Kirkko ja kaupunki 2018 07 helsinki

Page 1

HY VÄN TÄHDEN.

7

12.4.2018 kirkkojakaupunki.fi

B1 Näin löysimme rakkauden. Kolme paria kertoo tarinansa

B 12 Meditaatiota mobiili­ sovelluksilla

Aku Hirvi­ niemi Kirkossa koomikon puhetulva tyrehtyy

B  6


KATKELMA HELENA ANHAVAN (S. 1925) RUNOSTA

Minä on kaikki, mitä meillä lopuksi on. Juuri siksi voimme ymmärtää myös muita, koska minä on kaikki, mitä heilläkin on. Yhtä lailla tulisi suojella muita minuuksia. JUKKA KOSKELAINEN KIRJASSAAN MAHTAVA MINÄ (ATENA 2017)

Iankaikkisesti

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin, ole ihmisen puolella, rakkauteen kuuluu ystävyys, ystävyyteen rakkaus, eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan, ei lapsi, ei mies, ei nainen.

Tänään

Eilen

2 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018 Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein. JOBIN KIRJA 35:8

ISTOCK

Rukous

Pääkirjoitus

Vakaumusten vieraanvaraisuus SOPIIKO KOULUN aamunavauksissa rukoilla ja laulaa virsiä? Oulunsalolainen peruskoulu sai oikeusasiamieheltä huomautuksen seurakunnan päivänavauksista, kun koulu ei ollut varmistanut niille uskonnotonta vaihtoehtoa. Jotkut koulut ovat ratkaisseet katsomuksellisen tasapuolisuuden niin, että aamunavauksissa ei saa olla mitään uskontoihin viittaavaa. Tällainen ratkaisu ei tietenkään ole tasapuolinen, sillä käytännössä se tekee uskonnottomuudesta ainoan sallitun katsomuksen.

JÄLKIMMÄINEN MALLI edustaa vakaumusten vieraanvaraisuuden ihannetta. Siinä eri uskonnollisilla yhdyskunnilla ja uskonnottomien vakaumusten edustajilla olisi tasaveroinen mahdollisuus järjestää katsomuksiinsa liittyviä tilaisuuksia kouluissa, esimerkiksi päivänavauksia ja omiin juhlapäiviinsä liittyviä hetkiä. Ne voisivat olla reilusti tunnustuksellisia eikä niitä tarvitsisi yrittää valepukea kekseliäin kiertoilmauksin miksikään muuksi. Toisesta vakaumuksesta kuulemisen ei tarvitsisi aiheuttaa allergista reaktiota eikä jokaista tilaisuutta varten tarvitsisi olla vaihtoehtoista toimintaa. Eri katsomuksien kannattajat voisivat osallistua arvostettuina vieraina toistensa tilaisuuksiin. MEILLÄ ON VAIN tämä yksi maailma. Ja meidän on aivan välttämättä opittava elämään täällä yhdessä, vaikka meitä on tosi moneen junaan. JAAKKO HEINIMÄKI

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Ota pois minusta tämä vastaanharaamisen, ovien sulkemisen ja tyhjäksi tekemisen henki. Älä anna minun taas rikkoa sitä, mikä on vielä kesken. Pidä minua paikoillani. Näytä, miten hyvä minun on.

MARVEL STUDIOS

ERILAISTEN VAKAUMUSTEN tasa-arvoisuus voidaan mieltää kahdella tavalla. Joko niin, että uskonnot suljetaan TOISESTA kokonaan julkisen elämän ulkopuolelle. VAKAUMUKSESTA Yksityisasiaksi, jota ei pidä esitellä KUULEMISEN EI TARVITSISI julkisesti. Toisaalta vakaumusten AIHEUTTAA ALLERGISTA tasa-arvo voidaan ajatella niin, että REAKTIOTA. kaikki uskonnottomat ja uskonnolliset katsomukset hyväksytään julkiseen elämään sillä edellytyksellä, että ne suhtautuvat toisiinsa kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Ensimmäinen malli suosii uskonnotonta yhtenäiskulttuuria. Sellaista ei tosin ole aidosti esiintynyt koskaan missään yhteiskunnassa. Sitä paitsi uskonnon pitäminen neljän seinän sisälle kuuluvana pelkkänä päänsisäisenä asiana osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä uskonnollisen elämänmuodon luonteesta.

kirkkojakaupunki.fi

Afroamerikkalaisten kirkoissa fanitetaan Black Pantheria

Monet afromerikkalaisten suosimat seurakunnat Yhdysvalloissa ovat varanneet itselleen omia näytöksiä Black Panther -elokuvan katsomista varten. Elokuva, jota tekemässä on ollut lähes pelkästään mustia, nähdään kristillisiä arvoja opettavana. Lue lisää aiheesta osoitteessa www.kirkkojakaupunki.fi.

Kirkko ja kaupunki HELSINKI 12.4.2018

numero 7

Seuraava lehti ilmestyy 26.4. KANNEN KUVA: SIRPA PÄIVINEN

kirkkojakaupunki @kirkko_kaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

Entinen ulkopuolinen Kirkon pitäisi kuunnella enemmän ja julistaa vähemmän, sanoo Kallion uusi kirkkoherra Riikka Reina. TEKSTI TOPIAS HAIKALA KUVA SIRPA PÄIVINEN

K

allion seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Riikka Reina, 42. Reina on työskennellyt vuosina 2001–2007 pappina Kallion naapuriseurakunnassa Paavalissa. Sittemmin hän on toiminut erilaisissa koulutus- ja kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä hän on asiantuntija ja vt. toimitusjohtaja Ammattiosaamisen kehittämisyhdistyksessä AMKE:ssa. – En mitenkään suunnitellut hakeutuvani töihin Kallion seurakuntaan, mutta kun näin kirkkoherran hakuilmoituksen, se kolahti. Joka ainut ranskalainen viiva oli sitä, mitä olen tehnyt työssäni, Reina kertoo. Nyt Reina on innoissaan. Hän uskoo, että Kallio on seurakunta, joka johtaa Suomen kirkon muutosta. KALLION ASUKKAISTA alle puolet kuuluu kirkkoon. Riikka Reina ajattelee, että kirkon kynnys on monille edelleen liian korkea. – Meillä on kirkossa paljon sellaista puhetta, jossa asetetaan rajoja. Meidän pitää puhua vähemmän pelosta ja rangaistuksista ja enemmän kelpaamisesta ja riittämisestä. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa elää uskoa todeksi. Reinan mielestä kirkon pitäisi sanoa selvemmin, että se on sallittua. Reina on itsekin tullut kirkkoon kynnyksen yli. Hänen lapsuudenperheessään ei kuuluttu kirkkoon. Lapset osallistuivat koulun uskonnonopetukseen, koska se kuului vanhempien mielestä yleissivistykseen. – Voin sanoa, että oli aika vaikeaa elää 2 300 asukkaan Hämeenkosken kunnassa yhdessä niistä kolmesta perheestä, joissa ei kuuluttu kirkkoon. Tiedän, mitä on olla ulkopuolinen. Reina kiinnostui lapsena kristityistä, joilla tuntui olevan vahva näkemys siitä, että elämä on merkityksellistä. Hänet kastettiin 15-vuotiaana. NYKYISESSÄ TYÖSSÄÄN Riikka Reina on tottunut siihen, että asiat muuttuvat puolessa tunnissa ja niihin pitää reagoida heti. Kirkkolaiva taas kääntyy hitaasti. Reina valmistautuu kirkkoherran tehtäviin hidastamalla tahtia. – Minulta on toivottu rohkeaa muutosjohtamista, mutta jotta kaikki pääsevät mukaan, pitää osata myös hidastaa.

Reinan mielestä Kallion seurakunnassa tehdään hyvää työtä. Minkälaista muutosta seurakunta sitten kaipaa? – Minun näkökulmani on vielä piirun verran arkisempi. Että uskallettaisiin mennä vielä vähän enemmän sinne, missä ihmiset ovat. Kalliolaiset ovat innostuneita kehittämään yhteisöjään, ja Reina toivoo, että kirkko pääsisi mukaan yhä useampiin pöytiin. Hän aikoo kutsua myös alueen järjestöjen ja työpaikkojen väkeä kirkkoon keskustelemaan siitä, mitä he voisivat tehdä yhdessä. – Kirkon pitäisi kuunnella enemmän ja julistaa vähemmän. Kirkko tulee keskusteluihin usein dogmatiikka edellä kertomaan, miten asioista pitäisi ajatella. Pitäisi tulla dialogi edellä ja kysyä, mitä seurakuntalainen ajattelee. MITÄ TARJOTTAVAA kirkolla sitten on ihmisille? Toivoa ja rakkautta, Riikka Reina ajattelee. Hän uskoo, että uskolla on merkitystä ja että Jumala kiinnostaa ihmisiä. Omaa uskoaan Reina kuvailee arjen teologiaksi. – Minulle usko on sitä, mitä tapahtuu tässä maailmassa. Jos uskolla ei ole merkitystä tämän päivän arjessa, me voimme museoida sen. Jeesus merkitsee Reinalle pelastusta ja armoa. Tällaiset uskonnolliset käsitteet eivät kuitenkaan avaudu kaikille. Siksi Reina puhuu mieluummin riittämisestä ja kelpaamisesta. – Olen tehnyt pitkään työtä lasten ja perheiden kanssa, joten uskon kieleni on yksinkertaista. Sanon aina, että jos rupean puhumaan liikaa kirkon kieltä, minua saa potkaista. Reina lupaa tehdä kaikkensa, ettei yksikään seurakuntalainen koe tulevansa syrjityksi kirkossa. Hän toivoo, että kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Kallion seurakuntaneuvosto on jo aiemmin antanut tilansa kaikkien parien käyttöön kaikissa kirkollisissa toimituksissa. ■

A

3


4 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

8 091

henkilöä oli Helsingin kaupungin väestönkasvu viime vuonna. Kaupungissa oli vuodenvaihteessa 644 272 asukasta.

ESKO JÄMSÄ

Irakin kristityt pelkäävät kotiinpaluuta

Taiteilija Eine Rautasaari veisti Vaivaistytön moottorisahalla kuusipölkkyyn.

Vaivaistyttö-veistos tuli Meilahden kirkolle Meilahden kirkossa otetaan 8. huhtikuuta käyttöön Vaivaistyttö-puuveistos, joka sijoitetaan kirkon eteisaulaan. Veistoksen sylissä on kolehtilipas, johon kuka tahansa kirkossa kävijä voi antaa lahjoituksen seurakunnan diakoniatyölle. Kirkkoherra Hannu Ronimuksen mukaan Vaivaistyttö on muutamien aktiivisten seurakuntalaisten ideoima, toteuttama ja rahoittama hanke. Veistos on nykyaikainen versio Suomessa jo kauan käytössä olleista vaivaisukoista ja -eukoista, joilla kerättiin varoja pitäjän vähäosaisten auttamiseen. Keski-Suomessa asuva taiteilija Eine Rautasaari sai työssään vapaat kädet. Seurakunta toivoi hahmoksi nuorta tyttöä muistuttamaan siitä, että nuorikin voi tarvita tukea.

Raportti: Kampin kappeli auttaa työelämän haasteissa Kampin kappelin asiakkaista merkittävä osa on joko opiskelijoita tai työelämässä. Tohtorikoulutettava Susanna Riepon tekemästä tutkimusraportista käy ilmi, että keskustelunaiheista jopa 40 prosenttia koskee työelämää, opiskelua tai taloudellista selviytymistä. – Asiakkaat eivät ole leimallisesti syrjäytyneitä, vaan merkittävä osa on opiskelijoita tai työelämässä, sanoo Kampin kappelin toiminnanjohtaja Kenneth Koskinen. Raportista käy ilmi, että arkihuolet ja hengellisyys limittyvät yhteen. 80 prosenttia kaikista asiakkaista on halunnut viettää aikaa kappelissa myös yksin hiljentyen.

Isis tuhosi Khaleel Paton ja Elishwa Coson kotikylän, eikä perhe halua palata takaisin. Irakin kristittyjen määrä on vähentynyt suuresti viime vuosina.

T

TEKSTI SANNA RAITA-AHO KUVA OSCAR DURAND

arjoilija kant aa vauhdikkaasti turkkilaista teetä kortteja läiskiville miehille. Televisioruudulla pauhaa jalka-

pallo-ottelu. Vaikka ollaan Istanbulissa, kahvila on täynnä irakilaisia, joita yhdistää se, että he ovat joutuneet pakenemaan Irakin levottomuuksia. Iso osa heistä on Isisiä paenneita kristittyjä. – Olemme kaikki saman Batnayan kaupungin asukkaita, jotka ovat nyt päätyneet tänne, kertoo yhdessä pöydässä korttia pelaava irakilaismies Khaleel Pato. VIELÄ MUUTAMA vuosi sitten Paton ja hänen vaimonsa Elishwa Coson elämä oli hyvin erilaista. He asuivat Batnayassa, jossa he omistivat talon ja maata. Kaupungin perheet olivat varakkaita ja suhteet tiiviitä. Tilanne muuttui vuonna 2014, kun äärijärjestö Isis alkoi edetä

kohti Batnayaa. Isis valtasi kristittyjen kyliä ja tarjosi heille vaihtoehdoksi joko kääntymistä islamiin tai kuolemaa. Järjestö tuhosi rakennuksia ja kirkkoja. – Kuulimme, että ihmiset alkoivat merkitä kristittyjen taloja kirjaimilla Mosulissa, mikä pelästytti meidät, Coso kertoo. Isisin lähestyessä kylää perhe päätti paeta. – Kylämme on kuuluisa kauniista naisista, joten pelkäsimme, että Isis tulisi ja kidnappaisi myös meidän naisiamme orjiksi, Pato kertoo. Perhe pakeni Turkkiin ja asettui asumaan Istanbuliin Kurtuluşiin, joka on tunnettu monien Istanbulin vähemmistöjen kaupunginosana. Alueelta löytyi omia maanmiehiä ja kirkkoja. IRAK KUULUU maihin, joissa kristinuskoa on harjoitettu pisimpään. Pari tuhatta vuotta maassa eläneet kristityt ovat kuitenkin vii-

me vuosina jättäneet kotimaansa vainon ja levottomuuksien vuoksi. Irakin kristittyjen määrän arvioidaan vähentyneen viime vuosina 1,5 miljoonasta vain 200 000:een. Jo ennen Isisiä monet kristityt joutuivat ääri-islamistien ryhmien vainoamiksi. Kirkkoihin tehtiin pommi-iskuja ja kristittyjä vastaan hyökättiin, erityisesti vuoden 2003 Irakin sodan jälkeen. VIIKKOA ENNEN pääsiäistä Khaleel Paton ja Elishwa Coson kodissa tuoksuvat leivonnaiset. Perhe valmistaa perinteisiä klechanimisiä keksejä. Kodin seinille on ripustettu lasten ja katolisten pyhimysten kuvia, televisiosta kaikuu arabiankielinen televisio-ohjelma. Perhe on joutunut rakentamaan uuden elämän Istanbulissa. Se muodostuu kirkosta, muista irakilaisista pakolaisista ja omien perinteiden ylläpidosta kaukana kotoa.


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

5

A

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu torstaina huhtikuun 26. päivänä 2018 kello 18 Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22. Kokouksen asialuettelo on nähtävänä 18.4.2018 lukien Helsingin seurakuntien kirkkoherranvirastojen ilmoitustauluilla sekä seurakuntayhtymän ilmoitustaululla, osoite Kolmas linja 22. Kokouksen esityslista ja pöytäkirja ovat luettavissa Internetosoitteessa helsinginseurakunnat.fi/hallinto. Esityslista julkaistaan noin viikkoa ennen kokousta ja pöytäkirja noin viikko kokouksen jälkeen. Helsingissä maaliskuun 29. päivänä 2018

Irakilaismiehet kokoontuvat kahvilaan pelaamaan korttia. He ovat kaikki kotoisin Batnayan kaupungista, jonka Isis tuhosi.

KUTSU LÄKSIÄISJUHLAAN

Rahankeräyslupa RA/2016/909

Puheenjohtaja

Tuomiokirkossa ti 17.4. klo 18–19

Perheen luona on vierailulla Yako Hanna. Myös hän on Irakista paennut kristitty. – Vaikka Isis on nyt ajettu pois, monet kristityt pelkäävät kotiinpaluuta. Heitä saapuu yhä Istanbuliin, Hanna sanoo. Myöskään Pato ja Coso eivät halua palata takaisin kyläänsä. Entinen rakas kotipaikka on Isisin jäljiltä aavemainen. – Kylässä ei ole teitä, sairaaloita, kirkkoja, ei mitään. Palaaminen on mahdotonta, Pato sanoo. Batnayan ja muiden irakilaiskylien ja -kaupunkien jälleenrakentaminen takkuaa rahapulan, välinpitämättömyyden ja korruption vuoksi. Irakissa on edelleen suuria väestöryhmien välisiä jännitteitä. Monet kristityt pelkäävät uhkailua ja syrjintää. Kristittyjen entisissä kylissä vartioi nyt sunni-,

TOIVON, ETTÄ VÄLITTÄISIT VIESTIN EUROOPPAAN, ETTÄ HE OSOITTAISIVAT ARMOA MEILLE PAKOLAISILLE. KHALEEL PATO

shiia- ja kurdijoukkoja. – Kotipaikkamme ei ole enää sama kuin ennen. Suurin osa kylän entisistä asukkaista on paennut ulkomaille, Hanna sanoo.

IRAKILAISTEN KRISTITTYJEN joukko on yksi monista Turkin pakolaisryhmistä. Maa on vastaanottanut yli neljä miljoonaa pakolaista, mikä on ruuhkauttanut maan turvapaikkajärjestelmän. Turkki ja EU solmivat pakolaissopimuksen vuonna 2016. Siinä EU lupasi antaa Turkille rahaa vastineeksi pakolaisista, jotka palautetaan EU-alueelta Turkkiin. Avusta huolimatta moni pakolainen elää Turkissa oman onnensa nojassa. – Turvapaikan hakeminen Euroopasta on täältä käsin lähes mahdotonta. Prosessi on täysin pysähdyksissä ja ruuhkautunut, Khaleel Pato sanoo. Hänen perheensä ei ole saanut mitään apua kansainvälisiltä järjestöiltä. – Toivon, että välittäisit viestin Eurooppaan, että he osoittaisivat armoa meille pakolaisille. Emme voi palata kotiin ja tarvitsemme apua. Perhe elää pääosin säästöillään. Ne alkavat olla lopussa. – Pyysimme eräältä järjestöltä apua, mutta he sanoivat, että emme tarvitse sitä, kertoo Khaleel Pato. Perhe toivoo voivansa asettua asumaan Australiassa asuvien lapsiensa luokse. Haastattelun lopuksi keksit otetaan pois uunista. Perhe kokoontuu teekuppien ääreen juttelemaan ja vitsailemaan. Tulevaisuus kuitenkin huolettaa. – Me irakilaiset näytämme iloisilta, mutta kannamme suuria varjoja sisällämme. Yritämme jatkaa illuusiota normaalista elämästä niin hyvin kuin vain voimme, sanoo Yako Hanna. ■

Toiminnanjohtaja Olli Valtosen siirryttyä eläkkeelle juhlimme hänen elämäntyötään hyvällä musiikilla ja pienimuotoisella vesperillä. Läksiäisjuhlassa esiintyvät mm. oopperalaulajat Johanna Rusanen-Kartano ja Aarne Pelkonen, Papas no Mamas ja Tuohus-kuoro. Vesperin johtaa tuomiorovasti Matti Poutiainen. Samalla Olli kiittää ystävyydestä ja tuesta. Ilman tuhansien ihmisten yhteistyötä HelsinkiMissio ei olisi sitä, mitä se on tänään. Nyt on aika vahvistaa ystävyyden pääomaa. Sen voi tehdä osallistumalla Ollin perustamaan Sijoita ystävyyteen -keräykseen Nuorten kriisipisteen toiminnan hyväksi. Lahjoita osoitteessa oma.helsinkimissio.fi tai tilille Helsingin OP Pankki FI68 5008 5320 0123 05, viitteellä 5241. Olli lähtee, ystävyys säilyy. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Ps. Tilaisuudessa kolehti Sijoita ystävyyteen -keräykselle.

MASENTUNUT? YKSINÄINEN? SOITA! SENIORIPYSÄKKI tarjoaa ammattilaisen ohjaamia terapeuttisia keskusteluryhmiä yli 60-vuotiaille. Palvelumme ovat maksuttomia. Soita ja varaa aika, p. 045 341 0506.

Kotimaiset koivusängyt

Massiivipuiset sängyt ovat kestäviä ja ekologisia. Värit: luonnonkoivu, pähkinä, pyökki, valkoinen ja wenge. Meiltä myös Seniori-sänky (leveys 80 tai 90cm), johon saa matalat tai korkeat jalat, moottoripohjan, nousutuen, turvalaidat, hygieniapatjat, apupöydän pyörillä ja lukollisen yöpöydän. Tervetuloa!

www.s op e . f i

396€ (466€) 90x200 + nousutuki, turvalaidat

SENIORI

352€ (414€) 90x200

KOLI 417€ (491€) 120x200 417€ (491€) 160x200 453€ (533€) 180x200

Malmin raitti 17, Helsinki

p. 09 669 663, makasiini@sope.fi

avoinna ti-pe 10-18, la 10-16

-15

%

28.4. asti


6 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Luokan levottomimmat jalat Lasten levottomuudesta syytetään milloin kotikasvatusta, milloin digilaitteita. Joka kymmenennellä lapsella levottomuus on synnynnäistä. Heistä puolella kyse on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä, ADHD:sta. TEKSTI SALLA RANTA KUVA HANS EISKONEN

H

uiman perheelle pojan ADHD-diagnoosi oli helpotus, vaikka psykologi oli etukäteen varoittanut huonosta leimasta. – Meitä oli vuosia katsottu sillä silmällä, että vanhemmuudessamme on jotain vikaa. Diagnoosin jälkeen sanoin itselleni, ja mielessäni myös paheksuville ohikulkijoille, että yliaktiivinen poikamme ei ole huonosti kasvatettu, muistelee äiti Stina Huima seitsemän vuoden takaista muutosta. Viisi ensimmäistä vuotta esikoispojan kanssa olivat vaativia. Poika ei nukkunut kuin pienissä pätkissä ja valveilla vauhti oli koko ajan kova. Tavarat särkyivät ja kieltäminen sai aikaan aggressiivisen raivokohtauksen.

– Kotona toisen aikuisen piti pitää lasta kasassa, Huima kertoo. Huima perehtyi aivoille tärkeisiin hivenaineisiin, haki apua luonnonmukaisista hoitomenetelmistä ja anoi vuosia turhaan apua neuvolasta. Lopulta tarvittiin yksityinen ammattilainen tarttumaan asiaan. Huiman mukaan kirjainyhdistelmä ADHD oli lausuttu kymmenen ensimmäisen vastaanottominuutin aikana. LAPSELTA LÖYTYI tutkimuksissa useita niin kutsuttuja liitännäishäiriöitä, jotka eivät kuulu ADHD-diagnoosiin, mutta ovat sen yhteydessä tavallisia. Huiman pojalla oli lukihäiriö, karkea- ja hienomotoriikan vaikeuksia, uhmakkuushäiriö sekä aistiyli- ja aliherkkyyksiä.

ADHD eli attention deficit and hyperactivity disorder johtuu aivojen välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja noradrenaliinin toimintahäiriöstä. – Häiriössä tarkkaavuutta säätelevällä kanavalla on taustakohinaa, kuvaa lastenpsykiatri Laura Korhonen. Korhosen mukaan tarkkaamattomuuden ja yliaktiivisuuden vaikeuksia on noin joka kymmenennellä lapsella. Heistä puolella oireet riittävät tutkittaessa diagnoosiin. ADHD määritellään kolmen ominaisuuden perusteella, joita ovat tarkkaavuushäiriö, impulsiivisuus ja yliaktiivisuus. Häiriön alalajeissa ne korostuvat eri tavoin. ADHD on huomattavasti yleisempi pojilla kuin tytöillä. Korhonen uskoo, että osa tyttöjen häiriöistä jää piiloon.

TOISIN KUIN JOSKUS arvellaan, ADHD ei ole lisääntynyt. Hoitojärjestelmä sen sijaan on kehittynyt. Korhosen mukaan noin puolet ADHD-lapsista on hoidon piirissä. Monet oireilevat ilman, että heitä tutkitaan. Tutkimuksiin päätyy silti aiempaa useampi. – Ennen nämä lapset ovat olleet lähinnä tuhmia ja tottelemattomia, tarkkisluokkalaisia ja diagnoosi on ollut MBD, minimal brain dysfunction, Korhonen sanoo. Liian vähän unta ja liikaa digilaitteita? Nykyaikaa tai kasvatuksen puutteita on joskus ehdotettu lasten ADHD-oireiden aiheuttajaksi. Korhosen mukaan levottomuutta lisäävät olosuhteet on erotettava synnynnäisestä häiriöstä.


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

le kokeiltiin ensimmäisen kerran keskittymistä parantavaa lääkehoitoa, amfetamiinijohdannaista. – Ensimmäinen lääke muutti hänen persoonallisuuttaan, mutta kouluunmenosyksynä otettiin käyttöön toinen lääke. Silloin lapsi sanoi, että hänellä on parempi olo päässä. Kontrolli ja keskittyminen parantuivat, ja hän sai paremmin kapasiteettiaan käyttöön. Neljä vuotta hän sai tätä lääkettä, kunnes se lopetettiin teiniiän kynnyksellä, Huima kertoo. Psykiatrit suosittelevat lääkitystä niille, joille arjen muokkaaminen ja opetuksen eriyttäminen eivät riitä. Korhosen mukaan ADHD:n lääkehoito on Suomessa maltillista eurooppalaista keskitasoa. Tavoitteena on lisätä välittäjäaineita, jotka säätelevät tarkkaavuutta. – Eräs potilas kuvasi, että ennen lääkitystä hän oli kuin tv-kaupassa, jossa kymmeniltä ruuduilta tulee eri ohjelmaa. Kun lääkitys sammutti niistä muut kuin yhden, hän pystyi keskittymään.

ERÄS POTILAS KUVASI, ETTÄ HÄN OLI KUIN TV-KAUPASSA, JOSSA KYMMENILTÄ RUUDUILTA TULEE ERI OHJELMAA. LASTENPSYKIATRI LAURA KORHONEN

– Lapsen levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia voivat lisätä esimerkiksi huolet tai elämänmuutokset, mutta silloin kyse ei ole ADHD:sta, Korhonen sanoo. ADHD on neuropsykiatrinen aivojen häiriö, jonka syyt ovat valtaosin perintötekijöissä. – Koulussa tukitoimet pitäisi aloittaa silloin, kun huoli herää, eikä odottaa diagnoosia. Tukitoimia ovat esimerkiksi koulussa käytettävät sermit, ohjeiden eriyttäminen ja mahdollisuus liikkua kesken oppitunnin, Korhonen selittää. Jotkut psykiatrit myös ajattelevat, että nykyaikana ADHD-piirteet nousevat ongelmiksi, koska pieniltäkin vaaditaan paljon oman toiminnan säätelyä ja paikallaan pysymistä. Toisena aikana impulsiivisuudesta ja energisyydestä on voinut olla enemmän hyötyä. LÄÄKITYKSELLÄ ON OLLUT Huiman pojan hoidossa suuri merkitys. Se on myös parantanut muiden hoitomuotojen, kuten toimintaterapian vaikutusta. Esikouluvuonna Huiman pojal-

ADHD:N HOITO on yhteiskunnallinen kysymys. ADHD-lapset ovat haavoittuvia, koska ovat muita lapsia riippuvaisempia vanhempiensa tuesta ja kasvattajien avusta. Huiman poika on joutunut käymään osan oppitunneista kotikoulua. – Mitään normaalia iltapäiväkerhoa hän ei olisi kestänyt, Stina Huima toteaa. Laura Korhosen mukaan ADHDlasten tutkiminen ja auttaminen on yhteiskunnan velvollisuus. – Nämä lapset ja nuoret putoavat helposti koulutuksesta. Monet heistä hakeutuvat seikkailuihin ja jännittäviin tilanteisiin. Vaikka ADHD:n ei ole todettu vaikuttavan älykkyyteen, oireiden vuoksi he ovat usein kokeneet olevansa muita tyhmempiä. Huonon itsetunnon korjaaminen on heidän hoidossaan vaikeinta, Korhonen sanoo. – Häiriöön liittyy kasvanut päihteiden käytön, alhaisen koulutuksen ja työttömyyden riski. Kysymys on, miksi järjestelmä haluaisi syrjäyttää nämä lapset, Korhonen sanoo. TEINI-IÄSSÄ ADHD:N OIREKUVA usein muuttuu. Huiman pojalla on 12-vuotiaana yhä tarkkaamattomuuden pulmia, mutta yliaktiivisuus on poistunut. – Poikani ei enää juoksentele ympäriinsä, vaan on hiukan löysä, levoton teini. Olemme tulleet todella pitkälle siitä, mistä lähdimme ja koen, että kaikki on tehty, mikä on voitu. Hän on sellainen, että kun hänellä on motivaatiota, hän satsaa kaikkensa, Huima kertoo. ■

A

7

Kiireestä on tullut tarttuva tapa Jos perusasiat kärsivät, olet liian kiireinen, sanoo Hoppu on hanurista -kirjan kirjoittaja Maarika Maury. TEKSTI HANNA ANTILA KUVITUS ISTOCK

Lapsilla on kiire, työikäisillä on kiire, eläkeläisilläkin on kiire. Mihin meillä on hoppu, toimitusjohtaja ja yksi Hoppu on hanurista -kirjan kirjoittajista Maarika Maury? – Kiirehtimisestä on tullut tapa. Ainakaan lapsilla ei pitäisi olla vielä kiire, mutta se näkyy lasten leikeissäkin. Nukkeleikeissä hoputetaan ja kysellään, missä on sun tumput, pitäisi olla jo menossa. Kiire tosiaan tarttuu. Koneet pesevät pyykit ja tiskit, tietokoneet tekevät osan töistä, ruokansa voi hakea kaupasta. Miksi kiire on silti kasvanut? – Se johtuu ainakin yltiöpäisestä tehokkuuden tavoittelusta. Koko ajan pitäisi tehdä jotakin, eikä rauhoittumiselle jää aikaa. Toisaalta tälle on myös vastaliike. Hitautta ja rauhoittumista on alettu arvostaa ihan uudella tavalla. Puhuttaessa kiireestä puhutaan paljon myös tekniikasta. Sosiaalinen media vie aikaa, ihmiset lukevat työsähköposteja kotona. Onko kaikki teknologian syytä? – Ei, sillä kyllähän ne koneet kiinni saa, jos haluaa. Siitä on tullut vain tapa, että puhelin kaivetaan esiin silloinkin kun mennään yöllä vessaan tai pysähdytään liikennevaloihin. Teknologia on myös mahtava mahdollisuus tehostaa toimintaa. Mutta se on totta, että raja työn ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt. Joidenkin on vaikea sanoa ”ei” kiltteyttään, toiset ovat marttyyreita ja ajattelevat, että kaikki pitää tehdä itse. Joidenkin on vaikea panna asioita tärkeysjärjestykseen. Mikä näistä on yleisin syy kiireelle? – Vaikeus sanoa "ei" on yhteistä näille kaikille. Ihmiset ja kiirehtimisen perussyyt, ovat erilaisia,

mutta lopputulos on se, että sanomme kyllä kun pitäisi ehdottomasti sanoa ei. Mistä tietää, että on liian kiireinen? – Ainakin siitä, jos ei jää aikaa perusasioille kuten nukkumiselle. Hälytyskellojen pitäisi soida myös silloin, jos alkaa tulla paljon virheitä ja säätöä. Jos kiire lipsahtaa kaaoksen puolelle, ei välttämättä saa mitään aikaan ja hallinnan tunne katoaa. Jotkut sanovat, että ihmisellä on aikaa sille, mitä pitää tärkeänä. Mitä ajattelet siitä? – Meillä on aina aikaa sille, mikä on tärkeää, mutta aina emme arjessa hyödynnä tätä. Kriisit saavat meidät usein miettimään, mikä on oikeasti tärkeää ja niin tärkeimmille asioille löytyy taas aikaa. Mutta miksi asioiden tärkeysjärjestyksen hahmottuminen pitää tapahtua kriisin kautta? Neuvotte kirjassanne keinoja kiireen vähentämiseksi. Mitä kiireelle voi tehdä? – Kannattaa opetella tunnistamaan kiire ja tunnustaa, miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Esimerkiksi eräs valtavan kiireinen ihminen teki hirveästi asioita näyttääkseen isälleen, että pärjää, vaikka isä oli kuollut kymmenen vuotta sitten. – Pitää muistaa, että asiat muuttuvat vain tekemällä. Jokainen varmasti tietää keinoja, kuinka vähentää kiirettä, mutta ei vain toteuta niitä. Jos kyse olisi tiedosta, ei meillä olisi niin paljon huonokuntoisuutta ja lihavuuttakaan. Kiire on samanlaista. Uusia tapoja pitää treenata. Viiden minuutin meditaatio joka päivä on parempi kuin kerran vuodessa kunnolla. Tärkein ohje on varmasti luopumisen taito. ■ Maarika Maury, Jaana Tuomila, Tuomo Meretniemi: Hoppu on hanurista. Kissconsulting 2018.


8 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Irti perhe­ helve­ tistä Parisuhdeväkivallasta puhutaan yhä liian vähän, sanoo aiheesta omakohtaisen romaanin kirjoittanut Laura Manninen. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

V

ajaa nelikymppinen Laura löytää elämänsä miehen: hauskan, hurmaavan ja huomaavaisen Mikon. Salamarakastuminen tempaisee hänet tiiviisti mukaan kolmelapsisen uusperheen arkeen. Pian ihannemiehestä kuitenkin alkaa paljastua synkkä ja pelottava puoli. Laura Mannisen trillerimäisiä piirteitä sisältävä esikoisromaani Kaikki anteeksi perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa. – Minulla oli aiemmassa parisuhteessa monimuotoista väkivaltaa. Vaikka kirjaan sisältyy omakohtaisuutta, kyse on silti fiktiosta. Manninen on harrastanut kirjoittamista vuodesta 2005 lähtien. Hän teki vuosien mittaan monta romaanikäsikirjoitusta, mutta ei tarjonnut niistä kuin yhtä aiemmin kustannettavaksi. Kaikki anteeksi -romaanin kirjoittaminen lähti vetämään sen verran hyvin, että hän lähetti käsikirjoituksen usealle kustantajalle. Manninen yllättyi saatuaan WSOY:ltä vastauksen jo samana päivänä. – Kirja syntyi ryöpsähdyksenä, ja siihen tuli luonnostaan soljuva rytmi. Hän pystyi kirjoittamaan painavasta aiheesta, koska oli jo saanut riittävästi etäisyyttä omiin kokemuksiinsa väkivallasta. – Laurassa on saman nimen lisäksi joitakin samoja piirteitä kuin minussa, sen sijaan romaanin muut henkilöt ovat fiktiivisiä. Manninen kirjoitti aluksi vain Lauran osuudet, ja lisäsi myöhemmin mukaan Mikon näkökulman. SEKSUAALISTA HÄIRINTÄÄ vastustava #metoo-kampanja on Laura Mannisen mielestä erittäin tärkeä. Hänen mielestään olisi kuitenkin aika puhua entistä enemmän myös parisuhteessa tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Puhuminen vähentäisi vaikenemisen kulttuuria, joka estää monia hakemasta apua. – Parisuhdeväkivallasta ei juuri puhuta, koska siihen liittyy häpeää, ja sitä lisää vielä se, että uhri kokee tehneensä väärän valinnan. Parisuhdeväkivaltaan kuolee vuosittain 10–30 henkilöä: viime vuonna luku oli 12. Näin voi käydä, kun tilanne kodissa kärjistyy ilman, että kukaan huomaa ja puuttuu siihen. – Tekijä on useimmiten mies. Tämä on siis sukupuolittunut ongelma, joka liittyy osaltaan valtarakenteisiin. Väkivaltaiseen käytökseen löytyy monia


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

Laura Manninen työskentelee mieluiten paikoissa, joissa on muitakin ihmisiä. Esikoisromaaninsa hän kirjoitti paljolti työmatkoilla junassa ja bussissa.

A

kutsuttu

palvelemaan Pelastusarmeijan kansainvälisten johtajien, kenraali André Coxin ja komentaja Silvia Coxin vierailu 14.–15.4.2018

Lauantai 14. huhtikuuta 2018 Klo 14.30 Temppeli, Uudenmaankatu 40, Helsinki Evankeliumin lähetit -kadettirenkaan upseerivihkimys Teema: Kutsuttu palvelemaan… todistajana Klo 19.30 Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3, Helsinki JUHLAKOKOUS Teema: Kutsuttu palvelemaan… Kristusta

Sunnuntai 15. huhtikuuta 2018 syitä, mutta usein taustalla on elämänkriisejä ja lapsuuden väkivaltakokemuksia. Jos väkivallan uhri rohkaistuu hakemaan apua, sitä on Mannisen kokemuksen mukaan vaikea saada julkiselta puolelta, poliisilta, terveydenhuollosta tai lastensuojelusta. – Minun tapauksessani parasta tukea tarjosi kolmas sektori. Esimerkiksi turvakodeissa ymmärretään tilanne ja osataan neuvoa, miten kannattaa toimia. Samoin Naisten linjasta sekä julkisen palvelun Nollalinjasta saa monenlaista apua. Voiko parisuhdeväkivaltaan tulla millään keinoilla loppua? – Olen kuullut myös onnellisesti päättyneistä tarinoista. Kumppani on pystynyt lopettamaan väkivallan vaikkapa Lyömättömän linjan avulla, Manninen kertoo. Lyömätön linja on lähisuhdeväkivallan lopettamiseen pyrkivä Miessakit ry:n palvelu.

PARISUHDEVÄKIVALTAAN

Klo 10.30 Temppeli, Uudenmaankatu 40, Helsinki PYHITYSKOKOUS Teema: Kutsuttu palvelemaan… pyhityksessä

Tilaisuuksiin on ilmainen sisäänpääsy – kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!

Kutsu Lämpimästi tervetuloa Syöpäsäätiön testamentti-iltaan maanantaina 23.4. klo 17-19. Mukana testamenttiasiantuntija ja Syöpäsäätiön pääsihteeri. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Paikka: Unioninkatu 22. Helsinki Ilmoittautuminen sähköpostitse: lahjoitukset@cancer.fi tai puhelimitse: puh. 09 1353 3286 Lisätietoja: syopasaatio.fi/ajankohtaista

LIITTYY HÄPEÄÄ, JA SITÄ LISÄÄ VIELÄ SE, ETTÄ UHRI KOKEE TEHNEENSÄ VÄÄRÄN VALINNAN.

KIRJOITTAMINEN SUJUU Laura Manniselta parhaiten eri kulkuneuvoissa. Helsingissä ja Tampereella asuva kirjailija työskentelee viikot Tampereella Diabetesliiton viestintäjohtajana. Hän joutuu sen vuoksi viettämään paljon aikaansa paitsi junassa Helsingin ja Tampereen välillä myös bussissa päivittäisillä työmatkoillaan Tampereen sisällä. – Liikkeessä oleminen inspiroi minua. Kirjoitan mielelläni ylipäätään paikoissa, joissa on muitakin ihmisiä, kuten kahviloissa. Liikkeessä Manninen haluaa olla myös lomillaan, sillä hän pitää matkustamisesta. Venäjän kieltä opiskelevaa Mannista kiinnostaa erityisesti itäsuunta, Venäjä ja Neuvostoliiton entiset alueet, kuten Georgia ja Ukraina. Matkaseurana on hänen venäjää osaava avopuolisonsa. Työn alla oleva uusi romaanikin liittyy Venäjään. – Venäjällä on valtavan rikas kulttuuri. On olemassa kaksi Venäjää: virallinen, vaikeasti hyväksyttävä Venäjä ja hienojen ihmisten Venäjä. – Venäläiset harrastavat innokkaasti kulttuuria. He lukevat paljon, metrossa ja missä tahansa. Pietarissa ja Moskovassa on kirjakauppoja auki ympäri vuorokauden. Viimeksi Manninen kävi Georgiassa, missä vanha kulttuuri, Kaukasuksen vuoristo ja Mustameri herättivät ihastusta. ■

Turvallista asumista! Esperi Hoivakoti Vanhalinna tarjoaa lämminhenkistä hoivaa ikäihmisille Itäkeskuksessa. Vakituisen asumisen lisäksi kodissamme voi asua lyhytaikaisesti esim. omaisen loman ajan. Meillä käy palveluseteli.

Tervetuloa tutustumaan! Kysy lisää: Päivi Virta 050 577 1759 Vanhalinna, Brahelinnantie 1, Helsinki

9


10 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Sain pitää ystäväni. Kiitos syöpätutkimuksen, yhä useampi paranee. Mutta saavuttaaksemme uusia läpimurtoja, tarvitsemme sinua. Anna tutkimusmatkan jatkua ja tee testamenttilahjoitus. Tilaa maksuton testamenttiopas: syopasaatio.fi/testamenttilahjoitus

Olen menettänyt nuorena äitini syövälle. Hannilla oli ihan toisenlaiset mahdollisuudet parantua sairaudesta.

Merkityksellistä elämää

Saga Care on osa Esperi Care -konsernia

– Syövän sairastaneen Hannin Irmeli-ystävä.

Tervetuloa hyvän arjen kotiin Ikäihmisellä on oikeus nauttia omien voimavarojensa mukaisesta, hyvästä ja merkityksellisestä elämästä – joka päivä. Wilhelmiina on yksilöllisyyttä arvostava palvelukoti, jossa voi elää omannäköistä elämää monipuolisten palvelujen keskellä. Meillä on koteja erilaisiin tarpeisiin, itsenäisestä asumisesta ympärivuorokautiseen hoivaan.

Tule tutustumaan meihin ja ota halutessasi läheisesi mukaan. Tarjoamme teille käynnillä lounaan.

Lämpimästi tervetuloa! Asumispalvelukeskus Wilhelmiina, Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI puh. 09 473 473 | wilhelmiina@wilhelmiina.fi

Tutustu: www.wilhelmiina.fi

Soita ja sovi tutustumiskäynti! puh. 09 473 473

Kutsu

Seniorimessut Saga Helapuistossa

Kirkko ja kaupungin uusi kolumnisti Kari Kuula kirjoittaa Jeesuksesta ja scifistä. kirkkojakaupunki.fi

lauantaina 14.4.2018 klo 10-14

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan Seniorimessuista. Luvassa tuote-esittelyjä, ostoksia ja mukavaa yhdessäoloa. Messutunnelman lomassa Teillä on mahdollisuus tutustua Sagan korkeatasoisiin palveluihin ja kauniiseen taloomme. Lisäksi järjestämme esittelykierroksen joka keskiviikko klo 13.

Ilmoita Kirkko ja kaupungissa Ilmoitusmyynti Otavamedia Oy

Lisätietoja, esitetilaukset ja yksityiset näytöt Satu Hellsten | puh. 050 5016 186 | www.sagacare.fi

Juha Kurvinen, 040 541 5787

Saga Helapuisto Helatehtaankatu 1 00700 Helsinki

Tuire Sillanpää, 040 594 4204

Kari Salko, 0400 604 133 etunimi.sukunimi@otava.fi Lisätietoa verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi/ mediatiedot


Olipa kerran

ENSIKOHTAAMINEN

Joskus se syntyy kaveruudesta, oudosta ensivaikutelmasta tai töissä. Pyysimme lukijoitamme kertomaan, miten heidän rakkautensa alkoi. Tässä kolme tarinaa. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU, HANNA ANTILA JA TANELI KYLÄTASKU KUVAT SIRPA PÄIVINEN

– Aluksi olimme vain kavereita, sanovat yhdeksän vuotta sitten tavanneet Sanni ja Oskari Johansson. Naimisiin he menivät tämän vuoden helmikuussa.


2B

Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

T

Riparilla alkanut kaveruus kypsyi rakkaudeksi uore aviopari, Sanni Johansson, 23, ja Oskari Johansson, 26, asuu Pepe-koiransa kanssa opiskelijatalon kaksiossa Länsi-Pasilassa. He tutustuivat yhdeksän vuotta sitten rippileirillä Keuruulla, jossa Oskari Johansson oli isosena ja Sanni Visakko leiriläisenä. – Olimme aluksi vain kavereita. Aloimme nähdä toisiamme usein, koska minäkin lähdin mukaan Pitäjänmäen seurakunnan isoskoulutukseen. Osallistuin siellä muuan muuassa Oskarin vetämään kitarakerhoon. Talvella kaveruus sitten muuttui seurusteluksi, Sanni kertoo. Oskarin mukaan seurusteluun johti se, että heidän oli niin hyvä olla yhdessä. – Olimme samalla aaltopituudella: meillä oli samanlainen elämänkatsomus ja samoja kiinnostuksenkohteita. Oli tosi helppo puhua kaikesta.

OLIMME SAMALLA AALTOPITUUDELLA: MEILLÄ OLI SAMANLAINEN ELÄMÄNKATSOMUS JA SAMOJA KIINNOSTUKSENKOHTEITA. OSKARI JOHANSSON

PIENENÄ KOETINKIVENÄ seurustelun alussa oli se, kun Oskari matkusti isänsä kanssa kuukaudeksi Yhdysvaltoihin.

Sanni muistelee, että aika tuo oli vastarakastuneille melkoista kärvistelyä. – Olin kuitenkin jo tutustunut Oskarin äitiin, joten kävin hänen luonaan purkamassa ikävääni. Pian matkan jälkeen Oskari lähti armeijaan, ja se vasta testasikin suhdettamme. Molempien perheet ottivat tiedon nuorten seurustelusta hyvin vastaan. Oskari tempaistiin myös nopeasti mukaan Sannin perheen koripalloharrastukseen. Kirkolla taas oli yhteinen kaveripiiri, jossa muutama muukin alkoi seurustella samaan aikaan. TÄLLÄ HETKELLÄ Oskari opiskelee Helsingin yliopistossa matematiikkaa. Sanni valmistui äskettäin sosionomi-diakoniksi ja on töissä Autismisäätiön päivätoiminnassa. Helmikuussa Sannin ja Oskarin vihki tuttu pappi Pitäjänmäen kirkon nuorisotilassa, missä parin seurustelu alkoi. Ennen avioitumistaan pariskunta ehti asua yhdessä viisi vuotta. Pepe-koiran he ottivat kolme ja puoli vuotta sitten. – Koira tietysti sitoo, emmekä voi enää esimerkiksi matkustella yhtä paljon kuin aiemmin. Olemme kuitenkin käyneet lomilla mökillä ja ajelleet asuntovaunulla. Ja nyt on haaveissa häämatka ulkomaille, Sanni kertoo. Kumpikin on sitä mieltä, että vierellä on yhä se sama ihminen, johon vuosia sitten tutustui. Toki aikuistuminen on muuttanut hieman molempia sekä lisännyt vastuuntuntoa ja sitoutumista. Perheen perustaminen on suunnitteilla joskus tulevaisuudessa, vaikka vauvakuumetta onkin jo ollut ilmassa. – Tässä asiassa järki on voittanut. On parempi, että on työpaikka ja muutenkin vakaa elämäntilanne ennen kuin hankkii lapsia. Nyt koirassa on tarpeeksi huolehtimista, Oskari toteaa.

Oletko rakastunut? Toimi näin! Rakastuminen on hieno asia, mut­ ta samalla se voi olla ansa. Onnistu­ miseen puolison valinnassa tarvitaan myös järkeä. Näin sanoo psykologi ja parisuh­ deterapeutti Kari Kiianmaa. Hän on kohdannut työssään lukemattomia suomalaisia pariskuntia. Suhteen al­ kuvaihetta eläville pareille hän suosit­ telee avointa ja realistista asennetta. – Rakastuminen voi tuottaa pa­ ri vuotta kestävän onnen. Kun se lop­ puu, moni kysyy, kuka puolisoni on ja miksi emme puhu toistemme kanssa. Samat asiat, joihin toisessa ihmises­ sä ihastui, saattavat ajan myötä ruve­ ta ärsyttämään. Niin käy helposti esi­ merkiksi silloin, kun ylivastuullinen ihminen, joka on tottunut huolehti­ maan kaikesta, ihastuu toisen ren­ toon elämänasenteeseen. Ilmiötä selittää Kiianmaan mu­ kaan se, että ihmiset etsivät parisuh­ teesta täydennystä itselleen. Siksi hän ei usko toistuvaan ”huonoon tuu­ riin” parinvalinnassa. Lähempänä to­ dellisuutta on vanha sanonta ”vakka kantensa valitsee”. – Mitä enemmän haluat täyden­ tää itseäsi toisen kautta, sitä jäykem­ pi suhteesta tulee. Silloin kumppa­ nia ei nähdä sellaisena kuin hän on,

vaan omien tarpeiden ja toiveiden lä­ pi, Kiianmaa sanoo. Ongelmien taustalta löytyy usein lapsuuden perheessä opittuja tapo­ ja etsiä rakkautta ja hyväksyntää. Uu­ dessa tilanteessa nämä mallit eivät toimi. Silloin suhteen käsikirjoituksen muuttaminen tulee ajankohtaiseksi. – Parisuhteen käsikirjoitusta kan­ nattaa muuttaa sellaiseksi, että se vastaa aikuisen elämän tarpeita, Kiianmaa sanoo. Rakastuneille pareille Kiianmaa an­ taa yksinkertaisen ohjeen: keskus­ telkaa siitä, minkälainen visio teillä on yhteisestä hyvästä elämästä. Näin voitte välttää ajautumisen puolisoi­ den väliseen valtataisteluun. – Jos kumpikin yrittää toteut­ taa oman visionsa elämästä, puoli­ sot saattavat ajautua toistensa kilpai­ lijoiksi ja vastustajiksi. Puolisot, jot­ ka tavoittelevat yhdessä samanlaisia asioita, ovat samalla puolella. Kiianmaa ei tarkoita yhteisellä visi­ olla vain sitä, minkälaisen talon, auton ja kylpyhuoneen kaakelit puolisot ha­ luavat. Ulkoisia asioita tärkeämpiä ovat arvokysymykset kuten se, kuinka tär­ keänä he pitävät läheisiä ihmissuhteita. – Monet pariskunnat sitovat itsen­ sä oravanpyörään, jossa onni ankku­

roidaan kiiltokuvamaiseen elämään. Silloin puolisot joutuvat tekemään sen eteen niin paljon töitä, että aika ja voimat eivät riitä ihmissuhteesta nauttimiseen. Kuunnellessaan suomalaisia paris­ kuntia Kiianmaa on löytänyt myös myönteisiä lainalaisuuksia. Tärkein niistä on tämä: itsetuntemus paran­ taa onnistumisen mahdollisuuksia, koska se vähentää riippuvuutta pari­ suhteesta. – Kun ihminen tuntee itsensä, hän ei pane toista ihmistä vastuuseen omasta onnestaan, vaan antaa toisel­ le tilaa olla sellainen kuin on. Itsetuntemusta voi Kiianmaan mukaan kasvattaa kysymällä sellaisia kysymyksiä kuin ”kuka minä olen?” ja ”elänkö niin, että elämäni vastaa ai­ toihin tarpeisiini?”. Näin opimme vä­ hitellen rakastamaan itseämme riit­ tävästi, hyväksymään puutteemme ja tekemän asioita, joita tarvitsemme. Parisuhteessa oleville Kiianmaa ehdottaa harjoitusta, jonka voi tehdä päivittäin. – Tee itsellesi jotakin hyvää joka päivä. Se antaa suhteelle liikkumava­ raa ja parantaa puolisoiden mahdol­ lisuuksia rakentaa onnellinen pari­ suhde.

MINUN ENSIVAIKUTELMANI SUVISTA OLI SE, ETTÄ HÄN ON RAUHALLINEN. SEHÄN EI SITTEN OLLEENKAAN PITÄNYT PAIKKAANSA. MATTI HAAVIKKO


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

B

3

Matti ja Suvi Haavikko tutustuivat jo opiskeluaikoina ja toivoivat pitkään perheenlisäystä. Nyt heillä on 3-vuotias Aamos ja puolivuotias Ellinoora.

N

Puhelinnumerot vaihdettiin fuksipäivällisillä yt voi sanoa, että se oli onnistunut plaseeraus. Pohjois-Pohjalaisen osakunnan fuksipäivällisillä syksyllä 1998 teologian opiskelija Suvi Sammalmaa ja tietojenkäsittelytieteen opiskelija Matti Haavikko oli pantu istumaan vierekkäin. Illan aikana syötiin, juotiin snapseja ja laulettiin, vierekkäin istuvat samasta laulukirjasta. – Matti lauloi valtavan lujaa ja aivan väärin! Olit ihan sikarohkea, kun minä en meinannut kehdata laulaa ollenkaan, Suvi muistelee. – Minun ensivaikutelmani Suvista oli se, että hän on rauhallinen. Sehän ei sitten olleenkaan pitänyt paikkaansa! Osasit olla hyvin hillitty sinä iltana, Matti kertoo. Matti pyysi Suvilta numeroa, mutta ei saanut sitä heti ensimmäisellä pyynnöllä, sillä Suvi piti Mattia omituisena nörttinä. Onneksi Matti oli sinnikäs.

– Kun Matti otti villapaidan pois, sen alta paljastui Wallace & Gromit -t-paita. Aloin miettiä, että ehkä hän ei olekaan ihan niin nörtti. Ensikohtaamisen jälkeen pari alkoi tapailla ja seurustella. Vuonna 2000 he menivät kihloihin ja seuraavana vuonna naimisiin. Avioiduttuaan Suvi ja Matti Haavikko yrittivät ja toivoivat lasta monta vuotta. Lopulta vuonna 2015, koeputkihedelmöityksen ansiosta, syntyi Aamos. Viime vuonna elämä yllätti iloisesti ja he saivat vielä "ihan luomusti" Ellinooran, joka on nyt puolivuotias. Nyt Haavikoilla on niin sanotusti paketti kasassa. On kaksi lasta, Lene-koira ja omakotitalo Espoon Tuomarilassa – ja myös vähiin jääneitä yöunia ja niin vähän parisuhdeaikaa, että sekin vaihe, kun taloa rakennettiin, tuntuu helpolta. – Tämä on se U-käyrän pohja, jonka jälkeen elämä muuttuu helpommaksi. Siis parisuhteen kannal-

ta, lapsethan ovat mahtavia! Ei tätä vaihtaisi pois, Matti toteaa. – Ja meillä kumpikin tietää, että toinen tekee kaikkensa, Suvi sanoo. Kun Suvi ja Matti tapasivat toisensa lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kummallakin oli ajatus tulevasta puolisosta. Se oli varsin samanlainen ihminen kuin itse on ja aika kaukana siitä, millaisen puolison sitten löysi. Hyvä niin. Matti on rauhallinen, Suvi kiihtyy nollasta sataan suuttuessaan tai innostuessaan. Yhteistäkin on. Suvia ja Mattia yhdistää tiedonjano, he lähettelevät toisilleen linkkejä kiinnostaviin artikkeleihin ja haluavat tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Haavikot puhuvat paljon ja riitelevät nopeasti, kumpikaan ei ole mököttäjätyyppiä. Huumori on mustaa. – Kerromme toisillemme vitsejä, joita emme kertoisi muille, Matti toteaa.


4B

Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

– Puolison löytäminen on lahja, sanovat yli 30 vuotta sitten ammattiyhdistyskuvioissa tavanneet Merja Stenman-Björn ja Markku Björn.

K

Risteilyllä liikahti jokin yllä meillä edelleen rakkautta riittää. Kun ulko-ovi kolahtaa, ajattelee, että sieltä se mun kultsi tulee. Näin kuvailevat suhdettaan 27 vuotta naimisissa olleet Merja Stenman-Björn, 55, ja Markku Björn, 65. Hotelli- ja ravintola-alalla työskentelevä pariskunta tapasi ammattiyhdistyskuvioissa yli 30 vuotta sitten. Pari toimi ensin saman hotelliketjun ammattiosastossa, Markku Björn varapuheenjohtajana ja Merja Stenman nuorisosihteerinä. Pian kummastakin tuli oman työpaikkansa luottamusmies, joten yhteisiä palavereja oli usein. – Liiton laivaristeilyllä sitten liikahti jotain, Merja kertoo. – Mutta varsinainen seurustelu alkoi Lappeenrannassa pidetyssä liittokokouksessa, muistelee Markku. SEURUSTELUN ALETTUA kahden aikuisen sinkun suhde eteni nopeasti. Kun pariskunta matkusti ensi kertaa tapaamaan Merjan vanhempia, Markku kysyi häneltä junassa yllättäen, että mennäänkö naimisiin. Merja kertoo ihastuneensa Hämeestä kotoisin olevan Markun rauhallisuuteen ja huumorintajuun,

Markku taas Merjan karjalaiseen iloisuuteen ja suorapuheisuuteen. Hyvältä tuntui myös se, että molempien vanhemmat, sukulaiset ja ystävät hyväksyivät varauksetta parin yhdessäolon. Rakastunut pari kihlautui vuonna 1991 Mallorcalla. Pian pidettiin Orivedellä ikimuistoiset kesähäät, ja ensimmäinen lapsi, Teemu, syntyi seuraavana vuonna. Viisi vuotta myöhemmin syntyi toinen poika, Ossi. PARISKUNTA ASUI parikymmentä vuotta Helsingin keskustassa, kunnes muutti muutama vuosi sitten Suurmetsän Alppikylään. – Hoidimme työrumban keskellä lapsia vuorotellen. Pidimme kesälomatkin eri aikaan, että pojat saivat olla loma-aikoina kotona, Markku kertoo. – Eivät nuo vuodet pelkkää auvoa olleet. Pahimpina ruuhkavuosina ei pystynyt panostamaan tarpeeksi parisuhteeseen, Merja toteaa. Pariskunnan mukaan heitä ovat pitäneet yhdessä rakkaus, sitoutuminen ja samanlainen ajattelumaailma. – Meillä on yhteiset arvot: molemmat pitävät tärkeinä yhteiskunnallista vaikuttamista ja pienen ihmisen puolella olemista. Myös usko Jumalaan yhdistää meitä.

Kumpikaan ei koe toisen muuttuneen suuremmin vuosien mittaan. Merja tosin toteaa nauraen, että onneksi mies on oppinut sanomaan asioista suoremmin ja panemaan hänelle hanttiin.

SAA OLLA ONNELLINEN, ETTÄ ON LÖYTÄNYT LUOTETTAVAN KUMPPANIN, JONKA KANSSA EDELLEEN LÖYTYY YHTEISTÄ TEKEMISTÄ JA PUHUMISTA. MERJA STENMAN-BJÖRN JA MARKKU BJÖRN

Nyt pari on ollut puolitoista vuotta kahdestaan nuoremmankin pojan lähdettyä kotoa. On enemmän aikaa toisen huomioimiseen. – Ajattelemme niin, että puoliso on lahja. Saa olla onnellinen, että on löytänyt luotettavan kumppanin, jonka kanssa edelleen löytyy yhteistä tekemistä ja puhumista, pariskunta kiteyttää. ■


MAINOS

”Nyt liikun ja tanssin 6 ilman polvivaivoja”

MAINOS MAINOS

YLEISINTÄ MERKKIÄ NIVELTEN IKÄÄNTYMISESTÄ

Tanssi on Irmeli ja Jaakko Korpi­Anttilalle intohimo ja elämäntapa. Kun Irmelin polvi alkoi yllättäen vihoitella, oli harrastuk­ sen jatkaminen vaaka­ laudalla. Onneksi tytär osasi suositella Movizin Complex­luontaistuotetta: nyt polvi toimii taas hyvin ja Irmeli pystyy

KUKA • Irmeli Korpi­Anttila (70v.) • ammatiltaan hammaslääkäri, ottaa edelleen vastaan potilaita • asuu Kirkkonummella • intohimona tanssi: harrastaa miehensä kanssa paritanssia ja käy vuoden aikana jopa 170 tansseissa • käyttänyt jo vuosia Movizin Complexia nivelten hyvinvoinnin tukemiseksi

liikkumaan vapaasti.

K

un soitto alkaa, Irmeli Korpi-Anttilan puhe katkeaa ja hän säntää miehensä Jaakon kanssa tanssilattialle. Vuorossa on lattarit ja sarja näyttäviä liikkeitä: pyörimistä, taivutuksia ja ojentelua. Kasvoista näkee, että tanssi on pariskunnalle kaikki kaikessa. – Tämä on halpaa vanhustenhuoltoa. Jos kesken tanssin tulisi joku kohtaus, niin ainakin lähtisin onnellisena, Irmeli nauraa.

Nivelvaivat haittana

Joitain vuosia sitten Irmeli joutui vaikean tilanteen eteen, kun hänen oikea polvensa alkoi oikutella. – Oikea polvi on etenkin tanssia harrastavalle naiselle tärkeä paikka, sillä tanssiliikkeissä nainen tekee käännökset nimenomaan oikean polven ympäri, jolloin se rasittuu selvästi vasenta polvea enemmän. Vähitellen polvi alkoi vaivata myös levossa. – Polvi rassasi eniten iltaisin, kun istahdin lempituoliini ja rupesin lukemaan lehteä. Nukkumaan mennessä piti asettautua peiton alle tarkasti, ettei peitto painanut polvea tai ettei toinen jalka ollut polven päällä. Pelästyin tosissaan, että

Tuntuvatko nämä ikääntymiseen liittyvät nivelvaivat tutuilta? Movizin Complex sisältää kasviuutteita, jotka edistävät luonnollisesti niveltesi terveyttä.

POLVET

Polvet tuntuvat jäykiltä varsinkin portaita alas kävellessä.

SELKÄ

Selkä tuntuu jäykältä varsinkin kun istut pitkään paikallasi.

nyt tanssiminen loppuu! Irmeli kertoo. Irmelin tytär suositteli polvivaivaan Movizin Complexia, joka on inkivääriuutetta sisältävä luontaistuote nivelterveyden ylläpitoon. – Nyt olen jo vuosia käyttänyt Movizinia enkä aio sitä lopettaa. Pystyn tanssimaan, jumppaamaan ja liikkumaan muutenkin monipuolisesti, eikä polvi enää vaivaa. – Minulle on tärkeää, että pystyn itse hoitamaan itseäni, ja arvostan sitä, että kyseessä on luonnontuote, Irmeli kertoo.

NISKA

Niskasi on usein jäykkä, etkä pysty kääntämään päätäsi vapaasti ja vaivatta kaikkiin suuntiin.

LONKAT

Nojatuolista nouseminen on vaikeampaa.

Sitkeä hammaslääkäri

Irmeli on poikkeuksellinen hammaslääkäri: hän tekee töitä vielä 70 vuoden iässä. – Meillä oli juuri kurssikokous ja olin ainoa, joka vielä ottaa vastaan potilaita, Irmeli kehaisee hymyillen. – Hammaslääkärin työ on fyysisesti kuormittavaa, sillä työasento on hankala. Itsellänikin on selkä vihoitellut mutta liikunta ja Movizin Complex ovat edesauttaneet sitä, että pystyn vielä jatkamaan työtä.

170 tanssit vuodessa

Irmeli ja Jaakko eivät ole tanssilattian nuorimpia, mutta hauskaa heillä näyttää olevan.

Irmeli Korpi-Anttila käy viikoittain tansseissa miehensä Jaakon kanssa. Tanssiharrastusta tukee Movizin Complex-ravintolisä, jonka ainesosat edistävät nivelten toimintaa ja liikkuvuutta

– Me jaksetaan hypätä polkatkin. Kaikki eivät jaksa, he kertovat nauraen. Pariskunta kertoo nykyäänkäyvänsä vuodessa noin 170 tansseissa ja 2000-luvun alussa luku oli yli 200.

MOVIZIN COMPLEXIN KASVIUUTTEET Näistä täysin luonnollisista tableteista saat kolmea vaikuttavaa kasviuutetta, jotka edistävät nivelten normaalia liikkuvuutta ja joustavuutta.

– Tanssi on oiva tapa pysyä nuorekkaana ja ylläpitää hyvää muistia. Onneksi polveni toimii nyt niin hyvin. Kyllä tällä jalalla tanssii taas vaikka kuinka pitkään! Irmeli nauraa tanssin pyörteistä.

OLKAPÄÄT

Olkapäät tuntuvat kankeilta kun liikuttelet käsi­ varsiasi.

SORMET

Sormet ovat jäykät ja niitä kolottaa erityisesti aamuisin ja säiden vaihdellessa.

TILAA MOVIZIN PUOLEEN HINTAAN! TILAA MOVIZIN COMPLEX JAKELUPALVELUNA. SAAT ENSIMMÄISEN PAKKAUKSEN PUOLEEN HINTAAN. Nyt vain 14,95 € 180 tablettia + toimituskulut 4,95 €

SOITA: 020 741 4220 Ma–To: 8–16, Pe: 8–14.30

INKIVÄÄRI Inkivääristä on olemassa vanha kiina­ lainen sananlasku: jos syö inkivääriä joka päivä, saa apteekkari kuolla näl­ kään. Inkivääri edistää nivelten liikku­ vuutta ja lievittää jäykkyyttä.

MAINOS

RUUSUNMARJA

BOSWELLIA

Ruusunmarja pitää nivelet hyvin­ voivina ja edistää niiden liikkuvuutta. Marjat sisältävät myös C­vitamiinia, joka edistää kollageenin luonnollista muodostumista nivelruston normaalia toimintaa varten.

Boswellia­puusta saatavaa uutetta on käytetty jo kauan. Esimerkiksi Intiassa sitä hyödynnetään nivelten luonnollisen liikkuvuuden ja jousta­ vuuden ylläpitoon.

www.wellvita.fi Ei sitoutumisaikaa. Maksu aina laskulla. Hirsalantie 11 02420 Jorvas Ravintolisän on tarkoitus täydentää normaalia ruokavaliota. Sairauteen liittyy useita riskitekijöitä, eikä yhden tekijän muuttamisesta välttämättä ole hyötyä.

MAINOS


6B

Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

B

7

Maailma uudelta kantilta

N

Armo, kiitollisuus ja nöyryys eivät ole Aku Hirviniemelle enää pelkkiä sanoja. TEKSTI NINA RIUTTA KUVA SIRPA PÄIVINEN

äyttelijä Aku Hirviniemen auton takakonttiin on suljettu ainakin kaksi tyyppiä. Siellä ne ovat yleensä aina, etteivät kotoa lähtiessä unohdu eteisen lattialle. – Suosituin hahmo keikkarintamalla on Timo Harjakainen. Vedän pulisongit ja kypärän päähän, ja silloin voi sanoa asioita, joita Aku Hirviniemenä ei voi, toteaa Hirviniemi. Valvova rakennusmestari Timo Harjakainen tuli vuoden 2011 Putous-ohjelman Vuoden sketsihahmo -kisassa toiseksi. Harjakainen on parodia sovinistisesta äijänköriläästä, joka haukkuu työntekijät, vaimonsa ja koko naissukupuolen ja vielä miessukupuolen sen päälle. – Siinä nauretaan stereotypialle, jota Harjakainen edustaa. Hahmo voi sanoa paljon enemmän kuin pelkkä stand up -koomikko. Ketään ei ole tarkoitus loukata. Vitsi on paras silloin, kun se on kohtuuton, Hirviniemi selittää. Rakennusmestarin kanssa sulassa sovussa takakontin matkalaukussa majailee Hirviniemen vuoden 2012 sketsihahmokilpailija pastori Usko Eevertti Luttinen. Luttista kutsutaan toisinaan vieraaksi hääjuhliin, ja on hänet nähty myös Alppilan kirkossa. – Luttinen on hyvin herkkä ja pidättyväinen pastorismies, joka aina ajautuu synnin tielle ja vahingossa nielaisee viiniä. Sen jälkeen hän on vähän hilpeällä tuulella ja vapautunut pride-henkisyyys alkaa puskea läpi. Hauskinta komediassa on se, miten traagisia hahmot ovat, Hirviniemi toteaa. OIKEASTAAN ON ÄIDIN ansiota, että riihimäkeläisestä Aku Hirviniemestä tuli näyttelijä. Kun poika ei koskenut koripallotreeneissä palloon, vaan katseli itsekseen elokuvia ja oli sulkeutunut, äiti pakotti hänet nuorisoteatteriin. – Olen kuopus ja piloille hemmoteltu! Oikea mammanpoika! Hirviniemi intoutuu muisteluista.

Kuka?

Aku Hirviniemi, 34, on Riihimäellä asuva näyttelijä. Kaksi lasta. Seurustelee.

Mitä?

Mukana Kupla-viihdeohjelmassa, jossa mitataan nettinokkelutta maanantaisin Nelosella klo 21.

Motto

Suurin niistä on rakkaus.

– Vasta myöhemmin olen tullut sosiaaliseksi. Se on kääntynyt sillä tavalla. Lapsena Aku fanitti Pulttiboiseja ja Kummeleita, ja pikkuhiljaa hän alkoi imitoida Pirkka-Pekka Peteliuksen, Heikki Silvennoisen ja Timo Kahilaisen näyttelemiä hahmoja. Hän mietti, että olisi joskus kiva tavata Kummeli-jätkät. Kuinka ollakaan, nykyisin hän tekee töitä lapsuuden idoliensa kanssa. – Kun aloin imitoida televisiosta tuttuja hahmoja nuorisoteatterissa, sain muut lapset nauramaan ympärillä. Siitä rohkaistuin, ja teatteri vei mennessään. Hirviniemi on aina tykännyt olla porukan viihdyttäjä. Töissä, jos ohjaajat ovat olleet hirveän ankaria, hän on yrittänyt keventää tunnelmaa rentouttaakseen muita.

JÄLKIKÄTEEN OLEN AJATELLUT, ETTÄ MENESTYS OLI PAHINTA, MITÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT.

– Tämän piirteeni takia minä varmaan valikoiduin Tuntemattomassa sotilaassa Hietasen rooliin, sillä Hietanen on vähän samanlainen kuin minä. Hän on tunnelman ylläpitäjä, Hirviniemi pohtii mietteliään näköisenä. Ennen Tuntematon sotilas -elokuvaa, Hirviniemi on näytellyt Hietasen roolin kahtena kesänä Ryhmäteatterissa. Hietasen lisäksi toinen hänelle itselleen tärkeä rooli on 17-vuotiaana vedetty Peer Gynt. PUTOUS-OHJELMAAN OSALLISTUMINEN ensimmäisen kerran vuonna 2010 oli Aku Hirviniemelle menestys. Suoraan lukiosta Teatterikorkeakouluun päässyt Hirviniemi oli valmistunut näyttelijäksi vain pari vuotta aiemmin, kun hänen Marja Tyrni -hahmonsa voitti kisan. Nuori mies huomasi, ettei mikään ole imartelevampaa kuin julkisuus. – Nautin huomiosta. Mutta julkisuus on hallitsematonta, eikä se kohtelekaan niillä säännöillä, joilla itse haluasi. Miksi jotkut kirjoittavat minusta jotakin, vaikka eivät tiedä asioista yhtään mitään? Pahimmillaan siitä tulee henkisesti raiskattu olo. Sitten huomaa kimpaantuvansa kuin pikkulapsi. Muutaman viime vuoden aikana Hirviniemi on alkanut tarkastella maailmaa eri kantilta kuin aiemmin. Monet työtehtävät, kuten Tuntemattoman sotilaan kuvaukset sekä Posse ja Aku ja 7 ihmettä -ohjelmien tekeminen, vaativat veronsa. Uupuminen muutti Hirviniemen käsityksiä elämästä. Hän sanoo olleensa ennen ylimielinen ja itsekeskeinen öykkäri.

– Aikaisemmin ajattelin, että menestys on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Pari vuotta sitten, kun sairastuin ja tuli ero, maailma mureni. Jälkikäteen olen ajatellut, että menestys oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut. Silloin minulla nousi kusi päähän, ja minähän olin aivan… Voi vain kuvitella, minkälainen on nuorimies, jolla ei ole mitään rajoja ja maailma on auki. – Se, että maailmani romahti, on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Sen kautta olen vasta löytänyt sen, miten elämää ehkä pitää elää, katsella ja käsitellä. Kyllähän minä edelleen olen aika vallaton, mutta olen oppinut, että sitä, mitä minä annan muille, saan takaisin. ARMO, NÖYRYYS ja kiitollisuus ovat olleet Aku Hirviniemelle aiemmin yhdentekeviä kliseitä, pelkkiä sanoja. Viime aikoina ne ovat tulleet häntä lähelle. – Armon olen tajunnut, kun olen rypenyt hirveässä itsesäälissä ja itsesyytöksissä. Minulla on hetkittäin ollut vaikea olla itseni kanssa, koska olen tehnyt ikäviä asioita läheisilleni. – Olen kuitenkin törmännyt elämässäni myös aitoon anteeksiantoon ja armoon niin, että nyt uskon hyvyyteen, ja olen siitä kiitollinen. Anteeksianto osoittaa suurta vahvuutta. Nämähän eivät ole helppoja asioita. Kun kerran itse kohtaa armon, oppii olemaan muita ihmisiä kohtaan kiva. Ylimielisyys ja siihen liittyvä toisten ihmisten kaltoin kohtelu ovat Hirviniemen mielestä yritystä pönkittää omaa egoa. – Oikeasti itsevarmojen tyyppien ei tarvitse työntää ketään alaspäin, ei kaupan tätiä, toimittajaa eikä fania. Ja vaikka itsevarma saa joskus paskaa niskaansa, hän pystyy senkin ottamaan vastaan. Kun Hirviniemen kanssa alkaa puhua rakkaudesta, hän toteaa sitä olevan monenlaista. Lapsia rakastetaan, on kumppanin rakastaminen ja läheisten rakastaminen. Hirviniemi sanoo olevansa onnekas, kun hänellä on perhe, joka rakastaa häntä. – Rakkaus on hengellinen asia, ja syy siihen, että voisi helposti ajatella, että täällä on joku meitä korkeampi voima. AKU HIRVINIEMI erosi kirkosta nuoruuden radikaaleina ja villeinä vuosina, mutta ei oikeastaan tiedä, miksi. – Koska kirkko tekee niin paljon hyvää ja parhaimpia kavereitani on riihimäkeläinen pappi, olen miettinyt, että pitäisi vissiin siirtyä takaisin maksamaan kirkollisveroa. Ja kirkkohan järjestää makeita tempauksia kaikille kaupunkilaisille, niin kuin grooveimmat joululaulut, Hirviniemi latelee. Lomareissuilla Hirviniemi tykkää käydä kirkoissa. Kirkot ovat niitä harvoja paikkoja, joissa saa olla rauhassa ja joissa hänen puhetulvansa sammuu. – En sano, että uskon kristinuskon Jumalaan, mutta kyllä minä johonkin korkeampaan uskon. Se antaa tietyn rauhan. Raamatussa on tosi hienoa filosofiaa ja elämän ohjenuoraa. Täytyy ehkä olla joku. ■


8B

Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Univaikeudet saivat Jouni Lallukan ymmärtämään, että ihminen on arvokas myös ilman ulkoisia saavutuksia. Ääniaalloilla hierova tuoli rentouttaa ennen nukkumaanmenoa.

Uneton Pasilassa Useita vuosia jatkuneet univaikeudet ajoivat Jouni Lallukan henkisesti ja fyysisesti äärirajoille. Lopulta puntarissa oli myös Lallukan luottamus Jumalaan.

P

äivä on ollut onnellinen. Jouni Lallukka, 42, on ulkoillut vaimonsa Tean kanssa Helsingin keskuspuistossa sekä rentoutunut lukemalla ja kuuntelemalla musiikkia. Takana on hyvin sujunut työviikko, johon kolme etätyöpäivää toivat rauhaa ja keskittymistä. Ennen nukkumaanmenoa hän tekee rauhoittavan hengitysharjoituksen, rentouttaa lihaksensa ääniaalloilla hierovassa tuolissa ja pitää iltahartauden yhdessä perheensä kanssa. Mielessä ei ole huolia tai häiritseviä ajatuksia. Lallukka on muistanut välttää rasvaista ruokaa ja loppupäivästä myös kofeiinipitoisia juomia. Makuuhuoneessa on paras mahdollinen patja ja kolmet pimennysverhot. Ilmalämpöpumppu pitää kodin sopivan viileänä kesälläkin. – Olen tehnyt hyvän yöunen eteen kaiken mahdollisen. En kuitenkaan

TEKSTI TANELI KYLÄTASKU KUVA ESKO JÄMSÄ

tiedä, saanko nukuttua ensi yönä, Lallukka sanoo. Lallukka oli jo lapsuudessaan herkkäuninen ja heräsi pieniinkin ääniin, kuten hänen isoäitinsä ja äitinsä ennen häntä. Nukkuminen ei kuitenkaan tuottanut suurempia vaikeuksia ennen vuotta 2002. Silloin Lallukan ja hänen puolisonsa poika Joonatan syntyi 24. raskausviikolla pienikokoisena keskosena, joka olisi mahtunut isänsä kämmenelle. JOONATANIN VARHAISLAPSUUTEEN liittyvät huolet alkoivat helpottaa Vuonna 2005. Lapsen yöt rauhoittuivat, mutta isä oli ajautunut pahenevien univaikeuksien kierteeseen. Lääkärin määräämä lääke antoi hetkellistä apua, mutta pian nukkuminen muuttui entistä vaikeammaksi. Viimeisten 15 vuoden ajan vakava, kroonistunut unettomuus on ollut Jouni Lallukan elämän suurin kärsimys, joka on ajanut hänet äärira-

joille sekä fyysisesti että henkisesti. Kahdesti voimat ovat loppuneet niin täydellisesti, että sairausloma on ollut ainoa vaihtoehto. Lallukka kertoo kamppailustaan syksyllä 2017 ilmestyneessä kirjassa Miten saisin nukutuksi? (Kuva ja Sana). Vuosien varrella hän on hakenut apua vähintään kymmeneltä alojensa huipulla olevalta lääkäriltä ja kokeillut noin kymmentä eri lääkettä. Hän on lukenut unettomuutta käsitteleviä kirjoja, käynyt fysioterapiassa ja tehnyt lukuisia hyvää yöunta tukevia elämäntapamuutoksia. – Olen opetellut tekemään töitä jaksamiseni rajoissa ja karsinut elämästä epäterveellistä kiirettä, suorittamista ja kontrollia. Kun minulta pyydetään jotakin ylimääräistä, en vastaa heti, vaan otan lisäajan ja kuulostelen, jaksanko tehdä sen. Arkisiin kotitöihin on löytynyt aiempaa helpompia ja tehokkaampia

järjestelyitä. Siivooja käy kotona säännöllisesti, ja useimmiten perhe tilaa ruokaostokset suoraan kotiovelle. Muutokset ovat tuoneet iltoihin ja viikonloppuihin väljyyttä, mutta uuteen elämäntapaan liittyy myös turhautumisen tunteita. – Haluaisin auttaa vanhempiani ja iäkkäitä sukulaisiani nykyistä enemmän. Toivon, että voisin osallistua seurakuntani hengelliseen työhön palkkatyöni ohella. Mutta en vain pysty, voimat eivät riitä. UNIVAIKEUDET SAIVAT Lallukan myös hakeutumaan psykoterapiaan. Se antoi välineitä ymmärtää omaa perfektionismia, joka on saanut hänet vaatimaan itseltään enemmän kuin mihin voimat kohtuudella riittävät. Lallukka käsitteli myös nuorena kokemaansa koulukiusaamista ja opetteli purkamaan negatiivisia tunteita. Terapia ja sisäistä eheytymistä käsittelevä kirjallisuus veivät Lallukan


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

prosessiin, joka syvensi hänen avioliittoaan ja ystävyyssuhteitaan. – Tunne-elämän merkitys avautui minulle uudella tavalla. Tunnistan omia ja toisten tunteita paremmin kuin ennen, ja osaan pitää ne erillään. Terapia paransi elämänlaatuani, mutta ei tuonut ratkaisua uniongelmiin. Pahimmillaan huonot yöunet ovat jatkuneet yhtäjaksoisesti useita viikkoja, jopa kuukausia. Sellaisina aikoina hankaluuksien lista tuntuu loputtomalta. Lihaksia ja päätä kivistää, silmiä kirvelee ja hengitys kulkee raskaasti. Vatsa ei toimi kunnolla ja iho on täynnä verenpurkaumia. Arkiset ongelmanratkaisutilanteet ovat ylipääsemättömiä ja tavarat putoilevat väsyneistä käsistä. Lallukka joutuu ponnistelemaan ymmärtääkseen vaimonsa puhetta. Tunteet tulevat pintaan lyhyissä hartaushetkissä. – Jumala, nyt en jaksa enää päivääkään, tässä on raja, hän saa sanotuksi. Kun univaikeudet olivat jatkuneet useita vuosia, Lallukka joutui syvään hengelliseen kriisiin. Unettomuuden aiheuttamasta kärsimyksestä oli tullut hänelle perimmäinen kysymys. – Miksi-kysymykset alkoivat vähitellen voimistua, kun kaikki inhimilliset keinot oli käytetty, hän sanoo. JOUNI LALLUKKA työskentelee tuotepäällikkönä rahoitusalalla. Vakau-

mukseltaan hän on helluntailainen kristitty, joka lukee Raamattua päivittäin. Hän uskoo rakastavaan Jumalaan, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Raamatussa luvataan, että Jumala vastaa ihmiselle, joka pyytää häneltä apua. Miksei apua kuulunut, vaikka Lallukka ja niin monet muut ihmiset rukoilivat univaikeuksien helpottamisen puolesta? Aiheuttaako Jumala tämän kärsimyksen? Onko hän hylännyt minut? Mitä arvoa on tällaisella elämällä, jonka päivät kuluvat sumussa? Joidenkin ystäviensä rohkaisemana Lallukka tutustui kirjoihin, joiden mukaan kärsimys ei kuulu uskovalle ihmiselle. Näkemys edustaa kristillistä suuntausta, jota kutsutaan menestysteologiaksi. Lallukka ryhtyi selvittämään järjestelmällisesti, mitä Raamattu sanoo unesta, unettomuudesta ja kärsimyksestä. Hän yllättyi huomatessaan, kuinka monen pyhän kirjan henkilön kerrotaan nukkuneen huonosti. Moni heistä kohtasi jossakin elämänsä vaiheessa umpikujan, jossa kaikki toivo oli menetetty. Lähimmäksi Lallukan omaa kokemusta tulee Jobin kirjan kärsivä päähenkilö, jonka kerrotaan tuskastuneen ja kääntelehtineen levottomana aamuhämärään asti. Siitä huolimatta Jumala hyväksyi Jobin ja sanoi, että hänen mielenlaatunsa on oikea. Raamatun henkilöhahmoilta saatu vertaistuki osoitti lopullisesti menestysteologian lupausten virheellisyyden. Tilalle tuli suuri sisäinen helpotus. – Ymmärsin, että kärsimys ei ole merkki siitä, että Jumala on kaukana minusta. Vaikka kokisin, että Jumala on hylännyt minut, niin ei ole käynyt, Lallukka sanoo. UNIVAIKEUKSIEN SYITÄ selvitettiin elokuussa 2017 laajassa tutkimuksessa helsinkiläisellä uniklinikalla. Mittausten mukaan Lallukka havahtui tutkimusyön aikana 360 kertaa ja hänellä oli yli 700 rytmihäiriötä. Unettomuudelle löytyi kaksi fysiologista syytä: lievä tai keskivaikea uniapnea sekä vakava häiriö, joka aiheuttaa yöllistä jalkojen liikkumista. Lisäksi Lallukka kärsi toiminnallisesta unettomuudesta, joka jää päälle ilman selkeää syytä. – Täältä löytyy syitä. Nyt alamme hoitaa unettomuutta eri tavalla, lääkäri sanoi. Uudet hoidot ovat parantaneet Lallukan unen laatua, ja hän voi nyt paremmin kuin alkusyksystä. Univaikeudet eivät kuitenkaan ole vielä ohi. Lallukka herää edelleen kaksi tai kolme kertaa yössä, ja aamuisin uni loppuu liian aikaisin. Helpotusta on tuonut myös se, että Lallukka on oppinut suostumaan tilanteeseensa ja siihen, että moni kysymys jää ilman vastausta. Pitkään jatkuneiden univaikeuksien perimmäinen syy on yhä arvoitus. Joihinkin kysymyksiin henkilökohtainen matka on tuonut valoa. – Jumala ei aiheuta kärsimystäni. Usko antaa minulle toivoa äärettömänkin tuskan keskellä. Jumala kestää heikkouteni ja myös ne tilanteet, joita en itse jaksa, Lallukka sanoo. ■

B

9

Valosta palanneet Moni kuoleman rajalla käynyt oivaltaa uudella tavalla elämän tarjoamat mahdollisuudet, kertoo kuolemanrajakokemuksia tutkinut teologi Miia Kontro. TEKSTI KAISA HALONEN KUVA HANS EISKONEN Mitä ovat kuolemanrajakokemukset, joita olet tutkinut, Miia Kontro? – Kuolemanrajakokemuksessa ihminen kokee käyneensä elämän ja kuoleman rajalla tai lähellä kuolemaa. Se voi tapahtua ihmisen ollessa hengenvaarassa, nukkuessa, meditoidessa tai vaikka kesken seksin. Kuolemanrajakokemuksia on yritetty selittää esimerkiksi psykologisilla, fysiologisilla ja neurokemiallisilla syillä, mutta vedenpitävää selitystä ei ole löytynyt. – Kuolemanrajakokemukseen sisältyy usein jokin tai useita seuraavista piirteistä: ruumiista irtautuminen, hyvän olon tunne, siirtyminen toiseen todellisuuteen, kirkas valo, kauniin maiseman näkeminen, valo-olennon tai jonkin yliluonnollisen hahmon kohtaaminen, elämän kertaaminen, edesmenneiden kohtaaminen ja valintatilanne rajalla, josta ihminen palaa joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna elämään takaisin maan päällä. Miten haastattelemasi ihmiset suhtautuivat kokemuksiinsa? – Moni heistä oli hämmentynyt kokemastaan ja yritti löytää sille tieteellistä selitystä. Tiede ei kuitenkaan pysty selittämään kokemuksen intiimiyttä ja merkityksellisyyttä. – Haastatteluissa moni avautui kokemuksestaan ensimmäistä kertaa. Kuolemanrajakokemus ilmiönä herättää ristiriitaisia tunteita, ja siksi kokija saattaa pelätä hulluksi leimautumista. Kokijalle oma kuolemanrajakokemus on silti tosi.

Miten kuolemanrajakokemukset muuttivat ihmisten elämää? – Useimmiten kuolemanrajakokemuksella on positiivisia vaikutuksia: kuolemanpelko häviää, kiinnostus hengellisyyttä kohtaan kasvaa, käsitys rakkaudesta muuttuu universaaliksi, elämä tuntuu merkitykselliseltä. Valtaosa haastatelluista sai kokemuksestaan positiivista elämänasennetta. – Usein kuolemanrajakokemus auttaa oman läheisen kuolemasta selviytymisessä. Moni myös näki kokemuksessaan edesmenneitä omaisiaan, mistä saattoi syntyä usko jälleennäkemisestä tuonpuoleisessa. Omalla kokemuksella on voinut myös lohduttaa ihmisiä, jotka pelkäävät kuolemaa tai kaipaavat lohdutusta suruunsa. – Lähes puolet haastatelluista tulkitsi kuolemanrajakokemusta kristinuskon näkökulmasta. Kokemus lisäsi heidän kiinnostustaan kirkon toimintaa ja Raamattua kohtaan. Kristinusko muodostui silti omanlaisekseen: kirkon dogmit eivät määritelleet sen sisältöä. – Moni kertoi intuition, yliluonnollisten kykyjen ja luovuuden lisääntymisestä kuolemanrajakokemuksen jälkeen. Herkkyys ei ainoastaan rohkaissut tekemään merkittäviä päätöksiä elämässä ja työuralla, vaan moni kuvaili koko elämäänsä johdatukseksi. Kuolemanrajakokemus avasi silmät mahdollisuuksille, joita elämä tarjosi. Se toi myös iloa ja varmuutta siitä, että kaikella on tarkoitus. ■ Miia Kontro: Portilla. Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Atena 2018.


Osa 7

76. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi

Julkaisija

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat

Toimituksen yhteystiedot

Hietalahdenranta 13 00180 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Kustannuspäällikkö Pälvi Ahoinpelto Uutispäällikkö Pauli Juusela Kehittämispäällikkö Tuure Hurme Toimituspäälliköt Heli Kulmavuori Ulla Lötjönen Toimitussihteerit Paula Huhtala Eira Serkkola Taitto Jarkko Peltoluhta AD Mari Aarnio Paula Huhtala Maija Saari Kuvankäsittely Esko Jämsä Toimituksen assistentti Maija Kiviranta, 09 2340 2244

Ilmoitusmyynti

Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 Kari Salko, 0400 604 133 Tuire Sillanpää, 040 594 4204 etunimi.sukunimi@otava.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.

Painos

340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelisluterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Osoiteasiat

Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimmalle. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Jakelu

Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Painopaikka Sanomapaino, Vantaa

ISSN 0356-3421

MATTI HAGELBERG


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

B

11

Vegaani ja kristitty

Antti Nylén, 44, on esseisti ja kääntäjä. Hän on kotoisin Vantaan Mikkolasta ja asuu vaimonsa ja lastensa kanssa Helsingin Maunulassa. Nylén määrittelee itsensä kahdella sanalla: vegaani ja kristitty. Hän kertoo unelmoivansa siitä, että kaikki maailman broileri­ kasvattamot räjähtäisivät.

Antti Nylénin valokuvauslaitteisto oli muutama vuosikymmen sitten ammattilaisten käytössä.

Aikuisena Nylén on liittynyt katoliseen kirkkoon. Hän on kirjoittanut uskoa käsittelevän teoksen, Tunnustuskirjan (Kirjapaja 2013). Hänen uusin kirjansa on Johdatus filmiaikaan (Siltala 2017). Se käsittelee valokuvausta.

Pimiöön meneminen on kuin menisi messuun Pimiötyöskentely maadoittaa Antti Nylénin maailmaan. Samalla hän lähestyy Jumalaa. TEKSTI TOPIAS HAIKALA KUVA ESKO JÄMSÄ

ANTTI NYLÉN on oivaltanut jotain tärkeää elämästä. Siinä on oltava oikeassa suhteessa kahta asiaa: maailmasta vetäytymistä ja maailmalle antautumista. Sunnuntaiaamuisin Nylén vetäytyy katoliseen messuun. Usein hän ei jaksaisi. Hän yrittää keksiä tekosyitä jäädä kotiin. Mutta kun hän lopulta voittaa itsensä ja menee messuun, se palkitsee. Nylén on käynyt sunnuntaimessussa satoja kertoja ja lähtenyt sieltä pahoilla mielin ehkä kahdesti. Messu on maailma, joka toimii omien sääntöjensä mukaan. Messuun tuodaan se, mitä kuutena päivänä on koettu, ja kuutena arkipäivänä yritetään elää todeksi sitä, mitä messussa on harjoiteltu. Arkena pitää elää, antautua maailmalle ja saada "jälkiä, haavoja, tartuntoja, traumoja", kuten Nylén kirjoittaa uusimmassa kirjassaan. Sitten pitää taas vetäytyä ja katsoa, mitä kantaa mukanaan. Jos jompikumpi puuttuisi, Antti Nylén tulisi hulluksi.

Hyvä paimen

tyy unohtaa ja jossa saa ja pitää keskittyä siihen kauniiseen ja merkitykselliseen, mikä on käsillä. Pimiöön meneminen on vaivalloista, mutta kun Nylén saa mentyä sinne, hän ihmettelee, miksei mene useammin. MESSUSSA KÄYMINEN ja pimiötyöskentely maadoittavat Antti Nylénin maailmaan. Nylén ajattelee, että samalla hän lähenee Jumalaa. Jumala on hänelle realiteetti, josta korkealentoiset sanat ja ylevä filosofia lähinnä erkaannuttavat. Jumala tarkoittaa sitä, että maailmassa on jokin mieli. Jumalasta erkaantuu myös esimerkiksi kovassa krapulassa. Silloin Nylénistä tuntuu, että hän leijuu irrallaan kaikesta, että kaikki on yhdentekevää ja että merkitysten maailma on vain harmaata sotkua. Silloin hämärtyvät Jumalan ohella muutkin tosiasiat, kuten puiden hahmot ja niissä elävät linnut. Sitten onkin taas hyvä mennä messuun tai pimiöön ja palata maan pinnalle. ■

ISTOCK

Taivaan tähden

15.4.

MESSU EI OLE ainoa tapa vetäytyä. Nylén voi myös mennä pimiöön. Hänen rivitalokotinsa pohjakerroksen kylpyhuoneessa on punavalo ja vanhoja laitteita, jotka olivat muutama vuosikymmen sitten huippukallista ammattilaistavaraa. Nyt niitä saa kirpparilta pikkurahalla. Nylén alkoi valokuvata kymmenisen vuotta sitten. Perheeseen oli tullut lapsia, ja Nylén tiesi, että meidän kulttuurissamme on velvollisuus valokuvata omia lapsia. Valtavirtaan tulleet digipokkarit eivät kiinnostaneet tippaakaan, joten Nylén osti käytetyn filmijärjestelmäkameran ja objektiiveja. Pian hän oppi rakastamaan valokuvauksessa käytettäviä asioita: kameroita, filmejä, myrkyllisiä kemikaaleja ja ennen kaikkea paperisia kuvia. Pimiöön menemisessä on paljon samaa kuin messuun menemisessä. Ensin on kuljettu maailmassa ja kerätty aineistoa. Sitten mennään pimeään huoneeseen, jossa maailma täy-

Rakastuneen katse TÄLLAISTA ON kirkossa: paimen pitää siististä sisätyöstä ja iloitsee, kun on saanut seurakuntansa suojaan pienoisen uskollisen lauman, jota kaitsea. Koska hän on vuosisatojen mittaan sattunut kiinnostumaan monesta muusta asiasta kuin suojaan saapuneista, lauma on käynyt pieneksi ja yhä useampi kulkee ulkosalla yksikseen. Jeesuksen vertauksessa hyvä paimen on valinnut kokonaan toisen strategian. Hän vie suuren laumansa suojaan, mutta kun huomaa yhden puuttuvan, lähtee sitä etsimään. Hyvä paimen ei epäröi asettaa itseään erityistehtävän vaatimaan vaaraan pelastaessaan eksynyttä

kallionkielekkeeltä tai terävän louhikon keskeltä. Yksi yksinäinen on hänelle kokoon saatua kovaäänistä joukkoa tärkeämpi. Miten selviää lammastarhaan johtajatta jäänyt lauma? Toivoisi sen lampaiden työntävän kylkensä toisensa kylkeen ja oppivan etsimään toisistaan voimaa ja turvaa. Paimenen harmiksi ne huutavat hänen peräänsä ja vaativat huomiota. Mehän sentään seurasimme sinua. Ole meitä varten. Kallionkielekkeellä tärisee pieni individualisti. Paimentaminen ei herätä hänessä myönteisiä mielikuvia. Hän haluaa olla itsenäinen ja erilainen. Mutta tulla löydetyksi, sen ihanampaa ei ehkä ole ei-

kä pieni individualistikaan sen paremmasta tiedä. Piilostaan yllätetty lapsi kirkaisee riemusta. Rakastunut ei saa

kyllikseen katseesta, joka kertoo toisen löytäneen etsimänsä juuri hänessä.

KAISA RAITTILA


12 B

Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Rento: Headspace

Yksinkertainen: Centering Prayer

Headspace-sovelluksen ovat löytäneet miljoonat käyttäjät. Iso syy suosioon on varmasti viimeistelty toteutus: tunnistettava visuaalinen ilme ja helppokäyttöisyys. Kynnys meditoida ei oikein voi olla matalampi. Ilmaisella kymmenen kerran kokeilujaksolla meditoimisen voi aloittaa viidellä tai kymmenellä minuutilla päivittäin. Osa Headspacen viehätystä on meditaatioita ohjaavan Andy Puddicomben rentous. Englanninkieliset meditaatiot pohjautuvat mindfulnessiin eli hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon. Perustekniikka on aina sama: tule tietoiseksi ympäristöstäsi, skannaa oman ruumiisi tuntemukset ja vallitseva mielentilasi, keskity hengitykseen ja palaa lopuksi takaisin. 12,99 euron kuukausimaksulla on varaa valita sadoista ohjatuista meditaatioista. Apua löytyy vaikka unettomuuteen, lentopelkoon, treenaamiseen ja erilaisiin mielenkuohuihin. Niille, joilla muka ei ole aikaa, on harjoituksia, joita voi tehdä työmatkalla, siivotessa tai kävelyllä. Headspace koukuttaa kuin peli. Tai ehkä se on itse meditaatio, joka koukuttaa. Puddicomben sanoin: ”Se on vapauden hetki, jolloin ei tarvitse tehdä mitään.”

Centering prayer eli keskittävä rukous on hiljaista rukousmeditaatiota, jossa keskitytään kokemaan Jumalan läsnäolo. Yksi menetelmän tunnetuimpia kehittäjiä on trappistimunkki Thomas Keating. Sinänsä kyse ei ole mistään uudesta ja mullistavasta ideasta, vaan vanhasta kristillisestä perinteestä. Tässä ilmaisessa englanninkielisessä sovelluksessa ei ole mitään turhaa: se on niin yksinkertainen, että sitä ei oikeastaan tarvitsisi. Ajastin tai munakello riittäisi. Aluksi valitaan alku- ja päätösrukous, itseä miellyttävät merkkiäänet ja haluttu meditaation kesto. Sitten vain rauhoitutaan: luetaan alkurukous ja sen jälkeen istutaan valittu aika lyhyttä rukoussanaa hiljaa mielessä toistaen. Jos ja kun mieli karkaa omille teilleen, palataan rukoussanaan. Kun kongi kumahtaa, luetaan vielä päätösrukous. Kokeilin tätä 20 minuutin mittaisena. Huomasin, että paras ajankohta on aamulla heti herättyä, kun mieli on vielä suhteellisen tyhjä.

Älä sulje puhelinta Rauhan tarpeessa? Hiljentyä voi myös meditaatio- ja rukoussovellusten avulla. TEKSTI KAISA HALONEN KUVAT ESKO JÄMSÄ

Vaativa: Sacred Space Jesuiittojen julkaisema, ilmainen Sacred Space -sovellus ei sovi kiireiselle poukkoilijalle. Siitä ei ole apua myöskään silloin, jos haluaa vain päästää aivot hetkeksi virransäästötilaan. Ignatius de Loyolan hengellisten harjoitusten perinnettä jatkavat päivittäiset harjoitukset vaativat aikaa, hiljaisuutta ja keskittymistä. Aluksi tullaan tietoiseksi Jumalan läsnäolosta ja omasta tilanteesta. Sen jälkeen luetaan päivän raamatunteksti, jota sitten mietiskellään sen tapahtumiin eläytyen. Tarkoitus on asettua Jeesuksen seuraan keskustelemaan hänen kanssaan. Harjoitus päättyy lyhyeen rukoukseen. Lisäohjausta harjoituksen tekemiseen löytyy napin takaa. Halutessaan voi valita taustalle musiikkia tai luonnonääniä. Tekstissä kannattaa viipyillä kaikessa rauhassa, jolloin sieltä saattaa nousta vaikkapa yksi sana tai lause puhuttelemaan tai vaivaamaan. Englanninkieliseen raamatuntekstiin sisälle pääseminen tuntui yllättävän hankalalta, joten etsin rinnalle suomenkielisen Raamatun. Suomeksi harjoitukset löytää pyhatila.fi-verkkosivulta.

Totinen: Mindfulness App Suomenkielisiä meditaatiosovelluksia ei juuri ole. Mindfulness-tekniikan suomalaisen edelläkävijän Leena Pennasen sovellus paikkaa siis aukkoa. Pennasen ohjaamien ilmaisten johdantoharjoitusten jälkeen syventymistä kaipaavat pääsevät 9,99 euron kuukausimaksua vastaan harjoittelemaan alan kansainvälisten tähtien, muun muassa Jon Kabat-Zinnin ja Jack Kornfieldin ohjauksessa – englanniksi. Tarjolla on sekä eri tilanteisiin sopivia yksittäisiä harjoituksia että eri mittaisia ohjelmakokonaisuuksia. Apua luvataan esimerkiksi unettomuuteen, stressiin ja omien tunteiden hallintaan. Tämä on varmasti makuasia, mutta en oikein lämmennyt korostetun hitaalle ja alleviivaavalle puhetyylille, joka monilla ohjaajista on. Meditaatio alkoi äkkiä tuntua Hyvin Vakavalta Asialta.


MENOT 12. – 26.4.

Länsi-Helsinki

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk

Virasto: Vespertie 12. Avoinna ma–to klo 10–14, p. 09 2340 3200, haaga.srk@evl.fi Osoitteet: Huopalahden kirkko, Vespertie 12 / Kauppalankuja 7

MALMIN srk MIKAELIN srk

PITÄJÄNMÄEN srk

Haagan seurakunta

OULUNKYLÄN srk HAAGAN srk VARTIOKYLÄN srk VUOSAAREN srk

MUNKKINIEMEN srk

MEILAHDEN srk

PAAVALIN srk

TAPAHTUMIA Konsertti to 12.4. klo 18.30, Luhmon puhaltajat. Aaria Yhteisvastuulle su 15.4. klo 14. Matti ja Maaria Turunen, laulu, Tuuli Takkala, piano. Ohjelma 5 e. Konsertti to 19.4. klo 18.30, Amado Musiikkikoulun lauluoppilaat. Päivämusiikkia su 22.4. klo 14, Merit Palas ja Maria Puusaari, viulu; Jussi Siirala, piano. Soiva Akatemia -sarjaa. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e Kirkon Ulkomaanavulle. Sibelius-lukion kevätkonsertti ti 24.4. klo 18. Sibeliuslukion kamarimuusikot. Ohjelma 5 e, konsertin jälkeen tarjotaan kahvit. Järj. Lions Club Helsinki Huopalahti. Konsertti ke 25.4. klo 17.30, pianomusiikkia huhtikuun illassa. Konsertti to 26.4. klo 19, Luhmon kitaristit. Teematorstai klo 12.30–14.30. Lounas 6 e, ohjelma n. klo 13. 12.4. Musiikkia, Olli Mönttinen. 19.4. Luhmon konsertti. 26.4. Muslimiväestö ja -yhteisöt Suomessa, Ilari Rantakari. Käsityökerho duunauspaja ti 17.4. klo 18. Sytomyssytalkoot. Lähetysraamattupiiri ma 23.4. klo 13. Esirukouspiiri ma klo 15. Lähetyspiiri ti klo 13. Vuorisaarnasta, TT Juhani Forsberg. Raamattupiiri to 19.4. klo 17.30. Kello viiden tee to klo 16.30. Sinkkuilta pe 6.4. klo 19–21 Annankulmassa, Annankatu 14 D. Piirakkakurssi ja -paja pe 20.4. klo 15–20. Tule oppimaan perinnetaitoja TT Juhani Forsbergin opastuksella. Ilm. 16.4. menn. virastoon. Mukaan mahtuu 10, kurssi on ilmainen. Syksyn päiväkerhoihin hakuaika 3.–30.4. Sähköinen ilmoittautuminen Haagan seurakunnan nettisivulla. Tied. aila.pihlajavesi@evl.fi, p. 050 382 3550. Perinteinen vapputapahtuma 1.5. klo 11–13 kirkolla ja kirkonmäellä. Ohjelmaa, tarjoilua, musiikkia.

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk TÖÖLÖN srk

JUMALANPALVELUKSET Messu su 15.4. klo 10, Kolari, Lahtinen, Mönttinen, Rippikoululaisten vanhempain tapaaminen. Messu su 22.4. klo 10, TT Outi Lehtipuu saarnaa, Lappalainen, Kolari, Autio, Cantabilen lauluryhmä. Herättäjän kirkkopyhä. Arkiehtoollinen ke 18.4. klo 15, palvelukeskuksessa, Hopeatie 14, Kolari, Mönttinen. Laudes eli aamurukous ma klo 7.30, Silin.

12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

ROIHUVUOREN srk TUOMIOKIRKKOsrk LAUTTASAAREN srk

15.4.

Käden töiden messu su klo 11 Munkkivuoren kirkossa, Raumantie 3. Kirkossa käsityönäyttely, jossa näytteillä valmiita, kesken jääneitä ja epäonnisia tuotoksia. Voit tuoda töitä etukäteen kirkkoherranvirastolle tai sunnuntaina kirkolle klo 10 alkaen. Työt ovat näytteillä nimettöminä.

Kannelmäen seurakunta Virasto: Klaneettitie 6-8 A. Avoinna ma–pe klo 9–14, p. 09 2340 3800, kannelmaki.srk@evl.fi Osoitteet: Kannelmäen kirkko ja seurakuntakeskus, Vanhaistentie 6 Malminkartanon kappeli, Vellikellonpolku 8

JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaisin klo 10 kirkossa. Kirkkokahvit. Vauvakirkko su 15.4. klo 14 Malminkartanon kappelissa. Tilaisuuden aikana vauvat ja muut lapset siunataan. Siunaamiseen voivat osallistua oman perheen lisäksi myös isovanhemmat ja kummit. Kirkkokahvit ja -mehut, vauvoille omat pullot mukaan. Aamuehtoollinen ke 18.4. klo 9.15 kirkossa. Ehtoollisen jälkeen tarjolla aamiainen hintaan 1,50 e. Luottamuksen messu ke 25.4. klo 19. Taizé-lauluja, Raamatun Sanaa ja mietiskelyä hiljaisuudessa.

TAPAHTUMIA Jennyn Mummola la 14.4. klo 10–13 Toimintakeskus Jennyssä, Beckerintie 9. Tervetuloa, lapset ja perheet! Ohjelmassa on laulua, leikkiä, askartelua, lukemista yhdessä vapaaehtoisten mummojen kanssa. Tarjolla on välipalaa. Maksuton. Ilmoittautumista ei tarvita. Suurin niistä on rakkaus – uskon, toivon ja rakkauden musiikkia su 15.4. klo 18 kirkossa. Huopalahden rovastikunnan kanttorit tarjoilevat kattauksen musiikkia uskosta, toivosta ja siitä suurimmasta – rakkaudesta. Hääpareille ilta tarjoaa vinkkejä häämusiikiksi. Urku- ja laulumusiikin lisäksi mukana Neue Quartet -jousikvartetti ja Senni Valtonen, kantele. Vapaa pääsy. Jennyn Olohuone on avoin kohtaamispaikka maanantaisin ja torstaisin klo 12–15 Toimintakeskus Jennyssä, Beckerintie 9. Tarjolla lounas ja kahvit hintaan 1 e. Olohuoneessa tapaat vapaaehtoisia ja diakoneja. Työtupa ti 17.4. klo 15–19 avoin käsityö- ja askarteluhuone kirkolla

20.4.

Vuorovaikutteinen Naisten kesken -ilta pe klo 18 Munkkivuoren seurakuntatalolla, Raumantie 3. Toivoa, teetä ja sympatiaa - teemalla keskustellaan arkipäivän toivosta. Alustajana FT, NLP-master, teologian yo. Minna Pirinen.

kurssihuoneessa. Tarjolla kello viiden tee ja kahvi. Lauletaan yhdessä to 19.4. klo 10 kirkolla seurakuntasalissa. Kaikille avoin yhteislaulutilaisuus. TilkkutäkkiPaikka la 21.4. klo 13–15. Tule virkkaamaan isoäidinneliöitä Paikkaan, Kauppakeskus Kaari, -1. krs. Riikka Myllys ohjaa. Neliöistä kootaan peittoja vanhuksille. Lähetyspiiri ti 24.4. klo 18. Pastori Nina Rajamäki kertoo Suomen Pipliaseuran lukutaitoprojektista Afrikan naisille.

Meilahden seurakunta Virasto: Jalavatie 6 b. Avoinna ma ja pe klo 10–14, ke klo 14–18, p. 09 2340 4700, meilahti.srk@evl.fi Osoitteet: Meilahden kirkko ja Tuomaankirkko, Pihlajatie 16 Kerhotilat ja liikuntasali, Jalavatie 6 b Ruskeasuon seurakuntakeskus Rasti, Tenholantie 6 Länsi-Pasilan seurakuntakoti, Maistraatinkatu 5 Kattavat tiedot viikkotoiminnastamme: www.helsinginseurakunnat.fi/ meilahti

11.20 ja ruokailu 11.30–13. Aikuiset 3 e, lapset 1 e. EMO Ensemblen konsertti la 14.4 klo 19 Meilahden kirkossa. Liput 20 e, alennusryhmille 10 e. Raamattupiiri ma 23.4. klo 17.30 kerhotilassa. Ilman ennakkoilmoittautumista ja pohjatietoja luetaan ja keskustellaan Apostolien teoista. Ateriapalvelu ke 25.4. klo 11.30–13 Meilahden kirkon alakerrassa, käynti Jalavatie 6b. Vapaaehtoisten valmistamaa kotiruokaa pikkurahalla, alkuhartaus klo 11.30. Yhteinen retki Töölön kirkkoon ma 23.4., järj. Naisten Forum ja Miesten maanantaiseura. Kokoontuminen klo 13 Töölön kirkolla, Topeliuksenk. 4. Lounas ja kirkon tiloihin tutustumista isäntänä Jari Leinonen. Ilm. 18.4. meilahti.srk@evl.fi tai p. 09 2340 4700.

Munkkiniemen seurakunta Virasto: Raumantie 3 Avoinna ke klo 14–17, to ja pe klo 9–13 p. 09 2340 5100, munkkiniemi.srk@evl.fi Osoitteet: Munkkivuoren kirkko ja seurakuntatalo, Raumantie 3 Munkkiniemen kirkko, Tiilipolku 6

JUMALANPALVELUKSET

JUMALANPALVELUKSET

Puuhamessu su 15.4. klo 11 Tuomaan Lastenkirkossa. Krans, Malm, Vuorio. Mukana muskarilaiset Jenni Paason johdolla ja pyhäkouluopettajat. Messun jälkeen enkelityöpaja. Lounas 4/2e. Valon ja ilon messu to 19.4. klo 18 Tuomaankirkossa. Liturgina Virva Krans, saarnavieraana Mikko Saari ja musiikkivieraana Petri Laaksonen. Lämminhenkinen vapaaehtoisten toteuttama iltamessu. Messu su 22.4. klo 11 Meilahden kirkossa. Niemistö, Pakkanen.

Verkoston messu sunnuntaisin klo 17 Munkkiniemen kirkossa. Käden töiden messu su 15.4. klo 11, mukana kirkkokuoro. Kirkossa käsityönäyttely, näytteillä valmiita tai kesken jääneitä/epäonnisia tuotoksia. Voit tuoda töitä kirkkoherranvirastolle tai kirkolle klo 10 alkaen. Ne ovat näytteillä halutessasi nimettöminä tai nimellä. Kirkkokahveilla lausuttua ja laulettua runoutta, Katja ja Lauri Seutu.

TAPAHTUMIA

Kohtaamisten keskiviikko – Sen tien kulkijat ke 18.4. klo 11.30 Munkkivuoren kirkossa. Kun tie katoaa, filosofian tohtori, entinen MEP Eija-Riitta Korhola. Kolehti kerätään vieraan osoittamaan kohteeseen tai YV-keräykselle. Jatkoina maksullinen keittolounas, 5 euroa, seurakuntasalissa klo 13. Naisten kesken -ilta pe 20.4. klo 18

Keskiviikkokerho aina keskiviikkoisin klo 13.30–15 Meilahden kirkon seurakuntasalissa. Ikäihmisten avoin ohjelmallinen iltapäivähetki. Kohtaamisen kahvila Tapanilan asemalla to 12.4. klo 15.30–17. Lounas Ruskeasuon seurakuntakeskus Rastilla perjantaisin. Hartaus klo

TAPAHTUMIA

A

11

Munkkivuoren seurakuntatalolla. Vuorovaikutteisia iltoja eri teemojen ympärillä ja pientä purtavaa. 20.4. Toivoa, teetä ja sympatiaa – tule keskustelemaan arkipäivän toivosta. Aiheesta alustaa Minna Pirinen, ft, NLP-master, teologian yo. Yhteisvastuukeräys 14.4. Seurakunnan yhteinen lipaskeräystempaus alkaen klo 9.30 aamupalalla seurakuntatalolla. Lähdemme lippaiden kanssa ulos ostarille ja kaduille seurakuntamme alueella. Soppaa on kerääjille tarjolla klo 12–14. Merimieskirkkopiiri ma 23.4. klo 14 Munkkivuoren seurakuntatalon Päätykamarissa. Luontoperhekerho ma 16.4. ja 23.4. Munkkivuoren kirkolla klo 17.30. Kerhossa saa yhdessä ihmetellä ja tutkia lähiluontoa, kerho on maksuton. Lisätietoja: rauna.mannermaa@evl.fi.

Pitäjänmäen seurakunta Kirkko ja toimisto: Turkismiehenkuja 4. Avoinna ti, to–pe klo 12–15, ke klo 14–18. p. 09 2340 5600, pitajanmaki.srk@evl.fi Pajamäen seurakuntakoti, Pajamäentie 14

JUMALANPALVELUKSET Saavu-messu ja Unkarikahvio su 15.4. klo 10. Selkokielinen messu viittomakielen tulkkauksella. Pyörätuolilla sisään pääsee parhaiten sivuovelta. Kekäläinen, s, Ahola, Kalle Salomaa, piano, Jutta Tahvanainen, laulu. Viikkomessu ke 18.4. ja 25.4. klo 18. Antturi. Messu su 22.4. klo 10. Antturi, Tuija Samila, s, Ahola.

TAPAHTUMIA Päivärukous kirkossa arkisin ma–ti, to–pe klo 12, ti leivänjako rukoushetken jälkeen. Päiväkerhoon ilmoittautuminen käynnissä kotisivujen kautta. Ryhmät 2,5–3- ja 4–5-vuotiaille. Kammarikahvila to ja pe klo 12–15 Pajamäessä. Käteisellä kahvia, pientä suolaista tai makeaa. To klo 12 lounas, 5 e. Kirkon olkkari ke klo 14–18.30 kirkon srk-salissa. Tuo ideasi ja osaamisesi tai tule tapaamaan muita aikataulusi mukaan. Keitto n. klo 17, aikuiset 2 e, lapset maksutta. Onko lähetystyö lähellä sydäntäsi? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta. Faisal Masih puhuu aiheesta evankeliumi kaikille ke 18.4. klo 14 Pajamäessä. Tienviittoja Raamatusta, miesten ryhmä ti klo 18.30 Riukutie 3:n kerhohuone. Tutustutaan Luukkaan evankeliumiin. Pianokonsertti su 22.4. klo 18. Risto Lauriala kirkon srk-salissa. Vapaa pääsy, ohj. 10 e lähetyksen hyväksi. Raamattupiiri ma 23.4. klo 18.30 kirkolla. Tutustutaan Galatalaiskirjeeseen. Maksutonta apua lakiasioissa ke 25.4. klo 16–17.30 kirkolla. Lakimies Matti Siitonen antaa neuvoja lakiasioiden hoitamisessa. Lähetyksen vappumyyjäiset la 28.4. klo 11–13 kirkolla.

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 12. – 26.4.

12 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Keskusta

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk

MIKAELIN srk

PITÄJÄNMÄEN srk

Tuomiokirkkoseurakunta Virasto: Bulevardi 16 B (PL 168, 00121 Hki). Avoinna ma–ti klo 9–15, ke klo 12–17, to–pe klo 9–12, p. 09 2340 6100, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, tuomiokirkko.srk@evl.fi helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko, facebook.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta, agricolamessu.fi Osoitteet: Helsingin tuomiokirkko, Unioninkatu 29 Avoinna päivittäin klo 9–18. Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23 Suomenlinnan kirkko, Suomenlinna C43 Vanhakirkko, Lönnrotinkatu 6 Hyvän toivon kappeli, Länsisatamankatu 26–28

JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaisin klo 10 Tuomiokirkossa ja Vanhassa kirkossa, klo 12 Mikael Agricolan kirkossa messu v. 1968 sävelmistöllä ja Hyvän toivon kappelissa, klo 14 Suomenlinnan kirkossa kuukauden 1. sunnuntai, klo 18 Tuomasmessu Mikael Agricolan kirkossa. Keskiviikkoisin klo 8 Aamumessu Vanhassa kirkossa ja klo 19 Agricolamessu Mikael Agricolan kirkossa. Torstaisin klo 12 Viikkomessu Tuomiokirkossa. Lauantaisin klo 18 Iltakirkko Tuomiokirkossa.

TAPAHTUMIA Keskusteleva kuvataideryhmä senioreille. Taideryhmä kokoontuu Hyvän toivon kappelissa ti 10.4.–19.6. klo 13–15.30. Ohjaajana kuvataideterapeutti, taiteilija Eila Lindfors. Vap. eht. osall.maksu. Ilm. p. 09 2340 6100. Ryhmään mahtuu 8 hlöä. Lisät. p. 050 3796 050, eilamlindfors@ gmail.com. Yhdessä hyvinvoiviksi 16.–21.4. Hyvän toivon kappelissa. Ma 16.4. klo 15 hemmottelua, klo 18 tanssilihaskuntoliikuntaa. Ti 17.4. klo 14 tarinajumppaa ja hartaus. Pe 18.4. klo 16 keskustelua hyvinvoinnista Raamatun pohjalta, klo 17 latinalaisia tansseja, klo 18 syvävenyttelyä ja kristillistä meditaatiota. La 21.4. klo 10.30 brunssi, aikuiset 5 e, lapset 2 e, klo 12 lasten tanssiesitystä ja pyhää tanssia. Lisät. helsinginseurakunnat.

Kallion seurakunta

MALMIN srk

OULUNKYLÄN srk HAAGAN srk VARTIOKYLÄN srk VUOSAAREN srk

MUNKKINIEMEN srk

MEILAHDEN srk

PAAVALIN srk

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk TÖÖLÖN srk ROIHUVUOREN srk

Virasto: Itäinen Papinkatu 2. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 3600, kallio.srk@evl.fi Katso lisää www.helsinginseurakunnat.fi/kallio Osoitteet: Kallion kirkko, Itäinen Papinkatu 2, p. 09 2340 3620, avoinna ma–pe 7–21, la–su 9–19 Alppilan kirkko, Kotkankatu 2, avoinna ma, ti, to, pe 10–15, ke 12–15 Seurakuntakoti ja Teatteri Kallio, Siltasaarenkatu 28

TUOMIOKIRKKOsrk

JUMALANPALVELUKSET

LAUTTASAAREN srk

18.4.

Tahdon-ilta ke klo 19 Paavalinkirkolla, Sammatintie 5. Saat tietoa avioliittoon vihkimisen ja siunaamisen kulusta. Myös vinkkejä, miten voitte löytää papin ja tilan juhlaanne varten. Kanttori neuvoo musiikin valinnassa. Samalla on mahdollisuus tehdä avioliiton esteiden tutkinta.

fi/tuomiokirkko. Wannabe Singers -laulukuoro harjoituttaa laulamaan. Laulukuoro harjoittelee la 14.4. klo 10–11.30. Harjoitukset myös to 26.4. klo 18–19.30, la 28.4. klo 10–11.30 Vanhassa kirkossa. Lisät. anna.pulli@evl.fi. Cola-familyn lauantai 14.4. Mikael Agricolan kirkossa klo 16 Agricolamessu, jonka jälkeen kahvittelua ja ohjelmaa lapsille. Luottamuksen messu la 13.4. klo 18 Tuomiokirkon kryptassa. Liturgia Jessica Högnabba. Seniorifoorumilla puhutaan terveydestä ja kuullaan musiikkia. Foorumilla ke 18.4. fysioterapeutti Linda Hiltunen kertoo nivelreumasta ja liikunnasta. Ke 25.4. kuullaan musiikkia oopperalaulaja Esa Ruuttusen ja urkuri Pentti Ingerön esittämänä. Seniorifoorumi klo 13 alk. Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Maan suolassa keskustellaan seksuaalisuuden moninaisuudesta kirkossa ja teologiassa. Ke 18.4. klo 17.30 alkaen Tuomiokirkon kryptassa keskustelemassa yliopistopappi Laura Mäntylä, tutkija Teemu Rati-

23.4.

Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran. Paneelikeskustelussa ma klo 18 Kryptassa, Kirkkokatu 18, on mahdollisuus tutustua seurakuntaneuvoston haastatteluvaiheeseen kutsumiin hakijoihin.

na, Translasten ja -nuorten perheet ry:n pj Sari Paavilainen sekä uskonnonopettaja, aktivisti Selja Purovaara. Keittoa klo 17 alk. hintaan 3 e. Teejatkot. Järj. yhteistyössä Ylioppilaiden kristillisen yhdistyksen kanssa. Minkälaista on olla kristittynä Pohjois-Koreassa? Marttyyrien Ääni -järjestö vieraineen kertoo kristityn elämästä Pohjois-Koreassa to 19.4. klo 18 Suomenlinnan kirkossa. Kristilliset mystikot ja minä to 19.4. klo 18 Vanhassa kirkossa. Ohj. Lauri Maarala. Kirkkoherraehdokkaiden paneelikeskustelu 23.4. Tuomiokirkon kryptassa. Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto valitsee seurakunnalle uuden kirkkoherran. Paneelikeskustelussa ma 23.4. klo 18 seurakuntalaisilla on mahdollisuus kuulla srk-neuvoston haastatteluun kutsumia hakijoita Marja Heltelää, Martti Häkkästä ja Reijo Liimataista. Juontaa vaalin valmistelija, rovasti Pertti Simola. Ehtoollis- ja messuavustajien koulutusilta ke 25.4. Klo 17.30 teetarjoilu Kryptassa, klo 18 hartaus

kirkkosalissa. Hartauden jälkeen luento äänenkäytöstä teatteriohjaaja Raila Leppäkosken vetämänä. Illan aikana jaetaan ehtoollisavustajien vuorot. Pappi tavattavissa ti ja to klo 15–17 Tuomiokirkossa. Diakoniaruokailu tiistaisin klo 12 Mikael Agricolan kirkon kryptassa. Ateria 1 e. Annankulman olohuone avoinna ke klo 11–13, to klo 11–14 ja pe klo 9–12. Ajanvaraus diakoniavastaanotolle puhelimitse tai käymällä paikan päällä varmimmin ke klo 12–12.30. Muina aikoina ajanvaraus sähköpostitse/puhelimitse diakoniatyönt. Yhteyst. virastosta aukioloaikana p. 09 2340 6100 tai netistä. Lisää tapahtumia helsinginseurakunnat.fi/tuomiokirkko.

Kalliossa: Ma–pe klo 7.30 aamurukous, klo 12 päivärukous, klo 16 raamatunluku, klo 18 ehtoollinen. La klo 9 aamurukous. Pappi tavattavissa ma–pe klo 16–19. Iltamessu ma–ti ja pe klo 18. Keskiaikainen hiljainen rukouslaulumessu ke klo 18. Anima Mean avoimet harjoitukset klo 17. Kivimessu to klo 18. Avoimet bändiharjoitukset klo 17. Messu su 15.4. klo 10. Riitta Männistö. Pyhäkoulu klo 10. Lapset alle 4 v. vanhempien kanssa. Skidikirkko su 15.4. klo 16. Mari Mattsson. Tuomasmessun ehtookellot la 21.4. klo 17. Messu 22.4. klo 10. Eeva-Liisa Hurmerinta. Pyhäkoulu klo 10. Hiljaisen rukouslaulun kelttimessu ke 25.4. klo 18. Riitta Männistö. Anima Mea, joht. Hilkka-Liisa Vuori. Alppilassa: Vironkielinen konfirmaatiomessu ja kaste su 15.4. klo 11. Pastori Mihkel Kukk, Dagmar Ôunap. Messu su 15.4. klo 16. Pauliina Lindfors. Kiinankielinen jumalanpalvelus su klo 13. Messu su 22.4. klo 16. Petri Patronen. Kilven Kuoro joht. Hanna Remes. Sateenkaarimessu la 28.4. klo 17. Matti Peiponen ja Jaana Partti. Messu su 29.4. klo 16. Visa Viljamaa. Riku Salminen, laulu.

TAPAHTUMIA Unelmien sielunmessut II la 14.4. klo 18–24 Kallion kirkossa. Tule nauttimaan teknomusiikista, tunnelmasta ja miljööstä tavalla, jota harvoin pääsee kokemaan.

Menokasvo

Tuleeko pikkuasioista lihava riita? Sateenkaaripari, tästä apua Perheneuvoja Titta Huotari, pääkaupunkiseudun seurakuntien perheasiainkeskukset järjestävät parisuhdekurssin sateenkaaripareille. Miksi erityiskurssi? – Järjestämillemme parisuhdekursseille voivat tulla kaikenlaiset parit. Jotkut sateenkaariparit kokevat kuitenkin vertaistuen tärkeäksi ja toivovat omaa kurssia. Tunnekeskeisen parisuhdekurssin voi profiloida erilaisille ryhmille.

Tunnekeskeinen parisuhdekurssi sateenkaaripareille ti 8.5. klo 17.30–20.30, la 12.5. klo 13–17, ti 15.5. klo 17.30–19.30, ti 22.5. klo 17.30–19.30, la 26.5. klo 13–17 ja ti 29.5. klo 17.30–20.30 Snellussa, Toinen linja 8. Ohjaajina perheneuvoja Titta Huotari ja Henna-Mari Kettusaari. Ilmoittautumiset 20.4. mennessä titta.huotari@evl.fi tai p. 050 347 2917.

MARIANNA SIITONEN

Mikä on sateenkaaripari? – Sateenkaaripari on pari, jossa kumppanit ovat samaa sukupuolta tai parisuhteen toinen osapuoli kuuluu sateenkaariväestöön. Lesbojen, homojen ja biseksuaalien lisäksi sateenkaariväestöön kuuluvat muun muassa trans-, inter- ja muunsukupuoliset, queer-henkilöt ja aseksuaalit. Toisinaan heitä kutsutaan myös lhbtiqa-ihmisiksi. Kurssille ovat tervetulleita kaikki, jotka mieltävät itsensä sateenkaaripariksi.

Mitä tunnekeskeisellä parisuhdekurssilla tehdään? – Kurssilla opetellaan ilmaisemaan syviä tunteita kumppanille. Kurssi soveltuu erittäin hyvin pariskunnalle, joka ihmettelee, miksi pikkuasioista tulee usein iso riita. Riitatilanteissa vaikuttavat sanomattomat tunteet ja tarpeet, jotka ovat jääneet arjessa huomioimatta. Yritämme auttaa pareja läheisempään ja turvallisempaan tunneyhteyteen. NINA RIUTTA


MENOT 12. – 26.4.

Dj Alec Hall and special guests mm. Rinneradio & Aleksi Myllykoski ja Anssi Rasi Live. Tapahtuman tuotto Lasten syöpäosastolle (HUS). Liput 10 e ja pvm ennakkoon Biletti.fi. Virsilaulutilaisuus la 14.4. klo 14 Seurakuntakodilla. Jari Arjoranta ja Jari Koivistoinen laulattavat. Mark Levengood Kallion kirkossa to 19.4. klo 13. Ruotsin kuuluisin ruotsinsuomalainen Raisa Rauhamaan haastateltavana. Torstaina iltapäivällä -sarjassa 12.4. näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ja 26.4. Suomen-Viron instituutin johtaja Anu Laitila. Lähde elämään ilta su 15.4. klo 17 Kallion kirkolla. Kalle Virta. Hyvien uutisten illat ti 17.4. klo 18 Kallion kirkolla. Eeva-Liisa Hurmerinta. G.P. Telemann: Messias ja vuorokaudenajat su 22.4. klo 18 Kallion kirkossa. Barokkiorkesteri Galantina solisteinaan Enni Maaninka, Nea Meriranta, Tommi Niskala ja Toni Hintsala. Vapaa pääsy. Sanan ja Rukouksen -ilta su 22.4. klo 19 Alppilan kirkossa. Seppo Juntunen. Tahdon-ilta vihkipareille ti 24.4. klo 19 Kallion kirkossa. Maistiaisia vihkimusiikeista, tietoa vihkikaavasta ja käytännönjärjestelyistä. Ennen tilaisuutta klo 18–19 on mahdollisuus tehdä avioliiton esteiden tutkinta. Vauvojen värikylpy ke 25.4. klo 10 Alppilan kirkolla. Yli 4 kk vauvoille. Ohj. Riitta Virtanen-Kakriainen, lastenohjaaja Tuulikki ja pappi Pauliina. Vapaa pääsy. Diakonian vastaanotto Alppilan kirkolla. Ajanvaraus ma, ti, to klo 9–10 ja ke klo 12–13, p. 09 2340 3618 tai paikan päällä.

Lauttasaaren seurakunta Virasto: Myllykallionrinne 1 F. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–12, ke klo 12–18, p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@ evl.fi Osoitteet: Lauttasaaren kirkko ja seurakuntakeskus, Myllykallionrinne 1 F 12.4. – 26.4

kuntasalissa. Mm. Brittenin, Barberin ja Ivesin lauluja. Ohjelma 10/5 e. Uni – suomalaisia ja venäläisiä lauluja unelmista su 15.4. klo 18. Rahmaninovin, Saariahon ja Kuulan liedejä. Alina Koivula, sopraano, ja Mirva Helske, piano. Ohjelma 10/5 e. Käsityöpiiri ti 17.4. klo 13–14.30 Kirkkokahvila. Avoin rukouspiiri ti 17.4. ja 24.4. klo 18, B-porras, huone 15. Larun olohuone ke 18. 4. klo 17.30– 20 Kirkkokahvilassa. Tarjolla hyvää seuraa ja vapaaehtoisten tekemää iltapalaa. Ilmainen lastenhoito klo 17.30–19.30. Ilmoita lapsi hoitoon klo 10–11 p. 050 380 3542. Kevään kukkia – Heli Närhi, sopraano, Paula Patosalmi, altto, ja Marjukka Andersson, piano ja urut, su 22.4. klo 18. Ohjelma 10/5 e. Raamattupiiri 19.4. klo 18.30, B-rappu, huone 10. Lauttasaaren kevätmarkkinat la 21.4. Pajalahden puistossa. Seurakunnalla on markkinoilla oma kirkkokahvilapiste klo 10–14. Uutta! Torstaisin ja perjantain lapsiparkki avoimessa perhekerhossa. Voit jättää lapsen hoitoon klo 9–11.30. Ei ilmoittautumista. D-porras, alakerta. Nyt on mahdollista saada lastenohjaaja myös avuksi kotiin maanantai- ja tiistaiaamuisin klo 9–11. Soita ja varaa ed. pe p. 050 380 3514.

Kevätrientoja ke 25.4. klo 18.30. Keski-Helsingin musiikkiopiston kokoonpanot matkatunnelmissa. Vapaa pääsy. Hävikkiruokajakelu ti klo 10. Ystävyydenkahvila ti klo 13–14.30, ruokailu 17.4. klo 13–14. Lempeää liikuntaa ti klo 13.45– 14.30. Keulan aamu pe klo 9–10.30 Keulassa. Iltaruoka keskiviikkoisin klo 17–18.30, viimeinen kerta 25.4. Naisten brunssi teemana Naisen seksuaalisuus lauantaina 21.4. klo 11 Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2. Vierailijana Pia Rendic, emäntänä Mari Mattsson. Musiikkia ja yhteyttä brunssin äärellä. Taideterapiaa luennon jälkeen. Klo 11–12.30 brunssi 15 e. Ilm. osoitteeseen alppilankirkonbrunssi@gmail.com tai p. 050 363 9575. Lastenhoito yli 3-vuotiaille luennon aikana sisältäen brunssin 5 euroa, ilm. brunssin yhteydessä. Brunssille voi tulla myös puolison kanssa. Meditatiivinen tanssi -kurssi 23.4., 14.5. ja 21.5. klo 17–19. Hinta 20 e. Kurssin ohjaajana Tiina Sara-aho. Ilmoittautumiset: saraaho@gmail. com tai p. 050 490 6014. Diakonian vastaanotto torstaisin klo 10–12, varaa aika virastosta. Varausaikojen täyttyessä jätetään soittopyyntö diakoniatyöntekijälle sopivan ajan löytämiseksi sinulle.

Paavalin seurakunta

Töölön seurakunta

Virasto: Sammatintie 5. Avoinna ma–ti, to–pe klo 10–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 5400, paavali.srk@evl.fi Osoitteet: Paavalinkirkko, Sammatintie 5 Keula-toimitila, Flooranaukio 1

Seurakuntatoimisto: Mechelininkatu 32aB. Avoinna ma–ti, to–pe klo 10–14, ke klo 14–18, p. 09 2340 6300, toolo.srk@evl.fi Osoitteet: Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4

JUMALANPALVELUKSET

Messu su 15.4. klo 11, Heusala, Andersson, Laajasalon Chorus Marinus -kuoro. Messun aikana pyhäkoulu. Kirkkokahvit. Viikkomessu ke 18.4. klo 19, Kokko, Valojärvi. Messu su 22.4. klo 11, Työrinoja, Andersson. Santiagon vaeltajien matkaansiunaaminen. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. Viikkomessu ke 25.4. klo 19, Niemelä, Helianna Herkkola.

Messu su 15.4. klo 10 Paavalinkirkossa. Juha Valkeapää, Minna Kumpukallio, Seppo Välimäki. Kirkkokahvit. Itä-Pasilan messu su 15.4. klo 12 Juha Valkeapää, Seppo Välimäki. Vailla vakinaista ry:n tiloissa, os. Junailijankuja 3, kulku Sähköttajänkadun kautta. Kirkkokahvit. Puolen tunnin messu ke 18.4. klo 18.30. Elina Koivisto, Sanna-Maarit Hakkarainen. Messu su 22.4. klo 10 Paavalinkirkossa. Tuuli Aitolehti, Heidi From. Sanna-Maarit Hakkarainen. Kesän isosten ja apuohjaajien siunaaminen. Kirkkokahvit. Puolen tunnin messu ke 25.4 klo 18.30. Juha Valkeapää, Sanna-Maarit Hakkarainen.

TAPAHTUMIA

TAPAHTUMIA

Torstaipiiri 12.4. Vieraana Pekka Anttonen. 19.4. aiheena rohdot luonnosta, Kylli Tikkanen. 26.4. vieraana Marja Rintamäki. Klo 12–13.30, B-rappu, huone 10. Töppösryhmä to 8.2. klo 10.30–12 Kirkkokahvilassa. Neulotaan yhdessä sukkia ja töppösiä kastelapsille. Yö / Uni – Anna-Maija Oka, sopraano, ja Jenna Ristilä, piano, la 14.4. klo 16 seura-

Tahdon-ilta ke 18.4. klo 19 Paavalinkirkossa. Häämusiikkia ja tietoa vihkimisestä. Sibelius-Akatemian kamariorkesteri, joht. Tero Latvala, la 21.4. klo 17. Solistina Ödön Racz, kontrabasso. EJ. Rautavaara: Pelimannit; G. Bottesini: Konsertto kontrabassolle ja orkesterille No. 2 h-molli; I. Stravinsky: Apollon Musagéte. Liput 15/10/5 e.

JUMALANPALVELUKSET

JUMALANPALVELUKSET Temppeliaukion kirkossa su klo 10; 15.4. Alanen, Maisila, Tiitu, Tapio Tiitu, Viialan kirkkokuoro ja Akaan Nuorisokuoro joht. Heikki Ali-Löytty. 22.4. Leinonen, Riepponen, Hersta, Lapsikuoro Legenda Pietarista joht. Elena Svetozarova. Töölön kirkossa klo 17; 15.4. Rukousmessu. 22.4. Meurman, Lehtimäki, Hersta. Daily Prayer ma, ti, to ja pe klo 12 Temppeliaukion kirkossa. Ehtoollishetki ke klo 18 Töölön kirkossa.

TAPAHTUMIA Elvis is Back -ilta Temppeliaukion kirkossa pe 13.4. klo 19. Herkkää 60-luvun Elvistä neliäänisesti pianon ja kitaroiden säestyksellä. Elvis is Back -kirkkokierroksella mukana Seppo Juntunen sekä musiikin ammattilaiset Johannes Österlund, Heidi Tuikkanen, Juha Kuivanen, Joska Mehto ja Kim Ekblom. Promenadikonsertti su 15.4. klo 12 Temppeliaukion kirkossa. Viialan kirkkokuoro ja Akaan Nuorisokuoro, joht. Heikki Ali-Löytty. Vapaa pääsy. Rukousmessussa Töölön kirkolla su

12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

A

13

Toisissa Unelmien Sielunmessuissa musiikista vastaavat muun muassa Rinneradio ja Oded Peled.

musiikkivinkki Laulukonsertti Yö ja uni Sopraano Anna-Maija Oka ja pianisti Jenna Ristilä esittävät tarinoita yöstä ja unesta la 14.4. klo 16 Lauttasaaren kirkon seurakuntasalissa, Myllykallionrinne 1. Mm. Brittenin, Purcellin, Barberin ja Ivesin sävelmät kertovat yön eri puolista. Lomaan on ujutettu tietoa myös unesta. Vapaa pääsy, ohjelma 10 / 5 e.

Unelmien Sielunmessut II

Teknomusiikin sekä visuaalisen tunnelmoinnin ympärille rakennettu Unelmien Sielunmessut II järjestetään la 14.4. klo 18–24 Kallion kirkossa, Itäinen papinkatu 2. Mukana ovat mm. Rinneradio & Aleksi Myllykoski, Antti Rasi Live, Oded Peled & Onni Boi, Concha, Niklas Wiik & Axel Hjertman, Alec Hall & Tiberiuz, Frederik Orth, Robin Apparailly sekä Jimi Python DJ-live set. Liput 10 e Biletti.fi, 20 e ovelta. Tuotto lasten syöpäosastolle.

Suurin niistä on rakkaus

Huopalahden rovastikunnan kanttorit tarjoavat musiikkia uskosta, toivosta ja rakkaudesta su 15.4. klo 18 Kannelmäen kirkossa, Vanhaistentie 6. Suurin niistä on rakkaus -konsertissa annetaan myös häihin sopivia musiikkivinkkejä. Urku- ja laulumusiikin lisäksi kuullaan Neue Quartet -jousikvartettia ja Senni Valtosen kanteleensoittoa. Vapaa pääsy.

Urkukonserttisarja Messiaenin 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty urkukonserttisarja jatkuu Temppeliaukion kirkossa, Lutherinkatu 3. Konsertit ovat maanantaisin klo 19. Irina Niskala soittaa 16.4., Pétur Sakari 23.4., Henri Hersta 30.4. ja Ilpo Laspas 7.5. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

Kaksi konserttia

Saksalaisessa kirkossa, Unioninkatu 1, on su 22.4. klo 16 lapsille suunnattu konsertti, jossa esiintyvät Marina Väisä, urut, Tatiana Garifullina, piano, sekä lapsikuoro johtajanaan Elena Svetözarova. Venäjänkielinen juonto. Liput 20 e. To 26.4. klo 18 samassa kirkossa Sibelius-Akatemian oppilaat esittävät J.S. Bachin suosituimpia passio- ja oratorioaarioita. Vapaa pääsy.

Pietarilainen kvartetti

Pietarilainen Konevitsa-kvartetti pitää su 22.4. klo 18 Roihuvuoren kirkossa, Tulisuontie 2, Taivaallista musiikkia ja Kansanlauluja -konsertin. Ohjelmassa on venäläistä kirkkomusiikkia luostarisävelmistä nykysäveltäjien teoksiin, kansan- ja sotilasmusiikkia sekä mieskuorolauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 12 e. Tuotto Konevitsan luostarin jälleenrakentamiseen.

Tulkinnanvaraista

Iranilainen santur-kielisoittimen virtuoosi Puneh Zarei esittää maanmiehensä Ali Balighin mystistä musiikkia su 22.4. klo 18 Viikin kirkossa, Agronominkatu 5. Konsertin toisella puoliskolla UMUU-yhtye soittaa Davidovskyn ja Wolffin musiikkia. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

Lisää musiikkivinkkejä verkossa: www.musiikkiakirkoissa.fi


MENOT 12. – 26.4.

14 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

15.4. klo 17 kaikille avoin pop up -kuoro Anne Moilasen johdolla. Harjoitukset klo 15 seurakunta-salissa. Urkukonserttisarja Olivier Messiaen 110 vuotta klo 19 Temppeliaukion kirkko. Ma 16.4. Irina Niskala. Ma 23.4. Pétur Sakari. Ohjelma 10 e Yhteisvastuukeräykselle. Tule vapaaehtoiseksi vanhusten pariin ti 17.4. klo 14.30–16.30 Töölön kirjastossa, Mika Waltari -sali, Topeliuksenk. 6. Kirjastossa on kesäkeidas, jossa tarjoilua ja tietoa vapaaehtoistyön mahdollisuuksista Töölön seurakunnassa, MEREO Etsivän vanhustyön projektissa ja Iloa arkeen -pysäkkitoiminnassa. Kuunteleva rukous ke 18.4. klo 18.45 Töölön kirkossa ehtoollishetken jälkeen. Toivoa naisille -työ Turkissa pe 20.4. klo 18 Töölön kirkolla. Vieraana Toivoa naisille -työn koordinaattori Turkista sekä Satu Hauta-aho Medialähetys Sanansaattajista. Valoksi elämäsi polulle ti 24.4. klo 18 Temppeliaukion kirkossa. Kokemuksia ja rohkaisevia välähdyksiä ihmisen elämän matkalta Taivaan Isän kämmenellä. Tavallisesti taivaallisista asioista. Virsiä, hengellisiä lauluja, gospelklassikoita laulelman tapaan tarinoiden. Jaana Pöllänen, laulaja-evankelista, Ville Uusitalo, säestys. Iltatee. Aikuisten nuortenilta Kerhiksellä to 26.4. klo 18. Nuorille ohjelmaa Kerhiksellä klo 18: maanantaisin peli-ilta, keskiviikkoisin nuortenilta ja perjantaisin café. Yhteinen lounas Töölön kirkolla ti ja pe klo 12–13. Töölön kirkon kahvila keskiviikkoisin klo 14–18. Raamatunlukupiiri torstaisin huhtikuussa klo 17–18.30 Töölön kirkolla.

Itä-Helsinki Herttoniemen seurakunta Virasto: Hiihtomäentie 23. Avoinna ma, ti ja to, pe klo 10-14, keskiviikkona suljettu, p. 09 2340 3300, herttoniemi.srk@evl.fi Osoitteet: Herttoniemen kirkko, Hiihtomäentie 23 Kulosaaren kirkko, Kyösti Kallion tie 1 b Myllypuron kirkko, Myllynsiipi 10

JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaisin Herttoniemen ja Kulosaaren kirkoissa klo 10 sekä Myllypuron kirkossa klo 12. Messu Herttoniemen kirkossa su 15.4. klo 10. Rovasti Veijo Vatka, Lemponen. Gospelmessu Myllypuron kirkossa su 15.4. klo 12. Keinänen, Johannes Österlund. Lasse Heikkilän Suomalainen messu Herttoniemen kirkossa su 22.4. klo 10. Tikkanen, Lemponen, Heikki Variksen laulukoulu ja bändi, Herttoniemen kirkkokuoro.

TAPAHTUMIA Armon ilta Herttoniemen kirkossa pe 13.4. klo 18. Puhujana raamattu-

KANNELMÄEN srk

PAKILAN srk

MALMIN srk MIKAELIN srk

PITÄJÄNMÄEN srk

OULUNKYLÄN srk HAAGAN srk VARTIOKYLÄN srk VUOSAAREN srk

MUNKKINIEMEN srk

MEILAHDEN srk

PAAVALIN srk

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk TÖÖLÖN srk ROIHUVUOREN srk

TAPAHTUMIA

TUOMIOKIRKKOsrk LAUTTASAAREN srk

14.5.

Saaristoristeily Yhteisvastuun hyväksi ma klo 18–21 Helsingin ja Espoon saaristomaisemissa. Ohjelmassa rentoa yhdessäoloa, merellistä musiikkia, yhteislaulua ja ruokailu. Tarjolla kinkkukiusausta tai kasvisvaihtoehto, kahvi ja leivonnainen. Liput 35 e ennakkoon Laajasalon kirkolta arkisin klo 10-14 ja tilaisuuksien yhteydessä. Mikaelin seurakunnassa liput nettisivujen kautta tai: sari. viljakainen@evl.fi, p. 050 448 5435. Herttoniemen seurakunnassa liput Herttoniemen, Myllypuron ja Kulosaaren kirkoilta tasarahalla sekä seurakuntatoimistosta, Kristian Pestiltä ja Jenni Kalliolta myös pankkikortilla.

kouluttaja Ilkka Rytilahti. Todistuspuheenvuoroja, rukousta, opetusta ja ylistystä. Illassa toimii myös rukouspalvelu. Lapsille on pyhäkoulu. Teetarjoilu. Pyhäkoulu Kulosaaren seurakuntatalon kerhotilassa su 15.4. klo 11.30–12.30. Alle 3-vuotiaat vanhemman kanssa! Äitien keskeneräisten käsitöiden ilta Kulosaaren seurakuntasalissa su 15.4. klo 17.30. Hyvää seuraa ja pientä purtavaa. Tervetuloa myös ilman käsityötä! Kallio. Vivaldin Gloria Myllypuron kirkossa su 15.4. klo 18. Kamarikuoro Ora ja orkesteri, johtajana Kirsi Lemponen. Kim Joung Suk, mezzosopraano. Jari Koivistoinen, urut. Ohjelmassa myös mm. virolaisten säveltäjien lauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Perjantai-ilta kirkolla pe 20.4. klo 18 Myllypuron kirkossa. Puheenvuoroja, musiikkia. Veijo Vatka, Rakel Hiltunen, Virpi Laakso, Tikkanen ym. Musiikkia, Johannes Österlund, kitara ja laulu, Eva Kasvio, laulu, Hannu Jylö, harmonikka, soitinryhmä. Teetarjoilu. Raamatun eläimet -retki eläkeläisille Korkeasaaren eläintarhaan to 3.5. Tapaamme klo 12.30 Ukko-Pekan portaalla Kulosaaren metroaseman vieressä, josta jatkamme eläintarhan portille bussilla 16. Paluu viimeistään Korkeasaaresta klo 15.50 lähtevällä bussilla. Kukin maksaa itse bussilippunsa, Korkeasaaren pääsymaksun (eläkeläishinta 8 e) sekä mahdolliset kahvit saaressa. Oppaana Jenni Kallio, pastori ja Korkeasaaren ystävät ry:n vpj. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: p. 050 380 3455, jenni.h.kallio@evl.fi. Myllypuron elintarvikejakelu ma–pe klo 8–11 Liikuntamyllyn päädyssä, Jauhokuja 3. Tied. Backman p. 050 596 8946 (Myllypuron elintarvikeapu ry). Lisätietoja toiminnasta kausiesitteistä ja internetistä: www.helsinginseurakunnat.fi/herttoniemi sekä facebook-sivuiltamme.

Soppakirkko ke 25.4. klo 13. Vilkkilä, Filppula. Iltamessu ke klo 18. Laajasalon kirkossa: Herättäjän kirkkopyhä su 15.4. klo 12. Laaksonen, Nurminen, Filppula. Saarna Samuli Korkalainen, Veisuuveljet. Soppa ja veisuut. Messu su 22.4. klo 12. Kaskinen, Vaulas, Enni Maaninka. Tammisalon kirkossa: Hiljaisuuden kirkko ti 17.4. klo 18. Vilkkilä, Filppula, lauluryhmä. Lasten kirkkohetki ke 25.4. klo 14.30. Nurminen, Filppula.

Mikaelin seurakunta Virasto: Emännänpolku 1. Avoinna ma, ti, to, pe klo 10–14, p. 09 2340 4800, helsinginmikael.srk@evl.fi Osoitteet: Mikaelinkirkko, Emännänpolku 1, p. 09 2340 4815 (suntiot)

JUMALANPALVELUKSET Perhemessu su 15.4. klo 11. Mia Iiskola, Jenni Kahenvirta, Heli Nieminen, Krista Rantanen, Kirsi Honkanen-Punkari ja Ilopisarat-kuoro musisoi. Messun jälkeen lounas ja Mää-lampaan kaverisynttärit klo 14 asti: disco, kasvomaalausta, synttärikisailuja, pop-uppyhis, askartelua, lahjanvaihtopöytä. Iltaehtoollinen su 15.4. ja 22.4. klo 17 Östersundomin kirkossa, Kappelintie 65. Tervetuloa hiljentymään, nauttimaan ehtoollista ja aloittamaan uusi viikko. Ehtoollishetki to 19.4. klo 13, yhteiset kirkkokahvit. Lähetyspyhä ja Risteyksessä-messu su 22.4. klo 11. Anne ja Juha Ijäs saarnaavat, Anne Granström, Tuomas Pitkänen, Sari Viljakainen, Tuuli Valaranta, Kirsi Honkanen-Punkari ja lauluryhmä Melisma ja bändi. Messun jälkeen lähetyslounas ja Ijäkset kertovat työstään Taiwanissa. Messun aikana lapsille Pyhis. Elektronisen musiikin konsertti su 22.4. klo 16. Konsertissa kuullaan minimalistisia teoksia sovitettuna kovalevysoittimelle ja kirkkouruille. Kovalevysoitinta soittaa Seppo Kantonen ja kirkkourkuja Petros Paukkunen. Konsertti on osa Kontula Electronic -festivaalia.

TAPAHTUMIA Kaikki tapahtumat Mikaelinkirkolla, jollei toisin mainita. Torstain päiväkahvit torstaisin klo 13. 12.4. Evankeliumia Intiaan. Anitta Vuorela Medialähetysjärjestö Sanansaattajista tuo terveisiä Intiasta. Risteyksessä-messun lauluharjoitukset Iloisen kanttorin köörin kanssa ti 17.4. klo 18. Risteyksessä messu su 22.4.

Herännäisseurat la 21.4. klo 18. Martti Häkkänen ja Arto Virkkunen. Raamattupiiri ti 24.4. klo 17. Piiri kokoontuu joka toinen tiistai, vetäjänä Satu Katainen. Nuorisokahvila Light Café Alba perjantaisin klo 19–22. Tervetuloa tunnelmalliseen iltaan, jossa kohtaat uusia ja vanhoja kavereita kahvilan herkkujen äärellä. Light Cafe Alba on seurakunnan oma ja päihteetön nuorisokahvila. Tule piipahtamaan illassa tai nauttimaan menosta koko ajaksi. Rippikoululaisille merkintä riparipassiin. Seurakuntaretki Tallinnaan ystävyysseurakuntaamme Maarja Magdaleenan su 6.5. Lähtö Länsisatamasta klo 9, paluu Helsinkiin klo 21. Matka tehdään Eckerö-Linella. Matkan hinta 40 e sisältää laivamatkan, aamiaisbuffetin laivalla ja taksimatkan Mustamäkeen. Ilm. nettisivujemme kautta. Lisätiedot Sari Viljakainen. Illallisristeily Espoon saaristoon 14.5. Lähdemme risteilylle klo 18 Herttoniemestä Neitojenrannasta. Risteilyn kesto on 3 tuntia. Hinta 35 e sisältää ruokailun ja ohjelman risteilyllä. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Ilm. nettisivujemme kautta. Lisätiedot Sari Viljakainen. Pappi on tavattavissa Mikaelinkirkolla viraston aukioloaikoina. Diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot nettisivuiltamme kohdasta Apua ja tukea.

Roihuvuoren seurakunta Seurakuntatoimisto: Reposalmentie 13 Avoinna ma-ti ja to-pe klo 10–13, ke klo 14–18 p. 09 2340 5700, roihuvuori.srk@evl.fi Osoitteet: Roihuvuoren kirkko, Tulisuontie 2 Laajasalon kirkko, Reposalmentie 13 Tammisalon kirkko, Väylänrinne 1

JUMALANPALVELUKSET Roihuvuoren kirkossa: Messu su 15.4. klo 10. Vaulas, Nurminen, Rantala, Filppula, Noora Sinbel, piano. Messu su 22.4. klo 10. Nurminen, Laaksonen, Filppula, Sonórus.

Västäräkistä vähäsen – Alina Järvelän A-tutkintokonsertti pe 13.4. klo 18 Roihuvuoren kirkossa. Alina Järvelä, barokkiviulu, Sanni Antikainen, pianoforte. Bach ja Beethoven. Vapaa pääsy. Sello-bassofestivaalien avajaiskonsertti pe 13.4. klo 18.30 Laajasalon kirkossa. Järj. Itä-Helsingin musiikkiopisto. Vapaa pääsy. Kirpputori ja kahvio la 14.4. klo 10–13 Laajasalon kirkolla Yhteisvastuun hyväksi. Keväinen hyväntekeväisyyskonsertti su 15.4. klo 17 Roihuvuoren kirkossa. Espoon puhallinorkesteri, joht. Simo Kanerva. Mm. Bach, Bizet, R. Strauss ja Wagner. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e Roihuvuoren alueen nuorisotyölle. Järj. Lions Club Roihuvuori. Sanan ja rukouksen ilta su 15.4. klo 18 Laajasalon kirkolla. Heidi Koskela. SLS:n lähetyspiiri ke 18.4. klo 13 Laajasalon kirkolla. Sello-bassofestivaalien päätöskonsertti to 19.4. klo 18.30 Laajasalon kirkolla. Järj. Itä-Helsingin musiikkiopisto. Vapaa pääsy. Mattomyyjäiset la 21.4. klo 10–14, Roihuvuoren kerhosiipi. Taivaallista musiikkia ja kansanlauluja su 22.4. klo 18 Roihuvuoren kirkolla. Konevitsakvartetti. Vapaa pääsy, ohjelma 12 e. Yhteisvastuuristeily ma 14.5. klo 18–21 Helsingin ja Espoon saaristomaisemissa. Yhdessäoloa, laulua ja ruokailu. Kinkkukiusaus ja kasvisvaihtoehto, kahvit. Liput 35 e Laajasalon kirkolta ark. klo 10–14 ja tilaisuuksien yhteydessä. Tied. Ritva Pykäläniemi, p. 050 546 8804. Etsimme Kruunuvuorenrannan ikäihmisiä opinnäytetyön haastatteluun. Roihuvuoren seurakunta kartoittaa Rudolfin palvelukeskuksen kanssa ikäihmisten tarpeita ja toiveita uuden alueen mahdollisuuksista. Haastatteluun valikoituu muutama henkilö. Tied. geronomiopiskelijat Katja Ojala, p. 040 190 6698, Sanna Järvinen, p. 0400 967 616.

Vartiokylän seurakunta Virasto: Kiviportintie 5. Avoinna ma–pe klo 9–12 ja 13–16, p. 09 2340 6400, vartiokyla.srk@evl.fi Osoitteet: Vartiokylän kirkko, Kiviportintie 5 Puotilan kappeli, Puotilantie 5

JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaisin klo 11 Vartiokylän kirkossa. Kappelimessu torstaisin klo 18 Puotilan kappelissa. Messujen toimittajat löytyvät seurakunnan nettisivuilta.

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 12. – 26.4.

12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

A

15

TAPAHTUMIA Vartiokylän kirkolla: Aulakahvila arkipäivisin klo 9–15. Neulekerho maanantaisin klo 12. Yhteinen iltaruoka maanantaisin klo 16.30–18. Tarjolla maukasta kotiruokaa hintaan 1 e. Miesten raamattupiiri maanantaisin klo 18. Laulut soikoon! keskiviikkoisin klo 13. Ikäihmisten keskiviikkokerho 18.4. klo 14. Vieraana Noora Kuismin, tietoa Seniori-infosta. Isovanhempien ja lastenlasten yhteinen ilta ti 24.4. klo 17–18.30. Luvassa mukavaa tekemistä ja iltapala. Ilmoittautuminen teija.karvinen@evl.fi. Soppakirkko ke 25.4. klo 12. Maksuton keittolounas ja hartaus. Puotilan kappelissa: Ikäihmisten Kevätkirkko to 26.4. klo 14. Aamurukouspiiri maanantaisin klo 8. Puotilan olohuone tiistaisin klo 13–16. Tapaa alueen asukkaita ja nauti kahvikupponen. Klo 14 on ohjelmatuokio. 17.4. Leikkimielinen tietovisa. 24.4. Sinikka Pohjola: Unkarilainen näkökulma Suomen oloihin 1910–1911. Diakoniatyöntekijän ajanvaraus kirkkoherranvirastosta, Kiviportintie 5, tai puhelimitse p. 09 2340 6400 ma–pe 9–12 ja 13–16. Pihakahvit 21.4. klo 12.30–14 Matteuksenkirkolla. Kolmen Kerran Kuoro harjoittelee Vartiokylän kirkolla torstaina 19. ja 26.4. klo 17.30–19.30, ja esiin-tyy 29.4. klo 11 messussa. Tule kokeilemaan kuorolaulua Itä-Soinnun kanssa! Ilmoittaudu Katrille katri.vanhamaki@evl.fi tai 09 2340 6440 viimeistään 18.4.

Pakilassa lauletaan viihdemusiikkia Helsinkiläinen toimittaja löysi helpotusta esiintymisjännitykseen yllättävästä paikasta: kotiseurakunnastaan.

Vuosaaren seurakunta Virasto: Satamasaarentie 7. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–13, ke klo 14–17, arkipyhää edeltävä päivä 9–13. p. 09 2340 6500, vuosaari.srk@evl.fi Osoitteet: Vuosaaren kirkko, Satamasaarentie 7 Katukappeli, Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45 Merirasti-kappeli, Jaluspolku 3 Valo, Palvelukeskus Albatross, 1. krs, Kahvikuja 3

JUMALANPALVELUKSET Iltakirkko Katukappelissa to 12.4. klo 18. Holma, Mäkinen. Messu kirkossa su 15.4. klo 11. Joronen, Vanhanen, Teija Tuukkanen. Iltakirkko Katukappelissa to 19.4. klo 18. Antola, Mäkinen. Pyhän tanssin messu kirkossa su 22.4. klo 11. Ahonen, Mäkinen, tanssi Tiina Sara-Aho.

TAPAHTUMIA Kuninkaan ilta kirkolla pe 20.4. klo 18. Sanaa, rukousta, todistusta, ylistystä. Puhe Tapani Koski Kuninkaan iltojen tiimi, musiikki Raamattuopiston musiikkilinjalaiset. Yhteinen lounas kirkolla to 12.4. ja 26.4. klo 11. Maksu 2 e. Yhdessä laulaen to 12.4. klo 10 kirkolla Marielundin kappelissa. Tule nauttimaan yhteisestä laulun riemusta! Hiljainen tila kirkossa torstaisin klo 18. Kirkkovuoden tekstien tunnustelua ja oman elämän kuulostelua rukoushiljaisuudessa. Pyhän tanssin iltapäivä Merirastikappelissa la 21.4. klo 13–16. Vapaa pääsy. Meditatiivista tanssia rukous-

TEKSTI TIIU POHJOLAINEN KUVA SIRPA PÄIVINEN

K

ahdeksan kurssilaista seisoo sakastissa jokseenkin pöllämystyneinä. Olemme juuri kokeneet jotain ainutlaatuista. Olemme laulaneet, kukin erikseen ja kaikki yhdessä, konsertissa, nousseet yleisön eteen Hyvän paimenen kirkossa Pakilassa. Vielä muutama viikko takaperin emme tunteneet toisiamme edes kasvoilta. Viihdemusiikin laulukurssi, ja vieläpä kotiseurakunnassa järjestettynä, pisti loppukesästä silmään, kun etsin rippikoulutietoa netistä. Kurssin kerrottiin huipentuvan pienimuotoiseen konserttiin. Sittemmin kursseja loppukonsertteineen on järjestetty jo neljä. OLIN VUOSIA varjellut salaista haluani oppia laulamaan entistä paremmin, mutta aloilleni minut oli kahlinnut esiintymispelko. Se oli vatsaa kääntävä, kädet jäädyttävä, unet vievä kammo. Ajattelin, että kirkon kurssilla kukaan ei kenties tuntisi minua, joten saisin rauhassa kokeilla laulamista yleisön edessä ja tarkastella pelkoani. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla en kertonut olemattomista musiikinopinnoistani, vaan pelostani. Minut otti vastaan kirjava laulajaryhmä erilaisine taustoineen sekä kurssin ve-

täjä, laulaja, popjazz-laulunopettaja Susanna Eronen. Pieni porukkamme kokoontui kryptassa. Availimme ääniä yhdessä, harjoittelimme äänenmuodostusta, ja lopulta se koitti: vuoro nousta muiden kurssilaisten eteen laulamaan. En muista muuta kuin kauhun ja märät kainalot. Suustani kummunnut täräjävä ääni ei ollut minulle tuttu. Halusin kotiin, pimeään, peiton alle. Se, mitä muut kurssilaiset esittivät, ei ole jäänyt mieleeni. Mutta muistan, että neljän harjoituskerran jälkeen kokoonnuimme hyvissä ajoin ennen konserttia kirkkosaliin. Osa kurssilaisista oli jäänyt matkan varrella pois. Mutta muutama keräsi rohkeutensa ja esitti harjoittelemansa kappaleen harvalukuiselle, läheisten muodostamalle yleisölle. Minäkin. Kukin sai valita kappaleensa itse. Kursseja koordinoiva pastori Marita Toivonen sanoi tervetuliaissanoissaan rohkaisevasti: ”Kaikenlainen musiikki kuuluu kirkkoon. Ei täällä tarvitse pidättäytyä Bachissa.” VIIHDEMUSIIKKI ON hurmaavan lempeä yleisotsikko. Se panee miettimään, mitä viihde kellekin tarkoittaa. Yhdelle se merkitsee Vanhaa virttä Taalainmaalta, itselleni selvästikin Nina Simonen ja Joni Mitchellin musiikkia.

Kun rohkaistuin kolmannella kurssilla työstämään Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kappaletta Surupuku, kurssitoveri selätti Beethovenia. Kolmen käydyn kurssin jälkeen tiedän jo, että muut kurssilaiset ovat oppimisen suola. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut seurata, minkälaisin harjoittein kirkkokuoron sopraanoa koulitaan tulkitsemaan tangoa, tai miten niskaansa jännittävää kurssikaveria autetaan päästämään kireydestä irti. Opettavaisinta on ollut seurata, kuinka erilaisista laulajista kehkeytyy omanlaisiaan tulkitsijoita. Eritasoisen laulajajoukon valmisteleminen konserttiin on taitolaji. Yksi minua kahlinnut lukko aukesi, kun kurssin vetäjä Susanna Eronen totesi flyygelin takaa ohimennen: ”Ethän sinä ole esiintyessäsi yksin. Minä olen siellä, säestämässä sinua. Minä kannan puolet laulustasi.” ■

Laulun kesäkurssi kesäkuussa viikolla 23. Intensiivikurssi; teemoina rauha, rentous ja läsnäolo laulussa. Kurssilla ei järjestetä konserttia. Hinta 120 euroa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Pakilan seurakunnan kansliaan (avoinna ma–to klo 9–12) puh. 09 2340 5500 tai pakila.srk@evl.fi


MENOT 12. – 26.4.

16 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

hiljaisuudessa, ohjaajana tanssipedagogi, TM Tiina Sara-aho. Helpot askelkuviot. Mukaan villasukat tai sisätossut. Ilm. saraaho@gmail.com, 050 490 6014. Mahdollisuus osallistua tiistaisin klo 18 tanssi-iltoihin 24.4. saakka. Hinta 5 e. Naiskuoro Discantuksen konsertti Vahvat naiset 40 vuotta Vuosaaren kirkossa la 21.4. klo 18. Liput 15 e. Johtaa Nina Melasalmi. Valon aamu maanantaisin klo 9–11 Valossa. Rento ja avoin kohtaamispaikka kaikenikäisille. Aamupala. Perhekerhot klo 9.30–11.30, to liikunnallinen kerho Merirasti-kappelissa ja ti musiikillinen kerho Valossa. Alle kouluikäisille lapsille lähiaikuisineen. Muskarien kevätjuhla ma 23.4. klo 17 Merirasti-kappelissa. Tervetuloa muskarilaiset läheisineen! Avoin päiväkerho Perhosparkki 2–6 vuotiaille Valossa ke 25.4. klo 13–15.30. Ilm. viim. ti klo 12, p. 050 322 9070. Hinta 5 e sis. välipalan ja ohjatun toiminnan. Avoimet messun kuoroharjoitukset to 26.4. klo 15.30 kirkossa. Uusia virsiä lauletaan su 29.4. messussa. Messuun toivotaan mukaan laulajia! Avoimiin kuoroharjoituksiin ovat kaikki tervetulleita, kuoro toimii messussa esilaulajaryhmänä. Hiljaisuuden päivä Merirasti-kappelissa la 12.5. klo 11–16. Rukoushetkiä, retriittilepoa ja kevätpäivän rauhaa. Keittolounas ja kahvit. Ohj. Tiina Ahonen ja Sari Viljakainen. Ilm. viim. 8.5. tiina.ahonen@evl.fi, 050 467 1238. Katukappeli avoinna ma–pe klo 12–16, la klo 12–14. Pappi tavattavissa Katukappelissa to klo 16–17. Diakoniatyön ajanvaraus puhelimitse ti ja to klo 9–10, p. 09 2340 6518. Henkilökohtaisesti Valossa (Albatross) ti klo 9–10. Lisää tapahtumia ja piirejä www. helsinginseurakunnat.fi/vuosaari

Pohjois-Helsinki

PAKILAN srk

KANNELMÄEN srk

MIKAELIN srk

PITÄJÄNMÄEN srk

OULUNKYLÄN srk HAAGAN srk VARTIOKYLÄN srk VUOSAAREN srk

MUNKKINIEMEN srk

MEILAHDEN srk

Virasto: Kunnantie 1. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–15, ke klo 9–17, p. 09 2340 4400, malmi.srk@evl.fi Osoitteet: Malmin kirkko, Kunnantie 1 Jakomäen kirkko, Jakomäenpolku 7 Pihlajamäen kirkko, Liusketie 1 Puistolan kirkko, Tenavatie 4 Pukinmäki Portti, Säterinportti 1 Siltamäen seurakuntakoti, Jousimiehentie 5 Tapanilan kirkko, Veljestentie 6 Tapulin seurakuntakoti, Maatullinkuja 4 Viikin kirkko, Agronominkatu 5

JUMALANPALVELUKSET Messu su 15.4. Klo 10 Malmin kirkossa. Tuomo Komulainen. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Helsingin Rauhanyhdistyksen kuoro, joht. Joska Vähäjylkkä. Klo 10 Puistolan kirkossa. Sanna Einiö. Klo 10 Viikin kirkossa. Sofia Tuomenvirta.

PAAVALIN srk

HERTTONIEMEN srk

KALLION srk

ROIHUVUOREN srk TUOMIOKIRKKOsrk LAUTTASAAREN srk

17.4.

Infoa ja ideoita seurakuntavaaleista ti klo 19 Hyvän Paimenen kirkolla, Palosuontie 1. Tervetuloa keskustelemaan marraskuussa pidettävistä seurakuntavaaleista ja ehdokkaaksi ryhtymisestä. Tilaisuudessa on myös hyvä ideoida vaalien paikallista näkyvyyttä.

Klo 16 Pihlajamäen kirkossa, rippikoulusunnuntai. Jukka Holopainen. Messu su 22.4. Klo 10 Tuomasmessu Malmin kirkossa. Esa Järvinen. Klo 10 Puistolan kirkossa. Aino Poutanen. Aholansaaren hiihtolomarippikoulun konfirmaatiomessu. Klo 10 perhemessu Viikin kirkossa. Petri Jukanen. Messun jälkeen kuorojen kevättapahtuma. Klo 16 Pihlajamäen kirkossa. Markku Arola. Klo 17 Valon messu Puistolan kirkossa. Lastenhoito ja iltateet. Viikkomessu ke 18.4. klo 13 Siltamäen seurakuntakodissa. Martta Paijola. Viikkomessu to 19.4. klo 18.15 Viikin kirkossa. Teemu Laajasalo. Hiljainen viikkomessu to 26.4. klo 17.30 Viikin kirkossa. Kirkko on avoinna hiljaista rukousta varten klo 17–17.30.

Pyhäkoulu sunnuntaisin Malmin kirkossa klo 10. Avoin hartaushetki pe 13.4. klo 13.30 Madetojan palvelutalolla, Madetojankuja 3. Musiikki­ilta su 15.4. klo 18 Malmin kirkossa. Heli Närhi ja Paula Patosalmi, laulu, Henri Hersta, piano. Kreikkalaisen musiikin ilta su 15.4. klo 18 Viikin kirkossa. Trio Zorbas: Maaria Vannemaa, viulu ja laulu, Kari Vannemaa, buzuki ja huilu. Nosta siipeni lentoon. Lapsikuoro Laulupuun yhteislaulukonsertti su 15.4. klo 16 Puistolan kirkossa. Lauletaan Laulupuun ikivihreitä 30 vuoden ajalta. Laulupuuta johtaa Ulla Pesonen. Säestys Mikko Pettinen Express. Ilosanomapiiri ti 17.4. klo 18 Portissa. Hengellisen matkakumppanuuden piiri ke 18.4. klo 18.30 Portissa. Lähetyspiiri to 19.4. klo 15.30 Malmin kirkossa.

kenikäisille. Saarna: pastori Päivi Salmesvuori. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Käpylän kirkossa: Messu su 15.4. klo 18. Pastori Kaisa Heininen ja kanttori Mikko Helenius. Saarna: pastori Olli Valtonen. Messu su 22.4. klo 18. Pastori Veli Pelkonen ja kanttori Katja Mäkiö. Messun jälkeen Lydia-toimikunnan järjestämät kirkkokahvit Tallinnan ystävyysseurakunnan hyväksi.

TAPAHTUMIA

TÖÖLÖN srk

TAPAHTUMIA

Malmin seurakunta

MALMIN srk

21.4.

Yhteisvastuubrunssi la klo 11–14 Jakomäen kirkossa, Jakomäenpolku 7. Tarjolla runsas brunssi Yhteisvastuun hyväksi. Aikuiset 5 e, lapset 2 e. Musiikkia ja lapsille omaa ohjelmaa. Ilmoittautuminen viimeistään 18.4. elina.perttila@evl.fi, p. 050 465 9599.

Teemalauantai Elämän kultainen lanka la 21.4. klo 15 Portissa. Entisen nunnan Marianne Janssonin havainnollinen raamattuopetus on elämys niin silmille, korville kuin sydämellekin. Kahvitarjoilu. Lasten lauluhetki su 22.4. klo 14 Viikin kirkossa. Pihlajanmarjat-kuoro, Marjasisko Varha ja Kira-Mia Tuisku, yhteislaulua. Tulkinnanvaraista­konsertti su 22.4. klo 18 Viikin kirkossa. Järj. Uteliaat muusikot ry ja Malmin srk. Ohjelma 10 e. Puikoissa­piiri ke 24.4. klo 18 Portissa. Kuurojen raamattu­ ja keskustelu­ piiri ti 24.4. klo 17 Malmin kirkossa. Isänmaallinen ilta veteraanien kunniaksi to 26.4. klo 18 Malmin kirkossa. Malmin mieslaulajat sekä Kaartin varusmiesyhtye. Järj. Lions Club Malmittaret. Vapaa pääsy, ohjelma 15 e. Yhteislauluilta to 26.4. Pihlajamäen kirkolla klo 18. Hengellisiä lastenlauluja. Timo Olli, Jukka Holopainen. Vohvelikahvila Yhteisvastuun hyväksi. Yhteisvastuubrunssi la 21.4. klo 11–14 Jakomäen kirkossa. Runsas brunssi Yhteisvastuun hyväksi. Aikuiset 5 e, lapset 2 e. Musiikkia. Lapsille omaa ohjelmaa. Ilm. viim. 18.4. elina. perttila@evl.fi, p. 050 465 9599. Aikuisrippikoulu la 28.4, su 29.4. ja la 26.5. klo 10–15 Viikin kirkossa, konfirmaatio su 27.5. klo 14. Ilm. kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 4400 ma–pe klo 9–15. Soppakirkot Jakomäen kirkossa ke 18.4. klo 12.15 ja to 26.4. Malmin kirkossa klo 13. Maksuttoman aterian alussa on hartaus. Soppapaanu­ruokailu to 26.4. klo 12 Viikin kirkossa. Lounas ja hartaus. Vapaaehtoinen maksu diakoniaruokailujen hyväksi. Olotilakahvila Olohuone ma 16.4. ja 23.4. klo 11 Tapulin seurakuntakodissa. Yhdyskuntatyöntekijä Soile Atacocugu vierailee 16.4. ja 23.4. on soppa-

tykkitarjoilu seurakuntakodin pihalla. Eläkeläisten iltapäivät: Malmin kirkossa ti 17.4. ja 24.4. klo 13. Siltamäen seurakuntakodissa ke 25.4. klo 13. Tapanilan kirkossa ke 18.4. klo 12. Pihlajamäen kirkolla ke 18.4. ja 25.4. klo 12. Puistolan kirkossa to 26.4. klo 13. Huom. 19.4. ei kokoontumista. Tapulin seurakuntakodissa ke 18.4. ja 25.4. klo 14. Ke 25.4. Soile Atacocugu kertoo naapuruuspiiristä. Jakomäen kirkossa to 26.4. klo 13. Päiväkoti Kotilon lapset laulavat. Huom. to 19.4. ei kokoontumista.

Oulunkylän seurakunta Virasto: Teinintie 10. Avoinna ma–ti, to–pe klo 9–13, ke klo 13–16, p. 09 2340 5300, oulunkyla.srk@evl.fi Osoitteet: Oulunkylän kirkko, Teinintie 10. Avoinna ma–to klo 8–20, pe–su klo 8–15. Käpylän kirkko, Metsolantie 14 Maunulan kirkko, Metsäpurontie 15 Tapahtumakalenteri: www.helsinginseurakunnat.fi/ oulunkyla

JUMALANPALVELUKSET Oulunkylän kirkossa: Messu su 15.4. klo 10. Pastori Tapio Leinonen ja kanttori Katja Mäkiö. Saarna: teologiharjoittelija Markus Siltanen. Messu su 22.4. klo 10. Pastori Veli Pelkonen ja kanttori Katja Mäkiö. Maunulan kirkossa: Messu su 15.4. klo 12. Pastori Tapio Leinonen ja kanttori Katja Mäkiö. Saarna: TM Mikael Tammilehto. Muskarimessu su 22.4. klo 12. Musisoimassa seurakunnan muskariryhmät perhetyöntekijä Mirva Keski-Vähälän ja kanttori Maija Pesosen johdolla. Messussa nähtävää ja koettavaa kaikin aistein kai-

Maanantaipuuro maanantaisin klo 9–12 Oulunkylän kirkolla. Tarjolla puuroa ja kahvia/ teetä/ mehua päivän lehden kera. Aamupuuro tarjolla kaikille niin vauvasta vaariin kuin kummista mummiin. Mahdollisuus tukea Yhteisvastuu-keräystä nälän lievittämiseksi yhdellä eurolla. Yhteisöravintola Salaam torstaisin klo 12–16.30 Oulunkylän kirkolla. Katettuna buffet-pöytä Lähi-idän resepteillä. Ravintola toimii vapaaehtoisvoimin. Tule mukaan aterioimaan – voit tukea samalla Kirkon Ulkomaanavun työtä (1–10 euroa /hlö). Kevätlaulajaiset Maunulan kirkossa to 26.4. klo 13. Kevätlauluja kuunnellen ja yhdessä laulaen. Mukana oopperalaulaja Heli Närhi, kanttori Pesonen-Kareinen, piano, Maunulan kirkon musiikkiryhmä, pastori Savik ja E. Hapuli. Vapaa pääsy. Keväistä tarjoilua yhteisvastuun hyväksi. Loppusoitto – Kuvataiteilija Tiitus Petäjäniemen näyttely Oulunkylän kirkon galleria AULAssa. Huom! jatkettu näyttelyaika perjantaille 27.4. asti. Teoksissa värikylläinen ja karnevalistinen pinta yhdistyy kuoren alla pilkottavaan lohduttomuuteen. Creatio – Luominen Vox Silentii -lauluyhtyeen konsertti la 21.4.2018 klo 17 Käpylän kirkossa. Hildegard Bingeniläisen lauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Aaria ja aurinkoa -konsertti la 28.4. klo 19 Käpylän kirkossa. Riikka Hakolan lauluoppilaita esiintyy Helsingin Työväen Orkesterin säestämänä. Vapaa pääsy, ohjelmamaksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Pakilan seurakunta Virasto: Palosuontie 1. Avoinna ma–to klo 9–12, p. 09 2340 5500, pakila.srk@evl.fi Osoitteet: Hyvän Paimenen kirkko, Palosuontie 1 VälKe, Välitalontie 71

JUMALANPALVELUKSET Messu su 15.4. klo 11. Tiia Tuovinen, Marita Toivonen ja Jussi Hirvonen. Messu jälkeen kirkkokahvit Paimensalissa. Pieni iltamessu ke 18.4. klo 19.30. Istu alas, anna hartioittesi pudota ja hengitä syvään. Jumala hoitaa sinua lauluissa, rukouksessa ja ehtoollisella. Laulamme tänään virsikirjan virsiä Afrikasta. Messu su 22.4. klo 11. Marita Toivonen, Jouni Pirttijärvi ja Jussi Hirvonen. Pyhäkoulu Lastenkappelissa ja Itä-Pakilassa, Piikintie 17 B.

TAPAHTUMIA Kaikki tapahtumat Hyvän Paimenen kirkolla, jollei toisin mainita. Pakilan Martat ti 17.4. klo 18. Herbalife-tuotteiden esittely ja niihin tutustuminen. Infoa ja ideoita seurakunta­

Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.helsinginseurakunnat.fi


MENOT 12. – 26.4.

12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

A

17

Apua & tukea vaaleista ti 17.4. klo 19 Paimensalissa. Tervetuloa kuulemaan tietoa marraskuussa 2018 pidettävistä seurakuntavaaleista ja ehdokkaaksi ryhtymisestä sekä ideoimaan vaaleihin liittyviä asioita. Omaa aikaa – ilta työikäisille ke 18.4. klo 18. Tule sellaisena kuin olet, ei tarvitse ilmoittautua. Tarjolla iltapalaa. MökkiMattoMarkkinat ke 18.4. klo 18–20. Mm. mattoja, videokasseja ja mökkituliaisia! Munkki- ja simabuffetti. Järj. Pakilan seurakunnan Kutomakerho. Raamattupiiri kirkon Yläsalissa to 19.4. klo 18.30. Keskustelua ja ajatusten vaihtamista Raamatun tekstien äärellä. Käsityö- ja fleece-peittotalkoot la 21.4. klo 10–14. Voit tulla tekemään omia keskeneräisiä käsitöitäsi, neulomaan peittopiirin avuksi helppoja lappuja Äiti Teresa -peittoja varten sekä nimikoimaan fleece-peitot jokaiselle kesän rippikoululaiselle lahjoitettavaksi. Talkoolaisille tarjolla kasviskeittoa ja sämpylöitä sekä kahvit. Ilmoittautuminen tarjoilujen takia 17.4. mennessä: marita.toivonen@evl.fi.

Erityisryhmille Saavu-messua vietetään su 15.4. klo 10 Pitäjänmäen kirkossa, Turkismiehenkuja 4. Eri vammaisryhmien tarpeet huomioitu, mm. viittomakielen tulkkaus ja tekstit saatavilla pistemateriaalina ja isotekstisenä. Kehitysvammaisten seurakuntaillassa to 19.4. klo 18, Kolmas linja 22, tutustutaan musiikkiin. Näkövammaisten retkipäivä Mustasaareen on ke 23.5. Lähtö klo 10 lautalla Taivallahden rannasta. Retken hinta on 10 e, myös oppailta, sisältäen lauttamaksut, lounaan, pullakahvit. Ilmoittautuminen ke 2.5. mennessä p. 09 2340 2538. Näkövammaisten kesäleiri 4.–6.6. Lohirannan leirikeskuksessa Lohjalla. Ohjelmassa ulkoilua, saunomista, uimista ja hiljentymistä. 2-hengen huoneet. Leirin hinta on 45 e. Ilmoittautumiset ke 2.5. mennessä ja lisätiedot p. 09 2340 2549, marjaleena.kallio@evl.fi.

Nuorisokodista tuli Sonjan koti Lehtisaaren nuorisokodissa on asunut tuhat tyttöä. 15-vuotias Sonja on yksi heistä. TEKSTI SAILA KESKIAHO KUVA JANI LAUKKANEN

V

ihreä puskee sinnikkäästi esiin. Lehtisaaren nuorisokodin asukkaat ovat kylväneet pieniin purkkeihin ohraa, jonka valo on saanut kasvuun. Sonja syö välipalaa. Hän tuli juuri koulusta bussilla kotiin. – Ennen tuntui, että olisin mieluummin kotona, mutta nyt ajattelen, että tämä on ainoa paikka, jossa haluan olla, Sonja, 15, sanoo. Ennen oli silloin, kun äidin vakavat mielenterveysongelmat ja lähipiirin päihteidenkäyttö rikkoivat elämää. Sonjalle löytyi uusi koti Lehtisaaren nuorisokodista. Hän oli 13-vuotias. LEHTISAARI ON tytöille tarkoitettu Helsingin seurakuntayhtymän ylläpitämä nuorisokoti. Sen asukkaat

tulevat Helsingistä ja Espoosta lastensuojeluviranomaisten ohjaamina. Suurin osa nuorista on sijoitettu pitkäaikaisesti kotinsa ulkopuolelle. Tällä hetkellä asukkaita on 11. Monella on taustallaan perheen päihdetai mielenterveysongelmia. – Aluksi olin tosi ristiriitainen ja halusin kotiin. En tuntenut täältä ketään, Sonja muistelee. Lehtisaari oli siitäkin outo paikka, että siellä kyseltiin ja kerrottiin kuulumisia. – Minulle ei ollut opetettu, miten jutellaan. Kun joku kysyi, mitä oon tehnyt, menin ihan paniikkiin, Sonja sanoo. – Jos en asuisi täällä, en osaisi puhua omista ajatuksistani ja tunteistani. Täällä kaikkia kiinnostaa, mitä mulle kuuluu. KOULU VIE Sonjan päivistä leijonanosan. Muulloin hän keskittyy ystäviin ja poikays-

Pirstottu ja kokonainen ihminen-teemalla keskustellaan ihmiskuvasta Hyvän Toivon kappelin hyvinvointiviikolla Jätkäsaaressa, Länsisatamankatu 26–28, la 21.4. klo 12.30. Mikä liittää kehon, mielen ja hengen yhteen? Mikä meitä pirstoo, mikä kokoaa? Mistä löytyy ihmisyyden ydin ulkoisten virikkeiden keskellä? Millainen on ihmisen kokonaisvaltaisuutta vahvistava filosofia, uskonto ja elämäntapa? Keskustelemassa pastori Hannu Varkin johdolla ovat kulttuuriantropologi Taina Kinnunen, filosofi Eero Ojanen sekä pastori ja joogaaja Maika Vuori. Tilaisuutta ennen klo 10.30–11.50 monipuolinen ja terveellinen brunssi, aikuiset 5 e ja lapset 2 e.

tävään. Säännöllisesti hän myös laskeutuu alakertaan treenaamaan kuntosalille. Sonja on saanut tehdä elämästään omannäköistä. –Olen kotiutunut omaan huoneeseeni. Olen valinnut sinne verhot ja sisustuksen. Kun tulin tänne, minulla oli mukana vain kassillinen vaatteita. Nuorisokodissa on selkeät ruoka- ja kotiintuloajat. Nuoret siivoavat omat huoneensa ja pesevät pyykkinsä pesutuvassa. JOKAISEN TYTÖN tukena on omaohjaaja. Omaohjaajansa kanssa Sonja voi jutella kaikesta mahdollisesta. Hauskaakin pidetään: viimeksi käytiin sushilla. – Äitiään Sonja näkee säännöllisesti. – Olen kuitenkin jo irtautunut kotoa. Piti opetella, että tämä on nyt mun kotini. Lehtisaaren nuorisoko-

DUSAN PETKOVIC/ISTOCK

Menopalat

Mark Levengood vierailee Kalliossa. Muun muassa Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus -televisio-ohjelmasta tuttu ruotsinsuomalainen mediavaikuttaja vierailee Kallion kirkolla, Itäinen papinkatu 2, to 19.4. klo 13. Häntä haastattelee Torstaina iltapäivällä –sarjan tilaisuudessa toimittaja Raisa Rauhamaa. Tilaisuutta ennen päivärukous ja kahvila klo 12 alkaen.

Nuorisokodissa on kuntosali, jossa Sonja treenaa muun muassa ohjaajansa kanssa.

ti perustettiin vuonna 1945. Vuodesta 1968 nuoret ovat asuneet aivan meren äärellä. Nuorisokoti on ehtinyt tarjota turvaa ja puitteita noin tuhannelle tytölle. Arkea eletään yhdessä, juhlia juhlitaan kunnolla. Tavoitteena on tulevaisuus: päivärytmin vakiinnuttaminen, peruskoulun loppuun saattaminen ja jatko-opintoihin suuntaaminen. Ysiluokkalaisena Sonja seisoo kynnyksellä. Kevään yhteishaussa ykköseksi nousi lukio, jonka innostava ilmapiiri tarttui jo ovelta. Koulu muuttuu, koti ei. – Aika varmasti olen täällä Lehtisaaressa 18-vuotiaaksi asti. Eikä se haittaa yhtään. Mistä haaveilet? – Kymmenestä kissasta, Sonja nauraa.■ Sonjan nimi on muutettu. Juttua varten on haastateltu myös Lehtisaaren nuorisokodin johtajaa Tuuli Kannista.

Kappelin kyläjuoksu lenkkeillään omaan tahtiin ja tyyliin Yhteisvastuun hyväksi su 22.4. klo 15.30. Vartiokylän seurakunnan ensimmäistä kertaa järjestämän, mutta perinteiseksi tarkoitetun, juoksutapahtuman lähtö ja maali ovat Puotilan kappelilla, Puotilantie 5. Reitin pituus on arviolta 5 km. Osallistumismaksut: aikuinen 10 e, lapsi 5 e ja lemmikki 2 e. Hinta sisältää huoltojoukot ja diplomin.


18 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Hautauspalveluja

Lakipalveluja Palveleva hautakiviveistämö pääkaupunkiseudulla Kaikki hautakivialan työt

vuodesta 1922

Kaikki hautaus- ja perunkirjoituspalvelut p. (09) 323 3770 Hiihtäjäntie 1, 00810 Helsinki WWW.HAUTAUSPALVELU.COM

TILAA SUOMALAINEN HAUTAKIVI Edullisesti - Netistä

Veloitukseton arviointi Pihlajamäentie 32 A, 00710 Hki (09) 3876284 www.kivilevander.fi kivi.levander@kivilevander.fi

HAUTAKIVET kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215 Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop.muk. BREMERIN KIVI HAUTAKIVET Edullisemmin suoraan veistämöltä KIVITUOTE OY Salpakuja 7, 01200 Vantaa p. 09 756 8200 myynti@kivituote.com Espoossa palvelemme: Espoonaukio 7, p. 09 465 650

HOK-Elannon Hautauspalvelun

KIVIPÄIVÄT 9.–20.4. Kivipäiville osallistuvat seuraavat kiviliikkeet: Kivilähde – Kaavin Kivi Oy, Kiviveistämö Levander Oy, Loimaan Kivi Oy ja Suomen Kivivalmiste Oy. Kivipäivien ajan uuden kiven tilauksesta S-Etukortilla –10 % ja lisäksi Bonusta. Kiviliikkeen edustajat toimipaikoissa: katso päivämäärät hok-elannonhautauspalvelu.fi

Siivouspalveluja

Heti käteisellä kaikkea kodin irtainta, myös kuolinpesät mm. taulut, kirjat, taide, design, taidelasi, valaisimet, korut, posliini, keram., hopeat, lp:t sota-es, kellot, korut, lelut, Sari 0400218225 OSTETAAN KUOLINPESÄT,

muutot tyhjennyksineen,vintit, kellarit, loppusiiv.sop.muk. 30v. kokemus. Erikseen kaappeihin unoht.astiat ym.

040-3775159, ONNI.

Kirjojen harrastaja ostaa tarpeettomia kirjoja. Käteismaksu. Noudan kotoa. Puh. 0400 431 651 Kuolinpesät, yms. tyhjennykset. Tiedustelut Petteri Laine p.0400 821805 www. esajavesaostaa.com Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi

TESTAMENTTI JA SIIHEN SISÄLTYVÄ VEROPERHE JA PERINTÖ J. PAKARINEN OY SUUNNITTELU 199 € PERUKIRJAT VARATUOMARI JUKKA PAKARINEN PERINNÖNJAOT VARATUOMARI JONNA HEINIÖ LAHJAKIRJAT AVIOEHDOT 355 € KORKEAVUORENKATU 17 A 1 AVIOEROT PUH: 09 622 5930 OSITUKSET NS. HOITOTESTAMENTTI 295 € WWW.PERHEJAPERINTO.FI

Kari Silvennoinen Ky Testamentit, perintö-ym. lakiasiat. Laatutestamentit kohtuuhinnoin. P. 010 616 8920 Ullanlinna, Helsinki www.silvennoinen.fi

Perhe- ja perintöoikeuden asiantuntijat

Asianajotoimisto Maritta Heiskanen Testamentit, perunkirjat ja kaikki muut perheenne lakiasiat. Itiksen kauppakeskus Puh. 09 343 2636 www.marittaheiskanen.fi

p. 050 3462241 www.tasokoti.fi www.kotikuntoon.com Kotisiivousta, ikkunanpesua, pihatöitä. Kotimaisin voimin laadukkaasti ja edullisesti. Timo Vanari • 044 0691994

Kotisiivous, yrityssiivous ikkunanpesu, remontti- ja muuttosiivous. Kodinapu helmi p.0407209420 Kotisiivoukset luotettavasti ja ahkerasti. Seniorisiivous - 24% Helsinki ja Espoo. Kysy lisää puh. 045 638 5774 Mirja KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15

Ostetaan

TURVAA LÄHEISESI

Mahdollisuus arvonlisäverottomaan siivouspalveluun ikääntyneille.

Kotisiivousta ja ikkunanpesua lähihoitaja Merja Rouvali 045-8520244

punaisenristinkauppa.fi Adressien tekstaus tai puh. 020 701 2211

Ota yhteyttä: Asiakaspalvelu@esoper.fi www.esoper.fi

KOTISIIVOUKSET JA IKKUNANPESUT

IKKUNAT PUHTAAKSI Laadukas ja varma palvelu IkkunaMan Kim Mansnerus tmi P. 044 548 9762

Lähetä surunvalittelusi.

Meiltä saat perukirjan vaivattomasti 200€ hintaan, asuitpa sitten missä päin Suomea tahansa.

Kiviveistämö Levander Oy

www.bremerinhautakivi.fi

www.joutsenkivi.fi

Perunkirjoitus helposti ja edullisesti

Ikkunoiden pesut hyvällä laadulla, luotettavasti. Petriposti Oy, 0505003090, www.petriposti.com

IKKUNANPESUT JA KOTISIIVOUKSET P. 040 764 6933 / Eva

varatuomari Mirja Kokko

Rakennusala Hyvä luottokelpoisuus ©Bisnode 2017

• Vesikourujen uusimiset, kattoremontit, tikkaat, kulkutasot ja lumiesteet asennettuna • Kotitalousvähennysmahdollisuus työstämme.

lakimies Katariina Kuusiluoma

www.katonmaalausvantaa.fi Meiltä saat kaikki huoneistoremontit. Takuutyötä jo v.1989 lähtien • maalaus • tapetointi • keittiöt • kylpyhuoneet • saunat • lattiat • ilmainen tarjous ja käynti paikan päällä Puh. 0400-819 483 Maalaus ja Saneeraus Tapani Romppainen rompta@luukku.com Huoneistoremontit edullisesti. 20 v kokemus. Ilmainen kirjallinen tarjous. Rak.korj.Laasonen p.0400 674739 JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. Ilmainen arviointi + k-vähennys. P. 0401895682, myös iltaisin ja vkl.

Proxet oy /eva.a.salo@gmail.com

Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875

IKKUNANPESUT 45 vuoden kokemuksella, puh. 040-2566907 Kotital.väh. Veikko Salonen

Luotettava ja osaava NAISSÄHKÖURAKOITSIJA. Kaikki sähkötyöt. Soita 0400 339 363! www.sahkosiuvatti.fi

lakiasiantuntija Virpi Mikkonen 040 5070 101 toimisto@perhejuristit.fi Liisankatu 6, 00170 Helsinki www.perhejuristit.fi

Asianajotoimisto Kristiina Kenttä Perukirjat, perinnönjaot, testamentit, avioerot, ositukset, edunvalvonta sekä myös muut lakiasianne. Teen tarvittaessa kotikäyntejä. Hämeentie 17 A 65, 00500 Helsinki

0400 287 442

kristiina.kentta@lakikentta.fi www.lakikentta.fi

ASIANAJOTOIMISTO KIRSI UKKONEN Testamentit, perukirjat, perintöasiat ym. Vartiokylän kirkkoa vastapäätä Kiviportintie 6, 00950 Helsinki p. 040 5520818 kirsi@ukkonen.com www.ukkonen.com


12.4.2018 | Kirkko ja kaupunki

19

Palveluja tarjotaan

Miksi maksaisit liikaa? Hammaslääkärikeskus HÄMEENTIE 60 Avoinna ma-pe 8-20, la 11-15

Hammaslääkärikeskuksen 25 v juhlatarjoukset tässä kuussa ErikoishintammE: Tarkastus- ja hoitosuunnitelma Hinta Hammaskiven ja värjäytymien Hinta poisto, fluoraus, puhdistus

25€ 65€

Hampaanvärinen paikkaus Hinta alk. 65€

Hinta alk. 65€

Hampaiden valkaisu koko suu alk .................150 € Hammaslääkäri Michael Munte

T A K U U T Y Ö

p.09-7262266 HAMMASTEKNIKKO p.09-1461460 www.eurohammas.fi

24 h

Norm. hintainen proteesi valmis 12 tunnissa Erikoishammasteknikon hinnat tässä kuussa: YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI ..... 390 € YLÄ- ja ALALEUAN KOKOPROTEESI ...... 790 € YLÄ- TAI ALALEUAN KOKOPROTEESIN POHJAUS ....................... 110 € PROTEESIEN ILMAINEN TARKISTUS, KORJAUKSET ODOTTAESSA ................ alk. 75 € Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit 50€ Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

Tiesitkö että...

Hammasproteesit tulee uusia 5 – 8 vuoden välein ja pohjata/tiivistää 2 - 3 vuoden välein.

Apin Kotiapu & Janinan Kotihoito

-Muutot -Kalusteiden kokoamiset -ICT-työt (Tietokoneet ja TV:t) -Remontit, kodin nikkaroinnit, pihatyöt yms. puh. 0400 580 950 api@apinkotiapu.fi, www.apinkotiapu.fi

-Lähihoitajatyöt -Asioilla käynnit -Lasten hoito -Siivoamiset, kodin askareet yms. puh. 046 922 2000 janina@janinankotihoito.fi

HUONEISTOJEN, KIINTEISTÖJEN MYYNTI JA VUOKRAUS Pyydä tarjous! Laki ja Kiinteistö Moilanen Oy LKV

Eeva-Liisa Moilanen varatuomari kiinteistövälittäjä (LKV)

Hämeentie 23, Helsinki, p. (09) 773 2600

Leikkaa talteen

Hammashoitoa

Kivuton hampaan poisto

A

Yksilölliset hammasproteesit suoraan valmistajalta Erikoishammasteknikko Merja Vesamäki Helsingink. 9, Hki, p. (09) 716 151

Rikkoutunut proteesi tulee korjata mahdollisimman pian ja painokohdat tarkistaa välittömästi.

Varaa aika ilmaiseen tarkastukseen!

Soita 010 2715 100

EHT Ossi Vallemaa

p. 050-5533 050

Keskustan Erikoishammasteknikot

Etelä-Haaga Kauppalantie 4 Hakaniemi Hämeentie 7

HAMMASASEMA

Pitkänsillanranta 15 • 00530 Helsinki, katutaso Korsontie 8 • 01450 Vantaa, katutaso

Hakaniemenranta 1 (Metallitalo, Hakaniementoria vastapäätä) katutaso, esteetön sisäänkäynti

Hammaslääkäri Beata Heikkinen ystävällistä ja asiantuntevaa hammashoitoa perushoidon lisäksi pienkirurgia proteetikka ja esteettinen hoito

Erikoishammasteknikko Tommi Jokilahti yksilölliset hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset myös odottaessa ilmainen proteesien tarkastus!

Ajanvaraus (09) 622 27 27

Rukoushuone Fredrikinkatu 61 B Seurat 15.4 klo 13.30 (Ap.t. 19 ja 21) Jeesus, jota Paavali julistaa - Johannes Hyytinen Paavali vangitaan - Raimo Vanninen

JUMALA PARANTAA SANAN JA RUKOUKSEN ILTA

Su 22.4. klo 19.00 Alppilan kirkko

PASTORI SEPPO JUNTUNEN Puhuu aiheesta: Rukouksen voima Musiikissa: Anton Berg Tilaisuuden järj. Rukouspalvelu ry ja srk:t ESIRUKOUSILTA Munkkivuoren kirkossa, Raumantie 3 ti 17.04 klo 19 Fredrik Kass, Bengt Lassus, Peter Hilli. Lastenhoito järjestetty. Ovet avataan klo18.30. Esirukousaiheita otetaan vastaan kirkossa esirukousillan yhteydessä tai soittamalla esirukouspyyntö ti klo 12-14, esirukousiltana 18–18.45, puh. (09) 2340 7171 tai kirjallisena: sähköpostiin pray.petrus@evl.fi tai kirjeenä srk:lle. Esirukousillat jatkuvat keväällä. Petrus församling Haagan Pappilantie 2, 00320 HKI

Kuvataiteen maisteri etsii asuntoa. Suosittelut nykyiseltä vuokranantajalta. Marko 040-3735109

Kaksi nuortamiestä etsii vuokrakolmiota Helsingistä. Puh. 0451318539 Oskari Teittinen

Tilaisuuksia Lestadiolainen UUSHERÄYS

Vuokrata halutaan

Kolmekymppinen, työssäk. pariskunta etsii asuntoa. Vuokra max. 920e. Päivikki 0407047489 HERÄNNÄISSEURAT pe 13.4. klo 14 Columbuksen Katukpli, Vuot. 45 (Vuosaari), Hki. su 15.4. klo 10 kirkkopyhä Tikkurilan Olotila, Unikkot.5a/Vehkap., Vtaa. klo 12 kirkkopyhä Laajasalon kko, Reposalment. 13, Hki; saarna S.Korkalainen; Veisuuveljet; Soppa ja seurat. klo 15 kotiseurat Malmivaara, Kuningattarenk.3A, Loviisa. klo 16 Tapiolan kko, Kirkkop.6, Espoo. klo 18 Ankkuri, Keskusk.11, Mlä. ti 17.4. klo 12.30 Seuratuvan lähetyspiiri (Autotalo, Kamppi); Eeva Väyrynen. pe 20.4. klo 18 kotiseurat Joki-Korpela, Juolukanvarsi 3 (Söderkulla), Sipoo. la 21.4. klo 18 Mikaelinkko, Emännänp.1 (Kontula), Hki. klo 18 kevätveisuut Virkkalan kko, Virkkalant.1, Lohja. su 22.4. klo 10 herättäjäjuhlapyhä Huopalahden kko, Vespert.12, Hki; saarna O.Lehtipuu; mus. K.Airas, Cantabile; h-juhlainfoa. klo 16 Seuratuvalla (Autotalo, Kamppi); mukana mm. O.Lehtipuu, L.Väyrynen-Si; h-juhlainfoa. klo 18 Kirkonkulman nrsotila, Kirkkot.6, J-pää; h-juhlainfoa. klo 18 Nurmijärven kko, Kirstaant.5. ke 25.4. klo 19 Körttikodin seurat. pe 27.4. klo 18 Hyvinkään srk-keskus p. j-sali, Hämeenk.16. su 29.4. klo 18 Tuomasmessu körttiläisittäin, Agricolan kko, Tehtaank.23, Hki; Histan veisaajat; yhtyejoht. A.Kiiski. Juont. M.Toivanen & L.Tuominen, lit. S.Toivanen, saarna L.Väyrynen-Si. Avustajailm. www.tuomasmessu.fi/ tuomasmessut/tule-tekemaan-messua/ LIITY JÄSENEKSI 30.4. menn. niin olet äänioikeutettu vuosikokouksessa pe 6.7. Tampereella. www.h-y.fi/ yhdistys/jasenyys/liity.html

1h/2h Kallion läh., savuton, ei lemmik. Hki:in töihin muuttava 30v. Roosa 0408373037. Työssäkäyvä 34v. mies ja sisäsiisti kissa etsii asuntoa Hgistä 1.5. alk. Vuokra 600-850€. P 0405966265

Onnitteluja Rovasti Maire Kekolan ystäville Vietän 85-vuotispäivääni 14.4. ”matkoilla”. Jos haluat kuitenkin muistaa minua, rohkenen toivoa että ostaisit ”uunituoreen” omakustannekirjani TOTTA JA TARUA – lyhyttarinoota lujettavaksi hintaan 14 e (+ 6 e, jos toivot, että postitan kirjan). Kertyvistä euroista tilitän 10 % Kirkon yhteisvastuukeräykselle. Tilaukset: maire.kekola@welho.com tai 040-5773894 Maire Kekola

TOTTA JA TARUA Lyhyttarinoota lujettavaksi

Ratkaisukeskeinen Kristillinen terapiakoulutus (80op) Helsingissä 21.-22.9. 2018 Turussa 23.-24.11 2018 (myös ruotsiksi)

Kristillinen Terapiainstituutti www.kristillinenterapia.fi

YLEISMIES JANTUNEN 0400 811 941 40,92 €/h veroineen. www.bewesport.fi kuolinpes. tyhj., remontit, muutot, jne. PK-Seudun Dyykkarit Oy 0400 811261 Varastojen ja jätekatoksien tyhjennykset kaatopaikalle sekä muutot.

Vinttien, kellareiden ja kuolinpesien tyhjennykset. Kaikki pois, loppusiivous ja kierrätyspalvelu. Puh. 046 641 8728.

Parturi-kampaaja KAIJA Kotikäynnit, palvelutalot ja ryhmäkodit. Vankka ammattitaito, ystävällinen palvelu puh. 046 660 4393 Eläkeläisille, leikkaus 18-22 €, permanentti tai väripaketti 65€ P. 045 2386356, Hämeentie 38

Kaikenlaista kuljetusta alkaen 20 e tunti 050 926 62 03

Kotipalvelua 27-vuoden kokemuksella. Asiakkaan tarpeen toiveiden mukaisesti. Pia Matalalampi 0504315536

MIES AUTTAA KOTONA JA ULKONA

Jalkahoidot 40 €. Kotikäynnit 50 €. Puh 040-154 7607

KOTIAPUMIES TONTTU 044-2794646

Kangasalantie 2, 00550 Helsinki

Siivous, korjaus, ostokset TV, puhelin, tietokone -neuvot Pyörätuolilla ulos ja kahvilaan Asioiden hoito, tueksi mukaan 7 v. kokemus ja suosituksia

#RUOKATRENDIT2018 AUTA IHMISIÄ NÄLÄSSÄ. Lähetä tekstiviesti APU10 (10 €) 16588. yhteisvastuu.fi Keräyslupa RA/2017/785, voimassa 1.9.2017–31.8.2019, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 18.8.2017. Keräyslupa ÅLR/2017/5294, voimassa 1.9.2017–31.8.2018, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands landskapsregering 28.6.2017.


20 A Kirkko ja kaupunki | 12.4.2018

Kiitos pääsiäismessusta VILPITÖN, ISO kiitos Meilahden kirkossa pidetystä pääsiäissunnuntain jumalanpalveluksesta. Kiitos varsinkin pastorille, joka oli hyvin valmistanut erilaisen saarnan. Se oli rauhallista ja iloistakin puhetta. Hän puhui vaikeasta aiheesta, muun muassa ylösnousemuksesta. Vaikka itse olin surullinen, puhe vaikutti ja ”osui”. Se tuli vielä arkenakin mieleeni. Olen ollut kovissa paikoissa viime aikoina, ja juuri silloin tunnen Jonkun tai Jonkin läheisyyttä – jopa Laakson metsissä. Kun kuulin kellojen soivan koulu- ja vihkikirkossani, kiirehdin askeleitani. Tunsin, että jopa seurakunta otti minut vastaan. (Vaikka luullakseni näytän vähän epämääräiseltä ulospäin.)

MIELIPIDE Kirkko ja kaupungin Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Kirjoita omalla nimelläsi – nimimerkkiä voi käyttää vain poikkeustapauksissa. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Mielipiteitä julkaistaan myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi Kirkko ja kaupunki, Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi

Miltä usko näyttää? GALI TIBBON / AFP - LEHTIKUVA

Arto Ahonen vm. 1943

Miksi lehti tulee miehen nimellä? AVIOPUOLISONI JA minä kuulumme molemmat kirkkoon. Meille tulee Kirkko ja kaupunki -lehti. Paitsi että se on osoitettu puolisolleni, miehelle. Hän ei lehteä edes juuri lue, minä luen. Tapa antaa käsityksen, että kirkon mielestä mies on edelleen perheen pää ja arvokkaampi kuin nainen. Tasa-arvoa tällainen ei ainakaan osoita. Helppoa olisi lisätä molempien puolisoiden nimi osoitetietoon. Miksi näin ei ole tehty jo aikaa sitten? Soili Korhonen Helsinki

EDELLISEN JOHDOSTA: Kiitos palautteesta! Tämä asia on ärsyttänyt monia. Syynä on se, että lehden osoitekenttään mahtuu vain yksi nimi, vaikka kirkon jäseniä olisi taloudessa useampia. Aikanaan valittiin helpoksi kriteeriksi ikä, eli päätettiin, että siihen tulee talouden vanhimman kirkon jäsenen nimi. Nuorinkaan se ei voi olla, koska mm. lapsia syntyy lisää, aikuistuneet lapset muuttavat pian pois ja osoiterekisteriin tulisi valtavasti lisää muutoksia. Ei ehkä ajateltu, että kovin monissa perheissä mies on vanhempi kuin nainen. Tietoisesti ei haluta ylläpitää patriarkaalista mies on perheen pää -ajattelua. Yhteydenotot: osoitteet@kirkkojakaupunki.fi Toimitus

Isaac Newton ja aurinkokunnan synty LUIN RUOTSALAISEN Jan-Erik Otterstedtin kirjoituksen painovoimalain keksijän, matemaatikko ja fyysikko Isaac Newtonin keskustelusta erään ystävänsä kanssa. Ystävä oli kysynyt, kuka oli tehnyt Newtonin konstruoiman mekaanisen koneen. Sillä saattoi simuloida, miten planeetat kiertävät aurinkoa. Newton kirjoitteli työpöytänsä ääressä ja vastasi siinä ohessa: ”Ei kukaan.” Ystävä sanoi tähän: ”Et varmaan kuullut kysymystäni. Kuka on

kia kuitenkin hieman ihmettelen. Miksi ihmisen, joka on sukupuolenvaihdoksen prosessissa, pitäisi voida saada oma biologinen lapsi? Miten naisellinen raskaus ja äitiys voivat sopia siihen kuvaan, että nainen kokee itsensä mieheksi ja jopa ahdistuu naisen kropastaan? Eivätkö nämä sukupuolenvaihdoksen prosessissa käytettävät hormonihoidot osaltaan jo estä tai ainakin vähennä naisen raskaaksi tulemisen mahdollisuutta? En ole tässä asiassa asiantuntija. Sen kuitenkin tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat vapaaehtoisesti sterilisaation ehkä helpottaakseen elämäänsä raskauden ehkäisyn suhteen. Sterilisaation saamiseksi pitää täyttää tietyt kriteerit esimerkiksi iän suhteen tai olla jo useamman lapsen äiti. Mitä puolestaan äitiyslakiin tulee, niin en kyseenalaista, etteivätkö esimerkiksi kaksi naista voisi olla hyviä vanhempia lapselle. Mielestäni lapsella täytyy kuitenkin aina olla oikeus tietää, ketkä hänen biologiset vanhempansa ovat ja mistä hänen perimänsä tulee. Tämä on tärkeää ihan jo perinnöllisten sairauksien tähden. Ihmistä myös luontaisesti kiinnostavat omat juurensa ja perimänsä. Päivi Turkki

Alkoholistit ovat itsekkäitä

Egyptiläisiä koptikristittyjä pyhiinvaelluksella Jordanjoella, Israelissa pääsiäisenä 2018. Uuden testamentin mukaan Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen Jordanjoessa. Jeesuksen kastepaikaksi uskottu ranta on suosittu pyhiinvaelluskohde.

tehnyt tuon koneen?” Newton: ”Johan sanoin. Ei kukaan.” Silloin ystävä totesi ponnekkaasti, että jonkunhan on täytynyt tehdä tämä merkillinen aparaatti. Isaac lopetti kirjoittamisen ja vastasi: ”Onpas kummallista. Kerron sinulle, ettei kukaan ole tehnyt tätä yksinkertaista vekotinta, mutta et usko minua. Kuitenkin sinä kehtaat kertoa minulle katseltuasi aurinkokuntaamme Otavan tähtikuvioineen – tätä suurenmoista meitä ympäröivää monimutkaista laitteistoa – ettei kukaan ole sitä tehnyt. Enpä usko sinua.” Ystävä oli kaikesta päätellen ollut sitä mieltä, että aurinkokuntamme kaikkineen on vain aina ollut olemassa. Että se on sattumoisin joskus syntynyt. Harry Blässar Helsinki

Tonnin eläkkeellä ei tule toimeen KANSALAISTEN ELÄKKEISIIN tarvitaan myös eläkeuudistus. Noin 2 000 euroa kuukaudessa tienaava tulee saamaan eläkettä noin 1 000 euroa kuussa ja on 67–68-vuotias, kun pääsee täydelle eläkkeelle.

Ei tuollaisella summalla elä kukaan! Tarvitaan sellainen eläkeuudistus, että pienituloiset saavat eläkettä vähintään 80 prosenttia bruttotuloistaan. Silloin pienituloisen eläke olisi noin 1 700 euroa kuussa. Kun vähennetään 22 prosenttia veroa, niin käyttöön jää 1 300 euroa kuussa. Eläkkeen määrä olisi edelleen pieni. Yksinasuva suomalainen on köyhä, jos kuukaudessa jää verojen jälkeen käteen alle 1 203 euroa (luku vuodelta 2016). 75 vuotta täyttäneistä eläkeläisistä 15 prosenttia on köyhiä. Puoli miljoonaa eläkeläistä kituuttaa köyhyysrajan alapuolella. Työkyvyttömyyseläkkeet ovat Suomessa Euroopan huonoimmat. Päivi Ruippo

Onko biologinen lapsi ihmisoikeus? SUOMESSA OVAT puhuttaneet transseksuaalien pakkosterilisaatiot. Ruotsissa on kuulemma jopa maksettu korvauksia aikaisemmin pakkosteriloiduille transseksuaaleille. Olen monessa asiassa Setan kanssa samaa mieltä, esimerkiksi tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tätä transla-

MITÄ ON ITSEKKYYS? Helppo kysymys. Jokainen tietää vastauksen. Halutaan itselle hyvää, tavoitellaan omaa etua. Eräänä päivänä minulle heräsi kysymys, miksi alkoholisoituneita ihmisiä säälitään ? He ovat aivan hunningolla olevia miehiä, likaisissa vaatteissa, joskus myös naisia, juovat ostarin kulmalla krapulaansa taas olutta tai kirkasta. Kaikki normaali on mennyt: työ, vaimo tai mies, lapset, entiset ystävät, rahat. Ja miksi? Koska he ovat äärimmäisen itsekkäitä henkilöitä. Vastoinkäymisen edessä he ajattelivat vain itseään, suuren itsesäälin vallassa. Millään muulla asialla ei ole merkitystä kuin että saa alkoholia ja voi elää pöhnässä päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Loppuun asti. Hautaan. Omaa humalaansa he vain ajattelevat, ja sama jatkuu uusien ihmisten kohdalla. Itsekkyys on huipussaan. Minä en näitä tyyppejä sääli yhtään. Ari Linna

Rottia ei sovi näännyttää nälkään VIITATEN TÄSSÄ siniketunturkiskintaalla Aili Ritaluodon kirjoitukseen (K&k 29.3.): En arvostele kuinkaan kenenkään perehtymättömyyttä minkään rodun ajatusmaailmaan. Rotta tosin ei ole rotu, mutta se on todella älykäs eläin. Kysyn vain lyhyesti: millä oikeudella kukaan voi asettaa jonkin eläimen eriarvoiseen asemaan toisen kustannuksella? Ei voi olla oikeutettua näännyttää mitään eläintä, kuten rottaa, nälkään. Jeesus siunasi kaikki eläimet. Millainen lie ollut hänen humanitaarinen ajattelutapansa? Eero Tapio Penttinen


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.