkkotuokio noin klo 11.
UUTUN SIIVOUSPÄIVÄ/ KIRPPUTORITAPAHTUMA Tule tutustumaan seurakuntataloon ja kappeliin! Avoimet ovet Uutussa siivouspäivän kunniaksi la 27.5. klo 10–14. Kahvi on kuumana koko päivän. Uutusta löydät myös Yhteisvastuukeräyksen tuotteita, joita ostamalla voit osallistua keräykseen. Jos sinulla on käytetty, toimiva tietokone, josta haluaisit päästä eroon, voit tuoda sen kappelille. Koneet tyhjennetään, kunnostetaan ja toimitetaan maahanmuuttajanuorille.
KESÄKAHVILA Piristystä päivään, kahvia ja seu-
raa. Kesäkahvila parittomien viikkojen ke 7.6.–16.8. klo 14 Karakappelilla. Kahvia tarjolla klo 14 alkaen. Hartaus noin klo 14.45.
KESÄILTA KAPPELILLA Grillailua ja kesäistä yhdessäoloa parittomien viikkojen ke 7.6.–16.8. klo 18 Perkkaan kappelilla. Musiikkia, laulamista, pihapelejä, grillailua, pientä purtavaa, kahvia, teetä, mehua, lopuksi iltahartaus. Ilta rakennetaan yhdessä tehden. Ps. Jos soitat jotain soitinta, niin ota mukaan.
LAULETAAN YHDESSÄ Tuohus-kuoro – Come sing with us to 25.5. klo 17, Leppävaaran kirkko. Lauletaan yhdessä Tuomaslauluja, Taizé-lauluja ja Nuortenveisuklassikkoja. Ks. lisää Kirkoissa soi –palstalta.
KESÄRAAMIS Raamattuun tutustumista rennossa seurassa tiistaisin 6.6.–8.8. klo 18 Leppävaaran kirkon takkahuoneessa. Tule mukaan suosittuun KesäRaamikseen yhdeksi kerraksi tai vakikävijäksi. Aloitamme tee-/kahvikupilla ja laululla, jatkamme Saarnaajan kirjaan tutustumalla. Tiedustelut: Rauni Hartikainen-Kaukinen 040 523 3380.
PERHEIDEN KESÄKAHVILA Kesäistä yhdessäoloa ja pihaleikkejä ma 5.6.–ke 21.6. joka arkipäivä klo 9–13 Perkkaan kappelilla. Luvassa yhdessäoloa ja ohjattua toimin-
KESÄLLÄ KIRKKOON KLO 11 Kesällä, 4.6. alkaen, keskitämme messuelämän Olarin kirkkoon. Messu sunnuntaisin kirkossa klo 11 (Huomaa kellonaika!). Messun jälkeen tarjolla Reilun kaupan kirkkokahvit (sään salliessa ulkona) ja mukavaa juttuseuraa.
KIRKKOKAHVIT Reilun kaupan kirkkokahvit tarjolla messun jälkeen.
MESSU
HERÄTTÄJÄSEURAT
Olarin kirkko: Helatorstain messu 25.5. klo 10. Liturgia ja saarna Antti Kruus, avustava pappi Antti Malinen, kanttori Mikko Niinikoski. Messu su 28.5. klo 10. Liturgia ja saarna Juha Virta, avustava pappi Kimmo Ansamaa, kanttori Sanna Franssila, Inna Vintturi, huilu. Helluntaipäivän messu ”Tule sielun kirkkaus” su 4.6. klo 11. Liturgia ja saarna Mia Wrang, avustava pappi Antti Kruus. Musiikki: kanttori Mikko Niinikoski, Sari Rautio, Wähäpaimen, Polyteknikkojen orkesterin pienryhmä. Chapple, Iso Omena: Risteys torstaisin. Etkot klo 18, jolloin tarjolla ruokaa pieneen hintaan. Rento messu klo 19. Virsien lisäksi uutta hengellistä musiikkia risteysbändin säestyksellä. Messun jälkeen jatkot klo 21 asti. 4 vuotta täyttäneille on kirkkoparkki messun ajan. To 25.5. ja to 1.6. liturgia ja saarna Jussi Koski. Matinkappeli: Messu su 28.5. klo 12. Liturgia ja saarna Antti Malinen, kanttori Sari Rautio. Olarin kappeli: Messu su 28.5. klo 16. Liturgia ja saarna Kimmo Ansamaa, kanttori Sanna Franssila.
Matinkappeli to 25.5. klo 16. Antti Malinen.
KESÄLAULUT KIRKONMÄELLÄ Tule laulamaan yhdessä kauniita kesäisiä lauluja ja virsiä. 7.6. alkaen keskiviikkoisin klo 18 Olarin kirkon sisäpihalle. Illan päätteeksi hartaus. Sateen sattuessa kirkkosalissa.
PERHEIDEN KESÄSEIKKAILU Yhdessä tekemisen riemua koko perheelle. Kesäseikkailu kirkonmäellä, Olarinluoma 4, 5.–9.6. (ti–pe) ja 13.–16.6.(ti–pe) klo 9.30–12.30. Pihaleikkejä, hiekkalelut ja pelit käytettävissä. Istuta oma kesäkukka, askartele ötököitä. Pienseikkailuja: etsi ja löydä, kurkista urkuihin, kirkonkellojen kilkatus ja merkillisten merkkien arvoitus. Pieni hartaushetki. Lounas (lapset etusijalla). TIEDUSTELUT: marja.jauhiainen@ evl.fi, 040 531 1029.
KESÄN LASTEN JA PERHEIDEN RYHMÄT CHAPPLE, ISO OMENA Perhekahvila 29.5.–22.6. ma–pe klo 9.30–12. Vauva-taapero-ryhmä 30.5.–22.6. tiistaisin klo 13–16.
HVITTORPIN JUHANNUS Tule juhannusaaton piknikille perheen kanssa pe 23.6. klo 14 alkaen Hvittorpin kurssikeskukseen. Voit grillata (omat makkarat, omia grillejä ei tarvita), saunoa ja uida tai muuten vaan viettää aikaa kauniissa luonnossa. Lapsille on varattu myös ulkopelejä. Klo 16.30–18 on iltapala, aikuiset 5 e, lapset 3 e, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi, L, G ja kasvisruokavalio. Iltaa voi jatkaa yhteisellä juhannuksen avauksella sekä erilaisilla toimintatuokioilla (kauneimmat kesälaulut, rastirata, askartelua, leikkihuone). Illalla myynnissä makkaraa (1 e) ja mehua (1 e). Kokko rannassa klo 20 (säävaraus). Bussikuljetukset: Klo 16 Haukilahden taksiasema – 16:15 Olarin kirkko – 16:25 Matinkyläntie, Alepan puoleinen pysäkki – 16:35 Kuunkehrä, Olarin kappelin edessä – n. klo 17 Hvittorp. Paluukuljetus samaa reittiä klo 21. ILMOITTAUTUMINEN BUSSIKULJETUKSEEN 29.5.–9.6. puh. 09 8050 7000, arkisin klo 9–15 tai olarinseurakunta@evl.fi. Omilla autoilla tulevien ei tarvitse ilmoittautua. Hinnat: bussi 5/3 e, alle 3-v. ilmaiseksi.
MESTARINPIIRROS – JUMALAN KUVA MINUSSA Neljän päivän maalausmatkalla tarkastellaan omaa elämää taideterapian menetelmiä hyödyntäen, Raamatun tekstien valossa. Ei edellytä taiteellista kokemusta tai taitoja, uteliaisuus ja halu kokeilla riittävät. Ma–to 3.–6.7. klo 10–16. Olarin kirkon kerhosiipi, Olarinluoma 4. Hinta (taidemateriaalit sisältyvät hintaan): vähäväraiset 40 e, muut 90 e.
Suven suloisimmat yhteislaulut ma 29.5. klo 18, Ravintola Base, kauppakeskus Sello. Lauletaan yhdessä keväisiä ja kesäisiä lauluja Suvilinnun laulukirjasta. Ks. lisää Kirkoissa soi –palstalta.
SOIVA KESÄKAHVILA Soiva kesäkahvila -konsertit parillisten viikkojen ke 14.6.–23.8. klo 12 Leppävaaran kirkossa. Konsertti kirkkosalissa, kahvia ja rupattelua kirkon pihalla suihkulähteen äärellä. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. 14.6. konsertissa ”Saksofonin Suuria Tunnelmia”, Esa Pietilä, tenorisaksofoni (Bach, E. Pietilä). Lue lisää konserteista ja esiintyjistä: espoonseurakunnat.fi/letapahtuu.
LÄHETYSYHDISTYS KYLVÄJÄN KESÄJUHLILLE? Haluaisitko lähteä Lähetysyhdistys Kylväjän kesäjuhlille Raaheen 16.– 18.6. joko osaksi aikaa tai koko viikonlopuksi? Suunnitellaan reissua yhdessä! Ota yhteyttä Juha-Pekkaan, 040-531 1055 tai juha-pekka.rissanen@evl.fi. Leppävaaran seurakunnassa toimii noin parikymmentä aikuisten pienryhmää. TUTUSTU ja tule mukaan: espoonseurakunnat.fi/ letoiminta Katso tapahtumien tarkemmat tiedot verkon tapahtumakalenterista: espoonseurakunnat.fi/lekalenteri Seuraa meitä somessa ja verkossa! facebook.com/leppavaaranseurakunta espoonseurakunnat.fi/leppavaara nuortensiipi.fi @nuortensiipi
ILMOITTAUTUMISET ja tiedustelut 11.6. mennessä: diakoni, ryhmätaideterapeutti Kristiina Huotari, 050 570 4904, kristiina.huotari@evl.fi.
SAAREEN SAUNOMAAN Sauna lämpiää Stora Blindsundissa, Matinkylän edustalla, keskiviikkoisin 7.6.–30.8. Parillisilla viikoilla saunavuoro miehille klo 17–18.30. ja naisille klo 18.30–20. Parittomilla viikoilla naisten vuoro. Soutuvene noutaa saunojat Nuottaniemen venesataman itäreunan laiturista avoimina iltoina klo 17 ja klo 18, naisten saunailtoina vain klo 18. Saarimaksu 3 e, omat välineet, laudeliinat ja eväät mukaan. Makkaranpaistomahdollisuus. Huom! Saariretki ei sovi liikuntarajoitteiselle. Ei lemmikkieläimiä mukaan. Järjestää: SeKaVa (=seurakunnat, kaupunki, vapaat järjestöt). Lisätietoja p. 044 068 8068.
KESÄKAHVILAT Matinkappelilla ti klo 13–14.30 (6.6.– 29.8.). Diakoni paikalla. Olarin kirkolla ke klo 17–18 ennen kesälauluja (7.6.–9.8.). Kanttori paikalla.
RYHMIÄ AIKUISILLE Yhteislauluja Olarin kirkolla, kerhosiiven monitoimisalissa ti 30.5. klo 18–19 (kevään viimeinen kerta). LISÄTIETOJA Minna Halmetoja, minna.halmetoja@kolumbus.fi, 040 488 7157. Laulut jatkuvat syksyllä. Hiljaisen rukouksen tunti ke 24.5. ja 31.5.klo 10.30–11.30 Matinkappelilla.
Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi
2× menovinkki
Bongaa Suvivirsi Kesä alkaa, kun Suvivirsi soi. Tule laulamaan messuihin tai ravintola Baseen, jossa lauletaan yhdessä kesäisiä lauluja. Kauniaisten Suvivirsi-illassa kiitetään laulun lomassa luomakunnasta ja siunataan myös lemmikit. Suvivirren sunnuntain messut su 28.5. klo 10 Tapiolan kirkko, klo 11 Leppävaaran kirkko ja Soukan kappeli. Suven suloisimmat yhteislaulut ma 29.5. klo 18 Ravintola Base, Sello. Luomakunnan Suvivirsi-ilta ke 7.6. klo 18 Kauniaisten kirkko.
Perheille kesäseikkailua Olarin kirkonmäellä seikkaillaan koko kesäkuun alkuviikoilla. Pihaleikkejä, kukan istutusta, askartelua ja hauskoja pienseikkailuja. Pieni hartaushetki ja lapsille myös lounas. Perheiden kesäseikkailu Olarin kirkolla 5.–9.6. ja 13.–16.6. klo 9.30–12.30.
Kauniaisten suomalainen seurakunta Kirkkoherranvirasto: Kavallintie 3, avoinna ma–ke klo 10–14, to klo 10–16 ja pe klo 10-14 palvelu puhelimitse 09 512 3710, kauniaisten.suom.srk@evl.fi Osoitteet: Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Sebastos, Kauniaistentie 11
REFORMAATION MERKKIVUODEN JUHLAMESSU Helatorstaina 25.5. klo 10 Kauniaisten kirkossa, saarna Anna-Kaisa Tuomi, liturgia Mimosa Mäkinen. Musiikista vastaavat Anna Marte ja Tiro Rohkimainen. Messua toteuttamassa myös muita srk:n työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Messun jälk. yhteinen ruokailu Lutherin ajan hengessä.
KANTAATTIMESSU Su 28.5. klo 10 Encanto-festivaalin kantaattimessu Kauniaisten kirkossa, saarna Anne Huoponen, liturgia Anna-Kaisa Tuomi. Musiikista vastaavat festivaalitaiteilijat ja festivaalikuoro: Anna Marte, Anne Hätönen, Teppo Lampela, Niall Chorell, Encanto House Band ja Chorus Granielis. Kantaattina J.S.Bach: Sie werden euch in den Bann tun BWV 44. Kirkkokahvit.
A
Tapiolan seurakunta Toimisto: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 4000, tapiolanseurakunta@evl.fi Osoitteet: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6 Otaniemen kappeli, Jämeräntaival 8 Mankkaan seurakuntakoti, Mankkaantie 2–4 B.
MESSUT
LUTHER TUTUKSI – JOHDATUS OOPPERAAN Aiheina Lutherin henkilö- ja ajankuva, reformaation vaikutus suomalaisuuden kehittymiseen ja Luther-oopperan synty. 1.6., 2.6. ja 8.6. klo 18.15– 19, Sokos Hotel Tapiola Garden. Keskustelemassa mm. säveltäjä Kari Tikka ja taiteellinen johtaja Erkki Korhonen ja kappalainen, TT, Luther-tutkija Jussi Koivisto (1.6., 2.6.). Vapaa pääsy.
Taivasalla! – Helatorstain messu to 25.5. klo 11 Tapiolan Kulttuurikeskuksen amfilla. Linnoinen, Koivisto, Malkamäki. Tuomas Merilahti ja Nuorten bändi. Sateen sattuessa Tapiolan kirkossa. Kirkkokahvit. Bangladeshilaisia käsin kirjailtuja pöytäliinoja myynnissä lähetystyön hyväksi. Suvivirren sunnuntain messu su 28.5. klo 10 Tapiolan kirkko. Ristimäki, Hero, Saari. Yhteisvastuukeräyksen kiitosmessu. Kirkkokahveilla tietoa keräystuotosta. Viikkomessu ke 31.5. klo 8 Tapiolan kirkko. Ristimäki, Forsberg. Messu su 4.6. klo 10 Tapiolan kirkko. Tiihonen, Salmensaari, Forsberg. Kansanlaulukirkon lauluja laulattaa Kuoro kaikille. Mukana kansanmusiikkitrio Heli Hartikainen, klarinetti; Jutta Rahmel, kantele & Enne Purovaara, basso, joht. Enne Purovaara. Anglikaaninen messu englannin kielellä su 4.6. klo 12.30 Tapiolan kirkko. Viikkomessu ke 7.6. klo 8 Tapiolan kirkko. Salmensaari, Forsberg. Keskipäivän rukous joka arkipäivä
LUTHER-OOPPERA
MESSU
kl. 12.15 i domkyrkan, kyrkkaffe i Sockenstugan. Köklax kapell kl. 15 ekumenisk gudstjänst i samarb. m. Mankby bibliska församling. Ahlbeck, Kronlund m.fl. Kyrkkaffe. Sö. 28.5. Esbo domkyrka kl. 12.15. Rönnberg, Malmgren. Kyrkkaffe i Sockenstugan. Karabacka kapell kl. 10. Jäntti, Wikman. Kyrkkaffe. Sö 4.6. Esbo domkyrka kl. 12.15. Jäntti, Wikman. Klockstapelkaffe.
Su 4.6. klo 10 kirkossa, saarna teol yo Mila Knuth, liturgia Anna-Kaisa Tuomi ja kanttorina Anna Marte. Kirkkokahvit.
PYHÄKOULU Su 28.5. klo 9.45 kirkon kerhorakennuksen päiväkerhotiloissa. Pyhäkouluun ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset. Kaikista pienimmät osallistuvat oman aikuisen kanssa.
HYVÄN TUULEN YSTÄVÄKERHO Grillijuhla ti 30.5. klo 13 Kauniaisten kirkon pihalla.
LUOMAKUNNAN SUVIVIRSIILTA JA LEMMIKKIEN KESÄSIUNAUS Ke 7.6. klo 18–19 Kauniaisten kirkon sisäpihalla. Laulu- ja hartaushetki (Suvivirsi ja muita keväisiä lauluja), pientä naposteltavaa ihmisille ja eläimille ja halutessaan saa lemmikilleen siunauksen. Mukana Mimosa Mäkinen, Anna-Kaisa Tuomi ja Anna Marte.
Esbo svenska församling Kansli: Kyrktian, Kyrkogatan 10, öppet vardagar kl. 9 –15, tfn 09 8050 3000, esbosvenskaforsamling@evl.fi
GRANUT-MESSU
HÖGMÄSSOR
To 1.6. klo 19 Kauniaisten kirkossa, Anne Huoponen, Mila Knuth (teol yo), Sonja Holkerinoja ja Tiro Rohkimainen.
Kristi himmelsfärds dag, to. 25.5. Friluftsgudstjänst i parken vid Sockenstugan kl. 12.15, Rönnberg, Malmgren. Församlingen bjuder på picknick. Vid dåligt väder gudstjänst
taamispaikka joka to klo 12.30, Tapiolan kirkko. Kaikille avoin keskusteluryhmä. Kahvitarjoilu.
klo 12 Tapiolan kirkossa.
VERTAISTUKEA
Musiikkia puolenpäivän aikaan
Kari Tikan ooppera uskonpuhdistuksen isästä Martti Lutherista. To 1.6., pe 2.6. ja to 8.6. klo 19.30 Tapiolan kirkko. Yleisö saa laulaa tuttuja Lutherin virsiä. Kesto n. 2,5 h. Liput 25/10 e, lippu.fi.
KESÄPERHEKERHOT
MUISTISAIRAAN KOHTAAMINEN Tuetko muistisairasta tai hänen omaisiaan? Maksuton koulutus ma 5.6. klo 17–19 Tapiolan kirkko. Luennoitsija Uudenmaan Muistiluotsista. Tietoa muistisairauksista ja työkaluja muistisairaan kohtaamiseen. Kirjamyynti. Tied. Merita Hietanen 040 531 1009.
JUHANNUSJUHLA HILASSA Lähtö Tapiolan uimahallin parkkipaikalta pe 23.6. klo 17. Päivällinen, ohjelma ja kokko klo 20.15. Mukana kirkkoherra Päivi Linnoinen, ja kanttori Hannu Jurmu. Paluukyyti lähtee n. 21. Omilla kyydeillä mahdollisuus saunoa, miehet klo 14–15.30, naiset 15.30–17. Ilm. juhlaan ja saunaan, sekä kimppakyyti-
KVÄLLSMÄSSA Mataskärs kapell to 8.6. kl. 18. Ertman, Malmgren, Mataskär 1-skriftskolan.
MUSIK I SOMMARKVÄLLEN Esbo domkyrka sö 4.6 kl. 19. Duruflé: Requiem. Kammarkören Novena, dir. Nina Kronlund, Janne Peltokorpi, sång, Markus Malmgren, orgel. Fritt inträde. Konsertserien fortsätter varje sö. t.o.m. 20.8.
UTFÄRD TILL SJUNDEÅ To. 8.6, start kl. 9.15 Kalajärvi kapell, 9.45 Olars kyrka, 10.00 Esbo domkyrkas östra parkeringsplats, 10.10 Köklax kapell.11–12 Guidning på Fanjunkars,12.30-13.30 lunch Pickala ABC, 14.00 Sjundeå kyrka och församlingshem, andakt, kaffe, 15.30 hemfärd. Pris 25 e (transport, guidning, lunch), betalas med inbetalningskort. Anmälningar senast 29.5, 050 432 4323 eller nina.wallenius@ evl.fi.
GRILLKVÄLL Södrik kapell on 31.5 kl. 17, von Martens.
Mieli maasta -ryhmä masentuneille ke klo 18, Tapiolan kirkko. Masennus voi kohdata ketä tahansa. Tiedustelut Lulu Sandberg, 040 757 3228. Leijonaemot ma 29.5. klo 17.30, Tapiolan kirkko. Erityislasten vanhemmille. Tied. ja ilm. ma–to klo 10–14 Janet Grundström, 040 487 7209. Mieli maasta -ryhmä eläkeikää lähestyville alk. ma 5.6. klo 17.30, Tapiolan kirkko. Yhteyshenkilö Hannele Oksanen, 050 500 1137. AA-kerho joka ma, ke ja pe klo 19.
tiedustelut seurakuntatoimisto p. 09 8050 4000. Hinta aikuiset 35 e, lapset 7–18 v. 10 e. Maksuvapautus taloudellisin perustein mahdollista.
KOHTAAMISIA Avoin Olohuone ma, ke ja pe klo 10–14, Tapiolan kirkko. Maanantaisin käsityöpiiri. Lukupiiri ti 30.5. saakka klo 13, Tapiolan kirkko. Piirissä luetaan ääneen yhdessä valittua kirjaa ja keskustellaan luetusta. Äiti Teresa -piiri ti 30.5. saakka klo 13. Kudomme peittoja. Tied. diakoni Katja Karvinen, 040 593 7386. Koh-
SAMLINGAR FÖR SENIORER OCH DAGLEDIGA KL. 13–15 Träffdax i Köklax kapell ti 23.5, Sökö servicehus ti 23.5, Köklax kapell ti 30.5. Därefter sommarpaus.
SOMMARTRÄFF Olars kyrka, svenska sidan, varje sommartisdag kl. 13–14.30. Start 6.6. Andakt, kaffe och olika program varje gång.
ÖPPEN MOTTAGNING Kyrktian, Kyrkog. 10, i maj-augusti endast torsdagar kl. 10-12. Diakoniarbetare på plats, man kan komma in i olika ärenden, beställa längre tid till själavård, för utredning av ekonomiska bekymmer m.m.
Grankulla svenska församling Kansliet: Kavallvägen 3, öppet vardagar kl. 10–14, torsdag kl. 10–16, tfn 09 512 3722, grankulla.sv.fors@evl.fi Adresserna: Grankulla kyrka, Kavallvägen 3 Sebastos, Grankullavägen 11
GRANKULLA KYRKA SÖ 25.5 Ekumenisk festgudstjänst i Betlehemskyrkan kl. 11. OBS! Ingen högmässa i Grankulla kyrka. SÖ 28.5 Kantatmässa-Exaudi kl. 12. SÖ 4.6 Högmässa kl. 12.
DIAKONIMOTTAGNING TI 30.5 och 6.6 och brödutdelning kl. 9.30–11.
Puuhaa perheiden kesäpäiviin klo 9–11.30. Ma 5.6 Kesäperhekerhojen startti, ke 7.6. Kesäperhekerho goes muskari, to 8.6. Silkkiniittypiknik, pe 9.6., ma 12.6 Kaikenikäisten kesäkirkko, ti 13.6., ke 14.6. Kesäperhekerho goes muskari, to 15.6., pe 16.6.
KESÄKIRPPIS Järjestetään Tapiolan kirkon pihalla ti 6.6. klo 10–14. Peruuntuu sateella. Paikkatied. Kirsti Nyyssölä, kirsti. nyyssola@evl.fi tai 0407494334. Maksu 5 e paikan päällä Senegalilaisen päiväkerhon hyväksi.
MARJAKUUSIAITA UUSITAAN Kolumbaarion käyttöä haittaava ränsistynyt marjakuusiaita uusitaan kesäkuun aikana Tapiolan uurnalehdossa. Uudet taimet ovat noin metrin korkuisia.
13
14 A
KIRKOISSA SOI 24.5.–8.6.
TO 25.5.
MA 29.5.
Tuohus-kuoro – Come sing with us to klo 17, Leppävaaran kirkko. Lauletaan yhdessä Tuomaslauluja, Taizé-lauluja ja Nuortenveisuklassikkoja. Mukana muusikot Inna Vintturi ja Juha Vintturi, Tuomasmessun Tuohus-kuorolaisia, Taneli Helminen, Outi Noponen ja Juha-Pekka Rissanen. Lopuksi iltateet ja kaakaot. Vapaaehtoinen kolehti Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon.
PE 26.5. Varusmiessoittokunnan jousiorkesterin kynttiläkonsertti klo 18 Espoon tuomiokirkossa. Tunnelmallinen kamarimusiikkikonsertti, jonka solistina on saksofonitaiteilija Jukka Perko. Ohjelmistossa klassista musiikkia sekä Perkon Kaanaanmaa-albumin virsilaulusovituksia. Orkesterin koko on n. 28 soittajaa. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 e. Encanto-festivaalin konsertti klo 19 Kauniaisten kirkossa. Incontro – Virtuoosivariaatioita tiloissa. Buxtehude–Bach–Danksamüller–Pachelbel–Biber. Urban Strings: Tabea Höfer, viulu; Georg Kallweit, viulu ja alttoviulu; Walter Rumer, basso ja Leo van Doeselaar, urut. Liput 25/15 e, ennakkomyynti LIVETO. Lippulinkit ja festivaalin koko ohjelma: encanto.fi/festival.
SU 28.5. Encanto-festivaalin kantaattimessu klo 10 Kauniaisten kirkossa. Saarna Anne Huoponen, liturgia Anna-Kaisa Tuomi. Musiikista vastaavat festivaalitaiteilijat ja festivaalikuoro: Anna Marte, Anne Hätönen, Teppo Lampela, Niall Chorell, Encanto House Band ja Chorus Granielis. Kantaattina J.S.Bach: Sie werden euch in den Bann tun BWV 44. Kirkkokahvit. Kevätunta – Leppävaaran Kirkon Kamarikuoron kevätkonsertti su 28.5. klo 18, Leppävaaran kirkko. Kevään uinuvaa etenemistä sävelten voimalla. Kuoroa johtaa Kullervo Latvanen.
Apua & tukea
Jyllan kevätkonsertti. Espoonlahden koulun ja lukion kuoron kevätkonsertti ma 29.5. klo 18 Soukan kappeli, joht. Erkki Sipilä. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e. Koulun vanhempainyhdistyksen kahvila. Suven suloisimmat yhteislaulut ma 29.5. klo 18, Ravintola Base, kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 3–9. Lauletaan yhdessä keväisiä ja kesäisiä lauluja Suvilinnun laulukirjasta. Iloisesta laulusta, hyvästä juomasta ja mukavasta seurasta nauttiessasi voit myös tehdä hyvää Kirkon ulkomaanavun kautta. Laulua rytmittää Leppävaaran seurakunnan työntekijöistä koottu bändi.
Tukea nuorille Auttamis- ja palveluoperaatio Saapas alle 18-vuotiaille nuorille järjestetään Espoossa koulujen päätösiltana lauantaina 3.6. alkaen klo 18 ja päättyen su 4.6. klo 03. Saapas-partiot liikkuvat nuorten suosimilla kokoontumispaikoilla. Mukana on työntekijöitä nuorten kanssa toimivista tahoista sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Saapas-partioihin saa operaation aikana yhteyden puhelinnumerosta 09 8050 5050.
Diakonian ajanvaraus
TO 1.6., PE 2.6, TO 8.6.
ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Diakonian ajanvaraus 15.6.–13.8. Kaipaatko tukea tai neuvontaa vaikeassa elämäntilanteessa? Soittamalla vahtimestarille p. 040 502 4838 voit tiedustella päivystävän diakoniatyöntekijän yhteystiedot, jos et tavoita alueesi työntekijää. Auroran alue 040 763 6599 Espoon keskus ja Suvelan alue: 040 531 1037 (Tuomarila, Suna, Ymmersta), 050 438 0189 (Suvelan kappelin ympäristö), 040 547 1861 (aseman seutu, poste restantet, Kirkkojärvi, Kulovalkea, Kiltakallio, Kaupunginkallio) Pohjois-Espoon alue (Kalajärvi): 040 736 9315 Länsi-Espoon alue: 050 438 0176 (Kauklahden keskusta, Vanttila, Nissinmäki, Lasilaakso), 040 513 0862 (Muurala, Mikkelä, Hirvisuo, Karhusuo, Nupuri, Nuuksio, Vesirattaanmäki) Viherlaaksolahden alue: 040 572 5344 (Laaksolahti ja Viherlaakso) ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Päivystys ma klo 9–10 os. Merivirta 3, 3. krs, p. 09 8050 6638 ja to klo 9–10 Soukan kappelin diakoniatoimisto, Soukankuja 3, p. 09 8050 6738. KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA Diakoniatoimisto avoinna ma klo 13–15 ja ti klo 9–11, Kavallintie 3. Diakonissa Pirjo Luoma, p. 050 301 7028. Ks. poikkeusajat www.kauniaistenseurakunta.fi/diakonia. LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Ma klo 10–12 Alberganesplanadi 1, p. 09 8050 5522 ja 050 432 9318. Muina aikoina ajanvaraukset puhelimitse suoraan diakoniatyöntekijöiltä. OLARIN SEURAKUNTA Diakonian ajanvaraus on siirtynyt takaisin Matinkappeliin. Ajanvaraus puhelimitse tiistaisin klo 10–11 p. 050 432 9368, tai henkilökohtaisesti käymällä Matinkappelilla diakoniatoimistossa, Liisankuja 3 tiistaisin
Luther-oopperan ensi-ilta 1.6. klo 19.30 Tapiolan kirkossa. Musiikki Kari Tikka. Libretto Kari Tikka ja Jussi Tapola. Ohjaus Juulia Tapola. Kapellimestari Erkki Lasonpalo. Visualisointi Juulia Tapola, Anna Kontek, Suvi Saari. Solisteina Elja Puukko, baritoni (Luther); Emriikka Salonen, sopraano (Katharina von Bora); Aki Alamikkotervo, tenori (Saatana); Hannu Jurmu, tenori (munkki); Alina Koivula, sopraano (Ave von Schönfeld); Jussi Merikanto, basso (Fredrik Viisas). Orkesteri Feste Burg Ensemble, Luther-kuoro. Oopperan muut esitykset pe 2.6. klo 19.30 ja to 8.6. klo 19.30. Liput: 25/10 e. Urkuyö ja Aaria – festivaalin ohjelmistoa, urkuyofestival.fi. Lipunmyynti: lippu.fi.
SU 4.6. Kansanlaulukirkon lauluja messussa klo 10 Tapiolan kirkossa. Kansanlaulukirkon lauluja laulaa ja laulattaa Kuoro kaikille. Mukana musisoimassa kansanmusiikkitrio Heli Hartikainen, klarinetti; Jutta Rahmel, kantele & Enne Purovaara, basso, joht. Enne Purovaara. Suvisunnuntain iltamusiikki – Tuomiokirkon kesän konserttisarjan aloitus klo 19 Espoon tuomiokirkossa. Maurice Duruflé: Requiem. Novena-kamarikuoro, johtaa Nina Kronlund; Janne Peltokorpi, laulu; Markus Malmberg, urut. Vapaa pääsy.
Luther-oopperaa esitetään Tapiolan kirkossa.
1.6. 2.6. 8.6.
Saapas-partiot antavat matalan kynnyksen apua ja tukea nuorille koulujen päättymispäivänä la 3.6. klo 10–11. Ajan voi varata myös diakoniaruokailun yhteydessä: Ti klo 13–14 Matinkappelilla tai ke klo 11.30–12.30 Olarin kappelilla, Kuunkehrä 4. TAPIOLAN SEURAKUNTA Diakoniatoimisto, Kirkkopolku 6, arkisin 040 531 1011. GRANKULLA SVENSKA FÖRSAMLING Diakonimottagning och brödutdelning tisdagar kl. 9.30–11. Diakon Catherine Granlund, tfn.050 439 3208, diakoniassistent Karin Nordberg, tfn.050 343 6885.
Tukea perheille ja parisuhteeseen ESPOON PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS Ammatillista keskusteluapua parisuhteen, perheen ja henkilökohtaisen elämän kipukohdissa. Yhteydenotot ma, ti, to ja pe klo 9–11 p. 09 8050 2420. ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Keskusteluapua parisuhteen, eron, perheen ja kasvatuksen kysymyksissä puhelimessa, sähköpostitse tai tapaamisissa ajanvarauksella. Kanssasi keskustee Espoon tuomiokirkkoseurakunnan perhetyönohjaaja (lomalla 1.–30.7.), p. 040 5474 146 tai outi.wenell@evl.fi Solmuja parisuhteessa -parineuvonta. Ohjausta ja neuvontaa parisuhteen solmuihin, toistuviin ristiriitoihin, kriisissä oleville tai eroa harkitseville pareille. Solmuneuvonnassa tavataan 8–10 kertaa. Hinta 100 e/pari sisältää kurssimateriaalin, Solmuja parisuhteessa -kirjat sekä ohjauksen. Mahdollisuus anoa maksuvapautusta. Tiedustelut
perhetyönohjaajaja, Solmuja parisuhteessa –parisuhdeneuvoja Outi Wenell, p. 040 5474 146, outi. wenell@evl.fi (lomalla 1.–30.7.) KAUNIAISTEN SEURAKUNNAT Perheneuvonta: Keskusteluapua pariskunnan tai yksin asuvan ongelmiin perheneuvoja Maritta Kirilä, ma–to p. 050 301 7018.
Tukea suruun SURURYHMÄ LAPSENSA MENETTÄNEILLE Tule vertaistuen piiriin, etsimään ja löytämään lohtua suruun. Ryhmä alkaa 14.9. Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla. Yhteydenotot: pirkko.nurminen@evl.fi, 040 567 4420 ja anita.kyonsaari@evl.fi, 040 513 0843.
Apua muistisairaalle ja hänen omaisilleen TAPIOLAN SEURAKUNTA Muistisairaan kohtaaminen. Tuetko muistisairasta tai hänen omaisiaan? Maksuton koulutus ma 5.6. klo 17–19 Tapiolan kirkko. Luennoitsija Uudenmaan Muistiluotsista. Tietoa muistisairauksista ja työkaluja muistisairaan kohtaamiseen. Paikalla kirjamyynti. Tied. Merita Hietanen 040 531 1009. PALVELEVA PUHELIN JA NETTI Auttava puhelin p. 0400 22 11 80 on avoinna joka ilta klo 18 alkaen, pe ja la öinä klo 03:een saakka, muina päivinä klo 01:een saakka. Ruotsiksi p. 0400 22 11 90 joka ilta kello 20–24. Palveleva netti: www.verkkoauttaminen.fi. Jos haluat keskustella chatissa, olemme kuulolla arkisin klo 12–20 osoitteessa www.kirkonkeskusteluapua.fi
International
PIETARI PUROVAARA
Worship Service in English every Sunday at 4.30 pm (16.30) in Espoo Cathedral Parish Hall (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalo), Kirkkoranta 2. Sunday school in Finnish (3–6 and 7–12 yrs) and English (13+ years). Fellowship time and refreshments after the service. www.church.fi. Anglican Worship Service. Anglican Eucharist in English during even weeks on Sunday 12.30 pm, Tapiola Church, Kirkkopolku 6. www.anglican.fi.
Tuohus choir – Come sing with us on Thu 25th of May at 5 pm at Leppävaara church. An evening of joy and singing. Come and sing together with musicians Inna Vintturi and Juha Vintturi, Tuohus choir, Taneli Helminen, Outi Noponen and priest Juha-Pekka Rissanen. Tea and cocoa available afterwards. Voluntary offering for Finn Church Aid. Let`s Be Inspired and Learn Together – Multicultural Group for Women on Tue 30th of May at 10 am
at Siipi, Alberganesplanadi 1, 1st floor. Welcome to learn Finnish language and culture with other women together with Arja-Liisa Vuorinen, immigrant counselor in Espoo, 050 525 0511 and deacon Heli Taina-Rantakaulio, 040 513 0867. Arabic Worship and Eucharist on Fri 26th of May and 9th of June at 5 pm at Perkkaa Chapel, Upseerinkatu 5. Rev. Ramez Ansara.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kastetut Verner Alarik Aaltonen, Ellen Nea Sophia Björman, Lila Emelie Fuhrmann, Emma Stina Haataja, Valtteri Onni Ilmari Heikkinen, Minessa Lili Emelia Heinonen, Miska Matteo Oliver Lahti, Hilda Jenny Inkeri Pekonen, Elsa Iines Loviisa Puisto, Adella Heidi Josefina Rannila, Julius Olli Otter Saloranta, Ookke Alvari Tahkola, Viljam Otto Andreas Ventin. Avioliittoon aikovat Tomi Oskari Virtanen ja Annemari Satu Kristiina Matula, Jussi Valtteri Suomi ja Jenni Helena Katariina Kärkkäinen, Sebastian Sakari Koivisto ja Elina Anna Lepistö, Johannes Eemeli Kellokoski ja Josefiina Pauliina Junttila. Hautaan siunatut Anna-Liisa Nyman 100 v, Asser Anton Hiltunen 85 v, Asta Esteri Näyhö 81 v.
Espoonlahden seurakunta Kastetut Melissa Alexandra Buckley, Hector Leo Juhani Forsström, Väinö Juhani Kähkönen, Oiva Armas Lommi, Shabani Kilumba Paul, Sophie Paul, Joel Aarni Leonard Pentikäinen, Emil Ukko Pouttu, Benjamin Toivo Henrikki Vuorinen, Emma Olivia Väänänen. Avioliittoon aikovat Jarkko Ylipaavalniemi ja Johanna Kristina Nylund, Christopher James Yates ja Charlotta Irena Alexandra Halsas, Timo Tapani Viinikka ja Kirsi Maria Pölkki, Touko Mikael Kontro ja Saara Marianne Värttö, Sami Antti Mikael Hyytiä ja Maria Kaarina Näyhö. Hautaan siunatut Helmi Sofia Peltonen 93 v, Asta Kyllikki Vartiainen 79 v, Risto Urho Jalkanen 78 v, Lea Birgit Inkeri Askolin 74 v, SirkkaLiisa Ullakonoja 70 v, Jarmo Juhani Tuokko 62 v.
Kauniaisten suomalainen seurakunta Hautaan siunattu Matti Antero Nuutila 92 v.
Leppävaaran seurakunta Kastetut Iina Helmi Elina Binkley, Viivi Amanda Hakkomäki, Emma Julia Honkanen, Adessa Camilla Josefina Kankare, Lauri Johannes Kasperi Oksa, Juho Paavo Olavi Patosalmi, Julia Janette Singh, Joonas Mikael Wilhelm Svedström,
a
Sirpa Päivinen
elämänkaari Liisa Aino Amalia Vauramo, Kristiina Rose Maria Vesamäki. Avioliittoon aikovat Tuomas Juhani Tierala ja Saara Elisabeth Toikka, Otso Benjamin Saarentaus ja Paula Karoliina Pirilä, Jukka-Pekka Aalto ja Yvonne Christin Kurkela. Hautaan siunatut Margit Maria Nikander 96 v, Paavo Sakari Tuomisto 92 v, Aulikki Johanna Hameri 85 v, Risto Tero Tapani Lehvonen 77 v, Heikki Ilmari Tanner 75 v, Marko Tapio Selamaa 51 v.
Olarin seurakunta Kastetut Jerry Valentin Aario, Hilla Maija Anneli Heiskala, Aleksanteri Edvard Ikonen, Paavo Antero Benjamin Katainen, Anette Valentina Murto-Koivisto, Vili Ilmo Einari Tiainen. Avioliittoon aikovat Harri Ensio Torppa ja Anne Miia Saaristo. Hautaan siunatut Liddy Lucia Lindroos 98 v, Hilkka-Liisa Klemola 92 v, Helvi Olkonen 92 v, Stig Torbjörn Roudasmaa 90 v, Irma Tellervo Muttonen 89 v, Eila Inkeri Nupponen 82 v, Maija Liisa Annikki Vakkilainen 78 v, Leo Vilho Hiltunen 75 v, Ritva Tuulikki Ylikoski 68 v, MarjaLiisa Kinnunen-Mujunen 66 v, Lars Henry Backman 61 v, Jukka Antero Nikunen 60 v.
Tapiolan seurakunta Kastetut Niklas Johannes Granström, Martti Mainio Järvinen, Jussi Matti Olavi Lahdenkauppi, Aino Lumi Maria Lehikoinen, Saku Martti Kristian Pursiheimo, Romeo Noel Alexander Rautiola, Roosa Ilona Souri. Avioliittoon aikovat Tomas Kjell Kristian Wikström ja Henriikka Marianne Lääperi, Arttu Olavi Ollila ja Emmi Pauliina Kalaniemi. Hautaan siunatut Urpo Jaakko Haarala 73 v.
Esbo svenska församling Döpta/Kastetut Ebba Elisabeth Korhonen, Edit Emilia Uotila, Anuoluwa Leya Williams. Avlidna/Hautaan siunatut Ulla Margareta Lahi 97 år, Ingegerd Linnea Nyman 93 år, Kurt Hartvig Rindell 90 år, Birgit Ingegerd Niskanen 87 år, Inga-Lill Marita Malin 82 år, Iris Marianne Kukkonen 76 år, Bertel Vilhelm Andersson 73 år.
Tanja Konsteniuksen töissä toistuvat kysymykset identiteetistä ja toiseudesta.
Konfirmaatio on askel aikuisuuteen Tanja Konsteniuksen videoinstallaatiossa alba-asuiset nuoret ovat siirtymässä lapsuudesta aikuisuuteen.
V
alokuva- ja videotaiteilija Tanja Konstenius on työstänyt viime ajat Suomen valokuvataiteen museossa avautuvaa Konfirmaatio-näyttelyään Häntä ovat jo pitkään kiinnostaneet identiteetin siirtymätilat. – Konfirmaatio tarkoittaa lujittamista, vahvistamista, voimistamista ja turvaamista. Se on meillä perinteinen ja myös ainoa siirtymäriitti lapsuudesta aikuisuuteen. Uskonnollinen riitti on siis samalla aikuisuuden vahvistamista. Amsterdamissa asuva taiteilija aloitti näyttelyn työstämisen muutama vuosi sitten. Yllätyksekseen hän huomasi, että oli kova työ saada rippikouluikäisiä nuoria kuvattavaksi. Lopulta hän joutui palkkaamaan avuksi tuottajan, joka etsi heitä pääkaupunkiseudun seurakunnista, kouluista ja urheiluseuroista. – Kuvattavien löytäminen oli vaikeaa
Yhteiset Motoristimessu la 27.5. klo 12 Auroran kappelissa. Saarna Seikku Paunonen, liturgi Pirjo Kettu, kanttori Oskar Vilkevuori. Kaikille avoimen motoristimessun järjestää Gospel Riders. Messun jälkeen Gospel Ridersin kevätkokous. Yhteislaululutilaisuus näkövammaisille: Uusia virsiä ja keväisiä lauluja pe 2.6. klo 15 Espoon seurakuntien virastotalon Kirkonkulman aulassa, osoite Kirkkokatu 1. Mukana kirkkomuusikko Katja Kangas, Pandula-lauluryhmäläisiä. Kahvitarjoilu. Näkövammaisten taidekurssi to 27.7–pe 28.7., ma 31.7. ja ti 1.8. klo 10-13. Paikka Espoon seudun näkövammaisyhdistys, os. Kuunsäde 2 a–b. Kurssin ohjaajana kuvaamataidon opettajaopiskelija Ruusu-Maria Lappalainen. Sinulla ei tarvitse olla ennestään taiteellista taustaa, vaan
15
aina tehtävien yhteydessä ohjeistetaan materiaalien käytössä. Materiaalimaksu 20 e, oppaat ilmaiseksi. Ilm. viim. ke 19.7. mennessä näkövammaisten diakonissa Tarja Huttuselle, p. 040 734 7715 tai tarja. huttunen@evl.fi tai Espoon seudun näkövammaisyhdistyksen toimistoon p. 09 8030 368. Näkövammaisten kesäleiri Hvittorpissa ti–pe 8.-11.8. Hinta 48 e, oppaat ilmaiseksi. Ilm. erityisruokavalioineen viim. 28.7. Tarja Huttuselle. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Leirille voi osallistua myös päiväleiriläisenä. Ilmoittautuneille lähetetään tarkempi leiriohjelma ennen leiriä. Näkövammaistyön opasystävien ja ryhmänohjaajien kevätjuhla ti 6.6. klo 17–21 Villa Hvittorpissa. Ilm. Tarja Huttuselle viim. ma 22.5. Kuljetukset kimppakyydein.
paljolti sen vuoksi, että monet nuoret toimivat mieluummin ryhmässä. Teoksessa on nyt kuitenkin mukana kymmeniä tyttöjä, joista osa pääsi ripiltä viime kesänä ja osa pääsee tänä kesänä. Tarja Konstenius halusi kuvata nimenomaan tyttöjä, mutta mukaan kuvauksiin tuli myös poikia. Hänestä oli kiinnostavaa nähdä, miten eri tavoin tytöt ja pojat käyttäytyivät kuvaustilanteessa. – Siinä oli hurjasti eroa. Tytöt olivat paljon tietoisempia siitä, että heitä kuvataan. Monet heistä olivat valmistautuneet etukäteen harjoittelemalla ehkä peilin edessä ilmeitä. He olivat kuin jossain roolissa. Pojat sen sijaan vain olivat eivätkä juuri poseeranneet. Videoinstallaatioon sisältyy videon lisäksi pysäytyskuvia siitä. Tanja Konstenius alkoi työskennellä kuvaajana vuonna 2005, ja hän piti ensimmäisen valokuvanäyttelynsä viisi vuotta myöhemmin. Vähitellen kuvioihin tuli myös videokuvaaminen, ja nykyään hän tekee enimmäkseen videotaidetta. Konfirmaatio on hänen ensimmäinen museonäyttelynsä. Konsteniuksen töissä toistuvat kysymykset identiteetistä ja toiseudesta. Aihepiiri kumpuaa hänen omasta elämästään, sillä hän vietti lapsuutensa Tukholmassa. Muutettuaan Suomeen Konstenius joutui pohtimaan paljon sitä, miten suomalainen hän on. – Tähän liittyy myös se, että isäni on chileläinen ja otin muutama vuosi sitten kaksoiskansalaisuuden. Konstenius on nyt asettunut asumaan avomiehensä kanssa Amsterdamiin. – Olen huomannut, että viihdyn ulkopuolisena. Se on minulle luonteva ja jatkuva prosessi. Marjo Kytöharju
Tanja Konstenius halusi kuvata videoteokseensa nimenomaan tyttöjä.
Konfirmaatio-näyttely 2.6.–20.8. Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla. Taiteilijan voi tavata museolla su 11.6. klo 14 alkaen. Näyttelyyn liittyvä keskustelutilaisuus ke 21.6. klo 18–19.
16 A
MIELIPIDE
Kristityt leimataan suotta mediassa YKSI TAKUUVARMA keino saada otsikkoja aikaan Suomessa on kertoa, kuinka jonkin uskonnollisen tahon on epäilty tehneen vääryyttä kanssaihmisiä kohtaan. On manipuloitu, huijattu, käytetty hyväksi, rukoiltu väärin, innostuttu liikaa tai varsinkin kerätty rahaa vääriin kohteisiin. Tämä jälkeen voidaan taas huokaista helpotuksesta: Kyllä ne kristityt sitten osaavat olla vastuutonta porukkaa. Taas kerran on saatu paljastettua, mitä mätää ja vääryyttä tämä uskonto pitää sisällään. Samaan aikaan sadoissa Suomen seurakunnissa kristityt kärsivät hiljaa nahoissaan. Sama varjo, joka on heitetty näiden asioiden ylle, voi koskettaa myös heitä ”kristityn nimen” tähden. He olivat vain yrittäneet kaikessa hiljaisuudessa auttaa köyhiä ja kärsiviä, rukoilla sairaiden puolesta ja hapuillen kertoa sitä sanomaa, johon itse uskovat, mutta saavat nyt tuntea epäilyksen varjot omassa toiminnassaan. Jokainen aate tai ideologia pyrkii seuraamaan perustajiensa sanomaa: Apple pyrkii välittämään Steve Jobsin visiota kauniista ja älykkäistä kommunikointivälineistä; Mahatma Gandhin kannattajat sanomaa väkivallattomasta vastarinnasta; Muhammedin kannattajat sanomaa Jumalasta, jolla ei ole Poikaa; Buddhan kannattajat sanomaa valaistumisesta; ja Jeesuksen kannattajat sanomaa armosta ja anteeksiantamuksesta. On vaikea purkaa aatteen ydinsanomaa kritiikin tähden, vahingoittamatta sen ydintä. Tarvitsemme siis kaikki viisautta, kun uutisoimme asioista. Mika Jantunen Helsinki
Palveleva puhelin kallistui soittajille KIRKON PALVELEVA puhelin muutti numeroaan ja myös tyyliään. Ennen kuulin heti, että linja on varattu – tuut tuut tuut – jolloin suljin puhelimen ja yritin uudestaan. Nyt joutuu roikkumaan langalla pitkäänkin ja kuuntelemaan välitiedotuksia, ja operaattorin laskuri pyörii. Vielä uskallan arvostella tiedotus-
Kirkko ja kaupungin Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Mielipiteet julkaistaan myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi Kirkko ja kaupunki, Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi
Ville Ranta
tymättömiä. Uusi järjestelmä mahdollistaa jonottamisen, ja soittaja saa varmemmin yhteyden päivystäjään. Toki jonottamismahdollisuuden voi jättää käyttämättäkin. Voi myös kokeilla onneaan entiseen malliin, saisiko yhteyden päivystäjään heti noin parikymmentä sekuntia kestävien alkutiedotteiden jälkeen. Useimmiten tämä onnistuukin. Sanaa käsittelijä vierastamme itsekin tässä yhteydessä. Muutos on jo tilattu järjestelmän ylläpitäjältä. Tiedotteeksi tulee: Puhelusi siirtyy nyt päivystäjälle. Antoisia keskusteluja toivottaen Raija Narvila toiminnanjohtaja, Pääkaupunkiseudun palveleva puhelin
Osatyökykyiset ihmiset tarvitsevat työtä
ta ”puhelusi yhdistetään käsittelijälle”. Käsittelijä tuntuu kylmältä sanalta. Voisiko sanoa yksinkertaisesti: puhelusi yhdistetään. Kiitän tästä huolimatta Palvelevaa puhelinta ja sen vapaaehtoisia korvaamattomasta palvelusta. Puhuminen auttaa aina
Puhelut sisältyvät nyt puhepaketteihin LÄMMIN KIITOS palautteesta! On hyvä saada kehittämisehdotuksia ja ilo
kuulla kiitosta. Haluamme kehittää toimintaamme mahdollisimman hyvin palvelevaksi. Palveleva puhelin siirtyi käyttämään uutta puhelinjärjestelmää huhtikuun alussa, jolloin myös numero muuttui. Uuden numeron myötä saimme odotetun ja toivotun ominaisuuden: puhelut sisältyvät operaattoreiden puhepaketteihin. Vanhassa järjestelmässä soittajan piti sinnikkäästi yrittää saada yhteyttä päivystäjään. Osa yhteydenottajista oli tähän ja varattu-merkkiääneen tyy-
MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITON eräs johtaja teki laajan selvityksen osatyökykyisistä vuonna 2008 silloiselle työministeri Tarja Cronbergille. Tuolloin jo todettiin, että on noin 35 000 ihmistä, jotka haluavat olla mukana työelämässä, mutta he pystyvät ja jaksavat tehdä työtä vain noin 10– 20 tuntia viikossa. Pari vuotta sitten pääministeri Juha Sipilä sanoi hallituksensa ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että osatyökykyisten ihmisten työllistyminen on hänen hallituksensa kärkihanke. Nyt näyttää siltä, että tämä erittäin tärkeä asia ei etene. Rakenteellisia kannustinloukkuja pitää purkaa, jotta nimenomaan osatyökykyisten ihmisten kannattaa tehdä työtä. On aina huomattavasti parempi, että jokainen voi olla mukana työelämässä omalla panoksellaan eikä ihminen ole täysin ulkopuolinen omassa yhteiskunnassaan. Jos pystymme tarjoamaan työtä niille kymmenille tuhansille ihmisille, jotka haluavat olla osittain mukana työelämässä ja pysyvät tekemään vain hieman työtä, niin on selvää, että työllisyysaste nousee jopa huomattavasti. Odotan innolla, että pääministeri Sipilä hyvänä kristittynä ihmisenä tekee nyt jo viimein sellaisia päätöksiä, että osa-aikatyökykyiset ihmiset saavat työtä. Mika Lille Helsinki