Kirkko ja kaupunki 2019 07 Espoo

Page 1

HY VÄN TÄHDEN.

7

11.4.2019 kirkkojakaupunki.fi

A4 Myös kirkkoon kuulumattomat tuovat lapsensa päiväkerhoon B6 Marja Hintikka kantaa helpomman perhe-elämän soihtua

Tosi kiva pääsiäinen

Lapset kertovat kevään juhlasta

B1


YHDYSVALTAIN SENAATTORI SAMUEL HAYAKAWA (1906–1992)

Rangaistuksilla uhkailun sijaan suosittelen, että perheet sopisivat säännöistä yhdessä lapsen kanssa. Helpointa se on ennen murrosiän käynnistymistä.

Iankaikkisesti

Kun sinun tekee mieli vastata tuleen tulella, muista, että palokunnat käyttävät tavallisesti vettä.

Tänään

Eilen

2 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

NUORISO-OHJAAJA EEVA PULLI MEIDÄN PERHE -LEHDESSÄ (MAALISKUU 2019)

Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. KIRJE EFESOLAISILLE UUDESSA TESTAMENTISSA

Rukous

Pääkirjoitus

ISTOCK

Jumalan pienet lähettiläät KOHTA NE taas tulevat. Noidiksi ja kummituksiksi tälläytyneet lapset kiertävät ovelta ovelle toivottamassa hyvää terveyttä ja siunausta. Se vaikuttaa jokseenkin ristiriitaiselta. Noitien ja kummitusten luulisi kuuluvan pikemminkin pahan kuin hyvän toivottamiseen. Virpomisessa yhdistyy kaksi erilaista pääsiäisperinnettä. Kauniisti koristellut pajunoksat ja siunaavat lorut tulevat idästä, pelottavien noitien luudat ja kahvipannut taas tulevat lännestä.

ALUN PERIN noidat eli trullit kiersivät pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välisenä lankalauantaina. Silloin Jeesus PALMUN, OLIIVIN makaa haudassaan ja pirut pääsevät JA PAJUN VIESTI mellastamaan rauhassa. Pohjanmaalla ON SAMA: ELÄMÄ pahoja henkiä karkotetaan lankalauantaiVOITTAA JA ON na edelleen pääsiäiskokkoja polttamalla. ELÄMISEN ARVOISTA. Palmusunnuntain pajunkissat ovat palmunlehtien pohjoinen vastine. Aasilla Jerusalemin portista sisään ratsastava Jeesus otettiin vastaan palmunoksia heilutellen. Siellä, missä palmu kasvaa, juhlitaan palmusunnuntaita edelleen alkuperäisin oksin. Italiassa taas lähdetään palmusunnuntain messusta siunattu oliivipuun oksa kädessä. Meillä uuden elämän toivoa symboloi nupullaan oleva pajupuun oksa. Palmun, oliivin ja pajun viesti on sama: elämä voittaa ja on elämisen arvoista. Kristus voittaa kuoleman vallan.

KUN OVIKELLO palmusunnuntaina soi, ja oven takana seisoo noidaksi tai ihmissudeksi pukeutunut lapsi, hän kulkee siunaus mukanaan. Suhtaudu häneen Jumalan lähettiläänä, enkelinä. JAAKKO HEINIMÄKI

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

kirkkojakaupunki.fi Ketä kirkko äänestäisi? Kirkko ja kaupunki vastasi Ylen vaalikoneeseen kirkon virallisten kantojen perusteella. Vaalikone löysi kirkolle yllättävät ehdokkaat. Lue juttu osoitteessa kirkkojakaupunki.fi/ uutiset.

Kirkko ja kaupunki ESPOO ja KAUNIAINEN 11.4.2019

numero 7

Seuraava lehti ilmestyy 25.04. KANNEN KUVA: ESKO JÄMSÄ

MAIJA SAARI

PERINTEET ELÄVÄT, mukautuvat paikallisiin oloihin ja yhdistyvät toisiinsa. Palmusunnuntain pajuvitsoilla virpovat noidat ovat siitä hyvä esimerkki. Jotkin perinteet myös kuihtuvat ja katoavat. Onneksi esimerkiksi suomalainen tapa piiskata perheen lapset pitkänäperjantaina on hävinnyt. Vielä 1930-luvulla sellaista tehtiin Kristuksen kärsimyksen muistoksi ja pahojen henkien karkottamiseksi.

Lapsi tietää, montako Maata mahtuisi Aurinkoon ja Jupiteriin. Sinua ei näy taivaankappaleiden välissä. Iltarukouksen jälkeen lapsi kysyy: ”Jos Jumala on ilmassa ja joka puolella, niin miksi se ei kuole, kun maapalloa kohti syöksyy valtavia asteroideja?” ”Jos Jumala on ollut aina, niin mitä se aina on, ja milloin se alkoi?” On Sinun vuorosi vastata.

kirkkojakaupunki @kirkko_kaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

Vuosien kokemus tuo virpomiseen varmuutta Seitsemänvuotias Verna Sarvas tietää, millainen on hyvä virpoja. Tänä vuonna hän virpoo ihmissudeksi pukeutuneena. TEKSTI KAISA RAITTILA KUVA ESKO JÄMSÄ

1 2

Miten sinusta tuli virpoja? – Aloitin niin pienenä, etten enää muista. Opin virpomisen äidiltä. Äiti oppi virpomaan omalta äidiltään. – Olen virponut noitana, kissana ja pupuna. Tänä vuonna virvon ihmissuden puvussa, noidan lakki päässä ja luuta kädessä. Ihmissusista en tiedä paljon, mutta noidat keittävät juomia. Olen kiltti noita. En huuda ikinä. Millainen on hyvä virpoja? – Hyvällä virpojalla on hyvä asu. Välillä olen nähnyt noitia, jotka ovat noitia vain melkein. – Hyvä virpoja heiluttaa oksaa ja osaa virpomislorun. Jos kiertäisin halloweenina eikä joku antaisi karkkia, tekisin sellaisen kepposen, että panisin karkin sisään hämähäkin. Virpomisessa ei tehdä sellaista. – Me haetaan isonsiskoni Auroran kanssa oksat itse ja koristellaan kumpikin omamme. Koristeena voi olla höyheniä tai nauhoja tai mitä askartelutavaroista löytyy.

3 4 5

Missä ja keitä virvot? – Käyn virpomassa naapureiden ja kavereiden luona ja mummolassa. Virvon vain tuttuja. He arvaavat jo etukäteen, että olemme tulossa. – Hyvä virvottava on sellainen, joka antaa Kinder-munan. Minun kaverini käyvät yleensä mummolassa viimeiseksi, koska saavat sieltä jätti-Kinderit. Mikä on virpomisen tarkoitus? – Minä virvon siksi, että saan herkkuja. Joskus niitä syödään vielä juhannuksena. Jotkut toiset saattavat virpoa siksi, että saisivat euron, jos sattuvat tarvitsemaan euron johonkin asiaan. Millainen on iltarukouksesi? – Minulla ei ole iltarukousta. Mutta minulle luetaan iltaisin yhtä kirjaa, joka kertoo perhosista. Pienenä minulle laulettiin Unimatista, mutta pelkäsin sitä hiippailijaa. Laulussa se lyö oveen, kun lamppu on sammutettu. ■

OLEN KILTTI NOITA. EN HUUDA IKINÄ. VERNA SARVAS

A

3


4 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

JUSSI KOSKI

Mediapastori Jussi Koski esittelee videoissaan myös henkilökohtaista elämäänsä. Suurin seuraajaryhmä ovat 18–24-vuotiaat nuoret aikuiset.

Espoossa kirkon ensimmäinen tubepappi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen päätoiminen YouTube-pappi aloitti työnsä huhtikuun alussa Espoon seurakunnissa. Mediapastori Jussi Koski esiintyy verkossa taiteilijanimellä Pastorific, ja hänellä on YouTubessa 8 700 seuraajaa. Suosituinta videota on katsottu 145 000 kertaa. Koski siirtyy toistaiseksi tekemään YouTube-videoita lähes täysiaikaisesti, mutta ennättää edelleen toimia päivän viikossa Olarissa nuorisopastorina. – Nykyään nuoret ja nuoret aikuiset ovat YouTubessa, ja sitä seurataan päivittäin enemmän kuin perinteisiä medioita. Kirkon pitää olla siellä missä ihmiset ovat, Koski perustelee. Kosken tavoitteena on julkaista kolme uutta videota joka viikko. Toistaiseksi tubepapin pesti on määräaikainen, ja se kestää näillä näkymin vuoden ajan.

1,7 miljoonaa kansainväliseen työhön Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto jakoi 27.3. kokouksessaan avustukset lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle. Vuoden 2019 määräraha on 1,7 miljoonaa euroa, mikä on 4,1 prosenttia arvioidusta kirkollisverotulosta. Järjestöt käyttävät saamansa tuen ulkomaiseen työhön, joka on lähetystyötä, kansainvälistä diakoniaa, kirkollista kehitysyhteistyötä tai humanitaarista avustamista. Suurimmat avustukset jaettiin Kirkon Ulkomaanavulle, jonka osuus oli 595 424 euroa, ja Suomen Lähetysseuralle, joka sai 541 727 euroa. Tukea annettiin kaikille kirkon virallisille lähetysjärjestöille.

Mosambikiin 40 000 euroa hätäapua Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti maanantaina mahdollisen hätäavun myöntämisestä Mosambikiin. Hirmumyrsky Idain uhreille esitettiin 40 000 euron avustusta Kirkon Ulkomaanavun kautta. Avusta päätettiin vasta Kirkko ja kaupungin mentyä painoon. Lisätietoa espoonseurakunnat.fi.

Espoon kasvui kiihtyi Espoon asukasluku kasvoi viime vuonna 4 588 hengellä ja oli suurempi kuin edellisvuonna. Tuolloin espoolaisten määrä lisääntyi 4 461 hengellä. Asukasluku oli vuodenvaihteessa 283 632. Myös Vantaan väestö kasvoi viime vuonna ennätyksellisen nopeasti eli 5 139 asukkaalla.

Kristillinen kasvatus on syliin ottamista Lähes 900 espoolaistaaperoa osallistuu seurakuntien päiväkerhoihin. Vanhemmille päiväkerho tarjoaa hengähdystauon, jolloin voi hoitaa myös perheen juoksevia asioita.

T

TEKSTI JUHANI HUTTUNEN KUVA SIRPA PÄIVINEN

eo Virtanen ja Viljami Väätäinen ovat Suvelan kappelin päiväkerhon vakioasiakkaita. Päiväkerhosta on tullut heille arkirutiinia. Varsinkin Väätäinen katsoo asioita suurina kokonaisuuksina. Kysyttäessä, mikä seurakunnan päiväkerhossa on parasta, hänen vastauksensa on koko lailla tyhjentävä. – Kaikki, Väätäinen kommentoi. Ikää Väätäisellä on kolme ja puoli vuotta. Teo on Viljamin ikäluokkaa. He ovat kavereita. Molemmilla on vielä pikkuveljet, Teolla kahdeksan kuukauden ikäinen veli Elmo

ja Viljamilla puolentoistavuoden ikäinen Kaarlo-veli. Teon ja Elmon äiti Pinja Virtanen kertoo, että päiväkerho on arjen kannalta merkittävä. – Minulle kerho on antanut hengähdystauon. Toisaalta on jäänyt aikaa hoitaa perheenkin asioita. Nyt on tärkeää, että voin antaa kahden kesken huomiota Teon pikkuveljelle Elmolle, Virtanen sanoo. – Teo ei ole päiväkodissa, mutta täällä saa paljon leikkikavereita, mikä on tosi tärkeää. Me uskomme Jumalaan, ja meille on myös tärkeää päiväkerhon kristillinen kasvatus, Virtanen sanoo. ESPOOSSA seurakunnan päiväkerhoissa käy lähes 900 lasta.

Kerhoryhmiä on noin 60, ja kerhopisteitä ripoteltu ympäri Espoota. Viime tammikuussa Espoon seurakunnat tekivät nettikyselyn, jossa pyydettiin palautetta päiväkerhoista. Kyselyyn osallistui lähes 160 vanhempaa. – Sydämellisistä ja ammattitaitoisista ohjaajista tuli paljon positiivista palautetta, samoin koko varhaiskasvatuksen toiminnan monipuolisuudesta, kertoo Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen. – Osa vanhemmista ei edes kuulu kirkkoon, mutta he haluavat silti lapsensa seurakunnan päiväkerhoon. He ovat tietoisia päiväkerhojen ohjelmasta, ja heille se on täysin ok, Hänninen sanoo.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

5

A

JOHANNA KARIMÄKI kansanedustaja, DI

Rakennetaan maailmaa, jossa suojellaan luontoa ja huolehditaan heikoimmista. Ilmoituskulut Johanna Karimäki

415 Uusimaa

PIETARI JÄÄSKELÄINEN PIETARI JÄÄSKELÄINEN •

185 Pinja Virtanen kertoo, että päiväkerho antaa myös äidille hengähdystauon. Hän pitää sylissään Teo-poikaansa, joka käy päiväkerhoa Suvelassa.

torjuttava, eläkeindeksi korjattava. OIKEUTTA • ELÄKELÄISILLE! Eläkeverotus ei saa olla palkkaverotusta ankarampaa. • Köyhdyttävä eläke• Kansaneläkkeisiin vihdoin indeksi kuntoon tasokorotus. Eläkeverotus oikeu• •Hoitotakuu. Lisää lääkäreitä, denmukaiseksi hoitajia ja valvontaa. Kansaneläkkeisiin • •Omaishoitajien tukea ja olosuhteita parannettava. tasokorotus • •Perusturva, lähipalvelut ja Omaishoitajille harrastukset kunnon tukiturvattava.

- Valtioneuvoston asettaman • Hoitotakuu. Vanhus- ja eläkeläisasioiden nk:n puheenjohtaja Vanhusja eläkeläisasioiden parannettava. Ystävätoiminta • Ystävätoiminta. - nk:n ex-kansanedustaja, VTM puheenjohtaja KETÄÄN EI JÄTETÄ YKSIN! KETÄÄN EI kaupunginvaltuutettu, VMT -- ex-kansanedustaja, JÄTETÄ YKSIN! valtuustoryhmän pj, - kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan pj valtuustoryhmän pj, tarkastuslautakunnan pj www.pietarijaaskelainen.fi

Eduskuntkautena lahjoitan 10.000 € Vanhustyöhön!

MIA LAIHO

Kansanedustaja, lääkäri, äiti

UUSIMAA

Maksaja: Mia Laiho

TA INEN LLE I A L IKU S I A A A

61-vuotias lakimies. Eduskunnan käyttämä asiantuntija. Seurakuntaneuvoston jäsen.

LAURI KAIRA

RUUT SJÖBLOM Teologi Väitöskirjatutkija Perheyrittäjä

146

KOKOOMUS

UUSIMAA

Ruut Sjöblom tukiryhmä

Hännisen mukaan varhaiskasva– Minusta olennaista on se, että tuksessa on olennaista lasten, var- meillä jokaisella on identiteetti, joka haiskasvatuksen henkilöstön ja van- perustuu johonkin. Mikä on meidän hempien kasvatukselliidentiteettimme perusnen kumppanuus. ta? On tärkeää, että ih– Kirkon varhaiskasminen juurtuu johonvatus tukee kodin kristilkin, koska vain juurtulistä kasvatusta ja lapsen neena voi kohdata muiturvallista kokonaiskehita, Vainio sanoo. tystä, Hänninen sanoo. Hänellä on aiempaa VILJAMILLE ON Päiväkerhoissa tanstyöuraa kunnallisessa KERROTTU, ETTÄ ON sitaan, leikitään, laulevarhaiskasvatuksessa, taan ja askarrellaan, ja jolloin hän pani merkilOLEMASSA TAIVAAN niissä kehitetään oppile, että lapset kykenevät ISÄ, JOKA RAKASTAA. mistaitoja. käsittelemään eri katsoMARIA VÄÄTÄINEN – Päiväkerhoissa tehmusten eroja huomattadään paljon asioita, jotvan viisaasti. ka kehittävät lapsen hie– Erään kuolemantanomotoriikkaa. Tämä pauksen yhteydessä lapon vastapainoa digimaailmalle, Hän- set juttelivat keskenään siitä, miten ninen sanoo. yhden kotona uskottiin kuolemanjälkeisestä elämästä, ja kuinka taas jonSEURAKUNNASTA riippuen päiväker- kun toisen isällä oli ollut täysin eriähot kokoontuvat joskus kerran, toisi- vä näkemys. Lasten maailmassa katnaan jopa kolmesti viikossa. Yksi ko- somukset ovat sovussa, Vainio sanoo. koontuminen kestää kahdesta kolmeen tuntia. Mikä tässä sitten on sitä VILJAMI VÄÄTÄINEN on osallistunut paljon puhuttua kristillistä kasvatus- Suvelan kappelin päiväkerhoon sykta? systä 2018. Äiti Maria Väätäinen – Pienille kerhoikäisille lapsille kertoo, että aiemmin Viljami osalliskristillisen kasvatuksen ydintä on ko- tui kaupungin järjestämään kerhoon. kemus siitä, että on hyväksytty, rakas– Seurakunnan päiväkerhon kristiltettu ja arvostettu. Siitä näkökulmas- linen kasvatus oli kuitenkin avainsyy ta ajatellen kristillinen kasvatus voi siihen, että vaihdoimme tähän. Kotoolla vaikka syliin ottamista ja lapsen nakin kristillistä uskoa yritetään pitää kuuntelemista, sanoo Espoon tuomio- esillä, ja Viljamille on kerrottu, että on kirkkoseurakunnan lastenohjaaja Sa- olemassa Taivaan Isä, joka rakastaa, tu Vainio. Väätäinen sanoo. Mutta kuinka varhaiskasvatuksen – Kun lapsi on kotihoidossa, päiammattilainen sitten kokee yhteiskun- väkerhosta saa paljon kavereita, minallisen paineen kasvatusneutraaliu- kä on tärkeää. Lisäksi kerhossa oppii desta? sosiaalisia taitoja, Väätäinen kertoo.

!


6 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Piispan pääsiäistervehdys

Aurinko tanssii

P

ääsiäisaamuna aurinkokin tanssii. Van­ han kansan sanonta kertoo siitä, kuin­ ka vahvasti pääsiäinen täällä pohjoisil­ la leveysasteilla liittyy kevään koittami­ seen. Pitkän talven jälkeen uusi elämä murtautuu esiin. Ei ihme, että aurinko­ kin liittyy riemuun. Tanssiva ja ilakoiva aurinko sopii kuvaamaan myös ylösnousemuksen uutta todellisuutta. Kristus on voittanut kuoleman! Koko luomakunta iloitsee. Pääsiäisaamun riemussa ylösnousemuksen to­ dellisuus koskettaa meitä jo nyt. Se muistuttaa Ju­ malan lupauksista ja hänen uuttaa luovasta rakkau­ destaan – elämästä, joka voittaa kuoleman. Voittaa silloinkin, kun tämän maailman todellisuus on niin musertava, ettei mikään valo yllä sitä valaisemaan. Ylösnousemuksen riemu on tarkoitettu jaetta­

vaksi. Siksi meidät on kutsuttu elämään Ylösnous­ seen todistajina tässä maailmassa, elämän todista­ jina kuoleman varjon maassa. Pääsiäisaamun tanssiva aurinko kuvaa myös us­ koa, jota ei voi mitata tiedon mittareilla. Se viestii hyvästä sanomasta, joka tuntuu aina olevan suu­ rempi kuin sitä tavoittelevat sanat. Siksi sanat kai­ paavat rinnalleen tekoja, jotka heijastelevat ylös­ nousemuksen jälkeistä todellisuutta. Kristuksen sovitus on lahja, mutta se on myös kutsu, kutsu rakentamaan sovintoa sekä meidän ih­ misten että koko muun luomakunnan kesken. Piis­ pojen tämänvuotinen paastokirje kutsuu yksittäisiä kristittyjä ja seurakuntia luomakuntaa kunnioittavi­ en ja säilyttävien valintojen tekemiseen. Kutsu elää sovinnossa kaiken luodun kesken ei rajoitu ainoas­ taan paastonaikaan, vaan kuuluu pääsiäisen jälkei­

seen elämään. Ylösnousemuksen riemu koskee ko­ ko luomakuntaa. Siitäkin tanssiva aurinko meitä muistuttaa. ■ Aurinkomme ylösnousi, paistaa voitto vuorella. Lämmin valo sieltä loistaa, surut, murheet hajottaa. Kokoon tulkaa, taivaan linnut, suvi-ilmaan puhtaaseen. Visertäkää, pienet leivot, viinipuussa tuoreessa. Virsi 105:1 KAISAMARI HINTIKKA Espoon hiippakunnan piispa

Häpäisty Esther pääsi opiskelemaan räätäliksi

N

igerialaisen Estherin painajainen alkoi hänen kotikylässään Gwosassa lokakuussa 2015. Tuolloin Esther ja kylän muut tytöt jou­ tuivat ääri­islamistisen Boko Haramin kaappaamiksi. World Watch List 2019 ­rapor­ tin mukaan Nigeriassa surmattiin us­ konsa vuoksi 3 731 kristittyä vuosina 2017-2018. Valtaosa murhista tapah­ tui Pohjois­ ja Keski­Nigeriassa, jois­ sa islamistiryhmittymät ovat tuhon­ neet kokonaisia kristittyjen kyliä. Ko­ ko maailmassa on dokumentoitu 4 136 kristinuskon takia kuollutta ihmistä, mutta todellinen luku on oletettavas­ ti paljon suurempi. ISLAMISTIT RAAHASIVAT Estherin ja muut kylän tytöt Sambisan metsiin. Boko Haramin vankeusaikana Esther raiskattiin lukemattomia kertoja. – En kykene laskemaan, kuinka monta miestä raiskasi minut. Jokai­ nen päivä vihasin itseäni vain enem­ män ja enemmän, Ester kertoo Open Doors Finland ­järjestön nettisivuilla. Lopulta Esther tuli raskaaksi. Hän ei tiedä, kuka on lapsen isä. Hän pel­ kästi aluksi, ettei pystyisi rakastamaan lastaan. Estherillä on kohtalotovereita ym­ päri maailmaa.

– Raiskaaminen on äärettömän te­ hokas tapa häpäistä nuori nainen. Raiskauksella pyritään viemään kris­ tityn naisen arvokkuus ja kunnia, ker­ too Open Doors Finlandin toiminnan­ johtaja Miika Auvinen. Esimerkiksi juuri Estherin kulttuu­ rissa naisen kunniallisuus on hyvin tärkeä. – Tästä syystä raiskatun naisen saat­ taa olla hyvin hankala löytää itselleen puolisoa. Tavallista on myös, että rais­ kattu joutuu yhteisönsä hyljeksinnän kohteeksi. Se on hyvin valitettavaa, mutta todellisuutta. Open Doors on auttanut Estheriä opiskelemaan räätäliksi, jotta hän voi elättää itsensä ja lapsensa ilman mies­ tä. Järjestö tarjoaa kristittyjen vaino­ jen uhreille esimerkiksi traumatera­ piaa, lääketieteellistä apua ja amma­ tillista koulutusta. Myös toisten ihmisten tuki on hy­ vin tärkeää. – Korteilla ja tervehdyksillä kerrom­ me uhreille, että heitä ei ole unohdet­ tu. Se on tärkeä viesti henkilölle, joka elää oman yhteisönsä eristämänä tai halveksimana, Auvinen sanoo. ■ SUSANNA SOMPPI Estherin nimi on muutettu turvallisuussyistä. Lähteet: World Watch List 2019 – raportti, Open Doors Finland ry.

Boko Haramin vankina vietetty aika jätti Esterille syvän trauman ja Rebecca-tyttären.

Espoossa muistetaan vainojen uhreja Palmusunnuntain Pysäkki-iltamessu Espoon Tuomiokirkossa keskittyy kristittyjen vainoihin. 14. huhtikuuta on esillä Open Doors Finlandin toiminta, ja toiminnanjohtaja Miika Auvinen on vieraana haastattelusaarnassa. Samalla Open Doors on koko vuoden Pysäkkimessujen kolehtikohde. Pysäkkimessuja järjestetään sekä kevät- että syyskaudella noin kaksi kertaa kuukaudessa. – Halusimme ottaa esiin kristittyjen vainot, koska ne eivät ole olleet julkisuudessa yhtä kattavasti esillä kuin muiden uskontojen edustajiin kohdistuvat vainot. Lisäksi tämä teema sopii pääsiäistä edeltävään aikaan, kun lähestytään Kristuksen kärsimyksiä ja kuolemaa, kertoo kirkkoherra Antti Kujanpää. Palmusunnuntaina iltamessuun osallistujilla on mahdollisuus osallistua kahteen konkreettiseen tukikampanjaan. Toisen kohteena on Boko Haramin sieppaamaksi seksiorjaksi joutunut nigerialainen Esther, jolle voi lähettää tukiviestejä. Toinen muistamisen kohde on Malesiassa kadonnut pappi Raymond Koh, jonka puolesta vedotaan Malesian hallitukseen. Koh siepattiin helmikuussa 2017. Open Doors -järjestön nettisivujen kautta voi lähettää Malesian pääministerille sähköpostia valmiilla lomakkeella. Pysäkkimessu su 14.4. kello 18 Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

Sunnuntai 14.4.

Pergolesi: Stabat Mater klo 15 Silta­ mäen seurakuntakodilla. Sari Anneli Ruo­ kosen lauluoppilaita, Kaisa Keskitalo, urut. Klo 16 Korson kirkossa. Mia Heikkinen ja Annaliisa Pillak, laulu, Naiskuoro Elegia, jousiyhtye, Airi Saloniemi, urut. Klo 17 Käpylän kirkossa. Marika Krook ja Reeta Viljamaa, laulu, Mikko Helenius, urut. ■ Kasvojesi eteen klo 15 Suvelan kappe­ lissa. Pauliina Hyry, urut, Hannele Savu­ nen, laulu ja lausunta. ■ Kahvia ja musiikkia klo 16 Ruskeasuon Rastissa. ■ Lauluja rauhasta klo 17 Eke´s Pubissa. Malmin enkelit sekä Lissu and the Army of Lovers. ■ Fauré: Requiem klo 17 Vuosaaren kir­ kossa. Discantus­kuoro, Teija Tuukkanen, urut. ■ Bach: Matteus-passio klo 18 Helsingin tuomiokirkossa. Yleisö saa osallistua ko­ raalien lauluun, nuotteja ovelta. Suurkuo­ ro, Kamarikuoro Viva vox, Murtosointu ja Navichorus. Solisteina Niall Chorell, Risto Pulkamo, Inka Kinnunen, Katariina Heikki­ lä, Juho Punkeri ja Elja Puukko. Barokkior­ kesteri Storia. ■ Bach: Johannes-passio klo 18 Pyhän Laurin kirkossa. Sipoon kamariorkesteri, Sipoon Oratoriokuoro, solisteina Mari Kar­ jalainen, Tiina Sinkkonen, Mikael Grön­ roos, Jussi Merikanto, Roland Liiv ja Jussi Ziegler. Liput 22 / 17 e Lippupisteestä, 20 / 15 e ovelta. ■ Fauré: Requiem klo 18 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa. Vantaan musiikkiopis­ ton Laurus Kamarikuoro, Kari Jerkku, urut, soitinyhtye. ■ Stabat Mater ja muita Vivaldin teoksia klo 18 Suomenlinnan kirkossa. Jaana Rai­ vio ja Anu Pulkkinen, laulu, Ensemble Val­ kea. ■ Sunrise Mass klo 18 Tapiolan kirkossa. Tapiolan seurakunnan kamarikuoro ja Kamariorkesteri Soli Deo Gloria.

Tiistai 16.4.

Päivämusiikki klo 12 Vanhassakirkossa. Santeri Siimes, urut. ■ Musiikkihetki klo 16 Myllypuron kirkos­ sa. Herttoniemen Kirkkokuorot, Kirsi Lem­ ponen, laulu, Marika Leino, urut. ■ Taivaallista musiikkia ja kansanlauluja klo 18 Espoonlahden kirkossa. Vokaa­ liyhtye Konevitsa­kvartetti. ■ Bachin kantaatti Ich habe genug klo 18 Saksalaisessa kirkossa. Torsten Groschup, laulu, Aila Hettula, oboe, Kati Välimaa ja Ulriikka Heikinheimo, viulu, Johanna Lud­ wig, alttoviulu, Fien van Damme, sello, Agnes Goerke urut. ■ Valkea Ensemble klo 18.30 Kauniaisten kirkossa. ■ Silent Music klo 19 Espoon tuomiokir­ kossa. UMO Helsinki Jazz Orchestra ja pia­ nisti­harpisti Iro Haarla. Liput 25 / 20 / 15 e Ticketmasterista. ■ Bach: Johannes-passio klo 19 Kallion kirkossa. Solisteina Timo Kiiskinen, Jari Parviainen, Johanna Isokoski, Teppo Lam­ ■

Pitkäperjantai 19.4.

Haydn: Jeesuksen seitsemän sanaa ris­ tillä klo 14 Huopalahden kirkossa. Ackord­ kvartetti, Seppo Lappalainen. Klo 17 Viikin kirkossa. Felis­kvartetti, Marjasisko Varha. ■ Jeesuksen kuolinhetken musiikkihar­ taudet klo 15: Alppilan kirkossa pappi Pet­ ri Patronen, David Hackston, laulu, Martti Laivuori, viola da gamba, Mirjam Kyrönsep­ pä, urkupositiivi. Espoon tuomiokirkossa Haydnin Kristuksen seitsemän viimeistä sa­ naa ristillä. Aleksi Majuri, Marja­Liisa Talja, jousikvartetti. Leppävaaran kirkossa Mu­ siikkia ristin juurella. Raunu, Latvanen. Sa­ muli Hyvärinen, sello. Puotilan kappelissa kaksikielinen. Järj. Vartiokylän ja Matte­ uksen seurakunnat. Pyhän Laurin kirkossa Luukas­passio. Corvus Laurencij ­kuoro. Passio Lutherin evankeliumisävelmällä. Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa Rekolan seurakunnan vokaaliyhtye. ■ Pergolesi: Stabat Mater klo 15 Kauniaisten kirkossa. Anna Marte ja Eeva Semerdji­ ev, laulu, FiBOn jousiyhtye. Klo 15 Malmin kirkossa. Heli Närhi ja Minna­Sisko Muta­ nen, laulu, Allegros­jousikvartetti, Kaisu Rauhamaa, urut. ■ Passionsmusik klo 15 Käpylän kirkossa. Ruotsinkielinen. Liisa Ahlberg, urut, Peter Hilli, laulu, Ronny Thylin. ■ Agnus Dei klo 15 Oulunkylän kirkossa. Katja Mäkiö, Aino Spence ja Mikko Heleni­ us, laulu, Hiski Wallenius, laulu, urut ja pia­ no. ■ Mozart: Requiem, Välimäki: Messu klo 15 Paavalinkirkossa. Graduale­kuoro ja orkesteri, Mia Heikkinen, Tuula Paavola, Olavi Suominen ja Petri Pussila, laulu. ■ Konsertti Jeesuksen kuolinhetkellä klo 15 Tapiolan kirkossa. Juho Pohjonen, piano. ■ Kahvikonsertti ja hartaus klo 17 Björk­ hemissä. Ruotsinkielinen. ■ Bach: Johannes-passio klo 18 Helsin­ gin tuomiokirkossa. Cantores Minores, so­ listeina Tom Nyman, Jyrki Korhonen, He­ lena Juntunen, Teppo Lampela, Niall Cho­ rell, Tommi Hakala ja Veikko Vallinoja, Suo­ malainen barokkiorkesteri. Liput 15–65 e Ticketmasterista. ■ In manus tuas klo 18 Kallion kirkossa. Ristin tie keskiaikaisin sävelin. Anima mea ja Visa Viljamaa. ■ Schütz: Matteus-passio klo 18 Kannel­ mäen kirkossa. Martti Anttila ja Mikko Kui­ valainen, laulu, Eteläsuomalaisen Osakun­ nan Laulajat. Liput 12 / 8 e. ■ Scarlatti: Stabat Mater klo 18 Maunulan kirkossa. Margit Tuokko ja Ann­Marie Hei­ no, laulu, Ilpo Laspas, urut. ■ Silent Music klo 18 Mikael Agricolan kir­ kossa. UMO Helsinki Jazz Orchestra ja pia­ nisti­harpisti Iro Haarla. Liput 25 / 20 / 15 e Ticketmasterista. ■ Haydn: Jeesuksen seitsemän sanaa ris­ tillä klo 18 Myyrmäen Virtakirkossa. Por­ voonseudun musiikkiopiston opiskelijat. ■ Beber: Markus-passio klo 21 Espoon tuomiokirkossa. MGRENsemble: Nina Kron­ lund ja Tuomas Heikkilä, laulu, Juho Pun­ keri, resitatiivit. ■

ISTOCK

Stabat Mater ja muita Vivaldin teoksia klo 18 Puotilan kappelissa. Jaana Soronen ja Anu Pulkkinen, laulu, Valkea­Ensemble. ■ Musiikkihartaus klo 19 Malmin kirkos­ sa. Malmin kirkkokuoro, Sanna Einiö. ■ Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen klo 19 Pyhän Laurin kirkossa. Iina Katila, urut. ■ Hiljaisten laulujen ja tekstien ilta klo 19 Viikin kirkossa. Naiskuoro Pihlaja, Elina Perttilä. ■

7

Kotilainen. Liput 62 / 52 / 45 / 27 / 22 e kuorolta ja Lippupisteestä. ■ Pergolesi: Stabat Mater klo 19.30 Hel­ singin tuomiokirkon kryptassa. Laura Mur­ to, Fanny Dunderberg, Seppo Murto ja soi­ tinyhtye.

Maanantai 15.4.

A

Kirkot soivat hiljaisen viikon musiikkia Istu penkkiin ja anna pääsiäismusiikin helliä. pela, Tommi Niskala ja Sampo Haapanie­ mi, Kallion Kantaattikuoro, Barokkiyhtye Galantina. Liput 20 e www.kallionkantaat­ tikuoro.fi, 25 e ovelta. ■ Salutaris Hostia klo 19 Paavalinkir­ kossa. Renessanssiyhtye Kaleidos, Petros Paukkunen, Aino Peltomaa, Tove Dupsjö­ backa, Eira Karlson, Antti Kataja ja William Häggblom, laulu, Timo Peedu, luuttu. Liput 10 e. ■ Kuula: Stabat Mater klo 19 Pyhän Lau­ rin kirkossa. Tapiolan kamarikuoro, Mar­ kus Malmgren, urut. ■ Händelin barokkiaarioita Luukkaan evankeliumin äärellä klo 19 Temppeli­ aukion kirkossa. Otto Alanen, tenori, Hen­ ri Hersta, urut. ■ Pergolesi: Stabat Mater klo 19.30 Roi­ huvuoren kirkossa. Niina Laitinen ja Marja Kari, laulu, Julia Tamminen, urut.

Keskiviikko 17.4.

Lux Aeterna klo 18 Hakunilan kirkossa. Juha Paukkeri, urut. ■ Pergolesi: Stabat Mater klo 18 Huopa­ lahden kirkossa. Enni Maaninka ja Nea Meriranta, laulu, Katariina Kopsa, urut. ■ Suuri paasto ja pääsiäinen klo 18 Korson kirkossa. Pietarilainen Konevitsa­ kvartetti. ■ Passioiden hedelmiä klo 18.30 Puoti­ lan kappelissa. Itä­Helsingin musiikkiopis­ ton laulajia. ■ Bach: Johannes-passio klo 19 Helsingin tuomiokirkossa. Cantores Minores, solis­ teina Tom Nyman, Jyrki Korhonen, Helena Juntunen, Teppo Lampela, Niall Chorell, Tommi Hakala ja Veikko Vallinoja, Suo­ ■

malainen barokkiorkesteri. Liput 15–65 e Ticketmasterista. ■ Kankainen: Luukas-passio klo 19 Kivis­ tön kirkossa. Vantaan kamarikuoro solistei­ neen, Kari Jerkku, urut. ■ Hiljaisen viikon musiikki klo 19 Laut­ tasaaren kirkossa. Johanna Engelbarth ja Laura Mäkitalo, laulu, Marjukka Andersson, urut ja piano. ■ Lauluja ja kertomuksia rauhasta klo 19 Malmin kirkossa. Malmin enkelit sekä Lissu and the Army of Lovers. Puheenvuorot Miia Moisio, Tarja Liljendahl ja Ville Päivänsalo. ■ Pergolesi: Stabat Mater klo 19 Myllypu­ ron kirkossa. Naiskuoro Elegia ja kirkko­ orkesteri. Liput. ■ Franck: Dextera Domini klo 19 Pihlaja­ mäen kirkossa. Post Iucundam ­kuoro, Sari Hakuri. ■ Silent Music klo 19 Pyhän Laurin kirkos­ sa. UMO Helsinki Jazz Orchestra ja pianis­ ti­harpisti Iro Haarla. Liput 25 / 20 / 15 e Ticketmasterista. ■ Vivaldi: Stabat Mater ja muita teoksia klo 19 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa. Jaana Raivio ja Anu Pulkkinen, laulu, Valkea Ensemble. ■ Pergolesi: Kristuksen seitsemän sanaa ristillä klo 19 Tapiolan kirkossa.

Kiirastorstai 18.4.

Bach: Matteus-passio klo 19 Johannek­ senkirkossa. Suomen Laulu, Suomalai­ nen barokkiorkesteri, CandoMini, Helsin­ gin konservatorion nuoret laulajat, lapsi­ ja nuorisokuoro Kannelkellot. Solisteina To­ pi Lehtipuu, Klara Ek, Delphine Galou, Fer­ nando Guimarães, Aarne Pelkonen ja Juha ■

Vapaa pääsy, ellei ole mainittu lipun hintaa. Ohjelman ostaminen (5–20 e) on vapaaehtoista. Katso lisää konsertteja sivulta 18.


8 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Musiikki yhdistää Kun Taito Palvanen ja hänen kummipoikansa Otso Karhu tapaavat, saattavat he kuunnella musiikkia läpi yön. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

Taito Palvanen opetti aikoinaan Otso Karhulle rumpujensoiton alkeet treenikämpässään Kaapeli­ tehtaalla. Nykyään Karhu soittaa kitaraa. Kuvan kitara on lahja kummisedältä.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

YLÄASTEELLE SIIRRYTTYÄÄN Otso Karhu lopetti rumpujen soittamisen ja alkoi soittaa kitaraa. Heavy rock kiinnosti. Siitä oli helppo puhua soittamista harrastavan ja musiikista paljon tietävän kummisedän kanssa. – Lisäksi kahlasin vuosien mittaan läpi Taiton valtavaa levykokoelmaa ja imin itseeni tietoa erilaisista bändeistä ja musiikinlajeista. Kitaransoitto vei mennessään, ja nyt Karhulle on kertynyt jo useampi

Minkälainen suhde sinulla on kummiisi? Mitä olet oppinut kummilta? Kerro kummiisi liittyvä muisto! Vastaa Kirkko ja kaupungin kummikyselyyn osoitteessa kirkkojakaupunki.fi/kummikysely.

VA L

V

Ä H AUSKA T E I

KUMM

ILAP

AN

K

soittoa kummisetänsä treenikämpälle Kaapelitehtaalle. Palvanen treenasi siellä, koska hän oli mukana erilaisissa bändeissä, pisimpään indie rockia soittaneessa Birds in the Bush -bändissä. – Rummut kiinnostivat, koska kaikenlainen metelin pitäminen oli minulle luontevaa pienestä pitäen. Taito opetti minulle rumpujensoiton alkeet, minkä ansiosta minusta tuli vakituinen rumpali koulun musiikkitunneille. Välillä jäin koulupäivän jälkeenkin hakkaamaan rumpuja, Karhu selvittää.

2 .T6AKU.N2NA0LL1IN9EN

SESI

SSA

LJON

A J O KIV ID

E OIT

A

OTSO KARHU

TAPAAMISTEN TIHEYS on viime vuosina vaihdellut. Taito Palvanen muutti kolmisen vuotta sitten pääkaupunkiseudulta pysyvämmin Lahteen, mutta kummipojan mukaan he ovat siitä huolimatta nähneet nyt enemmän kuin takavuosina. Välillä on tavattu jommankumman kotona, välillä kahvilassa tai ravintolassa. – Ehkä tulevaisuudessa Otso tulee Lahteen useammin, kun muutan pian puolisoni kanssa asuntoon, jossa on kunnon vierashuone, Palvanen sanoo. Molemmat kokevat yhteyden säilyneen hyvin, vaikka elämään on tullut vuosien varrella uusia kuvioita. Otso Karhu kokee kummisedän olevan luottohenkilö, johon voi ottaa yhteyttä pahassakin paikassa. – Taito on ollut minulle tärkeä kasvattaja ja auktoriteetti. Hän on monella tavalla esikuvani, vaikka ei toimikaan minkään mallikirjan mukaan. Minusta Taito vain on hyvä ihminen, jolla on moraaliarvot kohdallaan. Palvanen itse toteaa, ettei ole antanut kummipojalle tietoisesti esimerkiksi uskonnollista kasvatusta. – Kasvatusmetodini elämänkatsomuksellisissa asioissa Otson, samoin oman poikani Johanneksen, kanssa, on ollut lähinnä sitä, että antaa vapaata tilaa pohdinnoille. Käsittääkseni siltä pohjalta on voinut lähestyä uskontoakin. 28-vuotiaalla Otso Karhulla ei ole vielä omaa kummilasta. Hän on kuitenkin valmis kummin tehtävään, jos sellaiseen jonain päivänä pyydetään. – Se on selvää jo sen vuoksi, kun olen itse kokenut, miten hienosti molemmat kummit ovat osallistuneet omaan elämääni. ■

S U N N U N TA I N A

IVÄ PÄ

Taito on ollut minulle tärkeä kasvattaja ja auktoriteetti.

kitara. Hän on kummisetänsä tavoin ollut mukana eri bändeissä, viimeksi ska-musiikkia, räppiä ja reggaeta soittavassa 12-henkisessä St. Rastassa. Muutama vuosi sitten Taito Palvanen antoi kummipojalleen lahjaksi vanhan sähkökitaransa, Telecastermallisen GL Bluesboyn. – Kyseessä on hyvä komppikitara, eräänlainen yleistyökalu, joka sopii monenlaisiin tilanteisiin. Otsollahan on sille kyllä käyttöä. Musiikki onkin kaksikon tärkein keskustelunaihe heidän tavatessaan. Joskus musiikin parissa on kulunut koko yö, kun he ovat soittaneet toisilleen omien bändiensä äänitteitä ja kuunnelleet kummankin musiikkivalintoja levykokoelmista. Tapa kuunnella musiikkia ja keskustella siitä syntyvistä fiiliksistä on muodostunut kummallakin hyvin samankaltaiseksi. – Kun haluaa muistaa toista vaikka syntymäpäivänä, niin jokin musiikkiin liittyvä lahja, kuten lahjakortti levykauppaan, osuu aina oikeaan. Myös muita muistamisen tapoja on, tarpeen mukaan, Palvanen kertoo.

PA

T

aito Palvasen ystävän poika Otso Karhu syntyi maaliskuussa 1991. Kävi niin, että Palvasta ja hänen silloista vaimoaan Anitaa pyydettiin pojan kummeiksi. Kummius oli alle kolmekymppiselle Palvaselle uusi kokemus, sillä hänen kaveripiirissään ei vielä tuohon aikaan ollut lapsia. Palvanen otti kummin tehtävän vakavasti: hän tapasi kummipoikaansa tämän alkuvuosina vähintään joka toinen kuukausi. Välillä hän myös hoiti poikaa, kun tämän äidillä oli työ- tai muita menoja. – Tuosta ajasta on jäänyt mukavia muistoja, hän toteaa. Otso Karhu muistaa lapsuuden aikaisista tapaamisista melko vähän. Parhaiten ovat jääneet mieleen kyläilyt kummien luona. – Tapaamisista on otettu valokuvia. Kuvissa touhuamme yhdessä, esimerkiksi askartelemme ja rakennamme jotain legoista. Paremmat muistikuvat Karhulla on siitä, kun hän yhdeksänvuotiaana pääsi kokeilemaan rumpujen

A

KURKKAA HAUSKAT

YHTEISET TEKEMISET

WWW.KUMMIPÄIVÄ.FI #KUMMIPÄIVÄ

9


10 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Hautauspalveluja

Tilaisuuksia

Ihmisen Poika

24 h

Uu d is tu nu t musiikki näy t el mä

PÄIVYSTYS

Surun kohdatessa ojennamme auttavan kätemme.

ESITYKSET PÄÄSIÄISENÄ: 16.4. 17.4. 19.4. 20.4.

klo 13 ja 18 klo 13 ja 18 klo 13 ja 18 klo 13

Lapsi 4–12 v. 9/12 €, aik. 13/15 €. Ryhmäalennus: joka 16. henkilö ilmainen. Varaudu sään mukaan.

H A U T A K I V E T Edullisemmin suoraan veistämöltä KIVITUOTE OY Espoonaukio 7, p. 09 465 650 janne.lehtinen@kivituote.com

HELSINKI FORUM p. 010 76 66620 ITÄKESKUS p. 010 76 66590 KALLIO p. 010 76 66500 MALMI p. 010 76 66630 TÖÖLÖ p. 010 76 66530 ESPOO ESPOONLAHTI p. 010 76 66640 LEPPÄVAARA p. 010 76 66610 TAPIOLA p. 010 76 66570

050 347 1555

VANTAA MYYRMÄKI p. 010 76 66600 TIKKURILA p. 010 76 66560 KERAVA p. 010 76 66550 HYVINKÄÄ p. 010 76 66580

Siivouspalveluja

Puhelut: 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min

KOTISIIVOUKSET JA SUURSIIVOUKSET

Vivamontie 2, 08200 Lohja puh. 0207 681 760, vivamo@sana.fi

Mahdollisuus arvonlisäverottomaan siivouspalveluun ikääntyneille.

hok-elannonhautauspalvelu.fi

p. 050 3462241 www.tasokoti.fi

hok-elannonlakipalvelu.fi

HERÄNNÄISSEURAT ke 10.4. klo 19 Körttikodin seurat. to 11.4. klo 18 L.-Pasilan srk-koti, Maistraatink.5, Hki. pe 12.4. klo 18.30 Söderkullan kko, Nti Miilin t.2, Sipoo. su 14.4. klo 10 kirkkopyhä Viikin kko, Agronomink.5, Hki; Saarna S. Korkalainen, Veisuuveljet; kahvit ja seurat. klo 17 Palmusunnuntain kahvikonsertti Seuratuvalla: Herännäisnuorten kuoro, sekä Sanni Rämö, viulu, laulu ja piano. Käsiohjelma H-Y:n kv-työlle. klo 18 Palmusu Ankkurissa, Keskusk.11, Mäntsälä.klo 18 Järvenpään Kirkonkulma, Kirkkot.6. ma 16.4. klo 18 Hiljaisen vkon seurat Loviisan siunauskpli, Länt.Harjut.21. pe 19.4. klo 16 Pitkänperj. veisuut Espoonlahden kko, Kipparink.8, Espoo. ti 23.4. klo 12.30 Seuratuvan lähetyspiiri, Salomonk.17D, 2.krs.

Etsitään Sinä 67-80 v pienehk. täysin vapaa NAINEN, sinua etsii elämän polkua ilolla kulkeva mies,jonka vaimo poistui lunnon kiertokulusta jo aiemmin. Haluaisin nyt jättää sinkkuelämisen muistojen pitenevään joukkoon ja yrittää toivottavasti pitkään ja rauhaisaan eloon kanssasi. Elon kulkuni ei ole alkoholin sekoittama vaan lähinnä kunto ja sen suuntainen elo hetkellä.Oma olotila on oltava joustava ja valmis liikahtamaan kumppanin harrastusten myötä.Jos olet todella ykinäinen voisit ajatella soittavasi seuraavan numeroon. 0442387964.

Ostetaan

Myydään asunto Myydään asunto 56 m2 toinen kerros. Remontoitu ja putkiremontti tehty. Metro ja kaupat ovat lähellä. Puh. 041 71 00 263

Lähetä surunvalittelusi. punaisenristinkauppa.fi Adressien tekstaus tai puh. 020 701 2211

KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15

IKKUNANPESUT JA KOTISIIVOUKSET P. 040 764 6933 / Eva

Hammashoitoa

Proxet oy /eva.a.salo@gmail.com

Varaa aika maksuttomaan tarkastukseen! Erikoishammasteknikko on hammasproteesien asiantuntija.

Halutaan ostaa rakennuspaikka tai purkukuntoinen omakotitalo EteläEspoosta, Kauniaisista tai merellisestä Helsingistä perheenlisäyksen johdosta. Tarjoa rohkeasti! 0406390909/Joonas Mikkonen Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi

Kotisiivoukset. Luotettavasti. Helsinki, Espoo -24% seniorialennus. Puh 045 638 5774 Mirja

Rakennusala

• Tarkistuta myös hampaaton suu säännöllisesti. • Hammasproteesit on syytä tiivistää 2–3 vuoden välein ja uusia 5–10 vuoden välein.

Teemme koti- ja palvelutalokäyntejä. EHT Ossi Vallemaa

p. 050-5533 050

Soita 010 2715 100

LÄHETÄ TEKSTIVIESTI APU20 NUMEROON 16588 (20 €). YHTEISVASTUU.FI Keräyslupa RA/2017/785, voimassa 1.9.2017–31.8.2019, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 18.8.2017. Keräyslupa ÅLR 2018/4641, voimassa 1.9.2018 – 31.8.2019, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands landskapsregering 6.6.2018.

Hyvä luottokelpoisuus ©Bisnode 2017

• Vesikourujen uusimiset, kattoremontit, tikkaat, kulkutasot ja lumiesteet asennettuna • Kotitalousvähennysmahdollisuus työstämme.

• Hakaniemi, Hämeentie 7 • Etelä-Haaga, Kauppalantie 4.

Vaalit

www.katonmaalausespoo.fi

Jouko Jääskeläinen Sinulle, joka arvostat kokemusta

Olen valtiotieteiden tohtori ja tietokirjailija, toiminut eduskunnan jäsenenä 1991-2003 ja 2011-2015 sekä kirkolliskokouksen jäsenenä 2016 alkaen. Suomi tarvitsee kaupunkia ja maaseutua, yhteisöllisyyttä ja vahvaa yritteliäisyyttä, isiä ja äitejä, yhteiskuntaa ja seurakuntia. Näiden arvojen puolesta toimin. Lue lisää: joukojaaskelainen.com

MAKSAJA: EHDOKAS

AUTA NUORI KOULUUN MAAILMAN KATASTROFIALUEILLA JA SUOMESSA.

Kattojen maalaukset /pesut

Pintaremontti piristää! Kaipaisitko uutta ilmettä kotiisi? Mutta luotettava remonttimies puuttuu. Me teemme maalaukset, tapetoinnit, asennamme IKEA ja EPOQ keittiöt ja kokoamme kalusteet.

Soita Petrille 050 566 0569 ja pyydä ilmainen arviointi! www.hilpi.fi JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. ILMAINEN arvio + kotitalousvähennys. P. 0401895682, myös iltaisin ja vkl. Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875


Rasmus Kalkaksen mielestä on tärkeää, että pääsiäisenä koko perhe on yhdessä.

Kuoliko se oikeasti? Pääsiäinen lasten kanssa voi avata antoisan keskustelun. Pienimmille syli on juhlapyhinäkin sanoja tärkeämpi. TEKSTI OUTI IKONEN JA TANELI KYLÄTASKU KUVAT ESKO JÄMSÄ


2B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Aaro Eskelisellä on sylissään pääsiäistipu. Tipu on uuden elämän ja Jeesuksen ylös­ nousemuksen symboli.

S

uklaa, tiput, munat, puput, noidat ja pajunkissat. Ne tulevat Kallion seurakunnan iltapäiväkerholaisille pääsiäisestä ensimmäisenä mieleen. Sitten Venla arvelee, että pääsiäistä vietetään siksi, että silloin muistetaan Jeesusta. – Jos Jeesusta ei olisi olemassa, ei olisi ehkä koko pääsiäistä, pohtivat Joona ja Elmo. Aapo miettii, että pääsiäinen alkaa palmusunnuntaina, kun Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Aapo viettää pääsiäisen aikoihin monet tovit kirkolla, koska hänen äitinsä on pappi. – Kerran siellä oli kamalasti lehtiä ja pihalla aasi, hän muistelee. Kiira käy palmusunnuntaina virpomassa samassa talossa asuvan kaverin kanssa. Äiti auttaa häntä virpomaoksien askartelussa. ILARI MUISTAA, että pitkäperjantaina Jeesus ristiinnaulittiin. Lapsista tuntuu pahalta, että Jeesus laitetettiin ristille. – Jeesus napattiin ja naulittiin ristille, Elias muistaa. – Napattiin? En ole koskaan kuullut tuosta, mutta harmi juttu, Venla toteaa ja pohtii, miksi Jeesus naulittiin ja miten hänet napattiin. Mutta onneksi Jeesus nousee kuolleista, pois haudasta ja yhtäkkiä taivaaseen. Lapset muistelevat myös, että Jeesuksen pojat kuitenkin jäivät auttamaan kaikkia – Eikä kun opetuslapset, joku huomauttaa.

Ilari Malisella on kainalossaan kukko. Kukko on kirkko­ taiteessa valppauden vertauskuva.

PALMUSUNNUNTAIN TAAPEROKIRKOSSA lapset tervehtivät Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta silkkiliinoja heiluttamalla. Pääsiäisenä Jeesuksen ylösnousemusta seuraava maanjäristys syntyy tömistämällä jalkoja lattiaan. Kauppakeskus Sellon kupeessa sijaitsevan Lastenkappeli Arkin taaperokirkkoon osallistuvista lapsista suurin osa on 2–4-vuotiaita. Noin puoli tuntia kestävässä tilaisuudessa lapset saavat liikkua, leikkiä, nähdä ja kokea itse. – Viime pääsiäisenä pääsiäiskertomuksen tapahtumat heijastettiin varjokuvina valkoiselle kankaalle. Kun Jeesus ratsasti kohti Jerusalemia, hän teki matkaa kohti ”ristin varjoa”, Leppävaaran seurakunnan varhaiskasvatuksen pappi Kirsti Koskela kertoo. Pääsiäiskertomus sisältää vahvoja tunteita. Jeesuksella on vihamiehiä, ja hän kokee kovan kohtalon. Opetuslapset ovat surullisia ja hämmentyneitä menetettyään opettajansa. Kirsti Koskela korostaa turvallisuudentunteen merkitystä. Pienimmät lapset istuvat taaperokirkossa vanhemman sylissä. Sylillä on Koskelan mukaan tärkeä, pääsiäisen sanomaan liittyvä viesti. – Vanhemman syli kuvaa siinä hetkessä Jumalaa ja turvaa, joka lapsella on, mitä kaikkea sitten tapahtuukin, hän sanoo. Surua kuvaa taaperokirkossa musta kangas. Tunnetta lähestytään olemalla hetki hiljaa. Kun ylösnousemuksen ilo ja valo syrjäyttävät surun, valkoinen kangas peittää mustan. KOLME- JA NELJÄVUOTIAIDEN lasten äitinä Kirsti Koskela on ajatellut, että kristinuskon syvemmästä sisällöstä puhumisen aika on edessä vasta vuoden tai kahden kuluttua.

– Jeesus napattiin ja naulittiin ristille. – Napattiin? En ole koskaan kuullut tuosta, mutta harmi juttu. ELIAS JA VENLA

– Pienimmille lapsille sanojen merkityksiä tärkeämpää on se, millaisia tunteita sanoihin liittyy. On tärkeää, että lapsella on turvallinen olo, kun hän kuulee sellaisia sanoja kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Koskela ei puhu alle kouluikäisille siitä, että Jeesus sovitti ihmisten synnit. Asia on pienelle lapselle liian vaikeasti ymmärrettävä. Hän on kuitenkin kertonut, että Jeesus tuomittiin kuin rosvo, vaikka hän ei olisi ansainnut sitä. Koskelan mukaan jo pienetkin lapset ymmärtävät oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden välisen eron. Ei ole reilua saada rangaistusta sellaisesta, mitä ei ole tehnyt.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

Onni Airolla on käsissään orapihlajan oksista tehtyä piikki­ kruunua, joka on Jeesuksen kärsimyk­ sen vertauskuva.

B

3

Kiira Hoville pääsiäisestä tulee mieleen keltainen väri. Narsissi kuvaa Jeesuk­ sen ylösnousemuksen herättämää iloa.

– Niistä on sitten herännyt kysymyksiä, joista olemme keskustelleet lasten kanssa. Esimerkiksi Via Crucis -pääsiäisnäytelmää Nenosen lapset ovat seuranneet mielellään. Eniten lapsia on kiehtonut kiirastorstain messu.

Kirkkoherra Heikki Nenonen löytää pääsiäisestä paljon symboliikkaa, joka avautuu sekä aikuiselle että lapselle.

JOULUN KERTOMUKSEN tunteminen luo Koskelan mukaan hyvän pohjan pääsiäisestä puhumiselle. Pienten lasten kanssa on otettava huomioon se, että he muistavat Jeesuksen pienenä vauvana. – Kun puhumme pääsiäisestä, on tärkeää sanoa hyvin selkeästi se, että sama Jeesus on nyt kasvanut aikuiseksi mieheksi ja hänestä on tullut ihmisten ystävä ja opettaja. Koskela toivoo, että pääsiäisen sanoma tavoittaisi erityisesti sen äidin tai isän, joka on valvonut yöllä, kun lapseen liittyvät huolet painavat mieltä. – Minulle erityisesti kiirastorstain ehtoollinen on keskeneräisen matkantaittajan keidashetki. Siellä

Varhaiskasvatuksen pappi Kirsti Koske­ lalle kiirastorstain ehtoollinen on tärkeä hengähdys­ paikka.

saamme hengähtää, pudottaa taakkoja harteilta ja vastaanottaa uutta voimaa. PÄÄSIÄISEN KOKEMINEN yhdessä lapsen kanssa on helppoa, koska silloin kirkossa tapahtuu kiinnostavia asioita. Näin ajattelee Haagan kirkkoherra Heikki Nenonen. Nenosen perheessä on neljä lasta, joista nuorin on ekaluokkalainen ja vanhin käy lukion ensimmäistä luokkaa. Perheessä uskonasioita ei tuputeta lapsille, mutta Nenonen on ottanut eri-ikäisiä lapsia mukaan hiljaisen viikon ja pääsiäispyhien tilaisuuksiin.

KIIRASTORSTAINA KIRKON alttari verhoillaan mustaan alttarivaatteeseen. Messun aikana alttarin kynttilät sammutetaan yksitellen: ensin Jeesuksen kavaltaneen Juudaksen kynttilä, sitten toisten. – Liturgia on niin vahva, että leikki-ikäisetkin lapseni ovat seuranneet sitä hiljaa. Messu on ladattu täyteen symboliikkaa, joka avautuu sekä aikuiselle että lapselle, Nenonen sanoo. Parhaimmillaan kiirastorstain messu on johtanut keskusteluihin, joissa Nenonen on pohtinut lastensa kanssa isoja elämänkysymyksiä kuten yksin jäämistä, hylkäämistä, kuolemaa ja toivoa. – Olen kokenut nuo hetket todella tärkeiksi. Joskus lapsen kysymykset ovat oivaltavia, joskus aikuisen näkökulmasta hassuja. Pienen lapsen kysymys voi tulla mistä kulmasta hyvänsä. LAPSET KYSYVÄT Heikki Nenosen mukaan mielellään Jeesuksen kuolemaan liittyvistä yksityiskohdista: ”Sattuivatko naulat Jeesusta?” ja ”Kuoliko se oikeasti?” Pääsiäisen tapahtumiin liittyvä kysymys voi tulla vastaan myös joulukirkossa tai sukulaislapsen ristiäisissä, joissa krusifiksi kiinnittää lapsen huomion. – Olen pitänyt tärkeänä sitä, että vastaan lapsen kysymyksiin totuudenmukaisesti: kyllä, naulat sattuivat. Kun lapsi kysyy tällaista, hän on jo itsekin oivaltanut vastauksen, Nenonen toteaa.


4B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Kysymykseen ”kuoliko Jeesus oikeasti?” Nenonen on vastannut, että uskomme niin, mutta meillä ei ole asiasta täysin varmaa tietoa, kuten kuoleman vahvistavaa lääkärintodistusta. Meillä on kuitenkin Jeesuksen ajan ihmisten kertomuksia siitä, miten he muistivat asian. – Pääsiäiseen liittyvissä keskusteluissa olen tuonut esiin myös sen, miten hieno juttu on, että on olemassa jotakin, joka on vahvempi kuin kuolema, Nenonen sanoo. HUOLETTOMIA JA IHMETTELEVIÄ kysymyksiä on tullut erityisesti Nenosen kolme- ja neljävuotiailta lapsilta. Kuusivuotias pohtii jo asioita tiedollisella tasolla. – Koulun aloittanut lapsi tajuaa paljon, mutta samalla hänellä on vielä viaton lapsenusko, josta puuttuu myöhemmin tuleva angsti ja kriittisyys. Yläkoulu- ja lukioikäisten lasten kanssa olen käynyt antoisia keskusteluja siitä, miten uskonnon ja luonnontieteen totuudet suhtautuvat toisiinsa.

Pääsiäinen on niin kiva, että kun se on tullut, mä nousen aamulla ylös ja herätän muutkin.

Edith Simolan sylissä olevan pääsiäismunan valkoinen väri kertoo siitä, että Jeesus kuoli viattomana. Muna on ylösnousemuksen ja uuden elämän symboli.

VENLA

Leon Solannolle pääsiäisestä tulevat mieleen kauniit värit. Rairuohon vihreys kertoo toivosta, kasvusta ja luonnon heräämisestä uuteen elämään.

Vuosien myötä on Nenosen omassa pääsiäisenvietossa noussut selityksiä tärkeämmäksi se, mitä pääsiäiskertomus liikauttaa hänessä itsessään. Luonnollisella asenteellaan lapset ovat opettaneet hänelle, miten pääsiäiskertomukseen tulee suhtautua. – On vapauttavaa asettua elämään pääsiäisen tapahtumia ilman, että yrittää ymmärtää niitä rationaalisesti tai alkaa kysyä, voinko järkevänä ihmisenä olla tästä tai tuosta samaa mieltä. Lapsi suhtautuu pääsiäiseen usein paljon mutkattomammin kuin me aikuiset, hän sanoo. PÄÄSIÄINEN ON VÄRILTÄÄN keltainen – tipujen vuoksi, tuumivat Kallion seurakunnan iltapäiväkerholaiset Aapo, Elmo ja Joona. Elias näkee pääsiäisen valkoisena siksi, että puput ovat valkoisia. Aarolle pääsiäisestä tulee mieleen oranssi, koska pääsiäistipun nokka ja jalka ovat oransseja. Amoksen mielestä pääsiäinen on vihreä, koska ulkona vihertää jo keväisesti silloin, kun hän etsii vanhempiensa piilottamia pääsiäismunia ulkoa. Ilari lisää pääsiäisen värikimaraan vielä pinkin ja keltaisen: pinkki tulee ilosta ja keltainen muistuttaa auringosta. – Mun mielestä pääsiäinen on sininen – varmaan sen takia, että Jeesus menee sinne taivaaseen ja taivas on sininen, Rasmus sanoo. Onnin ja Leonin pääsiäistä värittävät kirkkaat ja kauniit värit. Leonin pääsiäiseen kuuluu myös herkullinen ruoka. – Me syödään kunnolla ja ulkoillaan paljon. Lempiherkkujani ovat mämmi ja pääsiäismunat, Leon kertoo. RASMUKSELLE TULEE aika paljon mieleen Jeesus niin pääsiäisestä kuin joulustakin. Hänen mielestään pääsiäistä kannattaa viettää niin, että lapsilla on kivaa. Rasmus perheineen matkustaa pääsiäisenviettoon mökille. Venla nauttii pääsiäisestä. – Mun mielestä pääsiäinen on niin kiva, että kun se on tullut, mä nousen aamulla ylös ja herätän muutkin. Kaikille tulee pääsiäisestä iloinen olo, hän toteaa. ■ Lisää lasten vinkkejä pääsiäisen viettoon Aikuisten kasvatuslaitos -podcastissa, jota voit kuunnella esim. iTunesissa, Spotifyssa, Soundcloudissa.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

5


6B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Kuka?

Marja Hintikka, 40, on palkittu radio- ja tv- juontaja. Naimisissa juontaja Ilkka Uusivuoren kanssa. Heillä on kolme alle kouluikäistä lasta. Opiskellut viestintää Helsingin yliopistossa.

Mitä?

Ennen radio- ja televisiouraansa Marja Hintikka työskenteli mainostoimistossa. Työskennellyt mm. seuraavissa tv-ohjelmissa Puoli seitsemän, SuomiLOVE ja Marja Hintikka Live. Tehnyt tänä keväänä Vappu Pimiän kanssa Vappu ja Marja Live -ohjelmaa.

Motto

Mieluummin överit kuin vajarit.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

7

Perheiden asianajaja Tv-juontaja Marja Hintikka on isän tyttö, josta kasvoi perheaktivisti. Hänellä on viesti kaikille: Hyväksy keskeneräisyys! TEKSTI JAANA RINNE KUVA SIRPA PÄIVINEN

Ä

lykäs ja nopea. Söpö ja upea. Tunnettu tv-tähti, komean miehen vaimo ja kolmen pienen lapsen äiti. Monen mielestä hän on täydellinen nainen. – En todellakaan ole! huudahtaa Marja Hintikka – Minun viestini kanssaihmisille on keskeneräisyyden hyväksyminen ja jopa ylistäminen. Keskeneräisenähän jokainen meistä rämpii läpi tämän elämän. Ja silloin, kun ihminen hyväksyy keskeneräisyyden itsessään, hän hyväksyy sen myös muissa, Hintikka jatkaa. Kaksi vuotta sitten Hintikka ravisteli täydellisen perhe-elämän tavoittelua Marja Hintikka Live -ohjelmassa. Viime syksynä hänet kutsuttiin sosiaalija terveysministeriön asettamaan kansallista lapsistrategiaa pohjustavaan ryhmään. Hintikka on innoissaan perhe- ja lapsiystävällisemmän Suomen ideoimisesta. Vaikuttaminen on hänellä geeneissä. Hänen isoisänsä isä Emil Jutila oli Maalaisliiton kansanedustaja ja hänen isoäitinsä Helmi Jutila toimi aktiivisesti kunnallispolitiikassa Mäntyharjulla. – Äidin äiti oli mun idoli. Hänellä oli viisi lasta ja maatila, mutta hän ehti ottaa osaa myös yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän muun muassa toi omaan kuntaansa mammografiatutkimukset. LAPSUUTENSA KESÄLOMAT Marja Hintikka vietti mummon maatilalla. Vasikoiden kanssa touhuaminen ja mummon omistautuva läsnäolo toivat vastapainoa kaupunkilaiselämään. Nyt tyttären tytär vie eteenpäin helpomman perhe-elämän soihtua. – Haaveilen yhteisöllisyydestä, jossa lapset olisivat kaikkien lapsia, eli että muutkin kuin omat vanhemmat ottaisivat lapsesta vastuun silloin, kun tämä alkaa vaikkapa kiukutella julkisella paikalla. Marja Hintikka Live -ohjelman myötä syntynyt verkkoyhteisö todistaa, että vanhempien tukiryhmille on tarvetta. – Äitien yksinäisyys oli yksi ryhmässä esille nousseista asioista. Neuvolat voisivat rakentaa äideille yhteisöjä ja hoitorinkejä. Mutta myös isät tarvitsevat vertaistukea. Miehiä kohtaan vaatimukset ovat vain koventuneet. Hintikka palaa keskeneräisyyteen. – Minua naurattaa käsitys, jonka mukaan mukava elämä loppuu lasten saamiseen ja sen jälkeen baari-illat korvautuvat tarjousten perässä juoksemisella. Lapsi kun on nimenomaan voimavara. Oman urani parhaat asiat ovat tapahtuneet lasten saamisen jälkeen. Hintikka kokee hyötyneensä äitiydestä myös henkisesti. – Vasta nyt, kun olen itse äiti, ymmärrän omaa äitiäni ja pystyn rakastamaan häntä ehdoitta. Nyt, neljäkymmentävuotiaana, olen valmis pudottamaan menneisyyden taakat. Minulle tämä on ihana ja antoisa ikä, jossa lempeys ja vuosien varrella kertynyt ymmärrys korostuvat.

MARJA HINTIKKAA naurattaa, sillä täydellisyyden tavoittelu on kiusannut häntä pienestä pitäen. Hän oli jo peruskoulussa armoton suorittaja, joka ajoi itsensä äärirajoille kiitoksen ja hyväksynnän perässä. Pitkän matematiikan hän suoritti, koska sukuun oli tapana tehtailla insinöörejä ja matemaattisluonnontieteilijöitä. Logiikka antoi tilaa luovuudelle vasta, kun Hintikka alkoi harrastaa näyttelemistä. – Suvun tradition murtaminen oli minun tapani kapinoida. Perheen ja erityisesti isän merkitys kirkastui Hintikalle, kun hänen isänsä sairastui vakavasti. – Minulle oli kova paikka nähdä isä sairaana, koska olin aina ollut isän tyttö ja hän oli ollut minulle turva, johon olin saanut tukeutua. Lentäjänä työskennellyt isä oli Hintikan sankari. Hän hoki tyttärelleen koko tämä lapsuuden ajan, että ”kyllä sinustakin lentokapteeni tulee, jos vain haluat”. – Isän mantra soi edelleen korvissani. Sain erittäin sukupuolineutraalin kasvatuksen. Olen äärimmäisen ylpeä siitä, että minua on aina kannustettu tekemään juuri sitä, mikä itseäni kiinnostaa, eikä sitä, mikä on tytölle sopivaa.

KUN IHMINEN HYVÄKSYY KESKENERÄISYYDEN ITSESSÄÄN, HÄN HYVÄKSYY SEN MYÖS MUISSA.

Proviisoriksi kouluttautuneen äidin kanssa vietetyistä hetkistä tärkeimpiä Hintikalle olivat ne, jolloin äiti istui illalla tyttären sängyn vieressä. – Äiti huomasi, jos jokin painoi mieltäni, mutta hän ei kysellyt vaan odotti, kunnes olin valmis puhumaan. Arvostan tuollaista hienotunteisuutta ja ihmisen tunteiden kunnioittamista. – Istuessaan siinä sänkyni laidalla äiti osoitti armollisuutta keskeneräisyyttäni kohtaan. KIRKOSSA VOITAISIIN Marja Hintikan mielestä puhua enemmän armon merkityksestä. – Olen etsinyt pitkään tapaa elää armo todeksi. Parhaassa tapauksessa armo itseä, toisia ihmisiä ja maailmaa kohtaan lisääntyy iän mukana. Ihminen joko supistuu ja kovenee tai laajenee ja muuttuu lempeämmäksi. Hintikan kirkkosuhteen ytimessä ovat rituaalit. – Alkuperäiskansoista lähtien ihminen on kaivannut rituaaleja. Meidän traditiossamme niitä tarjoaa kirkko. – Rippikoululeiri oli makea rituaali. Rakastuin siellä isoseen. Kirjoitin hänelle rakkauskirjeitä, jot-

ka hän antoi takaisin minulle. Sain häneltä elämäni ensimmäiset kunnon pakit. Rituaalimuistoista rakkaimpiin kuuluvat omat häät Porvoon vanhassa kirkossa. – Minä halusin kirkkohäät, mutta koska mieheni Ile ei kuulunut kirkkoon, hän liittyi jäseneksi juuri ennen häitä. Ileä naurattaa yhä Hectorin Jos sä tahdot niin -biisi, jossa sanotaan, että ”jos sä tahdot niin, otan sinun uskontosi”. Jo lapsena Marja Hintikka tykkäsi kirkoista. Kesälomien automatkoilla pienen tytön oli nähtävä paikkakuntien kirkot. Ahvenanmaalla sijaitseva Jomalan kirkko oli silloin ja on yhä Hintikan suosikki. Opiskeltuaan yliopistossa sivuaineena taidehistoriaa hän kiinnostui kirkkotaiteesta. – Ympyrä sulkeutui, kun viime kesänä tutustuimme Ilen ja lasten kanssa Hämeenlinnan seudun kivikirkkoihin. Lapset olivat erityisen kiinnostuneita jalkapuusta ja olisivat halunneet kokeilla sitä. JUURI NYT Marja Hintikan elämän perusyksikkö on perhe. – Perhe on monenlaisten muutosten puristuksessa. Nykyään ihmisten ja tavaroiden pitää olla saatavilla ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Ennen ei sunnuntaisin tehty töitä. Mihin unohtui lepopäivän pyhittäminen? – Työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on yhä vaikeampaa. Olen miettinyt paljon rajojen vetämistä. Tulevaisuudessa jaksamisen, identiteetin ja ajankäytön rajat on määriteltävä itse. Sosiaalinen media mietityttää Marja Hintikkaa. – Kun bändien keikatkin kuvataan älypuhelimella, ehtiikö ihminen kokea musiikin ja tunnelman, vai onko keikkojen ainoa sisältö kertoa, että minäkin olen täällä? Hintikka uskoo, että tulossa on kaiken jakamisen vasta-aalto. – Mieluummin olen läsnä tässä ja nyt, koska en voi kuitenkaan olla kaikkialla samaan aikaan. Omien lasten nimet ja kasvot pidän poissa sosiaalisesta mediasta. Mitä jos he haluaisivat tulevaisuudessa vaikkapa salaisiksi agenteiksi, mutta eivät voisi toteuttaa unelmaansa, koska minä olen paljastanut heidän identiteettinsä? Kun Hintikka ajattelee omia lapsiaan, hän toivoo, että kehityttäisiin suuntaan, jossa herkkyyttä ei tarvitsisi piilottaa panssarin sisään. Nykyinen visuaalisen kulttuurin läpilyönti tarkoittaa sitä, että kaikki sosiaalisessa mediassa itsestään kuvia julkaisevat ihmiset ovat nuoresta pitäen arvostelun alaisena. – Samalla he kamppailevat sen kanssa, uskaltavatko he näyttää todellista sisintään, koska somen peli on niin raakaa. – Some näyttää siltä, että ihminen on oikeutettu jakamaan elämästään vain tähtihetkiä. Minä puolestani uskon jungilaiseen ajatukseen, jonka mukaan ihmiselle on hyväksi olla töissä ja kotona yksi ehjä persoona, ja siihen, että ihminen on aina keskeneräinen. ■


8B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Ennen unta lapsi voi muistella päivän parhaita asioita tai lausua suvussa periytyneen rukouksen. Kirkko ja kaupungin iltarukouskyselyyn vastanneet lukijat kertovat, että kun rukous kuuluu iltarutiineihin, äiti sanoo sen lapsilleen vaikka puhelimessa marketista. TEKSTI PIHLA TIIHONEN KUVITUS JULIA PRUSI

R

ukoiletko joskus iltaisin lapsen kanssa? Kirkko ja kaupungin iltarukouskyselyyn vastasivat todennäköisesti ihmiset, joille iltarukous on tärkeä. Siksi yksi yleinen vastaus yllätti. ”Liian harvoin.” Nainen, 49. ”En, ikävä kyllä.” Nainen, 40. ”En, mikä on oikeastaan vähän omituista. Jotenkin luontevuus puuttuu. Itsekseni saatan rukoilla Isä meidän -rukouksen tai vapaamuotoisesti lapsen nukahdettua.” Nainen, 43. Moni äiti muistelee lämmöllä lapsuutensa iltahetkeä. ”Pidin erityisesti siitä, että äiti tai isä risti kätensä omieni päälle. Se tuntui mukavalta ja läheiseltä”, kirjoittaa 31-vuotias nainen. 45-vuotiaalle naiselle ”rukous toi lohtua ja turvaa” lapsena. ”Ehkä pitäisi”, hän miettii iltarukousta oman lapsensa kanssa. Kristilliseen varhaiskasvatukseen ja lasten hengellisyyteen perehtynyt väitöskirjatutkija Aino-Elina Kilpeläinen arvelee, että iltarukous ei tule edes mieleen monelle ruuhkavuosia elävälle vanhemmalle. – Välillä oli pitkä aika, jolloin iltarukouksesta ei Suomessa juuri puhuttu. Jos lapselle annetaan kotona uskontokasvatusta, se tarkoittaa silti yleensä iltarukousta. Lähes 30 prosenttia 25–34-vuotiaista ja lähes 40 prosenttia 35–49-vuotiaista on opettanut iltarukouksen lapselleen tai aikoo opettaa mahdollisen tulevan lapsensa rukoilemaan. PERINTEISISSÄ ILTARUKOUKSISSA on usein vanhahtavia ilmaisuja, joiden merkitys on lapselle alkuun vieras. Aino-Elina Kilpeläinen ei pidä koukeroista kieltä pahana. – Sanoista tulee lapselle tuttuja ja tärkeitä toiston kautta. Hän oppii sitä, mitä kuulee. Virsiperinteessäkin on laulettu samoja virsiä vuosisatojen ajan. Niiden siirtyminen sukupolvelta toiselle kuuluu kristilliseen uskoon. Kilpeläinen ajattelee, että rukous kurottaa tuonpuoleiseen. – Isoäitini kuoli ennen kuin synnyin, mutta on rukouksen kautta läsnä jokaisessa illassani. Minusta on kaunista, että äidin äiti opetti iltarukouksen äidilleni, äiti minulle ja minä rukoilen lasteni kanssa täsmälleen samoilla sanoilla. Lukijat kirjoittavat: ”Aikoinaan lapsille luettiin iltarukous, kun he olivat kotona. Nyt he ovat jo maailmalla, ja heistä Tytti on muuttanut taivaan kotiin. Käyn hänen haudallaan rukoilemassa iltarukouksen: ’Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivilläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Siunaa meitä kaikkia kerhossa ja kotona, töissä ja koulussa, kaikkialla maailmassa. Anna

TYTTI ON MUUTTANUT TAIVAAN KOTIIN. KÄYN HÄNEN HAUDALLAAN RUKOILEMASSA ILTARUKOUKSEN. NAINEN, 52

”Hyvää yötä Jumala, s kaikille maailman lapsille leipää. Hyvää yötä toivovat Tytti, äiti, isä, Lauri ja Elina.’” Nainen, 52 ”Äiti tuli sängyn viereen joka ilta, laittoi kädet ristiin ja lausui ääneen rukouksen. Äidin poismenon jälkeen olen rukoillut saman iltarukouksen itsekseni, ja vuosi sitten saatuani oman pojan olen rukoillut hänen kanssaan iltaisin saman rukouksen.” Nainen, 29 ”Iltarukous sitoo minut sukupolvien ketjuun. Isoisä teki Levolle lasken Luojani -rukouksesta äidilleni pelottelemattoman version, jossa sijaltainen ei nouse. Minullekin opetettiin tuo versio.” Nainen, 35 ”Lapsi ei ole vielä syntynyt, mutta aion opettaa hänelle saman rukouksen kuin äiti opetti meille.” Nainen, 21 – Yksittäinen iltarukous on kiteytymä, jossa uskonnollinen traditio on puettu helposti muistettavaan runomuotoon. Rukouksen tai iltavirren mukana siirretään sisällön lisäksi tunnetta ja ilmapiiriä, Kilpeläinen sanoo. Iltarukouskyselyyn vastasi 255 naista ja 9 miestä. ”Iltarukous oli mun ja äidin juttu”, kertoo 37-vuotias nainen, ja monessa muussa perheessä on samoin. ”Kun olin töissä kauempana kotoa enkä päässyt yöksi kotiin, soitin lapsille ja lauloin heille rukouksen. Joskus taisin laulaa iltalaulua hiljaa marketin nur-

kassa tai iltapalalla pizzaravintolan parvekepöydässä ulkona.” Nainen, 62 – Äiti on usein perheen tärkein uskontokasvattaja, ja isoäiti voi tulla toiseksi tärkeimpänä. Monissa aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet. Toisaalta nuorten aikuisten uskonnollisuus on muutoksessa ja vanhempien roolit perheissä ovat muuttuneet, joten on kiinnostavaa nähdä, kuka perheessä tulevaisuudessa opettaa iltarukouksen vai opettaako kukaan, Kilpeläinen miettii. MYÖNTEINEN AJATTELU on ollut pinnalla pitkään. Ajatusten keskittäminen positiivisiin asioihin näkyy myös lasten iltarukouksissa: ”Joka ilta lasteni kanssa mietimme ensin kiitollisuusaiheet – eli jokainen saa vuorollaan sanoa, mistä on kiitollinen sillä hetkellä: esimerkiksi kivasta päivästä, yhteisistä puuhista, onnistumisesta koulussa tai auringonpaisteesta.” Nainen, 41 ”Ensin jutellaan läpi päivän hyvät ja mahdolliset huonot tapahtumat. Sitten mietitään, mistä ollaan tänään kiitollisia.” Nainen, 39 ”Kun lapsi oli pienempi, minä päätin, mitä rukoilemme. Nyt hän on jo pian nelivuotias, joten kysyn


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

9

sen korniudesta. Pitäisi varmaan vaihtaa se. Isommat lapset alkoivat kysyä, millä siivillä Jeesus peittää ja mihin se meidät heittää.” Nainen, 38 ”Aloin rukoilla kolmivuotiaan kanssa, kun häntä pelotti iltaisin ja mietin, mikä voisi auttaa. Nyt hän osaa rukouksen jo itse ulkoa. Toisella lapsellani on kehityshäiriö, ja hänen puheensa on viivästynyt. Ajattelin, että miksi en alkaisi rukoilla myös hänen kanssaan iltaisin. Siitä tuli hänelle heti tärkeä rutiini. Hän laittaa illalla kädet ristiin, kuuntelee tarkkaavaisesti ja sanoo rukouksen päätteeksi aamen.” Nainen, 42 44-vuotias nainen ei jatka lapsuuden rukousperinnettä jälkikasvunsa kanssa: ”Mutta meillä on omanlaisemme iltarutiinit, jotka ehkä korvaavat osittain iltarukouksen tehtävän.” – Neuvolassa voidaan ohjeistaa vanhempia luomaan iltarutiineja, jotka auttavat pikkulasta rau-

KIITOS TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ. MINÄ RAKASTAN SINUA, SANOMME, VAIKKA OLISI OLLUT MITEN RIITAINEN PÄIVÄ. NAINEN, 41

hoittumaan ja nukkumaan. Jos rituaaliin haluaa uskonnollista sisältöä, samanlaisena toistuva lorumainen rukous tai laulu sopii jo vauvalle, sanoo Aino-Elina Kilpeläinen. ”Rukoilen iltaisin vauvani kanssa. Se on rutiini, jonka vauvakin jo tunnistaa: nyt on uniaika. Rukous menee näin: ’Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos että mennä saan, peiton alle nukkumaan. Hyvää yötä Jumala, siunaa meitä kaikkia.’” Nainen, 26

iunaa meitä kaikkia” häneltä, mistä hän haluaisi kiittää Jumalaa ja ketä siunata.” Nainen, 34 ”Kiitämme kolmesta asiasta päivässä ja rukoilemme.” Nainen, 37 ”Lapsen käsi on ristissä minun käteni kanssa, ja usein iltarukouksen jälkeen luetaan myös oma rukous – toiveita tulevaan päivään, varjelusta läheisille, kiitoksen aiheet kuluneesta päivästä tai vaikka jotain hassua, joka naurattaa Taivaan Isääkin.” Nainen, 27 ”Rukoillaan joka ilta kaksi rukousta. Tämän jälkeen jokainen kertoo, mikä on ollut päivän kivoin asia ja mistä on tänään kiitollinen.” Nainen, 40 Väitöskirjatutkija Kilpeläisen mielestä päivän parhaiden asioiden kysyminen lapselta sopii erinomaisesti iltahetkeen. – Siinä ollaan läsnä lapselle ja voidaan samalla avata yhteyttä Jumalaan tai millä nimellä kukin korkeampaa voimaa kutsuukin. Lapselle on tärkeää tulla kuulluksi ja saada vaikuttaa omiin asioihinsa. Säännöllinen kiitosaiheisiin keskittyminen voi vaikuttaa myönteisesti myös mielenterveyteen. Iltaisin käsitellään myös ikäviä asioita: rukoillaan sairaiden läheisten puolesta ja tehdään sopu, jos on ollut eripuraa. ”Rukous tuo rauhaa ja levollisuutta lapselleni.

Joskus hän jatkaa rukousta omin sanoin siitä, mikä mieltä painaa.” Nainen, 46 ”’Hyvää yötä, enkeli myötä, kiitos tästä päivästä. Minä rakastan sinua’, sanomme, vaikka olisi ollut miten riitainen päivä.” Nainen, 41 Tutkimukset kertovat, että kodeissa puhutaan Jumalasta, taivaasta ja vastaavista aiheista usein lapsen aloitteesta. – Ihmisellä on synnynnäinen herkkyys olla suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, luontoon ja mahdollisesti myös tuonpuoleiseen, Kilpeläinen sanoo. ”JOKA ILTA.” Nämä sanat toistuvat, kun lukijat kertovat iltarukouksesta osana lasten unirutiineja. ”Iltarukouksen sisältöä en tullut miettineeksi kovinkaan syvällisesti. Kyse oli ehkä enemmänkin turvallisuutta luovasta mantrasta tai hokemasta”, pohtii 40-vuotias nainen, joka jatkaa lapsuutensa tapaa lapsensa kanssa. ”Rukoilen joka ilta kolmivuotiaan kanssa, mutta se on enemmän loru tai tapa. ’Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meidät peitä, älä meitä koskaan heitä.’ Aiemmin uskoin enemmän, ja nykyinen lorutuntuma johtuu ehkä rukouk-

TEINI-IKÄ LOPETTAA usein vanhemman ja lapsen yhteiset unirutiinit. Samalla iltarukouksesta tai rukoilemattomuudesta tulee nuoren yksityisasia. – Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana luodaan perusta ihmisen omalle hengellisyydelle, Aino-Elina Kilpeläinen sanoo. Nuoruudessa valmiudet hengellisten asioiden pohtimiseen kasvavat, ja nuori voi miettiä suuria kysymyksiä: Miksi minä olen olemassa? Miksi maailma on tällainen? – Rukous saattaa tuoda nuorelle turvaa ja tukea kehitystä. Jos nuori kokee, että on olemassa suurempi voima, jota hän voi rukoilla, se voi jopa suojella häntä nuoruuden haasteissa. Nuorta ei kuitenkaan voi eikä pidä pakottaa rukoilemiseen, Kilpeläinen sanoo. Lukijat kertovat: ”Siunaan nuoremman lapseni Herran siunauksella. Teini ei halua enää, että hänet siunataan.” Nainen, 47 ”Rukoilen edelleen joka ilta, ja lapset sitä haluavat, vaikka ovat jo teinejä.” Nainen, 46 ”16-vuotias tyttäreni ei voi mennä nukkumaan ilman yhteistä iltarukousta, eikä 14-vuotias poikanikaan vastaan laita, mutta ei tule itse pyytämään.” Nainen, 37 ”Vaikka hän on jo 17-vuotias, saatamme joskus rukoilla illalla yhdessä hänen toiveestaan.” Nainen, 56 ”Rukoilen lasteni kanssa. Jos on ollut huono päivä, kiipeän lukiolaistenkin luo, eivätkä he koskaan vastustele ajatusta.” Nainen, 43 ”Se on jäänyt lasten tultua teini-ikään. Itse rukoilen, en jaksa elämää muuten.” Nainen, 48 ■

Lainaukset ovat vastauksia iltarukouskyselyyn, jonka Kirkko ja kaupunki teki loka–marraskuussa 2018. Siihen vastasi lähes 270 lukijaa. Juttua varten on haastateltu myös Kimmo Ketolaa Kirkon tutkimuskeskuksesta.


10 B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Huomaamaton ja ladattava kuulokoje

Onko sinulla vaikeuksia kuulla melussa? Uutuus! Ladattavilla Oticon Opn S -kuulokojeilla saat todistetusti paremmin selvän puheesta kuin aiemmilla kuulokojeillamme. Nyt voit osallistua keskusteluun vaativissakin kuuntelutilanteissa kuten normaalisti*.

* Juul Jensen 2018, Oticon Whitepaper, Oticon Opn S1 ihmisille, joilla on tyypillinen kuulonalenema ja hyvin sovitetut kuulokojeet meluisissa tilanteissa

Ilmainen kuulokojekokeilu ajanvarauksella viikon ajaksi Tarjous koskee Oticon Opn S -kuulokojeita ja on voimassa 30.4.2019 asti.

Lisätietoja www.oticon.fi

Kuuloverkko Helsinki, Järvenpää, Hyvinkää ja Tampere Tiedustelut puh. 09 2786 2081, Ajanvaraus puh. 09 2786 2040 www.kuuloverkko.fi

Sain pitää tyttäreni. Kiitos syöpätutkimuksen, yhä useampi paranee. Mutta saavuttaaksemme uusia läpimurtoja, tarvitsemme sinua. Anna tutkimusmatkan jatkua ja tee testamenttilahjoitus. Tilaa maksuton testamenttiopas: syopasaatio.fi

Nyt Heli on saanut terveen paperit ja hän muistuttaa aina, ettei eletä vain viikonloppuja ja vapaapäiviä: eletään tässä ja nyt. – Burkittin lymfooman sairastaneen Helin Raija-äiti.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

11


12 B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

S

orpresa. Yllätys. Näin sanoo Virgen de la Oliva -osuuskunnan johtaja Miguel Ángel Gutiérrez Cerezo kuullessaan, että osa heidän valmistamastaan vahvasta ja makeasta Málaga-viinistä päätyy ehtoollisviiniksi Suomeen. Ollaan pienessä Mollinan kunnassa, reilut 60 kilometriä Málagan kaupungista pohjoiseen. Gutiérrez Cerezo on sen verran yllättynyt osuuskunnan viinin lopullisesta käyttötarkoituksesta, että haluaa vielä tutkia Alkon sivuja. Sieltä löytyy tosiaan jotain tuttua: Merimieskirkon Kirkkoviini, ”punaruskea, makea, luumuhilloinen, rusinainen, kuivatun aprikoosinen”. Valmistaja Virgen de la Oliva Espanjasta, maahantuoja Uniq Drinks Finland Espoosta. Mutta sitten seuraa toinen yllätys. – 18 euroa litra! Onpa kallista, Gutiérrez Cerezo ihmettelee. Hämmästyksen voi ymmärtää, sillä Espanjassa viinilasillisen saa ravintolassa parilla eurolla ja pullollisen hintakin on noin puolet Suomen hinnoista. VUONNA 1977 perustetussa Virgen de la Oliva -osuuskunnassa valmistetaan punaviiniä, valkoviiniä, makeaa ja vahvaa Málaga-viiniä sekä kuohuviiniä. Näitä valmistetaan Pedro Ximénez-, Moscatel Morisco- ja Syrah-rypäleistä. Viinien lisäksi tuotetaan oliiviöljyä.

– Osuuskuntaan kuuluu 2 000 pientuottajaa, ja heistä 800 tuottaa viiniä. Työntekijöitä osuuskunnassa on 14, Gutiérrez Cerezo kertoo. Viinejä myydään Espanjassa sekä ulkomaille: Ranskaan, Itävaltaan, Saksaan ja Sveitsiin. Suomi puuttuu listalta, sillä ehtoollisviini päätyy meille mutkan kautta. Virgen de la Oliva -osuuskunta myy viiniä bulkkiviininä ranskalaiselle La Martiniquiaise-Bardinet -alkoholiyhtiölle, joka pullottaa viinin ja lyö kylkeen suomenkieliset etiketit. Ranskasta viini jatkaa matkaa Suomeen ja päätyy lopulta Alkon varastoon, josta seurakunnat tilaavat sitä käyttöönsä. OSUUSKUNNAN PIHASSA on suomalaisen vuoro yllättyä. Ehtoollisviinin olisi voinut kuvitella valmistuvan kauniissa tammitynnyreissä, joita tilalla toki myös on, mutta Miguel Ángel Gutiérrez Cerezo pysähtyy ulkona olevien valtavien, arviolta kymmenmetristen terästankkien eteen. Siellä sitä on! – Isompaan tankkiin mahtuu 125 000 litraa viiniä, pienempään 80 000. Kypsymisaika on kahdesta kolmeen vuotta, Gutiérrez Cerezo luettelee. Málaga-viineihin valikoidaan kypsimmät ja makeimmat Pedro Ximénez -rypäleet. Näiden viinien valmistuksessa oikea ajoitus on tärkeä. – Seuraamme viinin lämpötilaa ja käymisprosessia. Käyminen pitää pysäyttää juuri oikealla hetkellä. Silloin tankkeja viilennetään kylmällä vedel-

Alkoholilain muutos vaikutti ehtoollisviineihin Värillä ei ole väliä, mutta kirkkolain mukaan ehtoollisviinin on oltava rypäleistä tehtyä. Siksi Suomessa käytettävät ehtoollisviinit ovat tuontitavaraa. Ennen vuotta 2018 suurin osa seurakunnista käytti Merimieskirkon Kirkkoviiniä, jota sai ostaa verovapaasti suoraan Merimieskirkolta. Kun alkoholilaki uudistui, ehtoollisviini muuttui verolliseksi ja siirtyi Alkon valikoimiin. Maahantuoja Uniq Drinksin mukaan Merimieskirkon Kirkkoviiniä myydään nyt noin tuhat pulloa vuodessa. Se ei ole paljon, sillä pelkästään Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkoissa ehtoollisviiniä kuluu noin 550 pulloa vuodessa. Nyt seurakunnat ostavat myös ainakin espanjalaista Sol de Málagaa sekä Valamon Viiniherman Oy:n valmistamaa Valamon Kirkkoviiniä. Se tuodaan Unkarista Valamoon, jossa viiniä kypsytetään terästankeissa vuoden ajan ja jossa se sitten väkevöidään. Yhdistävä tekijä Suomessa käytettäville ehtoollisviineille on se, että ne ovat väkevöityjä viinejä. Tätä perustellaan sekä säilyvyydellä että hygieniasyillä. Niiden lisäksi ehtoollisviineinä käytetään alkoholittomia viinejä.

le. Se keskeyttää käymisen, Gutiérrez Cerezo kertoo. Kun käyminen keskeytyy, rypäleissä oleva sokeri ei ehdi muuttua alkoholiksi, ja viiniin jää makeutta. Viini väkevöidään tislatulla alkoholilla, joka nostaa alkoholipitoisuuden 15 prosenttiin. Näin valmistetaan Málaga-viinit, sherryt, portviinit ja madeirat. ALKUVUODESTA MÁLAGAN seudun viiniviljelmillä ja osuuskunnassa ei tapahdu paljoakaan. – Loka-, marras- ja joulukuussa on hiljaista. Alkuvuodesta viinejä kirkas-

tetaan, ja tammikuun lopusta maaliskuuhun asti osaa viineistä pullotetaan. Ne viinit, joita ei pulloteta täällä, myydään bulkkiviininä eteenpäin, Gutiérrez Cerezo kertoo. Uudet rypäleet alkavat kasvaa keväällä. Kesällä karsitaan viiniköynnösten oksia. Satoa päästään korjaamaan elo–syyskuussa. Málagan seudulla viiniköynnökset ovat matalia, korkeimmatkin vain noin metrin korkuisia. – Poimiminen on tosi rankkaa työtä. Lisäksi on vielä kuuma. Kun rypäleet on poimittu, ne lastataan lavoille ja tuodaan viinitilalle. Siel-

Espanjan auringon alta ehtoollispöytään Alkoholia tai ei, ehtoollisviinin on oltava rypäleistä tehtyä. Siksi matka suomalaisten ehtoollispikareihin alkaa kaukaa. TEKSTI HANNA ANTILA KUVAT CHUS ALONSO

Málagan seutu on hyvin vanhaa viinialuetta. Viiniköynnökset seudulla ovat yleensä matalia.


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

13

Vain mukavalta! Sievi Shopista! Tuntuu NEEA

Koot: 35-43 Värit: oranssikulta, valkokulta, punahopea 139€

M I K KO

Malaga-viinit ovat punaruskeita ja maultaan rusinaisia.

nahkalaukut

utua.fi

Sievi Shop

Virgen de la Oliva -osuuskunnassa tuotetaan viinejä ja oliiviöljyä.

Simonkatu 12, Helsinki - Itis, Helsinki - Jumbo, Vantaa

Otto A. Malmin lahjoitusrahasto 1 2 0 V U O T TA

KÄYMINEN PITÄÄ PYSÄYTTÄÄ JUURI OIKEALLA HETKELLÄ. MIGUEL ÁNGEL GUTIÉRREZ CEREZO

lä ne kumotaan kuiluun, jonka pohjalla kulkee pilkkikairaa muistuttava terä. Se kuljettaa rypäleet koneellisesti murskattaviksi. Yhdestä kilosta rypäleitä syntyy lopulta 0,75 litraa viiniä. VIININ VILJELYN aloittivat foinikialaiset, jotka perustivat Málagan kaupungin 700 eKr. Málagan seutu on siis vanhaa viinialuetta. Suuremmassa mittakaavassa viinintuotannon aloittivat roomalaiset keisari Augustuksen – ja siis myös Jeesuksen – aikana. Viininviljely ei keskeytynyt edes silloin, kun aluetta hallitsivat

Koot: 39-48 Värit: ruskea, sininen, PURO musta Koot: 35-41 Värit: punainen 145€ Koot: 35-48 Värit: sininen, musta 129€

300 vuotta islaminuskoiset maurit. He perustelivat viinin käyttöä lääketieteellisillä syillä. Nyt viinintuotanto on murroksessa. Miguel Ángel Gutiérrez Cerezon mukaan tilojen määrä Málagan alueella on vähentynyt. Jo ennen Espanjan talouskriisiä osa pienistä tiloista siirtyi oliiviöljyn tuotantoon. Se on helpompaa ja varmempaa, ja oliiviöljystä saa paremman hinnan. Kilpailu viinimarkkinoilla on kovaa. Osuuskunnan johtajaa harmittaa, että monet espanjalaiset valitsevat nykyään viininsä hinnan perusteella eivätkä arvosta laatua. Menossa taitaa olla myös pieni eri alueiden välinen nokittelu. – La Manchan alueen viinit ovat halvempia. Siellä kiinnitetään enemmän huomiota määrään kuin laatuun, Gutiérrez Cerezo harmittelee. Hänen omia suosikkejaan ovat oman kotiseudun väkevät ja makeat viinit. – Koska niitä on niin vaikea tehdä, ja koska minä nyt vain rakastan niitä. ■

Rypäleestä Jeesuksen vereksi ”Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu”, sanoo pappi ja ojentaa ehtoollispikarin. Ehtoollinen eli eukaristia on toinen luterilaisen kirkon sakramenteista. Sen ainesosat ovat leipä ja viini. Ehtoollista vietetään Jeesuksen esimerkin mukaan ja hänen viimeisen ateriansa muistoksi. Ennen kuolemaansa, kiirastorstaina, Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan syömään. Sitä pidetään ensimmäisenä ehtoollisena. Raamatussa viiniin liittyviä kohtia ja vertauksia on paljon, sillä viini oli Lähi-idän ja Välimeren alueella yleinen ruokajuoma ja viiniköynnös yleinen viljelykasvi. Jeesuksen ensimmäinen tunnettu ihmeteko oli veden muuttaminen viiniksi Kaanan häissä. Hän myös vertasi itseään viiniköynnökseen: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat” ja ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri”. Kiirastorstaina 18.4. kirkoissa vietetään ehtoollista ja muistellaan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeistä yhteistä ateriaa.

Apurahoja kansansivistystä edistäviin sekä yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Apurahat voidaan myöntää työryhmille, organisaatioille tai yksityishenkilöille. Hakemukset lähetetään säätiön verkkopalvelun kautta (http://www.ottomalm.fi), missä annetaan tarkempia ohjeita. Kaikki liitteet toimitetaan sähköisen hakemuksen liitetiedostoina. Tieteellistä tutkimusta ei rahoiteta tänä vuonna. Hakuaika on 1.-30.4.2019. Luettelo myönnetyistä apurahoista julkaistaan säätiön verkkosivulla 2.7.2019.

KUTSU Lämpimästi tervetuloa Syöpäsäätiön testamentti-iltaan 25.4.2019 klo 17-19. Mukana testamenttiasiantuntija ja Syöpäsäätiön pääsihteeri. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Paikka: Unioninkatu 22. Helsinki Ilmoittautuminen sähköpostitse lahjoitukset@cancer.fi tai puhelimitse puh. 09 1353 3286 Lisätietoja: syopasaatio.fi


Osa 30

77. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi

Julkaisija

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat

Toimituksen yhteystiedot

Kolmas linja 22 00530 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Kustannuspäällikkö Pälvi Ahoinpelto Uutispäällikkö Pauli Juusela Kehittämispäällikkö Tuure Hurme Toimituspäälliköt Heli Kulmavuori Ulla Lötjönen Toimitussihteerit Paula Huhtala Eira Serkkola Taitto Janita Akiola AD Paula Huhtala Maija Saari Kuvankäsittely Aste Helsinki Toimituksen assistentti Maija Kiviranta, 09 2340 2244

Ilmoitusmyynti

Otavamedia Oy Juha Kurvinen, 040 541 5787 Kari Salko, 0400 604 133 etunimi.sukunimi@otava.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä.

Painos

340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelisluterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Osoiteasiat

Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimmalle. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Jakelu

Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin kello 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235.

Painopaikka Sanomapaino, Vantaa

ISSN 0356-3421

MATTI HAGELBERG


11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

B

15

Harras hetki Kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Anssi Rauhala, 53, asuu Helsingin Viikissä. Rauhala on tehnyt kuvituksia eri lehtiin, muun muassa Kirkko ja kaupunkiin. Hän on tehnyt Mikko Ketolan kanssa neljä sarjakuva-albumia, jotka kertovat kirkkohistorian professori Anni Isotalon seikkailuista. Nyt Rauhalalla on työn alla Matti Niemisen tekstiin perustuva sarjakuva-albumi, joka kertoo Suomen kuninkaaksi vuonna 1918 valitusta Hessenin prinssistä. Vapaaehtoisena arkunkantajana Rauhala aloitti muutama vuosi sitten.

Kuolema on liipannut läheltä Anssi Rauhalaa itseäänkin.

Kantajana viimeisellä matkalla Vapaaehtoisena arkunkantajana Anssi Rauhala pyrkii hoitamaan tehtävänsä mahdollisimman huomaamattomasti.

gat odottivat jo rivissä ja alkoivat opastaa häntä. Joku myös heitti kysymyksen, osaako hän seisoa yhdellä jalalla. Rauhalasta se osoittaa, että eri ammattikuntia edustavat arkunkantajat ovat vakavasta ja vastuullisesta tehtävästään huolimatta huumorintajuista porukkaa.

TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN

K

uvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Anssi Rauhalan isä alkoi sairastella muutama vuosi sitten. Se sai Rauhalan miettimään, että hän voi joutua lähiaikoina kantamaan hautaan läheisen ihmisen. Rauhala alkoi lukea hautaamiseen liittyvää kirjallisuutta. Hän syventyi asiaan niin perusteellisesti, että päätti mennä kysymään hautaustoimistosta, miten pääsisi vapaaehtoiseksi arkunkantajaksi. Muutaman viikon kuluttua siitä Rauhala sai Kantajapalvelusta ensimmäisen työtehtävän. Hänen saavuttuaan Honkanummen hautausmaalle kolle-

Pääsiäispäivä

ANSSI RAUHALA on nähnyt monenlaisia hautajaisia. Toisessa ääripäässä ovat hautajaiset, joissa on satojen ihmisten saattojoukko, toisessa hautajaiset, joissa ei ole paikalla ketään. Koskettavimpia kokemuksia ovat olleet viimeksi mainitut. Kerran yksi arkunkantajista alkoi yksinäisen vainajan arkun ääressä laulaa spontaanisti virttä Oi herra, jos mä matkamies maan. Rauhalan isä lähetettiin viimeiselle matkalle veljensä rakentamassa arkussa kaksi vuotta sitten. Rauhala oli sinut isänsä kuoleman kanssa ja halusi pukea tämän arkkuun eli tehdä arkuttamisen. Kuolema liippasi Rauhalaa itseään läheltä reilu vuosi sitten, kun hän putosi Espoossa jäälle riippuliitimellä. Järkyttävän onnettomuuden myötä hänen ymmärryksensä kuolemasta ja elämän arvaamattomuudesta syveni entisestään. Rauhala toivoo, että osaisi elää loppuelämänsä ihmisiksi muiden ihmisten rinnalla. ■

ISTOCK

Taivaan tähden

21.4.

ARKUNKANTAJAN TEHTÄVÄN Rauhala on kokenut erittäin merkitykselliseksi. Se on auttanut häntä ymmärtämään, miten riippuvaisia ihmiset ovat muiden avusta erityisesti kuoleman kohdatessa. Toisten auttaminen onkin Rauhalasta tärkeintä, mitä ihminen voi elämässään tehdä. Siitä tulee myös hyvä olo. Rauhalan mukaan arkunkantajalla on hyvä olla tumma puku ja oma auto sekä tilannetajua. Auto on tarpeen, koska kantaja joutuu kulkemaan työkeikoilla eri puolilla pääkaupunkiseutua. Arkunkantaja saa Kantajapalvelusta yleensä pari kertaa viikossa tekstiviestillä kyselyn, käykö tietty päivä. Jos päivä sopii, hän saa ohjeet, missä hautaaminen tapahtuu ja millaisen kaavan mukaan se toimitetaan, sillä eri kirkkokuntien hautajaismenot poikkeavat toisistaan.

Rauhala kuvailee arkunkantajien tekevän työtään huomaamattomasti ja keskittyneesti, tietyssä tahdissa ja selkeitä sääntöjä noudattaen.

Pietarin paniikki PÄIVÄÄ ENNEN Jeesuksen teloitusta Pietari romahti. Totaalisesti. Se tapahtui sinä yönä, jona Jeesus vangittiin. Pietari oli seurannut jonkun matkan takaa vankikulkuetta ylipapin taloon. Hämmentyneenä ja peloissaan hän asettui pihalle sytytetyn nuotion ääreen, missä ylipapin palveluskunta oli lämmittelemässä. Luhistuminen tapahtui, kun Pietari paljastui opetuslapseksi. Kukko lauloi. Pietari muisti samalla hetkellä Herran sanat: ”Ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti minut kiellät.” Paniikkiin joutunut Pietari karkasi suunniltaan paikalta. Minne hän karkasi? Kotikyläänsä Galileaan, ehkä isänsä luo.

Hän oli siis kaukana Jerusalemista, kun Jeesus haudattiin. Vanhimpien lähteiden mukaan kaikki miespuoliset opetuslapset pakenivat. Jerusalemiin jäivät vain naiset. Juuri he havaitsivat haudan tyhjäksi. Alkuperäisin Markuksen evankeliumi päättyy sanoihin: ”He pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten eivätkä kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät”. Pääsiäinen ei tyhjene tähän, sisällyksettömään hautaan. Ylösnoussut ilmestyi Galileassa opetuslapsille, myös Pietarille. Pääsiäisen kertomus ei ala tyhjästä haudasta vaan siitä, että lukuisat ihmiset alkoivat kertoa Jeesuksen ilmestyneen heille. Ilmestyessään Jeesus

uudisti peruuttamattomasti jokaisen kohtaamansa ihmisen elämän. Tässä mikään ei ole muuttunut. Jeesus ilmestyy yhä, ilmestyi mi-

nullekin. Usko alkaa Jeesuksen kohtaamisesta, vaikka emme uskaltaisi käyttää sanaa ilmestys. ■

OLLI VALTONEN


16 B

Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Gurun opissa Ohjaajana Taizén Veli Roger Veli Roger eli Roger Louis Schutz-Marsauche syntyi 12.5.1915 Provencen kylässä Sveitsissä. Hänen isänsä oli kalvinistinen pappi ja hänen äitinsä polveutui ranskalaisesta protestanttisesta suvusta. Hän perusti vuonna 1940 pienen yhteisön Ranskaan Taizén kylään. Erityisesti 1960-luvulta lähtien siellä on käynyt runsaasti nuoria eri puolilta maailmaa. Taizéssa elää lähes sata naimattomuuteen, yksinkertaiseen elämään ja rukoukseen vihkiytynyttä veljeä, jotka toimivat nuorten sielunhoitajina. Taizén rukouslaulut ovat tuttuja yli kirkkokuntien. Veli Roger kuoli vuonna 2005 kesken rukoushetken mielenterveydeltään häiriintyneen ihmisen puukotukseen. Hän oli kuollessaan 90-vuotias.

Enemmän armahtavaisuutta ja iloa Mistä löytäisin luottamuksen epävarmalta tuntuvassa maailmassa? kyseli 25-vuotias Roger Louis Schutz-Marsauche 1940-luvulla. Samaa kyselevät nuoret yhä hänen perustamassaan Taizé-yhteisössä. TEKSTI LAURI MAARALA KUVITUS MATTI PIKKUJÄMSÄ

JO KOLMIVUOTIAANA veli Roger sai hämmentävä kokemuksen lähimmäisenrakkaudesta. Hänen kotinsa sijaitsi Provencessa Sveitsissä lähellä Ranskan rajaa. Ensimmäinen maailmansota oli juuri päättynyt. Yhtenä iltana kotipihaan tuli auto, josta nousi hänen äidinäitinsä. Ensimmäiseksi isoäiti halasi pikku Rogeria ja sen jälkeen kaikkia muita. Sitten hän pyörtyi ja hänet kannettiin matkahuovalla sänkyyn lepäämään. Isoäiti pyörtyi uupumuksesta. Hän oli jäänyt asumaan Ranskan puolelle lähelle taistelukenttiä ja tehnyt kodistaan taisteluja pakenevien vanhusten, naisten ja lasten turvapaikan. Hän ei voinut käsittää, miten eri leireihin kuuluvat kristityt saattoivat tappaa toisiaan. ISOÄIDIN ESIMERKKI inspiroi Rogeria, kun hän vuonna 1940 lähti Sveitsistä ja muutti Ranskaan perustaakseen uudenlaisen rukouksen ja luottamuksen yhteisön. Sota oli puhjennut. Rajalinja kulki läpi kahtia jaetun Ranskan. Läheltä si-

tä Roger löysi pienestä Taizén kylästä talon, johon hän perusti turvapaikan pakolaisille. Monet heistä olivat juutalaisia. Sodan lopulla talosta saivat turvan myös saksalaiset sotavangit ja monet sotaorvot. 25-vuotias Roger kirjoitti pienen kirjan yhteisön keskeisistä ajatuksista. Häntä innoitti Jeesuksen Vuorisaarna, jonka hengen hän kiteytti kolmeen sanaan: ilo, yksinkertaisuus ja armahtavaisuus. Vihan maailma janoaa armahtavaisuutta ja iloa. Ihminen janoaa elämänsä kaaokseen yksinkertaisuutta. Jumalassa kaikki ovat jo yhtä, Roger painotti. Maailma on yksi ja kirk-

ko on yksi. Tragedia on siinä, että olemme jakaneet maailman ja rikkoneet yhteyden. ”Onko kristityillä riittävän suuri sydän, riittävän avoin mielikuvitus, riittävän palava rakkaus, jotta he löytäisivät tämän tien: elämän sovinnossa?” Roger kysyi. TAIZÉN PIENESTÄ kylästä tuli paikka, jonne sadat tuhannet nuoret ovat vaeltaneet etsimään vastauksia elämänsä kysymyksiin. Nuoret, jotka tulevat eri maanosista, kysyvät samoja asioita: Miten löydän tarkoituksen elämälleni? Mitä voin tehdä? Mistä löytäisin luotta-

Sydämen rauhoittumisen rukous Jumala, sinä joka rakastat kaikkia ihmisiä, kun ymmärrämme, että sinun rakkautesi on ennen kaikkea anteeksiantoa, sydämemme rauhoittuu ja muuttuu. (Taizén veli Roger, suom. Kira Poutanen)

muksen epävarmalta tuntuvassa maailmassa? Mihin minua kutsutaan? Taizé on paikka, jossa heidän kysymyksilleen annetaan tilaa. ”Haluamme olla nuorille ihmisiä, jotka kuuntelevat, emme hengellisiä mestareita”, kuuluu yhteisön veljien keskeinen toiminta-ajatus. Luottamusta Jumalaan ei välitetä argumentein. Sitä välittävät rukouslaulut ja hiljaisuus. Puheet ovat lyhyitä ja syviä. ”MISSÄ RAKKAUS ja laupeus, siellä Jumala”, lauletaan tunnetussa Taizélaulussa. ”Jumala kutoo elämäämme kuten kaunista vaatetta anteeksiantonsa langoista”, kirjoitti veli Roger. Kun saamme ja annamme anteeksi, taakkamme kevenevät. Elämämme yksinkertaistuu ja meistä tulee armollisempia toisiamme kohtaan. Syntyy sovintoa, iloa ja rauhaa. ■ Kevätaamu nuotiolla su 5.5. klo 9–11 Uutelan kodalla Särkkäniemessä, Vuosaaressa. Mietiskelyä, Taizélauluja ja kahvittelua. Vetäjänä Lauri Maarala. Aiheena Taizén veli Roger.


MENOT 11. – 2 5.4.

11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

11

Katriina Vilkman ja Mira Kohijoki Espoonlahden seurakunnasta tutustuttavat lapset Jeesuksen ajan pääsiäiseen nukketeatterin kautta.

Pääsiäisaiheinen nukketeatteri vie lapset aikamatkalle Juhlaa voi viettää myös yömessussa, jossa paaston aika vaihtuu ylösnousemuksen iloon keskiyöllä. TEKSTI MILLA-MARIA HYYRYNEN KUVA ESKO JÄMSÄ

P

ääsiäiseen voi virittäytyä ja sen juhlintaan osallistua Espoon seurakunnissa niin askartelun, konserttien kuin messujenkin merkeissä. Lapsiperheet pääsevät tutustumaan pääsiäisen tapahtumiin esimerkiksi Espoonlahden seurakunnan Ihmeellinen Pääsiäinen -nukketeatteriesityksessä Espoonlahden kirkossa. – Esityksen alussa kaksi lapsinukkea löytää pääsiäismunasta lipun aikamatkalle, jolle he pyytävät lapset mukaan. Seurakuntasaliin on tuotu vanha nariseva ovi. Siitä päästään aivan erilaiseen aikaan ja paikkaan: Jeesuksen ajan pääsiäiseen, Espoonlahden seurakunnan kasvatuksen pappi Mira Kohijoki kertoo. Seurakuntasalissa Israelin kujilta nauhoitettu markkinahumu kaikuu taustalla, kun lapset saavat toivottaa Jerusalemiin ratsastavan Jeesuksen tervetulleeksi palmunlehviä heiluttelemalla. Viimeisellä ehtoollisella nuket tarjoavat lapsillekin leipää. – Getsemanen puutarhassa sotilaat vievät Jeesuksen pikaisesti, niin ettei pidätys ole pelottava. Golgatalle pysähdytään lyhyesti. Huipennus on tyhjä hauta. Olemme satsanneet kauniin pääsiäispuutarhan rakentamiseen. Linnut laulavat, on kasveja ja enkeli. Kaikille avoimet 20-minuuttiset esitykset pidetään

15. ja 16. huhtikuuta. Ne on suunniteltu alle kouluikäisille. Seurakunnan kahviosta voi ostaa pääsiäisherkkuja pikkurahalla. – Lisäksi järjestämme esityksiä hiljaisella viikolla päivähoidon ryhmille. Ne ovat tosi suosittuja.

ESITYKSEMME YDINSANOMA ON ILO: JEESUS ELÄÄ JA ON MEITÄ VARTEN. PAPPI MIRA KOHIJOKI

Käymme myös päiväkodeissa pitämässä pääsiäiskirkkohetkiä. Espoonlahden seurakunnassa pääsiäispolkuja tai vastaavia tapahtumia lapsiperheille on pidetty yli kaksikymmentä vuotta. Nyt kokeillaan kuitenkin ensimmäistä kertaa nukketeatteria. Nuket on suunnitellut ja pääosin tehnyt perhetoiminnan ohjaaja Katriina Vilkman, jolla on taidetausta. Tapahtuman valmisteluun ja toteutukseen osallistuu koko lapsi- ja perhetyön tiimi. Vapaaehtoiset ovat autta-

neet nukenvaatteiden ompelussa ja valotekniikassa. Lapsia pohdituttaa pääsiäisessä Jeesuksen kuolema. Kierroksen jälkeen aikuiset tulevat juttelemaan esityksestä, jolloin on hyvä hetki kysyä mielessä olevia asioita. – Tarkoituksena on, että esitys toimii virikkeenä. Keskustelu jatkuu päiväkodissa tai kodissa. Ydinsanomamme on kuitenkin ilo: Jeesus elää ja on meitä varten. PAASTONAJAN MURHEEN vaihtumisen pääsiäisen iloon pääsee saa kokea ainutlaatuisessa tunnelmassa pääsiäislauantain yömessussa. Kello 23 alkavia messuja järjestetään Espoonlahden, Olarin, Leppävaaran ja Tapiolan kirkoissa sekä Espoon tuomiokirkossa. Messun jälkeen on tarjolla pientä syötävää tai ateria. Espoonlahden seurakunnan kappalainen Jukka Knuuti kertoo, että Espoonlahdessa yömessuun on perinteisesti kokoontunut viidestäkymmenestä sataan ihmistä. – Tunnelma vaihtuu kesken messun. Ensin ollaan hyvin hämärässä kirkossa. Alttarivaatteet ovat mustat ja esillä on katafalkki eli koroke, jonka päällä arkku on hautaan siunaamisessa. Puoliltaöin surun merkit viedään pois ja tilalle tuodaan valkoiset alttarivaatteet ja kukat, jolloin alkaa ylösnousemusjuhla. Sitä jatketaan yhteisellä aterialla. Ihmeellinen Pääsiäinen -esitykset Espoonlahden kirkossa ma 15.4. ja ti 16.4. klo 17.30, 17.50, 18.10, 18.30, 18.50 ja 19.10. Löydät tiedot yömessuista ja muista pääsiäisen ajan tapahtumista Espoon seurakunnissa osoitteesta www.espoonseurakunnat.fi/tule-mukaan/paasiainen


MENOT 11. – 2 5.4.

12 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Espoon tuomiokirkko -seurakunta Toimisto: Kirkkokatu 10, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 3800, espoontuomiokirkkoseurakunta@ evl.fi Osoitteet: Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, Kirkkoranta 2 Hilan leirikeskus, Saarentie 50, 02480 Kirkkonummi Hvittorpin leirikeskus, Hvittorpintie 245, 02430 Masala Pitäjäntupa, Kirkonmäentie 2 Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1 Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3 Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1 Kirkonkymppi, Kirkkokatu 10 Laaksolahden kappeli, Ylänkötie 16 Nupurin kappeli, Brobackantie 1-3 Rinnekappeli, Rinnekodintie 6 Suvelan kappeli, Kirstintie 24 Unelman kammari, Kaivomestarinkatu 8 Velskolan leirikeskus, Vääräjärventie 2, 02980 Espoo Viherlaakson kappeli, Viherkalliontie 2

MESSUT ESPOON TUOMIOKIRKOSSA Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 10. Liturgia ja saarna Ari Kunnamo, avustaa Marja Malvaranta, urkuri Petri Koivusalo, kanttori Marja-Liisa Talja. Kirkkokahvit. Pysäkkimessu su 14.4. klo 18 ”Herra, älä vaikene!” Messussa on vahvasti esillä vainottujen kristittyjen tilanne maailmassa. Asemapäällikkö Leena Oikarinen, pappi Antti Kujanpää, haastattelussa Miika Auvinen Open Doors -järjestöstä. Kirjoitamme ja lähetämme vetoomuksia päättäjille ja kannustuskortteja vainoa kokeville. Voit käyttää omia tai seurakunnan kortteja. Musiikki: Petri Kangas, piano ja Anna-Liisa Haunio, laulu ja

urut. Lastenpysäkki. Iltatee. Kiirastorstain aamuehtoollinen to 18.4. klo 8. Vilppu Huomo, Anna-Liisa Haunio. Kiirastorstain messu to 18.4. klo 20 ”Sinun puolestasi annettu ja vuodatettu”. Liturgia Oiva Hujanen, avustavat Marja Malvaranta, Seppo Särkiniemi ja Sami Marte, urkuri Petri Koivusalo, kanttori Päivikki Leinonen. Auroran lauluyhtye. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. klo 10 ”Ristiinnaulittu Herra!” Saarnan paikalla luetaan Johanneksen evankeliumin kärsimyskertomus eli passio. Liturgia Hannu Mäenpää, avustaa Pirkko Nurminen, kanttori Marja-Liisa Talja. Chorus Domus. Kristuksen kuolinhetken hartaus pe 19.4. klo 15. Pappi Aleksi Majuri, kanttori Marja-Liisa Talja, jousikvartetti. Musiikkina Joseph Haydn: Kristuksen seitsemän viimeistä sanaa ristillä. Pääsiäisyön juhlamessu la 20.4. klo 23 ”Kuolema on kukistettu!” Juhlamessun johtaa Espoon piispa Kaisamari Hintikka avustajinaan tuomiokirkkoseurakunnan papit Vilppu Huomo, Kirsi-Marja Isotalo, Antti Kujanpää ja Mari Mathlin sekä joukko vapaaehtoisia seurakuntalaisia. Musiikki: kanttorit Petri Koivusalo ja Leena Talvio sekä Katri Tikka, harppu ja laulukvartetti. Lopuksi ristikulkue, siunaus ja pääsiäistervehdys Tuomiokirkon hautausmaalla. Pääsiäisjuhla jatkuu aterioinnilla Tuomiokirkon seurakuntatalolla. Aterian hinta 5 e, alle 10-v. lapsille ilmainen. 1. Pääsiäispäivän messu su 21.4. klo 10 ”Kristus on ylösnoussut!” Liturgia ja saarna Kirsi Muurimäki, avustaa Oiva Hujanen, urkuri Päivikki Leinonen, kanttori Sheldon Ylioja. Oboisti Päivi Kärkäs. Kirkossa pääsiäisasetelmat, seurakuntalaisille jaetaan narsissit. 2. Pääsiäispäivän messu ma 22.4.

klo 10 ”Ylösnousseen kohtaaminen”. Liturgia ja saarna Vilppu Huomo, avustaa Seppo Särkiniemi, urkuri Sheldon Ylioja, kanttori Petri Koivusalo. Perheiden pääsiäiskirkko ma 22.4. klo 15. Pappi Kirsi-Marja Isotalo, lapsityönohjaaja Aila Pihlajavesi, kanttori Marja-Liisa Talja. Meidän kirkko -viikkomessu ke 24.4. klo 9. Toimittaa piispa Kaisamari Hintikka avustajinaan tuomiokapitulin työntekijät. Mukana myös Kutsuttuna kirkon työhön -valmennuksen osallistujat.

MESSUT KAPPELEILLA Auroran kappeli Kiirastorstain ehtoollinen 18.4. klo 18. Salonen, Talvio. Pääsiäismessu su 21.4. klo 12. Isotalo, Talja. Kirkkokahvit. Kalajärven kappeli Palmusunnuntain muskarimessu pe 12.4. klo 10. Muurimäki, Westerlund, Tarvainen, Blomstedt. Laulua, leikkiä, ja soittoa. Puuro- ja kiisselitarjoilu sekä pääsiäismunat. Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 16. Kunnamo, Leinonen. Kirkkokahvit. Kiirastorstain ehtoollinen 18.4. klo 19. Kunnamo, Talja. Pääsiäismessu su 21.4. klo 16. Muurimäki, Talja. Vapaaehtoiset avustavat. Kirkkokahvit ja pääsiäismunia. Kauklahden kappeli Kiirastorstain ehtoollinen 18.4. klo 18. Ylioja, Mathlin. Urdunkielinen jumalanpalvelus pe 19.4. klo 16. Masih. Pääsiäisen kyläkirkko su 21.4. klo 12. Särkiniemi, Leinonen. Oboisti Päivi Kärkäs. Kirkkokahvit. Urdunkielinen messu ja pääsiäisjuhla ma 22.4. klo 14. Masih. Laaksolahden kappeli Rauhaa ja syvyyttä -ehtoollishartaus to 11.4. klo 19. Marte. Teejatkot. Nupurin kappeli

ET lev 233 x 140 mm

Palmusunnuntain perhemessu su 14.4. klo 12, ”Sua seurata tahdomme.” Nurminen, Lintula, Talja. Kirkkokahvit. Rinnekappeli Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 14. Corander, Leinonen. Kirkkokahvit. Suvelan kappeli HalleLuja -messu pe 12. ja 26.4. klo 18. Nuorten messubändi, lastenhoito ja messupizzaa. Kiirastorstain ehtoollinen 18.4. klo 15. Leinonen, Malvaranta. Pääsiäismessu su 21.4. klo 15. Huomo, Koivusalo. Rukoushetki ma–pe klo 12–12.15. Viherlaakson kappeli Kiirastorstain ehtoollinen 18.4. klo 18. Haunio, Majuri.

ENGLANNINKIELINEN JUMALANPALVELUS Sunnuntaisin klo 16.30 Espoon tuomiokirkon srk-talossa. Pyhäkouluryhmiä, kirkkokahvit. www. church.fi.

AURORAN KAPPELI Kappelilounas to 11.4. ja ma 15.4. klo 11–13. Aik. 5 e, lapset 0,50–2 e. Alkuhartaus klo 11. Kaksi iltaa luterilaisuutta – Laki ja evankeliumi to 25.4. klo 19. ”Uskonvanhurskaus” to 16.5. Seppo Särkiniemi. Kahvit klo 18.30. www.aurorankappeli.fi

KALAJÄRVEN KAPPELI Perheiden pääsiäistapahtuma la 13.4. klo 13–15. Virpomisoksien askartelua. Leikkiä ja laulutuokio. Tarjolla pientä purtavaa. Kuusi iltaa Roomalaiskirjettä ti 16.4. klo 18.30. Ari Kunnamo. Israel-laulun ja -rukouksen ilta ke 17.4. klo 18. www.kalajärvenkappeli.fi

KAUKLAHDEN KAPPELI Vironkielen piiri ma 15.4. klo 18. Kappelilounas ti klo 11–12.30. Aik. 4 e, lapset 2 e (yli 3-v). Alkuhartaus. www.kauklahdenkappeli.fi

LAAKSOLAHDEN KAPPELI Pääsiäiskuvaelma ke 17.4. klo 18. Kuvaelman aikana voit elävällä tavalla kokea pääsiäisen tapahtumat Marian ja Pietarin näkökulmasta kerrottuna. Sopii kaikenikäisille, kesto 30 min. Mahdollisuus ehtoollisen viettoon. www.laaksolahdenkappeli.fi

NUPURIN KAPPELI Keskiviikon kohtaamispaikka ke 17.4. klo 13. Vuorisaarna-raamis naisille ke 17.4. klo 18. www.nupurinkappeli.fi

SUVELAN KAPPELI Kappelilounas ti klo 12–13. Alkuhartaus, aik. 3 e, lapset 1,5 e. Hiljaisuuden ilta ti 16.4. klo 17. Nuorille ja aikuisille. Iltateet. Nuorten ja lähetysväen yhteinen ilta ke 24.4. klo 17. Laulun, rukouksen ja yhteyden ilta ke 24.4. klo 18.15. Aiheena Aki Hintsan ihmisen hyvinvointimalli. (17.4. klo 18 ruotsinkielinen messu). www.suvelankappeli.fi

VIHERLAAKSON KAPPELI Hiljaisuuden päivä la 27.4. klo 12–16. Rukoushetkiä, ohjattua mietiskelyä, teehetki. ILM. eeva.honkanummi@ gmail.com ja 050 596 4395. Kappelilounas ti klo 12–13 Aik. 4 e, lapset 0,50–2 e. www.viherlaaksonkappeli.fi

UNELMAN KAMMARI Kirpputori ja kahvila ma klo 10−13 ja to klo 10−17. Peitto- ja käsityöpiiri ma klo 13–15 ja käsityöpiiri to klo 17−19. Pääsiäistauolla 18.−22.4. Tied. Iina

Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi


MENOT 11. – 2 5.4.

Madubuike, 050 438 0189.

KOHTI ALTTARIA Kirkkohäiden musiikin ja muiden kuvioiden esittelyä la 13.4. klo 17 Espoon tuomiokirkossa. Kirkosta siirrytään n. klo 18 Pitäjäntuvalle, jossa tarjolla pientä iltapalaa ja mahdollisuus keskustella aiheesta pappien ja kanttoreiden kanssa.

MEDITATIIVINEN PÄÄSIÄISVAELLUS Luontopyhiinvaelluspolulla Nuuksiossa la 20.4. Lähtö klo 14 Luontokeskus Haltian edestä. Kesto n. 1,5 h. Ohjaa Panu Pihkala. Lisätietoa: Mari Mathlin, 050 438 0182.

PERHEKERHOT &-KAHVILAT Auroran kappeli: ma ja pe klo 10. Vauvaperhekerho to klo 13. Perhe-

Leppävaaran seurakunta Toimisto: p. 09 8050 5000 arkisin klo 9–11, leppavaaranseurakunta@evl.fi, päivystävä vahtimestari ma–su klo 9–18, p. 09 8050 5531 Osoitteet: Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2 Perkkaan kappeli, Upseerinkatu 5 Karakappeli, Karakalliontie 12 Uuttu, Lintukulma 2 KilonRisti, Vanharaide 1 Lasten kappeli Arkki, Leppävaarankatu 7 B, 3. krs Nuortentila Siipi, Alberganesplanadi 1

PALMUSUNNUNTAI SU 14.4. Messu ja kirkkokahvit klo 11 Leppävaaran kirkko. ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Mukana Mattanjakuoro Ritva Oksanen-Antinin johdolla. K. Salo, Alanne, T. Salo, Hyry. Messu ja kirkkokahvit klo 13 Karakappeli. Raiskio, Latvanen. Virsi ja messu klo 17 Perkkaan kappeli. Laaksonen, T. Salo, Hyry.

HILJAISEN VIIKON RUKOUSHETKET Seuraamme tekstien kautta Jeesuksen tietä ristille. Ma–ke 15.–17.4. klo 19 Leppävaaran kirkko. Ma ja ke Pöyri, ti Raiskio, Hyry.

KIIRASTORSTAI 18.4. Eläydymme Jeesuksen viimeisen aterian tunnelmiin sekä lopuksi riisumme alttarin ja siirrymme pitkäperjantain mustaan väriin. Messu klo 19 Karakappeli. Alanne, Saari. Messu klo 19 Perkkaan kappeli. Messussa mukana TZ-kuoro ja viulisti Laura Airola. Koskela, Noponen. Messu klo 19 Leppävaaran kirkko. Mukana Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro. Laaksonen, Yletyinen, Latvanen.

PITKÄPERJANTAI 19.4. Sanajumalanpalvelus klo 11 Leppävaaran kirkko. Mukana kirkkokuoro. T. Salo, Latvanen. Musiikkia ristin juurella. Jeesuksen kuolinhetken hartaus klo 15 Leppävaaran kirkko. Samuli Hyvärinen, sello. Raunu, Latvanen.

PÄÄSIÄISYÖ LA 20.4. Messu klo 23–24 Leppävaaran kirkko. ”Totisesti ylös nousi!” Tule kokemaan pääsiäisen iloa ja valoa. Hämärä kirkkosali täyttyy valolla. Alanne,

kahvila ti ja ke klo 10–12.30. Iltaperhekerho ma 1.4. ja 6.5. klo 18. Espoon tuomiokirkon srk-talo: Perhekerho to klo 10. Kalajärven kappeli: Perhekahvila pe klo 9–12. Iltaperhekerho ti klo 17.30 (parilliset viikot). Kauklahden kappeli: ti klo 10. Perhekahvila to klo 9–12. Iltaperhekerho ke 3.4. ja 8.5. klo 17.30. Laaksolahden kappeli: Perhekerho ke klo 10. Nupurin kappeli: Perhekahvila pe klo 9–12. Suvelan kappeli: ti klo 13 ja pe klo 10. Vauvaperhekerho ma klo 13.30. Iltaperhekerho ke 3.4. ja 8.5. klo 17.30. Viherlaakson kappeli: to klo 10. Perhekahvila ma klo 10–12.

Raunu, Noponen sekä muusikot.

PÄÄSIÄINEN SU 21.4. Messu ja kirkkokahvit klo 11 Leppävaaran kirkko. ”Hän ei ole enää täällä!” Mukana Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro, Pilgrim Brass -vaskiyhtye, Yletyinen, T. Salo, Latvanen. Kirkkosalissa on lastenpaikka pienimmille messuvieraille. Kirkkokahvit ja -mehut. Messu ja kirkkokahvit klo 13 Karakappeli. Pääsiäisiloa! Sari Anetjärvi, laulu, Miika Penttala, trumpetti. T. Salo, Latvanen.

PERHEIDEN PÄÄSIÄISKIRKKO 2. pääsiäispäivän messu täynnä pääsiäisen iloa ma 22.4. klo 11 Leppävaaran kirkko. Lauletaan, nauretaan, käydään ehtoollisella ja lopuksi päästään etsimään suklaamunia. Musiikissa mukana 5.-8.-luokkalaisten bändikerho Taneli Helmisen johdolla. Vallivirta, Koskela, Noponen. Kirkkomehut ja -kahvit.

MESSUT JA HARTAUDET Ehtoollishartaus Leppävaaran Elä ja asu -seniorikeskuksessa ti 16.4. klo 14. Raunu, Noponen. Hengähdä hetki joka ti klo 12.30 Karakappeli. Lectio Divina -raamattumietiskely to 25.4. klo 12.30 Karakappeli. Kahvi/ tee ja voileipää päätteeksi.

11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

PÄIVÄ FRANSISKUS ASSISILAISEN SEURASSA

HARMAAT PANTTERIT AUTTAVAT

Pikadeitit 35–45 vuotiaille sydänystävää vailla oleville sinkuille su 19.5. klo 13–15 Kalajärven kappelissa. Tiedustelut ja ILM. 2.5. asti virpi.sutelainen@evl.fi, 040 736 9315.

Näkökulmina oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheytyminen la 31.8. klo 9.30–19 Hvittorpissa. Ohjelmassa mm. rukoushetki, pieni pyhiinvaellus ja messu. Hinta 30 e. Tied. ja ILM. 9.8. mennessä: 040 531 1040, marja.malvaranta@evl.fi.

Ilmaiseksi ja keikkaluonteisesti pienimuotoisissa kotiaputöissä tuomiokirkkoseurakunnan alueella asuville; mm. kuljetus-, lastenhoitoja kodinhuoltoapua, digiboxin, tv:n ja tietokoneen asennus ja neuvonta. Ota yhteyttä: 040 572 5344 ja jätä viesti vastaajaan.

PIENI PYHIINVAELLUS La 4.5. klo 9–17. Reitti: Perkkaan kappeli klo 9–Tapiolan kirkko klo 10.30–Olarin kirkko klo 11.45–Kauniaisten kirkko klo 14.30–Espoon tuomiokirkko klo 17. Matkan pituus n. 25 km. Voit osallistua myös vain osaksi matkaa. Omat eväät, keittolounas Kauniaisten kirkolla. Tied. ja ILM. paivisutinen59@gmail.com, 050 304 0492.

KAIKEN WÄEN WAPPU Suosittu vapputapahtuma vietetään tänä vuonna ti 30.4. klo 15–18 Perkkaan kappelilla. Huom. viime vuosista muuttunut paikka. Tervetuloa nauttimaan yhteisöllisestä juhlahumusta! Kappelissa musiikkia, yhteislaulua, meheviä munkkeja ja simaa. Pihapiirissä pomppulinna, ongintaa, ilmapalloja sekä makkaraa. Pisteiden hinta 1 e/hlö. Tapahtuman tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen kautta vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelun tukemiseen.

LEIRI MIELENTERVEYSKUNTOUTUJILLE ma 13.5. klo 10–to 16.5 klo 13 Hvittorpin leirikeskuksessa. Ulkoillaan, askarrellaan, saunotaan, keskustellaan ja hiljennytään. Hinta 45 e. Tiedustelut ja hakulomakkeet tekstiviestitse 12.4. mennessä, diakoni Harriet Lohikari, 040 531 1057. Mukana Eveliina Kaipila, Harriet Lohikari, Virpi Sutelainen ja Sanna Pihlaja.

MIESTEN ILTAMAT Mies, tule jakamaan ajatuksia

EKUMEENINEN KULTTUURIMATKA Valamoon, Lintulaan ja Kuopion ortodoksiseen kirkkomuseoon 6.–8.9. Hinta 200–250 e. Oppaina Alarik Corander ja Tarja Rae. Tied. Tarjalta 040 5311 050. ILM. www. espoonseurakunnat.fi > Tule mukaan > Aikuiset > Matkat, retket ja leirit.

MIELEKÄSTÄ VAPAAEHTOISTYÖTÄ Sinustako Harmaa Pantteri? Tule mukaan hyvään tiimiin, uudet vapaaehtoiset perehdytetään tehtävään. Ota yhteyttä diakoni Anna Iivanaiseen, 040 572 5344.

LISÄÄ TAPAHTUMIA www.espoonseurakunnat.fi.

muiden miesten kanssa to 18.4. klo 18 Uuttuun. Ei ennakkoilm. Vetäjä Pauli Paananen, 045 633 7065.

VARTTUNEEN VÄEN KERHOT Ti klo 13–14.30 Karakappeli. To klo 13–14.30 Perkkaan kappeli (ei kiirastorstaina 18.4.). Kahvia, hartaus, ohjelmaa, juttelua. Kahvila eläkeläisille parillisten viikkojen ma klo 13–14.30 Uuttu.

MUSIIKKIRYHMÄT Kuoro kaikille. Ääniverryttelyä juuri sinulle wannabe-singer! Ke 24.4. klo 18.30–19.45 KilonRisti. Noponen. Kevään viimeinen kerta. Mukana soittajia ja soittimia laulua vauhdittamassa. Lopuksi pienet tarjoilut. TZ-kuoro, International Choir joka ti klo 17 Perkkaan kappeli. Tied. Vadim Roznovskiy, p. 050 563 5905, vadim.rozhnovskiy@evl.fi.

AIKUISTEN HARRASTERYHMÄT Kaikki aikuisten pien- ja harrasteryhmät aikatauluineen löydät LE 138 x 122 mm verkosta: www.espoonseurakunnat.

fi/leppavaaran-seurakunta/aikuiset

DIAKONIALOUNAAT Joka ti ja to klo 11.30–12.30 Karakappelissa. Hinta 3 e. Alkuhartaus/ ruokarukous. Huom! Diakonialounaita ei tarjoilla hiljaisella viikolla ti 16.4. ja to 18.4.

LEPPÄVAARAN KIRKON PERUSKORJAUS MUUTTAA MESSUJEN SIJAINTEJA Messut siirtyvät Leppävaaran kirkon remontin vuoksi muihin kappeleihin toukokuun 2019 alussa. Messu joka su klo 13 Karakappelissa 5.5. alkaen. Messu su 12.5. ja 26.5. klo 11 Perkkaan kappelissa.

SEURAA SOMESSA JA VERKOSSA! leppavaaranseurakunta.fi facebook.com/leppavaaranseurakunta @leppavaaransrk nuortensiipi.fi @nuortensiipi

MUSIIKKIA RISTIN JUURELLA Jeesuksen kuolinhetken hartaus pitkäperjantaina 19.4. klo 15 Leppävaaran kirkko

Arkin paja la 13.4. klo 10–13 lasten kappeli Arkki. Virvon, varvon! Palmusunnuntai. Pääsiäisaskarteluja, virpomavitsoja ja enkeleitä. Elämyksellinen kirkkohetki n. klo. 11.30. Tarjolla kahvia, mehua, pullaa ja keksiä. Perheiden pääsiäishartaus ke 17.4. klo 10 Karakappeli. Tule mukaan laulamaan, leikkimään ja ihmettelemään pääsiäisen sanomaa. Tilaisuuden jälkeen pieni pääsiäisyllätys jokaiselle. Huiskeen, Havinan & bändikerhon konsertti la 27.4. klo 15 Leppävaaran kirkko. Laululeikkejä & rockia Leppävaaran seurakunnan lapsikuorojen ja nuorten bändikerhon tahtiin. Konsertti kestää noin 40 min. ja sopii kaikenikäisille. Saa laulaa mukana! Joht. Outi Noponen, Essi Nyyssönen ja Taneli Helminen. Vapaa pääsy.

13

KESÄKSI KULTA KAINALOON!

LAPSILLE JA PERHEILLE

VAUHDILLA KEVÄÄSEEN

A

Samuli Hyvärinen, sello

"LEVISI TIETO, ETTÄ JEESUS OLI TULOSSA JERUSALEMIIN." Palmusunnuntaina 14.4. messut: klo 11 Leppävaaran kirkko klo 13 Karakappeli klo 17 Perkkaan kappeli

PÄÄSIÄISYÖN MESSU LA 20.4. KLO 23 LEPPÄVAARAN KIRKKO


MENOT 11. – 2 5.4.

14 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Espoonlahden seurakunta Toimisto: puhelinpalvelu klo 9–15 p. 09 8050 6000, espoonlahdenseurakunta@evl.fi Osoitteet: Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8 Soukan kappeli, Soukankuja 3 SODE nuorisotila, Soukantie 13 Kaskikappeli, Kaskipiha 5 Mäntykappeli, Mäntytie 27 Iivisniemen seurakuntakoti, Iivisniemenkatu 3 Toivon Tori, Soukankaari 8 B Kerhotila: Iivisniemen aukio 1

MESSUT Nuorten messu pe 12.4. klo 20 Sode. Ylisuutari. Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 11 kirkko. Sinervo, Reinikainen, Yli-Jaskari, Laulumieli. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. Kohtaamispaikka-messu su 14.4. klo 17 Soukan kappeli. Reinikainen, Ojala. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit. Ikäihmisten kiirastorstain messu to 18.4. klo 13 Soukan kappeli. Sinervo, Lonka. Kirkkokahvit. Kiirastorstain iltamessu to 18.4. klo 19 kirkko. H. Lehti, Reinikainen, Yli-Jaskari. Pitkäperjantain jumalanpalvelus pe 19.4. klo 11 kirkko. Sinervo, Reinikainen, Ojala. Kirkkokahvit. Jeesuksen kuolinhetken hartaus pe 19.4. klo 15 Soukan kappeli. Reinikainen, Yli-Jaskari. Nuorten jumalanpalvelus pe 19.4. klo 20 Sode. J. Lehti. Pääsiäisyön messu ja juhla la 20.4. klo 23 kirkko. Knuutti, Reinikainen, Puukko. Iltapala. Pääsiäispäivän messu su 21.4. klo 11 kirkko. J. Lehti, Kohijoki, Yli-Jaskari, Lonka, Kirkkokuoro. Kirkkokahvit. Messu su 21.4. klo 17 Soukan kappeli. Knuutti, Puukko. Kirkkokahvit. Gospelmessu ja aikuisrippikoulun konfirmaatio ma 22.4. klo 17 Soukan kappeli. Ylisuutari, Ojala sekä Make Perttilä House Band. Kirkkokahvit. Leipämessu ja soppalounas pe 26.4. klo 10 kirkko. J. Lehti, Puukko. Messun jälkeen esirukousmahdollisuus. Nuorten messu pe 26.4. klo 20 Sode. Olli. Messu, OPKOn kirkkopyhä su 28.4. klo 11 kirkko. Saarna Jussi Miettinen, Knuutti, Lonka. Kirkkokahvit. Tuomasmessu su 28.4. klo 17 Soukan kappeli. Knuutti, Ojala, gospelryhmä Nardus. Iltatee.

Iltapala 4 e. Raamattua luihin ja ytimiin to klo 18 kirkko. 11.4 Sefanja – Herran päivä tulee (Sef 1–3). 25.4. Haggai – rakentakaa uusi temppeli (Hag 1-2). Kirkkoherra Jouni Turtiainen.

PASTORI PÄIVYSTÄÄ Papin tavoitat ma-pe klo 9–21 numerosta 050 432 8496. Kauppakeskus Pikkulaivassa pastori paikalla to klo 13–15. Tule moikkaamaan!

OSTAMALLA TEET HYVÄÄ Kirpputori Toivon Tori to klo 12–18 ja la klo 11–15 os. Soukankaari 8 B. Tori suljettu to 18.4. la 20.4. ja la 27.4. Torstain tuotto Petroskoin vammaisille lapsille ja nuorille sekä heidän omaishoitajilleen. Lauantain tuotto nimikkolähettiemme Joel ja Signe Reinarun työn tukemiseksi Virossa.

KAHVITELLAAN YHDESSÄ Kahvila ke klo 13–15 kirkko. Tuotto lähetystyölle ja Naisten Pankille. Kaken kahvila pe klo 12–14 Iivisniemen srk-koti. Yhteistyössä K-kauppias Olli Piekkala, mukana seurakunnan työntekijä.

TUKEA JA APUA Diakonian palveluajat ma klo 9–10 kirkko p. 09 8050 6638 ja to klo 9–10 Soukan kappeli p. 09 8050 6738. Ruokailu vähävaraisille ma ja to klo 12–13 Espoonlahden kirkko, lipunmyynti 11.30–12.30 ja ti klo 11–12 Soukan kappeli, lipunmyynti 10.30– 11.30. Hinta 3 e/aik., 1 e/3–14-v. Aamupala ti klo 9–10 kirkko. Elintarvikejakelu ma, ke ja pe klo 9 kirkko. Vuoronumeroiden jako klo 8.40. Kultavilja ti klo 12 Soukan kappeli. Yksinäisille, kotona asuville, liikuntarajoitteisille vanhuksille. Lounas ja kahvit 5 e. Kuljetus tarvittaessa. Tied. ja ilm. Eija Siivonen 041 534 1706. Vertaistukiryhmä muistihäiriöisille ja heidän omaisilleen yhteistyössä SPR:n vapaaehtoisten kanssa pe klo 10–12.30 Soukan kappeli, parill. vkot. Lounas ja kahvit 5 e. tied. Eija Siivonen 041 5341 705. Omaisten ja läheisten teemailta mielenterveyskuntoutujien läheisille to 2.5. klo 17.30 Meriemy, Merenkäynti 3. Leskenlehdet – elämässä eteenpäin parilliset viikot pe klo 12.30 Soukan kappeli, mahdollisuus ruokailuun klo 12 (5 e hlö). tied. Eija Siivonen 041

534 1706 Perjantaiporinat-keskusteluryhmä pe 19.4. klo 13 Soukan kappeli, parill. vkot. Maksuton lapsiparkki ma klo 13–16 kirkko. Mikäli tarvitset aikaa itsellesi tai asioiden hoitoon, ilmoita 2–6 v. lapsesi viim. ed. perjantaina tekstiviestillä 041 535 6190. Kerro lapsen nimi, ikä ja huoltajan nimi. Pääsiäistauko 15.4. ja 22.4.

SENIORIKERHOT Tule mukaan keskustelemaan ja kahvittelemaan! Kerhot kokoontuvat viikoittain. Ma klo 10 kirkko ja klo 12.30 Kaskikappeli. Ti klo 13 Mäntykappeli. Ke klo 13.30 Puistokartanon palvelutalo To klo 13 Soukan kappeli. Pe klo 14 Merikartanon palvelutalo, hartaus- ja keskustelupiiri.

PIIRIT PYÖRIVÄT, VIELÄ EHDIT MUKAAN! Luetaan yhdessä, opiskellaan suomea suomalaisten johdolla ti 16.4. klo 9.30–11 Soukan kappeli ja ke 17.4. klo 17.30–19 kirkko, joka viikko. Mukaan voi tulla milloin vain. Diakonia- ja lähetyspiiri ti 16.4. klo 13 kirkko, parill. vkot. Teresa-piiri ti 16.4. klo 18 kirkko. Tuetaan Naisten pankkia, parill. vkot. Lukupiiri ti 16.4. klo 18 kirkko, Yu Hua, Elämänkaari. Raamattu tutuksi ke 17.4. klo 12 Iivisniemen srk-koti, parill. vkot. Aikuiset sinkut: Kevään korvilla, vierailijana rovasti Jukka Knuutti la 27.4. klo 18 kirkko.

VIRVON, VARVON… Askarrellaan virpomisoksia la 13.4. klo 10–13 Kaskikappeli. Tilaisuuden päätteeksi pappi siunaa virpomisoksat. Tarjolla mehua ja keksiä. Maksuton.

PÄÄSIÄISMYYJÄISET Käsitöitä, leivonnaisia sekä maittava lounas lähetystyön hyväksi la 13.4. klo 11–14 kirkko. Toivotuimmat virret kappelisalissa klo 12. Voit lahjoittaa myyjäisiin käsitöitä tai leivonnaisia (merkitse tuotteeseen käytetyt aineet).

IHMEELLINEN PÄÄSIÄINEN Osallistava nukketeatteri ma 15.4. ja ti 16.4. klo 17.30, 17.50, 18.10, 18.30, 18.50 ja 19.10 kirkko. Pieni lapsinukke

johdattaa pääsiäisen eri tapahtumapaikoille. Srk-kahvio esitysten ajan – tule nauttimaan herkkuja pieneen hintaan, lapsille luvassa askartelua!

MUSIIKKIA Taivaallista musiikkia ja kansanlauluja ti 16.4. klo 18 kirkko. Vokaaliyhtye Konevitsa-kvartetti laulaa paastonajan ja pääsiäisajan musiikkia. Ohjelma 12 e. J.S. Bachin Matteus-passio la 20.4. klo 18 kirkko. Kuorot Navichorus, Viva Vox ja Murtosointu, Storia-barokkiorkesteri, solistit Inka Kinnunen, Katariina Heikkilä, Juho Punkeri, Niall Chorell, Risto Pulkamo ja Elja Puukko. Esityksen johtaa Seppo Murto. Liput ovelta tuntia ennen 20 e. Laulukerhossa venytellään äänijänteitä virsien tahtiin ti 23.4. ja 7.5. klo 13 kirkko. Pullakahvit, 1,5 e.

SIIONINVIRSISEURAT Lauletaan Siionin virsiä pe 19.4. klo 16 kirkko.

PRAISE PARTY Kansainvälinen Praise Party pe 26.4. klo 18 Soukan kappeli. Iloitaan hyvän musiikin parissa, rukoillaan, tanssitaan ja ylistetään Jumalaa. Tarjolla syötävää, kahvia, teetä, virvokkeita. Dj soittaa parasta gospel-, praise-, Christian dance -musiikkia, ehkä myös livemusiikkia. International Praise Party – Let´s celebrate with good music, praying, dancing and praising God! Snacks, coffee, tea and soft drinks available.

NUORET Tsekkaa www.sodesode.fi, @sodesta. Sode, Soukantie 13. Nuortenillat ti klo 19–21 ja pe klo 17–22, messu klo 20. Changemaker, ryhmä paremman maailman puolesta to 11.4. ja 25.4. klo 17.30. Vox Edeni -kuoro to, tied. heli.k.ojala@evl.fi, 050 438 0174. NN–Neuvottelutilan neulekerho ke klo 17–19. Käsitöitä omaksi iloksi ja yhteiseen hyvään. Nuorten ukulelekurssi pe 3.5, 17.5. ja 24.5. klo 17.30–19 Tule opettelemaan ukulelen soittoa! Ilmoittaudu viim. 28.4. sodesode.fi.

SUHTEET KUNTOON Parisuhdeperheleiri 24.–26.5. Hvittorpissa. Käsitellään parisuhteen eri osa-alueita sekä tuetaan suhteen myönteisiä puolia. Lastenhoito. Maksu 120 e/pari, 30 e/yli 3–v. lapset. Ilm. verkkosivujen kautta viim. 28.4. Espoonseurakunnat.fi / Espoonlahden seurakunta / Aikuiset / Perhe ja parisuhde. Tied. 050 511 0504 tai johanna.korpela@evl.fi.

PÄÄTTÄJÄT VIERAILEVAT Espoon hiippakunnan edustajat esittelevät kevään kirkolliskokoukseen tulossa olevia aiheita su 5.5. klo 12.15–13.30 kirkko. Aiheina mm. Kirkon kasvatus 2030 -tulevaisuusasiakirja, Kirkon strategia 2026, hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen, arkkipiispan vaalitapa sekä kirkolliset virka- ym. nimikkeet.

ILTAPÄIVÄKLUBIT

YHTEISVASTUU

Leikkiä, askartelua, ulkoilua ja välipala 1.–3.-luokkalaisille koulun jälkeen 2 krt/viikko Latokaskessa ja Iivisniemessä. Ilm. viim. 5.5. espoonseurakunnat.fi – Espoonlahden seurakunta – Lapset ja lapsiperheet – Kouluikäiset. Tied. Leena Järvinen 041 535 6190.

Yhteisvastuugolf pe 23.8. Gumböle Golf. Tehdään hyvää pelaamalla golfia! Lue lisää nettisivulta: espoonseurakunnat.fi/osallistu/yhteisvastuu. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja maailman katastrofialueilla.

UNOHTUMATTOMIA LEIRIMUISTOJA tytöille ja pojille Pisara-leirillä Partaharjussa 24.–29.7. Leiripäivät täyttyvät monipuolisesta tekemisestä, askartelusta, liikunnasta, musiikista, pienistä ja suurista iltanuotioista ja yöt nautitaan unesta teltoissa. Leirin hinta kirkkoon kuuluvalta 80 e, muilta 130 e. Lue lisää ja ilmoittaudu viim. 10.5. www.sodesode.fi.

KEVÄTTÄRPPEJÄ Okran 10-vuotisjuhlakonsertti su 5.5. klo 19 kirkko. Kirkkomuskari ke 8.5. klo 9 Soukan kappeli. Kirkkokuoron kevätkonsertti pe 10.5. klo 19 kirkko. Kevätlaulajaiset ma 13.5. klo 18 kirkko. Vauvakirkko su 19.5. klo 15 Soukan kappeli.

SEURAKUNTAKIRJASTO Lukukokemuksia tarjolla su klo 11 messun jälkeen kirkolla. Lainattavissa myös cd- ja dvd-levyjä.

MEILLÄ RUKOILLAAN… Henkilökohtaista esirukousta koulutetun rukouspalvelijan kanssa su klo 11 messun jälkeen kirkko. Avoin rukouspiiri su messun ja kirkkokahvin jälkeen klo 12.30–13 kirkko. Arkiaamun rukoushetki ma-pe klo 8.50 kirkko. Aamuvirkkujen rukoushetki ke klo 6.30–7.30 kirkko.

… JA LUETAAN RAAMATTUA Raamattu- ja keskustelupiiri ma klo 18.30 kirkko ja klo 18.30 Kaskikappeli (ei ma 22.4.). Raamattu- ja rukousilta pe 12.4. ja 26.4. klo 19 Iivisniemen seurakuntakoti, paritt. vkot. Miesten raamattupiiri to 2.5. klo 18 kirkko, parill. vkot (ei to 18.4.).

Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi


MENOT 11. – 2 5.4.

Olarin seurakunta Toimisto: Olarin kirkko, Olarinluoma 4, p. 09 8050 7000, (puhelinpalvelu klo 9-15) olarinseurakunta@evl.fi Osoitteet: Olarin kirkko, Olarinluoma 4 Matinkappeli, Liisankuja 3 Olarin kappeli, Kuunkehrä 4 Chapple, kauppakeskus Iso Omena

MESSU Olarin kirkko: Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 10. Liturgia ja saarna Antti Kruus, avustava pappi Antti Malinen, kanttori Sari Rautio. Espoon laulu, johtaa Säde Bartling. Kiirastorstain iltamessu to 18.4. klo 19. Liturgia ja saarna Salla-Maria Viitapohja, avustava pappi Jarmo Jussila, avustava pappi Antti Malinen, kanttori Sari Rautio. Sonja Munter-Mäkeläinen, nokkahuilu, Markku Nuotio, laulu. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. klo 10. Liturgia ja saarna Salla-Maria Viitapohja, avustava pappi Jarmo Jussila, kanttori Sanna Franssila. Pia Innala, laulu Johannes Elfving, sello. Ei kirkkokahveja. Jumalanpalvelus päättyy hiljaisuuteen. Pääsiäisyön messu ja juhla la 20.4. klo 23–su 21.4 klo 1. Liturgia ja saarna Antti Kruus, avustava pappi Tapio Suontakanen, avustava pappi Mia Wrang, kanttori Anna Pöyhönen. Juhlahetki seurakuntasalissa, iltapala 5 e. 1. pääsiäispäivän juhlamessu, radiointi YLE 1, su 21.4. klo 10. Liturgia ja saarna Juha Virta, avustava pappi Anna Poutiainen, avustava pappi Inari Varimo. Musiikki: kanttori Päivi Hakomäki, kanttori Mikko Niinikoski, Olarin seurakunnan kamarikuoro, Miikka Saarinen, trumpetti, Tuomo Huhdanpää, patarummut. Toisen pääsiäispäivän messu ma 22.4. klo 10. Liturgia ja saarna Antti Malinen, kanttori Anna Pöyhönen. Matinkappeli: Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 12. Liturgia ja saarna Jarmo Jussila, avustava pappi Tapio Suontakanen, kanttori Sanna Franssila. Messun jälkeen lähetysmyyjäiset ja mahdollisuus ruokailuun. Tankkauspaikka, diakoniamessu ti 16.4. klo 16. Liturgia ja saarna Jarmo Jussila. Tule tankkaamaan sielusi ja ruumiisi. Midmonth recharge mass for your spiritual life! Messun jälkeen

kirkkokahvit. Coffee served afterparkki messun ajan. Jatkoja ja iltapawards. laa ei ole kiirastorstaina 18.4., jolloin 1. pääsiäispäivän messu su 21.4. klo messu päättyy hiljaisuuteen. 12. Liturgia ja saarna Inari Varimo, PÄÄSIÄISAJAN HARTAUDET kanttori Sanna Franssila. Olarin kappeli: Palmusunnuntain Ristintie-rukoushetket Olarin messu su 14.4. klo 12. Liturgia ja kirkossa: ma 15.4. klo 15, Antti Kruus. saarna Antti Malinen, kanttori Sari Ti 16.4. klo 15, Antti Malinen. Ke 17.4. Rautio. klo 15, Antti Kruus. Chapple, Iso Omena: Risteys torstai- Jeesuksen kuolinhetken rukoussin. Liturgia ja saarna: 11.4. Tapio hetki pe 19.4. klo 15, Jarmo Jussila, Suontakanen. Musiikki: Risteysbändi. Sanna Franssila. 18.4. Inari Varimo. Musiikki: vahvistetLÄHETYSMYYJÄISET tu Risteysbändi. Etkot klo 18. Rento messu klo 19. Messun jälkeen jatkot su 14.4. klo 13–15, Matinkappeli. klo 21 asti (tarjolla iltapalaa ostamaan käsitöitä, leivonnaiOLpieneen 91 x 168Tule mm hintaan). 4 vuotta täyttäneille kirkko- sia, ruokatavaraa ja kirpputorin

PÄÄSIÄISYÖN MESSU JA JUHLA » LA 20.4. KLO 23 OLARIN KIRKKO Iltapala seurakuntasalissa 5€

11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

tuotteita Olarin seurakunnan nimikkolähettien ja -kohteiden tukemiseksi! Mahdollisuus ruokailuun (broilerikeitto, leipä, juoma 7 e).

PARISTA PERHEEKSI -JATKOILTA Miten yhdistää vauva, arki ja parisuhde? Millaista elämä on perheenä uuden tulokkaan kanssa? Miten huolehtia vauvaperhearjessa omasta ja yhteisestä ajasta ja jaksamisesta? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa su 5.5. klo 15–17, Chapple, Iso Omena. Vauva on tervetullut mukaan! Tarjolla kahvia, teetä ja pientä syötävää. Lisätietoja: chapple.fi.

TARINATEATTERI/ BIBLIODRAAMA Teemme näkyväksi elämäntarinoita omasta elämästä ja Raamatun henkilöiden elämästä. Klo 18.30–21 Matinkappelilla: ti 16.4, to 25.4. ja to 16.5. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Tiedustelut ja ilmoittautumiset perhetyöntekijä Raili Ruotsalainen, p.050 576 6305, raili.ruotsalainen@ evl.fi.

PYHÄPÄIVÄKERHO Päiväkerhomainen sunnuntai 3–6-vuotiaille lapsille ja muutama tunti omaa aikaa vanhemmille 5.5. klo 9.30–12.30, Olarin kirkon kerhosiipi. Etusija Olarin seurakunnan alueella asuvilla lapsilla, jotka eivät tällä hetkellä osallistu viikoittain päiväkerhotoimintaan. Haku 17.4. mennessä: henna.sadonkorpi@evl.fi.

KASTEPÄIVÄ 4.5.

PÄÄSIÄISPÄIVÄN JUHLAMESSU Olarin kirkossa su 21.4. klo 10 radioidaan (YLE 1)

Mukava, mutkaton ja maksuton tapa järjestää kastetilaisuus. Perhejuhla helposti Chapple-tilassa Isossa Omenassa la 4.5. Kastettavaksi voi tulla lapsi tai aikuinen. Seurakunta tarjoaa kakkukahvit ja koristellun tilan sekä lainaa tarvittaessa kastemekon. Voit kutsua mukaan 20 läheistäsi. Kasteita järjestetään klo 10, 11.30, 13, 14.30, 16 ja 17.30. Varaukset Espoon seurakuntien Palvelukeskuksesta, p. 09 8050 2601.

PUUHIS-KESÄLEIRI 1–4-LUOKKALAISILLE Tule viettämään kesäloman ensimmäistä viikkoa mukavassa seurassa Hilan leirikeskuksen maisemissa to 6.6.–su 9.6. Hinta 45 e. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteesta nuori. chapple.fi.

A

15

AIKUISTEN RYHMIÄ Olarin kirkko: Lauluryhmä aikuisille ti klo 18–19. Lisätiedot Minna Halmetoja, minna.halmetoja@kolumbus.fi, 0404887157. Miestenpiiri 1 (entinen Olarin kirkon piiri) pe klo 12.30–14.30. Miestenpiiri 2 pe klo 12.30–14.30. Tiedustelut Miestenpiireistä: Paavo Pinomaa 040 583 1635. Naisten Raamattupiiri pe klo 15–17. Vetäjä Seija-Sisko Raitio 044 591 2008. Matinkappeli: Rukouspiiri ma klo 15–17. Vetäjänä Elvi Hiltunen 041 548 0668. Raamattupiiri ma klo 18–20. Yhteyshenkilö Seija Talonen 050 357 3851. Raamattupiiri ti klo 12.30–14. Vetäjä Pirjo Aunimo 040 587 4635. Sanan ympärillä -ryhmä ti klo 12.30– 14. Vetäjä Tarja Valtonen 0500 403 852. Hiljaisen rukouslaulun ryhmät parittomien viikkojen ti klo 18–19.30. Vetäjä Raisa Saloheimo, raisa.saloheimo@gmail.com. Hiljaisen rukouksen ja jakamisen hetki ke klo 10.45–13. Ohjaajina Irmeli Partanen 044 3300 742 ja Anne Solomko 045 6499 824. Raamattupiiri parittoman viikon ke klo 18.30–20. Vetäjä Kari Siltanen 040 720 8391. Virsistä voimaa to klo 14–16. Veisaamme virsiä ja keskustelemme niiden pohjalta. Tarjoilu. Vetäjänä Terttu Laiho 040 703 5167. Lähetyspiiri to klo 15–16.30. Aamurukoushetki pe klo 8.30–9.30. Yhteyshenkilö Hannele Selesvuo, 050 553 2330. Lukupiiri to 9.5. klo 18–20. Kirjana V.S. Nailpaul: Elämän kuva. Chapple, Iso Omena: Neulekahvila ma klo 13–15. Miesten vuoro ma klo 13–15. Vanhempien varaventtiili to klo 12–14. Naisten saunailta Hvittorpissa ke 8.5. Iltapala 3,5 e. Matkat omin kyydein. Lähtö Matinkappelilta klo 17.30. Kotimatkalle lähdetään klo 21. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Anneli Virolainen, 0400 205 445, viimeistään kolme arkipäivää aikaisemmin.

SENIORIKERHOT Seniorikerhossa jutellaan vaihtuvin teemoin kahvinjuonnin lomassa. Maanantaisin klo 13 Matinkappelilla. Keskiviikkoisin klo 13 Olarin kappelilla. Torstaisin Olarin kirkolla klo 13. Perjantaisin klo 14.30 Haukilahden palvelukeskuksessa (Haukitalo), Haukilahdenkatu 16.

Menokasvo

Max Kyrklund tykkää rummuttelusta seurakunnan muskarissa Samu Kyrklund, käyt poikasi Maxin kanssa Tapiolan seurakunnan muskarissa. Kerro tästä. – Kun Max syntyi tammikuussa 2018, me vanhemmat mietimme, mitkä voisivat olla pojan ensimmäisiä harrastuksia. Alusta asti oli aika selvää, että muskari ja vauvauinti tulisivat olemaan sellaiset.

ESKO JÄMSÄ

Mikä sai teidät valitsemaan seurakunnan musiikkileikkikoulun? – Asumme Tapiolassa ja lähdimme selvittämään lähialueen tarjontaa. Maxin äiti oli kuullut mammakavereiltaan seurakunnan alkavasta muskarista, ja päätimme hakea heidän kanssaan samaan ryhmään. – Lisäksi Tapiolan seurakuntapastori Katja Hero piti meillä kotona erittäin kauniin kastetilaisuuden Maxille. Tämäkin vaikutti osaltaan siihen, että valitsimme seurakunnan muskarin. – Olemme viihtyneet oikein kivasti. Max on tykännyt lau-

luista ja leikeistä kovasti. Ne ovat mukaansatempaavia, ja on kiva, että lapset pääsevät itse kokeilemaan erilaisia instrumentteja. Erityisesti rummuttelu on Maxin mielipuuhaa. Mikä toiminnassa on parasta? – Tapiolassa on sopivankokoiset ryhmät, kivoja lauluja ja leikkejä. On ollut mukavaa huomata, että ryhmässä on muutama muukin isä. –Seurakunnan lapsiperheille tarkoitettu olohuone on todella mahtava juttu. Jäämme sinne aina leikkimään, syömään ja soittamaan pianoa muskarin jälkeen. Erittäin iso ja lämmin kiitos myös lapsen vanhemmille järjestetystä kahvitarjoilusta olohuoneessa! ULLA LÖTJÖNEN Ilmoittautuminen syksyn 2019 muskareihin 24.4.–19.5.2019 espoonseurakunnat.fi/muskarit


MENOT 11. – 2 5.4.

16 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Tapiolan seurakunta Toimisto: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6, avoinna arkisin klo 9–15, p. 09 8050 4000, tapiolanseurakunta@evl.fi Osoitteet: Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6 Otaniemen kappeli, Jämeräntaival 8 Mankkaan seurakuntakoti, Mankkaantie 2–4 B.

MESSUT Palmusunnuntain messu su 14.4. klo 10. Tapiolan kirkko. Ristimäki, Salmensaari, Malkamäki. Tapiolan seurakunnan kamarikuoro ja Kamariorkesteri Soli Deo Gloria Liisa Malkamäen johdolla. Musiikki Ola Gjeilon Sunrise Mass -teoksesta. Lähetyksen kirkkokahvit, Pakistanin haasteellinen kenttä, Elisa Nousiainen. Palmusunnuntain pajukirkko su 14.4. klo 16. Tapiolan kirkko. Muskarikuoro Laulusimpukat. Pajukirkossa piilotetaan pääsiäismunia. Hiljaisen maanantain iltapalvelus ma 15.4. klo 19. Tervonen, Kallio, Jurmu. Hiljaisen tiistain iltapalvelus ti 16.4. klo 19. Tervonen, Kallio, Jurmu. Pasi

Esbo svenska församling Kansli: Kyrktian, Kyrkogatan 10, öppet vardagar kl. 9–13 tfn 09 8050 3000, esbosvenskaforsamling@evl.fi

PALMSÖNDAGEN Sö 14.4. Esbo domkyrka kl. 12.15 högmässa. von Martens, Eva Andersson. Esbo arbis kammarkör, dir. Timo-Juhani Kyllönen. Kyrkkaffe i Sockenstugan. Sökö kapell kl. 15 gudstjänst med små och stora. Terlinden, Malmgren, barnkören Stämsökarna. Kyrkkaffe.

Kauppinen, alttoviulu. Viikkomessu ke 17.4. klo 8. Tapiolan kirkko. Salmensaari, Jokivuori. Kiirastorstain messu to 18.4. klo 14.30. Tapiolan kirkko. Karjalainen, Jokivuori, Jurmu. Kuoro kaikille. Kiirastorstain iltamessu to 18.4. klo 19. Tapiolan kirkko. Koivisto, Linnoinen, Malkamäki. Tapiolan seurakunnan kamarikuoro. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus pe 19.4. klo 10. Tapiolan kirkko. Ristimäki, Malkamäki. Elina Eirola, J.S.Bachin musiikkia sooloviululle. Veisaamme ilman urkusäestystä, lauluryhmä avustaa. Pääsiäisyön messu la 20.4. klo 23. Tapiolan kirkko. Kallio, Tervonen. Taize-lauluja säestävät Pekka Nyman, perkussiot, Kari Saari, kontrabasso, Anna Vuorela, viulu, Arto Vuorela, kitara, kanttori Liisa Malkamäki, urut ja piano. Pääsiäisaamun messu su 21.4. klo 10. Tapiolan kirkko. Salmensaari, Linnoinen, Jurmu. Vaskiyhtye. Anglikaaninen messu englannin kielellä su 21.4. klo 12.30. Tapiolan kirkko. 2. Pääsiäispäivän perhemessu ma 22.4. klo 10. Tapiolan kirkko. Tiihonen, Ristimäki, Jokivuori. Lapsikuoro Tiltaltit & Pajulinnut sekä Katja

Sirkiä, huilu. Messun päätteeksi lapset saavat etsiä pääsiäismunia kirkkosalista Viikkomessu ke 24.4. klo 8. Tapiolan kirkko. Linnoinen, Jurmu.

STILLA VECKAN

tjänst. von Martens, Terlinden, Andersson, Malmgren. Esbo domkyrka kl. 21. Ambrosius Beber: Markuspassionen. MGRENsemble. Nina Kronlund, mezzo, Juho Punkeri, recitativ, Tuomas Heikkilä, Jesus. Fritt inträde & program, Gemensamt Ansvar -kollekt.

PÅSKDAGEN 21.4.

FÖRSAMLINGSLUNCH

Olars kyrka, svenska sidan, kl. 10.30. Mässa med små och stora. Terlinden, Andersson. Servering. Esbo domkyrka kl. 12.15 högmässa. Jäntti, Andersson, Kronlund, Malmgren, korister från församlingens vuxenkörer.

Olars kyrka, svenska sidan, ti. 23.4 kl. 12-14. Pris 5 e.

DEN STILLA LÖRDAGEN 20.4.

ANNANDAG PÅSK 22.4.

On 17.4. Carlberg i Gammelgård kl. 18 passionsandakt. Jäntti, Andersson. Servering. Södrik kapell kl. 18 kvällsmässa. von Martens, Tore Ahola. Servering.

SKÄRTORSDAGSMÄSSOR 18.4. Karabacka kapell kl. 17. Jäntti, Andersson. Esbo domkyrka kl. 18. Ahlbeck, Malmgren. Olars kyrka, svenska sidan, kl. 20. Ertman, Andersson.

LÅNGFREDAG 19.4. Esbo domkyrka kl. 12.15 guds-

HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN Mahdollisuus ehtoolliseen kotona pääsiäisen aikaan. Tied. pappi Marianne Tiihonen, 040 735 6575. Voit kutsua mukaan myös naapurisi tai ystäväsi.

KESKIVIIKKOKERHO Kahvi klo 12.30. Ohjelma klo 13. Optimismi ja pessimismi elämänasenteena ke 24.4. DI Eero Suominen.

HÄIVÄHDYS PYHÄÄ Konsertti ke 24.4. klo 12. Tapiolan kirkko. Ks. Kirkoissa soi -palsta.

SUNRISE MASS Palmusunnuntain illan konsertti su 14.4. klo 18. Tapiolan kirkko. Vapaa pääsy. Ks. Kirkoissa soi -palsta.

KEVÄTRETKI Seurakunnan kevätretki Vivamoon ti 21.5. Lähtö Hotelli Gardenin edestä klo 9.15. Ohjelma Vivamossa, lounas

TA 233 x 120 mm

Hvittorps kapell kl. 20 kvällsmässa. Kanckos, Kronlund, påskskriftskolan. Mataskärs kapell kl. 23 påsknattsmässa. Ahlbeck, Malmgren. Servering i huvudbyggnaden.

ja kahvit. Paluu klo 15.45. Retken hinta 40 e. Ilm. ja ruoka-aineallergiat 12.5. mennessä Arja Muhin, 040 531 1011.

KRISTUKSEN SEITSEMÄN SANAA RISTILLÄ Konsertti ke 17.4. klo 19. Tapiolan kirkko. Ks. Kirkoissa soi -palsta.

KONSERTTI JEESUKSEN KUOLINHETKELLÄ Pianokonsertti pe 19.4. klo 15. Tapiolan kirkko. Ks. Kirkoissa soi -palsta.

KRISTILLINEN MEDITAATIO Ryhmä kokoontuu säännöllisesti ma klo 18 (22.4. ei ryhmää). Tapiolan kirkko. Meditoidaan World Community for Christian meditation -tradition mukaisesti (WCCM.org). Avoin ryhmä, ei vaadi ilmoittautumista. Kesä–elokuun ryhmä on tauolla. Tied. Leena Vanne, magdaleena. vanne@gmail.com.

RAKKAUDELLA EI OLE YLÄIKÄRAJAA Luento to 2.5. klo 13. Tapiolan kirkko. Rakkaudella on terveysvaikutuksia vanhemmalla iällä. Aiheesta luennoivat TM, perheneuvoja, psykotera-

Esbo domkyrka kl. 12.15 högmässa. Ertman, Malmgren.

FAMILJEKLUBBAR Köklax kapell varje må. Sökö kapell varje ti. Mattby kapell varje to. Alla klubbar kl. 9.30–11.30.

peutti Eila-Kaarina Immonen ja perheneuvoja, pari- ja perheterapeutti, työnohjaaja Saija Falck Espoon perheasiain neuvottelukeskuksesta. Kahvitarjoilu. Tied. Merita Hietanen, merita.hietanen@evl.fi, 040 531 1009 ja Katja Karvinen, katja. karvinen@evl.fi, 040 593 7386.

TERVETULOA TEKEMÄÄN JUMALANPALVELUKSIA YHDESSÄ Missä tehtävässä haluaisit toimia? Lukea raamattua, kerätä kolehtia tai jotain aivan muuta? Tied. pappi Marianne Tiihonen, 040 735 6575.

TOIVON PUUTARHA -KERÄYS Tule mukaan torjumaan ilmastonmuutosta! Tapiolan seurakunnan Kansainvälisen vastuun ryhmä KVR on perustanut Toivon puutarha -keräyksen Suomen Lähetysseuran Toivoa ilmassa -tasauskeräyksen yhteyteen. Toivon puutarha Tansaniaan kuivuudesta kärsivälle Kishapuhun alueelle torjuu ilmastonmuutosta myös globaalisti.

SYMAMSELLERNA varje ti. kl. 16–19 i Vita huset vid prästgården, Prästgårdsgr. 1.

SAMLINGAR FÖR DAGLEDIGA To. 11.4 och 25.4 Karabacka kapell. Ti. 16.4 Köklax kapell. Ti. 23.4 Träffdax i Köklax kapell. Alla träffar kl. 13–14.30.

Espoon seurakunnissa tapahtuu paljon muutakin – katso kaikki tapahtumat netistä: www.espoonseurakunnat.fi


2× menovinkki

Meditatiivinen pääsiäisvaellus Nuuksiossa Koe meditatiivinen pääsiäisvaellus Nuuksiossa lauantaina 20.4. Vaelluksen kesto on noin puolitoista tuntia. Ohjaajina ovat ekoteologi Panu Pihkala ja pastori Mari Mathlin. Meditatiivinen pääsiäisvaellus Nuuksiossa la 20.4. klo 14. Lähtöpaikka, Luontokeskus Haltian edestä, Nuuksiontie 84, Espoo.

Miten yhdistää vauva, arki ja parisuhde? Millaista elämä on perheenä uuden tulokkaan kanssa? Vauvaperheen arjesta keskustellaan Chapplessa su 5.5. muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Vauva on tervetullut mukaan. Parista perheeksi -jatkoilta su 5.5. klo 15, Chapple Isossa Omenassa, (uuden puolen 2. krs), Suomenlahdentie 1, Espoo. Lisätiedot: chapple.fi

MENOT 11. – 2 5.4.

Kauniaisten suomalainen seurakunta Kirkkoherranvirasto, Kirkkoherranvirasto: Kavallintie 3, avoinna ma–ke klo 10–14, to klo 10–16 ja pe klo 10-14 palvelu puhelimitse p. 050 500 9000 kauniaisten.suom.srk@evl.fi Osoitteet: Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Sebastos, Kauniaistentie 11

Ma 15.4. klo 11.15 Kauniaisten kirkossa.

HILJAISEN VIIKON ILTAKIRKKO Ma 15.4. klo 19 Sebastoksen toimitilan kappelissa, Anna-Kaisa Tuomi ja Teija Palolahti.

KONSERTTI

Kauniaisten kirkossa su 14.4. klo 10, saarna Mimosa Mäkinen, liturgia Anna-Kaisa Tuomi ja kanttorina Anna Marte, kirkkokahvit. Klarinettiyhtye Granetti avustaa.

Ti 16.4. klo 18.30 Kauniaisten kirkossa. Valkea Ensemble. Mm. A. Vivaldin musiikkia. Ohjelma 10 e Suomen Punaisen Ristin hyväksi. Vapaa pääsy.

PERHEKERHO

HILJAISEN VIIKON ILTAKIRKKO

Maanantaisin klo 9.30 Sebastoksessa. Ei kerhoa 15.4. ja 22.4.

MAANANTAIKAHVILA JA VARTIN HARTAUS Maanantaisin klo 12.45 hartaus ja klo 13–15 kahvila Sebastoksessa. Ei kokoontumista 15.4. ja 22.4.

MARTAT JA MARIAT Kansainvälisen työn ryhmä to 11.4. klo 12 kirkon yläsalissa. Mukana Kristittynä Suomessa -ryhmä ja Marja-Kaarina Marttila Suomen Raamattuopistolta.

PYHÄKOULU – LASTEN OMA KIRKKO Su 14.4. klo 9.45 kirkolla päiväkerhon tiloissa. Pienimmät osallistuvat oman aikuisen kanssa ja 4 v. täyttä-

LOVSÅNGS- OCH FÖRBÖNSGRUPP

Kansliet: Kavallvägen 3, öppet vardagar kl. 10–14, torsdagar kl. 10–16, tfn 050 500 7000, grankulla.sv.fors@evl.fi Adresserna: Grankulla kyrka, Kavallvägen 3 Sebastos, Grankullavägen 11

SÖNDAGSSKOLA

SÖ 14.4 Högmässa kl. 12. TO 18.4 Skärtorsdagsmässa kl. 18. FR 19.4 Långfredagens passionsgudstjänst kl. 12. FR 19.4 Långfredagens musikandakt kl. 15. SÖ 21.4 Påskdagens högmässa kl. 12. MÅ 22.4 Påskannandagens kvällsmässa kl. 20.

PÄÄSIÄISEN VAELLUSNÄYTELMÄ KAIKEN IKÄISILLE

MESSU

Grankulla svenska församling

GRANKULLA KYRKA

neet voivat osallistua itsenäisesti.

TO 11.4 i övre brasrummet kl. 10-11. SÖ 14.4 i Klubb 97 kl. 12. Tema: Glad påsk, vi bakar!

TISDAG 16.4 Diakonimottagning och brödutdelning kl. 9.30-11. Glad idag – tvåspråkig mentalvårdsgrupp i Sebastos kl. 15. Graziakören i övre brasrummet kl. 18.

11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

PITKÄPERJANTAIN JUMALANPALVELUS Pe 19.4. klo 10 kirkossa, saarna ja liturgia Kari Kuula, kantt. Anna Marte.

KONSERTTI

A

17

tye L’Armonia avustaa. Kirkkokahvit.

2. PÄÄSIÄISPÄIVÄN MESSU Ma 22.4. klo 10 kirkossa, saarna ja liturgia Kari Kuula, kantt. William Häggblom. Kirkkokahvit.

Pitkäperjantaina 19.4. klo 15 kirkossa. G.B. Pergolesi: Stabat Mater. Anna Marte sopraano, Eeva Semerdjiev altto, FiBO:n jousiyhtye. Vapaa pääsy.

KESKUSTELEVAT NAISET

PÄÄSIÄISPÄIVÄN MESSU

7–13 v. Lahdessa Siikaniemessä ma 3.6.–to 6.6. Ilmoitt. 17.5. menn. kauniaisten.suom.srk@evl.fi tai p. 050 500 9000. Tied. tiro.rohkimainen@evl.fi.

Su 21.4. klo 10 kirkossa, saarna Mimosa Mäkinen, liturgia Anna-Kaisa Tuomi ja kantt. Anna Marte, lauluyh-

Virrenvärssy rukouksena, mukana Riitta Laakio. To 25.4. klo 14 Sebastoksen toimitilassa.

KOULULAISTEN KESÄLEIRI

Ke 17.4. klo 19 Sebastoksen toimitilan kappelissa, Mimosa Mäkinen ja Teija Palolahti.

KIIRASTORSTAIN EHTOOLLISHARTAUS To 18.4. klo 15 Sebastoksen toimitilan kappelissa, Anna-Kaisa Tuomi, Pirjo Luoma ja Teija Palolahti.

KIIRASTORSTAIN EHTOOLLISKIRKKO To 18.4. klo 20 kirkossa, puhe AnnaKaisa Tuomi, liturgia Mimosa Mäkinen, Sonja Holkerinoja avustaa ja kanttorina Teija Palolahti, AccaBellakuoro.

kl. 10–12.

TISDAG 23.4 Familjelyktan i Sebastos kl. 9.30. Diakonimottagning kl. 9.30–11. Sångstund för pensionärer i nedre salen kl. 13. Tisdagsträffen i övre salen kl. 13.30. Glad idag – tvåspråkig mentalvårdsgrupp i Sebastos kl. 15. Graziakören i övre brasrummet kl. 18.

KYRKOSYFÖRENINGEN ON 24.4 i övre brasrummet kl. 13.30.

MEDITATIV ANDAKT MED TAIZÉSÅNGER ON 17.4 i kyrkan kl. 18.30 (sångövning).

PÅSKBASAR ON 17.4 utanför S-market i Grankulla

Seurakuntien yhteiset Pieni pyhiinvaellus la 4.5. klo 9–17. Reitti ja aikataulu: Perkkaan kappeli klo 9–Tapiolan kirkko klo 10.30–Olarin kirkko klo 11:45–Kauniaisten kirkko klo 14.30–Espoon tuomiokirkko klo 17. Matkan pituus n. 25 km. Voit osallistua myös vain osaksi matkaa. Tauoilla omat eväät, tarjolla kirkoilla pientä evästä ja Kauniaisten kirkolla keittolounas. Oma muki mukaan. Ohj. Päivi Sutinen ja Päivi Rohkimainen. Tied. ja ilm. paivisutinen59@gmail.com. Päivä Fransiskus Assisilaisen seurassa la 31.8. klo 9.30–19 Hvittorpissa. Näkökulmina oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheytyminen. Ohjelmassa mm. rukoushetki, pieni pyhiinvaellus ja

messu. Järj. Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoon hiippakunta ja Fransiskaaninen kolmas sääntökunta (TSSF). Hinta 30 e. Tied. ja Ilm. viim. 9.8.: 040 5311 040, marja. malvaranta@evl.fi. Pelikaveri-toiminta nuorille verkossa pelaaville. Kun nuori pelaa yksin verkossa, turvallinen peli- ja juttuseura on plussaa. Pelikaverit ovat koulutettuja ja luotettavia aikuisia vapaaehtoisia. Yhteiset peliajat ovat nuorten huoltajien tiedossa. Toimintaa koordinoivat Leppävaaran seurakunta sekä Espoon ja Lohjan kaupungit. Kysy lisää: erityisnuorisotyönohjaaja Toni Majola, toni.majola@evl.fi.

in Finnish (3–6 and 7–12 yrs) and English (13+ years). Fellowship time and refreshments after the service. www.church.fi Opitaan suomea ma 15.4. klo 10–11.30 Suvelan kappelissa, Kirstintie 24. Keskustelemme suomalaisista tavoista, kielestä ja kulttuurista. Ohjaajana Tuire Moisander. Pitkäperjantain urdunkielinen jumalanpalvelus pe 19.4. klo 16 Kauklahden kappelissa, Kauppamäki 1. Salmat Masih. Urdunkielinen messu ja pääsiäisjuhla ma 22.4. klo 14 Kauklahden

kappelissa, Kauppamäki 1. Salmat Masih. Kansainvälinen Praise Party pe 26.4. klo 18 Soukan kappeli. Iloitaan hyvän musiikin parissa, rukoillaan, tanssitaan ja ylistetään Jumalaa. Tarjolla syötävää, kahvia, teetä, virvokkeita. Dj soittaa parasta gospel-, praise-, Christian dance -musiikkia, ehkä myös livemusiikkia. International Praise Party – Let´s celebrate with good music, praying, dancing and praising God! Snacks, coffee, tea and soft drinks available.

International Worship and Eucharist in Arabic on 12th April 5.30 pm at Perkkaa Chapel. Rev. Ramez Ansara, pastor of the Arabic work in Capital area. Arabic Worship and Eucharist on Sunday 14th April at 1 pm at Perkkaa Chapel Arabic Young Adult Group “The Redeemed”. Bible study and Arabic Christian Meeting on Fridays at 3 pm at Perkkaa Chapel. Pastor Ramez Ansara, 050 304 1698. Venäjäklubi kaikenikäisille pe 12.4. ja 19.4. klo 17 KilonRisti (os. Vanharaide 1). Lapsille peli- ja kerhotoimin-

taa. Vasta-alkajille raamattuopetusta sekä musiikkia aikuisten kesken. Isäntänä Vadim Rozhnovskiy, 050 563 5905, vadim.rozhnovskiy@evl.fi. International Morning Prayer every Friday at 7 am at Nuortentila Siipi (Alberganesplanadi 1). Join us for a prayer in English. Rudvin Stein, 040 582 2759. Let’s Read Together! Join us and learn Finnish for free together with nice volunteers. We gather every Wednesday at 2 pm to 4 pm at Sello Library, room Akseli, on the 2nd floor. martta.nurmi@evl.fi, 040 559

1487. TZ-choir – International Choir for everybody! Every Tuesday at 5 pm at Perkkaa Chapel. New group every Friday at 5 pm at Espoo Cathedral Parish Hall (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalo), Kirkkoranta 2. Sing in different languages. Hosting Vadim Rozhnovskiy, 050 563 5905, vadim.rozhnovskiy@evl.fi. Worship Service in English every Sunday at 4.30 pm (16.30) in Espoo Cathedral Parish Hall (Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntatalo), Kirkkoranta 2. Sunday school


MENOT 11. – 2 5.4.

18 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

REIJA HIRVONEN

Apua & tukea Kerhoja erityislapsille ja -nuorille Nippanappa – autististen lasten kerho su 28.4. ja 26.5. klo 13–15 Nuorisotila Siipi, os. Alberganesplanadi 1. Kerho on tarkoitettu alakouluikäisille Asperger- ja autismin kirjon lapsille. Yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa. Teemme yhdessä erilaisia asioita; askartelemme, leikimme ja laulamme. Toteutamme mahdollisuuksien mukaan lasten toivomia asioita. Kerhossa on pientä välipalaa ja loppuhartaus. Kerho maksaa 30 e/ kausi. Smile – autismin kirjon nuorten kerho su 28.4. ja 26.5. klo 15–17 Nuorisotila Siipi, os. Alberganesplanadi 1. Kerho on tarkoitettu yläkouluikäisille Asperger- ja autismin kirjon nuorille. Kerho toteutetaan yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa. Tehdään yhdessä nuorten toivomia asioita, esim. pelaillaan, leivotaan ja käydään retkillä. Pientä välipalaa ja loppuhartaus. Hinta 30 e/kausi. Unelmapantterit – lievästi kehitysvammaisten nuorten kerho kerran kuukaudessa, to 11.4. klo 17.30–19.30 Nuortentila Siipi, os. Alberganesplanadi 1. Kysy lisää kerhoista: Maija Kumpulainen, 040 724 1120 tai maija.kumpulainen@evl.fi.

Tukea nuorille Sekasin chatissa voi keskustella

nimettömästi ja luottamuksellisesti mistä tahansa mieltään painavasta asiasta. Verkkoauttamispalvelu 10–29 –vuotiaille avoinna ma–pe klo 7–24 sekä la–su klo 15–24. Palvelussa on ruuhkaa iltaisin ja viikonloppuisin. Sekasin chat: sekasin247.fi Saapas päivystää kaduilla nuorten kokoontumispaikoilla perjantaisin noin klo 19–02. Meidät tavoitat numerosta 09 8050 5050. After School – avoimet ovet keskiviikkoisin Suvelan kappelissa (Kirstintie 24) klo 15–17. Tule tekemään läksyjä, nukkumaan päiväunet tai syömään evästä koulupäivän jälkeen. Seiskaluokkalaisille ja sitä vanhemmille koululaisille. Tied. Erne Hakala, p. 050 438 0206. Koululaisten parkit Leppävaarassa: 2.–6.-luokkalaisten iltapäiväparkit – tule tekemään läksyjä, pelaamaan askartelemaan tai lepäämään! Ti klo 13–16 nuorisotila Siipi; ke klo 13–16 KilonRisti; to klo 13–16 Uuttu. Ota yhteyttä! Potkiiko elämä päähän? Tarvitsetko jonkun, joka selvittää asioita kanssasi? Oletko huolissasi kaveristasi? Oletko huolissasi lapsestasi? Ota yhteyttä erityisnuorisotyönohjaajiin, yhteystiedot löytyvät täältä: espoonseurakunnat.fi/ apua-ja-tukea/nuorelle. Tavoitat heidät myös WhatsAppin kautta.

Multicultural families LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA If you want to discuss with a diaconal worker in English, contact Heli Taina-Rantakaulio, heli.taina-ranta-

Autismin kirjon lasten ja nuorten toiminnassa on tärkeää, että kerhotilanne on mahdollisimman rauhallinen ja toiminnassa noudatetaan tiettyä rakennetta. Nippanappa- ja Smile-kerhot kokoontuvat kerran kuussa Leppävaaran seurakunnan nuorisotila Siivessä. Lue pidempi juttu verkko-osoitteessa espoonseurakunnat.fi. kaulio@evl.fi, 040 513 0867. Diaconal workers offer discussion, financial advice and material assistance, help in dealing with authorities and form filling, family and relationship counselling, emotional support and addiction counselling. Let's Read Together. Join us and learn Finnish for free together with nice volunteers. We gather together every Wednesday at 14–16 at Sello Library, room Akseli, on the second floor. More info: martta.nurmi@evl. fi; 040 559 1487.

miokirkkoseurakunnan alueella asuvia; mm. kuljetus-, lastenhoito- ja kodinhuoltoapua, digiboxin, tv:n ja tietokoneen asennus ja neuvonta. Ota yhteyttä: 040 572 5344 ja jätä viesti vastaajaan. Mielekästä vapaaehtoistyötä: sinustako Harmaa Pantteri? Tule mukaan hyvään tiimiin, uudet vapaaehtoiset perehdytetään tehtävään. Ota yhteyttä diakoni Anna Iivanaiseen, 040 572 5344.

Harmaat pantterit

Palveleva puhelin tarjoaa soittajalle mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita puhelimitse nimettömänä. Palvelua tarjotaan suomeksi p. 0400 22 11 80 su–to kello 18–01, pe ja la kello 18–03, ruotsiksi p. 0400 22 11 90 joka ilta kello 20–24.

ESPOON TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Harmaat pantterit auttavat Ilmaiseksi ja keikkaluonteisesti pienimuotoisissa kotiaputöissä Espoon tuo-

Palveleva puhelin ja netti

Palveleva netti osoitteessa www. verkkoauttaminen.fi antaa luottamuksellista keskusteluapua verkossa. Suojatussa palvelussa on mahdollisuus keskustella omasta elämäntilanteesta tai muutoin mieltä askarruttavista asioista tehtävään koulutettujen vapaaehtoisten ja kirkon työntekijöiden kanssa.

Diakonian ajanvaraus Kaipaatko apua, tukea tai neuvontaa vaikeassa elämäntilanteessa? Soita ja varaa aika tai tule käymään. Yhteystiedot löydät täältä: www. espoonseurakunnat.fi/apua-ja-tukea, www.kauniaistenseurakunta.fi Öppen mottagning: Esbo sv. förs. kansli, Kyrkog. 10, varje torsdag kl. 10–12. Kom och träffa diakoniarbetaren för samtal.

Kirkoissa soi Tuike- ja Välke-lastenkuorojen sekä Chorus Gaudeten Yhteisvastuukonsertti klo 18 Espoon tuomiokirkko. Solistina baritoni Joonas Asikainen. Tuike-kuoroa johtaa Josefiina Haapalainen, Välke-kuoroa Heli Vapaakallio ja Chorus Gaudetea Leena Talvio. Vapaa pääsy. Kolehti Yhteisvastuun hyväksi.

LA 13.4. Pääsiäiskonsertti – Avonian nuoret solistit klo 16 Kauklahden kappeli. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu, tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Kohti alttaria klo 17 Espoon tuomiokirkko. Kirkkohäiden musiikin ja muiden kuvioiden esittelyä tuleville hääpareille ja kaikille kiinnostuneille. Kirkosta siirrytään (n. klo 18) Pitäjäntuvalle, jossa tarjolla pientä iltapalaa ja mahdollisuus keskustella aiheesta pappien ja kanttoreiden kanssa. Tuomiokirkkoseurakunnan papit Vilppu Huomo ja Kirsi-Marja Isotalo sekä kanttorit Petri Koivusalo ja Päivikki Leinonen. Vapaa pääsy.

SU 14.4. Kasvojesi eteen – runoja ja musiikkia hiljaisen viikon kynnyksellä klo 15 Suvelan kappeli. Pauliina Hyry, urut; Hannele Savunen laulu ja lausunta. Bach, Mendelssohn, Kokkonen, Pylkkänen, Tolonen. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Sunrise Mass – palmusunnuntain illan konsertti klo 18. Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Joonas Kokkonen: Adagio religioso ja Paavon virsi

jousiorkesterille. Ola Gjeilo: Sunrise Mass, sinfoninen messu kuorolle ja jousiorkesterille. Tapiolan seurakunnan kamarikuoro ja Kamariorkesteri Soli Deo Gloria, joht. Juhani Lamminmäki (Kokkonen) ja Liisa Malkamäki (Gjeilo). Vapaa pääsy. Ohjelma 10 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

MA 15.4. Hiljaisen viikon lauluilta klo 19 Espoon tuomiokirkko. Yhteislaulua. Kärsimysajan virsiä, lauluja ja tekstejä. Kanttori Sheldon Ylioja, pappi Heikki Marjanen. Esilaulajana Pertti Haapalainen. Vapaa pääsy.

TI 16.4. Taivaallista musiikkia ja kansanlauluja klo 18 Espoonlahden kirkko. Vokaaliyhtye Konevitsa-kvartetti laulaa paastonajan ja pääsiäisajan musiikkia. Ohjelma 12 e. Valkea Ensemble klo 18.30 Kauniaisten kirkossa. Mm. A. Vivaldin musiikkia. Ohjelma 10 e Suomen Punaisen Ristin hyväksi. Vapaa pääsy. Silent Music: UMO & Iro Haarla klo 19 Espoon tuomiokirkko. Mm. pääsiäisen tapahtumista ja Kristuksen kärsimyksestä kertova Ante Lucem ja kantaesityksenä pääsiäisen tunnelmaan sopiva Silent Music (2019). Liput Ticketmasterista 15–25 e.

KE 17.4. Pergolesi: Kristuksen seitsemän sanaa ristillä klo 19 Tapiolan kirkko. Tiia Saari, sopraano; Merja Mäkelä, altto; Hannu Jurmu, tenori; Niklas Spångberg, basso. Collegium Musicum joht. Harri Kerko. Vapaa

TO 25.4.

pääsy. Ohjelma 15 e.

Yhteisvastuukonsertti – Avonian jousisoittajat klo 18 Suvelan kappeli. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5 e Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Kahvitarjoilu ennen konserttia Suomen Lähetysseuran Jerusalemin työkeskuksen ja seurakunnan nuorten Israelin matkan hyväksi.

PE 19.4. G.B. Pergolesi: Stabat Mater pitkäperjantaina klo 15 Kauniaisten kirkossa. Anna Marte sopraano, Eeva Semerdjiev altto, FiBOn jousiyhtye. Vapaa pääsy. Konsertti Jeesuksen kuolinhetkellä klo 15 Tapiolan kirkko. Juho Pohjonen, piano. Bach, Linjama, Mozart. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 e. Ambrosius Beber: Markus-passio klo 21 Espoon tuomiokirkko. Nina Kronlund, sopraano; Juho Punkeri, evankelista; Tuomas Heikkilä, Jeesus. MGRENsemble, johtaa Markus Malmgren. Vapaa pääsy. Kolehti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Järj. Esbo svenska församling.

LA 20.4. J.S. Bachin Matteus-passio klo 18 Espoonlahden kirkko. Kuorot Navichorus, Viva Vox ja Murtosointu, Storia-barokkiorkesteri, solistit Inka Kinnunen, Katariina Heikkilä, Juho Punkeri, Niall Chorell, Risto Pulkamo ja Elja Puukko. Esityksen johtaa Seppo Murto. Liput ovelta tuntia ennen 20 e.

KE 24.4. Häivähdys Pyhää -päiväkonserttisarja joka toinen keskiviikko klo 12 Tapiolan kirkko. Mitro Sutelainen, piano; Michael Yang, piano. EMO:n nuoret taitajat esiintyvät. Kesto 30 min. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

PE 26.4. Ilmastokonsertti klo 19 Espoon tuomiokirkko. Klassisen musiikin helmiä. Johanna Almark, laulu; Sakari Kuusi, sello; Carlotta Masci, piano; Susanna Pajukangas, piano; Raili Poijärvi-Salmela, viulu; Heikki Sassi, laulu; Henrik Wikström, piano; Ethan Xu, piano sekä Jamarikuoro, joht. Johanna Almark. Vapaa pääsy,

ohjelma 20 e, opiskelijat ja eläkeläiset 10 e. Konsertin tuotto kohdennetaan WWF:n ympäristökasvatukseen. Järjestäjä Trio Filia.

LA 27.4. Huiskeen, Havinan & bändikerhon konsertti klo 15 Leppävaaran kirkko. Laululeikkejä & rockia Leppävaaran seurakunnan lapsikuorojen ja nuorten bändikerhon tahtiin. Konsertti kestää noin 40 min ja sopii kaikenikäisille. Saa laulaa mukana! Joht. Outi Noponen, Essi Nyyssönen ja Taneli Helminen. Vapaa pääsy. Katso koko pääkaupunkiseudun hiljaisen viikon musiikkitilaisuudet sivulla 7.

ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN ARKISTO

TO 11.4.

Kuorot Navichorus, Viva Vox ja Murtosointu, Storia-barokkiorkesteri sekä solistit yhdistävät voimansa J.S. Bachin Matteus-passion esityksessä la 20.4. klo 18 Espoonlahden kirkossa. Liput 20 e ovelta tuntia ennen. Kuvassa Espoonlahden seurakunnan kamarikuoro Navichorus.


ELÄMÄNKAARI

ESPOON TUOMIOKIRKKO­ SEURAKUNTA Kastetut Emilia Anna Sofia Ertolahti, Minttu Amanda Eteläaho, Amos Mikael Halén, Niklas Elmeri Vilhelm Karlstedt, Luka Oliver Kemppainen, Eino Ilari Kettunen, Hilla Johanna Kettunen, Leo Eero Johan Kärkkäinen, Vilho Oskari Aadolf Penttilä, Hugo Emil Aleksi Pitkänen, Alex Onni Leon Polishsuk, Stella Rianna Puranen, Eemil Tapio Salminen, Adiel Albert Similä, Melina Joanna Simonen, Kasperi Aaro Johan Sirkiä, Eemeli Aleksanteri Viljami Vigell, Pyry Eino Mikael Wallenius. Hautaan siunatut Eino Villiam Stenberg 87 v, Anni Kyllikki Pulkki 85 v, Varpu Kaija Kyllikki Voutilainen 81 v, Eila Elsa Helena Kuisma 80 v, Terttu Helena Peurasaari 79 v, Kirsti Liisa Elina Räsänen 79 v, Kerttu Marjatta Kaarina Rytkönen 77 v, Kyösti Kalle Ilmari Lehtinen 75 v, Heikki Hugo Kotamies 72 v, Ritva Anneli Pietilä 72 v, Iris Gunvor Venäläinen 70 v, Martti Kalervo Siponen 68 v, Merja Kaarina Hietala 63 v, Terho Ilmari Bergqvist 62 v.

ESPOONLAHDEN SEURAKUNTA Kastetut Vivian Ester Aurora Aaltonen, Juhana Tuomas Ahokas, Joel Aulis Ailio, Lucas Alexander Behm, Viola Olivia Kristiina

Forsberg, Viktor Tomas Kolomý, Bea Aurora Moana Kotti, William Maximilian Marttila, Robert Johannes Vuorensola, Kaius Mikko Tapani Vääränen. Hautaan siunatut Hilkka Birgit Hieta 93 v, Tauno Johannes Uotinen 92 v, Anna Elina Rönnberg 91 v, Paul Viktor Alf Hagelberg 89 v, Aatos Henrik Räsänen 82 v, Terttu Kaarina Sinkkonen 79 v, Sari Katariina Tiimo 48 v.

LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA Kastetut Eeli Oliver Berglind, Elias Oskari Hurskainen, Hilda Hannele Piispanen, Janni Minttu-Maria Sanela, Verneri Juha Joonatan Wasell, Isabel Lumi Lobelia Yilmaz. Hautaan siunatut Kaisa Annikki Salo 94 v, Mauri Jaakko Virtanen 74 v, Ansa Onerva Eskola 71 v.

OLARIN SEURAKUNTA Kastetut Peppiina Mina Helena Lehtomäki, Edith Wairimu Mwaura, Otso Mauno Tapani Pasanen, Elo Toivo Antero Tommila. Avioliittoon aikovat Carl Daniel Rémy ja Jenni Jasmin Veijalainen. Hautaan siunatut Armi Alice Auvinen 91 v, Terttu Maria

11.4.2019 | Kirkko ja kaupunki

A

Huuhka 87 v, Erkki Pellervo Laari 84 v, Terttu Kaarina Martola 83 v, Hannele Katariina Sohlström 73 v, Pirjo Raita Lehtinen-Büsching 71 v, Lauri Allan Elonen 60 v.

TAPIOLAN SEURAKUNTA Kastetut Saana Aurora Josefina Hartonen. Hautaan siunatut Saara Elisabet Onnela 92 v, Brita Kajsa Mäkelä 90 v, Laila Kyllikki Virtanen 90 v.

ESBO SVENSKA FÖRSAMLING Döpta/Kastetut Nella Maija Holmberg, Oliwer Christian Kortelainen, Stella Isabella Mäkelä, Ellen Sofia Elisabeth Veräväinen. Avlidna/Hautaan siunatut Jorma Ahti Antero Streng 77 år, Anders Robert Häggblom 47 år.

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA Kastetut Mateo Juan Raitmaa. Hautaan siunatut Inga-Brita Maria Seiro 82 v, Taina Sinikka Collan 82 v.

Turvallista asumista Esperi Hoivakodit tarjoavat lämminhenkistä hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille. Espoon kotimme sijaitsevat Ingaksessa, Viherlaaksossa ja Haukilahdessa. Soita ja kysy lisää!

Vihreät De Gröna

● Hoivakoti Jänismäki, 040 351 0958 ● Hoivakoti Villa Lyhde, 0400 818 889 ● Hoivakoti Opri ja Oleksi, 050 592 6998

Tutustu koteihimme: www.esperi.fi

19


20 A Kirkko ja kaupunki | 11.4.2019

Köyhät tekevät ilmastotekoja koko ajan VARATON JA huonompiosainen kansanosa tekee joka päivä ympäristötekoja, tahtomattaankin. Ei lennetä yhtään minnekään, kun ei ole varaa. Ei autoilla, kun ei ole varaa ajoneuvoon saati sen ylläpitoon. Ei tule ruokahävikkiä, kun rahat eivät riitä ylensyöntiin. Ei osteta mitään ylimääräistä, vaikka akuutti tarve olisi saada uudet jalkineet. Kun elää kädestä suuhun ja laskee ”pennosensa” tilipäivään, ylikulutusta ei tule koskaan. Kun on tarve lähteä kaukomatkalle naapurikylään, käytetään apostolinkyytiä, ajetaan polkupyörällä ja mennään bussilla. Kiertotalouden käsite on itsestään selvä asia arjessa, kun korjataan ja paikkaillaan vanhaa. Näin varattomampi kansanosa kantaa kortensa kekoon ilmastotalkoissa joka päivä, halusipa sitä tai ei. Onko jollain vielä sanomista hiilijalanjäljestämme?

MIELIPIDE Kirkko ja kaupungin Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan 1 500 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Kirjoita omalla nimelläsi – nimimerkkiä voi käyttää vain poikkeustapauksissa. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Mielipiteitä julkaistaan myös verkossa: www.kirkkojakaupunki.fi Kirkko ja kaupunki, Kolmas linja 22, 00530 Helsinki mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi

Miltä usko näyttää? SAFIN HAMED / AFP − LEHTIKUVA

Arto Harkiola Espoo

Tuomo Paloheinä Helsinki

Kaipaan messussa tilaa omille mietteille

Sote koskee kirkkoakin OTSIKOLLA ”KIRKON lehti sotkeutuu politiikkaan” Seppo Salo kysyy mielipidettä päätoimittajan sote-kannanotosta (K&k 14.3. ja 28.3.). Tuo moitittu lause oli minulle selkein tähän asti saamani kuvaus sotetouhusta. Ilman tuota lausetta asia olisi jäänyt yhtä epäselväksi kuin oli ollut aiemminkin. Olin tosin uutisista ymmärtänyt pääministeri Sipilän itsensä toteamia virheitä. Olisi turhauttavaa, jos päätoimittajalla ei olisi tuon vertaa sananvapautta. Ettäkö olisi pitänyt ”kirkon tehtävän” mukaisesti pyytää vaikkapa lukijoita rukoilemaan asioiden hoitumisen puolesta? Tuota kirkko kyllä tekeekin hengellisessä toiminnassaan. Lehden päätoimittajan pitää voida ilmaista näkemyksensä maan tärkeiden asioiden hoidosta, vaikka vaalit sattuisivatkin olemaan tulossa. Kirkon tehtävä on myös huolehtia vähäosaisista, mutta sen taloudelliset resurssit eivät riitä paljoon. Eikö päätoimittaja saisi kirkon jäsenten puolesta tai edustajana kirjoittaa näkemystään siitä, mikä hallituksen toiminnassa mätti, kun sote ei toteutunut. Asian viivästymisen haittoja

Raamattu ei ole aina ollut minusta kovinkaan selkeää luettavaa. Kertomukset ovat sekä innostavia, pelottavia että vahvistavia. Kristillisyyden olen oppinut ymmärtämään omalla tavallani eri lähteistä. Tietysti olen tutustunut muihinkin uskontoihin. Epävarmuutta olen tuntenut lukiessani kristinuskoon liittyvistä törkeistä eduntavoitteluista ja ilkeistä rangaistuksista. En hyväksy niitä vieläkään. Tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset ymmärrän tieteellisten selitysten avulla, vaikka niiden vaikutukset ovatkin kauheita. Olen aina halunnut elämääni jonkinlaista suurta selvittävää asiaa. Siihen luonnontiede ja evoluutio-oppi eivät ole riittäneet. Sen on antanut minulle tunnustamani uskonto. Pohtiessani ihmisten motiiveja erota kirkosta koen ymmärtäväni asiaa vain osaksi. En usko heidän olevan ihmisiä, jotka eivät tuntisi pelkoa tai kokisi turvattomuutta. Syitä on haettava heidän vieraantumisestaan.

Irakin assyrialaiset kristityt juhlivat akitua eli uutta vuotta 1. huhtikuuta Dohukin kurdikaupungissa. Nykyään akitu on paikallisten kristittyjen suuri juhla, mutta sen juuret ovat muinaisen Kaksoisvirranmaan uskonnossa. Assyrialaisiksi kutsutaan kristittyä vähemmistökansaa, jonka kotiseutua on muinainen Assyria. Nykyisin Assyria sijoittuu Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueille. Heidän esivanhempansa kuuluivat aivan ensimmäisiin kristityksi kääntyneisiin kansoihin.

kaatuu myös kirkon harteille. Diakonia on käsittääkseni se viimeinen taho, josta haetaan ja saadaan apua, kun yhteiskunnan apu tyrehtyy. Lapsuudestani on jäänyt muisto kirkon antamasta sairaanhoidosta 50-luvulla. Makasin liikuntakyvyttömänä tulehtuneen säärihaavan vuoksi pahinta peläten. Kunnanlääkärin vastaanotolle ei ollut sivukylältä lähtemistä. Diakonissa pyöräili kotiin lääkkeineen ja ohjeineen, ja siitä alkoi paraneminen. Marja-Terttu Dubrovin Espoo

Usko ei ole minullekaan helppoa OLEN TUNTENUT epävarmuutta kirkkoani ja uskontoani kohtaan. Lapsuuskodistani vahvin muisto on iltarukoukseni, joka nousee vieläkin joskus mieleeni. Koulun kirkkohistorian oppitunneilta jäi mieleeni, miten ruotsalaiset kastoivat pakolla hämeenlinnalaisia kristityiksi, mutta hämäläiset taistelivat vastaan. Kasteen sai pestyksi pois Katumajärvessä. Rippikoululeirin mieleenpainuvin anti oli jäkälikön kiiltomadot.

MESSUSSA LUEMME yhteen ääneen virsikirjassa olevia synnintunnustuksia, vaikka tarkoitus olisi, että jokainen miettii omia vääriä tekojaan ja katuu niitä. Paljon parempi vaihtoehto on, että vain pappi lausuu synnintunnustuksen ja kukin seurakuntalainen saa rauhassa keskittyä omien tekemistensä ja tekemättä jättämistensä miettimiseen. Tunnustusta ja synninpäästöä seuraava kiitosrukous sopiikin sitten mainiosti yhteen ääneen lausuttavaksi. Toinen häiritsevä tekijä messussamme on jatkuvien aamenien laulattaminen. Seurakuntalaiset harvoin ehtivät niihin edes mukaan. Pari yhdessä laulettua aamenta riittäisi jatkossa. Tiedän, että nämä elementit on otettu mukaan sillä ajatuksella, että seurakuntalaiset eivät olisi vain sanoman vastaanottajia, vaan näin osallistuisivat enemmän messuun. Ainakaan näissä kahdessa asiassa muutos ei ole vastannut tarkoitustaan. Jari Arjoranta Helsinki


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.